Uuden kodin alkuja ja loppuja (James/Sirius, S, LW9)

[hiddenben]

Nimi: Uuden kodin alkuja ja loppuja
Ikäraja: S
Paritus: Sirius/James
Genre: angst, romance
Summary: Ikävöin menetettyjä aamuja, jolloin nukuimme liian myöhään ja heräsimme paniikin vallassa, heittäen päällemme ne vaatteet, joita toinen käytti edellisenä päivänä.
A/N: Pitkästä aikaa jotain! Eli vastaus LW9-haasteeseen, lyriikat lopussa. Tätä oli vaikea kirjoittaa. Mutta mukavaa.

Uuden kodin alkuja ja loppuja

”Tervetuloa Lilyn ja Jamesin uuteen kotiin juhlistamaan uutta alkua!”

Muistan vielä pergamentin karheuden ja miltä muste tuntui, kun sivelin sinun allekirjoitusta sormillani. Lilyn kirjoittama kutsu ilkkuu, kuuluttaa häviöitäni. Mutta en anna sen häiritä, sillä Lily on nyt osa elämääsi ja olisi liian tuskallista käydä uudelleen kaikki ne mustasukkaisuuden ja vihan ajatukset. Säilytän kutsun vaikket olekaan kirjoittanut sitä. En usko, että voin koskaan omistaa liikaa sinuun liittyviä tavaroita.

Tuntuu tekopyhältä istua uudessa olohuoneessasi. Siis sinun ja Lilyn uudessa olohuoneessa. Uudessa talossanne, uusien kankaiden, huonekalujen ja uusien hajujen keskellä. Onneksi en laittanut kauluspaitaa, vaan päädyin yhteen t-paidoistani. Osaan vain kuvitella, kuinka avaisin nappeja ahdistuneena, yrittäisin esittää normaalia, vaikka oloni olisi kuristettu ja tuhanteen kertaan kidutettu. Siniharmaa t-paita oli hyvä valinta. Sain sen sinulta joululahjaksi viime jouluna. Olo ei ole yhtä kuristettu.
”En ymmärrä. Sovimme Jamesin kanssa, että hän tarjoilee nämä”, Lily selittää posket punaisina tarjoten jokaiselle lasin kuohuviiniä. ”Ja kun te sitten saavutte, hän katoaa kuin tuhka tuuleen!”
Nauran Remusin ja Peterin mukana. Vilkaisen Maryyn, Lilyn ystävään, joka istuu minua vastapäätä. Hänkin naureskelee. Ihan kuin hän tuntisi sinut, tietäisi tapasi ja vallattomuutesi ja kaiken uskomattomasta komeudestasi.
”Mukava huomata, ettei uusi koti ole tehnyt Jamesiin mitään muutoksia”, Remus toteaa. ”Tämä talo todella on upea, Lily.”
”Kiitos, Remus”, Lily katsahtaa hymyillen Peteriin, joka nyökkäilee innokkaana Remusin kehuille. ”Luulin, että James jatkaisi samaan tyyliin kuin kotonaankin. Jättäisi sukkia tuoleille haisemaan viikkokausiksi, kunnes hänen äitinsä viimein tulisi hakemaan ne itse voidakseen pestä ne. Mutta hän on toistaiseksi tuonut aivan itse likaiset vaatteensa kylpyhuoneeseen.”
”Ei kuulosta ollenkaan siltä Sarvihaaralta, jonka minä tunnen”, nauran, vaikkei se ole oikeaa naurua ja otan vastaan Lilyn ojentaman kuohuviinilasin.
”Se johtuukin puhtaasti siitä, Sirius, että olen muuttunut mies!” kävelet olohuoneeseen tuttu, omahyväinen virne kasvoillasi. Ja tunnen, kuinka kaikki sisälläni valahtaa kasaan.

Illan aikana puhun paljon ja nauran vielä enemmän, vaikkei se ole oikeaa naurua. Katselen sinua, silmiäsi ja huuliasi. Miten kaipaankaan niiden kosketusta. Minä muistan vielä kaiken. Muistan jokaisen illan kanssasi, jokaisen sekunnin. Ikävöin niitä hetkiä, jolloin minä olin hereillä ja sinä nukuit ja minä pystyin koskettamaan silmäluomiasi. Se kevyt kosketus on syöpynyt mieleeni kuin voimakkain taikajuoma ja tunnen kuohuviinin kuplivan vatsassani epämiellyttävästi. Haluan pois. Sanon meneväni vessaan.

Käytävässä pysähdyn kuitenkin katsomaan lipaston päällä olevia kuvia. Sinun ja Lilyn hääkuva, täydellinen ja onnistunut. Kuva vanhemmistasi vilkuttamassa ja nauramassa kameralle. Lilyn vanhemmat eivät vilkuta kuvassaan, sillä se on jästien valokuva. Heidän kasvoilleen on jähmettynyt vain typerä hymy. Ja sitten on kuva meistä. Siinä olemme me neljä, Tylyahon edustalla viidentenä vuotenamme. Silloin kaikki oli vielä hyvin. Muistan, kun valokuva otettiin. Olimme juuri valvoneet koko edellisen yön kahdestaan, jutellen ja avautuneet ajatuksistamme. Kunpa voisimme vielä viettää sellaisia öitä. Valvooko Lily joskus kanssasi koko yön aamunkoittoon asti?

Jatkan yläkertaan. Siellä on toinen kylpyhuoneenne, makuuhuone ja vierashuone. Puhut usein siitä, kuinka vierashuone muutetaan sitten joskus lastenhuoneeksi. Jokainen kerta kun puhut siitä, kaikki sisälläni menee sekaisin. Ja kestää päiviä, joskus jopa viikkoja, että saan itseni jälleen järjestykseen. Inhoan itseäni siksi. Makuuhuoneen ovi on auki ja astun sisään. Tuttu haju valloittaa jokaisen aistini ja hengitys on hetkellisesti raskaampaa, koska hajusi ei ole enää minun. Sinä nukut vasemmalla puolella, lähempänä ovea. Tiedän, muistan, ettet pidä auringonvalosta aamuisin. Haluat nukkua pitkään ja odotat, että tulen raapimaan olkapäätäsi. Raapiiko Lily sinun olkapäätäsi aamuisin?

 Haluan, että makuuhuoneen valkoiset seinät ottaisivat minut osaksi itseään, jotta voisin katsella sinua öisin, kun et saa unta. Tiedän, ettet aina saa unta. Muistan, miltä kääntyilysi ja pitkät huokauksesi kuulostavat. Otan käteeni mustan muistikirjan. Se on sinun, sillä se on vasemmanpuoleisen yöpöydän päällä. Haluan avata sen. Haluan, että muistikirjan kirjaimet ottavat minut osaksi sanojaan, jotta näkisin ja tietäisin, mitä mielessäsi liikkuu. Haluan tuntea sinut taas jokaista ajatusta ja muistoa myöten.

Avaan vaatekaapin oven. Hengittäminen muuttuu mahdottomaksi, mutta pakotan itseni haistamaan sinut. Kosketan vaatteitasi, joista suurin osa on minulle niin tuttuja. Olen käyttänyt niistä lähes jokaista. Joskus, kun kaikki oli vielä hyvin, sinun ja minun tavaroillani ei ollut vain yhtä oikeaa omistajaa. Mikä oli minun, oli myös sinun. Mutta niin ei ole enää. Ikävöin menetettyjä aamuja, jolloin nukuimme liian myöhään ja heräsimme paniikin vallassa, heittäen päällemme ne vaatteet, joita toinen käytti edellisenä päivänä. Haluan pystyä sulautumaan vaatekaappisi väreihin niin, että voin jäädä sinne huomaamattasi. Haluan herätä tuoksuusi joka päivä loppuelämäni ajan. Ja humaltua siitä tuoksusta.

Käännyn. Suuren parisängyn peite on tuttu. Autoin sinua valitsemaan sen jossain typerässä jästikaupassa kuukausia sitten. ”Lahjana Lilylle uuden asunnon löytämisen kunniaksi!” Kuljetan kättäni peitteen päällä. Se on yhtä sileä kuin kaupassakin. Punaiset ruusut näyttävät kalpeilta ilta-auringossa. Nekin saavat enemmän kuin minä. Haluan olla yksi ruusuista, jotta voin olla lähellä sinua silloin, kun otat päiväunet. Tiedän, ettei se tapa ole kadonnut minnekään. Nukkuessasi päivällä olet komeimmillasi. Tietääkö Lily sen? Tietääkö?

”Sirius? Luulin, että menit vain vessaan.”
Käännyn ympäri ja hymy nousee vaistomaisesti huulilleni. Vastaat siihen, kuten aina.
”Eksyin”, totean huolettomasti ja käännyn katsomaan ulos ikkunasta. Näen hiekkatien, mutta keskityn kohtaan, jossa horisontti ja kylän katot kohtaavat. Ja sydäntäni kuristaa näyn kauneus. James tulee seisomaan viereeni ja katselemme yhdessä sinistä horisonttia. Haluan, että huoneessa kylpevä sininen valo jää. Ja että me jäämme tähän emmekä liiku seuraavan ikuisuuteen. Haluan, että sinä ja minä olemme tässä ja nyt. Kahden.
”Tämä on oikeastaan aika pelottavaa. Naimisissa olo”, sanot hiljaa ja käännyn katsomaan kauniita silmiäsi. En näe niissä kuitenkaan huolta, vain tyyneyttä. Jotain sinulle epätyypillistä, minulle tuntematonta.
”Hyvin sinä näytät siitä selviytyvän”, sanon vielä hiljempaa ja katson ruusuista päiväpeitettä hymähtäen. ”Lily vaikuttaa tyytyväiseltä.”
”Mutta mikään ei silti ole niin kuin ennen.”

Miten hyvältä se tuntuukaan, kun sanot noin. Haluaisin tarttua käsiisi, istuutua sängylle ja käskeä sinua sulkemaan silmäsi. Niin, että voisin jälleen koskea silmiisi, tuntea niiden pehmeyden ja rakastua uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Mutta me vain seisomme siinä, katsoen toisiamme silmiin. Uskoutuen toisillemme. Nielaisen möykyn kurkussani alas. Pakotan sen vatsani pohjalle.
”No, onneksi olen kuitenkin aina lähellä. Minne ikinä menetkin”, sanon hymyillen. Ja tiedän, että tiedät ettei se ole oikea hymy. Juuri nyt sinä tiedät hetken ajan, miltä minusta tuntuu.
”Tiedän sen.”

Ja minä tyydyn siihen, että me molemmat tiedämme. Kutsu polttelee housuntaskuani, mutta polte on lämmin. Tukahdutettu.

______________________________________________

Owl City - Technicolor Phase

I am the red in the rose, the flowers
on the blankets on your bedroom floor.
And I am the gray in the ghost that hides
with your clothes behind your closet door.

I am the green in the grass that bends back
from underneath your feet.
And I am the blue in your back alley view
where the horizon and the rooftops meet.

If you cut me I suppose I would bleed the colors
of the evening stars.
You can go anywhere you wish cause I'll be there, wherever you are.
(wherever you are) 2x

(I will always be your keys
when we are lost in the technicolor phase)

I am the black in the book
the letters on the pages that you memorize.
And I am the orange in the overcast
of color that you visualize.

I am the white in the walls that soak up
all the sound when you cannot sleep.
And I am the peach in the starfish on the beach
that wish the harbor wasn't quite so deep.

If you cut me I suppose I would bleed the colors
of the evening stars. (my darling)
You can go anywhere you wish cause I'll be there, wherever you are. (my darling)

(wherever you are) 3x

[Sädekehä]

Kaipasin oikeastaan jotain superfluffuista, ja vaikka tässä oli kaiken kaikkiaan aika haikea ja ehkä jopa angstinen tunnelma, sopi tuo toivontäyteinen loppu kuitenkin hyvin tämänhetkiseen mielialaan. Ja James/Siriusta on aina niin ihana lukea, ja siihen paritukseen kuuluu melkein aina se tuttu katkeruus sekä Lily, joka tunkee väkisin noiden poikien väliin. Olit silti onnistunut luomaan oikein toimivan, silti kliseettömän ja erilaisen kokonaisuuden. Tässä oli koko ajan todella mukava rauhallinen tunnelma, ja jotenkin tuo Siriuksen kärsimys oli todella aikuismaista, ja tätä lukiessa tuli hyvin vahvasti sellainen tunne, että tuollaista sen syvimmän rakkauden kuuluukin olla; luopumista, mutta ei koskaan tunteen katoamista.

Pidin todella paljon tyylistäsi kirjoittaa, se oli todella kuvaileva, rauhallinen ja tasainen. Teksti oli sulavaa, tunnelma pysyi koko ajan hyvin hallussa, ja vaikka loppua ei ehkä voi aivan suoraan onnelliseksi sanoa, oli siinä kuitenkin sellaista tyyneyttä ja lämpöä, joka tietyllä tavalla lämmitti mieltä. Ja vaikka pidän kyllä siitä, ettei kaikkea kerrota, jätetään aukkoja lukijan täytettäväksi, olisin kuitenkin ehkä halunnut jonkun pienen vihjeen siitä, miksi James luopui yhteisistä aamuista Siriuksen kanssa? Lämpö ja tunne olivat kuitenkin vieläkin siellä jossain, tai ainakin siltä se tuntui Siriuksen ilmoittaessa olevansa aina siellä. No, ehkä Lily oli helpoin valinta tai Sirius vain nuoruudenhuumaa. (:

Siriuksen mennessä makuhuoneeseen olin sulaa. Kuvailit todella todella kauniisti Siriuksen tunteita, ja kaikkea sitä, mitä Sirius olisi halunnut olla, ja sitä, mitä Lily ei ollut. Se ei ollut niinkään katkera vaan enemmänkin kaipaava ja haikea, siksi todella suloinen. Pidin muutenkin loppuosasta todella paljon, ja haluisin lainata sieltä useita kohtia, mutta olen liian väsynyt lainailemaan mitään yksittäistä, kun koko loppu oli kuitenkin mieleeni. Pidin myös tietenkin siitä, miten Lily oli suloinen, täydellinen kodinrakentaja kuohujuomineen, Remus ja Peter menossa mukana. Viittaus Maryyn herätti itsessäni paljon ajatuksia (johtuen eräästä omasta ficistäni), ja pidin siitäkin tosi paljon. Enkä oikeastaan enää osaa sanoa muuta kuin tämä oli todella hyvä, raikas kuvaus J/S:stä. Tällaista lisää! Kiitos! (:

(Ai niin, lyriikat olivat tosi kauniit!)

[Kaarne]

No niin, viimeistä KK-haasteen ficciä viedään ja aivokapasiteettini alkaa uhkaavasti lähestyä nollaa, mutta yritän sanoa tästä vielä jotain. Pahoittelen, jos kommentista tulee hippusen haparoiva, mutta lupaan korvata sen joskus kommentoimalla jotakin toista tekstiäsi vähän vähemmän väsyneenä.

Sirius/James on ehkä suosikkejani slashparituksista ja nimenomaan tällaisena katkeransuloisena ja haikeana, ei niinkään yltiöfluffyisena saati sitten onnellisena. Toki tällä samalla kaavalla kuvailtuja ficcejä on paljonkin, mutta en muista, että olisin lukenut yhtään jossa Sirius vierailisi ensimmäistä kertaa Jamesin ja Lilyn uudessa talossa, joten siitä keksinnöstä tulee paljon plussaa. Tykkäsin myös tuosta vaeltamisesta ja pysähtymisestä eri asioiden luona ja mielikuvista, joita ne herättivät. Vähän ehkä hymähdin päiväpeitteen ruusuille - itse mieltäisin, että James olisi kehittänyt Lilylle jotain omaperäisempää, mutta toisaalta, ehkä hän halusi pelata varman päälle - mutta kokonaisuutena eri asiat ja niihin liitetyt mielikuvat olivat onnistuneita.

Jälleen kerran, koska kyseessä on kelmificci, ilahduin siitä että Remus ja Peterkin oli otettu mukaan, vaikka vain sitten lyhyenä mainintana. Kelmit ovat kuitenkin selkeästi ystävysporukka, enkä usko, että Siriuksen ja Jameksen suhde tai pojat itse olisivat olleet samanlaisia ilman kasvamistaan kelmijoukkion jäseninä.

Tuo loppu oli mainio. Se oli samaan aikaan surullinen ja toivontäyteinen, lannistunut muttei kuitenkaan luovuttanut. Pidän siitä, miten Sirius tavallaan suostuu jättäytymään sivuun, mutta on silti olemassa Jamesta varten - ei kuitenkaan mitenkään alistettuna vaan koska hän haluaa sitä itse ja tietää, että James tarvitsee häntä. Ja tietää myös, että tarvitsee Jamesia itse aivan yhtä paljon.

Kiitoksia hienosta ficistä, nautin lukemisesta kovasti.

P.S. Laitatko yksärillä osoitteesi, sain tuossa kuukausi sitten kirjoitettua sinulle jonkinlaisen kirjeen ja haluaisin viimein lähettää sen.