Kirjoittaja Aihe: Noiduttu metsä, S  (Luettu 1201 kertaa)

Tsubaki

  • ***
  • Viestejä: 42
Noiduttu metsä, S
« : 14.01.2013 20:54:51 »
Kirjoittaja: Tsubaki
Ikäraja: Sallittu
A/N: Toivon kommentteja, koska tää on eka tarinani.

Noiduttu metsä

Kaukasian kuningaskunnassa oli metsä jota kaikki karttoivat, koska se oli huhun mukaan noiduttu. Kukaan, joka oli eksynyt metsään, ei ollut palannut takaisin paitsi yksi pikku tyttö…

Eräänä päivänä pieni tyttö lähti metsän reunaan keräämään marjoja. Hän oli orpo joten hän ei koskaan ollut kuullut noidutun metsän tarinaa. Tämän takia hän ei pelännyt olla metsän reunassa. Hän oli kerännyt marjakorin jo puoleen väliin kunnes huomasi syvemmällä metsässä olevan lisää marjoja, joten hän hyppelehti iloisena toisen marjapuskan luokse. Hän keräsi marjakorin täyteen ja huomasi, että metsässä syvemmällä puiden siimeksessä pilkotti pieniä valoja. Hän käveli hitaasti, mutta varovaisesti valoja kohti. Hän jäi puun taakse piiloon ja näki kuinka menninkäiset, haltiat, keijut, peikot ja muut taikametsän oliot juhlivat.

Hän katseli aikansa niitä, kunnes oli kaatua ja yksi haltia näki hänet ja huusi: ”Tunkeilija!” Tyttö säikähti ja kaatui, mutta ei päässyt juoksemaan karkuun. He saivat hänet kiinni ja sitoivat. Sen jälkeen he kokoontuivat ja miettivät mitä hänelle tekisivät, kunnes he päättivät viedä hänet piilopaikkaansa.

Myöhemmin metsänolioiden piilopaikassa tyttö vapautettiin naruista, koska hän lupasi, ettei pakene. Sitten haltioista vanhin tuli ja kysyi: ”Kuka sinä olet ja mitä teet täällä meidän metsässämme?” Tyttö oli aluksi hiljaa ja vastasi: ”Minulla ei ole nimeä, koska olen orpo. Olin keräämässä marjoja, kunnes näin valoa ja jäin tuijottamaan teidän juhlianne ja loput tiedättekin”. Kaikki vanhimmat metsän oliot kerääntyivät ja tuumivat puhuiko pikku tyttö totta ja he tulivat siihen tulokseen, että he kutsuivat tietäjän.

Kun tietäjä oli saapunut, hän kysyi tytöltä: ”Oletko kuullut mitään tästä metsästä tai tiedätkö miksi juhlimme?” Ja tyttö vastasi: ”En”. Tietäjä sanoi sen jälkeen: ”Tämä nuori tyttö puhuu totta ja hän on valittu”. Huoneessa kuului supinaa. Tyttö kuiskasi sen jälkeen vieressä olevalleen keijulle: ”Mitä tämä ”valittu” tarkoittaa?” Keiju vastasi: ”Saat kuulla sen tarinan iltanuotiolla”.

Illalla, kun oli iltanuotion aika, tyttö oli puettu parhaimpiin mitä löytyi ja he kaikki istuivat nuotion äärelle ja vanhin ja viisain haltia alkoi kerto tarinaa: ”Jonakin päivänä, luoksemme tulee pikku tyttö joka on orpo ja nimetön. Hän on oleva valittu. Hänet on puettava parhaisiin vaatteisiin mitä löytyy ja hänelle pitää opettaa puolustautumiskeinoja, koska hänen tulee säilyä hengissä 16 ikävuoteen saakka. Silloin hän on valmis suorittamaan tehtävänsä.”

16 vuotta myöhemmin… Tytön syntymäpäivä on tullut. Hänen syntymäpäiväänsä juhlitaan oikein isojen juhlien kera. Tyttö on omassa majassaan valmistautumassa illan juhlaan. Hänelle on rakennettu oma maja, koska hän voi milloin vaan matkansa aikana tulla asumaan kylään. Tytöstä on tullut hyvin kaunis tummine hiuksineen ja kirkkaan vihreiden silmien kera. Hän on oppinut vuosien aikana tekemään itselleen kauniita asuja ja hänelle on opetettu selviytymis- ja taistelutaitoja.

Illalla kaikki kylän väki on kerääntynyt nuotion ympärille juhlimaan tytön syntymäpäivää. Tyttö istuu pöytien päässä ja vanhimmat hänen vieressään. He syövät, juovat, tanssivat, soittavat ja laulavat. Sitten on aika kertoa tytön tulevaisuudesta. Vanhin ja viisain kaikista pyytää hiljaisuutta ja kaikki hiljenevät. Hän sanoo: ”On tullut aika jolloin meidän pienestä tytöstämme on kasvanut jo 16-vuotias ja hänen on tuleva täyttää ennustuksen hänelle suoma tehtävä. Hänen työnsä on pelastaa meidät tulevalta tuholta ja hänen matkansa voi kestää jopa vuosia, joten hänelle pitää valita kaksi seuralaista, jotka suojelevat häntä matkan aikana ja opettavat hänelle uusia asioita. Ketkä ovat nämä urheat, jotka auttavat häntä täyttämään tehtävänsä?” Aluksi kukaan ei ilmaise haluaan, mutta sitten eräs kääpiö sanoo: ”Minä voin lähteä hänen mukaansa ja vaikka olen pieni, osaan kyllä taistella”. Vanhin vastaa: ”Hyvä on. Tarvitsemme kuitenkin vielä toisen vapaaehtoisen”. Ja sitten eräs haltia nousee ylös ja sanoo: ”Minä voin lähteä”. Haltia ei kuitenkaan sanonut että lähti mukaan, koska oli rakastunut tyttöön. Sen jälkeen vanhin sanoo: ”Hyvä meillä on kaksi vapaaehtoista. Mitkä ovat nimenne oi urheat?” Kääpiö vastaa: ”August”. Haltia taas vastaa: ”Ismail”. ”Hyvä, menkää ja valmistautukaa reissuun, sinä myös tyttöni. Teille annetaan kaikki tarvitsemanne mukaan ja 100 kultarahaa. Sillä pärjäätte jonkin aikaa,” sanoo vanhin.

Seuraavana aamuna he olivat valmiita ja heille annettiin hevoset varustettuina ja kartta ja heille sanottiin: ”Karttaan on merkattu reitti mitä pitkin teidän kannattaa kulkea, jos lähdette reitiltä voi olla, että teille sattuu jotain pahaa”. He ottivat kartan vastaan ja lähtivät seuraamaan karttaan merkattua polkua.

Myöhemmin päivällä he pysähtyivät lepäämään ja August kysyi: ”Missä on seuraava kylä tai luola jossa voisimme yöpyä?” Ismail joka piteli karttaa vastasi: ”Sinne on vielä kuuden tunnin matka”. Sitten tyttö sanoi: ”Seuraava pahuudesta vapautettava paikka on varmaan jossain tässä lähellä, koska tunnen pahan voimien läsnäolon”. August ja Ismail katsoivat toisiaan hämmentyneensä ja Ismail kysyi: ”Mistä sinä tiedät mikä on tehtävämme, kun mekään emme tiedä eikä myöskään vanhin tarkalleen?” ”En ole varma mikä tehtävämme on, mutta näin viime yönä unen jossa eräs hyvin kaunis ja säkenöivä nainen sanoi minulle: ”Teidän kolmen tehtävä on etsiä paholaisen käsissä olevia kaupunkeja, kyliä, luolia, linnoja ja muita sellaisia, jotka teidän tulee vapauttaa paholaisen käsistä. Ensimmäisestä paikasta löydät sauvan.  Sen on tarkoitus kuulua sinulle ja sen avulla voit vapauttaa kaikki paikat paholaisen vallasta, ” ja sitten hän katosi.” August ja Ismail katsoivat taas toisiaan ja August sanoi: ”Tuo kuulostaa järkevältä, mutta miten löydämme tämän sauvan ja minkä näköinen se on?” ”En minä vaan tiedä, kun hän oli tuon sanonut hän vain katosi enkä saanut tietää enempää eikä hän kertonut nimeään, jotta voisin kiittää”. He nousivat taas hevosten selkään ja jatkoivat matkaa. Heillä oli vielä yöpymispaikkaan pitkä matka ja aurinko oli yli puolessa.

Illalla he saapuivat pieneen kylään ja tyttö tunsi voimakasta pahuutta ja kaduilla ei näkynyt ketään ihan kuin se olisi ollut autio. He sitoivat hevoset ja kiersivät ovilla koputtamassa ja yhtäkkiä eräässä talossa avattiin ja talosta kysyttiin: ”Keitä olette?” Ismail vastasi: Olen Ismail ja tässä on ystäväni August ja tyttö, jolla ei ole nimeä, joten häntä saa kutsu vaikka nimettömäksi”. Talon emäntä sanoi: ”Te ette näytä pimeydenväeltä,” ja kysyi isännältä saako heidät päästää sisälle. Isäntä tuli ovelle katsoi heitä hetken ja sanoi: ”Käykää peremmälle”. Emäntä kysyi: ” Haluatteko jotain juotavaa?” Tyttö vastasi: ”Miksipäs ei. Olemme kulkeneet aika pitkän matkan”.

Pöydässä talon isäntä ja emäntä kertoivat, että pimeydenväki, josta he puhuivat on niin sanottuja veronkiertäjiä, jotka perivät huimia takuusummia siitä, että saamme asua täällä emmekä pysty lähtemään täältä. Kaikki kaupungin asukkaat on noiduttu sillä tavalla, että aina, jos yritämme päästä pois, meidän esteeksi tulee muuri, mutta ennustus kertoo, että meille saapuu pelastaja, joka vapauttaa kaupungin asukkaat kirouksesta. Hänen on sanottu olevan noin 16-vuotias nuori, jolla on kaksi apuria. Sen enempää hänestä ei ole kerrottu.

August ja Ismail tajuavat, että ennustus kertoo heistä ja toinen heistä kuiskaa tytölle sen, koska tyttö ei näytä vielä tajunneen sitä, koska kuunteli niin lumoutuneena tarinaa. He kertovat isännälle ja emännälle heidän tarinansa ja mistä he tulevat. Isäntä ja emäntä ovat niin riemuissaan, että vievät heidät ennustaja luokse.

Ennustajan luona… Ennustaja kertoo mitä tarkalleen on tapahtunut ja tyttö huomaa hyvin hienon ja vanhan sauvan, josta hän kysyy ennustajalta: ” Mikä tuo on?” Ennustaja vastaa: ”Se on lohikäärmeen sauva sillä sanotaan olevan taikavoimia ja se valitsee hallitsijansa. Haluatko pidellä sitä?” Tyttö vastaa innoissaan: ”Joo, mutta enhän vaan riko sitä?” Ennustaja nostaa sauvan käteensä ja sanoo: ”Se on vanha, mutta kestävä. Lohikäärmeen suomuista tehty, joten sen ei mitenkään pitäisi mennä rikki”. Sitten hän ojensi sauvan tytölle. Yhtäkkiä sauva reagoi tytön käsiin ja alkaa leijua, sauva muuttuu medaljongiksi, jossa on sisällä paperi, jossa lukee: ”Olen valinnut sinut haltiakseni, koska uskon, että käytät voimiani hyvään. Jos ole pulassa lausu tämä loitsu: ” Adiuva me adesto, ” joka tarkoittaa: ”Apua, auta minua pyydän”. Jos haluat purkaa pimeyden taian sano näin: ” Extractum potestates tenebrarum, ” joka tarkoittaa: ”Pura pimeyden voimat”.
Ennustaja katsoo lumoutuneena ja sanoo: ”Nyt ainakaan ei ole epäilystä, että olet valittu”. Sitten he menivät pihalle ja kutsuivat kaikki kyläläiset pihalle ja kaikki ottivat toisiaan kädestä kiinni ja tyttö lausui sanat: Extractum potestates tenebrarum”. Sen jälkeen tyttö kohosi ilmaan ja jatkoi noiden sanojen lausumista ja se tapahtui. Kaikki kyläläiset vapautuivat pimeydentaian alta ja kiittivät yhteen ääneen: ”Kiitos”.

Seuraavana päivänä he jatkoivat matkaa ja kyläläiset jäivät vilkuttamaan heille. He suuntasivat seuraavaksi metsään, jonka keskellä piti olla kylä.

He saapuivat metsän reunaan ja oli jo keskipäivä. He epäröivät metsään lähtemistä, mutta lähtivät kumminkin, koska he eivät halunneet poiketa reitiltä, vaikka olivat kuulleet kaikkea pahaa metsästä.

Syvemmällä metsässä he saapuivat linnalle, joka oli jo vähän raunioitunut ja sammaloitunut he ajattelivat, että voisivat jäädä yöpymään linnaan. He tekivät nuotion ja majoittuivat siihen viereen.
Yöllä Ismail heräsi siihen, että joku rapisteli metsän reunassa. Hän ei tohtinut herättää muita, joten nappasi veitsen rinkasta ja lähti hiipimään kohti metsän reunaa. Metsän reunassa hän ei nähnyt mitään tai ketään, joten hän lähti takaisin kohti nuotiota, mutta huomasikin, että joku oli nuuskimassa tyttöä. Hän säntäsi tytön luokse ja karkotti olion vähän taaksepäin. Olio jäi parin metrin päähän heistä ja tarkasteli heitä.

Ismail herätti tytön ja Augustin. He katselivat hetken oliota kunnes olio sanoi: ”Keitä olette ja mitä teette täällä metsässä?” ”Olemme vain läpikulkumatkalla ja nimeni on August, hän on Ismail ja tytöllä ei ole nimeä,” vastasi August. ”Vai ei nimeä… Voiko hän olla…” olio supisi itsekseen ja sanoi sitten: "Hyvä on seuratkaa minua". He lähtivät seuraamaan oliota vähän mietteliäinä ja onneksi tytöllä oli riipus kaulassaan ja sen sisällä loitsut.

Hetken käveltyään olio huusi: "Kaikki tulkaa tänne," ja August, Ismail ja tyttö katsoivat toisiaan vähän kysyvällä tavalla: "Kaikki?" Kaikki olion kaltaiset olennot tulivat aukealle metsän keskelle ja olio kertoi heille mitä aavisti. Yhtäkkiä tyttö kysyi: "Muuten. Keitä te olette ja miksi toit meidät tänne?" Ja olio vastasi: "Olemme olleet alun perin ihmisiä, mutta tämän metsän siimeksessä asuva paha muutti meidät tämän näköisiksi. Ja tämä metsä on nimeltään noiduttu metsä, koska täältä ei ole kukaan ennen selvinnyt hengissä ulos. Mutta me autamme teitä, koska tiedämme sinun tyttö pieni, olevan valittu". Tyttö kysyi: "Tiedättekö mikä meidän tehtävämme on?" "Tiedämmepä hyvinkin. Meille on kerrottu kauan aikaa sitten ennustuksessa, että sinä karkotat pahanvoimat ja tapat pahuuden lähteen. Onhan sinulla medaljonkisi?" Ja tyttö sanoi: "Ai tämä riipus joka valitsi minut?" samalla sitä näyttäen. "Juuri tuo, mutta laita se piiloon, ettei kukaan muu saa tietää, että sinulla on se, koska pahan kätyrit ovat valitun perässä ja yrittävät tappaa tämän heti, kun löytävät hänet".

Ismail kuiskasi tytölle ja Augustille: "Miten voimme luottaa heihin? Hehän voivat myös olla pahan kätyreitä". Tyttö kuiskasi heille: " Testaan toimiiko pahuuden karkotus loitsu heihin, jos ei he saattavat jopa valehdella. Käykö?" " Hyvä idea nimetön. Tee se," sanoi August. Sitten tyttö otti riipuksen esille ja sanoi: "Laittakaa kädet yhteen," ja lausui taika sanat: "Extractum potestates tenebrarum," mutta ne eivät tehonneet joten tyttö, Ismail ja August hiipivät hiljaa taakse päin. Äkkiä he ryntäsivät juoksuun ja olio huusi: "Napatkaa heidät!"

Jonkin aikaa juostuaan he päätyivät syvemmälle ja syvemmälle metsään ja eksyttivät olion ja muut pimeyden kätyrit, vaikka kääpiö ei ollut mikään maailman nopein henkilö. Yhtäkkiä he saapuivat hyvin synkälle ja pimeälle linnalle. He menivät varautuneena kaikkeen sisälle ja menivät isoimpaan saliin, jonka löysivät.

Saliin tuli henkilö, joka muuttui korpista ihmiseksi. Hän sanoi: "Tervetuloa. Sinä olet varmaankin nimetön," puhutellen tyttöä, " ja te varmaankin Ismail ja August". "Miten tiesit nimemme?" tyttö kysyi. "Helposti. Pikku olio ystäväni kertoi". "Se olisi pitänyt arvata," tyttö mutisi. "Minä olen muuten Aira ja hallitsen pimeitä voimia," sanoi Aira synkällä ja pelottavalla äänellään. Heti sen jälkeen Aira loihti taian tyttöä kohti ja huusi: "Nyt sinä kuolet!" Ja tyttö lausui äkkiä loitsun: "Adiuva me adesto," ja hänen ympärilleen ilmestyi jonkinlainen näkymätön suojakehä, joka torjui Airan taian. Aira säikähti, kun huomasi, että tytöllä oli riipus kaulassaan eikä hän tiennyt, kuinka voimakas se oli.

Medaljonki alkoi puhua tytölle, mutta kukaan muu ei kuullut mitä se sanoi. Medaljonki sanoi: "Sano tämä loitsu, kun olet saanut jonkinlaisen kosketuksen Airaan: "Eiciam malum in aeternum." se tarkoittaa "karkota paha ainiaaksi. Jos et ole kosketuksissa Airaan, taika ei tehoa".

Isamal, August ja tyttö piiloutuivat eikä Aira huomannut tätä ja alkoi etsiä heitä. Onneksi he olivat piilossa josta Aira viimeiseksi osaisi etsiä. Tyttö kertoi heille mitä medaljonki oli hänelle sanonut ja he laativat suunnitelman: Tyttö harhauttaa, koska hänen perässään Aira on. Sen jälkeen August ja Ismail kiertävät taakse ja ottavat Airan kiinni, August jaloista ja Ismail käsien kohdalta ja sen jälkeen tyttö koskisi Airaan ja sanoisi loitsun, mutta ei tietenkään ole varma onnistuisiko se.

He panivat suunnitelman toimeksi alku luonnistu ihan hyvin, mutta loppu ei mennytkään niin hyvin, koska Aira arvasi, kun August ja Ismail eivät olleet suojelemassa tyttöä. Hän teki taian ja se osui suoraan heihin, mutta sillä välin tyttö tajusi asian ja kiersi, kun Aira teki loitsu hänen taakseen ja hyppäsi hänen selkäänsä ja lausui loitsun: "Eiciam malum in aeternum". Aira huusi kovaan ääneen: "Minä palaan vielä ja silloin tapan sinut," ja tyttö hyppäsi pois hänen selästään. Aira hajosi tuhkaksi ja metsä muuttui kukoistavaksi puutarhaksi.

Tyttö, Ismail ja August palasivat omaan kylään heti sen jälkeen, kun Ismailin ja Augustin haavat olivat parantuneet taistelun jäljiltä. Tyttöä kiitettiin hyvin, hyvin, hyvin isoilla juhlilla ja hänelle annettiin nimeksi Diandra. Diandra muutti noiduttuun metsään, joka oli nimetty Kukkien Paratiisiksi ja hän korjasi linnan ja Ismail tunnusti rakkautensa hänelle ja he asuivat sen jälkeen loppu elämänsä Kukkien Paratiisissa onnellisina.
I'm who I'm and I will always be just me