Kirjoittaja Aihe: Kohmeisten käsien kosketus | H/D, romance, k-11  (Luettu 2577 kertaa)

LoveLoveKiva

  • ***
  • Viestejä: 15
Nimi: Kohmeisten käsien kosketus
Kirjoittaja: LoveLoveKiva
Genre: slash, romance
Paritukset: Harry & Draco
Ikäraja: K-11
Disclaimer: Rowling omistaa kaiken, minkä itsekin osaatte tunnistaa. Likainen mielikuvitukseni haluaa vain käyttää niitä asioita hyväkseen.
A/N: Ensimmäinen kirjoitukseni tänne, iik. Ensin vierastin H/D paritusta, mutta silti käteni halusivat kirjoittaa heti ensimmäisenä heistä ja nyt ymmärrän, kuinka suloinen pari he todellakin ovat. Tämä ficci kertoo nuorukaisita, joiden rakkaus on hankalaa sulateltavaa heille itselleenkin, etenkin Dracolle. Hope you enjoy!



Kohmeisten käsien kosketus


Luku1. Sanoppa suoraan, Potter


Pakkanen kiristeli jo korkealla. Sen tunsi jäisestä viimasta, joka nostatti niskavilloja ja punehdutti poskipäät. Taivas oli tummana, mutta miljoonat tähdet ja melkein täysikuu valaisivat Tylypahkan keskellä yötäkin. Ja vaikka silloin ei olisi saanutkaan liikkua pihalla, monet liikkuivat. Monet halusivat katsella kaunista taivasta ja koskettaa puuterimaista lunta. Öisin kaikki oli liiankin kaunista.

Muutamien puiden keskellä, lähellä sisäänkäyntiä tumma hahmo käveli hitain askelin ympäriinsä. Hänen päämääränsä oli lämmin tupa, mutta silti hän halusi vielä hetken nauttia yöstä. Hänen raskas hengityksensa huurusi, sekä hänen metalliset, pyöreät silmälasinsa tuntuivat jäisiltä.

Kylmä kouristeli Harryn käsiä, vaikka hän oli tunkenut ne mustan takkinsa suuriin taskuihin. Poika nosti maahan painettua päätään pienin väliajoin ja katsahti kuuhun, joka laittoi hitaasti laskeutuvat lumihiutaleet kimmeltävään taianomaisesti.

Hänellä ei ollut aavistustakaan, että lyijynharmaat silmät välkehtivät samallatavalla katsoessaan Harryn perään. Kolkko hymy häälyi nuorukaisen ohuilla huulilla, kun hän näki Harryn koskettavan varovaisesti valkeaa lunta. Hopeina vivahtavat hiukset lennähtivät tuulessa silmille, kun hän astui esiin piilostaan.

Harry avasi suunsa hetken miettimisen jälkeen ja vetäisi terävästi henkeä.

"Seuraatko minua?"
"Haluaisitko, että seuraan?" Ääni oli itsekäs ja omahyväinen, mutta siitä pilkehti myös salaperäisyys ja lämpö. Se oli uutta. Etenkin hänen puhutellessa Harrya.

Harry pureskeli alahuultaan ja odotti Dracon jatkavan. Pojalla itsellään ei ollut mitään intoa jatkaa keskustelua, mutta silti jokin piti hänet paikoillaan. Hänhän olisi voinut hyvinkin lähteä takaisin lämpimään tupaansa, mutta silti jokin piti hänet kylmässä ulkoilmassa - tai Dracon luona.

"Et vastannut kysymykseeni", Harry tuumi sitten ylväästi, kun Draco vain katseli häntä hymyillen. Se ei ollut sama hymy kuin yleensä; ivallinen, voitonriemuinen, inhottava. Tälläkertaa ne kaikki ominaisuudet olivat peittyneet jonkin uuden ominaisuuden alle.
"Et sinäkään minun", Draco naurahti ujosti ja pyyhkäisi hiuksia kasvoiltaan. Poika antoi katseensa kiertää Harryn paksuissa, epäsiisteissä hiuksissa, hänen upeissa kasvonpiirteissä, vartalossaan, sekä lopuksi siirsi sen hänen vihertäviin silmiinsä.
"Miksi luulet, että haluaisin sinun seuraavan minua?" Harry koitti jatkaa keskustelua, mutta loikin vain uuden kysymyksen leijailemaan ilmaan lumihiutaleiden tapaan. Poikaa vilutti, mutta hän koitti peitellä sitä parhaansa mukaan, kuin sekin olisi ollut heikkous.
"Jos et haluaisi, olisit katsonut minua murhaavasti ja lähtenyt jo pois."
"Vaikka en ole sitä vielä tehnyt, ei se tarkoita, että haluaisin sinun seuraavan."
"Sanoppa suoraan, Potter. Haluatko, että seuraan sinua?"

Harry veti taas terävästi henkeä, kuin sähköä olisi kierrellyt hänen sisällään. Vaikka tunne oli ihana, se sai Harryn suuttumaan. Miksi ihmeessä Draco sai luotua hänelle sellaisen tunteen? Luihuinen, ärsyttävä, paha, ja kaikenlisäksi poika.

"En todellakaan halua."
"Todistä se", Draco naurahti ja väläytti sitten hiukan voitonriemua hymyynsä.
"Ja milläköhän sen voi todistaa?"

Puuterimainen lumi narskui Dracon ottaessa askeleita lähemmäs Harrya. Hänen kasvoillaan häälyi salaperäinen hymy ja hänen tuoksunsa lämmitti jo Harryn aisteja. Draco käveli aivan Harryn lähelle ja jätti kasvonsa sitten parinkymmenen sentin päähän.
Lämmin hengitys huokaili Harryn kasvoille, kunnes ohuet huulet painautuivat varoen hänen alahuulelleen. Harry nielaisi ja koitti saada henkeä, mutta hänen pulssinsa vain lähti nousemaan eikä vapina johtunutkaan enää kylmyydestä.

"Lähde pois, Harry", Draco kuiskasi, mutta painoi huulensa uudelleen Harryn suupieleen.

Harry koitti saada itsensä liikkumaan - hän todella yritti, mutta samalla hän halusi jäädä. Hän halusi raottaa huuliaan ja antautua Dracon lämpimään suudelmaan. Hän halusi tuntea pojan kädet ympärillään ja hänen huulensa kaulallaan, eikä mikään ollut enää esteenä. Kaikenlisäksi Draco oli kutsunut häntä etunimellään. Se sai Harryn sekä hämilleen, että kiinnostumaan.

Draco tuntui kuuntelevan Harryn ajatuksia ja suuteli samalla hänen kiinni painettuja huuliaan odottaen vastausta. Luihuinen kokeili sitten ylähuulta ja nosti kätensä hipaistakseen Harryn kalpeaa poskea. Houkutus kasvoi liian suureksi. Harry raotti huuliaan ja painautui kiihkeästi Dracoa vasten. Hän janosi suudelmaa ja kosketusta, muttei saanutkaan enää mitään.

Draco vetäytyi kauemmas Harrysta ja nauroi hiukan. Hän nauroi varovaisesti ja samalla anteeksipyytäväksi, mutta aivan kuin Harry olisi sitä ymmärtänyt. Valkohiuksinen poika jäi katselemaan edessään seisovaa nuorukaista ja vakavoitui sitten.

"Sinä todella haluat, että seuraan sinua", Draco sanoi lähes kuiskaten, "Sinä todella haluat minua."



Luku2. Hämähäkki vai?


Harry heitti vihaisena takkinsa tupansa nojatuolille. Hän rojahti itse takkatulen eteen ja moitti itseään. Kuinka typerä saattoi olla, että antoi Dracon ohjailla häntä niin vain? Dracohan vain pelleili hänen kanssaan. Ei hän oikeasti välittänyt Harrysta. Eihän hän voinut.
Miten Draco edes pystyi kietomaan Harryn pauloihinsa?

Siihen Harrylla kyllä oli vastaus. Draco oli täydellinen.
Harry kuitenkin yritti väittää itselleen, ettei omistanut vastausta. Hän ei voinut myöntää Dracon olevan mitä oli. Vaikka nuorukaisella olikin valkoiset, kauniisti kiiltävät hiukset, mantelinmuotoiset, ukkostaivaan väriset silmät, kauniit ja ylväät kasvot, vahva leuka ja virheetön iho, vaikka Draco omista kylmän, mutta syvän luonteen, rikkaan perheen, rakastavan sydämen ja täydellisen ulkokuoren. Ei. Harry vain ei voinut myöntää.

"Harry?" kysyvä ääni tiedusteli tyttöjen makuusalin portaikosta. "Mikset ole jo nukkumassa?"
"En saa unta", hän mumisi vastaukseksi ystävälleen, Hermionelle.
"En minäkään."

Hiljaisuus valtasi huoneen, jolloin takkatulen puut vain rapisivat ja tulen loimuaminen tuntuu kaikuvan koko oleskeluhuoneessa. Harry nielaisi ja pelkäsi Hermionen kuulevan senkin. Hän nielaisi uudelleen ja uudelleen, sillä kyyneleet alkoivat nousta pintaan.
Harry uskoi Dracon vain leikkineen hänellä. Hän pelkäsi, että nyt langettuaan Draco ei enää seurailisi häntä, eikä puhuttelisi häntä kuin halventavasti aamupalalla.

"Harry?" Hermione kysyi jälleen.
Harry saattoi vastata vain muminalla, jottei paljastanut nielevänsä itkujaan.
"Kävitkö äsken ulkona?"
Taas myöntyvää muminaa.
"Onko sinulla kaikki hyvin?"

Harry jäi miettimään hetkeksi. Oliko hänellä kaikki hyvin? Kyllä kai. Miksipä ei? Juurihan hän sai pikaisen suudelman Draco Malfoyltä ja juurihan se samainen Luihuinen sai hänet itkun partaalle ja juurihan häneltä kyseltiin typeriä kysymyksiä, vaikka hän halusi olla yksin.

"Miksei olisi?" Harry koitti naurahtaa, mutta se kuulosti pikemminkin nuhaiselta yskäisyltä. "En vain saa unta, siinä kaikki." Harry vihasi valehdella ystävilleen, mutta mitä hän olisi voinut sanoa? Ei ainakaan totuutta. Sitäpaitsi olihan hän ennenkin selvinnyt valehtelemalla.
"Anteeksi", Hermione sanoi hiukan loukkaantuneena. Hän nousi seisomaan ja asteli kuuluvasti takaisin makuusaliinsa. Hermione loukkaantui aina kovin helposti. Harryn olisi varmasti tehnyt mieli pyytää anteeksi ystävältään, ellei eräs Luihuinen olisi pyörinyt hänen mielessään. Sitäpaitsi Harry sai rauhan olla yksin. Ainakin hetkeksi.

"Harry!"

Voi ei, Harry ajatteli ja odotti näkevänsä oranssitukkaisen ystävänsä juoksevan makuusalin portaat oleskeluhuoneeseen. Älä tule Ron, poika mietti vielä itsekseen kuin saisi ystävänsä kääntymään portaikossa ja menemään nukkumaan sillä ajatuksella. Se ei kuitenkaan onnistunut, vaan tutun näköinen poika kirmasi raitapyjamissaan alas järkyttynyt ilme kasvoillaan.

"Sinun täytyy auttaa", hän kiekui välittämättä nukkuvista tupalaisistaan. Ronin suu oli vääntynyt huonovointiseen irvistykseen samalla kun hänen silmänsä kuulsivat pelokkaina. "Sinun täytyy mennä sänkyni luokse ja tappaa - "
"Hämähäkki vai?" Harry arvasi huvittuneena.
Hän sai vastaukseksi pään nyökytyksiä ja Ronin pakkoliikkeisiä inhotuskohtauksia.


Luku3. Itse näytit vain niin säälittävältä koiranpennulta


Seuraavana aamuna Harry valitsi aamupalapöydästä paikan, josta näki suoraan Luihuisten pöytään. Ja vaikka Harryn pää oli kokoajan murokulhossa, hänen katseensa oli suunnattu vilkuilemaan toiseen pöytään, kuin odottaen jotakin. Hermione oli tarkkakatseinen - niin kuin aina - ja huomasi asian.

"Ketä sinä odotat?"
"En ketään."
"Älä viitsi. Silmäsi kieppuvat kokoajan Luihuisten pöytään", Hermione tuumi mietiskellen, mutta hänen äänestään kuuli, kuinka hän aikoi pakottaa Harryn kertomaan. "Et kai aio taas tapella Malfoyn kanssa?"
"Miksi aikoisin?" Harry ähkäisi. Vasta sen sanottuaan hän ymmärsi. Draco Malfoyhan oli hänen vakivihollisensa. Sen harmaasilmäisen nuorukaisen kanssa hän aina tappeli.
"Koska Malfoy on idiootti", Hermione ehdotti. Onneksi tyttö ei nyt ollut niin tarkkakatseinen.

Harry unohti myöntyä Hermionen huomioon, sillä näki Dracon astelevan saliin Luihuis-jenginsä kanssa. Siihen kuului kaksi hiukan tukevampaa poikaa: Vincent Crabbe ja Gregory Goyle. Sekä tummatukkainen tyttö Pansy Parkinson, joka roikkui Dracon käsipuolessa. Se puistatti Harrya.

Syötyään aamupalansa Harry nousi pöydästä ja katosi salista. Hän ei jäänyt odottamaan ystäviään vaan loi odottavaisen katseen Luihuisten pöydässä istuvaan nuorukaiseen ja siirtyi sitten aulaan ja sieltä pihamaalle. Harry uskoi, tai ainakin toivoi Dracon ilmaantuvan pian. Odottaminen oli kuitenkin tuskallista. Poika istui sisäpihan jäätyneen suihkulähteen reunalla ja haroi epäsiistejä hiuksiaan. Hän nosti lasejaan paremmin jyrkälle nenälleen ja kokeili parransänkeään, joka oli kasvanut jo kahdessa päivässä takaisin.

"Sinä tosiaan seuraat minua", Harry sanoi naurahtaen. Hänen ei tarvinut edes kääntyä katsomaan, sillä hän tunnisti kepeistä, salaperäisistä askelista kuka hänen takaansa tuli.
Väreet kirmasivat Harryn selässä, vaikka Draco ei ollut vielä lähelläkään.
"Ja sinä todella tahdot minun seuraavan", poika naurahti hiukan Harryn takana. "Mutta sehän selvisi jo viimekerralla. Sekä anoit minua katseellasi seuraamaan tänäänkin."

Harry käännähti ympäri ja näki edessään omahyväisesti hymyilevän pojan. Dracon lumenvalkoiset hiukset olivat kammattu siististi pois silmiltä, mutta kylmä viima heitti ne aina hänen harmaille silmilleen. Harry piti siitä. Hän piti siitä, kuinka luonto teki Malfoysta eläväisen ja erilaisen.

"Ja sinä tottelet minua kuin koira", Harry naurahti voitonriemuisesti. Vaikka heidän sanansa olivat vain kiusoittelevaa leikittelyä, se tuntui hyvältä. Se oli niin normaalin tuntuista, että Draco itsekin olisi voinut luulla heidän tunteneen vuosia ja olleen ystäviä.
"En todellakaan, Potter", Draco hymähti. "Itse näytit vain niin säälittävältä koiranpennulta, etten voinut vastustaa."

Draco katseli hetken Harryn mantelinmuotoisia silmiä, joita peitti pyöreät silmälasit. Nuorukaisen katse oli tarkkaileva, mutta lämmin. Draco hymyili itsekseen, kun hänen mielessään pyöri halu koskettaa Harryn virheetöntä ihoa. Hänen ajatuksissaan pyöri myös kysymys, jonka vastauksen hän halusi palavasti tietää, mutta jonka kysymiseen hänellä ei ollut vielä rohkeutta.
Dracon rohkeus riitti kuitenkin istumaan Harryn viereen jäiselle reunamalle.

Harry haistoi Dracon tuoksun - niin lähellä hän taas oli.

Harry halusi silti lähemmäs. Hän halusi tuntea Dracon ihollaan.
Huomaamattaan hän nojautui hiukan lähemmäs kalpeaa poikaa ja jäi katselemaan tämän raotettuja huuliaan. Niiden välistä tuleva hengitys kutitteli Harryn kasvoja, kunnes hän rohkaisi itsensä ja painoi nopean suudelman Dracon ohuille huulille.

Draco tuskin ehti vastata suudelmaan, vaikka halusikin. Puiset ovet narahtivat auki ja nuoria alkoi tulvia joka suunnasta. Aamun ensimmäiset tunnit olivat alkamassa.

"Nähdään illemmalla täällä", Draco ehdotti vetäytyen pois. Hän vilkuili ympärilleen peläten jäävänsä kiinni kuin suudelma pojan kanssa olisi kuolemaan tuomitsevaa. Kasvoillaan oli vain epävarmuutta.
"Nähdään."


Luku4. Minä en tahdo olla tällainen


Rohkelikon oleskeluhuone oli täynnä ihmisiä. Muutamat lukivat tuleviin kokeisiinsa tai kirjoittivat ainetehtäviä, useimmat tytöt olivat kerääntyneet porukoihin jakamaan salaisuuksia ja juoruja. Välillä huoneen täytti tyttöjen naurunpyrskähdykset. Tuli loimusi oleskeluhuoneen takassa niin kuin aina talvisin. Se lämmitti viluisia.

Harry oli valloittanut koko sohvan itselleen ja makoili siinä elottomana. Hänen katseensa oli nauliintunut kattoon ja silmälasit roikkuivat nenällä. Vaikka poika näytti ulkoapäin täysin elottomalta, sisälläpäin käytiin sotaa. Harry ei halunnut olla sellainen, mitä pelkäsi olevansa. Hän ei halunnut mennä tapaamaan Dracoa tai nähdä häntä enää ikinä. Järjellä ajatellen.

Tunteet olivatkin sitten täysin eri asia.

Draco kävi mielessään täysin samoja asioita. Hän haroi valkoisia hiussuortuviaan silmiltään ja painautui syvemmälle nojatuoliinsa, joka oli verhoiltu vihreäksi. Tyrmät, Luihuisten oleskeluhuone, oli kolkompi kuin Rohkelikon. Vaikka tyrmissäkin oli koristeellinen takka, joka lämmitti rosoisia kiviseinämiä, paikka oli kylmä.

Draco haukotteli rentoutuneena, mutta samanaikaisesti kiirivät kylmät väreet saivat hänet jännittyneeksi. Vain hetken hän enää saattoi maata paikoillaan. Poika suki valkeita hiuksiaan paremmin ja siisti sitten muutenkin itseään. Hän nielaisi ja veti lämpimän takkinsa päälleen kadoten illan kylmyyteen.

"Hän varmaan nauraa minulle typerien ystäviensä kanssa ikkunan takana", Draco mumisi puoliksi itsekseen ja iski nyrkkiään suihkulähteen reunamaan. Ulkoilma oli ehtinyt vain muutamassa minuutissa jäädyttää Dracon sisäisen lämmön, sekä sormensa.

"Miksi minä niin tekisin?" Harryn ihmettynyt ääni jännitti Dracon jokaisen lihaksen. Poika kääntyi varovaisesti Harryn puoleen ja katsoi häntä epäilevästi.
"Miksi tulit vasta nyt?" hän ärähti turhautuneena. "Olen odottanut täällä jo pitkään."
"Anteeksi", Harry sanoi huvittuneena. Hän joutui laittamaan käden suunsa eteen, ettei Draco olisi nähnyt hänen nauruun nykiviä suupieliään. "Lihava Leidi ei meinannut päästää minua näin myöhään enää ulos."

Harry istuutui Dracon viereen - aivan lähelle. Hän tunsi Dracon untuvatakin hian omaansa vasten. He istuivat hetken aivan hiljaisina. Kumpikaan ei kuullut edes toistensa hengitystä.

"Hemmetin kylmä yö", Harry mumisi.
"Mennään sisään", Draco ehdotti varovaisesti. Hänellä oli ajatus, mutta pelkäsi sen johtavan liian pitkälle. Eihän Draco edes pitänyt sillä tavalla pojista. Eihän hän voinut.
"Mehän jäämme kiinni siellä", Harry ähkäisi ja vilkaisi vieressään istuvaa poikaa. Hänen teki niin mieli suudella pojan ohuita raotettuja huulia, mutta samalla se oli liian vastenmielistä. Tai ei itse suuteleminen, mutta se miksi se tekisi Harryn.
"Emme tarvehuoneessa."

Kumpikaan ei jäänyt miettimään pidemmäksi aikaa. Se olisi ollut vain minuuteista kiinni, kun toinen olisi epävarmuuksissa kieltänyt lähtemästä metsästämään tarvehuonetta. Nuorukaiset olivat kuitenkin jo harhailemassa tyhjillä käytävillä. He toivoivat mielessään huonetta, jossa saisivat olla vain kaksin - muuta he eivät edes halunneet.

Hetkessä tarvehuoneen ovet piirtyivät tyhjälle kiviseinämälle kahden suuren haarniskan väliin.

Harryn ja Dracon kädet hapuilivat toisiaan ovien edessä. Ne koskettivat varovasti toisiaan muutamaan otteeseen ennen kuin uskaltautuivat tarttumaan kunnolla toisiaan käsistä.

Tarvehuone oli lähes tyhjä. Siellä oli sinertävällä kivellä koristeltu takka, mutta siinäkään ei palanut lämmittävä tuli. Puinen lattia oli kaunista, hiukan tummempaa puuta, sekä ikkunaton huone oli valoisa, vaikka mitään valonlähdettä ei ollutkaan. Yhdessä nurkassa oli patjan tapainen pehmuste, sekä useita vilttejä ja tyynyjä. Huone oli tyhjyydellään kaunis.

Harry käänsi katseensa Dracoon, joka oli jo hetken ehtinyt ihailla Harryn ylpeää sivuprofiilia. Heidän käsienkä kosketus tiukentui, kun Harry astui aivan Dracon eteen. Heidän huuliensa välissä oli vain kumpaisenkin raskas hengitys.

"Harry", Draco aloitti empien. Poika nielaisi palaa kurkustaan ja katsoi suoraan kirkkaanvihreisiin silmiin. "Minä en tiedä mitä tehdä - tai mitä olla."
Harry ei ollut koskaan nähnyt Malfoyta niin epävarmana. Poika melkein vapisi hänen edessään.
"En minäkään", Harry henkäisi. "Mutta sinä olet kaiken arvoinen. Ensin en edes uskonut asiaa, mutta nyt olen valmis jättämään lähes kaiken sinun vuoksesi."
"En usko sinua."
"Mikset? Voisin huutaa koko maailmalle rakast - ", Harry aloitti rohkeasti, mutta nipisti sitten huulensa kiinni.
"Niin kuin huomaat", Draco parahti. "Et voi sanoa sitä edes minulle. Et voi myöntää edes minulle olevasi homo."
"Koska en ole", Harry sanoi loukkaantuneena. "Sinä vain olet poikkeustapaus."

Draco nojautui eteenpäin ja painoi suudelman Harryn huulille. Se oli varovainen, ehdottava suudelma, joka muuttui kuitenkin kiihkeäksi muutamassa sekunnissa. Draco nosti kätensä Harryn niskaan ja veti itsensa mahdollisimman lähelle pojan vartaloa. Harry kiersi käsivartensa Dracon ympärille ja he siirtyivät suudellen kohti nurkkaa, joka oli kuin tehty heitä varten.
Nuorukaiset laskeutuivat vilttejen sekaan ja heittivät paksut takit päältään. He jatkoivat suudelmia, mutta rauhallisemmin.

Dracon vartalo oli Harryn päällä, kunnes hän kierähti pois. Hän haroi valkeita hiuksiaan ja suuntasi katseensa kattoon. Hän pureskeli huuliaan ja nieleskeli, muttei voinut enää pidätellä tuskaisia kyyneliään. Lopulta Draco vaipui lohduttomaan itkuun.

"Minä en tahdo olla tällainen", hän sai sanotuksi kyyneltensä seasta. "Minä en tahdo olla homo."
"En minäkään", Harry kuiskasi ja antoi Dracon painaa päänsä hänen syliinsä. "En minäkään."


Luku5. Mitä ihmettä sinä edes touhuat nykyään?


Seuraavana aamuna Harry nukkui pitkään. Hän nukkui aamiaisen ylitse ja nousi vasta puolenpäivän tienoilla. Onneksi oli lauantai. Eilinen oli mennyt todella myöhäiseksi. Harry oli päässyt omaan sänkyynsä vasta aamu-usvan aikoihin.

Harry suki hiuksiaan kävellessään oleskeluhuoneeseen. Se oli lähes tyhjillään, sillä ulkona oli ihanan talvinen ilma. Jokainen oli nauttimassa siitä - paitsi Harryn läheisimmät ystävät.

"Missä olit viime yönä?" Ron kysyi nähtyään Harryn laskeutuvan portaikkoa alas. Oranssitukkainen poika söi parhaillaan makeisia ja loikoili takkatulen edessä. Hermione taas ähki ainekirjoituksien parissa ikkunan äärellä.
"En missään", Harry haukotteli ja venytteli käsiään.
"Et ainakaan ollut nukkumassa."
"En saanut unta."

Hermione nosti päätänsä pergamentistaan ja rypisti tummia kulmakarvojaan.
"Onko sinulla univaikeuksia?" hän kysyi korkealla äänellään.
"Ei", Harry naurahti ihmeissään. "En ainakaan usko. Eikä sillä ole mitään väliä."

Harry puisteli päätään ja hyökkäsi Ronin jalkoihin. Hän ojensi kättään, jotta saisi muutaman makeisen myöskin. Pieni hymy nousi Ronin pyöreille kasvoille ennen kuin hän luovutti pussin Harrylle. Harry valitsi tapansa mukaan nougatpaloja ja ojensi sitten pussin takaisin Ronille, joka jäi kaivelemaan pussinsa pohjalta suklaasammakkoa.

"Mitä ihmettä sinä edes touhuat nykyään?" Hermione kuulusteli. Hän suki ruskeita hiuksiaan ja katsoi Harrya odottavaisena ikkunalaudalta.
"Miten niin?" Harry yritti saada lisäaikaa tekosyyn keksimiseen.
"Et ole enää ollenkaan meidän kanssa", Ron parahti. "Olemmehan sentään parhaita ystäviäsi."
Harry pureskeli alahuultaan tuumien.
"Anteeksi. On vain ollut paljon kotitehtäviä."
"Ja paskat", Ron naurahti. "Ethän sinä niistä ole koskaan paljoakaan välittänyt."
"Sitäpaitsi et tee läksyjä oleskeluhuoneessa, etkä kirjastossa - ", Hermione aloitti luettelemaan.
"Etkä makuusalissa", Ron yhtyi mukaan. "Sano nyt vain suoraan, mitä sinä hommaat."
"Minä - ", Harry aloitti ja nielaisi. "Minä harjoittelen puolustautumista tarvehuoneessa."

Kolmikko hiljentyi hetkeksi. Hermione ja Ron katsahtivat toisiinsa ja sitten taas Harryyn. He eivät olleet varmoja miten heidän täytyi suhtautua. Oliko se loukkaavaa, ettei Harry ollut kertonut tai pyytänyt heitä mukaan? Vai oliko Dumbledore käskenyt Harryn pitää asiaa salassa? Vai tiesikö edes Dumbledore Harryn harjoituksista?

"Miksi?" Hermione kakisti sitten ulos.
"Dumbledore sanoi, että minun kannattaisi", Harry pukkasi uuden valheen. "Ja hän myös käski minun olla hiljaa asiasta, etten aiheuta ylimääräistä häiriötä."
Hermione ja Ron nyökkäilivät sitten ymmärtäväisinä.
"Harjoituksista puheenollen", Harry hymähti. "Täytyy taas rientää."

Harry hyökkäsi muotokuvan lävitse suoraan käytäville. Hänellä oli pakottava halu nähdä Draco. Edellisilta oli päättynyt haikeasti, eikä se tuntunut Harrystä hyvältä. Hän halusi tavata Dracon uudelleen, jotta saisi selvittää tunteitaan - tai oikeastaan Dracon tunteita. Tuo Luihuinen ei voinut millään hyväksyä totuutta itsestään.

Vasta, kun Harry oli kiertänyt koko koulun ympäri hän tajusi käydä kirjastossa. Hermionen mukaan Draco vietti jenginsä kanssa usein aikaa siellä, kiusaten muita. Harry käveli rauhallisesti tutkaillen kirjastoon. Hän ei ollut varma, miten saisi Dracon erilleen jengistään, mutta asia selvisi ennen kuin hän ehti edes suunnitella sitä.

Draco, Crabbe ja Goyle astelivat häntä vastaan. He katselivat Harrya ylimielisesti, mutta eivät sanoneet mitään. Draco kuitenkin jättäytyi hiukan ystävistään ja katsahti Harryyn.

"Tarvehuone", hän sanoi kylmästi ja lähti kävelemään rivakasti sivukäytäville. Harry ymmärsi, että he eivät voineet näyttäytyä kaikkien edessä yleisimmillä käytävillä, joten hän jättäytyi hiukan taaemmas ja seurasi Dracoa kymmenisen metriä perässä.


Luku6. Kerro minulle jotain itsestäsi


Tarvehuoneen ovet lukkiutuivat Harryn perästä.

Draco odotti häntä ujo hymy kasvoillaan. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan, vaan heittäytyivät suoraan toistensa syliin. Draco veti Harryn taas vartaloaan vasten tuntien nuorukaisen lihaksikkaan rinnan.

"En pysty pitämään itseäni erossa sinusta", Harry henkäisi kiihkeän suudelman välillä Dracon korvaan. "En vain pysty."
"Sinun täytyy. Tiedät sen itsekin", Draco kuiskasi ja suuteli Harryn poskea.

He siirtyivät toisiinsa kiedottuina nurkkaukseensa ja jäivät makoilemaan vieretysten. Heidän kätensä olivat tiukasti kiinni toisissaan, mutta muuten kumpikin pysytteli hiukan kauempana toisistaan. Harry tunsi sydämenlyöntinsä päässään asti. Hänen hengityksensä oli raskasta ja karheaa.

"Lähdetkö joululomaksi kotiin?" Draco kysyi mietteistään.
"En."
"Minä lähden."
"Emme siis näe silloin."
"Niin kai sitten."
"Tai - miten voisimmekaan nähdä?"
"En minä vain tiedä", Draco huokaisi. "Mutten tiedä myöskään, kuinka voin olla niin pitkään ilman sinua."

Harry vetäisi terävästi henkeä. Tuntui kuin Draco olisi ensimmäisen kerran kertonut tunteitaan vilpittömän rehellisesti. Harry oli aikaisemmin ollut se sanallisesti tunteilija ja Draco hiljentyjä. Malfoy ei ollut koskaan ennen sanonut mitään sellaista - mutta se sai Harryn vain hymyilemään.

Harry ja Draco viettivät koko päivän tarvehuoneessa. He eivät käyneet edes syömässä. Koko iltapäivä kului enimmäkseen jutteluun ja toistensa läheisyydestä nauttimiseen. Kun ilta koitti, tunnelmasta tuli väsyneempi ja utuisempi, mutta mielenkiintoisempi. Nuorukaiset alkoivat keskustella syvällisemmin ja tuttavallisemmin kuin ennen. Kummatkin suostuivat puhumaan avoimemmin heidän suhteestaan ja jopa tulevaisuudestaan.

"Kerro minulle jotain itsestäsi", Draco pyysi ja nojasi päätään käteensä. Hän makoili tarvehuoneen nurkassa ja katseli, kun Harry sytytteli takkaan pientä lämmittävää tulta.
"Nimeni on Harry Potter ja olen perinyt vihreät silmät äidiltäni", Harry mumisi lähes itsekseen ja suoristi selkänsä.

Draco päästi suustaan heleän naurahduksen. Harry katsahti tähän ja jäi tuijottamaan Dracon kauniita kasvoja ja upeaa vartaloaan. Pojan rintakehä nousi ja laski hengityksen mukana, sekä lyijynharmaat silmät näyttivät utuisen väsyneiltä.

"Ei kun jotain, mitä en vielä tiedä", Draco pyysi uudelleen ja nipisti ohuet huulensa yhteen. Hän katseli, kun Harry kömpi takaisin hänen vierelleen.

"Minä rakastan sinua."


Luku7. Niin minäkin rakastan sinua, Draco


Viimeinen päivä ennen joululoman alkua oli surumielisen upea.

Taikajuoma tunnilla Harry ei saanut silmiään irti Dracosta, joka työskenteli patansa ääressä kiivaasti. Luokassa oli tiiviin kuuma tunnelma, sillä jokaisen padasta nousi lämmittävää höyryä, eikä luokan ikkunoita oltu avattu.

Harry tutkaili katseellaan, kuinka Draco oli ehtinyt liata otsansa ja poskensa hiilellä. Poika oli käärinyt valkoisen kauluspaitansa hiat kyynerpäihinsä, mutta nekin olivat jo mustana. Hiki valui pojan otsalla ja teki hänen ihostaan kiiltävän. Välillä Draco jäi leyhyttelemään itselleen happea kädellään, jolloin heidän katseensa kohtasivat. Toisinaan Draco loi lämpimän hymyn Harrylle, mutta yleensä hän käänsi päänsä nopeasti pois jatkaakseen työtään.

Tunnin jälkeen oli ruokailu, jonka jälkeen koteihinsa lähtevät nuoret olivat siirtäneet laukkunsa aulaan. Se oli täynnä eri kokoisia ja värisiä laukkuja. Hyvä kun ulos mahtui liikkumaan, mutta monetkaan eivät ulos halunneet. Ulkoilman kylmyys piti ihmiset sisällä lämpimissä tuvissaan, mutta kaksi nuorukaista tekivät jälkiä vastasataneeseen lumeen.

"Nähdään sitten kai, kun koulu taas alkaa", Harry rypisti hieman kulmiaan ja katseli kengän kärkiään. Pojat olivat kiertäneet koulun melkein ympäri seinustaa vasten. Kivisen seinämän vierellä he olivat hiukan piilossa kiinnostuneilta katseilta.
"Niin", Draco huokaisi vain ja pysähtyi sitten.

Harry kääntyi pojan puoleen ja hymyili surumielisesti. Hän sai vastaukseksi suudelman jos toisenkin.

"Sinä olet kaunis", Harry kuiskasi ja antoi Dracon hengityksen hivellä kasvojaan. Harry nosti kätensä ja painoi sen Dracon kermanvaalealle poskelle. Poski tuntui kylmältä, mutta samalla rauhoittavalta Harryn lämmintä kättä vasten.
"Viattomuus tekee sinusta vielä kauniimman", Draco vastasi vakavana.

Draco painoi Harryn kylmää kiviseinämää vasten ja antautui kiihkeälle suudelmalle. Harry oli kietonut kätensä Dracon niskaan, jottei poika pystyisi karkaamaan ennen kuin Harry olisi valmis päästämmään irti. He erkanivat hiukan suudelmastaan ja katsahtivat toisiaan vakavina silmiin. Lyijynharmaat silmät kohtasivat kirkkaanvihreät silmät palavina ja surumielisinä.

Draco nosti kätensä ja hiveli varovaisesti sormenpäillään Harryn poskea. Hänen kosketuksensa kiiri poskipäiltä ohimoille ja sieltä otsalle. Hän halusi tuntea salamanmuotoisen arven sormenpäissään kuin olisi voinut kosketuksellaan parantaa sen kaiken. Jos vain Harry olisi normaali poika, eikä omaisi kuuluisuutta ja tusinoittain ystäviä. Jos vain hän olisi yksi kaikkien joukossa, niin ehkä - ehkä olisi helpompaa olla yhdessä.

"Minä rakas - vihaan sinua."
"Niin minäkin rakastan sinua, Draco."

« Viimeksi muokattu: 20.02.2015 05:48:43 kirjoittanut Kaapo »
tyttö näppäimistön takana

LoveLoveKiva

  • ***
  • Viestejä: 15
Vs: Kohmeisten käsien kosketus
« Vastaus #1 : 07.08.2009 14:52:58 »
Abbey Dawn - Kiitos kovasti! En ajatellut jatkaa tätä millään tavalla ensin, mutta nyt kun ehdotit niin voisihan tuota periaatteessa jotenkin jatkaakin. Katsellaan  ;)
tyttö näppäimistön takana

Nibba

  • *
  • Viestejä: 1
Vs: Kohmeisten käsien kosketus
« Vastaus #2 : 08.08.2009 22:25:16 »
Ihana.

Rins

  • Tribuutti
  • ***
  • Viestejä: 1 920
  • Team Peeta
    • The pieces of my heart
Vs: Kohmeisten käsien kosketus
« Vastaus #3 : 08.08.2009 22:40:29 »
Listaan nyt muutaman löytämäni virheen(/epäkohdan) tähän alkuun:

Lainaus
"Mutta sehän selvisi jo viimekerralla.
Viime kerralla
Lainaus
Dracon lumenvalkoiset hiukset olivat kammattu siististi pois silmiltä, mutta kylmä viima heitti ne aina hänen harmaille silmilleen.
Ei sen hiukset oo lumenvalkoiset?
Lainaus
"Sitäpaitsi et tee läksyjä oleskeluhuoneessa, etkä kirjastossa - ",
Sitä paitsi
Lainaus
Tuo Luihuinen ei voinut millään hyväksyä totuutta itsestään.
En oo nyt ihan varma, mutta eikö luihuinen kirjoteta pienellä?
Lainaus
"En minä vain tiedä", Draco huokaisi. "Mutten tiedä myöskään, kuinka voin olla niin pitkään ilman sinua."
Eiks toi tapahtunu vähän liian nopeesti? Tai toisaalta, oon kyllä ihan käytännössäkin huomannu vähän muuta...
Lainaus
"Sinä olet kaunis", Harry kuiskasi ja antoi Dracon hengityksen hivellä kasvojaan.
Kaunis kuulostaa hyvin hassulta pojalle sanottuna, joten eikö joku: "Näytät hyvältä", olis parempi?
Lainaus
Luku7. Niin minäkin rakastan sinua, Draco
Jokasessa luvussa häritsi kun toi luvun numero oli sanassa 'luku' kiinni. Laita väli, jookos?

Mutta kuitenkin, tykkäsin ficistä, vaikka sen juoni olikin samanlainen kuin suurimmassa osassa H/D ficeistä. Jokainen kirjoittaa kuitenkin hieman eri tavalla, joten en voi kyllästyä.
Fluffyä täynnä ja Hoodee kliseitä, mutta eihän niiltä voi välttyä hyvässä ficissä :D
Vaikka pidinkin, ehkä olisi hyvä että tämä jäisi tähän, ilman jatkoa. Seuraavista luvuista saattaisi muuten tulla aika väkinäisiä?



Joitakin unelmia ei ole tarkoitettu toteutuviksi.

Bannerin tehnyt Lady Dynamite

Cherina

  • Täystuho
  • ***
  • Viestejä: 534
  • Eikö kaikissa ole ripaus hullua... minussa ainakin
Vs: Kohmeisten käsien kosketus
« Vastaus #4 : 09.08.2009 11:32:29 »
Mä tykkäsin tästä.
Draco <3
Ois kiva jos tulis jatkoo, mutta päätä ite
Kirjotit kivasti, joitain virheitä löyty, mutta ne hukku heti, ja kuvailu oli hyvä. Tosin olisit voinut keksiä jonkun muun adjektiivin, kun nyt kuvailit sekä Harryn että Dracon silmiä samalla
TEAM SOLMIO

Dark and cloudy world, black and white, and it's all mine.

And it's TOTALLY AWESOME!