Kirjoittaja Aihe: Hannibal: Odottamaton lupaus | S | Clarice Starling | Hannibal Lecter | one-shot, draama |  (Luettu 1919 kertaa)

Mort

  • ***
  • Viestejä: 571
Kirjoittaja: Mort
Fandom: Hannibal (leffaversio)
Genre: draama, one-shot
Ikäraja: S
Hahmot: Clarice Starling ja Hannibal Lecter
Vastuuvapaus: En omista fandomia enkä kumpaakaan hahmoista - lainailen heitä vain. En myöskään saanut minkäänlaista korvausta kirjoittamisesta..

A/N: Olen ikuisesti kiitollinen eräälle ihanalle ihmiselle (joka kyllä tunnistaa itsensä, jos edelleen finissä pyörii), joka koukutti miut vuosia sitten dr. Lecteriin ja herran edesottamuksiin. Viime sunnuntaina talviunta uinunut rakkauteni tohtoria kohtaan heräsi jälleen Uhrilampaiden muodossa ja nyt oli vihdoin aika yrittää kirjoittaa tästä fandomista jotain. Ficci sijoittuu Hannibal -leffan jälkimaininkeihin.

***

Clarice kulki asunnon läpi pyyhe kiedottuna ympärilleen. Punaiset hiukset olivat liimautuneet hänen selkäänsä ja vesipisarat valuivat kohti harmaata froteekangasta. Nainen käveli jääkaapille ja nappasi sieltä vesipullon. Hän oli tehnyt lähemmäs kymmenen kilometrin juoksulenkin rankassa maastossa. Clarice piti juoksemisesta. Hän oli ollut aina sitä mieltä, ettei fyysistä rääkkiä voittanut monikaan asia. Lisäksi hän sai silloin olla yksin ajatuksineen ja mietteineen. Niitä ajatuksia oi paljon tai oli ollut ainakin ennen. Nykyään ne tuntuivat kieppuvan yhtä ja samaa rataa. Pyörivät vain yhden, ainoan henkilön ympärillä ja Clarice olisi antanut mitä vain karistaakseen tohtorin mielestään.

Painettuaan kaukosäätimestä television päälle ja istuuduttuaan sohvalle, Clarice ymmärsi jälleen kerran kuinka hiljainen talo oli. Työ vei suurimman osan hänen elämästään ja miehet, jotka osoittivat olevansa kiinnostuneita hänestä, kyllästyivät odottamaan, että hän sai järjestettyä vapaa-aikaa treffejä varten. Niinä harvoina kertoina, kun hän ehti päivälliselle mukavalta vaikuttavan miehen kanssa, hän huomasi hyvin nopeasti olevansa kyllästynyt puuduttaviin puheenaiheisiin. Niin kummalliselta kuin se kuulostikin hän huomasi kaipaavansa keskusteluja tohtori Lecterin kanssa. Olihan mies sekaisin kuin seinäkello, mutta sitä ei voinut kukaan kieltää, etteikö tohtori olisi ollut hyvin sivistynyt. Clarice kaipasi heidän juttutuokioitaan, joiden sävy oli aina pysynyt asiallisena ja soveliaana. Oli hämmentävää huomata, kuinka paljon jotain voikaan ikävöidä, kun sen menettää lopullisesti. Ainakin nainen uskoi, ettei koskaan enää kuulisi Hannibal Lecteristä. Kohtalolla oli kuitenkin erilainen mielipide asiaan.
Puhelin pirahti soimaan eteisessä. FBI-agentti kampesi itsensä ylös sohvalta, jolle oli nukahtanut. Hän oli vetänyt yllensä löysät housut ja harmaan topin, kun oli saanut itsensä kuivattua ennen sohvalle asettumista. Oikeassa reidessä tuntui lihasjännitystä, kun hän käveli eteiseen. Venyttelyt olivat jääneet liian vähälle lenkin jälkeen. Clarice nappasi puhelimen lipaston päältä ja vieläkin uneliaana avasi linjan.
”Haloo?”
”Ovatko lampaat lakanneet itkemästä, Clarice?”
Clarice oli sillä sekunnilla hereillä, kun kuuli linjan toisesta päästä tutun, rauhallisen äänen.
”Tohtori Lecter..”
”Esitin kysymyksen, Clarice.”
”Eivät ole, tohtori.”
Hiljaisuus linjalla. Agentti yritti miettiä päänsä puhki, mitä hän voisi tehdä. Puhelun voisi jäljittää, jos se kestäisi tarpeeksi kauan, mutta hän epäili miehen olevan liian älykäs mennäkseen siihen ansaan.
”Et kai sinä suunnittele puhelun jäljittämistä, erikoisagentti Starling?”
”Tunnette minut liian hyvin.”
”Minä kun luulin, että tämä sujui hyvin.”
Clarice kuuli orastavan ärtymyksen ilmestyvän Lecterin ääneen. Nainen ymmärsi, että jos hän jatkaisi linjalla, joka ei miellyttänyt miestä, hän huomaisi puhelun loppuneen nopeammin kuin hän haluaisi. Tätähän hän kaiken lisäksi oli toivonut – sivistynyttä juttuseuraa. Miksi hän ei seuraisi hetken mukana, mihin keskustelu oli menossa. Hän tiesi, ettei Lecter soittanut hänelle vain huvin vuoksi. Claricea alkoi pikkuhiljaa kiinnostaa, mikä oli suonut hänelle kunnian saada puhelun yhdeltä maailman etsityimmältä mieheltä.

”Pahoittelen, tohtori Lecter. En voi luonnolleni mitään. Miten te olette voinut?”
”Hurmaavaa, Clarice. Kiitos kysymästä, voin oikein hyvin. Nautin näköalasta, jollaisesta sinulle mainitsin vuosia sitten.”
”Metsää ja merta?”
”Paremminkin vesistöä. Täytyy myöntää, etten alkuun pitänyt tästä maasta ja kaupungista, mutta tämä on avannut uusia ulottuvuuksia elämääni.”
”Oikein mukava kuulla, tohtori. Saanko tiedustella, miksi soititte?”
”Tsot tsot, eipäs kiirehditä, Clarice. Quid pro quo.”
Clarice ei voinut mitään sille, että kun kuuli tuon niin tutuksi tulleen lausahduksen, hymy nousi hänen huulilleen.
”Ole hyvä ja kysy, mitä haluat tietää.”
”Olen aina ollut sitä mieltä, että kopioiminen on halpamaista, mutta haluan tietää, mitä sinulle kuuluu?”
Clarice hymyili edelleen vastatessaan.
”Sitä samaa. Paiskin töitä ja passitan kovanaamoja telkien taakse.”
”Olisiko isäsi ylpeä sinusta?”
”Quid pro quo, tohtori.”
Clarice olisi voinut, vaikka vannoa kuulleensa huvittuneen hymähdyksen linjan toisesta päästä, mutta ajatteli kuvitelleensa harhoja, kun miehen äänensävy seuraavien sanojen aikana oli yhtä vakaa kuin aina ennenkin.
”On tunnustettava, että puhelullani on tarkoitus. Halusin sinun tietää, että olen valmis kostamaan kaikille, jotka ovat sinua kaltoin kohdelleet.”

Väri tuntui pakenevan Claricen kasvoilta, kun hän kuuli sanat.
”Kiitos tarjouksesta, tohtori, mutta minun on pakko oppia selviämään omin avuin.”
”Se ei ollut tarjous. Se oli lupaus.”
Nainen veti kasvoillensa valuneet punaiset hiukset takaisin korvansa taakse ja pohti, mitä uskaltaisi sanoa seuraavaksi. Hänen sisällään myllersi raju myrsky ja hän yritti epätoivoisesti saada sen laantumaan. Se ei ollut helppoa. Clariseen mieleen palasivat muistot hetkistä, kun tohtori ei ollut ollut niin rakastettava - koska hän olisi ollut? Nainen nielaisi raskaasti ennen kuin jatkoi puhelua.
”Ymmärsin sen, mutta kuten sanoin, minun on opittava selviämään omista ongelmistani ilman ulkopuolisten apua.”
”Olisiko isäsi silloin ylpeämpi?”
Clarice harkitsi hetken vastaustaan.
”Uskoisin näin, tohtori.”
”Minä ainakin olen erittäin tyytyväinen sinuun, Clarice. Minun on nyt aika lopettaa tämä puhelu.”
”Tohtori?”
”Niin, Clarice?”
”Tulenko kuulemaan teistä jatkossa?”
Hiljaisuus.
”Mielenkiintoinen kysymys. Se riippuu aivan sinusta. Haluaisitko keskustella kanssani jatkossakin?”
”Haluaisin, olette ehdottomasti hienostunein ja eniten arvostamani keskusteluseura koko viikolla.”
”Arvostan sanojasi, Clarice. Hyvää yötä. Äläkä anna lampaille mahdollisuutta huutamiseen tänä yönä.”
”En anna. Hyvää yötä, tohtori Lecter.”

Kovaääninen naksaus ja monotoninen tuuttaus kertoivat linjan katkenneen. Clarice tuijotti pitkään puhelinta ja mietti, oliko kuvitellut koko puhelun. Lopulta hän laski puhelimen takaisin lipaston päälle ja kömpi rappuset yläkertaan mennäkseen nukkumaan. Sulkiessaan verhoja nainen katseli hetken ulos. Taivaalle oli kiivennyt täysikuu, joka jo itsessään tarkoitti vähäunista yötä. Hän katseli kuuta ja pohti, katseliko Hannibal Lecter sitä myös siellä missä ikinä olikaan. Viimein Clarice veti verhot ikkunan eteen huokaisten. Salaa hän toivoi, että jonain päivänä hän vielä tapaisi tohtorin. Sitä hän ei tiennyt, mitä tekisi, jos sellainen tilanne tulisi. Tilanteilla oli kuitenkin tapana ratketa tavalla tai toisella. Toivottavasti myös tämän kohdalla olisi niin.

***

A/N: Kaikki kommentti otetaan jälleen kerran ilolla vastaan. Olisi mukavaa tietää, olenko onnistunut pitämään Lecterin omana itsenään. :)
« Viimeksi muokattu: 11.06.2012 20:01:35 kirjoittanut Kupla »

Zafrina_Black

  • Hiddlestoner
  • ***
  • Viestejä: 117
  • Loki's army!
En ymmärrä miksei tähän ole kommentoitu! Tarina oli aivan ihana ja tosi hyvin kirjoitettu! Harmi että oli one-shot, jatko ois aivan mahtavaa :D
"You've been Loki'd again! LOKI'D!"

Jeihoou

  • ***
  • Viestejä: 92
Aivan ihana! Hyvin kirjoitettu ja sopi juuri uhrilampaiden tapahtumien perään. Harmi vain, että oli ainoastaan oneshot  :(  ;)
The past can hurt
but the way I see it
you can either run from it
or learn from it

Mort

  • ***
  • Viestejä: 571
Zafrina_Black ja Jeihoou: Suuri kiitos kommenteistanne. :) Olen enemmän keskittynyt näiden oneshottejen kirjoittamiseen, mutta ehkäpä tulen jatkossa kirjoittamaan toisen oneshotin tästä fandomista, joka voisi löyhästi olla tälle jatko-osa.