Nimi: Sähköä ilmassa (S, Hirano, Kagiura)
Kirjoittaja: Sinjata
Ikäraja: S
Tyylilaji: Draama, angsti, slice of life, hurt/comfort
Fandom: Manga/Anime Sasaki to Miyano / Hirano to Kagiura
Päähahmot: Hirano Taiga – Kagiura Akira – Kagiura/Hirano
Vastuuvapaus: Mangaka Shō Harusono omistaa alkuperäisen tarinan/hahmot, joiden elämää jatkoin omalla erityisellä värikynälläni, enkä hyödy tästä rahallisesti mitenkään.
Tiivistelmä: Huonetovereina jo jonkin aikaa olleet lukutoukka Hirano ja koriskentän kiitäjä Kagiura kokevat koulun asuntolalla jotakin, joka sekoittaa heidän ja lähimmäistensä elämät joksikin aikaa - vaiko sittenkin jopa pidemmäksi ajaksi? Kagiuran taistellessa tunteidensa kanssa Hiranoa kohtaan, Hirano pähkäilee omia tuntemuksiaan.
A/N: Sasaki to Miyano mangan/animen sivurooleissa häärääviä Hiranoa ja Kagiuraa ihmettelisin mieluusti enemmänkin! ^^ Kyseinen kaksikko herätti kauan kadoksissa olleen kirjoitus intoni. En osaa vielä sanoa kuinka pitkä tästä tulee, mutta sen näkee sitten. Tämä piti olla lyhyt oneshot, mutta jotain tapahtui... :D No mutta, tässäpä ensimmäinen osa. Lukuiloa!
Sähköä ilmassa
Eräs ei niin tavallinen sunnuntai
1. luku
Hirano Taiga istuu ikuisuudelta tuntuvan ajan bussin kyydissä, tiedostamattaan kärttyisen ja ehkä malttamattomankin näköisenä. Lieneekö se syy siihen, ettei kukaan ole uskaltautunut istua tämän vierustoveriksi, ken tietää. Matkaaja nojaa päätään viileään ikkunaan vilkaisten silloin tällöin ohi vilistäviä maisemia, ajatustensa ollessa kuitenkin jossain täysin muualla. Poika kyllä nauttii yleensä ei täydellä bussilla matkustamisesta, mutta nyt loppumatkan kesto vain jostain syystä ärsyttää häntä suunnattomasti. Takana on pitkästä aikaa kotona vietetty mukava viikonloppu ja sunnuntain saapuessa riensi taas myös aika palata asuntolalle.
Jokin aika sitten Hirano kuitenkin yllätti itsensä miettimästä aina jo kotiin päästyään tulevaa sunnuntaita. Ei seuraavaa viikkoa tehtävineen ja tapahtumineen, vaan nimenomaan aina paluu päivää. Se on jotenkin muuttunut toisenlaiseksi kuin aiemmin, tämän osaamatta kuitenkaan sanoa, miksi, milloin tai millaiseksi se olisi edes muuttunut. Hän on aina pitänyt opiskelusta ja viihtyy ehkä senkin vuoksi koulussa sekä asuntolassa moitteetta, joten palaaminen sinne ei ole tuntunut pakkopullalta aiemminkaan. Mutta jotenkin se on silti muuttunut. Vaiko sittenkin jokin hänessä itsessään? Poika alkaa naputtamaan sormellaan äkäiseen tahtiin puhelimensa reunaa, viestien kirjoittamisen ja selaamisen lomassa.
Hmph... Kagi-kun lakkasi vastaamasta viesteihini, kuin seinään. Pahoittiko hän mielensä jostakin mitä sanoin? En kyllä mielestäni kirjoittanut mitään sellaista ja hän vaikutti hyväntuuliselta itseltään ollessaan juuri tullut pois kylvystä... Kunhan kysyin onko hän jo opiskellut tänään. Jos on, voisimme siinä tapauksessa pelata peliä jonka löysin, mutta kerron siitä hänelle vasta perillä. Kagi-kunilta tuli vastauksena vain tuskastuneelta näyttävä hymiö hakkaamassa kirjalla päätään, minkä vuoksi uskallan olettaa hänen opiskelleen. Juuri vielä näin hänen kirjoittavan, mutta muuta viestiä ei silti enää tullutkaan. Käskin kertoa mitä tällä oli mielessä, mutta hän ei ole edes vaivautunut lukemaan viimeisimpiä viestejäni...
Ei ole Kagi-kunin tapaista ignoorata näin ja yleensä hän vastaakin takaisin lähes bumerangin lailla... Kuten aamullakin, kun varmistin hänen heränneen koripallo treeneihinsä ja oli kuin olikin herännyt itse ajoissa. Ainakin lähettämänsä kuvan perusteella, jossa oli aamiaisella pystyssä sojottavassa aamutukassaan ja uniset silmänsä hädin tuskin auki... Toisinaan minusta tuntuu, kuin hän heräisi kokonaan vasta koskiessaan koripalloon.
Matkassa ei mene enää muutamaa minuuttia kauempaa, mutta voisi silti viitsiä vastata, tarvitseeko hänelle tuoda jotakin. Ja minä kun vielä eilen etsin hänelle tuliaista, löytäenkin sellaisen... Tässäkö kiitos?! Kagi-kun ei ollut päästää minua edes lähtemään, roikkuen hihassani kuin takiainen, niin että olin myöhästyä bussista! Tsk! Minkä minä sille voin, että hän jäisi yksin huoneeseemme... Liekö häneltä akku loppunut...? Käyttäisi sitä lisäakkuaan. Puhelukin menee suoraan vastaajaan. Kurmootan tätä kyllä kunnolla, jos löydän hänet taas päikkäreiltä, mitä hieman aavistelen!
Jäädessään hetken kuluttua pois bussista lähellä asuntolan pihaa, Hirano laittaa puhelimensa takintaskuun vilkaisten siihen vielä viimeisen kerran, huokaisten sitten tuntiessaan olonsa hieman pettyneeksi.
Mit - miksi minä edes odotan häneltä vastausta näin?? Ei hän ole mitenkään velvollinen vastaamaan... Ja johan me jo ihan kohta näemme. Osaan kyllä jo nähdä mielessäni hänen tutun, ylitsevuotavan innostuneen reaktionsa asiasta...
Poika miettii kykenemättä estämään hymyä ilmaantumasta huulilleen. Päästyään pihaan hänen ajatuksensa kuitenkin katkaisee tyystin tämän nenään jostain leijaileva pistävä savun haju.
Hä? Ovatko he kuitenkin päätyneet grillaamaan ulkona, vaikka se on kielletty -
Äkkiä hän nopeuttaakin askeliaan kohta jo juoksuksi, tajutessaan hajun aiheuttavan savun tulevan asuntolan sisältä. Samalla hetkellä palohälytys laukeaa yskivien oppilaiden alkaessa valua pääovista ulos.
”Varmistakaa jokainen, että huonetoverinne on ulkona ja ilmoittakaa välittömästi, jos joku puuttuu! VÄLITTÖMÄSTI!” Hanzawa ohjeistaa muita huomatessaan saapuvan Hiranon.
”Mitä täällä tapahtuu??” tämä kysyy kalvenneelta Hanzawalta, joka ottaa ulkona vastaan asuntolasta ulos tulevia oppilaita.
”Jostain tulee savua, mutta sen aiheuttajaa ei ole vielä löydetty!”
Hirano katsoo vaistomaisesti heidän huoneensa ikkunaa tajuten kauhukseen, ettei siitä juurikaan näe enää edes sisälle.
”Oletko nähnyt Kagiuraa?!”
”En, tulin itsekin juuri paikalle -”
Tämän kuultuaan poika pudottaa laukkunsa olaltaan maahan, rynnäten sisälle asuntolaan puhelimensa taskulampun valaistessa tietä, Hanzawan turhaan yrittäessä estellä.
Hirano - toivottavasti tulet sieltä pian takaisin!
Savun määrä kasvaa pahaenteisesti yläkerran käytävässä, mitä pidemmälle Hirano sitä pääsee etenemään, kaulahuivia kasvojensa edessä pidellen.
Minun on pakko varmistaa, ettei Kagi-kun ole täällä! Ole kiltti ja ole vaikka kirjastossa!
”KAGI -” tämä yrittää heti huutaa avatessaan heidän huoneensa oven, jolloin sankka savupilvi pöllähtää kuumana tätä vasten, pojan ehtiessä juuri nostaa kätensä päänsä suojaksi. Reitin hieman selvittyä, Hirano astuu varoen huoneeseen tiedostaen heti liekit lähellä Kagiuran vuodetta.
E-en meinaa nähdä täällä taskulampun valollakaan mit -
Tämä ehtii ajatella, kunnes melkein kompastuu johonkin lattialla lojuvaan.
Mikä se - ei...
”HERÄÄ, KAGIURA AKIRA! Päikkärit on ohi!!”
Sinun on parasta herätä, NYT!
Tämä lisää huutaen mielessään, tunkiessaan nopeasti puhelimen taskuunsa. Hän nostaa sitten herättelyihin reagoimattoman velton pojan ylös, raahaten tämän mukanaan käytävälle, hengittämisen tuntuessa koko ajan tukalammalta suoritukselta.
Hitto... Mihin voimani ovat kadonneet?? Kyllä minä yhden Kagi-kunin kantaisin vaikka mihin - mutta taisin hengittää savua liikaa... Minun on saatava hänet nopeasti pois täältä, hinnalla millä hyvänsä...!
Tämä miettii yrittäen ponnistella heitä molempia määrätietoisesti eteenpäin, taskulampun kajon ja juoksuaskelten lähestyessä, Hanzawan pian ilmestyessä vierelle.
”Hirano! Autan sinua, kannattele sieltä puolelta -”
Taivaan kiitos he löytyivät molemmat!
”Huoneemme...palaa...”
”S-selvä, mutta nyt ulos täältä, apua on tulossa!” Hanzawa huutaa heilauttaen Kagiuran vasemman käden olkansa yli, heidän sitten mennessä rappuja alas niin nopeasti, mutta varoen kuin ikinä kykenevät.
Kolmikon päästyä ovista ulos, he kuulevat sireenien ulvonnan lähestyvän, pihan pian täyttyessä vilkkuvista sinisistä valoista. Hirano vilkaisee olallaan lepäävää, kädessään pitelemäänsä kättä.
Kagi-kun... Kätesi...on rikki...
Muuta hän ei enää ehdikään noteerata rojahtaessaan maahan, Kagiura mukanaan.
Jatkuu...
A/N: Sellainen alku tähän tarinaan! Jos satutte löytämään virheitä tekstistä, kertokaa ihmeessä! ;D