Kirjoittaja Aihe: Kaikenkarvaiset ystäväni: Karkku ja piikivi (K-11) James Herriot/Siegfried Farnon, James Herriot/Tristan Farnon, one-shot  (Luettu 1902 kertaa)

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Nimi: Karkku ja piikivi
Kirjoittaja: jossujb
Fandom: Kaikenkarvaiset ystäväni
Tyylilaji: Flirttailua lähinnä. One-shot
Ikäraja: K-11
Paritus: James Herriot/Siegfried Farnon, James Herriot/Tristan Farnon
Vastuuvapaus: Oikeudet kuuluvat kokonaan muille tahoille kuin minulle.
A/N: Minua nyt tässä vaiheessa vain sattuu huvittamaan kirjoittaa toisiinsa liittymättömiä pikkufikkejä Jamesista ja Tristanista. Musta on muuten aina ollut jännä, että kirjoissa mainitaan moneen kertaan, että Siegfriedin luona käy myös tosi paljon halukkaita naisia, se ei vaan reagoi niihin millään tavalla.






Karkku ja piikivi


Siegfriediä kävi tapaamassa monia kovin hienoja naisia. He tulivat usein perjantaisin, kutsuivat itse itsensä teelle, eivätkä olleet moksiskaan siitä, ettei Siegfried ollut huomaavinaankaan heitä. Toisaalta, Siegfried ei myöskään hätistellyt heitä tiehensä, vaan saattoi käyttäytyä heitä kohtaan hyvinkin huomaavaisesti, vaikkei selvästi muistanut juuri kenenkään nimeä. Olen alusta asti ihmetellyt Farnonin veljesten naiskarusellia silmät pyöreinä. Ainakin Tristanin tapauksessa oli ymmärrettävää, että hän oli supliikki naistenmies. Mutta Siegfriedistä en ottanut selvää. Välillä minusta tuntui, että hän ei edes tajunnut naisten olevan hänen huomiotaan vailla.

”En sano tätä pahalla, James, en toki millään muotoa. Olet nuori ja viriili, se miehelle suotakoon. Mutta ei minun kotini ole mikään seuraintalo, jos ymmärrät mitä tarkoitan”, Siegfried sanoi minulle kerran sellaisella aivan riivatun rauhallisella ja lähimmäisenrakkautta uhkuvalla tavalla. Olin varma, että saisin kuumehalvauksen häpeästä – enhän minä surkea satamatyöläisen poika ole onnistunut treffeillä jos ensimmäisilläkään! Miten ihmeessä muka minua voisi lähtökohtaisesti vieraalla maaseutupaikkakunnalla olla liehittelemässä toinen toistaan fiinimpiä olentoja?

En toisaalta ymmärrä mitä he Siegfriedissäkään näkivät, mutta siihen Tristanilla oli ykskantaan vastaus.

”Takuun pysyvästä elintasosta, tietenkin. Eläinlääkärin leipä ei ole leveä, mutta se on pitkä”, sanoi Tristan. Minusta selitys ei kuulostanut uskottavalle. Kolmekymmentäluvulla eläinlääkärintyö oli laskusuhdanteessa, ja vaikka tietysti Siegfried oli hyvässä asemassa omistaessaan mukiinmenevästi tuottavan praktiikan alueella, jossa asiakaskanta oli näillä näkymin riittävä nyt ja tulevaisuudessa, niin silti minusta oli aivan käsittämätöntä, että hänen vierelleen oli niin paljon ja niin hienostuneita pyrkyreitä.

”Minusta raha on aika mitätön syy valita eläinlääkäri aviomieheksi. Jos kyse olisi vain varmuudesta, niin mikset sinä sitten kelpaa kuin opiston naisille hetken huviksi? Kyllähän Siegfried sinusta kai osakkaan vielä tekee”, minä kysyin, ajattelematta yhtään sitä loukkasinko Tristanin tunteita vihjailemalla, että hän oli pelkän häntäheikin maineessa. Jos hän ottikin nokkiinsa, niin en sitä paksun savun läpi huomannut. Tristan poltti jo kolmatta askia, hän se poltti aina aamusta iltaan. Ainostaan silloin harvoin, kun hän oikeasti teki työtä, piti hän taukoa. Tristanin mielestä savuketta ei voi pitää tyylikkäästi roikottamalla sitä sätkänä suussa, vaan savuketta tuli polttaa tyylikkäästi etu- ja keskisormen välistä siemailemalla.

”On siihen muukin syy, miksi veljeni seura nimenomaan tietyntyyppistä omapäistä naista saattaa viehättää.”

”No ei hän ainakaan mikään kyltymätön romantikko ole, kun ei aina tajua pöydässä vieraita olevankaan. Tai jos tajuaakin, niin puhuu omia joutaviaan siihen päälle, eikä anna seuralaisilleen kahta sanaa suunvuoroa”, minä ihmettelin.

Tristan maiskautti suutaan sillä tavalla, joka tarkoitti sitä, että hän piti minua vähän yksinkertaisena. Tunne oli tuttu. Minusta Tristanin seurassa tuntui aina siltä, kuin en olisi ollut ihan niin fiksu. Tristan ei ollut edes vielä valmistunutkaan. Hänen liikanimensä koulussa oli reputtaja-Farnon, sen takia, ettei hän ollut ensimmäistäkään tenttiä läpäissyt ensimmäisessä kokeessa. Silti hän oli niin hämmästyttävän vikkelä päästään, että häntä harvoin yllätti nolosta tilanteesta, vaikka hän samaan aikaan maailman laiskin ja työtä vieroksuvin ihminen kenet tiesin. Siegfriedinkin naisasioiden saralla minusta tuntui, että hän näki syyt ja selitykset selvästi kuin ennustaja kristallipallostaan, samaan aikaan kun minä jouduin mutalammikosta tihrustamaan totuutta.

”Jotkin naiset katsovat sen eduksi, jos miestä ei kiinnosta”, sanoi Tristan painokkaasti. Minä en kieltämättä oikein ymmärtänyt siihen hätään mitä hän tarkoitti. Tristan nauroi.

”Voi, Jim, Jim, Jim, yksinkertainen pikkuskottimurunen!” hän lässytti ja kumartui nojatuolin selkämyksen yli nipistämään poskeani. Minä kiskaisin häntä kyynärpäällä kylkeen, mutta sekös häntä vain yllytti. Tristan oli kyllä joskus niin lapsellinen, eikä se vielä mitään, mutta hän onnistui provosoimaan minusta myös esiin kakaramaiset piirteeni.

”Jotkin naiset tykkäävät – ei, vaan suorastaan vaativat – että mies ei koske, ei halua, ei edes katso päinkään. Riittää vain, että taloudellinen puoli pysyy kunnossa, ja että mies on sekä säällinen ulkonäöltään, että salliva. Siihen osaan veljeni solahtaa aivan mainiosti. Siksi toisekseen, minusta olisi hyväkin, jos hän menisi sopunaimisiin.”

”Miksi niin?”

”Koska hän on homoseksuaali. Etkö sinä sitä tiennyt?”

Tässä kohtaa silmäni paisuivat ruokalautasen kokoisiksi ja leukani putosi lattialle. Tristanista hämmästykseni oli vuosisadan vitsi, kyseessä kun ei ollut kuulemma mikään peittelemällä peitelty salaisuus – ainakaan näin niin kuin ystävien kesken. Enpä toisaalta muista, milloin olisin Siegfriedin kanssa sydämen asioista puhunut. Sivusimme aihetta lähinnä Tristanin naisseikkailuja arvostellessamme, mutta en minä ollut koskaan tullut ajatelleeksi sen syvällisemmin miksei Siegfried koskaan kertonut haikailevansa itse kenenkään perään. En olisi kyllä uskaltanut asiasta kysyäkään, vaikka olisin ollut perillä hänen mieltymyksistään. Homoseksuaalisuus kun oli vielä noihin aikoihin rangaistava rikos, ja vaikken minä näin de facto luonnontieteilijänä pitänyt kyseistä luonteenpiirrettä haitallisena, niin moni muu piti. En olisi ikimaailmassa asettanut Siegfriediä  vaivaannuttavaan tilanteeseen kysymällä mistään niin henkilökohtaisesta.

”Puhutaanko jostakin muusta?” minä pyysin. Tristania kiemurteluni viihdytti, ja ehkä toisaalta veljensä arkaluontoisista yksityisasioista repostelu oli hänestä oikeutettua. Huusihan Siegfried Tristanille tämän tästä hänen lemmiskelyntäytteisestä elämäntavastaan. Pakko kyllä myöntää, että oli oikein Siegfriedin tapaista, suorastaan leimallisesti hänen tyylistään, olla sättimässä Tristania säädyttömäksi hulttioksi samaan aikaan, kun hän itse oli kolmekymmentäluvun normien mukaan kahta kauheampi hedonisti.

”Tiesitkö muuten, että on olemassa myös homoseksuaaleja naisia? Minä en nimittäin tiennyt vielä vähän aika sitten. Pitkän aikaa luulin, että on vain kahdenlaisia naisia: helposti valloitettavia ja vaikeasti tavoiteltavia. Mutta se oli ihan keskenkasvuinen ajatus. Sellaisellehan meidän Siegfried olisi aivan unelmallinen aviomies! Hänestä olisi niin vähän vaivaa, ja molemmat voisivat harjoittaa rakkautta tahoillaan.”

”Onko hänellä sitten ollut, uh, poikaystäviä?” minä kysyin, vaikka parempi järkeni sanoi, että minun ei pitäisi udella. Ehkä jokin sisälläni vähän värähti. En ollut ennen ajatellut Siegfriediä hellässä kontekstissa. Huomasin puntaroivani hänen hienoimpia hyveitä ja suurimpia puutteitaan aivan toisella tapaa. Hänen persoonallisuudessaan oli samaan aikaan läsnä lempeät, suorastaan äidilliset piirteet, kuin myös hevosmiehen solakka maskuliinisuus. Voisin kuvitella hänen olevan hyvinkin tietynlaisen miehen mieleen – sellaisen, joka ei kaipaa puhumatonta jäyhyyttä.

”Ai, aiotko tehdä itseäsi tykö?” virnisti Tristan. Minun teki mieli ottaa hänen tupakkansa ja tumpata se keskelle hänen sammaleenvihreää silmäänsä. Tyydyin näyttämään hänelle rivoa käsielettä.

”Itsehän sen sanoit, että veljessäsi on tietystä näkövinkkelistä katsottuna edullisia piirteitä. Joku onnekas homoseksualismiin taipuvainen saa hänestä luotettavan kumppanin, joka pitää varmasti hyvää huolta”, selitin miten parhaiten taisin. Tristan imi savukettaan niin, että tuhka hohti rubiininpunaisena ja yskien nauroi savupilven päin naamaani. Minua vihastutti ja nolostutti, Tristanhan luonnollisesti ymmärsi vaikeroinnistani, että ehdin jo harkita hänen veljensä salaisen rakastajan pestin hyviä puolia. Nuo ajatukset hämmensivät uutuudessaan minua itseänikin, ja siksi Tristanin virnuilu sai minut hyvin tuohtuneeksi. Mutta sitten Tristan otti minua molemmin puolin korvista kiinni. Hän rutisti kasvojani.

”Sinä olet niin söpö noine ensiuteliaine ilmeinesi! Taidat ihan oikeasti ihka ensimmäistä kertaa viihdyttää ajatusta vaihtoehtoisesta elämäntavasta? Kuule, Jimbo, et sinä siihen Siegfriediä tarvitse. Hän on sitä paitsi tylsä ja hölmö sinulle.”

”Jaa.”

Omasta mielestäni olin kyllä verrattuna ihan yhtä tylsä kuin Siegfried ikinä. Enhän minä käynyt oikein tansseissa. En jaksanut, enkä ehtinyt. Enkä ollut niin supliikki, tai edes älykäs, vaikka olinkin valmistunut eläinlääkäri ja Tristan vasta opiskelija. Tristan suuteli minua ja minä Tristania. Jotenkaan en keksinyt, miten olisin voinut olla suutelematta, tilanteen eskaloiduttua tähän tilanteeseen.

”Tarvitset ehdottomasti jonkun kesyttömämmän. Jonkun, joka arvostaa vakauttasi, mutta lyö tuluksesi kiveen”, sanoi Tristan. Oli minun vuoroni nauraa – vai vertasi hän itseään karkkuun ja piikiveen? Aika mahtipontista, siksi niin Tristania. Se on kieltämättä romanttinen kielikuva miesten välisestä rakkaudesta nimenomaan tulenteonvälineinä, onhan tuli kauneutensa lisäksi vaarallinen ryöpsähtäessään käsistä. Minusta tuntui, etten ollut riittävän taitava iskijä pitämään Tristanin kaltaista kipinää aisoissa.

”Joku taka-ajatus sinulla nyt on, Triss. Saisit kyllä minua komeamman ja kiihkeämmän, jos sille varten mietitään.”

Tristan tuhahti, kädet ympäri kaulaani. Tunsin imukkeenpään niskaani vasten. Ärsytti aivan vietävästi, ettei Tristan voinut edes kiihkeän ensisyleilyn hetkellä malttaa hylätä savukettaan, vaan hänen oli pakko jatkaa röyhkeää sauhutteluaan suukkosten välissä. Jotenkin en hämmästynyt Tristanin lähentelystä niin paljon kuin Siegfriedin homoseksuaalisuudesta. Ehkä siksi, että Siegfried oli kuitenkin minun työnantajani, ja Tristan taas tasavertainen toveri.

”Täysin johdonmukaisesti minä tätä suunnittelen. Joku miehistä piittaamaton nainen saa veljestäni erinomaisen elämäntapansa rahoittajan, eikä hän edes suuttuisi. Päin vastoin, Siegfried olisi vain helpottunut, jos kulissit voisi hoitaa herrasmiessopimuksin loukkaamatta kenenkään tunteita.”

”Miten tämä minuun liittyy mitenkään?” kysyin ja puristin Tristania vyötäisiltä. En ollut enää niin ujo kuin hetki sitten. Tristanilla oli sellainen vaikutus minuun. Alkuun en koskaan pitänyt hänen ideoistaan, en tavoista välttyä työtä ja tekosyistä luikerrella kapakkiin yksille kesken päivän. Varttitunnin pehmittelyn jälkeen olin aina kuin tasaiseksi nuijittua perunasurvosta. Nytkin hänen oli onnistunut viettelemään minut – enkä osannut vielä olla siitä yhtään huolissaan.

”Haha, sama tavoite on myös minulla!” hihkaisi Tristan. ”Joko Siegfried tekee minusta yhtiökumppaninsa – tai todennäköisemmin sinusta. Molemmille meistä on taloudellisesti järkevää luoda hynttyyt yhteen.”

”Tuohan kuulostaa kerta kaikkiaan diaboliselta suunnitelmalta”, vastasin latteasti, mutta en lakonisesti. Jotenkin minusta oli jopa hellyttävää, että Tristan oli ajatellut minua tulevaisuutensa turvana. En vain osannut pukea sitä sanoiksi. Mitä mies voi kumppaniltaan enemmän vaatia? Kyllähän minä, vaikken mikään machismo ollutkaan, toki halusin olla rakkaalleni tuki ja turva. Tristan näki minussa kallion. Eikö se ole imartelevaa, vai olenko väärässä?

”Niin, ja olethan sinä tietysti myös ihana”, totesi Tristan. Sitten kuulimme molemmat oven käyvän, ja sen kuinka viisi villiä koiraa kiirehti tassut rapisten ottamaan talon isännän vastaan iltakierrokseltaan. Kaikki, mitä olimme puhuneet, jäivät Tristanin loppuun palaneiden savukkeiden kiehkuroiden tavalla ilmaan leijumaan. Minä tervehdin Siegfriediä nopeasti ennen kuin hän alkoi kurmottaa Tristania koko päivän löysäilystä kovaan ääneen. Minusta tuntui silloin, että minä nyt jopa vihdoin ymmärsin näitä miehiä, joiden kanssa asuin ja tein töitä.


FIN




« Viimeksi muokattu: 16.07.2023 20:21:04 kirjoittanut jossujb »
Here comes the sun and I say
It's all right

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 563
Onnea kommenttiarpajaisten voitosta! Olipa hyvä, että sen myötä muistin näiden Kaikenkarvaiset -ficcien olemassaolon, koska nämä ovat edelleen aivan ihania ja ainakin tämä oli jäänyt lukematta! Nyt tuli korjattua sekin asia, ja tekisipä mieli lukea nämä kirjatkin, kun en ole vielä ehtinyt. Ehkä jouluna!

Tykkään kovasti Jamesista kertojana ja siitä, miten ajankuva tulee tässä esille esim erilaisten sanojen (supliikki, seuraintalo, sekä nuo tulentekovälineet esimerkiksi) ja Tristanin sauhuttelun kautta ja jotenkin koko tuo kertojanääni henkii tätä maailmaa ja kuljettaa sinne saman tien.

Lainaus
Olin varma, että saisin kuumehalvauksen häpeästä
Voih, James on niin suloinen kun nolostelee Siegfriedin juttuja ja alkaa myös punastella, kun homoseksuaalisuudesta puhutaan :D

Lainaus
Eläinlääkärin leipä ei ole leveä, mutta se on pitkä
Kuulostaa juuri sellaiselta jutulta, jota naimakaupoille mielivät neidot varmasti ovat pohtineet

Lainaus
Tristanin mielestä savuketta ei voi pitää tyylikkäästi roikottamalla sitä sätkänä suussa, vaan savuketta tuli polttaa tyylikkäästi etu- ja keskisormen välistä siemailemalla.
Tämä on omiaan luomaan mielikuvaa Tristanista, vaikkei fandomia tunnekaan! Hän myös osaa aiheuttaa ihanan kiusallisia tunteita Jamesissa, heidän keskustelunsa on herkkua luettavaa! Ja totta kai Tristan vielä tuosta vain viettelee Jamesin pussailemaan, vaikka ryökäle ei malta edes siksi hetkeksi luopua savukkeestaan. Silti James on ” kuin tasaiseksi nuijittua perunasurvosta”, hyvin sanottu!

Sepäs olisikin hyvä idea, että kaksikko tosiaan pistäisi hynttyyt yhteen! Vaikka Tristanista ei ehkä ihan saa selvää, onko tämä ihan tosissaan, niin Jamesia kyllä pehmittää vielä lisää tuo ” olethan sinä tietysti myös ihana”. Ihania molemmat, kiitos tästä<3 oli kiva lukea :)
« Viimeksi muokattu: 24.11.2022 23:03:50 kirjoittanut Thelina »
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥