Kirjoittaja Aihe: Viulu | S, epämääräistä angstia, symboliikkaa  (Luettu 1873 kertaa)

Belsissa

  • Ikiunelmoija
  • ***
  • Viestejä: 760
    • Arcane Inspiration - blogini
Nimi: Viulu
Kirjoittaja: Belsissa
Tyylilaji: Angstia varmaankin?
Ikäraja: S
Vastuuvapaus: Kuuluu minulle, kopiointi kielletty.
Muuta: Sisältää kasapäin (tosin helposti ymmärrettävää) symboliikkaa.

***

Kapinahenkeä ja risaisia farkkuja uhkuvalla musiikintunnilla meiltä kysyttiin, mikä olisi meille se kaikista mieluisin soitin. Oma vastaukseni oli selvääkin selvempi, mutta muiden suosikkisoittimet saatoin arvata ulkoa. Piano, piano, piano, kitara, kitara, kitara, rummut, rummut, rummut.

Nyrpistin huomaamattomasti nenääni, sillä huomasin jälleen joutuneeni keskelle sitä törkyläjää, jota voisin nimittää kaikenkirjavaksi massaksi. Keskelle uhittelevia tyylejä ja itseään täynnä olevia mitättömyyksiä, jotka kuvittelivat tietävänsä kaikesta kaiken, mutteivät tienneet mitään. Kuinka kestää se?

Oli parempia päiviä ja sitten oli niitä huonompia. Joinakin hetkinä tunsin ne ihmiset pelkästään vieraiksi, mutta sitten oli niitäkin, joina heitä ei tuntunut olevan olemassakaan tai joina heidän olemassaolonsa tuntui yhdentekevältä. Mitä tekisin saamattomien idioottien ystävyydellä, jotka eivät pysähtyneet ajattelemaan omilla aivoillaan, koska kaikki sen tuotos oli ”outoa” tai ”ajanhukkaa”.

”Miksi juuri se?” kuului musiikinopettajan epäuskoinen kysymys. Hänen silmistään paistoi huvittuneisuus kloonin virheohjelmoinnista.
”Se on se tunne”, vastasin ja tiesin, ettei mokoma ymmärtäisi mitään.

Opettaja kuitenkin jatkoi viulusta, typeristä käsityksistään sonaateista, kvartetoista, sinfonioista ja muista, mihin kyseistä soitinta oli käytetty. Mainitsipa hän Beethovenin Viulusonaatin nro 5, mainitsi sen elämänilo pursuavana teoksena, jossa viulu suorastaan pääsi oikeuksiinsa.

Ei viulu ole iloinen soitin, ei se osaa muuta kuin itkeä katkeria ja nostalgisenmelankolisia kyyneleitään kaivaten jotakin, mitä siltä ei oikeastaan edes puuttunut. Sen soittamista voisi melkeinpä kutsua lauluksi, sillä yhtä hyvin se sanomansa välittää. Yhtä lailla se ihmisen kanssa itkee, mutta homo sapiensista sen erottaa kyvyttömyys iloita ja nauraa aurinkoisesti. Kyllähän ne kloonit sitä kovasti yrittivät sovittaa maailmaansa, saada karkeloimaan iloisesti kaikenmaailman vekottimiensa seassa, mutta epäonnistuen. Mutta kuulematta mitään he siltikin nousivat egoisminsa vallassa, piraattituotteensa lumoissa paikoiltaan huutaen ”Trés bien!”, niin että se kirkui korvissani vielä monien päivien ajan konserttien jälkeenkin.

Mutta viulu ei ole siltikään sama kuin ne rummut, kitarat tai pianot. Viulu on traaginen mutaatio.
« Viimeksi muokattu: 13.11.2014 10:03:52 kirjoittanut Illusia »
Arcane Inspiration - lifestyleblogini
Virvatulilaulu - kirjallisuusblogini

Glorisablet

  • vampyyritar
  • ***
  • Viestejä: 795
Vs: Viulu
« Vastaus #1 : 06.06.2010 14:54:46 »
Tekstisi lainehti rutkasti symboliikkaa, mutta se oli ymmärrettävissä absurdiuteen hunnutetusta kuvailuista huolimatta. Esimerkiksi: Ei viulu ole iloinen soitin, ei se osaa muuta kuin itkeä katkeria ja nostalgisenmelankolisia kyyneleitään kaivaten jotakin, mitä siltä ei oikeastaan edes puuttunut.

Minä en kategorisoisi tekstiä suoranaiseksi angstiksi. Toki tässä oli mollivoittoista lohduttoman puoleista synkkyyttä, sillä minä-kertoja tunsi olevansa yksin, koska muut oppilaat ja opettaja eivät ymmärtäneet miksi hän oli valinnut juuri viulun instrumentikseen. Jousisoittimen, jonka kielistä lähtevä erikoinen melodia on niin tenhoavaa, että se kuulostaa eräänlaiselta laululta.

Massan mukana kulkijoita suomaisiin sanallisella ruoskalla, joka jätti iholle punertavia tiikerinjuovia. Pelkkä tyyli ja ”I have an attitude!” -teeskentely ei tee omantiensä kulkijaa, jonka päätä vastoinkäymiset eivät saa painumaan. Teot määrittävät sen, millainen ihminen on oikeasti. Se että pitää oman päänsä perumatta valtavirtaa vastaan sotivat mielipiteensä piittaamatta häilyvästä suosiosta ja tyhjänpäiväisten ihmisten arvostuksesta.

Belsissa

  • Ikiunelmoija
  • ***
  • Viestejä: 760
    • Arcane Inspiration - blogini
Vs: Viulu
« Vastaus #2 : 17.06.2010 08:32:53 »
Olet oikeassa, mutta en keksinyt parempaakaan genreä, joten epämääräinen angstiteksti tästä nyt sitten tuli. :D

Seuraavakin kappale oli täyttä asiaa. Tekstini päähenkilössä oli ehkä se vika, ettei hän uskonut kenenkään muun paitsi hänen voivan poiketa. Hän kuvitteli olevansa ainut erilainen ja vaipui entistä syvemmälle synkkyyteensä yrittämättäkään ymmärtää toisia. Tavallaan taas olen henkilön kanssa samaa mieltä: maailmassa on liian paljon ihmisiä, jotka eivät ole sitä mitä todella ovat vaan leikkivät jotakin muuta, eivätkä osaa avata silmiään maailmalle. Juuri noiden soitinten (kirata, piano, rummut) luettelemisella yritin luoda kuvaa, siitä kuinka yksitoikkoisilta jotkut ihmiset saavat maailman näyttämään. 

Itse en voi sietää tällaisia "I have an attitude!" tai "Uskalla olla erilainen" tyylisiä ihmisiä, jos he eivät sanojaan todella tarkoita. Monelle ainutta oikeata erilaisuutensa on vain se heidän omansa. Jos olisi esimerkiksi emotyylin edustaja, jolla olisi juuri kyseisenlainen asenne, hän voisi hehkuttaa erilaisuutta, mutta siltikin halveksua jonkin toisen tyyliä sen "outoudesta". Tällaista on huomattavissa aivan liikaa etenkin nuorten maailmassa.
Arcane Inspiration - lifestyleblogini
Virvatulilaulu - kirjallisuusblogini