Kirjoittaja Aihe: Koiran päivät (K-11, Kalkaros/Sirre, Valmis, 3-osainen)  (Luettu 5576 kertaa)

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
Nimi: Koiran päivät
Genre: Angst, romance (fluff) ja humor
Paritukset: lähinnä Kalkaros/Sirius
Ikäraja: K-11
Summary: Tapahtumat sijoittuvat aikaan, jolloin Harry on/oli viidennellä luokalla. Kalmanhanaukio 12 toimii feeniksin killan päämajana. Sirius viettää siellä yksinäisiä iltoja, saaden joskus lohtua ystävästään Remus Lupinista. Asiat mutkistuvat, kun Siriusta vihaava (ja toisinpäin) Kalkaros määrätään kalmanhanaukiolle yhden viikonlopun ajaksi.
Muuta: Ensimmäinen ficini kyseisillä parituksilla. Halusin kokeilla jotain uutta.  Tämä fici koostuu (vain) kolmesta osasta.

Koiran päivät

1. Osa – Kuutamon valossa

Kalmanhanaukio kahdessatoista asui mies, jonka vangitsemisesta olisi saattanut saada muhevan palkkion. Toki oli paljon ihmisiä, jotka etsivät tuota kyseistä miestä, mutta tuloksetta. Kalmanhanaukio kahdentoista sijainti oli nimittäin salainen, eikä sitä nähnyt kartalla. Talo oli piilotettu taikakeinoin. Sen sisällä asuikin varsinainen kelmi mieheksi – tai oikeastaan velhoksi.

Sirius Musta oli tuomittu Azkabaniin kahdentoista jästin murhasta. Lisäksi häntä syytettiin yhden velhon murhasta. Ikävä kyllä Sirius oli syytön, ja tuo kyseinen velho oli murhannut ne jästit ja lavastanut oman kuolemansa. Kaikki todisteet kuitenkin viittasit Siriuksen olleen murhaaja, ja nyt hän joutui piileskelemään muuta velhomaailmaa.
Elämä ei ole aina reilua.

Keväinen sade ropisi vanhan talon ikkunoita vasten. Aurinko oli laskemassa. Sirius istui kalmanhanaukio kahdentoista keittiön suuren ja tukevan pöydän ääressä ja hörppi vaalean ruskeaa nestettä vihreästä pullosta. Juoma ei ollut parhaimmillaan, mutta se kelpasi Siriukselle paremman puutteessa. Hänen olosuhteensa olivat muutenkin hieman toissijaiset.

Tässä nuhjuisessa talossa hän oli joutunut viettämään koko kesän, syksyn ja talven. Hän oli perinyt sen äidiltään, puhdasveriseltä noidalta, joka oli aina korostanut Mustan suvun erinomaisia juuria. Niin juuri, sukuun ei kuulunut yhtään jästiä. Kaikki suvun mainetta uhkaavat tekijät oli aina tuhottu. Jopa Sirius oli erotettu perheestä, kun hän oli osoittanut erimielisyyttä äitinsä mielipiteitä kohtaan.

”Oljon verenpetturi isäntä haluaa taas ulos”, kuului möreä härkäsammakkomainen ääni lattian rajasta. Ääni kuului vanhalle kotitontulle, joka jupisi itsekseen. Kyseinen kotitonttu oli osa Siriuksen perintöä, ja se muistutti enemmän emäntäänsä kuin Sirius ikinä.
”En minä halua ulos!” Sirius karjaisi vihaisesti. Oljo ei välittänyt vähääkään, vaan jatkoi yksinkeskusteluaan.
”Se haluaa pois emännän talosta. Oljo olisi hyvillään, jos se häipyisi”, Oljo raahusti lähemmäs pannuhuonetta, jossa sen saastainen pesä sijaitsi. ”Oljo haluaa isännän, joka voi asettaa Oljon pään seinälle, niin kuin tapoihin kuuluu.”
Siriusta puistatti. Hän tiesi tontun tarkoittavan portaikon seinille asetettuja päitä, jotka oli katkaistu entisiltä kotitontuilta. Sirius ei todellakaan tuntenut jaloa ja ikivanhaa Mustan sukua omakseen.

Viimeiset nuoruusvuotensa Sirius olikin viettänyt parhaan ystävänsä James Potterin luona.  Jamesin vanhemmat olivat ystävällisiä, ymmärtäväisiä ja hyväksyivät jästit. Heidän luonaan Sirius sai viettää täysin päinvastaista elämää kuin omien vanhempiensa luona. Sirius huokaisi ja otti kulauksen vanhaa viinaansa. Nyt James oli kuollut, kiitos samanlaisten pimeiden voimien, joita hänen sukunsa oli kauan kunnioittanut.

Sirius havahtui synkistä ajatuksistaan, kun ovelta kuului nopea koputus. Se aukesi saman tien, ja Remus Lupin – toinen Siriuksen nuoruuden ystävistä – ilmestyi hetken kuluttua keittiöön. Hänen hiuksistaan valui vettä.
”Masentava ilma”, Sirius tokaisi ja hivutti lähes tyhjän pullonsa pöydän alle. Remus nyökkäsi ja riisui märän takkinsa. Hän pöyhi vaaleita hiuksiaan saadakseen ne kuivumaan nopeammin. Sirius virnisti.
”Mitä?” Remus kysyi hämmentyneenä.
”Näytit hetken ihan Jamesilta”, Sirius sanoi ja muisteli ystäväänsä nuorena. James oli aina kuvitellut näyttävänsä siltä, kuin olisi juuri noussut luudanvarrelta tuulen tuivertama hiuspehko sekaisin. Hän kai halusi tehdä vaikutuksen Lily Evansiin, punatukkaiseen ja temperamenttiseen tyttöön. Kai temppu oli toiminut, koska lopulta he olivat päätyneet naimisiin.
”Hullun kurista verrata minua Jamesiin”, Remus sanoi hymyillen. ”Hän pöyhi tukkaansa vain Lilyn takia.”
Hetken aikaa he hymyilivät muistoille. Sitten Sirius tajusi jääneensä tuijottamaan Remuksen valloittavaa hymyä ja ravisti päätään. Ei Remus niin valloittava ollut. Vai oliko…

Remus päätti jäädä yöksi. Täysikuu oli lähestymässä ja hän tunsi olonsa heikoksi, joten Sirius tarjosi hänelle yösijan. Olihan kalmanhanaukio kahdessatoista tilaa vaikka usealle perheelle.
Hän otti komerosta pullon rouva Weasleyn kotiviiniä ja tarjosi sitä Remuksellekin.
”No, miten sinulla menee?” Remus kysyi, kun ilma ulkona vähitellen hämärtyi ja kuu nousi taivaalle.
Sirius ei vastannut heti. Hän siemaisi viiniä ja nosti katseensa Remukseen.
”Paremminkin on mennyt.”
Remus näytti ymmärtävän. Hän huokaisi syvään ja huljutteli lasissaan olevaa kirkkaan punaista nestettä.
”Minä inhoan tätä paikkaa. Liikaa huonoja muistoja”, Sirius mutisi.
”Se on kuitenkin hyödyllinen”, Remus sanoi.
Sirius sysäsi viinilasinsa pöytään turhankin voimakkaasti. Viiniä läikkyi pöydälle.
”MINÄ haluan olla hyödyllinen”, Sirius vimmastui. ”Ruikuli vihjailee alinomaa, kuinka hän uhraa itsensä killan puolesta. Minä tiedän, että hän on oikeasti petturi, hän – ”
”Dumbledore luottaa häneen”, Remus keskeytti ja näytti säikähtäneen Siriuksen äkillistä purkautumista.
”Niin, mutta ei selvästikään minuun!” Sirius huusi ja alkoi jo todenteolla vihastua. ”MINÄ HALUAN KOSTAA JAMESIN PUOLESTA, EIKÄ KALKAROS TEKISI SITÄ IKINÄ!”
Sirius oli huomaamattaan noussut seisomaan. Remus istui rauhallisena paikoillaan.
”Minä tiedän, että sinä haluat olla hyödyksi ja niin tietää Dumbledorekin”, Remus sanoi hitaasti. ”Se riittää. Sinä olet tarjonnut päämajan Dumbledoren käyttöön. Sinä olet virunut vankilassa ja sinua on syytetty avunannosta Pottereiden murhaan. Minusta sinä olet kestänyt jo enemmän kuin kukaan meistä.”
Sirius valui takaisin istumaan ja katsoi Remusta silmiin.
”Se ei riitä minulle”, Sirius sanoi hiljaa.
Remus vain nyökkäsi. Hän ymmärsi.
”Sinä et ole ainoa, joka on saanut kokea turhautumista”, Remus sanoi hetken kuluttua ja hymyili.
”Tarkoitat Harrya”, Sirius sanoi ja hieroi ohimoitaan. ”Olet oikeassa. Hänestä minun pitäisi olla huolissani.”
Remus laittoi toisen kätensä Siriuksen hartialle. Sirius oli aina jaksanut ihmetellä, kuinka Remus jaksoi huolehtia toisista, vaikka hänellä itselläänkin oli vaikeaa. Sirius itse ei ollut aina kovin hyvä ihmissuden ystävä.

Sirius ja Remus istuivat tovin keittiön pöydän ääressä hiljaa, Remuksen käsi Siriuksen olkapäällä. Kuun valo heijastui sisälle pimeästä yöstä. Sirius tunsi tulevansa lohdutetuksi, eikä se haitannut. Sääliä hän ei sietänyt, mutta ystävän tuesta oli hyötyä.
”Remus”, Sirius sanoi hiljaa. ”Kiitos.”
Remuksen siniharmaat silmät tuikkivat. Sitten hän ojentui lähemmäs Siriusta. He halasivat. Halaus ei ollut sellainen kuin huispausvoittojen jälkeinen rutistus, vaan läheinen ja hellä. Sirius kosketti kädellään Remuksen selkää…
”Kuinka koskettavaa”, kuului ivallinen ääni oven suusta. Sirius ja Remus irrottautuivat halauksesta ja suuntasivat katseensa äänen suuntaan.
”Sinä”, Sirius sihahti nähdessään tummaan kaapuun pukeutuneen kalpean miehen, jonka rasvaiset, märät ja mustat hiukset olivat liimaantuneet kasvoille. Severus Kalkaros katsoi halveksuvasti takaisin koukkunenäänsä pitkin.
”Iltaa”, Kalkaros sanoi lipevästi ja kiinnitti tummien silmiensä katseen Remukseen. ”No mutta, keskeytinkö jotain…ah, tärkeää?”
Sirius vihasi sitä äänensävyä, jolla Kalkaros lausui viimeisen sanan. Se sai hänen olonsa tuntumaan taas turhautuneelta.
”Ja mitä sinä täällä luulet tekeväsi?” Sirius kysyi töykeästi ja puristi kätensä nyrkkiin.
”Tulin ilmoittamaan, että Dumbledore on määrännyt minut tänne”, Kalkaros loi inhoavan katseen ympärilleen, ”seuraavaksi viikonlopuksi.”
”MITÄ?” Sirius ei voinut uskoa korviaan. Dumbledoreko oli määrännyt Kalkaroksen asumaan hänen kanssaan? Se ei vain voinut olla mahdollista.
”Ikävä kyllä asia on niin”, Kalkaros sanoi joka sana inhoa tulvien.
Sirius ei osannut sanoa mitään. Viikonloppu Ruikulin kanssa saman katon alla… se tästä vielä puuttuikin!
”Muuta asiaa minulle ei tänne ollutkaan, joten voin jättää teidät taas kahden”, Kalkaros sanoi kavalasti. ”Kukapa olisi uskonut, että Anturajalka ei olekaan enää tyttöjen suosikki.”
Sirius otti pari uhkaavaa askelta Kalkarosta kohti, mutta Remus tarttui häntä lujasti käsivarresta.
”Älä”, Remus komensi.
Sirius kihisi kiukusta ja mulkoili Kalkarosta, joka hymyili rumasti ja häipyi. Ulko-oven pamahtaessa kiinni alkoi eteisessä oleva Siriuksen äidin muotokuva huutaa ja kirkua:
”SAASTAISET VERENPETTURIT! SAASTAISET RUIKULIT!”

Remus lähti seuraavana aamuna ja Sirius jäi jälleen yksin kalmanhanaukio kahteentoista. Ainut odotettava asia oli Kalkaroksen viikonloppuvierailu, eikä Sirius odottanut sitä innolla. Viikon aikana hän kirjoitti Harrylle Tylypahkaan, mutta ei maininnut Kalkarosta. Hän ei halunnut vaivata sillä Harryn päätä, mutta ei myöskään omaa päätään. Dumbledorelle hänen olisi tehnyt mieli kirjoittaa Kalkaroksesta ja tivata syitä tämän tuloon. Lopulta Sirius päätti kuitenkin pysytellä hissukseen. Dumbledore ei kuitenkaan paljastaisi suunnitelmiaan, eikä paljastaisi Kalkaroskaan, siitä Sirius oli varma.

Yllättäen torstaina pidettiin killan kokous. Sinne saapuivat herra ja rouva Weasley, Remus, Tonks, Villisilmä, Mungdungus ja Kingsley Kahlesalpa. Kokouksessa ei oikeastaan puhuttu mistään merkittävästä. Ainoat asiat, mitkä kiinnittivät Siriuksen huomion, olivat rouva Weasleyn herkullinen pataattipata ja Tonksin vierailu Azkabanissa.
”Ankeuttajat käyvät yhä vain omituisemmiksi”, Tonks selitti ruokapöydässä. ”Sen joukkopaon jälkeen ne ovat alkaneet käymään yhä vain huolimattomimmiksi. Otto Ethanus pääsi karkaamaan viime viikolla yksin.”
”Onko Otto vapaana?” Remus kysyi hämmästyneenä Tonksin vierestä. Siriuskin tiesi Oton. Synkkänä hän muisteli tuota nuorta miestä, jolla oli hämmästyttävä kyky puhua eläinten kanssa. Otto oli tuomittu vankilaan avunannosta Voldemortille, kun tämä oli saanut harmaakarhut tappamaan jästejä ja auroreita.
”Minusta tuntuu, että Otto pystyi puhumaan ankeuttajien kanssa poikkeuksellisen hyvin”, Tonks sanoi ja irvisti. ”Nehän ovat melkein kuin eläimiä.”
Seuraavaksi rouva Weasley vaihtoi kiireesti iloisempiin aiheisiin ja kehui Villisilmän villapuseroa (jonka hän oli itse kutonut).

Perjantaina Sirius oli pahalla tuulella koko päivän. Hän siivosi siellä täällä taloa, mutta sotki tavarat sitten saman tien takaisin paikoilleen. Iltapäivällä hän kuuli koputuksen ovelta. Tuimana hän raahautui alakertaan kohtaamaan Kalkaroksen, jolla oli mukanaan pieni matka-arkku. Oljokin oli tullut eteiseen tervehtimään vierasta.
”Sieltä saapui taas yksi, mutta tällä yksilöllä on harvinaisen kaunis kuontalo”, Oljo raakkui.
Sirius katsoi synkkänä Kalkarokseen, joka loi happamia katseita ympärilleen.
”Voit yöpyä toisessa kerroksessa. Ensimmäinen ovi oikealla”, Sirius sanoi tylysti.
Sanaakaan sanomatta Kalkaros leijutti tavaransa Siriuksen ohi portaisiin ja katosi näkyvistä. Sirius kihisi huomaamattaan kiukusta. Hän ryntäsi keittiöön, etsi käsiinsä palan pergamenttia ja kirjoitti sotkuisella käsialalla lyhyen viestin Remukselle:

Kalkaros saapui tänään. En tiedä vielä miksi, mutta aion ottaa siitä selvää. En luota häneen. Minusta hän ei ole tehnyt mitään killan hyväksi. Sinun on parasta tulla käymään täällä, sillä minä en halua viettää Ruikulin kanssa laatuaikaa kahdestaan!

Kiivastuneena Sirius avasi keittiön ikkunan. Kevyt tuuli käväisi hänen kasvoillaan. Se tuntui hyvältä. Hän oli viettänyt liian pitkän ajan sisällä.
Sirius vihelsi pitkästi. Hetken kuluttua musta pöllö lennähti ikkunasta sisälle ja asettui istumaan keittiön pöydälle. Sirius sitoi viestinsä sen jalkaan.
”Vie se Remukselle!”
Pöllö viiletti takaisin ulos. Hetken aikaa Sirius halusi vaihtaa sen kanssa osia.

”Pidät näköjään tiukasti yhteyttä Lupiniin”, kuului lipevä ääni taustalta. Sirius ei vaivautunut edes kääntämään päätään, vaan sulki ikkunan ja asteli sitten lohkeilleen kaapin luokse. Sieltä hän poimi käteensä suuren pullon, joka sisälsi tummaa rommia.
Sirius asetti pullon pöydälle ja kiersi sen korkin auki. Hän oli juuri kulauttamassa ruskeaa nestettä suuhunsa suoraan pullosta, kun hän tunsi pullon lipsuvan otteestaan. Pullo leijaili hänen ulottumattomiinsa.
Hän katsoi murhaavasti Kalkarokseen, joka leijutti pulloa taikasauvallaan.
”Tsot tsot”, Kalkaros ilkkui. ”Vieraillekin pitää tarjota.”
Hän nappasi pullon pitkiin sormiinsa ja leijutti sitten itselleen pienen pikarin kuivauskaapista. Sirius mulkoili vihaisena, kun Kalkaros kaatoi hänen rommiaan hänen pikariinsa.
Kalkaros kohotti pikarin Siriusta kohti ja joi sen sitten yhdellä kulauksella.
”Mitä sinä oikeastaan teet täällä?” Sirius kysyi jokainen tavu vihaa uhkuen.
Kalkaros laski pikarin pöydälle ja nuoli huuliaan.
”Dumbledore antoi minulle tehtävän”, Kalkaros sanoi hitaasti ja katsoi nautinnollisesti Siriuksen vihaisia kasvoja. Hän pitkitti ärsyttävästi vastaustaan. Sirius ei kuitenkaan hellittänyt, vaan tuijotti mykkänä tuota rasvatukkaista miestä.
”Minun pitää vahtia sinua.”
”MITÄ?” Sirius karjaisi.
Kalkaros hymyili ja näytti tyytyväiseltä Siriuksen reaktioon.
”Olet osoittanut suuren halusi päästä osoittamaan… ah, kykysi. Varsinkin kun pieni Potterin poika tuntuu alituiseen hankkiutuvan hankaluuksiin. Pahoittelen, mutta sinun on pysyttävä nyt vain täällä.”
Kalkaros hengitti teeskennellyn raskaasti.
”Minä en ole tähän mennessä lähtenyt minnekään”, Sirius raivostui. ”Minua ei tarvitse vahtia! Paitsi jos Remus – ”
”Rakas Remuksesi on muualla”, Kalkaros sanoi. ”Ja sinut nähtiin syksyllä saattamassa Potteria kouluun! Lucius Malfoy on itse kertonut niin.”
”Sinä puolestasi voit painua Malfoyn luokse vaikka saman tien!” Sirius huusi ja pamautti nyrkillään pöytää.
Kalkaros kohotti taikasauvansa, mutta Sirius oli nopeampi.
”Karkotaseet!”
Kalkaroksen sauva lensi Siriuksen ojennettuun käteen. Kalkaros otti pari varovaista askelta häntä kohti.
”Ei enää yhtäkään sanaa!” Sirius huusi raivoissaan.
Sanoja ei tosiaan tarvittu, kun Kalkaros hyökkäsi varoittamatta kohti Siriusta ja kamppasi tämän maahan. Taikasauvat vierivät pöydän alle. Sirius karjui ja sai potkaistua Kalkarosta tuntuvasti jalkaan. Kalkaros huusi tuskasta ja löi Siriusta poskeen. He kierivät lattialla. Siriuksen nenästä valui verta.
”Tappelu! Tappelu! Tappelu!” Oljo raakkui nurkassa. Se kuulosti iloisemmalta kuin aikoihin.
Että sellainen alku Siriuksen ja Kalkaroksen yhteiselle viikonlopulle.
« Viimeksi muokattu: 26.05.2015 00:32:23 kirjoittanut Kaapo »
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

runtti-chan

  • ***
  • Viestejä: 201
  • Grr, i'm gonna eat you
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #1 : 12.07.2007 18:01:18 »
Lainaus
Sanoja ei tosiaan tarvittu, kun Kalkaros hyökkäsi varoittamatta kohti Siriusta ja kamppasi tämän maahan. Taikasauvat vierivät pöydän alle. Sirius karjui ja sai potkaistua Kalkarosta tuntuvasti jalkaan. Kalkaros huusi tuskasta ja löi Siriusta poskeen. He kierivät lattialla. Siriuksen nenästä valui verta.
”Tappelu! Tappelu! Tappelu!” Oljo raakkui nurkassa. Se kuulosti iloisemmalta kuin aikoihin.
Että sellainen alku Siriuksen ja Kalkaroksen yhteiselle viikonlopulle.


Voin vain kuvitella.. *naur*

Luin tätä ficciä jollain toisella foorumilla, kun FFF2 oli kaatunut, ja kärsin vieroitusoireista, ja siellä jo tykkäsin tästä. Paritus on aivan IHANA. Lempparini, mistä tiesit? ;D

Jatka. ^^
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut runtti-chan »
Hmm, you look good. Can i eat you?

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #2 : 12.07.2007 18:14:58 »
Kiitos kommentista, runtti-chan. :) Laitankin toisen osan samantien.

2. osa – Herra Musta ja hänen mustiin pukeutunut vieraansa

Sirius siivosi. Kalkaros oli painunut hänelle tarkoitettuun huoneeseen. He olivat tapelleet aikansa, kunnes Remus oli ilmaantunut paikalle hätääntyneenä ja loppujen lopuksi kiskonut heidät erilleen. Nyt Remus istui mietteliäänä keittiön pöydän ääressä ja tutki ministeriön pohjapiirustusta. Tuosta suuresta pergamentista puuttui muutama huone, koska ne olivat uudempia kuin Killan hallussa oleva pohjapiirustus.
”Älytöntä”, Sirius mutisi leijuttaessaan rommipullonsa sirpaleita roskikseen. Seuraavaksi hän keskittyi pyyhkimään ruskean lätäkön lattiasta taikasauvan heilautuksella. ”Typerää.”
Remus nosti viimein katseensa pohjapiirustuksesta ja huokaisi. Hän oli kuunnellut jo pitkän tovin Siriuksen valitusta.
”Ehkä Kalkaros tekee täällä muutakin kuin vahtii sinua”, Remus ehdotti rauhallisesti. Sirius sai lattian putsattua ja lysähti Remuksen vieressä olevalle tuolille.
”Korkeintaan kutsuu kuolonsyöjäkaverinsa kylään”, Sirius mutisi.
Remus kääntyi taas tutkimaan ministeriön tiloja.
”Mitä sinä teet?” Sirius kysyi uteliaana. Ainakin hän halusi olla perillä siitä, mitä muut Killan jäsenet puuhasivat.
”Yritän painaa paikat muistiini”, Remus vastasi. ”Minulla on vartiovuoro huomenna, enkä ole käynyt ministeriössä kuin kerran aikaisemmin. Siitäkin on jo monta vuotta…”
Remus vaipui ajatuksiinsa, eikä Sirius halunnut keskeyttää hänen muisteluaan. Hän päätti käydä varmuuden vuoksi vilkaisemassa, oliko Kalkaros löytänyt oikean huoneen. Ties vaikka Kalkaros olisi parhaillaan tonkimassa Mustan suvun arvoesineitä. Lisäksi Sirius halusi päästä ärsyttämään Kalkarosta. Se tuotti hänelle jonkinlaista mielihyvää.
Vanhat rappuset narisivat, kun Sirius nousi yläkertaan. Hän koputti nopeasti Kalkaroksen oveen ja avasi sen melkein saman tien, odottamatta vastausta.
Kalkaros oli riisunut matkaviittansa. Hänellä oli yllään tummat housut ja musta villapaita. Oli kummallista nähdä hänet niin jästimäisissä vaatteissa.
”Uusi tyyli”, Sirius naurahti. ”Tosin jokin mustassa taitaa viehättää sinua vieläkin.”
Kalkaros loi häneen murhaavan katseen. ”Sulje ovi.”
Sirius astui sisälle huoneeseen ja sulki oven perässään.
”Tarkoitin, että häivyt ja suljet oven!” Kalkaros ärjyi.
”Tehdäänpä yksi asia selväksi”, Sirius aloitti, ”minä olen tässä talossa se, joka määrää. Sinä et rupea enää riehumaan tämän katon alla.”
Kalkaros katsoi Siriusta entistä synkemmin, aivan kuin hän yrittäisi tappaa katseellaan.
”Minä en ole kotitonttu”, Kalkaros sylkäisi.
”Anteeksi, olenko väittänyt sellaista? Vaikka Oljolla ja sinulla onkin paljon yhteisiä piirteitä”, Sirius sanoi kepeästi. ”Eli muistetaan käytöstavat tästä eteenpäin, eikö vain?”
”Sinä puolestasi voisit opetella ne ensin itse”, Kalkaros sanoi ja osoitti ovea. ”Minun on hoidettava Dumbledoren määräämiä asioita! Tottele tai rikot hänen käskyään.”
Sirius tuhahti ja lähti. Hän pamautti oven kiinni tarpeettoman kovaa. Dumbledoren määräämiä asioita… Kalkaros kehittäisi korkeintaan Pimennolle lisää totuusseerumia, jonka avulla Harry joutuisi todelliseen kiipeliin, samoin Sirius itse. Sekös Kalkarosta miellyttäisi.
Oljo narisutteli Siriusta vastaan käytävällä.
”Isäntä on riutuneen näköinen… Ei enää lainkaan isänsä näköinen, ei lainkaan. Oljo-parkaa katsoo taas kuin koiran pökälettä… ”
Sirius palasi alakertaan. Hän kuuli keittiöstä kiivasta keskustelua. Joku muukin kiltalainen kuin Remus oli saapunut päämajaan.
Sirius avasi keittiön oven varovaisesti. Hän ehti parahiksi näkemään, kuinka Nymfadora Tonks iski nyrkkinsä pöytään ja tiuskaisi Remukselle:
”Hyvänen aika Remus, se olit sinä joka suuteli minua!”
Vasta silloin he huomasivat oven luona seisovan Siriuksen.
”Öh.” Remus näytti yhtaikaa pelästyneeltä ja hämmentyneeltä. Tonksin purukumin pinkit hiukset vaihtuivat muutamassa sekunnissa yhtä kirkkaan punaisiksi kuin hänen kasvonsa. Sirius kuuli mutisevansa jotain sen tapaista kuin ”menen etsimään Oljoa”. Sitten hän kiiruhti ulos keittiöstä ja siirtyi olohuoneeseen. Hän laskeutui kolealle lattialle istumaan ja nojasi seinään. Hän tunsi sisällään jotain sellaista, mikä hämmensi hänen olonsa totaalisesti. Hän tunsi mustasukkaisuutta, eikä suinkaan serkustaan vaan Remuksesta. Hänen Kuutamostaan.

Olohuoneessa vietetty aika tuntui Siriuksesta monelta tunnilta. Hän vain nojasi seinään ja oli yksin ajatustensa kanssa. Viimein hän kuuli hiljaisen koputuksen ja Remuksen pää ilmestyi ovensuuhun. Hän tuli hitaasti Siriuksen luokse, hymyillen hermostuneesti. Hän laskeutui istumaan Siriuksen viereen. Hetken he istuivat vain hiljaa. Sitten…
”Minä tiedän, että hän on liian nuori”, Remus sanoi hitaasti. ”Eikä hän tunnu tajuavan, miten vaarallinen minä oikeasti olen.”
Sirius antoi Remuksen sanojen valua hitaasti aivoihinsa. Ne tekivät hänen olonsa jostain syystä tyytyväisiksi. Ehkä se johtui siitä, että sanojen sävy oli anteeksi pyytävä, jotenkin katuva.
”Minä ja Nymfadora saimme toisistamme lohtua, mutta minusta se ei ole järkevää…”
Remuksen sanat hiljenivät. Lopulta hän vaikeni kokonaan ja tuijotti eteensä.
”Rakastatko sinä häntä?” Sirius kysyi karhealla äänellä.
Remus kääntyi katsomaan häntä hämmästyneenä. Sirius hymyili hänelle rohkaisevasti. Hän oli alkanut ymmärtää, ettei ystävyyttä ja rakkautta kannattanut sotkea keskenään – ainakaan silloin, jos ystävyys ei rakoillut tai kipunoinut. Sellaista ystävyyttä ei pitänyt tuhota.
”Minä…” Remus empi hetken. ”Minä tekisin hänen puolestaan sen, mitä James teki Lilyn puolesta.”
Sirius nyökkäsi. Sitten hän tunsi yllättäen piristyvänsä.
”Kuutamo! Vihdoinkin sinä olet löytänyt jonkun, vaikka olet ollut niin kauan yksin.”
Remus näytti ilahtuvan Siriuksen sanoista. He halasivat, Sirius antoi samalla jäähyväiset salaisille unelmilleen, joita oli joskus turhaan elätellyt. Oli uusien unelmien aika.

Tunnustuksestaan huolimatta Remus ei lähestynyt Tonksia rakkauden osoituksella. Hän halusi kai suojella tätä – pitkittää hetkeä, jolloin ei voisi enää päästää hänestä irti hetkeksikään. Sirius hyvästeli heidät kaihoisasti, kun he poistuivat kalmanhanaukiolta. Rakkaus oli jotain niin ihmeellistä, mikä teki ihmiset hölmöiksi - ainakin Siriuksen mielestä.
Kalkaros laskeutui hetken kuluttua alakertaan. Kai hän on iltapalaa vailla, Sirius ajatteli synkkänä ja rupesi etsimään syömäkelpoista ruokaa komerosta. Kalkaros istui odottavan näköisenä pöydän ääreen.
”Miten Harryn okklumeus tunnit ovat sujuneet?” Sirius kysyi rikkoakseen kammottavan hiljaisuuden, kun hän toi pöytään leipää ja kasviksia.
”Pimeyden lordin ajatukset kiehtovat Potteria luvattoman paljon”, Kalkaros sanoi silkin pehmeällä ja ivallisella äänellä. ”Hän ei ponnistele kovinkaan paljon okklumeuksen kanssa. Hän haluaa nähdä niitä unia.”
Sirius asettui Kalkarosta vastapäätä ja otti itselleen ison palan leipää.
”Onko se mikään ihme sen jälkeen, kuinka hän pelasti Arthurin?”
Kalkaroskin otti leipää. Hän siveli hitaasti voita sen päälle.
”Ne unet voivat vielä koitua hänen kohtalokseen.”
Sirius mulkaisi Kalkarosta. Tämä puhui kuin Harryn tulevaisuuden asiantuntija.
 ”Harry ei ole tyhmä”, Sirius sanoi puolustaen kummipoikaansa.
Kalkaros ei vastannut, vaan tyytyi hymyilemään vinosti. He söivät iltapalan loppuun sanaakaan sanomatta. Lopulta Sirius nielaisi viimeisen leipäpalan ja kysyi häntä koko illan häirinneen kysymyksen:
”Oletko sinä oikeasti täällä vain vahtimassa minua?”
Taas Kalkaros hymyili ivallisen arvoituksellisesti.
”Hyvää yötä Musta”, Kalkaros sanoi, nousi seisomaan ja katosi keittiöstä. Sirius saattoi hetken kuluttua kuulla portaiden narinan. Hän heilautti kättään niin, että likainen viinilasi tippui pöydältä maahan ja särkyi. Sitten hän nojasi päänsä käsiinsä ja tuijotti puisen pöydän halkeillutta pintaa. Hän ei halunnut elää tällaista elämää. Hän halusi päästä vapauteen, pois tästä kirotusta talosta. Kunpa hän voisi vain palata Tylypahkaan ja olla taas kelmi. Kalkaros olisi se säälittävä poika, jota kaikki kiusasivat.
Sirius kaivoi taskustaan nuhjuisen ja kellastuneen valokuvan. Kuvassa oli neljä poikaa, jotka nauroivat (ääntä ei kuulunut) ja tuuppivat toisiaan mahtuakseen paremmin näytille. He kaikki olivat suunnilleen 17-vuotiaita. Yksi heistä oli Sirius itse nuorempana. Hän näytti ennen kaikkea terveeltä ja eloisalta, vapautuneelta. Nuoren Siriuksen vieressä seisoi hontelo poika, jolla oli silmälasit ja sotkuinen tukka. Se oli Harryn isä, James Potter. Hän oli lähes täydellinen kopio pojastaan. Sirius tunsi suurta halua itkeä. Hän hillitsi itsensä ja vilkaisi kahta muuta poikaa. Nuori Remus Lupin näytti riutuneelta mutta onnelliselta. Hänen vieressään oli pojista lyhyin ja lihavin. Peter Piskuilan, pelkuri, joka oli pettänyt heidät kaikki ja liittynyt Voldemortin joukkoihin.
Sirius pani valokuvan pois ja pakotti itsensä nukkumaan. Hän tarvitsisi unta sietääkseen Kalkarosta vielä kaksi päivää.

Lauantai-aamuna Sirius heräsi kovaan pamaukseen. Hän havahtui ylös sängystään ja huomasi nukkuneensa täysissä pukeissa. Hän rynnisti huoneensa ovelle ja katsoi käytävään. Se oli autio. Sirius kiiruhti eteenpäin pölyisellä käytävällä ja pysähtyi Kalkaroksen suljetun oven eteen. Sen takaa kuului raivokasta kiroamista ja karjuntaa. Sirius tarttui kahvaan ja tempaisi oven auki. Kalkaros oli huoneessa, mutta hän ei selvästikään voinut hyvin. Kummallinen, kirkkaan keltainen ja paksu naru oli kietoutunut hänen mahansa ympärille. Kalkaros yritti epätoivoisesti repiä naurua irti itsestään, mutta se vain tiukensi otettaan. Kalkaros näytti kärsivältä.
Sirius veti taikasauvansa esiin.
”Pysy paikoillasi!” Sirius huusi. Kalkaros seisahtui hetkeksi, jonka aikana Sirius ehti loihtia irtios-loitsun ja tähdätä sen keltaiseen naruun. Se hellitti otettaan ja tipahti lopulta velttona maahan.
Kalkaros hengitti raskaasti.
”Se yritti kuristaa minut”, Kalkaros huohotti.
Sirius siirtyi tutkimaan keltaista narua tarkemmin, mutta varoi koskemasta siihen. Hän erotti narussa mittayksiköt.
”Tuo on ilkikurinen mitta”, Sirius päätteli. ”Luulen, että se on Fredin ja Georgen keskeneräinen pilailuväline.”
Kalkaros suoristautui ja hieroi mahaansa.
”Kaksikymmentä pistettä pois Rohkelikolta”, hän mutisi.
”Hetkinen nyt”, Sirius sanoi kiivastuen, ”me emme ole tällä hetkellä Tylypahkassa. Et sinä voi napsia heiltä pisteitä noin vain – ”
”Se ei ole sinun ongelmasi”, Kalkaros sanoi tuimasti. Hän poistui huoneesta rivakasti. Sirius seurasi häntä alakertaan kuin uskollinen koira.
”Kerran rohkelikko, aina rohkelikko”, Sirius tuumasi ääneen ja otti aamiaisvälineet esille. Kalkaros mulkaisi häntä. Sirius ajatteli, että ainakin hän puolusti mieluummin Weasleyn kaksosia kuin tuota limanuljaskaa.
”Sinä et ole enää kelmi”, Kalkaros sanoi silkinpehmeällä äänellä, melkein tyytyväisenä. ”Sinun tehtäväsi ei ole enää huolehtia siitä, että kaikki varmasti tietävät sinun olemassa olostasi. Päinvastoin, sinun on oltava niin kuin sinua ei olisi olemassakaan.”
Sirius pudotti vahingossa kaksi mukia käsistään lattialle. Ne eivät menneet rikki, vaan kolahtelivat lattian puista pintaa vasten. Sirius ei vaivaantunut nostamaan niitä, vaan valui istumaan pöydän ääreen. Kalkaros tuijotti häntä laskelmoivasti toiselta puolelta.
”Olenko minä tosiaan niin… tarpeeton?” Sirius kysyi lähinnä itseltään. Hän näki sivusilmällä Kalkaroksen hämmentyneen ja ärtyneen sekaisen katseen itsessään.
”Minun tehtäväni on siis pysyä piilossa. Hyvä on. Hyvä on! Minä pysyn piilossa, olen pysytellyt jo muutaman vuoden. Miksi hemmetissä tänne tarvitaan yhtäkkiä Killan jäseniä vahtimaan minua yhdeksi viikonlopuksi?”
Sirius kääntyi katsomaan Kalkarosta kunnolla. Hän yritti näyttää siltä, että tiesi enemmän kuin antoi ymmärtää. Kalkaros nousi seisomaan ja kaatoi mukiinsa kuumaa kahvia.
”Olen pahoillani, mutta en itsekään tiedä juuri mitään Dumbledoren aivoituksista”, Kalkaros vastasi hiljaa. Hän ei kuulostanut edes ivalliselta. ”Saatan olla väärässä, mutta uumoilen tämän liittyvän jotenkin Potterin okklumeus-tunteihin”, Kalkaros jatkoi mietteliäänä, ”ehkä Dumbledore haluaa minun tietävän enemmän sellaisesta ihmisestä, jolla on ollut yhteys Potterin vanhempiin. Olet luultavasti Potterin rakkain elossa oleva tuttava.”
Kalkaros valutti kahvia toiseenkin mukiin ja tyrkkäsi sen Siriuksen eteen. Vastahakoisesti Sirius tarrasi mukiin ja joi kuumaa nestettä.
”Ja vastaus eiliseen kysymykseesi: ei, minä en ole täällä vain vahtimassa sinua”, Kalkaros sanoi hetken kuluttua. ”Me menemme tänään käymään Viistokujalla. Tapaamme erään ihmisen, jonka kuulustelemiseen tarvitsen sinua.”
Siriuksen uteliaisuus heräsi. Hän tuijotti Kalkarosta kysyvästi, mutta Kalkaros ei jatkanut puhumista.
”Vai on sinulla sellainen suunnitelma”, Sirius sanoi pilkallisesti. ”Aika hämmentävää, että sinä yhtäkkiä tarvitsetkin minua. Miten minä muka voin näyttäytyä Viistokujalla?”
Kalkaros hymyili rumasti. Hän otti kaapunsa sisätaskusta pienen pullon, jonka sisältö oli mudanruskeaa.
”Monijuomalientä”, Kalkaros selitti. ”Lisäksi minulla on muutama hius Remus Lupinin päästä. Hän on tänään ministeriössä, ja Killan näkymättömyysviitta on hänellä.”
Sirius tuijotti epämiellyttävän näköistä pulloa. Hän pääsisi pitkästä aikaa velhojen ilmoille, kiitos Kalkaroksen.

Sirius ei ollut koskaan aikaisemmin tutustunut keneenkään ystävistään niin läheisesti kuin hän nyt sai tutustua Remus Lupiniin. Oikeastaan kyseessä oli vain Remuksen vartalo, joka tuntui yllättävän mukavalta. Siriuksesta tuntui omituiselta ohjailla Remuksen käsivarsia ja kuljettaa kermakaljaa Remuksen suuhun ja maistaa juoman maku Remuksen kielellä. Sirius ja Kalkaros olivat tulleet Vuotavaan noidankattilaan hormipulverin avulla. He istuivat nyt kahdestaan syrjäisimmän pöydän ääressä ja odottivat ihmistä, jonka henkilöllisyyttä Kalkaros ei suostunut vielä paljastamaan. Pubissa oli heidän lisäkseen vain viisi asiakasta: kaksi kinastelevaa menninkäistä, juopunut ja iäkäs noita, sekä känsien peitossa oleva punatukkainen velho. Ovi kilahti auki ja Sirius kääntyi katsomaan tulijaa. Samalla hän oli pudota tuoliltaan, niin paljon hän hämmästyi. Sirius vilkaisi nopeasti Kalkarosta, joka nyökkäsi.
”Et voi olla tosissasi”, Sirius puuskahti, kun hän seurasi Ferdinand Pimennon matkaa ensin baaritiskille ja sitten heidän pöytäänsä. Ferdinand Pimento oli Dolores Pimennon erikoinen poika. Ferdinandista näki heti, miksi hän ei tullut toimeen äitinsä kanssa: hän oli fauni, ja Dolores Pimento inhosi ja pelkäsi puolilajisia. Ferdinandilla oli vuohen alaruumis ja päässään sarvet, mutta hänen kasvonsa olivat arpiset, ruskettuneet ja pyöreät ihmisen kasvot.
”Ferd!” Sirius tervehti. ”Pitkästä aikaa. Milloin sinä vapauduit?”
Sirius ja Ferdinand olivat olleet hetken aikaa vierekkäisissä selleissä Azkabanissa. Ferdinand oli tuomittu sinne nymfien ahdistelusta.
”Toissapäivänä”, Ferdinand vastasi tunnistettuaan Siriuksen äänen. ”Äitini valitus hylättiin. Hän olisi mieluusti pitänyt minua siellä vaikka loppuelämäni ajan.”
Sirius virnisti.
”Mahtoi olla mukava yllätys, kun oman aviopuolison suvusta löytyi fauninverta.”
Ferdinand otti huikan savuavasta tuopistaan.
”Isoisäni oli fauni. Se kuulemma hyppää yhden sukupolven yli, jos fauni ja ihminen saavat lapsen. Se on todella harvinaista.”
Sirius naurahti väkinäisesti. Ferdinand siirtyi tiskille tilaamaan heiniä ja vihreää ruohoa.
”Mitä minun pitäisi kysyä häneltä?” Sirius kysyi kuiskaten Kalkarokselta, joka oli pysytellyt hiljaa jo pitkän tovin.
”Hänet pitää saada Kiltaan. Lisäksi tarvitsemme nymfien apua”, Kalkaros vastasi nopeasti, koska Ferdinand kopisutteli kavioidensa kanssa takaisin heidän pöytänsä ääreen.
”Kuulinko oikein”, Ferdinand innostui, ”puhuitteko te nymfeistä?”
Kalkaros nyökkäsi.
”Ja satyyreistä. Tarvitsemme heidän apuaan.”
Sirius joi lisää monijuomalientä. Ferdinand tuijotti Kalkarosta epäluuloisena.
”Hetkinen nyt”, Ferdinand mutisi, ”minulla on ehkä yhteyksiä luonnonhenkiin, mutta mitä apua he voisivat teille tarjota?”
Kalkaros tökkäsi omalla jalallaan Siriuksen jalkaa. Hän halusi kai, että Sirius hoitaisi suostuttelun.
”Me olemme sodassa, Ferd”, Sirius huokaisi. ”Tarvitsemme sinua ja sinun tuttaviasi.”
Ferdinand rouskutti ruohoaan ja tuijotti Siriusta. Hän nielaisi mahtavasti ja puuskahti:
”Se on siis totta? Hän on palannut.”
Sirius tyytyi nyökkäämään. Ferdinand näytti mietteliäältä.
”Katsotaan, mitä voin tehdä”, Ferdinand huokaisi lopulta. ”En lupaa mitään, mutta aion yrittää.”

Sirius ja Kalkaros palasivat Kalmanhanaukio kahteentoista. Oljo oli kai luullut Siriuksen häipyneen lopullisesti, joten se oli ”järjestellyt” varastamiaan Mustan sukukalleuksia takaisin näytille. Se näytti järkyttyneeltä, kun Sirius ja Kalkaros palasivat terveinä keittiöön.
”Oljo siivoaa ja Oljo luulee isännän kuolleen, mutta ei, se niljake palaa takaisin ja heittää emännän kalliit tavarat pois, ei ei ei ei…”
Sirius heitti Oljon pannuhuoneeseen ja kääntyi katsomaan Kalkarosta vaativasti.
”Miten Ferdinand suostui tapaamaan sinut?”
Kalkaros katseli ulos ikkunasta ja sanoi:
”Tietenkin kerroin, että sinä tulet myös.”
Sirius tuijotti Kalkarosta epäuskoisena.
”Hetkinen nyt!” Sirius huudahti. ”Sinä kerroit, että minä tulen Vuotavaan noidankattilaan? Mitä jos joku muu olisi kuullut siitä?”
Sirius otti askeleen kohti Kalkarosta. Tuo ajattelematon, itsekäs ja ärsyttävä mies saisi kunnon opetuksen, jos se vain olisi Siriuksen nyrkeistä kiinni.
”Etkö sinä ole kiitollinen, kun pääsit ulkoilemaan?” Kalkaros kysyi. ”Sitä paitsi Ferdinand antoi vapautuessaan lausunnon Päivän Profeetalle. Hän kertoi seisovansa Potterin puolella, koska hän tiesi sinun, Potterin kummisedän, olevan rehti mies. Ferdinand inhoaa ministeriötä, äitiään ja kuolonsyöjiä. On hyödyllistä saada hänet Kiltaan.”
Sirius katsoi Kalkarosta silmät kipunoiden. Hänellä oli yhä nyrkit pystyssä. Kalkaros tarttui hänen käsiinsä.
”Kiitos, kun autoit. Minua hän ei kuuntelisi, koska minä olen entinen kuolonsyöjä… ” Kalkaroksen ääni vaimeni hiljalleen ja hänen katseensa harhaili. Aivan kuin hän olisi hetkeksi unohtanut, ettei hän ollut yksin.
”Kiitos vain sinullekin erittäin paljon”, Sirius tiuskaisi ja yritti vetää kätensä irti Kalkaroksen otteesta. ”On varmasti rankkaa olla entinen kuolonsyöjä.”
Kalkaros nyökkäsi. Sirius oli näkevinään hänen ruskeissa silmissään surumielisen katseen.
”On varmasti rankkaa olla entinen petturi ja murhaaja”, Kalkaros sanoi hiljaa. ”Ja kun Remuskin löysi parempaa lohtua Tonksista…”
Sirius riuhtaisi itsensä rivakasti irti Kalkaroksesta.
”Hiljaa!”
Kalkaros hymyili hänelle lyhyesti. Sirius haroi hiuksiaan. Ei kai hän ollut niin läpinäkyvä? Se tuntui jo hänestä itsestäänkin niin typerältä ajatukselta, ihastua nyt omaan ystävään. Sirius halusi muuta ajateltavaa. Hän nappasi pöydältä viinapullon ja joi kitkerää juomaa suuren kulauksen. Kalkaros tuli hänen viereensä ja otti pullon pois hänen kädestään.
”Sinusta on enemmän hyötyä selvin päin”, Kalkaros sanoi ja siirsi pullon tiskipöydälle. Sirius naurahti leppoisasti.
”Vai että hyötyä? Mitähän hyötyä Herra Kalkaros ajatteli minusta saada?”
Kalkaros katsoi häntä vakavana. Sitten hän pudisti päätään.
”Antaa olla.”
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut Röhkö »
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

runtti-chan

  • ***
  • Viestejä: 201
  • Grr, i'm gonna eat you
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #3 : 12.07.2007 18:47:06 »
Minä ainakin keksin yhden mitä Severus voisi haluta Siriukselta.. ;D

Ihana jatko, se ei ollut mitenkään ällön romanttinen, vaan oikeasti kiintoisa. ^^

Pimennolla fauni-esikoinen? Hula-rock! ;D
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut runtti-chan »
Hmm, you look good. Can i eat you?

Lahtiska

  • ***
  • Viestejä: 79
  • I'm so X it hurts
Re: Koiran päivät (K-13, Kalkaros/Sirre) 2/3 osa 12.7
« Vastaus #4 : 28.07.2007 19:39:06 »
Haa !! Severus/Sirius onkin uusi paritus minulle.
Vaikuttaa mielenkiintoiselta ;) Tykkään tästä.

Rakentava on taas Dumbledoren kansliassa.
Rehtori tarjosi tikkukaramelliä. Joskus en ymmärrä Rakentavaa, mutta minkäs teet.  :o

Lisää kiitos?

~Lahtiska
WHERE IS YOUR GOD NOW!?

runtti-chan

  • ***
  • Viestejä: 201
  • Grr, i'm gonna eat you
Re: Koiran päivät (K-13, Kalkaros/Sirre) 2/3 osa 12.7
« Vastaus #5 : 28.07.2007 21:45:35 »
Lainaus käyttäjältä: "Lahtiska"
Haa !! Severus/Sirius onkin uusi paritus minulle.

Olet menettänyt paljon kultaseni.. :D
Hmm, you look good. Can i eat you?

Lahtiska

  • ***
  • Viestejä: 79
  • I'm so X it hurts
Re: Koiran päivät (K-13, Kalkaros/Sirre) 2/3 osa 12.7
« Vastaus #6 : 28.07.2007 21:58:18 »
^-- olen tietoinen siitä. Katsos olen lähiaikoina keskittynyt etsimään Severus/Harry
ficcejä niin jää helposti tällaiset aarteet näkemättä. ;)

~Lahtiska
WHERE IS YOUR GOD NOW!?

runtti-chan

  • ***
  • Viestejä: 201
  • Grr, i'm gonna eat you
Re: Koiran päivät (K-13, Kalkaros/Sirre) 2/3 osa 12.7
« Vastaus #7 : 28.07.2007 22:00:25 »
Lainaus käyttäjältä: "Lahtiska"
^-- olen tietoinen siitä. Katsos olen lähiaikoina keskittynyt etsimään Severus/Harry
ficcejä niin jää helposti tällaiset aarteet näkemättä. ;)

~Lahtiska
Uuh, Snarryä! Saat anteeksi siis ^.~ *palvoo Snarryä*
Hmm, you look good. Can i eat you?

Lahtiska

  • ***
  • Viestejä: 79
  • I'm so X it hurts
Re: Koiran päivät (K-13, Kalkaros/Sirre) 2/3 osa 12.7
« Vastaus #8 : 28.07.2007 23:36:44 »
Aivan. Snarrya  :o  *kuolaus* >D
WHERE IS YOUR GOD NOW!?

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
Re: Koiran päivät (K-13, Kalkaros/Sirre) 2/3 osa 12.7
« Vastaus #9 : 03.08.2007 15:50:23 »
Vai kaipaillaan täällä Snarrya. 8' D
Voin luvata sitä vain piilomuodossa. Kiitos kommenteista!

3. Osa – Kirje

Mustan kahvin pinnalle ilmestyi vaaleaa vaahtoa, kun Sirius sekoitteli sitä hitaasti lusikallaan. Hän kuunteli vain puolella korvalla muiden huoneessa olijoiden puhetta. Hän vilkaisi nopeasti Remusta ja Tonksia, jotka istuivat pöydän toisella puolella vieretysten. Kuin vahingossa Remus hipaisi Tonksin kättä ja he molemmat säpsähtivät. Sirius käänsi nopeasti katseensa pois ja hänen silmänsä osuivat synkkäilmeiseen Kalkarokseen.
”…häneen ei saa nyt yhteyttä”, Vauhkomieli lopetteli pitkää puhettaan. ”Dumbledore on antanut selvät ohjeet, ja me noudatamme niitä. Poika on tällä hetkellä tärkein.”
Tuolien jalat raapivat lattiaa, kun kiltalaiset alkoivat tehdä lähtöä pöydän äärestä. Oli sunnuntai, mutta kenelläkään ei ollut aikaa jäädä Kalmanhanaukio kahteentoista.
”Kuutamo”, Sirius sanoi vaisusti, kun Remus nousi seisomaan. ”Kuule, minusta meidän täytyy pyytää – ”
Sirius vilkaisi nopeasti Kalkarosta, joka marssi ulos huoneesta ja katosi eteiseen.
” – minusta meidän täytyy pyytää häneltä anteeksi.”
Remus kohotti kulmiaan ja näytti vähintään yllättyneeltä.
”Tiedäthän, kaikkea sitä mitä teimme hänelle kouluaikoina”, Sirius sanoi ja kohautti olkiaan. Hän oli tuuminut sitä lähes koko viime yön ja tullut siihen tulokseen, että ystävystymällä Kalkaroksen kanssa hän saisi ehkä viimein tietää enemmän Dumbledoren aikeista. Ennen kaikkea Sirius halusi tietää, millaiseen vaaraan Harry – hänen parhaan ystävänsä poika ja hänen kummilapsensa – olisi mahdollisesti joutumassa. Siriuksella oli tunne, että Kalkaros tiesi häntä enemmän.
”Anturajalka”, Remus sanoi hymyillen, ”sinä olet aina täynnä yllätyksiä!”
Sirius virnisti.
”Olen pahoillani, mutta en ehdi auttaa sinua enää tänään”, Remus sanoi pudistaen päätään. ”Minä – minä lupasin jo Tonksille – ”
Remus katsoi Siriusta kuin odottaen, että hän alkaisi huutaa tai raivota. Sirius ei kuitenkaan tehnyt mitään: hän ymmärsi.
”Ei se mitään”, Sirius sanoi. 
Remus nyökkäsi pieni hymy huulillaan ja lähti.

Sirius nousi yläkertaan rappuset naristen. Hän pysähtyi Kalkaroksen huoneen ovelle ja koputti siihen hitaasti. Sirius kuuli sisältä raahaavien askelten äänet ja lopulta ovi avautui.
”Minä lähden”, Kalkaros ilmoitti nähdessään Siriuksen, joka avasi suunsa ehkä sanoakseen jotain, mutta ääntäkään ei kuulunut. Kalkaros käänsi hänelle selkänsä ja heitteli tavaroitaan matkalaukkuunsa.
”Minä en oikeastaan edes tiedä, miksi me oltiin sinulle aina niin ilkeitä”, Sirius sanoi hiljaa. Kalkaros jähmettyi paikoilleen, selkä edelleen Siriukseen päin.
”James inhosi kaikkia luihuisia, mutta jostain syystä hän valitsi yleensä sinut… uhrikseen”, Sirius jatkoi. ”Ehkä se johtui siitä, ettei kukaan puolustanut sinua.”
Kalkaros kääntyi hitaasti katsomaan häntä. Sirius näki hänen silmissään puhdasta raivoa.
”Sinä vihaat vain muistoa”, Sirius sanoi.
Kalkaros suoristi selkänsä.
”Ja jos joku joskus puolustikin sinua, et ikinä hyväksynyt apua”, Sirius sanoi.
Kalkaros astui askeleen lähemmäs häntä.
”Paljastatko sinä olevasi pelkuri, joka teki niin kuin Potter käski?” Kalkaros kysyi silkinpehmeällä äänellä.
Sirius pudisti päätään.
”Sinä sekoitat minut Peteriin… Ei, minä tein niin kuin itse halusin. Sinä pidit pimeistä voimista, joita minä olen aina vihannut.”
Kalkaros katsoi Siriusta tutkivasti.
”Ahaa… Minä luin siis vääriä kirjoja.” Kalkaros hymyili vinosti.
Sirius kohautti olkiaan.
”Ehkä sinä muistutit liikaa tätä”, Sirius viittasi ympäristöönsä. ”Kasvoin kodissa, jossa hyväntahtoisuus oli pahuutta.”
Kalkaros pudisti päätään.
”Sinä et tunne minua.”
Sirius astui melkein kiinni Kalkarokseen ja tuijotti tätä silmiin.
”Mutta Dumbledore tuntee, eikö niin?”
Kalkaros vältteli Siriuksen katsetta.
”Anteeksi”, Sirius sanoi.
Kalkaros kääntyi katsomaan häntä yllättyneenä.
  ”Aivan. Minä olen pahoillani, että aliarvioimme sinut aikoinaan pahemman kerran”, Sirius sanoi hymyillen. ”Jos Dumbledore luottaa sinuun, miksen minäkin luottaisi? Ja miksi hän muuten luottaa sinuun niin paljon?”
Sirius yritti vaikuttaa viattomalta. Hän ei kuitenkaan saanut vastausta kysymykseensä, sillä Kalkaros oli siirtynyt taas pakkaamaan kaapujaan talteen, mustat hiukset kasvojen päällä roikkuen.
  ”Sinä olet kovin… outo”, Sirius sanoi lopulta rehellisesti. Kalkaros oli yhteen aikaan ollut kuolonsyöjä, ja nyt Dumbledoren luottomies. Se ei käynyt järkeen.
  ”Kaikkia salaisuuksia ei ole luotu kerrottaviksi”, Kalkaros mutisi ja sulki matkalaukkunsa. Siitä kuului äänekäs napsahdus.

Sirius ja Kalkaros katsoivat toisiaan haastavasti. Kuin yhteisestä sopimuksesta Kalkaroksen matkalaukku tipahti kolahtaen lattialle: Sirius tarttui Kalkarokseen ja suuteli tätä raivokkaasti. Hän ei tiennyt mitä teki, mutta se tuntui sillä hetkellä oikealta. Kalkaros vastasi suudelmaan intohimoisesti ja valutti käsiään pitkin Siriuksen hiuksia. Sirius oli niin pökerryksissä, että hän jopa tarrautui Severuksen hiuksiin. Hän ei ollut koskaan tuntenut tällaista lämpöä suudellessaan ketään...

Äänekäs pamahdus kertoi Siriukselle, että Kalkaros oli lähtenyt. Sirius valui istumaan tyhjälle sängylle ja haroi hiuksiaan. Äskeinen hetki oli tuntunut monen yön ja päivän mittaiselta: todellisuudessa se oli kestänyt korkeintaan viisi minuuttia. Näin jälkikäteen ajateltuna se tuntui aivottomalta ja typerältä.
Siriuksen katse osui lattialla lojumaan pergamentin palaseen. Hän noukki sen käteensä ja huomasi sen olevan kirje.

Hyvä Bellatrix Musta,

poika on Mustalle arvokkaampi kuin mikään muu maailmassa. On mahdollista, että Musta on valmis mihin vain pojan turvallisuuden takia. Poika pitää häntä suurena sankarina. Tontun kertomus piti paikkansa. Suunnitelma laitetaan käytäntöön.
Kilta on avuton.

Terveisin Kalkaros


Sirius puristi kirjettä nyrkissään. Hän oli aina tiennyt totuuden: Kalkaros todella oli sataprosenttinen kuolonsyöjä. Hän avasi rypistyneen kirjeen ja vilkaisi sitä uudelleen.
Tontun kertomus piti paikkansa.” Sirius ei ymmärtänyt, kuka tämä ’Tonttu’ oli, mutta ilmeisesti joku tolvana, jota he olivat kiristäneet.
Kilta on avuton.” Sen takia Kalkaros oli siis tullut Kalmanhanaukiolle: hän halusi vain vakoilla.
Sirius nousi äkisti seisomaan. Hänen pitäisi ottaa yhteyttä Dumbledoreen, mahdollisimman pian!
Hän viskasi Kalkaroksen kirjeen lattialle, eikä suonut ajatustakaan sille, miksi Kalkaros ei ollut loppujen lopuksi lähettänyt kirjettä.

Sirius kohtasi umpikujan: hänellä ei ollut käytettävissä pöllöä, joka olisi voinut toimittaa Dumbledorelle kirjeen. Koko illan hän harkitsi vaihtoehtojaan. Lopulta hän nukahti kuluneeseen nojatuoliin ja heräsi seuraavan kerran keskellä yötä, kun hänen hevoskotkansa Hiinokka päästi korviavihlovan huudahduksen.
Sirius kavahti ylös nojatuolista ja juoksi yläkertaan. Hän tempaisi Hiinokan huoneen oven auki ja katsoi säikähtäneenä maassa makaavaa hevoskotkaansa.
”Mitä on tapahtunut?” Sirius kysyi lähinnä itseltään, koska hevoskotkat eivät tunnetusti osaa puhua ihmisten kieltä. Sirius näki, että heiniin oli sekoittunut verta. Sirius tutki Hiinokkaa varovaisesti ja huomasi, että sen toisessa siivessä oli syvä viiltohaava. Näytti aivan siltä, kuin joku olisi satuttanut sitä tahallaan.
Sirius veti taikasauvansa esiin ja osoitti Hiinokan haavaa:
”Putsaannu!”
Haava siistiytyi itsestään, mutta vuoti edelleen verta.
”Odota rauhassa, käyn etsimässä sidetarpeita”, Sirius sanoi Hiinokalle, joka katsoi häntä surullisesti suurilla linnun silmillään. Eläimet vaistoavat lähestyvän vaaran, mutta sitä Sirius ei kuitenkaan tiennyt. Hän keskittyi hoivaamaan koko seuraavan päivän Hiinokkaa, ja unohti hetkeksi Kalkaroksen kirjeen. Hän muisti sen seuraavan kerran vasta, kun oli jo liian myöhäistä.
« Viimeksi muokattu: 27.08.2013 20:02:01 kirjoittanut Röhkö »
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

runtti-chan

  • ***
  • Viestejä: 201
  • Grr, i'm gonna eat you
Re: Koiran päivät (K-13, Kalkaros/Sirre) 2/3 osa 12.7
« Vastaus #10 : 03.08.2007 16:06:24 »
Surullinen loppu, voi luoja kuinka vihaankaan sellaisia! Mutta tähän se kävi, pakko myöntää. 8)

Kivasti olit jatkanut, mutta odotin niiiiiin paljon, että heille kahdelle olisi tullut jotain vielä enemmänkin välille.. Mutta kaikessa ei voi voittaa. 8)
Hmm, you look good. Can i eat you?

Puhpallura

  • Vieras
Re: Koiran päivät (K-13, Kalkaros/Sirre) 3.8: OSA 3/3
« Vastaus #11 : 02.01.2008 22:10:15 »
Ihana ficci, vaikkei käynykään kuten olin toivonut(eli Severus ja Sirius saa toisensa :) :)). Juuh,tollasta lukee mielellään :)

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
Vs: Koiran päivät (K-13, Kalkaros/Sirre) 3.8: OSA 3/3
« Vastaus #12 : 03.03.2010 14:08:06 »
Luin tämän itse pitkästä aikaa, ja kiinnitin huomiota siihen faktaan, että tämä on kirjoitettu ennen DH:n ilmestymistä.

Lainaus
”James inhosi kaikkia luihuisia, mutta jostain syystä hän valitsi yleensä sinut… uhrikseen”
Tähän sopisi hyvin se tosiasia, että Lily ja Kalkaros olivat ystäviä, samoin Snapen salamyhkäisyys. Omapahan on ficini :D

Kiitos muinaiskommenteista runtti-chanille ja Puhpalluralle!
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

Nukkemestari

  • Lonkeropulla
  • ***
  • Viestejä: 1 526
  • The Uneartly Child
Vs: Koiran päivät (K-13, Kalkaros/Sirre) 3.8: OSA 3/3
« Vastaus #13 : 17.12.2013 19:45:03 »
Kommenttikampanjasta päivää, nostelemassa vanhoja ficcejä.com, mutta itsehän halusit tähän kommentin!

Luin tämän itse pitkästä aikaa, ja kiinnitin huomiota siihen faktaan, että tämä on kirjoitettu ennen DH:n ilmestymistä.

Tajusin tämän faktan vasta kun luin loppupuolen ja kommentin. Todellisuus on vähän erilainen, tai sitten Kalkaros oli vaan kaksoisagenttisoimassa...

Muutama kehittävä asia tuli mieleen, alkaen kirjoitusvirheestä.

Lainaus
olivat rouva Weasleyn herkullinen pataattipata

Tarkoitetaanko tässä bataatia tai potaattia? Pataatti ei ole sana.

Kappalejako ficissä oli aika raskas, dialogit on hyvä erottaa kertovata osasta, ja dialogiakin jakaa osiin, tai muuten se näin digitaalisessa muodossa tulee raskaaksi lukea.

Hmm, Kalkaroksen ja Siriuksen suhteen kehitys oli aika jännä... normaalisti odotan että hahmot oikeasti tuntuisi ihastuvan tms. mut nyt tuo suutelu tuli hyvin puskista... itse asiassa pidin siitä, koska se jättää kysymykseksi mikä motivaatio asialle oli. Ja jotenkin tuntuu luontevalta, jostain oudosta syystä.

Sinäänsä olisin toivonut että ficci olisi ollut vielä useampi osainen, sillä se vaikutti hyvältä (lukuunottamatta sitä kappalejakoa), ja olisi halunnut lukea lisää! Kalkarosen sanailut olivat varsinkni jotenkin aitoja.
Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan

liljankukka

  • Vieras
Vs: Koiran päivät (K-11, Kalkaros/Sirre, Valmis, 3-osainen)
« Vastaus #14 : 01.08.2018 11:53:47 »
Kommenttikampanjasta hei ja anteeksi, että olen myöhässä.

Valitsin tämän tekstin, koska Sirius/Severus on itselleni ihan uusi paritus ja se kuulosti kamalan houkuttavalta. Tykkäsin tästä todella paljon, sun kirjoitustyyli on jotenkin tosi sopiva tän tekstin tyyliin ja tunnelmaan. :D

Kalkaros ja Sirius olivat molemmat todella aidon oloisia tässä. Tykkäsin suutelukohtauksesta!

Loppu oli kamalan surullinen ja vaikka vihaankin onnettomia loppuja, tähän se sopi hyvin.

Kiitos ja pahoittelut tynkäkommentista. :)