Kirjoittaja Aihe: Vapaudesta ja muurinpohjaletuista |S| Aino/Pihla  (Luettu 2036 kertaa)

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 520
  • 707
Nimi: Vapaudesta ja muurinpohjaletuista
Kirjoittaja: Odo
Vastuunvapaus: Kaikki on omaa käsialaani.
Genre: draama, romantiikka
Ikäraja: Sallittu
A/N: Kasvata puu-haasteeseen ensimmäinen palikka eli raapale. Päätin ottaa aiheeksi Aino/Pihla-parituksen, jota eilen kokeilin pariin kertaan. Paritus vaikuttaa hauskalta ja vielä on hieman kokeilemista sen suhteen, miten nämä lähtevät muotoutumaan. Katsotaan, mitä haaste tuopi tullessaan, kun tarkoitus kirjoittaa eri mittaisia tekstejä. Kettutytöistä voipi lukea myös originaaleista Juokse kanssani (S) ja Vapauden vastapaino (K11).



Vapaudesta ja muurinpohjaletuista

(Kesäkuu 2016)

Järvimaisema avautui niemen kärjessä Pihlan jäätyä istumaan rantakalliolle. Päivä oli kuuma ja auringon säteet leikittelivät laineiden pinnalla.

Pihla oli kävellyt läpi sataman ja kiertänyt sitten Väinölännimen kärkeen tunteakseen hetken aikaa Suomen järvien kutsun, joka sai hänen mielensä rauhoittumaan. Mitä lähempänä hän oli luontoa, sitä enemmän hän tunsi vapautta, vaikka ihmishahmossaan hän ei tuntenut sitä niin vahvasti kuin punaisessa ketunturkissaan.

He olivat Ainon kanssa molemmat levottomia sieluja, mutta Ainolle oli aina ollut helpompaa soluttautua tavallisten ihmisten joukkoon ja arkiseen kaupunkiin. Pihla rakasti kesää ja Suomen luontoa, mutta Ainolle se merkitsi myös vilkasta torielämää, jäälattea vaniljalla ja muurinpohjalettuja ruokakojuilta.

Illan tullen Pihla saisi viedä Ainon mukanaan heidän todelliseen kotiinsa, metsiin, joissa ketun tassut kuljettaisivat heitä ohi polkujen villimpään luontoon. Aino oli samanlainen kuin Pihla, mutta silti niin erilainen ja itsenäisempi, vapaampi kaupungin sykkeessä.

Ainon ansiosta Pihla saattoi nauttia muurinpohjaletuista ja olla hetken pidempään ihminen, joten hän otti suunnakseen torin kulkien pitkin rantaviivaa. 
« Viimeksi muokattu: 23.06.2017 11:42:49 kirjoittanut Odo »


“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.
But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 064
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Vs: Vapaudesta ja muurinpohjaletuista |S| Aino/Pihla
« Vastaus #1 : 19.06.2017 13:46:19 »
Oii, nää kaks on ihania! Näistä en ookaan aiemmin lukenut ja tää raapale toimi siks tosi hyvin tällasena tutustumisrapsuna, kun tässä kerrottiin vähän molemmista että millaisia nää neidit onkaan! Täytynee lukea lisää näistä kahdesta, kiitos <3 Ja ihanaa että osallistuit Kasvata puu-haasteeseen tällä!
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 520
  • 707
Vs: Vapaudesta ja muurinpohjaletuista |S| Aino/Pihla
« Vastaus #2 : 19.06.2017 15:06:41 »
Lunalotta, kiitos paljon kommentista! Tämä paritus on tosiaan ihan uusi juttu, parin päivän sisään keksitty, joten ei ihmekään, jos et ole aiemmin huomannut. :D Minäkin tykkään näistä ja aika tutustumisrapsuja nuo kaikki julkaistut on, kun vielä makustelen hieman itsekin. Toivon, että puu-haaste tosiaan valaisisi itsellenikin hieman millaisista tytöistä on kyse.


“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.
But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Dokumentti

  • ***
  • Viestejä: 1 324
Vs: Vapaudesta ja muurinpohjaletuista |S| Aino/Pihla
« Vastaus #3 : 19.06.2017 22:52:15 »
Kasvata puu-haasteen eksyttämänä (innoittamana) mäkin täällä olen.

En lue paljon femmeä jostain syystä, se ei vain tunnu minulle omimmalta, mutta välillä löytyy helmiä. Tämä oli mukavan kepeä, mutta kertoi paljon hahmoista. Luonne erot tyttöjen (naisten?) välillä erottuivat hyvin, mutta samankaltaisuus ja välittäminen paistoi läpi näinkin lyhyessä tekstissä. Rivinväleihin olit saanut piilotettua paljon sanomattomia asioita, joita itse ainakin tuolta tulkitsin. :)

Nyt mun tekee mieli lettuja. Muurinpohjalettuja.

Kiitos tästä hyvänmielen tekstistä!<3
Ava&banner @Waulish
Spend life with the people who make you happy,
not the people who you have to impress.

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 520
  • 707
Vs: Vapaudesta ja muurinpohjaletuista |S| Aino/Pihla
« Vastaus #4 : 19.06.2017 23:18:17 »
Dokumentti joo kyllä tässä oikeastaan naisista puhutaan. Mietin jälkikäteen tyttö-termi ei ole välttämättä paras vaihtoehto. :D Kiitos paljon kommentista ja etsihän käsiisi muurinpohjalettuja!


“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.
But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Kiirsu

  • ***
  • Viestejä: 2 164
Vs: Vapaudesta ja muurinpohjaletuista |S| Aino/Pihla
« Vastaus #5 : 30.06.2017 02:44:16 »
Voi tämä on niin suloinen! Näissä on niin ihana sellainen kaupunkilainen luontotunnelma. Koska nämä tytöt ovat kettuja, vetää luonto selvästi metsiin juoksemaan, mutta ihminen heissä kaipaa sitä kaupunkiakin, tosin ehkä maanläheisemmin. Itse olen niin suurkaupunki-ihminen, etten voisi koskaan luopua ihmisvilinästä, mutta rakastan tätä näiden rauhaa rakastavaa puolta ja sitä, että molemmat kaipaavat sinne, missä ei ole ketään muuta. Vaikka Aino ehkä paremmin ihmisten ilmoilla viihtyykin. Mutta ihana ajatus, että siitä huolimatta metsä on molempien todellinen koti <3

Ja kyllä minusta näihin sopii tyttö-sana vallan mainiosti! Nainen kuulostaa muutenkin keski-ikäiseltä ja kyllä niiden kettutyttöjä olla pitää :3 Nämä ovat sellaisia söppänöitä hahmoja, että kaipaavat pehmeitä nimiä!

Kaikki näistä kertovat tekstit ovat kauhean rauhoittavia ja näitä lukiessa tulee levollinen olo. Nämä on kyllä parasta vähään aikaan <3

And some people, dance.
"Ja pysyä loitolla heteromiehistä, lesboista ja biseksuaaleista."
-Severus Kalkaros

Wisteria

  • peilipallo
  • ***
  • Viestejä: 202
Vs: Vapaudesta ja muurinpohjaletuista |S| Aino/Pihla
« Vastaus #6 : 31.07.2017 16:51:28 »
Muurinpohjaletut kuulostivat aivan liian hyviltä ohitettaviksi, ja nyt tähän aikaan vuodesta tällainen ihana romanttinen kesätunnelmointi on muutenkin mitä täydellisintä luettavaa. <3 Ihastuin siihen, miten herkullisesti kuvailet erityisesti tuossa alussa miljöötä, miten auringon säteet leikittelivät laineiden pinnalla. Suomen luonto on todella kaunis, ja on ihanaa, että siitä kirjoitetaan näin kaunista tekstiä. Huolimatta Ainon rakkaudesta myös kaupunkia kohtaan, näistä kahdesta huokuu se, miten paljon he luontoa rakastavat ja arvostavat. Erityisesti Suomen järvien kutsu, jonka Pihla kokee, ja se, kuinka tyttöjen todellinen koti on metsässä, on kovin kivasti ilmaistu.

Muutenkin näiden tyttöjen luonteesta välittyy vähän sellainen, että Aino on enemmän kaupunkilaistunut urbaani seikkailija, ja Pihla enemmän hiljaisuutta ja rauhaa rakastava metsien ja kodin ystävä. Erilaisista luonteistaan huolimatta he vaikuttavat loistavilta vastapareilta toisilleen, ja heidän persoonansa tulevat hyvin esiin tekstistä. Pidän myös kovasti tämän tarinan näkökulmasta muodonmuuttajuuteen, siitä miten se näkyy henkilön persoonassa, haluissa ja arvostuksissa, mutta kuitenkin ollaan ainakin jossain määrin sinut molempien elinympäristöjen kanssa.

Lainaus
Pihla oli kävellyt läpi sataman ja kiertänyt sitten Väinölännimen kärkeen --
Olisiko tässä muuten tarkoitus olla Väinölänniemi eikä Väinölännimi?

Tämä oli minunkin ensimmäinen tutustumiseni tähän kaksikkoon, mutta kävin ahmimassa nuo alkuteksteihin linkittämäsi tekstit, ne ovat aivan yhtä ihania kuin tämäkin. Kuten Kiirsu sanoi, näissä on jotain todella rauhoittavaa. Sellaista ihanaa seesteisyyttä. <3 (Ja täytyy vielä mainita, että tämä on ensimmäinen kerta, kun olen törmännyt kaimaani fiktiossa! Sekin sai ehkä hieman ihastumaan.)
​det mørke vi har gør himlen klar, et andet sted

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 390
Vs: Vapaudesta ja muurinpohjaletuista |S| Aino/Pihla
« Vastaus #7 : 31.07.2017 17:34:03 »
Etsin jotain eläinaiheista ja päädyin lukemaan tämän. (: Finissä on kauhea kettubuumi menossa, mutta itse en ole jostain syystä missään vaiheessa ollut järin innostunut näistä. Tämä oli kuitenkin kiva pätkä, sillä vaikka tämä oli tunnelmallinen, tuntui, että sain silti tilanteesta jollain tapaa otteen niin, että tuli fiilis, että tässä tapahtuukin jotain, vaikka varsinaista toimintaa ei silleen ollutkaan. Symppistelen Suomen luontoa ja sitä, että luonnossa on hyvä olla! ♥

Ihana nimi! Tykkään tuonmallisista nimistä tosi paljon, ja tekstissä tosiaan käsiteltiin sekä vapautta että muurinpohjalettuja ja ennen kaikkea niiden kahden välistä kontrastia. Ne tarkoittavat kahta asiaa, vapautta olla oma itsensä ja taas sitten sitä yhteiskunnan painetta olla sellainen kuin muutkin, ilman että omaa erikoista huomataan.

Lainaus
Ainon ansiosta Pihla saattoi nauttia muurinpohjaletuista ja olla hetken pidempään ihminen, joten hän otti suunnakseen torin kulkien pitkin rantaviivaa.
Tämä vika lause tuntuu siltä, että tarina jää kesken. Tämän takia jäi ehkä fiilis, että tämä koko teksti oli pelkkää alkusoittoa ja että kohta julkaiset jonkun jatkon, jossa tuota torille menoa jotenkin käsitellään. Tykkään tuosta, että Ainon ansiosta Pihla osaa olla enemmän ihminen, mutta toi vika lause tosiaan jättää vähän keskeneräisen kuvan. Olisin ehkä itse laittanut siihen jotain pysäyttävämpää tai toteavampaa, vaikka sinänsä tällaiset aktiiviset loput ovatkin tosi kivoja. Nyt vaan tuli ehkä liian aktiivinen fiilis!

Söpöjä eläimiä ja kivaa kevyttä femmeä! Toivottavasti saat näille rakennettua maailman, irkissä höpinäsi kaikista eläinhahmoista kuulosti tosi kivalta. (:


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 763
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Vapaudesta ja muurinpohjaletuista |S| Aino/Pihla
« Vastaus #8 : 25.04.2021 12:47:28 »
Kiinnostuin tästä originaalista, kun mainitsit tämän Hiinokka-raapaleesi kommenttivastauksessa, ja niinpä päätin suunnata seuraavan lukuretkeni tänne! :)

Eikä miten ihanaa ja kaunista kesätunnelmaa! Tämä pieni teksti kauniine luontokuvauksineen siivittää minutkin niemen kärkeen rantakallioille laineiden liplatusta kuuntelemaan ja rauhoittumaan. On hauskaa lukea kesästä nyt, kun luonto on paraikaa virkoamassa sitä kohti! Suomen kesäinen luonto on upea ilmestys, ja se välittyy tästä tekstistä elävästi, kuten myös muita kesään kuuluvia juttuja: torin ihmisvilinää, muurinpohjalettuja ja kylmiä juomia.

Pidän tosi paljon siitä, miten tässä ikään kuin tasapainotellaan ketun ja ihmisen välillä: toisen veri vetää luontoon, metsän sydämeen, kun taas toinen on kotonaan muiden ihmisten parissa. Samalla tasapainotellaan parisuhteessa, kun toisen mieltymykset ovat luonnollisestikin vähän erilaisia kuin toisen: Pihla viihtyy kaikessa rauhassa luonnon helmassa, kun taas Aino nauttii myös kaupungin sykkeestä. Tästä näkökulmasta tekstin nimi on minusta erittäin onnistunut, sillä se kuvaa hienosti kahden erilaisen elämänpiirin yhteensovittamista kokonaisuudeksi, jossa ne eivät kuitenkaan sulje toisiaan pois vaan molemmista voi ammentaa iloa ja hyvinvointia. Ihanaa, miten tasapainoiselta ja elinvoimaiselta Ainon ja Pihlan suhde vaikuttaa, kun Ainon avulla Pihlankin on helpompi sujahtaa taas ihmisympäristöön.

Kiitokset kivasta aamulukupalasta (vietän vähän myöhäistä vapaapäiväaamua, haha), nautin tästä kovin! :-* -Walle


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day