Kirjoittaja Aihe: Erään talvipäivän hiutale | S, talvinen tunnelmapala  (Luettu 1393 kertaa)

Parris

  • menteur artistique
  • ***
  • Viestejä: 3 185
Nimi: Erään talvipäivän hiutale
Kirjoittaja: Ronen
Ikäraja: S
Haasteet: Ficlet300 (sanalla 181. Ilma), Originaali10 #4

A/N: Saappaattoman mainio paritukseton talvitoive kuuden virkkeen lahjatopikissa käytiin varastamassa, joten päädyin kirjoittamaan tämän pidemmäksi tarinanpätkäksi. Hyvää uutta vuotta siis Saapsulle ja muille tämän myötä!




Yksinäinen lumihiutale katseli allaan avautuvaa kaupunkia leijaillessaan alas tummanharmaasta pilvestä. Katonharjat ja kadunvarsiin jätetyt autot oli kuorrutettu pehmoisilla lumihattaroilla, keskuspuisto oli täynnä lumihahmoperheitä ja puiston viereisessä mäessä vilisi lapsia ja aikuisia sikin sokin laskemassa pulkilla ja mäkikelkoilla. Hiutale pyörähteli tuulen mukana omakotitaloalueilla tarkkailemassa kaikkia lumitöitä puurtavia perheenisiä ja päätti lopulta laskeutua erään vaaleansinisen talon pihaan.

Piha tuntui hyvältä paikalta - puista roikkui talipalloja ja lintulaudalla kävi vilkas viserrys. Hiutale tiesi olevansa hyvässä paikassa, eikä mennyt kauaakaan, kun hänet jo tempaistiin lumipalloon mukaan. Mutta ei, onneksi häntä ei sentään heitetty päin kenenkään pläsiä tai, vielä pahempaa, päin noita suloisia, viattomia talvilintuja. Talossa asuvan perheen tytär asettikin lumipallon hiutaleineen lumilyhdyn huipulle ja astahti taaksepäin aikomuksenaan ihailla lopputulosta vain pyllähtääkseen lumipenkkaan nauraen.

Ja päivän pimentyessä tunnelmalliseksi tammikuun paukkupakkasillaksi lumihiutale saikin kokea tuottavansa iloa ja onnea, kun lumilyhty loi lämpimän kajon pihapiiriin.
« Viimeksi muokattu: 31.12.2019 19:45:13 kirjoittanut Ronen »

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
Vs: Erään talvipäivän hiutale | S, talvinen tunnelmapala
« Vastaus #1 : 30.12.2019 16:44:01 »
Aww! Olipas kovin herttainen ja suloinen kuvaus lumihiutaleen matkasta talvisen kaupungin halki. Ihanaa, että lumihiutale päätyi hyvään paikkaan ja koki täyttävänsä olemassaolonsa tarkoituksen. Kaunis tunnelmapala, täynnä elämää ja lämpöä, kiitän!

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Vs: Erään talvipäivän hiutale | S, talvinen tunnelmapala
« Vastaus #2 : 30.12.2019 16:57:18 »
Tämä oli tosi söpö! Ajattelin, että näinköhän hiutaleen kohtaloksi koituu sulaminen jonkun ihmisen kielelle tai nenälle, mutta onneksi kävikin näin onnellisesti :)) lämmin ja talvinen tunnelma, kiitos tästä!

Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 764
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Erään talvipäivän hiutale | S, talvinen tunnelmapala
« Vastaus #3 : 30.04.2021 20:29:38 »
Etsiskelin Sanan säilästä talvista luettavaa, koska olen viime aikoina nauttinut kovasti talven tunnelmoimisesta, ja voi mitä kertakaikkisen ihanaa löysinkään! :-*

Enpä usko koskaan aikaisemmin lukeneeni lumihiutaleen näkökulmasta. On jotenkin hirvittävän sympaattinen ajatus, että lumihiutale pilvestä pudotessaan ajelehtii tuulen mukana ja seurailee alla avautuvaa miniatyyrimaailmaa, pikkuihmisiä pikkupuuhineen. Vielä sympaattisempaa on se, että hiutale voi itse valita, mihin laskeutuu! Voin kuvitella, kuinka se mittailee eri paikkoja ja pihoja katseellaan (tai millä nyt mittaileekaan) ja miettii, millaisissa maisemissa ja tunnelmissa se haluaisi maanpäällisen elämänsä viettää. ♥

Ja päivän pimentyessä tunnelmalliseksi tammikuun paukkupakkasillaksi lumihiutale saikin kokea tuottavansa iloa ja onnea, kun lumilyhty loi lämpimän kajon pihapiiriin.
Ihanan lohdullinen ja valoisa päätös lumihiutaleen matkalle taivaiden halki! On varmasti mukavampi vaihtoehto päätyä osaksi lumilyhtyä tuomaan valoa pimeään kuin esimerkiksi viattomia lintuja pommittavaan lumipalloon. Hiutale tekee siis viisaan päätöksen laskeutuessaan vaaleansinisen talon pihaan! Tulee mieleen, että ehkäpä se on tarkkaillut maanpäällistä elämää jo monet, monet kerrat aiemminkin. Onhan se osa luonnon kiertokulkua ja kokenut yhtä jos toista monessa eri olomuodossa.

Ihastuttavan lämminhenkinen tunnelmapala, kiitos! :-* -Walle


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day