Kirjoittaja Aihe: Ruusullakin on piikit, 5/7 LUKU 20.7.! (K11) [romance, fluff] osallistuu Aina eka kerta-haasteeseen!  (Luettu 4114 kertaa)

Siiderii

  • Paahtishirmu
  • ***
  • Viestejä: 81
    • Tumblr
Ficin nimi: Ruusullakin on piikit
Kirjoittaja: Siiderii
Beta: Pippin
Fandom: HP
Genre: romance, fluff
Ikäraja: K11
Paritus: Scorpius/Rose
A/N: osallistuu Aina eka kerta -haasteeseen


Ruusullakin on piikit
I

Märät lehdet kahisivat Rose Weasleyn kenkien alla. Sade rummutti maan ja Mustajärven pintaa. Sade jatkui nyt jo kymmenettä päivää yhtä mittaa, joten Tylypahkan tilukset olivat autiot. Kaikki nukkuivat tai pelasivat shakkia sisällä. Rose oli enemmänkin ulkoilmatyyppiä ja käveli ulkona sateellakin. Nyt hän istahti nurmikolle lehtien sekaan Mustajärven rantaan. Sade oli kastellut hänen tummanoranssit hiuksensa, jotka liimautuivat ikävästi kasvoihin. Se ei haitannut Rosea, joka katseli järveä haikeasti. Tämä oli hänen viimeinen vuotensa Tylypahkassa ja hän halusi muistaa kaiken. Lisäksi hänen mieltään painoi Sarahin, hänen ystävänsä, joka oli myös rohkelikko, jääräpäisyys, joka taas oli aiheuttanut riidan heidän välilleen. Mitä sitten, vaikka Thomas sattui nostamaan Rosen pudottaman kirjan ja Sarah sattui olemaan ihastunut häneen? Se oli vain kirja! Menisi itse sanomaan pojalle jotain... Vaikkei se niin helppoa ollutkaan.
   Aikaa oli kulunut jonkin verran, ja sade vain yltyi. Rosen kaapu oli jo litimärkä.
"ATSIUH!!!" Rose kaatui selälleen maahan. Voiko ihminen aivastaa tietämättään? Rose nousi ja katsoi taakseen. Ei, ihminen ei voi aivastaa tietämättään. Kai. Ainakin Rosen kohdalla näin on, sillä hän ei ollutkaan yksin.
   Rosen takana oli suuri puu. Puussa ei ollut lehtiä mutta sen oksat olivat tiheät. Oksien välissä istui kukapas muukaan kuin Luihuisen kultapoika, Scorpius Malfoy. Rose hätkähti toistamiseen. Mitä Malfoy teki täällä? Joka tapauksessa Scorpius putosi puusta aika kovalla ryminällä, nousi haahuillen ylös ja katsoi Rosea hämmästyneenä. Rose nousi seisomaan ja katsoi takaisin.
"Mitä sinä täällä teet?" Scorpius kysyi.
"Samaa kysyisin sinulta... Oletko sinä vilustunut?" Rose kysyi hämillään. Scorpiuksen iho oli lumivalkoinen ja hänen silmänalusensa punersivat.
"En... Kai... Sateella on vaan kiva olla yksin ulkona..."
"Mmm..." Rose mumisi ja katsoi järvelle, joka muistutti kiehuvaa vesikattilaa rummuttavan sateen vuoksi. Scorpius hymähti ja istui nurmikolle, tai toisin sanoen vesilätäkköön. Rose istahti hänen viereensä.

*

"Pitäisikö meidän kumminkin lähteä?" Rose kysyi epäröiden Scorpiukselta, joka tiiraili linnan suuntaan. Linnan kykeni juuri ja juuri erottamaan harmaasta kaatosateesta.
"En minä tiedä..." Scorpius mumisi ja istui. Tilanne oli outo. Rohkelikko ja luihuinen istuivat vieretysten puun alla kaatosateessa sulassa sovussa eivätkä solvanneet toisiaan lainkaan.
   Scorpius katsoi Rosea. Tyttö oli niin weasleymainen kuin vain olla ja voi, mutta hänessä silti erottui jotain muutakin. Se jokin muu oli varmasti hänen äitinsä puolelta periytynyttä. Hän oli oikeastaan aika... Kaunis? Ei se sovi kuvaamaan Rose Weasleytä, mutta kumminkin. Kasvonpiirteet kapeat, pisamia, tummanoranssit hiukset, ruskeat silmät ja hintelä ruumiinrakenne. Rose katsahti poikaan. Hän hymyili ja naurahti.
"Mitä?" Scorpius ei vastannut mitään vaan hivuttautui lähemmäs. Rose katsoi häntä hymyillen leveästi, mutta hämillään. Scorpius hivuttautui aivan kiinni Rosen kylkeen.
   Kuin sovinnosta molemmat sulkivat silmänsä. Scorpius suuteli Rosea hellästi, mutta varmasti huulille. He avasivat silmänsä. Äskeinen pieni välikohtaus oli vain pieni salaisuus, jota kumpikaan ei halunnut nähdä. He katselivat toisiaan.
"ATSIUH!!!" Scorpius aivasti. Tyttö hänen vierellään tirskahti hymyillen.

*

"Lakkaisi jo tuo helkutin sade..." Scorpius kirosi kylmissään. Sade jatkui vain. Vaikka yllätyskö se oli, kun se oli jo jatkunut yhtenäisenä kymmenen pitkää päivää. Jotenkin se vain rankentui koko ajan. Rose ja Scorpius istuivat vieläkin puun alla. He eivät voineet nähdä puolta metriä pidemmälle, koska sade esti näkyvyyden, eivätkä tämän takia uskaltaneet lähteä liukastelemaan linnaan. Tuuli oli yltynyt. He olivat kääriytyneet molempien litimärkiin kaapuihin pysyäkseen epätoivoisesti lämpiminä. Rose saattoi tuntea toisen kananlihalla olevan ihon ja hytisevän viileän hengityksen.
"Meidän on pakko lähteä kohta..." Rose hytisi. Hänen jalkansa ja kätensä olivat kokonaan tunnottomat. Scorpius huokaisi.
"Mennään sitten." Hän nousi ylös. "Mitä nyt?"
"Minä... En pääse ylös", Rose parahti. Hänen jalkansa olivat kuin venyvää toffeeta. Scorpius kietoi kätensä tytön ympärille ja nosti tämän kepeästi pystyyn. Hän tietenkin oletti, että tyttö pysyisi pystyssäkin, joten päästi irti. Rose yksinkertaisesti kaatui kuin pystyyn asetettu hammastikku.
"No hemmetti..." Scorpius kirosi taas. Rose punastui. Ei hänestä yleensä ollut vaivaa. Jotenkin huvittavan näköisesti Scorpius kampesi Rosen uudelleen pystyyn. Hän nosti tämän syliinsä ja lähti hitaasti suunnistamaan kohti linnaa, josta ei näkynyt tornin tornia.


A/N2: Kommenttia? :)
« Viimeksi muokattu: 26.05.2015 04:17:11 kirjoittanut Kaapo »
Take away all this emptiness I feel, 'cause I will never find another you
~Of Mice&Men~

Tell me that you need me 'cause I love you so much.
Say you'll never leave me 'cause I need you so much.
~Bring Me The Horizon~
 • 14.5.13 & 8.12.13 The Circus • 28.6.14 Tuska OpenAir Festival •

emppa_p

  • Aamutorkku
  • ***
  • Viestejä: 100
  • En ole tyhmä, muut eivät vain ymmärrä logiikkaani
Aivan ihana <3 Rakastan Rose/Scorpius paritusta niin ja sä toit sen jotenkin uudella tavalla esiin :D:D Jatkoa nyt vain äkkiä! :D

Kiitän todella paljon! ;D

~Emppa

Siiderii

  • Paahtishirmu
  • ***
  • Viestejä: 81
    • Tumblr
Kiitos :D mä rakastan Hermione/Draco paritusta, jotenka ei tää paljoon poikkea ;) lisää tulee ;)

Siiderii :-*
Take away all this emptiness I feel, 'cause I will never find another you
~Of Mice&Men~

Tell me that you need me 'cause I love you so much.
Say you'll never leave me 'cause I need you so much.
~Bring Me The Horizon~
 • 14.5.13 & 8.12.13 The Circus • 28.6.14 Tuska OpenAir Festival •

Siiderii

  • Paahtishirmu
  • ***
  • Viestejä: 81
    • Tumblr
Ruusullakin on piikit
II

"Hei!" Scorpius heilautti kättään.
"Hei" vastasi läähättävä, puolimetrisen lumikinoksen läpi puskenut punaposkinen Rose.
"Mennäänkö sitten?" Scorpius kysyi ja hymyili tytölle. Tämä nyökkäsi ja väläytti tuon vaivautuneen, söpöilevän ja lämpimän hymyn, josta Scorpius oli jäänyt riippuvaiseksi. He ottivat toisiaan kädestä ja lähtivät kulkemaan muiden mukana koti Tylyahoa.


*

Oli viimeinen viikonloppu ennen joulua. Maassa oli lunta noin puoli metriä ja se kaikki oli tullut yhdessä päivässä, joskus marraskuun lopulla. Pakkanen paukkui kymmenen asteen kohdalla. Talvi oli iskenyt terävät hampaansa kesän kaulaan ja imaissut kaiken veren. Linnassa oli koleaa, joten lähestulkoon kaikki olivat viimeisen viikon olleet oleskeluhuoneissaan, hautautuneet sohviin tai nukkuneet omassa lämpimässä vuoteessaan. Eivät kaikki. Nimittäin Rose ja Scorpius olivat tuon syksyn sateentäyteisen välikohtauksen jälkeen alkaneet viihtyä keskenään. He olivat olleet ulkona istumassa puun alla Mustajärven rannalla, joskus liian lähekkäin ja puhuneet kaikkea, tehneet läksyjä yhdessä ja istuneet jokaisella rohkelikkojen ja luihuisten yhteisellä oppitunnilla vierekkäin. Totta kai se herätti huomiota ympäri koulua. Rohkelikko ja luihuinen yhdessä. Jopa Rosen ystävä Sarah, joka oli päässyt yli Thomas-kohusta, tuijotti Rosea ja Scorpiusta jotenkin... Kateellisesti? Ei, vaan murhaavan kateellisesti. Mutta hänen sinisistä, rehellisistä ja iloisista silmistään erottui myös herkkyyttä. Parivaljakko kuitenkin vain naureskeli huhuille. Eivät he olleet niin vakavissaan. Ystäviä vain. Vai olivatko?


*

Rose ja Scorpius kävelivät lumisessa Tylyahossa. He eivät aikoneet tehdä mitään. Miksi pitäisi, kun jo toisen läsnäolo riitti pitämään pinnalla? Rose yksinkertaisesti piti siitä, että sai rauhassa katsella vaaleaa luihuista. Mutta toisaalta, ei elämää voinut elää elämättä. Tiedäthän. Rakkaus on sekavaa. Kuka sitä ymmärtää, se vain on selvä asia.
   Joka tapauksessa luihuinen ja rohkelikko menivät Kolmeen luudanvarteen, valitsivat kaukaisimman ja pimeimmän nurkan ja tilasivat yhden kermakaljan.
"Oletko miettinyt -", Scorpius aloitti.
"Olen", Rose hymyili pojalleen, joka istuutui aivan hänen viereensä. Läheisyys oli ihana tunne. "Riippuu mitä."
"Meitä. Mitä tekisimme normaalisti nyt, ellet sinä kaksi kuukautta sitten olisi tullut luokseni puun alle -"
"Älä - kiitos", Rose sanoi tarjoilijalle joka poistui hieman hitaasti, kuunnellen sivukorvalla, "-rupea tunteelliseksi, joohan?"
"No mutta mieti -", Scorpius sanoi ja ryysti kermakaljaa pillillä. Kyllä, pillillä. Ja Rose mietti.
   Ei hän oikeastaan tekisi mitään. Normaalia elämää Sarahin kanssa, riitoineen kaikkineen. Ehkä pari accidenttiä Albuksen kanssa. Niistä tuota... Rose ei halunnut kommentoida enempää. Olihan Albus serkku, mutta... Voisi hieman yksityisyyttä hankkia! Se oli sentään tyttöjen kylpyhuone... Tämä sama oli sattunut aivan liian usein. Pervo.
"En minä tekisi kai mitään -", Rose mumisi ja upotti pillinsä samaan kermakaljatuoppiin.
"Minä kai -", Scorpius aloitti mutta vaikeni äkkiä. Hän näkyi kiroavan mielessään hyvin raskaasti.
"Mutta onneksi minulla on sinut", Rose mumisi ja nojasi Scorpiuksen kylkeen. "Ajattele jos et olisi silloin aivastanut ja pudonnut puusta!"
"Aivan, minä putosin puusta", Scorpius naurahti. Hän painoi kevyen suukon tyttönsä otsaan. Suukosta otsaan päästiinkin sitten asiaan. Scorpius katsoi tyttöä ja painoi kevyen suudelman tämän huulille. Rose vastasi suudelmaan. Kaukaisesta nurkasta oli nyt hyötyä, vaikkei se piilottanut paria aivan kaikilta inhoavilta katseilta.
   
Kun he olivat ryystäneet kermakaljansa ja tuijotelleet toisiaan rakastuneesti ja hieman suudelleetkin, he lähtivät Kolmesta luudanvarresta. He pitivät toisiaan kädestä ja kulkivat hitaasti ja rakastuneen näköisinä ympäriinsä. He eivät juurikaan puhuneet. Läsnäolo riitti, eikä luihuisen mieli olisi puhumista kestänytkään. Ei hän nyt niin hömppä ollut. Luihuiset eivät puhu henkeviä. Scorpiuksen ja Rosen kohdalla tehtiin joskus poikkeus sääntöön.
   Taivas meni pilveen ja piilotti alleen sen kylmän ja hyytävän auringon, joka oli mollottanut taivaalla tuoden edes vähän valoa talveen. Ilma alkoi täyttyä miljoonista pienistä ja valkoisista lumihiutaleista, jotka hiljalleen leijailivat autuaan tietämättömien rakastavaisten nuorten päällä saavuttaen lopulta maankamaran tai Rosen hiukset. Lumisade alkoi saeta. Lopulta, aivan hetkessä oli syntynyt kunnon lumimyräkkä, ja punaposkiset Rose ja Scorpius juoksivat Hunajaherttuaan suojaan ja lämpimään.
"Hyi, kun on kylmä -" Rose puhalteli punertaviin ja kohmeisiin sormiinsa katsellessaan ympärilleen. Hunajaherttua. Sielläkin hän oli käynyt lukuisia kertoja, muttei se ikinä ollut vaikuttanut näin kotoisalta. Vai johtuiko se Scorpiuksesta, joka änkesi tytön viereen hyllyjen väliin, jotka olivat täynnä suklaasammakoita, tikkareita, Bertie Bottin joka maun rakeita, lakritsia, kurpitsakakkuja...
   "Mitä sinä haluat joululahjaksi?" Scorpius kysyi mussuttaessaan suklaasammakkoaan.
"Joululahjaksi?" Rose kysyi ja otti itselleen toisen suklaasammakon pussista, johon ostetut suklaat alkoivat hiljattain kadota parempiin suihin.
"Niin, joululahjaksi."
"Ööm... En mitään?"
"Älä höpsi! Totta kai haluat!" Scorpius naurahti. He istuivat Hunajaherttuan eteisessä monen muun, jotka eivät halunneet mennä ulos lumimyrskyyn, kanssa.
"Et vain halua kertoa, koska luulet siitä olevan liikaa vaivaa ja tiedät, että ostan sinulle kumminkin jotain." Rose ei sanonut mitään. Hän vain katsoi hölmistyneenä tyytyväisenä suklaasammakkoaan syövää Scorpiusta ja samalla hänen omansa alkoi sulaa sormien väliin. Miten tuo poika voikin aina osua suoraan mahaan. Tai siis napakymppiin.
"Mitä itse sitten haluaisit?" Rose kokeili piikitellä poikaystäväänsä. Tai siis, eihän hän... Paskat.
"Jotain pientä, mistä sinä tulet mieleen -", Scorpius maalaili kattoon katsoen. Rose hymyili. Hän taisi jo tietää mitä ostaisi Roselle.
   Lumisade alkoi hellittää ja Rose ja Scorpius lähtivät ulos ja saivat vastaansa muutaman sentin lisää lunta entisien lisäksi. He olivat syöneet melkein kaikki suklaasammakkonsa ja laahustivat nyt väsyneinä ja kylläisinä Tylyahon läpi.
"Olivatko nämä nyt sitten ensimmäiset "viralliset" treffit?" Rose kysyi kävellessään Scorpiuksen kainalossa.
"Kyllä, ensimmäiset viralliset treffit." Scorpius vastasi ja painoi suukon tytön kylmälle poskelle.



A/N: Kirjottaessa tuli hoettua aika monta kertaa seuraavia sanoja: "Siit tulee tylsä jos ne vaan menee Tylyahoon juomaa pillillä kermakaljaa samasta lasista."
« Viimeksi muokattu: 21.06.2012 09:49:39 kirjoittanut Siiderii »
Take away all this emptiness I feel, 'cause I will never find another you
~Of Mice&Men~

Tell me that you need me 'cause I love you so much.
Say you'll never leave me 'cause I need you so much.
~Bring Me The Horizon~
 • 14.5.13 & 8.12.13 The Circus • 28.6.14 Tuska OpenAir Festival •

Siiderii

  • Paahtishirmu
  • ***
  • Viestejä: 81
    • Tumblr
Ruusullakin on piikit
III

Rose heräsi sinä joulun jälkeisenä sunnuntaina virkeänä ja iloisena. Hän katsahti kelloa, jonka molemmat viisarit nuolivat numeroa kahdeksan. Hän nousi ylös, pukeutui ja lähti yksin syömään, koska Sarah näkyi vielä vetelevän hirsiä. Rose tiesi, ettei Sarahia saanut herättää viikonloppuisin ennen kahtatoista, ellei ollut valmis juoksemaan täyspitkää maratonia.
        Jouluinen tunnelma Tylypahkassa oli säilynyt pitkälle joulun yli. Suurin osa oppilaista oli tietenkin lähtenyt perheidensä luo jouluksi, mutta Rose oli mieluummin Tylypahkassa Scorpiuksen kanssa, jonka vanhemmat lähtivät matkalle Pariisiin mitä lie romanttista tekemään. Koska Rose tiesi että isä saisi sydänkohtauksen, jos kuulisi tyttärensä jääneen jouluksi kouluun vain yhden pojan takia, hän oli kertonut jääneensä Sarahin seuraksi. Osittain totta. Rose oli joutunut myös vannottamaan Hugon pitämään suunsa kiinni. Rose ja Hugo olivat hyvin, hyvin läheisiä. He puhuivat asioista ja kertoivat murheita toisilleen, joten Rose oli varma, ettei Hugo kertoisi. Serkuista hän ei sitten tiennytkään. Albus oli pitänyt Roselle kunnon puhuttelun, eikä mitään elämänsuunnitelmien läpi käymistä, vaan kunnon rikoskuulustelun.  Hän oli vannottanut Rosea pysymään erossa luihuisista ja palaamaan järkiinsä, mutta Rose ei ollut vannonut mitään, ja Albus oli mutissut jotain ja marssinut ulos oleskeluhuoneesta. Myöhemmin Roselle selvisi, että Scorpius oli saanut turpiinsa Albukselta. Scorpius-parka...
   Rose istui autioon rohkelikkojen pöytään. Koko salissa oli vain noin kymmenen oppilasta tupiensa pöydissä ja opettajat omassa pöydässään salin päässä. He näkyivät puhuvan jostain kiihkeästi. Rose katsahti luihuisten pöytään, muttei nähnyt Scorpiusta missään. Ei Scorpiuskaan ollut mikään aamuihminen, mutta kyllä hän yleensä viimeistään puoli yhdeksältä ilmestyi aamiaiselle, myös viikonloppuisin. Nyt häntä ei kuitenkaan näkynyt, vaan eräs toinen, ehkä vähän vähemmän kaivattu henkilö, istahti Rosen viereen.
"Huomenta serkku!" mustahiuksinen poika sanoi ja kaappasi heti pari paahtoleipää lautaselleen.
"Albus", Rose murahti ja kaatoi maitoa muroihinsa. Aivan. Albus oli myös jäänyt Tylypahkaan jouluksi "vahtimaan serkkutyttöä ja sitä lurjusta." Perheelleen hän oli sanonut suoraan jäävänsä vahtimaan Rosea. Miksi, oli Harry kysynyt. Vastaukseksi hän oli saanut vain ovelan: "Näet sitten." Albus levitti vadelmamarmeladia leivälleen ja haukkasi mojovan palan.
        "Missä Scorpius on?" Rose kysyi huolestuneena vilkuillen luihuisten pöytään, johon hänen poikaystävänsä ei vieläkään ollut tullut.
"Mitä se sinua kiinnostaa?"
"AL!!!" Rose karjaisi ja sai osakseen muutaman opettajan kärttyisän katseen. Miksi opettajat ylipäätään höpöttivät noin kovaäänisesti? "Hän on minun poikaystäväni, TOTTA KAI minua kiinnostaa missä hän on!"
"Älä huuda herran jumala..." Albus vikisi alistuvasti serkkunsa huutaessa vieressä. "Jos hän vain nukkuu vähän pidempään..."
"Hmm... Varokin sanomasta mitään..." Rose mulkoili serkkuaan.
         Viimein kun kello löi yhdeksää, Scorpius käveli hitaasti ja horjuen saliin. Hän oli kalpeampaakin kalpeampi ja katsoi pelottavasti tyhjyyteen. Se selitti sen, miksi hän törmäsi pari kertaa pöydänkulmaan. Poika istahti luihuisten pöytään.
"Scorpius?" Rose huusi salin halki. Sillä ei ollut mitään väliä, sillä salissa ei ollut enää kuin pari Puuskupuhin nelosluokkalaista tyttöä, jotka näkyivät lukevan jotain hyvin paksua kirjaa. Scorpius ei silmäänsä räpäyttänytkään. Rose nousi huolestuneena ylös ja jätti Albuksen kiroamaan raskaasti.
"Scorpius?" hän kysyi uudelleen istuessaan pojan viereen. Tämä tarkensi katseensa ja kääntyi Roseen päin. Rose hätkähti. Pojan silmät olivat vetiset. "Scorpius, mitä on tapahtunut?" Pojan alahuuli värähti hieman, kun hän sanoi hyvin, hyvin hiljaa ja värähtelevällä äänellä:
"Hän on kuollut."
"Kuka?" Rose kysyi kauhistuneena. Kuka oli kuollut?! Miksei hän tiennyt mitään? Mikseivät opettajat - ai siitä he juttelivat niin kiihkeästi. Eivät sitten oppilaille voineet kertoa.
"Mick." Scorpiuksen poskelle vierähti kyynel. Rosen käsi singahti suun eteen. Hän tiesi, että Michael, Mick oli Scorpiuksen paras, ja ainoa ystävä. Oli ollut jo siitä lähtien, kun he ensimmäisen kerran tapasivat laiturilla 9 ja 3/4 yli seitsemän vuotta sitten.
"Koska?"
"Viime yönä", Scorpius kuiskasi ja purskahti itkuun.
"Mutta... Miten?!" Scorpius vain pudisti päätään ja yritti hillitä itseään. Rose saattoi arvata pojan ajatukset, jotka kulkivat tämän pään sisällä: 'No niin, hallitse itsesi! Luihuiset eivät itke! Varsinkaan pojat!'
"Mitä hel-"
"Albus..." Rose sanoi painostavasti serkulleen, joka seisoi nyt luihuisten pöydän vieressä tuijottamassa suu auki.
"Mutta kun -"
"Al turpa kiinni nyt!" Rose sihahti. Albus kohotti kulmakarvojaan serkkunsa käytökselle ja istahti luihisten pöytään välittämättä Rosen mulkoilusta. Rose yritti epätoivoisesti lohduttaa Scorpiusta.
"Weasley, Potter, näemmä kuulitte", McGarmiwa tuli heitä kohti surumielisesti puhuen, perässään loput opettajat. "Te kolme, seuratkaa minua", McGarmiwa sanoi ja lähti ripeästi kävelemään salista. Rose, nyyhkyttävä Scorpius ja hämmentynyt Albus seurasivat häntä mykkinä.

"Mutta professori, miten?" Rose kysyi Scorpiuksen takaa, joka istui rehtorin, McGarmiwan, pöydän vieressä tuolilla. Albus käveli ympyrää huoneessa kynsiään pureskellen. McGarmiwa istui pöytänsä takana.
"Matami Pomfreyn mukaan poikaparka myrkytettiin." Scorpius vinkaisi.
"Miten ihmeessä se on voinut tapahtua?!"
"En tiedä..." McGarmiwa sanoi ja tuijotti pöytään. "Herra Malfoy?" Scorpius nosti päänsä käsistään. Rose ei muistanut koko elämänsä aikana nähneensä Scorpiusta noin surkean näköisenä, jopa Albus säikähti ja melkein kompastui mattoon.
"Otan syvästi, syvästi osaa suruunne", McGarmiwa aloitti taas, "jos vain tarvitsette jotain, sanokaa." Scorpius nyökkäsi ja niiskaisi.
"Voitte mennä." Albus pinkoi ovesta minkä jaloistaan pääsi, mutta Rose kulki uskollisena Scorpiuksen vierellä. Scorpius näkyi suuntaavan luihuisten oleskeluhuoneeseen.
"Minä käyn sanomassa Sarahille ja tulen sit-"
"Rose, kiitos, mutta... Kulta, ei tänään", Scorpius sanoi Roselle kasvotusten, piti tätä kädestä ja katsoi merkitsevästi. Rose avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta ymmärsi sitten, ettei poika juuri nyt halunnut olla hänen kanssaan. Hän kääntyi ja jätti Scorpiuksen Luihuisen oleskeluhuoneen sisäänkäynnille.

*

Rose istui koko loppupäivän Rohkelikon oleskeluhuoneessa sohvalla. Albus istui huolestuneena hänen vieressään. Serkkutyttö tuijotti vain takkatuleen ja puristi jotain nyrkissään, jotain joka välkehti aina välillä tulen liekkien valossa.
"Mikä tuo on?" Albus kysyi ja osoitti Rosen oikeaa nyrkkiä, joka oli aivan valkoinen puristamisen voimasta. Käden jokaisen jänteen saattoi erottaa. Rose oli laiha. "Rose", Albus sanoi uudelleen, kun tyttö ei reagoinut.
"Kaulakoru", Rose vastasi lyhyesti. Hän avasi nyrkkinsä ja pudotti korun serkkunsa kämmenelle.
"Nätti..." Albus sanoi käännellen korua kädessään. Se oli pienehkö, tai no aika suuri, noin kaljuunan kokoinen leveä rengas, kuin littana sormus, joka riippui hopeaketjussa. "Mitä se symboloi?"
"Toivoa", Rose kuiskasi. Ja tosiaan. Nyt kun Albus katsoi rengasta tarkemmin, siihen oli kaiverrettu kolme kertaa tasaisin välimatkoin teksti: HOPE. Albus hymyili. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt rakkautta. Se, ettei hän ikinä ollut saanut sitä osakseen, saattoi vaikuttaa asiaan, mutta tämä oli jo suloista. Albus antoi korun takaisin serkulleen. Tyttö avasi ketjun ja laittoi korun kaulaansa. Hän niiskaisi. Albus huokasi ja halasi serkkuaan.
   Sillä hetkellä Albus päätti, että voisi harkita serkkunsa ja Malfoyn suhteen hyväksymistä.



A/N: Kommentteja? :)
« Viimeksi muokattu: 20.06.2012 19:05:22 kirjoittanut Siiderii »
Take away all this emptiness I feel, 'cause I will never find another you
~Of Mice&Men~

Tell me that you need me 'cause I love you so much.
Say you'll never leave me 'cause I need you so much.
~Bring Me The Horizon~
 • 14.5.13 & 8.12.13 The Circus • 28.6.14 Tuska OpenAir Festival •

Siiderii

  • Paahtishirmu
  • ***
  • Viestejä: 81
    • Tumblr
Ruusullakin on piikit
IV

"Al!" oranssitukkainen tyttö nauroi iloisesti tummahiuksisen pojan kainalossa. Aurinko paistoi kirkkaana taivaalla, kun vaalea platinablondi katseli puun alla istuvia rohkelikkoja haikeasti. Poika kääntyi varjossaan ja asteli takaisin linnan viileyteen.
   Scorpius ei itsekään tiennyt, mikä hänen mieltään painoi. Mickin kuolemasta oli jo parisen kuukautta, mutta Scorpius ei näyttänyt pääsevän sen yli, ali tai edes ympäri. Hänellä oli suunnaton ikävä yhteisiä shakkipelejä, iltaisia puheita tytöistä ja huispauksesta, vitsejä ja Mickin huolehtivaisuutta. Kuusi ja puoli vuotta, sitten se kaikki loppui kuin seinään. Scorpius rukoili iltaisin, itki öisin, muisteli ystäväänsä oppitunneilla ja antoi ruuan jäähtyä lautasella joka ikinen päivä. Hän oli laihtunut monta kiloa ja suipot virtaviivaiset kasvot alkoivat näyttää kulmikkaammilta.
   Myöskin etäisyys Roseen oli kasvanut. Tyttö ei oikeastaan ollut ollut puhunut hänelle sen jälkeen, kun poika oli sanonut ensimmäisen kerran "ei tänään kulta" Scorpiuksen pinnan sai erityisen kireäksi eräs häiriötekijä. Se saamarin vanhempi Potter, Albus, jonka kanssa hänen tyttöystävänsä oli alkanut viihtyä liiankin hyvin. Ei Rose voinut! Poikahan oli hänen serkkunsa!
   Scorpius suunnisti käytävällä kohti Luihuisen oleskeluhuonetta.
"Meidän kunkku on Ron", poika ilmoitti tunnussanaksi päästäkseen sisään. Hän tiesi vallan hyvin, että tunnussana oli peräisin hänen isänsä kouluajoilta, mutta se oli jäänyt perinteeksi luihuisille.
   Kaikki olivat ulkona viettämässä mitä aurinkoisimpaa ja lämpimimpää alkukevään päivää. Scorpius kuitenkin harppoi oleskeluhuoneen halki aina makuusaliin asti.
"Missä helvetissä se purkki taas on?" Scorpius kirosi ja kaiveli yöpöydän laatikkoaan hirveän vihlovan kivun myllätessään hänen ohimossaan. "Tässä", hän huokaisi ja otti avaamattoman aspiriinipurkin monen tyhjyyttään ammottavan samanlaisen purkin seasta. Ilman vettä Scorpius nielaisi neljä valkoista tablettia. Hän kaatui sängylle mahalleen ja purskahti itkuun.

---

"Al!" Rose nauroi Albuksen kainalossa. Aurinko häikäisi hänen silmiään, mutta nauru loppui lyhyeen. "Oliko se Scorpius?" tyttö kysyi huolestuneena ja nousi seisomaan puun, jonka juurella he istuivat, alla. Hän luuli nähneensä vaaleahiuksisen, pitkän ja kalpean hahmon kääntyvän linnaan päin. Scorpius huolestutti häntä.
"Taisi olla..." Albuskin nousi seisomaan. Hän oli loppujen lopuksi hyväksynyt Rosen ja Scorpiuksen suhteen ja alkanut viettää aikaa serkkunsa kanssa entistä enemmän, Scorpiuksen harrastaessa kaikkea pimeää sillä välin. Mitä se poika oikein ajatteli? Rosen poskelle vierähti kyynel, ja hän hautasi kasvonsa serkkunsa olkapäille. Taas.

*

Kevään äkillinen lämpö oli ohikiitävää, sillä jo seuraavana päivänä taivas muurautui umpeen tummista pilvistä ja kylmä tuuli ujelsi Tylypahkan mailla.
"Rose?" kysyi pojan lempeä ääni.
"Mmm..." tyttö mumisi epämääräisesti, muttei herännyt.
"Rose." Ei mitään reaktiota.
"Rose!" poika karjaisi aivan tytön korvan juurella.
"Helvetti Al..." Rose hätkähti hereille muodonmuutosten kirjansa päältä.
"Huomenta, kello on kahdeksan. Mitä sinä täällä teet?" Albus kysyi hieman huvittuneena ja vilkaisi pöytää, jonka ääressä Rose nukkui kirjojen ja pergamenttien seassa keskellä oleskeluhuonetta.
"Minä... Taisin nukahtaa." Rose hieroi silmiään unisesti ja ryhtyi kokoamaan kirjojaan ja pergamenttejaan kasaan. He lähtivät aamiaiselle koleanpuoleiseen suureen saliin.

---

Scorpius heräsi sängystään sunnuntaina tasan kello kaksitoista. Hänen hiuksensa olivat pörrössä, ja hänen päässään tykytti. Aivan kuin joku olisi pyrkinyt kallosta ulos pikkuruisen vasaran kanssa. Scorpius horjui rajusti noustessaan ylös ja joutui ottamaan tukea yöpöydästään. Hänellä ei ollut tietoakaan mikä päivä oli, mutta hän lähti vatsansa murinan säestämänä hoipertelemaan kohti suurta salia. Lounaalle hän ainakin ehtisi herätyskellon mukaan.
   Scorpius tosiaan ehti lounaalle. Hän istahti Luihuisen pöytään ja alkoi syödä makkaroita ja perunamuusia hyvällä ruokahalulla.

"Katsos kuka on palannut..." Albus mumisi serkkunsa korvaan.
"Scorpius!" Rose parahti ja ponkaisi pystyyn. Albus tuhahti. Rose oli ollut suunnattoman huolissaan pojasta, josta ei ollut kuulunut paljoakaan moneen kuukauteen. Taas vaihteeksi. Sillä luihuisella oli jokin outo tapa kadota joksikin päiviksi kerrallaan ja ilmestyä varjoihin aina välillä.
"Ros- auts!" Scorpius hieroi poskeaan hämmentyneenä. Tyttö oli lyönyt häntä!
"Scorpius Malfoy, nyt saat luvan selittää!" Rose suorastaan karjui hänen edessään. Scorpius ei voinut kuin aukoa suutaan. "No?! Ala selittää! Mitä helvettiä olet tehnyt nämä kaikki päivät?" Scorpius sulki suunsa ja katsoi lautastaan. Tyttö istui.
"Etkä voinut edes ilmoittaa mitään?" hän kysyi ja laski kätensä pojan olkapäälle. "Olin niin huolissani sinusta."
"Siltä näyttikin", Scorpius tuhahti.
"Miten niin?" Rose veti kätensä pois.
"Näyt viihtyvän sen Potterin kanssa."
"Mitä sinä nyt hourit?"
"En minä mitään houri Rose! Näin teidät! Useasti! Ihme jos ei ole suudellut sinua..."
"Scorpius! Kehtaatkin! Hän on minun serkkuni! En voisi ikinä-"
"Niin minäkin luulin. Kuitenkin joka ainut kerta, kun minä olen tullut ulos, olet istunut Potterin kanssa sen puun alla. Joka ainut kerta, kun olen tullut suureen saliin syömään, sinä puhut sen Potterin kanssa. Rose, kyllä minä huomaan että sinä tunnet jotain häntä kohtaan!"
"Ei se ole mitään! Hän vain... Minä olin... Mitä sinä muka teit silloin?!"
"MINÄKÖ!?" Scorpius karjaisi.
"No sinä!"
"MINÄ MAKASIN SÄNGYSSÄNI PUOLIKUOLLEENA JA ITKIN PARHAAN JA KUOLLEEN KAVERINI VUOKSI MASENTUNEENA, KUN TYTTÖYSTÄVÄNI VEHTASI POTTERIN KANSSA!!!"
"Heei!" huusi Albus, joka oli juuri ilmestunut paikan päälle. Tarkemmin katsottuna koko Tylypahka tuntui seuraavan heidän riitelyään. Se ei haitannut.
"OLE SINÄ POTTER HILJAA SIINÄ!"
"Älä sinä rupea minulle, Malfoy!" Albus uhosi ja veti Rosea hieman taaemmas.
"Paraskin puhuja! Veit minun tyttöystäväni!"
"Ei, en vienyt. Sinä jätit hänet, ja minä lohdutin häntä, kun hänellä ei ollut muitakaan. Hän on minun serkkuni, Malfoy."
"Minä jätin hänet vai? Niinkö sinä käsität tämän, Potter?" Scorpius älähti.
"Minä en käsitä sitä, vaan asia on näin, Malfoy."
"Minä olen masentunut! Paras ystäväni kuoli! Näen painajaisia joka yö enkä voi edes istua ilman kahta aspiriinitablettia!"
"Vedät siis huumeita? Että olet itsekäs! Et edes välitä tyttöystävästäsi!"
"Albus!" Rose uskalsi viimein avata suunsa, mutta sulki sen pian serkkunsa ilkeän mulkaisun saattelemana.
"Potter, oletko koskaan tajunnut mitä sana 'itsekkyys' tarkoittaa?" Scorpius kysyi hiljaa.
"Olen, ja sinä, Malfoy, olet sen esikuva."
"Sinulla on kolme sekuntia aikaa juosta ja helvetin kauas..." Scorpius sanoi ja hengitti raskaasti. Albus ei ymmärtänyt.
"Yksi..." Albus ymmärsi pinkaista äkkiä juoksuun. Hän juoksi suuren salin pöytien välistä suoraan ulos ovista.
"Kaksi..."
"Scorpius..." Rose aneli. Ei tähän tappelua enään tarvittu. Kaikki suuressa salissa, myös Rose, pidättivät hengitystään. Sali kaikui hiljaisuuttaan. Opettajat istuivat hämillään tumput suorina pöydässään.
"Kolme", Scorpius henkäisi ja pinkaisi Albuksen perään. Kun Scorpius oli kadonnut, kaikkien katseet kääntyivät Roseen.
"No voi helvetin helvetti..." tyttö kirosi ja viiletti hänkin ulos salista, kun käytävä alkoi välähdellä sinkoavista loitsuista.
   Albus juoksi marmoriportaita ylös puolivälissä ja väisteli loitsuja, joita häntä jahtaava Scorpius lähetti.
"Tainnutu!"
"Et osaa tähdätä!" Albus juoksi portaita minkä kerkesi.
"Kidutu!"
"Karkotaseet!"
"Varjelum! Paiskahos!" Scorpius karjaisi ja osui Albusta suoraan selkään. Poika paiskautui pylvästä vasten portaiden huipulla.
"Tarantallegro", Albus ähkäisi ja Scorpius alkoi tanssia. Albus sai aikaa nousta ylös.
"Käärmestulios!" Scorpius karjaisi raivoissaan minkä tanssimiseltaan kykeni. Hänen sauvastaan luikerteli suuri käärme. Albus jähmettyi paikalleen. Hän pelkäsi käärmeitä enemmän kuin mitään muuta, ja tuossa nyt luikerteli hänen ranteidensa paksuinen, kaksi metriä pitkä musta käärme. Se paljasti myrkkyhamppaansa ja luikerteli yhä lähemmäs. Se oli noin puolen metrin päästä hänestä, kun hän sai järkensä takaisin.
"Poistujo", hän sanoi rauhallisesti ja käärme katosi.
"Lopeti loitsumies!" Rose karjaisi ja Scorpius kaatui maahan. Tyttö oli juossut nostamaan Scorpiusta pystyyn.
"Kidutu", poika henkäisi, ja nyt vuorostaan Albus kaatui maahan karjuen ja nykien hullun lailla.
"JUMALAUTA SCORPIUS!" Rose kiljui ja poika lopetti hätkähtäen. Rose juoksi pelastamaan vuorostaan Albusta.
"Helvetin saasta... Kangistum-"
"KARKOTASEET!" Rose karjui raivoissaan, ja molempien poikien sauvat lennähtivät hänen käteensä. Pojat katsoivat kiukkuisina Roseen, jonka kasvot olivat tummemman sävyiset kuin hänen oranssit hiuksensa. "Nyt lopetatte tämän tappelemisen!" Pojat vain mulkoilivat tyttöä ja toisiaan. Rose tunki sauvoja kaapunsa sisätaskuun, ja sen ohikiitävän hetken Scorpius käytti hyväkseen hyökkäämällä Albuksen kimppuun.
"Mikä teitä riivaa?!" Rose karjui ja yritti erottaa lattialla kieriviä poikia, jotka yrittivät potkia ja lyödä toisiaan vimmatusti. Hän ei saanut poikia erotettua. Albus potkaisi Scorpiusta nivusiin ja kierähti tämän päälle. Scorpius rimpuili, potki, rimpuili ja karjui. Albus löi häntä mahaan ja rintaan. Scorpius sylkäisi vastustajansa naamalle, löi vielä oikein kovaa perään, jolloin Albuksen huuli aukesi, ja Scorpius  sai heitettyä tämän portaiden luo. Hän ponkaisi pystyyn ja puristi sormensa tiukasti rohkelikon kurkulle. Tämä potki ja huitoi käsillään. Yhtäkkiä Albus onnistui kierähtämään ympäri, ja Scorpius jäi hänen alleen. Hän hengitti syvään Scorpiuksen sormien livetessä, mutta parkaisi huomatessaan, että he jatkoivat kierimistä. Perkele, portaat.
"AL!" Rose parkaisi. Hän ei ollut varma olisiko hänen pitänyt huutaa Scorpiusta vai Albusta, mutta Albus tuli suusta automaattisesti. Pojat kierivät yhä tiuhempaa tahtia alas pitkiä marmoriportaita ja potkivat toisiaan samalla. He pitivät tiukasti kiinni toistensa kaavuista ja taistelivat siitä, kumman selkä kolahti joka toiselle kovalle askelmalle. Puolivälissä portaita kuului epämiellyttävä raksahdus ja Scorpiuksen parkaisu, joka enteili hänen sääriluunsa katkenneen sen jäädessä kaiteen väliin jumiin. He olivat melkein portaiden päässä... Vähän matkaa vielä. Näytti siltä, että Scorpius oli pahasti alakynnessä. Albuksen lohjenneesta huulesta roiskui verta Scorpiuksen kasvoille. Portaat loppuivat.
"TUMPS!"
"Scorpius, perkele!"
« Viimeksi muokattu: 28.06.2012 21:17:46 kirjoittanut Siiderii »
Take away all this emptiness I feel, 'cause I will never find another you
~Of Mice&Men~

Tell me that you need me 'cause I love you so much.
Say you'll never leave me 'cause I need you so much.
~Bring Me The Horizon~
 • 14.5.13 & 8.12.13 The Circus • 28.6.14 Tuska OpenAir Festival •

Siiderii

  • Paahtishirmu
  • ***
  • Viestejä: 81
    • Tumblr
Ruusullakin on piikit
V
"TUMPS!"
"Scorpius, perkele!" Rose huusi raivoissaan portaiden yläpäästä ja lähti juoksemaan niitä alas kolme askelmaa kerrallaan.
"Eih", Scorpius huokaisi kauhuissaan. Hän makasi Albuksen päällä ja katsoi tämän silmien himmenevää pilkettä. Rose rojahti polvilleen kivilattialle kovan rusahduksen saattelemana ja työnsi Scorpiuksen Albuksen päältä.
"Al?" tyttö kysyi lohduttomana. Albus ei reagoinut mitenkään. "AL!!!" Rose purskahti vuolaaseen itkuun ja laski päänsä serkkunsa rinnalle.
"Weasley!" joku, ilmeisesti nainen, huusi vähän matkan päästä. Rose ei nostanut kasvojaan serkkunsa rinnalta. Itku oli laantunut jo vähän.
"Hyvänen aika! Mitä on tapahtunut!" huusi toinenkin ääni, sekin selvästi naisen omistama.
"Weasley", ensimmäinen ääni sanoi ja kosketti Rosen olkapäätä. Tyttö nosti kyynelten juovittamat kasvonsa. Puhuja oli McGarmiwa. Hän viittoi Rosea nousemaan ylös. Rose nousi, ja McGarmiwa istutti hänet portaille vähän matkan päähän Albuksesta ja Scorpiuksesta, joka oli ilmeisesti pyörtynyt.
"Tajuton", Pomfrey totesi tarkasteltuaan Scorpiusta.
"Merlinin pöksyt Minerva! Mitä täällä on tapahtunut?" huudahti Kuhnusarvio, joka kipitti paikalle vaivalloisesti kumpumaisen vatsansa kanssa. Opettajia alkoi virrata paikalle enemmälti.
"En tiedä", McGarmiwa huokasi ja katsahti Albusta, "mutta Pomfrey, onko hän...?" Pomfrey laski sormensa Albuksen kaulalle kokeilemaan pulssia, jota ei löytynyt.
"Kuollut." Rose purskahti uudelleen itkuun.
"Noh noh Rose, ei hätä ole tämän näköinen", McGarmiwa yritti epätoivoisesti lohduttaa Rosea, joka vain itki ja riuhtoi itseään vapaaksi juostakseen pois. Kauas pois. Pois, jotta saisi olla rauhassa. Ja McGarmiwan ote lipesi.

Rose rojahti puun juurelle. Aurinko porotti kirkkaana taivaalla ja lämmitti Mustajärven vettä, mutta Rose vain itki puun varjossa viileää nurmikkoa vasten. Kyyneleet sumensivat hänen silmänsä ja lopulta vyöryivät pitkin hänen poskiaan. Hän vain itki, itki ja itki tuntikausia. Kukaan ei tullut häiritsemään häntä.

*

"Rose!" huudahti naisen huolestunut ääni noin tuntia myöhemmin.
"ROSE!" karjui, ei niin huolestunut, miehen ääni.
"Ron!" nainen huusi taas. Rose nosti päänsä nurmikosta.
"Äiti?" hän mumisi kysymysmerkkinä. Hermione kaappasi lapsensa syleilyyn.
"MITÄ HELVETTIÄ SINÄ OIKEIN VEHTAAT SEN MALFOYN KANSSA???" Ron karjui naama punaisena harppoessaan kovaa vauhtia puun juurelle.
"Ron Ron Ron Ron!" huusi puolestaan Harry, joka juoksi Ronin kiinni ja yritti pitää tätä paikallaan. Ron riuhtoi ja potki eikä Harry saanut tätä kuriin. Seuraavassa sekunnissa Ron oli ampaissut Rosen ja Hermionen luo, tyrkännyt Hermionen selälleen nurmikolle ja -"SLÄPS!"- lyönyt Rosea suoraan kasvoille. Syntyi hetken hiljaisuus. Rose katsoi raivosta puuskuttavaa isäänsä kyyneleet silmissä. Hän tunsi kuinka verivana laskeutui kaulalle revenneestä ylähuulesta. Ensimmäistä kertaa elämässään Rose todella pelkäsi isäänsä. Harry ja Hermione katsoivat Ronia suu auki.
"RON!" Harry karjaisi. Ron oli aikeissa karjua jotain takaisin, mutta Hermione ehti ensin: "TAINNUTU!" hän karjaisi ja osoitti sauvallaan miestään, joka lysähti nurmikolle tajuttomana.

"HERRAN TÄHDEN!" Pomfrey kirkaisi joukon ihmisiä ängetessä sairaalasiipeen. Tuohon joukkoon kuului Rosen, Hermionen ja Harryn, joka leijutti tainnuksissa olevaa Ronia, lisäksi Ginny, Lily, James sekä erittäin hämmentynyt Draco Malfoy vaimoineen.
"Laske hänet tuonne..." Pomfrey mumisi Harrylle osoittaen vuodetta vähän matkan päässä. Harry leijutti ystävänsä vuoteeseen ja palasi Pomfreyn luo, joka tikkasi Rosen ylähuulta kiinni.
"Tuota, minusta tuntuu että Ron olisi hyvä sitoa tuohon sänkyyn kiinni..." Harry mumisi. Pomfrey katsoi häntä kummissaan.
"Kuinka niin?"
"Kun tuota... Hän on vähän... Miten sen nyt sanoisin. Vauhkona?" Pomfrey ällisteli ja taikoi köydet Ronin ympärille pitämään tätä kiinni sängyssä, vaikka tajuton olikin.
"Harry?" Ginny kuiskasi itku kurkussa. Harry unohti Ronin heti muistaessaan Albuksen. McGarmiwa oli jossain välissä tullut saliin ja viittoi nyt Pottereita työhuoneeseensa. Harry, Ginny, Lily ja James poistuivat salista vaitonaisina. Rose äkkäsi Scorpiuksen, joka ei näkynyt lainkaan kuuntelevan äitinsä hössötyksiä, vaan tuijotti häntä tiiviisti. Rose laahusti Scorpiuksen luo.
"Astoria", Draco kuiskasi vaimolleen noustessaan ylös tuolista poikansa vuoteen vierellä. He lähtivät ja jättivät Rosen ja Scorpiuksen kahteen pekkaan.
"Mikä on olo?" Scorpius kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Mikä on olo, mikä on olo?!" Rose puhkesi huutamaan naama punaisena tikattu huuli uhkaavasti pingottuneena. Hieman sivummalla keskustelevat Draco, Astoria ja Pomfrey hätkähtivät. "Tuotako sinä kysyt ensimmäisenä tapettuasi serkkuni?!"
"Minä... Ajattelin, että... En minä tarkoittanut..." Scorpius mumisi pahoillaan ja hämmentyneenä, vaikka hän tiesi ettei tyttö leppyisi tuosta vain. Ei todellakaan.
"Ajattelit?" Rose kivahti järkyttyneenä. Äskeinen tyyneys oli kadonnut tyystin. "Ajattelitko jotain silloinkin, kun tapoit Albuksen?"
"Rose! En minä oikeasti... Luuletko että olisin halunnut tappaa hänet?"
"Minä en luule Scorpius Hyperion Malfoy! Minä tiedän! Ja sen minä tiedän, että sinä tapoit minun serkkuni etkä ole siitä ollenkaan pahoillasi!" Rose huusi nousten ylös tuoliltaan.
"Olen minä pahoillani aivan suunnattomasti!" Scorpiuskin alkoi jo hikeentyä. Mikä tyttöä riivasi? Potterin poikahan sen tappelun oli aloittanut! "Potter sen aloitti!"
"MERLININ PERSE, MALFOY!" Rose suorastaan räjähti. Nyt kiehui kunnolla yli. "SE EI TODELLAKAAN OLLUT ALBUS, VAAN SINÄ! SINÄ UHKAILIT HÄNTÄ, KUN HÄN KERTOI MITEN ASIAT OLIVAT! Ei, en kiistä sitä tosiasiaa, etteikö Albuskin olisi pannut hanttiin, muttei hän sentään olisi tappanut sinua!" Scorpius ei enään saanut sanaa suustaan. Hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä. Kyynelistä, joita hän oli pidätellyt jo monta vuotta. Rose oli kutsunut häntä Malfoyksi. Katkeruuden hapan maku alkoi nousta Scorpiuksen kielelle.
"Rose, anna anteeksi... En tiedä mikä minuun meni kaikki oli vain -"
"EN IKINÄ ANNA SINULLE ANTEEKSI! EN IKINÄ!"
"Anna minun nyt selittää!" Scorpius kivahti hermostuneena. Rose risti kätensä puuskaan ja istuutui kärttyisen näköisenä. Scorpius hengitti syvään pari kertaa ja alkoi kasata järkevän kuuloisia lauseita päässään hypernopeudella. Ei hänen toinen nimensä turhaan ollut Hyperion. "Minä olin oikeasti masentunut silloin. Kävin aina välillä ulkona ja näin sinut Potterin kanssa, mutta ilmeisesti aina niinä kertoina, kun sinä nauroit tai hän halasi sinua. Ja masennuin lisää. Ja tänä aamuna sain liimattua sirpaleeni ehjäksi vaasiksi ja tultua ihmisten ilmoille. Sitten sinä tulit ja aloit kysellä missä olin ollut. Et tuntunut uskovan, ja minä menetin kärsivällisyyteni ja sitten tuli se Potter. Sisälläni kuohusi ja halusin hänet vain pois, muttei hän tietenkään ymmärtänyt lähteä tai edes olla hiljaa. Loput sinä tiedätkin itse tarkemmin, mutten minä koskaan halunnut häntä tappaa, en koskaan. Vain haavoittaa ja tuottaa tuskaa, mutten tappaa. En koskaan. Ja silloin me vain vahingossa kaaduimme portaisiin ja tulimme sieltä liian kovaa alas. Jos askelmia olisi ollut yksikin enemmän, se olisin ollut minä."
"Minä en välitä", Rose sanoi jo tyynempänä. "Minä en välitä miltä sinusta tuntuu. Halusitko tappaa Albusta vai et. Kaksi ainoaa asiaa, jotka minä juuri nyt tiedän ovat, että sinä tapoit minun serkkuni vahingossa, tai tahallasi. Tapoit kumminkin. Ja saat olla aika onnekas, että vanhempasi ja Pomfrey ovat tuossa, sillä muuten olisit nyt tajuton", Rose sihisi ja nousi ylös. Perhanan Malfoy. Hän poistui salista. Scorpius jäi raivosta kihisten ja hämillään tuijottamaan ovia, joista tyttö marssi pois.

Scorpius pääsi illalla pois sairaalasiivestä. Hän yritti etsiä Rosea suuresta salista, ulkoa, käytäviltä ja kirjastosta, jossa tyttö tapasi istua ja lukea kirjoja maasta taivaaseen. Tyttöä ei kuitenkaan näkynyt. Ei näkynyt ketään muutakaan, ja ne harvat jotka tulivat vastaan kiersivät Scorpiuksen tai kääntyivät ja lähtivät ripeästi samaan suuntaan, josta olivat tulleetkin. Scorpius pelkäsi. Hän todellakin pelkäsi. Ei itsensä vointia tai mielenterveyttä, vaan menettävänsä Rosen. Mitä jos tyttö ei ikinä pääsisi yli Potterin kuolemasta? Hän ei ikinä antaisi Scorpiukselle anteeksi.

*

Vaaleahiuksinen hahmo tuhisi tasaiseen tahtiin Tylypahkan pimeällä ja kylmällä käytävällä kolme viikkoa myöhemmin. Kello oli jotakin kahden ja neljän välillä yöllä, mutta siltikin siro oranssihiuksinen tyttö hiipi jästivaatteissa pitkin linnan käytäviä. "TUMPS." Hän kompastui johonkin.
"Mitä hel..." Rose mumisi poski vasten kivilattiaa. Käytävä oli äänetön lukuun ottamatta hiljaistä ähkimistä, joka ei tullut Rosen suusta.
"Kuka hitto...?" Scorpius ähki tuntiessaan jalkojen painon vatsallaan. Ne eivät selvästikään olleet hänen omat jalkansa. "Valois."
"Scorpius?" Rose hengähti nähdessään pojan uneliaat kasvot tämän sauvan kärjestä säteilevässä himmeässä valossa.
"Rose?" Scorpius nousi istumaan ja auttoi tytönkin parempaan asentoon viereensä. "Mitä sinä täällä tähän aikaan teet?"
"Valois." Rosekin sytytti sauvansa, jonka hän oli kiskaissut farkkujen taskusta. "Samaa kysyisin sinulta, unikeko."
"No minä nukun, mutta sinä näyt tekevän jotain muuta..." Scorpius tuhahti. Olisikohan tyttö päässyt jo yli? Oliko kolme viikkoa riittänyt?
"Minä... Tuota... Käyn kävelyllä öisin kun en saa unta..."
"Farkut jalassa?"
"On minulla paita ja villatakkikin!" Rose punastui.
"Ja topistasi näkyy mukavasti läpi" Scorpius iski silmää nojaten käytävän seinään Rosen vasemmalla puolella. Rose nosti kulmiaan ja punastui vieläkin enemmän. Scorpius flirttaili hänelle?
"Oletko nukkunut täällä montakin yötä?"
"Pari viikkoa..." Scorpius sanoi huolettomasti.
"Ahaa..." Rose vaikeni ja tujotti vastakkaiseen seinään.
"Minä, tuota... Vielä siitä Albuksesta..." Scorpius sai juuri ja juuri kutsuttua Potteria etunimellä.
"Minäkin... Ehkä minä ylireagoin?" Rose mumisi. Hän oli toki vieläkin vihainen Scorpiukselle, ja hän ikävöi Albusta, mikä olikin syy hänen yökävelyihinsä, mutta hän oli ymmärtänyt, ettei se ollut pelkästään Scorpiuksen vika, eikä tapahtunutta saanut tapahtumattomaksi, vaikka kuinka itki.
"Ehkä hiukan..." Scorpius mumisi takaisin. Hän ei tiennyt mitä hänen olisi pitänyt sanoa tytölle. "Annatko minulle anteeksi?"
"Tuota..." Rose takerteli. Hänen kielellään oli kaksi sanaa: "en" ja "annan" ja ne kilpailivat kiivaasti siitä, kumpi pääsisi ulos. "Annan. Annan minä." Rose hymyili heikosti. "Jos lupaat, ettet enään ikinä, et ikinä, tee mitään sellaista, et edes vahingossa."
"Lupaan." Scorpius huokaisi. Hän sai anteeksi. Mutta hän halusi hiukan enemmän. "Tiedätkös, tuosta topistasi näkyy tarkemmin katsottuna todella hyvin läpi... Voisinko tutkia sileää ihoasi hieman lähemmin?"
"Mitä vain, tohtori Malfoy." Rose hymyili ja tunsi, kuinka villatakki vedettiin hänen yltään.
"Pimi."

*

(Pari vuotta myöhemmin)

"Scorpius! Juokse!" Rose huusi sateenvarjon alla Lontoossa. Scorpius juoksi sateenvarjon alle aivan märkänä.
"En muistanut sateenvarjoa..."
"Etpä tietenkään." Rose naurahti ja painoi suukon miehen huulille. "No niin. Mennään sitten."
   Rose ja Scorpius kapusivat portaat ylös toiseen kerrokseen ja astuivat avoimesta ovesta sisään. Oven vieressä oli vihreä kyltti valkoisin kissan kokoisin kirjaimin: ASUNTOESITTELY.
"Tervetuloa!" toivotti laiha, vaaleahiuksinen, siro nainen eteisestä. Rose hymyili tälle ja lähti katselemaan huoneistoa. Se oli aivan uusi. Ikkunat ja tumma parkettilattia suorastaan hohtivat uutuuttaan. Huoneistoon kuului tilava keittiö, joka oli juuri sellainen, jollaisen Rose oli aina halunnut. Olohuone oli pieni mutta tilavan tuntuinen. Huoneen perällä oli suuri ikkuna, josta näkyi suoraan Lontoon keskustan sykkeeseen. Ikkunan vierestä lähti ovi parvekkeelle. Juuri sellaisen olohuoneen Rose oli aina halunnut. Huoneistoon kuului myös kaksi suurta makuuhuonetta ja kylpyhuone. Aivan kuin Rose oli aina halunnut.
"Tämä on juuri sellainen kun olen aina halunnut", Rose hihkaisi Scorpiukselle.
"Oletko varma?" Scorpius kysyi. Hänkin tuntui pitävän talosta. "Se edellinen talo ei ollut kovinkaan hohdokas, mutta se maksoi vähemmän..."
"Ei tämäkään nyt niin hirveästi maksa..." Rose tuumi.
"Tahdon kyllä maalata seinät", Scorpius töksäytti ykskantaan. Rose ei vieläkään oikein uskonut miten suorasanainen Scorpiuksesta oli koulun loputtua tullut. Niin aikuismainen ja huolehtiva. Rose oli omasta mielestään pysynyt samana haavoittuvana lapsena. Ja siinä he nyt olivat! Ostamassa yhteistä kotia!
"Jos mietitään?" Rose kysyi iloisena.
"Joo", mies vastasi hymyillen ja selosti jotain jästikiinteistövälittäjälle, mutta Rose ei kuullut. Hän unelmoi perheen perustamisesta Scorpiuksen kanssa. Sitä ennen hän halusi mennä naimisiin.
   Ja pitkän viikon päästä kaupat olikin tehty, ja Scorpius ja Rose alkoivat suunnitella muuttoaan.
« Viimeksi muokattu: 20.07.2012 16:20:35 kirjoittanut Siiderii »
Take away all this emptiness I feel, 'cause I will never find another you
~Of Mice&Men~

Tell me that you need me 'cause I love you so much.
Say you'll never leave me 'cause I need you so much.
~Bring Me The Horizon~
 • 14.5.13 & 8.12.13 The Circus • 28.6.14 Tuska OpenAir Festival •

Siiderii

  • Paahtishirmu
  • ***
  • Viestejä: 81
    • Tumblr
Kiitti kommentista White Rose! :) mulla on pari lukua valmiina mut en oo oikeen varma niistä, eikä betasta kuulu mitään. Katotaan...
Take away all this emptiness I feel, 'cause I will never find another you
~Of Mice&Men~

Tell me that you need me 'cause I love you so much.
Say you'll never leave me 'cause I need you so much.
~Bring Me The Horizon~
 • 14.5.13 & 8.12.13 The Circus • 28.6.14 Tuska OpenAir Festival •

luku_toukka

  • ***
  • Viestejä: 82
Apua, olin tosi järkyttyny tosta Alin kuolemasta! Ja siitäki, että Ron löi Rosea, muutenki vähän järkyttävissä tunnelmissa mentii toi viitosluvun alku.
Mutta ficin alku oli ihana, Scorpius puussa:D

Lainaus
"Minä olen masentunut! Paras ystäväni kuoli! Näen painajaisia joka yö enkä voi edes istua ilman kahta aspiriinitablettia!"
"Vedät siis huumeita? Että olet itsekäs! Et edes välitä tyttöystävästäsi!"
"Albus!" Rose uskalsi viimein avata suunsa, mutta sulki sen pian serkkunsa ilkeän mulkaisun saattelemana.
"Potter, oletko koskaan tajunnut mitä sana 'itsekkyys' tarkoittaa?" Scorpius kysyi hiljaa.
"Olen, ja sinä, Malfoy, olet sen esikuva."
"Sinulla on kolme sekuntia aikaa juosta ja helvetin kauas..." Scorpius sanoi ja hengitti raskaasti. Albus ei ymmärtänyt.
"Yksi..." Albus ymmärsi pinkaista äkkiä juoksuun. Hän juoksi suuren salin pöytien välistä suoraan ulos ovista.
"Kaksi..."
"Scorpius..." Rose aneli. Ei tähän tappelua enään tarvittu. Kaikki suuressa salissa, myös Rose, pidättivät hengitystään. Sali kaikui hiljaisuuttaan. Opettajat istuivat hämillään tumput suorina pöydässään.
"Kolme", Scorpius henkäisi ja pinkaisi Albuksen perään. Kun Scorpius oli kadonnut, kaikkien katseet kääntyivät Roseen.
"No voi helvetin helvetti..." tyttö kirosi ja viiletti hänkin ulos salista, kun käytävä alkoi välähdellä sinkoavista loitsuista.
Haa paras kohta! ;D

Joo muute hyvä ficci mun kolmannen sukupolven lempiparituksella ja toivottavasti Rose ja Scorpius mussuilla menee jatkossaki hyvin :-*
Maybe it's not about the happy ending
Maybe it's about the story

Gernumbli

  • ***
  • Viestejä: 239
  • Sisimmässään pieni kiusankappale
    • Tekstit
Moi!

Mukavan oloinen novelli, en vaan voi olla ajattelematta ensimmäisen osan pätkää, jossa Rose kaatuilee kuin hammastikku  :D :D :D

Anteeksi.

Miksi sen on pakko kaatuilla niin? Nauran ajatukselle niin, että melkein itken  ;D :'(

KOHTAUS AJATUKSISSANI:

*tömps* (Rose makaa maassa tikkusuorana mulkoillen Scorpiusta)

"Rose?Rose?" (hämmentynyt poika)

"Nosta minut, idiootti."
"Gnome saliva is enormously beneficial! Luna, my love, if you should feel any burgeoning talent today — perhaps an urge to sing opera or to declaim in Mermish — do not repress it! You have have been gifted by the Gernumblies!"