Originaalit > Sanan säilä

Nothing is like before | [S] Angst, Fluff, Het, One-shot

(1/3) > >>

Rins:
Author: teinirinsessa
Genre: Angst, Fluff, Het, One-shot
Rating: S
Disclaimer: Minä itse :)

Summary: Kaikella on tarkoituksensa.

A/N: Tää on ollu koneen tiedostoissa nyt jonkin aikaa, kunnes tänään kaivelin sen esiin.

-------------------

Hän oli tuonut minut taas sinne, paikkaan johon en kaivannut. Katsoin ympärilleni, ja kauniisti lainehtiva järvi sai tuskan palaamaan sisälle, näyttäytymään sydämelle, joka oli jo kerran viilletty kahtia ja palasiin viillelty jälkiä joita aika ei koskaan tulisi parantamaan.
 
Päivä vuosia sitten oli ollut kaunis, aurinko oli porottanut suoraan siniseltä taivaalta, ja aina välillä yksittäinen pilvenhattara oli uskaltautunut näyttäytyä, mutta pian se pelästyi kirkasta aurinkoa ja perääntyi.
 
Se kesä oli ollut niitä harvoja, joina olin viihtynyt isäni mökillä. Ja syy siihen istui juuri sillä hetkellä vieressäni tuolilla, yhtä komeana kuin aina. Katsoin syvälle hänen kauniisiin, merensinisiin silmiinsä, ja sydämeni pomppasi pari kertaa.
Isäni tuli kysymään haluaisinko lähteä veneilemään hänen, hänen naisystävänsä ja naisystävän pienen tyttären kanssa. Vastustin ajatusta kylmästä vedestä, joten vastasin kieltävästi. Isä tuli halaamaan minua ja sanoi että retki voisi kestää hetken. Nauroin kun isä sanoi vitsillä että tulisi ikävä.
Näin heidän vielä vilkuttavan lähtiessään.

Palasin tuolille ja katsoin ystävääni. Ystävää, tai poikaystävää, en tiennyt. Emme puhuneet mitään, istuimme vaan ihan hiljaa ja katselimme toisiamme hymyillen. Uskoin, että olisin voineet jäädä siihen ikuisiksi ajoiksi, mutta pian ilma viileni äkisti, alkoi sataa ja kaukaa rupesi kuulumaan jyrähdyksiä. Juoksimme nopeasti sisälle.
- Pelottaako? Hän kysyi minulta ja otti kädestäni kiinni. Ei enää, olisi mieleni tehnyt sanoa, mutta pelkäsin sen pilaavan kaiken.
 
Vain hetki myöhemmin, olin kuullut jotain kamalaa.
Isän naisystävä oli mennyt viereisen mökin ohi itkien ja kertonut mökin omistajille tapahtuneesta.
He olivat nähneet velvollisuudekseen tulla kertomaan siitä meille. Minulle.
Isän vene oli uponnut salamaniskuun, ja nainen oli lähtenyt uimaan rantaan. Isä olisi lähtenyt myös, mutta naisen tytär oli vielä uppoavan veneen luona. Isä oli lähtenyt auttamaan häntä, mutta mikään ei enää auttanut. Virta vei heidät mukanaan ja saattoi heidän veden ikuiseen syleilyyn, kauniiseen hautaan.

Kyynel vieri poskeani pitkin, ja sinisilmäinen ystävä-poikaystäväni otti jälleen kädestäni kiinni, samalla kun naapurit lähtivät sanoen, että joku tulisi huomenna hakemaan meidät ja viemään kotiin. Kaikella on tarkoituksensa, he sanoivat viimeiseksi. En voinut uskoa sitä.
Poika katsoi minua huolissaan, myötätuntoisena. Hän saattoi minut sohvalle, johon minulle oli pedattu peti. Hän asettui viereeni ja painoi pääni hellästi tyynyyn, ja silitti kyynelistä, märkää poskeani.
 
Nukahdin pian ja sisälläni leijuva tuska hälveni, mutta aamun saapuessa myös tuska palasi, ainakin kaksinkertaisena.
Näin että Hän katseli minua, ja pelkäsin ettei hän ollut nukkunut ollenkaan. Nousin ylös ja huokaisin. Hän nousi perässäni ja halasi minua.
- Kaikki haavat paranevat aikanaan, Hän lupasi. Hän pyyhki kyyneleen kasvoiltani ja suuteli minua.

En tajunnut sillä hetkellä, että miksi se asia, mitä olin niin pitkään suurimpana toiveenani toivonut, tapahtui juuri silloin kun sitä vähiten odotin, mutta myöhemmin tajusin, että juuri se määräsi tulevaisuuteni.
 
Muistoistani palatessani tajusin käden joka piti omastani kiinni. Se oli Hänen, joka seisoi vieressäni, ja jota olin rakastanut jo kymmenen vuotta, ja jota rakastaisin vielä ainakin kymmenen lisää. Ja jonka silmiin katsomalla sydämeni edelleen pomppasi.
Katsoin mökkiä, jossa kaikki oli loppunut - ja alkanut. Se oli nyt minun, sain sen isän kuoleman jälkeen. En kestänyt katsella sitä kauempaa, vaan painoin pääni kärsivänä alas.

- Haluatko lähteä? Hän kysyi huolestuneena. Painoin vielä hetkeksi silmäni kiinni, ennen kuin annoin muistojeni valua hiljaisuuden mukana pois, ja sallia itseni jatkamaan sitä matkaa, ja sitä elämää, joka ei enää koskaan tulisi kuulumaan tänne.

--------------------

A/N2: Kun nyt kerran olet tänne asti päässyt, voisit myös pistää kommenttia, vaikka vaan ilmoittaaksesi että piditkö. Ei se mitään, vaikka rakentava jäisikin piiloon :)

Ria:
Oii!! Tosi ihana tarina! Mistä säkin keksit aina näin hyviä juttuja! Tää oli oikeesti tosi ihana ja koskettava:) Nyt musta ei kyllä lähde mitään rakentavaa irti...
Mutta tälläsiä lisää!!

~NennaNanna~

Rins:
Nennananna: Kiitti kommentista, mukavaa et ees joku viittii jättää viestiä ilmottaakseen et on lukenu.
Kiva että tykkäsit :)

Tiara:
Ihana ja koskettava tarina. :D
Rakentava on tosiaan nyt hieman kesälomalla. :D

Rins:
Tiara: Ei se mitään :D Kiitos kommentista, tuli hyvä mieli :)

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu