Kirjoittaja Aihe: Hetken vihreä | S, fluffy  (Luettu 2517 kertaa)

Siisukka

  • ***
  • Viestejä: 41
  • I just want to be unbreakable
Hetken vihreä | S, fluffy
« : 03.09.2010 21:15:08 »
Nimi: Hetken vihreä
Kirjoittaja: Siisukka
Genre: fluffy
Ikäraja: sallittu

Hetken vihreä

Vihreää. Syvä vihreä, kuin joki, tai kuusen tuoksuva havu. Hänen katseensa tavoitti minut, kauan se olikin saanut jahdata. Komea hän toki oli, liiankin komea; kyllä hänenlaisensa tunnettiin. Joka tytön perässä. Hän ei minua saisi. Turha luulo.

Koko illan hänen silmänsä olivat seurailleet liikkeitäni. Seinän vieressä hän oli seisoskellut, vähän varjossa, eivät häntä olleet monetkaan tytöt sieltä huomanneet. Minä olin tanssinut jokaisen hakeneen kanssa, osaksi piruillakseen hänelle, osaksi kun kerrankin haettiin. Kotipuolessa ei haettu kuin kerran kohteliaisuudesta, ja sekin oli partneri. Sana kiiri, ei tuo välitä vaikka kauniimpia tanssittaa, siksi pyysivät pariksi. Mitähän ne minusta täällä näkivät, kai tämä oli vain uutuuden viehätystä.

Ilta läheni loppuaan, oltiin hitaiden osuudessa, eikä häntä vieläkään näkynyt tanssilattian valokiilassa. Ihme ettei kukaan ollut vielä kelvannut hänelle, kolme oli käynyt kysymässä ja tullut yksin takaisin. Minä tanssin päätä lyhyemmän kanssa, joka oli aikamoinen suoritus, kun olin itsekin niin lyhyt. Hänen hiuksissaan oli liikaa geeliä enkä oikeen välittänyt hänen tavastaan katsoa rintojani kasvojeni sijaan – ei pitäisi pyytää tanssimaan, jos pelkää niin paljon niskan kipeytymistä. Tuo vihreäsilmäinen oli minua pitempi. Salaperäinen herra seinänvierustassa.

Kappale loppui viimein. Hymyilin lyhyelle pojalle valjusti, hän näytti tarkemmin katsottuna hyvin nuorelta, ja pyyhin nihkeitä käsiäni mahdollisimman huomaamattomasti kylkiini. Ulkopuolisen silmistä näytti kuin olisin vain silitellyt lähikontaktissa rypistynyttä asuani. Vanha, erittäin tarpeellinen suvussa kulkeva niksi. Joku avasi ulko-oven päästäen sisään raikasta syysilmaa. Tuoksui kylmyydelle, kastepisaroille ja puusta irronneille lehdille. Ilta oli jo hämärtymässä yöksi. Himmeä suikale kuuta kajasti ohuen pilven takaa.

Äkkiä tunsin hänet takanani. Tanssit päättävän kappaleen ilmoitettiin alkavan ihan pian, viimeinen tilaisuus pyytää ihastusta parketille, hah hah, vihjailevaa hyrinää päälle. Käännyin nähdäkseni hänen kuuluisat silmänsä. Nyt oli minun vuoroni kurkotella ylöspäin niska kenossa, tuumin toinen suupieli hymyssä.

”Salli tää tanssi mulle.”

Hänen vaaleat hiuksensa olivat pörrössä, vasemman korvan juuresta löysin luomen. Hän odotti vastaustani kasvot vakavina. Äkkiä minusta tuntui, että saattaisin olla väärässä. Tai sitten hän oli jo saanut minut leikkiinsä, kuinka vain, menin siihen mukaan. Nojauduin hänen paitaansa vasten, lukitsin käteni hänen kaulaansa. Vedin sisääni hänen tuoksuaan.

Me liikuimme hitaasti kohti seinän varjoja, sulauduimme pimeydessä yhdeksi. Suljin silmäni nauttiakseni jokaisesta hetkestä, jonka hän minulle soi. Viimeisten sävelten värjyessä liikuntasalin tunkkaisessa ilmassa pitkitin taianomaista hetkeä, ihan vain ollakseni valmis päästämään irti.

Seisoimme hetken vastatusten. Hänen silmänsä, joita en näköjään voinut olla ajattelematta, näyttivät varjossa miltei mustilta. Pidin niistä enemmän vihreinä. Se oli paljon kotoisampi väri.

”Niku Aarnio.” Nyt hän hymyili. Mistä hän saattoi tietää, että olisin kysynyt hänen nimeään seuraavaksi?
”Aino Metsäjärvi”, vastasin kohteliaisuuden opettamalla rutiinilla. Ajatukseni viipyivät yhä hänen nimessään.

Sitten hän halasi minua. Tuosta vaan. Yllättäen. Halasi ja tyrkkäsi minut lempeästi kohti ovea, väentungokseen.

Vasta kotona löysin taskustani lapun, jossa luki todennäköisesti suloisimmat koskaan kuulemani sanat. Se oli Nikulta, tietenkin. Herra Metsänvihreältä.

Anna mun nukkua sun sylissäs kaikki päivät maailman loppuun asti.


« Viimeksi muokattu: 14.06.2011 19:35:18 kirjoittanut flawless »
Spread your wings and just fly free
-The Giant Leap

Lill-y

  • Vieras
Vs: Hetken vihreä
« Vastaus #1 : 11.09.2010 20:14:12 »
Luin tämän jo tuossa viikko sitten, ajattelin kommentoida mutta tuli kiire, joten voisin korjata tilanteen nyt. (:

Tämä oli mukava. Lyhyt, mutta suloinen, tyylisi kirjoittaa on mielestäni mielenkiintoinen. Juoni ei ehkä ollut mitenkään erityisen erikoinen, mutta toimi. Ja metsänvihreät silmät, tykkäsin. ♥ Tuo nimi sopii tähän aivan loistavasti.

Tuoksui kylmyydelle, kastepisaroille ja puusta irronneille lehdille.
Tämä oli erityisen kiva kohta, vaikkei mitenkään merkityksellinen juonen kannalta. Hienosti sanottu.

Hänen vaaleat hiuksensa olivat pörrössä, vasemman korvan juuresta löysin luomen.
Ja tämäkin jäi mieleen, ihana yksityiskohta tuo luomi. ^^

Siis, pidin tästä, ja voisinpa vilkaista muitakin tekstejäsi. Mitään rakentavaa en ikinä ole osannut sanoa, mutta kyllä tämä teksti nyt kommentin ansaitsee (olkoonkin tällaiselta kuin minä). Kiitos. (:

Angelika

  • Vieras
Vs: Hetken vihreä
« Vastaus #2 : 14.09.2010 17:01:24 »
Tulin lukemaan tämän, kun huomasin, että olit kommentoinut mun Joutsenet -raapustusta :)

Joo, mutta asiaan, tykkäsin, erittäin soma ficci, johon otsikko sopii kivasti. Suloinen, ei mitenkään pitkä, mutta se on tavallaan hyvä,
koska tää ficci on hyvä just tälläsena.

Lainaus
Vihreää. Syvä vihreä, kuin joki, tai kuusen tuoksuva havu.
Tämä ensimmäinen lause on kaunis, tykkään siitä, miten olet kuvannut vihreyttä.

Lainaus
Joku avasi ulko-oven päästäen sisään raikasta syysilmaa. Tuoksui kylmyydelle, kastepisaroille ja puusta irronneille lehdille. Ilta oli jo hämärtymässä yöksi. Himmeä suikale kuuta kajasti ohuen pilven takaa.
Jälleen kerran ihanaa kuvausta, minun oli pakko lainata tämä, vaikka Lill-y se jo tekikin. Rakastan yleensäkin sitä, kun kuvaillaan tuoksuja ja upeita näkymiä.

Lainaus
Pidin niistä enemmän vihreinä. Se oli paljon kotoisampi väri.
Tää lause sulatti. En osaa tähänkään muuta sanoa, kuin tuon, joten aika köykäinen tästä kommentista tuli.

Kiitän tästä, piristi päivääni ja jäi lämmin olo!

Siisukka

  • ***
  • Viestejä: 41
  • I just want to be unbreakable
Vs: Hetken vihreä
« Vastaus #3 : 14.09.2010 19:50:53 »
Lill-y, kiitos kommentista. Ei aina tarvitse olla rakentavaa (itsekään en sitä lajia oikein taida), kommentti lämmittää mieltä oli se sitten millainen tahansa. Vaikka vain yhden sanan pituinen. Kiva kuulla kerronnan kelvanneen. Pidän ympäristön ja pikkutarkkojen(kin) kuvausten lukemisesta ja kirjoittamisesta. Saatan kokea tarinan tunnelman niinkin voimakkaana, että yritän vain löytää oikeat sanat kuvaamaan vaikkapa sitä  ilman kylmyyden tuoksua... ; )

Angelika, voin kertoa pienen salaisuuden. Hyvin usein yritän vääntää otsikosta jännittävän ja erilaisen, jonka seurauksena otsikkoni ovat kaikki toisiaan muistuttavia. Sellaisia hieman muka-taiteellisia. Mutta mikäs siinä, kun kerta pidän niistä itse. Kiitos itsellesi kommentista.
Spread your wings and just fly free
-The Giant Leap

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
Vs: Hetken vihreä | S, fluffy
« Vastaus #4 : 02.06.2020 16:54:46 »
Oi, olipa kauniisti ja rytmikkään laulavasti kirjoitettu teksti! Tykkäsin kertojan sähäkästä, itsevarmasta äänestä ja hänen tavastaan tarkkailla ympäristöään. Kertojan tajunnanvirtaa muistuttavat ajatukset ja huomiot soljuivat elävästi tekstiin mukaan ja antoivat sille pirskahtelevaa persoonallisuutta. Teksti on hyvin... läsnä. Tämä henki vanhan ajan tunnelmia, ja silti tässä oli jotain ajatonta.

Nautin tämän lukemisesta, kiitän!