Kirjoittaja Aihe: Supernatural: Ritari Kultainen (Sam/Gabriel, lohturomantiikkaa, K-11)  (Luettu 1002 kertaa)

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 630
Sam ei nostanut katsettaan kirjasta. Hän ei nähnyt sivua, vain sumeita viiruja vaalealla taustalla. Korvissa kohisi.


Nimi: Ritari Kultainen
Kirjoittaja: Beelsebutt
Oikolukijat: Lizlego & Sisilja
Fandom: Supernatural
Päähenkilöt: Sam/Gabriel (John)
Lajityyppi: lohturomantiikka (hurt/comfort)
Sanamäärä: < 500
Ikäraja: K-11
Varoitus: henkistä väkivaltaa, kiroilua



Tämä on kirjoitettu varjovastineena LW18-bonarille. Inspiroiduin viimeisistä lyriikoista, mutta koska olen höttöä alta päältä sisältä, en voinut ihan pitäytyä siinä angstisessa painajaisessa, johon lyriikat johdattivat. Ja muutenkin, pöljä kun oon, varmaan oon vääntänyt ihan vierestä :D mut mainitaan nyt lyriikat tässä kuitenkin, niistä kiitos nannulle: All Time Low – Nightmares.

Kiitokset SPN-porukalle olemassaolosta ja rohkaisusta <3 ja Sisille pilkun...viilauksesta <3 ja Mursulle ja Syssylle avusta kans <33


Hox! En omista Supernaturalia, en kristillistä mytologiaa enkä paljoa muutakaan. En saa tästä rahaa enkä yritä pilkata ketään, joten älkää haastako oikeuteen! Rauhaa & rakkautta kaikille.




Ritari Kultainen



"Saatanan penikka! Eikö se jo uppoa, että niitä hirviöitä on joka kulman takana, joka vitun kellarissa! Meinaatko että ei sillä niin väliä, jos naapurin Mark joutuu vaikka vampyyrin hampaisiin? Kun sinä perkele istut jossain hienostokoulussa opiskelemassa?"

Sam ei nostanut katsettaan kirjasta. Hän ei nähnyt sivua, vain sumeita viiruja vaalealla taustalla. Korvissa kohisi. Hän hengitti nopeasti, sisään ulos sisäänulossisäänulos. Ohimolla hikipisara uhkasi tipahtaa, mutta hän ei voinut pyyhkiä sitä pois. Ei voinut liikkua.

"—satakaksitoista, satayksitoista, satakymmenen, satayhdeksän, satakahdeksan–"

"Mitä vittua siellä muka opettaa? Ei mitään oikeasti tärkeää."

Raskaiden saappaiden jymähdys lautalattiaa vasten, askel, askel, askel. Samin vähäinenkin hengitys hirtti kiinni. Miksi Deanin piti olla juuri nyt sooloreissulla Dakotassa?

John kumartui, suu enää vaivaisen tuuman päässä Samin korvasta. Sam halusi kavahtaa kauemmas, mutta oli kuin halvaantunut aloilleen. Hän tiesi, mitä oli tulossa.

"Mitä ne pystyy opettamaan tuommoiselle saastaiselle demoniäpärälle—"

Samassa etuovi paukahti auki seinää myöten ja oviaukkoon astui vanhoihin farkkuihin ja kulahtaneeseen huppariin pukeutunut mies. Ei, ei mies. Gabriel.

Samin sisälle asettunut sykkyrä suli olemattomiin, ja sen tilalle hulvahti lämpö ja turvallisuus ja rakkaus. Hän ahmaisi henkeä ja suoristi selkänsä. Hänen puutuneet sormensa nytkähtivät kirjan molemmilla sivuilla, eivätkä ne enää olleet teini-ikäisen Samin kalpeat ja kapeat sormet, nyt ne kuuluivat arpineen päivineen miehelle. Ja niissä oli jälleen voimaa.

"Hani, oon kotona!" Gabriel töräytti käsivarret levällään. Hänen kasvonsa olivat tavalliseen tapaan nauravaiset, suupieli vinosti koholla, mutta hänen kullanruskeiden silmiensä uumenissa oli piinkova pilke, ja Sam tiesi, että jotain tulisi tapahtumaan pian. Hyvin pian.

John suoristautui ja avasi suunsa. Gabriel teki suunsa edessä vetoketjuliikkeen. Sam näki, kuinka Johnin suu muurautui umpeen. Ei aivan vetoketjulla, vaan aivan kuin huulet olisi liimattu toisiinsa kiinni. John vei kätensä kasvoilleen ja mumisi äänekkäästi. Gabriel pyöräytti silmiään ja huitaisi kädellään, aivan kuin olisi hätistänyt hyttysen pois, ja John katosi.

"Beibi, beibi, beibi, mitä sä täällä teet, sun piti kellua pilvissä nymfomaanien nymfien palveltavana ja syödä vaan karkkia, tai mitä vitun rypäleitä teikäläiset terveysgurut nyt naamaansa nakkelee."

Gabriel astui kunnolla sisään ja toi mukanaan kultaisen valon, joka ympäröi heidät molemmat, valaisi jokaisen nurkan. Vaikka Sam muisti vanhan ja homeisen mörskän olleen purku-uhan alla silloin joskus, nyt jokainen laudankappale tuntui hehkuvan lämpöä, repsottava ikkunalauta vaikutti ainoastaan esteettiseltä lisältä. Koko paikka tuntui yhtäkkiä kodilta.

Gabriel. Gabriel oli hänen kotinsa.

Sam pyrki pystyyn, kaatoi tuolinsakin kiireessä, ja sitten Gabriel oli siinä. Tämän käsivarret kietoivat Samin otteeseensa, se lämmin kultainen ("Siivet!" Sam yhtäkkiä tajusi) hulmahti Samin iholle, luihin ja ytimiin, joka ikiseen soluun ja sopukkaan. Gabrielin sormet puolestaan puristuivat oitis Samin pakaroille kuin magneetin vetäminä, ja Sam hymyili hattaralta tuoksuviin hiuksiin.

"Tallessa oot", Gabriel leperteli Samin rintaa vasten ja kouraisi uudemman kerran tämän pakaroita. "Molemmat hyvässä tallessa."

"Dorka", Sam hymähti ja puristi vielä vähän lujempaa.






Hox!
Sitten voikin alkaa hyräillä Sonny & Cherin "I've Got You Babe" -biisiä.



Beelsebuttin laari
sometimes my brain doesn't work so brain

Sylikisu

  • Höttöilijä
  • ***
  • Viestejä: 443
  • Mitähän tänään mailansa kanssa tekisi?
Ah, Gabriel on Supernaturalin suola. :) Kirjaimellinen pelastava enkeli. Sam-parka ei saa rauhassa opiskella, kun eihän oppi ojaan kaada. Voin samaistua Johniinkin siinä, että kun hirviöitä on kaikkialla, on turhauttavaa kun poika vaan lukee ja pääsee kohta hengestään, mutta ei se oikeuta henkistä eikä fyysistä väkivaltaa. Onneksi Samilla on oma ritarinsa. Ah, päädyin alun ahdistuksen jälkeen hyvään tunnelmaan ja vaaleanpunaiseen hattaraan, mikä on aina parasta. Kiitos tästä.  :)

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 928
Lainaus
"Tallessa oot", Gabriel leperteli Samin rintaa vasten ja kouraisi uudemman kerran tämän pakaroita. "Molemmat hyvässä tallessa."
😭😂❤
En tiedä miks just "tallessa oot" kouraisi niin  syvältä, voi Gabriel sitten osaa aina valita oikeat sanat <3

Ja Sam, joka ei muuten sano mitään, mutta lopussa puristaa kovempaa 😭 (yritti muuten internet korjata "kovempaa" > "lovemaking").

Lainaus
Gabriel. Gabriel oli hänen kotinsa.
Voisin vaan quotettaa koko ficin <3
Tykkäsin kovasti^^

~Violet

I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 437
  • ava by Rosmariini
Mietin, että miten yhdistät ficin nimen aiheeseen, mutta selväksihän se sieltä tuli. Minulla on vain hyvin hatara kuva Supernaturalista, joten pohdin on Gabriel se enkeli-Gabriel vai vainko joku enkeli, jonka nimi sattuu olemaan Gabriel. Alkuun luulin, että John on fyysisestikin paikalla huoneessa aaveena tms., mutta kyse taisi olla vahvasta muistosta. Uskoisin, että Gabrielilla voisi olla kykyjä puuttua muistossakin olevaan peikkoon. Tai sellaisia käsityksiä mulla Supernaturalista ja sen hahmoista on :D
Gabriel oli enkeliydestään huolimmatta ihanan maanläheinen ja ihmismäinen. Erityisesti siipien käyttäminen halaukseen oli musta viehättävää.

Kiva, kun kirjoitit! :-*
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)