Finfanfun.fi

HP-ficit => Pimeyden voimat => Aiheen aloitti: Hurrikaani - 19.07.2022 20:43:58

Otsikko: Hautakivien varjossa Albus/Gellert S FF100
Kirjoitti: Hurrikaani - 19.07.2022 20:43:58
Rating; s
Paring: Albus/Gellert
Warnings: Slash, angst, drama
Summary: ”Kuka helvetti on Ignotus Peverell?”
Beta: Ygritte <3

A/N: FF100 haastetta taas, ja  sanana toimii tässä inspiraationa haasteen sana ”muodot”. Ja inspiraatio kirjoittamiseen iski kuunnellessa kuoleman varjeluksia, kun pieniä yksityiskohtia löytyi sopivasti lihottamaan omaa tarinaani. :DD Ja nyt vaihdetaan taas hetkellisesti Gellertin näkökulmaan, ettei jämähdetä liikaa Albuksen päähän. Vaikka tosin tämän kokonaisuuden voi helposti kirjoittaa kumman tahansa näkökulmasta. :3 Palatkaamme kesään 1899, ja kesäkuun puolen välin tietämille.

----


Gellert oli onnistunut luikertelemaan lähes jokaiselle Albuksen elämän osa-alueelle. Välillä nuorta miestä itseäänkin yllätti, kuinka luontevasti se häneltä kävi. Ja toisaalta Albus oli surutta tuntunut heittäytyvän hänen varaansa, kuin hän olisi ollut majakka myrskyssä.
Eriparisilmäinen mies tunsi pienen omatunnon pistoksen ajatellessaan, kuinka oli ensimmäiset päivät ja viikot tulkinnut ja analysoinut uuden ystävänsä käytöstä, ja takertunut tämän pienen pieniin vihjeisiin ja sanoihin, saadakseen keploteltua itsensä tämän elämään. Mutta ei kaikki ollut pelkkää manipulointia. Gellert lohduttautui ajatuksella, että hän tarvitsi Albusta tässä kyläpahasessa aivan yhtä paljon, kuin Albus häntä.
Ja täällä hän oli, odottamassa Albusta pensasaitojen reunustaman talon edustalla. Jostain syystä hän oli tullut lupautuneeksi lähtemään sinisilmäisen miehen mukaan hautausmaalle katsomaan tämän äidin hautaa. Jokin tuossa pyynnössä oli jättänyt Gellertille tunteen, että Albus jäisi hänelle palveluksen velkaa. Ja samaan aikaan se tuntui suurelta luottamuksen osoitukselta, ottaen huomioon kuinka vähän Albus halusi puhua perheestään kenenkään kanssa. Gellertillä oli selittämätön tarve tehdä itsestään korvaamaton tavalla, jossa toinen osapuoli jäisi kiitollisuuden velkaan. Ei välttämättä niin, että Gellert tahtoisi ikinä lunastaa vastapalvelusta, mutta lunastamattomat palvelukset saivat ihmiset yleensä olemaan avuliaampia ja pysymään kuvioissa, kunnes velka olisi lunastettu.

Pian etuovi aukesi, ja mietteliään näköinen Albus asteli ulos huolitellun näköisenä. Gellertin katse mittaili Albusta pikaisesti päästä varpaisiin. Sinisilmäinen nuori mies näytti hyvin vastentahtoiselta, ja erittäin ahdistuneelta. Eikä Gellert ihmetellyt asiaa. Hän oli puhunut tästä eilen Albuksen kanssa. Kylällä oli pistetty merkille, ettei Albus ollut käynyt äitinsä haudalla, ja ikäviä huhuja oli alkanut jälleen liikkua. Aberforth oli nähty hautausmaalla useasti, mikä oli omiaan ruokkimaan huhuja lisää. Ja Gellertille oli selvää, että Albus halusi pitää kulissit hallitusti pystyssä, millä hinnalla tahansa.
”Näytät hyvältä. Mennäänkö?” Gellert kysyi pehmeästi hymyillen, yrittäen saada Albuksen rentoutumaan hieman.
”Mitä nopeammin pääsemme sieltä pois sitä parempi.”

Kaksikko kulki auringonpaisteessa äänettömästi, eikä hiljaisuutta rikkonut kuin kivien ratina kenkien alla. Ei kulunut kauaakaan, kun he saapuivat hautumaan suurien puiden varjoon, ja Gellert seurasi Albusta, joka näytti kulkevan kuin noiduttuna kohti päämääräänsä. Gellert laski hetkeksi kätensä Albuksen olalle, saadakseen tämän rauhoittumaan ja unohtamaan jäykistelyn.
”Tämä on nopeasti ohi.” Gellert kuiskasi puoliääneen, Albuksen nyökäten puolivillaisesti vastaamatta Gellertin keskusteluyrityksiin. Eriparisilmäinen mies vilkaisi ympärilleen tarttuen samalla Albuksen olkaan hieman vaativammin, pysäyttäen tämän. Albus käänsi hämmentyneen näköisenä sinisten silmiensä katseen Gellertiin. Gellertin vatsanpohjassa tuntui kupliva hyvänolontunne, johon liittyi mukaan pieni soimaava omatunto. Kuinka kauan hän voisi leikkiä Albuksen tunteilla, tai väittää itselleen, että ei tuntenut Albusta kohtaan mitään? Vaikka hän olikin hyvä manipuloimaan ihmisiä, ei hän koskaan aikaisemmin ollut päätynyt suutelemaan kenenkään kanssa, tai flirttailemaan sillä tavoin kuin Albuksen kanssa. Hän ei voinut kieltää, etteikö tuo nuori mies kiinnostanut häntä jollain erityisellä tavalla.
”Albus, hengitä. Puolen tunnin päästä olemme poissa täältä.”
”Tiedän. Minä en vain… En haluaisi...”
”Tiedän. Puoli tuntia, ja sitten lupaan piilottaa sinut tältä kylänpahaselta ja sen juoruämmiltä. En vie sinua edes kotiisi, vaan Bathildalle, ja lukitsen meidät yläkertaan piiloon kaikelta pahalta.” Gellert sanoi vakuuttavasti, saaden pienen hymyn nousemaan Albuksen kasvoille.
”Tuo kieltämättä kuulostaa houkuttelevalta suunnitelmalta.” Albus sanoi, puristi Gellertiä kevyesti kädestä ja irrotti sitten otteensa.
Kaksikko asteli vaalean graniittisen haudan luokse, jossa Kenrda Dumbledoren nimi koristi hautapaatta. Gellert jäi hieman taaemmas, yrittäen antaa Albukselle tilaa, jos hän tarvitsi sitä. Eikä Gellert ollut ihan varma olisiko hänestä uudelleen lohduttamaan itkevää Albusta, koska viime kertakin oli ollut hänestä kamala. Gellert seisoskeli hetken paikoillaan, osaamatta tehdä mitään järkevää. Hänestä tuntui, että hän seisoa tönötti paikoillaan kuin puupökkelö. Gellert selvitti kurkkuaan, saaden Albuksen katsahtamaan häneen säikähtäneen näköisenä.
”Käyn kävelemässä, tulen kohta takaisin.” Gellert sanoi anteeksipyytävästi, jättäen sitten Albuksen hetkeksi yksin. Nuori mies ei kerennyt kauaksikaan Albuksesta ja tämän äidin haudasta, kun jokin kiinnitti hänen huomionsa. Vanha, hieman säänpieksämä hautakivi, jossa oli kaiverrettuna jokseenkin tuttu muoto, kiinnitti hänen huomionsa. Nuori mies vilkaisi ympärilleen, astellen sitten lähemmäs hautakiveä, tutkimaan kolmiomaista muotoa.  Gellert tunsi innostuksensa heräävän, ja hän tutki hautaa lähemmin, tunnistaessaan merkin varjelusten merkiksi.
”Ignotus Peverell? Kuka helvetti on Ignotus Peverell?” Gellewrt kirosi puoliääneen, kuullen huvittuneen tuhahduksen selkänsä takaa. Kääntyessään ympäri, Gellert näki vaaleansinisten silmien katselevan häntä lempeästi ja uteliaina. Gellert oli uppoutunut hautakiven tutkimiseen, eikä hänellä ollut hajuakaan kauan hän oli siihen uhrannut aikaa. Mutta ilmeisesti tarpeeksi, koska Albus oli saanut kunnioitettua äitinsä muistoa, ja etsittyä hänet taas käsiinsä.

”Aika rienaavaa kirota hautuumaalla.”
”Ehkä niin. Katso mitä löysin.” Gellert sanoi kärsimättömänä, viittoen kohti hautakiveen raaputettua muotoa. Kun Albus tajusi mitä hän tarkoitti, hänen silmänsä levisivät innostuksesta.
”Ah, tämäpä mielenkiintoista. Peverell kuulostaa vanhalta nimeltä, tietäisikö tätisi mahdollisesti tästä jotain?” Albus kuiskasi, piirtäen pitkillä kapeilla sormillaan kiveen hakatun varjelusmerkin ääriviivoja. Gellertin katse lukittautui noihin sormiin, ikään kuin lumouksen vallassa.
”Ehkä. Luulempa, että menemme meille tänään juomaan teetä Bathildan kanssa.” Gellert sanoi virnistäen leveästi. He etenivät tutkimuksissaan, ja voisivat viimein päästä jäljille varjelusten olinpaikoista.
”Hyvä. Luulen myös, ettei Bathilda vahdi meitä ihan niin tarkasti kuin Aberforth.” Albus jatkoi pieni flirtti äänessään. Oli totta, että viime aikoina Albuksen pikkuveli oli alkanut vaikuttaa epäilevältä heidän suhteensa. Ja hieman lapsekkaalla logiikalla alkanut ilmestyä milloin milläkin verukkeella hänen ja Albuksen seuraan.
”Mennään. Ei hukata aikaa, Bathilda jaarittelee taas kaikkea ylimääräistä, vaikka kysyisimme pelkästään Peverellistä.” Gellert sanoi, lähtien melkein puolijuoksua Albuksen kanssa kohti Bathildan taloa. Innostus lepatti levottomana hänen vatsassaan, ja Gellertistä tuntui kuin hän pääsisi viimein etenemään suunnitelmissaan varjelusten suhteen. Vaikka olikin joutunut tähän jumalanselän takana olevaan tuppukylään vastoin tahtoaan. Oli ollut vain hyvää onnea, että hän oli löytänyt Albuksen, ja onnistunut saamaan tämän auttamaan häntä suunnitelmissaan. Ja Albus oli tietämättään onnistunut saamaan Gellertin sydämestä sellaisen paikan, ettei eriparisilmäinen nuori mies voinut ajatella häntä vain pelinappulanaan. Toisaalta tämän tiedostaminen pelotti Gellertiä, mutta hän ei tiennyt mitä hän asialle voisi enää tehdä. Eikä hän murehtisi sitä nyt. Nyt oli tärkeää saada selville mitä Bathilda tiesi Peverellien suvusta.

Otsikko: Vs: Hautakivien varjossa Albus/Gellert S FF100
Kirjoitti: valokki - 03.08.2022 20:52:08
Olipas mielenkiintoinen uusi osa tälle tarinalle! Oli kiva päästä välillä taas Gellertin päähän ja tarkastella ympäristöä ja Albusta hänen silmin, ja mitä pidemmälle tämä tarina etenee, sitä sotkuisemmaksi tämä kuvio tuntuukin muuttuvan.

Lainaus
Ja toisaalta Albus oli surutta tuntunut heittäytyvän hänen varaansa, kuin hän olisi ollut majakka myrskyssä.
On kyllä kiinnostavaa lukea tällaisesta Albuksesta, joka on niin valmis heittäytymään jonkun toisen ihmisen varaan. Näinhän on varmasti ihan canonissakin käynyt, mutta enemmän vanhemmasta Dumbledoresta lukeneena tuntuu erikoiselta ajatella, että joskus hänkin on voinut näin nopeasti ja avoimesti luottaa toiseen ihmiseen. Kuten jo aiemmissa osissa on tullut mainittua, Albuksen elämäntilanne on ollut hyvin vaikea ja hän on joutunut kokemaan kovia, eikä taakkaa ole varmastikaan ollut helppoa kantaa, erityisesti näin nuorena, joten Gellert varmasti vaikuttaa eräänlaiselta turvasatamalta vaikeassa tilanteessa. Ja Gellertkin on selvästi hyvin tietoinen, kuinka suureen rooliin hän on päässyt nopeasti Albuksen elämässä.

Lainaus
Gellertillä oli selittämätön tarve tehdä itsestään korvaamaton tavalla, jossa toinen osapuoli jäisi kiitollisuuden velkaan.
Myös Gellertin pohdinta omista tunteistaan Albusta kohtaan oli mielenkiintoista luettavaa. Tuntuu siltä, että hän on lähtenyt alussa hyvinkin tietoisesti manipuloimaan Albusta päästäkseen tämän elämään ja saadakseen tämän luottamuksen, mutta hän on selvästi hoksannut, että hänkin ihan yhtä lailla on tukeutunut Albukseen tällä hetkellä. Hänellä vaikuttaa tulevan jopa pieni omantunnonpistos yrityksistä manipuloida Albusta, kun hän selittelee sitä itselleen, että tarve toista kohtaan on molemminpuolinen. Vielä, kun Gellert on selvästi tietoinen myös siitä, että hänelläkin saattaa olla Albusta kohtaan syvempiä kuin pelkkiä ystävyyteen laskettavissa olevia tunteita.

Kiitos paljon tästä osasta! Mielenkiinnolla jään odottelemaan, miten kaksikon välit lähtevät syvenemään ja kuinka varjelusten mysteeri lähtee aukeamaan! :)
Otsikko: Vs: Hautakivien varjossa Albus/Gellert S FF100
Kirjoitti: Hurrikaani - 04.08.2022 18:12:33
Heippa taas Valokki. :D
Mie tääl virne naamalla muutamaan otteeseen luin tän kommentin, kun kerkesin hetkeks tulla finiin pyörähtää arjen keskellä ja voi apua sentään. XD tässä just pari iltaa sit mietin ja pyörittelin mihinkähän suuntaan tän kanssa lähtis taas eteenpäin seuraavaksi, ja sitten täällä oli tämmöistä ihanaa kommenttia. <3 kiitän kovasti, pelasti ikuisuuden jatkuneen torstain paremmin kuin hyvin. :D

Ja voi apua, tätä kirjoittaessa yritin kovaa miettiä mitä ne ensimmäiset viikot on olleet kun on joskus vuonna kivi ja keppi ruvennut seurustelemaan, kun ei oikein ittekkään uskaltanut myöntää tai sanoa mitä kaikkea tuntee, saati myöntää sitä itselleen. :D halusin jotenkin hieman tätä tälläistä epävarmuutta tähän kanssa lisätä, koska ajatellen aikakautta ja nuorten miesten ikää tää tuntui jotenkin luontevalta.

Ja jotenkin oon nyt fiksautunut ainakin hetkellisesti ajatukseen että juuri tämä Gellertiin rakastuminen ja tähän suhteeseen heittäytyminen on ehkä tehnytkin Albuksesta varovaisemman ja harkitsevamman. Albus taisikin jossain Potterissa viitata että se muutama viikko jonka he Gellertin kanssa tunsivat oli hieman hullua aikaa jos yhtään oikein muistan. :3

Täytyykin tästä ryhdistäytyä taas kirjoittamisen osalta ja ruveta suunnittelemaan jatkoa taas. Kiitos ihanasta kommentista. <3

Lähetetty minun M2006C3LG laitteesta Tapatalkilla