Originaalit > Sanan säilä

Ne päällimmäiset ajatukset | S

(1/1)

mugwort:
Kirjoittaja: mugwort
Ikäraja: S
Summary: Oli lokakuu, vettä ripotteli, eikä rannalla ollut ketään muuta kuin tuo rypistynyt ihminen, joka puhui merelle.
A/N: Tää kuuluu äikän lopputyöhön ja ajattelin pistää tänne luettavaksi :)

Ne päällimmäiset ajatukset

Aallot ryntäilivät kohti rantaa, yrittäen kurkottaa mahdollisimman pitkälle hiekkaan.  Ne kai yrittivät kastella kaiken mihin ylettyivät.
”Aivan turhaa touhua, täällä sataa jo”, vanha nainen, melkein seitsemänkymmentäseitsemänvuotias, totesi kävellessään pitkin vesirajaa.
Oli lokakuu, vettä ripotteli, eikä rannalla ollut ketään muuta kuin tuo rypistynyt ihminen, joka puhui merelle. Rypistynyt ihminen oli Ingrid.  Syksyisin hän oleili rannalla usein, katselemassa likaista Itämerta ja kaivelemassa mielensä perukoilla pölyttyneitä muistoja.

”Menisit nyt. Siellä on varmasti ihan mukavaa”, Ingridin tytär, Aada pyyteli. Oli kesäkuun neljästoista päivä vuonna 2006.
 ”Minä en mene vanhainkotiin. Vanhainkodit ovat niille, jotka eivät enää omin keinoin pääse tekemään tarpeitaan”, Ingrid sanoi.
 ”Aion pysyä niistä laitoksista kaukana siihen asti, kunnes minulta jokin pettää. Tähän asti kehoni on tehnyt varsin kiitettävää yhteistyötä, enkä usko, että se lähiaikoina alkaa reistailla.”
Aada huokasi: ” Mutta mitä jos saat jonkin sairaskohtauksen keskellä yötä tai jotain muuta akuuttia? kuka sinut silloin pelastaa?”
 Ingrid ei pitänyt tyttärensä tavasta huolehtia hänestä niin kuin pienestä lapsesta, joka ei vielä tiedä kummalla puolella katua kuuluu kävellä. Mielessään hän kirosi iän mukana tulleen holhouksen jonnekin todella alas, ennen kuin vastasi:
 ” Jos tulee niin siinä vaiheessa eivät hoitotädit osaa tehdä mitään.”

 Ingrid istuutui kostealle hiekalle ja hymyili. Miten itsepäisiä he molemmat olivatkaan. ”Kukkia pitäisi ostaa, ja muutama hautakynttilä”, hän alkoi miettiä - kuukauden päästä olisi Aadan syntymäpäivä. Tytär oli menehtynyt vuosi sitten vain kolmekymmentäyhdeksänvuotiaana, aviomiehen ajettua juovuspäissään päin kuorma-autoa. Tapauksen jälkeen Ingrid alkoi käydä rannalla enemmän, niin kuin heillä oli tapana kun Aada oli pieni. Kesäisin he olivat ottaneet koriin mehua ja voileipiä ja kävelleet Hietaniemen rantaan. He menivät aina uimaan, oli vesi minkä lämpöistä tahansa. Nykyään Ingrid meni rannalle vain syksyisin; häntä ei huvittanut katsella muita ihmisiä ja myöhemmin nähdä mielessään heidän kasvojaan Aadan sekä omiensa paikalla. Ingrid oli myös huomannut, että syksyisin meri oli oikeastaan kauniimpi kuin kesällä, tai ehkä hän vain piti siitä tyhjyydestä, kun vedessä ei ollut ketään. Ranta oli kesäisin todella suosittu.

”Äiti! Haluan uimaaan!” kuusivuotias Aada huusi pienen lapsen innolla Ingridin kävellessä kohti heidän vilttiään jäätelöt molemmissa käsissä. ”Jos nyt söisit tämän jäätelösi ensin”, Ingrid huomautti, ”Muuten se sulaa.”
 Hän ojensi kylmän herkun lapselleen, joka otti sen nopeasti ja alkoi syödä saman tien. Ingrid katseli jäätelön huimaa katoamista Aadan nieluun ja nauroi.
 ”Jäätelön jälkeen sinun on odotettava jonkin aikaa, ettet saa kramppia vedessä”, hän sanoi.
Aada irvisti ja rupesi inttämään: ”Eikä! Haluan uimaan Heti! En minä mitään kramppia saa olen jo näääin iso!” Hän levitti käsiään vahvistaakseen sanomaansa.
”Kyllä noinkin isolle tytölle kuin sinä voi tulla kramppi. Aikuisellekin voi. Tehdään vaikka kukkaseppele sillä aikaa, kun mahasi sulattelee jäätelöä”, Ingrid ehdotti.
 Aada tuntui miettivän hetken ennen kuin myöntyi: ”No okei.” He lähtivät etsimään sopivia kukkia seppeleen tekoon ja löysivät vähän matkan päästä päivänkakkaroita.
”Tämä on maailman kaunein kukkaseppele!” Aada touhotti. ”Sinä saat pitää sitä, äiti.” Hän asetti valmiin seppeleen Ingridin päähän, mutta tämä otti sen pois.
 ”Meidänhän piti mennä uimaan, muistatko?” Ingrid kysäisi hyväntuulisena.
 ”Muistan muistan, mennään jo!” Aada vastasi ja lähti juoksemaan kohti merta.

Ingrid istui paikoillaan ja havahtui, kun huomasi tumman liikkuvan möykyn kauempana. Hieman kauemmin katsottuaan hän huomasi sen olevan koira. Ilmeisesti hän ei ollut ainoa, joka piti vesisateesta ja tuulisesta säästä. Koira pysähtyi ja odotti omistajaansa, ennen kuin lähti taas juoksemaan. Epäonnekseen Ingrid huomasi, että koira hölkkäsi hänen suuntaansa. Omistaja seuraisi varmasti perässä, eikä häntä oikein huvittanut jutella. Suurehko eläin tuli hänen luokseen ja alkoi nuuskia hänen taskujaan innokkaasti.
 ”Ei minulla ole mitään kiinnostavaa siellä”, Ingrid huomautti.
 Koira keskeytti touhunsa hetkeksi katsoakseen häntä kummastuneena, ennen kuin sen kuono hävisi jälleen keltaisen sadetakin taskuun.
 ”Edith! tänne!” Kuului parinkymmenen metrin päästä.
Koiran omistaja käveli Ingridin luo.
”Anteeksi, kun tuo Edith niin pitää kaiken tutkailusta”, Mies, noin kaksikymmentäviisivuotias sanoi.
 Ingrid katsoi miestä, sitten koiraa. Erittäin samannäköisiä. Molemmat Urheilijoita. Mies tuli ja otti koiran kaulapannasta kiinni ja veti sen kauemmas Ingridin taskusta.
”Eipä tuo mitään, ihan mukavanoloinen eläin”, Ingrid vastasi.
Mies tutkaili Ingridin kirkkaanvihreitä kumisaappaita ja kysyi: ”Mikäs rouvan on tällaisena päivänä rannalle tuonut?”
Ingrid irvisti mielessään rouvittelulle, mutta vastasi: ”No, minä tulen tänne melko usein vain katselemaan merta ja ajattelemaan.”
 Mies tuijotti jalkineita vieläkin, eikä huomannut, kuinka Edith suunnisti kohti suurta meren huuhtomaa puunkappaletta. Ingrid otti tehtäväkseen huomauttaa seikasta.
”Sinun koirasi taisi lähteä uudelle tutkimusretkelle”, hän totesi.
Mies havahtui. ”Ai, aivan. Anteeksi, minun täytyy lähteä perään. Hei hei!”, hän virkkoi ja lähti.
 ”Hei”, Ingrid sanoi. Hänen katseensa viipyi vielä kauempana nelistävässä koirassa, kunnes käänsi päätään ja silmiin osui jälleen meri. Huokaus purkautui ohuilta huulilta ja karkasi tuulen mukana. Ingridin ajatukset karkasivat samalla ja hän ei saanutkaan enää otetta muistoistaan.
 ”Typerät ulkoilijat, tulevat häiritsemään juuri, kun minä olen pääsemässä jonnekin vähän syvemmälle ajatuksissani”, hän ajatteli, vaikka tiesi vallan hyvin ettei syy ollut miehen tai hänen nelijalkaisen ystävänsä. Ikä oli syyllisen nimi, eikä sille voinut mitään. Yhtäkkiä sitä ei vain muistanutkaan kaikkea yhtä selvästi, kuin kymmenen vuotta aikaisemmin.

 Ingrid nousi ylös, pudisteli hiekat housujensa takamuksesta ja lähti uudelleen liikkeelle. Sade oli laantunut hieman, mutta tuuli aivan yhtä kovaa kuin aikaisemmin, ellei jopa hieman kovempaa. Ilmavirta heitti Ingridin lähes pois tasapainosta, mutta hän sai sen viime tingassa korjattua ja jatkoi matkaansa. Hän yritti saada mieleensä jotain mukavaa, mutta aivot pyörittivät vain toisintoa ostoslistasta, jonka hän oli laatinut ennen rannalle lähtöään. Saadakseen sen pois mielestään, Ingrid päätti lähteä suorittamaan viikoittaista kauppareissuaan. Käveltyään kauppaan ja ostettuaan leipää, juustoa, omenoita, riisiä, vessapaperia ja tuoremehua, hän suuntasi kotiin. Munkkiniemeen oli lyhyt matka eikä kassi ollut painava, joten Ingrid selvisi ongelmitta kotiin.

 Myöhemmin illalla Ingrid istui sohvalla ja ajatteli koiria. Miten ne olivat vapaita menemään minne huvittaa, eikä niiden täytynyt siivota. Hän tuijotti värikkäitä seitsemänkymmentäluvun verhojaan ja piti niitä yhtäkkiä suunnattoman rumina. Ne täytyisi vaihtaa. Hän nousi sohvalta vaihtaakseen päälleen yöasun ja suorittaakseen iltatoimensa. Pestessään hampaita hän toivoi, että näkisi unta verhoista, jotta muistaisi marssia seuraavana päivänä kangaskauppaan. Unessa hänellä oli kuitenkin vain nuoren miehen koira sekä Aada, joka seisoi keskellä merta Ingridin vihreät saappaat jalassa.

P.S. mielipiteensä saa ilmaista

shaya:
Kaunis. Juuri sopivassa suhteessa kuvailua ja muistoja. Huomaa että on äidinkieltä tullut enemmänkin käytettyä, sen verran taidokkaasti kirjoitettu. Ainoa minkä itse olisin tehnyt vielä, olisin laittanut vuorosanat omille riveilleen, saattaisi helpottaa lukemista. Ja päähenkilön nimi, Ingrid, oli ihana. Jotenkin osuva, sellainen... sopivan mummomainen, hyvällä tavalla. Mutta Munkkiniemeksi en olisi paikkaa ihan heti yhdistänyt, itselle tuli enemmänkin mieleen joku turun saaristo. Ihan tuli oma mummi mieleen mieleen tuosta, vaikka hän onkin Ingridiä vanhempi :)

mugwort:
oi, kiitos ^_^ mä en kyllä ihan tajunnut mitä tolla vuorosanat eri riveille jutulla tarkotat mutta joo :D ehkä mä joskus valaistun ja korjaan sen sellaseks :P


// noinko miten nyt jotenkin yritin sitä laittaa ehkäpä? :D

Navigaatio

[0] Viestien etusivu