Tänään tarjolla (Raapaleita toisiinsa liittymättömiä, max. K-11, uusia 20.10.)

[Winga]

GrandJeté: Oi kiitos!

Haastaja: GrandJeté
Haaste: Hermione/Draco, Fluffy, K-13, sanat: kuiskaus, huuto, ainoa
Ikäraja: Sallittu
A/N: Oho, siitä ei tullut K-13, mutta mä toivon, että ehkä sä silti tykkäät? (En oo kirjottanut pitkään aikaa Dramionea, kivaa vaihteeks.)

Ikuisesti ainoita toisilleen

Kosketuksia ovien takana siellä, missä muut eivät näe. Lupauksia toisille, särjettyjä, epäluuloa herättäneitä, mutta toisilleen vain pidettyjä. Lupauksia rakkaudesta, ikuisuudesta, todellisuudesta.

Käytävällä he sanovat toisilleen sanoja, jotka loukkaavat ja tuntuvat kivuliaina luissa ja ytimissä, mutta poistuessaan paikalta he aina kuiskaavat olevansa pahoillaan, eikä kukaan saa heitä koskaan kiinni. He huutavat toisilleen, sillä vaikka Hermione rajoittaa ystäviensä liikkeitä ja kertoo, etteivät luihuiset ole sen arvoisia, hänen huutonsa on se kovaäänisin ja se kertoo rakkaudesta. Draco vastaa huutoon samalla kun tuijottaa vihaisesti kahta muuta rohkelikkoa, vaikka Hermione aina pyytää keskittymään häneen.

Ovien takana he koskettavat toisiaan, varovasti, hyväillen, lempeästi. Suutelevat huulia, joilta tunteja sitten on kuulunut sanoja, joita he vihaavat (ne kadotetaan tunteisiin ja rakkauteen). He vannovat toisilleen, pyytävät varmistusta siitä, että ovat toistensa ainoita. Eikä kumpikaan myöntäisi muille olevansa niin rakastunut, että maailmassa ei heidän lisäkseen edes voi olla ketään muuta.

Hermionen huokaus Dracon huulia vasten kuulostaa sanoilta, minä rakastan sinua ja vastaavasti Dracon sormenpäät Hermionen selässä kirjoittavat hitaasti minäkin sinua.

Muut näkevät edelleen vain kylmät muurit ja sanat, kuulevat heitetyt uhkaukset huomaamatta niiden alla koodeja, joista muodostuu hämähäkinverkko, johon kaksikko on kietoutunut salailuissaan. Mutta milloin muille voisi kertoa niin, etteivät nämä uhkaisi katkaista kaikkia siteitä heidän väliltään? (Siksi salailu jatkuu.)

[Winga]

Haastaja: Beelsebutt
Haaste: rarry; sanat: itkeä, lehti, paperi
Ikäraja: Sallittu
Tyylilaji: fluffyinen draama
A/N: En tiedä. En tiedä mitä tapahtui.

Valheilla raivon partaalle

Ensimmäisellä sivulla oli sanoja, jotka saivat Ronin tuijottamaan siskoaan ja miettimään kirouksia, jotka hän oli oppinut taistellessaan Harryn rinnalla Voldemortia vastaan. ”Oletko sinä seonnut?” hän kysyi ääni jäisenä ja heitti lehden naisen eteen. ”Minä luulin voivani luottaa edes sinun tukeesi.”

Hämmentynyt ilme Ginnyn kasvoilla kertoi siitä, ettei hän tiennyt asiasta mitään. (Jos hän olisi vielä ollut se tyttö kuin aiemmin, hän olisi itkenyt kovia sanoja ja veljensä kohtausta ja valittanut tämän valitsemaa tietä.) ”Kyllä sinä tiedät, että minä en sanoisi tuollaista. Sitä paitsi minulla on Dean.”

Ja se oli siinä. Ron tiesi, mutta mietti kuka sitten (eikä muuta vaihtoehtoa kuin se toinen). ”Mutta jos et sinä, niin Harryko sitten?”

Ennen kuin Ginny ehti sanoa mitään, oli vanhempi heistä kadonnut jo myrsky silmissään.

**

”Sinullapa kesti”, olivat sanat, joilla Harry tervehti miestä, joka heitteli papereita lattialle ja huusi kurkku suorana ennen kuin ovi oli edes kiinni.

Ron rauhoittui, tai ainakin hiljeni ja keskittyi Harryyn. ”Mitä sinä tarkoitat?”

”Oletan, että sait lahjani”, toinen vain vastasi heittäen tälle lehden. Sanat olivat samat mutta nimet vaihtuneet.

”Miksi sinä ehdoin tahdoin suututat minut aina?” Ron kysyi.

”Nautin vihastasi”, Harry vastasi hymyillen ja lukitsi oven. Hän astui Ronin eteen suudellakseen tätä ja heitti rakkaudentunnustuksen sisältävän lehden kauemmas.

[Beelsebutt]

Awww <333

Ei tähän oikein voi muuta kommentoida kuin että ihanaa fluffia sen kaamean (hyvän) angstificin päälle, jota lähden tästä lukemaan ja kommentoimaan tän jälkeen Ois ehkä pitänyt jättää tää tasapainoksi sen jälkeen, mut emmä malttanut

Tää oli sekava, mut siihen on sulta jo tottunut joten tartti vaan lukea pariin, kolmeen kertaa uusiksi ja kelata, että "aijaa, se meni siis noin!" Hehe, Harry on aika källi <3


Kiitos
B

[Winga]

 Beelsebutt: Hihihihi. Mun pitäis kyllä varmaan opetella kirjottamaan vähän vähemmän sekavaa =(( Mut sentään tykkäsit jee.

Haastaja: Sienis
Haaste: Luna/Hermione, angst!romance, kynttilä, pallo, unohdettu
Ikäraja: Sallittu
Kirjoittajalta: No ömm, se on paljon enemmän angstia ku ajattelin, hups?

Sydämen irvikuva

Ei sanoilla korjata sirpaleina maahan leijailevaa sydäntä, Luna tiesi kokemuksesta ja koetti pienillä taioilla yhdistää mielessään näkemiään sirpaleita (ne lähenivät toisiaan, muodostivat melkein pallon mutta sydämeksi niitä ei olisi voinut tunnistaa).

Hermione seisoi vieressä ja mietti mitä toinen teki. Sanoi vääriä sanoja (mutta tiedäthän sinä) ja särki pallon uusiksi sirpaleiksi (kohta Lunakaan ei muistaisi, että sen piti olla sydän).

Jossain vaiheessa Luna nosti katseensa ja tuijotti Hermionea silmiin. ”Jos minä suutelen sinua, työnnätkö sinä minut pois?” hän kysyi ja vain teki niin. Kun toinen ei vastustellut ja meinasi jo vastatakin, hän vetäytyi kauemmas. ”Jos sinä niin olet päättänyt, niin kai minun pitää antaa sinun lentää vapaana.” Sillä hänen silmissään Hermione oli aina ollut kaunis lintu, kenties kotka, joka osasi ottaa haluamansa vaikuttamatta siltä, että aikoi tehdä sen.

Hermione katsoi Lunan askellusta ja näki hiipuvan valon, joka tuntui ilmestyvän tytöstä, aivan kuin tämä olisi ollut miltei kokonaan poltettu kynttilä. (Ja vihdoin hän tunsi sisällään vihan itseään kohtaan ja tahtoi huutaa toisen perään. Mutta hän tiesi, ettei saisi paikattua aiheuttamaansa vahinkoa enää.)

Vuosia myöhemmin kun he jälleen puhuivat toisilleen kahden kesken, Hermione nosti unohdetun esiin ja Luna hymyili surullista hymyään. Jos mahdollista, se suudelma oli vielä katkeransuloisempi. Lunan sydän oli yhä säröillä.

[GrandJeté]

Kyllä tykkäsin! Kiitos, kaunis, kun kirjoitit sen.
Ei haittaa lainkaan vaan oikein hyvä, että muutit sen sallituksi, koska sait siitä niin ihanan noinkin. Ihana tunnelma fic jota lähdin hakemaan toivetta lähetettäessä.
Ajattelin haastaa sinut taas, mutta olen vielä noiden uusien ficcien lumoissa, etten pysty.
Ja rakentava lähti viikonlopun viettoon.

<3:lla GrandJeté

[Winga]

GrandJeté: Ahh, kiitän kovasti (: Kivaa että tykkäsit ja haasta ihmeessä!

Haastaja: Garesu
Haaste: Harry/Cedric with the word storm cloud/ukkospilvi
Ikäraja: Sallittu
Kirjoittajalta: Englanniksi! Ja julkaistu jo muuanna, päätin tännekin laittaa. Ja ei se oo ihan raapallus, mutta. Melko lähellä!

A Storm Inside

Harry shouldn't have felt so at peace, talking with Cedric. He should've felt cold, like the last time.

”Do you mind sharing your thoughts?” Cedric asked, looking intently at Harry who, at that moment, had been looking away.

He smiled. ”I was just thinking how peaceful it is. How good it is to be with you again,” he answered just as a lightning bolt hit a tree. The storm cloud above was shaped like nothing he'd ever seen and Cedric had just said it had always been like that.

”I thought you didn't like storms.”

”It's – I'm with you,” Harry said looking at Cedric. ”Finally.”

Cedric smiled, a sad smile. ”As much as I'd like to keep you here, you're to go back. It's your mind.”

”What is?” Harry asked puzzled and stared at Cedric. ”And back where?”

”The storm. It's your mind, don't you see? You're in a coma, you – remember the day I died? I asked you to remember me and, well, obviously you have. But I wanted you to move on. Live your life. And now you're to go back to them.”

Harry tried to close his ears, to not hear what Cedric was saying. ”Why?”

”Because I love you,” Cedric whispered, leaning in for a kiss. ”Because they need you. Because you need it.”

**

Harry opened his eyes and he gasped. He looked around and saw Hermione and Ron, who, hearing him gasp, had turned to look at him.

”You're awake!” they shouted, sounding too happy for his liking. He tried to smile but could only remember the kiss he'd shared with Cedric.

[Winga]

Haastaja: Kelmikiti
Haaste: SiriusRemus ja H/C
Ikäraja: Sallittu
Kirjoittajalta: Tämäkään ole ihan raapale, mutta. =)

Pimeys

Pimeys. Se iski öisin häntä vasten ja ympäröi hänet, vei hänet niihin öihin kylmässä sellissä ikävien ajatusten kanssa. Hän saattoi ehkä uskotella, päivänvalossa, että kaikki oli hyvin, etteivät muistot enää vainonneet häntä enää niin, mutta yöllä hän hajosi palasiksi, joka kaipasi jotakuta kasaamaan itsensä.

Pitkään hän epäili, ettei kenestäkään olisi siihen; vaikka Remus koetti antaa itsestään niin paljon kuin mahdollista, hän ei tiennyt, osaisiko tämä paikata häntä.

”Minä pärjään kyllä”, hän sanoi iltaisin, itsepäisesti ja vetäytyi huoneeseensa. Remus koetti monesti seurata, mutta hän lukitsi oven; ei hän kaivannut sääliä.

Viimein Remus sai tarpeekseen hänen itsepäisyydestään. ”Ymmärrä nyt jo, en minä säälistä halua sinua auttaa. Sirius, etkö sinä tajua, että minä rakastan sinua? Minä haluan auttaa sinua, koska minä haluan että sinulla on hyvä olla. Mikset siis päästä minua öisin luoksesi?”

Yllättyneenä hän tuijotti miestä. Ja varovainen hymy ilmestyi hänen kasvoilleen kun hän viimein antoi Remuksen seurata.

**

Ei hänen olisi pitänyt epäillä Remusta, hän mietti myöhemmin. Olisi hänen pitänyt tietää, että tästä olisi paikkaamaan hänet, jos kenestäkään muusta ei siihen olisi.

[Beelsebutt]

Moikka! Mä nyt ihan randomisti kommentoin joitakin näitä jotka silmiin osui. Ei riitä tällä hetkellä järkevyyttä alkaa mihinkään järjestelmällisempään hommaan x)

Pinnan alta sielunkumppani

Uu, olipas jännä! Ihan jo parituksesta lähtien (varsin rarea <3) ja sitten toi koko systeemi tavallaan AU-fiiliksineen mutta sit taas tavallaan mä ainakin voisin tulkita tän silleen kivan symbolisesti. Varmaan aika moni muukin :E Mut enigeis, aivan loistavan ihana ja hymyilyttävä toi alku, siis ihan ekat kaksi virkettä <3 Tässähän on varsinainen Tukholma-syndrooma ja mikäsetoinenolikaan, se päinvastainen. Regsu tietäis :E

Loppu ehkä snadisti töksähtää, mutta koko triplaraapiksessa on sellainen fiilis, ettei se haittaa. Siis sellainen tietynlainen surrealismin kehä eikä mikään enää voi yllättää, koska ei ole mitään odotuksia mistään x)

Kerran täysikuun aikaan

Oho, mikä raapale! Mulla tulee tästä jostain syystä mieleen Liz. Älä kysy miksi äläkä että millä tavalla, koska mä en hanskaa lainkaan näitä mun mielleyhtymiä x) Mutta joka tapauksessa ajatus siitä, että Remus huijaa Harryn Röttelöön iltateelle juuri ennen kuin on muuttumassa ihmissudeksi... no, se on aika hauska mutta toisaalta valtavan suloinen <3 Ja lol, sitten Harry tainnuttaa Remuksen x)

Lumoutuneita toisistaan

Aww! Jos tää ei oo fluffyinen tuplis niin mikä sitten on?! Aivan uskomattoman siirappinen ja suloisen sokerinen raapaisu ja tuo se on tosi rakkautta: suudella sateessa siksi, koska se toinen sattuu tykkäämään siitä. Ja sitten se kuusi <3 Lol Seamusta, joka pussailee niitä kun Harry on poissa <3

Uskomattoman ihana, suorastaan lenseä tunnelma!

A Storm Inside

ÅÅåååh!!! O.O Huh! Intensiivinen, suoraan sydämeen hulahtava ja iki-ihana Flangsti! :E Tai pikemminkin romangsti tms :E Mutta jestas. Tässä on niin monta pysäyttävää kohtaa.

”It's – I'm with you,” Harry said looking at Cedric. ”Finally.”

Mä näin tiäks sieluni silmin Danin tuijottamassa Pattzia ja hymyilemässä silleen suloisasti, vähän niinku pincerseissä. Tai mun bannussa <3

Harry tried to close his ears, to not hear what Cedric was saying. ”Why?”

”Because I love you,” Cedric whispered, leaning in for a kiss. ”Because they need you. Because you need it.”

AWW! *lutkuttaa turvarievun kulmaa* Aww-aw-awwwww-aww-aw-aw-awww! You see?

Pimeys

Tää on vähän hämärä, mutta aika ihana silti. Helmenä toi Remuksen loppukaneetti. Siksi vain <3



Sori, oon pimeellä päällä. Elä anna sen häiritä!
Bbyllis