Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Rinnakkaistodellisuus => Aiheen aloitti: maikki - 02.04.2009 21:27:16
-
Nimi: Suru
Kirjoittaja: Maikki
Beta: Ei löydy. Paikka on avoinna vieläkin. Yksärillä yhteyttä jos kiinnostusta löytyy, jos pongaatte kuitenkin jonkun virheen. Ilmoittakaa siitä.
Fandom: Houkutus
Genre: one-shot, pieni angst, deathfici
Ikäraja: S
Pairing: Edward/Bella
Summary: Edward ei koskaan muuttanut Bellaa, vaan antoi tämän elää vanhaksi. Nyt Bella on kokonaan poissa
Warning: Henkilön kuolema. Ei spoilaa mitään kirjoista
Disclaimer: Minä en omista hahmoja tai mitään muutakaan.
A/N: Anteeksi, jos teksti on hieman hyppivä, kuten esim. Edwardin tunteiden kohdalla. Olen kirjoittanut tämän kello kahdentoista aikaan yöllä, jolloin mieleni on luovimmillaan, mutta ajatukset kulkevat hieman liian nopeasti, jotta ehtii pysyä perässä.
Suru
Silmäsi ovat kiinni. En saanut katsoa niitä viimeistä kertaa. Hiuksesi ovat harmaantuneet ja vartalosi kuihtunut, mutta silmäsi eivät ole muuttuneet. Tiedän sen, koska olin usein katsellut sinua ikkunan takaa, kun istuit yksin olohuoneessasi ja luit vanhoja klassikoita, joista et koskaan luopunut, vaikka vanhenit vuosi vuodelta.
Kasvosi ovat vanhuksen kasvot, täynnä ryppyjä ja pieniä arpia, jotka kertovat elämästäsi, mutta kaikki eivät niitä huomaa. Ne ovat haalistuneet ihosi väriseksi, ainoastaan tarkka näköinen voi ne huomata. Mutta siltikin, kaikkien ryppyjen, arpien ja harmaiden hiuksien alta voin vielä erottaa tytön jota rakastin ja tulen aina rakastamaan, päivieni loppuun saakka.
Muistot sinusta valtaavat mieleni ja hetkessä elän läpi elämäni onnellisemman ajan, jossa sinä olit mukana. Muistoissani sinä naurat ja naurusi täyttää koko pääni.
Minä kuitenkin kärsin. Olen kärsinyt kaikki nämä vuodet, kun sinä vanhenit ja itse pysyin ikuisesti 17-vuotiaana. Aina välillä olen miettinyt, miten olisi käynyt, jos olisin antanut sinulle periksi itsepäisyytesi tai olisin antanut itsekkyyteni voittaa ja muuttanut sinut, kuten pyysit.
En seisoisi tässä, etkä sinä makaisi avonaisessa arkussa edessäni, valkoinen puku päällä kuihtuneena. Olisin onnellinen yhdessä kanssasi, mutta minä en valinnut sitä tietä. Silloin olin ollut onnellinen ja niin olit sinäkin.
Suljen silmäni ja kuvittelen arkussa makaavan vanhuksen tilalle, sinut sellaisenaan, jona haluan sinut aina muistaa. Ruskeat hiuksesi vapaina, silmissäsi haltioitunut katse, huulillasi pieni hymyn väre, se tyttö kuului minulle, vaikkakin vain vähän aikaa.
Jättämisen muisto saa tuskan riipaisemaan sisintäni. Valehtelin sinulle, ja sinä uskoit valheeni. Paremmin ei olisi voinut mennä, mutta silti kasvojesi ilme, kun tajusit, etten laskenut leikkiä, sattuu vieläkin. Minulla oli syyni käytökseeni, enkä koskaan suoranaisesti katunut sitä. Sinä pääsit minusta yli, vaikka itse en koskaan sitä tehnyt. Olit aina mielessäni ja ajatuksissani, joten en tullut koskaan jatkaneeksi elämääni. Pysäytin sen täysin, eikä minulla ole vieläkään syytä jatkaa elämääni, nyt kun sinä olet lopullisesti poissa.
Kosketan hellästi kasvojasi kylmällä kädelläni, enkä tunne ollenkaan sitä lämpöä, mikä sinusta elävänä huokui. Elämä on kaikonnut sinusta täysin. Olet kylmä kuin kivi. Sipaisen poskeasi, haluaisin avata silmäsi nähdäkseni ne viimeisen kerran, mutta se herättäisi pahennusta. Tälläkin hetkellä ihmisten mielet kuhisevat.
He miettivät kuka minä olen ja miksi olen tullut. Olenko sinun lapsenlapsesi vai lapsenlapsenlapsi vaiko todella kaukainen serkku? Sanon äänettömät hyvästit sinulle ja laulan pätkän kehtolauluasi, jonka jälkeen siirryn istumaan takariviin perheeni seuraan. He ovat kaikki huolissaan minusta, eritoten Alice, joka tietää mitä todella merkitsit minulle.
Vieras nainen kiipeää puhujan korokkeelle, ottaa esiin paperilapun ja alkaa puhua .
”Isabella Swan oli yhteisömme tukipilari ja jäämme varmasti kaikki kaipaamaan häntä”, naisen ääni meinaa murtua jo ensimmäisessä lauseessa. Blokkaan mielestäni hänen ajatuksensa, koska en halua tietää kuinka paljon hän rakasti sinua. Nainen jatkaa puhumista syvän henkäyksen jälkeen. ”Hän ajatteli muiden parasta, oli asia mikä hyvänsä.”
Juuri sinun tapaistasi olla epäitsekäs elämäsi loppuun saakka. Hymähdän hieman ja Alice katsoo minua oudosti, ja kysyy ajatuksissaan mikä minulla on. En vastaa mitään hänelle ja torjun hänen ajatuksensa poissa päästäni. Hetki aikaa itselleni.
”Eikä hän koskaan vaatinut itselleen mitään. Hän ei koskaan suuttunut kenellekään, vaikka hänen kaunis kukkapenkkinsä olisi tuhrittu. Hän hoiti niitä aina iloisin mielin, enkä tainnut nähdä häntä kertaakaan alakuloisena”, nainen jatkaa jälleen puhumista, mutta kuuntelen enää vain puolella korvalla. ”Isabellalla oli aina aikaa muille, vielä kuolinvuoteellaankin. Minä valvoin öisin hänen untaan ja säikähdin pahemman kerran, kun Isabella puhui vahvalla äänellä, aina päivisin hän oli liian heikko puhumaan, mutta unessa kaikki oli toisin. Hän sanoi ainoastaan yhden sanan, jonka jälkeen hänen kasvoilleen syttyi onnellinen hymy.”
Nainen niiskaisee kuuluvasti ja pyyhkii silmäkulmaansa.
”En ole koskaan nähnyt hänen kasvoillaan yhtä onnellista hymyä, ja tuon hymyn takia uskon hänen saaneen leponsa jo tuona yönä, vaikka hän vielä eli pari päivää sen jälkeen”, nainen keskeytti puheensa niiskahtaakseen vielä kerran. ”Hän kuoli nukkuessaan, kuten oli halunnut.”
Nainen valehtelee hieman. Hän ei aina valvonut sinun untasi, vaan nukahti välillä. Minä valvoin untasi ja olin luonasi, kun päästit viimeisen henkäyksesi, etkä sinä nukkuessasi kuollut. Sinä heräsit keskellä yötä ja näit minut vuoteesi vierellä, jossa olin päivystänyt joka yö, kun hoitajasi oli nukahtanut. Hymy nousi kasvoillesi tunnistaessasi minut.
”Edward”, kuiskasi hauraalla äänelläsi.
”Niin, kulta”, polvistuin sänkysi viereen ja hipaisin hiuksiasi.
”Suutele minua.”
Minä suutelin sinua vielä kerran kylmillä huulillani, ja vedin henkäyksen huumaavaa tuoksuasi sisuksiini, ennen kuin suljit silmäsi viimeisen kerran ja hiivuit pois. Olisin voinut muuttaa sinut, mutta mielestäni sinä ansaitsit viimeisen leposi. En halunnut sinulle ikuisuuden kirousta.
Palaan takaisin nykyhetkeen hengähtäen raskaasti. Ihmiset nyyhkivät ympärilläni, hoitajan puheen ansiosta. Minäkin haluaisin itkeä tai edes huutaa, mutta en pysty kumpaakaan, en ainakaan täällä.
Haluan yhtäkkiä pois koko huoneesta. Oloni on ahdistava ja haluan rynnätä ulos. Alice katsoo minua huolestuneena, tiedän hänenkin surevan, melkein yhtä vahvasti kuin minäkin, mutta hänellä on Jasper, minulla ei ole enää ketään, mutta siitä saan syyttää itseäni. Minä jätin syyni elää.
Sinä olit elämäni. Minä suojelin sinua loppuun saakka. Se oli tehtäväni ja oikeuteni.
”Isabella kertoi minulle kerran, ettei hän koskaan mennyt naimisiin ja eli onnellisena sen päätöksen kanssa”, hoitajan puhe kantautuu jälleen korvaani. ”Mikä ei kuitenkaan tarkoita, ettei hän olisi ollut koskaan rakastanut ketään tai lakannut rakastamasta. Viimeisinä öinään hän kuiski rakkauden tunnustuksia Edwardille, kuka hän sitten lieneekään. Nuoruuden rakastettu kenties, joka menehtyi traagisesti? Minä toivon, että Isabella viimein pääsee hänen luokseen ja saa arvoisensa kohtelun rajan tuolla puolen. Kiitos.”
Hoitaja lopettaa puheensa ja minua alkaa ahdistaa entistä enemmän. Naisen puhe saa minut käsittämään jotain. Olen viivytellyt väistämätöntä jos tarpeeksi pitkää. Olisin voinut jo päästä luoksesi, jos tosissani olisin halunnut. Ilman kaiken tämän kestämistä.
Alice katsoo minua surullisen näköisenä, mutta nyökkää sitten hyväksyvän oloisesti. Hän on tietänyt tämän päivän tulevan, ja hyväksyy päätökseni. Se on tuskallista, mutta en voi pyytää perhettäni tuhoamaan itseäni. Jopa Jamesin tappaminen oli heille raskasta, enkä voisi vaatia sitä heiltä. Oman veljen tai pojan tappaminen on jotain mitä en toivo kenenkään koskaan tekevän.
Ryntään ulos kappelista, en halua sanoa jäähyväisiä, kun vihdoin olen päätökseni tehnyt, enkä halua heidän estävän lähtöäni, koska sen he tekisivät.
Ulos päästyäni pyrähdän juoksuun katsomatta edes mihin olen menossa. Suljen silmäni ja annan jaloilleni vallan.
Pysähdyn ja katson ympärilleni. Niitty, meidän niittymme, joka on pysynyt muuttumattomana kaikki nämä vuodet. Aika ei ole sitä kuluttanut, eikä ihmiskäsi iskenyt, ehkä se on sinun ansiotasi, koska olet puolustanut näitä metsiä elämäsi ajan. Pakopaikkamme on varmaan ollut sinun pakopaikkasi kaikki nämä vuodet, kun et ole enää kestänyt yksinäisyyttäsi tai muiden onnellisuutta. Olet varmaan tullut tänne odottamaan minua, jos joskus palaisin. Se olisi ollut tapaistasi.
En tajua miksi olen tullut tänne, missä muistot ovat vahvimmillaan ja missä kaikki tuntui tapahtuneen eilispäivänä.
Tuska riipaisee sisintäni jälleen ja saa minut huutamaan. Minun on pakko purkaa turhautumiseni ulos. Huutoni säikäyttää pikkulinnut, jotka vielä hetki sitten lauloivat ja olen varma, että myös perheeni kuuli sen.
On aika, tiedän, sekä tunnen sen . Kaikki on sanottu, eikä minulla ole enää mitään tehtävää. Jätän niityn nopeasti. Muistikuvat sinusta risteilevät ajatuksissani, enkä edes yritä hillitä niitä. Monta vuotta olen blokannut ne, etteivät ne olisi tiellä, mutta nyt on niiden aika päästä vapaaksi.
Me saamme pian taas olla yhdessä. Ajatus saa oudon tunteen vellomaan sisälläni. Tunteen, jota en ole tuntenut vuosikausiin. Onni velloo sisälläni. Hymyilen taas muistaessani sinut nauramassa nuorena, en ole tehnyt niin pitkään aikaan. Liian tuskallista, mutta nyt kaikki on taas kunnossa. Minä tulen luoksesi.
* * *
Ja vihdoin pimeys valtasi maailmani.
-
voi luoja miten kaunis ja surullinen fic, aivan ihana.
olet kuvannut tunteet niin kauniisti ja aidosti, silti kuulostamatta kliseiselle.
huomasin joissain kohdissa yhdyssanavirheitä, mutta ne eivät haitanneet lukemista sujuvan ja kauniin tekstin takia, melkein sai silmät kyyneliin.
kiitos !
~phodos
-
Erittäin kaunis fic. Edwardin ajatukset olivat minusta johdonmukaisia, joten jatka vain kirjoittamista (vaikka sitten keskiyöllä, jos siltä tuntuu).
Ihan pikkuisen kysymyksen haluaisin esittää:
Kuka (ketkä) Edwardin tappoi(vat)?
-
Täytyy sanoa että yksin kauneimmista ja surullisimmista ficeistä mitä olen koskaan lukenut.
Muutamat virheet kuitenkin pistivät silmään pahalla tavalla. Esim. Blokata sanaa käytit muutamissa kohdissa, ja koska se ei ole puhdasta suomen kieltä se ei sopinut tähän. Varsinkaan, koska tämä oli Edwardin näkökulmasta tehty.
Pidin tästä kamalan paljon ja kyyneleet valuivat.
Kuvailu oli mahtavaa ja Edwardin näkökulmassa kirjoitetuissa ficeissä sitä pitääkin olla. Hänhän ajattelee paljon asioita ja huomioi pieniä asioita.
Rakastin tätä. Kiitos paljon.
- Mortti
-
Voi luoja oli ihana... </'33
Äiti katsoi vierestä kun itkin ihan hysteerisesti tässä... 8'( Tosi hyvän kuvasit kaikki tunteet, ei tosiaankaan kuulostanut kliseiltä. </33
Ihan hysteerisesti itken vieläkin.... </'33
~Suklaamurunen
anteeksi ihan hirveästi, etten voi nyt rakentavampaa antaa, itken ihan sekona täällä. </'33
-
Ihana! Olen aika paljon lukenut houkutus ficcejä, mutta tämä on kyllä ehdottomasti parhaimmistoa. Ihana. Väkisinkin rupesi itkettämään, sen verran koskettava ja ihana oli. En keksi mitään huonoakaan sanottavaa, mutta oli vain pakko sanoa että pidän tästä ficistä erittäin paljon. <3
-
Kommentteja, kivaa.
Phodos Vain yhdyssanavirheitä? Huh. Olen helpottunut. kiitos.
Elli L Itseasiassa en varsinaisesti tiedä kuka Edwardin lopulta tappoi. Jätin sen avoimeksi, mutta jossain vaiheessa taisin kuvitella sen Volturien tehtäväksi. Kiitos
Mortti Tiedän blokata sanan ongelmat, ja minun piti korjata se, kun olin kirjoittamassa ficiä puhtaaksi, mutta ajatukset lentelivät muualla ja se jäi, mutta kiitos sinullekin.
Suklaamurunen, Hali ja Annabelle Kiitos kaikille
maikki
-
Aivan käsittämätöntä.
Oon nyt tässä viimepäivinä lukenut jostain syystä erityisen paljon tällaisia surullisia Twilight -ficcejä, mutta mikään niistä ei oo saanut mua kyynelehtimään. Tää sai. Jätti jotenkin tyhjäksi kuitenkin.
Virheisiin en kiinnittänyt huomiota... Jos niitä siellä sattui olemaankaan.
Nätisti kirjoitat. Ei voi muuta sanoa kuin kiitos.
Sori tän kommentin sekavuus. Nyt vaan ei oikein ajatus luista :D
-Ren
-
Oi, aivan ihana. <33 Alko itkettään, mutta sitte ku sisko parku iha älyttömästi vieressä alko naurattaan eikä se itku tullukkaan :D Mutta tosi kaunis <3 hyvin kuvasit tunteet. kiitos. ;)
Ps. jäi haikee mieli.. :-[
-
Tämä oli todella kaunis ficci. Olit kuvaillut henkilöiden tunteet todella kauniisti, siitä iso plussa! Yhden virheen huomasin:
Ryntään ulos kappalista, en halua sanoa jäähyväisiä, kun vihdoin olen päätökseni tehnyt, enkä halua heidän estävän lähtöäni, koska sen he tekisivät.
kappelista
Mutta kiitoksia tästä ficistä, tämä oli todella upea (:
-
Olen jälleen kerran erittäin otettu kommenteista.
Ren ja Riitu Kiitos
SnowCherry Virhe korjattu, kiitos, että huomautit ja kiitos kommentista.
Maikki
-
Hyvin kauniisti kirjoitettu, kuvasit hyvin henkilöiden tunteita...tykkäsin.
-
Aivan ihanasti kirjoitettu<3 Ihana oli, joo<3
-
Kiitos kommenteistanne cynthia ja minnyyy
Maikki
-
Kaunis. Ainut, mitä pystyn sanomaan. Siis tää teki mut sanattomaksi. Ihana. Koskettava. Ja sä OSAAT kirjottaa mahtavasti. En mä saa tähän mitään.
Kiitos.
-
Olen ollut sokea, enkä ole nähnyt, että taas on joku kommentoinut.
Kiitoksia {samba} tuollaisista kohteliaisuuksista. Osaan arvostaa niitä.
maikki
-
Ihana. MELKEIN aloin itkemään ( olisin alkanut itkemään, mutta en viitsinyt ). Surullinen. Jäin vain miettimään, että kuka/mikä Edwardin tappoi.. Rustaile lisää, tätä oli.. en voi sanoa että ILO, sillä ficci oli surullinen, mutta tätä oli miellyttävä lukea.
-
Pitkästä aikaa täälläkin käymässä kirjautuneena, ja katsomassa kommentteja.
Liinalotta kiitos kommentistasi ja kiitos myös niille kaikille lukijoille, jotka ovat lukeneet ficin. Olen kiitollinen.
maikki
-
Ihihiiii, sait mut itkemään keskellä päivää... Nyyh... Ehdottomasti yksiä parhaita, kauneimpia, surullisimpia jne. ficcejä joita olen lukenut. Älyttömän ihana. Menin sanattomaksi. Jatka samaan malliin
-
Yksi kommentti. Vau.
Vaivaiskoivu kiitos kommentistasi. Tällä hetkellä minulla on keskessä muutama fici, vihkossa ja koneella. lian paljon ideoita, ja liian vähän aikaa, mutta jatkan aikalailla samaan malliin.
Maikki
-
Liian kaunista ja surullista. Itkin, okei, itken ihan hulluna. Tämä oli niin kaunista luettavaa yksinkertaisesti. Tuo blogata sana vain häiritsi. Muuten tämä oli upein, kaunein ja mahtavin mitä olen lukenut.
Näin pienillä ylistyssanoilla sanottuna.
-
tää oli aivan ihana <3 siis purskahdin itkuun ku oli niin kaunista ja surullista !<3
-
Minun piti vastata tulleisiin kommenteihin jo eilen, mutta minut häädettiin pois koneelta, että niin.
Kiitos mapwe ja tubi ylistävistä sanoistanne. Olen erittäin otettu niistä.
Maikki
-
Hmm... Olihan tämä ihan kaunis ja koskettava, mutta... Joku tökki? Muutaman virhen huomasin ja blokata-sanan olisit voinut korvata jollain muulla sanalla. Muuten ihan hyvä :)
-
Sinä heräsit keskellä yötä ja näit minut vuoteesi vierellä, jossa olin päivystänyt joka yö, kun hoitajasi oli nukahtanut. Hymy nousi kasvoillesi tunnistaessasi minut.
”Edward”, kuiskasi hauraalla äänelläsi.
”Niin, kulta”, polvistuin sänkysi viereen ja hipaisin hiuksiasi.
”Suutele minua.”
Tää kohta oli liian hellyyttävä ja koskettava, meinasin itekki kuolla...
Tää oli sanoinkuvaamattoman ihana.. Mä en saa nukuttua koko yönä tämän takia!!! En osaa ees kuvailla kaikkia tunteita mitä tää herätti..
Kiitos, Tällipaju- *itkee*
-
Olen pahoillani, että vastaaminen hieman venyi. En ole oikein ehtinyt kirjautua tänne sisään ja vastata kommenteihin, joita tänne on tullut, mutta se on aina jostain syystä jäänyt.
Tinkerbell virheitä siellä varmasti oli ja se blokata-sana piti korjata, mutta unohdin sen. Ja kiitos kommentistasi.
Tällipaju- kiitos kommentistasi.
Maikki
-
Voih, itkin äskeisen ficin kokoajan ja nyt itkin taas. Herkkä tyttönen kun olen. No mutta joo, aivan kamalan kaunis ja surullinen ficci. Yritän nyt lopettaa tämän itkemisen... hienoa työtä.
-
Oho, tähänkin on tullut kommentti.
Ayos Kiitos kommentistasi, ja olen pahoillani, että vastaaminen kesti.
maikki
-
Miten sä osaat kirjoittaa noin hyvin? :o
Sä kirjotat todella hyvin! kaikki mitä oot kirjottanu on ollu super hyviä !
en osaa sanoo mitää järkevää ;( mut jatka samaa rataa =)
-
Oih, tämä oli uskomattoman kaunis, surullinen ja haikea. Olet todella taitava kirjoittaja, ja ficcejäsi lukee enemmän kuin mielellään. En ymmärrä, miten saat kaikki tunteet niin hyvin esille. Olisin varmasti ruvennut itkemään, jos olisin ollut yksin. Nyt ei voinut. Pikkuveljet ihmettelisivät varmaan vähän... ::) No joo, jään tässä sitten odottamaan, josko vielä joskus kirjoittaisit tänne jonkin ficin.
Vannon nähneeni jonkun yhdyssanavirheen, mutta nyt se on onnistunut piiloutumaan sanojen sokkeloon erittäin hyvin, enkä löydä sitä enää, vaikka luin tämän vielä pikaisesti uudelleen. Noh, ehkä joku vielä joskus onnistuu sen havaitsemaan. ;)
Iso kiitos ja syvä kumarrus.
- Amanecer
-
Tännekin sitten kommenteihin vastailemaan.
Kotitonttu Kiitos
Amanecer Kiitos kommentistasi, ja ilmota, jos löydät sen virheen.
maikki
-
Voi luoja, en oo pitkään aikaan itkeny.. Nyt sen pidättely oli mahdotonta.
Paras ficci mitä oon lukenu. Loistava. Mä en ees huomannu virheitä ; )
<pus3
-
Tulin juuri riparilta, jolla olin isosena ja hokkasin uuden kommentin.
Charlielle kiitos sanoistasi. Olen kiitollinen niistä.
maikki
-
Oi, tää oli ihana. Itketti lukea tätä<3 Kiitos tästä : )
-
Kiitos, kommentistasi,SabSab. Olen siitä iloinen. Ja olen pahoillani, että kesti näin kauan vastata.
maikki
-
aaivan ihana<3<3 en keksi mitään rakentavaa, mutta pakko kommentoida että TYKKÄSIN! tosi kauniista kuvattu<3
-
Ihan hirvittävän surulliseksi sait tän tehtyä.
Multa tuli pieni kyynel silmäkulmaan, ja sitä ei oo kai koskaan ennen tapahtunu (ficcejä lukiessa)
Lisää tälläsiä!
-
tää on kyllä surulline :'(
mut hyvä !
-
Ihanaa, kommentaja.
Cabro, teiniprinsessa ja Dracone kiitos kommenteistanne, en tällä hetkellä osaa sanoa muuta järkevää.
maikki
-
tää oli tosi koskettava :'(
-
Kiitoksia kommentistasi kuppi_kahvia.
Olin luullut, että tämä fici oli unohdettu. :D
maikki