Kirjoittaja: Meryl
Ikäraja: S
Paritus: Mariella/Emilia
Genre: angst, drama, fluffy, femme
Yhteenveto: "Honey, haluisitko sä vähän pohjia?" Mariella kysyy ja luo minuun viattoman katseen pitkien tekoripsiensä välistä. Varoitukset: femmeä,
aika erittäin lievää kiroilua
A/N: Kiitokset Stargazerin ihanalle ficille
Pahimpia on aamut, josta sain jonkinlaisen inspiraation tähän ikävä kyllä hieman samantapaiseen ficciin, anteeksi ))---: lisäksi kiitokset Pelle Miljoonan upealle kappaleelle
Moottoritie on kuuma ja Hurriganesin
I will stay-biisille. Ilman näitä tätä tuskin olisi. Teksti on omistettu Louise-tyttöselleni :::--)))
Sisko, tahtoisin jakaa kanssas tämän yön,
Mut sydän liikaa lyö.
Maailman ääni liian voimakas on,
Olen levoton.
Tahdon nähdä tulen, jonka savua jo haistelen.
Elämä soi korvissa, tuoksuu tuulessa.
Olen tulessa.
Rintaa pakottaa, sydän tahtoo lentää,
Nousta tuulen selkään,
Vaikka sylisi on samettia
Ja maailma on asfalttia.
Sisko, tahtoisin jäädä,
Mutta moottoritie on kuuma.
Kaupunkien valot mulle huutaa.
Tahtoisin selittää, mutta laiva odottaa.
Sä olet mulle unelmaa, mutta maailma on totta.
On, maailma on totta, on, on.
Lähden maailmalle etsimään itseäni
Syvältä itsestäni.
Kun sen löydän, tuon sen sulle lahjaksi,
Ehkä ainiaaksi.
Ei ole oikein lähteä,
Mut on seurattava tähteä.
Aallot on jossain kuuskyt metrii korkeat,
Kun tuulet suuttuvat.
Kuu on kuulemma ruosteenpunainen
Ja niin surullinen.
Mä en usko mitään,
Ennen kuin näen omilla silmilläin.
- Pelle Miljoona
I will stay by your side now and forever,
I will always only be in love with you.
Is it true when you say that you love me
and is it true that I'm the one?
In the day we walk together,
in the night I think of you.
Is it true when you say that you love me
and is it true that I'm the one?
I will phone your mother and ask her
if I can marry you.
I will stay by your side now and forever,
I will always only be in love with you.
Is it true when you say that you love me
and is it true that I'll go on?
- Hurriganes
"Tää ilta on täynnä hassuja unelmia", Mariella kuiskaa. On vielä valoisaa vaikka aurinko onkin laskenut. Hymyilen Mariellalle, hymyilen hänen tummille kiharoilleen, hymyilen hänen punatulle suulleen. Hetken olemme hiljaa, kuuntelemme illan ääniä. Sitten Mariella kaivaa taskustaan paketin Malboroja ja sytyttää ensimmäisen. Illan ensimmäisen. Ei päivän ensimmäisen. Minä katson voimattomana vierestä, miten hän puhaltaa savua ulos iltaan. Olen suunnitellut jo repliikit, sillä tiedän miten tässä tulee käymään. Mariellalla on tietysti muutama pullo "ylimääräistä", jotka hän haluaa juoda kanssani. Ja Malboroaski tyhjenee. Enkä jaksaisi kieltää häntä, vaikka mielessäni väikkyy ylimääräisenä viikon takainen perjantai, jolloin sain puoliksi kantaa Mariellan meille nukkumaan humalaansa pois.
"Honey, haluisitko sä vähän pohjia?" Mariella kysyy ja luo minuun viattoman katseen pitkien tekoripsiensä välistä.
Voi hitto. Pohjia; mikä kirosana siitä onkaan tullut.
"Eeh, ei kiitti. Ethän sä lähde minnekkää?" lisään. "Mä en nimittäin jaksais mennä bileisiin."
Mariella hymyilee tuttua kiusoittelevaa hymyään. Siideritölkki avautuu naksahtaen. Minua ärsyttää. Taas se alkaa. Silmänräpäykseltä tuntuneen hetken jälkeen Mariella makaa maassa, katsoo miettiväisesti tähtiä tarkentamatta katsettaan mihinkään. Vierellä on ainakin kolme olutpulloa, siideritölkkejä.
"Ota ny vähän", hän kuiskaa suostuttelevasti.
"En. Mä en haluu tulla yhtä huonoon kuntoon ku sä", mumisen vaikka vierestäni kuuluva, hieman paksu ääni on minulle maailman kaunein.
"Oonko mä huonossa kunnossa?" Mariella kysyy ja nauraa. Siiderinauruaan.
"Oot. Tuu ny, mennään meille, katotaan vaikka joku leffa. Makuuni on vielä auki", pyydän hartaasti. En halua olla siinä tulevaisuudessa, jossa rakastamani tyttö makaa kostealla ruoholla, silmät kiinni ja ilman vaatteita. Hengittää raskaasti. Vieressä tuntematon mies, mies Siwan keltaiset kauppakassit kädessä, mies joka ei tunne sanaa "sääli".
"Onks sun vanhemmat himassa?" hän utelee.
"Ei, ne on jossain kissanristiäisissä."
Mariella kohottaa pulloaan ja hyppää ylös. Horjahtaa humalaisesti. Voi hyvä luoja.
"Tanssitaan, Emilia", hän huudahtaa tarttuen minua käsistä. Kosketus saa minut värisemään, yritän tutkia kiinnostuneesti hänen kauniisti lakkautettuja kynsiään. Vältellä noita alkoholin kyllästämiä, vastustamattomia vihreitä silmiä. Luomiväri on jo levinnyt, se saa Mariellan näyttämään siltä, kuin hän olisi itkenyt sateenkaarenväreissä glitteriä. Ja hän on niin kaunis tässä hetkessä, kirotussa unessaan.
"Älä viiti."
Yritän saada ääneni kuulostamaan itsevarmalta, kuten kaikissa oppaissa neuvotaan. Se on vaikeaa.
"Tuu nyt. Tää on meidän hetki, etkö sä tajuu? Mä tiedän nää asiat, kulta", hän lähestulkoon huutaa. Lievä sammallus äänessä saa minut vihaamaan itseäni.
"Mä tajuan sen, että sä oot kännissä", suutahdan.
Odottamatta Mariella painautuu lähemmäs minua, ottaa kasvoni käsiensä väliin. Hänen ympärillään on vahva Miss Diorin haju, mutta sekään ei peitä kokonaan alkoholia. Sydämeni tykyttää. Haluan vetää itseni kauemmas - tai niin ainakin uskottelen itselleni. Vaikka tahdon ainoastaan olla tässä, hengittää Mariellan humalaista tuoksua, tuntea hänen lämpimät kätensä kasvoillani.
"Kato mua silmiin", hän sanoo niin hiljaa, että tuskin kuulen.
Katson Mariellaa silmiin. Tiedän, ettei hän ole selvä, tiedän, että hän on humalassa. Ja silti minusta tuntuu niin hemmetin hyvältä, rakastan häntä.
Ja tässä todellisuudessa, tässä hetkessä, hän suutelee minua. Aika tuntuu liian lyhyeltä.
"Mä rakastan sua", Mariella mutisee paksulla äänellä. Muutama kyynel vierähtää pitkin hänen poskeaan.
"Niin mäkin sua", kuiskaan ja painan tummahiuksisen vasten itseäni. Hän on täysin humalassa, ei tiedosta sanojaan. Vaikka vaikuttaakin niin selvältä, niin uskottavalta. En tiedä mitä tehdä, mitä sanoa. Rakastan Mariellaa. Juoksutan sormiani pehmeissä, takkuisissa hiuksissa, muotoilen pieniä pyörteitä. Tunnen jokaisen sydämenlyönnin, ne laskevat sekunteja aamuun.
Iltakastetta. Ja me seisomme siinä, yhdessä. Minä uskon valheisiin.
