Nimi: Vuoroni, vuorosi
Kirjoittaja: Charla
Genre: Angst, pakko se on kai taas myöntää.
Ikäraja: S
Maistiainen: Krapulasta uuteen nousuun.A/N: Tulkinnanvaraista tekstiä tulossa. Toivottavasti kommenttia pukkaa, en ole pitkään aikaan mitään julkaissut.
Vuoroni, vuorosiI
Heidän katseensa kohdistuivat sinuun - he olivat samassa ansassa mihin minä olin aikanani joutunut, ansassa, josta ei ollut poispääsyä. Sinä et koskaan välittänyt heidän huomiostaan, mutta minulle se merkitsi lähes enemmän kuin sinun tunteesi. En voinut välttyä sisäelimissäni pistelevältä mustasukkaisuudelta, jota ruokit kiihkeällä rakkaudellasi.
Kunpa joku vetäisi sinua turpaan, ja menettäisit komeutesi; sitten sinä olisit minun. II
Häilyväisyytesi jätti meidät oman onnemme nojaan. Sinusta ei ollut avuksi vaikeina aikoina (vaikka läheisyytesi olikin elintärkeää), ja vain oma päättäväisyyteni piti meidät yhdessä hetkinä, jolloin hukutit maailmamme itsesäälilläsi. Sitä tulvi joka ovesta ja ikkunasta, jopa yhteisen automme kattoluukusta. Niinpä minä rakensin itsetuntosi sisälleni ja kannoin sitä ajatuksissani, jottet olisi kadottanut itseäsi lopullisesti.
Yrittäessäni hoitaa heikkouttasi oma vahvuuteni haihtuu tuhkana ilmaan.I
Saavutin päämääräni huolestuttaessani sinut tekemättä yhtikäs mitään. Vaikka olinkin jo melkein liian turtunut tuntemaan voimakkaasti, tunsin voitonriemua tajutessani herättäväni suojeluvaistosi niinkin helposti. Nauroin heille, jotka vieläkin seurasivat sinua toiveikkaan epätoivoisesti saaden vastineeksi vain kuoren.
Anna minulle maailmamme avaimet, eikä kukaan enää avaa oviamme.II
Osasin aavistaa, että kauaa en kannattelisi kahden painoa, en enää edes yhden. Tarvitsimme kolmatta osapuolta pitämään huolta meistä, mutta olimme kiinnittyneet toisiimme yhä tiukemmin, emmekä olleet olleet kunnolla kytköksissä ulkomaailmaan kuukausiin. Kukapa meistä olisi halunnut huolehtia? Sinnikkäästi yritin viimeisillä voimillani säilyttää sinut itsessäni senkin uhalla, että kadottaisin minuuteni.
Lähdetään kävelylle, ulkona on kaunista.I
Eräänä yönä kurkkuani alkoi kuivaamaan. Huomasin, kuinka itsesäälini oli saanut aikaan kaiken, huomasin kuinka olin vetänyt sinut rappiolle mukanani. Vahva luonteesi murentui silmien edessä, ja silti olit niin vahva jäädessäsi rinnalleni. Soitin serkulleni, tulisitko hoitamaan poikaystävääni, hän on kuolemaisillaan. Niin olet sinäkin, serkku sanoi astuessaan asuntoomme.
Jos yhtään auttaa, minä myönnän tehneeni virheen.II
Häkellyin nähdessäsi serkkusi ensimmäistä kertaa. Hän muistutti minua sinusta, joka antoi itsensä loistaa. Ihaillessani häntä tunsin suurta katkeruutta häntä kohtaan; kenties myös sinuakin kohtaan. Erehdyin haikailemaan helpomman perään ja tutustuin suhteemme uuteen osapuoleen odottamattomalla innokkuudella. Sinä olit mustasukkainen, vaikka hainkin hänessä vain sinua.
Hänen silmänsä ovat upottavaa hiekkaa; sinun silmäsi, tismalleen samaa sävyä, ovat syvä, pelottava kuilu, joka satuttaa meitä kaikkia.I
Sinä olet minun energiani,
sinä mahdollistat elämäni valollasi,
vaikka poltteessasi kuivunkin tyhjiin
Ja sinä olet minun veteni,
synneistäni peset minut puhtaaksi,
vaikka samalla hukunkin pyörteisiisi petollisiin
Olet minun huumaava humalani,
joka hiipuessaan tuo tuskan tullessaan
Mutta sinun ansiostasi
hakeudun kaivon luokse,
ponnistelen pintaan,
krapulasta uuteen nousuun
Näetkö nyt:
et sinä voi koskaan lähteä
