Kirjoittaja: XuxuX
Ikäraja: S
Paritus: Ei ole
Yhteenveto: Tarina kahden tytön ikimuistoisesta seikkailusta.
A/N: Tuli vaan tarve kirjottaa joku tarina ja tämmönen synty. Kommenttia?
Silloin oli kaunis kesä päivä. Kävelin metsäpolkua kanssasi.
Pidit minua kädestä. Olimme parhaat ystävät.
Kauniit vaaleat hiuksesi liehuivat keveästi kesätuulessa. Minunkin olisivat,
elleivät ne olisi niin lyhyet. Katselin sinua ja sinä katsoit minua.
Purskahdimme nauruun.
Yht äkkiä metsästä alkoi kuulua outoja ääniä.
"Jadessa, kuulitko tuon?"
"Mitä muka olisi pitänyt kuulla, Giselle?"
"Ei kai sitten mitään."
Jatkoimme matkaa. Selkäpiitäni karmi. Olisin halunnut juosta takaisin kotiin,
käpertyä kanssasi peiton alle ja jutella mukavia. Pidin kuitenkin korvat höröllä
siltä varalta että kuulisin vielä jotain. Katselin ympärilleni ja olin näkeväni jonkun
liikkuvan puiden takana, mutta en sanonut Jadessalle mitään. Minua pelotti,
pelotti aivan hirveästi, mutta yritin näyttää siltä kuin kaikki olisi hyvin.
"Katso Giselle!"
Kapusin takaisin maan pinnalle omista ajatuksistani ja katsoin Jadessan
osoittamaan suuntaan.
"Ääk! Mikä toi on?!"
Se oli kuin ihminen, mutta ei kuitenkaan. Se seisoi kahdella jalalla ja
sillä oli terävän näköiset hampaat ja punaisena hehkuvat silmät.
Sillä oli jonkinlainen häntä ja lyhyttä oranssia karvaa sekä pitkät
(ja sotkuiset) hiukset. Oliolla oli tappavan terävät kynnet
ja se näytti siltä että se voisi hyökätä ihan milloin tahansa kimppuumme
ja raadella meidät palasiksi.
"Mitä me nyt tehdään Giselle?"
"En minä vaan tiedä!"
Seisoimme siinä paikoillemme jähmettyneinä. Katsoimme oliota
ja se katsoi meitä. Sitten se hyökkäsi. Katsoin kun se hyökkäsi
raivokkaasti Jadessan kimppuun. Yritin vetää olion pois Jadessan
kimpusta mutta se oli liian voimakas.
"Apuaa! Ota se pois!"
"Minä yritän!"
"No yritä kovemmin! Se raatelee kasvoni!"
Hain kepin ja yritin lyödä sillä oliota. Olio nousi kuin nousikin
pois Jadessan kimpusta. Sekunnin sadasosan ajan ehdin nähdä
Jadessan veriset kasvot ennen kuin olio hyökkäsi kimppuuni
ja maailmani pimeni.
Seuraavan kerran heräsin sairaalavuoteessa. Jadessa istui
vieressäni.
"Kuinka voit Giselle?"
"Ihan hyvin kai. Mitä oikein tapahtui?"
"Minä heräsin jossakin vaiheessa metsässä ja näin
sinut makaamassa tajuttomana. Soitin hätänumeroon
ja sieltä tuli joitakin tyyppejä auttamaan. Ne kyselivät
mitä oikein on tapahtunut. Minä en pystynyt kertomaan
muuta kuin että muistin nähneeni oudon olion, joka
muistutti ihmistä, sillä ilmeisesti löin pääni aika rajusti.
Ne toivat meidät tänne sairaalaan. Minulle ei tullut
mitään vakavia vaurioita, paitsi tietysti nämä
kauniit villot naamassani. Onneksi selvittiin hengissä."
"Niinpä. Onko minulla sitten mitään vakavia vaurioita?"
"No ei kovin. Sinun jalkasi on kyllä murtunut ja sait
pienen aivotärähdyksen sekä monta naarmua ja
mustelmaa. Ei sen pahempaa."
"Olen onnellinen että selvisimme hengissä."
