Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Meldis - 01.12.2022 10:57:51
-
Ficin nimi: Yliveto
Kirjoittaja: Meldis
Fandom: Harry Potter
Genre: romance, fluffy, humor, drama, fake relationship ikään kuin?? :D
Ikäraja: K-11
Paritus: Harry/Draco
Tiivistelmä: “Tiesin kyllä, että Harry Potterin kanssa työskenteleminen ei olisi tylsää, mutta tämä on vähän muuta kuin oletin”, Gert hykersi.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Minä tahdoin tehdä työpaikkaromanssin ja se syntyi joulukalenterin muodossa. Toivottavasti viihdyt tämän parissa, vaikka en ole yrittänytkään olla kauhean originaali, tämä on vain hömppää ja söpöilyä joulun alle. Yksi luukku on aina yksi päivä tarinan sisällä ja yritän olla ajoissa julkaisemassa näitä, vaikka mitään en lupaakaan. Ficissä eletään vuotta 2003. Kommentit on toivottuja! ^^
Yliveto
1. luukku
Harryn työpöytä tärähti. Pino pergamentteja ponnahti kevyesti ilmaan, yksi sulkakynä kierähti lattialle ja Harryn vasta pöytään tuoma teemuki lainehti loikuttaen sisältönsä hänen syliinsä ja pitkin hänen lukemaansa raporttia. Harry älähti ja kohotti katseensa nähdäkseen työkaverinsa Wilsonin romahtavan oman pöytänsä ääreen perin myrtyneen näköisenä, vaikka vielä hetki sitten kävellessään aurorien päämajaan tämä oli ollut pirteä. Olipa tämä jopa vislannut jotain joululaulua. Hän oli kadonnut hakemaan teetä, ainakin sanojensa mukaan, mutta teetä ei näkynyt missään. Läsnä oli vain tumma pilvi tämän pään yläpuolella ja vaimea natina, joka tuli Wilsonin suusta. Harry katseli ympärilleen päämajassa. Maanantaiaamupäivä oli tyypillisen vaitonainen, käskynjaon jälkeen muutamat vanhemmat aurorit olivat lähteneet kentälle, Robards kadonnut tapaamiseen syyttäjien apulaisten kanssa ja Harry tiesi Lauran myös istuvan pitkässä suunnittelupalaverissa jonkun tiiminsä kanssa. Mikään ei vaikuttanut kuitenkaan päämajalla aiheuttaneen Wilsonin tuulta, ellei tämä sitten sydämensä pohjasta vihannut rauhallista työtilaa millaiseksi päämaja oli muuttunut suurimman osan työntekijöistä ollessa muualla.
“Potki vain omaa pöytääsi”, Harry tokaisi Wilsonille, joka paraikaa valui tuolissa vastapäätä Harrya oman pöytänsä ääressä. Heidän pöytänsä oli työnnetty yhteen ja jokainen Wilsonin liike työpöytäänsä vasten välittyi myös Harryn työpöytään. Mies ei vastannut Harrylle, liusui vain alemmaksi tuolilla ja mutisi jotain itsekseen. Harry nappasi taikasauvansa ja pienellä liikkeellä puhdisti pergamentin ja kaapunsa puhtaaksi. Vaikka hänen olisikin tehnyt mieli itsekin kaataa teensä – tai jotain ihan muuta nestemäistä – Kroatian taikalainvartijoiden iskujoukoilta saamansa kirjeen päälle, hän yritti käyttäytyä ainakin jokseenkin ammattimaisesti työssään. Hän ei halunnut enää yhtäkään huomautusta siitä, että oli liian nuori ja kokematon hommaan tai että olisi saanut sen suhteillaan ja olemalla Harry Potter.
“Mikä on?” Harry kysyi kumartuessaan nostamaan sulkakynää lattialta. Wilson mutisi edelleen itsekseen.
“Hän sai pakit”, ohi kävelevä Ivy sanoi. Siihen Wilson reagoi ja kohosi vihdoin istumaan kunnolla tuolissaan.
“Enkä”, hän ärähti, vilkaisi Ivya, joka oli pysähtynyt matkallaan päämajan laidalle hakemaan kuumaa vettä tarjoilupöydältä pannusta, sitten katsahti Harryyn ja ryki. “Tai joo.” Ivy heitti mieheen säälivän katseen ja jatkoi kulkuaan teen luokse. “Mutta ei se ollut minun syyni”, Wilson jatkoi Harrylle, joka kurtisti kulmiaan.
“Miten niin ei ollut sinun syysi?” Harry tiedusteli ja silmäili kirjettä Kroatiasta ja taitteli sen sitten kaikessa rauhassa juttukansioon iloisena tauosta turhauttavaan tapaukseen. Hän risti sormensa ja nojasi päätään niihin katsoen Wilsoniin edessään.
“Se on niin vaikeaa”, Wilson valitti.
“Mikä on vaikeaa?” kysyi juuri saapunut Gert, joka viskasi viittansa naulakkoa kohti ja vaate oli tipahtamassa maahan, mutta naulakko nappasi siitä kiinni. Se asetteli sulaneista lumihiutaleista märän viitan yhteen hakaansa. Gert alkoi puhaltaa sauvansa päästä kuumaa ilmaa märkiin, punaisiin hiuksiinsa ja käveli Harryn ja Wilsonin ympäri oman työpöytänsä ääreen heidän vieressään.
“Treffeille kysyminen”, Wilson ähisi, eikä Harry onnistunut peittämään naurahdustaan. Wilson mulkaisi häntä.
“Ei treffeille kysyminen ole kauhean vaikeaa”, Harry tyrskähti.
“Onpas ja pelottavaa. Jos en nielaise kieltäni, kaadan tulikuumaa teetä hänen päälleen”, Wilson valitti lisää.
“Kaadoitko sinä teetä salaperäisyyksien osaston Odettan päälle?” Gert kysyi edelleen hiuksiaan kuivatessaan.
“Hysss!” Wilson suhisi ja nyrpisti nenäänsä. “Joo ja hän kirkui kuin syötävä ja mistä sinä tiedät, että pidän Odettasta?” Wilson tivasi Gertiltä, joka virnisti toispuoleisesti.
“Tuo kyllä kuulostaa ihan vain sinun syyltäsi. Jos ensi kerralla et kanniskelisi teetä, kun pyydät häntä ulos?” Harry ehdotti kainosti suu piirtyen edelleen virneeseen, mitä Wilson mulkoili.
“Sinun on helppo puhua”, Wilson tokaisi. “Tytöt – ei kun pojat siis, sori Harry”, Wilson korjasi nopeasti, “jonottavat päästä treffeille kanssasi, sinun ei tarvitse huolehtia tällaisesta. Jos sinun pitäisikin kysyä ketään ulos, he suostuisivat riemusta kiljuen.”
“Eivät palovammoista kiljuen?” Ivy kysyi tultuaan takaisin heidän luokseen höyryävä teemuki kädessään. Wilson alkoi taas valua tuolissaan.
“Kukaan ei jonota kanssani treffeille”, Harry sanoi kovaan ääneen. “Eivätkä he kaikki ole kiljuneet riemusta. Saati suostuneet”, hän jatkoi kylmänväreet käyden selkää pitkin muistellen sitä kaameaa kertaa koulun neljäntenä vuonna, kun oli yrittänyt pyytää Chota tanssiaisiin.
“Sinustako on sitten helppoa pyytää treffeille?” Wilson kysyi pää työpöydän tasossa lojuessaan melkein vaakatasossa tuolissa.
“No, ei se varmaan ihan noin kamalaa ole, ainakaan enää”, Harry vastasi hymähtäen.
“Joo, otat tämän turhan vakavasti. Kuten Harry sanoi, älä ota ensi kerralla teetä mukaasi”, Gert kehotti. Wilson kuitenkin tiiraili Harrya edelleen.
“Et sinä olisi noin viilipytty kysyessäsi jotain, josta oikeasti olisit kiinnostunut”, hän sanoi ja Harryn niskaa alkoi polttaa ja hän siirsi katseensa takaisin raporttiin edessään, mutta muisti työntäneensä sen kansioon ja hän tuijottikin tyhjää pöytää.
“En minä sano olevani viilipytty, sanon, että helppo osuushan se kysyminen olisi”, hän vastasi.
“Niin, mieti jos olisit päässyt treffeille Odettan kanssa. Monetko kaljat olisit kaatanut hänen syliinsä silloin?” Ivy kiusasi.
“Minä lyön vetoa, että sinäkin jänistäisit, jos kohde olisi oikea”, Wilson sanoi. Harry tuhahti.
“Lyö ihmeessä”, hän sanoi.
“Okei.”
Harry katsoi Wilsoniin, joka oli noussut istumaan selkä suorana ja katsoi Harrya haastavasti. Harry siristi silmiään.
“Mitä?” hän kysyi. Wilson kohosi seisomaan ja nojautui pöytänsä yli lähemmäs Harrya.
“Minä nimeän jonkun, jota sinun pitää pyytää ulos, vaikka ennen jouluaattoa. Ja jos et onnistu, teet aaton ja joulupäivän päivystykset”, Wilson selosti ja ojensi sitten kätensä kättelyyn.
“Wilson…” Harry ähkäisi.
“Vai eikö se olekaan niin helppoa?” Wilson ilakoi. Rohkelikko Harryn sisässä sisuuntui ja nosti hänet jalkeille. Ajattelematta hän tarrasi Wilsonin käteen.
“Kiinni veti. Ja kun sinä häviät, sinä teet aaton ja joulupäivän päivystykset”, Harry sanoi. Wilson nyökkäsi.
“Ketä Harry siis pyytää ulos?” Ivy kysyi pienen hiljaisuuden kuluttua, kun miehet näyttivät nyt kilpailevan siitä, kumpi turmelee toisen sormet ronskilla kättelyllä.
“Minulla on hyvä idea siihen”, Wilson sanoi hymyillen vinosti, kun he vihdoin irrottivat otteensa.
“Anna tulla vain, menen tästä vaikka saman tien”, Harry uhosi ja kun Wilsonin hymy vain syveni Harry ei voinut mitään vatsaan tipahtavalle kivelle, joka viestitti, että Harry oli tainnut lähteä mukaan johonkin todella typerään.
“Sinun pitää pyytää treffeille Draco Malfoyta.”
-
Muistelinkin, että Discordissa mainitsit työpaikkaromanssijoulukalenterista (mikä sanahirviö :D) ja vielä H/D-parituksella, joten olinkin ihan täpinöissäni, kun huomasin tämän aamupäivällä ilmestyneen tänne! Ja vieläpä lupauksesta romanssista, fluffysta, huumorista ja "ikään kuin fake relationshipista". Kuulostaa siis todella lupaavalta kattaukselta varsinkin, kun joulua odotellessa (ainakin omasta mielestäni) on kiva lukea jotain vähän kevyempää, hauskaa ja fluffysta sisältöä. :)
Lähtöasetelma tässä on ihanan kutkuttava! Oli kiva päästä tutustumaan Harryn työkavereihin ja heidän väliseensä dynamiikkaan. Harry tässä taas oli aivan klassinen Harry menemällä suoraan oman rohkelikkoutensa vietäväksi:
“Vai eikö se olekaan niin helppoa?” Wilson ilakoi. Rohkelikko Harryn sisässä sisuuntui ja nosti hänet jalkeille. Ajattelematta hän tarrasi Wilsonin käteen.
“Kiinni veti. Ja kun sinä häviät, sinä teet aaton ja joulupäivän päivystykset”, Harry sanoi. Wilson nyökkäsi.
Voi Harry! Wilson tuntee Harryn selvästi jo sen verran hyvin, että tietää, mistä naruista vedellä saadakseen tämän mukaan johonkin. Ja kuinka kiero veto laittaa Harry pyytämään juuri Dracoa treffeille! Kyllä Harry taisi jo jotain pahaa aavistaakin Wilsonin ilakoinnista ja vinosta hymystä, muttei hänkään tainnut ihan tällaista odottaa.
Nyt meneekin jännäksi, miten Harryn esittämä treffipyyntö Dracolle oikein menee. Etenkin tuosta "ikään kuin fake relationshipistä" tuli mieleen, eskaloituukohan juttu jotenkin ja haasteen voittamiseen ei pian riitäkään vain treffeille pyytäminen. Tai joutuukohan Harry peräti lahjomaan Dracon alussa kanssaan treffeille ihan vain voittaakseen vedon. Hmm, se jää nähtäväksi.
Kiitos kovasti ensimmäisestä luukusta! Jään innolla odottelemaan jatkoa :)
-
valokki, kiitos kommentistasi! ^^ Lisäsin tuon fake relationshipin vähän viime tipassa kun sisko oli selittänyt, mikä siinä on olennaista, koska en missään kohtaa tajunnut kirjoittavani troupista, se nyt vain tuli mukaan. :D Harry on tosiaan helposti vietävissä vielä aikuisenkin, noh nuorena aikuisena. Hauska lukea pohdinnoistasi, katsotaan nyt mihin tämä lähtee kehkeytymään. ^^
2. luukku
“Malfoy!”
Vaalea pää kääntyi verkkaisesti ja Malfoy katsoi Harryyn tutun väsyneellä katseella kainalo täynnä kansioita ja toinen käsi kannatellen ruskeaa teekuppia, joka oli niitä samoja, joista Harrykin joi taukohuoneessa. Malfoy jäi odottamaan, että Harry sai hänet kiinni, vaikka näytti siltä, että se oli kovin vaivalloista. Harry vilkuili vähän ympärilleen, mutta toisen kerroksen käytävä oli näin aikaisin melko tyhjä, eikä Harryn olisi ehkä tarvinnut edes yrittää kuiskutella kuten oli tehnyt huutaessaan Malfoyn perään.
“Jos aikeenasi oli olla jotenkin vaivihkainen, epäonnistuit pahasti tuolla äänentasolla”, Malfoy kommentoi Harryn kuiskuttelua ja kääntyi ympäri ja jatkoi kulkuaan eteenpäin kopeasti. Harry tuhahti ja otti miehen kiinni. Tämä kohotti kupin huulilleen ja Harry virnisti.
“Minun haluaisin pyytää sinua ulos.”
Harryn iloksi Malfoy purskautti juuri hörppimänsä teen suustaan pitkin rintamuksiaan. Joku aamuvirkku ministeriöläinen käveli heidän ohitseen nenäänsä nyrpistäen.
“Ei se nyt noin kauhea ehdotus ollut”, Harry sanoi posket kiristyen pidätellystä naurusta. Malfoy mulkaisi häntä tee noruen leuallaan. Hän yritti kaivaa sauvaansa kaapunsa suojista, mutta onnistui vain entisestään loikuttamaan teetä päälleen, joten Harry päästi tämän tuskistaan ja siivosi sotkun pikaisella taialla. Tipat katosivat jopa Malfoyn suupielistä ja Harry hämillään työnsi sauvansa taskuunsa.
“Sanoisin kiitos, ellet olisi syyllinen koko sotkuun”, Malfoy tokaisi.
“Olisit tehnyt samoin minulle”, Harry sanoi.
“Ehkä”, Malfoy myönsi toinen suupieli nousten aavistuksen. “Oliko sinulla jotain oikeaa asiaa?” hän kysyi.
“Se oli oikea asiani”, Harry sanoi.
Malfoy näytti siltä, että olisi purskauttanut lisää teetä suustaan, jos olisi sitä juonut.
“Mitä?” hän sanoi. Harry vilkaisi ympärilleen, kulman takaa kuului askeleita.
“Mennäänkö huoneeseesi?” Harry ehdotti ja Malfoyn kohotti toista kulmaansa. Harryn silmät suurenivat. “Siis juttelemaan, vain juttelemaan”, hän kiirehti lisäämään, eikä tunnustanut tuntevansa poskillaan punaa.
Malfoylla onneksi oli oma huone, jonka oven Harry sulki takanaan. Olisi ollut vaikea puhua tästä Harryn työpisteellä, kun Wilson kuuntelisi heitä korvat höröllä. Eikä Wilsonin edes tarvitsisi pitää korvia höröllä. Malfoy kiersi pöytänsä taakse ja laski sille kannattelemansa kansiot sekä puolityhjän teemukin. Pöytä oli siisti ja tavarat ojennuksessa eli siis täysin päinvastoin kuin miten Harry kohteli työpöytäänsä.
“Niin mitä?” Malfoy toisti kysymyksensä ottaessaan ensimmäisen pöydälleen kulkeutuneen violetin muiston ja alkoi taitella sitä auki.
“Minä löin vetoa, että saisin pyydettyä sinua treffeille ennen aattoa”, Harry selitti nopeasti haluten vaikeimman hetken olevan pian ohi. Hänen selkänsä takana oli toinen tuoli, mutta hän ei halunnut istua, vaikka olikin tuntevinaan jonkin asteista vapinaa jaloissaan.
“Aurorit todella tekevät tärkeää työtä joka päivä taikamaailman hyväksi”, Malfoy hymyili vinosti lukiessaan samalla muistiota silmät liikkuen riveillä.
“No kuitenkin, en aio hävitä. Joten voitko leikkiä, että pyysin sinua ulos ja suostuit, enkä joudu tekemään aaton ja joulupäivän päivystyksiä?” Harry kysyi ohittaen Malfoyn ivailun. Malfoy katsahti häneen, asetti lukemansa muistion kaikessa rauhassa pöydälle kirjoitusalustan päälle ja alkoi taitella toista muistiota auki.
“Kuuluuko vetoon, että saat kertoa minulle vedosta?” Malfoy kysyi keskittyen uuteen muistioon.
“Ei tavallaan”, Harry sanoi ja Malfoy vilkaisi häntä kulma koholla. “Mutta ei se nyt ole tärkeintä. Voitko auttaa minua?” hän sanoi huitaisten ilmaa kädellään kärsimättömästi. Malfoyn hidas liikkuminen turhautti häntä.
“Minä en jotenkin kuvitellut, että olisimme sen verran läheisiä, että voit pyytää minulta palveluksia”, Malfoy sanoi yhtä hitaasti kuin liikkui.
“Aikuisuus teettää kaikkea tyhmää”, Harry myönsi. “Älä nyt, siedämme töissä toisiamme.”
“Juuri ja juuri”, Malfoy sanoi. “Ja olen aika varma, että pomoni ei määrää minulle juttuja, joissa sinä olisit mukana ihan vain kaiken varalta.”
“Juttelemme nyt. Ilman nyrkkejä. Se on parannus kouluaikoihin.” Malfoy hymähti.
“Aiot siis huijata? Kuinka luihuismaista”, Malfoy hymyili pienesti.
“No?” Harry kärtti ohittaen taas naljailun.
“Eli minun pitäisi ryhtyä valehtelemaan kanssasi?”
“Onko valehteleminen ongelma?”
“Ei.”
“Eli suostut?”
“Miksi sinä et vain kokeillut kysyä minua ulos?” Malfoy kallisti päätään.
“Et olisi suostunut”, Harry vastasi.
“Mutta eikö pointti ollut, että sinun pitää vain kysyä minua ulos. Ei että minä vastaisin pyyntöön myöntävästi”, Malfoy järkeili.
“Wilson ei uskoisi sitä ikinä.”
“Ei vaikka minä todistaisin?”
“Rupeaisitko sinä siihen?”
Malfoy pudisti päätään ja naurahti. “Et uskonut, että suostuisin kertomaan aurorikaverillesi, että pyysit minua oikeasti ulos, mutta uskot, että lähden mukaan kanssasi tähän petkutukseen?”
“Minä ajattelin, että loukkaantuisit, jos sanoisin, että se oli vain vedon takia”, Harry sanoi vikkelästi, vaikka nyt kun Malfoy sen sanoitti noin, oli hieman älytöntä hoitaa homma näin päin.
“Olen otettu, että välität tunteistani”, Malfoy sanoi. Harryn kämmenet hikosivat ja hän vaihtoi painoa jalalta toiselle. Malfoy puhui aika järkeviä. Ehkä joskus toiste Harry oppisi ajattelemaan ennen kuin teki.
“No, tässä nyt ollaan. Suostutko?” hän kysyi pysyen kannassaan.
Malfoy laski kolmannen auki taitellun muistion edellisten päälle, nojasi tuolissa taaksepäin ja kääntyi katsomaan Harryyn. Harry ei ollut ihan varma milloin viimeksi olisi ollut kaksin Malfoyn kanssa, vaikka he olivat molemmat työskennelleet ministeriössä jo muutaman vuoden. Aurorit ja taikalakiosasto tekivät tiheästi yhteistyötä ja kyllähän Harry törmäsi Malfoyhin välillä, mutta harvemmin näin. Tai oikeastaan ei koskaan näin, ei hän ollut koskaan kysynyt Malfoyta ulos. Eikä teknisesti kysynyt nytkään. Malfoyn silmät porautuivat Harryyn ja hänen huulilleen nousi uusi toispuoleinen hymy.
“Mitä minä saan tästä?” Malfoy kysyi. No tietenkin, Harry pohti.
“Kerran luihuinen...” hän tuhahti.
“Minun pitäisi kuukauden päivät -”
“Vain 23 päivää.”
“- teeskennellä, että olet pyytänyt minua treffeille ja vielä onnistuneesti. Sinä saat siitä vapaan joulun, niin kyllä minäkin haluan jotain”, Malfoy selvensi.
“En minä voi saada sinulle vapaata”, Harry sanoi ja Malfoy tyrskähti.
“On siis jotain, mihin kultapoikakaan ei kykene”, hän sanoi, mutta sitten vakavoitui ja suoristautui parempaan asentoon. Hän katsoi pöydän pintaa ja siirteli muistioita sormenpäillään. Tuolta kalpealta hipiältä punastumisesta oli vaikeaa erehtyä.
“Mitä sinä haluat?” Harry kysyi peläten hieman vastausta.
“Tuletko seurakseni yhden ystäväni syntymäpäiväjuhliin lauantaina?”
Harry olisi vuorostaan purskauttanut teet suustaan, jos hän olisi ollut juuri juomassa sitä. Hän huomasi suunsa roikkuvan auki ja sulki sen ja avasi taas, koska päätti, että hänen piti varmaan sanoa jotain, mutta ei keksinytkään mitään sanottavaa, joten sulki suunsa taas.
“Ei treffeille, idiootti”, Malfoy murahti, “seurakseni, ystävänä. Minä tavallaan…” Malfoy katsoi tiukasti pöydän pintaa ja puna vain syveni hänen poskillaan. “Minä menin sanomaan yhdelle tutulleni, että olemme ystäviä ja hän ei lopeta siitä vinoilemista, joten haluan näpäyttää häntä. Siinä kaikki.”
Harry väänteli suutaan. “Sinä sanoit, että me olemme ystäviä”, hän toisti ja Malfoy nyökkäsi, työnsi sormensa toistensa lomaan ja hieroi niitä toisiaan vasten melkein väkivaltaisen näköisesti.
“Miksi?” Harry kysyi edelleen hämillään. Hän ei tiennyt halusiko nauraa vai kaivaa korviaan.
“Koska hän on sellainen, yllyttää rehentelemään. Hän kehuu aina, miten tuntee Gwenog Jonesin henkilökohtaisesti ja käy hänen luonaan hulppeissa juhlissa ja se vain alkoi jossain vaiheessa raivostuttaa, joten…” Malfoy vilkaisi kulmiensa alta Harrya. “Se vain lipsahti, en saanut päähäni ketään muuta. Ja aluksi hän uskoi sen, mutta hän alkoi ehdottamaan, että voisi tavata sinut minun kauttani, enkä koskaan tehnyt niin, joten hän alkoi epäillä.”
“Sinä siis väitit, että minä ja sinä olemme ystäviä, jotta saisit näpäytettyä jotain leuhkaa kaveriasi?” Harry sanoitti ja hymy levisi hänen huulilleen joka sanan myötä. “Miksi sinä olet ystävä sellaisen tyypin kanssa?” hän kysyi nyt peittelemättä virnistystään.
“No, en olekaan oikeasti. Hän on perheystävä ja meidän piireissä on vaikea katkaista suhteita koskaan kokonaan”, Malfoy huokaisi selkeän turhautuneena.
Harry ei sanonut hetkeen mitään, nautiskeli vain Malfoyn sanoista, kunnes Malfoy katsoi häneen taas ja Malfoy näytti samaan aikaan epätoivoiselta kuin myös toiveikkaalta ja Harry tipautti omahyväisen hymynsä.
“Ja minun pitäisi nyt tulla juhliin ja leikkiä kaveriasi?” Harry sanoi, ilmeisesti edelleen liian hilpeästi, joten Malfoy ponnahti seisomaan ja lukitsi silmänsä Harryn omiin.
“Jos haluat, että leikin treffiseuraasi”, hän sanoi haastavasti ja Harryn ilme myrtyi. Hetken he tuijottivat toisiaan kumpikaan haluamatta luovuttaa, kunnes Harry ojensi kättään siirtämättä katsettaan.
“Tasoissa siis?” hän sanoi.
“Sovittu”, Malfoy sanoi ja tarrasi Harryn käteen. Puristus oli yhtä tiukka kuin hänen katseensa.
“Tulet synttäreille lauantaina ja sen jälkeen katsotaan sitä treffiasiaa”, Malfoy sanoi.
“Selvä. Äläkä kieli”, Harry painotti vielä.
“Älä huoli. Minun kieleni pysyy aisoissa”, Malfoy sanoi matalasti.
-
3. luukku
Harry istui käskynjakohuoneessa, eikä kuunnellut yhtään Robardsin tiedotusta seuraavan parin viikon varjostuskeikasta. Hän oli oikeasti pyytänyt Draco Malfoyta treffeille ja tämä oli suostunut. Vaikka eihän hän ollut pyytänyt Malfoyta treffeille, eikä tämä ollut suostunut. Sen sijaan hän oli kuullut, että Malfoy oli sepittänyt jollekin ystävälleen, tai ainakin tuttavalle, että hän ja Malfoy olisivat ystäviä. Että Malfoy oli valinnut juuri hänet valheensa päähenkilökseen. Harrysta se oli ollut aluksi luvattoman hauskaa ja sitten kiusallista ja lopulta vain hämmentävää. Hän ei hirveän innolla odottanut lauantaisia syntymäpäiväjuhlia. Jos tämä leuhka kaveri olisi niin raivostuttava, kuin Malfoy oli kuvaillut, millaisia tyypin ystävät olisivat, millainen olisi juhla, johon Harry oli lupautunut. Oli aika lohduton ajatus, että hänen ainoa turvansa siellä olisi Malfoy. Mutta olihan Harry sodan jälkeisinä vuosina joutunut sietämään aika monta kissanristijäistä, joissa hän oli tuntenut hädin tuskin ketään ja oli selvinnyt aina. Ainakin suurin piirtein, jos ei lasketa sitä kertaa, kun Pyhän Mungon varainkeruujuhlissa hän oli aivastanut päin Velhojen neuvoston varapäänoidan Karina Vallanvaaran kasvoja tämän voimakkaasti lemahtavan hajuveden tulvahtaessa Harryn nenään. Mutta eihän Malfoyn puolitutun syntymäpäiväjuhlissa voinut olla yhtään niin kauheaa, eihän?
“Potter?”
Harry hätkähti kuullessaan nimensä ja huomasi koko huoneen tuijottavan häntä. Gert katsoi häntä säälivästi.
“Anteeksi”, Harry köhi ja lehahti punaiseksi. Robards siristi hänelle silmiään.
“Keskittymisesi ei taida olla riittävä tähän keikkaan”, yliaurori sätti. “Edwards, mene Thawleyn seuraksi, hoidatte seuraavat neljä päivää. Siinä kaikki tältä aamulta.”
“Kai sinä uneksit tulevista treffeistä Malfoyn kanssa?” Gert tiedusteli heidän palatessa avokonttoriin.
“Mitä?” Harry hätkähti melkein yhtä pahasti kuin käskynjaossa. “En, miten niin?” hän naurahti ja istui työpöytänsä ääreen.
“Koska se oli teidän vetonne”, Gert kurtisti kulmiaan ja viittoi Wilsoniin, joka oli jäänyt puhumaan jostain Robardsin kanssa.
“Ai niin. En uneksinut. En ole vielä kysynyt, en ole nähnyt häntä”, Harry sanoi huojentuneena. “Ömm, mistä keikasta Robards muuten puhui?” hän jatkoi.
“Siitä uudesta oopiumin levittäjästä. Yksi myyjistä antoi hänet ilmi ja varjostus alkaa huomenna”, Gert huokaisi. “Mistä sinä sitten uneksit, jos et Malfoysta?”
Harry hörähti kovaan ääneen.
-
Hehee, tämä on menossa todella oivalliseen suuntaan. ;D
“Minun haluaisin pyytää sinua ulos.”
Harryn iloksi Malfoy purskautti juuri hörppimänsä teen suustaan pitkin rintamuksiaan. Joku aamuvirkku ministeriöläinen käveli heidän ohitseen nenäänsä nyrpistäen.
Voin hyvin ymmärtää Dracoa, tässä kohtaa olisin varmaan itsekin purskauttanut teet suustani, jos olisin sellaista sattunut juomaan. Naureskelin ääneen mielikuvalle Dracosta purskauttamassa teet rinnuksilleen, koska onhan tuo Harryn liike näin äkkiseltään vähintäänkin, öhh, yllättävä. Vaikka Dracokin taitaa olla jo suht tottunut Harryn spontaaniuteen, taisi ehdotus tulla Dracollekin aika puskista tällä tavalla ilman minkäänlaista pohjustusta. Ja vaikka ajattelinkin, että feikkitreffejä on varmaan luvassa, en yhtään osannut odottaa, että Harry olisi ihan näin suora heti alkuun, vaikka toisaalta voin kyllä hyvin kuvitella, että Harry tekisi juuri näin, ja tämä oli juuri niin smoothisti hoidettu kuin Harrylta voi odottaakin. Toimi ensin, mieti sitten jne. ;D
“Miksi sinä et vain kokeillut kysyä minua ulos?” Malfoy kallisti päätään.
Hitsit kun Harry olisi malttanut mielensä ja antanut Dracon vastata ensin tähän treffipyyntöön ennen kuin lähti selittelemään omaa juontansa ja todellisia motiiveitaan, jäi meinaan sen verran kutkuttamaan, olisiko Draco vastannut myöntävästä. ;D Ymmärrän, että Harry oli varma, että Draco vastaisi kieltävästä, mutta itselle ainakin jäi vähän sellainen kutina, että Draco olisikin saattanut vastata myöntävästi, kunhan olisi alkujärkytyksestään päässyt yli.
Molemmat tuntuvat käyttäytyvän tässä kohtaa hyvin luihuismaisesti, mutta mikäs siinä, kun he sattuivat löytämään kumpaakin osapuolta tyydyttävän ratkaisun, ja luvassa onkin feikkitreffien lisäksi feikkikaveritreffitkin. :D Vaikka Harrya vähän huolestuttaakin nämä Dracon kaverin juhlat, veikkaan, että hänellä tulee kuitenkin olemaan ihan mukavaa... ;D
Kiitos uusista luukuista, jään jännityksellä odottelemaan näiden kahden suunnitelman toteuttamista!
-
valokki, ihanaa, kun jaksat kommentoida. ^^ Harrylta tosiaan voi odottaa ihan mitä vain. En osaa itse sanoa, mitä Draco olisi vastannut, se jää nyt hämärän peittoon. Ehkä jotain voi päätellä teen purskauttamisesta, varmaksi en tiedä. :D En itse sietäisi tuollaisia juhlia, epäilen myös, että Harrylla ei olis kivaa. :D Kiitos kommentistasi! ^^
4. luukku
Päämaja oli tyhjä. Kello oli puoli seitsemän ja Harry istui tylsistyneenä pöytänsä ääressä ja tuijotti takkaa kuin voisi tahdonvoimallaan saada sen leimahtamaan vihreisiin liekkeihin. Päivystäjätkin olivat kadonneet, kun Ivy oli lähtenyt nopeaan neuvonpitoon taikalainvartijoiden kanssa kohta tunti sitten. Ilta oli onneksi hiljainen, vaikka juuri siitä syystä Harry epäili kuolevansa tylsyyteen. Hemmetin kroatialaiset. Harry päästi ilmaan Wilsonin pöydältä pihistämänsä harjoitussiepin – jonka Wilson oli sen sijaan vienyt seitsemännestä kerroksesta, joten Harry ei tuntisi huonoa omatuntoa, jos kadottaisi sen – ja nappasi sen kiinni ennen kuin se ehti liian pitkälle.
Vaimea koputus päämajan ovelta herätti Harryn pitkäveteisestä odotuksestaan ja hän kiepsahti tuolissaan ääntä kohti.
“Minulle oli joku muistio tarkistettavaksi?” sanoi ovensuussa seisova Malfoy, joka näytti yhtä yllättyneeltä kuin Harrykin.
“Öö”, Harry totesi ja muisti sitten Lauran jättäneen jonkin paperin sanoen, että joku avustaja tulisi hakemaan sen illan aikana.
“Ai se joku olit sinä?” hän pohti ääneen ja kurotti pöydälle talteen pistämänsä muistion.
“Joku?” Malfoy toisti ja käveli lähemmäs ottaen Harryn tarjoaman kansion. Harry virnisti. Malfoy avasi kansion ja tämän silmät olivat nopeasti pelkkää vilinää riveillä. Harry katseli sitä vähän aikaa, kunnes ryhtyi uudestaan kopittelemaan siepin kanssa.
“Eikö tuota voisi tehdä kotonakin?” Malfoy kysyi silmät edelleen papereissa.
“Odotan yhteydenottoa Kroatiasta”, Harry vastasi, mutta laski sitten siepin pöydälle, mihin se jäi kuuliaisesti. “Heille ei sopinut yhtään aikaisempi ajankohta.”
“Heillä on varmaan sukulaisia Milanossa”, Malfoy mutisi ja älähti sitten. Harry kohotti kulmiaan.
“Miksi tässä ei ole - ?” Malfoy änkytti, nosti päänsä kuin etsien jotain ja Harry nappasi vaistomaisesti mustepullosta sulkakynänsä ja tarjosi sitä Malfoylle. Tämä otti kynän vastaan katsahtaen pikaisesti Harryyn ja istui sitten alas tuoliin Harryn työpöydän kulmalla. Tämä yliviivasi jotain papereista, kirjoitti sitten sen päälle ja jupisi hiljaa itsekseen. Harry tajusi sitten kunnolla, että he todella olivat kaksin päämajalla. Käytävä seinän toisella puolella oli sekin aika hiljainen. Harry suoristi vähän selkäänsä, vaikka olihan hän vasta kaksi päivää sitten ollut Malfoyn kanssa kaksin ja paljon intiimimmässä tilassa.
“Mitä siinä ei ole?” Harry kysyi. Malfoy heitti häneen ivallisen katseen.
“Kuinka kiinnostunut olet syyttämättäjättämispäätösten lakikiemuroista?” hän kysyi ja Harry kohautti olkiaan.
“Kuuluu työhön”, hän sanoi, vaikka sillä hetkellä häntä ei kiinnostanut ihan hirveästi muu kuin saada joku Kroatian taikalainviranomaisista takan ääreen ja sitten päästä kotiin.
“Ei olisi voinut uskoa”, Malfoy kommentoi ja vilkaisi pöydällä lepäävään sieppiin.
“Ja minä kun luulin, että oli kaamean tylsää istua täällä yksin ja odottaa”, Harry huokaisi ja valui vähän alemmas tuolissa.
“Olen pahoillani, että olen pettymys”, Malfoy totesi, käänsi sivua ja jatkoi muistion lukemista. Harry katseli sitä taas hiljaa, käänsi päätään tarjoilupöytää kohti ja nousi sitten ylös. Kohta hän tuli uusi kuppi täynnä teetä mukanaan ja työnsi sen Malfoyn eteen.
“Mitä tämä on?” Malfoy kysyi silmäillen epäillen teemukia.
“Kyllä, Malfoy, aion myrkyttää sinut keskellä taikaministeriötä, aurorien päämajassa”, Harry heitti. “Näytit siltä, että et ole liikkumassa”, hän levitteli käsiään. Malfoy katsoi Harrya kulmiensa alta.
“Kiitos”, hän lausahti lopulta ja otti kupin käteensä ja puhalsi siihen siemaisten hieman. “Ja oikeasti minä ajattelin, että aiot kaataa toisenkin kupin päälleni”, hän lisäsi.
“Se olisi hirveän tylsä temppu tehdä kahdesti”, Harry huomautti.
“Mutta sinullahan oli tylsää.”
Harry hymähti ja alkoi pyöritellä sieppiä sormiensa välissä hajamielisesti. Ei ollut lainkaan kamalaa istua kaksin Malfoyn kanssa saman pöydän ääressä. Ehkä tämä oli kasvanut sitten kouluaikojen. Harry ainakin oli, tai niin hän halusi ajatella. Oli kuitenkin hirveän rasittavaa olla toistensa kurkussa kiinni päivästä toiseen ja ministeriön käytävillä se sitä paitsi olisi lapsellista. Ei sillä etteikö se olisi ollut lapsellista jo koulussa, mutta silloin se kuului asiaan, koska he olivat olleet lapsia. Sitten he olivat kasvaneet ja olivat menossa nyt treffeille. Harry hörähti ajatellessaan sitä ja Malfoy kohotti katseensa häneen.
“Minä vain ajattelin, miten hauskaa on, että me ollaan menossa treffeille”, Harry naureskeli ja Malfoyn poskille nousi punaiset laikut.
“Mutta ei oikeille treffeille”, hän varmensi ja Harry hätkähti ja oli pudota tuolista.
“Ei, ei tietenkään”, hän hätäili korjaamaan ja tunsi poltetta poskillaan.
“Hyvä”, Malfoy sanoi ja siirsi katseensa takaisin muistioon. “Kuulostit niin varmalta, että aloin epäillä, olinko sittenkin ymmärtänyt väärin”, hän selitti.
“Ihan oikein olit ymmärtänyt”, Harry sanoi nopeasti, puristi suunsa viivaksi, eikä osannut jättää uteliaisuuttaan sikseen.
“Sinua ei haittaa, että muut ajattelevat sinun menevän miehen kanssa treffeille?” hän kysyi katsoen visusti sieppiä pöydällä.
“Ei varmaan, koska se ei olisi ensimmäinen kerta”, Malfoy sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen ja Harry uskalsi katsoa tätä. Punainen sävy pysyi itsepintaisesti tämän poskilla.
“Ai”, Harry tokaisi. Hän ei muistanut kuulleensa mitään Malfoyn rakkauselämästä, ainakaan viihtyikö tämä naisten vai miesten seurassa.
“Mutta en oikeastaan halua puhua siitä sen enempää sinun kanssasi”, Malfoy sanoi ja käänsi jälleen sivua muistiossa. Tämä oli viimeisellä sivulla.
“Mistä sinä haluaisit sitten puhua?” Harry härnäsi.
“Jostain muusta. Säästä, huispauksesta -”
“Kuuntelitko ottelun sunnuntaina?” Harry keskeytti Malfoyn unohtaen kokonaan aikaisemman keskustelunaiheen.
“Joo. Mikä helvetti se vihellys ennen puoliaikaa oli olevinaan?” Malfoykin näytti unohtavan aiemman aiheen sekä myös työnsä, kun sysäsi paperin syrjään ja heitti kätensä ilmaan.
“Ruotsalaisilla on ihan eri käsitykset laittomista taklauksista”, Harry myönteli ja Malfoy nyökkäili innokkaasti.
“Ja nyt joku heittopussi Wigtownin Waeltajat on ykkösenä taulukossa. Ei mitään järkeä”, Malfoy puhisi.
“Tässä vaiheessa kautta. Ei se sillä pitkälle pötki”, Harry huomautti.
“Ellei se ruotsalainen jatka tuomarointiaan”, Malfoy tuhahti.
“Mutta pitää sanoa, että en itse koskaan tykännyt, jos jouduin ottelusta suoraan sairaalasiipeen”, Harry pohti hymyillen Malfoyn intohimolle.
“Se kuuluu asiaan”, Malfoy sanoi toinen suupieli koholla. Se sai Harryn huulet vääntymään tahattomasti vieläkin leveämpään hymyyn.
“Näitkö mitä Ellerbylle kävi viime viikolla?” hän kysyi ja Malfoy nyökkäsi.
“Siinä oli kunnon menoa”, hän sanoi.
Sitten äkkiä päämajan takkaan lehahti vihreät liekit ja Harry oli taas tipahtaa tuolista. Hän katsoi anteeksipyytävästi Malfoyhin, joka nosti jälleen toista suupieltään, nyökkäsi ja napaten mukaansa muistion, lähti päämajalta. Harry katseli tämän menon perään voimatta riisua hymyä kasvoiltaan ja raapien hämillään niskaansa, hän tallusti takan ääreen, eikä osannut oikein keskittyä, mikä loppujen lopuksi olikaan kroatialaisen taikalainvartijan viesti hänelle, ei kun Malfoyn toispuoleinen hymy kiusasi häntä loppuillan.
A/N: Käänsin vapaasti Wigtown Wanderers -nimisen joukkueen, joka wikiasta löytyi. :)
-
Näiden kahden keskustelua on kyllä ihan parasta lukea. ;D Tai lähinnä tämä on keskustelun sijasta juuri sellaista molemminpuolista piikittelyä (tosin pakko sanoa, että Draco kyllä voittaa piikittelytaidoissa, vaikka Harry kovasti yrittääkin), mutta selkeästi keveällä sävelellä ilman mitään pahantahtoisuutta. Tässä huomaa, kuinka nämä kaksi ovat oikeasti aikuisia nyt eivätkä halua enää satuttaa toisiaan, vaan toisen piikittelyäkin voi harrastaa ihan vain, koska se on hauskaa. ;D Ja kuten Harrykin omassa mielessään totesi, he tulevat nykyisin jo sen verran hyvin toimeen, että mahtuvat hyvin samaan huoneeseen ja saattavat jopa viihtyä toistensa seurassa.
Ehkä tämä oli kasvanut sitten kouluaikojen. Harry ainakin oli, tai niin hän halusi ajatella. Oli kuitenkin hirveän rasittavaa olla toistensa kurkussa kiinni päivästä toiseen ja ministeriön käytävillä se sitä paitsi olisi lapsellista. Ei sillä etteikö se olisi ollut lapsellista jo koulussa, mutta silloin se kuului asiaan, koska he olivat olleet lapsia. Sitten he olivat kasvaneet ja olivat menossa nyt treffeille.
Tämä Harryn ajatusketju on niin mainio! Hyvin, öhh, simppelisti nähty nämä syy- ja seuraussuhteet hänen ja Dracon historiassa, mutta ei sillä, pitäväthän nämä ihan paikkaansa. :D Erityisen hauska oli tuo lopussa ollut lipsahdus treffeistä, mille Harry itsekin hörähteli. Draco-raukka, mihin kaikkeen hän vielä joutuu Harryn ja Harryn lipsautusten kanssa. Niihin tuskin koskaan tottuu.
Kiitos taas uudesta luvusta ja sunnuntai-illan piristyksestä! :)
-
valokki, kiva kuulla, että piikittelyä oli hauska lukea, sitä on ollut hauskaa myös kirjoittaa. Draco kyllä päihittää veistelyssään Harryn, olen samaa mieltä. ;D Hohhoh, joo Harryn lipsautukset, voi olla että niistä ei olla kuultu vielä kaikkea. Kiitos kun kommentoit. ^^
5. luukku
Ovi Ronin ja Hermionen asuntoon paukahti Harryn takana kiinni lujempaa kuin hän oli tarkoittanut. Hän oli lähtenyt töistä kiireellä huomattuaan kellon ja kiire oli jahdannut häntä Viistokujalle saakka.
“Anteeksi, lähdin myöhässä”, Harry sanoi heti, mutta Ron ei ollut moksiskaan, viittoi vain seuraamaan keittiöön. Koukkujalka pujahti Harryn ohitse asunnon perukoilta olohuoneesta heidän mukanaan keittiöön.
“Hermionekin on vielä töissä”, Ron sanoi taputtaessaan sauvallaan teepannua, joka alkoi puhkua höyryä. Harry istui tumman, puisen pöydän ääreen ja hajamielisesti sormeili syvää naarmua pöydän pinnassa. Naarmun aiheuttaja siveli hänen jalkojaan pöydän alla kai toiveenaan liittyä teelle ja saada siinä samalla jotain hyvää.
“Päällikön hommat vievät aikaa”, Harry sanoi.
“Niin vievät”, Ron vastasi ja asetteli pöydälle teelajitelman.
“En tiedä ehdinkö jäädä odottamaan häntä”, Harry sanoi. Häntä oli alkanut hermostuttaa lauantai ja hän epäili, että hermostus vähenisi, jos päättäisi edes mitä laittaisi päälleen.
“Ei se mitään, hän ymmärtää. Näettehän te töissäkin”, Ron sanoi. Teepannu vinkui ja hän kaatoi siitä vettä kahteen kuppiin sauvaansa heilauttamalla.
“Vähemmän viime aikoina”, Harry sanoi ja tipautti valitsemansa teepussin kuppiin. Ron istui häntä vastapäätä ja oli kohottaa kupin huulilleen, kunnes huomasi, ettei ollut laittanut teepussia mukaan ja ilmekään värähtämättä hän laski kupin ja valitsi umpimähkään jonkun lajikkeen ja pudotti pussin veteen. Harry rypisti otsaansa.
“Onko kaikki hyvin, Ron?” hän kysyi. Ron kohotti punaisia kulmiaan.
“On toki. Mikäs kiire sinulla on kotiin?” hän kysyi selkeästi vaihtaen aihetta nopeasti, mutta Harry hermostui heti, eikä osannut kaivella enempää syytä Ronin poissaolevalle käytökselle.
“Ei mikään kiire. Tai siis, Oljo on sitä mieltä, että olen liian paljon myöhään töissä. Yritän säästyä saarnalta”, Harry selitti.
“Saatko sinä saarnoja kotitontultasi?” Ron kysyi otsa rypyssä ja Harry irvisti ja piiloutui sitten teemukin taakse. “Jos Hermione saa ehdotuksensa läpi, ehkä sinun ei sitten tarvitse enää kuunnella sitä”, Ron jatkoi hymähtäen ja ryysti teestään.
“Miten se menee?” Harry kysyi huojentuneena uudesta aiheen vaihdoksesta.
“No, Hermione on koko ajan töissä ja silloin kun on kotona hän ei osaa rauhoittua, paitsi jos erehtyy pysähtymään hetkeksi, sitten hän saattaa nukahtaa keittolautaseensa”, Ron selitti ja hänen vitsikäs hymynsä näytti aika normaalilta.
“Keittolautaseensa?” Harry toisti etsien merkkejä ystävästään, jos näkisi miten paljon tätä oikeasti harmitti, että Hermione oli niin paljon töissä.
“Joo, hänellä oli ollut aika intensiiviset pari päivää. Se joku avustaja, jonka Hermione oli saanut ehdotuksen laatimiseen, oli pitänyt jotain kunnon seminaareja”, Ron hymyili.
“Ai Hermione uupui jonkun toisen luennoista? En halua kuulla enempää”, Harry naurahti ja naurahdus Ronin kertomukselle rentoutti hänen selkäänsä pistelevää jännitystä. Ron alkoi tarinoida Witsien joulumyynnistä ja siksi aikaa Harry onnistui rentoutumaan.
Kunnes tietenkin pääsi kotiin. Ei olisi pitänyt jäädä niin pitkäksi aikaa teelle. Eihän hänellä ollut yhtään mitään päällepantavaa. Hermostus vaatteista oli muuttunut suoranaiseksi pakokauhuksi iltaan mennessä. Harry alkoi pistää vaatehuonetta uuteen kuosiin päätettyään, että joka ikinen hänen omistamansa vaatekappale oli liian hieno, turhan värikäs, aivan vanhentunut tai häiritsevän jästimäinen. Harry oli saanut Malfoyn kiinni aamulla ja tämä oli sanonut juhlien olevan hyvin rennot, joten kaapu ei ollut pakollinen, mutta tuo määritelmä vain hämmensi Harrya. Jos se ei ollut pakollinen, oliko se siis toivottu, suositeltu vai turha? Pari kertaa Harry käveli takan ääreen aikeenaan pyytää Hermionelta tai Ginnyltä apua, mutta ei uskaltanut. Joten hän meni kääntämään vaatehuoneen kolmatta kertaa ympäri.
“Jos isäntä kävisi ostamassa jotain uutta”, Oljo ehdotti Harryn pyöriessä peilin edessä ympyrää mallatessaan mustaa kauluspaitaa päälleen.
“En ole ostanut uusia vaatteita ikuisuuksiin, en tietäisi mitä valita”, Harry ärhenteli ja kiskoi paidan päältään.
“Ehkä se on ongelmana?” Oljo pohti Harryn vetäessä tummanpunaista neuletta päälleen, eikä Harry kuullut kotitonttua.
“Onko tämä kaula-aukko aina ollut näin avonainen?” Harry äimisteli katsoessaan itseään peilistä. Oljo ei osannut vastata, vaan noukki hiljaa Harryn hylkäämiä vaatekappaleita lattialta. Harry murisi matalasti ja veti paidan päältään. Hän ei ollut enää edes varma hiekkapessyistä farkuista, joihin oli päätynyt. Olivatko ne turhan jästimäiset? Miksi hän välitti niin paljon?
“Onko isäntä katsonut näitä?” Oljo kysyi kohta, kun Harry oli jonkin aikaa maannut sängyllä ja vaikeroinut. Hän nosti päätään ja näki Oljon kantavan sylissään kasaa jokseenkin pölyisiä vaatteita. Ne eivät näyttäneet Harryn vaatteilta.
“Mitä ne ovat?” hän kysyi voimattomana.
“Isäntä laittoi ne syrjään monta vuotta sitten ja Oljo ajatteli, jos niistä voisi olla nyt hyötyä”, Oljo selosti ja laski kasan Harryn sängynpäädyssä olevan matalan kirstun päälle. Hän nosti pinkan päältä ensimmäisenä mustan nahkatakin. Harry muisti, se oli Siriuksen. Varovaisen innoissaan hän nousi sängyltä.
“Onko se käyttökelpoinen?” Harry kysyi tarttuessaan takkiin. Se oli tahmea pölystä, mutta Oljo näpäytti sitä sormellaan ja pöly katosi, mutta ei kaunis kuluma harteissa ja leveässä kauluksessa. Vetoketjukin oli saanut ajan myötä patinaa. Takki näytti upealta, mutta liian isolta Harrylle.
“Jos isäntä kokeilee sitä näiden kanssa”, Oljo ehdotti esitellen mustia farkkuja, joiden reiät polvissa eivät enää näyttäneet tehosteilta vaan itse revityiltä, sekä tiukkakaula-aukkoista, valkoista t-paitaa, jonka rinnassa oli haalistuneella printillä jokin bändin nimi.
“Ramones?” Harry luki puettuaan vaatteet päälleen. Takissa olisi ollut tilaa isommillekin olkapäille ja Harry oli varmasti lyhyempi kuin Sirius oli ollut takkia käyttäessään, mutta se sopi hyvin hänelle. Ainakin paremmin kuin mikään mitä Harry oli kokeillut sinä iltana.
“Sen saa helposti pois, jos isäntä niin toivoo”, Oljo sanoi heti sormet valmiina napsautukseen. Harry teki kieltävän eleen kädellään.
“Ei se haittaa. Se on mielestäni jästibändi ja ihmettelin vain, miksi Siriuksella olisi yhtyeen paita”, Harry nauroi ja tiiraili itseään peilistä.
“Vanha isäntä oli halukas ärsyttämään emäntäparkaa”, Oljo kommentoi, eikä Harry jaksanut reagoida tähän. Sen sijaan hän nautti, miten hyvältä onnistui näyttämään Siriuksen vanhoissa vaatteissa. Hän ei ollut laittanut niitä pois siksi, etteikö olisi halunnut käyttää niitä, vaan siksi, että koskaan ei vain ollut tullut sopivaa tilaisuutta, mihin nahkatakit tai -housut olisivat sopineet. Oljon esille asettamat housut Harry tosin jättäisi toiseen kertaan.
“Onko asu isännän mieleen?” Oljo kysyi kuin peläten millaiseen myrskyyn joutuisi vielä, jos tämäkään ei kelpaisi Harrylle. Harry hymyili Oljolle ja sitten peilikuvalleen.
“Kyllä, tämä sopii oikein hyvin.”
-
Tää sun joulukalenteri on kyllä ihan huippupiristävä, huomaan joka luukun jälkeen hymyileväni ja joka kerta vähän eri syystä. ;D
Tässä luvussa yksi mun ehdottomia lempparijuttuja oli Oljo! Tykkään hirveän paljon tällaisesta Oljosta, joka huolehtii Harrysta ja pitää tarvittaessa vähän kuriakin. Hän on jotenkin samaan aikaan niin hauska ja hellyyttävä. Tällaisena tykkään itsekin nähdä Oljon sodan jälkeen, ja Harry ja Oljo kuitenkin tulivat sodan aikana jo ihan hyvin toimeen, ja olen varma, että sodan jälkeen Oljosta kuoriutui oikein huolehtiva kotitonttu. Parasta Oljossa on vielä tämä, että hän ei pelkää isäntäänsä, vaan uskaltaa motkottaa tälle, jos tämä hänen mielestään on juurikin vaikka liian myöhään töissä.
Harry alkoi pistää vaatehuonetta uuteen kuosiin päätettyään, että joka ikinen hänen omistamansa vaatekappale oli liian hieno, turhan värikäs, aivan vanhentunut tai häiritsevän jästimäinen. Harry oli saanut Malfoyn kiinni aamulla ja tämä oli sanonut juhlien olevan hyvin rennot, joten kaapu ei ollut pakollinen, mutta tuo määritelmä vain hämmensi Harrya.
Ihana Harry ja Harryn vaatekriisit. ;D Voisin vaikka vannoa, että se, mikä hänestä näyttää liian hienolta tai juhlavalta, näyttää Dracon mielestä ihan arkiselta. Ymmärrän myös hyvin Harryn ahdingon Dracon lausahduksen suhteen, koska onhan tuo nyt monin eri tavoin tulkittavissa (ja tässäkin kohtaa voi tosiaan miettiä, mitä 'rento vaatetus' Dracon mielestä tarkoittaa).
Takki näytti upealta, mutta liian isolta Harrylle.
“Jos isäntä kokeilee sitä näiden kanssa”, Oljo ehdotti esitellen mustia farkkuja, joiden reiät polvissa eivät enää näyttäneet tehosteilta vaan itse revityiltä, sekä tiukkakaula-aukkoista, valkoista t-paitaa, jonka rinnassa oli haalistuneella printillä jokin bändin nimi.
Huhhuh, että Harry kuulostaa kuumalta! Kuulostaa siltä, että Dracolle on tulossa melko kuumat paikat juhlissa. :D
Ron istui häntä vastapäätä ja oli kohottaa kupin huulilleen, kunnes huomasi, ettei ollut laittanut teepussia mukaan ja ilmekään värähtämättä hän laski kupin ja valitsi umpimähkään jonkun lajikkeen ja pudotti pussin veteen. Harry rypisti otsaansa.
“Onko kaikki hyvin, Ron?” hän kysyi. Ron kohotti punaisia kulmiaan.
“On toki. Mikäs kiire sinulla on kotiin?” hän kysyi selkeästi vaihtaen aihetta nopeasti, mutta Harry hermostui heti, eikä osannut kaivella enempää syytä Ronin poissaolevalle käytökselle.
Hmm, tämä kohta jäi mietityttämään. Sinälläänhän tuollainen huolimattomuus saattaa olla ihan normaalia eikä taustalla ole mitään sen kummallisempaa (tai ainakin itselleni käy aika usein tämän kaltaisia juttuja; joskus meinaa kaatua maitoa mehuun, silloin tällöin hammasharja meinaa päätyä jääkaappiin jne :'D), mutta tämä kuulosti kuitenkin vähän siltä, että tässä saattaisi olla takana jotain isompaakin, joka ehkä paljastuu myöhemmin.
Kiitos taas uudesta luvusta! :)
-
valokki, tosi ihana kuulla, että tätä on piristävä lukea. ^^ Vähän epäröin tuliko Oljosta jopa liian päällepäsmäröivä, mutta hyvä jos toimi. Ihan varmasti se on tarjoillut vaate-ehdotuksia myös rouva Mustalle aikoinaan, miksi ei Harryllekin. :D Dracon rekatiosta saadaan ehkä lukeakin! Ron on kyllä niin hajamielinen että voisi juoda teevettä sellaisenaan, mutta ehkä hetkeen liittyi muutakin. :3 Kiitos taas kommentistasi!
A/N: Luukku tulee poikkeuksellisesti jo tähän aikaan vuorokautta (kuitenkin kuudentena päivänä!) koska huomenna minulla on niin kiirus, että menisi kauhean myöhäiseksi julkaisu, että päätin julkaista jo nyt, ettei vallan unohdu. :)
6. luukku
Lähes kauttaaltaan kultaisen väreissä kylpevä tanssisali täyttyi kovasta musiikista ja juopuneista ihmisistä ja Harry toivoi hetki hetkeltä enemmän, että olisi jäänyt vain kotiin. Hän katsoi epätoivoisesti Malfoyhin löytääkseen tukea, mutta tämä tutkaili tarkkaan häntä ja Harryn levottomuus syveni.
“Mitä nyt?” Harry hätääntyi, kun Malfoyn tuijotus kävi tuskallisen pitkäksi.
“Öh, ei mitään”, tämä pudisti päätään, vilkaisi Harrya päästä varpaisiin ja sanoi sitten, “tuo takki sopii sinulle.” Harryn huulille kipusi tyytyväinen hymy ja kauhu tulevasta illasta lieventyi. Malfoy näytti yhtä lailla hyvältä mustassa liepeisessä takissa, jonka hihat oli kääritty kyynärpäihin saakka sekä silkkisessä, mustassa paidassa, mutta Harry ei onnekseen lipsauttanut kehua tämän asusta, vaikka hänen hieman teki mieli vastata kohteliaisuuteen. Jotkut vieraista kenties saivat Harryn näyttämään alipukeutuneelta, mutta Harry ei välittänyt, ei kun Malfoy oli erehtynyt sanomaan, että hän näytti hyvältä, tai että ainakin hänen takkinsa näytti hyvältä.
Tämä ei ollut yhtään sellainen tilaisuus, jossa Harry tunsi olonsa mukavaksi. Ministeriön tapahtumat olivat sentään rauhallisia ja osanottajat käyttäytyivät oikeasti edes jollain tasolla kohteliaasti Harrya kohtaan. Täällä Harrysta tuntui, että jokainen vieras jollain asteella katseli häntä kopeasti ja sen Harry ymmärsi johtuvan siitä, että valtaosa velhoista oli puhdasveristen sukujen vesoja, eivätkä siis ihan sitä joukkoa, joka halusi kaveerata Harry Potterin kanssa. Mutta ristiriitaisesti, he halusivat näyttäytyä hänen seurassaan, mutta vain sen takia, miltä se näyttäisi ulospäin. Harrya se lähinnä oksetti.
“Et sitten jätä minua”, Harry pyysi hermostus pyrkien yhä ottamaan hänen jaloistaan otteen ja pakottamaan hänet karkuun sillä sekunnilla.
“Hyvin sinä selviät”, Malfoy naureskeli ja taputti Harrya olalle. Kohtaan jäi mukava kihelmöinti ja Harry seurasi Malfoyta haluamatta eksyä tämän luota.
“Eivät he kaikki ole ihan kamalia tyyppejä”, Malfoy sanoi, kun he lähtivät kiertämään salia.
“Kuinka suuri osa on vain vähän kamalia tyyppejä?” Harry kysyi, kun he kulkivat ohi naisjoukon, joka tutki Harrya nälkäisesti sekä samalla ylenkatsovasti.
“Osa heistä on ystäviäni”, Malfoy vastasi.
“Ja sinun ystävämakusi tiedetään”, Harry kommentoi.
“Joo, koska valehtelin sinun olevan ystäväni.”
Harry vilkaisi Malfoyhin, joka näytti vienosti loukkaantuneelta.
“Okei, sori”, Harry kajautti, että Malfoy pysähtyisi ja tämä kääntyikin ympäri. “En minä oikeasti tunne näitä tyyppejä”, hän jatkoi levitellen käsiään. “Kyllähän minä sinuakin jo siedän”, hän virnisti ja Malfoy virnisti takaisin hieman kuin hämillään.
“Voidaanko ensin hommata juotavaa? Pienessä voisi juttelu luistaa paremmin”, Harry ehdotti ja Malfoy nyökkäsi ja näytti tien pöydälle, jolla oli iso boolimalja. Sen punaisesta pinnasta heijastui tanssisalin välkkyvät valot. Pinnalla kellui karpaloita.
“Oletko sinä aina ollut näin…” Malfoy aloitti, väänteli suutaan, eikä sitten lopettanutkaan lausettaan.
“Näin mitä?” Harry kärtti ja nappasi samalla pöydältä kaksi lasia, johon boolimalja annosteli punaista juomaa.
“Siedettävä”, Malfoy tokaisi lopulta ja otti Harryn tarjoaman lasin.
“Kiitos”, Harry hörähti ja maistoi boolia, jonka maulle irvisti. Se oli todella makeaa, minkä tarkoitus oli kai peittää tuju alkoholi. “Mitä oletit minun olevan?”
“Sietämätön”, Malfoy vastasi.
“No, ollaan sitten varmaan tasoissa”, Harry sanoi. “Ehkä meidän ei tarvitse esittää ystäviä.”
“En menisi ihan niin pitkälle”, Malfoy sanoi ja siemaisi omaa juomaansa. “Siedän sinua, en pidä sinusta.”
“Kiitos”, Harry sanoi uudelleen hykertäen.
“Ainakaan hirveän paljon”, Malfoy lipsautti sitten ja Harry veti boolia väärään kurkkuun. “Vähemmän hetki hetkeltä”, Malfoy vinoili, kun Harry alkoi yskiä ja etsi lautasliinan pyyhkiäkseen leukansa.
“Samaa voisin sanoa sinusta”, Harry sai sanottua köhittyään hetken aikaa ja katsoi Malfoyta silmiin, jotka kaventuivat ja huulille kohosi toispuoleinen hymy. Harry vastasi siihen ja jonkin aikaa he tuijottivat toisiaan silmiin haastaen ja Harry jotenkin unohti heidän olevan täpötäydessä tanssisalissa. Malfoyn poskilla taisi olla punaa, Harry ei ollut varma, kun hänellä oli kiire pitää silmänsä harmaassa katseessa.
“Draco Malfoy!”
Kiekaisu heidän viereltään keskeytti tuijotuskilpailun ja Harry hätkähti juoma melkein läikkyen yli. Hän vilkaisi vielä Malfoyhin, joka raapi hermostuneesti niskaansa ja Harry kummasteli omaa laukkaavaa sydäntään.
Tuo kiekuja, Lyam Aubert, oli yhtä rasittavaa seuraa kuin Malfoy oli mainostanut. Hän oli hetken verran sanaton, kun Harry asteli hänen luokseen Malfoyn kanssa ja mies näytti jokseenkin äkäiseltä Malfoyn esitellessä Harryn, mutta se jäi nopeasti kopean persoonan alle. Mies oli lipeväkielinen ja ennen kuin Harry ehti estää, tämä oli lähtenyt taluttamaan häntä kuin näytteillä olevaa koiraa – mitä hän taisi ollakin, Harry ymmärsi jossain vaiheessa iltaa – ympäri salia ja esittelemään häntä kaikille mahdollisille ystävilleen, osan joista Harry jopa tunnisti niistä inhottavista tilaisuuksista, joissa oli joutunut pönöttämään sodan jälkeen. Harryn hetkelliseksi iloksi Aubert hölmistyi, kun hän tervehti tuttavallisesti Rapakon Palloseuran tuoretta pitäjää, Oliver Woodia, joka piristyi heti Harryn nähdessään. Ihan kaikki vieraat eivät siis olleet kammottavia teeskentelijöitä.
“Älä sano, että olet täällä omasta tahdostasi”, Harry tiedusteli Oliverilta, kun Aubertin huomio oli hetken muualla.
“Tyttöystäväni isä on hänen isänsä ystävä, en kehdannut kieltäytyä”, Oliver supatti takaisin ja viittoi nuoreen, blondiin naiseen muutaman jalan päässä heistä. Tämäkään ei erityisesti näyttänyt nauttivan olostaan ja kumosi melkein täyden shamppanjalasillisen kurkkuunsa.
“Et kai sinä ole hänen kaverinsa?” Oliver kysyi nyökkien Aubertin suuntaan. Harry ravisti hurjana päätään.
“Harry, tule mukaani”, Aubert ehti sanoa, ennen kuin Harry ehti selittää Oliverille, miksi tosiasiassa oli juhlissa. Tai sitten Aubert pelasti Harryn, hän ei ollut varma.
“...tutustuimme yhteisen ystävän kautta…” Harry kuuli kaukaisesti Aubertin lavertelun jollekin nirppanokkaiselle ystävälleen, vaikka Harryn oli vaikea uskoa, että monet juhlavieraista olisivat mitenkään sydänystäviä keskenään. Harry huomasi toivovansa, ettei Malfoy oikeasti kaveerannut kauhean syvällisesti tällaisen porukan kanssa.
“Sinun pitää tulla joulujuhliini parin viikon päästä”, Aubret sanoi äkkiä ja Harry ravisti päätään.
“Minä tuota”, hän ryki, etsi katsellaan pelastuskeinoa ja löysi sen sivupöydältä, “haen jotain juotavaa”, hän sanoi jämäkästi, eikä jäänyt kuuntelemaan kuinka Aubert sanoi voivansa hakea hänen puolestaan. Harry suori tanssilattian poikki isolle boolimaljalle, jonka kauha annosteli hänelle lasiseen kuppiin kirkkaanpunaista juotavaa. Harry otti ison hörpyn, paikansi Aubertin ja liikkui ripeästi päinvastaiseen suuntaan tästä.
Meteli oli korviahuumaava, katon discovalot häikäisivät Harrya ja juuri silloin ilmaan lehahti punaista kimaltavaa savua. Harry painautui seinää myöten ja köhi savua pois keuhkoistaan, siinä maistui jokin makea. Hän joi lisää boolia saadakseen maun pois suustaan, mutta juoma oli ihan yhtä makeaa. Olisiko hänellä jo lupa livetä, Harry ajatteli epätoivoisesti, he eivät olleet sopineet mitään Malfoyn kanssa kuinka pitkään hänen tulisi viipyä. Ehkä hänen kuuluisi hengata myös jonkin aikaa Malfoyn kanssa, että he todella näyttäisivät ystäviltä, jotka olivat tulleet juhliin yhdessä. Itse asiassa heti Harry alkoi ihmetellä, miten nopeasti Malfoy oli hylännyt hänet sen jälkeen, kun oli saattanut Harryn yhteen Aubertin kanssa, vaikka Harry ei voinut syyttää tätä halusta vältellä Aubertia. Harry kuikuili tanssilattian yli, mutta ei onnekseen nähnyt juhlakalua missään, eikä sen puoleen Malfoytakaan. Mieluummin Harry olisi etsinyt Oliverin uudelleen käsiinsä, tai kaikkein eniten lähtenyt kotiin, mutta sanojensa mittaisena miehensä, Harry tyhjensi kuppinsa, laski sen pöydälle ja lähti haravoimaan salia. Hän piti silmällä samalla Aubertia, jonka bongasi jossain keskellä tanssivaa joukkoa ja tämä uhkaavasti näytti etsivän katseellaan juhlavierastaan. Harry liikkui lähemmäs sivuhuonetta, johon oli aseteltu sohvia sekä korkeita pöytiä, joiden yllä leijaili punaisena hohtelevia keijuja. Oviaukon yllä oli misteli. Sitten Harry näki Malfoyn seisovan tuon mistelin alla jonkun naisen kanssa.
Harryn vatsaan putosi kivi ja makeasta juomasta huolimatta hänen kurkkunsa kuivui. Malfoy kumartui tummatukkaisen naisen puoleen, suu lähelle korvaa ja kuiskasi jotain. Nainen piteli Malfoyn käsivarresta kiinni ja Malfoy oli laskenut oman kätensä tämän vyötärölle. Malfoy supatti jotain ja nainen nauroi ja veti heidän kasvojaan vieläkin lähemmäs toisiaan. Nainen viittoi Malfoylle ja he siirtyivät nopeasti salista pois johtavalle ovelle ja katosivat. Harry tuijotti suu auki heidän peräänsä ja kova musiikki oli jostain syystä vaimentunut hänen korvissaan. Häntä ei huvittanut enää lainkaan jäädä juhliin, saati nähdä Malfoyta. Harry koetti paikantaa ulko-ovea mahdollisimman pikaisesti.
“Harry!”
Harry käännähti kannoillaan ja Oliver seisoi hänen edessään.
“Pääsitkö häneltä pakoon?” Oliver kysyi tai pikemminkin huusi, koska muuten hänen äänensä ei olisi musiikilta kuulunutkaan. Harry hätkähti.
“Keneltä?” hän kysyi ajatukset Malfoyssa.
“Lyamilta. Onko kaikki hyvin?” Oliver kysyi ja kumartui lähemmäs madaltaakseen ääntään.
“On hyvin. Minä taidan mennä, väsyttää. Jos”, Harry epäröi, “jos näet Malfoyta, sano, että lähdin”, hän tokaisi paikallistaen juuri silloin onneksi ulko-oven.
“Malfoyta? Miksi - ? Harry!” Oliver huuteli hänen peräänsä, mutta Harry oli jo lähtenyt suorimaan ulko-oville. Hän tyrkkäsi ne tieltään ja kaikkoontui niiltä sijoiltaan Kalmanhanaukiolle.
-
Kommenttikampanjasta iltaa! :)
Olen pantannut tämän lukemista jo monta päivää, joten erinomainen sysäys oli, kun suosittelit tätä Kommenttikampanjassa! Ja olikin mukava lukea monta lukua putkeen ja uppoutua tarinaan. Jäi kyllä varsinaiseen jännityskohtaan ja kysymyksiä riittää. Mielelläni jään seuraamaan, mitä tarinassa tulee tapahtumaan.
Pidin siitä, että molemmat hahmot olivat omia itsejään ja heidän välinsä ainakin tässä alussa ovat tuttavalliset, mutta viileät. On mielenkiintoista päästä seuraamaan, miten tuosta päästäänkin sitten romanssiin kalenterin aikana. Kovasti toivon, että Harry ja Draco löytävät toisensa. Erityisen ilahtunut olin Harryn kuvailusta, esim. hänen työpaikastaan. Ja niin Harryn tapaista Rohkelikon uhaa osallistua vetoon! ;D Ei hän tietenkään halua hävitä. Uskon kyllä, että asiassa on hänellä varmasti myös toinen motiivi. Ehkäpä hän onkin miettinyt Dracoa aika ajoin ja nyt tulikin oiva tilaisuus pyytää tuota treffeille.
“Kiitos”, hän lausahti lopulta ja otti kupin käteensä ja puhalsi siihen siemaisten hieman. “Ja oikeasti minä ajattelin, että aiot kaataa toisenkin kupin päälleni”, hän lisäsi.
“Se olisi hirveän tylsä temppu tehdä kahdesti”, Harry huomautti.
“Mutta sinullahan oli tylsää.”
Ah, mitä ihanaa sanailua heidän välillään onkaan! Riemastuttavaa. Sai hykertelemään täällä ruudun toisella puolella. ;D Ja myös useampi muu kohta. Kokonaisuutena teksti on kirjoitettu elävästi ja tarina soljuu eteenpäin. Sopivan verran on myös avoimia kysymyksiä lukijalle ratkaistavaksi. Rakastin sellaisia yksityiskohtia, kuin Harryn ja Dracon yhteinen huispausharrastuneisuus sekä Oljon avustus Harryn vaatekriisissä. Oljo on mielestäni ihana hahmo ja hänen kommunikointiaan Harryn kanssa on ilo lukea! :)
Innolla odottelen jatkoa! :)
-
Huh, voi Harry-raukkaa! Ei sinällään mikään yllätys, että kyseessä oli tällaiset hienostojuhlat (kuulosti vähän siltä, että Harrykin kyllä osasi tällaisia odottaa), joissa Harry ei viihdy sitten yhtään, mutta olin vähän elätellyt toiveita, että Dracon seura olisi tehnyt juhlista viihtyisämmät. Ja alkuun vaikuttikin oikein lupaavalta, kun heillä juttu luisti ja molemmat oikein ihmettelivät, kuinka hyvin he tulevat toimeen, mutta sitten Dracon piti kadota paikalta ja Harry-raasu joutui Aubertin uhriksi. Onneksi hän osasi lopulta piilotella ihan kohtuullisesti ja Oliver Woodkin sattui olemaan paikalla, joten ei tämä nyt ihan täydellinen fiasko ollut. Tai no, alkupuoli ainakaan.
Hän katsoi epätoivoisesti Malfoyhin löytääkseen tukea, mutta tämä tutkaili tarkkaan häntä ja Harryn levottomuus syveni.
“Mitä nyt?” Harry hätääntyi, kun Malfoyn tuijotus kävi tuskallisen pitkäksi.
Niimpä, Harry, miksihän ihmeessä se Draco katselee näin kovin intensiivisesti. ;)
“Ainakaan hirveän paljon”, Malfoy lipsautti sitten ja Harry veti boolia väärään kurkkuun. “Vähemmän hetki hetkeltä”, Malfoy vinoili, kun Harry alkoi yskiä ja etsi lautasliinan pyyhkiäkseen leukansa.
Näillä kahdella on nyt ihan selvästi joku yhteinen juttu meneillään, kun ensin toinen purskauttaa juomat ulos suustaan ja nyt toinen vetää sitä väärään kurkkuun. ;D Osaa se Dracokin näemmä vähän lipsautella asioita!
Malfoy kumartui tummatukkaisen naisen puoleen, suu lähelle korvaa ja kuiskasi jotain. Nainen piteli Malfoyn käsivarresta kiinni ja Malfoy oli laskenut oman kätensä tämän vyötärölle. Malfoy supatti jotain ja nainen nauroi ja veti heidän kasvojaan vieläkin lähemmäs toisiaan. Nainen viittoi Malfoylle ja he siirtyivät nopeasti salista pois johtavalle ovelle ja katosivat. Harry tuijotti suu auki heidän peräänsä ja kova musiikki oli jostain syystä vaimentunut hänen korvissaan. Häntä ei huvittanut enää lainkaan jäädä juhliin, saati nähdä Malfoyta.
Voi ei mikä päätös Harryn juhlille. :( Tässä nyt ei sinällään vielä mitään kovin pahaa tapahtunut eikä Dracon ja tämän naisen suhteesta voi päätellä muuta kuin sen, että he ovat ilmeisesti suhteellisen läheisiä, mutta tietenkin Harry teki omat johtopäätöksensä tilanteesta. Harrylla alkaa selvästi nousta tunteita Dracoa kohtaan, kun he tulevatkin hyvin toimeen, Dracon kosketus jää kihelmöimään ja Draco läheisissä tunnelmissa jonkun toisen kanssa herättää mustasukkaisuuden tuntemuksia, mutta Harry itse ei taida ihan vielä olla täysin kartalla, mistä nämä tunteet oikein kumpuavat.
Kiitos jälleen kerran uudesta luukusta! Juhlien jälkipuintia odotellessa. ;D
-
miisuli, kiitos kommentistasi, sitä oli kauhean piristävää lukea. :) Kiva kuulla, että Harryn ja Dracon välit ovat mieleen, vähän tuohon tuttavalliseen mutta viileään pyrinkin. Sanailua on ollut tosi hauskaa kirjoittaa, joten hauskaa että se on onnistunut. Ihanaa että jäät seuraamaan ja kiitos vielä kommentistasi! ^^
valokki, enpä tajunnut, että Draco sai tosiaan vähän kuin kostonsa siitä teestä, se näkyy olevan joku teema. :D Voi hyvin olla että naikkonen oli vain kaveri, mutta niinhän loogisesti Harry ei osannut päätellä. Kiitos taas kommentistasi! ^^
A/N: On vähän tynkä luku tänään! :)
7. luukku
Harry ryysti teetä ja murjotti. Olohuoneen takka ei tarjonnut hirveästi apua murjotukseen, mutta Harry tuijotti sitä kuin olisi katseellaan voinut räjäyttää sen tuhannen päreiksi. Sen sijaan siihen sytytetyt liekit korvensivat Harryn silmiä, mutta Harry ei halunnut siirtää katsettaan.
Koska hän murjotti ihan muuten vain. Malfoy sai kaulailla kaiken maailman naikkosten kanssa, jos niin halusi. Malfoylla oli oikeus etsiytyä rauhaisampaan tilaan kenen tahansa typyn kanssa ja tehdä siellä mitä huvitti, eihän se kuulunut Harrylle. Eikä Harry murjottanutkaan sen takia. Ei, hän murjotti, koska Malfoy oli antanut ymmärtää, että he menisivät juhliin kaksin ja heidän piti esittää ystäviä näpäyttääkseen Aubertia, mutta Malfoy olikin tehnyt muita suunnitelmia. Niihin suunnitelmiin sai tietenkin kuulua kuka tahansa akka, jonka Malfoy koki arvolleen sopivaksi, mutta Harry olisi halunnut tietää etukäteen, että joutuisi selviämään koko illasta yksin. Oli aika epäkohteliasta jättää vieraaksi kutsumansa ihminen oman onnensa nojaan tuntemattomien keskuuteen samalla kun menisi itse muhinoimaan jonkun ruman harpun kanssa.
Harry ryysti lisää teetä. Hän tunsi olonsa pieneksi ja tyhmäksi, eikä tiennyt miksi. Ei se nainen ollut ruma tai akka tai harppu, vaikka Harryn oloa rippusen verran parantaisikin häntä sellaisiksi haukkuminen. Tietenkin juhlissa oli ollut Malfoyn ystäviä, niin tämä oli itse sanonut, eikä mikään ihme, jos siellä olisi ollut Malfoyn tyttöystäväkin. Harry makusteli sanaa ja ryysti taas teestään. Hänellä ei ollut aavistustakaan Malfoyn rakkauselämästä, muuta kuin että kun välillä lehdissä uutisoitiin jonkun puhdasverisen suvun vesan menneen kihloihin tai naimisiin, koskaan palstoilla ei näkynyt Malfoyn nimeä. Sen lisäksi, että tämä oli maininnut Harrylle käyneensä aiemmin treffeillä miesten kanssa, mutta ei Malfoy ollut tietenkään sanonut, että kävisi vain miesten kanssa treffeillä. Ehkä tämä piti suhteensa visusti salassa, mistä Harry ei tätä syyttäisi, siihen Harrykin pyrki. Ei sillä, että hänellä olisi ollut hirveästi mitään salattavaa. Harry tunsi olonsa vieläkin pienemmäksi ja ryysti teetä.
-
Tämä on tosi mukava joulukalenteri, kiitos siitä! :-*
Olipas Harry myrtsinä ja kovasti tuntui Dracon ja mysteerinaisen yhteiset tekemiset harmittavan. Mietin voisiko se olla Astoria. Olisi kiva, jos hän ja Draco olisivat hyvissä väleissä, mutta eivät toki pariskunta. Aubert tuntui kyllä hyvin rasittavalta tyypiltä.
-Kel
-
Kelsier, kiitos kun jätit kommentin. ^^ Astoria kyllä kävisi järkeen! Harryn tekemiset ovat ilmiselviä kaikille muille paitsi itselleen. :D
8. luukku
Tietenkin Malfoy etsi Harryn käsiinsä heti maanantaina. Tämä tuli vastaan, kun Harry oli saanut juuri syötyä ja oli lähtemässä kanttiinista takaisin aurorien päämajaan. Wilson ja Gert olivat Harryn kanssa, eikä hän voinut käydä minkäänlaista keskustelua keskellä käytävää, joten hänen oli pakko lähteä Malfoyn mukaan taikalakiosastolle ja tämän huoneeseen. Gert näytti Harrylle peukkuja ja Wilson pyöräytti silmiään, vaikka Malfoy oli sanonut, että hänellä oli työasiaa. Tämä oli tosin sanonut työasioita sellaisella äänenpainolla, että fletkumadotkin olisivat ymmärtäneet, ettei kyse ollut työasioista.
“Mihin sinä katosit kesken iltaa?” Malfoy paukautti ensimmäiseksi, kun he olivat suljettujen ovien takana. Mies oikaisi työtuoliin ja tällä kertaa Harry istui alas varoen tutisevia polviaan, vaikka eivät ne varmaan niin pahasti tutisseet, että hänen olisi pitänyt istua alas.
“Paraskin puhuja”, Harry mutisi ja Malfoy kohotti kulmiaan. “Sinua ei näkynyt. Enkä ajatellut sietää koko iltaa sen sydänystäväsi seuraa. Joten lähdin”, hän sepusti melkein todenmukaisesti, koska olihan hän oikeasti nähnyt Malfoyn, oikein selkeästi.
“Hän ei ole sydänystäväni”, Malfoy painotti.
“Ei heistä oikein kukaan vaikuttanut kauhean miellyttävältä seuralta”, Harry tokaisi. “Miksi siedät tuollaista porukkaa?” hän ei malttanut olla kysymättä.
“Sanoinhan, tällaisissa piireissä se on vaikeaa. Ja on siellä muutamia oikeita ystäviä”, Malfoy sanoi ja kurtisti kulmiaan. Harry suipisti suutaan, eikä kommentoinut mitään, vaikka hänen teki mieli hirveästi kysyä noista oikeista ystävistä.
“Oli miten oli, kiitos, että tulit. Lyam ei tiennyt, mikä häneen iski, kun saavuimme paikalle”, Malfoy virnisteli sivuuttaen Harryn kolean käytöksen. “Mennäänkö sitten sinne sinun treffeillesi?” hän kysyi.
“Kyllähän siihen yleensä vaaditaan kaksi”, Harry älähti.
“Mikä sinua vaivaa? Minua ei huvita lähteä kanssasi minnekään, jos aiot nälviä tuohon tyyliin”, Malfoy ärisi.
Harry hätääntyi ja hän nieleskeli. “Sinä lupasit tulla. Minä tulin typeriin juhliisi”, hän sanoi hiljaa ja jatkoi sovittelevammin: “Sori, minä olen...suuttunut jollekin toiselle”, hän selitti vältellen Malfoyn katsetta.
“Älä ole lauantaina”, Malfoy tokaisi. “Jos se sopii? Impoon Ampiaiset pelaavat kotikentällä ja vaikka vastustaja on vain Harjun Harakat niin löylytystä on silti aina kiva katsoa.”
“Sopii”, Harry sanoi ja ihan kuin hänen vatsassaan pörräisi jo ampiaisia.
-
9. luukku
“Eikö tuo ole neljäs kahvisi tänään?” Harry kysyi Ivylta tämän kaataessa sokeria kahvinsa joukkoon.
“En ole vieläkään toipunut viikonlopun varjostuksesta”, nainen valitti ja otti ison kulauksen kahvista. Hän rojahti Harryn viereen taukohuoneen sohvalle ja onnistui olemaan loikuttamatta juotavaa.
“Minun pitäisi varmaan myös nukkua aamupalavereissa, etten saisi näitä vuoroja enää”, Ivy tökkäsi voimattomana Harrya olkaan.
“En minä nukkunut, minä vain...ajattelin jotain muuta”, Harry vastasi vältellen ja työnsi teemukinsa huulilleen. Hän oli tosiaan ajatellut jotain ihan muuta kuin töitä aamulla. Ja oikeastaan koko päivän. Hän oli päättänyt, että olisi paras vältellä Malfoyta ennen lauantain ‘treffejä’, mutta tämä taktiikka vain sai hänet pohtimaan enemmän, mitä Malfoy teki milläkin hetkellä tai missä tämä oli. Hänestä oli tuntunut aamulla siltä, että olisi jopa nähnyt unta Malfoysta, mutta ei saanut sitä mieleensä. Eikä halunnutkaan, ei varmasti halunnut. Koska hän vältteli Malfoyta ainoastaan siksi, että häntä ei huvittanut nähdä tätä, eivät he olleet ystäviä. Malfoylla oli ilmeisen huono maku ystävissä, Harry pohti juhlien perusteella, joten siihen seuraan Harry ei lähtisi mukaan.
“Okei, kokeilen sitä ensi kerralla. En halua enää yhtäkään yövarjostuskeikkaa”, Ivy sanoi huomioimatta Harryn välttelyä.
“Mistä te puhutte?” Laura kysyi melkein yhtä väsyneen näköisenä astuessaan taukohuoneeseen. Hän suki lyhyitä vaaleita hiuksiaan korviensa taakse ja jokin ailahti Harryn mielessä, ehkä déjà-vu, mutta se katosi nopeasti.
“Viime viikonlopusta”, Ivy vaikersi ja joi valtavan kulauksen niin, että isosta annoksesta oli enää jäljellä puolet.
“Älä huoli, Robards ei koskaan määräisi noin pitkiä vuoroja monta kertaa peräkkäin”, Laura lohdutti ja napautti teepannua sauvallaan, vesi sen sisällä kun oli jo jäähtynyt.
“Minä todella toivon sitä tai Harry, saat pelastaa minut”, Ivy huokaisi ja heitti käsivartensa Harryn olkien yli. Harry naurahti hieman, mutta sitten se aiempi ailahdus tuli takaisin. Ivyn käsivarren paino hänen niskassaan palautti jotain hänen mieleensä ja hän muisti. Se öinen uni oli ollut Malfoysta. Tässä sohvalla, Malfoyn kädet hänen ympärillään ja Harry oli sipaissut tämän vaaleat hiukset miehen korvan taakse. Ja sitten…
Harry ponnahti seisomaan niin nopeasti, että Ivy hätkähti ja kahvikupin sisältö lainehti sohvalle.
“Hei!” Ivy protestoi, mutta Laura ehti siivota sotkun nopealla taikasauvan heilautuksella, ennen kuin Ivy suuttui enempää.
“Mikä sinulle tuli?” Ivy kysyi noustessaan istumaan parempaan asentoon sohvalla. Harry huohotti ja tuijotti sohvaa silmät suurena. Ivy ja Laura tuijottivat häntä.
“Ei mikään. Tai, muistin juuri jotain… Ei vaan..! En muistanut!” Harry parahti. Hän kävi laskemassa hädin tuskin juodun teekuppinsa keittiöntasolle.
“Harry?” Laura yritti vielä.
“Minulla oli yksi juttu kesken, anteeksi”, Harry sopersi ja juoksi taukohuoneesta.
-
Oijoi, tämähän alkaa eskaloitua! Tai jos ei nyt vielä muuten niin ainakin näin Harryn pään sisällä. ;D Alkuun häntä tuntuu kovasti kismittävän, eikä hän edes itse tunnu tajuavan, miksi. En yhtään ihmettele, ettei Draco halua sietää kiukuttelevaa Harrya, ja on varmaan hänellekin hämmentävä kokemus, kun alkuun heillä vaikutti menevän ihan hyvin ja yhtäkkiä Harryn käytös muuttuikin täysin.
Se öinen uni oli ollut Malfoysta. Tässä sohvalla, Malfoyn kädet hänen ympärillään ja Harry oli sipaissut tämän vaaleat hiukset miehen korvan taakse. Ja sitten…
No nythän tässä alkaa tapahtua! Harryn reaktiosta päätellen hänellä taisi viimein palaset loksahdella paikoilleen, ja siis eihän tällaisen unen jälkeen edes Harrylle voi olla enää epäselvää, mistä hänen tunteensa oikein kumpuavat. ;D Onpa jännä nähdä, miten tulevat treffit oikein sujuvat, varsinkin Harryn näkökulmasta tämän yllättävän oivaltamisen jälkeen.
Kiinnostavaa tässä on myös se, että Draco on pienimuotoinen mysteeri. Kun tarina on Harryn näkökulmasta, ei Dracon tunteista osaa sanoa oikein mitään muuta kuin sen, että hänkin vaikuttaa viihtyvän Harryn seurassa. Ja kyllähän hän varmasti jollain tavalla vastaa Harryn tunteisiin ainakin sen perusteella, miten intensiivisesti hän tuijotteli Harrya juhlissa, mutta on sitten eri asia, kuinka perillä Dracokaan on omista tunteista, saatika onko hänellä tullut vielä ollenkaan mitään tällaista oivaltamishetkeä.
Kiitos taas kovasti uusista luvuista! :)
-
valokki, kiitos kommentistasi. ^^ Pitäisi kyllä tuollaisen unen jälkeen olla aika selvää kenelle tahansa muulle kuin Harrylle, katsotaan, miten hän vielä panikoi ennen lauantaita. :D Se on jännä kirjoittaa vain toisen osapuolen näkökulmasta, kun pitäisi samalla yrittää jotenkin vihjata, mitä se toinen oikein ajattelee. Jotain muutosta minustakin näyttäisi olevan Dracon tunteissa. :3 Kiitos kun jaksat kommentoida!
10. luukku
Oli vaikea olla tunnistamatta tulenpunaisia hiuksia ministeriön aulassa, kun Harry suuntasi vihdoin askeleensa tulisijoille pitkän päivän päätteeksi.
“Kai sinä vain odotat Hermionea etkä kutsua johonkin kuulusteluun?” Harry naureskeli Ronille, joka näytti siltä, että olisi istunut penkillä aulassa jo jonkin aikaa.
“George oikeasti luuli, että ne suojahanskat olivat ihan tavallista lohikäärmeennahkaa”, tämä virnisti takaisin.
“Olivathan ne, mutta sisäpuolelle oli jäänyt muutama irtosuomu.”
“Wilsonhan siinä vain sai naarmuja.”
Ron nousi ylös penkiltä.
“Odotan kyllä Hermionea, mutta nyt kun olet siinä, ehtisitkö lauantaina vaikka kaljalle?” hän kysyi. Harryn hymy syveni, kunnes hän muisti, mitä lauantaina oli tiedossa ja hänen hymynsä tipahti nopeasti, minkä Ron huomasi.
“Anteeksi, en pääse. Minulla on...menoa”, Harry vastasi kääntyen katselemaan kenkiensä kärkiä.
“Ai, harmi”, Ron sanoi sen kuuloisena, että ei harmittelisi hirveästi vaan hänen sanojensa perään kuuluisi pikemminkin kysymysmerkki.
“Se on ihan tyhmä juttu, ei mikään tärkeä”, Harry sepusti ja ryki sitten. “Tai on se sen verran tärkeä, etten voi perua, koska joutuisin… Tai siis, niin”, hän sopersi epävarmana. Tulisijat taatusti kuumensivat ministeriön aulaa, siksi Harrylla oli äkkiä kuuma. Toivottavasti Malfoy oli mennyt jo kotiin, eikä törmäisi Harryyn aulassa. Ja kun tuo ajatus ajelehti Harryn mieleen, hän nosti katseensa kengistään ja alkoi hädissään pälyillä ympäri aulaa.
“Näyttää olevan tärkeä meno”, Ron sanoi epäileväisenä. Harry etsi edelleen valkeita hiuksia lähtöä tekevien ministeriöläisten joukosta. “Harry?” Harry käännähti ympäri ja Ron katsoi häntä huvittuneena, kulmat rypyssä.
“Se on vähän vaikea selittää”, Harry aloitti, vaikka ei ollut lainkaan varma aikoiko todella selittää koko homman Ronille.
“Hermione on varmaan vielä hetken töissä”, Ron sanoi leppoisasti. Kyllä Harry olisi voinutkin selittää Ronille, mutta ei hän ajatellut tekevänsä sitä näin äkillisesti, keskellä ministeriötä. Mieluusti hän olisi ollut jossain pubin perukoilla, muutaman promillen kehnontaessa hänen arvostelukykyään ja kielenkantojaan. Ron odotti.
“Minä löin vetoa Wilsonin kanssa, että voisin pyytää Malfoyta treffeille ja olen menossa huispausmatsiin hänen kanssaan lauantaina.”
Ron räpytti sinisiä silmiään.
“Oletko sinä ryypännyt töissä?” hän kysyi vakavalla naamalla.
“En”, Harry tokaisi naama kuumentuen yhä enemmän. Ron mutristi huuliaan. Ihmiset kävelivät Harryn selän takana, vaikka heidän olemassaolo oli jotenkin sumuisena Harryn mielessä.
“Miksi sinä löit sellaisen vedon Wilsonin kanssa?” Ron kysyi hetken kuluttua hitaasti.
“Ööö”, Harry vastasi.
“Miksi juuri Malfoy?”
“Ööö”, Harry toisti.
“Ron!” heidät keskeytti huuto kauempaa porttien luota ja Harry heräsi kuin transsista. Hermione juoksi heitä kohti, tukka putkella ja kasvot kiiltäen. Hän pysähtyi Ronin viereen kiitollisen näköisenä.
“Minä en todella ansaitse sinua”, Hermione huokaisi heittäytyen Ronin syliin kantamuksinaan paksu salkku ja hänen perässään lensi musta laatikko, joka muistutti kirstua.
“Pidä tuo mielessä, kun näet, miltä pyykkihuoneessa näyttää”, Ron nauroi.
“Minä tästä menenkin”, Harry sanoi heti ja liikahti aikeenaan astua lähimpään takkaan pakoon.
“Etkö tulisi teelle? En ehtinyt nähdä sinua silloin viikko sitten”, Hermione maanitteli ennen kuin Harry ehti kadota.
“Sori, joskus toiste”, Harry sanoi ja vilkaisi Roniin, joka yritti kuin ajatuksen voimalla estää Harrya lähtemästä minnekään ilman kunnon selitystä.
“Mennäänkö huomenna vaikka lounaalle? Olen koko viikolla syönyt vain voileipiä työpöytäni ääressä”, Hermione ehdotti.
“Okei”, Harry suostui päästäkseen vain nopeasti pois tilanteesta. “Nähdään”, hän vinkaisi vielä ja suorastaan syksyi lähimpään tulisijaan.
-
Lukurykäisin tämän eilen illalla. Ihan paras premissi, mikään ei ole makoisampaa kuin hahmot, jotka näennäisesti eivät tykkää toisistaan mutta joutuvat esittään että tykkäävät toisistaan SAMALLA kun joutuvat esittään että eivät missään nimessä tykkää toisistaan koska apua, eihän he nyt voi toisiinsa olla ihastuneita kun heidän pitäisi olla vihamiehiä. Mustis-Harry oli ihan paras <3
“Oletko sinä ryypännyt töissä?”
agsdfghsadfh
Mutta hei, ihan looginen päätelmä Ronilta, paljon loogisempi kuin että Harry olisi ihan vapaasta tahdostaan muka menossa treffeille Malfoyn kanssa jonkun typerän vedonlyönnin varjolla. Mahtaa tulla Harrylle kiusalliset paikat hänen, Ronin ja Hermionen lounastapaamisella ;D
-
Avaruuspiraatti, oi miten ihanaa että tulit lukemaan ja kommentoimaan. ^^ Tällainen tykkään-muttaensillei-enkäoikeastikauheasti-vaikkaonsekiva-tosikiva-muttaensiltitykkää venkoilu on kyllä parasta, kiva että olet tykännyt. :) Minustakin aivan validi päätelmä Ronilta! :D Kiitos kun kommentoit!
11. luukku
Hermione heilutti hänelle niin suuressa kaaressa, että Harry ei olisi kehdannut olla huomaamatta tätä ja menemättä istumaan tätä vastapäätä ministeriön kanttiinissa. Kyllä hän mielellään tapasi ystäviään, mutta juuri nyt häntä huoletti, oliko Ron kertonut eilisestä keskustelusta Hermionelle.
“Pääsit syömään?” Harry kysyi huolettomasti istuessaan alas lautsellaan sipulikeittoa.
“Amalia pakotti melkein, hänkin oli huomannut, että en ollut juuri ehtinyt pitää taukoa viime päivinä”, Hermione selitti ja ryhtyi tuhoamaan nälkäisenä paahtopaistia.
“Onko se se lakiesitys?” Harry kysyi pitäen varmasti keskustelun poissa mistään itseensä liittyvästä.
“On. Minä kun luulin, että oli vaikea saada Stokke puoltamaan työaikaehdotustani”, Hermione ravisti päätään ja tunki suuhunsa perunamuusia.
“Eikö Maalisvalli tavannut sinua jo?” Harry muisteli Hermionen selitystä viimeisimmistä käänteistä Sylkyssä, jota ei tietenkään Sylkyksi saanut kutsua.
“Hän tapasi ja kuunteli. Tai siis kuuli”, Hermione murahti.
“Hän on hyvä tyyppi”, Harry rypisti otsaansa. Hermione naurahti.
“Ehkä, mutta hän on vanha. Hänelle parempien työolojen järjestäminen kotitontuille on meille kuin Tylypahkasta poistettaisiin tuvat”, Hermione pyöritteli silmiään ja Harry älähti.
“Poistettaisiin tuvat?” hän sanoi korkeammalla äänellä kuin oli tarkoittanut. Hermione virnisti hänelle ja työnsi lisää perunamuusia suuhunsa.
“En minäkään sitä halua, mutta kyllä ne enemmän tulehduttivat oppilaiden välejä kuin toivat yhteenkuuluvuuden tunnetta”, hän puhisi ruoka suussa ja näytti silloin erehdyttävästi poikaystävältään.
“Se on ehkä edessä joskus”, Hermione jatkoi, nyt onneksi suu tyhjänä. “Kyllähän tekin esimerkiksi täällä tulette toimeen, ilman tupia”, hän nyökkäsi jonnekin kanttiinin linjastolle päin. Harry vilkaisi taakseen ja näki Malfoyn puhuvan hymyssä suin jonkun työkaverinsa kanssa. Harry siirsi äkkiä katseensa takaisin keittoon, mutta Hermione ei tainnut onneksi huomata hänen reaktiotaan.
“Ehkä olisitte tulleet nopeammin toimeen koulussakin, jos ei olisi aina tarvinnut kisata jostain huispauspokaalista”, nainen jatkoi yksinpuheluaan, eikä siis huomannut sitäkään kuinka Harryn niska punehtui sanan huispaus kuullessaan. Halu kääntyä kurkistamaan taakseen uudelleen poltteli hänen sisällään ja hän liikutti lusikkaa hitaasti keitossaan.
“...Ron sanonut sinulle mitään?”
Hermionen ääni kaikui Harryn korviin ja hän ymmärsi Hermionen puhuvan Ronista. Harry napsautti päänsä ylös ja räpytti silmiään.
“Mitä Ronista? Mitä Ron sanoi?” hän kysyi taas korkeammalla äänellä kuin oli tarkoittanut. Hermione rutisti kulmiaan yhteen.
“Sanoin, että Ron on ollut jotenkin vaitonainen ja hän sanoi, että on vain väsynyt, että joulunalusaika vain on kiireistä töissä. Mutta onko hän sanonut sinulle mitään?” Hermione pysäytti syömisenä ja tarkkaili Harrya.
“Ai, ei, ei ole”, Harry vastasi vältellen Hermionen katsetta.
“Mikä sinun on?” Hermione kysyi ja Harry nauroi kovaa.
“Miten niin?” hän heitti takaisin kysymyksen. Hermione siristi silmiään ja pudotti katseensa tyhjentyneeseen lautaseen.
“Joskus erehdyn ajattelemaan, että tunnet teidät”, hän valitti lautaselleen ja Harry nauroi taas kovaa.
-
Nämä Harryn onnettomat salaisuuksien peittely-yritykset ovat kyllä niin hauskoja ja hellyyttäviä, eikä hänelle selvästi vieläkään ole kehittynyt mitään suurenmoisia peittelykykyjä, varsinkaan lähimpien ystäviensä kanssa. Hänellä tuntuu iskevän jotenkin kunnon paniikki päälle heti, kun Ron tai Hermione vähänkään lähentelee hänen salaisuuksiaan. ;D
“Miksi sinä löit sellaisen vedon Wilsonin kanssa?” Ron kysyi hetken kuluttua hitaasti.
“Ööö”, Harry vastasi.
“Miksi juuri Malfoy?”
“Ööö”, Harry toisti.
Naureskelin tuolle, kun Ron kysyi, onko Harry kännissä töissä. ;D Ja siis voin hyvin kyllä ymmärtää Ronia, sen verran hullunkurinen tempaus Harrylla taas käynnissä. Tässä kohtaa Harryn olisi helppo sälyttää vastuuta vähän Wilsonille, koska hänenhän ehdotus oli laittaa Harry pyytämään Dracoa treffeille. :D Tosin sen taustoihin Harry ei varmaan osaa sanoa (tai edes halua ajatella) sen enempää, miksi Wilson yhytti Harryn juuri Dracon kanssa treffeille. Tainnut Wilsoninkin korviin kantautua hieman juttuja Harryn ja Dracon värikkäästä historiasta.
“Sanoin, että Ron on ollut jotenkin vaitonainen ja hän sanoi, että on vain väsynyt, että joulunalusaika vain on kiireistä töissä. Mutta onko hän sanonut sinulle mitään?” Hermione pysäytti syömisenä ja tarkkaili Harrya.
Vähän alkaa kuulostaa siltä, ettei se Ronin aiempi poissaolevuus Harryn seurassa ollut pelkkää sattumaa. Hmm, tämä onkin ihan kunnon mysteeri, en osaa yhtään edes arvata, mitä Ronin oudon käytöksen taustalla oikein voi olla.
Kiitos uusista osista ja pitkän bussimatkan piristyksestä!
-
valokki, Harry olisi voinut hyvin syyttää Wilsonia, mutta ei vain tullut mieleen jotenkin. :D Wilson ei todella tiennyt, mitä laittoi liikkeelle, kun ajatteli vain kiusaavansa Harrya ehdotuksellaan. Kiitos paljon kommentistasi! ^^
A/N: Vielä yksi vähän väliluukku ja sitten taas alkaa tapahtua. :)
12. luukku
Toisena peräkkäisenä perjantaina Harryn vaatehuone oli sekaisin.
“Oljo, voisitko taas taikoa jostain lisää Siriuksen vanhoja vaatteita?” Harry kysyi epätoivoisena maatessaan selällään sängyllä päällään rouva Weasleyn iäisyyksiä vanha villapaita, joka oli auttamatta liian pieni Harrylle.
“Oljo laittoi kaikki esille”, Oljo kertoi ja Harry kyllä tiesi sen, koska oli itse pyytänyt, että Siriuksen vaatteita ei tarvitsisi säilyttää enää kätköissä vaan ne voisi laittaa roikkumaan kaappiin Harryn omien vaatteiden kanssa. Mutta niissä ei ollut sen paremmin mitään sopivaa päällepantavaa. Ei ainakaan mitään, mikä ei aiheuttaisi Harryssa kriisiä. Ei, vaikka häntä houkutti hieman vetää nahkahousut jalkaansa.
Tämä oli kyllä typerin juttu, mihin Harry oli hetkeen sekaantunut. Pyytää Malfoyta treffeille ja sitten… päätyä kehittämään outoja tunteita, joista Harry ei ottanut selvää. Oudointa oli, että hänestä tuntui kuin Malfoy olisi pettänyt hänet. Harry oli kuvitellut, että tämä oli valehdellut ystävälleen kaveeraavansa Harry Potterin kanssa, koska ehkä siinä oli jokin totuuden siemen, toive, että he voisivat olla ystäviä, voisivat tutustua uudelleen. Ehkä Malfoy oli halunnut Harryn synttärille muustakin syystä kuin rehennelläkseen typerälle kaverilleen. Mutta niin ei ollutkaan, Malfoy oli vähät välittänyt Harryn seurasta sen jälkeen, kun oli löytänyt paremman tuttavuuden ja oli voinut näpäyttää Aubertia. Mitähän ihmettä huomisesta tulisi, kun Harry oli sekaisin ja Malfoy mieluummin jossain muualla?
“Josko Kadlein pelipaita?” Oljo kysyi äkkiä. Harry kohosi istumaan sängyllään ja Oljo esitteli kirkkaanoranssia t-paitaa, jossa oli kolme mustaa kanuunaa selkäpuolella ja rinnassa pienellä joukkueen nimi. Harry huokaisi syvään. Ihan yhtä sopiva tai sopimaton sekin paita olisi, joten hän nyökkäsi voimattomana Oljolle.
-
13. luukku
Malfoy odotti Harrya Vuotavan noidankattilan Viistokujan puoleisella sisäänkäynnillä. Harry yritti pitää naamansa peruslukemilla, vaikka häntä ilahdutti, että Malfoy oli ehtinyt saapua ennen häntä.
“Sanoin, että tasan puolelta”, Malfoy tokaisi heti ja Harry ei kyennyt enää estämään kasvojaan lipumasta hymyyn.
“Olen kaksi minuuttia myöhässä”, Harry sanoi, vaikka ei tosiasiassa tiennyt paljonko oli myöhässä.
“Kolme”, Malfoy korjasi ja Harry pyöräytti silmiään. “Ja mitä ihmettä sinulla on päälläsi?”
Harry vilkaisi alaspäin oranssia pelipaitaa, joka vilkkui talvitakin alta.
“Taitaa olla turha toivo, ettei kukaan tunnistaisi meitä”, Malfoy huokaisi ja sitten tarttui Harryn ranteeseen ja veti lähemmäs. Harryn vatsaa nipisti ja nipistys muuttui puristukseksi, kun Malfoy ilmiinnytti heidät Bournemouthen huispauskentän laitamille. Malfoy irrotti otteensa Harryn ranteesta, mutta Harryn iholle jäi kihelmöivä tunne ja hänen sydämensä hakkasi.
Harry seurasi Malfoyta kuhisevan jonon hännille ja muisteli etukäteen suunnittelemia keskustelunaiheitaan.
“Sanoit, että Ampiaisilla on kotipeli, mutta eikö se ole kotoisin Impoosta, tästä vähän pohjoiseen?” Harry pohti.
“Se on niin tuppukylä, että viimeinenkin kenttä purettiin jo 1800-luvulla. Tämä on lähin iso kenttä, missä joukkue voi pelata kotipelejä”, Malfoy kertoi. Harry nyökkäili, vaikka olikin ehtinyt opetella tämän kaiken eilen illalla ja yöllä.
“Oletko sinä aina kannattanut Ampiaisia?” Harry kysyi.
“Isä kannatti niitä, tai siis löi niiden puolesta, ei hän urheilusta koskaan hirveästi välittänyt. Joten kävin pienenä paljon niiden peleissä. Ja kyllähän Ampiaiset on maan paras joukkue viime vuosikymmeniin”, Malfoy selitti ja vilkaisi Harryn paitaa. “Ainakin jos Kadlein Kanuunoihin vertaa”, hän tuhahti.
“Minäkin opin sen Ronilta, enkä oikein osaa oppia poiskaan”, Harry vastasi. Kivulias nipistys vatsassa alkoi muuttaa muotoaan joksikin pehmoisemmaksi ja kiemurtelevaksi, kun keskustelu tuntui luonnistuvan. He jatkoivat juttua huispauksesta ja se tuntui luvattoman mukavalta. Malfoyn kanssa oli ihanan helppo puhua ja niin rennoksi kuin Harry alkoi olonsa tuntea, hänen sydämensä poraus ei lakannut hetkeksikään. Joulukuun puoliväli oli kylmä, mutta Harrylla oli lämmin. Oliko hän oikeasti ollut koko viikon suuttunut jostain Malfoylle?
“Miksi sinä oikeasti kerroit minulle vedosta?” Malfoy kysyi äkkiä. “Olisit voinut välttää tämän kaiken, koska en minä varmaan olisi suostunut”, hän sanoi vältellen Harryn katsetta.
“Minä en oikein ajatellut sitä loppuun saakka”, Harry myönsi. “Ja minusta oli kai jotenkin pelottavaa oikeasti kysyä sinua ulos”, hän jatkoi varovasti ja Malfoy nyökkäsi. “En minä ajatellut, että siitä seuraisi kaikkea tätä, mutta en minä täällä ihan vasten tahtoani ole”, hän lisäsi.
“En minäkään”, Malfoy sanoi katse yhä jossain jonon päädyssä lähellä portteja. Harryn vatsanpohjaa kutitti.
“Mutta olisit nyt ainakin voinut pukea jotain fiksumpaa päällesi”, Malfoy sanoi puhkaisten hiljaisen hetken ja pyöräytti silmiään Harryn paitavalinnalle. “Se onnistui viime lauantaina sinulta, miksi ei nyt?” tämä sanoi katsomatta Harryyn ja Harry oli huomaavinaan pientä punaa tämän poskilla.
“Sinäkö tykkäät Ramonesista?” Harry kysyi viattomasti. Malfoy vilkaisi häntä.
“Mikä on Ramones?” hän kysyi sillä tavalla kuin ei olisi varma oliko sana edes sovelias.
“Minulla oli sen bändipaita lauantaina päällä”, Harry vastasi yhtä hämillään. Malfoy räpytti silmiään ja sitten joku tuuppasi häntä takaa. Jono liikkui ja he olivat jääneet seisomaan monen jalan päähän edeltävistä jonottajista. Hurjakasvoinen mies heidän takanaan ei välittänyt heidän vitkastelustaan.
“En minä sitä huomannut”, Malfoy mutisi heidän kiriessä jonon raon umpeen.
“Sinä kehuit asuani”, Harry muistutti. Kiemurtelu vatsassa sai sydämen jumppaamaan entisestään tai sitten se oli puheenaihe. Harrya harmitti äkkiä, ettei ollut laittanut taas Siriuksen vanhaa nahkatakkia päälleen. Tai jopa niitä nahkahousuja.
“Koska olin yllättynyt, että et tullut paikalle perunasäkissä”, Malfoy kivahti.
“Miksi sitten valehtelit, että olemme ystäviä?” Harry laukaisi takaisin.
Malfoy avasi suunsa, mutta sulki sen sitten ja näytti hetken aikaa siltä, että halusi polkea maata, mutta hän huokaisi syvään.
“Minä en tainnut vielä selittää kunnolla”, Malfoy puhui hiljaa ja katsoi Harrya kiinteästi. Harrylle tuli entistä kuumempi sen katseen alla. “Se oli typerä temppu, sanoa että olemme kavereita. Ehkä minä vähän”, nyt Malfoy väisti Harryn katseen, “ajattelin, että olisimme jo tavallaan olleetkin. Ainakin jossain määrin.”
Joku tönäisi Harrya selkään. Jono liikkui taas, mutta Harryn jalat olivat kuin betonia ja samalla hänet olisi voinut kaataa pienikin tuulenvire.
“En minä nyt enää ainakaan ajattele, että vihaisin sinua”, Harry sai jostain voimaa kakaista ääneen. Malfoy liikkui eteenpäin ja Harry seurasi perässä. Malfoy virnisti hänelle pienesti.
“No hyvä”, Malfoy sanoi, “jos sitten yritetään nauttia näistä ‘treffeistä’ edes vähän”, hän jatkoi virnistäen leveämmin. Harry naurahti kovaan ääneen.
“Joo”, hän sanoi ääni höristen naurun mukana.
“Eikä tuo paita edes ole kamalin, mitä olen nähnyt päälläsi”, Malfoy kommentoi hymyillen, vaikka katsoi vähän varauksellisesti Harryn naurua.
“Kiitos kohteliaisuudesta”, Harry sanoi epävarmasti. “Sinäkin näytit ihan hyvältä juhlissa. Ja näytät nyt”, hän jatkoi rohkaistuneena ja kun Malfoy katsoi häntä kulmat pienessä rutussa, Harry hätääntyi.
“Siis että vaatteesi näyttävät hyvältä. Päälläsi. Niin kuin yleisesti ottaen, näytät hyvältä vaatteissa”, Harry sopersi ja ryppy Malfoyn kulmien välissä syveni. “Tai siis...näytät hyvältä vaatteilla. Tai ilman. EI”, Harry älähti ja läimäisi kätensä suulleen. “Minä…minä, sinä…” hän sopersi.
Mutta Malfoy vain pärskähti ja liikkui taas eteenpäin jonossa. Harryn koko kasvoja korvensi.
“Toivottavasti sinä et koskaan joudu aurorihommissa neuvottelemaan tai mitään.” Malfoyn huulet kaartuivat toispuoleiseen hymyyn. “Vai eikö tämä treffihomma ollutkaan mikään veto? Ehkä sinä oletkin vain ihastunut minuun.”
Harryn korvista varmaan sauhusi höyryä, hänen kasvoillaan voisi paistaa kanamunan. Sydän loikki jo ulkona hänen rinnastaan ja kirmasi metsän syvyyksiin.
“Ihastunut?” Harry nauroi heikosti. “Ihastunut sinuun, pah. Minä olen...vihastunut sinuun, jos jotain!” hän keksi innoissaan. Hymy lopahti Malfoyn kasvoilta ja hän jätti suunsa roikkumaan auki kulmat jälleen rypyssä.
“Mikä sinua vaivaa, Potter?” hän kysyi hitaasti. Sitten kun Harry oikein näki ymmärryksen valaisevan Malfoyn kasvot, hän sujautti ajatusta nopeammin kätensä taskuunsa, rutisti sormensa taikasauvansa ympärille ja kaikkoontui niiltä sijoiltaan.
-
14. luukku
Oli vaikea pysyä aloillaan. Oli vaikea syödä. Oli vaikea juoda. Oli vaikea nukkua, vaikka aamuyön tunteina Harry oli tainnut vihdoin nukahtaa silkasta uupumuksesta hyörimiseen. Eilisen päivän Harry oli puntaroinut ankarasti uskaltaisiko tehdä itseensä unhoitusloitsun vai kehtaisiko pyytää sitä Hermionelta. Molemmissa vaihtoehdoissa oli riskinsä. Harry ei ollut hyvä unhoitusloitsuissa ja Hermionelle hänen pitäisi ehkä kertoa, miksi tarvitsi apua.
Harry ei ollut kyennyt pysymään aloillaan koko eilisenä päivänä, joten hän oli komentanut Oljon tekemään muuta, kun siivosi Kalmanhanaukiota jästikeinoin parhaansa mukaan. Oikeastaan talo oli moitteettomassa kunnossa, killan aikaiset pimeät taikuudet sekä törky ja epäjärjestys loistivat poissaolollaan ja Oljo piti hyvää huolta henkiin heränneestä asunnosta. Harry luuttusi kirkkaana kiiltäviä lattioita, pyyhki olemattomia pölyjä ja hinkkasi peilejä vaikka hänen hermostuksesta vääristyneet kasvot näkyivät niistä jo ennestään oikein hyvin. Seuraavana päivänä hän heräsi muutaman tunnien yöunien jälkeen, kun oli sängyssä piehtaroinniltaan saanut unta ja oli välittömästi erittäin hereillä. Hän meni keittiöön ja hääsi Oljon pois, jotta saattoi itse keittää teensä ja paahtaa leipänsä.
Jos lyöminen vetoa siitä, että saisi pyydettyä Draco Malfoyta treffeille oli typerää, tähän ihastuminen oli älyvapaata. Ja ihastumisen myöntäminen siihen tapaan, kuten Harry oli sen tehnyt, se oli hullumpaa kuin Irvetaan murtautuminen ja sieltä pakeneminen sokealla lohikäärmeellä.
Voimatta istua edelleenkään paikoillaan Harry nousi ylös keittiön pöydän äärestä ja lähti kiertämään sitä ympäri. Miksi hänen täytyi olla tällainen idiootti? Malfoy oli jopa sanonut, että halusi heidän ystävystyvän ja se olisi voinut olla polku muuhun, mutta Harryn piti pilata se käyttäytymällä kuin keskenkasvuinen. Harryn halusi räjäyttää lattiaan kuopan ja kaivautua sinne. Sen sijaan hän siirtyi keittiöstä olohuoneeseen kiertämään kehää ja yritti olla pohtimatta typeriä sanojaan. Hän olisi voinut jopa lähestyä Malfoyta tahdikkaasti, ehkä ottelun jälkeen he olisivat menneet pubiin kaljalle, jutelleet, tutustuneet. Heidän kätensä pyyhkäisisivät toisiaan pöydän päällä, he katselisivat toisiaan silmiin pitkän aikaa ja Harry uskaltaisi sanoa, että hänellä oli tunteita Malfoyta kohtaan. Sitten Malfoy olisi hämmenntynyt ja sanonut, että hänelläkin olisi tunteita. Malfoy ottaisi häntä kädestä kiinni tiukemmin ja koskettaisi tosella kädellään Harryn poskea. Tämän hengitys tuntuisi kuumalta Harryn kasvoilla. Ja he olisivat kompuroineet baarin vessankoppiin -
Kova kipu sääressä herätti Harryn. Hän oli kävellyt päin sohvapöytää ja konkkasi istumaan sohvalle pidelleen säärtään. Se olisi voinut olla upeaa, jos Harry ei olisi niin idiootti. Eikä hän voisi kohdata Malfoyta enää ikinä. Tämä oli selkeästi ymmärtänyt, miksi Harry oli alkanut höpöttää kaikkea outoa ihastumisesta ja vihastumisesta, eikä oikea Malfoy reagoinut samoin kuin Harryn kuvitelmien Malfoy. Ei varmaankaan. Harry pysähtyi hetkeksi ja unohti säärensä kivun. Se oli epätodennäköistä, ihan mahdotonta. Ei Malfoy voisi tuntea samoin Harrya kohtaan. Tällä oli tyttöystävä, se nainen juhlista. Aivan, se nainen juhlista. Säärtä alkoi särkeä entistä pahemmin.
Joten vaihtoehdot olivat kuolla häpeästä, kaivaa Kalmanhanaukion keittiöön kuoppa tai pyytää töistä siirtoa ulkomaille. Tai lähteä pitkälle työmatkalle. Harry irvisti. Tai pitkälle kyttäyskeikalle.
-
15. luukku
Onneksi Robards oli aamuvirkku. Harry oli hädin tuskin nukkunut yöllä ja marssinut suoraan Robarsin puheille, kun tämä saapui ministeriöön seitsemän maissa. Robards oli epäileväinen Harryn innosta lähteä kyttäyskeikalle, mutta hän selkeästi ei halunnut olla hyväksikäyttämättä Harryn muuttunutta mieltä ja määräsi hänet vaihtamaan Seth Thawleyn vuoron seuraavat kolme päivää, mies oli ilmeisesti valittanut kovaan ääneen, miten oli kurkkuaan täynnä varjostusta, eikä Robards jaksanut kuunnella sitä enää. Harry kiitti, kävi keräämässä kamppeet – aikaisemmat raportit sekä omat muistiinpanonsa – ja painui vapauttamaan yön varjostaneen Lauran.
Vakoilupaikka vastapäätä välittäjän kauppapaikkaa oli hylätty ullakkohuoneisto Iskunkiertokujan perukoilla. Kahdesta taioin peitetystä, lasittomasta ikkunasta näki ovelle sekä kadulle sen edessä ja ikkunoiden eteen oli viritetty kaksi kameraa. Raportteja välittäjän vieraista kirjoitti punainen sulkakynä ikkunoiden ääreen raahatun pyöreän pöydän päällä pergamentille. Pöydän ympärillä oli kaksi tuolia. Välillä varjostajia oli kaksi, mutta Robards oli suostunut, että alkukartoituksen ajaksi toinen varjostajista päivystäisi päämajalla ja tämä oli se, jolle kentällä oleva viestittäisi, jos tuki olisi tarpeen. Tämä oli vain ensiaskel välittäjän liikkeiden hahmottamiseen. Aurorit eivät kovin tarkkaan vielä tunteneet uutta välittäjää.
Niin Harry ainakin oletti istuessaan helpottuneena pöydän ääreen ja laski reppunsa maahan. Hän ei ollut kauhean tarkasti kuunnellut, mitä käskynjaossa tästä jutusta oli sanottu. Hän oli keskittynyt edelleen kuolonsyöjien tukijoiden jahtaamiseen ja taikahuumeiden välitys ei ollut kuulunut hänen tehtäviinsä. Robards varmaan tarkoittikin sen niin, koska tiesi mikä oli Harryn osaamisaluetta. Mutta viimeisimmät jäljet yhdestä pikkutekijästä olivat kuivuneet olemattomiin tämän karatessa jonnekin Kaakkois-Eurooppaan, missä taikalainvartijat halusivat pitää juttunsa itsellään, vaikka rikollinen tulisikin tuomita Iso-Britannian maaperällä. Mutta työnteko oli ollut sen jälkeen tahmeaa. Eikä missään nimessä olisi riittänyt pitämään Harryn ajatukset poissa...siitä asiasta.
Vaikka tyhjän kadun tuijottaminen tunti tolkulla ei auttanut yhtään sen paremmin, kuten Harry huomasi nopeasti. Kauppapaikka oli käytössä eniten iltaisin ja öisin ja Harry epäili rikollisten olevan aikaisin maanantaiaamuna myymässä huumeitaan. Mutta hän halusi rauhaa ja yksinäisyyttä ja sitä sai. Yöllä oli satanut hienoinen kerros lunta, joka oli alkanut jo sulamaan mustien kattojen päällä, mutta siellä täällä oli vielä valkoista ja sen näkeminen rauhoitti Harrya. Hän selasi aikaisempien päivien raportteja, testasi kameraa ja katseli ulos rauhaisin mielin. Hän oli hetken turvassa.
Kolme päivää tarkalleen ottaen. Mutta Harry päätti murehtia, mitä tekisi torstaina, vasta kun torstai koittaisi.
-
16. luukku
Yhden päivän rauhaa kesti. Sitten yksinolo alkoi vaatia veronsa. Harry ehti nähdä yhden huputetun hahmon lipuvan kadulla ja työntyvän nopeasti kauppapaikan ovesta sisään, mutta siinä oli kaikki aktiviteetti koko kahden päivän ajalta kahdeksan tunnin vuoroillaan. Ullakkohuoneessa ei ollut pöydän lisäksi kuin taitettava sänky, jossa saattoi torkkua yövuoron aikana sekä pieni taso, jolla oli teepannu ja pari kuppia. Taiat, jotka pitivät huoneiston piilossa, tekivät paikasta epätavallisen hiljaisen, kun sinne ei kuulunut kuin kadulta ja kauppapaikasta kantautuvat äänet, joten Harry kuuli omat ajatuksensa inhottavan lujaa. Hän ei myöskään saanut kuin hätätilanteessa olla kontaktissa päämajaan. Vaihtojen aikana ei saanut puhua, koska suojataiat piti laskea, että tilaan saattoi ilmiintyä. Harry oli nyökännyt Lauralle päästäessä tämän pois ja tämä oli nyökännyt takaisin. Sama juttu Harryn päästessä eilen kotiin, vaikka hän olisikin ollut liian väsynyt puhumaan.
Harry oli tehnyt kaikki mahdolliset pikkutarkat huomiot muistiinpanoihinsa raporteista. Hän osasi todennäköisesti raportit jo ulkoa. Hän joi liikaa teetä itsestään täyttyvästä lajitelmasta teepannun vieressä. Hän oli tuhlannut kasan pergamenttia opetellessaan tekemään käsin laivan, kun taikuus oli siihen niin hirveän nopeaa ja tylsää. Hän oli naarmuttanut kynnellään pöydän pintaan jos jokusen rannun ja korjannut sen aina pienellä taialla päästyään tarpeeksi syvälle. Hän oli kuluttanut lattiaan ympyrän kävellessään kehää. Hän oli ajatellut Malfoyta.
Ehkä Harryn ei olisi kannattanut suostua näihin vuoroihin. Ehkä hänen olisi pitänyt mennä puhumaan Malfoylle. Se olisi ollut aikuismaista toimintaa. Kyllä häntä edelleen hävetti miten typerästi oli käyttäytynyt lauantaina, mutta hän olisi voinut korjata edes jotain tekemällä asiat selväksi. Ei se nyt niin ihmeellistä ollut, että hän oli edes ihastunut Malfoyhin. Tämä oli hyvännäköinen, kuten Harry oli niin sekopäisesti kuvaillut. Ne vaaleat hiukset, joihin kristallikruunun kimallus oli osunut kauniisti juhlissa. Ne harmaat silmät, joiden kylmä katse poltti kuin olisi ollut sulaa metallia. Se kalpea, virheetön iho, joka olisi voinut olla vaikka marmoria.
Olihan Malfoy myös älykäs, tämä oli taikalakiosastolla töissä, sinne ei pääsisi ellei olisi oikeasti terävä. Hän oli sanavalmis ja hänen huumorintajunsa iski Harryyn. Heillä oli ollut ihan hauskaa juhlissa ja lauantaina. Sen hetken verran ennen kuin Harry oli mennyt sekaisin. Olihan hän ollut sekaisin jo jonkin aikaa, mutta nyt hän oli menettänyt viimeisetkin järjenhippunsa. Malfoy saisi siitä naureskeltavaa pitkäksi aikaa.
Harryn herätti kolahdus ja räpsähdys, kun kamera otti automaattisesti kuvan ulos tulleesta viittaa päälleen vetävästä nuoresta miehestä. Ulkonäkö täsmäsi yhteen kantamyyjistä.
“14:18,’Shakki’ lähtee kaupasta”, Harry lateli sulkakynälle käyttäen jonkun – hän oletti Ivyn olleen asialla – keksimää lempinimeä tästä myyjästä. Sillä taisi olla jotain tekemistä viitan ruutukuvioisen vuoren kanssa. Katu hiljeni taas.
Voisiko Malfoy..? Harry ei ehtinyt viedä ajatusta loppuun, kun muisti sen tummatukkaisen naisen juhlista. Ei, ei tietenkään voinut. Harryn piti nyt vain unohtaa moiset hömpötykset. Hän rauhoittuisi tämän keikan aikana ja rohkaistuisi sitten mennäkseen puhumaan torstaina Malfoylle. Kyllä, juuri niin hän tekisi.
-
A/N: Luukut tulevat tästä eteenpäin vähän myöhemmin, koska loma alkoi (!!) enkä herää yhtä aikaisin kuin tähän mennessä. :D
17. luukku
Kolmantena päivänä Harry manasi tyhmyyttään, mutta nyt siksi, että oli ollut lopultakin typerä teko tulla tänne pakoon Malfoyta. Päivä oli ollut yhtä tapahtumaköyhä kuin edellinen, oikeastaan enemmän, koska ensimmäisen neljän tunnin aikana Harry ei ollut nähnyt ketään. Olikohan Robards ihan varma, että välittäjä oikeasti käytti tätä paikkaa kauppanaan? Luulisi, että tätä välittäjää seurattaisiin sen takia, että oli iso tekijä, mutta ainakin Harryn näkemän mukaan, tämän kauppa takkusi ja pahasti.
Kello tuli yksi ja Harry joi viidettä teekupillista. Laura oli kertonut, että aikaisin aamulla oli käynyt mahdollisesti joku uusi ostaja, joka oli viipynyt melkein tunnin kaupassa. Laura sanoi selvittävänsä oliko ostaja joku aurorien vanha tuttu. Muutama vanha naama oli jo tunnistettu ja siksi Robards ei halunnut vielä tehdä pidätyksiä. Vaikka Harry ei kyttäyksensä aikana ollut nähnyt hirveästi liikettä, Robards oli sitä mieltä, että pitkällä kyttäyksellä voitaisiin tehdä useampi pidätys kuin jos he olisivat heti alussa ottaneet levittäjän kiinni. Harry yritti pitää silmänsä auki. Lunta ei enää ollut, joten katu oli tumma ja aurinkokin pilvien takana piilossa. Varjot olivat todella synkät.
Pieni sihahdus kävi läpi koko asunnon ja Harry tunnisti sen heti suojataikojen tippumiseksi. Hän laski teen pöydälle samalla, kun veti sauvansa taskustaan ja nousi valppaana seisomaan. Hän odotti sekunnin ja räksähdys kertoi, että joku ilmiintyi asuntoon. Se kuului takahuoneesta, jonne ilmiinnyttiin, ettei saapuminen herättäisi huomiota. Harry kohotti sauvansa, mutta ei uskaltanut puhua ääneen. Jos se olikin Robards, joka jostain kumman syystä tulisi tarkistamaan hänen työtään.
Se ei ollut Robards. Se oli Malfoy.
Malfoy pysähtyi huoneiden välille ja kohotti kätensä ylös.
“Minä se vain, hullu!” hän parkaisi. Harry huokaisi syvään ja laski sauvakätensä. Hetken hän ehti olla huojentunut, kunnes hän tajusi, että se oli tosiaan Malfoy, joka oli ilmaantunut asuntoon.
“Mitä sinä teet täällä? Miten sinä edes tiesit tulla tänne?” Harry rääkäisi äänekkäästi.
“Olen syyttäjän avustaja, totta kai minä tiedän, missä aurorien jutut menevät”, Malfoy tokaisi vastaten vain toiseen kysymyksistä. Harryn käsi sauvalla hikosi. Malfoyn kasvoilla oli jännittynyt ilme. He jäivät tuijottamaan toisiaan ja ullakkohuoneistoon laskeutui epämukava hiljaisuus.
“Potter, kuule”, Malfoy aloitti vihdoin ja ryki, “minä oikeastaan haluaisin puhua siitä, mitä lauantaina tapahtui”, hän sanoi. Harryn sydän ryhtyi jyskyttämään ja hänen lävitseen kävi kylmä aalto, joka tuntui samaan aikaan kuumalta. Se pisti pienen liekin kytemään Harryn sydämeen.
“Ööö”, hän sai sanottua kuivalla suullaan.
“Robards sanoi, että olit pyytänyt päästä kentälle heti maanantaiaamuna, eikä suostunut kertomaan, miten pitkään olisit keikalla”, Malfoy jatkoi hitaasti. Hän seisoi edelleen kaukana Harrysta kahden huoneen välillä ja keinui jalalta toiselle.
“Niin”, Harry sanoi tyhjentävästi.
“Ja minä ajattelin, että pyysitkö sinä sitä...sen takia, mitä sanoit lauantaina?” Malfoy kysyi.
Harrya vähän huimasi. Huimasi oikeastaan aika paljon. Avoimista ikkunoista tuli kylmä tuulenvire, joka nosti hänen niskansa ihon kananlihalle. Se kaikki tuntui nurinkuriselta. Hän ei ollut valmis käymään tätä keskustelua nyt, hän tarvitsi aikaa valmistautua siihen. Hän olisi ollut valmis käymään sen huomenna, niin hän oli päättänyt. Ei tässä, ei nyt, kun hänen piti tarkkailla oopiumien välittäjää. Harry pyöritti sauvaa sormissaan hermostuneesti.
“Minä, tuota…” Harryn ääni värisi. Malfoy otti askeleen vihdoin eteenpäin. Harry yritti peruuttaa, mutta törmäsi pöytään selkänsä takana ja tönäsi sen toista kameraa päin. Kamera töksähti vasten ikkunan karmia. Harry yritti olla niin likellä pöytää kuin pystyi. “Minä en oikeastaan haluaisi puhua tästä nyt. Eikä sinun kuuluisi olla täällä”, hän sanoi totuudenmukaisesti.
“Syyttäjä tekee usein tiivistä yhteistyötä aurorien kanssa”, Malfoy totesi.
“Ei se nyt ihan niinkään -” Harry aloitti ja sitten ikkunat hänen selkänsä takana räjähtivät.
Vaisto paiskaisi Harryn maahan yhtä lailla kuin räjähdyksen voima. Hän veti kätensä päänsä päälle suojaksi ja näki käsiensä välistä kuinka Malfoy tipahti lattialle vatsalleen.
“Suojataiat!” Harry ähkäisi. “Laitoitko ne takaisin?” hän yritti kysyä Malfoylta, mutta silloin seinään osui lujaa jotain kuumaa, joka halkaisi seinän kahtia ja se alkoi luhistua itsensä päälle. Katto natisi ja seinään puhkesi halkeamia.
“Ulos!” Harry huusi ja ponkaisi jaloilleen oikeiden ikkunoiden lasin sirut lipsuttaen hänen askeleitaan. Hän ehti kaapata raportin mukaansa, kamerat hänen oli jätettävä. Hän juoksi Malfoyn luokse ja repi tämän kainalosta pystyyn. Takaa kuului kolinaa, kun seinä antoi periksi. Harry puri hammasta ja lausui sanattoman kaikkoontumisloitsun.
-
En olekaan nyt moneen päivään kerennyt lukemaan tai kommentoimaan työreissultani, ja olikin tosi kiva päästä uppoutumaan taas tämän pariin! Olipa ylipäätään jännä kokemus lukea tätä yllättäen kerralla monta osaa peräkkäin, kun ehdin jo niin tottua osa kerrallaan lukemiseen. :D
Huh kun tässä olikin ehtinyt tapahtumaan kaikkea! Tuo Harryn päänsisäinen pohdinta oli lopulta selkeästi ihan hyvä juttu, kun hän vaikutti tajuavan viimein omat tunteensa Dracoa kohtaan. Vaikka vaikea niitä olisi enää ollut selitellä miksikään muuksikaan, sen verran ilmiselvää hänen vatsanmuljahtelunsa ja ihon kipunointinsa Dracon koskettamista kohdista jo olivat. ;D Edelleen tässä on kuitenkin jossain määrin mysteeri, mitä Draco oikein tuntee Harrya kohtaan, sillä hän on selvästi parempi piilottamaan mahdolliset tunteensa. Tai ainakin hän vaikuttaa hallitsevansa jännitystään ihan eri tavalla kuin Harry, vaikka häneltäkin on jo muutaman kerran tullut pikkulipsahduksia.
“Sinäkin näytit ihan hyvältä juhlissa. Ja näytät nyt”, hän jatkoi rohkaistuneena ja kun Malfoy katsoi häntä kulmat pienessä rutussa, Harry hätääntyi.
“Siis että vaatteesi näyttävät hyvältä. Päälläsi. Niin kuin yleisesti ottaen, näytät hyvältä vaatteissa”, Harry sopersi ja ryppy Malfoyn kulmien välissä syveni. “Tai siis...näytät hyvältä vaatteilla. Tai ilman. EI”, Harry älähti ja läimäisi kätensä suulleen. “Minä…minä, sinä…” hän sopersi.
Voi apua Harry! ;D Ymmärrän kyllä, että pasmat menee sekaisin kun menee lipsauttamaan, että toinen näyttää hyvältä, mutta nämä Harryn tavat yrittää korjata tilanne eivät ole smoothia nähneetkään vaan kaivavat häntä vain syvemmälle kuoppaan. Ei ihme, että Draco lopulta suuttui, eihän siitä ole kauaakaan, kun Harry vielä tiuski tälle ja kaikki nämä Harryn vaihtelut käytöksessä vaikuttavat hänestä varmaan tosi oudolta.
Vaisto paiskaisi Harryn maahan yhtä lailla kuin räjähdyksen voima. Hän veti kätensä päänsä päälle suojaksi ja näki käsiensä välistä kuinka Malfoy tipahti lattialle vatsalleen.
“Suojataiat!” Harry ähkäisi. “Laitoitko ne takaisin?” hän yritti kysyä Malfoylta, mutta silloin seinään osui lujaa jotain kuumaa, joka halkaisi seinän kahtia ja se alkoi luhistua itsensä päälle. Katto natisi ja seinään puhkesi halkeamia.
Tykkäsin kovasti tästä juonenkäänteestä, kun Harry lähtikin aurorijuttua hoitamaan! Kiva saada seikkailuhenkeä ja mysteeriä tähän muun juonen rinnalle. Ja Dracolle kyllä pisteet rohkeudesta, kun hän lähti selvittämään välejään Harryn kanssa, vaikka hän oli se osapuoli, joka koki itsensä loukatuksi. Vaikka hetki ei kyllä ollut tässä kohtaa kaikkein paras, mutta vaikuttaa vähän siltä, että myös Harry on ollut Dracon mielessä kun heidän "treffinsä" jäivät häntä vaivaamaan niin paljon, että hän halusi tulla juttelemaan asiasta kesken Harryn töiden. Jäipä tämä nyt jännään kohtaan. Harry ja Draco saivat ilmeisesti kaikkoonnuttua turvaan, mutta oopiumin välittäjä taisi jäädä vielä tässä kohtaa nappaamatta.
Kiitos kovasti taas uusista luvuista ja oikein ihanaa joululomaa! :)
-
Hei vaan! Pitkä väli on mennyt siitä, kun viimeksi kommentoin. Nyt ehdin viimein lukea väliin jääneet luvut ja hurjaa, miten tarina on edennyt. Varsin jännään kohtaan myös jäätiin! En malta odottaa jatkoa. 8)
Harry on niin Harry. Niin ihanan samaistuttava ja kömpelö. Draco on taasen tosi cool, mutta selvästi paljon herkempi kuin Harry on ehkä ajatellutkaan. Sillä minusta tuntuu, että juhlien mystinen nainen on vain hyvä ystävä ja Dracokin on oikeasti odottanut Harryn ja hänen väliensä lähentymistä jo vaikka kuinka kauan. Tai ainakin näin haluan uskoa.
Teki melkein mieli huutaa, kun Harry meni pilaamaan heidän treffinsä ennen kuin ne olivat ehtineet kunnolla alkaakaan! Argh! Onneksi nyt Draco oli heistä se, joka lähti selvittelemään asiaa, vaikka olikin ehkä liian huolimaton liikkeissään, kun suojataiat unohtuivat. Mutta ehkäpä pojat keksivät keinon pois pälkähästä... En usko, että Robards on kauhean mielissään, kun kuulee, että Harry on tyrinyt kyttäyskeikan ja Draco saa varmaan huudot omalta osastoltaan.
Tätä on mukava ja jännittävä lukea. Vielä on onneksi luukkuja jäljellä! :)
-
valokki, Harry on tosiaan kaukana smoothista. Itse asiassa tuo ihastunut, vihastunut -lipshadus oli se, mistä idea kalenteriin syntyi. Se oli niin hauska vitsi, että oli pakko käyttää sitä ficissä ja kirjoittaa kokonainen kalenteri Harryn lipsahduksen ympärille. ;D Oli hauska ujuttaa tähän tähän seikkailuakin, kun työpaikalla kuitenkin pyöritään, hauska kuulla että sitä on ollut myös kiva lukea. :) Kiitos paljon kommentistasi!
miisuli, Harryyn voi purkaa kaiken oman kömpleyyteni, kiva etten ole ainoa joka voi häneen samaistua, en todellakaan ole mitenkään sanavalmis ihminen. ;D Tästä möhläyksestä saadaan vielä varmasti kuulla. Kiitos kun tulit taas kommentoimaan! ^^
18. luukku
Sellaista saarnaa Harry ei ollut kuullut sitten toisen Tylypahkan vuotensa, kun McGarmiwa sätti autolla lentämisestä kouluun. Harry tunsi itsensä tokaluokkalaiseksi muistellessaan Robardsin tiukkaa puhetta, joka olisi voinut olla miellyttävämpi huudettuna. Mutta Robards ei koskaan huutanut, ainakaan Harry ei ollut vielä kuullut yliaurorin ikinä huutavan. Tämä sanoi hyvin vähän, hyvin painokkaasti ja katsoi Harrya hurjien, harmaiden kulmiensa alta ja Harry kutistui pieneksi kuin puhpallura.
Kun Malfoy ei ollut nostanut suojataikoja uudelleen, kauppaan oli kuulunut heidän huutonsa ja siellä oli alettu nopeasti epäillä. Ehkä he tiesivät, että ullakon pitäisi olla tyhjä, joten sinne hyökkäämisestä ei pitäisi olla haittaa. Ellei siellä olisi taikalainvartijoita. Ensimmäinen isku oli rikkonut ikkunat ja toinen murtanut seinän, joka ei sentään ollut tuhoutunut, mutta ulkoseinämästä ei ollut jäljellä kuin puiset palkit ja sisäseinän betoni oli murtunut ja hajonnut palasiksi muun muassa kameroiden päälle. Kuluneen viikon kaikki kuvat olivat tuhoutuneet. Oli se kai parempi kuin että ne olisivat joutuneet rikollisten käsiin ja Harry kiitti älyään, että oli napannut raportin mukaansa. Mutta se ei nostanut hänen pisteitään.
Malfoykin sai kuulla kunniansa, mutta Robards oli sitä mieltä, että Harry oli ollut vastuussa keikasta. Oli hänen tehtävänsä varmistaa koko vuoronsa ajan, että kaikki meni kuten piti. Vaikka Malfoy oli laskenut suojataiat, Harryn olisi pitänyt osata heti nostaa ne, kun tämä oli ilmiintynyt paikalle. Välittäjä oli jo eilisen päivän aikana siirtynyt pois kaupastaan Iskunkiertokujalta ja Robards sanoi, että käytännössä melkein kaikki heidän keräämänsä tieto viimeisen muutaman viikon ajalta oli täysin hukkaan heitettyä. Välittäjä ei tekisi virheitä, kun tietäisi aurorien olevan hänen jäljillään ja muuttaisi takuulla kaiken toiminnassaan.
Näin pahasti Harry ei ollut vielä mokannut töissä. Hän oli ollut aikaisemmin lähinnä liian äkkipikainen, mutta yksikään hänen liian nopeasti lähetetty loitsu tai ripeä reagointi ei ollut vielä johtanut kalseisiin katseisiin päämajalla tai varoitukseen tai siihen, että hän sai istua paperitöissä jouluun saakka. Tai että hän joutui päivystämään seuraavat kaksi päivää, kun välittäjän liikkeitä selvitettiin ja hän lähtisi matkaan, jos jotain kirkastuisi. Harry ei ollut koskaan ollut näin inhottu työkaveri ministeriössä. Wilson mulkoili häntä työpöytänsä äärestä ja Ivy suoraan kutsui häntä idiootiksi. Olihan Harry tehnyt turhaksi monien pitkät illat ja yöt varjostamassa. Harry olisi itsekin ollut suuttunut.
Päämaja oli melkein tyhjä, kun Harry istui siellä kello seitsemältä illalla valtava pino pergamentteja odottaen hänen läpikäymistään. Hän oli saanut tehtäväkseen käydä läpi kaikki raportit, tunnetut yhteyshenkilöt ja myyjät, jos niistä löytyisi, mihin välittäjä olisi voinut piiloutua. Robards toivoi, että tällä kestäisi löytää uusi, turvallinen vakituinen paikka ja välittäjä turvautuisi johonkin tuttuunsa alkuun. Harry ei tiennyt millaisen rangaistuksen Malfoy oli saanut. Ainakin hänen pomonsa, syyttäjä Sadetin, oli ollut yhtä hurjana kuin Robards, mutta Malfoy ei ollut samalla tavalla vastuussa. Hän oli vain toiminut varomattomasti. Harry ei ollut uskaltanut edes katsoa Malfoyhin sen jälkeen, kun oli ilmiintynyt päämajaan. Pakeneminen oli ainoa vaihtoehto, mikä hänen päähänsä pälkähti, koska loppujen lopuksi Malfoy oli siviili ja siviilien suojelu oli aurorin prioriteetti. Harry ei ollut voinut tietää aikoisivatko hyökkääjät jatkaa talon räjäyttämistä kunnes mitään ei ollut jäljellä. Siitä Robards oli sentään ollut samaa mieltä, että muuta keinoa ei ollut kuin Malfoy turvaan vieminen.
Harry lähti puoli yhdeksän jälkeen kotiin. Ilmoitus hälytyksestä tulisi suojeliuksella automaattisesti hänen kotiinsa, jos hänet hälytettäisiin töihin. Harry yritti mennä nukkumaan, mutta syyllisyys kalvoi häntä liikaa nukahtaakseen. Se oli niin typerä virhe. Ja vaikka hän syytti Malfoyta enemmän kuin Robards, oli kaikki eniten silti hänen syytään. Hänen tehtävänsä oli huolehtia vuoronsa sujumisesta. Hän oli epäonnistunut pahasti.
Mitähän Malfoy oli lopulta halunnut sanoa? Kysymys ajelehti Harryn päähän, kun hän ei halunnut tuntea oloaan enää niin pieneksi ja häpeälliseksi. Malfoyn ajattelu vei inhottavaa oloa vähän pois. Varmaan Malfoy oli vain halunnut sanoa, ettei tuntenut samoin kuin Harry. He eivät olleet puhuneet lainkaan sen jälkeen, kun Harry oli kaikkonnuttanut heidät molemmat pois ullakolta. Harry ei tiennyt halusiko hän puhua Malfoylle. Hän muisti sen pienen toiveikkaan leimahduksen, joka oli tullut Malfoyn etsittyä hänet käsiinsä. Tämä oli selvittänyt minne Harry oli kadonnut ja sitten uhmannut sääntöjä ja painellut tarkkaan varjellulle kyttäyspaikalle. Tietenkään syyttäjä ei muuten vain käynyt kentällä, ellei olisi jokin oikea syy. Malfoy oli tullut sinne ihan luvatta, vain juttelemaan Harrylle. Harry hautasi kasvojaan tyynyyn. Malfoy oli vain halunnut saada asian nopeasti pois alta. Ihan varmasti niin.
-
19. luukku
“Neljäs kerta.”
Harryn pää notkahti hänen kätensä varasta.
“Mitä?” hän kysyi. Gert katsoi häntä, jostain syystä vähän säälivästi.
“Malfoy kävi päämajan ovella neljättä kertaa tänään”, nainen selvensi. Harry vilkaisi ovelle, mutta Malfoyta ei näkynyt enää. Hän käänsi katseensa haluttomana takaisin pergamentteihin edessään.
“Mitä teidän välillä oikein on? Miksi Malfoy tuli edes kyttäyspaikalle?” Gert nojasi työpöytänsä äärestä lähemmäs Harrya. “Et kai sinä kutsunut häntä sinne treffeille?”
“Mitä? Ei, en tietenkään”, Harry sanoi hädissään ja vilkuili ympärilleen. Wilson ei ainakaan ollut pöytänsä ääressä.
“Se on aika pitkä tarina”, Harry huokaisi ja nojasi käteensä taas teeskennellen, että luki pergamenttia edessään. Se taisi kertoa jotain siitä uudesta ostajasta, jonka Laura oli nähnyt viikon alussa.
“Sinä et ainakaan ole liikkumassa mihinkään vähään aikaan”, Gert totesi imeskellen sulkakynäänsä ja katsoi virnuillen Harryyn. Harry mulkaisi häntä, mutta huokaisi sitten.
“Lupaa, ettet kerro Wilsonille”, Harry kuiskasi, hän ei ollut kaiken tämän jälkeen vielä häviämässä vetoaan. Gert siristi silmiään, mutta lupasi ja Harry kertoi. Hetki hetkeltä Gertin ilme meni mahdottomammaksi. Lopulta hän näytti siltä kuin olisi pidätellyt naurun kyyneliä.
“Jos pihahdatkin Wilsonille…” Harry vannotti vielä lopuksi.
“Minähän lupasin”, Gert sanoi edelleen kikatuksen partaalla. “Tiesin kyllä, että Harry Potterin kanssa työskenteleminen ei olisi tylsää, mutta tämä on vähän muuta kuin oletin”, hän hykersi.
“Kiva, että tuskani on hauskaa seurattavaa”, Harry kommentoi ja nojasi takaisin käteensä ja jatkoi pergamentin tuijottamista. Hän rypisti otsaansa.
“Laura”, hän huikkasi naiselle, joka puhui jotain kauempana vanhemman aurorin kanssa. “Etkö sinä sanonut, että se uusi tyyppi oli ostaja”, Harry jatkoi, kun Laura tuli lähemmäs.
“Ei se ollutkaan, en lopultakaan saanut selville, mitä hän teki siellä. Kaikista muista löytyi jokin rekisteri”, Laura kertoi.
“Vincent Hoyt?” Harry luki pergamentista.
“Joku tyyppi vain”, Laura sanoi kohauttaen olkiaan. Harry puri huultaan. Mies oli listassa ainoa, jolla ei ollut minkäänlaista rekisteriä.
“Katsoitko muut tiedot?” Harry kysyi ja lehteili pergamentteja.
“Mitkä muut tiedot?” Laura ihmetteli.
“Muut. Sukulaiset, osoitteet, ammatin, muut”, Harry sanoi ärtyneenä, mutta Hoytin kohdalla ei ollut muita tietoja.
“Katsoin osoitteen”, Laura sanoi hitaasti. Harry nousi paikaltaan ja riensi arkistohuoneeseen, missä oli pitkät rivit harmaita, kahvattomia, metallisia arkistokaappeja. Harry napautti taikasauvalla lähintä kaappia ja heti jossain parin rivin päässä yksi laatikostoista ponnahti kilahduksen saattelemana auki. Harry riensi sen luokse ja nappasi arkiston ulos sylkemän kansion, minkä jälkeen ovi loksahti takaisin kiinni.
“Ei hänessä ollut mitään epäilyttävää. Laitoin hänet kyllä listalle, joku taikalainvartijoista käy siellä, kun kerkiää”, Laura huomautti tultuaan Harryn perässä arkistohuoneeseen. Gert keinui kannoillaan hänen takanaan.
“Asuu Sammakkosuolla, leski, kolme poikaa… Anna vielä Ludvig, Lloyd ja Lester Hoyt”, Harry sanoi ja näpäytti lähintä kaappia. Äskeinen laatikosto aukesi uudelleen ja tarjosi kolme uutta kansiota.
“Harry?” Gert kysyi Harryn selatessa tietoja silmät vilisten riveillä.
“Miksi joku täysin tavallinen vanha mies kävisi aamuyöstä Iskunkiertokujalla huumeiden kaupassa. Ellei siihen olisi jokin tosi hyvä syy”, Harry sanoi kiihtyneenä ja kolmannen pojan, Lesterin, kohdalla löysi etsimänsä.
“Eikö kauppaan mennä hankkimaan huumeita?” Laura huomautti, mutta Harry ei kuunnellut.
“Josko hänen poikansa on huumekauppias”, hän henkäisi ja työnsi raportin Lauran ja Gertin nähtäväksi.
“Lester Hoyt… Tuomittu vuonna 2000 huumeiden myynnistä”, Laura luki pergamentista. Gertin suu loksahti auki ja Harry veti raportin heidän naamansa edestä. Robardsin piti nähdä tämä.
-
(Olipa mielenkiintoista kuulla, mistä tämä tarina on saanut alkunsa! Jotenkin hauska, kuinka pienestä jutusta voi syntyä oikeasti pitkä ja monilukuinen tarina! Ja vieläpä, että se tässä tapauksessa oli tuo ihastunut-vihastunut-kohtaus ;D)
Huh, tämähän alkaa mennä jännittäväksi! En yhtään ihmettele, että sekä Harry että Draco saivat kuulla kunniansa unohdettuaan laittaa suojataiat takaisin.
Vaikka Malfoy oli laskenut suojataiat, Harryn olisi pitänyt osata heti nostaa ne, kun tämä oli ilmiintynyt paikalle.
Mutta siis pakko sen verran antaa Harrylle anteeksi, että miten hän muka voisi muistaa laittaa suojataiat takaisin, kun Draco ilmestyy paikalle? Uskon kyllä, että Harry on oikeasti hyvä työssään ja olisi varmaan hyvin rutiininomaisesti muistanutkin nämä taiat, jos paikalle olisi ilmiintynyt kuka tahansa muu kuin Draco. Mutta eipä kukaan Harryn työkavereista (Gertiä lukuun ottamatta?) taida tietää Harryn tunteista Dracoa kohtaan.
“Lester Hoyt… Tuomittu vuonna 2000 huumeiden myynnistä”, Laura luki pergamentista. Gertin suu loksahti auki ja Harry veti raportin heidän naamansa edestä. Robardsin piti nähdä tämä.
Ihan siis tähänkin kohtaan perustuen voi sanoa, että Harry taitaa kyllä olla ihan hyvä työssään. :D Vähän mietin, saisikohan Harry anteeksi aiemman kömmähdyksensä, jos hän ratkaiseekin tämän oopiumkeissin. Hauska, kuinka hänellä kyllä työasioissa tuntuu aivot raksuttavan oikein hyvin, mutta kun rakkauselämä on kyseessä, niin silloin ei sitten niin mikään tunnu luonnistuvan. ;D
Kiitos taas luvuista! :)
-
valokki, minäkin olen sitä mieltä, että ei Harry tuossa tilanteessa olisi voinut olla tehtäviensä tasalla, julmaa rangaista häntä. ;D Minustakin Harry on hyvä työssään ja sitten ihan käsi rakkausasioissa ja hyvin näkyi tuossa kun Draco tunki hänen töihinsä. Katsotaan, jos hänen neuvokkuutensa auttaisi vähän möhlimisessään. :) Kiitos taas kommentistasi! ^^
20. luukku
Olut maistui kitkerälle. Se ei johtunut siitä, että se olisi ollut pahaa, mutta kitkerän siitä teki Harryn olo. Mikä oli outoa huomioon ottaen, että hän oli lopulta onnistunut korjaamaan virheensä ja jäljittämään uuden taikahuumeiden välittäjän, joka oli piiloutunut isänsä luokse siksi aikaa, kun etsi uusia tiloja toiminnalleen. Harryn rangaistus ei ollut ohi, koska hän oli silti vesittänyt monen muun Hoytin myyjän jutun, joten hän saisi tehdä paperitöitä vielä jonkin aikaa. Mutta ainakin hän saisi olla mukana kuulusteluissa maanantaina. Robards oli antanut hänelle viikonlopun vapaaksi hyvästä etsivätyöstä.
Ronin kysyessä häntä kaljalle lauantaina Harry ei keksinyt syytä kieltäytyä ja oikeastaan alkoholin kittaaminen parhaan ystävän seurassa kuulosti erinomaiselta idealta. Vaikkakin hänen oli pitänyt kertoa koko tarina vedosta ja Malfoysta.
“Ja sitten menimme treffeille huispausotteluun”, Harry pääsi selityksensä loppuun, ainakin melkein. Ron nauroi ja hörppi oluesta. Se oli hänen kolmas, kuten Harryllakin.
“Että jos et räjäytä huumeiden myyntipaikkaa, keksit päästä treffeille koulukiusaajasi kanssa”, Ron naureskeli.
“En minä räjäyttänyt kauppaa, he räjäyttivät meidän kyttäyspaikan”, Harry sanoi, vaikka jossain hänen mielessään ajelehti ajatus, että hän ei ehkä saisi kertoa Ronille – tai kenellekään siviilille – töistään niin yksityiskohtaisesti. Sitten se ajatus ajelehti pois.
“Kai ne edes olivat hyvät treffit? Ampiaiset voittivat, joten Malfoy oli varmaan hyvällä tuulella”, Ron hörähti. Harryn mieleen ajelehti myös ajatus, että alkoholi taisi irrotella hänen kielenkantojaan vähän liikaakin, mutta sitten se ajatus ajelehti pois.
“En tiedä, en jäänyt sinne”, Harry kertoi ja tyhjensi kolmannen oluensa.
“No, sitä en ihmettele. Mitä hän teki?” Ron kysyi ja yhtä lailla tyhjensi tuopin ja viittoi tarjoilijalle, että he saisivat uudet.
“Ei mitään, se johtui minusta. Minä sanoin…” Harry aloitti ja hieroi silmiään etusormellaan ja peukalollaan. Hän pysyi hiljaa niin kauan, että heidän uudet juomansa ehdittiin tuoda. Harry tarrasi toiseen tuopeista ja tyhjensi kolmanneksen siitä ennen kuin sanoi: “Minä sanoin, että olen ihastunut häneen. Tai en edes oikeastaan sanonut sitä. Hän kysyi että olenko ihastunut häneen ja minä sanoin että olen vihastunut häneen, vaikka oikeasti olen ihastunut häneen ja sitten minä kaikkoonnuin pois.”
Ron tuijotti häntä ja kohotti sitten tuopin huulilleen ja hörppäsi kolmanneksen.
“Ai”, hän totesi pitkän hiljaisuuden kuluttua saatuaan suunsa tyhjäksi.
“Joo”, Harry totesi. He olivat hiljaa.
“Minä olen yrittänyt kosia Hermionea.” Harry veti olutta väärään kurkkuun ja jäi köhimään. Ron taputti häntä selkään ja saadakseen äänensä kulkemaan, Harry joi lisää olutta, tällä kertaa oikeaan torveen.
“Mitä?” hän kähisi.
“Minun piti tehdä se jo aikoja sitten, mutta hän on tehnyt sitä lakiehdotusta ja ollut niin kiireinen. Ja yritän löytää jotain sopivaa hetkeä, mutta ei hän ehtisi mihinkään ravintolaan, kun ei ehdi edes lounaalle, saati syömään aamiaista kotona”, Ron alkoi kertoa ilmeisesti viikkojen ajan patoutuneista ajatuksistaan tuijotellen jonnekin kaukaisuuteen. “En tiedä, miten se pitäisi tehdä”, hän huokaisi.
“Oletko kokeillut kysyä ‘mennäänkö naimisiin’?” Harry ehdotti. Ron potkaisi häntä sääreen.
“Mutta sehän on hieno juttu”, Harry sanoi iloisena ja äkkiä Ronin hajamielinen käytös viime viikkoina kävi järkeen. “Onko sinulla sormus?” Harry äkkäsi kysyä.
“Joo, se on Muriel-tädin. Äiti oli iloinen, kun kysyin. Muut olivat ostaneet omat sormuksensa”, Ron hymyili hämillään.
“Vau”, Harry sanoi katsellen Ronia uneksuvasti. “Sinä ja Hermione menette naimisiin”, hän totesi.
“Jos nyt joskus saisin kysyttyä. Jos hän olisi joskus kotona kaksi sekuntia. Huomennakin menee johonkin tilaisuuteen”, Ronin ilme lopahti ja hän tyhjensi tuoppia vinhaa vauhtia. “Tuntuu niin tyhmältä, etten osaa vain...sanoa.” Harry hymähti ja nyrpisti nenäänsä.
“Tuttu tunne”, hän huokaisi. Ron vilkaisi häntä.
“Niin...oletko sinä oikeasti ihastunut Malfoyhin?” hän kysyi hitaasti silmät sirrillään.
“Joo, olen”, Harry voihkaisi ja iski otsansa pöytään.
“Malfoyhin?” Ron kysyi taas ja Harry ei jaksanut edes vastata vaan vaikersi vain pöytää vasten.
“Ajattelitko, että hän voisi olla kiinnostunut sinusta?” Ron kysyi hetkisen kuluttua, kun Harry kieritti otsaansa pöytää pitkin. Siihen tarttui tahmeutta loikkuneista juomista.
“Hänellä on tyttöystävä. Näin heidät siellä juhlissa”, Harry mutisi ja nosti vihdoin päänsä. Otsa varmaan punoitti.
“Ai”, Ron sanoi. “Olen pahoillani, kamu”, hän jatkoi. Harry katsoi ystäväänsä ja hymyili tälle.
“Olen pahoillani, ettet osaa kosia tyttöystävääsi”, hän sanoi. Ron naurahti ja joi neljännen tuoppinsa tyhjäksi. Sitten hän pamautti sen pöydälle innoissaan.
“Minä tiedän, vedetään kännit!” hän hihkaisi. Harry kohotti kulmiaan. “Niin kuuluu tehdä, kun on ryppyjä rakkaudessa”, Ron intti ja viittoi taas tarjoilijalle, joka tuli lähemmäs.
“Neljä kuuravotkashottia”, hän tilasi.
“Ja neljä minulle”, Harry lisäsi ja Ron katsoi häneen suu virneessä.
“Oikein”, Ron riemastui, “kerrankos sitä!”
-
No nyt se Ronin poissaolevuuden syy sitten selvisi! Ei ihmekään, että toinen on poissaoleva, kun noin suuri asia on mielessä. Eikä Hermione tee sitä selvästikään millään tavalla helpoksi olemalla jatkuvasti kiireinen. ;D
Harrylle myös pisteet tuosta, että hän uskalsi kertoa Ronille ihastuksestaan Dracoa kohtaan (vaikkakin hieman alkoholin rohkaisemana, mutta kuitenkin). Huomaa kyllä, että tämä kaksikko on aikuistunut, ja vaikka rakkauselämä tuottaa heille molemmille edelleen päänvaivaa, suhtautui Ronkin oikein rauhallisesti ja kypsästi Harryn paljastukseen, vaikka vähän tästä läppää heittikin. Siinä mielessä kiva, ettei Harryn tarvitse hirveästi pelätä ystäviensä suhtautumista Dracoon, kun hänellä itsellään on jo ihan tarpeeksi tekemistä kuvion selvittämisessä.
“Minä tiedän, vedetään kännit!” hän hihkaisi. Harry kohotti kulmiaan. “Niin kuuluu tehdä, kun on ryppyjä rakkaudessa”, Ron intti ja viittoi taas tarjoilijalle, joka tuli lähemmäs.
“Neljä kuuravotkashottia”, hän tilasi.
“Ja neljä minulle”, Harry lisäsi ja Ron katsoi häneen suu virneessä.
Jäiks, mua vähän pelottaa, että nämä kaksi ja kännit eivät tiedä hyvää. Periaatteessa tämä voi päättyä "hyvin" ja molemmat sammuvat lopulta vain kotisohvilleen, mutta mulla on ihan pieni kutkutus, että ainakin toinen tai molemmat saattavat mennä toheloimaan jotain humalassa näihin omiin ihmissuhteisiinsa liittyen. ;D Erityisesti Harry, kun Draco tuntuu valtaavan hänen mielestään ison osan, enkä usko, että se alkoholilla helpottaa.
Kiitos jälleen kerran uudesta osasta! :)
P.S. Nuo kuuravotkashotit kuulostavat muuten hyviltä!
-
valokki, kyllä Ronkin osaa olla aikuinen tarvittaessa ja varsinkin hyvä kaveri juuri silloin kun pitää. Koska tosiaan heillä molemmilla on aikuisuudessa monta muuta kehitettävää. ;D Siinä on uhkia ja mahdollisuuksia tuollaisessa ryyppyillassa. Kiitos paljon kommentistasi! ^^
21. luukku
Alkuun Harry luuli sitä hyttysen ininäksi ja sitten että hyttynen törmäsi lujaa seinään. Hyttynen tuli siitä vihaiseksi ja alkoi hakata Harryn päätä nuijalla.
“...aikuisia ihmisiä…”
“...ihan normaalia…”
“...osaisit käyttäytyä…”
“...joskus kotona!”
Valo tunkeutui Harryn silmiin luomien takaa ja hyvin hankalasti hän löysi peiton reunan ja veti sen kasvojensa yli. Ääniä se ei vaientanut hirveästi, eikä myöskään jomotusta kallon sisällä. Kurkku oli kuin pergamentti ja hänellä oli yhtä aikaa kamalan kuuma ja kylmä.
“...välität siitä!”
Se oli Hermionen ääni, eikä hyttysen, Harry päätteli karmean vaikeasti ja yritti ymmärtää, miksi kuuli Hermionen äänen sunnuntaiaamuna. Jos nyt oli sunnuntaiaamu. Se tuntui sen verran erikoiselta, että Harry veti peittoa kasvoiltaan, jotta näki missä makasi. Se taisi olla Hermionen työhuone Ronin ja Hermionen Viistokujan asunnossa. Harry makasi patjalla keskellä lattiaa ja aurinko paistoi ikkunasta sisään. Aamu oli pitkällä, kun aurinko oli jo noin korkealla joulukuussa, Harry pohti ja veti peittoa taas päänsä yli.
“Totta kai minä rakastan sinua!”
Harry veti uudelleen vähän peittoa kasvoiltaan. Se oli ollut Ronin ääni. Hänen muistaakseen, mikä ei ollut tällä hetkellä luotettava johtolanka, he olivat juoneet suunnilleen yhtä paljon edellisenä iltana, niin Noidankattilassa kuin jossain toisessakin baarissa. Vai oliko se toinen paikka ollut Ronin ja Hermionen koti? Harry muisti hämärästi keittiön, jossa oli pelannut jotain juomapeliä. Mutta ympärillä oli ollut paljon ihmisiä.
“Ron!”
Oliko se ollut vihainen vai iloinen huudahdus, Harry ei saanut selvää. Eivät he olisi kutsuneet Ronin ja Hermionen asunnolle ketään tuntemattomia, mutta olisivatko he menneet jonnekin kotibileisiin. Muistikuvat järjestäytyivät hitaasti Harryn mielessä ja hän alkoi muistaa lisää asioita. Sohvan, jolla oli istunut sekalaisen seurueen kanssa. Ronin, joka oli kietoutunut suihkuverhoon. Valon välähdyksiä ja kauheasti nauramista. Harryn huulet vääntyivät hymyyn. Ihan hyvä ilta se oli tainnut olla. Sitten Harryn vatsa kääntyi ympäri ja hän pinkoi pystyyn patjalta. Hän paiskasi työhuoneen oven auki ja ohitti keittiön ovensuussa syleilevät Hermionen ja Ronin ja sulkeutui kylpyhuoneeseen.
“Krapulalääkettä?” Hermione tarjosi keittiöstä kunhan Harry raahautui vessasta. Harry käveli vastaanottamaan lasillisen jotain tummanvihreää ja vaikka hänen ei olisi tehnyt mieli pistää vatsaansa koetuksille, hän kumosi juoman suuhunsa. Hermionen rohto oli ollut aiemminkin pelastusrengas Harryn krapulaan. Hän istui keittiön pöydän ääreen ja laski päänsä puuta vasten ja risti kätensä päänsä päälle odottaen rauhassa liemen vaikutusta. Hänellä oli hyvin selkeitä muistikuvia eilisillasta, kun oli ollut samanlaisessa asennossa Noidankattilassa.
“Kunhan jaksat kannatella päätäsi, tuossa olisi raportti eilisillasta”, Ron sanoi jossain Harryn yläpuolella ja keittiön pöydälle läimähti paperipino. Harry raotti silmiään ja kohotti päätään. Siinä oli Vuoto-juorulehti ja kannessa liikkuva kuva hänestä ja Ronista istumassa sohvalla tuntemattomien ihmisten kanssa, ilmeisesti laulamassa jotain, pullot kädessä. Otsikko kirkui ‘Valitun kostea ilta!’ Harry antoi päänsä kolahtaa takaisin pöydän pintaa vasten.
“Ei se niin kamala ollut. Ei ollut ainakaan kuvia siitä, kun kävit kusella eteisen vaatekaapissa”, Ron lohdutti istuen alas Harryn viereen ja Harry ärisi pöytää vasten. “Asunnon omistaja ei varmaan tykännyt siitä, mutta ei hänkään tiedä, että se olit sinä.”
“Antaa olla”, Harry pihisi ja kohotti päätään, liemi alkoi jo vaikuttaa. Pään jomotus oli laantunut, eikä vatsassa kiemurrellut niin pahasti. Hän työnsi lehteä kauemmaksi itsestään, hän ei ollut enää vähään aikaan jaksanut suuttua juoruista itsestään.
“Eikö sinulla ollut joku työjuttu?” Harry kysyi Hermionelta, joka hääri aamiaisen kanssa keittiötason luona eikä näyttänyt lainkaan siltä, että olisi lähdössä kiireellä mihinkään.
“Oli, mutta peruin sen”, Hermione vastasi ja käännähti ympäri hymyillen kevyesti. Kun Harry katsoi häntä epäileväisenä, Hermionen hymy syveni ja hän kohotti vasemman kätensä. Siinä kiilteli nimettömässä kultainen sormus, jossa kimalsi häivän verran oranssin sävyssä pyöreä timantti. Harry unohti krapulansa välittömästi ja sinkautti katseensa Roniin, joka hymyili yhtä leveästi kuin Hermione.
“Sinä löysit sopivan hetken”, Harry sanoi.
“Joo, se oli näköjään keskellä riitaa siitä, minkä ikäisenä voi mennä tuntemattomien ihmisten kotibileisiin rellestämään”, Ron sanoi hymyillen.
“Ja sovimme, että niin saa tehdä vielä 23-vuotiaana”, Hermione sanoi ja leijutti pöydälle Harryn ja Ronin eteen teetä, paahtoleipää ja höyryävän pannullisen munakokkelia.
“Onneksi olkoon”, Harry sanoi Hermionenkin istuttua alas Ronin viereen Harrya vastapäätä. “Olen kauhean iloinen puolestanne”, hän sanoi painokkaasti ja pala nousi hänen kurkkuunsa. Harry pisti sen krapulan piikkiin.
“Kiitos”, Hermione sanoi silmät kimmeltäen.
“Milloin häät ovat?” Harry kysyi ja tarttui yhteen teemukeista.
“Ehkä kesällä”, Hermione vastasi ja otti itselleen lautaselle paahtoleipää, jolle levitti marmeladia. “Tuota, minä ymmärsin, että sinullakin oli jokin syy, miksi halusit lähteä juomaan”, hän jatkoi varovasti ja Harry mulkaisi Ronia, joka suu täynnä kokkelia kohotti kätensä ilmaan antautuakseen.
“En sanonut mitään. Paitsi, että idea illanviettoon tuli siitä, että meillä molemmilla oli ryppyjä rakkaudessa”, hän sanoi ja Harry kääntyi katsomaan teen syvyyksiin.
“Niin kai”, Harry tyytyi vastaamaan.
“Minäkin löysin sopivan hetken lopulta. Jos kokeilet jutella hänelle uudelleen”, Ron ehdotti ja Harry halusi hypätä teen syvyyksiin.
“Minähän sanoin jo, hänellä on tyttöystävä”, hän ärähti.
“Kenellä on tyttöystävä?” Hermione kysyi viattomasti ja ennen kuin Harry ehti reagoida, Ron oli automaattisesti vastannut: “Draco Malfoylla.”
Harry mulkaisi Ronia ja Ron älähti ja osoitti syyttävästi Hermionea, jonka suu meni pyöreäksi ja sitten hän rutisti sen kiinni. Harry pyöräytti silmiään, eikä jaksanut sen enempää moittia Ronia. Hermione pureskeli kieltään tai sitten poskensa sisäpintaa ja näytti miettivän jotain kovasti.
“Oletko ihan varma?” hän kysyi hetkisen päästä haukatessaan paahtoleipää ensimmäisen kerran. Harry kurtisti kulmiaan.
“Kyllä se siltä näytti”, hän tuhahti.
“Mutta oletko ihan varma?” Hermione kysyi ja kumartui lähemmäs Harrya.
“Sinäkö sitten tiedät varmemmin?” Harry kysyi kyllästyneenä ja yllätyksekseen Hermione hymyili tietäväisesti ja kallisti päätään.
“Kenet luulet minulle asetetun avustamaan lakiehdotukseni kanssa?” hän sanoi selkeästi hirveän hyvillään tästä hetkestä.
“Miten se kertoo sinulle mitään Malfoyn seurustelusuhteista, jos hän auttaa sinua kirjoittamaan lakia?” Harry kysyi yrittäen pitää sävynsä yhä kyllästyneenä, mutta ei voinut olla jännittymättä kauttaaltaan.
“Kertoo paljonkin. Muun muassa kertoo kuinka hän viikko sitten valitti että ei millään löydä seuraa äitinsä joulujuhliin, kun ei ole vakituista seurustelukumppania”, Hermione täräytti ja työnsi paahtoleivän melkein kokonaisena suuhun ja jäi sitten ihailemaan, miten Harry muuttui suolapatsaaksi.
-
22. luukku
Koskaan aikaisemmin Harry ei ollut vihannut aurorin hommaa näin sydämensä kyllyydestä. Hänen olisi kuulunut olla iloinen, että hänen oli sallittu irrottautua paperihommista, jotta voisi olla mukana Hoytin kuulusteluissa, mutta Harry ei ollut iloinen. Robards selkeästi edelleen rankaisi häntä pitämällä hänet visusti hommiin hukuttautuneena koko pitkän maanantaipäivän. Harry pääsi syömään niin myöhään, että kanttiini oli lähes tyhjä ja kun hän yritti livahtaa sieltä taikalakiosastolle, hänet sai juuri silloin kiinni Wilson, joka pyysi häntä katsomaan kysymyslistansa läpi ennen omaa todistajan kuulusteluaan. Harry vihasi työtään, koska se aika oli kaikki pois puhumisesta Malfoyn kanssa.
Syyttäjä kyllä oli paikalla päämajalla ja muutamia hänen avustajiaan, mutta ei Malfoy. Harry yritti kysyä vaivihkaa Lauralta, oliko Malfoy mukana jutussa, mutta tämä ei tiennyt sen tarkemmin kuin Harry. Robardsilta Harry ei uskaltanut kysyä, hän ei oikeastaan uskaltanut puhua tälle mistään muusta kuin tiukasti työasioista. Joten Harry sinnitteli yli viiden, että sai luvan lähteä ja toivoi hartaasti, että Malfoy olisi yhä töissä.
Tämä oli, Harry huomasi helpottuneena. Ovi Malfoyn työhuoneeseen oli auki ja tämä selasi jotain kirjaa pöytänsä ääressä. Harry epäili sydämensä karkaavan rinnastaan ulos ja koputti karmiin. Malfoy kohotti päätään ja Harry oli tunnistavinaan pienen ilon pilkahduksen tämän ilmeessä. Se kuitenkin katosi pian ja Malfoy laski katseensa kirjaan edessään kulmat rutussa.
“Niin?” hän kysyi hyisesti, minkä Harry päätti jättää huomiotta.
“Tuota, hei”, Harry aloitti. Minkä takia hän ei ollut yhtään suunnitellut etukäteen, mitä aikoisi sanoa? “Häiritsenkö?” hän kysyi, kun Malfoy käänsi sivua kirjasta.
“Et muuten, mutta olen kohta lähdössä”, Malfoy sanoi ja laski kirjamerkin sivujen väliin, pamautti kirjan kiinni ja siirsi hieman sivuun kirjoitusalustalla.
“Tämä ei vie kauaa, ehkä”, Harry sanoi. Malfoy kohotti katseensa ja katse oli lasittunut. Hän risti sormensa ja nojasi leukansa niihin.
“Minä vain halusin selittää jotain, tai siis, sitä lauantaita huispausottelussa”, Harry aloitti ja Malfoy ei hievahtanutkaan. “Minä, tuota”, Harryn suu oli kuiva ja sydän löi niin lujaa, että hän ei oikein kuullut omia sanojaan sen jumppaukselta. “Minä olin todella typerä silloin, enkä osannut sanoa sitä kunnolla keikan aikana. Mutta noh, silloin minä olin töissä, joten en oikein voinut keskittyä siihen”, Harry soperteli. Malfoy oli liikkumaton.
“Tuota”, Harry jatkoi ja kieltäytyi antautumasta tarpeelle siirtää katseensa pois Malfoyn silmistä, “tämä kaikki on mennyt ihan takaperin ja väärin, mutta minulla on ollut hauskaa kanssasi.” Harry jäi odottamaan, eikä Malfoy vieläkään liikkunut, leuka jännittyi aavistuksen ja silmiin tuli pikkuisen loistoa. “Joten, öm”, Harry takelteli ja keksi sitten, “tahtoisitko lähteä oikeasti kanssani treffeille?”
Malfoy veti ilmaa keuhkoihinsa ja puhalsi sen sitten ulos, syvään ja hitaasti. Hän ravisti vähän päätään ja nousi ylös.
“Ei, en tahdo”, hän sanoi.
Harryn sydän tipahti jonnekin vatsan tienoolle. Malfoy kahmaisi salkkunsa lattialta ja työnsi sinne lukemansa kirjan sekä yhden punaisen kansion työpöydältä.
“Ai”, Harry sanoi lyhyesti.
“Näytät löytävän muutenkin hauskaa seuraa”, Malfoy sanoi sillä samalla viileällä sävyllä.
“Mitä?” Harry ähkäisi. “Mitä sinä tarkoitat?”
Malfoy ei vastannut, vaan jatkoi salkkunsa pakkaamista eleettömästi.
“Anteeksi, minä vain halusin yrittää”, Harry sanoi hämillään ja otti askeleen taaksepäin, kun Malfoy kiersi pöydän takaa hänen eteensä.
“Nyt olet yrittänyt”, hän tokaisi tapaan, joka puristui terävästi Harryn sydämen ympärille. Malfoy ohitti Harryn ja niine hyvineen lähti astelemaan käytävälle.
“Voidaanko olla silti ystäviä?” Harry yritti vielä hätä takertuen kurkkuun. Malfoy pysähtyi ja kääntyi katsomaan Harrya pieneksi hetkeksi.
“En usko, että se on hyvä idea”, hän sanoi, kääntyi ympäri ja katosi kulman taakse.
-
Ei kamala, tämä väärinymmärrysten määrä on samaan aikaan ihan parasta että ihan pahinta. ;D Kahta viimeisintä lukua lukiessa omat tunteet heitteli ihan kärrynpyörää, kun kaikki tuntui alkavan viimein ratkeamaan, mutta heti kun ehtii innostua, tulee eteen uusia ongelmia. Mutta jos jotain tässä jo ratkesi, kiva, että Ron sai kosittua Hermionea ja heidän suhteensa kaikki vaikuttaa nyt olevan hyvin! Ja sekä Harrylla että Ronilla vaikutti olevan oikein hauska ilta "pienestä" krapulasta huolimatta. :D
“Kertoo paljonkin. Muun muassa kertoo kuinka hän viikko sitten valitti että ei millään löydä seuraa äitinsä joulujuhliin, kun ei ole vakituista seurustelukumppania”, Hermione täräytti ja työnsi paahtoleivän melkein kokonaisena suuhun ja jäi sitten ihailemaan, miten Harry muuttui suolapatsaaksi.
Tässä kohtaa ehdin jo hihkaista, että jes, nyt tämä viimein alkaa selvitä! Kuinka paljon helpommalla Harrykin olisi päässyt, jos hän vain olisi kysynyt Dracolta suoraan tai edes puolisuoraan asiasta jo aiemmin, mutta ei, tietenkin hänen oli saatava tehdä omat johtopäätöksensä tilanteesta ja pitäytyä niissä. Tapoja, joista Harry ei pääse varmaan koskaan eroon.
“Näytät löytävän muutenkin hauskaa seuraa”, Malfoy sanoi sillä samalla viileällä sävyllä.
Noh, ei näytä Dracokaan olevan paljoa parempi liian hätäisten johtopäätösten kanssa. Paha sanoa, millaisia kuvat Harryn ja Ronin bileillasta ovat olleet ja kuinka Draco on niitä tulkinnut, mutta ilmeisesti niistäkin sai tehtyä omat johtopäätöksensä. Ja juuri, kun Harry uskalsi viimein olla rohkea ja sanoa aivan suoraan, mitä ajattelee, ja vieläpä pyytää Dracoa oikeille treffeille. Mutta haluan uskoa, että asiat vielä selviävät ja että Draco vielä kyllä leppyy, kunhan saa hetken rauhoitella itseään.
Kiitos taas luukuista! Onpa jännää, enää pari luukkua jäljellä!
-
valokki, väärinymmärrykset on parasta ja pahinta minun mielestä myös. Joo jos Harry joskus vain ajattelisi ennen kuin tekisi niin ehkä asiat ei olisi tällä mallilla. Eikä Dracokaan sen paremmin osaa pysähtyä ajattelemaan tai sitten ehkä hän ajatteleekin liian pitkälle. :D Kiitos paljon kommentistasi! ^^
A/N: Apuaa joko se aatto on huomenna! :O
23. luukku
Jos Harry edellisenä päivänä oli vihannut työtään, nyt hän ei nähnyt siinä mitään mielekästä. Tuntui lapselliselta pitää sairaslomaa sydänsurujen takia, joten Harry raahautui töihin ja olisi mielellään ollut vielä lapsi, jos olisi saanut jäädä hautautumaan lakanoihinsa. Hän oli vielä kotona aamulla pohtinut miltä hänen turvonneet silmänsä näyttäisivät, mutta töissä ei enää jaksanut murehtia moisesta. Ainakin hänestä näki, ettei kannattanut tulla lähelle ellei asia ollut tärkeä.
Wilson silti yritti.
“Oletko ihan kunnossa, Harry?” tämä kysyi aamupäivällä Harryn käydessä läpi todistajalausuntoja selkä kyyryssä, silmät harittaen. Harrya ei huvittanut vastata, mutta muisti sitten jotain.
“Teen aaton ja joulupäivän päivystykset”, hän mutisi ja rypisti otsaansa, kun silmiä poltteli. Silmäkulmasta hän näki epäselvästi, että Gert jähmettyi ja laski jalkansa pöydältä suoristautuen istumaan.
“Mitä?” Wilson kysyi ja Harry rykäisi saadakseen äänensä kuulumaan.
“Minä teen aaton ja päivän päivystykset. Voitit vedon”, hän sanoi kuuluvammin ja raapi otsaansa kiinnittääkseen huomionsa siihen kostuvien silmien sijaan.
“Ai”, Wilson sanoi.
“Onko niin oikeasti, Harry?” Gert kysyi varovasti ja Harry oikein tunsi tämän vaihtavan paljon puhuvia katseita Wilsonin kanssa.
“On. En saanut kysyttyä Malfoyta treffeille”, Harry sanoi matalasti.
“Minä luulin, että sinä yritit eilen mennä juttelemaan hänelle”, Gert pohti ääneen ja Harryn kärsivällisyys loppui, eikä hän vastannut enää, mutta hänen hiljaisuutensa oli tarpeeksi vastaukseksi. Wilson ja Gert hiljenivät.
Harrylla ei ollut nälkä, joten hän näykki lounaalla hieman kasvispaistosta ja pakeni vessaan kasailemaan itseään. Se oli tosin epäonnistunut eilisillasta asti. Harryn oli tehnyt mieli juoda taas alhonsa pois, mutta Oljo onneksi esti häntä. Harryn olo oli tarpeeksi kauhea ilman krapulaakin. Miten hän oli taas tehnyt itsestään naurunalaisen? Ei tietenkään Malfoy tuntenut samoin, oli tällä tyttöystävää tai ei. Harry raapi jälleen otsaansa ja salama-arpi sai pari naarmua seurakseen. Ei tietenkään Malfoy voinut pitää Harrysta, joka oli surkea, lapsellinen ääliö, joka ei osannut käyttäytyä kuin aikuiset oli kyse tuntemattomien syntymäpäiväjuhlista, huispausottelun seuraamisesta tai edes omasta työstään. Harry oli typerys, joka kuvitteli itsestään liikoja.
Vaikka juuri sitä Harry ei jaksanut ymmärtää. Malfoy oli sanonut ennen ottelua, että haluaisi heidän olevan ystäviä. Mikä sen oli muuttanut? Varmaan herääminen Harryn todelliseen persoonaan, Harry pohti ja pyyhki kasvojaan kiihkeästi vessankopissa. Iho punoitti Harryn tiiratessa itseään vessan pelistä saatuaan koottua itseään sen verran, että pääsi ulos kopista ja loppupäivän hän myrkytti ilmapiiriä päämajassa lähiympäristössään äänettömällä surullaan. Wilson ei ainakaan enää yrittänyt tiedustella hänen oloaan ja Robardskin näytti ymmärtävän, ettei Harry ollut huippukunnossa ja päästi tämän aikaisemmin kotiin kuin oli uhannut edellisenä päivänä. Harry yritti rahista kiitoksia, mutta ne hukkuivat jonnekin kurkkuun.
Kalmanhanaukio tuntui normaalia pimeämmältä, kun Harry sulki oven takanaan. Oljo oli tehnyt siirappitorttua, mutta Harryn ruokahalu oli edelleen tiessään. Hän tiesi edessä olevan kaksi pitkää päivää, joten hän söi kitsaasti ja sulkeutui makuuhuoneeseen yrityksenään nukkua. Ei tämä ollut maailmoja kaatava asia, hän yritti toitottaa itselleen. Hän oli ennenkin langennut ihmiseen, jonka kanssa suhteesta ei ollut tullut mitään. Oli hänestä ennenkin tuntunut tältä. Ainakin melkein yhtä pahalta. Joskus varmasti, vaikka nyt oli vaikea muistaa milloin.
-
A/N: No niin tässä sitä ollaan! Kirjoitin tämän vikan luukun monta kertaa uusiksi, viimeksi editoin ankarasti keskiviikkona. :D Tätä kalenteria oli ihan hirveän hauska kirjoittaa, kiitos kaikille jotka ovat lukeneet ja kommentoineet tätä ja hyvää joulua. <3
24. luukku
Päämaja oli hiljainen kuin yöllä satanut lumi hiljentäisi äänet monta jalkaa maan allakin. Koko ministeriö oli äänetön, vaikka vasta huomenna paikka tyhjenisi kunnolla. Harry oli lukevinaan jotain kirjaa, jonka oli ottanut mukaan viedäkseen pois tylsistymistä, mutta viimeisen tunnin aikana hän ei ollut saanut sivuakaan käännettyä. Aamupäivällä taikalainvartijoista muutama oli mennyt taltuttamaan tulta syösseen uunin, mutta aurorin läsnäoloa siihen ei tarvittu. Muutenkin Harry epäili, että keikkoja tulisi vasta huomenna, aattona korkeintaan illalla. Eli koko kahdentoista tunnin vuoro menisi istuessa aloillaan. Olisi Harrylla varmaan ollut muita töitä, käydä läpi todistajalausuntoja, tehdä aikajanoja tai suunnitella Hoytin jutun jatkotoimenpiteitä. Mutta ne eivät olleet nyt kiireellisiä, eikä Robards ollut velvoittanut Harrya jatkamaan tutkintaa, kun päivysti koko joulun. Yliaurori oli tainnut tulla vanhaksi, kun alkoi näin sääliä alaisiaan.
Kurniva vatsa ilmoitti olemassaolostaan pitkään puolenpäivän jälkeen ja Harry raahautui lähes tyhjään kanttiiniin. Edes Hermione ei ollut töissä, he taisivat Ronin kanssa viettää etukäteistä kuherruskuukautta kihlauksen jälkeen. Harry oli menossa illalla käymään heidän luonaan, mutta ei pääsisi joulupäivän illalliselle Kotikoloon, koska hänen vuoronsa loppuisi vasta keskiyöllä seuraavana päivänä. Tänään hän pääsisi jo kahdeksalta töistä. Harry epäili olisiko hauskaa seuraa Ronin ja Hermionen luona. Hän ei ollut ehtinyt kertoa heille, miten keskustelu Malfoyn kanssa oli sujunut ja häntä ei huvittanut joutua kertomaan juuri jouluaattona ikäviä uutisia.
Joulukuusi Canterburyssa olikin ollut täynnä ilkiöitä ja Ingletonissa nuoren velhon idea pistää vauhtia luistimiinsa oli lähettänyt hänet lentoreissulle, eikä nuorukainen päässyt omin voimin alas ja molempiin paikkoihin Harry lähetti vain taikalainvartijoita, koska he pärjäisivät ilman häntä. Hän raapusti mieli tyhjänä pergamentin reunaan salamoita ja jossain vaiheessa huomasi piirtävänsä sydämiä, jotka nuo salamat halkaisivat. Nopeasti Harry rutisti pergamentin nyrkkiinsä ja heitti roskakoriin pöytänsä vieressä. Hän keinahti taaksepäin tuolissa ja huokaisi syvään.
Harry ehti kuulla pikaiset lähestyvät juoksuaskeleet käytävältä päämajan ulkopuolella ja ennen kuin sai itsensä pystyyn tuolissa, nuo askeleet pysähtyivät ovelle ja hän kuuli puuskahduksen: “Harry Potter!”
Harry säikähti ja keikahti istumaan ja äkillinen liike sai hänet melkein tipahtamaan tuolista. Koska oven karmiin nojasi hengästynyt ja tuohtunut Draco Malfoy.
“Mitä nyt?” Harry kysyi, koska hänen ensimmäinen ajatuksensa oli, että jotain oli sattunut, että Malfoy olisi tullut työasioissa. Hän nousi seisomaan ja oli jo vetämässä sauvaansa kaavun taskusta, kunnes pisti merkille Malfoyn ulkomuodon. Tällä ei ollut tavallista mustaa kaapua päällään, kuten tällä oli yleensä töissä. Tällä oli päällään kireät, suorat mustat housut sekä valkoinen, siisti kauluspaita, jossa oli hopeiset kirjailut kauluksessa ja hihansuissa. Paidasta oli auki pari nappia ja miehen päällä ollut tummanharmaa, hopean sävyissä kiiltelevä viitta hädin tuskin pysyi tämän päällä, nauha lipsui solmustaan auki kuin se olisi kiedottu kiireessä. Mitä Malfoy näyttikin olevan.
Malfoy tasasi hengitystään vetämällä pari kertaa syvään henkeä ja irvistellen työnsi itsensä karmin luota ja asteli lähemmäs Harrya. Mies ei ollut enää ilmeetön, mutta yhtä lailla Harry ei tiennyt mitä mieltä olla tästä kiukkuisesta Malfoysta. Oliko Harryn nimen huutaminen tarkoittanut, että Malfoy oli kiukkuinen Harrylle?
“Sinä idiootti”, Malfoy parahti seisahduttuaan Harryn pöydän luokse muutaman jalan päähän hänestä. Malfoy pudisti päätään, sulki silmänsä, hengitti syvään ja sanoi vielä: “Tai siis, minä idiootti.”
Harry ei saanut sanaa suustaan, eniten koska hän ei ymmärtänyt Malfoyn tuohtumusta, mutta myös koska hän ei halunnut taas sanoa mitään järjetöntä ja pilata kaikkea. Vaikka tuskin tilannetta oli mahdollista pilata enempää. Malfoy ravisti päätään.
“Sinä et sanonut, että se ei ollut mikään veto”, hän älähti. Harry siristi silmiään.
“Sanoinhan, alusta asti sanoin, että treffeille pyytäminen oli osa vetoa -” Harry aloitti, mutta Malfoy keskeytti hänet.
“Ei se, vaan se toinen juttu. Mitä sanoit maanantaina. Tai siellä ottelussa”, Malfoy ärähti.
“Ai”, Harry tokaisi. “Miksi se olisi ollut veto?” hän kysyi hämillään. Malfoy nosti kätensä haromaan hiuksiaan ja vain toisella olalla riippuva viitta lipui irti hennosta solmustaan. Malfoy vetäisi solmun kokonaan auki ja kangas lepattaen hän viskasi sen Wilsonin työtuolin suuntaan. Malfoy tuli lähemmäs.
“Koska minä idiootti”, Malfoy aloitti silmät kaventuen, “erehdyin kuvittelemaan, että Harry Potter ei voisi laukoa muuten vain niin typeriä kuin sinä teit ennen ottelua. Minä ajattelin, että et olisi niin tyhmä, ellei kyse olisi jostain älyttömästä vedosta tai juonesta, jonka tarkoituksena olisi ärsyttää minua, hämätä minua ja naureskella sitten selän takana. Näin sinut lehdessä viikonloppuna, että olit ollut juhlimassa”, Malfoy kertoi, “se näytti siltä, että olit lähtenyt bilettämään, koska sait minut ansaan.” Malfoy irvisti kuin olisi satuttanut varpaansa ja sitä juili. Harry piti suunsa kiinni visusti ja kohta Malfoy jatkoi.
“Ottelusta lähtien aloin epäillä kaikkea, mitä teit. Etenkin kun tuntui, että pakenit minua keikalle siksi, että et halunnut olla missään tekemisissä kanssani ja kun yhytin sinut siellä, käyttäydyit niin oudosti. Aloin epäillä, että jos se veto ei ollutkaan se oikea veto vaan oikea veto tai temppu tai pila oli mitä teit ottelussa ja keikalla. Ja maanantaina pyrit johonkin huipentumaan. Että se oli kaikki minun härnäämisekseni. Koska en uskaltanut kuvitella, että…” Malfoy nieleskeli, “että sinä olisit tarkoittanut sitä.”
Harryn päässä alkoi raksuttaa lopultakin. Hänen rinnassaan kipinöi, vielä aavistuksen varautuneesti.
“Siis sinä luulit, että se oli joku...tuplaveto?” Harry kokosi.
“Minä erehdyin luulemaan, että sinä et voisi mitenkään olla niin hölmö, että se kaikki sekoilu oli vain...sinä omana itsenäsi”, Malfoy selvensi ja hänen tuohtumuksensa alkoi väistyä ja tilalle tuli toiveikas katse silmiin. Harry loksautti suunsa auki ja tuijotti vähän aikaa Malfoyta. Hän epäili, että häntä oli juuri pilkattu, mutta hän ei oikeastaan halunnut keskittyä siihen.
“Ai”, hän töksäytti. “Kyllä minä tavallaan pakenin sinua. Mutta pakenin siksi, että minua hävetti, miten tyhmiä olin puhunut ottelussa”, Harry selitti naama punoittaen. “En ollut lauantaina juhlimassa. Minä menin Ronin kanssa ryyppäämään, koska olin sählännyt kaiken kanssasi. Tai siis, niin ainakin luulin”, hän lisäsi epäröiden, mutta Malfoy ei ainakaan korjannut häntä.
“Minä oikeasti yritin pyytää sinua ulos maanantaina”, Harry selvensi. Hän ei halunnut vielä toivoa tietävänsä, miksi Malfoy oli tullut kertomaan hänelle tämän kaiken.
“Uskon sinua. Nyt”, Malfoy huokaisi. Harry odotti jatkoa, mutta sitä ei tullut. Malfoy näytti kuin pidättävän hengitystä.
“Mikä muutti mielesi?” Harry kysyi.
“Edwards, se pöytäkaverisi”, Malfoy viittoi tuoliin, jota hänen oma viittansa juuri silloin peitti, “tuli eilen paljastamaan koko homman vedosta. Ja sitten sain tänään, äsken”, Malfoy elehti kelloon seinällä, “kirjeen, missä hän lisäksi sanoi jonkun työkaverinsa kertoneen, että sinä olet ihan oikeasti...vihastunut minuun”, hän päätti lauseensa kuin happi loppuen.
“Ai”, Harry sanoi. “Miten he sen keksivät?” hän kysyi tarkoittaen työkavereitaan Wilsonia ja Gertiä, jotka halusi manata helvettiin tai vaihtoehtoisesti hukuttaa kiitoksiin, Harry ei ollut varma kumpi houkutteli enemmän. Malfoy oli tainnut liikkua lähemmäs häntä. Ehkä sitä jälkimmäistä, Harry pohti.
“He ovat auroreita”, Malfoy huomautti ja tuli niin lähelle, että ylettyi tarttumaan Harryn löysänä riippuvaan käteen.
“Ai niin”, Harry lausahti. Malfoyn sormet olivat hikiset, vai olivatko ne Harryn sormet.
“Joten tulin tänne, juuri kun olin valmistautumassa äidin joulujuhliin”, Malfoy sanoi ja Harry vilkaisi alas tämän vaatteisiin.
“Ai”, Harry sanoi taas, hänen koko päänsä oli totaalisen tukossa, oli ollut jo jonkin aikaa, mutta varsinkin nyt, kun Malfoyn käsi oli hänen kädessään. “Eikö sinua kaivata siellä?” hän kysyi.
“Ei kukaan tärkeä. Ja äiti ymmärtää”, Malfoy vastasi. Tämän peukalo liikkui Harryn kämmenselällä ja hän hengitti syvään pari kertaa, kunnes leuka jännittyneenä puhui taas.
“Koska minäkin olen...ihan hemmetin vihastunut sinuun”, Malfoy henkäisi väristen. Harryn sydän jätti lyönnin väliin. “Varmaan jo jonkin aikaa”, Malfoy jatkoi naurahtaen. “Olisi ehkä pitänyt päätellä jotain siitä, miten iloiseksi tulin, kun juttelimme toisena päivänä. Tai oikeastaan jo siitä, että tosiaan olin valehdellut meidän olevan ystäviä.” Malfoy oli ihan kamalan lähellä, Harry tunsi tämän hengityksen kasvoillaan ja lämmön tämän vartalosta. Harry nuolaisi huuliaan huomaamattaan. Malfoy kumartui vähän lähemmäs ja hänen katseensa lipsahti Harryn huuliin. Harryn sydän ei enää todellakaan jättänyt lyöntejä väliin.
“Jonkin aikaa?” hän toisti. Malfoyn kasvot punehtuivat. “Siis pidempään kuin joulukuun ajan?” Harry kysyi ja Malfoy muuttui, jos mahdollista, vieläkin punaisemmaksi. “Sehän…” Harry aloitti, mutta ei sitten tiennytkään, mitä se oli. Hän sai tärisevät sormensa liikkumaan ja siveli niillä Malfoyn kättä.
“Olen pahoillani kaikesta sekoilusta”, hän ähkäisi, “en tarkoittanut satuttaa sinua. Joten siksi minä vielä tarkistan, koska olen tehnyt tämän väärin monta kertaa.” Harryn sydän hakkasi jo vaarallisen lujaa. “Kun sanot vihastunut, sinä tarkoitat, että olet ihastunut minuun? Koska joo, Wilson puhui totta, minä olen ihastunut sinuun, enkä tahdo -” Harry ehti sopottaa, kunnes Malfoy tarrasi häntä niskasta ja veti suudelmaan.
Sydän leimahti liekkeihin ja sen hehku levisi Harryn koko kehoon. Päämaja sumeni hänen mielestään ja hän tunsi kuin leijailevansa. Malfoy suuteli häntä lujaa käsi pidellen Harrya kuitenkin hellästi ja sitten tämä oli jo irrottautumassa, mutta Harry ei suostunut siihen, vaan kiersi molemmat kätensä toisen miehen ympärille ja veti tätä vieläkin tiukemmin itseään vasten. Malfoy huokaisi värisevästi hänen huulilleen, kiersi toisenkin kätensä Harryn niskaan ja kallisti päätään suudelman syventyessä. Harry sysäsi syrjään kaiken varovaisuutensa, jossa oli pysytellyt joulukuun toisesta päivästä lähtien. Hän raotti huuliaan ja kosketti Malfoyn alahuulta kielellään. Malfoyn käsi työntyi hänen hiuksiinsa ja takertui niihin. Hän avasi suutaan ja Harryn koko vartalo värisi tuntiessaan Malfoyn kielen omallaan. Malfoyn kosketus oli laavaa ja Harry halusi palaa korpuksi.
He erkanivat, kun happi alkoi loppua ja Harry ehti nähdä vain sumuisesti huurtuneiden lasiensa läpi Malfoyn sanattoman katseen, kun ovelta kuului kaino koputus. Harry käänsi päänsä äänen suuntaan ja repi kätensä irti Malfoysta tämän irtautuessa yhtä vikkelästi.
“Anteeksi, että häiritsen”, sanoi Samson, yksi taikalainvartijoista, ja virnuili leveästi, “koputin kyllä pari kertaa, mutta, höm, en saanut huomiotanne”, tämä hymyili ja Harry tajusi olleen kai aika turhaa esittää mitään Samsonin seisottua ovella mitä ilmeisimmin jo hetkisen verran. Harryn koko kasvot paloivat.
“Sitä vain, että saimme uuden ilmoituksen lentävistä luistimista. Herra Silverillä taisi olla ystäviä”, Samson kertoi yhä se sama virne kasvoillaan. Harry vilkaisi Malfoyhin, joka asetteli hiuksiaan. Tämän huulet olivat houkuttelevan punaiset ja tämä oli ihan yhtä punastunut kuin Harry.
“Ahaa, oletteko jo menossa sinne?” Harry ryki yrittäen kuulostaa asialliselta.
“Joo, ajattelin vain ilmoittaa, että olet hetken yksin ottamassa viestejä vastaan. Lindakin joutuu lähtemään, kun muut ovat kiinni edellisen tapauksen kanssa. Viestien pitäisi tulla nyt suoraan tänne”, Samson selitti.
“Okei, kiitos tiedosta”, Harry nyökkäsi ja Samson, kehdaten vielä vinkata silmää, katosi oven suusta.
Harry kääntyi Malfoyhin, joka katseli ovelle päin haluten varmistaa, että he olisivat kaksin. Sitten hän käänsi päätään Harryyn ja Harry ei halunnut muuta kuin vangita nuo huulet uudelleen omillaan. Mutta Samson oli muistuttanut jostain.
“Minä olen yhä töissä”, Harry sanoi harmissaan. Malfoy nyökkäsi.
“Niin”, hän sanoi. “Milloin pääset?” hän kysyi toiveikkaasti.
“Kahdeksalta. Mutta lupasin mennä käymään Ronin ja Hermionen luona, kun en pääse huomenna päivystyksen takia jouluillalliselle”, Harry selitti ja hänen teki mieli hirveästi polkea jalkaa. Malfoy nyökkäsi hartiat laskeutuen vähän.
Harry kipristeli sormiaan yrittäen keksiä jotain sanottavaa, mutta sitten Malfoy kohotti päänsä ja hymähti.
“Odota vähän”, hän sanoi ja nosti sormensa pystyyn innostuneen näköisenä. Malfoy kääntyi kannoillaan ja vilahti ulos päämajasta ja Harry kuuli räksähdyksen heti oven ulkopuolella. Hän odotti vähän ja vähän enemmänkin, eikä Malfoyta kuulunut, joten hän istui alas odottamaan koko vartalo jännittyneenä. Odotettuaan melkein kymmenen minuuttia jähmeänä, käytävältä kuului uusi räksähdys ja Harry nousi ylös äkkinäisesti. Malfoy asteli sisään mukanaan kori, josta pilkotti tummanpunainen pullo ja kaksi kultareunaista ja -kahvaista lasia.
“Jos nyt yritettäisiin viettää ne treffit”, Malfoy sanoi laskettuaan korin Harryn työpöydälle. Hän lateli pöydälle lasien ja pullon lisäksi kaksi koristeellista lautasta, juustoa, suklaata, pieniä piirakoita ja marmeladimakeisia.
“En voi juoda työaikana”, Harry sanoi hymyillen kuitenkin hirveän leveästi.
“Alkoholitonta glögiä”, Malfoy täsmensi ja avasi pullon kaataen molemmille lasillisen. Hän taputti molempia sauvallaan ja äkkiä ne höyrysivät kuumana. Hän veti Wilsonin tuolin Harryn luokse tämän pöydän sivulle ja istui alas kohottaen lasiaan. Harry istui sanattomana alas ja otti itsekin lasin käteensä.
“Typerille vedoille”, Malfoy sanoi ja Harry naurahti hiljaa.
“Ja kahdelle idiootille”, hän sanoi, kilautti lasinsa Malfoyn omaan ja kumosi lämmintä juomaa kurkkuunsa.
“Äläkä turhaan pyydä anteeksi. Minä tein hätiköityjä johtopäätöksiä ihan itsekseni”, Malfoy jatkoi. Harry muisteli sitä tummatukkaista naista syntymäpäiväjuhlissa.
“Niin minäkin”, hän sanoi ja kertoi kiusaantuneena, miten mustasukkaiseksi oli tullut tuosta tuntemattomasta naisesta. Malfoy näytti vähän siltä, että aikoisi alkaa nauraa, mutta huokaisi sitten syvään.
“Granger oli ihan oikeassa, se oli vain kaveri, Tilly, yksi niistä harvoista siellä juhlissa”, Malfoy kertoi. Harry nyökkäsi ja edelleen häpeissään joi glögistään peittääkseen kasvonsa.
“Niin ja Harry”, Malfoy äkkiä sanoi painottaen etunimen käyttöä. Harry oli vetää glögiä väärään kurkkuun. “Kai sinä ymmärsit, että oikeasti voitit vedon?” Harry rypisti otsaansa. “Edwards sanoi, että kyse oli siitä saisitko kysyttyä minua treffeille. Ja sinä kysyit. Maanantaina.”
Harryn suu loksahti auki.
“Eli istun täällä ihan turhaan”, hän vaikersi ja mulkoili glögiään. “Saisiko tästä vielä alkoholillista?”
“Edwards lupasi hyvittää sen sinulle”, Malfoy sanoi.
“Paras olisi”, Harry mutisi.
“Sinä itse sanoit hänelle, että hävisit vedon, tollo”, Malfoy huomautti ja Harry siirtyi mulkoilemaan tätä lasinsa sijaan. Hän laski lasin pöydälle, koppasi Malfoyn lasin tämän kädestä, tarttui Wilsonin työtuoliin ja veti sitä lähemmäs. Vedettyään tuolin aivan itseensä kiinni niin, että heidän jalkansa limittyivät keskenään, Harry kumartui lähemmäs. Malfoy seurasi esimerkkiä.
“No, Draco”, Harry kuiskasi, “olen itse sitä mieltä, että voitin”, hän sanoi ennen kuin heidän huulensa kohtasivat taas.
~Fin
-
Pahoittelen, että olen näin supermyöhään kommentoimassa tätä! Luin kyllä viimeisenkin osan ihan ajallaan joulun tienoilla, mutta kommentoiminen on jäänyt muutamaksi viikoksi tauolle oikeastaan koko Finissä. Vaikka joulu tuli ja menikin jo, on tätä silti pakko tulla kommentoimaan ja tämä onkin saanut odotella tovin mun välilehdillä.
Varmaan herääminen Harryn todelliseen persoonaan, Harry pohti ja pyyhki kasvojaan kiihkeästi vessankopissa.
Tuo luku 23 tuntui vielä kovin epätoivoiselta ja suretti tuo Harryn epätoivo ja epävarmuudet itseään kohtaan. :( Vaikutti siltä, että molemmilla oli paljon epävarmuuksia itseään kohtaan eikä kumpikaan tahtonut uskoa, että toinen voisi olla itsestä oikeasti kiinnostunut. Etenkin Harrylla, joka tuntuu kovasti tulkitsevan kaiken aina jotenkin negatiivisesti itselleen ja ajattelevan, että hänessä itsessään olisi jotain vikaa.
“Koska minä idiootti”, Malfoy aloitti silmät kaventuen, “erehdyin kuvittelemaan, että Harry Potter ei voisi laukoa muuten vain niin typeriä kuin sinä teit ennen ottelua. Minä ajattelin, että et olisi niin tyhmä, ellei kyse olisi jostain älyttömästä vedosta tai juonesta, jonka tarkoituksena olisi ärsyttää minua, hämätä minua ja naureskella sitten selän takana. Näin sinut lehdessä viikonloppuna, että olit ollut juhlimassa”, Malfoy kertoi, “se näytti siltä, että olit lähtenyt bilettämään, koska sait minut ansaan.”
Joo oli selvästi Dracolla näitä väärinymmärryksiä. :D Onneksi, onneksi, hän kuitenkin uskalsi tulla puhumaan Harrylle asiasta ja kertoi rehellisesti mitä oli ymmärtänyt ja miten oli ymmärtänyt asiat väärin. Huvittaa välillä, millaisia yhteenvetoja nämä kaksi tekevät toisen käytöksestä, ja toisen normaali käyttäytyminen saa näiden päässä yllättäen aivan valtavat mittasuhteen. :'D Parasta vielä näiden kahden keskustelussa oli se kaikki myötähäpeä, minkä läpi itsekin sai mennä, kun molempia nolotti omat hätäiset johtopäätökset.
“No, Draco”, Harry kuiskasi, “olen itse sitä mieltä, että voitin”, hän sanoi ennen kuin heidän huulensa kohtasivat taas.
Olen ihan samaa mieltä kyllä Harryn kanssa, hän tämän vedon voitti. Aivan ihanan suloinen ja fluffynen loppu näille kahdelle. <3
Kiitos kovasti tästä tästä kalenterista ja pahoittelut vielä kamalan myöhäisestä kommentista! Tätä oli aivan ihana lukea joulukuussa, nauraa näiden kahden höpsöilyille ja elää mukana läpi kaikkien väärinymmärrysten ja myötähäpeän! ♥
-
valokki, ihanaa, että tulit kommentoimaan, eipä sillä väliä milloin se tapahtuu. :) Minuakin kävi sääliksi Harrya tokavikassa luukussa, vaikka tiesin asioiden järjestyvän. Jotenkin on kivaa kirjoittaa hahmojen murehtimista. :D Väärinymmärryksiä oli hauskinta kirjoittaa, kivaa, että olet tykännyt siitä. ^^ Vaikka pitääkin sietää myötähäpeää sitä kaikkea avatessa. Kiitos hirmuisesti kommentistasi ja kiitos että olet seurannut kalenteria. ^^
-
Lämpimät onnittelut Kommenttiarpajaisten voitosta! :D Joulukatu suorastaan pursuili kaikenlaista hyvää luettavaa joulunalusaikana, ja ihan harmitti, kun en ehtinyt lukea ja varsinkaan kommentoida kaikkea, mitä olisin halunnut. Nyt kuitenkin näiden kommenttiarpajaisten innoittamana halusin korjata tilanteen ainakin tämän joulukalenterisi osalta, ja luin tämän kokonaisuudessaan eilen.
Tämä oli minusta aivan ihana tarina, ja tässä oltiin minusta ihan H/D:n ytimessä hyvin vetoavalla tavalla. :) Minua nauratti kovasti jo tuo lähtöasetelma, että Harry joutuu pyytämään Dracoa treffeille ihan vain vedonlyönnin takia, vaikka selvästi jo tässä alussa paistoi läpi se, että ei se ollut Harrylle millään lailla vastenmielistä, hermostuttavaa kylläkin. Eikä Dracokaan tuntunut olevan tilanteesta pahoillaan. Mutta mikään ei tietenkään ole yksinkertaista Harryn ja Dracon välillä, mikä tässä tulikin hyvin esiin. ;)
Oli hyvin kihelmöivää lukea niistä kaikista väärinymmärryksistä, mitä tässä tämän parin välille tuli kerta toisensa jälkeen, ja sitten toisaalta toivoin koko ajan, että he päätyisivät yhteen mahdollisimman nopeasti. Jossain vaiheessa minua alkoi jo huolestuttaa, kuinkahan tässä vielä käy, ja olinkin todella iloinen, kun asiat viimeisessä luvussa viimein selvisivät, ja luin sitä ihan sydämenkuvat silmissä. :D Tässä kyllä Harry oli välillä niin onneton tapaus, että ei tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa hänen kanssaan. Ajattelin, että eipä ihme, että Harry oli edelleen poikamies, kun sosiaaliset taidot ja tilannetaju oli mitä oli. ;D Canonissakin Harryn oli vaikea puhua tunteistaan, eikä hän tosiaankaan ollut kehittynyt muutamassa vuodessa yhtään paremmaksi, vaan tuntui päinvastoin menneen melkein pahemmaksi. Tai ehkä jutun juju oli siinä, että Harryn tunteet juuri Dracoa kohtaan olivat niin syvät, että se sai Harryn töppäilemään vieläkin enemmän kuin mitä jonkun toisen kanssa olisi käynyt. :)
Draco oli minusta hyvin IC ja pystyi hillitsemään itsensä selvästi paremmin kuin Harry ja peittämään todelliset tunteensa. Olkoonkin, että Dracon ensimmäinen reaktio tuossa alussa, kun Harry kysyi häntä ulos, oli ihan pistämätön, siinä kyllä julkisivu rakoili. ;D Joku taisikin kommentoida, että Draco oli todella herkkä, ja itse koin hänet tässä samalla tavalla. Ehkä Dracon epävarmuus Harryn suhteen ilmeni taas niin, että yksikin möhläys Harryn taholta (ja niitähän riitti ;D) sai Dracon vetäytymään jotenkin kuoreensa. Tässä oli minusta kuitenkin se hyvin ihana tunne koko ajan läsnä, että kaikesta molemminpuolisesta epävarmuudesta huolimatta Harry ja Draco vetivät toisiaan hyvin vahvasti puoleensa. Eivätkä oikein pystyneet enää olemaan erossa toisistaan, kun oli kerran aloitettu tapailu, vaikka sitten vedonlyönnin ja vastapalveluksen muodossa. :)
Ronin ja Hermionen suhde oli tässä hauska sivujuonne, vaikka ei ihan minun juttuni, kun noin yleensä koen sen parin aika epätasapainoiseksi. Ehkä siitä syystä odotin koko ajan, että he eroaisivat tässä tarinassa, ja kun Hermione tuntui lähinnä tekevän töitä, joten kosinta ja tulevat häät olivatkin sitten melkoinen yllätys minulle. Hyvin sopiva veto kuitenkin tällaiseen jouluficciin! :D Tässä oli valtavasti kivoja yksityiskohtia ja mielenkiintoisia käänteitä ja sisältöä, kuten vaikka Harryn pitkät päivät ja puuduttavakin työ aurorina kaikenlaisine varjostuskeikkoineen, mikä toi minusta hyvää arkirealismia tähän. Tykkäsin myös kovasti siitä, että Harry asui Kalmanhanaukiolla ja Oljo piti hänestä huolta vaatteita myöten, sekä siitä, että Siriuksen vanhat vaatteet tuntuivat olevan parasta, mitä Harryn kaapista löytyi. ;D Harry todellakin tarvitsee Dracoa jo pelkästään katsomaan hänen peräänsä, kun Harry tuntui laiminlyövän itseään aika tavalla poikamiehenä.
Minusta tässä heti alussa oli hieno juttu se, että Harry tunnusti Dracolle rehellisesti, että kyse on vedonlyönnistä. Jotenkin pelkäsin tämän ensimmäisen luvun perusteella, että Draco luulee toisin, ja kun totuus paljastuu, se onkin sitten valtava pettymys, mutta helpotti kovasti, ettei menty sen juonikuvion mukaan, vaikka se sinänsä hyvä olisikin ollut. ;) Ajattelin, että kun tässä ollaan rehellisellä pohjalla jo alun perin, siitä on hyvä lähteä suhdetta syventämään, vaikka se sitten olikin kaikkea muuta kuin helppoa. Minua harmitti kovasti tuo Harryn impulsiivisuus, kun hän karkasi Dracon luota pariinkin kertaan, ensin juhlissa ja sitten huispausmatsissa, mutta onneksi se ei sentään pilannut kaikkea. Silti Harrylle ei voinut olla kovin vihainen, kun hän oli niin rakastettava tässä, ja tuntui kärsivän itsekin jatkuvasti tuosta, mitä oli ajattelemattomuuttaan tullut tehtyä:
Miksi hänen täytyi olla tällainen idiootti? Malfoy oli jopa sanonut, että halusi heidän ystävystyvän ja se olisi voinut olla polku muuhun, mutta Harryn piti pilata se käyttäytymällä kuin keskenkasvuinen. Harryn halusi räjäyttää lattiaan kuopan ja kaivautua sinne. Sen sijaan hän siirtyi keittiöstä olohuoneeseen kiertämään kehää ja yritti olla pohtimatta typeriä sanojaan. Hän olisi voinut jopa lähestyä Malfoyta tahdikkaasti, ehkä ottelun jälkeen he olisivat menneet pubiin kaljalle, jutelleet, tutustuneet.
Harryn työkaverit toivat hauskuutta ja lisäväriä tähän, tosin olisi kyllä kamalaa, jos olisi tuollaisia kiusoittelevia ja uteliaita ihmisiä, jotka eivät ainakaan helpottaneet tilannetta. ;D Vaikka olihan heistä sitten loppujen lopuksi todellista hyötyäkin. Tuossa, missä Draco ilmiintyi Harryn luokse varjostuskeikalle, oli hyvin intensiivinen tunnelma ja jännittävä myös. Iso harmi vain, että se loppui niin lyhyeen, ja kaikki meni vielä melkein pelkästään Harryn piikkiin, vaikka Dracohan tuon tuhon sai tahtomattaan aikaan. Harry sai kyllä kamalat haukut, ja jos tuosta ylipäätään jotain positiivista voi nähdä, niin ehkä sen, että ainakaan velhomaailman Valittu ei saanut erityiskohtelua. :D
Tykkäsin alusta loppuun asti siitä, miten selvästi tässä molemmat miehet olivat yhä kiinnostuneempia toisistaan, vaikka Dracon tunteet jäivätkin Harrya enemmän arvailun varaan. Tässä Harry ajatteli Dracosta hyvin kauniisti ja sillä tavalla, ettei siinä kyllä ollut mitään epäselvää. :) Minua ilahdutti se, että lopultakin Harry pystyi myöntämään asian sentään itselleen:
Ei se nyt niin ihmeellistä ollut, että hän oli edes ihastunut Malfoyhin. Tämä oli hyvännäköinen, kuten Harry oli niin sekopäisesti kuvaillut. Ne vaaleat hiukset, joihin kristallikruunun kimallus oli osunut kauniisti juhlissa. Ne harmaat silmät, joiden kylmä katse poltti kuin olisi ollut sulaa metallia. Se kalpea, virheetön iho, joka olisi voinut olla vaikka marmoria.
Tuossa lopussa oli kyllä melkoinen yllätys, kun Harry väitti tahallaan työkaverilleen hävinneensä vedon, vaikka niin ei ollutkaan käynyt. Mietin miksi näin, mutta ehkä Harry vain oli niin masentunut Dracon takia, ettei jaksanut oikein enää välittää mistään. Tämä loppuluku oli kyllä aivan ihana, tykkäsin niin paljon, kun asiat lopulta selvisivät. Ja oli helppo yhtyä näihin Dracon ajatuksiin, että ei kai kukaan voi luonnostaan olla noin hölmö. ;D Mutta Harrylta se tuntui sujuvan, ja onneksi Draco lopulta ymmärsi sen:
“Minä erehdyin luulemaan, että sinä et voisi mitenkään olla niin hölmö, että se kaikki sekoilu oli vain...sinä omana itsenäsi”, Malfoy selvensi ja hänen tuohtumuksensa alkoi väistyä ja tilalle tuli toiveikas katse silmiin. Harry loksautti suunsa auki ja tuijotti vähän aikaa Malfoyta. Hän epäili, että häntä oli juuri pilkattu, mutta hän ei oikeastaan halunnut keskittyä siihen.
“Ai”, hän töksäytti. “Kyllä minä tavallaan pakenin sinua. Mutta pakenin siksi, että minua hävetti, miten tyhmiä olin puhunut ottelussa”, Harry selitti naama punoittaen.
Tämä suudelma oli kyllä aivan ihanaa! Jäin hymyilemään tyhmän näköisenä tätä lukiessani, mutta olipa tämä mukavaa luettavaa, tykkäsin todella paljon. :) Niin hienoa, että Harry ja Draco saivat lopulta kaikki väärinkäsitykset selvitettyä ja saattoivat vihdoin ja viimein keskittyä olennaiseen:
Sydän leimahti liekkeihin ja sen hehku levisi Harryn koko kehoon. Päämaja sumeni hänen mielestään ja hän tunsi kuin leijailevansa. Malfoy suuteli häntä lujaa käsi pidellen Harrya kuitenkin hellästi ja sitten tämä oli jo irrottautumassa, mutta Harry ei suostunut siihen, vaan kiersi molemmat kätensä toisen miehen ympärille ja veti tätä vieläkin tiukemmin itseään vasten. Malfoy huokaisi värisevästi hänen huulilleen, kiersi toisenkin kätensä Harryn niskaan ja kallisti päätään suudelman syventyessä.
Tämä oli hyvin hieno joulukalenteri, joka oli paitsi lämminhenkinen myös hauska ja piti jännitystä yllä loppuun asti. Kyllä tämä toimi oikein hyvin näin joulun jälkeenkin. Kiitos paljon tosi kivasta lukuelämyksestä, josta jäi aivan ihana tunnelma lukijalle! :)
-
Pahatar, kiitos ihanasta kommentistasi ja arpajaisten voittoarvasta! <3 Viime aikoina on ollut hauskaa kirjoittaa pähkähulluja väärinkäsityksiä, kivaa, että tykkäsit tästä. Tuli vähän huolehdittua menikö Harryn toilailu yli, mutta hyvä, jos tuntui aidolta, itsekin olin välillä itkun ja naurun rajamaastossa hänen kanssaan. :D Minäkin jotenkin ajattelin niin, että Draco luki liikaa rivien väleistä, kun yritti ymmärtää voisiko Harry pitää hänestä ja veti siinä sitten yli, kun Harry taas töpeksi muuten. ;D Kivasti sanottu, että Harry ja Draco vetivät toisiaan puoleensa, siltä se tosiaan tuntuu, kuin mikään voima ei pitäisi heitä erossa. ^^
En halunnut tehdä kliseistä paljastusta vedosta, joka sitten aiheuttaa kamalasti harmia, joten oli hauskempi paljastaa koko juoni Dracolle heti alkuun. :) Koska kyllä sitä muutenkin saa draamailua irti. Harryn työkaverit olivat aika ikävän uteliaita, pistän sen auroriuden piikkiin. :3 Minä luulen, että Harry oli lopulta liian masentunut välittääkseen vedosta ja ehti unohtaa jopa, että oli tosiaan kysynyt Dracoa oikeasti ulos. Ihana kuulla, että pidit lopetuksesta, pakkohan näille oli saada onnellinen loppu. ^^ Kivaa, että tämä on toiminut joulun jälkeenkin ja kiitos vielä tosi paljon, että tulit lukemaan ja kommentoimaan tätä!