Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) > Toinen ulottuvuus

Twilight: Rebel of Rosefield (VALMIS) | K-11, E/B, kaikki ihmisiä

(1/26) > >>

Blinky:
Ficin nimi: Rebel of Rosefield
Kirjoittaja: makeaavettä
Beta: -
Tyylilaji: Draama, Romantiikka
Ikäraja: K-11
Disclaimer: Keskeisimmät hahmot Meyerin, muu minun sepittämääni.
Fandom: Twilight
Päähenkilöt: Bella ja Edward, kaikki ihmisiä.
Yhteenveto: Bella muuttaa kylään mukanaan lapsi ja suorasukaiset käytöstavat, ja saa tervetuliaislahjaksi roimasti paheksuntaa. Edward on kylän nuori pormestari. Sijoittuu noin 1940-luvulle.
Varoitukset: Pientä kiroilua. Toistaiseksi ei mitään sen kummempaa.

Tässä tulee traileri, kunnon lukua sitten vähän myöhemmin. Kouluhommatkin kaatuu päälle, mutta julkaisen tämän ihan uhallani.  :D


Rosefield on pieni kylä, jossa kaikki tuntevat toisensa...
Eikä kenelläkään ole luurankoja kaapissa...
Mikä tärkeintä, kukaan ei saa poiketa massasta.

Aika valita uusi pormestari.

”Näillä valtuuksilla, sinä Edward Masen, olet nyt Rosefieldin uusi pormestari. Toivon sydämestäni kaikkien kyläläisten puolesta, että pidät Rosefieldin kurissa ja nuhteessa, kuten minäkin olen nämä 50 vuotta pitänyt.”

Täydellisyys säilyy...

”Tahdotko sinä, Tanya Remick, ottaa Edward Masenin aviomieheksesi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä?”
”Tahdon.”

Kunnes eräänä päivänä tuuli tuo mukanaan jotain odottamatonta.

”Umm, voinko auttaa, rouva?”
”Saan nämä kyllä itsekin kannettua... Pahus... Saamari! Ja anteeksi vain, olen neiti!”
”Mut-mutta teillähän on lapsi?”

Ja tämä odottamaton ei ole suvaittavaa.

”Herra Masen, tämä nainen ei ole hyväksi kylällemme. Hän lietsoo muita käyttäytymään sopimattomasti.”
”Eihän lietso. Kuvittelette vain omianne. Poistuisitteko, kiitos?”

Mutta kumman houkuttelevaa, siitä huolimatta.

”Mitä taas, herra pormestari?”
”Neiti Swan, minua vain kiinnostaisi tietää, millä tulette toimeen?”
”Suhteilla!”

Toiset vain ovat sulkeutuneita...

”Asiani eivät kuulu muille. Varsinkaan pormestareille.”

… toiset avoimia senkin edestä.

”Kuule, minun pitäisi kai häätää sinut kylästäni. Mutta en halua.”

Paljastuksia kummaltakin suunnalta...

”Edward... Oletkin ihan siedettävä. Ehkä jopa mukava.”
”Ohhoh, kiitos tästä kohteliaisuudesta!”

Unohtamatta luvattomia tekoja.

”Bella, olen naimisissa... mutta mitäs sitten!”

Makeaavettä – ensimmäistä kertaa – esittää:

Rebel of Rosefield

minnamoi:
oi! vaikuttaa jännältä ja kiinnostavalta, tosin ilme muuttu todella happamaks ku tuli toi edwardin ja tanyan hääjuttu, tuli mieleen vampyyrien se puolustus-juttu et huulet nous hampaiden päältä :D ja oisin voinu muristaki mut en viittiny :D mä niin vihaan edward/tanya paritusta :D mutta joo kirjottele jatkoa heti kun koulultasi ehdit! :)

minnamoi♥ (minnjou)

NiNNNi:
Juu, tuota noin.. :D
Mitäs pitäisi sanoa? En saa oikein mitään aikaiseksi.. :D
Traileri herätti kylläkin mielenkiintoni ja jään seurailemaan. Pitäähän tuon Tanyankin änkeä tuohon Bella/Edward paritukseen. :D Eihän se muuten ole mitään.
Mutta jään innolla odottelemaan jatkoa ja olen pahoillani etten pysty nyt parempaan. :D

ninnni~

alba:
Kiintoisaa, kiintoisaa :D Jään ehtottomasti seuraamaan tätä heti kun ilmestyy.

Blinky:
Kiitos kommenteista ja kiva kuulla että tällä on jo (ainakin toistaiseksi) lukijoita. :)

Voisin muutes mainita jo heti alkuun ficin ideaa kummasteleville, että se on saanut inspiraatiota elokuvasta Pieni suklaapuoti. Bellan tilanne on tavallaan osittain samankaltainen, mutta muu onkin sitten minun keksimääni. Mutta ei, ficciin ei kuulu suklaapuotia. :D

Innostuinkin kirjoittamaan kokeisiinluvun sijaan, hups. Tässä ois erittäin lyhkäinen luku yksi. Voisi sanoa prologiksikin. En halunnut jaaritella kovin ajasta jolloin Bella ei vielä ollut kuvioissa, ja ensi luvussa on tapahtunut sitten jo vajaan vuoden harppaus. Sitä seuraavaa lukua saa sitten odottaa vähän pitempään, tässä on koeviikko meneillään ja sen jälkeen hullu jakso - ei jää paljon aikaa kirjoittamiselle.  :(

Luku 1

EPoV

Heräsin auringonsäteisiin, jotka luvatta tunkeutuivat läpi silmäluomieni. Verhot olivat jääneet taas auki, niiden sulkeminen unohtui helposti, kun oli parempaakin tekemistä. Minua hymyilytti, kun katselin uinuvaa kihlattuani. Tanya oli isäni ehdotus, mutta ihme kyllä – minä ihastuin häneen samantien. Se kylläkin saattoi johtua ulkonäöstä. Hän oli kaunis, hyvin kaunis. Ei hän vastannut naisihannettani, niitä naisia joita ihailin poikamiesaikoinani. Kaunis siitä huolimatta, tuumin mielessäni silittäessäni hänen punertavanvaaleita hiuksiaan. Kosketuksestani hänen silmäluomensa revähtivät auki, ja kohtasin katseellani jäänsiniset silmät. Huuleni kaartuivat hymyyn, kun Tanya haukotteli makeasti.

”Muistatko mikä päivä tänään on?” tiedustelin.
”Ööö, toki. Sinun kastajaiset? Virkaanastujaiset? Mitkä lie”, Tanya mumisi vastaukseksi.
Naurahdin vain, pörrötin hänen tukkaansa ja nousin sängystä. Pitäisi vetää parhaat päälle, ajattelin irvistäen.
”Otatko teetä?” huikkasin samalla makuuhuoneeseen päin, kun saavuin keittiöön.
”Joo... Eipäs, mitä sanoisit jos mentäisiin brunssille? Päivän kunniaksi”, Tanya vastasi.
”Hyvä idea”, myönnyin ja asettelin kipot takaisin petroolinsinisiin keittiökaappeihin. Saranat narisivat, taisivat olla öljyn tarpeessa.

Kuljimme Tanyan kanssa käsikynkässä kohti lähimpää ravintolaa. Kylän ainoaa ravintolaa, itse asiassa. Mutta siellä leivottiin parhaimmat voisarvet, mitä olin eläessäni syönyt. Avasin herrasmiehen tavoin oven Tanyalle, ja pieni tuulikello kilahti ilmoittaen asiakkaista. Maksoin meidän molempien ruoat, ja pian jo istuimme pikkuruisessa pöydässä annostemme kera. Katselin paheksuvasti Tanyan lautasta, eritoten tavaraa lautasella. Hän söi niin tavattoman vähän. Kuten kaikki muutkin kylän naiset.

”Et sinä lihoisi, vaikka ottaisitkin kaksi tuulihattua yhden sijaan”, mutisin.
Tanya vain vilkaisi minuun vinosti hymyillen, ja syventyi jälleen lautasen antimiinsa. Kuin puhuisin seinille. Huokaisin hiljaa, ja tarkastin kellon. Tällä menolla tulisi kiire. ”Tähteitä köyhille”, mutisin puoliääneen, ja keräsin loput annoksestani lautasliinaan. Komensin Tanyan matkaani, ja ulos päästyämme nakkasin nyyttini sisällön kohti puluparvea.

”Näillä valtuuksilla, sinä Edward Masen, olet nyt Rosefieldin uusi pormestari. Toivon sydämestäni kaikkien kyläläisten puolesta, että pidät Rosefieldin kurissa ja nuhteessa, kuten minäkin olen nämä 50 vuotta pitänyt”, sopotti minun edeltäjäni. Viimein hän lopetti puheensa, ja minä tartuin valtakirjoihin sun muihin muodollisuuksiin lämpimästi hymyillen. Isä luultavasti oli minusta ylpeä, vielä haudassakin. Hetken kuluttua tuttuni syöksyivät onnittelemaan, Tanya ensimmäisenä. Sitten minua halasi paras ystäväni Emmett, joka sai äkkilähdön sisareni Alicen komennuksesta johtuen. ”Onnea velikulta”, Alice sirkutti tärykalvoja puhkovalla äänellään, jottei pienuudestaan huolimatta jäisi vaille huomiota. Emmettin vaimo, Rosalie kätteli sovinnaisesti. Jasper, Rosalien veli – ja minun hyvä ystäväni kuulemma oli vuoteenomana flunssasta johtuen. Pyöritin silmiäni, todennäköisesti hän piileksi Alicea. Alice oli muuttanut kyläämme vasta äskettäin, ja Jasperilla oli käsitys, ettei parhaan kaverin siskoon kosketa. Hyvä on, ehkä olin antanut hänen olettaakin niin. Ylipirteä Alice ei tainnut edes huomata pihkaantunutta Jasperia, pahuksen seinäruususta.

Kaksi kuukautta myöhemmin

Seisoin kirkon alttarin juurella katseeni kohdistettuna sisäänkäynnille. Samassa uruista alkoi tulvia kaunista musiikkia, meidän häävalssimme. Katseeni suli hymyyn, kun Tanya lipui sisään. Hän näytti todella kauniilta, valkoisessa tyllihörhelössään, hiukset löysällä nutturalla, jonka alta laskeutui huntu. Pian hän saavutti minut, ja yhdessä polvistuimme alttarille.

”Tahdotko sinä, Tanya Remick, ottaa Edward Masenin aviomieheksesi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä?”
”Tahdon.”

Siinä vaiheessa säpsähdin huomaamattani. Minä en ollut koskaan jaksanut kuunnella puheita. En näköjään omissa häissänikään. Ei se minun vikani ollut, papin ääni oli vain tylsän laahaava ja puhe niin kliseinen, kulutettu luritus. Mietteeni keskeytti minulle kohdistettu kysymys. Vain sana 'tahdon', ja me olimme nyt mies ja vaimo. Tuli aika poistua kirkosta romanttisiin hevoskärryihin. Ne olivat todennäköisesti vain esimakua tulevasta, joka tunnettiin myös nimellä Alicen häälahja.

Mitään perinnettä ei unohdettu, ja siinä sivussa Alice oli luonut tusinan uusia virikkeitä. Juhlatilat olivat koristeltu ylettömästi. Sitä alkuperäistä kolkkoa betonilaatikkoa – jolle Alice oli maiskuttanut kieltään paheksuvasti, mikä enteili aina huonoa – ei olisi tunnistanut millään samaksi. Seinät olivat vuorattu silkkipaperiin, ja pöydät näyttivät pelottavan arvokkailta. Satiinipäällysteisistä tuolista puhumattakaan. Alice oli maininnut maljapuheessaan, ettei sotkijoille hyvä heiluisi – huonekalut olivat ilmeisesti vuokralla. Vaikka koristeilla oli leikitty liikaa, kokonaisuus toimi pöytäkoristeita myöten.

Lopulta juhlat tulivat päätepisteeseensä, ja oli hyvästien aika. Toinen toistaan enemmän juopunut kävi meidän puheillamme vielä kerran. Useasti se oli myös ensimmäinen kerta – mistä Alice oli vieraslistan koonnut? Puhelinluettelostako, vai kerrostalojen nimitauluista? Kun Alice jäi toimittamaan lahjansa kakkosvaihetta – tilan siivoamista – seuranaan Rosalie ja Emmett, me poistuimme Tanyan kanssa hotelliin. Häämatkalle lähtisimme vasta huomenna, päämääränämme Pariisi. Tanya oli Alicen tavoin huvittavan hullaantunut ranskalaiseen kulttuuriin.

Istuimme väsyneinä juhlinnasta hevoskärryissä, jotka poukkoilivat ikävästi mukulakiveyksestä johtuen. Pidin Tanyan kädestä kiinni ja vähän väliä vilkuilimme toisiamme. Itse asiassa 'tuijotimme' olisi parempi ilmaus. Tanya oli kuun kelmeässä valossa huikaisevan kaunis. Silitin hänen pehmeää poskeaan, ja tunsin sen punastuvan sormieni alla. Nyt vielä kauniimpi, ajattelin mielessäni. Ja hän oli minun.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu