Kirjoittaja Aihe: Joskus toivon, että poistuisit sydämestäni, S  (Luettu 2231 kertaa)

Heinis

  • ***
  • Viestejä: 401
  • soulmates never die
Nimi: Joskus toivon, että poistuisit sydämestäni
Kirjoittaja: Heinis
Ikäraja: S
Tyylilaji: angst
Hahmot: Ida ja Meri
Tiivistelmä: Voiko ystävyys kestää ikuisesti?
Vastuunvapaus: Kaikki on minun.
A/N: Mulla on tän idea jonkin aikaa ollut päässä, ja nyt sitten sain kirjoitettua. En tiedä, olisiko tästä saanut paremmankin, mutta nyt tää on tässä ja saa olla hyvä. Kamalaa angstia, I know. Mutta mä oon tähän ihan tyytyväinen kuitenkin, sain sanottua mitä halusinkin. Nimi on taas pitkän pohdinnan tulos, ja ehkä (toivottavasti) te löydätte yhteyden tekstiinkin :') Toivottavasti tykkäätte ja saa kommentoida jos lukee :)



Ida juoksi Merin perässä lammen rannalle. Paljaat jalat tömähtelivät vaimeasti nurmikkoon, ja Idaa nauratti. Milloin hänellä viimeksi oli ollut näin hauskaa? Siitä oli ikuisuus, luultavasti edellisellä kerralla, kun Meri oli ollut heillä. Siitä oli jo niin kauan aikaa, vaikka he asuivat vierekkäisissä kortteleissa.

Kuului mahtava läiskähdys, kun Meri hyppäsi laiturilta järveen. Ida pysähtyi laiturinnokkaan. Hän jäi katselemaan hiuksiaan sukivaa Meriä hymy huulillaan.
”Hyppää!” Meri yllytti.
”En hyppää”, Ida kieltäytyi ja kosketti varpaallaan vettä. Se tuntui kylmältä.
”Hyppää tai mä tulen tönäisemään”, kuului uhkaus. Ida heitti Meriin epäuskoisen katseen, mutta tyttö virnisti tuimasti ja kapusi portaat ketterästi ylös. Ida yritti paeta ystäväänsä, mutta tämä nappasi häntä vyötäröltä ja raahasi laiturin reunalle, missä he painivat, kunnes molskahtivat kumpikin veteen. Ida nauroi jo veden alla, ja tuli pintaan hullusti pärskien. Merikin alkoi nauraa, ja painui uudestaan uppeluksiin kykenemättä uimaan.
”Hullu, koita pysyä pinnalla”, Ida nauroi ja veti toisen pinnalle tarttuen itse laituriin. Idalla oli ollut ikävä sellaisia aikoja, hänellä oli ollut ikävä Meriä.

Meri päätti lähteä kiertämään lammen ympäri uimalla, ja Ida jäi kellumaan laiturin läheisyyteen. Hänestä oli mukavampi vain nauttia vedestä ympärillään kuin uida pitkiä matkoja.

Vesi oli kylmää ja pakotti Idan nousemaan pian laiturille istumaan. Meri kiersi lammen nopeasti ja kipusi myös laiturille asettautuen aivan Idan kylkeen.
”Hyi, sä olet kylmä”, Ida valitti ystävälleen, joka kiersi kätensä Idan ympärille vain kiusatakseen. Ida huokaisi ja halasi Meriä. ”Mulla on ollut ikävä sua.” Meri hymyili, rutisti Idaa nopeasti ja veti sitten kätensä pois pulahtaen jälleen veteen. Ida katseli, kuinka Meri lähti jälleen uimaan lammen ympäri. Tytön hymy valui pois kasvoilta, kun hän ajatteli toisen sanattomuutta. Hän ikävöi sitä aikaa, kun Meri saattoi lähettää aikaisin aamulla viestin vain kertoakseen, että tällä oli ikävä.

~

”Hei, Ida, olen pahoillani, en nyt millään ehdi jutella kauempaa, pitää ehtiä bussiin, soitellaan joskus, moi moi!”
”Moikka”, Ida sanoi puhelimeen, josta kuului enää tuuttausta. Taivas oli harmaa ja itki. Sateen kohina täytti Idan korvat, ja hän yritti antaa kohinan peittää myös ajatukset. Hän ei halunnut ajatella elämäänsä, siskon sairautta, koulua, hautajaisia, vanhenemista. Eikä Meriä. Ei enää kaiken muun päälle. Kellon tikitys tunkeutui kohinan läpi, ja Ida tuijotti väritöntä maisemaa ja kuunteli ajan kulumista. Enää kahdeksan tuntia, niin päivä olisi ohi. Enää neljä, niin voisi mennä nukkumaan. Milloin Idan elämästä tuli odottamista? Hän ei enää muistanut, milloin olisi tehnyt muutakin kuin kuluttanut aikaa ennen nukkumaanmenoa. Muutakin kuin mennyt nukkumaan toivoen, että seuraava päivä olisi erityinen.

Tai no, eihän siitä ollut niin pitkä aika sittenkään. Se päivä lammella Merin kanssa. Merin, joka oli puhunut hänelle. Hän kaipasi Meriä, joka piti hänet irti todellisuudesta ja oli hänen kirkas, valoa säteilevä pelastusrenkaansa, kun Ida oli hukkumaisillaan harmauteen. Nykyään Idan oli pakko pysyä pinnalla yksin, sillä Meri ei enää syöksynyt pelastamaan häntä. Ei edes löntystänyt.

~

Oli aurinkoinen päivä, ja maailma hehkui tavallista värikkäämpänä. Ida hymyili herätessään auringonsäteisiin kasvoillaan, ja uskoi, että siinä oli päivä, jota hän oli odottanut. Erityinen päivä.

Tuut tuut tuut.
”Meri.”
”Hei, lähdetkö uimaan Panttikselle?”
”Ai, anteeksi, mä sovin jo Mikan ja Iineksen kanssa, että mennään Kaihuun”, Meri pahoitteli.
”Ahaa, okei.”
”Mutta voithan sä tulla mukaan, jos haluat.”
”Joo, pitää katsoa”, Ida sanoi, ja hyvästeli toisen. Keuhkoja puristi niin, ettei hän pystynyt enää puhumaan. Anteeksi, en ehdi. Anteeksi, muuta menoa. Anteeksi, että unohdan sinut.

Ehkä Meri ei vain tarvinnut Idaa enää niin paljon, ei tarvinnut, kaivannut, muistanut, vaikka Ida tarvitsi häntä enemmän kuin koskaan. Merillä ei vain ollut aikaa olla tarvittu. Ei aikaa puhua, ottaa yhteyttä, kiinnostua. Idaa sattui tulla unohdetuksi, tuntui pahalta muuttua mitättömäksi. Eikä hän edes voinut sille mitään. Mikä hän oli muuttumaan sellaiseksi, jota Meri kaipaisi.

~

Neljä päivää ilman minkäänlaista yhteydenpitoa, ja yhtäkkiä Meri seisoikin Idan ulko-oven takana pimenevässä illassa ja kysyi, voisiko tulla kylään. Ida halasi ystäväänsä ja vei tämän huoneeseensa. Meri näytti itkettyneeltä, kamalan surulliselta ja voimattomalta.
”Mikä on?” Ida kysyi. Meri vain katseli varpaitaan ja istui sängylle. Tyttö siirtyi nojaamaan seinään ja kohotti kätensä kuin kutsuakseen Idan viereensä, ja Ida noudattikin kutsua. Hän veti toisen halaukseen ja toisti kysymyksensä.
”Isä.”
Merin ei tarvinnut sanoa muuta, sillä Ida tiesin Merin ja tämän isän ongelmista. Ida halasi ystäväänsä lujemmin ja silitti tämän hiuksia. Meri yritti pyyhkiä kyyneleitään, mutta purskahtikin lohduttomaan itkuun kykenemättä hallitsemaan itseään. Idasta tuntui kamalalta, ettei hän osannut auttaa toista, hän osasi vain pitää kiinni ja olla vieressä. Ei Meri ollut koskaan enempää vaatinutkaan, mutta Ida olisi halunnut olla enemmänkin. Ehkä sitten Meri muistaisi hänet muutenkin kuin häntä tarvitessaan.

Lopulta Meri rauhoittui, ja Ida otti tytön viereensä nukkumaan. Meri käpertyi tiukasti Idan rintakehää vasten ja hengitti rauhallisesti. Idaa ei nukuttanut, hän ei saanut rauhaa ajatuksiltaan. Katkerilta, suolaisilta ajatuksilta, jotka hiersivät hänen mieltään, vaikka kaikki olisikin ollut hyvin. Toisen hiukset kutittivat hänen kasvoillaan. Hän kaipasi aikaa, jolloin hän oli osa Merin jokapäiväistä elämää, jolloin Meri ei unohtanut häntä. Hän olisi halunnut asioiden pysyvän niin ikuisesti.
”Kiitos”, Meri mumisi unisesti.
”Mitä tahansa”, Ida kuiskasi. Voiko ystävyys kestää ikuisesti? Kuinka monta kolhua se kestää, ennen kuin rikkoutuu?
”Mitä sä ajattelet?” Meri kysyi. Ida katsoi tytön sinisiä silmiä, jotka tarkkailivat häntä. Hän ei ehtinyt harkita ennen kuin päästi ajatuksensa karkaamaan sanoiksi.
”Toivon, ettet jonakin päivänä herää ilman minua.”
Meri näytti säikähtäneeltä ja avasi suutaan vetäisten terävästi henkeä.
”Miten niin?”
Ida tunsi toisen pulssin kiihtyvän, ja Merin suu sulkeutui pelokkaaksi viivaksi.
”Ei mitenkään”, Ida kuiskasi, ”älä pelkää.” Hän silitti tytön selkää ja tiesi, ettei voisi antaa tämän ystävyyden kuolla, vaikka kuinka haluaisikin.
« Viimeksi muokattu: 12.08.2011 19:36:10 kirjoittanut Heinis »
Can't you see what you've done to my heart
and soul?

Carolynne

  • A proud Hufflepuff
  • ***
  • Viestejä: 1 341
Vs: Joskus toivon, että poistuisit sydämestäni
« Vastaus #1 : 02.08.2011 19:40:02 »
Olipa tämä upea teksti! En ole varmaan ikinä ennen vieraillut finissä originaalipuolella, sillä minulle tämä tulee aina olemaan nimenomaan Potter-foorumi, mutta tämä teksti kyllä osoitti, että vierailuni oli kannattava ja että ehkäpä omat ennakkoluulonikin ovat ihan tyhmiä :D

Niin. Pidin tästä ihan hirvittävästi, erityisesti siksi koska olit onnistunut herättämään henkilöt todellakin eloon, he eivät olleet pelkkiä sanoja ruudulla, vaan minä tunsin heidän tunteensa, näin tapahtumat edessäni ja upposin tarinaan niin, että unohdin muun. Esimerkiksi se, kuinka Meri toistuvasti unohti Idan, koski minuunkin, ja säälin tyttöä kovasti.

Tämän kommentoiminen on jotenkin kovin vaikeaa, sillä käyn itse läpi samanlaisia tunteita ja pelkoja kuin Ida, ja erityisesti loppu kosketti minua, sillä olen itsekin ajatellut samansuuntaisesti ihan vähän aikaa sitten. Minulle tämä oli kipeää, mutta samalla kaunista luettavaa, ja taidan palata tähän vielä useasti.

Tykkäsin siitä, miten olit jakanut tekstin osiin, jokainen niistä toimi hienosti ja toi jotain uutta tekstiin. Kontrasti ensimmäisen lampipätkän ja esimerkiksi Idan odottamiseksi muuttuneen elämän välillä oli toimiva, samoin olit lyhyessä ajassa onnistunut luomaan tytöille selvät luonteet. Angstikin oli koskettavaa, ei missään vaiheessa mennyt yli ja muuttunut liian teatraaliseksi, vaan pysyi aitona. Niin ja kauttaaltaan teksti oli sujuvaa ja helppolukuista, hienoa työtä kertakaikkiaan!

Kiitos kovasti tästä tekstistä, pidin ihan hirveästi ♥
"Forever may only be twelve days."
"Then we'll take those twelve days, and we'll live twelve lifetimes."

Brangwen

  • ***
  • Viestejä: 473
Vs: Joskus toivon, että poistuisit sydämestäni
« Vastaus #2 : 02.08.2011 19:50:15 »
Suloisen surullinen ja aito teksti. Tekninen puoli toimii hyvin, ja sen seurauksena itse tarinakin kulkee jouhevasti eteenpäin. Kuvaat tilanteita niin hyvin, että ne tuntuvat aidoilta, tunteet ovat käsin kosketeltavia, ja muutenkin tästä tulee sellainen ole, että tämä on ihan liian totta.

Eipä mitään sen rakentavampaa tällä kertaa. Teksti on hyvä ja kaunis, kiitos siitä.
There’s a thin semantic line between weird and beautiful. And that line is covered in jellyfish.
-Cecil Baldwin

Heinis

  • ***
  • Viestejä: 401
  • soulmates never die
Vs: Joskus toivon, että poistuisit sydämestäni
« Vastaus #3 : 03.08.2011 16:43:43 »
Carolynne, ensinnäkin, kiitos kommentista, se piristi mun päivää hurjasti :3 kyllähän täällä originaalipuolellakin on kaikkea jännää, vaikken mäkään niin usein täällä pyöri. Tosi kiva, että sain hahmojen tunteet tuotua noin eläväksi. Aww oikeesti oon tosi tyytyväinen että tää kosketti, tää kun on itellekin öm läheinen aihe. Hyvä jos tykkäsit osiin jakamisesta. En osaa vastata mitään, mutta kiitos paljon kommentista <3

Brangwen, hienoa että tykkäsit ja tuntui todelta, kiitos paljon kommentista :>
Can't you see what you've done to my heart
and soul?

Priiima

  • ***
  • Viestejä: 6
  • Me emme elä elämässä, me elämme kuvitelmissa
Vs: Joskus toivon, että poistuisit sydämestäni
« Vastaus #4 : 03.08.2011 17:32:43 »
Todella hienoa ja taitavasti kirjoitettua tekstiä! (: Surumielinen ja todentuntuinen tarina. Uppouduin tekstiin täysin, ja säälin Idaa. Säälin, vaikka itsellenikin käy noin. Kaveri jättää sinut yksin huolien ja murheiden keskelle ja jo luulet, että kaveri on hylännyt sinut ja hädän hetkellä kaveri turvautuu sinuun.
Tarina eteni joustavasti, eikä toksähdellen. Pelkkää plussa tästä! :)

raitakarkki

  • mrs. Finnigan
  • ***
  • Viestejä: 1 201
Vs: Joskus toivon, että poistuisit sydämestäni
« Vastaus #5 : 05.08.2011 12:19:14 »
Luin tämän varmaan joskus julkaisupäivänä jo ja tallensin kirjanmerkkeihin kommentointia varten, eli kommentticocktailiin menossa tämä! :)

Aaws olipas elämänmakuinen ja kerta kaikkiaan söpö tarina. Harvemmin käytän sanaa söpö ku se tuntuu liian imelältä mutta tässä tarinassa söpöä oli jotenkin nuoren ihmisen ajatukset ja kokemukset. Kivoja kohtauksia elämästä.
Tähän oli helppo samaistua sillä luulen että lähes jokaisella on joku menetetty ystävä, jonka kanssa toivoisi samanlaisia aikoja takaisin. Ja noi kohtaukset oli elävästä elämästä, arkisia ja kesäisiä. Eikä tää mitään kamalaa angstia ollut vaan ainakin mun mielestäni erittäin mielenkiintoista luettavaa ku heijastuu heti noista Idan ajatuksista oma itse mieleen.

Tosiaan, Ida oli samaistuttava hahmo. Tuntuu ikävältäkin lukea tuollaista, miten oma ystävä valuu pois - varsinkin kun ystävä on noinkin tärkeä. Jotenkin tää vaan osoitti että ihmiset muuttuu ja siinä voi joko päästää irti tai pyristellä mukana. Tykkäsin, miten Ida ei luovuttanut vaan yritti pitää sitä ystävyyssuhdetta yllä.
Meri vaikutti myös mielenkiintoiselta hahmolta, ehkä hän jäi vähän etäiseksi sillä ajatukset olivat Idan ja hän ajatteli Merin muuttuneen yms, mutta mulle tuli kuitenkin Meristäkin sellainen mielikuva, ettei se ihan ymmärrä mitä on tapahtumassa ja muuta. Sellainen itsenäinen tyttö, jolla on monta kaveria ja yks niistä saattaa jäädä vähemmälle huomille. Eli kokonaisuudessaan onnistuneet ja inhimilliset hahmot!

Pidin noista kohtauksista, mitkä olit valinnut. Ne tasapainottivat toisiaan, kun tuo eka oli täynnä toimintaa ja muuta. Ihanan kesäinen tosiaan muuten tommoinen laituri ja lampi, oi ♥ Ehdottomasti mun lempipätkä noista, se oli helpointa kuvitella. Mutta niin, tuo toinen kohtaus olikin sitten jo surumielisempi ja siinä keskityttiin Idan ajatuksiin ja lukija sai hyvin selville, mitä oli tapahtumassa. Sitten mukaan tuli Idan muu elämä ja ainoa, mistä saatan repiä jotain kritisoitavaa on tuo 'siskon sairaus' ja 'hautajaiset', omaan makuuni tulivat vähän puun takaa ja avasi turhan monta aukkoa tarinaan. Mutta jos nyt en keskittyisi niihin, niin tykkäsin oikein paljon tuostakin; Idalla on ongelmia, mutta Meri ei ole lähellä auttamassa, vaikka Ida toisinpäin toimisikin. Sai pohtimaan omia ihmissuhteitaan tämä.

Kolmas kohtaus oli erittäin aidontuntuinen ja mä ainakin itsekin tunsin saman pettymyksen mitä Ida, se on aina yhtä paha isku vasten kasvoja kun suunnitelmat perutaan tai kun tuntuu noin hyvältä heti aamusta, ja sitten huomaakin, että mikään ei ole muuttunut. Toi viimeinen pätkä olikin sitten kaikkein surullisin mielestäni, vaikka Meri lopulta takaisin tulikin. Nimittäin tyttö tuli vasta silloin, kun itse tarvitsi apua ja Ida oli heti valmis auttamaan, vaikka Meri ei ollut kuitenkaan auttamassa Idaa. Muistuttaa miten raadollisia ystävyyssuhteet saattavat olla. Herätti kyllä tunteita. Lopetuksesta pidin joka tapauksessa, antoi toivoa tulevaan ja siihen, että Ida ei todellakaan luovuttaisi. Myös Meri oli mielenkiintoinen tossa lopussa, kun se oli noi aiemmat pätkät esiintynyt niin vahvana henkilönä Idan mielessä, mutta oli kuitenkin yhtä haavoittuvainen.

Pidin tavasta, jolla kuvailit asioita. Se tapa oli jollain tavalla niin aito, en keksi muutakaan sanaa. Ei ollut mitään ihmeellisiä sanahirviöitä tai liian rönsyilevää kuvailua, oli just sellasia tavanomaisia sanoja jotka kuitenkin kertoi jo kaiken. Enkä siis tarkota että tää olis ollu mitään tavallista tekstiä, en! Osasit vaan käyttää tavallisia juttuja taitavasti, sitä tarkoitin :) Erityisesti pidin siitä, miten Ida vertasi Meriä pelastusrenkaaseen ja siihen, että kukaan ei ollut pitämässä häntä pinnalla. Pidin myös tuosta "Merillä ei ollut aikaa olla tarvittu", kertoi jotenkin niin paljon yksinään.

Tästä tuli vähän sellainen ja tällainen kommentti mut toivottavasti jotain iloa antaa. Tykkäsin joka tapauksessa, kiitos!
in the bleak midwinter

Heinis

  • ***
  • Viestejä: 401
  • soulmates never die
Vs: Joskus toivon, että poistuisit sydämestäni
« Vastaus #6 : 10.08.2011 14:45:05 »
Priiima, kiitoksia kehuista :) hyvä että onnistuin mielestäsi kirjoittamaan todentuntuisesti ja jouhevasti, se tässä oli tärkeintä, saada toi välittymään :) kiitos kommentista!

raitakarkki, kiitos hurjasti kommentista :> tosi hyvä että sunkin mielestä sain tästä samaistuttavan ja aidon. Hienoa että hahmotkin onnistuivat, tästä meinas ensin tulla ehkä joku tuplaraapale ilman sen kummempia hahmoja kuin minä ja sinä, mutta päätin sitten, että tää on parempi jos laittaa ihan tolleen hahmoiksi ne. Ja hienoa että kohtauksetkin toimivat. Mä ensin ajattelin, että ne vaan rikkoo tän osiin, mutta toisaalta oli pakko tehdä noin. Ja kiva jos pohtimaankin sai, se on aina mukava kuulla. Tosiaan noi Idan elämään liittyvät asiat, joita se ei halunnut ajatella. Ne ehkä vähän joo tuo kysymyksiä mieleen, mutta mä ajattelin, että se kuulostaa silti paremmalta kuin epämääräinen ”hän ei halunnut ajatella kaikkea kurjaa”, mutta en tiiä :) kiitos huomautuksesta. Tosi kiva kuulla, että lopetus herätti ajatuksia. Olin siitä vähän epävarma, koska siitä ei tullut ihan sellaista kuin olisin halunnut, mutta tykkäsin kuitenkin ite. Hienoa jos tykkäsit mun kirjotustavasta, mä en oikein edes osaa kirjoittaa rönsyilevästi, ja toisaalta, joskus yksinkertaisilla lauseilla on tehokkaampi vaikutus :) oli paljonkin iloa kommentistasi, kiitos siitä!
Can't you see what you've done to my heart
and soul?