Helena huomasi olevansa sininen, ei harmaa kuten yleensä, vaan tummansininen. Niin kävi aina, kun hän pahoitti mielensä jostakin, se johtui kai suonista, joissa ei enää virrannut verta, mutta pahaa mieltä senkin edestä.Todella mielenkiintoinen yksityiskohta, että kummituksen mieliala voisi vaikuttaa hänen väriinsä. Ja erityisesti, että se olisi vielä jäänne siltä ajalta, kun on vielä ollut elossa. Tässä tarinassa oli pari muutakin mielenkiintoista yksityiskohtaa, joista kummitusnäkökulma ilmeni, kuten se, että Helena joutui muistelemaan laventelien tuoksua niiden haistamisen sijaan.
”Paina toki puuta”, Pomona sanoi ilahtuneena Helenan näkemisestä ja jatkoi sitten taas loitsun mutisemista.Pidin Pomonasta tässä aivan valtavasti! Ihanaa, kuinka hän suhtautuu Helenaan niin tavallisesti antamatta toisen olomuodon vaikuttaa millään tavalla hänen suhtautumiseensa. Hän on todella lämmin ja tuttavallinen Helenaa kohtaan, ja hän vaikuttaa ihan oikeasti ilahtuvan, kun Helena ilmestyy paikalle. Vaikka tämä tarina onkin synkkä ja surullinen, luo Pomona tähän ehdottomasti pienen ilonpilkahduksen.
Helena huomasi olevansa sininen, ei harmaa kuten yleensä, vaan tummansininen. Niin kävi aina, kun hän pahoitti mielensä jostakin, se johtui kai suonista, joissa ei enää virrannut verta, mutta pahaa mieltä senkin edestä.Murheellisuudessaankin ihanan lumoava ajatus, että kummitus voisi muuttua siniseksi ollessaan pahoilla mielin, ja että mielipaha kiertäisi hänen suonissaan veren sijaan. Siitä tulee runollinen olo, vaikkei se Helenasta tietenkään kivalta tunnukaan.
Tylypahkan suurimmassa kasvihuoneessa Pomona Verso vaihtoi kärvihirpäspuskia isompiin ruukkuihin ja toisti niille jatkuvana nauhana jotakin rauhoittavaa loitsua, jotta ne eivät joutuisi paniikkiin.En tiedä, juontaako tuo kärvihirpäspuska juurensa hirvikärpäsistä, mutta naurahdin tälle, koska itselläni on paha tapa väännellä sanoja noin, ja kyllä hirvikärpänenkin on minulle juuri kärvihirpänen. ;D
Hän muisti, miten verinen paroni oli kosinut häntä laventelikimppu kädessään ja miten jokin oli liikahtanut niin, ettei mennyt enää koskaan paikoilleen.Tuoksumuistot on joskus kyllä tosi voimakkaita, ja ajatella, että ne aaveellekin voi vielä satoja vuosia myöhemmin tuoda noin vahvasti mieleen jonkun muiston menneestä. Harmi, että se Helenan kohdalla oli jotain, mitä hän varmaankaan ei mielellään enää muistaisi. Tosin, vaikea varmaan unohtaakaan, kun joutuu Paroniakin katselemaan tuolla aina maailmanloppuun asti. Ihan hirvittävä kohtalon muuten, joutua nyt katselemaan vuosisadasta ja -tuhannesta toiseen tuollaista tyyppiä pääsemättä ikinä edes kuoleman kautta eroon. Helenan puolesta tulee paha mieli, ja toivon, että hän löytäisi ainakin kirjeystävän. Kiitos hienosta tekstistä! :)
”Edes Viistokujan viluisin katukissa ei haluaisi kirjeenvaihtoon kummituksen kanssa”Noh, äläs nyt, Helena! 😄 Minusta tässä olisi vaikka miten paljon potentiaalia ja ehdottomasti ryhtyisin moiseen harrastukseen, jos Potterin maailmassa eläisin. Mitä kaikkea siinä voisikaan oppia, eikä ehkä Harmaa leidikään olisi aivan niin harmaa, jos saisi jonkun kaverin, kenelle kertoa mieltään askarruttavista asioista.
kärvihirpäspuskiaEn tiedä/muista, oliko tämä nimi canonia, mutta se on suloinen. 😂❤️
Helena Korpinkynsi on yksi niitä mielenkiintoisia hahmoja, joista lukee mielellään aina lisää. Helena tuntuu olevan eniten Tylypahkan kummituksista (joista kirjoissa on kerrottu) oman menneisyytensä riivaamalta.Tää on totta! Ja tämän valossa on aika jännää, miten vähän Helenasta on ficattu, ainakin suomeksi.
En tiedä, juontaako tuo kärvihirpäspuska juurensa hirvikärpäsistä, mutta naurahdin tälle, koska itselläni on paha tapa väännellä sanoja noin, ja kyllä hirvikärpänenkin on minulle juuri kärvihirpänen. ;D:D Kärvihirpäspuska on Kapari-Jatan suomennos Rowlingin flutterby bushista. En ollutkaan ajatellut aikaisemmin hirvikärpäsiä, mutta totta kai :D!