Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) > Toinen ulottuvuus

Varjojen kaupungit: Morsian (ja hänen morsiamensa) | Maryse/Imogen, Maryse/Robert, K-11 | 2/?

(1/1)

Solembum:
Author: Sole
Fandom: Varjojen kaupungit
Genre: Drama, Angst, Romance, H/C
Rating: K-11
Pairing: Maryse/Imogen, Maryse/Robert
Disclaimer: Varjojen kaupungit kuuluu Cassie Clarelle
Summary: Mitään muuta herrasmiesmäistä Robertissa ei ole kuin sateenvarjo.

Osallistuu Saaga-haasteeseen ja Femmekymppiin.

Drialle.
Morsian (ja hänen morsiamensa)


1. Kihlat

Marysella on yllään kirkkaanpunainen mekko, joka myötäilee hänen vartaloaan, ja tuntuu vain hiukan liian tiukalta vyötärön kohdalta. Hän laskee kätensä vatsalleen ja hymyilee vieraille. Hän tietää näyttävänsä kauniilta siitäkin huolimatta, että mekko ei tunnu enää aivan yhtä sopivalta kuin hänen sovitettuaan sitä ompelijalla vain kaksi viikkoa aikaisemmin. Silloin mekko on istunut hänelle täydellisesti. Hän on näyttänyt siinä kauniimmalta kuin koskaan, ja Imogen on sanonut Robertin olevan maailman onnellisin mies saadessaan hänet omakseen. Sitten Imogen on suudellut häntä poskelle, ja hän on kääntänyt päätään niin, että tämän huulet ovat koskettaneet hänen suutaan. 

Maryse painaa sormenpäänsä vatsalleen. Hän pitää hymyn kasvoillaan ajatellessaan Imogenin käsiä, jotka ovat kiertyneet hänen vyötärölleen ja vetäneet häntä lähemmäs. Se värähtää vasta hänen ajattellessaan sitä, kuinka erilaiselta hänen vyötärönsä on silloin tuntunut. Kuinka paljon kapeammalta.

Marysen hymy muuttuu irvistykseksi ja sitten takaisin hymyksi. Hänen kauniit kasvonsa ja punaiset, hymyilevät huulensa vievät huomion pois hänen käsistään, jotka painavat hänen vatsaansa niin rajusti, että hänestä tuntuu vaikealta hengittää. Hänen pitkät mustat kiharansa peittävät hänen jännittyneet olkapäänsä ja ryöppyävät pitkin hänen selkäänsä piilottaen näkyvistä törröttävät lapaluut. Muutama kihara valahtaa sisään mekon kaula-aukosta, ja Imogen, joka seisoo hänen vieressään hymyttömänä työntää ne hänen korviensa taakse ja hipaisee hellästi hänen paljasta ihoaan puoliympyrän muotoisen kaula-aukon yläpuolella.

Maryse värähtää, ja Imogen hymyilee hänelle surumielisesti. Imogen sysää painavat kiharat hänen olkapäiltään niin, että ne jäävät paljaiksi, ja hän tuntee hiusten painon selkäänsä vasten. Imogenin sormet koskettavat hänen olkapäitään, ja tämä liu'uttaa ne hänen käsivarsiaan pitkin alemmas ja kietoo ne hänen ranteidensa ympärille. Imogen ottaa hänen kätensä käsiinsä ja laskee ne vasten hänen kylkiään. Hän kohottaa kasvojaan ja yrittää tavoittaa Imogenin katseen, mutta tämä katsoo sisään hänen mekkonsa kaula-aukosta, eikä hymyile enää. Imogenin suu on surullinen, ja Maryse tahtoisi sen suutelevat hänen suulleen surullisia suudelmia.

Tahtoisi melkein enemmän kuin tahtoo Robertin.

Silti se on lopulta Robert, joka suutelee häntä nopeasti vieraiden hurratessa.

Myöhemmin, kun Robert on juonut liikaa ja riisunut puvuntakkinsa, Maryse näkee tämän parvekkeella suutelemassa naista, jolla on pitkät, tämän poskille kalterimaiset varjot heittävät ripset. Robert liikuttaa suutaan naisen huulilla kuin olisi juuri mennyt kihloihin tämän kanssa, ja sormus Marysen nimettömässä puristaa tiukemmin kuin punainen mekko puristaa hänen vyörätöään. Robert työntää naista vasten parvekkeen kaidetta, ja tämä kietoo käsivartensa Robertin kaulaan. Robert naurahtaa humalaisesti ja nainen kikattaa Robertin laskiessa kätensä tämän vatsalle.

Maryse lähtee parvekkeelta ja pidättelee kuumia kyyneliä. Hän kohtaa Imogenin katseen portaissa, mutta antaa askeltensa muuttua juoksuksi ja pakenee juhlavierailta hänen ja Robertin makuuhuoneeseen.

Makuuhuoneessa hän heittäytyy sängylle ja riisuu mekon kiemurrellen yltään. Hän nykii sen päänsä yli ja heittää mytyksi lattialle. Hän makaa sängyllä pelkissä alusvaatteissa samanlaisena myttynä kuin mekko lattialla, ja itkee lohduttomasti. Kyynelet kirvelevät hänen silmissään ja poskillaan, ja imeytyvät niihin typeriin, silkkisiin lakanoihin, jotka Robert on ostanut hänelle kosittuaan häntä. Ne tuntuvat liukkailta hänen kuljettaessaan sormiaan pitkin niiden pintaa. Aivan yhtä liukkailta kuin Robert on tuntunut hänen sylissään heidän tehtyään sen ensimmäisen kerran. Toisella kerralla Robert on tuntunut vielä silkkilakanoitakin liukkaammalta. Robertin hikinen iho ja tämän matala ääni hänen korvassaan kuiskaamassa tämän rakastavan häntä.

Se siitä rakastamisesta.

Maryse nousee istumaan sängyllä ja yrittää saada kihlasormuksen irti sormestaan. Se ei kuitenkaan irtoa, vaan pysyy hänen nimettömässään kuin ei aikoisi lähteä koskaan irti.

Maryse laskee kätensä sormukselta pyöristyneelle vatsalleen ja korjaa ajatuksiaan: se ei lähtisi koskaan irti.

Dria:
Kiitos omistuksesta ♥♥♥

Ihana paritus, mut sen sä tiesit jo. Marygen valtaa vielä maailman, koska se on rakkaus. ;D Siitä tulee vielä Maleciakin suositumpi paritus! ...ai ei vai?
Ja en ole niin kiitollinen Robert/Maryse mielikuvasta =|

Robert oli ihanan IC, koska en ole koskaan mieltänyt häntä uskolliseksi. Sitä paitsi paritain Robertin mielessäni Amatikselle, joten... Vaikka on hirveää, että Robertilla on toinen nainen kihlajaisjuhlissa, ideana se on oikein kiehtova. Ymmärrän, että Maryse on ihan palasina. Tekee varmaan hyvää itsetunnollekin  :-X Toinen yksityiskohta, mistä pidän, on punainen mekko, koska pidän värin ironiasta, koska mun mielestä varjometsästäjien kulttuurissa on jotain vivahteita aasialaisista kulttuureista (joissa häämekko on usein punainen ja symboloi iloa).

Musta tuntuu, että Marysen ja Imogenin välillä on jotain, mutta he eivät ole ihan varmoja mitä. Se sopii tähän pariin, koska yhteiskunta on melko heteronormatiivinen. Marysella on selkeästi tunteita, Imogenilla on mahdollisesti. Niin vihjataan melko vahvasti, muttei sanota, joten... ^^ Vaikka Imogen ei ole ihan kirjojen canonin mukainen, se ei haittaa yhtään. Tää on selkeästi aikaa ennen kuin Imogeninsta tulee Inkvisiittori (ja käsittääkseni myös ennen Stephenin kuolemaa), joten se saa osoittaa tunteitaan ja hymyillä. Tietenkin naiset saavat myös olla ystäviä ja liikkua varjometsästäjäpiireissä.

Raskauden kuljetus mukana on hyvä, tosin jos varjometsästäjäyhteiskunta on jämähtänyt 1800-luvulle, esiaviollista seksiä ei katsota kovin hyvällä. En ole varma, miten sä ajattelet asiasta, mutta mahdollisesti MArysella on vaikeat ajat tiedossa. Musta on ihanaa, että raskaus ei unohdu vain maininnaksi, koska tämän perusteella silläkin on melko suuri rooli.

Solembum:
Dria: Kiitos kommentista :3


2. Häät
Robert vetää eteisessä ylleen päällystakkia. Sen hihat juttuvat kiinni ensin hänen olka- ja sitten kyynärpäihinsä. On kuin sekään ei tahtoisi Robertin lähtevän. Robert työntää kätensä ulos takin hihansuista ja oikoo sen kaulukset, sekä typerän tummansinisen solmionsa. Maryse tuijottaa Robertin leveää selkää ja ajattelee tämän näyttävän vielä typerämmältä kuin solmionsa prässätyissä housuissaan, valkoisessa kauluspaidassaan, kiiltonahkaisissa kengissään ja pikkutakissaan, jonka on tarkoitus olla tyylikäs, mutta joka ei ole. Robert sujauttaa käsiinsä nahkaiset käsineet ja silottelee tummia hiuksiaan, jotka on kammannut typerälle jakaukselle vasemman korvansa yläpuolelle. Maryse ei sano mitään, vaan ainoastaan tuijottaa Robertin selkää ja ajattelee kaiken Robertissa olevan typerää.

Robert kääntyy ympäri ja tarttuu sateenvarjoon, jossa on pitkä, kävelykeppiä muistuttava varsi. Vaikka ulkona ei sataisi, Robertilla on silti sateenvarjo aina mukanaan. Jokin sateenvarjossa saa kai tämän tuntemaan itsensä herrasmieheksi.

Mitään muuta herrasmiesmäistä Robertissa ei sitten olekaan kuin sateenvarjo.

”Robert?” Maryse sanoo hiljaa Robertin avatessa oven ja tehdessä pikaisen sääennusteen: ei sadetta nyt, ei sadetta iltapäivällä.

”Hei sitten, Maryse”, Robert sanoo ja kumartuu suutelemaan Marysea poskelle. Tämän huulet hädin tuskin koskettavat Marysen ihoa. Suudelma tuntuu turhalta ja tyhjänpäiväiseltä heistä molemmista, mutta silti he leikkivät pienen hetken olevansa onnellisesti naimisissa.

Mutta eivät he ole. Onnellisia siis.

”Robert – ” Maryse toistaa kuuluvammin. Hän ei tahtoisi Robertin lähtevän, hän ei tahdo tämän menevän kokoukseen ja tapaavan Amatista tai ketään toista naista, jonka vatsa ei ole tiellä rintojen ja jalkovälin välissä. Alecin takia hän tahtoisi Robertin jäävän. Alecin takia hän on valmis leikkimään kauemminkin kuin vain yhden suudelman ajan.

”Maryse, minulla on töitä”, Robert vastaa, ja he molemmat tietävät, ettei kyse ole töistä, vaan jostakin ihan muusta. He eivät puhu siitä koskaan, mutta Maryse tietää ja Robert tietää hänen tietävän. Siksi siitä ei edes tarvitse puhua. Ja Maryse antaa asioiden olla niin kuin ne ovat, koska on myös sellaisia asioita, joista Robert ei tiedä mitään.

”Robert!” Maryse huudahtaa, ja tarttuu Robertin päällystakin hihaan. Hän puristaa sormillaan paksua villakangasta ja yrittää pitää kiinni miehestä, joka ei ole ollut hänen sen jälkeen, kun he ovat menneet kihloihin. Häät on pidetty pian kihlajaisten jälkeen, Alec on syntynyt ja joka päivä kahden vuoden ajan Robert on ollut vielä vähemmän Marysen kuin edellisenä päivänä.

”Minä menen nyt, kulta”, Robert sanoo ja nykäisee käsivartensa pois Marysen ulottuvilta. Robert epäröi hetken ja suutelee häntä sitten uudestaan. Robertin parransänki raapii Marysen poskea, ja tämän suu on kärsimätön suutelemaan jotakuta toista. Ja Maryse hymyilee salaa ajatellessaan, että niin on hänenkin.

Sitten suudelma onkin jo ohi, ja Robert on poissa. Sateenvarjo on jäänyt eteisen nurkkaan (se siitäkin vähästä, vielä jäljellä olleesta herrasmiesmäisyydestä) ja Maryse huomaa toivovansa taivaan sittenkin repeävän.

Maryse menee olohuoneeseen, jossa Alec ryömii vatsallaan lattialla kuin yrttäisi uida käsipohjaa ja opettelee konttaamaan. Alecin hiukset ovat mustat ja kihartuvat tämän otsalle. Pojan silmät ovat tummansiniset, täsmälleen saman väriset kuin Marysenkin silmät. Maryse on iloinen siitä, sillä se tekee pojasta vähemmän Robertin näköisen, vähemmän robertmaisen. Alec on vakavailmeinen ja hiljainen lapsi, joka osaa vain yhden sanan, joka on äiti. Tai niin Maryse kuvittelee tämän sanovan, kun tämä jokeltaa hänen korvaansa. Isiä Alec ei osaa sanoa.

Katsotaan, jos sitten myöhemmin.

Maryse nostaa Alecin syliinsä lattialta ja silittää hellästi tämän hiuksia. Alec koskee pienillä sormillaan hänen käsivarttaan ja paidanhihaansa. Alec kietoo kätensä hänen kaulaansa ja jokeltelee hiljaa.

Äiti äiti äiti!

”Niin, äiti on tässä, Alec-kulta”, Maryse sanoo ja ajattelee, millaista olisi, jos äiti ei olisi tässä. Silloin äidillä ei olisi sylissään suurisilmäistä pikkupoikaa ja potkaisuja napansa yläpuolella, eikä suurta vatsaa ja potkaisuja myös napansa alapuolella. Eikä vihkisormusta.

Maryse halaa Alecia niin tiukasti, että tämä parahtaa ja alkaa itkeä. Hän hellittää otettaan ja sopertaa kaiken olevan kunnossa. Alec jatkaa kuitenkin itkemistä, ja hänkin alkaa itkeä. Alec itkee kovempaa, mutta hän ei välitä, vaan antaa kuumien kyynelten valua silmäkulmistaan poskilleen ja polttaa suupielissään. Alecin parku peittää alleen hänen ajatuksensa, ja saa itkemisen tuntumaan lohdulliselta. Silti itkusta ei ole mitään apua.

Sillä Maryse on aivan yhtä petollinen kuin Robert, vaikka Robert ei siitä tiedäkään.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu