Kirjoittaja Aihe: Murdoch Mysteries: Tervehdys menneisyydestä (George Crabtree, slice of life, angst, drama & S)  (Luettu 767 kertaa)

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 998
  • Clara, my Clara
Nimi: Tervehdys menneisyydestä
Genre: slice of life, hippunen angstia, drama & one-shot
Päähenkilö: George Crabtree
Fandom: Murdochin murhamysteerit
Ikäraja: S   
Summary: Georgea odottaa yllätys postissa
Disclaimer: Tämä ficci on kirjoitettu pelkästään viihdytystarkoituksiin. George kumppaneineen kuuluu Maureen Jenningsille sekä R.B. Carneylle, Cal Coonsille ja Alexandra Zarownylle.
A/N: Ihan ensiksi, George Crabtree on ihana, rakkaus ja täyttä parhautta.
Toiseksi, tämä on joululahja Kelsierille, jonka yhtenä toiveena oli Murdochin murhamysteereitä. Toivottavasti tämä on mieleesi. Iloista joulua!



Tervehdys menneisyydestä

Räntäsade oli täyttänyt kadut loskalla, joka kasteli housujen puntit ja hameiden helmat. Epäjouluinen sää laski Georgen synkkää mielialaa entisestään. Ei riittänyt, että töissä oli ollut huono päivä vaan säänkin oli oltava inhottavan tumma ja märkä. Sää oli karkottanut iloiset joululaulujen laulajatkin kotiensa lämpöiseen syleilyyn. Georgea vastassa olisi viileä asunto, kunnes hän saisi lämmitettyä sen.

Miten niin hienosti alkanut päivä olikaan muuttunut niin harmaaksi ja ankeaksi? Georgen mieliala oli laskenut melkeinpä yhtä aikaa alemmas ja alemmas kuin lehmän häntä. Aamulla hän oli ollut niin pirteä, innokas ja valmis uuteen kauniiseen päivään, mutta nyt. Nyt hän oli vain väsynyt, ärsyyntynyt sekä melankolinen.

Pihapiiri oli täysin tyhjänä, sää oli pakottanut leikkivät lapset sisätiloihin, aikuisetkin pysyttelivät mieluummin sisällä, ellei ollut mitään pakottavaa tarvetta lähteä ulos uhmaamaan räntäsadetta. Lapsien eilispäivänä rakentama lumiukkokin näytti surulliselta nuupahtaneen porkkananenänsä kanssa. Valkoisen ukon taival päättyisi tätä vauhtia pian, ellei ilma kylmenisi nopeasti.

Sisällä eteisessä George laittoi merkille, ettei kuusta ollut vieläkään haettu. Sää oli ilmiselvästi perunut täksi päiväksi suunnitellun hakureissun. Ymmärrettävästi kukaan ei ollut innokas lähtemään kuusen hankintaan tällaisella koiranilmalla, se ei ollut vaivan arvoista, osti kuusen sitten kauppiaalta tai kaatoi itse lähimmäisestä metsästä. Oli paljon viisaampaa odotella parempia säitä vaikka sitten ihan viime tipoille.

George puhalsi ilmaa huuliensa välistä avatessaan asuntonsa oven. Viileys ja pimeys ottivat hänet vastaan, mikäs muukaan. George tiputti matkallaan ovelleen hakemansa postin lipaston päälle voidakseen riisua märät ulkovaatteet yltänsä. Lattian kylmyys tunkeutui tädin kutomien villasukkien lävitse, mikä ei toisaalta ollut mikään ihme, sillä sukat olivat kohta kulumassa puhki kantapäästä että päkiästä (onneksi Dahlia–tädiltä pitäisi tulla jouluksi uudet sukat, kuten joka vuosi).

Avattuaan virkatakkinsa ja ripustettuaan sen tuolin selkänojalle George sytytti lamput palamaan ja laittoi takkaan lämmittävän tulen, joka iloisesti ritisten nielaisi klapit ja vanhat sanomalehdet kitaansa. Keitettyään itselleen teetä ja tehtyään pari voileipää pikaiseen nälän kitkemiseen hän haki postin lipaston päältä. Päivän lehtien ja parin laskun lisäksi hän oli saanut pari korttia ja kirjettä.

George avasi ensimmäisen kirjeen ruokaveistä apunaan käyttäen. Kirje oli Penny-serkulta, joka kertoi pikaisesti itsensä ja perheensä kuulumiset. Pieni Gwen oli saamassa pikkusisaruksen ensikeväänä, Clarence oli saanut ylennyksen ja, jos kaikki meni suunnitelmien mukaan, he muuttaisivat takaisin Torontoon Ontariosta viimeistään syksyyn mennessä. Serkku lopetti kirjeen hyvän joulun toivotuksiin sekä jälkikirjoitukseen, jossa sanottiin lahjan tulevan perässä.

Hymy huulilla karehtien George tarttui toiseen korteista, joka oli kuvitettu lentoaluksella kulkevalla punanuttuisella pukilla. George jäi tutkimaan kuvaa toviksi, miten mainio se olikaan! Mutta luulisi Joulupukin pääsevän porojensa kanssa nopeampaa – vaan toki, lentoaluksella Joulupukki pääsisi jakamaan lahjat silloinkin, jos sattuisi niin ikävästi, ettei lunta olisi nimeksikään maassa.

Kortti oli Emilyltä Englannista. Hyvän joulun toivotusten lisäksi Emily oli kirjoittanut lyhyesti miten hänellä ja Felicialla sujui. Emily myös komensi häntä tarkkailemaan joulun jälkeen postia erityisen tarkkaavaisesti. Tulossa oli siis jotain todella tärkeää, tuskin kuitenkaan joululahjaa. He olivat lakanneet vaihtamasta lahjoja sen jälkeen, kun he olivat eronneet.

Toinen kortti sai Georgen kohottamaan kulmiaan. Siinä vasta oli melkoinen kortti, jonka monet olisivat soineet jääneen lähettämättä ainakin ilman kirjekuorta. Oli jo suoranainen ihme, että kortti oli toimitettu perille asti. Kortin kuvana oli suuri pyöreä joulukranssi, jonka keskellä istui soma nuori nainen aivan ilkosillaan. Naisen kriittisiä osia peitti joulukranssin rusetin punaiset nauhat. George arvasi jo ilman ranskankielistä toivotusta keneltä kortti oli, sillä kukaan muu hänen tuttavistaan ei missään nimessä lähettelisi hänelle sellaisia kortteja – ilman kirjekuorta ainakaan.

Joyeux Noël ma chérie, George (hyvä joulua)!
Elämä on mahtavaa, toivottavasti sielläkin on. Olet
ajatuksissani.

(Pidätkö muuten kuvasta? Se on ystäväni Rouxin käsialaa!)

xxx
Nina


George pudisti hymyillen päätään. Nina se vasta oli melkoinen. Onnellinen oli se ihminen, jonka kanssa Nina viettäisi loppuelämänsä.

Viimeinen kirje oli hieman paksumpi kuin ensimmäinen. George epäili sen pitävän sisällään mahdollisesti lahjan. Juotuaan pari kulausta teetään ja haukattuaan ison palan leivästään George tarttui jälleen ruokaveitseen. Ennen kuin hän kuitenkaan avasi kirjettä, hän käänsi kuoren ympäri nähdäkseen keneltä se oli. Leipä oli juuttua hänen kurkkuunsa, jonka vuoksi hänen oli köhimisen lomassa juotava reippaasti teetä.

Huolimatta siitä, että siitä oli kauan, kun George oli nähnyt käsialan viimeksi, hän tunnisti sen silti. Kaunis, hento käsiala oli tuttuakin tutumpi, se oli melkein kaiverrettu hänen sydämeensä. George siveli etusormellaan nimeään, seurasi kirjainten ääriviivoja.

Huuliaan nuolaisten George otti jälleen ruokaveitsen käteensä. Hitusen vapisevin käsin hän aukaisi kuoren ja veti esiin pienen soman paketin sekä kirjeen, joiden mukana tuli hellä kukkaistuoksu. Epäröityään hetken George siirsi paketin syrjään, hän avaisi sen myöhemmin – joulupäivänä kuten muutkin lahjansa. Syvään hengitettyään hän taitteli kirjeen auki.

Rakkain George,
 
mitä sinulle kuuluu? Siitä on niin pitkä aika. Niin pitkä, että ajattelin uskaltautuvani viimein ottamaan sinuun yhteyttä. Toivottavasti se sopii.

Minun ja Simonin elämä sujuu hyvin. Olemme sopeutuneet uuteen elämäämme, Simon minua nopeammin. Jotenkin tällainen tuntuu olevan lapsille paljon helpompaa kuin aikuisille. Simon on saanut monia uusia ystäviä, minäkin olen tehnyt tuttavuutta muutamien naisten kanssa. Aloimme juuri pitää kirjakerhoa, ja kun on minun vuoroni, aion ehdottaa sinun kirjaasi.

(Voi George, se oli oikein loistava! Simonkin luki sen ja piti siitä kovasti. Sinä olet taitava kirjailija. En malta odottaa koska tuotat jotain uutta luettavaa koko maailmalle!)

Simon on toipunut oikein hyvin, ihmeellisen hyvin. Toisinaan minusta tuntuu, ettei hän muista asiaa lainkaan. Voi kun voisin sanoa samoin olevan itseni kohdalla, mutta en voi. Se tapahtuma muutti kaiken elämässäni. Menetin sen takia jotain todella arvokasta.

Asiat kuitenkin menivät nyt näin eikä sille voi mitään, ikävä kyllä. Mutta kiitos sinun, ihana George, Simonilla on elämä edessään. Hänen tulevaisuutensa tulee toivottavasti olemaan valoisa – ja se kaikki on sinun ansiotasi. Me olemme todella kiitollisia sinulle ikuisesti, tulet aina elämään sydämissämme. Toivon totisesti, että löydät ikuisen onnen, George, sillä sinä jos kuka sen ansaitset. Sinua suuri sydämistä ihmistä ei löydy koko maailmasta. Se millaisen uhrauksen teit Simonin, meidän, vuoksemme, oli uskomaton ja täynnä rakkautta. Kaikki eivät olisi tehneet samoin kuin sinä.

Tiedän, että tämän kaiken kirjoittaminen on riskialtista, jos tämä kirje sattuisi joutumaan vääriin käsiin… Mutta minun on aivan pakko uhmata mahdollisuuksia ja toivoa parasta, että kirje tulee suoraan sinulle eikä päädy muille, uteliaille sieluille. Minun oli aivan pakko saada lausua sinulle kiitokset vielä kerran ja kunnolla, sillä tuskin näemmä enää koskaan – mikä surettaa minua kovasti.

Minulla olisi vaikka kuinka paljon kerrottavaa sinulle, mutta ensinnäkään sanani eivät riitä sekä Simon tulee kohta kotiin kissanpennun kanssa. Hän on parhaillaan noutamassa sitä yläkerran naapuriltamme, herra Johnsonilta. Hän on erittäin ystävällinen herrasmies. Hän on auttanut meitä paljon saapumisemme jälkeen. Hän on jäänyt leskeksi viitisen vuotta sitten, se on meitä yhdistävä asia. Tosin, kun keskustelemme leskeydestämme toisinaan, ajattelen... Tai ehkä on parempi jättää sanomatta, se on hyvin sopimatonta, se mitä ajattelen.

Haluaisin kirjoittaa sinulle joskus toistenkin. En kuitenkaan säännöllisesti, sillä niin ei taida olla viisainta. Ehkä kerran vuodessa, edes kortin verran. Ymmärtänet syyn miksi en voi antaa sinulle mahdollisuutta vastauksen lähettämiseen. Minun on myös myönnettävä, että vastauksen saaminen saattaisi asettaa minut kiusaukseen. Se ei olisi reilua Simonia kohtaan. Olen pahoillani, George.

Haaveilen, siitä huolimatta kuinka epätodennäköistä se on, että tapaisimme vielä. Että saisimme olla yhdessä. Kenties seuraavassa elämässä, jos sellainen meille suodaan. Jos ei, niin taivaan Isän luona sitten. Niin ainakin hartaasti toivon.

Iloista joulua, rakas Georgeni, että loisteliasta uutta vuotta! Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin ja löydät jonkun, joka on sinun arvoisesi. Joka tajuaa kuinka mittaamattomana arvokas sinä olet, joku joka tajuaa kuinka onnekas onkaan saadessaan rakkaan sinusta.

Minulla oli tuo onni lyhyen hetken ja se oli elämäni onnellisinta aikaa.

Sinun ikuisesti,
Edna

Georgen kurkkua kiristi. Hän laski kirjeen käsistään pöydälle voidakseen pyyhkiä kostuneita silmiään. Henkäistyään syvään hän nappasi kuoren käteensä voidakseen vain varmistaa, ettei lähettäjän tietoja löytynyt mistään. Kuoren etupuolella ei ollut muuta kuin hänen nimensä osoitteen kera. Juuri niin kuin kirjeessä sanottiin.

George hymähti. Sydämen täyttävästä kaipuusta huolimatta hän oli onnellinen. Oli sekä helpottavaa että mahtavaa saada tietää, että Ednalla ja Simonilla sujui hyvin ja he olivat päässeet elämässä eteenpäin. Onnikin oli löytänyt heidät. Se kaikki oli erittäin hienoa ja tärkeää. Kaiken sen jälkeen mitä kaksikko oli joutunut kokemaan, nämä olivat ansainneet sen. Eikä sitä toivon mukaan kukaan riistäisi heiltä.

Hellävaroin George taitteli kirjeen ja sujautti takaisin kuoreen. Hän piilottaisi sen hyvään paikkaan, josta sitä ei löytäisi kukaan.

George otti hymyillen kirjeen mukana tulleen paketin. Hän hipelöi sitä miettien pystyisikö vastustamaan halua avata se samaten. Oikea teko olisi säästää se jouluun, mutta hänen sormiaan syyhysi päästä avaamaan kääreet niin nopeasti kuin hän vain pystyisi.

Omatunto vei lopulta voiton ja George nousi paikaltaan piilottaakseen paketin joulupäivään asti – lahja olisi varmasti kaiken sen odotuksen arvoinen. Samalla seisomalla George piilotti kirjeenkin, eri paikkaan vain. Sitä ei tulisi löytämään edes itse William Murdoch, oli tämä kuinka etevöitynyt rikosetsivä tahansa (ja sitähän tämä todella oli, erittäin etevä!).

Teemukin pöydältä noutaen George suunnisti ikkunan luokse. Räntä kasteli edelleen kaiken, mutta harmaus ei enää näyttäytynyt Georgen silmissä ankealta kurimukselta. Luontoäidillä oli varmasti omat syynsä märkään harmauteen, kuka hän sitä oli kyseenalaistamaan? Kyllä ilmat kohta iloksi muuttuisivat ja valkeus täyttäisi Toronton kadut.

Teetään juoden George katseli kuinka muutama autoilija teki matkaa määränpäähänsä, olisi se sitten missä tahansa. Pari pyöräilijääkin uhmasi säätä uhkarohkeasti, luultavasti vain pakosta – ehkä matkalla kotiin tai töihin iltavuoroon. Jalkakäytävällä kiiruhti nainen yhdessä lapsukaisen kanssa. George seurasi näiden kulkua kunnes he hävisivät hänen näköpiiristään. Kirje tuoreena mielessään kaksikko toi hänen mieleensä Ednan ja Simonin.

Puolinaisesti hymyillen George käänsi selkänsä ikkunalle. Hän jätti tyhjän teekupin pöydälle osittain syödyn voileivän viereen matkallaan sänkynsä luo. Hän polvistui lattialle ja kumartui ottamaan sängyn alla olevan pahvilaatikon.

Käytyään risti-istuntaan George puhalsi pölyt pois laatikon kannen päältä. Kanteen ei ollut kirjoitettu mitään, Iris oli kerran antanut sen hänelle mukaan kotiin vietäväksi, kun hän oli ollut kylässä käymässä tätiensä luona. Silloin laatikko oli sisältänyt tädin leipomia herkullisia keksejä, nyt hän säilytti siinä pieniä muistoja sieltä täältä, kuten Ninan korvakorut, jotka tämä oli unohtanut hänen luokseen kerran (George oli löytänyt ne pari viikkoa sen jälkeen, kun Nina oli lähtenyt Pariisiin).

Rubyn kirjoittaman runon ja pitsiliinan, jossa oli nimikirjaimet L.M.M, alla oli hopeinen taskukello. George nosti sen varovaisin ottein. Hän seurasi etusormellaan taskukellon kannessa olevaa kaiverrusta, joka muodosti vaahteranlehden. Hän ei ollut käyttänyt kelloa muutamaan vuoteen eikä se enää käynyt, tikitys oli lakannut aikoja sitten kaikessa yksinäisyydessään. Kellolla oli paljon tunnearvoa (enemmän kuin rahallista) eikä George ollut halunnut sen menevän rikki tai saavan yhtäkään kolhua. Sen vuoksi hän oli luopunut sen käytöstä ja ottanut vanhan taskukellonsa takaisin käyttöön.

George avasi kellon, muttei huomannut viisareita, jotka olivat pysähtyneet osoittamaan viittä yli neljää, aamulla tai illalla, kuka tiesi. Georgen katse hakeutui viipymättä kellon kannen sisäpuoleen, johon oli kiinnitetty pieni kuva – ihan kuin medaljongissa konsanaan. Kuvassa oli pienesti hymyilevä Edna että vakavailmeinen Simon, joilta George oli saanut kellon syntymäpäivälahjaksi. Hän silitti hellästi sormenpäällä Ednan kauniita kasvoja. Lämmin tunne täytti hänen sydämensä yhdessä kaihon kanssa. Miten ihanaa ja upeaa elämä oli silloin ollutkaan.

Harvemmin George päätyi kuvitelmien valtaan siihen millaista heidän kolmen elämä voisi olla parhaillaan, jos kaikki olisi käynyt toisin, jos kohtalo olisi tarkoittanut heidät yhteen loppuelämän ajaksi. He voisivat olla Ednan kanssa onnellisesti naimisissa, hän olisi rikosylikonstaapeli, Simon olisi hyvin mahdollisesti alkanut kutsua häntä isäkseen ja heillä olisi Ednan kanssa ainakin yksi yhteinen lapsi, tyttö joka olisi aivan äitinsä kuvajainen. Heillä olisi oma soma talonsa, jossa Simonilla olisi tilaa leikkiä sisarustensa kanssa, heillä olisi lemmikkinä urhea koira ja ehkä jopa ihastuttava kissakin. He kutsuisivat ystävänsä luokseen aina toisinaan nauttimaan päivällisestä ja viettämään mukavaa aikaa yhdessä. Ja myrskyisinä tai muutoin huonoilmaisina päivinä he olisivat koko perheen voimin kokoontuneina takan eteen nauttimaan kaakaota ja hän tarinoisi mitä ihmeellisimpiä tarinoita, jolloin aika kuluisi nopeasti ja ulkona vallitseva sää unohtuisi.

Mutta moisille kuvitelmille ei ollut järkevää antautua, ei niistä hyötynyt mitään, suuri kaipuu ja suru vain pusertaisivat rintaa. Oli parempi pysyä todellisuudessa, suoda moisille kuvitelmille oikeus vain unissa. Sillä asiat olivat menneet miten olivat, ja elämä oli johdattanut heidät erilleen. He elivät elämiänsä tietäen niin olevan parasta. Ednan ja Simonin turva ja yhdessä oleminen oli tärkeämpää kuin Georgen oma onni. Hän rakasti kaksikkoa niin paljon, että oli heidän etunsa vuoksi luopunut näistä, huolimatta siitä kuinka vaikeaa ja sydäntä särkevää se oli ollut. Heidän aikansa ei ollut nyt, mutta kenties toisessa elämässä, jos onni ja kohtalo sen heille soivat.

Kyyneleet silmissään George sulki taskukellon kannen ja piilotti kellon takaisin laatikkoon. Hän työnsi laatikon jälleen sängyn alle odottelemaan seuraavaa kertaa, kun se otettaisiin esiin. Noustessaan ylös George hymyili pienesti, välittämättä yksinäisestä kyyneleestä, joka vierähti hänen poskelleen.

Elämä oli ihmeellistä ja hän odotti suurella mielenkiinnolla mitä sillä olisi luvassa hänen varalleen. Nyt se oli ollut viesti menneisyydestä, huomenna jotain aivan muuta. Ehkäpä hän löytäisi todisteen marsilaisista, voittaisi arpajaisissa tai saisi ylimääräisen vapaapäivän, kuka sitä tiesi. Oli se mitä oli, hän ottaisi sen pää pystyssä vastaan.


>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 479
  • ava by Claire
Kiitos tämä oli oikein ihana lahja!

Tykkään ajatuksesta, että Nina ja Emily olisivat pitäneet Georgeen yhteyttä jatkossakin, ainakin jouluisin. Kukaan heistä ei ole sellaista pitkä vihaista sorttia, että katkaisisi välit ikuisiksi ajoiksi. Ihanaa oli myös, että George oli saanut niin paljon joulupostia, sen saaminen on aina mieltä lämmittävää. Arvelin, että selviääkö tuo joulupaketin arvoituskin lopussa, kun sitä tuossa aika paljon petailtiin, mutta varmaan siinä oli vain joku perustarpeellinen joululahja vain sitten.

Kiitos sinulle! :-*

-Kel
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 998
  • Clara, my Clara
Kiitos kommentistasi, Kelsier. Kiva kun tykkäsit. :)

George erosi Emilystä ja Ninasta hyvissä väleissä (kun Emily muutti Lontooseen ja Nina Pariisiin), niin he varmasti saattaisivat pitää yhteyttäkin. He eivät ehkä ole enää yhdessä, mutta he ovat ystäviä. Mun headcanoniini se ainakin kuuluu, että he vaihtelevat kuulumisia kirjeitse. Tai Ninan tapauksessa enemminkin postikorteilla. :D

Yhdessä vaiheessa olin kirjoittamassa mukaan mitä paketti sisälsi, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, ettei se ole niinkään tarpeellista. Nyt lukijalle jäi itselleen mahdollisuus pohdiskella ja päättää itse, että mitä Edna lähetti Georgelle lahjaksi. Se mitä itse ajattelin, että kääreen alta paljastuu, oli Ednan kutomat lapaset (joita George ei raaskisi käyttää).
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 809
Voi kuinka suloinen teksti. Sait mut kyyneliin asti kun luin tuota Ednan Georgelle kirjoittamaa kirjettä. Tuollainen kirje on varmasti lämmittänyt sydäntä ja samalla saanut Georgen haikeaksi. Siinä on kyllä ihana ja rakastava mies. Kukahan onnellinen hänet kerran tulee saamaan, niin saa aarteen.  :) Geoge on kyllä sellainen, joka koskettaa olemuksellaan ja hyväsydämisyydellään monien elämää ja hän on järjestänyt monien elämää parempaan suuntaan. Hänestä on kiva päästä lukemaan tällainen tunnelmoiva teksti. Ja ehdottomasti haluaisin minäkin lukea hänen kirjansa.

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 998
  • Clara, my Clara
Kiitos ihanasta kommentistasi, Fairy tale! :)

Itsellenikin tuli kyyneleet silmiin, kun kirjoitin tuota Ednan kirjettä tähän. Joten mukava kuulla, että se sai lukijankin kyyneliin. Liikutuksesta itkevä lukija on aina parasta, silloin tietää onnistuneensa.

George todella on ihana ja rakastava mies. Se, joka hänestä itselleen puolison saa, on todella onnekas. <3  Georgea parempaa ei olekaan - hänen takiaan jäin ensi alkuun Murdochia katsomaankin.

-tirsu
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor