Harry Potter -ficit > Godrickin notko

Tähtimies (Sirius/Remus, sallittu)

(1/3) > >>

pihlajanmarja:
Nimi: Tähtimies
Kirjoittaja: pihlajanmarja
Tyylilaji: draama ja AU
Paritus: Sirius/Remus
Ikäraja: Sallittu
Yhteenveto: Remus on aina ollut kissaihminen.
A/N: Tämä on ihan omituinen. En itsekään ihan tiedä, mitä tässä tapahtuu. Mutta tykkään tästä silti. En edes tiedä, mistä idea tuli, ja toivottavasti saatte tästä edes jotakin selvää. Osallistuu FF10:een sanalla 2. Valkoinen. Lyriikat lopussa ovat David Bowien Starman-kappaleen kertosäkeestä.

Olen aina ollut kissaihminen. Kissat ovat niin suloisia, viekkaita ja viisaita. Ne katselevat sinua nenänvarttansa pitkin, mutta silti niistä ei voi olla pitämättä. Meillä oli kissa, kun olin pieni. En muista enää sen nimeä, mutta muistan, kuinka se pelkäsi minua sen jälkeen, kun minua oli purtu. Silloin minusta tuntui, että kukaan ei voisi koskaan pitää minusta, olinhan minä hirviö. Kissa oli ollut paras ystäväni, mutta nyt se vältteli minua.

Kun menin Tylypahkaan, tutustuin kolmeen ihmiseen, joista tuli pian parhaat ystäväni. Se oli oikeastaan aika kummallista, koska me olimme niin erilaisia. Jouduin seikkailuihin, joihin en koskaan olisi voinut kuvitella joutuvani ilman heitä. Ja oikeastaan hankaluuksiinkin, vanhempani olisivat ihmetelleet, jos olisivat tienneet, miten moniin jälki-istuntoihin jouduin, minä, perheen hiljainen ja ujo poika, joka auttoi kotitöissä ja totteli aina äitiänsä ja isäänsä.

Kun ystäväni muuttuivat ensimmäisen kerran eläimiksi edessäni, Sirius kaatoi minut lattialle ja nuoli naamani puhtaaksi. Koirien käytös oli aina inhottanut minua, pidin senkin takia paljon enemmän kissoista. Mutta siinä paikassa en voinut muuta kuin nauraa ja rapsuttaa koiraa korvan takaa. Minä ja minun koiraksi muuttuva ystäväni, koko ajatus kuulosti omituiselta.

Monta vuotta sen jälkeen, kun Sirius oli kaatunut verhon taakse ja minä olin taas yksinäinen ja hylätty, hankin itselleni kissan. Se oli harmaa, mutta sen nenänpää oli valkoinen. Se kävi aina nukkumaan sanomalehteni päälle kun yritin lukea, ja herätti minut yöllä halutessaan ulos. Silti minä pidin siitä, että minulla oli joku, jota hoivata. Annoin kissalle nimeksi Tähtimies sen valkoisen täplän takia, joka tuntui hohtavan niin kuin tähti. Starman merkitsi kyllä jotakin muutakin minulle, sillä se oli soinut, kun olin saanut ensisuudelmani. Suudelman oli antanut Sirius. Olimme olleet kahdestaan makuusalissa ja kuunnelleet radiota. Olimme riidelleet kanavista, kunnes olin vääntänyt radion vahingossa jästitaajuuksille. ”Hei, tämä on lempikappaleeni, anna olla”, Sirius oli sanonut ja minä olin myöntynyt, niin kuin hyvin usein annoin periksi Siriukselle. Sirius oli alkanut laulaa mukana ja minä olin hymyillyt hänen lauluäänelleen, joka ei ollut mitään parhaimmistoa. ”Kuule”, Sirius oli sanonut. ”Uskotko, että minäkin olen tähtimies?” Ja sitten hän oli suudellut minua, ihan noin vain. Minua oli kihelmöinyt päästä kantapäähän asti, ja minusta alkoi tuntua, että Sirius tosiaan oli Tähtimies.

Se oli oikeastaan ollut aika hölmöä, ja oli vielä hölmömpää tuomita kissa sellaisella nimellä. Se sen nimi nyt kuitenkin oli, ja joka kerta kun katsoin sitä, muistin Siriuksen.

Erään uudenvuoden jälkeen kissani alkoi käyttäytyä kummallisesti. Se kiehnäsi jaloissani yhä useammin, ja alkoi naukua. Koskaan aikaisemmin se ei ollut naukunut tuolla tavalla, sydämensä pohjasta. En saanut enää nukutuksi sen naukumisen takia. Vuoden ensimmäisenä täysikuuna päästin kissan ulos ja jäin itse kellariin. Odotin kivuliasta muodonmuutostani kauhuissani, kuten aina. Mutta kun seuraavana aamuna heräsin, olin naarmuton. Löysin vain pari mustelmaa polvestani. Ja jotenkin kissa oli päässyt sisälle kellariin. Se nuoli naamaani, kun minä mietin, mitä ihmettä oli tapahtunut. Joka jäsentäni särki ja olin hyvin väsynyt. Nousin vaivoin portaat ylös ja lukitsin kellarin oven. Nojasin siihen ja katsoin ympärilleni. Kissa livahti yhtäkkiä sylistäni ja juoksi ovelle. Jostakin kuului koiran haukkua. Avasin ulko-oven, ja sieltä minua katsoi pörröinen koira. Yhtäkkiä tiesin, miksi olin naarmuton. Anturajalka oli juossut sinä yönä jälleen.
”Minähän sanoin, että olen Tähtimies”, Sirius sanoi muututtuaan ihmiseksi. ”Ja sinun kissasikin huomasi sen.”

Nykyään en enää oikein tiedä, olenko kissa- vai koiraihminen. Ehkä molempia. Mutta yhtä koiraa minä rakastan.

There's a starman waiting in the sky
He'd like to come and meet us
But he thinks he'd blow our minds
There's a starman waiting in the sky
He's told us not to blow it
Cause he knows it's all worthwhile

Fantomatique:
Hihihii aika söpö pätkä. Hieman omituinen ehkä, joo, mutta silti tosi kiva. Hieman hämärä vain tuo viimeinen kohtaus, en ihan ymmärtänyt sitä.
Tähtimies on varmaan söpö. Se kissa siis (kaikkihan tietää että Sirius on söpö).
Tykkäsin tästä kovasti. Tämmönen tosi sulonen. Kissa ja kaikki, hihii. Kiitoksia tästä. (Pahoittelen sekavaa kommenttia!)

~Fantsu

pihlajanmarja:
Hihi, kiitos kommentista, Fantomatique. Ei sekava kommentti haittaa sekavaan ficciin! :D Tuon loppukohtauksen pitikin ehkä jäädä vähän hämärän peittoon... Kiva kun pidit! (Ja tietysti Tähtimies on söpö, sehän on kissa.)

pihlajanmarja:
Kiitos itsellesi, Mustalupiini, kun kommentoit. :) Ja joo, Sirius tuli takaisin. Kiva että tykkäsit <3

Jacchi:
Ihana!

Aluksi alkoi säälittämään Remukka, kun kissa pelkäsi sitä. : (

Toisesta kappaleesta tuli sellainen Potter-fiilis, tiedäthän? Suuria seikkailuja riemukkaiden ystävien kanssa, ja hankaluuksia. : D Taidan selitellä nyt vähän pimeitä...

Aika yllättävä loppu. Tuo kissan äkillinen naukuminen ei oikein avautunut minulle. Vai naukuiko se Siriusta, koska Sirius on koira tai jotain? (en tiedä kissoista, ehkäpä siitä johtuu etten tajua..) Tosiaan jeee, se on Sirius!

Tykkäsin tästä! Kiitoksia!

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu