Glee, Huuda se ääneen | Kurt/Finn | S

[Zacharias]

Title: Huuda se ääneen
Author: Zacharias
Rating: S
Fandom: Glee
Pairing: Finn/Kurt
Genre: angst

Summary: joku, joka tekee sinusta kokonaisen rikkomalla sinusta samalla kaiken

A/N: Okei, teidän tulisi tietää näin alkuun (se sattuu minua yhtä paljon), että Blainea ei ole tämän ficin tiimoilta olemassakaan. Sijoittuu kakkoskauden häiden jälkeisiin tapahtumiin. Halusin kirjoittaa jotain, joka kuvastaa molemminpuolisesti Finn/Kurtia, mutta silti niin, että se pysyy yksipuolisena (monimutkaistako?) Sen enempää aiheesta selittämättä – enjoy!

Huuda se ääneen

Finn riuhtoo maasta ruohonkorsia, vihreitä ja suoria. Niin monta, että käsivarret peittyvät. Poika heittää ne tuuleen, katselee laskeutumista maahan. Ei hymyile. Ne pitää taas kerätä uudelleen. Maasta pois, jotta ne eivät pilaannu syksyssä. Kaikki elävä on kaunista. Ja kaikki elävä pitää pelastaa. Kukaan ei vain koskaan ole pelastanut Finn Hudsonia.

Kurt miettii voiko kaksi ihmistä rakastua. Rakastaa ja rakastaa, hän on nähnyt vanhempansa. Hän on nähnyt isän ja äidin, joka lähti ennen kampauspöydän korjaamista. Nyt se sama kaluste seisoo hylättynä kellarin nurkassa. Kurt ei voi täyttää laatikoita. Silloin äiti pääsisi karkuun. Ja jos äiti pääsisi karkuun, jos joku käyttäisi kampauspöytää – silloin Kurt ei saisi vastausta kysymykseensä.

Finn katsoo kyllästyneenä maahan. Kaukana soi vielä viimeinen valssi. Se kappale, jossa lauletaan eksyneistä löydetyistä, rakastuneista vihaajista. Niistä, jotka ovat täynnä tunnetta, mutta eivät saa sitä koskaan ulos itsestään. Tuulessa lentävät ja elävät ruohonkorret. Finn pyyhkii kyyneleen poskelta ja hämmentyy. Hän ei enää tiedä, itkisikö ilosta vai surusta.

Kurt kävelee ulkokuistille. Kuuluuko ihmisen rakastaa? Ja jos rakastaa, niin uskooko siinä itseensä vai hukuttautuuko vain toiseen? Vai onko sittenkin olemassa vain joku, joka tekee sinusta kokonaisen rikkomalla sinusta samalla kaiken? Ensimmäisenä nousevat kasvot Kurt painaa mieleensä. Sydän ei jaksa lyödä.

Sydän ei jaksa lyödä.

Sydän ei jaksa lyödä.

Sydän ei jaksa lyödä.

Ja hetken ajan molemmat, nyt verisiteettä veljiksi kastetut, katsovat toisiaan. Haluavat huutaa, mutta ääntä ei kuulu. Sinä näit minut. (Sinä näet minut, eikä totta?) Sinä tahdoit minut. (Sinä tahdot minut, eikö totta?) Sinä etsit minua.

Sinä löysit minut, eikö totta?

Finn kääntää katseensa pois. Ruohonkorsia on liikaa, mahdoton tehtävä riuhtoa ne kaikki irti. Ehkä ne kantavat askeleet vielä hetken. Vain sen hetken, että Finn pääsee pakoon. Sillä jos poika seisoisi paikoillaan vielä hetkenkin liikaa, hän kertoisi sen. Hän huutaisi ja kiljuisi ja antaisi koko maailman kuulla. Mutta on helpompaa olla hiljaa ja kääntyä. Antaa toisen rikkoa, antaa toisen elää. Finn tietää kyllä. Tietää, että kukaan ei koskaan pelasta häntä.

Kurt kääntää katseensa pois. Hän tietää jo valmiiksi, miten saada kysymykseen vastaus. Ehkä se joskus tuleekin ilmi. Pienen hetken kuluttua, jotta Kurt voi olla aivan varma. Jos toinen olisi seissyt paikoillaan vielä hetken kauemmin, hän olisi kertonut sen. Hän olisi huutanut ja kiljunut ja antanut koko maailman kuulla. Se ei ole koskaan helppoa. Toinen kertoo sen silmillään, toinen vastaa omillaan. Kurt kuitenkin tietää. Tietää, että se kaikki oli vain kuvitelmaa.

Sydän ei jaksa lyödä.

(Sinä rakastat minua, eikö totta?)

[elektrik bones]

Eka kommentoija \o/

Iik.
En osaa sanoa muuta tai muutenkaan mitään kun ammuit minulta aivot pihalle tämän ficin ihanaisuudelle ja kierolla rakkaudella
rakastuin ja ihastuin.
En voi kuin vain ihmetellä, miten tätä ei oltu kommentoitu! Noh, maailma osaa olla julma
Mutta kiitos ihanasta lukuelämyksestä ja illan piristämisellä
pian ex-my96

[Solembum]

Voi, suloista ♥

En oikein tiedä, mistä aloittaisin tämän kommentin, koska ficissä ei varsinaisesti ollut minkäänlaista juonta, vaan se oli kokonaan tunnelmankuvausta. Ja tunteita. Ajatuksia. Rakkautta. Kuvailu oli upeaa. Tässä yhtä aikaa tapahtui ja jäi tapahtumatta. Oli konkreettisia tapahtumia ja asioita, jotka tapahtuivat vain ajatuksissa. En osaa sanoa, kummista pidin enemmän. Ne sopivat niin hyvin yhteen ja olit liittynyt ne onnistuneesti toisiinsa kokonaiseksi hetken kuvaukseksi.

Ficin nimi oli kiva. En keksi toista sanaa, joka kuvaisi sitä paremmin. En sano upea, koska se ei iskenyt ihan täysillä, mutta en myöskään sano, etten pitäisi siitä, koska en itse keksi, mikä tähän ficciin sopisi paremmin. Joten se saa nyt olla kiva.
Hahmoista sen verran, että minusta Finn ja Kurt olivat molemmat IC. Kaikki niiden vakion ympärille kasattu tuntui tarkoin harkitulta. Se on se sun vahva fanon kai, joka sanoo mikä sopii ja mikä ei. Tässä kaikki sopi. Pidin kovasti.

Ehkä ne kantavat askeleet vielä hetken.

Jostakin syystä tämä oli musta erityisen ihana.

Niin ja, luulen ainakin tajunneeni tuon molemminpuolista mutta yksipuolista -systeemin!

[Lasikuula]

Mums, mums. Ajattelin viedä tämän välipalaksi vastaisuuden varalle. Olen katsellut ykköskautta ja ihastuin ajatukseen, mille Finn ja Kurt näyttäisi yhdessä. Myönnän kuitenkin olevani enemmän Klaine parituksen kannataja

Kuitenkin, avasin tämän tälleen illan ratoksi ja hymyilen täällä nyt itsekseni. Teksti oli sujuvaa, mukavaa luettavaa ja tunteikasta. Mitään ei oikeastaan tapahtunut, mutta silti molemmat ajattelivat samoin omalla, yksilöllisellä tavallaan. Molemmat rakasti, mutta tiesi, ettei saa rakastaa... vai siis joo, yhtä sekava kommentti varmaankin, kuin minun ajatuksenikin nyt.

Pidin tekstin välittämästä tunnelmasta: se oli haikea, omalla lailla onnellinen ja toiveikas. Toisto toimi ja sulkeiden sisään pistetyt sanat vahvistivat asioita hienosti.

Ainoa häiritsevä asia oli harhaan johtava nimi, joka sitten loppujen lopuksi - eli heti kun aloin tätä kirjoittamaan - kuulostaakin ihan luontevalle. Kumpikin ajattelee, että "kerro se minulle, näytä, että rakastat", mutta kumpikin tietää silti, että se ei koskaan toimisi, varsinkaan nyt, kun molemmat asuvat samassa talossa...

Minulle tuli Finn:istä repimässä ruohikkoa maantasalle mieleen joku pikkupoika, joka murjottaa <3 Suloista

Kiitos tästä