-
(Alkuperäinen: http://www.fanfiction.net/s/4300757/1/Moving_to_1600_Pennsylvania_Avenue (http://www.fanfiction.net/s/4300757/1/Moving_to_1600_Pennsylvania_Avenue))
Title: Moving to 1600 Pennsylvania Avenue
Author: FirstWarmSummerBreeze
Translator: Pallukka
Rating: K-11
Genre: romance, drama, fluffy, angst
Fandom: Twilight
Beta: Riikka
Disclaimer: En omista mitään.
Warnings: Jotkut hahmot todella OOC. Kaikki ihmisiä.
Summary: Saksalainen Bella Swan pääsee vaihto-oppilaaksi Amerikkaan. Hän saa isäntäperheekseen Amerikan Presidentin Carlisle Masenin ja hänen vaimonsa Esmen ja poikansa Edwardin. Edward on naistenmies ja Bella ja Edward vihaavat toisiaan aluksi, kunnes tunteet muuttuvat pikkuhiljaa.
T/N: Tässä on nyt seuraava käännösficcini… Tämä on aika pitkä ja toivoisin ettette tuomitsisi tätä ensimmäisten lukujen takia, jotka ovatkin sitten hiukan outoja ja uudenlaisia. Minä todella pidän tästä tarinasta ja olisi kiva saada kommenttia hyvistä ja huonoista puolista.
On lupa suomentaa.
//Firdilien muokkasi fandomin otsikkoon
Ensimmäinen luku: Karannut käsistä
BPOV:
Täällä minä olin... taas. Seisomassa suuren julisteen edessä koulussa. Kuvassa oli tyttö, joka astui ulos keltaisesta koulubussista nauraen, ollen iloinen. Huokaisin ja tuijotin lattiaa. Olin katsonut tätä julistetta jo viikkoja unelmoiden, että voisin olla se tyttö julisteesta, olla taas iloinen, mutta sitten muistutin itseäni, että en voisi olla se tyttö. Olkapääni lysähtivät. Käännyin ympäri jättääkseni koulun tältä päivältä, kun kuulin järkyttyneen kiljaisun kaikuvan suuressa portaikossa... Minun kiljaisuni.
”Luoja! Sinä todella säikäytit minut, Becca!” sanoin, kun kävelin parhaan ystäväni ohi. No, ehkä 'juoksin' olisi asianmukaisempi ilmaisu.
”Et voi juosta minua karkuun ikuisesti, Bella!” hän sanoi hieman ärsyyntyneenä.
”Mi... mi... minulla ei ole aavistustakaan, mitä tarkoitat...” sanoin, mutta en kehdannut kääntyä ympäri ja katsoa häntä silmiin.
”Onkohan noin?” Näin hänen ilmaantuvan vierelleni. Hän antoi minulle paperin palan. ”Jos et juokse karkuun, niin täytä tämä hiton paperi.” Otin hakemuksen käteeni ja ensimmäistä kertaa katsoin hänen silmiinsä.
”Entä, jos minulle tulee koti-ikävä?” kuiskasin heikosti. Becca nauroi.
”Älä viitsi, sinähän käytät kaikki mahdollisuudet päästä pois tästä hiton pikkukaupungista.” Nielaisin äänekkäästi... Me molemmat tiesimme todellisen syyn epäröinnilleni.
”Entä jos mi... mi... minä ikävöin minun...”
”Sinun mitä? Entistä poikaystävääsikö? Sitä paskaa, joka petti sinua? Paskaa, joka mieluummin muhinoi ämmän kanssa, kuin tulee synttäreillesi ja viettää aikaa sinun kanssasi? Unohditko, mitä hän sanoi, kun VIHDOIN sait hänet kiinni rysän päältä?” Pudistin päätäni. Hän oli oikeassa... Minun täytyi todella päästä hänestä yli. ”Kerronpa sinulle, jos et olisi niin hiton murtunut, että hänen vastauksensa oli oikeastaan aika hassu... hän katsoi sinua ja sanoi...” Pyöräytin silmiäni.
”Joo, joo... minä täytän tämän... sulje vain suusi!” huokaisin ja Becca hymyili tyytyväisesti. ”On aika jättää tämä kaupunki taakse.” Becca nauroi.
”Siinä SE on! Luulin, että menetin sinut hetkeksi!” Hän antoi minulle suukon poskelle.
”Nähdään huomenna, Bells!” Nyökkäsin ja katsoin hakemusta. Aioin tehdä jotain, mitä en ollut koskaan ennen tehnyt. Juoksisin pois, kauas pois, meren yli...
EPOV:
Ei hitsi, mikä yö... Hiton herätyskello... Silmäni olivat vieläkin kiinni, kun yritin tarttua iPhoneeni, joka huusi Jetin – Are you gonna be my girl -laulua minulle. Mutta sen sijaan, että tarttuisin kännykkääni, tartuinkin jonkun rintoihin. Nyrpistin nenääni... Näyttää siltä, etten muista MITÄÄN! Päästin irti kenen-nyt-onkaan rinnoista... En ollut valmis kohtaamaan kohtaloani vielä ja löysin viimeinkin kännykkäni pääni toiselta puolelta. Heitin sen seinään ja kuulin tutun räsähtävän äänen, sitten käänsin selkäni sille kuka hän nyt onkaan ja suljin silmäni uudelleen.
…………………………………………….
Seuraavan kerran, kun minut vedettiin unestani, syynä ei ollut iPhoneni, vaan ranskalaisesti manikyroity kynsi, joka raapi rintaani. Minä voihkaisin, mutta en hyvällä tavalla, pikemminkin, koska olin todella ärsyyntynyt ja häiritty. C-kupin tyttö, ne ovat muuten yhtä epäaidot kuin hänen kyntensä, luuli minun olevan valmis toiseen sessioon. Siinä näet, Edward, mitä tapahtuu, kun olet kännissä.
Minä en todellakaan ole aamuihminen, toinen syy, miksi en IKINÄ tuo tyttöjä kotiin... Yleensä katoan heti, kun se on ohi... En vaan voi sietää, kun ne käyvät tunteellisiksi. Hän alkoi suudella olkapäätäni ja hänen kätensä liukui etelään... Tai...
Ärsyyntyneenä otin hänen kätensä pois ja työnsin varovasti hänet neljän jalan päähän ilman, että aukaisin silmiäni.
”Kuule, sinun täytyy lähteä... nyt... tai mieluummin... eilen... lähde nyt vain”, sanoin suoraan. Pidätin hengitystäni, huono siirto. Hienoa, Edward, nyt hän alkaa kiljumaan... 3... 2... 1...
”Joten, siinä se? Sinä halusit minun tänne yöksi ja SIINÄ SE?!” Mitä minä muka sanoin?
”Kuule, se ei johdu minusta, vaan sinusta... tai jotain sellaista... minulla on aivan kamala päänsärky, joten voisitko vain lähteä?” Äänekäs kirkaisu kaikui suuressa huoneessani ja pääni tuntui räjähtävän. Kuulin hänen vetävän vetoketjunsa kiinni ja kilistelevän avaimiaan.
”Voisitko lähteä hieman hiljaisemmin... kiitti?” Hän heitti minua tyynyllä ja avasi oven.
”Tiedäthän, Edward Masen, luulin sinua aina herrasmieheksi, mutta oletkin totaalinen idiootti. Kuten KAIKKI muutkin miehet!” hän huusi. Huokaisin ja pyöräytin silmiäni.
”Okei, kuuntele, jätä osoitteesi vastaanotolle ja minä...” Hän pidätti hengitystään.
”... aiot ottaa minuun yhteyttä?” hän kysyi toiveikkaasti. Minä nauroin.
”En! En... minä aion... lähettää sinulle kiitos -kortin...” Hän huusi uudestaan. Ja 3... 2... 1... Ovi pamahti kiinni. Ainakin se on ohi. Sekuntia myöhemmin oveni avautui uudestaan.
”Edward! Kuka tuo tyttö oli?” äitini ei voinut peittää innostustaan. Milloin hän oikein pääsee yli siitä? En aio aloittaa suhdetta vain YHDEN tytön kanssa loppuelämäkseni!
”Ei aavistustakaan”, vastasin totuudenmukaisesti.
”Voinko kutsua hänet päivälliselle?” Nauroin ajatukselle.
”Se voisi olla enemmän kuin kiusallista.” Hän huokaisi pettyneenä. Rakastan äitiäni kuollakseni, mutta en voi sietää häntä huoneessani, ollessani alasti peittojen alla.
”Äiti, mitä sinä muuten teet täällä?” mutisin tyynyyni. ”Isäsi haluaa nähdä sinut. Meillä on asiaa.” Silmäni rävähtivät auki, se ei ollut IKINÄ hyvää! ”Pukeudu. Nähdään ovaali-toimistossa kymmenen minuutin kuluttua.
ESME POV:
Pudistin päätäni, kun lähdin Edwardin huoneesta. Joskus tuntui, että olen epäonnistunut äitinä, nähdessäni kuinka hän käyttäytyy. Vuosi sitten hän oli täydellinen: charmikas, komea, hänellä oli tyttöystävä, eikä hän IKINÄ tullut kotiin humalassa TAI tullut kotiin aamulla. Olin huolissani. Mitä oikein tapahtui vuosi sitten, jolloin hänestä tuli tuollainen olio? Astuin sisään Carlislen toimistoon. Hän katsoi ylös papereistaan ja hymyili. Suljin oven ja tuijotin lattiaan.
”Mikä hätänä, Esme?” hän kysyi ja tuli hieromaan hartioitani.
”Minua huolettaa Edward. Hänellä oli tyttö käymässä, enkä usko hänen edes muistavan tytön nimeä... Missä tein väärin, olenko pettänyt hänet jossain vaiheessa?” Koko tilanne livahti käsistäni. Carlisle kietoi kätensä ympärilleni.
”Älä edes sano tuota, rakas, tiedät, että teit minkä pystyit... ja muuten, meillä taitaa olla ratkaisu”, Carlisle sanoi, kun laskin pääni hänen olalleen ja annoin hänen silittää hiuksiani. ”Kaikki tulee olemaan hyvin...” hän mutisi hiuksiini ja minä nyökkäsin heikosti tietäen, että kummallakin oli vaikeuksia uskoa sitä.
”Hankkikaa huone!” Edward huudahti tullessaan huoneeseen. Päästin irti Carlislesta ja käännyin kohti Edwardia.
”Edward, tämä alkaa karata käsistä. Sinä tulet myöhään kotiin humalassa joka viikonloppu ja nyt sitä toit jopa tytön. Tiedätkö, miltä se näyttää ulkopuolisille?” Hän nauroi.
”Joo, se näyttää siltä, että me olemme normaaleja, normaalien ongelmien kanssa.” Paukautin käteni pöytään.
”Normaalit ongelmat?! Normaalit ongelmat ovat rahaongelmat, huonot arvosanat tai reikä katossa... sinä ET ole normaali ongelma.” Edward hymyili.
”Katso asian hyvää puolta, äiti. Meillä ei ole noita normaaleja ongelmia!”
En tiennyt, mitä sanoa. Carlisle laski kätensä olalleni.
”Edward... sinä saat siskon.” Edward tuijotti meitä silmät suurina ja inhoten.
”Oletteko... te... te... raskaana?” Pyöräytin silmiäni.
”Meille tulee ulkomaalainen vaihto-oppilas!” Edward hymyili.
”Saammeko me ranskalaisen tytön?” Nielaisin kaiken vihani, ei tarvitsisi huutaa.
”Ei, me valitsimme saksalaisen tytön. Hänen nimensä on Bella Swan ja hän tulee pikkukaupungista nimeltä Lingen.” Hän näytti pettyneeltä.
”Saksa? Heillä ei ole edes söpöä aksenttia!” Tunsin käsieni puristuvan nyrkkiin ja samassa tunsin Carlislen tarttuvan niihin ja höllensin otettani.
”Siinä kaikki, poikani.” Edward lähti huoneesta sanomatta sanaakaan ja sydämeeni sattui, koska tiesin jonkin satuttaneen häntä pahasti, ei ollut muuta mahdollisuutta. Missä MINUN Edwardini on?
BPOV:
Kävelin edestakaisin huoneessani. Vain pari päivää ja lähtisin Amerikkaan, ainoa ongelma oli, että en ollut saanut vielä isäntäperhettä. Kuinka voin lentää, jos minulla ei ole isäntäperhettä!
Yhtäkkiä Renee paiskasi oven auki.
”Bella! Bella! Sinulle on kirje! Se on järjestöltäsi... luulen heidän löytäneen sinulle isäntäperheen.” Revin kuoren auki ja siellä se oli. Ei nimeä, mutta osoite.
”1600 Pennsylvania Avenue – Washington DC!” huusin. Minä menisin Washingtoniin. Se oli mahtavaa... Voisin ottaa kuvia suuresta Abe Lincolnin patsaasta ja kongressitalosta ja voi vitsi... Valkoisesta Talosta... siitä tulisi mahtavaa. Hypin ja tanssin ympäri taloa, lapsellinen äitini aivan kannoillani.
-
Tämä oli jotain aivan uutta. :o Mikä oli tosi hyvä juttu.
Todella erikoinen juoni, mutta kiinnostava. Kiinnostavaa kuulla miten tulee jatkumaan.
Odottelen jatkoa...
-
Hei laitoit tän tänne, kiva :D
Mua saa sitten syyttää, jos olla huono suomi, en saanu kaikkee kuulostamaan kovin hienolta :P
-
Ässä: Kiitoksia. Tässä on kyllä aivan erilainen juoni kuin mihin täällä Suomessa on totuttu,
mutta fanfictionissa tämä on jo arkipäivää. ;D Mutta kiitos paljon kehuistasi. :D
Riikka: Juu, kyllähän minä laitoin. Eikä sinun täydy ottaa syitä niskoillesi! ;D
-
Nyt ensimmäinen kommenttini!! ;D
Tämä oli aivan mahtava suomennos! Yritin lukea sitä seuraavaa lukua englanniksi, mutta en jaksanut!! JATKOA NOPEASTI LISÄÄ! olet tosi hyvä suomentaja, olen lukenu myös totuus ja tehtävä ficin, SEKIN OLI AIVAN MAHTAVA!! mutta kiinnostukseni heräsi, kun Bella tulee Amerikkaan!
Koska aattelit, että jatko tulis? Toivottavasti pian! ;D
-
Tämä oli hauska! Vähän erillaisempaa tosiaan kuin on täällä Suomessa totuttu lukemaan. Miten nopesti ajattelit tätä suomentaa?
Rakentavaa et saa, etkä tulekkaan saamaan, ellet me hakemaan sitä ruotsilaivalta karaokesta ;)
-
Lukaisin tän jo eilen läpi, mutta vasta nyt kommentoin ::) Erikoinen tämä nyt ainakin oli, se on täysin varma. Ihan hyvältä, seurattavalta tämä ainakin näin aluksi vaikuttaa. Minua tosin ärsytti aika tavalla Capsin käyttö, sitä oli minusta käytetty ehkä hieman liikaa, vaikka se kyllä tehostaa sitä kyseistä sanaa. Hahmot, erityisesti Edward, Bellakin jonkin verran, olivat erittäin OOC:maisia, Carlisle ja Esme ei nyt ehkä niinkään. Sain Edwardista heti ylimiellisen teinipojan kuvan, ja Bellasta kärsineen saksalaisen, vaikken pääsekkään Edward päähänpinttymästäni hevin eroon ;D Ja onko Carlisle siis ihan oikea pressa?
Usean henkilön näkökulmasta toi vaihtelu minulle, onneksi yhden kertojan tapahtumat eivät kaikki ainakaan olleet mitään parin lauseen juttuja. Tuntuu että tuo oli hirveän negatiivista palautetta, mutta oli tää ihan kivaa luettavaa, luen varmasti jatkoakin kunhan sitä tulee :) Niin ja sitten tietenkin, Edward ja muut ihmisenä ??? Myönnetäköön, että se on ainakin minulle aika vaikea kuvitelma. Mutta mutta, laita jatkoa pian, ja kiitokset tästä ;)
-
Vähän hyvä! Vaihteeksi rikoinen aihe, ettei edward olekkaan vampyyri. : )))
Jatkatkos vielä, jatkoa odottelen. ; )
-
Vohveli: Kiitos. :D Mahtavaa, että uhrasit ensimmäisen kommenttisi tähän ja jatkoa tulee parin päivän sisällä. :D
Elli L: Kiitti. :) Kiva kun pidit... olen jo suomentanut monta lukua varastoon, sillä luvut ovat paljon pidempiä sitten edessä päin ja aika vaikeita suomennettavia. Yritän saada jatkoa aina parin päivän välein. ;D
Kuurankukka: Kiitti. :) Kannattaa varautu, sillä Capsia tullaan käyttämään vielä paljon enemmän... minuakin se hiukan ärsyttää ja välillä olen laittanutkin ne ihan ilman erikoisuuksia. :D Ja Carlisle tosiaankin on ihan oikea pressa.
Suklaamurunen: Kiitoksia. :D Jep eikä ole kukaan muukaan. ;)
-
Kiitos, kun olet kääntänyt tämän!
Mielestäni tässä ei ollut mitää vikaa, enkä edes kirjoitusvirheitä löytänyt!
Toivon pian jatkoa :)
-
Oih. Tässä oli hyvä ficin alku. Ihana käännös. Mä en saa mitään viisasta, mut tää oli ihana.
Kiitos.
-
Todella hyvää ja selkeää suomennosta :)
Ja mahtava idea, en olisi itse varmaan koskaan löytänyt tätä, jos et olisi ruvennut suomentamaan.
Eli loistavaa työtä ja seuraavaa lukua odotellessa :)
~Amy
-
Jonnumoi: Kiitoksia :D Jatkoa tulee nyt. ;D
Samba: Kiitos kommentistasi. :D
Amy Malfoy: Kiitos! ;D
Toinen luku: Outo tuttu tunne
EPOV:
Yritin tasata hengitykseni ja pyyhkäisin kyyneleet poskiltani.
”Okei, okei... minulla on hyvä, minulla on hyvä... valmiina?” Emmett, joka makasi lattialla, veti pari kertaa syvään henkeä.
”Okei... kerro”, hän sanoi vihdoin. Nousin tuoliltani ja tein homoposeerauksen.
”Mitä haluat tehdä, kun olet aikuinen? Ja tässä hänen vastauksensa siihen: En ikinä tuntenut itseäni lapseksi... äitini sanoo aina, että synnyin 25-vuotiaana”, Emmett repesi taas nauruun.
”Jätkä, kuvittelepa se!” hän huudahti. Katsoin häntä inhoten.
”Enpä usko... täällä on lisää... Kun lopetan koulun, menen yliopistoon, mutta en ole aivan varma mitä aion opiskella. Ajattelin journalismia, tai ehkä haluaisin tulla ala-asteen opettajaksi...” Emmett katsoi minua shokissa.
”Jätkä hei, eikö tuo ole sitä, mitä haluat?” hän kysyi ja katsoi kasvojani. Nielaisin äänekkäästi, halusin... halusin opiskella journalismia... No, se oli kyllä kauan sitten, tai no, vuosi sitten.
”Enpä oikein tiedä, en minä... liian homoa”, yritin nauraa, mutta se oli enemmän tai vähemmän huono yritys. Emmett vakavoitui ja nousi ylös.
”Kuule, ajattelepa sitä... eikö hän pelaa tennistäkin? Ja eikös hän sano rakastavansa englantilaista kirjallisuutta ja kuuntelevansa 30-luvun musiikkia?” Öhöm, en pitänyt siitä, mihin tämä oli kääntymässä.
”Niin, mitä sitten? Enhän minä pelaa tennistä, muistatko? Enkä lue enää mitään vanhoja juttuja. En jaksa enää niitä.” Käännyin ympäri ja katsoin ikkunasta ulos.
”Paskat! Et ole jaksanut mitään sitten viime vuoden... mitä hän teki sinulle?” Kohautin olkiani.
”Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mistä puhut”, mutisin. Tiesin sen olevan valhetta, ja niin myös hän.
”Kuule, minä rakastan sinua, olet paras ystäväni, olet ollut kamuni sitten... no, aina... mutta sitten viime vuoden olet käyttäytynyt kuin idiootti. Mitä hän teki sinulle? Mitä sinä yönä tapahtui?” Minä nielaisin.
”Ei sillä ole väliä... Ei ole IKINÄ ollut... Unohdin hänet jo ennen... ennen... äh, ei se ole minun ongelmani, että sinä haluat vain YHDEN tyttöystävän.” Kuulin Emmettin nousevan lattialta.
”Minä lähden, soita, kun olet rauhoittunut.” Sitten huoneeni ovi meni kiinni ja olin yksin. Katsoin Isabellan hakemusta, jolle olin vähän aikaa sitten nauranut.
”Typerä tyttö... typerät tytöt... AINA ne pilaavat kaiken.”
BPOV:
Sain laukkuni kärryihin ja suuntasin kohti uloskäyntiä, jonka luona tapaisin isäntäperheeni. Sydämeni hakkasi rinnassani, ajattelin sen voivan hypätä sieltä ulos. Käännyin kulmasta ja siellä he olivat: monia, monia ihmisiä odottamassa kärsimättömästi rakkaitaan, jotka palasivat toiselta puolelta maailmaa. Etsin JOTAKIN, mikä kertoisi, minne minun pitäisi mennä, minulla ei ollut nimiä eikä kuvia, olin yksin. Sitten luin nimeni kyltistä.
Tervetuloa, Isabella.
Vanha mies puku päällään piti sitä ylhäällä. Tunsin pettymyksen tulvahtavan joka puolelle ruumistani. Asuisin joidenkin vanhojen ihmisten kanssa! Mutta hei! Ei sitä ikinä tiedä... kaikki vanhat ihmiset ovat ihan kivoja! Menin miehen luo ja hän hymyili minulle. Hän otti laukkuni kärryistä ja kätteli minua.
”Isabella, eikös? Tervetuloa Amerikkaan, tervetuloa Washington DC:hen. Minun nimeni on Shames.” Hymyilin hänelle hiljaisena, olin liian ujo sanoakseni mitään. Pian tuhannet valonvälähdykset välkkyivät ja minulla oli vaikeuksia pitää silmiäni auki.
”Mitä on tekeillä?” kysyin hämmentyneenä, kun näin kaikkien tuijottavan minua.
”Isabella... hymyile!” ”Juuri noin!” ”Isabella!” Kuinka he tiesivät nimeni? Shames nauroi.
”Sinä kyllä totut siihen.” Olin hämmentynyt. Miksi minun pitäisi? Miksi täällä oli niin paljon ihmisiä, jotka häiritsivät minua? En edes katsonut, minne olin menossa, sillä olin uppoutuneena ajatuksiini. Kun Shames pysähtyi suuren mustan limusiinin eteen, tulin epäluuloiseksi. Mitä oli tekeillä? Hän laittoi laukkuni taakse ja piti minulle ovea auki. Hän meni eteen ratin taakse. ”Ai, nyt minä tajusin, sinä olet autonkuljettaja!” Hän hymyili.
”Tietenkin olen!” Shames vastasi ja nauroi. Minä punastuin. Minun isäni oli autonkuljettaja... Aika... erilaista... Se voisi olla hyödyllistä, mikäli menisin vuoden loputtua koulun tanssiaisiin.
Me ajoimme Washingtonin läpi ja Shames näytti minulle kaikki suuret rakennukset ja jopa Lincolnin patsaan.
”Tämä on kongressitalo...” hän sanoi ja vasemmalla puolellani oli todella suuri, valkoinen rakennus, en saanut edes henkeä!
”Vau!” sanoin ääneen, kun näin Valkoisen Talon lähestyvän. Se oli niin paljon hämmästyttävämpi todellisuudessa. Shames nauroi.
”Joo, se hämmästyttää minuakin joka kerta, kun näen sen. Nyt olemme melkein perillä...” hän sanoi hymyillen. Minä hämmästyin.
”Joten, me asumme lähellä Valkoista Taloa?” Se voisi olla aika siistiä... Saattaisin jopa nähdä presidentin jonain päivänä! Shames nauroi kysymykselleni, mutta ei vastannut siihen. Yhtäkkiä me pysähdyimme, aivan Valkoisen Talon portille.
”Öh, Shames, mitä me teemme Valkoisen Talon edessä?” Shames nauroi.
”Viemme sinut kotiin, tyhmyri!” Portti avautui hitaasti ja huomasin, kuinka ihoani alkoi nipistellä ja päätäni huimasi.
”Minä-tulen-asumaan-Valkoisessa-Talossa?” sanoin hitaasti ja silti epäilin sitä. Shames nauroi jälleen.
”Isabella, älä ole typerä! Masenit ovat sinun isäntäperheesi! Missä oikein ajattelit asuvasi?” 1600 Pennsylvania Avenue on Valkoinen Talo!
Okei, tämä oli erilaista. Voisin elää, syödä, juhlia ja tehdä kaikkea muuta Masenien kanssa. Carlisle Masenin, Yhdysvaltain presidentin. Hänen sanotaan olevan paras presidentti sitten John F. Kennedyn, entä jos hän ei pidä minusta? Shames avasi oveni suurten valkoisten portaiden edessä, jotka johtivat jättimäiselle pääovelle. Katsoin ylös vartijaan oven vieressä ja minua huimasi.
”Älä ole ujo, mene vain sinne ylös... Kaikki odottavat sinua!” Shames sanoi. Tiesin hänen haluavan rauhoitella minua, mutta hän teki aivan päinvastoin. Kävelin ylös portaita ja joka askeleella polveni menivät enemmän hyytelöksi. Vartija avasi 20 jalan korkuisen oven ja astuin ovaali huoneeseen, jonka lattia näytti shakkilaudalta ja niin kiillotetulta, että näin kasvojeni heijastuvan sen pinnasta. Oikealla puolella oli iso, musta piano, jonka päällä oli maljakossa tuoreita, valkoisia ruusuja ja vasemmalla oli huonekaluja ja musta sohvapöytä. En voinut sille mitään, mutta suuni loksahti auki joka askeleella, jotka kaikuivat suuressa salissa. Olin peloissani.
”Kröhm!” Vinkaisin, koska luulin olleeni yksin. Sydämeni alkoi lyödä lujempaa, kun aistin ihmisiä takanani. Okei, Bella, tässä se nyt on, vaikka hän saattaakin olla presidentti ja hän saattaa olla maailman mahtavin mies, mutta hän on vain ihminen! Se ei auttanut ollenkaan. Käännyin joka tapauksessa ympäri. Ja siellä he seisoivat kuin supersankarit. Carlisle Masen, komein presidentti ikinä, vaaleine hiuksineen ja ihanine hymyineen. Hänen vierellään ja käsi hänen kädessään, seisoi Esme Masen. Hänen pitkät, kiharat, ruskeat hiuksensa näyttivät silkiltä, enkä voinut muuta kuin olla kateellinen. Hän myös katsoi minua kuin kadonnutta tytärtään. Ja sitten näin hänet. Parin jalan päässä vanhemmistaan seisoi Edward Masen, kädet ristittynä rinnalleen ja kasvoillaan ilme, joka kertoi hänen mieluummin olevan helvetissä kuin täällä.
”Hei, Isabella! Minä olen Esme! Ja on todella mukavaa vihdoin tavata sinut”, hän sanoi tullen halaamaan minua. Hänen miehensä heti hänen takanaan kätteli minua.
”Kyllä, emme malta odottaa, että saamme oppia tuntemaan sinut!” He katsoivat minua kuin haluaisivat syödä minut, niin iloisina.
”Kutsukaa minua vain Bellaksi! Minusta on todella kivaa olla täällä... Vaikka se onkin järkytys, että tulen asumaan... täällä!” Esme nauroi.
”Usko minua, totut tähän nopeammin, kuin haluat!” Minä hymyilin.
”Voinko mennä nyt?” Se oli Edward. Kaikki olivat hiljaa ja vielä minuutin päästäkin tunsin kysymyksen kaikuvan seinissä. Esmen hymy haalistui hiukan, kun hän sanoi: ”Ja tässä poikamme, Edward.” Edward katsoi poispäin. Jopa kaikista tunteettomin ihminen saattoi sanoa, että hän ei halunnut minua tänne. ”Kyllä, sinä voit lähteä, mutta näytä ensin Bellalle hänen huoneensa!” Joka solu ruumiissani huusi vastalauseita, mutta koska ne olivat vain pieniä tyhmiä soluja, ei kukaan kuullut niitä. Edward pyöräytti silmiään sanomatta sanaakaan ja käveli pois. Esme tönäisi minua kevyesti hänen suuntaansa. Minä seurasin häntä, neljän jalan päässä. Viiden minuutin päästä en ollut enää varma, veisikö hän minut huoneeseeni. Sitten hän yhtäkkiä nyökäytti päällään oikean puolimmaista ovea kohti.
”Olkaapa hyvä”, hän sanoi kääntymättä ympäri. Sitten hän vain käveli pois.
”Kiitti, idiootti”, mutisin ja olin varma, ettei hän kuullut sitä.
Huoneeni oli aivan mahtava! Sitä kutsuttiin keltaiseksi ovaalihuoneeksi ja se oli toisessa kerroksessa. Olin varma, että se oli paras huone koko talossa, sillä se oli keskellä Valkoista Taloa ja sieltä oli upeat maisemat. Huoneeni oli keltainen, tietysti. Keltainen ei oikeastaan ollut lempivärini, mutta oli se ihan hyvä. Minulla oli iso sänky ja oma sohvaryhmä, taulutelevisio ja oma kylpyhuone. Käytävän oven ja kylpyhuoneen oven lisäksi minulla oli vielä kaksi muuta ovea. Toisesta niistä pääsi toiseen makuuhuoneeseen ja toinen... no... sanotaanko, että aloin kiljua todella kovaa ja sekuntia myöhemmin siellä oli kolme SWAT:in jäsentä. Mikä sai minut kiljumaan? Se, että minulla oli oma vaatehuone, joka oli täytetty sadoilla puvuilla ja kengillä ja hameilla ja farkuilla ja t-paidoilla ja kaikella. Kaaduin sängylleni, enkä voinut lopettaa nauramista. TÄMÄ OLI MAHTAVAA!
EPOV:
Limusiini ajoi portista. Siellä hän oli, meidän 'täydellinen uusi perheenjäsenemme'. Näin limusiinin pysähtyvän, enkä voinut vastustaa uteliaisuuttani, joka virtasi lävitseni.
Onko hän lihava vai laiha? Ovatko hänen rintansa suuret vai pienet? Onko hän pitkä? Onko hänellä pitkät sääret? Onko hän kaunis? Ja siellä hän oli. Seisoen isojen portaiden edessä ja katsoen sisäänkäyntiä. Niin pelästyneenä ja hämmentyneenä. Minä hymyilin. Hän muistutti minua niin paljon, kun itse astuin taloon ensimmäisen kerran, kolme ja puoli vuotta sitten. Shames sanoi hänelle jotain ja hänen silmänsä laajenivat ja hän alkoi kävellä rappusia ylös. Kuin enkeli, aurinko heijastui hänen ruskeista hiuksistaan ja hänen kätensä olivat puristuneina yhteen.
”EDWARD! TULE-ALAKERTAAN-HETI!” äitini huusi KOKO talon läpi. Siirryin pois ikkunan luota ja nipistin itseäni. Mikä sinussa on vialla, Edward? Hän on vain yksi tyttö. Juoksin alakertaan. Juuri ajoissa, koska sekuntia myöhemmin ovi avautui ja hän astui sisään. Hän katseli ympärilleen suu hiukan auki. En voinut muuta kuin hymyillä taas, hän oli niin hämmästynyt kaikesta. Hän ei edes nähnyt mitään.
”Kröhm!” selvitin kurkkuani ja hän jäykistyi heti. Minulla oli ongelmia olla nauramatta. Hän oli niin peloissaan. Vihdoin hän kääntyi ympäri ja vanhempani alkoivat jutella hänen kanssaan. En kuunnellut, se oli aina samaa vanhaa. Hauska tavata, kuinka voit, voi, minä voin hyvin. Pudistin päätäni kevyesti.
”Kutsukaa minua vain Bellaksi! Minusta on todella kivaa olla täällä... vaikka se onkin järkytys, että tulen asumaan... täällä!” Katsoin ylös ja sydämeni alkoi lyödä nopeammin. Hän hymyili vanhemmilleni, jotka olivat kuin sulaa vahaa hänen käsissään. Hänen hymynsä sai minun koko ruumiini särkemään, tunsin olleeni poistyönnettynä liian kauan. En voinut sietää sitä enää.
”Voinko mennä nyt?” kysyin ja kaikki hiljenivät. Tarvitsin ilmaa, kaukana hänestä. Tarvitsin aikaa ajatella.
Ja tässä on poikamme, Edward!” kuulin äitini sanovan. Vaikka katseeni olikin käännettynä toiseen suuntaan, tunsin Bellan silmien polttavan reikiä päähäni. ”Kyllä voit lähteä...” Koko vartaloni rentoutui. ”Mutta näytä ensin Bellalle hänen huoneensa.” MIKÄ ON OIKEIN VIALLA TÄSSÄ PÄIVÄSSÄ? Miksi kaikki vihaavat minua? Käännyin ympäri ja kävelin pois. Ajattelin, ettei se olisi niin vaikeaa kävellä hänen edellään. Kuulin hänen askeleensa takaani, mutta hän ei yrittänyt puhua kanssani. Olin kiitollinen siitä. Uudestaan ja uudestaan muistutin itseäni siitä, että hän oli vain toinen tyttö. Nyökkäsin päälläni hänen oveensa päin ja sanoin: ”Olkaapa hyvä.” En kääntynyt ympäri tai pysähtynyt, kävelin vain viimeiset metrit huoneeseeni. Ja sitten kuulin sen, todella hiljaisen ja melkein erottamattoman äänen.
”Kiitti, idiootti.” Jäykistyin kesken liikkeen ja käännyin nähdäkseni hänen ovensa sulkeutuvan. Mielenkiintoinen tyttö, ehkä hän ON erilainen.
-
Oii<33
Pidin tästä luvusta kovasti. Alussa olin jonkn aikaa aika pihalla, mutta sain myöhemmin taas juonesta kiinni.
Tuiskin maltan odottaa jatkoa :D
-
Tosi hauska ficci, repeilin hieman tai oikeastaan koko ajan lukiessani tätä :D hyvin suomennettu myös! luin jo vähän alkuperäistä versiota eteenpäin, kun en jaksanut odottaa uutta suomennosta, mutta tietenkin luen myös suomennetun tekstin :)
Jatkoa odotellessa!
-
Pidän tästä ficistä paljon! Olen lukenut englannin kielistä versiota eteenpäin, koska en jaksa odotella suomennoksia, ;D
jatkoa odotellessa :D
-
Carlisle Amerikan presidentti!? 8DD Tää on niin paras. 8)) Ja Edwardkin muka naistenmies. : D
Jatka ihmeessä, ja vähän äkkiä! <3
-
hahahahahahahahaha
Ihana... Toi Edwardin asenne...
Ihana.
Kiitos.
-
Kiitoksia kommentoijille! :D
Kolmas luku: Klaustrofobinen
BPOV:
Olin juuri tyhjentänyt matkalaukkuni (vaikka en luultavasti tulisi käyttämään omia vaatteitani), kun kuulin koputuksen.
”Sisään!” sanoin iloisesti, mutta kukaan ei tullut.
”Minun nimeni on Eliza, saanko tulla sisään?” pieni ääni pyysi oven toiselta puolelta ja yritin olla purskahtamatta nauruun.
”Kyllä, Eliza, kuten sanoin, voit tulla sisään.” Minulla ei ollut aavistustakaan, kuka hän oli, mutta kun näin hänen kirkkaansinisen palvelusasunsa, minulle tuli outo tunne, että olin unohtanut jotakin. Hän kumartui eteeni ja katsoi minua ujosti hymyillen.
”Minä olen Eliza ja olen sinun palvelijasi. Minä vastaan huoneestasi, vaatekaapistasi, kylpyhuoneestasi, siitä mitä puet päällesi ja aikataulustasi.” Suuni loksahti auki. Minulla palvelija?! Minulla on aikataulu?”
”Öh... kiitos, Eliza”, sanoin ja epäröin. Mitä hän odotti?
”Oletko päättänyt, mitä aiot pukea yllesi päivälliselle tänään, neiti?” Olin aivan ällikällä lyöty, ensinnäkin, hän kutsui minua neidiksi! Ja toiseksi, minun täytyisi päättää jotakin tällaista?
”Enkö voi vain olla näissä vaatteista, jotka minulla jo ovat?” Hän katsoi minua silmät suurina.
”Saanko auttaa sinua päättämään, neiti?” Se ei oikeastaan ollut kysymys, vaan enemmän tai vähemmän mukavasti muotoiltu vihje, että minä todella tarvitsin apua ja että minulla oli yhtä paljon käytöstapoja kuin norsulla posliinikaupassa.
”Totta... totta kai!” sanoin epävarmana siitä, mitä tulisi tapahtumaan. Toinen kumarrus ja hän katosi toiseen maailmaani, vaatehuoneeseeni. Yritin seurata häntä, mutta ennen kuin edes pääsin sinne, hän tuli ulos mukanaan kolme vaihtoehtoa. Hän katsoi minua ja antoi lyhyen haltermekon. Se oli mustavalkoinen kokoon kerätyn helman kanssa ja se ylettyi juuri polvieni yläpuolelle. Rintojen alla oli suuri musta nauha, joka sai rintani näyttämään suuremmilta kuin mitä ne oikeasti olivat. En ole ikinä pitänyt itseäni kauniina, mutta kun näin itseni peilistä puettuna siihen mekkoon, näytin melkein tyrmäävältä. Hän antoi minulle vielä valkoiset sandaalit, joissa oli rusetit. Olin erittäin kiitollinen sandaaleista, sanotaanko vaikka, että minulla ei ole koskaan ollut onnea korkojen kanssa...
”No nyt näyttää paremmalta... Päivällinen on katettuna 15 minuutin kuluttua suuressa ruokasalissa”, Eliza sanoi. Olin juuri kysymässä häneltä, missä ruokasali oli, mutta hänen hälyttimensä alkoi piippaamaan. Onko hän tohtori, tai jotain? Hän luki viestin ja muuttui vakavaksi.
”Voi ei, hätätilanne, joku on tilannut vääriä kukkia huomiselle juhla-aterialle. Minun täytyy mennä!” Hän pyrähti ovelle.
”Mutta...” keskeytin, kun näin hänen jo sulkeneen oven.
EPOV:
Olin juuri saanut työnnettyä valkoisen paitani tummansinisten farkkujen alle ja olin juuri miettimässä, käärisinkö hihani ja jättäisinkö pari nappia kauluksesta auki, kun uusi iPhoneni alkoi soida. Painoin kaiuttimen päälle.
”Jep!” sanoin ja käännyin pois peilin edestä.
”Miten menee?” Jazz kysyi. Istuin sohvalle ja venytin jalkojani.
”Kaikki on niin tylsää juuri nyt! Olen juuri laittautumassa valmiiksi päivälliselle, enkä ole tehnyt tänään mitään.” Jasper alkoi nauraa.
”Oletko taas kotiarestissa?”
Minä naurahdin. ”Äh, en, pahempaa.”
”Pahempaa? Mikä voi olla pahempaa?”
”Bella saapui tänään!” sanoin korkealla, todella homomaisella äänellä. Jasper nauroi.
”Älä viitsi, lyön vetoa, ettei hän ole niin paha, kunhan tutustut häneen!”
”Siinä se ongelma onkin! Minä en halua! Voisinkohan minä vain saada hänet lähtemään?” kysyin epätoivoisesti. Jasper nauroi uudestaan.
”Mitä tarkoitat noilla oudoilla jutuillasi? Onko hän niin ruma, ettet ole kiinnostunut lainkaan?” Minä huokaisin.
”Se... se... on ihan okei, en tiedä mistä se johtuu. Ehkä se on hänen tapansa hymyillä. Niin viattomasti, ja se, kun hänen hiuksensa näyttävät auringossa sulalta toffeelta... Tai sitten se on vain se, että hän on selän takana puhuja...”
”Ai... Odotapa hetki”, Jasper keskeytti minut. ”Ei tuo kyllä siltä kuulosta, että haluat päästä hänestä eroon...” Minä nauroin.
”Voi, kyllä haluan! Lasken jo nyt päiviä siihen, kun hän lähtee kesäkuussa... Enää vain kuusi kuukautta! Kylläpä se aika lentää!”
”Hänhän tuli vain muutama tunti sitten!” Minä nielaisin.
”Jazz... Minun täytyy mennä... Puhutaan myöhemmin.”
”Nähdään... Ja... pidä hauskaa!” hän sanoi ja nauroi taas. En voinut kestää enää. Minun täytyi lopettaa. Typerä Jasper...
BPOV:
Lysähdin tuolille uupuneena. Tässä typerässä talossa oli 50 000 käytävää ja 5 000 000 huonetta ja sikäli kuin itse tiesin, olin jumissa jossain huoneeni ja ruokasalin välillä, mutta minulla ei ollut aavistustakaan siitä, minne mennä. En edes tiennyt, missä itse olin, saatikka missä huoneeni oli. Pitkä tarina tiivistettynä: Olin eksyksissä! Eksyksissä Valkoisessa Talossa. Kuulostaa halvan kauhuelokuvan nimeltä. Katsoin uutta Fossil -kelloani. Mahtavaa, se oli 21.15. Olin virallisesti 15 minuuttia myöhässä ensimmäiseltä illalliseltani Yhdysvaltain presidentin kanssa. Jos huomenna syttyy sota Saksaa vastaan, niin ainakin tiedetään, ketä syytetään. Katselin ympärilleni epätoivoisesti, yrittäen löytää jotakin, mikä voisi antaa vinkin siitä minne mennä. En kyllä uskonut heillä olevan täällä minkäänlaisia kylttejä.
EPOV:
Vivaldin Neljä vuodenaikaa soi pehmeästi taustalla samalla, kun ilma tuntui pingottuneelta. Isäni oli hiukan hämmentynyt ja Esmellä oli huolestunut ilme kasvoillaan, ainoa henkilö joka hymyili, olin minä! Ja miksi? Oli illallisaika, jo puolen tunnin ajan oikeastaan, ja meidän erityisvieraamme, täydellinen Bella, oli kadoksissa. Venyttelin käsiäni ja päästin äänekkään haukotuksen.
”Tiedäthän, isä, pihvini höyry, joka on kyllä jo nyt kylmää, sai vatsani melkein täyteen. Ehkä vielä vähän paahtopaistin höyryä, ja olen täynnä!” Isä katsoi minua murhaavasti ja nauruni kaikui seinistä saaden huoneen vielä pingottuneemmaksi. Tämä oli loistavaa!
”Haluatteko minun lämmittävän ruokanne uudelleen, herra presidentti?” tarjoilija kysyi. Minä hymyilin.
”Oi, minunkin myös... Ja muuten, minä en ota tänään jälkiruokaa, olen jo aivan täynnä.” Äiti katsoi minua varoittavasti. Juuri silloin ovi aukesi ja Eliza astui sisään.
”Olen todella pahoillani, että häiritsen, herra presidentti, mutta en löydä neiti Swania mistään, hän ei ole huoneessaan.” Hymyilin niin leveästi, että poskiini alkoi sattua. Isä rypisti kulmiaan ja tiesin olevani pulassa.
”Edward, mene etsimään Bellaa.” Katsoin häntä yllättyneenä. Hän ei voinut olla tosissaan! ”Nyt!” hän sanoi vihaisesti ja nousin ylös lähteäkseni etsimään neiti Täydellisen Verkkaista!
BPOV:
Istuin edelleen keskellä ei mitään. Aikaa oli kulunut 40 minuuttia ja olin edelleen eksyksissä. Tämä oli jo liikaa. Olin eksynyt tähän helvetin hirviötaloon. Kuinka tätä voi edes kutsua taloksi?! Kiedoin käteni polvieni ympärille ja painoin pääni niihin. En aio itkeä. En aio itkeä. En aio itkeä. Ja siinä se oli. Ensimmäinen kyynel tipahti kädelleni ja tunsin sen polttavan ihoani. Toinen ja kolmas seurasivat perässä. Ei, tämä ei ole minun tapaistani. En aio luovuttaa! Avasin ikkunan. Tarvitsin happea. Kylmä tammikuun ilma nipisteli ihoani ja varmistin hengittäväni sisään niin paljon, kuin mahdollista. Minun piti selvittää ajatukseni ja tämä sotku. Kylmä tuuli puhalsi ikkunan läpi ja pyyhkäisi hiukset kasvoiltani. Se tuntui paremmalta. Viimeisen kerran, kun suljin silmäni, lupasin itselleni löytää tien ulos heti, kun avasin seuraavan kerran silmäni.
”Täällä on 132 huonetta, 32 kylpyhuonetta ja kuusi kerrosta majoittaen kaikki ihmiset, jotka asuvat täällä, työskentelevät täällä ja vierailevat täällä.” Silmäni rävähtivät auki ja vieressäni seisoi Edward, nojaten ikkunasta ulos.
”Mitä sinä täällä teet?” kysyin ja yritin kuulostaa ärsyyntyneeltä, epäonnistuin siinä surkeasti.
”Täällä on myös 421 ovea, 147 ikkunaa, 28 takkaa, seitsemän portaikkoa ja kolme hissiä.” Tuijotin häntä, kuin hän olisi mielisairas, ja ehkä hän olikin.
”Mitä sinä oikein puhut?” Hän hymyili minulle, nauttien tiedosta, että oli onnistunut yllättämään minut.
”Puhun 132 huoneesta, 32 kylpyhuoneesta, kuudesta kerroksesta, 412 ovesta, 147 ikkunasta, 28 takasta, seitsemästä portaikosta JA kolmesta hissistä.” Taisin näyttää enemmän kuin hämmentyneeltä, sillä hän alkoi nauraa nähtyään kasvoni. Hän käätyi ympäri ja nojasi ikkunaan kohauttaen olkiaan.
”Halusin sinun vain tietävän, että on ihan okei eksyä täällä. Varsinkin ensimmäisellä kerralla... yöllä... miten tahansa.” Pyöräytin silmiäni. Juuri, kun ajattelin hänen olevan ihan kiva, hän tulee ja pilaa kaiken. ”Älä viitsi, minä vien sinut ruokasaliin.” Hän tuli pois ikkunalta suljettuaan sen ja tarttui ranteeseeni. Hän veti minut hissiin ennen kuin kerkesin sanomaan mitään. Pidätin hengitystäni ja pian jalkani alkoivat tuntua hyytelöltä. Hissin ovet sulkeutuivat ja minulle tuli kuuma. Yritin viilentää itseäni seisomalla aivan ilmanpuhaltimen alla. Hengitykseni muuttui raskaammaksi ja puhaltelin epätoivoisesti tuuletinaukkoon.
”Toimiiko tämä laite?” Edward katsoi minua uteliaasti ja huolestuneesti.
”Oletko kunnossa?” hän kysyi yllättyneenä. Minua huimasi ja tuijotin monitoria oven yläpuolella.
”Liikummeko me ollenkaan? En tunne mitään. Onko täällä sinusta liian kuuma? Onko täällä sinusta tarpeeksi happea?” kysyin epätoivoisesti salatakseni paniikin. Nojasin seinään ja yritin tasata hengitystäni. Edward hymyili yhtäkkiä ja astui minua kohti. ”Älä, älä, älä tee tuota... Voit saada hissin pysähtymään tai rikkoutumaan...” selitin. Edwardin hymy vain leveni.
”Olet klaustrofobinen, etkö?” hän kysyi ja astui toisenkin askeleen minua kohti. Nostin käteni kieltääkseni häntä jatkamasta matkaa.
”Kiva deduktiivinen perustelu, Sherlock Holmes. Kerro jotain, mitä en tiedä!” Yritin hengittää hitaasti, sisään ja ulos. Edward nauroi.
”Näytät aivan siltä, kuin synnyttäisit!” Kurtistin kulmiani.
”Ihanko totta? Itse asiassa, niin olenkin. JA SE ON SINUN!” Hän lopetti nauramisen heti ja minä hymyilin tyytyväisenä. Sitten hänen ilmeensä muuttui. Se ilme kertoi minulle, että hän suunnitteli jotakin, mikä säikäyttäisi minut totaalisesti. Hän nappasi kiinni suoristetusta kädestäni ja vetäisi minut syliinsä. Minä kirkaisin, sillä minä todellakin liikuin hississä. Hän hymyili minulle.
”Näitkö? Sinä kävelit hississä, eikä mitään tapahtunut.” Vedin käteni pois, mutten uskaltanut vetäytyä pois kokoaan, ja hän tiesi sen.
”Se oli tuuria, typerys!” Hänen hymynsä leveni.
”Ohoh! Sinä todella yrität haastaa minut! No, sitten minun täytyy havainnollistaa se sinulle uudestaan!” Ja ilman mitään varoitusta hän hyppäsi ilmaan. Suljin silmäni ja aloin kiljua. Mutta mitään ei tapahtunut. Hän jatkoi hyppimistä ylös ja alas, ylös ja alas, ja minä jatkoin kiljumista. ”Älä viitsi, Bella, tämä on hauskaa!” hän lopetti juuri lauseensa, kun yhtäkkiä valot sammuivat.
”Täydellistä, herra Masen, idiootti! Mitä nyt?!” huusin ja ihan kuin se ei olisi jo ollut tarpeeksi, me kuulimme todella kovan nitinän hissin seinästä ja yhtäkkiä hissi alkoi pudota. Tunsin kuinka minut vedettiin takaisin ja yritin pitää Edwardista kiinni, mutta hänkään ei ollut vakaa, joten kaaduin selälleni ja hän kaatui päälleni. Aloin kiljua. Tämä on elämäni loppu. Minä kuolen. Ja sitten, yhtäkkiä, hissi pysähtyi ja olin edelleen yhtenä kappaleena. Rintakehäni nousi ja laski nopeammin kuin koskaan ennen.
”Oletko kunnossa?” Edward kysyi. Hän makasi vieläkin päälläni. Nyökkäsin ja muistin sitten, ettei hän voinut nähdä sitä.
”MIKSI SINUN TÄYTYI HYPPIÄ? MIKSI ET VOINUT VAIN LOPETTAA, KUN PYYSIN?” huusin ja hänen päänsä nytkähti taaksepäin yllätyksestä.
”Tarkasti ottaen, et pyytänyt”, hän sanoi ja saatoin kuulla hänen hymyilevän. Kiljaisin ja aloin lyömään häntä.
”EDWARD! PÄÄSTÄ-IRTI-MINUSTA! NYYYYT!” Edward alkoi nauraa ja nousi ylös.
”Olet ensimmäinen tyttö, joka ikinä on sanonut minulle noin”, hän sanoi ja jotenkin hän löysi käteni ja nosti minut ylös. Aloin irrottaa hiuksiani huulikiillostani ja pian valot palasivat. Huokaisin helpotuksesta. Hissin ovet avautuivat ja minä marssin käytävälle.
”Kiitoksia siitä, että todistit etteivät hissit ole ollenkaan vaarallisia. OLET TOTAALINEN IDIOOTTI, EDWARD MASEN!” Edward nauroi ja oli juuri sanomassa jotakin, kun Esme ja Carlisle saapuivat.
”Siellähän sinä olet, Bella. Oletko kunnossa?” Esme kysyi. Yritin hymyillä.
”Öh... olen todella pahoillani, etten ollut illallisella... Minä todella yritin päästä sinne, mutta... eksyin...” Tuijotin lattiaa. Esme laittoi kätensä selälleni.
”Me olemme jo syöneet, mutta siellä on vielä ruokaa sinulle ja Edwardille. Edward, näytä hänelle ruokasali.” Katsoin ylös. Illallinen kahdestaan Edwardin kanssa? Ei ikinä.
”Minulla ei oikeastaan ole nälkä... varmaan johtuu aikaerosta... Luulenpa, että menen vain nukkumaan... Olen todella... väsynyt.” Esme ja Carlisle tuijottivat minua yllättyneinä.
”Totta kai, kultaseni... Mitä vain, mikä tekee sinut iloiseksi. Huoneesi on kolmas oikealla.” Nyökkäsin kiitollisena ja lähdin katsomatta Edwardiin.
.............................
Kävelin edestakaisin huoneessani pystymättä nukkumaan, koska olin niin nälkäinen. Typerä Edward. Typerä, typerä Edward. Typerä, typerä ylpeys. Kello oli jo yksitoista yöllä ja päätin juuri lähteä etsimään keittiötä itsekseni, kun kuulin jonkun koputtavan oveeni. ”Sisään”, sanoin, mutta kukaan ei vastannut.
”Sisään!” Ei vieläkään vastausta. Pyöräytin silmiäni ja kävelin ovelle. Typerä, idiootti, typerä E... Oven edessä oli McDonald's paperipussi ja siihen oli kiinnitetty lappu.
Olet huono valehtelemaan,
E.
Hymyilin, ja ensimmäistä kertaa tunsin Edwardia kohtaan jotain muutakin, kuin vihaa.
-
8DD
tä on just kivoin !
-
Mukava luku taas kerran!
Selkeää ja sujuvaa kääntämistä ja virheitä ei löytynyt (en niitä tosin hirveästi katsellutkaan)..
Hienoa, että jaksat suomentaa tätä ja odotan malttamattomana seuraavaa lukua :)
Innoissani odotan, mitä kaikkea Bella joutuu vielä kokemaan ja milloin Edward tajuaa, mikä mäntti hän välillä on :D
Tämä on kyllä loistava idea! Masenit Valkoisessa Talossa, heh!
~Amy
-
Voi että kun oli hauska lukea tätä!
Selkeää tekstiä.
Jatkoa?! =))
-
OLET TODELLA HYVÄ SUOMENTAJA! Kerrankin tajusin tuon hissikohtauksen kunnolla! Olen jo todella pitkällä alkuperäsessä tekstissä, siksi toivoisin, että suomennosta tulisi nopeammin. Ymmärrän jos on kiireitä eikä ehdi.
kiitos! :D
jatkoa pian, kiitos! ;)
-
Tämä oli kaikin puolin ihaan osa!
jotenkin tässä tapahtui paljon, muttei liikaa.
Luku olisi kyllä voinut olla pidempikin, mutta ihan hyvähän se näin :)
-
Oi, oli ihana pätkä. <33
Jatka äkkiä. : )) <33
-
Oi, tää on niin ihana ficci ♥ Jatkoa pian! Vikan osa loppu oli ihana :D
-
Oih... ihana... Tääydellinen.... Se mikä se kohtaus oli?? oih... Ja toi Mc Donald's.... ihana.
Kiitos.
-
Napp: Kiitti. :D
Amy Malfoy: Kiitti. Kiva kun pidät. ;D
Mandeh: Thanks. ;D
Vohveli: Kiitos. Jatkoa pitäisi tulla parin päivän sisällä, mutta nyt on hiukan ongelmia, kun mulla on kone takavarikossa niin nytkin olen täällä koulun koneella yrittämässä vastailla. ;D
Annabella: Kiitoksia. Älä sentään mielenterveyttäsi kadota. ;D
Jonnumoi: Kiitos. Ainahan ne saisi olla pidempiä, mutta kyllä ne pidentyy sitten jatkossa. :D
Suklaamurunen: Kiitoksia. Jatkoa pitäisi tulla parin päivän sisällä. :)
SnowCherry: Kiitti. :D
Samba: Kiitos. :D
-
Wau! :o Tämä on kyllä niin HYVÄ ja hieno juoninen ficci toivottavasti tulee pian lisää odotan innolla jatkoa!
-
Neljäs luku: Liian ylpeä
EPOV:
Olen Bella, täydellinen tytär ja saan teidät unohtamaan poikanne nopeammin kuin kolmessa tunnissa. Varatkaa minut ja minä takaan, että olen teille täydellinen tytär, jota teidän poikanne ei ikinä ollut!
Tömistelin hissistä neljättä kertaa. Olin viidennessä kerroksessa ja jatkoin matkaani käytävää pitkin. Miksi kukaan kävelisi niin kauas? Ja kuinka on mahdollista eksyä? Tarkoitan, täällähän on joka paikassa hissejä! Kuinka joku voi unohtaa, missä kerroksessa asuu? Olin vihainen, nälkäinen ja etsin tyttöä, jota en voinut sietää.
Tömistelin taas takaisin hissiin valmiina etsimään häntä viimeisestä kerroksesta. Jos hän ei ole sielläkään, minä... minä vain menen takaisin ja annan hänen kuolla sinne, missä hän nyt onkaan... Haju kyllä ohjaa meidät oikeaan suuntaan ennemmin tai myöhemmin.
Astuin ulos hissistä, katsoin vasemmalle... Ei mitään, katsoin oikealle ja henkeni salpautui. Siellä hän oli, nojaamassa ulos ikkunasta valkoisessa mekossaan.
Aloin kävellä häntä kohti, kun kylmä tuuli tulvahti hänen hiuksiinsa ja hänen tuoksunsa leijui nenääni. Suljin silmäni ja nojauduin vasten tuulta, joka tuoksui mansikalta ja... Bellalta. Hänen tuoksunsa oli huumaava, en voinut liikkua. Minä vain seisoin siinä ja näin hänen kääntävän päänsä kohti taivasta ja näin hänen hiustensa liikkuvan hänen selkänsä paljaalla iholla.
Nielaisin kovaa ja kävelin lähemmäs. Niin lähelle, että kuulin erittäin raskaan huokaisun, joka satutti minua sisältä. Niin lähelle, että näin pienen, pehmeän karvan nousevan pystyyn hänen ihollaan. En voinut sille mitään, mutta silmäni kulkivat hänen koko vartalollaan laihoista sääristä täydelliseen takapuoleen ja hänen selälleen, joka näytti niin pehmeältä, että halusin niin kovasti koskettaa sitä. Ja tietenkin hänen hiuksiinsa, nestemäistä kinuskia, joka oikeassa valossa näytti nestemäiseltä kullalta. Minä hymyilin. Hän näytti oikeastaan ihan kivalta silmissäni.
Nojauduin ikkunalle hänen vieressään ilman, että hän huomasi. ”Täällä on 132 huonetta, 32 kylpyhuonetta ja kuusi kerrosta majoittaen kaikki ihmiset, jotka asuvat täällä, työskentelevät täällä ja vierailevat täällä”, sanoin. Jotakin mitä muistin, koska kuulin ne päivittäin oppailta, jotka kävelivät ympäri Valkoista Taloa opastetuilla kierroksilla.
Minun ei tarvinnut edes vilkaista häntä tietääkseni, että hän oli yllättynyt nähdessään minut täällä ja tunsin hänen tuijotuksensa, kun hän sanoi: ”Mitä sinä täällä teet?” Hän kuulosti uteliaalta ja jotenkin iloiselta nähdessään minut. No, Edward, hän oli eksyksissä! Hän on iloinen nähdessään kenet tahansa! ”Täällä on myös 421 ovea, 147 ikkunaa, 28 takkaa, seitsemän portaikkoa ja kolme hissiä”, jatkoin ja hymyilin, koska tiesin, ettei hänellä ollut aavistustakaan siitä, mistä puhuin.
”Mitä sinä oikein puhut?” Mitä minä sanoin! Hymyilin hänelle tyytyväisenä siitä, että minä todella sain hänet hämilleen.
”Puhun 132 huoneesta, 32 kylpyhuoneesta, kuudesta kerroksesta, 421 ovesta, 147 ikkunasta, 28 takasta, seitsemästä portaikosta JA kolmesta hissistä.”
Hän katsoi minua kuin olisin juuri kertonut isäni juoksevan alasti sunnuntaisin. Hänen kulmansa rypistyivät ja hän nyrpisti nenäänsä. En voinut muuta kuin nauraa. Käännyin ympäri ja nojasin selkäni ikkunaan, jotta voisin nähdä hänet paremmin.
”Halusin sinun vain tietävän, että on ihan okei eksyä täällä. Varsinkin ensimmäisellä kerralla... yöllä... Miten tahansa.” Hän pyöräytti silmiään. Ups, hän ei ole henkilö, joka tajuaa vitsin! Hänen hymynsä katosi ja tiesin hänen ottavan taas itseään niskasta kiinni. No, se oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti!
”Älä viitsi, minä vien sinut ruokasaliin.” Suljin ikkunan ja otin kiinni hänen ranteestaan. Kun vedin hänet hissiin, aloin hymyilemään. Pistäisin hänet vähän hellittämään tänä vuonna... Ei voi olla terveellistä olla aina niin itsehillinnässä. Kuinka se muka voisi olla hauskaa? Astuimme hissiin ja minä painoin toisen kerroksen nappia.
Ovet sulkeutuivat ja Bella meni hiljaiseksi. Hän alkoi hengittää äänekkäämmin kuin normaalisti ja kun katsoin häneen, hän oli kalpea. Hän astui tuulettimen alle ja yritti tunnustella ilmavirtaa.
”Toimiiko tämä laite?” hän kysyi ja katsoin häntä yllättyneenä. Heti kun ajattelin hänen olevan yksinkertainen hallintafriikki, tajusin hänen käyttäytymisensä olevan aivan erilaista.
Sekunnin ajan luulin hänen vapisevan. ”Oletko kunnossa?” kysyin, enkä päästänyt häntä silmistäni peloissani siitä, että hän saattaisi pyörtyä. Näin hänen otsallaan hikeä ja hän kompuroi askeleen sivulle. ”Liikummeko me ollenkaan? En tunne mitään. Onko täällä sinusta liian kuuma? Onko täällä sinusta tarpeeksi happea?” hän kysyi ja silmäni suurenivat. Hän oli paniikissa. Hänellä oli paniikkikohtaus hississä! Hän kompuroi edelleen ja halusin tarttua häneen, jotta hän ei kaatuisi, kun hän nojautui seinään.
Tiesin sen olevan ilkeää, mutta salasin hymyni. Täydellisessä Bellassa oli vika! Astuin häntä kohtim, mutta hän pysäytti minut. ”Älä, älä, älä tee tuota... Voit saada hissin pysähtymään tai rikkoutumaan...” hän mutisi ja hymyni vain leveni.
”Olet klaustrofobinen, etkö?” Halusin purskahtaa nauruun. Aloin kävellä häntä kohti, vaikka olin iloinen, ettei hän ollutkaan Neiti Täydellinen, halusin auttaa häntä pääsemään yli paniikistaan. Tällä kertaa hän osoitti kämmenellään minua pysähtymään. ”Kiva deduktiivinen perustelu, Sherlock Holmes. Kerro jotain, mitä en tiedä!” hän sanoi niin paljon myrkkyä äänessään, että ihmettelin, mistä se oikein tuli.
Huomasin hänen yrittävän tasata hengitystään. Näin hänen rintansa nousevan ja laskevan, enkä voinut muuta kuin nauraa. Vaikka hän oli kalpea ja hänen hiuksensa olivat liimautuneet otsaan, koska hän hikoili... hän oli silti suloinen.
”Näytät siltä, kuin synnyttäisit!” minun vain täytyi sanoa se. Hän kurtisti kulmiaan, mutta en pelännyt yhtään. Hän ei voinut sanoa mitään, mikä saisi minut vähemmän huvittuneeksi. ”Oikeastiko? Itse asiassa, niin olenkin. JA SE ON SINUN!” hän huusi ja tiesin näyttäväni säikähtäneeltä.
Ehkä siellä oli yksi juttu... Monet muistot välähtelivät silmissäni ja hymyni katosi heti. Riuhtaisin itseni ajatuksistani ja näin hänen tyytyväisen hymynsä. Kuinka hän voi olla noin tyytyväinen, vaikka hän on nyt niin voimaton? Hymyilin, kun tajusin voivani pitää hänelle oppitunnin.
Tartuin hänen käteensä, joka oli edelleen ilmassa ja vetäisin hänet lähelleni. Hän alkoi kiljua ja kun sain hänet kiinni itseeni, hän hiljeni. Hän ei ollut odottanut minun tekevän tätä. ”Näitkö? Sinä kävelit hississä, eikä mitään tapahtunut.” Hän vetäisi kätensä otteestani, mutta ei uskaltanut liikkua. Minä hymyilin. Tietysti, arvasinhan minä sen.
”Se oli tuuria, typerys!” Hän oli vihainen ja paniikissa samaan aikaan, se oli aika hassua!
”Ohoh! Sinä todella yrität haastaa minut! No, sitten minun täytyy havainnollistaa se sinulle uudestaan!” sanoin. En kyllä tiennyt miksi, mutta halusin hänen todella rukoilevan sitä. Halusin hänen olevan se, joka luovutti ja halusin olla se kenelle hän luovutti. Hyppäsin korkealle ja hän sulki silmänsä ja alkoi jälleen kiljua.
”Älä viitsi, Bella, tämä on hauskaa!” Älä viitsi, Bella! Sinä olet peloissasi, rukoile minua lopettamaan. Näytä edes kerran, että sinulla on heikkouksia, että olet ihminen. Hypin ylös ja alas uudestaan ja uudestaan. Sillä välin hän ei ollut vain sulkenut silmiään ja jatkanut kiljumistaan, vaan hän oli myös peittänyt korvansa käsillään. En ollut varma, auttoiko se, mutta hauskaa se ainakin oli. Ja sitten yhtäkkiä tapahtui se asia, mitä en olisi ikinä uskonut tapahtuvan, valot sammuivat. Hetken ajan olimme yllättyneitä.
”Täydellistä, herra Masen, idiootti!” Bella huusi ja täytyi myöntää, että hänellä oli syy huutaa minulle ja se teki minut vihaiseksi.
Yhtäkkiä seinistä kuului äänekäs nitinä ja hissi alkoi pudota. Bella tarttui paitaani saadakseen tukea ja kaaduin hänen päällensä. Bella huusi koko ajan korvaani, aivan kuin se voisi pelastaa hänet.
Ensin tunsin vihaa. Olin uskomattoman vihainen siitä, että hän oli taas oikeassa. Minä hypin ympäri hissiä ja nyt olimme matkalla kuolemaan. Sitten tunsin hänen kätensä selässäni ja huomasin hänen haudanneen kasvonsa rintaani. Se sai minut hymyilemään.
Pian hissi pysähtyi ja hän päästi irti minusta. Ei. Hänen rintakehänsä nousi ja laski niin kovaa, että hänen rintansa osuivat rintaani rytmikkäästi. Pidätin hengitystäni. Ajattele jotain muuta, älä sitä, että olet hississä lukkojen takana ja makaat otollisen tytön päällä ja hänen rintansa koskevat sinua nyt... ja nyt... ja nyt! Okei... jotain erittäin epäseksikästä... Huomenna, ja huomenna, ja huomenna, ryömiä tässä pikku vauhdissa, päivästä päivän viimeiseen sekuntiin...
Hän rauhoittui ja hänen hengityksensä tasaantui. Haistoin hänen tuoksunsa ja suljin silmäni. ”Oletko kunnossa?” mutisin rauhallisesti.
”MIKSI SINUN TÄYTYI HYPPIÄ?! MIKSI ET VOINUT LOPETTAA, KUN PYYSIN?!” hän huusi ja vedin pääni taaksepäin, se oli huomaamattani lähestynyt häntä. Minä hymyilin, hän oli edelleen vihainen. Näköjään olin todella säikäyttänyt hänet. ”Tarkasti ottaen, et pyytänyt.”
Koska sen takia minä jatkoin! Hän kiljahti uudestaan ja alkoi lyödä minua. ”EDWARD! PÄÄSTÄ-IRTI-MINUSTA-NYYYYT!” Minä nauroin ja nousin ylös. Outo sanavalinta. ”Olet ensimmäinen tyttö, joka on ikinä sanonut minulle noin.” Vedin hänet pystyyn ja valot syttyivät jälleen, hän huokaisi helpotuksesta.
Hissin ovet aukesivat ja hän tömisteli käytävään. En voinut lopettaa hymyilemistä ja se teki hänet entistä vihaisemmaksi. Seurasin häntä aulaan.
”Kiitoksia siitä, että todistit, etteivät hissit ole ollenkaan vaarallisia. OLET TOTAALINEN IDIOOTTI, EDWARD MASEN!” Olin vastaamassa hänelle lämpimästi ”ole hyvä”, kun äiti saapui. Minä en oikeastaan kuunnellut. Katsoin vain Bellaa, joka suoristi selkänsä ja taikoi hymyn kasvoilleen. Oli todella mielenkiintoista nähdä hänen rakentavan julkisivunsa uudelleen.
Äiti katsoi minuun ja keskityin keskusteluun. ”Me olemme jo syöneet, mutta siellä on vielä ruokaa sinulle ja Edwardille. Edward, näytä hänelle ruokasali.” Näin Bellan yllättyneen katseen ja tiesin, ettei minun tarvitsisi näyttää hänelle mitään. Hän oli jo saanut tarpeekseen Edwardista yhdelle päivälle.
Hän sanoi jotain sellaista, että hänellä ei ollut nälkä ja yritin piilottaa hymyni, sillä tiesin hänen valehtelevan. Hän punastui hiukan ja katsoi alas puhuessaan, hän oli huono valehtelemaan.
Kun Bella oli lähtenyt, vanhempani katsoivat minua kuin se olisi ollut minun syyni, ettei hän halunnut syödä. No, kyllähän se niin oli. Käännyin huonettani kohti. ”Jos olisin sinä, isä, korjauttaisin tämän hissin... hissin, joka on yhtä vanha kuin tämä maa, täytyy luovuttaa jossain välissä.” Minä hymyilin napatessani autoni avaimet ja lähdin kohti jotain epäterveellistä, mutta paremman makuista kuin ”jokapäiväinen pihvi”!
..............................
Kun tulin takaisin kahden McDonald's pussin kanssa, nappasin paperiarkin autostani ja naputtelin kynällä huultani miettien, mitä kirjoittaisin. Minä hymyilin, kun laitoin toisen pusseista Bellan oven eteen ennen kuin menin omaan huoneeseeni.
En antaisi hänen tutustua minuun liian helposti
-
Ihana!!<3
Loistavaa, niin juuri, loistavaa!
Edward oli niin ärsyttävä, mutta hyvällä tavalla, jotenkin en voinut olla yhtymättä hänen ajatuksiinsa :D
Kyllä se Bella pikkuhiljaa Edwardille lämpenee =)
Kirjoitusvirheitä en ehtinyt spotata ja taas kerran hyvää ja sujuvaa suomennosta (muuta en osaakaan sanoa) :D
Seuraavaa osaa odotellessa :)
~Amy
-
Oih... Kiva lukee tää Edwardinki näkökulmasta. Mä tykkäsin tästä melkeen enemmän, ku Bellasta katsottuna. Ihanaa tekstiä. Sä todella osaat kirjottaa:)
Kiitos.
-
No taas oli kiva luku! :D
Toivoisin todellakin nopeammin tekstiä, koska tätä ficciä on ylli 40 lukua! Olin viikonlopun pois ja toivoin, että tätä oltaisiin tehty sentään kaksi lukua eteenpäin...-.-
Mutta ei kannata nyt suuttua, luen tätä, vaikka tätä tulisi kuinka hitaasti! :) Tietysti kaikilla on kiireitä ja ei ehdi koneelle!
No muuten olet todella hyvä suomentaja, ja pidän tästä ficistä muutenkin. Itse luen melkein joka päivä eteenpäin alkuperäistä teosta!
KIITOS SUOMENNOKSESTA!
lupaan etten enää valita hitaudesta!! ;D
jatkoa odotellessa!
-
Taas yhtä ihana osa kuin muutkin! Ihana kun käännät näitä sellaisillekkin, joidenka enkku-pää ei ole täysi kymppi ;D Kiitos taas tästä osasta...Odotan jatkoa :P
-
Jatkeles vain, pidän tästä kovasti :D
-
kesti HETKI tajuta, et edwardin näkökulmasta toi : D meinasin tulla valittamaan, et toi on jo täällä : D
joo, oli kiva jatko kuitenki.
-
Toivoisin todellakin nopeammin tekstiä, koska tätä ficciä on ylli 40 lukua! Olin viikonlopun pois ja toivoin, että tätä oltaisiin tehty sentään kaksi lukua eteenpäin...-.-
Rupesi ärsyttämään ihan kunnolla, kun luin tuon kohdan kommentistasi. Ole tyytyväinen, että Pallukka haluaa suomentaa tätä! Hän tekee tätä omalla vapaa-ajallaan ja vapaasta tahdostaan ja päättää siis todellakin itse, mihin tahtiin lukuja tulee.
Haluan vain sanoa, että sekä minä (beta) ja Pallukka olemme lukiossa, ja aikamme ei todellakaan riitä siihen, että istumme 24/7 koneella. Yrittäkää hyvät ihmiset ymmärtää, että aikamme menee esimerkiksi läksyihin ja uhkaavasti lähestyvään koeviikkoon.
Lukuja tulee siihen tahtiin, kuin se suomentajasta tuntuu hyvältä ja kunhan itse saan niitä korjailtua, joten valittaminen vähemmälle, kiitos.
Anteeksi, jos kuulosti kamalalta, mutta näin asia nyt vain on. Murr.
-
Oii...mä rakastan Edwardin näkökulmasta olevia ficcejä...
-
Awww... <33
Aivan ihana jatkoa, varsinkin kun edin näkökulmasta, ne on aivan ihania.. <33
Jatkoa odotellen:
~Suklaamurunen
Anteeksi, rakentavaa ei minulta tänään irtoa.. <33
-
T/N: Kiitoksia paljon kommentoijille. :D Minulla nyt kestää näissä suomennoksissa, kun tietokoneeni on takavarikossa, enkä pääse kuin koulussa koneelle ja siellä en voi suomentaa, joten koettakaa kestää. Jatkoa tulee nopeammin sitten kun takavarikko loppuu. :)
Viides luku: Löysät takapuolet ja neonpinkit sormenkynnet
BPOV:
Olin yksin lukittuna hissiin. Istuin kulmassa ja itkin. Ei taas, ajattelin, ja tunsin hapen vuotavan. Minä kuolen... minä kuolen! Olin istunut tässä pimeässä hississä tuntikausia, siltä ainakin tuntui, ja yhtäkkiä joku työnsi oven auki ja oviaukosta tulvahti happea ja valoa. Pidin kättäni silmieni edessä, sillä valo sokaisi minut. Käsi ojentui valosta, kurkottaen, mutta en nähnyt, kenen se oli. Kurkotin kättä kohti. ”Älä itke, Bella, minä olen täällä sinun kanssasi!” Sydämeni lyönnit tihenivät, kun kätemme koskettivat ja käsivarsi veti minut mukaansa hissistä. Nyt saisin tietää, kuka oli se mies, joka välitti terveydestäni.
PPPPPPPPPPIIIIIIIIIIPPPPPPPPPP!!!
Istuin suorana sängyssäni hengittäen raskaasti ja etsin syytä korvia särkevään ääneen. Katsoin ovelle, joka oli rakosellaan ja käänsin yölamppuni päälle. Siellä hän seisoi ja nauroi niin kovaa, että joutui ottamaan polvistaan tukea ja hänen kädessään oli... sumutorvi.
”EDWARD!” huusin suuttuneena. ”Senkin typerä idiootti, mitä sinä täällä teet?” Hän nauroi vieläkin liian kovaa vastatakseen. Ristin käteni rinnalleni ja katsoin rennosti herätyskelloani.
”MITÄ HITTOA? Kello on kaksi yöllä! Edward senkin idiootti! Mikä sinua oikein vaivaa?” Otin yhden tyynyistäni ja heitin häntä sillä. Hän ei nähnyt sitä, sillä hän nauroi niin kovaa, että kaatui maahan.
”Sinun... ilmeesi!” hän sai sanottua naurunsa välistä. Ryömin sänkyni päätyyn ja näin hänen makaavan siellä.
”Nouse, senkin typerä idiootti, ja häivy huoneestani! Minä haluan nukkua!” Hän katsoi ylös minuun ja hymyili. Sitten hän nousi ja antoi tyynyni takaisin.
”Tiedätkö, sinä olet todella suloinen, kun nukut”, hän sanoi ja iski silmää. Pyöräytin silmiäni.
”HÄIVY-MINUN-HUONEESTANI!” Hän nosti suunsa oikeaa kulmaa ja sulki silmänsä hetkeksi.
”Oletko varma, että haluat sitä? Vasta minuutti sitten, kun olit vielä suloinen nukkuessasi, sanoit jotakin aivan muuta.” Uh, oh... aloin punastua.
”Edward Masen, HÄIVY HUONEESTANI!” Löin häntä taas tyynyllä ja hän alkoi nauraa.
”No, jos olet varma, ettet halua yhtään Edwardia tänä yönä...” Pyöräytin silmiäni ja nappasin toisen tyynyn ja vain heitin sen häntä kohti.
”HÄIVY!” huusin ja Edward käveli ovelle.
”Halusin vain sanoa, että sinun kannattaisi levätä hieman, sillä tänään on ensimmäinen koulupäiväsi.” Päästin vihaisen kirkaisun ja halusin heittää häntä toisella tyynyllä, kun hän sulki oven. Kaaduin taaksepäin, tartuin tyynyyni ja painoin sen kasvoilleni ja huusin elämäni edestä. ”EDWARD, MINÄ VIHAAN SINUA!”
EPOV:
”Paska!” mutisin, kun laitoin valot päälle. Kello oli 01.55 yöllä. Huono aika käyttää kylpyhuonetta. Olin menossa kohti kylpyhuonetta, kun kävelin sumutorven ohi, joka oli pöydällä ja aloin empimään. Leveä hymy ilmestyi kasvoilleni, kun otin sumutorven ja hiippailin Bellan huoneeseen. Avasin oven todella varovasti ja hiivin sisään. Olin juuri puhaltamassa torveen, kun... ”Auta... Auta minua...” Jähmetyin kesken kaiken. Puhuiko hän minulle? Herätinkö minä hänet? ”Ei taas... Ei taas, jumissa hississä... Auta minua...” Minä hymyilin. Hän puhui unissaan. ”Pelasta minut... Ole kiltti ja pelasta minut...” Hymyni leveni. Selvä, Bella, jos niin tahdot!
PPPPPPPPPPIIIIIIIIIIPPPPPPPPPP!!!
Bella istui suorana sängyllään, hänen silmänsä olivat shokista suurina ja kulmat rypistyneinä, kun hän etsi äänen lähdettä. Se oli liikaa. Aloin nauraa. Hänen ilmeensä oli korvaamaton!
”EDWARD!” Hän oli vihainen. ”Senkin typerä idiootti, mitä sinä täällä teet?” Hän risti kätensä, kun hän tajusi, kuinka paljon kello oli.
”MITÄ HITTOA? Kello on kaksi yöllä! Edward, senkin idiootti! Mikä sinua oikein vaivaa?” Makasin jo maassa, ennen kuin tajusin, mitä tapahtui – hän oli heittänyt minua tyynyllä!
”Sinun... ilmeesi!” sain sanottua nauruni lomasta, en tiennyt, kuinka ihmisen silmät voivat kasvaa niin suuriksi ilman, että ne putoavat. Hän ryömi luokseni ja hänen hiuksensa olivat aivan sekaisin. Minä hymyilin.
”Nouse, senkin typerä idiootti, ja häivy huoneestani! Minä haluan nukkua!” Nousin ylös ja annoin hänen tyynynsä takaisin.
”Tiedätkö, sinä olet todella suloinen, kun nukut”, sanoin hänelle ja vinkkasin pienesti silmää. Hän pyöräytti silmiään, enkä voinut lopettaa hymyilemistä. Hän sai minut nauramaan suuttuessaan.
”HÄIVY-MINUN-HUONEESTANI!” hän huusi ja minä ajattelin hänen unissapuhumistaan.
”Oletko varma, että haluat sitä? Vasta minuutti sitten, kun olit vielä suloinen nukkuessasi, sanoit jotakin aivan muuta.” Sitten hän todella yllätti minut, hän punastui! Hänen koko naamansa oli pinkki, jopa hänen korvansa!
”Edward Masen, HÄIVY HUONEESTANI!” Hän löi minua taas tyynyllä ja minä hymyilin. Sain hänet nolostumaan!
”No, jos olet varma, ettet halua yhtään Edwardia tänä yönä...” Hän heitti toisen tyynyn.
”HÄIVY!” hän huusi ja minä kävelin ovelle.
”Halusin vain sanoa, että sinun kannattaisi levätä hieman, sillä tänään on ensimmäinen koulupäiväsi”, sanoin ja juoksin ulos hänen vihaisen kirkaisunsa takia ja nojasin suljettuun oveen nauraen.
”EDWARD, MINÄ VIHAAN SINUA!” hän huusi, se kuulosti hiukan vaimennetulta ja se sai sen kuulostamaan vielä huvittavammalta!
BPOV:
Tuntui siltä, kuin olisin vasta sulkenut silmäni, kun herätyskelloni pirahti soimaan ja se näytti seitsemää aamulla. Voihkaisin ja yritin sammuttaa sen, mutta Eliza ilmestyi huoneeseen kirjoituslevynsä mukanaan.
”Hyvää huomenta, neiti!” hän sanoi samalla, kun avasi verhot. ”Kouluun valmistaudutaan kello seitsemän, aamiainen on 07.45, limusiini lähtee kahdeksalta ja saapuminen Saint Johnin yliopiston ja lukion poikien ja tyttöjen yksityiskouluun tapahtuu kello 08.25.” Nousin istumaan ja tuijotin häntä suurin silmin. Kuinka hän voi olla noin hereillä seitsemältä aamulla... Hän on outo. Hän huomasi tuijotukseni ja taputti käsiään.
”Ylös sängystä! Ei ole aikaa heräilemiseen!” Hyppäsin pois sängyltä täysin hämmentyneenä siitä, mitä tapahtui eilisen ujolle Elizalle? Eliza katosi vaatekaappiini ja kun olin varma, ettei hän nähnyt, istuin takaisin sängylle. Sen jälkeen, kun Edward oli tullut huoneeseeni, minulla oli ollut vaikeuksia nukahtaa uudelleen. Se oli normaalia, kun olin juuri herännyt, en vain voinut heti nukahtaa...
Hän tuli takaisin mustan hameen ja valkoisen paidan kanssa, jossa oli jotain outoa kiedottuna kaulaan. ”Tässä on koulupukusi.” Minua huimasi. Koulupuku? Enkö voinut mennä normaaliin yleiseen kouluun ilman koulupukua?
”Sinä istut taas!” Eliza sanoi kuulostaen todella vihaiselta. Otin koulupuvun mukaani kylpyhuoneeseen ja menin suihkuun. Kun olin pessyt hampaani, aloin pukea päälleni ja täytyy sanoa, että se näytti ihan kivalta. Ehkä hieman liian kylmältä tammikuussa... mutta... no...
Eliza koputti oveen ja avasin sen.
”Tuo näyttää ihan kivalta”, hän sanoi ja piti käsissään kolmea paria kenkiä. ”Millaiset kegät haluat laittaa?”
Vau, antaako hän todella minun valita?
”Nämä!” hän sanoi ja antoi minulle mustat, kärjistä auki olevat korkokengät, joissa oli joitakin timanteilta näyttäviä kiviä. Nämä kengät tappaisivat minut!
”Mitä oikein odotat? Laita ne jalkaan!” Eliza kiirehti ja minä tein kuten hän käski. Hän työnsi minut pois kylpyhuoneesta liian nopeasti, luulin hetken ajan katkaisevani niskani noilla kengillä!
”Miksi en voi laittaa matalapohjaisia?” vinkaisin, kun kaaduin tuolille ja katsoin kriittisesti noita kuolemanloukkuja, jotka roikkuivat jaloissani.
”Miksi? Minäpä kerron, miksi! Matalat kengät saavat takapuolesi näyttämään löysältä, haluatko sinä löysän takapuolen?” Minä nielaisin.
Tuo vastaus oli kyllä hieman liian rehellinen.
”Minä käyn hakemassa kampaajan”, hän sanoi ja katosi.
Nousin varovasti ylös ja kävelin hitaasti peilin eteen. Käännyin selkä sitä kohti nähdäkseni koko takapuoleni. Otin kengät jalastani ja katsoin uudestaan.
Onko takapuoleni todella löysä? Ehkä, kun katson sitä toisesta kulmasta. Käännyin toisin päin ja liu'utin käteni takapuoleni yli.
”Voitko tehdä tuon uudelleen... Vain hiukan hitaammin ja vähemmän vaatteita päällä... Tiedän, että jotkut pitävät tuosta puvusta, mutta minulle se on vähän liian lähellä todellisuutta!” Hyppäsin pois peilin edestä ja siellä hän oli, nojailemassa ovenkarmiin.
”MITÄ SINÄ TÄÄLLÄ TEET?” minä huusin. Hitsi, että vihaan häntä!
”Parempi kysymys olisi, mitä SINÄ teet?” hän osoitti peiliä ja minä punastuin. ”Haluatko minun mielipiteeni?” hän kysyi ja katsoin häntä täysin hämmentyneenä.
”Sinun mielipiteesi mistä?” Hän hymyili ja tuli lähemmäs.
”Takapuolestasi tietysti!” Pidätin hengitystäni. Kuinka hän saattoi olla noin hävytön?
”En, koska mielipiteesi ei merkitse mitään.” Näytin hänelle kieltäni ja hän hymyili.
”Eli, haluatko kuulla sen?” Pudistin päätäni.
”En, en halua!” Hän tuli lähemmäs ja nojasi peilin viereiseen seinään.
”Entä, jos se olisi positiivista?” Katsoin häntä yllättyneenä.
Samalla hetkellä Eliza tuli takaisin kampaajan kanssa ja Edward hiippaili ylos.
”Älä viitsi, Bella, laita kengät jalkaasi ja anna Davidin laittaa hiuksesi.” Tein mitä hän pyysi ja samalla, kun David laittoi hiuksiani, mietin Edwardin kanssa käymääni keskustelua. Kun David sai hiukseni valmiiksi, tulin siihen tulokseen, että Edward oli typerä idiootti ja hänen mielipiteitänsä ei lasketa, koska hän vain pilailee ympäriinsä! (Ainakin niin sanoin itselleni.)
EPOV:
Äiti, isä ja minä istuimme ruokasalissa odottamassa Bellaa... taas.
”Outoa...” minä mutisin ja vanhempani katsoivat ylös. ”Joko minulla on erittäin vahva déjà vu, tai sitten olen ollut täsmälleen samassa tilanteessa... Eikö olekin outoa?” Isä katsoi takaisin lehteensä ja äiti heitti minulle yhden varoittavista ilmeistään.
Juuri silloin Eliza pelasti minut. ”Olen todella pahoillani, mutta näyttää siltä, että Bella tarvitsee hieman enemmän aikaa kävelemiseen, kuin laskin.” Minä hymyilin.
Bellasta oli tullut nopeasti mielenkiintoisin ihminen, jonka olin ikinä tavannut. Sekunnin päästä hän saapui ovelle. Ei merkinnyt, että olin nähnyt tämän puvun tuhansia kertoja ennenkin, mutta Bellan päällä se näytti aivan erilaiselta ja kengät, jotka hänellä olivat... Sanotaanko vaikka, että hänellä ei ole vaikeuksia löytää tanssiaisparia tänä vuonna...
Minun piti peittää nauruni, kun näin hänen kävelevän hitaasti tuolillensa. Hän ei ollut todellakaan tottunut kävelemään tuollaisilla kengillä. Tästä voi tulla todella mielenkiintoista.
”Ah, Bella!” isä sanoi ja tarjosi hänelle kahvia, jota hän otti mielellään, luulen hänen olevan hieman väsynyt. En voinut piilottaa hymyäni, kun muistin viime yön.
”Joten, saitko hyvin unta?” äiti kysyi ja Bella nosti päätään. Hänen kasvonsa olivat punaiset ja hän vilkaisi minua nopeasti. Hymyni kasvoi, hänkin mietti viime yötä.
”Öh... nukuin hyvin... Luulen, että se oli hiukan hankalaa aikaeron takia ja muuta...” hän tuijotti minua vihaisesti. ”Mutta minulla oli mukavaa.”
Isäni nyökkäsi, hän oli tyytyväinen Bellan vastaukseen, ja kääntyi takaisin sanomalehtensä puoleen. Äiti hymyili hänelle ja alkoi sekoittaa kahviaan.
Bella istui minua vastapäätä ja kun hän alkoi tuijottaa alas greippiinsä, tunsin olevani pahoillani greipin puolesta ja potkaisin hänen jalkaansa kengälläni. Hän hyppäsi penkillään ja vanhempani katsahtivat häneen miettien, mikä häntä vaivasi. Hän kohautti olkiaan.
”Olen hieman hyppivä tänä aamuna.” Hän tuijotti minua murhaavasti ja vanhempani kääntyivät takaisin tekemisiinsä. ”Mikä sinua oikein vaivaa?” hän muodosti huulillaan, hänellä ei ollut pokkaa aiheuttaa kohtausta.
”Saiko ajatus minusta viereisessä huoneessa pitämään sinut hereillä?” muodostin huulillani takaisin. Hänen suunsa loksahti shokista auki. Minä hymyilin tyytyväisenä aikaansaannokseeni.
Bella alkoi kuoria greippiään ja minä katsoin kahviani, kun hänen kenkänsä osuikin yhtäkkiä jalkaani. Katsoin ylös, mutta hän esitti, ettei mitään ollut tapahtunut. Vahinko. Pian hänen jalkansa osui uudestaan, mutta tällä kertaa se silittikin säärtäni kevyesti. Katsoin uudestaan ylös, mutta hän kuori hedelmäänsä.
Mitä hän oikein tekee? Tällä kertaa hän ei lopettanut. Hänen kenkänsä liukui ensin alas, mutta alkoi pian nousta ja jatkoi työtään polvellani. Silloin isäni nosti päänsä.
”Joten, sänky siis oli mukava? En ollut varma, olisiko se liian lyhyt sinulle.” Bellan jalka jähmettyi polvelleni.
”Voi, älä siitä huolehdi... Olen tottunut nukkumaan jalat päädyn yli.” Isä nyökkäsi ja Bella katsoi minun suuntaani. ”Mutta se on ihan okei... Pitkät jalat ovat hyvät muihin juttuihin...”
Minä nielaisin ja hän tuuppasi jalkani erilleen.
”Mitä sinä teet?” muodostin huulillani. Hän vain hymyili.
”Mitä sinä sanoit, Edward? En oikein saanut selvää. Voisitko puhua hieman kovempaa?” Vanhempani katsoivat minua odottaen, että sanoisin jotain. Hitsi, hän oli hyvä.
”Halusin vain sanoa...” Jouduin keskittymään. Hän liikautti jalkaansa hieman, varoittaen.
”Muistatko sen jutun, mistä puhuimme? No... Minä... Minä selvitin sen... Ja... Sinä, sinä olit oikeassa... Sinä voitit”, sanoin ja katsoin häntä ilkeästi. Hän siirsi jalkansa pois.
”Kiitoksia, Edward. Tiesin, että tajuaisit sen jollain tavalla.” Näytin hänelle kieltäni ja katsoin kelloa.
”Aika lähteä”, sanoin ja nousin ylös. ”Tuletko sinä? Vai tarvitsetko houkuttimen?” Äiti katsoi minua taas varoittavasti. Tämä ei ollut reilua. Tämä peli ei ollut ollenkaan reilu! Bella nousi ylös.
”Ai, olen pahoillani, en tiennyt, että menisin sinun kanssasi”, hän hymyili minulle hymyä, jonka oli tarkoitus olla suloista, mutta tiesin sen olevan täynnä myrkkyä.
BPOV:
Seurasin häntä ulos, enkä voinut peitellä hymyäni. Minä voitin. Minä löin hänet. Hah! Se oli takaisin maksun aika. Hyvä tuleeni katosi, kun astuin sisään limusiiniin.
”Lopeta tuo idioottimainen hymyily”, Edward sylkäisi ja tajusin pian, että tulisin olemaan hänen kanssaan kahdestaan limunsiinissa jonkin aikaa ja yhtäkkiä koko kenkäjuttu oli todella nolo. Edward istui auton toisessa päässä ja minä toisessa. Katsoin ikkunasta ja mietin, mitä äsken tapahtui. Hän oli ilkeä minulle koko ajan ja nyt, kun minä voitin kerran, hän oli raivostunut. Anteeksi vain, mutta se on typerää. Nojasin kohti ikkunasta virtaavaa ilmaa ja hymyilin.
Hän oli ainoa lapsi aika kauan, nyt jonkun on aika näyttää, miten asiat jaetaan, jopa voitot.
..............................
Me saavuimme kouluun täsmälleen 08.25. Jos ajattelin, että nousisimme limusiinista pois yleisön edessä, olin väärässä. Tämän täytyy olla koulu, jonne kaikki rikkaat lapset menevät.
En voinut edes kutsua sitä kouluksi. Se näytti toiselta Valkoiselta Talolta? Isot portaat ja suuret pylväät. Pääsisäänkäynnin edessä oli kukilla ympäröity niitty ja siellä tie, jota pitkin autonkuljettajat ajoivat jättäessään hemmotellut nuoret koulun eteen.
Astuin ulos ja katsoin ympärilleni. Se näytti niin epäaidoilta – fakta, että olin itseasiassa julisteen tyttö, fakta, että asuin Valkoisessa Talossa ja... no, kaikki. Säpsähdin pois ajatuksistani ja etsin Edwardia katseellani, mutta hän oli jo lähtenyt. Täydellistä. Kävelin sisäänkäynnille ja toimistoon.
Päädyin rehtorin huoneeseen odottaen häntä vastaukseksi toivottamaan minut tervetulleeksi. Alison Whithin huone oli valtava, hänellä oli jopa ohut taulutelevisio ja minibaari. Whit toivotti minut tervetulleeksi ja puhui valitsemistani kursseista ja alle puolen tunnin päästä olin valmis ja kohtasin ensimmäisen oppituntini – englannin.
Jones, englannin opettajani, tuntui olevan todella mukava. Hän ei käskenyt minua esittelemään itseäni ja hetken ajan en ollut vain ulkomaalainen vaihto-oppilas, vaan osa kaikkea. Jopa silloin, kun luokka ei lakannut tuijottamasta.
Kun kello soi ja nousin lähteäkseni seuraavalle tunnille, joku taputti olkaani. Käännyin ympäri ja näin ruskeahiuksisen tytön, joka istui vieressäni. Hymyilin ujosti.
”Hei, minun nimeni on muuten Angela.” Minä hymyilin hänelle.
”Minä olen Bella, mukava tutustua.” En voinut sanoa, kuinka mukavaa. Olin iloinen, että edes joku puhui minulle.
”Mitä sinulla on seuraavaksi? Voinko auttaa sinua löytämään luokan, tämä koulu on aika iso, aina ei tiedä minne mennä”, hän sanoi ja minä nyökkäsin.
”Hmm... Minulla on historiaa”, vastasin. Hänen ilmeensä kirkastui.
”Perryn?” Minä nyökkäsin.
”Hei, sehän on sama kuin minullakin... Mennään yhdessä!” hän sanoi iloisesti ja käveli luokasta ulos kanssani.
”Joten... Miltä tuntuu tulla joka päivä tällaiseen kouluun?” minä kysyin ja Angela pyöräytti silmiään.
”Ei se oikeastaan ole niin hohdokasta kuin miltä näyttää. Näetkö tuon tytön oikealla, jolla on neonpinkit kynnet?” hän kysyi ja minä nyökkäsin.
”Hän on Tanya. Sinun kannattaa pysyä kaukana hänestä. Hän on oikea ämmä ja voi tehdä elämästäsi helvetin sekunnissa.” Katsoin häntä silmät suurina. ”Tytöt hänen vieressään ovat enemmän tai vähemmän harmittomia... Tummanvaalea on Jessica ja tuo, jolla on pitkät vaaleat hiukset, on Lauren. He ovat Tanyan kanssa vain siksi, että he eivät halua häntä vihollisekseen.” Minä nyökkäsin, se kävi järkeen.
”Onko muita ämmiä, jotka minun tulisi tietää?” minä kysyin ja hymyilin. Angela nauroi.
”Kyllä ja ei, 90 prosenttia tämän koulun tytöistä on ämmiä, varsinkin, kun kyseessä ovat pojat... Mutta älä huolestu... ämmämäisyys ei ole tarttuvaa.” Hän iski minulle pienesti silmää ja käveli luokkaan.
Perry oli aivan mahtava opettaja. En tiedä, miten hän sen teki, mutta hän sai historian kuulostamaan siedettävältä. Angela ja minä istuimme vierekkäin ja ajattelin saaneeni hyvän ystävän. Se sai minut rentoutumaan, koska tiesin, että minulla olisi edes yksi ihminen, johon luottaa.
EPOV:
Bella oli lähtenyt limusiinilta ja minä seisoin portailla rauhoittumassa. Suunnittelin jääväni odottamaan häntä, mutta olin vielä niin vihainen, etten vain pystynyt siihen. Kävelin rappuset ylös kaapilleni, missä tapasin Emmettin ja Jasperin.
”Joten?” Emmett kysyi ja katsoi minua uteliaasti.
”Millainen hän on?” Jasper kysyi ja nojasi taaksepäin. Pyöräytin silmiäni.
”Painajainen... Hän luulee olevansa minua parempi ja hän huutaa minulle koko ajan. En vain jaksa häntä enää, hän tappaa minut!” Emmett nauroi.
”Niinkö paha?” Suljin kaappini oven.
”Sinulla ei ole aavistustakaan. Hän ei muuten ole Isabella, hän on Bella. Vanhempani rakastavat häntä. Hedän silmissään hän on täydellinen, mutta se johtuu siitä, että hän on yhtä tylsä kuin kala. Eilen meidän täytyi odottaa häntä illalliselle, koska hän eksyi Valkoiseen Taloon! Hän on sekaisin!”
Emmett nauroi.
”Hirttäydy siihen... Sinulla on vielä kuusi kuukautta”, hän sanoi ja he molemmat alkoivat nauraa. Pyöräytin silmiäni ja lähdin kävelemään.
Typeriä idiootteja, ihan jokainen.
BPOV:
Historian jälkeen minun ja Angelan täytyi erota ja minä lähdin kohti biologian luokkaa. Mutta yksin, ilman kenenkään apua, olin toivottoman eksyksissä!
Kun kello oli soinut viimeisen kerran ja olin edelleen kävelemässä ympäriinsä, päätin luovuttaa ja jäin seisomaan käytävän päähän. Täydellistä, Bella! Näyttää siltä, että jätit sopeutumiskykysi Saksaan.
”Öh... Voinko auttaa?” joku kysyi takanani ja minä hyppäsin ilmaan säikähdyksestä. Käännyin ympäri ja näin vaaleahiuksisen pojan, jolla oli jonkinlainen surffailijan kampaus ja siniset silmät. Hän hymyili minulle.
”Minä olen Mike.” Minä hymyilin takaisin.
”Hei, Mike! Mukava tavata, minä olen Bella... Minä etsin Brandonin biologian luokkaa.” Hän nyökkäsi ja lähti kävelemään sinne, mistä oli tullut. ”Sinä taidat olla se uusi tyttö?” hän kysyi ja hymyili. Miltä näyttää, ääliö? Korostus, ei aavistustakaan mistä hän tulee, ja aivan pahamaineinen!
Minua alkoi jo ärsyttää tämän pojan hymyily.
”No, olet onnekas, minäkin olen menossa Brandonin luokkaan.” Yritin todella kovasti pitää hymyä yllä.
”Oikeasti?” kysyin, kuin se olisi ollut kaikista uskomattomin asia maailmassa. Vihdoinkin hän avasi oven ja astui sisään. Jähmetyin, kun yhtäkkiä kaikkien silmät kiinnittyivät minuun ja huomasin yhden silmäparin, jota en ollut osannut odottaa. Edward? Hän kohtasi katseeni ja katsoi alas. Pian tunsin kaksi käsivartta vyörärölläni, jotka työnsivät minut sisemmälle. En voinut sille mitään, mutta katsoin takaisin Edwardiin, joka katsoi vuorotellen minua ja Mikea. Punastuin ja kävelin pari askelta vapautuakseni Miken otteesta.
Kävelin Brandonin luo, joka seisoi pöytänsä takana. ”Päivää, herra Brandon. Olen Bella Swan, teidän uusi oppilaanne.” Hän katsoi kelloaan.
”Selvä, Bella Swan... Sinä olet kymmenen minuuttia myöhässä.” Punastuin uudelleen.
”Minä, minä, minä olen todella pahoillani... En löytänyt luokkaa.” Brandon nyökkäsi ja kääntyi muuta luokkaa kohti.
”Selvä, oppilaat, kuunnelkaa, meillä on uusi oppilas ja nyt hän esittelee itsensä.” Katsoin häntä shokissa. ”He kuuntelevat nyt”, hän sanoi ja istui alas. Käännyin kohti luokkaa ja punastuin.
”No... Minä olen Bella... Olen seitsemäntoista vuotias... ja... minä tulen Saksasta...” Brandon nyökkäsi.
”Siinä taitaa olla tarpeeksi... Nyt voit etsiä itsellesi paikan.” Katsoin ympärilleni ja huomasin nopeasti, että ainoa vapaa paikka oli Edwardin vieressä. Kurtistin kulmiani ja lähdin kohti pöytää, Edwardkaan ei näyttänyt kovin iloiselta. Juuri, kun olin istuutumassa, korkokenkäinen jalka ilmestyi tyhjästä ja minä kompastuin siihen. Tajusin kaatuvani ja yhtäkkiä joku tarttui vyötärööni ja antoi minun kaatua tuolilleni. Katsoin Edwardia, joka siirsi juuri käsiään ja kääntyi pois.
”Kiitti”, sanoin ilman, että hän vastasi siihen mitään. Pyöräytin silmiäni ja nojasin hänestä poispäin.
”Toivon, että pidätte pöytäkaveristanne, koska nämä ovat teidän pysyvät paikkanne ja te olette myös labrapareja.” Pyöräytin silmiäni. Mahtavaa! Tänään kaikki ovat minua vastaan. Muistin korkokengän, joka sai minut kompastumaan ja katsoin tyttöä edessäni. En nähnyt paljoa, mutta se, mitä näin, oli tarpeeksi. Hah! Neonpinkit sormenkynnet... Sallikaa minun nauraa!
Biologian aikana jätin Edwardin huomiotta, mutta minusta tuntui, että hän halusi pyytää anteeksi. Ja kun tunti päättyi ja hän oli juuri kerännyt tavaransa, hän katsoi minuun ja avasi suunsa, kun...
”Hei, Bella! Tule, minä saatan sinut seuraavalle tunnillesi”, Mike sanoi ja veti minut pois. Katsoin taakseni, mutta tiesin Edwardin anteeksipyytäväisen tuulen olevan taas ohi. ARRGGH!
...........................
Seuraavaksi oli espanjaa. Se oli vasta neljäs tuntini, ja olin jo saanut tarpeekseni. Mike toi minut luokkaan.
”Tässä se on, espanjan luokkasi.” Hän hymyili taas!
”Öh, kiitti...” sanoin, olin juuri istuutumassa, kun...
”Onko sinulla vapaata tänä iltana?” hän huusi koko luokan läpi. Käännyin ympäri ja katsoin häntä aivan shokissa.
”Öh... Oikeastaan ei... tämä ilta on tosi huono... Ehkä joskus toiste?” Hän nyökkäsi ja lähti. Liian lähellä.
Istuin lähimpään tuoliin ja katsoin ympärilleni.
”Hyvin hoidettu, tyttö!” joku sanoi, katsoin oikealle ja näin pienen, mustahiuksisen tytön. Kohautin olkapäitäni.
”Eikö se ollut mielestäsi hiukan liian ilkeää?” kysyin epävarmana. Olisiko minun pitänyt mennä treffeille. Tyttö nauroi.
”Kulta, se oli Mike... Hän yrittää saada jokaisen, joka ei juokse karkuun.” Minä nauroin. ”Minä olen muuten Alice ja tässä on Rose.” Hän osoitti kaunista tyttöä, jolla oli pitkät, vaaleat hiukset ja ranskalaisesti manikyroidut kynnet. Rose hymyili minulle.
”Minä olen Bella ja aivan ylirasittunut.” Alice nauroi ja taputti olkapäätäni.
”Usko minua, sinä totut siihen. Eivät kaikki tässä koulussa ole hulluja, kiimaisia ja ämmämäisiä...” Minä huokaisin.
”No... Missä ne ihmiset sitten piileskelevät? Minä haluat tavata heidät.” He molemmat nauroivat ja minäkin hymyilin.
Tunti alkoi ja Alice voihkaisi. ”Mikä hätänä?” minä kysyin.
”Minä vihaan espanjaa... Ainoa hyvä asia Espanjassa on Manolo Blahnik.” Rose nauroi ja minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mistä hän puhui. Alice ja Rose vaikuttivat kivoilta... Juuri kun ajattelin sitä, Alice kääntyi puoleeni.
”Hei, onko sinulla ketään, kenen kanssa istua ruokalassa?” hän kysyi ja minä pudistin päätäni.
”No... Sitten sinä istut meidän kanssamme!” Minä hymyilin.
”Sovittu.” Alice taputti innostuneena käsiään.
”Voi vitsi, tämä on niin siistiä. Sinä tutustut poikiin. Tulet rakastamaan heitä!” Katsoin häntä hämmentyneenä.
”Pojat?” Hän nyökkäsi.
”Joo, minun ja Rosen poikaystävät ja niin edelleen... Me hengaillaan aina yhdessä!” Hän kääntyi ja taputti nukkuvalta näyttävän Rosen olkaa. ”Hm?” hän kysyi.
”Rose! Nyt kun Bella on meidän kanssamme, olemme vihdoinkin tasoissa! Ha! Tiesin tämän päivän tulevan!” Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mistä hän puhui, mutta tiesin, että elämä keijukaisen ympärillä ei ikinä tulisi olemaan tylsää!
Tunnin jälkeen me menimme lounaalle ja minä järkytyin, kun näin ruokalan. Se näytti aivan ruokakentältä. Kuusi eri linjastoa ja sieltä sai kaikenlaista muutakin joka paikasta. Se oli mahtavaa! Alice veti minut mukanaan.
”Sääntönä on syödä jotakin kevyttä, kuten salaattia, jotta sinulla jää tilaa jättimäiselle jälkiruoalle.” Minä nauroin ja menin hänen kanssaan jonoon. Kun istuimme ”meidän” pöytäämme, joka oli niitä pöytiä, jotka olivat pari askelta korkeammalla kuin muut, olin tyytyväinen itseeni. Olin saanut uusia ystäviä. Alice katsoi ympärilleen kuin etsien jotakin.
”Missä pojat ovat? Haluan, että tapaat Jasperin ja Emmettin...” Juuri sillä hetkellä joku istahti Rosen viereen. Se poika näytti aivan vaatekaapilta. Hän oli valtava ja täynnä lihaksia. Hän suuteli Rosea ja laittoi vaniljajäätelöpakkauksen Rosen tarjottimelle.
”Kiitti”, Rose sanoi ja hymyili.
”Öh... Joo...” Emmett hymyili ja venytti kätendä pöydän ylitse.
”On tosi kiva tavata teidät, ette tiedäkään kuinka kivaa...” Okei, outoa.
”Jasper!” Alice huusi innoissaan, kun vaaleahiuksinen poika istui hänen viereensä.
”Hei, jätkä”, Emmett sanoi ja Jasper katsoi häntä. ”Tiedätkö, kuka tuo tyttö vieressäsi on?” Hän katsoi minua ja pudisti päätään.
”Hän on Bella.” Jasperin silmät laajenivat ja näin, kuinka hän yritti estää itseään purskahtamasta nauruun. Hän kääntyi takaisin Emmettin puoleen.
”Tästä tulee kyllä paras lounas ikinä!” Jasper sanoi ja löi Emmettin kanssa ylävitosen.
”Okei, mitä on tekeillä?” Alice kysyi ärsyyntyneenä. Arvasin, ettei hän voinut sietää sitä, että hänet jätettiin ulkopuolelle. Jasper hymyili.
”Näet hetken päästä.” Emmett katsoi minuun.
”Joten, Bella... Miten aika täällä on mennyt?” Pyöräytin silmiäni.
”Ei kovin hyvin... Täällä on raskaampaa elää kuin kuvittelin.” Emmett ja Jasper hymyilivät.
”Lyön vetoa, että se on.” Jasper sanoi ja yhtäkkiä Emmett katsoi taakseni ja hänen hymynsä leveni.
”Kamu, kamu... Nyt hän tulee!” Ja ennen kuin ehdin kääntää päätäni, joku istuutui viereiseeni tuoliin.
”Kaverit... Tämä päivä on yhtä helvettiä!” Katsoin ylös Emmettiin suurin silmin ja pidätin hengitystäni. Emmett ja Jasper alkoivat nauraa.
Miksi sen täytyy olla Edward?
”Miksi te nauratte noin kovaa? Siinä ei ole mitään hauskaa. Haluatteko kuulla, miten päiväni on mennyt?” hän kysyi nojautuen eteenpäin. Hän ei ollut vieläkään huomannut minua, sillä hiukseni olivat tiellä. Tästä tulisi mielenkiintoista.
”Viime yönä en voinut nukkua ollenkaan! Ja se on kokonaan Bellan syytä!” Jasper huokaisi. ”Siinä sitä taas mennään.” Edward ei välittänyt hänestä.
”Ja tänä aamuna aamiaisella hän nöyryytti minua vanhempieni edessä ja sitten tulin kouluun ja luulin, että olin jo saanut tarpeeksi ämmäilyä yhdelle päivälle, kun Tanya tuli ja roikkui perässäni koko päivän. Se tyttö on kidutusta. Kuka hän luulee olevansa?” Sillä välin Emmett ja Jasper lojuivat pöydän päällä haukkoen happea.
”Joten... miksi... et voinut... nukahtaa... uudestaan? Liikaa... kuumia ajatuksia... Bellasta?” Emmett kysyi nauramisensa lomasta.
”Voi ei, hänessä ei ole mitään kumaa. Hän vain puhui koko yön. Puhui unissaan... Se piti minut hereillä.” Jasper näytti hämmentyneeltä.
”Luulin, että hän asuu ovaalihuoneessa... Sinun huoneesi on neljä kerrosta alempana ja toisella puolella aulaa.” Emmett alkoi nauraa uudelleen, mutta minä olin jo kuullut tarpeeksi. Huomasin Angelan muutaman pöydän päässä ja nousin ylös. Ensimmäistä kertaa Edward huomasi minut ja hän kalpeni.
”Ensiksikin, senkin idiootti, minä olen se, joka ei saanut unta, koska sinä puhalsit siihen hemmetin sumutorveen kahdelta yöllä – MINUN HUONEESSANI! Ja minä en nöyryyttänyt sinua vanhempiesi edessä. Minä vain kiusasin takaisin, ja he eivät edes huomanneet mitään.” Käännyin ympäri ja kävelin pois, kun yhtäkkiä törmäsin tyttöön, joka kompastui korkokenkiini. Hän ei löytänyt tasapainoaan ja tiputti tarjottimensa ja kaatui pää edellä Edwardin herneisiin ja perunamuusiin. Koko ruokala nauroi ja ennen kuin ehdin sanoa mitään, näin neonpinkit kynnet, jotka yrittivät irrottaa herneitä omistajansa hiuksista.
Käännyin ympäri ja menin Angelan pöytään, ei ollut syytä pyytää anteeksi siltä ämmältä.
EPOV:
Tanya vapautti itsensä ruoastani ja pyyhkäisi muusin silmistään.
”Olisit sanonut jotakin ja olisin voinut antaa osan omasta lounaastani... Ei tarvitse piilottaa päätä Eddien ruokaan!” Emmett sanoi ja alkoi taas nauraa. Tanya tuijotti häntä vihaisesti ja juoksi pois.
”Näittekö, mitä hän teki?” minä kysyin.
”Joo... Hän oli täynnä... MUUSIASI!” Emmett huusi ja purskahti taas nauruun.
”Minä puhun Bellasta, ääliö!” Emmett lopetti naurunsa ja katsoi minua laskelmoivasti.
”Mitä hän teki?” hän kysyi ja kaikki tuijottivat minua.
”Hän sai Tanyan kompastumaan!” Jasper katsoi minua kuin olisin sanonut jotakin typerää.
”Se oli vahinko”, Alice nyökkäsi. ”Voisitko lakata syyttämästä Bellaa kaikesta, se on todella ärsyttävää ja... Sivumennen sanoen... Hän on nyt yksi meistä, koska arvaa mitä, me kaikki pidämme hänestä, joten sinun on parasta ryhdistäytyä, koska minä todella alan vihata sinua nyt, enkä minä halua vihata sinua!” hän sanoi. Siinä se! Bella oli ollut tässä koulussa vasta puoli päivää ja jo nyt hän oli kääntänyt ystäväni minua vastaan! Nousin ylös ja kävelin pois. Minun piti miettiä... Minun piti keksiä sopiva keino kostaa hänelle.
-
OI JESSSS! uus luku! tää on mahtavaa kun suomennat näitä siitä sinulle iso Kiitos ja Kumarrus. ;D
rakentava kommentti täytyy myöntää, mutta ei oikein pälkähä päähän et mitä sanois...
- Naxone
toivottavasti et pahastu näin lyhyestä ja rakentamattomasta kommentista, olen pahoillani...
-
Tää on mahtava!
KIITOS OIKEIN PALJON KUN SUOMENNAT TÄTÄ! =) Luen tätä englanniksi ja on oikein kivaa kun laitat tätä tänne suomeksi niin saan varmistusta, kun en ihan täysin luota englannin taitoihini.
Kirjota suomennosta, kunhan kerkiät =)
-
Jeii!!
Saatiin Alice ja Rosekin mukaan ficciin :D
Ihan superloistavaa suomennosta taas kerran! Ei kerrassaan mitään moitittavaa ja odotan aina innolla, milloin seuraava luku ilmestyy ja mitä siinä tapahtuu :D
Bellan hiplailuyritykset oli loistavia ja kikatin täällä melkein vedet silmissä, kun Edward (raukkaparka) ei voinut tehdä mitään..
Mutta nyt en keksi muuta kommentoitavaa, olen välillä todella huono näissä... Mutta suomenna kaikessa rauhassa jatkoa :)
~Amy
-
Oih...
Naurattaa... Ihana. Ehkä hiukan pitkä luku, mut se ei haittaa ollenkaan! Ihana... En saa tätä nauruu lopetettuu ikinä... :D
Kiitos.
-
Haahhahaa oli tosi hauska luku! Hyvin suomennettu!! :)
Ootko ajatellu sitten jossain vaiheessa suomentaa tämän ficin jatko-osaa ollenkaan, vai jätätkö tämän tarinan tähän? Itse olen nyt lukenut alkuperäisen ficin loppuun ja se oli kyllä niin hyvä, että aloitin lukemaan jatko-osaa!! En malta kuin odottaa, että tämä saadaan tehtyä loppuun!! :D
-
T/N: Kiitos kommenteista. :) Koneeni takavarikko loppui, joten nyt jatkoa alkaa tulla aika tasaiseen tahtiin. Muuten vohveli, en ollut huomannutkaan tuota jatko osaa. mutta saatan hyvinkin alkaa suomentamaan sitäkin. :D
Kuudes luku: Vastustuskykyinen Masenin charmille?
BPOV:
Loppu koulupäivästä meni ihan hyvin, enkä nähnyt Edwardia enää – kunnes minun piti jakaa limusiini hänen kanssaan koulun jälkeen.
Limusiinissa oli täydellinen hiljaisuus. Hän ei sanonut mitään, enkä minä – minä en olisi se, joka häviäisi tämän kilpailun!
Ne olivat elämäni pisimmät 25 minuuttia! Olin helpottunut päästessäni pois autosta ja lähdin kävelemään portaita ylös, Edward heti takanani. Me kävelimme aulan läpi (mutta nyt tiesin aika hyvin, minne minun piti mennä), kun hän pysähtyi. Tiesin, että se oli väärin, mutta käännyin ja ympäri ja katsoin kun hän otti sanomalehden pöydältä.
Hänellä oli hymy huulillaan. Ei paha eikä hyvä, vaan se oli enemmänkin kuin ”Kas, tästä saa jotain aikaiseksi” -vahingoniloinen hymy. Hän käänsi lehden ympäri, jotta voisin nähdä sen ja siinä se oli – ensimmäisellä sivulla: jättimäinen kuva minusta lentokentällä pitelemässä kättä silmien edessä. Pyöräytin silmiäni ja lähdin yläkertaan.
”Kuuntele tätä!” hän sanoi ja minä jähmetyin portaisiin. Tämä oli ensimmäinen kerta kun hän puhui minulle sitten... En todellakaan muista. Käännyin taas ympäri ja hän alkoi lukea artikkelia ääneen.
”Nimetön kaunotar jättää Amerikan sanattomaksi! Eilen viideltä illalla lentokentällä presidentin autonkuljettaja otti tämän kauniin tytön mukaansa. Valokuvaajamme seurasivat limusiinia lentokentälle ja saivat tämän täydellisen kuvan tytöstä, jota kukaan ei näytä tuntevan. Kysymys kuuluukin: Kuka on tämä upea tyttö presidentin limusiinissa?” Pyöräytin silmiäni ja kävelin yläkertaan. Edward seurasi minua jatkaen ääneen lukemista. ”Onko hän kaukainen sukulainen? Prinsessa? Tai ehkä, vain ehkä, Edwardin uusi tyttöystävä?” Edward lopetti lukemisen ja minä aloin nauraa.
”Joo, niin varmaan... Sinä ja minä... Ehkä toisessa maailmassa!”
Edward jatkoi lukemista. ”Huhuna on, että Yhdysvaltain presidentti on ottanut ulkomaalaisen vaihto-oppilaan puoleksi vuodeksi. Voitte olla varmoja, että kuulette tästä nimettömästä kaunottaresta jatkossakin. Olemme kiitollisia mistä tahansa tiedoista, joita voitte antaa”, Edward lopetti. Tässä vaiheessa hän jo seisoi minun huoneessani.
”Kiitos siitä, että luit minulle... Voinko mennä nyt sänkyyn?” kysyin vauvamaisella äänellä. Edward hymyili minulle.
”Vain, jos minä saan työntää sinut sinne”, hän iski minulle silmää ja minä pyöräytin silmiäni.
”Joten... Sinulla on ensimmäinen lempinimesi... Nimetön kaunotar...” Hän katsoi taas kuvaa. ”Joo... Kuva on hieman sumea, sehän selittää sen...” hän lopetti taas.
”Selittää minkä?” kysyin uteliaana.
”Miksi he sanovat sinua kaunottareksi... Jopa Kate Moss ilman meikkiä näyttäsi upelta tässä kuvassa.”
Kurtistin kulmiani ja purin kieltäni, jotta en alkaisi taas huutaa.
”Tiedäthän... Minä tunnen paljon lääkäreitä... Voin saada sinulle hyvään hintaan kauneusleikkauksen...” Työnsin häntä ovea kohden.
”Minun kasvoissani ei ole mitään vikaa!” minä sanoin vihaisesti ja hän taputti olkaani.
”Siinäpä oli henkeä... Jatka sen toistamista itsellesi!” Nyt minä vihdoinkin huusin.
”HÄIVY EDWARD!” Hän nauroi.
”Ei se niin iso juttu ole... Tunnen yhden hyvän lääkärin, hän ei jätä edes arpia!”
”Vai niin, sen täytyy sitten olla se, joka leikkasi oman naamasi”, sanoin ja hymyilin suloisesti ja vastoin kaikkea todennäköisyyttä, hän hymyili takaisin ja nosti kulmiaan.
”Joten sinusta minä näytän seksikkäältä?” Jotain, mitä en todellakaan ollut odottanut. Pidätin hengitystäni silmät suurina.
”Ei!” sanoin ja tiesin kuulostaneeni todella epäuskottavalta. Hänen hymynsä leveni.
”Joten sinä ajattelet, että olen hyvännäköinen, vai mitä?” Vihdoinkin sain työnnettyä hänet ovelle. Viimeinen tönäisy ja hän oli käytävässä.
”Michael Jackson on ollut monissa kauneusleikkauksissa, enkä minä ajattele hänestäkään, että hän olisi seksikäs.” Olin juuri paiskaamassa oven kiinni, mutta hän työnsi vastaan. Yritin sulkea sen, mutta hän oli liian vahva. Hän astui takaisin huoneeseeni ja alkoi töniä minua taaksepäin.
”EDWARD! Tämä on minun huoneeni! Mitä-sinä-oikein-teet?” Hän nauroi.
”Annapa minun selventää tämä... Sinä saat töniä minua sinun huoneessasi, mutta minä en saa töniä sinua omassa huoneessasi?” Minä nyökkäsin.
”Niin, koska minulla oli päämäärä... Halusin sinut POIS HUONEESTANI!” Hän hymyili ja se hymy alkoi pelottaa minua.
”Kuka sanoi, ettei minulla ole päämäärää?” Hän nosti kulmakarvojaan ja katsoi taakseni. Katsoin häntä suurin silmin ja punastuin.
”Et ole vakavissasi.” Hän nauroi.
”Voi, kyllä minä olen.” Yritin nauraa, mutta se kuulosti hermostuneelta.
”Sinulla ei ole pokkaa, koska sinä tiedät, että minä teilaisin sinut”, minä vastasin. Hän nauroi.
”Katsotaanpa!” hän sanoi ja tönäisi minua. Kompastuin taaksepäin ja sitten tunsin sängyn koskevan jalkojani ja kaaduin sen päälle.
”Uff”, sanoin, kun osuin sänkyyn. Hän hymyili minulle, ajatellen voittaneensa. Minulla oli todella epämukavaa hameen kanssa, ja muutenkin.
”Joten... Mitä nyt, Super Casanova? Et kai luule, että olet saanut osuman?” Hän nauroi.
”Kyllä luulen. Aina!” Nousin ylös.
”No, olen pahoillani, että joudut pettymään, mutta minä en ole 'aina' ja minä en tee 'aina'...”
Hän astui lähemmäs ja katsoi minua. Yrittäen haastaa minut. Hän hukkasi aikaansa. En todellakaan ollut kiinnostunut. Nyt olimme vain tuuman päässä toisistamme. Nostin toista kulmaani.
”Joten... Kiusallista... Näyttää siltä, että sinun yrityksesi eivät toimi minun kanssani.” Hän aukaisi suunsa sanoakseen jotakin, mutta hänen kännykkänsä alkoi soida. Hän pyöräytti silmiään ja otti sen taskustaan.
”No... Ainakin minulla on kavereita, jotka soittavat minulle koulun jälkeen”, hän sanoi ja vastasi puhelimeen.
”Hei”, hän sanoi ja odotti. ”Totta kai se on Edward! Tämähän on minun puhelimeni!” Hän kuunteli taas, sitten hänen hymynsä katosi ja hän katsoi minua. ”Se on sinulle”, hän mutisi ja antoi iPhonensa minulle. Minä hymyilin hänelle.
”Haloo?” kysyin.
”Hei, täällä on Alice... Mitä Edward tekee huoneessasi?” Minä nauroin.
”Älä kysy!” Edward katsoi minua kuin haluten tietää, mistä puhuimme.
”Odota hetki, Alice”, sanoin ja otin puhelimen korvaltani. ”Olen pahoillani Edward, mutta tämä on yksityistä... Minun ja ystäväni välillä... Voisitko mennä?” Työnsin hänet ulos huoneesta ja vihdoin sain paiskata oven hänen kasvoilleen.
”Nyt hän on poissa!” sanoin ja Alice nauroi.
”Mitä teidän kahden välillä on tekeillä?” Kohautin olkiani.
”Ei mitään. Edward vain on ärsyttävä... Hän ei vain voi jättää minua rauhaan...” Alice nauroi taas.
”No... se on uutta... Normaalisti Edward ei välitä tytöistä... Paitsi seksin takia.” Minä punastuin, kun ajattelin kohtausta, joka tapahtui juuri ennen hänen soittoaan. ”Joka tapauksessa... Halusin vain tietää, onko sinulla mitään tekemistä tänä iltana?” Mietin sitä hetken.
”Öh, ei... Ei ainakaan tietääkseni... Miten niin?” kysyin ja istahdin sängylleni.
”No, me haluamme mennä tänä iltana ulos... Tiedäthän, yökerhoon tai jotain...” Minä hymyilin.
”Kuulostaa hyvältä... Vain yksi kysymys...” Minä epäröin, hän tiesi täsmälleen, mitä halusin tietää.
”Niiiiin?” hän kysyi varovasti.
”Ketkä ovat 'me'?” Hän huokaisi.
”Voi Bella, jätä vain hänet huomiotta... Meillä tulee olemaan hauskaa jopa Edwardin kanssa ja jos hän tekee jotain ilkeää, me aiomme puolustaa sinua!” hän sanoi sen niin nopeasti, että minulla oli vaikeuksia saada sanoista selvää. Minä nauroin.
”Okei, okei... Minä tulen.” Hän hurrasi niin äänekkäästi, että minun täytyi pitää kännykkää kauempana.
”Bella, se tulee olemaan mahtavaa!” Minä nauroin taas.
”Parempi onkin, en aio viettää enempää aikaa Edwardin kanssa, kuin on pakko.” Hän nauroi.
”Nähdäänkö kahdeksalta?”
”Nähdään kahdeksalta.”
Kävelin ovelle, jotta voisin antaa puhelimen takaisin omistajalleen. Olin juuri avannut oven ja olin lähdössä kävelemään kohti hänen huonettaan, kun hän yhtäkkiä seisoikin edessäni. Kiljaisin säikähtäneenä.
”Hitsi! Mitä sinä täällä teet?” Hän kohautti olkiaan.
”Odotan kännykkääni, täytyykö sinun aina huutaa ja kiljua?” Katsoin häntä ilkeästi.
”Ei ja kyllä... En koskaan ennen ole tehnyt sitä... Mutta siitä asti, kun olen tuntenut sinut, se on ollut välttämätöntä.” Hän hymyili tekohymyä ja ojensi kätensä. Olin juuri antamassa kännykän takaisin, kun näin sen takana tekstiä.
”Edward Masen – pelimies? ” luin ääneen ja aloin nauraa. ”Ei hitsi! En todellakaan ymmärrä, miten voit saada tyttöjä, kun sinulla on jotain tällaista puhelimessasi.” Hän otti kännykän kädestäni ja hymyili.
”Se on kaikki Masenin charmia...” Hän iski minulle silmää ja minä nyrpistin nenääni.
”Ai, joo... Luulen olevani vastustuskykyinen”, vastasin ja paiskasin oven kiinni.
EPOV:
”Hitto”, mutisin ja se johtui monesta syystä. Hän näytti olevan vastustuskykyinen kaikelle! En ollut enää edes varma, oliko hänellä heikkoa kohtaa. Minä tarjosin kirjaimellisesti seksiä, eikä hän ollut hiukkaakaan kiinnostunut.
Onko minussa jotain vikaa? Onko minulla pinaattia hampaissa? Ovatko kaikki tytöt Saksassa noin sydämettömiä? Hän on vain yksinkertaisesti outo. Kaaduin selälleni sänkyyni ja painoin nyrkit silmiini. Ja nyt hän on tulossa meidän mukaamme illalla. LUOJA KUINKA MINÄ VIHAAN HÄNTÄ! Täytyy olla jokin keino, jolla voin saada hänet. Jotain, mitä voin tehdä. Ehkä hän on lesbo. Nauroin ajatukselle, se oli mahdotonta. Katsoin kelloani ja nousin ylös – aika laittautua valmiiksi.
Katsoin peiliin ja hymyilin. ”Minä olen Edward Masen ja löydän keinon maksaa hänelle takaisin.”
BPOV:
Kävelin vaatekaappini läpi etsien oikeaa osastoa. Yksi kokonainen kaappi oli täynnä koulupukuja, toinen täynnä farkkuja ja shortseja, kaksi täynnä t-paitoja ja neuleita, kolme täynnä kenkiä, kahdessa oli tanssiaispukuja, kaksi täynnä cocktailmekkoja, kaksi täynnä laukkuja, ja yksi – vihdoinkin – oli täynnä juhlamekkoja. Ja noiden juhlamekkonen keskeltä löysin yhden mekon, joka salpasi hengitykseni. Siinä se oli. Se oli täydellinen.
Se oli kultainen paljettimekko ja siinä oli syvä v-aukko ja empire -tyylinen vyötärö. Se oli tehty silkistä ja se loppui – juuri reisieni puoliväliin? Voi luoja! Tämä on paljon lyhyempi kuin odotin! Kohautin olkiani ja hymyilin, kun ajattelin Edwardin ilmettä – hän ei voisi ikinä odottaa minun pukeutuvan johonkin tällaiseen. Siinä oli syytä jättää tämä päälle. Olin juuri etsimässä sopivia sandaaleja, kun ajattelin Elizan kommentia aamulta... Ehkä minun kannattaisi laittaa korkokengät... Varmuuden vuoksi.
Päätin laittaa kiiltävät, hopeiset, kärjistä auki olevat korkokengät, joissa oli kultaisia helmiä. En ollut kovin hyvä yhdistelemään asioita, mutta tämä näytti ihan hyväksyttävältä. Tein kampauksestani hiukan villin, vähän kuin 'nousin juuri sängystä' -tyylisen, mutta paljon seksikkäämmän. Kun olin valmis ja katsoin vihdoin itseäni peilistä, aloin pidättää hengitystäni huomaamatta. Näytin yksinkertaisen seksikkäältä, koska minimekko sai jalkani näyttämään pidemmiltä kuin mitä ne oikeasti olivat ja korkokengät saivat ne näyttämään laihemmilta. Minä rakastin sitä. Kuulin koputuksen ovelta ja hyppäsin.
”Odotan alakerrassa”, Edward mutisi ennen kuin kerkesin sanomaan mitään. Laitoin hiukan hajuvettä ja löysin täydellisen hopealaukun, joka sopi täydellisesti mekkoon ja korkokenkiin. Hymyilin peilikuvalleni. Sitten pitämään hauskaa.
EPOV:
Olin alakerrassa odottamassa Bellaa. Valitettavasti. Kun kuulin huokauksen, käännyin ympäri ja katsoin portaisiin. Siellä hän oli... ja.... Okei, en ole ylpeä tästä, mutta – minun leukani loksahti auki ja sormenpääni turtuivat. Hän näytti – no, sanotaanko, että todella hyvältä – hänen mekkonsa oli lyhyt, se sai pääni pyörimään. Hän tuli alakertaan hymyillen minulle ja kun hän tuli vierelleni, sain koottua itseni kasaan tästä dorkamaisesta asennosta. Hän hymyili.
”Valmiina?” hän kysyi ja minä nyökkäsin.
”Jep... Odotin vain sinua.” Hän hymyili.
”No, mennään sitten!” Pidin ovea auki ja annoin hänen mennä ensin. Yhtäkkiä hän epäröi rappusilla.
”Mikä hätänä? Unohditko juhlaelimesi sisälle?” kysyin ja hän näytti minulle kieltä.
”En... Ajattelin vain, että... Koska me aina... Tarkoitan... tiedäthän...” Katsoin häntä, eikä minulla ollut aavistustakaan, mistä hän puhui.
”Okei, öh... Olen kuullut, että te naiset teette paljon tuota, mutta siinä tapauksessa, ellet ole huomannut, minä olen miespuolinen... En voi ymmärtää, kun puhun noin... oudosti... Ja minä en nyt puhu korostuksestasi!” Hän pyöräytti silmiään ja veti syvään henkeä.
”Kenen, kenen auto tuo on?” hän kysyi ja osoitti minun kultaani, Austin Martin Vanquishia. Minä hymyilin ja kävelin portaat alas. Hän seurasi minua.
”Se on yksi minun autoistani”, vastasin ja mies, joka ajoi auton oven eteen, avasi oven Bellalle.
”Me, me, me emme ota limusiinia? Ja kuinka monta autoa sinulla on? Ja miksi me emme ota limusiinia? Ja miksi sinä et kulje tällä kouluun?!” Minä nauroin, kun suljin oveni ja käynnistin auton, joka vastasi melkein äänettömällä ärinällä.
”Ei, 22 pian 23, en ota limusiinia ikinä, kun menen illalla ulos – liian paljon ongelmia, ja en ikinä ota Vanquishia kouluun, koska se on ilta-auto ja limusiini on status.” Iskin hänelle silmää ja hän tuijotti vieläkin.
”Kiinnittäkää turvavyönne, neiti, minä en aja ihmisten kanssa, jotka eivät kiinnitä itseään!” Hän teki, kuten pyysin ja vihdoinkin pääsimme liikkeelle.
Tuntui hyvältä ajaa taas Vanquishilla – hyvä valinta ottaa se tänä iltana! Se oli todella hiljainen auto ja olin juuri käynnistämässä radiota, kun...
”Edward?” Katsoin Bellaa, joka näytti hämmästyneeltä. ”Kun sanoit '22 melkein 23', sitä et puhunut autoista... ethän?” Aloin nauraa. Hän oli todella suloinen, kun oli hämmentynyt.
”Ethän?” hän kysyi uudestaan. Minä hymyilin.
”Itse asiassa kyllä...” Hän nyökkäili hiljaisena hetken aikaa, hänen täytyi sisäistää sitä hetki.
En enää ajatellut radion käynnistämistä. Vaikka hän ei puhunut, mitä sattui todella harvoin.
”Tämä auto on mahtava... En ole koskaan nähnyt näin hienoa urheiluautoa... Ja olen nähnyt aika monia... Olen ollut Mercedes SLK:ssa Autobahnilla! Mutta tämä on erilaista.” Minä hymyilin.
”Tiedäthän, voisin antaa mitä tahansa, että saisin ajaa Autobahnilla edes kerran...” Bella nauroi.
”Koska meillä ei ole nopeusrajoituksia Autobahnilla, ymmärrän.” Minä hymyilin. ”Kuinka kovassa vauhdissa olet ollut?” kysyin, ja odotin kärsimättömänä hänen vastaustaan.
”En oikeastaan osaa sanoa, koska me mittaamme erilailla, tiedäthän.” Minä nyökkäsin.
”Kilometriä tunnissa, minulla on se nopeusmittari”, sanoin ja osoitin mittaria ratin takana. Bella nojautui lähemmäs, niin lähelle, että hänen hiuksensa osuivat jalkoihini. Pidätin hengitystä, kun haistoin taas mansikan tuoksun.
”Hmm... Luulen, että äitini ajaa noin 170 mailia tunnissa”, hän sanoi ja minä vedin yllättyneenä henkeä. Ei hyvä... Ei ollenkaan hyvä... En voi ajatella... Avasin ikkunan, tarvitsin epätoivoisesti ilmaa.
”Hitsi, se on lujaa...” Hän nyökkäsi. Ja sitten pudisti päätään.
”Ei, ei oikeastaan, te olette vain niin hitaita!” Minä nauroin ja suljin ikkunan.
.........................
Yökerhon ulkopuolella oli valtava jono ja kun Bella pysähtyi ja tuijotti kaikkia niitä ihmisiä, tartuin hänen käteensä ja vedin hänet mukanani.
”Eikö kukaan ole kertonut sinulle, että tuijottaminen on epäkohteliasta?” Hän katsoi minua hämmentyneenä.
”Edward, unohda se, meidän täytyy seisoa tässä jonossa, me emme pääse sisään ajoissa!” Minä nauroin.
”Kuinka sinä teet tuon?”
”Teen mitä?” hän kysyi.
”Olet niin fiksu ja sitten taas tyhmä...” Hän kurtisti kulmiaan.
”Kiitti.” Minä nauroin.
”Emme me odota jonossa! Älä ole naurettava!” sanoin ja vedin hänet sisäänkäynnille. Nyökkäsin portsarille ja hän piti meille ovea auki.
”Ai, unohdin hetkeksi, kuka sinä olet!” hän sanoi ja hymyili minulle ja kääntyi sitten poispäin. Tuijotin häntä pitkän aikaa.
”Se oli erilaista... Kuinka hän voi unohtaa, kuka minä olen, kun hän juuri istui vieressäni Austin Martinissa?” Hymyilin, kun hän juoksi Alicen ja Rosen luokse.
Mielenkiintoisin tyttö – todellakin.
BPOV:
Halasin Alicea ja Rosea, jotka näyttivät ilahtuneilta nähdessään minut taas.
”Sinä näytät upealta!” Alice kiljaisi ja Rose nyökkäsi silmät suurina. Minä nauroin.
”Niin tekin tytöt, niin tekin!” He tarttuivat molempiin käsiini ja vetivät minut pöytään, jossa Emmett ja Jasper olivat jo istumassa.
”Hei, pojat!” sanoin iloisesti, kun he kääntyivät ympäri ja hymyilivät huvittuneesti.
”Onko Edward kanssasi, vai suliko hän nähdessään sinut?” Minä nauroin ja pyöräytin silmiäni.
”Ei, itse asiassa, hän ei sanonut mitään. Hän on... tuolla!” sanoin, kun vihdoinkin huomasin hänet, juuri siellä, missä hän seisoi juostessani pois. Hän katsoi minua ja minä hymyilin hänelle. Menin takaisin hänen luokseen ja vedin hänet pöydän taakse.
”Älä pelkää, Edward, eivät ystäväni pure!” sanoin iskiessäni silmää ja hän näytti minulle kieltään. Emmett hymyili vieläkin hölmösti, mutta en välittänyt siitä.
”Bella! Sinun täytyy antaa minulle puhelinnumerosi, on paljon helpompaa soittaa sinulle kuin aina soittaa Edwardille ja antaa hänen hakea sinut puhelimeen. Vaikka se meni hyvin tänään.”
Edward hymyili minulle ja minä punastuin. Tänä päivänä oli ehdottomasti ollut liikaa kehokontakti-Edwardin-kanssa -hetkiä. Mutta kun ajattelin sitä – eilinenkään ei ollut parempi...
”Bella?” Alice kysyi ja veti minut takaisin todellisuuteen.
”Öh, ai... Minulla ei ole kännykkää täällä, tarkoitan, kännykkäni ei toimi USA:ssa...” Rose ja Alice katsoivat minua suurin silmin
”Sinulla-ei-ole-kännykkää?!” he huusivat.
”Joo, mutta se on vain kuusi kuukautta!” He nyökkäsivät ja katsoivat toisiaan hetken. Sitten he katsoivat taas minua ja hymyilivät.
”Mennään tanssimaan!” Alice sanoi ja veti minut ja Rosen mukanaan.
Me menimme alas tanssilattialle ja aivan sen keskelle. Sieltä jopa näki pöytään, jossa pojat istuivat.
”Ai, Bella, tämä on tanssilattia... Osaatko tanssia?” Alice kysyi ja minä nauroin.
”Lasketko leikkiä? Saksassakin on yökerhoja, tiedän kyllä, mitä tehdä!” Hän hymyili ja me aloimme tanssia.
EPOV:
”Ja yksi, kaksi, kolme!” tytöt kiljahtivat ja tyhjensivät seuraavat drinkit.
”Olen silti niin janoinen”, Bella mutisi. Katsoin häntä ja kurtistin kulmiani.
”Entä jos ottaisit vettä?” Hän katsoi minua kuin olisin sanonut jotain todella outoa.
”Vettä? Luulin, että olemme täällä juhlimassa!” hän mutisi.
”Tuo on sinun viides martinisi... En usko, että sinun kannattaa...”
”Älä kuuntele häntä, Bella, hän on vain kateellinen, koska hän ei voi juoda, kun hänen täytyy ajaa”, Alice kuiskasi juuri niin kovaa, että minäkin kuulin ja alkoi kikattaa.
”Te olette kaikki kateellisia!” Rose huusi ja osoitti sormellaan meitä poikia.
”Ettekö tekin luule heidän ottaneen jo tarpeeksi?” kysyin Jasperilta ja Emmettiltä, mutta he vain nauroivat tytöille ja heidän typerälle käytökselleen.
”Minä haluan lisää”, Bella kikatti ja nousi ylös nähdessään tarjoilijan.
”Tarjoilija?” hän sanoi ja kallistui. Nojauduin pöydän yli ja otin kiinni hänen vyötäröltään tukeakseni häntä.
”Edward? Mitä sinä teet?” hän kysyi ja katsoi alas hämmentyneenä.
”Estän sinua kaatumasta”, murahdin. Hän hymyili ja kohautti olkiaan.
”Ai, okei. Tarjoilija! Me haluamme toisen KIIIEEERRROOOKKKSEN!” hän huusi ja tarjoilija nyökkäsi.
”Minä todellakin luulen, että teidän tyttöjen pitäisi lopettaa juominen!” He katsoivat minua ja pyöräyttivät silmiään.
”Edward, älä ole ilonpilaaja! Nyt on perjantai, rentoudu!” Pojat melkein pissasivat housuihinsa.
”Ei, Rose, nyt on vasta maanatai! Eikä sillä edes ole väliä, sillä te olette alaikäisiä! Teidän ei pitäisi juoda ollenkaan!” Bella pyöräytti silmiään.
”Mennään tanssimaan, tytöt! Mennään pois Edwardin luota!” hän sanoi ja nousi ylös. Nojauduin tukemaan häntä, kun hän tyrkkäsi käteni pois.
”Lopeta, Eddie. Sinä et ole äitini!” hän sanoi ja kompuroi pois Alice ja Rose kannoillaan.
”Kuinka tämä voi olla teistä hauskaa? He ovat todella menossa tuonne alas!” minä huuin ja pojat katsoivat ärtyneinä kiivastumistani.
”Kamu heu, he ovat kasvavia nuoria... Ei heille mitään käy!” Minä nauroin epäuskoisena.
”Tällä hetkellä he käyttäytyvät kuin lapset, eivät kuten kasvavat nuoret!” Nousin ylös ja menin rappusille, jotta voisin pitää tyttöjä paremmin silmällä.
En ollenkaan pidä siitä, mihin tämä on menossa! Naputin sormenpäitäni kärsimättömänä rautaan joka sekunti nopeammin ja nopeammin.
He ovat aivan järjettömiä! Kaikki nuo miehet heidän ympärillään, he eivät voi lakata tuijottamasta heitä. He luulevat saaneensa osuman, koska tytöt ovat känniaaä... Minä tiedän sen, olin ennen yksi noista miehistä...
Katsoin takaisin Jazziin ja Emmettiin, jotka tuijottivat minua.
”Mitä?” minä sylkäisin. He kohauttivat olkiaan.
”Ei me sanottu mitään.” Pyöräytin silmiäni ja käännyin taas ympäri. Yhtäkkiä sydämeni pysähtyi. Joku mies oli iskemässä Bellaa! Hän tanssi aivan hänen takanaan antaen käsiensä valua hänen vyötärölleen ja lanteilleen ja hänen – takapuolelleen? Nyt riitti!
Laitoin 50 dollarin laskun pöydälle ja katsoin Emmettiä ja Jasperia.
”Minä olen vastuussa Bellasta, vanhempani tappavat minut, jos hänelle sattuu jotakin. Me lähdemme nyt”, murahdin ja juoksin alas tanssilattialle.
”Just joo, jatka sen toistamista itsellesi!” Emmett huusi jälkeeni, eikä minulla ollut hajuakaan siitä, mitä hän tarkoitti.
Saavutin Bellan ja repäisin hänet kauemmas miehestä.
”Hei!” mies vastusti.
”Hän on minun kanssani”, minä sihisin ja tuijotin häntä alaspäin. Hän halusi vastata jotakin, mutta tunnisti minut ja kääntyi ympäri.
”Edward?” Bella kysyi.
”Joo, lähdetään”, sanoin ja halusin vetää hänen mukaani, mutta hän pani vastaan.
”Enh mhinä hallua mennä!” hän vikisi ja minä nostin toista kulmaani.
”Voimme tehdä tämän helposti – tai vaikeimman kautta, valitse!” Hän hymyili minulle.
”No... Josh annat mhinun valita, mhinä haluan... tarkoitan... valitshen sen... mikhä ikhinä she toinen olikaan”, hän mutisi ja kompuroi oikealle. Kohautin olkiani. Hän halusi sitä. Otin hänen polvistaan kiinni ja heilautin hänet olalleni.
”EDWARD! Et olhe thoshissashi!” hän huusi, mutta en halunnut riidellä, halusin päästä pois täältä.
Kävelin parkkipaikalle ja painoin lukon avaus nappia löytääkseni auton.
”Pääshthä mhinut!” hän huusi. Pyöräytin silmiäni.
”Suu kiinni, Bella! Liian myöhäistä, olemme jo ulkona!” Avasin oven ja työsin hänet sisään. Hän nojasi päällään taakse ja antoi sen heilua edestakaisin. Minä huokaisin ja nojauduin kiinnittämään hänen turvavyönsä.
”Edward?” hän kysyi ja minä katsoin ylös. Vain huomatakseni, että hänen päänsä oli vain parin tuuman päässä omastani.
”Öh, niin?” kysyin ja käännyin takaisin tehtävään.
”Muishtatkho meidhän tapphelun tänään?” hän mutisi.
”Joo”, minä vastasin ja sain vihdoin kiinnitettyä hänet.
”Halushin vainh shinun thiethävän, ethä ajathelen shinun olevan...” Käännyin katsomaan häntä. Hän löysi poskeni ja silitti sitä kevyesti. Suljin silmäni, kun hän kosketti huuliani kevyesti peukalollaan.
”Halushin shinun vhain thiethävän, ethä olhet mielheshthäni paremhannäkhöinen khuin Michael Jackshon!” hän lopetti ja silmäni räpsähtivät auki.
Okei. Hän antoi kätensä valua takaisin syliinsä ja sulki silmänsä. Laitoin takkini hänen syliinsä – siltä varalta, että hänen tulisi kylmä – ja suljin hänen ovensa ja menin omalle paikalleni.
Tästä tulee kyllä pitkä matka. Siksi päätin kuunnella CD:tä ja hymyilin, kun kuulin Augustinan Bostonin alkavan soida.
Lähdimme liikkeelle ja ajattelin Bellan nukkuvan, kun hän aukaisi silmänsä.
”Minä todella rakastan tätä autoa... toisaalta, takapuoleni ei ikinä ennen ole riippunut näin alhaalla...” Minä nauroin hänen toteamukselleen ja hän sulki jälleen silmänsä.
”Tiedätkö, miksi laitoin korkokengät tänään?” hän mutisi ja minä hymyilin.
”En, mutta lyön vetoa, että aiot kertoa, koska olet kännissä.” Hänen sormensa nousivat ilmaan.
”Niinpä...” Hän hymyili minulle ja katsoi ulos ikkunasta. ”Laitoin korkokengät sen takia, mitä Eliza sanoi tänä aamuna.” Kurtistin kulmiani, hänen palvelijansa?
”Mitä hän sanoi, Bella?” Bella huokaisi.
”Täytyykö minun toistaa se?” Minä hymyilin.
”Voisitko?” Hän kohautti olkiaan.
”Totta kai.” Minä hymyilin. ”No... Tänä aamuna hän pyysi minua valitsemaan kengät koulupukuuni ja sitten hän sanoi, että laitan korkokengät, koska minulla on löysä takapuoli.” Katsoin häntä aivan äimistyneenä.
”Hän sanoi, että sinulla on löysä takapuoli?” Bella nyökkäsi silmät kiinni. ”Mhm...” En tiennyt, mitä sanoa.
”Öh, tuota, ei takapuolesi minusta ole löysä... Tarkoitan, ei se ole löysä ollenkaan – se on aika täydellinen... Ei, että olisin ikinä katsonut takapuoltasi – EI IKINÄ... Tarkoitan... se näyttää hyvältä ja miehet katsovat aina takapuoltasi, siis ei aina, tarkoitan...” Minä keskeytin ja huokaisin. Minä vain pahensin asiaa. Vedin syvään henkeä.
”Bella kuuntele, Eliza oli väärässä, takapuolesi on täydellinen. Okei?” Odotin vastausta, mutta mitään ei kuulunut.
Katsoin häntä ja hymyilin, kun näin hänen olevan unessa. Hän oli heittänyt takkini päälleen ja hänen päänsä nojasi penkkiin. Hänen hymynsä oli täysin tyytyväinen ja rauhallinen. Minä hymyilin ja silitin hänen kättään hetken, sitten katsoin taas katua.
”Edward?” hän sanoi ja käännyin katsomaan häntä hämmentyneenä, sillä luulin hänen nukkuvan. Hänen silmänsä olivat vieläkin kiinni ja hän oli samassa asennossa. Minä hymyilin. Hän puhui unissaan – ja hän sanoi minun nimeni. Hänen kätensä liukui pään päältä ja laskeutui väliimme. Epäröin hetken ja otin siitä kiinni. Bella huokaisi ja puristi kättäni hieman.
Ajoin loppumatkan tällä tavalla ja pysäytin portaiden eteen. Mies, joka huolehtisi autostani, avasi Bellan oven ja katsoi minua.
”Haluatko minun hakevan jonkun?” hän kysyi ja osoitti Bellaa. Minä nauroin ja pudistin päätäni.
”Ei, minä vien hänet.”
Nostin hänet käsivarsilleni ja kannoin hänet portaat ylös ja päätin mennä toiseen kerroksen portaita pitkin. Hiivin vanhempieni makuuhuoneen ohi ja avasin Bellan huoneen oven. Laskin hänet sängylleen ja otin takkini pois. Vihdoinkin vapautin hänet noista korkokengistä ja hymyilin, kun sain idean. Peittelin hänet viltillä ja menin hänen vaatekaapilleen.
Tästä tulee hauskaa...
-
Hih!
Loistava luku kerta kaikkiaan :D
Bella oli aivan mahtava kännissä... Mitähän kaikkea Bella tulee vielä tekemään, jos saa vielä alkoholia (odotan innolla miten Bella suhtautuu seuraavaan aamuun...) Ja mitähän Edward oikein suunnittelee? hmhm :D
Mutta sujuvaa tekstiä (sanon tämän aina) mutta kun se nyt sattuu olemaan totta, heh... Ihan mahtavaa, että jaksat suomentaa tätä ja odotan innolla seuraavia lukuja (:
Ah, tämmöisen spottasin:
Mies, joka huokehtisi autostani
Varmaankin huolehtisi..
Spottasin muutaman muunkin tuollaisin yksittäisen kirjoitusvirheen, mutten enää muista ja olen liian laiska etsiäkseni ne uudestaan, köhköh :D
Hienoa, että saadaan nyt hieman nopeammalla temmolla näitä, vaikka ei tässä tahdissa mitään vikaa ole.. Mukava aina odottaa innoissaan muutama päivä jatkoa (:
~Amy
-
Tää oli ihan hyvä, mutta ehkä vähän liian pitkä. Hyvä idea laittaa Bella känniin, ootan jatkoa! :D
-
Aivan ihanan pitkä, aivan mahtava idea laittaa bella känniin...!!
Jatkas äkkiä!! <333
~Suklaamurunen
-
Voi... Ihana Bella kännissä... Mua vaan arsyttää, ku en tiiä, mikä tulee olemaan hauskaa... Haluu tietää:)
Laitathan siis jatkoa pian?
Kiitos.
-
Voi että tuo Bella kyllä osaa :DD
Hei nyt tähän väliin semmonen kysymys että kun Vohveli mainitsi tuolla jatko-osasta niin osaatko kertoa mistä se löytyy, kun luin tän englanniksi loppuun ja tuo jatko kiinnostais?
Ja myös tämän jatko kiinnostaa! =)
-
Hui, tämähän jäi jännään kohtaan :--D *menee lukemaan alkuperäistä tekstiä tietääkseen mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan* ;D
Kahdessa uusimmassa osassa oli todella paljon kirjoitusvirheitä, suosittelisin lukemaan tekstin kerran läpi ennen kuin julkaiset sen.
Mutta jatkoa pian ^^
-
Annabelle: Kiitti. Jatkoa tulee luultavasti huomenna. :D
Amy Malfoy: Kiitos. Kiva kun pidit tästä. :)
Cynthia: Kiitoksia. Vaikea miellyttää kaikkia, kun toiset sanoo, että liian lyhyitä ja toiset taas, että liian pitkiä... En voi kuitenkaan itse päättää minkä pituisia ne ovat, kun mnä vain käännän. :)
Suklaamurunen: Kiitos. :D
Samba: Kiitti. Luultavasti huomenna saat tietää. ;D
Mandeh: Se jatko-osa on minun mielestäni tämä: http://www.fanfiction.net/s/4486493/1/Because_I_love_you (http://www.fanfiction.net/s/4486493/1/Because_I_love_you), mutta en ole kuitenkaan varma, sillä en ole vielä aloittanut sen lukemista... :)
-
T/N: Tässä tulee sitten 7. luku. :D Tämä on sitten aika lyhyt. :)
Seitsemäs luku: Huomenta unikeko!
BPOV:
PPPPPPPPPPIIIIIIIIIIPPPPPPPPPP!
Silmäni rävähtivät auki. Jokin herätti minut. Tuijotin pimeyteen ja yritin miettiä, missä olin. Täällä ei tuoksunut kodilta... Missä minä olin?!
Okei, Bella, älä panikoi, hengitä sisään ja ulos, okei ja nyt – mieti! Viimeinen asia, jonka muistan, on... Ai niin – olen Amerikassa, hyvä alku – mitä muuta... Minä vihaan Edwardia ja – tapasin ihmisiä – koulussa! Selvä... Alice ja Rose ja – heidän poikaystävänsä, heidän nimensä olivat... minä tiedän tämän – öh – Jasper ja Emmett! Juuri niin! Siinä on jo paljon. Joten, viimeinen asia, jonka muistan, on se, että olin yökerhossa. Join alkoholia. Voi ei... Nukahdinko minä pöydän alle ja Edward vain jätti minut sinne ja nyt minun täytyy odottaa, että he aukaisevat taas huomenaamuna? Ei, odotas, tässä on liian mukavaa lattiaksi. Minä olen – sängyssäni. Mutta... Kuinka pääsin tänne? Katsoin kelloa. 07.05 aamulla. Voi hitsi... Toivon, että on lauantai...
”Hyvää huomenta, neiti! On aika nousta ylös. Olemme viisi minuuttia myöhässä aikataulusta. En voi edes sanoa, kuinka iloinen olen, kun tämä juhlaillallinen on ohi!” Eliza tömisteli huoneeseeni ja huusi minulle. Sitten hän avasi verhot niin äänekkäästi, että luulin pääni räjähtävän ja mistä asti aamuisin on ollut näin kirkasta?
Nousin ylös ja Eliza katsoi minua järkytyksen ja epäuskon sekaisella ilmeellä.
”Mi-mi-mitä sinulla on päälläsi?” hän huusi ja katsoin itseäni ensimmäistä kertaa tänä aamuna. Voi paska! Minulla oli vieläkin juhlamekko päällä. Menin hiljaisena kylpyhuoneeseen.
Tämä on pelottavaa, monella tasolla! Miksi minulla on vieläkin juhlamekko päällä? Miksi en muista kotiintuloa? Ja jos kykenin saamaan kengät jaloistani – miksi en ottanut myös mekkoani? Olin juuri riisuutumassa, kun näin puhtaan koulupukuni roikkumassa kylpyhuoneen seinällä.
”Eliza?” minä huusin toiseen huoneeseen.
”Niin, neiti?” Minä nielaisin.
”Laitoitko, laitoitko sinä koulupukuni kylpyhuoneeseen?” minä kysyin.
”En, neiti, minulla ei ole aikaa siihen, mutta jos avaat oven, voin antaa sen sinulle.” Minua huippasi, kun kävelin puvun luokse.
Katsotaanpa... En muista kotiintuloa, nukuin mekossani ja joku laittoi koulupukuni esille. Uh, oh, pelottaa...
Seisahduin puvun eteen ja ensimmäistä kertaa näin sandaaliparin sen vieressä. Toisessa sandaalissa oli – kirje. Otin kirjeen käteeni ja aloin lukea sitä samalla, kun purin kynsiäni.
Huomenta unikeko!
Kun luet tätä, olet luultavasti jäljessä Elizan aikataulusta ja samalla, kun olet piileksimässä kylpyhuoneessa, hän sekoilee vaatekaapissasi.
(En voinut sille mitään, mutta aloin hymyillä.)
Seuraavaksi löydät pesualtaasta lasin vettä ja krapulalääkkeen, joka auttaa migreeniin. Laitoin myös koulupukusi roikkumaan suihkun viereen kenkien kanssa, jotka valitsin itse ;) Sinä taidat tajuta, miksi valitsin sandaalit – ja syyn kanssa.
(Hymyni katosi. Mitä hittoa hän oikein ajattelee?!)
No... Toivottavasti sinulla on hyvä olo – olosuhteet huomioon ottaen!
[center]E.[/center]
Mitä hittoa?! Otin typerän paperin ja marssin ulos kylpyhuoneesta – unohdin, että minulla oli vieläkin mekko päällä. Tömistelin Edwardin ovelle ja annoin sen lentää auki.
”AAAAAHHHHH!” Edward ja minä huusimme samaan aikaan – hän oli puoliksi alasti – hänellä oli vain pyyhe lanteillaan ja vettä tipahteli hänen hiuksistaan.
Menin hänen huoneeseensa ja käännyin selin.
”MIKÄ HITTO TÄMÄ ON?” minä huusin ja pidin lappua pääni päällä, jotta hän näkisi sen samalla, kun katsoin suurta Edwardin muotokuvaa, joka roikkui hänen takkansa päällä – pelottavaa.
”Olen pahoillani, jos tämä on typerä kysymys, mutta MITÄ SINÄ TEET MINUN HUONEESSANI?” Hyppäsin ilmaan säikähdyksestä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän huusi minulle.
”Äh, koita päästä yli siitä, sinä olet aina minun huoneessani!” huusin takaisin ja ristin käteni puuskaan.
”MUTTA MINÄ HALUAN LAITTAUTUA VALMIIKSI KOULUUN!”
Minä nauroin. ”No, niin minäkin – ENNEN KUIN LÖYSIN TÄMÄN JÄRKYTTÄVÄN VIESTIN MINUN KYLPHUONEESTANI!” Hän ei sanonut mitään.
”No, minä ainakin aion laittaa itseni valmiiksi – olitpa sinä täällä tai et!” Kohautin olkiani.
”Niin, tarkoitan, että sinullehan se ei ole yhtään outoa nakuilla tyttöjen edessä!”
Hän ei sanonut taaskaan mitään ja seuraavaksi kuulin pyyhkeen putoavan lattialle. Sormenkynteni painuivat ihoon huomaamattani.
”Joten, miksi sinä olitkaan täällä?” hän kysyi ja minulla oli vaikeuksia löytää ääneni.
”Öhm... Olin... Olin täällä, koska...” Minä unohdin!
”Niiiiin?” hän kysyi ja kuulin hymyn hänen äänessään.
Okei, Bella, keskity. Katsoin jalkoihini ja huomaisn vihdoinkin kirjeen kädessäni.
”Olen täällä kirjeesi takia. MITÄ HITTOA SINÄ OIKEIN AJATTELIT? JA MUUTEN, EN TODELLAKAAN AIO PUKEA SITÄ PUKUA, JONKA ANNOIT! HAAAAA!” Kuulin tukahdutettua naurua ja ihoni nousi kananlihalle – mitä oli tekeillä?
”No, sitten, onnea toisen koulupuvun etsintään. Voi olla aika vaikeaa, koska NE NÄYTTÄVÄT KAIKKI SAMOILTA, IDIOOTTI!”
Pidätin henkeäni ja käännyin ympäri – valmiina sanomaan takaisin, kun...
”VOISITKO MITENKÄÄN? KÄÄNNY TOISIN PÄIN, HEMMETTI!” Edward kirkaisi ja minä yritin, mutta en voinut lopettaa tuijottamista.
Se oli niin outoa, ajattelin koko ajan: Kääny ympäri, KÄÄNNY YMPÄRI BELLA! Mutta jostain syystä ruumiini ei totellut.
Se, kuinka hän seisoi siellä – vain boksereissaan... Ja hänen koko vartalonsa oli niin... täydellinen! Hänen rintansa oli kuin juoksijalla ja kädet ja jalat kuin tenniksen pelaajalla. Vettä tipahteli edelleen hiuksista rinnalle ja se valui alas...
Nielaisin kovaa ja kohtasin hänen vihaisen tuijotuksensa ja punastuin välittömästi. Uh, oh, ei hyvä! Hän tuli lähemmäs ja hymyili kohottaen toista kulmaansa.
”Joten... Pidätkö siitä, mitä näet?”
Minun täytyi näyttää aivan ääliöltä, enkä saanut herätettyä itseäni. Hän seisahtui eteeni ja otti toisen käteni omaansa.
”Haluatko koskettaa rintaani, jotta muistat sen paremmin? Sinulla kun ei ole kameraa mukana.”
Ja se toimi. Säpsähdin siitä, mitä nyt teinkään ja repäisin käteni irti hänen otteestaan.
”En halua! En ikinä!” sanoin ja katsoin häntä. Hetkeksi hänen hymynsä hiipui ja kun katsoin häntä uudelleen, hän oli taas normaali.
”Oletko varma? Tarkoitan, meillä on mitä... Viisi minuuttia. Voisin ainakin tehdä sinut...”
”Viisi minuuttia? Minun täytyy mennä!” keskeytin ja annoin hänen kirjeensä takaisin. ”Ole hyvä, ja – ainiin – tiedän, mitä sinulla oli mielessä! Halusit olla minulle kiva, jotta en kyseenalaistaisi sandaalien pukemista. Ja – ai niin – minä tiedän, miksi sinä haluat minun pukevan sandaalit – koska sinä näit, kuinka löysältä takapuoleni näyttää ilman korkoja! Voi ei, en anna sinulle tilaisuutta saattaa minua naurunalaiseksi!”
Tömistelin pois hänen huoneestaan ja ensimmäistä kertaa hän ei keksinyt mitään sanottavaa – miksi hän edes sanoisi mitään... Hän tiesi minun olevan oikeassa!
-
Haha, tää on niin hyvä 888D
-
Oih... Liian lyhyt, sanon heti. Mut hyvin suomensit, tätä on oikeesti kiva lukee. Ei ees kirjotusvirheitä... Mä oon kateellinen sulle... miten sä osaat kirjottaa?
Kiitos.
-
Tää on niin ihana<3 Hyvin suomennat. Jatkoa pian! :)
-
Haha, repeilin iha älyttömästi :D Tää on tosi hyvä. Jatkoa. Kiitos. ;)
-
Ilmoittaudun lukijaksi...
Tää on niin hyvä, ei muuta kuin jatkoa!
Ja äkkiä!
Teksti oli mukavaa ja sujavasti luottavaa, kiitz
JATKOO!
-
Täähän on ihan loistava 8D Sain kyllä nauraa useampaan otteeseen.
jatkoa vain tulemaan :3
-
Toi löysä takapuoli on kyllä kaiken huippuu!!!
Ja sitten jatkoa ja pian....vaativainen eikun normaali no kumminkin haluaisin tähän jatkoa...
Koska tästä ei voi ficci parantua
Voi, voi hyvät naurut ainakin saa jos ei muuta... ;D
-
Mä repeilin täysin. :'DD
Tästä ei tosiaankaan voi ficci parantua! Jatkoa odotellessa...
~Suklaamurunen
-
T/N: Kiitos kamalasti kaikillekommentoijille. :D Tässä tulee sitten 8. luku, joka on taas vaihteeksi pitempi.
Kahdeksas luku: Appelsiineja ja krapulaa
EPOV:
PPPPPPPPPPIIIIIIIIIIPPPPPPPPPP!!!
Avasin silmäni ja hymyilin. Venyttelin käsiäni ja ajattelin Bellaa. Kello oli seitsemän aamulla... Hän tuntisi
krapulansa nyt. Nousin ylös ja ajattelin hänen ilmettään, kun hän näkee sandaalit. Nauroin itsekseni ja
nousin ylös.
Samalla, kun kävelin suihkuun, mietin hänen pääreaktiotaan kaikkeen, mitä viimeyönä tapahtui... Hän ymmärtää vihdoinkin, että hänen takapuolensa on täydellinen ja ehkä hän lakkaa olemasta niin epävarma.
En ollut koskaan käynyt suihkussa niin nopeasti ja kun katsoin peiliin, en melkein tunnistanut itseäni. Hymyilinkö minä ihan oikeasti? Olinko minä iloinen? Naurahdin ja käännyin ympäri.
Kuka olisi tiennyt, että tarvitsen ulkomaalaisen tytön tekemään sen taian? Sain juuri kaikki tarvikkeeni kaapista, kun oveni lennähti auki.
”AAAHHH!” Bella ja minä huusimme shokissa – molemmat samaan aikaan. En oikeastaan tiennyt, miksi
huusin. Luulen, että hän säikäytti minut, todella pahasti...
Hän toipui nopeasti ja käveli huoneeseeni ja käänsi selkänsä minulle. En voinut kuin hymyillä. Hän oli niin... no, minä hymyilin, koska oli olemassa vain yksi sana, joka kuvaisi häntä parhaiten: siveä!
”MIKÄ HITTO TÄMÄ ON?” hän huusi ja heilutteli kirjettäni päänsä päällä. Silmäni suurenivat ja vartaloni turtui. Hän... luulee sen olevan... typerää? Hän ei – pitänyt siitä? Hän vain leikitteli kanssani eilen?
Puristin käteni nyrkkiin – tulin vihaiseksi, todella vihaiseksi.
”Olen pahoillani, jos tämä on typerä kysymys tai jotain muuta, mutta MITÄ SINÄ TEET MINUN HUONEESSANI?” Ja ensimmäistä kertaa minä huusin hänelle ja ennen kuin sanoin viimeisen sanan, toivoin, etten olisi huutanut. Näin hänen hyppäävän ilmaan säikähdyksestä – hän ei odottanut minun suuttuvan! Anteeksi!
”Äh, koita päästä siitä yli! SINÄ OLET AINA MINUN HUONEESSANI!” hän huusi takaisin ja laittoi kätensä puuskaan. Revin hiuksiani ja koukistin polviani. Hän tekee minut hulluksi!
”MUTTA MINÄ HALUAN LAITTAUTUA VALMIIKSI KOULUUN!” huusin kykenemättä uskomaan, mitä hän nyt teki.
”No, niin minäkin, ENNEN KUIN LÖYSIN TÄMÄN JÄRKYTTÄVÄN VIESTIN MINUN KYLPYHUONEESTANI!”
Kuinka hän edes ajatteli sen olevan järkyttävä? Mistä lähtien kirjeeni ovat olleet järkyttäviä? Mietin, olinko tipahtanut kärryiltä jossain vaiheessa... Ja minä en ollut se, joka oli kännissä!
”No, minä ainakin aion laittaa itseni valmiiksi – olitpa sinä täällä tai et!” Minä haastoin hänet – siinä toivossa, että hän vihdoinkin lähtisi!
Mutta hän vain kohautti olkiaan.
”Niin, tarkoitan, että sinullehan se ei ole yhtään outoa nakuilla tyttöjen edessä!” hän sanoi ja tiesin, ettei hän tarkoittanut sitä 'hyvällä tavalla'. Purin nyrkkiäni, etten alkaisi taas huutaa hänelle.
Joten yritin vain unohtaa viime yön ja sen, että hän seisoi huoneessani ja sen, että meidän piti valmistautua kouluun. Annoin pyyhkeeni tipahtaa lattialle ja olin kurottautumassa boksereitani kohti, kun kuulin Bellan vetävän syvään henkeä. Katsoin häntä, mutta hän oli edelleen samassa asennossa, hän vain... seisoi jotenkin suorempana ja jännittyneenä.
Hymyilin. Oliko hän peloissaan? Ehkä tästä voisi tulla jopa hauskaa...
”Joten, miksi sinä olitkaan täällä?” kysyin ja hänen hartiansa jännittyivät vielä enemmän.
”Öhm... Olin, olin täällä, koska...” Hän unohti?!
”Niiiiin?” kysyin ja olin varma, että hän huomasi, kuinka huvittunut olin.
Hän oli hetken hiljaa, luultavasti yrittäen järjestää asiat.
”Olen täällä kirjeesi takia, MITÄ HITTOA SINÄ OIKEIN AJATTELIT? JA MUUTEN, EN TODELLAKAAN AIO PUKEA SITÄ PUKUA, JONKA ANNOIT! HAAAA!”
Yritin lopettaa nauramisen, mutta hänen suustaan syy kuulosti naurettavalta.
”No, sitten... Onnea toisen koulupuvun etsintään, voi olla aika vaikeaa, koska NE NÄYTTÄVÄT KAIKKI SAMOILTA, IDIOOTTI!” vastasin paljon vähemmän katkeruutta äänessäni, kuin mitä todella tunsin.
Tunsin hänen päänsä räjähtävän ja sitten, ilman varoitusta, hän kääntyi ympäri. Suunsa ammollaan ja sormet roikkuen ilmassa, hän oli aikessa sanoa jotakin. Paha juttu hänen kannaltaan, että näytän seksikkäältä boksereissa!
”VOISITKO MITENKÄÄN? KÄÄNNY TOISIN PÄIN, HEMMETTI!” kirkaisin ja kyllä, en oikeastaan halunnut hänen kääntyvän. Bella ei näyttänyt kuulevan, sillä hän vain jatkoi tuijottamistaan.
Se, että hän tuijotti minua, oli outoa – se tuntui minusta oudolta. Toisaalta halusin hänen ihonsa koskevan omaa ihoani, niin kovasti, että oli vaikeaa käyttäytyä. Toisaalta taas, en halunnut hänen näkevän minua näin ja miksi? On vaikeaa selittää sitä, mutta se tuntui kuin – väärältä hetkeltä? Ei hitsi, Edward, mikä sinua vaivaa? 'Väärä hetki?!' Kääntääkö tämä tyttö sinut pian homoksi?!
Selvitin pääni ja ensimmäistä kertaa tänään katsoin häntä kunnolla. Hänellä oli vieläkin mekko päällä ja hänen hiuksensa olivat aivan sekaisin! Hän näytti aivan leijonalta! Vaikka hänen kasvonsa näyttivät tyhjiltä, niistä näkyi silti kipua. Ehkä migreenin takia?
Yhtäkkiä hän katsoi ylös silmiini ja minä yllätyin, kun hän punastui – en ole koskaan nähnyt tytön punastuvan tällaisessa tilanteessa, ja uskokaa pois, minulla on ollut paljon alastomia hetkiä... (Vaikka niissä oli kyllä erilainen mieliala.)
En voinut sille mitään. Hymyilin hänelle voitonriemuisesti ja kävelin hänen luokseen.
”Joten... Pidätkö siitä, mitä näet?” Hän näytti, no, sanotaanko, että sillä hetkellä hän näytti siltä kuin monet muut tytöt, joiden kanssa olen harrastanut seksiä. (Voit nähdä auringonvalon loistavan ikkunasta hänen takanaan hänen silmiinsä!) Pääsin vihdoinkin hänen eteensä ja otin hänen kädestään kiinni.
”Haluaisitko koskettaa rintaani, jotta muistat sen paremmin? Sinulla kun ei ole kameraa mukana”, sanoin, ja vaivoin pystyin pidättämään nauruani ja SE oli kaikki, mitä tarvittiin. Hän säpsähti hypnoosistaan ja irrotti kätensä otteestani.
”En halua! En ikinä!” hän sanoi ja katsoi minua määrätietoisesti. Älä sano ikinä, kulta!
”Oletko varma, tarkoitan, meillä on, mitä... Viisi minuuttia, voisin ainakin tehdä sinut...”
”Viisi minuuttia? Minun täytyy mennä!” hän keskeytti minut ja antoi kirjeeni takaisin. Auts! ”Ole hyvä. Ja – ai niin – tiedän, mitä sinulla oli mielessäsi! Halusit olla minulle kiva, jotta en kyseenalaistaisi sandaalien pukemista. Ja – ai niin – minä tiedän, miksi sinä halusit minun pukevan sandaalit, koska sinä näit, kuinka löysältä takapuoleni näyttää ilman korkoja! Voi ei, en anna sinulle tilaisuutta saattaa minua naurunalaiseksi!”
Pyöräytin silmiäni ja odotin hetkeä, jolloin tuo typerä ovi sulkeutuisi. Hän oli oudoin ja kaikista vihattavin ihminen, jonka olen ikinä tavannut. En siltikään pysty todella vihaamaan häntä!
BPOV:
Okei, tämä päivä on kivulias! Ja en puhu vain päänsärystä – hitsi kuinka toivonkaan, että olisin ottanut särkylääkettä. Typerä ylpeys, typerä, typerä Bella!
Ei, oli paljon kivuliaampiakin asioita, kuin terveyteni. Esimerkiksi Edward, joka nojautui biologian tunnilla niin kauas minusta, että Tanyankaan ei tarvinnut kiusata minua. Hän ei ollut puhunut minulle sitten aamun ja hän oli niin... vihainen ja se sai minut vihaiseksi, koska minähän täällä uhri olin!
Lounaalla menin pöytäämme ja näin Alicen ja Rosen istuvan siellä. Rosen pää nojasi pöytään ja hetken aikaa hän voihki kivuliaasti. Alice istui suorana ja heilui edestakaisin. Lysähdin tuoliin hänen viereensä ja hautasin kasvot käsiini.
”Bella! Minä tarvitsen huumeita! Onko sinulla? Ole kiltti, ja anna minulle omiasi!” Alice kuiskasi yhtäkkiä ja minä kohotin päätäni.
”Sinä haluat MITÄ?” minä huusin ja Rose voihkaisi kovempaa. Alice katsoi minua suurin silmin.
”Mikä siinä on vikana... Tunsin vain omieni loppuneen, enkä halua päätyä tuollaiseksi”, Alice sanoi ja osoitti Rosea.
”Minä kuulin tuon”, Rose mutisi ja voihkaisi jälkeenpäin.
”Olen pahoillani, Alice, mutta minä en käytä huumeita. Sinä tiedät varmaan, että ne vaarantavat terveyden!” sanoin täysin järkyttyneenä siitä, että Alice oli narkomaani. Hän katsoi minua suurin silmin ja hänen ilmeensä kirkastui.
”Voi, minä ymmärsin! Se on aika hassua, ja jos en olisi nyt suurissa kivuissa niin voisin alkaa nauraa! Rose, tajusitko sinä sen?” Alice sanoi ja tönäisi Rosea olkapäähän.
”Ääähhh, älä tee tuota. Rose ei voi puhua ja Rose ei halua ymmärtää, koska teidän kuuleminen sattuu niin kovasti!” hän mutisi ja voihkaisi taas.
Alice katsoi taas minua ja hymyili.
”Bella! Huumeet eivät aina tarkoita 'huumeita'. Se voi tarkoittaa myös lääkkeitä, kuten SÄRKYLÄÄKKEITÄ!”
Hymyilin hänelle heikosti.
”Ai, siinä tapauksessa. Ei, minulla ei ole, paska... Toivoisin, että olisin ottanut Edwardin lääkkeitä tänä aamuna.”
Rose kohotti päätään ja katsoi minua. Alice hymyili.
”Joten... Sinä vietit yön Edwardin kanssa?” Alice kysyi ja Rosen silmät suurenivat.
”Tottakai! Minä asun siellä!” Alice nauroi.
”Minä puhun Edwardin paikasta... hänen huoneestaan!” Minä punastuin.
”Öhm... Eeeen...” lopetin. Alice pidätti henkeään.
”Bella – mitä tapahtui?” hän kysyi ja huomasin hänen olevan valmiina hurraamaan siinä tapauksessa, jos kertoisin hänelle, että rakastimme toisiamme. Joo, niin varmaan!
Minä huokaisin.
”Siinä se ongelma onkin! Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä tapahtui! Viimeinen asia, jonka muistan, on me juomassa Martinia.”
Alice ja Rose voihkaisivat.
”Mikä hätänä?” minä kysyin.
”Ei mikään, me vain toivoimme sinun voivan kertoa meille, mitä eilen tapahtui.”
Kohotin päätäni uudestaan ja katsoin heitä shokissa.
”Joten, teilläkään ei ole mitään hajua, mitä eilen tapahtui?”
He pudistivat päätään turhautuneina. Minä voihkaisin ja piilotin kasvoni uudestaan – valolta.
”Neidit, tämä on huono juttu!” minä voihkaisin ja Alice töytäisi kyynerpäänsä kylkeeni. En välittänyt siitä – se oli vain vahinko.
”Tiedättekö, mitä tämä tarkoittaa? Olisimme voineet tehdä mitä tahansa kenen tahansa kanssa eikä meillä ole aavistustakaan, että todella teimme sen!”
Alice rykäisi.
”Terveydeksi. Äh, en tiedä, miksi sanoin noin, anteeksi Alice! Et voi tietääkään, kuinka masentunut olin tänä aamuna! Minä heräsin eikä minulla ollut aavistustakaan, missä olin ja minulla oli vieläkin juhlamekko päällä ja kylpyhuoneessa oli outo viesti ja...”
”Bella!” Alice huudahti ja nostin pääni – vain nähdäkseni Jasperin ja Emmettin istuvan siellä. Alice pyöräytti silmiään.
”Olen pahoillani! Minä todella yritin varoittaa sinua ilman huomion herättämistä, mutta sinä olet jotenkin tyhmä tänään!”
Emmett ja Jasper hymyilivät hillittömästi ja jostain syystä en nolostunut.
”Näyttää siltä, että minä voitin vedon!” Jasper sanoi ja ojensi kätensä Emmettille. Emmett pyöräytti silmiään ja kaivoi sekkivihkonsa esiin.
”Niin, Bella! Miksi et voinut olla hiljaa?” Emmett sähisi ja Jasper nauroi.
”Älä huolestu, Bella! Hän on aina vihainen, kun häviää vedon!” Jasper sanoi.
”Aina”, Rose mutisi pää pöydässä jälleen kerran.
Emmett taputti Rosen olkaa.
”Miltä tuntuu, kulta?” hän kysyi huolestuneena. Rosen etusormi ponnahti pystyyn ja osoitti Emmettin suuntaan.
”Ensinnäkin, minä kielsin sinua koskemasta minuun tänään! Kun taputat olkapäätäni, se tuntuu kuin joku löisi minua! Ja toiseksi – älä vaihda puheenaihetta vaan kirjoita se hiton sekki!” Rose mutisi ja hänestä tuli jälleen eloton.
Minua hymyilytti enkä yrittänyt peittää sitä. Käännyin Jasperiin päin ja katsoin häntä epäluuloisesti.
”Joten, mistä te löitte vetoa?” kysyin ja näin hänen nielaisevan hermostuneesti.
”Öhm, no, se on aika hassua oikeastaan!” hän sanoi ja alkoi nauraa hermostuneesti. Alice ja minä katsoimme häntä kohottaen kulmiamme.
”Niiiiin? Me odotamme, kulta”, Alice sanoi ja minä nyökkäsin.
Emmett voihkaisi.
”Löimme vetoa siitä, että Edward sai jotain viime yönä – tai sitten ei!” hän sanoi ja minä pidätin hengitystäni.
”Te teitte MITÄ?” kysyin järkyttyneenä.
”No, sen jälkeen kun lähditte sillä tavalla... No, niin kuin te lähdittekään...” Emmett aloitti ja Alice katsoi minua suurin silmin ja minä punastuin välittömästi.
”Me vain ajattelimme... Sen olevan mahdollista...” Emmett lopetti.
”Emmett ajatteli sen olevan mahdollista – minä tiesin, ettei teidän välillänne tapahtunut mitään niissä olosuhteissa”, Jasper sanoi.
”Odottakaas hetki, mitä te tarkoitatte 'lähtemisestä kuten me'?” minä kysyin ja pidätin taas hengitystäni.
Emmett nauroi.
”Mitä Edward tarkalleen ottaen kertoi sinulle?” Emmett kysyi ja minä punastuin.
”E-e-ei mitään, tiedän vain, että heräsin tänä aamuna mekko päällä...” selitin ja Emmettin kasvot kirkastuivat.
”Hei, odotas, kuka tietää, ehkä te harrastittekin seksiä yöllä – ihan nopeasti vain ja vaatteet päällä”, hän selitti ja minä punastuin taas. Rose voihkaisi.
”Särkeekö päätäsi, Rose? Onko se niin paha?” Emmett kysyi.
”Ei, senkin idiootti, minä puhun sinusta!” hän sähisi. Emmett kohautti olkiaan.
”Joten? He harrastivat seksiä, eikä hän muista sitä... Iso juttu!”
”Ei varmaan ollut kovin vaikuttavaa”, Alice sanoi ja purskahti nauruun vain lopettaakseen sekunnin kuluttua. ”Auts...”
Yhtäkkiä tunsin jonkun seisovan takanani.
”Sano minua vanhanaikaiseksi, Emmett, mutta minä en harrasta seksiä tajuttomien vartaloiden kanssa, aika pelottavaa!” Edward vastasi ja istahti viereeni. Minä jännityin ja punastuin pahasti... Halusin juosta pois.
”Kuka tietää, mitä voit tehdä viime vuoden jälkeen?” Emmett sanoi ja tunsin Edwardin jännittyvän vieressäni.
”Viime vuoden?” kysyin, unohtaen täysin ettemme puhuneet toisillemme.
”Ei sillä ole väliä... Syö appelsiini, tarvitset vitamiineja”, hän sanoi ja laittoi appelsiinin eteeni.
”En voi katsoa ruokaa nyt, se saa minut oksentamaan”, mutisin ja tönäisin appelsiinin pois.
”Aamupahoinvointia... Edward, sinä sait hänet raskaaksi!” Emmett kirkaisi.
”Emmett, anna sekki Jasperille”, Edward ja Rose sähisivät samaan aikaan. Edward työnsi appelsiinin uudelleen eteeni.
”Ei”, sanoin ja työnsin sen pois.
”Bella...”
”Edward”, sanoin takaisin ja vastasin hänen katseeseensa. Hän otti kädestäni kiinni ja laittoi appelsiinin siihen.
”Syö se.”
Minä nauroin.
”Kuka sinä olet, äitini?” kysyin ja laitoin appelsiinin pöydälle ja laitoin käteni puuskaan.
”En välitä siitä, kuka sinulle olen... Syö vain, et syönyt mitään tänä aamuna etkä saanut illallistakaan eilen, joten viimeisin ateriasi oli koulun lounas – 24 tuntia sitten. SYÖ!” hän sanoi ja piteli appelsiinia kädessään. Pudistin päätäni. En ikinä.
Hän huokaisi ja kääntyi muita kohti. Minä tein saman ja näin kaikkien tuijottavan meitä – jopa Rosen.
”Mitä?” minä kysyin. ”En aio alkaa syödä appelsiinia vain, koska Edward käskee!”
Alice katsoi Rosea ja nauroi.
”Joo, niin varmaan Bella. Jatka sen toistamista. Auts, auts, auts!” Rose sanoi ja lysähti pöydälle makaamaan.
”Hah! Siitäs sait!” minä sanoin.
Emmett hymyili Edwardille ja minulle tuli tunne, että minulta oli jäänyt jotain huomaamatta.
”Joten, Emmett... Oletko jo antanut ne 100 taalaa Jasperille?” Edward kysyi ja hymyili hänelle voitonriemuisesti.
”Hyvä, Edward!” Rose mutisi.
Emmett nauroi.
”100 taalaa, älä viitsi, Eddie! Olemmeko me muka lastentarhassa?” hän sanoi ja Jasper säteili.
”Itse asiassa... No, Emmett oli niin varma, että te harrastaisitte seksiä...” Jasper keskeytti purskahtaessaan nauruun.
Sillä hetkellä, kun aloin punastua, tunsin Edwardin silittävän kättäni pöydän alla. Hän avasi sen varovasti ja minä jähmetyin shokissa.
”Joten, Emmett, paljonko hävisit?” Edward kysyi ja hän kuulosti siltä kuin hänellä ei olisi minkäänlaista mukavaa vartalokontaktia kanssani pöydän alla. Edwardin sormet silittivät kevyesti tietä ranteesta keskisormeeni.
Jasper sai naurunsa keskeytettyä ja vastasi. ”500 taalaa, hän oli erittäin varma.”
Juuri silloin Edward laittoi käteeni jotain kylmää ja pehmeää. Hypähdin ilmaan ja yritin päästä irti, mutta Edward puristi niin lujaa, etten saanut kättäni irti.
Kaikki katsoivat minua kummastuneina.
”Luulen, että se on paljon rahaa Bellalle.” Hymyilin heikosti, mitä hittoa oli tekeillä?
Rose alkoi nauraa. ”Se oli hassua! Menetit kaiken, mitä olit säästänyt sitä autonosaa varten! Auts, auts, auts... Okei, okei, ymmärrän! Minä lopetan!” hän sähisi ja tiesin voivani nauraa sille, mutta tällä kertaa minulla oli omia ongelmia.
Edwardin käsi sulki nyt omani, todella varovaisesti ja laittoi sen hitaasti pöydälle. Katsoin häntä hämmentyneenä, mutta hän katsoi Emmettiä esittäen, ettei mitään tapahtunut.
Avasin käteni todella hitaasti peläten, mitä tulisin näkemään. Kuolleen etanan ehkäpä? Tai madon tai jotain? Suljin toisen silmäni, kun avasin käden varovasti, valmistautuneena mihin tahansa, joka hyppäisi sieltä päälleni. Ja se oli...
Appelsiinin palanen? Jännitys haihtui ja kuulin Edwardin nauravan hiljaa vieressäni. Hän oli seurannut minua. Töytäisin häntä kyynärpäälläni kylkeen, kun hän kääntyi minua kohti ja hymyili leveästi. Näin loput kuoritusta appelsiinista hänen kädessään ja otin sen.
”Kiitti”, sanoin hänelle hymyillen ja silmää vinkaten.
”Aina”, hän vastasi ja katsoi Emmettiä, joka tappeli 500 taalan sekistään.
Minä hymyilin ja yritin näyttää kiinnostuneelta siitä, mitä oli tekeillä. Mutta se, mitä eilen tapahtui, oli aika tärkeää ja se, että en voinut muistaa, häiritsi minua. Ensimmäistä kertaa ajattelin kirjeen olleen kiva ele, loppujenlopuksi...
Voi, en todellakaan toivo sen olevan niin... Sillä jos se on totta, minun on täytynyt todella satuttaa Edwardia tänä aamuna. Hautasin kasvot käsiini nolostuneena käytöksestäni. Yhtäkkiä tunsin käden taputtavan selkääni.
”Sinuun ei satu niin paljon myöhemmin, jos nyt syöt jotain”, Edward kuiskasi hiljaa.
”Epäilen sitä”, minä mumisin.
Näyttää siltä, etten pääse appelsiinista eroon...
EPOV:
Menin ruokalaan ja huomasin Emmettin ja Jasperin seisomassa jonossa nauraen jollekin.
”Mitä on tekeillä?” minä kysyin.
”Hei, ei mitään erikoista, me vain katselemme... 'krapulaisia tyttöystäviämme', joilla on krapula!” Emmett selitti ja osoitti pöytäämme.
Rose nojasi päätään pöytään ja näytti enemmän kuolleelta kuin elävältä. Alice istui hänen vieressään, keinuen edestakaisin kuin olisi valmis pakkopaitaan ja sitten siellä oli Bella, joka oli haudannut kasvot käsiinsä.
Minä nauroin. ”Joo, aika hauskaa. Ehkä meidän ei pitäisi ottaa heitä enää mukaamme”, sanoin ja näin heidän näyttävän yhdessä hienolta näköalakuvalta. Emmett alkoi nauraa ja käänsin katseeni pois tytöistä katsoakseni häntä.
”Miljoonan dollarin kysymys... Kun me puhuimme tyttöystävistämme ja sinä sanoit 'he', tarkoititko sinä virallisia tyttöystäviämme vai missasinko minä jotain?” Katsoin häntä täysin hämmentyneenä.
”Kuule, minulla ei ole aavistustakaan siitä, mistä sinä juuri puhut!” vastasin ja Jasper nauroi.
”Älä huolestu, Edward, tajuat sen, kun et enää ole niin sokea!” Jasper sanoi ja minä pyöräytin silmiäni. Siitä lähtien, kun Emmett ja Jasper ovat olleet vakavassa suhteessa, he ovat käyttäytyneet kuin tietäisivät kaiken. Menin toiseen jonoon, koska päätin tarjota Bellalle rauhantarjousta.
Kun pääsin kuuloetäisyydelle, kuulin Emmettin spekuloivan Bellan ja minun viime yötä, voihkaisin välittömästi. Ei toista vetoa siitä aiheesta!
”Sano minua vanhanaikaiseksi, Emmett, mutta minä en harrasta seksiä tajuttomien vartaloiden kanssa, aika pelottavaa!” vastasin ja Bella jännittyi vieressäni.
”Kuka tietää, mitä voit tehdä viime vuoden jälkeen?” Emmett kysyi ja minä jännityin välittömästi.
”Viime vuoden?” Bella kysyi unohtaen täysin, ettemme olleet puheväleissä. Bellan sekaantuminen siihen oli viimeinen asia, jota halusin.
”Ei sillä ole väliä, syö appelsiinisi, tarvitset vitamiineja”, sanoin ja työsnin rauhantarjoukseni hänen eteensä.
”En voi katsoa nyt ruokaa, se saa minut oksentamaan..” hän mumisi ja työnsi appelsiinin kauemmas.
”Aamupahoinvointia! Edward, sinä sait hänet raskaaksi!” Emmett kirkaisi ja minä säikähdin.
”Emmett, anna sekki Jasperille”, Rose ja minä sähisimme yhtä aikaa ja minä laitoin appelsiinin takaisin Bellan eteen.
”Ei”, Bella sanoi kuin pikkulapsi ja työnsi appelsiinin taas pois. Näin rauhantarjouksiani arvostettiin.
”Bella...”
”Edward...” hän sanoi ja vastasi katseeseeni. Otin kiinni hänen kädestään ja laitoin appelsiinin siihen.
”Syö se”, minä käskin.
Hän nauroi.
”Kuka sinä olet, äitini?” Bella kysyi ja laittoi appelsiinin takaisin pöydälle. Hän laittoi kätensä puuskaan kuin halutakseen varmistaa, etten saisi annettua sitä takaisin.
”En välitä siitä, kuka sinulle olen. Syö vain jotain, et syönyt mitään tänä aamuna, etkä saanut illallistakaan eilen, joten viimeisin ateriasi oli koulun lounas – 24 tuntia sitten. SYÖ!” sanoin ja pitelin appelsiinia hänen edessään.
Minä huokaisin. Tästä tuleekin vaikeampaa, kuin kuvittelin! Käännyin toisiin päin, piilotin samalla appelsiinin pöydän alle ja aloin kuoria sitä. Bella kääntyi ympäri ja huomasi muiden tuijottavan meitä.
”Mitä?” hän kysyi. ”En aio alkaa syömään appelsiinia vain, koska Edward käskee!”
Alice katsoi Rosea ja nauroi.
”Joo, niin varmaan Bella. Jatka sen toistamista. Auts, auts, auts!” Rose sanoi ja lysähti takaisin pöydälle makaamaan.
”Hah! Siitäs sait!” Bella sanoi tyytyväisenä ja minua hymyilytti nähdä hänet sellaisena.
Kuorin vieläkin appelsiinia pöydän alla, kun katsoin Emmettiä ja Jasperia, jotka molemmat hymyilivät leveästi. Kurtistin kulmiani ja katsoin heitä hämmentyneenä. Emmett teki sydämen peukaloillaan ja etusormillaan ja mutristi huuliaan. Pyöräytin silmiäni ja muodostin huulillani: ”Lopeta, tuo ei ole totta!” Emmett jatkoi hymyilemistään, kunnes huomasin Bellan katselevan meitä epäluuloisesti.
”Joten, Emmett, oletko jo antanut ne 100 taalaa Jasperille?” minä kysyin ja hymyilin hänelle voitonriemuisesti.
”Hyvä, Edward!” Rose mumisi.
Emmett nauroi.
”100 taalaa, älä viitsi, Eddie! Olemmeko me muka lastentarhassa?” hän kysyi ja Jasper säteili.
”Itse asiassa. No... Emmett oli niin varma, että harrastaisitte seksiä...” Jasper keskeytti ja purskahti nauruun.
Sain appelsiinin kuorittua ja laitoin sen oikeaan käteeni, jotta voisin siirtää Bellan kättä vasemmallani. Hän alkoi punastua ja minun oli vaikea pidättää nauruani. Avasin hänen kätensä varovasti ja tunsin hänen jännittyvän. Bella parka, hänellä ei ole aavistustakaan, mitä on tekeillä!
”Joten, Emmett, paljonko hävisit?” kysyin Emmettiltä ja yritin kuulostaa siltä, kuin minulla ei olisi meneillään mitään mukavaa ihokontaktia Bellan kanssa.
Annoin sormenpäideni silittää erittäin kevyesti tien hänen ranteestaan keskisormeen. Ja sillä hetkellä hän sulki silmänsä, koska hän nautti siitä niin paljon, mutta kun katsoin häntä uudelleen hän näytti stressaantuneemmalta ja hämmentyneemmältä, mikä teki tästä vielä hauskempaa!
Jasper sai keskeytettyä naurunsa ja vastasi vihdoin. ”500 taalaa, hän oli erittäin varma.” Juuri silloin laitoin appelsiinilohkon Bellan rentoutuneeseen käteen ja pidin kiinni hänen ranteestaan, sillä tiesin hänen säikähtävän, kuten sekunnin päästä kävikin.
Kaikki katsoivat häntä kummastuneina ja tunsin olevani vastuussa siitä.
”Luulen, että se on paljon rahaa Bellalle”, minä selitin ja hymyilin, kun näin hänen hymyilevän stressaantuneesti.
Rose alkoi nauraa.
”Se oli hassua! Menetit kaiken, mitä olit säästänyt sitä autonosaa varten! Auts, auts, auts... Okei, okei, ymmärrän! Minä lopetan!” hän sähisi ja halusin nauraa todella kovaa, mutta tiesin, että kaikki kiinnittäisivät huomionsa minuun ja sitten kaikki olisi mennyt hukkaan.
Suljin hänen kätensä varovasti varmistaakseni, ettei hän puristaisi appelsiinilohkoa liian kovaa. Laitoin hitaasti hänen kätensä takaisin pöydälle ja näin hänen katsovan minua huolestuneena ja hämmentyneenä. Katsoin Emmettiä esittääkseni, ettei minulla ollut aavistustakaan siitä, mitä oli tekeillä.
Silmäkulmastani näin hänen vetävän päänsä mahdollisimman kauas kädestään. Sitten hän alkoi erittäin varovaisesti avata kättään, sulkien toisen silmänsä kuin peläten, että jokin voisi hypätä hänen kämmeneltään. Hän jännittyi ja pidätti henkeään ennen kuin katsoi siihen.
Ja välittömästi hänen ilmeensä vaihtui pelokkaasta huojentuneeksi ja ihmetteleväksi. Aloin nauraa hiljaa ja yhtäkkiä hänen kyynärpäänsä töytäisi kylkeäni leikkisästi. Käännyin ympäri ja hymyilin hänelle samalla, kun hänen ilmeensä viestitti minulle: ”Minun olisi pitänyt tietää paremmin, sinä et vain anna periksi!”
Hän etsi appelsiinin loppua kädestäni ja otti sen samalla hymyillen.
”Kiitti”, hän sanoi silmää iskien.
”Aina”, vastasin ja katsoin Emmettiä, joka tappeli 500 taalan setelistään.
Seuraavalla kerralla, kun katsoin Bellaa, hän oli taas peittänyt kasvonsa käsillään. Minä hymyilin. Tämän täytyy olla hänen ensimmäinen krapulansa!
”Sinuun ei satu niin paljoa myöhemmin, jos nyt syöt jotain”, kuiskasin hiljaa.
”Epäilen sitä”, hän mumisi ja minä yritin peittää nauruni. Naiset – heidän täytyy aina sanoa viimeinen sana!
-
Vau, hieno luku!
Yhden virhee ehkä löysin, mutta en ole varma (mun kielioppi... ::)).
Hauska luku oli (:
Toivoisin jatkoa mahdollisimman pian.
Nyappy
-
Tää on niin ihana, Edward on niin söpö tässä :D Laittelepas pian jatkoa! ^^
-
Ihan sika hyvä suomennos :D Mistä löytyy se enkunkielinen jatko-osa? En löydä sitä..
Jatkoa kuitenkin tähän pian! :)
-
Voivoivoivoivoivoivoi...
Ihana. Sä osaat sitten suomentaa. Mä sekosin tästä... Toi aamupahoinvointi oli hyvä...
Kiitos.
-
Uijui:3 Hyvää tekstiä jälleen ja osa oli hyvä, ää.. en keksi mitään rakentavaa :'D
Jatkoa vain lisää 8)
-
Tämä on niin mahtava ficci! :'))
Aivan ihana pätkä jatkoa, jatkasjatkasjatkasvielä..
~Suklaamurunen
-
Jes! Taas kerran jatkoa, halusinkin selvennystä tähän appelsiini kohtaan ja sieltä se sitten selvisi.
kiits ja kumarrus (taas kerran)
-Naxone
-
T/ N: Kiitos kommenteista. :D Mukavaa saada positiivista palautetta. Keikari, se jatko-osa läytyy täältä: http://www.fanfiction.net/s/4486493/2/Because_I_love_you (http://www.fanfiction.net/s/4486493/2/Because_I_love_you)
Yhdeksäs luku: Emily ja kolme M:ää
BPOV:
“Okei, tytöt... tämä on paha juttu! Me emme voi jatkaa näin – meillä on arvokkuutemme… Ainakin meillä oli arvokkuutemme!” Rose sanoi ja laittoi kätensä puuskaan.
Shames oli tuonut minut pieneen katukahvilaan, jossa me tytöt olimme päättäneet tavata. Kahvila oli todella kiva (ja hiljainen!).
”Rose! Älä jaksa! Tämä ei ole kilpailu! Mitä sitten? Me olimme kännissä, meillä oli pieni krapula… Ei se tee meistä heikkoja!” Alice sanoi ja siemaisi kahviaan.
Rose katsoi häntä murhaavasti. ”Ai… olen pahoillani… Olemmeko me tässä yhdessä, vai onko tämä jonkinlainen ’tytöt ovat aina heikompia ja ovat olemassa vain ihaillakseen poikaystäviään tapaaminen’?” hän sähisi. Alicen silmät suurenivat ja hetken luulin hänen perääntyvän, mutta hän alkoikin pomppia ylös alas tuolissaan ja taputtaa käsiään.
”Oi, oi, oi! Saanko minä aloittaa? Saanko minä aloittaa? Jasperilla on uusi…”
”ALICE!” Rose huudahti ja jokainen kahvilassa kääntyi katsomaan meitä. ”Minä olin sarkastinen! Minne feministi Alice meni? Tai itsekunnioituksesi?” Rose vinkaisi.
Alice kohautti olkiaan. ”Luulen, että oksensin sen ulos muun sonnan kanssa viime yönä! Tiedäthän… myrkyn poistaminen ruumiista ja kaikkea…”
Rose tuijotti häntä suurin silmin. ”Mitä on tekeillä? Etkö välitä, mitä pojat ja KAIKKI ajattelevat meistä? Me näytimme aika kamalilta tänään!” hän yritti toista tapaa ja minä aloin nauraa.
Alice ja Rose tuijottivat minua. ”Oi… olen pahoillani… Minä vain muistin teidät kaksi lounaalla…Voi vitsi… Rose on oikeassa! Te kaksi olitte hassuja!”
Alice katsoi Rosea suu ammollaan.
”Älä yritä pyyhkiä itseäsi siitä muistosta, kultaseni”, Rose sanoi ja katsoi minua kuin haluaisi tappaa minut. Alice nyökkäsi.
”Niin! Sinä söit Edwardin kädestä – kirjaimellisesti!” hän lisäsi ja minä punastuin. Ups!
Rose kurtisti kulmiaan. ”Niin… sinä olet ihan yhtä heikko kuin mekin… Ainoa ero on, että meidän krapulamme on ohi huomenna… sinun sairautesi pysyy!”
Katsoin häntä shokissa.
”Voi, ei hän tehnyt sitä!” Alice sanoi ja napsautti sormiaan.
Rose nojautui pöydän päälle. ”Miksi sinä edes söit sen appelsiinin… Etkö sinä puhunut jotain oksentamisesta ja ’en aio syödä sitä vain koska sinä käsket’ sontaa?”
Okei… Pistä muistiin… Älä IKINÄ riitele Rosen kanssa, kun hänellä on krapula.
Alice katsoi minua kiinnostuneena.
”Niin! Miksi sinä söit sen?” hän kysyi ja minä halusin juosta pois. Totuus oli – että minulla ei ollut aavistustakaan. Se vain – tuntui oikealta!
”No… minä olinkin nälkäinen!” näpäytin takaisin ja Rose hymyili minulle voitonriemuisesti.
”Niin… sinulla on nälkä Edwardia kohtaan… Näytti siltä, kuin olisit tarttunut väärään – juttuun – pöydän alla!” hän sanoi ja nojautui taaksepäin. Haukoin happea. Kuinka kukaan voi puhua noin suoraan?
”Voi Rose – osuit hermoon”, Alice kuiskasi ja kikatti.
”Eikä! Ei ole mitään hermoa, johon osua, koska en minä pidä Edwardista… Hän on tyhmä ja pelimies… Ainakin niin hänen kännykkänsä sanoo!” Alice ja Rose kikattivat.
”Onko hänellä tuo kännykässään?” Alice kysyi epäuskoisena ja minä hymyilin.
”Joo… Siinä lukee jotain tällaista; Edward Masen – pelimies!”
Me kaikki aloimme nauraa ja kun he olivat jo lopettaneet, minä vain jatkoin nauramista sille idiootille. Kun näin heidän sekoittavan kahvejaan surullisina, minä lopetin.
”Hän ei ole aina ollut sellainen”, Alice mumisi ja minä katsoin häntä. Rose tönäisi häntä.
”Lopeta, Rose! Jos Bella asuu hänen kanssaan – hänen pitäisi tietää!” Mutta Rose pudisti päätään.
”Jos Edward haluaa kertoa hänelle – niin sitten hän kertoo. Jos ei – no… Se on sitten hänen ongelmansa!” hän sanoi ja Alice alkoi nauraa.
”Voi, älä viitsi… Emme voi edes sanoa hänen NIMEÄÄN ilman, että hän sekoaa! Miksi hän kertoisi Bellalle?” Alice vastasi ja katsoi Rosea ilkeästi.
”Alice?” minä kysyin ja hän kääntyi minua kohti.
”Niin, Bella?” hän kysyi.
”Ai… Okei… Sinä voit kuulla minut pöydän yli! Voitko mahdollisesti kuvitella, että minäkin pystyn kuulemaan joka sanan, jonka te sanotte?” kysyin ja kohotin toista kulmaani.
Hän hymyili minulle ujosti.
”Joten nyt, kun me selvitimme tämän – voisitteko te kertoa, mistä on kyse?” minä kysyin ja kuulin Rosen huokaisevan.
”Okei, okei… mutta me emme sano nimiä, emmekä me aio puhua juoruista… Vain tosiasioista!” Rose sanoi ja Alice nyökkäsi innokkaasti.
”Okei, siitä lähtien, kun Edward ja Emily olivat lapsia…” Alice aloitti ja Rose voihkaisi.
”Sanoinhan sinulle, ettei kerrota nimiä!” hän huudahti ja Alice kohautti olkiaan.
”Anteeksi… Ajattelin Emilyn nimen olevan okei, koska kaikki kertoo hänestä…” Rose löi kädellä otsaansa.
”Okei, MINÄ kerron tarinan ja se ei ole niin mielenkiintoinen. Kuten tuo typerys jo sanoikin, Emily ja Edward tunsivat toisensa jo lapsesta asti ja kun he kasvoivat, he alkoivat seurustella, ja niin edelleen… Viime vuonna Emily yllättäen muuttui ja sitten hän…” Rose katsoi alas ja Alice silitti hänen selkäänsä.
”Hän oli meidän ystävämme… Me olimme kolme muskettisoturia… Meistä on vieläkin rankkaa puhua hänestä”, Alice sanoi ja halasi Rosea. Minä nyökkäsin, enkä halunnut painostaa heitä, vaikka halusinkin saada tietää, mitä oli tapahtunut.
”No, joka tapauksessa… Siitä lähtien Edward on muuttunut paljon… Kokonaan oikeastaan… Ja joskus on vaikeaa sietää häntä, koska… tarkoitan, me kaikki kärsimme… En vain tajua, miksi hänen pitää olla aina huomion keskipisteenä”, Rose kuiskasi ja minusta tuntui, että putosin kärryiltä.
Tuli hetken hiljaisuus – niin hiljainen, että se tuntui huutavan korvaani. Ja yhtä nopeasti kuin hän tuli surulliseksi, hän katsoi ylös ja hymyillen minulle.
”Joka tapauksessa”, Rose sanoi ja pyyhkäisi kyyneleensä, ”meillä on yllätys sinulle, Bella!”
Alice ja minä katsoimme toisiamme hetken – emme olleet varmoja miten reagoida ja päätimme olla myös innoissamme.
”Ai niin! Meidän yllätyksemme!” Alice sanoi ja taputti käsiään. Minä nyrpistin nenääni.
”Minä vihaan yllätyksiä… olkaa kilttejä ja kertokaa, ettette käyttäneet siihen paljon rahaa.”
He hymyilivät.
”No… emme oikeastaan… se oli todella halpa…” Minä nyökkäsin ja tajusin, ettei se tarkoittaisi mitään minun rajoissani!
He laskivat pienen laatikon eteeni ja ennen kuin yritin puhua heitä ympäri, minä avasin sen. Pidin lahjaani kädessäni – todella varovasti – peläten rikkovani sen.
”Joten… Tämä oli halpa, niinkö?” kysyin ja Alice alkoi kiljua.
”Pidätkö siitä Bella? Minulla ja Rosellakin on sellaiset.” Minä nielaisin.
”I-Phone?” kysyin mietteliäästi.
”Niin! Ajattele sitä tervetuliaislahjana!” Alice sanoi.
”Tervetuliaislahja? Ettekö te voineet antaa minulle vaikka kirjaa – kuten normaalit ihmiset?” Alice alkoi nauraa.
”Tyhmä Bella! Et sinä voi ottaa yhteyttä kavereihisi kirjalla!”
”Siinä on jopa nimesi takana!” Rose sanoi ja hymyili. Käänsin sen ympäri ja siellä se oli:
Bella Swan
Kolmen muskettisoturein lopullinen jäsen!
Katsoin heitä kyyneleet silmissäni. Tunsin kuin en olisi ymmärtänyt, kuinka iso juttu tämä oli – mutta tunsin sen olevan tarpeeksi iso, jotta Rose itkisi ystävänsä puolesta – mitä sitten tapahtuikaan hänelle.
”Oletteko te vakavissanne?” kysyin ja näin Rosen ilmeessä monia erilaisia tunteita.
”Kyllä… nyt on aika! Luulimme, ettei olisi ketään, joka olisi sen arvoinen – ottamaan hänen paikkansa!” Rose sanoi ja hymyili minulle. Hän otti kädestäni kiinni, minä Alicen ja Alice otti Rosen, jotta me muodostimme ympyrän.
”Me jaamme rakkauden ja naurun, kivun ja onnellisuuden, vapauden ja vankeuden, ja me emme koskaan eroa – emme eläessä emmekä… kuolemassa. Meille, joita me olimme, ja joita me olemme, ja joita me tulemme olemaan. Tässä hetkessä ja loppuelämäämme saakka – yhdessä ja erikseen.” Rose sanoi ja katsoi meitä kyyneleisin silmin.
En kehdannut sanoa mitään – kysyä jotain, vaikka todella halusin tietää, mitä juuri äsken oli tapahtunut. Tiesin jonkin muuttuneen juuri silloin – mutta se näytti olevan liian suurta ja tiesin tarpeeksi ollakseni kysymättä kysymyksiä.
Alice laittoi sydänsinetti kaulakorun kaulaani ja hymyili minulle. ”Sinun täytyy pitää tätä korua koko ajan. Onnittelut, Bella! Olet nyt muskettisoturi!”
En saanut sinä yönä unta ja leikin vain kaulakorullani. Sinetin hopea tuntui kylmältä ihoani vasten ja etusormeni liukui Tiffany & Co. kaiverruksen yli. Tuijotin pimeyteen. En vain voinut nukkua näin.
Nousin ylös ja menin kylpyhuoneeseen. Katsoin peiliin. Mitä sinä näet, Bella? Näin tytön shortseissa ja topissa tammikuussa. Näin kalliin kaulakorun, jonka paino tuntui lepäävän harteillani ja näin ilmeeni. Täynnä hämmennystä ja uteliaisuutta. Nojasin kylpyhuoneen seinään ja otin kaulakorun jälleen käteeni.
Pitikö Emily juuri tätä samaa korua? Kannanko minä palasta Emilystä tämän mukana? Ottivatko he minut vain siksi, että he tarvitsivat jonkun Emilyn vuoksi?
En kestänyt sitä enää. En voinut enää nukkua. Otin kännykkäni valaistakseni tien pimeän huoneen läpi, käytävään, ja… Minä epäröin. Seisoin siinä hetken ja menin sisään. Koko huone oli pimeä ja hiljainen.
Ryömin Edwardin sänkyyn ja katsoin häntä hetken. Keräsin kaiken rohkeuteni ja ravistin häntä hiukan.
”Mitä?” hän mumisi.
”Öhm… hei… Voidaanko puhua?” minä kysyin. Edward hymyili – silmät vieläkin suljettuina. Yhtäkkiä hänen kätensä löysi vyötäröni ja vetäisi minut syliinsä. Selkäni hänen rintaansa vasten.
”Puhutaan huomenna”, hän mumisi korvaani ja silmäni pullistuivat shokista ja yritin todella kovasti olla panikoimatta.
Hän nukkuu – Bella, hän nukkuu! Yritin nousta, mutta Edward vain vetäisi minut lähemmäksi.
”Edward… en saa unta”, aloitin – en ollut varma kuinka pitäisi aloittaa.
”Ei hätää… olen tässä”, hän mumisi ja hautasi kasvonsa hiuksiini.
”Ei… meidän pitää puhua… Emilystä.”
Hän huokaisi ja piti nyt minua molemmissa käsissään.
”Emily, minä kaipasin sinua niin kovasti… miksi sinä – miksi minä…” hän keskeytti ja silitti mahaani. Tämä ei oikein mennyt niin kuin suunnittelin.
”Edward! Herää! Se olen minä Bella! Minä EN ole Emily!” sanoin hiukan kovempaa ja yhtäkkiä hän nousi ylös ja jähmettyi. Kuulin hänen hengittävän ja ensimmäistä kertaa ajattelin sen olleen huono idea tulla tänne.
”Ai… Bella?” hän kysyi epävarmana, nukkuiko hän vai ei. Makasin vieläkin selälläni enkä voinut jostain syystä liikkua.
Hän nojautui ylleni, niin lähelle, että hänen vartalonsa kosketti hetken omaani – sitten hän löysi valon katkaisijan. Hän katsoi alas ja näki minun makaavan allaan. Hän tuijotti minua sekunnin ja sitten hänen silmänsä suurenivat ja hän pomppasi pois sängyltä.
”BELLA?!” Hän ei ollut vielä päättänyt, ollako vihainen vai hämmentynyt.
”Öhm, okei… tämän täytyy näyttää aika oudolta nyt – ja en kyllä tiedä kuinka selittäisin sen”, aloitin hermostuneesti. Hän laittoi kätensä puuskaan.
”Yritä!”
Minä nielaisin.
”Öhm… minä tulin tänne, koska halusin puhua sinulle ja jostain syystä sinä otit minut – syliisi?” sanoin, enkä uskonut, mitä sanoin.
”Hei! Se oli vain refleksi!” hän sanoi ja osoitti minua etusormellaan. Nyökkäsin ja nousin sängyltä.
”Olen todella pahoillani… minun, minun ei olisi pitänyt tulla… typerä, typerä idea”, minä mumisin ja kävelin hänen ohitseen, kun hän tarttui ranteestani. Käännyin ympäri ja katsoin häntä yllättyneenä.
”Älä ole tuollainen! Jos sinun täytyy puhua, niin me voimme puhua!” hän sanoi ja veti minut sängylleen istumaan.
”Ja miksi minun täytyy olla sängyssäsi sen takia?” kysyin hämmentyneenä. Edward nojasi päällään sänkyynsä ja sulki silmänsä.
”Kun tytöt haluavat jutella, siinä mene aika kauan, enkä minä aio seisoa kello… 2.24 aamulla. Joten jos haluat seisoa – ole hyvä – älä epäröi tehdä niin… Halusin vain olla kiva ja tarjota sänkyäni.” Nyökkäsin hiljaa ja istuin mahdollisimman kauas hänestä.
Hän oli sanomaisillaan jotain, kun hän jähmettyi ja tuijotti rintakehääni.
”Mik–mik– mikä tuo on?” hän kysyi ja ryömi luokseni. Hän otti kaulakoruni käteensä ja tuijotti sitä suurin silmin.
”Sinä? Mistä lähtien? Miksi? Taas? Mitä – sinä tiedät?” hän kysyi ja minä punastuin. Selvensin kurkkuani ja tuijotin hänen peittoaan – tästä tulisi kivuliasta.
”Öhm… se onkin syy, miksi olen täällä…” minä keskeytin.
”Niinkö?” hän oli sarkastinen. Naurahdin hermostuneesti. Yhtäkkiä hänen ilmeensä vaihtui kivuliaaseen ymmärtämiseen.
”Minä, minä, minä en uneksinut sitä… se, se, se olit sinä… sinä sanoit hänen nimensä?” hän ei tiennyt, mitä sanoa, kuinka reagoida – pitäisikö hänen olla minulle vihainen vai vain heittää minut huoneestaan.
”Minä, minä halusin vain tietää… mitä tapahtui”, sanoin varovaisesti.
”Joten ajattelit olevasi jotenkin erityinen? En kerro KENELLEKÄÄN! Mutta kerron sinulle, koska sinä olet BELLA! TÄYDELLINEN Bella!” Suuni loksahti auki.
”Olen, olen pahoillani”, mumisin ja hän nauroi.
”Ei, sinä ET ole! Et tule KOSKAAN olemaankaan. Ja tiedätkö miksi? Koska sinä et välitä! Sinulle kerrotaan juoruja ja sinä haluat kuulla kaikki hemmetin yksityiskohdat! En aio antaa sinulle yhtäkään!” hän sanoi ja hänen äänensä vain kasvoi ja kasvoi.
”Minä, minä halusin vain tietää, mitä vuosi sitten tapahtui”, minä vastasin.
”Miksi Bella? Miksi se olisi sinulle niin tärkeää tietää, mitä minulle tapahtui vuosi sitten? Et edes TUNTENUT minua silloin!” Avasin suuni sanoakseni jotain, mutta suljin sen taas. Hän oli oikeassa.
”Ja MIKSI sinun täytyi edes herättää minut? Kello on hemmetin 2.30 aamulla, Bella! MITÄ HITTOA!” hän huusi ja minä vinkaisin. Katsoin alas ja tunsin kyyneleet silmissäni. Ja sinä se oli: ensimmäinen kyynel valui TYHMÄLLE kaulakorulle.
Yhtäkkiä tiesin mitä tehdä: irrotin kaulakorun ja laitoin sen Edwardin kädelle.
”Olen pahoillani kaikesta tuskasta, jotka tekemiseni aiheuttivat…” minä mumisin.
”Ei…” hän kuiskasi ja kuulosti niin tuskaiselta, että se satutti minua vielä lisää.
”Pahoittelen tapaamistasi ja olen pahoillani, että olin sellainen taakka”, sanoin ja juoksin ovelle.
”Ei, Emily – ei taas!” hän mumisi.
En sanonut siihen mitään ja juoksin huoneeseeni. Lukitsin oven perässäni ja katson ovenripaa – odottaen sen liikahtavan – vain hiukan. Vain hetken – vain yksi merkki, etten olisi kukatahansa! Ei mitään. Mutta eniten – etten olisi EMILY!
Ei mitään.
Tunsin kyyneleiden tulevan ja katsoin matkalaukkujani.
Avasin ne ja juoksin vaatekaappiin löytääkseni kaikki omat tavarani. Tulin takasin vaatteiden kanssa ja heitin ne jonnekin. Käännyin ympäri etsiäkseni lisää, kun Edward suojasi ovea.
”Mitä sinä teet?” hän kysyi.
”Miltä näyttää? Kuinka sinä pääsit tänne?” heitin takaisin.
”Ovi, joka johtaa toiseen huoneeseen oli auki”, hän sanoi. Nyökkäsin ja yritin kävellä hänen ohitseen – hän ei sallinut sitä.
”Lopeta, Edward! Minä lähden kotiin”, mumisin ja työnsin hänet pois. Hän ei edes yrittänyt pitää minusta kiinni!
”Voi, nyt tajusin!” hän huusi ja seurasi minua.
”Et tajunnut mitään Edward!” minä mumisin.
”Voi, uskon, että tajusin paljonkin! Joku ei pidäkään sinusta ja sinun täytyy juosta karkuun! Kuulostaa todella aikuismaiselta!” Käännyin ympäri ja katsoin häntä pahasti.
”En IKINÄ sanonut käsitteleväni tätä aikuismaisesti!” minä sähisin.
”No, sinun pitäisi! Olet 18!”
”17!” mumisin.
”17!” hän sanoi.
”Minun ikäni ei ole mikään syy Edward! Sinä olet 18 ja olet silti ääliö!” sanoin ja kävelin hänen ohitseen toisen vaatelastin kanssa.
”Ha, ha, ha! Tosi hauskaa! Hyvä heitto!” hän sanoi ja seurasi minua.
”Ei Edward… ei se ole! Mutta sinä et vain tajua sitä! Ei KAIKKI ole peliä! Ei kaikki ole korvattavissa rahalla! Sinulla ei ole aavistustakaan, millaista oikea elämä on!” sanoin ja seisahduin hänen eteensä kädet puuskassa.
”Mutta SINÄKÖ tiedät? Koska sinä kasvoit Bronxissa, etkä ole koskaan tuntenut vanhempiasi?” Hyvä pointti!
Suljin silmäni ja puristin käteni nyrkkeihin.
”Edward. Mitä sinä haluat minusta?” kysyin – melkein kuiskasin. Tuli pitkä tauko ja hetken luulin hänen lähteneen, mutta yllättäen tunsin kylmän ilmavirran kaulassani ja pidätin henkeäni.
Hän sulki kätensä ympärilleni ja piti minua lähellään.
”Älä lähde – älä vain jätä minua. Se on kaikki, mitä haluan. Kaikki, mitä pyydän”, hän mumisi kaulaani vasten.
”Älä vain lähde.”
-
Vau
...
Aww
...
*viheltää*
...
Siis *koittaa herätä*. Tämä... oli... uskomatonta.
Jes. Vihdoin päästiin kunnon E/B :seen.
Siis
...
ööö
...
Jatkoa?
/// Eka!!! *hyppyy ympäri huonetta*
-
AAwwwss. Ihana... <33<333
Tosi hyvin suomennettu, eikä virheitä löytyny.. JATKOO!
*pakko*
-
Tää luku oli jotain todella kaunista ja hyvin suomennettua. Oikeesti. Mä en saa tähän mitään järkevää.Liian liikuttunut.
Kiitos...
-
Vau, luin tän osan alkuperäisenä tekstinä sieltä jostain (olenpa taas todella selvä ihminen :'D), ja täytyy kyllä sanoa, että suomennat hyvin ^^
Laittelepas jatkoa, tää on ihana :P
-
Ihana.
Mykistit. Olen sanaton. Herranjumala, ku kaunis.
Jatka.
~Suklaamurunen
-
siis...... vau.
Oikeesti. sanat karkas...
"Älä lähde." Awwws..... <3
Eli..... Jatkoa? <3333333333
E/B löve <33
-
sulostaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
ja vielä sulosempaa
ja sitäkin sulodempaa
ja suloista suloisinta
tässä oli Erittäin Pitkä kommentini, jonka laadin huolellisesti, käyttäen apuna "Miten teet erinomaisen ja vaikuttvan ficci-kommentin"-opasta. ;D
ja Eikun Jatkoa
-
Voi luoja tää menee suloseks<3(ei sen puoleen ettei ois ollu alusta lähtien sulonen) Ihana. Suomenna TOSI hyvin. Jatkoa taas pian. :) Kiitos.
-
T/N: Kiitos ihanista kommenteistanne. Niitä oli aivan mahtavaa lukea ja hyppelin silloin pilvissä. ;D Tässä tulee sitten se seuraava luku. Sillä ei ole nimeä, koska siinä on monta lukua yhdessä, sillä ajattelin sen olevan turhaa jos olisin laittanut joka päivän eri luvuksi... Mutta no, toivon ettette harmistu siitä. :D
Kymmenes luku
BPOV:
Sinä yönä kaikki muuttui – pahemmaksi. Mutta se oli jotain, mitä en tiennyt, kun Edward mumisi tarvitsevansa lepoa ja käveli huoneestani.
………………………………
Keskiviikko
Edward ei tullut aamiaiselle seuraavana aamuna, eikä hän ajanut kanssani kouluun.
Kun pääsin koulusta kotiin ja halusin omaan huoneeseeni, näin hänen ovensa edessä hopeatarjottimet, joissa oli vielä hänen aamupalansa ja lounaansa – koskemattomina.
………………………………
Torstai
……………………………….
Perjantai
……………………………….
Lauantai
EPOV:
Aika kului oudoin tavoin – joskus todella nopeasti ja sitten taas erittäin hitaasti. Kadotin ajankulun ja koska verhoni olivat suljettuina koko ajan, en edes tiennyt oliko päivä vai yö. Minä vain makasin sängyssäni ja yritin sulkea mieleni.
Välillä mahaani alkoi koskea ja kun minun piti käyttää kylpyhuonetta, join aina pelkästään vettä.
Joka kerralla ylös nouseminen oli vaikeampaa – tunsin itseni heikoksi ja minua huimasi. Mutta mitä voisin muka tehdä? En ollut oikeastaan nälkäinen – kuitenkin ruoan ajatteleminen sai minut haluamaan oksentaa.
Silloin tällöin äitini istui tuolilla vieressäni ja alkoi itkeä. Hän sai minut tuntemaan itseni kuolleeksi – mutta se ei ollut vaikeaa, koska en muutenkaan tuntenut mitään.
Yhdessä välissä olin jopa päättänyt viillellä itseäni partaterälläni – vain nähdäkseni tuntisinko mitään.
Jopa isäni tuli käymään – ainoa joka ei tullut, oli Bella.
BPOV:
Mikään ei ollut muuttunut viikon loppupuolella ja joka päivä koulussa kaverit kyselivät minulta, oliko hän jo kunnossa. He luulivat hänen olevan sairas – en ollut koskaan kertonut heille, mitä oikeasti tapahtui.
Joka kerta sanoin saman asian: ”Voi, hän voi hyvin – hän voi paremmin päivä päivältä!”
Joka kerta, kun sanoin sen, kuva hänen koskemattomasta hopeatarjottimestaan ilmestyi päähäni.
Hän ei ollut syönyt mitään sitten tiistain – enkä ollut nähnytkään häntä siitä lähtien. Kaikki oli valhetta ja totuus oli, että en tiennyt mitään. Joka kerta, kun astuin huoneeseeni, ajattelin hänen luonaan käymistä – puhumista siitä, mitä sinä yönä tapahtui, mutta ajattelin olevani viimeinen ihminen, jonka hän haluaisi nähdä.
Esme tai Carlisle kumpikaan eivät tienneet mitä tehdä, eivätkä ymmärtäneet, mitä oli tapahtunut. Näin Esmen lähtevän Edwardin huoneesta itkien ja öisin minä makasin hereillä ja tuijotin pimeyteen. Kaikki oli minun syytäni.
Alice ja Rose pakottivat minut tulemaan kanssaan aamupalalle, koska he eivät olleet tehneet mitään kanssani tiistain jälkeen. En vain voinut mennä ulos tietäessäni Edwardin olevan pahasti tuskissaan.
……………………………
Olin juuri tulossa aamupalalta ja astumassa huoneeseeni, kun Edwardin ovi lennähti auki ja Esme tuli ulos. Hän niiskaisi nenäliinaan ja kun hän näki minut, hän yritti peittää kyyneleensä. Seisoin siinä, kunnes hän oli tarpeeksi kaukana.
Piilotin kaulakorun paitani sisään ja koputin Edwardin oveen. Ei vastausta. Se sai minut huolestumaan – se, että Edward ei ollut syönyt mitään tiistain jälkeen, ei rauhoittanut minua!
Koputin uudestaan. Ei vastausta. ”Edward, tässä olen minä, Bella… Voinko tulla sisään?” minä kysyin. Ei taaskaan vastausta.
”Okei, Edward – minä tulen sisään!”
Avasin oven ja laitoin valot päälle. Katsoin ympärilleni ja näin suljetut verhot ja puhtaan huoneen – se ei näyttänyt huoneelta, josta poika ei ollut lähtenyt neljään päivään.
Sitten näin hänet makaamassa sängyllä – liikkumatta. Olin peloissani. Pidin vihattavasta Edwardista enemmän kuin kärsivästä Edwardista. En vain halunnut nähdä häntä tällaisena – varsinkaan, kun tiesin hänen näyttävän siltä minun takiani.
Kävelin sängyn luo ja polvistuin, jotta kasvomme olivat samalla korkeudella. Laitoin käteni sängylle ja nojasin leukani siihen.
Hänen silmänsä olivat auki ja vain tuijottivat. En ollut edes varma, oliko hän huomannut minua. Hänen ilmeensä oli tyhjä ja kasvot olivat jähmettyneet.
”Edward?” minä kuiskasin ja kosketin hänen kättään kevyesti. Yhtäkkiä hänen silmänsä liikkuivat ja kohdistuivat minuun. Hypähdin hieman ja muistutin itseäni, että se oli Edward – jossain syvällä hän oli Edward.
Pyyhkäisin hiukset pois hänen silmiltään ja silitin hänen poskeaan kevyesti. Hän ei ollut edes ajanut partaansa.
”Olen niin pahoillani”, minä kuiskasin ja aivan kuin hän ei olisi halunnut kuulla – hän käänsi kasvonsa pois.
Minä huokaisin – en luovuttaisi helpolla. Nousin ylös ja menin hänen viereensä. Laskeuduin selälleni ja tuijotin kattoa.
”Tiedän, miltä tuntuu, kun koko maailma romahtaa. Kun mikään ei ole niin kuin ennen ja haluaa vain palata siihen, miten kaikki oli ennen, mutta tietää ettei voi ja se kuluttaa ihmisen loppuun. Kolme vuotta sitten isäni, Charlie, sanoi äidilleni, ettei enää rakasta häntä ja että hän oli löytänyt toisen naisen. Toisin sanoen hän petti äitiä – oli pettänyt jo neljän kuukauden ajan. Tiedäthän, ennen kuin se tapahtui – olin täysin isin pikkutyttö – yhdessä me rakensimme yhdistyneen rintaman äitiä vastaan – ihan vain harmittoman rintaman tietenkin. Äitini aina vitsaili ja sanoi, että rakastaisin aina isää enemmän – olin pahoillani, koska tiesin sen olevan totta. Sitten kuulin – äidiltäni – että isäni ei rakasta häntä ja sen koko pettämisjutun. Tiedätkö, miltä tuntuu kuulla sellaista? Tuntui kuin joku olisi työntänyt minut alas maailman korkeimmasta rakennuksesta. Tulin todella sairaaksi ja se repi minua sisältäpäin. Mutta en koskaan itkenyt, enkä koskaan näyttänyt, kuinka paljon minuun sattui, koska äitini voi paljon pahemmin. Yhtäkkiä olin se, jonka täytyi pitää hänestä huolta. Hän itki itsensä uneen ja kohteli minua yhtäkkiä kuin kasvavaa nuorta. Hän kyseli minulta, miksi isäni teki sellaista – olin vasta 14! Kuinka olisin voinut vastata siihen? Kolme vuotta he yrittivät pelastaa avioliittoaan – kolme vuotta, kunnes isäni löysi rohkeutta kertoa äidilleni sen olevan ohi. Olin todella vihainen isälleni, sillä tiesin, ettei hän ollut edes yrittänyt ja vihasin häntä kaikkien niiden kertojen takia, kun hän oli valehdellut minulle sanomalla, että kaikki tulisi taas olemaan normaalisti. Sitten hän tuli luokseni ja kertoi, ettei tulisi takaisin. Hän itki silloin. Tiedätkö, mitä sanoin hänelle kun hän jätti hyvästit?” kysyin ja käänsin päätäni Edwardiin, joka tuijotti minua. Käänsin pääni takaisin kattoon ja pudistin päätäni epäuskoisena.
”Sanoin hänelle, että tekee sen, mikä tekee hänet onnelliseksi! Voitko uskoa sitä? Halusin vain heittää häntä asioilla – asioilla, jotka olivat olleet sisälläni ja se oli kaikki, mitä saatoin sanoa hänelle.”
En ollut huomannut itkeväni, kunnes tunsin ensimmäisen kyyneleen valuvan poskeani pitkin. Olin vihainen – halusin olla täällä Edwardin vuoksi ja nyt itkin jonkin niin typerän asian takia. Pyyhkäisin kyyneleen pois vihaisesti.
”Olen pahoillani”, minä mumisin ja minä todella olin pahoillani – monilla tavoin. Vedin syvään henkeä ja yhtäkkiä Edwardin käsi liukui kättäni alas ja otti käteni omaansa. Katsoin häntä yllättyneenä ja toisella kädellään hän veti minut lähemmäksi ja hän antoi suukon otsalleni.
Painoin pääni hänen rintaansa vasten enkä voinut pidätellä kyyneleitäni. Aloin itkeä ja tunsin Edwardin silittävän selkääni.
”Olen niin pahoillani!” mumisin ja tunsin jännittyneisyyden, jota en ollut tiennyt olevankaan, katoavan. ”Olen niin pahoillani!”
Hän antoi toisen suukon otsalleni. ”Älä ole”, hän mumisi ja minä katsoin ylös. Se oli ensimmäinen asia, jonka hän oli sanonut minulle päiväkausiin.
”Mitä?” kysyin epäuskoisena.
Hän hymyili minulle ja pyyhkäisi kyyneleet pois kasvoiltani.
”En halua sinun itkevän. En halua sinulla olevan syytä itkeä ja mikä tärkeintä – en ikinä halua sinun itkevän minun takiani”, hän sanoi ja näin hänenkin silmissään kyyneleitä.
”Mutta… kaikkihan on minun syytäni. Sain sinut muistamaan ja olit oikeassa – minulla ei ollut mitään syytä tulla sinun luoksesi. En ole se ihminen, jolle sinun täytyy puhua – minä… sinä et edes tunne minua! Olen niin pahoillani!” minä mumisin.
”Bella! Kaikki on ihan hyvin! Ole kiltti! Lopeta anteeksipyytely!” hän sanoi ja tiesin, ettei hän halunnut minun näkevän sitä, mutta näin sen silti: Kyynel hiipi pois hänen silmästään ja löysi tiensä hänen poskelleen.
”Tiedäthän”, sanoin ja pyyhkäisin kyyneleen pois, ”pidän sinusta enemmän, kun et ole sellainen ääliö!”
Hän nauroi ja sydämeni pomppasi. Sain hänet nauramaan. Huokaisin helpotuksesta ja laskin pääni takaisin hänen rinnalleen. Hän silitti hiuksiani ja vetäisi minut lähemmäs. Suljin silmäni ja tunsin, kuinka minua alkoi nukuttaa.
”Edward?” minä mumisin.
”Hmm.”
”Kun minä herään, sinä syöt jotain JA sinä menet suihkuun.”
Hän nauroi ja suuteli kättäni.
ESMEPOV:
”Carlisle! Meidän täytyy tehdä jotain! Tämä ei toimi ja Edward ei ole syönyt päiväkausiin! Hän on niin heikko ja on laihtunut todella paljon! Ole kiltti ja puhu hänelle!” minä vinkaisin ja Carlisle katsoi minua huolestuneena.
”Jos luulet sen olevan oikea tapa…” hän keskeytti ja minä nyökkäsin nopeasti.
”Heidän riidastaan on kulunut jo päiviä.”
Carlisle nyökkäsi ja käveli luokseni.
”Oletko puhunut Bellan kanssa siitä? Selvitikö, mistä se johtui?” hän kysyi ja minä pudistin päätäni.
”Mutta olen varma, että Edward huusi hänen nimensä sinä yönä…” sanoin – melkein kuiskasin. ”Luulen nähneeni Bellan pitävän sitä kaulakorua… tiedäthän… sitä yhtä korua, jossa on se…” Carlisle nyökkäsi nopeasti.
”Selvä, näyttää siltä, että tämä on pahempaa kuin luulimme.”
Kävelimme ulos hänen toimistostaan ja menimme hissillä toiseen kerrokseen.
”Näitkö Bellan käyvän hänen luonaan?” hän kysyi minulta ja minä pudistin päätäni.
Pysähdyimme Edwardin huoneen eteen ja otin hänen kädestään kiinni.
”En aio mennä sinne takaisin. En halua nähdä häntä sellaisena”, mumisin lähellä kyyneleitä.
Hän nyökkäsi ja astui hiljaa huoneeseen.
”Esme, sinä taidat haluta nähdä tämän… Onko sinulla kameraa mukana?” Carlisle kuiskasi. Kävelin huoneeseen, enkä voinut kuin hymyillä helpotuksesta.
Edward makasi selällään Bellan pää painettuna rinnalleen. Hänen kätensä olivat Bellan vyötärön ympärillä ja Bellan kädet lepäsivät pään vieressä.
Nojauduin Carlislea vasten ja hymyilin. Se kuinka Edward piti Bellaa – niin varovasti ja suojelevasti – sai minut itkemään – ilon kyyneleitä.
”Mennään pois täältä… Näyttää siltä, että Bella ratkaisi ongelman!” Carlisle kuiskasi ja veti minut pois huoneesta.
EPOV:
Avasin silmäni ja tunsin oloni paljon paremmaksi – ainakin pystyin taas tuntemaan jotain. Minä hymyilin samalla, kun katsoin kattoa. Bellan pää oli vieläkin rinnallani ja hänen vartalonsa oli painautunut omaani vasten, mikä tuntui lämpimältä ja – oikealta.
Suljin silmäni ja yritin muistaa, miltä tämä tuntui, jotta voisin sitten muistella tätä, kun tämä olisi ohi.
Hänen päänsä liikahti, aivan kuin hän olisi nyökännyt. Sitten hän huokaisi ja hänen toinen kätensä liukui olkapäälleni.
”Edward”, hän huokaisi ja minä hymyilin. Olin iloinen – iloinen ei ollut oikea sana kuvaamaan sitä. Sydämeni tihensi tahtiaan ja poskiini sattui, koska hymyilin niin kovasti. Hän sanoi nimeni! Pitelin häntä tiukasti ja silitin hänen selkäänsä.
”Älä satuta minua. Älä ikinä satuta minua. Ole kiltti ja anna minun luottaa sinuun”, hän mumisi ja silmäni suurenivat. Mietin, mitä hän sanoi minulle ja nielaisin kovaa. Löysensin otettani.
”Ei”, hän mumisi. Hän ei ollut niin kuin toiset tytöt. Hän halusi jonkun erityisen, jonkun, joka tuntee hänet sisältä ja ulkoa ja jonkun, joka ei koskaan satuttaisi häntä. Hän ei ollut ’vain se toinen tyttö’, hän oli SE tyttö.
Tuijotin kattoa ja vedin syvään henkeä, kun tajusin tuskaisan totuuden:
En ollut varma, voisinko antaa hänelle sitä.
BPOV:
Avasin silmäni hitaasti ja tunsin jonkin liikahtavan allani. Aloin jo panikoida, kunnes muistin missä olin ja hymyilin. Nousin ylös ja hymyilin Edwardille, joka tuijotti minua.
”Nukuitko hyvin?” hän kysyi hymyillen. Venytin kädet sivuilleni ja nauroin.
”En ole ikinä nukkunut paremmin! Mutta minähän sanoin, mitä sinun täytyy nyt tehdä!” sanoin ja hypähdin pois sängyltä. Otin hopeatarjottimen käytävältä ja laitoin sen hänen syliinsä.
”Sano A!” sanoin ja aioin syöttää hänelle mansikoita, kun hän tarttui ranteeseeni ja laittoi sen alas. Minä hymyilin.
”Sinä syöt, sinä lupasit!” sanoin nauraen. Hän hymyili heikosti ja katsoi peittoa. Hymyni katosi.
”Mikä hätänä?” minä kysyin.
”Älä huoli… Ei se ole mitään… Halusin vain varmistaa, että me… ymmärrämme toisiamme…”
Minä nauroin.
”Niin… En usko, että englantini on niin huonoa!” sanoin nauraen. Hän pudisti päätään.
”Ei se ollut se, mitä tarkoitin…” Minä nauroin.
”No… Mitä sinä sitten tarkoitat?” kysyin.
”Minä, minä… Ollaan ihan vain kavereita, okei?” hän vihdoin sanoi ja hymyni oli poissa.
”Ai.”
”Kuuntele, Bella… Minä vain… minä olen vain… sinä olet…” hän ei tiennyt mitä sanoa. Tuhahdin turhautuneena.
”Ai, minä tajusin… Se en ole minä, se olet sinä, niinkö? Ja sinä sanot minulle jotain sellaista kuin sinun koiranpentusi kuoli juuri ja sinä vain…” Hän peitti suuni kädellään.
”En vain ole valmis mihinkään vakavaan!”
Nyökkäsin hiljaa ja hymyilin taas.
”Ai… Se on ihan okei… Kuka edes sanoi, että haluaisin meideän olevan enemmän kuin ystäväiä?” sanoin ja nauroin. Edward katsoi minua kuin ei uskoisi ja tiesin voivani alkaa itkeä minä hetkenä hyvänsä.
”Älä näytä tuolta Ed... kamu!” sanoin ja töytäisin hänen olkaansa – vähän hiukan lujempaa kuin sallittua. ”Tästä tulee hauskaa – me toverit yhdessä! Puhumassa tytöistä, joista sinä pidät ja pojista, joista minä pidän! Kuulostaa mahtavalta!”
”Bella?” hän kysyi ja hän näytti siltä kuin hän ajattelisi minun olevan hullu. Minä nauroin.
”Se on okei, en koskaan halunnut olla enempää, Edward!” sanoin ja laitoin mansikan takaisin lautaselle.
”No… kamu… Minun täytyy mennä… Joitain juttuja, jotka minun täytyy tehdä ja asioita, joita minun täytyy laittaa asioihin sillä aikaa kun teen – juttuja! See you later – alligator!” sanoin hilpeästi ja juoksin huoneesta.
”Äläkä unohda suihkua!” huusin ja paukautin oven kiinni.
Nojauduin oveen ja hengitin kovaa ja nopeasti. Kuuntelin vieläkin, oliko käytävällä ääniä ja kun ei ollut, liu’uin lattialle ja peitin kasvoni käsilläni. Miksi sen täytyy aina satuttaa niin kovasti? Aloin itkeä ja tunsin painon harteillani jälleen kerran.
Kuulin oven koputuksen ja pääni ponnahti ylös. Pyyhkäisin kyyneleet ja avasin oven.
”Siinähän sinä olet! Etsin sinua kaikkialta – meidän täytyy valmistautua juhla-aterialle…” Eliza sanoi ja tuli sisään. Suljin oven hänen takanaan ja hymyilin samalla kun pudistin päätäni.
Aina sinun toiveesi ovat korkealla – niin kuin äidilläkin – TYHMÄ BELLA!
-
Ensinnäkin ihanaa että tuli näin nopeasti jatkoa. <3
Mutta voiei. Edward/Bellaa ei vielä tullutkaan. Ei Bella saa itkeä. Surullinen. </'3
Sanat karkasivat. Mykistävä pätkä.
Jatka.
~Suklaamurunen
-
Ensinnäkin ihanaa että tuli näin nopeasti jatkoa. <3
Mutta voiei. Edward/Bellaa ei vielä tullutkaan. Ei Bella saa itkeä. Surullinen. </'3
Sanat karkasivat. Mykistävä pätkä.
Jatka.
~Suklaamurunen
olin sanomassa just näin ;D mutta siis, jatkoa. :)
-
Ensinnäkin musta käännösficcejä on vaikea kommentoida hyvin.
Joten tyydyn vain sanomaan, että taas oli hyvä luku. Ihana <3<33<333
-
DÖKLJLGKJ
jatkoaaaaaaaaa !
-
Tiedätkö, tää oli jotain kaunista. En olis odottanut näin kaunista. Jotenkin vaan, mä rakastuin tähän lukuun.
Kiitos.
-
T/N: Kiitos kommenteista kaikille! :D Tässä tuleepi 11.luku. Niin ja minä en suomentanut tämän luvun nimeä, koska minusta se on parempi englannikielisenä, sillä se on laulun nimi ja olisi ollut tyhmää suomentaa se... ;D
Yhdestoista luku: Come Clean
BPOV:
Minä vain seisoin paikoillani, odottaen Elizan saavan muodonmuutokseni päätökseen. En tiennyt, millaisen mekon hän aikoi laittaa minulle, en edes välittänyt.
En valittanut, kun hän päätti vaihtaa kampaustani neljättä kertaa, enkä sanonut sanaakaan, kun hän antoi minulle korkokengät.
Unohdin minne olin menossa ja mitä minun täytyi tehdä. Ensimmäistä kertaa minä havahduin ajatuksistani, kun seisoin portaiden edessä. Katsoin Elizaa täysin hämmentyneenä.
”Kiirehdi! Edward on odottanut sinua jo… viisi minuuttia!” hän sanoi ja tönäisi minua kevyesti. Minä nyökkäsin ja kävelin alakertaan.
”Hei! Olemme myöhässä – mennään!” Edward mumisi ja käveli ovelle. Minä pysähdyin.
”Missä Esme ja Carlisle ovat?” minä kysyin. Hän kääntyi ympäri ja yhtäkkiä hänen huolestunut ilmeensä vaihtui hymyksi.
”Hei! Sinä näytät sievältä!” hän sanoi, melkein yllättyneenä.
”Ai… Kiitti, luulisin!” Kävelin viimeiset rappuset alas ja saavutin hänet.
”Vanhempani lähtivät jo – koko tervetulotoivotus juttu ja niin poispäin… Tajusit varmaan!” hän sanoi ja pyöräytti silmiään. Nyökkäsin eikä minulla ollut aavistustakaan, mistä hän puhui!
Kävelin ulos ovesta ja alhaalla oli... keltainen Lamborghini?! Kuinka kliseistä!
Astuin sisään ja Edward käynnisti auton. Katsoin ikkunasta ulos ja näin talot vain sumeasti.
”Näytät paremmalta nyt, kun olet siistiytynyt. Todella ko-komealta… kamu!” sanoin ja muksautin häntä käteen – taas hiukan kovempaa kuin oli tarvis. Hän mulkaisi minua ja siirsi katseensa takaisin kadulle. Hiljaisuus laskeutui enkä kestänyt sitä enää. Jos mikään oli pahempaa kuin olla kavereita Edwardin kanssa niin se, että piti olla kavereita Edwardin kanssa ja istua hänen kanssaan kahdestaan hiljaisessa autossa!
”HITSI!” minä huusin ja laitoin radion päälle.
“If you want to
I can save you
I can take you away from here
So lonely inside
So busy out there
And all you wanted
was somebody who cares” (All you wanted- Michelle Branch)
”Joo, niin varmaan!” Edward mutisi ja vaihtoi kanavaa.
“Everything's falling, and I am included in that
Oh, how I try to be just okay
Yeah, but all I ever really wanted
Was a little piece of you
And everybody's talking how I, can't, can't be your love
But I want, want, want to be your love
Want to be your love, for real” (Be be your love- Rachel Yagatama)
”En ole koskaan pitänyt tästä laulusta!” minä mumisin ja tällä kertaa minä vaihdoin kanavaa.
“If I could be your angel
Your angel, Your angel
Protect you from the pain
I'll keep you safe from danger
You'll never hurt again
I'll be your a.n.g.e.l
I'm gonna be your a.n.g.e.l
I'll be your angel” (Angel- Natasha Bedingfield)
”Enpä usko...” Edward vaihtoi kanavaa uudestaan ja katsoin häntä suu auki.
”Mitä vikaa siinä laulussa oli?” minä kysyin, mutta Edward ei vastannut.
“I think you can do much better than me
After all the lies that I made you believe
Guilt kicks in and I start to see
The edge of the bed
Where your nightgown used to be
I told myself I won't miss you
But I remember
What it feels like beside you
I really miss your hair in my face
And the way your innocence tastes
And I think you should know this
You deserve much better than me” (Better than me- Hinder)
”LUOJA! Minä vihaan tätä laulua!” huusin ja painoin nappia. Edward kääntyi minua kohti hymyillen voitonriemuisesti.
”Joten… Mitä vikaa siinä laulussa oli?” hän kysyi ja minä vain tuijotin ikkunasta ulos.
“You don't know me,
and you don't even care, oh yeah,
she said,
you don't know me,
and you don't wear my chains, oh yeah.” (Boston- Augustina)
”Ei...” Edward mumisi ja vaihtoi kanavaa. Kiljaisin lujaa.
”Okei… Mikä sinua oikein vaivaa! Miksi sinun täytyy aina vaihtaa kanavaa?” minä huusin.
“When I think of love I think of you
Yeah it's my favorite thing to do”
Edward oli taas vaihtamassa kanavaa, mutta minä työnsin hänen kätensä pois.
”HITSI, etkö voi vain jättää tätä soimaan?” minä huusin.
”Miksi minun pitäisi luovuttaa? Miksi sinä et lopeta kanavan vaihtelemista?” hän huusi takaisin.
”Koska SINÄ aloitit sen!” huusin.
”No, sitten minä myös lopetan sen!” hän huusi takaisin ja tarttui radioon.
“You're my missing puzzle piece
Yeah you are, perfect for me.”
Työnsin hänen kätensä pois.
”Ei, sinä ET vaihda sitä!”
”Katsopa!” hän huusi ja tarttui radioon uudestaan.
“You walk into a room
All eyes are on you
Everyone wants to know your name”
“Ei, katsopa MINUA!” minä vastasin ja yritin vetää hänen kätensä pois molemmin käsin.
”Mitä hittoa sinä teet Bella! Minun pitää ajaa!” hän huusi, kun hänen kätensä oli minun puolellani autoa.
”No, tee sitten helvetti niin! Et sinä tarvitse molempia käsiä helvetin automaattiisi!” minä huusin.
“You take every breath I breathe away
I just wanna tell you baby
How much I am feelin' you”
”Bella, tämä ei ole hauskaa! Minä ajan 95 mailia tunnissa ja jos et anna kättäni takaisin niin aion satuttaa sinua, koska en helvetti välitä!” hän sanoi vihaisesti.
”Suu kiinni Edward! Yritän todistaa väitteeni!”
”Ai, ja mikähän se olisi? Älä koskaan aja mielisairaan saksalaisen kanssa? Operaatio loppuun suoritettu!”
“Yeah, you got your own rules
I don't mind playing your way
Baby take me to school
and I'll listen to every word you say.”
”Ei, senkin perseenreikä! Väitteeni on enemmänkin…”
”No, minä en aio kuunnella! Joten anna nyt käteni takaisin!” hän sanoi ja yritti murtautua vapaaksi.
”Hitsi, en tunne pikkusormeani enää! Me joudumme autokolariin ja käteni on kuollut – oletko jo valmis – KAMU?” hän huusi.
”En ollenkaan senkin tyhmä idiootti! Pidän kättäsi täällä, kunnes aiot kuunnella!” huusin ja paukutin hänen kättään auton kojelautaa vasten.
“I'm right where I wanna be
Next to you standing next to me
Oh baby why don't you take my hand
And we'll walk to the other side
Where all we see is that love is blind
I think by now you understand
Just wanna tell you baby
How much I am feelin'...”(Feelin’ you- Jesse McCartney)
”Senkin...” hän huusi ja tarttui jotenkin kaulakoruuni. Päästin välittömästi irti hänen kädestään, mutta se oli jo liian myöhäistä. Kaikella voimallaan ja yllätyksestä, että päästin hänet irti, hän repäisi korun kaulastani ja ajoi väärälle kaistalle. Silmäni pullistuivat…
”Olen, olen pahoillani… En tehnyt…” hän aloitti ja katsoi minua.
”Uh, oh… katso – katso – KATSO TIETÄ SENKIN IDIOOTTI! AUTO! AUTO! AUTO!” minä huusin ja osoitin autoa, joka ajoi meitä kohti ja alkoi tuutata torveaan kuin hullu. 95 mailin tuntinopeudella oli jo liian myöhäistä mennä oikealle kaistalle, joten Edward kääntyi vasemmalle ja ajoi pimeyteen pois tieltä.
”ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!” aloin kiljua, kunnes auto pysähtyi äänekkäästi ja Edward ja minä vain hengitimme raskaasti.
Minulta kesti hetken toipua shokista.
”No… Ainakaan kukaan ei ole loukkaantunut ja auto on ehjänä!” Edward mumisi. Repäisin kaulakoruni hänen kädestään. Ketju oli poikki.
”No, miksi sinä tätä sitten kutsut?” minä huusin ja roikotin kaulakorua hänen kasvojensa edessä.
”Minä puhuin omasta – ” hän aloitti, mutta minä keskeytin hänet.
”Tietysti sinä – aina sinä!” mumisin ja avasin oven.
”Mitä sinä luulet tekeväsi?” hän kysyi ja tarttui ranteeseeni. Murtauduin irti.
”En aio ajaa SINUN kanssasi TÄSSÄ autossa IKINÄ enää!” huusin ja poljin jalkaani, kun olin vihdoinkin ulkona.
”Mitä vikaa autossa muka on?” hän kysyi. Päästin toisen vihaisen huudon.
”Älä VIITSI! Keltamustat istuimet… En minä ole mikään ampiainen!” huusin pimeyteen. Ulkona ukkosti ja satoi.
”No joskus ajattelinkin, että sinulla on piikki!” hän sanoi ja alkoi nauraa.
”Mikä tätä päivää oikein vaivaa!” huusin taivaalle, kun tunsin jääkylmät pisarat paljaassa selässäni.
Edward nauroi. ”Bella! Tule takaisin autoon!”
Laitoin käteni puuskaan. ”En aio edes harkita sitä!” huusin ja poljin jalkaa uudestaan. Tällä kertaa ruoho oli täynnä mutaa ja tunsin jalkani likaantuvan.
”Joten… Mitä aiot tehdä? Aiotko vain seisoa siellä ikuisesti?” hän nauroi ja se sai minut vielä vihaisemmaksi.
”En, senkin idiootti! Aion kävellä sinne helvetin juhla-aterialle!” huusin ja käännyin ympäri huomatakseni, että kaikkialla ympärilläni oli mustaa. En kuullut edes autoja sateen takia ja aloin täristä, kun tunsin veden saavuttavan alusvaatteeni. Toisin sanoen – en tiennyt minne mennä… Ja alusvaatteeni olivat pilalla.
”No, onnea sen asian kanssa! Kävele vain pimeyteen ja kolmannelle puulle – mitä et edes näe – ja sitten käänny oikealle!” hän sanoi ja hymyili minulle tietäen, että minun täytyisi kuitenkin palata autolle jossain vaiheessa. Mutta minä vain hymyilin takaisin ja sanoin: ”Kiitti!” Käännyin ympäri ja kävelin pimeyteen.
Kuulin oven avautuvan ja sulkeutuvan. ”Bella! Tule takaisin! Tämä on tyhmää!” hän huusi.
”Joten nyt minä olen TYHMÄKIN! Mielisairas – tyhmä… Ne sopivat yhteen!” huusin takasin ja melkein kompastuin kaatuneeseen puuhun.
”Olen tosissani Bella! En tiedä, missä me olemme juuri nyt, enkä voisi auttaa sinua täältä, vaikka tahtoisinkin!” hän huusi ja minä nauroin.
”Ai! Sinä et edes tahdo auttaa minua!” huusin olkani yli ja tömistelin tietä pitkin joka vei ei minnekään. Minulla ei ollut aavistustakaan, missä Edward oli – nyt en edes nähnyt autoakaan.
”Bella! Tämä on vaarallista ja…” hän keskeytti. Minä pysähdyin.
”Ja mitä, Edward?” huusin pimeyteen.
Tunsin käden ranteeni ympärillä ja säikähdin.
”Ja sinä olet aivan hurjapää nyt!” Edward mumisi. Yritin päästä vapaaksi, mutta tällä kertaa hänellä oli hyvä ote ranteestani.
”Päästä – minut – IRTI!” huusin ja yritin vieläkin saada hänet löysäämään otettaan.
”En ikinä! Kuuntele, minä tunnen sinut! Sinä vain lampsit ympäriinsä pimeydessä ja kymmenen minuutin päästä huomaat, kuinka tyhmä olit ja lopulta sinä olet eksyksissä ja huudat minun nimeäni ja minun täytyy lähteä etsimään sinua!” hän sanoi ja tarttui toiseenkin käteeni.
”Tuo EI ole totta! En IKINÄ huutaisi nimeäsi…” Punastuin, kun tajusin kuinka kaksimieliseltä se kuulosti.
”No… Toivotaan niin – mennäänkö?” hän sanoi varovaisesti ja nyhtäisi käsiäni.
”En mene kanssasi minnekään!” huusin ja nojauduin taaksepäin, jotta hänen olisi vaikeampi vetää minua.
Olin unohtanut korkokenkäni kokonaan… Seisoin vain koroillani ja ennen kuin tajusin, ne lipesivät altani ja kaatoivat minut mutaan Edward päälläni.
”No nyt on paljon parempi – mihin jäimmekään?” Edward kysyi.
”Uff… Päästä irti minusta! Olet niiiin painava… Tarvitsen ilmaa!” huusin ja aloin lyödä häntä.
”Vain yhdellä ehdolla!” hän sanoi ja jopa pimeässä tiesin hänen hymyilevän. Toinen salama ja minä säikähdin.
”Okei, okei… Millä ehdolla?” kysyin ja pyöräytin silmiäni. Sillä hetkellä, kun salama valaisi taivaan, ehdin nähdä Edwardin mutaiset kasvot ja märät hiukset.
Aloin nauraa ja pian Edwardkin purskahti nauruun.
”Hitsi! Näkisitpä kasvosi!” Edward nauroi.
”Sinun pitäisi nähdä omasi!” vastasin ja painoin pääni takaisin mutaan. Vedin syvään henkeä ja suljin silmäni. Ei tämä niin kauheaa ollutkaan.
”Painoitko sinä juuri pääsi mutaan?” Edward kysyi ja alkoi nauraa. Minäkin nauroin.
”Jep… Korkokenkäni ovat pilalla, mekkoni on pilalla, suurin osa hiuksistani on pilalla – miksi en täydentäisi sitä!” mumisin ja hymyilin.
Toinen salama ja säikähdin nähdessäni kuinka lähellä Edwardin kasvot olivat omiani. Pidätin taas henkeäni ja suljin silmäni. Tunsin hänen hengityksensä kaulallani ja poskillani – se tuntui niin lämpimältä… Toinen salama.
”Meidän… pitäisi kai lähteä pois täältä… Nämä puut saavat minut hermostuneeksi!” Edward mumisi ja nousi ylös. Hän ojensi kätensä ja vetäisi minutkin ylös.
”Joten, missä auto on?” kysyin ja tuijotin pimeyteen ja samalla hetkellä auton hälytys pärähti soimaan ja me näimme ajovalot vain 50 jalan päässä.
”Paniikki nappi”, Edward sanoi ja veti minut mukanaan autolle.
”Entä mitä nyt, viisastelija? Ei me voida istua näin autossasi! Mehän pilaamme sen kokonaan!” sanoin ja tunsin mudan valuvan selkääni pitkin.
”Minulla on puhtaita urheiluvaatteita takakontissa… Jos sinua ei haittaa…” hän jätti lauseen kesken.
”Ei, ei… Se on okei…” mumisin. Oikeasti olisin voinut vaikka tappaa saadakseni puhtaita vaatteita – nyt oli talvi ja olin ulkona lyhyessä, ohuessa haltermekossa.
”Okei… Tässä on sateenvarjoni”, hän mumisi ja avasi sen. Menin sen alle ja huokaisin.
”Ja tässä on parit verkkarit ja pari t-paitaa… Okei… Katsotaanpa… Minä voin pitää sateenvarjoa sillä aikaa, kun sinä vaihdat!” hän sanoi ja otti sen kädestäni.
Minä nauroin. ”Lasketko leikkiä? Koska tämä ei ole hauskaa! Sinä vitsailet… Etkö?” kysyin ja kasvojani kuumotti.
”Kuule… Minä käännyn ympäri, enkä katso ollenkaan! Okei?” hän sanoi.
”Vain yhdellä ehdolla – laitat kaikki valot pois päältä!” sanoin ja pian hän lukitsi auton kaukoavaimellaan ja valot sammuivat. Nielaisin äänekkäästi. Tämä ei ollut helppoa. Olin juuri avaamassa mekkoani, kun hän kääntyi ympäri.
”Tässä on muuten pyyhkeesi!” hän sanoi. Otin sen ja löin häntä.
”KÄÄNNY YMPÄRI!” huusin ja kuulin hänen nauravan hiljaa. Edward kääntyi toisin päin ja minä huokaisin.
Okei Bella! Sinä voit tehdä tämän… Täällä ei ole ketään… Vain sinä – ja Edward… Mutta hän katsoo muualle – ainakin hän sanoo niin!
Pudistin päätäni selvittääkseni ajatukseni ja astuin ulos mekostani. Laitoin sen Edwardin olkapäälle.
”Pidä tätä, kiitos!” sanoin hiukan katkerasti ja aloin kuivaamaan ihoani mahdollisimman nopeasti.
”Housut!” sanoin ja Edward antoi verkkarit olkansa yli samalla, kun otti mekkoni käteensä.
”Saanko, kiitos”, mumisin ja otin Edwardin olasta tukea, kun yritin saada valtavat, pitkät verkkarit jalkaani. Käärin niitä hiukan, jotta lahkeet eivät laahaisi maata ja kietaisin pyyhkeen hiuksiini.
”Paita!” määräsin ja hän antoi sen minulle. Laitoin sen päälleni ja huokaisin.
”Okei, sinun vuorosi”, sanoin ja Edward kääntyi ympäri. Hän antoi mekkoni ja loput puhtaat vaatteet toiseen käteeni ja sateenvarjon toiseen. Nielaisin ja tunsin sydämeni hakkaavan lujempaa, kun käännyin ympäri ja kuulin Edwardin avaavan vyönsä ja puvunhousunsa. Hän laittoi housut sateenvarjoa pitävälle kädelleni ja minä pidätin hengitystäni. Hän otti housut toisesta kädestäni ja hetkeä myöhemmin hänen puvuntakkinsa päätyi toisten housujen päälle. Tämä oli oudompaa kuin olin luullut sen olevan!
Pian hän laittoi kauluspaitansa pääni päälle ja halasi minua takaa ottaakseen uuden paitansa. Hänen koko vartalonsa painautui selkääni vasten ja hänen pehmeä naurunsa kaulallani antoi minulle kylmiä väreitä.
”Hei!” nauroin ja meinasin ravistella paidan pois, kun haistoin hänen tuoksunsa. Suljin silmäni ja vedin sitä sisääni – tiesin sen olevan paha, enkä olisi saanut tehdä niin – mutta se tuntui niiiin hyvältä. Aivan yhtä yllättäen kuin paita oli ilmestynytkin pääni päälle, se myös katosi. Edward otti vaatteemme ja laittoi ne takapenkille.
”Okei, mennään takaisin autoon!” hän sanoi ja otti sateenvarjon. Hän avasi oveni ja minä menin sisään. Huokaisin helpotuksesta, kun vihdoinkin istuin autossa ja Edward laittoi lämmittimen päälle.
”Joten, miksi sinulla on puhtaita urheiluvaatteita autossasi, kun et edes urheile?” kysyin.
”No, minä urheilin paljon viime vuonna ja otin aina tämän auton harjoituksiin. Joten minulla oli aina pyyhkeitä ja ylimääräisiä vaatteita mukana.”
”Miksi et ottanut koskaan vaatteita pois autosta – tarkoitan, ovatko ne olleet täällä koko vuoden?” Hän nauroi.
”En ole käyttänyt tätä autoa sitten viime vuoden”, hän vastasi ja minä suljin silmäni ja nojauduin ikkunaa vasten.
Edward nauroi ja minä katsoin häntä.
”Mikä noin hauskaa on?” kysyin.
”Sinä”, hän vastasi ja näytin hänelle kieltäni.
”Et sinäkään näytä kovin hyvältä!” iskin takaisin.
”Oikeastaan minä pidän sinusta vaatteissani… Ne näyttävät paljon paremmilta sinun ylläsi kuin minun!” hän myönsi ja minä punastuin.
Hän hymyili ja käänsi avaimia hiukan enemmän ja kuulimme moottorin käynnistyvän.
”Katsotaan, päästäänkö pois täältä!” hän mumisi ja yritti peruuttaa – ja sitten ajaa eteen. Ei ollut tietä ulos – olimme jumissa ei missään.
”No… Näyttää siltä, että tarvitsemme jonkun vetämään meidät täältä pois!” hän sanoi ja valitsi numeron iPhoneensa – vain huomatakseen, ettei se toiminut.
”Voi ei… Kännykkäni on märkä… Se on rikki… Olemme jumissa!” hän sanoi ja nojautui selkänojaansa vasten.
Kurkotin käsilaukulleni ja annoin hänelle omani.
”Koita minun!” tarjouduin ja hän katsoi minua äimistyneenä.
”Mistä lähtien sinulla on ollut iPhone?” hän kysyi ja katsoi automaattisesti sen taakse.
”Tiistaista”, sanoimme molemmat samaan aikaan ja hän nyökkäisi minulle tietävästi.
Hän alkoi valita numeroita uudestaan ja soitti vihdoinkin hinauspalveluun.
”He ovat täällä tunnin tai kahden päästä – paljon kolareita sään takia tai jotain sellaista…”
Nyökkäsin ja nojasin päätäni ikkunaan.
”Oletko väsynyt?” hän kysyi ja minä nyökkäsin hiljaa.
Ennen kuin tiesin mitä tapahtui, olin jo tasaisesti selälläni.
”Mitä hittoa?” kysyin hämmentyneenä.
”Rentoudu… Ajattelin vain, että saisit paremmin unta, kun makaat penkilläsi!” hän selitti.
”Ai… Okei!” Suljin silmäni uudestaan ja huokaisin. Tämä tuntui hyvältä.
“… ja nyt, jos teidän ei ole pakko mennä ulos, on parempi pysyä sisällä - tämä myrsky näyttää voimistuvan hetki hetkeltä!”
Katsoin ylös. ”Oletko varma, että haluat laittaa radion taas päälle?” kysyin ja hymyilin. Hän nauroi.
”Luulenpa, että me molemmat opimme läksymme!” hän sanoi ja nousi istumaan.
”Okei… Tehdään sopimus! Kumpikaan ei vaihda kanavaa missään tapauksessa!” sanoin ja Edward hymyili.
”Ei missään tapauksessa”, hän toisti ja me kättelimme. Nojauduin taas makaamaan ja suljin silmäni.
“Joten… ja nyt hieman musiikkia… nauttikaa, nauttikaa siellä missä olettekin!
Let's go back
Back to the beginning
Back to when the earth, the sun, the stars all aligned
'Cause perfect didn't feel so perfect
Trying to fit a square into a circle
was my life
I defy…”
Läimäytin kädet kasvoilleni. ”Voi ei…” sanon ja nauroin.
”Mikä nyt on?” Edward sanoi ja vasta nyt huomasin, että hänenkin penkkinsä oli alhaalla.
”Etkö tiedä tätä laulua?” kysyin enkä voinut enää hillitä nauruani.
”Ai, en…” Edward sanoi ja katsoi minua kuin mielisairasta.
“Let the rain fall down
And wake my dreams
Let it wash away
My sanity
'Cause I wanna feel the thunder
I wanna scream
Let the rain fall down
I'm coming clean, I'm coming clean.”
”Ai...” Edward sanoi ja alkoi nauraa. ”No… näyttää siltä, että hänen pitäisi olla täällä, jos hän haluaa menettää mielenterveytensä!”
Nauroin niin kovaa, että kyyneleet kihosivat silmiini.
”Me olemme ehdottomasti menettäneet sinun mielenterveytesi!” Edward sanoi naurunsa välistä.
”Joo… Me emme vain tulleet puhtaiksi!” vastasin ja hankasin hiukan likaa Edwardin kasvoista.
“I'm shedding
Shedding every color
Trying to find a pigment of truth
Beneath my skin
'Cause different
Doesn't feel so different
And going out is better
Then always staying in
Feel the wind.”
”Voi ei... Ulosmeno on parempaa kuin ainainen sisällä istuminen? No…” sanoin ja keskeytin. Samaan aikaan, kun minä makasin toisella kyljelläni, niin Edward teki samoin. Jotta me voisimme katsoa toisiamme.
”Näyttää siltä, että se, joka on kirjoittanut tämän laulun, kirjoitti sen meille!” Edward sanoi ja nauroi.
“Let's go back
Back to the beginning.” (Come clean - Hilary Duff)
Hiljaisuus – viimeinen osa tuntui leijuvan autossa. Oli helppoa naureskella sanoille. Ymmärtää niiden tarkoitus ja tietää, että se tarkoitti uutta alkua – toista tilaisuutta – oli aivan eri juttu. Minä nielaisin.
”Hilary Duff”, sanoin ja Edward katsoi minua kysyvästi.
”Hän lauloi tuon laulun”, mumisin ja laskeuduin selälleni.
”Ai.”
-
Ihanaaihanaaihanaa... <33
Aivan mahtava pätkä - taas kerran! Ihanan tiheästi jaksat laittaa jakoa, kiitos siitäkin!
Repeilin täällä ihan täysillä, kiitän jälleen...!
Kiitos.
~Suklaamurunen
-
Oi, tulee tosi nopeasti jatkoa! Aivan ihana. Vaikka harmi kun ne oli vaan ystäviä, kun kaipais enemmän "toimintaa" ;)
Mutta, kiitos, olet mahtava suomentamaan näitä.
-
Jee taas jatkoo! Tää oli taas hyvä.
Mä tahdon jatkoo pian!!!! Äkkiä.
Joo, tää oli taas ihan sairaan hyvin käännetty.
-
ihana <33 jatkoa nopeeeeesti <3333 kiiitos. ;)
-
hahahhahahaha! Voisko olla hauskempaa, no enpä tiedä... ihanan nopeesti tulee jatkoo!
ja sitä tavallista eli jatkoo ::)
-
Voivoi... mua naurattaa.... :D :D :D :D :D
Ihan liikaa hauskaa... Miten sä sait tän noin hauskaksi? Nyt sä saat kyllä laittaa jatkoa...
-
Vitsi tämä on hyvä!:) Oon pitkään jo lukenu tätä ja ootellu aina hulluna että suomennat lisää, mutta en oo kommentoinu mitään tähän, ku en jaksanu tehä ennenku nyt tänne tämän tunnuksen. Nyt ootan vielä paljon enemmän että tähän tulee jatkoa. En malta oottaa ku tuo viime luku loppu niin hyvään kohtaan. Sai nauraa kunnolla.:D
Oot hyvä suomentaan!:)
-
Tämä on todella hyvä :P Ehkä tuo ihan loppu jotenkin tökkäsi, olisin kaivannut siihen vielä jotain, mutta hyvä se oli näinkin ^^ Suomennat tätä todella hyvin, olen jo lukenut noita englanninkielisiä kappaleita. Ehkä nuo kappaleiden sanatkin olisi voinut suomentaa, jos jotkut eivät tiedä mitä niissä lukee, mutta se oli pieni harmi.
Kokonaisuudessa pidin tästä, laittelepas pian jatkoa :D
-
T/N: Kiitos paljon kommenteista. :D Tässä tulee 12. luku. ;D
Luku 12: Pikavalinnassa
BPOV:
Yö meni jotenkin. Emme puhuneet ollenkaan ja se sai tilanteen tuntumaan vielä kiusallisemmalta! Tuntui, että ensimmäinen kerta, kun uskalsin hengittää oli, kun suljin huoneeni oven.
Seuraavana aamuna me kaikki tapasimme ruokasalissa sunnuntailounaalla. Kuten aina, Edward istui minua vastapäätä ja me yritimme olla katsomatta toisiimme. Otin juuri siemauksen appelsiinimehustani, kun Carlisle otti Washington Postin käteensä ja sanoi: ”Joten… Takaisin eiliseen… Mitä silloin tapahtuikaan?”
Aloin köhiä, en ollut valmistautunut siihen. Voin sanoa, että jos en olisi ollut samassa pöydässä presidentin kanssa, olisin voinut kertoa kaiken. Edward katsoi minua ensimmäisen kerran sitten eilisen ja nenästäni valui appelsiinimehua. Nappasin lautasliinan ja yritin peittää sotkua, joka oli – no, minua!
”No”, Edward sanoi eikä voinut kääntää katsettaan pois minusta. Se muistutti minua autokolarista, jonka ohi ajat. Tiedät, että se on pahaa ja oksettavaa, mutta et voi sille mitään, vaan katsot, jos sattumalta näkisit vaikka verta tai pään.
Hän katsoi vihdoinkin poispäin ja keskittyi siihen, mitä oli sanomassa.
”Me ajoimme pois tieltä koska satoi. Enkä päässyt takaisin tielle, joten meidän täytyi odottaa auton hinauspalvelua, joka tuli kaksi tuntia myöhemmin”, hän valehteli.
”Ei muuta?” Carlisle kysyi ja näytti olevansa muissa maailmoissa.
”Ei. Ei muuta”, Edward valehteli uudestaan. Katsoin Carlislea toivoen hänen uskovan tarinan. Hän katsoi meitä vihdoinkin.
”No, onneksi kukaan ei loukkaantunut!” hän sanoi ja käänsi lehden ympäri.
Se kesti vain hetken ja oli silti tarpeeksi samaan sydämeni pysähtymään ja sormenpääni tunnottomiksi. Minua alkoi huimata ja kaikki tuntui sumealta. Miksi? Näin itseni juuri alusvaatteissani – ei, ei peilistä – vaan Washington Postin etusivulla. Haukoin happea ja tunsin veitsen tipahtavan kädestäni lautaselle, mutten kuullut mitään. Katsoin Edwardia, joka oli yhtä kalpea kuin minäkin. Carlisle esitti, ettei mitään tapahtunut, enkä minä ymmärtänyt miksi, mutten välittänyt – Edward ja minä olimme etusivulla.
Siinä oli iso kuva, minusta avaamassa mekkoani samalla kun Edward katsoi minua. Sitten oli se, kun hän antoi minulle pyyhkeen. Toinen kuva oli siitä, kun olin alusvaatteisillani kurkottamassa Edwardia kohti – halusin vain housut! Ai, ja oli siinä myös kuva Edwardista, joka makasi päälläni metsässä ja suurin kuva, joka vei melkein koko sivun oli Edwardista halaamassa minua takaapäin ilman paitaa.
”Mitä helvettiä!” Edward mumisi.
”Älä kiroile Edward, sinun pitäisi tietää se!” Carlisle sanoi.
Minua huimasi vieläkin, presidentti näki minut juuri alusvaatteisillani ja Edward näki minut juuri alusvaatteisillani – väärin – koko maailma näkisi minut tänään alusvaatteisillani. Voi luoja, vanhempani!
En ollut enää nälkäinen. Tämä oli liian nöyryyttävää.
”Näyttää siltä, että jotkin salamat, jotka te näitte eilen, olivat kameran välähdyksiä”, Carlisle mumisi. ”Katsokaa! Tanya Adams luki eilen sokeille!”
Okei, se, ettei Carlisle ollut raivoissaan oli pahempaa kuin huutaminen. Jostain syystä halusin hänen näyttävän tunteitaan – laittavan meidät kotiarestiin, kunnes olisimme kolmekymppisiä ja sanovan meille meidän olevan häpeäksi hänen kampanjalleen.
Mutta ei mitään, ei edes ilkeää katsetta.
Juuri silloin kännykkäni alkoi soida ja kaikki tuijottivat minua. Minä punastuin.
”Olen niin pahoillani, unohdin sammuttaa sen!” pyysin anteeksi. Carlisle hymyili.
”Voi, älä ole… Luulen, että se on joko Rosalie tai Alice – vastaa vain, lyön vetoa, että he ovat halkeamaisillaan uteliaisuudesta.” Minä punastuin entistä pahemmin ja otin iPhonen taskustani – Alice.
”Hei Alice”, sanoin matalalla äänellä.
”VOI HERRANJUMALA! Mitä voit sanoa puolustukseksi, tämä on kuin SILKKAA seksiä etusivulla maailman suurimmassa lehdessä – miltä tuntuu?” hän kirkaisi ja näin Esmen ja Carlislen peittelevän hymyjään. Edward kuitenkin näytti kutistuvan tuolissaan.
”Öhm, Alice – voimmeko puhua myöhemmin – olen juuri nyt aika kiireinen…” Hän nauroi.
”Ole nyt hiljaa! Mikään ei ole tärkeämpää kuin tämä! Joten… Harrastitteko te seksiä? Oliko hän hellä ja niin edelleen? Sanoiko hän, että hän rakastaa sinua silloin kun tuli?” hän kirkui.
VOI LUOJA! Tämä ei tapahdu! Tämä ei voi olla totta! He kuulivat joka sanan – tämä ei ole minun elämäni – tätä EI tapahdu Bella Swanille!
”Älä viitsi, kerro! Teittekö sen montakin kertaa? Voi luoja! Montako kertaa te teitte sen? Jasper ja minä teimme sen kymmenen kertaa eräänä yönä!” hän huusi.
Kuulin Edwardin purskahtavan nauruun. En oikeasti tajunnut, mitä hauskaa tässä muka oli juuri nyt.
”Ai, ai… Hän on siellä, eikö? Pitikö teidän harrastaa sitä nytkin? Ai… Nyt tajusin! Siksi sinä et voi puhua! No, hänen täytyy odottaa… Mutta sano hänelle hei puolestani!” hän sanoi ja Edward hymyili minulle huvittuneena.
”Hei sinullekin Alice!” Edward sanoi.
”Voi… Tämä on niin söpöä! Te olette vieläkin sängyssä ja hän on onnellinen!” hän sanoi.
”Ai joo… Haluatko sanoa hei Carlislellekin?” kysyin, halusin vain hänen ymmärtävän, että me emme olleet nyt kahdestaan. Hiljaisuus.
”Carlisle on siellä! Sinä harrastat seksiä presidentin pojan JA presidentin kanssa?” hän kysyi ja silmäni pullistuivat.
”Hei Alice!” Carlisle sanoi hymyillen leveästi. Tämä oli niiiin nöyryyttävää!
”Voi-luoja! Te olette kimppakivaa?!” hän kysyi yllättyneenä.
”Esmekin on täällä, haluatko puhua hänellekin?” kysyin ärsyyntyneenä hänen tyhmyydestään.
”Okei Bella… Tämä on ällöttävää, mutta minä rakastan sinua silti!” hän sanoi.
Edward purskahti nauruun ja minä pyöräytin silmiäni.
”Olen pahoillani…” aloitin.
”Voi, älä ole… Meillä kaikilla on omat himomme!” Alice sanoi.
”Ei, olen pahoillani huutamisestani!” sanoin.
”Et sinä ole huutanut minulle!” Alice sanoi hämmentyneenä.
”Vielä – ALICE SENKIN TYPERÄ IDIOOTTI! ISTUN SYÖMÄSSÄ AAMIAISTA JA SEURAAVAN KERRAN, KUN NÄEMME, AION TAPPAA SINUT!” huusin ja katkaisin puhelun.
Kaikki katsoivat minua yllättyneinä.
”Pahoittelen huonoa kielenkäyttöä”, mumisin ja laitoin iPhonen kiinni ennen kuin laitoin sen takaisin taskuuni.
Edward katsoi lautastaan ja hänen koko kehonsa tärisi – hän nauroi! Tämä ei ollut hauskaa! Ei ollenkaan!
EPOV:
Makasin sängylläni ja yritin ymmärtää, miksi en saanut Bellaa pois mielestäni. Hän oli kuin virus, hän jumittui joka ajatukseen eikä pelkästään ajatuksiin, aloin myös uneksia hänestä. Ja 90 prosenttia noista unista eivät olleet sellaisia, joista voisi puhua.
Oveen koputettiin.
”Sisään”, mumisin ja jatkoin katon tuijottamista.
”Hei, Edward!” sanoi viettelevä naisen ääni ja silmäni laajenivat. Nousin istumaan ja siellä oli…
”Michele?” kysyin hämmentyneenä. Palvelijani? Meillä oli ollut juttua kolme kuukautta sitten – ja se on muuten pitkä aika.
”Isäsi haluaa nähdä sinut kulta… Nyt!” hän sanoi ja iski silmää ennen kuin lähti huoneesta. Ihoni nousi kananlihalle – eikä hyvällä tavalla!
Kävelin isäni toimistolle, jossa hän työskenteli vieläkin.
”Hei isä – on myöhä… Miksi olet vieläkin täällä?” kysyin.
”Istu, poika”, hän osoitti isoa nahkatuolia ja minä istuuduin, kuten hän pyysi.
”Joten… Mitä asiaa sinulla oli?” kysyin hämmentyneenä.
”Tämän päivän isosta uutisesta… Sinä täytät etusivun – taas… Luulin todella, että kun Bellakin on nyt täällä, olisimme jättäneet sen vaiheen taaksemme – sen sijaan, että se olisi ehkäissyt näitä juttuja – hän ottaa sinusta mallia ja te molemmat olette etusivulla… Mitä siellä metsässä oikein tapahtui?” hän kysyi ja nyt tiesin, miksi hän ei ollut vihainen aamupalalla – Bella ei näkisi tästä mitään – tämä olisi vain minulle.
Ja tietenkin – kaikki on minun syytäni taas ja minä en edes tehnyt mitään! Bellahan se otti kädestäni kiinni, joten me melkein kuolimme! Hän oli se joka tuli ulos autosta ennen kuin alkoi sataa. Hän oli se, jonka täytyi lähteä kävelemään pois! Kerrankin olin se vastuullisempi ja estin häntä eksymästä ja se oli silti minun syytäni.
”Ei mitään isä, oikeasti! Me vain päädyimme täyteen mutaa ja muuta juttua ja – ” Hän katsoi minua suurin silmin.
”Miksi te edes tulitte ulos autosta?” hän kysyi, enkä tiennyt mitä sanoa. En halunnut paljastaa Bellaa – vaikka hän kyllä ansaitsisi sen.
”En oikeastaan haluaisi puhua siitä, mutta ei se ole ollenkaan tärkeää. Me vain kastuimme ja vaihdoimme vaatteet – minä jopa käännyin selin, kun hän vaihtoi! Ei ole mitään tarvetta luulla, että jotain olisi tapahtunut.”
Hän katsoi minua kuin ei olisi uskonut sanaakaan – tiedän, että minun pitäisi jo olla tottunut siihen, mutta tällä kertaa se todella satutti.
”Edward, haluan sinun pysyvän erossa Bellasta”, hän sanoi ja silmäni pullistuivat ja suuni loksahti auki.
”Mitä? Miksi? Se on epäreilua!” väitin vastaan.
”Ajattele sitä! Hän on täällä vain kuusi kuukautta! Ei ole tarvetta kiintyä! Viime kerralla, kun kiinnyit, hän särki sydämesi ja sinä tulit…” hän ei sanonut lausettaan loppuun, mutta tiesimme molemmat, mitä hän halusi sanoa – olin karannut käsistä, vaikeaksi, valopäiseksi… Oli monta tapaa sanoa se. Olisin voinut sanoa hänelle, etten ollut edes rakastanut Emilyä, mutta millainen vastaväite se muka olisi?
”En koskaan sanonut, että haluaisin olla hänen kanssaan vakavasti! Hän asuu täällä ja nyt en edes saa puhua hänelle, joidenkin tyhmien kuvien takia! Meillä on yhteiset kaverit! Kuinka oikein haluat erottaa meidät?” kysyin ja tulin vihaiseksi.
”En halua erottaa sinua hänestä – haluan vain, että lopetat yhteyden rakentamisen, joka ei tulisi koskaan toimimaan! Suuntaa energiasi tärkeämpiin juttuihin!” hän sanoi ja katsoi minua toiveikkaasti. En tajunnut sitä.
”Ei, tässä ei ole kyse minusta tai terveydestäni. Tässä on kyse sinusta! Sinun kampanjastasi! Se on se, mikä on tärkeää – eikö? Ajattelet meidän olevan huonoa julkisuutta!” huusin.
”Sinun pitäisi kuulla itseäsi – me? Mistä lähtien on ollut me, on vain sinä ja Bella!” hän vastasi ja minä pudistin päätäni epäuskoisena.
”Et edes kiistä tässä olevan kyse kampanjastasi. Yrität saada minut olemaan huomaamatta sitä – älä huoli isä. Olet luonnonlahjakkuus, eikä typerä poikasi voi mitenkään tuhota kampanjaasi”, sanoin ja kävelin ulos toimistosta.
BPOV:
Näin taas sitä outoa unta hissistä ja luulin voivani nähdä kasvot tällä kertaa, kun yllättäen äänekäs piip herätti minut. Avasin silmäni ja katsoin kelloa: 1,24 aamulla – tämä ei ollut heräyskelloni. Siinä se tuli taas. Se ei ollut piip, se oli laulu. Laitoin valot päälle ja annoin silmieni tottua hetken yhtäkkiseen kirkkauteen.
“Just like a shadow
I'll be beside you
I'll be your comfort
And let it guide you home
I will provide you a place of shelter
I want a be your zone
Tell me what to do
Tell me what you wanted me to do
I'll make you great to be a man
With a woman who can stand
Who will never promise to leave her man
Making vows to please her man.”
Varmistuin asiasta, se oli soittoääneni, mutta en muistanut laittaneeni sitä iPhoneen… Otin kännykän pieneltä yöpöydältä ja vastasin soittoon.
”Haloo?” kysyin väsyneesti.
”Öhm, hei… oletko sinä Bella?” vieras ääni kysyi minulta ja kuulin taustalta musiikkia ja ihmisten puhetta
”Kuka haluaa tietää sen?” kysyin, en antaisi kenellekään oudolle miehelle mitään tietoja.
”Tunnetko Edward Masenin, henkilökohtaisesti tietenkin?” vieras mies kysyi.
”Olen pahoillani, mutta minusta sinulla ei ole oikeutta kysyä siitä!” sanoin ja olin juuri katkaisemassa puhelun, kun hän sanoi jotain, mikä jähmetti minut.
”Hän on minulla.”
”Mitä? Ei, hän on huoneessaan nukkumassa!” sanoin ja nousin ylös.
”Öhm ei… Kuule, en tiedä kuka olet, mutta … ” mies aloitti, mutta minä keskeytin hänet.
”Kuule, minä kävelen juuri nyt kohti Edwardin huonetta ja jos tämä on vain joku typerä vitsi, aion tappaa sinut!” sähisin ja avasin Edwardin oven. Yritin kuulla hänen hengittävän, koska en halunnut herättää häntä laittamalla valoja päälle, mutta minä en kuullut mitään. Laitoin valot päälle ja hänen sänkynsä oli tyhjä – hän ei ollut edes nukkunut siinä. Uh oh.
”Okei… Hän ei ole huoneessaan!” sanoin puhelimeen ja suljin Edwardin oven, jotta hänen vanhempansa eivät kuulisi puhettani. Istuuduin Edwardin sängylle ja tunsin sydämeni tihentävän tahtiaan.
”Ai, oikeasti? Olisin voinut sanoa sen sinulle jo aiemmin!” ääni sanoi.
”Öhm, okei… Anteeksi… Joten, miksi sinä soititkaan minulle?” kysyin ja rapsutin päätäni.
”Olet ensimmäinen ihminen hänen pikavalinnassaan”, hän sanoi ja silmäni suurentuivat. MITÄ?
”Ai, okei… Totta kai… Ja miksi sinä soitit minulle?” kysyin.
”No… Edward on täällä ja hän on… Aika kännissä… Jonkun täytyy hakea hänet, koska en anna hänen ajaa kotiin”, mies sanoi ja minä nielaisin lujaa.
”Okei… Missä tämä 'täällä' oikeastaan on?” kysyin, nousin ylös ja menin huoneeseeni vaihtamaan vaatteita.
”Club Avenue – 649 New York Ave NW, Washington, DC 20001”, mies sanoi.
”Öhm, okei, totta kai... Tulen hetkessä!” sanoin ja katkaisin puhelun. Laitoin kiireesti jotkut housut jalkaani ja menin alakertaan ja tapasin siellä pari vartijaa.
”Tarvitsen taksin”, sanoin ja vartija nyökkäsi ja lähti pois.
Yritin laittaa hiuksiani, jotka olivat aivan sekaisin ja laittaa hiukan huulikiiltoa, jotta en näyttäisi kovin kamalalta, kun menisin sinne yökerhoon.
”Taksisi odottaa ulkopuolella, neiti”, vartija sanoi ja minä nyökkäsin ja kiiruhdin ulos.
Menin taksiin ja tajusin, että olin unohtanut osoitteen kokonaan.
”Öhm, joku yökerho nimeltään Avenue?” kysyin ja kuski katsoi minua kuin sanoen: Et kai todellakaan aio pukeutua tuohon! Pyöräytin silmiäni.
”Aja!” Ja niin hän teki. Pureskelin kynsiäni – hermostunut tapa – en halunnut olla tämä henkilö. En halunnut nähdä Edwardia tällaisena. En ollut koskaan nähnyt häntä kännissä ja se oli jostain syystä tuskallista.
”Täällä ollaan, neiti”, mies sanoi. Maksoin hänelle ja hyppäsin ulos. Ohitin jonon taas ja olin menemässä sisään, kun vartija pysäytti minut.
”Olen pahoillani neiti, mutta sinun täytyy mennä jonoon niin kuin muidekin." Pyöräytin silmiäni.
”En ole tulossa tänne juhlimaan. Olen hakemassa Edward Masenia! Olen Bella!” sanon ja laitoin käteni puuskaan.
Hän mumisi jotain kuulokkeisiinsa ja katsoi takaisin minuun.
”Minkä sanoittekaan nimeksenne?” hän kysyi.
”Bella!” sanoin kärsimättömänä.
”Voitte mennä!” mies sanoi ja päästi minut sisään. Astuin sisälle ja musiikki tuntui räjäyttävän korvani.
Minulla ei ollut aavistustakaan, mistä etsiä Edwardia, joten päätin vain mennä baariin. Baarimikko hymyili minulle.
”Mitä voin antaa sinulle, kulta?” hän kysyi ja iski silmää. Tunnistin hänen äänensä välittömästi ja hymyilin, kun huomasin miten söpö ja nuori hän oli. Hän oli varmaankin kolme vuotta minua vanhempi.
”Öhm, joo, luulen niin… Me puhuimme puhelimessa puoli tuntia sitten – olen Bella… Edwardin noutopalvelu!” sanoin ja pyöräytin silmiäni. Hän hymyili.
”No – nyt ainakin ymmärrän, miksi olet hänen pikavalinnassaan.”
Hymyilin ja hän osoitti baarin loppupäätä, missä näin Edwardin makaavan pöydällä.
”Niin… Ei taida olla hänen paras tuntinsa!” sanoin ja nostin kulmiani. Söpö baarimikko nauroi ja käveli Edwardin luokse.
”Minun nimeni on muuten Chad!” mies sanoi ja laittoi juoman eteeni.
”Voi ei… Ei alkoholia, kiitos”, mumisin ja Chad hymyili.
”Se on vettä”, hän sanoi ja minä hymyilin.
”Ai… Okei!” Istuin Edwardin viereen – yksi drinkki ei olisi ollut pahitteeksi. Chad katosi hetkeksi ja minä katsoin Edwardia. Hetken luulin hänen nukkuvan, mutta hänen silmänsä olivat auki.
Silitin hänen selkäänsä.
”Kuinka voit?” kysyin, mutta hän ei vastannut.
”Joten, kuka sinun pikavalinnassasi on?” Chad kysyi ja hymyili minulle flirttailevasti. Minä nauroin. Hän oli niin hassu.
”Öhm… Ei kukaan, ainakaan niin että tietäisin… ” sanoin ja nousin ylös. Autoin Edwardin tuoliltaan.
”Minun täytyisi todella lähteä… Hän tarvitsee vähän lepoa”, sanoin.
”Anna minun auttaa sen kanssa… Ohjaan teidät takakautta, jotta kukaan ei näe teitä.”
Hymyilin kiitollisesti.
”Se olisi todella kivaa. En oikeastaan tiedä, miten saan hänet autoon!” sanoin ja kannattelin Edwardin toista olkaa ja Chad kannatteli toista.
Pääsimme ulos klubilta ja Edwardin auto odotti jo valmiiksi ovella. Laitoimme hänet hopeisen Mercedes SLK:n etupenkille. Ainakin se oli saksalainen auto – jota minäkin osaisin ajaa!
”Tässä on autonavaimet!” Chad sanoi, kun hän avasi oveni.
”Kiitti”, sanoin ja olin ottamassa ne, kun hän vetäisikin ne pois.
”Saat nämä vasta, jos otat tämänkin”, hän sanoi ja antoi minulle pienen kortin.
”Mikä se on?” kysyin ja katsoin sitä.
”Numeroni – ehkä voisit soittaa minulle, kun sinulla ei ole kiire noutaa kännisiä typeryksiä!” hän sanoi ja minä nauroin.
”Kiitti… Ehkä soitankin!” sanoin ja iskin silmää. Otin avaimet ja sanoin näkemiin. Huokaisin, kun auton ovi oli kiinni ja Chad oli poissa. Laitoin kortin pieneen hyllykköön radion alle ja ajoin pois.
Tuijotin Edwardia hetken vihaisesti – hän tuijotti tietä. Ei hän oikeasti ollut niin kännissä – joten miksi hän ei sitten puhunut minulle?
”Joten… Miten menee?” kysyin ja hän pyöräytti silmiään ja nojasi ikkunaan.
”Okei… Tuo toimii… Odotin, että ’kiitti Bella’ tai ’mitä tekisinkään ilman sinua Bella’, mutta silmien pyöräyttäminen ja välinpitämättömyys ovatkin paljon mukavampia”, sanoin ja nostin nopeutta.
”Kiitti”, hän sanoi eikä minulla ollut aavistustakaan, mistä hän puhui.
Autossa oli pitkään hiljaista ja sitten yhtäkkiä Edward kääntyi ympäri ja tuijotti minua.
”Mistä sinä tiedät, minne sinun pitää mennä?” hän kysyi ja minun oli vaikea ymmärtää häntä.
”Öhm – siinä tapauksessa, ettet ole huomannut – me asumme Valkoisessa Talossa ja sinne on tienviittoja 500 mailin säteellä!” hymyilin ja Edward nauroi.
”Mikä noin hauskaa on?” kysyin ja katsoin hetken vihaisesti.
”Tämä on niin ironista”, hän sanoi.
”Elämä on aina ironista!” mumisin ja käännyin oikealle.
”Ei, ei… En puhu elämästä! Vaan tästä tilanteesta!” hän mumisi.
”Miksi se on ironista… Ai, nyt tajusin… Koska viime kerralla minä olin kännissä.”
Hän näytti miettivän sitä ja pudisti sitten päätään.
”Ei… Mutta hyvä pointti. Ei, syy siihen, miksi olen kännissä ja nyt sinä haet minut ja kaikkea… Se on todella ironista”, hän alkoi hihittää ja minä pyöräytin silmiäni. Hän sai minut vihaiseksi.
”Joten Edward – Mksi sinä sitten olet kännissä?” kysyin eikä hän oikeastaan välittänyt.
”Koska isäni käski”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Ei Edward Masen. Carlisle ei käskenyt sinua tulemaan känniin. Hän on todella vastuullinen mies… Hän ei käske sinua juomaan itseäsi känniin!” sanoin ja Edward irvisti tuskasta.
”Hän ei ole niin täydellinen kuin luulet!” hän mumisi ja kääntyi pois.
”Mistä sinä oikein puhut?” kysyin hämmentyneenä. ”Tottakai hän on täydellinen… Hän on paras presidentti sitten…”
”Sitten J.F.K:n, kyllä… Me kaikki kuulemme sen tarinan ja kyllä, hän on hyvä presidentti. Mutta se on hänen työnsä. Hän on myös isä – ja hän ei ole hyvä olemaan isä.”
Suuni loksahti auki.
”Mitä?! Kuinka sinä edes kehtaat ajatella noin! Hän on uskollinen äidillesi ja niin ymmärtäväinen. Jos olisit minun poikani, en olisi ollut niin kärsivällinen sinua kohtaan! Sinun koko asenteesi ja kaikki. Sinulla ei ole oikeutta sanoa, että isäsi on paha!”
”Bella…”
”HITSI! Tämä tekee minut nyt niin vihaiseksi!”
”Bella…”
"Voi, ole jo hiljaa! En juuri nyt jaksa kuunnella itsesääliäsi!”
”BELLA!”
”MITÄ?” huusin takaisin ja hän katsoi minua kuin haluaisi kertoa jotain, mutta päättikin toisin.
”Olet oikeassa. Hän on hieno mies… Anteeksi…” hän mumisi ja tuijotti taas ikkunasta.
Pääsimme vihdoinkin Valkoiselle Talolle ja yksi vartijoista auttoi minua kantamaan Edwardin takaisin huoneeseensa.
”Okei… Luulen, että sinulla on nyt kaikki”, sanoin ja olin lähtemässä, kun Edward kutsui minut takaisin.
”Bella… Olen pahoillani, että sain sinut vihaiseksi… Kiitos, että hait minut”, hän sanoi ja lysähti sitten sängylleen.
Hymyilin hänelle heikosti.
”Ole hyvä.”
Lähdin huoneesta sanomatta enää sanaakaan ja olin iloinen päästessäni takaisin sänkyyni. Samaan aikaan kello oli 2.40 ja minä pyöräytin silmiäni, kun laitoin valot kiinni.
Vain toinen päivä hullussa elämässäni!
-
Yäk, tuo Chad on niin ällöttävä >.< Mutta, kiva osa taas ^^ Repeilin aika pahasti siinä kohdassa, kun Bella ja kumppanit olivat syömässä aamupalaa 8'D
Ja pari virhettä pongasin:
Pääsimme ulos clubilta ja Edwardin auto odotti jo valmiiksi ovella.
Tuon "clubilta olisi voinut mielummin kirjoittaan "klubilta".
”Bella… Olen pahoillani, että sain sinut vihaisesi… Kiitos, että hait minut”, hän sanoi ja lysähti sitten sängylleen.
vihaiseksi
Laitelepas pian jatkoa ^^ Olen riippuvainen ;P
-
Voi... Tääkin oli taas ihan huippuluokkaa. Nää on kaikki huippuluokkaa. Ja sä suomennat niin hyvin... ton toistelemista mä en lopeta.
-
Jess, taas uus luku!! (:
Mä repesin aika pahasti parissa kohdassa. XD
Mä en ainakaan öäytäny virheitä.
”Ajattele sitä! Hän on täällä vain kuusi kuukautta! Ei ole tarvetta kiintyä! Viime kerralla, kun kiinnyit, hän särki sydämesi ja sinä tulit…”
raskaaksi? xD xD xD
Joo, tahtoo jatkoo!
-
Voikiitoskiitoskiitos!
Aivan täydellinen jatko - taas kerran - kiitos että pelastit päiväni!
Rakastan tätä ficciä, en osaa muuta kuin hokea ihanaa ja kiitosta miljoona kertaa / kommentti.
Aivan täydellisen ihana pätkä...!
Kiitoskiitoskiitos!
~Suklaamurunen
-
oijh, ihana pätkä jälleen kerran <33 repeilin ihan älyttömästi :D jatkoa nopeesti <33 ;)
-
Aivan loistava!
Yksi parhaista Twilight-ficeistä joita olen lukenut! Mahtava! :D
”Carlisle on siellä! Sinä harrastat seksiä presidentin pojan JA presidentin kanssa?” hän kysyi ja silmäni pullistuivat.
”Hei Alice!” Carlisle sanoi hymyillen leveästi. Tämä oli niiiin nöyryyttävää!
”Voi-luoja! Te olette kimppakivaa?!” hän kysyi yllättyneenä.
”Esmekin on täällä, haluatko puhua hänellekin?” kysyin ärsyyntyneenä hänen tyhmyydestään.
”Okei Bella… Tämä on ällöttävää, mutta minä rakastan sinua silti!” hän sanoi.
Totaalinen repeäminen! Kikatin varmaan viisi minuuttia, ennen kuin pystyin jatkamaan, loistavaa huumoria (ja tässäkin kääntäjän taidot huomaa, ettei lukija putoa tekstistä pois vaan hauskuus säilyy!)
Loistavaa, enkä malta odottaa jatkoa!
~Amy
-
Ryhmäseksiä Yhdysvaltain presidentin, hänen vaimonsa ja näiden pojan kanssa. Vau! Alice oli ihana, toinen ei oikein älyä että missä mennään ;D.
Carlisle kulta, et sinä nyt oikein voi erotta Bellaa ja Edwardia.
Lisää ;)
-
Tämä on niin hyvä ficci! Suomennat tosi hyvin! Kaikki ovatkin jo sanoneet sen mitä olisin sanonut. KIITOS!
-
Ei luoja, hajosin totaalisesti :'DD mutta joo, tämä on tositosi hyvä joten haluatko olla kiltti ja laittaa jatkoa? :33
-
T/N: Täällä taas uuden luvun kanssa! :D Nyt on vuorossa 13. luku. Ja kiitoksia kommentoijille, olette ihania. :D
13. luku: Pilattu
BPOV:
Yllätyksekseni heräsin ennen kellon soittoa. Siksi menin ensimmäisenä pienelle ensiapulaukulle ja otin pari särkylääkettä. Hiivin Edwardin huoneeseen ja avasin verhot.
”Mh… Michele… Vielä hetki”, hän mumisi ja kääntyi poispäin valosta.
”Anteeksi… Se olen vain minä!” sanoin ja avasin ikkunan.
Edward kääntyi ympäri ja katsoi minua.
”Mitä sinä täällä teet?” hän kysyi ja nousi istumaan. Hän piteli päätään ja minua hymyilytti.
”Olen täällä auttamassa sinua krapulasi kanssa.”
Kävelin kylpyhuoneeseen ja otin lasin vettä.
”Tässä, niele tämä…” määräsin ja hän otti lääkkeet sanomatta sanaakaan. Hän antoi lasin takaisin ja lysähti takaisin tyynyilleen.
”Kuinka paljon kello on?” hän kysyi ja sulki silmänsä. Hymyilin, kun muistin, miltä minusta pari päivää sitten oli tuntunut.
”Se on 6.45… Melkein aika herätä!” sanoin ja asetuin makuulle hänen sänkynsä toiseen päähän.
”Olen aivan uupunut!” valitin.
”Minä olen kuollut”, Edward mumisi ja minä nauroin.
”Etkä ole. Tuo on liian kivuliasta kuolemaksi!”
Edward nauroi.
”Totta… No, sitten olen…”
”Valittaja!” sanoin ja suljin silmäni.
”Bella?” Edward kysyi hiljaa.
”Hmm”, mumisin.
”Tiedäthän, että Michele sekoaa, kun näkee sinut täällä – etkö?” hän kysyi.
”Joo… En välitä…”
”Käy minulle!” Edward sanoi ja nousi ylös.
”Mitä sinä teet?” kysyin avaamatta silmiäni.
”Pukeudun!” hän vastasi.
”Mitä? On ihan aikaista ja joka tapauksessa, ketä kiinnostaa. Ja eikö sinulla ole krapula?” kysyin ja kuulostin jotenkin vihaiselta, jostain oudosta syystä!
Hän ei vastannut mitään, joten avasin silmäni ja näin hänen seisovan edessäni – hymyillen.
”Okei… Katsotaanpa… Sinusta on todella mukavaa, että minä voin hyvin!” hän sanoi ja lysähti takaisin viereeni sängylle.
Minä huokaisin.
”Ole vain hiljaa! Minulla on vielä 15 minuuttia.” Löin häntä leikkisästi käsivarteen ja suljin silmäni uudestaan.
”Niin… 15 minuuttia…” hän mumisi ja kääntyi vatsalleen.
”Nähdään vartin päästä”, kuiskasin melkein unessa.
”Joo… Hyvää yötä…” Edward sanoi.
Nousin istumaan.
”Tiedätkö, miksi oikeasti olen täällä?” kysyin ja katsoin häntä.
”Voi luoja! Tiesin tässä olevan koira haudattuna!” hän valitti ja katsoi minua. Näytin hänelle kieltäni ja nipistin häntä kyljestä.
”Kuuntele, idiootti!” sanoin ja hymy kuulsi äänestäni.
”Okei, okei… Mutta vain siksi, että toit minulle lääkettä ja se on salainen koodi pieneen rauhankeskusteluun!” hän sanoi silmät kiinni ja hymyili.
Napsautin sormiani hänen kasvojensa edessä.
”Keskity sitten! Tämä on todella tärkeää minulle!” sanoin.
”No! Löytöretkeilijä Dora on tärkeä pienelle serkulleni, eikä se tarkoita, että kuuntelisin häntä!” hän sanoi ja näytti kieltä.
”Älä unohda, että toin sinulle lääkettä! Ja hain sinut viime yönä JA sain sinut huoneeseesi ilman, että vanhempasi huomasivat JA…”
”… flirttailit baarimikon kanssa! Kyllä, en ollut NIIN kännissä!” hän sanoi ja hymyili minulle voitonriemuisesti.
”Enpäs!”
”Kylläpäs!”
”Enpäs!”
”Kylläpäs!”
”Okei… Miten vain, mutta se ei ole asia, josta halusin puhua!” sanoin.
”Ai, joten sinä myönnät sen?” hän kysyi ja avasi toisen silmänsä.
”En, idiootti! Aiotko sinä kuunnella minua?” kysyin.
”Okei, okei… Kerro! Mitä tällä kertaa?”
Pyöräytin silmiäni.
”Se on tästä koko etusivu jutusta! Minua pelottaa mennä kouluun!” selitin ja Edward avasi silmänsä.
”Sinua todella huolettaa se?” hän kysyi.
”Öhm, olen pahoillani, mutta sinä et ollut se, jonka kaikki näkivät eilen alusvaatteisillaan!” sanoin ja Edward nauroi.
”Niin… Minä rintsikoissa… Siitä kyllä saisi otsikoita.”
”Edward! Oletko vielä maanpinnalla? Haluan tietää, miten selviän tämän päivän!” sanoin ja ravistin häntä hiukan.
”Okei… Mutta lopeta tuo maanjäristyksen matkiminen, se on liian realistista!” hän mumisi ja minä pyöräytin silmiäni.
”Miksi luulet, että minä voisin auttaa sinua?” hän kysyi ja aukaisi silmänsä katsoakseen minuun.
”Voi, älä viitsi! Sinähän olet aina vaikeuksissa! Jos sinulla ei ole vastausta, niin kukaan ei voi auttaa minua!”
”No, voisin neuvoa sinua muuttamaan, mutta maapallolla ei ole sellaista paikkaa, jossa et saisi katseita sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat nähneet sinut alusvaatteissa – no, Antarktis voisi olla yksi mahdollisuus… Siellä on kuitenkin todella kylmä!”
”EDWARD!”
”Okei, okei… Rehellisesti! Minulla ei ole vastausta! Olen todella pahoillani tästä tilanteesta – odota… Ei, en ole! Se oli sinun syytäsi!” hän sanoi ja nauroi. ”Vau, tuntuu todella hyvältä olla kerrankin viaton! Vaikka kukaan ei tulekaan uskomaan, että olin kerrankin vastuullinen!”
”Minä vihaan sinua, Edward!” sanoin ja käännyin selälleni. Hän nauroi.
”Etpäs!”
”En niin!” myönsin ja nauroin myös.
”Olen kuitenkin todella hermostunut.”
”Älä viitsi Bella! Alusvaatteet ovat kuin bikinit! Älä mieti sitä liikaa! Olen varma, että kukaan ei edes välitä!” Edward sanoi ja minä huokaisin. Kunpa hän olisikin oikeassa.
EPOV:
Me istuimme limusiinissa ja katsoin, kun Bella pureskeli kynsiään – se näytti olevan hänen hermostunut tapansa.
”Kaikki menee hyvin!” sanoin uudestaan ja hän nyökkäsi jossain muualla ajatuksissaan.
Hän ei uskonut minua – ja kuka voisi syyttää häntä, kun en uskonut itsekään itseäni! Koko tilanne oli niin pilattu, että se voisi olla osa saippuaoopperaa! No ei oikeastaan, koska jos se olisi, niin olisin harrastanut seksiä Bellan kanssa siellä metsässä ja hän kertoisi minulle ruokalassa kaikkien edessä olevansa raskaana ja – no, eipä mennä sinne!
Pysähdyimme koulun eteen ja Shames piti ovea auki.
”Mennään, Bella!” sanoin, mutta hän ei liikahtanutkaan.
”Olen sairas, menen kotiin!” hän sanoi eikä liikahtanut ollenkaan. Minua nauratti.
”Etkä ole! Mennään!” sanoin ja otin hänen kädestään kiinni vetääkseni hänet autosta. Saavuimme kouluun enkä voinut sille mitään, mutta pidätin hengitystäni. Hän vapautti kätensä ja käveli nyt vieressäni.
Yhtäkkiä kaikki hiljenivät ja alkoivat tuijottaa meitä. He osoittelivat Bellaa sormillaan eikä minusta ollut koskaan tuntunut näin pahalta.
”Joo niin Edward – näyttää siltä, että kukaan ei nähnyt meitä!” hän mumisi ja käveli pois. Katsoin hänen lähtöään ja vain seisoin siinä. Tiesin hänen olevan vihainen. Kuka voisi syyttää häntä? Halusin auttaa häntä, kertoa kaiken menevän hyvin ja he löytäisivät jonkun muun puheenaiheen parissa päivässä, mutta tiesin olevani viimeinen ihminen, jonka hän haluaisi vierelleen nyt.
Näin poikien tuijottavan häntä, kun hän käveli heidän ohitseen – tarkastivat hänet. Ei… Tämä oli väärin! Kukaan noista ei saisi tarkastaa häntä! Ne olivat jalkapallon pelaajia – kuka sanoi, että Bella pitäisi jalkapallon pelaajista? Pitääkö hän?
No, en myöskään ajatellut hänen pitävän siitä eilisestä baarimikostakaan – puristin käteni nyrkkiin. Nuo ääliöt saavat minut vihaiseksi. Tapa, jolla he puhuivat Bellasta – he eivät edes tunne häntä niin kuin minä!
Halusin lyödä heitä – joutua tappeluun. Ongelmana oli, että he eivät olleet ainoita, jokainen miespuolinen puhui Bellasta! Suljin kaappini lujalla pamauksella.
”Uh, oh… Joku on aggressiivinen!” Jasper sanoi ja nojasi viereiseen kaappiin.
”Enkä ole.”
”Kylläpäs olet… Johtuuko se Bellasta? Koska jos se on niin, minun täytyy sanoa sinulle, että koko juttu on pilalla”, Jasper sanoi ja minä pyöräytin silmiäni.
”Ai, oikeastiko, Jasper! Kerro minulle jotain, mitä en jo tiedä!”
”Hei, hei! Minä vain yritän olla tukenasi!” hän sanoi ja minä nojasin kaappiini ja nipistin nenääni sormillani.
”Tiedän… Olen pahoillani… Olen vain niin vihainen!” sanoin.
”Kun haluat puhua – tietenkin täysin miehekkäästi, koska pelkään, että muu tapa voisi olla sinulle yhtä paha juttu kuin vasektomia normaalille
miehelle – niin kerro minulle!” hän sanoi ja hymyili. En voinut kuin nauraa.
”Hei, jätkät!” Emmett sanoi ja katsoi minua silmät odotuksesta loistaen.
”Hei, Emmett!” mumisin.
”Joten, harrastitteko te seksiä?” hän kysyi ja hymyili voitonriemuisesti. Suuni loksahti auki.
”Älä sano, että tämä on taas toinen veto!” sanoin suurin silmin.
”Älä sano, että te ette harrastaneet seksiä!” Emmett sanoi.
”Kamu! En minä aina sekstaile!” vastasin.
”Mikä sinua vaivaa! Olet elänyt kuin munkki siitä asti, kun Bella tuli!”
Jasper alkoi nauraa ja minä katsoin häntä vihaisesti.
”Mitä sitten, jos en ole harrastanut seksiä viikkoon!” pyöräytin silmiäni.
”Kyllä se on! Kun kyseessä on Edward Masen! Sano minulle vain, että sinulla on kuukautiset, niin tiedän, ettei se ole niin monimutkaista kuin miltä näyttää?” Emmett kysyi toiveikkaasti.
”Sori kamu, kaikki ei ole niin helppoa!” Jasper sanoi nauraen.
”Mutta ethän sinä ole homo, ethän? Koska jos olet, niin sinun täytyisi tietää, että olen varattu!” Emmet sanoi ja Jasper purskahti nauruun. Pyöräytin silmiäni.
”Luoja Emmett, sinä olet niin tyhmä!” sanoin ja lähdin pois.
”Joten, harrastivatko he seksiä?” kuulin Emmettin kysyvän ja melkein heitin häntä kirjalla.
Täydellistä, ne kaksi miestä tästä koulusta, jotka eivät unelmoi Bellasta, haluavat tietää, miksi en ole harrastanut seksiä hänen kanssaan.
Ehkä koska… Koska… Se ei vain tunnu oikealta – jotenkin… Ehkä olen todella kääntymässä homoksi!”
BPOV:
Olin matkalla kaapilleni ja tuntemus siitä, että kaikki puhuivat, oli sietämätöntä. Halusin vain mennä kotiin ja hautautua peiton alle tulematta koskaan ulos. Miksi Edward voi vain jättää tulematta kouluun kolmeksi päiväksi ja sitten pakottaa minut tulemaan? Tämä ei ollut reilua!
Saavuin vihdoinkin kaapilleni ja näin Alicen ja Rosen jo odottavan minua. Pyöräytin silmiäni ja olin kääntymässä takaisin ja piiloutumassa tyttöjen vessaan, kun Alice näki minut ja huusi nimeäni.
Kiitti vaan, koska nyt kaikki katsoivat minua.
”Kiitti, Alice, senkin idiootti!” mumisin.
”Anteeksi!” hän sanoi nauraen.
”Tämä ei ole hauskaa! Eilinen tilannekaan ei ollut hauskaa. Kun sanon sinulle, ettei minulla ole aikaa puhua, niin silloin minulla ei ole aikaa puhua!” huusin ja avasin kaappini.
”Okei… Joku on huonolla tuulella”, Rose sanoi.
”Voiko minua syyttää? Koko tämä hullu koulu puhuu minusta. Tunnen itseni huoraksi – ja mitään ei edes tapahtunut. Ensimmäinen kerta, kun Edward näki minut alusvaatteissani, oli eilen lehdessä!” huusin ja paiskasin kaapin oven kiinni.
”Ai, selvä… Mitä silloin oikeastaan tapahtui? Tarkoitan, ne kuvat olivat kyllä todella pahoja!” Alice sanoi hiljaa.
Minä huokaisin.
”Tiedän, ettette usko minua, mutta se oli oikeastaan minun syytäni. Edward ja minä olimme menossa sinne typerälle juhla-aterialle ja me aloimme tapella radiokanavasta, joten olin tarpeeksi tyhmä ottaakseni hänen kädestään kiinni ja yrittääkseni murtaa sitä, samalla kun hän ajoi 95 mailia tunnissa”, sanoin ja Alice ja Rose katsoivat minua suurin silmin.
Joten sitten kerroin heille koko tarinan sateesta, ukkosesta, rikkoutuneesta kaulakorusta – kaikesta.
”Joten seksi ei liittynyt siihen mitenkään?” Alice kysyi ja minä katsoin häntä murhaavasti.
”Ei Alice, olen pahoillani, että jouduit pettymään!” sanoin ja kävelin pois.
Tarvitsin ilmaa. Joten menin ulos ja istuin penkille – peittäen kasvoni käsilläni. Koko päivä oli jo pilattu ja se oli vasta alkanut.
Tunsin jonkun silittävän selkääni ja katsoin ylös. Edward?
”Hei… Minä tarvitsin ilmaa”, hän mumisi ja nojautui taaksepäin. Minä huokaisin.
”Tiedän mitä tarkoitat… Miksi kaikki luulevat meidän harrastaneen seksiä?” kysyin ja painoin pääni polvieni väliin.
”Tiedän… Se on tyhmää… Emmettillä ja Jasperillakin on taas veto käynnissä”, Edward sanoi ja minä voihkaisin.
”He ovat niin tyhmiä – no, Emmett on tyhmä”, sanoin ja melkein nauroin. Edward alkoi nauraa ja alkoi taas silittää selkääni.
”Miksi sinä istut noin, etkö voi hyvin?” hän kysyi ja minä hymyilin.
”En ja kyllä. Oikeastaan yritän sulkea silmäni noilta, jotka tuijottavat minua.”
”No… Toimiiko se?” hän kysyi ja kuulin hymyn hänen äänestään.
”Miltä näyttää? Se ei toimi ollenkaan”, mumisin ja aloin nauraa. Nousin takaisin istumaan ja Edward katsoi minua huolestuneena. Nauroin vieläkin, en vain voinut lopettaa.
”Oletko kunnossa?” hän kysyi.
”Kyllä… Tai en… En ole varma! Kuinka kauan tätä kestää?” kysyin ja nojauduin taaksepäin.
”Haluaisin kovasti sanoa sinulle, että se loppuu huomenna, mutta totuus on, että minulla ei ole aavistustakaan!”
Voihkaisin ja painoin pääni käsiini.
”Minä vihaan elämääni!”
”Ethän!”
”En niin!” sanoin nauraen.
”Kaikki on nyt hiukan mutkikasta, mutta kyllä kaikki järjestyy – minä lupaan!” hän sanoi ja nousi ylös.
”Älä sano, että haluat mennä tunnille?” kysyin ja katsoin häntä tuskaisasti. Hän nauroi.
”Oikeastaan, kyllä”, hän vastasi ja minä pyöräytin silmiäni.
”Mitä tapahtui idiootti Edward Masenille, jonka tunnen ja joka sanoisi minulle nyt ’mennään ja lintsataan tämä päivä’ ja minun pitäisi sanoa siihen ’ei, sinun koulutuksesi on tärkeämpää’?” kysyin enkä liikahtanut tuumaakaan.
Edward nauroi ja veti minut ylös.
”Mennään ja lintsataan tämä päivä”, hän sanoi hymyillen.
”Ei, sinun koulutuksesi on tärkeämpää”, vastasin hymyillen ja kävelin koulurakennukseen.
EPOV:
Instant message
from: Pelimies
to: Jazz
Meidän täytyy puhua… Ole kiltti?
Instant message
from: Jazz
to: Pelimies
Jätkä hei! Me ollaan koulussa! Kännykkäni melkein soi… Mutta totta kai… Haluatko tulla meille koulun jälkeen?
Instant message
from: Pelimies
to: Jazz
Kuulostaa hyvältä – olen siellä neljältä… Mutta vain yhdellä ehdolla: Ei Alicea!
Instant message
from: Jazz
to: Pelimies
No… Vain yhdellä ehdolla: vaihda tuo sairas nimesi – Pelimies? Ole kiltti!
Instant message
from: Edward
to: Jazz
Sori… En tiennyt, että se oli vielä siellä! Nähdään koulun jälkeen!
Menin Jasperille liian aikaisin. Se ei ollut normaalia minulle, mutta olin kärsimätön enkä jaksanut odottaa enää.
”Vau, oletpa sinä aikaisessa”, Jasper sanoi ja päästi minut sisään.
”Niin… Tiedän…”
Istuimme hänen huoneessaan ja minusta tuntui todella oudolta. 60 prosenttisesti homolta ja 40 prosenttisesti pehmolta.
”Okei… Miten tämä tehdään? Täytyykö meidän ensin muhinoida?” vitsailin.
”Jos se auttaa sinua rentoutumaan”, Jasper sanoi vakavalla naamalla ja minä katsoin häntä järkyttyneenä. Yhtäkkiä Jasper purskahti nauruun.
”HITSI! Ilmeesi oli korvaamaton!” hän huusi. Pyöräytin silmiäni ja nojauduin taaksepäin.
”Mistä haluat aloittaa? Syntymästäsi? Vuosi sitten? Bellasta?” hän kysyi.
”Olipa hauskaa! Ei aloiteta mistään ja sinä vain kysyt minulta kysymyksiä – siitä koko Bella jutusta!” mumisin.
”Okei… Mitä sinä tunnet häntä kohtaan?” hän kysyi ja minä voihkaisin.
”Voimmeko me aloittaa helpommasta kysymyksestä?” kysyin.
”Öhm… Miksi sinä haluat jutella?”
”Vieläkin liian mutkikasta… Etkö voisi kysyä vaikka hänen nimeään tai jotain sellaista, koska sen tiedän varmasti!” mumisin ja laskeuduin makaamaan sohvalle.
”Okei Edward, kuuntele. Tiedän, ettei tämä ole helppoa, varsinkaan sinulle! Mutta meidän täytyy aloittaa jostakin. Joten yritetään vain päästä sen yli ja voit myöntää, että sinulla on tunteita Bellaa kohtaan, vain tunteita.”
Katsoin häntä oudosti.
”Joo, niin varmaan… Tunteita… Vihahan on tunne, eikö?” sanoin ja kävin taas makuulle.
”Kyllä… Mutta et sinä vihaa Bellaa!” Jasper sanoi.
”Mistä sinä sen muka tiedät?” kysyin.
”Ha! Tiesin, että sinä kysyisit tuota, siksi tein kokonaisen listan!” hän sanoi innoissaan ja minä pyöräytin silmiäni.
”Sinä teit listan?” kysyin epäuskoisena.
”Jep… Aloitetaanpa… 50 syytä, miksi sinulla – Edward Masenilla – on tunteita Bellaa kohtaan:
1. Ensimmäisellä kerralla, kun yritit kertoa, miksi sinä vihaat häntä, nimesit vain hyviä puolia.
2. Sinä huolehdit hänestä aina – yökerhossa, se appelsiini juttu…
3. Kuva lehdessä, missä sinä halaat Bellaa takaa – älä viitsi!”
4. Muutuit kokonaan, kun hän tuli – ei naisia, ei typeriä vitsejä jne.
5. Tapa, jolla katsot häntä, kun luulet, ettei kukaan näe.
6. Tapa, jolla kosket häneen – niin varovasti.
7. Tapa, jolla kohtelet häntä.
8. Kun sinä…”
”Okei, okei… Olen kuullut tarpeeksi ja täytyy sanoa, että on todella pelottavaa, että näet noita juttuja”, mumisin.
”Ei… Se on pelottavaa, että sinä teet noita juttuja ja silti väität ettei sinulla ole tunteita häntä kohtaan.”
Minä huokaisin.
”Ei se ole niin helppoa, Jazz… Asiat on nyt todella pilattu.”
”Eikä ole Edward! Sinä vain käytät sitä tekosyynä!”
”Entä jos sanoisin sinulle, että isäni käski eilen minua pysymään erossa Bellasta?” sanoin ja tuijotin kattoa.
”Ei hän käskenyt.”
Huudahdin vihaisena.
”LUOJA! Miksi kukaan ei usko minua, kun puhun pahaa isästäni! Mitä sitten? Hän on hyvä presidentti! Etkö tiedä, että hänen perheensä täytyy tehdä paljon uhrauksia sen takia?” kysyin vihaisesti.
”Okei, okei, Edward! Rauhoitu! Joten hän käski sinua pysymään erossa Bellasta?” Jasper kysyi ja hänen äänestään kuulin huolestuneisuuden.
”Kyllä, kyllä, kyllä! Yritin kertoa siitä Bellalle, mutta hän ei tietenkään uskonut minua – enkä voisi ikinä myöntää, että minulla on häntä kohtaan tunteita… Joten…”
”Mutta miksi? Mitä vikaa Bellassa on?” Jasper kysyi hämmentyneenä. ”Luulin, että vanhempasi pitävät hänestä!”
Minä nauroin.
”Joo niin, he pitivät – no pitävät… Tiedäthän, että se johtuu enemmän minusta kuin Bellasta! He luulevan sen olevan minun syytäni – se koko strippaus juttu, eikä se ollut! He luulevat, että he yrittävät suojella Bellaa jollain oudolla tavalla. Ja ai niin! Isäni kampanjan takia tietenkin.”
Katsoin sivulle ja näin Jasperin nyökkäävän.
”Niin… Siinä on järkeä jollain oudolla vanhempien-mieli tavalla… Joten, mitä aiot tehdä?”
Minä nauroin.
”Siksi minä olenkin täällä… Siksi minä juttelen sinulle… En tiedä, mitä tehdä!” huusin.
”No… Minä näen vain kaksi mahdollisuutta… Ensimmäinen on tehdä sillä tavalla, mikä tuntuu sinusta oikealta ja viettää kuusi ihanaa kuukautta Bellan kanssa – mutta jos se menee vakavaksi, sinun on vaikeampi sanoa hyvästi, koska lopulta hänen täytyy mennä takaisin! Toinen mahdollisuus on tehdä niin kuin isäsi sanoi ja erottaa itsesi Bellasta niin hyvin kuin voit.”
Nousin istumaan ja katsoin häntä suuni ammollaan.
”Et ole tosissasi? Tarkoitan, minä kerroin sinulle kaikki nämä jutut ja tuossa on kaikki, mitä sinulla on vastattavana?” kysyin epäuskoisena.
”Mitä tarkoitat tuolla ’kaikella, mitä sinulla on vastattavana’? Aina on vain kaksi mahdollisuutta. Kyllä tai ei… On sinun päätöksesi, kumpaa aiot noudattaa.”
Nyökkäsin syvällä ajatuksissani.
”Entä jos teen väärän valinnan?” kysyin epävarmana.
”Ei ole vääriä vaihtoehtoja, vain erilaisia", Jasper sanoi ja minä mietin sitä.
Katsoin häntä pitkän aikaa.
”Mitä sinä tekisit?” kysyin epätoivoisena.
”Minä, minä… On vaikea sanoa… Sinun täytyy miettiä kaikkia perusteluja ja päättää…”
”Jasper!” keskeytin hänet. "Mitä-sinä-tekisit?"
Hän katsoi lattiaa ja huokaisi.
”Minä päästäisin hänestä irti.”
-
Ihanaa, jatkoa..! <333
Ja eieieieiii Edward, älä tee sitä virhettä. )':
Jatkoa odotellen jännityksestä täristen...
~Suklaamurunen
anteeksi lyhyestä ja tylsästä kommentistani, mutta ei tästä voi yksinkertaisesti sanoa mitään muuta. <33
-
EdwARD oo järkevä, erota Bellasta? Ootko tyhmempää kuullut, heitä sitä Jasperia kirjalla kun ehdottaa tollasta (tai sitten pehmopupulla, ettei Jaspeiin satu). Jatkoaaaa ja sinnepäin..
-Naxone
-
eih! ei se saa jättää sitä!!! sen on pakko rakastaa sitä.. 8'( ku sit kaikki menee ihan pilalle, ku edward rakastaa sitä ja sitte bella rakastaa edwardia ja sitte ne vois olla nii happyjä ja ihania muttaku ei. aina vaan käy näin!! >:(
Mutta kamalan ihana jatko taas kerran <33 :) ja ei saa jättää sitä nuin jännään kohtaan. :-\
-
EIEIEIEIEIEEIIEIEEIIEI se saa jättää sitä.
-
aaww :333 Jasper antaa huonoja neuvoja, tuhma tuhma Jasper 8<< Toivottavasti Eddie on fiksu eikä kuuntele sitä >8D muttajoo, loistavaa tekstiä jälleen kerran, toivottavasti jatkoa tulee jälleen pian (:
-
Jasper on fiksu ja antaa fiksuja neuvoja fiksuun elämään. Mutta koska Edward ei halua olla fiksu tai muutenkaan, hän ei jätä Bellaa.
Hyvä hyvä jatka vain suomentamista. Hyvin menee ;D
-
Jeee! Uus luku!!!! Noniin. Tää oli taas hyvä.
Mä odotan enemmänkuin innolla seuraavaa lukua.
Ja, taas oli hyvin suomennettu, (:
-
Taas ihan mahtava. Multa et tuu saamaan enää muuta kommenttia. Tää on yksinkertaisesti paras.
Kiitos.
-
sä oot kyllä hyvä suomentaa. ; > ite ku luin nää englanniks ni jäi pari kohtaa epäselväks, mut sä näköjää osasit suomentaa. ; D kiitos näistä, toivottavast saatas jatkoo taas pian. ; >>>
-
T/N: Tässä tulee 14. luku. Tämä on taas lyhyt väliluku. Jälleen kerran suuret kiitokset kaikille kommentoijille! :D
14. luku : Vastaan nouseminen
BPOV:
Koulu alkoi todella raivostuttaa minua. Oli toinen päivä sen lehtijutun jälkeen ja minä todella luulin, että kaikki olisi taas tavallisesti – olin erehtynyt pahasti. Ihmiset törmäilivät minuun ja esittivät tyhmiä kommentteja. Pojat pohtivat alusvaatteitani ja yksi jopa tuli sanomaan minulle, että minun pitäisi myydä alusvaatteeni eBayssa. Se oli jo liikaa. Jotkut voivat pitää tällaisesta huomiosta – mutta minä en todellakaan ole niitä ihmisiä!
Olin juuri salaattijonossa, kun kuulin jonkun takanani selvittävän kurkkuaan.
”Niin... Tiedättehän… Mitään sellaista ei voisi ikinä tapahtua minulle, koska minä olisin tarpeeksi viisas tehdäkseni sen jossain muualla kuin metsässä!” tyttö sanoi todella äänekkäästi. Käännyin ympäri.
”Joten miksi et sitten menisi tekemään niin ja jättäisit meidät rauhaan typeriltä mielipiteiltäsi, joita kukaan ei halua kuulla!” huusin takaisin ja huomasin liian myöhään, että se oli Tanya.
”Hei rauhoitu – kuka sanoi, että me puhuimme sinusta?” hän sanoi hymyillen voitonriemuisesti. Meinasin sanoa jotain takaisin, mutta muutin mieleni ja menin jonossa eteenpäin.
”Niin… Ja sitten ne alusvaatteet, jotka hänellä oli päällään… Jos minä harrastaisin seksiä metsässä, laittaisin ainakin jotain mikä näyttäisi hyvältä päälläni… Tarkoitan, kuka haluaa näyttää kalpealta vaahtokarkilta Washington Postin sunnuntai painoksessa?” hän jatkoi.
”Tanya… Suu kiinni… Sinä olet vain kateellinen, koska luulet, että minulla on jotakin, mitä sinulla ei ole”, mumisin ja laitoin salaatin tarjottimelleni.
Tanya nauroi.
”Voi, älä viitsi Bella… Me emme puhu sinusta… Tarkoitan, ei kukaan oikeasti luule, että Edward harrastaisi seksiä sinun kanssasi!” hän sanoi ja nauroi. Minä punastuin – näytinkö minä todella siltä kuin välittäisin. Yhtäkkiä sain idean ja hymyilin.
”Tanya… Olet niin oikeassa! Joka tapauksessa… Minä pidän todella paljon puserostasi – onko se uusi?” kysyin ja hymyilin hänelle tekohymyäni.
”Ai, joo… Isäni osti sen Pariisista… Se oli todella kallis! Se on silkkiä ja kaikkea!” hän sanoi ja Lauren ja Jessica katsoivat häntä aww-ilmeet kasvoillaan.
Käännyin takaisin tarjottimeni puoleen.
”Se on todella ihana… Se näyttää todella hyvältä päälläsi! Mutta tiedätkö, miten se näyttäisi vielä paremmalta?” kysyin hymyillen.
”En.”
”No… Miten olisi vähän lisää väriä…” sanoin ja otin salaattilautasen ja painoin sen hänen rinnuksilleen.
Hänen suunsa loksahti auki ja hän haukkoi happea.
”Senkin ämmä! Mitä sinä teit?” hän huusi ja kaikki tuijottivat meitä.
”Sain sen näyttämään ainutlaatuiselta – ja italialaisen muodin lisäksi se on niin eurooppalaista… Jos haluat, voin sylkeä siihen ja sitten se olisi myös saksalainen!” tarjouduin ja hymyilin tekohymyä.
Hän ei tiennyt mitä sanoa, hän vain seisoi siinä aukoen ja sulkien suutaan.
”Voi, älä huoli Tanya; italialainen muoti on ikuista!” sanoin ja kävelin ulos ruokalasta.
EPOV:
Koko ruokala oli hiljainen ja seurasi Bellan hiukan ärsyyntynyttä kävelyä pois, mutta hän käveli paljon arvokkaammin kuin Tanya.
”Näitkö sinä tuon?” Emmett kysyi ja minä nyökkäsin.
Aloin nauraa.
”Voitteko uskoa, että Bella teki tuon? Tuo ei todellakaan ollut hänen tapaistaan!” sanoin innostuneena. Tämä oli todella mielenkiintoista! Bella oli aina hallittu ja nyt hän vain paukautti ruokansa toisen naamaan – tai rintaan! Miten tahansa – tämä oli mahtavaa! Nousin ylös ja halusin mennä Bellan luo, mutta Jasper katsoi minua nostaen toista kulmaansa.
”Minne sinä olet menossa?” hän kysyi ja minä istuuduin takaisin. Sen jälkeen, kun olin päättänyt erottaa meidät, olin pyytänyt Jasperia auttamaan minua siinä.
Se oli paljon vaikeampaa kuin olin kuvitellut ja jostain syystä etsin jotain, mikä saisi minut pitämään Bellasta vähemmän! Jotain mikä näyttäisi minulle, kuinka paha Bella on ja että minä todella ansaitsen paljon parempaa…
”Hitsi, hän on aivan ärsyttävä! En voi uskoa, että te hengailette hänen kanssaan… Minä vain vihaan häntä!” Tanya huudahti ja lysähti viereiseen tuoliini.
”Öh, sori – tuo on Bellan paikka!” Emmett sanoi äänessään enemmän myrkkyä kuin olin hänellä tiennyt olevan olemassakaan.
”Öh, sori – näetkö häntä täällä jossain ja öh, sori – minua ei kiinnosta”, Tanya vastasi ja pyöräytti silmiään.
”Oikeasti, Edward! Sinä ansaitset niin paljon parempaa kuin hänet!” Tanya sanoi ja otti lautasliinani pyyhkiäkseen toppiaan.
”No, se sitten sulkee sinut pois automaattisesti”, Alice mumisi ja kaikki alkoivat nauraa – paitsi minä.
”Haluatko mennä huomenna treffeille?” kysyin häneltä ja samalla en voinut uskoa mitä tein. Hänen kasvonsa kirkastuivat.
”Totta kai! Teille vai meille?” hän kysyi iskien silmää.
”Mennään meille”, sanoin, jotta minun ei tarvitsisi ajaa minnekään.
Hän nousi ylös.
”Kuulostaa hyvältä… Nähdään huomenna koulun jälkeen, Edward!” hän sanoi ja meni menojaan.
”MITÄ HITTOA!” Emmett huudahti ja näytti siltä kuin haluaisi lyödä minua siinä paikassa.
”Mitä?” kysyin.
”TIEDÄT TÄSMÄLLEEN MITÄ!”
”Mitä sitten! Menen ulos jonkun toisen kanssa, joka ei ole Bella… Onpa hurjaa!”
”Ei… Sinä menet ulos! Se on iso juttu – ja Tanyan kanssa? Olen pahoillani Edward, mutta voin antaa sinulle anteeksi vain jos kerrot kärsiväsi muistinmenetyksestä ja unohdit kuinka paha Tanya on!” Emmett sanoi, hän oli aika vihainen.
”Suu kiinni! Minulla on syyni”, mumisin ja katsoin lautastani.
”Mitä helvettiä Edward! Olit niin hyvä pari viikkoa, miksi sinun täytyy heittää se kaikki pois ja alkaa olemaan taas ääliö?” hän kysyi.
”Koska olen kuka olen! Ja jos et pidä siitä niin voit häipyä!” sanoin ja nousin ylös, en vain voinut nähdä heitä nyt.
BPOV:
”Näitkö sinä, kun heitin häntä salaatilla?” kysyin innoissani, kun me ajoimme kotiin.
”Jep”, hän mumisi.
”Sinun olisi pitänyt nähdä hänen ilmeensä! Tarkoitan, hän ei olisi mitenkään voinut kuvitella minun tekevän sellaista!”
”Mhm.”
”Eikö sinustakin hän ole tyhmin henkilö koko maapalolla? Niin… Isäni iskee ranskalaisia huoria ja kun hän tulee takaisin, hän tuo minulle aina jotain tyhmää lentokentältä!” imitoin Tanyaa ja aloin nauraa, mutta nauroin yksin. Edward tuijotti ikkunasta ulos ajatellen jotain muuta.
”Mitä on tekeillä, Edward? Eikö hän ole sinusta tyhmä?” kysyin melkein nauraen.
”Ai, joo! Hän on kaikista vihattavin ihminen maailmassa”, hän mumisi katsomatta minuun.
-
Ihanaa, jatkoa... <33
Mutta voiei, millaista jatkoa! Ei se saa noin mennä, mä masennun ihan totaalisesti. Ei edward voi tosissaan olla noin idiootti, että menee ulos tanyan kanssa...! Ja ei, se ei voi jättää/unohtaa bellaa, eivaanvoi!
Oon niin pahasti koukuttanut itseni tähän tarinaan, että ei voi olla mahdollista. Rakastan tätä, ja odotan kieli pitkällä kuola valuen jatkoa. <33
Kiit♥s.
~Suklaamurunen
Ps. Mun on pakko selittää tähän vielä: ei se edward saa tehdä noin, apuaapuaapua! Mä tosiaankin toivon että edward tajuaa mitä tekee, ja jättää taktiikkansa. Mun oli pakko laittaa vielä tämä. : )
-
EIEIEEEEIIIEIEEIIEI!
Edward ei saa vaihtaa Bellaa Tanyaan. Ei se vaan saa.
Kamalan nopeasti sää tätä käännät. Kiitos siitä :D
-
Ah, jatkoa, ihanaa <3
Sitten pyytäisin taas jatkoa :--D
-
Jee! taas jatkoa. Nyt mua jäi kalvaamaan toi loppu... täytyy tietää, mitä tapahtuu! Laitathan taas ihanaa jatkoa?
Kiitos.
-
Äh, mä näin jo eilen, että tähän oli tullo jatkoa. Arvatkaa wituttiko kun kone kirjaa automaattisesti ulos, ja kaikki mikä jää kesken jää sitten oikeesti kesken. >: (
No juu, tää oli taas hyvä. action. xD Joo no, jatkoa mahdollisimman pian! : )
-
Jatkoa! Kiitos ;D
-
Eieieieiei 8<< Edward on tyhmä, tosi tyhmä.
Muttajoo, kivasti suomentelit ja jatkoa vain 8))
-
oi, onneks tiiän mitä täs käy, ko muute vois olla aika tuskast ottaa enneko tulis jatkoo. ; >>
mut,tää oli taas yks ihana luku.
jatkoa,jatkoa pian. <3
-
Oi eiii, Edward ei saa olla noin tyhmä !! Onneksi olen lukenut tuon alkuperäisen, muuten en varmaan kestäisi!! Todella hyvin suomennettu! :)
´
Niin tuota kysyisin vaan, että loteko ajatellut suomentaa tästä sitä jatko-osaa? Itse luin sen eilen loppuun alkuperäisenä ja olisihan se ihan kiva lukea suomeksikin ;D
Myös minulla on yksi suomennos ehdotus, se on aika lyhyt eli siihen ei menisi kauheasti aikaa, ja ei sitä edes tarvitse suomentaa, mutta se on vaan niin hauska, niin laitan sen tähän. Eli s kertoo siitä kun Edward on ostamassa sänkyä Culleineille, kun Bella on tulossa Alicen pyjamabileisiin, eli se spoilaa Epäilystä. :) http://www.fanfiction.net/s/4434885/1/
En edes tiedä oletko jo suomentanut tätä, eikä sinun tarvitsekaan, mutta tää on tosi hauska :''D
OLET PARHAIN FICCIEN SUOMENTAJA!! Suomennat muutenkin nopeammin kuin Breaking Dawnin suomentaja! ;D :D
-
Ei se saa!
Ei Edward VOI olla noin tyhmä!! Mielummin vaikka Alice ku Tanya. :'D
Ihana jatko silti, mut aika lyhyt. :(
Jatkoa lisää <33
-
T/N: Kiitos paljon kommenteista! Tääs tulee 15. luku. Vohveli: Kiitoksia paljon kommentistasi ja minä olen kyllä ajatellut suomentaa sen jatko-osankin, mutta kuitenkin joskus myöhemmin, sillä ajattelin sitä ennen suomentaa yhden huumori ficin. Ja kiitos tuosta suomennos ehdotuksestasi, voinhan minä suomentaa senkin. ;D
Viidestoista luku: Kylmä kuin jää
BPOV:
Kolmas päivä eikä mikään ollut erilaista. Paitsi että Tanya ei yrittänyt raivostuttaa minua tänään ja se oli aika outoa. Luulin salaatti-iskun jälkeen, että hän löytäisi jonkun tavan, jolla nöyryyttää minua. Luulen, että elämäni on jo riittävän nöyryytetty – jopa Tanyalle…
Istuimme taas limusiinissa ja minä katsoin Edwardia. Hän näytti hermostuneelta ja hän oli kalpea. Hän tuijotti ulos ja yhtäkkiä hänen kätensä puristui nyrkkiin.
”Oletko kunnossa? Oletko tulossa sairaaksi? Tarvitsetko jotain?” kysyin huolestuneena.
”En. Olen ihan kunnossa.”
”Oletko varma? Voimme pysähtyä jonnekin ja…”
”BELLA! Helvetti olen kunnossa! Lopeta minusta huolehtiminen!” hän sähisi. Minä vinkaisin. Mitä minä tein?
”Ai, okei… Anteeksi”, mumisin ja katsoin ikkunasta ulos.
Kuulin hänen huokaisevan.
”Olen… Olen pahoillani, Bella. En ole oikein oma itseni tällä hetkellä”, hän sanoi ja kun katsoin häntä, järkytyin siitä, kuinka pahoittelevalta hän näytti.
”Öhm, olet ihan kunnossa! Älä huoli siitä”, sanoin ja hymyilin. Hän nojasi otsaansa ikkunaan ja tuijotti taas ulos.
”Olen niin pahoillani Bella”, hän mumisi taas ja minulle tuli tunne, ettei hän puhunut enää huutamisesta.
Kävelin huoneessani edestakaisin ihmetellen, mikä Edwardia vaivasi. Tämä oli jo toinen päivä, kun hän käyttäytyi oudosti enkä voinut sietää sitä! Hän oli niin haavoittuvainen eikä se todellakaan ollut hänen tapaistaan!
Yhtäkkiä minä jähmetyin. Syynä voisi olla vain yksi asia. Vain yksi asia sai Edwardin surulliseksi ja epätoivoiseksi – Emily.
Siinä se oli. En kestänyt sitä enää! En edes tuntenut Emilyä, mutta hänellä näytti olevan voima puuttua minun ja Edwardin elämään!
Otin kännykkäni taskusta ja valitsin Alicen numeron.
”Hei Bells, mitä on tekeillä?” Alice kysyi kevyesti.
”Haluan kysyä sinulta jotain – mutta älä kysy minulta miksi ja minulla ei ole nyt aikaa, enkä halua satuttaa sinua, mutta minun täytyy todella saada tietää…”
”Okei Bella! Mitä se on? Uh oh… Missä sinä olet?” hän kysyi äkkiä.
”Huoneessani – miten niin?” kysyin.
”Öhm… Entä jos minä haen sinut… Nähdään kymmenen minuutin kuluttua?”
”Ei Alice… Minulla ei ole nyt aikaa! Täytyy opiskella…”
”Voi, älä viitsi Bella! Vain me kaksi… Vietetään hieman tyttöjen aikaa, okei?”
”Huomenna?”
”Tänään – juuri nyt!”
”Miksi juuri nyt? Alice – mitä on tekeillä?” kysyin epäluuloisena.
”Ei mitään. Ei mitään ole tekeillä… Miksi olisi? Kaikki on hyvin! Täydellisesti oikeastaan! Mennään vain haukkaamaan happea, käykö?”
”Ei, Alice! Kerro mitä on tekeillä! En mene minnekään kanssasi, jos et kerro!” huusin.
”Okei, okei… Äh… Jasperilla on… On… Teki… Oli… Öhm… Jasperilla ja minulla… Oli – riita? Niin! Meillä oli valtava riita ja minä todella tarvitsen tapettien vaihdon nyt! Tavataan ja mennään jonnekin. Okei?” hän kysyi ja kuulosti siltä kuin olisi valmis hyppäämään autoon.
”Ai, olen pahoillani… Varmasti kaikki tulee olemaan taas kunnossa!” sanoin.
”Mitä? Ai, öhm, niin… Tarkoitan, niin toivon… Joten me menemme – ole kiltti?” hän kysyi.
”Ai, joo… Luulisin. Mutta voitko ensin vastata kysymykseeni?” kysyin ja nielaisin.
”Totta kai… Kysy vain… Nopeasti!”
”Okei… Voitko kertoa minulle, mikä Emilyn sukunimi on?” kysyin.
”Collins… Voidaanko mennä?”
Tämä oli helpompaa kuin luulin sen olevan.
”Ai…”
”Täydellistä! Haen sinut kymmeneltä?” hän kysyi.
”Sanotaan puoli tuntia myöhemmin?” kysyin.
”Ai… Okei… Puoli tuntia… Ei enempää!” hän huusi ja katkaisi puhelun.
Pudistin päätäni ja nauroin. Hän oli aina niin pomppivainen! Menin kannettavalle tietokoneelleni ja käynnistin sen.
Emily Collins – Emily Masen… Ei kuulosta kovin pahalta… Bella M… Ei mennä sinne!
Vihdoin googletin ’Emily Collins’, mutta kaikki mitä löysin, oli artikkeleita hänen menestyksestään tenniksessä… Hänen täytyi olla todella hyvä.
Ja sitten näin sen. Artikkeli Washington Postissa, mutta ei urheilusivuilta… Nielaisin ja sydämeni tihensi tahtiaan, kun menin sivustolle.
Siinä se oli – luin vain otsikon ja sormenpääni turtuivat ja päästin välittömästi irti hiirestä.
Vaikka tiesin sen olevan paha, en vain voinut irrottaa silmiäni siitä ja aloin lukea artikkelia:
17-vuotias nuori katosi jälkiä jättämättä
Emily Collins (17) katosi yllättäen eilen illalla. Hänet nähtiin viimeksi pitkäaikaisen poikaystävän ja presidentin pojan, Edward Masenin, seurassa. Masen kertoi kadottaneensa hänen jälkensä, eikä löytänyt häntä enää. Etsintäpartio on etsinyt seitsemäntoista vuotiasta nuorta jo kello yhdestä lähtien tänä aamuna, eikä häntä ole vieläkään löydetty.
Hänet nähtiin viimeksi Weverton kalliolla, Washingtonin piirikunnassa; ML. Emilyllä oli päällään tummansiniset farkut ja punainen villapaita. Jos olet nähnyt Emilyä, tai sinulla on tietoa hänen katoamisestaan, soita Washington DC:n poliisiosastolle. Mikä tahansa tieto voi olla tärkeää.
Ei… Hän ei voi olla kadonnut! Tässä ei ole mitään järkeä… Kyllä siinä on… Siinä on järkeä kaikin mahdollisin tavoin.
Tulostin sivun ja katsoin sitä pitkän aikaa. Yhtäkkiä nousin ylös ja marssin ulos huoneestani. Minun piti puhua Edwardille – hän ei voisi olla surullinen ikuisesti! Varmasti Emily elää jossain ihanaa elämää eikä ajattele Edwardia ja hän istuu täällä – kuollen sisäpuolelta!
Menin pois huoneestani ja kävelin hänen huoneeseensa. Oli outoa, että hän ikävöi Emilyä niin paljon ja se, että Emily oli vain jättänyt hänet, kun hän oli niin tärkeä Edwardille. Avasin hänen huoneensa oven ja jähmetyin.
Edward makasi sängyllään – vain boksereissaan ja hänen päällään oli vaalea pitkätukkainen tyttö syvänpunaisissa, pitsialusvaatteissa. Pidätin henkeäni ja tunsin kyynelien syöksähtävän silmiini, kun näin neon pinkkien kynsien liukuvan hänen rinnallaan.
”Tiesin, ettet tunne mitään Bellaa kohtaan! Hän ei vain ole tyyppiäsi!” Tanya mumisi ja suuteli hänen olkapäätään. Näkökenttäni sumentui ja halusin lähteä, mutta kehoni ei liikkunut.
”Hän ja hänen neitsyt vartalonsa… Hän ei saisi sinua edes tulemaan niin kuin minä”, Tanya mumisi vasten hänen kaulaansa.
Tunsin ilman ympärilläni sakenevan ja hengitykseni vaikeutui. Näin silmissäni valoa ja tunsin, kun lattia alkoi liikkua.
Näin Tanyan laittavan Edwardin kädet rinnoilleen.
Tunsin voivani oksentaa ja pidin vatsaani toisella kädellä, joka ei ottanut tukea ovesta. Jalkani tuntuivat menettävän voimansa ja kun näin Edwardin käsien alkavan aukoa Tanyan rintaliivejä, en kestänyt sitä enää.
Vedin syvään henkeä ja se kuulosti aivan kuin olisin itkenyt. Mutta jalkojeni oli liian myöhäistä yrittää pitää minua pystyssä ja lysähdin polvilleni, kädet edessäni. Tuijotin lattiaa ja tunsin kyynelten valuvan.
”Bella!” Edward huudahti, mutta sen jälkeen en enää kuullut häntä. Se ei toiminut. Yritin keskittyä hengittämiseen, mutta se ei ollut tarpeeksi – ei tarpeeksi ilmaa… Ei tarpeeksi – mitään. Näytti siltä kuin mitään ei olisi ikinä tarpeeksi…
Tunsin lattian liikkuvan allani ja yhtäkkiä kaikki oli mustaa…
EPOV:
Minä vain makasin siinä ja ihmettelin, miksi en ollut yhtään kiihottunut. Tanya oli melkein alasti ja hänen vartalonsa oli ihan hyvä… Joten… Miksi siellä ei ollut mitään – liikettä? Minulla ei ole koskaan ennen ollut tällaisia ongelmia. Tämä ei ollut tapaistani! Jos joku saisi tietää, etten voinut… Olisin tuhottu. Voi luoja…
”Hän ja hänen neitsyt vartalonsa… Hän ei saisi sinua edes tulemaan niin kuin minä”, Tanya sanoi ja minulla ei ollut aavistustakaan, mistä hän puhui. Hänen päänsä oli jossain olkapääni ja kaulani välissä ja minä olin hiukan ärsyyntynyt.
Tämä ei toiminut. Vihasin tätä ja minulla oli epämukava olo. Halusin mennä – olla Bellan kanssa… Miksi minä tein tämän? Miksi tein tämän Tanyan kanssa?!
Hän laittoi käteni rinnoilleen enkä minä oikeastaan miettinyt, mitä tein – tein sen automaattisesti, mutta sitten kuulin Bellan ja epäröin.
Hän kuulosti melkein itkevältä – se oli mahdotonta… Nyt minä jopa kuulin hänen äänensä päässäni… Kuinka pitkälle tämä oikein menisi?
Kuulin jonkun kaatuvan ja Bellan itkevän. Tämä oli liian todellista… Nousin istumaan ja Tanya katsoi minua yllättyneesti, mutta minä en välittänyt hänestä. Huomasin oveni olevan auki ja sitten näin hänet ja sydämeni särkyi.
”Bella!” minä huudahdin ja tunsin kyyneleet silmissäni. En halunnut hänen näkevän tätä. En halunnut häneen sattuvan.
Hän oli lattialla polvillaan kasvot alaspäin. En voinut edes nähdä hänen kasvojaan, sillä hänen hiuksensa peittivät ne.
Hänen hengityksensä oli kontrolloimatonta – hän melkein hyperventiloi.
Hyppäsin sängystä ja juoksin hänen luokseen.
”Bella! Olen niin pahoillani… Bella… Tämä on erilaista – ei sitä, miltä näyttää… Ei se ole…” sanoin, mutta hän pyörtyi. Hän pyörtyi, ihan tuosta vain. Hänen kätensä ja jalkansa vain antoivat periksi ja hän makasi siinä, kasvot lattiaa vasten.
”Bella!” huudahdin saavuttaen hänet vihdoinkin ja polvistuin hänen viereensä.
Halusin koskea häneen, mutta epäröin. En tiennyt mitä tehdä. Kuinka koskea häneen kaiken tämän jälkeen. En vain tuntenut itseäni hänen kosketuksensa arvoiseksi. Tunsin itseni likaiseksi ja rikkinäiseksi. Tämä ei ollut mitä halusin… Tämä ei mennyt suunnitelmieni mukaan.
Kurkotin häntä kohti ja otin hänet syliini. Painoin suukon hänen otsalleen.
”Olen pahoillani”, kuiskasin ja tunsin ensimmäisen kyyneleen poskellani.
Nousin ylös ja kannoin hänet sängylleni, missä huomasin Tanyan, jonka olin unohtanut aivan kokonaan.
”Siirry”, sanoin ilmeettömällä äänellä. Hän katsoi minua loukkaantuneena. Hän oli minulle vihainen, koska huolehdin Bellasta?
”Mitä sinä teet?” hän kysyi ja katsoi Bellaa inhoten.
”Häivy”, mumisin.
”Mitä?”
”Häivy.”
”Ei, ei, ei… Kukaan ei käännytä minua pois!” hän sähisi.
”Minua ei hitto kiinnosta… Sano kaikille, että sinä käännytit minut pois… Häivy nyt vain!” sanoin vihaisesti.
”Edward… Unohdetaan tämä ja jatketaan siitä mihin jäätiin…”
”HÄIVY… NYT!” huusin ja laitoin Bellan sängylleni.
”Tässä se on, Edward. Tämä on loppusi!” hän sanoi samalla, kun käveli ovelle.
”Sulje ovi perässäsi”, mumisin ja katsoin Bellaa, hän oli kalpea ja hänen kasvonsa olivat tahriintuneet kyynelistä.
Laskeuduin hänen viereensä ja painoin kasvoni hänen kaulaansa.
”Olen niin pahoillani Bella… Olen niin pahoillani… Olen niin pahoillani…” mumisin ja tartuin hänen käteensä. ”Se on minun syytäni… Minä – minä olen idiootti… Luulin, että pystyisin… Mutta en voi… En vain voi…”
Silloin kuulin hänen vetävän syvään henkeä – kuulosti siltä kuin hän olisi ollut liian kauan hengittämättä ja tarvitsisi ilmaa. Nousin istumaan ja katsoin häntä. Hänen silmänsä hortoilivat ensin katossa ja sitten hän näki minut. Hänen silmänsä suurenivat ja hän nousi istumaan.
”Okei… Hidasta… Älä hätäile… Verenpaineesi ei ole vielä tarpeeksi korkea tuohon…” sanoin ja halusin työntää hänen takaisin, mutta hän pudisti päätään.
”Ota-kätesi-irti-minusta!” hän sähisi ja hyppäsi pois sängyltä. Hän jähmettyi ja seisoi siinä, kunnes horjahti sivulle. Hän alkoi kaatua. Kurkotin häntä kohti ja vetäisin hänet takaisin sängylle.
”Tiedän, ettet halua nähdä minua juuri nyt – ja se on okei… Mutta voisitko odottaa täällä siihen asti, kun voit taas paremmin? Olisitko niin kiltti?” kysyin epätoivoisena ja hän käänsi päänsä poispäin.
”En tule koskaan voimaan hyvin”, hän kuiskasi ja minä katsoin polviani. Tämä oli minun syytäni. Se oli kokonaan minun syytäni. Nostin t-paitani lattialta ja laitoin sen päälleni. Näin Bellan tärisevän ja otin peittoni ja kiedoin sen hänen ympärilleen. Mutta hän työnsi sen pois.
”Ole kiltti ja ota se… Tiedän, että olet kylmissäsi… Verenpaineesi on liian matalalla…” kuiskasin katsomatta häneen.
”En halua tuota peittoa… En halua sen koskettavan ihoani…”
Taistelin kyyneliä vastaan. Mitä meninkään tekemään?
”Anna minun hakea sinulle hiukan suklaata… Tai kahvia…” kuiskasin ja lähdin huoneesta.
BPOV:
Minulla ei ollut kylmä – ja verenpaineeni oli kaikkea muuta kuin matalalla… Kuulin vereni kohisevan korvissani ja tiesin, että minun olisi pakko liikkua, en vain voinut maata paikoillani. Varsinkaan täällä.
Nousin ylös ja menin huoneeseeni. Mutta se tuntui yhtä väärältä kuin Edwardinkin huone. Juoksin rappuset alas ja annoin vartijan soittaa minulle taksin.
Tuntui kuin vasta tuntien päästä olisin istahtanut taksiin. Taksikuski katsoi minua odottaen ohjeita.
”Weverton kallioille.”
EPOV:
Tulin takaisin kaakaon kanssa ja huomasin sänkyni olevan tyhjä. Riiputin päätäni ja laitoin kaakaon yöpöydälleni. Hän ei halunnut nähdä minua… Siksi hän meni omaan huoneeseensa… Halusin puhua hänelle, mutta tiesin, ettei hän halunnut nähdä minua nyt…
………………………………….
Oli päivällisaika enkä rehellisesti malttanut odottaa Bellan näkemistä… Minun täytyi vain nähdä hänet… Halusin tietää, miltä hänestä tuntui… Kuinka pahasti häntä oli sattunut ja voisiko hän ikinä antaa minulle anteeksi. Mutta hän ei tullut. Odotimme 20 minuuttia. Ei mitään.
Yhtäkkiä kuulimme jonkun koputtavan oveen. Nostin pääni ja näin Elizan saapuvan huoneeseen. Olin aina luullut hänen olevan kiva ihminen – kunnes Bella kertoi sen löysä takapuoli tarinan… Nyt hän näytti silmissäni todella ilkeältä…
”Minä, minä, minä etsin kaikkialta! Me etsimme kaikkialta… Kukaan ei löydä häntä…” hän sanoi vetämättä henkeä. Katsoin häntä suurin silmin. Hän ei ollut täällä? Oliko Eliza varma? Missä muualla hän voisi olla? Nousin ylös ja isä katsoi minua.
”Mitä sinä teet?” hän kysyi.
”Menen etsimään Bellaa.”
”Pyysinkö minä sitä?”
”Et, isä… Mutta minä en välitä, mitä sinä ajattelet tai haluat minun tekevän.”
Nousin ylös ja juoksin Bellan huoneeseen. Se oli tyhjä. Menin takaisin huoneeseeni ja otin kännykkäni, jotta voisin soittaa hänelle.
Helvetti, hän sulki sen…
Katsoin ympärilleni. Etsin mitä tahansa, mistä voisi olla hyötyä. Jotakin, mikä kertoisi minulle, minne hän meni. Ja sitten näin sen. Paperin palanen maassa – aivan oven vieressä.
Nousin sen ylös ja jähmetyin. Se ei todellakaan ollut minun – se oli artikkeli Emilystä. Tämän takia hän varmaan tuli huoneeseeni!
Katsoin sitä uudestaan ja nielaisin, kun tajusin vihdoin minne hän meni. Otin kännykkäni uudestaan esiin ja valitsin numeron – tarvitsin auton.
………………………….
Satoi todella kovaa ja käteni hikosivat, kun ajoin kohti Wevertonin kallioita – paikalle, jossa en ollut käynyt vuoteen. Tämä on järjetöntä! Miksi hän tulisi tänne ylös? Koska hän ajatteli, etten seuraisi häntä. Koska hän luuli, että pääsisi sillä tavoin minusta eroon.
Nostin vauhtiani. Tämä kesti liian kauan… Bella on ollut poissa jo vartin yli neljästä lähtien… Ja nyt kello oli puoli yhdeksän… Se on enemmän kuin neljä tuntia… Hän voisi jo olla eksyksissä… Hän voisi olla missä tahansa… On ollut pimeää jo kolme tuntia… Kuinka hän voi tehdä tämän? Kuinka hän voi vain kadota?
Saavuin kallioille ja huokaisin, kun sammutin moottorin. Tämä voisi olla vaikeampaa kuin kuvittelin. Otin taskulampun penkiltä ja nousin autosta. Nielaisin, kun laitoin sen päälle ja lähdin kävelemään
”BELLA!” huusin, mutten kuullut mitään vastausta – ei että olisin odottanutkaan mitään.
”BELLA! SE OLEN MINÄ, EDWARD… OLE KILTTI JA ANNA MINUN VIEDÄ SINUT KOTIIN…” huusin ja jatkoin mustassa tyhjyydessä kävelyä.
Yritin kuunnella kaikkia mahdollisia ääniä ja kuulin sateen osuvan mutaan ja puihin. Kuulin pisaroiden putoavan kallioihin ja joen alhaalla laaksossa, mutten kuullut Bellaa.
”ÄLÄ VIITSI BELLA! SATAA JA ON PIMEÄÄ… ET SINÄ HALUA JÄÄDÄ TÄNNE…” huusin ja kävelin kallioiden reunalle. Ei mitään täällä. Käännyin ympäri ja kävelin takaisin autolleni yrittääkseni toista tietä.
”BELLA! OLE KILTTI! SINUN EI TARVITSE EDES PUHUA MINULLE… ENÄÄ IKINÄ – TULE KOTIIN KANSSANI!” huusin ja valaisin polun toista puolta
taskulampullani.
”BELLA, OLEN HUOLISSANI! SINUN EI PITÄISI OLLA TÄÄLLÄ TÄHÄN AIKAAN PÄIVÄSTÄ…” huusin ja tulin taas kallioiden reunalle. Käännyin ympäri ja kävelin takaisin autolle.
Olin jo luovuttamaisillani… Tämä oli hyödytöntä… Kun muistin, mitä tapahtui vuosi sitten… Ei… Ei taas… Ei Bella…
Menin toiselle polulle – sen mikä oli pimeämpi kuin toiset, koska se johti metsään. Mutta nyt vaatteeni olivat aivan läpimärät ja minua tärisytti. Oli niin kylmä – jopa tammikuuksi ja minua värisytti jo valmiiksi ja Bella oli saattanut olla täällä jo neljä tuntia, se huoletti minua enemmän.
”BELLA!! OLE KILTTI! TÄMÄ ON VAARALLISTA… MINÄ OLEN HUOLISSANI… EN HALUA SINULLE TAPAHTUVAN MITÄÄN!” huusin ja tunsin sormenpäideni turtuvan. Oli niin kylmä, enkä tuntenut enää taskulamppuakaan. Pysähdyin ja pyyhkäisin veden naamaltani. Kylmä vesi aiheutti minulle päänsärkyä. Tämä oli toivotonta. En koskaan löytäisi häntä. Tunsin kyyneleet silmissäni enkä välittänyt niistä. Painoin kättäni otsaani vasten, jotta sitä lakkaisi särkemästä. Kompuroin pidemmälle metsään ja olin varma, ettei hän olisi täällä. Mutta en halunnut luovuttaa… En tällä kertaa…
Näin polun pään ja olin kääntymässä pois, kun näin sen. Kaksi valkoista juovaa loistamassa pimeydessä. Käänsin lampun suuremmalle teholle ja kallion reunalla ja sydämeni pysähtyi.
”BELLA!” huusin ja juoksin hänen luokseen. Hän ei vastannut. Hän vain makasi siellä valkoisissa rintaliiveissään ja alushousuissaan. ”BELLA!”
Saavutin hänet vihdoin ja polvistuin hänen viereensä. Hänen silmänsä olivat kiinni. Kosketin hänen vartaloaan – se tuntui jäiseltä, en ollut koskaan koskenut ihmistä, joka oli näin kylmä. Etsin pulssia ja huokaisin helpotuksesta, kun tiesin ainakin hänen olevan hengissä.
Otin hänen syliini ja painoin hänen elottoman vartalonsa itseäni vasten antaakseni hänelle edes hiukan lämpöä. Juoksin takaisin autolle ja laitoin hänet
istumaan varovasti matkustajan penkille. Sitten otin pyyhkeitä, jotka olin tuonut mukanani ja aloin kuivata häntä yhdellä. Hän ei herännyt vieläkään ja se huoletti minua. Käänsin lämpöpuhaltimen täysille ja laskin hänet takapenkille. Peittelin hänet pyyhkeillä ja mukaan tuomalla peitollani. Suljin kaikki ovet ja istuuduin hänen viereensä.
En halunnut ajaa, kun hän makasi siinä turvavyö auki, mutta toisaalta en tiennyt, saisinko hänet tarpeeksi lämpimäksi ilman sairaalaan lähtemistä. Silitin hänen jäistä poskeaan ja näin hänen siniset huulensa.
”Miksi sinä teit sen?” kysyin epätoivoisesti ja aloin kuivata hänen hiuksiaan pyyhkeellä.
Tämä tuhosi minua sisältä päin. En halunnut menettää häntä… En halunnut sen olevan minun syytäni… Tämä kaikki oli minun syytäni…
Hautasin kasvoni hänen kylmän kaulansa ja olkapäänsä väliin ja yritin olla lähellä häntä.
”Olen pahoillani… Olen niin pahoillani…”
”Edward”, hän mumisi ja pääni säpsähti ylös. Hänen silmänsä olivat vielä kiinni, mutta näin hänen kulmiensa kurtistuvan ja näin tuskaisen ilmeen, kun hän nielaisi.
”Älä… Ole…” hän aloitti, mutta minä keskeytin hänet.
”Älä puhu vielä… Ole kiltti… Haluan, että paranet ensin”, kuiskasin ja silitin hänen otsaansa.
Hän hymyili ja huokaisi. Taputtelin kevyesti pyyhkeellä vedet hänen kasvoiltaan. Sitten silitin hänen poskeaan hellästi ja tunsin hänen painautuvan sitä vasten. Hymyilin ja annoin suukon hänen poskelleen.
”Olen niin iloinen, että löysin sinut… Säikäytit minut kuoliaaksi”, kuiskasin.
”Mhm.”
……………………………..
Kesti kauan ennen kuin hän lämpeni tarpeeksi. Sillä välin soitin vanhemmilleni ja kerroin löytäneeni hänet ja vieväni hänet kotiin niin nopeasti kuin voisin. Olin iloinen, etteivät he kysyneet mitään.
Kesti kolme tuntia kunnes hän avasi ensimmäistä kertaa silmänsä. Minä hymyilin.
”Hei.”
”Hei”, hän vastasi ja hymyili minulle.
”Miltä tuntuu?” kysyin ja kokeilin hänen kaulaansa ja sitten vatsaa peiton alta. Hän oli jo paljon lämpimämpi. Olin todella helpottunut.
”En oikeastaan tiedä… Kylmältä kai…” hän mumisi ja minä nauroin.
”Ainakin olet paremmassa kunnossa kuin alussa”, vastasin hymyillen.
Bella sulki silmänsä ja hymyili varovaisesti.
”Olen väsynyt.”
”Lyön vetoa, että olet! Haluatko lähteä kotiin?” kysyin ja siirsin hiukset pois hänen kasvoiltaan. Hän nyökkäsi.
”Mutta sinun täytyy nousta istumaan, koska en aja kiinnittämättömien ihmisten kanssa!” sanoin ja hymyilin.
Autoin hänet ylös pyyhkeet ja peitto ympärillään ja laitoin hänet vöihin. Hän nojasi oveen väsyneenä.
”Olemme kotona ihan hetkessä”, sanoin ja kiiruhdin ulos autosta ja menin ratin taakse. Katsoin häntä peilin kautta ja sitten keskityin ajamaan kotiin turvallisesti.
…………………………….
Vanhempani olivat vieläkin hereillä, kun me saavuimme ja he katsoivat, kun kannoin hänet autosta. Kannoin hänet kaikissa peitteissä, sillä en halunnut hänen saavan kylmää uudestaan.
”Onko hän kunnossa?” äitini kysyi, kun kannoin Bellan yläkertaan.
”Kyllä… Hän on vain väsynyt ja kylmissään”, vastasin.
”Miksi et ota hissiä?” äiti kysyi samalla kun seurasi minua yläkertaan.
”Bella ei pidä niistä”, mumisin ja tunsin Bellan nyökkäävän rintaani vasten.
”Joten, mitä tapahtui?” äitini kysyi ja seurasi minua Bellan huoneeseen.
”Minulla ei ole aavistustakaan… Löysin hänet kallioilta tajuttomana ja vaatteet läpimärkinä”, sanoin ja laitoin hänet sängylle. Laitoin hänen omat peittonsa niiden päälle, jotka hänellä jo oli. Jos hänelle tulisi liian kuuma yöllä, hän olisi kyllä tarpeeksi vahva siirtämään osan pois.
”Odotan ulkopuolella”, äiti mumisi ja käveli pois huoneesta.
Bella aukaisi silmänsä ja katsoi minuun.
”Tiedäthän… Sinä olit oikeassa…” hän keskeytti.
”Oikeassa missä?” kysyin ja hän alkoi hymyillä.
”Että minä olen hurjapää!” hän sanoi ja nauroi heikosti. Minä hymyilin.
”Olen pahoillani”, hän kuiskasi, mutta minä pudistin päätäni.
”Ei. Minä olen pahoillani.”
Hänen ilmeensä vaihtui tuskaisaan irvistykseen ja tiesin hänen olevan vieläkin loukkaantunut. Hän käänsi päänsä poispäin minusta.
”Se on okei… Ei minulla ollut oikeutta käyttäytyä niin… Eihän me olla yhdessä tai mitään”, hän kuiskasi. ”Kiitos muuten henkeni pelastamisesta!”
Minä hymyilin.
”Ole hyvä vain”, vastasin matalalla äänellä ja huomasin hänen haukottelevan. ”Minun pitäisi mennä… Sinä tarvitset lepoa.”
Hän käänsi päänsä takaisin minua kohti.
”Olen pahoillani… Anna minulle hetki aikaa, okei?” hän kuiskasi niin matalasti, etten melkein ymmärtänyt sitä.
”Saat niin paljon aikaa kuin tarvitset!” sanoin ja nojauduin silittämään hänen poskeaan, kun hän käänsi päänsä pois.
”Älä”, hän kuiskasi ja vedin käteni pois.
”Niin… Olen pahoillani… Hyvää yötä”, kuiskasin takaisin.
”Öitä”, hän sanoi katsomatta minuun.
Hymyilin hänelle vielä kerran ja kävelin pois huoneesta. Tämä päivä oli kamala, rikoin enemmän kuin luulin olevan mahdollista.
-
Jee! taas jatkoa! ihanaa, kuten aina. Tähän ei tuu enäää ikinä mitään järkevää.
Kiitos.
-
JEE! jatkoo.....
Lähes koko luvun ajan mun oli vaikea olla 'kurkkimasta' alemmas. Näitä lukuja tulee mahdottoman hyvään tahtiin. (: Kumpa kaikissa muissa lempificeissänikin olisin niin... No luku oli taas hyvä (=hienosti käännetty). Enkä löytänyt kirjoitusvirheitäkään (luin niin innoissani : D) Toivottavasti jatkoa tulee (taas) nopeasti. : D
-
Oih, heti nyt alussa että muistan: kiitos jatkosta! Varsinkin tää kappale oli oikein mukava lukea suomeks, kun olen lukenut kyllä jo tän englanniksi mutta jotkut asiat jää vähän pimeään, että on kiva saada varmistusta!
Hienosti kyllä suomennat näitä ja nopeesti! =)
Jatkoa odotellen...=))
-
Ihanaaihanaaihanaa!
Ensiksi kiitos ihan hirveän paljon, pelastit päiväni laittamalla jatkoa.
Ja millaista jatkoa!? Voi että aivan ihanaa, melkein itken täällä. :')
Tyhmätyhmätyhmä Edward, ei se olisi saanut sen Tanyan kanssa mennä pelleilemään...! :/
Loppu, awwws. <33
Rakentava loppuu tähän.
Kiit♥s.
Jatk♥a.
~Suklaamurunen
Hu♥menna Twilight dvd:lle kaupp♥ihin! <3333
-
Oi, pelastit mun päivän <33 Rakastan tätä ficciä.
Äää, millon tulee B/E?? 8DD
Mutta kyllä vain, tää on aivan ihana <3 Jatkoa ja heti! :-*
-Riitu-
-
Pidin tästä, osa oli ehkä hieman sekava, mutta pidin silti ^^
Jatkoa? :P
-
T/N: Tässä tulee 16. luku. Kiitos jälleen kerran kommenteista! ;D
Kuudestoista luku: Chad
EPOV:
Bella ei mennyt seuraavana päivänä kouluun. Vanhempani eivät halunneet hänen menevän, vaikka hän sanoikin olevansa kunnossa.
Saavuin kouluun ja Alice hyökkäsi välittömästi kimppuuni.
”Missä Bella on? Missä? Minun pitää puhua hänelle!” hän kysyi hermostuneena.
”No, odota sitten jonossa, sillä minäkin haluan puhua hänelle”, mumisin ja avasin kaappini.
”No missä hän on?” Alice kysyi kärsimättömästi.
”Kotona…” keskeytin.
”Mitä? Miksi? Mitä sinä teit?” hän kysyi vihaisena.
”Mitä minä tein? Miksi kaikki on aina minun syytäni?” kysyin raivoissani. Hän nosti kulmiaan.
”Onko se?”
”Jep”, mumisin, kun suljin kaapin.
Hänen silmänsä suurenivat.
”Hän sai tietää Tanyasta… Kerroitko hänelle?” hän kysyi.
”Toivoisinkin…”
”Hän näki Tanyan?”
”Kyllä… Tanyan… Ja minut… Alasti… Sängyssäni… Niin”, kuiskasin enkä kehdannut katsoa häntä.
”Siksi hän ei ollut siellä! Yritin saada hänet ulos, mutta kun menin hänen huoneeseensa, se oli tyhjä…” hän sanoi.
”Joo… Hän vähän niin kuin tuhosi koko jutun.”
Alice tuijotti minua murhaavasti.
”Olen pahoillani Edward… Oikeasti… Näyttää siltä, että Johnsonisi täytyy odottaa vielä vähän aikaa”, hän sanoi äänessään paljon enemmän myrkkyä kuin luulin olevan mahdollista noin pienelle ihmiselle.
”En tarkoittanut tuota… Puhuin siitä, että hän näki kaiken.”
Alice nauroi.
”Eikö se ollut mitä halusit… Tehdä hänet mustasukkaiseksi ja niin edelleen?” hän kysyi ja laittoi kätensä puuskaan.
”Ei… Minä halusin… Minä… Minä… Kysy Jasperilta”, sanoin ja suljin kaapin.
”Voi ei herraseni! Et vedä poikaystävääni tähän!” hän huusi.
”No… Ehkä sinun ja sinun poikaystäväsi pitäisi hiukan jutella, koska näyttää siltä, että hänellä on erilainen mielipide minusta ja Bellasta kuin sinulla!”
”Mitä sinä tarkoitat?” hän kysyi hämmentyneenä.
”Hän käski minua päästämään Bellasta irti… Niin, sinun Jasperisi! No… Ehkä sinun pitäisi puhua hänelle ensin!” sanoin ja kävelin pois.
………………………..
Koulun jälkeen kaikki tulivat kanssani tapaamaan Bellaa. En voinut sille mitään, mutta olin hiukan mustasukkainen, koska kukaan ei tullut tapaamaan minua kun minä olin sairas!
Me pysähdyimme hänen ovensa eteen ja minä koputin. Ei vastausta. Koputin uudestaan.
”Bella. Tässä on Edward… Oletko siellä?” kysyin enkä kuullut taaskaan mitään vastausta. Avasin oven varovaisesti ja näin hänet makaamassa sängyllään. Käännyin takaisin toisiin päin.
”Odottakaa hetki… Varmistan vain, että hänelle käy tämä”, mumisin ja kaikki nyökkäsivät.
Hiivin huoneeseen ja suljin oven perässäni.
”Hei Bella!” kuiskasin ja kävelin sängyn viereen. Hän katsoi ylös minuun ja sitten pois.
”Kuinka voit?” kysyin.
”Mhm”, hän vastasi.
”Eräät haluavat nähdä sinut… Käykö se?” kysyin.
”Mhm”, hän sanoi uudelleen ja kävelin ovelle ja päästin kaikki neljä sisään.
”Bella! Kuinka voit? Voinko tuoda sinulle jotain?” Alice kysyi ja oli ensimmäisenä Bellan vieressä. Bella hymyili ja nousi istumaan.
”Hei kaverit! Olen ihan kunnossa…” hän sanoi ja suuni loksahti auki. Mitä hittoa!
Hän venytteli käsiään ja nauroi.
”On todella kivaa, kun te kaikki tulitte! Se on siistiä. Tunnen itseni erityiseksi juuri nyt”, hän sanoi ja hymyili.
”Joten, onko sinulla kylmä, flunssa…? En tiedä… Aamupahoinvointia… Mitä on tekeillä?” Emmett kysyi ja yritti kuulostaa rennolta. Bella pyöräytti silmiään ja nauroi.
”Emmett! Me emme harrastaneet seksiä! Ja ei, minä en ole raskaana… Sinun pitäisi lopettaa vedonlyönti… Oikeasti…” hän sanoi ja kaikki nauroivat, paitsi Emmett, joka näytti hiukan pettyneeltä, ja minä tietenkin.
Bella hyppäsi pois sängyltään ja laittoi hiuksensa kiinni pampulalla.
”Joten, mitä tänään on tekeillä?” hän kysyi ja katsoi peiliin.
”Sinä haluat tehdä jotain?” Rose kysyi epäuskoisena.
”Totta kai! Olen istuskellut tarpeeksi kauan! Tämä huone saa minut… Tarvitsen ilmaa ja jotain hauskaa… Onko ideoita?” Bella kysyi ja nauroi, kun näki kaikkien hämmentyneet ilmeet.
”Olen kunnossa! Kaikki on hyvin… En vain halua viettää enää aikaa sängyssä!” hän sanoi ja nauroi.
Nojasin ikkunaan kädet puuskassa ja katsoin häntä. Hän todella näytti siltä, kuin olisi kunnossa – mutta jos hän olisi taas normaali, hän puhuisi minulle.
Näin hänen siirtävän hiukan hiuksiaan kasvoiltaan ja näin hänen kätensä tärisevän. Mitä hän oikein leikki?! Hän ei ollut ollenkaan kunnossa. Hän vain esitti!
”En usko, että se on kovin hyvä idea”, aloitin ja katsoin Bellaa rypistäen kulmiani.
”Voi, älä viitsi! Yksi virhe, ettekä te päästä minua enää talosta ulos? Tiedän hyvän paikan, minne voisimme mennä! On yksi baari… Ei kaukana täältä”, hän sanoi ja hymyili ystävillemme.
”Kuulostaa hyvältä!” Emmett sanoi ja Jasper nyökkäsi.
”Ja mikä sen baarin nimi on?” Alice kysyi ja Rose nyökkäsi.
Bella kääntyi ympäri ja katsoi minua.
”Edward auta minua… Mikä se olikaan? Club Lane… Club Street… Club Boulevard?” hän kysyi ja esitti ettei muka tiennyt.
”Avenue”, mumisin.
”Niinpä se olikin! Kiitos Edward! Kyllä. Club Avenue… Minä todella haluaisin sinne”, hän sanoi ja hymyili.
”Ja miksi? Sen baarimikon takia”, sanoin ja pyöräytin silmiäni.
”Ei, Edward. Minä oikeasti pidin siitä baarista, kun viimeksi olimme siellä… Eikö se sinustakin ollut aika viihdyttävä… Tarkoitan, sinähän sen valitsit – etkö?” hän sanoi ja hymyili minulle vihaisesti.
Minä huokaisin. Mitä tahansa sanoisinkin – hän voittaisi.
”Joo… Se oli ihan hyvä… Mutta meidän kannattaisi mennä jonnekin muualle…” yritin uudelleen.
”Ei, ei, Edward! Mennään sinne! Te tulette rakastamaan sitä!” hän sanoi ja hymyili kaikille muille.
Hetken päästä kaikki lähtivät kotiin ja sovimme tapaavamme yökerholla kahdeksalta. Mahtavaa!
BPOV:
Laittauduin valmiiksi yökerhoon – ajattelematta muuta kuin ripsiväriä ja miten laittaisin hiukseni. Ajattelin kaikista lyhintä mustaa mekkoa kaapissani, jonka laittaisin ja rannekorua, joka sopisi parhaiten mekkoon. Otin korkeimmat punaiset korkokengät eikä minulla ollut aavistustakaan, miksi päätin pukea ne, jotka puin.
Tuntui hyvältä olla ajattelematta mitään tärkeää hetken aikaa. Ajatella vain mitättömiä asioita.
…………………………..
Menin alakertaan, missä tapasin Edwardin. Hänen suunsa loksahti auki yllätyksestä. Sitten hän suuttui.
”Sinä et laita tuota!” hän sanoi ja osoitti asuani.
”Miksi?” kysyin viattomana ja käännyin ympäri näyttääkseni hänelle, että mekko ei näyttänyt niin pieneltä kuin se oli – se oli pieni… Enemmän kuin pieni ollakseen olemassa.
”Ei Bella… Ei näin… Sinulla on niin monia mekkoja… Minä odotan sinua… Mene vain ylös ja vaihda”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Luoja sinä olet niin suloinen! No, mennään… En halua myöhästyä”, sanoin ja kävelin hänen ohitseen.
”Pysähdy! Pysähdy, Bella! Juuri siihen! En todellakaan ota sinua mukaan näin!” hän sanoi ja laittoi kätensä puuskaan. Minä nauroin ja kävelin ovelle.
”No pidä sitten hauska koti-ilta!” huusin olkani yli ja kiiruhdin portaat alas. Otin avaimet mieheltä, joka oli juuri parkkeerannut hopeisen Porschen ja hyppäsin sisään.
”Odota, Bella! Odota!” Edward huusi ja juoksi perääni.
”Club Avenue… Tulet tai et… Ei väliä”, sanoin ja ajoin pois. tuntui hyvältä tuntea kylmä ilma hiuksissa – se sai minut tuntemaan itseni voittamattomaksi. Vaikka tiesinkin Edwardin olevan oikeassa. Tämä ei ollut tapaistani… Eikä minulla ollut hajuakaan, miksi näytin tältä… Mutta minä en välittänyt.
Pysäytin aivan sisäänkäynnin eteen ja annoin avaimet vartijalle.
”Pysäköi se… Mutta älä kolaroi”, sanoin ja iskin silmää. Kävelin sisäänkäynnille ja toinen vartija katsoi minua päästä varpaisiin ja hymyili. Hän päästi minut sisään sanomatta sanaakaan.
Edward oli typerä… Tämä oli se asu! En edes tarvinnut häntä päästäkseni sisälle!
Pääsin sisään ja tunsin musiikin kumpuavan rinnastani. Kävelin sohva-alueelle ja näin Alicen vilkuttavan minulle. Vilkutin takaisin ja menin lähemmäs.
Hymyilin, kun näin hänen järkyttyneen ilmeensä ja Rosen silmät pullistuivat.
”Öhm… Hei… Bella?” Alice sanoi hämmentyneenä. ”Sinä näytät…”
”Kiitti”, sanoin ja laitoin käsilaukkuni pöydälle. ”Minä menen baariin hetkeksi.”
Kävelin pois sanomatta muuta ja istuin baariin. Löysin Chadin sekoittelemassa muutamia juomia ja hymyilin. Olin onnekas tänään. Hän katsoi rennosti minun suuntaani ja jähmettyi, kun näki minut. Minä hymyilin ja nostin kättäni hetkeksi. Hän tuli luokseni ja hymyili.
”No, eikös se olekin presidentillinen noutopalvelu”, hän sanoi ja iski silmää. ”Oletko töissä juuri nyt?”
Minä nauroin.
”Ei, olen täällä nauttimassa itse”, sanoin ja hymyilin hänelle flirttailevasti.
”No… Se on hyvä minulle, luulisin…”
”Niinkö? Miksi niin?” kysyin hymyillen.
”Koska tiedän sinun olevan täällä vain minun takiani!” hän sanoi ja hymyili. Minä nauroin.
”Voi, älähän ylpisty… Olen täällä ystävieni kanssa”, sanoin ja hymyilin.
”No… Missä ystäväsi sitten ovat?” hän kysyi nauraen.
”Okei, okei… Olen ehkä täällä sinun takiasi, mutta minulla todella on ystäviä mukana!” sanoin.
Hän antoi minulle juoman
”Sinä näytät muuten upealta”, hän sanoi ja minä otin huikan vedestä, jonka hän antoi minulle.
”Kiitti.”
”Juomasta vai kohteliaisuudesta?”
”Upealta näyttämisestä, luulisin”, sanoin ja iskin silmää. Voi luoja, mitä oli tekeillä?!
”Öhm, kuule… Minulla hiukan töitä… Tulen tänne hetken päästä, okei?” hän kysyi ja hymyili minulle häikäisevästi.
”Totta kai… Minulla on koko yö aikaa!”
Hän kääntyi ympäri ja sekoitti muutaman juoman lisää. Minä vilkuilin häntä silloin tällöin ja hän iski silmää.
”Hitsi, Bella! Mitä sinä täällä teet?” Edward kysyi hengästyneenä.
”Istun”, mumisin enkä päästänyt Chadia silmistäni. Edward seurasi katsettani ja pidätti hengitystään.
”Älä viitsi… Tämä on väärin ja sinä tiedät sen.”
”Ei, ei se ole Edward. Olen sinkku ja saan flirttailla kenelle haluan!” sanoin katsomatta häneen.
”Sinä tiedät mitä tarkoitan… Tämä ei ole tapaistasi… Tuo inhottava asusi… Kengät… Tämä koko flirttailu juttu… Sinä teet sen vain siksi, että olet vieläkin vihainen minulle”, hän sanoi ja minä nauroin.
"Voi, älä viitsi! Älä ole noin itserakas! Ja muuten, Chad pitää asustani”, vastasin.
”TOTTA KAI HÄN PITÄÄ! Sinä näytät siltä kuin hän voisi saada jotain tänä yönä!” Edward huusi vihaisesti.
Suljin silmäni ja käänsin pääni häntä kohti ja ensimmäistä kertaa näin hänen punaiset poskensa ja sotkuiset hiuksensa – hän oli varmaan juossut tänne.
”Olisiko siinä jotain vikaa?” kysyin hymyillen.
”Mitä?” hän kysyi epäuskoisena.
”Juolahtiko koskaan mieleesi, että minäkin ehkä haluaisin saada jotain tänään?” kysyin hymyillen tekohymyä.
”Ei, koska sinä et ole sellainen.”
”Kuten kuka? Kuten sinä?” kysyin ja katsoin häntä kuin minulla ei olisi hajuakaan.
”Bella… Olen pahoillani! Uudestaan ja uudestaan! Olen pahoillani!” hän huusi.
”Mistä… Ethän sinä ole pettänyt minua tai mitään… Eikö ole siistiä? Sinun ei tarvitse olla pahoillasi mistään, koska sinä et ole tehnyt mitään väärin!” sanoin ja katsoin Chadia, joka iski minulle silmää ja minä vilkutin hänelle.
Edward vetäisi käteni alas.
”Bella… En tiedä, mitä on tekeillä, mutta tämä ei ole tapaistasi ja minä haluan mennä kotiin kanssasi… Nyt…”
”Okei… Sinä voit mennä… Olen täällä itsekseni… En minä tarvitse sinua!” sanon ja vilkutin hänelle kättäni hyvästiksi.
Hän tuijotti minua suu auki. Hän ei voinut uskoa, että tämä todella tapahtui.
”Joitko sinä jotain?” hän kysyi epäluuloisesti. Minä nauroin.
”En! Vain hiukan tätä”, sanoin ja osoitin juomaa, jonka Chad oli antanut minulle.
”Hei, onko täällä ongelmia?” Chad ilmestyi yhtäkkiä ja katsoi Edwardia.
”Kyllä… Haluan tietää, mitä annoit hänelle”, hän sanoi ja Chad hymyili.
”Ai… Sinäkö luulet, että yritän saada hänet känniin? Anteeksi vain, mutta se ei ole minun tyyliäni…”
Edward tuijotti häntä vihaisesti.
”Mitä-tuo-on?” hän kysyi täysin vakavissaan ja Chad alkoi nauraa.
”Vettä”, Chad vastasi ja me molemmat purskahdimme nauruun.
Edward katsoi minua ja sitten Chadia.
”Minä menen sohva-alueelle… Tiedäthän… Sinne missä ystäväsi ovat”, hän sanoi ja lähti. Minä aloin kikattaa.
”Näetkö? Minähän sanoin, että minulla on ystäviä mukana.”
Chad hymyili ja työnsi lasin uudestaan eteeni.
”Tässä… Juo hiukan vettä… Näyttää siltä, että tarvitset hiukan nestettä.”
EPOV:
”Puhuitko sinä hänelle?” Alice kysyi ja katsoi Bellaa, joka puhui Chadille.
”Joo… Hän ei todellakaan ole Bella juuri nyt…”
”Luuletko, että hän on kännissä?” Emmett kysyi ja katsoi minua mietteliäästi. Pudistin päätäni.
”Hän juo vettä”, mumisin ja revin lautasliinaani.
”Tämä ei ole kivaa… Minä haluan mennä jonnekin muualle… Tämä koko yökerho on jotenkin pelottava”, Rose sanoi ja huokaisi.
”Niin… Hän käytti meitä… Olen todella loukkaantunut nyt”, Alice murjotti.
”Älä… Tämä ei ole Bellan tapaista… Hän on… Hän on…” jätin lauseen kesken.
”Vihainen? Vihainen sinulle? Raivoissaan? Surullinen? Ja kaikki on sinun syytäsi?” Alice kysyi ja hymyili tekohymyä. Minä pyöräytin silmiäni.
”Kyllä… Valitettavasti kyllä. Olen todella pahoillani, että hän veti teidät tähän… Jos haluatte, te voitte kyllä mennä”, sanoin hymyillen pahoittelevasti.
”Ei, ei. Me emme lähde nyt, kun hänellä on paha olla”, Emmett mumisi ja hänen silmänsä olivat vieläkin Bellassa… Hiukan liikaa Bellassa. Katsahdin Rosea ja hän nyökkäsi.
”Lähdetään, Emmett… Tiedän jotain muuta, mitä voimme tehdä sen sijaan, että vain istuskelemme täällä”, hän sanoi ja iski silmää. Emmett näytti melkein hyppäävän, kun hän juoksi Rosen perään.
Rose vilkutti vielä viimeisen kerran ja katosi sitten. Alice makoili Jasperin sylissä ja näytti nukkuvan.
”Miksi sinä olet yhtäkkiä noin väsynyt?” kysyin häneltä ja hän avasi silmänsä katsoakseen minua.
”Olin hereillä koko yön murehtien Bellaa!” hän mumisi ja sulki silmänsä uudestaan.
”Olen pahoillani”, mumisin ja Alice huokaisi.
”Kaikki on hyvin Edward. Sinä olet ääliö… Me unohdimme sen hetkeksi ja kaikki meni vikaan… Ei se oikeastaan ole sinun syytäsi”, hän mumisi ja jopa hänen voinnistaan riippumatta kuulin vihan kieppuvan sen ympärillä.
Jasper katsoi minua pahoittelevasti.
”Ehkä meidänkin pitäisi mennä”, hän sanoi eikä kehdannut katsoa minuun.
”Kyllä… Vie hänet takaisin kotiin… Hän tarvitsee lepoa”, sanoin ja hymyilin heille pienesti.
”Ei, ei, ei”, Alice mumisi. ”Minä haluan pysyä täällä ja suojella Bellaa tuolta playboilta.”
”Älä huoli Alice, kaikki on hallinnassani.”
Hän avasi silmänsä ja katsoi minua pitkään.
”Niin kuin kaikki oli hallinnassasi eilen?” hän kysyi.
”Minä vien hänet pois”, Jasper mumisi ja työnsi hänet pois sohvalta.
Minä huokaisin ja käännyin katsomaan sinne, missä Bella istui. Sydämeni pysähtyi, kun en nähnyt häntä enää istumassa. Nousin ylös ja tähyilin baariin, kunnes huomasin Chadinkin olevan poissa. Katsoin alas tanssilattialle ja yritin löytää hänet ihmismassasta mutta en nähnyt mitään.
Katsoin jokaiseen sohvaan ja jokaiseen pimeään nurkkaan – ei mitään. Katsoin jopa naistenhuoneeseen ja tulin ulos tyhjin käsin. Sormenpääni turtuivat ja minua huippasi. Tämä ei ollut hyvä juttu ja ajatus Bellasta ja Chadista… Ajatus Bellasta, jonkun toisen miehen koskettamana – jonkun, joka ei ole minä – sai minut hulluksi. Näin mielessäni, kuinka Chad riisuisi hänet ja halusin lyödä seinää. Minun täytyi löytää hänet – nyt heti.
BPOV:
Sen jälkeen, kun olin juuri juonut ensimmäisen veteni, tulin todella janoiseksi ja Chad antoi minulle toisen. Chad seisoi vain minun kanssani ja se sai minut tuntemaan itseni erityiseksi. Silloin tällöin hän vilkaisi taakseni, mutta minä en oikeastaan välittänyt siitä.
Jostain syystä en voinut lopettaa kikattamista. Kaikki näytti todella hassulta ja Chadin sanoihin keskittyminen oli koko ajan vaikeampaa ja vaikeampaa. Kaikki oli sumuista ja lattia alkoi liikehtiä. Chad työnsi vesilasin lähemmäksi ja minä join sen tyhjäksi.
Hän hymyili minulle tyytyväisesti ja minä hymyilin takaisin. Tämä oli kivaa, vaikka olisin pitänyt siitä enemmän jos lattia olisi lakannut liikkumasta. Ennen kuin tajusin mitä tapahtui, Chad seisoi vieressäni. Minä kikatin ja yritin keskittyä hänen kasvoihinsa.
”Tule kanssani”, hän sanoi ja minä halusin kysyä häneltä minne, mutta päässäni tuntui oudolta ja kieleni tuntui raskaalta – joten minä vain hymyilin ja annoin hänen vetää minut mukanaan.
Seuraavaksi huomasin, että olin aivan pimeässä huoneessa ja jokin oli painettuna minua vasten – todella kovaa. Oli vaikea hengittää ja sitten tunsin jotain selkäni paljaalla iholla. Ennen kuin tiesin mitä tapahtui, olin painettuna jotain kylmää vasten ja tunsin kuinka pääni tuntui aina vain raskaammalta.
”Sinä olet seksikäs Bella”, joku kuiskasi, mutta sanoissa ei ollut mitään järkeä. En pystynyt keskittymään tarpeeksi, että olisin tajunnut niiden tarkoituksen. Tunsin puristuksen olkapäissäni ja yritin todella kovasti keskittyä siihen, mitä oli tekeillä, mutta silmäni sulkeutuivat.
Kun avasin silmäni uudestaan, minusta tuntui kylmältä ja oudolta… Jokin oli väärin… Minusta ei tuntunut enää mukavalta ja vaikka kuulin ääniä niin en nähnyt mitään. Tunsin puristuksia oudoissa paikoissa enkä voinut kuin kikattaa.
EPOV:
Minä huokaisin ja nojasin vasten seinää. Olin etsinyt kaikkialta. Missä muualla hän voisi olla? Minusta tuntui, että aika oli loppumassa ja se sai minut vielä epätoivoisemmaksi. Katsoin ympärilleni ja toivoin, että löytäisin jotain, minkä tahansa vihjeen.
Ja yhtäkkiä huomasin merkin. Tietenkin! Yksi ovi, jota hän Chad ei odottaisi minun avaavan – tai sitten hän ei ajatellut ollenkaan: henkilökunnan tilat.
Juoksin ovelle ja yritin avata sen. Se oli lukossa. Aloin paukuttaa raskasta rautaovea.
”BELLA! KUULETKO MINUA?” huusin. ”BELLA!!”
Ei mitään. Katsoin ympärilleni ja näin vartijan seisovan vain parin jalan päässä.
”Herra… Voisitteko auttaa minua?” kysyin epätoivoisena. Mies kääntyi ympäri ja katsoi minua täysin hämmentyneenä.
”Luulen, että tuolla on joku, jonka ei kuuluisi olla siellä… Voisitteko avata oven?” kysyin kärsimättömästi. Hän katsoi minua vihaisesti, kunnes tunnisti minut.
”Tottakai, herra Masen”, hän sanoi ja veti avaimen taskusta.
Sydämeni hakkasi rinnassani. Vihdoinkin hän käänsi avainta ja kuulin naksahduksen ja huokaisin. Avasin oven ja näin Bellan melkein tajuttomana lattialla.
”Bella…” mumisin ja juoksin hänen luokseen.
”Minä haen sairaanhoitajat”, vartija sanoi ja meni matkoihinsa.
Minä katsoin Bellaa ja näin hänen vetiset silmänsä ja oudon tuijotuksen. Hänet oli huumattu. Koko yläosa hänen mekostaan oli poissa. Otin takkini pois ja laitoin sen hänen rintakehänsä peitoksi. Sairaanhoitajat tulivat alkoivat huolehtia Bellasta. Ensimmäistä kertaa katsoin ympärilleni huoneessa ja näin Chadin t-paidan.
Katsoin ympärilleni. Missä se tyyppi on? Juoksin huoneesta ulos ja näin hänen juuri juoksevan ulos yökerhosta. Juoksin hänen peräänsä ja sain hänen käsivarrestaan kiinni parkkipaikalla. Käänsin hänet ympäri ja puristin käteni nyrkkeihin.
”Kuule… Anteeksi tuosta… Hän on vain liian seksikäs”, Chad sanoi nauraen. Pidätin hengitystäni ja tein jotain, mitä en ollut tehnyt pitkään aikaan.
Löin häntä turpaan – niin kovaa, että hän kaatui maahan.
”Älä ikinä… Ikinä puhu Bellasta noin”, sähisin ja potkaisin häntä.
Nostin hänet ylös ja raahasin hänet sisälle. Bella ei tulisi olemaan ainoa, joka jäisi kiinni huumeista.
Kun saavuin takaisin huoneeseen, näin Bellan makaavan sohvalla ja hänen silmänsä olivat vihdoinkin kiinni. Hän nukkui.
”Hänet oli huumattu. Minä annoin hänelle jotain, joka auttaa häntä selvittämään päänsä… Kuitenkin on mahdollista, että hän joutuu kärsimään hiukan tänä yönä.” Sairaanhoitaja katsoi minuun.
”Tiedättekö, kuinka hän sai huumeita, herra Masen?” hän kysyi ja minä nyökkäsin.
”Kyllä… Tuo mies antoi niitä hänelle… Hän laittoi ne veteen”, selitin ja osoitin vieläkin tajutonta Chadia.
”Selvä… Älkää huoliko siitä herra Masen… Me selvitämme tämän ilman ongelmia… Ei lehdistöä… kKukaan ei kuule tästä”, yökerhon manageri sanoi ja minä nyökkäsin. Tietenkään kukaan ei kuulisi tästä – se toisi yökerholle huonoa julkisuutta. Mutta juuri nyt minä en välittänyt siitä. Nostin Bellan syliini.
”Minä vien hänet kotiin”, mumisin ja kävelin pois.
Minä laitoin hänet etupenkille ja kiinnitin hänen turvavyönsä. Soitin Valkoisen Talon vartijoille, että joku saisi hakea Porschen, jolla Bella oli tullut ja sitten ajoin kotiin.
Minä vilkaisin Bellaa aina silloin tällöin, kun hän näytti liikahtavan. Pääsin vihdoin ovelle ja kannoin hänet rappusia ylös. Tästä näytti tulevan rutiinia – ja se sai minut huolestumaan. Tämä kaikki oli minun syytäni. Mitä minä olin oikein tehnyt Bellalle?
”Edward”, hän mumisi. Tässä sitä taas mennään.
”Olen pahoillani”, hän kuiskasi ja nojautui rintaani vasten. Silmäni suurenivat.
”Pahoillasi? Miksi?” kysyin ja katoin alas häneen. Hänen silmänsä olivat vieläkin kiinni, mutta minä tiesin, ettei hän nukkunut.
”Niin, pahoillani… Chadin takia… Käyttäytymiseni vuoksi… Mistä tahansa, miksi jouduin taas tähän tilanteeseen”, hän mumisi ja minä avasin hänen ovensa.
”Laske minut alas, ole kiltti”, hän mumisi ja minä tein kuten hän pyysi. Hän seisoi varovaisesti ja minä pidin häntä pystyssä – kaiken varalta. Hän avasi silmänsä ja voihkaisi, kun hän tunsi päänsäryn.
”Voi luoja… En voi hyvin”, hän mumisi ja hoiperteli vaatehuoneeseensa.
”Ole varovainen”, kuiskasin.
”Olen pahoillani.”
Hän otti yöpukunsa kaapista ja alkoi riisua itseään ilman huolta maailmasta. Minä käännyin ympäri jotta en näkisi sitä eikä hänen tarvitsisi kuolla huomenna.
”Minä menen kylpyhuoneeseen”, hän mumisi ja otti tukea ovenkarmista, kun hän käveli kylpyhuoneeseen.
”Edward?” hän sanoi.
”Niin?” vastasin ja kaaduin väsyneenä hänen sängylleen.
”En voi kovin hyvin…”, hän mumisi ja silmäni suurenivat. Hyppäsin sängyltä ja juoksin kylpyhuoneeseen.
”Mene pöntölle… Pöntölle!” sanoin ja vedin hänet alas. Hän alkoi kakoa ja sitten hän oksensi. Istuin hänen viereensä ja pidin hänen hiuksiaan takana – se oli ainoa keino, jolla pystyin auttamaan häntä sillä hetkellä.
Minä silitin hänen selkäänsä.
”Kaikki on hyvin Bella… Kaikki on hyvin!” mumisin. Vaikka hän oli jo oksentanut, hän puristi pöntön reunoja ja hengitti raskaasti. Nousin ylös ja vedin vessan ja hain hiukan vettä, jotta hän voisi puhdistaa suunsa.
”Kiitti”, hän mumisi ja minä nyökkäsin.
Hän ilmeensä vaihtui tuskaisaan irvistykseen ja hän piti vatsastaan kiinni.
”Sinä et syönyt mitään päivällisellä, ethän?” kysyin ja tiesin, että hänen vatsansa oli tyhjä, mutta hän silti pystyi oksentamaan – ja että se todella sattui.
”Haluatko, että tuon sinulle jotain?” kysyin, mutta hän nojasi otsaansa seinään ja pudisti päätään. Vaikka hänen kasvonsa olivat hikiset, hän oli aivan kalpea. Otin pyyhkeen ja kuivasin hänen kasvonsa.
Juuri silloin hänen silmänsä suurenivat ja hän nojautui taas pöntön päälle. Minä pidin taas hänen hiuksiaan ja silitin hänen selkäänsä.
”Voi luoja… Tuo sattuu”, hän sanoi sen jälkeen heikosti. Hän puhdisti suunsa uudestaan ja nojautui seinään.
Minä säntäsin hänen luokseen ja vedin hänet syliini – en vain voinut katsoa häntä tällaisena. Hän nojautui rintaani vasten.
”Olen pahoillani… Olen pahoillani…” hän mumisi uudestaan ja uudestaan ja minä keinutin häntä edes takaisin.
”Kaikki on hyvin”, sanoin ja tunsin hänen rentoutuvan. Kun olin varma, että hän nukkui, minä kannoin hänet sänkyynsä ja vilkaisin häntä vielä viimeisen kerran.
Olin todella iloinen, että hänelle ei ollut tapahtunut mitään – että tulin juuri oikeaan aikaan. En voinut edes kuvitella, mitä olisi tapahtunut, ellen olisi löytänyt häntä…
Minä laskeuduin sohvalle ja seurasin hänen untaan. Tänä yönä minä vannoin jotain itselleni.
Kunnes hän käskee lopettaa, aion pysyä hänen rinnallaan ja suojella häntä.
-
Aivan ihana luku! Etenkin tuo loppu.
Pari pikku virhettä taisi olla, mutten jaksa nyt uudestaan metsästää niitä. Hyvin suomennettu.
Jatkoa odotan :)
-
Jeejeejeejee! tas jotakoa! Sä pidät hyvää tahtia!
Kirjotusvirheitä en näillä hassuilla silmilläni hu0mannut, ja teksti oli muutenkin sujuvaa. Taas jälleen kerran mainiota työtä.
Kiitos.
-
Jej :-Djatkoa!
ei mulla tässä muuta ollutkaan,hyvin suomennat;)
-
Ihana luku. Toivottvasti tulee pian jatkoa!
Mä en vaan ymmärrä, miten sä suomennatt tätä noin nopeesti ja näin hyvin!
-
Pidin taas tästä osasta (: En oikein osaa sanoa mitään negatiivista tästä ficistä 8D Suomennat hyvin.
Ja taas ruinaisin jatkoa ^^
-
Oi taas oli aivan ihana luku <33 Rakastan tätä ficciä. Oon jääny ihan koukkuun, heti eka luvusta asti <3
Pari kirjoitusvirhettä bongasin, mutta eipä ne kuitenkaan lukemista haitannut. :)
Jatkoa vain, ja nopeesti <33
-
Ihanaaihanaaihanaa!
Hienoa Edward, tajusi vihdoinkin!
Kiitos täydellisestä jatkosta!
Nyt on kiire, täytyy alkaa katsoa Twilight. ; ) <333
~Suklaamurunen
-
Voih! Tämä on niin ihana! <3 Huippua suomennosta, ihana jatko-osa! Mitä tässä osais sanoo? Aivan ihana.
-
T/N: Kiitoksia kaikille kommentoijille! ;D
Seitsemästoista luku: Alas korkeuksista
EPOV:
Tuntui siltä, kuin olisin vasta sulkenut silmäni, kun tunsin jonkun antavan suukon poskelleni. Minä huokaisin.
”Edward”, joku sanoi viettelevällä äänellä ja kun tajusin, että se oli Bella, silmäni rävähtivät auki ja näin hänen kasvonsa pimeydessä lähellä omiani. Hän hymyili seksikkäästi ja kikatti.
”Heräsitpä vihdoinkin”, hän sanoi ja istahti päälleni. Ensimmäistä kertaa näin hänen päällään vain yhden kauluspaidoistani.
”Mistä sinä tuon sait?” kysyin.
”Ai rintani? Ne tulevat ajan kanssa”, hän sanoi ja alkoi avata paitaani.
”Ei... Tarkoitin paitaani”, sanoin ja katsoin häntä hämmentyneenä.
”Vaatekaapistasi tietysti”, hän sanoi ja pyöräytti silmiään. Hän hymyili viettelevästi ja avasi neljännen napin. Minä nielaisin kovaa.
Mitä on tekeillä? Onko tämä unta?
”Mh…” hän voihkaisi ja nojautui eteenpäin suudellakseen kaulaani. Hän suuteli tiensä olkapäälleni ja sitten alas rintaani… Pidätin henkeäni järkyttyneenä ja työnsin hänet varovaisesti kauemmas.
”Mikä on vinossa Eddie… Etkö pidä näkemästäsi?” hän kysyi ja alkoi murjottaa. En tiennyt mitä sanoa.
”No... Ehkä pidät enemmän tästä…” hän sanoi ja alkoi avata omaa paitaansa.
”Ei!” sanoin ja siirsin hänen kätensä pois.
”Ai… Sinä haluat tehdä sen?” hän kysyi ja hymyili taas.
”Ei… Ei! Ei! En! Mene takaisin nukkumaan!” sanoin vieläkin hämmentyneenä. Hän alkoi taas murjottaa.
”Älä viitsi, Edward… Vain tänä yönä…” hän sanoi ja laskeutui päälleni. ”Minä haluan sinua”, hän kuiskasi korvaani ja näykkäisi korvanlehteäni.
Silmäni suurenivat. Mitä oli tekeillä? Tämä ei ollut Bellan tapaista! Ennen kuin pystyin ajattelemaan enemmän, tunsin hänen kätensä paitani alla.
”Mh”, hän voihkaisi uudestaan ja suuteli olkapäätäni. ”Sinä tiedät, että haluat minua… Ota minut.”
Minä nielaisin ja sydämeni tihensi tahtiaan. Se oli totta. Halusin häntä enemmän kuin mitään muuta… Varsinkin nyt, kun hänen päällääni oli minun paitani. Se sai minut tuntemaan kuin hän olisi minun. Mutta vaikka halusinkin häntä niin kovasti, tiesin että jokin oli väärin. Tämä ei ollut Bellan tapaista.
Hän alkoi avata housujani, kun vihdoinkin tajusin mitä oli tapahtumassa. Hyppäsin sohvalta pois ja aloin raahata häntä kohti kylpyhuonetta.
”Minne me olemme menossa?” hän kysyi innokkaasti.
”Näet kohta”, mumisin ja vedin hänet kanssani suihkuun. Hän katsoi minua leikkisästi.
”Vau, Edward… Ei ollenkaan huono idea!” hän sanoi ja yritti taas ottaa vaatteitani pois. Mutta minä sammutin suihkun takanamme ja painoin hänet itseäni vasten. Hän alkoi kikattaa.
”En malta odottaa, kun me vihdoinkin…” hän keskeytti ja minä käänsin suihkun kylmälle. Bella kiljahti yllättyneenä ja yritti juosta pois, mutta minulla oli luja ote hänestä.
”Edward, tämä on niin kylmää”, hän sanoi. Minä tiesin sen – minäkin kastuin!
”Ota minut Edward… Minä haluan sinua…” hän sanoi viettelevällä äänellään ja minun oli vaikeaa pysyä järjissäni.
”Se on vain huumetta… Vain huumetta… Vain huumetta”, mumisin uudestaan ja uudestaan.
”Minä haluan sinua Edward… Juuri nyt. Ota minut ja rakasta minua”, hän sanoi uudelleen.
”Vain huumetta… Vain huumetta…”
”Mh… Edward… Olet niiiiin lähellä… Tuo tuntuu hyyyyyvältä…” hän kuiskasi.
”Vain huumetta… Vain huumetta!” sanoin uudestaan. Sitten hän teki jotain mitä en ollut odottanut – hän hieroi takapuoltaan minua vasten… Minä pidätin hengitystäni.
”Pidätkö tästä Edward? Tottakai sinä pidät… Siitä syystä me seisomme tässä!” hän sanoi ja yritti katsoa ylös minuun, mutta minä en antanut… En halunnut nähdä häntä tällaisena. Niin erilaisena…
”Vain huumetta… Huumetta… Se on vain huumetta… Ei hän itse…”
Minulta kesti koko tunti saada hänet alas korkeuksista. Hän lysähti syliini täysin väsyneenä. Me molemmat tärisimme ja olin helpottunut, kun sain vihdoin sammuttaa suihkun. Otin hänen paitansa pois katsomatta häneen ja kiedoin hänet pyyhkeeseen.
”Voitko laittaa yöpukusi takaisin päälle?” kysyin häneltä samalla kuin kietouduin itsekin pyyhkeeseen.
”Joo”, hän mumisi ja käveli huoneeseensa vaihtamaan. Jäin kylpyhuoneeseen hetkeksi ja katsoin peilistä peilikuvaani. Tämä oli uuvuttavaa. Mitä oli tekeillä? Kuinka hän voi vietellä minut noin? Nojasin päätäni seinään ja huokaisin. Tämä oli paljon raskaampaa kuin kuvittelin.
Kun menin hänen huoneeseensa, hän oli jo nukkumassa. Peittelin hänet uudestaan ja kuulin hänen huokaisevan. Minä hymyilin ja kaaduin takaisin sohvalle.
……………………………
Oli aamu ja minä olin aivan väsynyt. Selkäni oli hiton kipeä, koska olin nukkunut sohvalla, joka oli liian pieni minulle ja vaikka minulla olikin ihan mukava nukkumapaikka – en oikein saanut yöllä unta.
Sen jälkeen, kun olin saanut Bellan takaisin sänkyyn, minun täytyikin jo nousta, koska hän ei voinut hyvin ja vietin toiset kaksi tuntia kylpyhuoneessa hänen seuranaan.
Sen jälkeen, kun hänen vatsaansa oli sattunut, hän ei voinut kävellä eikä nukkua enää. Häntä kramppasi koko yön ja kuudelta aamulla pääsin vasta hakemaan hänelle hiukan ruokaa keittiöstä. Ai miksikö en mennyt aiemmin? Koska hän ei antanut minun lähteä!
Kun hänen herätyskellonsa soi seitsemältä, me olimme jo molemmat hereillä ja toisaalta edelleen unessa.
Ovi lennähti auki ja Eliza marssi huoneeseen.
”Nouse ylös, Bella… Koulu odottaa ja meillä o…” hän jähmettyi nähdessään minut sohvalla.
”Olen pahoillani Eliza, mutta Bella ei todellakaan voi tulla tänään kouluun.”
Eliza katsoi minua suurin silmin.
”Kuka niin sanoo?”
”Minä.”
”No, se ei tarkoita mitään!”
”Ja lääkäri”, sanoin ja annoin hänelle lapun, jonka sairaanhoitaja oli antanut minulle.
”Mitä hänelle on tapahtunut? Minä luulin, että hän oli eilen ihan kunnossa”, Eliza sanoi hämmentyneenä.
”Mies yökerhossa huumasi minut”, Bella mumisi ja kramppasi taas.
”MITÄ?!” Eliza kysyi raivoissaan. ”Minun täytyy ilmoittaa presidentille.”
Bella voihkaisi.
”Oletko kunnossa Bella?” kysyin.
”Kun normaalin teinit käyttävät huumeita – eivät tietenkään tahallaan – vanhemmat yleensä raivostuvat ja he joutuvat ehkä kotiarestiin – vaikka se ei olisikaan heidän syynsä! Mutta kun se tapahtuu Bellalle – Yhdysvaltojen presidentin täytyy saada tietää!” hän mumisi katsomatta meihin ja minä hymyilin huvittuneena.
”Tervetuloa minun maailmaani”, mumisin ja käännyin takaisin Elizaan päin. ”Anna minun puhua isälleni.”
”Mitä sinä edes teet täällä?” Eliza kysyi epäluuloisesti.
Voi älä viitsi… Ei kai hän oikeasti luullut, että me teimme jotain kaiken sen oksentamisen välissä!
”Auttamassa minua selviämään yön yli”, Bella sanoi matalalla äänellä ja minä käänsin pääni hänen suuntaansa. ”Kiitti muuten!”
Minä hymyilin. ”Ole hyvä vain!”
”No, minä en pidä tästä, mutta minulla on paljon tehtävää. Tulen tunnin päästä käymään täällä”, Eliza sanoi ja lähti.
Bella nousi ylös ja voihkaisi.
”Hidasta vähän!” sanoin ja kävelin hänen luokseen.
”Voi luoja… Minulla on niin huono olo… Olen todella pahoillani kaikesta – olenko jo sanonut tuon?” Bella kysyi.
”Kyllä… Noin 50 kertaa viime yönä, mutta kuka laskee!” sanoin hymyillen. ”Haluatko särkylääkettä päänsärkyysi?”
Hän nyökkäsi ja minä kävelin kylpyhuoneen ensiapukaapille.
”Pyysinkö anteeksi? No, hyvä tietää, että minulla on vieläkin tapoja”, hän mumisi, kun tulin takaisin lääkkeen kanssa.
”Muistatko sinä mitään eilisestä?” kysyin ja hän rypisti kulmiaan miettien sitä. Toivoin, että hän ei muistaisi ainakaan yhtä asiaa…
”En… En oikeastaan… Voi luoja minä vihaan sitä, kun sitä tapahtuu – niin ei käynyt koskaan ennen Amerikkaa”, hän sanoi vihaisella äänellä ja lysähti takaisin tyynyille otettuaan lääkkeen. Minä nauroin.
”No, ainakin olet taas normaali.” Kyllä, normaali!
Hän piti kättään silmiensä edessä ja huokaisi.
”Voi luoja… Minä oksensin paljon viime yönä – enkö? Piditkö… Etkös sinä pitänyt minun hiuksiani?” hän kysyi ja näytti hiukan nololta.
”Kaikki on hyvin… Ei se minua haitannut”, sanoin ja hän voihkaisi.
”Olen pahoillani, että sinun piti nähdä se… Miksi sinä et vain lähtenyt?” hän kysyi hämmentyneenä ja minä nauroin.
”Koska sinä et antanut”, sanoin hymyillen ja hän siirsi kättään katsoakseen minua.
”Niinpä teinkin, enkö?” hän kysyi epäuskoisena. ”Teinkö - anelinko minä jossain vaiheessa?”
Yritin peittää hymyni, mutta hän huomasi sen.
”Voi luoja – tämä on niin nöyryyttävää… Lyön vaikka vetoa, ettet malta odottaa pois pääsemistä ja olla palaamatta ikinä… Mene vain… Kaikki on hyvin”, hän valitti ja minä nauroin.
”Äh, älä siitä huoli… Se oli – aika suloista.”
Bella pyöräytti silmiään ja punastui.
”Olen pahoillani”, hän sanoi.
”Numero 53”, vastasin ja hymyilin. Hän peitti suunsa kädellään.
”Ai niin, minä unohdin… Olen pahoillani.”
Minä nauroin.
”54.”
Hän töytäisi käsivarttani leikkisästi.
”Tämä ei ole hauskaa. En ole vieläkään täysin ehjä”, hän mumisi ja sulki hetkeksi silmänsä. Minä nousin ylös.
”Niin… Siksi sinun pitäisi nukkua. En usko, että joudut enää oksentamaan. Minä menen kertomaan isälleni mitä tapahtui – hyväksyttävällä tavalla tietenkin – ja sitten menen laittautumaan valmiiksi kouluun.”
Hän katsoi minua ja hymyili.
”Kiitos kaikesta… Sinä todella pelastit minut eilen!”
Minä nauroin.
”Tiedät, että olet sen arvoinen.”
Sitten minä kävelin huoneesta ulos – valmistautuneena isän huutoon.
Isä ottikin asian paljon paremmin kuin olisin luullut. Hän oli tietenkin raivoissaan, mutta ei hän ainakaan rikkonut mitään. Ja se, että Bella ei ollut tehnyt sitä tahallaan ja ’outo tuntematon tyyppi’ oli laittanut huumeita hänen veteensä ja hän vain ’pyörtyi sohvalle’ oli valhetta, mutta isä uskoi sen.
Luulen, että on paljon helpompaa uskoa valhe kuin tyrmistyä totuudesta.
……………………………..
Saavuin juuri koululle, kun Alice tuli luokseni.
”Tuleeko tästä jokin uusi rutiini?” kysyin ja pyöräytin silmiäni.
”Missä hän on?” Alice kysyi.
”Kotona.”
”Miksi?”
”Koska…”, minä huokaisin. ”Sinun täytyy luvata ettet satuta minua, kun kerron mitä eilen tapahtui.”
Alicen silmät pullistuivat.
”Niinkö paha?” hän kysyi pelästyneenä.
”Jep… Se tyyppi – Chad – laittoi huumeita hänen veteensä. Kun te olitte lähteneet, he eivät olleet siellä enää. Pitkä tarina lyhyenä – minä löysin hänet tajuttomana ja puoliksi alastomana.”
Alice pidätti henkeään.
”Muistaako Bella mitään?” hän kysyi.
”Kyllä – ja ei… En ole vielä varma… Hän kyllä yrittää kovasti, mutta joskus toivon, että hän lopettaisi… En tiedä kuinka hän reagoi, kun tajuaa, että joutui melkein raiskatuksi. Tiedäthän?”
Alice nyökkäsi hitaasti.
”Olen niin pahoillani Edward.”
”Pahoillasi. Miksi? Eihän tämä ole sinun syysi”, sanoin ja taputin häntä olkapäähän.
”Niin… Mutta se kaikki tapahtui, koska me riitelimme ja… En tiedä… Minä vain tunnen syyllisyyttä!” hän mumisi ja katsoi alas.
”Älä viitsi Alice… Kaikki menee hyvin”, sanoin nauravalla äänellä.
Hän katsoi ylös järkyttyneenä.
”Kaikki menee hyvin! Hyvin? HYVIN?!” hän huusi hysteerisenä. ”Unohditko, mitä Emilylle tapahtui viime vuonna?”
Silmäni suurenivat.
”Voi, älä viitsi Edward! Minä sanoin hänen nimensä, yhyy! Koita päästä yli siitä! Me emme ole Harry Potter hahmoja eikä hän ole Voldemort! Joten LOPETA JO!” hän huusi ja alkoi tökkiä olkapäätäni etusormellaan. En tiennyt mitä sanoa ja toisaalta olin aivan turta ja yllättynyt – kuten kaikki, jotka pysähtyivät tuijottamaan meitä.
”Okei Alice. Olet luultavasti väsynyt ja kaikkea. Ehkä sinun kannattaisi mennä luokkaasi”, sanoin matalalla äänellä ja yritin rauhoitella häntä.
”MINÄ EN HALUA! MIKSI ME EMME VOI PUHUA HÄNESTÄ?! HÄN OLI MINUN YSTÄVÄNI. MINÄKIN IKÄVÖIN HÄNTÄ!” hän huusi ja paiskasi kirjansa maahan.
”Okei Alice… Kaikki on hyvin… Puhutaan koulun jälkeen”, sanoin taas rauhoittavalla äänellä.
”MINÄ EN HALUA! MINÄ HALUAN PUHUA NYT! NYYYYT!” hän huusi ja sillä hetkellä näin Jasperin kiiruhtavan meitä kohti. Olin helpottunut – enemmänkin.
”Älä viitsi Alice”, hän mumisi.
”EI, EI, EI! MINÄ EN HALUA! JASPER PÄÄSTÄ MINUT IRTI!” hän huusi, mutta Jasper piti hänestä kiinni tiukasti.
”Kaikki on hyvin… Kaikki on hyvin”, hän mumisi ja piti Alicen käsivarsista kiinni. Alice alkoi itkeä ja löi epätoivoisesti nyrkillään Jasperia rintaan.
”EI! EN HALUA SULKEA SUUTANI ENÄÄ…” hän itki ja Jasper piti hänestä kiinni tiukemmin, kunnes Alice lopulta luovutti ja painoi päänsä Jasperin olkaa vasten.
”Kaikki on hyvin Alice. Kaikki tulee olemaan hyvin”, Jasper mumisi uudelleen ja uudelleen ja silitti hänen selkäänsä.
”Minä haluan tietää… Minun täytyy tietää”, Alice kuiskasi itkien.
”Selvä… Sinä saat… Sinä saat…” Jasper mumisi ja vei hänet pois. Minä jäin seisomaan yksin enkä tiennyt mitä tehdä. Olin järkyttynyt ja tuskissani. En ollut koskaan ajatellut hänen romahtavan näin… En ikinä.
Sen jälkeen koulupäivä ei parantunut yhtään. Minun täytyi kertoa Roselle ja Emmettille, mitä tapahtui ja Jasper kysyi samaa minulta koulun jälkeen. Hyvä juttu oli, että kukaan muu ei romahtanut.
Minä istuin limusiinissa ajatellen kaikkea. Oli outoa, kuinka tämä juttu minun ja Bellan välillä kehittyi – tai ei kehittynyt. Me tunnuimme olevan ystäviä ja sitten olimme enemmänkin… Rakastavaisia? Ja sitten me tajuamme, että se ei toimi ja toinen hajoaa sen vuoksi.
Tämä ei voisi jatkua näin, vielä viisi kuukautta… En voisi missään tapauksessa kestää sitä. Viime yö oli kammottava. En ole koskaan ollut niin vastuullinen ja täytyy myöntää, että oli hetkiä, jolloin toivoin, että en olisi ollut…
BPOV:
Oli päivällisaika ja voin paljon paremmin. Ja olin nälkäinen ensimmäistä kertaa oksentamisen jälkeen… Eliza oli niin stressaantunut toisesta juhla-ateriasta, että hän ei edes välittänyt mitä puin. Joten minä laitoin vain farkut ja paidan. Ei sitä kuitenkaan tarvitse pukeutua kuin nukke.
Päivällinen oli suhteellisen hyvä eikä Carlisle näyttänyt olevan vihainen minulle. Olin todella helpottunut siitä, koska muuten se olisi voinut tappaa minut.
Edward vilkaisi minua pari kertaa. Näytti siltä, että hän halusi varmistua, etten putoaisi tuolilta tai jotain sen suuntaista. Mutta minä voin hyvin! Joten ei tarvitse huolehtia.
”Voi… Ennen kuin unohdan sen”, Carlisle sanoi ja vilkaisi Edwardia ja sitten minua. Tarjoilija antoi minulle lautasen ja minä aloin syödä – olin niin nälkäinen.
”Täällä tulee olemaan huomenna vierailu. Juhla-aterian takia”, hän sanoi ja minä hämmennyin. Tietenkin täällä tulisi olemaan. Se oli normaalia – oliko? Edward katsoi ylös ja näytti olevan hädissään.
”Venäjän presidentti tulee yöpymään täällä”, Carlisle selitti ja Edward katsoi häntä silmät suurina. Olin jo huolestumassa Edwardin terveydestä, kun hän sanoi yhden asian, mikä selitti hänen innostumisensa.
”Tuleeko hänen tyttärensäkin?” hän sanoi ja katsoi isäänsä odottaen vastausta. Hän ei edes välittänyt salata innostustaan. Haarukkani tipahti kädestäni ja kolisi osuessaan lautaselle. Suuni loksahti auki ja juuri silloin Edward kääntyi minua kohti ja katsoi minua hämmentyneenä.
Hän ei edes tiennyt, mitä väärää hänen kysymyksessään oli!
”Kyllä, Natalia tulee myös”, Carlisle sanoi ja Edward nyökkäsi. Minä aloin tökkiä ruokaani.
"Bella. Etkö halua syödä mitään?” Esme kysyi huolestuneena.
”En, minulla ei ole nälkä”, mumisin enkä uskaltanut katsoa ylös, sillä tunsin Edwardin katseen polttelevan reikiä otsaani.
”Oletko varma, ettet ole nälkäinen?” Edward kysyi hämmentyneenä.
”Kyllä Edward. Minä olen varma”, sanoin pikemmin ruualleni kuin hänelle. ”Enkä tule enää koskaan olemaankaan nälkäinen.”
-
Tämä on liian ihana ♥
-
Oih, ihanaa. Tämä on suurin piirtein ainoa ficci mihin tulee tarpeeksi usein jatkoa. (: Toisia pitää odotella vähintään kuukausi, mutta ei tätä. (: Ja kumpa seuraava lukukin tulisi pian! (vaikka en kyllä usko, että ei tulisi... (; )
-
Tämä on liian ihana ♥
-
oii, tää on vaan niin ihana. ja suomennat tosi nopeesti.
jatkoa. <3
-
Vau. Sun suomennokset ei ikinä ole huonoja.
Kiitos.
-
Tähän on tosiaankin liian vaikea enää kommentoida mitään järkevää.. <33
Tämä on yksinkertaisesti liian ihana.
Kiit♥s.
~Suklaamurunen
-
Toistan taaaas itseäni: IHANA <333 Tää on niin yksinkertaisen ihana että ei oo järkeä :D
Mutta tekeekö Bella itsarin? 8DD
Jatkoa silti, ja nopeesti <3
-
Luin nyt ekaa kertaa tätä ja pakko sanoa, että sä suomennat aivan loistavasti.
Osaisimpa mäkin näin hyvin. *vajoaa itsesääliin.*
Mutta joo. Jotkut kohdat on kyllä niin hyviä, että saa nauraa aivan sairaasti. :D
Bellaa kävi joissain kohis sääliksi. Varsinkin tossa viimme luvun lopussa.
Pitää toivoo, että Edward ei oo sen Natalina peräs. :-\
Odotan jo innolla jatkoa. ;)
Fioré
-
T/N: Kiitos kaikille kommentoijille! :D Tässä tulee seuraava luku. ;D
Kahdeksastoista luku: Natalia
BPOV:
Kello oli kymmenen lauantaiaamuna, eikä Eliza edes välittänyt tulla herättämään minua. Olin varma, että hän oli unohtanut minut kokonaan. Miksikö? No siihen on helppo vastata: samasta syystä kuin koko Valkoinen Talo oli tullut hulluksi, vuoden suurimmasta juhla-ateriasta Valkoisen Talon juhlasalissa – tänään.
Minä huokaisin ja tuijotin kattoa. Tässä se oli. Tänään tulisin tuntemaan taas yhden Edwardin seksikumppaneista. Kuvittelin mielessäni Natalian pitkissä säärissään, suurissa rinnoissaan, pitkissä vaaleissa hiuksissaan, täydellisessä mallinvartalossa… Vihasin häntä jo valmiiksi.
”Aika herätä!” Edward sanoi – hän oli hyvällä tuulella. Vedin peiton pääni yli.
”Hei sinä! On aika tulla aktiiviseksi”, Edward nauroi ja tuli lähemmäs.
”No, sinulla kyllä tulee olemaan siihen aikaa tänä yönä”, mumisin.
”Mitä sinä sanoit? En saanut selvää peiton takia.”
Minä pyöräytin silmiäni.
”SUU KIINNI JA HÄIVY!” huusin.
”Ei… Se ei ole mahdollista. Täällä on joku, jonka haluan esitellä sinulle”, hän sanoi ja minä jäykistyin. Voi ei.
”Kuka?”
”Natalia”, hän sanoi kuin se olisi itsestään selvää. Minä nielaisin. En minä näin halunnut tavata Venäjän huippumallia. Hiukseni olivat sekaisin ja olin yöpuvussa.
”Ei vielä… Myöhemmin”, sanoin välittömästi. Edward nauroi.
”Voi, älä viitsi! Älä ole niin ujo… NATALIA TULE SISÄÄN!” hän huusi ja minä huokaisin. Mietin nopeasti ja päätin, että ei olisi mitään järkeä olla laittautuneena, koska Edward piti hänestä kuitenkin enemmän.
Joten minä otin peiton päältäni ja nousin istumaan. Minä huokaisin – valmistautuneena siihen mitä oli tulossa – ja avasin silmäni.
”MITÄ?!” huudahdin ja suuni loksahti auki. Edward hymyili minulle. Hän tiesi.. Hän tiesi alusta alkaen!
”Saanko esitellä Natalian… Ja Natalia, tässä on Bella”, hän sanoi ja hymyili minulle uudestaan.
Minä vilkutin hänelle ja hän katsoi Edwardia.
”Onko hän sinun tyttöystäväsi?” Natalia kysyi ja Edward taputti hänen päätään.
”Se, että hän nukkuu samassa talossa, ei tarkoita, että hän olisi automaattisesti minun tyttöystäväni”, Edward selitti hymyillen leveästi
”No, minä vain ajattelin, koska hän on nätti ja kaikkea”, Natalia sanoi ja kääntyi takaisin minun puoleeni.
Hän hyppäsi sängylleni.
”Hei! Minun nimeni on Natalia. Olen 9 ja puolivuotias ja minusta sinun hiuksesi ovat nätit!” hän sanoi pomppien ylös alas. Edward nauroi ja katsoi, kun minä hymyilin Natalialle.
”No, minä olen Bella. Olen 17-vuotia ja luulin sinun olevan paljon vanhempi”, sanoin ja kättelin häntä.
Hän kallisti päätään ja katsoi minua hämmentyneenä.
”Miksi sinä luulit minua vanhemmaksi?” hän kysyi.
”Koska kaikki muut Edwardin tyttöystävät ovat vanhempia.”
Natalia nauroi.
”Niin, tiedän… Mutta yhdeksän vuoden päästä olen 18 ja sitten me menemme naimisiin”, hän sanoi ja hyppi taas ylös alas.
”Joten, sinä olet jo varattu, niinkö?” kysyin ja katsoin, kun Edward nojautui seinää vasten. Hänen kätensä olivat puuskassa ja hän katsoi meitä.
”Ilmeisesti…” hän sanoi ja hymyili takaisin.
Natalia lopetti pomppimisen ja katsoi minua.
”Voi, voi… Olen niiiiin pahoillani Bella”, hän sanoi surullisella äänellä ja me molemmat – Edward ja minä – käännyimme katsomaan häntä.
”Mikä on vinossa kultaseni?” kysyin ja katsoin häntä huolestuneena.
”No… Olen pahoillani, että otin Edwardin ja nyt sinä et voi ottaa häntä… En tiennyt, että pidät hänestä noin paljon”, hän melkein itki.
”Öh, mitä? Ei! Mene hänen kanssaan naimisiin… Ole onnellinen… Kuulostaa hyvältä”, sanoin hiukan nolona.
”Ei, ei… Sinä todella pidät hänestä… Minä näin sen… Ja hänkin pitää sinusta. Hän sanoikin minulle että…” hän aloitti, mutta Edward keskeytti hänet.
”Joten Natalia, nyt sinä tunnet Bellan… Jatketaan matkaa”, hän sanoi.
”Mutta minä haluan jäädä Bellan luokse!” hän sanoi ja alkoi murjottaa.
”Kuule kullannuppu, jos haluat, voin ottaa teidät kiinni myöhemmin. Minä vain laittaudun valmiiksi, käykö?” kysyin ja tartuin hänen käteensä.
Natalia huokaisi.
”Okei… Mutta älä hidastele liian kauan”, hän sanoi ja joutui raahatuksi huoneesta Edwardin toimesta.
Kun ovi meni kiinni heidän jäljessään, annoin itseni lysähtää takaisin tyynyille, heitin peitot taas pääni päälle ja aloin nauraa. Natalia oli suloinen tyttö valkoisissa kiharoissaan ja rusetissaan. Mutta paras asia: hän oli vain 9-vuotias. Hän oli lapsi… Ei uusi seksikumppani!
Minä hyppäsin pois sängystä ja laitoin musiikkia soimaan. Tanssin ympäri huonetta samalla kun laittauduin valmiiksi ja käytin harjaani mikrofonina. En ollut ollut näin hyvällä tuulella pitkään aikaan.
………………………..
Olin juuri avaamassa ovea, kun Edward avasi sen. Minä katsoin häntä ja purskahdin nauruun.
”Miten menee?” kysyin ja katsoin alas Nataliaan, joka halasi jalkojani.
”Bella?” Natalia sanoi hitaasti ja katsoi minua koiranpentu silmillään.
”Niin Natalia?”
”Voitko tulla minun kanssani uima-altaalle?” hän kysyi ja mutristi suutaan.
”Mutta kultaseni, on vasta helmikuu! Ja ulkona on lunta! Ei me voida mennä uimaan”, sanoin ja silitin hänen hiuksiaan.
”Ole kiltti?” hän anoi ja hänen silmänsä olivat surulliset ja hän alkoi murjottaa.
”Älä katso hänen silmiinsä, niissä on hypnoottinen voima”, Edward mumisi, mutta oli jo liian myöhäistä.
”Kyllä… Totta kai! Luulen, että he puhdistivat eilen altaan sinulle!” sanoin ja nostin hänet syliini.
Edward voihkaisi ja paukautti päänsä oveen.
”Minä käskin sinua pysymään vahvana!” hän sähisi minulle.
”Anteeksi… Sanoit liian myöhään!” kuiskasin takaisin.
”Voi, tämä on täydellistä. Edward tulee myös, koska hänkin sanoi kyllä”, Natalia selitti ja minä katsoin Edwardia kohottaen kulmiani.
”Mitä sinä sanoitkaan vahvana pysymisestä?” kysyin ja nauroin nähdessäni Edwardin punastuvan. Hän punastui! Hän ei ollut koskaan ennen tehnyt sitä.
”Voi, tämä on täydellistä… Minä menen sanomaan isälle, että hänen täytyy laittaa bikinini päälle!” Natalie sanoi ja pomppi ylös alas.
”Öh, ei… Isäsi on kiireinen… Bella voi auttaa sinua?” Se kuulosti enemmän kysymykseltä.
”Totta kai”, vastasin ja pian Natalia oli poissa.
”Voi hitsi… Hän on hyvä”, sanoin ja nauroin. Minä nojauduin oven karmiin vastapäätä Edwardia ja katsoin häntä.
”Ja sinä olet tuntenut hänet vasta tunnin”, hän sanoi ja naurahti myös.
”Niin.. Hän on todella energinen”, sanoin ja katsoin sinne minne Natalia katosi. Kun katsahdin takaisin Edwardiin, hänellä oli epäluuloinen ilme.
”Mitä?” kysyin ja nauroin.
”Sinä pidät hänestä, etkö?” hän kysyi.
”Totta kai! Hän on lähimpänä pikkusiskoa, mitä minulla tulee koskaan olemaan!” nauroin.
”Joten.. Anna minun selventää se. Eilen sinä vihasit häntä ja nyt sinä rakastat häntä?” hän kysyi ja hymyili. Suuni loksahti auki.
”Tuo ei ole totta! Pidin hänestä heti alussa!”
Edward nauroi.
”VALEHTELIJA!” hän huudahti ja minä tunsin, kuinka aloin punastua. ”Sinä olit mustasukkainen.”
Minä pidätin henkeäni.
”En ollut.”
”Olitpas!”
”Enpäs!”
”Kyllä!”
”En!”
”KYLLÄ!” hän sanoi ja yhtäkkiä tunsin, kuinka joku työnsi minua pois. Heräsin transsistani ja huomasin, kuinka lähekkäin minä ja Edward seisoimme. Katsoimme molemmat alas pieneen rakoseen välissämme ja näimme Natalian työntävän meitä erillemme.
”Mitä te teette?” hän kysyi hämmentyneenä.
”Riitelemme!” sanoin ja katsoin Edwardia ilkeästi samalla kun astuin askeleen taaksepäin ja nojauduin ovenkarmia vasten.
”Minusta se näytti enemmän suutelemiselta!” Natalia sanoi ja astui huoneeseeni.
”MITÄ?” Edward ja minä huusimme yhtä aikaa.
”Ei me suudeltu”, sanoin.
”Mutta te aioitte”, Natalia sanoi ja otti t-paitansa pois.
Edward katsoi poispäin ja minä menin huoneeseeni.
”No, Edward, nähdään sitten myöhemmin”, sanoin ja suljin oven.
Minä autoin Nataliaa bikinien kanssa ja menin sitten vaatehuoneeseeni ja päätin laittaa italian laivastonsiniset narubikinit.
”Vau, sinä näytät nätiltä!” Natalia sanoi, kun hän näki minut bikineissä.
”Sinä myös, kullannuppu”, sanoin laittaen vaatteeni takaisin ja otin kolme pyyhettä – olin melkein varma, että Edward unohtaisi omansa.
Me avasimme oven ja Edward odotti jo ulkopuolella – ilman pyyhettä. Minä hymyilin hänelle ja annoin yhden. Hän hymyili takaisin.
”Kiitti.”
Tie altaalle oli yhtä kidutusta. Oli todella kylmä ja ympärillämme oli lunta. Natalia juoksi viimeiset askeleet, koska ei voinut odottaa enää kauempaa. Hän heitti vaatteensa yltään ja hyppäsi lämmitettyyn veteen.
”En voi uskoa, että allas on lämmitetty ja valmiina käyttöön – on sentään helmikuu!” sanoin ja katsoin Nataliaa. Edward nauroi.
”Äh, se on Natalian takia… Hän käyttää allasta aina, kun käy täällä – vuodenajalla ei ole väliä! Siksi me puhdistimme sen ja kaikkea”, Edward selitti ja otti paitansa pois.
Minulle oli vaikeaa olla tuijottamatta häntä, joten minä vain aloin itsekin ottaa vaatteita pois. Olin juuri saanut viikattua Natalian ja omat vaatteeni, kun huomasin Edwardin tuijotuksen.
”Mikä on vinossa?” kysyin ja aloin täristä.
”Olet kylmissäsi, se on vinossa!” hän vastasi ja yritti työntää minut altaaseen.
”EI! EI! Älä!” huudahdin ja pidin hänen käsivarrestaan kiinni.
”Voi, älä viitsi! Olen niiiiin paljon vahvempi kuin sinä!” hän sanoi nauraen.
Tunsin hänen puskevan minut niin kauas reunalle, että puolet jalastani oli jo altaan puolella. Viime hetkellä minä työnsin häntä vastaan ja kietouduin häneen kiinni. Hän jähmettyi hetkeksi – luultavasti yllätyksestä. Sitten hän nauroi ja laittoi minut eteensä ja halasi minua.
Nyt minä näytin yllättyneeltä.
”Tiedäthän… Olet oikeassa… Näin tämä on paljon helpompaa”, hän sanoi ja ennen kuin tajusin mitä tapahtui, hän nosti minut ylös ja hyppäsi altaaseen. Minä kiljuin niin kovaa kuin pystyin – kunnes vesi tulvi suuhuni ja lämpö ympäröi vartaloni.
Pääsin vihdoin pinnalle ja vedin syvään henkeä. Kylmä ilma tulvahti keuhkoihini ja nenääni.
”Voi luoja! Senkin idiootti!” kirkaisin ja yritin painaa häntä olkapäistä alas, jotta hänkin joutuisi veden alle. Hän nauroi niin kovaa, ettei edes huomannut, kun seisoin hänen takanaan ja yritin painaa hänet alas.
Hän kääntyi ympäri ja hymyili minulle.
”Mitä sinä luulet tekeväsi?” hän kysyi.
”Yritän kostaa tietenkin!” ähisin ja nauroin. Hän hymyili minulle.
”Ja kuinka se luonnistuu?” hän kysyi ja yritti ottaa minut vakavasti.
”Öhm… Kerron sitten, kun se toimii”, sanoin ja hyppäsin ilmaan, että koko painoni olisi hänen olkapäillään. Hän nauroi.
”Bella, minä seison tässä! Kuinka sinä oikein yrität saada minut alas, kun minä seison?!” hän kysyi ja nauroi. Minä huokaisin ja sukelsin alas
pohjalle ja sitten hänen jalkojensa väliin, missä näin Natalian pienien jalkojen vipattavan.
Kosketin hänen jalkaansa ja nousin ylös.
”Kiinni jäit!” sanoin ja hän katsoi minua yllättyneenä.
”Bella, tuo oli ilkeää! En ollut valmis!” hän vinkaisi. Minä nauroin.
”No, yritä ottaa minut kiinni!” sanoin ja uin pois. Se, mitä en ollut odottanut oli se, että hän oli niin hyvä uimari. Hän vain sukelsi ja kosketti jalkaani.
”Vau, minäkään en ollut vielä valmis!” sanoin järkyttyneenä. Edward ilmestyi yhtäkkiä taakseni.
”Tiedän mitä tarkoitat… Hän säikäytti minut kuoliaaksi, kun me uimme täällä ensi kertaa ja hän oli vain 5-vuotias. Hän vain hyppäsi ja upposi pohjaan… Minä luulin, että hän kuolisi!” hän sanoi ja hymyili Natalialle.
”Joten, mitä te leikitte, kun hän on täällä?” kysyin ja annoin itseni kellua veden pinnalla.
”Ei oikeastaan mitään… Me vain puhumme ja teemme ei mitään”, hän sanoi ja alkoi itsekin kellua.
”Kuulostaa hyvältä”, sanoin ja suljin silmäni. Minä vain rentouduin ja minusta tuntui hyvältä, kun Edward yhtäkkiä työnsi minut veden alle.
Kirkaisin järkytyksestä ja yllätyksestä ja nousin pintaan.
”Hitsi, olet niin typerys Edward!” nauroin ja aloin köhiä.
”Bella?” Natalia kysyi toisesta päästä ja minä uin hänen luokseen. ”Haluan kysyä sinulta jotain.”
Katsoin häntä hymyillen ja odotin hänen kysymystään.
”Tiedän, että pidät Edwardista ja kaikkea… Mutta hän on minun sulhaseni ja haluaisin nyt hiukan kahdenkeskistä aikaa hänen kanssaan, tiedäthän?” hän sanoi varovaisesti. Minä hymyilin – luoja, kuinka söpö hän olikaan!
”Tottakai. Olen todella pahoillani, Natalia! Mene vain hänen luokseen!” sanoin ja yritin näyttää vakavalta. Hän nyökkäsi ja ui Edwardin luo.
Minä hymyilin Edwardille samalla kun hän katsoi minua laskelmoivasti. Juuri silloin Natalia ilmestyi hänen viereensä ja halasi häntä. Edward taputti häntä päähän ja hymyili hänelle. Minä nauroin ja nojauduin selälleni. Tuijottaen pilviselle taivaalle.
Minä makasin siinä pitkän aikaa ja melkein nukahdin, kunnes kuulin Natalian nousevan vedestä.
”Minun täytyy pissata”, hän sanoi ja käveli pois pyyhkeensä kanssa.
Minä makasin altaan reunalla ja nojasin päätäni betoniin.
Kuulin Edwardin tulevan lähemmäs ja hymyilin.
”Joten, millainen morsiamesi on?” kysyin hymyillen enkä edes yrittänyt peittää sitä.
”Hiukan liian nuori – eikö?” hän kysyi ja tunsin hänen hengityksensä kaulaani vasten. Olin yllättynyt siitä, kuinka lähellä hän oli ja kuinka tunsin hänen hengityksensä kutittavan märällä ihollani. Minä hymyilin.
”No, ainakin hän näyttä olevan mukavampi kuin muut tytöt, jotka rakastuvat sinuun”, mumisin ja nauroin.
”Joten hän mukavampi kuin sinä?” hän kysyi ja tunsin hänen hengityksensä kaulallani. Katsoin ylös ja näin hänen seisovan vieressäni ja unohdin, mitä minun piti sanoa.
”Niin kyllä… Hän on mukavampi kuin sinä”, Edward sanoi ja toi kasvojaan lähemmäs.
”Eipäs ole!” sanoin ja tunsin lumishiutaleen laskeutuvan solisluulleni.
”Joten sinä myönnät, että pidät minusta – paljon?”
Edward pyyhkäisi lumishiutaleen hitaasti pois peukalollaan. Minä pidätin hengitystäni.
Voi luoja! Mitä oikein on tekeillä?
Näin Edwardin virnistävän ja näytin hänelle kieltäni.
”Mikä on vinossa Bella?” hän kysyi ja minä katsoin vasemmalle puolelleni vain nähdäkseni lisää lunta.
Käännyin takaisin ja silmäni suurenivat, kun näin Edwardin seisovan edessäni kädet minun molemmilla puolillani.
”Edward! Mitä hittoa sinä teet?” kysyin vihaisesti.
”En ymmärrä, mitä tarkoitat”, hän kuiskaisi kaulaani vasten.
”Joten tämä on sitä, mitä sinä yleensä teet, kun sinulla on tyttö uima-altaassasi?” kysyin ja heti sen jälkeen tajusin, että niin se taisikin olla. Hän katsoi ylös minuun ja hymyili.
”Mieti sitä!”
Minä pyöräytin silmiäni.
”Älä viitsi, lopeta”, sanoin ärsyyntyneenä, kun yhtäkkiä tunsin lumihiutaleen laskeutuvan olkapäälleni ja pian Edward nuolaisi sen pois. Pidätin henkeäni yllättyneenä.
”Mikä hätänä Bella?” Edward kysyi ja nauroi. ”Meillä on noin neljä minuuttia ennen kuin Natalia tulee takaisin…” hän kuiskasi kaulaani vasten ja minun oli vaikea keskittyä.
”Ei”, mumisin ja mumisin ja tunsin polvieni veltostuvan.
”Mitä sinä sanoit Bella?” Edward kysyi ja kosketti vyötäröäni oikealla kädellään.
”Ei… Tämä ei ole oikein”, mumisin heikosti.
”En saa selvää puheestasi, kun sinä mumiset koko ajan…” hän sanoi ja silitti selkääni.
”Lopeta”, kuiskasin.
”Lopeta mikä?” Edward kysyi ja tunsin hänen hengityksensä solisluullani.
”AAAAHHHH!” kirkaisu peitti jännittyneen ilman ja me säpsähdimme. Edward ja minä katsoimme ylös ja näimme Natalian juoksevan poispäin. Olin vihainen ja työnsin Edwardin pois.
”Senkin idiootti, minä käskin sinua lopettaa”, sähisin ja hyppäsin pois vedestä. Nappasin pyyhkeeni ja juoksin Natalian perään. Kuulin Edwardin seuraavan minua.
”Bella, olen pahoillani!” hän huudahti.
”Ole nyt vain hiljaa Edward!” huusin takaisin ja juoksin kovempaa. Sain hänet vihdoin ovella kiinni.
”Natalia kuuntele”, aloitin.
”EI!” hän huusi ja minä pidin hänen kädestään kiinni.
”Olen pahoillani tästä… Hän rakastaa sinua silti… Hän vain hölmöilee ympäriinsä”, huusin. Natalia jähmettyi ja kääntyi ympäri.
”Minä tiedän mitä hän teki… Tiedän mihin se johtaa… En ole tyhmä, Bella. Minä vihaan häntä siitä, mitä hän teki ja minä vihaan sinua… Koska sinä olet tarpeeksi vanha… Tarpeeksi vahva… Sanomaan ei!” hän huusi ja näin hänen silmissään kyyneliä.
”Natalia… Minä yritin”, aloitin uudestaan.
”Ethän! Sinä et edes tiedä, mitä yrittäminen on…” hän huusi ja käveli pois.
”Ja muuten, sinun hiuksesi ovat rumat”, hän huusi ja lähti pois. Edward juoksi hänen peräänsä, mutta minä en. En voinut. Miksi minä tein sen!
Menin huoneeseeni ja suljin oven. Kuulin Edwardin Natalian riitelevän viereisessä huoneessa enkä voinut uskoa, että hän yritti keksiä tekosyitä sille, mitä hän teki 9-vuotiaan edessä!
………………………….
Vietin loppupäivän yksin huoneessani. Edward koputti kerran oveen, mutta minä en vastannut. En voinut. Olin hämmentynyt ja tarvitsin aikaa miettiä kaikkea. Myöhemmin sinä iltapäivänä Eliza tuli huoneeseeni tuomaan juhlapukua. Mustaa olkaimetonta mekkoa hopeisten korkokenkien kanssa.
Kampaajakin tuli ja teki jotain hiuksilleni. Mutta en kiinnittänyt siihen mitään huomiota, sillä mielessäni myllersivät toiset asiat, jotka tuntuivat olevan paljon tärkeämpiä…
Kello oli yhdeksän, kun menin alakertaan ja länsisiipeen, mistä löysin ison juhlasalin. Huone oli täynnä ihmisiä kalliissa puvuissaan ja mekoissaan. Täynnä ihmisiä, jotka olivat tärkeitä ja sitten siellä olin minä. Ulkomaalainen vaihto-oppilas!
Seisoin yksin enkä tiennyt minne mennä. Vihdoin päädyin pimeään nurkkaan.
”Hei. Sinä olet varmaan Bella!” vanhempi mies sanoi ja hymyili minulle.
”Kyllä olen”, sanoin ja yritin tunnistaa hänet.
”Oi… Antakaa anteeksi… Olen Venäjän presidentti… Yönaapurisi!” hän sanoi ja iski silmää. Minä nauroin.
Hän näytti mukavalta ja erittäin paljon isältä. Pystyin kuvittelemaan Natalian istuvan hänen sylissään jouluna tai hänet kertomassa Natalialle iltasatuja.
”Voi, on todella mukavaa tavata teidät! Teillä on ihastuttava tytär”, sanoin ja me kättelimme.
”Kiitoksia! Kyllä, hän on enkeli. Kuulin, että hän oli kanssasi uima-altaalla tänään?” hän kysyi hymyillen. Minä nyökkäsin.
”Niin, hän todella halusi mennä.”
Presidentti nauroi.
”Niin… Hän voi olla hyvin vakuuttava… Hän on tullut äitiinsä”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Voi, uskon sen!”
Hän huokaisi. ”Niin… Hän muistuttaa minua kovasti hänestä…”
”Bella, siellä sinä olet!” Edward sanoi ja kietoi kätensä vyötärölleni. ”Haluatko tulla kanssani?” hän kysyi, mutta minä pudistin päätäni. Ei enää ikinä!
”Ei. Kiitos vain. Minä puhun nyt Natalian ihastuttavalle isälle”, sanoin ja hymyilin.
”Niin… Edward, sinä sanoit minulle, että hän on mukava tyttö, mutta sinä et kertonut, kuinka ihastuttava nuori nainen Bella on!” Natalian isä sanoi ja minä punastuin. Edwardin ote vyötäröltäni tiukentui.
”Niin… Öhm… Bella, me todella tarvitsemme sinua tuolla…” Edward sanoi uudelleen. Minä vilkaisin häntä laskelmoivasti.
”Kuka minua tarvitsee, Edward?” kysyin ja hymyilin hänelle tekohymyä. Hän ei sanonut mitään.
”Onko tyttäreni sinun kanssasi Edward? Tiedän, että hän todella pitää sinusta. Joka kerta, kun me tulemme tänne, en näe häntä, kunnes me taas lähdemme!” presidentti nauroi, mutta Edwardin sormi painui syvemmälle ihooni. Minä vinkaisin ja hän huomasi välittömästi, mitä teki.
”Olen todella pahoillani”, hän kuiskasi.
”Joo… Niin”, sähisin ja hymyilin presidentille.
”Sinä olet varmaan hyvin huolehtivainen isä. Toivoisin, että minulla olisi samanlainen isä kuin sinä olet!” sanoin hymyillen ja tunsin Edwardin sormen uudestaan.
”Voi kiitos, kiitos!” Natalian isä sanoi ja minä hymyilin hänelle samalla, kun siirsin Edwardin käden pois.
”Luulen, että hyvä isä rakastaa aina tytärtään”, presidentti sanoi ja otti kädestäni kiinni, jotta pystyi painamaan kämmenselälleni suukon.
”Suonette anteeksi, neiti Swan”, hän sanoi ja iski silmää vielä viimeisen kerran.
Heti kun hän lähti, käännyin Edwardia kohti ja katsoin häntä raivoissani.
”Jos et näe minun puhuvan Natalian isälle, sinulla täytyy olla joku ongelma”, sanoin ja kävelin pois.
Hetki aikaa kului ennen kuin me istuimme vihdoinkin pöytään. Kaikki söivät ja kertoivat tarinoita – se ei oikeastaan ollut niin tylsää kuin olin odottanut! Ainoa ongelma oli, että jouduin istumaan Edwardin vieressä ja se vähän niin kuin pilasi tunnelman.
Me emme puhuneet ollenkaan ja se oli hyvä, koska olisin todella voinut iskeä haarukkani hänen jalkaansa jos hän olisi kehdannut sanoa minulle sanaakaan!
Yhtäkkiä Natalia tuli huoneeseen. Hän tanssi tiensä isänsä luokse.
”Isi? Voinko istua sylissäsi?” hän kysyi ja kaikki vieraat hymyilivät pienelle prinsessalle.
”Tottakai, rakas”, hänen isänsä sanoi ja otti hänet syliinsä. Natalia nojasi päätään isänsä olkaa vasten ja sulki silmänsä.
”Näytät väsyneeltä Talia… Minun pitäisi tulla peittelemään sinut”, hänen isänsä sanoi ja Edward nosti katseensa.
”Voi älkää huoliko siitä herra Tschikov, olisin todella iloinen jos voisin tehdä sen puolestanne”, hän sanoi ja nousi ylös.
”Voi ei, Edward. Se olisi todella mukavaa, mutta millainen isä oikein olisin, jos en voisi peitellä edes omaa tytärtäni?” Tschikov sanoi ja kaikki muut nauroivat.
”Hyvä isä”, Edward sanoi ja katsoi häntä oudolla ilmeellä – kuin hän tietäisi jotain.
”No… Luulen, että haluat sitä todella… Tarkoitan, minähän voin tehdä sen muina öinä, enkö?” presidentti sanoi ja katsoi ympärilleen. Sitten hän katsoi alas tyttäreensä.
”Saanko hyvän yön suukon?” hän kysyi ja Natalia katsoi muita vieraita ympärillään. Epävarmana, olisiko se soveliasta. Kaikki muut nyökkäsivät ja hymyilivät hänelle, joten hän kääntyi isäänsä kohti ja antoi pusun hänen poskelleen.
”Siinä!” ”Voi kuinka söpöä!” Ja muut samanlaiset sanonnat täyttivät ilman.
”Hyvää yötä Natalia. Tulen käymään yöllä ja varmistan, ettei sänkysi alla ole hirviöitä!”
Edward tarttui Nataliaa kädestä ja lähti huoneesta. Minä olin hämmentynyt. Miksi Edward vaati saada peitellä hänet? Mitä oli tekeillä? Eihän hän satuttaisi häntä iltapäiväisen takia… Vai satuttaisiko?
Pyysin anteeksi ja seurasin heitä hiljaa toiseen kerrokseen ja piilouduin Edwardin huoneen viereisen pylvään taakse. Näin hänet polvillaan.
”Kuule…” hän kuiskasi ja käänsi Natalian päätä, jotta hän katsoisi häneen. ”Haluan sinun kuuntelevan minua, okei?”
Natalia nyökkäsi hiljaa.
”Sinä nukut minun sängyssäni tänä yönä, käykö? Ja minä haluan sinun lukitsevan oven perässäsi avaimella, joka on lukossa. Ymmärrätkö?” hän sanoi ja Natalia nyökkäsi hiljaa. ”Et päästä ketään sisään… Varsinkaan isiä. Ymmärrätkö minua?”
”Mutta kuinka isi voi sitten karkottaa hirviöt?” hän kysyi.
”Hirviöitä ei ole jos lukitset ovesi. Ja kuule… Kun menet kotiin, haluan, että lukitset ovesi silloinkin. Aina… Ymmärrätkö?” Edward sanoi ja ensimmäistä kertaa en tajunnut.
Mutta yhtäkkiä kaikki kävi järkeen:
Edwardin eilinen kiinnostus päivällisellä: Tuleeko hänen tyttärensäkin?
Syy, miksi Natalia hurjistui, kun näki meidät:
”Olen pahoillani tästä… Hän rakastaa sinua silti… Hän vain hölmöilee ympäriinsä”, huusin. Natalia jähmettyi ja kääntyi ympäri.
”Minä tiedän mitä hän teki… Tiedän mihin se johtaa… En ole tyhmä, Bella. Minä vihaan häntä siitä, mitä hän teki ja minä vihaan sinua… Koska sinä olet tarpeeksi vanha… Tarpeeksi vahva… Sanomaan ei!” hän huusi ja näin hänen silmissään kyyneliä.
”Natalia… Minä yritin”, aloitin uudestaan.
”Ethän! Sinä et edes tiedä, mitä yrittäminen on…” hän huusi ja käveli pois.
”Ja muuten, sinun hiuksesi ovat rumat”, hän huusi ja lähti pois.
Syy, miksi Edward yritti rauhoittaa häntä.
Tapa, millä Edward reagoi, kun juttelin herra Tschikoville:
”Bella, siellä sinä olet!” Edward sanoi ja kietoi kätensä vyötärölleni. ”Haluatko tulla kanssani?” ja
”Onko tyttäreni sinun kanssasi Edward? Tiedän, että hän todella pitää sinusta. Joka kerta, kun me tulemme tänne, en näe häntä, kunnes me taas lähdemme!” presidentti nauroi, mutta Edwardin sormi painui syvemmälle ihooni. Minä vinkaisin ja hän huomasi välittömästi, mitä teki.
”Olen todella pahoillani”, hän kuiskasi.
”Joo… Niin”, sähisin ja hymyilin presidentille.
”Sinä olet varmaan hyvin huolehtivainen isä. Toivoisin, että minulla olisi samanlainen isä kuin sinä olet!” sanoin hymyillen ja tunsin Edwardin sormen uudestaan.
Tapa, jolla herra Tschikov puhui:
”Niin… Edward, sinä sanoit minulle, että hän on mukava tyttö, mutta sinä et kertonut, kuinka ihastuttava nuori nainen Bella on!” ja
”Luulen, että hyvä isä rakastaa aina tytärtään.” ja
”Voi älkää huoliko siitä, herra Tschikov, olisin todella iloinen jos voisin tehdä sen puolestanne”, hän sanoi ja nousi ylös.
”Voi ei, Edward. Se olisi todella mukavaa, mutta millainen isä oikein olisin, jos en voisi peitellä edes omaa tytärtäni?” Tschikov sanoi ja kaikki muut nauroivat.
”Hyvä isä”, Edward sanoi ja katsoi häntä oudolla ilmeellä – kuin hän tietäisi jotain.
”No… Luulen, että haluat sitä todella… Tarkoitan, minähän voin tehdä sen muina öinä, enkö?”
Tulin huonovointiseksi ja pidin vatsastani kiinni.
”Nyt mene sinne ja sulje ovi perässäsi, okei? Nuku sängyssäni”, Edward sanoi ja Natalia katosi huoneeseen. Hän seisoi siinä hetken odottaen, että Natalia lukitsisi oven. Menin hänen luokseen.
”Öhm, hei”, sanoin epävarmana. Edward kääntyi ympäri ja katsoi minua.
”Miksi et koskaan kertonut minulle?” kysyin ja katsoin maahan.
”Mitä hittoa Bella? Miksi et ole alakerrassa?” Hän oli vihainen.
”Minä seurasin teitä”, kuiskasin.
”Miksi?” hän kysyi raivoissaan.
”Koska… Oletko varma tästä… Tarkoitan… Tämä on iso juttu”, sanoin ja Edward tuli luokseni ja löi seinää takanani.
”Helvetti Bella! Jos et usko minua niin mene. En pyytänyt sinua kuuntelemaan!” hän sähisi. Hän oli niin vihainen, että sydämeni tihensi tahtiaan.
”Mutta miksi sinä et tee mitään? Voisit mennä tuomarille”, sanoin voiden huonosti.
”Bella! Hän on Venäjän presidentti! Kukaan ei voi mennä presidenttiä vastaan”, hän sähisi takaisin. Nojauduin seinään ja hengitin kovaa.
”Minä luulen, että tulen sairaaksi”, sanoin ja Edward tarttui kädestäni ja veti takaisin portaisiin.
”Koita päästä siitä yli, Bella. Hän on turvassa täällä”, hän kuiskasi ja me astuimme takaisin huoneeseen.
Natalian isä hymyili meille ja yhtäkkiä näin hänet aivan eri valossa. Enemmän perverssinä eikä ollenkaan isänä. Tulin kananlihalle.
”Lopeta”, Edward sähisi ja minä katsoin pois.
Vietin loppuillan miettien. Ehkä isäni ei ollutkaan niin paha kuin kuvittelin. Ainakaan hän ei ollut perverssi! Ja se, että tämä tyyppi näytti aivan tavalliselta, antoi minulle kylmiä väristyksiä.
Edward oli jostain syystä vihainen minulle eikä kiinnittänyt minuun huomiota. Olin aivan väsynyt kello kahdelta ja melkein nukuin istualtaan. Edwardilla vieressäni ei näyttänyt olevan yhtään sen enempää energiaa kuin minullakaan.
Esme tuli luoksemme ja laittoi kätensä minun oikealle olalleni ja Edwardin vasemmalle.
”Miksi te ette menisi nukkumaan? On myöhä. Menkää lepäämään”, hän kuiskasi ja me kävelimme huoneisiimme äänettöminä.
Avasin juuri oven, kun Edward kääntyi ympäri.
”Bella?” hän kysyi.
”Mhm”, vastasin ja käännyin ympäri.
”Lukitse ovesi.”
-
Oi... Mä oikeesti tykkään lukea tätä! Sä suomennat loistavasti... Tosi sujuvaa, ja muutenkin...
Joo... Tiedän että osaan selittää ihan hurjan hyvin... n___n~<3 Mutta... En osaa oikein sanoa mitään... : )
E/B= <3 Toivottavasti saan pian lisää luettavaa
*purr*
~Haaveillaan turhia
Valo
-
:OOOOOOOOOOO Jännää!!!
Tää on niin hyvä! Äkkiä jatkoa!!
-
NIIN ihana<3 Suomennat loistavasti ja todella nopeasti! :)
Kiitos. Jatkoa taas? :D
-
jess (((((8 tykkään tositosi paljon tarinasta ja siitä, että jatkoa tulee näin nopeasti :3
-
Tykkäsin tosi paljon! Oli kiva kun tässä oli enemmän bellaa ja edwardia yhdessä! ;)
Jäi todella jännään paikkaan, en malta odottaa, että jatkoa tulee.
Tämä luku oli taas suomennettu hyvin eikä tainut olla virheitä. Nyt vaan odottelen innolla seuraavaa lukua!
-
Oi, tosi hyvä osa taas! Ihanaa kun siinä oli vähän enemmän B/E:tä ^^ Mutta kauhea tuo Natalia isä :SS Hyi kamala. Ja Natalia vaikutti suloiselta ^^
Jatkoa? :P
-
aww, se uima-allas kohta oli ihana. <3 tai se alku, ei loppu. : D
aika hurjaa jos oma isä ois tollane perverssi? :o
ihanan nopeesti tulee jatkoo. <3
-
Minä nauroin ja nojauduin selälleni. Tuijottaen pilviselle taivaalle.
Tuo kohta olis voinu olla näin: Minä nauroin ja nojauduin selälleni tuijottaen pilviselle taivaalle.
Tosi hyvä luku jälleen kerran. :) Suomennat vieläkin hyvin, ja ite en osaisi näin hyvin suomentaa :D
Hieman "järkytyin" tuossa lopussa, ja just se teki tästä luvusta todella hyvän. Repeilin taas, esim 9-vuotiaalle Natalialle :D Ihana luku. Kiitos. :)
-
Ihanaaihanaaihanaaihanaaihanaa...
Siis tämä on jotain niin ihanaa, ei voi oikeasti muuta sanoa. Veti ihan hiljaiseksi.
Ihanaa saada jatkoa. Ihana pätkä. Kaikki tässä on niin ihanaa. Helvetti, ihanaa näyttää olevan ainut sana jonka osaan.. 8)
Kiit♥s pitkästä jatk♥sta. ♥
Suklaamurunen♥
-
Aaaaaaaaaw. <3
Vähän ihanaa. Toi Natalia oli niin sulonen. :D
9 vuotias ja menossa Edwardin kanssa jo naimisiin. ;D
En osaa nyt sanoa mitään järkevää, koska olen vieläkin aivan sanaton tosta luvusta. :)
Odotan jo jatkoa. ;)
Fioré
-
oi voi. Taas jotain aivan mahtavaa. Nyt tuli tälläinen käänne. En jaksa odottaa jatkoa... Joten, laitathan sitä pian lisää?
Kiitos.
-
Tää on niin ihana ficci. (: <3 Paras, ja jatkoaki kirjottelet niin nopeasti.
Kiitos ku oot alkany suomentaan tätä. :>
Ei jaksa oottaa jatkoa :p
Natalie oli ihana :DD
-
T/N: Kiitos kamalasti kommenteista. ;D
Yhdeksästoista luku: Kuin perhettä
BPOV:
Kello oli kolme yöllä. Sillä tavalla herätyskellossani luki, kun heräsin. Miksi minä sitten heräsin? Minulla ei ole aavistustakaan. Makasin hetken ja yritin tajuta, mitä oli tekeillä, kun kuulin koputuksen.
Pyöräytin silmiäni. Edward.
”Mikä hätänä?” kysyin liikahtamatta tuumaakaan.
”Bella?” Minä huokaisin. Yhtäkkiä tajusin, mitä oli tekeillä. Tämä ei ollut Edward ja koputus oli syynä herätykseeni.
”Neiti Swan?” se sanoi uudestaan. Minä voihkaisin ja nousin ylös. Laitoin aamutakkini päälle ja kävelin ovelle. Se ei ollut se ovi, mistä pääsi käytävälle, vaan se, mistä pääsi toiseen makuuhuoneeseen.
”Niin”, vastasin unisesti ja nojasin otsallani oveen.
”Voitko vain avata ovesi… En muuten saa selvää puheestasi”, se sanoi ja minä tein, kuten hän pyysi.
”Siinä”, mumisin silmät vieläkin kiinni.
”Kiitos. Kiitos!” hän sanoi ja tuli sisään.
”Öhm… Olen todella pahoillani, että herätin sinut”, herra Tschikov sanoi.
”Mhm”, sanoin vieläkin unisena.
”En halua tunkeilla tai mitään… Minä vain etsin tytärtäni… Hän ei ole sängyssään”, hän sanoi.
”Mhm”, sanoin ja tunsin, kuinka aloin lipsua unta kohti.
”Tiedätkö, missä hän on?” hän sanoi ja minä hätkähdin pois unestani.
”Anteeksi, mitä sanoitte?” kysyin ja kuuntelin tällä kertaa.
”Tyttäreni – tiedätkö, missä hän on?” hän kysyi ja sydämeni tihensi tahtiaan.
Miljoonat eri kuvat tulvivat mieleeni.
”Voi paska”, kuiskasin. Tämä ei ollut hyvä. Astuin pari askelta taaksepäin toivoen saavani enemmän tilaa välillemme.
”Öhm… Niin… En ymmärrä, mitä tarkoitat”, sanoin huolettomasti ja kuulin jännittyneisyyden äänessäni.
Hän katsoi minua hetken ja alkoi sitten tuijottaa. Hänen kulmansa rypistyivät ja pää kallistui sivulle.
Minä nielaisin kovaa ja peruutin – hitaasti kuin pakenisin käärmettä.
Hän katsoi minua huolestuneesti.
”Onko jokin vinossa neiti Swan?” hän kysyi ja katsoi minua.
”E-e-ei mikään… Mikä muka olisi!” sanoin ja otin iPhoneni yöpöydältä ja piilotin sen selkäni taakse.
”En tiedä… Näytät niin jännittyneeltä…” hän sanoi ja minä yritin hymyillä.
”Voi… Ei se ole mitään… Minulla on vain päänsärkyä, siinä kaikki!” sanoin ja painoin ykkösnappia, kunnes olin varma, että se soitti.
Yhtäkkiä hänen ilmeensä muuttui huvittuneeseen irvistykseen.
”Sinä tiedät sen – etkö?” hän kysyi ja astui lähemmäs. Uh oh.
”M-m-mitä? Tiedän mitä? En tiedä mitään! Tarkoitan, mistä te oikein puhutte?”
Mahtavaa Bella… Erittäin ammattimaista!
”Hän kertoi sinulle – eikö?” herra Tschikov sanoi ja tuli vieläkin lähemmäs. Minä astuin muutaman askeleen kauemmas.
”Kuka? Ja kertoi mitä? Minulla ei ole aavistustakaan, mistä te puhutte!”
Hän nauroi. Nyt hän melkein seisoi edessäni.
”Sinä et usko häntä, ethän?” hän sanoi ja nauroi kuin se olisi tyhmää.
”Olen pahoillani… Minulla ei todellakaan ole aavistustakaan, mistä te puhutte!” sanoin ja astuin vielä pari askelta taaksepäin ja tunsin seinän takanani. Hän hymyili… Tietäen voittavansa.
Hän katsoi minua hetken ja nauroi.
”Tottakai sinä uskot häntä! Sinä rakastat häntä ja rakkaus tekee sokeaksi! Bella! Herää! En ole sellainen! En todellakaan!” hän sanoi ja kurotti toista kättään.
Pidätin henkeäni pudistaen päätäni ja painuin lähemmäs seinää. Sydämeni löi kovempaa kuin ikinä ja kämmeneni olivat aivan hikiset. Jalkani tuntuivat hyytelöltä ja kieleni tuntui paksulta ja turralta.
Nyt hän seisahtui eteeni ja laittoi kätensä vyötärölleni – juuri siihen, missä Edwardin kädet olivat pari tuntia sitten.
Katsoin ovea, josta pääsi käytävälle. Voisin päästä sinne jotenkin. Herra Tschikov otti leuastani kiinni ja käänsi kasvojani, että minun oli pakko katsoa häntä.
”Tiedätkö… On sääli, että minulla ei ole tytärtäni… Mutta sinä olet hyvä vaihtoehto… Eikö niin?” hän sanoi ja nauroi. Silmäni suurenivat ja tunsin, kun kyyneleet alkoivat virrata.
”Niin Bella, se on totta… Mutta mitä sitten? Ketä kiinnostaa? Olen presidentti! Kenelläkään ei ole pokkaa asettua minua vastaan! Annan tuomarille hiukan rahaa ja juttu on ohi ennen kuin se edes on alkanut! Niin minä toimin!” hän sanoi ja minä pyöräytin silmiäni.
”Lyön vetoa, että Venäjälläkin on ainakin yksi tuomari, joka ei ottaisi rahoja!” sylkäisin ja vilkaisin ovea.
”Voi Bella! Suloinen pieni Bella! Sinulla ei ole aavistustakaan! Kuulitko Afrikan jutusta? Siellä on tämä 85-vuotias mies, joka haluaa presidentiksi toisen kerran ja hän vain kiduttaa ja tappaa ihmisiä, jotka työskentelivät miehelle, joka kävi häntä vastaan. Hän jopa laittoi sotilaita äänestäjien viereen ja sanoi, että heidät ammutaan jos eivät äänestä häntä! Koko maailma tietää Bella! Mutta kukaan ei tee mitään – luuletko, että he tekevät jotain, kun minä haluan vain pitää vähän hauskaa?” hän kysyi ja silitti hiuksiani.
En tiedä kuinka tai miksi, mutta hänen sanansa saivat minut niin vihaiseksi, etten kestänyt enää.
”Voi luoja, minä vihaan sinua! Olet sairain mies, jonka olen koskaan tavannut!” huusin ja potkaisin häntä polvellani arkaan ruumiinosaan.
Juoksin ovelle ja yritin saada sen auki tärisevillä käsilläni. Mutta käteni olivat niin hikiset, että kahva vain luisui kädestäni koko ajan. Katsoin olkani yli ja näin hänen kierivän maassa ja voihkivan. Yritin uudelleen ja tällä kerralla sain käännettyä kahvaa. Huokaisin helpotuksesta ja yritin vetää ovea mutta – se ei liikkunut.
Yritin vetää ja työntää sitä kaikin voimin. Mutta pian tunsin epätoivon kyyneleeni valuvan käsilleni ja muistin, että olin lukinnut oven niin kuin Edward oli pyytänyt.
Katsoin avainta ja näin kuinka se tippui lattialle.
”Voi paska!” mumisin ja katsoin oikealle, missä näin oven olevan auki. Se oli liian kaukana. Olin kyykistymäisilläni avainta kohti, kun joku painoi minut ovea vasten. Ilma pakeni keuhkoistani ja tunsin kuinka uusi ilma tulvahti sisään.
Hän käänsi minut ympäri ja painoi kätensä kaulalleni ja alkoi kuristaa minua. Katsoin häntä suurin silmin ja yritin hengittää. Hän painoi sormensa huulilleni.
”Shhh, Bella! Etkö tiedä, että tämä on pahempaa, kun olet noin äänekäs? Kyllä, se voisi olla todella paha sinulle!” hän sanoi ja tunsin palan kurkussani ja keuhkoihini sattui. Näkökenttäni sumentui ja näin kaikkialla mustia pilkkuja. Hänen äänensä kuulosti kaukaiselta ja iPhone, viimeinen toivoni pelastua luiskahti pois.
EPOV:
Avasin silmäni. Todella ärsyyntyneenä. Kello oli hiton 03.07 ja joku oli soittanut minulle jo kaksi minuuttia. Jos se ei olisi ollut niin ärsyttävää… Ei – jos soittoääneni ei olisi niin ärsyttävä, olisin voinut olla välittämättä siitä, mutta tämä laulu alkoi jo käydä hermoilleni.
“4, 5, 6 come on and get the kicks
you don’t need the money
when you look like that,
do ya - honey?”
Olin varma, että se oli Emmett tai Jasper vain ärsyttääkseen minua ja kyllä – he todella ärsyttivät minua nyt!
Olin juuri laittamassa kännykkäni kiinni, kun näin nimen näytöllä: Bella
Olin hämmentynyt. Miksi hän soitaisi minulle tähän aikaan ja miksi hän ei vain tulisi käymään. Ajattelin tilannettamme ja minulle tuli tunne, että olisi parempi vain sammuttaa soitto. Varsinkin, kun me emme olleet nyt oikeastaan ystäviä enkä minä voisi aina suojella häntä kaikilta pieniltä hämähäkeiltä!
Olin juuri sammuttamassa puhelun, kun kuulin Natalian huokaisevan sängyssäni ja jäykistyin. Tunne, että jokin ei ollut oikein, nousi joka solussani.
Hän olisi jo lopettanut… Tämä ei ollut Bellan tapaista. Minä nielaisin. Jokin oli vinossa. Vastasin soittoon ja ensin kuulin vain paljon liikehdintää ja sitten ovenkahvan. Yhtäkkiä kuulin Bellan itkevän. "Voi paska" hän sanoi ja sitten kuulin hänen paukahtavan ovea vasten ja ”Shhh, Bella! Etkö tiedä, että tämä on pahempaa, kun olet noin äänekäs? Kyllä, se voisi olla todella paha sinulle!”
Voi paska, hän on siellä!
BPOV:
Näin päässäni valoa ja yritin kaiken kykyni mukaan hengittää – se ei toiminut. Pilkut kasvoivat ja tunsin sormieni turtuvan.
Tässä se on Bella. Tämä on loppu!
Halusin itkeä, mutta minulla ei ollut enää tarpeeksi energiaa. Halusin laskeutua makaamaan, mutta hän ei antanut. Kuulin hänen sanovan jotain, mutta en ymmärtänyt sitä.
Tunsin, kuinka aloin lipsahdella pimeyteen ja yritin taistella sitä vastaan, mutta se oli niin vaikeaa ja oli paljon helpompaa vain antaa sen viedä. Viimeinen kuva ilmestyi mieleeni ja sai minut hymyilemään ja sitten päästin irti ja se liukui pois. Halusin huokaista, mutta en luullut, että olisi helppoa pysyä harmaassa maailmassa pinnalla ja olla valoisa. Oli mukavaa lakata miettimästä ja huolestumasta. Tuntui kuin olisin siellä – mutta sitten taas en. Minulla ei ollut tunteita, ei tarpeita. Kaikki oli turtaa ja olin rento. Tunsin, kun jokin veti minua syvemmälle ja syvemmälle harmaaseen veteen ja minulle tuli koko ajan kylmempi ja kylmempi. Mutta minä en välittänyt. Se oli kivaa ja mukavaa.
Ja aivan yhtäkkiä tunsin itseni putoavan. Se oli outoa. Luulin putoavani, mutta oikeastaan nousin takaisin pintaan.
”Bella? Bella! Kuuletko minua? Bella?” Se kuulosti tulevan kaukaa, mutta ääni joka sanoi sen, sai minut iloiseksi. En ymmärtänyt, mitä ääni sanoi, mutta se ei haitannut, koska ääni oli tarpeeksi saadakseen minut hymyilemään.
”Bella? Ole kiltti Bella… Bella!” Ääni kuulosti surulliselta… Melkein epätoivoiselta.
Tunsin, kuinka nousin lähemmäs pintaa, lähemmäs kirkkaita värejä. Melkein musta ympärilläni muuttui harmaaksi ja harmaa muuttui koko ajan kirkkaammaksi.
”Bella! Tee jotain… Liikahda edes… Tee mitä vain! Ole kiltti!” Nyt ymmärsin osan siitä, mitä kuulin. Ja tunsin, jonkun pitävän kädestäni kiinni.
Ei, tunsin Edwardin pitävän kädestäni kiinni ja huokaisin. Tällä kertaa kuulin jopa huokaukseni. Harmaa muuttui valkoiseksi, kirkkaaksi valoksi, joka sokaisin minut. Laitoin toisen käteni silmieni eteen ja voihkaisin.
Kuulin Edwardin huokaisevan vieressäni.
”Luojan kiitos!” hän sanoi ja minä hymyilin. Hän oli täällä. Kanssani.
”Kuinka voit?” hän kysyi ja minä nyökäytin päätäni. En tiennyt, miksi tein niin. Luulen, että halusin vain tuntea vartaloni liikkuvan. Olin väärässä – oli kamalaa joutua olemaan ajattelematta, liikkumatta… Edward antoi suukon kämmeneeni. Ja oli kamalaa olla varsinkin tuntematta.
Kului hetki, kunnes avasin silmäni ja näin Edwardin. Hän näytti helpottuneelta ja sen jälkeen, kun muistin, mitä oli tapahtunut, ymmärsin miksi. Minun oli kuitenkin vaikea ymmärtää, mitä oli tapahtunut. Kuinka on mahdollista, että mies, joka käyttää tytärtään hyväkseen, ei joudu vastuuseen siitä? En ymmärtänyt. Minä tuijotin kattoa ja unohdin Edwardin kokonaan.
Muistin, mitä se sairas mies sanoi minulle Afrikasta ja tajusin, että hän oli oikeassa… Kukaan ei voisi sanoa Venäjälle, kuinka toimia. Hänellä oli valta. Hän ei missään tapauksessa joutuisi vastuuseen mistään.
”Oletko kunnossa?” Edward kysyi ja minä hymyilin.
”K… Mh”, mumisin. Kurkkuni oli arka ja minun oli vaikea puhua. Hän siirsi hiukseni otsaltani korvan taakse ja hymyili heikosti.
”Olen niin pahoillani… Minun olisi pitänyt tulla aikaisemmin”, Edward sanoi ja minä pudistin päätäni. Avasin suuni sanoakseni jotain, mutta ääntä ei tullutkaan. Edward hymyili.
”Olet oikeassa. Sinun ei pitäisi puhua nyt”, hän sanoi ja minä pyöräytin silmiäni.
Katsoin ympärilleni – yrittäen löytää herra Tschikovin.
”Hän ei ole täällä”, Edward sanoi kuin olisi lukenut ajatuksiani. Katsoin häntä hämmentyneesti.
”Minä löin häntä turpaan”, hän sanoi ja minä hymyilin.
”Niin… Näin hänen kuristavan sinua ja jokin päässäni vain… En tiedä… Tein sen ennen kuin tajusin”, hän sanoi ja minä nostin kulmiani.
”Sitten minä laitoin sinut sänkyysi ja raahasin hänet huoneeseensa ja lukitsin kaikki ovet”, hän sanoi hymyillen. Minäkin hymyilin ja pyöräytin silmiäni. Edward silitti taas otsaani.
”Olen iloinen, että olet kunnossa… Hetken jo kuvittelin, ettet selviäisi”, hän sanoi ja hetkeksi näin kivuliaan irvistyksen kohoavan hänen kasvoilleen.
”Minä olen kuin rikkaruoho… En koskaan kuole kokonaan!” kuiskasin matalalla äänellä. Edward nauroi.
Hän nousi ylös ja katsoi minua.
”No, nyt sinä olet taas turvassa ja tajuissasi, joten menen takaisin nukkumaan”, hän sanoi epäröivästi. Minä pudistin päätäni.
”Mitä?” hän kysyi. ”Tarvitsetko jotain? Unohdinko minä jotain?”
Pudistin päätäni. En tarvinnut asioita – tarvitsin hänet! Olin juuri avaamassa suuni sanoakseni hänelle sen, kun muistutin itseäni, että tämä ei ollut sellaista, mitä voisin sanoa hänelle. Joten minä vain suljin suuni ja hymyilin hänelle.
”Hyvää yötä”, sanoin. Hän empi hetken – katsoi minua kuin tietäen, mitä halusin sanoa ja toivoi, että voisin silti sanoa sen, mutta kun hän huomasi ettei siinä ollutkaan muuta, hän hymyili vielä lopuksi.
”Hyvää yötä”, hän sanoi ja lähti.
……………………………
Avasin silmäni ja pyyhkäisin hien otsaltani. Tunsin t-paitani liimautuvan selkääni ja hiuksien liimautuvan kaulaani. Hengitykseni oli raskasta ja sydämeni takoi kuin hullu – näin painajaista. Oikeastaan kolmatta tänä yönä.
Katsoin herätyskelloani. Neljä yöllä. Kuinka se oli mahdollista? Tuntui kuin aika kulkisi takaperin. Vielä neljä tuntia kunnes aurinko nousee!
Nousin ylös ja menin suihkuun. En kestänyt enää. Suihkutin pikaisesti ja laitoin uuden topin ja sortsit päälle. Sitten sammutin valot ja kävelin huoneesta.
Yritin avata Edwardin oven, mutta se oli lukossa. Minä epäröin. Hetken aikaa ajattelin meneväni takaisin… Mutta päässäni tajusin, että nyt ei ollut perääntymisen aika. En voisi nukkua mahdollisen murhaajan vieressä! Joten kokosin kaiken voimani ja koputin Edwardin oveen.
Hän avasi oven melkein välittömästi ja katsoi minua. Hän näytti aika väsyneeltä. Hänen hiuksensa olivat sekaisin ja hänen silmänsä näyttivät siltä, kuin eivät olisi olleet kiinni koko yönä. Kun ajattelin, miltä hän näytti, tajusin, etten luultavasti näyttänyt itsekään sen paremmalta.
”Oletko kunnossa?” hän kysyi ja katsoi minua huolestuneesti. Yritin hymyillä.
”Tietenkin”, sanoin. Edward katsoi minua – katsoi hiukan liian läheltä.
Katsoin alas lattiaan ja tunsin kyynelien tulevan. Ei, ei vielä. En halunnut itkeä Edwardin edessä.
Ennen kuin tiesin mitä tapahtui, hän halasi minua.
”Kaikki on hyvin Bella!” hän sanoi. ”Kaikki on hyvin. Itke ihan rauhassa!” hän mumisi hiuksiini.
Halusin vain sanoa hänelle, etten itkenyt, kunnes tunsin kyyneleet poskillani, minä itkin!
Päästin hänestä irti ja katsoin häntä.
”Olen pahoillani… En halunnut tehdä tätä… En tullut tänne itkemään sinun edessäsi! M-m-minä en saa unta”, mumisin.
”En minäkään”, hän sanoi ja hymyili.
”Haluatko nukkua täällä?” hän kysyi ja vetäisi minut huoneeseen. Katsoin ympärilleni samalla kun hän sulki oven. Kaikki näytti tavalliselta paitsi vaaleat hiukset hänen sängyssään.
Minä hymyilin.
”Sinulla on jo yksi nainen sängyssäsi”, vitsailin.
”No, on siellä aina tilaa toisellekin!” hän sanoi ja käveli sängyn vasemmalle puolelle.
”Natalia makaa keskellä joka tapauksessa – joten olisi turhaa käyttää koko vasenta puolta!” hän sanoi ja hymyili. Minä käännyin ympäri ja katsoin häntä.
”Tiedätkö mitä?” sanoin ja hymyilin takaisin.
”Mitä?” hän kysyi.
”Sinä käyttäydyt niin vastuullisesti ja rakastavasti – kuin isä!” sanoin ja Edward nauroi.
”No, onpa mukavaa… Sinä näet minut isänäsi!” hän sanoi ja vetäisi peitot pois. Minä pudistin päätäni.
”Ei minulle… Iuh… Tarkoitin Nataliaa!” vastasin ja me molemmat katsoimme pientä 9-vuotiasta tyttöä, joka ansaitsi niin paljon enemmän kuin hänellä oli.
”Niin… Totta… Mutta kysymys kuuluukin…” hän keskeytti ja minä katsoin häntä. Näin hänen hymyilevän ja tiesin, että hänen suustaan ei tulisi mitään hyvää. Laskeuduin Natalian viereen ja painoin suukon hänen otsalleen. Hän huokaisi ja painoi päänsä olkaani vasten.
”Kysymys kuuluu: Kuka sinä olet tässä kuvassa?” Edward sanoi ja asettui sängyn toiselle puolelle.
”Minä?” kysyin yllättyneenä ja järkyttyneenä samaan aikaan. Edward nauroi.
”Niin, sinä!” hän sanoi ja kuulin hymyn hänen äänessään. Olin juuri sanomassa häntä ääliöksi, kun yhtäkkiä Natalia kietoi kätensä vatsalleni ja puristi hiukan.
”Äiti”, hän kuiskasi ja huoneeseen laskeutui hiljaisuus.
-
Ei voi muuta sanoa kun että IHANA. Loistava loppu, rakastan tätä ficciä ! <3 Jatkoa tulee taas ihanan nopeasti, kiitos siitä :)
-
R a k a s t a n t ä t ä f i c c i ä ♥ Tuo loppu oli niin suloinen (: Odottelen innolla kunnon B/E:tä ;P
Jatkoa? ^^
-
I-H-A-N-A
Oikeesti! Sä oot loistava! : ) Suomennat HYVIN! Oikeesti! Tätä on tosi kiva lukea. <3
Mäki toisaalta odottelen kunnon E/Btä... :----D
~Haaveillaan turhia
Valo
-
Jee.
Suomennat tosi hyvin ja jatkoa tulee tosi usein
Toivottavasti jatkoa tulee pian.
-
Vaihteeksi tällaista yksinkertaista kommenttia minulta.
Ihanaaihanaaihanaa. <33
Rakastan tosiaankin tätä ficciä, olen niin koukussa. Mä olin itsekkin ihan paniikissa kun se pöljä Venäjän presidentti tuota bellaa kuristi ym. : ))
Ja aaawws, ihana edward. <33
Tästä ei voi muuta sanoa, taaskaan. ; )
Jatka.
Kiit♥s.
Suklaamurunen
-
voi tää ficki on niiiin ihana!! ;D
Jatkoa!!!
-
Yhdyn kaikkiin edellisiin kommentteihin ficin ihanuudesta, mahtavuudesta, sujuvuudesta ja ihanasta juonesta, mutta haluan kertoa myös uuden syyn miksi itse pidän tästä ficistä: Tähän tulee jatkoa hyvin nopeasti! Pidän monista ficeistä täällä Finissä, mutta suurimpaan osaan niistä, joita luen, jatkoa tulee hyyyyvin pitkin väliajoin. Kiitos nopeudestasi siis! :) Pidä sama tahti yllä, jos vain siihen kykenet.
-
Loppu oli tosi suloinen <3 Mä jo ehdin ajatella tossa yhdessä välissä että Eikö se Edward tajua vastata siihen? :D
Mutta ihana luku taas, ja ihanan nopeesti tuli jatkoa ;) Rakastan tätä ficciä <3 Nopeesti taas jatkoa :)
-Riitu-
-
ihana loppu. <3
en keksi kyl oikee mitää rakentavaa sanottavaa, muuta ko et tää on siis niin ihana ficci. : D<3
-
Voi. Ihana loppu. Tää on ihana.
Kiitos.
-
Aaaaaaaaaaaaaaaaaaws <3
Tää on niin ihana. En vaan osaa sanoa muuta.
Olen täsin koukussa tähän ja voi että.....
Tällä hetkellä en pysty muodostamaan yhtään järkevää lausetta! Kiitos!
Jatkoa?
Fioré
-
aaaaaaw<3 tää on aivan ihana<3 oon jääny koukkuun tähän. :D
äkkiä lisää jatkoa ?
-
AIVAN IHANA!
Oon jo lukenut jonkin aikaa, mun nyt vasta kommentoin..
Kirjotusvirheitä kyllä löytyy, mut ketä kiinnostaa, kun tohon uppoutuu, niin ei niitä edes huomaa : )
Aivan mahtavaa tekstiä ja edellisen luvun loppu oli ihana!
Kaisu
-
I
H
A
N
A
!
-
T/N: Kiitos kommenteista. :D
Kahdeskymmenes luku: Asioita, joita vastaan et voi taistella
EPOV:
Kello oli kahdeksan ja avasin silmäni, koska joku puristi kättäni. Olin vetämässä käteni pois, mutta epäröin, koska näin kenen kädestä pidin kiinni.
Bella? Olin hämmentynyt eikä minulla ollut aavistustakaan, miksi hän oli sängyssäni. Sitten näin pienen vaaleakiharaisen tytön välissämme. Natalia. Hän makasi selällään ja kädet olivat pään päällä melkein nyrkeissä. Hän huokaisi ja hymyili.
Natalia… Kaikki muistot eilisestä tulivat takaisin ja minua huimasi, kun tajusin, kuinka paljon vastuuta hartioillani nyt oli. Koko tilanne sai minut voimaan pahoin – se sai minut aina voimaan pahoin.
Muistin ensimmäisen kerran, kun näin Natalian bikineissä ja kaikki mustelmat hänen selässään, jaloissa, käsivarsissa… Kaikkialla! Se oli kamalaa. Kun kysyin häneltä, kuka ne oli tehnyt, en koskaan unohda vastausta, minkä hän antoi: ”Hän sanoi, että se on minun syytäni… Että minä ansaitsen ne… Minä houkuttelin häntä… Ei hän oikeasti tarkoita sitä.”
Minä kohautin olkiani ja vedin itseni nykyisyyteen. Katsoin Bellaa. Hän makasi vasemmalla kyljellään ja hänen oikea kätensä lepäsi vasemmassa kädessäni Natalian vatsan päällä. Hänen päänsä oli hänen vasemman kätensä päällä ja hänen vasen kätensä myös oli minun oikealla kädelläni Natalian pään yläpuolella. Me olimme nukkuneet koko yön tällä tavalla – no, ainakin viimeiset neljä tuntia.
Tiesin, että sen olisi pitänyt olla outoa, maata tällä tavalla – varsinkin, kun minä en tee tällaisia asioita – mutta jostain oudosta syystä tämä tuntui oikealta. Katsoin Bellan kasvoja enkä voinut kuin tuijottaa. Hänen kasvonsa olivat niin rentoutuneet ja rauhalliset, että ne saivat hänet näyttämään kauniimmalta kuin hän jo oli.
Mitä minä oikein ajattelen? Bella? Kaunis? Tajusin juuri, etten ollut harrastanut seksiä sitten Bellan saapumisen, kun hän avasi silmänsä. Hän aikoi sulkea ne uudelleen, kunnes huomasi minut. Hänen silmänsä revähtivät auki ja hän näki kätemme kietoutuneina. Hän meinasi vetäistä kätensä irti, kun nyökkäsin Nataliaan päin ja hän alkoi epäröidä.
Hän näytti miettivän koko tilannetta hetken ja rentoutui sitten. Hän laski päänsä alas ja kohautti olkiaan.
”Huomenta”, hän muodosti suullaan ja minä hymyilin.
”Huomenta.”
Hän veti vasemman kätensä pois ja silitti sillä Natalian tukkaa. Minä kannattelin päätäni vapautuneella kädelläni ja katsoin häntä. Yhtäkkiä tunsin kaikkien huolien tulevan takaisin. Kuinka me toimisimme tänään? En voisi antaa Nataliaa takaisin isälleen sen jälkeen, mitä viime yönä tapahtui. Kuka tietää mitä se mies hänelle tekisi? Ehkä en näkisi häntä enää koskaan!
Minä huokaisin. Toivoin, että vanhempani uskoisivat minua – he eivät uskoneet koskaan, kun kerroin heille mitä oli tekeillä. Luulen, että on paljon helpompaa olla uskomatta, että sinulla on perverssi päivällispöydässäsi kuin puuttua siihen.
Tunsin käden silittävän poskeani ja hätkähdin ajatuksistani. Bella hymyili minulle.
”Kaikki kyllä järjestyy!” hän kuiskasi ja minä nyökkäsin päätäni hiljaisena.
”En vain tiedä mitä tehdä”, vastasin ja katsoin Nataliaa.
”Me kyllä keksimme jotain”, Bella sanoi ja silitti kättäni.
Katselin hänen kättään, joka kosketti ihoani ja oli vaikuttavaa, kuinka paljon hänen pieni kosketuksensa vaikutti minuun. Koko käsivarttani kihelmöi ja outo pieni tunne lepatti vatsanpohjassani. Yritin vastustaa kiusausta suudella hänen kättään – jokaista sormenpäätä – mutta kun hänen kätensä siirtyi olkapäälleni, tunsin kuinka nopeasti hävisin taistelun. Olin juuri tarttumassa hänen käteensä, kun Natalia liikahti ja me molemmat hätkähdimme siitä – missä nyt ikinä olimmekaan.
Bella veti kätensä pois ja Natalia siirsi kätensä silmilleen.
”Mh… Silmäni kutisevat”, Natalia mumisi ja Bella hymyili.
”Hyvää huomenta!” Bella heläytti ja Natalia katsoi oikealle ja näki Bellan makaavan siinä. Sitten hän katsoi vasemmalle puolelleen ja näki minut. Hän tuijotti kattoa ja teki jotain, mitä minä ja Bella kumpikaan emme olleet odottaneet – hän purskahti itkuun.
Bella silitti hänen hiuksiaan ja yritti lohduttaa häntä.
”Mikä hätänä Natalia… Kaikki on hyvin!” Bella sanoi, mutta minä muistin viime yön ja sain idean, mikä mahtaisi olla vinossa. Natalia tuli luokseni ja hautasi kasvonsa t-paitaani. Katsahdin Bellaa pahoittelevasti – hän näytti niin loukkaantuneelta.
Minä silitin Natalian selkää ja tunsin hänen kyyneliensä kastelevan paitani.
”Oletko kunnossa Talia?” kuiskasin ja hän pudisti päätään.
”Oletko surullinen, koska olet pettynyt?” kuiskasin ja silitin vieläkin hänen selkäänsä. Hän nyökkäsi. Sydäntäni särki nyt vielä enemmän, sillä olin varma, että tiesin syyn miksi hän itki.
”Luulitko, että Bella oli äitisi?” kuiskasin vielä matalammalla äänellä ja hän alkoi itkeä vielä enemmän. Nousin istumaan ja vedin hänet syliini.
”Olen niin pahoillani Talia… Olen niin pahoillani”, mumisin samalla, kun keinutin häntä edestakaisin.
”Haluan äitini… Miksi… Miksi…” hän keskeytti ja minä vilkaisin Bellaa toisen kerran pahoittelevasti – ei tämä hänen syytään ollut.
”Kaikki on hyvin Talia… Tiedän, että kaipaat häntä… Se on okei”, kuiskasin ja hän nyki t-paitani kaulusta… Luulen, että tueksi, tai vain koska hän oli niin surullinen.
”Miksi hän jätti minut? Vihasiko hän minua?” Natalia kysyi epätoivoisena ja minulle tuli tunne, ettei hän ollut oikeastaan koskaan itkenytkään äitinsä vuoksi.
”Ei… Ei! Ei hän jättänyt sinua, koska vihasi sinua! Hän rakasti sinua enemmän kuin mitään muuta… Rakasti aina… Hänen täytyi lähteä… Jossain vaiheessa meidän kaikkien täytyy”, selitin. ”Kyllähän sinä tiedät, hän taisteli todella kovasti, koska ei halunnut jättää sinua.”
Natalia pudisti päätään.
”Jos hän olisi taistellut, hän olisi nyt täällä… Minä vihaan häntä, koska hän jätti minut yksin!” Natalia huusi.
”Talia, et sinä vihaa häntä! Joskus ei voi taistella jotain vastaan… Tiedäthän, vaikka olisitkin kasvanut aikuiseksi, maailmassa on silti suurempia asioita kuin sinä – asioita, joita vastaan et voi taistella”, sanoin ja hän katsoi minua suurin silmin.
”Suurempia kuin isi?” hän kysyi ja minä huomasin Bellan vinkaisevan.
”Kyllä, suurempia kuin isäsi”, sanoin ja yritin kuulostaa rennolta.
Natalia ei sanonut enää mitään, muttei myöskään itkenyt. Hän vain istui sylissäni ja näytti miettivän asioita. Hän katsoi minua pitkään ja sitten Bellaa. Hän tarttui kädestäni kiinni ja painoi kämmenensä sitä vasten kuin olisi halunnut nähdä, kuinka paljon suurempi käteni oli.
”Oletko sinä suurempi kuin isi?” hän kysyi – melkein kuiskasi. Näin Bellan pään painuvan alas ja minusta tuntui pahalta.
”Öhm… En ole varma vielä… Luulen, että voin sanoa sinulle myöhemmin”, sanoin rehellisesti. Natalia näytti pettyneeltä ja tiesin, että hän ajatteli samaa kuin minäkin – en voisi mitenkään olla suurempi kuin hänen isänsä.
BPOV:
Aikaa oli kulunut ja koska kukaan meistä ei halunnut kohdata oikeaa maailmaa juuri nyt, me jäimme Edwardin sänkyyn ja katsoimme televisiota – eniten Paavo Pesusientä ja Hannah Montanaa. Minä melkein nukuin, koska minulla oli niin tylsää ja kun vilkaisin Edwardia, hän näytti tuntevan samoin. Natalian pää lepäsi jalkojeni päällä ja hänen jalkansa olivat Edwardin päällä. Hän katsoi ohjelmia vailla huolen häivää.
Vilkaisin Edwardia uudestaan ja sain hänet kiinni tuijottamasta minua. Katsoin häntä kysyvästi ja hän kohautti olkiaan.
”Onko sinulla minkäänlaista suunnitelmaa?” kysyin hiljaa, jotta Natalia ei kuulisi meitä. Edward pudisti päätään.
”Mieleni on aivan tyhjä”, hän vastasi ja kuulosti hermostuneelta.
”Puhuitko isällesi siitä aiemmin?” kysyin ja Edward nyökkäsi.
”Luulen, että hän oli 6-vuotias, kun näin mustelmat ensi kerran. Kerroin isälleni siitä, kun Natalia ja hänen isänsä olivat poissa eikä hän uskonut minua. Rukoilin häntä tarkistamaan seuraavalla kerralla, kun he tulisivat, mutta silloin kaikki oli muuttunut. Luulen, että Natalian isä sai selville, että minä tiesin mitä oli tekeillä ja hän oli – huolellisempi, ettei jättänyt jälkiä. Joten, kun isä näki Natalian, hän oli aivan kunnossa ja kun isä kysyi häneltä, oliko kaikki hyvin, hän esitti, että kaikki oli aivan täydellisesti. Joten minä olin ainoa ihminen, joka tiesi ja … No… Ainoa asia, jonka pystyin tekemään, oli suojella häntä sillä välin, kun hän kävi täällä.” Edward selitti ja minä tunsin kyyneleet silmissäni. Tämä oli kamalaa.
”Edward?” aloitin ja epäröin.
”Mhm”, hän sanoi ja laittoi kätensä päänsä alle samalla kun tuijotti kattoa.
”Mitä Natalian äidille tapahtui?” kysyin melkein pelokkaana. Edward huokaisi.
”Se oli todella traagista. Hän kuoli melkein neljä vuotta sitten. Hänellä oli rintasyöpä pitkän aikaa ja hän oli taistelija – oli aina. Hän taisteli syöpää vastaan viisi vuotta, luulisin. Hän oikeastaan sai sen Natalian syntymän jälkeen ja hän oli siitä asti sairaaloissa. Oli aikoja, kun lääkärit luulivat hänen selviävän ja oli aikoja, kun hän näytti olevan puolikuollut. Lopussa syöpä levisi joka puolelle niin nopeasti, että lääkärit eivät voineet auttaa häntä mitenkään ja antoivat hänelle uhkavaatimuksia neljän päivän ajan. Hän kuoli kahden päivän päästä. Ja se muutti kaiken – varsinkin Natalian isän. Hän oli todella mukava mies ja hän rakasti vaimoaan ja tytärtään niin paljon, mutta kun hän kuoli… Niin, sinä tiedät, mitä tapahtui.”
En voinut sille mitään, mutta olin pahoillani herra Tschikovin puolesta. Oliko se väärin? Tarkoitan, en voisi mitenkään selitellä millään tavoin sitä mitä hän teki, koska hän oli sairas, mutta menetti niin paljon elämässään, että olin pahoillani hänen puolestaan.
Edward katsoi minua.
”On ihan luonnollista olla pahoillaan hänen puolestaan. Minäkin olen”, Edward mumisi ja minä nyökkäsin.
Sillä välin oli jo keskipäivä ja olin täynnä eri Paavo Pesusieni tapaa Hannah Montanan -jaksoja. Jos joutuisin kuulemaan vielä kerrankin ”Best of Spongebob’s both worlds” tunnarin, oksentaisin.
Käänsin pääni kohti Edwardia, joka oli laittanut tyynynsä päänsä päälle. Minä nauroin ja vedin sen pois.
”Hei!” hän sanoi. ”Etsi oma pelastustyynysi!”
Minä nauroin.
”Voi onpa kiva… Ajattelet itseäsi ensin!” vitsailin ja ennen kuin huomasin, hän läimäytti tyynyn naamalleni.
”Ole hyvä”, hän sanoi ja yritti peitellä nauruaan.
Vedin tyynyn pois ja katsoin häntä ilkeästi.
”Ha, ha. Tosi hauskaa! Tiedätkö, mikä on outoa?” kysyin ja hän nosti kumiaan.
”Että sängyssäni on tyttö, jonka kanssa en ole harrastanut seksiä?” hän kysyi ja minä vilkaisin häntä varoittavasti.
”EI! Kukaan ei etsi meitä! Tarkoitan, nyt on keskipäivä… Emme menneet aamupalalle emmekä lounaalle juuri nyt, eikä kukaan välitä!” sanoin ja Edward katsahti minua yllättyneesti.
”Olet oikeassa… Heidän olisi pitänyt olla täällä jo tähän mennessä! Jokin on vinossa”, hän sanoi ja hyppäsi sängyltä pois, mikä sai Natalian katsomaan ylös ja minut nousemaan istumaan.
”Minne sinä olet menossa?” kysyin hämmentyneenä.
”Minä menen suihkuun ja vaihtamaan vaatteita ja sitten me menemme sinun huoneeseesi, jotta sinä ja Natalia voitte vaihtaa… Ja sitten me menemme lounaalle”, hän sanoi ja minä näin jännittyneisyyden hänen kaulallaan.
……………………….
”Joten, miksi me teemmekään tämän?” kysyin ja tartuin Nataliaa kädestä samalla kun kävelin hänen ja Edwardin kanssa ruokasaliin.
”Me teemme tämän, koska me emme voi tehdä mitään minun huoneessani”, hän sanoi ja pysähtyi, kun me astuimme ruokasalin oven eteen. Mitä tapahtuisi, kun me avaisimme tämän oven? Kuinka voisin katsoa herra Tschikovia silmiin kaiken sen jälkeen, mitä eilen tapahtui? Edward katsahti minua stressaantuneesti ja avasi oven.
Me astuimme huoneeseen yhdessä. Luulen, että puristin Natalian kättä hiukan liian kovaa, mutta sillä hetkellä en huomannut sitä.
Me katsoimme huoneeseen ja… Näimme vain Esmen ja Carlislen.
”Mitä?” kysyin hämmentyneenä ja Esme nauroi.
”Kuinka voit?” hän kysyi ja katsoi minua huolestuneena.
”Voin… Hyvin?” kysyin hämmentyneenä. Mitä oli tekeillä?
Carlisle katsoi alas Nataliaan, joka piti kädestäni kiinni molemmin käsin ja piilotteli kasvojaan käteni takana.
”Hei Talia!” hän sanoi ja hymyili. Natalia liikautti hiukan päätään, jotta saattoi nähdä Carlislen. Hän nyökkäsi hiukan Carlislelle ja piiloutui sitten jalkani taakse.
”Eliza, voisitko viedä Natalian isänsä luokse?” Carlisle sanoi ja Natalian ote jalastani tiukentui.
”Isä. En päästä Nataliaa enää lähtemään hänen kanssaan”, Edward sanoi.
”Voi, minä kyllä tiedän. Päästä hänet vain hyvästelemään isänsä ja minä kerron sinulle ja Bellalle, mitä eilen tapahtui sen jälkeen, kun te olitte menneet nukkumaan”, Carlisle selitti näyttäen vakavalta.
Minä käännyin ympäri Natalian puoleen ja katsoin häntä.
”Näetkö tuon naisen, joka seisoo tuolla? Hän vie sinut isäsi luo. Sitten sinä voit sanoa hänelle hyvästi ja tulet takaisin tänne ja syöt kanssamme, käykö?” sanoin ja näin hänen pureskelevan etusormeaan ja nyökäytti sitten päätään.
”Lupaatko odottaa?” hän sanoi matalalla äänellä. Minä hymyilin ja siirsin pari vieläkin märkää kiharaa hänen korvansa taakse.
”Olen täällä”, sanoin ja hän kääntyi ympäri ja meni Elizan luokse.
Heti sen jälkeen, kun ovi oli sulkeutunut Elizan ja Natalian jäljessä, Edward kääntyi ympäri.
”Joten mitä on tekeillä?” hän kysyi.
”Istukaapa”, Carlisle sanoi ja me istuuduimme.
”Ensin haluaisin pyytää anteeksi, koska en ikinä uskonut sinua ja olen pahoillani. Olen pahoillani, etten uskonut sinua!” Carlisle sanoi ja Edward katsoi häntä yllättyneenä.
”Kiitti!” Edward sanoi ja rentoutui hiukan. Carlisle hymyili hänelle ja tuli taas vakavaksi.
”Nyt viime yöhön. Sen jälkeen, kun me menimme sänkyyn, me kuulimme outoja ääniä ja tavaroita tippuvan maahan… Joka tapauksessa. Me olimme oikeastaan tarpeeksi tyhmiä, ettemme menneet tarkistamaan, mitä oli tekeillä. Ja me kaikki olemme todella pahoillamme Bella. Todella pahoillamme! Ja toivon, että voit antaa anteeksi, koska emme me yleensä ole huolimattomia tai ole välittämättä, mitä lapsillemme tapahtuu – ja sinä olet nyt osa meidän perhettämme ja yksi meidän lapsistamme! Joten me olemme kamalan pahoillamme”, Carlisle sanoi ja minä hymyilin.
”Kaikki on kunnossa… Edward oli siellä!” sanoin ja Carlisle katsoi minua helpottuneena.
”Noin kello 4.30 aamulla, me saimme puhelinsoitin herra Tschikovilta, joka käski meidän tulla huoneeseensa ja avaamaan hänen ovensa. Joten me menimme sinne ja avasimme sen. Tietenkin me kysyimme, miksi hän oli lukittuna omaan huoneeseensa ja hän kertoi meille mitä tapahtui. Kyllä, hän kertoi meille mitä hän teki Bellalle. Kun tajusin, mitä hän pystyi tekemään Bellalle, olin melkein varma, että Edwardkin puhui totta. Joten minä kysyin häneltä asiasta ja – ihan tuosta vain – hän kertoi meille, että se oli totta! Ihan tuosta vain! Voitteko uskoa sitä? Ja hän kertoi meille, joka kerrasta, kun hän halusi muuttua, muttei voinut ja sitten Esme teki hienon tarjouksen”, Carlisle sanoi ja katsoi vaimoaan rakastavasti.
”Sanoin hänelle, että…”
Mutta sillä hetkellä ovi lennähti auki ja Natalia juoksi luokseni ja huusi: ”Minä jään! Minä jään Bella! Minä jään tänne sinun ja Edwardin ja Carlisle-sedän ja Esme-tädin kanssa!” hän hyppäsi syliini ja halasi minua niin lujasti, että luulin hänen haluavan tappaa minut.
Edward ja minä katsoimme toisiamme yllättyneinä.
”Natalia jää tänne?” Edward kysyi ja minua hymyilytti nähdä, kuinka iloiseksi se teki hänet.
”Kyllä, me ajattelimme, että hän on todella suloinen tyttö eikä hänellä ole sukulaisia”, Esme selitti ja Natalia piti minusta vieläkin kiinni, kuin peläten, että katoaisin, jos hän päästäisi irti.
”Joten sen jälkeen, kun hän eilen soitti Venäjälle ja sanoi heille, että hän lopettaa presidentinvirkansa, hän soitti Venäjän poliisille ja kertoi heille kaiken. Jälkeenpäin meidän asiainajajamme tuli – kyllä, me käskimme häntä tulemaan viideltä aamulla – ja me allekirjoitimme kaikki paperit. Joten nyt Natalia on virallisesti meidän perheemme jäsen!” Esme selitti hymyillen. Minä vain istuin siinä suu auki enkä voinut uskoa, mitä kuulin.
Esme kääntyi kohti Edwardia.
”Olen todella pahoillani Edward. Tiedän, että meidän olisi pitänyt kysyä sinulta, mutta kaikki tapahtui niin nopeasti emmekä me halunneet ottaa riskiä”, Esme sanoi ja Edward hymyili.
”Minulle kyllä käy tämä päätös." Hän hymyili ja minäkin aloin hymyillä, kun näin kuinka helpottunut hän oli. Tunsin kyyneleet silmissäni. Tämä oli vain niin upeaa.
”Nyt asiaan… Meidän täytyy pitää lehdistötilaisuus ja kertoa heille, mitä tapahtui”, Carlisle sanoi ja minä ja Edward nyökkäsimme. ”Ei se ole kovin paha. Me vain istumme siellä ja vastaamme kysymyksiin. Ei mitään monimutkaista.”
Lehdistötilaisuus olisi pieni hinta.
-
Jee, taas jatkoa. Jeees, Natalian isä onneks häipyy.
Taas oli hyvin suomennettu, enkä mä mitään kirjotusvirheitäkään löytäny.
Toivottavasti jatkoa tulee taas pian. <3
*Eka*
-
Ihanaaihanaaihanaa...
Tuntuu etten koskaan kommentoi muuten kuin 'ihanaa', mutta ihan sama. : )
Huh, onneksi tuo Venäjän Presidentin homma selvisi, ihanaa (taas...) että Natalia saa jäädä tuonne. : ) Oon ihan rakastunut tähän ficciin, käyn joka päivä katsomassa onko jatkoa tullut. On myös mahtavaa kuinka usein jaksat piristää päivääni jatkoilla, se on jotain niiiin ihanaa.. ;D
Tämä on jotain niin kaunista.
Kiit♥s.
Suklaamurunen
-
Ihana luku jälleen kerran :) Onneksi se Natalian isä häipyy, oon oottanu sitä siitä asti kun se tuli :D Mutta ku Natalia jää niille asumaan, niin sit Edward joutuu menemään Natalian kans naimisiin, eikä se voi olla Bellan kanssa 8'DDD
Mutta silti ihana luku. :-* Jatkoa nopeesti :)
-Riitu-
-
Ihanaa jatkoa! Aivan loistavaa kun se Natalian isä lähti pois.
Kauhea ihminen. >:(
Tää on niin ihana ficci. <3 En osaa sanoa koskaan mitään järkevää ainakaan viiteen minuuttiin, kun olen nii sanaton. :D
Tähän tulee jatkoakin aina niin nopeeta. Se jos mikä on ihanaa!
Jatkoa taas odotan ja kiitos tästä luvusta! ;)
Fioré
-
onneks se natalian isä lähti pois. ; D
joo, mutta en löytänyt virheitä, taitavasti suomennettu ja ihana luku, jälleen kerran. :D
nopeesti jatkoa. <3
-
Haa. Taas jälleen kerran ihanaa jatkoa. Tällä kertaa huomasin muutaman kirjootusvirheen, mutta en nyt ala luettelemaan niita. Hyvä kuitenkin oli.
Kiitos.
-
Ihana : ) <3
-
Tämä on kyllä paras ficci mitä olen lukenut! Aivan loistavasti suomennat, ja jatkoa tulee nopeasti <3
Ei nyt kyllä mitää rakentavaa, mutta mutta..
-
Voi, tämä on niin söpö<3 Rakastan tuota alkua ihan älyttömästi. Ja koko ficciä ! :D Kivasti kirjotettu pätkä taas. Natalia on ihana, omii Edwardin, söpöä (:
-
T/N: Kiitos kommenteista. :D Tässä tulee seuraava luku ja olen pahoillani, että tässä kesti näin kauan. Minulla ja betallani on kuitenkin muutakin elämää kuin finfanfun ja koe viikko alkaa lähestyä uhkaavasti, joten nyt jatko saattaa viivästyä.
Kahdeskymmenesensimmäinen luku: Sisarukset
BPOV:
”Äläkä unohda: hymyile, näytä iloiselta, ja puhu vain, kun joku kysyy sinulta kysymyksen. Jos et ole varma, saako vastauksesi aikaan kohua, anna presidentin vastata… Tai sano vain, että et tahdo puhua siitä!” Eliza sanoi ja katsoi minua intensiivisesti. Hän oli aivan stressaantunut ja näytti pyörtyvän minä hetkenä hyvänsä.
”Minä tiedän, mitä minun täytyy tehdä!” sanoin ja pyöräytin silmiäni, mutta hän pudisti päätään.
”Ethän. Yksikin väärä liike voi tuhota presidentin uran!” hän sanoi ja silmäni suurenivat. Mitä hittoa!?
”Mutta älä huoli… Siksi meillä on PR-väkeä!” hän sanoi ja hymyili minulle tekohymyään. Minä avasin juuri suuni kysyäkseni häneltä jotain, kun hän työnsi minut Edwardin luo, joka seisoi suuren tammipuisen oven edessä, mistä pääsi lehdistöhuoneeseen.
Vedin muutaman kerran syvään henkeä ja minua huimasi. Tämä ei ollut minun tapaistani – en voi puhua ihmisten edessä. En voi tehdä sitä koulussa enkä voi todellakaan tehdä sitä presidentin kanssa! Minä katsoin täriseviä sormiani ja meinasin purskahtaa itkuun, kun tunsin käden olallani. Katsoin ylös ja näin Edwardin hymyilevän minulle.
”Ei se todella ole niin paha! Tarkoitan, mehän emme ole Carlisle, emmehän?” hän sanoi ja minä pyöräytin silmiäni.
”Minä pilaan kaiken ja sitten tuhoan isäsi”, sanoin ja nojauduin seinää vasten. Edward nauroi.
”Voi älä viitsi! Minä en onnistunut siinä yhdessä vuodessa. Sinä et voi kyetä siihen yhtenä yönä! Eivät he kuitenkaan edes kysy sinulta mitään! Me vain istumme siellä”, hän sanoi ja hymyili.
”Oletko varma… Koska luulen, että unohdin juuri nimeni!” sanoin ja peitin kasvoni käsilläni. Edward nauroi.
”Kyllä, olen varma. Tästä tilaisuudesta tulee tylsä ja se on ohi ennen kuin huomaatkaan. Muista vain: isä, äiti, Natalia, minä ja sinä. Sillä tavalla me menemme sisään ja me myös istumme tässä järjestyksessä”, hän sanoi ja minä nyökkäsin.
”Joten, minä istun ulkopuolella, eikö?” kysyin varmistaakseni asian ja huomasin, kuinka Edward yritti peitellä nauruaan.
”Kyllä, niin istut”, hän sanoi ja minä rypistin kulmiani.
”Sinä olet idiootti”, sanoin ja hän alkoi nauraa.
Sillä hetkellä Carlisle, Esme ja Natalia saapuivat huoneeseen. Natalia vilkutti minulle nähdessään minut ja minä hymyilin hänelle leveästi.
”Hei kullannuppu! Kuinka voit?” kysyin laskeutuen polvilleni ja avasin käsivarteni, jotta hän voisi halata minua. Hän juoksi syliini ja puristi minua ja päästi sitten irti astuen askeleen taaksepäin.
”Bella, Bella! Katso mekkoani! Eikö se olekin nätti! Se on sininen ja siinä on helmiä! Tunnen itseni prinsessaksi!” hän sanoi ja pyöri ympäri, kunnes häntä huippasi niin kovasti, että hän kaatui syliini.
”Kyllä, sinä olet todella nätti!” sanoin ja hymyilin hänelle.
”Bella, meidän täytyy mennä”, Esme sanoi lämpimällä äänellään ja hymyili minulle. Minä nielaisin.
”Tottakai”, sanoin ja nousin ylös. Annoin Natalian käden Esmelle, mutta Natalia veti sen pois.
”Älä nyt Natalia. Tule minun kanssani”, Esme sanoi hymyillen.
”Minä haluan mennä Bellan kanssa”, hän sanoi ja laittoi etusormensa suuhun – hän näytti alkavan kohta itkeä.
”Natalia. Kaikki on hyvin. Sinähän pidät Esmestä? Sinä voit mennä hänen kanssaan! Minä olen todella lähellä. Minä lupaan”, sanoin, mutta hän pudisti päätään.
”Minä haluan istua sinun ja Edwardin välissä!” hän sanoi ja näin kyyneleitä hänen silmissään. Aloin panikoida.
”Hän alkaa itkeä! Hän alkaa itkeä!” sanoin enkä tiennyt minne katsoa. ”Natalia! Älä itke. Sinä tiedät, että me kaikki rakastamme sinua ja teemme tämän sinun vuoksesi, etkö?” hän nyökkäsi ja katsoi sitten Esmeä ja Carlislea.
”Mutta minä haluan silti istua sinun vieressäsi!” hän vinkaisi ja minä peitin kasvoni käsilläni.
”En tiedä mitä tehdä”, mumisin uudestaan ja uudestaan.
”Öh Bella?” Edward sanoi ja minä katsoin häneen. Hän oli… Huvittunut? Katsoin Carlislea ja Esmeä, joiden ilmeet eivät olleet ollenkaan erilaiset. Esme silitti kättäni.
”Bella, jos hän haluaa istua sinun ja Edwardin vieressä niin se ei ole ongelma. En ole surullinen siitä. Sen on okei!” hän sanoi ja minä tunsin, kun aloin punastua.
”Rentoudu. Kaikki menee hyvin”, Carlisle sanoi ja kääntyi ympäri ovea kohti. Ennen kuin tiesin mitä tapahtui, Edward seisoi minun ja Natalian takana ja minä seisoin Esmen takana. Hetkinen… En minä näin suunnitellut istuvani.
Mutta sillä hetkellä suuri ovi avautui ja kameran välähdyksiä tuli joka puolelta. Se oli kuin ukkosmyrsky – vain ilman ukkosta… Valot sokaisivat minut ja minulla oli vaikeuksia seurata Esmeä. Natalia tarttui käteeni ja yhdessä me nousimme rappuset pitkälle pöydälle, jonka ääressä meidän piti istua.
Minä istuin alas ja vedin pari kertaa syvään henkeä, kun huomasin Elizan takaseinustalla, hän hymyili. Ai niin. Täytyy näyttää iloiselta.
Carlisle sanoi muutaman sanan koko tilanteesta ja antoi sitten lehdistön esittää kysymyksiä. Näytti siltä, että 500 kättä nousi ylös samaan aikaan. Carlisle osoitti yhtä toimittajaa ja kaikki muut kädet katosivat ja toimittaja nousi ylös.
”Michal Davis, New York Times, ja kysymykseni on tälle ihastuttavalle nuorelle naiselle ensimmäisen naisen vieressä”, toimittaja sanoi ja minä hymyilin. Nielaisin kovasti, kun tajusin, ettei toimittaja todellakaan tarkoittanut Carlislea ja annoin toimittajalle hymyn.
”Syötä”, sanoin ja Edward, joka oli juuri oli siemaissut vettä lasistaan alkoi yskiä lasiinsa ja Natalia alkoi nauraa – todella kovaa. Minä punastuin ja minun oli vaikeaa pitää hymyä yllä.
”Mikä teidän nimenne on?” toimittaja sanoi ja minä olin helpottunut.
”Isabella Swan”, vastasin ja toimittaja nyökkäsi.
”Kuinka vanha olette?” hän kysyi.
”17, mutta minä täytän 18 ensi syyskuussa”, vastasin ja olin hämmentynyt, koska luulin, että toimittaja saisi kysyä aina vain yhden kysymyksen ja täytyisi istua jälkeenpäin.
”Ja miksi te olette täällä?” hän kysyi ja minä ihmettelin, miksi kukaan toimittaja ei ollut vihainen, ettei saanut puhua presidentille. Katsoin ympärilleni ja näin kaikkien toimittajien odottavan vastaustani.
”Öhm… Olen täällä vaihto-oppilaana vuoden… No, oikeastaan kuusi kuukautta”, sanoin ja näin kaikkien toimittajien kirjoittavan sen ylös. Vilkaisin Edwardia kysyvästi, mutta hän vain kohautti olkiaan.
”Mitä sinä yönä tapahtui sateessa?” mies kysyi ja minä jähmetyin. Puhuiko hän todella siitä yhdestä kerrasta, kun me riisuuduimme sateessa… Niin, ei oikein minun parhaita tuntejani.
”Kiitoksia herra Davis, siinä pitäisi olla tarpeeksi”, Carlisle sanoi ja 500 kättä nousi uudelleen. Carlisle osoitti toista miestä ja hän nousi ylös.
”Alex Doyle, Washington Post. Minulla on kysymys neiti Swanille”, hän sanoi ja katsoi minua. Sydämeni pysähtyi. Nuo miehet olivat kuin haita.
”Tunsitteko herra Edward Masenia ennestään?” hän kysyi ja minä olin helpottunut. Se kysymys oli helppo.
”En”, vastasin ja hymyilin.
”Oliko teillä tunteita häntä kohtaan jo alusta alkaen?” hän kysyi.
”MITÄ?” huudahdin järkyttyneenä.
”Kiitoksia herra Doyle”, Carlisle sanoi ja tällä kertaa tunsin Natalian tarttuvan käteeni. Katsoin häntä ja hän veti minut alas, jotta saattoi kuiskata korvaani.
”Edward käski minun kertoa sinulle, että hän on todella pahoillaan ja että hän haluaisi ottaa nyt kädestäsi kiinni, mutta ei voi”, hän sanoi ja veti syvään henkeä. ”Hän käski minun ottaa sinun kädestäsi kiinni, kun hän pitää kiinni minun toisesta.”
Vilkaisin hänen oikeaa kättään ja näin Edwardin pitävän siitä kiinni. Katsoin ylös häneen ja hän iski minulle silmää melkein huomaamattomasti. Minä hymyilin ja puristin Natalian kättä.
”Anna se Edwardille”, sanoin ja kohtasin nälkäiset hait uudelleen.
”Daniel Mitchel, USA Today. Isabella, oletteko sinä ja Edward ikinä suudelleet?” hän kysyi ja minä punastuin. Mitä oli tekeillä.
”Seuraava kysymys”, Carlisle sanoi ja minä pystyin tuntemaan, kuinka vihainen hän oli.
”Nina Lemas, Cosmopolitain. Isabella, minä teen artikkelia: Kymmenen asiaa, mitä rakastan Edward Masenissa, voitko kertoa minulle, kuinka seksikäs hänen vartalonsa oikeastaan on? Niin paljon yksityiskohtia kuin mahdollista?” hän kysyi, enkä minä edes punastunut enää – tämä oli hullua! Edward vilkaisi minua nopeasti sivusta. Minä en katsonut häneen, mutta huomasin sen silmäkulmastani. Katsoin alas käsiini, kun Natalia puristi kättäni yhtäkkiä kaksi kertaa. Minä katsoin häntä yllättyneesti ja hän nyökäytti päällään Edwardin suuntaan. Edward hymyili minulle nopeasti ja kääntyi taas ympäri. Minä vedin syvään henkeä. En ollut yksin ja minulla oli koko perhe tukemassa minua.
Carlisle nousi ylös.
”Onko täällä kellään kysymystä, joka ei ole Isabellalle?” hän kysyi ja yritti peittää vihansa. Yksi käsi nousi ja Carlisle nyökkäsi miehelle ja laskeutui istumaan. Mies nousi ylös.
”Tom Cook, California Sunset. Herra Edward Masen, milloin tajusitte, että teillä on tunteita neiti Swania kohtaan?” hän kysyi ja minä käännyin katsomaan Edwardia.
”Seuraava kysymys!” Carlisle sanoi, mutta Edward kohotti kättään.
”Minä voin vastata tähän”, Edward sanoi ja kaikki toimittajat nostivat päänsä. ”Se on aika helppo. Minulla oli tunteita Bellaa kohtaan siitä lähtien, kun hän tuli.” Tuhannet kameran välähdykset sokaisivat minut taas. Mutta minä en välittänyt. Kertoiko Edward juuri koko maailmalle, että hänellä on tunteita minua kohtaan? Katsoin häntä yllättyneenä, mutta hän ei kääntynyt minuun päin.
”Saisinko lopettaa tämän?” Edward sanoi ja kaikki hiljenivät. Hän nousi ylös ja nojasi käsillään pöytään. ”Niin, minulla oli jo alussa tunteita häntä kohtaan. Olin pahoillani, koska hän oli niin kaukana kotoa. Meillä meni hyvin jo heti alussa. Joten me olimme ystäviä jo ensimmäisestä päivästä”, hän sanoi. Mitä? Valehteliko hän todella?
”Joten, jos te kysytte, onko minulla tunteita neiti Swania kohtaan – kyllä, minulla on. Minä pidän hänestä kuin ystävästä – tai ärsyttävästä siskosta, jota minulla ei koskaan ollut”, hän sanoi ja hymyili. ”Mutta se muuttui viime yönä. Koska nyt tämä suloinen tyttö näteillä, pienillä, vaaleilla kiharoilla vieressäni on minun uusi siskoni JA syy tähän tilaisuuteen. Joten älkää luulko, että minä olen tunkeilija, mutta eikö kellään ole kysymyksiä tälle pienelle prinsessalle täällä vai loppuuko tämä tilaisuus tähän?” hän kysyi ja tuijotti toimittajia. Muutama käsi nousi ja Edward laskeutui takaisin alas istumaan. Minä tuijotin häntä, koska olin niin hämmentynyt ja toisaalta en tiennyt miksi olin hämmentynyt ja se hämmensi minua lisää! Hän käänsi päätään ja hymyili minulle hiukan – outoa hymyä. Se näytti anteeksipyytävältä ja oli täynnä pahoittelua, lohtua, tyytyväisyyttä. Hymyilin takaisin ja käännyin poispäin.
………………………
Loppu lehdistötilaisuudesta oli, kuten Edward oli sanonut: tylsä ja ohi ennen kuin huomasinkaan. Minä huokaisin, kun pääsin takaisin toiseen kerrokseen Natalian ja Edwardin kanssa.
”Olen iloinen, että se on ohi”, Edward sanoi ja minä nyökkäsin äänettömänä. Jostain syystä tuntui oudolta kävellä hänen vieressään… Olin jännittänyt pahasti ja minusta tuntui, että minun täytyi käyttäytyä erilailla kuin yleensä.
”Bella? Tuletko sinä meidän kanssamme?” Natalia kysyi ja minä katsoin häntä hämmentyneenä.
”Anteeksi… Minne me olemme menossa?” kysyin.
”Edward lähtee kanssamme ulos! Me haluamme juhlia sitä, että me olemme nyt sisaruksia!” Natalia sanoi ja pomppi ylös alas.
”Niin… Sisaruksia”, mumisin ja tunsin Edwardin tuijottavan minua.
”Joten… Oletko sinä tulossa?” Edward kysyi ja jostain syystä en voinut edes katsoa häntä.
”Öhm… En… Olen todella väsynyt… Oli pitkä päivä. Luulen, että menen nukkumaan”, sanoin ja avasin huoneeni oven.
”Bella! Ole kiltti! Sinä olet minun uusi siskoni!” Natalia anoi. Minä hymyilin hänelle.
”Joskus toiste, käykö?” sanoin ja hän nyökkäsi pettyneenä.
”Lähdetään”, Edward mumisi ja veti hänet mukanaan hissiin.
EPOV:
”Mikä Bellalla on hätänä, hän näytti niin surulliselta”, Natalia kuiskasi. ”Eikö hän ole iloinen, että olen hänen siskonsa?”
Minä huokaisin.
”Ei, ei. Hän rakastaa sinua kuin siskoa… Hän ei vain rakasta uutta veljeään.”
BPOV:
Keskellä yötä tunsin jonkun silittävän poskiani. Nousin istumaan järkyttyneenä ja katsoin ympärilleni, mutta oli liian pimeää, jotta olisi voinut nähdä mitään.
”Bella?” lapsekas ääni kuiskasi. Natalia. Laskeuduin selälleni ja huokaisin.
”Niin kultaseni?” kysyin ja otin hänen kädestään kiinni. Huomenna – tai ehkä tänään – oli maanantai ja minun täytyisi mennä kouluun… Minä todella tarvitsin unta. Mutta en ollut kuitenkaan vihainen Natalialle minun herättämisestäni.
”Vihaatko sinä minua?” hän kysyi ja minä avasin silmäni.
”En, kullannuppu. Miksi sinä luulet, että minä vihaan sinua?” kysyin ja annoin hänen kädelleen suukon.
”En tiedä. Sinä et tullut kanssamme syömään jäätelöä ja minä vain ajattelin, ettet sinä pidä minusta”, hän sanoi.
”Voi… Ei Talia! Ei se ole syy! Tule tähän viereeni!” sanoin ja hän laski päänsä olalleni. ”Minä rakastan sinua Talia! Sinä olet minun lempipikkusiskoni koko suuressa maailmassa. Ja se miksi en tullut tänään on jotain minun ja Edwardin välistä… Sillä ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi!”
Odotin vastausta, mutta hän ei sanonut mitään.
”Talia?” kysyin ja kuulin hiljaisen kuorsauksen. Minä hymyilin ja painoin suukon hänen otsalleen.
-
Ei se haittaa vaikka lukua joutuisi odottamaan kauemman, sillä se on paljon mielenkiintoisampaa niin.
Joo no hyvä luku, vaikka mitään kovin mullistavaa ei tapahtunut. (: Jatkoa.
-
Lehdistötilaisuus oli mielenkiintoinen.... ja Talia on suloinen hahmo. Mutta aina sitä samaa elikkä JATKOA, eikä se haittaa vaikka se viipyy, koska kumminkin suomennat näitä, tämmöisille poropeukaloille
-Naxone (poropeukalo)
-
Oi, kiitos uudesta osasta ^^ Lehdistötilaisuus oli todella mielenkiintoinen ja hyvin suomennettu (: Kiitos!
-
Niin kuin tässä on jo sanottu muutaman kerran, lehdistötilaisuus oli mielenkiintoinen. Olit taas hyvin suomentanut, ei mitään valittamista.
Tottakai ymmärrän, että sinulla on muutakin elämää. Minulla itsellänikin on juuri kauhea koeputki meneillään ja tällainen dataus jää vähemmälle. Pistä jatkoa aina kun vain ehdit, kyllähän koulu pitää etusijalle laittaa. :)
-
jes, jatkoa. <3
ei se haittaa vaikka kestäisikin jatkon kanssa. onhan sullakin varmaan muutakin elämää, kuin tietokone.? : D
joo mutta kiitos.
jatkoa pian. : DD
-
No, mitäpä minä rupean sanomaan enää, koska kaikkihan on melkein sanottu! Odotan innolla vielä kunnon B/E paritusta !! ;D Kävin joka päivä tiirailemassa olisiko jatkoa tullut, mutta tänään kun näin niin olin entistäkin onnellisempi, aahh!
kiitos, jatkoa? ;)
-
Ihana jatko. <3 :) Muuta ei tuu mieleen.
Jos jotain rakentavaa kaipasit, niin sitä ei minulta irtoa :D
Jatkoa odotellaan..
-Riitu-
-
Jei taas jatkoa!
En osaa sanoa tähän mitään muuta kuin ihanaaa! <3
Eikä haittaa vaikka jatkossa kestääkin joskus sillä sen sen arvoista. :D
Kiitos tästä luvusta ja seuraavaa jo odotan. :)
Fioré
-
Ou jee, taas jatkoa! Mä luin tän vähän huonoon aikaan, keskellä päivää, mutta en oikeen saanu tekstistä mitään irti. Kiva se oli, sen verran, mitä ymmärsin. Toi lehdistötilaisuus oli kiva... Ja kiva, kun Natalia tykkää Bellasta.
Kiitos.
-
Tämä on jotain niin ihanaa.. <33
Pahoittelit jatkon viivästymistä, ihan turhaan. Monissa novelleissa/ficeissä kestää jopa 3 kuukautta ilman jatkoa, että tämä on yksi nopeimmista mihin jatkoa laitetaan! 2000 euroa vetoa!
Ja itse pätkään.
Lopetus, aaws.
Ei ole totta. Tässä se mun kommentin järkevä osa taisi olla, rakentavakin on piilossa ulko-oven takana.
Kiit♥s.
Suklaamurunen
-
Ahhh.. Taas aivan mahtavaa tekstiä!
RAKASTAN TÄTÄ FICCIÄ!
En voi muuta sanoa, kun: ihanaihanaihanaihanaihanaihana! :D
Kaisu
-
Voi oon jääny koukkuun. ;D Onkos tähän enää jatkoa??? Voi ku olis ku tää on niin mahtava. Kiitos että olet jaksanut suomentaa jotain näin mahtavaa ;D. heh...
-
Voi oon jääny koukkuun. ;D Onkos tähän enää jatkoa??? Voi ku olis ku tää on niin mahtava. Kiitos että olet jaksanut suomentaa jotain näin mahtavaa ;D. heh...
Blaah, pakko vastata sinulle, kun poikkesin taas tänne katsomaan nämä muiden kommentit tästä. Olen tutkinut hieman englanninkielistä, ja muistaakseni näitä lukuja on kokonaisuudessaa yli 40, eli jakoa on olemassa vielä pitkälti. En kyllä sitten tiedä, miten pitkälle Pallukka jaksaa näitä meidän iloksemme suomennella. Muistaakseni jako-osakin on olemassa, se kyllä on sitten aivan toinen juttu. :)
-
Jaksaako Pallukka suomentaa tätä??? Nimittäin mä voisin jatkaa tän suomentamista :D. Koska aikasta moni haluais lukea jatkoa Suomeks :---D
-
T/N: On pakko ilmoittaa tässä välissä, että minä tosiaan jatkan tämän suomentamista ja olen jo suomentanut koko tarinan melkein loppuun, luvut ovat jo koneellani. Odottelen tässä seuraavaa lukua betaajaltani. Olen pahoillani, jos olette saaneet käsityksen, että olen unohtanut tämän, niin on pakko sanoa, että en todellakaan ole. Minulla ei ole tapana jättää käänöksiäni kesken. Ja sitten siitä jatko-osasta. Olen ajatellut suomentaa sen tämän tarinan jälkeen ja olen jo miettinyt sen luonnetta ja olen lukemassa sitä. Niin ehkä alan suomentamaan sitä varastoon tässä kesälomalla. Minulla on kyllä nyt aika paljon hommia, kun on tuo viimeinen koeviikko ja sitten olen suomentamassa toistakin tarinaa (Beep).
-
Pikatsekkaus tänne Toiseen ulottuvuuteen ~
Pallukka; Kiva kuulla, että et suinkaan ole unohtanut tätä ja, että olet suunnitellut suomentavasi jatko-osankin. Minun englannintaitoni on aika huono vielä, joten en ihan pääse kärryille niin hyvin kuin pitäisi, joten lukisin senkin enemmän kuin mielelläni suomeksi. Eipä tässä mikään kiire, onhan nyt ainakin aikaa sisäistää viimeksi tulleen luvun tapahtumat tarpeeksi hyvin. Koulukiireet ovat sinulla ja betallasi hyvin ymmärrettäviä, sillä minullakin on ollut ties kuinka paljon noita kokeita tällä viikolla. Huomenna viimeinen tältä vuodelta. *huokaisee helpotuksesta* :)
Äh, oli pakko sanoa taas jotain. Tämä muuttuu pian huonoksi tavaksi. ;D
-
Juu nyt pitää vähän kirjoittaa. ;D
Siis Pallukka, en oikeastaan ole ajatellutkaan, että olisit lopettanut tämän suomentamisen, koska olisithan sinä siitä ilmoittanut tai jotain sellaista. : D
Ihanaa, että aiot suomentaa jatko-osan! Minä niin paljon haluaisin lukea sen uudestaan, mutta en enää englanniksi! :D
Juu, no, jatkoa odotellessa!
-
HAHAH! No hyvä vaan ettei mun tarvis jatkaa :D Nimittäin mä en olis varmaan jaksanukkaan... Elikä kummarrus ja niiaus sinulle että jaksat suomentaa näin paljon :''D
-
Olen jäänyt totaalisesti koukkuun tähän ficciin! <333
Luen aika paljon Twilight-ficcejä, mutta kaikella kunnioituksella ja ketään loukkaamatta nostan tämän ficin kyllä yhdeksi parhaista suomennoksista ja Tl-ficeistä.
Ficci on ihana, olen seurannut alusta saakka, mutta saamattomuuteni vuoksi ilmoittaudun vasta nyt lukijaksi!
Tämä on ollut ihana ficci. Juoni on mukava ja koukuttava ja hahmot, varsinkin Esme ja Bella, ovat nousseet lemppareikseni <33
Ja ymmärrän hyvin koulukiireet, niitä on miltei jokaisella, vaikka viimeinen viikko pian alkaakin :)
Ja ihanaa että suomennat jatko-osankin! Oma englannin kielen taito on edelleen hieman hataralla pohjalla, niin on mukava lukea jonkun viitteliään (ei toi taida muuten olla oikea sana??) kääntäjän hyvin suomentamaa tekstiä, kiitos Pallukka!
Víla
-
olen lukenut koko ficcin tähän asti mutta nyt vasta rekisteröydyin. pakko sanoa että minäkin oon lukenut täällä paljon twilight-ficcejä, mutta täm on kyllä kaikista paras, toivottavasti suomennat taas pian kun ei oikein tuo englanniksi lukeminen sujunut minult, :)
-
innolla odottelen jo jatkoa. tämä on ihana fici<3 oon jo pari kertaa lukenut nuo kaikki läpi. (yritin jopa englanniksi lukea eteenpäin, mutta eihän siitä mitään tullut) joten jätän sen sinulle ;P onko tietoa milloin olisi seuraava luku?
hyvä että pysyn edes housuissani täällä. :DDD
-
Tää on niiin ihana! Lukuja on ehtinyt tulla ihan kivasti, ja mulla onkin mennyt koko iltapäivä tätä lukiessa :D Jatkoa odotellen..
-
T/N: Tässä tulee sitten seuraava luku. Pahoittelen, että tässä kesti näin pitkään, mutta seuraava luku tulee nopeammin, kun KESÄLOMA ALKOI!!!! ;D :D
Kahdeskymmenestoinen luku: Juhlakuumetta
EPOV:
Bella ei ollut puhunut minulle kokonaiseen viikkoon. Nyt oli taas perjantai ja viikonloppuni oli täynnä kaikenlaisia juttuja, joita en enää halunnut tehdä.
Viikkoja sitten ennen kuin tiesin Bellasta, vanhempani suunnittelivat vain kahdenkeskistä viikonloppureissua Kaliforniaan. Kun kuulin, että saisin Valkoisen Talon kokonaan käyttööni koko viikonlopuksi, minulla oli vain yksi ajatus. Bileet! Eikä mitkä tahansa bileet, vaan vuosisadan bileet. Olin kuuluisa villeistä ja upeista bileistä, mutta siitä lähtien, kun Bella tuli tänne, en edes tuntenut olevani juhlatuulella – se oli outoa. Minä huokaisin. Bileet olisivat tänään ja minä halusin selventää asiat minun ja Bellan välillä. Hän oli piilotellut Natalian takana koko viikon. Aina, kun minä yritin puhua hänelle, hän varmisti, että Natalia, Alice tai Rose olisivat siellä. Aloin jo tulla hulluksi ja juuri nyt kaikki oli vain liikaa.
Minä huokaisin ja vilkutin vanhemmilleni, jotka olivat juuri lähdössä Talian kanssa. Talia alkoi itkeä, koska hänen täytyi jättää Bella ja minut ja jostain syystä hän sai jopa minut surulliseksi!
Auto oli poissa ja Bella ja minä seisoimme ulkona kahdestaan.
”Kuule”, aloitin, mutta hän oli jo kääntynyt poispäin. Minä pyöräytin silmiäni. Tämä kävi jo hermoilleni. Minä juoksin hänen peräänsä. ”Okei, kuule, minä en jaksa enää! Kerro minulle, mitä tein väärin, koska minä todella kärsin nyt ja tämä saa minut hulluksi, koska en tiedä miksi!”
Bella kääntyi ympäri ja katsoi minua yllättyneesti.
”Olen pahoillani, sanoitko sinä jotain?” hän sanoi ja otti kuulokkeen pois korvastaan ja I-Phonen takataskustaan. ”Alice laittoi kaiken tämän musiikin I-Phoneeni, se on uskomaton. Tiesitkö, että I-Phoneen mahtuu enemmän kuin 500 kappaletta?”
”BELLA!” huudahdin. Hän katsoi minua vieläkin yllättyneempänä.
”Olen pahoillani… Olit sanomassa jotain?” hän sanoi ja hymyili minulle huvittuneesti.
”Mikä on vinossa?” kysyin epätoivoisesti ja vastustin halua repiä hiuksiani.
”Öhm… Ei mikään. Minä vain pidän I-Phonestani!” hän sanoi hitaasti kuin varmistaakseen, että ymmärtäisin kaiken.
”Unohda typerä I-Phonesi. Minä puhun meistä”, sanoin ja hän alkoi nauraa.
”Meistä? Sinä olet minun veljeni… Me olisi… Sairasta”, hän sanoi ja näytti siltä kuin olisi voinut oksentaa. Minä pyöräytin silmiäni.
”Me emme ole sisaruksia Bella!” sanoin hiukan liian aggressiivisesti kuin halusin. Hän kohautti olkiaan.
”Okei”, hän sanoi ja käveli portaat ylös.
”Joten sinä et halua puhua siitä?” huusin.
”En… Tarkoitan… Minulla ei ole aavistustakaan, mistä puhut”, hän sanoi ja hymyili minulle tekohymyä. Katsoin oikealle puolelleni ja löysin ruman vaasin ja vain hetken ajattelin heittäväni sen hänen päähänsä, mutta päätin toisin.
”Okei… Miten tahansa… Minä vain halusin kertoa, että minulla on bileet takapihalla… Ne alkavat yhdeksältä. Tiedän, että sinä olet luuseri ja istuisit mieluummin tyhmässä huoneessasi koko yön. Muta siinä tapauksessa, että päätät tehdä jotain normaalia, niin olet kutsuttu… Vaikka et ansaitsekaan sitä”, huusin ja hän jähmettyi portaisiin. Pidätin henkeäni ja rukoilin, että hän kääntyisi ympäri ja alkaisi huutaa minulle, mutta hän vain kohautti olkiaan ja jatkoi kävelyä.
”Kiitoksia kutsusta Eddie… Minä mietin sitä. Ja nyt suo anteeksi, äläkä häiritse minua… Me luuserit pidämme yksityisyydestämme…” hän sanoi lähti.
Minä seisoin siinä suu auki enkä voinut uskoa kuulemaani.
BPOV:
Minä kävelin edestakaisin huoneessani. Tyhmä Edward… Tyhmä Edward… Hän ei vain voi antaa minun olla. AAAHHH MINÄ VIHAAN HÄNTÄ! Purin tyynyäni, koska saattaisin alkaa huutamaan minä hetkenä hyvänsä. En jaksanut odottaa kotiin pääsyä. Hän on vain niin tyhmä.
Istuin pöytäni ääreen ja tarkistin sähköpostit kannettavaltani. Äitini ja minä lähettelimme sähköpostia koko ajan… Hän vain ikävöi minua niin paljon eikä voinut päästää irti. Se oli outoa, koska minä en ikävöinyt häntä ollenkaan. Tiedän, että se kuulostaa sydämettömältä ja minä todella rakastan äitinäni. Mutta minun suhteeni äitiin on niin hyvä, ettei minun tarvitse ikävöidä häntä, koska tiedän, että näen hänet muutaman kuukauden päästä. Äiti huolestui aina, että minä ja Edward tulisimme liian läheisiksi… Siksi ei ollut helppoa vastata hänen viesteihinsä tällaisina hetkinä, koska juuri nyt olin varma, että vihaan Edwardia… Mutta oli vaikeaa luottaa tunteisiini näinä parina viime viikkoina.
Edward oli oudoin tyyppi, jonka oli koskaan tavannut. Ensin hän oli aivan macho, sitten yhtäkkiä hän on niin suloinen, seuraavaksi hän on tuskissaan, ja sitten hän on uudestaan macho. Joten kuka on Edward ja mitä hän ajattelee minusta? Ja miksi minä edes välitän? Ja nyt hänellä on ne typerät bileet – kokonaan machoa taas. Kuinka joku voi nukkua samassa sängyssä Natalian kanssa, koska hän rakastaa häntä kuin siskoa ja haluaa suojella häntä ja harrastaa seksiä seuraavana yönä samassa sängyssä. Siinä ei ole mitään järkeä!
Minä vastasin äitini viestiin ja sammutin kannettavan. Oli aika etsiä asua täksi yöksi!
Olin järkyttynyt, kun katsoin peiliin kello 21.30… Tämä oli paljon seksikkäämpi kuin olikaan ajatellut: minulla oli baby doll mekko, joka loppui noin neljä tuumaa polvieni yläpuolelle ja siinä oli rusetti takana. Se oli jonkinlainen mustanharmaa. Se näytti niin… En tiedä. Toisaalta se oli niin rohkea, mutta se oli aivan minun tapaiseni! Minä laitoin hopeiset korkokengät ja tarkistin kampaukseni neljättä kertaa. Olin laittanut hiukseni suurille, pehmeille kiharoille. Minä hymyilin. Tämä oli täydellistä.
Minä lähdin alas takapihalle ja näin valtavan valkoisen teltan. Joku seisoi oviaukossa ja katsoi listasta, ketkä saisivat mennä sisään. Teltan ulkopuolelle kuului tuhansia erilaisia ääniä ja äänekästä musiikkia. Nainen ovella hymyili minulle.
”Tervetuloa, neiti Swan!” hän sanoi hymyillen ja avasi teltan oven. Minä astuin sisään ja seisahduin hetkeksi. Olin täysin yllättynyt. Koko teltta oli koristeltu valkoisella ja ainoat kontrastit olivat lamput ja ihmiset. Sohvat olivat valkoiset ja baari oli valkoinen. Kaikki juomat olivat valkoiset ja kaikkialla oli valkoisia ruusuja. En voinut sille mitään. Suuni loksahti auki – Edwardko teki tämän?
”Tämä ei ole mitään. Sinun olisi pitänyt nähdä hänen viimevuotiset Itämaiset juhlansa. Hän toi tänne turkkilaisen nautinnon!” sanoi Alice, joka oli juuri tullut viereeni. Katsoin häntä täysin yllättyneenä ja hän hymyili.
”Hei!” hän sanoi samalla, kun halasi minua. ”Minulla oli ikävä sinua! Olit poissa liian kauan!”
Minä nauroin.
”Alice. Minä todella haluan pyytää anteeksi sitä yhtä iltaa siellä yökerhossa… En tiedä mitä minulle tapahtui. En voi uskoa, että minä käytin ystäviäni hyväksi… Olen todella pahoillani”, mumisin ja hän nauroi.
”Ai, minä olin jo unohtanut sen! Kaikki on aivan hyvin. Me kaikki vain rakastamme sinua! Ja tarkoitan, että jos minun täytyisi asua Edwardin kanssa niin kuin sinun täytyy, minäkin olisin menettänyt järkeni”, hän sanoi ja pyöräytti silmiään. Minä nauroin helpottuneena. Hän astui askeleen taaksepäin ja katsoi minua.
”Vau Bella!” hän mumisi ihastuneena. ”Sinä näytät upealta!”
Minä punastuin ja kohautin olkiani. ”Kiitti!”
Minä kävelin ympäriinsä. Puhuin ihmisille ja yritin pitää hauskaa, mutta jostain syystä olin todella väsynyt. Minä tapasin jopa Emmettin ja Rosen. No ainakin näin heidät tanssimassa tanssilattialla. Minä jopa huomasin Edwardin tuijottavan minua. Kun hän huomasi katseeni hän nyökkäsi hitusen ja kääntyi pois. Minä pyöräytin silmiäni ja käännyin ympäri ja huomasin Alicen ja Rosen juttelevan lähi nurkassa.
EPOV:
Minä nojasin baaritiskiin ja näin kaikkien olevan iloisia. Näiden bileiden suunnittelu oli paljon raskaampaa kuin yleensä. Talian ja Bellan kanssa minulla oli vähemmän aikaa kuin yleensä.
”Hei jätkä! Ei olla nähty pitkään aikaan!” Emmett sanoi ja antoi minulle oluen. Minä laitoin sen baaritiskille.
”Ei olla nähty pitkään aikaan eikä alkoholia… Oletko kipeä?” hän kysyi ja katsoi minua huolestuneesti.
”Öh en… Minulla ei vain ole aikaa… Täällä on paljon asioita tekeillä”, mumisin ja huomasin Bellan ovella.
Hän näytti upealta. Mekko näytti hänen päällään todella seksikkäältä ja hänen hiuksensa näyttivät vielä pehmeämmiltä kuin yleensä. Olin kateellinen jokaiselle miehelle, jotka saisivat koskea häneen tänään. Hän katsoi ympärilleen, katsoen kaikkea, ja sitten hänen suunsa loksahti auki. Minä hymyilin. Tämä todellakin oli sen arvoista.
Yhtäkkiä näin Emmettin heiluttavan kättään silmieni edessä ja minä katsoin häntä.
”Mikä hätänä?” kysyin ja katsoin häntä törkeästi.
”Ei mikään – kysyin vain äsken itseltäni, miksi sinä et kuuntele, kun sanon sinulle jotain ja sitten näin pienen kullanmurusi saapuvan ja tiesin mitä oli tekeillä.”
”Kullanmuru?” kysyin hämmentyneenä.
”Kutsu häntä miksi haluat, mutta tee jotain, koska ei ole turvallista menettää noin paljon kuolaa yhtenä yönä”, hän sanoi ja teki tyhmän imitaation luolamiehestä.
”Vau, tuo näytti samalta kuin sinä matikantunnilla”, sanoin ja hymyilin hänelle tekohymyä. Hän taputti olkapäätäni ja lähti.
Minä käännyin taas ympäri ja katsoin Bellaa. Hän puhui Alicelle ja näytti helpottuneelta. Sen jälkeen hän lähti kulkemaan ympäriinsä, puhui eri ihmisille ja minä vain katsoin häntä. Minulla ei ollut aavistustakaan miksi, mutta en vain voinut katsoa muualle…
BPOV:
”Joten… Oletteko sinä ja Edward jo yhdessä?” Rose kysyi, kun seisoin hänen ja Alicen kanssa.
”Öh, ei… Emmekä koskaan tule olemaan, koska hän on ääliö! Miksi sinä et ole yhdessä Edwardin kanssa?” kysyin häneltä.
”Koska minulla on jo oma ääliö… Ja niin Alicellakin”, hän sanoi ja hymyili minulle voitonriemuisesti. Minä kohautin olkiani.
”No, minä en halua ääliötä. Minä haluan jonkun kivan”, sanoin ja Alice huokaisi.
”Älä viitsi… Edward on paras poikaystävä, jonka voit saada”, hän sanoi ja minä yritin odottaa, alkaisiko hän nauraa.
”Sinä vitsailet, etkö?” kysyin, mutta hän katsoi minua vakavissaan. ”Sinä… Et vitsaile?”
Alice pudisti päätään.
”En Bella. Hän on todella kiva”, hän sanoi ja minä aloin nauraa.
”No se ei ole tarpeeksi!” vastasin.
”Mikä ei ole tarpeeksi?” Edward kysyi ja ilmestyi minun ja Alicen väliin.
”Öhm… Ei mikään”, sanoin ja hän vilkaisi minua epäluuloisesti.
”Joten… Pidättekö te bileistä?” Edward kysyi.
”Tottakai me pidämme!” Alice ja Rose sanoivat ja halasivat häntä kummaltakin sivulta. Hän kietoi kätensä kummankin hartioille ja katsoi minua.
”Öh niin… Niin.. En”, sanoin ja Alice pyöräytti silmiään. Edward päästi irti heistä ja katsoi minua.
”Joten sinä et pidä niistä?” hän kysyi ja astui askeleen lähemmäs.
”No minä en sanonut sitä, enhän?” vastasin ja astuin häntä kohti.
”Joten mitä sinä sanoit?” hän kysyi ja tuli lähemmäs.
”Sanoin etten halaisi sinua!” sanoin ja suljin aukon välissämme.
”No…” hän sanoi ja keskeytti. Hän katsoi minua silmiin ja minä tein samoin.
”No mitä?” kysyin voitonriemuisesti hymyillen.
”Tämä tulee aika lähelle, eikö? Tarkoitan… Minä vain aion laittaa käteni ympärillesi…” hän sanoi ja näin hänen käsiensä liikkuvan minua kohti ja minä olin järkyttynyt.
”Sinä ajoit minut ansaan”, sanoin.
”Ei, sinä halusit joutua ansaan”, hän sanoi ja näin hänen käsiensä lähestyvän. Olin juuri sanomassa jotain kun…
”Hei Edward!” Tanya sanoi ja Edward jähmettyi yllätyksestä. Minä hymyilin ja käytin hetken astuakseni taaksepäin. Edward toipui ja kääntyi ympäri.
”Minä etsin sinua joka paikasta!” Tanya sanoi ja otti Edwardin kuoleman otteeseen.
”No… Tässä minä olen”, Edward sanoi törkeästi.
”Ajattelin, että me voisimme jatkaa sitä, mitä emme tehneet viime kerralla?” hän sanoi ja iski Edwardille silmää.
Minä käännyin Alicea ja Rosea kohti, jotka katsoivat Edwardia ja Tanyaa järkyttyneinä.
”Korjatkaa ilmeenne… Tämän siitä saa, kun asuu herra Masenin kanssa täällä”, sanoin ja iskin heille silmää. Heistä se ei ollut hauskaa, muta minä en välittänyt. Tunsin yhtäkkiä outoa painetta silmieni takana. Minulla oli päänsärkyä ja olin väsynyt. Minä hymyilin Alicelle ja Roselle.
”Minä todella nautin näistä bileistä… Mutta minun täytyy mennä nukkumaan”, mumisin. He katsoivat minua huolissaan.
”Oletko varma, että olet kunnossa?” he kysyivät ja minä nauroin.
”Tottakai… Se on vain… Stressiä. Minun täytyy mennä makaamaan”, mumisin ja kävelin pois.
Kävelin pois teltasta ja katsoin ympärilleni. Minun täytyi päästä juuri nyt makaamaan, mutta talo oli niin kaukana. Katsoin oikealle puolelleni ja näin allastalon. Kävelin sinne, otin mekkoni pois, menin sänkyyn, ja olin iloinen, että nyt oli vihdoinkin hiljaista. Koukistin polvet vatsaani kiinni ja huokaisin. Täällä oli niin kuuma… Miksi minulla oli sitten kylmä? Minä tärisin ja hampaani kalisivat. Halusin lopettaa sen, mutta kun yritin, se vain pahentui. Poskeni olivat tulessa.
Yhdessä lauseessa: Minulla oli kuumetta. Minun pitäisi tehdä jotain sitä vastaan. Ehkä saisin jostain aspiriinia. Ajattelin sitä – mutten tehnyt mitään.
Ajan kuluessa löysin itseni oudosta tilasta ollessani hereillä ja unessa samaan aikaan. Olisi ollut mukavaa, jos minulla olisi ollut toinenkin peitto. Olisi ollut mukavaa, jos minulla olisi ollut lasi vettä. Mutta jonkin ajan kulutta en ollut enää varma, selviäisinkö tästä vai en. Minä mietin sitä ja yritin ymmärtää, mikä oli totta ja mikä unta.
………………………….
Näköjään minä olin ollut siinä tilassa kauan, koska oli paljon pimeämpää ja minä huomasin jonkun olevan sisällä. Minua pelotti.
”Bella?”
Yritin tarkentaa katsettani. Edwardin kasvot ilmestyivät jonnekin sumuun.
”Hei”, sanoin hiljaa.
En voinut päästää peittoa valahtamaan leuastani alemmas, koska pelkäsin kylmää ilmaa kuumaa ihoani vasten.
”Onko kaikki hyvin? Oletko sinä kunnossa?”
”Kyllä.” Hampaani kalisivat taas.
Hän näytti huolestuneelta ja laittoi kätensä otsalleni tarkistaakseen lämpöni.
”Hitsi, oletpa kuuma.”
Minä halusin nauraa ja vitsailla siitä, mutten pystynyt… Olin liian väsynyt.
”Luulen, että minulla on flunssa.”
”Sinulla on jotain.”
Huolestuneena, melkein automaattisesti hän pyyhkäisi hiukseni otsaltani. Se tuntui hyvältä. Syvällä kuumeessani minusta tuntui kotoisalta ja onnelliselta. Hän kosketti kuumaa poskeani, hänen kätensä tuntui yllättävän kylmältä.
”Tarvitsetko sinä lääkettä? Kutsunko lääkärin?”
”Älä huoli. Tämä ei ole mitään erikoista.” Koska oli niin väsynyt, pystyin puhumaan vain hitaasti. ”Minulla on tällaista kuumetta usein. Äiti sanoo aina…” Vedin syvään henkeä saadakseni lisää energiaa. ”… voisin lämmetä 105 asteeseen, kun saan vähänkin kylmää.”
En halunnut sen näyttävän niin dramaattiselta, mutta Edward näytti aivan huolestuneelta. Luulen, että hän oli pahoillaan, koska hän tiesi vanhemmistani ja kaikkea.
”En usko, että me saisimme ketään lääkäriä tähän aikaan emmekä varsinkaan ambulanssia… Mutta minä voin hakea sinulle vähän lääkettä. Oletko sinä allerginen jollekin?”
”Minä nielen mitä vain.”
”Palaan hetken kuluttua. Älä lähde minnekään, okei?”
Köhimiseni kuulosti heikolta naurulta.
”Sen voin kyllä luvata.”
………………………….
Aika kului oudolla tavalla: aina hiukan eteenpäin ja sitten hiukan taaksepäin. Jotenkin huomasin Laurenin ja Jessican tulevan sisälle. He luultavasti luulivat minun nukkuvan, mutta se ei estänyt heitä laittamasta valoja päälle, puhumasta todella kovaa, ja laittamasta musiikkia soimaan. He olivat luultavasti jo kännissä – ainakin he haisivat siltä.
Hiukan myöhemmin Edward tuli takaisin ja tarvitsi vain hetken ymmärtääkseen mitä oli tekeillä. Hän oli raivoissaan.
”Ettekö te näe, että Bella on kipeä? Miksi te metelöitte? Mikä helvetti teitä oikein vaivaa?”
Jopa sumuisissa aivoissani tajusin, että tämä ei ollut Edward, jonka minä tunsin.
”Rauhoitu, mies”, Lauren sähisi. ”Kuka sinä oikein luulet olevasi tullessasi sanomaan minulle, mitä tehdä?”
Hän oli liian kännissä huomatakseen, kuinka vihainen Edward oli ja se, että minä olin kipeä, ei luultavasti haitannut.
Edward polvistui viereeni ja laittoi kätensä otsalleni. Sitten hän nojautui korvani viereen.
”En halua jättää sinua tänne noiden kahden kanssa. Haluatko mennä talolle? Minä lukitsin huoneeni, joten se on tyhjä ja sinä voit mennä sinne lepäämään.”
Minä nyökkäsin kiitollisesti.
Mietin juuri, kuinka hän voisi viedä minut sinne tappamatta minua. Varsinkin, kun minä olin alusvaatteisillani.
Mutta hän löysi siihen ratkaisun. Hän laittoi käteni alleni ja nosti minut ylös peittojen kanssa. Hän kantoi minut yöhön samalla kun Lauren ja Jessica katsoivat meitä järkyttyneinä.
Minusta tuntui niin valoisalta hänen käsivarsillaan ja minä painoin kuumat kasvoni hänen kaulaansa. Hän veti peitteet tiukemmin ympärilleni ja painoi leukansa pääni päälle.
Yritin kaikella tahdollani painaa mieleeni jokaisen pienen yksityiskohdan tästä yöstä, jotta voisin sitten muistella sitä myöhemmin, koska tämä yö oli niin uskomaton. Ehkä se olisi paras asia, mitä ikinä tapahtuisi minulle.
Minä vain toivoin, ettei tämä oli niin kuin vesilasit ja ylimääräiset peitot… minä halusin tämän olevan totta.
Ole kiltti ja anna sen olla totta. Ja jos se ei ole – anna minun jäädä tänne ikiajoiksi.
Hän avasi huoneenoven ja laski minut todella varovasti sängylle – hän sängylleen, minä toivoin. Halusin haistaa hänen tuoksunsa samalla kun hän peitteli minut uudelleen. Yritin lopettaa tärisemisen.
”Voisin antaa sinulle vielä toisen peiton, mutta pelkään, että olisit liian lämpimässä silloin.”
Minä nyökkäsin. Hänen kädessään roikkui muovipussi.
”Tässä.”
Hän nosti pussista lääkettä, vesipullon, appelsiinimehupullon, kuumemittarin, ja paperikupin.
”Minun täytyi mennä sairaalasiipeen. Terveydenhoitaja oli ikävä kyllä poissa, mutta minä voin hakea lisää lääkettä hänen kirstustaan, jos on tarvis.”
Silmäluomeni avautuivat ja sulkeutuivat, kun yritin keskittyä hänen vakaviin kasvoihinsa.
”Lääkekirstu oli auki?”
Hän kohautti olkiaan. ”No nyt se on.”
Hän kaatoi vettä kuppiin ja laittoi lääkkeen kädelleen.
”Valmiina?”
Hän auttoi minut istumaan.
Yritin löytää keinon saada käteni peiton alta ilman, että kylmä ilma tulvahtaisi sisään. Sain oikean käteni esiin ja pidin peittoa tiukasti vartaloani vasten. Sitten otin kupin ja join koko veden. Olin todella janoinen. Join enemmän kunnes tunsin ärsyttävän kuivuuden tunteen huuhdottua suustani.
”Voi parkaa… Niin janoinen”, hän sanoi.
Minä nielaisin lääkkeen ja tunsin, kuinka se juuttui kurkkuuni. Kaikki oli niin turvoksissa.
”Kiitos.”
Laskeuduin taas makaamaan ja tunsin silmieni vetistyvän, koska hänen ystävällisyytensä tuntui kuin mahtavalta lahjalta. Hän laittoi kylmän kätensä poskelleni.
”Olen huolissani sinusta”, hän sanoi hiljaa.
Katsoin häntä silmiin ja olin pahoillani, kun olin jättänyt hänet huomiotta koko viikoksi… Jos hän halusi olla vain ystäväni, voisin hyväksyä sen!
Hän otti kuumemittarin.
”Avaa suusi.” ”Oletko varma…” Olin varma, että lämpöni olisi korkea. Hän nyökkäsi, joten minä avasin suuni. Hän odotti, kunnes mittari alkoi piipittää. Hän kurtisti kulmiaan, kun kertoi minulle tuloksen.
”Voi luoja! 104 astetta… Onko se vaarallista?” (T/N: Amerikassa käytetään toisenlaisia asteita, enkä jaksanut alkaa laskemaan mitä tuo on celsiusasteina. :D)
”Minulla on ollut sen verran ennenkin”, sanoin heikosti.
Miksi kaiken piti olla dramaattista, kun minulla oli se?
”Pitäisikö minun soittaa ambulanssi?”
”Minä uskon, että tulen olemaan kunnossa”, vastasin totuuden mukaisesti. ”En ole peloissani tai mitään.”
Hän laskeutui sohvalle, joka oli samansuuntaisesti sängyn kanssa ja nojasi päätään käteensä ja katsoi minua.
”Minä soitan isällesi”, hän sanoi ja nousi ylös. Hän veti I-Phonensa taskustaan.
”Älä, ole kiltti”, sanoin hiljaa. ”Hän on… Ei siellä.”
”Saksassa on iltapäivä… Missä hän muka olisi?”
”Ei, tarkoitan…” keskeytin. ”Hän ei vain ole siellä… Ei minulle.”
Olin liian väsynyt selittääkseni sitä.
Hän katsoi minua näyttäen surulliselta. Hän laskeutui taas makaamaan.
Yritin lopettaa tärisemisen, mutta se vain sai minut tärisemään lisää. En halunnut Edwardin olevan huolissaan minun takiani.
Näytti siltä, että Edward ei kestänyt enää tärisemistäni, koska hän nousi ylös ja seisahtui sängyn eteen. Hän nosti minut ylös ja siirsi keskemmälle. Minun suureksi yllätyksekseni ja ilokseni, hän asettui viereeni, kietoi kätensä ympärilleni, painoi kasvoni kaulaansa vasten, ja minä tunsin sydämeni räjähtävän milloin tahansa.
Hän piti minusta kiinni ja tuntui kuin hän olisi imenyt kuumeen, sairauden, ja surullisuuden, koska minulla ei ollut isää, johon voisin luottaa ne pois ruumiistani. Hän silitti hiuksiani ja makoili näin tunteja.
Ja ehkä hän jopa imi pois kivun, koska hänen sylissään löysin unen, jota tarvitsin niin kovasti.
-
Awwww, taas aivan ihana luku <3
Edward on sulonen :]]
ää, ei taaskaan irtoa rakentavaa. -.-'
-Riitu-
-
Oiih! Ihanaa! Suloista!
Vielä odotan sitä kunnon E/B:tä! :D Hyvin suomennettu! Kiitoksia vain!
Mitä se kirstu oikein tarkoitti? En tajunnut sitä! ;D
JATKOA?! ;)
-
Ihanaa, jatkoa ;D! Edward oli taas niin ihana :D!
-
Jee, jatkoa! Tosi ihana luku. Mä en tajuu, kuinka joku voi suomentaa näin hyvin... Vähän ihmettelin sitä 104 astetta kuumetta, kunnes luin sen sun lisäyksen xD
-
Joo, ihan hyvä luku, taas.. : D
Mulla ei nyt oo mitään järkevää sanottavaa, mutta jatkoa toivon. (:
-
Oi, ihanaa. Sait vihoin tätä jatkettua. Ihana Edward tuli pelastamaan tilanteen... Ihana.
Kiitos.
-
Ihanaa, jatkoa. <3
Ja awws, loppu. Luin tämän saman osan englanniksi eilen, omaa tyhmyyttäni, ja puolet tekstistä jäi pelkäksi arvoitukseksi. Onneksi sait suomennettua tämän. ((:
Kiitos, loppu oli tositositosi ihana, toivon mukaan jaksat nyt kesälomalla yhtä ahkerasti pätkiä suomennella.
Kiit♥s.
Uskollinen fanisi, palvojasi, ihailijasi,
Suklaamurunen
-
Wau... :---) Ihanaa! Edward pelastaa taas tilanteen... ;>
Damn... En osaa sanoaa mitään rakentavaa... Pöh... No sanonpa vain:
Ihanaa! Kiitos että suomennat tätä! : )
Mutten osaa kommentoida, joten... Toivottavasti saadaan jatkoa pian... ;>
~Metsästetään unelmia
Valo
-
taaskerran aivan ihana luku ! lähden ens viikoks ulkomaille joten toivon että suomennat jotain jotta voin tulla kotiin iloisena siitä että pääsen lukemaan taas tätä ihanaa ficciä:D
-
Aww :3
-
Aaaww. <3
Tämä on niin ihana. Olen todella kiitolinen sinulle, että suomennat tätä.
Tähän jaksaa odottaa vaikka monta viikkoa jatkoa, koska tää on niin hyvä, että ei voi jättää kesken. :D
Fioré
-
Koska olen ikuinen matikkahikke ja minun pitää saada tietää miten asiat oikeasti on niin se 104 fahrenhittiä on 40 celsiusta.
Kiitos luvusta, koulunloppumislahja ;D (sanahirviö)
-
Nyt tulee kesä ja kaikkee eikä oo enään kouluja sun muita niin toivoisin et tähän tulis jatkoo ku tää on niin ihana.
mä en osaa kuvata tää on vaan hyvä yksinkertasesti niinku.
aww... en osaa sanoo muuta ja jatkoo tässä sit odotellaan :) <3
-
ihana. <3 joteki niin sulosta. jatkoa pian. ; D
kiitos.
-
Siis... En ymmärrä miksi, mutta tämä on niitä ficcejä, joiden jatkon odottamista jaksaa ventata (ääh, taas näitä ruotsinkielestä lainattuja sanoja, ovat jääneet päälle) ties kuinka kauan. Tätä lukua odottaessa se kävi lopullisesti ilmi. Mistäköhän se sitten johtuu, sitä jäin tässä mietiskelemään. Kaipa ne ovat ne perinteiset syyt. Loistavasti, kirjoitusvirheettömästi ja erittäin sujuvaksi suomennettu, hyvin keksitty idea, vaihteeksi jotain vampyyritonta, mutta silti Houkutuksen henkilöillä, hauska ja koko ajan eteenpäin luistava juoni.
Tähän lukuun. Luin tämän heti ilmestymispäivänä, mutta jotenkin tämä kommentoiminen on jäänyt nyt tässä koulun lopussa vähän vähiin. En tiedä mistä se johtuu, mutta näin vain on päässyt käymään muidenkin ficcien kanssa. Miten ikinä. Tämä oli taas jotain niin suloista, että se vei sanat suusta (krhm, no joo, jotenkin olen silti saanut tähän jotain sössötettyä). ;D
Kiitoksia muuten asteitten muuttamisesta celsiukseksi, itse en jostain syystä jaksanut ruveta muuntelemaan. Ja näinhän se kävikin helpommin. :D
-
Ihanaa ku nyt sitten tuli jatkoa... :D Aivan mahtavaa : DD Voi ku oli niin ihana luku taas kerran :D
-Taikakirja
-
T/N: Kiitos paljon kommenteista!
Kahdeskymmeneskolmas luku: Runnin’
BPOV:
Oli jo aamu, kun kuumeeni haihtui.
En tajunnut mitä tapahtui, kunnes ilma ympärilläni vaihtui jäätävän kylmästä tukehduttavan kuumaksi ja hikeä pukkasi jokaisesta ihohuokosestani.
Kun vihdoin avasin silmäni, huomasin, että olin siirtänyt peittoja unissani. Vielä pahempaa: Minä makasin alusvaatteissani – vieläkin Edwardin sylissä.
Nyt olin liian peloissani liikkuakseni. Sillä ei ollut väliä, että olin sairas… Se olisi kamalaa… Varsinkin jos Edwardin ja Tanyan välillä oli jotain. En halunnut Edwardin heräävän ja näkevän minua tällaisena.
Yritin tarttua peitonkulmaan jalallani ja yritin vetäistä sen ylös, jotta olisin peiton alla, kun Edward heräisi. Liikuin hitaasti ja vedin peiton jalallani.
Oli outoa ja ihanaa, että olin nukkunut lähellä Edwardia jo kahdesti yhdessä viikossa – emmekä me edes suunnitelleet sitä.
Oikeastaan se tuntui traagiselta tuhlaukselta, mutta toisaalta se oli romanttisinta, mitä minulle oli ikinä tapahtunut. Ja se oli paljon tärkeämpää.
Yhtäkkiä Edward liikahti ja minä jähmetyin jalka ilmassa. Hän veti minut lähemmäs unissaan, kunnes koko vartaloni kosketti hänen vartaloaan – hänen kätensä ja rintakehänsä koskettivat paljasta ihoani.
Hän huokaisi. Luultavasta uneksi, että minä olin Tanya. Ja täytyy myöntää, että minäkin uneksin olevani Tanya. Se tyttö näytti olevan hänelle paljon tärkeämpi kuin minä.
Halusin nauttia tästä hetkestä, mutta se oli mahdotonta. Ajatus, että hän heräisi ja olisi nolostunut, oli sietämätöntä. Viime yön jälkeen – sen jälkeen, kun hän oli suojellut ja huolehtinut minusta, en halunnut hänen olevan pahoillaan siitä.
Odotin, kunnes hänen hengityksensä oli taas säännöllistä ja aloin vetää peittoa uudestaan. Ulkona oli melkein valoisaa ja auringonsäteet säteilivät meidän yhdistyneille vartaloillemme.
Ole kiltti äläkä herää, anoin.
Olin jo saanut peiton lanteilleni – sitten hän heräsi.
Oi.
Mutta ennen kuin hän oli kunnolla hereillä, hän tiukensi otettaan. Sitten hän näytti huomaavan ruskeat hiukset ja tajusi, kuka hänellä oli sylissään. Hämmentyneenä hän katsoi kasvojani, sitten yhteen liitettyjä vartaloitamme, ja sitten hän katsoi poispäin.
”Olen pahoillani”, hän mumisi ja veti kätensä pois.
Kuinka paljon ikävöinkään häntä!
Minä vedin peiton kaulalleni.
”Älä sano tuota”, sanoin.
Minusta yö oli aina ollut vaarallisempi kuin päivä. Mutta kun ajattelin viime yötä, mielipiteeni muuttui. Yö suojeli minua ja aamu tuhosi minut.
”En halunnut…” hän jätti lauseen kesken.
”Tiedän”, sanoin nopeasti.
Hän ei voinut katsoa minuun.
”Voitko paremmin?”
”Paljon paremmin.”
Hän nousi seisomaan sängyn viereen ja käänsi selkänsä minua kohti.
”Minä… Öhm… Minä voin mennä, jotta sinä voit laittaa vaatteita päälle. Ota mitä tarvitset vaatekaapistani… T-paita tai jotain.”
Hän vetäisi shortsit boksereidensa päälle.
Oli niin paljon kaikkea, mitä halusin sanoa. Niin monta tapaa sanoa kiitos. Niin paljon vihjeitä saada rakkautta. Ei sellaista rakkautta… Tällaista rakkautta… Oikeastaan mitä tahansa rakkautta.
Halusin kertoa hänelle kaiken, että hän voisi ymmärtää tunteeni ja halusin antaa hänen tietää, että hän oli turvassa – minä en voisi tuhota sitä, mitä tahansa hänen ja Tanyan välillä nyt sitten olikaan – vaikka tiesin, että se, mitä meidän välillämme oli, oli hellää ja ainutlaatuista (Minä tiesin sen… Minä vain tiesin sen!).
Mutta oli liian myöhäistä.
Hän oli jo poissa.
EPOV:
Kävelin pois huoneestani ja soitin vastaanottoon, että laittaisivat Porscheni valmiiksi.
”Hyvää huomenta, herra Masen. Mukava päivä ajelulle”, mies sanoi ja antoi minulle avaimet. En sanonut mitään. En ollut edes varma, kuulinko häntä. Ajoin porttien läpi ja lähdin kohti moottoritietä. Olin ulkona kaupungista, kun vedin ensimmäisen kerran syvään henkeä.
Mitä hittoa Edward!?
Mitä se oli! Mitä oli tekeillä! Miksi? Ja kuinka? Ja… Luoja, olin niin hämmentynyt. Kaikki mitä tiesin varmaksi, oli että minun tarvitsi lähteä. Minä ajoin ja ajoin eikä minulla ollut aavistustakaan minne olin menossa.
Ajoin etelään tie 95:llä. Olin niin hermostunut, etten voinut pysyä paikoillani. Naputtelin sormiani rattiin ja ajoin paljon kovempaa kuin oli sallittua. Ajatukseni eivät antaneet minun rentoutua. En vain voinut päästä pois – ei väliä, kuinka kovasti yritin.
Vihaisena käänsin radion päälle. Minun täytyi ajatella jotain muuta…
“Running away
Running away
Hey
Running away”
Pyöräytin silmiäni… Yritin vaihtaa kanavaa – mutta se ei toiminut.
“I had the perfect girl
We'd spend together hours everyday
Could say that I had it made
And I was all for the commitment
Then she started wanting more from me
And my mind began to change
Suddenly I didn't feel the same
I didn't know what I was doing.”
Haukoin henkeä. Mitä hittoa! Painoin kaikkia nappeja enkä tiennyt, miten kanavaa saattoi vaihtaa!
“I was dodging commitment
Start but don't finish
My MO's always the same girl
I know I've been trippin'
I'm confessin' I'm confessin'
So baby just hear me out
I'm confessin' I'm confessin'
So baby just hear me out
I wanna show my heart
But I don't know where to start.”
Typerä laulu... typerä radio! Keskityin kokonaan radioon, kunnes yhtäkkiä kuulin auton toitottavan torveaan ja katsoin ylös vain huomatakseni, että melkein törmäsin toiseen autoon.
“So I keep runnin'
With real love in my face
Why am I breakin' away?
I keep runnin'
So scared of the heart break
So scared of making mistakes
I keep runnin'
When all I really need is you
All I really need is you
But I keep on running away
Runnin' away
Hey”
Vedin syvään henkeä ja käänsin huomioni taas radioon… Miksi kaikki napit johtivat samalle kanavalle?
“I caught a second wind of happiness
When I met this girl and then
We became the best of friends
We went from half full to half empty
I took a detour tryin' a find myself
But I'm on this road again
Want out of this box I'm in
I made it harder to be with me“
”Tuo ei ole totta!” huusin. ”Minä en ole tuollainen!”
“I was dodging commitment
Start but don't finish
My MO's always the same girl
I know I've been trippin'
I'm confessin' I'm confessin'
So baby just hear me out
I'm confessin' I'm confessin'
So baby just hear me out
I wanna show my heart
But I don't know where to start
So I keep runnin'
With real love in my face
Why am I breakin' away?
I keep runnin'
So scared of the heart break
So scared of making mistakes
I keep runnin'
When all I really need is you
All I really need is you
But I keep on running away
Runnin' away
Hey“
“Minä en pakene! Minä en juokse karkuun! EN OLE!” huusin ja löin rattia.
“I'm bout to break down baby I'm done
No I can't keep up runnin' (runnin') this marathon
No need to race when I already won
And if I got you by my side girl I already won
It's like lookin' for a treasure when it's already mine
It don't make sense, don't make sense
No matter how hard I try to defineSo can somebody tell me where I'm going?“
I'm comin' face to face with myself
I know I don't need, don't need no-one else
So can somebody tell me where I'm going?
”Minä tiedän, minne olen menossa... Minä tiedän! Minä todella tiedän! Minä tiedän minne olen menossa, joten laita se turpasi kiinni!”
“I keep runnin'
With real love in my face
Why am I breakin' away?
I keep runnin'
So scared of the heart break
So scared of making mistakes
I keep runnin'
When all I really need is you
All I really need is you
But I keep on running away
Runnin' away
Hey
I keep runnin'
(Runnin' away)
With real love in my face
Why am I breakin' away?
I keep runnin'
So scared of the heart break
So scared of making mistakes
I keep runnin'
When all I really need is you
All I really need is you
But I keep on running away
Runnin' away
Hey”
“Minä en helvetti juokse! Joten TURPA KIINNI!” huusin. Tämä oli liikaa. Etsin syytä, miksi radioni ei toiminut kunnolla, kun huomasin paperinpalan radion ja auton välisessä tilassa. Vedin sen pois. Se oli viesti.
Hei, öhm… Se olen minä, Bella!
Okei, kun sinä luet tätä viestiä, tulet olemaan raivoissasi tai huvittunut…
En ole vielä varma… Kuitenkin…
Meillä oli eilen se tyhmä onnettomuus… Muistathan, se kun me melkein ajoimme puuhun?
No, sain ajatuksen ohjelmoida autosi uudestaan… Siis kaikki autosi
Niin, että kaikissa 22:ssaa autossa on vain tämä sama radiokanava!
Sinä tulet vihaamaan minua tästä syystä, ja rukoilen todella, ettet löydä näitä, kun minä olen sinun kanssasi!
Mutta minäkin olen vihainen sinulle juuri nyt… joten… niin…
Vielä yksi asia… Ole kiltti äläkä tapa minua naarmusta hopeisen Volvosi ovessa…
Niin… Olen pahoillani siitä…
Terv. Bella
Minä istuin siinä suu auki. Milloin hän teki tuon? Tämä oli hullua! En ole varma halusinko nauraa vai huutaa… Tämä oli mielenvikaista! Ja hän tuhosi Volvoni! Ensimmäisen autoni! Nojasin päätäni rattiin ja aloin nauraa – ilman syytä… Vain koska! Aloin nauraa enkä voinut lopettaa!
Bella melkein tappaa minut!
Jatkoin ajoa, kunnes olin Virginia Beachilla. Minä istuin siellä jonkin aikaa ja katselin aaltoja. Mitä oli tekeillä? En halunnut edes ajatella sitä aihetta juuri nyt. Tarkistin iPhoneni ja huomasin, että minulla oli yksi vastaamatta jäänyt puhelu… Alicelta?
Valitsin hänen numeronsa.
”Okei, Alice… Minä tiedän, että olen söpö ja kaikkea, mutta jos me emme lopeta tapailua ja juttelua ja riitelyä, pelkään että Jasper tulee mustasukkaiseksi”, sanoin, kun hän vastasi puhelimeen.
”Hei Edward… Odota hetki, Alice on suihkussa… Minä haen hänet”, Jasper sanoi ja minä hymyilin. Jotain mitä en odottanut.
”Edward?” Alice kysyi.
”Niin, sinä soitit minulle?” kysyin ja laskeuduin makaamaan hiekalle.
”Ai niin… Missä sinä olet juuri nyt?” hän kysyi.
”Rannalla”, vastasin.
”Millä niistä?” hän kysyi.
”Virginia Beachilla”, hymyilin.
”MITÄ HITTOA! OLETKO HULLU TAI JOTAIN SELLAISTA?” hän huusi.
”En… Minä vain ajoin tänne…” sanoin rauhallisesti.
”Sinä olet MIELISAIRAS! OLEN SINUSTA SAIRAAN HUOLISSANI!” hän kiljui.
”Uh oh… Toivon, että Jasper ei kuullut tuota!” nauroin.
”Turpa kiinni Edward! Sinä olet idiootti!” hän sähisi.
”Mikä on vinossa Alice?” kysyin.
”MIKÄ VINOSSA? MIKÄKÖ VINOSSA!?” hän huusi ja minun piti pitää puhelinta kauempana, ettei hän tekisi minua kuuroksi.
”Öh… Niin?” kysyin.
”Minäpä kerron, mikä on vinossa… SINÄ OLET VINOSSA!” hän huusi ja minä olin hämmentynyt. Taustalta kuulin Jasperin muminaa.
”Suu kiinni Jasper… Minä EN rauhoitu! Tämä on sinunkin syytäsi! Enkä voi edes uskoa sitä neuvoa, jonka annoit Edwardille!” hän huusi ja minä olin pahoillani Jasperin puolesta.
”Alice… Ei tämä Jasperin syy ollut”, sanoin.
”Ei kokonaan… Ehkä 20 prosenttisesti… Mutta sillä ei ole väliä, koska SINÄ olet idiootti, joka ei vain tiedä, mitä haluaa.”
”Anteeksi vain… Mutta voisitko toistaa, parahin Alice?” kysyin ja tunsin, kun aloin tulla vihaiseksi.
”Minä sanoin, että sinä olet typerä jätkä, joka ei ikinä tee päätöksiä koko elämässään!” hän huusi.
”Minä tein… Oli minun päätökseni lähteä”, sanoin.
”Lähteä minne Edward? Puhutko sinä karkuun juoksemisesta? Niin… Sinä todella otit riskejä”, hän sanoi ja minä pyöräytin silmiäni.
”Kuule Alice… Minä en edes tiedä, miksi sinä olet vihainen minulle! Voisitko vain selittää, miksi yrität tehdä minut kuuroksi?” kysyin.
”Koska… Koska… AAAHHH osuma!” hän huusi.
”Mikä hätänä Alice?” kysyin hämmentyneenä.
”Lupasin Bellalle, etten puhuisi sinulle siitä!” hän mumisi ja minä hymyilin.
”Joten te puhuitte minusta?” kysyin huvittuneena.
”Tottakai me puhuimme, idiootti… Ja minä haluan tappaa sinut nyt sen takia, mitä sinä teet!” hän huusi.
”Olen pahoillani Alice… Mutta tämä on todella ärsyttävää ja koska sinä et edes voi kertoa minulle, mitä on tekeillä… Voisin sanoa, että antaisitko Jasperille hetkeksi?” sanoin.
”Mutta…”
”Ei Alice… Luulen, että sinulla ei ole muuta asiaa minulle… Onko?” kysyin.
”Mutta minä haluan…”
”No Alice, sinun täytyy päättää, kumpi on sinulle paljon tärkeämpää: Bellan ystävyys vai minulle huutaminen miljoonatta kertaa”, selitin.
”Mutta… Mutta…”, hän huokaisi. ”Tässä, Jasper.”
Minä nauroin.
”Hei Edward!”
”Hei… Voidaanko me puhua… Yksityisemmin?” kysyin.
”Tottakai… Odota hetki… ” Kuulin hänen riitelevän Alicen kanssa ja sitten Alicen huutavan jotain.
”Okei… Olen nyt yksin”, hän sanoi ja kuulin hymyn hänen äänessään.
”Joten arvaan, että Alice ja Bella puhuivat puhelimessa tänään?” kysyin.
”Öh… Ei oikeastaan… Bella oli täällä”, hän sanoi.
”Hän oli Alicella?” kysyin yllättyneenä.
”Niin… Sinun olisi pitänyt nähdä minut… Avasin oven puolialasti ja näin Bellan seisovan siinä… Jätkä… Minäpä kerron… Se oli enemmän kuin järkytys!” hän selitti.
”Näyttikö hän sairaalta tai mitään?” kysyin huolissani.
”Ei… Hän oli ihan hyvä… vain… väsynyt kai… ehkä hämmentynyt”, hän sanoi ja minä nyökkäsin.
”Joten kuulitko sinä, mistä he puhuivat?” kysyin.
”En… Alice lähetti minut hakemaan tuoretta leipää ja muuta… Kun tulin takaisin Bella oli jo lähtenyt ja jättänyt minut raivostuneen Alicen kanssa.”
Minä nauroin.
”Joten sinulla ei ole aavistustakaan, mitä viime yönä tapahtui?” kysyin.
”Sen lisäksi, että sinä ja Bella olitte yhtäkkiä poissa? Ei", hän vastasi.
En sanonut mitään… Minusta tuntui oudolta. Toisaalta olin ihan kunnossa ja iloinen viime yöstä, mutta toisaalta olin aivan hämmentynyt enkä halunnut nähdä Bellaa enää…
Hän ei vain tiedä sitä…
”Penni ajatuksistasi”, Jasper sanoi yhtäkkiä.
”Vau! Sinä kuulostit ihan isoisältäni… Nyt tuli paljon muistoja mieleen!” sanoin.
”Edward”, hän sanoi ja toi minut takaisin todellisuuteen, joka on joskus suloisempaa, mutta nyt se oli katkerampaa.
”Okei… Minä olen nyt aivan hämmentynyt… Sanotaanko vaikka, että minä heräsin tänä aamuna Bella sylissäni. Voin vakuuttaa, että mitään ei tapahtunut, mutta minä vain aloin panikoida… En voinut katsoa häntä silmiin… En vain voinut”, sanoin.
”No… Eli mitään ei tapahtunut viime yönä?” Jasper kysyi.
”Ei”, sanoin.
”Jes!” hän huudahti yhtäkkiä ja yllätti minut, sitten minä voihkaisin.
”Sinä ja Emmett löitte taas vetoa!” Se ei ollut kysymys.
”Joo”, hän sanoi ja minä pystyin kuulemaan hymyn hänen äänestään.
”Emmettin pitäisi lopettaa vedolyönti sinun kanssasi…” sanoin ja kuulin Jasperin nauravan.
”Niin, hänen pitäisi… Mutta minä en ole se, joka kertoo sen hänelle!” Jasper nauroi ja pian minäkin aloin.
”No Jazz… Sinun on parasta soittaa Emmettille ja kertoa huonot uutiset!” sanoin.
”Niin… Tuletko sinä olemaan kunnossa?” hän kysyi ja minä nielaisin.
”Tottakai. Nähdään maanantaina!” sanoin.
”Tietenkin… Ai niin… Minä pidän paljon sinun ei seksiä-aikakaudestasi!” hän sanoi ja sitten me katkaisimme puhelun.
BPOV:
Sillä välin oli keskiyö enkä minä ollut kuullut Edwardista vielä mitään. Minä kävelin edestakaisin suuren sisäänkäynnin edessä.
Yritin soittaa hänelle kymmenennettä kertaa, mutta en saanut taaskaan vastausta… Missä hän oli? Olin juuri soittamassa hänelle uudestaan, kun ovi avautui ja Edward astui sisään. En tiennyt mitä tapahtui, mutta kaikki pelko vain katosi hartioiltani ja minä nauroin. Juoksin hänen luokseen ja kaaduin hänen syliinsä.
”Voi luoja… Minä olin huolissani sinusta! Miksi sinä et vastannut soittoihini?” kysyin ja rutistin häntä. En tiedä miksi, mutta yhtäkkiä minä tajusin, etten tuntenut hänen käsiään ympärilläni.
”Öhm…” hän sanoi. Hänen äänensä oli kylmä.
Voi paska… Mitä minä tein? Ajattelin, päästin hänestä irti ja astuin kymmenen askelta taaksepäin.
”Olin ulkona”, hän sanoi ja käveli suoraan ohitseni hisseille. Mitä oli tekeillä?
-
Ihanaa tähän oli tullu jatkoa! ;D Alice oli taas niin alicemainen. Se tyttö ei tosiaan peittele tunteitaan ;D (piristää päivää kun Alice huutaa :D)
-
Oooh! Kauheaa tuo loppu! Olen lukenut tämän joskus alkuperäisenä, mutta en muista yhtään mitä tässä tapahtuu! Oi voivoi! Pakko mennä lukemaan alkuperäistä. ;D
Oikeasti tämä on yksi lempi ficeistäni, varmaan vielä todella pitkään. Oikeasti, voin vaikka sanoa, että rakastan tätä ficciä! AHHH! <3
Muuten, Pallukka. Minä haluaisin suomentaa yhden pienen one-shotin, mutta olisi muutama kysymys. Pitääkö alkuperäiseltä ficin tekijältä pyytää lupa, jos aiot suomentaa ficin? Koska jos näin on, niin en rupea sellaisiin konkkalööreihin! (JA TUO EI OLLUT KYLLÄ MIKÄÄN SANA!) :D Siis, tarvitseeko siinä pyytää mitään lupaa ymsyms.?
Jatkoa, pliis! ;)
-
Oooh! Kauheaa tuo loppu! Olen lukenut tämän joskus alkuperäisenä, mutta en muista yhtään mitä tässä tapahtuu! Oi voivoi! Pakko mennä lukemaan alkuperäistä. ;D
Oikeasti tämä on yksi lempi ficeistäni, varmaan vielä todella pitkään. Oikeasti, voin vaikka sanoa, että rakastan tätä ficciä! AHHH! <3
Jatkoa, pliis! ;)
Tsih, siinä olikin kaikki, mitä minun piti sanoa. En yhtään muista, mitä tulevassa luvussa tulee tapahtumaan ja se ottaa vietävästi päähän. :D Tietty olisi järkevämpää odottaa seuraavaa suomennostasi, mutta uteliaisuus otti taas vallan. Niinpä, fanfiction.net, täältä tullaan!
...juu jatkoasi jään silti odottamaan valtavasti, sillä englannintaitoni ei ole kauhean hyvä vieläkään...
-
:D kiva luku juu, loppu jotenki jäi vanimaan... Mutta laitathan jatkoa?
Kiitos.
-
Kiitos kommenteista!
Vohveli: Minä en ole kyllä koskaan kysellyt mitään lupia, enkä tiedä pitäisikö. Mutta luulen ettei tarvitse, jos pistää alkuperäisen kirjoittajan nimen esille, eikä väitä sitä omakseen niin sitten se on kai ihan sallittua. Ja kai alkuperäiset kirjoittajat olisivat imarreltuja, kun juuri heidän tarinoitaan suomennellaan. ;D Minäkin pähkäilin tämän asian kanssa kauan ennen kuin aloin suomentelemaan, mutta päätin sitten, etten viitsi ruveta kyselemään. :D
-
Oi hitsi! Jatkoa. ((:
Täytyy tunnustaa että olen malttamatona ja luin koko Movingin englanniksi. Ja itkin itseni nestehukan partaalle. (:
En malta odottaa jatkoa, haluan nähdä saatko minut itkemään. Enkunkielinen itketti minua ihan järjettömästi, ja toivon että saat vangittua sen kaiken tunteen ym. tähän suomennokseesi.
Joten. Malttamattomana odotellen.
Kiit♥s.
itkenyt Suklaamurunen
-
Aivan ihastuttava tarina. Hymy nousee huulille kun tätä ajattelee :)
Olisi kiva tietää saako jatkoa nyt useammin? Päivittäin? Viikottain? :)
-
yes, tykkään ihan sikana. <3 vaik luinki kyl tän joskus aikoi sitte enkuks, mut tää on silti niin ihana. : D
jatkoo pian. kiitos.
-
Joo, hyvä oli taas. Mä luin aika huonosti ton enkä nyt osaa oikeen kommentoida, mutta en löytänyt virheitä ja tosi hyvä luku.
Ja jatkoa odotan innolla.
-
Mahtava luku taas kerran. Odotan jatkoa mielelläni :D
-
Jatkoa! Ihana luku oli taas kerran. Se alkuperäinen kirjoittajahan vois tehä tosta kirjan, kun muuttais vaan nimet. Ja sit sä voisit suomentaa sen. Mä ainakin hankkisin sen kirjan itelleni ;D
Jatkoa oottelen.
-
mä tykkään tästä ja mä tykkään susta ku sä suomennat tätä näin nopeeta (: <3
-
voi vitsi! :) sä pelastit mun päivän! toivottavasti tulee pian jatkoa ;)
-
Jos joku teistä on lukenut tämän käännöksen jatko-osan, voisiko pistää miulle yksityisviestiä. Haluaisin kysäistä siitä tarinasta pari asiaa (Olen sen jo lukenut, mutta pari asiaa sai minut hyvin hämilleni) :/
-
T/N: Kiitos kommenteista. :D Tässä tulee seuraava luku, joka on aika pitkä. Toivottavasti ette kyllästy, koska tämä on mielestäni aika hauska. ;D
Kahdeskymmenesneljäs luku: Ajomatka
BPOV:
Minä kaaduin sängylleni. Koulu on loppu! Kevätloma! Tämä oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Kaksi viikkoa vapautta olisi mahtavaa.
”Bella! Bella!” Talia huusi ja hyppäsi sängylleni. ”Oletko sinä sairas?”
Minä nauroin.
”En. Olen vain iloinen, kun koulu on vihdoin loppu”, vastasin. Hän laskeutui viereeni matkien asentoani.
”Niin… minä myös… Minun luokkani pojat ovat kamalia!” hän sanoi ja pyöräytti silmiään. Minä katsoin häntä.
”Mitä he tekevät?” kysyin.
”He yrittävät aina pussata minua!” hän sanoi ja minua nauratti.
”TALIA!” Edward kutsui.
”Olen täällä Edward!” Talia huudahti takaisin ennen kuin ehdin estää häntä. Edward ei edes avannut ovea.
”Öhm… Okei. Minä lähden ajelulle. Haluatko tulla kanssani syömään jäätelöä?” hän kysyi. Hän ei edes pyytänyt minua vaikka tiesi minun olevan samassa huoneessa. Talia katsoi minua kysyvästi. Minä nyökkäsin ja hymyilin hänelle. ”Mene”, muodostin huulillani.
”Öhm… en. Kiitoksia… Minä jään tänne Bellan kanssa”, Natalia vastasi.
”Okei… Nähdään myöhemmin Talia”, hän sanoi ja minä näytin kieltäni. Hän oli niin ääliö!
”Bella?”
”Talia?”
”Voinko kysyä sinulta jotain?”
”Tottakai!” sanoin ja nousin istumaan.
”Öhm... minä… Ehkä olen hiukan liian pieni, mutta miksi sinä et enää pidä Edwardista?” hän kysyi ja katsoi minua surullisesti. Minä vedin hänet syliini.
”Mitä tarkoitat?” kysyin takaisin, mutta tiesin aivan tarkalleen mitä hän tarkoitti.
”No… Te kaksi ette ole puhuneet toisillenne viikkoihin… Siitä lähtien, kun minä tulin lomalta Esme-tädin ja Carlisle-sedän kanssa”, hän sanoi ja katsoi alas sormiinsa. En tiennyt mitä sanoa. Se oli totta. Siitä yhdestä yöstä lähtien, kun hän tuli takaisin niin myöhään ja minä halasin häntä eikä hän halannut minua takaisin – siitä lähtien, kun hän meni hissiin – me emme olleet puhuneet enää. Se oli todella outoa, surullista, tuskaisaa, ja väsyttävää. Mehän sentään asuimme saman katon alla, hitsi vie!
Me emme puhuneet syödessämme, emme puhuneet limusiinissa, emme puhuneet, kun olimme pareja biologiassa, emmekä me varsinkaan puhuneet silloin, kun ajoimme jonnekin yhdessä – oikeastaan me kyllä matkustimme eri autoissa.
Yhtäkkiä tunsin jotain märkää kädelläni ja huomasin, että se oli kyynel – mutta ei minun kyyneleeni… Natalian.
”Hei… Talia! Älä itke!” sanoin ja halasin häntä.
”Onko se minun syyni?” hän kysyi ja katsoi minua kyyneleisin silmin.
”Ei kultaseni! Ei se ole sinun syytäsi… Ei ollenkaan”, sanoin ja silitin hänen hiuksiaan.
”Mutta miksi te ette voi vain kätellä ja sitten kaikki olisi hyvin?” hän sanoi ja painoi kasvonsa olkapäälleni.
”En tiedä Talia. En oikeasti tiedä… En edes tiedä, miksi hän on vihainen minulle”, kuiskasin.
”On niin vaikeaa, kun te kaksi vihaatte toisianne. Minusta tuntuu aina pahalta, kun en voi viettää aikaa teidän molempien kanssa samaan aikaan”, hän valitti. Olin vastaamassa, kun tunsin sydäntäni särkevän. Katsoin häntä ja tunsin kyyneleiden tulevan pian omista silmistänikin. Hän kuulosti aivan minulta, kun minä olin pieni ja vanhemmillani oli ongelmia juuri ennen eroa.
”Olen niin pahoillani Talia… Minä tiedän miltä se tuntuu”, sanoin ja aloin itkeä. Se ei vain ollut reilua tytölle, joka oli jo käynyt niin paljon läpi elämässään. Minä halusin hänen olevan onnellinen… En halunnut hänen olevan huolissaan!
…………………………
Sinä yönä minä makasin valveilla kauan. En vain saanut unta. Nousin ylös ja kävelin Edwardin huoneeseen. En voinut jatkaa tällaisena.
”Edward?” kuiskasin ja ravistin hiukan hänen olkapäätään.
”Mhm”, hän sanoi.
”Se olen minä… Bella… Herää”, sanoin ja yhtäkkiä hänen silmänsä revähtivät auki.
”Bella?” hän kysyi ja laittoi valot päälle. ”Mitä sinä täällä teet?”
Hän ei kuulostanut niin vihaiselta kuin olin luullut.
”Meidän täytyy puhua”, sanoin ja istuin hänen sängylleen – kauas hänestä. Hän nousi istumaan ja yritti selventää ajatuksensa.
”Joten sinä puhut taas minulle?” hän sanoi.
”Mitä? Sinä et ole puhunut minulle viiteen viikkoon!” sanoin.
”Niin no… Sinä aloitit!” hän sanoi ja laittoi kätensä puuskaan.
”Ei! Sinä kävelit pois sinä yönä! SINÄ jätit minut taaksesi!” sanoin ja tunsin vihan kurkussani.
”No, ketä edes kiinnostaa… Miksi sinä olet täällä… 3.14 aamulla?” hän sanoi ja hymyili tekohymyä. Minä hymyilin tehohymyä takaisin.
”Okei, tiedäthän, että vihaan sinua koko sydämestäni, etkö?” sanoin ja hän alkoi nauraa.
”No, minä vihaan sinua niin paljon enemmän!” hän sanoi ja hänellä oli vaikeuksia pitää malttiaan kurissa.
”En ole aivan varma siitä… Mutta sillä ei ole nyt väliä. Olen täällä Talian takia”, sanoin ja hänen silmänsä suurenivat.
”Talia? Onko hän kunnossa? Onko jokin vinossa?” hän kysyi huolestuneena. Minä pyöräytin silmiäni. No, ainakin hän huolehti jostakin!
”Kyllä… Ja ei. Hän ei ole sairas… Hän on vain huolesta sairas”, sanoin.
”Mistä? Onko hänellä koti-ikävä? Eikö hän pidä sinusta?” hän sanoi ja oli niin vakavissaan, että minä halusin lyödä häntä.
”EI! Hän on huolissaan, koska me emme puhu enää ja hän luulee, että se on hänen syytään ja no… Hänestä tuntuu pahalta, koska ei tiedä, kuinka kauan aikaa hän voi viettää meidän kummankin kanssa ilman, että loukkaa toista”, sanoin ja hän nyökkäsi hiljaa. Minä vedin syvään henkeä… Seuraava olisi vaikeaa.
”Ja siksi… Minä… Haluaisin, että me voisimme edes näytellä Natalian edessä, että tulemme toimeen”, sanoin nopeasti – koska ajattelin sen satuttavan vähemmän.
”No... Kuulostaa kohtuulliselta…” hän sanoi. Minä nousin ylös.
”Joten, sovittu?” kysyin.
”Niin… Talian vuoksi”, hän sanoi ja minä nyökkäsin.
”Talian vuoksi.”
Seuraava päivä meni paremmin. Natalia oli iloinen, että me puhuimme taas ja halusi lähteä jäätelölle. Joten me menimme ja ensimmäistä kertaa viikkoihin, minä ja Edward matkustimme samassa autossa.
…………………………
Kaikki oli paljon oudompaa kuin olin odottanut. Kun Natalia oli lähettyvillä, me näyttelimme iloisia ja sitten hän meni kylpyhuoneeseen ja me emme voineet edes katsoa toisiimme. Se sattui, kun meillä oli tämä – mikä se nyt sitten olikaan – välissämme. Minä en vain voinut sietää sitä.
Esme ja Carlisle olivat täysin yllättyneitä, kun he näkivät meidät juttelevan iloisesti päivällisellä.
”Voi, puhutteko te kaksi taas toisillenne?” Esme kysyi hymyillen leveästi.
”Öhm... Joo”, vastasin.
”Kuulitko sinä tuon Carlisle?” hän sanoi ja Carlisle nyökkäsi.
”Tämä on mahtavaa, sitten kaikki menee hyvin”, Carlisle sanoi ja Edward ja minä vilkaisimme toisiamme täysin hämmentyneinä.
”Mitä tarkoitat?” Edward kysyi ja katsoi Carlislea odottaen vastausta.
”No... Me ajattelimme lähteä huomenna Miamiin – perheenä… Minun täyttyy pitää kampanjani ensimmäinen puhe siellä ja kaikkea ja no, koska meidän yksityislentokoneessamme on vain kolme paikkaa ja Talia lentää meidän kanssamme niin me ajattelimme, että te kaksi voisitte mennä Edwardin autolla… Hän pitää pitkistä matkoista”, Carlisle sanoi ja suuni loksahti auki.
”MITÄ?” huudahdin ja Edward vilkaisi minua nopeasti.
”Miksi te ette kertoneet meille aiemmin, että me lähdemme huomenna lomalle?” Edward kysyi ja minä kuulin vihan hänen äänessään.
”Koska me emme ajatelleet ottaa teitä mukaan”, Carlisle sanoi hymyillen. Suuni loksahti auki.
”Kuten minä sanoin… Ei tarpeeksi paikkoja ja no… Me emme halunneet teidän tulevan sinne, jos te vain levitätte huonoa tuulta”, Carlisle selitti.
”Mutta nyt, kun kaikki on hyvin, teidän täytyy tulla. Teidän ystävänne ajavat kanssanne. Siitä tulee suuri ajomatka”, Esme selitti ja minä vain nyökkäsin. En edes kuunnellut enää. Minun täytyisi olla Edwardin kanssa kahdestaan samassa autossa yli 20 tuntia.
………………………
Päivällisen jälkeen minä aloin pakata. Tämä oli hullua. Yhtäkkiä puhelimeni pirahti soimaan.
”Haloo?”
”Hei! Alice täällä! AH! Te kaksi puhutte taas!” hän huusi.
”Mhm”, mumisin.
”Se tarkoittaa, että me lähdemme Miamiin kevätlomaksi! Ajomatka! Jes!” Hän oli niin innostunut – en vain voinut sanoa hänelle, että minun ja Edwardin välit eivät olleet oikeastaan hyvät.
”Niin. Siitä tulee hauskaa!” sanoin ja yritin kuulostaa innostuneelta.
”Voit sanoa sen uudestaan! Rose ja minä ostimme jo viidet uudet bikinit! Sinä et tiennyt, ethän?” hän sanoi ja minä pyöräytin silmiäni.
”Niin… Kuulostaa hauskalta… Alice, olen todella pahoillani, mutta minun täytyy lopettaa… Minun täytyy vielä pakata matkalaukkuni”, selitin.
”Ai… okei. Öh… Nähdään sitten huomenna yhdeksältä”, hän sanoi ja me katkaisimme puhelun.
Tästä tulisi kamalaa. Minä tiesin jo valmiiksi, että jompikumpi meistä – Edward tai minä – ei pääsisi Miamiin – koska jompikumpi meistä kuolisi matkalla… Me emme ikinä voisi selvitä niistä tunneista tappamatta toisiamme.
EPOV:
”AJOMATKA!” huusin puhelimeen.
”Kamu. Rauhoitu! Minä luulin, että sinä pidät ajomatkoista!” Emmett sanoi.
”Niin… Silloin, kun seurana on mukava ihminen”, sanoin.
”Miksi? Minä luulin, että sinä ja Bella puhutte taas.”
”Emme me puhu!”
”Mutta…”
”Se on vain näytelmää… Talian vuoksi… Hän oli niin huolissaan, että Bella ja minä päätimme ainakin näytellä, että me pidämme toisistamme”, selitin ja kuulin Emmettin nauravan toisessa päässä.
”Voi luoja! Te kaksi olette niin lapsellisia!” hän sanoi.
”Miten niin? Tämä on oikea aikuisten päätös”, vastasin.
”Eipäs… Ette te kaksi vihaa toisianne… Se, että Talia ei muka kestäisi, on vain teidän keksimänne tekosyy!” hän sanoi.
”Eihän! Kun Talia ei ole paikalla, me emme puhu.”
Emmett nauroi.
”Niin… Siksi, että te olette jääräpäitä”, hän sanoi ja minä pyöräytin silmiäni.
”Näet sitten”, sanoin.
”No, minä sitten toivotan teille hauskaa matkaa!” Emmett sanoi ja me katkaisimme puhelun.
Typerä idiootti! Tietenkin me teimme sen vain Talian vuoksi!
BPOV:
Oli aamu – oikeastaan 9.15 ja Edward ja minä istuimme hänen Mercedes SLK:saan ja odotimme muita. Auto tuntui kutistuvan hetki hetkeltä. Kumpikaan ei puhunut – ja sitä oli kestänyt 20 minuuttia. Minä puristin käteni nyrkkeihin. Tämä oli liikaa. En kestäisi tällaista 20 tuntia.
”Kuule”, Edward ja minä sanoimme samaan aikaan ja keskeytimme.
”Aloita sinä”, me sanoimme taas yhtä aikaa.
”Ei, sinä”, yhdessä taas. Suuni toista kulmaa alkoi kutittaa. En voinut kuin hymyillä. Uskalsin vilkaista vasemmalle ja näin Edwardinkin hymyilevän.
”Okei, minä aloitan”, Edward sanoi ja käänsi päänsä minua kohti. ”Minusta tämä on tyhmää”, hän sanoi ja minä nyökkäsin hiljaisena.
”Niin on”, sanoin.
”Joten… Puhutaan vain normaalisti… Tarkoitan, ei meidän tarvitse muhinoida, mutta tullaan toimeen… eikö?” Edward sanoi ja minä nauroin.
”Tuo on totta”, sanoin ja katsoin häntä. Meidän silmämme kohtasivat ja me molemmat purskahdimme nauruun.
”Voi… hitsi”, Edward sanoi ja nojasi päätään taaksepäin. ”Me olemme tyhmiä.”
Minä nauroin.
”Niin olemme… JA jääräpäitä”, myönsin ja Edward nauroi.
Juuri silloin tuli kaksi urheiluautoa. Toinen oli punainen BMW, jonka tiesin olevan Rosalien ja toinen oli musta Ferrari, joka näytti olevan Jasperin. Kaikki nousivat autoistaan ja niin teimme minä ja Edwardkin – vieläkin hymyillen.
Alice katsoi minua epäluuloisesti.
”No tepä olette myöhässä”, sanoin ja Edward tuli viereeni.
”Niin… Me olisimme voineet olla jo Miamissa!” Edward sanoi ja me molemmat aloimme nauraa. Kaikki katsoivat meitä kiusallisesti, mutta me emme välittäneet.
”No”, Rose sanoi ja laittoi kätensä puuskaan.
”Jos te olette mielestänne niin nopeita – miksi me emme kilpailisi ja ottaisimme selvää?” hän kysyi ja katsoi Edwardia ja Jasperia.
”Kilpailu?” Alice ja minä kysyimme samaan aikaan.
”Koko matka? Jotain tulee tapahtumaan”, sanoin, mutta Edward pudisti päätään.
”Me olemme mukana”, hän sanoi ja minä katsoin häntä yllättyneesti.
”Olemmeko?” kysyin kulmat koholla. Hän nyökkäsi minulle pikaisesti.
”Siitä tulee helppoa”, hän sanoi.
”No sitten. Lähdetään”, Jasper sanoi ja meni takaisin autoonsa.
”BELLA! EDWARD!” Talia huusi rappusilta ja me molemmat käännyimme ympäri. ”Minä haluan sanoa näkemiin ennen kuin te lähdette!”
Me kävelimme hänen luokseen ja halasimme häntä.
”Me näemme sinut kahden päivän päästä”, kuiskasin ja rutistin häntä hiukan.
”Mhm… Älkää kolaroiko tai mitään”, hän sanoi ja katsoi meitä huolestuneesti.
”Emme”, sanoin ja me käännyimme ympäri. ”Ja jos me kolaroimme, se on sinun syysi”, mumisin Edwardille, joka tönäisi minua kevyesti, jotta kävelisin hiukan hänen vasemmalla puolellaan.
”Lakkaa puhumasta ja nouse autoon, jotta voimme lähteä!” Edward sanoi ja minä näytin kieltäni.
Ensiksi me kaikki ajoimme yhdessä ja kiinnitimme huomiota nopeusrajoituksiin. Mutta heti, kun me pääsimme moottoritielle, Edward painoi kaasua ja me vain katosimme – oli hyvä juttu, että olin tottunut nopeaan ajoon, koska muuten olisin jo huutanut.
Katsoin taakse ja näin Rosen nousevan nopeasti. Jasper oli kauempana meistä. Ei kestänyt kauan, kun Rose ajoi vierellämme. Oli hyvä, että tie oli tyhjä. Hän vilkutti meille ja ajoi pois.
Niin kului koko matka. Me olimme edessä ja sitten oli taas Rose ja sitten taas me. Jasper näytti aina olevan meitä kauempana.
Puolentoista tunnin jälkeen minä menetin mielenkiintoni ja avasin kirjan, jonka otin käsilaukustani.
…………………………
”Ha! He tarvitsevat bensaa!” Edward sanoi ja minä näin Rosen ajavan seuraavasta ulosajosta. Minä hymyilin.
”No niin mekin, ennemmin tai myöhemmin”, sanoin ja katsoin kelloani. Me olimme ajaneet jo neljä tuntia ja minä olin vain lukenut kirjaa koko ajan.
”Olen pahoillani, olenko minä tylsä? Unohdin ajankulun kokonaan, kun luin”, sanoin ja suljin kirjan. Edward ajoi hiukan hiljempaa.
”Voi, ei se mitään. Tee vain sitä, mikä saa sinut onnelliseksi. Minä tässä vain kuuntelen tätä ainoaa radiokanavaa”, hän sanoi ja hymyili minulle tietävästi. Minä kutistuin penkilläni.
”Niin… Luulen, että luit yhden viestini?” kysyin.
”15 oikeastaan… Siitä tuli rutiini. Aina kun menin autoon, otin aina ensin viestisi”, hän sanoi ja minä katsoin häntä suurin silmin.
”Vaikka me emme puhuneet?” kysyin ja hän nyökkäsi.
”Niin… Useimmiten minä luin ne vain tehdäkseni pilaa sinusta!” hän sanoi ja minä olin sanomassa jotain, kun hän vaihtoi aihetta.
”Voi ei… Rose tuli takaisin”, hän sanoi ja nosti nopeutta. Minä huokaisin ja avasin taas kirjani.
…………………………
Minä totuin nopeaan ajoon ja hämmästyin, kun Edward hidasti yhtäkkiä.
”Mikä hätänä?” kysyin järkyttyneenä ja katsoin ylös iPhonestani. Ensimmäistä kertaa huomasin, kuinka pimeää ulkona jo oli. Olin tarkistanut sähköpostini ja unohtanut ajankulun kokonaan.
”Minä tiedän oikotien”, hän sanoi ja ajoi pienelle ulosajolle. Olin juuri kääntämässä huomioni takaisin iPhoneeni, kun jokin tarttui silmääni. SUURI LIHAVA EI MIKÄÄN tarttui silmääni.
”Missä me olemme?” kysyin hämmentyneenä.
”Jossain lähellä itäistä Kentuckya luulen”, hän sanoi ja minä katsoin ikkunasta ulos ja näin epätasaisen tien ja tyhjiä peltoja joka paikassa.
”Öhm… Oletko varma, että tämä on oikea tie?” kysyin.
”Kyllä! Tottakai!” hän sanoi ja jatkoi ajamista.
Voisin sanoa, että minulla oli outo tunne tästä – ja minulla oli – mutta sen vuoksi, etten ollut koskaan käynyt Yhdysvalloissa. Tiesin, etten voisi missään tapauksessa sanoa hänelle, kuinka ajaa.
”Tuolla on huoltoasema… Haluatko sinä ottaa hiukan bensaa?” kysyin, mutta hän pudisti päätään.
”Ei. Ei tarvitse.”
………………………..
Me ajoimme tällä tavalla aika kauan ja minä katsoin, kuinka tie kapeni ja kapeni, kunnes se oli vain hiekkapolku.
”Minulla on outo tunne tästä”, mumisin ja näin kuolleen kauriin makaavan tien vieressä.
”Voi, kaikki on hyvin… Minä tiedän, missä me olemme”, Edward sanoi.
”No… Täällä on vain… niin hiljaista”, mumisin ja katsoin ikkunasta.
”No, on meillä radio”, Edward sanoi ja käänsi äänen lujemmalle. Olin juuri kysymässä, miten se liittyi yksinäiseen alueeseen, kun radio lakkasi toimimasta.
”Öh…” hän sanoi ja keskeytti.
”Mikä hätänä?” kysyin pelästyneenä.
”Ei mikään… Me emme vaan saa kenttää täällä… tiedäthän… puhelimiimme”, hän sanoi ja minä vilkaisin iPhoneani. Se oli sammunut.
”Voi luoja… voi luoja… voi luoja”, mumisin.
”Mikä hätänä?” Edward kysyi ja alkoi nauraa.
”Tämä ei ole hauskaa, Edward. Jos jotain tapahtuu nyt, me olemme aivan yksin! Me emme saa edes apua!” sanoin ja kuulin paniikin äänessäni.
”Mitä sitten? Kuinka suuri mahdollisuus edes on, että meille tapahtuu tällä matkalla jotain!” hän sanoi eikä voinut peittää hymyään.
”Älä kehtaakaan hymyillä Edward Masen. Tämä ei ole hauskaa!” sanoin ja olin kuoleman vakava.
”Rauhoitu Bella… Me olemme poissa täältä ennen kuin huomaatkaan”, hän sanoi jälleen nauraen.
Minä laitoin käteni puuskaan ja käännyin ikkunaan. Yhtäkkiä Edward hidasti ja minä pyöräytin silmiäni.
”Uh oh”, hän mumisi ja minä tunsin, kuinka aloin tulla vihaiseksi.
”Tosi hauskaa Edward! Ha ha! Tuo oli hyvä”, sanoin. Me hidastimme… vauhti oli nyt vain 30 mailia tunnissa.
”Öhm Bella… Minä en tee mitään”, hän sanoi ja kuulosti pelästyneeltä.
”EDWARD! Minä tajusin! Minä pelästyn helposti ja sinä olet mies ja tiedät kaiken! Joten voidaanko vain jatkaa matkaa?” kysyin.
”Öhm… Minä todella haluaisin tehdä niin… mutta… tuota…” hän keskeytti ja me ajoimme nyt vielä hiljempaa. Käännyin ympäri ja katsoin hänen kalpeita kasvojaan… Tämä ei ollut näytelmää… Meillä todella oli ongelma.
”M-m-m-mitä on tekeillä?” kysyin ja tunsin sormenpäideni turtuvan.
”Öhm…” hän katsoi minua pahoittelevasti. ”No – se on aika hassua…” Nyt me pysähdyimme tien viereen ruoholle.
”Bella?” hän kysyi hitaasti ja minulla oli aavistus, mikä oli vinossa.
”Niin Edward”, vastasin yhtä hitaasti kuin hänkin.
”Muistatko sen huoltoaseman kaksi tuntia sitten?” hän sanoi ja minä rypistin kulmiani.
”Joo”, sanoin täysin rauhallisesti. Hän huokaisi.
”Meidän olisi pitänyt ottaa sieltä bensaa”, hän sanoi ja minä nyökkäsin äänettömästi hetken päästä.
Hän katsoi minua stressaantuneesti.
”Bella?” hän kysyi vain halutakseen varmistua, että olin yhä paikalla.
”No… Se on okei… Minä vain soitan hinauspalveluun kännykälläni”, sanoin rauhallisesti ja esitin etsiväni kännykkääni. Sitten minä epäröin ja laitoin käsilaukkuni syliini.
”Voi, odota hetki”, sanoin ja hymyilin hänelle tekohymyä. ”Se ei ole mahdollista, koska sinun TÄYTYI AJAA TÄTÄ HELVETIN OIKOTIETÄ JA NYT ME OLEMME JOSSAIN HEMMETIN KUUSESSA EMMEKÄ TIEDÄ MINNE MENNÄ, SENKIN TYPERÄ IDIOOTTI!” huusin ja iskin häntä laukullani.
”Okei, okei… Minä ymmärrän, että olet vihainen”, hän sanoi.
”VIHAINEN? VIHAINEN?! En minä ole vihainen Edward… OLEN RAIVOISSANI!” huusin ja avasin oven. Edward nosti katseensa.
”Minne sinä olet menossa?” hän kysyi.
”EN TIEDÄ VIELÄ! MENEN MINNE TAHANSA MISSÄ ON PISTORASIA!” huusin ja kävelin samaan suuntaan, minne olimmekin menossa.
”Bella odota! Olen pahoillani!” hän sanoi ja lähti perääni.
”NIIN EDWARD JA MINÄ OLEN SAANUT TARPEEKSENI! EN KESTÄ TÄTÄ ENÄÄ! SINÄ PYYTELET ANTEEKSI KOKO AJAN! JA MINÄ OLEN SAANUT SIITÄ TARPEEKSENI!” huusin ja kävelin nopeampaa.
”Joten sinä haluat, etten tee mitään?” hän kysyi.
”MINÄ HALUAN SINUN KUUNTELEVEN MINUA! KUN MINÄ SANON ’HEI EDWARD, TÄSSÄ ON IDEA KOKO PÄIVÄN AJOMATKALLE – LUULETKO, ETTÄ ME TARVITSISIMME BENSAA?’ VOISIT VAIN TEHDÄ NIIN, ÄLÄKÄ EPÄRÖI VAIN, KOSKA MINÄ SANOIN SEN!” huusi ja poljin jalkaani.
”VOI OLEN PAHOILLANI, TÄYDELLINEN BELLA ANTOI MINULLE ELÄMÄNI TÄRKEIMMÄN NEUVON ENKÄ MINÄ KUUNNELLUT. OLE KILTTI JA ANNA ANTEEKSI!” hän huusi ja minä tunsin vesipisaran tipahtavan otsaani – ei kai taas!
”EN OLE KOSKAAN SANONUT OLEVANI TÄYDELLINEN… MUTTA JOS AJATTELET NIIN, NIIN TÄSSÄ ON TOINENKIN NEUVO: LOPETA PAKENEMINEN!” sanoin ja heitin häntä voidepurkillani, jonka olin ottanut laukustani. Oli niin pimeää, ettei hän nähnyt sitä, joten se iskeytyi suoraan hänen otsaansa.
”AU! OLETKO SINÄ HELVETTI SAIRAS? ET SINÄ VOI VAIN HEITELLÄ MINUA TAVAROILLA!” hän huusi.
”En minä heittänyt mitään”, vastasin.
”AI NIINKÖ JA VOITEITA KASVAA PUUSSA!” hän sanoi ja kuulin hänen heittävän purkin metsään.
”Kasvaako? En tiennytkään!” sanoin ja jatkoin kävelyä. Nyt satoi jo kovempaa ja vaatteeni kastuivat.
”SINÄ OLET HULLU! MILLAINEN TYTTÖ MUKA VOI HEITELLÄ MINUA TAVAROILLA?” hän kysyi ja minä käännyin ympäri.
”SELLAINEN, JOKA EI HARRASTA SEKSIÄ SINUN KANSSASI JA VIHAA SINUA SILTI!” huusin ja heitin hiusharjani olkani yli.
”AU! VOISITKO HELVETTI LOPETTAA?” hän huusi.
”VASTA SILLOIN, KUN SINÄ LAKKAAT HENGITTÄMÄSTÄ!” huusin ja tunsin, kuinka hiukseni alkoivat roikkua päästäni märkinä.
”JA NYT SITTEN MYÖS HELVETTI SATAA!” huusin taivaalle.
”JA SEKINKÖ ON MINUN SYYNI, NIINKÖ? HA? SANO SE! JA TIEDÄTKÖ MITÄ? OLET OIKEASSA! MINÄ PUHUIN JUURI EILEN SADEJUMALALLE JA KÄSKIN HÄNEN ANTAA SATAA ITÄISEEN KENTUCKYYN KESKIYÖLLÄ, KOSKA MINÄ KÄVELISIN SIELLÄ SILLOIN MIELISAIRAAN NAISEN KANSSA!” hän huusi.
”EN OLE IKINÄ SANONUT SITÄ SENKIN IDIOOTTI!” kiljuin ja heitin häntä lompakollani.
”HEI, SINÄ EHKÄ HALUAISIT PITÄÄ TUON!” hän huusi.
”MINÄ EN HELVETTI VÄLITÄ!” huusin takaisin ja käännyin häntä kohti. ”VOI, KYLLÄ TARVITSENKIN! KOSKA TÄÄLLÄ ON NIIIIN PALJON TILAISUUKSIA KÄYTTÄÄ SITÄ!”
Minä vedin iPhoneni laukustani ja heitin senkin häntä kohti. Hän sai sen kiinni.
”Etkö halua tätäkään?” hän kysyi huvittuneena ja minä käännyin ympäri ja jatkoin kävelyä.
”En. Jos minä en helvetti kuole tänä yönä, AION LENTÄÄ HUOMENNA KOTIIN!”
Kuulin hänen nauravan.
”JA KUKA SEN MAKSAISI, KUN LOMPAKKOSI ON POISSA?” hän kysyi ja tunsin vihan tulevan takaisin.
”AAAHHH! MINÄ VIHAAN SINUA EDWARD MASEN! SINÄ OLET LELLITTY RIKAS IDIOOTTI, JOKA EI VOISI ELÄÄ TÄSSÄ MAAILMASSA ILMAN ISIN RAHOJA!” huusin ja heitin häntä huulikiillollani.
”MITÄ SINÄ SITTEN HALUAISIT MINUN TEKEVÄN?” hän kysyi.
”EN TIEDÄ… TOIVOISIN, ETTÄ SE OLISI OLLUT LIIMAA, NIIN VOISIN KÄSKEÄ SINUN LIIMATA HUULESI YHTEEN!” huusin.
”No… Sinä kyllä ikävöisit huuliani… Minä tiedän, että sinä uneksit huulistani öisin”, hän mumisi ja minä kiljaisin.
”AH! EDWARD! DU BIST SO EIN VERFICKTES ARSCHLOCH! ICH HASSE DICH DU SELBSTVERLIEBTES SCHNORRERSCHWEIN!” huusin ja vasta sen jälkeen, kun olin valmis eikä Edward vastannut, tiesin mitä olin tehnyt ja laitoin kädet suulleni. (Suomeksi: AH! EDWARD! SENKIN HELVETIN KUSIPÄÄ! MINÄ VIHAAN SINUA – SENKIN ITSERAKAS LELLITTY SIKA!)
”Teitkö sinä… Kirositko sinä minua juuri saksaksi?” hän kysyi huvittuneena.
”En”, valehtelin.
”Kylläpäs.”
”Enpäs!”
”Kylläpäs!”
”Enpäs!”
Edward nauroi.
”Älä viitsi Bella! Sinun aksenttisi ei ole niin huono! Jos se olisi ollut englantia, olisin tiennyt.” Oli niin pimeää, etten nähnyt sitä, mutta pystyin kuitenkin kuulemaan hymyn hänen äänessään.
”ETHÄN, KOSKA SINÄ OLET LUOLAMIES JA SINÄ TIEDÄT VAIN KOLME SANAA: RUOKA, HUVI, JA PANO!” huusin takaisin. Tähän mennessä olin niin märkä, että tärisin. Vaikka Kentuckyssa oli vähän lämpimämpää kuin Washingtonissa – oli silti kylmää kävellä märissä vaatteissa ulkona ja huutaa miehelle, jota vihaa.
”Ha, ha, ha. Tosi hauskaa. Oletko edes kysynyt koskaan itseltäsi, miksi se vaivaa sinua niin kovasti, että minulla on ollut paljon tyttöjä jo valmiiksi?” hän kysyi.
”En, koska minä tiedän vastauksen. Minä olen vihainen kaikkien tyttöjen puolesta, joiden sydämen sinä särjit”, sanoin ja jatkoin matkaa.
”Ei. Ei se ole sinun syysi. Sinä olet mustasukkainen… Sen takia”, hän sanoi.
”MITÄ?! Mustasukkainen mistä? Siitä, että olisin yksi niistä tytöistä, joista sinä ET PIITANNUT PASKAAKAAN?” heitin takaisin.
”No! Sillä ei ole oikeastaan väliä… tarkoitan… Sinä olet jo nyt tyttö, josta en piitannut paskaakaan!” hän vastasi ja minä kirkaisin.
”IRGENDJEMAND RETTE MICH!” huusin ylös taivaalle. (Suomeksi: PELASTAKAA JOKU MINUT!)
”En tiedä mitä sanoit, mutta se ei ole totta!” hän sanoi enkä minä voinut kuin hymyillä. Hyvä, että oli niin pimeää, ettei hän voinut nähdä sitä.
”Katso!” hän sanoi yhtäkkiä ja minä käänsin pääni vasemmalle ja näin motellin.
”No… motelli… kiva…” sanoin ja kävelin motellin tielle.
”Tuota… En ole varma… Me varmaan haluaisimme etsiä jonkin muun”, hän mumisi.
”Senkin typerys. On helvetin kylmä ja sataa ja minä olen helvetin jäässä… Minä en aio mennä jonnekin muualle vain koska sinä pelkäät alle neljä tähden hotelleja”, sanoin ja kävelin kohti sisäänkäyntiä.
Edward seurasi minua ja me menimme sisään yhdessä ja seisahduimme tiskin eteen.
Kaikki näytti todella vanhalta ja likaiselta – mutta se oli ainut hotelli, josta voisimme saada huoneen. Vastaanottovirkailija näytti olevan yhtä vanha kuin tämä hotelli.
”Me haluaisimme käyttää puhelintanne”, Edward sanoi, mutta vanha mies pudisti päätään.
”En ymmärrä sinua… Voisitko puhua hieman kovempaa?” hän sanoi.
”ME HALUAISIMME KÄYTTÄÄ PUHELINTANNE!” Edward huusi ja minä tönäisin häntä hiukan. Se oli epäystävällistä.
”Teidän täytyy ensin ottaa huone”, vanha mies sanoi. Edward kääntyi ympäri ja katsoi minua.
”Minä maksan huoneesta ja käytän sitten puhelinta ja me voimme soittaa hinauspalveluun”, hän sanoi ja minä vain kohautin olkiani – olin vieläkin vihainen.
”Me otamme sitten huoneen”, Edward sanoi ja oli ottamassa lompakkoaan taskustaan, kun vanha mies tuli lähemmäs ja sanoi.
”HÄH?”
Minä nauroin. Edward pyöräytti silmiään.
”ME OTAMME HUONEEN!” hän huusi ja vanha mies nyökkäsi.
”Ai... tottakai… Miksi ette sanoneet sitä heti”, mies sanoi ja minä yritin peitellä hymyäni.
Edward maksoi huoneesta.
”VOINKO KÄYTTÄÄ NYT PUHELINTA?” Edward kysyi ja mies nyökkäsi.
Edward katsoi puhelinluetteloa ja valitsi sitten numeron.
”PUHELIN EI TOIMI!” hän huusi ja mies nyökkäsi.
”Tiedän! Tämä on minun hotellini! Minä tiedän, että puhelin ei toimi!” vanha mies sanoi enkä minä voinut pidätellä enää ja purskahdin nauruun.
”MUTTA SINÄ SANOIT, ETTÄ VOIN KÄYTTÄÄ PUHELINTA!” Edward huusi.
”Niin… Sitä teidän huoneenne puhelinta tietenkin!” mies sanoi ja antoi Edwardille avaimen.
”Huone 204. Te olette onnekkaita… Se on viimeinen huoneemme!” mies sanoi.
”KUINKA NIIN?” Edward kysyi.
”Kaikki nuoret, jotka menevät Miamiin, pysähtyvät käymään… He eksyvät tällä tiellä, koska luulevat sen olevan oikotie… Se on oikeasti pidempi!” mies sanoi ja minä melkein makasin lattialla. Olin niin iloinen, että tapasin tämän miehen. Edward kääntyi ympäri ja me kävelimme ylös huoneeseemme.
Hän avasi oven ja me näimme, millainen se oli: parisänky, TV, sohva ja kahvipöytä sekä kylpyhuone. Ja tietenkin siellä oli vanhalla, rikkoontuneella pöydällä puhelin.
”No, ainakin koko huone on sisustettu samaan tyyliin…” Edward sanoi. ”…vanhaan.”
Minä hymyilin ja kävelin sängylle. Se näytti niin iljettävältä, etten edes koittanut sitä.
”Älä ota mitään pois… Me emme jää tänne!” Edward mumisi ja meni puhelimen luo.
”Älä huoli, en minä aikonut stripata ja hangata vartaloani sinuun!” sanoin ja pyöräytin silmiäni.
Edward irvisti ja istui sängylle yöpöydän viereen, kun sänky yhtäkkiä meni rikki rysähtäen. Minä katsoin häntä järkyttyneenä ja nyt Edward istui neljä jalkaa alempana patjalla.
Laitoin käteni suuni eteen peittääkseni hymyni, mutta sitten näin Edwardin pidättelevän nauruaan ja minä purskahdin nauruun, kuten Edwardkin. Me istuimme huoneessa monta minuuttia nauraen.
Edward huokaisi ja laskeutui sängylle makuulleen.
”Edward… yäk… Älä tee tuota!” sanoin, mutta hän vain kohautti olkiaan.
”Unohdetaan hinauspalvelu… En halua ajaa tänä yönä enää kuitenkaan. Pysytään vain täällä ja soitetaan huomenna."
”Sopii minulle. Mutta minä menen sitten suihkuun”, sanoin ja katosin kylpyhuoneeseen.
…………………………
”Edward?” huusin toiseen huoneeseen.
”Niin?” hän huusi takaisin.
”Missä minun vaatteeni ovat?” kysyin.
”Täällä… Odota sekunti… Minä kuivasin ne sinulle”, hän huusi ja minä avasin oven raolleen ja ojensin käteni.
”Kuinka sinä kuivasit ne?” kysyin hämmentyneenä, kun tunsin kuivat, lämpimät vaatteet kädessäni.
”Hiustenkuivaajalla”, hän vastasi.
”MITÄ?” kysyin yllättyneenä.
”Niin… Se kesti jonkin aikaa”, hän mumisi.
Minä pukeuduin ja kävelin toiseen huoneeseen.
”Sinä voisit kuivata nyt minun vaatteeni, kun minä menen suihkuun?” Se kuulosti enemmän kysymykseltä. Minä hymyilin.
”Tottakai”, sanoin ja istuin patjalle.
”Mitä sängylle tapahtui?” kysyin.
”Minä rikoin sen… Kyllä sinä sen tiedät”, Edward vastasi.
"Ei, minä tarkoitin, mitä sängyllä on”, sanoin.
”Ai... se… Löysin huovan kaapista”, hän sanoi ja katosi.
Minuuttia myöhemmin hän heitti vaatteensa kylpyhuoneesta ja minä aloin kuivata niitä.
……………………….
”Hitsi!” Edward huokaisi ja laskeutui makaamaan sängylle. Hän oli taas pukeutunut – vain hänen hiuksensa olivat märät. Hän käänsi päänsä ja katsoi minuun. Minäkin käänsin pääni häntä kohti.
”Kiitos siitä, että laitoit huovan sängylle”, sanoin hymyillen.
”Ole hyvä”, hän hymyili ja katsoi kattoa. Me olimme hiljaa vähän aikaa ja minua alkoi väsyttää. Luulen, että melkein nukuin, kun Edward sanoi jotain.
”Bella, minä olen pahoillani”, hän kuiskasi ja minä kohautin olkiani.
”Voi, ei tämä ole niin paha. Olen nukkunut pahemmissakin motelleissa… Tai en oikeastaan… En ole koskaan ennen nukkunut motellissa!” sanoin nauraen.
”En minä puhunut motellista… Tai puhuin, mutta en kokonaan… Olen pahoillani kaikesta”, hän mumisi ja minä nousin istumaan.
”Siis kaikesta kaikesta?” kysyin ja Edward nyökkäsi katsomatta minuun.
”Vau… Se on aika suurta. Öhm… Minäkin olen pahoillani”, sanoin enkä voinut uskoa tämän tapahtuvan. ”Minun täytyy myöntää, etten pitänyt sinusta alussa… Sinä olit aina niin… epäystävällinen ja koppava.”
Edward nauroi.
”Ai ja sinäkö olit sitten parempi? Sinä löit minua, kun makasin päälläsi hississä!” hän sanoi.
”No, minä löin sinua, mutta sinä yritit iskeä minua!” sanoin ja hymyilin hänelle ilkeästi. Hän katsoi minua ja nousi istumaan. Hän nojautui seinää vasten.
”Olen pahoillani, jos tämä on liian suoraa tai jos et halua kertoa minulle… Se on okei… Mutta miksi sinä olit niin – ilkeä minulle?” hän kysyi ja katsoi minua uteliaasti. Minä katsoin käsiäni.
”Minä… tuota…” huokaisin. ”Okei… Minä en vain luota sinun kaltaisiisi poikiin… tiedäthän?”
”Mitä tarkoitat minun kaltaisillani pojilla?” hän kysyi.
”No.. Poikia, jotka leikkivät tytöillä ja makaavat heidän kanssaan ja heittävät heidät sitten pois kuin roskan”, kuiskasin ja Edward alkoi nauraa.
”Niinpä niin… Ja nyt sinä kerrot minulle, että sinulla on ex-poikaystävä, joka oli juuri sellainen ja nyt sinä pelkäät sellaisia!” hän sanoi nauraen. Minä yritin hymyillä, mutta tuijotin vain käsiäni.
”Bingo”, kuiskasin ja Edward lopetti äkkiä nauramisen.
”Mitä sanoit?” hän kysyi.
”Olet oikeassa! Yksi yritys ja sinä sait sen selville!” sanoin ja naurahdin katkerasti.
”Ei… Olen pahoillani… En halunnut…” hän aloitti.
”Voi ei! Älä pyytele anteeksi! Sinä näytät olevan tosi hyvä tässä!” sanoin.
”Bella… Olen pahoillani…” hän sanoi vakavasti ja minä kohautin olkiani.
”Hänen nimensä oli Jacob ja me olimme yhdessä – katsotaanpa – kolme vuotta. Kolme elämäni onnellisinta vuotta. Me suunnittelimme lähtevämme yliopistoon yhdessä ja hankkivamme lapsia ennemmin tai myöhemmin”, sanoin ja epäröin. Pidätin henkeäni ja katsoin Edwardia. ”Me emme ikinä harrastaneet seksiä… Eikö olekin outoa? Mutta minulla oli silti kaikki ne tunteet, mutten ollut valmis rakastamaan häntä sillä tavalla!” kuiskasin.
”Bella”, Edward sanoi, mutta minä pudistin päätäni.
”Luulen, että olin aina tiennyt jossain olevan enemmän… Jotain enemmän tässä maailmassa, tiedäthän?” sanoin ja hän nyökkäsi. ”Joten eräänä päivänä… Oikeastaan silloin oli syntymäpäiväni! Odotin kotona hänen tulevan juhliini… Mutta ei hän tullut ikinä. Joten, kun kaikki kaverini olivat lähteneet, minä menin hänen kotiinsa ja no, minun olisi pitänyt tietää jonkin olevan vinossa, kun etuovi oli auki, mutta kukaan ei vastannut, kun huusin. Mutta en tiennyt. En ikinä uskonut hänen voivan… No, minä menin yläkertaan ja kuulin hänen äänensä… Se kuulosti oudolta… Hiukan kuin hän olisi juuri noussut ylös… Joten minä avasin oven ja no… Löysin kolmevuotisen poikaystäväni harrastamassa seksiä vihaamani tytön kanssa syntymäpäivänäni”, sanoin ja pudistin päätäni epäuskoisena.
”Bella”, Edward sanoi taas, mutta minä pudistin päätäni ja nostin katseeni. Naurahdin katkerasti.
”Tiedätkö, mikä siinä oli kaikkein pahinta?” sanoin ja yritin hymyillä. Hän pudisti päätään hiljaisena.
”Se, mitä hän sanoi minulle. Hän huomasi minut seisomassa ovella suu ammollani ja kaikki mitä hän sanoi samalla, kun jatkoi… No, sinä tiedät, mitä hän teki… Hän sanoi: ’Hei Bella! Yllätys! Ota vaatteesi pois ja liity seuraan, olen juuri tulossa!” Pudistin päätäni epäuskoisena ja Edwardin silmät olivat laajentuneet.
”Hän oikeasti sanoi noin?” hän kysyi ja minä aloin nauraa.
”Joo. Sanoi hän”, nauroin ja peitin kasvoni käsilläni.
”Siksi sinä pyörryit, kun sinä näit minut ja…” hän keskeytti ja minä nyökkäsin.
”Luulen, että siksi”, sanoin ja hän nojasi päätään seinään.
”Voi luoja! Sinä säikäytit minut niin kovasti sinä yönä! Olin niin huolissani… Miksi sinä menit sinne kallioille?” hän kysyi ja minä panoin taas katseeni.
”En tiedä… Sinua oli aina niin vaikea käsittää, tiedäthän? Aina, kun me tulimme ihan hyvin juttuun, sinä muutuit ja satutit minua tai jätit minut huomiotta. Kun sain tietää, että… Emily… katosi, toivoin vain löytäväni sieltä vastauksia”, kuiskasin.
”Joten löysitkö?” hän kysyi ja minä pudistin päätäni.
”En, luulen, että aivoni lakkasivat toimimasta sinä yönä. Luulen, että yritin sulkea mieleni… joiltain… kuvilta”, mumisin viimeisen osan.
”Voinko kysyä sinulta jotain?” hän kysyi ja minä nyökkäsin nostamatta katsettani.
”Miksi minä löysin sinut vain… alusvaatteissasi ja rintsikoissasi?” hän kysyi hiljaa. Naurahdin jälleen katkerasti.
”Minä otin vaatteeni pois heti, kun tulin kallioille ja taksi oli poissa. En oikeastaan ajatellutkaan sitä. Minä vain kävelin reunalle ja riisuuduin.”
”Ja miksi?” Edward kysyi. Minä huokaisin.
”Koska… No, sinähän laitoit minut sängyllesi, etkö? Joten, minä vain tunsin itseni… likaiseksi… Minulla oli vain se ajatus – että sinä ja Tanya muhinoitte niissä lakanoissa – mielessäni. Enkä minä vain voinut sietää ajatusta, että vaatteeni koskettivat… no jotain… no… Minun vain täytyi ottaa ne pois”, kuiskasin eikä Edward sanonut mitään.
Me istuimme tällä tavalla pitkän aikaa. En vieläkään kehdannut nostaa katsettani. Yhtäkkiä kuulin Edwardin huokaisevan.
”Bella…” hän sanoi niin oudolla äänellä, että minun oli pakko nostaa katseeni. Hän oli kalpea, kun hän nielaisi ja sanoi lauseen, jota en olisi ikinä uskonut kuulevani Edwardin suusta: ”Minä tapoin jonkun.”
-
Jee jatkoa tuli noin pian! Ja noin pitkästi!
En oo pitkään aikaan kommentoinut tähän vaikka oonkin lukenut tätä kokoajan.
Tämä oli tosi kiva luku! Oli hauska lukea Bellan ja Edwardin tappelua tuolla metsässä. Nuo on aina kivoja kohtia. :D
Loppu oli ihana kun Bella ja Edward pysty taas puhumaan keskenään.
Kiitti suomennoksesta!
Jatkoa odotellaan.:)
-
Että ne on ihania kun ne huutaa! ;D (Ja kiroaa saksaksi) mutta voi luoja kun Jacob on tyhmä!!! >:( Mutta ihana jatko osa ;D nauroin itteni kipeäksi :)
-
Olipas piiiiiiiiiiiiiitkä luku.
Mutta hyvä oli. Mä tykkäsin, ja toi loppu oli niin wow! wth?
Pakko saada jatkoa!
P.s mä siis olen vanha Nyappy-Chan.
-
Hahaha, ihanan surkuhupaisaa. : DD Oli huvittavaa, kun Bella haukku Edwardin saksaksi. :D
Ihanaa, että joku viitsii suomentaa tätä. Yritin lukea tuon alkuperäisversion ja onnistuin siinä, mutta hyvin huonosti. Jotain pientä ymmärsin sieltä täältä. : DD
Nopeasti jatkoa. : ))
-
Voi luoja mä repeilin Bellan ja Edwardin tappelulle!! ;D
Hyvin oot taas suomentanut eikä virheitä näkynyt.. Ihan kun mää niitä oisin kovin tarkkaan etsinytkään :)
-
AAAAH! nää kaks uusinta oli ihania<3 jatkoa nopeesti :D
-
Hah, mahtava luku jälleen. Jos parhaat kohdat pitäisi valita, niin varmaankin Bellan manailu saksaksi ja ”bingo” -kohta. :D Ei näkynyt virheitä. Kiitos paljon. :)
-
Vou. Jatkoa, tällä kertaa nopeasti! Aivan ihana luku oli, kirjoitusvirheitä en bongannut (niitä ei ikinä sinun teksteistäsi bongaa) ja muutenkin tämä oli oikein kiva. Saksaa oli kiva lukea:) Jatkoa laitathan pian?
Kiitos.
-
AH! Jatkoa näin nopeasti, jeij!
Nyt varmaan pitänee odotella jatkoa, jotta saa tietää mitä tapahtuu, koska taas kerran en muista mitä seuraavaksi tapahtuu, huooh. ;D
-
Tää on oikeesti varmaan paras ficci ikinä!! Ootan aina ihan innoissani et millon tulee uus luku! Suomennat tosi hyvin.
Jatkoa oottelen taas ;D!
-
kiitti kiitti kiitti! ihanaa et oot jaksanu suomentaa jatkoo! :) sä pelastit mun päivän! :D tää on niin hyvä! :D
-
Tä ficci on aivan käsittämättömän ihana :D
rakastan tätä ficciä :) osaat suomentaa toodella hyvin,ja todella nopeesti :)
mut ei tollaseen kohtaan saa jättää,jatkoa ;) ;)
-
Tää on aivan käsittämättömän ihana käännös ficci. Meni aika kauan kun sain luettua läpi. Mutta joo monenlaisia ajatuksia herätteli ja aivan mahtava on. Jatkoahan on tulossa joten nyt vaan odotellaan. Kiitos kovasti :)
-
T/N: Kiitos kommenteista! :D
Kahdeskymmenesviides luku: Tietääkö hän?
BPOV:
Minä kuulin sanat, mutten voinut uskoa niitä. Hyppäsin sängyltä ja aloin perääntyä.
”M-m-mitä?” kysyin järkyttyneenä ja panoin itseni seinää vasten, joka oli kauimpana Edwardista. Sydämeni hakkasi kuin hullu ja minä olin… hämmentynyt. En edes peloissani. Ajatus, että Edward oli tappanut jonkun, ei pelottanut minua – olin hullu.
”Olin 4-vuotias ja luulen, että… Emily… oli 3-vuotias…” hän aloitti ja minä nostin katseeni. Hän ei ollut sanonut vain hänen nimeään vaan aikoi jopa puhua hänestä. Pudistin päätäni.
”Ei sinun tarvitse”, sanoin, mutta hän pudisti päätään.
”Minun tarvitsee. Olen aina ajatellut, että on parempi jos en puhu siitä… Mutta luulen, että olin väärässä… Kuten sanoin, me olimme neljä ja kolme vuotiaita ja leikimme kotia. Muistan, että yksi hänen nukeistaan oli vauva. No, yhtenä päivänä hän pussasi minua yhtäkkiä ja minä olin aivan yllättynyt. Hän kohautti olkiaan ja sanoi: ’Edward… Lupaa minulle, että me menemme naimisiin, kun olemme vanhempia. Että meille tulee oikeasti vauva ja kaikkea!’ Ja no… Minä olin lapsi ja niin minä sitten lupasin mennä hänen kanssaan naimisiin. Outo juttu oli, että hän ei ikinä unohtanut lupaustani. Hän oli aina rinnallani… Vaikka me kasvoimme ja vanhempamme halusivat meidän olevan yhdessä – joten 14-vuotiaina, me aloimme seurustella”, hän sanoi ja hän näytti hämmentyneeltä. "Se oli niin outoa, tiedäthän? Tarkoitan, hän oli aina minulle kuin sisko ja toisaalta minä tunsin kipinän… pienen kuitenkin… Me kasvoimme ja vanhempamme tulivat entistä vakavammiksi tulevaisuudestamme. Kaksi vuotta sitten lokakuussa… Minä olin vasta 16 ja luulen, että hänkin oli… Meillä oli vain kuusi kuukautta ikäeroa, joten me olimme aina saman ikäisiä. Joka tapauksessa, meidän äitimme ottivat todella vakavissaan koko naimisiin meno jutun ja minä kerroin äidille yksityisesti, että olin vielä liian nuori menemään naimisiin. En ymmärtänyt, miksi kaiken piti mennä yhtäkkiä niin nopeasti. Sitten neljä kuukautta myöhemmin tammikuussa, me olimme kihloissa… Ihan tuosta vain. Se oli kuukauden toinen viikko ja sunnuntai, jos muistan oikein. Häämme olisivat olleet seuraavana keskiviikkona ja minä olin vieläkin täysin sitä vastaan! Minä vihasin äitiäni, hänen päättäessään jotain tällaista minun puolestani ja minä vihasin Emilyä siitä, että hän piti siitä. Joten sinä lauantaina me menimme sinne kallioille. Se oli aina ollut meidän paikkamme. Me seisoimme aika lähellä reunaa ja minä muistan, että olin todella ilkeä hänelle. Ja yhtäkkiä hän huokaisi ja halasi minua. Siiten hän myönsi jotain, mikä muutti kaiken. ’Edward, minä tiedän, ettet halua mennä kanssani naimisiin… Muta meidän täytyy!’ hän sanoi ja minä työnsin hänet pois. ’Ei meidän täydy! Meidän täytyy tehdä se vain, koska sinä tahdot!’ sanoin takaisin ja hän katsoi maahan. ’Edward… Syy, miksi me menemme naimisiin on jotain muuta…’ hän kuiskasi ja minä katsoin häntä hämmentyneesti. ’Joten, miksi me sitten menemme naimisiin?’ kysyin ja hän otti käsistäni kiinni. ’Sano, ettet suutu’, hän sanoi ja minä pudistin päätäni. ’En voi luvata sitä’, vastasin ja hän riiputti päätään. ’Okei Edward, muista, että minä rakastan sinua… okei… Me menemme naimisiin… koska minä olen raskaana’, hän sanoi ja minä muistan, kun vedin käteni pois ja astuin pari askelta taaksepäin. ’Raskaana?’ kysyin enkä voinut uskoa sitä. Ja tiedätkö miksi en voinut uskoa sitä?” hän kysyi ja katsoi minua. Minä pudistin päätäni.
”Koska me emme olleet koskaan harrastaneet seksiä. No, oikeastaan minä en ollut harrastanut sitä aiemmin kenenkään kanssa!” hän myönsi ja minun suuni loksahti auki. Nyt minä istuin jo keskellä huonetta.
”Sinäkö olit vielä neitsyt, kun olit 16?” kysyin epäuskoisena. Hän nyökkäsi.
”Niin olin. Joten voit uskoa, kuinka vihainen minä olin silloin – koska minä tiesin, ettei se voinut olla minun lapseni. ’Joten miksi minun sitten täytyy mennä sinun kanssasi naimisiin?' kysyin ja hän nauroi. ’Ensiksikin äitini sanoi sinun vanhemmillesi, että se on sinun – ja toiseksi… se toinen mies oli rekkakuski!’ hän sanoi enkä voinut uskoa, mitä kuulin. ’En voinut odottaa enää Edward”, hän sanoi ja luulen, että hän luuli sen olevan tarpeeksi hyvä syy, mutta minä olin vihainen! Minä potkin kiviä, potkin puita ja halusin vain tappaa hänet!” hän sanoi ja minä vetäydyin takaisin. Hän katsoi alas. ”Minä sekosin. Minä aloin huutaa ja poljin jalkaani. ’Kuinka sinä voit tehdä jotain tällaista? Kuinka sinä voit valehdella vanhemmilleni?’ Olin raivoissani. Hän sanoi minulle sen olleen helppoa. ’Edward, minä rakastan sinua. Ja me menemme naimisiin kolmen päivän päästä ja viiden kuukauden päästä meillä on poika’, hän sanoi ja minä pudistin päätäni. ’Ei… Se ei ole minun lapseni… Ei tule koskaan olemaan. Tämä on väärin enkä minä anna vanhempieni kärsiä virheestä, jonka sinä teit”, huusin. ’Mutta minä rakastan sinua Edward!’ hän sanoi ja tarttui taas käsiini. Minä vetäydyin ja kävelin kallioilta pois. ’Mitä sinä odotit minun tekevän?’ hän kysyi ja minä tein jotain, mitä olen pahoitellut sitä siitä lähtien. Minä käännyin ympäri ja katsoin häntä. ’En helvetti välitä! Sinä teit sen, joten katso itseäsi, äläkä pakota minua maksamaan jostain, mitä en tehnyt! Minä en rakasta sinua sillä tavalla, Emily! En ole koskaan rakastanutkaan.’ Ja uskon vieläkin, että siitä se johtui. Koska hän nosti katseensa ja nyökkäsi hiljaisena. Hän käveli lähelle reunaa ja katsoi minua taas. ’Edward. Minä rakastan sinua silti’, hän sanoi ja sitten hän levitti kätensä ja… antoi itsensä kaatua taaksepäin – alas kalliolta. Minä huusin hänen nimeään ja juoksin ja yritin pelastaa hänet, mutta kun tulin reunalle ja katsoin alas, en nähnyt häntä enää. Hän oli poissa”, hän sanoi ja peitti kasvonsa käsillään. Minä menin takaisin sänkyyn ja vedin hänet syliini.
”Voi Edward. Ei se ole sinun syysi”, kuiskasin.
”Mutta jos minä olisin antanut hänen naida minut…” hän keskeytti ja minä silitin hänen selkäänsä.
”Ei Edward! Ihmiset eivät tule itsemurhahakuisiksi tuosta vain… He ovat aina olleet ja luulen, että hän olisi kuitenkin tappanut itsensä ennemmin tai myöhemmin”, kuiskasin.
”Minusta vain tuntuu niin kamalalta. Minä tapoin hänet”, hän kuiskasi.
”Ethän. Tiedäthän… Sinun pitäisi olla vihainen hänelle… Hän pilasi elämäsi”, kuiskasin ja hän katsoi minua.
”Tarkoitatko, koska minä muutuin sekopäiseksi ääliöksi?” hän kysyi ja hymyili pienesti.
”Niin… Yritä jotain vahvempaa – kuten kusipäätä”, sanoin ja hän alkoi nauraa.
Me olimme hetken hiljaa.
”Joten, joka kerta sinä vetäydyit pois, koska…” aloitin, mutta hän keskeytti minut.
”Koska olin peloissani… en halunnut… En vain halunnut menettää sinua. Tiedäthän?” hän sanoi ja minä hymyilin.
”Voin luvata sinulle yhden asian… En koskaan tapa itseäni. Ainakaan tahallani… Pelkään liikaa, että se sattuu!” sanoin ja hän nauroi. Minä laskeuduin makaamaan ja hänen päänsä makasi vatsallani.
”Tiedätkö mitä Bella… Se on outoa. Me molemmat pakenimme jonkin takia, mikä tapahtui menneisyydessämme. Me yritimme parantua sen avulla… Mutta oikeastaan me vain tuhosimme toisemme”, hän mumisi ja minä mietin sitä. Hän oli oikeassa.
”Niin… niin teimme. Mutta voinko myöntää, että sinä olit todella hyvä siinä tuhoamisessa… Tanya… Natalia… Emily. Sinulla oli paljon, mistä valita”, sanoin nauraen. Nauru sai vatsani tärisemään ja liikuttamaan Edwardin päätä ylös alas. Hän katsoi minua.
”Mitä sinun mielestäsi oli tekeillä siinä Talian isän jutussa?” hän kysyi ja minä pyöräytin silmiäni.
”Pahin yö koko elämässäni. Tiedätkö, mikä oli outoa?” kysyin ja Edward pudisti päätään.
”En… Kerro.”
”No… Eikö yleensä sanotakin, että ennen kuin kuolet, koko elämäsi virtaa silmiesi edessä?” kysyin ja Edward nyökkäsi. Hänen märät hiuksensa kastelivat t-paitani.
”No… Minä näin vain yhden kuvan”, sanoin hämmentyneenä.
”Vain yhden?” Edward kysyi.
”Niin…”
”No näyttää siltä, että elämässäsi ei ole mitään mielenkiintoista”, Edward nauroi ja minä löin hänen päätään kevyesti. ”Okei! Minä vain vitsailin! Ehkä se oli jotain todella tärkeää – jotain, mikä on sinulle tärkeämpää kuin mikään muu!” hän sanoi ja katsoi minua. ”Mitä sinä oikeastaan näit?” hän kysyi ja minä punastuin.
”Öhm… ihan vain… suklaata”, sanoin ja hän nauroi.
”No… Sepä on mielenkiintoista”, hän nauroi. ”Suklaata?”
”Mhm”, mumisin.
”Bella?” hän kysyi ja oli taas vakavissaan. ”Mikä se koko Chad juttu oikein oli?”
Minä voihkaisin. Se ei ollut sellaista, mitä halusin muistella.
”Öhm… Ei oikeastaan minun parasta aikaani!” mumisin.
”Niin.. mutta… Miksi sinä teit sen?” hän kysyi ja katsoi minua.
”Mh… Luulen, että tein, koska… sen koko Tanya jutun takia. Jostain syystä minä… Luoja tämä kuulostaa tyhmältä, en aio kertoa sinulle sitä”, sanoin ja peitin kasvoni käsilläni.
Edward veti käteni alas ja nauroi.
”Älä viitsi Bella… Syötä”, hän sanoi ja minä näytin hänelle kieltäni. Hän yritti muistuttaa minua lehdistötilaisuudesta.
”Luulen, että minä vain halusin sinun... huomaavan minut. Ei kamuna tai mitään. Halusin sinun näkevän, että olen – nainen?” melkein kysyin ja punastuin taas. ”Tämä on tuskaa.”
Edward nousi istumaan ja kurtisti kulmiaan.
”Joten toisin sanoen – sinä yritit tehdä minut mustasukkaiseksi”, hän sanoi ja alkoi nauraa.
”En!” vastustin.
”Kylläpäs!” Edward sanoi ja hymyili minulle. Minä katsoin häntä suurin silmin. Ymmärsikö hän mitä tarkoitti? Tiesikö hän? Ajatteliko hän, että olen ällöttävä?
Minä sammutin valot.
”Bella!” hän sanoi yllättyneenä.
”Minä tarvitsen lepoa… Kuinka aikaisin sinä haluat soittaa huomenna sinne hinauspalveluun?” kysyin.
”Öhm… Sanotaanko vaikka kahdeksalta?” hän kysyi.
”Kuulostaa hyvältä”, mumisin ja suljin silmäni.
EPOV:
Minä heräsin kuudelta, koska Bella tärisi sylissäni.
”Niin kylmä”, hän mumisi ja minä tajusin missä olin – vieläkin siinä surkeassa hotellissa. Nousin ylös ja peittelin hänet takillani.
”Kiitti… Edward”, hän mumisi ja minä hymyilin. Hän oli niin suloinen silloin, kun puhui unissaan.
Seisoin patjan vieressä jonkin aikaa ja katsoin hänen untaan. Mitä hänen päässään nyt liikkui? Tuntui, että siellä oli jotain tärkeämpää, mitä hän ei kertonut minulle. Pudistin päätäni. Enhän minäkään kertonut hänelle kaikkea – enhän?
Otin puhelimen mukaani ja vetäydyin kylpyhuoneeseen. Mitä nopeammin saisimme bensaa, sen parempi.
-
Toi luku oli tosi ihana :D
ei Edward sit tappanu ketää :)
kiitos kovasti ;D
jatkoa odotan innolla(:
-
ihana! <3
-
Aah, ihanat kolme uutta osaa, joita en ole huomannut ^^ ♥ Oon niin rakastunut tähän ficcin :'>
-
Vau. Eihän Edward ketään tapanu? Emilyhän se sieltä alas hyppäsi... Ihana luku...
Kiitos.
-
No nii, tämä luku oli ehdottomasti mukavampi lukea, siis pituudeltaan.
Mutta joo mä tykkäsin. (Tää on ainoo 'Twilight' ficci mitä luen, ole ylpeä. ; ) Paitsi jos ei lasketa semosta puoli twilight juttua.)
Virheitä en taaskaan löytänyt, ja jatkoa toivon. : )
-
Oho, en huomannutkaan, että uusi luku oli tullut!
Aww, ihanaa. JEEJEE, minäpä tiedän, mitä se Bella näki silloin yöllä! *tuulettaa* ;D
Oli vain pakko sanoa. :---)
Yhden pienen virheen löysin, jos viitsit korjata sen. :)
… antoi itsensä kaatua taaksepäin – alas kallolta.
eli siinä varmasti pitäis lukea kalliolta
Jatko tuli niin nopeasti, kiitos siitä! ;)
-
Uii, jatkoa on tullut. Ihanaa kun on nopea suomennos tahti. Luku oli söpö, hassua kyllä.
-
Suomennat tosi hyvin ja nopeesti. Kiitos siitä! Tää luku oli aivan ihana. Oon oikeesti koukussa tähän ficciin:D
-
Koukussa tähän niinku kaikki muutki ja sillee.
Enkä ihmettele täähä on ihan hitsin hyvä (:
Kiitos ja jatkoa ootellaan. <3
-
Ohh, oli ihana... En kommannu vähään aikaan kun oltiin ulkomailla.. Mut hyvä oot suomentamaan juttuja!
”ETHÄN, KOSKA SINÄ OLET LUOLAMIES JA SINÄ TIEDÄT VAIN KOLME SANAA: RUOKA, HUVI, JA PANO!”
Tuo oli Mahtava, repesin :DDD
~Kiitos
Kaisu
-
Au... Mä oon täysin unohtanut käydä koneella,jonka takia "arvokkaat" kommenttini ovat jääneet tulematta... :---)
Niin... Mikä se biisi siinä 23. luvussa on? Rupesin miettimään, koska se kuulosti jotenkin toosi tutulta, mutta kuitenkin vieraalta! : > Jokseenkin loistava selitys taas kerran...
Mä tykkäsin hirmuisesti siitä kun Bella kirosi Edwardia saksaksi! Se oli kaikken huippu... Remahdin niin hirvittävään nauruun, ettei sillä ollut loppua! Aah... Kiitos siis siitäkin! : D
Oli myös tosi ihanaa, kun ne puhu henkilökohtaisista asioistaan toisilleen, ja että ne on taas lähentyneet! <3
Mm... :----D Aww... Tätä on kyllä tosi ihana lukea! Vaikka ois kuinka sateinen päivä, tää karistaa kaikki väsymyksen rippeet taivaan tuuliin! Jes...
~Haaveillaan turhia
VALO
-
Kiitoksia kommenteista. :D
Valomieli: Se laulu on Jesse McCartneyn Runnin'
-
Oon lukenut tätä ficciä jo pitkään mutta nyt vasta uskalsin tulla kommentoimaan kun rekisteröidyin tänne ;D
Tykkään tosi paljon, pakko käydä aina katsomassa onko tullut jatkoa kun avaan koneen.
Oot tosi hyvä kääntämään ja virheitä en ole nähnyt paljoakaan :o
-
Oih, tämä on aivan loistava!
Varsinaista herkkua oli, kun olin viikon lomalla ja sain sitten luettua kolme lukua putkeen, toinen toistaan parempia (:
Odottelen jo sitä, milloin Edward ja Bella pääsevät tuosta lapsellisesta käyttäytymisestä eroon ja tajuavat toistensa tunteet toisiaan kohtaan :D
Tosin ei tämä olisi yhtään niin hyvä, jos kumpikin tajuaisi ensimmäisen luvun aikana rakastavansa toista :P
Ah, niin ja pitihän minun jotain mainitakkin: eli kun tuolla jossain olit sanonut, ettet jaksanut rupea laskemaan noita Fhrenheittejä Celsius-asteiksi niin google auttaa tässä hyvin, hakusanaksi vain "Fahrenheit to Celsius ja ensimmäisen linkin kohdalla on laskin joka tekee kaiken puolestasi ;D
http://www.wbuf.noaa.gov/tempfc.htm
Eli 104 Fahrenheittiä on 40 Celsius-astetta (105=40,5) :) Simple, right
Tuli vaan mieleen, koska itsekin tuota joskus mietin, että se on hirveän epäkäytännöllistä, kun ei tiedä yhtään millaisista asteista puhutaan :)
Loistavaa suomennosta taas kerran, prospseja todella paljon ja kiitosta, että otit tämän homman hoitaaksesi!
~Amy
-
Awww. <3 Nyt tajusin, että olen ymmärtänyt tuon Emilyn ”katoamisen” vähän väärin lukiessani tätä englanniksi silloin joskus. Kiva tietää tämä oikea ”tarina”...
Pari virhettä oli jossain, mutta kadotin ne jo.
Tämä kommentoimisen jalo taito – jos minulla sellaista on koskaan ollutkaan – on näköjään kadonnut tässä muutaman päivän aikana... No jaa, rakentavaa en saa aikaiseksi, eikä ole oikeastaan muutakaan.
Jatkoa ?
- Amanecer
-
Ihana luku taas kerran ;). Emilyn oma vika se kuolema oli ei Edwardin. Ne on kivoja kun ne kertoo noita menneisyyksiään ;D
-
Kerrassaan loistava ja hyvä luku - taas ;) Tätä lukiessa pystyy hyvin uppoutumaan näiden maailmaan, ja tähänkin ficciin olen jäänyt aivan koukkuun, pakko tulla aina katsomaan milloin olemme saaneet jatkoa.
Hyvää suomennosta, muutama pienenpieni kirjoitusvirhe taisi olla, mutta tähän aikaa yöstä en niihin jaksanut erityisemmin huomiota kiinnittää. Kiva kun näinkin nopeasti saat näitä aina tänne :)
Mitään rakentavaa palautetta en oikeastaan paremmin keksi, olen aina niin huono näissä :D Pakko oli kumminkin kirjoitella, jatkoa odotellessa!
-
ihana oli, uutta nopeesti !!
-
aivan mahtavat luvut. <3
tää tarina on suomeks parempi ko englanniks, en tiiä johtuuks se suomentajasta. ;)
mut pian jatkoo, kiitos.
-
Mulla on taas jäänyt kommentointi vähälle. Hyvät ilmat ja niin eespäin...
Vaikka olenkin lukenut tämän englanniksi, asiat kirkastuivat. ; D
Kiitos, kun viitsit suomennella tätä. ((;
Kiit♥s vielä, ihana pätkä.
Suklaamurunen
-
Anteeksi, en oo muistanu kommentoida :D
Mutta ensinnäkin, ihania lukuja taas tullut <3
Toiseksi, mä vaan niin rakastan tätä ficciä.
Kolmanneksi, ärsytää ku ne molemmat tietää että ne tykkää toisistaan, mutta ne ei vaan myönnä sitä :D
Neljänneksi, kiitos.
-Riitu-
-
T/N: Kiitos kommenteista. ;D
Kahdeskymmeneskuudes luku: Valintoja
BPOV:
Tunsin Edwardin ravistavan minua varovasti ja hän vetäisi minut unesta. Minä voihkaisin ja vedin peiton korkeammalle leukaani asti. Oli niin kylmä. Yhtäkkiä minä jähmetyin – siinä se oli taas… luulin sen olevan vain uni… mutta siinä se oli. Olin niin varma, että oli. Oliko se totta? Vedin syvään henkeä. Voi… se tuoksui niin hyvälle… aivan kuin miljoonat kerrat unessani. Minä huokaisin.
”Edward?” mumisin avaamatta silmiäni. Laitoin peiton nenälleni.
”Niin Bella?” hän sanoi – hän kuulosti huvittuneelta.
”Tämä on motelli… Luuletko, että he kaipaisivat peittoa?” kysyin… En halunnut antaa sitä takaisin. Edward nauroi.
”Ei… eivät kaipaisi! Mutta minä kaipaisin – peittoa – varsinkin, kun ulkona on 10 astetta”, hän sanoi ja minä olin hämmentynyt.
”Laita sitten takkisi päälle!” sanoin ja pudistin päätäni epäuskoisena – mistä lähtien hän on ollut noin tyhmä.
”No… Minun takkini on sinun peittosi”, hän sanoi nauraen. Mitä? Silmäni revähtivät auki ja näin Edwardin mustan farkkutakin kauluksen kasvoillani. Nousin istumaan välittömästi ja annoin hänen takkinsa takaisin.
”Olen – olen pahoillani… Kuinka se tuohon joutui?” kysyin ja yritin korjailla hiuksiani jotenkuten. Edward hymyili minulle ja laittoi takkinsa takaisin päälle.
”Olit niin kylmissäsi yöllä… joten… tuota… kiitos sen lämmittämisestä!” hän sanoi ja iski silmää. Pyöräytin silmiäni ja ojensin käteni, jotta hän voisi vetää minut ylös. Hän vetäisi liian kovaa ja minä lensin hänen syliinsä.
”Edward! Keneksi sinä oikein luulet minua?” kysyin vetäytyen pois. ”Norsuksi tai jotain? Ei sinun tarvitse nostaa minua kuin painaisin 5000 paunaa!”
Edward nauroi ja antoi minulle purkan.
”Aamuhenkäykseen”, hän sanoi hymyillen.
”Yäk… Meillä ei ole edes hammasharjoja!” tajusin ja otin yhden. Edward hymyili.
”Tiedän! Sääli, ettet heittänyt minua sillä viime yönä!” hän sanoi ja minä näytin kieltäni. ”Ai niin tosiaan…” hän sanoi ja veti iPhoneni, lompakkoni JA huulikiiltoni taskuistaan. Minä nauroin.
”Piditkö sinä ne?” hymyilin, kun otin ne.
”Todellakin! Paitsi rasvasi… Olin sillä hetkellä liian vihainen… Mutta älä odota minun etsivän sitä – koska en aio tehdä sitä!” hän sanoi nauraen. Laitoin kaiken laukkuuni ja hymyilin.
”Minä olen valmis”, sanoin ja hän nyökkäsi.
”Lähdetään”, hän sanoi ja laittoi kätensä alaselkääni. Tunne oli outo ja odottamaton. Kävelin nopeampaa ja kadotin hänen kätensä.
”Lähdetään… En malta odottaa pääseväni Miamiin!” sanoin ja melkein juoksin ulos huoneesta.
Hän hymyili minulle pienesti – hän näytti pettyneeltä.
…………………………
Auto oli motellin edustalla parkkipaikalla.
”Mitä?” kysyin hämmentyneenä.
”Soitin jo valmiiksi hinauspalveluun ja kaikkea. Auto on valmiina ja meillä on tarpeeksi bensaa!” hän sanoi hymyillen.
Joten minä odotin autossa samalla kun Edward palautti avaimen.
”Lähdetään Miamiin”, Edward sanoi samalla kun käynnisti moottorin.
”Voi, älä viitsi!” anoin – odotin aurinkoa epätoivoisesti!
………………………..
Olimme juuri tulleet moottoritielle, kun molempien kännykät alkoivat soida. Minä nauroin
”Minulla on 24 vastaamatta jäänyttä puhelua!” sanoin ja Edwardkin alkoi nauraa.
”Mitä minun sanoo?” hän kysyi ja antoi minulle puhelimensa kääntämättä katsettaan tiestä.
”Että sinä olet pelimies!” sanoin ja hymyilin hänelle ilkeästi. Hän näytti kieltään ja minä nauroin.
”Tuota… Sinulle on soitettu 35 kertaa”, sanoin ja me nauroimme. Juuri silloin Edwardin kännykkä alkoi soida.
”Tässä kännykkäsi”, sanoin ja ojensin sitä hänelle.
”Ai… Sinä voit vastata siihen. Minä ajan”, hän sanoi ja minä pyöräytin silmiäni.
”Kiva tekosyy… Oikeasti!” sanoin ja hän nauroi.
”Haloo?” vastasin puhelimeen hymyillen.
”Hei… öhm… Edward?” outo naisen ääni kysyi.
”Anteeksi… Kuka olet?” kysyin kuivasti ja Edward vilkaisi minua hämmentyneesti. Hän huomasi, kuinka mielialani muuttui ja näytti huolestuneelta.
”Öhm… Olen Lisa”, hän sanoi ja minä pyöräytin silmiäni.
”Miten voin auttaa?” kysyin – melkein vihaisena.
”Onko kaikki hyvin?” Edward kuiskasi, mutta minä olin vihainen.
”Haluaisin puhua Edwardille”, tyttö sanoi.
”Öhm… Edward ajaa. Voinko sanoa hänelle jotain?” kysyin.
”Ai.. tuota… Ihmettelin vain, missä hän on, kun hänen kaikki ystävänsä ovat täällä jo… mutta no… luulen, että hän on sitten ihan kunnossa… Sano hänelle, että minulla on häntä ikävä, enkä malta odottaa, että näen hänet taas”, hän sanoi ja minä halusin heittää puhelimen ikkunasta.
”Tottakai”, sanoin ja katkaisin puhelun. Edward vilkaisi minua taas hämmentyneesti.
”Mitä tuo oli?” hän kysyi ja minä laitoin käteni puuskaan. Katsoin ikkunasta ulos ja yritin piilotella vihaisia kasvojani.
”Joku Lisa soitti… Minun pitäisi sanoa sinulle, että hänellä on ikävä sinua, eikä hän malta odottaa, että näkee sinut taas”, sanoin enkä onnistunut peittelemään vihaista ääntäni.
”Ai… okei”, hän sanoi ja nyökkäsi hiljaisena. ”Oletko kunnossa, Bella?”
Taistelin kyyneliä vastaan.
”Tottakai. Olen aivan kunnossa! En ole koskaan voinut paremmin!” mumisin.
”Bella… Oletko sinä mustasukkainen?” hän kysyi ja kuulin hymyn hänen äänessään.
”EN! En todellakaan! Miksi olisin?” mumisin vihaisesti. Yhtäkkiä tunsin hänen kätensä polvellani. Ihoni suli hänen kosketuksensa alla.
”Bella”, hän sanoi niin intensiivisesti ja rehellisesti, että tulin kananlihalle. ”Se ei ole sellaista”, hän sanoi joka sanan hitaasti ja minä melkein uskoinkin häntä. Tunsin kyynelten olevan tuloillaan. Vedin polveni pois.
”Tuolla on vessoja. Voidaanko pysähtyä?” kysyin.
”Tottakai”, hän sanoi matalalla äänellä. Auto pysähtyi ja minä juoksin autosta ulos naistenhuoneeseen.
Nojauduin seinää vasten ja vedin pari kertaa syvään henkeä.
Okei Bella… MIKÄ HÄTÄNÄ? Kaikki on hyvin! Edwardilla on tyttöjä joka puolella… sinä tiedät sen… Etkö? Ja sinä tiedät, ettei hän koskaan muutu. Ei koskaan…
Menin peilin luokse ja pidin altaasta tiukasti kiinni.
Minä luulin, että hän voisi muuttua… Minä luulin – enkö? Luulin, että eilisen jälkeen kaikki olisi toisin. Miksi minä aina lankean tähän ansaan?
Nousin ylös ja vedin taas pari kertaa syvään henkeä. Tässä se oli. Tämä oli melkein ohi. Tämä menisi hyvin. En tiennyt, mikä ’tämä’ oli, mutta jotenkin auttoi olla miettimättä sitä. Minä hymyilin reaktiolleni ja lähdin vessasta. Edward nojasi oven viereiseen seinään. Katsoin häntä yllättyneesti. Hän näytti huolestuneelta.
”Oletko kunnossa?” hän kysyi ja minä nauroin.
”Joo! Kyllähän sinä meidät tytöt tiedät… Tytön täytyy mennä, kun tytön täytyy!” sanoin nauraen – hän ei nauranut kanssani. Hän katsoi kasvojani pitkään – halusi tietää, olinko itkenyt. Ja olin iloinen, etten ollut.
”Lähdetään. Minä haluan sinne tänään!” sanoin ja kävelin autolle.
……………………….
Viimeiset yhdeksän tuntia olivat hiljaiset ja kun Edwardin kännykkä soi, hän vastasi siihen. Olin iloinen, että hän vastasi. Yhdeksän tuskallisen, hiljaisen tunnin jälkeen me pääsimme Miamiin.
Miami oli mahtava… Palmuja oli joka puolella ja siellä oli todella lämmintä maaliskuuksi. Minä rakastin sitä ennen kuin oikeastaan tunsin sitä ja toisaalta minusta tuntui, kuin en olisi katsonut ikkunasta ulos ollenkaan. Ajatukseni olivat aina jossain muualla. Me pääsimme hotellille nopeasti ja kaikki neljä ystäväämme odottivat portailla.
”Siellä te olette!” Alice kiljaisi ja juoksi halaamaan minua. ”Olin niin huolissani!”
Minä nauroin.
”No… Näyttää siltä, ettemme me voittaneet”, sanoin ja menin toisten luo. Alice nauroi.
”Arvaa kuka voitti”, hän sanoi hymyillen.
”Rose”, sanoin, mutta hän pudisti päätään ja suuni loksahti auki.
”Jasper?” kysyin yllättyneenä ja Alice nauroi. Minä katsoin Jasperia, joka hymyili leveästi.
”Kuinka sinä teit sen?” kysyin hämmentyneenä.
”No… Sen jälkeen, kun te olitte poissa, Rose hidasti… siis todella hidasti. Joten muutaman tunnin päästä heidän täytyi ottaa bensaa ja silloin minä kiihdytin. No hän ei odottanut sitä ja vietti aikaa huoltoasemalla. Joten, kun hän tuli takaisin, hän ei löytänyt minua ja tuota… sitten me voitimme”, hän sanoi ja minä aloin nauraa. Rose pyöräytti silmiään, mutta hänkin hymyili.
”Voi Rose! Toinenkin paikka on hyvä! Ainakaan sinä et viettänyt yötäsi oksettavassa motellissa”, sanoin nauraen. Kaikki katsoivat minua kysyvästi ja Edward pyöräytti silmiään.
Minä kerroin heille viime yöstä – paitsi juttelusta ja tappelusta. Kun olin lopettanut, he hymyilivät minulle ja Edwardille. He luulevat vieläkin, että jotain on tekeillä? Odottakaa – voin korjata asian!
”Ja sitten, automatkalla, minä puhuin Lisan – yhden Edwardin monista tyttöystävistä – kanssa puhelimessa”, sanoin tunteettomalla äänellä ja Edward voihkaisi. Alicen suu loksahti auki ja Rose mulkaisi Edwardia. Emmett alkoi nauraa hillittömästi eikä Jasper tiennyt minne katsoa.
”Hän ei ole tyttöystäväni!” Edward sanoi.
”Ai niin... totta. Sinä et perusta sellaisista jutuista”, mumisin ja kävelin loput rappuset hotelliin, ettei hän voisi sanoa mitään. Olin juuri menossa sisään, kun kaunis, laiha nainen, jolla oli pitkät, vaaleat hiukset, kulki ohitseni. Hän hymyili minulle ujosti ja olin juuri jatkamassa kävelyä, kun minulle tuli outo tunne…
Käännyin ympäri ja näin hänen juoksevan portaat alas Edwardin luo ja halaavan häntä villisti. Edward katsoi minua järkyttyneenä ja minä naurahdin katkerasti. Tämä oli Edwardin tapaista – eikö?
Alice ja Rose kääntyivät pois ja seurasivat minua sisälle. Kumpikaan heistä ei sanonut sanaakaan ja he näyttivät vain, missä huoneeni oli.
”BELLA!” joku huusi takaani ja minä käännyin ympäri ja näin Talian juoksevan minua kohti. Minä polvistuin ja halasin häntä.
”Minulla oli ikävä sinua Bella!” hän mumisi hiuksiini ja minä nauroin.
”Minullakin oli ikävä sinua Talia!” vastasin.
”Mikä teillä oikein kesti?” hän kysyi ja katsoi minua vihaisesti.
”Se on pitkä tarina… Mutta se on kokonaan Edwardin syytä”, sanoin ja hymyilin hänelle. Hän näytti järkyttyneeltä.
”Ettekö te taaskaan puhu toisillenne?” hän kysyi pelästyneenä ja minä pudistin päätäni nopeasti.
”Ei, ei. Kyllä me puhumme! Älä huoli!” sanoin ja hän nyökkäsi helpottuneena.
”Bella?” hän puhui ja pureskeli etusormeaan.
”Talia?” sanoin ja vedin hänen sormensa pois suustaan.
”Voinko minä laittautua valmiiksi sinun kanssasi?” hän kysyi ja katsoi minua anovasti. Minä hämmennyin.
”Valmistua mihin?” kysyin ja katsoin Alicea ja Rosea.
”Vuoden juhliin – ne ovat tänään alakerrassa. Jotain todella muodollista”, Alice selitti.
”Tänään?” kysyin järkyttyneenä ja vilkaisin rannekelloani. Kello oli neljä.
”Niin, tänään Tuhkimo… joten laitetaanpa sinut valmiiksi”, Eliza sanoi yhtäkkiä. Hän seisoi huoneeni avonaisella ovella.
Nousin ylös ja tartuin Talian kädestä kiinni. Minä huokaisin.
”Nähdään myöhemmin”, sanoin Roselle ja Alicelle. He hymyilivät minulle pahoittelevasti ja lähtivät.
Kävelin huoneeseen Talian kanssa. Huone oli valtava ja siellä oli suuri parisänky, sohvarykelmä ja valtava kylpyhuone. Jos en olisi tottunut luksukseen Valkoisessa Talossa, olisin seonnut!
………………………
”Ei ole aikaa seisoskella ympäriinsä!” Eliza sanoi ja painoi minut tuoliin. Talia istui oikealle puolelleni.
”Tässä ovat Alfredo ja Mila… He laittavat teidän kampauksenne”, Eliza sanoi ja häipyi.
Täydellistä… Tästä tulisi hauskaa! Minä saavuin vasta kaksi minuuttia sitten enkä saanut edes levätä pientä hetkeä.
Mila laittoi Talian hiuksia ja Alfredo omiani.
”Bella?” Talia kysyi.
”Mhm”, vastasin silmät kiinni.
”Voinko minä ajaa kotiin sinun ja Edwardin kyydissä?” hän kysyi ja minä aukaisin silmäni.
”Miksi kulta?”
”Koska… koska minä en pidä lentämisestä”, hän sanoi nopeasti ja minä vilkaisin häntä epäluuloisesti.
”En usko sinua… Mitä on oikeasti tekeillä?” kysyin.
”No… Minä en vain halua teidän riitelevän enää”, hän sanoi.
”Emme me riitele”, sanoin.
”Mutta… kylläpäs! Minä näin teidät alakerrassa… Minä näin, kuinka Edward pyöräytti silmiään jollekin, mitä sinä sanoit… Hän ei ollut iloinen!” hän huolestui.
”Talia! Lopeta tuo! Kuuntele. Kaikki tappelevat joskus. Se on osa elämää. Et voi kulkea elämäsi läpi ilman konflikteja”, sanoin.
”Mutta sinä ja Edward tappelette koko ajan!” hän sanoi ja minä pyöräytin silmiäni.
”Emmepäs! Me emme esimerkiksi tapelleet viime yönä – emmekä me tapelleet tänään!” vastasin.
”Mutta…”
”Talia! Lopeta huolehtiminen, okei? En saanut kovinkaan paljon unta viime yönä ja minä olen juuri matkustanut yhdeksän tuntia. Minä rakastan sinua kuin siskoa, mutta sinun todella täytyy lopettaa huolehtiminen juuri nyt!” sanoin ja Talia huokaisi.
”Okei… Minä olen vain-”
”Älä edes yritä sanoa sitä h-sanaa!” kuiskasin.
”Okei… sitten minä olen uolestunut…” hän sanoi ja näytti kieltään. Yritin katsoa häntä vihaisesti, mutta kun hän alkoi nauraa, niin minäkin aloin.
……………………..
Kaksi tuntia myöhemmin kampaukseni oli valmis. Se näytti upealta. Osa hiuksista oli nutturalla ja osa valui vapaina, minä rakastin sitä.
”Tässä on mekkosi. Mene kylpyhuoneeseen ja laita se päällesi”, Eliza sanoi ja antoi minulle mekkopussin.
Minä laitoin sen päälleni ja katsoin peiliin. Rypistin kulmiani. Outoa.
”Eliza?” kysyin.
”Niin?”
”Unohditko sinä antaa mekkoni toisen puolen?” kysyin.
”Mitä tarkoitat?”
”No… tässä on vain yksi osa… mutta tunnen itseni puolialastomaksi – se näyttää siltä kuin minun pitäisi heittää vielä toinen osa siihen päälle.”
”Ei… siinä on vain yksi osa. Sinun korkokenkäsi ovat pesualtaan alla”, hän sanoi ja minä laitoin hopeiset kengät jalkaani. Katsoin peiliin uudelleen ja haukoin henkeäni. En halunnut olla ylpeä tai mitään, mutta minä olin näky!
Mekko oli luunvalkoinen ja oli tehty melkein kokonaan silkistä. Se oli todella ohutta silkkiä ja lepäsi jokaisella kurvillani. Yläosa oli pitsiä ja siinä oli todella ohuet olkaimet. Mekko kosketti melkein maata ja hopeakengät näyttivät todella upeilta sen kanssa. Hiukseni koskettivat paljasta selkääni ja saivat sen näyttämään vielä seksikkäämmältä!
”Joten? Miltä näyttää?” Eliza kysyi.
”Katso itse!” sanoin ja kävelin ovelle.
”Voi luoja! Niinkö paha?” hän kysyi ja sitten minä avasin oven ja ensimmäistä kertaa Elizan suu loksahti auki.
”Vau”, hän sanoi. Hän oli aivan sanaton.
”Voi Bella! Sinä olet niiiiiiiiiiin kaunis!” Talia sanoi ja minä nauroin.
”Niin sinäkin!” sanoin ja hän pyörähti ympäri ja minä näin hänen vaaleat kiharansa ja punaisen mekkonsa.
”Tiedätkö, miltä sinä näytät?” kysyin häneltä ja hän pudisti päätään.
”Ihan prinsessalta”, kuiskasin. Hän nauroi ja tanssi ympäri huonetta.
Minä hymyilin hänelle. Hän oli todella suloinen lapsi.
Sillä hetkellä joku koputti oveen.
”Minä avaan”, Eliza sanoi ja meni ovelle. Minä käännyin ympäri ja katsoin Talian tanssia.
”Bella?” Esme kysyi ja minä käännyin ympäri.
”Hei!” sanoin yllättyneenä.
”Vau… En edes tunnistanut sinua. Sinä näytät upealta!” hän sanoi ja otti kädestäni kiinni. ”Niin kauniilta”, hän kuiskasi ja minä punastuin.
”Sinäkin näytät upealta, Esme!” sanoin. Hänellä oli pitkä, olkaimeton mekko – ja kyllä, hän näytti uskomattomalta.
”Ai no… en minä siksi ole täällä”, hän sanoi nauraen. ”Halusin vain antaa sinulle jotain”, hän sanoi ja veti minut tyhjään nurkkaan ikkunan viereen.
”Minulle?” kysyin yllättyneenä, hän nyökkäsi ja katsoi ikkunasta ulos. Sitten hän huokaisi.
”Sinä muutit hänet”, hän sanoi ja minä olin juuri kysymässä, mistä hän oikein puhui, kun seurasin hänen katsettaan ja näin Edwardin seisovan ulkopuolella puvussaan Jasperin kanssa. Se näytti todella vakavalta.
”Voi, enhän!” sanoin nauraen.
”Usko minua Bella, sinä muutit hänet. En tiedä mitä se on – mutta yhtäkkiä hän on niin vastuuntuntoinen ja aikuismainen. Hän kohtelee ihmisiä mukavasti ja kunnioittaen. Hänen huoneessaan ei ole enää kännisiä tyttöjä ja hänellä näyttää olevan – tunne siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Bella… ensimmäistä kertaa vuoteen, hän kunnioittaa Carlislea ja minua.” Hän pudisti päätään epäuskoisena ja hymyili pojalleen. ”Sinä teit enemmän kuin luuletkaan”, hän kuiskasi.
Olin aivan järkyttynyt. Hän luuli, että minä tein tämän kaiken? Kuinka olisin voinut? Miksi Edward olisi minua kuunnellut? Miksi hän olisi muuttunut, kun minä olin siellä?
”Siksi minä haluankin antaa sinulle tämän”, hän sanoi ja antoi minulle pienen käsilaukun. Se oli tehty kokonaan hopeasta. ”Se on käsintehty… Nuo kaikki kukat ovat tehty käsin ja hihna… ihan kaikki. Minä sain sen Carlislen äidiltä häälahjaksi”, hän sanoi ja silmäni laajenivat.
”Esme! Älä tee tätä! Odota sitä oikeaa! Sitä oikeaa, jonka näet neljän seuraavan kuukauden jälkeen”, sanoin, mutta hän pudisti päätään.
”Sinä olet se oikea. Ei väliä, tajuaako Edward sitä vai ei. Sinä olet ja tulet aina olemaan”, hän sanoi ja minä näin kyyneliä hänen silmissään. Sanoiko hän juuri sen, mitä luulen?
Hän avasi laukun ja otti sieltä timanttirannekorun.
”Ei”, sanoin, mutta hän pudisti päätään ja laittoi sen ranteeseeni. Sitten hän otti sieltä jotain, mikä yllätti minut. Sydänriipukseni!
”Mistä sinä tuon sait?” kysyin yllättyneenä.
”Se oli Edwardin yöpöydällä. Tiesin, mikä se oli ja kun näin sen olevan katki, ajattelin vieväni sen korjaamoon ja korjauttavani sen… No, ole hyvä”, hän sanoi ja laittoi Tiffany-koruni kaulaani. Se oli mennyt rikki viikkojen takaisessa auto-onnettomuudessa. En ollut ikinä pitänyt sitä sen jälkeen, koska en tiennyt kuinka.
Tunsin kyynelten kihoavan pian silmiini ja yritin taistella niitä vastaan, etten pilaisi meikkiä.
”Kiitos Esme. Kiitos todella paljon!” sanoin ja halasin häntä.
”Minä tiedän, että olet sen arvoinen. Minä vain tiedän sen”, hän mumisi ja vetäytyi pois. ”Äläkä uskallakaan alkaa itkemään, koska muuten minäkin alan ja sitten meidän molempien meikit on pilattu.” Vedin syvään henkeä.
”Minua jännittää tämä yö niin kovasti. Tämä on isompaa kuin mikään muu”, sanoin ja Esme nyökkäsi.
”Niin on. Se on tärkein poliittinen juhla koko historiassa”, Esme sanoi ja katsoi ulos ikkunasta nähdäkseen poikansa, joka laittoi kätensä taskuihinsa ja tuijotti maahan.
”Olen niin hermostuksissani. Pelkään, että mokaan”, sanoin ja ajattelin monia paikkoja, missä voisin nolata itseni tänään.
”Minä toivon, että se onnistuu”, hän mumisi eikä kääntänyt katsettaan Edwardista – minulla oli heikko tunne, että hän puhui jostain aivan muusta.
EPOV:
Minä seisoin ulkona Jasperin kanssa, valmiiksi pukeutuneena siihen, mitä illalla tulisi, mutten ollut valmis päässäni. Potkaisin kiveä – tunsin itseni surkeaksi. Oudoin juttu oli, ettei minulla ollut mitään syytä tuntea oloni huonoksi, kerrankin, kun en ollut ongelmissa. Mutta ajatus siitä, että Bella kärsi kahden vuoden takaisesta sopimuksestani, repi minua palasiksi.
Halusin kertoa hänelle mitä oli tekeillä – en halunnut hänen näkevän minua samanlaisena, hänen entisen poikaystävänsä kaltaisena.
”Mitä minun pitäisi tehdä?” kysyin ja huokaisin potkaistessani toista kiveä.
”No. Minä en näe mitään ongelmaa”, Jasper sanoi kohauttaen olkiaan.
”Mitä tarkoitat?” kysyin ja nostin katseeni.
”Sinä et halua olla yhdessä Bellan kanssa – ethän? Joten annetaan hänen uskoa koko juttu eikä hän enää häiritse sinua”, hän vastasi.
”Häiritse minua? Milloin Bella on muka ikinä häirinnyt minua?” kysyin ja jähmetyin katsoen häntä epäluuloisesti. ”Miksi sinä edes silloin käskit minua päästämään Bellasta irti… Tiedäthän… Kolme kuukautta sitten?” kysyin ja tunsin vihan kumpuavan veressäni.
”Koska…” hän keskeytti ja minä katsoin häntä odottaen vastausta. Jasper huokaisi.
”Koska en halua sinun satuttavan häntä”, hän sanoi hiljaa.
”Satuttaa häntä? Mitä luulet minun tehneen nämä viime kuukaudet!” sanoin vihaisesti.
”No niin… Mutta Edward, sinä olet paras kaverini (Emmettin lisäksi) ja minä rakastan sinua kuin veljeä… Mutta sinä et vain kohtele naisia oikein. Sinä käytät heitä. En halunnut sinun käyttävän Bellaa hyväksesi sillä lailla!” hän sanoi ja minä pudistin päätäni epäuskoisena.
”Mitä? Sinä luulit, että minä pidin hänestä sillä tavalla? Joten noustaan pinnalle? Tämä ei ole niin kuin se on… ei ole koskaan ollut. En ole ikinä pitänyt hänestä ystävänä. Minulla oli tunteita häntä kohtaan siitä lähtien, kun tapasin hänet ensimmäistä kertaa” sanoin ja muistin päivän jolloin hän saapui ja tuli ulos limusiinista.
”Edward… Minä vain pelkään, että hän ottaa tämän paljon vakavammin kuin sinä”, hän selitti ja minä pudistin päätäni.
”Se ei ole mahdollista… ja muuten – kuka tietää, pitääkö hän minusta?” kysyin. Jasper riiputti päätään.
”Vain… ole varovainen… Hän näyttää olevan mukava tyttö – ei sellainen, joita sinulla yleensä on”, hän sanoi ja minä pyöräytin silmiäni.
”Tiedän Jazz… Olen asunut hänen kanssaan samassa talossa kolme kuukautta”, sanoin hymyillen. ”Enkä minä ole sinulle vihainen. Ei se ollut sinun neuvosi päästää irti Bellasta – minähän sen valinnan tein”, sanoin ja taputin häntä selkään. ”Sinä olit muuten oikeassa… Ei ole vääriä valintoja – vain erilaisia – mutta luulen, etten koskaan ymmärtänyt, mitä se tarkoitti. Ajattelin sitä aina helppona tienä, ei väliä, mitä teet, sillä se tulee olemaan oikea ratkaisu. Mutta se on väärin. Koska se tarkoittaa oikeasti, että vaikka valitseekin väärän valinnan, sen saa kääntymään oikein – se vain kestää kauemmin. Ehkä Bellasta irti päästäminen oli hyvä, ehkä ei. Mutta en saa sitä selville, ellen käytä tilaisuuttani.”
-
Ahhh, jatkoa!
Minä olin aluksi, että tääh, mitä tässä nyt on tapahtunut? Itse piti yksi päivä tässä vähän kertailla tuolta alkuperäisestä, että mitä tulee tapahtumaan. Ja, nyt kun olen lukenut muitakin ficcejä, niin ehtii aina mennä sekaisin, pitäisi aina vähän kerrata ensin kun aloittaa lukemaan. ;D
Oikeasti, en löytänyt ainuttakaan virhettä, oli helppo lukuista ymsyms.
Seuraavaa lukua odotellessa! ;)
-
jee,jatkoa:D
tätä on todella kiva lukea:D kiitos;)
Esme oli ihana,kun antoi sen laukun Bellalle:)
jatkoa:)
-
Jihuu, jatkoa!
Tsihiih, Bella on mustis, Bella on mustis... *hoilaa* Muistan, miten tämä Edward/Lisa/Bella -juttu menee lopulta. Aika mainio loppu sille kyllä. :D Jiih, juhlista on aina yhtä kiva lukea. Ensi lukuko on sitten niistä? Ei muista. Btw, Esme on ihana henkilö eikä muuksi muutu.
Taaskin sujuva ja kirjoitusvirheetön luku. ;)
- Amanecer
-
Öh.. Pari virhettä.. :)
”Ja sitten, automatkalla, minä puhuin Lisan – yksi Edwardin monista tyttöystävistä – kanssa puhelimessa”
Olisiko näin: ”Ja sitten, automatkalla, minä puhuin Lisan - yhden Edwardin tyttöystävän - kanssa puhelimessa”
Ja:
”Vuoden juhliin – ne ovet tänään alakerrassa. Jotain todella muodollista”, Alice selitti.
Mutta IIHANAA!! :D
Kiitos
Kaisu
-
Kaisu: Ovet..? O.o Eikös ihan vaan ovat...? ((;
”Ja sitten, automatkalla, minä puhuin Lisan – yksi Edwardin monista tyttöystävistä – kanssa puhelimessa”
”Ja sitten, automatkalla, minä puhuin Lisan - yhden Edwardin monista tyttöystävistä - kanssa puhelimessa”
Mutta ihana pätkä. ♥
Anteeksi paska kommentti, kiireessä kirjoitan... ((;
Kiit♥s.
Suklaamurunen
-
Vou, ihanaa, oot saanu tätä jatkettua. Tää oli aivan ihana luku. Ei näihin saa enää mitään muuta. Sä oot yksinkertaisesti paras suomentaja Finissä.
Kiitos.
-
aaahh tää on ihana ja hyvin käännetty :) Yhdyn ehdottomasti kaikkiin edellisiin kommentoijiin, eikä ole paljon lisättävää.
(Lyhyesti ja ytimekkäästi =D )
-
ilmoittaudun vasta nyt, mut oon lukenu alusta asti ja tosi sujuvaa tekstiä, myönnän oon koukussa:)
seuraava osa pian pian!
-
Oi että tää on niin ihana<3 jatka samaan malliin.
Oon lukenu aika alusta asti (siis siitä asti ku alotit julkasemaan tätä tääl)
Tykkään.
-
Ihana luku taas! Tää on oikeesti mun päivän pelastaja! Ei muuta sanottavaa ;D.
-
oli taas kerran ihana. luin englanniksi eteenpäin ku en malttanu oottaa :D
nopeesti uutta
-
Hyvä oli.
Edwardin ja Bellan suhde on jollakin tavalla aika outo.. mutta en jaksa selittää.
Eli jatkoa vaan.
-
Jes, taas tullu jatkoa. Kiitos tästä, kiva luku oli.
-
Pari päivää sitten aloitin lukemaan tätä ficciä ihan sattumalta ja oon ihan koukussa!! Tää on aivan mahtava ja todella hienosti suomennettu! Jatkoa vaan äkkiä lisää ;)
-
Hmh... Törkeetä jättää toi tollaseen kohtaan! ;>
Aww... Talia on sympaattinen ja übersuloinen!
~Haaveillaan turhia
VALO
-
AAAAAAA luin piiiitkäst aikaa, onneks luin :3
aw, tä on niin sulone : D
-
Tää on niin hauska ja niiin sulonen ja ihana (:
Tilaisin taas pätkän jatkoa kiitos. (: <3
-
Hei.
Tämä on hyvä ja olen iloinen että olen saanut lukea tämän suomeksi, koska en olisi ikinä pystynyt lukemaan tätä englanniksi niin että olet ehnyt upean käännöksen.
Toivon että jatkoa tulisi pian.
-omputin
-
tuotanoin
mä luin tätä eilisestä sanotaas klo12 asti eli
klo12-puoli6
sitten
Klopuoli11-15.23
mahtavaa käännöstyötä
-
ooh! täähän on jännää! odotan innolla jatkoa :D
-
Khöm)ficci todellakin teki vaikutuksen))luin sitä sellainen outo ''mullon oikeesti hauska''hymy joka lopulta väsymyksestä muuttui irvestykseksi..luin koko yön ja nyt istun lentokoneessa ja harmittaa etten juo kahvia)sä oot todellakin hyvä suomentamaan))jatkoa pyytäisin nöyrästi katsoen sua alhaalta-ylös))
-
Tosi hyvä ficci! Hyvin suomennat. ;) Ei jaksa odottaa seuraavaa lukua! :D Tuli luettua nyt peräjälkeen melkein kaikki luvut.
-
Tää koukuttaa, odotan innolla jatkoa =)
Arvostan kovasti käännöstyötäsi. <pus3
-
Aluks olin vähä epäileväinen et jaahas ??? Presidentti Charlisle ? Naistenmies Edward ? Saksalainen Bella?
Mutta tää onki a i v a n l o i s t a v a !
Vaikka kuvittelenki nää ihmiset nyt iha eri näkösiks. (Siis erinäkösiks ku leffassa. En kyllä tiijä minkä näkösiks, mutta mun mielikuvani tän ficin Bellasta on sen sarjan 90210 sen yhen tytön näköne. En tietenkää muista nimee mut sillä on se tummaihonen veli. Jos ny kukaa tietää mitä tarkotan -.-)
Ja aattelin tosta Bellan saksalaisuudesta aluks että ei helvata (varmaa koska en pidä saksalaisista koska en älyy mitä ne puhuu ja oon katkera kun en ite osaa :-D) mutta nauroin ihan hulluna siinä kohtaa missä se haukkuu Edwardia saksaksi. :''D Aaa. Nään niin sen tilanteen päässäni.
Voin hyvin kuvitella et jos ite lähtis vaihto-oppilaaks jonnekki ja siel ois ärsyttävä tyyppii nii ainaki haukkuisin sitä suomeks :D
Emmet on ihana niine vetoineen<3 Sääliks käy ku toinen menettää kaikki rahansa vaik noi kummatki haluis sitä toimintaa NII ETTÄ TEKIS MIELI MENNÄ VÄHÄ JONKU PAISTINPANNUN KANSSA TAKOO JÄRKEE NIILLE KAHELLE tai sit vaa yksinkertaisesti laittaa niitte juomiin jotai viagraa ja lukita ne samaa huoneeseen... Hehhehhee *Hemuli naurua* Jos ei tiedä miten Hemuli nauraa niin hävetköön!
Nii ja harrastin tossa äskön vähän aivotoimintaa (älkää huolestuko kyse ei ole mistään massiivisesta mikä saattaisi aiheuttaa enempää pysyviä vaurioita)
Mutta siis mitääs jos tämä Jasperimme sano sen takii Edwardille että tyyliin kannattais pysyy kaukana Bellasta (Olin tässä vaiheessa: "Eiiijeii!!") sen takia että se voittais maholliset tulevatkin vedot? Hmmm... O.o Ei kai ny sentään..?
Ihana toi lempinimi Jazz :)
Toivottavasti mun pikkusiskosta kehittyis tollane Talia number 2. Vanhimmasta pikkusiskosta on kyllä jo toivo menetetty mutta nuorimmalla vois ehkä olla mahiksiaki vielä. Hope so... :D No toivossa on kuulemma hyvä elää...
Luin tätä eilen puolille öin ja tänää piti hoitaa päivä pikkusisaruksia... Nyt hävettää... Nukahdin sohvalle ja pikkusisarukset alko tappelee... Nyt kun mietin niin onkohan Talia number 2 sittenkin liikaa toivottu...
Tulipas muuten romaani :o Huhhuh... Pitäisköhä ryhtyy kirjailijaks ja alkaa selittää p*skaa ku se multa sujuu ;D
Tää on joka tapauksessa taas yhtä mahtava suomennos ku muutkin A-nuun.
Eipä tässä muuta... Nyt lähen lepuuttamaan aivojani :D
Jatkoa tietty toivon, anon ja rukoilen saapuvaksi piakkoin .
-
mitä mitä ihmettä? missä viiipyy seuraava suomennos?? olen aivan kauhuissani ku ei oo näkyny suomennosta. oon näköjää riippuvainen tästä ficcistä;D
samaa ihmettelen...
-
Hah, mä olin niin malttamaton että luin tän ficin englanniks jo pari päivää sitten. Niiiiin ihana tarina! Nyt kakkososan pariin ;)
Tosi hyvin muuten suomennat, suomennokset menee aikalailla samanlailla miten ite ne suomennan, mahtavaa ;D
-
Jatkoa ! Nyt vasta ilmoitan itseni lukijaksi vaikka olen lukenut alusta asti
-
On hienoa että suomennat tätä meille, mutta on menny aika kauan edellisestä ;oo
Oon ihan riippuvainen, ;D <pus3
Charlielle
-
Ihanaa että suomennat tätä meille.
Mutta tuota, aiotko suomentaa kakkososankin, Because I Love You?
http://www.fanfiction.net/s/4486493/1/Because_I_love_you
Osoite tuossa.^
Kiit♥s, vielä.
Suklaamurunen
-
Yhyyy. Älä kiduta meitä kauempaa. Jatka jo!
Älä Kiduta Viattomia Lukijoita!
-
Aaaaa tähän on jäänyt ihan koukkuun! yksi parhaimmista ficeistä ja tullut kivan tiuhaan tahtiin, seuraavaa olen kyllä malttamattomasti jo odotellutkin.. joten jatkoa pian ;D kivan erilainen tämä ficci mutta tutut 'henkilöt' tekee tästä hyvän. Natalia on kylläkin ärsyttänyt joissakin luvuissa :D
-
T/N: Kiitos kamalasti kommenteista, niitä oli tullut todella paljon. :D Tulin vasta eilen ulkomailta, joten jatkoa ei ole tullut, mutta nyt tulee. ;D Suklaamurunen: Joo, ajattelin suomentaa sen tämän jälkeen. :D
Kahdeskymmenesseitsemäs luku: Surrender
BPOV:
Minä seisoin ikkunalla, pureskellen etusormea – katsoen Edwardia. Sydämeni hakkasi niin lujaa, että luulin sen voivan pian murskata rintakehäni.
Kuinka kauan voisin olla rento Edwardia kohtaan, kun tunteeni häntä kohtaan kasvavat joka minuutti? Kuinka voisin koskaan ymmärtää hänen intohimoaan pitää 500 tyttöä kerralla? Kuinka minä voisin koskaan olla tarpeeksi?
Hän potkaisi viimeistä kiveä ja katsoi ovelle. Joku sanoi hänelle jotain. Hän nyökkäsi ja lähti kohti portaita. Yhtäkkiä hän vilkaisi ylös – suoraan huoneeseeni. Minä hyppäsin pois ikkunalta ja rukoilin, ettei hän ollut nähnyt minua.
”Bella – on aika”, Eliza sanoi paljon mukavammin kuin yleensä. Käännyin ympäri ja näin hänen tekevän jotain, mitä hän ei ollut tehnyt kolmeen kuukuteen – hän kumarsi. Mitä tänään oikein oli tekeillä?
Hän avasi minulle oven ja johdatti minut suurille portaille.
”Sinun täytyy kävellä nuo alas – alhaalla näet Edwardin odottamassa. Sinä otat hänen käsivarrestaan kiinni ja sitten hän johdattaa sinut tanssisaliin”, hän sanoi ja minä katsoin häntä järkyttyneenä.
”Edward?” kysyin ja olin pyörtyä.
”Niin… Teillä kummallakaan ei ole paria – joten – teidän täytyy mennä yhdessä”, Eliza sanoi. ”Mene nyt.”
Hän tönäisi minua hiukan ja minä lähdin kulkemaan alakertaan. Sydämeni hakkasi vielä kovempaa ja käteni tärisivät. Tunne vatsassani oli mahtava. Miljoonat perhoset lentelivät vatsassani ja minä halusin itkeä – luulen, että stressin takia. Minä nielaisin hermostuneesti. Nurkasta pääsi suuriin portaisiin. Näin jo nyt punaisen maton. Vedin syvään henkeä. Sehän oli vain Edward – eikö?
EPOV:
Tämä oli oudoin päivä ikinä ja se näytti tulevan vielä pahemmaksi. Koko ajan ulkona ollessani minulla oli sellainen tunne, että Bella katsoi minua, mutten uskaltanut vilkaista hänen huoneeseensa. Tunne – tai mahdollisuus – että hän katsoisi minua, tuntui uskomattomalta. Se tuntui aralta ja nyt minä olin portaiden juurella – odottamassa häntä. Olisiko hän vieläkin vihainen? Mitä minä sanoisin hänelle? Valehtelisinko, että hänen mekkonsa on ruma? Venyttelin oikeaa kättäni ja katsoin sitä – se tärisi… En ollut koskaan tuntenut ketään tyttöä kohtaan näin voimakkaasti.
”Neiti Isabella Marie Swan”, hovimestari ilmoitti ja pääni napsahti ylös ovelle.
Olin hämmentynyt. Näin jonkun seisovan siellä – mutta se ei ollut Bella. Nainen tuijotti maahan – yhtäkkiä hän katsoi minuun ja hymyili. Sydämeni pysähtyi. Tämä oli Bella! Silmäni pullistuivat ja katsoin kuinka hän otti varovaisia askelia portaissa. Vaikka rakennus olisi syttynyt nyt palamaan, en olisi katsonut sivuun hetkeksikään. Hän näytti… ei edes ollut sanaa kuvaamaan häntä. En voinut edes hengittää. Suuni loksahti auki ja sormenpääni turtuivat. Hänen mekkonsa oli pitkä ja erittäin hyvin istuva – se näytti niin seksikkäältä, että päässäni kieppui. Hänen kätensä laskeutui kultaista kaidetta pitkin ja samalla kun hän laskeutui, me katsoimme toisiamme silmiin.
Hän tuli luokseni ja hymyili minulle. Yritin selvitä hypnoottisesta tilastani. Hän hymyili ujosti ja tarttui käteeni.
”Valmiina?” hän kysyi melkein kuiskaten ja hänen hiuksensa liikkuivat hänen olkapäällään. Avasin suuni – etsien sanoja, mutta mikään ei edes toiminut aivoissani. Selvitin kurkkuani ja yritin olla tekemättä sitä niin silmiinpistävästi, että olin aivan sekaisin Isabella Swanin kauneudesta. Mutta ketä minä oikein huijaan? Me puhumme kaikista älykkäimmästä, kauneimmasta, hauskimmasta, suloisimmin punastuvasta tytöstä koko maailmassa!
”No... mennään sitten”, hän sanoi ja hymyili minulle uudestaan ujosti. Hänen kätensä puristi omaani ja tunsin hänen kätensä tärisevän. Minä hymyilin ja aivoni alkoivat taas toimia.
”Niin, mennään”, sanoin vieläkin hiukan käheästi. Hän vilkaisi minua ja keskittyi sitten kävelemiseen.
Vanhempani odottivat edessä ja heidän välissään oli Talia. Hän kääntyi ympäri ja katsoi meidän käsiämme. Hänen hymynsä leveni ja hän katsoi minua kimaltavin silmin. Minä iskin hänelle salaa silmää ja hän kääntyi ympäri ja alkoi pomppia innostuneesti.
Kuulin Bellan vetävän tärisevästi henkeä. Käännyin ympäri ja katsoin häntä – yrittäen olla tuijottamatta.
”Jännittääkö?” kysyin häneltä ja hän punastui.
”Niinkin voisi sanoa”, hän mumisi vilkaisemattakaan minuun.
BPOV:
”Ei tämä ole niin paha… Me vain kävelemme siellä ja isäni sanoo jotain ja sitten vanhempani tanssivat kahdestaan ja sitten sinä ja minä tanssimme yhden tanssin kahdestaan ja sitten me olemme vapaita”, Edward sanoi hymyillen. Polveni tuntuivat hyytelöltä ja tunsin kuinka aloin kaatua. Edward sai minut kiinni.
”Bella! Oletko kunnossa?” hän kysyi huolissaan. Hänen kätensä olivat vyötäröni ympärillä ja hän hengitti vasten huuliani – ei ollut helppo keskittyä.
”Öhm… Meidän täytyy tanssia?” kysyin paniikissa. Huomasin tuijottavani hänen huuliaan ja katsoin häntä silmiin. Hän katsoi minua hämmentyneesti.
”Niin… hiukan juhlatansseja – kyllähän sinä osaat… etkö?” hän kysyi. Ja minä pidätin henkeäni. Hän veti minut takaisin seisomaan.
”No… Minun täytyy kuitenkin viedä… joten niin kauan kuin voit luottaa minuun kerrankin ja lakata tappelemasta edes kolmeksi minuutiksi – se kyllä menee hyvin”, hän sanoi hymyillen. Minä nyökkäsin ja yritin muistaa kaiken mitä hän sanoi.
”Ja mitä meidän täytyy tanssia?” kysyin todella matalalla äänellä.
”Ei aavistustakaan… Äiti yleensä valitsee kappaleet”, hän sanoi ja ennen kuin ehdin sanoa mitään hän laittoi käteni käsivarrelleen, ovi avautui ja me kävelimme huoneeseen, joka oli täynnä ihmisiä kalliissa mekoissaan Carlislen, Talian ja Esmen takana.
Se oli aivan kuin se kerta, jolloin tapasin Talian isän ensimmäistä kertaa. Erona oli vain se, että nyt minä tunsin olevani osa sitä – kuin olisin kuulunut näihin ihmisiin. Yhdessä lauseessa. Tunsin olevani sen arvoinen!
Katsoin ylös Edwardiin ja hymyilin, kun näin hänen katsovan minua. Se oli hänen ansiotaan – hänen ansiotaan, että tunsin itseni kotoisaksi toisessa osavaltiossa, toisessa maassa, toisessa perheessä.
Me seisoimme siinä kolmen muun kanssa ja hymyilin joukolle samalla kun Carlisle puhui – minulla ei ollut aavistustakaan, miksi hymyilin niin paljon… Minä vain hymyilin.
Tunsin Edwardin tarttuvan vasempaan käteeni ja minä nojasin päätäni hänen olkaansa. Olin vieläkin hermostuksissani, mutta hänen kosketuksensa sai jostakin syystä minut rauhoittumaan. Hän päästi kädestäni irti ja kietoi kätensä ympärilleni. Nyt hänen vasen kätensä otti minun oikeasta kädestäni kiinni ja alkoi piirrellä ympyröitä kämmeneeni peukalollaan. Minä hymyilin ja tunsin hänen leukansa lepäävän pääni päällä. Otin hänen oikeasta kädestään kiinni ja hän vetäisi minut lähemmäs.
Jos olin luullut, että sydämeni hakkasi lujaa silloin kun katsoin häntä ikkunassa, olin väärässä – nyt sydämeni löi niin lujaa, että se lepatti ja minä halusin itkeä. Suljin silmäni ja käänsin kasvoni hänen rintaansa vasten, jotta olisin voinut hengittää hänen tuoksuaan.
Unohdin kaiken ympärilläni ja kun Edwardin kädet vetäytyivät pois ympäriltäni, palasin todellisuuteen. Katsoin häntä kysyvästi ja huomasin hänen huvittuneen ilmeensä.
”Meidän vuoromme”, hän kuiskasi ja veti minut tanssilattialle. Yritin nielaista, mutten pystynyt – luulen, että minulla oli pala kurkussa.
”Mitä? Nyt jo?” kuiskasin hädissäni.
”Mitä tarkoitat nyt jo? Me olemme seisoneet täällä jo 15 minuuttia”, hän sanoi ja minä punastuin. Hän iski minulle silmää. ”Ainakin kelloni sanoo niin.” Minä nauroin. Joten hänkään ei ollut kiinnittänyt huomiota.
”Mikä typerä juttu tämä edes on? Eiväthän nämä ole häät? Miksi meidän täytyy tanssia?” kysyin vihaisesti. Edward nauroi.
”Koska… koska… koska nuo ihmiset ovat tyhmiä ja he luulevat juhlista tulevan mielenkiintoisemmat”, Edward sanoi ja minä hypähdin hermostuneesti, kun tunsin hänen kätensä selkäni paljaalla iholla.
”Voi, se tuleekin olemaan… Koska tästä tulee niin nöyryyttävää”, sanoin ja Edward hymyili minulle pienesti.
”Usko minua… Niin kauan kuin voit luottaa minuun ja olla panematta vastaan, niin tämä menee hyvin”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Niin… Siinä se ongelma onkin. Se on luonnotonta”, kuiskasin ja hän vetäisi minut seitsemän tuumaa lähemmäksi.
”No. Ainakaan sinä et tällä kertaa vastusta minun lähelläni oloa.” Hän iski silmää. Olin sanomassa jotain, kun musiikki alkoi soida. Minä jähmetyin. Minä tiesin tämän laulun… mutten muistanut sitä oikein. Edwardin silmät laajenivat. Hänkin näytti tunnistavan tämän laulun, mutta hänen ilmeestään näki, että hän muisti sen oikein hyvin.
Ennen kuin huomasin, me aloimme liikkua. Se ei ollut helppoa ja minä katsoin koko ajan jalkoihini, yrittäen olla astumatta Edwardin varpaille. Se näytti varmaan kammottavalta. Edward nosti leukani ylös.
”Älä koskaan katso jalkojasi tanssiessasi. Ei se ole niin vaikeaa. Aina kaksi askelta taakse – lyhyt tauko ja sitten minä käännän sinua hiukan. Anna vain minun viedä”, hän kuiskasi. Minä tein, kuten hän sanoi ja se toimi. Minä katsoin häntä silmiin, koska ne pitivät minun katseeni poissa jaloista. Sitten lauluun tuli sanoja.
“She reads a book from across the street;
Waiting for someone that she'll never meet .
Talk over coffee for an hour or two;
She wonders why I'm always in a good mood.”
”Okei... Billy Talent. Äitisi yllätti minut”, sanoin hymyillen. Edward näytti hiukan stressaantuneelta.
”Öhm, niin. Minut myös.”
“Killing time before she struts her stuff
She needs support and I've become the crutch
She'll never know how much she means to me
I'd play the game but I'm the referee.”
Edwardin sormet painuivat ihooni. Se ei tuntunut epämukavalta. Hän oli vain yhtäkkiä todella jännittynyt. Yritin nostaa mielialaa.
”Tiedäthän. Siitä lähtien, kun olen ollut Yhdysvalloissa, olen aina kuunnellut sanat”, sanoin ja hän katsoi minua paniikissa.
“(Surrender)
Every word, every thought, every sound
(Surrender)
Every touch, every smile, every frown
(Surrender)
All the pain we've endured until now
(Surrender)
All the hope that I lost you have found
(Surrender) Yourself to me”
Vedin syvään henkeä.
Okei, öhm... Tämä ei oikeastaan ole sellainen laulu, jota kannattaisi soittaa tapahtumissa… Vai mietinkö minä sitä juuri?
“Even though I know what I'm looking for
She's got a brick wall behind her door
I'd travel time and confess to her
But I'm afraid she'd shoot the messenger.”
Katsoin Edwardia ja näin hänen jännittyneen katseensa. Hän näytti siltä kuin olisi yrittänyt saada selville mitä ajattelin – kuin hän olisi halunnut tietää sainko sanoista selvää… Valitettavasti sain. En voinut enää katsoa hänen silmiinsä. Katsoin hänen olkansa yli.
“I think I found a flower in a field of weeds
I think I found a flower in a field of weeds
Searching until my hands bleed
This flower don't belong to me
I think I found a flower in a field of weeds
I think I found a flower in a field of weeds
Searching until my hands bleed
This flower don't belong to me
This flower don't belong to me
Why can't she belong to me?”
Katsoin häntä täysin järkyttyneenä. Oliko se totta? Löysikö hän sen tytön? Olinko minä se tyttö? Hän ei katsonut minuun. Hän katsoi suoraan eteensä.
“Every word, every thought, every sound
Every touch, every smile, every frown
All the pain we've endured until now
All the hope that I lost, you have found.”
Minä nielaisin ja tunsin kyynelten tulevan – tällä kertaa hämmennyksen kyyneleitä. Tunsin hänen vetävän minut lähemmäs, kunnes pääni lepäsi hänen olallaan.
“(Surrender)
I never had the nerve to ask
(Surrender)
Has my moment come and passed?
(Surrender)
I never had the nerve to ask
(Surrender)
Has my moment come and passed?
(Surrender)
I never had the nerve to ask
(Surrender)
Has my moment come and passed?
(Surrender)
I never had the nerve to ask.”
Musiikki loppui ja me seisoimme siinä. Emme kumpikaan tienneet minne katsoa – milloin vetäytyä. Meidän välissämme oli taas jotain.
”Sinä näytät kauniilta tänään”, hän kuiskasi korvaani ja tunsin hänen hengityksensä korvassani. Tunsin kyyneleen poskellani. Hän vetäytyi pois ja vei minut takaisin perheemme luokse. En kuullut edes aplodeja. Heti, kun seremonia oli ohi, minä hiippailin huoneesta kylpyhuoneeseen. Se oli outoa – ensimmäistä kertaa tunsin klaustrofobiaa valtavassa huoneessa.
-
aww, tää on niiiiiin ihana. <3
se oli jtn. huh. tykkäsin, kovasti. siis niin ihana luku, että.
jatkoo, mahdollisimman pian. kiitos, kovasti. : D
en nyt oikee saa mitää rakentavaa, hyvä et saan ees lausetta rakennettuu. : D
-
Niin ihanaa ja suloistaa))se laulu on ihanaa ja koko ficci on ihanaa))melkein rupesin itkemään kun luin sen tanssi-kohtauksen....
jatkoa<3
-
Oooiiiihhhh! Tämä oli niin ylisuloinen luku. Se tanssikohta oli niiiin ihana! Mullakkin on vähän vaikeuksia rakentaa kunnollisia lauseita...
-
Jess, ihanaa jatkoa on tullu!!! Mutta tää oli melko lyhyt. (tai sit mä vaan kuvittelin) Mutta eihän se oo sinun päätettävissäsi ;)
-
Yhyy. liian lyhyt xDD
Ei kai. Ihanaa ett ees jatkoit. Ja en tiennykkää, ett oot ollu jossain. Njjaaa. Tää on vaan niin ihana.<3
-
Uuhm, kaikki sanat katos jonnekki..
Aivan ihana, rakastan sua ku suomennat tätä ;P
Kiitos ja Kumarrus
Charlielle
-
awwwawawaww. <3
oli pakko kuunnella surrenderi samal, ja tajusin ne sanat nyt vast ekaa kertaa :D
mhoh. ihana.
-
AAWWW <3
Taitaa olla jokaisella tämä sama ongelma; ei kunnon lauseita tahdo saada kirjoitetuksi tämän luettuaan. Luku oli jotain niin ihanaa. Pitää varmaan lukea vielä uudestaan. :)
Jatkoa jään venttaamaan (äh, taas näitä muunnelmia ruotsista). :D
- Amanecer
-
aww...
*hiljasuus*
Niin no aww...
*hiljasuus*
jatkoo? (:
-
Ihana osa <3
(Reps. Ilmiselvästi laitoit tämän syntymäpäiväni kunniaksi... On nimittäin tänään)
-
oli pakko kuunnella surrenderi samal
mun oli myös pakko laittaa soimaan :D hyvä luku taas, jotenkii tuntu lyhyeltä tai sit olin niin tän lumossa et hujahti äkkiä. aw, ihana oli<3
jatkoa =)
-
Oh jee, taas yks luku<3. Ja se tuli eilen, syntymäpäivänäni... ihanaa ;D
-
aww...suloista:)
kiitos!
jatkoa:)
-
Awwwws, taas ihania lukuja <3
En oo kommentoinu ku en oo ehtiny : D
Mutta jatkoa taas pian <3
-Riitu-
-
Wau. Ihana. Tää on edelleen paras suomennos koko finissä. Rakastan tätä. laitathan jatkoa?
Kiitoskiitoskiitos.
-
aaaah!!! Oli taas tosi hyvin suomennettu! Kiitos siitä
:)
-
Ohh.. Jotain niiin ihanaa...
Kaisu
-
Tää on jotain todella ihanaa : ) Tätä jaksaa lukea, luinkin tän tähän osaan saakka tos viime yönä :'D Jatkoa odotan siis : )
-
Tää on oikeesti niin ihana!!!<33
Jatkoa Nopeasti.. :)
-
Sanat ei riitä.... Jatkoa <333
-
tää oli ihana! <3 jatkoa ja nopeesti !! :D
-
Yhtenä tylsänä päivänä mä pistin hakuun et; "Edward Bella Alice". Ja se sit se syötti mul tän ficin, mä jäin SANOINKUVAAMATTOMASTI KOUKKUUN! Luin ensimmäisen luvun ja en pystynyt lopettamaan! Sit luin tätä lähes joka päivä ;)
Ei voi kyl muuta sanoa ku et voihan hyvät hyssykät sä osaat suomentaa hyvin! Kiitos siitä! :D kyl mä bongasin jostain tuolt pari kirjotusvirhet mut en muista enää kyl niit :----D Ja kun oon kattonu päivämäärii, niin oot pistänyt aika sulavasti ain jatkoa pukkaamaan! ;) Siitäkin herahti isot plussat tililles :D
Joten jatka samaan malliin vaan! <3
J.C
-
wow! oot kyl tosi hyvä suomentaja! oon ite vähän lukenu sitä alkuperäistä versioo ja sit lukenu tätä suomenkielistäö niin hyvin käännät! :)
Wau. Ihana. Tää on edelleen paras suomennos koko finissä. Rakastan tätä. laitathan jatkoa?
Kiitoskiitoskiitos.
^totta! oon ihan samaa mieltä! :) mutta laitahan jatkoo kun kerkeet!
-
! IHANIN FICCI MINKÄ OLEN IKINÄ LUKENUT !
Tää on niiiiiiiiiiiiiiiiiiin ihana aah , jäin todellakin koukkuun ei pysty vaa lopettamaan ;)
mutta KOSKA jatkoa ??? :'(
Haluun lukee tätä kokoajan enkä haluu et tää loppuu ikinä :p
jjii thx ku suomennat ! ♥
-
Auu... Äää...
Kiss Kiss, Bang Bang
Aww... Mä tykkäsin tästä luvusta paaljon. Se oli söpö ja hauska ja söpö.
Me likes Edward and Bella. Kiva luku!!!
Mutmut... Lisää pliis! :---D Mun janoa ei sammuta MIKÄÄN!
Kiitus rakas suomentajamme!
~Haaveillaan turhia
VALO
-
jatkoa? viime osasta on kulunu jo aika kauan.
oon malttamaton=D
-
Aloitin tämän lukemisen eilen illalla ja luin... hmm en muista mihin lukuu asti, alle kymmeneen silti ..
.. ja tänään luin loput.
Aivan ihana! Ihana, ihana.... *tapu, tapu*
En osaa antaa palautetta niin kuin 27 luvusta, koska palautteesta tulisi ihan liian pitkä, mutta kaipa minun on jotain sanottava, kun en tätä ennen ole kommentoinut/lukenut..
Juoni on kulkenut melkoisen uskottavasti, sillä olisi ollut hieman typerää, jos Edward ja Bella olisivat heti olleet aivan in love. ;--) Eihän Edward aluksi Bellaa sillä tavalla rakastanut, hän halusi Bellaa vain fyysisellä tavalla.. ja nyt Edward on aivan "apua ei en kestä ah bella missä bella on voi ei vihaan bella ei kun rakastan bellaa <3" ;--D. Ja Bellakin näyttäisi Edwardista pitävän... Melkoinen tuo Natalian isä! Minä aluksi luulin Bellan tavoin, että Natalia olisi todellakin joku hyvännäköinen blondi, Edwardin ja Bellan ikäluokkaa, mutta onneksi olin väärässä! Ääh, kun ne oli tuolla uima-altaalla niin se koko kohtaus oli jotenkin niin ihana. Ja tuo Edwardin nuolaisu ;--) Ja jos nyt oikein olen ymmärtänyt, Edward ei siis pitänytkään tuosta Emilystä niin paljoa mitä aluksi luulin, eikä halunnut mennä tämän kanssa naimisiinkaan ja niin pois päin.. Sekin oli pienoinen helpotus! Hui, tuo Chad oli aika.. tuli hieman mieleen James, en tiedä miksi.. Äh, nuo Emmettin ja Jasperin arvailut! :---) Ja Alicen sekoamiset.. Muuten, tuo ruokalakohtaus, missä Edward antoi appelsiinin lohkon Bellan käteen, oli suloinen.. <3
Muutamia virheitä olen löytänyt, mutta ne ovat enimmäkseen olleet pilkkuvirheitä.
Kiitoksia tarinasta, lisää jatkoa vain kehiin! :)
-
Tää on kyllä paras ficci täällä ;D <3 oon lukenu alkuperäsen jo loppuun, mutta aion vielä tämänki sitten lukea ku voi olla että en kaikkee ymmärtäny oikein :D
-
Mihin se meiän ihana suomentaja katosi?ei kai hän ole hylännyt koko ficin suomennosta?
-
Kiitoksia kamalasti kommenteista. Niitä on tullut tosi paljon. :)
En ole kadonnut täältä minnekään, mutta seuraava luku on vielä betalla, jolla on paljon kesätöitä, joten hän ei ehdi
paljoa tarkastelemaan näitä lukuja. Kyllä se beta ne varmaan tässä parin päivän kuluessa ehtii lukemaan ja lähettämään takaisin. Laitan ne sitten heti tänne kun ne tulee. :D
-
Nyt vihdoin sain luettua nämä kaikki ja tämä on tosi ihana! Joissakin luvuissa ihan itkin (väsymyksen+väliaikaisen ja hyvin oudon herkkyyden+tämän ficin tuotosta(ko?) ).. Suomennat tätä hyvin ja en malta odottaa jatkoa! Ehkä hipsin vilkaisemaan englannin kielisestä, että mitäs seuraavaksi mahtaa tapahtua. Mutta odottelen jatkoa.
-
millons saadaan jatkoo?=) en pysy enää housuissani o.o :D:D
-
millons saadaan jatkoo?=) en pysy enää housuissani o.o :D:D
niin millon tulee jatkoa?:o
-
kauheet vieroitusoireet! :D
-
AAAAARRRGH!! Kauan tassa via kestaa >:(
-
AAAAARRRGH!! Kauan tassa via kestaa >:(
niinpääääää...
-
AIVAN IHANA ! ..olen nyt lukenut kaikki luvut ja vaikka en ole joutunut odottamaankaan seuraavaa lukua toivon että saamme sen nopeasti koska haluan tietää miten tässä käy !...suuret kiitokset sinulle käännöksestä, koska tämä on mahtava ! ;D ::)
-
Joskus kuukausia sitten, keväällä, mun kaveri linkitti mulle tän suomennoksen. No, kävi niin, että mä luin neljä ensimmäistä lukua, ja enempää muistaakseni ei ollut vielä ilmestynyt. Mä en kuitenkaan mitenkään jaksanut venata, että jatko ilmestyisi (olin heti jo jäänyt tähän koukkuun) ja oli pakko lukea koko ficci sitten englanniksi. :D Heti perään luin sen jatko-osankin, ja nyt olen tässä pari kuukautta aina vain odotellut, että jatko-osaan tulisi jatkoa (onneksi sinne on tullut).
Tää oli kuitenkin ihanin ficci, minkä oon IKINÄ lukenut. Siksi mun oli aivan pakko lukea tää uudestaan. En vain jaksanut taas englanniksi, kun oon hitaampi lukemaan englanniksi kuin suomeksi. Joten nyt tässä neljän päivän aikana luin nämä suomennetut luvut läpi. :D Pakko sanoa, että tää koko ficci on vaan paras. Tää on niin hyvin kirjotettu, ja juoni on todella hyvä.
Ja mun on myös pakko sanoa, että sä oot suomentanut tän todella hyvin! Teksti on tosi sujuvaa, ja noi vitsit on vieläkin yhtä hyviä suomeksi luettuna kuin englanniksi.
Ei kai mulla sitten muuta. Paitsi, että jatkoa vaan kehiin (vaikka tiedänkin, mitä jatkossa tapahtuu :D)!
-
Ihana! Ihanaihanaihana! <3 Aloitin tämän lukemisen englanniksi monta kuukautta sitten. Vaikka englantia täysin ymmärränkin, oli se niin paljon hitaampaa kuin suomen lukeminen, ja tekemistä aivan liikaa että ehtisin lukea. Sen takia kiitän, kiitän kiitän kiitän, sinu A-nuu! On ollut ihana lukea tätä! <3 Nyt vain jäin niin pahasti koukkuun, että on pakko jatkaa lukemista englannin kielellä. :D ei väliä kuinka hidasta on! :)
Kiitos, kiitos vielä kerran! <3 :-*
-
Tämä on niiiiiiiiin ihana! <3 yks mun favorite.
Luin jo englanniksi, mutta pakko tämä on suomeksikin lukea! :D
Sitten olis kiva, ku tää on suomennettu, ni suomentaisit sen jatko-osan. ;D *koiranpentu ilme*
Mutta, nyt odotan vain sitä seuraavaa lukua. ;)
-
Mistä löytäisin sellasia ficcejä joita ei ole vielä suomennettu? ???
Haluisin ite kokeilla jonkun korkeintaan 10 lukuisen ficin suomentaa, mutten sellaista jokaon jo suomennettu... ::)
-
Koita millix jotain tuosta samasta paikasta kuin A-nuu.
http://www.fanfiction.net/book/Twilight/ (http://www.fanfiction.net/book/Twilight/)
sieltä pystyt etsimään millaisen ficin haluat :) esim. pistämällä genreksi romancea, raten K->K+, annat kielen olla englanniksi, sitten laitat sanamääränköhän >10,000, henkilö A:ksi Bellan ja henkilö B:ksi Edwardin, laitat ficin "valmiiksi" ja maailman kirjaksi, sit painat go, ja ekana ficcinä tulee tälläinen
1. Red Moon » by Lil-Rahl reviews
Four months after Edward and the Cullens leave. Bella's vampire bite starts acting up in strange ways. Without the help of the Cullens, Bella is left alone to deal with what may happen. FRIST ATTEMPT AT TWILIGHT. BxE Complete
Ja tämä siis esimerkkinä. :)Sieltä löydät sopivasti millasta ficciä haluat. :) (tosin niistä suomennoksista kai pitäisi ilmoittaa ficin kirjoittaneelle..?
Itse en siis ole suomentanut, tälläinen vain tuli mieleen. :)
-
koska mahtaa tulla taas jatkoa? tää on niin ihana tarina :)
-
Ootko sä unohtanu meidät? ):
Etkai sä vaan oo jättäny tätä kesken? :o ???
Jatkoa nopeeesti, liikaa viekkareita! >8(
-Riitu-
-
Jatkoo äkkiä! : (( En jaksa enään oottaa :D
-
T/N: Tässä tulee jatkoa. Tämä on betaamaton verio, sillä en ole saanut tätä takaisin betaltani. Enkä enää jaksanut odottaa. Olen pahoillani, että kesti näin kauan. Seuraavassa ei todellakaan tule kestämään kovin kauaa, laitan senkin tänne betaamatomana, jos en saa sitä takaisin. :)
Kahdeskymmeneskahdeksas luku: Fragile
EPOV:
Näin Bellan juoksevan pois ja näin kuinka hän pyyhkäisi kyyneleet silmistään. Aioin juosta hänen peräänsä – lohduttaa häntä, auttaa häntä järjestelemään asiat – kun tunsin käden olallani. Käännyin ympäri.
”Vau. Tuo oli… erilaista”, Lisa sanoi ja tiesin hänen puhuvan minun ja Bellan tanssista. ”Paljon enemmän tunteita kuin viime vuonna, kun sinä tanssit minun kanssani!” hän sanoi iskien silmää.
”Lisa… minulla ei ole aikaa tähän… minun täytyy…” jätin lauseen kesken, kun hän pudisti päätään.
”Ei sinun täydy”, hän sanoi hymyillen. Olin hämmentynyt.
”Minun – ei täydy?” kysyin ja hän nyökkäsi.
”Bella tarvitsee hiukan aikaa… Anna hänen selventää asiat ja vietä minun kanssani hiukan hauskaa”, hän sanoi hymyillen. Minä pudistin päätäni.
”En ole nyt sillä tuulella”, mumisin ja katsoin taas ovelle.
”Voi älä viitsi… Vähän hauskaa! Tanssitaan! Sinä lupasit minulle viime vuonna toisen tanssin, mutta me emme ikinä tanssineet”, hän sanoi hymyillen.
”Öh… Viime vuosi oli erilainen”, sanoin ja annoin hänen vetää minut tanssilattialle.
”Voi niin… niin oli… Ja anna minun myöntää, että pidän tästä uudesta Edwardista paljon enemmän? Luoja! Viime vuonna sinä olit vain yksinkertaisesti pelottava!” hän sanoi pyöräyttäen silmiään. Minä nauroin ja vedin hänet lähemmäs.
”Hidasta valssia sitten”, huokaisin ja aloin tanssia. Hän hymyili minulle ja silitti poskeani vasemmalla kädellään.
”Tiedätkö, sinä olet todella suoloinen, kun olet huolissasi”, hän sanoi ja minä nauroin.
”En ole varma, onko se hyvä vai huono asia, kun sinä sanot sen”, sanoin ja hän alkoi nauraa samalla kun nojasi päällään olkaani vasten.
”Tiedätkö, miksi rakastan tanssia sinun kanssasi?” hän kysyi ja minä pudistin päätäni.
”Koska kaikki katsovat meitä kuin olisimme täydellinen pari”, hän selitti.
”Niin… se on hassua”, nauroin ja hänen kätensä laskeutui rinnalleni.
BPOV:
Minä istuin pöntönkannella ja tuijotin kattoa. Se oli outoa. Joka kerta, kun Edward tuli lähelle, minä juoksin pois. Mitä oli tekeillä?
Mutta minä tiesin, mitä oli tekeillä. En halunnut joutua satutetuksi enää. Toisaalta meidän tämänpäiväinen tanssimme oli niin – intensiivinen, että luulin voivani pyörtyä sinne tanssilattialle.
Pudistin päätäni epäuskoisena. Minulla oli vieläkin toiveet korkealla. Olin niin idiootti. Edward oli… kiva… hyvännäköinen… mutta siinä se oli! Hän ei ollut kaikkea, mitä ajattelin… Hän ei voinut. Hän ei vain voinut.
Minulla oli vieläkin laukku kädessäni. Minä avasin sen ja löysin sieltä nenäliinan. Minä hymyilin. Esme oli uskomaton. Otin sen ja olin kuivaamassa silmiäni, kun näin jotain kirjoitusta siinä. Minä nauroin ja katsoin viestiä, jonka Esme oli kirjoittanut.
Rakas Bella,
Jos sinä tarvitset nenäliinaa tänään, me molemmat tiedämme, mitä on tekeillä!
Olet luultavasti hämmentynyt eikä sinulla ole ketään jolle puhua –
Toivoisin, että voisin olla kanssasi nyt, mutta…
No… He odottavat minun olevan näissä tyhmissä tansseissa.
Joten nyt sinä varmaan haluat tietää, miksi minä kirjoitin sinulle tämän typerän viestin
nenäliinaan!
Hyvä kysymys oikeastaan!
No… Minä tiedän, mitä on tekeillä… mitä sinä tunnet… koska usko tai älä –
kaksikymmentä vuotta sitten minä olin kauniissa mekossa istumassa
tyttöjen vessassa itkemässä.
Voi kyllä, Carlisle oli aivan samanlainen kuin Edward on nyt.
Minä tiedän, mitä ajattelet… mutta katso nyt minua! Minä tein sen. Minä kävelin ulos tyttöjen vessasta ja –
löysin tulevan aviomieheni oven vierestä.
Hän katsoi minua intensiivisesti (luultavasti tiedät) ja veti minut sitten luokseen ja suuteli minua.
Niin, joten minä päädyin hänen kanssaan sitten naimisiin pari vuotta myöhemmin.
Bella, tämä on sinun käsissäsi.
Vain viimeinen vihje: tiesitkö sinä, että voit muodostaa ’Masen’ nimesi kirjaimilla?
Rakkaudella, Esme.
Minä istuin suu auki – aivan äimistyneenä. Eikä vain, koska en voinut ymmärtää, kuinka hän sai kaiken tämän nenäliinaan! Pyyhkäisin kyyneleeni pois kämmenselälläni ja nousin ylös. Kävelin peilille ja korjasin meikkini.
Minä hymyilin ja kävelin ovelle. Vedin sisään henkeä – valmistaen itseni tulevaan. Sydämeni alkoi hakata lujemmin ja minä hymyilin. Avasin oven ja astuin ulos huoneesta. Silmäni olivat kiinni – odotin Edwardin vetävän minut lähelleen, mutta mitään ei tapahtunut. Avasin silmäni ja näin olevani yksin. Kävelin tanssisaliin ja etsin häntä. Yhtäkkiä näin hänet tanssilattialla sen Lisa tytön kanssa. Silmäni suurenivat ja tulin vihaiseksi. Tyttö piti kättään hänen rinnallaan ja hymyili hänelle. Mikä ämmä!
Tömistelin heidän luokseen ja taputin Edwardia olkapäähän. Hän kääntyi ympäri ja päästi Lisasta irti – yllättyneenä. Käteni olivat puuskassa rinnallani ja minä katsoin Edwardia vihaisesti.
”Bella! En usko, että olet tavannut vielä Lisaa”, hän sanoi ja näytti siltä kuin ei olisi ollut varma, mitä oli tekeillä.
”Hei”, sanoin ilmeettömällä äänellä ja katsoin edelleen Edwardia ilkeästi.
”Öhm… Kiva tavata… sinä olet todella kaunis”, Lisa sanoi. Voi älä viitsi!
”Kiitti”, sanoin ja Edward katsoi minua hämmentyneesti.
”Oletko kunnossa?” Hän näytti siltä kuin ei olisi voinut peitellä huvittuneisuuttaan. Minä vilkaisin Lisaa ja huomasin hänen hymyilevän samalla kun tuijotti lattiaa.
”Meidän täytyy puhua. NYT!” melkein huusin ja tartuin häntä kädestä. Raahasin hänet pois tanssilattialta. Hän katsoi minua taas huvittuneesti.
”Joten?” hän kysyi. Olin sanomassa jotain, kunnes huomasin ihmisten tuijottavan.
”Ei täällä”, mumisin ja kävelin huoneesta hissiin. Me menimme sisään ja Edward oli entistä hämmentyneempi.
”Eikö sinun pitänyt olla klaustrofobinen?” hän kysyi ja oli lähellä, etten alkanut huutaa.
”Minä olen… mutta juuri nyt en helvetti välitä!” sanoin ja hissi pysähtyi. Kävelin huoneeseeni ja hän tuli perässäni. Suljin oven ja nojauduin sitä vasten. Edward katseli ympärilleen. Sitten hän otti puvuntakkinsa pois ja istui tuoliin voidakseen katsoa minua. Hänen ilmeensä sai minut raivostumaan. Aloin kävellä edes takaisin.
”Mitä-se-oli?” huusin ja vilkaisin häntä nopeasti. Hän vain avasi hihojensa nappeja.
”Mitä tarkoitat?” hän kysyi hymyillen minulle.
”Minä puhun siitä barbi-nukesta tuolla alhaalla!” huusin ja katsoin, kun hän rullasi hihojaan.
”Ai sinä tarkoitat Lisaa?” hän sanoi vieläkin hymyillen. Hänen hymynsä teki kaiken vielä pahemmaksi.
”Niin… Mikä tahansa hänen nimensä onkaan…” sanoin.
”Hän on Miss Florida 2008”, hän sanoi ja nojautui taakse – pitäen hauskaa katsellessaan minun kävelevän raivoissani. Aioin rikkoa jotain. Käännyin ympäri ja katsoin häntä.
”EN HELVETTI VÄLITÄ!” huusin ja hän nauroi.
”Niin… minä näen sen”, hän sanoi ja löystytti kravattiaan.
”No… Arvaan, että sinä pidät vain aivottomista blondeista”, sanoin ja hymyilin hänelle ilkeästi. Hän otti kravattinsa pois.
”Kuka sanoi, että hän on aivoton?” hän sanoi avaten pari paitansa nappia.
”Minä! Se on todistettu – blondeilla barbeilla ei ole koskaan aivoja ja ai niin muuten… hän painaa vähemmän ilman niitä!” sanoin ja aloin taas kävelemään, kun Edward alkoi nauraa ja avasi kolmannen napin.
”No… Sepä on todella outoa – hänellä on sentään stipendi Harvardiin”, hän sanoi nousten ylös. Minä lakkasin kävelemästä.
”Joten miksi sinä et sitten mene hänen kanssaan naimisiin!” huusin ja kävelin kauemmaksi huoneeseen, jotta meidän välissämme olisi suurempi väli. Edward nauroi.
”Koska… no… minä voisin kysyä sinulta samaa asiaa”, hän sanoi ja hymyili vielä enemmän. Minä hämmennyin.
”Mitä tarkoitat?” kysyin samalla kun hän astahti minua kohti.
”No.. hän on enemmän kiinnostunut sinusta kuin minusta”, hän sanoi nauraen. Minä mietin sitä… Yritin ymmärtää, mitä hän sanoi ja pian suuni loksahti auki.
”Onko hän lesbo?” kysyin järkyttyneenä. Edward nauroi.
”Niin. Hän kertoi minulle kaksi vuotta sitten… eikä kukaan oikeastaan tiedä – paitsi Jasper ja Emmett”, hän sanoi ja astui toisen askeleen.
Ajattelin tapaa, jolla Emmett nauroi, kun kerroin Lisasta ja kuinka Jasper tuijotti lattiaa. Ja sitten minä muistin hänen sanoneen minua kauniiksi.
”Hän… iuh… mutta eihän hän ala iskeä minua, eihän?” kysyin ja näin Edwardin kohottavan kulmiaan.
”No… se riippuu”, hän sanoi ja minä huomasin, kuinka välimme pieneni. Harppasin taaksepäin ja hymyilin hänelle ilkeästi.
”Niin. Luulen, että voisin mieluummin suudella häntä kuin sinua”, sanoin ja hän nauroi.
”Joten sinä voisit harkita, että suutelisit minua?” hän kysyi huvittuneena. Suuni avautui ja sulkeutui taas. Sitten minä punastuin.
”En!” sanoin ja pyöräytin silmiäni.
”Niinpä niin”, hän sanoi ja astui taas pari askelta. Minä otin pari taaksepäin.
”Voinko kertoa sinulle salaisuuden?” hän kysyi ja astui taas pari askelta.
”Et”, sanoin ja pyöräytin silmiäni. Yritin kävellä taaksepäin, mutta jokin oli tielläni. Uh oh… sänky. Edward hymyili tyytyväisesti.
”No minä kerron kuitenkin”, hän sanoi ja astui taas lähemmäs. Nyt meidän välissämme oli vain kolme jalkaa. ”Minä en pidä blondeista”, hän kuiskasi ja minä punastuin.
”No… ajatellaanpa sitä? Tanya… blondi… Lisa… blondi…” Hän keskeytti minut.
”Lisa on lesbo”, hän sanoi ja astui taas askeleen.
”Tuota… mutta Tanya ei”, sanoin ja laitoin käteni puuskaan. Yritin pysyä rauhallisena ja itsevarmana, mutta sydämeni hakkasi niin lujaa, että olin pyörtyä.
”No… minä en edes pidä hänestä… En ole pitänyt kenestäkään tytöstä, jonka kanssa olen ollut… paitsi yhdestä”, hän kuiskasi ja tuli lähemmäs.
”Emily”, mumisin.
”Ei… Tyttö on hyvin jääräpäinen ja suuttuu tyhjästä”, hän sanoi ja hymyili lähestyessään. ”Hän lyö minua koko ajan – ja jostain syystä minua ei haittaa. Joskus hän heittää minua tavaroilla, enkä välitä”, hän sanoi, käteni laskeutuivat molemmille sivuilleni. Tuijotin häntä epäuskoisena. ”Hän on myös hauska ja älykäs. Joskus minulla on tunne, että hän on minuakin älykkäämpi”, hän kuiskasi ja silitti käsivarttani sormillaan. ”Kun hän on todella vihainen, hän kiroaa minua saksaksi – hän ei tiedä, mutta minusta se on todella suloista”, hän sanoi hymyillen. Minä katsoin häntä – haluten kuulla lisää.
”Ja hän on niin kaunis. Hänellä on ruskeat hiukset”, hän sanoi ja veti hiukan hiuksiani olalleni. ”Hänen silmänsä ovat hazelin väriset – ja joskus, kun hän on oikein vihainen, ne ovat melkein mustat”, hän sanoi ja kosketti silmäluomiani. Hän hymyili ja tuli niin lähelle, ettei meidän välissämme ollut melkein ollenkaan tilaa. ”Mutta paras osa hänen kasvoissaan on hänen huulensa. Ne näyttävät niin pehmeiltä ja täydellisiltä. Ja vaikka olen tuntenut sen tytön vasta kolme kuukautta – minulla ei ole ollut ikinä tilaisuutta koskettaa noita huulia”, hän kuiskasi käheällä äänellä ja kosketti huuliani peukalollaan. Avasin taas silmäni ja käänsin pääni pois.
”Edward älä…” keskeytin.
”Mitä?”
”Minä… en halua olla sellainen”, kuiskasin ja tunsin hänen leikkivän käsilläni.
”Mitä tarkoitat?”
”Tuota… en halua olla yksi miljoonasta”, kuiskasin ja kuulin surun äänessäni. Riiputin päätäni.
”Bella…” Edward kuiskasi ja nosti leukaani niin, että minun oli pakko katsoa häntä. ”Sinä et ole yksi miljoonasta… sinä olet yksi miljoonassa.”
Katsoin häntä silmät suurina.
”En ole koskaan ennen tuntenut näin. Aina, kun näen sinut, en voi ajatella selvästi. Minä haluan olla kanssasi koko ajan. Haluan pitää kädestäsi kiinni, kun menemme jonnekin. En halua huolestua siitä, että joku toinen koskee sinuun. Haluan sinun olevan minun. Haluan nukahtaa sinä käsivarsillani. Haluan suudella sinua ja tietää, että olet siinä vielä huomennakin. Haluan herätä joka aamu sinä sylissäni. En halua viettää ainoatakaan sekuntia ilman sinua. Ei – en voi viettää ainoatakaan sekuntia ilman sinua”, hän sanoi ja minä vedin hänet lähemmäs. Hän katsoi minua jännittyneillä silmillään ja sydämeni sekosi. Päässäni pyöri ja minulla oli tunne, että minun täytyy huutaa, koska olin niin iloinen. Halusin hänet vielä lähemmäs… Halusin hänen suutelevan minua.
”Edward… Viimeinen asia, jonka näin ennen kuin pyörryin, ei ollut suklaata – se oli sinä… minun kanssani”, kuiskasin. Hän hymyili iloisesti ja veti vartaloni omaansa vasten.
Hän alkoi silittää leukaani huulillaan.
”Viestit, jotka sinä laitoit autooni…” Edward mumisi saaden minut tuntemaan hänen hengityksensä leuallani. Nyökkäsin pikaisesti. Oli vaikea keskittyä. Hän katsoi silmiini. ”En minä nauranut niille. Minä luin ne… minun tarvitsi lukea ne… koska – koska – minulla oli ikävä sinulle puhumista”, hän kuiskasi ja katsoi huuliani.
Hänen vasen kätensä oli vyötärölläni – pitäen minua lähellä ja hänen oikea kätensä oli leukani alla. Minä laitoin käteni hänen kaulansa ympärille. Hän katsoi minua yllättyneesti. Olin sanomassa jotain, mutta hänen kasvonsa tulivat lähemmäs ja lähemmäs ja minä unohdin kaiken ympärilläni. Katsoin hänen pehmeitä huuliaan ja nielaisin. Tässä se oli. Hetki, jota olin odottanut siitä asti, kun olin nähnyt Edwardin ensi kerran.
Tunsin hänen hengityksensä huulillani, suljin silmäni ja sitten hän painoi huulensa omilleni ja minä menetin kaiken hallinnan. Painoin huuleni hänen huuliaan vasten ja ensimmäistä kertaa tunsin Edward Masenin pehmeyden. Minä huokaisin ja tunsin hänen hymyilevän. Hän painoi minut vielä lähemmäs ja puraisi hellästi huultani. Minä hymyilin.
Se, mitä tunsin, oli vahvempi kuin olin koskaan odottanut. Aina, kun luulin tottuneeni siihen – se vain kasvoi.
Yhtäkkiä tunsin kaatuvani taaksepäin sängylleni – mutten ollut peloissani, koska tiesin, ettei Edward satuttaisi minua. Hänen kätensä oli pääni ja polvensa lanteideni molemmin puolin. Hän katsoi ylös ja hymyili.
”Sinä olet niin kaunis”, hän sanoi ja minä hymyilin.
”Ja sinä olet niin täydellinen”, kuiskasin ja leikittelin hänen hiuksillaan. Hän hymyili ja suuteli minua taas. Käteni olivat hänen lavoillaan ja tunsin kaikkien lihasten jännittyvän käteni alla. Annoin käsieni liukua hänen paitansa napeille ja ne koskettivat paljasta ihoa. Edward haukkoi henkeä – nyt oli minun vuoroni hymyillä.
Edward vetäytyi pois ja minä aioin valittaa, mutta hän alkoi suudella kaulaani… sitten olkapäätäni… solisluitani… Haukoin henkeä ja kuulin hänen nauravan hiljaa. Minäkin aloin nauraa ja hän katsoi minua.
”Sinä olet uskomaton”, hän voihkaisi ja minä punastuin. Hän suukotti olkapäätäni ja hänen oikea kätensä liukui kyljelläni ja pysähtyi vyötärölleni. Hän vetäytyi taas pois – hän näytti miettivän jotain. Minä hymyilin ja käytin tilaisuuden hyväkseni. Vedin hänet alas selälleen ja vedin mekkoni polvieni yläpuolelle ja laitoin sitten polveni hänen lanteidensa molemmin puolin ja käteni hänen päänsä viereen. Hän katsoi minua äimistyneenä ja oli sanomassa jotain, mutta minä en antanut.
Minä laskeuduin ja suutelin häntä. Hän laittoi kätensä molemmin puolin päätäni ja veti minut lähemmäs. Nyt minun rintani melkein olivat hänen omassaan kiinni.
Juuri silloin hänen kätensä liukui kyljelläni, muttei tällä kertaa pysähtynyt lanteelleni. Hän laittoi kätensä reidelleni ja veti sitä itseään vasten niin, että huuleni vetäytyivät hänen omistaan ja hänen huulensa etsiytyivät solisluulleni. Haukoin henkeä, kun tunsin hänen imevän sitä.
”Edward”, haukoin happea yllättyneenä. Mutta hän ei vastannut.
ESME POV:
Olin juuri tanssimassa kymmenettä tanssia Carlislen kanssa, kun Natalia tuli ja nyki mekkoani.
”Hei Talia! Minä luulin, että olet Bellan kanssa?” kysyin hämmentyneenä ja Carlisle ja minä katsoimme häntä.
”Tiedän… Mutta minä olen etsinyt häntä jo tunnin enkä löydä häntä!” hän sanoi huolestuneena. Minä katsoin häntä järkyttyneenä. Ei… Näyttää siltä, että kaikki ei toiminutkaan ja hän juoksi pois.
”Voi ei… voi ei”, sanoin paniikissa. Carlislekaan ei näyttänyt iloiselta.
”Kerroitko sinä Edwardille, että Bella on kadoksissa?” Carlisle kysyi ja minä katselin ympärilleni… En ollut nähnyt häntä pitkään aikaan.
Talia pudisti päätään.
”En… Minä en löydä häntäkään… Alice sanoo, että hän tietää, minne Bella ja Edward menivät, mutta hän ei kerro minulle”, Talia sanoi murjottaen. Minä hymyilin.
”Mitä Alice sanoi tarkalleen?” kysyin ja Carlisle hymyili minulle.
”Tuota… jotain, että he tarvitsevat nyt hiukan yksityistä aikaa ja… en tiedä”, hän sanoi näyttäen pettyneeltä. Minä nauroin.
”Älä huoli Talia. Edward ja Bella ovat ihan kunnossa. Ha vain haluavat olla… kahdestaan hetken aikaa”, sanoin ja Carlisle yritti peittää nauruaan.
”Mutta minä olen huolissani! Miksi he saavat pitää hauskaa ja minä en?” hän kysyi ja minua nauratti. Otin hänen kädestään kiinni ja vein hänet Thomasin luo.
”Talia. Tässä on Thomas. Hän täytti juuri kymmenen vuotta ja hänelläkin on todella tylsää”, sanoin ja Talian silmät kirkastuivat.
”Kiva tavata”, hän sanoi ja tuijotti Thomasia, joka tuijotti takaisin.
Kävelin takaisin Carlislen luo, joka hymyili minulle.
”Näyttää siltä, että taistelu on vihdoin ohi”, hän sanoi samalla, kun otti minut taas syliinsä.
”Mhm. Vihdoin”, mumisin enkä voinut peitellä iloa, jota tunsin.
EPOV:
Me makasimme sängyllä ja tuijotimme toisiamme silmiin – en tiennyt kuinka kauan… annoin hänelle lyhyen suudelman.
”Minusta sinun mekkosi on aivan pilalla”, kuiskasin ja katsoin silkkikangasta, joka oli täynnä ryppyjä.
Bella hihitti.
”Ketä kiinnostaa? Enhän minä kuitenkaan enää ikinä pidä tätä”, hän sanoi hymyillen. Mutristin huuliani.
”Minä todella pidän siitä… ja sillä on minulle jonkinlaista tunne arvoa”, sanoin ja Bella nauroi.
”Miksi? Koska tämä on mekko, joka oli päälläni, kun me ensimmäisen kerran… no… suutelimme – muhinoimme – kerroimme toisillemme, meillä olevan tunteita?” hän kysyi ja minä nauroin.
”Juuri niin”, sanoin ja piilotin kasvoni hänen kaulan ja olkansa väliseen kulmaan.
”No… Älä odota minun säästävän kaikkia vaatteitani, koska me muhinoimme sinä päivänä!” hän sanoi nauraen. Hänen koko vartalonsa tärisi ja se osa hänen ihostaan, joka kosketti kasvojani, kutitti minua.
”Sinä voisit pitää tätä vaikka yöpukuna”, mumisin.
”Hitsi! Sinä todella pidät tästä mekosta!” hän sanoi yllättyneenä ja minä hymyilin.
”Mhm.”
Vetäydyin pois ja nojasin päätäni käteeni. Hän oli aikeissa nousta istumaan, mutta minä vedin hänet takaisin alas. Hän katsoi minua yllättyneesti.
”Mitä sinä teet?” hän kysyi nauraen.
”Sinä et voi nousta ylös”, sanoin ja hymyilin hänelle.
”Mutta minä…” hän aloitti ja minä suutelin häntä nopeasti. Hän yritti työntää minut pois, mutta minä vain lisäsin painoa rintakehälleni.
”Edward”, hän mumisi, mutta minä vain suutelin häntä uudelleen. Hän alkoi nauraa ja minä katsoin häntä hymyillen.
”Edward! Nouse ylös!” Hän hymyili ja minä pudistin päätäni. Hän alkoi nauraa.
”Miksi et?” hän kysyi eikä hänen hymynsä kadonnut hetkeksikään. Katsoin häntä ajatuksissani, kunnes hän suuteli minua ja veti minut takaisin todellisuuteen.
”Mitä sinä mietit?” hän kysyi ja antoi etusormensa liukua leuallani.
”Minä vain tajusin, kuinka iloinen sinä olet”, sanoin hymyillen. Hän nauroi.
”Tietenkin minä olen iloinen. Kolmen kuukauden tappelemisen jälkeen olen iloinen, ettet sinä ole enää niin ylpeä”, hän sanoi ja puraisi huultaan. Minä nauroin.
”Tuo ei ole totta! Sinä olit se, joka…” Mutta hän vain nosti ylävartaloaan ja suuteli minua. Hän laskeutui takaisin erittäin hitaasti ja minä seurasin häntä – en halunnut rikkoa suudelmaa.
Tässä oli kaikki mikä merkitsi. Tämä hetki Bellan kanssa oli parasta, mitä minulle oli koskaan tapahtunut enkä ollut valmis päästämään siitä irti – nousta ylös ja kohdata jotain muuta. Tunne, että olin juuri koskettanut häntä, oli upea. Ja joka kerta, kun suutelin hänen kaulaansa ja hän tuli kananlihalle, sai sydämeni hypähtämään. Tämä oli elämisen arvoista – en vain halunnut sen päättyvän vielä.
Vetäydyin pois ja me haukoimme happea.
”Edward”, Bella sanoi hengästyneenä.
”Bella.”
”Oletko sinäkin iloinen?” hän sanoi ja liu’utti sormeaan rinnallani. Minä nauroin.
”Tietenkin olen iloinen. Tämä on ihanin asia, mitä minulle on koskaan tapahtunut… Sinä olet ihanin asia, mitä minulle on koskaan tapahtunut!” sanoin nauraen. Hän nyökkäsi.
”Minä vain varmistin”, hän mumisi ja katsoi pois. Kohotin hänen leukaansa, jotta hän katsoisi minua.
”Bella… sinä ansaitset tämän… minä ansaitsen tämän – me ansaitsemme tämän!!” sanoin ja suutelin hänen huuliaan varovasti. Hän hymyili.
”Olet oikeassa”, hän kuiskasi ja vastasi suudelmaani suuremmalla voimalla. Laitoin oikean käteni hänen vyötärölleen ja hymyilin. Tämä oli upeaa eikä mikään voisi tuhota tätä.
Yhtäkkiä joku koputti oveen. Bella jähmettyi ja yritti nousta ylös, mutta minä en antanut.
”Joku on ovella”, hän mumisi samalla kun vetäytyi pois. Kohautin olkiani.
”He kyllä lähtevät pois”, mumisin ja nojauduin suutelemaan häntä uudestaan. Mutta hän pudisti päätään.
”Mutta entä jos se on tärkeää?” hän kysyi. Pyöräytin silmiäni.
”Entä jos se ei ole”, mumisin, hän aikoi sanoa jotain, mutta minä katsoin häntä intensiivisesti ja annoin käteni liukua hänen selällään.
”Edward… se… voi… olla… tärkeää”, hän mumisi ja minä nojauduin lähemmäs antaen huulteni vaeltaa hänen leuallaan.
”Edward… voi… olla… tärkeää”, hän henkäisi ja minä annoin huulteni koskettaa hänen omiaan, sitten annoin niiden liukua hänen kaulalleen, sitten hänen solisluulleen… hän huokaisi.
”Olet oikeassa… Lopeta nyt tuo kiusaaminen Edward!” hän sanoi ja minä katsoin häntä hymyillen. Toinen koputus, mutta me emme välittäneet siitäkään. Olin jo melkein saanut Bellan vakuutettua olemaan välittämään koputuksesta, kun pieni yksityiskohta muutti kaiken.
”Edward, Bella. Avatkaa ovi, minä tiedän, että te olette siellä”, Esme sanoi – melkein nauroi.
Katsoin Bellaa yllättyneesti – hän näytti kauhistuneelta.
”Öhm niin… hetki vain”, huusin.
”Mikä teillä kahdella oikein kestää?” hän kysyi.
”Öh – minä en löydä kenkääni”, Bella sanoi Esmelle ja minä katsoin häntä järkyttyneenä. Miksi hän sanoi sen?
Suljin paitani napit ja laitoin kravatin pääni yläpuolelle. Bella korjasi kravattiani samalla kun minä laitoin takkini päälle. Iskin hänelle silmää. Tämä oli jotenkin hassua. Hän rapsutti hiukan huulipunaa huuliltani ja minä hymyilin. Hän laittoi kenkänsä jalkaan ja yritti korjailla kampaustaan. Tartuin ovenkahvaan ja katsoin häntä. Hän oli yhtäkkiä aivan kalpea. Minä suutelin häntä ja nojasin otsaani hänen otsaansa vasten.
”Valmiina?” kysyin hymyillen. Hän nyökkäsi ja minä vetäydyin pois ja avasin oven.
”Mitä te kaksi teette täällä ylhäällä?” Esme sanoi yllättyneenä ja katsoi Bellan huonetta ja sitten meitä. Bellan sänky oli aivan myllätty, emmekä mekään varmaan näyttäneet sen paremmilta.
”No… Bella tarvitsi hiukan apua matikassa”, sanoin ja näin Bella tuijottavan minua hämmentyneenä.
”Ai… Siksikö sitä kutsutaan nykyään… kun minä olin teidän ikäisenne, me vain kutsuimme sitä ’muhinoinniksi’, mutta no… ’auttaa matikassa’ kuulostaa paljon paremmalta”, hän sanoi tiukalla ilmeellä ja minä huomasin silmäkulmastani Bellan punastuvan.
”Äiti… minä olen…” aloitin, mutta hän keskeytti minut.
”Pahoillasi? Senkö sinä halusit sanoa… koska sinun sietäisikin miettiä sitä. No… Minä tiedän sinun olevan pahoillasi… eikä sinun kuuluisi olla”, hän sanoi ja hymyili yhtäkkiä.
”Mitä?” Bella kysyi hämmentyneenä ja Esme nauroi. ”Joten sinä et ole vihainen?”
”Olen niin iloinen, että te kaksi sokeaa tajusitte, mitä oli tekeillä, joten minä olen oikeastaan iloinen, että te teitte tämän”, hän sanoi ja nauroi samalla kun pudisti päätään epäuskoisena.
Suuni loksahti auki. Äiti kohautti olkiaan.
”Joka tapauksessa. Minä tulin tänne, koska näyttää pahasti siltä, että te olette olleet poissa – yhdessä – jo kaksi tuntia”, hän sanoi hymyillen.
”Kaksi tuntia?” Bella kysyi järkyttyneenä ja Esme nauroi.
”No… Edward… miksi sinä et menisi jo alas… ja piilota huulipuna kauluksestasi… ai niin ja sinulla on vielä hiukan vasemmassa poskessasi”, hän sanoi minulle ja hymyili. Minä nyökkäsin yllättyneenä ja kävelin pois huoneesta.
Äitini sai juuri meidät kiinni muhinoinnista hotellihuoneesta Floridassa ja hän oli iloinen siitä?
BPOV:
Ovi sulkeutui Edwardin jäljessä ja minä jäin yksin Esmen kanssa. Hän katsoi suureen peiliin.
”Anna minun korjata kampauksesi”, hän sanoi ja alkoi järjestellä toivottoman sekaisia hiuksiani.
”Sinun olisi parasta pyyhkiä huulipuna pois kaikkialta, missä sitä ei kuuluisi olla”, hän sanoi hymyillen. Minä tein kuten hän pyysi ja hymyilin ujosti. Hän huokaisi.
”Tiedäthän. Sinun ei pitäisi kertoa tätä Edwardille, mutta tämä on juuri, mitä minä ja Carlisle teimme kauan sitten”, hän kuiskasi ja minä nauroin. Minä rentouduin. Hän oli silti Esme – ystäväni.
”Tässä… huulikiiltosi”, hän sanoi. Minä otin sen ja korjailin kasvojani, kunnes Esme ja minä olimme varmoja, ettei enää ollut mitään jälkiä.
”Eikä sinua haittaa?” kysyin yllättyneenä samalla kun otin laukkuni. Esme nauroi.
”Voi älä viitsi… Kuten sanoin, minä en ollut yhtään erilainen sinun ikäisenäsi… ja muuten… sinä et ehkä ole rikas, mutta ketä kiinnostaa? Jos minun poikani tarvitsee tytön Saksasta muuttamaan hänet takaisin herrasmieheksi, tämä saksalaistyttö ansaitsee kunnioitukseni”, hän sanoi ja hymyili minulle peilin kautta. Nyökkäsin iloisena, että hän näki tämän näin. Kun me kävelimme ovelle, minä käännyin ympäri ja halasin häntä. Hän nauroi.
”Mistä hyvästä tuo oli?” hän kysyi yllättyneenä.
”Uskomisesta minuun… meihin… viestistäsi laukussani… minusta pitämisestä”, sanoin ja nauroin mukana.
”Voi Bella… En voisi toivoakaan ketään parempaa!” hän mumisi ja me vetäydyimme pois, katsoen toisiamme silmiin ja nauroimme, kun näimme, että olimme kumpikin purskahtamassa itkuun. Me kävelimme alas yhdessä.
”Rypyt mekossasi ovat melkein poissa”, Esme sanoi hymyilevällä äänellä, kun hän huomasi minun tuijottavani mekkoani. ”Mitä Edward muuten sanoi mekostasi?”
Minä punastuin.
”Hän haluaa minun pitävän sitä yöpukuna”, kuiskasin ja Esme alkoi hymyillä.
”Niin… Minä ajattelinkin, että hän pitäisi siitä, kun näin sen ensi kertaa”, hän sanoi hymyillen. Käännyin ympäri.
”Sinäkö mekon valitsit?” kysyin yllättyneenä.
”Tottakai… tämä yö oli tärkeä”, hän sanoi ja iski silmää. Minä katsoin maahan ja punastuin.
EPOV:
Kävelin tanssisaliin enkä voinut lopettaa hymyilemistä. En ollut tuntenut mitään näin upeaa koko elämässäni! Minä seisoin siinä – lähellä ovea, jotta näkisin Bellan, kun hän tulisi sisään.
”Joten? Millaista se oli?” huvittunut naisen ääni kysyi minulta. Käännyin ympäri. Alice.
”Tietääkö Jasper, ettet ole vielä nukkumassa? Kello on jo paljon nukkumaan meno aikasi yli”, sanoin ja hymyilin hänelle ilkeästi. Hän näytti kieltään.
”Niinkö mahtavaa?” hän kysyi, mutta minä kohautin olkiani ja käänsin pääni kohti tanssilattiaa.
”En tiedä mistä puhut”, sanoin ja hän seisoi vieressäni nyökkäillen.
”Okei… ymmärrän… sinä et halua kertoa minulle… mutta sinä tulet kertomaan… en malta odottaa… juuri nyt!” hän sanoi ja nyökkäsi taas.
Minä hymyilin. Ei, hän ei malttanut odottaa. Ei koskaan malttanut. Huomasin silmäkulmastani, kuinka hän tuli aina vain kärsimättömämmäksi. Hän alkoi tuijottaa rannekelloaan udelleen ja uudelleen. Sitten hän voihkaisi.
”Okei Edward. Minä luovutan. Kerro, kerro, kerro. Kerroitko sinä hänelle? Suutelitteko te? Muhinoitteko te? Harrastitteko te seksiä?” hän kysyi. Katsoin häntä järkyttyneenä.
”Ei!” sanoin.
”Ei mitä? Minä kysyin neljä kysymystä…” hän kysyi, mutta minä en vastannut.
”Ei vain yhdelle niistä?” hän kysyi ja katsoi ylös minuun.
”Kahdelle?” hän kysyi suurin silmin. Minä hymyilin.
”KOLMELLE?” hän melkein huusi. Minä en sanonut mitään.
”KAIKILLE NELJÄLLE?? Luoja! Edward sinä olet surkea”, hän sanoi ja käveli pois. Minulla oli vaikeuksia peitellä nauruani.
BPOV:
Saavuin tanssisaliin ja etsin Edwardia.
”Bella”, Alice sanoi ilmestyen nopeasti eteeni. ”Olen pahoillani tapahtuneesta”, hän sanoi ja riiputti päätään.
Minä hämmennyin ja kun katsoin ylös, näin Edwardin seisovan kymmenen jalan päässä. Hän hymyili salaperäisesti ja minulle tuli tunne, että hän oli sanonut Alicelle jotain ilkeää.
”Ai… öhm… se on okei… olen kunnossa… oikeasti”, mumisin ja vilkaisin Edwardia hämmentyneesti. Alice laittoi kätensä olalleni.
”Edward voi olla joskus niin idiootti! Sinä ansaitset jotain parempaa”, hän sanoi ja käveli pois.
Kävelin Edwardin luo nauraen.
”Mitä sinä sanoit Alice paralle?” kysyin nauraen. Hän otti minut syliinsä ja lepuutti leukaansa pääni päällä. Hän säihkyi.
”En mitään”, hän sanoi ja alkoi nauraa. Minä nostin katseeni häneen hämmentyneenä. ”Ja se on totta”, hän sanoi ja veti minut tanssilattialle.
”Ei… ei toista tanssia”, anoin, mutta hän nauroi.
”Älä viitsi… vain yksi hidas”, hän sanoi ja veti minut lähelleen. Haistoin hänen tuoksunsa ja olin aivan hypnotisoitu.
”Mhm… okei”, mumisin ja nojasin päätäni hänen olkapäähänsä.
"Be gentile with me
I'm fragile and I might break
all it takes is doubt
I'm young and I don't know
which way or when to turn
this star burns too fast.
Can't you see
what love has made of me
it makes me strong
it makes me belong-
to you"
Minä hymyilin, kun kuuntelin sanoja. Yhtäkkiä tunsin Edwardin leuan päälaellani.
"If I could trust you
if only for once I would
I know that I could-
fall in love
Can't you see
what love has made of me
it makes me strong
it makes me belong-"
Minä huokaisin ja tunsin Edwardin löystyttävän oikean käden otettani kaulaltaan. Nostin katseeni ja katsoin, kuinka hän liitti kätemme yhteen ja painoi varovaisen suudelman kämmenselälleni. En voinut siirtää katsettani hänen silmistään ja minä vain tuijotin häntä samalla kun tanssimme.
"Nothing comes between us
but the light in your eyes
I'm not going to see it- die
nothing comes between us...
Can't you see
what love has made of me
it makes me strong
it makes me belong-"
En huomannut, että me lakkasimme tanssimasta. En huomannut myöskään, että kaikki tuijottivat meitä. Näin vain Edwardin ja tunsin polvieni olevan hyytelöä. Edward kumartui korvaani kohti.
”Minulla on uusi lempilaulu”, hän mumisi ja minä värisin, kun tunsin hänen hengityksensä kutittavan korvaani.
”Mhm”, mumisin ja näin Edwardin kasvojen tulevan lähemmäs.
"Can't you see
what love has made of me
it makes me strong
it makes me belong-
to you"
Hän oli aivan lähellä, kun suljin silmäni ja me suutelimme. Ihan siinä vain. Se oli uskomatonta ja tunsin päässäni pyörivän. Minä tunsin, että saattaisin pyörtyä, mutta se tuntui niin hyvältä, etten voinut edes ajatella pyörtyväni siinä. Kun me irrottauduimme, Edward painoi otsansa omaani vasten ja hymyili minulle.
”Minä voisin tottua tuohon”, hän mumisi.
”Minä en voi koskaan…” sanoin ja nauroin, kun ajattelin kaikkia tunteita, joita vartaloni tunsi juuri nyt.
-
Oih!
Tajusivathan he tollot vihdoin! :D
Olihan tuota Edwardin ja Bellan kohtausta jo odotettukin, ihanaa, että Edward tajusi, kuka on oikeasti hänelle "se oikea"
Mahtava lisä myös tuo Lisa tuohon, ettei tullut taas yhtä Edward/joku/Bella-draamaa, tosin Bella nyt reagoi miten aina :D
Loistavaa suomennosta, itse en näin iltapöhnöissä ainakaan huomannut mitään suuria (tai pieniä) virheitä, eli nou hätä! :)
Seuraavaa osaa odotellessa! Ja varsinkin Jasperin, Emmetin, Alicen ja Rosen reaktiota Bellan ja Edwardin suhteesta, nam nam <3
Kiitän ja Kumarran!
~Amy
-
Awws! I-h-a-n-a <3 Luin tämän luvun jo englanniksi, koska en malttanut odottaa jatkoa, mutta pakko oli vielä lukea suomeksi ja täytyy sanoa, että tämä luku oli niin ihana todellakin. Olit suomentanut hyvin, virheitä ei tainnut olla? Paitsi, että tuo 'löystytti' sanan olisin korvannut sanalla 'löysäsi', mutta menee se näinkin :D Ei jaksais odottaa jatkoa, mut suomenna vaan ihan rauhassa, jotta tulee hyvä. Kiitos!
-
Jesssss!!!! Jatkoa!!
Ihanaa että noi vihdoinkin älys kertoo noi tunteet toisilleen! :D
Mutta Alice-raukka älys kaiken väärin.
Toivottavasti jatkoa tulee nopeemmin kuin tää. ;)
-
ihanaa jatkoa tullut!
Bella♥Edward ne on yhes vihdoinkin:D
tä oli pitkä luku,mikä oli toosi hyvä :D
kiitos suomennoksesta :)
Esme ihana:D
”Talia. Tässä on Thomas. Hän täytti juuri kymmenen vuotta ja hänelläkin on todella tylsää”, sanoin ja Talian silmät kirkastuivat.
oi söpöä!
jatkoa,kiitos!
-
Vihdoinki tullu jatkoa! Ja IHANA luku!! aivan mahtava! ;D toivottavast seuraava luku tulee nopeemmin ku toi.. ???
-
Jeee, jatkoa tuli ;>
VIHDOIN NE TEKI SEN<3
On ne vaan niiiiin ihania ;3
Haahaa, Alicen kommenteille kelpas hajoilla :'D
Talia parka toimi välikätenä :'D
Jatkoa ois kova sana ;>
-
No on tällaista lukua jo odotettukin! Todella suloista, rakastan tätä lukua ja laajemmin koko ficciä! Monesti jossain vaiheessa juttu alkaa käydä tylsäksi ja innostus ficistä hieman laantuu, mutta tätä olen jaksanut seurata ties kuinka kauan. Omituista.
Tajusivathan ne ihmiset nyt vihdoin tämän tilanteen. Ei kukaan oikeasti voi olla noin sokea. Esme on tässäkin todella ymmärtäväinen, ystävällinen ja muutenkin ihana ihminen. Jotain kertoo hänen nenäliinaan kirjoittamansa viesti Bellalle. Tämä kohta iski minuun jollain tavalla, ken tietää sitten miksi;”Edward, Bella. Avatkaa ovi, minä tiedän, että te olette siellä”, Esme sanoi – melkein nauroi.
Lisa oli mukava lisä tähän juttuun. Nauroin tuolle Bellan reaktioille. Varmaan ärsyttävää, kun Edwardin pitää selittää kaikki niin salaperäisesti (joka on kyllä hauskempaa kuin heti asian täräyttäminen); ”Joten miksi sinä et sitten mene hänen kanssaan naimisiin!” huusin ja kävelin kauemmaksi huoneeseen, jotta meidän välissämme olisi suurempi väli. Edward nauroi.
”Koska… no… minä voisin kysyä sinulta samaa asiaa”, hän sanoi ja hymyili vielä enemmän. Minä hämmennyin.
”Mitä tarkoitat?” kysyin samalla kun hän astahti minua kohti.
”No.. hän on enemmän kiinnostunut sinusta kuin minusta”, hän sanoi nauraen
Alicen kommenteille sai myös nauraa ihan kivasti. Ja Natalia osaa vieläkin olla niin ihastuttava. Eihän yhdeksänvuotias vielä voi ymmärtää.
Ei sinulla nyt minustakaan mitään suurempaa hätää ole sen betauksen suhteen. Minä en ainakaan löytänyt pahemmin noita virheitä. Ehkä joku oli jossain, mutta ne unohtuvat tämän tekstin varjoon!
-
Ja tätä sai oottaa niiku 27 lukua? :D ??? Mutta ihana <3
Jatkuukos tämä vielä? Eikös sitä puolta vuotta ole jäljellä vielä kolme kuukautta :)
Suomennoksesi ovat vain niin mahtavaa luettavaa :)
Lisää odottaen,
~kjatri
-
Vau mikä luku! tätä olikin jo ooteltu, ihana :D
-
Ihana luku ! ;D kerrassaan mahtava...kannatti odottaa kärsivällisesti. Harmittaa kun pitää lähteä riparille ei voi lukea näitä mahtavia ficcejä, mutta sitten sitä lukemista vasta onkin kun tuun takas :D ;)
-
Että, ku ihana<3 on tullukki odotettuu jatkoo^^ Ihana<3 JAtkoa<3
-
Mau mahtavaa! Vihdoinkin jatkoa!
Oon enemmän kuin tyytyväinen.
<Kiitos3
-
IHANA. <3
Lukaisin tuossa tuon alkuperäisen version, koska en jatkoa jaksanut odotella. Huomasin että tälle oli tullut jatko-osa, Because i love u , tarina on aivan mahtava siinäkin joten ajattelin kysyä, että kun tämän saat suomennettua loppuun, olisiko mitenkään mahollista että voisit suomentaa senkin? olisi todella upeaa jos voisit.
lisää suomennosta odotellessa. ((: <3
- `mus
-
Jeee tuli jatkoo!! Vähän oli mahtava luku :)
jatkoo! :)
-
Aivan ihana jatko taas <3
Lisää kiitos pian (:
-
O-i.
Rakentava juoksi huutaen karkuun, ja uhkasi ettei tule takaisin.. :)
Kiitos jälleen kerran mahtavasta tekstista.
Kaisu
-
Aaws, tämä oli niin ihana. Minä Bellan tavoin ensin ajattelin jotain muuta tuosta Lisasta, mutta onneksi hän olikin sitten lesbo.. ja vaikutti sen lisäksi ihan mukavalta. : )
Jonkin ihmeen takia rupesin hieman itkemään tuossa kohtaa, kun en Edward sanoi, että hän ei pidä blondeista. :--D Itselläni kun on luonnollinen väri vaalea. No, en ole kyllä sellainen bimbo kuin Tanya. Ja tuskin se hiusväri ratkaisee sitä, kehen Edward rakastuu. :D
Luku oli kyllä todella hyvä. Ja sopivan pitkä. Hih, rupesin pitämään enemmän Esmestäkin tämän luvun aikana, kun hän oli kuin ystävä Bellalle.
`mus, kiitos tuosta vinkistä, että tähän on tullut jatko-osa! Taidankin mennä lukemaan sitä.. : )
Kiitokseni, jatkoa odottelen.
-
Kerta kaikkisen ihanaa! :D
Mä luulin jo et voi ei nyt sitä taas mennään et se Lisa menee ja suutelee Edii ja Bella tulee vessast ulos sit se huomaa et ne suutelee ja menee takasin vessaan ja sen jälkeen Edward irrottautuis Lisast ja näin ... ;D Toivottvasti tajusitte selityksen :---D
Ei mutta, noi kaikki Edin sanomat asiat oli niiin sulosia ;)
Ja tykkäsin siit kohdast ku Bella "törmäs" siihen sänkyyn ja Ed jatko vaan lähentymistä :)
Ihana pari ♥
Jatkoa odotan innolla!
XOXO Jasmin
-
No vihdoinkin, tätä osaa oli odotettu! ;D Virheitä siellä oli, mutta olen nyt liian väsynyt listatakseni ne. Laita vain jatkoa ^^
-
Luin tämän ja jatko-osankin jo enkuks, mutta mun on pakko lukee tätä vielä suomenkielisenä. Tämä on niin ihana ficci! Kiitos kun jaksat suomentaa tätä! <3 :D
-
No vihdoinkin! Mä jo aattelin ettei ne koskaan tajuis.. Kiitos Esmelle ;D
Tää luku oli niin ihana, etten oikeesti tiiä mitä sanoo. Suomennat niin älyttömän hyvin.. Ihana, kiitos.
-
Aivan uskomaton ficci täst tuli mun lemppari
Jatkoo!!! ;D
-
Aww, tämä oli järjettömän ihana osa. Kiitoskiitoskiitos. Ihana käännös. Kiitän. Jatkoa?
-
TATTATATA TAAAAAA
Olen niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin onnellinen että tuli jatkoa !
Ah , Bella ja Edward = :-*
vihdoinki !
tää on niin ihana ! :D :D :D :D
JATKOA <3
- annamaU-
-
oih <3 tää oli hyvä luku
lovelovelove
-
Ihana ! <!!3 Jatkoa ja lisää ! Ihanin ficci mitä oon lukenu <!3
-
Tämä on ihana! <3 Esme oli ihanan kiltti. :D
-
Au! Tää oli jotain ihanaa tää luku. :----) Mulla oli vaan hymy korvissa koko luvun ajan. Aivan ylisöpö luku!
Esme oli taas tosi herttainen ja ihana! Loistavaa. Plääh. En mä osaa sanoa mitään rakentavaa. Paitsi että siellä oli joku lause, joka oli muotoiltu vähän hassusti, mutta en mä enää muista mikä. No. Ilmeisesti se ei ollut mitään tärkeetä kun en muista. Haha... ^------^
Huh huh. Onneks Lisa ei ollut taas yksi Edwardin entisistä heiloista, ettei taas syntynyt jotain draamaa. Se olis ollu vähän liikaa. :'>
No mutta... Jospa sitten saadaan pian jatkoa tällekin luvulle, niin pysyy Valo tyytyväisenä! : )
Haaveillaan turhia
Valo
-
OI<3 Aivan ihana luku! Toivoisin että tulisi pian jatkoa. :))
<3
-
se oli niin awwwwwwws ;Dja Edward on niin arrrr :-*
haluan todellakin olla bellan paikalla(niin kuin varmasti jokainen ei-ehkä-niin-täysjärkinen meistä)
JATKOA!!!!!!! :-* :-* :-* :-*
-
Oli kyl niiiiiiin ihana luku että.... :D
aivan ihanan ihanan ihana!!! :D
-
Jau. Esme oli niin esmemäinen. Herttanen.
Jatkoa odottelen =)
Charlielle
-
Aivan loistava luku!
En löytänyt mitään virheitäkään. :)
Tämä on vain ihan paras. <3
-
awww<3 oon ihan onnesta soikeena tääl, ku noi tollot tajus vihdoinki, että mitä oli meneillään. Toivottavasti saat suomennettua tätä lisää sunnuntaihin mennessä, koska oon ihan koukussa tähän tarinaan ja toivon niin kovasti, että saan lukee tätä lisää jahka kerkiän taas koneelle (en suinkaan toista itseeni tai mitään *wirn*) en osaa mitään muuta sanoo, kun että erittäin iso kiitos siitä, että olet suomentanu tätä tarinaa :)
-
Vihdoin!!:)
Kiitos.
Oli taas hyvin suomennettu.
-
T/N: Tässä tulee seuraava luku. Jälleen betaamattomana. :)
Kahdeskymmenesyhdeksäs luku: Ensimmäinen viilto
BPOV:
Minä kävelin yläkertaan käsi kädessä uuden, upean, täydellisen poikaystäväni kanssa. Kohotin katseeni ja nauroin, kun huomasin hänen tuijottavan minua.
”Mikä noin hauskaa on?” hän kysyi. Minä hymyilin.
”Sinä!” sanoin nauraen.
”Miksi minä olen hassu?” hän kysyi nauraen mukana. Kohautin olkiani. Se oli outoa. Juuri nyt kaikki oli hassua, täydellistä, suloista ja… no, positiivista. Minusta tuntui kuin olisin leijunut muutaman tuuman lattian yläpuolella.
Me seisahduimme vihdoin huoneeni eteen ja hymyilimme toisillemme. Minä nojauduin ovea vasten, enkä tiennyt mitä sanoa.
”Oletko väsynyt?” Edward kysyi ja minä mietin sitä.
”En… en ainakaan usko. Mutta luulen olevani iloinen, kun saan heittää nämä korkokengät jaloistani ja kaikkea”, sanoin ja punastuin, kun näin mielessäni kuvan minusta ja Edwardista yhdessä suihkussa. Hän huomasi punastumiseni ja katsoi minua uteliaasti. En voisi ikinä kertoa hänelle sitä!
”No… öhm”, Edward sanoi ja keskeytti.
”Niin… luulen…” sanoin ja katsoin maahan. Se oli outoa. Me olimme läheisempiä kuin ikinä, mutta nyt tämä koko ’me pidämme toisistamme’ juttu oli uusi ja jotenkin nolostuttava. Luulen, että se vain on iso askel, kun on toistanut itselleen vihaavansa jotakuta kolme kuukautta ja sitten muhinoida hänen kanssaan. Tiedän, että hän pitää minusta ja kaikkea…
mutta kaikki oli silti uutta ja… haurasta.
”Minä voisin… saisinko… tänään… täällä… jos haluat?” hän mumisi ja minä punastuin.
”Öhm… joo… tottak…”, meinasin vastata, kun kiljaisu keskeytti keskustelumme.
”EDWARD!” joku kiljaisi ja me molemmat katsoimme pomppivaa yhdeksän vuotiasta, joka juoksi meitä kohti. Edward riiputti päätään ja voihkaisi epäuskoisena. Me rakastimme Taliaa… mutta juuri nyt hän oli ärsyttävä.
”Talia”, hän sanoi ja minä kuulin, kuinka ärsyyntynyt hän oli. Vilkaisin häntä varoittavasti.
”Edward!! Arvaa mitä, arvaa mitä!” Talia huusi ja hyppi ylös alas.
”Mitä”, Edward sanoi vihaisesti ja minä tönäisin häntä kevyesti. Ei Talialle ollut syytä olla vihainen.
”Esme sanoi, että minä nukun tämän yön kanssasi!” hän sanoi ja Edward katsahti minuun järkyttyneenä.
”MITÄ?” hän sanoi.
”Tiedän! Minäkään en voinut uskoa sitä… Hän sanoi jotain, että te jätitte minut kahdeksi tunniksi yksin ja Edward pitäisi mahdollisuudesta korjata asian”, Talia sanoi ja otti Edwardin kädestä kiinni. Minä nauroin. Tiesin, ettei Esme ikinä antaisi meidän nukkua samassa sängyssä.
”Älä naura… Se saa pian sinutkin”, Edward sanoi ja katsoi minua ilkeästi. ’Sillä’ hän tarkoitti äitiään. ”Kun sinä vähiten odotat, se puraisee sinua eikä päästä koskaan irti!” Minä nauroin ja taputin hänen olkapäätään.
”Pidä hauskaa tänä yönä”, sanoin.
”Mitä! Tuonko minä vain saan? Taputuksen olkapäälle?” hän sanoi pettyneenä.
”No… niin… luulisin… siinä kaikki”, sanoin ja katsoin, kun Talia veti Edwardia poispäin.
”Voi, tästä tulee niin hauskaa! Minä olen jo vienyt kaikki barbini huoneeseesi. Esme auttoi minua. Hän sanoi, että me saamme valvoa ja leikkiä koko yön! Pidätkö sinä barbeista?” Talia kyseli ja minä nauroin.
”Voi älä huoli Talia… Edward rakastaa barbeja!” sanoin ja näytin kieltäni. Edward käveli vieläkin takaperin eikä kyennyt rikkomaan katsekontaktia.
”Mutta en blondeista… vain ruskea tukkaisista”, hän sanoi ja iski minulle silmää.
”Kuten Bella?” Talia kysyi.
”Juuri niin kuin Bella”, hän sanoi ja vilkaisi minua vielä pahoittelevasti ennen kuin katosi huoneeseensa.
Minä nauroin ja menin huoneeseeni. Menin suihkuun ja laitoin sitten shortsini ja toppini, joita käytin yöpukunani. Laskeuduin makuulle ja huokaisin. Tuntui hyvältä olla ilman niitä korkoja. Minun piti vielä nauraa, kun kuvittelin Edwardin ärsyyntyneen ilmeen samalla kun hän pitäisi barbia pystyssä.
……………………..
Minä voihkaisin. Kello oli kaksi yöllä enkä minä vain saanut unta. Ajatukseni vaelsivat koko ajan kohti Edwardia. Kyselin itseltäni, mitä hän mahtaisi tehdä juuri nyt – mutta hän luultavasti nukkui… tai leikki vieläkin Talian kanssa.
Tuijotin kattoa silmät auki. En voinut missään tapauksessa saada unta tänä yönä. Sen vuoksi, että olin ollut suhteessa jo… kuusi tuntia, tuntui kuin olisin ollut vauhdissa.
Nousin ylös ja kävelin ikkunalle. Tuijotin ikuisesti rauhatonta valtamerta. Kuun valo tanssi meren pinnalla ja se oli tarpeeksi.
Käännyin ympäri, laitoin sandaalit jalkaan, hiivin ulos huoneestani ja rukoilin, ettei kukaan näkisi minua. Minä hiippailin ulos hotellista ja alas rannalle.
Huokaisin helpotuksesta ja istahdin hiekalle. Rentoutuneena minä suljin silmäni ja kuuntelin aaltojen pauhua kauempana kallioita vasten ja tuulta, mikä oli yllättävän kylmää Floridalle.
Otin sandaalit pois, kiedoin käteni polvieni ympäri ja nojasin leuan polviini. Minä huokaisin ja suljin silmäni samalla kun työnsin jalkani kylmään hiekkaan ja yritin tuntea, kuinka hiekka liiskaantui varpaideni välissä. Minä huokaisin ja hymyilin. Tämä oli mahtavaa. Minä olin Floridassa, minulla oli poikaystävä ja… hymyni katosi.
Kuinka minä näen Edwardin? Vain poikaystävänä? Olin vieläkin hämmentynyt siitä, mitä tunsin. Edwardin pitäisi olla enemmän kuin vain poikaystäväni… mutten tiennyt, kuinka hän voisi mahdollisesti olla enemmän. Minulla oli tunne, etten ollut vielä kokonaan avoin hänelle. Ja syvällä itsessäni tiesin, etten ollut. Tytöt ottavat aina samankaltaiset pojat… joten… jos Edward on kuin Jacob… ja hän on monin tavoin… Kuinka kauan hänellä kestää tajuta, että minä olen tylsä? Milloin hän tajuaa, etten aio harrastaa hänen kanssaan seksiä vielä? Odottaako hän minun harrastavan seksiä? Tunsin päässäni kieppuvan. Tämä oli liikaa. En halunnut enää miettiä sitä, koska se teki minut surulliseksi ja minusta tuntui kuin oksentaisin.
”Sinä olet todella petollinen ihminen – sinähän tiedät sen… etkö?” hän kuiskasi korvaani ja hänen hengityksensä kutitti korvaani. Minä hymyilin, kun hän istui viereeni ja otti oikean käteni hänen vasempaansa.
”Mitä sinä täällä teet?” kysyin ja nojasin päätäni hänen olkaansa.
”No… Minä voisin valehdella ja sanoa, että minulla oli tämä todella mahtava idea tulla tänne, jotta se kuulostaisi romanttiselta ja salaperäiseltä ja seksikkäältä…” hän sanoi ja minä aloin nauraa.
”Sinä olet idiootti Edward”, sanoin ja tönäisin häntä kevyesti.
”… Mutta totuus on, että kun Talia nukahti vihdoin, minä en saanut unta, koska eräs kuuma tyttö vaelteli ajatuksissani… joten minä hiippailin huoneestani sinun huoneeseesi ja koputin oveesi. Sinä et vastannut, joten minä ajattelin, että sinä sydämetön ihminen olit jo nukkumassa ja menin – pettyneenä muuten – takaisin omaan huoneeseeni. Nyt me pääsemme siihen salaperäiseen osaan…” hän sanoi ja minä nauroin. Hän pystyi olemaan joskus tyhmä. ”Jostain oudosta syystä… luulen, että se oli Jumalan sormi, joka osoitti… minä kävelin ikkunaan ja näin tämän kauniin tytön istuvan täällä yksikseen. Joten minä sanoin itselleni ’Jos sinun oma tyttöystäväsi ei välitä sinusta – sinä et välitä hänestä.’ Siksi minä lähdin tänne alas ja kun tulin lähemmäs, tunnistin yhtäkkiä sinut ja ajattelin itsekseni Jumala ei koskaan antaisi sinun pettää Bellaa! Joten minä olin iloinen nähdessäni sinut täällä”, hän sanoi ja minä katsoin häntä suu ammollani. Hän nauroi.
”Bella… Se oli vain vitsi!” hän sanoi ja tönäisi minua kevyesti.
”Ai… no… minä luulin sinun olevan vakavissasi. Koska ennen kuin sinä tulit, minä harrastin kuumaa seksiä hengenpelastajan kanssa. Minäpä kerron sinulle… parasta ikinä!” sanoin, laskeuduin makaamaan ja voihkaisin. Nostin katseeni Edwardiin, joka katsoi minua mustasukkaisesti.
”Ei ollut hauskaa”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Kosto vain”, sanoin ja vedin hänet alas, jotta hän voisi suudella minua. Mutta hän vetäytyi pois.
”Joten sinä voit harrastaa seksiä enkä minä edes pettänyt sinua?” hän sanoi ja minä katsoin häntä kysyvästi. Heilutin kättäni hänen kasvojensa edessä.
”Edward… Se oli vain vitsi”, sanoin nauraen. Hän nyökkäsi.
”Tiedän… mutta silti… miksi sinä saat aina viimeisen sanan?” hän kysyi ja nousi taas istumaan kädet puuskassa. En voinut pidättää nauruani.
”Edward sinä olet hullu… tiedätkö miksi?” kysyin ja hän yllätti minut nojautumalla päälleni.
”En… Miksi?” hän kysyi kaulaani vasten. Minä haukoin henkeä.
”Koska… koska… koska sinä olet hullu”, sanoin ja olin unohtanut syyt. Hän nauroi solisluutani vasten ja minä tulin kananlihalle.
”EDWARD!” minä huudahdin.
”Mitä?” hän kysyi huvittuneena.
”Sinä olet niin ilkeä. Tiedätkö sen?” kysyin ja haukoin happea.
”No… kumpi meistä harrastikaan seksiä… häh?” hän kysyi ja minä voihkaisin.
”SE OLI VITSI!” huusin ja hän nauroi. Tunsin hänen mahansa tärisevän omaani vasten. Suljin silmäni ja huokaisin.
Yhtäkkiä hän nousi ylös ja seisoi edessäni. Avasin toisen silmäni ja katsoin häntä yllättyneenä.
”Mitä sinä teet?” kysyin ja hän ojensi kättään.
”Tule. Mennään kävelylle”, hän sanoi ja minä pudistin päätäni.
”Ei. Minä haluan maata tässä”, sanoin ja laitoin kädet puuskaan. Edward nauroi.
”Tiedätkö, kuinka suloinen sinä olet, kun olet jääräpäinen?” hän kysyi ja minä pyöräytin silmiäni voihkaisten.
”Kiitti Edward! Nyt minä en voi enää olla edes jääräpäinen ärsyttääkseni sinua, koska sinä pidät siitä!” sanoin ja Edward nauroi. Ojensin hänelle vihdoin käteni ja hän veti minut ylös. Jälleen kerran liialla voimalla ja minä päädyin hänen syliinsä.
”Miksi sinun täytyy aina vetää minut ylös kuin painaisin 500 paunaa?” kysyin ja katsoin häntä. Hän kietoi kätensä vyötärölleni.
”Koska sinä kuulut käsivarsilleni. Siksi”, hän mumisi ja minä nojasin olkapäälläni hänen rintaansa vasten.
”Todellakin totta”, mumisin ja hän suukotti päälakeani.
”Lähdetään”, hän sanoi ja otti kädestäni kiinni.
”Minne me menemme?” kysyin ja seurasin häntä vesirajaan. ”Voi ei Edward! Minä en aio kävellä noin lähellä vettä”, sanoin ja pudistin päätäni.
”Katsotaanpa”, hän sanoi ja veti minut pidemmälle.
”Vesi on kylmää”, sanoin.
”Eikä ole”, hän sanoi hymyillen minulle.
”En minä halua… jalkani tulevat likaisiksi ja kaikkea”, sanoin ja Edward nauroi.
”Mitä sitten? Sinä voit pestä ne pois”, hän sanoi.
”Edward. Ei!” sanoin ja yritin vetäytyä pois, mutta hän oli liian vahva. Hän veti minua pidemmälle vaivattomasti.
”Tämä ei ole reilua. Sinä olet paljon vahvempi kuin minä”, valitin. Hän nauroi ja sitten me tulimme veteen. Minä kiljuin jo ennen kuin vesi osui varpaisiini – kun se sitten vihdoinkin koski, lakkasin kiljumasta ja suuni loksahti auki.
”Vesi on lämmintä.”
Edward hymyili ja minä näin jopa puolipimeässä, että hänellä oli vaikeuksia pidättää nauruaan.
”Älä-sano-sanaakaan”, sanoin ja annoin hänelle varoittavan ilmeeni. Hän nyökkäsi ja me kävelimme käsi kädessä veteen.
”Tottakai… ei sanaa… vaan kaksi: Minähän sanoin niin!” hän sanoi ja juoksi pois nauraen. Minäkin aloin nauraa ja juoksin hänen peräänsä.
”Siinä on kolme sanaa senkin idiootti!” huusin ja yritin saada hänet kiinni. Tietenkin minä kompastuin ja kaaduin. En ollut odottanutkaan mitään vähempää.
Mutta kun nousin ylös ja etsin häntä, hän oli poissa.
”Edward?” kysyin ja kävelin hitaasti samalla, kun katselin ympärilleni. Ei mitään. Sydämeni lyöntien tahti tiheni… tämä oli pelottavaa.
”Okei Edward… nyt riittää. Minä luovutan”, sanoin ja pysähdyin. En edes halunnut lähteä etsimään häntä, vain jotta hän voisi hypätä pimeästä nurkasta ja säikäyttää minut kuoliaaksi. Kävelin pidemmälle.
”Okei Edward… minä menen nyt etsimään hengenpelastajaani… sitten me teemme hiukan suloista rakkautta… ihan tässä rannalla”, huusin ja ajattelin sen toimivan.
”Tiedättekö neiti… seksin harrastaminen rannalla on kiellettyä”, hän sanoi takaani ja minä aioin kääntyä, kun hän yllättäen painoi minut veteen. Minä kiljaisin, kunnes menin selälleni ja paidan selkämykseni oli märkä.
”Edward senkin idiootti!” huusin ja huomasin hänen tulevan ylleni. Aaltoja tuli koko ajan ja ne kulkivat minun ylitseni. Edward hymyili.
”Lyön vaikka vetoa, että minä tekisin sen paremmin kuin sinun hengenpelastajasi”, hän sanoi ja suuteli kaulaani. Rehellisesti sanoen minä en epäillyt sitä.
”Öhm… ethän. Hän oli aika mahtava”, sanoin hymyillen. Edward nosti katseensa ja katsoi minua ilkeästi.
”Oletko aivan varma – sehän oli kuitenkin ensimmäinen kertasi”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Kuka sanoi, että me teimme sen vain kerran… Sanoisinko, että viidestoista kerta oli paras ja kahdennenkymmenennenviidennen kerran jälkeen minä lakkasin laskemasta”, sanoin kulmat koholla.
”Sinä olet kamala”, hän mumisi ja suuteli minua. Minä hymyilin ja irtauduin suudelmasta.
”Jos se auttaa… minä ajattelin sinua koko ajan”, sanoin hymyillen. Edward iski silmää.
”Nyt sinun ei tarvitse enää vain ajatella minua”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Totta”, sanoin ja kiedoin käteni hänen kaulaansa ja vihdoinkin hän kumartui taas ja suuteli minua.
Hänen kätensä laskeutuivat vyötärölleni, kuten aina, mutta tällä kertaa hänen oikea kätensä meni toppini alle. Haukoin henkeä. Hänen sormenpäidensä tunteminen paljaalla vatsallani oli uskomaton.
”Eikö hyvä?” hän kysyi ja näin hänen silmistään hänen olevan pahoillaan. Minä hymyilin.
”Ei se sitä ole. Se oli vain… uutta”, sanoin ja suutelin häntä taas. Hän veti kätensä pois ja minä ikävöin sitä. En minä sitä halunnut. Minä vain yllätyin. Mutta minä en kertonut hänelle.
…………………………..
”Bella?” Edward kysyi. Me makasimme hiekalla. Pääni lepäsi Edwardin mahan päällä.
”Mhm”, mumisin ja katsoin tähtiä.
”Onko sinulla ollut ketään ennen Jacobia?” hän kysyi ja minä hymyilin.
”Katsotaanpa… oli se Scippy, hengenpelastaja, Joe, Harry, Monica…” sanoin.
”Monica?” hän kysyi yllättyneenä. Minä aloin nauraa.
”Minä vain vitsailin. Ei minulla ole ollut poikaystävää ennen Jacobia”, sanoin ja painoin suukon hänen kämmenselälleen.
”Sinulla?” kysyin alkaen nauraa.
”Ha ha… tosi hauskaa”, hän mumisi. Minä lakkasin nauramasta välittömästi ja nostin katseeni.
”Sanoinko minä jotain väärin?” kysyin hämmentyneenä.
”Et… se vain… en ole mitenkään ylpeä viime vuodesta”, hän mumisi ja laskin ylävartaloni hänen rinnalleen. Annoin sormeni liukua hänen leuallaan.
”Edward…” aloitin ja halusin kertoa hänelle, että minä luotin häneen… mutta en voinut. Olin vieläkin loukkaantunut Jacobin takia ja se, että pian kun olin aloittanut uuden suhteen, Jacob sai minut panikoimaan. Painoin pääni hänen rintaansa vasten, ettei hän näkisi kasvojani. Me olimme hiljaa. Tunsin kyynelten valuvan poskiani pitkin ja Edward nousi istumaan vetäen minut syliinsä. Hautasin kasvoni hänen rintaansa vasten.
”En minä sitä tarkoittanut. Minä en aio satuttaa sinua”, hän kuiskasi ja silitti selkääni. Minä nyökkäsin, mutta syvällä sisimmässäni tiesin, ettei se ollut totta. Hän ei voinut muuttua. Ei voisi koskaan. Minä vain toivoin, että meillä olisi ihanat hetkemme ennen kuin hän särkisi sydämeni, mutta toisaalta minä toivoin, että se tapahtuisi huomenna… jotta minä en loukkaantuisi niin pahasti.
En ollut varma, voisinko selviytyä toisesta särkyneestä sydämestä. Aina sanotaan, että ensimmäinen viilto on syvin. Mutta minusta tuntui, että Jacob ei olisi mitään sitä tuskaa vastaan, mitä tuntisin, kun minä menettäisin Edwardin.
-
Ihana. Tosi ihana.
Nyt mun mielestä kuitenkin tarina vähän töksähteli. En osaa paremmin selittää.
Tykkäsin kuitenkin =)
Charlielle
-
Hyvin suomennat tätä!
En löytäny yhtään virhettä :)
Toivottavasti jatkoo pian koska rakastan tätä ficciä nii paljon ;D
-
Ihana.
I-H-A-N-A-!!!!!!!!!!!!
Todellakin. jatkoa <3
-
Ei... Ei! Ei! Ei! Ei, ei ei, ei! Edward-kulta, kerro minulle, että vaikka minulla on luonnostaan vaaleat hiukset, huolisit minut myös... ?! Koska en todellakaan ole mikään ihkudaaoonihanaprinsessavitutkoulustamennäänjuomaanalkoholiajabilettämäänjee -henkilö! Edward kiltti...
Taas ihan riipaisi, kun Edward sanoi ettei pidä blondeista barbieista. Okei, nyt puhuttiin barbeista, mutta silti... Okei, olenkohan hieman sekaisin tai jotain? Tänään rupesin vakavissani miettimään, pitäisikö hankkia värilliset piilolinssit, ilman vahvuuksia tietty, sen väriset mitä Culleneilla Twilightissa... eli sellaiset kullanruskeat, jotka siis aivan selvästi näyttäisivät erikoisilta, ei miltään luonnollisilta. Ja sitten mietin, pitäisikö hankkia punaiset/purppurat piilolinssit, nekin tietysti ilman vahvuuksia. Nooo, jos Edward oikeasti on fiksu, hän kyllä kelpuuttaisi tällaisen itsepäisen ihminen. Hih. Meneekö nyt taas vähän yli laidan, olen ihan väsynyt.
Joo, eli kiva luku! Nuo Bellan seksijutut olivat hauskoja! : D Muutamia pilkkuvirheitä kai bongasin, mutta en kyllä enää muista mistä. Tai sitten olen vain niin väsynyt, että jokapuolella juoksentelee pilkkuvirheitä, Edwardia ja Draco Malfoyta. No mutta, anyway.. Kiitos kivasta luvusta. Kommentti nyt on mitä on. Anteeksi.
-
Aww<3 Paras fici koko paikassa :) . Ootan kokoajn innolla seuraavaa lukua!!
-
Edi tosiaan prefers brunettes.. And I'm a blonde! *jupinaa* Ei voi mitään :D Mut oli hyvä luku, ihana <3 Voi noita Bellan vitsailuja hengenpelastaja :) Hmm, kiitos tästä. Jatkoa!
-
Odotan jo seuraavaa tää oli niin ihana!
-
Hmm, miksi minusta tuntuu että tämä luku oli lyhyempi? :D Aww. Aww. Mur.
Edwardilla ei ole kovin suuria mahdollisuuksia selvitä hengissä mikäli hän todellakin pitää vain ruskeahiuksisista. Wää. En surkealla betakatseellani löytänyt virheitä, ehken lukenut kovin tarkkaan, onhan jo yli keskiyö.. ::) Jjoo ja lisää saa tulla, pian. EIKÄ haittaa jos on betaamaton. :)
-
Aww, ihana luku. Taas. Laitoit tämän luvun nopeasti, kiitos siitä. Eikä noita kirjoitusvirheitä niin paljon löytynyt, että ne olisivat lukemista haitanneet; betaamattomaksi hyvää ja selkeää tekstiä. Hengenpelastajajutut olivat oikeasti mukava piristys tälle rantaseikkailulle. :)
Minäpä olenkin brunette, lälläslää! :P Hmm, ja jainan idea kullanruskeista piilolinsseistä oli muuten mahtava, mä tosin voisin hankkia ne vahvuuksilla. Pitääpä laittaa mietintämyssyyn. Ääh, ei mut näytän kyllä muutenki oudolta ilman laseja, eikä ton väriset piilarit varmaan paranna asiaa. ::) Hei, kullanruskeat piilarit ilman vahvuuksia ja silmälasit? Hohhoijaa, jotakuta toistakin taitaa väsyttää.
-
aika ihanaa <3 jatkoa nopeesti !
-
Kunpa Bella nyt vaan älyäis että Edward rakastaa sitä eikä koko ajan murehtis :'(
Jatkoo!
-
IHANAA! Aloitin lukemaan tätä ja rakastuin niin täysin tähän ficciin että luin koko yön ihan huomaamattani! <3
Mutta onneksi Edwartilla ja Bellalla alkaa viimeinkin tapahtua! :D
-
Whii, jatkoa oli tullut :D
Hahaha, voin nähä Eddien leikkimässä barbeilla xD
Vooi, on ne niiiin söpöjä<3
Maww, aika angst fiilis tos lopus :'<
Mutjoo, tykkäsin :)
Jatkoa ois kova sana ;>
-
Ääk, tähän on tullu kaks lukuu!
Vau. Jatkat sun mahtavaa tasoa. Tää vaan pitää maailman parhaan ficin paikkaa ylivoimaisesti.
Laitas jatkoa?
Kiitos.
-
ihana <3
-
Aww. Eddie+barbit. :-----D Ahaha. Aika love.
Jee! Edward tykkää bruneteista. Onneks mä olen aito brunette. :'>
Jaa. No olipa söpöä. En osaa sanoa miitään. Oliko toi jotenkin lyhyempi luku kuin noi muut?
Haaveillaan turhia
VALO
-
oooo, olit jatkanu perjantaina ^^.. munkin mielestä vähän töksähteli jotenkin, mutta pikkuvikoja, koska nyt oon vaan niin onnellinen, että olit jatkanut <:
-
Tämä uusin osa ehkä töksähteli vähäsen, mutta hyvä se oli silti (: Jatkoa vain!
-
Tää On Vaan Niin Ihuna! <3
Toivottavasti tulee pian jatkoo (:
-
Vooi kiitos tästäkin luvusta ;D
-
ihan kiva luku:)
jotain siitä puuttui,tai ehkä en ole vielä heränyt kunnolla:)
jokatapauksessa Jatkoa :-*
-
OI!
luin tän kokonaa eile!
aattelin et tää on tylsää mut
TÄÄ OLI IHANA
JAAAATKOAAA!
-
oi voi tämähän oli hyvä ja herkkä ja oho oho kappas kappas ei mitään kehittävää, tavallista...
Jatkoa!
-
Awww ! Sulosta ! <3 Lisäälisäälisää <3 jatka vaan ;))
-
ilmoittaudun tän ficin uudeksi lukijaksi ! =) aaiiivan ihana, yksi parhaimmista mitä oon tähän asti lukenut ! melkein joka kappaleessa repeen nauramaan, varsinkin noissa alku kappaleissa =DD yhessä vaiheessa en voinu lopettaa nauramista ollenkaa, joudun menee koneelta pois, et pystyisin lopettamaan =D
muutamia kirjotusvirheitä löysin, mutta en muista missä ne oli, kun luin nämä kaikki kappaleet tänään... kirjaimellisesti putkeen kaikki! tai melkein. kävin aina välillä koiran kaa lenkillä, syömässä ym. mutta koko päivän oon tätä lukenut . Ei voinu lopettaa ! nyt on selkä vähän kipee ja vois mennä nukkumaan, nyt vihdoin kun sain tän luettua tänne asti ... =)
toivottavasti jatkuu pian !
-
Jatkoojatkoojatkoo tää on niin hyvähyvähyvä : ) <3
-
T/N: Kiitos kommenteista! Ne todella piristävätpäiviäni! :D Tämä on edelleen betaamaton.
Kolmaskymmenes luku: Paljon suolaista vettä
EPOV:
Minä istuin siinä – Bella sylissäni. Hän oli surullinen ja täynnä epäilyä. Minä kerroin hänelle, etten koskaan satuttaisi häntä. Mutta tiesin, ettei hän uskoisi minua. Epäilyksen tunne tuntui olevan paljon suurempi kuin hänen tunteensa minua kohtaan. Painoin kasvoni hänen hiuksiinsa. Tämän pitäisi olla täydellistä. Meidän pitäisi olla nyt iloisia ja hauskoja. Mutta nyt, kun olen lähempänä Bellaa kuin ikinä, näen särkyneen Bellan, mitä en voinut nähdä välimatkan päästä.
Hän oli aina puhunut Jacobista kuin tämä ei olisi mitenkään erityinen – kuin hän ei olisi satuttanutkaan Bellaa – mutta hän satutti… ja se repi Bellaa kahtia. Nousin ylös ja vein Bellan mukanani hotellille. Me emme puhuneet. Me emme katsoneet toisiamme. Juuri, kun me olimme hänen ovensa edessä, hän halasi minua vyötäröltä. Minä kiedoin käteni hänen ympärilleen. Hänen selkänsä oli aivan hiekkainen. Painoin suukon hänen otsaansa ja halusin hänen tietävän, että kaikki oli hyvin. En odottanut hänen kummeksuvan tai mitään!
Halusin vetäytyä pois, mutta hän tiukensi otettaan ja pudisti päätään.
”Älä…” hän mumisi vasten valkoista t-paitaani.
”Mitä?” kysyin hämmentyneenä.
”Älä mene. Älä lähde pois. Älä – jätä minua”, hän mumisi ja silmäni suurenivat, kun tunsin kyynelten kastelevan paitani.
”En minä ole lähdössä. Niin kauan kuin sinä haluat minua jäävän – minä jään”, sanoin ja halasin häntä uudelleen. Silloin hän alkoi itkeä niin, että minäkin kuulin sen.
”Pysy kanssani tämä yö”, hän kuiskasi ja minä hymyilin helpottuneena. Olin peloissani, että hän olisi työntänyt minut pois – nyt tiesin, ettei hän työntäisi ja se sai minut iloiseksi.
”Tule… laitetaanpa sinut valmiiksi nukkumaan menolle”, kuiskasin varovasti ja hän antoi minulle huoneensa kortin ja nyökkäsi heikosti.
Vedin hänet mukanani huoneeseen ja hän istui sohvalle. Minä suutelin hänen kämmenselkäänsä ja menin kylpyhuoneeseen. Täytin kylpyammeen melkein täyteen kuumaa vettä ja laitoin pyyhkeen sen lähelle. Kun kaikki oli valmista, käännyin hakeakseni Bellan, mutta huomasin hänet yllättäen takanani kietoutuneena pyyhkeeseen. Hän hymyili ujosti ja tiukensi pyyhettä alastoman vartalonsa ympärillä. Minä hymyilin hänelle lämpimästi – halusin hänen tietävän, etten ollut vihainen tai kärsimätön. Menin hänen luokseen ja hänen silmänsä suurenivat. Saatoin huomata hänen ilmeestään, että hän aikoi peruuttaa pari askelta, muttei peruuttanutkaan. Minä halasin häntä kevyesti ja suutelin häntä.
”Odota minua”, hän mumisi.
”Tottakai odotan. Odotan aina – älä huoli mistään. Mitään ei tapahdu”, mumisin ja hän hymyili taas heikosti. Suljin kylpyhuoneen oven takanani ja heittäydyin sohvalle. Minun olisi pitänyt hakea jotain muuta päälle pantavaa, koska minunkin vaatteeni olivat täynnä hiekkaa. Mutta jostain syystä minusta tuntui kuin olisin valehdellut Bellalle jos olisin lähtenyt huoneesta – jopa sekunniksi.
Kun Bella oli käynyt suihkussa, hän tuli takaisin huoneeseen ja istahti viereeni sohvalle. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja painoin leukani hänen päänsä päälle. Suljin silmäni ja vedin sisääni hänen mansikkashampoonsa tuoksua.
”Edward. Olen niin pahoillani. Ei se johdu sinusta… se on…” hän aloitti, mutta minä keskeytin hänet.
”Kyllä se on. Se johtuu minusta ja viime vuoden tavoistani. Älä yritä kiertää sitä”, mumisin ja silitin hänen kättään kevyesti.
”Ei. Ei, minä en halua sinun syyttävän itseäsi. Se on minun syytäni ja minä kyllä pystyn elämään sen kanssa”, hän mumisi. Nousin seisomaan ja vedin hänet perässäni.
”Elää sen kanssa Bella? Minun viime vuotisen käytökseni kanssa? Kuka tyttö voisi elää sen kanssa?” kysyin melkein nauraen samalla kun vein hänet sänkyynsä ja pidin peittoja ylhäällä, jotta hän voisi kömpiä sinne.
”Tanya voisi”, hän sanoi ja katsoi lattiaa.
”Tanya! Mutta… etkö sinä tajua? Tanya ei halua suhdetta… hän vain haluaa pitää hauskaa. Mutta Bella… sinä – minä… mehän haluamme jotain vakavampaa?” kysyin ja hän katsoi minua.
”Kyllä… mutta…” hän jätti lauseensa taas kesken.
”Mitä Bella?” kysyin ja otin hänen kädestään kiinni. Halusin hänen tuntevan, että kaikki oli hyvin ja että olin iloinen, kun me puhuimme siitä.
”Tämä on erilaista Edward… suhteet teettävät paljon työtä eivätkä ole aina edes kivaa”, hän sanoi ja minä hymyilin.
”Tiedän Bella. Lakkaa huolehtimasta siitä. Minä tunnen tätä kohtaan niin vahvasti – sinua kohtaan. En voisi koskaan heittää tätä pois”, sanoin ja annoin hänelle suudelman. Hän nyökkäsi hiljaa ja laskeutui makaamaan. Minä peittelin hänet ja menin toiselle puolelle.
Minä menin keskemmälle, kuten Bellakin, kunnes hänen päänsä oli rintani päällä ja minun käteni hänen selällään, jotta voisin vetää hänet lähemmäs. Toinen käteni oli pääni alla. Tuijotin kattoa.
”Edward?” hän kysyi heikosti.
”Niin?” kysyin mietteliäänä.
”Yritetään sitä”, hän sanoi ja tuntui kuin hän olisi hymyillyt minulle ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin… oikeaa hymyä. Hymyilin takaisin ja tuntui kuin paino olisi kadonnut harteiltani. Annoin hänelle suudelman ja vedin hänet vielä lähemmäs.
”Niin. Tehdään se”, sanoin. En aikonut vain yrittää sitä. Koska tiesin, etten pilaisi sitä.
Olin vieläkin unessa, kun tunsin Bellan käden t-paitani alla, liukuen vatsallani. Kun yhtäkkiä tajusin, etten nähnyt unta, silmäni revähtivät auki ja katsoin alas vain huomatakseni, että hän nukkui. Hän liikutteli kättään ilman, että teki sen itse. Minä hymyilin ja laskeuduin taas makaamaan. Ulkona oli jo kirkasta ja minua pelotti katsoa herätyskelloon. Pelkäsin kohdata äitini. Lyön vetoa, että hän tulee raivostumaan, kun saa tietää, että jätin Talian yksin.
”Edward?” Bella mumisi ja hetken minä luulin hänen puhuvan unissaan. Olin jo puhkeamaisillani ilosta, että hän sanoi nimeni nukkuessaan, kun huomasin hänen ilmeensä muuttuvan. Hän oli hereillä.
”Niin?” kysyin laskeutuen taas makaamaan.
”Kuinka paljon kello on?” hän kysyi.
”Aamu”, mumisin.
”Aamu. Mutta kuinka paljon kello on?” hän kysyi ja alkoi nauraa.
”Aamu. Minähän sanoin jo”, mumisin ja suljin silmäni uudelleen.
”Mutta se ei ole aika! Aika muodostuu numeroista!” hän sanoi nauraen. Tuntui hyvältä kuulla hänen nauruaan.
”No… minä en ainakaan aio kohdata todellisuutta juuri nyt. Jos sinä haluat tuhota tämän aamun – niin siitä vain – mutta minä en aio tehdä sitä”, mumisin ja hymyilin samalla. Bella voihkaisi ja siirsi vartaloaan, joten hän makasi nyt päälläni. Katsoin häntä, mutta hänen päänsä oli rinnallani ja hän näytti olevan täysin rentoutunut.
”Pidätkö makuualustastasi?” kysyin huvittuneena ja Bella nyökkäsi.
”Ei ole koskaan ollut parempaa. Ei ainakaan paremman tuoksuista”, hän kuiskasi hymyilevällä äänellä.
”Ei minullakaan”, sanoin nauraen.
”Hei kaikki!” Esme sanoi ja tuli huoneeseen. Kuulin Bellan vinkaisevan ja piiloutuvan peittojen alle.
”Tämä on sinun huoneesi kulta… se, että sinä piilottelet itseäsi etkä minua, tekee kaiken pahemmaksi”, kuiskasin hymyillen ja pidin hänestä tiukasti kiinni.
”Päästä minut ainakin irti”, hän kuiskasi, mutta minä pudistin päätäni.
”En”, sanoin hymyillen.
Sillä välin Esme oli vetänyt verhot auki ja katsoi meitä.
”Ole kiltti ja päästä irti?” Bella anoi, se kuulosti enemmän kysymykseltä.
”Rehellisesti sanottuna nyt on jo liian myöhäistä”, sanoin hymyillen. Hän voihkaisi ja rentoutui, muttei paljastanut päätään peiton alta – luulen, koska hän oli punastunut pahasti.
”Hyvää huomenta Edward”, äitini sanoi ja minä hymyilin hänelle tyytyväisesti.
”Hyvää huomenta Bella”, hän sanoi ja kuulin Bellan vinkaisun. Minä nauroin.
”Hän ei oikeastaan ole ollenkaan aamuihminen”, selitin ja äiti katsoi minua vihaisesti.
”Mitä sinä täällä teet? Minä käskin sinun pysyä Talian kanssa!” hän sanoi.
”Etpäs. Talia käski. Et sinä”, sanoin.
”EDWARD MASEN! Se on sama asia, koska minä pyysin häntä kertomaan sinulle! Ja sinä tiedät, että se on totta!” hän sanoi vihaisesti.
”Äiti. Minä lähdin huoneesta, kun hän oli jo nukkumassa. Tiedän, ettei se ollut oikein ja pyydän anteeksi, mutta ehkä sinun kannattaisi kysyä minulta ensi kerralla, haluanko olla lapsenvahtina koko yön!” sanoin myös vihaisena. En halunnut olla vihainen äidilleni, mutta juuri nyt en tiennyt minkä takia edes olin pulassa, koska koko tilanne oli typerä. Yhtäkkiä Bella ryömi sängyn päätyyn ja tuli ulos. Äiti ja minä katsoimme häntä. Minä näytin hämmentyneeltä – äiti yllättyneeltä.
”Minä laittaudun valmiiksi”, hän sanoi punastuen enemmän kuin koskaan ennen ja lähti kylpyhuoneeseen. Äitini ei sanonut mitään, kunnes hän kuuli oven napsahtavan kiinni.
”Sinä… hän… sinä… hän ei ole – alasti”, äiti sanoi yllättyneenä. Minä katsoin häntä hämmentyneenä.
”Tietenkään ei! Kuka muka nukkuu alasti?” kysyin. Hän näytti äimistyneeltä.
”Mutta minä luulin sinun… ja hänen… teidän molempien… tiedäthän”, hän sanoi hämmentyneenä ja minä pudistin päätäni.
”Olen pahoillani. Minä en ole nainen, joten en voi ymmärtää sinua jos et sano kokonaisia lauseita. Joten mitä sinä luulit?” kysyin hymyillen ilkeästi.
”Minä luulin teidän harrastaneen seksiä”, hän sanoi ja katsoi minua kysyvästi. Minä nauroin.
”Ei! Mehän ollaan oltu yhdessä vasta päivän! Miksi meidän olisi pitänyt harrastaa seksiä jo nyt!” sanoin ja pudistin päätäni epäuskoisena. Hänen suunsa loksahti auki.
”Sinä todella olet vakavissasi tästä – etkö olekin?” hän kysyi ja katsoi minua vakavasti.
”Tottakai olen!” sanoin nauraen. ”Bella on tyttö, jonka kaikki pojat haluavat. Hän on täydellinen”, sanoin kuin se olisi aivan selvää. Hän huokaisi.
”No… tämä muuttaa kaiken. Nähdään myöhemmin – oikeammin tunnin päästä. Silloin me syömme lounasta porukalla rannalla”, hän sanoi ja suuntasi ovelle. Minä nyökkäsin.
”Selvä, tunnin päästä”, sanoin ja hän lähti. Minä huokaisin ja nojauduin taaksepäin. Miksi kaikki olivat niin yllättyneitä, että minä otin tämän niin vakavasti?
”Valmista?” Bella kysyi ja katsoi minua hermostuneesti. Me kävelimme kohti rantaa käsikkäin ja näimme pöydän, jonka ääressä kaikki jo olivat.
”Kyllä. Tottakai”, sanoin nauraen samalla kun laitoin käteni hänen ympärilleen vetäistäkseni hänet lähemmäs, jotta voisin painaa suukon hänen päälaelleen.
”Minä olen hermostunut, Edward”, hän sanoi ääni täristen.
”Miksi?” kysyin nauraen.
”En tiedä”, hän sanoi ja kohautti olkiaan.
”Oikeasti Bella. Nämä ovat meidän ystäviämme. Ei tarvitse olla hermostunut”, sanoin. Sillä välin me olimme tulleet tarpeeksi lähelle nähdäksemme ketä siellä oli. Tämä oli todella yksityinen asia. Vain ystävämme ja vanhempamme – ja Talia tietenkin.
”Edward!” Talia kutsui ja juoksi luoksemme. Minä hymyilin hänelle ja pysähdyin. Aion halata häntä, kunnes hän alkoi hakata jalkojani nyrkeillään.
”Talia! Mikä on vinossa?” kysyin yllättyneenä ja päästin irti Bellasta, jotta pystyin tarttumaan Taliaa käsistä. Hän melkein itki.
”Sinä olet idiootti! Ja minä vihaan sinua!” hän huusi ja näin kyynelten valuvan pitkin hänen poskiaan. Vilkaisin Bellaa kysyvästi, mutta hän hymyili minulle.
”Fiksu tyttö”, hän muodosti huulillaan ja laittoi kätensä puuskaan. Käänsin huomioni takaisin Taliaan.
”Mitä olen tehnyt?” kysyin epätoivoisena.
”Sinä! Sinä et edes tiedä?” hän kysyi ja alkoi itkeä vielä kovempaa. En tiennyt mitä sanoa.
”Minä heräsin viime yönä, koska kuulin ääniä ja olin peloissani. Mutta kun kutsuin sinua, et vastannut. Sinä jätit minut! Sinä et ollut siellä minun kanssani”, hän itki ja yritti lyödä minua uudelleen. Minä huokaisin. Olisi pitänyt arvata näin käyvän.
”Olen todella pahoillani Talia. En halunnut satuttaa sinua. Haluatko sinä nukkua tänä yönä minun ja Bellan kanssa?” kysyin ja näin Bellan hymyilevän. Talia yllättyi tarjouksestani ja nyökkäsi iloisena.
”Mutta minä olen silti vihainen sinulle, Edward. Ja minä haluan istua sinun vieressäsi, etkä sinä saa istua Bellan kanssa”, hän sanoi ja minä katsoin Bellaa. Hän kohautti olkiaan.
”Okei. Sovittu”, sanoin ja nostin Talian kantaakseni häntä vasemmalla kädelläni, jotta voisin ottaa toisella Bellaa kädestä.
”Ei yhtään mustasukkainen?” Bella mumisi ja laittoi kätensä puuskaan. Käänsin päätäni ja näin hänen vihaisen ilmeensä. Hänkin oli mustasukkainen. Minä nauroin ja hän katsoi minua ilkeästi.
”Okei. Anteeksi. Ei ollut hauskaa”, kuiskasin ja laitoin käteni hänen ympärilleen vetäistäkseni hänet lähemmäs ja annoin hänelle suukon.
APOV:
”Voi luoja”, kuiskasin hämmästyneenä.
”Voit sanoa tuon toisenkin kerran”, Rose kuiskasi vieressäni. Olimme juuri nähneet Edwardin hoitavan asian Talian kanssa ja olimme äimistyneitä siitä, miten paljon hän oli muuttunut.
”Katso kuinka he kävelevät”, Rose kuiskasi ja minä nyökkäsin. Se oli pelottavaa.
”He näyttävät perheeltä”, kuiskasin yllättyneenä.
”Voi luoja Alice, minä tulin kananlihalle”, Rose mumisi ja minä nauroin.
”Tiedän mitä tarkoitat”, mumisin ja me molemmat huokaisimme, kun näimme Edwardin kietovan kätensä Bellan ympärille ja antavan hänelle suukon.
”Kuka olisi uskonut hänestä tulevan tuollainen herrasmies vain oikean tytön kanssa?” Rose mumisi ja nojasi päätään käteensä.
”Niinpä. Hän on yhtäkkiä niin täydellinen ja kaikkea… ja koko se viimeöinen rantakävely… voi luoja… se on niin romanttista”, huokaisin.
”Miksi Emmett ei voi olla enemmän tuollainen?” Rose kysyi epätoivoisena ja katsoi Emmettiä, joka oli juuri työntämässä herneitä nenäänsä.
”Mhm… Olen niin iloinen, että he ovat vihdoin yhdessä”, kuiskasin. Rose nyökkäsi.
”Mitä luulet heidän tehneen, kun he katosivat eilen yhdessä?” Rose kysyi ja minä kikatin.
”Voi luoja… luulin heidän tekevän sen… ja sitten Edward tuli takaisin kuin he olisivat taas riidelleet… aivan yhtäkkiä… me kaikki näimme heidän tanssivan… tarkoitan… jopa minun polveni menivät hyytelöksi. Se oli niin romanttista. Ja sitten – se kuinka he suutelivat, minä melkein pyörryin”, kuiskasin takaisin. Rose nyökkäsi.
”Tiedän… kuinka kauan luulet tämän kestävän?” hän kysyi ja katsoi minua huolestuneena. Minä huokaisin.
”Luulen, että heidän täytyy tehdä paljon työtä sen eteen. Mutta toivon, että se toimii, koska minä suunnittelen jo heidän häitään”, sanoin ja me molemmat nauroimme samalla kun Edward laittoi Talian tuolille ja istuutui tämän viereen. Bella istui toiselle puolelle. Edward vilkaisi Taliaa, joka hymyili tyytyväisesti ja sitten Bellaa, joka näytti miettivän jotain. Yhtäkkiä Edward nojautui taakse ja laittoi kätensä Talian tuolin selkänojalle, jotta Bella voisi ottaa häntä kädestä. Bella otti siitä kiinni ja Edward painoi siihen suudelman. Hän hymyili Bellalle ja iski silmää ja piti hänen kädestään kiinni.
Me huokaisimme. Hän oli niin täydellinen!
BPOV:
Pidin Edwardin kädestä kiinni samalla kun me istuimme. Olin ärsyyntynyt siitä, etten voinut istua hänen vieressään ja se, että Talia sai aina kaiken mitä halusi, sai minut vihaiseksi.
”Nyt kun kaikki ovat täällä niin voimme syödä”, Carlisle sanoi ja kaikki olivat samaa mieltä. Vedin käteni pois hiukan vihaisesti ja Edward vilkaisi minua yllättyneesti. Jos se olisi vain lounas… mutta Talia aikoo myös nukkua meidän kanssamme tänään. Ja sitten on myös se, että Talia on täällä ikuisuuden! Ehkä hän oli vakavissaan silloin, kun sanoi aikovansa mennä Edwardin kanssa naimisiin…
Yhtäkkiä joku tarttui minua olkapäistä.
”Hän-on-vain-lapsi”, Edward kuiskasi korvaani.
”Kuinka monesti sinä oikein aiot sanoa tuon?” heitin takaisin. Hän huokaisi ja nojasi olkapäähäni otsallaan.
”En voi puhua nyt, mutta muista: vain-lapsi”, hän sanoi ja silitti olkapäätäni.
”Edward?” Talia kysyi ja Edward päästi olkapäästäni irti. Pudistin päätäni epäuskoisena.
”Niin Talia?” hän kysyi ja käveli takaisin paikalleen.
”Voitko antaa minulle hilloa?” Talia pyysi.
”Odota Talia. Tässä. Hillo on minun edessäni”, sanoin ja hymyilin hänelle. Olin kysymässä Roselta jotain, kun Talia tönäisi purkin pois ja laittoi kätensä puuskaan.
”Ei”, hän sanoi.
”Mitä tarkoitat?” kysyin hämmentyneenä.
”Minä haluan Edwardin antavan hillon minulle”, hän sanoi ja minä oin sanomassa hänelle, etten helvetti välitä, kun Edward nojautui eteenpäin ja laittoi hillopurkin takaisin samaan paikaan, mihin minäkin olin sen laittanut.
”Kiitos Edward”, Talia sanoi ja kääntyi ympäri häntä kohti. Minä vedin syvään henkeä ja käännyin Alicea ja Rosea kohti.
”Hei tytöt. Mitä kuuluu?” kysyin ja yritin hymyillä. Laitoin käteni syliini ja huomasin heidän katsovan minua hämmentyneesti.
”Hyvää. Entä sinulle?” Alice kysyi varovasti. Juuri silloin tunsin Edward käden kädelläni. Vedin käteni pois.
”Voi. Ihan hyvää”, sanoin ja hymyilin uudelleen. ”Oliko teillä hauskaa eilen?” kysyin. He nyökkäsivät.
”Niin… se oli okei… vaikkakin se oli aika tylsää”, Rose sanoi ja pyöräytti silmiään.
”Mhm… Mutta sinulla oli arvattavasti mielenkiintoisempi ilta”, hän sanoi ja iski minulle silmää. Näin silmäkulmastani Edwardin katsovan minua.
”Niin… se oli viihdyttävä”, mumisin ja yritin jättää hänet huomiotta. Kaikki näytti käyvän nyt hermoilleni.
”Ja viime yö?” Alice kysyi hymyillen. Rose tönäisi häntä kevyesti ja minä katsoin heitä hämmentyneesti.
”Viime yö?” kysyin.
”No… kävely rannalla ja kaikki”, Alice sanoi iskien silmää. Minä punastuin – en todellakaan halunnut kaikkien tietävän siitä.
”Kuinka… kuinka… kuinka te tiedätte?” kysyin ja yhtäkkiä kaikki hiljenivät ja katsoivat minua.
”Voi Bella! Älä ole nolostunut! Se oli niin suloista!” Rose sanoi ja kohautti olkiaan.
”Kuinka-te-tiedätte?” kysyin uudelleen. Tällä kertaa hitaasti ja ääni täristen. Tunsin kyynelten kihoavan silmiini ja näin Edwardin katsovan minua huolestuneena.
”Bella…” Edward aloitti, mutta minä pudistin päätäni. Halusin tietää.
”Alice! Kerro!” sanoin ja hän katsoi sormiaan.
”En tiennyt sinun olevan niin herkkä tästä”, hän mumisi.
”Tuo ei ole vastaus”, sanoin. Rose huokaisi ja tuijotti lautastaan.
”Kaikki tietävät. Koko maailma tietää. Kuvia on kaikkialla. Jonkun paparazzin on täytynyt nähdä teidät”, hän sanoi ja minä pidätin hengitystäni. Tunsin kuinka ensimmäinen kyynel vierähti poskelleni.
”Selvä…” sanoin nyökäten.
”Bella. Älä huolestu siitä”, Alice sanoi ja minä nyökkäsin nopeammin.
”Okei… minä…” Mutta Talia keskeytti minut.
”Bella, minä en halua sinun nukkuvan meidän kanssamme tänä yönä”, hän sanoi ja kohautti olkiaan. Nyökkäsin vielä nopeammin.
”Öhm okei… luulen… aion… mieluummin…” Ääneni murtui ja nousin ylös ja juoksin pois. Takaisin hotellille. En voinut pidätellä kyyneleitäni enää ja hiekka teki juoksun vaikeaksi. Pääsin juuri tarpeeksi kauas kukkulan taakse, kun kaaduin ja aloin itkeä. Olin polvillani ja peitin kasvoni käsilläni. Ei kestänyt kauan, kun tunsin Edwardin käden selälläni. Työnsin sen pois ja pudistin päätäni.
”Älä koske minuun”, sanoin ja hän veti kätensä pois. Hän istahti viereeni koskettamatta minua ja odotti itkuni loppuvan. Mutten voinut lopettaa.
”En voi tehdä tätä”, sanoin. ”En voi tehdä tätä. En vain voi. En voi… en voi”, kuiskasin ja pudistin päätäni. Silloin tunsin Edwardin käden taas selälläni.
”Älä…” kuiskasin, mutta tällä kertaa hän ei kuunnellut. Hän veti minut syliinsä ja silitti selkääni.
”Kaikki on hyvin Bella”, hän mumisi ja painoi suukon otsaani. ”Kaikki järjestyy.”
Mutta minä pudistin päätäni.
”Ei. Ei järjesty. Koko maailma tietää, että me olemme pari ennen kuin me edes olemme varmoja onnistuuko se!” sanoin pää vieläkin käsissäni.
”Bella. Me voimme tehdä sen. Sinun täytyy vain uskoa siihen… minuun! Minä en aio satuttaa sinua. Mitä minä voin tehdä, jotta uskoisit minua?” hän kysyi epätoivoisesti. Kohautin olkiani ja painoin kasvoni hänen t-paitaansa.
”Olen niin peloissani Edward. En halua, että kaikki tietävät”, mumisin ja hän silitti hiuksiani.
”Tiedän kulta. En minäkään. En olisi ikinä halunnut tätä. Mutta tällä tavalla se toimii… kun sinä olet minun kanssani yhdessä, tämä tulee tapahtumaan – aina”, hän mumisi ja silmäni revähtivät auki. Nousin ylös ja katsoin häntä järkyttyneenä.
”Aina?” kysyin ja aloin taas panikoida. Hän nousi ylös ja otti kädestäni kiinni.
”Bella. Kaikki järjestyy. Sinä totut siihen. Ja useimmiten he eivät löydä mitään juttuja”, hän sanoi ja juuri silloin kännykkäni soi.
”Haloo?” kysyin.
”Bella. Se olen minä, äiti”, hän sanoi ja minä meinasin taas itkeä.
”Äiti… ole kiltti… ei puhuta siitä”, sanoin ja Edward riiputti päätään. Hän oli erittäin pahoillaan tästä, mutta se ei saanut tätä yhtään paremmaksi.
”Ulkona on miljoonia valokuvaajia. Kuinka sinä luulet minun pääsevän töihin, kun ne tukkivat ajotien?” äiti kysyi ja kuulin hänen olevan vihainen.
”Äiti minä…” Mutta hän keskeytti minut.
”Bella! Mitä sinä teet?” hän kysyi.
”Minä…”
”Minä en edes tunne sinua enää”, hän sanoi ja tunsin uusien kyynelien purskahtavan silmiini. Keskeytin puhelun ja annoin sen Edwardille.
”Jos nuo ihmiset tulevat aina olemaan ympärillämme – en ole varma, voinko elää sen kanssa”, sanoin kääntyen ympäri ja juoksin takaisin hotellille.
”Bella!” Edward huudahti, mutta minä käännyin ympäri ja pudistin päätäni.
”Jätä minut yksin. Tarvitsen aikaa”, sanoin ja juoksin pois.
-
Tää on vaa nii hyvä!!!
Jatkoo ootellen :)
-
Hitto toi Talia on kamala!!! >:(
Yleensä se on mukava mutta mikä hitto sillä nyt on?
Ja toi Bellan äiti. Heti kun noi kaksi voi olla onnellisia muut tulee ja pilaa sen! Ei hyvä. :'(
Jatkoo!
-
Yleensä vihaan Bellaa, mutta tässä häntä kyllä käy sääliksi ja todella paljon. Ensinnäkin Talia, joka on muuttunut pikkuhiljaa todella ärsyttäväksi seinämäksi Bellan ja Edwardin välillä. Toiseksi Bellan äiti, joka ei yritä rohkaista tytärtään tällaissa tilanteessa, eikä muka enää tunnista häntä. Kolmanneksi paparazzit, jotka eivät voi antaa minkäänlaista yksityisyyttä (taivaan kiitos, että itse olen tavallinen tallaaja enkä vaikka jonkun julkkiksen tytär, uff).
Kiva, kun näitä lukuja on alkanut tulla tiheämmin. Betaamattominakin suhteellisen virheettömiä minun mielestäni. Kiitoksia. :)
-
”Miksi Emmett ei voi olla enemmän tuollainen?” Rose kysyi epätoivoisena ja katsoi Emmettiä, joka oli juuri työntämässä herneitä nenäänsä.
Repes ;D
-
Jotenkin tuo Talia... ärh. Ärsyttävää, ärsyttävää. Kiitos tosiaan jatkosta.
-
Eiiijjj!! Tää loppui :'( Äkkiä lisää jatko-osaa. Oli meinaan tosi hyvä. Näin yhden virheen jota en enää äsken löytänyt. Mutta hyvin kirjoitettu on.<33 :D
-
”Miksi Emmett ei voi olla enemmän tuollainen?” Rose kysyi epätoivoisena ja katsoi Emmettiä, joka oli juuri työntämässä herneitä nenäänsä.
Repes ;D
Näin 8D
-
Tämä tarina on ihana ja suomennos samoin. Talia vaan osaa olla ärsyttävä...
Mutta minun tietääkseni uusi luku on tullut tänään eikä viisi kuukautta sitten..
-
Ihanaa <3 jatkoajatkoa <3
-
Nyt tarvitaan ilmiselvästi jatkoa! (:
ei mulla sitten muuta <3
-
Hmm. Hyvin suomennettu luku, josta pidin. Alkoipa vain pistämään silmään ja totisesti ärsyttämään tuo Natalian temppuilu ja määräily. Tai siis. Kuinka moni yhdeksän(?)vuotias määrää mitä itse presidentin (varsinkin Carlislen) perhe tekee? Mutta juu, hyvä luku. :D
-
Oli hyvä luku taas kerran (tosin tiesin, mitä tulee tapahtumaan, lueskelin englannin kielistä eteenpäin uteliaisuuttani ja malttamattomuuttani) :) Mutta jätti sellaisen jännän fiiliksen, sellaisen haikean, jännän.. Aa, voi vitsit, en malta odottaa seuraavia lukuja. Ja Talia tosiaan alkaa olla ärsyttävä :(
Mutta jatkoa odottelen.
-
Oiii, jatkoa tullut :D
Hihii, kaikki tietää :'''DDDD
Toi Talia on jotenki aina ottanu mua aivoon... Takas sinne sen pedoisän luo :'D
Hyvä osa kummiskin ;)
Jatkoa! :D
-
voi että tost taliast on tosiaan tullu ärsyttävä >:(
jäi tosi tyhmää kohtaa ja ei ei ei noi ei saa eroo ne on nii luodut toisillee,, ääw.
mut joo jatkoo=)
ps, en ihmettele vaik emmett ois herneitä nenäänsä työntänykki:'''D siihe kyl repesin
-
Yhyy, ilkeä Talia.
”Tämä on erilaista Edward… suhteet teettävät paljon työtä eivätkä ole aina edes kivaa”, hän sanoi ja minä hymyilin.
Toi laitto hieman silmään. sillee sana järjestyksellisesti. siihe sopis ehkä paremmin, ... eikä aina ole edes kivaa...
Tai jotai sinneppäin.
Ihana jatko kuten aina oli taas. Ja jatkoa odotellen.
-
ihanaa. jatkoa <3
ne on kyl niiin sulosia. kiitos. paljon. pelastit illan.
jatkoa?
-
Talia osaa olla niiin ärsyttävä >:(
Antas Edwardin ja Bellan olla keskenään ja menis ite vaikka Esmen ja Carlislen
riesaksi;D
Jatkoo pian en jaksa oottaa!
-
Uusi lukija ilmoittautuu. :)
Tää on, ja on ollu jo pidemmän aikaa, yks mun lempparificeistä. En tiedä mikä tässä mua viehättää, mutta jokin siinä on, mikä muissa ei ole.
Talia on erittäin ärsyttävä, menis muualle. >:(
Jatkoa odotan innolla.
-
Sanonko mikä vieköön! >:( Toi Talia ärsytti mua alusta asti, mutta varsinkin nyt.. Murhatkaa se tai jotain.. :) Ja toi Bellan yli-ilkeä-ääliö-äiti.. Ärhh! Sen vois laittaa samaan hautaan ääliö-Talian kanssa >:(! Muuten oli hyvä osa, jatkoa nopeasti! ;D
Taliaa&Bellan äitiä inhoava, E/B:tä rakastava,
~Ziri
-
Tää on niin mahtava, yh, miksei niiden suhde voi vaan onnistua : << Hemmetin Taliat ja muut : << lisäälisäälisää, en malta odottaa jatkoa, haluan tietää miten tässä käy!!
Ei sitten muuta, uusi lukija olen btw.
-
Ihana... Paitsi et alkoo ottaa hermoille toi Talia.... Odotellen jatkoa
-
IHAN YLI HYVÄ LUKU !!..Taas kerran ::)...näihin jää odottamaan jatkoa innolla !! :D
-
Uusi lukijä ilmoittäutuu! Äivän mähtävä ficci, ensimmäisiä mitä jäksän lukeä ihän kunnollä jä melkein itku tuli ku huomäsin et luvut loppu. :( Jä pähoittelen näppäimistöni toimivuuttä joidenkin kirjäimien suhteen.
-
Mitä? Loppusiks tää jo??? eikä... :(
haluun jatkoo!!!
-
siis hä , loppuks tää O_O !! eieieiei = (( onkai täst joku jatko-osa tms?
-
ei käi tää loppunu? ite meinäsin siis sitä ettei ole ilmestynyt vielä käännettynä uusiä käppäleitä. :--D
-
Ei tämä vielä kokonaan loppunut. Tähän tulee vielä 13 lukua. ;D
-
Ihana luku! :D oon ollut alusta asti sitä mieltä että Talia_on_ärsyttävä, inhottavan omistushaluinen ja hemmoteltu kakara :--D ja Bellan äiti hirveän ilkeä
-
WOW. Mä innostuin tästä ihan liikaa!! ;)
Mä oon seurannu tätä jo jonki aikaa mut nyt vasta saan kommentoiduks.
Ok, eli mä suoranaisesti sekosin ku tä "loppus" tälleen, joten mä menin kurkkaamaan sitä englannin kielistä versiota, eli sitä alkuperästä.. No, kaikki meijän perheessä sanoo et mulla on kauhee pakkomiele Twilightiin ym. eli voitte arvata et mä jäin koukkuun siihenki ;D En voinu lopettaa joten taisin ihan vahingossa lukee sen loppuun ::) Mut mä silti odotan näitä suomennoksia enkä aijo jättää tätä ficciä tähän vaan lukea uskollisesti kaikki muutkin kappaleet, koska mun englannin taidoilla ei pitkälle pötkitä, eli multa saatto jäädä siitä jotain ymmärtämättä, koska sinulla on tosi hyvä tää englanti ni luotan suhun ja siihen et suomennat nä hyvin ja oikein kuten tähänki asti nii sä valaiset mua vielä lisää ;D
En voi muutaku istuu täällä koneen vieressä ja olla tosi kateellinen sulle. Tää on mun lempificci :D
-
T/N: Kiitos kommenteista! Jotenkin tuntuu, että tämä luku tökkii, mutta en nyt saanut siitä parempaakaan. Ja tämä on jälleen betaamaton, tönkköys voi johtua siitäkin. :)
Kolmaskymmenesensimmäinen luku: Kuollut morsiameni
EPOV:
Minä seisoin siellä jonkin aikaa – miettien mitä tekisin ja päätin, että Bella tarvitsee aikaa juuri nyt. Kävelin takaisin toisten luo ja istuin alas. Kaikki katsoivat minua – odottaen selitystä. En tiennyt mitä sanoa. Olin niin vihainen kaikille – varsinkin Alicelle ja Talialle. En halunnut avata suutani, koska ajattelin voivani kadottaa hallinnan siitä, mitä sanoisin. Katsoin lautastani, joka oli vieläkin tyhjä. Hän sanoi tarvitsevansa aikaa. En halunnut hänen miettivän tätä. En halunnut hänen tarvitsevan aikaa. Miksi kaiken piti olla niin monimutkaista? Miksi kaikki ei voinut olla normaalia?
”Edward!” joku sanoi äänekkäästi. Nostin katseeni ja näin kaikkien tuijottavan minua.
”Mitä?” kysyin vihaisesti.
”Kuinka Bella voi?” Alice kysyi huolestuneena. Katsoin häntä hämmentyneesti. Oliko tämä huono vitsi? Meinasin alkaa nauraa, kunnes huomasin kaikkien katsovan minua vakavasti.
”Bella? Haluatko tietää, mitä hän sanoi minulle?” huusin ja nousin ylös. Tuolini kaatui maahan ja minä potkaisin sen pois.
”Hän sanoi, että ei ehkä ole varma, voiko hän kuulua tähän paskaan, mikä on elämääni. Hänen äitinsä juuri soitti hänelle ja huusi joistakin hiton valokuvaajista, jotka eivät jätä häntä rauhaan. Kaikki ovat yhtäkkiä hänelle ilkeitä! Mikä teitä ihmisiä vaivaa? Minä yritän suojella häntä, mutten voi suojella häntä edes omalta perheeltäni. Ja jos teille ei käy, että minä ja Bella olemme yhdessä, niin en halua edes tuntea teitä enää!” huusin.
”Me pidämme siitä, että te olette pari”, äitini sanoi äimistyneenä.
”Niin. Mutta Talia ilmeisesti ei. Voi ja muuten. Sinä et nuku minun sängyssäni tänä yönä. Vain koska sinä olet pikkuinen, ei tarkoita, että sinä saat kaiken minkä haluat. Ja kyllä, minä voin myös olla sinulle ilkeä. Sinä olit ilkeä Bellalle – ja kuka tahansa, joka on Bellaa vastaan, vastaa siitä minulle”, huusin ja käännyin ympäri. Kävelin pois pudistellen päätäni. Olin niin tyhmä. Kuinka minä oikein voin jättää Bellan yksin juuri nyt? Hän tarvitsi minua enemmän kuin koskaan ja minä jätin hänet!
Menin ylös hänen huoneeseensa ja koputin oveen. Ei vastausta.
”Bella?” kysyin ja koputin uudestaan. ”Bella, se olen minä”, sanoin ja koputin kovempaa. Ei vastausta. Painoin korvani ovea vasten ja yritin kuunnella ääniä sisäpuolelta. Ei mitään. Meinasin soittaa hänen kännykkäänsä, kun muistin, että hän antoikin sen minulle ennen kuin juoksi pois.
”Bella, ole kiltti!” huusin. Aloin panikoida. Minulla oli outo tunne, että jokin oli vinossa.
”Bella?” huusin ja paukutin ovea. Minä huokaisin ja painoin otsani ovea vasten. Silloin huomasin kirjekuoren lattialla ja näin siinä nimeni kirjoitettuna Bellan käsialalla. Istuin alas ja avasin sen. Kirje:
Rakas Edward,
kun luet tätä kirjettä, en halua, että olet vihainen itsellesi.
Se mitä tein – päätökseni – ei johdu mistään mitä sinä teit.
Sinä olit täydellinen. Vaikka tämä kestikin vain yhden päivän.
Tiedäthän. Koko näiden kolmen kuukauden ajan, minulla oli tämä tunne sinua kohtaan ja halusin meidän olevan yhdessä ja nyt, kun me olemme – olen se joka eroaa. Ironista.
Niin Edward, minä jätän sinut ja sen on raskainta, mitä olen ikinä tehnyt.
Ja jopa nyt, kun kirjoitan tätä kirjettä, mietin onko tämä oikea teko. Mutta sitten minä ajattelen äitiäni ja sitä, mitä hän sanoi minulle puhelimessa. Hän sanoi, ettei enää edes tunne minua. Ja siten minä yhtäkkiä tajusin, että hän oli oikeassa.
Sinä muutit minut Edward ja koko aika sinun kanssasi oli upeaa – kuin karnevaaleissa. Suljin silmäni ja annoin sinun johdattaa tietä. Se oli upea kyyti… loppu ei vain ole, mitä me… minä odotin!
Joka tapauksessa. Syy, miksi minä itkin rannalla ei ollut vain Talian ja valokuvien syytä. Syy, miksi itkin, oli ymmärtämiseni, etten ikinä voisi olla tarpeeksi sinulle tai elämällesi. Minä vain olen saksalainen tyttöparka. Me vain olemme erilaisia.
Joten, kun päätin mitä aioin tehdä, tiesin etten voisi ikinä sanoa sitä sinulle kasvokkain – koska, sinä ollessasi Edward, et olisi päästänyt minua. Hitsi, että olet suloinen.
Joten minä kirjoitin tämän kirjeen kertoakseni sinulle yhden asian… ei, kaksi.
Ensimmäinen asia on, että minun tunteeni sinua kohtaan on paljon suurempi kuin olisin kuvitellut mahdolliseksi. Jos en tietäisi paremmin, kuvittelisin sinun olevan sielunkumppanini!
Toinen asia on surullisempi. Haluan kertoa sinulle, mitä tein. Miksi en ole huoneessani. Mutta luulen sinun jo tietävän mitä tein. No, joka tapauksessa. Tässä se tulee:
Minä lähden takaisin Saksaan.
Tiedän, että annat minulle anteeksi. Sinäkin tulet tietämään. Mutta tiedän, etten ikinä tule unohtamaan sinua ja olen varma, etten tule tuntemaan ketään toista kohtaan samoin kuin sinua.
Syvimmällä ja päättymättömimmällä rakkaudella,
Bella.
Käteni olivat tunnottomat ja vatsani kramppasi. Tuijotin jotain, mutten oikeastaan nähnyt sitä. Hän-oli-poissa. Bella jätti minut. Painoin pääni polviin. Koko tämän ajan hän pelkäsi, että minä jättäisin hänet, mutta nyt hän jätti minut. Kuinka hän saattoi!! Miksi hän vain pakenee? Tunsin kuinka suruni kääntyi vihaksi. Nousin ylös ja laitoin kirjeen farkkujentaskuun. Ei se voisi mennä näin. En antaisi hänen paeta. En luovuttaisi näin helposti. En ikinä. Menin alakerran vastaanottotiskille.
”Edward Masen. Tarvitsen autoni… nopeasti”, sanoin kärsimättömästi. Tyttö katsoi jotain koneeltaan ja vilkaisi minua hämmentyneesti.
”Olen pahoillani, herra. Joku tyttö otti autonne tunti sitten”, tyttö sanoi hämmentyneesti ja suuni loksahti auki. Bellahan oli fiksu.
”Sitten minä olen Jasper Hale”, sanoin vihaisesti. Bella otti autoni, etten pystyisi seuraamaan häntä. Se sai minut vihaiseksi. Tyttö otti Jasperin avaimet ja katsoi minua.
”Joten herra Masen. Tarvitsen paperit, jotta näen, että Edward Masen on Jasper Hale”, hän sanoi omahyväisesti. Minä voihkaisin.
”Kyllä, minä olen Edward Masen. Ja tämä on hätätapaus. Jasper Hale on paras ystäväni ja minä tarvitsen hänen helvetin autonsa heti!” huusin.
”Olen pahoillani, herra. En voi tehdä sitä”, tyttö sanoi ja laittoi avaimet takaisin pöydälle.
”Mitä helvettiä! Tämä on hätätapaus”, sanoin vihaisesti.
”Olette jo sanoneet sen, herra”, hän sanoi ja kääntyi pois. Painoin otsani pöytään. Entä nyt?
”Natalie? Voisitko tulla tänne hetkeksi?” Toinen tyttö pyysi ja nostin pääni ja näin vastaanottovirkailijan lähtevän. Seisoin siinä hetken tuijottaen Jasperin avaimia. Epäröimättä kurotin pöydälle, otin avaimet ja juoksin parkkipaikalle hakeakseni auton itse.
JPOV:
Kun Edward oli lähtenyt, kaikki olivat jännittyneitä ja pahinta oli, että Talia ei lopettanut itkemistä. Kaikki olivat ärtyneitä eikä kukaan sanonut sanaakaan.
”Minä haluan lähteä”, Alice mumisi. Hänellä oli huono omatunto, koska oli kysynyt Bellalta artikkelista. Painoin suudelman hänen kämmenselälleen.
”En ole varma voimmeko”, mumisin ja juuri silloin vartija juoksi hotellilta kohti pöytäämme.
”Herra Hale?” hän kysyi ja kaikki katsoivat häntä. Helpottuneina puheenaiheen vaihdosta.
”Kyllä”, sanoin ja melkein nauroin, koska olin itsekin iloinen tästä.
”Olen todella pahoillani. Mutta valitettavasti teidän autonne on varastettu”, mies sanoi ja kaikki haukkoivat henkeään.
”MITÄ?” huusin ja tunsin Alicen ottavan kädestäni kiinni. ”Tarkoitan kuinka?”
”No. Näyttää siltä, että vastaanottovirkailijan kanssa oli selkkaus. Hän jätti avaimesi pöydälle ja no. Herra… tuota, mies, joka ne varasti, tarvitsi vain ottaa ne siitä”, vartija sanoi. Suuni loksahti auki.
”Kuinka tuo voi tapahtua? Ja miksi avaimeni olivat pöydällä?” kysyin hämmentyneenä.
”Koska herra Edward Masen pyysi niitä, muttei saanut. Joten hän varasti ne”, mies sanoi ja minä rentouduin. Edward otti autoni. Mutta sitten toinen paha aavistus levisi koko vartaloni lävitse.
”Miksi hän ei ottanut omaa autoaan?” kysyin ja kaikki katsoivat vartijaa.
”Koska neiti Isabella Swan otti sen noin 75 minuuttia sitten”, mies sanoi ja kaikki haukkoivat henkeään. Tämä ei vaikuttanut hyvältä.
”Kiitoksia”, sanoin ja mies lähti. Ei se oikeastaan ollutkaan puheenaiheen vaihto.
EPOV:
Tämä oli sairasta! Minä ajoin Bellan perässä, enkä edes tiennyt minne mennä. Päätin ajaa lentokentälle. Mutta entä jos Bella odottaa minun tekevän juuri niin ja meneekin jonnekin aivan muualle? Ehkä hän on juuri nyt matkalla jollekin toiselle lentokentälle. Tämä päätös voisi pilata elämäni! Ajoin 50 mailia tunnissa yli sallitun nopeusrajoituksen enkä välittänyt siitä hittoakaan.
Ja vaikka hän olisikin matkalla toiselle lentokentälle – ehkä hän meni toista tietä! Ehkä hän on jo nyt poissa! Kuka tietää!
Ajoin moottoritielle – se oli nopein tie lentokentälle. Olin jo ajanut puolituntia ja yhtäkkiä minun täytyi tietenkin osua ruuhkaan, koska autot vain seisoivat siinä.
Mitä hittoa! Ajattelin ja yritin nähdä eteeni. Näin vain poliisin ja ambulanssin tukkivan tien. Täydellistä! Onnettomuus! Tämä oli niin helvetin täydellistä! Bellan kone voi olla jo lähtenyt ja minä olen ruuhkassa, jonkin typerän poliisiasian takia. Tulin aina vain kärsimättömämmäksi enkä voinut uskoa, että minä vain seisoin tässä. En liikkunut yhtään. Paloauto ajoi kohti ja minä paukautin pääni rattiin, koska en voinut uskoa tätä todeksi. Tämä täytyy olla joku iso vitsi. Aloin nauraa hillittömästi ja sitten autot liikkuivat hitaasti eteenpäin, joten minäkin lähdin liikkeelle.
”No kiitoksia!” huusin ja oin iloinen, että pääsin taas liikkumaan. Näin sairaanhoitajien juoksevan ympäriinsä ja paloauto yritti taltuttaa tulta ylösalaisin olevasta autosta… minä nielaisin. Hopeisesta Mercedes SLK:sta oikeammin. Käteni alkoivat täristä ja aloin hengittää raskaasti. Yritin keskittyä rekisterikilpeen. Ei se voinut olla. Ei, ei vain voinut. Jotain tällaista tapahtuu muille ihmisille. Sydämeni tihensi lyöntejään ja otin ratista kovemmin kiinni. Nyt olin aivan murskaantuneen auton vieressä. Näin verta maassa ja kuljettajan puoleisessa ikkunassa. Siinä oli rekisterikilpi: Washington D.C. – 539 EAM. Niin siinä luki. Sitä minä luin uudelleen ja uudelleen. Sitä minä en toivonut siinä lukevan. Koska – se oli minun autoni. Auto, jossa Bella istui. Pysäytin auton sivuun ja nousin ulos. Juoksin tien yli välittämättä tuuttaavista autoista.
”Olen pahoillani, herra. Te ette voi olla täällä”, poliisipäällikkö sanoi. Katsoin maahan etsien Bellaa.
”Missä hän on?” kysyin tärisevällä äänellä.
”En voi kertoa teille”, poliisi sanoi.
”Onko hän kunnossa?” kysyin.
”Olen pahoillani, herra. En voi”, poliisi sanoi. Minä katsoin häntä. Olin vihainen.
”Kuulkaapa päällikkö. Olen Edward Masen ja tuo auto on minun… mikä ei ole tärkein asia, koska tyttöystäväni on siinä. Joten sillä ei ole väliä, mitä mieltä sinä olet – minulla on oikeus tietää, mitä on tapahtunut!” melkein huusin. Poliisi katsoi minua suurin silmin.
”Tekö olette Edward Masen?” hän kysyi.
”Kuinka-hän-voi?” kysyin uudelleen.
”En tiedä”, päällikkö sanoi.
”Haluan mennä hänen luokseen”, sanoin, mutta poliisi pudisti päätään.
”Te ette ole perhettä”, hän sanoi.
”Hän on vaihto-oppilas. Juuri nyt minä olen hänen ainoa perheensä!” sanoin ja kävelin ambulanssin luo, mistä löysin sairaanhoitajan.
”Kuinka hän voi?” kysyin ja samalla hetkellä minä pelkäsin vastausta.
”Anteeksi… oletteko te perhettä?” hän kysyi.
”Öhm…” epäröin. En ollut perhettä. Mutta hänellä ei ollut ketään ja minun täytyi saada tietää, mitä hänelle oli tapahtunut. ”Kyllä, olen hänen sulhasensa”, sanoin ja mies katsoi minua yllättyneesti.
”Hei, sinähän olet Edward Masen… etkö?” hän kysyi ja minä pyöräytin silmiäni.
”Kuinka neiti Swan voi?” kysyin ja tohtorin hymy katosi.
”Emme ole vielä varmoja… onnettomuus oli aika paha. Hän ajoi 130 mailia tunnissa, kun hän ajoi ulos tieltä ja menetti hallinnan. Auto lensi ilman halki ja laskeutui katolleen. Sillä tavalla se liukui 200 jalkaa”, mies sanoi ja minusta tuntui kuin sydämeni olisi pysähtynyt.
”Kun me tulimme, hän oli tajuton ja oli menettänyt paljon verta. Ongelmana oli, että meidän täytyi odottaa paloautoa, koska me emme saaneet ovea auki. Joten me saimme hänet ulos vasta viisi minuuttia sitten”, tohtori sanoi.
”Viisi minuuttia?! Milloin onnettomuus tapahtui?” kysyin äänekkäästi.
”Noin 30 minuuttia sitten”, tohtori sanoi.
”Joten miksi sinä et ole auttamassa häntä!” huusin raivoissani siitä, kun Bella oli ollut autossa puoli tuntia eikä kukaan ollut tehnyt mitään.
”Koska ambulanssissa on jo seitsemän sairaanhoitajaa”, mies sanoi ja minua alkoi yhtäkkiä huimata. Otin hiuksistani kiinni ja polvistuin maahan. Juuri silloin ambulanssin takaovi aukesi.
”Me tarvitsemme apua täällä. Hänen sydämensä ei lyö”, sairaanhoitaja sanoi. Se joka puhui minulle, otti kädestäni kiinni.
”Me lähdemme sairaalaan. Te voitte seurata meitä autollanne”, hän sanoi nopeasti ja häipyi ambulanssiin. Juoksin autolleni ja seurasin ambulanssia. Sireeni ja valot alkoivat oksettaa minua. Tunsin kyynelten kihoavan silmiini. Ei sen näin pitäisi mennä. Bella oli juuri nyt kuollut… ja minä en voinut tehdä sille mitään.
Älä kuole Bella… Älä uskallakaan jättää minua tänne.
-
Kauheeta, aivan kamalaa, järkyttävää, mutta silti toivon jatkoa ja suomennoksesi on upeaa!
-Nax
-
Olin tänkin lukenut englanniksi ja itkin silloin ja itkin nytkin :'( Surullinen luku, hyvin olit suomentanut!
Miksi, miksi Bella? Miksi ajattelit lähteväsi takaisin Saksaan? Bella ei saa kuolla :-\
Jatkoa odottelen.
-
Aivan ihana luku!
Bella ei saa kuolla! :(
Hyvin suomennat tätä en löytäny yhtään virhettä :)
Jatkoo pian!
-
Ooh!
Ihanaa kun Edward huusi Natalialle. :D Tämä oli muuten erittäin hyvä luku, en löytänyt virheitä, vaikka olikin betaamaton.
Lisäälisää. ;)
-
OMGOMGOMGOMGOMGOMG!!!! tää jännitys nyt on ihan liikaa.. ja mul tulee Taliasta mieleen mun sisko :) hah
ainii Hiroya, rupesin nauraa sun kommenttia tuolla ku sanoit et "taisin vahingossa lukee sen loppuun".. ;D
Toi on niin tuttu tunne!!! ainahan nää kaikki ihan vahingossa lukee :D :D :D
-
voi ei apua :( ei se Bella tietenkään kuole, mut silti ..? =D
-
EI APUA!! ääähhhh heti jatkoa pliis mulle on aivan sama että onko betattu taikka ei! Tämä ei todellakaan töki uppouduin tähän ihan täysillä! ARGH!
<3 suomennat mahtavasti.
-
HYijjj!!! :'( Bellan sydän ei lyö!! eijj!! Hyvä luku oli<3! :)
-
oivoivoi;s eiei bella, no saatan arvata ettei se kuollu oo kumminkaa, MUT SILTI ! ;s ääww.
mut suomennat ihan sairaan hyvin, ja jatkoa odottelen=)
-
OU NOU OU NOU!!! :o bella ei saa kuolla! jotenkin hirveen lutusta et edward alko melkein itkee! pakko sanoo :D
-
EIKÄ! EI VOI OLLA TOTTA!!!!
BELLA-EI-SAA-KUOLLA!
SUOMENNAT MIELETTÖMÄN HYVIN JATKOA!!!!
EI SAIS JÄTTÄÄ NÄIN PAHAAN KOHTAAN >:(
MUT INNOLLA JATKOA NOPEESTI JOOKOS ANANAS JA KOOKOS!
-
Ei ei ei se ei saa kuolla!Ja miks hemmetissä se päätti lähtee saksaa ei ei ei...Mutta joo suomennat hyvin en löytäny virheitä ollenkaa ja kaikki Beetattomana oon sanaton Wau!
-
Ihana luku taas. Kiva lukea taas pidemmästi EdwardPoVia.
Vai että tässä vaiheessa tämäkin kohta sitten tuli. Äää, käy sääliksi Edwardia, joka on joutunut kestämään niin paljon oikkuja, ja nyt sitten vielä tämä onnettomuus. Huhhuh.
Ja hyvin olit suomennellut. Taaskaan en nähnyt pahemmin virheitä, betaamattomaksi todella hyvä.
Jatkoa sitten vaan joo.
-
En ole lukenut tätä vielä loppuun, mutta luvussa kaksikymmentäkaksi 104 Fahrenheitia oli 40 Celsiusta.
Mutta aion todellakin lukea tämän loppuun.
Paras ficci ikinä! :D
Sindoria
-
!!! Ei kai se kuole? ei se saa kuolla : < ei se voi kuolla ku seuraavakin osa on olemassa ; )
Ja Hahaha..! Edward sano natalialle suorat sanat >: D siitäs sai se oliki ärsyttävä : D
Ja sitten jatkoa kehiin vaan : )
-
Hyvä luku oli :)
JatkooJatkoo
-
onneks oon lukenu tän enkuks, muute kuolisin jännityksestä. : D
mut hyvin suomennat.
jatkoa? jatkoa?
kiitos.
-
Juuh.. Sitä sattuu mullekki tosi usein ^^''
Mut mä todellakin sekoon täällä, aina kun uus luku tulee nii kauheet pakkomielteet lukee jo seuraava luku, mut se homma ei oikein toimi nyt enää ;D
-
Jälleen kerran aivan mahtava osa.. :D En tosin malttanut olla lukematta seuraavia kolmea osaa, sen verran kamalaan kohtaan jäi. (On saavutus saada minut lukemaan englanniksi!) :'DD
Jatkoa tulemaan, on kiva lukea kuitenkin suomeksi jälkikäteen niin tietää ettei mennyt ihan persiilleen :::DDD
-
oih...OMG...OMG!!!!!
no kuitenkin kun on jatko-osakin niin Bellahan ei voi mitenkään kuolla...
vai voiko???
APUVAAAA!!!!! :o
-
OMG! Mulla nousi ihan tosi kyyneleet silmiin. Bella ei nyt saa kuolla! Äkkiä jatkoa!
Mulla ei muistakaan osista oo oikeestaan ollu mitään rakentavaa sanottavaa, mutta nyt sitä ei ainakaan oo.
-
EI BELLA SAA KUOLLA D8
Ihanaa et Talia sai vihdoin kuulla kunniansa! :)
Muttajoo, tykkäsin :)
Jatkoa? ;>
-
Eijjjj , ei Bella saa kuolla . Jatkoo piaaaannnn <3
-
oioi, näin ensi alkuun on _IHAN_ pakko kertoo
etttä rakastan tätä ficciä tooodella paljon ! :D
ja iso kiitos että jaksat suomentaa, ja vielä
tosi hyvin =))
jasitten, JATKOA NOPEASTIII !!
ooon ihan tajuttoman utelias
tietämään miten Bellan käy! ;D ;D ;D
-
T/N: Kiitos kommenteista! Tässä tulee seuraava luku jälleen betaamattomana. Ihan vain viimeisen kesälomapäivän kunniaksi. :D
Kolmaskymmenestoinen luku: Legna
BPOV:
Minä itkin hillittömästi, kun suljin kirjekuoren ja kirjoitin Edwardin nimen siihen. Tämä ei voi olla totta. Olin vihdoinkin yhdessä täydellisen miehen kanssa ja minä jätän hänet. Työnsin ajatuksen pois mielestäni ja katsoin ympärilleni huoneessani. Ajattelin ottavani vaatteeni, mutta sitten tajusin, ettei minulla ollut mukana omistamiani vaatteita. Mikään tästä kaikesta ei ollut minun… eikä se ollut minuakaan.
Otin kirjeen ja lähdin huoneesta. Tässä se oli. Laitoin kirjeen oven eteen ja juoksin sitten rappuset alas laittaen samalla takkini päälle. Pysähdyin vastaanottoon ja tyttö katsoi minua yllättyneesti. Pyyhkäisin kyyneleet pois ja yritin hymyillä.
”Öhm hei… Bella Swan. Haluaisin ottaa autoni”, sanoin. Näin tytön tarkistavan jotain tietokoneelta ja olin iloinen, että Edward oli laittanut minunkin nimeni listaan, kun me ilmoittauduimme sisään. Hän otti avaimet ja hymyili minulle pahoittelevasti.
”Ole hyvä, kultaseni”, hän sanoi ja minä nyökkäsin. Otin avaimet ja juoksin ulos rakennuksesta autoon. Yritin peittää kyyneleitäni, joita en halunnut itkeä – varsinkaan silloin, kun ajan. Se oli rankkaa ja tieto siitä, etten enää näkisi Edwardia, sai koko vartaloni särkemään. Olin riippuvainen hänen kosketuksestaan, tuoksustaan, hymystään… ihan kaikesta. Minulla oli tunne, että jätin puolet itsestäni hotellihuoneeseen, kun ajoin moottoritielle. Ajatus, että Edward lähtisi perääni, sai minut ajamaan kovempaa kuin yleensä. Ajoin 130 mailia tunnissa, kun aloin kirkumaan. En halunnut ajatella enää Edwardia. Käänsin radion päälle – toivoen saavani jotain muuta ajateltavaa.
"If I could trust you
If only for once I would
I know that I could fall
in love.
Can't you see
what love has made of me..."
Kyyneleet purskahtivat silmiini. Se oli laulu, jonka aikana minä ja Edward olimme tanssineet vasta viime yönä. Yritin vaihtaa kanavaa, mutta se pysyi samana. Ja se oli hitto ihan omaa syytäni. Itkin niin pahasti, etten enää nähnyt tietä. Yritin kääntää radion pois päältä. Tämä oli mahdotonta. Etsin oikeaa nappia, kun yhtäkkiä tunsin ratin liikahtavan käteni alla ja ennen kuin tajusin mitä tapahtui, olin painunut penkkiä vasten niin suurella voimalla, että kuulin kamalia luun murskaantumisen ääniä. Minä huusin… mutta en ihan mitä tahansa huutoa.
”EDWARD!” huusin samalla kun auto kääntyi ympäri ja kuulin oman autoni tööttäyksen.
”Edward”, kuiskasin viime henkäyksellä. Sitten kaikki pimeni.
EPOV:
Matkalla sairaalaan otin puhelimen ja otin yhteyttä presidentilliseen lääkäriin. Halusin hänen lähettävän maan parhaimmat lääkärit Bellan luokse niin nopeasti kuin mahdollista. Tietenkään se ei ollut mikään ongelma ja hän vakuutti, että he olisivat täällä alle tunnissa. Olin helpottunut, etten joutuisi antamaan Bellaa joidenkin idioottien käsiin.
Ambulanssi pysähtyi aivan sairaalaan sisäänkäynnin eteen. Nousin autostani ja juoksin kohti takaovia, jotka aukesivat välittömästi. Yksi sairaanhoitaja yritti vieläkin elvyttää Bellaa. Sydämeni murtui. Hän oli vieläkin kuollut. Juoksin heidän peräänsä sairaalaan, kunnes yksi lääkäreistä pysäytti minut automaattioville.
”Joten. Sinäkö olet tytön sulhanen?” hän kysyi epäluuloisesti.
”Onko sillä nyt niin väliä? Mitä on tekeillä?” kysyin vihaisesti.
”No… hänen sydämensä ei lyö”, lääkäri sanoi.
”Mistä lähtien?” kysyin hermostuneesti.
”20 minuuttia sitten”, lääkäri sanoi.
”Mitä tapahtuu? Ettehän te luovuta?” kysyin epätoivoisesti.
”Oikeastaan tämä ei ole meidän käsissämme. Toinen lääkäriryhmä saapui. He ottavan asian huolehtiakseen. Luulen, että se oli toiveesi”, lääkäri sanoi kuivalla äänellä. Minä huokaisin.
”Kyllä, niin oli”, sanoin ja ovet avautuivat taas.
”Päivää herra Masen. Minä olen tri. van Houston. Me kutsuimme maan parhaat kymmenen lääkäriä tänne elvyttämään tämän tytön. Juuri nyt täällä on kolme lääkäriä, mutta me yritämme parhaamme. Lähetän sairaanhoitajan joka kymmenes minuutti päivittämään tietosi”, hän sanoi ja minä nyökkäsin.
”Kiitos. Kiitos”, sanoin ja hän hymyili minulle ja lähti. Istuin alas. Kello oli juuri nyt puoli kolme. En saanut sitä pois päästäni. Bella oli kuollut. Hän voisi olla ikuisesti. Vedin hiuksiani. Saatoin menettää enkelini. Näin ensimmäisen kyyneleen tipahtavan kuin hidastettuna, kunnes se kosketti lattiaa ja levisi.
Tätä ei oikeasti voinut tapahtua. Tällaisia tapahtumia ei ikinä käy sellaisille, joita kohtaan sinulla on tunteita. Niitä tarinoita vain kuulee aina ja unohtaa ne. Kuinka voi olla mahdollista, että minä – Edward Masen – presidentin poika, tunsin itseni yhtäkkiä niin voimattomaksi?
Aika tuntui pysyvän paikoillaan. Nousin ylös ja kävelin edestakaisin. Sitten minä nojasin seinään ja tuijotin kelloa. Otin itselleni hiukan juomista ja jätin sen vain seisomaan pöydälle koskemattomana. Katsoin lehtiä oikeastaan näkemättä mitään. Ei ollut väliä mitä tein. Ajatukseni oli kuolleessa vartalossa, joka oli tytön, jota minä… pidin paljon. Tuijotin kännykkääni. Minun pitäisi soittaa kaikille. Kertoa heille mitä tapahtui. Mutten voinut. En voinut kertoa heille, että Bella oli… että hän oli… Juuri silloin ovi aukesi ja sairaanhoitaja tuli ulos. Nousin välittömästi ylös.
”Herra Masen?” hän kysyi ja minä nyökkäsin. ”Olen täällä päivityksen takia…” Nyökkäsin uudelleen.
”Niin, tiedän… Kuinka hän voi?” kysyin nopeasti.
”No… hän ei vieläkään vastaa elvytykseen”, sairaanhoitaja sanoi katsoen minua pahoittelevasti. Lysähdin tuoliin ja peitin kasvoni käsilläni.
”Älä luovuta, herra Masen. Lääkärit sanoivat, että hän on ollut kuollut 40 minuuttia. Se tarkoittaa, että meillä on vielä viisi minuuttia aikaa pelastaa hänet…” hän sanoi ja minä nostin katseeni hämmentyneenä.
”Miksi ei kauempaa?” kysyin pelästyneenä.
”Tuota… ketään, joka on ollut kuolleena kauemmin kuin 45 minuuttia, ei voi elvyttää. Me kutsumme sitä aivokuolemaksi. Aivokuolema tarkoittaa, että vartalo ei voi vastata mitenkään. Joten. Minä tulen takaisin viiden minuutin kuluessa…” hän sanoi ja kääntyi poispäin. Minä nousin ylös.
”Voinko minä auttaa mitenkään?” kysyin epätoivoisena. Hän nyökkäsi.
”Kyllä. Sinä voit rukoilla”, hän sanoi ja käveli pois.
Istuuduin takaisin tuolille ja katsoin kelloa. Viisi minuuttia. Entä jos hän onkin ollut kuolleena kauemmin kuin lääkärit arvioivat? Ehkä hänen aivonsa ovat jo kuolleet. Nostin katseeni ja näin oven, missä oli kyltti: Kappeli. Ajattelin, mitä sairaanhoitaja oli sanonut ja nousin ylös. Miksi en yrittäisi? Tarvitsin jonkun apua. Ja jos Jumala oikeasti on olemassa niin hän olisi se, jonka puoleen kääntyisin. Eikö?
Avasin oven ja astuin kappeliin. Istuuduin penkille, joka oli melkein edessä. Nostin katseeni puuristiin ja tunsin kyynelten kihoavan silmiini. Nojasin käsiäni edessä olevaan penkkiin ja suljin silmäni.
Rakas Jumala.
Tiedän, ettet luultavasti välitä minusta kovin paljoa. Ja ymmärrän miksi… en oikeastaan ansaitse suojeluasi. Mutta tänään… tällä hetkellä… en ole täällä, koska haluan parantaa omaa elämääni. Haluan anoa palvelusta. On yksi tyttö. Hänen nimensä on Bella. Hän pelasti minut. Luultavasti tiedät miten minä elin viime vuoden ja luultavasti tiedät, kuinka paljon Bella muutti minua. Kuinka hän muutti minut hyväksi ihmiseksi. Mutta Herra. Luulen, että tein jotain väärin, koska juuri nyt hän on kuolemaisillaan ja lääkärit sanovat, etteivät ehkä pysty pelastamaan häntä. Mutta minä tarvitsen häntä. Hän on kaikki, mitä minulla on. Kaikki, mistä välitän. Syy, miksi minä elän. Hän on minun olemassaoloni. En voi elää ilman häntä. En edes ymmärrä, kuinka elin ilman häntä kahdeksantoista vuotta. Ole kiltti rakas Jumala. Hän merkitsee minulle niin paljon. Ole kiltti ja anna hänen taas elää. Ole kiltti, äläkä anna hänen kuolla tuolla tavoin. Ole kiltti. Kiltti. Kiltti.
Annoin pääni riippua ja aloin itkemään. Menetin Bellan iäksi. Hän ei voisi enää ikinä hymyillä minulle tai sanoa nimeäni. Hän oli poissa. Hän ei voisi enää hengittää. Hän oli poissa. Aivan yhtäkkiä tunsin käden selälläni. Nostin katseeni miettien ja näin edessäni suunnilleen itseni ikäisen vaaleahiuksisen tytön valkoisessa mekossa.
”Voisitko siirtyä hiukan?” hän kysyi hymyillen. Minä tein mitä hän pyysi ja tuijotin käsiäni. Hän katsoi minua huolestuneesti.
”Miksi sinä itket?” hän kysyi ja laittoi kätensä polvelleni. Peitin kasvoni käsilläni. ”Joskus auttaa puhua siitä”, hän sanoi ja hymyili minulle uudelleen. Katsoin häntä pitkän aikaa. Hän kasvonsa olivat erikoiset. Niin totuudenmukaiset ja viattomat. Minä huokaisin ja katsoin jalkojani.
”Menetin tyttöystäväni”, kuiskasin. Tyttö kohautti olkiaan.
”Sinä saat uuden”, hän sanoi. Minä katsoin häntä – melkein raivostuneena.
”Uuden? Kukaan ei voi korvata häntä!” sanoin.
”Jos hän oli vain tyttöystävä niin se ei ollut kovin vakavaa, voisin sanoa”, tyttö sanoi. Suuni loksahti auki. ”Kuinka kauan te edes olitte yhdessä?” hän kysyi.
”Vain yhden päivän… mutta sillä on syynsä ja me olemme tunteneet toisemme kolme kuukautta”, sanoin. Yrittäen selittää, miksi Bella oli erilainen. Tyttö nauroi.
”Yhden päivän? Yhden päivän? Ja sinä itket?” hän kysyi.
”Ei se ole niin. Hän oli aina enemmän kuin vain tyttö minulle. Siitä lähtien, kun näin hänet ensi kerran. Hän oli aina erityinen. Ja minusta aina tuntui kuin olisin tuntenut hänet koko elämäni. Hän oli… hän oli minun puuttuva palaseni. Hän oli SE. Se Oikea. Hän oli se, jonka kanssa kuvittelin eläväni kuusikymmentä vuotta”, sanoin ja nostin katseeni tyttöön ja hämmennyin, kun näin hänen hymyilevän tyytyväisesti.
”No, sinun olisi pitänyt sanoa tuo heti aluksi. Näyttää siltä, että hän oli erityinen”, hän sanoi ja minä nyökäytin päätäni – tuntien uusien kyynelten tulevan. ”Kuinka hän kuoli?”
Minä vinkaisin, kun hän sanoi k-sanan.
”Hän joutui auto-onnettomuuteen tänään”, kuiskasin ja tyttö otti kädestäni kiinni.
”Jos sinä kerran tunsit häntä kohtaan noin paljon, niin miksi hän lähti pois?” tyttö kysyi silittäen selkääni toisella kädellään.
”Koska… koska… koska minä päästin hänet. Meillä oli hiukan ongelmia. Hän ei voinut sietää huomiota, jota hän sai ollessaan tyttöystäväni ja luulen, että hän luuli, ettei ollut tarpeeksi hyvä minulle”, selitin. Tyttö nyökkäsi.
”Onko se totta?” hän kysyi ja minä pudistin päätäni välittömästi.
”Ei! Ei tietenkään! Se on kuten sanoin. Hän on ainoa, joka merkitsee… merkitsi”, korjasin itseäni ja kuulin ääneni murtuvan.
”Kerroitko sinä hänelle?” hän kysyi ja minä pudistin päätäni.
”En. Hän oli poissa ennen kuin ehdin puhua hänelle. Ja kun minä ajoin hänen peräänsä, hän oli… jo… k…” en voinut sanoa sitä. Tyttö nyökkäsi.
”Kerro minulle hänestä”, hän sanoi ja hymyili minulle lämpimästi. Minä katsoin taas lattiaan ja hymyilin.
”Hän oli ihana tyttö. Hän tuli meille Valkoiseen Taloon vaihto-oppilaaksi ja muistan aina ensimmäisen yön, kun hän ei tullut päivälliselle ja me odotimme häntä… melkein tunnin! Sitten joku tuli kertomaan, että hän oli eksynyt! Muistan, kuinka minä löysin hänet ja hän oli epätoivoinen, koska pelkäsi vanhempieni suuttuvan. Hän oli aina sellainen. Hän laittoi aina muiden tarpeet omiensa edelle. Hän oli myös huono valehtelemaan. Ai niin, hän on myös unissa puhuja… oli unissa puhuja. Hän punastui aina, kun oli nolostunut ja hän löi minua aina kun hän oli vihainen minulle. Hän yritti aina olla täydellinen ja järjestelmällinen, mutta oikeasti hän oli tavallinen spontaani ihminen. Hänen hymynsä kirkasti pimeän ja hänen kosketuksensa sai sydämeni sulamaan. Hän ei ikinä tiennyt sitä, mutta en koskaan voinut vastustaa hänen tahtoaan. En olisi koskaan voinut olla tarpeeksi vahva häntä vastaan. Minä rakastin kaikkea, mitä hän oli… kaikkea mitä hän teki. Hän oli minun ja päivä, jonka me olimme yhdessä oli koko elämäni onnellisin. Vannoin itselleni, kun me suutelimme ensimmäisen kerran, että en koskaan päästäisi häntä näköpiiristäni… että ottaisin hänet vastaan joka kerta, kun hän kaatuisi… en voinut tehdä edes sitä”, mumisin viimeisen osan ja tunsin surullisuuden leviävän uudelleen.
”Lyön vaikka vetoa, että hän tunsi samoin sinua kohtaan Edward”, hän sanoi ja hymyili minulle taas lämpimästi. Katsoin häntä hämmentyneesti, mutta kun katsoin hänen silmiinsä, unohdin mitä minun piti kysyä.
”Joten. Luulen, että on vielä toivoa… eikö?” hän kysyi.
”Öhm… miksi kysyt?” kysyin takaisin.
”Koska sinä et istuisi tässä kappelissa, jos toivoa ei olisi”, hän sanoi hymyillen lämpimästi.
”He yrittävät elvyttää häntä… jäljellä on noin kaksi minuuttia ennen kuin he luovuttavat”, kuiskasin ja katsoin taas lattiaan. Yhtäkkiä tyttö otti kädestäni kiinni ja minä katsoin häntä.
”Haluatko rukoilla kanssani?” hän kysyi ja minä nyökkäsin.
”Se on kaikki, mitä voin tehdä juuri nyt… eikö?” sanoin ja hän hymyili, kun laittoi kätensä omieni päälle.
”No… sitten me rukoilemme”, hän sanoi ja sulki silmänsä, joten minäkin suljin.
”Rakas Jumala”, hän aloitti. ”Me tulemme luoksesi tänään ja pyydämme apuasi. Sinä tiedät, että me käännymme puoleesi pahoina aikoina ja unohdamme sinut hyvinä aikoina. Me joka tapauksessa kiitämme sinua rakkaudestasi meitä kohtaan ja avustasi, vaikka tiedät, ettemme luultavasti koskaan tee vastapalvelusta. Edwardin tyttöystävä… hänen sielunkumppaninsa Isabella Swan taistelee hengestään juuri nyt. Hän on kaikki, mitä Edwardilla on. Kaikki mitä hän haluaa… ja hän tarvitsee apuasi. Hän tietää, ettei hänen elämänsä ole aina sellaista kuin haluaisit… varsinkaan viime vuosi. Muuta sinä tiedät myös, kuinka rehellinen hän oli tunteistaan Bellaa kohtaan ja kuinka paljon Bella merkitsee hänelle. Joten me tulemme luoksesi tällä epätoivoisella hetkellä ja anomme tukeasi, koska me tiedämme, että sinä olet se jonka puoleen me voimme kääntyä. Me tiedämme, ettemme voi anoa sinulta, että annat hänen taas elää. Mutta me voimme anoa tukeasi – miten tahansa päätät hänen kohtalonsa. Aamen.” hän sanoi ja minä vedin syvään henkeä. Avasin silmäni ja hymyilin tytölle.
”Outoa…” sanoin ja keskeytin.
”Mitä tarkoitat?” hän kysyi hymyillen kuin tietäisi, mitä aioin sanoa.
”Tuntuu niin erilaiselta… olen niin täynnä toivoa, että Bella selviää tästä… että hän herää eloon”, sanoin hymyillen. Tyttö silitti poskeani.
”Näethän, että rukoileminen auttaa. Luoja auttaa… vaikka hänen tapansa tuntuvat joskus vaikeilta ymmärtää”, hän sanoi ja otti kaulakorinsa kaulastaan. Hopeinen ketju, jossa oli hopeinen risti.
”Mikä sinun nimesi muuten on?” kysyin hymyillen.
”Legna. Tiedän, että se kuulostaa oudolta… isäni pitää siitä paljon”, hän sanoi hymyillen.
”Legna… outoa… se kuulostaa tutulta”, sanoin miettien sitä. Hän nauroi.
”Niin… et uskokaan, kuinka usein kuulen tuon”, hän sanoi hymyillen. Sitten hän otti kädestäni kiinni ja laittoi korunsa siihen. Yhtäkkiä hänen kasvonsa vakavoituivat.
”Viisi minuuttia on ohi… on aika kohdata todellisuus. Ota tämä mukaasi… älä koskaan anna toivon kuolla ja katso aina sen taakse…” hän sanoi ja minä katsoin häntä yllättyneenä. Silloin ovi aukesi ja sairaanhoitaja tuli sisään.
”Suonet anteeksi Legna”, sanoin ja nousin ylös. Kävelin sairaanhoitajan luo pimeässä kappelissa enkä nähnyt hänen kasvojaan. Sydämeni hakkasi niin kovasti ja jalkani tuntuivat hyytelöltä. Ole kiltti… anna Bellan elää… anna Bellan olla elossa!
Pysähdyin sairaanhoitajan eteen ja ilman varoitusta hän tuli luokseni ja halasi minua. En ollut varma, mitä sanoa.
”Onko… onko… onko tämä paha merkki?” kysyin arasti. Sairaanhoitaja päästi minusta irti ja katsoi minua. Sillä kertaa näin hänen kyyneleensä. Voi ei.
”Me… me yritimme pelastaa hänet! Me yritimme kaikkea… jokaista lääkettä…” hän sanoi ja keskeytti. Tunsin itseni lysähtävän penkille. Voi ei. Puristin ristiä kädessäni.
”Hän… hän ei vastannut mihinkään”, sairaanhoitaja sanoi ja minä riiputin päätäni. Kyyneleet valuivat uudelleen. Minä menetin Bellan. Todella menetin. Tunsin kivun alkavan sydämessäni ja se levisi nyt koko kehooni.
”Minuutti sitten lääkäri kirjoitti kuolinajan. 14.44. Ja lähetti minut kertomaan sinulle huonot uutiset”, hän sanoi ja minä nyökkäsin. En halunnut kuulla tätä. Minä tajusin. Hän oli kuollut.
”Olin melkein ulkona, kun aloin kuulla monitorista piippausta. Käännyin ympäri ja katsoin lääkäreitä, jotka olivat aivan yhtä järkyttyneitä kuin minä ja me kaikki katsoimme monitoria ja näimme, kuinka hänen sydämensä alkoi lyödä uudelleen ja hänen pulssinsa palasi normaaliksi”, hän sanoi ja minä hyppäsin pois penkiltä. Katsoin häntä yllättyneesti.
”Bella elää?” kysyin ja tunsin, kuinka jännitys hävisi kehostani ja täyttyi ilolla. Sairaanhoitaja nauroi.
”Kyllä. Se on ihme… lääketieteellinen ihme. Olen ollut täällä jo 15 vuotta, mutten ole nähnyt tällaista koskaan ennen”, hän sanoi ja alkoi itkeä, kuten minäkin.
”Näyttää, että rukoileminen auttaa, eikö?” Sairaanhoitaja kysyi.
”Niin. Tyttö… Legna… hän rukoili kanssani. Hän oli täällä, kun sinä tulit sisään”, sanoin, mutta sairaanhoitaja katsoi minua varovasti.
”Öhm ei, herra Masen… kun tulin sisään, niin kukaan ei istunut vieressäsi. Sinä olit yksin”, hän sanoi ja minä katsoin häntä yllättyneesti. Olinko minä vain kuvitellut Legnan? En ikinä.
”No… minun täytyy mennä takaisin leikkaukseen… Nyt, kun me vakautimme hänet, me voimme alkaa korjata häntä”, hän sanoi ja hymyili minulle. Olin äimistynyt. Minä vain nyökkäsin ja hän lähti. Istuin taas alas ja mietin kaikkea. Olin iloinen, että Bella oli taas elossa, mutta en saanut Legnaa mielestäni. Minä en kuvitellut sitä tyttöä. Hän oli todellinen. Ajattelin meidän keskusteluamme… jokaista sanaa, minkä hän sanoi… yhtäkkiä silmäni suurenivat, kun muistin oudot kohdat. Hän tiesi minun nimeni ja Bellan koko nimen. En ollut ikinä kertonut niitä hänelle. En ollut ikinä kuullut oven avautuvan, kun hän tuli sisään. Ja hänen nimensä… Legna… Legna… Ja miksi sairaanhoitaja ei nähnyt häntä? Minä tiesin, että hän oli todellinen… hän kosketti minua… se oli todellista… puristin käteni nyrkkiin ja tunsin jotain oikeassa kädessäni. Avasin sen ja löysin kaulakorun. Hän oli todellinen. Hän antoi minulle tämän. Katsoin ristiä. Katso aina sen taakse minä hymyilin… se ei voinut olla niin helppoa. Käänsin ristin toisinpäin ja pidätin hengitystäni, kun näin kaiverruksen: ”Koska hän pyysi enkeleitään katsomaan perääsi, minne tahansa menetkin.”
Pudistin päätäni epäuskoisena. Tämä ei ollut mahdollista… ei vain ollut.
Legna oli enkeli!
-
Ihanaa toi Bellan selviäminen,ja toi enkeli homma.Suomennat hyvin jatkoa taas nopeesti.
-
Ouuuw!
Olen ehkä nyt vähän julma, mutta inhoan tällaisia "ihmepelastumisia". :P Toivoin että kerrankin olisi Bella kuollut. ;D
-
Tosi Hyvä Luku :) Hyvä suomentaa!
Jatkoo nopee<3
-
(: tosi hyvä luku vaikka itse en erityisemmin usko mihinkään jeesus hommiin, mutta teksti oli hyvää ja sitä oli mukava lukea ja no sillein...
Jatkoa toivotaan (:
-
Luin juuri kaksi viimeistä lukua putkeen, ja täytyy kyllä sanoa, että hyviä olivat.
Yhden pikku virheen sieltä pongasin: Katso aina taakseminä hymyilin... <- Eli tuohon taakse ja minä kohtaan väli.
Muuten kaiki näytti olevan kunnossa, ainakin pikaisella katsomisella.
Kiittäen, V.
-
Aivan ihana luku :) Hypin aina ilosta ku nään että tähän on taas tullu lisää suomennosta :)
Teksti oli sujuvaa enkä löytänyt virheitä :)
Laita jatkoo pian!
-
Jee, jatkoo tuli onneks nopeesti :D
Jeeeh, Bella heräs<3
Oi, enkeli<3 Arvasin sen heti siit sen vaatteest ;)<3
Mutta, aivan ihana osa!<3
Jatkoo? ;>
-
Ei saa itkettää! Tämä oli niin... onneksi Bella on elossa! Onneksi se saatiin elvytettyä ja toivottavasti se saadaan kuntoon. Voi Edwardia, se kärsii ja pelkää ihan hirveästi :(
Mut odottelen jatkoa.
-
Todella surullinen ja ihana luku. Meinasin ruveta itkemään ihan oikeasti. En osaa nyt juuri kommentoida tätä mitenkään. Taivas, menin ihan sanattomaksi. No joo, hyvin suomennettu ja kirjoitusvirheetöntä tekstiä. Kiitos.
-
kaunis :')
-
Oih. Tää on niin ihana. <3 oi kumpa tää ei loppuis ikinä<3 tää on niiiin ihana<3
Jatkoa<3
-
:'(
muistan, kun luin tätä enkuks, ni en oikee saanu sanoist selvää ku itkin nii paljo. : D
nyt tuli kans tippa linssii. tää on vaa jotkei niin ihanajasurullinen luku. <3
kiitos.
-
Tosi hyvä luku! Suomennat ihan sairaan hyvin. Jotenkin en vaan tykännyt tuosta enkeli-jutusta. Siis siitä että se oli enkeli.
No, jatkoa odotellessa :D
-
Olin aivan paniikissa, et: "Apua, apua, apua, mitä Bellal nyt käy?"
Puristin tota hiirtä iha rystyset valkosina :D
Aaah, jatkoa...? :)
Bella & Edward 4EVA ::)
XOXO Jasmin
-
ihanan surullinen luku :D
oot ihana suomentaa:Dkiitos suomentamisesta:)
jatkoa!
-
JES! se selvis! IHANAA!! WUHUU!!! ♥ melkein hypin riemusta, meinasin kyl itekin alkaa itkee tos luvus :D
-
ihannnaaaa.... :-*
-
Ihanaa <3
legnA = Angel ;)
Jatkoa pian :)
-
oow:)) en ite kans tykkää pahemmi näist ihme jutuist yms yms,, mut tää teksti oli sujuvaa ja mukavaa lukee
ja oli ihan kiva luku !! ::DDD <3
jatkoa odotellessa=)
-
aijaijajiajaij<33 BELLA PELASTU :) ihana luku jatkoa! :D
-
ihana <3 ei voi muuta oikeen enää sanoo, kaikki on jo sanottu :D
-
Tykkään tästä ficistä tooosi paljon, mutta kuten joku jo tossa mainitsikin, nii en kans tykänny tosta enkeli jutusta (vaik oliha se iha kiva tollei legnal = angel)...
En kauheesti välitä tälläsistä jumala jutuista ku ei oo parhaat muistot riparilta ja moni sukulainenki o ärsyttävästi uskovaisia, jaa mielenikin tekisi erota kirkosta...
NOO MUTTA (En ny angstaa enempää elämästäni) hyvää suomennusta ja ihanaa ku tulee tällei suht ripeää näitä kappaleita =)
Ja ihanaa et bella on taas keskuudessamme.
-
Ohops! En huomannutkaan, että tähän on tullut uusi luku.
Juu, no, minua ehkä hiukan harmittaa, kun olen ollut kärsimätön ja lukenut tämän alkuperäisen jo monta kuukautta sitten. Ja nyt minä tiedän, mitä tässä tulee tapahtumaan. Niin kuin sanoin, olen kärsimätön. ;D
En tiedä, mutta minä ainakin pidin tuosta enkeli jutusta. Tajusin tuossa äskön vasta, että se legna on väärinpäin angel! :--D Viisas minä.
Olisi se minusta ainakin ollut tyhmä juonenkäänne, että Bella olisi kuollut, eikä pelastunut. Ja tuohan oli ihan kivasti keksitty.
Noo, minä lopetan nyt selittelemisen, toivon vain jatkoa! :D
-
mmm <33 mä kyllä tykkäsin tost enkeli jutust..
ihanaa et bella pelastu, ja hyvin keksitty,
ei mikää normaali pelastumis tarina :D :D :D
jatkoa odottelen ;)
-
Mun on pakko kysyy, miten sä onnistut suomentamaan noin sujuvasti? Miks oikeesti? Mä oon kade... Mä en katsos osaa:D
Sitte näistä luvuista, mitä en oo kommannu...
Aivan ihania. Mä jotenki... muutuin hiljaseks. Ihana tämä Angel. Jotenki... Piristi, ja laitto miettimään.
Kirjotusvirheitä mä en sun teksteistä edelleenkään löydä. Mahtavaa.
Kiitos.
-
ihana luku, kaunis. Ihan alkoi itkettämää tän lukeminen ja kun soi viel koneella tunnelmaan sopiva musiikki :') kiitos.
-
Oh-my-god. Tämä on järjettömän hyvin suomennettu. Itkin varmasti ainakin puoli tuntia kun luin tätä englanniksi, tunteet tuli pintaan nytkin mutten itkenyt. Kiitos täskäkin jatkosta ja jatkoa tulemaan vaan.
Kiitos, Ayos~
-
JATKA ÄKKIÄ!!! :D
-
En jaksa oottaaa :(
JATKOAAAAAA !!!! :D
-
T/N: Kiitoksia kommenteista! :)
Kolmaskymmeneskolmas luku: Huone 107
EPOV:
Vietin käytävässä tunteja. Istuin alas, nousin ylös, kävelin ympäriinsä, katsoin kelloa, istuin taas alas ja nousin taas ylös. Aika tuntui seisovan paikoillaan. Kello oli nyt 7 illalla ja he olivat vieläkin siellä. Minä vain istuuduin taas alas ja painoin pääni käsiini, kun kuulin oven avautuvan. Hypähdin tuoliltani ja katsoin sairaanhoitajaa.
”Me korjasimme juuri hänen polvensa. Toiset lääkärit saapuivat pari minuuttia sitten. Näyttää siltä, että me voimme lopettaa aiemmin”, hoitaja sanoi ja oli aikeissa lähteä. Mutta tämä ei ollut tarpeeksi minulle.
”Mitä vikaa hänen polvessaan oli?” kysyin.
”Öh… öhm… vasemmassako?” hän kysyi.
”Miten niin? Ovatko ne molemmat vahingoittuneet?” kysyin hädissäni. Hän huokaisi.
”Vahingoittuneet? Emme ole edes varmoja, voiko hän edes käyttää niitä enää. Kuule. Sinun tyttösi on rikki. Näyttää siltä, että myös joka ikinen luu hänen vartalossaan. Voin sanoa sinulle… ilman suhteita sinulla ei olisi ketään, joka voisi korjata hänet. On ihme, että hän edes taistelee vielä!” hän sanoi pudistellen päätään lähtiessään takaisin leikkaussaliin. Annoin itseni lysähtää tuoliin ja tuijotin lattiaa. Tämä oli järjetöntä. Luulin hänen olevan kunnossa… ja nyt he kertovat, että on aikamoinen mahdollisuus, ettei hän selviäkään. Nojauduin taakse ja painoin pääni kylmää seinää vasten. Jo viisi tuntia… en ollut varma, kestäisinkö enää edes minuuttia.
....................
Nojasin päätäni kahviautomaattiin. 2.15 yöllä. Olin rättiväsynyt ja vartaloani särki. Minä tarvitsin lepoa. Mutta en voinut – en halunnut. Otin kahvia ja istuuduin alas. Annoin kuuman kupin lämmittää kuolleita sormiani ja vedin sisääni kahvin vahvaa tuoksua. He olivat olleet siellä jo 13 tuntia. Laitoin kupin viereiselle pöydälle ja hieroin silmiä sormillani. Oli raskasta pitää niitä auki. Otin kahvini ja kävelin ikkunalle. Avasin sen ja tunsin kylmän viiman tulvahtavan kasvoilleni. Tuntui hyvältä tuntea kylmä tuuli hiuksissa ja silmäluomilla. Se tuntui kuin viileiltä suudelmilta tai mukavilta silityksiltä. Se herätti minut taas. Siemaisin kahvia ja tunsin kuinka kuuma neste valui alas kurkussani.
”Herra Masen?” kysyi jo tutuksi tullut ääni.
”Niin”, sanoin ja käännyin taas ympäri kohdatakseni hoitajan uudelleen. Hänkin näytti väsyneeltä.
”Voimme iloksemme sanoa, että korjasimme hänen molemmat jalkansa nyt kokonaan ja on suuri mahdollisuus, että hän kykenee käyttämään niitä”, hän sanoi ja minä huokaisin helpottuneena. Minä hymyilin.
”No sehän hyvä uutinen!” sanoin ja halusin kiljua. Hoitaja nyökkäsi.
”Kaksi lääkäriä on työskennellyt jo pari tuntia hänen sydämensä parissa. Me huomasimme, että osa suonista ja aortta olivat vahingoittuneet todella pahoin. On vaikea sanoa, kuinka tästä selvitään. Mutta me toivomme parasta”, hän sanoi ja minä nyökkäsin.
”Mitä muuta on tekeillä?” kysyin peloissani.
”No… kuinka läheinen sinä olitkaan hänelle?” hän kysyi.
”Öhm… olen hänen sulhasensa”, valehtelin.
”Tuota… me työskentelemme juuri nyt hänen kohtunsa kanssa”, hän sanoi ja silmäni suurenivat.
”Mitä hänen kohdussaan on vialla?” kysyin yllättyneenä. Yllättyneenä, koska he eivät kertoneet minulle aiemmin!
”Onnettomuuden aikana hänen kohtunsa vaurioitui ja hänen munasarjansa vuotivat. Meillä on kolme lääkäriä, jotka yrittävät korjata niitä, mutta saattaa olla niin, että meidän on poistettava ne”, hoitaja sanoi katsomatta minuun.
”Joten se tarkoittaisi että…” jätin lauseen kesken ja hoitaja nyökkäsi.
”Hän ei koskaan tulisi saamaan lasta ja tuota… hän voisi menettää seksuaalisen viettinsä”, hän sanoi. Minä järkytyin, mutta nyökkäsin. Sitten hän lähti ja minä jäin seisomaan näkemättä mitään. Hän ei koskaan saisi lapsia. Se tappaisi Bellan… tiedän, että se voisi. Olen varma, että hän haluaisi lapsia. Tunsin kyynelten kihoavan silmiini. Olin niin pahoillani. Tämä oli enemmän kuin järjetöntä. Tämä oli vastaan koko ihmisluontoa. Käännyin ympäri ja suljin silmäni.
Älä uskallakaan jättää minua Bella…
………………………………….
”Herra Masen?” ääni kysyi ja tunsin, kuinka joku ravisti minua kevyesti. ”Herra Masen?” Kesti hetken ennen kuin tunnistin, kenen ääni oli kyseessä. Aivan yhtäkkiä viime päivän tapahtumat tulvahtivat mieleeni ja silmäni revähtivät auki.
”Kyllä! Kyllä! Olen hereillä!” sanoin ja katsoin kelloa. 4.45 aamulla. Olin nukkunut vain kaksi minuuttia.
”Halusin vain kertoa sinulle, että me pystyimme pelastamaan hänen kohtunsa”, hän sanoi hymyillen.
”Oikeasti?” kysyin helpottuneena. Hoitaja nyökkäsi.
”No… se tarkoittaa, ettei meidän tarvinnut poistaa sitä. On kuitenkin vieläkin mahdollisuus, ettei hän voi tuottaa uutta munasolua”, hän sanoi ja minä nyökäytin päätäni. Huokaisin helpottuneena. Ainakin oli mahdollisuus, että hän voisi!
”Me myös korjasimme aortan, mikä tarkoittaa, että meidän tarvitsee enää korjata vain joitakin hiussuonia”, hän sanoi ja hymyili minulle.
”Ja siinä se?” kysyin toiveikkaasti. Hänen hymynsä katsoi ja hän pudisti päätään.
”Ei. On vielä hänen aivonsa, joita me olemme korjanneet jo 14 tuntia. On mahdollista, että aivovaurio on niin suuri, että hänelle tulee muistinmenetys”, hoitaja sanoi ja minä aloin melkein itkeä. Ei. Ei muistinmenetystä. Kiltti, ei. Minä nyökkäsin ja hoitaja käveli pois. Annoin pääni riippua. Muistinmenetys… hän ei tuntisi enää minua. Hän kadottaisi kaikki muistonsa… ehkä vain pienen pätkän… ehkä kaiken. Entä jos hän ei pidäkään minusta enää. Entä jos hän ei tule enää koskaan pitämään minusta?
…………………………………..
Minä seisoin ikkunan luona, katsoen kuinka kaikki kirkastui taas. Kello oli 6.15 aamulla.
”Herra Masen?” Minä nyökkäsin ja käännyin ympäri.
”Me korjasimme hiussuonet”, hän sanoi ja minä nyökkäsin. ”Joten nyt meidän täytyy vain työskennellä hänen aivojensa parissa ja sitten se olisi siinä”, hän sanoi hymyillen. Minä nyökkäsin. Ajatus siitä, että hän saattaisi herätä eikä tunnistaisi minua, ei jättänyt minua rauhaan.
”En tule enää pois ennen kuin leikkaus on ohi”, hän sanoi ja minä nyökkäsin. Kuulin sanat, mutten oikeastaan ymmärtänyt niiden tarkoitusta. Aivan yhtäkkiä tunsin käden käsivarrellani.
”Herra Masen. Te ette ole nukkuneet ollenkaan ja te näytätte väsyneeltä. Menkää kotiin ja yrittäkää nukkua. Me voimme soittaa teille, kun tämä on ohi”, hän sanoi, mutta minä pudistin päätäni.
”Ei. En voi mennä nyt”, sanoin heikosti.
”Herra Masen. Tämä voi viedä vielä seuraavat 12 tuntia. Ei ole tarvetta odottaa täällä”, hän sanoi ja hymyili minulle heikosti. Hänkin oli väsynyt. Minä pudistin päätäni.
”Ei. Ei. Minä lupasin… minä lupasin, etten koskaan jätä häntä… en aio jättää häntä”, sanoin ja hän huokaisi.
”Selvä. No, minä menen takaisin. Jos päätättekin mennä lepäämään… meillä on numeronne. Me otamme yhteyttä”, hän sanoi ja minä nyökkäsin, vaikka samalla kuitenkin tiesin, etten lähtisi. Katsoin hänen lähtevän ja käännyin ikkunaan näkemättä mitään. Nojasin otsaani kylmään lasiin. Tiesin, että vanhempani olivat huolissaan ja että minun olisi pitänyt soittaa heille… mutten voinut. En nyt. En nyt, kun tiesin, että Bella ei välttämättä muistaisi ketään meistä. Olin pahoillani, että olin niin itsekeskeinen. Minun pitäisi olla iloinen, että se saattaisi olla ainoa, mikä olisi vinossa! On ihme, että hän edes elää ja minä vain ajattelen, että hän ei enää ehkä tunne minua.
…………………………………….
1.45 päivällä. Olin vieläkin hereillä, mutta jalkani olivat niin heikot, että olin lopettanut kävelyn ja vain istuin siinä. Tunsin silmieni sulkeutuvan uudelleen ja uudelleen, mutta minä taistelin unta vastaan. En voisi nukkua, kun Bella taistelee juuri hengestään. Aioin nousta ylös ja hakea kahvia, kun ovi avautui. Pomppasin tuolilta ylös ja katsoin sairaanhoitajaa.
”Herra Masen! Te olette vieläkin täällä! Oikeastaan en odottanutkaan muuta”, hän sanoi nauraen. Katsoin häntä erittäin hermostuneena. Käteni tärisivät ja jalkani tuntuivat jopa vieläkin heikommilta.
”Kuinka hän voi?” kysyin välittömästi.
”Me pysäytimme aivoverenvuodon kokonaan. Me olemme valmiita ja hän elää”, hän sanoi ja minä aloin nauraa ja halasin hoitajaa helpottuneena. Bellani elää!
”Mutta…” hän sanoi vakavasti ja minä päästin hänestä irti katsoakseni häntä. Oli vielä jotain, mitä hänen täytyi kertoa minulle… jotain pahaa.
”Mitä se on?” kysyin.
”Meidän täytyi laittaa hänet koomaan… hänen kipunsa olisivat liian vahvoja millekään kipulääkkeille”, hän sanoi ja minä tunsin, kuinka veri pakeni kasvoistani.
”Koomaan?” kysyin järkyttyneenä. Hoitaja nyökkäsi.
”Se ei ole mitään erikoista… kun ihmiset ovat yhtä sairaita kuin hän, meidän pitää tehdä se. Se vain riippuu ajasta. Me herätämme hänet koomasta, sitten kun hän voi paremmin”, hän sanoi.
”Joten hän toipuu kokonaan?” kysyin.
”No se riippuu. Kun me emme enää anna hänelle lääkkeitä, niin silloin hänen on aika herätä. Joskus he vajoavat toiseen koomaan, mitä me emme voi hallita”, hän sanoi… melkein kuiskasi. Istuuduin takaisin alas.
”Mutta herra Masen. Teidän pitäisi olla iloinen, että kaikki toimii juuri nyt. On vain pieni mahdollisuus, että hän ei herää”, hän sanoi ja minä nyökkäsin, mutten oikeastaan kuunnellut, mitä hän sanoi.
”Huone 107”, hän sanoi ja minä nostin katseeni.
”Mitä?” kysyin ja nousin ylös.
”Hän on huoneessa 107… Ajattelin, että te tahtoisitte nähdä hänet”, hän sanoi ja minä nyökkäsin nopeasti.
”Missä se on?” kysyin.
”Menkää seuraavaan kerrokseen ja kääntykää sitten oikealle asema 23:lle ja sitten huone 107 on kolmas vasemmalla”, hän sanoi. Minä muistin joka sanan ja juoksin pois.
”Kiitos kaikesta”, sanoin juostessani.
”Ole hyvä vain”, hän sanoi nauraen. Minä menin hissiin ja epäröin. Ehkä minun pitäisi soittaa toisille nyt… Menin hissillä ensimmäiseen kerrokseen ja ulos sairaalasta soittaakseni isälleni.
APOV:
”Emmett… tarvitsen lisää”, Rose sanoi laiskalla äänellä. Minä katsoin häntä ja nauroin.
”Lisää?” Emmett kysyi ja minä vilkaisin häntä, kun hän yritti peittää nauruaan. Me kaikki makoilimme rannalla ja nautimme täydellisestä säästä.
”Niin Emmett… haluan lisää vauvaöljyä selkääni!” Rose sanoi ja minä katsoin heitä hymyillen. Emmett huokaisi.
”Mitä nyt Emmett?” Rose kysyi haastavasti. Emmett kohautti olkiaan.
”Minusta tuossa on jo tarpeeksi”, hän sanoi.
”No ei ole!” Rose sanoi kohauttaen olkiaan. Emmett alkoi nauraa.
”Rose! Tämä on neljäs kerta puolessa tunnissa!” hän sanoi ja minä yritin piilotella hymyäni Voguen takana.
”Mitä sitten?” Rose kysyi.
”Mitä sitten!? Sinä olet täynnä rasvaa, en voi uskoa, ettet ole voita”, Emmett sanoi ja Jasper ja minä purskahdimme nauruun.
”Tosi hauskaa… nyt, laita sitä tavaraa selkääni”, Rose sanoi ja hymyili, kun tunsi Emmettin vahvojen käsien levittävän öljyä. Katsahdin Jasperia ja pyöräytin silmiäni. Hän hymyili.
”Tiedättekö, mikä on aika outoa?” Rose kysyi.
”Mikä?” kysyin.
”Bella ja Edward eivät ole vieläkään täällä! He ovat olleet poissa jo 24 tuntia”, Rose sanoi ja minä kohautin olkiani.
”Älä viitsi Rose! Sinähän tiedät Edwardin ja Bellan. He tappelevat, sitten Bella alkaa lyödä häntä ja sitten viha muuttuu palavaksi intohimoksi. Lyön vaikka vetoa, että he ovat tälläkin hetkellä harrastamassa kuumaa seksiä Edwardin autossa”, sanoin ja Rose hymyili.
”Olet oikeassa”, hän sanoi ja rentoutui.
”Yäk… toivotaan, että he tekevät sitä Edwardin autossa”, Jasper sanoi ja kaikki nauroivat.
”Voi, minulla on hyvä idea!” Rose sanoi nousten hiukan istumaan. ”Ehkä he ovat vain matkalla Las Vegasiin ja naimisiin!” hän sanoi ja minä nauroin.
”Minä vihaisin heitä siitä hyvästä”, sanoin ja Jasper hymyili.
”Voi niin… hän on jo valinnut Bellan häämekon”, hän sanoi ja minä tönäisin häntä leikkisästi. Kaikki nauroivat taas.
”Hei, Carlisle on tuolla!” Rose sanoi ja me kaikki katsoimme, kun hän juoksi meitä kohti.
”Voi, lyön vetoa, että hän haluaa kertoa meille, että hänen väkensä saivat juuri Bellan ja Edwardin kiinni tekemästä suloista rakkautta”, kikatin ja Rose purskahti nauruun.
”En todellakaan halua tietää siitä”, Emmett sanoi ja Rose kääntyi häntä kohti hymyillen.
”Sinä olet vain vihainen siitä, että meidän viimeisin kertamme autossa oli kuusi kuukautta sitten”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Niin! Minä olen”, Emmett sanoi murjottaen. ”Ei se ollut minun syyni, että sinulla oli mustelmia joka paikassa.”
Minä nauroin.
”Voi luoja! Tämä on parempi kuin mikään puheohjelma!” kikatin.
”Voi herraseni! Se oli niin sinun syytäsi! Sinä olit niin kuumissasi, ettet edes kuullut minun valittavan”, hän sanoi ja me kaikki nauroimme niin kovaa, että minä vierähdin hiekalle.
”Minä puhuin juuri Edwardin kanssa puhelimessa”, Carlisle sanoi vakavasti. Me katsoimme toisiamme ja aloimme nauraa.
”Bella on koomassa”, hän sanoi ja naurumme kuoli. Minä nousin ylös.
”Hän on mitä!?” huusin. Carlisle kohautti olkiaan.
”En tiedä. Hän sanoi vain noin”, Carlisle sanoi.
”Ne jotka haluavat tulla kanssamme, tulkoon nyt, koska Esme odottaa autossa”, hän sanoi ja käveli pois. Otin farkkuni ja paitani ja juoksin hänen peräänsä.
”Mitä te oikein odotatte?” huusin ja juoksin autoon.
EPOV:
Kosketin ovenkahvaa ja huokaisin. Tässä se oli. Huone numero 107. Tämän oven takana Bella oli. Minun Bellani. Minun murtunut Bellani. Yritin valmistella itseäni siihen, mitä mahtaisin nähdä ja samalla hetkellä tiesin, etten voisi. Avasin oven ja menin sisään – tuijottaen lattiaan. Kuulin laitteiden piipityksen ja nostin katseeni. Meinasin alkaa itkeä. Siellä Bellani oli. Minun särkyvä murtunut Bellani. Istuuduin hänen viereensä ja tunsin ensimmäisten kyynelten kihoavan silmiini. Hänen koko vartalonsa oli peitetty huovilla ja hänellä oli pääside. Otin hänen huovan päällä lepäävän kätensä omaani ja painoin suudelman kämmenselälle. Sitten laitoin käden paikalleen. Olin pahoillani kaikesta hänen kivustaan ja toivoin, että se olisin minä, joka makaisi siinä. Olin pahoillani kaikista hänen kärsimyksistään ja jopa kaikista pienistä haavoista, joita oli hänen kasvoillaan. Tiesin, että se oli minun syytäni. Silitin hänen poskeaan varovasti.
”Olen niin pahoillani Bella. Olen todella”, mumisin ja painoin pääni hänen kätensä päälle patjalle.
”En enää ikinä lähde pois viereltäsi. Tästä eteenpäin aion suojella sinua… aina”, kuiskasin ja aloin itkeä. Olin niin väsynyt, että kyyneleet veivät viimeisetkin voimani. Tunsin kuinka selkäni rentoutui vihdoinkin ja laitoin käteni hänen sängylleen. Painoin pääni sivulle, jotta pystyin katsomaan häntä. Siinä hän taas oli. Ehkä hiukan murtuneena, mutta silti siinä. Hän eli. Minä hymyilin hänelle ja tunsin, kuinka silmäni sulkeutuivat. Minä huokaisin. Bella on turvassa, oli viimeinen asia, mitä ajattelin, kun ajelehdin pois.
APOV:
”Huone 107… sen pitäisi olla aivan kulman takana”, sanoin ja pudistin päätäni. ”Bella on koomassa… kuinka… miksi… en voi vieläkään uskoa sitä”, sanoin ja taistelin kyyneleitä vastaan. Yhtäkkiä tunsin Jasperin käden vyötärölläni.
”Se on okei… me olemme kaikki järkyttyneitä”, hän mumisi. Minä nyökkäsin. En päässyt sen yli, että tämä oli minun syytäni… ehkä… en vieläkään tiennyt, mitä oli tekeillä.
”Tässä se on”, sanoin ja katsoin taakse Esmeen ja Carlisleen, Rosalieen ja Emmettiin ja tietenkin Jasperiin. Kaikki olivat huolestuneita ja jännittyneitä. Koputin oveen. Mutta sisältä ei kuulunut vastausta. Minä huokaisin ja avasin sitten oven varovasti ja astuin huoneeseen. Ensimmäiseksi näin Edwardin nojautuneena sängyn yli ja sitten Bellan elottoman vartalon. Laitoin käteni suuni eteen ja aloin itkeä. En voinut käsittää koko automatkan aikana enkä matkalla Bellan huoneeseen, että Bella oli puolikuollut. Nyt minä näin hänen makaavan siinä enkä voinut epäillä. Käännyin ympäri ja hautasin kasvoni Jasperin paitaan. Hän silitti päätäni, mutta se ei auttanut. Kuulin, kuinka Rose alkoi itkeä ja sitten Esme. Käännyin taas ympäri ja katsoin Bellaa. Tämä ei voinut olla totta. Tämä ei voinut olla Bella. Ei meidän Bellamme. Hän oli niin täynnä haavoja ja siteitä, etten voinut edes kunnolla tunnistaa häntä. Jasper otti minut syliinsä. Katsoin Rosea ja huomasin hänen aikovan lähteä huoneesta. Esme ei kestänyt enää. Carlislen piti pitää häntä pystyssä.
”Viedään heidät ulos täältä”, hän kuiskasi ja Jasper talutti minut pois huoneesta 107. Me suljimme oven takanamme ja minä katsoin Rosea, joka yritti lopettaa itkemisen ja Esmeä, joka lysähti maahan painaen kasvot käsiinsä samalla, kun itki. Minä lysähdin hänen viereensä ja painoin pääni hänen olkaansa vasten ja itkin myös. Bella… Miksi Bella?”
EMPOV:
”Mennään hakemaan jotain juotavaa. En voi olla täällä”, Rose mumisi ja otti kädestäni kiinni. Me kävelimme pois ja pysähdyimme kahviautomaatille.
”Mitä sinä haluat… minulla on hiukan käteistä mukana”, hän sanoi ja yritti hymyillä, mutta minä näin hänen kyyneleensä.
”En mitään”, sanoin ja katselin hänen kasvojaan.
”Älä viitsi iso karhu. Mitä sinä haluat juoda?” hän sanoi ja tönäisi minua kevyesti.
”Rose… lakkaa työntämästä tätä syrjään”, sanoin.
”En minä mitään syrjään työnnä”, hän sanoi ja käänsi kasvonsa kahvikoneeseen päin.
”Sinun paras ystäväsi on koomassa. Bella on koomassa. Kyllä, sinä olet työntämässä sitä syrjään”, sanoin ja laitoin käteni puuskaan.
”Enkä ole. En vain ole yhtä tunteikas kuin muut ihmiset”, hän mumisi katsomatta minuun. Minä nauroin.
”Voi älä viitsi! Sinä olet kaikista tunteikkain ihminen, jonka tiedän. Sinä aina esität vahvaa ja särkymätöntä. Muttet ole. Ja se, että Bella saattaa kuolla parissa päivässä… viikossa… se syö sinua sisältä”, sanoin.
”Hän ei kuole”, hän kuiskasi.
”Rose… Bella on koomassa. Siinä on suuri mahdollisuus, että hän voi”, kuiskasin pehmeästi. Hän pudisti päätään ja käänsi kasvonsa minua kohti. Hän oli vihainen. Hän alkoi lyödä minua nyrkeillään.
”Hän ei kuole”, hän sanoi ja minä näin hänen kyyneleensä. ”Hän ei jätä minua”, hän sanoi ja kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin. Otin hänet syliini.
”Kaikki on hyvin”, kuiskasin ja silitin hänen päätään. Silloin hän alkoi todella itkeä.
”En voi menettää häntä”, hän sanoi uudelleen ja uudelleen. Ja minä olin pahoillani siitä, mitä olin sanonut. ”En halua menettää häntä, Emmett”, hän mumisi ja minä nyökkäsin.
”Tiedän Rose”, kuiskasin.
”En halua menettää häntä, kuten Emilyä viime vuonna… en kestä sitä uudelleen”, hän valitti ja olin yllättynyt, että hän oli pitänyt niin monia asioita sisällään.
”Hän ei jätä sinua, Rose. Lyön vetoa, että hän paranee”, kuiskasin. Hän nyökkäsi. Istuin alas tuoliin ja vedin hänet istumaan syliini. Me istuimme sillä tavalla vähän aikaa. Kunnes Rose lopetti itkunsa ja olin varma, että hän oli kunnossa… niin kunnossa kuin voi olla, kun paras ystävä liikkuu elämän ja kuoleman välillä.
EPOV:
”Herra Masen?” joku sanoi ja minä heräsin välittömästi.
”Niin?” sanoin ja nostin katseeni. Pitkä mies hymyili minulle.
”Päivää. Minä olen tohtori Huntington… minä tein morsiamenne leikkauksen”, hän sanoi ja me kättelimme.
”Ai öhm… kiitoksia. Kiitos paljon kaikesta”, sanoin ja hymyilin hänelle heikosti.
”Voi olkaa hyvä”, hän sanoi ja katsoi Bellaa. ”Teillä on mielenkiintoinen tyttö. Todellinen taistelija… en ole koskaan nähnyt mitään sellaista”, hän sanoi hymyillen. Minäkin hymyilin takaisin.
”Niin. Hän on jotain erityistä”, sanoin ja hymyilin Bellan suuntaan.
”Minä vain olen täällä kertoakseni teille, että kaikki toimi hyvin ja me olemme juuri saaneet hänen verituloksensa. Kaikki vaikuttaa olevan kunnossa”, hän sanoi hymyillen. Minä huokaisin helpotuksesta.
”Milloin hän herää?” kysyin.
”Tuota… se riippuu siitä, kuinka nopeasti hän toipuu. Mutta se kestää viikkoja”, lääkäri sanoi ja minä nyökkäsin. Tämä oli tuskallista.
”Herra Masen. Teidän pitäisi olla iloinen, että morsiamenne saattaa toipua aivan kokonaan”, hän sanoi hymyillen. Minä nyökkäsin. Lääkäri käveli takaisin ovelle.
”Ai niin muuten. Perheenne odottaa ulkopuolella”, hän sanoi hymyillen. Minä nyökkäsin ja laskeuduin takaisin istumaan, kun hän sulki oven takanaan. Katsoin Bellaa ja hymyilin. Morsiameni… se mikä oli outoa, oli… että minä pidin siitä. Pudistin päätäni epäuskoisena ja nousin ylös. Kello oli 8 illalla. Aika kohdata perhe.
RPOV:
Me istuimme oven ulkopuolella odottaen jonkin muuttuvan. Lääkäri tuli ulos Bellan huoneesta, mutta hän ei halunnut kertoa meille mitään, koska emme olleet perhettä.
”Mutta me olemme hänen lailliset huoltajansa”, Carlisle sanoi ja lääkäri kohautti olkiaan.
”Se, että hänelle on joku vielä läheisempi antaa hänelle oikeuden kertoa, luulisin”, lääkäri sanoi ja minä katsoin häntä hämmentyneenä.
”Joku läheisempi?” kysyin. Oliko Edward soittanut Bellan oikeille vanhemmille?
”Voi kyllä… Edward Masen, hänen sulhasensa, on tuolla”, hän sanoi ja käveli pois. Me katsoimme toisiamme silmät suurina. Alice toipui ensimmäisenä ja sanoi ääneen, mitä kaikki ajattelivat.
”Anteeksi. Sanoiko tuo mies juuri, että hänen sulhasensa?” hän kysyi ja minä nyökkäsin sanattomana. Juuri silloin huoneen 107 ovi avautui ja me nostimme katseemme. Sieltä tuli Edward. Täysin väsyneenä ja unisena. Hän nyökäytti päätään vakava ilme kasvoillaan.
”Kuinka hän voi?” kysyin. Hän kohautti olkiaan.
”Hän elää”, hän sanoi.
”Mitä tapahtui?” Carlisle kysyi ja Edward sulki Bellan huoneen perässään huolellisesti ja istahti tuoliin huokaisten. Hän nojasi päätään seinää vasten ja sulki silmänsä. Sitten hän kertoi meille, mitä oli tapahtunut. Kaiken hänen onnettomuudestaan ja leikkauksesta.
”Miksi sinä et soittanut meille aiemmin?” kysyin vihaisesti.
”Minä, minä, minä en voinut… kertoa teille, että Bella mahdollisesti kuolisi, minun oli mahdotonta sanoa niin”, hän mumisi ja hieroi silmiä sormillaan.
”Oletko sinä nukkunut tänä yönä ollenkaan?” Esme kysyi huolestuneen ja Edward sulki silmänsä ennen kuin pudisti päätään.
”En… kuinka olisin voinut?” hän kysyi ja painoi päänsä takaisin seinää vasten.
”Kuinka kauan hän tulee olemaan… koomassa?” Alice kysyi ja Edward kohautti olkiaan.
”Näyttää siltä, että se riippuu Bellasta. Mutta se kestää ainakin pari viikkoa”, hän mumisi.
”Viikkoja? Mutta meidän täytyy mennä takaisin!” Esme sanoi ja Edward kohautti olkiaan.
”Te menette… minä jään tänne”, hän sanoi, mutta Esme pudisti päätään.
”Ei. Sinä tulet meidän kanssamme”, hän sanoi, mutta Edward huokaisi.
”Äiti… Bella tarvitsee minua juuri nyt. Koulukin on jo ohi. Harvard lähetti minulle pari päivää sitten kirjeen, jossa he hyväksyivät minut… Minun ei todellakaan tarvitse mennä nyt takaisin kouluun”, hän mumisi ja peitti kasvot käsiinsä. Hän oli uskomattoman väsynyt.
”Harvard hyväksyi sinut? Milloin sinä ajattelit kertoa siitä?” Esme kysyi ja Edward kohautti taas harteitaan.
”Kun olisin ollut varma, että menisin”, hän mumisi.
”Mitä tarkoitat? Et ollut varma?” Esme kysyi ja Edward pudisti päätään, kunnes katsoi häneen. Hän näytti kamalalta. Hänen silmänsä olivat punaiset ja hiukset olivat oikea sekasotku. Hän tarvitsi unta ja suihkun.
”No… minä ajattelin vastata heille kieltävästi… ajattelin pitää yhden välivuoden”, hän sanoi ja minä hymyilin.
”Mitä? Välivuosi? Miksi!” Esme kysyi hämmentyneenä, mutta minä nyökkäsin ja hymyilin Edwardille.
”Bellan takia.” Minä hymyilin ja Edward katsoi minua yllättyneenä.
”Niin… totta”, hän sanoi yllättyneenä.
”Bellan?! Mitä teidän välillänne on oikein tekeillä! Ja milloin sinä ajattelit kertoa minulle, että olet menossa naimisiin? Hääpäivänäsi?” Esme kysyi vihaisena. Edward katsoi häntä hämmentyneenä.
”Naimisiin? Kuka?” hän kysyi.
”Sinä ja Bella!” Esme sanoi.
”Mitä? Mistä lähtien? Minulla ei ole aavistustakaan, mistä sinä puhut”, hän sanoi ja rapsutti päätään.
”No häät ovat kihlauksen toinen askel, tiedäthän”, Esme sanoi vihaisesti ja yhtäkkiä Edwardin kasvot kirkastuivat ja hänen kasvoilleen ilmestyi hymy.
”Ai… sinä tarkoitat sitä, että kuulit minun olevan hänen sulhasensa! Minä sanoin niin vain, koska halusin saada tietoja, mitä oli tekeillä. He eivät olisi kertoneet minulle mitään, ellemme me olisi olleet jonkinlaisessa liitossa”, hän sanoi ja Esme huokaisi helpotuksesta.
”Joten nyt sinä olet siis menossa Harvardiin – etkö?” hän kysyi ja Edward katsoi lattiaa. Minä pudistin päätäni ja Emmett katsoi minua kysyvästi.
”Ei, ei. Älä sano sitä… älä sano, mitä ajattelen”, mumisin, mutta Edward nosti jo katseensa äitiinsä ja sanoi juuri niin kuin ajattelin: ”Yhdellä ehdolla. Minä saan jäädä tänne Bellan kanssa.” Minä riiputin päätäni.
”Sovittu”, Esme sanoi ja nyökkäsi. Edward hymyili heikosti.
”Haluatteko te nähdä hänet? Te voitte mennä, jos haluatte”, hän sanoi ja Alice nousi välittömästi pystyyn.
”Minä todella haluan”, hän sanoi ja Edward nyökkäsi.
”Totta kai voit”, hän sanoi ja nojautui taakse. Minäkin nousin ylös. Minun täytyi nähdä hänet. Lopulta me kaikki menimme.
Minä istuuduin Bellan viereiseen tuoliin ja silitin hänen kättään.
”Luuletko, että hän kuulee meidät?” kysyin Alicelta, joka istui toisella puolella. Hän kohautti olkiaan.
”Sitä ei ole todistettu, mutta kai se on mahdollista”, Edward sanoi nojatessaan ovenkarmiin. Me käännyimme takaisin Bellan puoleen ja minä otin hänen kädestään kiinni.
”Hei Bella! Se olen minä, Rose… me todella ikävöimme sinua. Joten parane pian! Me tarvitsemme sinua… tiedäthän… kolme muskettisoturia ja kaikki”, kuiskasin ja hymyilin Bellalle.
”Niin… me emme pärjää ilman sinua”, Alice sanoi ja me katsoimme toisiamme. Emme sanoneet sanaakaan, mutta tiesin, että me ajattelimme samaa asiaa. Kuinka me voisimme elää ilman Bellaa? Eläminen ilman Emilyä oli rankkaa. Mutta Bella merkitsi meille niin paljon enemmän ja me olimme tunteneet hänet vasta pari kuukautta. Oli outoa, kun katsoin Alicea ja näin syyllisyyttä hänen silmissään. Tiesin, että hän toivoi voivansa palata ajassa taaksepäin ja pelastaa Bellan. Mutta me emme pysty siihen… Voimme jatkaa vain eteenpäin.
-
No johan oli ihmepelastuminen! :o
ois voinu joutuu vaikka jalkapakettiin : DDD
No mutta oli silti ihana <3
Ja ja jaaaaaatkooaa! <3 oi kiitos
-
Älä uskallakaan jättää minua Bella…
ihana, kaunis, surullinen. <3
kiitos paljon tästä ficistä.
hyvin suomennat edelleen. : D
jatkoa pian?
-
oi, tykkäsin todella paljon.<3
ihanan herkkä, ja Eddie, oi niiiin
söpö.<3 :-*
lisää vain kun kerkiät! =)
-
Ihana! <3 Itkin tässä luvussa :'(
Suomennat tätä iha kauhean hyvin ja toivon jatkoa nopeeta :)
-
Sillai aika kliseistä, kun ajattelee ihmepelastumista ja tällaista, mutta silti pidin tästä taas. :D Minusta tämä henkilönvaihto oli mieluisaa (RPov, APoV, EmPoV jne) ja Edward on todella suloinen. Kiitti paljon, jatkoa!
-
Awwww , sulosta <3
Lisää lisää ;) <3
-
Voi ei! :'(
Et sä voi jättää tätä tähän kohtaan..
-
aww, ihana luku ♥
-
ihana<3<33<3 :) jatkoa!
-
sniif :'( ihanan surullinen, ihmeparantuminen tosiaan, mut eihän päähenkilöö voi noin vaa tappaa :)
jatkoa vaan piakkoin! <3
-
Oih.. Ihana! :) Jatkoa pian!
~Ziri
-
ei vitsi aloin pillittää ku luin tätä ;< ihan sika hyvin suomennat ja luku oli todella hyvä !<3
tosiaan olihan se vähän kliseetä tollaset ihmepelastumiset yms, mut se on vaa ""kirjaa"" (helpompi sanoo kirja ku ficci tms :D)
nii mut joo hyvä oli ja virheit en huomannu=)
jatkoa ! <3
-
Apua, Kooma????
Mites tässä nyt näin kävi?
Mä sekoon. Sä jotenki vaan... suomennat edelleen tän foorumin parhailla taidoilla. Vau.
Jos tästä nyt jotain järkevää pitäis sanoo, niin... En mä keksi mitään järkevää! Tää on liian ihana!
Kiitos.
-
Bellan pitää herätä koomasta : << Suomennat mielettömän hyvin, ja tunne välittyy loistavasti (toisin sanoen siis porasin täällä kuin hullu lukiessani kolme uutta osaa). :)
En osaa sanoa muuta kuin jatkoalisää että saadaan tietää kuinka B:n käy.
-
Tykkäsin tykkäsin tykkäsin<3<3<3
JAtkoa piaaaannnnnn!!!!!! <3_<3
ps. bella sais herätä jo pian :D
-
tää on aika herkkää tekstiä. tykkäsin. ja paljon<3
-
Itkin taas kerran, tämä vain oli jotenkin surullinen, siltikin iloinen luku, kun Bella selvisikin hengissä. Toivottavasti hän herää koomasta pian!
Suomennat hyvin, jatkoa odottelen :)
-
ääää , äkkii jatkoo , en jaksa oottaaaaaaaa :( :( :(
-
Aluksi aattelin tätä vain typeräksi ficiksi, missä Ed vaan paneskeli kaikkia ja näin, mutta...
oon onnellinen ku oon lukenu tätä koko päivän <3
Itken itken itken ja itken!
Niin surullinen!
Jatkoo ja hetiiiii!!!!
-
Oihj, tää oli niiiin kaunis ja surullinen osa ♥
Pidin paljon, niinkuin aina ;)
Aaaws, jatkoa odotellaan ... :D
XOXO Jasmin
-
Luin tätä jo aikaisemmin mutta kommentoin nyt vasta koska halusin lukea kaikki luvut ensin. Suomennat erittäin hyvin. Tää on aivan ihana ficci ja odotan jatkoa innolla.
-
T/N: Täällä taas uuden luvun kanssa. :D Nääääääääääääääääääääin suuri kiitos kommenteista! ;D
Kolmaskymmenesneljäs luku: Räpäytys
EPOV:
Sitä oli mahdotonta uskoa, mutta aika kului. Minä pakkasin kaikki vaatteeni ja muutin Bellan huoneeseen. Kuten sairaanhoitaja sanoi. Suhteilla pärjää. Jotenkin media sai selville koko kooma-jutun ja yhtenä päivänä meillä oli henkivartija oven edessä kaikkien toimittajien takia. Huhut siitä, että Bella olisi minun morsiameni, levisivät ja minä nauroin sille. Se oli naurettavaa ja toivoin, että se ei haittaisi Bellaa silloin, kun hän heräisi… jos hän heräisi. Seuraavana päivänä Renee saapui. Olin soittanut hänelle ennen kuin olin soittanut Carlislelle. Oli mielenkiintoista tutustua häneen. Hän näytti paljon Bellalta ja se, että tapasin Bellan perheen tässä tilanteessa, ei ollut kovin yhdistävä. Renee muutti läheiseen hotelliin ja tuli käymään joka päivä. Päivät kuluivat ja joka yö toivoin ennen nukahtamistani, että kuulisin noiden piipittävien laitteiden äänten sijaan Bellan äänen. Mutta sitten minä muistin, että piipitys äänet olivat hyvä asia ja lopulta en enää edes oikeastaan kuullut niitä.
Viikon jälkeen kaikki ajoivat kotiin, paitsi Renee ja minä. Oli outoa, kuinka suhteemme oli muuttunut. Alussa hän jätti minut huomiotta tai tiuski minulle. Mutta näytti siltä, että hän pääsi päivä päivältä enemmän irti ennakkoluuloistaan.
Toinen viikko oli samanlainen kuin ensimmäinen viikko – vain ilman perhettä. Se oli outoa. Pitkä sairaalassa olo alkaa lopulta turruttaa ajantajun. En tiennyt, oliko nyt torstai vai sunnuntai enkä tiennyt, oliko nyt maaliskuun 22 vai 29 päivä. Tiesin vain, että olin ollut täällä jo kaksi viikkoa ja se oli ainoa, mikä merkitsi. Lääkäri tuli joka päivä tarkastamaan Bellan. He tekivät kokeita ja vaikutti siltä, että he tekivät niitä joka päivä aina vain enemmän.
Kolme viikkoa katosi mielestäni aivan kuten ensimmäinenkin ilman Bellaa.
Sitten tuli neljäs viikko ja samalla tuli suuria muutoksia. He ottivat kipsit pois Bellan jaloista ja hänen oikeasta kädestään. Nyt hoitaja näytti minulle muutamia harjoituksia, joita minun pitäisi tehdä Bellan käsillä ja jaloilla, jotta hän voisi käyttää lihaksiaan herätessään. Mutta ne harjoitukset olivat aivan helppoja, kuten jalan nostaminen ilmaan ja sen taivuttaminen. En oikeastaan odottanut suuria muutoksia seuraavalle viikolle.
Ja olin oikeassa. Viides oli aivan kuten kolmas viikko. Tumma varjo muistoissani.
.............................
Minä huokaisin. Kuudes viikko oli saapunut. Otin Bellan käden omaani ja hymyilin hänelle heikosti. Yksi kuukausi ja kaksi viikkoa ja hän oli vieläkin koomassa. Nojasin päätäni patjaan ja huokaisin. Halusin pysyä siinä ja minä pysyisinkin. Mutta olin aivan rättiväsynyt. Tarvitsin merkin. Merkin siitä, että tämä ei olisi turhaa. Minä tarvitsin vain jotain… tunsin käden selälläni.
”Edward kultaseni”, Renee kuiskasi ja minä nyökkäsin nostamatta katsettani.
”Sinä tarvitset lepoa. Jospa sinä menisit täksi yöksi hotelliin ja minä jään tänne Bellan kanssa?” hän kysyi ja silitti selkääni. Pudistin päätäni.
”Ei. En voi. En voi jättää häntä”, mumisin.
”Et sinä ole häntä jättämässä. Sinä olet vain menossa yrittämään saada nukutuksi koko yön. Siinä kaikki”, hän sanoi, mutta pudistin päätäni.
”Ei. Kiitos vain Renee, mutta minä pysyn täällä”, sanoin ja hän huokaisi.
”Milloin sinä olet viimeksi lähtenyt tästä huoneesta? Jos et aio mennä hotelliin, niin tee minulle ainakin se palvelus ja mene edes kävelylle”, hän sanoi pehmeällä äänellä. En sanonut mitään.
”Älä viitsi Edward. Ei sinun tarvitse mennä kauas. Vain hotellin takaiselle parkkipaikalle. Ole ajattelematta tätä edes pari minuuttia”, hän sanoi ja minä huokaisin. Hän oli oikeassa. Olin ollut jumissa tässä huoneessa viikkoja. Tarvitsin raikasta ilmaa. Minä nyökkäsin ja nousin ylös.
”Mutta soita minulle, jos jotain tapahtuu”, sanoin ja Renee nauroi.
”Soitan”, hän sanoi ja avasi oven minulle. ”Ja mene nyt haukkaamaan hiukan raitista ilmaa”, hän sanoi hymyillen ja minä hämmästyin hänen vahvuudestaan. Hänen ainoa tyttärensä oli koomassa minun takiani ja siltä hän pystyi hymyilemään… ja jopa minulle. Minä en pystynyt hymyilemään, mutta nyökäytin hänelle päätäni.
Renee oli oikeassa – kuten äidit aina ovat! Kävely oli hyvä juttu. Minä huokaisin ja nautin lämmöstä ja auringon kutittelusta ihollani. Melkein hymyilin, mutta se oli jotain, mitä en pystynyt ihan vielä tekemään. Näin suuren puun ja kosketin sen runkoa. Suljin silmäni ja yritin muistaa, miltä se tuntui. En ollut ollut ulkona pitkään aikaan kovin pitkään. Pidin silmiäni suljettuina ja kuulin lehden kahisevan tuulessa ja huokaisin. Tämä tuntui hyvältä. Istuin puun juurelle ja katsoin ympärilleni. Nojasin pääni runkoa vasten ja katsoin siniselle taivaalle. Pudistin päätäni epäuskoisena. Oli vaikea uskoa, että ulkona oli vieläkin näin kauniita päiviä, vaikka minä kärsin niin kovasti.
ReneePOV:
Edward oli poissa ja minä katoin Bellaa. Otin hänen kädestään kiinni ja painoin siihen suudelman. En voinut lakata tuntemasta pahoin. Olin varma, että tämä oli osittain minun syytäni. Mikä oikeus minulla oli olla Bellalle vihainen joidenkin valokuvaajien takia? Silitin hänen poskeaan ja hymyilin.
”Minä aion tehdä kaiken paremmaksi… minä lupaan”, kuiskasin ja nousin ylös. Kävelin hoitajien luo, missä aioin tavata tohtori Huntingtonin.
”Päivää rouva Swan”, hän sanoi hymyillen. Minä hymyilin takaisin. ”Oletteko varma tästä?” hän kysyi ja tunsin sydämeni paukuttavan.
”Se on parasta kaikille, varsinkin Edwardille”, sanoin ja nyökkäsin. Hän otti Bellan kansion ja tuli kanssani Bellan huoneeseen. Hän teki muutamia rutiini tarkistuksia ja nyökkäsi sitten.
”Ei muutoksia”, hän sanoi.
”No… sitten minä olen varma”, sanoin nyökäten.
”Missä herra Masen on?” tohtori Huntington kysyi, mutta minä pudistin päätäni.
”Lähetin hänet pois. En halua hänen tietävän”, sanoin ja hän nyökkäsi.
”Sinä olet Bellan vanhempi, joten sinulla on oikeus päättää. Onko se todella, mitä sinä haluat? Tiedäthän, että kun me olemme aloittaneet prosessin, emme voi tuoda häntä takaisin”, hän sanoi ja tunsin, kuinka sydämeni vajosi. Tämä oli koko elämäni raskain päätös.
”En saanut viime yönä ollenkaan unta miettiessäni sitä. Kyllä. Haluan tehdä sen”, sanoin.
”Oletko aivan varma? Kuinka haluat selittää tämän Edwardille?” hän kysyi. Minä huokaisin.
”En ole vielä varma”, sanoin ja katsoin maahan. ”Kuinka kauan se kestää?”
”Se riippuu siitä, kuinka kovasti hän taistelee”, lääkäri sanoi ja minä pudistin päätäni. En halunnut kuvitella osaakaan Bellasta tajuttomana ja siitä, että hänen täytyisi taistella kipua vastaan. En vain halunnut. Sitten nyökäytin päätäni.
”Milloin me aloitamme? Ja milloin me saamme ensimmäiset tulokset?” kysyin ja lääkäri katsoi taas Bellan kansiota.
”Me aloitamme nyt tänä aamuna ja me saamme tulokset jo tänä yönä”, hän sanoi ja minä melkein pyörryin.
”No… sitten me voimme aloittaa”, mumisin. Hän nyökkäsi ja meni Bellan vasemman käden viereen ja vaihtoi tipan toiseen. Minä huokaisin ja lääkäri katsoi minuun.
”Se oli oikea päätös”, hän sanoi ja minä toivoin välittömästi niin. Minun täytyi vielä kertoa Edwardille… hän tulisi olemaan raivoissaan.
EPOV:
Tunnin jälkeen minä palasin Bellan huoneeseen. Renee hymyili minulle ja minä istuin hänen viereensä sängylle.
”Kävikö lääkäri jo katsomassa häntä?” kysyin ja hän nyökkäsi.
”Kyllä. Hän lähti jo pois. Kaikki on hyvin”, hän sanoi hymyillen ja minä nyökkäsin. Sitten käännyin ympäri ja katsoin Bellaa.
……………………………
”Mene hotelliin, Edward”, hän sanoi taas. Kello oli jo 10 illalla. Pudistin päätäni.
”Ei. Minä aion pysyä täällä. Kaikki on hyvin”, sanoin ja hän riiputti päätään.
”Minä todella haluaisin sinun menevän”, hän sanoi ja hämmensi minut sillä. Halusiko hän minun lähtevän?
”No… sinä et näköjään ole lähtemässä… joten minä menen”, hän sanoi ja käveli pois ennen kuin ehdin sanoa sanaakaan. Minä haukottelin. Olin niin väsynyt. Pidin vieläkin Bellan kädestä kiinni. Jokin oli erilaista tänään ja jostain syystä tiesin, etten voisi lähteä tänä yönä hänen viereltään. Painoin pääni hänen patjalleen ja pidin hänen kättään omassani. Katsoin häntä, kunnes silmäni sulkeutuivat.
…………………………..
”Mitä hittoa?” huusin ja nousin istumaan. Tuijotin pimeyteen eikä minulla ollut hajuakaan, mikä herätti minut. Katselin ympärilleni. Huoneessa ei ollut ketään muuta kuin minä ja Bella… Mikä minut herätti? Yhtäkkiä ilman varoitusta, tunsin Bellan pikkurillin liikahtavan ihan pikkuisen kädessäni ja vetäydyin pois. Joten tuo minut herätti. Kuu antoi minulle tarpeeksi valoa katsoakseni hänen kättään ja hänen pikkurillinsä liikkui nyt ja sitten taas vähän. Tunsin ilon nousevan sisässäni, mutta samalla hetkellä tiesin, että se saattoi olla vain hermoreaktio. Ei olut mahdollista, että hän liikuttaisi pikkurilliään… hän otti vieläkin lääkkeitä. Mutta toivoni oli vahvempi kuin järkeni, joten minä nojauduin Bellan ylitse ja laitoin valot päälle. Olin aikeissa käydä takaisin istumaan, kun vinkaisin nähdessäni silmäparin katsovan minua. Bellan silmät. Pysähdyin liikkeessäni siirtyessäni pois hänen päältään ja me katsoimme toisiamme silmiin. Luulin olevani unessa. Kuuden viikon jälkeen hänen silmänsä olivat auki. Tunsin sydämeni lyövän tiheämmin ja halusin hymyillä, nauraa, mutta sain pysyttyä rauhallisena. Tämä saattoi olla vain uni tai jotain. Siirryin hitaasti tuolilleni ja katsoin täydessä ilossa, kuinka Bellan silmät seurasivat minua. Painoin hoitajan kutsunta-nappia. Tämä oli uskomatonta! Otin hänen kätensä omaani ja painoin suudelman kämmenselälle. Sairaanhoitaja tuli sisään ja katsoi häntä. Hän oli yhtä yllättynyt kuin minäkin… joten minä en kuvitellut tätä.
”Voi herranenaika! Anna minun hakea tohtori Huntington tänne”, hän sanoi ja juoksi pois. En voinut kuin katsoa takaisin Bellaan ja hymyillä.
”Joten vaikuttaa siltä, että tämä on totta”, kuiskasin ja hän katsoi minua. Hän ei räpäyttänyt silmiään tai irvistänyt tai hymyillyt. Mutta hän katsoi minua ja se oli kaikista tärkeintä. Ovet lensivät taas auki ja lääkäri tuli sisään. Hän tarkasti Bellan sanomatta sanaakaan ja hymyili sitten minulle.
”No niin, herra Masen. Vaikuttaa siltä, että morsiamenne tulee takaisin elävienkirjoihin”, hän sanoi ja suuni loksahti auki.
”Mitä? Mutta kuinka se on mahdollista?” kysyin ja katsoin Bellaa.
”Mitä tarkoitatte? Kun vaihdoimme hänen tippansa tänä aamuna, niin tätähän me toivoimme”, hän sanoi nauraen.
”Te teitte mitä?” kysyin yllättyneenä ja hän vastasi katseeseeni hämmentyneenä.
”Luulenpa, että rouva Swan ei kertonut teille?” hän kysyi ja minä pudistin päätäni epäuskoisena.
”Rouva Swan ja minä päätimme tänä aamuna, että oli aika herättää hänet”, hän sanoi ja tunsin vihan alkavan kiehua sisälläni.
”Ja miksi kukaan ei kysynyt minulta?” kysyin vihaisesti.
”Herra Masen. Olen kamalan pahoillani. Minulla ei ollut aavistustakaan, ettette tiennyt. Rouva Swan vakuutti, että hän kertoisi teille”, hän sanoi ja minä katsoin taas Bellaa ja kaikki viha haihtui. Kuka siitä välitti, etten tiennyt? Bella oli palannut ja se oli kaikki, mikä merkitsi.
”Mitä seuraavaksi tapahtuu?” kysyin ja silitin hänen poskeaan varovasti. Bella sulki silmänsä kuin yrittäen muistaa kosketukseni.
”Hän ei kykene puhumaan tai liikkumaan vielä. Se vie jonkin aikaa. Mutta hän ymmärtää teitä”, hän sanoi ja minä nyökkäsin ja käännyin ympäri lääkäriä kohti.
”Mitä hän tietää? Muistaako hän minut?” kysyin ja lääkäri kohautti okiaan.
”Näemme sitten, kun hän kykenee puhumaan. Mutta hän ei muista, kuinka on joutunut tänne eikä hän muista näitä kuutta viikkoa. Joten jos haluatte, niin te voitte kertoa hänelle. Ai niin, on mahdollista, että hän nukahtaa parin minuutin aikana. Se on normaalia. Hän herää kyllä myöhemmin”, hän sanoi ja minä nyökkäsin. Lääkäri lähti ja oli vaikeaa kääntyä ympäri ja kohdata Bellan katse. Mutta, kun minä käännyin, sain hänet kiinni tuijottamasta minua, joten minä hymyilin.
”Hei”, sanoin ja painoin hänen kädelleen suudelman. Hän räpäytti silmiään kuin olisi halunnut vastata hei takaisin. ”Haluatko tietää, mitä sinulle tapahtui?” kysyin ja silitin hänen kättään. Hän räpäytti taas ja minä otin sen myöntävänä vastauksena. Minä kerroin hänelle, kuinka hän oli paennut ja joutunut onnettomuuteen. Kerroin hänelle uskomattomasta leikkauksesta ja viimeisimmistä tuskallisista kuudesta viikosta. Tunsin kyynelten kihoavan silmiini. Minun Bellani oli palannut.
”Olen niin iloinen, että olet palannut. Luoja, sinä säikäytit minut kuoliaaksi”, sanoin hymyillen. Hän räpäytti taas silmiään ja minä sain ajatuksen.
”Kuule – minulla on idea. Yksi räpäytys on kyllä ja kaksi räpäytystä on ei. Okei?” kysyin ja hän räpäytti kerran. Minä nauroin.
”Fiksu tyttö”, sanoin ja hän räpäytti taas kerran. Minä nauroin taas ja kuulin kyyneliä naurussani. Minä pyyhkäisin ne pois ja katsoin taas Bellaa. Hymyni katosi. Oli vain yksi kysymys, mihin tarvitsin vastauksen. Yksi kysymys, mikä ei ollut jättänyt minua rauhaan näinä kuutena viikkona.
”Bella”, sanoin ja hän räpäytti taas. ”Ti-ti-tiedätkö, kuka minä olen?” kysyin värisevällä äänellä. Katsoin, kun hänen silmäluomensa laskeutuivat ja pidätin henkeäni. Odotin niiden nousevan taas, mutta ne eivät nousseet ja minä riiputin päätäni. Hän oli taas nukahtanut. Yhtäkkiä aloin nauraa. Vaikutti siltä, että nuo kuusi viikkoa eivät olleet muuttaneet häntä yhtään. Hän vieläkin piti minut varpaillani.
-
Taas on tullut aivan ihania lukuja! Tosi hyvin taas suomennettu, enkä löytänyt virheitä varmaankaan...
Lisää äkkiä, mä revin pian pöksyni jännityksestä! :D
-
aijjj<33 tää on ihan paras fici!! äkkiä jatkoa<3 Ja jee bella on taas elävienkirjoissa :)
-
Bella on tajuissaan! Jes! Nyt äkkiä jatkoa.
-
Ihana! <3333
~Ziri
-
Awwwws, ihana luku <3
Edward on kyllä aika uskollinen kumppani <3 Mä jo luulin et Renee suunnitteli sitä et Bella ei enää heräiskää o.O
Jatkoo!!!
-
Taas kyyneleet silmissä, hitto tätä ficciä :D Mut tämä on vain niin ihana, koskettava. Onneks Bella tuntuu selviävän, toivottavasti selviääkin! Ja toivottavasti muistaa Eddien.
Jatkoa, kiitos!
-
uijuijui<333 taas aivan ihana luku ja aawaw, edward on niiin sulone :))<3 sanat ei riitä joten en rupee ees selittää kuinka ihana tää ficci on, ja kuinka hyvin suomennta, en virheitäkään löytäny,,
bellan vastausta odotellessa;))<3333
-
Whii, Bella heräs.
Yäk, Edward on jotenkin niin säälittävä. Okei, kyllä saa surra mutta se suree jotenkin niin... en tiiä, säälittävästi. Osaanpa kuvailla hyvin.
Mut, jatkoa vaan tulemaan. Monta osaa tässä muuten on?
-
Hih. Ihanaa, että bella heräs.
Jaaatkoa<3
-
Vau, Bella on taas elävien kirjoissa:D
Tykkäsin. Sä onnistuit tän tekemään hyvin. Mahtavaa.
Kiitos.
-
Oi, ihana luku<3
Ihanaa et Bella heräs, ja kyllä säikytit mut ton Reenen kohtauksella o.o
Mutta, jatkoa odotan ;)
-
Öjhtkehrdvfrtyre, ihanaa Bella on taas herännyt! ♥
Kamalaa, ku luulin et Renee menee tekemään jotain ihan kauheaa :o
Mut onneks ei tehny mittöö :D
Ja jatkoa tulemaan taas ;)
XOXO Jasmin
-
OII!!! Bella elää! ;D
Ihannananaaanaaa ficci! :D
-
Plääh. Kliseistä. Ihmepelastuminen. Huoh. Odotin jotain jännempää. Pidempää kamppailua, enemmän vaikeuksia, mutta ei. No voihan se näinkin mennä. Jotkut tykkää.
Nää meni kyllä ihan järjettömän nopeasti nää luvut. Mä en melkein pysyny perässä. :'D ehh. No joo.
As she turned into the night,
All he had was the words,
" I'm sorry I met you darling,
I'm sorry I left you"
The Last Shadow Puppets- The Meeting Place
VALO
-
Luulin että Renee aikoo ottaa Bellan letkut irti nii että se kuolis :o
Mutta onneks se ei tehny niin :D
Toivottavasti Bella muistaa Edwardin :)
Hyvin suomennat tätä ja jatkoo nopeesti!!
-
Iiiiiiiihanaaa <3
Suomennat tosi hyvin ;)
Jatkoa odotellen :) ;)
-
säikähdin jo että renee aikoo tappaa bellan : DDD
mutta joo nyt täytyy saada jatkoa!
-
OOHH, tätä on odotetttu !<<3 oioioi, bella
avas silmääät !! :-*
ja nyt taas takaisin asiaan, minäkin todella
pelästyin, että renee tekee jonkun oman päätöksen,
että bellalta lopetetaan tippojen/lääkkeiden antaminen
tms ;D ;D ;D huh, onnneksi ei ihan..
J A T K O A ! !
-
mä revin kohta hiukseni päästäni.... mä oottelen koko ajan uutta lukuja....
KIITOS kun suomennat tätä.. :P iso kiitos sulle ;D ;D ;D ;D
-
Millo jatkoo? Ku ei täl mun enkul paljoo voi lukee noit ficcei tai mitää muutakaan ::) Sori et kommentoin vas nyt.
-
T/N: Kiitos kommenteista! :D Ja anteeksi tästä pikästä väliistä, koneeseen tuli virushyökkäys, joten en voinut laittaa jatkoa. Onneksi mitään tiedostoja ei kuitenkaan kadonnut. Olisin varmaan alkanut itkemään jos nämä käännökset olisivat kadonneet jonnekin. ::)
Kolmaskymmenesviides luku: Simonia kohtaan
EPOV:
Sen yön jälkeen Bella näytti paranevan nopeammin ja nopeammin. Yhtenä päivänä hän aukaisi suunsa kuin halutakseen sanoa jotain, mutta sulki sen taas. Olin hämmästynyt hänen nopeasta toipumisestaan. Kysymys, tunsiko hän minua, ei enää tullut puheeksi. Päätin odottaa.
………………………………
Viikkoa myöhemmin – oli aikainen aamu – menin suihkuun. Olin melkein valmis, kun kuulin Renee huutavan Bellan nimeä. Hän kuulosti iloiselta ja yllättyneeltä. Hän sai minut uteliaaksi. Tulin nopeasti pois suihkusta ja laitoin jonkinlaiset vaatteet. Kuivasin hiukseni surkeasti ja lähdin sitten välittömästi kylpyhuoneesta. Renee kääntyi minua kohti silmät kyynelissä.
”Hän puhuu”, hän sanoi ja minä hymyilin iloisena tästä askeleesta.
”Tietenkin minä puhun! Minähän olen 17-vuotias tyttö!” Bella sanoi hitaasti ja hiukan raskaasti, mutta hän nauroi ja sai sydämeni kirkastumaan. Menin hänen luokseen.
”Öhm, en tekisi…” Renee sanoi, mutta jätin hänet huomiotta. Bellani oli palannut ja hän muisti. Otin hänen kädestään kiinni, enkä voinut muuta. Annoin hänelle suudelman – suulle. Ensimmäinen suudelma viikkoihin. Minä huokaisin ja hymyilin hänelle. Yllätyksekseni hän oli järkyttynyt.
”Satutinko minä sinua, Bella?” kysyin yllättyneenä.
”M-m-mitä sinä teit?” hän kysyi hämmentyneenä ja minä katsoin Reneetä.
”Minä yritin sanoa sinulle. Hän ei muista mitään sitten viime joulukuun”, Renee sanoi katsomatta minuun.
”MITÄ?!” huudahdin yllättyneenä ja nostin katseeni tohtori Huntingtoniin.
”Vaikuttaa siltä, että morsiamenne kärsii muistinmenetyksestä”, hän sanoi.
”Morsian?” Bella kysyi inhoavalla äänellä. ”Mistä lähtien minä olen ollut kihloissa?”
Katsoin häntä täysin järkyttyneenä.
”Hyvä asia tässä on, että on 80 prosentin mahdollisuus, että hän tulee muistamaan kaiken ajan kanssa”, lääkäri sanoi ja yritti jättää huomiotta Bellan huutamisen.
”Ja kenen kanssa? SINUN?” hän kysyi ja katsoi minua järkyttyneenä. ”Minä en edes sinua!” hän sanoi ja minä nielaisin.
”Rouva Swan… haluaisin puhua teille hetken”, lääkäri sanoi ennen kuin ehdin vastustaa, he lähtivät. Painoin pääni käsiini. Tämä oli kamalaa.
”Voi älä uskallakaan alkaa itkemään! Kuka tahansa oletkin! Minä olen se, joka ei muista”, hän sähisi ja minä huokaisin. Hän oli oikeassa.
”No kaikki tulee olemaan hyvin. Se tulee takaisin ajan kanssa”, sanoin ja yritin hymyillä.
”Hyvin? HYVIN?! Ja minä luulin, että he antoivat minulle lääkkeitä!! En muista puolta vuotta! Mitä hyvää siinä on?” hän sanoi vihaisesti. Hän jopa sai minutkin vihaiseksi. Olin istunut hänen sängyllään kuusi viikkoa ja nyt, kun hän vihdoin herää, hän alkaa vihoitella.
”Olet oikeassa. Tarkoitan, minähän voisin ainakin kertoa, mitä viime kuukausina on tapahtunut, mutta ei… jatka vain huutamista ja minä lähden takaisin Washingtoniin”, sanoin ja nousin ylös. Olin melkein ovella kun…
”Odota… okei… ehkä sinä voisit kertoa minulle jotain”, hän mumisi ja minä hymyilin. Istuuduin taas hänen viereensä ja huokaisin. Olin juuri aloittamassa tarinoinnin, kun Renee ja lääkäri tulivat takaisin. He hymyilivät minulle ja jostain syystä rupesin ajattelemaan, etteivät he kertoisi minulle, mitä olivat jutelleet. Minulla oli muutenkin tunne, etten kuulunut tänne enää. Vaikutti siltä, että en ollut täällä kenenkään vuoksi.
”Hyviä uutisia, Bella. Sinä pääset lähtemään sairaalasta heti, kun pystyt kävelemään”, Renee sanoi hymyillen.
”No aloitetaan sitten”, hän sanoi ja lääkäri nyökkäsi.
”Olen jo puhunut sairaanhoitajalle, joka tulee auttamaan sinua. Hän tulee tänne ihan pian. Äitisi ja sulhasesi menevät ulkopuolelle hetkeksi, että voit tehdä harjoituksesi”, hän sanoi ja minä vilkaisin Reneetä kysyvästi. Mutta hän vain nyökäytti päätään ja minä seurasin heitä pois huoneesta. Me kävelimme kokoushuoneeseen ja istuimme suuren pöydän ympärille.
”Herra Masen. Meidän täytyy puhua Bellan tulevaisuudesta”, tohtori Huntington sanoi ja minä vilkaisin Reneetä.
”Mitä puhumista siinä on?” kysyin Reneeltä ja hän katsoi maahan.
”Rouva Swan haluaa Bellan kotiin”, lääkäri selitti ja suuni loksahti auki.
”Ei… ei nyt… hänen täytyy muistaa”, mumisin.
”Edward…” Renee aloitti, mutta minä pudistin päätäni.
”Ei Renee… hän tarvitsee sitä. Hän tulee hulluksi, jos ei muista”, sanoin, mutta Renee pudisti päätään.
”En vain halua hänen lähtevän enää”, hän sanoi ja minä huokaisin.
”Enää on vain kaksi kuukautta jäljellä! Mitä kaksi kuukautta muka on!” sanoin vihaisesti.
”Juuri niin. Hän ei muista kovin helposti”, Renee sanoi ja minä laitoin käteni puuskaan. Tämä oli järjetöntä!
”Oikeastaan minä ymmärrän rouva Swania. Hän haluaa tyttärensä kotiin kanssaan… Toisaalta on kuitenkin mahdollista, että Bella muistaa kaiken kahdessa kuukaudessa. Ellei jo paljon ennemmin. Hänen täytyy vain mennä takaisin ja lyön vetoa, että monet muistot tulevat takaisin. Tuoksut ja tutut paikat ovat suureksi avuksi”, lääkäri sanoi ja minä nyökkäsin.
”Hän voisi myös loukkaantua Saksassa! Antakaa hänen lähteä minun kanssani… älkää viekö häntä pois nyt ja antako osaa hänen elämästään kadota ikuisesti”, sanoin ja Renee huokaisi.
”En tiedä, voinko päästää häntä lähtemään kaiken tämän jälkeen”, hän mumisi.
”Renee… Minä tiedän miltä sinusta tuntuu… ainakin hän muistaa sinut! Voitko edes kuvitella, kuinka paha tämä on minulle?” kysyin. ”Se tyttö on minun ELÄMÄNI. Hänen täytyy edes muistaa”, sanoin ja lääkäri nyökkäsi.
”Rouva Swan. On jokin syy, miksi nämä kaksi henkilöä ovat menneet kihloihin. Anna hänen muistaa sulhasensa”, tohtori Huntington sanoin ja Renee nauroi pienelle salaisuudellemme. Hän katsoi minua pitkään ja huokaisi sitten.
”Teidätkö mitä Edward, minä en pitänyt sinusta alussa, sen kaiken lukemani takia… sitten minä opin tuntemaan sinut ja minulle tuli tunne, että en toivoisi ketään muuta, kenen kanssa Bella olisi… kihloissa”, hän sanoi ja minä hymyilin.
”Anna minun sitten auttaa Bellaa muistamaan… ole kiltti, Renee. Sinä tiedät, kuinka paljon minä… kuinka vahvat tunteeni ovat häntä kohtaan”, sanoin ja melkein punastuin. Renee hymyili minulle tietäväisesti.
”Selvä Edward. Annan sinulle viimeiset kaksi kuukautta… mutta ei päivääkään enempää. Hän tulee kotiin, kuten oli suunniteltukin”, hän sanoi ja minä nyökkäsin helpottuneena. Bella lähtisi kanssani.
”Lupaan, että hän on luonasi kesäkuun 30 päivään mennessä”, sanoin ja hän nyökkäsi.
”Selvä. Minä lennän takaisin Saksaan huomenna. Luuletko, että pystyt huolehtimaan hänestä yksin?” hän kysyi ja minä nauroin.
”Olen tehnyt sen kerran… pystyn kyllä tekemään sen toistekin”, sanoin ja iskin silmää. Hän nauroi ja laittoi kätensä olalleni.
”Minä luotan sinuun, Edward. Mutta ole varovainen”, hän sanoi ja minä nyökkäsin nopeasti.
”Olen”, sanoin ja tiesin, etten olisi mitään vähempää.
…………………………………
”Hyvää yötä, kulta”, Renee sanoi ja painoi suukon tyttärensä otsalle. Minä seisoin oviaukossa kädet puuskassa ja katsoin heitä. Tämä oli vielä väsyttävämpää kuin viimeisimmät kuusi viikkoa! Joka ikinen minuutti, minun piti selittää itseäni Bellalle. Hän ei vain voinut olla hyökkäämästä kimppuuni! Renee käveli ohitseni ja hymyili tietäväisesti.
”Onnea”, hän mumisi.
”Minä kyllä tarvitsen sitä”, mumisin takaisin ja hän nauroi. Sitten hän katosi ja minä suljin oven takanani.
”Kuinka kävelyharjoituksesi tänään menivät?” kysyin ja nojauduin suljettua ovea vasten.
”Mitä se kiinnostaa?” hän kysyi ja katsoi minua ilkeästi. Minä työnsin itseni pois ovelta. Käteni olivat vieläkin puuskassa.
”Se kiinnostaa, koska minä olen vastuussa sinusta”, sanoin ja katsoin häntä.
”Joo, totta. Sinä olet yhtä vanha kuin minäkin. Miksi SINUN pitäisi olla vastuussa minusta?” hän kysyi äänessään niin paljon myrkkyä, että minun oli vaikea olla nauramatta. Tämä oli täysin erilainen puoli Bellasta. Puoli, joten en ollut nähnyt kovin usein.
”Oikeastaan minä olen vuoden vanhempi. Se, että Renee lähtee huomenna, tekee minusta vastuullisen”, sanoin ja hän pyöräytti silmiään.
”En voi uskoa sitä. Miksi sinä olet noin idiootti?” hän kysyi ja minä katsoin häntä
hämmentyneenä.
”Olen mikä?” kysyin.
”Idiootti!” hän sanoi ja kohautti olkiaan.
”No… minä olen niin idiootti koska…” Olin aikeissa kertoa hänelle, että me pidimme toisistamme… vain pari viikkoa sitten… mutta päätinkin toisin. Vielä ei ollut sen aika.
”Milloin sinä lähdet?” hän kysyi kyllästyneenä ja minä hymyilin. Toivoin, että voisin odottaa vielä toisen tunnin.
”Oikeastaan minä lähden silloin, kun sinäkin lähdet”, sanoin ja laskeuduin makaamaan sängylleni.
”Ei, minä puhun tästä päivästä”, hän sanoi ja katsoi minua. Tuijotin kattoa ja laitoin kädet pääni alle.
”Ai… tänään”, sanoin ja hän nyökkäsi.
”No… Jos sinä et kykene juoksemaan maratonia seuraavassa viidessä minuutissa, niin voisin sanoa, etten ollenkaan”, vastasin ja laskin kolmesta yhteen mielessäni. Kolme… kaksi… ja…
”MITÄ?!” hän huudahti.
”Minä pysyn täällä kanssasi”, sanoin.
”Miksi, missä, kuinka?” hän kysyi täysin äimistyneenä.
”Koska, koska minä olen sinun sulhasesi. Siksi”, sanoin hymyillen. Voisin ainakin leikkiä tätä leikkiä vähän kauemmin. Hän voihkaisi.
”En voi uskoa, että olen mennyt kihloihin miehen kanssa, jonka olen tuntenut vasta kuusi kuukautta”, hän mumisi. Kohautin olkiani.
”No… meillä oli paljon hyviä aikoja”, sanoin ja hän katsoi minua.
”Teimmekö me… teinkö minä… tiedäthän… teinkö minä?” hän sanoi ja minä meinasin räjähtää. Tämä oli todella viihdyttävää.
”Öhm… en tiedä, mitä tarkoitat”, sanoin ja hän huokaisi.
”Unohda, että sanoin mitään”, hän mumisi ja tuijotti kattoa.
”Okei”, sanoin ja hiljaisuus laskeutui. Minulla oli tunne, että pystyin kuulemaan hänen aivojensa työskentelevän.
”Haluan vain tietää, että harrastimmeko me seksiä?” hän sanoi yhtäkkiä todella nopeasti. Katsoin häntä ja näin hänen punastuvan.
”Vau… aika raskasta… sinä et muista ensi kertaamme… minun pitäisi vihata sinua siitä”, sanoin ja hän haukkoi henkeään.
”Joten me teimme sen?” hän kysyi. Minua nauratti.
”Voi kyllä… emmekä vain yhtä kertaa. Me teimme sitä koko yön… me emme vain voineet lopettaa… ja sen jälkeen me teimme sitä joka yö”, sanoin ja minulla oli vaikeuksia salata nauruni. Kuulin hänen haukkovan taas henkeään. Hän oli luultavasti kuolemaisillaan nyt.
”Tämä on kamalaa”, hän sanoi.
”Mitä tarkoitat? Että et muista ensi kertaamme?” kysyin, mutta hän pudisti päätään.
”Ei. Se on kamalaa, että ensimmäinen kertani oli sinun kanssasi”, hän sanoi ja näytti kieltä.
”No, ei se vaikuttanut sinusta niin kamalalta, kun me teimme sen, koska sinä olit niin riippuvainen siitä… sinä et vain voinut lopettaa”, sanoin ja kohautin olkiani.
”Okei. Minä olen väsynyt. Hyvää yötä”, hän sanoi ja sammutti valot.
”Ja muuten, älä luulekaan, että voit harrastaa seksiä kanssani enää ikinä”, hän sanoi ja minä hymyilin. ”Näyttää siltä, että onnettomuus oli paras asia, mitä elämässäni on tapahtunut.”
Minun piti peittää nauruni. Jospa hän vain tietäisi!
……………………………….
Seuraavat päivät olivat aika samanlaisia. Bella yritti jättää minut huomiotta. Mutta minä kuitenkin huomasin hänen katselevan minua aika usein. Se oli aika huvittavaa ja minä oikeasti pidin siitä, että hän ei voinut jättää minua huomiotta. Se antoi minulle toivoa, että tulevaisuudessamme voisi olla vielä me.
”Hyvää yötä”, Bella sanoi ja laittoi valot pois. Minä olin vielä lukemassa, mutta hän ei välittänyt.
”Olisitko kiltti?” kysyin.
”Mitä?” hän kysyi.
”Minä olin lukemassa”, sanoin ja laitoin kirjan pois. Tiesin, etten avaisi sitä enää tänä yönä.
”Sinä luit koko päivän. Eikö sinua koskaan ala kyllästyttää?” hän kysyi.
”No ethän sinä edes puhu minulle”, sanoin ja hän huokaisi. Ajattelin saaneeni hänet nalkkiin. Hän voisi vihdoinkin olla kiva, mutta…
”Hyvää yötä”, hän sanoi ja minä olin aikeissa huutaa. Tämä oli järjetöntä. Se oli täysin vastoin kaikkea, mihin uskoin. Käännyin kyljelleni ja katsoin ulos ikkunasta. Kuu loisti kirkkaasti tänä yönä.
”Oliko se kallis?” hän kysyi yhtäkkiä.
”Mistä sinä puhut?” kysyin hämmentyneenä, mutta iloisena, että hän puhui olematta ilkeä.
”Auto, jonka minä kolaroin… oliko se kallis auto?” hän kysyi ja minä hymyilin. Se kuulosti ihan Bellalta.
”Tuota… mitä luulet?” kysyin.
”Ottaen huomioon, että minä en oikeastaan tunne sinua, niin sanoisin, että sinä olet köyhä yliopisto-opiskelija, joka lukee paljon… sanoisin, että se oli vanha Chevrolet… se selittäisi, miksi minä kolaroin”, hän sanoi ja minun piti peittää hymyni. Olin aikeissa kertoa hänelle, kuka minä oikeasti olin, kun eräs ajatus, mikä oli usein häirinnyt minua, tuli mieleeni. Entä jos hän aina piti minusta vain siksi, että olin presidentin poika?
”Vau. Tuo oli aika lähellä. Mutta oikeastaan, minä olen köyhä lukio-opiskelija, joka lukee paljon”, sanoin nauraen.
”Näetkö… minä vain tiedän tällaiset asiat”, hän sanoi ja minä meinasin alkaa nauraa todella kovaa.
”Niin. Sinä olet paras”, sanoin hymyillen. Hyvä, että oli pimeää.
”Joten, mikä sinun nimesi on?” hän kysyi, enkä ollut valmistautunut siihen. En voinut kertoa hänelle oikeaa nimeäni nyt, kun olin valehdellut hänelle. Ajattelin kirjaa, jonka olin lukenut jonkin aikaa sitten.
”Ai… minä olen Simon Adkins”, sanoin.
”Tuota… Simon Adkins… hauska tavata. Sinähän tiedät jo nimeni”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Niin, tiedän”, sanoin.
”Joten Simon Adkins… me olemme kihloissa”, hän sanoi ja minä hymyilin.
”Niin olemme”, sanoin ja tuijotin kattoa.
”Kuinka se tapahtui?” hän kysyi ja minä nauroin.
”Tiedäthän, kun kaksi henkilöä pitävät toisistaan kovasti, he…”
”Ei, minä puhun kihlauksesta. Kuinka sinä kosit minua?” hän keskeytti minut. Kohotin kulmiani. Hyvä kysymys. Kuinka minä kosisin Bellaa? Voisin kysyä häntä tuhansien ruusujen ympäröimänä, Eiffelin tornissa, romanttisen kynttiläillallisen aikana rannalla – niin lähellä vettä, että jalkamme kastuisivat, tai Niagaran putousten edessä. Mutta mitä Simon Adkins tekisi?
”Minä kysyin sinua ensimmäisellä kerrallamme”, sanoin ja olin tyytyväinen vastaukseeni.
”Ai… tuo on todella… romanttista”, hän sanoi ja minä hymyilin. Hän valehteli.
”Niin… se oli. Tuota… ehkä sinä muistat jonain päivänä”, sanoin.
”Niin… minä todella odotan sitä”, hän sanoi ja valehteli taas. ”Joten Simon Adkins… mitä sinun vanhempasi tekevät työkseen?”
”Tuota… äitini on siivooja ja isäni on putkimies”, sanoin hymyillen – kuvittelin, mitä vanhempani oikeasti tekivät.
”Ai… okei”, hän sanoi ja minä hymyilin.
”Odotitko jotain muuta?” kysyin… en vain voinut lopettaa.
”En odottanut mitään… tai no… oikeastaan… tapa, jolla sinä puhut… ei vaikuttanut siltä, että sinulla olisi ollut sellainen koti – tiedätkö, mitä tarkoitan?” hän kysyi ja minä olin yllättynyt. Hän oli hyvä.
”Tuota… en oikeastaan. Mutta pystyn elämään sen kanssa. Minun täytyy soittaa heille huomenna”, sanoin ja yritin puhua aivan eri tavalla.
”Ai… oikeasti?” hän sanoi.
”Kyllä… mutta viideltä päivällä, koska silloin he eivät ole enää töissä”, sanoin ja meinasin räjähtää. Tämä oli hulvatonta.
”Ai…” hän sanoi. Hänen reaktionsa oli tosi hauska – mutta toisaalta pelottava. Pitikö hän oikeasti minusta vain rahan takia?
”Onko kaikki hyvin, hunajapupu?” kysyin ja minun piti purra sormeani, etten alkaisi nauraa.
”Öhm… älä kutsu minua noin. Kyllä, kaikki on hyvin. Minä vain ajattelin, että olen iloinen siitä, että olen – olin – kihloissa tavallisen miehen enkä jonkun rikkaan kakaran kanssa”, hän sanoi yllättäen minut täysin.
”Joten, sinäkö et pidä rikkaista?” kysyin hymyillen.
”En… en oikeastaan… he ovat niin koppavia”, hän sanoi.
”Ja montako olet tavannut?” kysyin.
”Öhm, en tiedä…” hän sanoi ja minä hymyilin. Jospa hän vain tietäisi.
”Eikö siellä, mistä sinä tulet, ole rikkaita?” kysyin.
”Joo, mutta ei oikeastaan… ex-poikaystäväni oli rikas. Hän oli idiootti”, hän sanoi ja minä yllätyin, että hän puhui Jacobista.
”Ai oikeasti?” sanoin.
”Kyllä. Hänen nimensä oli Jacob. Oikea idiootti”, hän sanoi ja minä olin samaa mieltä. Hän todella oli.
”No, minä vihaan rikkaita sen takia, kun he luulevat, että voivat kohdella muita, miten haluavat. Vain koska he ovat rikkaita”, sanoin.
”Niin. Varsinkin niitä, joilla on vaikutusvaltaiset vanhemmat. Kuten Jacob”, hän sanoi.
”Voi niin. Rikas ja vaikutusvaltainen. Huono yhdistelmä”, sanoin.
”No Simon Adkins… vaikuttaa siltä, että olet mukavampi kuin odotin”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Olet oikeassa”, sanoin ja hän nauroi.
”Hyvää yötä, Simon”, hän sanoi ja minä hymyilin.
”Hyvää yötä, Bella”, sanoin normaalilla, oikealla äänelläni.
…………………………..
Minä istuin käytävässä. Lukien kirjaa samalla kun Bella teki kävelyharjoituksiaan.
”Simon! Simon!” hän huusi yhtäkkiä, enkä saanut selvää. Katselin ympärilleni, eikä minulla ollut aavistustakaan, kenelle hän puhui.
”Simon! Katso!” hän sanoi ja yhtäkkiä muistin edellisyön keskustelumme. Käännyin katsomaan häntä ja näin hänen nojaavan kainalosauvaan.
”Mitä on ruokana, Bella?” kysyin ja sairaanhoitaja katsoi minua hassusti.
”Nouse ylös, minä aion kävellä luoksesi ilman kainalosauvoja”, hän sanoi ja minä loikkasin ylös – innostuneena siitä, että kerrankin Bella kävelisi minua kohti, eikä juoksisi karkuun.
”Näin sitä mennään… tunnen olevani 1-vuotias”, hän sanoi ja me molemmat nauroimme. Minä katselin hänen jokaista liikettään. Hän oli varovainen ja laittoi aina jalan toisen eteen hitaasti. Minä hymyilin hänelle.
”Bella. Tämä on mahtavaa”, sanoin ja hän nauroi.
”Minä yritän kävellä nyt kovempaa”, hän sanoi ja varoittamatta hän tuli kärsimättömäksi ja teki liikkeensä liian nopeasti. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, hän alkoi kaatua. Minä juoksin häntä vastaan ja sain hänet käsivarsilleni ennen kuin hän osui maahan. Hän katsoi minua. Hymyillen. Minä hymyilin takaisin. Tuntui uskomattomalta pitää Bellaa taas näin lähellä. Tiesin, että minä ikävöin häntä käsivarsilleni, mutta nyt, kun hän oli niin lähellä, tunsin, kuinka vartaloani särki olla ilman hänen kosketustaan kaksi kuukautta. Hän kosketti leukaani kevyesti ja sydämeni hyppäsi yhden lyönnin yli.
”Simon”, hän kuiskasi ja hymyni katosi. Hän alkoi tuntea jotain, mutta ei minua kohtaan. Simonia kohtaan.
-
:-* :-* :-* :-* :-* awwwwwwwwwwwws tää on ihana <3 Bella just paras xD Ed joutu vähä kuseen 8D Oikein gigololle, vaikkai on ex-gigolo, ja vielä valehteleeki 8D
Mut säälittää Bella siinä mielessä, kun se muistaa viel mitä Jacob teki sille :/
-
Hemmetti Edward! Ei saa valehdella.. Tosin jos se olis kertonut totuuden, voi olla, että Bella olisi häätänyt sen pois... *huokaus* Mutta mutta.. Toivotaan, että kaikki päättyy hyvin ja että Bella muistaisi!
Jatkoa, kiitos.
-
Hahaa, Edward on pulassa ton valheen kanssa ;D
-
joo, ensinnä on pakko todeta muiden mukana, että vielä tulee aika, jolloin bella muistaa kaiken ja edward on lievästi sanottuna kusessa. veikkaan, et toi valehtelu menee tässä ajan mittaan vähän liian pitkälle, eikä tilanteen korjaamiseen riitäkkään pelkkä anteeksipyyntö, tai jotain sinnepäin. bellan äiti muuten ärsyttää vieläkin, en tiiä miks. kai se on se, ettei se oikeesti osaa asettua tyttönsä tai edwardin asemaan, vaan ajattelee koko ajan omaa etuaan ja (yhtä tämän ficin lukua lainaten) välittää vaan siitä, ettei ite pääse töihin, kun paparazzit piirittää pihan. miettis hei vähän, miltä bellasta tuntuu.
että tuota, kiitoksia taas paljon tästäkin luvusta. kovaa kyytiä ollaan muuten menossa kohti ficin lopetusta. tuntuu sit varmaan tosi oudolta, ku tätä on tullu kuitenki seurattua niin kauan. noh, pitää nauttia tästä vähästä (okeiokei, on näitä lukuja vielä noin jotain seittemän muistaakseni, ehkä vähän ylireagoin)... :D
-
aiijjj<33 Ihana luku TAAS! :))
-
ai ai ai ed. ei saa valehdella :D
Tykkäsin.<3 jatkoa piaaaaaannn :D
TOivottavasti bella muistaa kunnolla kaiken sitten :D
-
äää ei mitään Simonejaaaa, eieiei Eddie mitä sä hommaaaat !
siiis tää on K A U H E E T A ! jos toi herra Edward ei nyt ala
kertomaan kuka se oikeesti on niin multa palaa käpy, eiei ei saa
valehdellla tollasssiii, btw, simon ei oo mikään kaunein nimi :''''D
joo o, tosi hyvää palautetta :P
mutta hienosti suomennat, jatkoa piaaan ! (:
-
Hahhah repeilin täällä bellan ja edward simon adkinsin keskusteluille ;D
-
Voi ääks. miks ton piti valehdella? Se ottaa päähän... nyt sitten täytyy saada Simon takaisin Edwardiksi. ÄÄÄ.
Mä en jaksa odottaa. Taas hyvää tekstiä.
Kiitos.
-
Heehheeehh!!! :D hulvatonta! ei edi saa tolleen vaan huijata, mitäs sitten ku koko homma paljastuu? OMG sillon on kyl niin kauheeta :D
Mut innolla odotan jatkoaaaa.... <3
-
auttaa varmaan bellan muistin takas saamista jos edward tollein valehtelee : DDD
hyvä luku jatkoa <3
-
Simon Adkins :D:DD:D:D Vähän nauroin :D
JATKOO
-
Nyyh.. Edwardin ei ois pitäny valehdella. Bella on kyl hauska. Jatkoa odotellen.
-
Voi eiiiii!!!! Ja nytte ku Edward on valehdellu Bellalle nii sitte ku se kertoo totuuden nii sitte Bella suuttuu ihan varmana!!!
-
Ihanaaa<3 Tää on niin ihana ficci. en osaa sanoo mitää järkevää.
JATKOA<3
- L
-
iha hävettää ku en oo kommentoinu tähän vähään aikaan :-[
nojaa ihana luku:)
o-ou mitenköhän bella reagoi kun ed kertoo valehdelleensa ;)
kiitos suomennoksesta:)
jatkoa:>
-
T/N: Tässä tulee seuraava kilometriluku. Kiitos kommenteistanne! :D
Kolmaskymmeneskuudes luku: Petinkö minä sulhastani?
BPOV:
Siitä, kun olin kaatunut Simonin syliin, oli kulunut yksi viikko. Hän oli jo viikon käyttäytynyt oudosti. Hän näytti olevan epävarma kaikesta, mikä liittyi minuun. Hän näytti välttelevän minua usein eikä hän näyttänyt vastaavan kysymyksiini.
Hän oli juuri suihkussa, kun päätin vähän harjoitella kävelyä ympäri huonetta. Sairaanhoitaja ei halunnut päästää minusta irti, koska hän pelkäsi, etten pysyisi vielä tasapainossa. Yritin selittää hänelle, etten ollut koskaan kävellyt paremmin kuin nyt, mutta hän ei vain voinut uskoa, että kaatuilisin niin usein!
Kävelin ikkunalle ja kuuntelin suihkusta virtaavan veden ääntä. Minä huokaisin ja katselin huonetta. Se oli outoa. Olin ollut nyt hereillä jo viikkoja eikä kukaan näytä haluavan kertoa minulle, mitä minulle oli tapahtunut viimeisinä kuutena kuukautena. Miksi Simon ei kerro mitään? Tunsin, kuinka minua alkoi huimata… makaaminen sängyllä niin usein teki sydämeni heikoksi ja minua alkoi huimata tehdessäni normaaleja toimintoja. Kävelin Simonin sängylle käydäkseni makaamaan hetkeksi, mutten nähnyt kirjaa lattialla ja niinpä minä kompastuin siihen. Kaaduin maahan ja löin pääni yöpöytään. Ja koska kömpelyyteni oli jotain, mitä en ollut jättänyt taakseni ollessani koomassa, yöpöydän ovi avautui ja miljoonat paperit liukuivat syliini.
”Auts!” sanoin ja pidin päästäni kiinni. Se sattui todella kovasti. Olin kutsumassa Simonia apuun, kun näin artikkelin sanomalehdessä kaikkien näiden paperien keskellä. Vedin sen näkyviin. Siinä oli valtava kuva murskaantuneesta hopeanvärisestä autosta. Osa otsikosta oli jotenkin näkymättömissä. Kaikki, mitä pystyin lukemaan oli: ”… morsian murskaantui onnettomuudessa. M… perhe on kauhuissaan lopputuloksesta.” Mikä tämä oli? Oliko tämä minusta? Miksi minusta olisi artikkeli Washington Postin etusivulla? Siinä ei ollut mitään järkeä. Olin laittamassa lehden takaisin yöpöydälle, kun löysin laskun. Enkä mitä tahansa laskua. Siinä oli jostain Mercedes SLK:sta. Ja, kun näin, kuinka paljon se maksoi, minua alkoi taas huimata: 60,000 dollaria! Tämä oli outoa… katsoin nimeä. Tämä ei voinut olla Simonin. Simonilla ei olisi ikinä näin paljon rahaa. Rypistin otsaani. Siinä oli aivan eri nimi. Tämä kuului herra Masenille. Outoa. Mitä Simon sillä teki?
Lakkasin juuri muodostamasta kysymyksiä päässäni, kun päätäni alkoi yhtäkkiä särkeä todella kovasti. Tartuin päähäni kaksin käsin ja suljin silmäni. Ennen kuin ehdin edes huutaa apua, mieleeni alkoi muodostua kuvia. Se oli kuin elokuva, jota kelattiin nopeasti eteenpäin:
”Tässä on… Masen, poikamme”, naisen ääni sanoi.
”Voinko mennä jo?” erittäin tylsistynyt ääni mumisi.
Sitten oli kuin elokuva olisi taas edennyt todella nopeasti.
”… päästä irti minusta!” huusin. Oli aivan pimeää.
Jälleen kohtaus hävisi ja uusi tuli tilalle.
”Hän ei ole aina ollut sellainen, tiedäthän”, naisen ääni sanoi.
”Alice”, toinen nainen sanoi.
”Mitä? Jos hän elää hänen kanssa kuusi kuukautta, hänen pitäisi saada tietää”, toinen ääni sanoi. En tunnistanut heitä. Kasvot olivat sumeat.
Aivan yhtä nopeasti kuin se tapahtui, se loppui ja löysin itseni selältäni sairaalan lattialta. Sydämeni hakkasi kuin hullu. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä äsken tapahtui. Laitoin kaikki paperit takaisin yöpöydälle ja katsoin kirjaa, johon kompastuin.
Kuinka muistaa, kun unohdan – Muistinmenetys siinä luki. Minä hymyilin. Joten tätä hän lukee koko ajan. Kirjoja, joiden avulla hän voi auttaa minua muistamaan. Valitettavasti en muistanut vielä mitään. Nousin ylös ja istahdin sängylleni. Olin vieläkin hämmentynyt siitä, mitä näin ja juuri silloin Simon astui huoneeseen.
”Hei sinä! Kaikki hyvin?” hän kysyi ja olin aikeissa kertoa hänelle, mitä olin nähnyt, kun ajattelin sitä ja tajusin, kuinka tyhmältä se kuulosti. Joten minä vain hymyilin.
”Joo… kaikki on hyvin”, sanoin ja hän nyökkäsi.
.........................
Sinä yönä en saanut unta, sillä tuntui kuin aivoni olisivat toimineet nopeampaa kuin aiemmin. Kuulin kaikenlaisia ääniä päässäni. Kun vihdoin sain unen päästä kiinni, se todella alkoi. Taas tuntui kuin olisin katsonut elokuvaa, todella nopeaa elokuvaa.
”Ota korkokengät, sinulla on löysä takapuoli”, joku sanoi minulle.
Sitten olin taas uudessa kohtauksessa.
”Ei. Minulla oikeasti on 22 autoa”, todella tuttu ääni sanoi.
Toinen kohtaus. Tällä kerta minä luin viestin.
”Sinä olet huono valehtelemaan. –E.”
Silloin minä heräsin ja huomasin, että olin istunut suorana sängyssäni. Mitä oli tekeillä? Tämä ei ollut normaalia.
”Simon?” kuiskasin. ”Simon”, kuiskasin uudelleen, mutta hän ei kuullut.
”SIMON!” huusin ja hän nousi istumaan järkyttyneenä.
”Kuka, mitä, missä, milloin? Olen hereillä”, hän sanoi ja katsoi ympärilleen. Minä katsoin häntä huvittuneesti.
”Mitä on tekeillä?” hän kysyi, kun oli tajunnut, ettemme me olleet vaarassa. Hän nojautui taaksepäin ja katsoi minua.
”Okei. Tämä on todella outoa. Mutta minulla on outoja hetkiä. Ne alkoivat tänään”, sanoin ja yhtäkkiä Simon istui suorana sängyllään.
”Mitä tarkoitat?” hän kysyi kiinnostuneena.
”Tuota… se on kuin katselisin nopeasti loppuun kelautuvaa elokuvaa”, sanoin ja hän nyökkäsi hymyillen.
”Ja kaikki, mitä näet on sumuista ja sinä kuulet vain yksittäisiä lauseita?” hän kysyi ja minä nyökkäsin.
”Onko se paha?” kysyin ja hän nauroi samalla kun laskeutui taas makaamaan.
”Ei! Bella! Tämä on mahtavaa! Sinä saat takaumia”, hän sanoi ja suuni loksahti auki.
”Takaumia? Tarkoitatko pieniä muistin palasia, jotka tulevat takaisin mieleen?” kysyin enkä voinut uskoa sitä.
”Kyllä… Mitä sinä tarkalleen ottaen muistat?” hän kysyi kiinnostuneena.
”Kuulen paljon nimeä Masen… melkein joka kerta. Kuka on Masen?” kysyin ja muistin sen yhden laskun.
”Ai… öhm… erittäin läheinen ystäväni”, hän sanoi ja minä katsoin häntä hämmentyneesti.
”Outoa”, mumisin.
”Mikä on?” hän kysyi.
”Älä ole vihainen, mutta nuo kohtaukset ovat outoja… aivan kuin sydämeni olisi hermostunut ja kaikkea. Hän ei vain vaikuta olevan mitätön ihminen… no ehkä se oli”, mumisin.
”Mitä muuta?” hän kysyi.
”Öhm… kuulin kerran nimen Alice. Toinen tyttö sanoi hänen nimensä”, sanoin.
”Sen täytyy olla Rosalie. Rose ja Alice ovat parhaita ystäviäsi”, hän sanoi ja minä nyökkäsin.
”Okei. Sitten siinä oli yksi osa, missä löysin viestin. Se sanoi jotain huonosta valehtelijasta ja sen alla oli vain yksi kirjain. E”, sanoin ja minusta tuntui oudolta.
”Ai… sen täytyy olla… Emmett Masenilta”, hän sanoi ja minä punastuin. Petinkö minä Simonia hänen parhaan ystävänsä kanssa? Miksi minä tunsin niin paljon tätä Emmettiä kohtaan? Muistin sen yhden kohdan, missä käskin hänen päästää minusta irti. Minulla oli sama ilon tunne. Oliko Masen siinä minun päälläni… vai Simon? Se oli outoa ja minä olin todella hämmentynyt. Minulle tuli tunne, että voisin tuntea todella vahvasti Simonia kohtaan, jos hän vain kertoisi lisää menneisyydestä, mutta toisaalta tunsin kuin olisin aina pitänyt tästä Masenista enemmän.
”Kaikki kunnossa, Bella?” hän kysyi ja minä nyökkäsin hitaasti.
”Kyllä. Minä olen… minä olen kunnossa”, mumisin ja minusta tuntui kuin olisin pettänyt sulhastani.
”Arvaa mitä! Tiedän jotain, mikä piristää sinua”, hän sanoi ja minä katsoin häntä.
”Mitä?” kysyin.
”Tuota… pari tuntia sitten, kun sinä olit jo nukkumassa, minä tapasin tohtori Huntingtonin käytävässä ja hän kertoi, että me voimme lähteä kotiin huomenna”, hän sanoi ja minä hymyilin.
”Hei, tuohan on mahtavaa!” mumisin ja laskeuduin taas makaamaan. ”Joten, mekö ajamme Washington D.C:hen huomenna?”
”Jep. Minä odotan niin kovasti, että pääsen taas kotiin”, hän sanoi ja minä nyökkäsin.
”Oletko varma, että olet kunnossa?” Simon kysyi ja minä nyökkäsin.
”Joo… kaikki on hyvin”, mumisin ja laskeuduin makaamaan.
EPOV:
Minä makasin vieläkin hereillä, kun Bella oli jo nukahtanut uudelleen. Olin pulassa. Pahassa pulassa. Me ajaisimme huomenna kotiin eikä hän tiennyt mitään. Minun täytyisi kertoa hänelle huomenna. Hän tulee olemaan niin vihainen. Kuinka minä saatoin valehdella hänelle noin? Minä olin ajatellut sitä viime viikosta asti. Mutta juuri nyt se oli todella paha. Hän ei enää ikinä luottaisi minuun! Miksi minä tein sen? Vain siksi, että voisin kertoa itselleni, että hän pitää minusta itseni takia, ei siksi mitä minulla on? No, huomenna hän vihaa minua… ei siksi mitä minulla on, vaan minun itseni takia.
BPOV:
”Ja kiitoksia kaikesta, mitä olette tehnyt minulle”, sanoin hymyillen tohtori Huntingtonille.
”Ole hyvä vain. Me emme olisi ikinä voineet tehdä sitä ilman sinua”, hän sanoi iskien silmää ja minä nauroin. Kelle oli 11 aamulla ja Simon tuli juuri takaisin. Hän oli käynyt laittamassa kaikki tavaramme autoon.
”Valmiina?” hän kysyi minulta ja kietoi kätensä ympärilleni. Minä hymyilin ja nyökkäsin.
”Lähdetään”, sanoin ja me sanoimme hyvästit ja lähdimme.
”Kenen auto me otetaan?” kysyin matkalla alas.
”Öhm.. tuota… ystäväni Emmett Masenin auton, joten me otamme sen”, hän sanoi ja minä pidätin henkeäni. Se Emmett tyyppi oli ollut täällä? Niin lähellä? Odotin innossani hänen tapaamistaan ja toisaalta olin pahoillani ilostani.
”Okei…” sanoin ja epäröin, kun Simon avasi Mercedes SLK:n oven minulle.
”Mitä?” hän kysyi.
”Sinun… ystävälläsi on rahaa?” kysyin hämmentyneenä.
”Ai joo… hän on aika rikas”, Simon sanoi hymyillen.
”Ai… okei”, mumisin ja menin sisään.
”Lähdetään sitten”, Simon sanoi hymyillen ja käynnisti auton. Minulla oli tunne, ettei hän ajanut tätä autoa ensimmäistä kertaa.
”Haluatko sinä ajaa koko matkan, vai haluatko vaihtaa jossain vaiheessa?” kysyin ja hän nauroi.
”Öhm… ei kiitos. Luulenpa, että minä ajan”, hän sanoi ja minä näytin kieltäni. Hän oli ilkeä.
Me ajoimme hiljaisina jonkin aikaa. Se oli niin hiljaista. Joten minä päätin käynnistää radion. Se oli outoa. Minä vain kosketin virtanappia, kun päätäni alkoi särkeä taas ja olin jälleen kerran takaumassa. Se oli viesti.
Hei, öhm… se olen minä, Bella!
Okei, kun sinä luet tätä viestiä, tulet olemaan raivoissasi tai huvittunut…
En ole vielä varma… kuitenkin…
Meillä oli eilen se tyhmä onnettomuus… muistathan, se kun me melkein ajoimme puuhun?
No sain ajatuksen ohjelmoida autosi uudestaan… siis kaikki autosi
niin kaikilla 22:lla on sama radiokanava kaikkialla!
Sinä tulet vihaamaan minua tästä, ja rukoilen todella, ettet löydä näitä, kun minä olen sinun kanssasi!
Mutta minäkin olen vihainen sinulle juuri nyt… joten… niin…
Vielä yksi asia… ole kiltti äläkä tapa minua naarmusta hopeisen Volvosi ovessa…
Niin… olen pahoillani siitä…
Terv. Bella
Haukoin henkeä, kun se oli ohi. Simon katsoi minua kysyvästi.
”Onko sinulla 22 autoa?” kysyin ja hän katsoi minua äimistyneenä. Hän oli aikeissa sanoa jotain, kun vastasin itse kysymykseeni.
”Ei, lyön vetoa, että ystävälläsi Masenilla on”, mumisin ja hän nyökkäsi kevyesti. Katsoin ikkunasta ulos. Minulla oli huono omatunto. Tämä ei ollut hyvä juttu. Jokin meni väärin noina kuutena kuukautena. Tämä Masen tyyppi ei voinut olla vain ystävä! Hän oli varmasti jotain enemmän minulle.
……………………………….
”Voi ei”, Simon sanoi ja herätti minut ajatuksistani. Seurasin hänen katsettaan ja näin lauman valokuvaajia.
”Mene alas, Bella”, hän mumisi ja minä katsoin häntä hämmentyneenä. Miksi minun pitäisi? Eiväthän he minusta voineet välittää! Mutta ennen kuin ehdin sanoa mitään, he osoittivat meitä ja alkoivat ottaa kuvia. Simon nosti nopeutta.
”Miksi he tekevät noin?” kysyin hämmentyneenä samalla kun Simon ajoi moottoritielle. Me olimme nyt keskellä Tennesseetä ja osa valokuvaajista seurasi meitä. Missään ei ollut järkeä. Olin aikeissa sanoa jotain, kun minut vedettiin taas takaumaan.
Olen todella pahoillani Edw... Tiedän, että meidän olisi pitänyt kysyä sinulta, mutta kaikki tapahtui niin nopeasti emmekä me halunneet ottaa riskiä”, naisen ääni sanoi. Katsoin miestä. Hän hymyili helpottuneena. Pystyin näkemään vain hänen suunsa, kaikki muu oli sumuista.
”Nyt asiaan… meidän täytyy pitää lehdistötilaisuus ja kertoa heille, mitä tapahtui”, miehen ääni sanoi.
Lehdistötilaisuus? En ehtinyt miettiä sitä kauaa ennen kuin minut vedettiin taas uuteen takaumaan.
”Michal Davis, New York Times, ja kysymykseni on tälle ihastuttavalle nuorelle naiselle ensimmäisen naisen vieressä”, toimittaja sanoi hymyillen. ”Mitä sinä yönä tapahtui sateessa?” hän kysyi minulta.
”Alex Doyle, Washington Post. Minulla on kysymys neiti Swanille”, hän sanoi ja katsoi minua. ”Tunsitteko herra E… Masenia ennestään?” hän kysyi. ”Oliko teillä tunteita häntä kohtaan jo alussa?” hän kysyi.
”Mitä?” huusin järkyttyneenä ja takauma hävisi. Huomasin juuri, että nyt satoi todella kovasti ja oli jo pimeää.
”Kaikki hyvin?” Simon kysyi ja katsoi minua hämmentyneenä.
”Oliko siellä… lehdistötilaisuus?” kysyin ja Simon nielaisi.
”Öhm joo…” hän sanoi varovaisesti.
”Miksi? Miksi minä olin siellä? Miksi Masen oli siellä? Missä sinä olit?” kysyin.
”Öhm… minä unohdin”, hän sanoi ja käynnisti radion. Kuulimme juuri uutiset.
” Ja presidentti Carlisle Masen jatkaa matkustelua ympäri Yhdysvaltoja kampanjan takia vaikka hänen poikansa morsian on juuri nyt koomassa”, radiosta tuli ja minä pudistin päätäni epäuskoisena. Simon katsoi minua hädissään.
”Mitä? Mitä nyt?” hän aloitti, mutta minä keskeytin hänet.
”Ei mitään… se vain… en tiedä. Minä luulin aina, että Carlisle Masen on hyvä presidentti ja kaikkea… älä käsitä minua väärin. Mutta mielestäni hän saisi joskus olla enemmän perheensä kanssa. Vaikuttaa siltä, että hänen poikansa… mikä hänen nimensä olikaan? Edwin? Edward! Hän vaikuttaa olevan kihloissa ja tuota… olisin odottanut hänen olevan enemmän poikansa kanssa. On varmasti vaikeaa, kun kihlattu on koomassa…” sanoin ja jätin lauseen kesken. Tajusin juuri, mitä olin sanonut. Simon oli hiljaa.
”Olen pahoillani… sinä olit samassa tilanteessa… olen pahoillani”, mumisin. Hän huokaisi.
”Bella… minä…” hän aloitti, mutta minä keskeytin hänet.
”Missä me olemme? Tämä ei näytä moottoritieltä”, kysyin ja katsoin ulos, mutta näin vain puita.
”Öhm… valokuvaajat eivät jättäneet meitä rauhaan… joten minun piti ajaa pois moottoritieltä, jotteivät he seuraisi meitä”, hän mumisi. ”Bella… meidän täytyy…” Mutta minä keskeytin hänet taas.
”Tämä laulu…” mumisin ja katsoin Simonia, joka näytti järkyttyneeltä. ”Minä… se muistuttaa minua jostain”, mumisin.
”Be gentile with me
I’m fragile and I might brake
All it takes is doubt...”
Radiosta kuului ja sillä välin ilmaantui tuttu takauma. Tällä kertaa kaikki näkyi selvästi. Ja tällä kertaa minä näin koko kuvan. Näin itseni tanssimassa kauniissa silkkimekossa Simonin käsivarsilla. Me emme voineet muuta kuin tuijottaa toisiamme. Ja sitten hän suuteli minua. Uusi kohtaus ilmestyi. Mutta se oli erilainen. Näin kaiken ja tuntui kuin se olisi tapahtunut juuri nyt. Näin Simonin seisovan lähelläni. Me olimme vieläkin samoissa asuissa.
Mutta paras osa hänen kasvoissaan on hänen huulensa. Ne näyttävät niin pehmeiltä ja täydellisiltä. Ja vaikka olen tuntenut sen tytön vasta kolme kuukautta – minulla ei ole ollut ikinä tilaisuutta koskettaa noita huulia”, Simon kuiskasi käheällä äänellä ja kosketti huuliani peukalollaan. Minä avasin taas silmäni ja käänsin pääni pois.
”Edward älä…” keskeytin.
”Mitä?” Simon sanoi.
”Minä… en halua olla sellainen”, kuiskasin ja tunsin hänen leikkivän käsilläni.
”Mitä tarkoitat?”
”No… en halua olla yksi miljoonasta”, kuiskasin ja kuulin surun äänessäni. Minä riiputin päätäni.
”Bella…” Simon kuiskasi ja nosti leukaani niin, että minun oli pakko katsoa häntä. ”Sinä et ole yksi miljoonasta… Sinä olet yksi miljoonassa.”
Minä katsoin häntä suurin silmin.
”En ole koskaan ennen tuntenut näin. Aina, kun näen sinut, en voi ajatella selvästi. Minä haluan olla kanssasi koko ajan. Haluan pitää kädestäsi kiinni, kun menemme jonnekin. En halua huolestua siitä, että joku toinen koskee sinuun. Haluan sinun olevan minun. Haluan nukahtaa sinä käsivarsillani. Haluan suudella sinua ja tietää, että olet siinä vielä huomennakin. Haluan herätä joka aamu sinä sylissäni. En halua viettää ainoatakaan sekuntia ilman sinua. Ei – en voi viettää ainoatakaan sekuntia ilman sinua”, Simon sanoi ja minä vedin hänet lähemmäs. Hän katsoi minua jännittyneillä silmillään ja sydämeni sekosi. Päässäni pyöri ja minulla oli tunne, että minun täytyy huutaa, koska olin niin iloinen. Halusin hänet vielä lähemmäs… halusin hänen suutelevan minua.
”Edward… viimeinen asia, jonka näin ennen kuin pyörryin, ei ollut suklaata – se oli sinä… minun kanssani”, kuiskasin. hän hymyili iloisesti ja painoi vartaloni omaansa vasten.
Hän alkoi silittää leukaani huulillaan.
”Viestit, jotka sinä laitoit autooni…” Simon mumisi saaden minut tuntemaan hänen hengityksensä leuallani. Minä nyökkäsin pikaisesti. Oli vaikea keskittyä. Hän katsoi minua silmiin. ”En minä nauranut niille. Minä luin ne… minun tarvitsi lukea ne… koska – koska – minulla oli ikävä sinulle puhumista”, hän kuiskasi ja katsoi huuliani...
Silmäni revähtivät auki ja näin, kuinka Simon katsoi minua hämmentyneenä. Me emme ajaneet enää. Hän oli pysäyttänyt auton tienreunaan.
”Bella? Oletko kunnossa?” hän kysyi ja minä tunsin kyyneleet poskillani. Minä itkin. Hengitykseni oli nopeaa ja hallitsematonta. Rintakehäni nousi ja laski ennätyksellistä vauhtia.
”Voi luoja”, itkin. Olin niin hämmentynyt. Jokin oli väärin. Jokin ei ollut oikein. Miksi minä kutsuin Simonia koko ajan Edwardiksi? Jokin ei ollut oikein. Tämä ei toiminut. Ja tunteet, joita minulla oli Simonia kohtaan sillä hetkellä… ne olivat samoja, mitä tunsin tätä Emmett tyyppiä kohtaan… Emmett – Masen. Pidätin henkeäni. Ajatus juolahti mieleeni. Tämä ei voinut olla totta. Katsoin autossa vieressäni istuvaa miestä. Yhtäkkiä huomasin, kuinka paljon hän näytti isältään. Kuten Carlisle M… voi luoja. Minä ra… voi luoja.
”Voi luoja”, mumisin ja tuijotin vieressäni istuvaa miestä.
”Mitä nyt, Bella? Onko kaikki hyvin?” hän kysyi. Hän näytti niin huolestuneelta. Mutta jos hän olisi niin huolissaan, miksi hän olisi valehdellut? Aloin itkeä uudelleen ja viha syöksähti koko vartaloni lävitse. Ennen kuin tajusin, olin jo läpsäyttänyt häntä poskelle. Hän katsoi minua yllättyneenä.
”Sinä olet Edward Masen. Sinä valehtelit minulle”, sanoin ja nousin autosta ulos. Kävelin vähän matkaa ja tunsin sateen ihollani.
”EI TAAS!” huusin ja tunsin uuden takauman ilmestyvän mieleeni.
Silloinkin satoi ja minä nousin Edwardin autosta, koska hän ajoi meidät puuta vasten… se oli varmaan se onnettomuus, josta olin kirjoittanut siihen kirjeeseen. Tunsin vihaa ja yhtäkkiä näin Edwardin makaavan päälläni mudassa.
Sitten tuli toinen kohtaus.
Se oli matkallamme Floridaan… tällä samalla tiellä. Näin itseni heittelevän häntä tavaroilla, koska olin niin vihainen.
Tulin takaisin todellisuuteen ja löysin itseni noin 20 jalan päässä autosta.
”Se ei ole sinun helvetin Emmett ystäväsi! Se olet sinä! Tämä on sinun autosi! Valokuvaajat! He seurasivat meitä, koska koko maailma tietää, että minä olin koomassa!” huusin ja yhtäkkiä muistin paljon muutakin. Paljon enemmän kuin oikeastaan näin. Se tuntui siltä kuin sumu aivoissani olisi selvennyt.
”Katso meitä! Tässä me olemme taas! Samalla helvetin tiellä ja minä huudan sinulle! Luoja Edward!” huusin ja näin Edwardin seisovan auton vieressä.
”Bella, olen pahoillani”, hän mumisi, mutta minä pudistin päätäni.
”Minä luotin sinuun! Minä luotin! Tiedätkö yhtään, kuinka se huoletti minua, että tunsin niin paljon enemmän miestä, jota en edes tuntenut, kuin sulhastani Simon Adkinsia kohtaan? Kuinka sinä saatoit tehdä jotain tällaista minulle? Eikö se ollut tarpeeksi, etten muistanut oikeaa sinua?” huusin.
”Bella…” hän aloitti, mutta minä keskeytin hänet.
”Viikkoja Edward! Sitä on kestänyt viikkoja enkä minä ole muistanut mitään viimeisimmistä kuudesta kuukaudesta. Ja miksi? Koska sinä kerroit minulle valheita! Me emme edes ole kihloissa! Luoja Edward! Emmekä me ole harrastaneet seksiä! Mitä se oli, minkä sinä kerroit minulle? Fantasiasi? Sellaista, miten tahtoisit tämän olevan? No ehkä sinun pitäisi etsiä joku muu tyttö”, sanoin.
”Bella, minä en tehnyt sitä siksi ja minä tiedän, että se oli väärin”, hän sanoi, mutta minä pudistin päätäni.
”Mitä sinä halusit minun ajattelevan, kun olisimme päässeet takaisin Valkoiseen Taloon? Isästäsi tuli itsestään presidentti?” kysyin ja melkein nauroin.
”Bella, ei se ollut noin. Minulla vain oli aina tämä tunne… tämä paha ääni päässäni, joka kertoi, että olet minun kanssani yhdessä vain, koska minä olen rikas ja vaikutusvaltainen”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Edward, siinä on kaksi syytä, miksi en pitäisi sinusta! Luoja! Kuinka sinä saatoit ajatella, että minä olisin sellainen! Sinä olet niin tyhmä”, huusin.
”OLEN PAHOILLANI, BELLA! TODELLA OLEN. MUTTA EI OLE HELPPOA SAADA TIETÄÄ, PITÄÄKÖ JOKU SINUSTA ITSESI TAKIA VAI PITKÄÄKÖ HÄN SINUSTA VAIN SIKSI, MITÄ SINUN ISÄSI ON! SINÄ OLISIT VOINUT OLLA IHAN YHTÄ RAHAN PERÄÄN, KUTEN KAIKKI MUUTKIN TYTÖT!” hän huusi ja tuli luokseni. Tähän mennessä, minä olin jo aivan läpimärkä ja hiukseni vain roikkuivat suorina. Raskaina vedestä.
”VOOOOOIIII LUUOOJAA! ET OLE TOSISSASI!” huusin. Hän laittoi kätensä lanteilleen ja katsoi minua haastavasti.
”MITÄ SITTEN! JOS NEITI TÄYDELLINEN EI PIDÄ MINUSTA SIKSI, MITÄ MINULLA ON! MITÄ HELVETTIÄ SINÄ HALUAT? MIKSI SINÄ VALITSIT MINUT?” hän huusi ja minä katsoin poispäin pudistelle päätäni epäuskoisena. Tunsin kyynelten kihoavan silmiini ja oli tuskallista huomata, ettei hän luottanut minuun. Ensimmäinen kyynel valui poskeani pitkin, mutta hän ei nähnyt sitä. Oli niin pimeää ja kasvoni olivat muutenkin märät.
”Koska…” sanoin ja epäröin.
”HA! TIESIN SEN! SINULLA EI OLE SYYTÄ! SINÄ OLET YHTÄ PINNALLINEN KUTEN MUUTKIN!” hän huusi. Minä kiljaisin ja läpsäytin hänen poskeaan uudelleen. Hän katsoi minua ja hänen kasvonsa olivat täynnä vihaa.
”EI! SENKIN HELVETIN KUSIPÄÄ! KOSKA MINÄ RAKASTAN SINUA – SENKIN IDIOOTTI! SIKSI MINÄ OLEN TÄÄLLÄ KANSSASI. KOSKA MINÄ HELVETTI RAKASTAN SINUA”, huusin ja näin hänen tuijottavan minua äimistyneenä. ”Ja nyt minä sanoin sen ja pilasin viimesenkin jutun, mitä meidän välillämme oli”, mumisin ja kävelin pois. En ehtinyt pitkälle. Edward otti ranteestani kiinni.
”Edward, MITÄ?” sähisin, mutta hän vain käänsi minut ympäri ja ennen kuin tiesin, mitä tapahtui, hän suuteli minua. Sydämeni lakkasi lyömästä ja tulvahdin täyteen toivoa. Hän vetäytyi pois ja pyyhkäisi kyyneleet ja sateen pois poskiltani. Hän katsoi minua silmiin. Hänellä oli jännittynyt ilme. Niin vakava ja täynnä… intohimoa?
”Bella… minäkin rakastan sinua. Olen aina rakastanut – ja tulen aina rakastamaan”, hän mumisi ja veti minut lähemmäs. Sitten hän suuteli minua uudelleen. Tällä kertaa voimakkaammin – enemmällä tunteella. En voinut uskoa sitä. Päätäni huimasi ja meinasin alkaa kiljua, koska olin niin iloinen. Hän rakastaa minua. Hän oikeasti rakastaa minua. Sydämeni alkoi läpättää ja perhoset, jotka olivat asuneet vatsassani kuusi kuukautta, näyttivät heräävän taas eloon. Kiedoin käteni hänen kaulansa ympäri ja hän nosti minut ilmaan laittaen jalkani hänen vyötärönsä ympäri. Otsamme koskettivat toisiaan koko ajan, kun me haukoimme happea. Me katsoimme toisiamme silmiin ja nauroimme. Tämä oli uutta ja tunne oli paljon vahvempi kuin ennen. Se oli vahvempaa kuin olisin ikinä pystynyt kuvittelemaan. Sen jälkeen, kun olimme vetäytyneet toisesta suudelmasta, minä silitin hänen poskeaan.
”Minulla on idea”, mumisin ja hymyilin hänelle. Hän katsoi minua epäluuloisesti.
”Luulenpa, että pidän siitä jo valmiiksi”, hän sanoi ja antoi minulle lyhyen suudelman.
”Ei ajeta enää. Mennään siihen motelliin, jossa olimme viimeksi”, kuiskasin ja Edward nauroi.
”Kuulostaa hyvältä”, hän mumisi ja suuteli minua uudelleen. Vetäydyin pois ja silitin hänen huuliaan sormellani.
”No lähdetään sitten… minulla on kylmä”, mumisin ja odotin hänen laskevan minut maahan. Hän katsoi minua huvittuneesti.
”Laskisitko minut alas?” kysyin ja me molemmat nauroimme.
”En. Aion kantaa sinut autolle”, hän mumisi ja ennen kuin ehdin sanoa mitään, hän käveli autoa kohti. Minä kikatin. Olin niin iloinen, etten voinut lopettaa. Kiedoin käteni hänen kaulansa ympärille ja painoin poskeni hänen omaansa vasten. Hän laski minut maahan auton vieressä ja avasi minulle oven.
”Ostitko sinä uuden, Edward?” Katsoin häntä epäluuloisena, mutta huvittuneena, kun ajattelin laskua, jonka olin löytänyt. Hän nauroi.
”Ehkä”, hän sanoi ja minä menin sisään. Kun me molemmat istuimme autossa, hän käänsi lämmön päälle ja me ajoimme viimeisen pätkän karmaisevalle hotellille kirjautuaksemme sisään – huoneeseen numero 204.
-
En oo ennen vastannu tähän, koska oon lukenu tän nyt kahdessa päivässä tää on minusta tosi hyvä, ja hyvin kirjoitettu en löytäny virheitä.
jatkoa :D
-
Uuuui <3
Lisäääääääääää... <3
;) :D
-
Ihana luku <3 oon niin koukussa tähän :D
Kelle oli 11 aamulla ja Simon tuli juuri takaisin. Hän oli käynyt laittamassa kaikki tavaramme autoon.
Kelle? :D Toi oli ainut virhe minkä löysin :D
Äkkii jatkoo!
-
Ihana luku! Luojan kiitos Bella muistaa taas. En ois kestäny enää enempää Simonia ;D
Äkkii jatkoo :D
-
OO IIKSS <<3333
SIMON ADKINS ON HISTORIAAAAAAAAAA !!! :-* :-*<3
mietin tossa jo vähäsen et en tiiä mite ois jatkunu mun
lukeminen tän ficin suhteen, jos Eddie ei ois feidannu sitä
pirun Simonia.. no nyt on kaikki hyvin, ja erittäin onnellisena
lukijana pysyn ;) ;)
jatkoa odottelen ! :)
-
oi ihanan pitkä kuku ja muutenkin ihana<33
en nyt jaksa laittaa kaikkee miks tää on niin ihana mut laitan muutamii syit;)
ensinnäki se et simon on pois pelist =)=)<3 jee
ja muutenki et tää menee sillee et bella itte tajuu sen jnejne<3
ja aaws muutenki!
tosi hyvä luku ja virheit en huomannu : DD<3
Jatkoa odotellessa!
ps, suomennat sairaan hyvin=)
-
awwwws tää on ihana <3 Suomennat aivan sairaan hyvin, ku ite luin noita nekuks nii meni puolet ohi <3 awwwws
pian jatkoo <3
-
aijj<33 äkkiä jatkoa. äkkiämpää kuin tää luku. :)
-
Koskahan olen kommentoinut tätä viimeksi? Nääh, en muista. Anyway, luvut ovat olleet hyviä, vaikka muutamia satunnaisia virheitä olenkin bongannut (pilkkuvirheitä/yksi kirjain puuttuu). Muuten on ollut tosi sulavaa tekstiä ja mielenkiintoisia juonenkäänteitä, joista parhain on ollut tuo, että Bella & Edward ovat jälleen yhdessä - Edward Edwardina ja Bella Bellana.
Aaws, mitähän hotellilla mahtaa tapahtua.. höh kun tämä on vain K-13. :D
No, kiitoksia näistä. Lukuja tulee ihan tasaiseen tahtiin.
-
oi oi oi <3
ai laik ai laik : ))
pari pikkusta kirjotusvirhettä tai no pari kirjainta oli ehkä vääriä tai puuttu mutta muuten NAM <3
Jatkoa kiitos
-
Oiiiiih, ihanaa :D
im loooooving it ! ;)
Toi oli siistii lukee taas vähän tollast capsil kirjotettuu huutoa ;D
Thank you for transleating this :-*
XOXO Jasmin
-
awwww. <3 yhtä ihana kuin englanniksikin. <3
-
HERRAN JESTAS RAKASTAN TÄTÄ FICCIÄ !
Oon jo kaksi päivää putkeen lukenut tätä, hyvä että olen pystynyt nukkumaan saatikka kouluun menemään kun en ole voinut silmiä irrottaa tästä ja ja VOI HERRAN JESTAS ! XD
Hienoa mahtavaa upeaa suomentamista kiitos kumarrus JATKOA HALKEAN MUUTEN :D
*ota keksi!*<3
-
Jaa, minulla taas on tämän ficin kommentoinnista aikaa. Minusta on tullut laiska, en aina jaksa kommentoida ficcejä mitä luen, mutta pääsääntöisesti pyrin tekemään niin. Sen takia minä tätäkin nyt pitkästä aikaan tulin kommentoimaan. Soouu...
Aawwws, ihanaaihanaaihanaaihanaaihanaaihanaaihanaaihanaa! Tämä luku on ehkä tämän ficin parhaimmista luvuista, niin ihanaa draamaa & romancea. :D
Jotakin virheitä löytelin, esim. jostain puuttui kirjain ym vastaavaa. Mutta ei sen kummempaa. :S
No mitäpä muuta kuin jatkoa vaan tulemaan!
-
Ei saa itkettäää.... Mut oli ihana luku, ihanaa, että ne on taas yhdessä <3 Pystyin niin hyvin kuvittelemaan sen kohdan, kun ne huus toisilleen vesisateessa. Mut tää ficci vaan jaksaa itkettää mua.
Kiitos, odottelen jatkoa.
-
T/N: Tässä tulee jatkoa. Kiitoksia kommenteista!! :D
Kolmaskymmenesseitsemäs luku: ISCH LIEBE DISCH!
BPOV:
Tämä oli erilaista. Tiesin sen heti, kun hän otti kädestäni kiinni ja johdatti minut portaat ylös kohti huonetta 204. Hän avasi oven ja hymyili minulle voitonriemuisesti, kun hän sulki oven takanamme ja työnsi minut sängylle. Minulla ei ollut aikaa vastustaa, koska ennen kuin tiesinkään sitä, hän oli jo päälläni. Yhtäkkiä sänky rämähti ja me olimme taas lattialla. Me katsoimme toisiamme silmiin ja aloimme nauraa. Hän painoi päänsä olkaani vasten ja nauroi niin kovaa, että hänen koko vartalonsa tärisi.
Yllättäen hän suuteli kaulaani. Hän antoi monia kevyitä perhosen suudelmia. Haukoin henkeä. Se tuntui uskomattomalta – kuin vereni olisi virrannut kymmenen kertaa nopeampaa suonissani.
”Minä rakastan sinua, Bella”, hän mumisi solisluutani vasten. Minä hengitin raskaasti.
”Minäkin… rakastan sinua… Edward”, sain ulos ja melkein nauroin itselleni. Kuinka tämä mies saattoi saada kaiken tuntumaan niin uskomattomalta. Hän kohotti katseensa silmiini ja näin niistä kaikki hänen uudet tunteensa. Siellä oli rakkautta ja sympatiaa, mutta oli siellä myös intohimoa ja halua. Se säikäytti minut, koska se oli niin uutta – uutta minulle. Hän keskeytti ajatukseni suutelemalla minua. Hänen lämpimät huulensa painuivat omiani vasten ja minä unohdin kaiken. Hautasin käteni hänen hiuksiinsa ja tunsin hänen kätensä liukuvan kylkeäni pitkin. Keskityin hänen kosketukseensa – uteliaana, kuinka pitkälle hän menisi. Hän vaikutti niin varmalta tänään, toisin kuin viime kerralla siellä rannalla… ennen kuin tiesin, mitä tapahtui, tunsin hänen kätensä paljaalla vatsallani. Haukoin happea. Hänen ihonsa tunne ihollani oli niin uskomaton. Hänen kätensä tuntui niin karhealta vatsani pehmeää ihoa vasten, mutta juuri se sai minut tuntemaan, että hänen kätensä olivat kuin tehdyt vartalolleni.
Haukoin jälleen happea, kun tunsin hänen kätensä nousevan kyljelläni. Edward antoi minulle toisen lyhyen suudelman ja sitten hän suuteli taas kaulaani. Yritin muistaa kaikki sensaatiomaiset tunteet, joita juuri silloin tunsin. Tunsin Edward käden vaeltavan vasemmalle. Nyt se oli rintojeni ja napani välissä. Se vain lepäsi siinä kuin hän olisi halunnut kiusata minua. Hän veti hiukan t-paitaani alemmas oikealta olaltani ja sitten rintaliivieni olkaimen, jotta olkapääni olisi paljas. Hän alkoi suudella sitä kevyesti samalla kun käteni irtosivat hänen hiuksistaan ja liukuivat hänen vatsalleen, kunnes saavutin hänen paitansa reunan. Vedin sen niin ylös kuin pystyin, mutta hänen kätensä olivat edessä ja Edward katsoi minua yllättyneesti. Minä hymyilin ja hän istui hajareisin päälleni ja otti paitansa pois. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän hänen ylävartalonsa – mutta ensimmäistä kertaa tunsin sen kuuluvan minulle. Kuin tämä osa hänen vartalostaan kuuluisi minulle. Ajattelin, että hän kumartuisi nyt ja suutelisi minua taas. Mutta hän ei ollut vielä valmis. Hän hymyili omahyväisesti ja tiesin, ettei hän antaisi sen jäädä tähän. Ennen kuin huomasin, hän nosti t-paitaani ylemmäs ja minä punastuin.
”Se on vain reilua”, hän mumisi ja tiesin hänen olevan oikeassa. Joten minä otin paidasta kiinni ja vedin sen pääni yli. Edward katsoi vatsaani. Koskettaen sitä kevyesti etusormellaan. Hän antoi sen matkustaa pari kertaa alas navalleni ja ennen kuin tiesinkään, minä taivutin selkäni kaareksi. Hän ei sanonut siitä mitään – en edes ollut varma, huomasiko hän. Hän vain istui siinä päälläni ja katseli vartaloni jokaista tuumaa. Hänen sormensa matkusti hitaasti rintaliivieni alle ja yllättäen hän kosketti rintojeni alaosaa. Pidätin henkeäni ja hän piirteli sormellaan ympyrää oikean rintani ympärille. Yhtäkkiä hän hipaisi nänniäni pehmeydellä ja lempeydellä, mikä sai minut tarttumaan lakanaan.
”Edward”, henkäisin, mutta hän ei kuunnellut, sillä vartaloni oli valloittanut hänet – se oli jotain, mitä en ollut koskaan tiennyt mahdolliseksi. Aivan yhtäkkiä hän katsoi minua ja laskeutui päälleni niin, että joka tuuma paljaasta kehostani kosketti hänen kehoaan. Jok’ikinen lihas hänen vatsallaan jätti jälkensä omalleni. Hänen rintakehänsä painui omani päälle – hänen lämpimän ihonsa tunnetta omaani vasten oli mahdotonta kuvailla. Hänen huulensa löysivät korvani.
”Sinä olet niin kaunis… sinun vartalosi on niin kaunis. En ole koskaan nähnyt mitään sellaista”, hän kuiskasi käheällä äänellä ja hänen huulensa koskettivat korvaani hänen puhuessaan. En voinut vastata. Käteni puristivat lakanaa vieläkin pääni yllä. Minä vain makasin siinä yrittäen olla pyörtymättä samalla kun tämä upea mies, johon olin hulluna rakkaudesta, makasi päälläni. Hänen kätensä liikkuivat käsivarrellani, kunnes ne olivat omillani. Hän hymyili minulle huvittuneesti ja irrotti käteni lakanasta, ottaakseen ne käsiinsä. Hän antoi minulle suudelman jälkeenpäin, mutta minä olin hämmentynyt jostain muusta. Hänen hymynsä… hän oli niin varma, että pystyi hallitsemaan itseään. Niin varma, etten voisi antaa hänelle samaa tunnetta kuin hän minulle. Tämä oli liikaa – hänen pitäisi kärsiä ihan yhtä paljon kuin minunkin.
Minä pyöräytin meidät molemmat ympäri niin, että minä olin tällä kertaa päällä. Hän katsoi minua yllättyneesti, kun hän näki minun istuvan hänen päällään. Minä hymyilin hänelle tietäväisesti ja nojauduin suutelemaan hänen kaulaansa kevyesti. Sillä välin annoin käsieni valua hänen ylävartalollaan erittäin hitaasti ja lopettaa vasta, kun ne saavuttivat hänen farkkujensa reunan ja annoin niiden sitten liukua takaisin ylös ja painoin sormenpääni juuri hänen rintansa yläpuolelle. Hän haukkoi henkeään.
”Bella”, hän voihkaisi ja outo ääni, millä hän sanoi nimeni, sai minut punastumaan. Mutta se ei pysäyttänyt minua.
Tein vanan suudelmillani. Se oli kuin polku, jossa oli paljon mutkia ja kulmia, mutta sillä oli vain yksi määränpää. Saavutin hänen napansa ja nostin katseeni. Hänen ilmeensä… tapa, jolla hän katsoi minua… täynnä yllättyneisyyttä ja ihmettelyä. Minä hymyilin ja jatkoin suudelmia, kunnes saavutin hänen farkkunsa. Nousin istumaan ja avasin hänen vyönsä, jotta voisin ottaa sen pois. Iskin hänelle silmää, kun heitin sen sängyltä ja laitoin oikean etusormeni vyönlenkistä. Laitoin hänen kätensä lanteilleni ja hän pidätti henkeään – yllättyneenä, kuinka itsevarma minä olin. Minä nauroin ja laskeuduin taas makaamaan. Laitoin käteni hänen päänsä molemmille puolille ja toisen jalkani hänen jalkoväliinsä. Katsoin häntä ja puraisin hänen huultaan varovasti. Hänen kätensä nousivat vyötärölleni. Kumarruin hänen korvaansa kohti ja painoin hiukan painetta hänen keskikohdalleen jalallani. Hänen selkänsä taipui kaarelle niin kovasti, että hänen vatsansa osui omaani. Puraisin hänen korvanlehteään.
”Sinä et ole ainoa ihminen, joka osaa pelata tätä peliä”, kuiskasin ja varmistin, että kosketin hänen korvaansa.
”Bella…” hän aloitti ja minä liikautin jalkaani hänen lanteillaan ylös ja alas. Toteuttaen ja voimistaen painetta.
”Niin, Edward”, sanoin viettelevällä äänellä.
”Luoja…” hän henkäisi. Ja minä nauroin samalla, kun avasin hänen farkkujensa napin.
”Älä…” hän sanoi, mutta keskeytti taas.
”Mitä nyt, Edward?” kysyin hänen kaulaansa vasten. Olin juuri aikeissa avata hänen vetoketjuaan, kun hän otti ranteistani kiinni. Katsoin häntä yllättyneenä.
”Älä…” hän sanoi vakavasti. Nauroin ja nousin ylös, jotta pystyisin avaamaan omien housujeni napin.
”No sitten minä teen sen ensin”, sanoin ja ennen kuin hän ehti sanoa mitään muuta, ne olivat jo pois ja heitin ne lattialle. Istuin hänen jaloilleen – melkein hänen polvilleen ja vedin hänen farkkunsa alas.
”Bella…” hän sanoi taas, mutta minä en kuunnellut ja sitten nekin olivat pois. Siellä olimme vain hän ja minä ja vähän alusvaatteita, jotka meillä oli päällä. Laskeuduin taas alas ja tunsin hänen erektionsa osuvan vatsaani, kun suutelin häntä – no, ainakin halusin antaa hänelle suudelman, mutta hän käänsi päänsä pois. Katsoin häntä yllättyneenä.
”Mikä hätänä, Edward?” kysyin nauraen.
”Minähän kielsin sinua”, hän sanoi ankarasti. Olin yllättynyt. Mitä oli tekeillä?
”Mitä?” kysyin yllättyneenä ja katsoin häntä. Hän kääntyi ympäri ja katsoi minua.
”En halua tehdä sitä tänä yönä. Älä ymmärrä minua väärin. Minä todella haluan sinua, mutta… mutta tämä ei ole, kuinka haluan sinun – meidän – ensimmäisen kertamme olevan”, hän sanoi ja minä katsoin häntä yllättyneesti.
”Ai… olen pahoillani, en ajatellut niin pitkälle… en odottanut meidän… tiedäthän”, sanoin punastuen.
”No, ainakin tämä näyttää, että me olimme kovaa vauhtia tekemässä niin”, hän mutisi. Hän näytti vihaiselta. Minä huokaisin ja annoin suukon hänen poskelleen, sitten yhden hänen nenälleen ja kummallekin silmäluomelle. Sitten annoin itseni laskeutua hänen päälleen ja nautin hänen vartalonsa tuoksusta. Hän silitti selkääni ja painoi leukansa päätäni vasten.
”Olen pahoillani, Bella”, hän sanoi ja minä kohotin katseeni.
”Miksi?” kysyin yllättyneenä.
”En tiedä. Minä vähän kuin pilasin tunnelman”, hän sanoi ja minä näin, kuinka pahalta hänestä tuntui. Minä nauroin ja hän katsoi minua yllättyneenä.
”Edward! Et sinä pilannut mitään. Minulla on kaikki hyvin. Enemmän kuin hyvin. Tiedäthän, että minä haluan meidän ensimmäisen kertamme olevan erityinen… jotain kivaa, minkä muistan aina, tiedäthän? Ja rehellisesti? En ole oikeasti vielä valmis”, sanoin nauraen. Hän katsoi minua hämmentyneesti.
”SINÄ et ole vielä valmis? Sinä kirjaimellisesti revit vaatteet yltämme”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Ai se”, sanoin hymyillen. ”Halusin vain sinun tuntevan hiukan riemua. Halusin vain näyttää, että sinä voit haukkoa happea ihan yhtä paljon kuin minäkin”, sanoin ja näytin kieltäni. ”En kuitenkaan tiennyt, että se toimisi ihan niin hyvin”, mumisin ja hän kohotti kulmaansa.
”Sinä olet jo paljon parempi kuin luuletkaan”, hän sanoi ja painoi suukon otsaani. Sitten hän huokaisi.
”Olen vain iloinen, että sinä ymmärrät”, hän mumisi ja minä nauroin.
”Ei, minä olen iloinen, että sinä ymmärrät. Olin peloissani, että sinä suuttuisit, kun sanoisin, että tarvitsen aikaa. Varsinkin nyt, kun tiedämme, että rakastamme toisiamme”, sanoin ja hän piti minua tiukasti.
”Voi Bella. Minä ymmärrän aina, enkä välitä, kuinka kauan joudun odottamaan, koska tiedän, että se tulee olemaan mahtavaa”, hän mumisi ja minä huokaisin. Olin niin iloinen tästä. Nojasin päätäni hänen rintaansa ja suljin silmäni. Hän laittoi peiton päälleni, jotta en kylmettyisi yöllä. Minä haukottelin.
”Väsynyt?” hän kysyi ja minä nyökkäsin nostamatta katsettani. Hän kietoi kätensä ympärilleni ja huokaisi.
”No, nukutaan sitten”, hän mumisi.
”Pitäisikö minun mennä pois päältäsi?” mumisin hänen rintaansa vasten.
”Älä uskallakaan jättää minua. Sinä pysyt ihan siinä”, hän mumisi ja nauroi. Minä hymyilin ja huokaisin.
”Pysyn aina. En jätä sinua koskaan”, mumisin ja nukahdin maailman parhaimman miehen päälle.
…………………………
Kun heräsin seuraavana aamuna, tunsin lakanoiden pehmeyden allani, enkä Edwardia. Kurkotin kättäni – yrittäen löytää hänet. Kun tajusin vihdoin, että sänky oli tyhjä, avasin silmäni ja nousin istumaan – pitäen peittoa leuassani asti. Katselin ympärilleni, mutten nähnyt häntä. Otin peiton ja nousin seisomaan. Kiedoin sen vartaloni ympärille ja vilkaisin kylpyhuoneeseen. Hän ei ollut siellä. Sydämeni hakkasi lujaa, kun näin, että hänen vaatteensa olivat poissa ja katsoin ikkunasta ja näin, että autokin oli poissa. Missä hän voisi olla? Jättikö hän minut? Onko hän edes koskaan ollut täällä? Aloin panikoida.
Juuri silloin ovi avautui ja Edward tuli sisään. En voinut sille mitään. Päästin lakanasta irti ja juoksin häntä kohti halatakseni häntä. Hän katsoi minua yllättyneenä.
”Mitä on tekeillä?” hän kysyi ja nauru kuulsi hänen äänestään.
”Missä sinä olet ollut? Kuinka sinä saatoit vain jättää minut tuolla tavoin? En tiennyt, missä sinä olit!” sanoin, melkein itkin – mikä minussa oikein oli vikana?!
”Voi… olen pahoillani, Bella… Ajattelin tulevani takaisin ennen kuin heräisit. Halusin sinun nukkuvan vähän pidempään”, hän mumisi, kun oli pudottanut pussit käsistään ja kietoi kätensä ympärilleni.
”No en nukkunut”, sanoin ja olin yllättynyt, kuinka loukkaantunut olin. ”Viesti olisi ollut kiva.”
”Olen niin pahoillani, Bella. Tietenkin… kirjoitan sinulle sitten ensi kerralla”, hän sanoi ja minä huokaisin.
”Okei. Joka tapauksessa, mitä sinä ostit?” kysyin päästämättä hänestä irti.
”Hiukan aamupalaa. Ajattelin, että olisit nälkäinen”, hän sanoi päästämättä itsekään irti.
”Kuulostaa hyvältä. Kuinka kauas sinun täytyi ajaa?” kysyin nauraen.
”Ei kovinkaan kauas oikeastaan. Kulman takana on pieni kauppa”, hän vastasi ja minä nyökkäsin.
”Ai… joten, mitä sinä ostit?” kysyin.
”Appelsiinimehua ja pop tardeja (T/N: Pop tardit on mielestäni paahtoleivän tapaisia patukoita, joissa taitaa olla suklaata, en ole kuitenkaan varma :))… oikeastaan heillä oli vain niitä”, hän mumisi ja painoi leukansa päätäni vasten. Minä nauroin.
”Meillä ei ole edes leivänpaahdinta!” sanoin.
”Minä ostin sellaisen”, hän mumisi ja minä nauroin taas.
”Luulenpa, ettei sinun tarvitse varoa rahan käyttöä, kun voit ostaa leivänpaahtimen kertakäyttöön”, sanoin ja hän nyökkäsi.
”Jospa sinä menet suihkuun ja minä laitan sillä aikaa aamupalaa?” hän kysyi ja minua nauratti.
”Onpa haastavaa!”
………………………..
Kun tulin suihkusta, minä istuuduin hänen syliinsä ja otin mehuni. Hän kietoi kätensä vyötärölleni ja hymyili minulle.
”Tiedätkö, minä pidän siitä, kuinka tämä toimii meidän välillämme”, hän sanoi ja minä nyökkäsin hymyillen.
”Tiedän. Se vain on mahtavaa”, sanoin ja haukkasin pop tardiani. Hän painoi päänsä olkaani vasten.
”Pidätkö tekemästäni aamupalasta?” hän kysyi ja minä nauroin.
”Kyllä, se on täydellistä”, sanoin suu täynnä ja annoin hänen haukata pop tardistani.
”Haluatko minun sanovan jotain siirappimaista?” hän sanoi hymyillen.
”Voi luoja. Mitä nyt on tulossa?” kysyin ja hymyilin hänelle huvittuneesti.
”Se ei ole yhtä täydellistä kuin sinä”, hän sanoi ja minä irvistin.
”Yäk… tuo oli niin siirappia, että melkein maistoin sen. Mutta kiitti kuitenkin”, sanoin ja suutelin häntä. Hän hymyili.
”Tulevaisuuden varalle… aiotko sinä aina antaa minulle suudelman, kun sanon jotain siirappimaista?” hän kysyi hymyillen.
”Öhm… en. Mutta aion suudella sinua joka tapauksessa… jos ymmärrät mitä tarkoitan”, sanoin hymyillen. Hän siemaisi mehuaan ja laittoi sitten kätensä lanteelleni.
”Okei… suunnitelma täksi päiväksi…”, hän aloitti ja minä nyökkäsin. ”Ajattelin, että lähtisimme loppumatkalle tunnin sisällä tai siinä hujakoilla, jotta pääsisimme perille tänä yönä”, hän sanoi ja minä nyökkäsin.
”En malta odottaa, että näen kaikki taas”, sanoin hymyillen. Edward katsoi minua mietteliäästi.
”Mikä hätänä?” kysyin.
”Se on… se on vain kysymys… luuletko, että tiedät kaiken?” hän kysyi ja minä katsoin häntä hämmentyneenä.
”Mitä tarkoitat?” kysyin.
”Tuota, luuletko, että sinä muistat kaiken?” hän kysyi.
”No Edward! Kuinka voisin tietää, etten tiedä jotain, jos en tiedä sitä”, sanoin nauraen.
”Katsotaanpa… tiedätkö sinä keitä Rose ja Alice ovat? Ja tiedätkö sinä kaiken kolmesta muskettisoturista?” hän kysyi ja minä nyökkäsin.
”Tiedätkö sinä vanhempani ja Talian?” hän kysyi ja minä nyökkäsin taas.
”Muistatko sinä Lisan?” hän kysyi ja minä nyökkäsin uudelleen.
”Muistatko sinä Emilyn?” hän kysyi ja minä nyökkäsin jälleen kerran.
”Luoja Edward! Minä kyllä uskon, että tiedän kaiken”, sanoin nauraen.
”Se vain, että pelkään, että kaikki tulee olemaan liikaa ja tuota… en tiedä”, hän mumisi ja minä suutelin häntä.
”Edward. Kaikki tulee menemään hyvin!” sanoin ja hän nosti katseensa minuun. Hän yritti hymyillä. Edward oli aina huolissaan kaikesta. Kyllä minä pärjäisin.
………………………
”Me olemme melkein perillä…” Edward sanoi, kun me olimme odottamassa liikennevaloissa.
”Voi en malta odottaa, että näen Alicen ja Rosen taas!” sanoin ja Edward vilkaisi minua lyhyesti.
”Mitä?” kysyin.
”Öhm… okei. Älä suutu, mutta minä en kertonut kenellekään, että sinä olet hereillä”, hän sanoi.
”MITÄ?!” huusin.
”Tuota. Sinä et muistanut meitä, kun heräsit ja minä halusin kertoa heille sitten, kun muistaisit. Mikä tapahtui viime yönä. Mikä tarkoittaa – he eivät tiedä, että me olemme tulossa”, hän sanoi ja suuni loksahti auki.
”Joten minä en näe Alicea ja Rosea tänä yönä?” kysyin pettyneenä ja hän pudisti päätään. Hymyni katosi, mutta minä toivuin sen nopeasti. Näkisin heidät huomenna!
[cebter].........................[/center]
”Täällä ollaan”, Edward sanoi ja pysähtyi Valkoisen Talon eteen. Hän nousi autosta ulos ja ennen kuin tiesin mitä tapahtui, hän avasi minun oveni. Minä hymyilin hänelle.
”Kiitoksia”, sanoin ja otin hänen kädestään kiinni. Me kävelimme portaat yhdessä. Kukaan ei ollut odottamassa meitä. Hän pysähtyi oven eteen.
”Oletko sinä pettynyt?” hän kysyi ja minä hymyilin.
”En… en… en ole”, sanoin ja suutelin häntä nopeasti. Hän kietoi kätensä ympärilleni ja huokaisi.
”No sitten…” hän sanoi ja ovet avautuivat.
”ISCH LIEBE DISCH!” sisältä kiljuttiin ja suuni loksahti auki. Edessäni – käytävässä oli kaikki tärkeimmät ihmiset (Amerikan)elämästäni. Ja he juuri kertoivat minulle saksaksi, että he rakastavat minua. Edward halasi minua takaapäin ja painoi leukansa olalleni. En tiennyt mitä sanoa.
”Mitä sanot?” hän sanoi ja minä käännyin ympäri ja katsoin häntä.
”Sinä olet niin ilkeä! Sinä teit tämän – etkö?” sanoin nauraen. Hän hymyili.
”Oikeastaan en”, hän sanoi.
”Minä tein sen”, Alice sanoi ja juuri silloin muistin, että hänkin oli paikalla. Käännyin ympäri ja näin Alicen ja Rosen seisovan siellä. Minä aloin kiljua ja juoksin heidän luokseen. He halasivat minua ja me kaikki aloimme nauraa.
”Meillä oli niin ikävä sinua”, Alice sanoi ja alkoi itkeä. Minä nauroin.
”Minullakin oli ikävä teitä. Kamala ikävä”, mumisin ja me aloimme nauraa, kun tajusimme, etten oikein ollut voinut ikävöidä heitä. Ainakaan pitkään aikaan. Emmett ja Jasper tulivat luokseni ja hymyilivät.
”Emmett ha”, sanoin ja katsoin Edwardia ilkeästi. Hän hymyili.
”Et voisi uskoa, kuinka paljon Bella ajatteli sinua viime päivinä”, hän sanoi nauraen. Minä näytin kieltäni ja halasin Emmettiä ja sitten Jasperia.
Sitten näin Carlislen ja Esmen. He hymyilivät minulle. Minä kävelin heidän luokseen ja halasin heitä.
”Kiitoksia… teille molemmille. KAIKESTA”, sanoin ja he nauroivat.
”Bella! Sinä olet osa perhettä. Ei sinun tarvitse kiittää meitä”, Esme sanoi ja Carlisle nyökkäsi. Olin helpottunut.
”Menetinkö minä paljon? Menetimmekö me paljon?” kysyin nauraen.
”Ette oikeastaan mitään koulun lisäksi”, Esme sanoi hymyillen. Minä yllätyin. Olin unohtanut koulun kokonaan.
”Koulu! Niinpä. Kuinka Edward pystyi samaan niin paljon vapaata?” kysyin hämmentyneenä ja Esme avasi juuri suunsa vastatakseen, kun Edward laittoi kätensä ympärilleni.
”Tuota. Minä vähän kuin lopetin koulun aikaisin”, hän sanoi ja iski silmää. Minä nauroin.
”Niin, Edward. Joopa joo”, sanoin, mutta hän veti minut pois.
Me kaikki istuimme sohvalle ja kahteen nojatuoliin.
”Missä Talia on?” kysyin ja katselin ympärilleni.
”Hän on nukkumassa”, Esme sanoi ja minä nyökkäsin.
”Ai”, sanoin ja olin hiukan pettynyt. Edward katsoi minua mietteliäästi.
”Hän halusi olla täällä ja toivottaa sinut tervetulleeksi, mutta me ajattelimme, että olisi parempi odottaa”, hän sanoi ja minä katsoin häntä hämmentyneesti.
”Miksi?” kysyin.
”Viimeisen teidän kahden juttutuokion takia. Se karkasi hiukan käsistä”, hän sanoi ja vilkaisi minua varovasti. Minä nyökkäsin hitaasti.
”Et muista”, hän sanoi. Se ei ollut kysymys.
”Enpä oikeastaan”, sanoin hymyillen.
”No se saattaa olla hyvä asia”, Esme sanoi ja kaikki nyökkäsivät.
”Hän on todella pahoillaan siitä, mitä tapahtui, eikä se oikeastaan ollut kokonaan hänen syytään, joten anna hänelle anteeksi”, Esme sanoi ja minä nyökkäsin hitaasti.
”Helpommin sanottu kuin tehty”, Edward mumisi ja minä katsoin häntä yllättyneesti.
”Edward!” Esme huudahti ja Edward vain kohautti olkiaan.
”Mitä? Se on totta”, hän mutisi. Alice katsoi häntä hämmentyneesti.
”Ei se ollut kokonaan hänen syytään, Edward, ja sinä tiedät sen. Se oli kaikkien syytä”, Alice sanoi ja laski katseensa lattiaan.
”LUOJA, VOISIKO JOKU KERTOA, MITÄ OIKEIN TAPAHTUI!” huusin ja kaikki katsoivat minua järkyttyneinä. ”Mitä? Se on totta! Te puhutte siitä, mitä ihmiset ovat sanoneet minulle, eikä minulla ole aavistustakaan, mistä te puhutte”, sanoin ja Edward otti kädestäni kiinni.
”Kaikki on hyvin. Minä kerron sinulle myöhemmin”, hän kuiskasi ja minä laskin pääni. Olin aina ajatellut, että olisi siunaus, jos unohtaisin joitain asioita elämästäni, mutta nyt tiedän, että muistaminen on siunaus ja unohtaminen on pahinta.
………………………………
Minä huokaisin.
”On mukavaa nukkua vaihteeksi omassa sängyssäni”, mumisin.
”Hei! Se on vieläkin minun sänkyni!” Edward huudahti nauraen.
”Fakta, että se mikä on sinun, on myös minun ja minun on sinun, tekee tästä sängystä minun sänkyni”, kuiskasin ja nauroin.
”Tiedän. Halusin sinun vain sanovan sen”, hän kuiskasi hiuksiini ja minä nauroin.
Oli jo keskiyö ja me olimme vihdoinkin päässeet nukkumaan. Me molemmat makasimme kyljellämme, jotta pystyimme katsomaan toisiamme. Hänen vasen jalkansa oli minun jalkani alla ja hänen toinen jalkansa oli sen päällä, kun taas minun vasen jalkani oli kaikkein ylimpänä. Minun ylävartaloni oli hänen päällään ja hänen toinen kätensä oli vyötärölläni ja toinen hänen päänsä alla. Painoin kasvoni hänen t-paitaansa ja haistelin hänen tuoksuaan.
”Edward”, kuiskasin hetken päästä.
”Mhm”, hän mumisi ja veti minut lähemmäs. Hän oli jo melkein unessa.
”Mitä tapahtui ennen onnettomuuttani?” kysyin ja hän näytti irvistävän hetken.
”Paljon. Tapahtui paljon”, hän sanoi ja huokaisi.
Sitten hän kertoi kaiken. Hän aloitti Taliasta sinä aamuna, sanomalehden artikkelista, kirjeestä, jonka jätin hänelle, tavasta, jolla hän löysi minut sairaalasta, hän kertoi minulle Legnasta ja leikkauksesta. Minä kuuntelin ja minulle oli tunne, että kuuntelin tarinaa. En elämäni viime kuukausista.
”Vau. En voi uskoa, että olin mustasukkainen Talialle”, sanoin ja hän hymyili.
”Niin. Mutta luulen, että meidän… suhteemme… oli vielä niin uusi, eikä jostain syystä yhtä vahva kuin nyt”, hän sanoi ja minä nyökäytin päätäni.
”Niin. En voi vieläkään uskoa, että minä reagoin niin… se on outoa, tiedäthän. Miksi minä jättäisin sinut? Varsinkin silloin! Minä en vain ymmärrä, mitä järkeä siinä oli”, sanoin ja hän nyökkäsi.
”Tuota. Luulen, että siihen aikaan se oli ymmärrettävää. Minä ymmärrän, miksi sinä reagoit niin kuin reagoit. Ja se on okei, tiedäthän? Niin kuin aina”, hän mumisi hiuksiini ja minä suljin silmäni. Minä käperryin lähemmäs ja kuuntelin hänen sydämenlyöntejään.
”Se on mukavaa, tiedätkö”, mumisin.
”Mikä?” hän kuiskasi ja piti minusta tiukasti kiinni.
”Makoilla tällä tavalla sinun kanssasi”, mumisin ja hän suukotti otsaani.
”Niin, se on mukavaa.”
-
jeaaah eka ! ;D
ihanaaa, rakastan tätä lukua ! :-*
tykkäsin todella, todella paljon ! eikä virheitäkään sattunut eteen ;)
kiitos taas mahtavasta luku nautinnosta =)
-
uusi lukija ilmottautui!!
Ihana ficci, oih.. :-DD
Toivottavasti alat suomentamaan tämän jatko-osaakin tämän jälkeen..
Muuten, eikös se ole saksaksi 'ich liebe dich', eikä 'Isch liebe disch'?
Nojoo, en oo varma. JATKOA. :D:D
-
aiij<33 ihanaa on tullu uus luku :)) oli muuten tosi hyvä. odottelen (äkkiä) lisää jatkoa!
-
Ihanaa ett Bella pääs takasin ja sillee niinko muutenki.
Tykkäsin hirmuisesti ja tykkään tosta kirjotustyylistä ja tykkään muutenkin<3
Jatkoa! <3
-
Kiitoksia kommenteista! :) Liinalotta: Mukava saada uusia lukijoita. ;D Kyllä minä olen ajatellut suomentavani sen jatko-osankin ja kyllä se on oikeasti 'ich liebe dich', mutta alkuperäisessä oli sillä toisella tavalla niin laitoin sitten itsekin niin. :D
-
oijoi<333 uus luku, jeee!
oli hyvä luku, pari virhet löysin mut ei se mtn=))
ihanaa et bella muistaa taas =)<33
jatkoa odotellessa;;)
-
luin tän jo just sen jälkeen kun olit tän tänne laittanu, mutta elokuvan kattomisen johdosta kommentoin vasta nyt. tai no kommentoin ja kommentoin, mitä nyt musta saa tässä vaiheessa irti.
joojustiin, munki piti mainita siitä "isch liebe disch" -jutusta. miks kaikki ehtii aina ennen mua? niin epäreilua. :D muuta en paljon osaa sanoa kuin sitä, että tämä luku oli aivan järkyttävän suloinen ja söpö ja ihana ja kaikkea. monien vaikeuksien kautta voittoon... ainakin toistaiseksi. ;)
ja kauhistus, en muista yhtään, mitä tässä ficissä tulee näiden vimppojen lukujen aikana tapahtumaan.
kiitti taas tästäki luvusta (btw, tää oli ihanan pitkä <3) !
-
RAKASTAN TÄTÄ <3 Oot aivan sikahyvä suomentaan <33333
-
Uijuijui <3 Ihana uus luku ! <3
Tosiaan , oon lukenu saksaa vuojen ja aattelinki et miks se 'ihc liebe dich' oli kirjotettu 'isch liebe disch' :D
jatkoa ootellaan ;) <3
-
AWWWWWW.....
TUPLA-AWWWWWWWWWWWWWWWW....
TRIPLA-AWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWW...
:D ihanaa!!!! saispa itekki kokee jotain tommosta rakkautta :'(
-
mulle tulee aina semmone tunne että ku on lukenu jtn nii täytyy heti kommata kans jtn, joka tarkottaa sitä että ne viestit ei oo nii järkevii ku kirjotan niin "usein" ja siis sillee jos joku ymmärtää : D
ja tää oli siis ihan vaa tällei btw : D
Ja tykkäsin ((:
ELI JATKOA KEHII ; )
-
Hmm... Jos aloitetaan ensiksi vaikka "kritiikillä", vai miks sitä kutsuisi. : D
"Appelsiinimehua ja pop tardeja"
Kröhöm. Se on Pop TARTS. :----D Ei nyt mikään hirmu iso virhe, mutta joo. Ja ne siis on sellasia "leipiä", joiden välissä on jotain makeaa. En siis osaa yhtään selittää.
Plus siirappimaisen tilalle olisi voinut pistää vaikkapa siirappista. : ) Kuulostaa hiukkasen paremmalta.
Noniin. Sitten... Noh. Ihan mukavahkoja lukuja nää oli. Hm. No en osaa sanoa mitään. ;>
-
Moips!!!
Tää on siis niin ihana ficci minkä mä oon lukenu tähän mennes. :D
Mun mielest täs pitäis tehä ihan oma kirja.
Aluks kun mun kamu kerto täst ficist mulle, mä olin sillain et häh Bella on saksalainen vaihto-oppilasn Amerikas ja et Carlisle on Amerikan pressa ja Edvard on sen poika ja et Bella muuttaa Valkoseen taloon, mut sit ku aloin lukee tätä niin ihastuin siihe saman tien. ;D
Tää on niiin ihana. ;D
Jatkoa???
-
Kiitoskiitoskiitoskiitos kommenteista! :D :D Valomieli: Kiitos kommentista. Kiitos kun selvensit, mutta pop tardeja kuulosti mielestäni paremmalta kuin pop tartseja, joten se oli tarkoituksella noin. ;D
-
Jaa... No nyt mä ymmärrän... : )
-
Aloin lukea tätä eilen päivällä ja luin puoleenyöhön tauotta :D tuli tuijotettua ruutua sellainen 6-7 tuntia putkeen.
joo siis aivan mahtava ficci ! ja hyvää suomennosta :) mitä nyt välillä oli jotain pieniä kirjotusvirheitä ...
eli jatkoa siis nopeesti !! ;)
-
Oiih, lisää:D
Mä rakastan tätä ficciä. Sun "finin paras suomentaja"-titteli ei oo mennyt mihinkään. Sä edelleenkin olet paras. Nyt mä odotan lisää jatkoa, mihinköhän tää tästä vielä menee?
Kiitos.
-
Mä olin niin lähellä etten nauranut tälle loppu tulokselle Emmetin kohtaamisesta.... :D
-
ihana. <3 mun piti lukea tää eile, mut sit en kerenny. mut nyt luin. : D
joo, tykkäsin täst. tää on vaa niin hyvä ja sä suomennat tän niin hyvin, et tää on täydellinen.
muutes, mä tiedän mitä ne pop tartit on(ne oli mei enku kirjas).
pop tart - leivänpaahtimessa valmistettava makealla täytteellä täytetty leipäviipale.
(ei kuullosta kovin herkulliselt)
mut joo. jatkoa?
-
Ihana luku, nii ihana et kyyneleet meinas tulla (oon vähän väsynyt kans) <3 Alku oli ihana, loppu oli ihana, kaikki oli niin ihanaa! Mutta mitäköhän jatkossa? Hmm..
Jatkoa odottelen.
-
anteeksienolekommentoinutpitkäänaikaanjosedesollenkaan..
Mukava luku :)
Rakentavani on tullut nyt pikavisiitille kotiin ja kertoi nämä asiat:
-Monessa kohtaa oli että 'haukkoi happea' , se luultavasti kuulostaisi paremmalta jos se olisi 'haukkoi henkeä'
- Yhdessä kohtaa (melko alussa) Edward oli väärin taivutettu
Ei siellä luultavasti muuta 'moitittavaa' ollut..
-
AAAAAAAWS ! :-*
Ihanaa, tää jatko, diggasin tästä ;D
Ja kyl mä oisin sanonu et: "pop tardeja" :)
Ja se Pop tarthan on sellanen leipäviipale, missä on jtn makeaa täytettä sisällä ja se pistetään leivänpaahtimeen :D
(meiän enkun kirjas selitettiin se tolleen ::))
XOXO Jasmin
-
En oo ennen pystyny kommaamaan tätä ficciä, ku en oo ollu kirjautuneena :)
TÄÄ ON KERTAKAIKKIAAN IHANA<3 Ei voi muuta sanoo :)
Oon tosi huono antaa rakentavaa, mut pidän tästä tosi paljon ja toivon et kirjotat pian jatkoo :D
-
Kiitos,tästä. oon lukenu tän enkuks mut on ihunaa lukee nytkin. mulla yhestä syystä kyllä leimahtaa viha kun luen tätä ficciä. btw. OLET MAHTAVA SUOMENTAAN!!!! voi kun mäkin osaisin..rakastan sua ja tätä ficiä :-*
-
T/N: Täällä taas uuden luvun kanssa. Kiitos kun selititte tuon pop tarts jutun, kun en oikein tiennyt mitä ne ovat. :D Niin ja näääääääääääääin suuri kiitos kommenteista! ;D
Kolmaskymmeneskahdeksas luku: Prinsessan uusi ratsu
BPOV:
Kuulin oven pamahtavan auki ja huokaisin. En ollut valmis kohtaamaan uutta päivää. Olin valmiina nukahtamaan uudelleen, kun jokin hyppäsi päälleni.
”Uff”, äännähdin.
”Bella! Bella! Sinä olet tullut takaisin!” Talia sanoi ja silmäni revähtivät auki. Nousin istumaan suorana ja halasin häntä.
”Talia! Minulla oli niin ikävä sinua!” sanoin ja annoin hänelle suukon. Hän halasi minua vyötäröltä.
”Minulla oli sinua vielä kovempi ikävä”, hän mumisi ja minä nauroin. Vetäydyin pois.
”Nouse seisomaan ja anna minun katsoa sinua!” sanoin ja hän nousi seisomaan patjalle. Minä katsoin häntä vakavasti.
”Se on uskomatonta”, kuiskasin ja hän katsoi minua suurin silmin.
”Mikä? Mikä?” hän kysyi innoissaan. Mutta minä pudistin päätäni.
”En vain voi uskoa sitä vielä… voisitko pyörähtää kerran ympäri?” pyysin ja Talia teki kuin käskin. Minä hymyilin.
”Älä viitsi, Bella – kerro!” hän anoi.
”Okei, sinä voit taas istua”, sanoin ja laitoin kiharan hänen korvansa taakse.
”Mitä se on? Mitä se on?” hän kysyi uteliaana.
”Tuota, en oikein tiedä…” sanoin ja jätin lauseen kesken.
”Älä viitsi, Bella! Kerro minulle!” hän anoi ja minä nauroin.
”Okei, okei. Mutta vain koska sinä olet niin suloinen pikkutyttö”, sanoin ja hän nyökkäsi. Annoin hänen tulla lähemmäs ja kuiskasin hänen korvaansa: ”Sinä näytät joka päivä enemmän ja enemmän prinsessalta.” Hän katsoi minua suurin silmin.
”Oikeasti?” hän kysyi yllättyneenä ja minä nyökkäsin.
”Muutaman vuoden kuluessa prinssi tulee ja ottaa sinut mukaan valtakuntaansa”, sanoin ja hän nyökkäsi.
”Tuo on juuri, kuten minä haluan sen menevän”, hän sanoi. Sitten hän katsahti minua mietteliäästi. ”Bella? Miksi sinä et saanut prinssiä?” hän kysyi ja minä nauroin.
”Koska minä en halua sellaista”, sanoin ja hän nyökkäsi.
”Joten sinä olet jumissa Edwardin kanssa”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Niin… kai… mutta oikeastaan minä tykkään olla jumissa Edwardin kanssa”, sanoin hymyillen.
”Minä en tajua. Sinäkö ottaisit mieluummin Edwardin kuin prinssin?” hän kysyi ja minä nyökkäsin. Hän pudisti päätään epäuskoisena.
”Älä siitä huoli, Talia”, sanoin.
”Mutta minusta tuntuu pahalta, kun sinulla on vain Edward”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Älä sure. Voithan sinä nähdä sen niin, että Edward on minun prinssini”, sanoin ja nauroin, kun tajusin kuinka tyhmältä se kuulosti.
”Onko vähän kornia?” Edward kysyi takaani ja silmäni suurenivat.
”Sinä olet hereillä?” kysyin ja käännyin ympäri nähdäkseni hänen katsovan minua mukavasta asennosta. Hän kurkotti ja veti minut itseensä kiinni. Painoin pääni hänen olkaansa vasten ja näin Talian katsovan poispäin. Hänellä oli epämukavaa.
”Tule tänne, Talia! Täällä on aina tilaa yhdelle prinsessalle”, sanoin iskien silmää ja hän laskeutui viereeni – ei minun ja Edwardin väliin, mutta viereeni. Painoin suukon hänen päähänsä.
”Edward?” hän kysyi.
”Niin Talia?” Edward kysyi.
”Olenko minä vielä sinun siskosi?”, hän kysyi hiljaa ja Edward katsoi häntä.
”Tottakai olet, Talia!” hän sanoi nauraen. Talia näytti helpottuneelta ja hyppäsi Edwardin syliin. Minä hymyilin ja näin Edwardin kutittavan häntä. Jonkin ajan päästä Talia lepäsi Edwardin käsivarsilla rättiväsyneenä kaikesta nauramisesta. Me makasimme siinä jonkin aikaa, kunnes huomasimme Talian nukahtaneen. Minä hymyilin ja suljin itsekin silmäni. Kellohan oli vasta 7 aamulla.
………………………..
Seuraavat päivät olivat mahtavia. Koulu oli ohi ja vaikka Edward ja minä emme käyneet suurinta osaa toisesta lukukaudesta emmekä päättäjäisissä, kukaan ei välittänyt ja me saimme todistuksemme postissa. Hitaasti kesän lämpö tuli myös Washington D.C:hen ja oli mukavaa viettää päivät altaalla tai kaupungilla.
Ensimmäinen shoppaus-kertamme ei ollut niin rentouttava kuin sen olisi pitänyt olla. Siellä oli noin 20 valokuvaajaa, jotka ottivat kuvia jokaisesta liikkeestämme ja vaikka me teimme parhaamme ja yritimme olla välittämättä heistä, me emme voineet liikkua niin vapaasti kuin yleensä.
”Sinä totut heihin nopeasti”, Edward sanoi aina, mutta nähdessäni kasvoni joka aamu Washington Postin etusivulla, en todellakaan voinut tottua siihen. Ja nyt äitinikin soitti minulle joka päivä. Silloin oli kesäkuun puoliväli, kun heräsin taas Edwardin sylissä ja nousin istumaan venytelläkseni, tästä tulisi taas yksi niistä laiskoista päivistä. Minä haukottelin ja ilman varoitusta, Edward vetäisi minut takaisin alas. Minä katsoin häntä, mutta hänen silmänsä olivat kiinni. Minä kikatin.
”Hyvää huomenta sinullekin”, kuiskasin ja hän hymyili.
”Varmistin vain, että pysyt tässä kanssani, rakas”, hän mumisi ja minä nauroin.
”Huomaan, ettet sinä unohtanut, että tapaan Rosen ja Alicen tänään”, sanoin nauraen. Hän kietoi kätensä ympärilleni ja veti minut kiinni vartaloonsa.
”Miksi sinä niin luulet?” hän kuiskasi ja minä nauroin. Vetäydyin pois ja hyppäsin pois sängystä.
”Mitä sinä teet, rakas?” hän kysyi ja minä hymyilin.
”Menen suihkuun”, sanoin ja hän voihkaisi.
”Etkö sinä voisi antaa minulle edes kymmentä minuuttia seurassasi?” hän pyysi ja minä nauroin.
”En”, vastasin. Harjasin hampaat ja menin sitten suihkuun. Pari minuuttia myöhemmin Edward tuli kylpyhuoneeseen. Minä järkytyin enkä tiennyt, mitä tehdä, kunnes muistin, että välissämme oli pala maitolasia, mikä peitti kaiken, mitä hänen ei pitäisi nähdä, ja minä rentouduin. Hän koputti lasioveen ja iski silmää.
”Mitä sinä täällä teet, Edward?” kysyin ja huuhtelin shampoon pois hiuksistani.
”Harjaan hampaitani – vai enkö minä saa enää käyttää kylpyhuonettani?” hän kysyi ja minä nauroin.
”Tottakai saat”, sanoin ja katsoin hänen hampaiden harjaustaan. Sain hänet kiinni tuijottamasta minua peilin kautta ja hymyilin. Hänellä kesti kauan hampaiden pesussa ja se sai minut melkein nauramaan. Minä sammutin suihkun, kiedoin pyyhkeen ympärilleni ja tulin pois. Edwardkin oli valmis ja hän kääntyi minuun päin. Hän hymyili yhtä niistä hymyistään, mitkä salpasivat minulta hengen. Hän tuli luokseni, kunnes olin jumissa hänen ja seinän välissä. Minä hymyilin.
”Jotain mitä haluat jakaa kanssani?” kysyin ja kohotin toista kulmaani. Hän kosketti huulillaan paljasta olkapäätäni ja suuteli tiensä alas solisluulleni ja sitten ylös leualleni. Haukoin henkeä ja pidin pyyhettä tiukasti ympärilläni. Sitten hänen kätensä löysi vyötäröni ja hän painautui aivan minua vasten. Sitten hän suuteli minua. Pitkään ja täydellisesti. Päästin pyyhkeestä irti, sillä tiesin, ettei se valuisi alas niin kauan kuin Edwardin vartalo olisi minua vasten. Kiedoin käteni hänen kaulaansa. Nyt hänen vasenkin kätensä oli vyötärölläni ja aivan yhtäkkiä hän vetäisi minut lähemmäksi. Haukoin happea yllättyneenä ja niin suudelmakin rikkoutui. Nojasin seinään rättiväsyneenä ja haukoin henkeä epätoivoisesti. Edward hymyili minulle ja astui askeleen taaksepäin.
”Tästä lähtien haluan sanoa sinulle hyvää huomenta tällä tavoin”, hän kuiskasi kaulaani vasten ja minä punastuin. Sitten hänen huulensa silittivät kaulaani ja sitten solisluulta.
”Hyvää huomenta, rakas”, hän mumisi ja minä pidätin henkeäni. Sitten hän nosti katseensa minuun hymyillen huvittuneesti.
”Ja ai niin muuten”, hän mumisi. ”Minä pidän pienestä syntymämerkistäsi rintojesi välissä”, hän kuiskasi ja minä punastuin. Näkikö hän sen? Hän nauroi ja suuteli minua vielä kerran. Sitten hän lähti, jotta voisin pukeutua yksin. Näkikö hän syntymämerkkini? Tänään? Kun olin suihkussa? Voi luoja tämä on niin nöyryyttävää!
………………………………
Vietin aamun Edwardin kanssa takapihalla. Me istuimme suurella sohvalla. Tai no, hän istui ja minä makasin – pitäen päätäni hänen sylissään ja hänen aurinkolasejaan silmilläni, koska aurinko sokaisi minut.
”Edward?” kysyin.
”Mhm”, hän vastasi samalla, kun hän leikki hiuksillani.
”Tiedäthän sinä, että minä aion tavata Rosen ja Alicen iltapäivällä?” kysyin. Hän murjotti.
”Kyllä… valitettavasti”, hän mumisi ja minä nauroin.
”Minä luulin, että sinä odotit kovasti tapaamista Jasperin ja Emmettin kanssa?” kysyin ja hän huokaisi.
”Sanoin sen vain siksi, että ajattelin, ettet sinä menisi silloin”, hän mutisi ja minä nauroin.
”Onpa hauskaa. Sinulla tulee olemaan hauskaa – tiedän, että tulee”, sanoin hymyillen. Hän nyökäytti päätään ja hymyili.
”Niin… on hauska nähdä pojat taas”, hän sanoi mietteliäästi ja minä hymyilin hänelle.
”Juuri noin. Tuota, minulla on vielä kysymys”, sanoin ja hän hymyili minulle kun tietäisi, mitä olisi tulossa.
”Saanko minä lainata yhtä autoistasi? Tarkoitan, ei sinun tarvitse antaa kaikista kalleinta… En vain halua ottaa limusiinia”, anoin ja Edward nauroi.
”Älä viitsi, nouse ylös. Minulla on parempi idea”, hän sanoi ja me nousimme ylös ja hän ohjasi minut autotalliin.
…………………………
”Mitä me täällä teemme?” kysyin ihmeissäni ja katselin ympärilleni. Miljoonia autoja – se oli kuin suuri autokauppa! Koko autotalli haisi aivan renkaille.
”Okei. Lupaa, ettet suutu”, hän sanoi ja minä huokaisin.
”Edward Masen! Mitä sinä olet tehnyt?” kysyin, mutta hymyilin. ”Okei. Minä lupaan”, sanoin ja hän hymyili helpottuneena. Hän vei minut kaukaiseen nurkkaukseen, missä en ollut koskaan käynyt ja edessämme oli auto – mutta ei mikä tahansa auto, vaan musta Lamborghini. Suuni loksahti auki.
”Pidätkö sinä siitä?” hän kysyi hymyillen.
”Se on mahtava! Aivan uskomaton auto! En voi uskoa, että sinä ostit sen 23:nnen!” sanoin, enkä uskaltanut koskea siihen. Se näytti oikealta täydellisyydeltä – enkä minä edes välitä autoista.
”Voi, ei se ole minun 23:nteni”, hän sanoi kevyesti ja kohautti olkiaan. Rypistin otsaani.
”Ostiko Esme itselleen Lamborghinin?” kysyin hämmentyneenä. Hän nauroi.
”Ei se ole mikä tahansa Lamborghini”, hän sanoi ja käveli autolle ja laittoi kätensä katolle. ”Se on uusin Lamborghini, mitä on olemassa – Lamborghini Murcielago LP640! Se on 12-ylinterinen, pysyvästi nelivetoinen huippunopeudella 220 mailia tunnissa ja nollasta 60:neen mailiin 3.4 sekunnissa”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Ei se ole mahdollista! Ei mikään auto kiihdy nollasta 60:neen 3 sekunnissa”, sanoin ja hän hymyili. ”Kuinka paljon hevosvoimia siinä on?” kysyin ja hänen hymynsä leveni. Se, että minä osoitin kiinnostusta, teki hänet iloiseksi.
”640”, hän sanoi ja suuni loksahti auki.
”640? Se on järjetöntä! Tämä on kilpa-auto!” sanoin ja hän nauroi.
”Siksi se onkin täydellinen auto sinulle. Sinä pidät nopeista autoista”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Niin. Kiva ajatus”, sanoin. Mutta Edward hymyili ja veti minut autolle.
”Bella. Tämä ON sinun autosi”, hän sanoi hymyillen. Päässäni tuntui kieppuvan. Ajatus, että Edward käytti 200 000 dollaria autoon, joka on tarkoitettu minulle, oli täysin idioottimainen.
”Edward. Tämä ei ole hauskaa”, sanoin ja hän hymyili.
”No, en minä vitsaile”, hän sanoi. Katsoin häntä järkyttyneenä.
”Edward, et sinä voi antaa minulle autoa lahjana!” sanoin ja ajattelin vieläkin, että hän vitsaili. Hän katsoi minua hämmentyneenä.
”Miksi en?” hän kysyi.
”Koska tämä auto maksaa enemmän kuin 200 000 dollaria! Miksi sinä et voisi ostaa minulle jotain pienempää 10 dollarilla?” kysyin ja hän nauroi.
”Koska sinä olet minun tyttöystäväni. Ja minun tyttöystävääni ei koskaan nähdä missään, mikä ei pue häntä”, hän sanoi ja minä punastuin.
”Ja minäkö en sovi autoon, joka maksaa pari dollaria vähemmän?” kysyin heikosti. Hän huokaisi.
”Bella. Minä haluan, että sinulla on turvallinen auto”, hän sanoi.
”Juuri niin! Koska 640 hevosvoiman autohan on niin turvallinen!” sanoin ja katsoin poispäin. Olin vihainen. En voinut sietää sitä, että hän käytti niin paljon rahaa minuun. Hän otti kasvoni käsiinsä, jotta minun täytyi katsoa häntä.
”Bella. Minä rakastan sinua”, hän sanoi ja minä vetäydyin pois.
”Mutta minulle riittää sen sanominen. Ei sinun tarvitse ostaa kallista… ei, JÄRJETTÖMÄN kallista autoa näyttääksesi sen minulle!” huusin ja hän hymyili minulle.
”Tiedän, Bella. Mutta minä halusin. Haluan sinun ajavan autoa, jota kenelläkään muulla ei ole”, hän sanoi ja minä huokaisin.
”Lupaatko, että tämä tulee olemaan ainoa auto pitkään aikaan?” kysyin ja hän hymyili. Tällä kertaa hän todella hymyili. Hän oli iloinen, että hyväksyin vihdoin hänen lahjansa.
”Lupaan”, hän sanoi ja halasi minua. Halasin häntä takaisin ja kun hän vetäytyi pois, minä suutelin häntä.
”Kiitos, Edward. En tiedä mitä sanoa”, kuiskasin hänen kaulaansa vasten samalla kun hän piti minusta kiinni. Hän painoi suudelman hiuksiini.
”Tämä on tarpeeksi”, hän kuiskasi takaisin ja minä painoin pääni hänen olkaansa vasten. Sitten hän vetäytyi pois ja hymyili minulle haastavasti.
”Valmiina koeajoon?” hän kysyi ja minä hymyilin takaisin.
”Vain, jos annat minun ajaa”, sanoin ja hän nauroi.
”Tottakai annan! Tämähän on sinun autosi”, hän sanoi ja avasi oven minulle. Sitten hän meni matkustajanpaikalle ja laittoi turvavyönsä kiinni. Sydämeni hakkasi kuin hullu.
”Voi luoja. Tämä on hullua”, mumisin, kun käynnistin moottorin. Pelkäsin ajaa sitä jo sentinkin. ”Minun täytyy ajaa vaihdekepillä! Tämä on mahtava, minä rakastan sitä!” sanoin, kun ajoin ulos tallista auringonvaloon. Se oli outoa, koska minun täytyi olla niin varovainen. Pelkäsin, etten pystyi hallitsemaan autoa, jossa oli niin paljon hevosvoimia. Me pääsimme moottoritielle ja minä hymyilin Edwardille.
”Luotatko sinä minuun?” kysyin ja hän nauroi.
”Tuota… jos ei oteta huomioon sitä, että sinä tuhosit Mercedekseni täysin viime kerralla ollessasi ratissa… niin kyllä”, hän sanoi ja minä näytin hänelle kieltäni.
”Sinä olet ilkeä, Edward! Me kaikki teemme virheitä”, sanoin ja hän nauroi.
”No joo – mutta me kaikki emme päädy koomaan, tiedäthän?” hän sanoi ja minä hymyilin. Painoin enemmän painoa kaasulle. 40… 50… 60… 70… 80… 90 mailia tunnissa…
”Okei… nyt mennään ihan tarpeeksi lujaa”, Edward sanoi ja minä nauroin.
”Ei. Ei ihan vielä”, sanoin. 100… 110… 120… 130… 140 mailia tunnissa. Hymyni kasvoi järjettömän leveäksi. ”TÄMÄ on tarpeeksi”, sanoin ja katsoin yllättävän tyhjää moottoritietä.
”Voi luoja! Nyt minä ymmärrän, kuinka kauheaa on olla kyydissä, kun joku ajaa kovaa!” Edward mumisi ja minä nauroin.
”Tämä auto on mahtava!” huusin ja katsoin Edwardia. ”Kiitos Edward. Kiitos, kiitos, kiitos!” sanoin ja hän hymyili.
”Tiesin, että pitäisit siitä. Minä vain tunnen sinut niin hyvin.”
RPOV:
Katsoin kelloani.
”Vielä yksi minuutti ja hän on myöhässä”, sanoin ja Alice huokaisi.
”Olen iloinen, jos hän edes näyttäytyy. Siitä lähtien, kun Edward ja hän ovat olleet liimattuina toisiinsa kuin superliimalla, minulla on ollut tunne, ettemme me ole kovinkaan paljon arvoisia”, Alice sanoi ja riiputti päätään. Minä hymyilin.
”Voi älä viitsi! He ovat rakastuneita! Sinä tiedät millaista se on! Odotahan, kunnes he riitelevät ensimmäisen kerran, niin sitten kaikki on toisin”, sanoin ja me nauroimme. Alice kääntyi juuri tilaamaan latten, kun suuni loksahti auki.
”Vau”, henkäisin.
”Mitä? Mitä nyt?” Alice kysyi nopeasti.
”Näetkö tuon auton tuolla? Se on uusi Lamborghini, unelmien auto! Kerronpa sinulle! Voisin antaa mitä tahansa vain saadakseni koskettaa sitä”, sanoin ja me katsoimme urheiluauton lähenevän, kunnes se pysähtyi kahvilamme eteen. Alice nauroi.
”Lyön vaikka vetoa, että siinä autossa on mies. Mene vain sinne ja flirttaile vähän, niin hän saattaa antaa sinun vaikka ajaa sillä”, Alice sanoi ja minä nauroin.
”Kukaan ei anna tuntemattoman ajaa Lamborghini Murcielago LP640:ntä”, sanoin yhdellä henkäyksellä. ”En antaisi edes tuntemieni ihmisten ajaa sillä!” lisäsin ja me nauroimme… kunnes me näimme oven avautuvan ja laihan tytön, jolla oli minihame ja aurinkolasit, astuvan ulos.
”Voi-luoja”, mumisin, enkä ollut ainoa. Koko kahvila teki samoin. Bella tuli luoksemme hymyillen.
”Hei tytöt. Anteeksi, että olen myöhässä. Tilasitteko te jo?” hän kysyi, enkä minä ymmärtänyt sanaakaan.
”Mitä helvettiä, Bella!” huusin ja hän katsoi minua pelästyneesti. Alice kikatti.
”Anna anteeksi Roselle. Hän odotti autosta nousevan vanhan miehen, jolla on keski-iän kriisi”, hän sanoi ja minä sain taas otteen itsestäni.
”Ei. Se, mitä tarkoitin, oli enemmänkin: ’Helvetti, mistä lähtien Edwardilla on ollut Lamborghini Murcielago LP640 ja mistä lähtien hän antaa sinun ajaa sillä?’” kysyin ja hän hymyili.
”Voi, ei hänellä ole sellaista”, hän sanoi ja tilasi latten. Minä hämmennyin.
”Mutta kenen auto se sitten on?” kysyin ja hän punastui yllättäen.
”Minun”, hän kuiskasi ja suuni loksahti auki. Alice alkoi nauraa.
”Edward osti sinulle auton?” hän kysyi ja minä pudistin päätäni.
”Ei, Edward osti THE auton, mikä on neljännes maailman kalleimmista autoista!” huusin ja Bella katsoi minua suurin silmin.
”Ole kiltti, älä kerro minulle tuota”, hän mumisi, mutta minä pudistin päätäni.
”En tajua! Hänellä on 22 autoa! Miksi hänen täytyy ostaa sinulle auto?” sanoin ja Bella kohautti olkiaan.
”Hän sanoi jotain hänen tyttöystävänä olemisestaan ja, että hän ei antaisi tyttöystävänsä ajaa missään vähemmässä. Tai jotain sellaista”, Bella mumisi katsomatta meihin. Alice kikatti vieläkin.
”Bella, se on niin romanttista”, Alice huokaisi, mutta Bella pudisti päätään.
”Se ei ole romanttista. Se olisi romanttista, jos hän antaisi kukkia tai kaulakorun, mutta että hiton auton, joka maksaa 200 000 dollaria?” hän sanoi.
”300 000”, sanoin.
”Mitä?” Bella kysyi.
”Hän maksoi autosta enemmän kuin 300 000 dollaria”, mumisin ja huomasin, että Bella oli pyörtymäisillään.
”Voimmeko me puhua jostain muusta?” hän kysyi epätoivoisesti.
”Vain jos annat minun ajaa sillä kerran”, sanoin ja hän nyökkäsi kiitollisesti.
”Sovittu”, hän sanoi ja antoi minulle auton avaimet. Otin ne innokkaasti ja juoksin autolle. Tämä oli mahtavaa – ei – enemmän kuin mahtavaa.
EPOV:
Olin juuri Porschessani matkalla Emmettille ja Jasperille, kun puhelimeni alkoi soida. Vilkaisin soittajaa ja hymyilin.
”Olen pettynyt. Ajattelin sinun soittavan jo aiemmin”, sanoin hymyillen.
”EDWARD MASEN! Mikä sinuun on mennyt?” Rose huusi ja minä nauroin.
”Ajattelinkin sinun olevan kateellinen. Tein sen vähän kuin tarkoituksella”, sanoin hymyillen.
”En voi uskoa sitä. Tiedätkö sinä, mitä olet juuri tehnyt? Ostit tyttöystävällesi auton, joka on arvokkaampi kuin… kuin… talo normaalille ihmiselle!” hän huusi ja minä hymyilin.
”Kiitti, Rose. Ensi kerralla ostan hänelle talon”, sanoin ja kuulin auton ääniä puhelimen toisessa päässä.
”Ole kiltti äläkä sano, että istut Bellan autossa”, sanoin ja pyöräytin silmiäni.
”Mitä oikein odotit? Tämä auto on hiton mahtava!” hän huusi ja minä hymyilin.
”Olen iloinen, että pidät siitä. Mitä Bella sanoi siitä?” kysyin ja hän huokaisi.
”Älä viitsi! Bella ei edes tiedä, kuinka arvokas tämä auto on!” hän sanoi ja minä hymyilin vieläkin leveämmin.
”En minä tuota kysynyt”, kiusasin ja hän huokaisi.
”Tuota. Sanotaanpa vaikka näin, minä tiedän, miksi sinä ostit Bellalle tämän auton… kaikki kahvilassa tietävät! Hän näyttää upealta siinä. Hän astui autosta ulos niin itsevarmana ja valtava hymy kasvoillaan… no, mietipä sitä… hänellä taitaa olla nyt enemmän tarjouksia miehiltä”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Joten sinä olet samaa mieltä, että auto pukee häntä?” kysyin ja Rose murahti.
”Kyllä… kyllä pukee. Silti. Sinun on parasta ostaa minullekin tällainen auto”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Muistan tuon, kun olet tyttöystäväni toisessa elämässä”, sanoin ja hän nauroi.
”Luoja, Edward… ystävältä ystävälle… Sinä olet aika tosissasi tästä – etkö olekin?” hän kysyi ja hymyni katosi.
”Tottakai olen!” sanoin.
”No. Älä esitä kuin se olisi yleistä”, hän mumisi ja minä nauroin.
”Ei, se tapahtuu vain kerran… no, minä joudun lopettamaan. Olen juuri Emmettin talon edessä”, sanoin ja hän huokaisi.
”Edward, odota – haluan vain kertoa, että olen iloinen, kun kaikki toimii niin täydellisesti teidän kahden välillä”, hän sanoi ja minä hymyilin.
”Kiitos, Rose. Ja auto todella pukee häntä?” kysyin – vain kiusatakseni häntä lisää. Hän huokaisi.
”Kyllä Edward, se pukee! Lyön vetoa, että näet sen huomenna etusivulla”, hän sanoi ja minä nauroin. Sitten minä katkaisin puhelun ja nousin autosta ulos. En malttanut odottaa, että näkisin huomisen kuvan… ehkä minun todella kannattaisi hankkia henkivartijat, kun hänestä tulee vielä vastustamattomampi.
-
Pakko sanoa, tämä oli kyllä parhain luku
tähän mennessä! ;)
Juuri sitä mitä kaipasinkin; nopeita autoja, Bellaa ja Edwardia.. Juuri näin!
Kiitos!
- Cath
-
Aivan iahan luku!<3 oisin minäki ihan onnessaan jos saisin semmosen auton ;D
On ne niin ihania yhdessä<3 Taliastaki on tullu iha mukava :D
Jatkoo pian!
-
AHH. Nämä luvut vain paranevat. Siirappia, nam. :--)
Muutaman virheen löysin, tai sellaisia, mistä puuttui kirjaimia etc.
Suomennoksesi vain paranevat, olet niiin taitava!
-
nami nami <3 suomennat hyvin (:
-
Ihanaihanaihanaihanaihanaihana <3<3<3<3<3
En malta oottaa Been ja Een ekaa kertaa <3
-
Oh, ihana luku! <33 Bella ja Edi.. Awws! ;D
Ei nyt tän järkevämpää :)
~Ziri
-
AAWW , IHANA LUKU<3 rakastuin aaw,, mua alkaa pelottaa et jos se renee nyt tulee koht hakee bellan pois ;((( ;SS
mut joo , pari pikku virhettä löysin mut en muista niit enää,,
mutta jatkoa !<3
oot ihan hemmetin hyvä suomentaa ja kirjottaa!
-
aaaaaaaaijjj<3 Paras luku!! :)) ihana. äää en ees keksi mitä puhuu. jatkoajatkoajatkoajatkoajatkoajatkoajatkoajatkoajatkoa! :D
-
OI ! :-*
Ostakaa mullekin tollanen auto, hitot! :D
(ja Ed kaupan päälliseksi, okei?)
XOXO Jasmin
-
Kiitoksia kaikille! En ymmärrä, miten noita kirjoitusvirheitä aina tulee. Mulla on varmaan sitten jonkinlainen lukuvika tai jotain... ::)
Lukuja tulee vielä neljä, joten ollaan ihan loppusuoralla. :)
-
Awws, ihana luku :D Edward ossti Bellalle auton? WOW, aika kalliin...
Mut tuo noiden suihkusöpöily oli niin ihana ja kaikkea. Suomennat hyvin edelleen, harmi, että tämä loppuu pian :( Mut onhan tähän onneki jatko-osa! :D
Kiitos :)
-
IHANA, en osaa antaa mtn palautetta mut kuitenki jatkoo.
-
Vaikka olin lukenu tän jo, niin toi suihku kohta on vaan niin ihanaa siirappia. varmaan ihan kiva auto....
-
Tää oli ihana luku. Suomennat tosi hyvin. En malttais millään oottaa jatkoo... ;D
-
mä olisin saanu sydänkohtauksen, jos mulle oltais tommone hommattu<3 Upee auto<3
Tykkäsin muutenkin jatkosta. jatkoa vaan lisääääää<3
-
Ääh, oon ihan rakastunu tähä ficciin!<3
Jatkoa nopeasti, jookos kookos? :)
Muuten mulla olis viaton ehdotus tähän kohtaan:
”Edward osti sinulle auton?” hän kysyi ja minä pudistin päätäni.
”Ei, Edward osti THE auton, mikä on neljännes maailman kalleimmista autoista!” huusin ja Bella katsoi minua suurin silmin.
Eiks ton THE tilalle vois tulla SEN? :) Tai siis ei se mua haittaa että se on THE, koska olin lukenu luvun englanniks fanfictionista ja mietin itekki siinä et miten sen suomentais :D
-
IHANA!! :---DDDD
Yhyy, Eddie, sun piti ostaa mulle auto, murr!! )-::
luin tän englanniksi, mutta luinpa tämän vielä. :-D
Ihana. :---DD
JATKOA!!
-
omg! tää ihanuus loppuu kohta :(
-
Aivan mahtavaa ! Aivan kerrassaan upeaa että vihdoin löytyy tarina, jossa kerrotaan vähän enemmän autosta eikä vain sen väriä ja merkkiä. Yksityiskohdat kunniaan! :D
Huoh. Tämän lauseen jo tunnistat unissasi : LISÄÄ TULEMAAN! :D
-
Autoja! Ei Luoja... vau. Ihanaa. Tää on mahtava. Ja oot edelleen koko finin paras suomentaja... Nyt et saa enempää kommenttiä, mutta tiedät mun äänettömän pyyntöni. Laitathan äkkiä lisää?
Kiitos.
-
Kyllähän mullekin toi lamborgini kävis... Mut ihme ettei Bella saanut kohtausta siitä caarasta... Odotan jatkoa innolla! :D ;D :D ;D :D ;D
-
oi ihana! osaat kirjottaa todella hyvin :D
jatkoa,kiitos!
-
En voinut vastustaa kiusausta ja luin alkuperäisen ja samaan syssyyn jatko-osankin ;D
-
T/N: Anteeksi tästä pitkästä aikavälistä, mutta en vain ole yksinkertaisesti ehtinyt laittaa jatkoa, kun on koeviikko meneillään. Mutta kiitos kuitenkin mahtavista kommenteistanne. :D
Kolmaskymmenesyhdeksäs luku: Sano minun nimeni
EPOV:
Heräsin, koska joku kutitti käsivarttani. Avasin silmäni ja näin Bellan. Minä hymyilin. Kyllä. Minun Bellani ja vihdoin voin kutsua häntä omakseni! Hän huokaisi ja kääntyi minua kohti. Hän laittoi kätensä rinnalleni ja hymyili. Hän näytti onnelliselta ja se sai minutkin onnelliseksi. Hän huokaisi uudelleen.
”Edward”, hän mumisi ja olin aikeissa vastata, kun tajusin hänen puhuvan unissaan. Minä hymyilin. Hän sanoi minun nimeni ensimmäisen kerran pitkään aikaan.
”Minä rakastan sinua”, hän mumisi ja sydämeni meinasi räjähtää. Sitä hän ei ollut sanonut ennen. Katsoin häntä, kunnes tunsin silmäluomieni tulevan taas painaviksi…
Seuraavan kerran heräsin, kun tunsin Bellan nousevan istumaan. Olin aikeissa protestoida, kun avasin silmäni ja katsoin hänen istuvan suorana sängyllä. Hän oli niin kaunis. Tapa, jolla hänen toppinsa ohuet olkaimet olivat hänen selässään. Tapa, jolla hänen lapaluunsa näkyivät. Tapa, jolla hänen ruskeat hiuksensa lainehtivat hänen selässään. Minä hymyilin. Hän nosti hiuksensa käsillään kuin hän olisi halunnut minun näkevän hänen niskansa kokonaan. Sitten hän antoi hiustensa valua takaisin ja taivutti päänsä niskaansa. Katsoin, kuinka hänen hiukan kiharat hiuksensa lähenivät patjaa. Sitten hän taivutti päänsä toiselle olkapäälleen ja venytti kätensä korkealle päänsä yläpuolelle. Katsoin, kuinka hänen lapaluidensa väliin ilmestyi ohut juova ja hymyilin. Halusin koskettaa sitä. Tuntea hänen pehmeän ihonsa omallani. Ennen kuin tajusin, mitä tein, nappasin häntä vyötäröltä ja vedin hänet alas. Suljin silmäni ja yritin tuntea hänen koko kehonsa omaani vasten.
”Hyvää huomenta sinullekin”, hän kuiskasi ja minä hymyilin. Minä rakastin hänen ääntään aamulla.
”Varmistin vain, että pysyt tässä kanssani, rakas”, mumisin ja hän kikatti.
”Huomaan, ettet sinä unohtanut, että minä tapaan Rosen ja Alicen tänään”, hän sanoi nauraen. Iloni katosi. Olin unohtanut sen kokonaan. Oliko se tänään? Päivä ilman Bellaa? Kaksi viikkoa, jotka meillä oli yhdessä, olivat jo ohi. En halunnut sitä. Vedin hänet lähemmäs. Niin lähelle kuin pystyin. En halunnut hänen lähtevän. Halusin pysyä tässä hänen kanssaan ikuisesti. Mitä hittoa! Kuka ystäviä tarvitsee? Minullahan on Bella. Silti hän oli kyllä oikeassa. Luulen, etten ollut unohtanut, ettemme me voisi viettää iltapäivää yhdessä.
”Miksi sinä niin luulet?” kuiskasin ja hän nauroi. Aivan yhtäkkiä hän vetäytyi pois ja hyppäsi pois sängystä.
”Mitä sinä teet, rakas?” kysyin pettyneenä. Ikävöin häntä jo valmiiksi. Hän hymyili – hiukan kiusoittelevasti?
”Menen suihkuun”, hän sanoi ja minä voihkaisin. Mielikuva Bellasta minun suihkussani, sai minut haluamaan sinne hänen kanssaan. Miksi hän aina kiusasi minua noin?
”Etkö sinä voisi antaa minulle edes kymmentä minuuttia seurassasi?” pyysin epätoivoisesti. En ollut valmis löytämään voimaa, etten hyppäisi hänen päälleen, kun kuulisin veden juoksevan.
”En”, hän vastasi ja lähti. Kuulin hänen harjaavan hampaitaan. Se oli hullua. Minä vain makasin siinä täysin rauhallisena, jotta kuulisin kylpyhuoneesta kuuluvia ääniä. Sitten kuulin hänen kääntävän suihkun venttiiliä ja nielaisin. Haluamatta sitä, minä kuvittelin hänen pitävän kättään vedessä. Testaamassa lämpötilaa. Käännyin kyljelleni – poispäin kylpyhuoneen ovesta. Sitten kuulin venttiilin kääntyvän täysille ja suihkuttelun ääniä. Painoin tyynyn korvilleni ja yritin ajatella jotain muuta. Katsoin Bellan tyhjää paikkaa, missä hän oli ollut pari minuuttia sitten ja huokaisin. Mitä minä täällä teen?
Nousin ylös ja kävelin kylpyhuoneeseen – oikeastaan ajattelematta sitä. Lämmin vesihöyry sai pääni vielä sumuisemmaksi. Näin Bellan katsovan minua järkyttyneesti. Kävelin hänen luokseen ja koputin lasiin – iskien hänelle silmää. Se oli outoa. Välissämme oli vain lasiovi. Siinä kaikki! Hän hymyili heikosti.
”Mitä sinä täällä teet, Edward?” hän kysyi ja huuhteli shampoon hiuksistaan. Katsoin, kuinka shampoo valui alas hänen olkapäillään…
”Harjaan hampaitani – vai enkö minä saa enää käyttää kylpyhuonettani?” kysyin ja hän nauroi.
”Tottakai saat”, hän sanoi ja minä nyökkäsin. Kävelin pesualtaalle ja aloin pestä hampaitani. Se oli outoa. Minulla oli ollut niin monia tyttöjä viime vuonna, eikä kukaan heistä ollut käynyt täällä suihkussa. Bella oli ensimmäinen tyttö, joka käytti suihkuani. Katsoin peiliin ja näin hänet suihkussa. Hymyilin, kun näin, että maitolasin pala oli tarkoitettu enemmänkin miehille, koska se ei peittänyt kokonaan hänen rintojaan. Käänsin katseeni. Se oli jotain, mitä en saanut katsoa… ainakaan nyt. Joka kerta, kun vilkaisin Bellaa peilistä, näin hänenkin katsovan minua. Mutta en välittänyt. Katsoin hänen huuhtelevan hiuksiaan, laittavan hoitoainetta, sulkevan silmänsä, kun hän hieroi hiuksiaan, ja huomasin mansikantuoksun täyttävän kostean ilman. Katsoin, kun loput hänen hoitoaineestaan valui alas hänen olkapäitään ja sitten ilmaantuvan taas hänen lanteilleen… minä nielaisin. Unohdin täysin hammasharjan suussani. Hän laittoi suihkun kiinni, kietoi pyyhkeen ympärilleen, ja tuli pois. Siirsin hammasharjan suustani ja viimeistelin hampaiden pesun. Sitten käännyin ympäri ja katsoin häntä – hän oli kietoutunut yhteen pehmeään pyyhkeeseeni. En ollut koskaan kertonut hänelle, mutta minä rakastin sitä, kun hän käytti tavaroitani. Se sai hänet kuulumaan minulle. Hän vain silloin näytti olevan minun. Menin hänen luokseen ja painoin hänet seinää vasten. Hän hymyili. Hän piti siitä.
”Jotain, mitä haluat jakaa kanssani?” hän kysyi ja kohotti toista kulmaansa. Kosketin hänen toista olkaansa huulillani. Maistoin hänen ihonsa mansikkaisen maun ja tein polun alas hänen solisluulleen ja sitten ylös hänen leualleen. Hänen ihonsa oli vielä märkä ja tapa, jolla hänen rintakehänsä nousi ja laski, sai minut hymyilemään. Hän haukkoi henkeään ja piti pyyhettä tiukasti ympärillään. Oikea käteni etsiytyi hänen vyötärölleen ja minä painoin itseni häntä vasten niin, että välissämme ei ollut mitään. Ei mitään, paitsi hänen pyyhkeensä ja minun vaatteeni. Sitten minä suutelin häntä. Maistoin hänen hammastahnansa ja se sai minut hymyilemään. Hän yllätti minut täysin päästämällä irti pyyhkeestään. Hän kietoi kätensä kaulaani. Laitoin vasemman kätenikin hänen vyötärölleen. Pidin hänestä kiinni varovasti ja vedin hänet lähemmäksi. Hän haukkoi henkeään yllättyneenä ja irrottautui suudelmasta. Bella nojasi seinään väsyneenä ja haukkoi henkeä hengästyneenä. Minä hymyilin hänelle ja astuin askeleen taaksepäin. Nautin hänen huokaisustaan. Se, miltä hän näytti – miten sain hänet tuntemaan.
”Tästä lähtien haluan sanoa sinulle hyvää huomenta tällä tavoin”, kuiskasin hänen kaulaansa vasten ja hän punastui. Silitin hänen kaulaansa ja solisluutansa huulillani.
”Hyvää huomenta, rakas”, mumisin ja hän pidätti henkeään. Kohotin katseeni häneen hymyillen huvittuneesti. Hän oli vieläkin hengästynyt.
”Ja ai niin muuten”, mumisin – tämä oli takaisin maksu siitä, kun jätti minut yksin sängylle. ”Minä pidän pienestä syntymämerkistäsi rintojesi välissä”, kuiskasin ja hän punastui – puna levisi hänen varpaistaan ylöspäin koko hänen vartalolleen. Melkein näin hänen aivojensa työskentelevän, kun hän nolostui, kun tiesin hänen pienen salaisuutensa. Minä nauroin ja suutelin häntä vielä kerran. Sitten minä lähdin, jotta hän pystyi pukeutumaan rauhassa. Hymyilin vieläkin, kun etsin jotain päälle pantavaa. Pudistin päätäni, hän vain oli niin suloinen punastuessaan.
……………………………
Kello oli kuusi seuraavana aamuna, kun Eliza hiipi huoneeseeni.
”Herra?” hän kysyi ja ravisti minua kevyesti. Käännyin ympäri ja katsoin häntä. Hän siirsi katseensa minusta Bellaan ja takaisin. Minä hymyilin.
”Niin?” kysyin.
”Tässä on se sanomalehti, jonka pyysit”, hän kuiskasi ja minä otin sen nyökäten.
”Kiitoksia”, kuiskasin ja hän lähti. Minä nousin istuma-asentoon ja varmistin, etten herättänyt Bellaa. Katsoin häntä hetken – hymyillen ja käännyin sitten lehden puoleen. Katsoin etusivua, enkä pettynyt näkemästäni: Kuva Bellasta. Hänellä oli aurinkolasit hiuksillaan ja kevyt minihame. Minä hymyilin. Auton ovi oli ylhäällä ja hänellä oli juuri toinen jalkansa auton ulkopuolella ja hän hymyili jollekin, mitä en nähnyt – luultavasti Roselle ja Alicelle. Minä huokaisin. Hän näytti upealta. Niin täydelliseltä siinä autossa. Olin iloinen, että ostin sen hänelle.
”Mitä sinulla siinä on?” Bella kysyi unisena ja painoi päänsä rinnalleni. Käänsin kuvan niin, että hän näkisi sen. Hän pyöräytti silmiään.
”Niin… tuo ei todellakaan ole mitään, mitä haluan nähdä kuudelta aamulla”, hän mutisi.
”No minä haluan. Sinä näytät upealta. Luulenpa, että ostan alkuperäisen kuvan ja kehystän sen”, sanoin ja hän katsoi minua hämmentyneenä.
”Alkuperäisen? Sinunhan pitäisi ostaa kaikki oikeudet ja… se olisi erittäin kallist… unohda, että sanoin mitään”, hän sanoi pyöräyttäen silmiään. Hän luultavasti muisti juuri, että raha ei merkinnyt mitään. Minä nauroin.
”Älä viitsi Bella! Minun rahani ovat sinun rahojasi! Ei tarvitse olla kateellinen”, sanoin ja hän katsoi minua yllättyneenä.
”Kateellinen? KATEELLINEN?! Minä en ole kateellinen! Sinun rahasi ovat syy vihata sinua. Minäpä kerron, jos en rakastaisi sinua niin minä vihaisin sinua, koska voit ostaa minulle juttuja”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Missä tuossa muka on logiikkaa?”, kysyin ja hän huokaisi.
”No, logiikka on se, että minä en ikinä pitäisi sinusta rahojesi takia”, hän sanoi ja minä hymyilin.
”Tiedän”, sanoin ja hän näytti kieltään.
”Minä tiedän, että sinä tiedät… Simon”, hän sanoi ja minä hymyilin.
”Joka tapauksessa… minä aion hankkia tämän kuvan!” sanoin ja katsoin artikkelia. Hän pyöräytti silmiään ja kääntyi pois.
”Tee mitä haluat, en voisi kuitenkaan pitää sinua erossa siitä”, hän mutisi ja minä katsoin hänen kääntävän selkänsä minulle. Minä hymyilin ja käännyin itsekin kyljelleni, jotta pystyin olemaan aivan hänen takanaan ja kietoa käteni hänen vyötärölleen. Annoin suukon hänen kaulaansa, ja toisen, ja toisen… silitin hänen vatsaansa kevyesti ja hän huokaisi.
”Jos minä en vain rakastaisi sinua niin hiton paljon”, hän sanoi ja minä hymyilin.
”Minäkin rakastan sinua… kuitenkin vähemmillä h-sanoilla”, mumisin ja hän nauroi. Minua hymyilytti.
”Minä pidän siitä, kun sinä naurat”, mumisin ja hän otti kädestäni kiinni, jotta pystyi nostamaan sen kasvoilleen ja painamaan siihen suukon. Sitten hän laittoi sen päänsä alle. Minä ryömin lähemmäs ja painoin kasvoni hänen niskaansa.
”Haluatko sinä nukkua vielä?” kysyin ja hän pudisti päätään. ”Kello on kuusi… oletko varma?” kysyin ja hän nyökkäsi. ”Miksi?” kysyin.
”En halua menettää tätä”, hän kuiskasi ja minä rypistin otsaani.
”Mitä tarkoitat, rakas?” kuiskasin ja suukotin hänen olkapäätään.
”En halua menettää tätä hetkeä kanssasi”, hän kuiskasi ja minä jähmetyin hänen olkapäälleen. ”Sen on niin täydellinen, tiedäthän? En vain halua nukkua… se on niin – ainutlaatuinen”, hän kuiskasi ja minä hymyilin.
”Me heräämme joka aamu tällä tavalla”, sanoin ja painoin suudelman hänen kädelleen. Hän tuli kananlihalle ja minä hymyilin. Painoin hänen kädelleen vielä toisen suudelman ja haistelin hänen tuoksuaan.
”Ei… ei se niin ole, Edward. Tämä on jotain erityistä. Sitä ei voi ostaa rahalla. On niin harvinaista, kun mikään ei ole väärin eikä ole mitään huolia. Meidän pitäisi olla kiitollisia tästä vapauden hetkestä”, hän kuiskasi ja minä nyökkäsin.
”Olet oikeassa”, sanoin hymyillen. Hän oli oikeassa. Minä käsitin tämän myöntymisen hetkenä, mutta todellisuudessa se oli erityinen ja ainutlaatuinen.
BPOV:
Palasin juuri shoppailureissulta Alicen ja Rosen kanssa. Minun ei ollut tarvinnut vielä kertaakaan koko aikana käydä shoppailemassa, koska käytin tekosyynä vaatekaappiani, mikä oli täynnä kaikkea. Mutta nyt, kun Edward oli poikaystäväni, heidän mielestään oli aika käydä ostoksilla erityistilaisuuksia varten. Minä huokaisin ja laitoin laukut kaappiini. En voinut ottaa kaikkea pusseista ulos ihan vielä. Menin kylpyhuoneeseen ja pesin kädet tahmeudesta ja löysin ruusun lojumasta kylpyammeestani. Minä hymyilin ja otin sen käteeni haistaakseni sitä. Sen mukana oli viesti ja hymyni leveni.
Rakas,
Ajattelin, mitä sanoit aamulla pari päivää sitten ja sinä olet oikeassa.
Tietenkin sinä olet oikeassa! Olet aina oikeassa! Tai ainakin yleensä. ;-)
Tuota… ajattelin, että meidän pitäisi juhlistaa tätä päivää ja sitten tajusin, että me emme ole vielä olleet oikeilla treffeillä.
Joten nyt on aika. Haen sinut 8 illalla. ;-)
Rakastan sinua niin paljon, että sille pitäisi olla oma sana.
Edward
Minä nauroin. Hän oli niin hullu. Mutta olin innoissani. Tämä voisi olla hauskaa ja ajattelin heti sitä uutta mekkoa, jonka ostin! Mustaa halterneck-mekkoa, jossa oli pitsimiehusta, johon oli laitettu helmiä, ja laskostettu satiinivyönauha ja hame, mikä oli soljuvaa sifonkikangasta, jossa oli elegantti satiinialushame. Olin innoissani.
……………………………….
Kello oli 7.30, kun seisahduin peilin eteen. Aivan valmiina ja tyytyväisenä. En malttanut odottaa, että pääsisin viettämään iltaa Edwardin kanssa. Käänsin juuri selkäni peilille, kun oveeni koputettiin. Minä hymyilin. Hän oli aikaisessa.
”Odota, olen valmis”, huudahdin.
”Öhm… neiti Swan… se olen minä, Eliza”, hän sanoi ja minä epäröin.
”Ai… tule sisään”, sanoin ja hän astui huoneeseen. Minä hymyilin. ”Minä odotin Edwardia. Miten voin auttaa?”
”Presidentti kutsui sinua. Hän on ovaali-toimistossa”, hän sanoi ja minä katsoin häntä yllättyneenä.
”Kiitos, Eliza”, mumisin ja hän kumarsi ja lähti. Lähdin huoneesta ja kuljin kohti toimistoa. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä hän halusi minulta.
Koputin oveen.
”Tule sisään!” Carlisle sanoi iloisesti ja minä astuin huoneeseen. ”Ai Bella! Mukava nähdä sinua!” hän sanoi ja hymyili. Minä rentouduin. Hän katsoi minua ja näytti yllättyneeltä. ”Ei sinun tarvitse laittautua tullessasi minua tapaamaan”, hän sanoi nauraen. Minä hymyilin.
”Voi ei. Edward ja minä menemme tänään ulos”, sanoin ja hänen hymynsä katosi. Hän katsoi minua mietteliäästi.
”Bella, istu, ole hyvä”, hän sanoi ja minä tein, kuten hän pyysi. Olin peloissani, koska hän näytti niin vakavalta.
”Teinkö minä jotain väärin?” kysyin peloissani.
”Ei, ei, ei… ihan hyvin se meni. Mutta luulen, että nyt on aika päästää irti”, hän sanoi ja minä katsoin häntä hämmentyneenä. Hän huokaisi. ”Bella. Minä tiedän, että sinä pidät Edwardista todella paljon, mutta tämä suhde ei ole hyväksi hänelle”, hän sanoi, enkä voinut uskoa kuulemaani.
”Mitä?” kysyin heikosti. Hän kiersi pöydän ympäri ja nojautui eteeni. Hän otti kädestäni kiinni ja hymyili.
”Bella. Mieti sitä. Te kaksi olette niin erilaisia”, hän sanoi, enkä voinut vieläkään uskoa sitä. ”Katsohan, sinä olet saksalainen tyttö, mutta Edward… no, Edward on jotain paljon suurempaa”, hän sanoi ja suuni loksahti auki. Vitsailiko hän? Tottakai hän vitsaili.
”Carlisle…” sanoin, mutta ääneni murtui.
”Tiedän, että se on vaikeaa, Bella. Sinä todella pidät hänestä. Mutta nyt meidän pitää päättää, mikä on parasta Edwardille”, hän sanoi ja minä vedin käteni pois. Katsoin häntä silmät suurina.
”En oikein tiedä ymmärränkö”, mumisin. Tai sitten en vain halunnut ymmärtää.
”Bella. Mieti vähän. Teillä oli hauskaa. Mutta nyt lukio on ohi ja Edwardin täytyy keskittyä tulevaisuuteensa. Hänen täytyy liittyä politiikkaan ja sinä olisit vain häiriötekijä”, hän sanoi ja minä hyppäsin penkiltä ylös. Tämä ei voinut olla totta. Ei vain voinut.
”Mutta… kuinka – miksi. Ei… minä en… en voi…” ääneni murtui. En pystynyt ajattelemaan selkeästi. Carlisle huokaisi ja istuutui takaisin tuoliinsa. Hän veti shekkivihkonsa esiin.
”Okei, Bella. Paljonko haluat? 50 000? 100 000?” Carlisle kysyi.
”Dollaria? Mistä?” kysyin hämmentyneenä.
”Sanotaan 200 000 dollaria siitä, että eroat Edwardista, etkä tule enää ikinä takaisin”, hän sanoi ja ojensi shekkiä minun suuntaani. Kirkaisin lyhyesti, mutta laitoin käteni välittömästi suuni eteen.
”Sinä… sinä… sinäkö haluat maksaa minulle, että eroan Edwardista?” kysyin ja tunsin kyynelten kihoavan silmiini.
”Kyllä, kultaseni! Siitähän me olemme puhuneet koko ajan”, hän sanoi nauraen. Pudistin päätäni.
”Ei! En mistään hinnasta koko maailmassa!” sanoin ja astuin askeleen taaksepäin. Carlisle veti shekin takaisin ja repi sen.
”Bella. Ajattelehan nyt! Sinähän lähdet muutenkin neljän päivän päästä! Joten, miksi emme lopettaisi sitä lopullisesti? Ei se toimisi muutenkaan”, hän sanoi ja tunsin sydämessäni kipua. Lähtisinkö jo neljän päivän kuluttua?
”Neljä päivää?” kysyin peloissani ja Carlisle nyökkäsi.
”Eikö Edward kertonut sinulle?” Carlisle kysyi ja minä pudistin päätäni epäuskoisena. Hän nauroi. ”Älä viitsi, Bella! Sinä olet fiksu tyttö! Ajattele sitä. Hän ei kerro sinulle, koska haluaa neljä täydellistä päivää ja sitten hän aikoo joka tapauksessa jättää sinut”, hän sanoi ja tunsin ensimmäisen kyyneleen valuvan poskelleni. Meinasin pyörtyä.
”Mistä sinä tiedät? Ehkä hän ei aio!” sanoin ja Carlisle nauroi.
”Bella! Hän ilmoittautui Harvardiin jo pari viikko sitten! Hän lähtee Bostoniin tänä kesänä”, hän sanoi ja sydämeni pysähtyi. Kuinka hän ei ollut kertonut minulle siitä.
”Hän ilmoittautui Harvardiin?” kysyin ja Carlisle nyökkäsi nauraen.
”Tietenkin, Bella! Mehän puhumme Harvardista! Mitä oikein ajattelit? Että hän pysyisi kotona kesärakkautensa kanssa?” Carlisle kysyi ja minä katsoin poispäin – taistellen kyyneleitä vastaan. Joten tuo oli se, mikä minä olin!
”Jos sinä todella rakastat häntä, sinä päästät hänestä irti, koska tiedät sen olevan parempi… kaikki muu olisi – itsekästä”, hän sanoi. Kun katsoin takaisin Carlisleen hän ojensi minulle toisen shekin. Kohotin katseeni häneen hämmentyneenä.
”Mikä tuo on?” kysyin.
”2 miljoonaa dollaria”, hän sanoi ja minä nielaisin.
EPOV:
Katsoin kelloani. Se oli minuutin päästä kahdeksan. Koputin Bellan oveen, mutta en saanut vastausta.
”Bella?” kysyin. Ei vieläkään vastausta. Avasin oven ja löysin vain Elizan.
”Eliza, missä Bella on?” kysyin hämmentyneenä.
”Hän on puhumassa isällesi, herra”, hän sanoi ja minä nyökkäsin. Tämä oli outoa. Lähdin kohti toimistoa. Pääsin perille juuri, kun Bella juoksi sieltä ulos. Hän juoksi syliini ja sain hänet kiinni juuri ennen kuin hän kaatui. Väläytin hänelle hymyn.
”Onko kaikki hyvin, rakas?” kysyin ja hän hymyili.
”Öhm, tottakai…” hän sanoi ja korjaili kampaustaan. Se oli aivan sekaisin. Katsoin häntä hämmentyneesti.
”Tappelitko sinä isäni kanssa?” kysyin ja hän hymyili heikosti.
”Jotain sellaista… kuinka kauan sinä olet ollut tässä ulkopuolella?” hän kysyi ja yritti kuulostaa rennolta, mutta jännitys näkyi hänen kasvoiltaan. Katselin häntä epäluuloisesti.
”Minä… tulin juuri”, sanoin ja hän yritti taas hymyillä.
”Mhm”, hän mumisi ja minä hymyilin. Astuin askeleen taaksepäin ja vedin hänet mukaani.
”Bella, sinä näytät upealta”, sanoin hymyillen. Hän hymyili.
”Kiitos, Edward”, hän sanoi. Hän vaikutti olevan jossain muualla ajatuksissaan. Kiedoin käteni hänen ympärilleen.
”Lähdetäänkö?” kysyin ja hän nyökkäsi. Vedin hänet portaat alas ja kun me kävelimme, hän vetäytyi varovasti ja rennosti kauemmas minusta. Hän halusi kävellä koskettamatta minua. Hän luuli, etten huomannut, mutta kyllä minä huomasin.
BPOV:
Me istuimme autossa, enkä voinut katsoa hänen silmiinsä. En vain voinut. Välillämme oli liian paljon sanomatta jäänyttä ja jostain syystä olin vihainen itselleni ja hänelle samaan aikaan. Joka kerta, kun hän ojensi kättään, keksin jonkun syyn, miksi en ottanut sitä. Me päädyimme katsomaan ikkunoistamme ulos – sanomatta sanaakaan. Tunsin kyynelten kihoavan silmiini. Tämä oli tuskallista.
Me menimme pieneen italialaiseen ravintolaan, mikä oli todella romanttinen ja minä olisin rakastanut sitä, jollen olisi tiennyt niin paljon asioista, joita en ollut edes tiennyt olevan olemassa. Minä vain siirtelin ruokaani, en kuunnellut Edwardia ollenkaan ja ajattelin vain Carlislen kanssa käytyä keskusteluani. Aina välillä, kun jokin vetäisi minut taas maanpinnalle, näin Edwardin huolestuneen katseen. Silloin minä vain hymyilin ja laskin taas katseeni ruokaan. Koko ilta oli pilalla, mutta se ei ollut vain minun syytäni. Jos hän olisi vain kertonut minulle niistä asioista, me emme olisi istuneet näin.
Me emme tilanneet jälkiruokaa. Matka autolle oli tuskainen ja kotimatka oli vielä enemmän. Edward oli huolissaan ja minä en vain tiennyt, kuinka käyttäytyisin. Olin niin hämmentynyt. Katsoin ulos ikkunastani ja tunsin Edwardin ottavan yllättäen kädestäni kiinni. Tuntemus oli tuskallinen, vain koska hän kosketti minua. Tunsin kyynelten kihoavan silmiini ja halusin vetäistä käteni pois. Mutta en voinut. Tiesin, että olin satuttanut häntä tänään ja vaikka minä sen aiheutinkin, en kestänyt hänen kärsimystään. Joten minä pidin hänen kädestään kiinni. Pidin sitä kuin mitään ei olisi tekeillä, vaikka elämäni murtui erilleen juuri nyt.
Me pysähdyimme käytävässä. Hän katsoi minua sillä tietyllä ilmeellä. Hän halusi olla ymmärrettävä, mutta se oli juuri sitä, mikä hän yritti olla. Syvällä sisimmässään hän oli pettynyt ja vihainen. Ja minä kyllä ymmärsin miksi. Riiputin päätäni. Carlisle oli oikeassa. Hän ansaitsi jotain parempaa kuin minut.
”Haluatko nukkua omassa huoneessasi tämän yön?” hän kysyi kylmällä äänellä. Kohotin katseeni. Järkyttyneenä siitä. Olin peloissani, sillä kaikki riippui tästä vastauksesta. Minä nielaisin. Pääni käski mennä omaan huoneeseeni. Lopettaa tämän. Mutta sydämeni…
”Nukun sinun sängyssäsi tietenkin”, sanoin ja hymyilin heikosti. Hän nyökkäsi. Vieläkin kylmästi.
”Okei sitten”, hän sanoi ja käveli huoneeseensa odottamatta minua. Minä nielaisin ja vaihdoin vaatteeni kylpyhuoneessa. Edward odotti minua ja kun tulin ulos, en pystynyt katsomaan häntä silmiin. Hän ohitti minut ja ensimmäistä kertaa hän lukitsi kylpyhuoneen oven jäljessään. Tunsin kyynelten kihoavan silmiini ja laskeuduin makaamaan omalle puolelleni sänkyä. Käänsin selkäni Edwardin puolelle ja tuijotin pimeyteen. Edward tuli 20 minuutin päästä. Hän ei ollut koskaan ollut siellä noin pitkään. Kun kuulin hänen tulevan peiton alle, suljin silmäni.
”Bella?” hän kysyi, mutta minä en vastannut. ”Bella, oletko vielä hereillä?” hän kuiskasi, mutta en vastannut vieläkään. Hän huokaisi ja hänen huokauksensa sai sydämeni murtumaan. Hän oli tuskissaan. Hän laittoi valot pois ja minä tuijotin pimeyteen.
Kello oli 2 yöllä, kun vihdoin vaivuin uneen.
EPOV:
Mitä oikein oli tekeillä? En vain ymmärtänyt sitä! Hän oli aivan muuttunut tänä yönä. Mikä oikein oli vinossa? Sanoinko minä jotain? Teinkö minä jotain? Katsoin herätyskelloa. Kolme yöllä. Aivan yhtäkkiä Bella huokaisi. Keskityin kuunteluun. Hän oli aikeissa puhua. Toivoin, että hän sanoisi minun nimeni. Antaisi minulle toivoa. Hän huokaisi uudelleen ja kääntyi selälleen. Hän työnsi peitot syrjään ja nosti kätensä päänsä yläpuolelle. Hänen hengityksensä oli raskasta ja minä katsoin hänen rintakehänsä nousevan ja laskevan. Se muistutti minua siitä yhdestä päivästä kylpyhuoneessa… minä hymyilin. Hän pudisti päätään villisti. Hän alkoi haukkoa henkeä. Minä hymyilin. Ehkä kaikki kuitenkin olikin normaalisti. Odotin hänen sanovan jotain – jotain, mikä kertoisi minulle, että kaikki oli niin kuin pitäisikin. Hän haukkoi henkeä uudelleen ja veti jalkansa koukkuun vatsalleen. Hän avasi suunsa ja…
”Carlisle”, hän henkäisi ja sydämeni muljahti. Olin varmaan erehtynyt.
”Carlisle”, hän mumisi uudelleen. Minä nielaisin raskaasti. Tämä ei ollut mahdollista. Mietin tapaa, jolla Bella oli juossut isäni toimistosta. Hiukset sekaisin ja kaikkea. Ja sitten hän jopa kysyi, olinko kuullut mitään. Minä nielaisin. Ei… ei se ollut mahdollista… Bella ei voisi… mutta sen jälkeen hän muuttui. Hän ei katsonut enää silmiini, hän vetäytyi kauemmas, kun halusin koskettaa häntä, eikä hän halunnut enää edes nukkua samassa sängyssä kanssani.
”Carlisle”, hän sanoi uudelleen ja minusta tuntui kuin tulisin hulluksi. Hyppäsin pois sängystä ja juoksin pois huoneesta. Suljin oven takanani ja valuin lattialle. Vedin hiuksiani ja yritin unohtaa, mitä olin juuri saanut selville. Yritin pysäyttää tunteen, joka levisi joka puolelle kehoani. Yritin löytää kunnioituksen, joka minulla kerran oli ollut tuota tyttöä kohtaan. Tyttöä, joka voihkii isäni nimeä, nukkuessaan vierelläni.
-
MIKÄ LUKU!!! :o
Voi Edward parkaa, ku se luulee ihan väärin!! :( Voi kauheaa, oon täs kyl jo lunttinu fanfitionista miten päättyy, ku en malta oottaa :)
Mut suomennathan taas pian? ;)
-
Omg. Ed käsitti aikalailla väärin o.o
Ihana silti<3 Ärrr. Ei ne saa erota -.- Murr :D
Tykkäsin ihan hirmuisesti, kuten aina<3 jatkoa vaan!
-
*putsaa tussariaan ja menee ampuun Carlislemulkun*
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
Bee ja Ee on paras pari ja Carlisle hirvee huoranpanijamulkku!!!!!!!!!!
-
voi eeei, edwaard ymmärsit väärin=( voi ei, jatkoo nopee ei saa jättää tälläsee! =(
hyvä oli luku ja alku oli aivan mahtava , mut loppu=( homocarlisle>:(
jatkooo<3=)
-
oi<3 ihana luku :)) Mut carlisle on tosiii ilkee :( ! ja voi edward raukkaa, se luulee ihan väärin. tulisipa pian jatkoa! <33 :D
-
Mutanttiorava vei sanat suustani! Vihaaaaaaaannnnn (tän ficin) Carlislea! Vi*** ääliö. Siiä on noussu raha päähän ja ajattelee että raha on kaikki kaikessa. Esme vois karata Edwardin ja talian kaa Saksaan Bellan naapuriin... Vähän mä oon nero! Kuka kannattaa. Mä haen mun ilmakkokiväärin ja meen mutanttioravan kaa kiduttaan Carlise-mulkku kuoliaaks!!!
JATKOOOOOOO!!!
![/color]
-
Carlisle on ilkeä! >: ( ei ollu kivaa ;_____________;
jatkoa <3
-
onneks tiiän mite tä päättyy muute varmaa repisin hiukset päästä. : D
mut hyväluku. pakko sanoo jälleen kerran, että mahtavsti suomennat !
kiitos paljon.
-
voi ei apua ! :s toivottavasti Edward saa selville miks Bella käyttäyty tollein. Meinas mennä hermot ku luin tätä =D
-
Apuvaaa !!
Nopeati jatkoajatkoajatkoa ! <3
XOXO Jasmin
-
VOI EI! :o
Jatka nopeesti ei tälläsee kohtaa saa jättää! Tää on ihan kamalaa nyt Edward luulee
et Bellalla on jotain juttua sen Carlislen kanssa! ApUUvaa!
-
Jessus Edward, ei Carlisle mikään pedofiili ole! :o
-
VOI EI!! miks carlisle meni tekee jtn tollasta!!!!??? EIIII!!!!! ???
-
luin tämän luvun jo aikaisemmin, mutten muistanut kommentoida ;D
mutta kiva kun nyt vihdoin tuli jatkoa =DD
olen niin mahdottoman malttamaton, että oli pakko tsekkiä seuraavat
luvut englannin kielisenä... ;D ;D ;D luen kyllä mielelläni vielä suomennokset
koska suurin osa meni ohi :D :D kaiken tärkeimmän taisin kuitenkin suurinpiirtein
ymmärtää... :P
-
VOI LUOJA VOI LUOJA VOI LUOJA!!!!
Tää ei voi mennä näin! Edward luulee nyt ihan liian väärin :-[
OMG!!! AAAAAARRRRGGHHHHHH!!!! ei ei ei ei ei ei.... voi itku mitä menoo, saamarin Carlisle, piru vie... :'(
-
Itse olin ihan hepulissa kun luin alkuperäisen, suomennettuna vaikutus oli vielä voimakkaampi :P
-
Tää on maailman paras ficci! Tosi ihana. Nyt just toi Carlisle on TOOOOOOSI ärsyttävä! Miten se voi tehä noin? JATKOA! kiitos.
-
Voi luoja. Mitä tää nyt sitten on??? Bella sekoo, tai pahemminki pelkää.
Miks mä sain tosta luvun alusta tönkön??? Se jotenkin ei vaan toiminut. Loppu luku sitten olikin taas sitä huipputasoa, mutta toi alku ei vaan toiminut. Ehkä mä en vaan ollut tunnelmassa sisällä.
Mutta joo. Laitas jatkoa, mä kuolen uteliaisuuteen:D
Kiitos.
-
Tää on sit niin hyvä ficci! :D Mut nyt Carlisle on tosi ilkee >:( Miten se voi tehä noin?? Lahjoo Bellaa rahalla, et se erois Edwardist. >:( Eiks yleensä vanhemmat kannusta lastaan jos se seurustelee jonkun kaa??? Ja sit viel kun Edward ymmärtää asian ihan väärin...
Mut joka tapaukses en malttais millään taas oottaa et laitat jatkoo lisää. ;) Montaks lukuu täst muute viel tulee? Ja mikä sen toisen osan nimi on? Sun on sit pakko alkaa suomentaa sitäki. ;D
-
Hemmetin Carlisle!!! >:( *kiroaa* Tartte sotkee Edwardin ja Bellan välejä, kun kaikki on nyt hyvin! Ah, luku sai kyyneleet silmiin.. Miksi, miksi, miksi Carlisle? ???
Mutta tuo alku oli ihana, suihkukohtaus Eddien näkökulmasta ja kaikkea.
Jatkoa vain tulemaan.
-
Damn... Eiks Esme ois vaik voinu puuttuu tohon Carlislen puuhailuun? : (
-
Taas aivan mahtavaa jatkoa !...lisää ja nopsaan :D...jännittää ...Oma veikkaukseni on kyllä että Bella ja Edward tulee elää onnellisesti elämän loppuun asti ! ;D
-
Mikä luku! :o Mut onneks toivon et ne on yhdessä (kö)????"!!!!
Toivottavasti jatkoa pian
-
T/N: Anteeksi kamalasti näin pitkästä tauosta, nyt en voi syyttää mitään muuta kuin laiskuuttani. Lupaan, että seuraava tulee nopeammin. :) Niin ja kiitos kommenteista!! ;)
Neljäskymmenes luku: Mitä rakkaus on tehnyt minusta
BPOV:
Heräsin Edwardin sängystä – yksin. Etsin viestiä, mutten löytänyt yhtäkään. Tuijotin kattoa ja huokaisin. Hän oli vihainen ja minusta tuntui pahalta – mutta toisaalta minusta tuntui, että hän ansaitsi sen. Nousin sängyltä ja pukeuduin. Kävelin kohti ruokasalia. Avasin oven ja epäröin, kun näin siellä vain Carlislen.
”Bella!” hän sanoi pirteästi ja minä halusin tappaa hänet. En sanonut sanaakaan. Istuin vain alas ja tuijotin teetäni.
”Joten… teitkö sinä, kuten käskin?” hän kysyi ja vihani roihahti. Kuka hän oikein luuli olevansa? Kuinka hän saattoi?
”En… en vielä”, mumisin. Hän huokaisi.
”Bella. Sinä saat rahat vasta silloin, kun sinä jätät Edwardin”, hän sanoi ja minä nyökkäsin. En halunnut rahoja. En halunnut jättää Edwardia. Mitä minä sitten voisin tehdä?
EPOV:
Sydämeni oli lakannut lyömästä. Nojauduin lähelle ovea ja kuuntelin isäni ja Bellan keskustelua.
”En tiedä, Carlisle”, Bella sanoi.
”Älä viitsi, Bella… ei hän tule koskaan saamaan mitään selville”, Carlisle sanoi ja silmäni suurenivat.
”En vain voi. Tarkoitan… hän on jo nyt niin outo”, Bella sanoi.
”Luuletko, että hän tietää, että jotain on tekeillä?” Carlisle kysyi ja minä nielaisin.
”Ei… ei hän tiedä. Ja toivon, ettei hän tule koskaan tietämäänkään”, Bella kuiskasi enkä minä voinut uskoa kuulemaani.
”Hyvää päivänjatkoa, Carlisle”, hän sanoi ja kuulin hänen tulevan ovelle. Astuin pari askelta taaksepäin. Hän tuli huoneesta ulos ja katsoi minua täysin yllättyneenä.
”M-m-mitä sinä täällä teet?” hän kysyi.
”No… huomioon ottaen, että minä asun täällä, haluan myös syödä jotain”, sanoin katsomatta häneen.
”Ai… no…” hän sanoi ja katseli maahan. ”Missä sinä olit viime yönä?” hän kysyi hiljaa.
”En saanut unta… sinä puhuit liikaa kummallisia juttuja”, sanoin ja hän katsoi minua järkyttyneesti.
”P-puhuinko?” hän kysyi.
”Kyllä puhuit”, sanoin ja kävelin hänen ohitseen ruokasaliin.
BPOV:
Vietin koko päivän huoneessani. En edes viitsinyt katsoa ikkunasta ulos. Minusta tuntui, että kaikki meni aina vain pahemmaksi joka kerta, kun näin hänet. Istuin sängylläni ja itkin suurimman osan aikaa. Sitten Eliza tuli ja katsoi minua hämmentyneesti.
”Neiti… presidentti haluaa puhua sinulle”, hän sanoi ja minä meinasin alkaa itkeä vielä kovempaa. Nousin ylös ja kävelin hänen toimistoonsa pää riippuen. Mitä muuta vaihtoehtoa minulla muka oli?
”Bella! Tule sisään!” hän sanoi pirteästi ja minä halusin lyödä häntä. Seisoin keskellä huonetta. En halunnut mennä häntä senttiäkään lähemmäs.
”Mitä nyt, Carlisle?” kysyin vihaisesti.
”Mikäs tuo äänensävy on?” hän kysyi nauraen. Pudistin päätäni.
”Se on sinä-tuhosit-elimvoimani-koska-sinä-sanoit-että-elämäni-rakkaus-ei rakasta-minua-katse!” sanoin ja hän nauroi.
”Sinä olet hassu”, hän sanoi ja minä katsoin poispäin – se oli jotain, mitä en halunnut olla juuri nyt. Halusin kynsiä hänen silmänsä ulos.
”Halusin vain tietää, kuinka pitkällä olet erossasi?” hän kysyi ja minä nauroin katkerasti.
”Se ei ole koskaan ollut paremmalla mallilla”, sanoin ja ajattelin tapaa, jolla Edward kohteli minua. Hän jättäisi minut itse parissa tunnissa.
”No tuohan on mahtavaa! Hyvää päivän jatkoa, Bella”, hän sanoi ja minä jäin seisomaan. Suu auki – valmiina haukkumaan häntä miljoonilla pahoilla sanoilla – mutta sitten suljin sen taas ja kävelin pois toimistosta.
”Joten isänikin taitaa olla tuolla?” Edward kysyi ja minä kohotin katseeni yllättyneenä. Jälleen kerran – hän ei katsonut minua. Riiputin taas päätäni.
”Kyllä… kyllä hän on”, kuiskasin.
”Haluan todella tietää, miksi hän kutsui minut, kun sinä olit siellä hänen kanssaan. Lyön vaikka vetoa, ettei hän halunnut minun häiritsevän teitä”, hän mutisi ja minä nauroin. Carlisle teki sen tahallaan, hän halusi Edwardin näkevän minun tulevan sieltä. Kävelin huoneeseeni sanomatta mitään muuta.
EPOV:
”Ah Edward! Tule sisään!” isäni sanoi pirteästi ja minä astuin huoneeseen.
”Mitä nyt, isä?” kysyin ja yritin hillitä vihaani.
”Voi ei mitään… halusin vain tietää, kuinka pitkällä olet Harvardin-jutun kanssa”, hän sanoi hymyillen. Nauroin katkerasti.
”En ole ajatellut sitä sen jälkeen, kun kerroin äidille ilmoittautuvani sinne”, sanoin rehellisesti.
”Mutta sinun täytyy valita kurssisi”, isä sanoi. En voinut katsoa häntä… joka kerta, kun katsoin, näin tuskallisia mielikuvia. Kuinka hän oikein kehtasi?
”Kyllä, kyllä… minä aion”, mutisin.
”Minä ajattelin, että voisit ottaa pitkän historian, koska se näyttäisi hyvältä, kun liityt politiikkaan”, hän sanoi ja minä katsoin häntä hämmentyneenä.
”Kuka sanoi, että minä liityn politiikkaan?” kysyin.
”No minä”, hän sanoi nauraen. Kohautin olkiani.
”No minä en mene”, sanoin.
”Kyllähän menet. Minä maksan Harvardille ja minä kerron sinulle, mitä teet”, hän sanoi ankarasti ja suuni loksahti auki.
”Sitten maksan omista rahoistani”, sanoin.
”Sitten minä otan sinun ’omat rahasi’ ja teen niistä minun ’omia rahojani’”, hän sanoi hymyillen. Suuni loksahti auki.
”Et kehtaisi”, sanoin ja hän väläytti minulle hymyn.
”Totta kai kehtaisin. Edward, sinä olet liian nuori, etkä tiedä mitä haluat… sinä kyllä kiität minua myöhemmin”, hän sanoi ja minä pudistin päätäni.
”Enpä usko”, sanoin ja hän nauroi.
”Isä? Mikä on vialla? Mistä lähtien sinä olet ollut noin katkera?” kysyin hämmentyneenä. Tämä ei ollut isäni. Hän katsoi minua ankarasti.
”Voit mennä nyt, poika”, hän sanoi.
”Mutta…” aloitin, mutta hän keskeytti minut.
”Mene”, hän sanoi ja niin minä lähdin.
BPOV:
Oli keskiyö. En edes harkinnut meneväni Edwardin huoneeseen. Makasin sängyssäni ja tuijotin kattoa. Tämä oli tuskallista enkä saanut ollenkaan unta. Käännyin kyljelleni ja aloin taas itkeä. Jonkun täytyy tehdä jotain. Vedin peiton korviini. Oli niin kylmä ja oli vasta kesäkuu. Mutta minä tiesin oikean syyn. Minä ikävöin Edwardia viereeni… niin kamalan paljon.
………………………….
Makasin siinä vielä tunnin. Itkien, kunnes tyynyni oli aivan märkä. Tämä oli väärin enkä kestänyt sitä enää. Nousin ylös huomaamattani ja minä tulin ensimmäistä kertaa ajatuksistani, kun käteni kosketti Edwardin ovea. Koputinko minä juuri? Kuinka minä tänne pääsin? Edward avasi oven välittömästi. Hän näytti siltä kuin ei olisi itsekään saanut unta.
”Mitä sinä haluat?” hän kysyi ärsyyntyneenä. Ensin hänen ilmeensä oli kova ja kylmä. Sitten hän näki kyyneleeni ja hän katsoi minua yllättyneenä. Se sai minut itkemään vielä kovemmin. Hän yllätti minut, kun hän vetäisi minut yhtäkkiä syliinsä. Kiedoin käteni hänen vyötärölleen ja aloin itkeä enemmän kuin koskaan. Hän sulki oven takanamme ja laittoi kätensä ympärilleni. Hän epäröi ensin, mutta alkoi sitten silittää varovasti selkääni. Sitten hän vain piti minua tiukasti ja haisteli hiuksiani kuin hän olisi ikävöinyt niitä.
”Mitä on tekeillä?” hän kysyi epätoivoisesti ja minä vain pudistin päätäni. En voinut kertoa hänelle. ”Bella, minä olen huolissani sinusta. Kerro minulle, mitä on tekeillä”, hän kuiskasi ja laittoi leukansa päälaelleni. Pudistin jälleen päätäni.
”Ei, ei… en voi”, sanoin. Hän kosketti käsivarttani.
”Sinä olet ihan kylmä”, hän sanoi ja veti minut sängylleen peittojen alle. Hän istui sängyllä ja veti minut syliinsä. Minä käperryin siihen ja hän varmisti, että peitto peitti minut kokonaan. Hän piti minua sylissään, kun minä itkin. Tiesin, ettemme me olleet niin kuin ennen ja tiesin, ettemme me voisi koskaan ollakaan, ellen minä kertoisi. Mutta minua pelotti, että hän suuttuisi minulle. Suuttuisi siitä, että minä otin ne rahat. Miksi minä edes otin ne? Minä otin rahat ja samalla tiesin, etten voisi jättää häntä.
”Minä toivoisin, että voisit kertoa minulle”, hän kuiskasi samalla kun hän silitti käsivarttani. Pudistin päätäni. En voinut – en ainakaan vielä.
”Edward?” kysyin värisevällä äänellä… minun vain täytyi saada tietää.
”Niin, Bella?”
”Mitä minä olen sinulle?” kysyin ja pidätin henkeäni. ”Haluan tietää totuuden enkä jotain, mitä sanot vain siksi, että pysyn hyvällä tuulella. Haluan tietää totuuden, ymmärrätkö?” pyysin ja hän nyökkäsi hämmentyneenä.
”Totta kai”, hän sanoi ja piti minusta tiukasti kiinni. Hän huokaisi. ”Bella. En voisi elää ilman sinua… en vain voi. Minä rakastan sinua ja tämä tunne on vahvempaa kuin mitä olen koskaan tuntenut”, hän sanoi ja minä huokaisin. Minä pelkäsinkin, että hän sanoisi noin. Minä nyökkäsin.
”Bella, ole kiltti ja vastaa kysymykseen, mikä on vaivannut minua pari päivää”, hän sanoi ja minä nielaisin. Hautasin kasvoni hänen t-paitaansa. Tiesin, mitä hän kysyisi.
”Rakastatko sinä minua?” hän kysyi ja tunsin kyynelten kihoavan silmiini.
”Kyllä, kyllä rakastan”, kuiskasin ja hän huokaisi helpottuneena. Mutten saanut rakastaa. Tämä oli paha juttu… minä lähtisin parin päivän kuluttu ja me rakastimme toisiamme. Hän ei voisi odottaa minua enkä minä häntä. Kuinka tämä voisi toimia?
EPOV:
Heräsin 4 aamulla ja näin Bellan istuvan ikkunalaudalla. Hän oli vetänyt polvet syliinsä ja kietonut kätensä niiden ympärille. Hän tuijotti ikkunasta ulos, mutta näin, ettei hän oikeasti nähnyt mitään. Tiesin hänen ajatustensa olevan kaikkialla ja toivoin, että hän voisi kertoa, mitä oli tekeillä. Nousin pois sängyltä ja menin hänen luokseen. Hän ei huomannut minua kuin vasta sitten, kun kosketin hänen käsivarttaan. Hän kohotti katseensa minuun.
”Sinä olet kylmä, Bella. Tule takaisin sänkyyn”, kuiskasin ja hän käänsi katseensa takaisin ikkunaan.
”Aurinko on nousemassa… nyt jokainen päivä on erityinen… en voi antaa niiden kulua arvostamatta joka sekuntia”, hän kuiskasi enkä minä ymmärtänyt.
”Mistä sinä oikein puhut?” kysyin ja hän katsoi minua kuin arvioiden, olinko minä tosissani.
”Edward… voitko kertoa, mikä päivä nyt on?” hän kysyi ja minä katsoin kelloani.
”29:säs”, sanoin ja hän nielaisi.
”Niin”, hän sanoi ja minä katsoin häntä hämmentyneenä.
”En oikein ymmärrä”, sanoin ja hän hymyili minulle.
”Ja siksi minä voinkin antaa sinulle anteeksi… koska sinä unohdit”, hän sanoi hymyillen. Katsoin häntä hämmentyneenä. Unohdin? Antaa anteeksi? Hän katsoi taas ikkunasta ulos.
”Koko päivämäärä, Edward”, hän sanoi ja minä hämmennyin.
”Kesäkuun 29:säs”, sanoin ja sain lauseen loppuun juuri, kun muistin jotain, minkä olin unohtanut täysin.
”Selvä Edward. Annan sinulle viimeiset kaksi kuukautta… mutta ei päivääkään enempää. Hän tulee kotiin, kuten oli suunniteltukin”, hän sanoi ja minä nyökkäsin helpottuneena. Bella lähtisi kanssani.
”Lupaan, että hän on luonasi kesäkuun 30 päivään mennessä”, sanoin ja hän nyökkäsi.
”Kesäkuun 30:nes… se on… huomenna?” kysyin järkyttyneenä ja Bella nyökkäsi katsomatta minuun.
”Kuinka… kuinka sinä sait selville?” kysyin ja hän huokaisi.
”Minä aion kertoa sinulle – vaikka sinä tuletkin vihaamaan minua siitä”, hän mumisi ja minä nielaisin.
”Muistako meidän kamalat treffimme?” hän kysyi naurahtaen katkerasti. Minä nyökkäsin. ”Tuota… olin juuri saanut itseni valmiiksi, kun Eliza tuli huoneeseeni ja kertoi, että Carlisle halusi nähdä minut”, hän sanoi ja sydämeni tihensi tahtiaan. Hän kertoisi, mitä oli tekeillä. ”No… minä menin hänen toimistoonsa ja luulin, että hän vain tahtoi jutella tai jotain, mutta ei… hän sanoi, että me – sinä ja minä – me olimme liian erilaisia. Sinulla on sellainen loistava tulevaisuus ja minä vain pidättelisin sinua. Hän sanoi, että minun pitäisi päästää sinusta irti, jotta voisit olla vapaa… kaikki muu olisi itsekästä. Ja hän on oikeassa ja olen pahoillani, kun olen niin itsekäs, mutta minä en vain voi jättää sinua”, hän sanoi ja alkoi itkeä. Vedin hänet syliini. Tunsin vihan kuohuvan sisälläni. Joten tuollaista oli tekeillä. Olin kuitenkin jollainlailla helpottunut. Joten hän ei pettänyt minua. Ei ollut koskaan pettänytkään. Hän sittenkin rakasti minua!
”Ja sitten hän sanoi, että sinä menet Harvardiin tänä kesänä ja minä lähtisin huomenna. Ja yhtäkkiä minä tajusin, ettet sinä kertoisi minulle ja että meillä ei ole aavistustakaan, miten me voimme olla yhdessä huomisen jälkeen”, hän itki ja minä pidin häntä tiukasti. Silitin hänen käsiään. ”Ja sitten hän tarjosi minulle rahaa… paljon rahaa. Ensin vain 200 000 dollaria… mutta sitten hän antoi minulle 2 miljoonan shekin”, hän kuiskasi ja minä järkytyin. ”Ja… ja… minä otin sen. En halunnut jättää sinua, mutta otin silti ne rahat”, hän kuiskasi ja minä hymyilin. Kuka muka rahasta välitti? Minä huokaisin.
”Hitsi, Bella. Olen niin helpottunut”, sanoin ja hän vetäytyi pois katsoen minua suurin silmin.
”Mitä?” hän kysyi hämmentyneenä. Minä hymyilin hänelle ja pyyhkäisin kyyneleen pois hänen poskeltaan.
”Odotin jotain paljon kamalampaa… olen iloinen, että se olikin vain karmiva isäni”, sanoin nauraen. Hän huokaisi ja nojautui jälleen rintaani vasten.
”Ja minä olen iloinen, että sain vihdoinkin kerrottua sinulle”, hän kuiskasi ja minä nyökkäsin.
”Tiedän… minäkin olen”, kuiskasin. Silitin hänen käsivarsiaan.
”Tule takaisin sänkyyn… sinun lämpötilasi huolettaa minua”, kuiskasin ja hän nyökkäsi. Me laskeuduimme makaamaan ja hän tuli päälleni.
”Me emme ole makoilleet näin pitkään aikaan”, mumisin ja hän nyökkäsi.
”Tiedän… mutta minä tarvitsen sinun turvaasi nyt”, hän kuiskasi ja minä silitin hänen selkäänsä. Varmistin, että hän oli kokonaan peiton alla.
”Edward, minä rakastan sinua”, hän kuiskasi ja minä hymyilin.
”Minäkin rakastan sinua, Bella”, sanoin ja hän nyökkäsi. Hän etsi vasenta kättäni ja otti sen omaansa.
”En vain halunnut lähteä ilman sinua”, hän kuiskasi ja minulla oli paha tunne, että siitä tulisi vielä ongelma.
BPOV:
Päivä kului oudolla, nopealla tavalla ja ennen kuin tiesinkään, ilta oli jo tullut ja minä istuin ruokapöydässä. En voinut katsoa ketään silmiin. Edward ja minä olimme kunnossa… mutta kuinka kauan? Minä lähtisin huomenna eikä sille voisi tehdä mitään. Me yritimme puhua siitä mukavasti. Hän pyysi minua tulemaan joka toinen viikonloppu. Mutta mitä on joka toinen viikonloppu loppuelämässäni? En minä voisi elää sillä lailla ikuisesti. Hän pyysi minua jäämään. Mutta se ei ollut mahdollista, koska minun piti päättää kouluni Saksassa. Minä huokaisin. Näin vain yhden tavan… ei, ME näimme vain yhden tavan eikä kumpikaan halunnut sanoa sitä ääneen – olimme liian peloissamme, että siitä tulisi todellisuutta.
”Joten Bella… onko sinulla suunnitelmia huomisaamulle? Me ajattelimme, että voisimme tehdä jotain yhdessä. Tiedäthän – Esme, sinä ja minä…” Carlisle sanoi ja Edward kohotti katseensa hämmentyneenä.
”Ai niin ja tietenkin sinä, poikani”, hän sanoi hymyillen.
”Öhm ei… ei minulla ole vielä suunnitelmia… monelta minun lentoni lähtee?” kysyin ja tunsin pienen piston sydämessäni.
”Öhm… lentokoneeseen pääsee kahdelta”, Esme sanoi ja hymyili minulle.
”Tuota… luulenpa, että minun pitää tavata Alice ja Rose, koska me emme ole vielä ehtineet hyvästellä”, sanoin ja Esme hymyili.
”Öhm niin… luulen, että meidän kannattaa suunnitella tämä huomenna aamiaisella”, hän sanoi ja minä nyökkäsin. En oikeastaan välittänyt siitä kuitenkaan.
Päivällinen tuli ja sitten se oli ohi. Oli outoa, kuinka nopeasti kaikki tapahtui nyt. Minä huokaisin ja Edward laittoi kätensä ympärilleni. Nojasin päätäni hänen olkaansa ja toivoin, että saisin olla vielä viikon hänen kanssaan.
”Kulta… on jotain, mitä meidän täytyy tehdä”, hän sanoi. Kohotin katseeni hämmentyneenä.
”Minä olen jo pakannut”, mumisin, mutta hän pudisti päätään.
”En tarkoittanut sitä. Meidän pitää mennä alakerran juhlasaliin”, hän sanoi ja minä hämmennyin entistä enemmän. Juhlasaliin?
”Miksi?” kysyin.
”Koska minä haluan näyttää sinulle yhden kuvan”, hän sanoi ja veti minut alas.
”Kuvan?” kysyin.
”Niin… se on aika hassu”, hän sanoi ja yritti hymyillä. Minä otin sen niin, että hän yritti piristää minua ja seurasin häntä alakertaan. Hän antoi minun avata oven ja…
”YLLÄTYS!” miljoona ihmistä huusi. Suuni loksahti auki. Toiset yllätysjuhlat. Mutta nämä näyttivät paljon kalliimmilta. Joka paikka oli koristeltu ja minusta tuntui kuin olisin ollut alipukeutunut. Minä hymyilin surullisesti, kun näin Rosen ja Alicen.
”Te teitte tämän! Ettekö tehneetkin?” kysyin ja nauroin hiukan. He hymyilivät ja nyökkäsivät. He tulivat halaamaan minua ja musiikki alkoi soida. Kaikki seisoivat hetken ja levittäytyivät tanssilattialle. Siellä oli paljon väkeä… joitakin, jotka tunsin – monia, joita en tuntenut.
”Voi Bella! Sano, ettet lähde!” Rose kuiskasi korvaani ja tunsin kyynelten kihoavan silmiini. Alicekin halasi minua.
”Luoja, Bella! Sinä tulit vasta takaisin! Et sinä voi lähteä aivan vielä!” hän sanoi ja minä nyökkäsin.
”Tiedän… tiedän”, mumisin ja he päästivät minusta irti. Hekin olivat puhkeamassa itkuun. Haukoin henkeä epätoivoisena. Edward kietoi kätensä ympärilleni.
”Ei se mitään”, hän kuiskasi ja painoi suudelman päälaelleni. ”Kaikki on hyvin.”
Minä nyökkäsin ja taistelin hymyn huulilleni.
”Olet oikeassa”, sanoin ja hän suuteli minua.
”Rakastan sinua”, hän sanoi ja olin aikeissa sanoa ’kiltti, älä sano sitä’ – mutten sanonut.
”Minäkin rakastan sinua”, mumisin takaisin.
Vietin koko illan Edward vieressäni. Suurimman osan ajasta Rose ja Alicekin olivat siinä.
……………………………
Kello oli jo 2 yöllä, kun päätin, että oli aika mennä nukkumaan. Minä vain hyvästelin Rosen ja Alicen ja olin iloinen, että näkisin heidät seuraavana päivänäkin, kun Edward kietoi kätensä ympärilleni takaapäin.
”Tanssi kanssani vielä yksi tanssi”, hän mumisi ja hänen huulensa koskettivat kaulaani. Minä huokaisin.
”Mutta se on sitten viimeinen. Minun pitää mennä nukkumaan”, sanoin ja hän nyökkäsi. Lähtemisen ajattelu oli helppoa työntää syrjään. Vain elää hetken ja olla ajattelematta sitä. Seuraava kappale alkoi ja minä tunnistin sen välittömästi. Se oli Chandellen Fragile. Minä hymyilin.
”Edward? Teitkö sinä tämän tahallasi?” kysyin ja hän hymyili minulle täydellistä hymyään.
”Minulla ei ole aavistustakaan, mistä puhut”, hän sanoi ja minä hymyilin, kun hän veti minut lähemmäs. Painoin pääni hänen olalleen ja katsoin kättäni kasvojeni edessä. Vasenta kättäni. Se oli outoa. Minä menettäisin huomenna elämäni rakkauden… ikuisesti… tulisiko sormeeni sitten ikinä sormusta? Koskaan ei tulisi ketään, joka voisi korvata Edwardin. Hyväksyisinkö minä jotain vähempää kuin Edward vai kuolisinko tällä tavalla? Yksin?
”Can’t you see
what love has made of me
it makes me strong
it makes me belong-
to you”
Näyttä siltä, että se ei tee minua NOIN vahvaksi. Koska jos tekisi, niin minä taistelisin… mutta minä tiedän, etten voisi ikinä voittaa tätä taistelua. Se oli outoa. Olin aina ajatellut, että tulevaisuutemme olisi jotain, minkä tekisimme yhdessä, ja nyt me tajuamme, että tulevaisuutemme on tehnyt meille jotain muuta.
”Edward”, aloitin ja hän nyökkäsi.
”Minä… kuinka… tarkoitan… kuinka tämän pitäisi toimia?” kysyin ja nielaisin kyyneleeni. Hän veti minut lähemmäs.
”Minä olen järjestänyt jotain”, hän kuiskasi ja minä katsoin häntä yllättyneenä. ”Oletko?” kysyin ja hän nyökkäsi.
”No mitä sinä oikein odotat? Kerro!” sanoin toiveikkaasti. Hän hymyili.
”Tuota… minä ostin sinulle yhden kortin… voit lentää sillä kerran vuodessa ilmaiseksi”, hän sanoi ja hymyni katosi. Painoin pääni takaisin hänen olalleen. Tämä oli juuri sitä, mitä pelkäsinkin. Kaukosuhde. No… en usko, että se ei toimisi… mutta sellaiset suhteet eivät kasva koskaan… he vain pysyvät niin kuin ovat ja jonkin ajan kuluttua toinen haluaa erota, koska on jo päässyt sen yli kauan sitten. Kyynel vierähti kädelleni.
”Nothing comes between us
but the light in your eyes
I’m not going to see it – die
nothing comes between us...”
Minä nielaisin. Se ei ollut totta. Aivan yhtäkkiä muistin paperin palan housuntaskussani. Tuntui kuin se olisi polttanut siihen reiän. Vetäydyin pois ja pyyhkäisin kyyneleet pois. Otin paperin ulos ja avasin Edwardin käden varovasti. Hän katsoi minua hämmentyneenä ja minä laitoin paperin palan hänen käteensä. Hän vilkaisi sitä ja katsoi minua järkyttyneenä.
”Edward. Tiedät, että minä rakastan sinua. Tiedät, että rakastan aina. Ja minä tiedän, että saatan pysyä yksinäisenä loppuelämäni, koska en koskaan löydä ketään, joka olisi yhtä hyvä kuin sinä. Mutta tämä ei toimi. Se ei vain voi. Sinun pitää mennä Harvardiin. En halua, että jätät tilaisuutesi käyttämättä. Ja minun pitää päättää kouluni Saksassa. Se ei vain toimi”, kuiskasin ja astuin askeleen taaksepäin. Edward veti minut lähemmäs ja minä huokaisin. Astuin häntä kohti ja annoin hänelle suudelman. Sitten vetäydyin pois ja juoksin pois huoneesta. Juoksin hänen huoneeseensa ja heittäydyin sängylle. Tunsin tuskan alkavan levitä ja halusin sen loppuvan. Makasin siinä liikkumatta ja yritin lakata itkemästä. Olin juuri jättänyt Edwardin.
EPOV:
Katsoin shekkiä hämmentyneenä. 2 miljoonaa. Miksi hän antoi sen minulle, vaikka hän jätti minut joka tapauksessa? Koska hän teki sen omana päätöksenään eikä isäni.
”Mitä on tekeillä?” Alice kysyi ja ilmaantui viereeni. En vieläkään voinut uskoa sitä.
”Bella – hän jätti minut juuri”, mumisin ja hän laittoi kätensä suunsa eteen järkyttyneenä.
”Ei… ei… kiltti, ei…” hän kuiskasi ja tunsin käsieni turtuvan. Tämä ei voinut olla totta. Hän halasi minua ja hautasi kasvonsa paitaani.
”E, Edward… kiltti, ei…” hän kuiskasi ja minä otin hänet syliini. Miksi minun piti lohduttaa häntä, kun Bella jätti minut? Taputin häntä päälaelle ja etsin Jasperia katseellani. Olin helpottunut, kun näin, että hän oli jo matkalla luoksemme. Katsoin häntä pahoittelevasti ja hän taputti minua olalle.
”Olen pahoillani”, hän kuiskasi ja minä kohautin olkiani. Olin vieläkin shokissa ja se oli hyvä, koska se tarkoitti, etten tuntisi vielä tuskaa.
”Minä menen nukkumaan”, sanoin heikosti hymyillen ja hän nyökkäsi ymmärtäväisesti.
”Nähdään myöhemmin”, hän sanoi ja minä lähdin.
Avasin oveni ja laitoin valot päälle vain nähdäkseni Bellan sängylläni. Hymyilin surullisesti ja laitoin valot pois. Hän oli varmasti rättiväsynyt. Riisuin vaatteeni paitsi boksereitani ja menin sänkyyn. Ihan kuin Bella olisi tunnistanut minut. Hän vain kääntyi unissaan ympäri ja otti olkapäästäni kiinni. Hän veti itsensä minua kohti, kunnes hänen päänsä oli rinnallani.
”Edward”, hän sanoi ja kuulin kyyneliä hänen äänessään. Silitin hänen selkäänsä ja yritin vieläkin kertoa itselleni, että se oli vain pahaa unta. Vain painajainen.
Kello oli 5 aamulla, kun vilkaisin sitä viimeisen kerran. Kello oli 5, kun tein päätökseni.
BPOV:
”Bella?” Edward kuiskasi ja ravisti olkaani kevyesti.
”Mhm”, vastasin ja tunsin sitten hänen suutelevan käsivarttani varovasti. Muistin, että olin jättänyt hänet viime yönä ja silmäni revähtivät auki. Päivä, jolloin jättäisin Edwardini, oli saapunut.
”5 aamulla? Voi sano, että se on vitsi”, voihkaisin ja laskeuduin taas makaamaan.
”Bella”, Edward sanoi ja käänsin pääni häntä kohti. Hänen täydelliset kasvonsa näyttivät huolestuneilta ja tuskaisilta. Lyön vetoa, että se oli täydellinen peilikuva omista kasvoistani. En voinut uskoa, että olin nukkunut hänen sängyssään… toisaalta se oli minun viimeinen yöni… miksi en siis olisi nukkunut tosi rakkauteni kanssa. Ensimmäinen auringonsäde tuli huoneeseen ja näin hänen paljaan ylävartalonsa.
”Bella”, hän mumisi taas ja painoi suukon otsalleni.
”Niin, Edward?” kysyin unisesti ja otin hänen kädestään kiinni.
”Olen pahoillani, että herätin sinun näin aikaisin… sinä voit kohta taas nukkua… halusin vain hyvästellä”, hän mumisi ja tiukensin otettani hänen kädestään.
”Mitä? Kellohan on 5 aamulla”, sanoin hämmentyneenä. Hän nyökkäsi ja vetäytyi pois. Hän nousi ylös ja laittoi vaatteensa päälle.
”Tiedän… Esme ja muut tulevat kanssasi nähtävyyskierrokselle tänään. He odottavat sinua alakerrassa 10:ltä”, hän sanoi ja minä katsoin häntä täysin hämmentyneenä.
”Joten meillä on vielä 5 tuntia! Mitä sinä teet?” kysyin uudelleen. Hän oli valmis ja katsoi minua hetken, sitten hän istahti takaisin sängylle ja minä nousin istumaan.
”Sanon hyvästi”, hän sanoi ja antoi minulle viimeisen pitkän suudelman otsalleni.
”Mitä? Miksi? Kello on 5!” sanoin ja hän nousi ylös. Hyppäsin pois sängyltä ja seurasin häntä ovelle.
”Tiedän”, hän sanoi, mutta ennen kuin hän ehti mennä ovesta ulos, vetäisin hänet takaisin.
”Edward, mitä sinä teet? Luulin, että sinä tulet kanssamme lentokentälle?” kysyin, mutta hän pudisti päätään ja näin kyyneleitä.
”En voi. Bella, en vain yksinkertaisesti voi… en halua sinun lähtevän. En halua sinun lähtevän lopullisesti. Se oli sinun päätöksesi. Mutta minä rakastan sinua liian paljon… niin, että jopa kunnioitan tätä typerää päätöstäsi… ja minä vain tiedän, etten voi tulla kanssasi lentokentälle… en vain voi. En päästäisi sinua lähtemään. Minä rukoilisin sinua jäämään niin kauan, että sinä myöntyisit. En voisi päästää sinua… lupasin aina olla jättämättä sinua… joka kerta sinä pyysit minua lupaamaan. Nyt sinä jätät minut ja minä yritän kunnioittaa päätöstäsi”, hän sanoi ja minä näin hänen kyyneleensä ja aloin itsekin itkeä.
”Mutta, Edward…” aloitin, mutta hän pudisti päätään, joten minä keskeytin.
”Bella. Etkö tajua? Minä rakastan sinua liikaa… en voi olla siellä, kun sinä jätät minut lopullisesti”, hän sanoi ja antoi minulle ahdistuneen suudelman ja sitten hän kääntyi ja lähti. Katsoin hänen peräänsä, kunnes hän meni hissiin ja oli poissa. Suljin oven enkä voinut uskoa sitä. Annoin vain rakkaani jättää minut. Olin juuri menettänyt rakkauteni.
-
VOI EI EI NE SAAEROTA!!!!!!
Ei eieieieieiei...
Melkein itkin ku luin tätä pätkää :'(
Sun on PAKKOkeksii joku pelastus Edwardille ja Bellalle </3
-
Voi hitto!!!! Tämä on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin Pirun hiton hyvä fikki, että pane jatkoa äkkkiä!!!!!! Ne eivät saaaaaaaaa erota!!!!!!!!!!!!!!!!
-
Kauheen surullinen ;<<
Mut hyvin suomennettu :) Odotellaan jatkoo innoissaan.
-
Olen lukenut kaikki luvut, mutta rekisteröidyin vasta vähän aikaa sitten, joten nyt vasta pääsin kommentoimaan...
Tämä on ihan paras ficci ikinä :D Mutta ne EI SAA EROTA! Ei ne voi :'(
Jatkoa ja äkkiä ;D
-
ihana <3 mut onneks tiiän mite tää loppuu, muute en jaksais ootta jatkoo. ;D
-
Surullista. itkettää :'( tää on paras ficci mitä oon lukenu. jatkoa. kiitos.
-
Yhyyy. Nouuu. Äkkiä jatkoa, kun haluu tietää mitä vielä tapahtuu. Surullista.
aivan ihanasti kirjotettu, kuten aina. Tuli oikeen tippa linssiin. Carlisle on ilkeä ;(
Nyyh. Mut tää on silti nii ihana<3
Jatkoa vaan piaaannnn!
-
Apua, tää on liian koukuttava fic! :D
Carlisle on tässä kyl kans yks kusipää! >:( Raicostuttava, kehtaaki vielä.
Kiitos ihan kamalasti ku suomennat, sillä jos et suomentais, nii sitte en ois löytäny tätä ficcii ikinä :o
JATKOO PIAN! :)
-
ou mai gaad
Yhyy, ei, ei, ei, ei!
Ne ei saa erota!
Edward/Bella 4EVA !!
Jatkoa nopeaan tulemaan sitte, okkei? ;)
XOXO Jasmin
-
Voi ei! Ei saa, ei saa, ei saa!
Jatkoa pian!
Ei tässä näin pitänyt käydä.... :D
-
Aivan ihana :'( Itkin iha hillittömästi.
Eikä enään yks luku :(
Mutta tahtoisin tietää että voisitko suomentaa tän jatko-osanki? : )
-
Ei hemmetti... Mitä tässäki vielä tapahtuu? Mä oon ihan liian koukussa tähän. Sä oot edelleen paras, jatka:D
Kiitos.
-
Surullista. itkettää :'( tää on paras ficci mitä oon lukenu. jatkoa. kiitos.
sama täällä. juur ku aloin lukemaan tuota viimeistä kappaletta, niin alko soimaan Paramoren Never let this go on sitten meinaan hieman lähellä tuo itku mikä tuolla kurkussa kutkuttaa... Muutaman kirjoitusvirheen taisin bongata, en oo aivan varma.. mutta siis jatkoa vaan odottelen mahdollisimman pian (:
-
voi ei ;________________;
-
APUA EI NE SAA EROTA ! :-[
-
Anttes kun en ole kommentoinut aiemmin, oon lukenu tän monta monta kertaa! Tää on aivan ihana ja sä suomennat tosi hyvin, kiitos että teet sen. Toivottavasti Bella ja Edward ei eroo :'( ne ei saa! <333
-
Anttes kun en ole kommentoinut aiemmin, oon lukenu tän monta monta kertaa! Tää on aivan ihana ja sä suomennat tosi hyvin, kiitos että teet sen. Toivottavasti Bella ja Edward ei eroo :'( ne ei saa! <333
ne on jo eronnu
-
EI ,EEEEEEEEEEEEEEEi ei ne saa erota. Tiedän, tiedän se ei ole sun päätöksenä.
Hyvin suomennettu.Jatkoooo ootan. ;)
-
EIEIEIEIEIEIEIEIEIEIEIEIEIEIEIEI!!!!!!!
Ei näin!! Voi EIEIEI!!!
Ei oo totta!
En keksi mitään parempaa sanottavaa, ko et mitä ne oikeen aattelee?!?!
Onko ne ihana hulluja!? Jättää toisensa ihan tosta vaan!!
Se ei oo todellista rakkautta! Vaikka en kyllä epäile sitä et ne ei rakastais toisiaan... Mut silti..!
Joo, mut kuitenki, ihana luku, mut surullinen!
Jatkoo ootan ja toivon siis et tulis viel jatkoo? ???
-
T/N: Pitää näin ensimmäiseksi varoittaa, että minä en ole mikään runojen kirjoittaja, joten en osaa riimitellä ja tuo runo, mikä tässä luvussa tulee niin se on vain käännetty suoraan, enkä ole mitenkään muokannut sitä tai mitään, joten älkää järkyttykö. ;D Tämä on sitten toiseksi viimeinen luku, joten nyt ollaan aivan loppusuoralla. Ja kiitos kaikille kommenteista!! :D :D ;D
Neljäskymmenesensimmäinen luku: Viimeiset hyvästit!
BPOV:
Viisi tuntia tuijotin seinää. Viisi tuntia kului yhdenkään ajatuksen rakentumatta mieleeni. Viisi tuntia ja sitten minä istuin limusiinissa Rosen ja Alicen epäluuloisen katseen alla. Carlisle näytti tyytyväiseltä, Talia taputti käsiään ja Esme näytti hämmentyneeltä.
”Missä Edward on, kultaseni?” hän kysyi ja minä kohautin olkiani.
”En tiedä. Hän häipyi tänä aamuna”, mutisin ja Rose ja Alice katsoivat minua järkyttyneinä. Katsoin poispäin.
Me vietimme päivän kävellen, ajaen ja juosten ympäri Washingtonia. He näyttivät minulle asioita, joita en ollut ennen nähnyt ja se oli aika ironista. Olin aina halunnut nähdä kaiken tämän – mutta nyt, kun minulla oli siihen mahdollisuus, niin en välittänyt siitä. Etsin Edwardia väkijoukoista – en edes tajunnut mitään, ennen kuin juoksin miehen luo, joka näytti Edwardilta takaapäin.
”Siinähän sinä olet! Luoja, että ikävöin sinua”, mumisin ja halasin häntä takaapäin. Mies kääntyi ympäri ja hänen tyttöystävänsä katsoi minua vihaisesti. Väärä mies! Menin takaisin muiden luo. Kukaan ei ollut nähnyt pientä temppuani… paitsi Alice. Hän laittoi kätensä harteilleni.
”Sinun pitäisi lakata toivomasta. Minä tunnen Edwardin. Kun hän jättää jonkun, niin hän jättää jonkun. Eikä hän tule takaisin… luulen vain, että sinuun sattuu enemmän, kun pidät toivoasi korkealla”, hän kuiskasi ja minä nyökkäsin. Hän oli oikeassa. Mutta kuinka voisin luopua toivosta, kun se vieläkin kieppui kehossani? Ilman tätä toivoa… en ole varma, voisinko elää ilman sitä. Tällä hetkellä toivo, että Edward odottaisi minua, on ainoa asia, mikä saa minut jatkamaan.
………………………….
Aika kului, vaikka luulinkin sen olevan mahdotonta. Silloin tällöin huomasin katselevani ihmisiä ympärilläni – katsellen heitä ja ihmetellen, kuinka he pystyivät olemaan iloisia, kun minä olin murtunut. Ihmetellen, miksi maailma vielä jatkoi pyörimistä, kun minä aloin tuntea itseni niin kuolleeksi sisältä.
”Lentokenttä… perillä ollaan”, Rose sanoi huokaisten. Hän otti oikeasta kädestäni kiinni ja Alice vasemmasta. Me kävelimme pari jalkaa muiden kolmen takana. Se antoi meille yksityisyyttä omiin keskusteluihimme.
”En voi uskoa sitä”, Alice mutisi ja painoi päänsä olkaani vasten. Minä nyökkäsin ja huomasin jälleen tutkiskelevani väkijoukkoa. Kuvittelin mielessäni Edwardin seisovan oikealla portilla ruusu kädessään ja rakastamani hymy huulillaan. Juuri silloin näin pilkahduksen… sydämeni pysähtyi ja minä vain seisoin siinä. Missä se oli? Olin siitä varma tällä kertaa. Se pystyi olemaan vain Edward. Se vain oli. Siellä hän oli. Minä hymyilin. Minä näin hänet. Hän oli oikealla puolellani. Vain parin jalan päässä. Hän käänsi selkänsä minua kohti ja näytti etsivän jotain. Minä hymyilin. Minua. Juoksin häntä kohti.
”Bella?” Alice kysyin, mutten kuunnellut. Saavutin hänet ja halasin häntä takaapäin.
”Voi Edward! Minä rakastan sinua! En voi uskoa, että olet täällä”, sanoin itkien. Edward kääntyi ympäri ja minä järkytyin, kun tajusin, ettei se ollutkaan Edward. Mies hymyili minulle pahoittelevasti.
”Olen pahoillani… vaikka toivonkin nyt, että olisin Edward, minun täytyy sanoa, etten ole”, hän sanoi ja minä laskin pääni. Ei, ei hän ollut.
”Olen pahoillani”, mutisin ja kävelin takaisin Rosen ja Alicen luokse. Luulin, että he rakastaisivat minua… mutteivät he rakastaneet. He sulkivat minut halaukseen ja pitivät minusta kiinni. Yhtäkkiä joku nyki housujani. Katsoin maata kohti ja näin Talian.
”Tule, Bella! Meidän pitää mennä”, hän sanoi ja minä nyökkäsin. Me saavuimme turvallisuusosastolle ja minä huokaisin. Tässä se oli. Kuusi kuukautta oli kulunut nopeasti ja nyt minä menisin takaisin. Me kaikki vain seisoimme siinä – sanomatta mitään, kunnes Talia tuli luokseni ja halasi minua vyötäröltä.
”Minulle tulee niin ikävä sinua”, hän kuiskasi ja minä polvistuin ja halasin häntä takaisin.
”Minullekin tulee ikävä sinua”, kuiskasin ja tunsin kyynelten valuvan poskiani pitkin. Nousin taas seisomaan ja Alice melkein hyppäsi käsivarsilleni.
”Lupaa, että tulet takaisin… ainakin käymään”, hän mumisi ja me molemmat aloimme itkeä. Toivoin, että voisin… toivoin, että tietäisin tällaisista asioista, mutten voinut. En ollut varma, voisinko koskaan tulla takaisin. En ollut varma, voisinko koskaan enää tulla niin lähelle Edwardia ja pelkäsin, että hänellä olisi tyttöystävä sillä kerralla. Alice vetäytyi pois ja Rose halasi minua.
”Luoja, Bella! Meille tulee niin ikävä sinua”, hän sanoi ja kun hän vetäytyi pois, näin, että hän itki. Hän todella yllätti minut. Rose? Itkemässä? Halasin häntä uudelleen ja Alice liittyi mukaan.
”Minä rakastan teitä”, sanoin ja me kaikki itkimme. Sitten minä halasin Esmeä.
”Tule takaisin ihan milloin vain haluat”, hän kuiskasi ja minä nyökkäsin.
”Minä tulen… kiitos”, sanoin ja tiesin, etten tulisi. Halasin vielä Taliaa viimeisen kerran ja seisahduin sitten Carlislen eteen. Tunsin, kuinka vihainen olin ja sitten katsoin hänen silmiinsä ja hän yllätti minut täysin, kun näin, että hän itki. Katsoin häntä hämmentyneenä, kun tajusin, mitä näin. Näin, että hän oli pahoillaan siitä, mitä hän teki ja näin vanhan Carlislen joka naureskeli, kun hän näki Edwardin ja minut. Näin Carlislen, joka oli iloinen, kun Edward ja minä lakkasimme tappelemasta ennen kuin lähdimme Floridaan. Olin helpottunut enkä jostain syystä enää vihainen. Edwardista eroaminenhan oli loppujen lopuksi oma päätökseni ja jotenkin tiesin, että jos hän voisi palata ajassa taaksepäin, hän pyytäisi, etten jättäisi Edwardia. Yhtäkkiä näin kaikki piirteet, jotka löysin Edwardistakin ja hymyilin. Minä halasin häntä ja hän halasi minua tiukasti takaisin.
”Olen niin pahoillani”, hän mumisi, mutta minä pudistin päätäni.
”Ei se mitään… ei se loppujen lopuksi ollutkaan sinun syytäsi”, sanoin hymyillen.
”Minä olin vain niin stressaantunut koko kampanjasta ja yhtäkkiä minulle tuli tunne, etten ollut perheeni kanssa. Ja sitten jostain syystä minä ajattelin, että minun pitää parannella poikani elämää. Mutta tajusin liian myöhään, että se oli jo täydellistä. Olen pahoillani”, hän sanoi ja minä hymyilin hänelle.
”Minä en ole. Ei se mitään”, sanoin ja sanoin vielä viimeiset hyvästini kaikille ja käännyin ympäri. Katse suunnattuna suoraan turvatarkastusosastoa ja ennen kuin tiesinkään, lasiseinä erotti minut uudesta perheestäni ja ystävistäni. Se oli outoa. Tuntui kuin olisin jättänyt oman elämäni sinne. Kuin pelkästään kehoni lähtisi Amerikasta, mutta sieluni jäisi sinne. Tuntui tyhjältä.
Olin juuri jonossa turvatarkastuksen edessä, kun näin Talian Carlislen sylissä. Hän itki todella kovaa ja painoi kättään lasiin. Menin takaisin lasiseinälle ja painoin käteni hänen omaansa vasten.
”Älä mene”, hän anoi itkun lomassa. Minä hymyilin hänelle surullisesti. Katsoin heitä kaikkia vielä viimeisen kerran ja käännyin poispäin. Tulematta ikinä takaisin. Kävelin osaston ohi ja suoraan oikealle portille. En katsonut taakseni. Takanani oli menneisyyteni ja edessä tulevaisuuteni. Tulevaisuus, jota en oikein uskonut olevan – ilman Edwardia.
Menin lentokoneeseen ja otin paikkani bisnesluokassa – Carlisle oli vaihtanut lippuni puolestani. Istuin siellä suuressa tuolissa ja katsoin ikkunasta ulos. Tässä se oli. Viimeinen kerta, kun näkisin Washingtonin. Paikka, jossa olin oppinut rakastamaan. Sydämeni alkoi läpättää, kun tämä oli niin uutta ja erilaista. Katsoin ympärilleni ja annoin katseeni käydä koko koneen läpi – etisien Edwardia. Ei mitään. Hän ei ollut täällä. Istuuduin taas alas ja tuijotin tyhjyyttä.
EPOV:
Kello oli 2 iltapäivällä. Hän oli juuri nyt koneessa. Menin huoneeseeni ja kaaduin sängylle. Tämä ei ollut mahdollista. Elämäni rakkaus oli juuri lähtemässä pois luotani. Nostin käteni pääni yläpuolelle ja tunsin jotain viileää. Kohotin katseeni ihmetellen ja löysin kirjekuoren, jossa oli nimeni. Surullinen hymy levisi kasvoilleni.
Rakas Edward.
Minä rakastan sinua… älä koskaan unohda sitä… halusin sinun tietävän, mitä tunnen ja tuota…
En voinut sanoa sitä. Koska asiaa on niin paljon, enkä pysty pukemaan sitä sanoiksi, joten tein tällaisen runon…
Lyön vaikka vetoa, että se on mielestäsi imelä ja muuta sellaista, mutta minusta se on ihan kiva ja haluan sinun muistavan minut…
Jos voisin oppia lentämään
Jalkani eivät koskaan koskettaisi maata
Ei koskaan tarvitsisi sanoa hyvästi
Ei tarvitsisi päästää ääntäkään
Voisin heittää tämän sydämen pois
Jättää sen kadoksiin ja löydettäväksi
Jos voisin lentää korkealle, en koskaan tulisi pois
Jos voisin purjehtia meren yli
Suunnistaisin kohti aurinkoa
Minun ei koskaan tarvitsisi olla
Mitään kenellekään
Voisin jahdata muistoasi
Ja silloin en joutuisi pakenemaan
Jos voisin purjehtia pois, en koskaan palaisi kotiin
Mutta olen silti täällä
Ei ole muutakaan paikkaa, minne mennä
Niin, olen silti täällä
Ei ole ketään muutakaan pideltävää
Enkä voi lentää, en ole niin vahva
Niin, olen silti täällä
Ja olet silti poissa
Jos voisin kaatua syliisi
Lupaa, ettet koskaan päästä irti
Pitäisitkö minut turvassa harmeilta
Ja ottaa minut mukaasi, minne menetkin
Voisimme heittää menneisyyden menemään
Ja sinun ei koskaan tarvitsisi tietää
Jos voisin pidellä sydäntäsi
En koskaan päästäisi irti
Mutta olen silti täällä
Ei ole muutakaan paikkaa, minne mennä
Niin, olen silti täällä
Ei ole ketään muutakaan pideltävää
Enkä voi lentää, en ole niin vahva
Niin, olen silti täällä
Ja olet silti poissa
Niin, olen silti täällä
ja olet silti poissa
Loppumattomalla, ehdottomalla rakkaudella,
Bella
Tuijotin hänen kirjettään ja hymyilin. Tässä se oli. Hän oli se ja… katsoin kelloani – 2.30 iltapäivällä – nyt hän oli poissa.
BPOV:
Olin jo lentämässä Atlantin yllä, kun aloin hitaasti tajuta, etten näkisi Edwardia enää koskaan. Että siinä se oli. Että hän oli poissa. Tarvitsin jotain, mikä pitäisi minut kiireisenä. Otin korvakuulokkeeni ja leikittelin näytöllä – etsien jotain elokuvaa. Katsotaanpa… Definitely Maybe – ehdottomasti ei. 27 dresses – siinäkin hän saa miehensä… Katsoin kaikkia elokuvia ja tajusin, että lopussa tyttö saa AINA miehensä. Se oli masennuttavaa. Huono juttu, ettei tämä ollut elokuvaa. Tarvitsin jotain keksimätöntä, mikä saisi minut pois todellisuudesta… uutisia! Siinä sitä mennään. Aina tylsää, aina tyhmää. Juuri sellaista, mitä tarvitsin. Joten päätin katsoa uutisia ja minua rangaistiin välittömästi.
”Vain hetki sitten Isabella Swan, Edward Masenin ex-tyttöystävä, aloitti matkansa takaisin Saksaan. Hänen ystävänsä kertoivat, että hän oli jättänyt Edwardin eilen, koska hän ei halunnut kaukosuhdetta. Molemmat vaikuttivat olevan murtuneita. Lähteemme kertovat, että Edward Masen ei ollut edes lentokentällä jättämässä hyvästejään. Seuraavaksi tuleekin suuri kysymys. Oliko se edes rakkautta? Vai oliko sen takana jotain muut-” sammutin näytön. Kuinka tämä oli muka mielenkiintoista? Päätin lukea ja otin kirjani matkalaukustani. Avasin sen juuri, kun punainen kirjekuori, missä oli nimeni täydellisellä käsialalla – mikä voi olla vain Edwardin käsialaa – putosi syliini. Hymyilin sille väsyneesti ja päätin – vastoin tuskaa, jota jo tunsin – avata sen ja lukea, mitä hän oli kirjoittanut.
Rakas Bella.
Kun luet tätä, olet luultavasti jo kaukana Washingtonista… kaukana minusta.
Minä vain istun täällä ja mietin, mitä tänään tapahtuu…
Joten sinä lähdet tänä aamuna aikaisella koneella. Voisin sanoa, että kaikki on hyvin ja voisin esittää ja sanoa hyvästi.
Kuvittelen sinut eteeni. Sinulla on lippusi, matkalaukkusi, ja lähtevä hymysi. Voisin sanoa, että se menee sillä tavalla ja voisin esittää, etkä sinä tietäisi, että valehtelisin.
Ja miksi? Koska en voi lakata rakastamasta sinua. Ei, en voi lakata rakastamasta sinua ja oikeasti? Miksi minun pitäisi?
Jätin sinut tänään yksin ja päästin sinut lähtemään. Päästin sinut lähtemään, vaikka tiesin, että se murtaisi minut. Katson sinun nukkuvan, enkä voi uskoa, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinut sängyssäni. En enää koskaan näe enkelin kasvojasi.
Ja haluan sinun tietävän, etten voi lakata rakastamasta sinua. En vain voi lakata rakastamasta sinua, ja miksi pitäisi edes yrittää?
Tulen aina olemaan rinnallasi, enkä koskaan halunnut sanoa hyvästejä ja antaa itseni sanoa, että olen aina täällä, jos muutat mielesi.
Haluan sinun tietävän, että pidän sinut aina sydämessäni ja että rakkauteni sinua kohtaan on niin rikasta, että sydämessäni ei ole ikinä tilaa kenellekään toiselle. Minä odotan sinua… siinä tapauksessa, että päätät tulla takaisin luokseni.
Sinua aina rakastava ja odottava,
Edward
PS: (En tiedä, sanoinko sen jo.) Minä rakastan sinua.
Pyyhkäisin kyyneleeni ja hymyilin, hän oli niin suloinen. Mitä antaisinkaan, jos vain saisin nähdä hänen hymyilevän vielä kerran. Huokaisin ja katsoin ikkunasta ulos.
Sallimus… kohtalo… mikä tahansa se nyt olikaan… ei todellakaan pitänyt minusta. Koko elämäni oli pelkkää vitsiä. Muka niin paljon vaihtoehtoja… minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa. Huokaisin ja nojasin päätäni ikkunaan katsoen, kuinka lensin aina vain kauemmaksi Edwardista – katsoen, kuinka jatkoin elämäni pilaamista.
-
EIIiiiiiiiiii!! Ei se nyt noin voi mennä.
En muuta osaa sanoo kun jatkooooo
-
eieieiieiieiiiiii :'(
-
eeeeeiiii saaaaaa :'( korjaan nyt on enään yks luku :D
jatkoo!
-
jatkooooooooooooooooooo!!!!!!
ei tule mitään fiksua, mutta pakko sano jotain: jatkoooooo!!!!!!! pian ole kiltti! :o :o :o :o :o
-
tää on ihana. <3
-
ooooiiii<3 Söpöpöö<3
Tykkäsin<3
Jatka pian<3 Pliis<3
Tosi hyvin suomennettu. Kumpa tää ei loppuis koskaa, vaiks loppuuki joskus :<
Mut kummiski. Jatka pian!
-
suomennat ihan sika hyvin ja tykkäsin taas vaihteeks luvusta tosi paljon, tai itse asiassa rakastin sitä!!
mutta nyt pitää kyllä myöntää että en maltanut odottaa (ei siinä että suomentaisit hitaasti, sopiva atahtia oikeesti)
luin tämän enkuksi kokonaan :d ::D mutta odotan suomennostasi todella paljon, sitten näen myös paremmin että kuinka hyv' olet suomentamaan oikeasti, ja ihan oikeasti suomennat todella hyvin ! en muista olenko/tai joku muu kysynyt että onko tästä jatko osaa? enkä laiskana jaksa selailla takaisin päin joten kysyn uudestaan että onko ja jos on suomennatko sitä sitten kun jaksat viitsit jnejen :D:D<333?
jatkoa odotellessa,
@lice waiting 4ever if i have to.=)
-
loppu lähestyy, loppu lähestyy..
pidin tästäkin luvusta, ja suomennat tosi hyvin. olen lukenut tämän koko ficin fanfictionista kokonaan, ja erityisesti tuo runo ihastutti - olinkin miettinyt miten sen suomennat. :)
mutta sitä loppua odotellessa!
-
:'( <-- tuolta minä näytin/näytän äsken/juuri nyt!!
Luin molemmat luvut nyt peräkkäin, surullisia kumpikin. Hyvin suomennettu kuten muutkin luvut. Mutta eii, nyt se Bella lähti :( Poor Bells, poor Edward.
Mutta olen lukaissut viimeisen luvun englanniksi joskus, mutta odotan silti, että saat sen käännettyä.
Jatkoa odottelen.
-
Eiiiii!
Ei se noin voi mennä, ei Bella voi vaan lähteä :'(
-
Luin alkuperäisen, mutta luen mieluiten tätä suomennosta. Toivottavasti suomennat jatko-osankin. Viimeinen luku vain kehiin.
-
Eiiiii! Ei todellakaan näin!
Noh, viimeistä lukua odotellessa. Toivottavasti se tulee pian.
-
Eikä :'( tää on surullinen! :'( jatkoa odotan. kiitos.
-
Nyyh... :'( :'( :'( mä itkin tos lopussa... toi EI SAA mennä noin.... Tää on niin surullista.......... Jatkoa odotellen... (viimisiä viedään)
-
Luin alkuperäisen, mutta luen mieluiten tätä suomennosta.
toistan Sinikeijua,
hurjan surullista :'( , olisin melkee voinu itkeäkii jos en olis itkeny jo aikasemmin monta päivää putkee omista syistäni. Ja viimisiä vielä viedään, toivottavasti pääsen lukemaa jatko-osankii suomennosta sulta, käännät hyvin!
-
voooi ku söpöö : )))
aijokko suomentaa lisää kun eikös tästä kakkos-osakin ole?
-
Arr. Tekis mieli mennä lukee vika luku jo englanniks mutta taidampa kiduttaa itteeni ja oottaa suomennosta.
En kyl tiiä pystynkö siihen. :-s
Joka tapauksessa tosi sujuvaa suomennosta! Helppo lukusta ja sillei.
Onneks oot jaksanu suomennellä tätä.
Suurivaltava kiitos siitä!
pii.es. toivottavasti jatkoo tulee pianpianpianhyvinpian. Ou! Mikä kakkos-osa? 8-)
-
T/N: Huh! Nyt se on sitten ohi. ::) Valtavat kiitokset kaikille lukijoille ja kommentoijille! Vaikka välillä on tuntunut, etten jaksaisi suomentaa niin te olette saaneet minut jatkamaan. Joten KIITOS! ;D Tässä se viimeinen luku nyt sitten tulee. :D Niin ja tämän jatko-osasta vielä, minä alan suomentaa sitä joskus tässä lähiaikoina, joten muistakaa lukea sitten sitäkin. ;D :)
Neljäskymmenestoinen luku: Pyyhkäisen jalat altasi
BPOV:
Kello oli 6 aamulla ensimmäinen heinäkuuta, kun laskeuduin määränpäähäni. Duesseldorfiin. Kolmen tunnin päähän kotikaupungistani. Katsoin ympärilleni. Saksa. Olin palannut. Se oli omituista. Olin aina odottanut innolla tätä hetkeä. Olin aina unelmoinut siitä ja nyt minulla oli matkalaukkuni kärryissä, enkä edes halunnut kohdata äitiäni.
”BELLA!” joku huusi ja päästin irti kärryistä ja kävelin takaisin. Valmiina lentämään takaisin. Äiti otti kädestäni kiinni.
”Mitä sinä oikein luulet tekeväsi?” hän kysyi.
”Aion lentää takaisin”, sanoin puolinukuksissa. Äiti nauroi.
”Ei Bella. Et nyt”, hän sanoi. hän luultavasti luuli, että se johtui aikaerorasituksesta, mikä sai minut puhumaan niin outoja juttuja… no ei se ollut. Se oli sydämeni.
”Tervetuloa kotiin”, hän sanoi samalla, kun hän halasi minua. Koti… missä on koti? Kuulin kerran, että koti on siellä, missä sydämesikin. Entä jos menetin sydämeni 12 tuntia sitten? Olinko minä nyt koditon?
”Minun täytyy mennä takaisin”, mumisin ja äiti nauroi.
”Mitä sinä oikein puhut?” äiti kysyi. Mutta yhtäkkiä kaikki vaikutti selvältä.
”En voi jäädä. Minun täytyy mennä takaisin Edwardin luo”, mumisin ja kävelin lippuluukulle. Mutta äiti pysäytti minut.
”Ei, Bella. Sinä tulet kotiin”, hän sanoi ja veti minut mukanaan.
”Mutta…” aloitin, mutta hän veti minut takaisin matkalaukkujeni luo.
”Bella. Sinä olet palannut. Ole iloinen”, hän sanoi hymyillen. Katsoin häntä hämmentyneenä ja hymyilin hänelle sitten tekohymyä. olin aina luullut, että hän ymmärtäisi!
…………………………..
”Joten sinä muistat Edwardin?” hän kysyi, kun me istuimme autossa. Katsoin ikkunasta ulos.
”Jep”, mumisin – valitettavasti.
”Oliko vaikeaa päästää hänestä irti?” hän kysyi huolissaan ja minä huokaisin. En halunnut puhua siitä juuri nyt.
”Jep… missä isä on?” kysyin… olematta oikeastaan kiinnostunut vastauksesta. Halusin vain vihtaa puheenaihetta.
”Ai, hän on jossain bisnestapaamisessa. Hän kuitenkin sanoi ’hei’”, hän sanoi hymyillen. Pyöräytin silmiäni.
”No sano sitten ’hei’ takaisin seuraavan kerran, kun näet hänet”, sanoin ja katsoin ulos ikkunasta. hän ei sanonut sanaakaan ja aivan yhtäkkiä hän otti kädestäni kiinni. Katsoin häntä hämmästyneenä.
”Vaikka tämä juttu ei toiminut sinun ja Edwardin väillä, ei tarkoita, ettet voi löytää ketään muuta”, hän sanoi ja minä vetäydyin kauemmaksi järkyttyneenä. Se tuntui samalta, kuin vuosia sitten, kun Korppu kanini kuoli ja äiti sanoi, että me voisimme vain ostaa uuden. Mutta minä en halunnut uutta kania! Halusin Korpun. Ja minä tiesin, etten haluaisi koskaan ketään toista miestä… halusin Edwardin.
…………………………..
Me tuijotimme ulos ikkunoista – puhumatta mitään koko kolmeen tuntiin, kunnes pysähdyimme talomme eteen.
”Perillä ollaan”, hän sanoi hymyillen. Minä nyökkäsin. Kaikki asiat tässä maassa sai yhtäkkiä minut haluamaan oksentaa. Halusin takaisin. Nyt heti. Ja sitten tein päätökseni. Ostaisin liput nyt heti ja lentäisin huomenna.
”Äiti”, sanoin ääni murtuen. Hän ei ikinä päästäisi minua takaisin.
”Niin?” hän kysyi.
”Öh… ei mitään… menen yläkertaan”, sanoin ja hän nyökkäsi.
”Selvä… älä viivy liian kauan, aamiainen on kohta valmista”, hän sanoi hymyillen.
”Okei”, sanoin ja menin sisälle. Se oli outoa. Kaikki tuoksui samalta kuin kuusi kuukautta sitten. Olin odottanut suuria muutoksia, mutta mikään ei ollut muuttunut. Siellä oli vieläkin samat tyynyt sohvalla ja sama lamppu keittiönpöydän yläpuolella.
”Ostin sinulle German Brötcheniä! Koska sinä kerroit, että oli ikävöinyt sitä niin paljon”, hän sanoi ja minä nyökkäsin. Kun olin syönyt vain niitä rullia Amerikassa niin olin valmis oikealle leivälle. Mutta en nyt. En ollut nälkäinen.
”Ai niin, Bella… vielä yksi asia…” hän sanoi ja minä käännyin ympäri.
”Mitä?” kysyin hämmentyneenä.
”Kello on 6 aamulla, ole kiltti, äläkä mene nukkumaan, vaikka olisit kuinka väsynyt. An halua sinun saavan pahaa aikaerorasitusta”, hän sanoi ja minä nyökkäsin. Menin yläkertaan.
”Ai niin, Bella?” hän sanoi ja minä pyöräytin silmiäni.
”Niin, äiti?” sanoin.
”Becca soitti, että hän tulee huomenna”, hän sanoi ja minä hymyilin.
”Mahtavaa”, sanoin ja jatkoin matkaani huoneeseeni. Minä huokaisin ja epäröin. Tässä se oli. Huoneeni, jota en ollut nähnyt kuuteen kuukauteen. Olisi outoa olla siellä taas, kun olin jo tottunut täydelliseen huoneeseeni Valkoisessa Talossa. Avasin oven ja katselin ympärilleni. Vaatekaappini oli sama. Sänkyni oli edelleen samassa paikassa kuin aina…
”AAAAAHHHHH!” kirkaisin ja annoin laukkuni pudota lattialle. Peruutin pari askelta huoneestani. Sydämeni hakkasi kuin hullu. Tämä oli taas jotain mielenongelmiani. Mieleni huijasi minua, kuten monina kertoina ennenkin. Siellä oli mies – seisoen huoneessani rakastamani hymy huulillaan. Hänen kätensä oli taskuissa. Hän ei voinut olla todellinen. Astuin askeleen häntä kohti ja vain yksi ajatus tuli mieleeni. KUKA VÄLITTÄÄ?!
Aloin taas kiljua ja hyppäsin Edwardin avoimille käsivarsille. Kiedoin jalkani hänen vyötärölleen ja suutelin hänen poskeaan tuhat kertaa. Hän nauroi.
”Te saksalaiset olette outoja. Jos aiot tervehtiä kaikkia poikia tällä tavoin, minä tulen kamalan mustasukkaiseksi”, hän sanoi ja piti minusta tiukasti kiinni. Minä laskeuduin maahan ja vetäydyin hiukan kauemmaksi.
”Mitä sinä täällä teet? Kuinka pääsit tänne? Kuinka ehdit tänne ennen minua? Mitä sinä täällä teet?” Sanat vain tulvahtivat suustani. Edward nauroi ja istuutui sängylleni.
”Hidasta vähän, rakas. En minä aio lähteä täältä heti”, hän sanoi nauraen.
”No ala sitten vastata kysymyksiini tai minä räjähdän”, sanoin ja hän hymyili.
”Se on helppoa. En voi elää ilman sinua”, hän sanoi hymyillen. Sitten hän veti minut syliinsä. Minä hymyilin takaisin. ”Minulta kesti hetken tajuta, mutta minä tulin tänne… eilen noin 2.40 iltapäivällä. Heti, kun olin lukenut kirjeesi”, hän sanoi ja minä nyökkäsin. En voinut kuin tuijottaa – Edward Masen istui minun sängylläni minun kotonani minun Saksassani! ”Joten sen jälkeen, kun olin tajunnut sen, otin isäni yksityislentokoneen ja tulin tänne. Löysin osoitteesi tammikuun hakemuksestasi. Joten minä tulin kotiisi ja kerroin äidillesi, mitä oli tekeillä. Luulenpa, että oli hyvä juttu, että hän tunsi minut jo aiemmin, koska hän piti tästä ideasta”, hän sanoi ja minä nauroin.
”ÄITI!” huusin.
”Pidin ideasta!” hän huusi takaisin alakerrasta. Minä nauroin ja hautasin kasvoni hänen paitaansa – haistellen hänen tuoksuaan.
”Tämä oli elämäni pahin päivä. Tuntui kuin osa minusta olisi ollut kadoksissa”, mumisin ja hän painoi suudelman päälaelleni.
”Tiedän, mitä tarkoitat”, hän sanoi ja minä kuuntelin hänen sydämenlyöntejään. Kaipasin hänen huuliaan omilleni. Kuinka kauan siitä olikaan – en muista, milloin me suutelimme kunnolla. Yhtäkkiä hän nosti minut jaloilleni ja sulki oven. Laulu alkoi soida ja minulta kesti hetken tajuta, mikä kappale se oli. Norah Jonesin Sunrise. Edward hymyili minulle.
”Tanssi kanssani”, hän sanoi ja vetäisi minut itseensä kiinni – erittäin lähelle. Nojasin pääni hänen olalleen ja katsoin hänen ottavan oikean käteni omaansa. Hänen päänsä löysi pienen kohdan kaulani ja olkapääni välistä ja tunsin hänen nenänsä silittävän sitä kevyesti. Minä hymyilin. Kuinka paljon ikävöinkään hänen kosketustaan. Me aloimme liikkua hitaasti ja minä suljin silmäni. Tämä oli taivas ja yritin nauttia joka sekunnista, koska en tiennyt, milloin se taas päättyisi.
”Minä rakastan sinua”, hän mumisi ja minä hymyilin. Mutten voinut rentoutua ja olla iloinen aivan kokonaan. Oli vielä jotain, mikä häiritsi minua.
”Edward”, aloitin ja vetäydyin hiukan poispäin, jotta me pystyisimme katsomaan toisiamme.
”Niin, rakas?” hän sanoi ja pystyin näkemään hänen silmistään, kuinka hän tykkäsi kutsua minua tuolla tavoin. Laskin katseeni ja yhtäkkiä Edward kohotti leukaani kädellään. Hän hymyili minulle.
”Mitä minä sanoin sinulle?” hän kysyi ja minä nauroin.
”Älä koskaan katso alas tanssiessasi”, sanoin hymyillen.
”Siksi minä niin rakastan tanssimista”, hän sanoi ja iski silmää. Hymyilin hänelle heikosti.
”Edward, kuule”, sanoin, mutta jätin lauseen taas kesken. Hän vetäytyi kauemmaksi ja katsoi minua.
”Älä viitsi, Bella. Mitä se on? Sinä käyttäydyt kuin aikoisit kosia minua vai oletko sinä kuolemaisillasi?” hän sanoi nauraen. En pystynyt nauramaan. En ilman tietoa.
”Edward… kuinka tämä päättyy… tarkoitan, milloin sinä taas jätät minut?” kysyin ja hän kääntyi ympäri matkalaukkua kohti, mitä en ollut huomannut.
”Katsotaanpa…” hän sanoi ja veti paperin matkalaukun taskusta.
”Aion lähteä 19. elokuuta kello 6 aamulla”, hän sanoi hymyillen. Sydämeni painui kasaan. Tiesin, että minun pitäisi olla iloinen, että hän jäisi tänne kesäksi, mutta entä sitten? Meillä olisi silloin taas samanlainen ongelma.
”Ja sitten tulen takaisin 19. elokuuta kello 3 iltapäivällä”, hän sanoi ja hymyili.
”Mitä?” kysyin hämmentyneenä.
”Ja sitten lähden seuraavana aamuna 6 aamulla. Ja tulen takaisin 3 iltapäivällä. Aika helppoa”, hän sanoi hymyillen minulle.
”Mitä? Miksi? Mutta kuinka?” kysyin hämmentyneenä. Hän veti minut takaisin syliinsä ja me jatkoimme tanssia.
”tuon juuri sitä, mitä kysyin itseltäni, kun tulin perääsi. Tarkoitan, en halunnut päätyä samaan ongelmaan kuin Washingtonissa. Mutta yhtäkkiä kaikki oli aivan selvää”, hän sanoi ja minä katsoin häntä uteliaasti. Hän ei sanonut mitään.
”Kerro!” painostin ja hän hymyili.
”Joten on yksi tyttö, johon olen hulluna rakkaudesta”, hän sanoi ja minä hymyilin. Huokaisin ja painoin pääni hänen olalleen. ”Kuunteletko sinä?” hän kysyi ja minä olin puhkeamaisillani nauruun. Tottakai minä kuuntelin! Sehän oli Edward, joka puhui. Minä kuuntelisin jopa vaikka hän kertoisi, kuinka betonia tehdään!
”Joka sanaa, minkä sanot”, mumisin.
”Hyvä. Joten on yksi tyttö. Ja me haluamme pysyä yhdessä ikuisesti, tiedäthän. Mutta ongelma on, että hän on saksalainen ja hänen täytyy palata ja päättää koulunsa Saksassa”, hän sanoi ja minä hymyilin samalla, kun nyökkäsin. ”Joten en tiennyt, mitä tehdä, kunnes ajattelin, että tässähän on idea. Sinun tyttösi on saksalainen ja hänen sukulaisensakin – joiden kanssa tulet viettämään kaikki joulusi tästä eteenpäin – ovat myös saksalaisia… joten… MIKSI en lähtisi Saksaan vuodeksi ja opiskelisi ulkomailla”, hän sanoi ja minä vetäydyin kauemmaksi katsoen häntä ihmetellen.
”MITÄ?” kysyin hämmästyneenä. Sydämeni alkoi hakata kuin hullu. Ymmärsinkö minä hänet väärin? Hän hymyili.
”Bella, minä aion jäädä tänne. Yliopisto on aivan nurkan takana ja minä asun täällä sinun kanssasi”, hän sanoi ja tunsin kyynelten kihoavan silmiini.
”Asutko sinä täällä?” kysyin ja hän nyökkäsi. ”Entä ensi vuosi?” kysyin ja hän hymyili.
”Tuota, minä ajattelin, että sinä saattaisit olla kiinnostunut opiskelemaan journalismia Harvardissa… kuulin, ettei yliopisto ole niin paha”, hän sanoi ja minä halasin häntä nopeasti. Harvard? Journalismia? Olin aina unelmoinut siitä, mutten ollut uskaltanut tehdä. Minä nauroin.
”Voi luoja. Sinä jäät tänne! Tänne minun kanssani! Ja ensi vuonna minä lähden Harvardiin sinun kanssasi! Vain sinä ja minä”, mumisin ja hän nauroi.
”Se oli minun suunnitelmani”, hän sanoi ja minä pidin hänestä tiukasti kiinni.
”Minä pidän suunnitelmastasi”, sanoin ja hän nauroi.
”Joten luuletko, että se voisi toimia?” hän kysyi ja minä katsoin häntä kysyvästi.
”En ole varma… en edes halua tietää, kuinka sait minut Harvardiin, mutta kuinka minä maksan siitä?” kysyin ja hän hymyili. Hän otti esiin paperin ja antoi sen käteeni. Se oli shekkini.
”Tuon pitäisi korvata neljä lukukautta”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Olen niin mukana, Edward. Aion todellakin tehdä tämän”, sanoin ja hän huokaisi.
”Hitsi, että sinä olet mahtava! Tämä on mahtavaa”, hän sanoi ja vetäisi minut lähelleen. Me aloimme jälleen tanssia. Nyt alkoi soida toinen laulu ja minä painoin pääni hänen olalleen. Tunsin hänen kätensä valuvan alaselälleni – hitaasti. Tulin kananlihalle. Minä suutelin hänen kaulaansa varovasti ja hän huokaisi. Painoin suukon hänen leualleen ja sitten poskelle. Hän vetäytyi hiukan kauemmas ja katsoi minua silmiin. Me tuijotimme toisiamme ja sydämeni läpätti. Tässä se oli. Tämä oli me. Tämä oli meidän elämämme ja minä rakastin sitä. Juuri, kun aloin sulaa hänen käsivarsilleen, hänen puhelimensa alkoi soida. Minä huokaisin ja painoin pääni hänen olalleen.
”Se on sängylläsi… ottaisitko sen nopeasti?” hän kysyi ja minä kävelin sängylle ja otin hänen iPhonensa. Se oli enemmänkin vahinko, mutta hänen puhelimensa käännähti kädessäni ja minä katsoin kaiverrusta sen takana. Minä hymyilin ja tunsin sydämeni räjähtävän. Annoin puhelimen Edwardille ja hän iski silmää. Hän ei vastannut puhelimeen vaan sammutti puhelun ja laittoi sen pöydälle taakseen. Hän veti minut takaisin syliinsä.
”Kuka se oli?” kysyin ja hän kohautti olkiaan.
”En tiedä”, hän mumisi kaulaani vasten. ”Pidätkö uudesta puhelimestani?” hän kysyi ja minä kuulin hymyn hänen äänestään. Ajattelin kaiverrusta.
”Rakastan sen takakantta”, sanoin ja hän nauroi.
”Niin ajattelinkin”, hän mumisi. ”Hei, tiedätkö mitä?” hän kysyi ja minä hymyilin.
”En, kerro”, sanoin.
”Minä osaan jo jotain saksaksi”, hän sanoi ylpeänä ja minä nauroin.
”No, kerro sitten”, vastasin ja yhtäkkiä hän työnsi minua hiukan kauemmaksi ja lakkasi tanssimasta. Hän katsoi silmiini niin vakavasti ja täynnä tunnetta, että luulin pyörtyväni ja sitten hän otti käsistäni kiinni ja veti minut lähemmäs – kadottamatta katsekontaktia. Hän ohjasi huulensa kaulalleni, alas solisluulleni ja sitten olkapäälleni. Tunsin kuin ihoni olisi syttynyt palamaan niissä kohdissa, missä hänen huulensa osuivat iholleni. Hänen huulensa kulkeutuivat leualleni ja sitten poskelleni. Hän kietoi kätensä alaselälleni ja veti minut lähemmäs. Kiedoin käteni hänen kaulaansa ja katsoin häntä. Sitten hänen huulensa vetäytyivät hymyyn ja näin valon välähtävän hänen silmissään. Valo, jota olin ikävöinyt.
”Ich liebe dich”, hän sanoi ja minä tunsin sen joka ainoassa kirjaimessa. (T/N: Minä rakastan sinua.)
Olin sanomassa jotain takaisin, kun hän vetäisikin minut vielä lähemmäs ja painoi huulensa omilleni. Minä huokaisin. Vihdoin! Ensimmäinen suudelmamme pitkään aikaan! Hän hymyili kuullessaan minun huokaavan. Käteni löysivät hänen hiuksensa ja hänen kätensä liukuivat ylös alas kyljilläni. Minä voihkaisin ja tunsin käsieni laskeutuvan hänen rinnalleen. Hän vetäytyi poispäin ja antoi minun haukkoa henkeä. Hän suuteli kaulaani, enkä voinut lakata haukkomasta henkeä. Oli niin uskomatonta olla taas hänen lähellään. En halunnut lopettaa enää koskaan. Ei, en voisi lopettaa enää koskaan. Tämä oli tulevaisuus. Tämä oli se, mitä tulisi tapahtumaan. Tämä oli me – tämä oli minun onnellinen loppuni.
Me vetäydyimme kauemmas ja hymyilimme toisillemme – me hymyilimme kuin aivottomat ihmiset. Me olimme onnellisia.
”Sinulla on hiukan huulikiiltoa tuossa”, sanoin ja yritin puhdistaa hänen suupieltään. Yhtäkkiä hän käänsi päätään ja puraisi sormeani leikkisästi. Minä hymyilin ja vedin sitten sormeni ulos ja suutelin häntä.
”Minäkin rakastan sinua, Edward. Todella paljon”, kuiskasin ja painoin pääni hänen olalleen. Näin jälleen hänen puhelimensa kaiverruksen: Edward Masen on hulluna rakkaudesta Isabella Swaniin. Me aloimme taas tanssia. Suljin silmäni ja annoin hänen johdattaa tietä – minne tahansa hän johtaisi, sinne menisin minäkin.
”Tule”, hän sanoi ja nosti minua hiukan ilmaan. Minä kiljaisin ilahtuneena. ”Minä pyyhkäisen jalat altasi”, hän kuiskasi kaulaani vasten. Ja minä hymyilin hänelle. Täysin hypnotisoituna hänen silmistään.
”Mielipuolinen asia tässä on, Edward, että sinä vähän niin kuin teet niin”, kuiskasin ja sitten hän suuteli minua rakkaudella ja intohimolla. Lempeydellä ja karkeudella. Niin monilla eri tunteilla, joita moni pari ei koskaan koe.
-
ihana ficci nyt se on loppu :)
-
”Sinulla on hiukan huulikiilto tuossa”
Tuo kohta hypäsi silmille :) Muuten tosi hyvä!
-
Ihana loppu!
Itseasiassa onnellinen loppu!
Ihanasti ja loistavasti suomensit, vaikka löysin pari kirjotus virhettä...
En vaa muista niit, mut varmasti löyät itekki jos alat lukee tarkkaan!
<3 <3 <3 <3 <3 <3 <3
-
Ihana loppu ♥ Todellakin. Onneksi Bella ja Edward saivat toisensa, he todellakin kuuluvat yhteen noiden kommellusten jälkeen. Ja onneksi Bellsin äitikin piti ideasta.
Ja ihanaa, että alat suomentamaan jatko osaa! :D Odottelenkin sitä sitten täällä innoissani.
-
awsssssss <3 muuta en voi sanoa ! suomensit oikein hyvin, ja oli kiva lukea tämä vielä suomeksi niin saatoin jopa ymmärtääkkin enemmän kun silloin kun luin englanniksi.. :D
mutta kiitos ja kumarrus että olet jaksanut suomentaa koko ficin moitteettomasti !!
-
kaunista, todellakin!
tässä juuri solvaan ja moitin itseäni, kun menin jo lukemaan viimeisen luvun englanniksi, sillä nyt suomennos ei herättänyt minussa minkäänlaista riemuntunnetta.. mutta se ei ole sinun vikasi. ;D
”Aion lentää takaisin”, sanoin puoli nukuksissa. Äiti nauroi.
puolinukuksissa on yhdyssana. ;)
jatko-osasta en ole vielä kuullutkaan, mutta kiva jos sellainen on tulossa! olet suomentanut hyvin koko stoorin, joten odotan innolla jatko-osaa.. jos meinaat suomentaa sen.
en voi muuta sanoa, kuin KIITOS ! ♥
-
ooh. tämä on yhtä ihana englanniksi, kuin suomeksi, kiitos sinun. <3
ja kiitos, kun innostuit suomentamaan, tämän todella pitkän ficin. <3
sanon vielä uudestaan, suomennat todella hyvin ja on ollut ilo lukea tätä.
joten, kiitos vielä kerran.
-
Ihanaihanaihana<3 :) Löyty pari virhettä tässä on yksi : ”Minäkin rakastan sinua, Edward. Todella paljon”, kuiskasin ja pianoin pääni hänen olalleen.
-
Ooh, nyt vasta kommaan, sry. :"DD
Olin lukenut tän enkun kielisen version jo, mutta jotenkin oli kivempi ja tää oli parempi käännettynä.
Kiitti lukukokemuksesta : )
Aiotko kääntää sen jatko-osanki: Because I Love U:ta?
-
Tää oli niiiin ihana! Mä virnistelin täällä kun joku hullu koko ajan kun luin tätä ;D
Ja hyvä jos rupeat suomentamaan sitä jatko-osaa, minä ainakin luen ;)
-
oooow :').. Aevan loistava, oot kyllä todella hyvä suomentaja. Toivottavasti tullaan jatkossakin näkemään/lukemaan sun suomennoksia. Jatko-osaa tähän ficciin odotellessa =)
-
AAWW!! Tää on ihana!!
Rakastan kaikkia onnellisia loppuja!! :-*
Koska ajattelit alkaa suomentaan jatko-osaa ja mikä sen jatko-osan nimi tulee oleen? :)
Mut kiitos et jaksoit suomentaa kokonaan. Piristit päivääni!
Enkä huomannu mitään virheitä, ei ainakaan pistäny silmiini :)
-
ihana ! =) hyvin suomensit loppuun asti (ihme että jaksoit, aika monta lukua kumminki: DDD )
Joten aivan VALTAVAT kiitokset siitä<3
ps, laitatko linkkiä tänne siitä jatko-osasta tai jtn? ettei tarvisi kauheesti etsiskellä;;)
-
Ihana ihana ihana<3
Ihanaa, kun oot jaksanu suomentaa tän loppuun asti ja tällee mein iloks.
Harmi, ett tää loppus. Oli niin hyvä. Kumpa alkaisit suomentaa jotai uutta :D
TOsi ihanaa<3
-
Aah.. Ihanaa, loistavaa, erinomaista!!! Lämpimät kiitokset sinulle kun jaksoit loppuun asti! Olisi muuten jäänyt loistava tarina lukematta, kun englantia en osaa. Jos jatko-osan vielä jaksat suomentaa yhtä hyvin.. ;D Kiitos, kiitos ja kiitos vaivannäöstäsi <3 (hehe, tää on historiallista, käytän sydäntä ;D )
-
Aivan uskomatonta, että tää on tosiaan loppu nyt. Niin kauan on tullut aktiivisesti seurattua tätä, ja nyt... ei mitään. Jatko-osa onneksi pelastaa henkeni, kiitos jo etukäteen siitä, että tosiaankin alat suomentaa sitä. Pari lukua kai jo luin joskus iät ja ajat sitten, mutta kielitaitoni ovat edelleenkin alhaiset, ja meinasi mennä hermot. :D
En tiedä, miten ylistää tätä ficciä tarpeeksi. Onnellinen loppu erilaisten tapahtumien, onnettomuuksien, mustasukkaisuuskohtauksien ja neljänkymmenen yhden luvun jälkeen, awws <3
Tästä uusimmasta luvusta vain sen verran, että tässä oli pari virhettä jossain, mutta kadotin ne jo, eikä minulla ole voimia pongata niitä uudestaan. Joku iso kirjain taisi puuttua, joku sana oli oudossa muodossa jne, mutta ei siis mitään traagista.
KIITOS !!!
-
KIITOS SUOMENNOKSESTA!! =)
Kivaa että rupeat suomentaa myös jatko-osaa, ilmottaudun jo nyt varmaksi lukijaksi!
-
Rakstan tätä ficciä!!!!
SSSUUURRREEETTT KIITOKSET! Kiitos kun vielä suomennat 2 osan... Jos suomennat???
-
Tämä oli aivan ihana ficci! Luvin tätä jo englanniksi mutta minun englantini ei ole kovin hyvää joten KIITOS kun suomensit tämän! Toivottavasti suomennat sen jatko-osankin! Odotan jo innolla. :)
-
aivan ihana luku oli :'( Onneks jaksoit suomentaa tän tää oli niin mahtava :))
Suomenna sitä jatko-osaa pian ku en jaksa oottaa :D
-
Nii siis jos jatko-osa tulee nii linkitäthän tänne?
Siis aivan varmasti alkaisin lukee..! Voin sanoo sen jo nyt tässä vaiheessa..
Siis linkitäthän? :)
-
vooi : ))) ihana
kiitos <3 suomensit tosi hyvin
-
WOOOOOOOOOOOOOWHH!! O_______O
Hetkonen, hetkonen?!?!? Mulla on nyt oikeesti mennyt ja pahasti ohi, siis mikä ihmeen jatko-osa?!?!
O_____o Tuleeko TÄHÄN ficciin jatkoa?? Joo, mutta asiasta 1001. Tää oli aivan ihana ficci ja aika p***amainen homma, että se loppus, mutta jos siihen tulee sitä jatkoa, niin sitten ei mitään hätää :) Mut suomensit tän loistavasti! Ikinä, kuunapäivänä mä itse en pystyisi samaan :) Hienoa!!
-
Nonniin, tulipa tämäkin valmiiksi.
Oikein hyvää suomennostyötä on ollut koko ficin aikana. Hienoa, että Edward & Bella saivat vihdoin toisensa eikä Edward ole enää player (kait). M uutamia virheitä olen löytänyt, mutta ei mitään ihmeellistä virhekasaa ole ollut. Tässä on ollut melkoinen suomennostyö, sillä lukuja on ollut paljon ja luvut ovat olleet pitkiä. :)
Eipä tässä muuta kuin että kiitoksia sinulle tästä, odottelen jatko-osaa.
Kiitokset! :)
-
Ei voi muuta sano, kuin kiitos tämän suomentamisesta. <3
Toivottavasti suomennat sen jatko-osankin vielä. ;)
Karkkiunelma
-
ja siinä se oli...ihanaa. <3
miten sinä jaksoit tehdä tämän loppuun asti? näin monta lukua, ja lupauduit vielä tekemään jatko-osankin? olet todella taitava. ja muistan kun ensimmäisen kerran luin tätä, olin vain, että 'vau'. tämähän olikin ensimmäinen edward-on-pelimies-ficci finissä, ainakin minusta.
tässä viimeisessä luvussa oli muutama pikkuvirhe, mutta ne voidaan pistää viimeisen luvun piikkiin. ;)
happy end on yleensä kaikkien mieleen.
kiitos vielä paljon suomentamisesta, olet niin taitava. nyt varmaan jäädään odottelemaan jatko-osaa.
-
Näin ekaks KIIITOS tosi paljon että suomensit, ite en koskaan olis tätä ficcii sieltä löytäny. :)
Aivan ihana lopetus oli tällä, just sellane ku olin tahtonukki! Mahtavaa, suurkiitokset tästä :-*
-
Ihana loppu! Jotenkin kyllä mulla oli semmonen fiilis, että tässä tulee käymään näin :D.
Kiitos paljon, että jaskoit suomentaa nää kaikki luvut, eikä tää mun mielestä ollut ees missään vaiheessa tauolla.
Kiitos!
-
IHANA!!!!
oon itkeny miljoonasti tätä lukiessa, oon niin paljon velkaa tästä sulle <!3
kiitoskiitoskiitos kun oot suomentanu tän <3
-
<3 Tää oli kaunis ja ihana ja ja ja . . . <3333
KIIIIITOOOOOS <3
Harmi vaan ku tää loppu , mut kai rupeet suomentaa sitä jatko - osaa ? <3
-
tää ficci on syy mun kahen yön totaaliseen valvomiseen mut se ei haittaa :) kyl näin hyvän ficin takii voi olla päivisin vähä väsyny :):) ihana!!! tajuttoman hyvin suomenettu!
-
Luoja. Ja nyt se monen luvun odotus on loppu. Tuntuu haikealta, tätä on aina ollut ihana odottaa:D Täytyy sanoa, että sulle jää tästä ikuisesti Finin Parhaan Suomentajan titteli. Ei se runokaan niin tönkkö ollut, mä tykkäsin siitä.Mä rakastan tätä, täytyy vaan sanoa noin. Suomenna meille lisää, sä osaat.
Kiitos.
-
OU MAI GAAD
nysse loppu, yhyy :'(
ISOT KIITOKSET SINULLE !
jatko-osaa odotellessa ... ::)
XOXO Jasmin
-
Tää on paras ficci minkä oon lukenu! Oon tosi monesti itkeny tätä lukiessa ja taas tuli itku.
Todella suuret kiitokset kääntämisestä, oot siinä tosi hyvä!
Kiitos jos jaksat suomentaa vielä sitä jatko-osaakin!
Vielä kerran: KIITOS! <3
-
Miks kaikki loput on aina niin vaikeita lukea? Tuli kans niin paljon itketty tän parissa et huhhuh...
Tää oli niin ihana tarina ja mielelläni luen myös jatko-osan :-*
*Sniif* :'( <3 <3 <3
-
Hei juu :) Määkin luen sen jatko-osan, ihan varmasti, meinaan musta ei niin vähällä päästä! :D
Sitä vaan kysyisin et tietääkö kukaan (aivan varmasti joku tietää) mikä sen jatko-osan osoite on kun voisi käydä vähän vilkasemassa sitä? :) Tää oli ihan huippu ficci ja odotan sitä jatko-osaa ihan raukeena täällä ^^
-
siiiis aivan MAHTAVA fikki!!!!!! ja ihana loppu, jotenkin arvattavissa, siis se että yhteen ne pallaa, mutta nse että eetwartti lähti perään.... :oWOU :o joten jos on jatko tarina, niin täällä olisi yksi innokas lukija! ;D
-
Kiitos kääntäjälle ihanasta tarinasta <3 ...täytynee nostaa hattua työllesi ...tarinassa oli kuitenkin varmasti aika paljon hommaa ....harmi vain että loppui ...jatko-osa kiinnostaisi minuakin ;D ::)
-
Koska alat suomentaa sitä jatko-osaa?
-
tää oli ihana ficci... <3
jatko-osaa olen lukenut englanniksi ja voin sanoa että se on hyvä! : D
koska alat suomentaa sitä?
-
E_Bella: Voisitko sendata sen osotteen tännekkin, haluaisin lukasta sen? :D
-
http://www.fanfiction.net/s/4486493/1/Because_I_love_you (http://www.fanfiction.net/s/4486493/1/Because_I_love_you)
mä nyt tein tän E_Bellan puolesta. :D
-
Awwwww!! ^^
kiitos kiitos kiitos!! :P
-
E_Bella: Voisitko sendata sen osotteen tännekkin, haluaisin lukasta sen? :D
sorry, kun en huomannu laitaa, mut hyvä kun sait jo ... ; ))
-
ÄÄÄÄ oon lukenu tän ny alusta loppuun :'(
Ihana, ihananananana <3 oli hauska kun Bella tuli sairaalasta kotiin ja tervetulojuhlissa ei osattu kunnolla saksaa >.'D(ei tarvinnut edes suomennoksia saksasanoista lukea ~)
-
tää oli niiiiiiiiiiiiiin täydellinen <3333333333333
-
Aaaa ihana!! Luin tämän viime yönä ja voi luoja!
Järkyttävän ihana, kuvailut aivan täydellisiä.
Aivan sydäntä salpasi viimeiset luvut, pystyin niin samaistumaan tilanteeseen,
vaikken vastaavassa olekaan ollut!
Sydäntä aivan raastoi kun Bella ja Edward erosivat ; (
Mutta kuitenkin, koko ficin osalta loistavaa työtä, kerrassaan fantastista..
Sääli, että tämä loppui jo nyt..
Mutta kiitän näistä 42 luvuista, kumpa olisi tullut lisää..
KIITOS! <3
-
Ääh oli kyl ihana fic <3
Meitsiki itki paris kohtaa ::)
Kiitos tosi paljon oot hyvä suomentaa :)
Ja onkos jatko-osaa tulos suomeksi ?
-
Oh, aivan liian ihanaa! Tykkäsin kovasti tästä. Niin, onkos jatko-osasta tulossa suomennosta? :)
-
Tää on AIVAN ihana fic <3 Tykkäsin tositosi paljon ;) sama kysymys mullakin, että onko sitä jatko-osaa tulossa suomeksi?
ps. koukussa : DD... ja onnellisesti ; ))
-
Voi hitsi miten ihana ficci!!
Tätä lukiessa oon nauranu tosi paljon ja itkeny varmaan ihan yhtä paljon ;)
Kiitos tosi tosi tosi tosi pajon tän suomentamisesta ja toivottavasti se jatko-osa saapu pian, myös suomeks :D
-Candy
-
OOOH! Aloin vasta eilen lukemaan tätä ALUSTA ja ajattelin vähän et joojoo presidentti CArlisle ymymyms. MUT RAKASTUIN! Mulle annetaan varmaan kohta tietokone lakko, ku ooin ahminu tätä KOKOAJAN. TÄÄ OLI IHANA ja sun on PAKKO kääntää se jatko-osa-mikä-lie!! Jäin tähän IHAN KOUKKUUN. Tää oli niin suloinen. Mut viedään kohta varmaan jo jonneki ihme milisairaalaan, ku oon nauranu täällä itseni melkein hengiltä, ja sit kohta mää täällä jo itkenkin. :D JA EN LIIOITELLUT yhdessä osassa OIKEASTI itkin! Ja sitten LOISTAVASTI SUOMENNETTU! PItää kiittä sua SUURESTI ku oot suomentanu tän, koska ikimaailmassa, en ois tätä enkuksi lukenut, ja arvaa vaa mistä oisin jääny paitsi. TÄSTÄ. :D
Muutamia pikku virheitä huomasin ja näin mut ei mitenkään pahoja ja tälleen.
Mitenköhän mää Aion enää elää tän jälkeen?? :D
TÄSTÄ PITÄIS TEHÄ KIRJA. Muuttais vaa nimet ymymymymym. Niin hyvä tulee joo.
Oli äärettömän suloista sillon ku BElla kiros Ediä Saksaksi. MIKSI MÄ EN ALOITTANU LUKEEN TÄTÄ AIEMMIN? Aloitin YKKÖSOSASTA EILEN, ja jäin niin koukkuun, et on ollu pakko olla lukemasa tätä. KIITOS KÄÄNNÖKSESTÄ!
Ja sanoinko muuten vielä et tää oli ihana?
Mutta kiitos suomennoksetsa, TOSI hyvin suomennettu.
KIIIIIIITOS
P.S anteeksi caps Lockin raiskaus. ;D
-
Hei, olen lukenut tämän aikoja sitten, mutten ole kommentoinut sen pahemmin tätä. Kuitenkin, rakastuin tähän ja huomasin, että tästä on olemassa jatkoficci. Voisitko suomentaa senkin? Suomennat toodella hyvin. ;>
-
onneks kävin näitä ficcejä mitä oon lukenu ni läpi koska huomasin et olin kokonaa unohtanu tän ja "siirtäny" tän ficin jo luettujen listalle vaik oli päässy vasta lukuun 28. :o luin sitte tänää loput ja pitää kyllä sanoo että miten hyvää työtä ootkaan tehny ja isot kiitokset kun oot jaksanu suomentaa näinki monta lukua! <3 välillä (mutta tosi harvoin) huomasin joitain kirjotus virheitä tms. mutta ei haitannu lukemista!
höh, outoa et tää on nyt loppu! :'( onneks viel on se jatko-osa... noiden viimesten lukujen kohalla sai nii nauraa ku itkeekki! olin tosi paniikissa ku bella oli kuolemassa ja itketti edwardin puolesta vaikka tiesinki et bella selvii siitä! onneks sen muistiki palautu tosi nopeesti! tossa ku lueskelin toka vikaa lukua ni aloin siinäki itkee ku bella hyvästeli muut lentokentällä ja ajattelin et tää ei voi loppuu näi surullisesti ja et toivottavasti kaikki kääntyis hyvin sit siin jatko-osassa mut onneks nii kävi jo vikassa luvussa! <3
minnamoi kiittää ♥
-
Anteeksi kamalasti, mutta minulla ei ole aikaa suomentaa tämän jatko-osaa. Muutenkin motivaationi on sen suhteen lopussa, kun se ei ole mielestäni yhtä hyvä kuin tämä MtPA... Joten ajattelin ilmoittaa, että jos joku muu haluaa suomentaa sen niin siitä vaan, sillä minä en aio suomentaa sitä, vaikka lupasinkin. :-\ Anteeksi vielä kerran. Tässä (http://www.fanfiction.net/s/4486493/1/Because_I_love_you) on linkki siihen, jos joku ei löydä sitä.
Ja kiitos vielä kommenteista. Niitä on tullut ihan kamalasti ja on todella mukavaa, kun tätä on kehuttu niin paljon. :D
(Hups. Huomasin itsekin, että olin laittanut väärän linkin... nyt se on kuitenkin korjattu. ;D)
-
Olisiko linkkiä siihen jatko-osaan, tuo A-nuu:n linkki näytti vievän tämän ficin enkunkieliseen versioon. Eli olisiko linkkiä siihen enkunkieliseen jatko-osaan!??
-
No voi harmi ;<
Rupesin itse lukemaan sitä tässä pari päivää sitten, nyt olen luvussa 14 ;) Ja se ei kyllä ole ihan yhtä hyvä kuin tämä MtPA, mutta hyvä sekin. Ajattelin, jos vaikka koittaisin suomentaa sitä ainakin vähän. Jos rupee sujumaan, niin voisin vaikka ruveta suomentamaan ihan tosissaan sitä ;D Mutta katsotaan nyt.
-
En oo koskaan lukenu näin loistavaa ficciä...Luen ja itken sille,että tämä loppuiiii;(((NYYH!
Oot ihan ÄLYTTÖMÄN hyvä suomentaja.En vaan tajuu miten joku on voinu kirjottaa näin
hyvän ficin.En vaan tajuu.
NO MUT JOO,SUOMENNA OSA 2!!!!!♥
~Sitä kakkos-osaa odotellessa....~
-
niin muistin että olisin komentoinut tähän sen jäkeeen kun sait sen valmiiksi mut en kai sitten ollutkaa.
niin olet suomentanut tän niin hyvin että oikein harmitaa että et suomenna jatkoa (en silti aijo valittaa).
kiitos, kiitos että suomensit tämän muuten olisin jäänyt paljosta paitsi. kiitos
olen aivan samoilla linjoilla tanin kannsa tästä- Meitsi on muuten tosi surkee enkussa, että olis tosi hyvä veto, jos joku suomentais jatko-osan.
- Ja, menempäs tästä lukemaan jatko-osaa, jos tajuaisin edes hieman. (;
E: Duh, en tajuu mitään tosta, joten nyt joku suomentamaan se.
nimitäin munkin enku on niin surkeen etten voi lukea sitä enkuksi joten eikö joku muu voisi suomentaa sitä jos A-nuu ei halua sitä suomentaa.
ja vielä kerran kiitos ihanista luku hetkistä.
-omputin
-
Meitsi on muuten tosi surkee enkussa, että olis tosi hyvä veto, jos joku suomentais jatko-osan.
Mä olen nyt luvussa 33, ja noita lukuja on noin 50. Joten kun nyt saan ton luettua loppuun, niin voisin ehkä alkaa suomentaan ;D Tosin en oo ikinä ennen suomentanut kun pari pientä ficciä, mutta kyllä mä uskon että pystyisin tuon suomentamaan.
-
anskuu olet enemmän, kuin paras, jos alat suomentamaan! Olen halunnut jatkoa heti sen jälkeen, kun sain ficin luettua loppuun! <3
-
Hahaa, no katsotaan tuleeko siitä mitään ;D Tosin kyllähän sanakirjaa voi aina käyttää... ::)
-
anskuu jos voisit, niin se olisi todella ihanaa.
-
Koitan nyt suomentaa tota ekaa lukua ;D
-
Juu, linkittelen sitten, jos tämä nyt rupeaa sujumaan ;D
-
Juu, linkittelen sitten, jos tämä nyt rupeaa sujumaan ;D
toivottavasti alkaa sujumaan. Tämä oli niin huippu hyvä ficci, että olen lukenut tämän varmaan yli 5 kertaa läpi ja aina vaan odottanut jatko-osaa, joten nyt sitten odottelen, jospa joku päivä tänne ilmestyisi linkki sinun suomennokseesi (:
-
Oon niin kärsimätön, että mun on ihan pakko kysyä suunnitelmistasi.. Että aijotko piakkoin alkaa kääntämään jatko-osaa?? :D
-
Jos multa kysyit, niin ensimmäisen luvun oon jo suomentanu. Mutta mutta. Varmaan mä sitten postitan sen tänne tänään, tai viikonlopun aikana (jos uskallan ;D).
Älkää sitten vihatko mua, teksti saattaa olla tönkköä :'(
-
anskuu anteeks olen laiska enkä jaksa kattoa aikaisempia kommentteja..puhutteko nyt tämän sarjan jatko-osan suomentamisesta? jos puhutte, niin laitapa vain sitä suomennosta tänne päin : ) ei me sua syödä....ai ei vai..?
-
Tuossa (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15327.0) nyt linkki siihen ;DD
-
ÄÄÄ tää oli aivan ihana ♥ Kiitos sulle kun suomensit! aivan mahtava.
Ensimmäinen ficci, joka sai mut itkemää. (ja mä en mielestäni itke helposti... ainakaa mitää ficcejä lukiessa)
Jossain kohde oli pieniä kirjoitusvirheitä, mut niitä sattuu. Et se ei häirinny mitää!
Bellan ihmeparantuminen oli kyl tosin vähä outo, mut onneks ei kuollu! :D
Mut kiiiiiiiitos tosi paljon, en osaa nyt sanoo oikee muuta! Suomennos oli vaan loistava.
KIITOS! ♥
-
<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3
Määäää RAKASTAN tätä ficciä!!
Siis aivan järkyttävän hyvä!! Aaaawwwwssss... Ed ja Bella on niin sulosia :-*
Todella hyvää suomennosta ja ja ja niin oon sanaton!! ;D
Luin tuon tekstin parissa päivässä (kiitos koulukiireiden), mutta olisin lukenut ilman koulua sen päivässä!
KIITOS että suomensit, jotta me kaikki saamme nauttia tästä ficistä! <3
(ja oon nyt ihan sekaisin, koska tuo oli niiiiiiiiiin hyvä!!)
Camiela
-
Olethan saanut kirjoittajalta luvan kääntää tätä ficciä? Jos olet, siitä on mainittava tekstin alussa.
-
Hei, nyt vaan kaikille Because I love You- ficin lukijoille tiedoksi, että ficci on poistettu koska en ollut kysynyt lupaa kääntämiseen. Että se oli sen ficin loppu ;<
-
oi eii.. :( pystytkö sä enää pyytämään lupaa ja suomentaan vai onko se niinkun vaivan totally end? Oli vaan niin jännä eikä millään haluis jättää kesken sen lukemista jne..... Hartaasti kun ehdin jo kiintyä siihen ja jännäänkin jäi.
-
Mitääää?
Voi ei kauheaa.. : (
No pitää kait alkaa petraamaan englannin taitoja ja lukea sitten se englanniksi..
Oon samaa mieltä Alesheen kanssa..
Camiela
-
oi eii.. :( pystytkö sä enää pyytämään lupaa ja suomentaan vai onko se niinkun vaivan totally end? Oli vaan niin jännä eikä millään haluis jättää kesken sen lukemista jne..... Hartaasti kun ehdin jo kiintyä siihen ja jännäänkin jäi.
Siis kyllähän mä pystyn vielä pyytämään luvan, ja jos sen saan niin voin sitten jatkaa tuota suomentelua. Kirjauduin eilen illalla fanfiction.nettiin, ja voin lähettää kirjoittajalle viestiä tänään illalla (siellä pitää odottaa 24 h ennen kuin voi lähettää viestejä muille). Eli jos hän siis vastaa ja antaa luvan niin tietty jatkan suomentamista ;D
-
Ihanaaa! Toivotaan nyt että se sitten vastaa!!! :D
<3 Ja mukavaa, ettei ''suomennustuuli'' ole mennyt ohi, että jos hän antaisi luvan, sinä suomenrtaisit todella!
*hiihii, tanssi täällä onnesta, että mahdollisuuksia vielä<3* :)
Lupaa ja hyvvää suomennosta hartaasti toivon!!!!!
-
saitko luvan? kovasti odottelen jatkoa ja varmasti moni muukin :)
-
saitko luvan? kovasti odottelen jatkoa ja varmasti moni muukin :)
Lähetin viestiä jo varmaan kuukausi sitten, mutta vielä ei ole tullut vastausta ;<
-
No voi hitsi..
Voi kun se vain vastaisi, olisin niin ikionnellinen. No, ehkä hän joskus vastaa, pitää vain odottaa. Pitää vain toivoa, sillä tämä ensimmäinen osa oli mahtava, enkä millään malttaisi jättäää sitä toista osaa lukematta, mikä myöskin kuulosti hyvältä, siihen asti kun sitä ehti tulla.
-
Luin tän koko ficin 12 tunnissa minuutilleen (Kommentoimisaika mukaan laskettuna) ;D Hymyilen suurelle saavutukselleni tääl ;D Joo tiiän, en oo yyhtääänn outo... ::) *viheltelee* joo trololo.. :-X enhän mä osaa enää puhuakkaa!
Joo tästä päästään ficciis ;D
Mä RAKASTIN sun ficciäs!(joo tiiän se on käännös mut en jaksa välittää ;) )
Mä en tajuu, mä huusin koiralle koska se tuli mun jalan viereen kiehnaamaan, ku luin tätä tarinaa (Älkää syyttäkö mua, se oli ficin vika! :'( ) joo mun mielestä se häiritti lukemista ;D
Nomut kuitenki, välillä nauroin, välillä itkin,(oikeesti) välillä kaaduin melkein tuolilla järkytyksestä,(mä tykkään keikutella tuoleilla)välillä rukoilin bellan puolesta/bellan ja edwardin puolesta, välillä ihastelin... no kai te jo tajusitte. Mä tein paljo tän 12 tunnin aikana! ;D
Kiitos ihanasta lukuhetkestä/vuorokaudesta !
<3.Anskubits
-
Eikö vieläkään lupaa? ): Eikö tällaisissa tilanteissa voisi tehdä jonkinlaisen poikkeuksen tai kompromissin? Kun tämä ficcihän on ihan yltiösuosittu! Eikö siinä nyt ole ihan tarpeeksi copyrightiä kun laittaa linkin alkuperäiseen ficciin? Ja olen aikas varman, että ficin kirjoittajalla ei olisi mitään kääntämistä vastaan, luettavaksihan tuo on tehty..
-
aah... haluan jatko osan koska tää oli niin paras enkä kyllä virheitä oo löytänyt ootko nyt aivan varma että et aijo kääntää jatko osaa me KAIKKI rakastetaisiin sua niin paljon :)
-
Finfanfunin sääntöihin kuuluu, että ficin kääntämiseen ja käännöksen julkaisemiseen on hankittava luvat, eikä se sääntö tule muuttumaan. Että kompromisseja ei ole eikä tule, ylläpito ei ala joustamaan asiasta, eikä yltiösuositun ficin asema ole mikään peruste. Jos on saanut luvan jatko-osan kääntämiseen, siitä kerrotaan varmasti, ei ole tarpeen kysyä asiasta näin kärjistestysti miljoonaa kertaa yhä uudestaan ja uudestaan.
- Beatrix Bones, Forksin Valvoja
-
Anteeksi jos olen tyhmä Mutta onko siis tämän Moving to Pennsylvania 1600 Avenue -Ficin jatko-osa nimeltään Because I love you?
Nimittäin se ainakin jatkaa tämän ficin tapahtumista ja olen löytänyt sen finfanfun.fi:stä monta kertaa,mutten viime aikoina ollenkaan?
Osaisiko joku asiasta tietävä vastata? :)
Zorrotar
-
Tää oli tosi hyvä ficci! Nauroin tosi paljon kun luin tätä :D
-
Ah, luin kokonaan putkeen, löysin jokaisesta luvusta vähintään yhden virheen, joka häiritsi lukemista, mutten välittänyt koska tämä oli IHANIN JA UPEIN JA MAHTAVIN lukukokemus ♥ Perhana miks tätä ei voinu jatkuu vielä ainakin seuraavat 40 lukua? Paskat. Rakastan tätä ja pakastan ja käännät loistavasti, nyt rupeet tekee uutta, niin pääsen taas palvomaan kumpaakin tarinan osapuolta. (mm. kirjoittajaa ja käääntäjää♥) LOVE IT, NOWWWW :-* :-* :-* :-*
Englannista sitten tämäkin mielessäsi: I love you so much, if you want, i could take you sky and star, you just only ask! <3<3
-
aevan mahtava
-
En ole lukenut kuin kaksi ensimmäistä lukua ja olen jo totaalisen koukussa. Tämä on parasta mitä olen lukenut pitkään aikaan ja taatusti kaikkea muuta kuin mitä olen tähänmennessä koskaan lukenut tästä aiheesta. Ja hyvältä vaikuttaa. ;) kommentoin taas kun olen lukenut lisää.
-
Jaahas...
Pakko oli lukaista tää sitten putkeen. Kolme päivää siihen meni (ja mikä tenttiin lukeminen? en ymmärrä...)
Tämä oli varsin koukuttava tarina. Suurimmaksi osaksi ihan loistavaa suomentamista, mutta aika monissa luvuissa oli joitain epäselviä lauseita, joista en ollut varma mitä ne tarkoittivat. Tai sitten saattoi olla joitain sanoja, jotka eivät toimineet lauseissa. Tuossa viimeisimmässä luvussa oli ainakin yksi lauseen alku, jota en ymmärtänyt. (Olen joo välillä vähän pilkun viilaaja.. ::) )
Mutta siis aivan ihana ficci kokonaisuudessaan! Koukutuin! Ja vaikka Edward ja Bella ja Natalia olivat välillä ääliöitä kaikki, niin silti ne oli varsin hupaisia ja söpöjä hahmoja.
Ah, ihana! Kiitos kun suomensit tämän! Ei varmasti ole ollut helppo projekti, mutta ehdottomasti olet kaikkien hehkutuskommenttien arvoinen :) Aivan huippu ficci! Kiitos!
Cirilla
-
Huoh... En tiedä... Jos tätä ficciä täällä, vielä joku käy lukemassa niin: Yksi sana awwww.... Ihana.
Suomennos on hyvä ainoa, mikä siellä vähän tökkii on tuo "Uh, oh" toistelu tai siis, kun suomeksi se olisi "Voi, ei". Mutta mutta mutta muuta sanottavaa minulla ei olekaan.
Kiitos (ihanasta ficistä ja aww-reaktiosta) kumarrus (sinulle), DAE.