Kirjoittaja Aihe: Kelmitapaaminen, S  (Luettu 2723 kertaa)

Arion

  • ***
  • Viestejä: 622
  • Huffleclaw Bard
Kelmitapaaminen, S
« : 20.07.2011 16:48:50 »
Otsikko: Kelmitapaaminen
Kirjoittaja: AraPippin
Ikäraja: S
Tyylilaji: huumori, draama
Henkilöt: James Potter, Sirius Musta, Severus Kalkaros/Lily Evans, Remus Lupin, Peter Piskuilan
Tiivistelmä: James Potter tapaa ensimmäistä kertaa istuessaan Tylypahkan junassa Siriuksen, Remuksen ja Peterin. Ohessa myös Severusta ja Lilyä, jotka ovat hetken samassa vaununosastossa. Novelli/Oneshot kertoo, mitä olisi hyvin voinut tapahtua Harry Potterin vanhempien ja heidän ystävien ensimmäisellä matkalla Tylypahkaan ja miten he tutustuivat.
Varoitukset: Lähinnä vain todella vahvaa ystävyyttä ja pientä kiusaamista.
Disclaimer: Kaikki henkilöt kuuluvat Rowlingille. (Paitsi eräs muodollisuus henkilö tuli keksittyä itse. Mukailen täysin Rowlingin keksimää, mutta vaikka olen käyttänyt hyväksi kirjojen takaumia ajatusseulassa, en ole kopioinut mitään virkettä kirjoista.

A/N: Kirjoitan osittain omasta halustani, mutta myös luovankirjoittamisen harrastusta varten novellin, ja minulla on ollut pitkään mielessä, että olisi kiva tehdä tällainen tarina. Tämä on ensimmäinen fikkini täällä finissä. Kommentit ovat tervetulleita!

James Potter hyvästeli vanhempansa Tylypahkan pikajunasta ja alkoi kolistellen matkalaukkuaan vetäen etsiä vaunun, jonne mahtuisi. Kesti viitisen minuuttia, kunnes James löysi vaunun, jossa oli vain punahiuksinen tyttö ikkunan vieressä itkemässä. James ei jaksanut kiinnittää tyttöön huomiota vaan lysähti heti ovesta tultuaan toiselle penkille työnnettyään matkalaukkunsa penkin alle. Pöllön häkissään James laittoi ylähyllylle. Suopöllö nukkui tyytyväisenä häkissään.
Vähän aikaa oli hiljaista. Lopulta James kaivoi laukkunsa esiin ja otti sieltä velholehden tavaroidensa päältä. Hän oli pakannut sen varmuuden vuoksi mukaan, jos tarvitsisi jotain tekemistä pelkästään itselleen.
Kului tunti ilman, että tapahtui mitään erityistä. Vain tyttö ja poika olivat samassa vaununosastossa omissa oloissaan, kun yhtäkkiä vaununosaston oveen koputettiin, ja se avattiin.
   ”Hei, voiks tänne tulla? Muualla on täyttä”, sanoi Jamesin ikäinen ja hieman tämän näköinen poika oviaukosta. James vilkaisi tyttöön, joka ei jaksanut huomioida kumpaakaan poikaa, joten James nyökäten päästi pojan vaunuun. Hän pisti lehden takaisin laukkuun. Toinen poika työnsi laukkunsa penkin alle, jonka päällä istui myös tyttö. Tämän jälkeen poika työnsi oman nukkuvan pöllönsä, sarvipöllön myös ylähyllylle ja itse istuutui samalle penkille kuin tyttö.
   ”Aloitatko säkin?” James kysyi pojalta.
   ”Joo…” poika vastasi. ”Mä oon muuten Sirius Musta.” Poika vaikeni hetkeksi kuin olisi tajunnut, ettei hänen olisi kannattanut sanoa nimeään kokonaan. Nimi ei kumminkaan vaikuttanut Jamesiin mitenkään, ainakaan vielä.
   ”James Potter”, James virnisti. ”Minkälaisesta perheestä tuut?”
   ”Puhdasverisestä, sä?” Sirius kysyi.
   ”Mä myös”, James virnisti.
   ”Heippa, sukulainen, mitä kautta ikinä oletkaan”, Sirius virnisti. James hymyili. ”Onks sul veljiä?”
   ”Pikkuveli. Entä sulla?”
   ”Ainoa poika”, James vastasi. Hetkeen kumpikaan ei keksinyt mitään sanottavaa. Siriuksen maha kurni silloin.
   ”Koska ruokakärry tulee, mä näännyn”, Sirius mumisi hymyillen.
   ”Sen huomaa, tai siis kuulee. Vanhemmat sanoivat jotain kello yhden ja kahden välillä”, James hymyili muistellessaan vanhempien sanoja.
   ”Eli puolen tunnin päästä aikaisintaan”, Sirius sanoi kohauttaen olkiaan vilkaistuaan kelloaan vielä. ”Saisi tulla jo…”
Hän oli iloinen, että puheenaihe oli siirtynyt suvusta, josta hänellä ei ollut mitään intoa kertoa, ainakaan vielä. Hänen mielestään suku sai rauhassa olla kiinnostunut pimeistä voimista, häntä itseään ne eivät ollenkaan kiinnostaneet. Jo Jamesin olemus häntä kohtaan sai Siriuksen heti heittämään ajatuksen suvusta pois. James ei vaikuttanut olevan luihuisperheestä.
Silloin vaununosaston oveen koputettiin. Pojat käänsivät päänsä ovelle. Ovensuussa seisoi kaksi poikaa matkalaukkuineen. Toinen poika omasi harmaat lyhyet hiukset ja oli pienenkokoinen. Toinen poika oli pidempi, ja tällä oli ruskeat hiukset, mutta kasvoja koristi pari arpea.
   ”Saako tänne tulla? Muualta heitettiin pois”, arpinaamainen poika kysyi. James ja Sirius vilkaisivat toisiaan. He eivät nähneet mitään estettä, mikseivät pojat voineet liittyä seuraan, vaan nyökkäsivät samaan aikaan.
Pojat työnsivät laukkunsa penkkien alle ja istuutuivat Jamesin ja oven väliin penkille. Sirius oli yksin tytön kanssa samalla penkillä.
   ”Keitäs te olette?” Sirius kysyi pojilta.
   ”Remus Lupin”, arpinaamainen poika esittäytyi.
   ”Peter Piskuilan”, lyhyempi poika kertoi nimensä. ”Te?”
   ”James ja Sirius palveluksessanne”, Sirius ja James vastasivat samaan aikaan haettuaan ensin katsekontaktin. Sirius teki pienen hovimaisen liikkeen omalta taholtaan. Remus ja Peter nyökkäsivät.
   ”Ootteko te kaksosia?” Peter uskaltautui kysymään.
   ”Mitä?” James ja Sirius älähtivät hämmästyneinä ja ihmeissään samaan aikaan. He vilkaisivat toisiaan ja sitten siirsivät katseensa takaisin Peteriin ja Remukseen.
   ”Me vasta tutustuttiin”, James sai viimein sanottua ja kääntyi takaisin Siriuksen puoleen. ”Mutta sielunveli kelpaa aina. Tiedät kumminkin, ettei mulla oikeasti ole ketään.”
Sirius virnisti hyväksyvästi.
   ”Ai”, Peter totesi hieman nolona.
   ”Te kyllä näytätte kaksosilta”, Remus vakuutti. Hän oli hieman hämmästynyt, sillä hän olisi voinut melkein lyödä vetoa, että Sirius ja James olisivat kaksoset.
   ”Minkälaisista perheistä tulette?” Sirius kysyi Remukselta ja Peteriltä.
   ”Puoliverinen”, Peter vastasi.
   ”Sama”, Remus ilmoitti.
   ”Me ollaan kyllä sukua, sillä olemme molemmat puhdasverisiä”, James ilmoitti.
   ”Joo, mut aika varmasti todella kaukaista, että turha alkaa miettiä enempää”, Sirius vakuutti. ”Meidän perheellä on kokonainen huone, jossa näkyy meidän suvun sukupuu, mut osa on poltettu, sillä ne ovat kuulemma häpäisseet suvun. En ole ikinä jaksanut tutkia kunnolla sukupuuta.”
   ”Aiheesta kolmanteen, mihin tupaan aiotte mennä?” James kysyi.
   ”Varmaan rohkelikkoon”, Remus sanoi. ”Isä oli siellä.”
   ”Munki äiti oli rohkelikossa”, Peter ilmoitti. James oli juuri avaamassa suutaan, kun käytävältä kuului ruokakärryn kolinaa. Nelikko virnisti toisilleen ja alkoivat etsiä rahapussejaan. Kysymys ja vastaukset unohtuivat hässäkässä.

Vaununosasto avattiin, ja sinne tuli mustahiukset omaava poika, joka oli laittanut jo Tylypahkan kaapunsa. Poika käveli määrätietoisesti vaununosastossa edelleen istuvaa tyttöä vastapäätä.
   ”Moi”, poika tervehti tyttöä.
Suklaasammakoista saatuja kortteja järjestelevä James kohotti katseensa Siriusta vastapäätä tyttöön ja poikaan ja kadotti poikien kanssa pidetyn keskustelun korpinkynnen diadeemin. Vaikka poika ja tyttö kuiskailivat, James jäi seuraamaan näiden keskustelua sivusta. Hetken päästä James kumminkin luovutti, jaa alkoi keskittyä kortteihinsa. Silloin rasvamustahiuksinen poika korotti ääntään. ”Toivottavasti susta tulee luihuinen.”
James kohotti silloin uudestaan katseen kaksikkoon. ”Luihuinen? Kuka haluaa mennä luihuiseen? Mä en ainakaan jäisi, entä sä, Sirius?”
James käänsi päänsä Siriukseen, joka vain löhösi Peterin vieressä penkillä, kun hän oli jo pakannut korttinsa talteen. Hänen äskeinen virne kasvoiltaan haihtui. Nyt oli aika kertoa, eikä hän voinut sitä kiertää. Ja olihan hänen joka tapauksessa joskus kerrottava.
   ”Mun koko suku on ollut Luihuisessa”, Sirius mumisi.
   ”Mitä?” James älähti hämmästyneenä. ”Mä luulin, että sä olit ok!”
Sirius yritti virnistää. ”Hemmetti, James. Etkö sä tiedä, että Mustat ovat luihuisia? Mutta musta tuntuu, että mä rikon perinteen. Entä sä? Mihin tupaan sä aiot mennä?”
James yritti hymyillä, kun oli vetävinään näkymättömän miekan. ”Rohkelikkoon, ihan kuin isä.”
Rasvamustahiuksinen poika äännähti halveksivasti. James kuuli sen ja sanoi heti hyökkäävästi: ”Onks sul ongelmaa sen kanssa?”
   ”Ei”, poika sanoi, ”mikäli olet mielestäsi vahvempaa tekoa kuin viisaus.”
   ”Mihin itse ajattelit mennä, kun et tunnu olevan kumpaakaan?” Sirius kysyi hyökkäävästi. James pärskähti naurusta ja sai Siriuksen hymyilemään.
   ”Tule, Sev. Vaihdetaan paikkaa”, Lily sanoi ja veti pojan mukanaan.
   ”Oooooo!” James ja Sirius yrittivät matkia tytön kopeaa äänen sävyä. Remus huokaisi toivottomana ja sai Peterin vilkaisemaan häntä. James yritti kampata Severuksen tämän kävellessään hänen ohi.
   ”Nähdään, Ruikuli!” Sirius huusi pojan ja tytön perään.
James, joka oli noussut seisomaan, läimäisi käsiään yhteen Siriuksen kanssa yhteen nauraessa ja lysähti Siriuksen toiselle puolelle penkkiä.
   ”Parasta pitää silmällä tota Ruikulia”, Sirius virnisti.
   ”Mitä pahaa hänessä muka oli?” Remus kysyi.
   ”Se, että hän oli luihuinen, tai ainakin menossa sinne”, James täsmensi puolustaen Siriusta ja kääntyi tämän puoleen. ”Sä et kertonut olevasi luihuisten suvusta.”
   ”Ei me ikinä ehditty keskustella siitä vielä. Ei me oikeasti olla veljiä”, Sirius puolustautui.
   ”Kai niin, mutta kai sä tuut Rohkelikkoon?” James kysyi kurtistaen kulmiaan.
   ”Mitä sä kuvittelet? Tietenkin!” Sirius tuhahti. ”Eikö luottamusta yhtään tipu?”
   ”Ei sitä ikinä tiedä”, Remus huomautti. ”Eikä me olla tunnettu kuin muutama hassu tunti.”
   ”Pahinta tässä on ehkä se, et Reg tulee tutustumaan tohon rasvakimppuun”, Sirius sanoi. James naurahti rasvakimppu ilmaisulle, mutta Remus ja Peter vilkaisivat kysyvästi Siriusta.
   ”Siis mun veli Regulus. Hän on mua pari vuotta nuorempi. Mäkin täytän oikeastaan kaksitoista lokakuun lopulla”, Sirius kertoi. ”Regulus menee kyllä luihuiseen, siitä olen varma, mutta mä mielummin kuolen kuin menen siihen tupaan!”
   ”Paljon luvattu”, James kohotti kulmiaan.
   ”Kuvittelitko, että huvin vuoksi hengaan teidän kanssa?” Sirius virnisti Jamesille. ”Enpä usko. Jo tästä vanhemmat suuttuisivat.”
   ”Sun vanhemmat ovat aitoa sukuaan, vai?” Remus kysyi.
   ”Aivan. Rakas Orion isäni meni pikkuserkkunsa Walburgan kanssa naimisiin. Kummankaan ei tarvinnut edes vaihtaa sukunimeään.” Sirius kertoi. ”Olen ehkä Musta, mutta myös suvun musta lammas ja ylpeä siitä!”
James vilkaisi suklaasammakoitaan, jotka olivat jääneet Remuksen viereen toiselle penkille.
   ”Valkoinen lammas pikemminkin”, Remus totesi hiljaa.
   ”Yyh… Oliks mul kaks Phineas Nigellusta?” James äännähti. Sirius kohotti kulmiaan Jamesille.
   ”Haluatko nähdä?” James kysyi ja heitti toisen korteista Siriukselle.
   ”En olekaan ikinä nähnyt häntä korteissa, vaikka onkin sukulainen”, Sirius tunnusti ja irvisti isoisoisoisälleen. ”Eipä näytä hääppöiseltä.”
   ”Kuule, James. Saanko mä –?” Sirius alkoi kysyä ja kohotti katseensa ystäväänsä, joka kurtisti kulmiaan Siriukselle.
   ”Mitä? Siis saanks mä lähettää tän mun veljelle joululahjaksi? Hän on pitkään pyydystänyt Nigellusta”, Sirius päätti. Jamesin katse lientyi vain hieman.
   ”Ihan sama, vaikka”, James mumisi.
   ”Kuule, James. Vaikka mä jättäisinkin sukuni, niin minussa virtaa silti Mustan suvun verta. En mä rohkelikko heti voi alkaa olla. Ei se tapahdu yhtä nopeasti kuin luudalla lentäminen. Ja siinäkin kestää jonkin aikaa”, Sirius protestoi.
James huokaisi. ”Kai sä oot oikeassa. Anteeksi.”
Sirius hymyili ilottomasti ja kääntyi katsomaan ikkunasta näkymiä, jotka näkyivät vielä aivan hyvin noin puoli kolmen aikaan. Hetken aikaa oli vaivaantunut ja hiljainen hetki.
   ”Sanoitko, ett äitisi on Walburga Musta?” James kysyi. Sirius kääntyi yllättyneenä Jamesin puoleen. ”Joo…”
   ”Walburga on mun kolmekymmentäviisi vuotta mua vanhempi serkku”, James sanoi.
   ”Onpas sut hankittu myöhään.” Sirius totesi naurahtaen.
   ”Oikeastaan mun äiti on sun äitiä vain viisi vuotta vanhempi”, James tunnusti. ”Dorea Black, joka on sun äidin täti.”
   ”Mä en muista, et Dorea olisi pyyhitty pois sukupuusta…” Sirius muisteli.
   ”Tyhmä, mä oon puhdasverinen”, James sanoi.
   ”Ei siihen edes puoliverisyyttä tarvita päästäkseen pois suvusta. Riittää, jos nai puuskupuhin, korpinkynnen tai rohkelikon. Mutta en mä usko, että häntä suvusta on poistettu. Saatan muistaa väärin.”
   ”Okei, mut paljon kello muuten on?” James kysyi. Hän ei enää jaksanut puhua juuristaan, ettei tulisi enää uusia riitoja.
   ”Vähän vajaa kolme”, Remus kertoi. ”Voisi ehkä vaihtaa vaatteet.” Muut pojat nyökkäsivät tähän, ja yhdessä he etsivät laukuistaan vaatteensa. Vaihdettuaan vaatteet, James huomasi laukussaan velhoshakin nappuloiden mustan pussin. Hän nosti pussin laukustaan. ”Onko kukaan kiinnostunut?”
Sirius virnisti ja nosti omasta laukustaan samanlaisen pussin. ”Arvaa vain.”

Kului tunteja, kun James ja Sirius pelasivat. Peter katseli kateellisena vierestä, että nämä kaksi osasivat pelata hyvin shakkia. Remus luki oppikirjojaan jo läpi, sillä häntä kiinnosti tietää asioita etukäteen. James kertoi lukeneensa jo kesällä. Sirius, joka oli saanut kutsun Tylypahkaan jo viime vuonna, että saisi aloittaa lukukautensa ensi vuonna, oli lukenut puolet edellisestä lukukaudesta oppikirjojaan.
James huokaisi. ”Kauan tätä vielä kestää?”
   ”Peliä vai matkaa?” Sirius vitsaili. ”Torni D8.”
   ”Sekä että, mua väsyttää”, James huokaisi raskaasti. Sirius kohotti katseensa pelilaudasta Jamesiin kiinnostuneena. ”Luovutatko?”
   ”En ikinä!” James huudahti ja piristyi heti hieman. ”Ratsu E5.”
Nappula pelilaudalla liikkui eteenpäin. Sirius päätti syödä nappuloillaan Jamesin nappulan silläkin uhalla, että James söisi hänen nappulan, mutta Siriuksella oli suunnitelma.
James söi Siriuksen nappulan, kuten Sirius oli arvellutkin, ja Sirius pääsi syömään kuningattaren. James ähkäisi ja alkoi miettiä seuraavaa siirtoaan. Sirius antoi katseen kiertää siinä välillä vaununosastoa. Peter nukkui toisella penkillä, jonka jalkopäässä Remus luki oppikirjojaan.
Peli loppui aikanaan, ja James haukotteli makeasti. Kello oli lähellä seitsemää. Jamesille oli samantekevää, että oli hävinnyt pelin, sillä häntä väsytti vietävästi, ja hän oli kumminkin melkein voittanut pelin. Sirius oli vain päässyt sauvan taakse ja hallinnut hyvin pelin kulun.
   ”Me tullaan noin tunnin päästä perille. Ei kannattaisi välttämättä nukkua”, Remus ilmoitti.
Sirius huokaisi. James ei ollut ainoa, jota väsytti. Myös Sirius tunsi itsensä väsyneeksi.
Remus sai pian luettua lienten kirjansa loppuun ja otti pimeyden voimilta suojautumisen kirjan esiin. Kirjaa vaihtaessa Remus huomasi, että Sirius ja James olivat nukahtaneet toinen toisiaan vasten. Remus huokaisi, mutta ehkä reilun puolen tunnin unetkin auttaisivat poikia pysymään hereillä koulun pidoissa.
Remus oli lukenut kirjan puoleen väliin, kun kuului kuulutus, joka säikäytti hänet.
   ”Tervetuloa Tylyahon asemalle. Tulemme laiturille noin kymmenen minuutin kuluttua. Pyydämme oppilaita varmistamaan, että kaikki on mukana ja jättämään mahdolliset lemmikit ja laukut vaununosastoihin. Ne tuodaan kyllä oikeille omistajille.”
Sirius oli herännyt hätkähtäen kuulutukseen, mutta uninen James heräsi penkillä, jonne oli valunut Siriuksen nopean heräämisen takia. Sirius hieroi silmiään. ”Nukahdinko mäkin?”
Remus hymähti myöntävästi ja siirsi katseensa Peteriin, joka nukkui edelleen. Jameskin vaikutti vielä uniselta. Sirius tönäisi Peterin hereille, kun Remus oli kieltänyt poikaa kokeilemasta vesiloitsua Peteriin. Remus pisti kirjansa sivuun ja varmisti muiden lailla, että kaikki oli varmasti mukana.

Pian juna pysähtyi Tylyahon asemalle, ja pojat valuivat muiden mukana junan käytävälle ja sieltä viileään syysilmaan. Viileähkö tuuli toivotti pojat tervetulleiksi pimeään alkusyksyyn ja kouluun.
   ”Ensiluokkalaiset, tänne päi!” kuului yläilmoista kovalla äänellä silloin. Pojat lähtivät liikkeelle ääntä kohden ja huomasivat isokokoisen miehen, jättiläisen toivottamassa heidät tervetulleiksi.
   ”Eli mä oon Hagrid, Tylypahkan riistanvartija. Tervetulloo Tylypahkaa ja seuratkaa mua veneil, joil mennää Tylypahkaa. Ja yhtee veneesee korkeintaa neljä ihmist” jättiläinen sanoi ja alkoi johdattaa ensiluokkalaisia.
Pian he tulivat rannalle, jossa oli tusinoittain veneitä. James ja Sirius menivät Remuksen ja Peterin kanssa yhteen veneeseen.
   ”Päästään kelmeilemään”, Sirius virnuili veneen liikkuessa Jamesille, joka hymyili.
   ”Siinä meille lempinimi. Kelmit. Varmana tehdään paljon piloja”, James hymyili Siriukselle. Remus katseli epätoivoisena poikia tietämättä, mitä tehdä näiden kanssa. Peter innostui Jamesin ja Siriuksen ajatuksesta. Silloin edestäpäin kuului ääni: ”Tylypahka tulee esiin!”
Kelmit kääntyivät veneessä eteenpäin ja näkivät Tylypahkan pimeässä syksyssä, jota valaisi vain linnan sadat ikkunat, joista loisti valoa sekä kuu. Kuului henkäyksiä ensiluokkalaisten suista, jotka kertoivat, että he todella ajattelivat koulua kauniina.
Hetken aikaa kestänyt idyllinen hetki rikkoutui, kun kelmien lähellä vedestä nousi hetkeksi esiin jotain, mutta vajosi saman tien. Virtaukset olivat kääntää kelmien veneen nurin. James ja Sirius ottivat kiinni toisistaan ja veneestä veneen keikahtaessa pahasti. Kun virtaus oli turvallista jälleen, pojat päästivät irti käsistään ja veneestä. ”Remus, Peter? Kaikki okei?”
Sirius katsahti Remusta ja Peteriä päin ja tajusi Peterin puuttuvan.
   ”Peter!” Remus huusi. Samassa vedestä kohosi taas jotain, mutta tällä kertaa se jäi kellumaan. Se joku oli Peter. James hyppäsi heti veneestä veteen nähdessään, ettei Peter osannut uida.
   ”Kaikki kunnossa?” Hagrid huuteli edestä, ja veneet pysähtyivät.
   ”Mitä?” Sirius ihmetteli Jamesin nopeaa käytöstä.
   ”Auta Peter vain ylös”, James tiuskaisi. Sirius oli jo auttamassa Remuksen kanssa ennen kuin James ehti sanoa mitään hänelle. Remus otti itseltään kaapunsa ja antoi sen Peterille, joka oli ihan kylmissään. Sirius ei jäänyt vetelehtimään, vaan auttoi veneeseen takaisin Jamesin, muka mutisi jotain sen tapaista kuin: ”Vain luihuiset eivät heti auta.”
Sirius loukkaantui hieman sanoista, mutta hän ei ollut varma, oliko James tarkoittanut hänen kuulevan sanojaan. Suku kävi tahtomattakin mielessä, kun Sirius ojensi oman kaapunsa Jamesille sanomatta mitään. Jamesin silmät kirkastuivat Siriuksen antaessa kaapunsa. ”Kiitos.”
   ”Ystävät auttavat toisiaan, mutta Luihuisessa siitäkään ei juuri välitettäisi”, Sirius sanoi asian hieman kopeammin kuin oli tarkoitus. Koska kaikki tuntui olevan kunnossa, veneet lähtivät liikkeelle uudestaan. Perillä Hagrid varmisti, että kaikki olivat mukana. Tämän jälkeen Hagrid ohjasi ensiluokkalaiset linnaan, jossa heitä vastaan tuli tiukan näköinen noita.
Hagrid vaihtoi noidan kanssa pari sanaa ennen kuin lähti. Noita vaiensi puhuvat ensiluokkalaiset tuimalla katseellaan ja alkoi puhua: ”Tervetuloa Tylypahkaan. Olen professori McGarmiwa ja kerron teille hieman koulun säännöistä, ennen kuin menemme saliin, jossa teidät lajitellaan tupiinne. Nämä tuvat ovat Luihuinen, Rohkelikko, Puuskupuh ja Korpinkynsi. Mikään tuvista ei ole heikompi tai parempi toisiaan. Jokaisella tuvalla on oma ylevä historiansa, ja niissä on kasvanut monta merkittävää noitaa ja velhoa. Itse olen rohkelikkojen tuvanjohtaja.”
Kun teidät on lajiteltu tupiinne, tuvastanne tulee teille kuin perhe. Te menette tunneille oman tupanne kanssa, ruokailette yhdessä ja vietätte vapaa-aikaa yhdessä tupanne oleskeluhuoneessa. Teidän on kumminkin noudatettava sääntöjä, tai muuten tupanne menettää pisteitä. Kun saavutatte jotain, saatte pisteitä. Lukukauden lopussa eniten pisteitä haalinut tupa voittaa tupapokaalin. Näin ohimennen sanoen, tupapokaali on ollut jo pari vuotta Luihuisten hallussa. Tupapokaalin saaminen tuottaa suurta kunniaa.
Ehdottaisin vielä, että yrittäisitte siistiytyä juhlaa varten. Tämä on erittäin tärkeä juhla.” McGarmiwa sanoi. Hän oli juuri lähdössä, kun muisti jotain. ”Te kaksi siellä, jotka tipuitte järveen. Tulkaa tänne.”
James ja Peter vilkaisivat toisiaan ja Remusta ja Siriusta ennen kuin lähtivät. Sirius oli varma, että Jamesin tultua takaisin, hän saisi puhuttelun veneessä tapahtuneesta.

Kun McGarmiwa oli kuivattanut kaksi poikaa, nämä etsivät tiensä takaisin ystäviensä luokse. Sirius virnisti Jamesille, joka mulkaisi häntä.
   ”Kuule, luihuiset ovat aina niitä omahyväisiä, jotka eivät välitä yhtään muista, paitsi ehkä mietittyään. Ja muuten kiitos tästä”, James sanoi ja antoi Siriuksen kaavun takaisin Siriukselle.
   ”Ristiriitaisesti puhuit. Mutta onko mitenkään mahdollista, että tulen yhden päivän aikana luihuissuvustani rohkelikoksi, etenkin, kun en ole vielä rohkelikko?” Sirius kysyi.
   ”Kyllä susta rohkelikko tulee”, James sanoi. ”Olen varma.”
   ”Mutta James. Sirius on oikeassa. Ei Sirius voi yhtäkkiä tulla erilaiseksi suvustaan”, Remus sanoi.
   ”Aivan. Toistan itseäni, kun sanon taas, et tää prosessi kestää kauemmin kuin oppisi lentämään”, Sirius protestoi. ”Ja ootko aivan varma, että haluat mut enää Rohkelikkoon?”
James puraisi alahuultaan miettien. James joutui toteamaan itselleen, että kaverit olivat oikeassa. Eikä hän halunnut Siriuksen hylkäävän häntä ja pojan menevän Luihuiseen.
   ”Olet oikeassa. Enkä halua, että menet Luihuiseen”, James myönsi viimein ääneen. Sirius virnisti.
   ”Mutta ystäviä autetaan aina. Ja oikeasti, kiitos kaavustasi”, James hymyili.
   ”Yritän parhaani mukaan, en kumminkaan ole koira”, Sirius vakuutti.
   ”Et olekaan, Tähtipoju. Sä oot yksinäinen kirkas tähti synkän sukusi taivaassa”, James hymyili. Hän paiskasi Siriuksen kanssa käsiään sovinnon merkeissä, mutta heidän sormet kietoutuivat toistensa ympärille kuin ystävyys oli sinetöity.
   ”Ystävyys sinetöity”, Sirius hymyili.
   ”Varmana, veli”, James säteili. ”Vai haluatko jotain enemmän?”
Sirius kallisti päätään kuin koira miettiessään. ”Musta tuntuu, et kumpikaan meistä ei ole homo. Sori, kamu. Mä en näe meillä tulevaisuutta.”
   ”Ei se mitään, kamu. Mä vain vitsailin”, James hymilii.
   ”Ihan niin kuin minäkin”, Sirius virnisti
Silloin McGarmiwa tuli takaisin. Hän johdatti ensiluokkalaiset Suureen saliin, jossa he kulkivat kahden pöydän, Luihuisen ja Rohkelikon pöytien ohi. Puuskupuhin pöytä oli Rohkelikon pöydän takana ja Korpinkynnen Luihuisen pöydän takana. Salin katto näytti samalta kuin ulkoilma, ja salia valaisi sadat kynttilät, jotka leijuivat palavina ilmassa.
McGarmiwa pysäytti oppilaat vastapäätä henkilökunnan pöytää. Oppilaat jäivät katsomaan heidän ja henkilökunnan välissä olevaa jakkaraa ja sen päällä olevaa mustaa kulunutta velhon hattua.
   ”Tuoko meidät lajittelee?” Peter kysyi.
   ”Sepä juuri”, James hymyili. Sirius oli epätavallisen hiljaa ja hermostunut, joka oli ymmärrettävää. James vilkaisi huolissaan Siriusta. ”Kaikki okei?”
Sirius nyökkäsi. ”Mietin vain –”
Sirius ei ikinä kyennyt sanomaan lausettaan loppuun, mutta James ymmärsi ja tiesi, miten Sirius olisi lopettanut lauseen: että pääsenkö Rohkelikkoon.
James värähti. Hän katsoi Siriusta, joka katsoi tiiviisti lajitteluhattua, jota melkein tuntui pelkäävän.
   ”Sä pääset rohkelikkoon”, James lupasi. ”Et sä muuten olisi voinut jo nyt hylätä sukuasi.”
Sirius kääntyi hitaasti Jamesin puoleen. ”En kaipaa sääliä.”
James aikoi sanoa jotain, mutta samassa jakkaran päällä oleva hattu alkoi laulaa.

”Vuosia olen täällä ollut,
moniksi niitä olen luullut.
Vuodet nopeasti tai hitaasti on mennyt,
kovina, mutta rentoina nyt.

Monen kuulun velhon ja noidan
lajitellut olen, ja hoidan.
Jokaisen perustajan tuntenut olen,
stalkkeri en silti ole.

Olen tuntenut jokaisen näistä,
Godrickin sekä Salazarin,
Rowenan että Helgan.
Ystävät parhaat olivat he,
monen vuoden tutut lie.

Rohkelikossa ovat rohkeat siunatut,
Luihuisessa jokaiset luihut.
Puuskupuhissa ahkerat,
ja Korpinkynnessä viisaat.

Ei aina joka luihuinen luihu ollut,
ja rohkea ei jokainen rohkelikko heti ollut.
Korpinkynteen ei jokainen viisas joutunut,
vaan puuskupuh, olit ahkera tai et, on jokaisen adoptoinut.

Hyviä ja pahoja lajitellut olen
en silti jokaisesta ylpeä ole.
Olen pimeää tai toivoa lajitellut,
silti olen häneen silloin luottanut.

Anna minun siis sinut lajitella,
voin aina siitä varma olla.
Voit aina muutakin olla,
mutta pety älä ikinä, voit varma siitä olla.

Kaikki oppilaat osoittivat suosionsa hatun laululle, jopa luihuiset.
   ”Kun sanon nimenne, tulette tänne ja istutte jakkaralle. Nostakaa hattu päähänne, ja teidät lajitellaan tupaan”, McGarmiwa sanoi. ”Lucy Adams.”
Pieni blondi tyttö asteli esille ja tuli ujosti jakkaralle. Hän istuutui sille ja veti hatun päähänsä.
Hetken oli täysin hiljaista. Lopulta hattu huusi: ”PUUSKUPUH!”
Puuskupuhin pöytä osoitti suosiota päätökselle.
   ”Kuule, James”, Sirius sanoi. James käännähti ystävänsä puoleen yllättyneenä.
   ”Lupaatko, ettet kiusaa mua, tuli musta sitten luihuinen tai, ellen kerjää sitä?” Sirius kysyi.
James hämmästyi kysymyksestä, mutta yritti miettiä nopeasti tietäen, että Sirius oli menossa lajitukseen ihan pian. James tajusi silloin, että Siriukselle oli todella tärkeää olla hänen ystävänsä, veljensä.
   ”Sirius Musta (Black)”, McGarmiwa kutsui. Sirius astui askeleen eteenpäin ja puraisi huultaan, mutta käänsi katseensa vielä Jamesiin. James mietti katse pois Siriuksesta. Sirius oli juuri luopunut toivosta veljeydestä ja astumaan lajitteluun epätoivoisena, tietämättä, mitä tehdä, kun James kääntyi hänen puoleensa nyökäten, katsoen Siriusta silmiin. ”Lupaan.”
Sirius kiirehti lajitteluun pieni laimea hymy huulillaan tietäen kaikkien odottavan häntä. McGarmiwa katsoi Jamesin lailla ymmärtäväisesti Siriuksen menoa, jota kukaan muu ei nähnyt.
   Vaikea tapaus tosiaan. Sinusta näkee selvästi, että olet luihuisperheestä, mutta haluat olla heitä vastaan ja vannoa uskollisuutta uusille ystävillesi vastoin sukusi tahtoa, lajitteluhattu puhui pelkästään Siriukselle, jonka päässä kävi kiivas huuto: ”Ei Luihuiseen!”
   Kaipa minä olen vakuuttunut jo sinusta. Teet valinnastani loppujen lopuksi helpon, sillä omaa toivetta ei ikinä voida tuomita: ROHKELIKKO! lajitteluhattu julisti viimein. Sirius ei ollut koskaan elämässään huokaisut niin helpottuneena kuin nyt. Sirius antoi hatun tytölle, joka oli tullut lajitettavaksi.
Kun Sirius oli turvallisesti Rohkelikko-pöydässä, kutsuttiin lajitteluun tyttö, joka oli itkenyt samassa vaununosastossa, jossa kelmit olivat myös olleet: ”Lily Evans.”
Lily liittyi pian Siriuksen viereen Rohkelikko-pöytään. Sirius antoi hänelle tilaa, mutta tytön tunnistaessa pojan junasta, hän käänsi pojalle selkänsä. Sirius huokaisi ja jatkoi lajittelun seuraamista, ja pian Remus tuli häntä vastapäätä.
   ”Hyvinhän se meni lopulta”, Remus kehui Siriusta.
   ”Ei se niin vaikeaa ollut kuin kuvittelin”, Sirius myönsi hymyillen. Remus hymyili rohkaisevasti.
Pian Peter ja Jameskin liittyivät heidän seuraan.
   ”Hyvä juttu, Sirius”, James hymyili pojalle. Silloin lajitteluhattu huusi jonkun menevän luihuiseen, joka sai Remuksen katsahtamaan tahtomattaan, kuka poika oli. Remus tunnisti pojan samaksi, jota James ja Sirius olivat jo junassa kiusanneet.
   ”Aluksi se tuntui vaikeammalta, mutta ei se paha ollutkaan”, Sirius virnisteli. Hän ei halunnut myöntää, kuinka paljon häntä oli pelottanut sen puolesta, että olisi joutunut Luihuiseen. Hän oli niin onnellinen nyt. Hän sai olla Remuksen ja Peterin, ja etenkin Jamesin kanssa Rohkelikossa. Siriuksen hymy leveni entisestään. James oli onnellinen Siriuksen puolesta myös. Oli jopa mahdollista, että James oli yhtä iloinen Siriuksen olevan rohkelikko kuin Sirius itse. Kummankin pojan päässä kävi sama asia: He olivat ystäviä. He eivät jättäisi toisiaan ikinä. Vain kuolema voisi hajottaa heidän ystävyyden, veljeyden, ei mikään muu. He olivat ystäviä, veljiä – ikuisesti.
« Viimeksi muokattu: 28.11.2022 21:17:19 kirjoittanut Arion »
"I think kids will read more good books than we can possibly produce " - Rick Riordan

Rose-Lupin

  • ***
  • Viestejä: 14
Vs: Kelmitapaaminen
« Vastaus #1 : 18.08.2011 03:57:48 »
Ihana! En saa itsestäni rutistettua järkevää kommenttia näin kipeänä, mutta yritän:

Siriuksen ja Jamesin keskustelu, ennen kuin muut Kelmit olivat tulleet, oli jotenkin niin ihana. Siinä erottui selvästi nuorien poikien ajatukset ja tavat.

Se, kun Peter tippui, oli hyvin kuvailtu, pidin kohdasta paljon.

Olet hyvä kirjoittaja ja pidän teksteistäsi! Kirjoita lisää Kelmeistä pieninä =P Please? *Puppy eyes*

-Rose
”Mitä neidille saisi olla?” Wilma kysyi kimeällä äänellään.

”Älä kutsu neidiksi, se saa minut kuulostamaan joltain inhottavalta diivalta...”, Rose sanoi Wilmalle

”Anteeksi neiti, että sanoin sinua neidiksi. Wilma on pahoillaan, neiti” Wilma sanoi.

Arion

  • ***
  • Viestejä: 622
  • Huffleclaw Bard
Vs: Kelmitapaaminen
« Vastaus #2 : 21.08.2011 14:05:29 »
Rose-Lupin - kiitos kommentistasi! Jos sua kiinnostaa mun kelmifikit, nii mun fikkilistauksesta löytyy jokunen lisää: http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=25609.msg517323#msg517323
Pidän nimittäin itsekin kelmeistä! Enköhän joskus julkase tänne lisää teksejäni...
"I think kids will read more good books than we can possibly produce " - Rick Riordan

Pipe

  • ***
  • Viestejä: 971
Vs: Kelmitapaaminen, S
« Vastaus #3 : 17.03.2012 21:29:17 »
Lainaus
”Et olekaan, Tähtipoju. Sä oot yksinäinen kirkas tähti synkän sukusi taivaassa”


SIIS VOI AWWW!! En siis yhtään kuole tai mitään muuten vaa sydämet meni silmien edessä ja kauhee sisäinen Awwitus :P Tosin tuo

Lainaus
Ystävyys sinetöity”, Sirius hymyili.
   ”Varmana, veli”, James säteili. ”Vai haluatko jotain enemmän?”
Sirius kallisti päätään kuin koira miettiessään. ”Musta tuntuu, et kumpikaan meistä ei ole homo. Sori, kamu. Mä en näe meillä tulevaisuutta.”

Oli lievästi vähä hämärä sillä olen henkeen ja vereen vannoutunut J/S fani :P (ja olen sitä mieltä et Pottereis on täydellisiä parituksia mut Row ei vaan tajunnu parittaa niitä tai siis ei kehdannu vois sanoo ehkä silleekin) joten mä nään niillä paljon enemmän kuin ystävyyttä ja vastaavasti Sev/Lily on sööttiä :D. Mut joo siis aivan ihana ficci luin vähän matkaa alkua ja en kerinny lukeen loppuun ja sit etsin tän uudestaan käsiini ja luin ja awwittelin. Kiitos paljon lukunautinnosta mielelläni lukisin tähän jonkinlaista jatkoa :D
Yritän vain hymyillä, vaikka olen jo kuollut sisältä <3
♥Polseres Vermelles- Polseres amunt♥

Tuuli Lumi<3Draco Malfoy
Drarry♥
Wilmon♥
Edmar♥ *bromance*

♥Twc♥

Ava by: Ingrid

Arion

  • ***
  • Viestejä: 622
  • Huffleclaw Bard
Vs: Kelmitapaaminen, S
« Vastaus #4 : 18.03.2012 15:23:03 »
Pipe - kiitti palautteesta :D No joo, mäki luen James/Sirius tekstejä, mut aattelin olla vannoutunut HP-kirjasarjalle tässä fikissä, että sen puoleen :D mut musta tuntuu, et tää on vaan oneshot, joten jatkoa ei taida olla tulossa. Ikävä tuottaa pettymys. Mutta muita kelmiaiheisia fikkejä multa löytyy (allekrijoitustilassa olevasta kuvasta pääsee mun tekemiin fikkeihin)
"I think kids will read more good books than we can possibly produce " - Rick Riordan