Kirjoittaja Aihe: Lapseton nukke (angst, sallittu)  (Luettu 1635 kertaa)

Toujors pur

  • AL - Akku loppu
  • ***
  • Viestejä: 34
Lapseton nukke (angst, sallittu)
« : 13.06.2010 18:36:51 »
Title: Lapseton nukke
Author: Toju eli minä
Raiting: Sallittu
A/N: Niinpä niin. Oli töissä tylsä hetki (älkää vain kertoko pomolle) ja tämmöinen idea tuli kun näin pienen tytön tiputtavan nuken lattialle. Osan ehdin kirjoittaa pöydällä oleviin lappuihin ja lopun viimeistelin viime yönä. Yrittäkää nauttia vaikkei tämä mikään loistava olekaan, ainakin minua itseäni säälitti. Lyhythän on, muttei aina kaiken tarvitse niin pitkää olla ;)

Tunsin valuvani pienen ystäväni sormien välistä ja tippuvani maahan ensin jaloilleni ja sitten eteenpäin kallistuen mahalleni. Viimeisenä iskeytyi lattialle pehmeä pääni ja siihen minä jäin. Satunnaisesti joku saattoi myymälässä jalallaan potkaista minua enemmän kaapin alle. Kukaan ei vaivatunut nostamaan minua ylös ja ehkä hieman pyyhkimään pölyjä. Olisin yskinyt pölyt keuhkoistani jos sellaiset olisin omistanut. Kierin lattialla tunteja, kukaan ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Ainakin lattia tuli puhtaaksi, jos jotain positiivista täytyy keksiä.

Asiakkaiden lähdettyä paikalle saapui Siivoaja isolla s:llä. Hän oli kyrpiintyneen näköinen vanha ämmä ennen valkoisissa, nykyään harmaissa vaatteissaan. Tiukka, ihoa kiristävä nuttura päässään hän otti luutun ja alkoi siivoamaan lattioita ympäri myymälää, hutiloiden, jos saan sanoa. Hän näytti kovan ryyppyputken jälkeisenä aamuna heränneeltä karhulta, jota on ampianen pistänyt persposkeen. Sellainen se myymälää siivonnut akka oli.

En tiedä miten yksityiskohdat jäivät mieleeni, jos nyt voin edes sanoa omistavani sellaista. Päässäni suurimman osan ajatuksista vei rakas pikkuinen Aliseni. Miten hän pystyi unohtamaan minut, jättämään hautumaan tänne rupuisen myymälän lattialle? Miten hän ei huomannut minun tippuvan pienistä, suloisista käsistään tai ymmärtänyt autossa jonkin puuttuvan? En ymmärtänyt, se kaikki ei mahtunut pieniin aivoihini, olin Alisen lempilelu, se ensimmäisenä suussa oleva ja purtava jolta nypitään kaikki karvat pois. Se, jota ilman ei voi nukahtaa. Se, jonka täytyy olla kaikkialla mukana. Kysymykset yrittivät vallata minut ilman vastauksia. Enkö ollutkaan tarpeeksi suloinen? Tarpeeksi pehmeä? Ihana? Luotettava, se jolle voi omalla kielellään kertoa salaisuutensa, enkö ollut se ainoa joka ymmärtää? Miten Alise pystyit tekemään sen?

Näin luutun lähenevän koko ajan ja naisen harjan varressa. Näin tämän pyörittelevän mälliä suussaan ja se jos mikä ällötti minua. Toivoin, ettei hän huomaisi minua, iskostaisi vanhenevien ja kylmien silmiensä katsetta minuun ja koskisi. Ainahan saa toivoa, mutta milloin se muka toteutuisi? Ei tällä kertaa ainakaan. Näin mällin pyörittelyn hidastuvan ja akan likaisten ja känsäisten käsien lähestyvän minua. Miksi juuri minä?

Akka nappasi minua kädestä kiinni ja roikotti hetken naamansa edessä. Pystyin haistamaan nikotiinin ja tervan. Lupasin syödä vanut sisästäni, jos yksikin hampaista olisi ollut aito. Enpä saanut ikinä, onneksi, selvyyttä siitä. Nainen heitti minut kärryjensä pohjalle koriin. Kori oli täynnä muita leluja, hattuja, kenkiä, kaikkea. Meitä kadotettuja sieluja, joita kukaan ei välttämättä kaipaa, ei ainakaan tarpeeksi löytääkseen. Kaikki lelut makasivat hiljaa nappisilmät tyhjinä, tiedostamatta mitään, ymmärtämättä. Murehtien omaa lastaan. Me kaikki olimme lapsettomia nukkeja, leluista säälittävimpiä, niitä joista kukaan ei välitä. Kaapissa tyhjänpanttinakin lojuva toverimmekin on toivotumpi, rakkaampi. Sillä on paikka, ja välillä se otetaan esiin leikkiä varten ennen kuin heitetään takaisin nurkaan. Se annetaan lapsille ja siitä eteenpäin taas lastenlapsille, sukupolvelta toiselle. Niillä leluilla on paikka.

Sinne minä jäin, ankaran ja haisevan akan kärryihin, tuntien itseni rippeiden valuvan pois, ymmärtäen silmieni muuttuvan harmaiksi, mitään näkemättömiksi. Minä olin minä ja en kuitenkaan ollut. Aikaa ei enää ollut minulle, oli vain iäisyys. Menetin otteeni, en enää tuntenut mitään, en välittänyt. Eikä kukaan välittänyt minusta. Lapseton nukke, se minä olin. Vastakappaleeni ei ikinä tullut hakemaan minua, etsimään. Lopussa, kun olin harmaa ja kukaan ei tahtonut, hyväksynyt, minua vieläkään, se akka heitti minut juhannuskokkoonsa eräänä iltana myymälän edessä. Se oli minun loppuni, pienen nallen, joka rakasti omaansa.

Banneri by Raitasukka

Livingstone

  • Tähtitaivas
  • ***
  • Viestejä: 153
  • Sirius, taivaankannan kirkkain tähti.
Vs: Lapseton nukke (angst, sallittu)
« Vastaus #1 : 18.06.2010 22:55:35 »
Oi, tämä oli ihana! <3

Erityisesti pidin koko jutun ideasta, siitä siis, että tämä oli kirjoitettu sen nallen näkökulmasta, nallen pohdinnat siellä hyllyn alla olivat realistisia ja jotenkin kierolla tavalla suloisia. :) Rankentavaa kommenttia on muuten turha odottaa, sillä sellaista ei ole luvassa. ^^ (btw, en ole varmaan 4 kuukauteen kirjoittanut mitään kommenttia mihinkää tarinaan/ficciin :P)

En voi muuta sanoa, kuin että tämä oli jotenkin suloinen tarina. Jäi jotenkin hieman haikea olo tuon nallen vuoksi, se kun koki aika kurjan kohtalon.

Repesin jostain syystä tuolle Siivoojan kuvaukselle, pystyn hyvin kuvittelemaan kyseisen henkilön ilmielävänä edessäni. ^^ (toivottavasti en kuitenkaan tule koskaan tapaamaan ketään Siivoojan tapaista siivoojaa :P)

Juu, olen hieman väsynyt vieläkin 29 pikkulapsen kanssa vietetystä leiristä. x)

   ~Liv

Toujors pur

  • AL - Akku loppu
  • ***
  • Viestejä: 34
Vs: Lapseton nukke (angst, sallittu)
« Vastaus #2 : 18.06.2010 22:59:55 »
Kiitos Liv. Ihana saada palautetta ^^ Siivooja on henkilönä pelottava, varsinkin kun esikuvana olen minä, tuon paikan virallisen epävirallinen siivooja :'D Tosin ehken noin kyrpiintyneeltä näytä. Ainakaan toivottavasti.

Banneri by Raitasukka