Kiitos kaikille, ketkä kommentoivat! Teidän kommenttienne ansiosta innostuin kirjoittamaan tätä lukua heti, kun koneeni korjattiin, ja tässä on tulos. Toivottavasti jatkatte samaan malliin! : )
Gaploon, katsotaan, en ole vielä itsekään päättänyt, kenet pistän salaperäiseksi pahan puolella olevaksi yllätykseksi! Kiitos kommentista : )
Herski, sähän alat olemaan jo vakiokommentoija minun ficeissäni! Kiitos taas kerran! : D
hiddenben, tähän lukuun yritin laittaa enemmän kuvailua ja ajatuksia. Toivottavasti kerrot, että onnistuinko siinä! Kiitos kommentista : D
SutsannaP, kiitos! Täältä sitä jatkoa tulee : )
Morphia, kiitos, kiitos, kiitos!
Kiva kun tykkäsit muistakin minun ficeistäni, toivottavasti muistit kommentoida niitäkin ; )
Sierra, Draco/Hermione on mahtava paritus ja sille löytyy myös mahtavia kirjoittajia, esim. niiina! Kiva kun pidit, jatkoa tulee tässä : )
Luku 1.
*****
“Ei, Hermione. Kuolonsyöjä, jota etsitte, ei ollutkaan Pansy vaan minä!” , Hermione kuuli Harryn huutavan. Tämän kasvot olivat vääristyneet ja kuin pirun riivaaman näköiset, tyttöä pelotti.
“Ei se voi olla totta!”, tyttö vastasi kyyneleet silmissä, “Sinä olet toinen parhaista ystävistäni! Sinun piti tuhota Voldemort! Lopeta jo, Harry, tuo ei ole hauskaa!”
Mutta poika ei lopettanut. Hän nauroi oudon kuuloista naurua, joka ei muistuttanut yhtään Harryn normaalia naurua.
Poika nosti paidan hihansa hitaasti ja paljasti mustana palavan merkin.
“Ei, Harry! Miksi, miksi?” , Hermione nyyhkytti.
“Koska kärsin hyvällä puolella.”
“Ei! Et saa sanoa noin!”
Sitten Harry oli poissa. Hermione jäi yksin nyyhkyttämään.
****
Hän itki ja itki, kunnes äkkiä tuntui olevan valoisampaa. Äänet, jotka kehottivat häntä vaihtamaan puolta, olivat kadoksissa ja hänen sänkynsä ääriviivat alkoivat muotoutua. Se olikin kaikki ollut vain unta. Hänen kehonsa oli hien peitossa ja hän huomasi itkeneensä. Paha olo velloi hänen sisällään.
Tehtävä oli pyörinyt hänen päässään koko edellisen päivän, ja näemmä se tunkeutui hänen uniinsa myös. Kello oli puoli seitsemän, hänen herätyskellonsa olisi soittanut puolen tunnin päästä.
Tyttö nousi ylös nopeasti, mutta huomasi sen virheeksi. Paha olo velloi nyt hänen päänsä sijasta mahassa, ja tytön täytyi juosta vessaan oksentamaan.
Paha olo ei enää vallinnut, mutta suussa maistui edelleen hirveä maku ja päätä särki. Hermione toivoi, että tämä oli vain huono alku, ja että tehtävä paranisi tästä edes.
Istuessaan siinä vessanpytyn edessä polvillaan, huulet edelleenkin hieman oksennuksen peitossa ja hiukset valuen alaspäin takkuisina ja villeinä, hän toivoi että ei olisi ollenkaan nähnyt tuota unta.
Kiharahiuksinen nousi ylös ja huuhteli kasvonsa raikkaalla vedellä. Hän nosti päänsä ja katsoi itseään peilistä. Suurien, ruskeiden silmien alla näkyi tummat silmänaluset, jotka kielivät huonosti nukutusta yöstä. Hän oli kalpea ja väsyneen näköinen.
Hermione käveli hitaasti takaisin sängylleen ja istahti siihen vähäksi aikaa selvittämään päätään.
Tehtyään päivittäiset aamurutiininsa hän käveli suureen saliin ja istahti pöytään. Ruoka ei oikein enää maistunut, oksennuksen maku maistui edelleenkin suussa. Hän näykki omenaansa ruokahaluttomana ja mietti sitä, miten he aloittaisivat tehtävän. Hänellä oli niin paljon kysymyksiä koko tehtävästä, mutta kukaan ei vielä ollut niihin ehtinyt vastata.
Samaan aikaan Draco asteli suuren salin ovista sisälle, katsoi ympärilleen ja huomasi olevansa melkein ainut syömässä. Hermione istui yksinään rohkelikkojen pöydässä, pari ekaluokkalaista puuskupuhia kikatti omassa pöydässään, ja yksi korpinkynsi luki nenä kiinni kirjassa. Luihuisen pöytä oli täysin tyhjä. Draco tiesi kokemuksesta, että luihuiset olivat varsinaisia unikekoja. Blaisekin, poika nukkui melkein kolmeen asti päivällä viikonloppuisin. Se ärsytti häntä, sillä poika itse oli enemmänkin aamuihmisiä.
Draco oli koko eilisen päivän odottanut jonkinlaista viestiä, jossa kerrottaisiin enemmän tehtävästä, tai että joku tulisi edes puhumaan heille siitä. Mutta mitään ei ollut tapahtunut. Pari kertaa hän oli ohimennen nähnyt rehtorin kävelemässä käytävällä omituinen, omahyväinen virne kasvoillaan, mutta tämä ei ollut sanonut halaistua sanaakaan pojalle.
Ja se suoraan sanottuna ärsytti häntä. Uteliaisuus jyysti hänen mieltään.
Täysin odottamatta tuhkanharmaa pöllö tiputti viestin hänen eteensä. Hän katsoi tätä yllättyneenä, mutta linnun terävästä katseesta ei voinut selvittää mitään. Poika ei muistanut nähneensä lintua ennen. Se liihotti vielä Hermionen luo ja jätti samankaltaisen viestin tämän luo.
Kiinnostuneena poika avasi viestin. Se oli valkoisessa kirjekuoressa, missä ei lukenut mitään. Viesti itse meni näin:
Vihollisia paljastaessa ainoastaan ihmistuntemus ei riitä. Tulkaa heti toisen kerroksen tyhjään luokkaan, jonka ovessa on pieni, musta rasti. Draco katsahti rohkelikkoon, mutta tämä näytti olevan yhtä yllättynyt viestin sisällöstä kuin hänkin. Poika nousi nopeasti ylös ja lähti pois suuresta salista. Hän kuuli tytön askeleet takanaan ja tämän tuijotuksen selässään, mutta ei jäänyt odottamaan. Luihuisen mieli askarteli viestin ensimmäisessä lauseessa.
Vihollisia paljastaessa ainoastaan ihmistuntemus ei riitä. Mitä se muka tarkoitti? Mitä muuta vihollisten paljastamiseen tarvittiin… Tietoa, oveluutta? Mitä sellaista, mihin tarvittaisiin kokonainen luokkahuone?
Maalaukset katselivat heitä uteliaana, luihuinen ja rohkelikko ryntäsivät kuin tuli hännän alla heidän ohitseen, otsat rypyssä, kummatkin miettien tulevaa.
Koko tämä tehtävä oli yhtä suurta mysteeriä, poika mietti. Hänestä tuntui tyhmältä, että hän oli ottanut tehtävän vastaan ilman sen enempää kyselemättä, ja nyt haahuili käytävillä ilman minkäänlaista käsitystä siitä, mitä tapahtuisi seuraavaksi.
Kun he viimein saapuivat luokan eteen, Draco oli haljeta uteliaisuudesta. Hän avasi raskaan oven nopeasti.
Hermione seurasi poikaa uteliaana myöskin. Hän asteli luokkaan pojan kannoilla ja yllättyi näkemästään.
Koko luokkahuone oli täynnä laitteita, jotka hurisivat, vinkuivat ja vilkkuivat. Luokkahuoneen pöydät oli täytetty niillä. He kummatkin kävelivät pöytien väleissä ja katsoivat ja tutkivat niitä. Rohkelikko ei tunnistanut niistä muuta kuin yhden valheenpaljastuskoneen, ne kaikki näyttivät jotenkin oudoilta. Tyttö pysähtyi erään koneen eteen, ja yhtäkkiä se alkoi suureen äänen surisemaan.
Koneesta nousi eräänlainen vipu, joka jotenkin tuntui skannaavan hänen päätään. Pian kone alkoi raksuttamaan, ja yhdestä luukusta tuli lappu. Hermione otti sen käteensä ja luki.
Ei valehtelun tai salaliiton merkkejä mielessä. Rohkelikko tirskahti lukiessaan sanat. No, ehkäpä siitä jossain vaiheessa olisi hyötyä. Jos se nyt edes toimi. Ei sillä, että tytöllä olisi ollut jotain valehtelemista tai salaliittoa, mutta hän ei kuitenkaan tiennyt, voiko sitä pitää luotettavana.
Hän kohotti katseensa ja katseli nyt kunnolla ympärilleen, riistäen katseensa pois kiehtovista laitteista. Dumbledore, McGarmiwa ja Remus Lupin, joka oli tänä vuonna pimeydenvoimilta suojautumisen opettajana, seisoivat yhdessä nurkassa, eikä heidän kasvoillaan näkynyt hymynpoikastakaan.
Tämä sai Hermionen tajuamaan, että tehtävä ei ollut mitään hauskanpitoa tai leikkiä, se oli totista hommaa, joka piti ottaa vakavasti, sillä heillä oli suuri vastuu.
Hermione pysähtyi paikalleen, odottaen jonkun professoreista puhuvan. Draco melkein käveli häntä päin, sillä hänen huomionsa oli ollut pelkästään laitteissa, joita hän oli ihaillut. Hän kuitenkin ehti pysähtyä ennen kuin törmäsi tyttöön.
McGarmiwa rykäisi, ja aloitti puhumisen. Hän katsoi heitä samalla terävästi silmälasiensa takaa.
“Varmaan huomaattekin jo, että pöydillä on erilaisia apuvälineitä teidän käyttöönne. Tehtävää varten tarvitsette myös jotain muuta; oleskeluhuoneiden salasanat ja hieman apua Weasleyn Welhowitseiltä. Remus opettaa teille lähiaikoina pari kätevää loitsua, joita te voitte tarvita.”
Hermione kurkkasi professorin takana olevalle pöydälle, ja näki aikakin kaikkareita sekä pari syöttisytytintä. Draco sen sijaan näytti kummastuneelta, eikä tuntunut tunnistavan laitteita.
McGarmiwa ojensi heille ensin lapun, joka sisälsi oleskeluhuoneiden salasanat.
Rohkelikko: Golpalottin kolmas laki
Luihuinen: Besoaari
Korpinkynsi: Kysymys: Puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä?
Vastaus: Mielipidekysymys.
Puuskupuuh: Auguuri
“Ja viimeinen, mutta melkein kaikkein tärkein esine, mitä te tarvitsette, on tämä”, McGarmiwa selitti ja ojensi paperinpalasen heille. Paperi oli jo melkein Dracon käsissä, kun Hermione nappasi sen kauhistunut ilme kasvoillaan.
“Mutta professori, Dumbledore, tämähän on… Tämä on Kelmien kartta! Miten… Miten ihmeessä tämä voi olla mahdollista?”, tyttö kysyi änkyttäen ankarasti hämmästyneenä. Dumbledore hymähti ja pilke hänen silmäkulmassaan näkyi taas.
“James antoi minulle sen näkymättömyysviittansa kanssa. Käski minun kopioida sen, jotta voisin käyttää sitä äärimmäisessä hätätilassa. Ihmeellistä taikuutta siinä on, ymmärrät kai, mutta koska olen hieman keskivertoa parempi taikoja, sain sen kopioitua. Tämä versio ei ehkä ole niin tarkka kuin alkuperäinen, mutta toimii silti, ja siitä on varmaan hyvin apua”, vanha mies selitti.
Hermione tuijotti karttaa edelleenkin epäuskoisena, mutta ei sanonut mitään. Draco otti sen käteensä ja tutkaili sitä kiinnostunut pilke silmissään. Hän katsoi kuinka Crabben ja Goylen pisteet laahustivat suuresta salista keittiöön, ja josta he lähtivät kohti oleskeluhuonetta. Poika hymähti ja katsoi kuinka heidän pisteensä sekoittuivat pienessä luokkahuoneessa toisiinsa.
“Pöydällä on näitten laitteiden käyttämistä koskeva kirja, tutkikaa sitä ja muita apuvälineitänne. Tästä eteenpäin tehtävä on teidän käsissänne. Professori Lupin käsittääkseni lähettää teille pöllöpostia, kun hänellä on aikaa opettaa teille ne loitsut”, McGarmiwa kertoi ja katsahti Remukseen, joka kulahtaneessa viitassaan näytti kulkurilta pitkän ja siistin näköisen professorin vieressä. Remus nyökkäsi ja hymyili heille, nostaen peukkunsa pystyyn. Hermione hymyili hänelle takaisin, ja oli varma, että professorin avulla he oppisivat parhaimmat loitsut.
Professorit lähtivät ja sulkivat oven perässään, jättäen heidät kahdestaan huoneeseen. Äkillinen tietämättömyys iski tyttöön taas, odotettiinko heidän nyt aloittavan tehtävän? Mitä heidän ensin pitäisi tehdä, mistä kannattaisi aloittaa? Tyttö vilkaisi Dracoon, mutta tämä näytti olevan yhtä pihalla kuin hänkin.
“Kröhöm…”, Hermione rykäisi ja jatkoi: “Mistäköhän meidän pitäisi aloittaa?”
Jotenkin tämän tehtävän alku oli ollut liian rauhallinen, kuin tyyntä myrskyn edellä. He olivat olleet epäilyttävän kohteliaita toisiaan kohtaan, eikä Hermione uskonut sen jatkuvan enää kauaa.
“Minusta meidän pitäisi aloittaa katsomalla, mitä nämä laitteet ovat, ja katsoa, mitä tarvitsemme.”
“Minusta meidän pitäisi tehdä tämä kunnolla, ja aloittaa vaikka muistiinpanoilla. Karsia pois ne, jotka tiedämme sataprosenttisen varmasti olevan meidän puolellamme, ja aloittaa niiden seuranta, jotka tiedämme olevan Voldemortin puolella, hankkia todisteita siitä, ja katsoa, josko he ovat saaneet ketään muuta värvättyä puolelleen”, Hermione sanoi ja hengähti. Hän oli miettinyt koko edellisen illan, mitä heidän kannattaisi tehdä ja missä järjestyksessä. Draco sen sijaan vain hymähti.
“Olet tainnun miettiä tätä koko edellisen päivän, Granger? Tämä ei ole mikään kouluprojekti, vaan oikeaa elämää, tajuatko? Jos me aletaan selvittämään, ketkä ovat meidän puolella, ja ketkä eivät, on paras varmaan tietää, mitä apuvälineitä meillä on! Niitäkin on varmaan hyvä käyttää, eikö?”, Draco selitti kylmäkiskoisesti.
"Me teemme nyt niin kuin MINÄ sanon."
"Ei, me tehdään niin kuin MINÄ sanon!"
"Minun tapani on parempi kuin sinun!"
He jäivät seisomaan vastapäätä toisiaan, ja tuijottivat. Kipinät räiskähtelivät kummankin silmissä, ja Hermionen ennustus oli tullut näin toteen. Rohkelikko ja Luihuinen tiesivät, ettei kumpikaan luovuttaisi. Hermione kiristeli hampaitaan.
”Jos minä aloitan muistiinpanot, ja sinä alat katsomaan, mitä apuvälineitä meillä on?”, hän ehdotti vastentahtoisesti. Samaan aikaan hän kuitenkin tiesi, ettei Draco olisi nöyrtynyt ehdottamaan kompromissia vaikka hengellä uhattaisiin, ja että kumpikaan heistä ei olisi luovuttanut, joten tyttö oli tarpeeksi fiksu luovuttaakseen.
Dracon silmissä välkähti voitonriemu, kun hän siirtyi hiljaa kohti kirjaa, jossa olisi laitteiden käyttötarkoitukset.
”Mutta älä luulekaan, että tämä tarkoittaa sitä, että minä olisin luovuttanut”, Hermione kivahti.
Draco hymähti ja syventyi lukemaan kirjaa.
