Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Godrickin notko => Aiheen aloitti: lurikko - 08.02.2009 16:14:29
-
nimi: Isäni ei osaa leikata kalkkunaa
kirjoitettu: 8.2.2009
päähenkilöt: James junior, Harry
ikäraja: S
genre: general, drama, one-shot
summary: Jamesin isä on ihan tyhmä. Se vaan tekee ristikkoja ja lukee lehtiä. Ja sitten on vielä Barny-serkku, josta se ei suostu puhumaan.
A/N: Leamire haastoi kirjoittamaan siitä, mitä tapahtuu, kun James kuulee, miten hänen isästään tuli kuuluisa ja mitä tämä on tehnyt. (Ja miten ihmeessä Harryn lapsi -Jamesia pitää nimittää? Pikku-James? James junior? James II?)
*
Isäni ei osaa leikata kalkkunaa
Ensinnäkin minun isäni on ihan tyhmä. Se ei anna meidän pelata huispausta, vaikka lumi on jo melkein sulanut. Ja kun siltä kysyy miksi, se vaan sanoo että on vielä jäätä. No totta kai on jäätä. Mutta huispausta pelataan ilmassa. Äiti väittää, että isä on ollut nuorena tosi taitava huispaaja, mutta sitä on kyllä vaikea uskoa, kun eihän se edes tajua missä sitä pelataan. Ei se mitenkään liity jäähän.
Sitten isä sanoo myös, että vielä ei saa pelata huispausta, koska Lilykin sitten tahtoo mukaan ja Lily on liian pieni. Lily on vasta viisi joten totta kai se on liian pieni, mutta eihän se nyt minua haittaa. Ja Albuskin on vasta seitsemän, mutta se sentään pysyy luudan päällä. Minä olen silti ainoa, joka saa lentää melkein oikealla luudalla. Äiti osti sen minulle ja sanoi, ettei isä voi kieltää sitä, jos en satuta itseäni. Kerran melkein törmäsin yhteen puuhun ja yritin väistää ja siitä tuli pari naarmua, mutta onneksi olen tosi fiksu. Silloinkin oli vähän mutaista, joten länttäsin vaan mutaa naamaani eikä kukaan huomannut. Äiti ja isä tuijottivat kyllä toisiaan aika paljon, mutta ehkä niillä oli jotain ajatuksia.
Isä on muutenkin vähän outo. Se väittää, ettei sillä ole muita sukulaisia kuin meidät, mutta kun me käydään Hugolla ja Rosella kylässä, aikuiset aina puhuvat jostain Barny-serkusta ja katsovat isää. Se on tosi häiritsevää. Kerran kysyin äidiltä, kuka ihme on Barny-serkku ja miksi siitä puhutaan, ja äiti sanoi, että Barny-serkku on tosi taitava velho ja tuhosi jonkun tosi suuren pimeyden velhon, mutta siitä on jo hirveän monta vuotta aikaa. Ja minä kuulemma joskus tapaan Barny-serkun, mutta en vielä. Minusta se on tosi ärsyttävää.
Kun minä kysyin isältä Barny-serkusta, isä vaan nauroi. Sitten se kysyi, mitä äiti oli sanonut, ja ehkä se pelkäsi että äiti suuttuisi sille, koska se vaan sanoi, että äiti on oikeassa ja minä tapaan Barny-serkun joskus ja kuulen ne kaikki jännät tarinat, mutta en ihan vielä. Ja sitten isä otti lehden esiin ja rupesi tekemään niitä ristisanatehtäviä, sellaisia mitä Teddykin joskus tekee, niitä mitkä juoksevat karkuun kun niitä yrittää ottaa kiinni sulkakynällä.
Minä kyllä luulen, että isää vaan nolottaa. Sen takia se ei viitsi esitellä meitä Barny-serkulle eikä suostu myöntämään, että sillä on sukulaisia. Barny-serkku on tehnyt niin paljon kaikkea hienoa ja isä ei ole tehnyt mitään muuta kuin ristisanatehtäviä. Se toivoo, että sekin olisi tehnyt jotain tärkeää niin kuin Barny. Tekisi mieli sanoa sille, että olisi miettinyt sitä silloin kun ei ollut vielä vanha.
Äiti sanoo, että ei isä ole vanha. Sitten ne katsovat toisiaan ja hymyilevät, ja isä suoristaa äidin paidan helmaa. Ihan kuin äiti ei muka itse osaisi.
Sitten isässä on outoa sekin, että joskus sitä tuijotetaan kadulla. Kysyin kerran, että minkä takia ihan vieraat ihmisetkin katsovat sitä, mutta isä vaan sanoi, että ehkä sillä oli mutaa kasvoissa ja sen takia pitää pestä kasvot kunnolla, kun äiti käskee. Mutta minä tarkastin ja ei sillä mitään mutaa ollut. Minä vähän epäilen, että muutkin tietävät miten tylsä minun isäni on, ja sen takia ne tuijottavat sitä. Joskus olen melkein vihainen niille. Se on kuitenkin minun isäni, vaikka se onkin sellainen. Ei niiden pitäisi tuijottaa.
Mutta yleensä minua kyllä vaan ärsyttää. En muista, että pienenä olisi ärsyttänyt näin paljon, mutta ehkä se johtuu siitä, että minä olen nyt kuitenkin jo yhdeksän vuotta vanha. Tietysti minä tajuan paljon enemmän kuin pienenä. Isä ei vaan tajua, että minä tajuan. Se jotenkin kuvittelee, että minä en huomaa, että sitä tuijotettiin taas tänään, kun me kävelimme toiselle puolelle Notkoa Hugon ja Rosen luokse.
Tämä on kyllä nyt viimeinen pisara. Minä olen yleensä kärsivällinen, mutta tätä minä en voi sietää. Minun isäni ei edes osaa leikata kalkkunaa. Siinäs kuulitte. Minun isäni ei osaa leikata kalkkunaa, ja kuinka vaikeaa se muka voi olla? Rose tuijottaa minua ja sen ilme on hyvin osaaottava, koska minun isäni kieltäytyi leikkaamasta kalkkunaa, vaikka Rosen isä nimenomaan pyysi sitä. Se vain sanoi, että leikkaa sinä vain. Ihan kuin minä en tajuaisi, että se ei osaa. Siis millainen isä minulla muka oikein on?
Ja sitten ne alkavat puhua Barny-serkusta. Hermione-täti sanoo jotain sellaista, että eilen oli lehdessä taas juttu siitä, miten Barny-serkku silloin aikoinaan kukisti sen suuren velhon. He kaikki nauravat vähän ja Lily ja Albus vaan jatkavat kalkkunan syömistä, enkä minä voi tajuta, miksi minä olen ainoa jota täällä häiritsee. Sitten Ron-eno sanoo, että kyllähän se tiedettiin että siitä puhutaan vielä vuosikausia, ja varsinkin kun nykyään ei Merlinin kiitos tapahdu mitään jännittävää. Ja minun isäni sanoo, että se ei voi kyllä silti käsittää, minkä takia sitä asiaa pitää miettiä vielä nytkin. Se joskus miettii, että olisi kivaa vaan unohtaa, mitä Barny-serkku teki ja antaa Barny-serkun olla rauhassa.
Minä nousen seisomaan ja haarukka melkein pomppaa Albuksen käteen, mutta onneksi ei nyt kuitenkaan.
“Sinä olet vaan kateellinen!” minä huudan isälle, joka näyttää vähän ällistyneeltä. “Kun Barny-serkku on tehnyt kaikkea hienoa ja sinä et ole tehnyt mitään! Kyllä me tajutaan!”
He tuijottavat toisiaan. Äiti näyttää siltä, että sitä naurattaa. Varmaan sekin on hyvillään, että isä lopultakin kuulee totuuden. Mutta Ron-enoa ja Hermione-tätiä naurattaa myös, vaikka täti näyttää kyllä myös aika omahyväiseltä.
“Minähän sanoin, että teidän pitäisi kertoa”, hän sanoo ja tuijottaa minun isääni. “Ei koskaan pitäisi aliarvioida ketään. Lapset tajuavat yllättävän paljon.”
“James on vasta yhdeksän”, minun isäni sanoo.
Miten niin vasta? Mutta en minä kyllä viitsi kysyä sitä juuri nyt. Niiden puheet alkavat kuulostaa aika mielenkiintoisilta. Ehkä ne lopultakin kertovat minulle, mitä Barny-serkku teki.
“Hän menee Tylypahkaan kahden vuoden päästä”, Hermione-täti sanoo. “Sinun on joka tapauksessa kerrottava ennen sitä, Harry. Se on muuten kauhean järkytys.”
“Lily on vasta viisi”, isä mutisee.
Minä katson Lilyä. Se tökkii kalkkunanpaloja lusikalla eikä varmaan edes tajua, mistä puhutaan. Ja miten Lily tähän liittyy?
“Kerrotaan vähän”, äiti sanoo ja taputtaa isää käsivarrelle. “Kerrotaan Lilylle ja Albukselle vähän ja Jamesille vähän enemmän. Loppujen lopuksi joku ulkopuolinen kuitenkin lipsauttaisi. Tai Teddy ei osaisi pitää suutaan kiinni. Minä olen jo pari kertaa joutunut muistuttamaan häntä, ettei lasten tarvitse tietää sellaisista asioista.”
“Minä haluan tietää kaiken!” minä huudahdan, mutta en ole enää ihan niin äkäinen.
Isä huokaa syvään, katsoo vielä muita ja nousee sitten seisomaan. “Ehkä meidän pitäisi käydä olohuoneessa juttelemassa, James. Jos sinä kerran olet ihan varma, että haluat tietää Barnysta.”
“Olen minä”, minä sanon ja äkkiä minua jännittää aika hurjasti.
Minä menen isän perässä olohuoneeseen. Äiti taputtaa minua olkapäälle, kun kävelen ohi, ja sitten iso ovi naksahtaa kiinni selkäni takana. Isä menee istumaan sohvalle ja minä kiipeän sen oudon pyöreän tuolin päälle, mistä saattaa aina tipahtaa, jos ei ole varovainen. Pappa on kuulemma löytänyt sen jostain jästien kaupasta.
“No niin, James”, isä sanoo hitaasti, “asia on niin, että Barnya ei ole olemassa.”
Minä räpsäytän silmiäni. Ei ole olemassa? “Mitä? Te valehtelitte minulle!”
“Melkein”, isä sanoo ja näyttää vähän vaikealta. “Minä olen Barny-serkku. Se on vaan sellainen nimi, salanimi.”
Minun suuni loksahtaa auki. Minun isäni ei ole Barny-serkku. Barny-serkku on tehnyt vaikka mitä. Isä on lukenut lehtiä ja pelannut joskus huispausta, mutta ei kuitenkaan muista siitä mitään.
“Noin viisitoista vuotta sitten taikamaailmassa oli sota”, minun isäni sanoo ja minusta alkaa tuntua, että nyt olisi hyvä vaan kuunnella. Sitä paitsi tämä saattaa olla ihan hyvä tarina. “Kyllähän me olemme kertoneet sinulle, että aina välillä joku velho tai noita päättää käyttää taikuutta pahaan… no, joskus heistä tulee tosi voimakkaita, ja sitten he saattavat pyrkiä vaikeuttamaan muidenkin ihmisten elämää. Voldemort oli tällainen. Ymmärrätkö?”
Minä nyökkään. Olen kuullut Voldemortista. Barny-serkku tappoi hänet. Minä ja Albus olemme leikkineet sitä aina välillä. Minä olen tietenkin aina Barny-serkku, mutta en minä tapa Albusta oikeasti.
“No niin, siinä kävi siis niin, että minä tavallaan jouduin mukaan siihen sotaan”, isä sanoo ja näyttää siltä, ettei oikein enää muista miten englantia puhutaan. “Ja sitten Voldemort yritti päästä minusta eroon, ja koska hän oli paha, minäkin yritin päästä hänestä eroon. Ja loppujen lopuksi minä sitten voitin hänet.”
Minä räpäytän silmiäni. “Sinä?”
Minun isäni hymyilee vähän vinosti. Ei se oikeastaan näytä niin kauhean vanhalta. “Siinä sattui monenlaista, ja monet ihmiset auttoivat minua… Ron ja Hermione eniten. Ilman heitä minä en olisi ikinä pystynyt siihen. Ja loppujen lopuksi minulla oli suurimman osan ajasta vain kauhean paljon tuuria, mutta niin siinä sitten lopulta kävi, että minä voitin ja Voldemort kuoli. Me voitimme. Taikamaailma pääsi eroon Voldemortista.”
Minä tajuan, että suuni on loksahtanut auki, ja suljen sen nopeasti. “Barny-serkkua ei ole olemassa?”
“Minun piti yhdessä vaiheessa naamioitua”, minun isäni sanoo. “Ron kutsui minua Barny-serkukseen. Me emme ole halunneet kertoa teille lapsille, koska ne asiat ovat kuitenkin aika pelottavia. Ja lisäksi… ihmiset muistavat minut. Minusta kirjoitetaan edelleen lehdissä silloin tällöin, ja jos minä menen taikaministeriöön käymään, kaikki tulevat kättelemään. Se voisi olla vähän hämmentävää teille. Enkä minä halua, että te kuvittelette, että teidän isänne on jotenkin erikoinen ihminen.”
“Tietääkö äiti?”
Isä nauraa omituisen kovasti. “Totta kai. Sinun äitisi tietää ihan kaiken.”
“Harry?” äidin ääni kuuluu oven takaa. “Oletteko te jo valmiita? Ron on tehnyt jälkiruokaa, ja minusta tuntuu, että se maistuu vielä oudommalta, jos se pääsee jäähtymään.”
Minun isäni on siis sankari.
Nyt minun täytyy kyllä päästä puhumaan Teddyn kanssa. Ehkä Teddy kertoo kaiken sen, mitä isä ei kerro. Ja sitä paitsi nyt minua ei ärsytä, että Teddyn isä ja äiti ovat kuolleet jossain hurjan tärkeässä taistelussa ja minun isäni vaan puhuu muista ihmisistä ja taputtaa äidin selkää kun äiti valittaa, miten se inhoaa ruuanlaittoloitsuja. Itse asiassa minä taidan ruveta isona samanlaiseksi kuin isä. Paitsi että minä kyllä osaan sitten leikata kalkkunaa.
*
A/N: Tykkään itse tässä eniten ehkä pikku-Jamesin kertojaäänestä, mutta en tiedä, kuulostaako se silti vähän liian nuorelta :D Palautteesta tykätään, kritiikki mukaan luettuna!
-
Otsikko oli niin suloinen ja erikoinen, että oli pakko avata ficci.
En ole koskaan tullut miettineeksi edes, että miten lapsille kerrottiin Harryn teoista ja saavutuksista. Ja nyt kun tästä luin tämän sinun ficcisi, niin voin hyvin kuvitella, että juuri noin siitä olisi ehkäpä käynyt. Salattu ensin, puhuttu valenimillä, Jamesia olisi alkanut kiinnostamaan ja hänelle olisi viimein kerrottu kaikki.
Jamesin kertojaääni oli kyllä tosiaan tässä parasta. :-D Ja minun mielestäni vaikutti ihan täysin ikäiseltään. Suttunut isäänsä, joka kieltää kaiken, hieman säälii isäänsä, kun hän tekee vain ristikkotehtäviä, mutta kuitenkin omistushaluinen, kun ei halua, että häntä tuijotetaan kaduilla.
Minun mielestäni jo kirjoissa oli hulvatonta tuo Barny-serkku, ja hienoa, että otit sen mukaan ficciin. Liittyi kivasti jo kirjoitettuihin tapahtumiin. Samoin pidin siitä miten tuo otsikko lopussa vei tarinaa eteenpäin ja siitä miten James sitä kauhisteli. Viimeinen lause oli hyvin tarinaa sitova.
Lempikohtani oli ehdottomasti tämä:
“Sinä olet vaan kateellinen!” minä huudan isälle, joka näyttää vähän ällistyneeltä. “Kun Barny-serkku on tehnyt kaikkea hienoa ja sinä et ole tehnyt mitään! Kyllä me tajutaan!”
"kyllä me tajutaan!" Hahaa! :'D
Tästä tuli kyllä ihan hehkutusviesti, mutta päätin jättää vain kommentin, että luin. :-) Kiitos tästä.
-
Paljon kiitoksia palautteesta, Jennea! :) Minäkään en ollut ikinä oikein pohtinut sitä, miten Harryn ja Ginnyn (tai vaikka Ronin ja Hermionenkin) lapsille on kerrottu asioista, onneksi sain tämän haasteen niin tuli pohdittua! Hih, se on kyllä harmillista, ettei voi oikein millään saada mitään mielikuvaa siitä, millainen 9-vuotiaan pojan pään sisällä kuuluva ääni oikeasti on :D Kun edes muistaisi omat ajatuksensa siltä ajalta, oi voi... Muistaakseni yritin vähän eläytyä tähän vilkaisemalla jotain vanhaa päiväkirjaani, ja toivottavasti se auttoi, mutta joka tapauksessa Jamesin kertojaääntä oli tosi hauska kirjoittaa.
-
Tämä oli aivan ihanan suloinen. Pikku-James-parka, joka ei ymmärrä miksi ihmiset tuijottelivat isää ja kuka ihme se Barny-serkku on.
Pidin tosi paljon Jamesista kertojana. Se oli tosi suloinen ja söpö.
Aluksi en tajunnut, miten otsikko oikein liitty tähän mitenkään, mutta sitten välähti. ;D Oon välillä vähän hidas.
-
“Tietääkö äiti?”
Aaa :D Tama fikki oli ihanan raikas tuulahdus tavallisten rakkaus-/angstijuttujen sekaan. Ihanan elavaa ja oivaltavaa lapsenkerrontaa. Fikissa oli monia tosi hauskoja lausahduksia, kuten juuri tuo mun lemppari tuollanoin ylhaalla. Se vaan on niin taydellinen :D Just jotain mita tuossa tilanteessa yhdeksan vuotias kysyisi.
Nimi oli myos omiaan herattamaan mielenkiinnon. Ja tapa, jolla James pisti kaikkein pahimaksi asiaksi sen, ettei isa osannut leikata edes kalkkunaa, oli taas yksi niista lapsen oivalluksista.
Barny-serkku oli hieno idea, just niinkun aikuiset puhuu englantia tai kayttaa tuommoisia ikavia salanimia ettei lapset tajua. Ja juurikin tuo Jekaterinan osoittama suhde omiin vanhempiin, kun ne niin nolottaa mut niita pitaa silti puolustaa jos toiset sanoo samaa.
Bon, bref - ihana tarina ja sai hymyilemaan. Onnistunut. Kiitos!
-
Tervehdys, tämä ficc on valittu Stalkkerien ficcipiirin tämän viikon ficiksi.
Kirjoitustyylisi on ihana ja tämän ficin kerronta on mukavan sujuvaa. Pikku-Jamesin ikä tuli tässä loistavasti esiin, preesensin käyttö kerronnassa lisäsi sitä nuoren kertojan vaikutelmaa. Kuitenkin joissain kohdissa James vaikutti vähän liiankin nuorelta, niiden kohtien perusteella olisin veikannut häntä noin viisivuotiaaksi. Kertojan nuoruus tuli kuitenkin tarpeeksi esiin.
Tämä on kyllä nyt viimeinen pisara. Minä olen yleensä kärsivällinen, mutta tätä minä en voi sietää. Minun isäni ei edes osaa leikata kalkkunaa. Siinäs kuulitte.
Tämä on yksi ehdottomia lempikohtiani, voi James-parkaa, kun hänen isänsä on niin surkea eikä osaa tehdä mitään, kun Barny on suorittanut kasan urotöitä ja Teddynkin vanhemmat ovat kuolleet tärkeässä taistelussa. :'D Olet kirjoittanut Jamesin ihanan mainioksi, hänessä on havaittavissa vanhempiensa piirteitä.
Ficin aikuiset käyttäytyivät realistisesti, Barny-serkku oli loistava keksintö, jota kuka tahansa vanhempi käyttäisi vastaavanlaisessa tilanteessa. Harryn suojelevuus lapsiaan kohtaan oli aitoa, siitä tuli heti mieleen, ettei Harry tahdo lapsilleen samanlaista ja yhtä vaarallista lapsuutta, kuin hänen omansa oli.
Tämän kaltaista ficciä en ole tainnut lukea aikaisemmin, kiitos suloisen miellyttävästä lukukokemuksesta!
-
Stalkkerien ficcipiiristä hyvää iltaa.
Olen katsellut otsikkoa useinkin, mutta jättänyt jostain syystä lukematta - ehkä siksi, etten yleensä pidä huumorificeistä, ja vaikka tämä Godrickin notkossa olikin, se ei silti vakuuttanut. Onneksi kuitenkin luin, koska tykkäsin tästä kovasti. James oli yksinkertaisesti kovin suloinen.
On aina mielenkiintoista lukea siitä, millaiseksi ficcarit kuvittelevat hahmojen tulevaisuuden. Tässä maailma oli jotenkin kauhean pehmeä ja särmätön, mutta toisaalta sellainen ehkä sopii lapsen näkökulmaan. Ja hmm, ehkä on ihan reilua, että Harry & co. saavat joskus viettää rauhaisaa perhe-elämääkin.
Jamesin ja Harryn hahmot saavat tässä paljon tilaa, Ginny ja muut sen sijaan jäävät sivummalle. Se on minusta vähän harmillista, Ginnyä olisi voinut mahduttaa mukaan enemmänkin äitihahmona. Kyllähän silti häntäkin jossain määrin käsittelit, joten ehkä nipotan nyt vähän tyhjästä.
Myös loppuratkaisu ja tuo isän henkilöllisyyden salaileminen olivat söpöjä. Toisaalta minusta tuntuu oudolta, että salaaminen olisi onnistunut noinkin pitkään. Jameshan osaa jo lukea ja vaikka mitä, olisi hänen luullut törmäävän totuuteen jo aiemmin. Käy se kuitenkin noinkin.
Kokonaisuus on aika söötti. Tykkäsin.
-
Ihana. Itse tykkäsin James Jr. kertojaäänestä, vaikka melko nuorelta kuulostaakin. No, yhdeksänvuotias on aika nuori : D
Tosi suloinen ja aidon tuntuinen. Näinhän se aina menee, lapsia huijataan ja omat vanhemmat vaikuttavat ihan nuivilta n___n "...Ron on tehnyt jälkiruokaa, ja minusta tuntuu, että se maistuu vielä oudommalta, jos se pääsee jäähtymään."
“Tietääkö äiti?”
Ihan mahtavia repliikkejä. Tykkäsin tästä fikistä tosi paljon, tuntui lähes viralliselta jatkolta kirjasarjalle. : DD
Ihkuti ihkuti.
- purr
-
Stalkkeri, päivää! : D
No ensinnäkin, kolmannesta sukupolvesta olen aina pitänyt ja varmaan tulen aina pitämäänkin, joten James kertojana vakuutti minut jo alussa. Mutta mielestäni ficci oli toteutettu erinomaisesti, ja vasta lopussa oikeasti tajusi, miten hienosti se on kirjoitettu. Ehkä tyylisi on niitä, jotka uppoavat kovaa toisella kerralla (ei sillä, etteikö niin olisi käynyt jo ensimmäisellä!) (:
En itse kokenut Jamesia kauhean nuorena, joten ei hätää, sekin puoli onnistui hyvin. Pidin todella tämän ficin yksyityiskohdista, kuten vaikka otsikkoonkin juosseesta kalkkunasta, Barny-serkusta ja kaikesta sellaisesta. Hyvin omaperäistä mutta niin hienosti toteutettua, ettei mitään rajaa!
Joo, ellen painottanut sitä tarpeeksi, niin pidin, aivan kamalasti. Koko idea oli tavattoman hassu mutta silti vakavastiotettava (miten niin ristiriitaista?), joten voit todella huokaista helpotuksesta ja pitää itseäsi loistokirjoittajana. Kiitos kovasti tästä lukunautinnosta, pidin tästä hirmuisesti!
-
Voi että kun oli ihana. Kirjoitustavasta tuli ihanasti esiin se, että James on lapsi. Minulla on juuri yhdeksänvuotias pikkuveli, ja ehkä James kuulosti vähän nuoremmalta, muttei se oikeastaan haitannut. (ehkä ne velholapset kehittyy hitaammin tai jotain kun ne päästetään kouluunkin myöhemmin kuin jästilapset :'D). Ja juuri se, että tuon ikäisenä lapset kuvittelevat olevansa jo hirveän isoja, ja osaavat ja tietävät kaiken paremmin kuin aikuiset. Se tuli tässä esille monta kertaa.
Koko Barny-serkku-juttu sai hymyn huulille. Hauskaa, että James kuvittelee, että Barny-serkku on tehnyt kaikkea ihmeellistä ja voittanut jonkun pahan velhon, ja Harry taas ei osaa edes kalkkunaa leikata.
Minä vähän epäilen, että muutkin tietävät miten tylsä minun isäni on, ja sen takia ne tuijottavat sitä. Joskus olen melkein vihainen niille. Se on kuitenkin minun isäni, vaikka se onkin sellainen. Ei niiden pitäisi tuijottaa.
Tämä oli ihana kohta, vaikka Harry onkin ihan outo, niin ei sitä silti saa tuijottaa kun se on Jamesin isä. Mua nauratti kanssa tuo paidanhelman suoristaminen.
Tässä ficissä olisi vaikka kuinka paljon quotettavaa, mutta taidan jättää väliin sen, että lainaisin koko ficin tähän :D Kiitos yli-ihanasta lukukokemuksesta ^^ Pahoittelen sanan ihana ylikäyttöä.
-
Olen aina välillä vilkuillut tuota otsikkoa, mutta vasta nyt luin. Ihanan hymyn sai huulille, tykkäsin todella paljon. Tässä oli lapsenomaista meininkiä, suojelevia vanhempia sekä kaikkitietävä Hermione. Oli ihana lukea Jamesista, joka kuvitteli, että hänen isänsä on aivan tyhmä ja tylsä, joka ei ole tehnyt yhtään mitään. Tuossa lopussa kateellisuus Teddylle oli myös varsin hellyttävää.
Tässä oli paljon hyviä kohtia, sanottakoon näin. Jotenkin niin Harryn tapaista piilotella asioita, mutta onhan tuo toisaalta ihan järkevääkin. En osaa tiivistää ajatuksiani sanoiksi, mutta halusin vain kertoa lukeneeni ja pitäneeni. Kiitos!
-
Stalkkerien ficcipiiristä hejssan.
Tämä oli kyllä aika suloinen :3 Voi pientä Jamesia, kun hän sai tietää vasta yhdeksänvuotiaana. Tai jo yhdeksänvuotiaana, niinkuin Harry tuntui ajattelevan. Voin kuvitella hyvin, kuinka hän on halunnut suojella lastaan tiedolta. Awws, suloista sekin :D Pidin tässä tekstissä juuri tästä aikuisien ja lapsien välisestä ajatteluerosta. Lapset aina ajattelevat olevansa isoja poikia ja tyttöjä, vaikka aikuisten mielissä he ovat vielä niin pikkuisia. Voin hyvin kuvitella Harryn 'voi sinä pieni lapsi'-ilmeen.
Kertojaääni vaikutti minusta hieman nuoremmalta, mitä James oli. Odotin, että hän olisi ollut tässä noin seitsemän vuoden ikäinen ja tunnustan yllättyneeni, kun sain kuulla hänen olevan yhdeksän. Toisaalta, minä en ainakaan muista ajatuksenjuoksuani ajalta, jolloin olin seitsemän :D //edit: tajusin muuten äsken, miksi minun oli hankalaa päästä tarinaan kyytiin alussa. Nimittäin lasten iät kerrottiin vasta lopussa! Olisin halunnut tietää jo aikasemmin, minkä ikäisiä he olivat. Se olisi hieman helpottanut mukaan pääsemistä (: //
Tässä oli kyllä ihania lapsen oivalluksia, kuten tuo "Tietääkö äiti?" ja muut, joita jo aikaisemmin kommentoineet ovat quotanneet. Tämä oli pieni ja hauska ficci, ihan kiva päivänpiristäjäinen :)
-
Luin tämän jo aika kauan sitten, mutta nyt vasta sain itseni kommentoimaan ;D Eli stalkkereista moi.
Ihan ensiksi pitää sanoa, että tämä oli ylisöpö. James oli niin mahtava, voi että, voin kuvitella hänen ilmeensä ja kaikki :D En olekaan lukenut näitä kolmannen sukupolven ficcejä aikoihin. ^^
Eli todella mukava lukukokemus. Harrysta pidin myös paljon ja Hermionestakin. Ihan omanlaisiaan olivat. Taidan lukaista tämän piakkoin uudestaan, sen verran tykkäsin.
Kiitoskiitos.
-
Stalkkereista hei.
Mä rakastuin tuohon kertojaääneen ihan täysillä. Ei se kuulostanut liian nuorelta ollenkaan, se oli ihastuttava! Just sopivan lapsenomainen ja lasten ajatusmaailma on just niin tollanen!
Ja jotenkin tuo tuntui tosi todelta koko tarina, Harrymaista olisi juurikin valehdella tuolla tavalla, tuossa toiminnassa oli sellaista tiettyä vaatimattomuutta. Ja Ronin ja Hermionen vahingonilo, ah :D
Kokonaisuudessaan tosi toimiva ficci, äärimmäisen suloinen ja hyväntuulinen.
-
Mitä mitä mitä, enkö mä ole tätä ollenkaan kommentoinutkaan??!!!!!! Voi mun kanssani.....
Joka tapauksessa, tää oli yksinkertaisesti ihana ja tosella innoittava, sain itsekin hyvän idean "uuden sukupolven ficciin". Tosin olen jo ehtinyt hukata ne kolme ensimmäistä lukua jonnekin päin tietokoneen arkistoja...
Kuitenkin, aivan mahtavaa että joku on kirjoittanut tällaisen, tää on vaan niin yksinkertaisesti ihana. <3 Kiitos.
-
Voi että tämä oli suloinen!
Tämä oli ihanan hyvän tuulinen teksti ja tykästyin tähän ihan kympillä.
Tykkäsin todella paljon siitä, että tekstistä huokui (ainakin minun mielestä) sellainen viattomuus, joka sopi hyvin tuollaisen yhdeksän vuotiaan suuhun. Ja varsinki jo yhdeksän vuotiaalle, ei vahingossakaan vain yhdeksän vuotiaalle :)
Ja tuosta nimestä on pakko sanoa, että se on omalla tavallaan todella herttainen.
Ääh, minä en nyt saa mitään järkevää kommenttia aikaiseksi, mutta lukumerkki piti jättää. Kiitos tästä!
-
Tää oli ihanan suloinen ficci. Hermione-täti Ron-eno oih niin suloista :).Pidin erittäin paljon James jr:tä.
Minä ja Albus olemme leikkineet sitä aina välillä. Minä olen tietenkin aina Barny-serkku, mutta en minä tapa Albusta oikeasti.
Voin kuvitellakkin miten Albus ja James leikkivät.
-
Olen ihan varmasti lukenut tämän, ja vielä useaan kertaan, mutta en sitten näköjään ole kommentoinut. Ihan ihmeellistä, sillä tämä olisi ehdottomasti ansainnut kommentin! Nautin tästä joka kerralla valtavasti, ja minusta tämä on ehkä huumoriltaan paras kyseisen genren ficci koko finissä (vaikka tähän onkin merkitty genreksi draama). Minä ainakin nauran tämän kanssa joka kerta. Tällainen vähäeleinen huumori, yllättävät kommentit (esim. ficin helmi "Tietääkö äiti?") ja omaperäinen idea toimivat niin paljon paremmin kuin väkisinväännetty teksti Ooc-hahmoista.
Minusta koko idea oli mahtava. Lapsille voi oikeasti olla aika pelottavaa käsitellä tällaisia asioita, ja minusta oli ihanaa, kuinka Hermione, Ron, Harry ja Ginny kuitenkin juttelivat asioista, mutta vain salanimillä, ja nauroivat lasten kysellessä. Myös se, kuinka aikuisten hahmojen suhteet oli kuvattu lapsen silmien kautta, toimi. Ginnyn ja Harryn kosketukset ja katseet ja se, kuinka Harry antoi Ronin leikata kalkkunan (minä ainakin tulkitsin sen Ronin luonteen kautta, että mies saisi kerrankin olla valokeilassa). Niin ja Harry oli suloinen, kun sen oli selvästi vaikea kertoa omista saavutuksistaan vähättelemättä niitä ^^
James oli ihan mielettömän aito hahmo, ajatuksenjuoksu oli ihan lapsenomaista (tai siis sellaista, mitä muistan itse kokeneeni), ja se yllätti omalla hassulla logiikallaan tällaisen aikuislukijan. Se, kuinka poika oli loukkaantunut siitä, kuinka hänelle ei kerrottu mitään, tuntui myös aidolta. Ihastuin kerrontaan tässä ihan valtavasti, en edes muistanut kuinka hyvä tämä oli ennen kuin luin uudestaan. Poimin tähän nyt muutamia kohtia, joista pidin erityisesti:
Kerran melkein törmäsin yhteen puuhun ja yritin väistää ja siitä tuli pari naarmua, mutta onneksi olen tosi fiksu. Silloinkin oli vähän mutaista, joten länttäsin vaan mutaa naamaani eikä kukaan huomannut. Äiti ja isä tuijottivat kyllä toisiaan aika paljon, mutta ehkä niillä oli jotain ajatuksia.
Oi, yhdeksänvuotiaana sitä aina yritti esittää, ettei oikeasti tehnyt mitään pahaa, ja oli varma, että selitykset menisivät läpi. Tähän ficciin on tosi helppo samaistua, vaikka hahmo onkin yli kymmenen vuotta nuorempi kuin minä. Ihanasti kuvailtu tuo, kuinka Harry ja Ginny selvästi arvasivat, mitä on tapahtunut :D Ja myös Jamesin koko ficin kestävä varmuus omasta älykkyydestään on mainiota.
Minä ja Albus olemme leikkineet sitä aina välillä. Minä olen tietenkin aina Barny-serkku, mutta en minä tapa Albusta oikeasti.
Tässä tykkään siitä, kuinka James isoveljenä selvästikin aina varastaa parhaimmat roolit ^^ Parasta kohdassa kuitenkin on se, että James ihan tosissaan kokee tarpeelliseksi selostaa, että ei tapa oikeasti Albusta :D
Ja sitä paitsi nyt minua ei ärsytä, että Teddyn isä ja äiti ovat kuolleet jossain hurjan tärkeässä taistelussa ja minun isäni vaan puhuu muista ihmisistä ja taputtaa äidin selkää kun äiti valittaa, miten se inhoaa ruuanlaittoloitsuja.
Auts, ihanaa Jamesin kateellisuus siitä, että Teddyn vanhemmat ovat kuolleet sankareina. No, pikkupojalle sellainen on varmasti jännittävämpää kuin se, että isä ei osaa edes leikata kalkkunaa. Sellainen vähän haikeampi muistutus lukijalle (vaikkakaan ei Jamesille) tähän loppuun toimi minusta erityisen hyvin yhdistettynä ficin yleiseen hyväntuulisuuteen.
Tykkäsin ihan valtavasti ihan kaikesta, ja erityisesti näiden kohtien lisäksi vielä kaikesta, missä James vähätteli Harrya ^^ Kiitos!
PS. Ja miten ihmeessä Harryn lapsi -Jamesia pitää nimittää? Pikku-James? James junior? James II?
-Minä sanon yleensä James Sirius alkutiedoissa, koska rakastan sitä, kuinka Harry on yhdistänyt niiden kahden nimet <3
-
;) Näin aamulla ei irtoa kovin kaksista kommenttia, mutta kuitenkin...
Tämä on ihana <3 Suloista tekstiä juuri siitä aiheesta, josta olen jo hetken halunnut lukeakin...
“Harry?” äidin ääni kuuluu oven takaa. “Oletteko te jo valmiita? Ron on tehnyt jälkiruokaa, ja minusta tuntuu, että se maistuu vielä oudommalta, jos se pääsee jäähtymään.”
Ihanaa, etteivät jotkin asiat koskaan muutu ;)
Eli lyhyesti: rakastuin tähän fikkiin, jatka samaa rataa!
~SoWe
-
Oioi, pakko rakastaa! ♥
Aivan ihana, erilainen, sydämellinen ja lämmin ficci. Oli niin paljon söpöjä ja hauskoja kohtia etten niitä edes viitti alkaa quottaan kun niitä on suunnilleen joka toinen lause. :D Oli ihanaa miten tähän sidottiin yhteen Harryn ja Ginnyn lasten lisäksi Ronin ja Hermionen perhe-elämä ja vielä Teddykin. Oonkin miettinyt millasta oli sitten sodan jälkeen ja tää ficci kyllä loihti esiin hirveen uskottavan ja ihanan kuvan tosta rauhan ajasta. Sai hymyn huululleni, kiitos tästä ^^
-
Siis nyt on aivan pakko jättää jonkinlainen kommentti, hymyilen täällä niin, että veikkaan että pelastit jos et vähintään mun iltaa niin sitten saman tien koko loppuviikonkin. Oivoivoi. <3
Kun aloin miettiin tota kertojanääniasiaa, niin tuli mieleen omat näille päiville säästyneet kirjoitukset tuolta iältä, ja jos ne yhtään kuvas mun ajatusmaailmaa sillon niin onnistuit siinä oikein hyvin. Oi hih. Ensimmäisestä kappaleesta lähtien hihittelin ja lopussa jo ihan kiemurtelin tosta suloisuudesta. Kyllähän pikku Jamesin nyt pitää kalkkunaa leikkaamaan opetella, vaikkei isä sitä osaakaan. :) Ja tosiaan kuten monet on jo sanoneetkin, niin toi salakieli tai salanimi oli ihana oivallus, tuli ihan lukijalle semmonen hihhih-fiilis (ei, en osaa kuvata sitä paremmalla sanalla) että minäpäs tiedän, mitä ne sinulta piilottelevat.
Juu-u. Oon ihan hih, ja kiitän kovasti. :)
-
Oi, tämä oli ihana ^^ rakastuin tähän, oikeesti :)
toi miten James, asd, alan jopa pitää Jamesista :D vihaan sitä jostain ihan ihme syistä :D
tää oli hirmu suloinen, jatka toki kirjoittamista :)
Kiitos että sain lujkea tämän .3
~Criss joka ei osaa kommentoida~
-
Ei kuulosta yhtään liian nuorelta Jamesin kertojaääni, just oikelta <3 Oon sen verran sisarusten penskojen kanssa pyörinyt ja niihin on siunaantunut pari pikkuvanhaakin, ihan selkeesti tunnistin sellasen äänen :D
Aivan mahtava. Jätti sanattomaksi ja, haha, Harry ei osaa leikata kalkkunaa :P
<3
-B
-
Tämä on ihana!
On joo ihan tyhmä Harry-isä, ei osaa edes leikata kalkkunaa! Tämä oli ihanan lapsellisesti(siis lapsenmielisesti) kirjoitettu, niin lapsenomaisesti. Kirjoitustyyli oli siis todella ihana. Pikku-James oli myös tosi suloinen leikkiessä salapoliisia. Jotenkin Jamesmaista vaikkei koko hahmoa ole esiintynyt Pottereissa kuin hiukan ja silloinkin kaksi vuotta vanhempana.
Idea oli loistava ja valtavan hyvin toteutettu, en itse asiassa keksi mitään mistä en olisi tykännyt. :D James oli ihana ja muutkin hahmot olivat varsin itsejään vaikkei Ginnyn lepakonräkäherjat päässeetkään esille. Tämä oli kivan humoristinen mutta ei mennyt mihinkään älyttömyyksiin, onneksi. Olisi mennyt hyvä ficci pilalle.
Teksti oli sujuvaa koko ajan eikä tylsiä kohtia löytynyt. Kirjoitusvirheitäkään en bongannut(hyvä hyvä!) Jatkan edelleen tästä lapseomaisuudesta, musta oli hauskaa kun James oli niin epäilevä, "ihan kuin äiti ei itse osaisi" ynnä muuta saman tapaista.
Ron on tehnyt jälkiruokaa, ja minusta tuntuu, että se maistuu vielä oudommalta, jos se pääsee jäähtymään.
Hih, olisi ollut hauskaa lukea miten ne kokkailut onnistuivat mutta ehkä se ei enää sopinut ficin teemaan. :D
Itse asiassa minä taidan ruveta isona samanlaiseksi kuin isä. Paitsi että minä kyllä osaan sitten leikata kalkkunaa.
Ihana!
Kaiken kaikkiaan pidin tästä tosi paljon(se taisi jo muutamaan kertaan tulla ilmi ;D) ja... no, ei muuta. Hyvää uutta vuotta!
-
Miten on mahdollista etten ole aikaisemmin tähän kommentoinut..? No, nyt tulen korjaamaan asian.
Oli ihana lukea tämä ficci uudelleen pitkästä aikaa. Osui sattumalta tämä otsikko silmään ja oli heti sellainen tunne, että olenko mä lukenut tämän ennenkin... Noh, positiivinen yllätys, kun avasin aiheen, muistin heti, että olin aikoinani tykännyt tästä ihan hirveästi. :) Ja tykkään edelleen. James jr.:n kertojaääni on suloisen pikkuvanha ja kuulostaa ihan oikeasti lapsenomaiselta. On huvittavaa nähdä, miten hän näkee asiat omilla silmillään. Niin kuin vaikka isänsä Harryn. Nauratti oikeasti tää "mun isi ei oikeastaan tee muuta kuin täyttää ristikoita".
Pahoittelen, en mä mitään järkevää aikonutkaan tulla tänne sanomaan. Tää oli tällainen puhdas ylistyskommentti :)
- V.
-
Voi vitsi, olipa hauska tarina ja näkökulma! Ihmiset keksivät kyllä mielenkiintoisia selityksiä asioille... Minusta Harryn ja Ginnyn salailu menneisyydestä oli ihan ymmärrettävää, mutta hyvä kun James sai viimein tietää, kun asia painoi hänen mieltään niin paljon.
-
En oikein tiennyt, mitä tältä odottaa otsikon perusteella, mutta se kuulosti kuitenkin sen verran hauskalta, että aattelin lukaista tämän läpi. Ja hyvä että tein niin, koska voi ei, tää on ihana ♥ Ja hauska, nauraa kihertelin tälle itsekseni :D
Sehän nyt on melkein jo jokin luonnonlaki, että jossain vaiheessa lasten mielestä ne omat vanhemmat on ihan tyhmiä ja noloja ja joku muu lähipiirin aikuinen on paljon coolimpi ja ansiokkaampi :D Jamesin kertojaääni on söpö (ja oikeesti voisin lainata sen juttuja vaikka puolet ficistä, koska oli niin kiva lukea sen kommentteja), samaan aikaan pikkuvanha mutta kuitenkin lapsellinen, ja sellasiahan ne lapset tuppaa olemaan. Joistain noista pikku-Jamesin jutuista tuleekin ihan mieleen jotkut töissä tapaamani lapset.
Sinällään ymmärrän, miksi Harry ja Ginny eivät ole kertoneet lapsilleen Harryn menneisyydestä ja muista. Harry on varmaan halunnut heille mahdollisimman tavallisen lapsuuden (sen, mitä ei itse saanut), ja voisin hyvin kuvitella osan Harrysta haluavan muutenkin suorastaan tylsän elämän :D (Vaikka osa hänestä jotain seikkailua janoaisikin.) Mutta kyllä asioista todellakin pitää puhua ennen kouluun menemistä, koska sehän oliskin tosi ikävää kuulla totuus hajatietona koulukavereilta ja muilta :/ (Ja jotenkin aattelen että toi halu olla kertomatta ennen kuin on "pakko" on ollut juurikin Harryn idea.)
On kyllä aikamoinen uutinen Jamesille, että isä onkin paljon enemmänkin kuin hän on ajatellut :D Paljon sulateltavaa, mutta eiköhän se siitä. Ainakin, jos saa Teddyn puhumaan! Kyllähän tossa uteliaisuus herää (ja mulle tulee mieleen Harry itse silloin, kun hän halusi saada tietää Feeniksin killasta ja sen tekemästä työstä).
Itse asiassa minä taidan ruveta isona samanlaiseksi kuin isä. Paitsi että minä kyllä osaan sitten leikata kalkkunaa.
No sehän se tärkeintä onkin ;D
Tää oli oikein symppis ja hauska tarina. Olipa kiva löytää tämä luettavaksi :3
-
Oi ihanan symppis tosiaan :D Ensin hämmennyin iteki Barney serkusta mutta selvisihän sitten nopeasti miksi tälläinen hahmo kehiteltiin :D Pikku-James on sulonen ja toimelias :D Pidin tästä!
-Crys
-
Ai että miten herttainen. ^^ Uudesta sukupolvesta saa kyllä revittyä irti vaikka ja mitä tarinoita ja tämä oli tosi hauska näkökulma heidän tavallaan tosi eriskummalliseen elämään. Jamesin kertojaääni oli mielestäni uskottava, minusta se ei tuntunut liian nuorelta, vaan vain tympääntyneeltä pojalta, joka nolostelee isäänsä. Barny-serkku on kyllä erinomainen idea, niin kuulen korvissani Ronin heittävän ilmaan idean, että kutsutaan Harrya Barny-serkuksi. ;D Kiitos tästä ihastuttavasta pätkästä, oli todella suloinen. ^^
-
Ensinnäkin minun isäni on ihan tyhmä. Se ei anna meidän pelata huispausta, vaikka lumi on jo melkein sulanut. Ja kun siltä kysyy miksi, se vaan sanoo että on vielä jäätä. No totta kai on jäätä. Mutta huispausta pelataan ilmassa. Äiti väittää, että isä on ollut nuorena tosi taitava huispaaja, mutta sitä on kyllä vaikea uskoa, kun eihän se edes tajua missä sitä pelataan. Ei se mitenkään liity jäähän.
Tämä oli loistavin aloitus aikoihin. Kenties kirjaimellisesti, koska tämä on niin vanha teksti, mutta oli vallan ihanaa että tämä nostettiin taas etusivulle, koska tämä voisi olla sanakirjamääritelmä termille old but gold! Heti jo eka lausekin sai hymyilemään.
Barny-serkku on tehnyt niin paljon kaikkea hienoa ja isä ei ole tehnyt mitään muuta kuin ristisanatehtäviä. Se toivoo, että sekin olisi tehnyt jotain tärkeää niin kuin Barny. Tekisi mieli sanoa sille, että olisi miettinyt sitä silloin kun ei ollut vielä vanha.
:D :D :D
Ja sitä paitsi nyt minua ei ärsytä, että Teddyn isä ja äiti ovat kuolleet jossain hurjan tärkeässä taistelussa ja minun isäni vaan puhuu muista ihmisistä ja taputtaa äidin selkää kun äiti valittaa, miten se inhoaa ruuanlaittoloitsuja. Itse asiassa minä taidan ruveta isona samanlaiseksi kuin isä. Paitsi että minä kyllä osaan sitten leikata kalkkunaa.
Apua :D Awww.
Pikku-Jamesin kertojaääni oli minusta oikein onnistunut, oli hupaisaa nähdä asioita lapsen linssien läpi. Muutenkin tämä oli ihanan hyväntuulinen, vaikka olikin välillä vähän vakavampiakin juttuja välissä. Erityisesti pidin Hermionen lastenkasvatusneuvoista ja tietty siitä, että tällainen kuningasidea harhauttamiseen Barny-serkulla oli jollekin höhlälle mieleen putkahtanut. Tämä oli ihanan kevyttä luettavaa ja piristävän leppoisa. Lisäksi tämän lukemisen aikana tuli naureskeltua ihan ääneen useampaankin otteeseen, mikä siis tietysti kertoo onnistuneesta huumorista! Tämä oli ihanan hupsu ja hellyyttävä. Kiitos tästä ja tämän tuomasta hymystä, tästä tekstistä on iloa edelleen! :D
-
Ääh, miten voi olla mahdollista etten ole kommentoinut tätä :D Muistan kyllä lukeneeni tämän joitakin vuosia sitten, mutta näköjään kommentointi on sitten jäänyt ihan kokonaan. Kivaa, että tämä on kuitenkin nyt nostettu esiin niin pääsin korjaamaan tämän erheen :D
Tämä oli kaiken kaikkiaan tosi ihana ja sympaattinen! Tykkäsin tosi paljon tuota Jamesin kertojaäänestä ja vaikka se oli hieman lapsekas, niin se oli juuri sopivasi sellainen. Eli ei tullut missään vaiheessa fiilis, että tämä olisi ollut liian lapsellinen. Parasta tässä oli juuri se, että lukija kyllä tiesi mistä on kyse ja sai jännittää Jamesin mukana, että saako tämä kuulla totuuden vai ei.
Onneksi Harry viimein kertoi Jamesille ja ehkäpä hän oli jännittänyt kertomista ihan turhaan. Vaikka ikävää, ettei James vieläkään arvosta Harryn kalkkunanleikkaustaitoja ;D
Tämä oli söpö iltapala, kiitos!
Vendela