Kirjoittaja Aihe: Eksistentiaalista ja mahdotonta | S | kummitus ja sen kämppis | ficlet  (Luettu 2434 kertaa)

DulzGraham

  • dar(l)ing
  • ***
  • Viestejä: 1 417
  • Magnificent Bastard
Author: Dulz
Ikäraja: S
Genre: fantasia, outokumma. eksistentiaalista pohdintaa.
Haasteisiin: FinFanFun 1000 - 791.  Absurdismi

Summary: Se nauroi ja hätkähdin jälleen. Nauru kuului stereoistani.

A/N: Tämä ei tuo pöytään yhtään mitään uutta, ei outokumman eikä eksistentiaalisen pohdinnan kannalta. Istuin kylpyhuoneen lattialla väsyneenä pyykinpesuun ja maailmaan ja siihen, kuinka pitkälti elämässä vain toistetaan samoja asioita, ja ajattelin, miten kiva olisi olla kummitus.




Eksistentiaalista ja mahdotonta



Kysyin vaatekaappiini majoittuneelta kummitukselta, mikä sen keskeneräinen diili oli. Eikö se kaivannut elämää, no, elossa?

Se nauroi: ”Kuka kaipaa elämää?”

Sen nauru ei tullut sen himmeänhehkuisesta astraalikehosta, vaan kaikkialta. Hätkähdin.

”Mitä elämä edes on?” se esitti vuorostaan.

”Kipua ja nautintoa”, kohautin olkapäitäni: ”Appelsiinin maku kielellä. Auringon suudelma silmäluomilla. Hurmoksen huima. Väsymyksen paino hartioilla ja kivistävät lihakset.”

”Oravanpyörä. Samojen askelten kertaamista”, se totesi ja käpertyi paitojeni päälle, kerälle kuin kissa. Olin perinyt sen edelliseltä asukkaalta. Siitä ei ollut vuokrailmoituksessa mainintaa, ja kun vuokraisäntä pudotti tiedon minulle sivulauseessa avainten kera, oli jo auttamattoman myöhäistä. Kuvittelin ymmärtäväni, mitä se tarkoitti oravanpyörällä, mutta kysyin silti, mitä se tarkoitti.

”Elämä on toistoa. Tiedäthän, entropia on universumin laeista perimmäinen. Pyrkimys kaaokseen. Energian tasainen jakautuminen. Informaatiokato. Taistelu sitä vastaan vaatii työtä.”

”Senkin nörtti.”

Se nauroi ja hätkähdin jälleen. Nauru kuului stereoistani.

”Otat tästä kaapista paitoja, kunnes jäljellä on enää reikäinen bändipaita, käyttämätön oranssi toppi ja villakerrasto, jota et koskaan käytä. Sitten tuot ne takaisin, ja otat jälleen yhden kerrallaan käyttöön. Aina vain uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Miksi haluaisin takaisin siihen elämään?”

”Pyykkäys on vain osa elämää.”

”Kuten tiskaus, ja imurointi, ja ruuanlaitto, ja ruokakaappien täyttö, ja suihkussa käynti, ja hampaiden pesu. Alatko nähdä kuvion?”

Katsoin sitä neuvottomana. Neulomapuikot olivat unohtuneet syliini.

”Milloin viimeksi keskityit pelkästään johonkin täysin uuteen?”

Mietin. Olin kokeillut uutta kanakeittoreseptiä jokin aika sitten. Olin vaihtanut pyykinpesuainetta. Lukenut uuden kirjan, hitaasti, mutta varmasti. Olin käynyt uuden keskustelun, joka saattoi tosin olla vain variaatio vanhasta. Tämä keskustelu, tämä oli uusi.

”Etkö haluaisi voida keskittyä pelkästään niihin asioihin? Eikö olisi parempi, kun asioita saisi tehdä silloin kun haluaa ja vain niin monta kertaa kuin haluaa?”

”Rutiinit tuovat turvan tunnetta”, sanoin, vaikka mietin jo sitä sanoessani, kuinka suuri osa siitä oli vain ulkoa opittua.

Kummitus nauroi taas. Tällä kertaa en hätkähtänyt, vaikka ääni kuului korvani takaa. Vetäydyin kauemmas ja ääni seurasi minua.

Katsoin sitä syyttävästi: ”Olet asunut vaatekaapissani kohta vuoden.”

”Mutta voin lähteä milloin haluan ja joskus vielä lähdenkin”, kummitus nojasi leuan kämmeneensä: ”Voitko sanoa samaa? Pystyn edelleen maistamaan appelsiinin ja tuntemaan auringon ihollani, vaikka minulla ei olekaan enää ihoa, eikä makunystyröitä. Ja saan keskittyä tismalleen siihen mihin haluan. Miksi haluaisin, quote, olla jälleen elossa?”

Myönsin, että se kuulosti yhtä hyvältä kuin elämä, mutta olisin halunnut kysyä, eikö se kaivannut seksiä, tai kipeitä lihaksia, tai väsymystä, mutta olin nähnyt sen nukkuvan kokonaisia päiviä ja vastaavan vain murahduksin, enkä ollut valmis kuulemaan, jos kummituksilla olikin kokonainen orgiabordelli Amsterdamissa.

”Onko sinulla kuitenkin keskeneräinen diili?”

Nauru kaikui huoneen nurkista: ”Ellei lasketa sitä, että historia on vielä kesken.”

”Miten kummitukseksi sitten tullaan?”

”No mutta”, se kohotti kulmakarvojaan: ”jos kertoisin, et haluaisi käyttää ruumistasi loppuun.”

Suutahdin: ”En minä nyt katolta hyppäisi.”

Se nauroi keskeneräisen sukkani sisältä ja työnsi kiharaisen päänsä pelipaitani alle. Keskustelu alkoi olla ohi, vaikka minusta tuntui, että se oli jälleen ainoastaan kierrättänyt meitä kehää.

”Vielä yksi kysymys”, sillä olin todella utelias: ”Miksi puheäänesi tulee edelleen sinun suunnastasi, mutta naurusi tulee yhtäkkiä kaikkialta muualta?”

”Koska haluan niin”, se sanoi äänellä, joka tuli kaikkialta muualta kuin sen suunnasta: ”Ja koska kummitukset ovat mahdotonta taikuutta.”

Kurtistin kulmiani. Sitä oli turha pakottaa mihinkään. Olin oppinut sen ensimmäisen kerran yrittäessäni saada sen muuttamaan. Palaisin tähän jälleen kerran myöhemmin.

”Hyvä on, pidä salaisuutesi. Mitä katsotaan tänään? Brooklyn 99 vai Black Mirror?”
« Viimeksi muokattu: 06.03.2021 21:49:31 kirjoittanut DulzGraham »
pannu by wolferain ♥

flawless

  • Alempi ylilehmä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 10 688
  • d a d d y
Heipsun Kommenttikampanjasta! :)

Outokumma puhutteli mua heti kovasti, joten halusin ehdottomasti lukea tämän. Ja tämä olikin tosi mielenkiintoinen! Toisinaan on kiva pohtia eksistentiaalisia syvällisyyksiä ja kriiseillä olemassaolon tuskaa, joten samaistuin tähän tekstiin kyllä kovasti. Vaikka sanoitkin ettei tämä tarjoa mitään uutta, niin musta se oli toisaalta aika mukavakin seikka. Tämä oli samaistuttava ja niin elämänmakuinen, koska tässä ei ollut mitään uutta vaan niitä samoja asioita ja rutiineja, jotka ovat meille kaikille tuttuja. Se tässä niin hienoa onkin, että tämä tarjoilee ajatuksia ja pohdintaa, joista lukijan on helppo ottaa koppi ja tässä on paljon samaistumispintaa. Se taas herättää lukijan omia ajatuksia ja pohdinnan jatkumoa. Tämä oli siitä jännä teksti, että tämä tuntui samaan aikaan tutulta (aiheen vuoksi) ja vieraalta (koska kummitusta mulla ei ole kaapissa, kait) ja noiden pohdintojen osalta tässä oli samaan aikaan sekä sellainen fiilis että tämä oli kuin lämmin halaus pehmoiselta ja kotoisalta villapaidalta, koska joku muukin ajattelee näitä asioita, ja kuin kylmän veden heittäminen vasten kasvoja, koska tämä herätti ajattelemaan sellaisiakin ulottuvuuksia, joita ei ollut aikaisemmin hoksannut pohtia niin kovasti ja se hätkähdytti. Nautin tämän eksistentiaalisesta pohdinnasta aivan vietävän paljon ja se oli musta oikein vaikutuksen tekevää ja ajatuksia herättävää.

Tekstin tunnelma oli ihanan lämmin kuitenkin, vaikka voisi kuvitella että kummitus olisi jotenkin pelottava juttu. Tämän tekstin kummitus oli kuitenkin kivan oloinen ja hauskan vekkuli ja symppis tyyppi. Tykkäsin sen kujeilevasta luonnosta ja yksityiskohdista, kuten siitä, mistä mikäkin ääni kuului ja miksi. Kummistuksen hahmo oli ihana, mä tykästyin siihen. Se vaikutti kovin fiksulta. Olisipa kyllä tosiaan kivaa olla kummitus, jos niiden olo on noin kevyttä. Teksti oli kirjoitettu kivalla tavalla ja se soljui eteenpäin mukavasti, tämä oli helppolukuinen ja tästä sai otteen helposti. Tämä oli helposti lähestyttävä eksistentiaaliseksi pohdintatekstiksi, voisi kuvitella että sellainen olisi vaikeaakin luettavaa. Muta tämä oli kiva, virkistävä, omaperäinen ja tosi monella tapaa ihana. Olen onnellinen että törmäsin tähän, koska tämä oli tosi kiva lukukokemus, kiitos! <3

bannu by Ingrid

DulzGraham

  • dar(l)ing
  • ***
  • Viestejä: 1 417
  • Magnificent Bastard
flawless, kiitos kommentista! Se on ilahduttanut mua paljon.

Erityisesti oon otettu siitä, että tämä herätti pohdintoja, vaikka pidin tätä liian kepoisena olemaan syvällinen. Olemassaolon lisäksi on miettinyt jonkin verran kummituksia ja sitä, mitä ne oikeastaan on (fantasiassa; en usko sellaisiin oikeassa elämässä). En osaa nähdä niitä pelkästään pahoina keskeneräisyydestä, kaunasta ja kaipauksesta syntyneinä muistojen haavekuvina, vaikka sellaisetkin on kiehtovia, vaan yhtä monimuotoisina kuin ihmisetkin. Tykkään erilaisista kauhu-/fantasiaolentojen tulkinnoista (Haunting of Hill House ja Haunting of Bly Manor sisältää aivan mahtavia tulkintoja kummituksista). Ja niistä mietinnöistä on tämä ficci tehty.

Kiitos ♥
pannu by wolferain ♥

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 563
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Täähän oli mielenkiintoinen teksti. Hauska idea tuollainen, että muuttaessa saisikin seurakseen kummituksen, joka ei ole sellainen perinteinen vainoaja (tykkäsin kans siitä, että se pystyi nauramaan mistä tahansa tai vaikka kaikkialta) :D Toisaalta mua kyllä alkais kuumottaa tollaiset kysymykset ja pohdinnat ihan yhtä lailla, koska yhyy, haluisin vain elää tylsää, toistavaa elämääni kaikessa rauhassa ilman kyseenalaistajia :D Mun mielestä on vain hyvä, kun elämässä on asioita, joihin palata kerta toisensa jälkeen, vaikkei se aina puhtaasti omasta halusta johtuiskaan. Elämä ilman mitään velvoitteita olisi tylsää. (Siivousjutut on kyllä sellaisia, että ei haittais, jos mun ei enää tarvitsisi niitä tehdä :P)

Lainaus
enkä ollut valmis kuulemaan, jos kummituksilla olikin kokonainen orgiabordelli Amsterdamissa.
Tälle kohdalle tyrskähdin ääneen :D Mitä nyt tän tekstin perusteella pystyy sanomaan, en kyllä yhtään ihmettelis, vaikka sillä kummituksella tommoinen olisi!

Lainaus
Brooklyn 99 vai Black Mirror?
Brooklyn 99 tietysti  8)
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Ah, arkikummitus on paras kummitus! En ole mikään paranormaalien elokuvien tai tv-sarjojen ystävä (vaikka X-files onkin hauska ja tykkään scifistä ja fantasiasta), joten en ole koskaan innostunut kauhusta tai kummituksista, mutta tällaiseen arkiseen kummitukseen voisin kyllä tutustua :D Tykkäsin tämän arkikauhun elementeistä ja että kummitus olikin näin leppoisa henki, vaikka kierrättikin kämppistään kehässä osittain tämän itse sitä huomaamatta. Tämä oli juuri sopivan uuskumma minun makuuni!

Tykkäsin erityisen paljon siitä, miten hahmoista paljastui vähä vähältä enemmän. Etenkin tuo Neulomapuikot olivat unohtuneet syliini oli sellainen kohta, jossa yllätyin, mutta kuitenkin positiivisesti. Myös kummituksen persoonallisuus avautui vähä vähältä ja hiljalleen ilmeni, että oikeastaan kummitus onkin asunnon oikea asukas ja kertoja hänen kämppiksensä, ei toisin päin (toki se lukee myös otsikossa, mutta onnistuin jotenkin jättämään sen huomiotta tähän hetkeen asti :P). Samalla se on leikkisä hahmo ja yksityiskohdat kuten kissan lailla vaatekasan päälle käpertyminen ja keskeneräisen sukan sisältä nauraminen toivat sopivaa tasapainoa olemassaolon kysymyksiin :)

Ylipäätänsä pidin tuosta olemassaolon pohdinnasta. Se oli jotenkin piristävä, vakavamielisempi lisä slice of lifelle ja pyykinpesulle. Molemmilla on hyvät argumentit, ja sanoisinkin, että osa elämän suolasta ovat juurikin ne rutiinit, mutta myös se, mitä niiden ympärille rakentaa. Olen jo pitkään ajatellut, että hyvät rutiinit antavat enemmän tilaa uusille ajatuksille ja ideoille, jos vain lähtee haastamaan itseään. Ehkä sen takia kummitus viihtyy asunnossa niin hyvin: nämä kaksi täydentävät toisiaan eriäväisyyksillään. Onhan sekin kummitukselle rutiini, että hän seuraa kertojan rutiininomaista elämää :P Ja sitä seuratessa hänelle rakentuu oma arki, joka mahdollistaa kaiken uuden oppimisen ja kokeilemisen!

Ai että, tämä oli todella mainio löytö viikonloppuun! Tykkäsin hurjasti, iso kiitos tästä!

between the sea
and the dream of the sea