Author: {samba}
Ikäraja: Sallittu
Genre: Angst
A/N: Kirjotinpas tässä yhtenä iltana tälläsen, kun teki mieli taas kirjottaa jotai surullista. Sanonpahan vaan, että tää ei ole mun elämästä, Luojan kiitos. Mutta kommentoikaas, mä tykkäisin lukea kommenttia:)
Auta Mut Lentoon
Mun siskon lähdöstä maailmalle on jo aikaa. Sitä ennen me oltiin tosi läheisiä. Me kerrottiin kaikesta toisillemme, ja jos toinen tippui, me aina autettiin toisiamme. Me oltiin jopa aika samanlaisia, me näytettiin toisiltamme, käytettiin samantyylisiä vaatteita, ja kuunneltiin samantyylistä musiikkia. Kunnes se sai työtarjouksen Amerikasta.
Sisko mietti kauan, suostuako. Se mietti monta viikkoa. Lopulta se päätti suostua. Ja vasta sitten se tajusi kysyä, mitä mieltä mä asiasta olin. Sillon oli jo myöhästä. Se oli jo suostunu.
Sen muuton jälkeen me läheteltiin kirjeitä ja sähköposteja, puhuttiin puhelimessa tuntikausia, ja juteltiin mesessä. Sillä meni Amerikassa hyvin. Se oli löytäny kivan talonki. Mut sitten se tapahtu.
Se sai ylennyksen, ja muuttu kiireiseksi. Me ei ehditty enää ees puhelimessa puhua. Se ehtis just ja just mun sähköposteihin vastaamaan. Sillon mä tipuin, romahdin, ja menetin kaiken. Nyt sisko vaan ei ehtiny autaa. Se ei kai kiireeltään edes huomannu mun olevan rikki. Se luuli mun olevan iloinen sen puolesta. Niinhän mä olinki, mutta silti muhun sattus, kun se ei ehtiny puhumaan mun kanssa. Se ei tajunnu, että mä tarvitsin sitä.
Iltaisin mä mietin asioita kunnolla. Muistelin meidän kivoja hetkiä, ja yritin olla ilonen niistä. Mä aloin miettimään, että mä oisin voinu muuttaa siskon luo. Sitten se ois ehtiny mulle pari sanaa päivässä sanomaan. Mä tiesin kuitenkin, mitä äiti ja isi sanois siitä. Mä olin liian nuori.
Ikävä siskoa kohtaan kasvo joka päivä. Kun se alko käydä sietämättömäksi, mä päätin kirjottaa siskolle kirjeen. Kyllä se sen joskus ehtis lukemaan.
Rakas sisko,
Sä et varmaan ees tiiä, mutta mulla on ikävä. Nyt, kun sulla ei oo enää aikaa puhua mun kanssa, niin mulla ei oo ketään, kenelle puhua päänsä tyhjäksi. Pikkuhiljaa se pää, mikä on täynnä asioita, alkaa painaa. Mulla se painaa jo paljon. Se paino on saanut mut tippumaan. Mä en oo varma enää mistään. Mä kaipaan sun tukeas.
Mä toivon vaan yhtä asiaa. Varaisit mulle vaikka vaan kerran viikossa hiukan aikaa niin, että mä ehtisin juttelee sun kanssa. Sillä mä saisin pääni taakkaa kevennettyä. Sillä mä saisin varmuutta.
Mä pyydän vaan yhtä asiaa,
auta mut takaisin lentoon,
vaan sä pystyt siihen.
Terveisin, siskosi.
Mä suljin kirjekuoren, ja vein sen postiin. Sitten mä jäin vaan oottamaan vastausta. Apua nousta takaisin siivilleen.
