Kirjoittaja Aihe: Vihrein silmin (K-11, drama, 4. luku 15.7)  (Luettu 2566 kertaa)

FakeLove

  • Sisäinen velho
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Riippuvainen Severus Kalkaroksesta ♥ PixieBronze87
Vihrein silmin (K-11, drama, 4. luku 15.7)
« : 10.06.2012 23:03:19 »
Nimi: Vihrein silmin
Kirjoittaja: FakeLove
Ikäraja: max. K-11
Tyylilaji: Draama, het
Paritus: Lily/Severus, Lily/James...
Yhteenveto: Severus saa käsiinsä Lilyn vanhan päiväkirjan ja alkaa lukea sitä. Samalla hänelle selviää, miten jotkin asiat nähtiin Lilyn vihrein silmin.
Varoitukset: Rumia sanoja, väkvialtaa, pussailua...
Vastuuvapaus: Kaikki kirjoituksissani esiintyvät HP hahmot ovat Rowling-tätimme luomia. Sitten on minä, FakeLove, joka leikkii niillä saamatta pennin pyörylää.

A/N: Elikkä elikkä, kuten yhteenvedossa totesin, Severus saa käsiinsä Lilyn vanhan päiväkirjan. Uteliaisuuden viedessä voiton Severus alkaa lukea tätä ja yhtä sun toista selviää hälle. Luvuthan on kirjoitettu pääasiassa niin, että Severus lukee Lilyn päiväkirjoituksia ja muistelee miten tapahtumat meni :) Lukujen tarkkaa määrää ei ole vielä tiedossa, mutta eiköhän niitä jokunen määrä kuitenkin (aikanaan) tule.

Vihrein silmin
PROLOGI S, raapale

Severus oli istunut pöytänsä äärelle heti liemituntinsa päätyttyä. Hän ei ollut hievahtanutkaan istuuduttuaan tuolille. Koko sen ajan hänen tummat silmänsä olivat tuijottaneet herkeämättä pöydällä lojuvaa pientä kirjaa, vahtien sitä ikään kuin se voisi kadota. Dumbledore oli tuonut kirjan hänelle juuri ennen oppitunnin alkua. Kirjan näkeminen oli sekoittanut professorin ajatukset totaalisesti. Nyt hänen päässään toistui hiljaisesti rehtorin sanat.

Ajattelin, että sinä ehkä haluaisit tämän.

Severus ojensi tärisevän kätensä koskettamaan mahdottomuutta. Hän ei ollut täysin varma, tärisikö hän järkytyksestä, surusta vai ilosta. Hennolla kiemuraisella käsialalla oli kirjoitettu kaksi sanaa kirjan kanteen. Ne lävistivät miehen vartaloa kylmillä väristyksillä toinen toisensa jälkeen.

Lilyn päiväkirja.
« Viimeksi muokattu: 15.07.2012 23:19:30 kirjoittanut FakeLove »


"Who do you imagine wants to attack children like yourselves?"
"Hmm, let's think... Maybe... Lord Voldemort?"

lumikuu

  • ***
  • Viestejä: 16
Vs: Vihrein silmin (K-11, drama, prologi 10.6)
« Vastaus #1 : 11.06.2012 17:58:15 »
Plääh! Miks kukaan ei oo kommentoinu? :D tuo prologi oli mielenkiintoinen, tosin ois ollu mukava jos se olisi ollut pitempi !  ::) mut kirjota ihmees jatkoa! Lupaan lukea ainakin, jos en kommentoi! ::)

Ps.

Lainaus
Dumbledore oli tuonut kirjan hänelle juuri ennen oppitunnun alku.

Dumbledore oli tuonut kirjan hänelle juuri ennen oppitunnin alkua.


Äh. Oli pakko korjata :) mut oikeesti sitä jatkoa! :P


FakeLove

  • Sisäinen velho
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Riippuvainen Severus Kalkaroksesta ♥ PixieBronze87
Vs: Vihrein silmin (K-11, drama, 1. luku 11.6)
« Vastaus #2 : 11.06.2012 23:26:35 »
lumikuu: Kiitoksia! Hauskaa, että kiinnosti :D Ajattelin, että sen voisi jättää lyhyeksi, prologi kun on (niin kun se mitään velvottaisi ;)). Ja hyi kamala minä! Ja wordi kanssa, kun ei tuollaisista virheistä sanonut, täytyy korjata ->


1. LUKU S

Omistajan nimi lähetti lisää väreitä Severuksen selkään. Nimen maistaminen huulilla sai punatukkaisen ja vihreäsilmäisen tytön vilahtamaan hänen muistoissaan. Hänen oman, kauniin kymmenvuotiaan Lilynsä. Kaipaava hymy tanssahti nopeasti miehen kalpeilla kasvoilla.

Severus antoi yhä tärisevän kätensä avata päiväkirjan. Ensimmäinen sivu toisti kannen omistussanat. Sivut kellersivät hiukan ja ne näyttivät hyvin ohuilta ja haurailta. Severus käänsi uuden aukeaman varovasti ja silmäili huolellisesti tekstejä. Hetken selattuaan, hän huomasi tutun päivämäärän yläkulmassa – sama päivä, jona Severus oli kertonut Lilylle tämän olevan noita.

Rakas päiväkirja,
Olin tänään Petunian kanssa leikkikentällä. Me keinuimme ja minä kokeilin taas lentämistä – se oli ihanaa! Petunia tosin ei pitänyt siitä ja valitti jälleen. Yritin lepyttää häntä näyttämällä kukka tempun, mutta sain vain uudet huudot. Samassa se mustatukkainen poika ampaisi puskasta ja kertoi, että minä olen noita!


Severus nosti katseensa kirjasta. Nyt hän ei mahtanut hymylle mitään, vaikka tunsi ikävän piston sydämessään. Se oli päivä, jona Severus oli päättänyt saavansa Lilyn itselleen.

*****

Mustatukkainen poika istui hiljaa pensaassa. Hänen silmänsä olivat koko ajan seuranneet herkeämättä yhä nopeammin liikkuvaa keinua, jossa keinuvan tytön punaiset hiukset hulmusivat taianomaisesti. Punatukkaisen tytön kikatus oli suloisinta, mitä Severus oli eläissään kuullut.

Hän kuuli tytön siskon kirkaisevan vastalausetta, kun Lily irrotti otteensa keinusta ja lensi ilman halki. Severuksen silmät ahmivat tytön kauneutta: tuuheita hiuksia, upeita smaragdisilmiä, täyteläisiä huulia… Itse kauneus laskeutui pehmeästi alas valitusten säestämänä. Severus tunsi sydämensä hypähtävän kurkkuun, kun Lilyn käsi poimi kukan Severuksen nenän edestä. Tyttö ei hänen onnekseen huomannut mustatukkaista tarkkailijaa.

”Lopeta!” Kaikui Petunian kiljahdus. Lilyn tuhahdusten jälkeen kuului kaipaava kysymys. ”Miten sinä teet sen?”

Ennen kuin Severus tajusikaan, hän oli hypännyt pois turvapaikastaan. ”Etkö muka tiedä?” Poika kysyi halveksuen. Lilyn lumoavat silmät tarkastelivat Severusta. Tytön katse tuntui huumaavalta ja sai hänen ajatuksensa katkeamaan. ”Mitä pitäisi tietää?” Epävarma ääni kysyi. Severus räpäytti silmiään ja tutki sitten vihreitä. Ne olivat entistä kauniimmat lähempää. Hänen äänensä katosi hiljaiseksi kuiskaukseksi. ”Sinä olet… olet noita.”

Severus jäi tarkastelemaan tyttöä. Hän tosiaan näytti täydelliseltä läheltä: punaiset hiukset lainehtivat kauniisti rintakehän päällä, iho oli aivan tasainen ja virheetön. Severuksen tummat silmät hakeutuivat seuraamaan huulien liikettä. Kuinka hän tahtoikaan kokeilla niitä. Olivatko ne yhtä täyteläiset kuin miltä näyttivät?

Severus havahtui mietteistään huomatessaan tytön kääntyvän ja lähtevän poispäin. ”Älä!” Hän seurasi tyttöjä keinun luo ja alkoi epätoivoisesti selittää. ”Sinä olet noita. Ei siinä ole mitään pahaa. Minun äitini on noita ja minä olen velho –” Petunian viiltävä nauru katkaisi hänen puheensa. Severus sulki korvansa häneltä ja antoi mielensä uppoutua uudelleen täydellisyyden valtaan. Hänen korvansa eivät voineet sulkea vakoilusyytöksiä pois. Severus tunsi sanojen ryöppyävän ulos. ”En minä ainakaan sinua vakoilisi. Sinä olet jästi.”

Petunia ei voinut erehtyä halveksivasta äänensävystä ja tokaisi tiukan käskyn siskolleen. ”Me lähdetään!” He mulkaisivat pahasti mustatukkaista poikaa ja alkoivat marssia pois. Severus otti pari laahustavaa askelta porttia lähestyviä tyttöjä päin. Hänen suunsa jäi auki, mutta kutsuvia huutoja ei tullut. Katse painui häpeilevänä maahan. Hän oli suunnitellut tätä päivää huolella, mutta kaikki oli mennyt pieleen. Jokin maassa kuitenkin kiinnitti hänen huomionsa ja ohjasi masentuneet ajatukset hetkeksi muualle.

Rutistunut kukka tuijotti myötätuntoisesti itkun partaalla olevaa poikaa. Severus kumartui ja poimi kukan käteensä. Se oli Lilyn taiottu kukka. Hetken hartaasti tuijotettuaan poika rutisti kukan nyrkkiinsä ja pudotti sen ylisuuren takkinsa taskuun. Hän laittaisi kukan tarkkaan säilöön kotiin päästyään.

”Vielä jonain päivänä minä saan Lilyn. Minä vannon.” Severus kuiskasi uhmakkaasti. Hän säästi sanattoman lupauksen mielensä syövereihin. Ja minä tulen aina rakastamaan vain Lilyä.


"Who do you imagine wants to attack children like yourselves?"
"Hmm, let's think... Maybe... Lord Voldemort?"

FakeLove

  • Sisäinen velho
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Riippuvainen Severus Kalkaroksesta ♥ PixieBronze87
Vs: Vihrein silmin (K-11, drama, 2. luku 12.6)
« Vastaus #3 : 12.06.2012 17:22:07 »
2. LUKU S

Severus käänsi uusia sivuja hermostuneesti ja luki tekstejä keskittymättä niihin. Kuinka hölmö hän olikaan ollut! Hän oli tosissaan säästänyt sen rutistuneen kukan, pitänyt sitä onnentuojana. Joka päivä hän oli katsellut kukkaa ja laskenut päiviä milloin näkisi Lilyn laiturilla. Poikaparka oli ollut aivan sekaisin - mutta eihän hän ollut odottanut siihen saakka?

Severus alkoi keskittyä uuteen kirjoitukseen, joka oli jäänyt hänen koukkunenänsä eteen.

Rakas päiväkirja,
Päivä meni tänään aika normaalilla rutiinilla, kunnes se mustatukkainen poika, Severus, tuli käymään.


Hänen ei tarvinnut lukea enempää ymmärtääkseen, mikä päivä oli kyseessä. Severus tunsi poskiansa kuumottavan. Hän muisti tuon päivän täydellisesti.

*****

Kehrääjänkujalta Lilyn luokse kestävä matka tuntui ikuisuudelta, vaikkei se todellisuudessa ollutkaan niin pitkä. Mutta todellisuudella ei ollut tässä vaiheessa enää mitään tekemistä, ja Severus tiesi sen. Hän pakotti itsensä liikuttamaan jalkojaan päästäkseen tapaamaan Lilyä. Hänen oli pakko nähdä tyttö, pakko saada hänet uskomaan.

Severus katsoi yhtäkkiä edessään kohoavaa puista ovea. Se näytti niin hirveän suurelta ja uhkaavalta. Poika ojensi likaisen kätensä koputtamaan. Kerran, toisen, kolmannen. Äkkiä hän veti kätensä korjaamaan nuhjuista takkiaan ja pudistamaan pölyjä liian lyhyistä farkuistaan. Hän suoristi ryhtiään näyttääkseen vakuuttavammalta ja asiallisemmalta.

Severuksen miettiessä mitä sanoisi, rouva Evans avasi oven. Hän hymyili herttaisesti pyyhkiessään käsiään ruudulliseen esiliinaan. ”Kukas sinä olet?” Severus tunsi kurkkuaan kuristavan ja pelkäsi, ettei sanoja tulisi. ”O-onko Lily kotona?”

Rouva Evansin silmät pyöristyivät aivan hitusen. Hän tarkasteli yhä hymyillen mustatukkaista tulijaa ja selvästi hetken mietittyään, huusi Lilyn paikalle. Tyttö saapui ovelle hiljaa hyräillen, mutta jähmettyi paikoilleen nähtyään oven luona seisovan Severuksen. ”Sinä?” Hän kuiskasi epäilevästi. ”Hei…”

Rouva Evans katsoi hetken yllättynyttä tytärtään ja sitten ovella seisovaa nuhruista poikaa. Hänen otsallensa kaartui pienen pieni ryppy hänen kummastellessaan tapahtumaa. Hänen suunsa alkoi avautua kysymykseen. ”Tule ihmeessä sisään. Mennään vaikka minun huoneeseeni?” Lily keskeytti ja viittoi vierasta seuraamaan häntä.

Severus istuutui sängyn reunalle. Hän oli huolissaan, että likaisi puhtaan päiväpeitteen, joka oli levitetty sängylle. Se oli niin pehmeä ja kirjailtu kauniin kukalliseksi, Lilymäiseksi. Severus nosti päänsä katsoakseen suoraan tytön vihreisiin silmiin. ”Sinun täytyy uskoa minua”, poika henkäisi. ”Sinä olet noita.”

”Minä uskon”, Lily vastasi ilmeettömästi.

”Mitä?” Severus urahti. Ei hän ollut uskonut tämän käyvän noin helposti. ”Siis… oikeastiko?”

”Kyllä.”

Hiljaisuus laskeutui heidän välilleen. Severus alkoi tarkastella Lilyn huonetta. Ikkunan alla oli siisti työpöytä, jonka päällä olevat tavarat oli järjestetty huolellisesti. Sängyn vierellä yöpöytä, jossa oli herätyskello ja maljakko täynnä erivärisiä kukkia. Lattialla oli ympyränmuotoinen matto, joka peitti hyvin puista lattiaa.

”Tuota…” Lily aloitti. Severus siirsi katseensa takaisin tyttöön. Lily suki punaisia hiuksiaan hermostuneesti. ”Mitä asiaa sinulla oikein oli?”

Severus tajusi, ettei hänellä ollut enää mitään sanottavaa, kun tyttö oli uskonut olevansa noita. ”Tuletko huomenna metsään, niin voin kertoa sinulle mitä ikinä haluat tietää?” Severus pyysi ennen kuin edes ehti tajuta sanomaansa. Hänen poskiaan alkoi kuumottaa. Severus olisi halunnut lyödä itseään.

Lily näytti hämmästyneeltä, mutta tytön silmissä leiskui kuitenkin uteliaisuus. Hän alkoi räpeltää hiuksiaan yhä nopeammin. Huomattuaan, että Severus tuijotti hänen tekemisiään, Lily lopetti ja suoristautui. Hän nyökkäsi. ”Sopii.”

Severus tunsi sydämensä lyövän. Hän halusi huutaa. Lily suostui! ”Nähdään sitten siellä. Metsässä. Huomenna.” Severus nousi ja otti askeleen poistuakseen, mutta Lilyn käsi kietoutui pojan ranteen ympärille estäen lähdön. Severus käänsi päätään, samassa tajuten olevansa parin sentin päässä Lilyn kasvoista. ”Käykö kahdelta?”

Severuksen katse hakeutui punaisille huulille. ”K-käy”, hän kuiskasi. Severus aikoi nojata huulia vasten, mutta Lily päästikin irti ja siirtyi kauemmas. ”Hei sitten.”

Severus nyökkäsi ja lähti. Matkalla ulos rouva Evans hyvästeli pojan, tarkastellen tätä yhä mietteliäästi. Hän lienee ajatellut, miksi tällainen poika tapaa hänen tytärtään. Severus kiiruhti raittiiseen ulkoilmaan ja nojasi hetken ovea vasten. Hän hengitti raskaasti, sydämen lyödessä kiivaasti.

Pojan huterat askeleet muuttuivat taas robottimaiseksi kävelyksi. Hän hymyili itsekseen ja ajatteli huomista. Lily mahtoi nyt olla äitinsä kuulustelussa, poika mietti. Matka Kehrääjänkujalle tuntui lyhentyneen puoleen entisestä.

Severus ei ollut nähnyt, kuinka vihreät silmät seurasivat hänen kulkuaan kotiin.


"Who do you imagine wants to attack children like yourselves?"
"Hmm, let's think... Maybe... Lord Voldemort?"

LunaLovegood

  • Hippie
  • ***
  • Viestejä: 186
Vs: Vihrein silmin (K-11, drama, 2. luku 12.6)
« Vastaus #4 : 12.06.2012 17:55:41 »
Aww! Tää vaan jotenki on niin ihana! Mutta siis en löytäny kirotusvihreitä (<- toi on sit tarkotuksel väärin :D) ja tää on tosi ihanasti kirjotettu!
Mitä tehdä, kun mikään ei tunnu enää miltään?
Mitä tehdä, jos tuntuu ettei jaksa enää elää?
Se on ihan helvetin hyvä kysymys.

FakeLove

  • Sisäinen velho
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Riippuvainen Severus Kalkaroksesta ♥ PixieBronze87
Vs: Vihrein silmin (K-11, drama, 2. luku 12.6)
« Vastaus #5 : 14.06.2012 22:39:05 »
LunaLovegood, kiitoksia kovasti kommentistasi, ihanaa että tykkäät! :)

HUOMHUOMHUOM! Lähden huomenna leireilemään viikoksi, palaan siis to 21. päivä jolloin saatte seuraavan luvun. Voitte yllättää mut siten, että tänne on tullut pari kommenttia lisää ;) No ei, en pakota teitä! Mutta, näkemisiin siksi aikaa ja pahoittelut viivytyksestä!


"Who do you imagine wants to attack children like yourselves?"
"Hmm, let's think... Maybe... Lord Voldemort?"

FakeLove

  • Sisäinen velho
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Riippuvainen Severus Kalkaroksesta ♥ PixieBronze87
Vs: Vihrein silmin (K-11, drama, 3. luku 24.6)
« Vastaus #6 : 24.06.2012 19:24:01 »
A/N: Ensinnäkin, pahoittelut, en saanutkaan uutta lukua 21. päivä. Ettekä te yllättäneet mua kommenteilla, murrr. Mutta tässä nyt olisi! :)


3. LUKU K-7

Severus muisti, kuinka oli illalla miettinyt, mitä Lily oli ajatellut hänen yllättävästä saapumisestaan. Tajutessaan päiväkirjan olemassaolon, hän jatkoi tekstin lukemista. Hän tahtoi tietää, mitä Lily oli kirjoittanut – hän halusi palavasti selvittää, mitä mieltä Lily oli ollut hänestä. Severus luki muutaman yllättyneen lauseen hänen odottamattomasta tulostaan, kunnes löysi etsimänsä.

Hän pyysi minua tulemaan metsään huomenna ja sanoi myös, että kertoo kaiken mitä tahdon tietää. Odotan innolla, että näen Severuksen! Hän vaikutti ihan kiltiltä ja mukavalta. Oli hän myös ihan söpö punastellessaan… Äiti tosin vaikutti epäilevältä hänen suhteensa. Aion kuitenkin mennä tapamaan Severusta huomenna!

Vieno hymy häivähti miehen kasvoilla. Lilyn mielestä hän vaikutti ”ihan kiltiltä ja mukavalta”. Severus käänsi varomattomasti seuraavan aukeaman, saaden kellertävän sivun repeämään hiukan yläkulmasta. Sydän hyppäsi säikähdyksestä miehen kurkkuun. Hän huokasi helpotuksesta huomatessaan, ettei mitään vakavaa ollut tapahtunut. Uusi teksti kiinnitti Severuksen huomion.

Rakas päiväkirja,
Menin tänään metsään tapaamaan Severusta. Hän kertoi minulle paljon: Tylypahkan neljästä tuvasta, (jotka ovat Rohkelikko, Korpinkynsi, Puuskupuh ja Luihuinen), koulun rehtorista (Dumbledoresta) ja muista opettajista, kouluaineista ja huispauksesta (peli, jossa lennetään luudille ja jossa heitellään kaato-nimistä palloa, väistellään ryhmyjä ja napataan sieppi, pieni lentävä kultapallo). Olen aivan innoissani! Sovimme myös tapaamisen huomiselle, en malta odottaa siihen asti!


Severus naurahti. Tyttö oli selvästi kuunnellut häntä.

*****

Severus repi ruohikkoa irti ja heitteli käteen jääneet palaset ilmaan. Vihreys vallitsi ilmaa, ennen kuin leijui takaisin alas painovoiman takia. Sama painovoima oli ainut, mikä piti Severuksenkin maassa – ilman sitä hän olisi varmasti hermostuksissaan lähtenyt lentämään vatsassa lepattavien perhosten avustuksella. Severus painautui maata vasten ja tuhahti kärsivästi. Hän puristi mustia rasvaisia hiuksiaan nyrkkiensä sisään. Hän ei jaksaisi enää odottaa.

”Severus?” Ääni sai kylmät väreet juoksemaan hänen selkäpiissään. Hädissään Severus nousi istumaan ja suki tukkansa selvemmäksi. ”Ai hei! Minä vain… vain…” Hän punastui tajutessaan, ettei hyvää tekosyytä ollut. Tuijotettuaan hetken varpaitaan Severus siirsi katseensa Lilyyn, joka selvästi pidätteli naurua. ”Sinä tulit”, poika kuiskasi.

Lily nyökkäsi nyt lempeästi hymyillen. ”Tietysti.” Luotuaan tutkivan katseen Severukseen, hän istui tämän viereen. ”Niinhän me sovimme, eikö?”

Severus vastasi tytön hymyyn ja nyökkäsi. ”Niin”, hän totesi, vaikka tiesi, että pieni epäilys oli kalvanut hänen sisintään. Lily naurahti ja kävi makuulle tuijottamaan taivasta.

Severus tuijotti tyttöä. Hän venytteli hetken käsiään suoriksi ja kävi kyljelleen makaamaan Lilyn viereen. Hänen katseensa laskeutui punaisista hiuksista vaaleaan käteen, joka näpläsi ruohikkoa. Severus ojensi omaa kättään ja hipaisi Lilyä. Tytön katse kääntyi välittömästi kohtaamaan tummat silmät. Severuksen posket olisivat punoittaneet, jos kylmä tuuli ei olisi viilentänyt häntä.

”Sinä sanoit, että kerrot kaiken, mitä minä haluan tietää”, Lily aloitti.

”Tietysti”, Severus myönsi nyökytellen. ”Mitä haluaisit tietää?”

Lily pohti hetken. Hänen otsalleen muodostui samanlainen ryppy, joka hänen äidilleen oli muodostunut Severuksen vieraillessa heidän luonaan. ”Kerro minulle Tylypahkasta”, Lily ehdotti.

Severus naurahti pienesti. Hän oli odottanut jotain hyvin haastavaa ja yksityiskohtaista kysymystä, mutta hänet olikin yllätetty. Saatuaan naurunsa kuriin, outo virne levisi Severuksen kasvoille. Lily kääntyi kyljelleen ja tuijotti poikaa anoen. ”Joohan?” Lily kuiskasi toiveikkaasti. Severus nyökkäsi, mikä sai Lilyn vihreät silmät säihkymään entisestään.

Severus aloitti kertomalla Tylypahkan neljästä eri tuvasta, jonka jälkeen hän kertoi koulun rehtorista ja opettajista, kouluaineista sekä lopulta huispauksesta. Välillä Lily keskeytti hänet kysymällä täydentäviä kysymyksiä. Se sai pojan tuntemaan itsensä tärkeäksi - kerrankin hän tiesi jotain, mitä joku toinen ei tiennyt.

”Apua!” Lily huudahti kesken Severuksen huispausselitysten. ”Kello on jo vaikka mitä!”

Severus katsahti taivaalle. Se oli jo vähän tummunut, vaikka auringonlaskun punertavat värit värittivät maisemaa. Oli niin kaunista.

”Minun pitää mennä kotiin”, hän jatkoi pelokkaana. ”Äiti on varmasti huolissaan, kun en ole ilmoittanut mitään! Sinunkin vanhempasi ovat varmasti ihmeissään.”

Severus tunsi piston sydämensä kohdalla. ”Niin varmaan ovat”, Severus valehteli. Eivät hänen vanhempansa oikeasti välittäneet. He varmasti riitelivät silläkin hetkellä. ”Voisin kyllä olla täällä vielä vähän aikaa…” hän sanoi ja viittilöi taivasta. ”On niin kaunista.”

Lily katsoi ihastuneena kauniisti punertavaa taivasta, mutta loi sitten poikaan ankaran katseen. ”Älä ole liian myöhään, etteivät he soita poliiseja”, hän varoitti. ”Lupaathan minulle, että menet pian kotiin?”

Severus nyökkäsi ja hymyili lempeästi. ”Tietysti.”

Juuri kun Lily oli lähdössä, tämä kääntyi ympäri. ”Nähdäänkö taas huomenna? Täällä, samaan aikaan?” Hän ehdotti toiveikkaana. ”Haluaisin saada tietää lisää…” Severus vastasi myöntävästi, mikä sai punatukkaisen tytön hymyilemään onnellisena. Lily vilkutti hänelle ennen kuin kääntyi lähteäkseen.

Pojan katse seurasi Lilyn puolijuoksua kotiin. Todellisuudessa Severuksella ei ollut aikomustakaan lähteä minnekään vielä pitkään aikaan, mutta ei hän sellaista ollut raaskinut kertoa Lilylle. Tyttö oli ollut niin huolissaan omista vanhemmistaan. Mutta hänen vanhempansa välittävät, muistutti ääni pojan päässä.

Severus pudisti pahat ajatukset mielestään ja jäi tuijottamaan alas laskeutuvaa aurinkoa, joka väritti lähellä olevaa jokea yhtä punertavaksi kuin taivas. Hän mietti, kuinka Lily voisi nyt istua hänen vieressään ja hän pitäisi kättä tämän olkapäällä. He katselisivat auringonlaskua, Lily huokailisi ihastuksesta ja hän silittäisi tytön poskea. Sitten Severus ojentuisi suutelemaan tätä, eikä Lily vastustelisi. He painautuisivat toisiaan vasten…

Severus myhäili tyytyväisenä. Hän ei todellakaan menisi kotiin vielä pitkään aikaan.


"Who do you imagine wants to attack children like yourselves?"
"Hmm, let's think... Maybe... Lord Voldemort?"

Cedi

  • Frozen heart
  • ***
  • Viestejä: 302
  • Freedom is life's great lie
Vs: Vihrein silmin (K-11, drama, 3. luku 24.6)
« Vastaus #7 : 25.06.2012 19:57:16 »
Aivan ihana tarina <3
Tämä saa minut aina hymyilemään, kun luen. Tykkään kirjoitustavastasi.
Tässä kuitenkin jää pohtimaan, mitä mieltä Lily oli silloin. Mitä hän oli kirjoittanut päiväkirjaan. Ainakin kakkos osassa jäi miettimään, mitä mieltä Lily oli, kun Severus tuli kylään.
Kuitenkin tämä on aivan ihana!

Girls, we do, whatever it will take
Cause girls don't want, we don't want our hearts to break
In two, so it's better to be fake
Can't risk losing in love again, babe.

~This is how to be heartbreaker


FakeLove

  • Sisäinen velho
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Riippuvainen Severus Kalkaroksesta ♥ PixieBronze87
Vs: Vihrein silmin (K-11, drama, 4. luku 15.7)
« Vastaus #8 : 15.07.2012 23:18:16 »
Cedi, kiitos kovasti kommentista! Yritän saada kirjoitettua mahdollisimman hyvin noista Lilyn mietteistä, mutta sitten tuntuu että paljastan jutun juonet jos kirjotus on alussa :D

A/N: Mua hävettää että tässä kesti näin kauan... Mutta tässä sitä nyt olisi, nimittäin neljäs luku! Tässä on sitten vähän väkivaltaa jaja.. jotain söpöä ;)


4. LUKU

Severus tunsi vatsansa heittävän kuperkeikan. Hän avasi vapisten seuraavan kirjoituksen, koska tiesi, mitä oli luvassa.

Rakas päiväkirja,
Kerroin eilen, että näen Severuksen tänään uudestaan. Et kyllä usko tätä, mutta hän ei tullut paikalle! Odotin häntä ainakin ikuisuuden, uskottelin itselleni, että kyllä hän tulee – turhaan. Istuin joen reunalla monta tuntia, räpläsin nurmikkoa ja mietin Tylypahkaa, kunnes lopulta myönsin itselleni, ettei hän tule. Severus ei edes ilmoittanut minulle mitään, ei yhdellä sanallakaan! Minä vihaan häntä, vihaan eniten koko tässä maailmassa! MINÄ VIHAAN SEVERUS KALKAROSTA!


Severus huokaisi. Jos hän vain olisi voinut ilmoittaa Lilylle, he olisivat välttäneet tuon turhan suuttumuksen.

*****

Severus tärisi. Yö oli hyvin viileä, vaikka olikin kesä. Hän oli katsellut auringonlaskua ja jäänyt pimeyden lohdulliseen syleilyyn. Severus oli pelännyt liikaa mennäkseen kotiin – lopulta hänellä ei ollut ollut enää vaihtoehtoa, hänen oli ollut pakko lähteä.

Poika seisoi yhä oven edessä ja tuijotti sitä varoen, ikään kuin se voisi hyökätä hänen kimppuunsa. Sisältä kaikui edelleen vihaista huutoa, joka musersi Severusta. Eivätkö he koskaan lopeta, poika mietti surkeana. Hän avasi vapisevalla kädellään oven mahdollisimman hiljaa, niin ettei se narisisi. Päästyään sisälle huomaamattomasti, hän huokaisi äänettömästi ja otti askeleen – samalla lattia päästi inhottavan vingahduksen.

”Severus!” Eileen huudahti kauhuissaan huomattuaan poikansa tulleen sisälle.

”Ja missä hitossa sinä olet luuhannut?” Tobias äyskäisi vihaisena käveltyään takaisin vaimonsa vierelle.

”Mitä se sinua kiinnostaa”, Severus mutisi hiljaa.

”Niin mitä sanoit?”

Severus mulkaisi isäänsä vihaisena. ”Mi-tä se si-nu-a kiin-nos-taa”, hän toisti ääni ivaa tihkuen.

”Sitä, että minä olen sinun isäsi ja huoltajasi!” Tobias karjui. ”Kerro heti paikalla minulle, missä olet iltasi viettänyt!”

”Minua ei kukaan jästi määräile!” Severus huusi takaisin.

Eileen henkäisi kuuluvasti ja tuijotti poikaansa pelokkaan järkyttyneenä. Tobiaksen vaarallinen katse porautui Severukseen. ”Sinä –”, hän aloitti ja otti askeleen lähemmäs poikaansa. ”Et koskaan –” Hänen uhkaava äänensävynsä sai kylmät väreet juoksemaan Severuksen selkäpiissä. ”Ikinä, puhu minulle tuohon sävyyn!” Tobias seisoi aivan hänen edessä. Miehen kasvonsa punoittivat kiukusta ja hänen suunsa oli muuttunut tiukaksi viivaksi. Hän nosti kätensä lyödäkseen.

”Tobias, ei!” Eileen aneli takertuessaan miehensä käteen.

”IRTI MINUSTA!” mies karjaisi ja riuhtaisi kätensä pois kaataen samalla Eileenin.

Severus tunsi kyyneliensä olevan lähellä, hän oli purskahtamaisillaan itkuun. ”Minä en jaksa teitä!” hän kuiskasi. Hän tunsi märän virtaavan vuolaana poskillansa. En saa näyttää heikolta, hän ajatteli. Hän ryntäsi tömistellen yläkertaan. Hänen korviinsa kaikui äidin ulvonnaksi muuttunut itku ja isän julmat sanat: ”Sinä olet kotiarestissa kuukauden!”

Severus lukittautui nopeasti huoneeseensa ja heittäytyi sängylleen. ”Minä en kestä, en kestä, en kestä…” hän kuiski. Tuliviskin vahva tuoksu tuntui vieläkin pojan nenässä. Hän inhosi sitä hajua, inhosi sitä juomaa. Kaikista eniten hän inhosi isäänsä, joka joi tuliviskiä.

Mutta oli vielä jotain kauheampaa, joka sai kyyneleet juoksemaan vuolaammin kalpeilla poskilla.

Hän ei näkisi Lilyä huomenna.

Severus niiskaisi kerran ja sulki silmänsä. Itkun muuttuessa vaimeaksi nyyhkytykseksi, äänet alkoivat kadota ja ajatukset sumenivat…

Hän nukahti rauhattomaan uneen.

** Kaksi päivää myöhemmin **

Ilta värjäsi taivasta taas punaiseksi. Se oli täysin samanlainen kuin sinä iltana, jona hän oli ollut Lilyn kanssa metsässä. Hän tunsi piston sydämessään. Olikohan Lily vielä vihainen? Vai surullinen? Kenties molempia, poika mietti surkeana tuijottaessaan ikkunasta avartuvaa maisemaa. Jos hän edes soi ajatustakaan Severukselle…

”Kultaseni?” vaimea ääni kuiskasi oven takaa.

Severus meni avaamaan lukitun ovensa ja päästi äitinsä sisään, joka suuntasi istumaan sängyn reunalle. Hän viittoi poikaansa istumaan viereensä. Severus tuijotti äitiään epäröiden, mutta totteli kuitenkin.

”Miten sinä voit?” Eileen kysyi tärisevällä äänellä. Hänen silmänsä punoittivat. Hän oli taas itkenyt. Se satutti Severusta lisää, suututti niin paljon.

”Äiti, ei kai hän taas –”

”Voi kulta, älä sinä minusta huoli! Minä kysyin miten sinä voit.”

”Hyvin”, Severus valehteli. Hän veti hihojaan peittämään käsien mustelmia. Äiti katsoi häntä arvioiden. Kyyneleet puskivat hänen silmiinsä, kun hän tuijotti Severuksen mustelmaista poskea.

”Tuota… haluaisitko sinä mennä vähän ulos?” Eileen kysyi varovasti.

”Mutta minähän olen kotiarestissa! Enkö olekin?” Severus ihmetteli.

Hänen äitinsä pälyili hetken ympärilleen ja painautui sitten lähemmäs poikaansa. ”No tuota… minä voisin antaa sinun mennä hetkeksi”, Eileen kuiskasi. ”Voin puhua isäsi kanssa ja –”

”Ei hän suostu!” Severus tuhahti. ”Hän ei päästä minua mihinkään! Hän vain satuttaa sinua lisää!”

”Anna kun minä puhun hänelle… Tule nyt…” Eileen tarttui Severusta kädestä ja lähti viemään poikaansa olohuoneeseen, jossa hänen miehensä nojaili pehmeään nojatuoliin ja lueskeli lehteä. ”Tobias-rakas”, Eileen aloitti varovasti. ”Eikö nyt olisi hyvä aika päästää Severus hetkeksi ulos?”

Tobias laski lehteä alemmas. Hänen kulmansa kohosi lievästi. ”Ulos? Hänhän on kotiarestissa”, Tobias murahti.

”Niin, mutta rakas, hänen olisi hyvä käydä vähän ulkona… Eikö totta kulta?” Eileen maanitteli ottaessaan varovaisia askelia lähemmäs. ”Hän on ollut niin nätisti nyt, eikö totta rakas?”

Mies kohensi asentoaan ryhdikkäämmäksi ja tarkisteli vaimoaan. ”Mmm... menkööt sitten. Jos vain annat minun lukea tätä lehteä rauhassa.”

”Oi, ihanaa kultaseni!” Eileen sanoi huojentuneena.

Tobias tuhahti hiljaa ja jatkoi lehtensä lukua. Eileen kääntyi Severukseen päin ja lähti saattamaan hämmästynyttä poikaa ovelle. Hän polvistui tämän vierelle ja tuijotti vaativasti hänen tummiin silmiinsä. ”Älä ole liian myöhään.” Hän suuteli poikaansa ja lähti keittiöön.

Severus astui ulos. Taivas hehkui edelleen kaunista punaa ja tuuli hyväili hänen kasvojaan. Severus seisoi hetken ja tuijotti eteensä. Hän mietti, miksi äiti oli niin kovasti halunnut hänet ulos talosta… Hänen päähänsä pälkähti idea – entä jos…? Severus lähti juoksemaan metsään. Hänen täytyi ainakin yrittää.

Severus oli muutaman metrin päässä paikasta, jossa oli ollut Lilyn kanssa. Hänen jalkansa tärisivät ja henkeä salpasi. Severus irvisti – kylkeen pisti todella inhottavasti. Poika tähyili ympärilleen, otti muutamia huteria askeleita.

Anna hänen olla täällä. Kiltti, ole täällä, kiltti…

Severus kurkotti puskan yli. Hän tunsi sydämensä takovan tietä ulos rinnasta.

Ei ketään.

Pettymys tulvahti hänen sisällään. Miten hän oli ollutkaan niin typerä, että oli edes miettinyt, että Lily olisi –

Severus hätkähti, kun hän näki punaisten hiusten välkähtävän auringonlaskun hentoja värejä vasten. Poika otti lisää varovaisia askelia lähemmäs. Hänen kurkkuaan kuivasi. Lily oli joen reunalla.

”Lily…” poika kuiskasi tultuaan jokea katselevan tytön taakse.

Lily käännähti salamana ympäri. Hänen vihreät silmänsä eivät olleet iloiset, ne punoittivat. Somat posket olivat kyynelten tahrimat. Huomattuaan Severuksen, kauniit silmät muuttuivat viiruiksi. ”Sinä!” hän sihahti. Severus ei selvästikään ollut miellyttävä näky.

Tyttö lähti kiitämään Severuksen ohi. ”Lily, odota –” Severus kuiskasi ja tarttui hennosti tyttöä ranteesta. Lily pysähtyi ja mulkoili Severusta. Hän päästi irti ja hieroi hermostuneesti käsiään. ”Minä… minä voin kyllä selittää.”

Lily laittoi kätensä puuskaan. ”No, kai se on jokin hyvä selitys?” tyttö kysyi säälimättömästi. Hänen silmänsä leiskuivat vihasta. ”Että menit rikkomaan lupauksesi? Etkä ilmoittanut minulle mitään!” Lily näytti siltä kuin alkaisi itkeä.

”Minä sain kotiarestia”, Severus sanoi hiljaa. Puristava tunne painoi hänen sydäntään.

”Ai, niinpä tietysti. No, mitä sinä teit?”

Severus aukoi hetken suutaan. Hän tunsi kyynelien olevan lähellä. ”Minä… en minä tehnyt mitään.”

Lily kohotti kulmaansa ja tuhahti. ”Sinä sait kotiarestia vaikket tehnyt mitään?” Hän heilautti punaiset hiukset selkänsä taakse. ”Jos sinulla ei ole enempää sanottavaa, minä lähden.”

Severus painoi katseensa maahan. ”Lily –”

Älä lausu minun nimeäni, senkin valehteleva ja saastainen pikkupaskiainen!

Severus nosti katseensa. Koko ajan hänen oli visusti varonut näyttämästä poskeaan Lilylle, mutta nyt hän tuijotti silmät kosteina tyttöä. Hän antoi valon paljastaa pahoinpitelyn.

Lily henkäisi. ”Severus, mitä sinulle on käynyt?” hän kysyi kauhuissaan.

Lily astui lähemmäs ja kokeili varovasti pojan poskea. ”Se – se – onko, Severus, onko sinua – onko sinua lyöty?” Uudet kyyneleet valuivat Lilyn poskille.

Severus tuijotti hiljaa tyttöä. Hän nyökäytti pienesti päätään.

”Minä – Severus – minä en tiennyt! Minä, minä olen pahoillani!” Lily kuiski ja kietoi kätensä halaukseen.

Severus vavahti. Hän ujutti kätensä tytön selän taakse, veti tätä itseään vasten. Lily käänsi päätään ja hänen huulensa hipaisivat Severuksen korvanlehteä. Hän tunsi väristysten laukkaavan selkäpiissään. ”Kuka sen teki?” Lily kuiskasi.

”Isä.”

Lily vetäytyi irti halauksesta. Hänen silmänsä kiiluivat. ”Sinun isäsi löi sinua?” hän kysyi epäuskoisena. Severus nyökkäsi uudelleen. ”Kerro kaikki!” Lily pyysi.

Severus puri alahuultaan. Pitäisikö hänen elää ne kauhunhetket uudestaan? Lily tuijotti häntä niin anovasti, ettei poika voinut kieltäytyä. ”Hyvä on”, hän suostui hiljaa. Severus istuutui maahan ja Lily kävi hänen viereensä.

”Silloin kun minä viimeksi olin kanssasi, jäin aika pitkäksi aikaa katselemaan aurinkoa.” Severus ei voinut olla hymyilemättä sen aikaisille mietteilleen. ”Menin myöhään kotiin. Vanhempani riitelivät. He riitelevät itse asiassa aika usein. Tosi usein.” Severus huokaisi syvään ja Lily puristi lohduttavasti tämän kättä.
”Minulle tuli sanaharkkaa isäni kanssa. Hän suuttui ja sanoi, että olen kuukauden kotiarestissa. Seuraavana iltana menin kysymään, jos saisin mennä ulos, jotta voisin tavata sinut…” Severus laski katseensa päällekkäisiin käsiin. ”Hän suuttui hirveästi. Hän oli taas juonut ja hän… hän… löi minua. Poskelle.” Severus nosti katseensa Lilyn huolesta vääristyneisiin kasvoihin.
”Hän löi äitiäkin, kun hän tuli väliin. Minä hyökkäsin hänen kimppuunsa ja hän tönäisi minut seinää vasten.” Muisto satutti Severusta, hän pystyi tuntemaan sen kivun uudestaan. ”Sitten hän… hän…” Severus nosti vasemman käden hihaansa. Lily henkäisi nähdessään tummat mustelmat.

”Voi Severus! Olen niin pahoillani..” Lily sanoi hiljaa. ”Jos vain olisin tiennyt –”

Severus pudisteli päätään. ”Et sinä mitenkään olisi voinut tietää.”

Severus käänsi katseensa joelle. Se kimmelteli niin kauniina. He molemmat olivat vaiti, kunnes Lily rikkoi hiljaisuuden. ”Sattuuko sinuun?” hän kysyi varovasti.

Severus pudisteli päätään. ”Ei.”

”Eikö?” tyttö varmisti tarkastellessaan pojan kasvoja.

”No ehkä välillä”, Severus naurahti. ”Mutta ei paljon.”

Lily tuijotti kaukaisuuteen. Aurinko oli melkein kokonaan kadonnut. ”Tuota… minun pitäisi lähteä…” Tyttö loi arvioivan katseen Severukseen. ”Pärjäätkö sinä?”

”Tietysti”, Severus sanoi heti. ”Minä pärjään aina.”

Lily heleä nauru rikkoi ilmaa. Severus rakasti hänen nauruaan yli kaiken. Lily heilautti jälleen upean punaisia hiuksiaan ja hymyili lempeästi. Severus nojautui lähemmäs Lilyä, tuijotti tämän kutsuvia silmiä. Ne sädehtivät kuin tähdet. Severuskin hymyili. Hän avasi suutaan, mutta Lily painautui häntä vasten.

Suudelma tuntui kestävän iäisyyden, mutta loppui silti liian aikaisin. Severus tuijotti typertyneenä Lilyä, joka ponkaisi ylös. ”Minä oikeasti olen pahoillani. Jos vain olisin tiennyt…” hän sopersi ja punastui sitten. Hän heilautti kättään pikaisesti ja juoksi pois.

Severuksen suupieliä nyki. Hän tunsi olonsa onnellisemmaksi kuin pitkään aikaan.


"Who do you imagine wants to attack children like yourselves?"
"Hmm, let's think... Maybe... Lord Voldemort?"

Cedi

  • Frozen heart
  • ***
  • Viestejä: 302
  • Freedom is life's great lie
Vs: Vihrein silmin (K-11, drama, 4. luku 15.7)
« Vastaus #9 : 15.07.2012 23:54:56 »
Hehee! Uusi osa tullut!
Tästä osasta tykkäsin, vaikka oli väkivaltainen.
Kylhän sä voit lisätä Lilyn päiväkirjaa tohon loppuun. Eli ensin tulee osa ja sitten Kalkaros muistelee. Sen jälkeen tulisi mitä Lily oli ollut mieltä. Esim tässä osassa olisi voinut laittaa loppuun Lilyn päiväkirjasta, että miten kauhistunut hän oli kuullessaan Kalkaroksen isästä ja hänen väkivallasta. Mutta... Tietenkin tämä on vain minun päähän pistos... Ei tarvitse toteuttaa jos et halua...

I love this!

Girls, we do, whatever it will take
Cause girls don't want, we don't want our hearts to break
In two, so it's better to be fake
Can't risk losing in love again, babe.

~This is how to be heartbreaker