Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Altais - 20.03.2022 22:05:28
-
Nimi: Uusi lehti
Kirjoittaja: Altais
Ikäraja: K-11 (tulee olemaan)
Genre: Romance, fluffy, hurt/comfort, AU, myös huumoria ja character study -piirteitä
Paritus: Lily/Regulus; Frank/Alice, James/Sirius
Muita henkilöitä: Severus, Kelmit, Alice, Mary, Marlene, Kuhnusarvio, Walburga Musta
Vastuuvapaus: En omista hahmoja, Potter-maailmaa enkä lauluja. En saa tästä(kään) rahaa.
Summary: Lily Evansin päiväkirja 6. Tylypahkavuonna. Uuden kouluvuoden alkaessa Lilylla menee hieman heikosti ihmissuhderintamalla, mutta Sirius Mustan pikkuveljeen liittyvä erikoinen havainto antaa hänelle muuta ajateltavaa.
A/N: Tässä tarinassa Regulus on 5. vuottaan Tylypahkassa, mikä olisi nopean laskutoimitukseni mukaan teoriassa mahdollista, jos hän olisi syntynyt -61 ennen syyskuuta. (Ja jos ei, niin joustettakoon siitä vähäsen!)
Tämän linkin (https://fi.pinterest.com/pin/713750240934383246/) takaa löytyy kuva, jossa ainakin omaan silmääni on ihan ilmiselvästi Lily ja Reg. ;D
//Päivitys 14.6.2022: Tarina sai jatkoa korkeamman ikärajan jatkiksen muodossa, joka löytyy Tähtitornista: Niin pian kuin voin (K-18) (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=52281.0).
_______________________________________________________________________________________________________________________
You could be my unintended
Choice to live my life extended
You could be the one I’ll always love
The Muse: Unintended (https://open.spotify.com/track/6kyxQuFD38mo4S3urD2Wkw)
Keskiviikko 1. syyskuuta 1976
Olen Lily J. Evans ja tänään on aika kääntää uusi lehti niin elämässäni kuin tässä päiväkirjassakin. Tänään alkoi kuudes kouluvuoteni, ja todella toivon sen alkavan paremmissa merkeissä, kuin missä viime vuosi loppui! Edellytykset eivät ole parhaat mahdolliset, vaikka yllättävän monilla ihmisillä tuntuukin olevan sellainen käsitys, että elämäni on täydellistä eikä minulla ole ongelmia (viimeksi kuulin tämän lauseen tänä aamuna omalta siskoltani – eipä uskoisi, että olen ikinä voinut tulla toimeen hänen kanssaan).
Koska listojen tekeminen on kivaa ja saa asiat joskus näyttämään selkeämmiltä, niin tässäpä muutama esimerkki ongelmista, joita minulla on:
1. Samassa tuvassa oleminen James Potterin ja Sirius Mustan kanssa. Tarvitseeko edes sanoa enempää? Eikä se vielä mitään, että ne ovat äärimmäisiä mulkeroita molemmat. Vielä pahempaa on, että kaikki muut koko maailmassa tuntuvat rakastavan niitä riippumatta lainkaan siitä, miten ne kohtelevat sellaisia, joiden naama ei miellytä.
2. Ystäväni Alicen ajankäyttö sen jälkeen, kun hän viime keväänä alkoi virallisesti seurustella Frankin kanssa. Ei sillä, kiva hänelle. Mutta jonkun kanssa minäkin mielelläni aikani viettäisin.
3. Se, etten voi enää olla ystävä Severuksen kanssa. Kenen kanssa minun nyt on muka tarkoitus jauhaa paskaa Jamesista ja Siriuksesta? Vaikuttaa siltä, että tämä kirja on ainoa toivoni.
4. Liiallinen suklaan himo varsinkin menkkojen alla. Ja niiden aikana. Ja jälkeen.
5. James Potterin ärsyttävä muka-ihastus minuun. Jos suostuisin sen kanssa joillekin niistä treffeistä, joita se jaksaa ehdottaa, niin mistä meidän olisi tarkoitus jutella? Se varmaan pitäisi monologia viimeisimmistä huispaustreeneistä niin kauan, kunnes aivoni sulaisivat.
6. Valtava häpeä siitä, että olen koskaan voinut olla ihastunut Siriukseen (ja varsinkin siitä, että olen mennyt myöntämään sen Mary M:lle. Olisi järkyttävän kiusallista, jos S saisi tietää ja kuvittelisi, että edelleen kuolaan sen perään)! Tekisi mieli repiä päiväkirjasta kaikki ne sivut, joilla hehkutan sen ihania hiuksia ja silmiä, hyvää kroppaa tai upeaa tyylitajua, mutta olen luvannut itselleni olla ikinä hävittämättä vanhoja kirjoituksia (pitäisikö vielä harkita?)
Rakas päiväkirja, kuulostaako sinustakin ihan siltä, että tänä vuonna taitaa olla paras vaan keskittyä opiskeluun ja unohtaa kokonaan ihmissuhteet? Siltä minusta ainakin vaikuttaa.
Ai niin. Yksi juttu vielä, joka jäi tänään vaivaamaan. Sen kirjoitan vielä, sitten lupaan mennä nukkumaan (olisi pitänyt korjata unirytmi jo viikko sitten, niin kuin äiti yritti ehdottaa). Mutta satuin näkemään erikoisen tilanteen aamupäivällä, kun odottelin Alicea ja Marya laiturilla yhdeksän ja kolme neljännestä. Siriuksen pikkuveli Regulus tuli sinne, ja niiden äiti seurasi sitä kuin olisi vahtinut sen jokaista askelta (en ole koskaan ennen tainnut nähdä rouva Mustaa, mutta se näytti ja kuulosti kyllä niin pelottavalta, että melkein ymmärrän, miksei Sirius halunnut asua enää kotona).
Kuulin, miten se äiti luetteli kovaan ääneen erilaisia juttuja, joita Reguluksen pitäisi muistaa, tai joita se ei missään nimessä saisi tehdä. Eikä Regulus sanonut yhtään mitään, nyökkäsi vaan välillä ja katsoi koko ajan varpaitaan. Kun ne menivät ohi, minusta tuntui hetken aikaa, kuin olisin tuntenut, miten paljon sitä hävetti. Melkein kuin se olisi sanonut minulle, että sen teki mieli lähteä juoksemaan ja piiloutua junan vessaan. Mutta ei se mitään sanonut, ei olisi voinut sanoa – sen äitihän olisi kuullut ja alkanut raivota. Eikä me muutenkaan olla edes tuttuja, ei se ole koskaan ennenkään minulle jutellut. Jäi vaan hiukan vaivaamaan, miksi kuulin sen niin selvästi. Ehkä kuvittelin vaan.
Ei uskoisi, että se ja Sirius ovat veljeksiä. Ei siltikään, vaikka ne näyttävät niin samalta. Sirius on ärsyttävä, täynnä itseään, eikä se osaa koskaan pitää päätään kiinni. Sen sijaan Regulus vaikuttaa siltä, että se saattaa jopa joskus ajatellakin jotain (ja Severuskin joku muukin on joskus sanonut, että se on oikeastaan ihan mukava, aika hiljainen tyyppi).
Mutta nyt hyvää yötä. Kirjoitan taas lisää, kun (jos) tapahtuu jotain kiinnostavaa.
-
Maanantai 6. syyskuuta 1976
Olen aloittanut uuden syksyni uskollisena ajatukselleni keskittyä opiskeluun ja jättää ihmissuhteet jatkossa muille. Olen nimittäin viettänyt jo enemmän aikaa yksin kirjastossa kuin koko viime vuonna! Jostain syystä tuntuu, että kaipaan enemmän omaa rauhaa kuin ikinä, ja välillä muiden seura tuntuu rasittavalta. Alice on niin onnellinen Frankista, että välillä se käy rasittavaksi (ilkeää sanoa, mutta aina ei ole helppo olla onnellinen ystävän puolesta, jos itsellä menee päin helvettiä).
Mary, Marlene ja muut puhuvat koko ajan vain siitä, mitä Sirius on taas tehnyt tai sanonut tai miten se on katsonut jotakuta (niin, kaikki ne ovat enemmän tai vähemmän rakastuneita siihen koko ajan), ja miten ne eivät ymmärrä, miksen mene treffeille Jamesin kanssa.
Kirjasto on muuten ainoa paikka, jonne Kelmit eivät ikinä eksy, ellei lasketa Remus Lupinia. Mutta se onkin tosi kiva silloin, kun sen kanssa joskus pääsee juttelemaan kaksin (mitä tapahtuu noin kerran lukukaudessa, koska se on Kelmien aivot eivätkä muut elimet tule toimeen ilman aivoja). Tuleeko mieleen, mitä elimiä ne muut mahtavat olla?
Kirjasto oli ennen yksi minun ja Severuksen vakiopaikoista, mutta nykyään se on täällä enää tuskin koskaan. Se kai viettää kaiken aikansa Mulciberin, Averyn ja niiden kanssa, varmaan siksi koska voi silloin rypeä omassa vihassaan ja katkeruudessaan koko maailmaa kohtaan ja kuvitella, että kosto olisi hyvä tapa oikaista kaikki koetut vääryydet. Jos olen ihan rehellinen, minulla on usein ikävä sitä. Vähintään kaksi kertaa päivässä käyn läpi saman väännön pääni sisällä: pitäisikö vaan antaa olla sen pikku jutun, että se nimitti minua Sillä Nimellä, katsoa läpi sormien niitä uusia piirejä, joissa se liikkuu, ja antaa anteeksi. Voi kun voisinkin vaan tehdä niin ja olla taas sen ystävä. Mutta en millään pääse yli siitä, miten vinoutunut sen ajatusmaailma nykyään on. Kipeintä tekee tietää, etten voi pelastaa sitä, koska se ei halua tulla pelastetuksi.
Lauantai 11. syyskuuta 1976
Tänään oli ensimmäinen Tylyaho-päivä, mutta kävin vaan ostamassa Hunajaherttuasta suklaata ja palasin koululle. Olen huomannut, että koululla on ihanan rauhallista Tylyaho-päivisin. Vain muutamia pikkutyyppejä parveilee siellä täällä, ja nekin enimmäkseen väistelevät minua, pelkäävät kai jäävänsä kiinni valvojaoppilaalle jostain mitättömästä pahanteosta. Voi jos ne olisivat tienneet, että valvoja oli matkalla salakuljettamaan erittäin kiellettyä suklaatoffeeta kirjastoon. Mikään ei ole parempaa todellisuuspakoa kuin suklaa ja jokin ihana vanha romaani mahdottomasta rakkaudesta.
Oli kuitenkin muitakin, jotka eivät olleet Tylyahossa. Häpeä tunnustaa, mutta tulin puolivahingossa salakuunnelleeksi Mustan veljesten käytäväkeskustelua (jos sitä nyt keskusteluksi voi sanoa). Niillä oli joku kunnon välienselvittely menossa. Regulus puhui niin hiljaa, etten saanut sen sanoista kunnolla selvää, mutta luultavasti se yritti saada veljensä tajuamaan, miten paljon haittaa se on tehnyt niiden perheelle.
Siriuksen sanoista oli paljon helpompi saada selvää (sillä on aina kyky tulla kuulluksi tilanteessa kuin tilanteessa). Se sanoi, että onneksi niillä on aina oma kultapojunsa Regulus pelastamassa päivän, poika joka on liian aivopesty ajattelemaan itse yhtään mitään. Siihen Regulus sanoi kai, ettei Sirius ole ihan aina ollut tuota mieltä. Sirius huusi sille, ettei Regulus ole ikinä koko elämänsä aikana ajatellut yhtäkään ajatusta, joka olisi oikeasti sen oma, ja että se on koko velhomaailman turhin jätkä.
Sen jälkeen Sirius lähti pois, selvästikin tosi kovalla kiireellä, koska se melkein törmäsi minuun. Ai moi Evans, se sanoi, ja näytti ihan kummalliselta. Reguluskin oli häipynyt heti, koska en nähnyt vilaustakaan siitä käytävällä. Mutta kun menin kirjastoon, niin siellä se oli. Se istui ihan viimeisessä nurkkapöydässä ja oli muka tosi keskittynyt johonkin itseään painavampaan kirjaan. Se oli selin minuun, mutta voisin vaikka vannoa, että se itki. Vaikka en erityisesti yrittänyt katsella sitä, niin silti minuakin alkoi itkettää. Siitä suorastaan huokui syvän epätoivon ja maailmanlopun ilmapiiri. Ihan kuin se olisi parhaillaan miettinyt, miten pitkään menisi ennen kuin kukaan huomaisi, jos se jonain päivänä katoaisi maailmasta.
Jossain vaiheessa, kun huomasin lukevani samaa kirjan sivua jo ainakin viidettä kertaa, oli pakko tehdä jotain. En edes tunne Regulusta, mutta silti tuntui että olisi kiva nähdä sen hymyilevän. Otin yhden niistä valtavista toffeetäytteisistä suklaasammakoista, joita olin ostanut evääksi, avasin käärettä pikkuisen alkuun, ja lähdin sitten muka hakemaan jotain kirjahyllystä. Ja sitten sopivasti hänen kohdallaan repäisin kääreen kokonaan auki. Olin laskeskellut, että jos hyvin kävisi, sammakko hyppäisi pöydälle hänen eteensä ja hänelle tulisi hyvä mieli. Mutta ei siinä ihan niin käynyt.
Vitun idiootti, se älähti kun sammakko hajosi suoraan sen ohimolle. Se sanoi sen sillä tavalla, että joku poloinen ensiluokkalainen olisi välittömästi laskenut alleen. Ja kyllä itseänikin vähän nolotti, varsinkin kun anteeksi pyytäminen ei tietenkään onnistunut vakavalla naamalla (mutta keneltä onnistuisi, jos jonkun naamaa pitkin valuu toffeeta ja sammakon reisi?). Se ei nauranut, ei hymyillyt edes vähääkään, vaikka siivosin heti jälkeni ja tarjouduin jakamaan lopun suklaanikin sen kanssa (olkoonkin, ettei sitä ollut siinä vaiheessa paljon jäljellä). Ihan kuin se olisi koko ajan vaan miettinyt, miksi kaiken maailman paskan täytyy tapahtua juuri sille.
-
Tiistai 14. syyskuuta 1976
Kamalaa seurata vierestä, miten Severus ei osaa enää ollenkaan elää ilman jatkuvaa konfliktia jonkun Kelmeistä kanssa. Yhtään ainutta päivää ei kulu, etteikö se kulkisi niiden kintereillä pitkin koulun pihoja ja metsiä, tai etteivätkö ne aukoisi toisilleen päätään jollain käytävällä. Suuressa salissakin Severus näkyy aina valitsevan istumapaikkansa niin, että varmasti näkee ja kuulee, mitä ne milloinkin tekevät. Halusin aina ajatella, että ne ovat vain Kelmit (James ja Sirius), jotka eivät osaa elää ilman Severuksen piinaamista. Aika pitkään se olikin niin, mutta nyt asetelmat on muuttuneet. Ja ikävä kyllä Severuksen mielenkiinto tuntuu kohdistuvan nyt myös Remukseen, joka on kyllä ihan varmasti syytön koko soppaan!
Yritän sanoa itselleni, etteivät niiden keskinäiset selkkaukset ole minun ongelmani. Enhän minä niihin mitenkään liity, vai liitynkö? Varmaa on ainakin, etten saa niitä idiootteja lopettamaan, en vaikka olisin kaikille mieliksi koko ajan.
Sitä en todellakaan tajua, että kun Severus nyt kerran on niin helvetin onnellinen niissä uusissa piireissään, niin miksei se sitten keskity niihin? Miksi käyttää kaikki energiansa sellaiseen, mitä niin sydämensä pohjasta inhoaa?
Ehkä itsekin olisi hyvä joskus yrittää unohtaa (muiden ihmisten) ongelmat ja yrittää nähdä asioiden valoisia puolia. Jostain syystä en vaan tunnu osaavan. Yritetäänpä. Auttaisiko, jos tekisin niistä listan?
Hyviä asioita elämässäni:
1. Liemien tunnit (varsinkin, kun ne ovat tänä vuonna Puuskupuhien kanssa). Kuhnusarvio on oikeastaan tosi mukava opettaja, kunhan sen tunneilla jaksaa hiukan panostaa. Olen huomannut, etten tarvitse Severuksen kenenkään toisen neuvoja onnistuakseni vaikeammissakin liemissä!
2. Taikahistorian esseen tekeminen parityönä Remuksen kanssa. Sunnuntaina Sirius ja Pete olivat monta tuntia roikkumassa kentän laidalla ja katsomassa Rohkelikon harjoituspeliä, ja sillä aikaa Remus oli vapaa istumaan minun kanssani kirjastossa! Jos se olisi vähän useammin vapaa, adoptoisin siitä itselleni uuden parhaan kaverin! Se on ehkä maailman kultaisin ihminen. Harmi, että sitä näkee niin harvoin ilman niitä älykääpiöitä.
3. Regulus Musta oli myös kirjastossa (ei kyllä katsonut minua päinkään, mutta kuitenkin). Se vaikutti hiukan vähemmän synkältä kuin viime kerralla. Tällä kertaa en tiedä, mitä sen mielessä liikkui. Ehkä kuvittelin vaan kaiken. Ei toisen ajatuksia voi sillä lailla kuulla. Sehän olisi aika sairasta, eikö vaan?
4. Sain (taas) kutsun Kuhnukerhon illallisille. Sain viime vuonnakin, mutta jätin menemättä. Niitä järjestetään joka kuukausi yhtenä lauantaina, ensimmäiset ovat jo ensi viikonloppuna. Pitäisikö mennä?
Keskiviikko 15. syyskuuta 1976
Näin tänään sattumalta Reguluksen kotitontun. Sen nimi taitaa olla Oljo. Olin menossa kasvihuoneille päin, kun näin Reguluksen ja Oljon juttelemassa ulkona, varmaan tarkoituksena olla syrjässä muiden katseilta. (Ja kas kun minä satun aina paikalle silloin! Regulus mahtaa ajatella että seuraan sitä tarkoituksella!) Oljo antoi Regulukselle jonkun paketin. Oletan, että se toimitti jotain kotiin unohtunutta. Ei siinä mitään ihmeellistä ole, sellaista välillä sattuu. Sen sijaan ihmeellistä oli se, miten Regulus käyttäytyi Oljon seurassa. En ole ikinä nähnyt sellaista! Meidän perheessä ei tietenkään edes ole kotitonttua, mutta niillä joilla sellainen on, on yleensä tapana kohdella niitä aika ikävästi, tai ainakin välinpitämättömästi. Vähän niin kuin jotain tavaraa tai muuta omaisuutta.
Mutta Regulus oli toista maata! Voitko uskoa: se oli aivan mielettömän kohtelias Oljolle! Kun se puhui, se laskeutui alas polvilleen maahan niin, että katsoi Oljoa suunnilleen samalta korkeudelta! En ole ikinä nähnyt kenenkään tekevän niin. Edes Dumbledore ei tee niin (vaikka ehkä sen polvet eivät kestäisi, kuka tietää). Ja kuulin, että se sanoi sille kiitos. Muusta en saanut selvää, mutta se puhui koko ajan tosi pehmeään sävyyn ja hymyilikin sille. (Olin oikeassa: sen hymy on tosiaan näkemisen arvoinen! Kun se hymyilee, on yhtäkkiä vaikea muistaa, miksi porukalla on tapana pitää Siriusta veljeksistä paremman näköisenä!)
En vieläkään osaa päättää, olenko menossa Kuhnukerhoon. Kohta pitäisi kyllä saada siihen selvyys, koska pitäisi varmaan tilata kotoa äidiltä jotain asiallista päällepantavaa. Jotta osaisin päättää, teen listan menemisen plussista ja miinuksista:
+ Kuhnusarvio on ihan herttainen tyyppi, kunhan siihen tutustuu.
+ Näyttäisi siltä, että minullakin on sosiaalista elämää.
+ Regulus Musta on siellä.
+ James Potter ja Sirius Musta eivät ole siellä, koska niiden mielestä se on typerää snobbailua. (Pitäisi ihan periaatteestakin olla eri mieltä niiden kanssa!)
+ Siellä on kuulemma tosi hyvää ruokaa.
- Severus saattaa olla tulossa. Ainakin se on luultavasti kutsuttu.
- En tykkää siitä, että monia oikeasti tosi fiksuja tyyppejä jätetään kutsumatta, koska ne eivät ole tarpeeksi hienosta perheestä. Kuten Remus Lupin. (En ihan ymmärrä tätä: se on yhtä lahjakas oppilas kuin minäkin, ja minä sentään olen kokonaan jästiperheestä!)
- Siellä on muutamia tosi ällöjä tyyppejä. Juuri niitä Severuksen uusia kavereita.
- En tiedä, mitä laittaisin päälleni.
-
Hauska lukea näin päiväkirjamuodossa olevaa tekstiä! En malta odottaa mihin tämä etenee! :D
Valtava häpeä siitä, että olen koskaan voinut olla ihastunut Siriukseen (ja varsinkin siitä, että olen mennyt myöntämään sen Mary M:lle. Olisi järkyttävän kiusallista, jos S saisi tietää ja kuvittelisi, että edelleen kuolaan sen perään)! Tekisi mieli repiä päiväkirjasta kaikki ne sivut, joilla hehkutan sen ihania hiuksia ja silmiä, hyvää kroppaa tai upeaa tyylitajua, mutta olen luvannut itselleni olla ikinä hävittämättä vanhoja kirjoituksia (pitäisikö vielä harkita?)
Ihanan samaistuttavaa, itse kyllä teininä tuhosin kaikki arvelluttavat sivut!
Kirjasto on muuten ainoa paikka, jonne Kelmit eivät ikinä eksy, ellei lasketa Remus Lupinia. Mutta se onkin tosi kiva silloin, kun sen kanssa joskus pääsee juttelemaan kaksin (mitä tapahtuu noin kerran lukukaudessa, koska se on Kelmien aivot eivätkä muut elimet tule toimeen ilman aivoja). Tuleeko mieleen, mitä elimiä ne muut mahtavat olla?
Siis tämä! ;D Remusta ei voi koskaan kehua liikaa.
Vitun idiootti, se älähti kun sammakko hajosi suoraan sen ohimolle.
Olet saanut tähän hyvin huumoriakin mukaan :D Nyt en malta odottaa mitä Kuhnukerhossa tulee tapahtumaan! Selkeästi jäsenneltyä ja helposti luettavaa tekstiä, jään odottamaan tälle jatkoa!
-
Kiitos Ygritte, kylläpä kommenttisi ilahdutti! :) Sama homma kyllä, että tosielämässä on tullut kyllä revittyä monet päiväkirjan sivut nolojen ihastusten kuvailun takia! Mikä nyt harmittaa, kun noista on sen verran paljon aikaa, että voisi jo pystyä nolostelematta lukemaankin. Ehkä.
Ihana kuulla, että tämä on ollut viihdyttävää luettavaa! Myös sen kirjoittelu on hauskaa, ja ajattelin kokeilla saisinko onnistumaan niin, että päivittäisin tähän lyhyen pätkän usein, vähän niin kuin oikeaakin päiväkirjaa kirjoitetaan. Seuraavassa luvussa päästään varmaankin ensimmäiseen Kuhnukerhoon, kyllä Lily varmaan on kallistumassa sinne menemisen kannalle. ;D
Niin, ja Remus on todellakin rakastettava hahmo kerta kaikkiaan!
-
Lauantai 18. syyskuuta 1976
En olekaan keskiviikon jälkeen ehtinyt kirjoitella, koska päätin kuin päätinkin mennä Kuhnukerhon illallisille. Minulle tuli hirveä kiire miettiä, mitkä vaatteet pyytäisin äitiä lähettämään minulle! Lopulta päädyin siihen synttärilahjaksi saamaani ihanaan vihreään mekkoon, joka kuulemma sopii silmieni väriin. Alice halusi laittaa hiukseni, ja sen jälkeen Mary ja Marlene ihastelivat kuorossa, miten hyvin kaikki minulle sopi. Olin itsekin lopputulokseen aika tyytyväinen, vaikka pelkäsinkin, että olisin alipukeutunut. Jotkut niistä kun ovat niin mielettömän rikkaita.
Nyt olen tosi onnellinen, että päätin mennä! Ilta oli oikeasti onnistunut, eikä mitenkään vähiten istumajärjestyksen takia. Minun paikkani oli nimittäin suoraan vastapäätä Regulus Mustaa! Kun Kuhnusarvio kyseli minulta kaikenlaista mahdollista jästien elämästä, huomasin Reguluksen katselevan minua vähän väliä. Joka kerta kun kohtasin sen katseen, se katsoi kiireesti lautastaan niin kuin ei olisi muka minua koskaan katsonutkaan. Ja sen yleensä niin kalpeat posket muuttuivat hennon pinkeiksi, kun se jäi tästä kiinni. Olin kuulevinani, kun se ajatteli että ei helvetti, eihän tässä saa edes ruokaansa alas, ja mitä jos tiputan jotain syliini. Vitsit, että se osaakin olla suloinen, kun se tuolla lailla vähän hermoilee! En tiennyt, että sillä on sellainenkin puoli, kun se on aina niin hillitty.
Vältyin kiusallisilta tilanteilta, koska Severus ei jostain syystä ilmestynyt ollenkaan paikalle. Pari niistä sen kavereista kuitenkin oli siellä, ja huomasin niiden vaihtavan huvittuneita katseita keskenään, kun Kuhnusarvio alkoi tentata Regulukselta, voisiko se yrittää suostutella isoveljensäkin osallistumaan ensi kerralla Kuhnukerhoon. Se antoi Regulukselle kutsukortinkin toimitettavaksi Siriukselle. Regulus parka! Ihan kuin ei olisi yleistä tietoa, ettei Sirius asu enää niiden kanssa, eikä halua olla tekemisissä Reguluksen kanssa.
Jossain vaiheessa minun oli pakko puuttua peliin, kun Kuhnusarvio ei ollenkaan lakannut ylistämästä Siriuksen verrattomia taitoja siinä, tässä ja tuossa asiassa, ja erinomaisen hauskaa luonnetta. Olisi se voinut muistaa mainita, että Regulus on oman vuosikurssinsa paras oppilas, ja lisäksi koulun legendaarisin etsijä moneen vuosikymmeneen, sikäli kun olen oikein ymmärtänyt. Rosier ja Kyyry katsoivat sitä tavalla joka kertoi, että tästä puhutaan vielä. Veikkaanpa, että se saa kyllästymiseen asti kuulla veljestään muilta Luihuisilta.
Pelkäsin Reguluksen purskahtavan pian itkuun, mikä olisi sille ihan kauhea nöyryytys. Silloin keksin keinon harhauttaa Kuhnusarviota. Vedin muka pihvinpalasen väärään kurkkuun ja aloin hirveästi yskiä ja haukkoa henkeä. Olen aika hyvä näyttelijä, vaikka itse sanonkin! Kuhnusarvio pelästyi aivan perkeleesti ja hössötti ympärilläni vielä sittenkin, kun olin jo moneen kertaan vakuuttanut kaiken olevan okei. Sen jälkeen ilta jatkui jälkiruuan merkeissä ihan erilaisissa tunnelmissa, ja Kuhnusarvio tarjosi meille mesimarjalikööriäkin, vaikkei varmaan olisi saanut. Regulus lusikoi jälkiruokaansa hitaasti ja mietteliäästi, ja pari kertaa se katsoi minua kysyvästi eikä kääntänyt katsettaan heti pois. Kyllä se taisi arvata, että tein sen jutun tahallani, mutta olisi halunnut ymmärtää miksi. Ehkä jonain päivänä kerron sen sille.
Virallisen osuuden jälkeen Regulus katosi hyvin kiireesti, eikä jäänyt juttelemaan ja kuuntelemaan musiikkia muiden kanssa. Luulin sen lähteneen kokonaan, mutta kun tulin vessasta, huomasin sen istumassa verhon takana ikkunasyvennyksessä. Tunsin taas sen saman epätoivon ilmapiirin, kuin sinä yhtenä päivänä kirjastossa. Halusin varmistaa, pärjääkö se. Se säikähti tosi pahasti, kun puhuttelin sitä. Ei se itkenyt, mutta oli kyllä muuten tosi surkean näköinen. Ei saatana, nyt tuo näkee minut tällaisena, se ajatteli. Sitten se sanoi aika kohteliaasti, että haluaisi mielellään olla hetken yksin. Kysyin siltä, onko se okei, ja se vastasi että on. Ehdotin sille varovasti, että jos se haluaa, se voi antaa sen Siriuksen kutsukortin minulle toimitettavaksi, eikä meidän tarvitse puhua siitä kenellekään. Se naurahti sillä lailla tosi katkerasti ja sanoi tietävänsä kyllä, ettei Sirius koskaan tänne tulisi. Sanoin, että tiesin sen myös. Mutta lopulta se kuitenkin antoi kortin minulle, sanoi kiitos ja hymyili vähäsen. Se oli koko iltani paras hetki.
Ja nyt se on kai virallista: minulla on jokin erityinen yhteys siihen, koska ymmärrän sanomattakin, mitä se miettii. Mikähän juttu tämä oikein on?
-
Sunnuntai 19. syyskuuta 1976
Regulus tuli uniini viime yönä. Unessa me olimme kahdestaan tähtitornissa ja tanssimme. Regulus nojasi päänsä olkapäätäni vasten, ja se tuntui niin ihanalta, ettei sellaisesta huvittaisi herätä ollenkaan. Sanoin sille, että sen pitäisi jäädä siihen, ja se lupasi sillä ehdolla, etten ikinä enää heittäisi sitä toffeesammakolla naamaan. Mutta sitten tapahtui jotain kamalaa. Koko torni sortui maan tasalle ja me putosimme jonnekin kaukaisuuteen. Pidin Regulusta kädestä ja viimeiseksi ennen heräämistäni kuulin sen huutavan minua…
Olipa ihana ja kammottava uni samaan aikaan! Ei se varmaan merkinnyt mitään muuta erityistä kuin sitä, että Regulus on nyt sitten ollut mielessäni tauotta eilisillasta alkaen. Minua jäi ihan todella vaivaamaan se eilinen. Ja vaivaamaan jokin hänessä. Ei huonolla tavalla, vaan jotenkin ihan päinvastoin. Olen aina luullut, että se on tosi ylimielinen ja kylmäkiskoinen ihminen, joka haluaa vaan lisää vaikutusvaltaa itselleen, suvulleen ja sellaisille tyypeille, jotka sen mielestä palvelevat oikeaa asiaa. Sellaisen käsityksen siitä saa, jos kuuntelee Siriusta ja niitä. Eikä minulla ole ennen ollut mitään syytä kyseenalaistaa sitä. Mutta nyt kun olen oppinut tuntemaan Regulusta – tai on kyllä väärin sanoa, että tuntisin sen, kun olen vain pari kertaa pysähtynyt miettimään, millainen tyyppi se mahtaa todella olla – niin en olekaan enää yhtään varma, että se on niin kamala. Nyt onkin taas yhden listan vuoro.
Mitä todella tiedän Regulus Mustasta:
1. Se kohtelee kotitonttuja kauniisti.
2. Se puhuu kohteliaasti silloinkin, kun sillä on paha olla (paitsi silloin, jos sillä on suklaasammakko naamalla, mutta sitä ei lasketa).
3. Sillä on aika usein paha olla, etenkin jos joku aukoo sille päätään (kuten Sirius, rouva Musta tai mahdollisesti muut Luihuiset). Silloin se haluaa olla yksin (vai haluaako oikeasti)?
4. Se haluaa antaa fiksun kuvan itsestään (muuten se olisi sanonut Kuhnusarviolle, että sillä ei ole aikomustakaan välittää mitään kutsuja ääliömäiselle veljelleen, jonka kanssa ei ole edes väleissä).
5. Se on erittäin hyvä oppilas sekä etsijä.
6. Sillä on kauniit silmät. Ja hiukset. Ja hymy. Ja upea tyylitaju. Eikä kropassakaan tarkemmin ajatellen mitään vikaa ole.
7. Aistin toisinaan sen ajatuksia tai tunnetiloja. Mutta vain välillä, en aina. (Tätä pitää tutkia jatkossa lisää.)
8. Se on huomannut, että haluan olla sille kiva, mutta se ei ymmärrä miksi. (Haluanko sen ymmärtävän?)
Ai niin, annoin kuin annoinkin sen kutsun Siriukselle. Tein sen heti aamupalan jälkeen, mutta kuitenkin vasta Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa, ettei Reguluksen tarvitsisi nähdä sitä. Ensin en aikonut antaa sitä ollenkaan, vaan melkein poltin takassa. Koska ei Sirius tietenkään ikinä alennu tulemaan Kuhnukerhoon, kyllä sen tietää. Mutta ajattelin kuitenkin, että jos Kuhnusarvio sattuisi kysymään siltä ja se sanoisi, ettei ole ikinä mitään kutsua nähnytkään, siitä voisi seurata Reguluksen kannalta hankalia tilanteita.
Joten annoin kutsun ja katselin vierestä, kun Sirius itse poltti sen oleskeluhuoneen takassa. Eikä unohtanut ihmetellä ääneen, miten minä olen alentunut menemään sinne. Vastasin sille, että minulla oli tosi kiva ilta, että aion mennä Kuhnukerhoon jatkossakin, ja että pyydän Remuksen avecikseni seuraavalla kerralla. Kyllä Siriusta vitutti, ja varmaan se meni heti valittamaan minusta Jamesille. Mutta sama se minulle. Ehkä pyydänkin oikeasti Remuksen mukaan, koska kerran Kuhnusarvio ei itse ymmärrä, että hänkin on kutsumisen arvoinen.
-
Olen lukenut tätä alusta lähtien, mutta tähän mennessä en ole ehtinyt kommentoida. Nyt pitää korjata se puute. :)
Tässä ficissä on tosi kiva idea. Ja omaperäinen myös, en muista, että olisin aikaisemmin lukenut tällaista tarinaa, joka onkin Lilyn päiväkirjamuodossa. Tämä on ollut hyvin mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava. Lily kuulostaa tässä hyvin ikäiseltään, ja häntä ajattelee lämmöllä tätä lukiessa.
Mietin jo tuossa heti alussa, että Lily tuntuu tässä vähän yksinäiseltä, mikä ei olekaan ihme, kun hänellä meni Severuksen kanssa välit poikki viidennen kouluvuoden lopussa, ja Alicellakin oli tuo ihastus Frankiin. Ehkä siitä johtuen Lily on ollut tässä tarkan tuntuinen huomioitsija. Tuo, mitä Lily ajattelee Kelmeistä, on jotain todella hupaisaa. Tästä kohdasta tykkäsin erityisesti:
Kirjasto on muuten ainoa paikka, jonne Kelmit eivät ikinä eksy, ellei lasketa Remus Lupinia. Mutta se onkin tosi kiva silloin, kun sen kanssa joskus pääsee juttelemaan kaksin (mitä tapahtuu noin kerran lukukaudessa, koska se on Kelmien aivot eivätkä muut elimet tule toimeen ilman aivoja). Tuleeko mieleen, mitä elimiä ne muut mahtavat olla?
Itselleni tuli jostain syystä välittömästi mieleen sana kokovartalo... no joo. ;D
Tästä, miten Lily ajatteli Severusta, tykkäsin myös todella paljon, ja tämä liikutti myös:
Jos olen ihan rehellinen, minulla on usein ikävä sitä. Vähintään kaksi kertaa päivässä käyn läpi saman väännön pääni sisällä: pitäisikö vaan antaa olla sen pikku jutun, että se nimitti minua Sillä Nimellä, katsoa läpi sormien niitä uusia piirejä, joissa se liikkuu, ja antaa anteeksi. Voi kun voisinkin vaan tehdä niin ja olla taas sen ystävä. Mutta en millään pääse yli siitä, miten vinoutunut sen ajatusmaailma nykyään on. Kipeintä tekee tietää, etten voi pelastaa sitä, koska se ei halua tulla pelastetuksi.
Ehkä tässä eniten antoi ajattelemisen aihetta se, että vaikka Lily halusi katkaista välit Severukseen, tämä ei senkään jälkeen ollut hänelle yhdentekevä. Tykkäsin kovasti, vaikka se olikin surullista. :(
Sitten tuo, miten Lily ajattelee Regulusta, oli kyllä söpöä. Ja mikähän tuo juttu on, että Lily pystyy välillä aistimaan juuri Reguluksen tunteet? Ehkä se vielä selviää, toivottavasti ainakin. Lily/Regulus on tosi kiva, vaikka aika vähän käytetty pari, tämä taitaa olla ensimmäinen ficci, jossa olen törmännyt näihin kahteen. Mutta nämä Lilyn ajatukset Reguluksesta olivat ihania ja kihelmöiviä, ja on kiva nähdä, miten tämä jatkuu! :)
-
A/N: Kiitos aivan ihanasta kommentista Pahatar! Loistavaa, että olen onnistunut tavoittamaan Lilyn hahmoon jotain sellaista, jota on ollut tarkoituskin. Juuri noin ajattelen, että Lily on tässä kohtaa elämäänsä yksinäisempi ja enemmän hukassa kuin koskaan ennen. Jos hänen läheisimmät ystävänsä olisivat olleet Severus ja Alice, niin nyt hän olisi tosiaan menettänyt toisen kokonaan, ja toisenkin elämään olisi tullut paljon uutta sisältöä seurustelun kautta. Ja ajattelen, että oikea Lily olisi voinut olla juuri sellainen tarkka havainnoitsija, joka huomaa asioita toisista ihmisistä ja suhtautuu niihin yleensä lämmöllä. Mutta silti hänen ja Reguluksen yhteydessä on jotain vielä erityisempää. :)
Lisäsin tuonne alkutietoihin linkin kuvaan, jonka bongasin ja jossa mielestäni oli niin selvästi tämän ficin pääkaksikko, että aivan pakko oli linkata se. Näettekö muutkin siinä kuvassa heidät? ;D
________________________________________________________________________________________________________________________________________
Maanantai 20. syyskuuta 1976
Tänään oli harvinaisen hyvä päivä. Koska oli nätti ilma, kävimme Alicen kanssa järvellä pitkällä kävelyllä ja juttelimme kaikesta, niin kuin meillä aina ennen oli tapana. Alice on sitä ihanaa ihmistyyppiä, jonka kanssa voi jutella tuntikausia kyllästymättä, ja monesti ollaan juteltukin läpi yön. Sen kanssa voi sekä nauraa jollekin ihan älyttömille jutuille (kuten sille, että jos Kelmit muodostaisivat ihmiskehon, siinä olisi ainoastaan yhdet aivot, yksi takapuoli ja kaksi vehjettä eikä sitten mitään muuta). Mutta voi sen kanssa puhua myös vakavia, ja niitä me puhuttiin eilen.
Alice on varmaan (Severuksen lisäksi) ainoa ihminen koko universumissa, joka ymmärtää miksen halua tapailla Jamesia. Puhuttiin siitä, että tänä vuonna kaikkiin tuntuu iskeneen kummallinen paine pariutua, tai ainakin miettiä valmiiksi, kenen kanssa kenenkin kuuluu pariutua. Nyt kun Alicella on Frank (ne kaksi ovat ihan oikeasti upea pari!), ja oletusarvona tuntuu olevan, että minulla on James (halusin tai en), niin muut sitten kilpailevat siitä, miten Sirius ja Remus jaetaan. Silloin kukaan ei tunnu muistavan, että Petekin on olemassa, vaikka se olisi varmaan paljon mukavampi poikaystävä kuin nyt vaikka Sirius. Mutta oli miten oli, en minä halua pariutua kenenkään kanssa vain siksi, että niin kuuluu olla. Eikö se olekin hiukan väärä syy?
Alice oli samaa mieltä. Sanoin sille, että ehkä tapaankin koulun jälkeen jonkun ihanan jästipojan ja jätän taakseni koko velhoyhteiskunnan, sotikoot muut täällä sitten keskenään niin paljon kuin huvittaa. Alice sanoi, että valitsin miten tahansa, tulen aina olemaan sen rakkain ystävä. En kysynyt, kestäisikö meidän ystävyytemme myös sen, jos haluaisinkin olla vaikka nyt Regulus Mustan kanssa. Mutta saattaisi se kestääkin. Kestihän se minun ja Severuksen ystävyydenkin niin kauan, kuin sitä jatkui. Alice oli ainoa ihminen, joka ei päivitellyt jatkuvasti sitä, miten voin olla ystävä sellaisen tyypin kanssa, joka kuuluu Luihuiseen, ei pese tukkaansa ja on epäluonnollisen kiinnostunut asioista, jotka eivät sille kuulu. Severuksella on oli kyllä paljon ihan loistaviakin ominaisuuksia, mutta myös kyky pitää ne piilossa muilta ihmisiltä.
Kävelyn jälkeen minulla oli niin keventynyt olo, että päätin selvittää pari asiaa myös Reguluksen kanssa. Kävin kirjastossa katsomassa, mutta tällä kertaa se ei ollut siellä. Joten olin niin rohkea, että kirjoitin sille viestin:
Hei Regulus,
Minulle jäi vähän paha mieli siitä, että sinulla ei tainnut olla kovin kiva ilta lauantaina? Olen tosi pahoillani siitä, että Kuhnusarvio ei tajunnut antaa sen Sirius-asian olla. Toivottavasti se ei jäänyt vaivaamaan sinua kamalasti? Olen sitä mieltä, että K saa olla tosi onnellinen siitä, että sinä käyt sen kerhossa. Mitä väliä, tuleeko Sirius sinne vai ei? (Ei se kuulemma aio tulla, mikä on varmaan ihan hyvä.) Mutta minä tulen ensi kerrallakin, toivottavasti sinä myös.
L.J.E.
Ps. Anteeksi oikeasti siitä sammakosta! En yrittänyt tahallani tähdätä sinua naamaan.
Lähetin kirjeen ennen kuin ehtisin katua. Regulus ei ole vastannut. Onkohan se jo lukenut sen? Pakkohan sen on olla, siitä on jo ainakin kaksi tuntia aikaa! Ehkä se ei vastaa ollenkaan. Tai sitten se on vain jossain hankalassa paikassa. Äh. Pitikin lähettää se.
-
A/N: Laitetaanpa tähän alkuun hiukan Foo Fightersia tämänpäiväisten surullisten uutisten vuoksi:
Learn To Fly (https://open.spotify.com/track/5OQsiBsky2k2kDKy2bX2eT)
Fly along with me, I can't quite make it alone
Try to make this life my own
_______________________________________________________________________________________________________________________
Keskiviikko 22. syyskuuta 1976
Voi itku. Regulus ei sitten tainnut vastata viestiini. Nyt kyllä hiukan hävettää. Ajatteleekohan se, että olen joku säälittävä tyyppi, joka yrittää epätoivoisesti iskeä sitä? Se olisi kiusallista. Vaikka se onkin mielestäni jollain tapaa ihana, niin en tietenkään kuvittele, että minä ja se voitaisiin koskaan seurustella tai mitään sellaista. Sen suvussa on ollut kuitenkin pelkkiä puhdasverisiä noitia ja velhoja jostain mitä lie 1500-luvulta asti! Kaiken lisäksi se saattaa liikkua samoissa porukoissa Severuksen kanssa (vaikka ei siitä oikein ota selvää, missä porukoissa se liikkuu, kun se on aika usein itsekseen). Ja olisi kai pitänyt oppia kerrasta: ei minun kannata yrittää esittää, etten välitä, vaikka joku olisikin vähän liian kiinnostunut pimeyden voimista!
Eli siis, ehkä onkin vain parempi, ettei se vastannut mitään. Tai niin yritän itselleni sanoa. En ole nähnyt sitä tänään, joten vaikea arvailla, mitä se mahtaa miettiä. Eilenkin näin sen vain kertaalleen aamiaisella, ja silloin sille tuli hirveä kiire pois suuresta salista heti kun tulin. Joten se taitaa vältellä minua. Loistavaa.
Sen sijaan Severus tuli minulle juttelemaan äsken koulutuntien päätyttyä. Ei se olekaan yrittänyt lähestyä minua koko syksynä, ei sen jälkeen, kun ennen kesälomia kävi niin kuin kävi. Sanoin sille silloin aika selvästi, ettei meidän kannata enää yrittää olla tekemisissä. Olen minä silti arvannut, että se haluaisi vielä yrittää. Aina välillä, kun se katsoo minua, näen että kyllä silläkin taitaa edelleen olla ikävä. Mutta tänään viimeistään minulle tuli täydellisen selväksi, että en mitenkään päin voi olla sen ystävä enää. En ainakaan ilman, että se käy läpi jokseenkin täydellisen asennemuutoksen. Toivottavasti osasin nyt ilmaista itseäni riittävän selvästi sillekin!
Ensin se puhui ihan kauniisti siitä, miten pahoillaan on, kun tuli silloin suutuksissaan nimitelleeksi minua. Olin melkein valmis antamaan anteeksi, mutta sitten se alkoi kuittailla siitä, ettei minun kannattaisi liikkua sellaisten tyyppien kanssa kuin Remus Lupin. Se puhui siihen tapaan, kuin Remuksessa olisi jotain todella epäilyttävää. Ja siinä se meni kyllä liian pitkälle! Ymmärrän vielä, miksi se inhoaa niin paljon Jamesia ja Siriusta, koska tavallaan se on ihan oikeutettua, ainakin johonkin rajaan asti. Mutta Remus – sen vihaamista ei todellakaan voi perustella millään! Miksi kaiken pitää olla tällaista paskaa aina toisinaan?
Hei, samalla kun kirjoitin tätä, sain kirjeen! Onkohan se Regulukselta? Avaan sen heti…
No kappas vaan. Olihan se. Tällä tavalla se kirjoitti:
Evans,
kiva kun veit sen kirjeen S:lle kaikesta huolimatta. Niin kuin varmaan olet huomannut, me kaksi ei oikein olla puheväleissä enää. Ja niin kuin sanottu, en ikinä kuvitellutkaan sen tulevan Kuhnukerhoon. Tiedän kyllä, mitä mieltä se on siitä.
Mitä siihen sammakkojuttuun tulee, niin unohda se. Minulla ei ehkä ollut mikään maailman paras hetki juuri silloin. Mutta ei sinun tarvitse sääliä minua. En todellakaan kaipaa kenenkään sääliä. Minulla on jo pitkä kokemus siitä, että mihin tahansa menenkin, niin ihmiset alkavat kysellä Siriuksen perään ja kaivata sitä. Olen erittäin tottunut siihen, ja pärjään kyllä. Mutta kiitos huolenpidosta.
R.A.M.
Tämä ei nyt todellakaan voi jäädä tähän, Regulus! Tämä on sellainen viesti, joka vaatii toimenpiteitä saman tien. Paras kirjoittaa vastaus ihan heti, sillä toisin kuin eräillä, minulla ei ole tapana viivytellä vastaamisen kanssa päiväkausia.
Regulus,
Mistä sait sen käsityksen, että minä muka säälisin sinua? Ei se ole sääliä, jos ajattelee jonkun kohtelevan epäreilusti. Minusta vaan tuntui, että ansaitset Kuhnusarviolta parempaa. Ja alkoi vituttaa, kun se ei ollenkaan älynnyt lakata hehkuttamasta Siriusta. En ole varma tiedätkö, mutta ei me mitään ylimpiä ystävyksiä olla S:n kanssa. Sen sijaan ajattelen, että sinä vaikutat tosi fiksulta ja kivalta tyypiltä.
L.J.E.
Tällä kertaa vastausta ei tarvinnut odottaa kuin vartin verran.
Kuin myös. R.
-
Heippa! Tää on tällainen nopea tägikommentti, mutta halusin tulla sanomaan, että seurailen tätä. On hauskaa lukea piiiiiitkästä aikaa päiväkirjaficciä ja Regulus/Lily on kiinnostava paritus, josta en juurikaan ole aiemmin lukenut. Odotan siis innolla tilanteen kehittymistä tässä ficissä, kiitos kun kirjoitat sitä meidän iloksi. :)
-
Ihana, kun päivität tätä näin aktiivisesti! Jälleen kerran odotan mielenkiinnolla mitä seuraavassa osassa tulee tapahtumaan :D
Regulus,
Mistä sait sen käsityksen, että minä muka säälisin sinua? Ei se ole sääliä, jos ajattelee jonkun kohtelevan epäreilusti. Minusta vaan tuntui, että ansaitset Kuhnusarviolta parempaa. Ja alkoi vituttaa, kun se ei ollenkaan älynnyt lakata hehkuttamasta Siriusta. En ole varma tiedätkö, mutta ei me mitään ylimpiä ystävyksiä olla S:n kanssa. Sen sijaan ajattelen, että sinä vaikutat tosi fiksulta ja kivalta tyypiltä.
L.J.E.
Tällä kertaa vastausta ei tarvinnut odottaa kuin vartin verran.
Kuin myös. R.
Ihana Lily, kun ajattelee, että Regulus ansaitsee parempaa ainakin Kuhnusarvion ja Siriuksen puolelta! Lilysta saa todella herttaisen kuvan tässä ficissä :) Eikä Reguluskaan huonolta tyypiltä vaikuta! Harmi, että Severuksen ja Lilyn välit eivät ota korjaantuakseen, mutta ehkä Severuksenkin pitäisi keskittyä muuhun, kuin haukkumaan niitä ainoita hyviä tyyppejä ::)
-
A/N: Kiitos kommenteista Kaarne ja Ygritte! Tuntuu kyllä erityisen kivalta tietää, että olette tykänneet tämän seuraamisesta, kun itsellänikin on jo ollut tätä kirjoittaessa monesti niin hauskaa. Olen ottanut tavaksi kirjoittaa tätä pienen pätkän lähes joka päivä, koska
minulla ei ole elämää haluaisin luoda itselleni rutiinin säännölliseen kirjoittamiseen, ja lisäksi olen ihan koukussa tähän paritukseen! Etsin tätä joku aika sitten Ao3:n puolelta mutta löytyi tosi vähän, ja ajattelin sitten kirjoittaa heistä itse. Mitä Lilyn ja Severuksen väleihin tulee, niin itsekin kyllä haluaisin keksiä keinon korjata heidän välinsä vielä tarinan aikana, mutta se taitaa vaatia aika paljon kehittelyä vielä. :)
________________________________________________________________________________________________________________________
Torstai 23. syyskuuta 1976
Toteutin tänään uhkaukseni ja pyysin Remuksen mukaani seuraavaan Kuhnukerhoon. Kuhnusarvio sanoi, että saan ensi kerraksi pyytää avecin, koska se on kai jokin sen perinne uusien kerholaisten kohdalla. Se varmaan salaa toivoo minun tuovan Jamesin (mitä ei tule tapatumaan). Ajattelin, että kutsu ilahduttaisi Remusta – se on ollut jotenkin tavallista väsyneemmän ja alakuloisemman oloinen tänä syksynä. Mutta en ole ihan varma, ilahtuiko se. Ensin se meni tosi mietteliään näköiseksi, melkein kuin olisi pelästynyt ehdotustani! Selitin sille kiireesti, että tarkoitin meidän menevän ihan vaan ystävinä, ja ettei minulla ole mitään piiloagendaa tässä (varmaan se ajatteli, ettei halua suututtaa Jamesia, vaikka mikä ihmeen oikeus Jamesilla nyt olisi määritellä, kenen kanssa saan tai en saa mennä juhliin).
Mutta en lopulta tiedä, oliko James ainoa syy, miksi Remus oli niin epävarma. Se halusi tietää todella tarkasti, milloin illalliset pidetään. Ja kun se kuuli, että ne on tarkoitus pitää lokakuussa jo alkukuusta (koska loppukuusta osa oppilaista lähtee kotiinsa syyslomaksi), niin se rentoutui vähän ja sanoi, että kai se sitten voi tulla. Sitten se mietti vielä ääneen, lainaisiko Pete sille jotain siistimpiä vaatteitaan, koska se ei kehtaisi kysyä Siriukselta tai Jamesilta vaatteita lainaksi Kuhnukerhoon. Voi Remus. Sillä ei taida aina olla ihan helppoa. Ehkä se voisi lainata ennemmin jotain Frankilta, koska ne olisivat sille oikeampaa kokoa. Voin jutella aiheesta Alicen kanssa, se kyllä varmaan voi jeesata, jos Remus ei itse kehtaa kysyä.
Menin tuntien jälkeen kirjastoon, koska huomenna pitää palauttaa loitsujen essee. En saanut oleskeluhuoneessa mitenkään päin keskityttyä, kun Sirius, James ja Pete pitivät taas jotain ihme showta, ja muutamat vitosluokan tytöt kikattivat niin että hyvä kun eivät tukehtuneet. Ja onneksi menin, koska Regulus oli siellä myös! Se istui taas vakiopaikallaan, mutta ei kasvot seinään päin kuten viimeksi. Kun se näki minut, se nosti katseen kirjastaan ja sen silmät kirkastuivat niin että oli kuin se olisi säteillyt himmeää valoa koko hämyiseen kirjastokäytävään. Että se onkin kaunis, kun se on iloinen (ja minusta todella tuntui, että se oli). Se hymyili ihan vähän vaan, tuskin huomattavasti, ja nyökkäsi minulle.
Sitten menin omalle vakiopaikalleni istumaan ja kirjoittamaan, mutta ei keskittymiskykyni tainnut sielläkään olla paras mahdollinen. Vähän väliä oli pakko ihan hiukan vaan vilkaista Regulusta, koska näin sivusilmällä sen katselevan minua. Kuulin aivan selvästi miten se mietti, tuntuivatkohan minun hiukseni yhtä pehmeiltä kuin miltä näyttivät. Teki mieli sanoa, että tervetuloa vaan kokeilemaan, sillä minun puolestani Regulus saisi koska tahansa upottaa sormensa hiuksiini! (Hetkinen, siis mitä?) Mutta en sanonut, koska tarkemmin ajatellen Regulus ei ehkä ilahtuisi kuullessaan, että tiesin sen ajatelleen niin. Mutta kun kohtasin sen katseen, se hymyili taas sillä ujolla tavalla, joka saa vatsanpohjassa tuntumaan lämpimältä mansikkamarmeladilta. Ei ole varmaan ihan fiksua ajatella siitä tällä tavalla, mutta minkäs teet.
Kun lopulta sain esseeni auttavasti kasaan ja olin lähdössä, menin hetkeksi sen luo ja kysyin, voinko istua. Se sanoi, että totta kai, mutta näytti hiukan yllättyneeltä. Kysyin, onko se tulossa lauantaina Tarvehuonebileisiin (sehän on nyt 5. luokalla, jolloin perinteisesti on ollut tapana päästä niihin mukaan). Se meni vähän vaikean näköiseksi ja sanoi, ettei se taida. (Minulla on tänään paha tapa ahdistella poikia ei-toivotuilla kutsuillani!) Mutta kun sanoin, että olisin tosi iloinen jos se kuitenkin tulisi, se sanoi miettivänsä asiaa ja tulevansa ehkä vähäksi aikaa. Toivon tosiaan, että se tarkoitti sitä!
-
A/N: Seuraa pieni sisältövaroitus. Olen kirjoittanut tämän luvun täysin tietoisena siitä, että se sisältää varmaankin kaikki mahdolliset totuutta vai tehtävää -teinificcien kliseet, ja siitä huolimatta nautin kovasti sen kirjoittamisesta! Eli siis, vaikka idea saattaa olla hiukan kulunut, toivon että Lily ja Regulus onnistuvat tuomaan aiheen käsittelyyn silti jotain uutta. Kiitos ja anteeksi! ;D
Tässä vielä tunnelmointia varten kappale, jonka tahtiin laitoin pääkaksikkomme tanssimaan. Bongasin sen Spotifyn soittolistalta, jolla oli vuoden -75 hittejä, koska halusin ficciin kappaleen, joka olisi oikeasti voinut soida silloin. Ei ollut minulle tuttu biisi ennestään, mutta tykästyin kuunnellessani. :)
You are here, so am I
Maybe millions of people go by
But they all disappear from view
And I only have eyes for you
Art Garfunkel – I Only Have Eyes For You (https://open.spotify.com/track/593nCVgA85iJSxDWzRCmYZ?msclkid=86c3ed1aaea311ecaeb8638c9b31d49c)
_____________________________________________________________________________________________________________________
Lauantai 25. syyskuuta 1976
Nyt ollaan oikeastaan jo sunnuntain puolella, mutta sitä ei lasketa, koska en ole vielä mennyt nukkumaan. Eikö olekin niin, että sunnuntai alkaa oikeasti vasta siitä, kun aamulla herää? Jos nyt edes uni tulee, sillä ilta oli tosiaan… no, ei ainakaan mikään tavallinen ilta! Tänään oli siis syksyn ekat Tarvehuonebileet. Yleensä niitä järjestävät 7. luokkalaiset (opettajien epävirallisella siunauksella – joko ne eivät tiedä tai sitten eivät halua olla tietävinään, koska jotain hauskaahan meilläkin pitää voida olla). Kirjoittamaton sääntö on, että niihin pääsevät kaikki vitosluokkalaiset ja sitä vanhemmat, ja yleensä niissä käy aika tasapuolisesti kaikkien tupien porukkaa. Toinen kirjoittamaton sääntö taitaa olla, että niissä ei käsitellä tupien välisiä kahnauksia ainakaan avoimesti, koska jos tilanteet eskaloituisivat, koko juhlat luultavimmin kiellettäisiin. Viime vuodelta muistan vain pari yksittäistä kertaa, kun joillekin tuli siellä vakavampaa sanomista. (Onko yllättävää, että siihen liittyivät James, Sirius ja Severus?)
Eivät kaikki Luihuiset niissä tietenkään käy, vaan osalla on varmaan omat bileet ihan keskenään. Minun ja Alicen teorian mukaan osa Luihuisista on niin sanottuja maltillisemman linjan edustajia, joiden itsetunto kestää tekemisissä olemisen myös Rohkelikon ja Puuskupuhin oppilaiden kanssa (Korpinkynnet niille yleensä kelpaavat hiukan paremmin). Vain pieni osa Luihuisista on niitä, joita me Alicen kanssa sanotaan fundamentalisteiksi, ja ne eivät todellakaan alentuisi puhumaan meidän kaltaisillemme tyypeille.
Ajattelen Reguluksen kuuluvan näihin maltillisempiin Luihuisiin, vaikka osa niiden suvusta on kyllä eri maata (ja sitten on vielä Sirius, mutta sitä ei lasketa). Ja maltillisempiin Luihuisiin Severuskin ilman muuta aina kuului, kunnes jotain tapahtui, ja nyt en ikävä kyllä voi enää sanoa samaa. Tarvehuonebileisiin se edelleen tulee, mutta varmaankin vain voidakseen saada selville jotain raskauttavaa Kelmeistä. Ei se nimittäin nytkään osallistunut mihinkään hauskaan, ei edes juonut mitään, seisoi vaan synkkänä seinustalla ja huokui ympärilleen pelottavaa ilmapiiriä.
Pelkäsin jo, että illasta saattaisi tulla vähän tylsänpuoleinen, mutta sitten Regulus tuli kuin tulikin sinne. Sen seurassa oli Barty Kyyry ja pari tyttöä, joista molemmat varmaan toivovat herra ja rouva Mustan huomioivan ne tulevilla avioliittomarkkinoilla (inhottava ajatus, että vanhemmat valitsisivat puolison). Juuri sillä hetkellä meitä oli aika iso porukka pelaamassa pullonpyöritystä, ja ne tytöt innostuivat siitä valtavasti ja kiskoivat Reguluksenkin mukaan, vaikkei se selvästikään olisi halunnut. Luultavasti ne toivoivat saavansa tehtäväksi suudella sitä, sillä aina jossain vaiheessa iltaa jotkut onnettomat (tai onnelliset) laitetaan suutelemaan.
Regulus näytti tuntevan olonsa tosi vaivaantuneeksi, sitä taisi kaduttaa että tuli suostuneeksi kutsuuni. Mutta minua lämmitti ajatella, että se oli varmaankin tullut siksi että minä pyysin. Vaihdoin pikaisesti katseita sen kanssa, ja se rentoutui aavistuksen. Sirius näytti hetken aikaa siltä, kuin olisi nielaissut jotain todella ällöttävää, mutta sitten se kokosi itsensä eikä ollut enää näkevinään pikkuveljeään. Mietin, että tämän takia Reguluksen varmaan oli ollut niin vaikea tulla tänne, minkä tietenkin tajusin jo silloin, kun tätä ehdotin. Mutta eihän ole oikein, että se ei saisi elää ollenkaan eikä osallistua mihinkään vain siksi, että sen veli on siellä? Ei Sirius näitä juhlia ja ihmisiä omista, vaikka niin luuleekin.
Peli jatkui kutakuinkin normaalisti, ja pieni jähmeys unohtui siinä vaiheessa, kun joku Puuskupuhin tyttö nakitti Siriuksen suutelemaan Jamesia. Tämä tuskin yllätti enää ketään, koska yleensä melkein joka bileissä homma menee jossain kohtaa tähän. Mutta tällä kertaa Sirius panosti oikein tosissaan siihen, että suudelma näytti aidolta. Hetken aikaa olisi voinut melkein uskoa, että siinä oli oikeasti tunnetta (voi kun olisikin ollut). Ja varmaan 98 prosenttia paikalla olleista tytöistä kuvitteli itsensä Jamesin paikalle, ainoina poikkeuksina minä ja Alice. Tehtävän suoritettuaan Sirius ja James jäivät reteästi kaulakkain ja virnuilivat omahyväisinä, kun niille osoitettiin suosiota. Minäkin rakastan sinua kaveri, James sanoi Siriukselle, ja toivoin sen olevan edes pikkuriikkisen tosissaan muutenkin kuin kaverina.
Sen jälkeen tunnelma kiristyi kuitenkin ihan toden teolla, koska Siriuksen vuorolla pullo osoitti Regulusta (olin toivonut sormet ja varpaat ristissä, ettei näin kävisi)! Sirius katsoi veljeään oikein vittumaisesti, ja Regulus näytti kutistuvan sen katseen alla. Sirius oli pitkään ja merkitsevästi hiljaa ennen kuin sanoi mitään, ja hiljaa olivat kaikki muutkin, ihan kuin pidättäen hengitystään. Ei koko koulussa ole yhtään oppilasta (eikä opettajaa, kummitusta tai kotitonttua), joka ei tietäisi niiden kahden äärimmäisen kireistä väleistä. Ja kun Sirius lopulta puhui, sen ääni tihkui puhdasta inhoa ja halveksuntaa, ja minun sydämeni särkyi tuhansiksi kappaleiksi kun näin Reguluksen ilmeen. Se toivoi voivansa juuri sillä hetkellä olla ihan missä tahansa muualla, vaikka Voron kanssa alusastioita tiskaamassa. Se ei katsonut minua vaan lattiaa, mutta tunsin sen pakokauhun silti.
Regulus valitsi totuuden, minkä ymmärrän hyvin (jos se olisi ottanut tehtävän, Sirius olisi varmaan laittanut sen syömään oksennusta, tai jotain muuta yhtä karseaa). Mutta kyllä Sirius silti osasi kunnostautua. Kerrohan Regulus, se sanoi piinallisen hitaasti. Onko ihastuttava Bellatrix-serkkumme vielä viime aikoinakin onnistunut säikyttelemään sinua niin pahoin, että olet kussut housuusi? Kun muistelen, että näin on ainakin aiemmin ollut tapana. (Voi jumalauta, Sirius! Toivottavasti saat vielä kärsiä tästä hyvästä, sillä tuo oli alhainen veto!) Jännittynyt hiljaisuus purkautui korviahuumaavana naurunremakkana, vaikka en tiedä, kuinka monesta tämä oikeasti oli hauskaa. Regulus oli vitivalkoinen, mutta ei katsonut lattiaa vaan kusipäistä veljeään, kun vastasi. Minä olin kuuden vanha, vitun älykääpiö, se sanoi hampaidensa välistä. Mutta Sirius nauroi ja sanoi, että täysin kykenevä siis hoitamaan sellaiset asiat vessassa, ainakin iän puolesta.
Regulus pystyi vain vaivoin vastustamaan kiusausta sännätä pois paikalta (sen huomasi siitä erittäin selvästi), mutta en voi kuin ihailla, miten tyylikkäästi se kasasi itsensä. Sen vuorolla pullo osoitti erästä seiskaluokkalaista poikaa nimeltä Matthew, ja kun tämä valitsi tehtävän, Regulus laittoi sen laulamaan julkisesti Queenin Bohemian Rhapsodyn. Se laittoi vielä alkuperäisen kappaleenkin soimaan vain taikasauvan heilautuksella, mikä oli sekä taitavaa että muutenkin vaikuttavaa (en tiennyt sen tuntevan jästihittejä)! Matthew ei todellakaan ollut mikään Freddie Mercury, mutta sen lauluesitys toimi loistavana kevennyksenä, mikä oli suuri helpotus sekä minulle että melkein kaikille muillekin. Kun Regulus kerran katsoi minua pidempään, hymyilin sille rohkaisevasti ja se hymyili takaisin.
Kaikki odottivat siinä kohtaa jo, että pääsisivät tanssimaan, juomaan tai suutelemaan nurkan taakse kuka ketäkin, ja pelin vihoviimeisellä vuorolla pullo osoitti minua. Kysyjänä oli yksi kutosluokkalainen Luihuinen, ja minä valitsin tehtävän, ettei se ainakaan kysyisi, keneen olen ihastunut, tai olenko koskaan harrastanut seksiä. Tehtäväkseni tuli hakea ketä tahansa paikalla olevista Luihuisista seuraaville hitaille. Joku laittoi musiikin soimaan, ja minä hymyilin. Tämä ei olisi voinut mennä enää paremmin. Nousin ylös, kävelin hetkeäkään epäröimättä Reguluksen luo ja tartuin sitä kädestä. Tunsin kymmenien silmäparien tuijotuksen niskassani, mutta siinä vaiheessa, kun Regulus kietoi hiukan epävarmat käsivartensa vyötäisilleni, ei tajuntaani mahtunut enää muuta. I only have eyes for you, kaunisääninen mies lauloi, ja keinutin itseäni hiljaa Regulusta vasten. Se huokaisi syvään, rentoutui vähän ja painautui lähemmäs.
Sirius on mulkku, kuiskasin sen korvaan äkillisen hellyyden puuskan yllyttämänä. Regulus naurahti vähän ja sanoi, ettei siinä ole mitään uutta. Luin rivien välistä, että sitä edelleen nolotti, mutta juuri sillä hetkellä sillä oli muutakin ajateltavaa kuin Sirius. Kerroin sille, että siskoni Petunia aukoi minulle päätään ihan samalla lailla. Petunia ei ollut ikinä unohtanut yhtä kertaa, kun olimme pieninä mummin luona yötä. Näin painajaista, jossa Karhuherra Paddington muuttui oikeaksi karhuksi ja ajoi minua takaa, kunnes sai kiinni ja nosti lappuhaalareiden henkseleistä vaatenaulakkoon roikkumaan. Kun heräsin, olin kastellut sänkyni.
Silloin Regulus nauroi taas ja sanoi, että olin sentään varmaan silloin nuorempi kuin kuusivuotias, johon vastasin, että vain vähän. Kysyin, mitä Bellatrix sille sitten oikein teki (se on Regulusta ainakin kymmenen vuotta vanhempi ja todella inhottavan ihmisen maineessa). Regulus sanoi Bellatrixin lukinneen sen moneksi tunniksi vaatekomeroon, ja sillä onnettomalla kuulemma on aivan kamala ahtaan paikan kammo. Siksi siinä kävi niin kuin kävi. Minun tuli hirveän paha mieli sen puolesta näin melkein kymmenen vuotta jälkikäteen, ja rutistin sitä tiukasti.
Lopulta tanssin sen kanssa useammankin kuin vain sen yhden kappaleen. Se tuoksui minttupastilleilta ja joltain miedolta partavedeltä (ei sillä lailla liikaa kuin Sirius ja James), ja pitäessäni käsiäni sen niskassa aloin ajatuksissani hypistellä sen hentoja niskahiuksia. Silloin sekin tiukensi otettaan minusta, ja sen kädet vaelsivat varovasti alemmas lantioni kaarta. Silloin se ajatteli, että – no, jääköön se kirjoittamatta tähän, mutta toivottavasti palaamme siihen vielä!
Sirius oli häipynyt jossain vaiheessa, ja James ja Pete olivat loppuillasta niin kännissä, että tuskin selviävät aamupalalle huomenna ollenkaan. Marlene alkoi voida pahoin, parille vitosen tytölle tuli äänekäs riita, mutta koko loppuillan minä näin vain Reguluksen ja sen kirkkaina hohtavat teräksenharmaat silmät. Nyt tiedän että pitäisi jo nukkua, mutta ei siitä taida mitään tulla.
-
Kiitos taas uusista kappaleista! Pistin tuon Art Garfunkelin laulun (ei ollut minullekaan mitenkään päin tuttu) taustalle soimaan, ja se sopi todella hyvin tunnelmaltaan tähän kohtaan. Varsinkin, kun tanssin aikana Lilyn ja Reguluksen välit jo pääsivät lämpiämään ;D
ja pitäessäni käsiäni sen niskassa aloin ajatuksissani hypistellä sen hentoja niskahiuksia. Silloin sekin tiukensi otettaan minusta, ja sen kädet vaelsivat varovasti alemmas lantioni kaarta.
Tästä suorastaan huokuu oikea teiniromanssi! Ihana Lily jälleen kerran, kun kertoi omista lapsuuden kokemuksistaan, niin Regulukselle ei jäänyt olo, että ainoastaan hän olisi tehnyt pienenä jotain noloa. Ja minua ei ainakaan haittaa kliseisemmätkään juonenkäänteet :D
-
Tätä on ollut mukava lukea päivittäin! Ja kyllä, minustakin tuosta linkin kuvasta voi hyvin nähdä Lilyn ja Reguluksen. ;)
Tuossa aikaisemmin jotenkin sydämeen kävi tämä Lilyn ajattelu Severuksesta:
Severuksella on oli kyllä paljon ihan loistaviakin ominaisuuksia, mutta myös kyky pitää ne piilossa muilta ihmisiltä.
Tämä jotenkin tavoitti niin hirveän hyvin Severuksen, että piti oikein jäädä ajattelemaan sitä.
Oli ihanaa lukea näistä päivityksistä, miten Lilyn ja Reguluksen välit lämpenevät pikkuhiljaa, ja miten Lilyllä on kyky nähdä ihmiset pintaa syvemmältä, kuten nyt vaikka juuri Reguluksen tapauksessa. Ja tuo, että vaikka lähestyminen on ehkä vähän kömpelöä, kuten teini-ikäisillä yleensä aina, Regulus ei silti torjunut Lilyä. Ja on mitä ilmeisimmin itsekin kiinnostunut, tai siltä ainakin tuntui, kun vastasi kirjeiisiinkin. :D
Loistava idea tuollaiset puolisalaiset tarvehuonebileet, joissa yritetään olla välittämättä tuparajoista. Minä en kokenut tuota pullonpyöritysjuttua mitenkään huonolla tavalla kliseiseksi, se oli toteutettu tässä kivasti. Sirius on kyllä tässä niin kusipäinen kuin olla ja osaa. >:( Että pitää nöyryyttää omaa veljeään kaikkien nähden ja kuullen!
Lainaan nyt samaa kohtaa kuin Ygritte, mutta tämä oli minunkin suosikkini:
Lopulta tanssin sen kanssa useammankin kuin vain sen yhden kappaleen. Se tuoksui minttupastilleilta ja joltain miedolta partavedeltä (ei sillä lailla liikaa kuin Sirius ja James), ja pitäessäni käsiäni sen niskassa aloin ajatuksissani hypistellä sen hentoja niskahiuksia. Silloin sekin tiukensi otettaan minusta, ja sen kädet vaelsivat varovasti alemmas lantioni kaarta. Silloin se ajatteli, että – no, jääköön se kirjoittamatta tähän, mutta toivottavasti palaamme siihen vielä!
Aivan ihanaa, tykkäsin! Jäin vain miettimään sitä, huomasivatkohan Severus, Sirius ja James tuon, miten hyvin Lily viihtyy Reguluksen kanssa, ja mitähän nämä mahtavat siitä tuumia? :(
Jatkoa odotellessa! :)
-
A/N: Tässä taas tämä jokapäiväiseksi muodostunut päiväkirjan päivitys! Enimmäkseen ruokiksella kirjoitettua, voihan sitä vapaa-aikansa näinkin käyttää! ;D Aivan ihania kommentteja jälleen Ygritte ja Pahatar! Minuakin huvittaisi jo kovasti järjestää Lily ja Regulus läheisempiin tunnelmiin, mutta olen päättänyt edetä asian kanssa maltillisesti, koska kyseessä on kuitenkin tällainen hiukan epätodennäköisempi kaksikko, jonka päätymistä toistensa käsivarsille täytyy hiukan perustella. Tai siltä ainakin heitä kirjoittaessa tuntuu! Ja kyllä, draamaa ei varmasti tule puuttumaan, kun muut saavat tietää näiden kahden lähentymisestä. Seuraavassa saadaan jo vähän tuntumaa aiheeseen, toivottavasti ei mennä ihan liiaksi angstailun puolelle. Ainakin lupaan sen vastapainoksi paljon lisää fluffya myöhemmin. :)
Laitetaanpa vielä tunnelmointia varten yksi kappale (pakko myöntää, että saan jostain syystä Regulusviboja tuosta Andysta ;D).
Stay alive for the good times
Stay alive through the bad
Stay alive for the hopes and the fears and the dreams
The best that we ever had
Andy Black: Stay Alive (https://open.spotify.com/album/49KW1T5fnXtFYZnQIqGESo)
_____________________________________________________________________________________________________________________
Sunnuntai 26. syyskuuta 1976
Heräsin tänään hyvällä tuulella ja virkeänä, vaikka taisinkin lopulta nukkua vain pari tuntia. Mielessäni oli heti herättyäni muisto siitä, miltä tuntui tanssia Reguluksen kanssa ja olla niin lähellä sitä. Tarkemmin ajatellen tämä oli ensimmäinen kerta, kun edes koskimme toisiamme, mutta toivottavasti ei viimeinen! Jossain vaiheessa Regulus teki muuten ihan samaa kuin minäkin, eli laittoi nenänsä hiuksiini ja hengitti syvään sisään. Sillä lailla tehdään, kun halutaan tutustua tarkemmin siihen, miltä toinen tuoksuu. No, toivottavasti se tulee myös seuraaviin Tarvehuonebileisiin, vaikka Sirius kohtelikin sitä aivan ala-arvoisesti! En ihan tajua sitä. Itsehän Sirius valitsi olla asumatta kotona, joten miksi olla noin katkera?
Mielialani koki pienoisen pudotuksen matkalla aamupalalle. Sirius pysäytti minut hiljaisella käytävällä, ihan kuin olisi kauankin odottanut siellä minua. Se oli yksin (mitä ei tapahdu ikinä), ja täynnä pyhää raivoa. Mitä helvettiä sinä oikein eilen sooloilit, se vaati saada tietää. Kysyin siltä, että ai minäkö se sooloilija olin, vaikken edes tunkenut kieltäni kenenkään kurkkuun julkisesti enkä myöskään paljastanut kenenkään syvimpiä lapsuustraumoja koko maailmalle. Sirius kysyi, että onko minun todellakin aivan pakko antaa kaikkien maailman luihuisniljakkeiden lähennellä itseäni, ja että ellei oma turvallisuuteni minua kiinnosta, voisin edes ajatella hetken aikaa Rohkelikon mainetta. Että, kun se ihminen saa minut välillä raivon partaalle! Sanoin sille, että jos tarkkoja ollaan, minä lähentelin sen veljeä eikä päinvastoin.
Ajattelin ignorata sen ja jatkaa matkaani, mutta ei se luovuttanut vaan seurasi minua ja jatkoi inttämistä. Minua alkoi lopulta vituttaa niin, että käskin sen itse miettiä vähän aikaa Jamesin kanssa sitä, mitä ne tekevät Rohkelikon maineelle. Se ei voinut ymmärtää mitä tarkoitin, koska ne kaksihan ovat taivaan lahja Rohkelikoille ja koko velhomaailmalle. Kerroin, etten liiemmin arvosta muiden oppilaiden julkista nöyryyttämistä. Sirius suuttui ihan helvetisti ja huusi perääni, että minulla ei ole varaa arvostella, koska itse nöyryytin julkisesti Jamesia antamalla Reguluksen lääppiä itseäni kaikkien edessä. Silloin käskin sen vetää alahuulen päänsä yli ja nielaista, ja lähdin pois niin kiireesti, ettei se enää seurannut. Oikeasti, onko minut jossain jo julistettu Jamesin omaisuudeksi, ja itse satun vaan olemaan ainoa, joka ei tiedä sitä?
Aamupalalla oli ensin aika hiljaista vanhempien oppilaiden osalta, mutta pikkuhiljaa väkeä hiipi paikalle. Menin istumaan Alicen ja Frankin kanssa, jotka vaihtoivat keskenään merkitsevän katseen minut nähdessään, mutta eivät onneksi alkaneet kuittailla. Alice kyllä virnisti tietäväisesti, kun Regulus tuli aamiaiselle ja katsoi heti meidän pöytämme suuntaan. Käskin Alicen ystävällisesti pitää päänsä kiinni, minkä se onneksi tekikin. Kelmit tulivat (yllättävää kyllä) kaikki yhdessä aamiaiselle, vaikka Sirius näyttikin edelleen synkältä, ja James ja Pete olivat vihertäviä kasvoiltaan. Remus oli niistä ainoa, jolla näytti menevän hyvin.
Kaikki sujui kohtuullisen rauhallisesti, kunnes – en nähnyt ihan tarkkaan mitä tapahtui, mutta ihan yhtäkkiä Regulus valahti tuoliltaan lattialle ihan hervottomana. Porukka kerääntyi nopeasti sen ympärille, mutta kukaan ei näyttänyt uskaltavan koskea siihen, joten minä tein sen. Olin ihan takuulla yhtä järkyttynyt kuin muutkin, mutta näemmä kuitenkin ainoa, jolla oli jotain toimintakykyä jäljellä siinä tilanteessa. Menkää hakemaan apua senkin valopäät, huusin niille samalla kun yritin herätellä Regulusta ja muistella, mitä sillä yhdellä jästien ensiapukurssilla kerran opetettiinkaan. En saanut sitä heräämään, ja luulin sen olevan kuollut, koska sen otsa ja posket olivat ihan viileät, ja kädet jääkylmät. Mutta sitten siihen tuli pari professoria – McGarmiva, Verso ja Kuhnusarvio muistaakseni – ja ne sanoivat, että eiköhän tämä tästä, kunhan se pääsee sairaalasiipeen. Kun kysyin, ne sanoivat, että pääsisin katsomaan, mutta varmaankin vasta iltapäivällä.
Odottelu olikin sitten todella syvältä. Kävelin Tylyahoon ostamaan toffeetäytteisiä suklaasammakoita, koska kaiketi Regulukselle tulisi niistä hiukan parempi mieli, jos se nyt ylipäänsä olisi tajuissaan. Ja jos ei, voisin jättää ne sille, koska sitten se herättyään tietäisi minun käyneen sitä katsomassa. Kun palasin takaisin, James istui yksinään oleskeluhuoneen takan ääressä ja heitteli paperitolloja tuleen. Siriusta ja muita ei näkynyt. Kun näin Jamesin, minut valtasi äkillinen ahaa-elämys, ja menin istumaan sohvan toiseen päähän katsoen sitä tiukasti. Mitä olet oikein mennyt tekemään, kuiskasin sille niin uhkaavasti kuin osasin. Sillä eiköhän ole aika selvää, että joku teki tämän Regulukselle? Joku, jolla on syytä kantaa sille kaunaa eilisen takia. Eikä tämä olisi ensimmäinen kerta, kun James tekee jotain fyysisesti inhottavaa päästäkseen toisen ihon alle.
James näytti hämmästyneeltä ja aika väsyneeltä, kun se katsoi minua ja sanoi, ettei se todellakaan tiedä, mistä puhun. Juttelimme siinä jonkin aikaa, ja vaikken olekaan Jamesin suurin ihailija, on pakko myöntää, että se puhui varmaankin totta. Pyysin siltä anteeksi, että olin syytellyt sitä, sillä eihän se tarkemmin ajatellen ollut oikein fiksu veto. Jamesilla on ehkä omat huonot puolensa ihmisenä, mutta sujuva valehteleminen ei ole yksi niistä. En kuitenkaan aio jättää asiaa tähän. Voisikohan Sirius mennä noin pitkälle vihassaan omaa veljeään kohtaan?
Neljän aikaan iltapäivällä menin sairaalasiipeen jännittyneenä ja aika huolissani. Matami Pomfrey antoi minulle luvan tulla peremmälle ja ohjasi minut yhden sermin taakse. Regulus makasi valkoisten lakanoiden välissä pienessä kippurassa ja näytti olevan täydessä unessa, mutta kun istuin varovasti alas, se raotti silmiään ja hymyili heikosti. Se näky sulatti sydämeni ihan kokonaan, ja oli hirveän vaikea kuvitella, että kukaan voisi haluta tehdä sellaiselle olennolle pahaa. En osannut sanoa mitään fiksua, koska minua alkoi itkettää ajatellessani sitä. Kysyin vaan, että miten menee, ja se sanoi, että on mennyt paremminkin. Se kertoi, että ilmeisesti sen aamiaismehuun oli tosiaan joutunut jotain, mitä siellä ei olisi pitänyt olla. Ei tiedetty varmaksi, mutta se saattoi olla elävien kuolleiden juomaa. Se tarkoitti, että se olisi muutaman päivän tosi väsynyt ja aivan poissa pelistä, mutta toipuisi ennalleen. Se oli vitivalkoinen kasvoiltaan ja näytti ihan voipuneelta, mutta katseli minua yllättävän kirkkain silmin. Sen puhuessa olin epähuomiossa ottanut sen käden omaani, eikä sitä vaikuttanut haittaavan.
Laitoin suklaasammakot sen pöydälle, ja silloin sitä alkoi naurattaa. Olenko sanonut, että kuulostaa ihanalta, kun se nauraa (sitä pitäisi tapahtua useammin). Sitten se vakavoitui ja kysyi, miksi ihmeessä olen niin mukava sille. Sen vilpitön kysymys meinasi taas alkaa itkettää minua. Että jonkun pitääkin joutua ihmettelemään niin kovasti sellaista asiaa! Silitin sen hiuksia ja sanoin, etten keksi yhtäkään syytä, miksi en olisi sille mukava. Se katsoi minua silmät suurina hämmästyksestä ja sanoi tietävänsä monia, jotka voisivat auttaa minua syiden keksimisessä. Oli pakko katsoa pois, koska sen katse oli melkein liian intensiivinen. Ja silloin näin yöpöydällä kortin, vain yhden ainoan. Otin sen käsiini vain jotain tehdäkseni, ja tulin lukeneeksi tekstin. Anna olla viimeinen kerta, siinä luki. Ei allekirjoitusta, ei mitään. Regulus yritti napata kortin minulta ja kirosi itsekseen, kun ei onnistunut. Kysyin, tiesikö se, kuka tämän takana oli, ja silloin se sanoi aika tiukasti, että minun pitäisi antaa asian olla, koska se oli sen oma ongelma, eikä kenenkään muun.
Niinhän siinä kävi, että lopulta aloin kuin aloinkin itkeä, mikä ei ollut tarkoitus. Sain sanotuksi vain, että jos tämä oli seurausta eilisestä, se oli mitä suurimmassa määrin myös minun ongelmani, ei pelkästään hänen. Regulus kuivasi märkiä poskiani peukalollaan ja sanoi, että jotkut riskit nyt vaan olivat ottamisen arvoisia, eikä se tekisi mitään toisin. Sen jälkeen minua itketti vieläkin enemmän. Regulus katsoi minua vähän pelästyneenä, ja silloin yritin hillitä itseäni, koska eihän sen kuulunut lohduttaa minua vaan päinvastoin! Pyyhin märkiä kasvoja käsiini, ja kun sormet tulivat aivan mustiksi, tajusin että minun ei pitäisi käyttää sitä iänikuista jästien ripsiväriä vaan opetella muutamia kunnon meikkiloitsuja. Taisin sanoa sen ääneen, koska Regulus hymyili ja sanoi, että näytin sen mielestä oikein hyvältä nytkin, mutta vielä mieluummin se näkisi minut iloisena. Sen jälkeen se alkoi näyttää yhtäkkiä uniselta ja kysyi, voisinko jäädä hetkeksi, vaikka se nukkuisikin. Lupasin jäädä, ja viimeiseksi ennen nukahtamistaan se halusi vielä tietää, tulisinko huomenna takaisin.
Ennen lähtöäni nappasin mukaani sen kortin, vaikkei Regulus ollutkaan halunnut minun sekaantuvan tähän. Olin edelleen vakaasti sitä mieltä, että ottaisin hiukan tarkempaa selkoa siitä, kenellä oli pokkaa puuttua toisten elämään tällä tavalla. Mutta toista kertaa en olisi niin tyhmä, että ryntäisin suin päin syyttelemään ensimmäistä vastaantulijaa ja paljastaisin sillä lailla kaikki korttini. Ei, sillä jos tekisin sen, Sirius ei ikinä myöntäisi tekosiaan! Sillä jos tämän tekijä ei ollut James, mitä muita vaihtoehtoja jäi jäljelle? Kertasin mielessäni eilistä iltaa: miten hirveä Sirius oli ollut Regulukselle, ja miten paljon se oli näyttänyt veljeään inhoavan. Puhumattakaan siitä sen raivonpurkauksesta tänä aamuna!
Mutta kun myöhään illalla hiivin läpi hiljaisen oleskeluhuoneen, Sirius odotti minua pimeässä, vaikka kaikki muut olivat lähteneet. Hei Evans, se kuiskasi. Säikähdin pahasti, koska se pääsi yllättämään minut. Odotin jatkoa aamuiselle suunsoitolle, mutta sellaista ei tullutkaan. Sen sijaan Sirius katsoi minua alta kulmiensa ja mutisi jotain, josta en saanut heti selvää, joten pyysin sitä toistamaan. Vain hiukan kuuluvammin se toisti kysymyksensä: Onko se kunnossa? Regulus? Kun kerroin sen olevan, Sirius näytti yllättäen helpottuneelta. Mutta minä olen ihmeissäni. Se siis kaikesta huolimatta välittää? Ja ellei se tehnyt tätä, niin kuka sitten?
-
Tämän viimeisen osan alku oli ihana toiveikas, mutta sitten kaikki alkoikin mennä huonosti. Ensin Siriuksen kohtaaminen, ja sitten tuo Reguluksen joutuminen sairaalasiipeen. :( Mutta oli ihanaa, että Lily meni katsomaan Regulusta sinne, ja sai tämän vieläpä nauramaan. ;D Ja muutenkin tykkäämään. Koko tuossa sairaalasiipikohtauksessa oli niin paljon nuorta rakkautta ilmassa, että se ilahdutti lukiessa tosi paljon. :)
Olin ihan varma, että joko James tai Sirius olivat tuon teon takana, mutta lopusta tulikin vähän sellainen tunne, että onko sittenkin Severus? Se on itseni kannalta se huonoin vaihtoehto, koska tykkään Severuksesta niin paljon, että tuntuu tosi pahalta, jos hän on syyllistynyt tuohon. Oli miten oli, on hienoa nähdä, miten tämä jatkuu. :D
-
A/N: Viime luvun epäonnisten sattumusten jälkeen nyt saadaan se lupaamani extra-annos fluffya. Näppikseni suorastaan tihkuu siirappia, voi tätä onnea ja Lily/Regulus -kaksikon ihanuutta! Pahatar, minäkään en haluaisi ajatella syyllisen olevan Severus, eikä sitä haluaisi Lilykaan, mutta kokonaan vaihtoehtoa ei voi sulkea poiskaan. Veikkaanpa, että asia ei tule selviämään vielä ihan hetkeen, ja voi olla että se painuu joksikin aikaa taka-alallekin, palatakseen sitten taas kuvioihin.
Minulle on tullut tavaksi tunnelmoida lukuja kirjoitellessani musiikilla, joten tässä taas yksi kappale jota kuuntelin tätä kirjoittaessa:
Crying out for your attention
Kindly lend a helping hand
For once defy convention
And hold on to me
Placebo: Hold On To Me (https://www.youtube.com/watch?v=J8clKoOLK-Q)
__________________________________________________________________________________________________________________________
Maanantai 27. syyskuuta 1976
Odotin koko päivän kärsimättömänä ja vahdin kellon viisarien matelua niin, että pelkäsin järkeni kohta lähtevän. Harkitsin jo livahtavani lounastunniksi sairaalasiipeen. Ehkä Regulus olisi jakanut lounaansa kanssani, ja toisaalta, mitä väliä on yhdellä väliin jääneellä lounaalla? Mutta suunnitelmani ei onnistunut, koska Marlene ja Mary halusivat välttämättä jakaa kanssani jotain, mitä uusi jästitiedon opettaja oli niiltä pyytänyt, eikä asia voinut yhtään odottaa. Kuulemma se haluaa taikovillekin nuorille lisää harrastusmahdollisuuksia, ja yrittää siksi käynnistää Tylypahkassa erilaisia harrastekerhoja. Koska se ei ehdi itse kaikkialle, se oli pyytänyt Marya ja Marlenea ideoimaan jotain tanssiin liittyvää kerhoa. Ihan kiva idea, ja ihanaa kun ne kerrankin intoilevat jostain muusta kuin Siriuksesta, mutta juuri nyt ajatukseni olivat aivan muualla. Olin suorastaan pahalla tuulella, kun suunnitelmani ei onnistunut, ja ne ihmettelivät, mikä minua riipii.
Kaiken huipuksi, kun päivän viimeinen liemien kaksoistunti viimein päättyi, Kuhnusarvio pyysi minua jäämään hetkeksi ja näytti niin totiselta, etten uskaltanut kieltäytyä, vaikka pääni meinasi räjähtää. Se pyysi minut istumaan, tarjosi teetä ja totesi, että minä ja nuorempi herra Musta taidetaan tulla hyvin juttuun. Mietin hetken, että kannattaako myöntää, mutta en sitten kieltänytkään, kysyin vaan että kuinka niin. Se näytti punnitsevan sanojaan tarkoin, kun se sanoi olevansa huolissaan Reguluksesta. Ei se suostunut avaamaan tarkemmin miksi, mutta se vaikutti ajattelevan, ettei Reguluksella mene kovin vahvasti. Siihen minun oli pakko sanoa, ettei asiaa auta, jos sen isoveljen erinomaisuutta koko ajan hierotaan sen naamalle kuin haisevaa tiskirättiä. Kuhnusarvio näytti niin murheen murtamalta, että minua alkoi heti kaduttaa oma sanavalintani. Se kysyi, että siltäkö hänen käytöksensä silloin illallisilla minusta näytti?
Vastahakoisesti oli pakko myöntää, että se oli vaikuttanut aika avoimelta vertailulta, ja että olosuhteet huomioon ottaen Siriuksen jatkuva ylistäminen saattaa tuntua pahalta Reguluksesta. Kuhnusarvion muutenkin hiukan vetistävät silmät kostuivat entisestään, kun se sanoi tavoitelleensa jotain ihan päinvastaista. Sillä oli sellainen käsitys, että Regulus olisikin se joka alun perin olisi työntänyt Siriuksen pois elämästään, ja että jos se näkisi veljensä kaikki hyvät puolet, se ehkä muuttaisi mieltään. Ja että se ylipäätään halusi saattaa veljekset takaisin toistensa luo, koska sen mielestä se olisi terveellistä molemmille. Sen jälkeen se tietenkin halusi vielä kysyä, mitä tiedän siitä, mitä Regulukselle tapahtui eilen ruokalassa. Kerroin vain, etten tiedä asiasta oikein mitään (se ei kai ole koko totuus, mutta ei valhekaan).
Oikeasti olen miettinyt pääni puhki, kuka tekisi Regulukselle pahaa. Tässä tämänhetkiset vaihtoehdot:
1. James
2. Sirius
3. Pete (Mutta miksi? Irtopisteiden kalastelemiseksi muilta Kelmeiltä?)
4. Severus (En haluaisi ajatella tätä, oikeasti en! Älä anna sen olla se!)
5. Joku niistä ikävämmistä Luihuisista (Mulciber, Rosier, keitä niitä nyt onkin)
6. Ne tytöt, jotka tulivat bileisiin Reguluksen kanssa (mutta tämä ei ole todennäköinen vaihtoehto, koska miksi ne sen olisivat myrkyttäneet eivätkä minua?)
Kun ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen pääsin sairaalasiipeen asti, Regulus istui vuoteellaan tyynyyn nojaten ja luki. Minut nähdessään se laski kirjansa heti pois ja hymyili. Se näytti ainakin vähän terveemmältä kuin eilen (ainakin sen verran, että jaksoi istua) ja sanoi, että oli odottanut kauan. Se sanoi ehtineensä olla jo vähän huolissaan, etten ehkä tulisikaan. Tai vielä pahempaa: että eilinen olisi ollut vain sen myrkytyksen aikaansaaman sekavan tajunnan tuotosta, enkä olisi alun perin täällä ollutkaan. Minua lämmitti ajatella, että se oikeasti oli odottanut minua niin kovasti, mutta en tietenkään ollut tarkoituksella viivytellyt näin kauan. Kerroin sen sille, ja se ojensi hiukan epäröiden kätensä sen merkiksi, että tarttuisin siihen. Ihanaa, kun se on samalla niin ujo ja niin välitön. Ihan toisenlainen, millaiseksi sen joskus kuvittelin.
Oletko ihan oikeasti siinä, se kysyi ja sen posket alkoivat hehkua vaaleanpunaisina. Puristin sen kättä ja vakuutin olevani. Sitten kysyin, kuinka se voi, ja kerroin olevani hirveän pahoillani siitä, mitä sille oli tapahtunut, ja vieläpä mahdollisesti minun takiani. Ensin se sanoi vain lyhyesti olevansa ihan okei, ja oli sitten pitkään hiljaa ja hypisteli vapaalla kädellään sänkypeitteensä reunaa. Sitten se katsoi minua taas sillä hyvin intensiivisellä tavalla, ja sanoi olevansa itse asiassa tosi tyytyväinen, että näin kävi. Kun halusin tietää syyn (sillä se kuulosti niin kummalliselta), se vastasi, että muuten se ei olisi ehkä ikinä saanut tilaisuutta olla minun kanssani näin pitkää aikaa kahdestaan. Ilmeeni meni varmaan merkillisen näköiseksi, koska se kysyi, että mitä nyt Lily? (Huomaa, että olen sille nyt Lily, en enää Evans.) Kun sanoin, että se saa olla kanssani kahdestaan ihan koska tahansa, ja että kaikki mitä tarvitsee tehdä on pyytää, sen silmät laajenivat teevadin kokoisiksi hämmästyksestä.
Voinko pyytää sinulta yhtä juttua, se kysyi melkein kuiskaten, ja minä sanoin että ihan mitä tahansa. Se pyysi, voisinko mitenkään tulla vähäksi aikaa istumaan vuoteelle sen viereen, sen sijaan että istuisin tuolilla. Ja tietenkin hän sai mitä toivoikin. Riisuin kengät, koska istuakseen hänen vieressään piti nostaa jalat koukkuun sängylle niin kuin hänelläkin oli, ja nojata hänen takanaan olevaan isoon tyynyyn. Hän laittoi sänkypeitteen minunkin päälleni, ja yllätyin siitä, miten lämmin ja intiimi ele se oli, vaikkei juuri muuta tapahtunutkaan.
Nojasin pääni hänen päätään vasten, ja hänen kätensä oli edelleen omassani, mutta sitten me vain istuimme siinä ja se tuntui siinä hetkessä juuri täydelliseltä. Kerroin sille Kuhnusarviosta ja siitä mitä se oli sanonut. Se tuntui siitä pahalta, näin ja aistin sen siitä, vaikkei se sanonut juuri muuta kuin vai niin. Sanoin sille, että en olisi muuten ottanut asiaa puheeksi, mutta haluan tästä lähtien olla sille mahdollisimman rehellinen kaikesta, koska asiat ovat muutenkin riittävän monimutkaisia. Tästä lähtien, se toisti ja kun katsoin sitä läheltä, sen silmissä läikähti jokin lämpimän toiveikas.
Se kosketti sormenpäillään kevyesti poskeani, sitten leukaani, ja käänsi sitten hellästi kasvojani itseään kohti. Sitten sen huulet olivatkin jo omillani. Ne olivat vähän rohtuneet mutta kuitenkin pehmeät, kun ne painautuivat tunnustelevasti minun huuliani vasten. Sen suusta karkasi tyytyväinen äännähdys, vain tavallista huokausta hiukan kuuluvampi, ja se painautui lähemmäs.
Ja juuri niin kuin elokuvissa, meidät tietenkin keskeytettiin juuri siinä ja silloin. Olin ollut niin keskittynyt häneen, ettei mieleenikään ollut tullut, että joku voisi tulla. Selvästi Reguluskaan ei ollut muistanut sitä. Joten kun matami Pomfrey selvitti kurkkuaan vieressämme, säpsähdimme Reguluksen kanssa nopeasti irti toisistamme. Mitäs sinä täällä teet, neiti Evans, Pomfrey kysyi ja kuulosti peittelevän hymyä paheksuvan julkisivunsa takana. Miltäs näyttää, mutisin puoliääneen ennen kuin voin vastustaa kiusausta. Silloin Regulus purskahti hillittömään nauruun ennen kuin pystyi estämään itseään, eikä siitä ollut tulla ollenkaan loppua, vaikka matami seisoi edelleen siinä ja pudisteli päätään.
Matami sanoi, että minun olisi jo hyvä lähteä tältä illalta, koska hänenkin pitäisi jossain vaiheessa ehtiä hiukan hoitaa potilastaan. Kun se sanoi näin, sen totinen ilme rakoili ja melkein suli pieneksi hymyksi. Regulus pyysi anteeksi ja yritti kovasti vakavoitua, mutta repesi saman tien uudelleen ja nauroi niin että joutui pyyhkimään silmiään paidan hihaan. Annoin Reguluksen hiuksille suukon (silloin se lakkasi hetkeksi nauramasta ja katsoi minua lämpimästi) ja ehdotin, että palaisin huomenna. Halasin sitä, toivotin hyvät yöt ja lähdin kohti oleskeluhuonetta niin onnellisena, että portaikossa jalat tuskin koskettivat maata.
On ihana olla Reguluksen kanssa, ja vielä ihanampaa kun se juttelee minulle. Silloin en juurikaan kuule, mitä se ajattelee, ja se johtuu kai siitä, että se kertoo sen minulle itse. Pidän siitä, koska jotenkin niin tuntuu paljon reilummalta ja oikeammalta. Jonain päivänä meidän kyllä täytyy puhua myös siitä, kuka sille tämän teki, mutta mieluummin vasta sitten, kun se on toipunut ja paremmassa voinnissa. Juuri nyt olen mieluummin vain onnellinen.
-
Tiistai 28. syyskuuta 1976
Tänään pidin huolen siitä, että pääsin liukenemaan heti viimeisen tunnin jälkeen sairaalasiipeen ennen kuin kukaan ehti kysellä mitään. Selvästikin Regulus oli taas odottanut minua, ja sen ilme kirkastui kun se näki minut. Istuuduin sen viereen sängylle ja se laittoi peiton jalkojeni päälle ihan, kuin meillä olisi pitkäänkin ollut tapana tehdä niin, ja minulle tuli kummallinen, samaan aikaan jännittynyt ja hirveän tuttavallinen olo. Ihan kuin se olisi samaan aikaan tuttu ja vieras. Kuulostaako oudolta? No, tämä kuitenkin johti siihen, etten oikein tiennyt, pitäisikö suudella sitä heti vai alkaa jutella niitä näitä.
Lopulta ongelma ratkaisi itse itsensä, kun kumpikin aloimme puhua samaan aikaan, naurahdimme sen perään hermostuneesti, ja sitten yritimme uudelleen sanoa jotain täsmälleen samaan aikaan. Vitut tästäkin, Regulus sanoi siihen, ja päätti meidän kummankin puolesta, että puhuminen sai odottaa. Kun se suuteli minua, siitä huomasi, että sillä oli ollut aikaa sulatella eilen tapahtunutta. Sillä tämä ei ollut enää sellainen suudelma, joka tapahtuu puolivahingossa kahden ihmisen päätyessä yllättäen hiukan liian lähelle toisiaan ja tilanne pääsee yllättämään molemmat. (En tietenkään tiedä, oliko se eilinenkään sellainen, mutta yöllä ja koulupäivän aikana ehdin kyllä miettiä sitäkin, että mitä jos sen ei ollutkaan tarkoitus suudella minua.)
Ei se onneksi ollut sellainen päällekäyvä, niin kuin jotkut ovat, vaan ennemminkin tosi hellä ja melkein varovainen. Mutta kun se vetäytyi kauemmas ja katsoi minua sillä tapaa kysyvästi, minulle tuli sellainen tunne, että jotain jäi kesken. Siksi oli pakko suudella sitä uudestaan.
Se kertoi jo olevansa aika paljon paremmassa voinnissa, mutta ei kuulemma vielä voinut päästä pois sairaalasiivestä. Eikä vaikuttanut siltä, että olisi kannattanutkaan. Koska vähän aikaa istuttuaan sen oli pakko mennä makuulleen ja levätä. Mutta se veti minut mukaansa, ja kun kellahdin makuulleni pää vasten sen olkapäätä, se laittoi toisen käsivartensa ympärilleni sen merkiksi, että halusi minun jäävän siihen. Onko tämä sinulle okei, se kysyi ja minä nyökkäsin. Sillä vaikka tilanne oli uusi, se sai aikaan niin selittämättömän hyvän olon tunteen, että olisin voinut jäädä siihen miten pitkäksi ajaksi tahansa. Annoin tarkoituksella nenäni painua vasten sen kaulaa, ja se sai sen huokaamaan ääneen. Sen iho oli lämmin, pehmeä ja tuoksui hyvältä, enkä voinut vastustaa kiusausta koskettaa sen kaulaa kevyesti myös huulillani.
Kerroin Regulukselle, että minä ja Alice saimme tänään jästitiedon opettajalta kirjeen, jossa se ehdotti, että voisimme alkaa pitää oppituntien jälkeen luovan ilmaisun kerhoa, joka voisi käytännössä olla vaikka näyttelemistä ja musiikkiteatteria. Minua hiukan jännitti puhua aiheesta, koska kyse oli kuitenkin jästitiedon opettajasta, ja koko harrastamistouhu kuulosti varsin jästiltä. Tulin ajatelleeksi, ettei se varmaan Reguluksen mielestä ollut sellaista, mitä itseään kunnioittavat ihmiset tekisivät. Vähän jännittyneenä odotin sen reaktiota. Mutta se sanoikin vaan, että olisin varmaan tosi hyvä sellaisessa, ja kertoi kuulleensa juttua, että minulla on kaunis laulunääni. (Alkoi melkein hävettää. Se on varmaan kuullut joltain vanhemmalta Luihuiselta siitä kerrasta, kun yksissä Tarvehuonebileissä joimme Maryn ja Alicen kanssa hiukan liikaa ja homma lähti lapasesta jästihittien innoittamana.)
Sen jälkeen aloin tarkoituksella jutella Regulukselle jästitiedosta ja uudesta opettajasta, josta melkein kaikki tykkäävät lukuun ottamatta muutamia kaikkein jästivihamielisimpiä tyyppejä. (Mietityttää hiukan, että onkohan se nyt varmasti tajunnut, että olen jästiperheestä ja se ei.) Opettajan nimi on Gwen Scott, se on korkeintaan kahdenkymmenenviiden ja tosi hyvännäköinen. Ei varmaan olekaan sattumaa, että valinnaisessa jästitiedossa on tänä vuonna yliedustus poikia. Lisäksi mainitsin erikseen, etten minä ole jästitiedon tunneilla, koska se kävisi tylsäksi, mutta Regulus sanoi siihenkin vaan, että se tiesi sen. En saanut siitä millään irti tämän enempää, ja yritin hetkellisen epätoivon puuskassani jopa kuulostella sen tuntemuksia, mutta ei sekään auttanut. Se vaikutti vain tyytyväiseltä ja aika raukealta, ja lopulta sen onnistui tartuttaa sama olotila minuunkin, kun se silitteli hiuksiani ja hengitti syvään niin, että oma hengitykseni alkoi väkisinkin mukailla sen rytmiä.
Havahduin siihen, että Regulus ravisteli minua kevyesti olkapäästä. Olinko nukahtanut? Olo tuntui mukavalta ja jokainen soluni vastusteli heräämistä, mutta Regulus jatkoi ravistelemista. Herää Lily, se kuiskasi ja antoi nopean suukon hiuksilleni. Venyttelin tyytyväisesti ja yritin asettua uudelleen mukavasti, mutta silloin joku puhutteli meitä ja säpsähdin kunnolla hereille.
Ihan rauhassa vaan, ääni sanoi lempeästi ja kun käännyin, siinä oli rehtori Dumbledore, joka hymyili aivan erityisen hyväntahtoisesti. Kömmin kuitenkin kiireesti tuolille istumaan ja selvittelin sekaisia hiuksiani sormilla. Regulus nousi myös istumaan, enkä uskaltanut juuri sillä hetkellä katsoa sitä silmiin. Tilanne oli monellakin tapaa kuumottava. Dumbledore myhäili aikansa ja jutteli mukavia, eikä minulle ensin oikein selvinnyt, miksi se oli tullut (tuskin ainakaan hätistelemään minua pois, koska se vaikutti olevan vain hyvillään minun siellä olostani). Mutta sitten se kertoi, että ottaen huomioon Regulukselle sattuneen ikävän tapauksen vakavuuden, koulun velvollisuus oli selvittää, kuka sen teki.
Se kysyi meiltä kummaltakin, oliko meillä mitään käsitystä asiasta. Regulus vastasi hyvin kiireesti, ettei ollut. Minä sanoin samalla tavalla, koska eihän minulla oikeastaan olekaan. Silloin rehtori sanoi, että sen täytyisi myös ilmoittaa Reguluksen vanhemmille. Silloin Regulus valahti ihan kalpeaksi (siis vielä kalpeammaksi kuin jo muutenkin oli) ja sanoi, ettei se ole ollenkaan tarpeen. Se vakuutti pärjäävänsä kyllä, ja sanoi että sen vanhemmat olivat varmaan kiireisiä eikä niitä kannattanut häiritä. Kun rehtori ei luovuttanut, se lopulta sanoi itse juoneensa elävien kuolleiden juomaa tahallaan. Se oli varmaan epätoivoinen veto ja valhetta, eikä se edes onnistunut sillä harhauttamaan rehtoria. Dumbledore katsoi sitä kulmat kurtussa ja totesi, että itsetuhopyrkimykset ovat myös painava syy ottaa yhteyttä vanhempiin. Regulus huokaisi turhautuneesti ja sanoi, ettei se mitään itsetuhoinen ollut, vaan yritti vaan välttää liemien kokeen, johon ei ollut lukenut. (Tästä viimeistään tiesin sen vedättävän, sillä se on loistava liemissä!)
Pian sen jälkeen Dumbledore lähti ja kehotti minut mukaansa, koska oli jo myöhä. Sairaalasiiven ulkopuolella se katsoi minua merkitsevästi ja kysyi, oliko jotain, mitä halusin kertoa sille. Päässäni raksutti ankarasti, kun mietin Tarvehuonebileitä ja kaikkia, joita olin tähän mennessä ehtinyt epäillä. Mutta lopulta vastasin kuitenkin, ettei minulla ollut mitään kerrottavaa.
-
Tämä ja edellinen osa olivat jotain aivan uskomattoman ihania! Nämä olivat lempikohtiani:
Minua lämmitti ajatella, että se oikeasti oli odottanut minua niin kovasti, mutta en tietenkään ollut tarkoituksella viivytellyt näin kauan. Kerroin sen sille, ja se ojensi hiukan epäröiden kätensä sen merkiksi, että tarttuisin siihen. Ihanaa, kun se on samalla niin ujo ja niin välitön. Ihan toisenlainen, millaiseksi sen joskus kuvittelin.
Oletko ihan oikeasti siinä, se kysyi ja sen posket alkoivat hehkua vaaleanpunaisina. Puristin sen kättä ja vakuutin olevani.
Mutta se veti minut mukaansa, ja kun kellahdin makuulleni pää vasten sen olkapäätä, se laittoi toisen käsivartensa ympärilleni sen merkiksi, että halusi minun jäävän siihen. Onko tämä sinulle okei, se kysyi ja minä nyökkäsin. Sillä vaikka tilanne oli uusi, se sai aikaan niin selittämättömän hyvän olon tunteen, että olisin voinut jäädä siihen miten pitkäksi ajaksi tahansa. Annoin tarkoituksella nenäni painua vasten sen kaulaa, ja se sai sen huokaamaan ääneen. Sen iho oli lämmin, pehmeä ja tuoksui hyvältä, enkä voinut vastustaa kiusausta koskettaa sen kaulaa kevyesti myös huulillani.
Minä ihan sulan tähän, mitä Lilyn ja Reguluksen välillä on. :) Niin herkkää ja ihanaa rakkautta! Olisin kyllä toivonut, että Regulus olisi avautunut Dumbledorelle vähän enemmän tuosta, mitä tapahtui. Tai sitten Lilylle. Mietin, että jos tuossa hyökkäyksessä ei ole kyse mustasukkaisuudesta Lilyyn, niin olisiko sitten joku luihuisista (kuolonsyöjistä?), joka ei halua, että Reguluksella on romanssia jästisyntyisen kanssa? Mutta eiköhän sekin vielä selviä. Siihen asti olen hyvinkin tyytyväinen, kunhan rakkaus kukkii Lilyn ja Reguluksen välillä! :) Harmi vaan, että aina on joku keskeyttämässä juuri, kun on päästy asiaan. Varmaan siinä mielessä vihoviimeinen paikka rakastua tuollainen sisäoppilaitos, kun koskaan ei voi olla rauhassa kahdestaan. ;D
-
Pahatar: Onpa ihana kuulla, että näiden kahden rakastuminen on mukavaa luettavaa, sillä se on myös niin koukuttavaa kirjoitettavaa, että päätin jatkaa samoilla linjoilla seuraavankin luvun verran. Sillä kyllähän nämä kaksi onnelliset hetkensä ansaitsevat, vaikkei kaikki tietenkään ihan ilman ongelmia voikaan sujua ottaen huomioon, millainen epäsovinnainen pari he ovat.
___________________________________________________________________________________________________________________________
Keskiviikko 29. syyskuuta 1976
Voi tätä onnea ja ahdistusta samalla kertaa! Täytyy alkaa keksiä luovempia selityksiä katoamisilleni, jos aion vielä kauankin tavata Regulusta sairaalasiivessä joka päivä! Eilen sanoin olleeni kirjastossa ja kaikki vaikuttivat uskovan, mutta myöhemmin Alice tuli juttelemaan kahden kesken ja sanoi, että oli itse ollut siellä, eikä minua ollut näkynyt koko iltana. Kerroin sille missä olin ollut, koska se on ainoa tietämäni ihminen, joka varmasti ei mene kertomaan salaisuuksiani eteenpäin (edes silloin, kun ne ovat tässä suuruusluokassa). Alice hymyili ensin tietäväisen näköisenä ja sanoi huomanneensa jo ennen Tarvehuonebileitä, että jotain oli meneillään minun ja Regin välillä.
Sitten se kuitenkin sanoi myös, että halusi minun olevan varovainen. Kysyin, mitä se sillä tarkoitti. Se sanoi vaan, ettei haluaisi kenenkään satuttavan minua, koska olen sille niin rakas. Sen mielestä oli ollut tarpeeksi kamalaa seurata vierestä, miten pahalta välirikko Severuksen kanssa minusta tuntui, eikä se halunnut minun joutuvan kokemaan vastaavaa toista kertaa. Sanoin sille, ettei tämä ole ollenkaan sama juttu. Alice kysyi, tunnenko minä lopulta Regulusta ollenkaan, ja jouduin puremaan kieleeni, etten olisi sanonut sille todella pahasti. Vitutti. Mutta oikeassa se tietysti on. En minä vielä tosiaankaan tunne Regulusta niin hyvin kuin haluaisin.
Tuo juttu taisi vaivata minua vielä sittenkin, kun menin taas illalla Reguluksen luokse sairaalasiipeen. Se huolestui ja halusi tietää, oliko sattunut jotain. Sanoin ensin, ettei ollut mitään, mutta se ei luovuttanut. Lopulta oli pakko kertoa sille, vaikken ollut aikonut. Se meni tosi mietteliään näköiseksi ja kysyi, oliko Alice minusta oikeassa. Vastasin, ettei tietenkään ollut, mutta Reguluksen otsa pysyi niin huolestuneessa rypyssä, että varmaan se arvasi, ettei se ollut ihan koko totuus.
Halusin sanoa paljon enemmän. Halusin kertoa, että enemmän kuin mitään halusin oppia tuntemaan sen kunnolla ja olla sen kanssa välittämättä lainkaan, mitä joku muu siitä ajattelee. Mutta ennen kuin ehdin sanoa mitään, se katsoi minua vakavasti, kuin olisi ollut sanomassa jotain, jonka sanominen oli vaikeaa. Lily, meidän ei varmaan pitäisi… se aloitti, mutta ei koskaan sanonut lausettaan loppuun, sillä juuri sillä hetkellä lehahti iso tornipöllö sisään ikkunasta ja tipautti kirjeen sen syliin. Meidän ei varmaan pitäisi mitä, halusin tivata siltä niin kauan että sen olisi ollut pakko vastata, mutta en saanut sanaakaan suustani.
Regulus repi kirjeen auki ja unohti koko keskustelumme, tai ainakaan siihen ei enää palattu. Kun se luki kirjeen, sen silmät laajenivat kauhusta, se lysähti selälleen tyynyynsä ja veti peiton ylleen. Ei vittu, ei vittu, ei vittu, se toisteli ja käpertyi pienelle kerälle peiton alla. Se oli niin dramaattista, että olisin ehdottanut sille liittymistä siihen Alicen ja minun näytelmäkerhoon, ellen olisi ollut niin järkyttynyt sen äskeisistä sanoista. Kysyin vaan lyhyesti, mikä oli hätänä, mutta ei se suostunut kertomaan. En ikinä tee tätä, en ikinä, ikinä, ikinä tee tätä, se jatkoi hokemistaan. Varovasti raotin peiton kulmaa, ja kun se katsoi minua täkin suojista, se näytti nurkkaan ajetulta saaliseläimeltä. Tapa minut Lily, se kuiskasi ja puristi palloksi rytistämäänsä kirjepaperia käsissään. Lopulta sain kaivettua siitä tiedon, että sen haluttiin jatkossa pitävän harrastehuispausta kaikille halukkaille – yhdessä James Potterin kanssa. Voi Regulus! Halasin sitä ja sanoin, ettei sellaisia kohtuuttomuuksia tietenkään voinut siltä kukaan vaatia. Mutta se sanoi, että sen isä kyllä voi, koska on niin henkeen ja vereen urheiluhullu ja kunnianhimoinen kuin mikä.
Halaukseni taisi jollain ihmeellisellä tavalla sulattaa Reguluksen, sillä se ei halunnutkaan enää päästää irti. Voisitko vaan olla siinä vähän aikaa, se pyysi, ja halasi minua tiukemmin. Se vaikutti olevan todella hermostunut, ei ollenkaan sellainen raukean tyytyväinen kuin eilen. Käteni alkoivat melkein kuin itsellään hyväillä sen selkää ja painella hellästi hartioiden ja niskan liian kireän tuntuisia lihaksia. Hitaasti, hyvin hitaasti se alkoi rentoutua. Silloin se laski päänsä hetkeksi olkapäätäni vasten ja veti syvään henkeä. Yhtäkkiä olin hyvin tietoinen siitä, että hänen rintakehänsä oli painautunut tiukasti omaani vasten. Varmasti Reg oli siitä tietoinen myös, sillä tunsin, miten sen huulet etsiytyivät soliskuoppani herkälle iholle, ja siitä hitaasti ylöspäin kaulalle ja leukaluun alapuolelle, kunnes se yhtäkkiä upotti sormensa hiuksiini ja suuteli minua paljon rohkeammin kuin vielä eilen. Ja vaikka jossain tietoisen mieleni laitamilla edelleen häilyivät ne hänen sanansa, en voinut muuta kuin vastata suudelmaan.
Sen jälkeen emme jutelleet enää hankalista aiheista, emmekä mistään muustakaan. Tällä kertaa kukaan ei edes tullut paikalle kesken kaiken, vaan meillä oli kerrankin aikaa tutustua toisiimme hiukan paremmin (tämä ei varmaan kuitenkaan ollut sellaista tutustumista, mitä Alice tarkoitti). Mutta ei aikaa tälläkään kertaa ollut niin paljon, kuin olisimme halunneet. Voi kun sinun ei olisi pakko mennä, Reg sanoi, kun halasin sitä vielä kerran ja toivotin hyvät yöt. Kun olin jo menossa, se tarttui vielä kerran käteeni ja veti minut takaisin. Ja nyt kun makaan omassa sängyssäni, huuleni ovat aivan rohtuneet ja ihoni tuoksuu enemmän häneltä kuin minulta itseltäni, mietin mitä hän oikeasti mahtoi tarkoittaa, että meidän ei pitäisi tehdä.
-
A/N: Seuraavat pari lukua taidetaan mennä hiukan vastatuulessa, ja pientä rakastumisangstia on luvassa. Kaikki ei aina suju niin kuin Lily ja Regulus haluaisivat, mutta ehkä he vielä keksivät, miten siitäkin selvitään.
You're all I've got right now
No one else figures out this feeling
And how lonely it can get
These words can cut right through
Cause all along I've knew you're sorry
But you haven't said it yet
Mayday Parade: Anywhere But Here (https://www.youtube.com/watch?v=VM8YECy3D8o)
________________________________________________________________________________________________________________________
Torstai 30. syyskuuta 1976
Aamun taikahistorian kaksoistunnilla oli niin jumalattoman tylsää, että ajatus lähti harhailemaan. Tuijottelin ulos ikkunasta ja mietin pääni puhki sitä Reguluksen eilen sanomaa puolikasta lausetta. Mietin kaikkia mahdollisia asioita, joita se olisi saattanut tarkoittaa. Lisäksi sillä oli varmaan joku syy olla sanomatta lausettaan loppuun. Kuka nyt oikeasti unohtaa sellaisen jutun, kun on kerran aloittanut?
Tässä listaus keksimistäni asioista, joita meidän ehkä ei Reguluksen mielestä pitäisi:
1. Tapailla salaa.
2. Tapailla ollenkaan.
3. Olla missään tekemisissä keskenämme.
4. Päätyä suutelemaan joka kerta, kun tapaamme. (Okei, tämä ei ole todennäköinen vaihtoehto.)
5. Kertoa kenellekään meistä.
6. Päästää tätä juttua menemään liian vakavaksi.
7. Rakastua toisiimme.
Lounaaseen mennessä olin sekoamispisteessä, ja päätin selvittää asian kertaheitolla menemällä sairaalasiipeen ja kysymällä suoraan, mitä näistä Regulus oikein tarkoitti. Mutta kun pääsin sinne, tajusin tehneeni valtavan virheen. Sillä tällä kertaa se ei todellakaan ollut yksin! Sen kammottava äiti oli siellä, ja huomasin sen vasta, kun oli liian myöhäistä perääntyä. Rouva Musta katsoi minua kuin hyvinkin alemman rodun edustajaa ja kysyi viileästi, mitä halusin. Ja jatkoi enemmän todeten kuin kysyen, että ethän sinä tunne tuota tyttöä, Regulus. Ei näyttänyt siltä, että Regulus olisi ollut aikeissa saada sanaakaan suustaan, se oli jotenkin ihan lamaantunut. Joten minun oli pakko säveltää jotain pelastaakseni meidät (tai hänet, koska minullehan se nyt on yksi ja sama, mitä joku rouva Musta ajattelee).
Selitin, että olin sairaalasiivessä vain opintoihin kuuluvalla työelämäjaksolla, ja tehtäviini kuului käydä tarkistamassa, että potilailla oli kaikki hyvin. Rouva Musta tuhahti, ettei Regulus tarvinnut kenenkään minun kaltaiseni apua, ja kehotti siirtymään seuraavan potilaan luo. Tein niin kuin pyydettiin, ja viimeisenä asiana kuulin vielä hänen kysyvän Regulukselta, että eikö tuo olekin juuri se kuraverinen Evansin tyttö. Regulus sanoi siihen vaisusti, että on. Ja vaikka miten tiedän, ettei se voinut sanoa mitään muuta raivostuttamatta äitiään, niin silti sen kuuleminen kirveli. Kirveli enemmän kuin vähän.
Koska olin sanonut niin kuin olin, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa kävelemistä pitkin sairaalasiiven käytävää ja esittää olevani kierroksella. Toivoin hartaasti, että joku tai jokin pelastaisi minut pulasta ennen kuin matami Pomfrey tulisi vastaan ja kysyisi, etsinkö kenties jotain. Silloin jäisin nolosti kiinni valheestani. Ja kerrankin minulla kävi mieletön tuuri, sillä huomasin Remuksen yhdessä niistä sermin takana olevista vuoteista vähän syrjässä muista. Livahdin sermin taakse ihan kuin piiloon rouva Mustan pistävää katsetta (vaikka tuskin sillä olisi ollut mielenkiintoa perääni katsella).
Vasta silloin tajusin, että Remus näytti tosi pahalta, eikä pelkästään fyysisesti. Istuin kiireesti tuoliin, otin sen käden omaani ja päätin, etten kyselisi mitään (olen huomannut, että se vaivaantuu sellaisesta helposti). Se yritti hymyillä minulle, mutta näin heti, että se oli hyvin vaikeaa, ja että ennemmin sen olisi tehnyt mieli itkeä. Jokin oli tosi pahasti pielessä. Olen minä sitä ennenkin miettinyt, että sillä kaiketi on ongelmia, joista minä en tiedä, sillä se on aika paljon pois koulusta, ja välillä se näyttää tosi väsyneeltä. Mutta ajattelen, että se kertoo minulle kyllä, jos se niin haluaa, enkä aio udella. Kysyin vaan, halusiko se jutella siitä. Se sanoi voipuneesti, ettei juuri nyt pystynyt juttelemaan, mutta muuten siitä tuntui hyvältä, että olin siinä. Vietin sitten lounastuntini istuen Remuksen vuoteen laidalla ja silitellen sen hiuksia (sekin oli kyllä mukavaa, vaikka alun perin oli tarkoitus tehdä ihan jotain muuta). Ennen lähtöäni sanoin vielä, että jos se voisi lauantaina jo paremmin, kutsuni Kuhnusarvion bileisiin oli edelleen voimassa.
Illalla ei huvittanut enää mennä sairaalasiipeen. Tai okei, olisi huvittanut. Olisin todella halunnut nähdä Reguluksen. Mutta aloin myös ajatella, etten halunnut olla mikään säälittävä ihailija, joka roikkuu sen perässä, vaikka se ei ole edes ihan varma, kiinnostaisiko vai ei. En aio olla sille mitään ajanvietettä paremman puutteessa. Ja kaiken huippu oli se, ettei sillä ollut edes pokkaa puolustaa minua sen äidille, vaan sille oli ihan okei sanoa minua julkisesti Sillä Nimellä. Olenko väärässä, vai alkaako se kuulostaa liikaa yhdeltä toiselta tyypiltä, jonka tunnen?
Illalla sain Regulukselta viestin, mutta en ole vielä vastannut. En tiedä, aionko edes. Ainakaan ei haittaa, vaikka se joskus joutuisi hiukan aikaa odottamaankin. Tällainen sen viesti oli:
Lily,
missä olet? Ehtisitkö vielä tulla käymään, edes pieneksi hetkeksi vaan? Anteeksi, etten ehtinyt varoittaa äidistäni, en tiennyt itsekään sen olevan tulossa. Älä siitä välitä, se nyt on vähän sellainen. Ja hyvä veto se työharjoittelu, en olisi ikinä keksinyt mitään vastaavaa. Ei sinua turhaan sanota fiksuksi. R.
Ajattelin mennä vähäksi aikaa oleskeluhuoneeseen ja viettää kerrankin aikaa ystävieni kanssa, sillä olen varmaan tullut laiminlyöneeksi heitä viime aikoina. Ja halusin myös saada ajatukseni muualle, koska muuten löytäisin itseni kuitenkin taas Reguluksen sylistä vastoin pyhiä aikomuksiani. Mutta kun menin sinne, siellä olikin äärimmäisen omituinen ilmapiiri. James ja Pete istuivat kahdestaan yhdessä nurkkauksessa ja puhuivat synkän näköisinä ja vaisuina keskenään jotain varoen, ettei kukaan kuullut. Siriusta ei näkynyt, mikä oli ihan yhtä poikkeavaa kuin se, jos James joskus puhuu hiljaa. Marlene, Mary ja muutama muu tyttö istuivat takan ääressä aika vaivaantuneen näköisinä, kuin eivät olisi tienneet, miten tällaisessa tilanteessa kuului olla. Istuin hetken aikaa niiden kanssa, mutta ei kukaan oikein osannut jutella mitään. Mitähän Kelmeillä oikein on meneillään? Remuskin oli niin kovin surkeana aiemmin tänään.
Ennen nukkumaan menoani päätin kuitenkin vastata Reguluksen viestiin, ihan lyhyesti vain:
On ollut vähän kiireinen päivä tänään, huomenna varmaan myös. Nähdään myöhemmin.
Lily
-
Nämä kaksi osaa herättivät aika lailla kysymyksiä. Jäin miettimään, olikohan se Reguluksen saama kirje sittenkään harrastehuispaukseen liittyvää, vai jotain ihan muuta? :( Ja myös tuo Remuksen nuutunut olemus, josta aloin ajatella, onko se pelkästään täysikuun aiheuttamaa, vai onko jotain muutakin sen lisäksi? Ja miksi James ja Peter olivat niin vakavia, ja missä Sirius oli? Paljon ajateltavaa, mutta luotan siihen, että kaikki selviää vielä. :)
Reguluksen ja Lilyn tunteet toisiaan kohtaan ovat kyllä jotain tosi suloista! Tässä oli ihana kohta:
Silloin se laski päänsä hetkeksi olkapäätäni vasten ja veti syvään henkeä. Yhtäkkiä olin hyvin tietoinen siitä, että hänen rintakehänsä oli painautunut tiukasti omaani vasten. Varmasti Reg oli siitä tietoinen myös, sillä tunsin, miten sen huulet etsiytyivät soliskuoppani herkälle iholle, ja siitä hitaasti ylöspäin kaulalle ja leukaluun alapuolelle, kunnes se yhtäkkiä upotti sormensa hiuksiini ja suuteli minua paljon rohkeammin kuin vielä eilen. Ja vaikka jossain tietoisen mieleni laitamilla edelleen häilyivät ne hänen sanansa, en voinut muuta kuin vastata suudelmaan.
Vaikka tässä nyt tulikin vähän takapakkia Lilyn ja Reguluksen suhteelle, ja vaikka minua harmitti se, ettei Lily mennyt käymään Reguluksen luona illalla, kun tämä pyysi, toivon että tilanne paranee tulevissa osissa. :)
-
A/N: Täällä taas! Muutama päivä on mennyt niin, etten ole päässyt jatkamaan Reguluksen ja Lilyn parissa. Mutta tällä kertaa päivitänkin tarinaa tuplaluvulla, jotta kaksikkomme pääsisi vaikeuksiensa yli nyt kertaheitolla. En vaan voinut enää jättää heitä roikkumaan epätietoisuudessa, se oli kamalaa! ;D
Pahatar: Kiitos jälleen kommentistasi, ja ymmärrän että näistä heräsi kysymyksiä. Niihin on tarkoitus vähitellen vastata tarinan mittaan, ja jonkinlainen Kelmit-juoni tässä tulee kulkemaan Lily/Regulus -herkistelyn rinnalla.
Minun kuvitelmissani Reguluksen hahmon traagisuus perustuu siihen, että hän on herkkä ja vahvasti tunteva poika, joka on kuitenkin pienestä pitäen kasvatettu siihen, että tunteidensa näyttäminen on ei-toivottavaa käytöstä. Lisäksi varmaan äänekäs isoveli on osaltaan vahvistanut sitä, että tunteileminen on jotain naurettavaa. Joten Regulus parka on aika hukassa itsensä kanssa tästä syystä, eikä osaa aina ilmaista itseään vaikka haluaisi. Lilyn taas näen niin, että osaa ja haluaa kyllä ilmaista lämpimiä tunteitaan, mutta tulkitsee Reguluksen käytöksen helposti torjuvana, eikä halua roikkua sellaisen perässä, joka ei ole kiinnostunut. Aika tyypillistä nuoren parin hapuilua siis, mutta onnellisesti päättyessään niin ihanaa.
Minulla on myös salainen haave, että Regulus ja James joutuisivat jotain kautta tulemaan juttuun ja toimimaan yhdessä, mikä olisi kummallekin inhottavaa ainakin aluksi. Mutta koska en yleensä tykkää kirjoittaa pohjimmiltaan pelkästään kusipäisiä ja ilkeitä hahmoja, on tämän tarinan Jamesillakin varmaan myös hyviä puolia ihmisenä. Nähtäväksi jää kuitenkin, miten siinä käy.
Tästä taitaa tulla sellainen kirjoitusprojekti, joka voi kulkea pitkäänkin tässä muun tekemisen rinnalla. Päivitysten aikataulu tulee varmaan vaihtelemaan, mutta hauskaa kyllä on kirjoittaa tällaista arkisen ihanaa elämänmenoa "reaaliajassa".
_________________________________________________________________________________________________________________________
Lauantai 1. lokakuuta 1976
Voi itku, mikä ilta! Kuvittelin kirjoittavani tänään ennen nukkumaanmenoa päiväkirjaani pari hyväntuulista sivua siitä, miten hauskaa illallisilla oli, miten Kuhnusarvio keskusteli pitkään ja henkevästi Remuksen kanssa ja tajusi, millainen loistotyyppi se on, ja miten Regulus ja minä vaihdettiin salaisia katseita pöydän yli. Mutta nyt istun tässä pukeutuneena Marlenelta lainattuun taivaallisen kauniiseen mekkoon ja mietin, voiko vitutukseen kuolla.
Alku oli ihan lupaava. Tapasin Remuksen hiukan ennen kuutta käytävällä, ja se virnisti ja sanoi, että olen ihan liian hyvännäköinen sen viedä ulos. Tiedän, että se halusi vain olla kohtelias, sillä sellainen se on. Ei se sillä mitään muuta tarkoittanut kuin keventää tunnelmaa, sillä varmaan se arvasi minun olevan edelleen huolissani siitä. Ja olinkin. En halunnut pilata tunnelmaa ottamalla puheeksi torstaita ja sairaalasiipeä nyt, kun Remus näytti sentään aika paljon terveemmältä, joskin edelleen tosi mietteliäältä ja jotenkin surulliselta. Ajattelin, että hauska ilta piristäisi sen mieltä.
Ikävä kyllä Kuhnusarvio huolehti siitä, että kaikesta tuli helvetin kiusallista. Heti kun se näkikin Remuksen, sen ilme valahti ihan kummalliseksi, sitten etäiseksi, eikä se kysellyt siltä koko illan aikana mitään. Ei, vaikka se kyseli kaikilta muilta. Ei, vaikka pari kertaa mainitsin sopivassa sivulauseessa, että Remus sai vuosikurssin parhaan arvosanan muinaisista riimuista, ja että sen isä on ollut suuri nimi ministeriössä. Sen sijaan se puhui ainakin puoli tuntia siitä, miten oli pelannut velhoshakkia Evan Rosierin isosedän kanssa skottiviskiä nautiskellen, ja oli ollut vitun hauskaa.
Reguluksen paikka oli aluksi tyhjä, ja olin varma, ettei se tulisi. Luulin sen olevan edelleen sairaalasiivessä, sillä en ole kuullut siitä torstain jälkeen (en tiennyt mitä sanoa, joten en mennyt eilen käymään). Eikä Regulus ole koskaan myöhässä. Mutta tällä kertaa se kuitenkin oli. Kun oltiin juuri lopettelemassa alkuruokaa, se ilmestyi paikalle harmaankalpeana ja ilmeettömänä.
Kun Kuhnusarvio kyseli sen voinnista hienotunteisen huolestuneena, se vastaili lyhyesti. Muuten se ei puhunut yhtään mitään koko aikana, siirteli vaan haluttomana ruokaansa haarukalla pitkin lautasta. Kerran, vain yhden ainoan kerran se katsoi minua pöydän yli, ja silloinkin todella synkästi. Ajattelin, että juttumme (jos sitä sellaiseksi voi kutsua) taisi olla tässä. Se jätti ainakin puolet jälkiruuastaan syömättä, kiitti ja poistui ennen kuin Kuhnusarvio ehti alkaa hössöttää.
Jotta ilta ei olisi ollut liian hyvä, kuulin vahingossa Kuhnusarvion ja Remuksen yksityiseksi tarkoitetun keskustelun, kun palasin vessasta ja huomasin heidät kahdestaan ikkunasyvennyksessä. Kuulin Kuhnusarvion selittävän murheellisimmalla äänellään, ettei mitenkään voinut kutsua Remusta mukaan Kuhnukerhoon olosuhteet huomioon ottaen, vaikka Remus olikin muuten kaikin puolin kunnon poika. Se totesi, että Remus varmaan ymmärsi, ja Remus vastasi ymmärtävänsä kyllä. Mutta siis, mitkä ihmeen olosuhteet?
Tietenkin ne huomasivat minut, ja keskustelu päättyi kiusaantuneeseen poistumiseen paikalta, kuten koko illallinenkin. Remus pyysi minua vähäksi aikaa juttelemaan kanssaan juhlien jälkeen. Se kertoi tietävänsä, että olin ihmeissäni ja huolissani, ja että se arvosti valtavan paljon, etten ollut koskaan kaikkina vuosina kysellyt mitään sen ongelmista. Siksi se nyt halusi kertoa minulle niistä.
Ja nyt olen niin järkyttynyt, etten enää osaa olla mitenkään päin. En siksi, mitä hän on, sillä edelleen hän on ennen kaikkea ystäväni ja maailman kultaisin ihminen. Vaan siksi, millaista kohtelua hän joutuu kestämään vain yhden epäonnisen sattuman vuoksi, jota ei ole itse valinnut. Hän joutuu sietämään aivan kammottavaa syrjimistä koko velhomaailmalta, sellaisilta tyypeiltä jotka ajattelevat kuin Kuhnusarvio – ja mietin, että ei kai nyt kaiken lisäksi vielä parhailta ystäviltään? Koska ne kaikki käyttäytyvät nykyään kummallisesti, ovat vaisuja ja välttelevät toisiaan.
Remus ei halunnut puhua Kelmeistä, ei tänään, se sanoi. Asia oli sille kuulemma vielä liian vaikea. Se sanoi, että tilanne on kaikkea muuta kuin yksinkertainen, siinä kaikki mitä sain selville. Ehkä kuulen siitä vielä joskus lisää, mutta jos ne ovat tehneet jotain ilkeää Remukselle, revin niiden päät irti ja syötän hevoskotkalle.
Olipa kaikin puolin masentava ilta. Kaiken lisäksi minulla on ikävä Regulusta, vaikka ei ehkä pitäisi. Haluaisin edes tietää, että sillä on kaikki hyvin (tämänpäiväisestä päätellen ei kyllä ole).
_____________________________________________________________________________________________________________________
Sunnuntai 2. lokakuuta 1976 (neljältä aamulla)
Tiedän, että on aamuyö ja pitäisi nukkua. Mutta nyt on aivan pakko purkaa heti paperille kaikki, mitä ihan äsken tapahtui! Vieläkin on vaikea uskoa tätä todeksi, sillä on kuin jalkani eivät koskettaisi lainkaan maata kun kävelen!
Kun olin illalla masentuneena sängyssäni kirjoittamassa tuota äskeistä, Marlene hiippaili luokseni ja sanoi, että Remus halusi puhua kanssani vielä jostain, ja että se odotti minua oleskeluhuoneessa. Kun menin sinne, se vinkkasi minut syrjemmälle (vaikkei siellä edes ollut enää ketään) ja sanoi, että minun kannattaisi mennä käymään yhdellä pohjoistornin syrjäisellä parvekkeella, jossa kukaan ei koskaan käy. Kun ihmettelin tätä, se totesi, että yksi tyyppi on viettänyt siinä nimenomaisessa paikassa huolestuttavan pitkiä aikoja eilen ja tänään, ja että se on siellä nytkin. En tullut yhtään viisaammaksi, koska se kuulosti pelkästään omituiselta. Mistä Remus muka tietäisi sellaista?
Mutta Remus levitti eteeni valtavan pergamentin, taitteli sen ja osoitti yhtä kohtaa. Se selitti sen olevan jonkinlainen kartta, joka näyttää kaikkien linnassa liikuskelevien olinpaikat reaaliajassa. Ja niinpä siinä tosiaan oli täplä, jonka yllä luki nimi: Regulus Musta. Muutama muu täplä pergamentilla näytti etenevän hitaammin tai nopeammin johonkin suuntaan, mutta Reguluksen täplä vain pysyi liikkumatta.
Esitin hämmästynyttä, sillä eihän Remuksen kuulunut tietää minusta ja Reguluksesta. Mutta Remus vain nauroi ja sanoi, että sen mielestä oli ihan okei, jos minulla oli tunteita Regulusta kohtaan. Se kertoi ajattelevansa, että Regulus oli varmaankin ihan hyvä tyyppi mutta väärinymmärretty, vähän niin kuin hän itsekin. Luulin hetken aikaa sen tarkoittavan, että Reguluskin on ihmissusi, mutta silloin Remus nauroi taas ja sanoi, että ei tietenkään ole, senkin tyhmä, vaan eri tavalla väärinymmärretty. Eikö Remus olekin aika ihana, vielä ihanampi kuin olin kuvitellutkaan (ja se on paljon sanottu)!
Regulus tosiaan oli aivan tarkalleen siellä, missä Remus oli sanonutkin sen olevan. Se istui selkä seinää vasten ja poltti tupakkaa kaukaisuuteen tuijottaen. Maassa oli sellainen määrä tupakannatsoja, että sen oli täytynyt istua siinä tosi kauan. Lähestyin sitä niin hiljaa, ettei se huomannut minua ennen kuin istuin sen viereen. Silloin se ensin säikähti kovin, ja muuttui sitten tosi sulkeutuneen näköiseksi eikä katsonut minua kysyessään, miksi olin siellä. Kun kerroin halunneeni tietää, oliko sillä kaikki hyvin, se tuhahti ja kysyi, eikö tehnyt aiemmin tarpeeksi selväksi, ettei halunnut sääliäni.
En vastannut siihen mitään, mutta pyysin sitä antamaan minullekin yhden tupakan. Se virnisti ilottomasti ja totesi, että enhän minä polta. Sitten se kuitenkin ojensi askia, ja antoi vielä tultakin. On ihan totta, etten erityisesti tykkää polttaa, mutta siinä hetkessä se oli toimiva tapa olla hänen kanssaan. Eipä kai Reguluskaan oikeasti polta, en ainakaan usko.
Sinä ja Lupin, vai? Se sanoi pisteliäästi oltuaan tosi pitkään hiljaa. Hämmästyin niin, etten osannut sanoa muuta kuin anteeksi kuinka. Ja silloin jokin pato murtui, ja se alkoi puhua paljon ja niin nopeasti, etten saanut sanaakaan väliin, vaikka yritin. Se sanoi olleensa koko ajan kiusallisen tietoinen siitä, että koko koulu oletti minun ennemmin tai myöhemmin alkavan seurustella James Potterin kanssa. Se sanoi tietävänsä myös, että Severus oli aina ollut minulle tärkeä ihminen, vaikkemme enää olleet väleissä.
Mutta se oli kuulemma tullut sille aivan puun takaa, että oikeasti olisikin pitänyt tajuta olla huolissaan minusta ja Remuksesta! Ennen kuin ehdin korjata sen väärinkäsitystä, se alkoi itkeä, vaikkei selvästikään olisi halunnut tehdä niin minun nähteni. Se kysyi itkuisesti, miksi minun oli pitänyt leikkiä sen kanssa, jos minulla kerran oikeasti ei ollut tunteita sitä kohtaan. Ja olinko hetkeäkään miettinyt, että se mikä oli yhdelle leikkiä, saattoi merkitä toiselle paljon enemmän.
Koska se ei kerta kaikkiaan suostunut olemaan hiljaa eikä kuuntelemaan, ainoa keino hiljentää se oli suudella sitä. Se yritti työntää minut pois, mutta tartuin sitä ranteista, kiipesin sen syliin ja painoin sen pään seinää vasten (aika hellästi kuitenkin), ja vaiensin vangitsemalla sen huulet omilleni. Ensin se ei vastannut suudelmaan, vaan alkoi itkeä kovemmin. Mutta kun kuivasin sen poskia hellästi peukalollani ja suutelin sen jälkeen uudelleen, sekin lakkasi laittamasta vastaan. Lopulta sen jännittynyt olemus aivan suli ja se antoi minun painautua kokonaan itseään vasten.
Ole kiltti äläkä tee näin, jos et oikeasti välitä minusta, se sanoi heikosti, ja katsoi minua vilpittömästi ja ilman katkeruutta. Painoin otsani sen otsaa vasten ja sanoin, että joskus sinä Regulus olet sitten helvetin tyhmä. Sillä minä nimenomaan välitän siitä, ja vieläpä todella paljon. Kerroin myös, että Remus oli syy siihen, että olin edes täällä, koska ilman Remuksen apua en olisi osannut koskaan etsiä täältä. Regulukselta meni hetki päästä kärryille siitä, mitä tarkoitin. Kun se lopulta ymmärsi, se alkoi nauraa, vaikka edelleen itki. Sitten se rutisti minut tiukasti itseään vasten ja sanoi olevansa aivan mielettömän pahoillaan sen äidin käytöksestä.
Yöstä tuli niin kertakaikkisen ihana, etten voi sitä ihan kunnolla edes kuvailla, sillä mitkään sanat eivät riittäisi. Me puhuimme paljon ja suutelimme vielä enemmän. Regulus oli hämmästynyt ja pahoillaan kun kerroin, että olin saanut sellaisen käsityksen, ettei se halunnut olla kanssani. Se muisti kyllä sanoneensa, ettei meidän ehkä pitäisi, mutta ei sitten ollut jatkanut lausetta loppuun, koska sen sanominen oli ollut pelottavaa. Pyysin sitä sanomaan uudelleen sen, mitä se oli aikonut. Ja se sanoi näin: Lily, meidän ei varmaan pitäisi välittää siitä, mitä mieltä muut ovat siitä, että me ollaan yhdessä. Jos siis haluat olla kanssani?
Siihen minun oli helppo vastata, niin kuin kuvitella saattaa! Taas kerran kävi niin, että aika loppui kesken (enkä tiedä, riittäisikö mikään aika meille). Mutta se ei haittaa nyt kun tiedän, että näemme sadan prosentin varmuudella taas huomenna (tai oikeastaan myöhemmin tänään)!
-
Olipa ihania osia nämä kaksi! Vaikka alku olikin vähän tyrmäys Lilyn kauniista mekosta ja Remuksen kiltteydestä huolimatta. Remus on vain niin ihana, niin tässä kuin muutenkin, ja jotenkin minua liikutti tuo Remuksen toteamus, että Lily oli liian hyvännäköisen Remuksen pariksi. Voi ihmissusikultaa! :) Ja sitten harmitti kauheasti se, että ilta olikin fiasko, Regulus pahalla tuulella, ja Kuhnusarvio ennakkoluuloinen ja pelokas Remusta kohtaan. Tuo oli kuitenkin hyvin uskottavaa, koska Kuhnusarvio on juuri sen tyyppinen, jonka voisi hyvin uskoa kammoavan ihmissusia. Minua ilahdutti kuitenkin, että Remus avautui Lilylle, ja että Lily ymmärsi. :)
Regulus on hyvin mielenkiintoinen ja monitahoinen hahmo, josta on kerrottu kirjoissa kovain vähän, ja tuo sinun tulkintasi hänestä on paitsi uskottava niin myös sydämeenkäyvä. Ihanaa, että Remus onnistui järjestämään nämä kaksi kohtaamaan toisensa, eikä ollut ennakkoluuloinen heidän suhteelleen. Ja tuo tapaaminen tuolla pohjoistornissa... aww. Aivan todella suloista, tykkäsin niin! :D
Tässä pari lempikohtaani:
Ole kiltti äläkä tee näin, jos et oikeasti välitä minusta, se sanoi heikosti, ja katsoi minua vilpittömästi ja ilman katkeruutta. Painoin otsani sen otsaa vasten ja sanoin, että joskus sinä Regulus olet sitten helvetin tyhmä. Sillä minä nimenomaan välitän siitä, ja vieläpä todella paljon. Kerroin myös, että Remus oli syy siihen, että olin edes täällä, koska ilman Remuksen apua en olisi osannut koskaan etsiä täältä. Regulukselta meni hetki päästä kärryille siitä, mitä tarkoitin. Kun se lopulta ymmärsi, se alkoi nauraa, vaikka edelleen itki. Sitten se rutisti minut tiukasti itseään vasten ja sanoi olevansa aivan mielettömän pahoillaan sen äidin käytöksestä.
Ja se sanoi näin: Lily, meidän ei varmaan pitäisi välittää siitä, mitä mieltä muut ovat siitä, että me ollaan yhdessä. Jos siis haluat olla kanssani?
Tässä ihan sulaa! :) Ihanaa, että et jättänyt lemmenparia roikkumaan, ja että heilä on nyt kaikki hyvin. Vaikka se mietityttää, uskaltavatko he olla tuon Regulukseen kohdistuneen hyökkäyksen jälkeen julkisesti yhdessä, vai pitääkö salailla, olen silti hyvin iloinen tämän nuoren rakkauden puolesta! :)
-
A/N: Jatkankin tällä kertaa nopeassa tahdissa tällaisella tunnelmointiluvulla, koska huomasin kaipaavani lisää Lily/Regulus -fluffya. Heidän kuvittelemisensa tällaiseen tilanteeseen on niin ihanaa, että ihmettelen, että heistä on niin vähän ficcejä. Itseäni kaivelee kyllä ihan hirveästi se, ettei heille ole canonin mukaan mahdollista kirjoittaa onnellista loppua (eikä ihan sinne päinkään), enkä usko pystyväni kirjoittamaan onnetontakaan loppua. Joten siksi en oikein tiedä, mihin tämä on menossa, mutta ei murehdita sitä liikaa vielä. ;D
Pahatar: Minäkin rakastan ihan valtavasti Remuksen hahmoa. Jopa siihen asti, että hänen kirjoittamisensa herättää kunnioitusta, enkä ole siksi vielä kirjoittanut ficciä, jossa hän olisi pääroolissa. Haluaisin kyllä. :) Ja juuri noin asia on kuin sanoit, ettei Reguluksesta ole kerrottu kirjoissa kuin irrallisia faktoja (ja Siriuksen viiltävä luonnehdinta), joten hänet voi sijoittaa aika monenlaisiin rooleihin. Olenkin lukenut tosi erilaisia ficcejä hänestä. Mutta aina olen ollut sitä mieltä, että hän ansaitsee parempaa kuin canonissa.
Tämän luvun herkistelymusiikiksi valikoitui ihanan Emma Salokosken kappale Veden alla (https://www.youtube.com/watch?v=Ysz0MJcSwLY). Yleensä ficcailun yhteydessä tulee kuunneltua englanninkielistä musiikkia, mutta tässä on pakko tehdä poikkeus. :)
________________________________________________________________________________________________________________________
Sunnuntai 2. lokakuuta 1976 (vähän ennen puolta yötä)
Tänä yönä olisi kai pakko yrittää viimein nukkua, koska muutama viime yö on mennyt vähillä unilla. Nyt olen väsynyt ja todella onnellinen. Juuri tällaiseen oloon olisi ihana nukahtaa, jos vaan uni tulee. Vietin tänään melkein kokonaisen päivän kahdestaan Reguluksen kanssa, ja nyt olen aivan päästäni pyörällä.
Heti aamupalan jälkeen lähdimme ulos, koska siellä saa olla enemmän rauhassa kuin missään muualla. Kävelimme alas järvelle ja pitkin sen rantaa.
Tuntui hyvältä olla kahdestaan niin, ettei tarvinnut varoa muiden uteliaita katseita ja tarkkoja korvia. Kun oltiin turvallisen välimatkan päässä koulusta, Regulus veti minut lähelleen ja suuteli hellästi. Hänen käsivartensa jäi vyötäisilleni, kun lähdimme kävelemään. Tulimmekin kävelleeksi yllättävän pitkän matkan, sillä kun Regulus kerran pääsi puhumisen vauhtiin, ei siitä tullutkaan ihan heti loppua. Jännä, miten ihmisillä onkin tapana pitää sitä hiljaisena, itsekin aikanaan pidin. Ja kun se puhuu, sitä on ihana kuunnella. Siinä ei ole mitään ylimielistä eikä teennäistä, vaan se osaa olla jopa riipaisevan rehellinen.
Ihan ensin se sanoi unohtaneensa eilen mainita, että olin sen mielestä ollut mielettömän upean näköinen Kuhnukerhon illallisilla. Se kertoi olleensa torstaista lähtien huolissaan siitä, miksi yhtäkkiä välttelin sitä. (Voi toista! Jollain muullakin kuin minulla on paha tapa syyllistyä yliajatteluun, mitä tulee jonkun tärkeän ihmisen sanomisiin.) Ihan sydäntä särki kuunnella, kun se kertoi miettineensä päänsä puhki, miten uskaltaisi kysyä ja miten asettelisi sanansa, kun lähestyisi minua. Se kertoi päässeensä perjantaina sairaalasiivestä osallistuakseen oppitunneille, mutta olikin päätynyt pohjoistorniin polttamaan ketjussa ja murehtimaan, kunnes oli ollut niin huonovointinen, että oli joutunut palaamaan sairaalasiipeen.
Lopulta se oli päättänyt tulla Kuhnukerhoon ihan vain voidakseen nähdä minut. Se oli joutunut pehmittelemään matami Pomfreyta pitkän aikaa ennen kuin poistumislupa sairaalasiivestä oli irronnut. Ja kun se viimein oli päässyt perille hiukan myöhässä, se olikin heti ensi töikseen jo ovelta nähnyt, kun minä silitin kädelläni Remuksen käsivartta muiden huomaamatta (tämä oli varmaan siinä kohtaa, kun minua hävetti Kuhnusarvion käytös, ja yritin rohkaista Remusta.) Regulus kertoi, että oli aikonut kääntyä kannoillaan ja häipyä ennen kuin kukaan huomasi sitä, mutta juuri silloin Kuhnusarvio oli äkännyt sen.
Ja ettei melkein mikään sen elämässä ole ollut niin piinallista kuin istua siinä minua vastapäätä ja ajatella, etten ilmeisesti koskaan olisi oikeasti hänen.
Jouduin toteamaan uudelleen ääneen, että niin älykkääksi ihmiseksi Regulus osasi toisinaan olla hämmästyttävän typerä. Se nauroi ja kysyi, että kuinka niin (mainitsinko jo, että se on nauraessaan niin ihana, että vatsanpohjasta ottaa). Mutta vastaukseni veti sen vakavaksi. Kerroin nimittäin niin kuin asia onkin, että olen ollut kiistattomasti hänen siitä hetkestä lähtien, kun hajotin sen toffeesammakon hänen naamalleen. (Tämä on taivaan tosi, vaikkei minulla vielä silloin ollut mitään syytä kuvitella sen tuntevan samoin.)
Regulus pysäytti minut ja tarttui minua olkapäistä niin, että saattoi katsoa minua kunnolla. Se kysyi, tarkoitinko tuota ihan todella. Sitten se kertoi, ettei villeimmissä kuvitelmissaankaan olisi ikinä uskonut, että joku minunlaiseni voisi kiinnostua siitä. Mutta kun niissä Tarvehuonebileissä olin tarttunut sitä kädestä ja vienyt tanssimaan kaikkien edessä, se oli ensimmäisen kerran uskaltanut kysyä itseltään, voisiko se sittenkin olla mahdollista. Eikä siitä ollut enää ollut paluuta, ei vaikka koko koulu haluaisi siitä hyvästä myrkyttää sen, Regulus sanoi ja nauroi. Mutta minua se ei naurattanut. Sillä en missään nimessä halua sen joutuvan koskaan enää kärsimään, en minun takiani enkä muutenkaan. Kun sanoin sen ääneen, Regulus suuteli minut hiljaiseksi ja sanoi, että ei mietitä sitä juuri nyt. Sillä juuri nyt se halusi vain olla onnellinen ja nauttia saadessaan olla viimein kahdestaan kanssani kenenkään häiritsemättä. Ja siitä oli liiankin helppo olla samaa mieltä.
Löysimme kaukaa järven toiselta rannalta aurinkoisen rinteen, johon oli mukava asettua makaamaan. Ei uskoisi, että on jo lokakuu. Kun makasin siinä selälläni Reguluksen kainalossa ja katselin sinisellä taivaalla hitaasti lipuvia pilviä, ilmassa oli vielä melkein kesän tuntua. Regulus oli niin rennon tyytyväinen, että hänen olotilansa tarttui minuunkin, enkä osannut olla enää kovin huolissani mistään. Varmistaakseni että hän oli ymmärtänyt, kerroin Remuksen olevan hyvä ystäväni, ja että juuri nyt sillä oli aika hankalaa. Lisäksi minua harmitti, että Kuhnusarvio kohteli sitä ikävästi. Regulus katsoi minua kuin punniten mielessään, sanoisiko jotain vai ei. Sitten se sanoi varovasti, että tiesi varsin hyvin, miksi Remuksella oli niin vaikeaa. Ja uskoi minun tietävän myös.
Menin varmaan tosi vaikean näköiseksi, sillä Remus oli kertonut, ettei hänen salaisuuttaan tiennyt kuin aivan muutama ihminen, ja että jos se leviäisi yleiseen tietoon, hänen opintonsa päättyisivät siihen. Regulus hyväili poskeani, hymyili hellästi ja sanoi, ettei minun tarvinnut olla huolissani, sillä hän oli tiennyt Remuksen todellisen tilanteen jo vuosia. Ja jos hän olisi ollut aikeissa paljastaa tietonsa muille, hän olisi tehnyt sen jo aikaa sitten. Minä olin ensimmäinen, jolle hän ikinä puhui tästä.
Oli pakko kysyä, mistä hän oikein oli saanut tietää (sillä minäkin olen vain epäillyt, mutta en ole ollut varma ennen tätä. Ja me sentään olemme ystäviä Remuksen kanssa, kun taas Regulus tuskin tuntee häntä.) Regulusta alkoi kovasti naurattaa, ja hän sanoi, että kun asuu niinkin monta vuotta saman katon alla ja huonenaapurina Siriuksen kanssa, saa tietää yhtä ja toista ihan vaan kuuntelemalla. Sillä vaikka Siriuksella oli monia hyviäkin puolia ihmisenä (Regulus ihan todella käytti tätä ilmausta), vaitonaisuus ei ollut yksi niistä. Tämä sai minutkin nauramaan, koska se on niin totta.
Mutta sitten menin ihan hiljaiseksi, ja Regulus kysyi, mikä oli hätänä. Itkua nieleskellen kerroin sille, etten ihan äkkiä keksinyt ketään niin upeaa ihmistä kuin hän. Sillä vaikka Sirius kohteli häntä ihan paskasti, ei hän ollut koskaan käyttänyt tällaista tietoa veljeään vastaan, vaikka olisi voinut. Regulus myönsi, että ajatus oli käynyt mielessä useammin kuin kerran, mutta joka kerta hän oli päätynyt siihen, ettei vajoaisi niin alas.
Illansuussa vietimme vielä aikaa kirjastossa, sillä minulla oli paljon rästiin jääneitä tehtäviä, ja Reguluksella vielä enemmän sairaalasiivessä olon jäljiltä. Vaikka keskittyminen olikin hieman hankalaa (eksyin vähän väliä katsomaan sen silmiin liian pitkään, tai laitoin pöydän alla jalkani sen syliin ja annoin sen hyväillä varpaitani niin kauan, että alkoi naurattaa), kouluhommien tekeminenkin yhdessä oli mukavampaa kuin yksin. En vieläkään tiedä, aiommeko antaa kaikkien huomata, että olemme nyt virallisesti me. Mutta luultavasti aika moni on jo huomannut, enkä osaa olla siitä pahoillani.
-
En ole noita viimeisimpiä lukuja lukenut, mutta kirjoittelen nyt kuitenkin kännykällä jonkin nopsan tagi-kommentin.
Tätä on ollut tosi mukava lukea, vaikka Lily ja Regulus ihastuivat toisiinsa omasta mielestäni vähän liian pikaisesti, kun miettii että ne ei kuukausi aiemmin edes tunteneet toisiaan, kuin vissiin nimeltä (?). Mutta ne on kuitenkin tosi söpöjä yhdessä ja odotan kovasti miten heidän suhteensa tulee etenemään. Päiväkirjamuotoinen tarina on virkistävän erilainen, enkä ole lukenut sellaista vissiin koko tänä vuonna. On myös mukavaa, että Lilyn elämässä on muutakin kuin Regulas
-
A/N: Kiitos kommentistasi Kuusama! Mukava tietää, että olet tätä seuraillut, ja että koet päiväkirjamuotoisen ficin toimivana. Pakko tunnustaa myös, että alkuperäinen tarkoitukseni oli pitää Lilya ja Regulusta paljon kauemmin epätietoisina toistensa tuntemuksista, mutta sitten kävi niin kuin kävi, eli en voinutkaan itselleni mitään. ;D Oikeutin tämän itselleni sillä, että he ovat kuitenkin tarinan aikaan 15- ja 16-vuotiaat, jossa elämänvaiheessa (ja miksei vanhempanakin) joskus pääsee niin käymään, että sitä ihastuu aivan korviaan myöten ja aika äkisti.
Ajattelen Lilyn pitäneen Regulusta alun alkaen aika neutraalina tyyppinä, joka on kivannäköinen, etevä koulussa ja melkoisen etäinen (koska Lily ei ole ennakkoluuloinen Luihuisia kohtaan). Ja että alun perin Lilyn huomio kiinnittyi siihen, ettei Reguluksen asiat olleet kovin hyvin, ja empaattisena tyyppinä halusi piristää, kunnes huomasikin olevansa enemmänkin kiinnostunut. Tämän tarinan Regulus taas on pohjimmiltaan aika yksinäinen hahmo, jolle ei ole elämässään osoitettu kovin paljon lämpimiä tunteita. Siksi ajattelisin, että hän voisi ihan hyvin olla aivan myyty sellaisesta tyypistä kuin Lily, joka on canonin mukaan sekä kaunis, fiksu että äärimmäisen empaattinen ja kiltti. Canonin Reguluksesta saa ensi lukemalta sellaisen kuvan, että seurasi sokeasti perheensä puhdasverisiä arvoja, mutta tarkemmalla perehtymisellä asia ei olekaan ihan niin yksinkertainen. Joten sitä ajatellen hän ehkä olisikin voinut ihastua johonkuhun, jota vanhempansa eivät sulattaisi.
Tällä tavalla ajatellen pystyin itselleni perustelemaan heidän nopeahkon ihastumisensa, jotta pääsin kirjoittamaan heitä läheisempiin tekemisiin. ;D
_________________________________________________________________________________________________________________________
Maanantai 3. lokakuuta 1976
Tänään oli tosi kummallinen koulupäivä. Ensinnäkin kaikki istuivat oppitunneilla hiljaa, eikä juuri kukaan edes supatellut vieruskaverille vaan kaikki olivat ihmeellisen vaisuja. Olisi luullut opettajien olevan kerrankin tyytyväisiä, sillä sitähän ne ovat aina halunneet. Mutta nyt nekin ihmettelivät ääneen, että ollaanpas sitä nyt hiljaisia. Ja niin kuin viime viikolla jo panin merkille, kummallinen ilmapiiri on lähtöisin Kelmeistä, jotka eivät käyttäydy vähäisimmässäkään määrin niin kuin yleensä.
Sirius on kuin kadonnut maailmasta. Se ei ollut yhdelläkään oppitunnilla, se ei myöskään tullut aamiaiselle eikä millekään muullekaan aterialle, eikä se enää vietä aikaa oleskeluhuoneessa muiden kanssa. Muut kolme viettävät kyllä aikaa yhdessä, mutta nekään eivät ole ollenkaan äänekkäitä, eivät keskeyttele tunteja mukahauskoilla huomautuksillaan eivätkä tee jatkuvasti käytännön piloja toisille oppilaille. Ehkä James ei osaa olla sellainen ilman Siriusta, kuka tietää. Ehkä ne kaksi ovat eräänlaisia puolikkaita, joista kumpikaan ei osaa kunnolla toimia ilman toista. Remus on alakuloisempi versio itsestään, ja Pete kulkee niiden kannoilla ahdistuneen oloisena, kuin ei tietäisi, miten päin olla.
Ensimmäinen ajatukseni oli, että Sirius oli varmaan sairastunut tai joutunut johonkin onnettomuuteen, ja ne ovat siksi poissa tolaltaan. Mutta jos niin olisi, koko koulu olisi kohissut asiasta ja perustanut jonkin yhteisen lahjakeräyksen Siriukselle. Eli siitä olisi kyllä kuultu. Toisena mieleeni tuli, että jospa se on erotettu koulusta. Mutta sitten joku sanoi nähneensä sen vilaukselta aikaisin tänään aamulla. Se oli kulkenut pitkin yhtä syrjäistä käytävää kiireisin askelin sen näköisenä, ettei halunnut tulla nähdyksi. Mutta se tarkoittaa, että se on edelleen täällä.
Varmaan tämä liittyy jotenkin siihen, mitä Remus kertoi minulle lauantaina. Mutta asia ei voi olla niin kuin aluksi luulin, että Kelmit olisivat vasta nyt saaneet tietää Remuksen tilanteen ja alkaneet syrjiä sitä. Sillä ensinnäkin James ja Pete ovat edelleen mitä suurimmassa määrin sen ystäviä. Ja toisekseen, Reguluksen kertoman perusteella myös Sirius on tiennyt Remuksen salaisuuden erittäin pitkään. Joten olen nyt todellakin ymmälläni. Varmin tapa saada asiaan selvyys lienee odottaa, että Remus on valmis kertomaan minulle.
Kuhnusarvio halusi taas jutella kanssani Reguluksen tilanteesta tuntien jälkeen. Kerroin sille saman kuin aiemminkin, että minulla ei ole tietoa siitä, kuka oli sen hyökkäyksen takana. Kuhnusarvio tuntui johdattelevan keskustelua koko ajan Siriuksen suuntaan, ihan kuin olisi pohjimmiltaan ajatellut sen olevan syyllinen. Minä totesin vaan lyhyesti, etten uskonut niin olevan. Ajattelin taas sitä erikoista hetkeä pimeässä oleskeluhuoneessa, kun Sirius oli odottanut paluutani sairaalasiivestä vain kysyäkseen veljensä voinnista. Se ei silloin onnistunut peittelemään kovinkaan hyvin huoltaan, ei myöskään helpotustaan siitä, että pikkuveli oli kunnossa. Joten siksi minun on erittäin vaikea kuvitella, että Sirius olisi syyllinen. Sen sijaan luulen, että molemmat veljekset välittävät toisistaan salaa, vaikkei kumpikaan sitä myöntäisi (Sirius kaikkein viimeiseksi).
Ennen kuin lähdin suureen saliin päivälliselle, minun oli pakko todeta Kuhnusarviolle, etten arvostanut kovinkaan paljon sitä, miten se kohteli Remusta. Sen ilme meni mietteliääksi, kun se sanoi, että olin hyvä ihminen, kun välitin ystävästäni niin paljon. Se oli ärsyttävää, sillä eihän kenenkään tarvitse olla hyvä ihminen välittääkseen Remuksesta, vaan se tulee ihan luonnostaan. Ja Remus tässä on se hyvä ihminen. Sanoin tämän Kuhnusarviolle ennen kuin poistuin, ja jätin sen tuijottamaan typerää tiimalasiaan, jossa hiekka valuu eri tahtiin riippuen seurasta. (Luuleeko se, ettei kukaan ole tajunnut?)
Ehdin nähdä Regulusta vain parin varastetun hetken verran, sillä niillä on pian tulossa ensimmäinen huispauspeli, ja treenejä tulee olemaan paljon. (Aika jännä juttu muuten, että Regulus ei ole vielä juurikaan vaahdonnut minulle sen erinomaisista huispaustaidoista, vaikka sillä ihan kiistattomasti olisi siihen vähän aihettakin! Mietitäänpä nyt vaikka erästä toista tuntemaani tyyppiä, joka ei ikinä lakkaa puhumasta erinomaisuudestaan.)
Olisin halunnut jutella Reguluksen kanssa tästä koko Sirius-kuviosta, mutta lopulta en saanut sitä itsestäni irti. Heti kun näin sen nojailemassa seinään rennon hyväntuulisena, tiesin ettei minusta olisi pilaamaan sen päivää puhumalla Siriuksesta. Jos voisin valita, en ikinä enää haluaisi nähdä Regulusta onnettomana, sillä sitä lajia sille on riittänyt jo liiankin kanssa. Kerroin, että minusta on ihana nähdä sen hymyilevän, mihin se vastasi, että sillä on nykyisin ihan erityinen syy hymyyn. Koska meillä oli tänään niin vähän aikaa, juoksimme pitkät kierreportaat ylös pohjoistorniin, jossa Regulus painoi selkäni seinää vasten ja suuteli. Olimme juoksemisen jäljiltä niin hengästyneitä, ettei suutelemisestakaan meinannut tulla mitään, ja se alkoi naurattaa.
Jossain vaiheessa meidän kai pitäisi puhua hiukan myös siitä, mitä me nyt oikein aiomme: tapailla edelleen salaa vai antaa kaikkien huomata? Regulus käyttäytyy niin kuin asialla ei olisi sille mitään merkitystä. Ei sitä paljon kiinnosta, näkikö joku meidät eilen tai tänään, vaan minä siitä enemmän stressiä otan. Reguluksen takia, en itseni. Ja kaiken lisäksi alkaa olla aika kummallista, ettei Regulusta tunnu kiinnostavan sitten yhtään, kuka sen silloin myrkytti. Tarkoitan, että minua ainakin kiinnostaa. Se tyyppihän voi kuitenkin tehdä sen koska tahansa uudestaan, jollei sitä pysäytetä. Jos Regulus ei suostu puhumaan tästä, minun täytyy joko pakottaa se tai sitten ottaa asioista itse selvää.
Viimeiseksi illalla juttelin Alicen kanssa. Sitäkin askarruttaa kovasti, mitä ihmettä Kelmeillä oikein on meneillään. Oli vähän vaikea arvuutella sen kanssa syitä niiden outoon käytökseen, kun en voi kertoa Remuksen salaisuutta edes sille. En, vaikka se miten on paras ystäväni. Ennen nukkumaanmenoa Alice kysyi, olinko vihainen siitä, mitä se viimeksi sanoi Reguluksesta. Sanoin etten ollut, mutta en myöskään ajatellut, että minun pitäisi olla erityisen varuillani Reguluksen seurassa. Juttelimme aika pitkään siitä, ettei Luihuisen tupaan tai puhdasveriseen sukuun kuuluminen vielä tehnyt kenestäkään pahaa ihmistä. Tulin onnelliseksi, kun Alice myönsi, että oli aina kuvitellut Reguluksen kovin toisenlaiseksi kuin mitä minä nyt kerroin. Ja että jos tosiaan välitin Reguluksesta niin paljon, Alice oli onnellinen puolestani.
-
Olinkin kirjoittamassa kommenttia tähän, kun ehdit päivttää uuden osan. Ei se mitään, kommentoin nyt näitä kahta osaa samalla kertaa. :)
Minua ei kyllä haittaa yhtään, jos menee fluffyn puolelle, vaan päinvastoin se on aivan parasta. ;D Ja mielestäni Lilyn ja Reguluksen suhde ja yhteen päätyminen on edennyt hyvinkin sopivassa tahdissa. Nuoret varsinkin pariutuvat nopeasti, ja miksei vanhemmatkin, jos tunne on oikea. Tuo osa, jossa Lily ja Regulus viettivät päivän yhdessä, oli aivan ihana! Jostain syystä minua liikutti kovasti tämä kohta:
Kerroin nimittäin niin kuin asia onkin, että olen ollut kiistattomasti hänen siitä hetkestä lähtien, kun hajotin sen toffeesammakon hänen naamalleen. (Tämä on taivaan tosi, vaikkei minulla vielä silloin ollut mitään syytä kuvitella sen tuntevan samoin.)
Regulus pysäytti minut ja tarttui minua olkapäistä niin, että saattoi katsoa minua kunnolla. Se kysyi, tarkoitinko tuota ihan todella. Sitten se kertoi, ettei villeimmissä kuvitelmissaankaan olisi ikinä uskonut, että joku minunlaiseni voisi kiinnostua siitä.
Tässä oli aivan ihanaa paitsi tuo Lilyn tunnustus niin myös se, että Regulus piti Lilyä liian hyvänä itselleen. Jotenkin niin suloista, ja jäin miettimään sitä, miksiköhän Regulus piti itseään huonompana? Jotenkin tuli sellainen tunne, että varmaan tuo Mustan perhe ei ollut millään lailla hyvä paikka lasten kasvaa. Tai sitten ihan jostain muusta syystä.
Tässä viimeisimmässä päivityksessä jäi mietityttämään Siriuksen omituinen käytös, ja mietin, olisiko tämä nyt se kohta, kun Sirius katkaisee kaikki välit perheeseensä? Toivottavasti tähän saadaan vastaus pian. Ja tuo, kun Lily mietti, miksi Regulus ei ollut yhtään utelias tietämään, kuka hänen kimppuunsa hyökkäsi, niin eiköhän se johdu siitä, että hän tietää jo? ;) Nämä jättivät minulle paljon ajattelemisen aihetta, mutta toivon kovasti, että Lily ja Regulus jatkavat yhtä ihanissa tunnelmissa kuin tähänkin asti. :)
Niin, ja se piti vielä sanoa, että rohkeasti vain canonia rikkomaan, jos siltä tuntuu! Itse halusin aikoinaan pitää kovasti canonista kiinni, mutta nyttemmin on mieli muuttunut. Se ensinnäkin kahlitsee kovin paljon, ja siksi toiseksi aivan liian monilla hahmoilla on canonissa niin karut kohtalot, ettei pysty ainakaan onnellista loppua kirjoittamaan heille muuten kuin ehkä tuonpuoleisessa. :(
-
A/N: Tämä on taas tällainen tuplaluku. Yritän kirjoitellessani pitää mielessä, että (myös teini-ikäisen noidan) elämässä vastaan tulee välillä päiviä, kun ei tapahdu oikein mitään. Ja sitten taas tulee päiviä, jotka tuntuvat kääntävän koko elämän ylösalaisin. :)
Pahatar: Kiva etten ole yksin sen ajatuksen kanssa, että joskus canonista poikkeaminen on välttämätöntä tai ainakin hyvin terveellistä. ;D Ilman sitä on Kelmien ikäluokan hahmoista kirjoittaminen vaikeaa, jos tykkää onnellisista lopuista, sillä ihan joka ikisellä heistä on canonissa niin ikävä loppu. Aina voi tietysti lopettaa tarinan sellaiseen kohtaan, jossa tätä ei tarvitse ratkaista. Mutta silloinkin ainakin itselleni jää hiukan kummittelemaan tietoisuus siitä, että kohta ne kuitenkin kuolevat tai päätyvät yhteen ihan eri ihmisten kanssa. Summa summarum: tässä tarinassa täytynee jossain kohtaa lähteä tietoisesti rikkomaan canonia. ;D
Ja tuo onkin hyvä kysymys, miksi Regulus ajattelisi Lilyn olevan liian hyvä hänelle. Siihen ehkä palataan tarinassa jollain tapaa, mutta ajattelisin tuolla Mustan perheen tunneilmapiirillä olevan asian kanssa paljonkin tekemistä. Näen Reguluksen niin, että hän olisi saattanut olla aina sellainen vähän huomaamaton lapsi, joka on jäänyt suuritarpeisemman isoveljen varjoon kotona (vaikka vanhemmat Siriukselle olisivatkin korostaneet, että kuuliainen pikkuveli on häntä parempi lapsi). Ja koulussa hän myös olisi koko ajan joutunut kohtaamaan sen, miten isoveli on niin valtavan hyvännäköinen, suosittu, tykätty ja etevä, jonka lisäksi Sirius varmaan teki kaikella tapaa hänelle selväksi, ettei halua olla enää tekemisissä tai edes sukua.
Tiistai 4. lokakuuta 1976
Aamuyöllä heräsin painajaiseen, jossa Severus myrkytti Siriuksen ja Regulus erotettiin koulusta, koska sitä epäiltiin syylliseksi. Eikä kukaan kuunnellut minua. Kun heräsin hiestä märkänä omasta sängystäni, ajattelin ettei unessa ollut paljoakaan järkeä. Mutta en saanut enää unen päästä kiinni, koska aloin miettiä Severusta. Ajattelin kaikkia niitä yhteisiä vuosia. Aluksi olimme vain me kaksi, jästi-Lontoon esikaupunkialue ja loputtomat kesät. Milloin hän oikein muuttui, ja mikä sai muutoksen hänessä aikaan? Ainakin se tapahtui niin vähitellen, että kun viimein myönsin sen itselleni, hän oli jo liian syvällä.
Itsepetos ja tahallinen silmien ummistaminen vaikeilta asioilta voi olla vaarallista, ja juuri sitä Regulus tällä hetkellä tekee. En tajua, miten se voikin olla niin huoleton. Jos Siriusta on uskominen, niiden vanhemmat eivät todellakaan ole sellaisia tyyppejä, jotka suhtautuvat hyvin saadessaan kuulla, että heidän kunnollisempi poikansa seurustelee jästisyntyisen kanssa. Joten aamuyön tunteina kattoon tuijottaessani vannoin pyhästi, että tänään ottaisin itseäni niskasta ja puhuisin Regulukselle. Lisäksi minun pitäisi ehkä miettiä hiukan tarkemmin Severuksen mahdollista osuutta viimeaikaisiin tapahtumiin. Sekin on sarjassamme niin vaikeat aiheet, että siitä mieluummin välttelisi äärimmäisyyksiin asti.
Aamiaisella sain harvinaisen tilaisuuden tehdä hiukan salapoliisityötä, kun näin Peten yksinään ja orvon näköisenä pitkän pöydän päässä. Se ei ikinä tee mitään yksin, ja näytti siltä, ettei se osannut oikein päättää, mitä söisi tai mihin ryhtyisi seuraavaksi. Sen ilme kirkastui istuessani sen viereen. Kysyin siltä, missä toiset Kelmit olivat, ja se totesi välttelevästi, että Remuksella ja Jamesilla oli ollut jotain asiaa rehtorin kansliaan heti aamusta, ja niiden oli tarkoitus saada aamupalaakin siellä. Entä Sirius, kysyin kuin en olisi lainkaan huomannut sen kadonneen viime päivinä jäljettömiin. Pete mutisi vaivaantuneena, ettei tiennyt.
Kun Regulus tuli aamupalalle, se loi minuun pitkän katseen ja kohotti kulmiaan kysyvästi (tämähän oli ensimmäinen kerta, kun koskaan olin istunut kaksin Peten kanssa). Silloin Pete näytti keräävän kaiken rohkeutensa, katsoi minua haastavasti ja letkautti, että minulla ja Mustalla oli siis tätä nykyä jotain meneillään. Kohautin harteitani välinpitämättömästi, mutta Pete jatkoi toteamalla, että Jamesin mieli oli ollut ihan maassa takiani viime aikoina. Nauroin ja sanoin, että James toipuu kyllä ennen pitkää. Vaihdoin puheenaihetta toteamalla, että Jamesilla taisi olla aika paljon muitakin murheita tällä hetkellä.
Silloin Pete meni hirveän surullisen näköiseksi, ja minun piti taputtaa sitä olkapäälle, ettei se alkaisi itkeä aamiaismuroihinsa. Se sai Petessä aikaan hetkellisen avautumisen tarpeen. Se kertoi, että Sirius oli tehnyt jotain todella typerää, jonka takia mikään ei voisi enää koskaan olla niin kuin ennen. Että Sirius ei voisi olla heidän ystävänsä, eikä heillä kai koskaan voisi enää olla hauskaa yhdessä. Sitten se meni pelästyneen näköiseksi ja mutisi vannoneensa, ettei puhuisi kellekään, eikä se siksi voisi sanoa enempää. Hämmentyneenä päätin jättää kyselemisen sikseen tältä kertaa.
Koska Pete vaikutti niin yksinäiseltä, ehdotin että se tulisi kokeeksi mukaan minun ja Alicen luovan ilmaisun kerhoon. Pete ilahtui ensin, mutta mutisi sitten, ettei se osaa soittaa eikä laulaa, ja puheenlahjatkin ovat vähän niin ja näin. Mutta se lupasi kuitenkin harkita asiaa.
Loppupäivänä ei sitten tapahtunutkaan mitään merkittävää. Regulus oli kiireinen huispauksen kanssa, ja me pidimme oppituntien jälkeen Alicen kanssa ilmaisutaitoa joukolle nuorempia oppilaita. Petekin tuli paikalle, mutta istuskeli vain tuppisuuna muiden joukossa. Lopulta homma meni siihen, että Alice soitti pianoa ja vedimme yhteislaulua (eli minä lauloin ja muutama muu hymisi mukana, loput vaan liikuttivat suutaan sanojen tahdissa). Aika epätoivoista touhua, eikö?
Illalla sain viestin:
Hei Lily,
kamala ikävä sinua. Et arvaa, miten lähellä olin jättää treenit väliin tänään, mutta minut olisi tapettu siitä hyvästä. Haluan sinun tietävän, että minua vitutti koko illan olla jumissa siellä. Ja se kertoo jotain, sillä aina ennen huispaus on ollut elämäni kohokohta. Huomenna on kuitenkin vapaailta, miten sinulla? Jos mitenkään ehdit, niin mentäisiinkö taas yhdessä rantaan? Jos pääset tulemaan, nähdään viiden aikaan samassa paikassa. Voin varastaa keittiöstä jotain mukaan, niin ei tarvitse käyttää aikaa päivällisellä istumiseen.
R.
__________________________________________________________________________________________________________________________
Keskiviikko 5. lokakuuta 1976
Tietenkin minä odotin Regulusta viiden aikaan samalla hiljaisella käytävällä, jolla sunnuntainakin näimme. Mutta vaikka vatsanpohjassani olikin niitä samoja perhosia kuin aina hänen seurassaan, ja vaikka hän hymyili vielä entistäkin leveämmin minut nähdessään, olin päättänyt, etten saisi enää antaa hänen vältellä vaikeita aiheita. Olin valmistautunut siihen, ettei hän ilahtuisi. Eikä hän ilahtunut.
Regulus, meidän on ihan pakko puhua, sanoin, kun hän yritti suudella minua jo ennen kuin olimme läheskään turvallisen välimatkan päässä koululta. Mitä? Miksi? Hän hämmästyi ja katsoi minuun niin suurin silmin, että melkein annoin periksi mielihalulleni unohtaa taas hankalat asiat. Mutta vain melkein. Vedin syvään henkeä ja kerroin, että minusta oli todella outoa, ettei Regulus ollenkaan välittänyt selvittää, kuka sen oli järjestänyt sairaalasiipeen. Kerroin myös olevani hirveän huolissani siitä, että se joku voisi yrittää vahingoittaa Regulusta uudestaan, ja ensi kerralla vielä pahemmin. Ja että olin miettinyt pääni puhki, oliko meidän ihan fiksua olla näinkään julkisesti yhdessä, enkä voinut käsittää, miten Regulusta ei kiinnostanut miettiä sitä ollenkaan.
Reguluksen iloinen hymy katosi hetkessä. Minulle tuli heti huono omatunto ja halusin halata häntä, mutta päätin kuitenkin odottaa ja katsoa, mitä hän sanoisi. Kengänkärkiään katsoen hän kysyi, enkö siis sittenkään halunnut olla hänen kanssaan. Kun vakuutin haluavani sitä enemmän kuin mitään, hänen surkea ilmeensä suli uuteen hymyyn. Hän veti minut kainaloonsa ja sanoi, että sittenhän mitään ongelmaa ei ollut, mutta minun ei pitäisi enää säikytellä häntä tuolla tavalla. Sillä, hän sanoi, vaikka hän olikin juuri nyt onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin, hänellä oli myös enemmän menetettävää kuin ennen. Ja se oli ihanaa ja pelottavaa samaan aikaan.
Taisimme molemmat itkeä hiukan, kun istuimme siinä kallioisella rinteellä ja teimme toisillemme kaikella tapaa selväksi, ettei mikään määrä muun maailman vastustusta tulisi meidän kahden väliin. Mutta Reguluksen kanssa sekin tuntui luontevalta ja hyvältä, suudelmat vaan maistuivat hiukan tavallista suolaisemmilta.
Ja silloin yhtäkkiä kävi niin, että jokin Reguluksen suojamuuri mureni ja hän alkoi puhua. Hän kertoi, ettei osannut olla yhtään huolissaan oman turvallisuutensa takia, sillä jotain tuollaista juuri saattoi odottaa Siriuksen tekevän, kun se vittuuntui tai koki, että pikkuveli oli astunut sen varpaille. Tai tässä tapauksessa sen ystävän varpaille. Regulus sanoi huolettomaan sävyyn, että oli niin tottunut Siriuksen jäyniin asuttuaan tämän kanssa neljätoista ja puoli vuotta, että niitä oli lähes ikävä nyt, kun tämä oli häipynyt kotoa. Hän sanoi, että varmaan tämä viimeisin oli Siriuksen omastakin mielestä jälkeenpäin ajatellen pienoinen ylilyönti, mutta kun se onneton aina ajatteli sellaista vasta jälkikäteen. Regulus ei kuulemma osannut olla huolissaan, koska tiesi ettei Sirius ikinä tekisi minulle mitään vastaavaa.
Vaikka se oli vaikeaa, kerroin kuitenkin Regulukselle, etten millään uskonut Siriuksen olleen hyökkäyksen takana. Regulus katsoi minua lempeän moittivasti, ja hänen katseensa kertoi minun uskovan tupatoveristani liian hyvää. Ja kun kerroin siitä kohtaamisesta Siriuksen kanssa Reguluksen onnettomuuden jälkeen, Regulus nauroi ja sanoi, että älä viitsi vedättää, sillä ei Sirius ikinä kyselisi hänen vointiaan. Kun vakuutin olevani tosissani, hän lopulta totesi, että ehkä Sirius sitten oli vaan säikähtänyt ja luullut, että oli vahingossa tullut tappaneeksi pikkuveljensä, vaikka tarkoitus oli vaan hiukan pelotella. En ollut vakuuttunut, mutta toisaalta, kai Regulus tuntee Siriuksen tavat paremmin kuin minä.
Ainakin sain riittävän tekosyyn jättää tämän puheenaiheen sikseen ja keskittyä jälleen vain olemaan siinä hetkessä Reguluksen kanssa. Oli lämmin ja hän riisui takkinsa, levitti sen maahan ja veti minut kanssaan siihen makaamaan. Laskeva aurinko leikki ihollamme ja hiuksissamme, ja olisin voinut jäädä siihen ikuisesti.
-
Olen ihan samaa mieltä, että kun päiväkirjamuodossa kirjoittaa, on hyvinkin uskottavaa, että välillä on vähän tavallisempaa, ja välillä taas niitä isompia juttuja. :)
Tykkäsin tuossa alussa, kun Lily ajatteli Severusta tässä:
Milloin hän oikein muuttui, ja mikä sai muutoksen hänessä aikaan? Ainakin se tapahtui niin vähitellen, että kun viimein myönsin sen itselleni, hän oli jo liian syvällä.
Tässä oli minusta mukavan tuntuista se, ettei Severus ollut Lilylle yhdentekevä senkään jälkeen, kun he eivät enää olleet ystäviä. Tästä ei ole kerrottu yhtään mitään kirjoissa, ja olen välillä miettinyt tuota, ajatteliko Lily Severusta ja jos, niin miten? Tässä Lilyä selvästi vaivasi se, mitä Severuksesta oli tullut, mikä kertoi minusta sen, että hän välitti Severuksesta edelleen jollain tavalla.
Nyt alkoi selvitä sekin, mikä Kelmejä vaivaa, eli Se Yksi Täysikuu. :( Tuo, että Severus olisi voinut kuolla Siriuksen tempun takia on jotain sellaista, joka on Siriukselle todella vaikea antaa anteeksi. Etenkin, kun kirjoissa tämä ei tuntunut edes katuvan sitä. :( Tykkäsin siitä, miten tuo tapahtuma on tuotu tässä esiin, eli niin että se paljastuu vähitellen. Ja tuo tuntui hyvältä, että ainakin muut Kelmit tajusivat olla pahoillaan, vaikka Siriuksen omat ajatukset eivät olekaan vielä selvillä.
Reguluksen kirje ja tuo tapaaminen oli taas ihanan söpöä, vaikka menikin aluksi vähän vakavammissa tunnelmissa. Minua ilahdutti se, että Lily nosti kissan pöydälle ja alkoi tivata Regulukselta vastauksia. Vaikka vähän tuntuukin siltä, että tämä on mahdollisesti erehtynyt Siriuksen suhteen. Ei kai edes Sirius ehtisi hyökätä kahden eri ihmisen kimppuun samoihin aikoihin, vai voisiko?
Joka tapauksessa tämä oli ehkä suosikkikohtani Lilyn ja Reguluksen välillä:
Taisimme molemmat itkeä hiukan, kun istuimme siinä kallioisella rinteellä ja teimme toisillemme kaikella tapaa selväksi, ettei mikään määrä muun maailman vastustusta tulisi meidän kahden väliin. Mutta Reguluksen kanssa sekin tuntui luontevalta ja hyvältä, suudelmat vaan maistuivat hiukan tavallista suolaisemmilta.
Tämä nuori rakkaus tässä kyllä todella lämmittää minun mieltäni, vaikka vaikeuksiakin on varmasti vielä edessä. Odotan, miten tämä jatkuu ja myös, mitä Kelmeille tapahtuu. :)
-
Minäkin tätä edelleen aktiivisesti seuraan, vaikken ole ehtinytkään kommentoimaan. Ärsyttää, kun muut elämän velvollisuudet vievät aikaa lukemiselta ja kirjoittamiselta :D
Viimeisessä kappaleessa kiinnitin huomiota samaan kohtaan, kuin Pahatar, miten Lily edelleen ajattelee Severusta. Oikein toivoisin, että tässä sinun tarinassasi käsiteltäisiin Severuksen ja Lilynkin välejä.
Ja onneksi Regulus ja Lily selvisivät pienistä vastoinkäymisistään, vaikka rouva Musta onkin aina aika epämiellyttävä hahmo. Tykkään todella paljon, kun kappaleet jättävät aina vähän pohdittavaa, sitten ihan odottaa uutta kappaletta! :D
-
A/N: Jatkan taas tuplaluvulla, koska sellaiseen on jotenkin helpompi yhdistää Reguluksen ja Lilyn romanttisia hetkiä ja Kelmien juonikuvioita. Tässä tosiaan on kyse Siriuksen älynväläyksestä sen yhden täydenkuun aikaan. Olen siitä lukenut paljon ficcejä, mutta en koskaan muistaakseni Lilyn näkökulmasta. Enkä juurikaan myöskään siitä, mitä Regulus olisi mahtanut siitä ajatella, jos huomasi tai tiesi siitä jotain. Haluaisin kirjoittaa veljesten välistä kanssakäymistä jossain muodossaan, koska kumpikin heistä voisi tarvita sitä. Sirius on tässä esitetty ihan kauheana (tähän mennessä), mutta älkää silti ajatelko, etten pitäisi hänestä hahmona. Asia on ihan päinvastoin. ;D
Pahatar ja Ygritte: Ihana kuulla, että pidätte siitä miten tässä on kuvailtu Lilyn mietteitä Severuksesta välirikon jälkeen. Ajattelen ehdottomasti, ettei Lily olisi pystynyt itselleen väittämään, ettei Severus enää merkitse hänelle mitään. Aion kyllä palata tässäkin tarinassa vielä Lilyn ja Severuksen väliseen suhteeseen, mutta vielä en ole ihan varma, miten sen tekisin. Siihen liittyy niin monia ristiriitoja, mukaan lukien se, ettei Severus välttämättä ole ilahtunut Lily/Regulus -kuviosta.
Ygritte: Se piti vielä sanoa, että rouva Walburga Mustaa ei tosiaan ole esitetty kovin lämpimässä valossa canonissa eikä yhdessäkään lukemassani ficissä (ei tässäkään). Siksi sainkin kerran päähäni kirjoittaa Walburga-keskeisen ficin, joka antoi hänellekin vähän toivoa. Mutta se nyt ei liity tähän sen enempää. ;D
Pakko laittaa tähän kohtaan tarinaa yksi kappale, jonka aina kuullessani yhdistän Siriukseen ja tämän luvun tunnelmiin:
You're looking skinny, you sleepy head
Well have you gotten out of bed?
Have you gotten out of bed?
I'm getting concerned about my lonely friend
Have you seen yourself today?
You're going to need a haircut and a shave
Palaye Royale: Dying in a Hot Tub (https://www.youtube.com/watch?v=4AnmemzByVY)
_________________________________________________________________________________________________________________________
Torstai 6. lokakuuta 1976
Hiivin juuri äsken makuusaliini nukkumaan niin myöhään, että tuskin jaksan enää edes kirjoittaa! Sillä niinhän siinä kävi, että emme enää Reguluksen kanssa malttaneet olla kaikkina hänen treenipäivinään tapaamatta toisiamme. Regulus houkutteli minut hiipimään kanssaan ulos vielä iltakymmenen jälkeen, jolloin niiden treenit viimein loppuivat. Oli pimeää, kun kävelimme jo tutuksi tulleen reitin rantaan. Taivas oli tumma ja pilvetön, ja kuu valaisi juuri sen verran, että siellä näki liikkua. Järven pinta oli tasaisen tyyni ja heijasteli kuunvaloa. Oli ihana olla sellaisessa hetkessä juuri hänen kanssaan.
Minulla oli viltti mukanani. Alun perin sitä varten, että sen voisi kääriä ympärillemme vilun yllättäessä. Mutta huomasin pian, että kun sen levitti maahan, oli mukava katsella hänen kanssaan tähtiä ja jutella. Regulus tietää aika paljon tähdistä. Se tuntee niitä nimiltä ainakin kymmenisen kertaa enemmän kuin minä. Luulin ensin sen kuuluvan niiden perheen sukuperinteeseen tai jotain sellaista. Mutta Regulus kertoi, että oli pienestä pitäen kiivennyt salaa niiden talon kattoikkunasta katsomaan tähtiä, jos oli herännyt painajaiseen eikä ollut uskaltanut enää nukkua. Tähtien katselu kuulemma oli aina tuntunut sen mielestä rauhoittavalta.
Se oli suloista ja juuri niin regulusmaista kuin mikään ikinä. Mutta ajattelin myös, että se oli aika surullista. Kun minä olin pieni ja heräsin yöllä, minulla oli tapana kipittää äidin ja isän viereen nukkumaan. Kun Regulus kuuli tämän, hän hymyili ja sanoi toivovansa, että jonain päivänä käpertyisin vielä nukkumaan hänen viereensä. Silloin ei varmaan näkisi koskaan enää painajaisia, hän sanoi. Ja jos näkisikin, tuskin tarvitsisi lähteä ulos tähtiä katselemaan. Kun hän sanoi näin ja katsoi minua siinä kuun valossa, tunsin äkillistä ja täysin vastustamatonta tarvetta käpertyä hänen syliinsä niin kuin kuvittelin tekeväni silloinkin, jos minulla oikeasti olisi joskus mahdollisuus nukkua hänen vieressään.
Regulus oli lähtenyt treeneistä niin kiireessä, että hänen hiuksensakin olivat suihkun jäljiltä vielä kosteat ja tuoksuivat taivaallisilta. Painoin nenäni hänen niskaansa niin kuin tykkään tehdä, ja kiedoin käteni hänen vyötäisilleen. Hän vapisi hiukan ja kysyin, oliko hänellä kylmä. Hän vastasi kiireesti, että oli, ja painautui lähemmäs minua. Siinä oli valtavan hyvä olla, mutta nukkuminen ei ollut sittenkään ensimmäinen asia mielessäni sillä hetkellä. Kun hänen kätensä vaelsi tunnustelevasti vyötäröni kapeimmalta kohdalta alemmas lantion kaarelle ja alaselälle, mietin mitä olisinkaan antanut mahdollisuudesta olla hänen kanssaan kahden jossain lämpimämmässä paikassa. Kun hän painoi minua alaselästä lähemmäs itseään, hänen tavallisesti teräksenharmaat silmänsä olivat mielihyvästä tummat.
Olimme ulkona pitkälle yli puolen yön, kunnes oli oikeasti niin kylmä, että oli annettava periksi. Mutta heti kun en ole hänen kanssaan, huomaan kaipaavani hänen luokseen takaisin. Viimeiseksi ennen kuin lähdimme käytävällä eri suuntiin, hän sanoi tuntevansa täsmälleen samoin.
________________________________________________________________________________________________________________________
Perjantai 7. lokakuuta 1976
Vuoden ensimmäinen huispauspeli on huomenna. Luihuinen pelaa Korpinkynttä vastaan ja kaikki tietävät jo melko varmasti etukäteen, kuinka siinä käy.
En ole aiempina vuosina seurannut huispausta kovin intensiivisesti (varmaan osittain siksi, ettei James kuvittelisi minun tekevän niin sen vuoksi, että saan kuolata häntä huispausasussa). Tiedän kuitenkin sen verran, ettei millään muulla joukkueella ole sellaista etsijää kuin Luihuisella. Kaikki paitsi Luihuiset odottavatkin jo kaihoisasti tulevaa aikaa, jolloin Regulus lähtee Tylypahkasta, sillä silloin muillakin etsijöillä voi taas olla jonkinlaisia mahdollisuuksia. Ja olen minä sentään joskus viime vuonna nähnyt niiden pelejä ja muistan, että Regulus tosiaan on aivan omaa luokkaansa. Mutta kaikkein ihaninta on, ettei se ikinä leveile osaamisellaan niin kuin eräät!
Tänään meillä oli hirveän vähän aikaa, sillä hyvä kun Regulus päästettiin edes syömään ennen treenien alkua. Nyrpeään sävyyn hän sanoi, että treenien jälkeen pitäisi varmaan hioa pelistrategiaa niin myöhään, että unet jäisivät parin tunnin mittaisiksi. Mutta hän halusi kuitenkin tavata edes pikaisesti, joten kävimme keittiön kautta ja juoksimme eväiden kanssa pohjoistorniin. Matkalla Regulus kertoi olleensa tänään James Potterin kanssa Matami Huiskin lentotunnilla opettamassa huispauksen alkeita tokaluokkalaisille (niillä on niin kiire treenien kanssa, että saavat näemmä käyttää oppitunteja tähän tarkoitukseen).
Se, mitä Regulus sanoi seuraavaksi, yllätti minut niin että vedin patonkia väärään kurkkuun (kyllä, söimme eväät matkalla pohjoistorniin, jotta aikaa jäisi muuhunkin). Regulus taputti minua selkään kun yskin, ja kysyi, oliko se nyt noin kummallista, että hänestä James Potter oli oikeastaan ihan asiallinen tyyppi, ainakin pohjimmiltaan. Vastasin, että minusta se oli todella kummallista. Regulusta nauratti ja hän sanoi, että olihan toki ärsyttävää, että James oli niin ihastunut minuun. Mutta, Regulus jatkoi hymyillen, sen pystyi ymmärtämään ja antamaan Jamesille anteeksi. Sitten hän totesi myös, että James oli paljon hiljaisempi ja vakavampi kuin yleensä, ja että sillä taisi olla ongelmia Siriuksen kanssa.
Kerroin huomanneeni saman, mutta enempää emme ehtineet siitä jutella, sillä pääsimme perille pohjoistorniin ja Regulus suuteli minua niin kiireesti, kuin olisi ollut sekunneista kiinni, ehdimmekö saada tänään tarpeeksi toisistamme (emme ehtisi, kyllä sen tiesi). Mutta ennen kuin pääsimme alkua pidemmälle, kuulimme jonkun selvittävän kurkkuaan ihan lähellä. Säpsähdimme irti toisistamme, ja kun käännyimme katsomaan, näimme Siriuksen istumassa melkein täsmälleen siinä, mistä yhtenä iltana olin löytänyt Reguluksen istumasta.
Älkää toki antako minun häiritä, Sirius sanoi erittäin myrkylliseen sävyyn ja sytytti tupakan (eikö olekin jännä, miten samanlaisia tapoja näilläkin veljeksillä kaikesta huolimatta voi olla). Silloin Regulus meni sen luo ja kysyi suorasukaisesti, mikä sen ongelma oikein oli. Sirius käski hänen painua vittuun, mutta Regulus toisti hiukan vähemmän haastavaan sävyyn, että halusi ihan oikeasti tietää, millaisiin ongelmiin veli oli nyt onnistunut järjestämään itsensä. Se sai Siriuksen nauramaan katkerasti ja sanomaan, että ikään kuin se oikeasti Regulusta kiinnostaisi, paitsi korkeintaan siksi, että saisi hetken aikaa tuntea itsensä häntä paremmaksi. Katselin vierestä enkä voinut kuin ihmetellä Reguluksen pitkää pinnaa, kun hän vain veti pari kertaa syvään henkeä ja totesi, että Sirius oli kaikesta huolimatta hänen veljensä, ja jos tämä oli ylivoimaisissa ongelmissa, hän halusi tietää.
Älä viitsi, Sirius haukahti silloin. Vai etkö muka muista, ettei sinulla mitään veljeä enää ole? Katso vaikka sitä vitun sukupuuta. Eikö olekin mahtavaa saada koko perintö itselleen, mitä? Silloin näin, miten Reguluksen rauhallinen pinta mureni, hän laittoi kätensä syvälle taskuun ja totesi, että antaa olla sitten.
Ennen kuin kääntyi kannoillaan ja lähti pois, Regulus huusi, ettei ollut ikinä kertonut kenellekään, vaikka tiesi Siriuksen myrkyttäneen hänet melkein hengiltä, eikä aikonutkaan kertoa. Ja jos ei Sirius ajatellut sen merkitsevän yhtään mitään, niin minkä hän sille sitten voi.
Menin Reguluksen perään, mutta vaikka hän näytti olevan aivan poissa tolaltaan, hän sanoi kuitenkin, että minun pitäisi yrittää jutella Siriuksen kanssa. Että hän joutui joka tapauksessa lähtemään treeneihin, mutta jos Sirius suostuisi avautumaan yhtään kenellekään, niin sitten minulle. En ollut vakuuttunut, en myöskään tiennyt halusinko sitä itse. Mutta huokaisten tein niin kuin Regulus pyysi ja istuuduin Siriuksen viereen.
Emme jutelleet kovin paljon. Mutta minulla oli vielä evästä mukana ja pakotin Siriuksen syömään, koska se näytti aivan kauhealta. Siltä, ettei se ollut moneen päivään syönyt tai nukkunut. Eikä se takuulla ollut käynyt suihkussakaan. Tällä hetkellä sillä ei olisi missään nimessä ollut varaa sanoa Severukselle mitään hiusten likaisuudesta. Sirius söi haluttomasti ja sanoi, että ei sinun Evans tarvitse tehdä tällaista. Totesin, että taisin kaikesta huolimatta olla ihan vähän huolissani. Sirius tuhahti ja sanoi, ettei kaivannut sääliä (kappas, taas yksi veljesten yhteinen nimittäjä lisää). Sanoin, etten säälinyt häntä, mutta olisin kyllä halunnut tietää, mitä oli sattunut.
Silloin Siriuksen sulkeutunut ilme pehmeni vähän, ja hän painoi pään polviinsa. Hän mutisi, ettei varmaan pystynyt juuri nyt puhumaan siitä, koska se oli todella paska juttu. Kun olimme olleet jonkin aikaa hiljaa, Sirius kysyi, voisinko kuitenkin jäädä hetkeksi ja vaikka jutella jotain, ihan mitä tahansa, koska siitä tuli hetkeksi sellainen olo, ettei maailma ollut hajoamassa ympäriltä. Kysyin, mistä se halusi minun juttelevan, ja se sanoi, että ihan sama. Että lue vaikka ääneen Historian taikakausia. Nauroin ja kysyin, näyttikö siltä, että minulla oli kirjoja mukana. Lopulta kerroin ulkomuistista Siuntio Silosäkeen tarinoita, koska olin kuullut ne miljoonaan kertaan. Tanili Kanilin kohdalla Siriuksen pää painui olkapäätäni vasten ja tajusin sen nukahtaneen.
-
Ihana saada tähän jatkoa, ja vielä tällaista! :)
Lilyn ja Reguluksen yhdessäolo jatkuu yhtä suloisena kuin aiemminkin, ja tykkään myös tuosta, että kuhertelun lisäksi jutellaan ja tutustutaan, kuten vaikka katsellaan tähtiä ja jutellaan niistä. Ajattlein tuosta, mitä Regulus kertoi lapsuudestaan ihan samalla tavalla kuin Lily, että pieni poika joutui lohduttamaan itseään tähtiä katselemalla sen sijaan, että olisi päässyt vanhempien sänkyyn nukkumaan. Tuli mileeen, että rouva Musta varmaan lukitsi makuuhuoneen oven joka ilta, tai sitten lapsia pelotti sinne meneminen niin paljon, ettei yritettykään päästä sinne. :(
Tässä kohdassa oli sellaista lähentymistä, että oli ihan pakko tarkistaa, mikäs ikäraja tässä tarinassa olikaan? Ja sitten potkia itseään siitä hyvästä, kun pitäisihän se nyt muistaa, että Hunajaherttuassa ollaan enintään K-11 tasossa. ;D Joka tapauksessa tämä oli hyvin sensuelli kohta:
Kun hänen kätensä vaelsi tunnustelevasti vyötäröni kapeimmalta kohdalta alemmas lantion kaarelle ja alaselälle, mietin mitä olisinkaan antanut mahdollisuudesta olla hänen kanssaan kahden jossain lämpimämmässä paikassa. Kun hän painoi minua alaselästä lähemmäs itseään, hänen tavallisesti teräksenharmaat silmänsä olivat mielihyvästä tummat.
Tuli mieleeni, että ehkä Regulus ei sittenkään vapissut kylmästä. :)
Tuossa toisessa osassa minäkin pidin kovasti siitä, että Sirius ja Regulus pääsivät edes vähän puheisiin, vaikka sävy ei ollutkaan kovin sydämellinen. Harmitti, kun Sirius ei voinut tulla yhtään vastaan. :( Mutta hänellä oli niin paljon murehdittavaa omissa asioissaan, ja ihan syystä. Tuntui kuitenkin niin hyvältä lukea siitä, että Sirius sentään tajusi, mitä oli tehnyt ja oli oikeasti pahoillaan, koska se minua vähän huolestutti jo aikaisemmin. Tämä oli minusta ihana kohta ja tiivisti Siriuksen pahan olon hyvin:
Hän mutisi, ettei varmaan pystynyt juuri nyt puhumaan siitä, koska se oli todella paska juttu. Kun olimme olleet jonkin aikaa hiljaa, Sirius kysyi, voisinko kuitenkin jäädä hetkeksi ja vaikka jutella jotain, ihan mitä tahansa, koska siitä tuli hetkeksi sellainen olo, ettei maailma ollut hajoamassa ympäriltä.
Se vielä, että pidin tässä siitä, miten hyvä Regulus on huispauksessa, ja toivon todella, ettei tuossa tulevassa ottelussa ainakaan käy mitään ikävää hänelle, ja mieluummin niin, että Regulus loistaa siinä. :)
P.S. Kiitos paljon kommentistasi tuohon Fini-topiciin, se lämmitti kovasti mieltäni!
-
A/N: Olen jäänyt jotekin koukkuun tämän kirjoittamiseen, koska haluan itsekin tietää, mitä tässä tulee tapahtumaan. Ihan totta, välillä tuntuu, että nämä hahmot päättävät aika lailla itse, mitä haluavat tehdä. Kuulostaako oudolta? ;D
Pahatar: Juu tämäpä, kyllä minäkin luulen Reguluksen ajatelleen tuossa kohtaa jotain muuta kuin palelemista. Mietinkin jo, että jos he eivät hillitse itseään, minun pitää siirtää tämä koko ficci jonnekin korkeamman ikärajan paikkaan. ;D Ei vaiskaan, kyllä minä varmaan silti jatkan sitä täällä, Lily ja Regulus saavat sitten ottaa kaiken irti siitä, mitä K-11 -ikärajasta voi.
Siriuksen ja Reguluksen kanssakäyminen on jotain, jota itsekin toivon ja odotan kovasti. Poika paroilla on ollut kyllä vaikeaa ja ikävät kasvuolosuhteet, eipä kai siis ihme, jos suhde veljesten välillä ei ole se helpoin. Mutta ehkä se Siriuskin voi vielä oppia, vaikka aika hankala osaakin olla.
_________________________________________________________________________________________________________________________
Lauantai 8. lokakuuta 1976
Tapasimme Reguluksen kanssa kukonlaulun aikaan keittiössä, jossa hääräsi vasta pari aamuvirkkua kotitonttua aamupalan parissa. Lyhyistä yöunistaan huolimatta Regulus ei näyttänyt väsyneeltä eikä kärttyiseltä, vaan hymyili minut nähdessään niin kuin siltä ei olisi puuttunut mitään maailmassa. Kysyin, jännittikö tämänpäiväinen peli, mihin Regulus vastasi rehellisen oloisesti, että eipä juurikaan. Sen sijaan hän halusi tietää, miten Siriuksen kanssa oli eilen mennyt. Kerroin, että olin istunut tämän kanssa lopulta aika kauan, mutta suurimman osan ajasta Sirius oli vain nukkunut olkapäätäni vasten. Enkä ollut saanut selville mitään, paitsi että maailma oli hänen omastakin mielestään romahtamassa ympäriltä.
Voi ei, Regulus sanoi ja hänen kulmansa menivät huolestuneeseen ryppyyn. Jos Sirius on tuollainen, se tarkoittaa, että jotain tosi pahaa on sattunut, hän huokasi. Minua liikutti, miten hän oli niin silminnähden huolestunut veljensä takia, vaikkei tämä hänen välittämistään olisi ansainnutkaan. Halasin Regulusta ja hän halasi minua takaisin, mutta ei hän ollut samalla lailla läsnä kuin muulloin. Lily, hän sanoi hiljaa ja katsoi minua vakavasti. Tiedän, että tämä on aika paljon pyydetty, mutta voisitko vielä mennä katsomaan sitä? Haluaisin tietää, että se on kunnossa. Tai no ei ole, mutta edes – hengissä. Viimeisen sanan sanominen oli hänelle vaikeaa, sen kyllä kuuli. Ja minä lupasin mennä. Suutelin häntä pitkään, toivotin onnea peliin ja käskin olla murehtimatta.
Kun kiipesin takaisin pohjoistorniin, Sirius oli siellä taas (en haluaisi ajatella, että edelleen). Minulla oli mukanani aamiaista ja se sama iso huopa kuin tässä yhtenä iltana. Arvelin, että niille voisi tulla käyttöä, koska Sirius ei eilen vaikuttanut ollenkaan siltä, että pystyi huolehtimaan itsestään. Eikä se näyttänyt sen paremmalta tänäänkään. No mutta Evans, mitä helvettiä sinä täällä teet tähän aikaan, se kysyi muka rennosti, kun istahdin sen viereen.
Mutta ei sen tavanomaisesta itsevarmuudesta ollut jäljellä yhtään mitään.
Minun ei tarvinnut edes kysyä, oliko se istunut siellä koko yön, sillä se hytisi kylmästä, vaikka yritti sen minulta peittää. Kiedoin huovan sen ympärille eikä se laittanut vastaan, vaikka katsoikin minua hämmästyneenä. Sitten laitoin aamiaissämpylän sen käteen. Syö se, komensin kun se vain tuijotti. Olin tehnyt kaakaotakin, koska Regulus oli sanonut Siriuksen pitävän siitä. Ja ihme kyllä, vain hetkeä myöhemmin aamiainen oli kadonnut. Kiitos, Sirius mutisi hyvin vaisusti. Sitten hän vilkaisi minua alta kulmien ja kysyi jotain, josta en ensin saanut selvää.
Uskooko Reg tosiaan, että minä yritin sen tappaa? Sirius toisti vain vähän kuuluvammin. Toistin aika tarkalleen sen, mitä Regulus oli minulle aiemmin sanonut, ja se sai Siriuksen huokaamaan syvään. Sitten se kysyi, uskoinko minäkin hänen tehneen sen. Olin aika pitkään hiljaa, koska jouduin oikein todella miettimään tätä asiaa. Mutta rehellinen vastaus oli, että en edelleenkään uskonut niin. Sirius katsoi minua punareunaisin silmin ja kertoi, että olinkin sitten varmaan maailman ainoa ihminen, joka ei pitänyt häntä syyllisenä. Ja sen jälkeen sain hengästyttävän nopeassa tahdissa kuulla, mitä oli tapahtunut Kelmien kanssa.
Sirius kertoi välikohtauksesta hänen ja Severuksen välillä viime täydenkuun aikaan, ajattelemattomasta paljastuksesta, joka oli lähestulkoon johtanut Severuksen kahdenkeskiseen kohtaamiseen ihmissusimuotoisen Remuksen kanssa. Ja että Jamesin väliintulo oli pelastanut sekä Severuksen hengen että varmaankin myös Remuksen tulevaisuuden viime hetkellä. Nyt Severus kuitenkin tiesi Remuksen salaisuuden, eikä James halunnut enää koskaan nähdä Siriusta tai olla missään tekemisissä tämän kanssa. James oli kuulemma ollut raivoissaan ja kieltänyt Siriusta tulemasta enää lähelle muitakaan Kelmejä.
Nyt en sitten voi kuin istua täällä ja odottaa, että minulle päätetään antaa virallisesti kenkää koulusta, hän lopetti tarinansa. Eikä se haittaisi, koska ei minulla täällä enää mitään ole. Mutta kun ei minulla ole koko maailmassa yhtäkään paikkaa minne mennä, koska minä jumalauta asuin Pottereilla tähän asti, ja omaa rahaa minulla on ehkä kaksi kaljuunaa, hän nyyhkäisi surkeasti, ja alkoi sitten itkeä kunnolla. En ole milloinkaan halannut Siriusta ennen tätä, mutta nyt oli pakko. Se oli kuin pieni lapsi siinä kainalossani, vaikka oikeastaan se taitaa olla minua hiukan vanhempi.
Miten sinä olet vielä siinä, se kysyi itkunsa lomasta. Etkö vihaa minua nyt? Ja kun mietin asiaa, niin olihan tilanne aika huono, ja olisihan hän voinut saada aikaan hirveitä. Mutta hänet tuntien en voinut ajatella muuta, kuin että hän ei varmaan ollut ymmärtänyt tekonsa läheskään kaikkia mahdollisia seurauksia ennen kuin vasta jälkikäteen. Mietin, mitä tällaisessa tilanteessa oikein kuului sanoa, mutta sanoin lopulta vaan, että ei se varmaankaan ollut minun asiani olla vihainen. Ja kun asiaa ajattelee, niin kyllä hän varmaan rangaistuksensa saa ihan muutenkin, ellei ole jo saanutkin.
Mitä minun nyt sitten pitäisi tehdä, Sirius kysyi minulta kuin olisin ollut joku hyvin viisas ja elämää nähnyt. Sanoin, että ihan alkajaisiksi pitäisi nousta ylös, mennä suihkuun ja laittaa jotain puhdasta päälle. Sen jälkeen voisi vaikka lähteä minun kanssani katsomaan huispausmatsia. Sirius katsoi minua kauhistuneena ja änkytti, ettei mitenkään voinut näyttäytyä missään ihmisten ilmoilla, eikä varsinkaan mennä Rohkelikkojen tiloihin suihkuun. Sanoin, että voisin kertoa sille tunnussanan valvojaoppilaiden kylpyhuoneeseen (siellä ei ole tähän aikaan koskaan ketään), ja sillä aikaa pystyisin järjestämään sille puhdasta päällepantavaa. Mutta peliä katsomaan se kyllä saisi luvan tulla minun kanssani, vaikka siellä olisikin ihmisiä. Et voi vältellä niitä ikuisesti, totesin.
En ollutkaan käynyt poikien makuusalissa sitten alaluokkien, mutta muistin silti vanhastaan, mikä vuode oli Siriuksen. Kun avasin hänen matka-arkkunsa ja aloin penkoa puhtaita vaatteita, huomasin Remuksen katselevan minua. Se loikoili omalla vuoteellaan puoliksi verhon takana ja näytti uteliaalta. Tajusi tietenkin heti, että tiesin mitä oli tapahtunut. Sirius on siis edelleen täällä, se totesi aika neutraaliin sävyyn, kun valitsin Siriuksen sotkuisesta matka-arkusta puhdasta t-paitaa. Remus kertoi, ettei ollut nähnyt merkkiäkään Siriuksesta viikkoon. Hän ei sanonut sitä suoraan, mutta minulle tuli silti sellainen olo, että hänkin oli huolestunut ja kaiketi vähän ikävöikin ystäväänsä.
Juttelimme pitkään, ja kerroin Remukselle, miten Siriuksella tällä hetkellä meni. Remus meni hyvin mietteliään näköiseksi ja totesi, ettei olisi ikinä uskonut minkään voivan järkyttää Siriuksen tasapainoa noin pahasti. Hän totesi myös, että oli oikeastaan jo antanut anteeksi Siriukselle, ja Pete samoin, mutta James ei ollut. Ja se Remusta huolestutti, että Severus todennäköisesti lipsauttaisi hänen salaisuutensa koko koulun tietoon ennemmin tai myöhemmin, vaikka olikin näennäisesti sitoutunut olemaan niin tekemättä, kun rehtori oli sitä häneltä vaatinut. Silloin taputin Remusta olalle ja sanoin, että tässä asiassa minusta saattoi kerrankin olla apua. Remus nauroi ja kysyi, että miten niin kerrankin. Sitten minun piti mennä, koska Sirius varmaan ihmetteli jo, missä sen vaatteet viipyivät.
Myöhemmin istuimme Siriuksen kanssa eräässä syrjäisemmässä katsomossa huispauskentän laidalla. Koko matkan sinne Sirius oli ollut kuin säikky villieläin ja vilkuillut jatkuvasti ympärilleen. Nyt hän oli aavistuksen rennompi, ja huomasin että hänen katseensa seurasi kiinteästi pikkuveljen liikkeitä kentällä. Omakin silmäni suorastaan lepäsi Reguluksen keskittyneessä, täydellisen hallitussa olemuksessa. Hän näytti olevan koko ajan tietoinen kaikesta, mitä kentällä tapahtui. Silti hän ehti vaihtaa kanssani muutaman katseen, ja arvasin hänen olevan tyytyväinen siitä, että olin saanut hänen veljensäkin mukaan.
Peli kesti aika pitkään, ja koko ajan Luihuinen oli niskan päällä. Se on tiennyt jo kauan, missä sieppi on, Sirius hymähti, ja tajusin sen puhuvan Reguluksesta. Se ei vaan halua olla ilonpilaaja ja lopettaa peliä liian lyhyeen, hän jatkoi. Minua hymyilytti, sillä kun katselin Regulusta, tajusin Siriuksen olevan oikeassa. Korpinkynnen etsijä singahteli ympäriinsä ja pälyili koko ajan sinne tänne, mutta Reguluksen kasvoilla oli vain tuskin huomattava hymy, kun hän seurasi tämän liikkeitä. Saatoin melkein nähdä Reguluksen pään päällä ajatuskuplan, jossa luki, että tuo onneton on aivan pihalla. Sanoin sen Siriukselle, ja silloin hän alkoi nauraa.
Sitten se yhtäkkiä vakavoitui, katsoi minua ja sanoi, että saattoi olla kusipäinen ja ajattelematon, mutta ei ikinä olisi myrkyttänyt omaa veljeään. Kerroin tietäväni sen jo, ja kysyin, oliko sillä mitään käsitystä siitä, kuka olisi voinut tehdä sen. Sirius mutisi, että en varmaan pitäisi tästä, mutta hänen mielestään Severus oli itsestään selvästi syyllinen (se ei käyttänyt tätä nimeä, mutta itse mieluummin silti käytän). En viitsinyt kysyä, oliko tässä syy siihen, miksi Sirius oli paljastanut Tällipajun toimintaperiaatteen Severukselle. Menin varmaan mietteliään näköiseksi, sillä Sirius kysyi, oliko kaikki okei. Mutisin vastaukseksi vain, että minun piti jutella Severuksen kanssa. Oikeasti ajattelin, että selvittäisin tämän asian sen kanssa perin pohjin ja niin, että mitään ei jäisi epäselväksi. Olin jo lykännyt sitä liian kauan.
Regulus oli iltaan asti kiinni Luihuisen voitonjuhlinnassa. Näin sen vain pikaisesti katsomoiden alapuolella, ja minut nähdessään se tuli luokseni ja suuteli, vaikka kuka tahansa saattoi nähdä. Ei se mitään, eiköhän tämä ala olla jo aika julkista tietoa muutenkin, Regulus sanoi nauraen, kun huomautin sille asiasta. Se ehdotti, että voisi karata juhlista luokseni heti kun kehtaisi. Sanoin kuitenkin, ettei se voisi tehdä sellaista muille Luihuisille, jotka halusivat juhlia sankariaan. Regulus myöntyi pienten vastaväitteiden jälkeen sillä ehdolla, että huomenna viettäisin taas päivän sen kanssa kaksin. Kerroin että minun piti aamulla yrittää jututtaa Severusta, mutta muuten olisin koko päivän hänen. Regulus halusi tietää lisää, mutta passitin sen matkaan ja lupasin selittää myöhemmin.
Illalla saattelin Siriuksen Tarvehuoneeseen nukkumaan, sillä yöt alkavat olla jo kylmiä, enkä voinut antaa sen yöpyä ulkosalla. Tajusin, että minun ja Reguluksen olisi pitänyt keksiä Tarvehuone jo aika päiviä sitten ihan itseämme varten, mutta juuri tällä hetkellä Sirius tarvitsi sitä enemmän. Luin sille vähän aikaa ääneen Historian taikakausia, ja meni vain viitisen minuuttia, kunnes se nukahti. Mutta kun kömmin omaan vuoteeseeni, uni ei tullut sitten millään, ja siksi olenkin kirjoittanut näin pitkään. En voi lakata miettimästä, mitä oikein sanon huomenna Severukselle.
-
A/N: Tässä seuraavassa tulee nyt melkoinen annos angstia, josta jo valmiiksi anteeksi, mutta en vaan millään pystynyt kirjoittamaan Lilyn ja Severuksen kohtaamisesta ilman sitä. Mutta koska tämä pohjimmiltaan on romanttinen ja fluffyinen tarina, lupaan ja vannon, että hyvitän kaiken angstailun sekä tässä että myös tulevissa luvuissa!
__________________________________________________________________________________________________________________________
Sunnuntai 9. lokakuuta 1976
Aamupalan jälkeen Regulus juoksi minut kiinni käytävällä ja kysyi, mitä oikein olin eilen tarkoittanut sillä, että minun oli juteltava Severuksen kanssa. Regulus näytti hiukan tavallista kalpeammalta ja ajattelin, että varmaan eilinen ilta oli mennyt pitkäksi, niin kuin arvata saattoi. Vedin hänet syrjemmälle ja selitin, mitä Sirius oli eilisen pelin aikana sanonut. Reguluksen silmät laajenivat hämmästyksestä ja tyrmistyksestä hänen kuunnellessaan, ja sitten hän pudisti päätään kiivaasti. Tuohan nyt on ihan paskaa, hän sanoi. Ei Sev olisi tehnyt sellaista, mehän ollaan periaatteessa kavereita, vaikkei koskaan mitään sydänystäviä ollakaan oltu, hän sanoi. Mutta kun sanoin, että olin joka tapauksessa aikonut jutella Severukselle tästä, Regulus hermostui silminnähden.
Tarkoitatko, että uskot mieluummin Siriusta kuin minua, hän tiuskahti. Vastasin, etten tiennyt mitä ajatella, paitsi että asiaan olisi vihdoin pakko saada selvyys tai tulisin hulluksi. Huomaan, että teistä onkin Siriuksen kanssa tullut nopeasti aika läheisiä, Regulus sanoi ja puri hampaansa yhteen. Se näytti juuri silloin niin umpimieliseltä, että minuakin alkoi ärsyttää. Yritin olla korottamatta ääntäni, kun annoin sen ymmärtää, että tuo oli mielestäni epäreilua käytöstä, koska itsehän se oli nimenomaan pyytänyt, että huolehtisin Siriuksesta vähän aikaa. Ja että sanoi hän mitä sanoi, menisin nyt etsimään Severuksen. Vitun hauskaa päivää sitten vaan, Regulus tuhahti ja häipyi ennen kuin ehdin kysyä, tarkoittiko hän nyt tosissaan, ettei halunnut nähdä minua koko päivänä.
Pyysin Remukselta lainaksi Kelmien karttaa, jotta löytäisin Severuksen. Mutta olisin arvannut ilman karttaakin, että se istui jossain tyhjässä luokkahuoneessa Mulciberin ja niiden kanssa, ja niillä näytti olevan meneillään joku äärimmäisen salainen keskustelu. Kun ilmestyin ovelle ja pyysin Severusta juttelemaan, muut virnuilivat ja huutelivat perään, että hoida homma Kalkaros. Severuksen ilme pysyi kivettyneenä täsmälleen siihen asti, kunnes hän sulki oven perässään. Mutta heti sen jälkeen hänen ilmeensä pehmeni ja näin taas sen vanhan, tutun Severuksen, jota olin kaivannut. Mitä nyt, hän kysyi, kun lähdimme kävelemään. Minulla oli pala kurkussa ja tunsin, etten pystyisi sanomaan sitä, mitä kuitenkin täytyi sanoa. Severuksen ilme muuttui huolestuneeksi, kun en saanut sanaa suustani.
Kuulin siitä Remuksen kanssa tapahtuneesta, sanoin vaisusti. Se ei aivan vastannut aikomuksiani olla hänelle tiukkana. Severus katsoi minua tutkivasti ja totesi sitten, että ilmeisesti en edelleenkään ymmärtänyt, miksi ihmissuden läsnäolosta koulussa olisi pitänyt olla lainkaan huolissaan. Kerroin, etten todellakaan ymmärtänyt, sillä Remus oli yksi parhaista ystävistäni. Sen sijaan minä en käsittänyt, miksi hänen piti kostaa Remukselle, jos inhosi niin kovasti Jamesia ja Siriusta. Severus vastasi halveksuvasti, että hän ei nähnyt eroa niiden välillä. Eikä hänen mielestään ollut kovin paljon eroa sillä, tekikö itse paskoja juttuja muille, vai seisoiko vieressä naureskelemassa. Ja kuten itsekin olin niin monesti sanonut, Remus oli porukan aivot, joten kai hänellä olisi ollut joku mahdollisuus vaikuttaa muiden aivopieruihin.
Sinä olit aikanaan minun kaikkein rakkain ystäväni, sanoin hänelle muistaessani, miten meillä aina oli tapana istua jossain kaksin, parantaa maailmaa ja veistellä julmaa huumoria Kelmeistä. Se veti Severuksenkin vakavaksi. Jatkoin sanomalla, että jos hän nyt ymmärtäisi olla levittämättä tietoaan Remuksesta koko maailmalle, voisi ehkä olla mahdollista olla vielä jonain päivänä ystäviä. Severus katsoi minua hetken hiljaa ja totesi sitten, että kiitos kunnianosoituksesta, mutta hän toimisi joka tapauksessa oman harkintansa perusteella. Jokin hänen katseessaan kertoi minulle kuitenkin, että keskustelu oli saanut hänet ajattelemaan.
Oliko vielä muuta, Severus kysyi, kun menin hiljaiseksi. Avasin jo suuni sanoakseni jotain, mutta en saanut aikaan minkäänlaista ääntä. Severus virnisti tietävästi ja sanoi, että halusin kaiketi tietää, oliko hän myrkyttänyt uuden poikaystäväni. Painavan hiljaisuuden jälkeen hän jatkoi ja pyysi minua mainitsemaan yhdenkin riittävän hyvän syyn, miksi hän olisi tehnyt niin. En osannut, ja hän totesi, että sitähän minäkin. Olin hirveän helpottunut, mikä varmaan näkyi naamasta. Severus nauroi ilottomasti ja sanoi, että jos kerran olin niin ihastunut Mustaan, mikäpä hän oli siihen väliin tulemaan. Mutta jos luulin Mustan perheen ilahtuvan kaltaisestani miniäkokelaasta, olin harvinaisen väärässä. Eikä minun pitänyt sulkea silmiäni siltäkään, että oikeastaan olimme Reguluksen kanssa täysin vastakkaisilla puolilla velhosotaan nähden. Niin että onnea vaan valitsemallasi tiellä, Severus totesi ja lähti.
Sen jälkeen en voinut kuin juosta ulos ja piiloutua jonnekin, missä ei tarvinnut vähään aikaan nähdä ketään. Jotkut päivät menevät alusta lähtien pieleen, ja tämä oli yksi niistä, ajattelin. Istuin metsän laidassa, nojasin selkäni ison männyn turvalliseen runkoon ja itkin. En edes tiennyt, mitä kaikkea, varmaankin ihan kaikkea mahdollista. Regulusta, joka ei halunnut viettää kanssani tätä aurinkoista sunnuntaita, vaan oli kenties jossain pitämässä hauskaa eilisen voiton innoittamien Luihuiskavereidensa kanssa. Severusta, jota parempaa ystävää ei ollutkaan, mutta jonka ystävä en kai koskaan enää voinut olla. Remusta, jolla oli epäreilu elämä. Siriusta, joka oli menettänyt kaiken vain omaa ajattelemattomuuttaan. Jamesia, joka – no, joka oli James. Ja vähän myös siskoani Petuniaa, joka ei halunnut itselleen tällaista sisarta, vaan halusi rakentaa uuden elämän jonnekin kauas minusta.
Silloin joku laittoi käden polvelleni ja kutsui minua hellästi nimeltä. Ennen kuin ehdin miettiä, halusinko tulla nähdyksi tällaisena, huomasin jo katsovani
Reguluksen harmaisiin silmiin, jotka olivat katuvaiset ja pohjattoman surulliset. Saanko halata sinua, hän kysyi hiljaa, enkä voinut kuin nyökätä. Mutta ei muuta tarvittukaan, kun olin jo hänen sylissään ja painoin pääni hänen paitansa rintamukselle. Se kastui varmasti aivan hetkessä märäksi, mutta hän vain silitti hiuksiani ja toisteli, että oli niin hirveän pahoillaan. Jos voit antaa minulle anteeksi, hän kuiskasi hiuksiini, niin lupaan ainakin yrittää olla ikinä enää olematta sellainen kusipää. Rutistin häntä tiukasti ja sain sanotuksi, että tietenkin hän sai anteeksi, ja että kaikki mitä halusin, oli vain että hän olisi siinä. Silloin hänkin jo itki.
Olimme siinä pitkään, ja hän kertoi etsineensä minua joka ikisestä keksimästään paikasta varmaan tuntikausien ajan. Hän kertoi tulleensa katumapäälle heti päästyään Luihuisen oleskeluhuoneeseen ja rauhoituttuaan vähän, mutta silloin olin tietenkin jo mennyt etsimään Severusta. Hän kysyi, sainko Severuksen kanssa selvitettyä sen mitä halusinkin. Nyökkäsin ja myönsin hänen olleen aivan oikeassa Severuksen suhteen. Regulus vastasi, että minäkin olin oikeassa Siriuksen suhteen, mutta hän ei ollut vain pystynyt heti myöntämään sitä.
En ihan ymmärtänyt miksei, sillä kaikesta näki, että hän pohjimmiltaan ajatteli veljestään hyvää. Regulus kertoi, että Sirius oli ollut hänelle helppo selitys, koska ensinnäkään hän ei pelännyt veljeään, ja toisekseen hän tiesi, ettei Sirius koskaan vahingoittaisi minua. Mutta myönnettyään tosiasiat hän joutui myös tajuamaan, että mitä tahansa saattoi edelleen tapahtua, ja kohteena saattaisi olla kumpi tahansa meistä. Hän sanoi, ettei saisi rauhaa niin kauan, kuin joku saattoi haluta vahingoittaa minua.
Sanoin, ettei se muuttanut mitään, koska ajattelin joka tapauksessa samoin hänestä. Ja halusin silti olla hänen kanssaan, sillä emme saisi antaa kenenkään pelotella meitä luopumaan tästä, mitä nyt oli. Regulus oli pitkään hiljaa, mutta sanoi lopulta olevansa samaa mieltä. Hän sanoi, että vaikka ehkä pitäisi, ei hän pystyisi luopumaan minusta nyt. Sitten hän tunnusti, että häneen oli aamulla iskenyt jokin lapsellinen mutta itsepintainen mustasukkaisuuskohtaus, jota hän ei ollut saanut menemään ohi. Että hänen mieleensä oli tullut ikivanhoja juttuja siitä, kun hän lapsena sai jotain, mitä Siriuskin olisi halunnut, ja lopulta aina kävi niin, että Sirius joko vei tai rikkoi sen. En osannut valita itkeäkö vai nauraa tälle, joten tein kumpaakin samaan aikaan. Sitten kerroin, että hän oli ylivertainen ääliö, ja suutelin häntä joka puolelle hänen itkun jäljiltä märkiä kasvojaan. Se sai hänet yhtäkkiä nauramaan, ja tiesimme kumpikin kaiken olevan taas hyvin.
-
Sinä päivität niin nopeasti, että en tahdo ehtiä kommentoida sitä tahtia kuin haluaisin! ;D Kommentoin nyt siis kahta osaa kerralla. Ja kyllä, ymmärrän tuon oikein hyvin, että kirjoittamiseen jää koukkuun ja haluaa saada tekstiä eteenpäin, se on ihan paras tunne. Kuten myös tuo, että tarina alkaa elää omaa elämäänsä. :)
Tuossa eilisessä osassa oli ihanaa Lilyn huolehtivaisuus Siriusta kohtaan. Vaikka Sirius oli tehnyt pahasti, hän oli tosiaan nyt ystävää ja huolenpitoa vailla, ja ilman Lilyä olisi varmaan jäätynyt ja nälkiintynyt. Pidin kuitenkin todella paljon tuosta, että Sirius ei tässä vaan tajunnut, miten pahasti Severukselle olisi voinut käydä, ja sen pystyy antamaan anteeksi. Kirjoista kun sai vähän sen käsityksen, ettei Sirius olisi välittänyt, vaikka Severus olisi kuollut, ja sitä taas ei voi antaa anteeksi. Tässä tuo, että James oli Siriukselle kaikkein vihaisin, olikin uusi ja mielenkiintoinen näkökanta. Aika usein Wolfstar –ficeissä Remus on se, joka suuttuu Siriuksen tempusta eniten, ja näiden välit (ja rakkaussuhde) ovat lähellä mennä poikki sen takia, mutta tässä olikin eri tavalla. Toivon silti, että James antaa myös anteeksi. :(
Tykkäsin myös tuosta, miten Sirius ja Regulus suhtautuivat toisiinsa. Vaikka tavattaessa meni riidaksi, Regulus oli silti ihan selvästi Siriuksesta huolissaan, kun pyysi Lilyä pitämään tästä huolta. Ja Sirius taas osasi arvostaa Reguluksen huispaustaitoja, ja oli myös huolissaan siitä, että hänen epäiltiin myrkyttäneen veljensä. Tuossa oli jotain suloista, miten nämä ajattelivat toisistaan kaikista huolimatta, ja toivon, että ne välit paranisivat vielä ihan kasvokkainkin.
Tässä viimeisimmässä osassa sitten taas oli ihanaa tuo Severuksen ja Lilyn välinen kohtaaminen. Vaikka siinä oli angstia, siinä oli myös jotain lohdullista. Ja todella kaunista tuossa, että kun Lily sanoi Severuksen olleen hänelle rakkain ystävä aikanaan, se ei ollut selvästi Severukselle yhdentekevää. Severus otti ihmeen tyynesti Lilyn ja Reguluksen suhteen, ja jäin miettimään, minkä takia? Olisiko niin, että Severus ei tässä ficissä olisikaan ikuisesti rakastunut Lilyyn, niin kuin itse vähän toivon? Vai onnistuiko vain hämäämään? Minä niin haluaisin, että Severuskin tulisi onnelliseksi, vaikka hän ei tässä ficissä olekaan päähenkilö. :) Se kuitenkin jäi vähän huolestuttamaan, mitä nuo muut luihuiset tarkoittivat tuolla "hoida homma, Kalkaros" -kommentillaan? Eivät varmaan mitään hyvää, kun Lily oli jästisyntyinen. :(
Alussa ahdisti tuo, kuinka Lily ja Regulus riitelivät. Mutta sovinto olikin sitten sitä ihanampi, ja mustasukkaisessa Reguluksessa on myös jotain hyvin söpöä! Nyt vain toivon, että muruset saisivat olla onnellisia yhdessä mahdollisimman pitkään. Tykkäsin kovasti näistä molemmista osista, ja odottelen sitä lupaamaasi fluffya. :)
-
A/N: Tämän on tarkoitus olla sellainen lupaamani suloisen pehmoinen luku, jossa Lily ja Regulus oppivat tuntemaan toisiaan paremmin ja saavat tietää lisää siitä, millainen ihana tyyppi toinen oikeastaan onkaan. Tämän kirjoittamisesta tuli hyvä mieli, toivottavasti lukemisestakin tulisi. :)
Pahatar: Kiitos jälleen kommentistasi! Se ilahdutti minua todella paljon, kuten aina. Äläkä ihmeessä ota paineita siitä, jos aina ei ehdi kommentoimaan, koska julkaisutahtini on välillä hiukkasen tiivis. Minunkin pitää kyllä hiukan hidastaa tahtia, koska eihän pitkän päälle ole terveellistä käyttää kaikkia öitä kirjoittamiseen.. ::)
Ihana kuulla, että tykkäsit Lilyn kohtaamisesta Severuksen kanssa angstisuudesta huolimatta. Sen oli tarkoituskin antaa sellainen kuva, että heidän välinsä eivät ole tällä hetkellä mitkään helpot, mutta pohjimmiltaan kumpikin edelleen välittää toisesta ja haluaisi löytää keinon olla vielä ystävä. Severus ei varmaan ole varauksettoman iloinen Lilystä ja Reguluksesta, mutta ajattelen, että tässä tarinassa Severus kuitenkin pystyisi sulattamaan heidän yhdessäolonsa, koska hän jollain tasolla ehkä pitää myös Reguluksesta ja huomaa, että nuo kaksi sopivat toisilleen. :)
Todella mukava kuulla myös, että Lilyn Siriukselle osoittama huolenpito herätti lämpimiä tunteita. Itsekin ajattelin, että Sirius varmaan tarvitsi jotain sellaista voidakseen ymmärtää, että vaikka on tullut ryssittyä pahemman kerran, asiat voivat vielä selvitä, jos uskaltaa kohdata tosiasiat. Minusta oli erityisen mukava kirjoittaa siitä näkökulmasta, että pohjimmiltaan Regulus oli se, joka halusi osoittaa veljelleen välittämistä, vaikkei itse osannutkaan. Ja vaikka sitten tulikin myös hiukan mustasukkaiseksi, mikä minunkin mielestäni on sekä inhimillistä että aika suloista. :)
Tämä tarina ei ole vielä minulla läheskään valmiiksi asti kirjoitettuna, vaan tämän tekemisen hauskuus liittyy juuri siihen, kun en itsekään tiedä tulevia käänteitä ;D (lupaan silti pyhästi, etten jätä tätä kesken). Mietin kovasti, mikähän voisi olla toimiva tapa kehitellä onnellisia käänteitä myös Severukselle? En oikein pidä siitä, että hänen nykyiset kaverinsa ovat niin ikäviä tyyppejä. Tuossa kohtauksessa, jossa ne huutelivat Lilyn ja Severuksen perään, otin vaikutteita sellaisista pelottavan oloisista teiniporukoista, joita notkuu kaupan kulmalla ja jotka saattavat huudella ihmisten perään jotain älyvapaata ;D.
_________________________________________________________________________________________________________________________
Maanantai 10. lokakuuta 1976
Niin kamalalta kuin tuntuikin eilen olla riidoissa Reguluksen kanssa, jokin taisi muuttua myös parempaan suuntaan. Sillä yhtäkkiä on paljon vähemmän asioita, joista meidän olisi vaikea puhua. Tänään oppituntien jälkeen teimme kiireesti läksyt kirjastossa (sillä emmehän voi jäädä luokallemme, vaikka olisikin houkutteleva ajatus käyttää kaikki vapaa-aika johonkin muuhun). Sen jälkeen lähdimme ulos. Kuljimme käsikkäin ilman erityistä päämäärää ja vain juttelimme, kunnes emme yhtäkkiä enää tienneet, missä olimme. Mutta ei sekään haitannut. Regulus nauroi ja sanoi, ettei ole ikinä viettänyt ulkona näin paljon aikaa kuin tänä syksynä, ja että olen hyväksi sen terveydelle.
Kun Regulus kerran pääsee puhumisen vauhtiin, sitä on ihana kuulla. Hän puhui paljon Siriuksesta, minä kerroin hänelle Petuniasta, ja olimme samaa mieltä siitä, etteivät isosisarukset aina ole mitään helppoja tyyppejä. Ja että vaikka niiden kanssa eläminen on helvetin vaikeaa, välien katkeaminenkin tuntuu kamalalta. Regulus sanoi, että joskus aikana ennen Tylypahkaa Sirius oli sen paras ja ainoa kaveri, vaikka hän aina olikin hiukan altavastaajan asemassa siihen nähden.
Hän kertoi lapsuuden kesistä niiden Alphard-enon kesähuvilalla ja siitä, miten kaikki oli siellä ollut eri tavalla kuin kotona. Miten he olivat juosseet heti aamulla ulos metsään ja rakentaneet varmaan kymmeniä majoja. Etsineet pikkukylän kaduilta ihmisten taskuista pudonneita jästikolikoita ja käyneet kioskilta ostamassa irtokarkkia. Piiloutuneet sitten enon ulkovarastoon syömään niitä salaa, vaikkei ollut vielä syöty päivällistä. Ja muuttaneet Bellatrix- ja Narcissa-serkkujen kaikki huulipunat kissankusen makuisiksi ja teeskennelleet, etteivät tienneet asiasta mitään. Regulus kertoi, että kesät olivat olleet parasta aikaa hänen elämässään, ja että jopa rouva Musta oli silloin ollut hiukan erilainen, nauranutkin toisinaan pikkuveljensä Alphardin huonoille vitseille. Mutta Siriuksen aloitettua Tylypahkassa kaikki oli alkanut muuttua.
Kerroin, että Tylypahkalla oli sellainen vaikutus ihmisiin, sillä se minun ja Petuniankin välit sai tulehtumaan. Sitten kerroin hänelle siitä, miten olin tutustunut Severukseen, ja miten meidän loputtoman pitkät kesälomamme eivät eronneet kovinkaan paljon siitä, millaista hänellä oli ollut Siriuksen kanssa. Mekin seikkailimme paljon metsissä, sillä Severuksen kotona oli ilmeisesti aika ankeaa, eikä hän yleensä halunnut kutsua minua sinne. Minun kotini oli ihan kiva, ja vanhempani halusivat minun kutsuvan kavereita kylään, mutta Severuksen mielestä Petunia katsoi aina sitä niin pahasti, ettei se yleensä viihtynyt meillä kauaa.
Regulus kysyi, miten ja milloin olin ensimmäisen kerran huomannut, että osasin tehdä juttuja, joita muut eivät osanneet. Ja kun aloin miettiä asiaa, kysymys ei ollutkaan mikään helppo. Oikeastaan varhaisin lapsuusmuistoni liittyy siihen, kun heräsin päiväuniltani pinnasängystä, ja näin rakkaan pehmokissani pudonneen lattialle juuri käden ulottumattomiin. Muistan, miten olin juuri aikeissa alkaa huudella äitiä, mutta sitten minuun iski ihmeellinen varmuus siitä, että kissa tulisi luokseni, jos vain kutsuisin sitä mielessäni ja keskittyisin oikein kovasti. Ja niin oli käynytkin.
Olin silloin tosi pieni, varmaan vasta parivuotias, mutta muiston on silti pakko olla todellinen, sillä ei kukaan muu olisi voinut kertoa minulle tällaista. Siitä lähtien minulle oli ollut ihan luonnollista, että tavarat tulivat luokseni tarvittaessa. En edes ymmärtänyt siinä olevan mitään outoa ennen kuin Petunia näki ja nosti metelin. Äiti tuli paikalle ja selitti lempeästi, että muut ihmiset saattoivat järkyttyä sellaisesta, joten minun kannatti tehdä sellaista vain kotona ja oman perheen seurassa. Ja niin olin tehnytkin, ja olin onnistunut aika hyvin pitämään taikuuden omana tietonani jästikoulussa, jossa minulla oli ollut muutamia hyviä jästikavereita. Severuksen tapaaminen oli kuitenkin muuttanut elämäni, sillä olihan nyt ihan eri juttu voida olla jonkun seurassa kokonaan oma itsensä.
Regulus hymyili hellästi kun kerroin tätä. Hän sanoi, että olin varmaan ollut maailman suloisin lapsi, ja että oli harmi kun hän ei ollut tuntenut minua silloin. Hän pyysi minua joskus näyttämään vanhoja kuviani, ja minä lupasin, jos hänkin näyttäisi. Sen jälkeen juttelimme pitkään hänen lapsuudestaan ja siitä, miten eri juttu oli kasvaa taikovana lapsena jästi- kuin puhdasverisessä perheessä. Regulus kertoi, miten heihin Siriuksen kanssa oli pienestä pitäen kohdistunut valtavia odotuksia sen suhteen, milloin he ensimmäisen kerran ilmensivät jonkinlaisia taikakykyjä, ja miten voimallisia ne olivat. Regulus kertoi, että puhdasverisillä lapsilla oli omat vauvakirjat, joihin tällaiset asiat kirjattiin huolellisesti muistiin ihan samalla tavalla kuin sekin, milloin oli opittu kävelemään tai sanottu ensimmäiset sanat.
Minun ensimmäinen sanani oli Sirius, eikö olekin noloa, Regulus sanoi ja punastui ihanasti. Minusta se ei ollut mitään muuta kuin valloittavaa. Sitten Regulus kertoi, että hänen varhaisin taikamuistonsa oli, kun hän oli seissyt lastenhuoneen sinisellä jakkaralla täysin vakuuttuneena siitä, että jos otti askelen eteenpäin, saattoi jäädä ilmaan niin halutessaan. Niin hän oli jäänytkin, ja ollut siitä hetken aikaa aivan haltioissaan, kunnes oli huomannut, ettei pystynytkään enää pääsemään alas. Hän oli pelästynyt ja alkanut itkeä, kunnes Sirius oli tullut ja kiskonut hänet alas. Ja hän oli ollut hirveän helpottunut, vaikka Sirius olikin sanonut häntä lapselliseksi. Siriuksen ensimmäinen osoitus taikakyvyistä oli ollut soppakulhon räjäyttäminen sukupäivällisillä vain siksi, koska ei ollut halunnut syödä tomaattikeittoa. Tämä oli mielestäni hillittömän hauskaa, koska mitä muuta Siriukselta olisikaan voinut odottaa?
Juttelimme me vähän aikaa vakaviakin. Regulus oli hirveän huolissaan, kun kuuli, mitä kaikkea Siriuksella oli tällä hetkellä meneillään. Regulus sanoi, että Sirius ei saanut missään nimessä tulla erotetuksi koulusta, sillä jos se joutuisi palaamaan kotiin, se tekisi siitä lopun. Regulus näytti siltä, että tästä puhuminen teki tosi pahaa, joten halasin häntä tiukasti ja hän painoi huokaisten kasvonsa hiuksiini. Kerroin olevani sitä mieltä, että minusta sen olisi kaikesta huolimatta kannattanut yrittää jutella Siriukselle. Ja että parasta mitä voisimme tehdä olisi yrittää tukea Siriusta pelaamaan avoimin kortein ja kertomaan rehtorille kaiken, mikä oli johtanut asiat tähän pisteeseen. Regulus lupasi miettiä asiaa, vaikka sanoikin ensin, että ehkä minun olisi parempi puhua tästä Siriukselle kahdestaan.
Oli alkanut sataa, mutta emme edes huomanneet sitä ennen kuin vesi alkoi valua märistä hiuksista kasvoille. Silloin oli pakko lähteä takaisin koululle.
Matkalla Regulus sanoi, ettei hänellä ollut tällä hetkellä mitään käsitystä siitä, kuka sen hyökkäyksen takana olisi voinut olla. Varovasti minä kysyin, olisiko joku Luihuisista voinut tykätä huonoa meidän läheisistä väleistämme. Esimerkiksi joku niistä tytöistä, jotka varmaan haaveilivat hyvistä naimakaupoista hänen kanssaan. Regulus nauroi ja sanoi, että älä nyt viitsi. Ja että vaikka Sirius sanoikin, ettei hänellä ollut omia mielipiteitä, niin ei hän sentään aikonut antaa vanhempiensa valita itselleen puolisoa. Olin yllättynyt, sillä tämä oli ensimmäinen kerta ikinä, kun tätä asiaa mainittiin ääneen. Ja hän sen otti puheeksi, en minä.
Regulus poimi hellin sormin märät hiussuortuvat kasvoiltani ja suuteli minua, vaikka taas kuka tahansa olisi voinut sen nähdä. Ja hän sanoi, että tiesi minun olevan huolissaan hänen vanhempiensa suhtautumisen vuoksi. Hän sanoi, että minun pitäisi jättää se asia hänen hoidettavakseen ja luottaa siihen, että jonain päivänä asiat järjestyisivät. Hän arveli, että hänen vanhemmillaan ei lopulta olisi varaa pakottaa häntä taipumaan tahtoonsa, sillä hän sentään oli suvun ainut jäljellä oleva perillinen. Ja että varmaan vanhemmatkin tajusivat, että jos hänen olonsa kotona kävisi liian tukalaksi, hänkin voisi jonain päivänä tehdä siriukset.
Nauroin, kun hän käytti tällaista ilmausta, vaikka oikeasti tämä veti minut mietteliääksi. Olisiko Regulus oikeasti valmis jättämään kaiken taakseen vain minun takiani? Kun kysyin tätä häneltä, hän hymyili surumielisesti. Lily kuule, et taida ihan ymmärtää, mitä sinä minulle merkitset, hän huokasi ja suuteli minua otsalle.
-
Minunkin pitää kyllä hiukan hidastaa tahtia, koska eihän pitkän päälle ole terveellistä käyttää kaikkia öitä kirjoittamiseen.. ::)
Oih, tiedän tuon tunteen, ja se on samaan aikaan ihanaa ja kamalaa! ;D Mutta on myös todella hienoa, kun on sellainen inspiraatio, että voi kirjoittaa milloin vaan ja tekstiä syntyy, kun vain on se rauhallinen hetki. Sitä kannattaa minusta vaalia, vaikka yöunista tinkiminen onkin tosiaan pidemmän päälle huono juttu.
Tämä viimeisin osa oli todella kiva, ja syvensi Lilyn ja Reguluksen suhdetta. Tykkään aina siitä, kun rakastavaiset ihan vaan juttelevat, koska se pelkkä pussailu ei sitten välttämättä yksinään kanna kovin pitkälle, niin kuin oli nähtävissä vaikka Ronin ja Lavenderin kanssa. ::) Mutta näin taas kun Regulus ja Lily kertoivat molemmat itsestään ja lapsuudestaan, siinä tuli tähän ihan uutta sisältöä. Tuli myös ihana tunne siitä, että jopa Mustien suvussa oli joskus osattu nauttia elämästä, ja että lapsillakin oli ollut välillä kivaa, eikä pelkkää synkkyyttä Kalmanhanaukiolla. :(
Toivottavasti Siriuksen tilanne alkaa jotenkin selvitä. Toivon myös, että Sirius antaisi sen sen verran periksi, että saisi parannettua välejään myös Regulukseen, koska selvästi veljekset eivät ole toisilleen mitenkään yhdentekeviä. Jostain syystä vaan se lähentyminen tuntuu olevan heille vaikeaa, ja ehkä vielä enemmän Siriukselle. ;D Alan kyllä epäillä, että tuon Regulukseen kohdistuneen hyökkäyksen takana on joku luihuisten puhdasverisyysjuttu. tai ainakin kaikki muut vaihtoehdot alkavat olla pois laskuista. Ellei sitten ole vielä joku toinen, joka on ihastunut Lilyyn. Varmasti se vielä selviää, vaikka vähän hirvittää, käykö näin kohta uudelleen, kun Lily ja Regulus ovat yhdessä yhä avoimemmin. :(
Loppu oli aivan suloinen:
Olisiko Regulus oikeasti valmis jättämään kaiken taakseen vain minun takiani? Kun kysyin tätä häneltä, hän hymyili surumielisesti. Lily kuule, et taida ihan ymmärtää, mitä sinä minulle merkitset, hän huokasi ja suuteli minua otsalle.
Kyllä nämä ovat ihania! Jatkoa odotellessa. :)
-
A/N: Asia on juuri näin kuin sanoit, Pahatar, inspiraatio kirjoittamiseen on yksi parhaista ja hauskimmista jutuista ikinä, vaikka onhan se välillä myös aika kamalaa. Etenkin ajankäytöllisesti, jos ei muuten. ;D Joskus aina voi tinkiä yöunista, mutta kai se jonkunlaisen tasapainon hakemista on, että minkä verran uskaltaa. :)
Hauska kuulla, että Lilyn ja Reguluksen lähentyminen tuollaisen lapsuuskokemusten vaihtamisen kautta tuntui toimivalta ja toi syvyyttä heidän suhteeseensa. Se on tällaisessa pitkässä ficissä juuri hauskaa, kun hahmot voivat pikkuhiljaa tutustua ja oppia toisistaan uutta joko erilaisten käänteiden tai sitten ihan vaan rehellisen jutustelun kautta. :)
Ja nyt todellakin on jo Mustan veljesten korkea aika päästä hiukan selvittelemään välejään, jotka ovat niin kovin hankalat ja tulehtuneet. Mutta koska kumpikaan ei osaa lähestyä toista, tarvitaan ehkä hiukan dramaattisempi käänne sekä vielä hiukan Lilyn apua. Angstilta ei taaskaan vältytä, mutta sen kautta tullaan kyllä pääsemään vielä runsaan hurt/comfortin pariin. Nämä pojat taitavat tarvita sitä. :)
________________________________________________________________________________________________________________________
Tiistai 11. lokakuuta 1976
Sirius ei tullut oppitunneille eilen eikä tänään, ja aloin taas vähän huolestua, kun en ollut nähnyt hänestä vilaustakaan. Vähän minua lohdutti ajatus, että ainakin hän on näinä parina päivänä saanut syötävää Tarvehuoneeseen, sillä Reguluksella on suhteita. Toisin sanoen hän on hyvää pataa keittiön kotitonttujen kanssa, ja on tehnyt niiden kanssa jonkinlaisen sopimuksen Siriuksen ylläpidosta, kunnes tämä toivon mukaan pystyy taas palaamaan muiden keskuuteen. Sydämeni melkein suli, kun kuulin tästä. Minusta tuntuu, että Regulus ihan todella rakastaa isoveljeään, vaikka onkin vielä epävarma siitä, uskaltaisiko edes yrittää lähestyä tätä enää. Mutta mielessäni on monesti käynyt, että jos Sirius tietäisi, mitä se silloin mahtaisi veljestään ajatella?
Illalla menin etsimään Siriusta Tarvehuoneesta, mutta huone olikin tyhjä. Ei ollut vaikea päätellä missä Sirius oli, ja niinpä vain löysinkin hänet taas pohjoistornista. Pelästyin hänet nähdessäni, sillä hän näytti kertakaikkisen sairaalta. Vielä pahemmalta kuin silloin aluksi, vaikka toissapäivän huispauspelin aikana hän vaikutti voivan jo hiukan paremmin. Nyt Siriuksen kädet vapisivat niin paljon, että tupakasta karisi tuhkaa maahan ja vaatteille. Hän oli kasvoiltaan aivan harmaa, huulet olivat vitivalkoiset, ja silmissä aavemainen katse. Sirius ei tuntunut rekisteröivän läsnäoloani, vaikka istuin ihan viereen ja laitoin käteni hänen olkapäälleen. Silloin huomasin hänen olevan läpimärkä ja jäätävän kylmä. Tänään oli satanut aamusta asti, mutta ei kai hän tosissaan ollut istunut täällä koko päivää?
Sirius, nyt mennään sisälle, huudahdin ja yritin ravistella häntä tolkkuihinsa. Hän vilkaisi minua, mutta ei osoittanut minkäänlaisia aikomuksia nousta. Yritin monta kertaa patistella häntä liikkeelle ja aloin jo hätääntyä, kun mitään ei tapahtunut. Sirius oli aivan kerta kaikkiaan poissa itsestään. Lopulta otin tupakan hänen kädestään ja heitin maahan, jotta pystyin tarttumaan lujasti hänen molempiin, jäisiin käsiinsä. Sirius, yritin vielä uudelleen. Sano, mikä nyt on? Ole kiltti ja sano, muuten en voi mitenkään auttaa.
Ei kukaan voi auttaa, Sirius sanoi silloin ja vapisi niin rajusti, että puhumisesta ei meinannut tulla mitään. Riisuin villapaitani (sillä parempaakaan ei ollut mukana) ja kiedoin kiireesti hänen hartioilleen, vaikka se varmaan kastuisikin vaan hetken päästä läpimäräksi sekin. Ensi yö on viimeiseni täällä, Sirius jatkoi, vaikka tuntuikin puhuvan enemmän itselleen kuin minulle. Minua alkoi pelottaa, sillä tämä ei ollut enää lähelläkään sitä Siriusta, jonka olin tuntenut 11-vuotiaasta, mutta josta en ollut edes tajunnut välittäväni näin paljon ennen kuin nyt. (Kukapa olisi uskonut, että tulisi päivä, jolloin kaipaisin tämän tyypin älyvapaita päähänpistoja ja liian suurta egoa?) Ei voinut olla totta, ettei Sirius enää huomisesta eteenpäin olisi täällä. Ei se saanut olla totta, minä ajattelin. Mutta miksi Sirius sitten sanoi niin?
Lähtisit nyt vaan menemään Lily, Sirius sanoi, kun yritin tivata siltä lisätietoa siitä, mitä todella oli tapahtunut. Sanoin, etten aikonut lähteä, mutta hän toisteli vaan, ettei kukaan voinut auttaa, ja että hän oli joka tapauksessa ihan yksin nyt. Sinulla on vielä elämä, Evans, joten mene elämään sitä, hän sanoi hampaat rajusti kalisten. Sitten Sirius vetäytyi pieneen kippuraan ja painoi kasvot polviinsa. Halasin häntä ja kerroin, ettei hän ollut yksin, vaan että hänellä oli vielä ihmisiä, jotka välittivät. Silloin hän ikään kuin naurahti ja kysyi, ketä mahdoin tarkoittaa.
Silloin päätin ottaa valtavan riskin ja sanoin, että ainakin hänen oma pikkuveljensä välitti. Veli, joka tälläkin hetkellä mietti päänsä puhki, miten Siriuksella meni. Sirius pudisti kiivaasti päätään eikä nostanut kasvojaan. Ei Regulus halua olla veljeni, hän mutisi. Sille on sanottu, ettei sen enää pidä kohdella minua veljenä, ja niiden sana on sen laki. Silitin Siriuksen märkää tukkaa. Itketti, mutta purin huultani, sillä ei tämä ollut oikea hetki minun heittäytyä säälittäväksi. Joten kerroin vain, että olin eri mieltä, ja voisin myös todistaa olevani oikeassa. Sitten pakotin Siriuksen nostamaan päätään, katsomaan minua ja vannomaan, että olisi tässä vielä hetken päästä, kun palaisin takaisin. Sitten minä juoksin.
En olisi missään muissa olosuhteissa kehdannut pelmahtaa sillä lailla keskelle Luihuisen joukkueen treenejä, mutta tämä tilanne pakotti tekemään poikkeuksen. Regulus tajusi heti minut nähdessään, että jotain oli sattunut, sillä hän hyppäsi kiireesti alas luudaltaan ja juoksi minua vastaan. Mitä nyt, hän kysyi hengästyneenä ja tarttui minua olkapäistä. Sitten hän näki märän t-paitani, kurtisti kulmiaan ja kysyi lähes kiukkuisesti, mitä varten juoksin kaatosateessa puolialasti. Samalla hän kuitenkin riisui oman sadeviittansa ja kietoi sen minun ympärilleni.
Sanoin hätäisesti, että hänen pitäisi nyt heti tulla mukaani, ja lupasin selittää matkalla lisää. Reguluksen silmissä välähti pelonsekainen huoli, mutta hän sanoi vain, että selvä homma. Sitten hän kävi sanomassa jotain muille. Pari tyyppiä vislasi perään, mutta Regulus oli kuin ei olisi kuullut mitään. Hän kehotti minua nousemaan luudanvarrelleen ja kertomaan vaan, minne mentiin.
Tajusin, etten ollut aiemmin lentänyt hänen kanssaan, ja vaikka tilanne olikin kaikkea muuta kuin romanttinen, oli silti mukavaa kietoa käteni hänen vyötäisilleen ja painautua hänen selkäänsä vasten. Hän tuntui vakaalta ja turvalliselta, ja kun nojasin häneen, minulle tuli kaiken huolenkin keskellä niin hyvä olo, että alkoi itkettää. Lily, mikä nyt oikein on, Regulus kysyi äärimmäisen huolestuneena. Kerroin, ettei minulla mikään, mutta Siriuksella ei ollut kaikki kohdallaan. Silloin Regulus ei enää kysellyt mitään vaan kiihdytti vain vauhtiaan, eikä matka onneksi kestänyt kauan.
Huokaisin helpotuksesta, kun näin Siriuksen olevan edelleen siellä samassa paikassa. Kun Regulus näki veljensä siinä tilassa, hän vaikutti hetkessä unohtaneen kaikki heidän ristiriitansa. Kun hän kiirehti Siriuksen luo, laskeutui tämän viereen polvilleen ja alkoi herätellä veljeään, minä pidätin hengitystäni ja toivoin parasta. Ja silloin, niin uskomatonta kuin se olikin, Sirius havahtui, ja oli alle sekunnissa pikkuveljensä kaulassa. No niin, Regulus sanoi ja hänen äänensä kuulosti aavistuksen tukkoiselta. Ei mitään hätää. Kaikki järjestyy kyllä. Ja kun hän sanoi niin, hän oli hyvin vakuuttava. Minä ainakin uskoin sen, ja toivoin Siriuksen uskovan myös.
Regulus katsoi minua ja sanoi, että nyt meidän piti saada Sirius äkkiä pois täältä sateesta ja jonnekin lämpimään. Saimme hänet yhdessä nostettua Reguluksen luudanvarren päälle, ja kun kannattelimme häntä molemmilta puolilta, saimme kuin saimmekin itsemme liikkeelle. Sirius ei ollut kunnolla tajuissaan, ja nojasi päätään autuaasti Reguluksen olkapäätä vasten. Näky oli liikuttava, ja minua alkoi taas itkettää. Sanoin Regulukselle, etten aikonut toiste häiritä niiden treenejä, mutta nyt oli ollut pakkotilanne. Regulus katsoi minua lämpimästi ja sanoi, että jos se olisi yksin hänestä kiinni, saisin koska tahansa häiritä niiden treenejä.
Laitoimme Siriuksen sänkyyn makaamaan, ja kuivatin hänen läpimärät vaatteensa samalla, kun Regulus yritti taas kerran herätellä häntä. Kun siitä ei oikein tullut mitään, hän katsoi minua ja kysyi aika säikähtäneen näköisenä, että mitäs nyt sitten tehdään. Ehdotin, että hakisin Matami Pomfreyn katsomaan Siriusta, ja Regulus oli samaa mieltä.
Kun Matami kuuli, mikä tilanne oli, hän halusi hakea rehtorinkin mukaan, ja niin tehtiin. Matkalla Tarvehuoneeseen selitin Dumbledorelle, mitä oli tapahtunut. Hän katsoi minua hyvin mietteliäänä ja totesi, ettei ollut tiennyt herra Mustan ottavan tätä tilannetta noin vakavasti. Sain kuulla, että Sirius oli kutsuttu huomenna rehtorin kansliaan kuulemaan, millaisia seuraamuksia hänelle oli ajateltu, mutta koulusta erottamisesta ei ollut vielä päätetty. Rehtori totesi puolittain itsekseen, että herra Mustan oma asenne oikeastaan ratkaisisi sen, miten vakavat seuraamukset olisivat tarpeen.
Kun Matami Pomfrey tutki Siriusta, rehtori jutteli myös Reguluksen kanssa, jota isoveljen surkea tilanne näytti järkyttäneen pahan kerran. Regulus pyysi kohteliaalla mutta vetoavimmalla mahdollisella äänellään, ettei Siriusta lähetettäisi kotiin. Hän sanoi jopa, että jos niin kuitenkin päätettäisiin tehdä, hän halusi mennä veljensä mukaan. Silloin Dumbledore laski kätensä Reguluksen olkapäälle rauhoittavasti ja sanoi, että Regulus jos joku varmaan tiesi, mitä kotiinpaluu Siriukselle merkitsisi. Regulus vain nyökkäsi, enkä usko että hän olisi pystynyt sanomaan siihen mitään, vaikka olisi yrittänytkin.
Pitkän harkinnan jälkeen Dumbledore ja Matami Pomfrey olivat sitä mieltä, että Siriuksen olisi paras viettää seuraava yö ja päivä Tarvehuoneessa sillä ehdolla, että me kaksi pitäisimme hänestä huolta. Yksin hän ei voisi olla, koska Matami Pomfreyn mukaan paha kylmettyminen ja luultavasti myös syvä järkytys olivat heikentäneet hänen vointiaan niin, että hänelle oli noussut korkea kuume. Ja niin kävi, että tästä tuli nyt sitten ensimmäinen yhteinen yöni Reguluksen kanssa (en kyllä ihan tällaiseksi sitä kuvitellut, mutta omalla tavallaan kaunistahan tämäkin on).
Regulus kömpi veljensä viereen vuoteelle, joka vaikutti nyt leveämmältä kuin vielä hetki sitten, ja veti puolestaan minut kainaloonsa. Tässä me nyt sitten olemme saman peiton alla kaikki kolme. Ja nyt olen kirjoittanut päiväkirjaani jo monta sivua illan tapahtumista. En saa unta, sillä en voi lakata katselemasta kauniita veljeksiä, jotka nukkuvat tuossa rauhallisesti kylki kyljessä ja tuhisevat ihan samalla tavalla molemmat.
-
Tämä oli aivan ihana osa. En olisi uskonut, että voisin joskus sääliä Siriusta näin paljon tämän asian kanssa, koska tähän asti minua on suututtanut aina niin paljon Severuksen takia. Mutta kyllä tämä herätti vahvan myötätunnon Siriusta kohtaan. Ilman Lilyn ja Reguluksen huolenpitoa Sirius olisi varmaan paleltunut tai nälkiintynyt jo aikaa sitten. :( Todella kamalaa, ja oli niin hieno juttu, kun nämä kaksi välittivät.
Reguluksen hätä ja huoli veljensä takia oli myös liikuttavaa luettavaa, ja olin niin iloinen, että ne välit tuntuivat nyt tosiaan parantuneen. tai ainakin tämä avasi hienot mahdollisuudet siihen. :) Näköjään olikin niin, että Sirius oli pitänyt Regulukseen etäisyyttä, koska oli ajatellut, ettei tämä välittäisi. :( Tuli kyllä myös sellainen tunne, että aika lailla tuollaisessa isossa linnassa oppilaat saattavat joutua olemaan ihan oman onnensa nojassa. Ei kukaan Lilyä ja Regulusta lukuun ottamatta tuntunut kyselevän Siriuksen perään, eikä tajuavan tilannetta, eikä sitä että tämä olisi voinut kuolla tuonne. Nyt toivon myös sitä, että James leppyisi Siriukselle, koska juuri Jamesin takia Sirius ei ole varmaan pystynyt näyttäytymään makuusalissaan tai oppitunneilla. :(
Pidin tuosta lopun käänteestä, että Sirius tosiaan sairastui, koska eihän kukaan voi kestää kylmää ja kastumista loputtomiin. Sitten kun on vielä noin paha masennus, oli hyvin uskottavaa, että täytyyhän sen näkyä fyysisessä kunnossakin jollain tavalla. Onneksi on tarvehuone! Ja tuo oli ihana, että lopulta nämä päätyivät nukkumaan sinne kolmistaan! Aww :)
Näistä kohdistä tykkäsin tosi paljon:
Tajusin, etten ollut aiemmin lentänyt hänen kanssaan, ja vaikka tilanne olikin kaikkea muuta kuin romanttinen, oli silti mukavaa kietoa käteni hänen vyötäisilleen ja painautua hänen selkäänsä vasten. Hän tuntui vakaalta ja turvalliselta, ja kun nojasin häneen, minulle tuli kaiken huolenkin keskellä niin hyvä olo, että alkoi itkettää. Lily, mikä nyt oikein on, Regulus kysyi äärimmäisen huolestuneena. Kerroin, ettei minulla mikään, mutta Siriuksella ei ollut kaikki kohdallaan. Silloin Regulus ei enää kysellyt mitään vaan kiihdytti vain vauhtiaan, eikä matka onneksi kestänyt kauan.
Regulus kömpi veljensä viereen vuoteelle, joka vaikutti nyt leveämmältä kuin vielä hetki sitten, ja veti puolestaan minut kainaloonsa. Tässä me nyt sitten olemme saman peiton alla kaikki kolme. Ja nyt olen kirjoittanut päiväkirjaani jo monta sivua illan tapahtumista. En saa unta, sillä en voi lakata katselemasta kauniita veljeksiä, jotka nukkuvat tuossa rauhallisesti kylki kyljessä ja tuhisevat ihan samalla tavalla molemmat.
Tämä tarina on muuttunut koko ajan koukuttavammaksi. :) On ollut tosi kiva lukea tätä, ja toivottavasti jatkat taas pian!
-
A/N: Pahatar, ihanaa että tykkäät tätä seurata, ja että tuo Reguluksen huoli Siriuksen takia vetosi tunteisiin. Ja näinhän se voisi olla, että tuollaiseen linnaan pystyy katoamaan, jos menee huonosti eikä osaa tai halua avautua vaikeuksistaan kellekään.
Olen tullut joskus lukeneeksi muutamia ficcejä, joissa Siriuksella menee tuon Kelmien välikohtauksen jälkeen hirvittävän huonosti ja hän jää ihan yksin, kunnes joku hänen onnekseen kuitenkin tajuaa tulla hätiin. Yleensä se taitaa olla Remus, joka hänet pelastaa, ja sen kautta he sitten tunnustavat tunteensa toisilleen. Mutta tämä versio on tällainen, ja minusta oli kertakaikkisen ihana ajatella, että Regulus olisi se joka huolehtisi veljestään tämän vaikeimmalla hetkellä.
Tämä on nyt oikein fix-it -luku viimeisen päälle. Tuntui, etten voi tulla onnelliseksi ennen kuin saan korjata näiden suloisten veljesten välit kokonaan ja kertakaikkiaan. Minusta oli niin riipaisevan kamalaa, millaisen kohtalon canon heille antoi (en nyt edes aloita tästä aiheesta, koska se on nyt vaan liian surullista ja kamalaa). Siitä asti kun oikein tajusin sen koko kaameuden, olen halunnut kirjoittaa heille onnellisemman tarinan. Olkoon tämä nyt sitten sellainen. :)
___________________________________________________________________________________________________________________________
Keskiviikko 12. lokakuuta 1976
Jossain vaiheessa olin kai nukahtanut, mutta kun heräsin johonkin aikaan aamuyöstä, en ensin tiennyt missä olin. Silloin tunsin käsivarren ympärilläni. Kun käännyin varovasti katsomaan taakseni, nenäni osui Reguluksen posken pehmeään ihoon. Hetken mietittyäni muistin, mitä oli tapahtunut, ja otin mukavamman asennon. Regulus äännähti unissaan tyytyväisesti ja painautui hiukan lähemmäs minua, mutta ei herännyt. Sen sijaan minua ei meinannut alkaa enää nukuttaa uudelleen, sillä tietoisuus hänen vartalonsa läheisyydestä tuntui lämpimänä ja kihelmöivänä ihollani, ja ihanana väreilynä vatsanpohjassani. Mutta kun makasin vain kärsivällisesti aloillani ja tunsin, miten hänen rintakehänsä nousi ja laski rauhallisen hengityksen tahtiin, vajosin kuin huomaamattani takaisin uneen.
Havahduin seuraavan kerran hiljaiseen puheeseen. Kuuntelin ääneti, enkä halunnut heti avata silmiäni, en halunnut keskeyttää sitä kaunista hetkeä, joka selvästikin oli meneillään kahden kauan toisistaan eksyksissä olleen veljeksen välillä. Sirius nyyhkytti unissaan, oli varmaankin kuumeessaan nähnyt painajaista, jonka kauhuja saatoin vain arvailla. Ja Regulus puheli tälle rauhoittavia sanoja melkein kuiskaten, sillä kaikkein pehmeimmällä äänellään.
Kaikki hyvin, hän sanoi. Se oli vaan unta, Sirius. Sinä olet ihan kunnossa. Tässä olen vain minä, ja Lily on täällä myös. Ei ketään muuta.
Regulus? Sirius nyyhkäisi silloin, enkä osannut sanoa, oliko hän enemmän unissaan vai hereillä. Niin, se olen minä, Regulus sanoi. Älä anna niiden saada minua, Regulus, Sirius vaikersi hiljaa. Älä anna niiden saada minua. En ikinä, Regulus vastasi, ja silloin minun oli pakko katsoa.
Regulus makasi selällään sängyllä, ja Sirius makasi hänen vieressään kyljellään, pää hänen rintakehänsä päällä. Regulus silitteli veljensä mustia, takkuisia hiuksia hellästi. Siriuksen silmät olivat raollaan, mutta niiden uneliaasta katseesta ja poskien hehkuvasta punasta päätellen kuume ei ollut laskenut. Regulus huomasi minun olevan hereillä, kääntyi katsomaan minua, ja hänen silmänsä olivat liikutuksesta märät. Hän ei sanonut mitään, enkä minäkään, kurkotin vain kädelläni pyyhkäisemään yksinäisen kyynelen hänen poskeltaan. Hän hymyili minulle, ja tiesin tämän olevan kaikesta huolimatta hänen tähänastisen elämänsä onnellisimpia hetkiä. Se sai myös minun oloni pehmoiseksi sisältä, vaikka olinkin silti edelleen huolissani Siriuksen takia.
Nousin varovasti ylös, otin yöpöydältä lasin ja kaadoin siihen kannusta vettä. Regulus tajusi vihjeen sanomattakin, sillä Matami Pomfrey oli käskenyt meidän katsoa, että Sirius joisi tarpeeksi vettä, vaikkei sitten tänään haluaisikaan syödä mitään. Regulus herätteli veljeään ihailtavalla lempeydellä, auttoi tätä nousemaan istuvaan asentoon, mutta ei päästänyt irti tämän kainalon alta vaan jäi hänen viereensä kuin siltä varalta, ettei veli jaksaisikaan pysyä istuallaan. Eikä Sirius jaksanut, vaan antautui vapaaehtoisesti lepäämään Reguluksen olkapäätä vasten. Minä puolestani juotin hänelle vettä kuin pienelle, janoiselle lapselle, ja hän loi minuun sekavan mutta kiitollisen katseen. Pian sen jälkeen hän nukahti uudelleen, tällä kertaa rauhalliseen uneen. Mutta minä ja Regulus emme enää nukkuneet, vaan katsoimme toisiamme sanattomina kaiken sen keskellä, mitä nyt yhtäkkiä oli tapahtunut.
Lopulta oli aivan pakko kysyä, mitä Regulus oikein mahtoi ajatella, kun hän vaan makasi siinä kyljellään, pää tyynyä vasten ja katseli minua. Välillä hän antoi silmiensä painua autuaasti kiinni, ja tummat silmäripset näyttivät kauniilta vaaleaa ihoa vasten. Sitten hän taas avasi ne uudelleen ja antoi katseensa vaeltaa ihollani niin, että saatoin melkein tuntea sen. Regulus naurahti kysymykselleni ja sanoi miettivänsä sitä, miten hän vielä jokin aika sitten ajatteli, että hänen elämänsä oli aika syvältä. Ja miten nyt yhtäkkiä kaikki olikin kääntynyt päälaelleen tavalla, jota hän ei olisi ikinä uskonut mahdolliseksi. Kai sinä tajuat Lily, hän kysyi hiljaa, että se johtuu ihan kokonaan sinusta.
Ei kai nyt sentään ihan kokonaan, sanoin ja tunsin punastuvani. Mutta Regulus nauroi ja sanoi, että kyllä, ihan kokonaan. Ja sanojensa vakuudeksi hän veti minut ihan lähelleen ja suuteli, jotenkin ihan eri tavalla kuin vielä ikinä ennen, ihan kuin olisi yrittänyt hukuttautua minuun kokonaan. Se oli niin taivaallista, että minua alkoi melkein harmittaa, ettemme olleet kaksin. Ilmeisesti Regulus oli tullut ajatelleeksi samaa, koska hän painoi nenänsä minun nenääni vasten ja sanoi lähes kehräystä muistuttavalla äänellä, että toivottavasti tämä ei jäisi ainoaksi yöksi, jonka hän sai viettää minun kanssani. Mutta niin sanoessaan hän varmaan itsekin tiesi, ettei se jäisi. Kerroin sen hänelle, ja silloin häntä alkoi hymyilyttää.
Mutta pakkohan meidän oli puhua hiukan vakavamminkin tästä, mitä oli tapahtunut. Regulus puhui paljon siitä, mitä heidän kotonaan oli tapahtunut aikana ennen Siriuksen lähtöä. Hän kertoi Siriuksen jatkuvista, rajuista yhteentörmäyksistä heidän vanhempiensa, varsinkin äitinsä kanssa, joka kuulosti minun korvaani sekä mielipiteissään jyrkältä että reaktioissaan arvaamattomalta.
Regulus sanoi minun olevan ihan oikeassa, mutta tavallaan sellainenhan myös Siriuskin oli, joskin se tuli hänessä aika eri tavoin näkyväksi. Yhtä kaikki Walburga ja Sirius eivät olleet oikein koskaan sietäneet toisiaan, alkaen niin varhaisista vaiheista, ettei Regulus pystynyt niitä edes muistamaan. Hän kertoi pysytelleensä tietoisesti syrjässä äitinsä ja isoveljensä rajuista yhteenotoista – valinta, jonka myös hänen isänsä Orion Musta oli tehnyt omalla tavallaan, loistamalla poissaolollaan aina, kun häntä olisi tarvittu. Regulus sanoi tuntevansa varmaan ikuisesti syyllisyyttä siitä, että oli vetäytynyt huoneensa yksinäisyyteen vaimennusloitsun turvin, vaikka olisi pitänyt yrittää vaikuttaa jotenkin asioiden kulkuun ja olla veljen tukena.
Annoin hänen puhua, enkä väittänyt vastaan vaikka olinkin sitä mieltä, ettei kukaan niin nuori olisi pystynyt sellaisessa tilanteessa auttamaan toisia. Hänkin oli joutunut kestämään liian paljon yksin. Regulusta alkoi itkettää, kun hän sanoi, ettei kestänyt ajatusta siitä, että Sirius ehkä joutuisi palaamaan niiden ihmisten luo. Hän kysyi minulta, ymmärtäisinkö, että hänen olisi pakko lähteä Siriuksen kanssa, jos niin tapahtuisi. Sillä hän pelkäsi, että jos päästäisi Siriuksen lähtemään sinne yksin, hän ei sen jälkeen enää näkisi veljeään. Hän kysyi myös, keksisimmekö silti jonkun keinon olla yhdessä. Halasin häntä tiukasti, silitin unesta pörröisiä hiuksia ja sanoin, että ihan varmasti keksisimme ratkaisun ihan mihin tahansa, mutta nyt ei vielä kannattanut murehtia sitä. Minulla oli eilisen perusteella vahva luottamus siihen, että kukaan ei joutuisi nyt tässä hetkessä palaamaan Kalmanhanaukiolle. Se tuntui rauhoittavan Regulusta vähäsen, ja luultavasti hän uskoi itsekin kaiken vielä järjestyvän.
Kesken kaiken Sirius liikahti vuoteella, räpytteli hyvin unisen näköiset silmänsä auki ja yritti tarkentaa katsettaan meihin hyvin hämmentyneen näköisenä. Sitten hänen katseensa pysähtyi kuin naulittuna Regulukseen.
Hemmetti, nyt minä olen sitten varmaan kuollut, hän mutisi. Regulus pudisti päätään, mutta ei saanut sanotuksi yhtään mitään.
Okei, Sirius sanoi. Eli jos sinä siinä olet oikeasti minun pikkuveljeni, se kai tarkoittaa, että me jollain tasolla tullaan jälleen toimeen keskenämme?
Olenko minä sinun veljesi taas? Regulus kysyi ihan pienellä, aika pelokkaalla äänellä.
Ja minun piti laittaa käsi suuni eteen, etten olisi alkanut itkeä ääneen. En halunnut häiritä tai pilata tätä hetkeä.
Tyhmä, sinä olet aina ollut minun veljeni, Sirius sanoi muka rennosti, mutta kyllä sen kuuli, että oikeasti häntäkin itketti. Ja silloin Regulus halasi häntä, ihan yhtä äkisti kuin hänkin oli eilen illalla halannut Regulusta, vaikka tuskin sitä pystyikään muistamaan.
Luulin, ettet sinä halunnut olla minun veljeni enää, Sirius jatkoi. Kun ne silloin sanoivat sinulle, ettet enää voi olla, vaikka haluaisit.
Regulus selitti, että ei sillä ollut hänelle mitään merkitystä, mitä kotona sanottiin. Että ei ihan kaikkea voinut toisen ihmisen puolesta päättää, eivät edes Walburga ja Orion Musta, vaikka heillä olikin toisenlainen käsitys asiasta. Että hän halusi olla nyt ja aina ennen kaikkea Siriuksen veli, olipa hän sitten sen jälkeen enää heidän poikansa tai ei. Ja että hän halusi myös olla minun kanssani riippumatta lainkaan muiden mielipiteistä.
Silloin Sirius katsoi minuun Reguluksen olan yli. Ai niin tosiaan, helvetti sentään, hän mutisi itsekseen ja näytti mielessään asettelevan palapelin palasia kohdilleen.
Tuota, älkää antako minun häiritä, sanoin yrittäen hyvin kiireesti kuivata kasvoni ja vetäytyä kauemmas, koska tämä hetki tuntui kuuluvan oikeutetusti noille kahdelle, enkä halunnut rikkoa sitä. Mutta Sirius tarttui minua käsivarresta ja veti minut takaisin niin, että horjahdin Regulusta vasten, ja tämä veti minut kolmanneksi heidän halaukseensa.
Ääliö, et sinä häiritse, Sirius sanoi ja kuulosti pikkuisen enemmän omalta itseltään kuin eilen. Sitten hän sanoi, että vaikka hänellä ei ollutkaan oikein mitään käsitystä siitä, miten tähän oli päädytty, hän arveli tilanteen olevan pitkälti minun aikaansaannostani. Ennen kuin ehdin kiistää, Regulus oli jo sanonut näin olevan.
Sen jälkeen loikoilimme siinä pitkään ja juttelimme. Enimmäkseen annoin veljesten jutella keskenään, ja sitä olikin ilo kuunnella, sillä aika ajoin he pääsivät aika hyvin kiinni niihin lapsuuden tunnelmiin, joista Regulus tässä yhtenä päivänä minulle kertoi. Aikaan ennen kuin he olivat alkaneet erkaantua toisistaan. Mutta kun Regulus kertoi aikeistaan lähteä Siriuksen kanssa kotiin tilanteen vaatiessa, tämä sanoi, ettei ikinä, missään olosuhteissa antaisi veljensä tehdä sellaista. Ja Regulus sanoi, että sitä ei kysytty Siriukselta. Lopulta jouduin keskeyttämään heidät ja sanomaan, että jospa he riitelisivät tästä vasta sitten, jos tarvetta olisi. Mutta en uskonut sellaista tulevan. Ja onnekseni kotitonttu toikin juuri silloin syötävää. Minä ja Regulus olimme hirveän nälkäisiä, ja Siriuskin suostui ottamaan hiukan mehukeittoa.
Myöhemmin Matami Pomfrey ja Dumbledore tulivat käymään. Matami oli melko tyytyväinen Siriuksen vointiin, mutta sanoi kuitenkin lempeän toruvasti, että hänen luokseen oli kyllä ihan luvallista tulla juttelemaan, jos oli ylivoimaisen hankala olla. Sirius meni vaikean näköiseksi eikä sanonut mitään, ja Regulus laittoi kätensä tämän olalle. Matami oli sitä mieltä, että Siriukselle tekisi oikein hyvää viettää täällä vielä toisen yön yli, koska hän arveli meidän seuramme edistävän hänen toipumistaan paremmin kuin mitkään liemet ja rohdot ikinä onnistuisivat tekemään. Mutta että jommankumman meistä olisi siinä tapauksessa oltava hänen seurassaan koko ajan ja pyydettävä apua, jos tilanne vaatisi. Eikä meillä kummallakaan ollut mitään sitä vastaan.
Dumbledore istuutui tuolille Siriuksen puolelle vuodetta, ja katsoi tätä hyvin lempeästi puolikuulasiensa yli. Sirius näytti kutistuvan pienemmäksi vuoteella, hän painoi katseensa alas ja alkoi nyppiä sormillaan hermostuneesti peiton kulmaa. Rehtori sanoi, että halusi kyllä vielä jutella kaikessa rauhassa Siriuksen kanssa viimeaikaisista tapahtumista, mutta sen aika olisi vasta sitten, kun tämä olisi paremmassa voinnissa. Hän sanoi kuitenkin, että ajateltuaan tilannetta hyvin perusteellisesti hän oli tullut siihen lopputulokseen, ettei Siriuksen tarvinnut olla huolissaan mahdollisen koulusta erottamisen vuoksi, sillä se olisi ollut kaikella tapaa kohtuutonta ja johtanut ei-toivottuihin lopputuloksiin. Hän kysyi, eikö Sirius ollutkin hänen kanssaan yhtä mieltä siitä, että tilanteeseen löydettäisiin kyllä parempiakin ratkaisuja.
Sirius vain nyökkäsi ja sai sanotuksi kiitos. Mutta sitten hän purskahti hyvin äkisti ja rajusti itkuun, eikä pystynyt enää puhumaan, peitti vain kasvonsa nopeasti käsillään. Regulus veti hänet jälleen tiukkaan halaukseen, ja antoi hänen itkeä olkapäätään vasten. Dumbledore nyökytteli päätään hyväksyvästi ja loi sitten tuikkivan katseen minuun. Pian sen jälkeen he lähtivät, ja me jäimme kolmisin. Sinä päivänä ei tuntunut siltä, että olisi huvittanut poistua Tarvehuoneesta mihinkään, vaikka muut olisivat ihmetelleet miten paljon tahansa. Mutta huomenna, minä ajattelin. Huomenna saattaisi olla hyvä idea yrittää vaihtaa muutama sana tästä tilanteesta muuan James Potterin kanssa.
-
Tuntui, etten voi tulla onnelliseksi ennen kuin saan korjata näiden suloisten veljesten välit kokonaan ja kertakaikkiaan. Minusta oli niin riipaisevan kamalaa, millaisen kohtalon canon heille antoi (en nyt edes aloita tästä aiheesta, koska se on nyt vaan liian surullista ja kamalaa). Siitä asti kun oikein tajusin sen koko kaameuden, olen halunnut kirjoittaa heille onnellisemman tarinan. Olkoon tämä nyt sitten sellainen. :)
Olen niin samaa mieltä tästä. Minuakin on koko kirjasarjan lukemisen jälkeen surettanut hirveästi niin monen hahmon karut kohtalot. James, Lily, Sirius, Regulus, Severus, Remus... eikö kenellekään tosiaan voitu suoda canonissa parempaa elämää? Juuri tuon takia minustakin on niin ihanaa kirjoittaa näille hahmoille rakkautta ja onnea ficeissä, ja lukea siitä. :)
Tämä oli todella kaunis luku. Oli niin ihanaa, kun Sirius ja Regulus saivat sovittua kaikki erimielisyydet ja väärinkäsitykset. Ja ennen kaikkea tuo, että saivat tuotua esiin, miten tärkeitä he ovat toinen toisilleen. :) Uskon, että tästä eteenpäin he pysyvätkin sellaisina, ja Regulus auttaa Siriusta jatkossakin, ja toisinpäin. Siriuksen toipuminen ja tilanne lähtee nyt varmasti korjaantumaan tästä eteenpäin. Oli ihanaa, että Lily on voinut auttaa tässä. Jotenkin tätä lukiessa tuli sellainen tunne, että tässä oli tosi hieno harmonia näiden kolmen kesken, eikä kukaan ollut ylimääräinen, vaan he vain olívat niin hyvin yhdessä.
Tuntui helpottavalta, kun Dumbledore vakuutti, ettei Siriusta potkita ulos koulusta. Ja tosiaan tuntuu, että James on nyt tässä avainasemassa, ja Siriuksen pitäisi nyt seuraavaksi saada tehtyä sovinto Jamesin kanssa, että voisi palata Rohkelikkojen tiloihin. Lily näki tämän myös selvästi, ja odotankin mielenkiinnolla, miten tuo keskustelu Jamesin kanssa tulee sujumaan. :)
-
A/N: Pahatar, olen täysin samaa mieltä siitä, että tässä tarvitaan seuraavaksi hiukan Jamesin ja Siriuksen välien sovittelua. Tästä luvusta tulikin aika pitkä, koska siinä päästään hiukan kurkkaamaan Jamesin mielenmaisemaan, mutta lisäksi piti mahduttaa mukaan riittävä annos Mustan veljesten välistä söpöyttä sekä tietysti sitä, että Regulus on vaan yksinkertaisesti ihana. :) Joten mennäänpä pidemmittä puheitta itse asiaan.
__________________________________________________________________________________________________________________________
Torstai 13. lokakuuta 1976
Reguluksen vieressä nukkuminen on niin ihanaa, että voisin oikein mieluusti tottua siihen. Hän näyttää todella pitävän läheisyydestä kaikella tapaa. Ennen uneen vaipumistaan hän myöhään eilen illalla painoi kasvonsa kaulalleni ja antoi kevyitä suukkoja iholleni, sitten myös hiuksilleni, ennen kuin nukahti nenä syvällä hiusteni seassa. Sirius nauroi, kun näki veljensä sellaisena. Hän sanoi, että Reguluksesta kyllä huomaa, ettei sitä ole lapsena pidetty tarpeeksi paljon sylissä eikä otettu kainaloon nukkumaan. Silloin Regulus mutisi jostain hiusteni lomasta, että hän oli edelleen kuulolla, ja arvostaisi kovasti, jos Sirius lakkaisi juuri nyt aukomasta päätään. Silloin Sirius pörrötti veljensä tukkaa ja totesi, että ei se mitään, pikkuveli, vaikka oletkin vähän tuollainen. Sillä Evans on sinulle varmaan parasta mahdollista kuviteltavissa olevaa terapiaa, hän sanoi. Siihen Regulus vain ynähti jotain epämääräistä, ja minuutin päästä hänen hengityksensä tasaantui sikeässä unessa olevan onnelliseksi tuhinaksi.
Aamulla herätessäni Regulus oli edelleen unessa, eikä herännyt, vaikka minä nousin varovasti istumaan. Silloin huomasin Siriuksen olevan jo hereillä. Kun hän huomasi minut, hän hymyili väsyneesti ja näytti ainakin aavistuksen terveemmältä kuin eilen. Mutta hän oli edelleen erikoisen hiljainen. Istuin hänen viereensä ja kerroin, että heillä on Reguluksen kanssa molemmilla täsmälleen sama ilme silloin, kun jokin asia askarruttaa tai vaivaa oikein tosissaan. Sirius naurahti ja kysyi, oliko tuo vihje. Ja sitten hän kertoi minulle ihan vapaaehtoisesti, että hän oli äärimmäisen kiitollinen siitä, että minä ja Regulus olimme välittäneet hänestä näin suuresti siitä huolimatta, ettei hän aina ollut tehnyt välittämistä meille helpoksi. Ja että niin helpottunut kuin hän olikin siitä, ettei tarvinnut alkaa pakata matka-arkkuaan tässä ja nyt, hän ei edelleenkään tiennyt, kuinka ikinä voisi kohdata muut Kelmit kaiken jälkeen. Hän ei uskonut, että ne koskaan antaisivat anteeksi tai luottaisivat häneen enää niin kuin aiemmin.
Mietin hetken, kertoisinko Siriukselle taannoisesta juttutuokiostani Remuksen kanssa. Siitä, että Remuksen ja Peten suhteen hänen ei varmaankaan tarvitsisi tehdä juuri muuta kuin lähestyä heitä, kertoa miltä kaikki hänestä tuntui, ja ystävät olisivat varmaan valmiit heittäytymään hänen kaulaansa. Mutta jos kertoisin sen, minun pitäisi mainita myös, että James olisi varmaan kovempi luu purtavaksi. Lopulta päätin jättää sanomatta, ainakin toistaiseksi. Jos hän tietäisi minun suunnittelevan jotain Jamesin pään menoksi, hän saattaisi käskeä minun antaa olla, mutta se ei välttämättä tarkoittaisi, että hän itse osaisi sovitella välejään Jamesiin. Sillä jos olen oikein ymmärtänyt, ei niiden kahden välillä ole näiden viiden ja puolen vuoden aikana ollut juuri erimielisyyksiä, ei ainakaan tässä mittaluokassa. Joten milloin ne muka olisivat oppineet niitä ratkomaan?
Regulus heräsi vasta siihen, kun kotitonttu toi aamiaista, ja kun hän nousi istumaan, hänen hiuksensa olivat niin valloittavalla tavalla pystyssä, että oli aivan pakko työntää kaikki kymmenen sormeani niihin ja pörröttää niitä lisää. Älä viitsi Lily, Regulus sanoi ja nauroi, mutta ei häntä varmaan oikeasti haitannut. Siriuskin jaksoi syödä jo hiukan paahtoleipää appelsiinimehunsa kanssa, kun Regulus pakotti. Hän piilotti jälkiruokana olevat suklaakeksit kaapin päälle ja sanoi, että Sirius saisi niitä vasta sitten, kun olisi syönyt ainakin yhden kokonaisen palan paahtoleipää. Se nauratti minua, sillä meillä kotona äiti aina teki samoin Petunialle ja minulle, kun olimme pieniä. Mutta Sirius nauroi ja sanoi, että Walburga Mustan keinovalikoima oli paljon mielikuvituksellisempi, mitä tuli lasten nirsoiluun ruokapöydässä. Se nauratti myös Regulusta, mutta minua ei niinkään. Jäin miettimään, mitähän poikaraukoille oli tapahtunut, jos ne eivät olleet jaksaneet syödä lautasiaan tyhjiksi.
Aamiaisen jälkeen sanoin, että voisin oikeastaan mennä tänään oppitunneille, koska sitten iltapäivällä voisin tuoda omani ja Siriuksenkin kirjat tänne, ja voisimme käydä läpi muutamia juttuja, jotka häneltä oli jäänyt väliin hänen oltuaan poissa tunneilta niin pitkään. Ajatus ei herättänyt Siriuksessa varauksetonta innostusta, mutta hän totesi kuitenkin, että kai se olisi ihan hyvä, jotta hänkin pääsisi keväällä luokaltaan. Regulus kuitenkin katsoi minua aika tyytymättömästi ja nurisi, että ei minulla hänen tietääkseen ollut suurtakaan vaaraa tipahtaa kärryiltä opetuksesta, vaikka olisinkin joskus poissa päivän tai pari. Hän oli tietysti oikeassa, mutta en voinut siinä ja nyt kertoa hänellekään todellista syytä, miksi halusin vapaaehtoisesti viettää päiväni muualla kuin heidän kanssaan Tarvehuoneessa. Lupasin kuitenkin palata oppituntien jälkeen niin, että voisimme syödä yhdessä.
Ensimmäisellä tunnilla oli yrttitietoa, mutta en päässyt edes sisään kasvihuoneisiin ennen kuin Alice ja Mary olivat jo kaulassani. Voi Lily, me ollaan oltu ihan järkyttävän huolissamme, ne selittivät yhteen ääneen. Koko Rohkelikkojen tupa oli kuulemma ollut aivan sekaisin huolesta, kun minua ei ollut näkynyt sitten tiistai-illan. Tytöt olivat olleet ihan varmoja, että kuolonsyöjät olivat katoamiseni takana, ja James oli jo kääntynyt rehtorinkin puoleen, mikä ei ollut ollenkaan hänen tapaistaan. James oli kertonut muille, että rehtori oli käskenyt vain ottaa rauhallisesti ja odotella, niin minä palaisin kyllä lähiaikoina täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Alice sanoi kuitenkin hyvin vakavana, ettei ollut voinut silti lakata kokonaan murehtimasta, mitä minulle oli tapahtunut. Ja että hän oli Frankin ja Jamesin kanssa käynyt läpi koko sairaalasiivenkin vain saadakseen tietää, oliko minulle sattunut jotain kamalaa.
Pyytelin tytöiltä nolona anteeksi ja ehdotin, että tarjoaisin niille lauantaina kermakaljat Tylyahossa tästä hyvästä. Kesken juttuhetkemme James saapui paikalle Remus ja Pete perässään. Remus oli heistä ensimmäisenä kaulassani. Kun hän rutisti minua, hän kuiskasi korvaani niin hiljaa että vain minä saatoin kuulla, että hänellä oli oma aavistuksensa siitä, minne olin kadonnut. Nyökkäsin hänelle ja taputin häntä olalle toivoen hänen ymmärtävän, että Sirius oli nyt kunnossa. Kun Remus vetäytyi kauemmas, näin Jamesin seisovan hänen takanaan epävarman näköisenä. Muut hipsivät vähin äänin kasvihuoneen puolelle ja jättivät meidät kahden.
Evans, hän sanoi ja katsoi kengänkärkiään. Minä olin – hän jatkoi, mutta en antanut hänen sanoa lausettaan loppuun. En halunnut kuulla, että hän oli ollut huolissaan minusta. Halusin sanoa, etten minä tässä nyt ollut se, josta Jamesin tarvitsi eniten kantaa huolta. Vaan että oli eräs toinen, jonka hyvinvoinnista Jamesin olisi kuulunut olla paljon kiinnostuneempi, kuin mitä hän tähän saakka oli näyttänyt olevan. Mutta koska oppitunti oli alkamassa, sanoin vain, että olin aivan kunnossa, mutta haluaisin jutella hänen kanssaan Siriuksesta heti kun mahdollista.
Miten Anturajalka voi? James kysyi kiireesti, varmaan ennen kuin ehti estää itseään ja esittää, ettei häntä kiinnostanut.
Jää henkiin, vastasin viileästi ja otin pari askelta eteenpäin mennäkseni sisään kasvihuoneeseen. Mutta James tarttui minua hihasta. Odota Evans, hän sanoi, ja hänen kulmakarvojensa väliin muodostui syvä, huolesta kertova ryppy. Minun on pakko tietää, hän jatkoi. Missä Sirius on? Mikä sillä on? Ei kai se ole – ei kai se ole yrittänyt – ei kai se ole tehnyt – mitään – itselleen?
Huokaisin syvään. Noiden sanojen ääneen sanominen näytti tuottavan Jamesille fyysistä kipua. Ja silloin tunsin myötätuntoa Jamesia kohtaan. Tunsin, vaikka olin vielä hetki sitten ollut valmis antamaan hänelle ympäri korvia siitä hyvästä, ettei ollut välittänyt nähdä parhaan ystävänsä syvää ahdinkoa.
Silloin opettaja tuli, ja nyökkäsi meitäkin siirtymään sisätiloihin. Laitoin nopeasti käteni Jamesin käsivarrelle ja sanoin, että juteltaisiin lounastunnilla ihan rauhassa. Ja että juuri nyt ei ollut mitään hätää. Mutta siitä huolimatta James oli koko yrttitiedon kaksoistunnin ajan aivan omissa maailmoissaan ja poissa tolaltaan. Hän jäi istumaan viereeni, ja päädyin lopulta leikkaamaan kuolleet oksat pois omieni lisäksi myös hänen kasveiltaan, koska hän näytti olevan vaarassa minä tahansa hetkenä leikata sormenpäänsä irti. Ajattelin, että olipa hän sitten Siriukselle sanonut ihan mitä tahansa, hänen jokainen solunsa suorastaan huusi saada lähteä parhaan ystävänsä luo nyt heti, puhua selviksi kaikki asiat, ja ottaa tämä taas osaksi omaa elämäänsä.
Lounastunnilla hain jo tottuneesti keittiöstä ruokaa (kotitontut pitävät minustakin, pitkälti varmaan Reguluksen vuoksi), ja suuntasin kohti linnan pihaa. Oli hiukan sateista, joten olimme Jamesin kanssa sopineet syövämme eväitä katoksen alla. Mutta niin kuin vähän arvelinkin, minä olin meistä kahdesta ainoa, jolle ruoka maistui. James pyöritteli käsissään yhtä ja samaa lihapasteijaa eikä saanut alas paria palaa enempää, kun hän vain kyseli kyselemistään siitä, miten Sirius oli oikein päätynyt niin huonoon jamaan, mitä tämä oli tehnyt, mitä sanonut ja missä viettänyt kaiken tämän ajan. Kun James kuuli Siriuksen valvoneen monta yötä ulkosalla, myös kylminä ja sateisina öinä, hän alkoi yllättäen itkeä lohduttomasti. Mutta halasin häntä tottuneesti, silittelin tärisevää selkää ja totesin, että ei hätää, tällaista on ollut viime päivinä kovasti liikkeellä. Sillä tässä muutamana päivänä täällä on taidettu itkeä enemmän kuin koko Tylypahkan historiassa ennen tätä.
Vitun Antura saatana, James mutisi rakkaudentäyteisellä äänellä ja kuivasi kasvojaan kiukkuisesti. Miksei se ikinä, siis todellakaan ikinä voi sanoa, jos sillä on tuollainen olo? James selitti, ettei hänen ollut alun perin tarkoitus jäädyttää välejään Siriukseen noin pitkäksi aikaa. Että oli ollut tarkoitus vaan osoittaa, että tällä kertaa Siriuksen tuli sössittyä tavalla, joka ei enää ikinä, milloinkaan saisi toistua. Että tämä oli ylittänyt kaikki kuviteltavissa olevat rajat, eikä saisi anteeksi enää toista samanlaista kertaa. Ja että kaiken aikaa hän oli ainoastaan odottanut, että Sirius olisi aloitteentekijä ja lähestyisi heitä, sillä kai se tuollaisen munauksen jälkeen olisi vähintään kohtuullista. Mutta olisi tietysti pitänyt tajuta, että Antura on niin helvetin ylpeä, James puuskahti. Niin helvetin ylpeä, että se mieluummin vaikka kuolee kuin nöyrtyy myöntämään virheensä.
James, minä sanoin ja yritin saada hänet hiukan rauhoittumaan. Mitäpä, jos tulisit illalla Tarvehuoneeseen juttelemaan Siriukselle ihan itse? Voit aina jutella minulle, jos on tarvis, mutta tässä kohtaa tuosta voisi olla enemmän apua teille. Vai mitä, kysyin ja katsoin häntä. Hän epäröi vain hetken, ikään kuin muodon vuoksi, ja kysyi sitten, mahtaisiko Sirius vielä suostua puhumaan hänelle.
Kun palasin tarvehuoneeseen mukanani iso kasa kirjoja, Regulus katsoi minua aika närkästyneenä. Missä oikein olit näin pirun kauan, hän kysyi kulmat kurtussa. Me Siriuksen kanssa ehdittiin jo huolestua, kun sinua ei kuulunut.
Tuo huolestui, en minä, Sirius tokaisi ja tönäisi veljeään kylkeen ilkikurisesti virnistäen. Minä sanoin sille kyllä, että se on ihan turhaan mustasukkainen Potterista tai kenestäkään, koska näkeehän sen nyt sinusta, että taidat ihan tosissasi pitää tuosta. Mutta ei se oikein uskonut, joten sinun voisi olla paras vielä hiukan vakuutella sitä, Sirius sanoi ja nauroi, mutta silloin Regulus nappasi yöpöydältä Päivän Profeetan ja huitaisi sillä isoveljeään takaraivolle.
Asetuin istumaan vuoteelle Reguluksen taakse, kiedoin sekä jalat että kädet hänen ympärilleen ja suutelin häntä niskaan. Regulus painautui minua vasten, käänsi päätään varastaakseen minulta suukon ja sanoi, ettei minun pitänyt kuunnella Siriuksen älyttömiä juttuja. Sirius esitti liioitelluin elkein, että teimme hänen olonsa valtavan kiusalliseksi, mutta vakavoitui kuullessaan, että hän saisi tänne parin tunnin sisällä vieraan. Ensin hän ei uskonut, kun sanoin, että James oli tosiaan luvannut tulla. Mutta sitten hän laittoi kädet suunsa eteen ja näytti keskittyvän ankarasti hengittämiseen. Hänen poskilleen nousi hento puna, joka varmaankaan ei johtunut kuumeesta. Sanoin vähäeleisesti, että kun James tulisi, me Reguluksen kanssa menisimme vaikka kirjastoon tekemään rästitehtäviä. Regulus hymyili ja oli samaa mieltä.
Tasan kuuden aikaan James tuli. Hän jäi seisomaan ovensuuhun ja hänen katseensa harhaili Siriuksen ja lattian välillä. Moi, hän mutisi vaisusti. Moi, Sirius vastasi vielä vaisummin, eikä uskaltanut katsoa Jamesia. Regulus katseli niitä epäröiden, mutta minä vedin hänet kädestä pitäen mukaani. Tämä noiden kahden piti selvittää keskenään, siinä en minä tai Regulus voinut auttaa.
Matkalla kirjastoon Regulus sanoi tuskin paria sanaa enempää, mutta piti minua tiukasti kädestä. Kun lopulta oli pakko kysyä, vaivasiko häntä jokin, hän sanoi Siriuksen olleen äsken oikeassa siitä, että hänen päässään oli ehtinyt liikkua vaikka millaisia kauhukuvia, kun hän oli odottanut minua palaavaksi. Mutta ei se ollut johtunut mustasukkaisuudesta, hän sanoi ja kertoi luottavansa minuun täysin sellaisissa asioissa.
Sen sijaan hän sanoi miettivänsä jatkuvasti sitä, että linnassa oli edelleen joku, joka saattaisi yrittää vahingoittaa minua, ja häntä ahdisti epätietoisuus, kun ei edes tiennyt, ketä olisi pitänyt varoa. Sitten hän pysäytti minut, laittoi kämmenensä poskelleni ja pyysi kauniisti, voisinko välttää yksin liikkumista siihen asti, kunnes saisimme jotain selville. Yritin vakuuttaa, että osasin kyllä huolehtia itsestäni, mutta se ei näyttänyt keventävän hänen mieltään. Juttelimme pitkään siitä, että nyt kun Siriuksen tilanne toivon mukaan olisi kohenemaan päin, meidän pitäisi yrittää keskittyä hiukan enemmän tämän toisen asian selvittelyyn.
Kun myöhemmin illalla palasimme tarvehuoneeseen, törmäsimme hellyttävään näkyyn. James ja Sirius makasivat sylityksin vuoteella, Siriuksen pää lepäsi Jamesin rintaa vasten ja Jamesin käsivarret olivat tiukasti hänen ympärillään. Jamesin leuka oli vasten Siriuksen päälakea, ja kumpikin oli sikeässä unessa. Vilkaisimme Reguluksen kanssa toisiamme, hymyilimme ja käännyimme vähin äänin ovelta. Tällä hetkellä nuo tyypit tarvitsivat vain toisensa, eivät mitään muuta.
-
Tässä osassa ilahdutti kovasti se, että angsti alkoi helpottaa. :) Sirius voi selvästi jo paljon paremmin, ja iso juttu siinä on varmasti se, että veljeksillä on nyt paremmat välit kuin ehkä ikinä. Jäin miettimään myös tuota, mitä Sirius sanoi, ettei Regulus ollut saanut hellyyttä kotona, ja sen vuoksi kaipasi sitä edelleen. Sama juttu se oli varmaan Siriuksenkin kanssa, mutta ehkä tämä oli sitten kovaluontoisempi näistä kahdesta, ainakin johonkin rajaan asti.
Sirius oli myös selvästi niin iloinen veljensä puolesta, kun tämä oli onnellinen, että suhtautui sen vuoksi tosi hyvin Reguluksen ja Lilyn yhdessäoloon. Jotenkin ajattelin, että Sirius olisi jaksanut muistuttaa siitä, miten Lily on särkenyt Jamesin sydämen, niin kuin aiemmin taisi olla vähän sellaista puhetta, mutta ilahdutti, että tässä ei enää menty siihen.
Tykkäsin myös tuosta, että James olikin sitten jo niin huolissaan Siriuksesta, että se oli kypsyttänyt tämän antamaan anteeksi. Ja tuo, mitä James sanoi, oli myös ymmärrettävää, koska olihan tuo Siriuksen tempaus niin vaarallinen, että siinä olisi voinut käydä ihan miten tahansa. Mutta tuo, että James tuli sitten tarvehuoneeseen, oli ihanaa, ja vaikka olisi ollut hienoa saaa tietää, mitä hänen ja Siriuksen välillä tapahtui, tuo loppu oli jotain todella söpöä! Siitä tuli myös vähän sellainen olo, että näinköhän tässä olisi aineksia Sirius/Jamesiin? :) Minä en ainakaan valittaisi! ;D
Nyt, kun Siriuksen asiat alkavat olla taas kunnossa, ehkä Regulus ja Lily voivat taas paremmin keskittyä toisiinsa? Ellei sitten tule uusia mutkia matkaan. Joka tapauksessa tässä oli tosi hyvin toteutettu tuo tällipajukohtauksen seuraukset, ja sitä on ollut mielenkiintoista lukea. Uusia käänteitä odotellessa! :)
-
A/N: Täällä taas uuden päiväkirjaluvun merkeissä. On ollut jotensakin tylsä päivä täällä reaalielämän puolella, joten tästä tuli nyt tällainen lohtuluku minulle itselleni, ja toivottavasti se ilahduttaisi myös muita itseni lisäksi. :)
Pahatar: Niin, kyllä Regulus ja Lily nyt taitavat olla taas kahdenkeskisen ajankin tarpeessa, niin onnellista tuo olikin, että Lily saattoi yhteen ensin veljekset, ja sitten vielä Jamesin ja Siriuksen. Ja ei muuten ihan huono veikkaus tuo, James/Sirius -pohdintasi, sillä... No, se selviää hyvinkin pian. ;D
Perjantai 14. lokakuuta 1976
Tänään Sirius palasi oppitunneille ensi kertaa pitkään aikaan. Seurasin henkeäni pidätellen, kun hän astui luokkaan viimeisenä, muiden jo istuessa paikoillaan, ja jäi siihen ovensuuhun hiukan epäröivän näköisenä. Koko luokka hiljeni, myös Korpinkynnen oppilaat, ja kaikkien katseet kiinnittyivät häneen. Hän oli edelleen aika kalpea ja hänen silmänsä näyttivät paljon tavanomaista surullisemmilta ilman hänelle niin tyypillistä virnistystä. Loin merkitsevän katseen Jamesiin, joka oli jäätynyt jonkinlaisen transsin kaltaiseen olotilaan, ja hänkin vain istui ja tuijotti. Hetken aikaa näin heidät kaksi kuin hidastetussa elokuvassa: Siriuksen katse Jamesissa ja hänen vieressään olevassa tyhjässä paikassa, ja Jamesin katse, joka mittaili ovella seisojaa kuin koko huoneessa ei olisi ollut muita.
Mutta silloin James aivan kuin havahtui, hänen kasvoilleen levisi hellän ystävällinen hymyntapainen, ja hän taputti vieressään olevaa tuolia. Siriuksen syvän helpotuksen huokauksen saattoi melkeinpä nähdä, ja hänen koko olemuksensa rentoutui, kun hän lähti liikkeelle ja otti paikkansa Jamesin vierestä. Jostain syystä en saanut katsettani irti heistä kahdesta. Oli vaikea keskittyä kuuntelemaan opetusta, kun koko ajan teki mieli hiukan tarkkailla, mitä he milloinkin tekivät. James avasi Siriuksen kirjan, näytti etsivän hänelle oikeaa sivua. Sirius kysyi jotain kuiskaten, varmaan vaan jotain kirjaan liittyvää, ja James vastasi madaltaen ääntään. Sitten he vaihtoivat pikaisen katseen, katsoivat maahan, sitten taas toisiinsa – ja minä koin äkillisen ahaa-elämyksen. Sillä Siriuksen katseessa oli jotain tuttua, jotain aivan todella tuttua minulle. Sillä eikö se vain ollutkin se täsmälleen sama katse, jolla Regulus oli katsellut minua kerran Tarvehuonebileissä? Ja sitten myöhemmin sairaalasiivessä?
Minua alkoi hymyilyttää, kun mietin, mitähän Regulus sanoisi tästä? Voisinko kysyä häneltä, oliko teoriani aivan järjetön? Kestäisikö veljesten vastalöydetty uusi yhteys sen, jos laittaisin Reguluksen heti analysoimaan veljensä mahdollista rakkauselämää? Professori Binns kysyi, halusinko jakaa jotakin muullekin luokalle, kun minulla näytti olevan niin hauskaa. Sanoin vain, että tuo hänen äsken kertomansa oli minusta niin inspiroivaa, että toivoin kuulevani siitä vielä paljon lisää. Sen jälkeen hän unohti muun maailman, puhui lopputunnin omiaan, ja minun katseeni harhaili koko ajan Jamesiin ja Siriukseen. Jossain vaiheessa lopputunnista Sirius kurkotti minun suuntaani ja kysyi, viitsisinkö vielä tänään tehdä hänen kanssaan hiukan rästitehtäviä, koska niitä oli tosi paljon ja hän oli tällä hetkellä aika pihalla kaikesta. Mutta ennen kuin ehdin reagoida, James oli jo kiirehtinyt vastaamaan, että hän kyllä voisi auttaa.
Illalla me Reguluksen kanssa livahdimme tarvehuoneeseen, joka oli nyt tyhjillään. Se näytti erilaiselta kuin vielä eilen. Nyt se muistutti hiukan Rohkelikkojen oleskeluhuonetta, mutta oli paljon pienempi ja värimaailmaltaan erilainen. Istuuduimme mukavasti takan ääreen, ja Regulus kietoi käsivartensa minun vyötäisilleni, kuten hänelle on jo tullut tavaksi tehdä. Kun hän katsoi minua läheltä, juuri sillä katseella, naurahdin ääneen. Tiesin sen, suustani pääsi ennen kuin ehdin estää itseäni. Ja tietenkin hän halusi heti tietää, minkä minä tiesin, eikä silloin auttanut sanoa, että en paljon mitään. Regulus jos joku oli sitkeä, jos jokin minun sanomani epämääräinen juttu jäi askarruttamaan häntä, eikä hän koskaan luovuttanut ennen kuin oli saanut vastauksensa.
Kun en suostunut kertomaan, vaan välttelin hänen tivaamistaan, hän lopulta painoi minut selälleni pehmeälle matolle (aika hellästi tosin), ja sanoi nauraen, että pääsisin pois vasta kerrottuani, mitä hän halusi tietää. Sanoin, että eipä se paljon haitannut, koska yhtä hyvin voisin olla siinä koko illan.
Harhautin häntä vieläpä kiskaisemalla häntä puserosta niin, että hän horjahti päälleni, ja silloin otin vuorostani hänet tiukkaan otteeseeni ja suutelin niin, että varmasti kaikki pikkuasiat unohtuisivat. Regulus lähti kyllä mukaan leikkiin. Hänen silmänsä nauroivat hänen katsoessaan minua, ja kun hän suuteli minua vielä uudelleen, hänen kätensä hyväilivät olkapäitäni, kaulani ihoa ja etsiytyivät sitten hiuksiini.
Mutta sitten hän painoi kuitenkin otsansa kiinni minun otsaani, tarttui minua hellästi käsivarsista ja sanoi, että niin ihanaa kuin tällainen harhautus hänestä olikin, ei hän aikonut mennä helppoon. Aion saada selville salaisuutesi, hän sanoi ja virnisti pahaenteisesti. Ja ellei muu auta, teen sen sitten näin.
Ja silloin hän alkoi kutittaa minua. Hän on hyvin nopea saamaan selville asioita ja tietää jo senkin, että minä olen aivan järjettömän kova kutiamaan, enkä kestä sellaista käsittelyä kauaa. Ja niin nytkin kävi, että olin sekunneissa valmis tunnustamaan. Hyvä on, sanoin nauruni seasta. Lopeta tuo, niin kerron. Hän lopetti heti ja katsoi minua odottavasti. Aika haastavasti.
Olen sitä mieltä, että veljesi on rakastunut James Potteriin, sanoin nopeasti, ennen kuin ehtisin katua.
Reguluksen kauniit, harmaat silmät laajenivat teevadin kokoisiksi, kun hän jäätyi siihen paikkaan ja jäi tuijottamaan minua sanattomana. Hän aukoi ja sulki suutaan pari kertaa. Sitten hän purskahti iloiseen nauruun, joka oli hänelle aika harvinaista, mutta jota mielelläni kuulisin useamminkin.
Kun hän pitkän ajan päästä pystyi lopettamaan nauramisen hetkeksi, hän sanoi vain, että älä nyt Lily viitsi. Ihan oikeasti. Sen jälkeen hän taas nauroi, niin että itsekin oli pakko nauraa, vaikka edelleen pysyinkin omassa kannassani. Mutta rauhoituttuaan hän kuitenkin halusi tietää, mikä maailmassa sai minut ajattelemaan niin. Kun kerroin hänelle nähneeni, että Sirius katsoi Jamesia tasan samalla tavalla kuin Reguluksella oli tapana katsoa minua, hän meni vähäksi aikaa hiljaiseksi ja mietti jotain kulmat kurtussa niin kauan, että piti jo kysyä, vaivasiko jokin.
Enpä nyt ole ihan vakuuttunut tuosta, Regulus sanoi ja katsoi mietteliäänä takkatuleen. Mutta kun hän kääntyi taas minua kohti, hänen silmänsä olivat täynnä tunnetta.
Mutta sen sijaan olen vakuuttunut siitä, että minä ainakin olen rakastunut sinuun. Aivan täysin.
Menin sanattomaksi, sillä tajusin, ettei Regulus ollut koskaan ennen sanonut minulle näin. Voi olla, että olin tiennyt sen. Ainakin olin aavistellut, että asia voisi olla niin. Toivonut, että se olisi niin. Taisin olla liian kauan hiljaa, koska hän ehti jo huolestua ja kysyä, enkö aikonut sanoa mitään, ja että oliko se huono juttu? Silloin oli maailman helpoin kertoa hänelle niin kuin asia oli. Sillä tietenkin minä tunnen samoin. Miten voisin olla tuntematta? En ollut edes tajunnut ajatella aiemmin, etten ollut sanonut sitä hänelle koskaan, sillä jostain syystä asia oli minulle itselleni niin selvä. Mutta hän tuli siitä niin liikuttavan onnelliseksi, että painoi pitkäksi aikaa kasvonsa hiuksiini ja vain hengitti syvään.
Sitten hän kysyi, lähdettäisiinkö huomenna yhdessä Tylyahoon. Hän sanoi, että meidän olisi korkea aika käydä oikeilla treffeillä, sellaisilla oikein ällöttävän söpöillä treffeillä, niin kuin muutkin Tylypahkan viralliset parit. Kysyin kiusoitellen, olimmeko mekin nyt siis sellainen, ja hän katsoi minua hiukan moittivasti. Mutta silloin minun oli pakko vakavoitua ja kysyä, eikö häntä tosiaan ikinä huolestuttanut, että ennemmin tai myöhemmin hänen vanhempansa saisivat myös kuulla hänen seurustelustaan jästisyntyisen tytön kanssa, ja ne tuskin kutsuisivat minua perhelounaalle uutisen kunniaksi. Reguluksen ilmeestä näki kyllä, ettei hän halunnut puhua vanhemmistaan eikä miettiä heitä nyt, mutta joskus tätäkin asiaa pitää miettiä, sillä olen välillä ihan vilpittömästi huolissani hänestä. Kun Regulus kuuli sen, hän sanoi vaan, että minun pitäisi antaa hänelle vain hiukan aikaa ja luottaa häneen, niin hän kyllä löytäisi keinot pehmittää vanhempansa. Hän myönsi (ensi kertaa), että asia hirvitti häntäkin aika lailla, ja jonkinlainen edistysaskel se kai on sekin.
Tähän asti hän on lähinnä esittänyt, ettei hänen vanhempiaan ole olemassa, tai ettei hän ole ollenkaan ajatellut niiden mahdollista reaktiota. Mutta pian on syysloma, jolloin me kumpikin menemme kotiin, ja minua hiukan pelottaa jo valmiiksi hänen puolestaan.
Loppuillan me loikoilimme takkatulen ääressä, pidimme toisiamme hyvänä ja mietimme kaikkia niitä paikkoja, joissa huomenna halusimme käydä. Kumpikin tuntuu olevan kovasti kirjakauppaihmisiä, joten varmaan viihdymme hyvän aikaa Säilä & Imupaperissa. Minä sanoin haluavani ehdottomasti mennä ostamaan suklaatoffeesammakoita, ja että ehkä voisimme sitten mennä johonkin mukavaan kahvilaan, jossa voisin yrittää saada ne taas hyppäämään hänen naamalleen.
Regulus oli sitä mieltä, että ällön söpöillä treffeillä piti ehdottomasti mennä myös Matami Puddifootin kahvilaan teelle. En laittanut vastaan, sillä vaikka en koskaan menisi sinne kenenkään muun kanssa, niin ehkä juuri hänen kanssaan sekin saattaisi toimia. Oli kuitenkin pakko vielä huomauttaa, että jos Sirius ja James olisivatkin siellä, pitäisikö meillä olla joku varasuunnitelma. Niin kuin että liittyäkö seuraan tuplatreffien merkeissä, vai lähteäkö vaivihkaa Kolmeen Luudanvarteen? Silloin Regulus tuhahti ja sanoi, että minä se en näemmä aikonut antaa periksi.
-
Olipa ihanaa, kun Lily ja Regulus saivat tässä nyt keskittyä ihan vain toisiinsa. Siriuksen asiat alkavat selvästi olla hyvällä mallilla taas, ja kyllä tuo minustakin viittaa selvästi Sirius/Jamesiin. :) Toivon vain, ettei Regulus nyt tämän takia käänny uudestaan Siriusta vastaan, kun 1970-luvulla suhtautuminen oli vielä niin toisenlaista kuin nykyään. Eikä nykyäänkään aina niin kovin vapaamielistä. :( Selvästi Lily kuitenkin antoi Regulukselle enemmän ajattelemisen aihetta kuin mitä tämä olisi ehkä halunnut. ;D
Toivottavasti saadaan seuraavaksi lukea söpöistä treffeistä Tylyahossa ja Puddifootin kahvilassa! ;D Se oli minusta jotenkin niin huvittava paikka 5. kirjan perusteella (johtuen ehkä Harryn ja Chon täysin pieleen menneistä treffeistä), että on aina ollut ihana lukea siitä ficeissä, vaikka kirjoissa ei siitä sitten sen enempää ollutkaan. Tuo, miten Regulus aikoo selittää tyttöystävänsä kotona tuo kyllä pahaenteisen tunteen tähän. Ja lisäksi tulee mieleen, onko hänestä ylipäätään siihen? Silloin sairaalasiivessä Reguluksesta ei ollut laittamaan äidilleen vastaan, lieneekö tilanne sitten muuttunut? En oikein usko, että tuo Mustan perhe olisi ikinä hyväksynyt jästisyntyistä tyttöystävää, niin että mahtaako perheessä olla kohta kaksi perinnöttömäksi tehtyä poikaa? :( Vielä vähemmän olisi kyllä varmana hyväksytty puhdasveristä vävypoikaa, mitä Siriukseen ja Jamesiin tulee... ;D
Kiitos tästä ja jatkoa odotellessa! :)
-
A/N: Vapunpäivänä sairasteleminen voisi olla tylsää, mutta onneksi muistin, että Lilyllä onkin treffit Reguluksen kanssa Tylyahossa. Mikäs se parempaa kuin syödä sokerimunkkeja ja kirjoittaa tällaista ihanan makeaa höttöä. Hampaissa narskuu ja olo on sokerihumalainen, enkä ole nyt ihan varma, johtuuko se herkuttelusta vai tästä. ;)
Pahatar: Tuo olisi ihan mahdollista kyllä, että Reguluksen olisi hankala olla ystävällisissä väleissä veljensä kanssa tuollaisen paljastuksen jälkeen. Onhan tässä 70-luku, ja velhomaailman asenteet ovat aika koservatiiviset, puhumattakaan arvonsa tuntevista puhdasverisistä piireistä sääntöineen. Mutta en ole sillä päällä, että jaksaisin olla tässä ihan realisti. Tiedän kirjoittavani tämän velhoyhteiskunnan (ainakin nuorten osalta) aika paljon vapaamielisemmäksi asenteiltaan, kuin mitä se varmaankaan olisi voinut olla, mutta so be it. :) Ja kyllä myös tämän tarinan Regulus on oppinut ajattelemaan itse, ei Lily häntä muuten varmaan rakastaisikaan. Ajattelen, että hän oli vaan kertakaikkiaan yllättynyt ajatuksesta, että Sirius voisi koskaan olla romanttisesti kiinnostunut kenestäkään. :)
Lauantai 15. lokakuuta 1976
Aamiaisen jälkeen tapasimme Reguluksen kanssa pikaisesti käytävällä, ja hetken mielijohteesta päätimme piiloutua luutakomeroon (vakavissaan, luutakomeroon!) sopimaan, missä näkisimme myöhemmin tänään. Minä halusin kävellä yhdessä Tylyahoon, ja alkuun Regulus oli samaa mieltä. Mutta muistin myös, että olin luvannut tavata Alicen ja Maryn Kolmessa Luudanvarressa puolen päivän aikaan, ja minun oli määrä tarjota heille kermakaljat hyvityksenä siitä, kun alkuviikosta säikäytin heidät katoamisellani. Minusta Regulus olisi aivan hyvin voinut tulla mukaan, sillä jos me nyt kerran emme aikoneet enää salailla yhdessäoloamme, niin joskushan meidän piti myös tutustua toistemme kavereihin.
Ajattelin, että ehkä siitä olisi voinut tulla ihan kivaakin. Ja korkeintaan hiukkasen kiusallista. Mutta Regulus meni heti ihan vaivaantuneeksi ja mutisi, että oikeastaan hänen piti alkuiltapäivällä kirjoittaa yhtä liemien esseetä, ja että ehkä voisimme nähdä Tylyahossa myöhemmin, vaikka kolmen aikoihin. En uskonut, ja lopulta Regulus myönsi murheellisen näköisenä, että hän ei tainnut olla vielä ihan valmis tapaamaan Alicea ja Marya kasvotusten. Hänellä oli kuulemma sellainen tunne, että ystäväni eivät välttämättä olleet hirveän iloisia meistä. Ja hän pelkäsi, että tilanteesta tulisi minulle hirveän hankala, jos joutuisin ihan puun ja kuoren väliin ystävieni ja hänen kyräillessä toisiaan. Regulus näytti nololta tunnustaessaan, että välillä hänen oli aika vaikea osata jutella luontevasti vieraille ihmisille, varsinkin, jos nämä vaikuttivat yhtään vihamielisiltä.
Silloin viimeistään minä sulin ihan täysin. Oli pakko vetää hänet ihan lähelle, halata tiukasti ja sanoa, että tämä asia voi odottaakin, jos hän ei ollut vielä valmis. Vaikka oikeastaan olenkin sitä mieltä, että hän on minulle tärkeä ihminen, ja siksi ystävienikin on pakko ennemmin tai myöhemmin tottua ajatukseen. Olihan minullakin ollut aika lailla totuttelemista siihen, että Alice yhtäkkiä vietti kaiken vapaa-aikansa Frankin kanssa. Saatoin kuulla mielessäni Alicen mutinan siitä, että Frank oli sentään Rohkelikko, eikä tällä ollut epämääräisiä kavereita ja umpimielisiä sukulaisia kuten Reguluksella, ja minua alkoi ärsyttää ihan vaan omien ajatusteni takia.
Oletko minulle vihainen, Regulus kysyi ja katsoi minua kulmiensa alta. Vakuuttelin, etten ollut, mutta hän ei näyttänyt ihan uskovan. Jokin sinua nyt kuitenkin vaivaa, ja haluaisin tietää mikä, hän sanoi ja katsoi minua niin vilpittömästi, että yhtäkkiä huomasin avautuvani hänelle kaikista asioista, jotka mieltäni ovat viime aikoina kiusanneet. Siitä, miten paljon kaikenlaista vielä joutuisimme käymään läpi ennen kuin ihmiset ympärillä tottuisivat ajatukseen meistä kahdesta. Ja miten silti tulisi luultavasti aina olemaan ihmisiä, jotka eivät tätä sulattaisi – kuten hänen perheensä. Siitä, etten halunnut hänen ikinä joutuvan ylivoimaisiin vaikeuksiin – tai mikä pahinta hengenvaaraan – vain siksi, että hän oli minun kanssani.
Älä sano noin, Regulus sanoi tiukasti. Hänen kätensä puristuivat nyrkkiin, ja silmissä välähti suorastaan vihamielinen katse. Hetken aikaa hän oli ihan kuin jossain muualla. Mutta kun laitoin käteni hänen niskahiuksiinsa ja hieroin kireitä niskalihaksia hellästi, hän ikään kuin havahtui, katsoi minua äärimmäisen surullisesti, ja sitten hän tarttui minuun kiinni kuin olisin koska tahansa saattanut haihtua ilmaan, ja suuteli minua nälkäisesti.
En aio menettää sinua vain siksi, että sukuni sattuu olemaan täynnä viime vuosisadalle jämähtäneitä, ennakkoluuloisia idiootteja, hän sanoi hengästyneenä, kun lopulta vetäytyi vastahakoisesti hiukan kauemmas, irrottamatta kuitenkaan käsiään ympäriltäni. Sitten hän sanoi myös, etten saanut ajatella hänen vaikeuksiensa johtuvan minusta. Sillä ne johtuvat niistä ihmisistä, hän sanoi. Siitä, etteivät ne osaa antaa tuumaakaan periksi asioista, joita niille joskus lapsena on opetettu muka ainoina totuuksina.
Yhtäkkiä hän hymyili arvoituksellisesti, niin että tulin uteliaaksi. Hän sanoi, että pitäisi varmaan jutella tästä asiasta Siriuksen kanssa. Halusin tietenkin tietää lisää, koska olihan tuo aika odottamaton kommentti tähän kohtaan.
Hän sanoi miettineensä asioita ja tulleensa siihen tulokseen, että olin oikeassa Siriuksesta ja Jamesista. Ja sen täytyi tarkoittaa, että myös isoveljellä oli tällä hetkellä paljon mietittävää sen suhteen, miten ihmiset ottaisivat vastaan tiedon epäsovinnaisesta mutta itselle juuri täydellisestä rakkaudesta.
Minua alkoi naurattaa hänen vilpitön ilmeensä, kun hän sanoi itsekin aamupalalla huomanneensa Siriuksen katselevan Jamesia ihan koko ajan. Juuri sillä lailla rakastuneesti, kuten olin sanonut. Ja että vaikkei hän itse ehkä aina ollut ollut James Potterin suurin fani, tämä saattoi kuitenkin olla hänen veljelleen sopiva, ellei jopa ainoa mahdollinen ihminen, jonka kanssa tämä voisi saada aikaan onnellisen parisuhteen.
Emme malttaneet lähteä luutakomerosta ennen kuin olin jo melkein myöhässä Maryn ja Alicen tapaamiselta. Kun kömmimme ulos komerosta huulet rohtuneina, oikoen ryppyisiä vaatteitamme, asetellen takkuisia hiuksia parempaan asentoon, lauma nuorempia oppilaita kulki juuri ohi, vilkuili meitä virnistellen, ja nurkan taakse päästyään puhkesi kuiskutteluun ja kikatukseen. Silloin Regulus veti minut itsevarmasti lähelleen ja suuteli minua pitkään keskellä käytävää, vaikka porukkaa kulki ohi koko ajan.
*
Oli kiva jutella pitkästä aikaa kunnolla ystävien kanssa, vaikka edelleen joudunkin aika paljon varomaan sanojani, kun he haluavat tietää, miksi Sirius ja James oikein olivat riidoissa, ja miten minun onnistui heitä auttaa selvittämään asiansa. Mutta kun käänsin keskustelun siihen, että myös Sirius ja Regulus tulevat tätä nykyä juttuun, he unohtivat muut Kelmit ja uppoutuivat analysoimaan Mustan veljeksiä.
Siriuksen mielipiteellä vaikuttaa olevan aika paljon painoarvoa heidän silmissään, koska yhtäkkiä he olivatkin valmiita kyseenalaistamaan omat ennakkoluulonsa Reguluksen suhteen. Mary sanoi, että sen mielestä Regulus oli oikeastaan aika kuuma, ja että ellei se olisi ollut niin silminnähden rakastunut minuun, Mary olisi saattanut lähettää sille lemmenjuomatäytteisiä konvehteja. Alice ei mennyt ihan näin pitkälle lausunnoissaan, totesi vaan, että tarkemmin ajatellen Regulus saattoi hyvinkin sopia minulle.
Siinä istuessamme Kelmit astelivat sisään äänekkäinä ja hyväntuulisina, kuin eivät ikinä olisi riidoissa olleetkaan. James piti kättään Siriuksen olalla (sillä lailla tietysti, kuin miesten väliseen ystävyyteen sopii), mutta silti se näytti kuin olisi pelännyt Siriuksen saattavan muuten kadota jonnekin. Eikä James varmaan halunnut sitä, ainakaan siitä päätellen, miten ne taas katsoivat toisiaan. Mietin, eikö kukaan muu minun ja Reguluksen lisäksi muka huomannut niissä mitään erikoista.
Meidän pöytämme ohi kulkiessaan Sirius kumartui minua kohti ja kysyi, mihin olin hänen veljensä jättänyt, ja että kai sillä oli kaikki okei. Kerroin hänen olevan tulossa myöhemmin, ja silloin Sirius näytti vilpittömän tyytyväiseltä.
Kolmen aikaan tapasin Reguluksen Säilän ja Imupaperin edessä. Tartuin häntä kädestä ja huomasin sen vapisevan hiukan. Häntä taisi jännittää, vaikka tämä olikin ollut hänen ideansa. Vilkaisin häntä kuin varmistaen, että kaikki oli hyvin. Mennään, hän sanoi ja puristi kättäni tiukemmin. Ja sitten astuimme sisään.
Kaupassa oli vain kourallinen ihmisiä lisäksemme, eikä juuri ketään erityisen tuttua. Kukaan ei näyttänyt olevan hirveän kiinnostunut tekemisistämme, joten katosimme tyytyväisinä kirjahyllyjen väliin, välillä tutkimaan kirjoja ja välillä ehkä enemmän toisiamme. Jossain vaiheessa uppouduin pitkäksi aikaa selailemaan erilaisia kirjoja taikovien ihmisten asumis- ja sisustusratkaisuista (kyllä, aion muuttaa pois kotoa heti koulujen loputtua ja olen jo miettinyt, millaisen kodin haluan). Vaeltelin hyllyriviltä toiselle niin innostuneena, etten heti huomannut Reguluksen jääneen jonnekin. Pienen etsinnän jälkeen löysin hänet nojaamasta kirjahyllyyn edessään arvokkaan näköinen, musta nahkakantinen kirja. Hiivin hänen taakseen, kiedoin kädet hänen vyötäisilleen ja painoin pääni hänen olalleen nähdäkseni, mihin hän noin syventyi. Hän tuntui koko ajan tienneen, että olin siinä, koska hän ei edes säpsähtänyt, kääntyi vaan vilkaisemaan minua ja hymyili sillä lailla vähän haaveellisesti.
Taidan ottaa tämän, hän sanoi selittelemättä sen kummemmin, mikä kirja se oli. Hän sulki teoksen, nappasi sen kainaloonsa ja suunnisti kassalle. Odotellessani mietin, miksi hän oli noin intohimoisen kiinnostunut juuri tuosta kirjasta. Se näkyi käsitelleen jonkinlaista hyvin pimeää taikuutta. Vähän tunnettuja, hengenvaarallisia kirouksia ja sen sellaista. Mutta ehkä kuulisin siitä vielä joskus häneltä itseltään.
Matami Puddifootin edustalla Regulus pysähtyi ja katsoi minua. Nousin varpailleni, jotta pystyin kurkkaamaan sisään ikkunasta hempeän pinkin pitsiverhopaljouden lomasta. Silloin yhtäkkiä tiesin, miksi kirjakaupassa oli ollut niin hiljaista, nimittäin siksi että kaikki olivatkin täällä.
Aiotaanko me tosiaan mennä tuonne, kysyin vaisusti ja melkein toivoin, että Regulus ei haluaisi mennä.
Mutta vaikka hän näytti tuntevan olonsa jokseenkin epämukavaksi, hän ei halunnut perääntyä. Ei, nyt me tehdään tämä, hän sanoi, tarttui minua kädestä ja avasi minulle oven.
Ovenraosta kantautui korviini iloinen puheensorina, kun lähes jokaisessa pöydässä istui joku onnellisen näköinen pariskunta. Rohkelikkopareja, Korpinkynsipareja. Puuskupuhin tuvasta toisensa löytäneitä. Yksi pariskunta Luihuisen tuvasta. Viimeksi mainitut yrittivät kovasti näyttää siltä, kuin eivät olisi treffeillä olleetkaan. Jopa yksi Korpinkynsi-Rohkelikko –kaksikko. Mutta kun ne huomasivat meidät, tuli hiljaista. Aika pysähtyi. Kellon tikitys seinällä kuulosti painostavalta. Ja ne tuijotukset. Ihan jokaisesta pöydästä käännyttiin katsomaan meitä suurin silmin.
Iltapäivää, sanoi Regulus silloin. Täydellisellä pokerinaamalla. Olin aivan sulaa vahaa. Nojasin kevyesti häntä vasten, painoin suukon hänen poskelleen. Hymyilin. Silloin Matami Puddifootin punaposkiset kasvot pilkistivät esiin myyntitiskin takaa. Niin että olisiko täällä jossain vielä pöytä vapaana, Regulus jatkoi rennosti, kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunut. Vieläkin oli hiljaista. Joku pudotti lusikkansa ja kumartui kiireesti nostamaan sen. Matami Puddifoot saatteli meidät ystävällisesti hymyillen istumaan. Tilasimme jotain, jälkikäteen en kyllä yhtään muistanut mitä se oli. Mutta jotain vaaleanpunaista ja todella makeaa ainakin saimme.
Ovatko nämä nyt niin ällöttävän söpöt treffit, kuin halusit, kysyin kun istuimme siinä kaiken hattaranvärisen ja höttöisen keskellä katselemassa toisiamme pöydän yli. Regulus vastasi, että melkein. Mutta ei aivan. Halusin tietää, mikä vielä voisi olla ällömpää. Hän nauroi ja sanoi, että se jos syöttäisin oman leivokseni hänelle lusikalla, ja antaisin hänen tehdä saman minulle. Nauraen totesin, että kaikki taisivat edelleen tuijottaa meitä. Mutta Regulus ei antanut periksi vaan sanoi, että no juuri siksi, Lily.
Myöhemmin kävimme vielä ihan oikeasti ostamassa niitä suklaatoffeesammakoita, vaikka luulinkin sitä alun perin vitsiksi. Sanoin, etten millään pystyisi syömään niitä tänään. Mutta Regulus sanoi, että sen parempi, koska sitten meillä olisi evästä huomisillekin treffeille. Kun illalla kävelimme takaisin koululle, olin onnellisessa sokerihumalassa (tai muuten vaan päästäni pyörällä). Matka kesti pienen ikuisuuden, koska vähän väliä jompikumpi keksi tekosyyn pysähtyä suutelemaan. Ensin minä sanoin, että Reguluksella oli edelleen kermavaahtoa naamassaan, vaikkei edes ollut. Ja pari kertaa hän sanoi, että tuolta tulee joku tyyppi, jonka ehdottomasti täytyy nähdä tämä. Aivan kuin hän olisi oikein tarkoituksella halunnut herättää mahdollisimman paljon pahennusta. Mutta toisaalta, tämän päivän jälkeen en tiedä, paljonko se minua haittaa.
A/N2: Tajusin juuri, että Säilä & Imupaperi on tietenkin Viistokujalla. Mutta eipä mitään, leikitään nyt niin, että niillä oli myös sivukonttori Tylyahossa. Siksi vain, että minusta Lilyn ja Reguluksen nyt vaan piti käydä kirjakaupassa yhdessä, kun näen heidät sellaisina lukemisen ystävinä. Mutta hassua, että tajusin tämän vasta nyt. Minulla menee aina Viistokuja ja Tylyaho iloisesti sekaisin. ;D
-
Velhomaailma tuntuu kyllä vanhoiliselta jo kirjojen aikakaudella ja on ollut ehkä vielä enemmän sitä 1970-luvulla, mutta minua kyllä ilahduttaa suuresti se, että Regulus suhtautuu rennosti Siriuksen ja Jamesin yhdessäoloon. :) Etenkin, kun veljesten välit ovat olleet niin huonot, ja ovat nyt lopulta korjaantuneet. Ei ei valitusta siitä. ;D
Tässä oli luutakomero! :D Se oli aikanaan yksi ihan parhaista kliseistä, kun joku pariskunta päätyi sinne hommailemaan, yleensä Sirius ja Remus, tai Harry ja Draco. Tässä sitä oli kyllä käytetty tyylikkäämmin, mutta jo maininta siitä sai ihanasti vanhat muistot mieleen. ;D
Tässä oli hienoa se, miten Lily ja Regulus ovat jo suhteessaan sen verran varmemmalla pohjalla, että pystyvät juttelemaan kaikenlaisista asioista. Kuten juuri vaikka ystävien ja perheenjäsenten suhtautumisesta. :) Keskustelussa oli pari erityisen ihanaa kohtaa, joista pidin erityisesti:
Yhtäkkiä hän hymyili arvoituksellisesti, niin että tulin uteliaaksi. Hän sanoi, että pitäisi varmaan jutella tästä asiasta Siriuksen kanssa.
Ja että vaikkei hän itse ehkä aina ollut ollut James Potterin suurin fani, tämä saattoi kuitenkin olla hänen veljelleen sopiva, ellei jopa ainoa mahdollinen ihminen, jonka kanssa tämä voisi saada aikaan onnellisen parisuhteen.
Tykkäsin tässä paitsi Reguluksen avarakatseisuudesta, niin myös siitä, että tämä tuntui ensimmäistä kertaa todella ymmärtävän, miksi Sirius oli lähtenyt pois kotoaan. Ja lisäksi tunsi tämän siinä määrin hyvin, että tiesi mikä tai kuka tämän voisi tehdä onnelliseksi. Siinä oli jotain hyvin mieltä lämmittävää. :)
Tämä olikin sitten ihana kohtaus ihan tuon Sirius/Jamesin takia. Tykkään tosi paljon siitä(kin) parituksesta, ja vielä enemmän nyt, kun on tullut luettua heistä viime aikoina yhdessä ficeissä. :) Tässä heidän välinsä oli kuvattu niin lämminhenkisiksi, että se lämmitti yhtä lailla lukijaakin:
Siinä istuessamme Kelmit astelivat sisään äänekkäinä ja hyväntuulisina, kuin eivät ikinä olisi riidoissa olleetkaan. James piti kättään Siriuksen olalla (sillä lailla tietysti, kuin miesten väliseen ystävyyteen sopii), mutta silti se näytti kuin olisi pelännyt Siriuksen saattavan muuten kadota jonnekin. Eikä James varmaan halunnut sitä, ainakaan siitä päätellen, miten ne taas katsoivat toisiaan.
Tuo käynti Puddifootilla ihan kruunasi tämän osan ja nauratti, vaikka mahtaisi tuntua aika kiusalliselta, kun kaikki kiinnittävät huomiota tuolla tavalla. ;) On kuitenkin ihan mahtavaa, että Regulus ei yritäkään salailla suhdetta, vaan tykkää Lilystä niin paljon, että haluaa kertoa siitä kaikille! :D Vähän kyllä hirvittää se, että on varmaan vain ajan kysymys, ennen kuin joku juoruaa tästä nuoresta rakkaudesta herra ja rouva Mustalle. :( Mutta se on sitten sen ajan murhe, ja toisaalta herkullista sinänsä, jos Regulus vain pystyy pitämään pintansa. Saa varmasti ainakin Siriukselta tukea, jos siihen vielä joudutaan. :) Jatkoa odotellessa!
-
A/N: Kirjoitan tätä tarinaa tosiaan aika lailla "kädestä suuhun", eli niin ettei kovin monta lukua ole etukäteen valmiina, vaan päivitän tänne suunnilleen sitä mukaa, kuin valmista tulee. Aina minulla jonkinlainen suunnitelma on, mihin suuntaan asioita veisin, mutta nytkin suunnitelmat ovat muuttuneet lennosta jo useaan kertaan. Eli sillä lailla tämä on aika jännittävä kirjoituskokeilu itselleni. :) Huomasin myös viime luvussa epäloogisuuden (eli että minulta menee Tylyahot ja Viistokujat iloisesti sekaisin), mutta ei varmaan auta kuin suhtautua noihin huumorilla ja paikata aukkokohtia mielikuvituksella. ;D
Pahatar: Minustakin on välillä ihan huojentavaa kirjoittaa velhomaailman nuorten asenteet samaa sukupuolta olevien rakkautta kohtaan sallivammiksi, kuin mikä ehkä on realistista. Joissain tarinoissa voi keskittyä siihen, että maailma ympärillä paheksuu tosi vahvasti sellaisia suhteita, mutta jos kirjoittaa paljon slashia, niin joskus tekee mieli suhtautua tuohon asiaan vähän kevyemmin. :)
Ja kyllä, oli ehdottomasti pakko laittaa nämäkin kaksi hiukan luutakomeroon. ;D Lukijan mielikuvituksen varaan jää, tekivätkö he siellä muutakin kuin juttelivat ja pussailivat, ja jos, niin mitä muuta. Hehän olivat siellä aika pitkään, ja poistuivat hiukan vähemmän huolitellun näköisinä, kuin olivat sinne mennessään. Mutta tarinan ikärajaa kunnioittaen jätin tuon asian avoimeksi. ;)
Reguluksen hahmoa on kiva kirjoittaa, kun hänet voi kuvitella aika monenlaiseksi. Itse ajattelen hänet tässä (ja usein muutenkin) niin, että hän kaikesta huolimatta rakasti isoveljeään suurin piirtein enemmän kuin mitään maailmassa, ja ymmärsi siksi yllättävän helposti sen, mikä tälle oli parhaaksi. Mutta tämän ficin Regulus on myös sellainen, joka ajattelee rakastamiensa ihmisten parasta, mutta ei ehkä oikein osaa ajatella omaa hyvinvointiaan. Ja siihen hän tarvitsee muiden apua, varsinkin Lilyn ja Siriuksen.
Seuraavissa luvuissa uidaan vähän tummemmissa vesissä, mitä en voi kokonaan välttää, koska Lilyn ja Reguluksen suhteeseen liittyy kuitenkin niin paljon taustalla piilevää vastustusta ja paheksuntaa. Mutta niin kuin olen ennenkin lupaillut, niin nytkään vaikeudet eivät kestä ikuisesti.
Sunnuntai 16. lokakuuta 1976
Heräsin niin aikaisin, että aamiaiseenkin oli vielä reilusti aikaa. Yritin kääntää kylkeä ja jatkaa unia, mutta siitä ei tullut mitään. Pää oli liian täynnä ajatuksia, enimmäkseen vain hyviä sellaisia. Ajattelin tietenkin Regulusta, eilistä ihanaa päiväämme ja kaikkea, mitä meille oli tapahtunut. Hänen korjaantuneita välejään Siriuksen kanssa, kaikesta läpi paistavaa lämpöä ja välittämistä veljesten välillä. Ystävieni yllättävää myönteisyyttä Regulusta kohtaan. Ja kaikkea sitä varmuutta ja päättäväisyyttä, jolla hän tuntui suhtautuvan siihen, että pian kaikki tietäisivät meistä.
Mutta sittenkään en saanut mielestäni painostavaa epäilystä siitä, ettei kaikki ollut hyvin. Viikon päästä Regulus lähtisi kotiin syyslomaksi, enkä minä voisi mennä hänen kanssaan. En voisi mitenkään auttaa, jos hänen asiansa olisivat huonosti. Saisinko edes tietää, jos niin olisi? Minulla oli inhottava tunne, että Regulus halusi suojella minua ikäviltä asioilta, vaikka sitten oman hyvinvointinsa kustannuksella. Eihän hän ikinä puhunut edes siitä, miten tupatoverit kommentoivat hänen uutta tyttöystäväänsä, joten tuskin hän vapaaehtoisesti kertoisi siitäkään, jos kohtaisi kotona ylivoimaisia vaikeuksia.
Emmekä me vieläkään tienneet, kuka hänelle oli silloin alkusyksyllä halunnut pahaa. Tai halunnut ainakin vakavasti varoittaa väärään ihmiseen rakastumisesta. Tai mitä se sitten ikinä olikaan ollut. Miksi emme koskaan tuntuneet pääsevän puhumaan siitä? Se vaivasi minua, ja se ihan takuulla vaivasi häntäkin. Miksi muuten hänellä olisi ollut se kirja eilen? Mihin hän sitä tarvitsi? Tiesikö hän jotain? Ei kai hän ollut itse sekaantunut mihinkään, mistä ei kertonut minulle?
Nousin ylös, puin päälleni ja tassuttelin hiljaa oleskeluhuoneeseen. Ajattelin, että voisin käydä hiukan kävelyllä, josko se rauhoittaisi liian vilkkaiksi käyneitä ajatuksiani. Mutta oleskeluhuoneessa törmäsinkin Siriukseen, joka istui yksinään sohvalla ja tuijotti mustassa takassa hehkuvia yksinäisiä, punaisia hiiliä. Kuullessaan suunnitelmani hän halusi lähteä mukaan. Oli kuulemma myös aika lailla ajateltavaa, ja ehkä olisi mukavampi ajatella yhdessä kuin itsekseen, hän sanoi. Ja siitä oli helppo olla samaa mieltä. Olin oppinut nauttimaan Siriuksen seurasta ja oivaltavasta elämänasenteesta, mitä en olisi vielä alkusyksyllä uskonut.
Oli vielä melkein pimeää, mutta näimme kuitenkin kulkea. No, Sirius kysyi. Veljeänikö mietit? Ja minä kerroin. Kerroin huolestani sen suhteen, että Regulus saattaisi olla ongelmissa kotona, mutta en tiennyt tarkalleen, miten pahoissa. Sirius kuunteli keskeyttämättä, ja mietin, kuinkahan pahalta tämän aiheen käsitteleminen hänestä tuntui ottaen huomioon hänen oman historiansa. Mutta hän sanoi olevansa onnellinen, että hänen veljensä on löytänyt minunlaiseni ihmisen, joka ajattelee hänen hyvinvointiaan silloinkin (ja varsinkin silloin), kun hän itse ei oikein osaa. Sirius oli sitä mieltä, että minun kannattaisi vaan jatkaa puhumista Reguluksen kanssa tästä asiasta. Juuri sillä lailla, kuin tähänkin asti, eli lempeästi, rakkaudella mutta antamatta ikinä periksi.
Sitähän minäkin aikanaan yritin, Sirius sanoi ja naurahti katkerasti. Minä osaan kyllä rakastaa, ja olla aika periksiantamatonkin tiettyyn rajaan asti, mutta mikään lempeä ja kärsivällinen tyyppi minä en osaa olla. Ja juuri sellaista Reg taitaa eniten tarvita. Joten jatka samaa rataa, Evans, niin saatat hyvinkin onnistua siinä, mitä minäkin yritin siinä onnistumatta.
Siriuksen sanat saivat oloni luottavaiseksi. Ehkä jonain päivänä Regulus olisi valmis jättämään taakseen vanhempiensa kodin, ainakin siinä tapauksessa, jos nämä kieltäytyisivät missään olosuhteissa hyväksymästä häntä sellaisena, kuin hän pohjimmiltaan oli. Mutta ei sellaisia päätöksiä tehty hetkessä – eivät ainakaan kaikki tehneet – ja minun piti osata antaa hänelle aikaa.
Kysyin Siriukselta myös hänen veikkaustaan siitä, kuka olisi voinut laittaa Reguluksen aamiaismehuun myrkkyä silloin kerran. Sirius huolestui kuullessaan, ettei meillä vieläkään ollut asiasta mitään käsitystä. Hän ihan todella taitaa rakastaa veljeään, sillä hän näytti menevän todella pois tolaltaan ajatuksesta, että Regulukselle tapahtuisi jotain, jotain ehkä vielä pahempaa kuin viimeksi.
Sen täytyy olla joku Luihuisista, Sirius sanoi synkästi. Hän mietti ääneen, ettei se kai voinut olla kukaan muu kuin joku sellainen, joka istuu lähellä Regulusta aamiaisella. Sillä kai se kiinnittäisi huomiota, jos joku jostain naapuripöydästä yhtäkkiä pistäytyisi Luihuisten seurueen keskelle ja tipauttaisi jotain epämääräistä yhden heistä lasiin. Sirius arveli, että todennäköisimpiä syyllisiä olisivat varmaan Rosier tai Mulciber, tai ehkä molemmat. Ne olisivat voineet suunnitella koko jutun yhdessä – toinen olisi voinut harhauttaa Regulusta ja toinen sillä aikaa vaihtaa tämän lasin omaansa. Lopuksi Sirius sanoi, että fiksuna jätkänä Regulus varmaan itsekin tiesi tämän, mutta asia oli liian kipeä myönnettäväksi. Se, että joku hänen niin kutsutuista ystävistään olisi tehnyt niin hänelle.
Ja siinä taitaa olla myös syy siihen, ettet ole raaskinut ehdottaa hänelle ääneen tällaista vaihtoehtoa, vai mitä Lily? Sirius kysyi ja vilkaisi minua varovasti. Häpeissäni minun oli pakko myöntää, ettei väite ollut täysin perätön.
Lupasin jutella asiasta Reguluksen kanssa mahdollisimman pian. Varmaankin jo tänään, vaikka tuntuikin pahalta pilata treffit, joista muuten voisi tulla yhtä suloiset kuin eilisistäkin. Minusta on aina ihan kauheaa pahoittaa Reguluksen mieli. Mieluummin siedän itse vaikka millaisia piinallisia ajatuksia kuin kaadan ne hänen päälleen. Mutta ehkä Sirius on oikeassa. Ehkä Reguluksen rakastaminen tarkoittaa toisinaan myös hänen auttamistaan oikeaan suuntaan ja tiettyjen tosiasioiden kohtaamiseen. Silloinkin, kun se tekee pahaa.
Myöhemmin kysyin Siriukselta, mikä hänet oli saanut nousemaan tänä aamuna tällaiseen epäinhimilliseen aikaan. Tiesin hänet hyvin aamu-uniseksi ihmiseksi, joten jos hän toimi tapojensa vastaisesti, jonkin täytyi olla todella hullusti. Sirius huokaisi ja sanoi, että hänkin oli todella huolissaan veljensä vuoksi. Mutta niin sanoessaan hän näytti sen verran välttelevältä, etten ihan uskonut sen olevan koko totuus.
No hyvä on sitten, Sirius huokaisi alistuneesti.
Nyt oli hänen vuoronsa puhua, ja minä kuuntelin. Hän kertoi, että Jamesin kanssa kaikki oli muuten aika lailla ennallaan, mutta James oli jo useaan otteeseen pyytänyt häntä vastaamaan yhteen tiettyyn kysymykseen. Ja Sirius sanoi pelkäävänsä, että ellei hän pystyisi siihen vastaamaan, James ei ehkä koskaan ihan täysin luottaisi häneen. James kuulemma halusi pystyä käsittämään, mikä oli lietsonut Siriuksen sellaiseen ylilyöntiin Kalkaroksen suhteen. James halusi ymmärtää, mikä Severuksen sanoma asia olisi voinut olla niin paha, että se olisi saanut Siriuksen menettämään otteensa ja harkintakykynsä niin pahan kerran.
Mutta juuri niitä syitä Sirius ei koskaan voisi tälle paljastaa, sillä jos hän niin tekisi, heidän ystävyytensä olisi mitä todennäköisimmin ohi.
Sirius näytti todella lyödyltä kertoessaan tämän. Laitoin käteni hänen hartioilleen ja kysyin, halusiko hän yrittää edes minulle hiukan valottaa asiaa.
Sirius vastasi myöntävästi, mutta häneltä meni silti pitkä aika selittää tilannetta. Aika sekavan selostuksen perusteella ymmärsin kuitenkin, että Severus oli tarkkaillut häntä ja Jamesia pitkään, ja viimein silloin niiden Tarvehuonejuhlien ja sen Siriuksen ja Jamesin suudelman jälkeen hän oli ollut varma asiastaan. Siitä, että Siriuksella oli parasta ystäväänsä kohtaan kaikenlaisia muitakin tunteita, kuin ystävien välillä olisi ollut sopivaa.
Severus oli kysynyt Siriukselta, halusiko hän paljastaa salaisuutensa Jamesille itse, vai auttaisiko Severus häntä siinä. Miten surullista, Severus oli jatkanut, kun Sirius oli kerrankin mennyt sanattomaksi. Ällistyksestä, yllätyksestä, häpeästä. Ja sen jälkeen raivosta. Miten surullista, että koko koulun virallinen kaunis poika rakastaa sitä ainoaa tyyppiä, jota takuuvarmasti ei voi saada, ei edes yhdeksi yöksi.
Ja niin vahvasti kuin olenkin aina ollut sitä mieltä, että kaiken Severuksen kokeman kaltoinkohtelun jälkeen mikään hänen Kelmeille tekemänsä ei voisi olla muuta kuin oikeutettua, tämä riipaisi silti syvältä.
Kävelimme hitaasti koululle päin, aamupala alkaisi ihan pian. Sanoin Siriukselle, että minusta Severus ei välttämättä ollut lausunnossaan oikeilla jäljillä, vaan tuo kuulosti enemmän katkeran ihmisen puheelta, jonka tarkoitus on vaan päästä toisen ihon alle. Sillä sellainen Severus pahimmillaan voi olla.
Arvelin myös, että olivat Jamesin tunteet Siriusta kohtaan sitten luonteeltaan romanttisia tai eivät, varmaa oli ainakin, että tämä rakasti Siriusta. Eniten koko koulussa, ehkä myös eniten koko maailmassa. Joten jos hän rohkaistuisi kertomaan Jamesille tunteistaan, se tuskin olisi heidän ystävyytensä loppu missään olosuhteissa.
Sirius oli hiljaa pidempään, kuin hänelle on tyypillistä. Mutta hymyili kuitenkin, näytti kovasti miettivän jotain. Sitten hän katsoi minua ja sanoi, että hänen täytyi miettiä asiaa. Mutta kiitos kauniista sanoistasi, hän sanoi.
Hän ehdotti, että lähtisimme yhdessä aamiaiselle. Suostuin, mutta halusin sitä ennen pikaisesti käydä makuusalissani, koska aioin hakea eilen ostetut suklaasammakot. Jos tämä aamu menisi samalla tavalla kuin eilinen, en ehkä malttaisi enää tehdä niin sitten, kun olisin jo Reguluksen kanssa, eikä hänkään ehkä mielellään päästäisi minua pois. Sirius kohautti harteitaan ja totesi, että nähdään sitten hetken kuluttua suuressa salissa.
En päässyt pitkällekään, kun melkein astuin lattialla olevan esineen päälle. Hopeisen käärmesormuksen, sellaisen, jota monet Luihuiset käyttivät. Reguluskin omisti sellaisen, vaikka käyttikin sitä päivä päivältä harvemmin. Ajattelin, että voisin poimia sormuksen mukaani ja antaa Regulukselle, ehkä se löytäisi omistajansa.
Mutta kun kosketin esinettä, ehdin tajuta vain, että se oli kylmä.
Epäluonnollisen kylmä.
Sitten tuli pimeää.
Putosin johonkin,
aivan kuin jäätävään veteen.
Enkä ollut siellä yksin.
-
Maanantai 17. Keskiviikko 19. lokakuuta 1976
No niin. Olen sairaalasiivessä. En tiedä, miten jouduin tänne. Se selviää kai myöhemmin. On hirveän kylmä. Nukuttaa, mutta en haluaisi enää nukahtaa. Painajaisten takia. Matami Pomfrey antoi lämpöpeiton ja nukkujuomaa, jonka pitäisi taata rauhallinen uni. Mutta paleleminen ei silti tunnu lakkaavan, ja pelkään painajaistenkin vielä palaavan. Matami ei suostunut kertomaan, mikä minulla on. Jutellaan siitä myöhemmin, tyttö kulta, hän sanoi. Päättelin, ettei sekään tiennyt.
Ennen kuin suostuin juomaan nukkujuomaa, halusin tietää, missä Regulus oli. Kerroin, että hän varmaan jo ihmettelee, missä olen, koska meidän piti nähdä aamiaisen jälkeen. Ja kai hän oli kunnossa? Ei kai hänellekin ollut tapahtunut jotain tällaista?
Silloin Matami selitti rauhallisesti, että tänään oli jo keskiviikko. Ja että herra Musta, tai itse asiassa kumpikin heistä, oli istunut kuin liimattuna sänkyni vierellä aina sunnuntaista asti, eivätkä he olleet suostuneet poistumaan kulumallakaan. Matami sanoi pakottaneensa ne yöksi nukkumaan omiin tupiinsa, vaikka ne eivät olisi millään menneet.
On täällä käynyt muitakin, Matami kertoi. Ja jokainen on ollut kovasti huolissaan ja poissa tolaltaan. Mutta kaikkein eniten nuorempi herra Musta, Matami päivitteli, ja totesi heti perään, miten hyvä oli, että nuorella miehellä oli sentään niin huolehtiva isoveli tukenaan.
Olisin halunnut nähdä Reguluksen heti, mutta Matami selitti kellon olevan puoli kuusi aamulla, joten voisin ihan rauhassa nukkua muutaman tunnin. Se tekisi minulle hyvää. Joten suostuin juomaan hänen tarjoamansa liemen, ja vajosin vilunväreistäni huolimatta takaisin uneen.
*
Olin taas siellä. Oli pimeää ja kalseaa. Kallio oli liukas ja niljainen paljaiden jalkojeni alla. Ympärillä oli mustaa vettä, minne tahansa katsoin. Tällä kertaa en ollut veden alla, kuten äsken. Veden pinta oli rauhallinen ja liikkumaton nyt, mutta se kätki näkyvistä kammottavan totuuden. Sillä minä muistin vielä, muistin miten äsken olin ollut pinnan alla. Miten yritin tarttua Regulusta kädestä, mutta joku kiskoi häntä pois, kiskoi minua pois. Kuolleet kädet kiskoivat meitä eri suuntiin.
En ollut enää yksin kallioluodolla. Regulus oli siellä myös. Kutsuin häntä nimeltä, mutta hän ei kuullut minua. Ei kääntynyt katsomaan. Hän kurkotti kädellään kohti veden tummaa pintaa. Huusin häntä kerran, sitten monta kertaa, sillä oli pakko estää häntä. Eikö hän muistanut, ettei veteen pitänyt koskea, ettei herättäisi niitä, jotka veden näennäisen tyyni pinta peitti näkyvistä.
Yritin mennä hänen luokseen, mutta jalat eivät totelleet. Katselin avuttomana, kun kädet tarttuivat häneen taas, ja hän yritti kutsua minua, mutta ne kiskoivat hänet pinnan alle. Halusin mennä perään, mutta vasta kun veden pinta oli taas tyyni ja tasainen, sain jalkani liikkeelle. Sukelsin veteen, mutta siellä oli pelkkää pimeyttä. Tällä kertaa olin yksin.
*
Havahduin todellisuuteen, kun joku herätteli minua. Kutsui nimeltä, taputteli ihanan lämpimällä kädellään poskiani. Ravisteli varovasti olkapäistäkin, ja kosketuksesta levisi mukavaa lämpöä viluiselle iholleni. Raotin silmiäni. Oli aika kirkasta, mutta vähän aikaa räpyteltyäni pystyin tarkentamaan katseeni hahmoon vuoteeni vierellä. Se oli Regulus, olihan? Kyllä sen täytyi olla, mutta miksi sitten äsken…
Oletko varmasti siinä, piti kuitenkin kysyä. Hän vakuutti olevansa.
Hän yritti hymyillä, mutta ei siitä tullut mitään. Hän itki. Itse olin sekava, enkä päässyt irti äskeisen painajaisen tunnelmista. Oli niin hirveän kylmä. Mutta kun Regulus silitti viileitä poskiani, suuteli kasvojani ja painoi otsansa omaani vasten, hänestä säteili ihmeellistä, ihanaa lämpöä, joka sai vilunväreet asettumaan.
Kaikki on hyvin nyt, hän toisteli. Kuulosti siltä, että hän yritti vakuutella itseäänkin siitä. Hänen kätensä vapisivat ihan yhtä paljon kuin omanikin, vaikka hän olikin lämpöinen eikä kylmästä kankea kuten minä.
Meidän piti rauhoittua, kummankin. En keksinyt muuta ratkaisua kuin käskeä hänen kömpiä viereeni peiton alle, ottaa mukava asento ja nukkua vielä vähän.
Hän totteli heti. Ja kun tunsin hänen kehonsa lämmön koko vartaloni mitalta, minulle tuli miljoonasti parempi olo, ja lakkasin palelemasta. Suloinen, raukea lämpö levisi kaikkialle, sormenpäitä ja varpaita myöten. Ehkä hän pitäisi myös painajaiseni kurissa.
Rakastan sinua Lily, hän mutisi tukkoisesti ja painoi nenänsä vasten poskeani. Kätensä hän kietoi ympärilleni, ja siitä tuli ihana tunne, että kaikki oli sittenkin aika hyvin.
Oli helppo kertoa, että minäkin rakastan häntä. Olin niin valtavan onnellinen, että hän oli siinä. Hengissä, ilmeisen hyvissä voimissa, vaikkakin säikähtynyt. Eikä kukaan ollutkaan kiskonut häntä veden alle. Se oli ollut unta. Mutta miksi se oli tuntunut niin todelta?
Miksi olen täällä? kysyin juuri ennen kuin uni vei taas voiton. Mutta Regulus silitti hiuksiani ja sanoi, että jutellaan myöhemmin rakas. Nuku nyt.
*
Seuraavan kerran herätessäni en heti muistanut, missä olin. En muistanut, että olin koskaan ollut kylmissäni tai keskellä kauheita painajaisia. Mutta olin hyvin tietoinen, että Regulus oli siinä vieressäni. Ennen kuin avasin silmäni, tiesin jo hänen olevan siinä ja hereillä. Hänen sormensa leikkivät hiuksillani, ja hänen nenänsä oli painautunut kaulaani vasten.
Kun avasin silmäni, hän valpastui heti ja halusi tietää, millainen olo minulla oli. Kun mietin asiaa, ei voinnissani ollut mitään vikaa. Yritin nousta istumaan, mutta hän tarttui minua hartioista ja painoi takaisin vuoteelle. Sanoi, että nyt pysyt kyllä siinä vielä vähän aikaa. Hänen silmistään näki, ettei hän aikonut antaa periksi tässä asiassa. Hänen ei tarvinnut edes kertoa, että hän oli valvonut monta yötä ja päivää putkeen, odottanut minun heräämistäni ja yrittänyt päästä selville siitä, mitä oikein oli tapahtunut. Minulle tuli paha mieli hänen puolestaan, enkä viitsinyt alkaa riidellä. Joten asettelin vain tyynyni paremmin ja jäin siihen pitkäkseni.
Silloin Siriuskin ilmestyi paikalle, ja kun hän näki minut hereillä, hänen kasvoilleen levisi tuttu virnistys. Mutta jokin kertoi minulle, ettei hänenkään ollut ihan helppo esittää huoletonta. Hän istuutui tuoliin vuoteen vierelle. Merlinin kiitos, että olet vihdoinkin hereillä, hän sanoi minulle. Sillä hänellä oli kuulemma ollut rankat kolme päivää yrittäessään kaitsea sekoamispisteessä olevaa veljeään. Silloin Regulus kiskaisi tyynyn päänsä alta ja heitti sillä Siriusta, mutta tämä vain nauroi, nappasi tyynyn kiinni lennosta ja heitti takaisin.
Nyt olin niin hereillä, että minun oli pakko kysyä, mitä oikein oli tapahtunut, kun olin päätynyt tänne. Siriuksen hymy katosi, kun hän veti syvään henkeä ja alkoi kertoa. Hän oli kuulemma lähtenyt perääni silloin sunnuntaiaamuna, koska hänen oli pitänyt pyytää minua viemään päällysviittansa oleskeluhuoneeseen, ettei hänen olisi tarvinnut ottaa sitä mukaan aamupalalle. Mutta silloin oli jo ollut myöhäistä. Muutaman kamalan hetken Sirius kertoi luulleensa, että olin kuollut, sillä olin ollut jääkylmä, eikä hän ollut saanut minua reagoimaan mihinkään. Mutta sitten Kuhnusarvio oli tullut siihen, nähnyt sormuksen ja sanonut, että tämä taisi olla jokin kirous, johon Matami Pomfreyltä kyllä löytyisi parannuskeino. Mutta kolme päivää oli ollut helvetin pitkä aika odotella heräämistäni, Sirius sanoi totisena.
Anna anteeksi Lily, Regulus mutisi. Kun ihmettelin, miksi hän minulta pyysi anteeksi, hän kaivoi taskustaan kirjelapun. Samanlaisen kuin se, jonka kerran kähvelsin hänen sairaalasänkynsä yöpöydältä. Hän taitteli lappusen auki ja näytti sen minulle. Kertoi, että se oli lähetetty hänelle sunnuntaiaamupäivänä, kun hän oli jo istunut Siriuksen kanssa täällä.
Tämä on viimeinen varoitus.
Kysyin, olivatko he kertoneet siitä Dumbledorelle, Kuhnusarviolle tai jollekulle muulle aikuiselle. Mutta Sirius pudisti päätään ja sanoi, että he olivat Reguluksen kanssa ehtineet jutella asiasta todella pitkään odotellessaan minun heräämistäni. Ja he olivat päätyneet siihen, että oli viisainta yrittää saada Mulciber ja Rosier järjestykseen ihan omin avuin. Aikuisten sekaantuminen luultavasti vain pahentaisi asioita, Regulus sanoi.
Sitten hän katsoi minua silmät anteeksipyytävinä ja sanoi, että tämä kaikki oli hänen syytään, sillä hän oli itsepintaisesti kieltäytynyt ajattelemasta tällaisia ikäviä asioita. Olin niin helvetin onnellinen sinusta, hän sanoi. Ja jopa tuosta ääliöstä, hän lisäsi ja nyökkäsi veljeään kohti. Minua alkoi itkettää se vilpittömyys, jolla hän sanoi, ettei ollut tottunut olemaan niin onnellinen, ja että sellainen hämärsi terveen arviointikyvyn. Mutta samaa virhettä hän ei aikonut tehdä enää uudelleen, ei tämän jälkeen.
Me selvitämme tämän yhdessä, Sirius lisäsi ja puristi veljeään lohdullisesti käsivarresta. Regulus nyökkäsi.
-
Olen taas pahasti jäljessä tässä kommentoimisessa, mutta pääsenkin nyt kommentoimaan kahta osaa kerralla. :) Tuo ei minusta haittaa mitään, jos Viistokuja ja Tylyaho menevätkin sekaisin välillä. Eihän kirjoissakaan ole kerrottu, mitä kaikkia liikkeitä Tylyahosta löytyy, joten minusta oikein hyvin voisi olla jollain Viistokujan liikkeellä siellä sivuliike. Muistaakseni Fredin ja Georgen pilailupuoti ainakin suunnitteli avaavansa sivuliikkeen Tylyahoon, joten miksei sitten muutkin? :D
Lilyn ja Siriuksen luottamuksellinen ja lämminhenkinen keskustelu oli mukavaa luettavaa. Pidin tosi paljon siitä, että tässä tuli esiin tuokin, mikä oli saanut Siriuksen tekemään jotain noin pahaa Severusta kohtaan. Uh, ymmärsin jotenkin niin hyvin molempia. Siriusta, joka oli aivan onneton ajatellessaan, että menettäisi Jamesin ystävyyden. Silti myös Severusta, joka ajatteli pääsevänsä viimein maksamaan kiusaajilleen takaisin, vaikka kamalaahan tuollainen on silti. :( Eihän kiristämisestä yleensä mitään hyvää seuraa kenellekään, eikä tässäkään. Täytyy sanoa, että ajattelin kyllä jo aikaisemmin, että Sirius ja James ovat jo yhdessä, mutta ilmeisesti eivät kuitenkaan, kun Sirius ei pystynyt puhumaan Jamesille tästä. Ehkä se ajatus tuli kuitenkin siitä, että nämä olivat jälleen niin läheisiä, ja kenties sen vuoksi, että Jamesillakin tuntui selvästi olevan lämpimiä tunteita Siriusta kohtaan, mutta niitä ei sitten oltu vielä lausuttu ääneen. Olisipa ihanaa, jos ne tunteet olisivat molemminpuolisia, ja siihen asti päästäisiin, että näistä myös kerrottaisiin. :)
Ymmärsin hyvin tuon, että Lilyä huolestuttaa Reguluksen paluu syyslomalla kotiin, ja se hyökkäys, josta Regulus ei ole halunnut puhua, eikä avautunut kunnolla tuosta kirjastakaan. Ja sitten se realisoituikin, kun Lily otti tuon sormuksen käteensä. Nyt minulle jäi vähän epäselväksi, tapahtuiko tuo oleskeluhuoneessa vai makuusalissa? Mietin kuitenkin, että siinä oli jotain samaa kuin Dracon kirotussa kaulakorussa 6. kirjassa, eli mistä hyökkääjä saattoi tietää, kenen käsiin tuo päätyy? Ja oliko Lily sittenkään tarkoitettu kirouksen uhriksi? Minulle tuli vahvasti mieleen tuosta sormuksen kirouksesta se luola, jossa säilytettiin kolmatta hirnyrkkiä, ja josta Regulus ei canonissa päässyt koskaan pois. :( Tuo oli hyvin vaikuttava käänne luvun loppuun, ja sitä ensimmäistä kertaa lukiessani ajattelin myös, että oliko tuo sormus kuitenkin porttiavain? Huolestutti kovasti Lilyn puolesta, ja huolestuttaa edelleen, koska eihän tuo kirous nyt vielä tunnu olevan voitettu. :( Oli silti suunnaton helpotus, kun tämän viimeisimmän luvun alussa Lily olikin sitten turvassa sairaalasiivessä. Ja todella voi kuvitella, miten levottomia sekä Regulus että Sirius olivat olleet. Onneksi näillä nuorilla Mustilla on nyt toisensa. :)
Tässä tarinassa on paljon kysymyksiä, joihin odotan vastauksia, ja romantiikan lisäksi myös niitä synkempiä sävyjä. Mutta juuri siksi tätä onkin ollut mukava lukea! Nyt toivon kovasti, että Sirius ja Regulus saisivat tämän asian selvitettyä jotenkin yhdessä, koska eivät halunneet kertoa aikuisille, mikä olisi tosin voinut olla viisasta. ;D Jään odottamaan jatkoa. :)
-
Olen varmaan tuhat kertaa halunnut kommentoida tätä, mutta en ole vain saanut aikaiseksi aikaisemmin. ::) En ole ikinä aikaisemmin törmännyt Lily/Regulus -paritukseen, mutta se toimii ainakin tässä ficissä todella hyvin! Moni asia ylipäätään on tässä ficissä juuri sellainen, mitä omassa headcanonissani, esimerkiksi koko Reguluksen hahmo on juuri sellainen, mitä olen aina kuvitellut eli sellainen herkkä poika, joka ei todellakaan ole paha vaan sattunut syntynyt vaan väärään perheeseen. Myös esimerkiksi Siriuksen pilan seuraukset olivat tässä ficissä juuri sellaiset kuin olen aina kuvitellutkin, eli Remus on anteeksiantavaisempi osapuoli kuin James.
Ylipäätään tämä on tosi kiva tarina, jota on ollut kiva lukea. :) Paljonhan tässä on toki vielä auki, esimerkiksi se, että kuka on Lilyyn ja Regulukseen kohdistuneiden hyökkäysten takana. Toisaalta uskon, että Reguluksen luihuiskaverit eivät olisi niiden takana, koska olihan Severuskin kuitenkin Lilyn ystävä pitkään. Toisaalta Regulus on varmasti helpompi kohde kuin Severus... ::) Mutta en kyllä keksi kuka muukaan heidän kimppuunsa haluaisi hyökätä!
Odotan innolla, että mihin suuntaan tämä tarina tulee menemään :)
-
A/N: Kiva kuulla Pahatar, että tykkäsit siitä, kun Lily ja Sirius jakoivat tuntojaan toisilleen. Minusta on kiva kirjoittaa heidät ystäviksi, koska Lily tarvitsee jonkun jonka kanssa purkaa mieltään asioista, joista Regulus ei oikein haluaisi jutella, ja joka yhtä lailla rakastaa Regulusta. Ja Lily olisi varmaan hyvä ystävä ja vähän sellainen tasapainottava voima Siriukselle. On kuitenkin kiva kirjoittaa Sirius pohjimmiltaan mukavaksi tyypiksi, joka välittää itselleen tärkeistä ihmisistä ja pystyy lopulta myöntämään virheensäkin. Aluksi kun tuli kirjoitettua hänet aika ikäväksi ihmiseksi, mutta tykkään kirjoittaa hahmojen kasvusta ihmisenä, ja Sirius on minulle helppo kohde siihen. ;D
Se ei tosiaan tainnut käydä ihan selväksi tuosta edellisestä luvusta, mistä Lily sen sormuksen löysi, mutta mielessäni ajattelin sen olleen käytävällä jossain matkalla suuresta salista Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen.
connie: Kiitos kun tulit kommentoimaan, olipa ihana kuulla, että olet tätä tarinaa seurannut ja tykännyt näistä hahmoista ja heidän suhteestaan. Enpä ole itsekään tainnut lukea juurikaan Lily/Regulusta, aika vähän käytetty paritus se taitaa olla. Siitä idea tähän varmaan alun perin tulikin, kun etsin luettavaa juuri heistä, enkä löytänyt. Piti sitten itse kokeilla, toimisiko se. ;D
Torstai 20. lokakuuta 1976
Aamulla heräsin siihen, että Sirius ravisteli minua kevyesti olkapäästä. Hän oli laskenut yöpöydälle pinon koulukirjoja, joita olin eilen pyytänyt häntä tuomaan, koska Matami Pomfrey ei halunnut päästää minua vielä oppitunneille. Kohottauduin istumaan, vaikka Sirius kehottikin minua vain jatkamaan unia, sillä kello oli vähän. Vilkaisin vierelläni tuhisevaa Regulusta, silitin hänen hiuksiaan varovasti ja laitoin peiton paremmin hänen päälleen. Hän oli tainnut viime päivinä nukkua vielä huonommin kuin minä, joten uni tuli hänelle tarpeeseen.
James seisoskeli vähän matkan päässä Siriuksen takana hiukan vaivaantuneen näköisenä, mutta nyökkäsin hänetkin tulemaan lähemmäs. Kohteliaasti hän kysyi, miten jakselin, ja vastasin rehellisesti, ettei voinnissani tällä hetkellä tuntunut olevan mitään kummempaa vikaa. Enää en ollut kylmissäni, ja viime yönä unet olivat olleet pelkästään rauhallisia. Sitten James katsoi lattiaa ja sanoi, että oli minulle kiitoksen velkaa siitä, että olin auttanut häntä ja Siriusta saamaan välinsä kuntoon. Elämä oli kuulemma ollut todella ikävää ilman parasta ystävää, hän sanoi. Suurin piirtein samanlaista varmaan, kuin ankeuttajien jatkuva läsnäolo.
Minua hymyilytti, kun katsoin Jamesin vaaleanpunaisina helottavia poskia. Ajattelin, ettei hän ikinä ollut näyttänyt tuolta pyytäessään aikanaan minua treffeille. Silloin hän aina oli hymyillyt itsevarman ilkikurisesti, ikään kuin koko elämässä olisi hänelle ollut kyse suuresta vitsistä. Nyt hänen kasvoillaan oli kuitenkin koko ajan sellainen pieni, mystinen hymyntapainen, joka kertoo siitä, että olisi paljon sanottavaa, mutta liian vähän uskallusta sanoa se.
Vaihdoin nopean katseen Siriuksen kanssa ja toivoin hänen ymmärtävän sanattoman vihjeeni. Ja ymmärsihän hän.
Hän selvitti kurkkuaan ja sanoi, että kuule Sarvihaara, minun olisi korkea aika kertoa sinulle yksi juttu. Aion tehdä sen tässä ja nyt, koska muuten en ehkä ikinä uskalla. Ja ihan vaan tiedoksi sitten, että Evans tietää tämän jo.
Seurasin henkeäni pidätellen, kun Sirius hiukan sanojaan tapaillen mutta päättäväisesti tunnusti Jamesille kaiken. Sen, että Severus oli keksinyt hänen salaisuutensa ja uhannut paljastaa sen Jamesille. Sen, että Siriuksella oli parasta ystäväänsä kohtaan ihan liian paljon sellaisia tunteita, jotka eivät menneet läheisimmänkään ystävyyden piikkiin. Sen ettei ollut mikään sattuma, että se Tarvehuonebileiden suudelma oli tuntunut niin aidolta. Ja myös sen, että Severuksen sanat olivat saaneet hänet hetkeksi niin pois raiteiltaan, että hän ei ollut pystynyt ajattelemaan selkeästi. Ainoa hänen mieleensä mahtunut asia oli ollut pelko siitä, että ystävyys olisi mennyttä. Silloin hän oli sekunnin tai kaksi kuvitellut, että Severuksen pelotteleminen hiljaiseksi olisi ratkaisu. Mutta vasta myöhemmin hänelle oli valjennut, mitä kaikkea hän olisi voinut saada aikaan.
Olisin voinut järjestää Kuutamon Azkabaniin loppuelämäkseen, Sirius sanoi pitäen katseensa koko ajan Jamesissa. Varpaiden tuijottelun aika oli ilmeisesti hänen mielestään nyt ohi. Ja olisin voinut järjestää hengiltä Kalkaroksen – ja sinut, James. Miten kuvittelet, että olisin ikinä elänyt sellaisen kanssa?
En vieläkään uskaltanut hengittää, tuijotin vaan heitä kahta ja toivoin, etteivät he antaisi minun häiritä. Laskeutui syvä hiljaisuus. James tuijotti Siriusta suurin silmin, näytti olevan kykenemätön puhumaan. Siriuksen silmät rukoilivat häntä sanomaan edes jotain, ja hän oli puheenvuoronsa jäljiltä hengästynyt. Saatoin melkein aistia, miten hän laski päässään kymmeneen, sitten kahteen- ja kolmeenkymmeneen kestääkseen sekuntien kiduttavan hitaan kulumisen. Sitten yhtäkkiä Jamesin suusta karkasi äännähdys, se oli sekoitus jonkinlaista naurahdusta ja nyyhkäisyä.
Sinä saatat välillä olla melkoinen idiootti, Antura, hän sanoi ääni karheana pidätetystä tunteesta. Kuvittelitko oikeasti, etten rakastaisi sinua? Kuinka tyhmä oikein olet?
Yhtäkkiä hän astui lähemmäs Siriusta, otti tämän kasvot hellästi käsiinsä ja painoi huulensa tämän huulille. Se ei ollut kokeileva suudelma, eikä erityisen hellä. James näkyi olevan täysin selvillä siitä, mitä teki. Suudelma jatkui jatkumistaan, ja Siriuksen kädet hakeutuivat Jamesin niskaan. Hetki ylitti herkkyydellään vielä monin verroin sen heidän aiemman suudelmansa niissä juhlissa.
Juuri silloin Regulus äännähti unisesti vieressäni. Heti kun hän sai silmänsä jotenkuten auki, hän näki edessään nuo kaksi, täysin uppoutuneina toisiinsa. Regulus tuijotti heitä hetken aikaa sanaakaan sanomatta, ja vilkaisi sitten minua. Nostin sormen huulilleni. Minua nauratti ihan hirveästi Reguluksen ilme ja koko tilanne, mutta en halunnut alkaa kikattaa ääneen. Regulus pääsi tilanteen tasalle, virnisti ja kohottautui varovasti istumaan, veti sitten minut kiinni itseensä ja suuteli hellästi.
Kai mekin sitten voidaan, hän mutisi huuliani vasten, ja silloin en voinut enää mitään naurulleni. Se sai myös Reguluksen itsehillinnän pettämään. Yritimme suudella toisemme hiljaisiksi, mutta siitä tuli aika koominen esitys, sekoitus intohimoista suudelmaa ja hysteeristä naurukohtausta. Sirius ja James säpsähtivät, mutta eivät malttaneet irrottaa käsiään toistensa ympäriltä. He vilkaisivat meitä hölmistyneinä, kuin olisivat vasta muistaneet läsnäolomme. Sitten nauru tarttui heihinkin. Onneksi he ovat pohjimmiltaan huumorimiehiä, sillä olisihan joku voinut suuttuakin.
Kun Matami Pomfrey tuli aamukierrokselleen, hän pudisteli päätään tavatessaan neljä hervottomasti nauravaa oppilasta, joista kukaan ei pystynyt lopettamaan. Aina, kun kolmen meistä onnistui olla hetki nauramatta, neljännen pokka petti, ja koko homma alkoi alusta. Matami katsoi meitä aika hyväntahtoisesti, mutta hätisteli sitten Siriuksen ja Jamesin aamupalalle ja sen jälkeen oppitunneille. Regulus totesi, että hän ei aikonut lähteä, vaan hakisi kirjansa tänne ja pitäisi etäpäivän kanssani. Matami ei esittänyt vastalauseita.
*
Reguluksen kanssa opiskelu on ennenkin ollut mukavaa, mutta nyt se tuntui erityisen ihanalta, kun voi loikoilla saman peiton alla samalla, kun kumpikin syventyi omaan kirjaansa. Mutta lounaan jälkeen keskittymiseni alkoi herpaantua, kun Reguluksen hajamieliset sormet vaeltelivat pitkin selkääni, pysähtyivät leikkimään niskahiuksillani, tai koskettivat huuliani kuin huomiota kerjäten. Kun hän taas kerran teki niin, nappasin kiinni hänen kädestään ja suukotin jokaista sormenpäätä vuorotellen. Sitten laitoin kirjani pois ja laskin pääni hänen rintakehänsä päälle niin, että kuulin sydämen tasaiset lyönnit. Siinä oli valtavan hyvä olla, varsinkin kun hänkin päätti pitää tauon loitsujen opiskelusta ja veti minut tiukemmin itseään vasten.
Olen tässä hiukan miettinyt, Regulus sanoi, ja äänensävystä päätellen hän oli miettinyt vakavia. Hän sanoi, ettei oikein edes tiennyt, mistä aloittaisi, sillä viime päivien aikana hänellä oli ollut ihan liiankin kanssa aikaa ja aihetta miettiä. Onneksi sentään oli ollut Sirius juttuseurana, hän totesi, sillä muuten hänen järkikultansa olisi varmaankin jättänyt hänet jo sen kauhean sunnuntain aikana, jolloin kukaan ei osannut sanoa, milloin minä heräisin, jos heräisin ollenkaan.
Regulus kertoi, että Siriuksen mielestä hänen ja minun ei pitänyt enää jäädä keskenämme ihmettelemään, miten tällaiset hyökkäykset saataisiin loppumaan. Jos ja kun kyse oli siitä, että jotkut Reguluksen puhdasverisistä tupatovereista eivät halunneet hänen harhautuvan pois kunniallisen elämän polulta, mukana saattoi olla montakin tekijää. Silloin mekin tarvitsisimme muiden tukea, ja sitä varten olisi mietittävä, keihin ehdottomasti voimme luottaa. Sirius ja James olivat jo ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi, ja kuulemma myös Remus ja Peter olivat takuuvarmasti meidän puolellamme. Alice, Mary ja Marlene olivat olleet sairaalasiivessä useasti ennen heräämistäni, ja hekin olivat halukkaita auttamaan. Kuuntelin Regulusta ääneti ja ihmettelin, oliko hän todellakin yhtäkkiä valmis tekemään yhteistyötä tuollaisen Rohkelikkolauman kanssa ja luottamaan heihin. Regulus painoi leukansa päälakeani vasten ja sanoi, että minun vuokseni hän oli valmis yllättävän moniin asioihin.
Minä puolestani sanoin, että hyvähän minun oli, kun kaikki nuo tyypit olivat seurassani aina silloin, kun Regulus ei voinut olla. Mutta oliko hänellä omassa tuvassaan ketään sellaista, johon hän ehdottomasti pystyi luottamaan? Josta täydellä varmuudella pystyi tietämään, ettei tämä ainakaan ollut ollut osallisena hyökkäyksiin? Regulus mietti vähän aikaa ihan hiljaa, ja vastasi sitten välttelevään sävyyn, että oli siellä ehkä pari sellaista tyyppiä. Ainakin nyt Barty Kyyry, joka oli omalla hiukan erikoisella tavallaan hänen paras kaverinsa.
Silloin sanoin, että mielestäni ainakin Severukseen saattoi luottaa tässä asiassa täysin. Regulus oli taas hiljaa, ja minä jatkoin muistelemalla sitä päivää aiemmin syksyllä, jolloin olin mennyt juttelemaan Severuksen kanssa, ja jolloin meillä Reguluksen kanssa oli ollut tähän asti ainoa kunnon riitamme. Kun Regulus ei vieläkään sanonut mitään, kysyin, oliko hän kanssani eri mieltä Severuksesta. Katsoin häntä silmiin, mutta ei hän näyttänyt vihaiselta eikä siltä, että olisi aikonut alkaa haastaa kanssani riitaa. Mutta hän puri alahuultaan sen näköisenä, että jokin vaivasi häntä suuresti.
En ole eri mieltä kanssasi siitä, hän huokasi lopulta. Mutta Severushan on sinuun rakastunut, ja se saattaa olla pienoinen ongelma minulle.
Väittelimme asiasta hyvän aikaa, koska itse en koskaan ollut ajatellut Severuksen olevan minusta romanttisesti kiinnostunut. Ja minä sentään tunsin hänet vielä pidemmältä ajalta kuin Regulus. Kumpikaan meistä ei antanut periksi omasta näkemyksestään, mutta lopulta Regulus naurahti alistuneesti, suuteli minua kevyesti huulille ja sanoi, ettei aikonut tällä kertaa alkaa riidellä kanssani. Hän lupautui tulemaan vastaan sen verran, että jos Sirius ja James olisivat valmiit siihen, että pyytäisimme Severuksen apua tässä asiassa, niin silloin se kävisi myös hänelle.
Voihan nyt helvetti sinun kanssasi Regulus, minä puuskahdin, sillä kuka tahansa ymmärtää, millainen katastrofi siitä syntyisi, jos Kelmit ja Severus sekoitettaisiin samaan soppaan. Kun emme saaneet asiaan muutakaan yhteisymmärrystä, päätimme nukkua vielä yön yli ja jutella asiasta huomenna uudelleen.
Juuri kun olin vaipumaisillani uneen, Regulus sanoi, että oli vielä yksi asia, josta hän halusi puhua. Hän sanoi, että parin päivän päästä alkava syysloma tuntui hänestä ihan järjettömän pahalta, varsinkin tämän viimeisimmän jälkeen. Hän sanoi, että jos voisin mitenkään järjestää sen, että jäisinkin koululle, niin hänkin järjestäisi asian omalta osaltaan. Mietin tätä vaihtoehtoa ihan tosissani, koska se oli äärimmäisen houkutteleva. Mutta samalla minusta tuntui pahalta joutua sanomaan näin viime tingassa vanhemmilleni, etten tulisikaan kotiin.
Regulus oli pahoillaan, mutta sanoi tietenkin tajuavansa sen. Samalla hän kertoi kuitenkin olevansa huolissaan siitä, että kotona kukaan ei voisi tulla avukseni, jos jotain sattuisikin. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, Regulus meni nolon näköiseksi ja alkoi kovasti selittää, ettei hänellä tietenkään ollut mitään vanhempiani vastaan, vaikka nämä jästejä olivatkin. Mutta kirousten ja muiden taikamaailman hyökkäysten edessä heidän täytyi kai olla aika avuttomia.
Oikeassahan hän siinä oli, vaikken itse osannutkaan kuvitella, että kukaan kävisi kimppuuni kotona vanhempieni luona, keskellä jästejä kuhisevaa esikaupunkialuetta. Ajatuskin tuntui järjettömältä. Sen sijaan päähäni pälkähti villi ajatus, jonka avulla ehkä sittenkin saisin viettää lomaviikkoni Reguluksen kanssa. Sillä jos hän olisi valmis jollain verukkeella jättämään kotiin menemisen väliin, minulla oli hänen varalleen suunnitelma.
Kuule Regulus, sanoin ja katsoin häntä viattomasti silmiin. Sitten ehdotin, että hän tulisikin minun mukaani. Jos hän kerran voisi sanoa vanhemmilleen jäävänsä koululle, saisivatko nämä ikinä tietää hänen valehdelleen?
Kun Regulus katsoi minua, näin hänenkin keksineen kaikki ne mahdollisuudet, joita yhteinen lomaviikko meille antaisi. Ennen kuin hän edes sanoi mitään, tiesin hänen ostaneen ideani.
-
Olipa tämä viimeisin luku ihana! Aloin melkein hihkua ääneen, kun Sirius sai sanottua Jamesille, miksi oli toiminut niin kuin oli. Tykkäsin tästä kohdasta ihan hirveästi:
Seurasin henkeäni pidätellen, kun Sirius hiukan sanojaan tapaillen mutta päättäväisesti tunnusti Jamesille kaiken. Sen, että Severus oli keksinyt hänen salaisuutensa ja uhannut paljastaa sen Jamesille. Sen, että Siriuksella oli parasta ystäväänsä kohtaan ihan liian paljon sellaisia tunteita, jotka eivät menneet läheisimmänkään ystävyyden piikkiin. Sen ettei ollut mikään sattuma, että se Tarvehuonebileiden suudelma oli tuntunut niin aidolta. Ja myös sen, että Severuksen sanat olivat saaneet hänet hetkeksi niin pois raiteiltaan, että hän ei ollut pystynyt ajattelemaan selkeästi. Ainoa hänen mieleensä mahtunut asia oli ollut pelko siitä, että ystävyys olisi mennyttä. Silloin hän oli sekunnin tai kaksi kuvitellut, että Severuksen pelotteleminen hiljaiseksi olisi ratkaisu. Mutta vasta myöhemmin hänelle oli valjennut, mitä kaikkea hän olisi voinut saada aikaan.
Ja tuo, mitä siitä seurasi, ah! Olen ihan sydäminä. :) Viime aikoina täällä Finissä on saanut lukea niin ihanaa James/Siriusta, että sitä on alkanut kaivata lisää. Onneksi tässä ficissäsi tuli sitä, koska Jahtaajan tähdessä onkin sitten eri kuviot. :)
Nauratti myös tuo, että sairaalasiivessä on kaksi pussaavaa pariskuntaa samaan aikaan. Tai sitten naureskelevaa. ;D Vaikka en ole koskaan ollut James/Lily -parin ylin ystävä noin ficcimaailmassa, tässä jotenkin tuntui vähän ikävältä Jamesin puolesta, kun Lilyä kiinnostikin vain Regulus. Oli mukava juttu, että James löysikin tässä sitten sopivamman parin itselleen. :) Matami Pomfreyllä on kyllä kestämistä tämä nuorisolauman kanssa, enkä ihmettele yhtään, että hän hätisti sentään puolet näistä pois. Vähän luulen,että Reguluskaan ei olisi saanut nukkua ja kuherrella Lilyn kanssa siellä noin avoimesti, mutta tähän tarinaan se sopi kyllä niin hyvin, ja oli hyvin suloista. :)
Nyt minua ei sureta enää muu kuin se, että kun Severuskin löytäisi jonkun itselleen *köhRemusköh* ;D Mutta se on ehkä sitten toinen tarina se. Vähän kyllä hirvittää tuo, mitä tuosta Luihuisten ja Rohkelikkojen yhteisväijystä tulee, ja jaoin täysin Lilyn epäilykset siitä. Epäilyttää kyllä vielä enemmän Barty Kyyryyn luottaminen, koska hän oli sentään niin henkeen ja vereen Voldemortin puolella kirjoissa. Mielenkiintoista nähdä, miten olet ajatellut hänet tässä tarinassa. :)
Lilyn idea syyslomasta oli aivan loistava, vaikka vähän mietityttääkin tuo, mitä vanhemmat sanovat, kun tuore ja tuntematon poikaystävä ilmaantuu Lilyn kanssa ovelle ja koko viikoksi? ;D Toivottavasti Lily varoittaa vanhempiaan ajoissa. Petunia varmaan saa halvauksen, tai sitten on niin kateellinen söpöstä Reguluksesta, ettei mitään rajaa.
Kiitos paljon tästä, aivan ihana osa! Jatkoa odottelen. :)
-
A/N: Onpas tälle tarinalle jo kertynyt pituutta, ja silti nyt on vasta lokakuu. ;D Vaikka tämän kirjoittaminen lähti päähänpistosta ja halusta kokeilla, kuinka kauan pystyn tätä jatkamaan, tämä on saanut paljon isommat mittasuhteet kuin luulin. Tällä hetkellä minulla on aika kauaskantoisia suunnitelmia päähenkilöiden suhteen, joten minun pitää miettiä, miten etenen niiden kanssa. Ehkä saattaa käydä niin, että tämä tulee jossain kohtaa päätökseensä, ja sitten seuraa "2. tuotantokausi" uudessa topicissa. Mutta en ole varma vielä.
Olen ihan mielettömän iloinen siitä, että lukukerroista päätellen tätä muutama ihminen seurailee. Joten, jos olet oikeasti pysynyt mukana tähän asti, isot kiitokset siitä, ja jos haluat jättää vaikka lyhyenkin kommentin, se ilahduttaa tosi paljon. En siis oleta, että tässä vaiheessa harjoituksia olisi mahdollista kommentoida 31 lukua kerrallaan. ;D
Pahatar: Todella ihanaa, että olet seurannut tämän jatkiksen vaiheita ja kommentoinut niitä, sillä sellainen on valtavan iso kannustin kirjoittamiselle! :) Ja kiitos kommentistasi viimeisimpään lukuun, ihanaa että tykkäsit Siriuksen ratkaisusta avautua tunteistaan Jamesille, ja siitä mitä sitten seurasi. Yleensähän tuollaiset tunnustukset ovat aika yksityisiä hetkiä, mutta kun nyt Sirius, Lily ja Regulus ovat jo jakaneet keskenään niin paljon, ajattelin tässä, että kaikkien itsetunto ja pokka kestää myös tällaisen herkän hetken (okei, pokka ei kylläkään sitten kestänyt, mutta muuten hyvä). ;D Olen myös ihan hurahtanut Sirius/Jamesiin viime aikoina, ja siksi sen päätin kirjoittaa myös osaksi tätä, kun se luontevasti tähän sopi. :)
Minäkin odotan innolla Reguluksen ja Lilyn lähestyvää yhteistä lomaa. Idea tuli siitä, kun minua aina vähän säälittää nämä nuoret, joille ei kouluympäristössä oikein järjesty kahdenkeskistä aikaa, eivätkä voi rauhassa käydä romanttisilla treffeillä ilman, että muut tietävät jokaisen liikkeen. Ajattelin, että he tarvitsevat siis aikaa vapaampaan yhdessäoloon. Ja on varmaan niin, ettei Matami Pomfrey oikeasti olisi antanut Reguluksen yöpyä Lilyn kanssa sairaalasiivessä, mutta oikeutin sen itselleni sillä, että Reguluksen läsnäolo helpotti Lilyn toipumista niin paljon, että Matami päätti katsoa asiaa läpi sormien. :)
Ja tuota noin, itse asiassa mietin ihan vakavissani, voisiko tässä olla potentiaalia jonkinasteiselle Severus/Remus -sivujuonteelle myöhemmin, vai meneekö sitten jo liian höttöiseksi fluffyksi. Mutta katsotaan, ainakaan en sulje vaihtoehtoa kokonaan pois. ;D
Perjantai 21. lokakuuta 1976
Heti aamulla kirjoitin äidille ja kysyin, sopisiko hänelle ja isälle, että poikaystäväni tulisi mukaani kotiin lomaksi. Vakuutin, että he tulevat rakastamaan häntä, niin kuin minäkin. Mutta jo ennen heidän vastaustaan tiesin, että se kävisi heille ilomielin. Petunia oli muuttanut kesällä yhteen uuden poikaystävänsä Vernonin kanssa ja lähtenyt opiskelemaan kirjanpitoa. Havittelee varmaan työpaikkaa Vernonin isän omistamasta poratehtaasta, jotta voivat olla joka päivä yhdessä. Mutta äiti ja isä olivat ottaneet Vernoninkin lämmöllä vastaan, vaikka täytyy sanoa, ettei hän ole aivan yhtä viehättävä tyyppi kuin Regulus. Tämä oli varmaan ilkeästi sanottu, enkä sanoisi niin siskolleni, vaikka hän tekeekin aina hyvin selväksi, mitä mieltä on minusta ja ystävistäni. No, en voi sanoa olevani pahoillani, jos Regulus ei kohtaa viikon aikana Petuniaa ja Vernonia, sillä se saattaisi olla hänelle liian rajua shokkihoitoa jästien maailmaan. Mutta Regulus ei ollut edes herännyt vielä ennen kuin äidin vastaus jo saapui pöllöni mukana.
Herättelin Regulusta kutittelemalla häntä varovasti kasvoista, ensin otsalta, nenältä ja lopulta suupielistä. Hän teeskenteli nukkuvaa pitkään ja antoi minun leikkiä, kunnes yhtäkkiä hän nappasi sormeni hellästi hampaidensa väliin, nauroi sitten ja veti minut kanssaan peiton alle. Kerroin hänelle, että äiti oli halunnut tietää, oliko hän enemmän korvapuusti- vai mustikkapiirakkaihmisiä, oliko hän allerginen jollekin, ja oliko muuten vaan jotain, mitä hän ei missään nimessä halunnut syödä. Se vaikutti olevan Reguluksen mielestä jotain aivan käsittämättömän hauskaa, ja hän sanoi syövänsä mieluusti vaikka pieniä kiviä, jos vain sai viettää viikon kanssani. Mutta juuri nyt hänen mielensä teki syödä minut, hän sanoi, ja hän istahti päälleni ja suuteli minua sanojensa vakuudeksi hyvin nälkäisellä tavalla. Minun oli lopulta pakko huomauttaa, että Matami Pomfrey saattaisi ilmestyä paikalle koska tahansa, ja jos hän näkisi tällaista käytöstä, hän saattaisi hätistää Reguluksen pois. Tuskastuneesti huokaisten Regulus kömpi pois päältäni ja asettui takaisin viereeni vuoteelle.
En malta odottaa saada olla oikeasti kaksin kanssasi, hän kuiskasi korvaani ja painoi sen viereen suukon.
Aamupalan jälkeen Matami Pomfrey totesi minun olevan toipunut riittävästi, jotta voin tänään palata oppitunneille. Hän vannotti minua kuitenkin palaamaan takaisin sairaalasiipeen, jos outo olo tai viluisuus palaisivat. Regulus lupasi henkilökohtaisesti huoletia asiasta ja vaikka kantaa minut takaisin tänne tilanteen vaatiessa, ellen itse siihen suostuisi. Matami hymyili hyväksyvästi. Huomaan, että hän pitää Reguluksesta, ja tunne taitaa olla molemminpuolinen. Olihan se häneltä aika iso myönnytys, että Regulus sai olla kanssani sairaalasiivessä näin paljon, ei kuka tahansa olisi saanut. Oma osuutensa asiaan oli tietysti sillä, että Regulus oli mitä ilmeisimmin paras hoitokeino minun kamaliin painajaisiini, ja hän sai myös palelemisen lakkaamaan heti.
Lounastunnin vietimme neljästään Jamesin ja Siriuksen kanssa tarvehuoneessa, jonne veimme taas keittiöstä evästä mukanamme. Jos minulla olisi varaa arvostella, sanoisin niiden kahden olevan suorastaan ällöttävän rakastuneita ja onnellisia toisistaan, mutta eihän minulla ole. Reguluksen kanssa silti vaihdoimme välillä pitkiä katseita ja huokauksia katsellessamme, miten Siriuksen käsi eksyi vähän väliä vaivihkaa Jamesin selän päälle, ja miten James loi Siriukseen rakastuneita katseita. Lopulta Sirius tönäisi veljeään ja sanoi, että tällä ei ole kerrassaan yhtään varaa arvostella häntä tässä kohtaa elämää, ja silloin Regulus veti minut lähelleen kuin kostoksi Siriukselle.
Mutta kun ehdotin, että kutsuisimme loman jälkeen Severuksen juttelemaan kanssamme viimeaikaisista tapahtumista, Sirius veti leivänpalan väärään kurkkuun, niin että James sai takoa häntä hyvän aikaa selkään ennen kuin hän sai henkensä kulkemaan.
Ei helvetissä, Sirius kähisi pystyessään taas sanomaan jotain. Regulus loi minuun muka anteeksipyytävän katseen ja kohautti harteitaan kuin todeten, että mitäs minä sanoin. Jameskin oli samaa mieltä Siriuksen kanssa (olisipa ollut ihme, ellei olisi ollut). Mutta minä en antanut periksi vaan sanoin, etten
ymmärtänyt, miksi he näkivät Severuksen niin epäluotettavana, sillä minun muistikuvieni mukaan hän ei ollut ikinä valehdellut minulle missään asiassa.
Hän saattoi olla joskus vaikea luonne, nurkkaan ahdistettuna ilkeä ja pisteliäs, sekä muutenkin kiusallisen ja peittelemättömän terävä-älyinen, mutta mikään epärehellinen tyyppi hän ei ollut. Tiesin, että jos hän tiesi jotain Regulukseen ja minuun kohdistuneista hyökkäyksistä, hän kertoisi minulle lopulta, jos kysyisin. Ja että jos hän vakuutti, ettei hänellä ollut niihin osuutta, hänellä ei silloin ollut.
Sirius näytti epäluuloiselta ja kysyi sitten, mitä mieltä Regulus asiasta oli. Regulus totesi vielä tylympään sävyyn kuin eilen, ettei hän erityisesti arvostanut sitä, jos joku oli niin avoimen lääpällään hänen tyttöystäväänsä. Se sai Siriuksen virnuilemaan ja Jamesin sanomaan, että hän ymmärsi Regulusta. Mutta minun sappeni kiehahti.
Puhut minusta niin kuin olisin joku tahdoton olento, mutta kai tuossa jotain minultakin kysytään, kivahdin Regulukselle. Ja minä sattumoisin rakastan sinua, vaikka juuri nyt laitatkin tunteeni aika kovalle koetukselle, senkin idiootti!
Nousin ylös ja ajattelin mennä hetkeksi käytävään haukkaamaan vähän happea, mutta jo ennen kuin ehdin ovelle asti, Regulus tavoitti minut. Hän kietoi käsivartensa takakautta ympärilleni, painautui selkääni vasten ja suukotti niskaani kevyesti. Sitten hän huokaisi syvään.
Anteeksi, hän kuiskasi. Minäkin rakastan sinua, varmaan joskus vähän liiankin kanssa. Älä lähde, ole niin kiltti.
Enkä minä tietenkään lähtenyt. Regulus käy hermoilleni todella harvoin, mutta jos hän osaa sellaisen jälkeen sulattaa minut noin täysin, hän voisi puolestani olla rasittava hiukan useamminkin, ja rakastaisin häntä silti.
En halunnut näyttää hänelle, että hänen vetoomuksensa veti polveni heikoiksi, mutta annoin hänen poskelleen kuitenkin nopean suukon ja palasin takaisin paikalleni istumaan. Emme päässeet täydelliseen yhteisymmärrykseen Severuksen suhteen, mutta toiset joutuivat kuitenkin nielemään sen, että minä aioin joka tapauksessa yrittää jutella Severuksen kanssa loman jälkeen. Sirius ja James näyttivät tyytymättömiltä, mutta Regulus vain painoi päänsä olkapäätäni vasten ja sanoi, että hän aikoi luottaa minun arvostelukykyyni tässä asiassa. Sirius mutisi, että Regulus oli säälittävä mielistelijä, ja Regulus heitti veljeään sämpylänpuolikkaalla päähän. Se sai aikaan armottoman painiottelun veljesten kesken, ja me Jamesin kanssa katselimme naureskellen vierestä.
*
Sirius oli lähes haljennut onnesta kuultuaan suunnitelmastamme, ja hän oli halannut ensin Regulusta, sitten minua, ja lopulta meitä kumpaakin yhtä aikaa. Hänen mielestään meidän piti ehdottomasti lähteä viihteelle jonain iltana, sillä hänellä ja Jamesilla oli monta mahtavaa paikkaa, joihin he halusivat viedä meidät. Regulus oli näyttänyt ensin varovaisen innostuneelta mutta mennyt sitten vaikean näköiseksi ja mutissut, ettei hän kuitenkaan mihinkään sisälle pääsisi, kun oli alaikäinen. Itse asiassa me kaikki olemme vielä alaikäisiä (Sirius tosin enää muutaman päivän), mutta onhan Regulus tietysti kaikkein nuorin. Mutta silloin James nauroi ja sanoi, ettei sellaisesta kannattanut murehtia. Hän ei suostunut selittelemään sen enempää vaan sanoi, että näkisimme kyllä sitten.
Illansuussa kävelimme Reguluksen kanssa rantaan ja juttelimme huomisaamun lähdöstä. Regulus sanoi, että häntä jännitti hirveästi tavata minun vanhempani. Mutta minun oli helppo rauhoitella häntä ja luvata, ettei hänen tarvinnut olla yhtään huolissaan. Silloin Regulus rentoutui hiukan, ja pääsimme taas suunnittelemaan kaikkia niitä asioita, joita viikon aikana ainakin piti tehdä. Halusin viedä Reguluksen ainakin elokuviin (hän ei tiennyt, mikä on elokuvateatteri), pariin lempikahvilaani sekä retkelle yhteen kivaan luonnonpuistoon lähellä kotiani. Olisi kiva istua hänen kanssaan nuotiolla ja paistaa vaahtokarkkeja. Harmi, ettei nyt enää tarkene mennä uimaan, mutta se saa odottaa ensi kesää. Ja mitä juhlimiseen tulee, Siriuksella ja Jamesilla ihan epäilemättä on ihan riittävästi suunnitelmia sen varalle.
Kuule Lily, Regulus huokaisi jossain vaiheessa, oltuaan aika pitkään hiljaa. Hänestä näki, että jokin vaivasi häntä. Varpaitaan tuijottaen hän kysyi, häiritsikö minua koskaan, että hän oli minua nuorempi. Hän kertoi joskus tuntevansa itsensä ihan pikkupojaksi, varsinkin ajatellessaan, että joutuisi jäämään kouluun vielä vuodeksi sen jälkeen, kun minä muuttaisin jo omilleni ja menisin jonnekin opiskelemaan tai töihin ja aloittaisin aikuisen elämäni.
Pysähdyin, laitoin käden hänen poskelleen ja pakotin hänet katsomaan minua silmiin. Sitten kerroin hänelle, ettei tuollaisesta tarvinnut olla lainkaan huolissaan. Sillä ensinnäkin, kävisimme samaa koulua vielä yli puolitoista vuotta, ja sen jälkeen koittava omilleen muuttonihan olisi meille vain hyvä asia, sillä silloin Regulus voisi halutessaan vaikka asua kanssani kaikki kouluvuoden loma-ajat, jos vain itse haluaisi. Ja se antaisi vapauden miettiä ihan rauhassa, mitä hän halusi vanhempiensa suhteen tehdä.
Regulus katsoi minua silmät liikutuksesta kosteina ja kysyi, olinko ihan oikeasti ajatellut, että voisin joskus haluta elää yhdessä hänen kanssaan. Nauroin ja sanoin, että olin tietenkin, vaikka sellaisen toteutumiseen olikin vielä aika pitkä aika. Regulus halasi minua pitkään, painoi kasvonsa hiuksiini ja vaikutti olevan täysin sanaton. Silloin minulle tuli tunne, että minäkin halusin purkaa hänelle sydäntäni eräästä asiasta. Halusin viimein kertoa hänelle totuuden siitä, mikä hänessä alun perin oli herättänyt huomioni.
Hän näytti ensin aika järkyttyneeltä kuultuaan, että olin alkusyksyllä aistinut tai jopa kuullut joitain hänen ajatuksiaan. Hän kysyi aika nolon näköisenä, tiesinkö edelleen koko ajan kaiken, mitä hänen mielessään liikkui. Vakuutin, etten ollut ikinä tiennyt kaikkea, vaan ainoastaan muutamina hetkinä minusta oli tuntunut hirveästi siltä, että hänellä oli silloin todella paha olla, ja hän ehkä pohjimmiltaan kaipasi jotakuta, jonka kanssa jakaa tuntojaan. Ja etten enää tutustuttuani häneen paremmin ollut ikinä kuullut hänen ajatuksiaan, vaan siihen ilmeisesti auttoi, että oikeasti puhuimme toisillemme. Regulus näytti huojentuneelta, ja hiukan hymyillen minun oli kysyttävä, mitä sellaisia ajatuksia hänellä sitten oli, joiden joutuminen minun tietooni oli noin pelottavaa.
Regulus punastui rajusti, mutta kun hän katsoi minua, hänen silmänsä olivat melkein vaarallisen tummat. Ja kun hän hetkeä myöhemmin suuteli minua, antoi käsiensä vaeltaa vyötäröltäni alas pitkin ristiselkääni, ja sormiensa puristua aiempaa tiukemmin lantiolleni, minusta tuntui että tiesin sen sanomattakin.
-
Tässä onkin ihanaa loman odotusta ja lomasuunnitelmia! Voin hyvin kuvitella, että Jamesilla ja Siriuksella on jotain mielessään, ja varmasti tietävät jotain paikkoja, joissa ei papereita kysellä, kun ovat tietenkin jo aikaisemmin itse yrittäneet päästä vaikka mihin sisään. ;D Mutta nuo Lilyn lomasuunnitelmat kuulostivat ihanilta, ja odotan kovasti, millainen tuosta lomasta tulee. Lilyn vanhemmat olivat aivan loistavia, kun kyselivät jo etukäteen, mitä Regulus haluaa syödä, ja tuntui hyvältä, että tämä on noin tervetullut heille. :) Kirjoissa asenteet tuntuivat usein hyvinkin vanhoillisilta, niin tuo oli minusta hyvin tervetullut tuulahdus siihen verrattuna. Toki Lilyn vanhemmat ovat jästejä, mikä ehkä vaikuttaa asiaan. Toivon vain, ettei tämä vierailu selviä Reguluksen vanhemmille, koska raivostunut Walburga Musta Evansien ovella olisi jotain kamalaa. :(
Minua ilahdutti suuresti se, että James ja Sirius olivat niin ällöromanttisissa tunnelmissa, näin siis Lilyn ja Reguluksen mielestä. ;D Mutta se lupaa hyvää jatkoa ajatellen, varsinkin jos pojat joutuvat olemaan kaapissa, vaikka en tiedä, miten olet tämän ajatellut. Ymmärsin hyvin sen, että Severuksen mukana ottaminen jakoi mielipiteitä, eikä Reguluskaan tietenkään pidä siitä, että Severuksella on lämpimiä tunteita Lilyä kohtaan. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä, mitä siitä seuraa jatkossa, ja tuleeko tuosta yhteistyöstä mitään. Sekä tietysti se, selviääkö missään vaiheessa, kuka näiden hyökkäysten takana on.
Tuo Reguluksen huoli siitä, että hän on Lilya nuorempi, oli jotain suloista! Mietinkin itse asiassa jossain vaiheessa, tuleekohan tuo ikäero jollain lailla tässä esiin. Sinänsä vuosi ei ole yhtään mitään, mutta teini-ikäisenä se voi tuntua paljolta. Kyllähän se luonne ja henkinen kypsyys kuitenkin ratkaisee, ja jotenkin olen aina mieltänyt Reguluksen ikäistään vanhemman oloiseksi. Tässäkin tarinassa hän on todella fiksu, eikä hölmöile ollenkaan, ja ainakin paljon vähemmän kuin lähes täysi-ikäinen isoveli. ;D
Tykkäsin, kun tuo alun ajatusten lukeminen tuli tässä esiin, ja jäin miettimään, mikähän sen mahtoi aiheuttaa? Liittyikö jotenkin taikuuteen tai okklumeukseen vai ihan johonkin muuhun? Mutta oli aivan suloista tuo, miten Regulus häkeltyi siitä. Loppu oli uskomattoman ihana:
Regulus näytti huojentuneelta, ja hiukan hymyillen minun oli kysyttävä, mitä sellaisia ajatuksia hänellä sitten oli, joiden joutuminen minun tietooni oli noin pelottavaa.
Regulus punastui rajusti, mutta kun hän katsoi minua, hänen silmänsä olivat melkein vaarallisen tummat. Ja kun hän hetkeä myöhemmin suuteli minua, antoi käsiensä vaeltaa vyötäröltäni alas pitkin ristiselkääni, ja sormiensa puristua aiempaa tiukemmin lantiolleni, minusta tuntui että tiesin sen sanomattakin.
Ah tätä nuorta rakkautta ja intohimoa! Välillä vähän harmittaa tämän ficin matala ikäraja, mutta toisaalta se kyllä myös sopii hyvin juuri tähän tarinaan, joten ehkä en valita sittenkään. Jään odottamaan jatkoa. :)
-
A/N: Nyt Regulus ja Lily pääsevät siis hetkeksi viettämään hiukan erilaista aikaa, sillä tästä alkaa syysloma! Pienenä sisältövaroituksena, että seuraava luku tuli kirjoitettua aika onnellisen hilpeissä tunnelmissa (
ei sillä lailla hilpeissä), joten sekä söpöjä käänteitä että nuorten hiukan överiksi menevää pelleilyä on luvassa. Toivottavasti se ei haittaa liikaa.
Pahatar: Kiva, jos Lilyn äidin suhtautuminen tuntui mukavalta, ajattelin häntä kirjoittaessani kaikkia äitejä, jotka haluavat syöttää sekä nuorensa että kaikki näiden kaverit mahdollisimman täyteen kaikkia näiden lempiherkkuja. Ajattelin, että juuri sellaisen vastaanoton hiukan liian kovia kokenut Regulus ansaitsee, joten saakoon hän sitten sellaisen, ja jatkoa on luvassa. :) On ihan totta, että tuossa kohtaa elämää pienikin ikäero voi tuntua paljolta, vaikkei myöhemmin merkitsisi mitään. Mutta niin kuin sanoit, itsekin ajattelen Reguluksen jotenkin ikäistään kypsemmäksi, kun on kuitenkin rauhallisempi ja harkitsevampi luonne kuin isoveljensä. ;D
Tuo ajatusten lukeminen on ymmärrettävästikin vähän kuumottava aihe, ja Regulus otti sen aika rauhallisestikin, joku olisi voinut hermostua siitä ihan hirveästi. Mutta ajattelen, että ehkäpä hän luottaa Lilyyn niin täysin, ettei oikein haluakaan salata tältä enää mitään. :) En kuitenkaan halunnut kirjoittaa tätä niin, että Lily olisi kaiken aikaa pystynyt lukemaan Regulusta kuin avointa kirjaa, koska se olisi ollut Regulus parkaa kohtaan aika epäreilua, ja toiminut huonona pohjana heidän suhteelleen. :)
//Huomasin, että olin vahingossa käyttänyt copy-pastea kahteen kertaan, ja niinpä sitten lukukin oli tässä aluksi tuplana. Pahoittelut, ja virhe korjattu! ;D
Lauantai 22. lokakuuta 1976
Oikeastaan nyt on jo sunnuntai, sillä meillä meni Reguluksen kanssa tänään vähän myöhään ulkona. Onneksi äiti ja isä eivät enää jaksa stressata menemisistäni, sillä olenhan muutaman kuukauden päästä täysi-ikäinen. En tullut maininneeksi heille, että Regulus on minua nuorempi, sillä olisihan nyt noloa, jos he alkaisivatkin paimentaa häntä ja asettaa kotiintuloaikoja. Ja koska James ja Sirius halusivat viedä meidät käymään jossain heidän kantapaikassaan jo tänään, arvasin heti, että kotiin ei välttämättä tultaisi yhdeksän aikaan illalla.
Junamatkalla Tylypahkasta Lontooseen Sirius ja James olivat vallanneet meille neljälle yhteisen vaunun, ja kun pääsimme istumaan, he vetivät oviaukossa olevan ikkunan peitoksi verhon, lukitsivat oven ja vaihtoivat salaperäisiä katseita keskenään. Sitten Sirius kaivoi taskunsa pohjalta jotain. Hän ojensi yhden vaaleanpunaisen, pahvisen läpyskän veljelleen, toisen minulle. Olin nähnyt sellaiset vanhempieni lompakoissa ja tunnistin ne jästien ajokorteiksi. En edes malttanut heti katsoa omaani kunnolla, sillä jäin kiinni Reguluksen ilmeeseen, joka oli kerrassaan näkemisen arvoinen. Hän tuijotti kädessään olevaa korttia silmät suurina hämmästyksestä, purskahti sitten nauruun ja kysyi, että mitä helkkaria nyt taas, Sirius.
Silloin vilkaisin omaa korttiani tarkemmin. Siinä oli kyllä minun kuvani, mutta nimi ja syntymäaika eivät täsmänneet. Asiakirjan mukaan olin syntynyt tammikuussa 1958, ja nimeni oli Anita Hafsechs. Lausuin hiljaa mielessäni uuden nimeni ääneen muutamaan kertaan ja mietin, kumpi noista kahdesta valopäästä tämänkin idean taas oli keksinyt. Oli se kumpi tahansa, se oli juuri jotain sellaista, mitä heiltä saattoi odottaakin. Yritin pitää ilmeeni peruslukemilla kysyessäni, miksei ajokortissa voinut vaan lukea omaa nimeäni, mutta silloin James totesi, että mitäs hauskaa siinä nyt sitten olisi.
Minä en todellakaan voi mennä mihinkään yökerhoon ja näyttää ovella tätä, Regulus parahti ja heristi omaa läpyskäänsä veljensä naaman edessä.
Mutta Sirius nauroi sydämellisesti, tuuppasi veljeään olkapäähän ja sanoi, että tietenkin voit, Colin. Silloin vaihdoimme Reguluksen kanssa ajokorttejamme. Hänen kortissaan oli oikein edustava kuva hänestä, ja syntymäaika toinen maaliskuuta 1958. Ja hänen nimensä oli jopa pahempi kuin omani. Colin Forsechs, kortissa luki. Kysyin Siriukselta ja Jamesilta, yrittivätkö ne vihjailla jotain, kuten että Regulus ja minä olisimme muka olleet jonkin tietyn asian puutteessa. Mutta Sirius vain virnisti ja sanoi, etteivät he mitään vihjailleet, kunhan halusivat toivottaa hauskaa lomaviikkoa.
Äiti ja isä olivat meitä vastassa Kings Crossilla, ja kun istuimme isän sinisen Datsunin takapenkille, Regulus näytti juhlallisen kunnioittavalta, eikä saanut itse turvavyötään kiinni, vaan minä autoin häntä vaivihkaa siinä. Takapenkillä hän loi minuun hermostuneen katseen, ja minä puristin hänen kättään rohkaisevasti. Se tuntui hiukan vapisevan, joten hän oli ollut ihan tosissaan sen suhteen, että tilanne jännitti häntä aika lailla. Mutta hän oli silti valtavan kohtelias vanhemmilleni, ja puhutteli heitä herra ja rouva Evansiksi, vaikka he kehottivatkin häntä käyttämään etunimiä.
Ja kotiin päästyämme tunnelma alkoi hiukan rentoutua, kun äiti istutti Reguluksen herkkuja notkuvan pöytänsä ääreen (äiti näköjään melkein unohti minun olemassaoloni, kun sai huolehdittavakseen tuollaisen ihanan pojan).
Äidin mielestä oli aivan valloittavan herttaista, kun Regulus kertoi punastellen, että oli vain kerran elämässään ollut auton kyydissä tätä ennen, ja sekin oli ollut enon luona joskus niin kauan sitten, että hän sitä tuskin muisti. Isä kysyi ystävällisesti, oliko tupatoverini Sirius mahdollisesti sukua Regulukselle, ja Regulus kertoi heidän olevan veljeksiä. Lisäsin, että meidän oli tarkoitus tavatakin Sirius ja hänen paras kaverinsa illalla.
Isä ja äiti vilkaisivat toisiaan ja tiesin kyllä, mitä he ajattelivat. Olin joskus kertonut heille, että Sirius oli sukunsa ensimmäinen Rohkelikko ja ainoa, jota ei ollut lajiteltu Luihuiseen, ja että hänen koko sukunsa inhosi jästejä. Nyt minua hieman kadutti, että olin tullut puhuneeksi asiasta niin avoimesti, sillä se saattoi asettaa Reguluksen hieman hankalaan asemaan. Luotin kyllä siihen, etteivät äiti ja isä hänen kuultensa sanoisi mitään aivan pöyristyttävän noloa, mutta minulta he varmaan kysyisivät asiasta myöhemmin.
Mutta Regulus ehti nostaa kissan pöydälle ennen heitä. Posket punaisina mutta muuten ihailtavan rauhallisesti hän selitti vanhemmilleni, että he varmaan olivat kuulleet hänen suvustaan ja näiden periaatteista, eivätkä ehkä mitään kovin hyvää. Sen jälkeen hän selvitti kurkkuaan ja jatkoi sanoen, että oli joskus ajatellut, että olisi helpointa vaan noudattaa suvun määräämiä elämänohjeita liikaa kyseenalaistamatta ainakaan avoimesti, koska hän oli nähnyt, millaisiin vaikeuksiin kapinointi oli hänen veljensäkin ajanut.
Mutta, Regulus sanoi, Lilyn kohtaaminen on muuttanut kaiken. Katsoin häntä henkeäni pidätellen, sillä noin suoraa puhetta en ollut itsekään häneltä ennen tätä kuullut. Hänkin katsoi minua sanoessaan, että nyt kun hän tunsi minut, ei hän enää voinut ajatella asioista sukunsa tavoin, ja hän vannoi, ettei ikinä tekisi mitään satuttaakseen tai loukatakseen minua. Hänen välinsä perheen kanssa olivat vielä selvittämättä, toisin kuin Siriuksen tapauksessa, mutta asia oli hänellä työn alla, hän totesi.
Äiti pyyhki silmäkulmiaan Reguluksen puheenvuoron päätteeksi, ja isäkin hypisteli huomaamattaan viiksiään, mikä kertoi herkistymisestä. Äiti halasi Regulusta ja sanoi, että hän vaikutti oikein ihanalta pojalta kaikin tavoin, ja että he isän kanssa kyllä ymmärsivät, miksi minä olin niin kiintynyt Regulukseen. Isä totesi, että jos Regulukselle ikinä tulisi ylitsepääsemättömiä vaikeuksia kotona, hän olisi aina tervetullut tänne. Regulus näytti liikuttuvan vanhempieni sanoista kovasti, ja minun oli pakko mennä hänen viereensä ja halata häntä, koska kaikki oli melkein liian hyvin juuri nyt. Vaikka toisaalta tajusinkin, että Regulusta odottaisivat vielä aika tiukat paikat kotona, kun uutinen meistä tavoittaisi hänen vanhempansa. Juuri nyt ei kuitenkaan huvittanut murehtia sitä, vaan nauttia tästä viikosta, joka oli vasta alkamassa.
*
Iltayhdeksältä meidän oli määrä tavata James ja Sirius heidän antamassaan osoitteessa. He olivat luvanneet, että odotettavissa oli hulvaton ilta, ja käskeneet pukeutua sen mukaisesti. Sirius oli lykännyt junassa veljensä käteen kangaskassin, josta oli löytynyt Siriuksen vaatevarastosta tarkoin valikoitu asukokonaisuus. Ja kun Regulus puki vaatteet ylleen, meinasin pudottaa silmäni ällistyksestä. Olinhan aina tiennyt, että poikaystäväni oli huomattavan hyvännäköinen, mutta nyt Siriuksen kulahtaneissa farkuissa, t-paidassa ja nahkatakissa hän oli niin syötävän upea, että mietin jo, uskaltaisiko häntä edes päästää minnekään sen näköisenä. Hänen hiuksensa olivat kasvaneet sen verran, että lainattuaan minun hiuslakkaani hän sai ne juuri ja juuri ylettymään kiinni niskaan. En malttanut pitää näppejäni irti hänestä, mutta hän vain naureskeli minulle ja oli selvästi mielissään saamastaan huomiosta.
Sitten pyysin häntä antamaan minulle pienen hetken, ja vetäydyin huoneeseeni valmistautumaan. Pengoin vaatekaappiani ja halusin löytää jotain hänen asuunsa sopivaa. Valitsin lopulta hyvin istuvat mustat farkut ja pitsitopin, joita en ikinä ottanut mukaani kouluun, sekä väriin sopivat korkeakorkoiset saapikkaat. Meikkasin vahvemmin kuin ikinä koulussa olisin kehdannut (käyttäen tietysti reippaalla kädellä mustaa rajauskynää), ja taivutin pitkät hiukseni loiville laineille. Kun laskeuduin portaat alakertaan, huomasin Reguluksen olevan parhaillaan isän kanssa olohuoneessa katsomassa hyvin kiinnostuneena jotain jästien urheilua, ja hetken mietin, kehtaisinko ollenkaan näyttäytyä isälle tämän näköisenä. Mutta menin kuitenkin nojailemaan olohuoneen ovenkarmiin ja sanoin Regulukselle, että voisimme varmaan kohtapuoliin ruveta lähtemään. Jumalauta, Reguluksen suusta pääsi, kun hän näki minut. Tai siis… hän mutisi ja vilkaisi isää nolostuneena. Mutta isä vain nauroi punaiset viikset tutisten, ja sanoi, että menkääs nyt siitä.
Matkalla bussipysäkille Regulus kietoi kätensä ympärilleni yllättäen aika ujon oloisena. Pienesti hymyillen hän mutisi, ettei taida uskaltaa koko iltana edes katsoa minua, koska katsomiseni kuulemma sai hänen ajatuksensa harhailemaan hiukan liikaa. Nauroin ja suutelin häntä, mutta sitten näimme bussin lähestyvän kauempaa, ja loppumatka pysäkille piti juosta. Ihmiset bussissa tuijottivat meitä lumoutuneina, mutta Regulus tuskin huomasi sitä. Kun pääsimme istumaan, hän kuiskasi korvaani, että oli aina halunnut matkustaa bussilla, ja kysyi, saisihan hän sitten painaa nappia, kun olisi aika jäädä pois. Tönäisin häntä nauraen ja kuiskasin, että totta kai pikku Regulus sai painaa nappia. Silloin hän vangitsi minut tiukkaan otteeseensa ja suuteli kuin kertoakseen, että hän vielä todistaisi olevansa jo iso poika, eikä välittänyt, vaikka takana istuva rouva alkoi rykiä paheksuvasti.
Siriuksen ja Jamesin antama tapaamispaikka osoittautui aika rähjäiseksi pikku sivukaduksi Lontoon keskustan laitamilla. He odottivat jo meitä siellä, ja kun tulimme paikalle, hekin selvästi olivat aika vaikuttuneita näkemästään. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että myös he olivat melkoinen ilmestys siinä kadulla, kaksi hyvännäköistä nuorta miestä käsivarret rennosti toistensa kaulalla. James johdatti meidät ovelle, joka näytti johtavan yhtä ränsistyneeseen pikku jästikapakkaan kuin se katukin oli. Ovimies ei onneksemme kysynyt papereita keneltäkään meistä, ja saatoin melkein kuulla Reguluksen syvän helpotuksen huokauksen siitä hyvästä, ettei hänen ollut tarvinnut yrittää pitää pokkaansa näyttäessään ajokorttiaan hänelle. Mies hymyili meille ystävällisesti ja toivotti tervetuloa ja hauskaa iltaa. Ehkä olimme kaikki niin tyrmääviä, että meidät kannatti päästää sisään alaikäisinäkin.
Paikka oli ulkoasustaan huolimatta suhteellisen tilava ja viihtyisämpi kuin olisin osannut odottaa, ja tietysti täynnä meitä vanhempia jästejä. Sirius haki meille juotavaa ja viipyikin baaritiskillä jonkin aikaa, mutta vasta hiukan myöhemmin minulle selvisi syy siihen. Ravintolassa nimittäin jästit esittivät karaokea, jotkut huonosti, muutamat onnettomat vielä huonommin, ja joku yksittäinen helmi toisinaan aika hyvinkin. Mutta kun olimme jo saaneet toisetkin juomat eteemme, karaoke-emäntä kutsui lavalle Harryn ja Milesin, jotka esittäisivät meille tuoreen hittikappaleen The Boys Are Back In Town. Silloin Sirius ja James nousivat ylös naureskellen, ja me Reguluksen kanssa katsoimme toisiamme päitämme pudistellen, sillä emme olleet edes tulleet ajatelleeksi, että heilläkin oli tietysti tänä iltana eri nimet. Haluanko edes tietää, mitä niiden henkkareissa lukee, Regulus kumartui sanomaan minun korvaani.
Mutta kun musiikki alkoi, Sirius ja James todella osasivat ottaa yleisönsä. Heidän lavashowstaan ei todellakaan puuttunut eläytymistä, ja etenkin Sirius oli kuin paraskin rock-muusikko. Eikä heitä voinut huonosta laulutaidostakaan moittia. Enpä ollut tiennytkään, että heillä oli tuollainen puoli. Regulus sanoi kuitenkin ääneen nauraen, ettei tämä ainakaan hänen veljensä osalta ollut hänelle suurikaan yllätys, sillä juuri jotain tällaista häneltä saattoikin odottaa. Veli oli pienestä asti ihaillut jästien musiikkia ja kuunnellut sitä aina kesäisin Alphard-enon luona, kun äiti ja isä eivät olleet näkemässä. Esityksensä päätteeksi Sirius ja James saivat korvia huumaavat aplodit, sillä yleisö vaikutti ihan todella rakastavan heitä, ja pari kolmikymppistä naista halusi ostaa heille juotavaa. Mutta he karistivat nämä jollain verukkeella kannoiltaan ja palasivat kaulakkain pöytäämme.
Silloin Regulus vaati saada nähdä heidän henkilöllisyystodistuksensa, ja ne nähdessään hän veti juotavaa väärään kurkkuun niin, että sitä tuli ulos hänen nenästäänkin. Sillä Siriuksen ajokortin mukaan hänen nimensä oli Miles Long, ja James puolestaan oli Harry P. Ness. Totesin, että vain he kaksi saattoivat saada päähänsä jotain tällaista, ja vain he pystyisivät vakavalla naamalla näyttämään tuollaiset paperit jossain.
Mutta vielä pahempaa oli luvassa, sillä sen jälkeen, kun Cheryl-niminen blondi oli esittänyt epävireisesti kappaleen I Will Survive, karaoke-emäntä kuulutti lavalle Anitan ja Colinin. Regulus uhkasi repiä veljensä pään irti tästä hyvästä, mutta Sirius vain nauroi katketakseen ja työnsi hänet ylös tuolista. Minä olin itse asiassa aika innoissani, sillä niin kuin olen kertonut, minulla ja Alicella on aina toisinaan ollut tapana innostua lauleskelemaan joissain Tarvehuonebileissä, kun olemme olleet hiukan liian vauhdissa. En tietenkään tiennyt Reguluksen laulutaidosta mitään, mutta muistin kuitenkin hänen viime bileissä laittaneen yhden seiskaluokkalaisen esittämään Queenia, mikä kertoi ainakin hänen tuntevan jästimusiikkia. Ja kun osoittautui, että Sirius oli valinnut meille esitettäväksi Queenin Somebody To Love, arvelin Reguluksen olevan yhtyeen jonkinlainen fani.
Ja vaikka itse sanonkin, esityksemme ei ollut huono. Vedimme kappaleen kaksiäänisesti niin, että Regulus oli Freddie Mercury, ja minä puolestani lauloin korkeampaa ääntä, ja se toimi hyvin. Jos olisin tiennyt Reguluksen osaavan laulaa puoliksikaan noin hyvin, olisin pakottanut hänet jo aikaa sitten laulamaan kanssani millä tahansa tekosyyllä. Sillä tämä oli niin hauskaa, että jossain vaiheessa ihan unohdin meidän olevan karaokebaarissa kymmenien ihmisten katseltavana. Näin vain Reguluksen, joka otti haltuunsa sekä yleisön että minut, ja hän puolestaan tuntui näkevän vain minut. Koko ravintola oli ihan hiljaa, ja kun viimein pääsimme kappaleen loppuun, saimme vähintään yhtä huikeat suosionosoitukset kuin Miles ja Harry äsken.
Illasta tuli yksi siihenastisen elämäni hauskimmista, enkä ole nähnyt myöskään Reguluksen ikinä nauravan näin paljon ennen tätä. Illan viimeisenä kappaleena Sirius ja Regulus (tai pitäisikö sanoa Miles ja Colin) esittivät kaulakkain Hotel Californian, jonka aikana James haki minua hitaille ja minä suostuin, vaikka vielä muutama viikko sitten olisin kuvitellut sen voivan herättää hänessä tai muissa ihmisissä vääränlaisia oletuksia. Jameskin naureskeli tilanteelle, nyökkäsi Siriukseen ja Regulukseen päin ja sanoi, että jos me päätyisimme liian herkkiin tunnelmiin, nuo kaksi kyllä pistäisivät meidät heti järjestykseen. Mutta ei siinä niin käynyt, eivätkä veljeksetkään näyttäneet tykkäävän meidän hitaiden nojailustamme huonoa.
Pian sen jälkeen oli valomerkin aika. Kotimatkalla Regulus sanoi äänensä olevan aivan maassa, ja vatsalihastensa ihan hellinä nauramisesta, ja että meidän piti varmaan ottaa hiukan rauhallisemmin loppuloman ajan. Siihen James sanoi kiireesti, että se ei käynyt päinsä, sillä heillä oli keskiviikoksi meille kaikille liput erääseen konserttiin. Hän ei suostunut kertomaan mihin, ja kielsi Siriustakaan paljastamasta salaisuutta. Mutta salaperäisen näköisenä hän totesi, että kyllähän pikkulauantaina nyt kuului hiukan hauskaa pitää.
A/N2: Tuota Siriuksen ja Jamesin väärissä henkkareissa käyttämää nimistöä en ole itse keksinyt, vaan satuin löytämään yhden sivuston, jolla oli listattuna englanninkielisiä nimiä, joilla on kaksimielinen merkitys. Jostain syystä tuli heti mieleen, että jotain tuollaista J ja S juuri voisivat keksiä.
Ficissä esiintyneet karaokebiisit olivat aikanaan 70-luvun suuria (karaoke)hittejä ainakin Googlen mielestä, tässä vielä linkit kappaleisiin:
Thin Lizzy: The Boys Are Back In Town (https://www.bing.com/videos/search?q=boys+are+back+in+town&docid=608039680064816176&mid=E5A83D4A15EA7BF0F354E5A83D4A15EA7BF0F354&view=detail&FORM=VIRE)
Queen: Somebody To Love (https://www.youtube.com/watch?v=kijpcUv-b8M)
Eagles: Hotel California (https://www.bing.com/videos/search?q=hotel+california+video&&view=detail&mid=02D8DC1E4E971480202102D8DC1E4E9714802021&&FORM=VRDGAR&ru=%2Fvideos%2Fsearch%3Fq%3Dhotel%2Bcalifornia%2Bvideo%26FORM%3DHDRSC3)
-
Sunnuntai 22. lokakuuta 1976
Aamulla nukuimme pitkään. Havahduin monta kertaa aamuyön ja varhaisen aamun tunteina, ja kun huomasin Reguluksen tuhisevan siinä vieressäni, käperryin tiukemmin kiinni hänen kylkeensä ja vajosin uuteen, tyytyväiseen uneen. Hän laittoi unissaan kätensä vyötäisilleni, sormet tunnustelivat ristiselkäni paljasta ihoa ja hetken mietin, kuinka täydessä unessa hän oikeasti mahtoi olla. Mutta kun lopulta maltoimme herätä kunnolla, aurinko oli jo korkealla ja talo hiljainen. Arvelin äidin ja isän lähteneen jonnekin, sillä heillä oli usein sunnuntaiaamupäivisin tapana käydä pitkillä kävelyillä tai kylässä jonkun tuttavansa luona.
Kysyin Regulukselta, oliko hänellä pää kipeänä, mutta hän vain nauroi ja sanoi, ettei ollut, ei ainakaan paljon. Ja omakin oloni oli hyvä. Ajatella, jos voisi joka aamu herätä Reguluksen vierestä tällä tavalla, mietin ja sanoinkin sen hänelle. Silloin hän katsoi minua vakavoituen ja kertoi tarkoittaneensa ihan todella sitä, mitä eilen sanoi vanhemmilleni. Sillä vaikka hänen perheensä ajattelisi mitä, hän tiesi nyt, ettei voisi koskaan enää palata siihen elämään, jota sukuun mukautuminen häneltä vaatisi. Ei tämän jälkeen, hän sanoi ja suuteli minua hellästi. Sitten hän sanoi, että hän oli jo pitkään halunnut sanoa minulle jotakin, muttei ollut koskaan löytänyt sopivaa hetkeä tai tarvittavaa rohkeutta itsestään. Mutta juuri nyt hän oli kuulemma niin onnellinen, että uskoi pystyvänsä aivan mihin tahansa, joten tämän sopivampaa hetkeä tuskin koskaan voisi tulla. Yritän kirjoittaa hänen sanansa niin tarkasti kuin muistan, koska en halua ikinä unohtaa niitä, en edes sitten, kun olen vanha.
Silloin, kun Sirius lähti kotoa, Regulus aloitti ja veti syvään henkeä. Silloin oli ihan hiuskarvan varassa, etten lähtenyt itsekin hänen mukaansa. Ainoa, mikä minua pidätteli, oli ajatus siitä, ettei James varmaankaan oikeasti jaksaisi katsella minua nurkissaan, varsinkaan kun minun olisi pitänyt jäädä sinne pidemmäksi aikaa kuin Siriuksen. Jopa pidemmäksi aikaa, kuin Jamesin itsensä, ja mieti nyt miltähän se olisi hänen vanhemmistaan tuntunut. Joten sanoin Siriukselle, että halusin jäädä kotiin, vaikkei se ollut totta. Oikeasti olin vain liian peloissani tehdäkseni omaa ratkaisuani. Ajattelin, ettei Sirius varmaan halunnut tällaista veljeä, joka oli tuottanut hänelle niin ison pettymyksen jäämällä vanhaan elämään, vaikka Sirius kuinka yritti pelastaa itsensä lisäksi minutkin. Joten silloin syksyllä, juuri koulujen alettua, minulla oli todellakin aivan surkea olo koko ajan, minkä sinä hyvin tiedätkin, rakas Lily.
Kun sinä ensimmäisen kerran lähestyit minua, tunsin oloni niin alhaiseksi, etten osannut ajatella muuta kuin että varmaan sinäkin halusit vain tehdä minusta pilaa. Mutta sinä et antanut periksi minun suhteeni, mitä toisaalta en voi olla ihmettelemättä, mutta mistä olen samalla kiitollisempi kuin mistään ikinä. Sinä opetit minulle, miltä tuntuu saada osakseen välittämistä, miltä tuntuu tulla nähdyksi sellaisena kuin todella on. Se oli aluksi pelottavaa, mutta sitten huomasin, että sinä olit edelleen siinä, vaikka tiesit heikkouteni ihmisenä. Sinä opetit minulle, miten olla vahva ja rohkea, ja elää oman näköistään elämää välittämättä siitä, saako se aikaan joissain ihmisissä vastustusta vai ei.
Ja nyt on minun vuoroni olla vahva sinun vuoksesi, Lily. Meidän vuoksemme, sillä minä ihan todella tarkoitin mitä sanoin. Sitä, että rakastan sinua ihan valtavasti, ja vaikka olen vasta tämän ikäinen, tiedän sinun olevan juuri se ihminen, jonka kanssa haluan olla nyt ja aina. Joten tapahtui mitä hyvänsä, en aio enää koskaan palata siihen elämään, jota elin ennen. Ei minun olisi mahdollista enää tyytyä siihen ja leikkiä, että voin elää niin. Sillä en minä voi. Jos vanhempasi tarkoittivat sitä ihan tosissaan, ja jos se myös sinulle käy, minä voisin hyvin kuvitella viettäväni kaikki loma-aikani täällä niin kauan, kunnes meillä jonain päivänä on se yhteinen koti, josta haaveilen.
Regulus oli puheenvuoronsa päätteeksi hiukan hengästynyt, ja hänen silmänsä olivat kyynelissä, mutta ei hän silti näyttänyt tippaakaan surulliselta.
Minuakin itketti, sillä hänen sanansa saivat oloni hyväksi ja pehmoiseksi, kuin hän olisi niillä onnistunut jollain ihmeellisellä tavalla fyysisesti hyväilemään minua. Makasimme sängyllä pitkään, täysin kietoutuneina toisiimme, ja annoin itseni hukuttautua hänen lämpimänkosteisiin suudelmiinsa. Niiden välissä kerroin hänelle, että tuo kaikki sopi minulle paremmin kuin hyvin, enkä tosiasiassa olisi päästänytkään häntä enää palaamaan vanhaan elämäänsä, vaikka hän olisi yrittänyt. Aina parempi kuitenkin, että hän ymmärsi asian aivan vapaaehtoisesti ja itse. Silloin hän nauroi minulle ja kysyi, olisinko tullut ryöstämään hänet Kalmanhanaukiolta takaisin, jos hän olisi yrittänyt palata sinne. Vastasin, että ilman muuta, ja että muuan Sirius ja James olisivat varmaan mielellään auttaneet minua kidnappaamaan hänet.
Vähän myöhemmin tassuttelimme aamupalalle, minä ylisuuressa t-paidassa ja Regulus pelkissä boksereissa, aivan kuin olisimme jo asuneet kaksin omassa rauhassamme. Hetken aikaa olikin hauska ajatella niin, vaikka keittiön pöydällä olikin äidin kirjoittama lappu, että he olivat isän kanssa käymässä Tillie-tädin luona, ja jääkaapista löytyisi jotakin syötävää. Äidin tuntien tuo jotakin vastaisi varmaan viiden ihmisen koko viikon aterioita, eikä suinkaan kahden nuoren aamiaista. Pakkasin osan niistä meille evääksi reppuihin, ja päätin viedä Reguluksen kanssani päiväksi vaeltamaan, niin kuin olin ajatellut.
Regulus oli haltioissaan ja kertoi, että oli ennen tätä käynyt metsässä ainoastaan Tylypahkassa, ja sielläkin vain hyvin rajallisesti, vaikka oikeasti hän piti luonnon rauhasta. Kotona ei tietenkään sellaista arvostettu, enkä minäkään kieltämättä osaa kuvitella Walburga ja Orion Mustaa retkeilemään tai istumaan nuotiolla nokipannukahvin ja tikun nokassa paistettavien makkaroiden kera. Mutta Regulukselle sellainen näytti sopivan paremmin kuin olin luullutkaan. Kävelimme niin pitkän matkan, että oli lopulta pakko etsiä sopiva paikka eväiden syömiseen. Kun sellainen löytyi pienen, metsäisen järven rannasta, Regulus oli haltioissaan ja halusi heti kahlata veteen, vaikka se oli jo hirveän kylmää. Sillä aikaa, kun nuotio paloi sopivalle hiillokselle, seurasin häntä veteen, ja se päättyi kuten arvata saattoi, armottomaan takaa-ajoon ja vesisotaan, jonka jälkeen vaatteemme olivat likomärät ja niitä piti hyvän aikaa kuivatella nuotion lämmössä.
Illalla kotona isä halusi grillata takapihalla, ja äiti oli taas leiponut. Hän sanoi, että olen varmaan pitänyt poikaparkaa nälässä koko päivän ja juoksuttanut pitkin metsiä ilman ruokaa, mikä ärsytti minua ja nauratti Regulusta. Illallisella äiti ja isä halusivat tietää kaikenlaista Reguluksen lapsuudesta taikaperheessä, ja hän kertoi, sekä hyvistä että vähemmän mukavista asioista. Sitten hän meni mietteliään näköiseksi ja sanoi, että oikeastaan hänelläkin saattoi olla pari sukulaista, joille hän haluaisi esitellä minut.
Hän ei ollut vuosiin nähnyt enoaan Alphardia, mutta Sirius sen sijaan oli, ja he olivat vaihtaneet enosta muutaman sanan eilen karaokebaarissa. Eno oli kuulemma kysellyt kovasti Reguluksesta ja ilahtunut kuullessaan, että hän seurusteli nykyisin jästisyntyisen Rohkelikon kanssa. Ja hän oli pyytänyt Siriusta kertomaan terveiset, että olisi valtavan kiva, jos Regulus tulisi joskus käymään ja toisi tyttöystävänsäkin. Ja lisäksi Reguluksella oli serkku Andromeda, joka myös asusti miehensä ja pienen tyttärensä kanssa jossain Lontoon liepeillä. Andromedan avioliitto ei ollut suvun silmissä hyväksyttävä, joten häntä ei löytynyt enää sukupuusta kuten ei Siriustakaan, eikä Regulus ollut saanut olla tekemisissä hänen kanssaan sitten lapsuusvuosien. Mutta nyt voisi olla hyvä hetki hiukan lämmitellä tällaisia sukulaissuhteita, Regulus sanoi. Lupasin lähteä hänen kanssaan käymään sekä enon että serkun luona koska tahansa.
Illalla katsoimme vanhempieni kanssa olohuoneessa televisiosta Ritari Ässää. Olin sohvannurkassa kippurassa, pää mukavasti Reguluksen sylissä, ja hän syötti minulle irtokarkkeja sohvapöydällä olevasta kulhosta. Näin Reguluksen ilmeestä, että hänen teki hirveästi mieli sanoa jotain, mutta ei oikein kehdannut. Lopulta hän sanoi ihan hiljaa ja vähän nolona, että nuo tyypit eivät taida oikeasti olla tuolla, vai kuinka. Äiti katsoi häntä hyväntahtoisesti, kun minä selitin, miten jästien televisio toimi. Ja isä totesi naureskellen, että Clive-vaarini oli viimeisinä vuosinaan myös ollut vakaasti sitä mieltä, että television ihmiset olivat kovin ystävällisiä, kun ehtivät sillä lailla tulla juuri hänen kotiinsa juttelemaan. Regulus nauroi ja sanoi ymmärtävänsä Clive-vaaria hyvin. Lisäksi hän oli sitä mieltä, että Ritari Ässän auto oli juuri jotain sellaista, jota Sirius voisi saada päähänsä kehitellä.
Regulus oli myös kirjoittanut enolleen, ja juuri ennen nukkumaanmenoa hän sai vastauksen. Eno toivotti meidät tervetulleiksi vaikka heti huomenna. Sillä varauksella tosin, että hän ei ollut ehtinyt juuri siivoilla viime aikoina, ja toivoi ettei se haitannut.
A/N: Oikeasti Ritari Ässä -sarja on alkanut vasta vuonna 1982, mutta otin tässä hiukan vapauksia sarjan suuren nostalgia-arvon vuoksi. Toivottavasti saan sen anteeksi. :)
-
Isot pahoittelut, kun olen taas näin myöhässä kommentoimisen suhteen! Mutta nyt pääsenkin sitten kommentoimaan kahta lukua kerralla. :)
Tässä tämä paikanvaihdos oli tosi hyvä käänne, ja täytyy sanoa, että olin jo vähän odottanutkin tätä lomaa, kun silloin Lily ja Regulus saisivat viettää paljon enemmän aikaa kahdestaan kuin mitä koulussa. Nuo väärennettyjen henkkarien nimet! Tavailin niitä aikani, ja sain niistä kyllä makeat naurut. ;D Nämä kaikki olivat aivan loistavia, Miles Long ja muut, eikä haitannut tippaakaan, että et ollut itse keksinyt näitä, ne sopivat tähän joka tapauksessa ihan loistavan hyvin. Niin Siruksen ja Jamesin tapaista tuollainen! Kuka nyt käyttäisi väärissä papereissa tylsiä ja tavallisia nimiä, olkoonkin että tuollaisia henkkareita voisi terävä ovimies epäillä paljon helpommin tekaistuiksi. ;D
Minua ei haitannut tippaakaan, että tässä oli nuorison pelleilyä, koska se sopii minusta niin hyvin tämän porukan ikään ja tähän ficin tunnelmaan muutenkin. Liian usein näistä hahmoista tulee kirjoitettua ikäistään vanhemman oloisia (itse ainakin tahdon sortua siihen), mutta tässä nämä olivat juuri niin teinejä kuin mitä pitikin. :)
Reguluksen ujous ja tuo, miten pihalla hän on kaikista jästijutuista, oli minusta hirveän söpöä. Ja mieltä lämmitti, miten hyvin Lilyn vanhemmat kohtelivat Regulusta, ja tämä heitä. Lisäksi tuli mieleeni tätä lukiessa, että tässä oli vähän niin kuin hauska viittaus tuohon Sirius ja Regulus kidficciisi:
Äidin mielestä oli aivan valloittavan herttaista, kun Regulus kertoi punastellen, että oli vain kerran elämässään ollut auton kyydissä tätä ennen, ja sekin oli ollut enon luona joskus niin kauan sitten, että hän sitä tuskin muisti.
Tämä ihanuus vain jatkui, kun Regulus itse otti perheensä puheeksi. Se tuntui hyvältä ehkä ennen kaikkea siksi, ettei mikään jäänyt kaihertamaan puolin ja toisin Reguluksen ja Lilyn vanhempien välille. Ja tuo, että kun Regulukselle tulee todennäköisesti vielä lähtö kotoaan, ihan niin kuin Siriuksellekin, niin hän ei jääkään tyhjän päälle. :) Tämä kohta oli kertakaikkisen suloinen:
Äiti pyyhki silmäkulmiaan Reguluksen puheenvuoron päätteeksi, ja isäkin hypisteli huomaamattaan viiksiään, mikä kertoi herkistymisestä. Äiti halasi Regulusta ja sanoi, että hän vaikutti oikein ihanalta pojalta kaikin tavoin, ja että he isän kanssa kyllä ymmärsivät, miksi minä olin niin kiintynyt Regulukseen. Isä totesi, että jos Regulukselle ikinä tulisi ylitsepääsemättömiä vaikeuksia kotona, hän olisi aina tervetullut tänne. Regulus näytti liikuttuvan vanhempieni sanoista kovasti, ja minun oli pakko mennä hänen viereensä ja halata häntä, koska kaikki oli melkein liian hyvin juuri nyt.
Illanvietto olikin sitten aivan mahtava. Tykkäsin todella paljon myös tuosta, mitä tässä kerrottiin tuohon iltaan valmistautumisesta, meikkaamisesta, ja vaatteista. :) Ihan loistavaa, että Sirius oli ajatellut Regulusta ja järjestänyt hänelle sopivat jästivaatteet, koska eihän Regulus nyt voinut missään velhokaavussa baariin lähteä. ;D Baarissa oli ihana tunnelma, ja tykkäsin tuosta, että Sirius ja James uskalsivat myös näyttää vähän tunteitaan julkisestikin, ja hengailla yhdessä kaulakkain. Kappaleet oli tosi hyvin valittu tähän, ja lukiessa saattoi eläytyä tuohon karaoketunnelmaan. Olipa ihana ilta, ja ehkä ensimmäinen kerta, kun ainakaan Lily ja varsinkaan Regulus olivat baarissa, joten tuo mahtoi olla ihan mieletön kokemus molemmille. ;D
Tämä jälkimmäinen osa alkoikin sitten aivan ihanasti. Jäin miettimään, mitenköhän tuo yö oli oikein mahtanut mennä, ja ihanko vain nukkuessa? ;D Vaikka siitä ei tietysti tämän ikärajan puitteissa voinut kertoa enempää, itselleni nyt kuitenkin tuli tästä yhtä ja toista mieleen:
Aamulla nukuimme pitkään. Havahduin monta kertaa aamuyön ja varhaisen aamun tunteina, ja kun huomasin Reguluksen tuhisevan siinä vieressäni, käperryin tiukemmin kiinni hänen kylkeensä ja vajosin uuteen, tyytyväiseen uneen. Hän laittoi unissaan kätensä vyötäisilleni, sormet tunnustelivat ristiselkäni paljasta ihoa ja hetken mietin, kuinka täydessä unessa hän oikeasti mahtoi olla.
Tuo, mitä Regulus halusi sanoa Lilylle oli todella ihana ja koskettava kohta. Tätä lukiessani, ja aiemmin Satinen ficissä myös oivalsin ensimmäistä kertaa sen, mitä en ole aikaisemmin vain tullut ajatelleeksi. Eli tuon, että Regulus ei voinut noin vain lähteä kotoaan, koska ei ollut paikkaa, jonne mennä, kun taas Siriuksella oli. Tässä tuli myös mieleen se, että Regulus ajatteli itsestään vähän jotain samaa, mitä olen aina ajatellut lähinnä Severuksen ajattelevan. Että on paha olo itsensä kanssa, ja tuntee olevansa kelvoton, ja onhan se ihan kamalaa. :( Mutta tuo, mitä Regulus sitten lopuksi sanoi, oli minusta kaikista ihaninta:
Ja nyt on minun vuoroni olla vahva sinun vuoksesi, Lily. Meidän vuoksemme, sillä minä ihan todella tarkoitin mitä sanoin. Sitä, että rakastan sinua ihan valtavasti, ja vaikka olen vasta tämän ikäinen, tiedän sinun olevan juuri se ihminen, jonka kanssa haluan olla nyt ja aina. Joten tapahtui mitä hyvänsä, en aio enää koskaan palata siihen elämään, jota elin ennen. Ei minun olisi mahdollista enää tyytyä siihen ja leikkiä, että voin elää niin. Sillä en minä voi. Jos vanhempasi tarkoittivat sitä ihan tosissaan, ja jos se myös sinulle käy, minä voisin hyvin kuvitella viettäväni kaikki loma-aikani täällä niin kauan, kunnes meillä jonain päivänä on se yhteinen koti, josta haaveilen.
Retkipäivä kahden kesken oli ihan loistava tähän kohtaan. Taas tuli mieleeni toinen ficcisi, tällä kertaa tuo Kaiken A ja O, jonka viimeisen osan perusteella Orion olisi hyvinkin voinut istua nuotiolla pienten poikien kanssa uudessa elämässään. Mutta Kalmanhanaukion elämään ja canoniin se ei olisi kyllä tosiaankaan sopinut:
Regulus oli haltioissaan ja kertoi, että oli ennen tätä käynyt metsässä ainoastaan Tylypahkassa, ja sielläkin vain hyvin rajallisesti, vaikka oikeasti hän piti luonnon rauhasta. Kotona ei tietenkään sellaista arvostettu, enkä minäkään kieltämättä osaa kuvitella Walburga ja Orion Mustaa retkeilemään tai istumaan nuotiolla nokipannukahvin ja tikun nokassa paistettavien makkaroiden kera.
Loistava juttu, että Reguluksellakin oli pari sellaista sukulaista, joita saattoi ajatella lämmöllä ja tavata myös. Olisipa ollut hienoa, jos Mustan sukuun olisi muodostunut tällainen ikään kuin kilpaileva klaani! ;D Ilta telkan ääressä ja Ritari Ässä sai nostalgisia ajatuksia mieleen. :)
Kiitos paljon tästä syysloma-jatkosta, tätä todella luki ilokseen. Jatkoa odotellessa! :)
-
A/N: Lilyn ja Reguluksen lomaviikossa seuraa uudenlainen käänne, kun nuoripari menee käymään Reguluksen enon Alphardin luona. Tässä luvussa pengotaan hiukan Reguluksen sukutaustaa, joka kiinnostaa minua aina. :) Selvitin itselleni muistin virkistykseksi Mustan aikuisten ikiä ja sukulaisuussuhteita, ja laitan tähänkin muutaman jutun tiedoksi kiinnostuneille:
- Walburga Musta on syntynyt v. 1925,
- hänen veljensä Alphard v. 1927, ja
- nuorin veli Cygnus sukupuun mukaan 1938, mutta itse tulkitsen hänen syntyneen 1928 (koska tyttärensä Bellatrix syntyi 1951).
- Walburgan puoliso Orion Musta on syntynyt 1929, ja hän oli näiden kolmen serkkupoika. Tarina ei kerro, milloin hän meni naimisiin Walburgan kanssa, mutta ajattelen aina, että hän on ollut tosi nuori.
Pahatar: Olipa ihana kommentti, ja ei ollenkaan tarvitse pahoitella, jos aina ei ehdi kommentoida jokaista lukua, koska välillä innostun päivittämään niin usein. ;D Varsinkin, kun tätä lomaviikkoa on niin hauska kirjoitella. Olen samaa mieltä siitä, että ympäristönvaihdos tekee hyvää sekä näille nuorille että kirjoittajalle, sillä joskus Tylypahkassa alkaa tosiaan mielikuvitus joutua koetukselle sen suhteen, missä nuoret rakastavaiset oikein aikaansa viettäisivät. ;D
Kyllä vaan, olen ihan samaa mieltä, ettei Sirius ja James nyt mitään tylsiä omia nimiä laittaisi vääriin henkkareihin. Muistan muuten vielä nuo pahviset ajokortit, joita oli varmaan vielä ainakin 80-luvulla, ellei sitten vielä myöhemminkin. ;D Ehkä sellaisia oli helpompi väärentää taikakeinoin (ja ehkä ihan jästien keinoinkin). Voi olla tosiaan, että portsari olisi ihmetellyt, kun tuollainen porukka menee sisään, joiden nimet on tuota luokkaa. Mutta ajattelin, että Sirius ja James alkaisivat varmaan vaan inttää, että miten kehtaat arvostella nimeäni, miten loukkaavaa. Ehkei siksi tuokaan portsari viitsinyt näiltä enää mitään kysellä. ;D
Olen ajatellut useasti sitä, ettei Reguluksella tosiaan varmaan olisi ollut mitään kovin hyviä mahiksia lähteä kotoaan, koska ei hän varmaan olisi voinut majailla Pottereilla luontevasti, ei etenkään sitten, kun S ja J olisivat jo lähteneet omilleen, olisiko hän sitten asunut siellä Jamesin vanhempien kanssa, tuskin. Eikä kotiväki ainakaan olisi antanut hänelle mukaan omaa rahaa eikä muutakaan, joten...
Niin, ja kyllä minäkin tässä muutaman kerran kirjoittaessani olen ajatellut, että rivien väliin jää ehkä jotain sellaista, mitä Regulus ja Lily ovat voineet tehdä, mutta mitä ei voi ikärajan puitteissa sanoa. Mutta sitä korkeamman ikärajan jatko-osaa odotellessa siis... Voin sitten purkaa kaikki turhaumani siihen, ehkä. ;D
Ai niin, tosi hauskaa kun mainitsit tuon toisen ficcini Mustan kesän värit (S) (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=52226.0), joka kertoo Mustan veljesten lapsuudesta. Tämä tarina ei ole suoraan yksi yhteen sen kanssa, mutta ajattelin minä kieltämättä tiettyjä siinä mainittuja juttuja tätä kirjoittaessani. Alphardin Mini pääsee vielä esiin seuraavassakin luvussa.
Maanantai 23. lokakuuta 1976
Aamulla heräsin aikaisin, mutta silti Regulus oli jo hereillä ja katseli minua. Kysyin, oliko hän tehnyt niin jo kauankin, ja hän vastasi hiukan kautta rantain, että jonkin aikaa. Hän näytti aika mietteliäältä ja arvasin, että häntä askarrutti tämä päivä ja enonsa Alphardin kohtaaminen.
Regulus kertoi, että oli nähnyt Alphardin viimeksi silloin, kun ei ollut vielä edes Tylypahkassa. Viimeiset vierailut enon luona olivat olleet aika kiusallisia, sillä Walburga Musta oli lähinnä sättinyt veljeään, ja Alphard oli antanut takaisin samalla mitalla saaden sisarensa lopulta menettämään malttinsa täysin. Orion Musta oli joutunut kantamaan riehuvan vaimonsa ulos Alphardin talosta, ettei tämä olisi käynyt pikkuveljensä päälle. Regulus kertoi, että häntä oli hävettänyt valtavasti äitinsä puolesta, kun taas Sirius oli kotiin päästyään jaksanut heittää äidin käytöksestä herjaa niin kauan, että Walburga oli saanut samanlaisen kohtauksen hänenkin takiaan.
Minusta kuulosti siltä, että Alphardilla taisi siis olla jotain yhteistä Siriuksen kanssa, ja Regulus oli asiasta varovaisen samaa mieltä. Hän kertoi kuulleensa isältään Orionilta, että joskus hyvin kauan sitten Walburga ja Alphard olivat olleet hyvinkin läheisiä. Heillä oli vajaan kahden vuoden ikäero, ja Orionin kertoman mukaan he olivat kulkeneen aina lapsuuden kesinä yhdessä joka paikkaan, kunnes oli tapahtunut jotain, joka oli viilentänyt sisarusten välit. Regulus ei osannut sanoa, mitä se tarkalleen ottaen olisi voinut olla, sillä Alphardista ei sittemmin puhuttu kotona, ja hän oli Reguluksen käsityksen mukaan ikään kuin kielletty puheenaine, vaikkei asiaa suoraan sanottu.
Vasta nyt minä ihan kunnolla tajusin, että Orion ja Walburga olivat siis tunteneet toisensa jo lapsina, vaikka olinhan tietysti ennenkin kuullut Siriuksen ja Reguluksen vanhempien olevan keskenään serkuksia. Serkun kanssa naimisiin meneminen oli Reguluksen mielestä aika inhaa, mutta heidän sukunsa piireissä ihan normaalia. Minusta oli mukava kuunnella, kun Regulus kerrankin vapaaehtoisesti kertoi minulle perheestään. Otin mukavan asennon vuoteella ja katselin häntä, kun hän puhui.
Orion itse oli viettänyt lapsuudessaan eniten aikaa nuorimman serkkunsa Cygnuksen kanssa, joka oli serkuista lähimpänä Orionin ikää. Regulus kertoi, että joskus Orion saattoi muistella lapsuuden kesiä Cygnuksen kanssa melkoisella lämmöllä.
Aikuisena Cygnuksesta oli tullut niin kovan linjan puhdasverisyysaatteen kannattaja, että jopa Orion vaikutti aika leppoisalta kaverilta hänen rinnallaan. Cygnuksen esikoistytär Bellatrix oli sisäistänyt isänsä kovan arvomaailman jo nuorella iällä. Kun Regulus mainitsi Bellatrixin, näin hänen silmissään jonkinlaisen sekoituksen inhoa ja pelkoa. Muistin, etteivät hänen lapsuusmuistonsa serkkutytöstä olleet mukavia.
Silloin Regulus sanoi, että oli puhunut sukulaisistaan tarpeeksi yhdelle aamupäivälle. Hän painoi kasvonsa paljaalle vatsalleni ja alkoi näykkiä ihoani hellästi. Hampaidensa välistä hän sanoi naurunsekaisella äänellä, että viimeiset tunnit ennen tulevaa vierailua hän halusi käyttää johonkin aivan muuhun kuin ankeiden tyyppien miettimiseen.
Hänen näykkimisensä sekä eläväiset sormensa saivat minut kutiamaan niin, että kiemurtelin hänen otteessaan ja kikatin hervottomasti, mutta lopulta Regulus antoi minulle hiukan armoa, asettui päälleni makaamaan ja suuteli minua hellästi, silittäen samalla molemmin käsin hiuksiani. Hän katsoi minua ja kuiskasi, että jos hän ikinä elämässään aikoi mennä naimisiin, sen pitäisi tapahtua minun kanssani, tai muuten hän ei aikoisi huolia ketään. Muilta hänen ikäisiltään sellaiset puheet voisi ottaa vitsillä, mutta Reguluksen tuntien hän saattoi tarkoittaa sitä tosissaankin. Nauroin silti ja vastasin, että ehkäpä sekin päivä vielä tulisi.
*
Iltapäivällä kahden aikaan seisoimme Alphard Mustan talon portailla. Regulus vilkaisi minua vielä kerran. Hänen sormensa oli jo ovikellolla, mutta hän ei sitten uskaltanutkaan painaa sitä. Hän oli ollut niin jännittynyt koko bussimatkan, ettei ollut jaksanut juurikaan edes intoilla niin kuin viime kerralla bussissa. Ei hän ollut edes puhunut paljon mitään, vaan sen sijaan oli vain nojaillut päätään olkapäähäni ja huokaillut aina välillä. Nyt hän näytti ihan siltä, kuin olisikin viime hetkellä muuttanut mielensä ja halunnut sännätä karkuun. Mutta ennen kuin hän ehti ehdottaa sellaista, painoin ovikelloa. Regulus katsoi minua ja näytti samaan aikaan kiitolliselta ja järkyttyneeltä.
Sisältä alkoi kuulua koiran räksytystä, ja hetken päästä äreä miehen ääni komensi eläintä olemaan hiljaa ja istumaan. Sitten ovi avattiin, ja huomasin katsovani suoraan silmiin miestä, jolla oli samanväriset harmaat silmät kuin Reguluksella ja Siriuksella, ja niskaan kiinni sidotut pitkät hiukset, joiden syvänmustan värin joukosta erottui satunnaisia hopeanharmaita raitoja. Miehellä oli yllään kulahtanut AC/DC-paita, ja vasemmassa korvassaan rengas. Hän näytti eläkepäiviään odottavalta rockstaralta enemmän kuin miltään muulta. Hetken aikaa hän vain seisoi siinä ja tuijotti rävähtämättä sisarenpoikaansa, kuin ei olisi nähnyt minua ollenkaan. Regulus katsoi takaisin, ja sai vain juuri ja juuri mutistua vaisun mutta kohteliaan tervehdyksen.
Muutaman jähmeän sekunnin jälkeen Alphard-eno yllättäen kaappasi Reguluksen karhunhalaukseensa ja nosti tämän hetkeksi ilmaankin, niin kuin tämä olisi vielä ollut pieni poika. Ja olihan totta, että Alphard oli hyvin pitkä mies, ja Regulus oli häntä aika lailla lyhyempi, vaikka minua hän olikin kymmenisen senttiä pidempi. Mies rutisti Regulusta tiukasti ainakin kymmenen sekuntia ja minä aloin jo huolestua, että kai poikaystäväni sentään sai vielä henkeä. Mutta lopulta Alphard irrotti otteensa, tarttui sen sijaan Regulusta molemmista olkapäistä ja taputti voimallisesti niin, että Reguluksen tasapaino hieman horjui. Alphard hymyili leveästi ja totesi, että kylläpä siitä oli aikaa. Hän mittaili Regulusta päästä varpaisiin ja sanoi, että Regulus muistutti aivan valtavasti isäänsä Orionia nuorena miehenä.
Regulus näytti minusta hiukan tyytymättömältä ja mutisi, että vai niin. Alphard-enokin huomasi sen, sillä hän kiirehti selittämään, ettei hän millään pahalla. Sillä kuulemma Orion oli aina todella komea poika, hauskimman näköinen heistä oman sukupolvensa Mustan pojista, Alphard sanoi ja nauroi niin että eteinen raikui. Mutta nyt täytyy sanoa, että te nuoremman polven pojat olette laittaneet vieläkin paremmaksi, hän jatkoi, ja silloin Regulus punastui suloisesti. Alphardin iso, musta koira tuli nuuhkimaan minun sormiani varovasti, ja kun annoin sen hetken aikaa tehdä niin, pian se jo alkoi haluta rapsutuksia.
Vasta siinä vaiheessa Alphard havahtui huomaamaan minut. Tähän asti hän oli selvästi ollut täysin Reguluksen ja jälleennäkemisen riemun lumoissa. Oli aika hassua, kun aikuinen ja sellainen aika karskin näköinen mies meni ihan ujoksi, katsoi minua varovaisesti ja mutisi, että olipa hän epäkohtelias. Sitten hän ojensi minulle kätensä ja esittäytyi.
Minä sen sijaan hyppäsin hetken mielijohteesta Reguluksen enon kaulaan ja rutistin melkein yhtä lämpimästi kuin hän oli äsken rutistanut Regulusta. Ihan vain siitä ilosta, että Reguluksella oli kuin olikin tällainen aikuinen sukulainen, joka halusi olla hänelle mukava. Jostain syystä tuon miehen seurassa tuntui heti siltä, ettei mitään tarvinnut jännittää. Minulla oli hiukan sellainen olo, että Sirius olisi saattanut olla tuollainen sitten joskus viisissäkymmenissä, niin vaikeaa kuin häntä olikin sen ikäiseksi kuvitella. Samalla kun rutistin Alphard-enoa kaulasta, kerroin hänelle itsestäni hyvin nopeassa tahdissa kaiken, mitä arvelin hänen haluavan tietää.
No mutta, Alphard sanoi, onpas tämä nyt kerrassaan upeaa. Hän katsoi minua hyvin pitkään, sitten Regulusta, ja totesi, että kylläpä Regulus oli onnekas. Silloin Regulus purskahti nauruun, antaen varmaan koko päivän kerääntyneen jännityksensä vihdoin purkautua, ja totesi, että enkö vaan olekin. Silloin viimein Alphard tajusi, että voisihan meidät kutsua sisällekin.
Asetuimme istumaan hänen tummansävyiseen olohuoneeseensa, josta huomasi, että hänellä ei ollut puutetta pikkurahasta, mutta sen sijaan sisustusintoa oli ehkä viime vuosikymmeninä ollut vähemmän. Huone oli villi yhdistelmä puhdasverisen suvun vanhaa rahaa ja jästinä elelevää poikamiestä. Tumma sohvakalusto ja seiniltä meitä tarkkaavaisesti katselevat muotokuvat olivat juuri sellaisia, jotka saatoin kuvitella Siriuksen ja Reguluksen lapsuudenkotiinkin (joskaan nämä muotokuvat eivät huudelleet meille hävyttömyyksiä, vaan näyttivät aika sävyisiltä).
Mutta Alphardilla oli myös isokokoinen televisio, josta hän parhaillaan katsoi jalkapalloa. Ja sukupotrettien rinnalla seinällä komeili valtava AC/DC-juliste sekä pari pienempää posteria vähäpukeisista tytöistä auton konepellillä. Hymyilytti, koska ne toivat mieleeni jotain, mitä olin aiemmin kuullut Siriuksen huoneen sisustuksesta.
Tuliviskiä? Alphard kysyi hiukan kömpelösti, kuin ei olisi yhtäkkiä hänkään oikein tiennyt, miten päin piti olla. Regulus avasi jo suunsa ja näin, että hän oli aikeissa kieltäytyä. Ajatteli varmaan, että tuliviski olisi minusta moukkamaisinta, mitä tässä tilanteessa saattoi kuvitella. Mutta minä laitoin käteni Reguluksen reidelle ja taputin sitä kevyesti sen merkiksi, että hän olisi hiljaa. Alphardille sanoin kiireesti, että kyllä kiitos. Hän nousi niin vikkelästi, että löi päänsä kattokruunuun, kirosi ja totesi sitten, että vanhaa äijää taitaa hiukan hermostuttaa tässä, kun on yhtäkkiä talo täynnä kauniita nuoria ihmisiä.
Silloin Regulus sanoi ystävällisesti, että se oli ihan lohdullista, koska hänkin oli ollut ihan hermona koko aamun ja päivän, eikä ollut nukkunut viime yönäkään kuin pari hassua tuntia. Siihen hän lisäsi vielä, että olisi halunnut tulla käymään jo monet kerrat aiemminkin, muttei ollut ollut varma, vieläkö olisi tervetullut. Ja että vasta tämä syksy, minun tapaamiseni ja välien sopiminen Siriuksen kanssa olivat saaneet hänet ensi kertaa moniin vuosiin ajattelemaan tällaista vaihtoehtoa.
Alphard oli juuri kulkemassa Reguluksen ohi, mutta pysähtyikin ja laittoi taas ison kouransa hellästi tämän olkapäälle. Hän näytti aika liikuttuneelta sanoessaan, että oli ollut valtavan onnellinen saadessaan Regulukselta kauan odottamansa viestin. Ja että oli ollut haltioissaan jo kuullessaan Siriukselta tämän viimeaikaisista kuulumisista. Siitä lähtien hän kuulemma oli elätellyt pientä toivoa siitä, että saisi vielä tavata nuoremman sisarenpoikansa, joka joskus vuosia sitten oli ollut niin kovin suloinen pieni poika, ja enolle hirmuisen rakas. Sitten Alphard totesi kuin itsestään selvänä asiana, että Walburga ei varmaankaan ollut tietoinen tästä visiitistä. Regulus pudisti vaisusti päätään, mutta kyllä Alphard sen varmaan muutenkin olisi tajunnut.
Se Walburga, se Walburga, Alphard mutisi itsekseen samalla, kun kaatoi kolmeen lasiin tuliviskiä aavistuksen epävakaalla kädellään. Kun hän ojensi ensimmäisen lasin kohteliaasti minulle, maistoin siitä ja pyrin parhaani mukaan peittämään pienen puistatuksen, sillä en halunnut tunnustaa, ettei tuliviski todellakaan ollut lempijuomaani maailmassa.
Voisin kertoa teille monia tarinoita Walburgasta, Alphard jatkoi maistettuaan hänkin omasta lasistaan. Hän on varmaan laittanut teidät pojat erittäin lujille viime aikoina, ja niin se oli jo silloin teidän ollessanne pieniä. Olisin niin toivonut, että hänestä olisi tullut parempi äiti – tai että minä olisin pystynyt olemaan hiukan enemmän teidän tukenanne – ja että Orionissa olisi ollut hiukan enemmän miestä elämään omien arvojensa mukaan.
Mutta ei edes sisareni ole ihan aina ollut tuollainen, Alphard kertoi. En tiedä, uskotko sitä, Regulus? Mutta kerran, todella kauan sitten oli tyttö, joka halusi matkustaa koko maailman kaikkiin maihin, tutkia muinaisia taikakulttuureja, joista ei enää tiedetä paljon mitään - ja joka oli hymyillessään melkein yhtä kaunis ja säihkyväsilmäinen kuin sinä Lily – no hyvä on, ei nyt ehkä sentään aivan. Mutta sinne päin kuitenkin. Ja olipa Walburga myös ihastunut meidän naapurin tyttöön, joka oli sentään aivan puhdasoppinen jästi… mutta nätti tyttö, kukallinen leninki ja pitkät, vaaleat letit. Olin siihen minäkin lääpälläni, ja pikku Cygnus vasta olikin, mutta ei se tyttö nähnyt muita kuin Walburgan.
Mitä helvettiä, Reguluksen suusta pääsi niin syvällä vilpittömyydellä, että minä ja Alphard vilkaisimme toisiamme ja purskahdimme sitten yhtä aikaa nauruun. Regulus vilkuili meitä ja virnisti hämmentyneenä, mutta selvästi hän ei oikein osannut nauraakaan äitinsä nuorelle rakkaudelle.
Lopulta juttelimme hyvin pitkään Walburga Mustasta, ja minun mieleeni piirtyi hyvin erilainen kuva nuoresta Walburgasta, kuin mitä olin koskaan ennen osannut ajatella. Luulen, että Regulus tunsi täsmälleen samoin. Hän tyhjensi lasinsa aika nopeasti ja puristi minua kädestä, ja eno kaatoi lisää juomaa hänen lasiinsa kuin aikuiselle miehelle. Regulus halusi tietää, mitä hänen äidilleen sitten oikein oli tapahtunut, ja mikä oli saanut seikkailuja ja rakkautta janoavasta nuoresta naisesta kasvamaan tuollaisen koko maailmaa synkästi vihaavan ihmisraunion, jollaisena Regulus äitinsä näki. Alphard kertoi, että Walburga raukkaa ei olisi ikinä pitänyt pakottaa naimisiin ja kotirouvaksi, sillä se luultavasti hitaasti katkeroitti hänet sisältä niin, että lopulta Alphard ei enää tunnistanut naisessa sisartaan, jota oli aikanaan syvästi rakastanut. Hän totesi, ettei Walburga lopulta pohjimmiltaan ollut alun perin ollut luonteeltaan ollenkaan niin erilainen kuin Sirius. Ja että jos Sirius olisi alistettu siihen elämään, jota häneltä odotettiin, hän olisi ehkä kokenut aikanaan samanlaisen surullisen kohtalon kuin äitinsä.
Minulle tuli paha mieli Reguluksen äidin puolesta ja sen enempiä ajattelematta kysyin, eikö enää ollut mitään keinoa saada tämän elämässä aikaan muutosta parempaan, sillä ei kai periaatteessa ollut koskaan liian myöhäistä aloittaa uudelleen. Regulus jäi katsomaan minua silmissään ilme, jota en osannut lukea, mutta se saattoi olla yhdistelmä epäuskoa ja liikutusta, ja ehkä myös jonkinlaista ajatusta siitä, että olin liian naiivi ja hyväuskoinen. Mutta Alphard hymyili ja sanoi, että minä olin todella aito Rohkelikko ja hyvä ihminenkin vielä, kun jaksoin ajatella lämmöllä jopa Reguluksen poloista äitiä, joka oli saanut elämässään aikaan aika paljon pahaa.
Mutta myös jotain hyvää, sanoin ja vilkaisin Regulusta lämpimästi. Ja silloin hän painoi päänsä nopeasti puseroni olkapäähän ja jäi siihen. Alphard huokaisi ja sanoi, että älähän nyt vallan itketä poikaa, mutta ei hän varmaan oikeasti ollut pahoillaan.
Palasimme kotiin vasta iltamyöhällä, väsyneinä mutta onnellisina ja huojentunein mielin. Regulus oli jälleen puhelias, vaikkakin mietteliäs. Hän halusi tietää, olinko ihan tosissani sitä mieltä, että hänen äitinsä kaltaisella ihmisellä voisi vielä olla toivoa. Sitten hän kertoi, että se oli hänenkin suurin mutta kai myös lapsellisin toiveensa koko maailmassa – että kaikki ihmiset, joita hän rakasti tai oli edes joskus ajatellut rakastavansa, voisivat tulla juttuun keskenään ja käyttäytyä ihmisiksi. Hän sanoi myös olevansa vakuuttunut siitä, ettei äidin päätä käännettäisi hetkessä, ja sitä odotellessaan hänelle oli äärimmäisen tärkeää, että hänellä oli minut, Sirius ja James, minun vanhempani ja nyt myös enonsa Alphard tukenaan myös siinä tapauksessa, että kaikki menisi äidin ja isän suhteen päin helvettiä.
Alphardin näkeminen oli saanut Reguluksen tunteet pintaan. He olivat vielä ennen kotiinlähtöämme muistelleet Reguluksen ja Siriuksen lapsuutta ja Alphardin punaista Miniä, jota pienet pojat olivat rakastaneet. Alphard oli nauraen kertonut sen olevan hänellä edelleen autotallin perukoilla, ja hän oli myös luvannut laittaa sen ajokuntoon lauantaiksi, jolloin olisimme menossa käymään Reguluksen serkun Andromedan luona. Alphard lupasi tarjota meille kyydin ja mahdollisesti poiketa itsekin kahville, sillä ei ollut nähnyt Andromedan pikkuista tyttöä sitten nimijuhlien, joissa oli ollut vain hän, Sirius ja muutamia Anrdomedan miehen sukulaisia. Tämän päivän kohtaamisen jälkeen minusta tuntui, etten enää jännittänyt serkun perheen kohtaamista kovin paljon, ja Reguluskin vaikutti rauhallisemmalta kuin pitkään aikaan maatessaan siinä vierelläni vuoteella ja lepuuttaessaan päätään rinnallani.
-
Olipa ihanaa, että Regulus ja Lily menivät käymään Alphardin luona, vaikka tapaaminen jännitti molempia, ja etenkin Regulusta. :) Ja taisi se jännittää vähän Alphardiakin, mutta kyllä ilahdutti tuo, miten lämpimästi nuoret otettiin vastaan! Tuntuu hyvältä ajatella tätä lukiessa, että Reguluksella on sentään sukulaisia, jotka pitävät hänestä, vaikka välit vanhempiin katkeaisivatkin.
Tässä oli hyvin hauskasti kuvattu Alphardia, ja tykkäsin kovasti tuosta sinun versiostasi hänestä. On aina mielenkiintoista lukea sellaisista hahmoista, jotka eivät esiintyneet kirjoissa muuten kuin mainintoina, ja jotenkin minuun vetosi tuo hänen hahmonsa ja kotinsa vapaamielinen yhdistelmä taikuutta ja jästielämää. Mielenkiintoisia juttuja myös Alphardilla oli kerrottavanaan. Kuten tuo, että Regulus muistutti isäänsä, mutta oli vielä hauskemman näköinen, ja Sirius oli ehkä vieläkin komeampi. Ja ennen kaikkea jäi mietityttämään, että Walburga olisi ehkä ollutkin tyttöihin päin kallellaan, ja ihan toisenlainen nuorena. Vaikka kyseinen hahmo on aina ollut jo ajatuksena luotaantyöntävä, on kiehtovaa ajatella, että hänkin on joskus ollut nuori ja ihan toisenlainen, ja joutunut sitten uhraamaan kaiken suvun takia. Tekisihän se kenestä tahansa katkeran ja ilkeän. :(
Tässä pari kohtaa, joista tykkäsin tosi paljon:
Alphard oli juuri kulkemassa Reguluksen ohi, mutta pysähtyikin ja laittoi taas ison kouransa hellästi tämän olkapäälle. Hän näytti aika liikuttuneelta sanoessaan, että oli ollut valtavan onnellinen saadessaan Regulukselta kauan odottamansa viestin. Ja että oli ollut haltioissaan jo kuullessaan Siriukselta tämän viimeaikaisista kuulumisista. Siitä lähtien hän kuulemma oli elätellyt pientä toivoa siitä, että saisi vielä tavata nuoremman sisarenpoikansa, joka joskus vuosia sitten oli ollut niin kovin suloinen pieni poika, ja enolle hirmuisen rakas.
Mutta Alphard hymyili ja sanoi, että minä olin todella aito Rohkelikko ja hyvä ihminenkin vielä, kun jaksoin ajatella lämmöllä jopa Reguluksen poloista äitiä, joka oli saanut elämässään aikaan aika paljon pahaa.
Mutta myös jotain hyvää, sanoin ja vilkaisin Regulusta lämpimästi. Ja silloin hän painoi päänsä nopeasti puseroni olkapäähän ja jäi siihen. Alphard huokaisi ja sanoi, että älähän nyt vallan itketä poikaa, mutta ei hän varmaan oikeasti ollut pahoillaan.
Näissä oli sellaista lämminhenkisyyttä ja koskettavuutta, että se tuntui lukiessa kertakaikkisen mukavalta! :)
Olen miettinyt, mitenköhän sinulla on tarkoitus tätä jatkaa, ja tuleeko tuo Reguluksen ja tämän vanhempien välienselvittely tässä vielä eteen? Tavallaan toivoisin, että tulisi, koska olisi hienoa nähdä Reguluksen päättävän itse elämästään ja tekevän niin kuin hyvältä tuntuu. Siitäkin huolimatta, että Regulus itsekin tiesi, niin kuin tuossa lopussa sanoi, että kaikki voi mennä päin helvettiä, mutta ainakaan hän ei olisi enää yksin. Samalla vähän tuntuu siltä, että Reguluksen vanhemmille, tai lähinnä äidille, voi olla isompi kynnys katkaista välit Regulukseen ja tehdä tästä perinnötön samalla tavalla kuin Siriuksesta. Sittenhän koko Orionin ja Walburgan avioliitto olisi ollut turha uhraus molemmilta, kun ei olisikaan enää sukulinjan jatkajaa. Tämän vuoksi uskoisin, että vanhemmat saattaisivat mieluummin jopa hyväksyä Lilyn kuin hylätä toisenkin pojan, vaikka olisihan se aika kovan työn takana sekin. :-\
Jatkoit sitten miten tahansa, on hienoa tulla saamaan jatkoa tähän! :) Ja ehkä lukea siitä visiitistä Andromedan luokse?
-
A/N: Nyt seuraa hiukan lisää Lilyn ja Reguluksen arkifluffya ja Reguluksen söpöyttä jästimaailman ihmeiden äärellä. :)
Pahatar: Tosi hienoa, jos sinäkin tykkäsit tämän tarinan Alphardista, sillä hän pääsi ihan yllättämään minutkin sillä, miten kiva hänestä oli kirjoittaa! ;D Kuvittelin hänet sellaiseksi hiukan äreäksi hevimieheksi, joka kuitenkin pienen tutustumisen jälkeen onkin ihan pehmo. :) Hän vierailee tarinassa vielä, ja samoin Andromedan perhe, mutta vähän luulen, että Reguluksen vanhempien kohtaaminen ja isoin välienselvittely heidän kanssaan onkin niin iso pala purtavaksi, että se tarvitsee ihan oman tarinansa. Eli heidät varmaan tavataan vasta siinä jatko-osassa, jota jo suunnittelen. ;) Tässä tarinassa pitää vielä selvittää se ikuisuusongelma, että kuka Lilyä ja Regulusta oikein vainoaa, kun tähän saakka kaikki heidän teoriansa ovat olleet vähän ontuvia, ja välillä ovat autuaasti unohtaneet koko homman. Mutta minä en ole unohtanut. :)
Ai niin, sellainen spoileri tähän kohtaan, että en missään nimessä raaski tappaa Alphardia, kun juuri löysin hänet ja kaikki hahmon erinomaiset mahdollisuudet. Hänhän on vasta viisikymppinen mies, eli lähes teinipoika vielä. Canonissa oli hirveä into tappaa kaikki aikuiset nuorina, mutta minua sellainen ei nappaa. Ehkä Alphard voi jättää pojille vaikka ennakkoperintöä, mutta häntä tarvitaan kyllä elävänä vielä jatko-osassakin. :)
//edit. Kuten tosielämässä, myös ficissä lomapäivät kuluu liian äkkiä. Tiistaissahan nyt tosiaan oltiin. ;D
Tiistai 24. lokakuuta 1976
Aamulla nousimme aikaisemmin kuin tavallisesti, ja söimme aamupalaa äidin ja isän kanssa ennen kuin he lähtivät töihin. Regulus vaikutti olevan hyvin innoissaan eilisestä, ja hän kertoili vanhemmillenikin hauskoja juttuja Alphardista, vierailustamme hänen luonaan sekä lapsuusmuistoistaan, jotka liittyivät enoon. Regulus kertoi, että Alphardilla oli hyvin kauan sitten ollut naisystävä, joka oli mitä ilmeisimmin ollut jästi. Regulus muisti naisen vain hämärästi, mutta hänen muistikuvissaan nainen oli ollut todella nätti, hyväntuulinen ja aina ystävällinen hänelle ja Siriukselle. Mutta tietenkään Alphard ei olisi voinut avoimesti seurustella jästinaisen kanssa eikä virallistaa suhdetta. Regulus sanoi, ettei tiennyt, mitä suhteelle oli tapahtunut, eikä hän ollut uskaltanut eilen kysyä mitään Alphardin rakkauselämästä, sillä se olisi tuntunut liian tunkeilevalta.
Äiti sanoi, että Alphard kuulosti hurjan kiehtovalta tyypiltä, ja olisi mukava tavata hänet joskus. Vilkaisin Regulusta ja kysyin, mitähän Alphard tykkäisi ajatuksesta tulla joskus käymään meillä. Regulus vastasi, että eno ei kyllä tainnut olla mikään sosiaalisuuden huipentuma, mutta ehkä tälle tekisi hyvää joskus käydä hiukan ihmisten ilmoilla. Minustakin vaikutti siltä, että Alphard oli tainnut viettää viime vuosina aika paljon aikaa yksin. Puhdasverisen maailman tiukat säännöt tuntuivat saavan aikaan kohtuuttomia tilanteita, kun kokonaiset perheet ja joskus toisiaan rakastaneet ihmiset ajautuivat vihaamaan ja karttelemaan toisiaan. Minua melkein itketti ajatellessani, oliko sen todella pakko olla niin, ja miksi ihmisten oli takerruttava sellaisiin typeriin sääntöihin, jotka vain tekivät kaikki onnettomiksi tavalla tai toisella.
Lopulta Regulus kietoi kätensä ympärilleni ja kysyi, mikä on. Hetken mietittyäni kerroin hänelle täsmälleen, mitä olin äsken miettinyt. Regulus näytti ensin vähän hämmästyneeltä, mutta hymyili sitten ja kumartui suukottamaan hiuksiani. Hän sanoi, että olin täsmälleen oikeassa, ja että maailma olisi todella paljon parempi paikka, jos kaikki ajattelisivat niin kuin minä. Isä oli parhaillaan huuhtelemassa kahvimukiaan, ja sanoi ohimennen, että meidän Lily se on pienestä pitäen ollut sellainen suurisydäminen tyttö, joka haluaa ajatella kaikista hyvää. Isä muisteli, miten olin kasannut kaikki pehmolelut yöksi viereeni nukkumaan niin, ettei itselleni jäänyt enää tilaa, ja tämä kaikki vain siksi, ettei millekään lelulle olisi tullut paha mieli. Olin myös kantanut kotiin lumihangessa kylmettyneen linnun, joka olikin sisällä virkistynyt, ja sitä oli jahdattu hyvän aikaa ennen kuin se oli saatu ulos.
Regulus nauroi tämän kuullessaan ja sanoi, että olisi ollut kiva tuntea minut jo silloin. Isä toivotti meille mukavaa päivää, ja juuri ennen keittiöstä lähtöään hän muisti jotain. Hän kaiveli hetken aikaa lompakkoaan, ja löysi sieltä eilen hankkimansa elokuvaliput. Lisäksi hän lykkäsi meille niin ison setelin, että minua alkoi hävettää, ja sanoi vaan, että menkää vaikka syömään jotain hyvää leffan jälkeen. Regulus ei tietenkään tiennyt, mistä tällaisissa lappusissa oikein oli kysymys, mutta kun asia selvisi hänelle, hänen kasvoilleen levisi äärimmäisen innostunut hymy. Kerroin, mikä leffateatteri oli, ja hän varmisti jo etukäteen, oliko nyt niin, että näyttelijät eivät olleet siellä paikalla ihan oikeasti. Ihan vaan siksi, etten sano mitään ihan järkyttävän typerää siellä, hän virnisti, ja silloin minun oli pakko suudella häntä ja laittaa kaikki kymmenen sormeani hellästi hänen hiuksiinsa, sillä hän oli yksinkertaisesti niin suloinen. Lupasin, että vielä joku kerta veisin hänet vielä sellaiseenkin teatteriin, jossa näyttelijät oikeasti olivat paikalla lavalla, mutta se vaatisi hiukan enemmän suunnittelua.
Elokuvissa käynti oli Regulukselle selvästi vaikuttava kokemus, sillä hän istui koko parituntisen ihan hiljaa ja muisti tuskin edes syödä irtokarkkejaan. Elokuva kertoi Vietnamin sodan veteraanista, joka elätti itseään taksikuskina, ja halusi omalla synkällä tavallaan tehdä kotikaupungistaan ja maailmasta paremman paikan. Elokuvan jälkeen menimme leffateatterin läheiseen pizzeriaan syömään, ja tilasimme ruuan kanssa oluet, vaikkei meillä ollut ikää. Tarjoilija toi ne meille kyselemättä, mikä olikin ihan hyvä, sillä Siriukselta saatujen papereiden näyttäminen olisi saattanut tuottaa meille kummallekin ylivoimaisia vaikeuksia.
Regulus kertoi, että oli vielä eilen kirjoittanut Alphardille kertoakseen niistä koulussa sattuneista hyökkäyksistä. Ihmettelin, missä välissä hän sellaista oli ehtinyt, ja hän sanoi välttelevästi, että siinä hiukan minun nukahtamiseni jälkeen, kun häntä ei ollut vielä väsyttänyt. Alphard oli vastannut varhain aamulla, ja ollut tapahtuneesta ilmeisen huolestunut. Eno oli jopa miettinyt, voisiko joku aikuinen heidän suvustaan olla niin sairas, että olisi pientä korvausta vastaan suostutellut jonkun onnettoman typeryksen toteuttamaan hyökkäykset, tarkoituksena pelotella Regulus pysymään kaidalla tiellä. Sillä epäilemättä niissä piireissä huhut kiersivät, eikä olisi ollut mitenkään mahdotonta, että Reguluksen vanhemmatkin olisivat jo saaneet kuulla meistä, mutta päättäneet raivoamisen sijaan ratkaista asiat toisella tavalla.
Alphard totesi, että olihan varmaan jokaisella heistä vanhemman polven puhdasverisistäkin ollut nuoruudessaan sopimattomaksi tulkittu rakkaus, ja jokainen oli laitettu omalla tavallaan niistä kärsimään. Oli se kärsimys sitten vaikenemisen, salailun ja väistämättömän eron tuomaa, tai sitten avoimesta suvun vastustuksesta annetun rangaistuksen seurausta. Oli miten oli, Alphard sanoi olevansa valtavan ylpeä Reguluksesta, mutta kehotti häntä pitämään hyvää huolta sekä itsestään että minusta, ja kääntymään hänen puoleensa aina, jos tarvitsisi jotain. Tuntui hyvältä ajatella, että Reguluksella ja Siriuksella oli kuin olikin tällainen sukulainen, joka oli valmis tukemaan heitä. Lisäksi minua lämmitti ajatus siitä, että sisarenpoikiensa kautta tuo epäilemättä myös hyvin kovia kokenut ja yksinäinen mies saisi itselleen perheen.
Muistin Alphardin sanat sisarensa Walburgan nuoruuden rakkaudesta ja mietin, millaisen onnettoman lopun se oli mahtanut saada. Ja millainen oli mahtanut olla Siriuksen ja Reguluksen isän sopimaton teini-iän ihastus. Regulus totesi, ettei tiennyt, eikä ollut varma oliko edes kiinnostunut vanhempiensa intiimielämästä. Mutta hän sanoi, ettei aikonut luopua minusta enää missään olosuhteissa, sillä hänen kohdallaan ei ollut kyse mistään pakollisesta kokeilusta ennen kunnollista puhdasverisen velhon elämää. Hän kurkotti suutelemaan minua pöydän yli niin pitkään, että tarjoilijaa alkoi yskittää. Sitten hän sanoi, että viime päivät olivat olleet hänen elämänsä parhaat, ja että hän oli nyt entistä varmempi siitä, että rakasti minua ja halusi aina elää juuri tällaista elämää. Hän sanoi, että ennemmin eläisi jästinä ja opettelisi vaikka ajamaan taksia, kuin antaisi pelotella itsensä takaisin ruotuun. Minä olin silti sitä mieltä, että täytyi olla muitakin keinoja.
Myöhemmin kävelimme päämäärättömästi käsikkäin syksyisen kaupungin lukuisissa puistoissa. Erään harvinaisen ison vanhan vaahteran alla Regulus pysäytti minut, kietoi kätensä vyötäisilleni ja katsoi minua hyvin pitkään. Hän hymyili hellästi ja sanoi, että olin hänen mielestään täydellisen kaunis juuri siinä, sillä kun ilta-aurinko osui hiuksiini, ne olivat täsmälleen saman sävyiset vaahteran punaisten lehtien kanssa. Regulus sanoi, että tämän hetken hän halusi muistaa aina.
Illalla kotona keitin meille teetä, ja pakotin Reguluksen sitten menemään pitkään, lämpimään suihkuun ja sen jälkeen pukeutumaan pyjamaan ja tulemaan kanssani peiton alle. Olin alkanut hiukan huolestua siitä, miten vähän hän itse asiassa mahtoikaan nukkua, sillä aina hän jäi hereille minun nukahdettuani, ja useimmiten oli ilmeisesti jo hereillä minun herätessäni. Selvästikin hänellä oli liikaa ajateltavaa, ja se tuntui minusta ikävältä. Ei tehnyt ihmiselle hyvää nukkua koko ajan liian vähän, sanoin hänelle.
Vuoteessa käskin hänen mennä vatsalleen makaamaan ja ottaa mukavan asennon, eikä hän laittanut vastaan. Istahdin hajareisin hänen päälleen ja aloin hieroa hänen niskaansa, joka tuntuikin sormissa kireältä ja jäykältä. Meni hetken aikaa saada hänet kunnolla rentoutumaan, mutta lopulta hän ynisi tyytyväisenä joka kerta, kun painelin kipeitä lihaksia erityisen herkullisesta kohdasta. Lopulta vain makailin hänen päällään kaikessa rauhassa, painoin nenäni hänen niskaansa vasten ja silittelin niin kauan, että hän alkoi tuhista tyytyväisenä. Vasta kun olin ihan varma, että hän oli täydessä unessa, asetuin hänen viereensä makaamaan, kohotin varovasti hänen toista käsivarttaan ja kömmin mukavasti sen alle. Siihen oli hyvä nukahtaa.
-
Oi, olipas tämä söötti jatko! :) Kyllä tämä nuori, ja miksei vanhempikin rakkaus, ja kukoistava onni on sellaista, josta vain tuntuu niin hyvältä lukea. Ilahduin myös tuosta, mitä sanoit, että et aio tappaa Alphardia tässä tai ihan heti muutenkaan, sillä se tuntuisi vielä ikävämmältä nyt, kun on päässyt tutustumaan hahmoon paremmin. Todellakin totta tuo, että kirjoissa tapettiin aikuishahmot melkein viimeiseen mieheen ja naiseen, ja oikeastaan vain Weasleyn vanhemmat ja Tylypahkan opettajat säästettiin. Eikä niitäkään kaikkia, kun Severuskin piti tappaa. :( Minusta se kaikki meni liiallisuuksiin, kyllä tuo velhosodan pahuus olisi vähemmilläkin menetyksillä tullut esiin. :(
Mutta tosiaan Alphard on hieno hahmo tässä, ja itselleni tuli mieleen tätä lukiessa, että Alphard varmaan ottaisi Reguluksen mielellään luokseen asumaan kesällä. :) Jos siis Regulus on päättänyt, ettei palaa enää vanhempiensa luokse, niin kuin vähän näyttää tässä. Ja että se tekisi hyvää myös Alphardille, joka ei halunnut ilmeisesti olla enää sukunsa kanssa tekemisissä, mutta hänellä ei sitten ollut oikein muitakaan ystäviä, ennen kuin Sirius ja Regulus nyt. Minua viehättää tuo, miten Regulus viihtyy jästimaailmassa ja elokuvissa ja missä vain, vaikka ne kaikki ovat hänelle niin uutta. Ja tuo, ettei Lilyn vanhempia haittaa ollenkaan tämä nuorten tiivis seurustelu ja yhdessä nukkuminen (itsellä ei olisi kyllä tullut samanlainen kotona kuuloonkaan tuossa iässä, ja sehän harmitti ;D).
On hyvä, ettei tässä ole unohdettu noita hyökkäyksiä, koska kyllä itsekin kaipaa niihin selvyyttä, ja vähän on takaraivossa huolestuttanut koko ajan, koska voi tapahtua jotain uudelleen ja kuinka pahasti voi käydä. Toivottavasti siihen saadaan ratkaisu pikapuoliin. :) Ja se on ilmeisesti myös se syy, mikä Regulusta tässä on valvottanut. Ihanaa, kun Lily on tästä huolissaan ja oikein teki kaikkensa, että Regulus nukkuisi edes yhden yön hyvin ja varmisti sen hieronnalla. :)
Tämä oli ehkä suosikkikohtani tässä, ja kertoi minusta niin hyvin sen, että vaikka tässä ollaan vielä nuoria, tunteet ovat syvät:
Mutta hän sanoi, ettei aikonut luopua minusta enää missään olosuhteissa, sillä hänen kohdallaan ei ollut kyse mistään pakollisesta kokeilusta ennen kunnollista puhdasverisen velhon elämää. Hän kurkotti suutelemaan minua pöydän yli niin pitkään, että tarjoilijaa alkoi yskittää. Sitten hän sanoi, että viime päivät olivat olleet hänen elämänsä parhaat, ja että hän oli nyt entistä varmempi siitä, että rakasti minua ja halusi aina elää juuri tällaista elämää.
Jään taas odottamaan, miten päätät jatkaa tätä! :D
-
A/N: Hei, nyt onkin sellainen juttu, että tämä tarina lähestyy loppuratkaisuaan! Eli siis, tämän jälkeen seurannee vielä 5 lukua, ja sitten se on siinä. Paitsi että jatkuuhan se vielä jatko-osan muodossa, joka varmaan tulee olemaan Tähtitornin puolella ja korkeammalla ikärajalla. Laitan sitten alkutietoihin linkin siihen, kun se on ajankohtainen!
Pahatar: Niinpä, Alphard on kyllä kiehtova tyyppi, ja hän oikeastaan ansaitsisi ihan omankin ficcinsä, sillä olen lukenut hänestä tosi vähän, jos ollenkaan. Mutta hahmon voi tosiaan kirjoittaa melkein millaiseksi vaan, ja olla silti uskottava, kun ei hänestä juuri mitään valmiiksi tiedetä. :) Ihan totta, että Alphardiin tutustuminen antaa Regulukselle vielä ihan uusia mahdollisuuksia sen suhteen, mitä hän haluaa tehdä suhteessa vanhemmille kertomiseen, toivottavasti hän uskaltaa ottaa nyt hiukan enemmän riskejä, kun ei ole enää yksin maailmassa. :) Olen samaa mieltä tuosta, ettei Alphardia varmaan haittaisi sekään, jos sisarenpoika vaikka lomailisikin jatkossa hänen luonaan. Mutta nythän Reguluksella on suorastaan runsaudenpulaa majapaikoista, kun Lilyn perhekin tykkää hänestä, samoin Sirius ja James. Ettei vaan kohta tulisi ihmisille riitaa siitä, kenen luo Regulus milloinkin tulee. No, ongelma se olisi kai sekin. ;D
Keskiviikko 25. lokakuuta 1976
Ennen kuin Regulus heräsi, ehdin syödä aamiaista äidin ja isän kanssa, lukaista aamun lehden, siivota keittiön, käydä suihkussa, pukea päälleni ja katsoa telkkarista aamu-tv:n jälkeen tulevan sairaalasarjan jakson. Kun Regulus tuhisi onnellisena vielä puoli kahdeltatoistakin, kömmin ihan varovasti hänen viereensä peiton alle ja aloin suukotella paljasta olkapäätä, selkää ja niskaa, kunnes hän alkoi osoittaa alkeellisia heräämisen merkkejä.
Päästyään kunnolla hereille hän räpytteli hämmästyneenä unisia silmiään, katsoi minua liikuttavan nolona ja kysyi, miten kauan olin oikein ollut hereillä. Kuullessaan, mitä kello oli, hän nousi kiireesti istumaan ja kysyi, eivät kai vanhempani olleet kauhean närkästyneitä siitä, ettei hän ollut herännyt aamupalalle. Se nauratti minua, sillä äiti oli vielä erikseen muistuttanut minulle, että annat sitten pojan nukkua tasan niin kauan kuin tarvitsee. Äiti ei selvästi ole aikeissa väsyä Reguluksen hemmotteluun. Regulus totesi, että vanhempani olivat loistavia, sillä hänen kotonaan pitkään nukkumisesta sai niin ankaran läksytyksen, että vain Sirius oli ennen lähtöään toisinaan uskaltanut uhmata sitä vaimennus- ja ovenlukitsemisloitsujen avulla.
Tänään olin päättänyt viedä Reguluksen yhteen Lontoon keskustassa sijaitsevista lempikahviloistani ennen kuin meidän olisi aika valmistautua iltaan, Siriuksen ja Jamesin salaperäiseen kohtaamiseen kello seitsemän aikaan. Koko aamun yritimme arvailla, mitä he olisivat voineet saada tällä kertaa päähänsä, mutta ainoa mistä olimme varmoja, oli että siihen tarvittaisiin vääriä papereita sekä jästien hyvännäköisiä vaatteita. James oli sanonut heidän hankkineen liput jonnekin, mutta heidät tuntien kyseessä tuskin olisi mikään kansallisooppera tai -baletti. Joten, Regulus sanoi, olisi varmaan aika hankkia jonkinlainen oma vaatevarasto tällaisia tilanteita varten. Sillä eihän sitä iän kaiken voinut kulkea isoveljen lainavetimissä, niin hyvin kuin ne Regulukselle sopivatkin.
Niinpä päädyimme kahvilan lisäksi kiertelemään erilaisissa miehille suunnatuissa vaateliikkeissä. Naureskellen olin joutunut tunnustamaan Regulukselle, että tässä asiassa minusta ei ollut paljon apua, vaikka muuten tunsinkin jästimaailman kuin omat taskuni. Miestenvaatekauppojen osalta kokemukseni rajoittui isälle lahjaksi hankittuun pyjamaan ja solmioon. Silloin Regulus nauroi, nosti minut ilmaan ja sanoi, että kerrankin voitiin sitten olla yhdessä idiootteja, eikä hänen tarvinnutkaan olla sellainen yksin.
Minulla oli jästirahaa mukanani sen verran, että voisimme niillä ostaa hänelle ainakin muutaman vaatekappaleen, mutta hän yllättikin minut jo kahvilassa sanomalla, että totta kai hän oli varautunut tällaisiin tilanteisiin sopivalla määrällä jästirahaa, eikä hän tietenkään antaisi naisen maksaa. Katsoin häntä vähän epäluuloisesti, kun hän selitti, että olihan hän tietenkin käynyt ennen lomaa Irvetassa hiukan vaihtamassa rahaa tätä varten. Sitten hän kuitenkin punastuen tunnusti, että hyvä on, ei ollut sitten. Vaan Alphard-enon kirjeen mukana oli ollut myös pari aika isoa seteliä ja viesti, että muistahan poika sitten pitää vähän hauskaa lomallasi.
Aluksi menimme aivan väärään liikkeeseen, sillä siellä oli selvästi vanhemmille herroille suunnattuja vaatteita. Mutta jäimme kiertelemään tankojen ja hyllyjen väliin, ja meillä oli hulvattoman hauskaa valitessamme pilan päiten mahdollisimman tyylitöntä ja kamalaa asukokonaisuutta, jolla Regulus voisi pelästyttää veljensä puolikuoliaaksi. Olimme juuri valinneet oranssinkirjavan, kukallisen paidan, vihreät samettihousut ja kelta-ruskearaidallisen solmion, ja Regulus oli tukehtua nauruunsa, kun yhtäkkiä hänen katseensa nauliutui varakkaan näköiseen herrasmieheen, joka astui sisään liikkeen ovesta. Regulus laittoi käden suunsa eteen ja kumartui kiireesti vaaterekin taakse vetäen mukaansa minutkin. Ihan varovasti hän silloin tällöin kurkisti rekin yli tarkkaillen miehen liikkeitä.
Ei ole todellista, sehän on Cygnus-eno, Regulus kuiskasi minulle ja laittoi kiireesti sormensa suulleen sen merkiksi, että nyt oli todella pysyttävä hiljaa. Minua alkoi hihityttää, kun katselin tyylikästä velhoa, joka hiukan kiusaantuneen näköisenä hypisteli mukavia, sydänkuvioisia boksereita. En voinut olla miettimättä, mitä tuo puhdasverisyyden ruumiillistuma teki jästien vaateliikkeessä, ja mitä ilmeisimmin salaa. Kuiskasin sen Reguluksen korvaan, ja ensin hän joutui tekemään kovasti töitä nauraakseen mahdollisimman hiljaa. Mutta sitten hän meni mietteliään näköiseksi, kumartui minua kohti ja kysyi, että mennäänkö.
Ällistyneenä minä suostuin Reguluksen ehdotukseen. Hän selvitti kurkkuaan, kohottautui seisomaan suoraksi ja laittoi kaikki hullunkuriset vaatteet sivistyneesti takaisin paikoilleen. Sitten hän tarttui minua käsipuolesta ja nyökkäsi kohti ulko-ovea, jolle päästäksemme meidän olisi kuljettava Cygnus-enon ohi. Minua hirvitti hiukan, mutta Regulus suorastaan tihkui uutta itsevarmuutta, kun lähestyimme miestä, joka selvästi yrittikin olla, kuin ei olisikaan siellä. Olisimme vaivatta päässeet hänen ohitseen ilman, että hän olisi edes vilkaissut päin. Mutta juuri hänen kohdallaan Regulus pysähtyi ja sanoi kuuluvalla äänellä, että ei mutta sehän on Cygnus Musta, ja että kylläpä siitä onkin aikaa.
Mies nosti katseensa ja mutisi sanoihinsa sekoillen jotain epämääräistä. Regulus selitti hänelle, että oli parhaillaan ostoksilla tyttöystävänsä kanssa, ja esitteli minut. Cygnus-eno tarttui ojennettuun käteeni, vaikkei selvästikään olisi halunnut, ja sitten Regulus jo sanoikin, että meidän piti jatkaa matkaa, koska olimme eksyneet hieman väärään liikkeeseen. Hän toivotti mukavat päivän jatkot, ja huikkasi vielä nuorelle naispuoliselle myyjälle, että tämä herra täällä voisi tarvita apua alushousujen valinnassa. Sitten astuimme ovesta kadulle ja pääsimme vain tuskin säällisen matkan päähän siitä ennen kuin pokkamme petti.
En voinut olla olematta ylpeä Reguluksesta, joka yhtäkkiä ei näyttänyt jäävän toiseksi isoveljelleen, mitä tuli sukulaisten järkyttämiseen. Samalla olin aika huolissani siitä, mitä tästä hänelle seuraisi, sillä Cygnus ei varmasti jättäisi kostamatta sitä, että Regulus oli yllättänyt hänet salaisista, noloista puuhista. Mutta Regulus vain nauroi ja sanoi, että mitä väliä. Sitä paitsi, hän lisäsi, ei eno varmaankaan kehtaisi mennä kantelemaan sisarelleen, että oli nähnyt hänen poikansa sattumalta ollessaan kalsariostoksilla jästiliikkeessä. Kumpikin meistä silti tiesi, että tästä ei ollut paluuta, vaan tavalla tai toisella Regulus joutuisi pian kohtaamaan vanhempiensa järkytyksen ja luultavasti myös vihan siitä, ettei nuorempikaan pojista halunnut pysyä kaidalla tiellä.
Tämä ilta olisi kuitenkin meidän, ja halusimme molemmat nauttia siitä. Parin epäonnisen yrityksen jälkeen olimme löytäneet juuri oikean vaatekaupan Regulukselle, ja hän oli ostanut itselleen yllättävän ison valikoiman tyyliinsä sopivia jästien vaatteita, joille Siriuskin saattaisi olla kateellinen. Raahasin hänet myös pariin naistenvaateliikkeeseen, sillä halusin sovitella mekkoja – mielellään sellaisia, joissa oli mahdollisimman vähän kangasta – ja tarkkailla Reguluksen reaktioita niihin. Ensin hän katseli minua hämillään ja silmiään räpytellen, mutta sitten hän innostui, alkoi valita minulle vaatteita sovitettavaksi, ja lopulta livahti salaa kanssani sovituskoppiin. Siellä hän kietoi kätensä vyötäisilleni ja suuteli painaen minut sovituskopin kokovartalopeiliä vasten. Hän kuiskasi, että tein hänet tätä menoa sekopäiseksi, ja että meidän olisi syytä suoriutua pikapuoliin kotiin, niin että voisinko nyt äkkiä ostaa jotain ennen kuin myyjällä olisi syytä heittää meidät ulos.
*
Illalla tapasimme Jamesin ja Siriuksen, ja kun istuimme oluella siinä viime lauantain karaokebaarissa, James kaivoi taskustaan jotain, ja levitti eteemme pöydälle neljä pääsylippua. Regulus otti yhden niistä käteensä, ja minä kurkotin lähemmäs häntä voidakseni myös katsoa. Reguluksen ilme oli näkemisen arvoinen, ja hän kysyi kiireesti Jamesilta, että kai tämän oli oltava jonkinlainen käytännön pila. Sillä eihän voinut olla oikeasti niin, että tämä oli hommannut meille kaikille liput Queenin konserttiin, jonka alkuun oli enää pari tuntia aikaa. Regulus innostui niin valtavasti, että halusi tarjota meille kaikille toiset juomat. Viime kerralla hän oli suosiolla antanut Siriuksen ja Jamesin hoitaa tiskillä käymisen, mutta tänään hän oli saanut jostain niin ison annoksen lisää itsevarmuutta, että hän laittoi yhden käden Siriuksen ja toisen Jamesin olalle ja sanoi, että antakaa kun minä.
Baaritiski oli niin lähellä, että saatoimme kuulla, miten hän tilasi ihan luontevasti neljä olutta. Nuori baarimikko pysähtyi katsomaan häntä puntaroivasti, ja kysyi sitten laiskan ärsyttävällä aksentilla, olikohan nuorella herralla näyttää papereita. Reguluksella oli, mutta minä jännitin hänen puolestaan ihan tosissani, koska tiesin ettei hänen olisi helppo näyttää niitä ja olla samalla vakuuttava. Sirius vilkaisi minua ja puri alahuultaan, ja tiesin että hän oli ihan vähällä alkaa nauraa ääneen. Potkaisin häntä pöydän alla niin, että se saattoi tehdä vähän kipeääkin.
Mutta Reguluksen pokka piti ihailtavasti. Baarimikko alkoi tietenkin kyseenalaistaa henkilöpapereiden aitoutta, jolloin Regulus otti kasvoilleen yläluokkaisimman osaamansa ilmeen ja kysyi tältä koleasti, oliko tällä todellakin jotain sanomista hänen nimestään, ja että siinä tapauksessa hän voisi odotella lähiaikoina kunnianloukkaussyytettä. Lisäksi Regulus vaihtaisi muutaman sanan paikan omistajan kanssa. Baarimikko mutisi jotain, josta emme saaneet selvää, mutta hetken päästä Regulus ilmestyi takaisin pöytään tarjottimen ja neljän juoman kanssa. Kun hän pääsi istumaan, hän katsoi tiukasti veljeään ja sanoi, että se joka nyt nauraisi, saisi tuoppinsa sisällön välittömästi päähänsä. Mutta kun baarimikko piti vessatauon, hän itse kuitenkin nauroi kaikkein eniten.
Onneksi tajusimme lähteä ajoissa, ettei sentään konsertti mennyt meiltä ohi. Baarissa olisi ollut alkamassa keskiviikkoillan karaoke, mutta se saisi nyt odottaa joululomaa. Hyppäsimme neljästään bussiin, joka olikin ihan ääriään myöten täynnä niin, että oli jäätävä käytävälle seisomaan. Ilmeisesti muutama muukin oli saanut päähänsä mennä konserttiin. Vieressäni seisoi pari ikäistämme poikaa, jotka kiinnostuivat mekkoni lyhyestä helmasta ja alkoivat vilkuilla minua kiusallisen usein ja hivuttautua lähemmäs minua. Silloin Regulus otti nopeasti askelen lähemmäs minua ja kietoi kätensä takakautta ympärilleni, antaen sen tarkoituksella jäädä niin alas lantiolleni, ettei suhteemme laatu jäänyt kellekään epäselväksi. Hän painoi kevyitä suudelmia niskaani, kunnes toiset pojat kääntyivät kulmiaan kohotellen pois.
Kun kävelimme kohti Hyde Parkia, vedin Reguluksen lähelleni ja kysyin, ei kai hän tosissaan ollut mustasukkainen niistä tyypeistä äsken. Regulus oli kuin ei olisi tiennyt mistä puhuin, mutta hänen välttelynsä ei onnistunut kovin hyvin ja lopulta hän myönsi, että olin hiukan pelottavankin hyvännäköinen. Se nauratti minua, koska itse ajattelin ihan samalla tavalla hänestä. Kerroin rakastavani yksin ja vain häntä, vaikka hän välillä olikin aika yksinkertainen. Sitten kurkotin suutelemaan häntä samalla kun kävelimme, mutta kompastuin omiin jalkoihini ja liian korkeisiin korkoihini. Onneksi Regulus sai minut kiinni ennen noloa kompastumista. Ensin hän näytti hiukan huolestuneelta ja kysyi, olinko kunnossa. Mutta sitten hän virnisti ja sanoi, että jos hän oli mielestäni yksinkertainen, niin sittenhän me kaksi sovimme oikein hyvin yhteen.
Konsertti oli Hyde Parkin valtavassa puistossa, ja koska lavan edessä oli jo valtava ihmismassa, jäimme suosiolla istumaan nurmikolle sen verran kauemmas, että oli mukavasti väljempää. Sieltä näki silti lavalle melko hyvin, ja kun konsertti pääsi alkamaan, musiikki myös kuului sinne aivan loistavasti. James sanoi silti, että lavan eteen olisi päästävä ainakin jossain vaiheessa, ja Sirius oli arvatenkin samaa mieltä. Minä sen sijaan sanoin, etten niin välittänyt tungeksivista ihmismassoista, joten voisin mieluummin jäädä tähän. Regulus vilkaisi minua lämpimästi ja painoi päälaelleni suukon, kun istuin siinä häneen nojaillen puoliksi hänen sylissään. Kyllä minä oikeastaan olin jo arvannut, että hän oli samaa maata minun kanssani, mitä väenpaljouksiin tuli.
Sirius ja James saivat haluamansa, ja kuuntelivat lavan edessä ainakin Killer Queenin, Under Pressuren ja Keep Yourself Aliven sekä muutaman muun biisin, joiden aikana minä ja Regulus ehdimme uppoutua toisiimme niin perusteellisesti, että kun Sirius ja James palasivat, he käskivät meidän hankkia huoneen. Sen jälkeen seurasi kuitenkin kappale nimeltä You’re My Best Friend, jonka aikana he kaksi alkoivat tanssittaa toisiaan niin läheisissä tunnelmissa, ettei heillä olisi ollut varaa sanoa meille mitään. Sitä seurasi toinenkin kuin heille tehty kappale, Good Old-Fashioned Lover Boy, jonka he tanssiessaan myös lauloivat toisilleen niin tunteella, ettei heidän suhteensa laatu voinut jäädä kellekään epäselväksi. Mutta eipä se myöskään näyttänyt ketään suuremmin vaivaavan, sillä kappaleen loppuessa he eivät olleet ainoat toisiaan suutelevat pojat.
Konsertin jälkeen me kävelimme yhtä matkaa niin kauan, kunnes oli aika lähteä eri suuntiin. Sirius ja James lauleskelivat edelleen, ja lopulta myös Reguluksen ja minun oli pakko liittyä hiukan naureskellen mukaan heidän esitykseensä, jota ohikulkijat kääntyivät uteliaina katsomaan.
Hey, boy, where do you get it from?
Hey, boy, where did you go?
I learned my passion
In the good old-fashioned
School of loverboys
A/N2: Otin vaikutteita tuohon konserttiin siitä, että Lontoossa on syyskuussa -76 tosiaan ollut Queenin puistokonsertti Hyde Parkissa. Se on tainnut olla kylläkin ilmaiskonsertti, mutta tässä ficissä se nyt ei ollut, vaan pääsyliput tarvittiin. :)
-
En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään, mutta käyn tätä sinun ficciäsi säännöllisesti lukemassa! Tykkään tästä edelleen todella paljon, ihan harmittaa, kun aika on niin vähissä, että kommenttien kirjoittaminen meinaa jäädä. Luen näitä monesti puhelimella ja sitten suunnittelen kommentoivani jotain, kun pääsen koneelle, ja kun pääsen koneelle, on edessä pelkkiä opiskelujuttuja ja unohdan aina..
Ihana herrasmies-Regulus, kun tarjosi Lilylle. Ja sitten toisaalta ihailtavaa itsevarmuutta, että hän käytti nimeään noin häikäilemättömästi hyväkseen baarissa :D
Sirius ja James saivat haluamansa, ja kuuntelivat lavan edessä ainakin Killer Queenin, Under Pressuren ja Keep Yourself Aliven sekä muutaman muun biisin, joiden aikana minä ja Regulus ehdimme uppoutua toisiimme niin perusteellisesti, että kun Sirius ja James palasivat, he käskivät meidän hankkia huoneen. Sen jälkeen seurasi kuitenkin kappale nimeltä You’re My Best Friend, jonka aikana he kaksi alkoivat tanssittaa toisiaan niin läheisissä tunnelmissa, ettei heillä olisi ollut varaa sanoa meille mitään. Sitä seurasi toinenkin kuin heille tehty kappale, Good Old-Fashioned Lover Boy, jonka he tanssiessaan myös lauloivat toisilleen niin tunteella, ettei heidän suhteensa laatu voinut jäädä kellekään epäselväksi.
Niin ihanaa, romansseja ei koskaan voi olla liikaa<3
-
On aina haikeaa, kun on lukenut pitkää jatkotarinaa ja tykännyt siitä, ja sitten sen joutuu hyvästelemään, vaikka sen tietääkin jo etukäteen, Mutta tällä kertaa en valita, koska olet luvannut tälle jatkoa, ja vieläpä korkeammalla ikärajalla! :) Eikä sillä, että matalammassa ikärajassa olisi mitään vikaa, mutta tässä ficissä Lilyn ja Reguluksen suhde on ollut niin lämmin ja rakkaudentäyteinen, ja hyvinkin läheinen, että tavallaan sitä korkeamman ikärajan sisältöä on tässä välillä vähän niin kuin kaivannut. Ja yhtä lailla Jamesin ja Siriuksen välille myös, vaikka he eivät olekaan tässä pääparitus.
Ilahduttavaa, että Regulus nukkui kerrankin pitkään ja hyvin, koska tässä alkoi vähitellen huolestuttaa tuo hänen univajeensa ja sen syy, eli nuo kaikenlaiset asiat, jotka häntä ovat vaivanneet viime aikoina. :( Tuo, miten Lily herätti Reguluksen suutelemalla oli kyllä tosi söötti juttu! Ja taas minulle tuli mieleen vihjaus jostain vielä enemmästä, kun Reguluksella oli kerran paljas olkapää ja selkä, että missähän merkeissä nämä kaksi taas olivatkaan ennen nukahtamistaan? Tai ainakin nukuttiin kovin vähissä vaatteissa. ;D Ja taas tuli vähän masennus mieleen noista Kalmanhanaukion kotioloista, kun ei siellä edes nukkua saanut.
Vaatekaupassa käyminen nauratti ja tietysti ennen kaikkea tuo enon tapaaminen. ;D Minua kyllä ilahdutti suuresti se, että Regulus uskalsi näyttäytyä ja vieläpä esitellä Lilyn seurauksista piittaamatta. Se lupaa hyvää jatkoa ajatellen, sillä vaikka Reguluksen valinnoista iso meteli vielä nouseekin, näen sen silti hyvänä tulevaisuutta ajatellen. Nyt vain Reguluksen pitäisi nostaa ensin tilinsä tyhjiksi ennen välienselvittelyä, ettei jäisi rahallisesti epävarmaan tilanteeseen. ;) Tuntui tosi mukavalta, että Alphard oli antanut Regulukselle rahaa ja selvästi ajatteli tätä lämmöllä. Loppu tuossa kohtauksessa huvitti, koska pitihän se arvata, etteivät nämä tietysti voineet pitää näppejään irti toisistaan edes vaatekaupassa. :D
Konsertti-ilta Siriuksen ja Jamesin kanssa oli ihana! :D Tykkäsin tuosta Reguluksen uudesta itsevarmuudesta, mikä näkyi juomien hakemisessa ja siinä, miten hän suojeli Lilyä. Selvästi rakkaussuhde on tehnyt hänelle hyvää, ja varmaan myös tuo päätös tehdä vanhempiinsa pesäero, koska on kuin Regulus olisi puhjennut tässä kukkaan. Tykkäsin tästä kovasti:
Kerroin rakastavani yksin ja vain häntä, vaikka hän välillä olikin aika yksinkertainen. Sitten kurkotin suutelemaan häntä samalla kun kävelimme, mutta kompastuin omiin jalkoihini ja liian korkeisiin korkoihini. Onneksi Regulus sai minut kiinni ennen noloa kompastumista. Ensin hän näytti hiukan huolestuneelta ja kysyi, olinko kunnossa. Mutta sitten hän virnisti ja sanoi, että jos hän oli mielestäni yksinkertainen, niin sittenhän me kaksi sovimme oikein hyvin yhteen.
Tuosta konsertista lukiessa tuli sellainen tunne, että ihana, vapaamielinen (no, ainakin jossain määrin ;D) 1970-luku, jolloin miehetkin saattoivat ainakin joskus ja jossain näyttää tunteitaan vapaammin keskenään. Oikeastaan viimeiset onnelliset ajat siinä mielessä ennen AIDS-epidemiaa, joka sitten muuttikin kaiken ihan hirveäksi. :( Mutta se onkin sitten eri juttu. Tämä oli ihana kohta:
Sen jälkeen seurasi kuitenkin kappale nimeltä You’re My Best Friend, jonka aikana he kaksi alkoivat tanssittaa toisiaan niin läheisissä tunnelmissa, ettei heillä olisi ollut varaa sanoa meille mitään. Sitä seurasi toinenkin kuin heille tehty kappale, Good Old-Fashioned Lover Boy, jonka he tanssiessaan myös lauloivat toisilleen niin tunteella, ettei heidän suhteensa laatu voinut jäädä kellekään epäselväksi. Mutta eipä se myöskään näyttänyt ketään suuremmin vaivaavan, sillä kappaleen loppuessa he eivät olleet ainoat toisiaan suutelevat pojat.
Hieno osa taas kerran, kiitos tästä! :)
-
A/N: Nyt kun tiedän täsmälleen, miten ja milloin tämä tarina päättyy, minulla on valtava innostus kirjoittaa se loppuun. Tämän kirjoittaminen on ollut mielenkiintoinen matka, ja vaikka monia tässä tapahtuneita asioita en olekaan suunnitellut juurikaan etukäteen, on loppuratkaisu ollut koko ajan aika selkeänä mielessäni. Olen innoissani siitä, että pian pääsen sen viimein toteuttamaan. :) Tässä luvussa joudutaan käymään läpi hiukan synkeämpiä tunnelmia, mutta onneksi Reguluksella ja Lilyllä on toisensa.
Ygritte: Kiitos kommentistasi, kylläpä ilahdutti kuulla, että olet edelleen tarinaa seuraillut! Sellaistahan se monesti itsellä myös on, että tarinoita lueskelee puhelimella milloin missäkin, mutta kommentointi on puhelimella hankalampaa kuin koneella. Kiva, jos Reguluksen uusi itsevarmuus oli mukavaa luettavaa, sillä tästä tarinasta oli tarkoituskin tulla eräänlainen Reguluksen kasvutarina epävarmasta ja perheensä ohjailtavissa olevasta pojasta itseensä uskovaksi nuoreksi mieheksi, joka uskaltaa tehdä niin kuin oikeaksi näkee. :)
Pahatar: Niinhän se aina jatkiksien kanssa tahtoo olla, että joskus niiden tietää päättyvän. Tämä saa kuitenkin melko pian jatkoa, kunhan ehdin miettiä valmiiksi muutaman jutun liittyen toteutustapaan. :) Juoni ja tapahtumat ovat päässäni jo aika hyvin selvillä, ja tarinassa tulee varmaan olemaan jonkin verran enemmän angstia, mutta myös paljon enemmän korkean ikärajan sallimia helliä hetkiä kuin tässä on voinut olla. ;D Ja tietysti se pitää ehtiä myös kirjoittaa, ei ihan riitä, että tarina on omassa päässä valmiina.
Tuota edellistä lukua kirjoittaessa oli hauska ja kepeä tunnelma itselläkin, ja oikein nautin kirjoittaa sellaista Regulusta, josta löytyykin niin itsetietoinen kapinallinen, että alkaa muistuttaa päivä päivältä enemmän Siriusta. ;D Samaten on kiva kuvitella hänet sellaisena, joka on suojelunhaluinen ja jopa hiukan mustasukkaisuuteen taipuvainen Lilyn suhteen (ei tietysti liikaa, se olisi inhottavaa). Ja että näiden kahden suhde olisi edennyt sellaiselle luontevuuden tasolle, jolla toiselle voi jo hiukan kuittailla kaikella rakkaudella. Tässä oli tarkoituskin, että hahmot saivat pitää jälleen kerran vähän hauskaa, sillä ennen loppua joudutaan vielä hiukan synkistelemään heidän kanssaan. Queenin konsertti oli jotain, joka oli pakko mahduttaa tähän, sillä ficci ajoittuu herkullisesti juuri yhtyeen hyviin aikoihin niin kuin sanoit, ja niiden musiikki olisi voinut olla jotain, josta päähenkilöt olisivat tykänneet. :)
Torstai 26. lokakuuta 1976
Aamulla saapui kirje Tylypahkasta. Se oli Kuhnusarviolta ja siinä kerrottiin, että tiistaina järjestettäisiin Kuhnukerhon omat Halloween-iltajuhlat. Kutsu tuli hieman lyhyellä varoitusajalla, ja se lähetettiin kesken loman siitä hyvästä syystä, että kutsuvieraat voisivat ottaa kotoaan mukaan jotain tilaisuuden henkeen sopivaa päällepantavaa.
Tässä vaiheessa Regulus kommentoi, että kai ne sentään ovat naamiaiset, jotta niissä olisi edes jotain kiinnostavaa – vakavissaan, mitä tuolle ihmiselle on tapahtunut? Onko Siriuksen seura vaikuttanut häneen noin vahvasti, vai mikä tämän on saanut aikaan? Vielä alkusyksyllä luulin, että hän on ihan elementissään Kuhnukerhossa, kun on varmaan elämässään istunut erinäisillä hienoilla illallisilla. Regulus kuitenkin sanoi, että minä olin hänen mielestään ainoa kiinnostava asia, jota Kunhukerhossa oli tapahtunut pitkään aikaan.
Halloween-juhlassa ei kuitenkaan ollut kyse ei ollut naamiaisista vaan iltapukutilaisuudesta. Regulus kysyi, saiko hän siinä tapauksessa lainata minun iltapukuani, koska hänellä ei ollut omaa, eikä ehkä olisi Siriuksellakaan. Siinä vaiheessa hautasin pääni tyynyn alle, sillä hän oli pian yhtä ärsyttävä kuin isoveljensä.
Sillä välin Regulus jatkoi kirjeen lukemista minulle ääneen. Kuhnusarvio kertoi, että juhliin sai kutsua avecin mukaan, mutta vain sillä ehdolla, että seuralainen oli eri tuvasta kuin kutsuvieras itse. Kuhnusarvio perusteli tätä sillä, että koko kouluvuoden teemana oli tupien välisten suhteiden parantaminen, mutta aiemmin tätä tarkoitusta varten aloitetut harrastukset eivät yksin olleet riittävä toimenpide, sillä ne olivat suurimmaksi osaksi eriytyneet niin, että kussakin kerhossa oli porukkaa vain yhdestä tai kahdesta tuvasta. Sen vuoksi opettajakunnan piti miettiä järeämpiä keinoja, ja nyt Kuhnusarvio halusi hänen tähtioppilaidensa toimivan edelläkävijöinä ja näyttävän muille hyvää esimerkkiä.
Sepä kätevää, sanoin Regulukselle ja kurkistin häntä viattomasti tyynyni alta. Kerroin hänelle, että olinkin koko syksyn miettinyt, miten pyytää Mulciberia ulos, ja nyt viimein tilaisuuteni oli koittanut. Silloin Regulus kaivautui peiton alle kiinni minuun, puraisi minua niskasta ja totesi, että siinä tapauksessa hän toisi juhliin Siriuksen kaverin Peterin.
Meillä oli todella hauskaa siihen asti, kunnes Regulus sai toisenkin kirjeen. Heti kun hän luki nimensä kuoresta ja näki käsialan, kaikki väri pakeni hänen kasvoiltaan.
Kirje oli tietenkin Walburga Mustalta, joka halusi tavata poikansa vielä tänä iltapäivänä kello kolmelta Kalmanhanaukiolla. Älä myöhästy, kirjeessä sanottiin. Mitään selityksiä siinä ei ollut, mutta niitä ei tarvittukaan. Tajusin kaiken vain katsomalla Reguluksen valkoisiksi valahtaneita kasvoja, ja synkkää päättäväisyyttä hänen silmissään.
Älä mene, minä sanoin hänelle ja yritin laittaa käteni hänen ympärilleen kuin osoittaakseni haluni pitää hänet turvassa ja äitinsä vallan ulottumattomissa. Mutta hän ei antanut minun tehdä niin. Sen sijaan hän tarttui käteeni, hyväili rystysiäni peukalollaan ja suuteli niitä jokaista erikseen. Kun hän nosti katseensa, se oli pahaenteinen mutta tavallaan myös helpottunut.
Olen lykännyt tätä liian pitkään, Lily, hän sanoi vähäeleisesti.
Sitten hän puhkesi puhumaan. Hän kertoi, että oli tiennyt tämän päivän lopulta tulevan, mutta oli ollut liian pelkuri kohdatakseen sitä, ja siksi oli ollut aina vaan helpompi ajatella, että ei ihan vielä, ei ainakaan tänään, kun kaikki on juuri nyt niin hyvin. Tai kun juuri nyt on muutakin ajateltavaa. Tai… mitä tahansa, mikä vaan tekosyy oli kelvannut hänelle äidin ja isän välttelyn perustelemiseksi.
Regulus sanoi tietävänsä erittäin hyvin, ettei vanhempien kohtaamisella ja tosiasioiden paljastamisella voinut olla kuin yksi mahdollinen lopputulos – hänellä ei olisi koskaan enää paluuta siihen taloon, ei perintöä, ei vanhempia, jotka tunnustivat hänet omakseen. Mutta nyt hänellä oli minut, mukavat tulevat appivanhemmat, isoveli ja tämän poikaystävä, ja vielä ystävällisesti suhtautuva enokin, joten miksi hän muka ei pärjäisi, hän sanoi ja hymyili.
Hiukan ilottomasti tosin, ja arvasin hänen kaikesta huolimatta pelkäävän iltapäivää.
Silloin sanoin hyvin painokkaasti, että tulisin mukaan. Regulus katsoi minua järkyttyneenä, sitten hän alkoi nauraa ja sanoi, että ennemmin helvetti jäätyisi kuin hän antaisi minun joutua nokikkain hänen äitinsä kanssa. Mutta minä en ollut ylipuhuttavissa. Jos Regulus menisi tänään Kalmanhanaukiolle, ainakaan hän ei menisi sinne yksin, se oli varmaa.
Ennen lähtöä keitin meille teetä ja laitoin paahtoleipää, koska mikään lämmin ateria ei olisi mennyt alas tässä olotilassa. Sain syötyä yhden leivänpalan, mutta Reguluksella senkin nakertaminen kesti puolisen tuntia, ja hän vilkuili koko ajan kelloa hermostuneesti. Salaa Regulukselta minä kävin toisessa huoneessa ja kirjoitin pikaisen viestin Siriukselle, sillä mielestäni hän ansaitsi saada tietää, vaikka Regulus tuskin olisikaan halunnut veljelleen kertoa ja huolestuttaa tätä.
*
Tasan kolmen aikaan seisoimme ison, tumman puuoven takana keskellä Lontoon vilkasta katua. Talo oli juuri ilmestynyt siihen kuin tyhjästä, mutta kukaan lukuisista ohikulkijoista ei näyttänyt huomanneen mitään. Regulus puristi kättäni tiukasti eikä irrottanut siitä silloinkaan, kun koputti oveen ja jäi odottamaan.
Ovi avautui lähes saman tien, ja sen takaa paljastui se sama nainen, joka oli kerran nimittänyt minua kuraveriseksi sairaalasiivessä. Hänen tummissa hiuksissaan oli sama hopean vivahde kuin veljellään Alphardilla, ja ne oli koottu tyylikkäälle, vanhanaikaiselle nutturalle niskaan. Naisella oli tiukkaan nyöritetty musta leninki, ja hartioillaan kalliin näköinen viitta, johon oli kirjailtu vihreitä köynnöskasveja. Kasvonpiirteiltään hän muistutti kovasti Alphard-enoa, mutta vuodet olivat uurtaneet hänen suupieliinsä ja nenänsä yläpuolelle ankaran näköiset rypyt, kun taas Alphardin kasvojen juonteet kielivät enimmäkseen nauramisesta.
Nainen puhutteli Regulusta nimeltä ja kun hän katsoi kuopustaan, silmissä välähti parin sekunnin ajan hellyys. Ehkä hän oli ikävöinyt poikaansa. Sitten hänen ilmeensä tiukkeni ja hän rypisti kulmiaan ärtyneesti. Hän kertoi saaneensa kuulla luotettavalta taholta, ettei Regulus ollutkaan koululla hyödyntämässä lomaa opintojensa edistämiseen, niin kuin oli väittänyt.
Pitää paikkansa, Regulus sanoi mutkattomasti, astui lähemmäs minua ja laittoi käsivartensa ympärilleni.
Äiti, tässä on Lily, hän jatkoi. Olemme olleet yhdessä jo jonkin aikaa, ja halusin viettää lomani hänen kanssaan. Minulle ei ole epäselvää, mitä te isän kanssa olette suhteestamme mieltä, ja siksi en ole teille halunnutkaan kertoa aiemmin. Mutta nyt en voi enää salata tätä, sillä minä rakastan Lilyä ja aion olla hänen kanssaan, sanoitte te siihen mitä hyvänsä.
Kuullessani Reguluksen sanat, sydämeni alkoi lyödä kovempaa silkasta rakkaudesta ja ylpeydestä, jota sillä hetkellä tunsin häntä kohtaan. Mutta samalla pelkäsin hänen puolestaan. Pelkäsin sitä, miten rumaksi tämä tilanne vielä menisi ennen kuin olisi ohi. Sillä sitä mukaa kun Regulus puhui, hänen äitinsä pelottava katse kävi vieläkin synkeämmäksi.
Walburga käski Regulusta tulemaan välittömästi sisäpuolelle siitä, sillä ei tuollaisia huudeltu kaiken maailman kuullen. Mutta Reguluksen piti tulla yksin, sillä minulla ei olisi asiaa heidän kynnyksensä yli nyt eikä jatkossa. Nainen ei vilkaissutkaan minua puhuessaan, mutta syvä halveksunta välittyi hänen sanoistaan.
Regulus totesi yhtä kalseasti, että kiitos mutta ei kiitos. Hän sanoi, että mikäli minä en ollut tervetullut, ei hänkään kutsuisi paikkaa enää kodikseen eikä olisi aikeissa astua sinne jalallaankaan. Mutta hän kertoi kuitenkin toivovansa, että vanhemmat vielä tulisivat toisiin ajatuksiin, sillä jos eivät, se tarkoittaisi heidän kannaltaan sitä, että viimeinen Mustan nimeä kantava sukuhaara päättyisi heihin. Ei perillisiä, ei tulevia lapsenlapsia. Ei mitään, paitsi kaksi hiljalleen elämäänsä katkeroituvaa, toisiaan vihaavaa aviopuolisoa, jotka nukkuivat eri huoneissa, eivätkä puhuessaan katsoneet toisiaan silmiin.
Tuijotin sanattomana Regulusta, jonka äänestä sen paremmin kuin ilmeestäkään ei välittynyt ripaustakaan siitä epävarmuudesta, jota hän alkusyksyllä sairaalasiivessä oli tuntenut äitinsä seurassa. Sen sijaan hän katsoi rauhallisesti silmiin tuota naista, jonka silmissä kyti jokin vaarallinen hänen katsoessaan ensi kertaa minua.
Ja sinäkö olet valmis jättämään kaiken taaksesi tuon kuraverisen takia, Regulus? nainen sanoi hampaidensa välistä, kähisevällä äänellä. Vai sairaalasiiven harjoittelija, hah. Olisihan se pitänyt arvata jo silloin, että meidän Regulusta vikittelemässä se siellä oli. Rahojen ja aseman perässä tietysti, kuinkas muuten.
Nainen veti taikasauvansa esiin ja aikoi osoittaa sillä minua, mutta Reguluksen refleksit olivat nopeat, ja hän osoitti puolestaan omalla taikasauvallaan äitiään ennen kuin olin edes ehtinyt tajuta hänellä olleen sitä mukana. Itselläni ei ollut, mikä nyt hävetti minua hiukan. En ollut tottunut ajatukseen siitä, että sitä saattaisi tarvita tilanteissa, joissa sitä ei olisi edes laillisesti saanut käyttää. Tosin, ajat olivat muuttumassa, joten ehkä minun olisi aika tarkistaa asenteitani.
Näennäisen rauhallisesti Regulus sanoi äidilleen, että jos tämä ikinä enää käyttäisi tuota sanaa minusta hänen kuultensa, hän ei saisi sitä anteeksi. Ja jos äiti edes yrittäisi vahingoittaa minua, hän tulisi katumaan sitä.
Walburga laittoi sauvansa pois, naurahti ja sanoi, ettei poika raukka ikinä uskaltaisi tehdä hänelle mitään, kunhan puhui vaan. Heikko rassukka kun oli aina ollut. Äidin ilkeät sanat saivat Reguluksen säpsähtämään ja menettämään keskittymiskykynsä vain sekunniksi. Mutta juuri silloin Walburga tarttui Regulusta käsivarresta ja nykäisi niin äkisti, että tämä horjahti ja kaatui kynnyksen yli polvilleen. Nainen oli juuri kumartumassa häntä kohti käsi ojossa, sen näköisenä, että oli aikeissa tarttua poikaansa tukasta, kun jotain tapahtui.
Kuin tyhjästä siihen ilmestyi kaksi tummiin pukeutunutta hahmoa, joista kumpikin tarttui naista kainalon alta ja kantoi eteisen puolelle. Vaikken nähnyt kasvoja, ja vaikka niillä oli huput päässään, tajusin heti niiden olevan Sirius ja James. Kumarruin auttamaan Reguluksen ylös ja kysyin, sattuiko, mutta hän vastasi olevansa kunnossa. Äänestä ei voinut päätellä, mitä hänen mielessään liikkui, mutta hitaasti hän astui kynnyksen yli ja nyökkäsi minullekin sen merkiksi, että seuraisin. Hänen kätensä puristi edelleen taikasauvan kahvaa.
Sirius ja James olivat parhaillaan erikoisen näköisessä puuhassa. Jamesilla oli kädessään iso rulla hopeanhohtoista ilmastointiteippiä, ja samalla kun kumpikin piteli yhdellä kädellä aloillaan kirkuvaa naista, he irrottivat rullasta pitkiä suikaleita. Tajusin, että heidän tarkoituksensa oli teipata Walburga Musta kiinni eteisen seinään rauhoittumaan. Walburga raivosi koko ajan, mutta ei mahtanut mitään kahdelle häntä pidemmälle nuorelle miehelle. Sirius selitti hänelle ystävälliseen sävyyn, että tämä oli naisen omaksi parhaaksi, sillä joskus piti oppia hiukan rauhoittumaan ja kuuntelemaan meuhkaamisen sijaan.
Kun Walburga ei ollut samaa mieltä, Sirius pyysi Jamesilta hieman lyhyempää teipinpalasta, sillä hänen mielestään äiti oli juuri nyt puhunut tarpeeksi, ja tämän olisi aika olla hetki hiljaa. James teki kuten pyydettiin, ja vain tovia myöhemmin Walburga oli tehokkaasti tehty puhe- ja toimintakyvyttömäksi puhdasoppisin jästimenetelmin.
Silloin Sirius virnisti ja sanoi Jamesille, että hänellä oli ilo viimeinkin, kaikkien näiden vuosien jälkeen esitellä tälle rakas äitinsä Walburga. Äidilleen hän totesi ystävällisesti, että tämä James tässä oli hänen uusi poikaystävänsä, vaikka he olivatkin tunteneet ja olleet parhaita ystäviä jo monta vuotta. Hän kietoi kätensä Jamesin ympärille, antoi tälle rakastavan suukon suulle ja lisäsi, että koska kämppäkaveruus oli osoittautunut niin mukavaksi, koulun loputtua he aikoivat muuttaa oikeasti yhteen. Eikä minään kämppiksinä, vaan rakastavaisina.
Silloin Regulus kysyi yhtä leveästi hymyillen, oliko äidillä edelleen jotain sanottavaa hänen suhteestaan jästisyntyiseen tyttöön. Kun Walburga ynisi raivokkaasti jotain teippinsä alta, Regulus pudisteli päätään murheellisesti ja sanoi, että valitettavasti hän ei nyt saanut mitään selvää. James ja minä vilkaisimme toisiamme hiukan hämmentyneinä, emmekä kumpikaan osanneet sanoa oikein mitään. Tilanne oli kammottavalla tavalla hilpeä, ja tämä oli selvästikin Siriuksen ja Reguluksen kahden miehen show, jonka siemenet oli kylvetty varmaankin jo joskus vuosia sitten.
Silloin Regulus totesi, että ehkä meidän olisi nyt hyvä lähteä ja jättää äiti hiukan sulattelemaan asioita. Äidilleen hän sanoi, ettei tämän kannattaisi ottaa mitään yhteyttä muuten kuin siinä tapauksessa, että hänen onnistuisi vähän avartaa maailmankuvaansa. Sirius taputti veljeään olalle ja sanoi pahoittelevalla äänellä, että sitä tämä taitaisikin saada odottaa aika kauan. Mutta myös Walburga saisi nyt jokusen tunnin odottaa siinä ja muistella, miltä pojista oli aikanaan mahtanut tuntua, kun lukittiin pimeään komeroon määrittelemättömäksi ajaksi ja käytettiin vaimennusloitsua niin, ettei aikuisten tarvinnut kuunnella näiden itkua.
Regulus halusi kuitenkin poistaa suun edessä olevan teipin. Jos nainen sitten huutaisi kotitontun avukseen, olkoon niin. Mutta menisi siinä kuitenkin sen aikaa, että me saisimme rauhassa poistua paikalta. Sirius huokasi, katsoi veljeään ja sanoi, että tämä oli aivan liian pehmeä luonne. Hän antoi kuitenkin Reguluksen tehdä niin kuin tämä halusi, ja sillä sekunnilla, kun teippi irtosi naisen suulta, tämä aloitti korvia huumaavan huutokonsertin. Me emme jääneet sitä kuuntelemaan, vaan kiirehdimme ulos. Sirius jättäytyi viimeiseksi, loi vielä pitkän katseen äitiinsä ja painoi sitten hartaudella oven perässään kiinni.
*
Vielä myöhään illalla makasimme Reguluksen kanssa vieretysten vuoteellani. Reguluksen pää oli minun rintaani vasten, ja minä silittelin hänen hiuksiaan. Halusin hänen uskovan, että kaikki muuttuisi vielä hyväksi. Jos Regulus itki, hän teki sen niin hiljaa, etten huomannut, mutta kyllä hän varmaan silti itki. Päivä oli ollut hänelle raskas, siitä ei ollut pientäkään epäilystä.
Päästyämme riittävän kauas Kalmanhanaukiolta olimme hämmentyneinä päätyneet jäätelökioskille, ja sen jälkeen ahtautuneet kaikki neljä rinnakkain samalle puistonpenkille. Kaikkien tunnelmat olivat olleet vaisut, eikä aiemmasta, railakkaasta kapinallisuudesta ollut enää jäljellä kuin hiljainen tunne siitä, että oli tapahtunut jotain peruuttamattomuudessaan ja vääjäämättömyydessään hyvää. Sirius oli nojautunut Jamesia vasten, ja Regulus oli pitänyt minua tiukasti kainalossaan. Hän oli hakenut minusta turvaa painamalla vähän väliä nenänsä niskaani, ja minä olin silittänyt häntä olkapäästä sen merkiksi, että kaikki oli hyvin. Emme olleet jutelleet paljon mitään, toisin kuin tavallisesti.
Illansuussa olimme syöneet yhdessä isän ja äidin kanssa keittiön pöydän ääressä. Äiti oli nähnyt heti, että Regulus oli poissa tolaltaan. Kysyttäessä Regulus oli hiukan epäröiden kertonut, että nyt hänellä ei sitten tosiaan tainnut olla enää kotia. Kuka tahansa osaa varmaan kuvitella sen vakuuttelun määrän, jonka hän sen jälkeen sai aiheesta, että täällä meidän luonamme hänellä olisi aina tästä lähtien koti, tapahtui sitten ihan mitä tahansa. Se loppui vasta kun minun oli pakko lempeästi sanoa äidille, että lopettaisi jo, ennen kuin Regulus alkaisi itkeä ruokaansa. Silloin Regulus pörrötti hiuksiani muka huolettomasti, mutta loi minuun salaa kiitollisen katseen. Äidille ja isälle hän tietenkin oli kiitollinen myös, ja osoitti sen halaamalla kumpaakin pitkään.
Kun sitten viimein olimme kaksin, uni ei tullut, vaikka olimme lopen uupuneita. Regulus ei jaksanut jutella, mutta makasi valveilla ja hypisteli hiljaa yöpaitani hihaa. Jossain vaiheessa nukahdin kevyeen uneen, ja kun heräsin keskellä yötä, hän makasi yhä siinä, hermostuneet sormet minun hihani kimpussa. Korjasin asentoani ja kysyin, mikä oli. Hän kohottautui katsomaan silmiini ja silitti poskeani hellästi sormellaan. Sitten hän sanoi, ettei oikein edes tiennyt. Tuntui vaan sanoin kuvaamattoman hyvältä ja kamalalta samaan aikaan. Kevyeltä ja raskaalta, kylmältä ja lämpimältä. Tosi ristiriitaiselta. Ymmärsin sen, tietenkin sen täytyi olla niin. Mutta kyllä asiat vielä löytäisivät paikkansa, joko niin, että hänen vanhempansa olisivat mukana hänen elämässään, tai sitten eivät.
Regulus kertoi, että vasta Alphardin tapaaminen oli saanut hänet uskaltamaan tehdä tämän ratkaisun, vaikka hän oli jo kauan tiennyt, että se piti tehdä. En ihan ymmärtänyt sitä, mutta Reguluksen mielestä syy oli selvä. Nyt hän nimittäin tiesi, että aina oli joku paikka minne mennä, ja vaikka hän luultavimmin haluaisikin olla minun kanssani aina kun mahdollista, hän ei ikinä halunnut minun tuntevan, että velvollisuuteni oli aina katsella häntä, vain siksi koska ilman minua hänellä ei ollut paikkaa minne mennä. Minulle tuli hänen sanoistaan paha mieli ja kysyin, kuvitteliko hän oikeasti, että voisin ikinä ajatella hänestä niin. Hän suuteli otsaani ja vastasi, ettei tietenkään kuvitellut, mutta hänellä itsellään oli silti parempi olo tietäessään, että kun olin hänen kanssaan, olin sitä siksi, että todella halusin.
Lopulta minua alkoi itkettää, vaikken ollut vihainen enkä oikein surullinenkaan. Regulus veti minut syliinsä, alkoi silitellä hiuksiani, ja kertoi rakastavansa minua ihan valtavan paljon. Siihen me lopulta nukahdimme, emmekä heränneet ennen kuin aurinko oli jo korkealla.
-
Tämä olikin tosiaan angstisempi osa, mutta todella hyvä, tykkäsin! :)
Alussa nauratti tuo Reguluksen kapinallisuus Kuhnusarvion juhlienkin suhteen. Tuntuu, että hän on nyt saanut vähäksi aikaa tarpeekseen kilttinä poikana olemisesta, eikä siitä voi kyllä moittia, kun Regulus on joutunut nielemään niin paljon vanhempien taholta. ;) Kuitenkin tykkäsin tuosta, että Kuhnusarvio ehdottomasti vaati tupien välistä kanssakäymistä. Tosi hienoa, vaikka aika yllättävääkin, että suunnilleen se ainoa opettaja, joka painotti tuota, oli juuri Luihuisten tuvanjohtaja.
Toinen kirje olikin sitten vakavampaa laatua. Ilmeisesti se vaatekaupassa yllätetty setä oli kuitenkin juorunnut Walburgalle, vaikka oli itsekin ollut luvattomilla teillä. :) Todella mahtavaa, että Lily vaati päästä mukaan ja lisäksi laittoi viestin Siriukselle, koska muuten tuon tapaamisen lopputulos olisi voinut olla erilainen, ja luultavasti vaikeampi Regulukselle, vaikka lopputulos olisikin ollut sama, ainakin ennen pitkää. Hyvin tässä kuvailtiin tuo jännitys, mitä sekä Lily että etenkin Regulus tunsivat tapaamista odotellessa.
Ja sitten oltiinkin jo Kalmanhanaukion ovella. Jollain lailla odotin, että Walburga olisi antanut vähän enemmän periksi, tai olisi ainakin ollut antavinaan, sillä olihan Regulus hänen lempilapsensa. Mutta tästä ei sitten näköjään ollut siihen. Tämä oli tosi hieno kohta, ja voi vain kuvitella, mitä Walburga ajatteli saadessaan kaiken lisäksi hänen ja aviomiehensä välit tuolla tavalla Regulukselta silmilleen:
Mutta hän kertoi kuitenkin toivovansa, että vanhemmat vielä tulisivat toisiin ajatuksiin, sillä jos eivät, se tarkoittaisi heidän kannaltaan sitä, että viimeinen Mustan nimeä kantava sukuhaara päättyisi heihin. Ei perillisiä, ei tulevia lapsenlapsia. Ei mitään, paitsi kaksi hiljalleen elämäänsä katkeroituvaa, toisiaan vihaavaa aviopuolisoa, jotka nukkuivat eri huoneissa, eivätkä puhuessaan katsoneet toisiaan silmiin.
Onneksi Sirius ja James tulivat juuri oikealla hetkellä apuun! :) Tykkäsin erityisen paljon siitä, miten Sirius pystyi suhtautumaan äitiinsä tyynesti ja hillitysti ja jopa huumorilla, vaikka saattoi hyvin arvata, mitä hän tästä ajatteli. Tuo äidille kaapista tuleminen oli ihan parasta ja voi vain kuvitella Walburgan tunteet kaiken muun lisäksi. ;D Se nauratti kaiken synkkyyden keskellä:
Äidilleen hän totesi ystävällisesti, että tämä James tässä oli hänen uusi poikaystävänsä, vaikka he olivatkin tunteneet ja olleet parhaita ystäviä jo monta vuotta. Hän kietoi kätensä Jamesin ympärille, antoi tälle rakastavan suukon suulle ja lisäsi, että koska kämppäkaveruus oli osoittautunut niin mukavaksi, koulun loputtua he aikoivat muuttaa oikeasti yhteen. Eikä minään kämppiksinä, vaan rakastavaisina.
Tuntui myös hyvältä ja oikealta, että nuorten lähdettyä Kalmanhanaukiolta ei sitten ollutkaan enää niin hauskaa, koska onhan tuollaiset välirikot hirveän raskaita, vaikka vanhemmat olisivat millaisia tahansa. :( Onneksi Lily ja James pystyivät molemmat tukemaan Regulusta ja Siriusta tahoillaan. Loppu oli tosi ihana ja suloinen! Tuli lukiessa sellainen tunne, että kyllä tästä vielä hyvä tulee. kiitos paljon tästä osasta. :)
-
A/N: Loma lähestyy loppuaan, mutta vielä Regulus ehtii viedä Lilyn tapaamaan serkkuaan Andromedaa ja tämän perhettä. Onneksi tästä taitaa tulla hiukan mukavampi vierailu kuin edellisen luvun käynnistä Kalmanhanaukiolla.
Pahatar: Hyvä, jos angstisuus ei mennyt liiallisuuksiin viime luvussa, koska ongelmatonta Walburgan kohtaamista en olisi osannut kirjoittaa. ;) Tässä tarinassa ei tosiaan ole tarkoitus tavata Walburgaa enää, mutta sen sijaan siinä tulevassa jatko-osassa sitten palataan siihen, vieläkö Reguluksen äitikin voisi oppia laajentamaan maailmankuvaansa. Vähintään se kuitenkin ottaa häneltä aikaa, sen verran tiukassa suvun arvomaailma hänellä on. Tuntui kuitenkin välttämättömältä kirjoittaa kohtaus, jossa Regulus sanoo viimein äidilleen miten asiat ovat, koska silloin hänen ei tarvitse enää koulussakaan piilotella rakkauttaan Lilyyn. :)
Onhan tuollainen ihmissuhteiden katkeaminen silti aina rankka juttu, ja ajattelin että pakkohan Reguluksen oli olla sen jälkeen aika mieli maassa. Ehkäpä seuraava päivä hiukan piristää häntä.
Kuhnusarvio on tosiaan aika hauska hahmo, ja hänet pystyy kuvittelemaan sellaiseksi, joka olisi osannut suhtautua eri tupien oppilaisiin eri tavoin kuin moni muu. Onhan hänessä sitten ne vähemmän hyvät puoletkin, kuten sen alleviivaaminen, että jotkut oppilaista ovat hiukan tärkeämpiä kuin toiset. Mutta niin, Halloween-juhlat hän aikoo pitää, ja niistä tuleekin tämän ficin viimeinen varsinainen luku (epilogia lukuun ottamatta). :) Kiitokset kommentistasi ja siitä, että olet jaksanut pysyä tarinan mukana tänne loppumetreille asti!
Perjantai 27. lokakuuta 1976
Aamulla herätessään Regulus oli selvästi paremmalla mielellä ja sanoi, että ainakaan ei enää tarvinnut murehtia sitä, milloin ja miten vanhemmat saisivat tietää meistä. Nyt pallo oli heillä, ja jos he joskus tulisivat järkiinsä, he ehkä ottaisivat yhteyttä. Silloin kysyin, mitä mieltä Regulus oli siitä, mitä Alphard kerran sanoi. Voisiko olla mahdollista, että Reguluksen vanhemmat tai muut sukulaiset olisivat jotain kautta niiden koulussa sattuneiden hyökkäysten takana?
Regulus huokaisi syvään, painoi päänsä olkapäätäni vasten ja sanoi, että ei kai se ollut täysin mahdotonta, vaikka hänen olikin vaikea sitä uskoa.
Walburga oli hänen mielestään enemmän sellainen, joka kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja saa raivokohtauksensa juuri silloin, kun se tulee, eikä kykene minkäänlaiseen juonitteluun. Isänsä Orionin hän näki pohjimmiltaan hiukan aikaansaamattomana hahmona, joka ei ehkä edes ollut kaikesta samaa mieltä äidin kanssa, muttei uskaltanut laittaa tälle vastaankaan.
Toisaalta Regulus sanoi myös, ettei lopulta tuntenut isäänsä oikein ollenkaan, koska he olivat aina viettäneet hyvin vähän aikaa yhdessä. Mutta oli miten oli, meidän pitäisi heti kouluun palattuamme alkaa selvittää asiaa kunnolla, Regulus sanoi, sillä hänellä oli inhottava tunne, että pian tapahtuisi muuten jotain vielä pahempaa. Hän kietoi käsivartensa tiukasti vyötäröni ympärille, hieroi otsaansa tuskastuneena yöpaitani pehmeää kangasta vasten ja kirosi sitä, ettemme koulussa voineet olla yhdessä koko ajan.
Meillä ei kuitenkaan ollut aikaa jäädä murehtimaan, sillä ohjelmassa oli reissu Reguluksen serkun perheen luo. Alphard oli luvannut lähteä mukaan ja kyyditä meidät molempiin suuntiin punaisella Minillään. Kun auto tuli puheeksi, Regulus piristyi ja näytti yhtäkkiä suloisen innostuneelta. Hän kertoi muistavansa vain hämärästi päivän, jolloin viimeksi oli istunut Siriuksen kanssa enon kyydissä, niin kauan siitä oli.
Alphard ilmestyi ovemme taakse puolen päivän aikaan. En ollut vielä aivan valmis hänen soittaessaan ovikelloa, mutta huutelin Regulukselle alakertaan, että menisi avaamaan. Kun sain viimein valittua sopivat vaatteet Reguluksen serkun perheen tapaamiselle – ei liian juhlavat, koska olimme vain menossa kylään – Regulus ja Alphard istuivat kaksistaan keittiön pöydän ääressä ja tutkivat hyvin kiinnostuneina jotain. Menin lähemmäs ja näin, että siinä oli äidin eilen pöydälle unohtama sähkövatkain. Alphard halusi kovasti tietää, mikä se oli ja miten toimi, ja Regulus yritti selittää mutta huonolla menestyksellä. Hänhän oli vain kerran tai pari nähnyt äidin käyttävän sitä.
Olin juuri ehdottamassa, että Alphard tulisi meille käymään joululomalla, jolloin voisin mielelläni opettaa heidät molemmat tekemään jotain hyödyllistä sähkövatkaimella, kun ovikello soi taas. Oven takana olivat James ja Sirius, joiden kanssa oli sovittu, että lähdettäisiin yhdessä meiltä ajelemaan. James pahoitteli pientä myöhästymistä ja sanoi virnistäen, ettei Sirius ollut omasta mielestään saanut millään tukkaansa tarpeeksi hyvin. Silloin Sirius tönäisi Jamesia ja tunki sormensa melko kovakouraisesti tämän tukkaan, pörröttäen niin että niistä tuli vielä tavallistakin sotkuisemmat.
Nähdessään Alphard-enon Sirius unohti Jamesin rääkkäämisen ja hyppäsi miehen kaulaan. Alphard rutisti Siriusta, joka hänkin näytti isokokoisen miehen rinnalla aika lyhyeltä, vaikkei sitä ollutkaan. Sitten hän taputti tuttavallisesti olalle Jamesia, ja jostain syystä arvelin hänen olevan hyvin selvillä kaksikon suhteen laadusta.
Pian meidän piti lähteä, jotta ehtisimme myös käydä ostamassa jotain pientä viemisiksi Andromedan ja Tedin pikku tyttärelle Nymphadoralle. Tyttö oli nyt kolmen ja puolen vanha, eikä hänellä tietenkään mikään merkkipäivä ollut, mutta koska tyttö varmaan aluksi vierastaisi meitä, ajattelimme sen olevan hyvä idea. Alphard ja Sirius muistelivat, että vauvana tytöllä oli ollut vahvat keuhkot ja vaalean turkoosit hiukset, joten tämä saattaisi olla aika mielenkiintoinen tuttavuus myös nyt.
Ennen lähtöä Sirius ja Regulus saivat aikaan pienen kinan siitä, kumpi saisi istua etupenkillä. Oli, kuin kymmenen vuotta olisi yhtäkkiä kadonnut jonnekin, ja he olisivat palanneet lapsuuden kesiin enon luona. Minä ja James vilkaisimme toisiamme huvittuneina, sillä minä olin istunut auton kyydissä kyllästymiseen asti, ja tiettävästi Jamesin perhekin omisti auton, niin puhdasverisiä kuin olivatkin. Mutta toisin oli Mustan veljesten kohdalla. Eno ehdotti lempeästi, että toinen istuisi eteen menomatkalla ja toinen sitten paluumatkalla. Silloin Sirius sanoi, että hänen kuului ainakin saada istua heti menomatkalla, koska hän oli vanhempi. Regulus puolestaan väitti vastaan sanoen, että hän puolestaan ei Siriusta nuorempana jaksanut odottaa, vaan saattaisi kiukutella koko matkan. Lopulta James ehdotti, että heitettäisiin aiheesta kolikkoa.
Regulus voitti ensimmäisen etupenkkivuoron, mutta Sirius ei jaksanut vihoitella kauan. Oli aika kova työ saada kolme ihmistä mahtumaan Minin takapenkille, mutta kun lopulta olimme tien päällä, Regulus kertoi Alphardille eilisestä vierailusta Kalmanhanaukiolla. Sirius oli kerrankin hiljaa ja antoi veljensä kertoa koko surullisen tarinan alusta loppuun.
En nähnyt Alphardin ilmettä, mutta hänen kätensä näkyivät puristavan rattia vähän tarpeettoman tiukasti. Hän kysyi, oliko myös Orion ollut kotona meidän vierailumme aikaan, johon Regulus totesi, ettei mitä ilmeisimmin ollut. Alphard huokaisi syvään ja sanoi, että hän niin kovin mielellään tekisi jotain, joka korjaisi Walburgan vinoutuneen ajatusmaailman, mutta luultavasti kaikki menisi vain vaikeammaksi, jos hän yrittäisi puhua sisarelleen. Walburgan oli aina ollut vaikea myöntää olleensa väärässä edes pienissä asioissa, saati sitten tällaisessa. Mutta, jos jollekulle saattaisi kannattaa vielä yrittää puhua, se olisi Orion, Alphard sanoi.
Orion oli pohjimmiltaan rauhallinen ja aika pehmeä luonne verrattuna vaimoonsa, Alphard kertoi, mutta kova puhdasverinen arvomaailma oli vuosien mittaan tehnyt miehestä etäisen ja poissaolevan. Sirius ja Regulus olivat samaa mieltä ja sanoivat, että isää oli tuskin ikinä näkynyt kotona heidän siellä asuessaan. Minä sen sijaan mietin, oliko miehellä ollut myös oma, onneton rakkaustarinansa kaukana menneisyydessä, ja saisinko koskaan tietää sitä. Ehkä kysyisin sitä joskus Alphardilta kahden kesken, sillä muistin Reguluksen vaivaantumisen vanhempiensa rakkauselämän kysymysten äärellä, ja ymmärsin häntä hyvin.
*
Anrdomedan perhe asui herttaisessa pikku talossa, jonka pihasta näki heti, että siellä asui onnellinen nuori perhe, joka osasi elää eikä nipottanut turhia. Ensimmäisenä meitä vastaan syöksyi pieni, pinkkitukkainen tyttö yllään äärimmäisen mielikuvituksellinen asu. Hän oli pukeutunut prinsessamekkoon, aivan liian isoon nahkatakkiin ja kumisaappaisiin, ja päässään hänellä oli mustat aurinkolasit. Hän selitti olevansa agenttiprinsessa, ja jo kauan ennen kuin pääsimme ovelle asti, hän oli selvittänyt nimemme, ikämme ja sen, kenen tyttöystävä minä olin.
Ovella meitä vastaan tuli nuori nainen, joka olisi ulkoisesti muistuttanut paljon sisartaan Bellatrixia, mutta pehmeämmät kasvonpiirteet, leveä hymy, pitkien hiusten tumman punaruskea sävy sekä pitkä kukallinen hame saivat hänet näyttämään paljon kauniimmalta. Hänen taakseen ilmestyi pitkä, vaalea ja hauskannäköinen mies, joka esitteli itsensä Tediksi. Hän kaappasi pienen tytön syliinsä ja torui tätä lempeästi siitä, että vieraiden piti antaa rauhassa riisua päällysvaatteet ennen kuin niiden kimppuun sai käydä. Andromeda halasi lämpimästi Alphard-enoaan, sitten Siriusta. Sen jälkeen hän jäi hämmästyneenä katsomaan Regulusta, ja hänen silmänsä näyttivät kostuvan liikutuksesta.
Älä vaan nyt sano, että voi kun sinä olet kasvanut, Regulus sanoi, mutta sitten hän hymyili, ja Andromeda rutisti häntäkin tiukasti. Sitten hän pörrötti Reguluksen hiuksia ja kertoi ennemminkin kiinnittäneensä huomiota siihen, miten onnelliselta Regulus nykyään näytti, ja että minulla taisi olla asian kanssa jotain tekemistä. Mutta oli Regulus silti myös kasvanut valtavasti viime näkemästä, hän lisäsi nauraen. Kun minut ja James esiteltiin Andromedalle ja hänen perheelleen, pikku Nymphadora – jota piti kutsua pelkäksi Doraksi – hihkui innosta ja halusi nähdä, kun me pussaamme. Regulus teki epäröimättä niin kuin tyttö pyysi, ja antoi minulle hellän mutta tilanteeseen sopivan suudelman suulle. James ja Sirius vilkaisivat toisiaan epävarmoina, sitten Andromedaa, joka nyökkäsi pienesti. Silloin hekin Doran mieliksi vaihtoivat suudelman.
Regulus nauroi ja totesi, että piti sekin päivä nähdä, kun Sirius on häntä arempi. Siihen loppui Siriuksen arkuus, sillä hän lähti ajamaan takaa Regulusta, joka säntäsi nauraen pihamaalle karkuun. Dora kirmasi heidän peräänsä kimeästi hihkuen. Me muut jäimme kuistilta katselemaan, miten Sirius sai veljensä kiinni, kaatoi nurmikolle ja yritti pakottaa tämän perumaan sanansa. Silloin hän sai kuitenkin puolestaan niskaansa innokkaan kolmivuotiaan, ja lopulta kaikki kolme makasivat nurmikolla yhdessä läjässä.
Anrdomeda kohautti harteitaan ja sanoi, että tämä menohan alkaa olla kuin vanhoina hyvinä aikoina kesälomilla Alphardin luona. Hän sanoi miehelleen, että laitetaanpa ruoka pöytään ja ruvetaan syömään niin kauan kuin on rauhallista. Ennen kuin ehdimme aloittaa, Nymphadora kuitenkin ilmestyi paikalle tomerana, Sirius yhdessä ja Regulus toisessa käsipuolessaan. Hän patisti pojat vieläpä pesemään kätensä ennen kuin sai tulla pöytään. Huomasin, että olimme olleet turhaan huolissamme lapsen ujostelusta.
Viivyimme Andromedan luona iltaan asti, ja kuullessaan viimeaikaisista tapahtumista Andromeda oli sitä mieltä, että Mustan suvussa olisi pian enemmän meitä kapinallisia kuin niitä, jotka vielä jaksoivat ajatella ja toimia suvun mielestä oikein. Regulukselle hän sanoi, että muisti kyllä vielä elävästi, miten pahalta tuntui tulla sukunsa hylkäämäksi vain, koska oli rakastunut niiden mielestä väärään ihmiseen. Hän lisäsi kuitenkin, ettei ollut milloinkaan katunut valintaansa, sillä elämä Tedin kanssa oli antanut niin paljon enemmän kuin suvun tiukkojen sääntöjen myötäileminen. Ted oli silminnähden tyytyväinen mutta mainitsi kuitenkin muistavansa tämän silloin, kun vaimo seuraavan kerran polttaisi hihansa hänen unohdettuaan hikiset treenikamansa kassiin haisemaan.
Nymphadora ei olisi millään halunnut päästää meitä lähtemään, mutta tyytyi kuitenkin lopulta kompromissiin, että tulisimme varmasti taas joululomalla häntä katsomaan. Vielä viimeiseksi ennen lähtöämme Anrdomeda halasi Regulusta erityisen lämpimästi ja kehotti tätä olemaan yhteyksissä, jos tulisi mitä tahansa ongelmia, tai jos muuten vaan huvittaisi jutella jostain. Sitten oli taas aika ahtautua Minin takapenkille. Se kävi yllättävän sujuvasti, kun Regulus kaappasi minut tiukasti kainaloonsa.
Matkalla Alphard sanoi, että häntä oli kovasti surettanut Siriuksen ja Reguluksen kotoaan saama kohtelu sekä se, että heitä nyt kiristettiin rahahanojen sulkemisella, elleivät toimineet suvun tahdon mukaan. Hiukan vaatimattomaan sävyyn hän jatkoi, että olihan hänelle tässä vuosien varrella kertynyt varallisuutta enemmän kuin koskaan tulisi tarvitsemaan, ja koska oli joka tapauksessa aikeissa jättää aikanaan kaiken Siriukselle ja Regulukselle, niin yhtä lailla hän voisi tukea kumpaakin heistä jo nyt, kun he sitä kaikkein eniten tarvitsivat.
Regulus näytti siltä, että oli valmis purskahtamaan itkuun. Siriuksen ilmettä en nähnyt, sillä hän oli nyt päässyt himoitsemalleen etuistuimelle, mutta kun hän kiitti enoa tämän kauniista eleestä, hänen äänensä särkyi kesken lauseen ja hän piilotti kasvot käsiinsä. Alphard ajoi tien sivuun, pysäytti auton ja veti nyyhkyttävän Siriuksen kömpelösti kainaloonsa. Äläs nyt, hän sanoi ja silitti tämän hiuksia isolla kourallaan.
James laittoi takapenkiltä käsin oman kätensä Siriuksen toiselle olkapäälle ja silitteli sitä lohduttavasti. Regulus rutisti minua tiukemmin ja veti pari syvää, vapisevaa hengenvetoa. Silloin Sirius kuivasi kasvonsa hihaan, nauroi ja sanoi, että anteeksi nyt tällainen purkaus, mutta enon ele vaan merkitsi niin valtavan paljon. Alphard pyyhkäisi silmäkulmaansa ja totesi, että hänestä oli kertakaikkisen upeaa katsella, miten pojat uskalsivat elää oman näköistään elämää jo nyt, eivätkä odotelleet liian kauan, kuten hän oli tehnyt.
-
Lauantai 28. lokakuuta 1976
Viimeisenä lomapäivänä halusimme viettää mahdollisimman paljon aikaa kahdestaan. Regulus oli aamusta asti harvinaisen hellyydenkipeä. Heti aamulla vuoteessa hän hakeutui aivan iholleni, veti minut syliinsä ja selvästi nautti siitä, kun ihomme painautuivat toisiaan vasten ja käteni hyväilivät hänen paljasta selkäänsä. Hän painoi kaulalleni helliä suudelmia ja sanoi, että hänen piti nyt saada tehdä tällaista mahdollisimman paljon varastoon, sillä tästä lähtien elämänmeno olisi taas toisenlaista aina joululomaan asti, ja hellien hetkien järjestäminen tulisi olemaan vaikeampaa.
Minullekin Reguluksen päivittäinen läheisyys oli asia, johon olin alkanut ihanasti tottua, ja tuntui vaikealta luopua siitä, vaikka ei sentään onneksi kokonaan. Regulus kuiskasi korvaani, että meidän pitäisi keksiä vedenpitäviä syitä livahtaa tarvehuoneeseen hiukan useammin kuin aiemmin, ja että ehkä jos olisimme oikein ovelia, voisimme joskus jäädä sinne yöksikin. Ehkä James suostuisi joskus lainaamaan meille näkymättömyysviittaansa hyvään tarkoitukseen, ehdotin, ja se sai Reguluksen nauramaan.
Sitten hän vakavoitui, tarttui minua hellästi leuasta ja katsoi silmiini. Hän sanoi, että eilinen päivä Andromedan perheen kanssa oli saanut hänet ihmettelemään, miten oli ikinä voinut kuvitella elävänsä aikuisena elämää, jota vanhempien ja suvun paine häneltä vaati. Hän sanoi, että kaikkein mieluiten hän eläisi minun kanssani juuri samalla tavalla, kuin Andromeda ja Ted nyt elivät. Hänen mielestään olisi ihana ajatus joskus aikuisena palata joka päivä töiden jälkeen kotiin tietäen, että minä olisin siellä – ja että olisi myös aika houkutteleva ajatus voida hankkia työpaikka ja ammatti, ja vieläpä valita se aivan itse, sen sijaan että elelisi suvun rahoilla vapaaherrana, tai korkeintaan hoitaisi jotain hänelle osoitettua, soveliasta ministeriön virkaa. Sitten yhtäkkiä hän punastui, meni hiukan vaikeaksi ja kysyi, oliko tullut menneeksi liian pitkälle, ja olinko aivan järkyttynyt tällaisista puheista.
Laitoin käteni hellästi hänen niskahiuksiinsa ja suutelin häntä pitkään ja perusteellisesti. Kun viimein maltoin irrottautua, painoin otsani hänen otsaansa vasten ja sanoin, ettei hänen tarvinnut olla siitä huolissaan. Sillä enemmän kuin mitään, minäkin halusin sellaisen elämän, jonka me kaksi voisimme tehdä juuri sen näköiseksi, kuin hyvältä tuntui.
Oli ehkä liian aikaista miettiä vielä naimisiinmenoa tai lapsia, mutta yhteisen kodin haluaisin Reguluksen kanssa niin pian, kuin pääsisin koulusta. Se, että hän kävisi silloin vielä vuoden verran koulua, olisi sivuseikka, sillä silloin asuisimme loma-ajat yhdessä, tapaisimme viikonloppuisin aina kun mahdollista. Kävisimme sitten vaan kylässä minun vanhempieni ja Alphard-enon luona sen sijaan, että asuisimme siellä. Kun Regulus kuuli tämän, hän kaivautui kylkeeni niin onnellisena, että saatoin melkein kuulla hänen kehräävän. Hän kysyi, luulinko tosissani, että hän aikoisi ikinä vapaaehtoisesti suostua nousemaan tästä.
Myöhemmin kävimme metsässä kävelyllä ja juttelimme pitkään mahdollisista unelma-ammateista. Minä olin jo pitkään haaveillut parantajan työstä, sillä halusin tehdä jotain tärkeää, mutta ehkä mieluummin helpottamalla toisten kärsimystä kuin taistelemalla, ellei se sitten ollut ehdottoman välttämätöntä. Regulus katsoi minua lämpimästi ja sanoi todella toivovansa, että voisi aina pitää minut turvassa, vaikka maailma ympärillä olikin luisumassa vähitellen hulluuteen ja sekasortoon.
Sitten hän sanoi, että oli varmaan hänelle hiukan aikaista sanoa mitään unelma-ammatistaan, koska oli vasta hetki sitten tajunnut edes voivansa valita. Mutta hän oli lyhyen elämänsä aikana ehtinyt nähdä sen verran monta ilkeää ja vaikeasti parannettavaa kirousta, joilla saattoi aiheuttaa ihmisille valtavaa kiusaa ja kärsimystä, että haluaisi ehkä oppia murtamaan ja parantamaan niitä. Niissä piireissä, joista hän tuli, ei kuulemma ollut ollenkaan tavatonta rankaista jotakuta ei-toivotusti käyttäytyvää sellaisilla kirouksilla, joista saattoi jäädä elinikäinen riesa.
Päädyimme taas sen saman järven rantaan, jonka rannalla alkuviikolla söimme eväitä. Kun kahlasimme veteen, se oli vielä kylmempää kuin silloin. Tuuli irrotti puista keltaisia ja oransseja lehtiä, joita satoi meidän päällemme ja putoili veden pinnalle kellumaan. Ilmassa oli syksyn purevaa kirpeyttä, ja viima nosti Reguluksen poskille terveen näköisen punan. Ajattelin, että hän näytti sillä hetkellä täsmälleen niin onnelliselta, kuin hän ansaitsikin olla. Sellaisena halusin hänen aina pysyvänkin.
*
Illalla ennen nukkumaanmenoa pakkasimme vaitonaisina matka-arkkujamme. Outo, haikea tunne kaihersi mieltä, kuin jäähyväisten jättäminen, vaikka samaan paikkaanhan me olimme menossa. Regulus unohtui liian pitkäksi aikaa tuijottamaan suljetun matka-arkkunsa kantta, ja kun tartuin häntä kädestä, hän veti minut tiukasti lähelleen ja halasi. Hän ei sanonut mitään, mutta tiesin silti hänen tuntevan täsmälleen samoin. Kun viimeisetkin tavarat oli pakattu, kömmimme vieretysten peiton alle, eikä Regulus halunnut irrottautua minusta. Kun asiaa ajatteli, olihan kulunut viikko hänelle varsinainen vuoristorata, niin kuin koko syksy sitä ennen.
Mietin, miten paljon oli tapahtunut sen jälkeen, kun syyskuun ensimmäisenä katselin asemalaiturilla äitinsä kanssa kulkevaa, vaisua ja ahdistunutta poikaa, jonka paha olo oli ollut käsinkosketeltavaa. Yksinäistä poikaa, joka luuli menettäneensä veljensä ikiajoiksi siitä huolimatta, että tämä käveli häntä vastaan koulun käytävillä joka päivä. Poikaa, joka luuli minun heittäneen häntä toffeesammakolla ihan vain kiusallani. Mutta joka siitä huolimatta tuli tarvehuonebileisiin, kun pyysin, ja lähti vielä kanssani tanssimaankin, vaikka kaikki tuijottivat.
Sanoin kaiken tämän Regulukselle, ja häntä alkoi ensin naurattaa hänen muistellessaan sammakkoa, juhlia ja pullonpyöritystä. Sitten hän vakavoitui ja sanoi myös muistavansa erittäin hyvin, mitä siitä tanssista oli seurannut. Jossain oli joku, joka jo silloin oli tajunnut tunteemme ja sen, että ne olivat päässeet lämpiämään hiukan liikaa. Hän näytti olevan lähes pelottavan tosissaan sanoessaan, että käyttäisi tästä lähtien ennemmin vaikka jokaisen valveillaolohetkensä sen selvittämiseen, kuka kaiken takana oli, kuin antaisi kenenkään enää käydä minun kimppuuni. Minä sanoin ajattelevani täsmälleen samoin sillä erotuksella, että kaiken aikaa olin ollut paljon enemmän huolissani hänen kuin itseni vuoksi. Asiasta meinasi alkaa pieni väittely meidän välillämme, kunnes suutelin hänet hiljaiseksi ja sanoin, että ei viitsitä.
Otin uudelleen puheeksi sen, mitä ennen lomaa olimme puhuneet Severuksesta. Sanoin, että mielestäni meillä ei tässä tilanteessa ollut muuta vaihtoehtoa kuin puhua hänen kanssaan, sillä minä ihan todella halusin Reguluksella olevan Luihuisten tiloissa ainakin joku, jonka varmasti voisi luottaa olevan hänen apunaan tarpeen vaatiessa. Reguluksen, Siriuksen ja Jamesin epäilyksistä huolimatta minulla ei ollut pienintäkään syytä ajatella, etteikö Severus olisi ollut luottamuksen arvoinen. Virnistin Reguluksen synkälle ilmeelle ja sanoin, ettei hänen kannattanut käyttää energiaansa turhaan mustasukkaisuuteen, sillä vaikka kuka tahansa olisi ollut minusta kiinnostunut, minä rakastin Regulusta ja näin vain hänet. Minkä lisäksi oli tietenkin muistettava, ettei minun ja Severuksen välillä ollut koskaan tapahtunut mitään romanttista.
Lopulta Regulus pitkän ja perusteellisen pehmittelyni jälkeen suostui hyväksymään ehdotukseni, että maanantaina oppituntien jälkeen minä ja hän pyytäisimme Severuksen kanssamme juttelemaan. Mieluiten ensin kolmisin, ja vasta sitten Siriuksen ja Jamesin kanssa. Kun viimein pääsimme yhteisymmärrykseen, olimme niin voipuneita, että nukahdimme saman tien.
-
A/N: Nyt tulee kyllä päivitystä tosi nopeaan tahtiin, mutta lopun häämöttäessä minulla on valtava innostus viedä tämä maaliin asti. Olenkin pitkittänyt loppuratkaisua aika kauan, ja nyt totuus taitaa viimein alkaa paljastua, vaikka se voikin tehdä kipeää. Jos olet seurannut tarinaa tänne asti (mistä olen sekä onnellinen että kiitollinen :)), haluaisin hurjan mielelläni kuulla, tuleeko hyökkääjän henkilöllisyys miten suurena yllätyksenä. ;D Itse olen hautonut tätä tosi pitkään.
Ai niin, ja lisäksi olen päättänyt niin, että seuraavan ja viimeisen varsinaisen luvun jälkeen seuraa vielä epilogi. Näin ne suunnitelmat muuttuvat, kun tämä on kaiken aikaa ollut tällainen tarina, joka hiukan elää ja muokkautuu kirjoitusprosessin aikana. Mutta hauskaa on ollut, ja uskomaton tunne, että tämä on oikeasti päättymässä.
Maanantai 30. lokakuuta 1976
Eilinen päivä kului niin tehokkaasti matkustukseen, etten ehtinyt edes kirjoittaa päiväkirjaan. Ahtauduimme samaan junavaunuun Siriuksen, Jamesin, Remuksen ja Peterin kanssa sopimaan ja suunnittelemaan, miten tulevalla viikolla etenisimme saadaksemme vihdoin kiinni sen tai ne henkilöt, jotka olivat käyneet Reguluksen ja minun kimppuun. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että asian olisi pakko ratketa pian, sillä kuka ikinä hyökkääjä olikin, hän oli varmasti todella käärmeissään yhteisestä lomaviikostamme ja niistä ratkaisuista, joita Regulus oli sen aikana päätynyt tekemään.
Varmaa oli ainakin se, etteivät ne voineet olla hyökkääjän mieleen. Jos ja kun hän aiemmin oli tyytynyt vain varoittelemaan Regulusta ja kuvitellut estävänsä häntä tekemästä vääriä valintoja, nyt hän tuskin tyytyisi enää siihen. Kukaan meistä ei halunnut tietää, millaisia hänen tositoimensa olisivat, kun kerran pelkästä varoittelusta päätyi moneksi päiväksi sairaalasiipeen. Regulus näytti hyvin ahdistuneelta, kun Sirius sanoi, että seuraavan kerran todennäköinen kohde olisin minä, koska tuskin hyökkääjä haluaisi Regulusta pois päiviltä. Hän kietoi kädet suojelevasti ympärilleni ja vannotti muita, että joku heistä olisi koko ajan kanssani silloin, kun hän ei voinut olla.
Minä yritin nurista vastaan ja sanoa, etten minä sentään mitään lapsenvahtia tarvinnut, sillä olin edelleen täysin kykenevä huolehtimaan myös itsestäni. Silloin Remus katsoi minua rauhalliseen tapaansa ja sanoi, että tällä kertaa Regulus oli hänen mielestään oikeassa, ja että joskus oli vaan parasta hyväksyä se, että oli otettava vastaan muiden apua. Kun Remus sanoi näin, minä uskoin, sillä hän jos joku on joutunut hyväksymään tuon asian omalla kohdallaan.
*
Maanantaina oppituntien jälkeen tapasin Reguluksen käytävällä, ja suuntasimme yhdessä pohjoistorniin vievään portaikkoon. Olimme sopineet tapaavamme Severuksen siellä kello neljän aikaan, ja puoli viideltä myös muut liittyisivät seuraamme. Eilisen kokoonpanon lisäksi myös Alice, Frank, Mary ja Marlene olivat luvanneet tulla, sillä mitä enemmän meitä olisi, sen varmemmin joku meistä huomaisi hyökkäyksen ajoissa, ennen kuin mitään peruuttamatonta ehtisi tapahtua. Kun nousimme ylös portaita, kysyin Regulukselta vielä kerran, olihan hän nyt varmasti sinut Severukselle puhumisen kanssa, ja hän vakuutti olevansa.
Hänen ilmeessään oli uudenlaista, melkein kuumeisen oloista päättäväisyyttä, joka näkyi vievän lähes kaiken hänen keskittymisensä. Varmaan se oli hyvä asia, minä ajattelin, sillä ainakaan hän ei enää halunnut väistellä hankalia asioita. Olin silti hiukan huolissani hänestä, sillä viime viikon aikana olin oppinut, miten helposti hän menetti mielenrauhansa ja yöunensa. Olisin voinut vaikka vannoa, ettei hän ollut viime yönä nukkunut minuuttiakaan, sen näki hänen silmistään.
Severus odotteli meitä jo, kun pääsimme viimein portaiden yläpäähän. Hän nojaili parvekekaiteeseen ja katseli jonnekin alas kaukaisuuteen. Tervehdin häntä lämpimästi, Regulus hiukan viileämmin, ja Severus nyökkäsi meille lyhyesti. Minä päätin hoitaa puhumisen, koska kaikesta välillämme tapahtuneesta huolimatta uskoin edelleen tuntevani Severuksen erittäin hyvin. Kerroin hänelle lyhyen version kaikesta tapahtuneesta, mutta puhuessani näin hänen silmistään, että hän tiesi jo lähes kaiken. Kuullessaan Reguluksen saamista varoitusviesteistä hänen ilmeensä kuitenkin synkkeni, ja näin hänen silmissään huolta hänen katsoessaan minua.
Totta puhuen odotinkin jo, milloin kääntyisitte minun puoleeni, hän sanoi arvoitukselliseen tapaansa, josta aina sai sellaisen vaikutelman, että hän oli täydellisesti tilanteen tasalla.
Severus jatkoi todeten, että ei ollut viitsinyt puuttua asioihin aiemmin eikä tulla tarjoamaan apuaan, koska arveli, että minun voisi olla sattuneesta syystä vaikea luottaa häneen tätä nykyä. Vaikka hän sanoi sen hyvin neutraalisti, näin hänen olevan pohjimmiltaan pahoillaan siitä, mitä ystävyydellemme oli käynyt. Olisin halunnut sanoa hänelle, että koska Reguluskin voi, myös hänkin voisi edelleen valita toisin. Että kun hän oikein rehellisesti miettisi, mitä halusi elämältään, hän ei ehkä kuitenkaan halunnut jakaa sitä Mulciberin, Averyn ja muiden pimeän taikuuden tulevaisuuden toivojen kanssa. Mutta sen keskustelun paikka ei olisi tässä eikä tänään. Se minun ja Severuksen pitäisi käydä kahdestaan, vaikka muuten mielelläni jaankin kaiken Reguluksen kanssa ja luotan häneen niin täysin kuin vain ihminen voi.
Silloin Regulus sanoi tapojensa vastaisesti aika epäystävälliseen sävyyn, että kyllä hänelläkin omat syynsä oli olla luottamatta Severukseen, sillä hän oli erittäin hyvin selvillä siitä, että myös Severusta kiinnosti hänen tyttöystävänsä. Ilme Severuksen kasvoilla kertoi, että hän arpoi parhaillaan taikasauvansa esiin ottamisen ja pois kävelemisen välillä. Minä kuitenkin tuuppasin Regulusta kylkeen ja yritin katsoa häntä mahdollisimman tiukasti sanoessani, että tuo nyt oli aivan tarpeetonta, ja hän voisi lopettaa tuollaiset puheet nyt saman tien. Regulus painoi katseensa maahan ja pyysi anteeksi, mutta varmaankin se oli kohdistettu enemmän minulle kuin Severukselle. Severus jäi kaikesta huolimatta seuraamme, mutta totesi Regulukselle viileästi, että vaikkei hän aina ollutkaan täysin vakuuttunut minun valintani järkevyydestä, hänellä ei ollut tapana alkaa väkisin viedä toisten tyttöystäviä. Siihen Regulus ynähti vain jotain epämääräistä vastaukseksi.
Aika tuskastuneena ehdotin, että menisimme vihdoin varsinaiseen asiaan, jonka vuoksi olimme tulleet. Kysyin Severukselta, oliko hänellä mitään omia epäilyksiään siitä, kuka tai ketkä olisivat voineet käydä kimppuumme, ja kenellä olisi voinut olla jotain niin paljon meidän yhdessäoloamme vastaan. Severus oli hetken hiljaa ja mittaili katseellaan ensin minua, sitten Regulusta. Hän kysyi, kai meillä itsellämmekin oli asiasta jokin teoria.
Kerroin sen, minkä uskoimme tietävämme – hyökkääjän oli pakko olla Luihuisen tuvassa, koska hänen oli ollut pakko istua aterialla melko lähellä Regulusta pystyäkseen huomaamatta antamaan hänelle myrkytetyn juoman. Lisäksi saman tyypin oli ollut pakko osallistua myös Tarvehuonebileisiin, sillä ensimmäinen hyökkäys oli tapahtunut niiden jälkeisenä aamuna. Siriuksen teoria oli tähänastisista paras – hyökkääjä voisi olla joku, joka uskoo vahvasti pimeään taikuuteen, puhdasveriseen aatteeseen, ja siksi haluaisi pitää Reguluksen heidän riveissään. Yhdistettynä Alphardin teoriaan se voisi olla toimiva – joku Reguluksen lähimmistä sukulaisista olisi voinut olla osallisena suunnittelemassa hyökkäyksiä, vaikkei niitä olisi itse toteuttanutkaan.
Ihan hyvä teoria sinänsä, mutta se jättää Mulciberin ja Averyn pois laskuista, Severus sanoi hitaasti ja venyttäen jokaista tavua, kuin tämä kaikki olisi ollut hänelle koko ajan päivänselvää.
Pelkäsin sen ärsyttävän Reguluksen yli itsehillintänsä rajojen, ja puristin hänen kättään sen merkiksi, että pysyisi nyt rauhallisena. Minäkin tunsin itseni hieman typerykseksi, niin kuin Severuksen kanssa toisinaan käy, vaikka olisi hyvissäkin väleissä: hänellä on kyky täydellisen loogiseen ajatteluun, ja myös taito tuoda se esiin tavalla, joka saa vastapelurin häpeämään omaa kömpelyyttään. Ohitin kuitenkin harmini, sillä Severus oli myös oikeassa. Hyökkääjän oli ollut pakko olla juhlissa, eivätkä Mulciber tai Avery olleet siellä, ei myöskään suurin osa muista heidän porukoissaan liikkuvista.
Paitsi yksi.
Kysyn tätä nyt ihan suoraan, sanoin Severukselle, kun ajatus heräsi mielessäni kristallinkirkkaana. Regulukselta pyysin jo valmiiksi anteeksi sitä, että se mitä aioin sanoa, luultavimmin järkyttäisi ja loukkaisi häntä.
Mutta voisiko mitenkään olla, että kaikki tämä liittyy Barty Kyyryyn?
Yhtäkkiä kaikki täsmäsi. Barty saapui juhliin Reguluksen kanssa. Barty istui ruokapöydässä hänen vieressään. Regulus oli kutsunut Bartya parhaaksi kaverikseen, vaikkakin hyvin omalaatuisella tavalla. Ennen kuin me olimme yhdessä, Reguluksen saattoi usein nähdä liikkuvan kaksin Bartyn kanssa. Tänä syksynä hän oli kuitenkaan tuskin ehtinyt muuta kuin olla minun kanssani koulun ja huispaustreenien lisäksi. Tai sitten viettää aikaa Siriuksen kanssa rikkoutuneita välejä korjaillen ja uudelleen veljen kanssa lähentyen.
Vähemmästäkin ihminen saattoi tulla mustasukkaiseksi ja kokea itsensä hylätyksi. Barty oli hiljainen ja aika harmittoman oloinen, mutta en myöskään tuntenut häntä lainkaan, eikä Regulus ollut koskaan edes ehdottanut, että tutustuisimme. Joku syy siihen täytyi olla. Ehkä hänkin oli alitajuisesti epäillyt jotain, mutta ajatus oli tehnyt liian kipeää ääneen myönnettäväksi. Olihan kauhea ajatus, että paras ystävä tekisi jotain sellaista.
Ei, Regulus sanoi tiukasti ennen kuin Severus ehti vastata. Ei se voi mitenkään olla mahdollista. Barty on paras kaverini, on ollut jo ekasta vuodesta lähtien. Ei se voisi ikinä haluta tahallaan vahingoittaa minua, ei ikinä. Se rakastaa minua.
Jäin katsomaan Regulusta, kun hän puhui. Hänen silmiinsä nousseet kyynelet kertoivat, että ajatus oli todella satuttanut häntä. En ollut milloinkaan ennen kuullut hänen puhuvan noin tunteikkaasti ystävästään, mutta vaikka näin miten paljon se häneen sattui, ei edes hänen reaktionsa voinut enää vakuuttaa minua siitä, ettenkö olisi osunut oikeaan. Vedin Reguluksen syliini ja halasin häntä tiukasti. Samalla katsoin hänen olkansa yli Severusta ja kohtasin tämän tyynen katseen. Tarvitsematta sanoa sanaakaan kysyin häneltä, mitä hän oli teoriastani mieltä, ja hän nyökkäsi. Tiesin nyt varmuudella, että olin osunut oikeaan.
Hetkeä myöhemmin muut tulivat paikalle. Severus ja Sirius mulkoilivat toisiaan pahasti, Regulus pysytteli hyvin lähellä minua ja oli vaisu, mutta muuten kaikki sujui yllättävän hyvin. Remuksen, Jamesin ja Alicen johdolla tilanne pysyi asiallisena, eikä kukaan alkanut heitellä ilmoille avoimia loukkauksia, vaikka jännite olikin käsin kosketeltava. Saimme aikaan suunnitelman, jolla toivottavasti pääsisimme eteenpäin. Minä jouduin hyväksymään sen, että ennen tilanteen ratkeamista en saisi liikkua yksin yhtään missään, vaan minun oli oltava koko ajan jonkun seurassa. Severus auttaisi Regulusta tarkkailemaan Bartyn jokaista liikettä aina kun mahdollista. Oppitunneilla Regulus olisi omillaan, mutta oli äärimmäisen epätodennäköistä, että Barty yrittäisi mitään opettajien silmien alla, koko luokan keskellä.
Tapaamisen jälkeen Regulus näytti murtuneelta ja niin uupuneelta, ettei ollut vaikea uskoa kun hän sanoi, että taitaisi olla paras hakea Matami Pomfreylta annos nukkujuomaa ja yrittää kerrankin saada kunnolliset yöunet. Saatoin hänet sairaalasiivelle Siriuksen ja Jamesin seuratessa mukana, ja vielä ennen kuin lähdimme eri suuntiin, minä rutistin häntä ja kysyin, halusihan hän silti edelleen tulla kanssani huomisiin Halloween-juhliin. Surumielisesti hymyillen Regulus sanoi, ettei jättäisi niitä väliin mistään hinnasta.
-
Ihan mieletöntä, kolme uutta osaa! :D Olen pahoillani, kun pääsen vasta nyt kommentoimaan näitä, mutta olet ollut kyllä nopeakin näiden kanssa. On ollut mielenkiintoista ja antoisaa saada elää tämän tarinan mukana näinä viikkoina, ja on hienoa nähdä, miten tulet tähän päättämään.
Tykkäsin tuosta, että kun pojat ikään kuin saivat pään auki sen mukavimman sukulaisen eli Alphardin kanssa, jatkettiin menemällä kylään vielä Andromeda-serkullekin. Ja oli hieno juttu, että Alphard lähti mukaan, sillä kun ajattelee, mitä kirjoissa kerrottiin Mustan suvusta (vähän ja sekin synkkää :(), tällaista mukavampaa sukutapaamista jäi kyllä kovasti kaipaamaan. Hauska yksityiskohta tuo, että Alphardia kiinnosti sähkövatkain! Tuli mieleen, että hänellä olisi varmasti ollut paljon puhuttavaa Arthur Weasleyn kanssa. ;D Tuo, miten Alphard suhtautui Siriukseen ja Jamesiin tuntui tosi hyvältä, etenkin kun ajattelee, mitä vuosikymmentä tässä tarinassa eletään:
Nähdessään Alphard-enon Sirius unohti Jamesin rääkkäämisen ja hyppäsi miehen kaulaan. Alphard rutisti Siriusta, joka hänkin näytti isokokoisen miehen rinnalla aika lyhyeltä, vaikkei sitä ollutkaan. Sitten hän taputti tuttavallisesti olalle Jamesia, ja jostain syystä arvelin hänen olevan hyvin selvillä kaksikon suhteen laadusta.
Minua huvitti kovasti tuo, että Sirius ja Regulus onnistuivat kinaamaan keskenään edelleen, vaikka sitten kaikessa ystävyydessä, kuten nyt vaikka tuosta, kumpi saa istua edessä. ;D Ja tuo jäi mietityttämään, mitä Alphard kertoi Orionista ja toi tietenkin mieleen nuo muut ficcisi, joissa häntä on kuvattu. Olisikin kiinnostavaa tietää, että jos Orionilla oli ollut rakkausjuttunsa nuorena, keneen se oli kohdistunut? Mutta ehkä sitä tullaan sivuamaan vielä tämän tarinan jatko-osassa. :)
Nymphadora kuvattiin hyvin teräväksi ja hauskaksi pieneksi tytöksi tässä! Vahvat keuhkot… se on kauniisti sanottu vauvasta, joka rikkoo äänivallia. ;D Nuo nuorten suudelmat olivat kyllä ihana juttu, ja tämä Reguluksen kommentti veljelleen oli tietenkin parasta, mitä saattoi olla:
Regulus nauroi ja totesi, että piti sekin päivä nähdä, kun Sirius on häntä arempi. Siihen loppui Siriuksen arkuus, sillä hän lähti ajamaan takaa Regulusta, joka säntäsi nauraen pihamaalle karkuun.
Luvun loppu oli todella mieltä lämmittävä. :) Tykkäsin tuosta, mistä sanoitkin aikaisemmin, että on paljon parempi, että Alphard tukee poikia taloudellisesti eläessään kuin että hänet pitäisi tappaa tässä sitä varten.
Toisen luvun alussa oltiinkin ihanan lämpimissä tunnelmissa, jotka tuntuivat vihjaavan vähän enempäänkin. Ehkä sitten siinä korkeamman ikärajan jatko-osassa? Aivan ihanaa, että vaikka nämä ovat nuoria, eikä perheen perustamisella ole tosiaankaan mitään kiirettä, he suunnittelevat jo yhteistä kotia, ja jo Reguluksen ollessa vielä koulussa. Tuntui tosi hyvältä, että Lily ja Regulus ovat onnellisia yhdessä tässä loman lopussa. :) Kun tätä tarinaa on lukenut näinkin kauan, tuntuu tosiaan uskomattomalta, että lukuvuoden aloituksesta on vasta vasta kaksi kuukautta. Paljon on tosiaan ehtinyt tapahtua siinä ajassa.
Mutta sitten nuo hyökkäykset. :( Vaikka se on ikävä asia, tykkäsin todella siitä, että nämä otettiin tässä taas esiin, eikä niitä vain sivuutettu, sillä ne ovat olleet kuitenkin hyvin olennaisena osana tämän ficin juonta. En koskaan valita siitä, että Severus on tarinassa mukana, ainakin niin kauan kun hän on hyvien puolella, kuten tässä ficissäsi. Ymmärtäähän sen tietenkin, että Regulus on mustasukkainen Lilystä, mutta onneksi Lily osaa vakuuttaa Reguluksen tunteistaan:
Virnistin Reguluksen synkälle ilmeelle ja sanoin, ettei hänen kannattanut käyttää energiaansa turhaan mustasukkaisuuteen, sillä vaikka kuka tahansa olisi ollut minusta kiinnostunut, minä rakastin Regulusta ja näin vain hänet.
Sitten päästiinkin kolmanteen uuteen lukuun. Pidin tässä kovasti siitä, että Regulus oli väleissä paitsi veljensä myös muiden rohkelikkopoikien kanssa, ja he matkustivat kaikki samassa junavaunussa. :) Miksi tosiaan pitäisi pitää etäisyyttä toisiin pelkästään eri tuvan vuoksi? Kuudennessa kirjassa jossain Kuhnusarvion tilaisuudessa tai vastaavassa mainittiin jotain sellaista, että rohkelikot ja luihuiset inhosivat toisiaan jo periaatteesta, ja se särähti pahasti, enkä ymmärtänyt miksi se oli kirjoissa haluttu tehdä niin. On ihana lukea tällaista ficciä kuin tämä, jossa asiat ovat toisin.
Vakavienkin asioiden keskellä Lilyn huoli Reguluksesta – ja toisinpäin – on todella ihanaa ja liikuttavaa myös. Näissä Lilyn ajatuksissa se tuli taas hyvin esiin:
Olin silti hiukan huolissani hänestä, sillä viime viikon aikana olin oppinut, miten helposti hän menetti mielenrauhansa ja yöunensa. Olisin voinut vaikka vannoa, ettei hän ollut viime yönä nukkunut minuuttiakaan, sen näki hänen silmistään.
Tuo Severuksen kohtaaminen oli todella hyvä ja vaikuttava. Jotenkin hänelle niin tyypillistä tietää paljon asioita jo senkin takia, että Severus on luonteeltaan selvästi utelias, mikä on aika hauskaa, kun hahmo on muuten päällisin puolin etäisyyttä pitävä ja hyvin hillitty. Ilahduin siitä, että Lily ajatteli ainakin yrittää puhua Severuksen kanssa kahden kesken jossain vaiheessa tämän ystävistä ja tulevaisuudesta. :) Toki suretti se, että Severus jäi tässä yksin, ja vaikka hän ei välttämättä olisi edes sopinut Lilyn kanssa yhteen, ei ainakaan tässä tarinassa, olisi ihanaa, jos hänelläkin olisi joku. Tämä oli hieno kohta:
Silloin Regulus sanoi tapojensa vastaisesti aika epäystävälliseen sävyyn, että kyllä hänelläkin omat syynsä oli olla luottamatta Severukseen, sillä hän oli erittäin hyvin selvillä siitä, että myös Severusta kiinnosti hänen tyttöystävänsä. Ilme Severuksen kasvoilla kertoi, että hän arpoi parhaillaan taikasauvansa esiin ottamisen ja pois kävelemisen välillä.
Minusta tuo oli todella hyvä käänne, että Barty Kyyry olisi se syyllinen, niin kuin ilmeisesti nyt on, enkä olisi tosiaan osannut arvata tätä etukäteen! Kyllä sinä ainakin minut yllätit, koska en tullut ottaneeksi juuri häntä huomioon tässä, vaikka mietin mahdollista tekijää. Eikä se ole minusta mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että Regulus piti Bartya parhaana ystävänään. Ehkä juuri siksi Barty ajatteli omalla kieroutuneella tavallaan, että Regulukselle täytyy kostaa tämän seurustelu jästisyntyisen tytön kanssa. Ja tämä saattoi olla tosiaan hyvin pettynyt, kun Reguluksella ei ollutkaan enää aikaa hänelle. Kyllähän Barty oli niin vahvasti pimeyden puolella jo ihan nuoresta lähtien. :(
Onpa hienoa, kun seuraavassa luvussa päästään niihin Halloween -juhliin, ja sitten tuleekin enää epilogi. Uskomatonta. Tämä on ollut niin pitkä ja monitahoinen ficci, että tuntuu jotenkin epätodelliselta ja haikealta, että tämä päättyy pian. Onneksi sinulla on muita tarinoita, ja tähänkin olet lupaillut jatko-osaa. :) Kiitos paljon näistä luvuista, jään odottamaan tarinan loppua!
-
A/N: Totta tosiaan, epilogia vailla viimeistä viedään! Viime luvussa kaksikollemme ja heidän ystävilleen taisi viimein valjeta totuus hyökkääjästä, mutta kaikki ei vielä ole ohi. Eli vielä kerran joudun laittamaan Lilyn ja Reguluksen lujille, niin ikävää kuin se onkin.
Pahatar: Minulla on todellakin ollut tiheä tahti viimeisimpien lukujen kanssa, koska tuntuu niin uskomattomalta, että oikeasti, oikeasti sain tämän valmiiksi! ;D Tämä alkoi aika lailla suunnittelemattomana kokeiluna, enkä olisi uskonut siitä syntyvän tällainen yli 40 luvun pitkä jatkis, jossa on tosiaan ehditty aika monenlaista. Selvitelty veljesten välit, paritettu Sirius ja James toisilleen, tavattu ystäviä ja sukulaisia puolin ja toisin, kerrottu totuus Reguluksen äidille. Mutta ennen kaikkea Lily ja Regulus ovat rakastuneet toisiinsa niin syvästi, ettei heille tästä varmaan voi olla kuin yksi mahdollinen suunta. :)
Ihan kaikkea tähänkään ikuisuusprojektiin ei vielä mahtunut, mutta onneksi jatko-osassa voi jatkaa asioiden kehittelyä. Severuksen kysymys on yksi niistä, sillä minäkin olisin halunnut antaa hänelle enemmän onnea. Ajattelen kuitenkin, että Regulus saattaa olla mustasukkaisuuttaan hiukan väärässä Severuksesta, sillä ei hän välttämättä myöskään haaveile yhteisestä tulevaisuudesta Lilyn kanssa tässä. Regulus varmaan siis pelkää sitä enemmän kuin kannattaisi. Mutta saa nähdä, ainakin Severus tulee nyt auttavasti juttuun ainakin osan Rohkelikoista kanssa, vaikkeivat nyt ehkä ystäviä olekaan. siitä on hyvä kehitellä vaikka mitä.
Orion Musta on toinen kiinnostava tyyppi, jonka ihan varmasti tapaamme jatko-osassa. Minulla on joitakin suunnitelmia hänen varalleen, mutta en valota niitä ihan vielä... Lisäksi tapaamme varmaan silloin myös Walburgan. Saa nähdä millä mielellä hän on, kun tästä kaikesta on kulunut hiukan aikaa.
Valtavan isot kiitokset Pahatar sinulle kaikista ihanista, monipuolisista ja kannustavista kommenteistasi. Niillä on ollut hurjan iso merkitys tämän tarinan kirjoitustyön kannalta. :)
Nyt sitten viimeiseen lukuun, josta tulikin aika pitkä, koska ratkaistavaa oli paljon.
//edit. Pieni hetki, oli jäänyt älyttömästi virheitä jostain syystä... Yritän uudelleen kohta! Juu, eli pahoittelut, ekalla yrityksellä tulin laittaneeksi tänne jonkun ihmeen version, johon oli jäänyt sellaisia kohtia, jotka olin kuvitellut jo editoineeni. Näin käy, kun hosuu liikaa. ;D Toivottavasti nyt on hiukan parempi.
Tiistai 31. lokakuuta 1976
Juhlien iltana aloitin valmistautumisen hyvissä ajoin. Vatsanpohjani kihelmöi odottavasta jännityksestä. Tämä oli sukua sille samalle tunteelle, joka aikanaan heräsi, kun katseemme Reguluksen kanssa ensi kertoja kohtasivat. Se tunne sai samaan aikaan ujostelemaan ja kaipaamaan lähemmäs silloin, kun vasta totuttelimme puhuttelemaan toisiamme. Se oli väreilevää mielihyvää, joka heräsi, kun hän ensimmäistä kertaa kietoi käsivartensa ujosti ympärilleni tanssilattialla. Vaikka Regulus tänä päivänä olikin minulle jo niinkin tuttu ja rakas, tämä ihmeellinen tunne muuttui vain voimakkaammaksi päivä päivältä. Viime viikon tiiviin yhdessäolon jälkeen huomasin kaipaavani häntä jokaisena hetkenä, jota en voinut viettää hänen kanssaan.
Samalla olin hänestä myös huolissani, enemmän kuin mitä halusin edes myöntää. Kun Regulus ei ollut minun kanssani, hän oli yleensä samassa paikassa Barty Kyyryn kanssa. Pystyisikö hän pitämään varansa, ja olisiko Severus valmis tosipaikan tullen auttamaan häntä, ottaen huomioon, että Regulus oli tälle eilen tarpeettoman inhottava? Muutenkaan Regulus ei eilen illalla ollut oikein oma itsensä – uutinen Bartysta taisi olla hänelle todella kova takaisku. Toivottavasti tämä ilta piristäisi häntä, minä ajattelin.
Nyt kun koko koulu tiesi meidän olevan pari, tämä ilta tuntui hyvin erityiseltä. Minä ja hän todella osallistuisimme juhliin virallisesti yhdessä. Kaikki saisivat nähdä, miten Regulus pitäisi minua kädestä, tarttuisi vyötäisiltä, tanssittaisi, suutelisi. Kun ajattelin tätä kaikkea samalla kun valmistauduin iltaan, tunsin laittautuvani vain ja ainoastaan häntä varten. Odotin sitä tunnetta, kun hänen katseensa vaeltaisi pitkin vartaloani niin, ettei minulle jäisi epäselväksi, pitikö hän näkemästään. Jostain syystä erityistä merkitystä oli silläkin, että alusvaatteeni olivat kauniit ja asuun sopivat, vaikka eiväthän ne iltapuvun alta näkyisi. Ajattelin itsekseni hymyillen, että ehkäpä Regulus saisi tilaisuuden nähdä ne vielä illan mittaan.
Pukeuduin upeimpaan, yönsiniseen iltapukuuni, jonka vyötäisillä ja helmassa kimalteli tuhansia hopeisia pikku tähtiä niin, että näytti kuin olisin pukenut ylleni yötaivaan. Alice auttoi minua kiinnittämään asuun sopivia tähtikoristeita myös kampaukseeni, jonka hän oli suurella kärsivällisyydellä hiuksiini taikonut. Kun viimein olin valmis ja laskeuduin portaat alas oleskeluhuoneeseen, sain aikaan äänekkäitä vislauksia. Sirius ja Jameshan siellä tietysti osoittivat suosiotaan, mikä nauratti minua.
Yllätyin nähdessäni heidätkin äärimmäisen komeina ja hienoiksi pukeutuneina. Nauraen kysyin, eivät kai he sentään olleet täysin tapojensa vastaisesti menossa Kuhnukerhon juhliin. Sirius myhäili ovelasti ja sanoi, että olivatpa hyvinkin, sillä tätä tilaisuutta he eivät voineet jättää käyttämättä. He nimittäin aikoivat olla kapinallisia tässäkin asiassa ja mennä juhliin yhdessä. Tarkoittaen, että yhdessä-yhdessä, Sirius sanoi painokkaasti ja James lisäsi, että oli saatava tietää, vieläkö Kuhnusarvio sittenkin olisi innoissaan heidän osallistumisestaan.
Nauroin ääneen ja totesin, että sehän taisi olla sääntöjen vastaista (mikä toki ei ole ennenkään heitä estänyt). James virnisti leveästi ja sanoi, ettei suinkaan, sillä kummallakin heillä oli oma kutsunsa juhliin, jolloin heillä oli täysi oikeus mennä paikalle yhdessä, vaikka kuuluivatkin samaan tupaan keskenään. Sirius sanoi miettineensä kyllä vakavasti, että he olisivat voineet kutsua pari komeaa poikaa Puuskupuhista mukaansa ihan vain muodon vuoksi, mutta silloin James pörrötti hänen vastalaitetun tukkansa rakastavin ottein aivan sekaisin. Sirius katsoi häntä hetken aikaa kauhistuneena ja lähti sitten ajamaan häntä takaa ympäri oleskeluhuonetta karjuen, että nyt hän joutuisi laittamaan tukkansa alusta asti uudelleen, ja silloin he myöhästyisivät.
Minä olin valmis lähtemään, sillä olimme Reguluksen kanssa sopineet tapaavamme jo puoli kuuden aikaan. Hänellä olisi kuulemma jokin erityinen yllätys minulle, ja hän halusi antaa sen kahdestaan ennen juhlia. Remus lähti minua saattamaan, sillä hänestä minun ei ollut turvallista kävellä yksikseni käytävillä edes muutamaa minuuttia. Matkalla Remus kertoi, että hänetkin oli kyllä kutsuttu juhliin, mutta hän oli pahoitellen ilmoittanut Kuhnusarviolle joutuvansa jättämään ne tällä kertaa väliin. Täysikuu oli liian lähellä, ja se alkoi näkyä hänen jaksamisessaan. Minun sydäntäni lämmitti ajatellessani Kuhnusarviota, joka oli kuin olikin jäänyt miettimään sitä, mitä kerran sanoin hänelle Remuksesta ja liian läpinäkyvistä ennakkoluuloista.
Suuressa eteishallissa Regulus odotti minua hyvin komeana, upeasti pukeutuneena ja jännittyneen näköisenä. Kun hän näki minut, hänen silmänsä laajenivat hämmästyksestä, mutta sitten hän hymyili ja kumarsi kohteliaasti kuin mikäkin vanhan ajan herrasmies, kun hän ojensi kätensä ja otti minut vastaan Remukselta kuin sulhanen morsiamen tämän isältä. Remus toivotti hauskaa iltaa ja poistui vähin elein paikalta haluten selvästikin antaa meille hiukan omaa tilaa.
*
Kun jäimme kahden, Reguluksen muodollinen kohteliaisuus karisi. Hän antoi katseensa nuolla vartaloani päästä varpaisiin ja takaisin peittelemättömällä tavalla, jota en ihan ollut osannut odottaa. Sitten hän laittoi molemmat kätensä tiukasti vyötäisilleni, veti minut nälkäiseen, aika kovakouraiseen suudelmaan ja painoi lantionsa estottomasti omaani vasten. Kun hän katsoi minua läheltä, näin hänen silmiensä suorastaan palavan jonkinlaisen täyttymyksen kaipuusta. Hän suuteli minua uudelleen ja kuiskasi sitten korvaani, että vietettäisiin pieni, ihana hetki ihan kahdestaan ennen kuin olisi aika mennä muiden luo, sillä nyt oli sen yllätyksen aika.
Hiukan epävarmasti hymyillen suostuin hänen ehdotukseensa. Eihän tämä ensimmäinen kerta ollut, kun hän oli silminnähden halukas ja malttamaton, mutta siitä huolimatta kaikki ei ollut kohdallaan. Yritin karistaa epämukavan tunteen mielestäni, tartuin hänen käteensä ja lähdin seuraamaan häntä. Määrätietoisesti hän johdatti minua pitkin käytäviä, eikä outo tunne suostunut katoamaan, vaikka miten yritin rentoutua ja eläytyä tilanteeseen. Vaikka Regulus olisi ollut miten innokas hyvänsä, hän oli yleensä aina huomaavainen ja halusi huolehtia, että minusta tuntui varmasti hyvältä. Nyt hän sen sijaan kiirehti niin, että sain kiihdyttää askeleni puolijuoksuun pysyäkseni hänen kannoillaan, ja hänen kylmän kätensä ote kädestäni oli liian tiukka, se teki kipeää.
Vasta kun oli liian myöhäistä, minä tajusin.
Hän kiskaisi minut lähes väkivaltaisesti perässään erääseen autioon ja hylättyyn luokkahuoneeseen – ei suinkaan tarvehuoneeseen. Hän työnsi oven perässämme kiinni voimalla, ja kun hän kääntyi kohtaamaan katseeni, ilme ei ollut enää edes etäisesti Reguluksen.
Voi miten sinä olet kaunis tänään, ihana Lily, hän sanoi ja katsoi minua inhottavan nälkäisesti. Tietäisitpä, miten kauan ja hartaasti minä olen odottanut tätä hetkeä. Olet niin upea, että on melkein sääli tehdä sinulle se, mitä nyt joudun tekemään.
Silloin kaikki iski voimalla minun tajuntaani. Miten olinkin voinut olla näin helvetin tyhmä, ja mennä näin naurettavan helppoon?
Hämyisen huoneen perällä näin hahmon, joka oli tehty täysin toimintakyvyttömäksi sitomalla sekä kädet että jalat tiukasti paksulla jästien köydellä. Hänen suunsa oli teipattu kiinni samanlaisella teipillä, jota Sirius ja James olivat aiemmin käyttäneet.
Regulus. Regulus oli siinä, ja tavasta, jolla hän katsoi minua suurilla, epätoivoisilla silmillään, tajusin hänen olevan se oikea Regulus. Hänellä ei ollut juhlavaatteita, ohimolla oli vertavuotava naarmu, ja tumma tukka oli kaikesta kamppailemisesta ja vastaan pyristelystä aivan sekaisin, mutta kun katsoin vuoron perään häntä ja tuota toista Regulusta, tämä oikea versio oli heti silmissäni paljon kauniimpi. Monijuomalientä, tajusin hätääntyneessä mielessäni. Tietenkin. Miten olimme kaikki voineetkin olla niin ajattelemattomia, että olimme jättäneet tällaisen asian huomiotta ja pois laskuista tehdessämme muuten niin perusteellisia suunnitelmiamme.
Muutamalla hätäisellä askelella olin Reguluksen luona ja kumarruin hänen puoleensa, vaikka hän yritti estellä minua pudistaen kiivaasti päätään ja yrittäen sanoa jotain. Irrotin kiireesti teipin hänen suultaan, ja hän katsoi minua koko ajan kiinteästi silmiin.
Anna anteeksi Lily, hän henkäisi saman tien, kun sai suunsa vapaaksi. Anna anteeksi, minun olisi pitänyt tajuta tämä ja tehdä jotain, ettemme olisi nyt tässä… Mutta sinun pitää mennä. Nyt heti. Juokse, häivy täältä ja äkkiä.
Ja jättäisin sinut tänne? Luuletko tosiaan? kysyin häneltä melkein vihaisesti, mutta hän pudisti kiivaasti päätään ja sanoi, että minun täytyi yrittää, hänen takiaan.
Juuri silloin tunsin taikasauvan kovan kärjen painautuvan ilkeästi niskaani. Reguluksen katse irrottautui vastahakoisesti minusta ja nauliutui takanani seisovaan hahmoon.
Sinä olet ihan helvetin sairas, Barty, tiesitkö sitä? hän sanoi hampaidensa välitse.
Mutta Barty naksautti kieltään lempeän moittivasti, polvistui taakseni ja kosketti lempeällä kädellä Reguluksen kasvoja irrottamatta taikasauvaansa niskastani.
Tämä on omaksi parhaaksesi, Regulus. Jonakin päivänä sinä vielä ymmärrät sen ja kiität minua, vaikkei se päivä olekaan vielä tänään. Sillä Merlin tietäköön, että minä rakastan sinua. Olen aina rakastanut. Siksi, ja vain siksi on niin, etten voi katsella vierestä ja olla tekemättä mitään, kun sinä tärvelet oman, ainutkertaisen elämäsi jonkin typerän teini-ihastuksen takia. Tänä iltana me kaksi hankkiudumme eroon tästä ihanasta, kavalasta Lilystä, joka yritti viedä sinut Pimeyden Lordilta ja minulta, Regulus. Ja sinä lähdet täältä minun kanssani, etkä koskaan enää sotke asioitasi tällä lailla, ymmärrätkö rakkaani?
Se vähä väri, jota Reguluksen kasvoilla vielä oli ollut ennen tätä, valahti pois hänen tuijottaessaan Bartya epäuskoisesti. Minä en voinut kääntää päätäni, enkä siksi tiennyt, oliko Barty edelleen Reguluksen hahmossa, vai jo muuttunut takaisin omaksi itsekseen. Taikasauvani oli jossain iltapukuni helmaan piilotettuna, vasemmalla hiukan lantion alapuolella, mutta juuri nyt en olisi voinut mitenkään ehtiä saada sitä käsiini Bartyn huomaamatta. Ainoa mitä saatoin tehdä, oli laittaa vapisevat käteni Reguluksen olkapäille ja yrittää valaa häneen edes jonkinlaista uskoa siihen, että selviäisimme tästä. Jotenkin meidän olisi pakko selvitä, vaikka en vielä tiennytkään, miten. Tarkoittiko Barty tosiaan, että olisi valmis tappamaan minut vapauttaakseen Reguluksen, niin kuin hän kieroutuneessa mielessään kuvitteli?
Jos sinä satutat Lilyä yhtään millään tavalla, minä vannon, että tapan sinut ihan omin käsin, Kyyry, Regulus sanoi matalalla äänellä, joka oli täynnä pidäteltyä raivoa. En minä välitä, vaikka istuisin siitä hyvästä Azkabanissa jonkun vuoden. Kuvitteletko sinä sairas kusipää tosiaan, että voit selvitä tästä noin vain? Kuvitteletko, että voit tehdä mitä vain, ja me sen jälkeen olemme edelleen ystäviä?
Kuulin Bartyn huokaisevan hyvin syvään takanani. Koko kehoni vapisi hallitsemattomasti, kun hän jatkoi Reguluksen kasvojen hellää hyväilemistä, ja hänen sormensa pyyhkivät niiltä kiukun ja epätoivon kyyneliä. Puristin Reguluksen olkapäitä tiukemmin ja tunsin, että myös hän vapisi kuten minäkin.
Voi, ei kehenkään ole pakko sattua tänään, Barty sanoi pehmeästi. Sen sinä valitset ihan itse, Regulus rakas.
Se oli liikaa, silloin Regulus ei kestänyt kuunnella enempää vaan huusi raivosta särkyneellä äänellä, että jos Barty vielä kerrankin kutsuisi häntä rakkaakseen, hän alkaisi voida pahoin. Se kävi Bartyn tunteisiin, sillä hän sanoi Regulukselle hiukan vähemmän pehmeästi, ettei tämä nyt ollut ymmärtänyt asemaansa oikein. Sillä hän ei ollut tilanteessa, jossa hän sai asettaa ehtoja Bartylle, ja sekin oli vain hänen omaksi parhaakseen.
Silloin minä yritin hallita oman ääneni ja kysyin, mitkä sitten olivat Bartyn ajattelemat vaihtoehdot tässä tilanteessa. Vaikkei siitä olisi muuta hyötyä, ajan pelaaminen keskustelemalla ei voisi ainakaan huonontaa tilannettamme. Kuulin itsetyytyväisen hymyn pojan äänessä, kun hän kertoi, mitä oli ajatellut.
Aluksi ajattelin yksinkertaisesti tappaa sinut, Lily hyvä, hän sanoi. Tunsin Reguluksen vavahtavan kuin häntä olisi lyöty, mutta Bartya se ei vaivannut, vaan hän jatkoi puhumistaan.
Se olisi ehkä tarkoittanut opiskelujeni loppua, mutta ei se olisi haitannut. Pimeyden Lordi olisi kyllä ottanut minut avosylin vastaan sellaisen taidonnäytteen jälkeen, se olisi ollut suurempi meriitti kuin mikään V.I.P. -tai muu tutkinto ikinä. Eikä se vieläkään ole täysin poissuljettu vaihtoehto. Mutta tänään annan Reguluksen valita, mitä hän haluaa. Ja jos hän kerran niin välttämättä haluaa säästää suloisen Lilynsä kurjan hengen, tarjoan vaihtoehtoa. Vaihtoehto on se, että minä tyhjennän Lilyn muistista tässä ja nyt kaiken, mikä liittyy Regulukseen ja yhteiseen aikaanne. Sen jälkeen Regulus kävelee kanssani ulos tästä huoneesta niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja on sen jälkeen kunnon poika eikä enää ikinä haikaile tuon viehättävän kuraverisen tytön perään.
Yritin kumartua kuiskaamaan jotain Reguluksen korvaan niin, että vain hän olisi kuullut. Halusin sanoa, että antaisi Bartyn tehdä niin, sillä jotenkin ja jonain päivänä me löytäisimme uudelleen toistemme luo, sillä ei tällainen rakkaus voinut kadota kokonaan, ei edes voimallisimmalla muistiloitsulla. Ei voinut, sillä minä rakastaisin Regulusta aina. Varmaan minäkin itkin, sillä Reguluksen posket kastuivat jo muistakin kuin hänen omista kyynelistään. Mutta hän pudisti vihaisesti päätään, kai sen merkiksi, etten jatkaisi, sillä meitä kuunneltiin. Tietenkin, Barty oli kumartunut lähemmäs niin että hänen vatsansa kosketti ällöttävästi selkääni.
Niin minä arvelinkin, Barty sihahti tyytymättömänä. Siksi olinkin ensin sitä mieltä, että olisi paras vaan tappaa sinut heti, Lily kultaseni. Mutta tiedä se Regulus, että jos jätämme Lilyn henkiin, sinun ei ikinä kannata yrittää lähestyä häntä enää. Ellet tätä ymmärrä, minä voin edelleen hankkiutua hänestä eroon silmääkään räpäyttämättä. No Regulus, kumman sinä valitset? Mieti tarkkaan, aikaa ei ole paljon. Tämä jutustelu alkaa vähitellen kyllästyttää minua.
Katsoin Regulusta, ja hän katsoi minua. Aika melkein pysähtyi, sekunnit kuluivat kiduttavan hitaasti. Halusin sanoa hänelle, että en ikinä unohtaisi häntä, vaan palaisin aina hänen luokseen. Mutta en uskaltanut sanoa sitä ääneen, en enää. Regulus ei irrottanut katsettaan minusta, kun hän puhui.
Minä rakastan sinua aina, tiedäthän sinä sen Lily?
Silloin tapahtui taas samalla sekunnilla niin monta asiaa, etten pysynyt kärryillä.
Ovi, johon istuin edelleen selin, avautui melkein kuin räjähtäen. Yhtäkkiä huone oli täynnä huutoja, seinistä kimpoilevia kirouksia ja yleistä hälinää. Siinä silmänräpäyksessä, kun Bartyn sauva kirposi niskastani, minä vedin esiin oman taikasauvani ja vapautin Reguluksen köysistä, joilla hän oli ollut sidottuna. Niin pian, kun pääsi vapaaksi, hän rutisti minut lähelleen hyvin tiukasti, painoi kasvonsa hiuksiini ja toisteli kerta toisensa jälkeen, että kaikki oli hyvin nyt. Oli kuin hän olisi yrittänyt vakuutella siitä yhtä lailla itseään kuin minua.
Kun hetkeä myöhemmin asetuin istumaan Reguluksen kainaloon niin, että saatoin nähdä, mitä selkäni takana oli meneillään, huomasin huoneen olevan täynnä tuttuja kasvoja. Barty Kyyry makasi selällään lattialla – omassa, kalvakassa hahmossaan – ja ringissä hänen ympärillään seisoivat Sirius, James, Remus ja Severus, ja jokainen heistä osoitti Bartya taikasauvallaan.
Sirius kysyi, kuitenkaan irrottamatta katsettaan Bartysta, olimmehan Regulus ja minä kunnossa. Me vakuutimme olevamme, vaikka kumpikin vapisimme edelleen aika lailla, eikä itku ottanut loppuakseen. Reguluksen kädet etsiytyivät käsiini, ja toisistamme tiukasti kiinni pidellen katsoimme ääneti ja henkeämme pidätellen, kun kehä Bartyn ympärillä tiivistyi.
Severus vilkaisi meitä nopeasti ja kysyi, kauanko Regulus oli ollut täällä. Regulus kertoi Bartyn tainnuttaneen hänet jo sunnuntai-iltana makuusalissa juuri ennen nukkumaanmenoa, ja raahanneen yön pimeyden turvin tänne odottamaan tulevaa. Katsoin häneen järkyttyneenä eikä minun tarvinnut edes sanoa mitään, hän tiesi kyllä muutenkin, miten pahalta minusta tuntui ajatella, että hän oli ollut täällä niin kutsutun parhaan ystävänsä panttivankina kokonaista kaksi pitkää vuorokautta. Enkä minä ollut tehnyt mitään häntä auttaakseni – en, vaikka minulla oli jo eilen ollut sellainen tunne, ettei Regulus ollut ihan niin kuin yleensä. Olisinko voinut osata silloin kuvitella, ettei se todellisuudessa edes ollut Regulus? Olisi ainakin pitänyt osata, ajattelin itselleni vihaisena.
Regulus huokasi syvään ja sanoi, että kaikkein pahinta oli ollut joutua odottamaan täällä tietäen, että Barty oli tulossa minun perääni, eikä hän itse voinut tehdä mitään. Suukotin Reguluksen märkiä kasvoja hellästi ja kerroin olevani pahoillani siitä, että olin antanut tämän tapahtua hänelle. Hän sanoi painokkaasti, etten se ollut minä, jonka piti olla pahoillaan, vaan sen sijaan hänen olisi pitänyt aikaa sitten lakata olemasta niin sokea Bartyn suhteen. Aioin väittää vastaan, mutta kun katsoin häntä, tajusin että tästä aiheesta kinaamisen aika olisi joskus myöhemmin, jos silloinkaan. Juuri nyt Reguluksen piti vain saada rauhoittua ja vakuuttua siitä, että me kumpikin todella olimme kunnossa. Kumarruin suutelemaan hänen märkää poskeaan. Hän veti pari vapisevaa hengenvetoa ja varasti sitten toisen suudelman minun huuliltani.
Silloin Severus selvitti kurkkuaan ja sanoi ihmetelleensäkin hiukan, miksei ollut nähnyt vilaustakaan Bartysta koko eilisen ja tämän päivän aikana. Mutta kun Regulus oli näyttänyt olevan kunnossa, ei hänkään ollut osannut huolestua niin paljon, kuin olisi pitänyt. Minä katselin häntä, Siriusta, Jamesia ja Remusta seisomassa siinä, ja olin kertakaikkisen onnellinen heistä kaikista. Kysyin, mistä ihmeestä heille oli tullut mieleen huolestua meistä nyt, ja miten maailmassa he olivat osanneet etsiä meitä kaikista paikoista juuri täältä.
James sanoi virnistäen, että onneksi heillä oli pettämätön kaksikkonsa, Remus ja Kelmien kartta. Remus jatkoi ja kertoi, että saatettuaan minut illalla vale-Reguluksen luo hänelle oli jäänyt epämääräisen kummallinen olo, josta syystä hän oli päätynyt kaivamaan esiin Kelmien kartan. Juuri sopivasti nähdäkseen, miten Barty Kyyry johdatti minua tyhjään luokkahuoneeseen, jossa Regulus jo odotti valmiina, ja hänen täplänsä kartalla pysyi kaiken aikaa liikkumattomana. Remus pahoitteli, että oli kestänyt turhan kauan etsiä Sirius, James ja Severus käsiinsä, ja jouduimme odottamaan apujoukkoja melkein liian kauan.
Sirius katsoi maassa makaavaa Bartya halveksivasti ja puhutteli ensi kerran tätä suoraan. Vain vaivoin äänensä halliten hän kysyi, oliko tämä toiminut yksin kaiken aikaa, vai liittyikö hänen perverssiin suunnitelmaansa muitakin sekopäitä kuin hän itse. Itsetyytyväisellä äänellä Barty sanoi, että ihan aluksi, Tarvehuonebileiden jälkeen hän oli toiminut itsekseen ja toivonut, että se olisi riittänyt säikäyttämään Reguluksen ja unohtamaan typerät tunteensa minua kohtaan. Mutta vaikka hän oli ollut kärsivällinen ja antanut Regulukselle aikaa kerätä ajatuksensa, ei tämä ollut tajunnut luopua minusta. Kun seurustelumme oli ollut koko koulun julkinen salaisuus, Barty oli saanut tarpeekseen. Silloin hän oli kääntynyt Reguluksen serkun Bellatrixin puoleen, joka oli myös ollut raivoissaan siitä, että tällä olikin yhden sijaan kaksi verenpetturia serkkuina. Bellatrixin kanssa Barty oli päättänyt pelastaa Reguluksen takaisin oikealle tielle, ja siitä oli syntynyt tämä suunnitelma.
Reguluksen kädet puristuivat nyrkkiin ja hän yritti nousta, mutta vedin hänet päättäväisesti takaisin. Saatoin kuvitella hänen pakottavan halunsa käydä kiinni Bartyyn, mutta toisilla oli kuitenkin tilanne hallinnassa. Sen sijaan hän oli ollut täällä panttivankina kaksi vuorokautta, ja epäilemättä sellaisen jälkeen piti ottaa rauhallisesti. Huokaisten hän vajosi takaisin viereeni, ja nojasi päänsä omaani vasten.
Sirius totesi muille, että meidän pitäisi jotenkin ratkaista, mitä Bartylle nyt tehtäisiin, sillä emmehän voineet viettää tässä koko loppuiltaa. James sanoi, että tietenkin veisimme niljakkeen täältä suoraan rehtorin kansliaan. Todistusaineisto olisi takuulla riittävä siihen, että hän saisi pakata matka-arkkunsa ja palata kotiin vielä tänä iltana. Eikä hänen isänsä taikaministeri takuulla ilahtuisi poikansa edesottamuksista. Remus oli samaa mieltä, ja aluksi ajatus kuulosti minustakin järkevimmältä. Mutta jokin siinäkin laittoi vastaan. Sirius ei myöskään sanonut mitään, ja kun vaihdoin hänen kanssaan katseen, näin hänen silmissään saman epäröinnin, jota itsekin tunsin.
Ei, Regulus sanoi, selvitti kurkkuaan ja yritti selvästi koota itsevarmuutensa. Jos me järjestämme tuon erotetuksi koulusta, ei se mihinkään kotiin palaa, vaan kipittää suoraan Voldemortin syliin kantelemaan meistä. Se tarkoittaa, että se palaa vielä takaisin, eikä se todellakaan palaa yksin.
Severus totesi olevansa täysin samaa mieltä Reguluksen kanssa. Meidän olisi keksittävä jotain muuta, sillä emme halunneet Bartyn houkuttelevan Voldemortia ja kaikkia kuolonsyöjiä tänne minun ja Reguluksen kimppuun.
Silloin minä sain ajatuksen. Barty oli tarjonnut Regulukselle julmaa valinnan mahdollisuutta. Mahdollisuutta pyyhkiä mielestäni pysyvästi kaikki muistot yhteisestä ajastamme. Silloin Regulus olisi joutunut elämään sen kanssa, että olisin joka päivä kulkenut hänen ohitseen kuin kenen tahansa yhdentekevän ihmisen, samalla kun hän olisi edelleen muistanut kaiken.
Ehkä voisimme soveltaa samaa ratkaisua Bartyyn, sillä hänhän oli itse ollut sitä mieltä, että se oli armollisuudessaan suorastaan hyveellinen. Ehkä mekin silloin olisimme hyviä ihmisiä, jos tyhjentäisimme Bartyn mielestä kaikki muistot tästä syksystä, sekä hänen sairaalloisesta pakkomielteestään Regulukseen. Se ei sulkisi pois mahdollisuutta, että joku jossain voisi edelleen haluta meille pahaa, mutta antaisi ainakin meille aikaa varautua. Nyt kun velhomaailma oli luisumassa avoimeen sotatilaan, ei kukaan pian olisi turvassa toisten pahantahtoisuudelta, emme me kaksi eivätkä muutkaan.
*
Lopulta menimme kuin menimmekin yhdessä Kuhnukerhon Halloween-juhliin. Pahasti myöhässä, kaikesta järkytyksestä edelleen huterina, mutta myös onnellisina, huojentuneina ja kädet toistemme ympärillä. James ja Sirius seurasivat perässämme, ja saapumisemme sai Kuhnusarvion sekoilemaan sanoissaan riemastuksesta ja nostamaan meille ylimääräisen tervetuliaismaljan. Jos hän tajusi Siriuksen ja Jamesin tulleen tänne yhdessä pariskuntana, hän peitti hämmennyksensä ihailtavan hyvin eikä kommentoinut asiaa mitenkään. Ei, vaikka nuo kaksi ainakin minun silmiini näyttivät niin rakastuneilta kuin vain kaksi ihmistä parhaimmillaan osaa.
Regulus ja minä istuimme kaikesta tapahtuneesta voipuneina pöydän ääreen, josta toiset olivat jo ehtineet nousta, ja syötimme toisillemme hajamielisesti sillä notkuvia herkkuja. Minä en ollut kovin nälkäinen, mutta Regulus ymmärrettävästi oli. Pitkiin aikoihin emme puhuneet mitään, katselimme vain toisiamme kiittäen onneamme siitä, että olimme kumpikin edelleen tässä ja yhtenä kappaleena. Myöhemmin vetäydyimme kahdestaan verhon taakse siihen ikkunasyvennykseen, josta kerran olin vahingossa löytänyt Reguluksen piileskelemästä. Nojasin ikkunaseinään, hän nosti jalkani syliinsä ja kumartui suutelemaan minua hellästi ja pitkään.
Hän sanoi unohtaneensa mainita, että olin hänen mielestään tänään aivan mielettömän, lähes epätodellisen kaunis. Kuulemma se oli ollut toinen asia, jota hän oli ajatellut nähdessään minut aiemmin siinä tyhjässä luokkahuoneessa. Ensimmäinen asia oli ollut voimattoman epätoivon tunne siitä, että Bartyn oli onnistunut saada minut, eikä hän voinut tehdä muuta kuin katsella. Kun hän sanoi näin, en tiennyt, pitikö itkeä vai nauraa, joten en tehnyt kumpaakaan, vaan suutelin häntä uudelleen.
Vaikka olin tainnut toistella sitä tänä iltana kyllästymiseen asti, kerroin Regulukselle vielä kerran, miten paljon häntä rakastin. Hän kertoi rakastavansa minua myös, ja uskovansa meidän voivan selvitä tästä lähin ihan mistä tahansa, kun ajatteli, mistä kaikesta olimme jo joutuneet selviämään parissa kuukaudessa. Vähin äänin karkasimme juhlista takaoven kautta, etsimme viimein tarvehuoneen, jota olin hänen varalleen suunnitellut vaatteita valitessani, ja asetuimme siellä odottavalle vuoteelle makaamaan.
Hieman ujostellen kerroin Regulukselle, että olisi oikeastaan ollut kiva, jos hän olisi riisunut iltapukuni, sillä olin suunnitellut häntä ajatellen erään yllätyksen. Eikä hänen ilmeensä pettänyt odotuksiani, kun hän näki yötaivaan väriset alusvaatteeni. Hänen ihonsa tiukasti omaani vasten oli täydellinen tapa purkaa tapahtuneeseen liittynyttä jännitystä ja ahdistusta, ja sulkea hetkeksi ulkopuolelle kaikki muu. Oli vain Regulus, minä ja tarvehuoneen hiljaisuus. Takkatulen lempeä ritinä, hänen mielihyvästä raskas hengityksensä ja pehmeällä äänellä kuiskattu lupaus, että hän olisi minun aina. Niin kuin minäkin olisin hänen.
Myöhemmin painoin pääni hänen syliinsä ja kuuntelin hänen sydämensä tasaisia lyöntejä kiitollisena niistä jokaisesta. Ajattelin, että vaikka kaikki ei ollut kokonaan hyvin nyt eikä ehkä olisi koskaan, ainakin kulkisimme kohti uusia vastoinkäymisiä yhdessä. Maailma ympärillä oli sekaisin, mutta Reguluksen kanssa tässä kaikessa tuntui silti olevan järkeä.
-
Epilogi – Joulukuu 1976
Halloween-juhlien jälkeisenä aamuna ensimmäinen ajatukseni oli, että tavalliseen elämänmenoon palaaminen olisi varmaan äärimmäisen vaikeaa. Mutta vaikka kaikki tapahtuneeseen osalliset olivat aika vaisuja muutaman päivän, ei mennyt kauankaan, kun asiat kaikesta huolimatta löysivät tutut uomansa, ja elämä jatkui. Regulus ja minä vietimme tiiviisti yhdessä lähes kaiken liikenevän vapaa-aikamme ja totuttelimme ajatukseen, ettei ainakaan juuri tässä ja nyt tarvinnut pelätä nurkan takana odottavaa seuraavaa hyökkäystä.
Barty ei vaikuttanut muistavan tapahtuneesta mitään, ja Regulus kertoi heidän olevan ainakin ulkopuolisen silmin asiallisissa väleissä, vaikka Regulus halusikin pitää häneen etäisyyttä niin paljon kuin mahdollista. Emme me silti kuvitelleet, etteikö Bellatrix aikanaan saisi tietää, miten hänen ja Bartyn suunnittelema sairaalloinen pelastusoperaatio oli päättynyt. Mutta niin kauan kuin olimme Tylypahkassa, Bellatrixin olisi äärimmäisen vaikea ryhtyä toimenpiteisiin asian korjaamiseksi.
Maailma Tylypahkan ulkopuolella oli muuttunut synkemmäksi paikaksi, kun vuosia pinnan alla kytenyt vihamielisyys alkoi kärjistyä avoimeksi sodankäynniksi. Eikä Tylypahkan aiemmin niin turvallisten seinien sisälläkään voinut enää tuudittautua siihen, että oltiin täysin turvassa. Osa oppilaista kannatti henkeen ja vereen Voldemortia, ja joidenkin huhuttiin jo liittyneen hänen riveihinsä virallisesti ja saaneen pimeän piirron.
Mulciber ja Avery kuuluivat heihin, ja Barty Kyyry tietysti myös. Mutta Severuksen suhteen minulla oli aihetta uudenlaiseen toivoon – hän ei enää viettänyt kovin paljon aikaa entisten ystäviensä kanssa, vaan hänet saattoi useammin ja useammin nähdä meidän seurassamme. Taltutettuaan yhdessä Barty Kyyryn hän, Sirius ja James olivat viimein lakanneet kyräilemästä toisiaan, ja Remuksen kanssa hän näytti olevan ajoittain jopa ystävällisissä väleissä. Kun marraskuun kolmantena juhlittiin Siriuksen täysi-ikäistymistä pienimuotoisten Tarvehuonejuhlien muodossa, myös Severus oli kutsuttu niihin, eikä hänellä näyttänyt olevan niissä edes erityisen tylsää.
*
Ennen kuin huomasimmekaan, oli aika alkaa suunnitella tulevaa joululomaa. Olimme päättäneet viettää puolet lomasta minun kotonani, ja toisen puolikkaan Alphardin luona – jota Regulus saisi nyt totutella sanomaan kodikseen, sillä Alphardista oli hiljattain tullut hänen virallinen huoltajansa. Alphard oli ollut syvästi järkyttynyt kuultuaan, miten pahasti minulle ja Regulukselle oli melkein päässyt käymään. Hän vaati saada tulla heti joululoman alussa käymään kotonani, tapaamaan vanhempiani ja puhumaan heidän kanssaan siitä, että muutamasta kunnon suojausloitsusta tuskin olisi haittaa, jotta kuolonsyöjien ei olisi niin helppo löytää kotiamme. Kun kirjoitin tästä äidille ja isälle, he halusivat Alphardin tulevan myös jouluaattona syömään meidän kanssamme, ellei hänellä olisi muita suunnitelmia. Hiukan ujostellen Alphard otti tarjouksen vastaan sanoen, että aito jästien jouluateria olisi kiinnostavinta, mitä hänelle oli tapahtunut vähään aikaan.
Viimeisenä päivänä ennen joululoman alkua Kuhnusarvio kutsui minut ja Reguluksen käymään, sillä hän halusi jutella kanssamme. Kun istuimme kotoisasti teekupposten ääressä, hän katsoi meitä lempeästi ja kysyi, olihan meillä kaikki hyvin. Nähdessään hämmästyneet ilmeemme hän selitti, että meillä oli varmaankin ollut rankka syksy, ja olimme kai kohdanneet paljon vastustusta seurustelumme takia. Regulus vilkaisi minua hellästi ja sanoi sitten, että niinkin voi kai sanoa, mutta hän ei silti tekisi mitään toisin. Kuhnusarvio katsoi häntä hyvin lempeästi ja sanoi olevansa äärimmäisen ylpeä siitä, että Reguluksesta oli kasvanut niin hieno nuori mies, joka oli vielä löytänyt rinnalleen minun kaltaiseni etevän ja lämminsydämisen ihmisen. Hän sanoi tietävänsä, että Reguluksella oli juuri nyt vaikeaa kotiväkensä kanssa, ja että jos tämä ikinä tarvitsisi mitään, tämä voisi koska tahansa kääntyä tuvanjohtajansa puoleen.
Vähän myöhemmin Kuhnusarvio vakavoitui ja totesi, että me olimme tainneet saada selville meihin kohdistuneiden hyökkäysten arvoituksen, jota edes aikuiset eivät olleet onnistuneet ratkaisemaan. Minä vilkaisin Regulusta ja hän minua kuin kysyen, mitä tähän kuului sanoa. Mutta Kuhnusarvio ei jättänyt meille aikaa vastata vaan jatkoi kertoen pahoittelevaan sävyyn, että hän oli niin kovasti toivonut, ettei hyökkäysten takana olisi ollut nuorempi Barty Kyyry.
Siihen Regulus aika lyhytsanaisesti totesi, että samaa hänkin oli toivonut, sillä hän oli tottunut pitämään Bartya ystävänään. Sen enempää aiheesta ei tuntunut tarpeelliselta sanoa, mutta pitkän hiljaisuuden jälkeen Kuhnusarvio totesi, että se mitä Bartyn suhteen olimme päätyneet tekemään, oli ehkä koulun virallisten sääntöjen mukaan hyvin kyseenalaista monellakin tavalla. Silti hän ei voinut kiistää, etteikö ratkaisumme ehkä juuri tässä tilanteessa olisi ollut paras mahdollinen. Sen vuoksi Kuhnusarvio oli päättänyt pitää asian omana tietonaan, ja jatkossa pitää tarkemmin silmällä Bartyn liikkeitä.
*
Kun vierailun jälkeen kävelimme käsikkäin pitkin hiljaista käytävää, Regulus totesi, että Luihuisen tuvanjohtaja oli näemmä aika tarkkanäköinen, kun oli onnistunut huomaamaan tuon kaiken ilman, että kukaan oli hänelle kertonut. Meistä kummastakin tuntui kuitenkin aika huojentavalta, että nyt myös joku aikuinen tiesi tapahtuneesta. Kuhnusarvion sanat tuntuivat jonkinlaiselta synninpäästöltä, sillä olimme molemmat miettineet päämme puhki, miten suuren riskin otimme antaessamme Bartyn jäädä kouluun kaiken sen jälkeen, mitä hän oli melkein onnistunut tekemään. Mutta kun Kuhnusarviokin uskoi ratkaisumme olleen oikea, tuntui itsekin helpommalta hyväksyä se.
Kysyin silti Regulukselta taas kerran sitä, miltä hänestä tuntui nähdä Barty joka päivä ja nukkua samassa makuusalissa kaiken jälkeen. En voinut lakata olemasta hänestä edelleen hiukan huolissani, mutta hän vain veti minut kainaloonsa ja suukotti hiuksiani kuin sen merkiksi, etten murehtisi. Hän muistutti olevansa harvinaisen taitava ajatustensa pitämisessä omana tietonaan – se oli kauan sitten lapsuudessa opittu taito, jota hän viime aikoina oli entisestään hionut opettelemalla edistynyttä okklumeusta. Sillä lailla hän uskoi onnistuvansa peittämään Bartylta todelliset tunteensa ja elämään, niin kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunut. Todellisuudessa Bartyn näkeminen muistutti häntä joka päivä siitä, miten sairas pimeälle puolelle ajautuneiden, elämälleen katkeroituneiden ihmisyksilöiden ajatusmaailma saattoi olla, ja miten läheltä oli pitänyt, että hänellekin ollut käynyt samoin.
Regulus pysäytti minut kesken keskustelumme, katsoi minua hyvin intensiivisesti ja sanoi, että ilman minua hänellä tuskin olisi koskaan riittänyt uskallusta kaikkeen tähän. Mutta kun ihmisellä on riittävän hyvä syy tulla paremmaksi versioksi itsestään, se ei yllättäen olekaan yhtään vaikeaa, hän sanoi ja kumartui suutelemaan minua tavalla, joka sai koko kehoni väreilemään mielihyvästä. Vetäydyttyään vain muutaman sentin kauemmas Regulus hyväili sormillaan kasvojani, ja hänen silmänsä olivat täynnä tunnetta, kun hän puhui. Hiljaisella, hiukan ovelalla äänellä hän sanoi, että oli vielä jotain, mitä en hänestä tiennyt. Hän oli ajatellut pitää sen aina omana salaisuutenaan, mutta nyt yhtäkkiä tuntui, ettei hän enää halunnut salata minulta mitään. Nauraen sanoin, ettei hullua saanut pitää jännityksessä.
Regulus punastui suloisesti ja katsoi ujona maahan ennen kuin kohtasi uudelleen katseeni ja selvitti kurkkuaan. Hän kertoi, että hänellä oli ollut tiettyjä, erittäin hyvin salattuja tunteita minua kohtaan jo kauan ennen kuin olimme ensimmäistä kertaa puhuneet toisillemme. Silloin minun oli pakko nauraa, sillä muistin edelleen, miten ensimmäisen kerran puhuessamme hän oli kutsunut minua ääliöksi. Se nauratti häntäkin, mutta hän muistutti minua siitä, että hänhän oli juuri sanonut olevansa erittäin taitava salaamaan todelliset tunteensa niin halutessaan, eikä tuo kerta ollut poikkeus. Oikeasti hänen sydämensä oli ottanut monta ylimääräistä lyöntiä siitä hyvästä, että minä yhtäkkiä olin seisonut siinä kirjaston hiljaisella käytävällä häntä katsellen, ja vieläpä kumartunut puhdistamaan toffeeta hänen kasvoiltaan. Hymyillen hän tunnusti, että oli koko loppuillan vuorotellen hymyillyt typerästi ja kironnut itseään siitä, että oli ollut niin tyly. Hän kertoi kirjoittaneensa minulle kymmenkunta kirjettä, joissa pyysi anteeksi ikävää käytöstään, muttei ollut kehdannut lähettää niistä yhtäkään.
Kun kysyin, kuinka kauan hän oikein oli ollut salaa ihastunut minuun, hän punastui vielä hiukan lisää ja kertoi huomanneensa minut jo ensimmäisen koulupäivänsä aamuna laiturilla yhdeksän ja kolme neljännestä. Olin seissyt siellä yhdessä Severuksen kanssa hymyilevänä ja siniseen, kukalliseen mekkoon pukeutuneena. Kuulemma hän oli ollut kateellinen Severukselle siitä, että tämä sai olla seurassani, ja toivonut, että minä jonain päivänä edes kerran hymyilisin hänelle yhtä säteilevästi. Vähänpä hän silloin tuota toivoessaan tiesi, että voisi saada aika paljon enemmänkin kuin vain yhden hymyn, hän sanoi pehmeästi.
Kiedoin käsivarteni hänen vyötäisilleen ja vedin hänet lähemmäs itseäni kuin muistutuksena siitä, että myös tänään hän voisi saada muutakin kuin pelkkiä hymyjä. Hän painautui minua vasten, suuteli otsaani ja kertoi, että ensimmäisen kerran minut nähdessään hän oli ollut äitinsä ja Siriuksen seurassa, ja ennen kuin oli ehtinyt varoa, hän oli tullut kysyneeksi Siriukselta, kuka olin ja tunsiko hän minut. Äiti oli ollut kiukkuinen ja sanonut, etten minä näyttänyt siltä, että olisin pojille sopivaa seuraa, jästien vaatteet ja kaikki. Mutta vielä pahempi oli ollut Sirius, joka oli muistutellut Regulusta hänen salamaihastuksestaan vielä monta vuotta tapahtuneen jälkeen. Nyt muisto nauratti häntä, mutta ei se kuulemma aina ollut jaksanut naurattaa.
Lopulta Regulus jälleen vakavoitui ja sanoi, ettei vieläkään oikein jaksanut uskoa onneaan. Eikä toisaalta sitä, miten läheltä oli pitänyt, että kaikki tämä olisi ollut mennyttä, ja vain Bartyn järjettömän pakkomielteen takia. Hän sanoi myös miettineensä hyvin pitkään ja hartaasti sitä, mitä olin ennen syyslomaa kertonut niistä kerroista, jolloin olin kuin sattumalta aistinut hänen ajatuksiaan ja tunteitaan. Hänen mielestään se tuskin oli mitään sattumaa, sillä kukaan ei koskaan ollut onnistunut lukemaan hänen mieltään vahingossa eikä oikein tarkoituksellakaan, ja äiti oli sentään yrittänyt kaikenlaista epäillessään häntä tai Siriusta jostain rikkeestä. Sen sijaan Regulus uskoi, että asialla oli jotain tekemistä sen kanssa, mitä hän silloin salaa tunsi minua kohtaan, ja miten kovasti hän toivoi, että olisin jonain päivänä huomannut hänet.
Ei hän tarkoituksella ollut jakanut kanssani juuri kaikkein kipeimpiä tunteitaan, yksinäisyyttä, ahdistuneisuutta kodin ankarista säännöistä sekä isoveljen kaipuuta. Mutta ehkä välillämme oli alun alkaen ollut jokin erityinen yhteys, joka oli valinnut hänen puolestaan, ja näyttänyt minulle juuri sen puolen hänestä, joka vetoaisi minuun eniten. Kun kuuntelin Regulusta, kaikki hänen sanomansa kävi oikeastaan järkeen. Sillä jos en olisi saanut tietää, että hänen viileän ja etäisen pintansa alla asui sellainen herkkä ja vahvasti tunteva ihminen, joka niin syvästi kaipasi saada tulla nähdyksi, en varmaan koskaan olisi uskaltautunut lähestymään häntä. Mutta muistin edelleen hyvin sen tunteen, joka minussa syyskuun ensimmäisenä heräsi hänet nähdessäni – sen jälkeen en enää pystynyt unohtamaan häntä enkä antamaan periksi ennen, kuin olisin onnistunut ilahduttamaan häntä edes vähän. Siitä kaikki oli alkanut, eikä se onneksi ollut jäänyt siihen.
Reguluksen lantio omaani vasten sai mielihyvän aaltoilemaan vatsani pohjassa. Viattomaksi tekeytyen kysyin Regulukselta, olisiko hänestä aivan kauhean huono idea viettää viimeinen yö ennen joululomaa tarvehuoneessa, ja lähteä sieltä yhdessä aamupalan kautta asemalle. Regulus loi minuun moittivan katseen ja sanoi, että jos Sirius ei vielä ollut onnistunut johdattamaan häntä kokonaan pois kunniallisilta poluilta, minä hoitelin sen kyllä tyylillä loppuun. Sitten hän veti minut tiukasti kainaloonsa, ja täydellisessä yhteisymmärryksessä lähdimme kulkemaan pitkin hämärtyvää käytävää.
A/N: Tarina päättyy tällä erää tähän! Olo olisi haikea, mutta olen jo päättänyt jatkaa heidän parissaan vielä jatko-osan merkeissä, sillä täytyyhän sitä nyt saada tietää, mitä heille kuuluu vuotta tai paria myöhemmin. Saavatko he yhteisen kotinsa, jota jo ovat ehtineet miettiä? Päivitän tähän viestiketjuun vielä myöhemmin linkin jatko-osaan, kunhan saan sen kirjoittamisen kunnolla vauhtiin. Siitä tulee varmaan jossain määrin erilainen kuin tästä, ja ainakin ikäraja tulee olemaan korkeampi. Joten, jos olet tähän asti lukenut tarinaa vierailijana, jatko-osan seuraamiseksi pitää tehdä käyttäjä tänne. :) Lämpimät kiitokset kaikille teille, jotka olette seuranneet tätä pitkää ficciä tänne loppuun asti! Erityisen kiitollinen olen kaikista saamistani kommenteista, sillä tuntuu mukavalta tietää, miltä tarina ja sen käänteet vaikuttavat lukijan mielestä. :)
-
Sinä sait tämän valmiiksi! :D En sitä epäillytkään, mutta on se minusta aina onnittelujen paikka, kun pitkä ficci valmistuu, koska se ei ole mitenkään itsestäänselvyys, niin kuin on puhuttukin liittyen keskeneräisiin ficceihin. Tarinan valmistuminen on erityisen hienoa, kun kirjoittaa tällaista päiväkirjamuotoista ficciä, jonka rakenne on vähän erilainen kuin esim. Jahtaajan tähdessä, ja jota ei välttämättä ole kovin helppoa lopettaa.
Luvussa 41 yllätit minut kyllä ihan täysin, sillä en tosiaan tullut ajatelleeksi tuota monijuomaliemijuttua, enkä varsinkaan sitä, että muodonmuutos oli tapahtunut jo edellisessä osassa. Sen selvittyä piti lukea uudelleen tuo luku 40, mitä siinä sanottaisiin Reguluksen käyttäytymisestä, ja olihan se vähän erilaista kuin muuten, vaikka silloin en kyllä osannut epäillä mitään. Tuntui kamalalta jälkikäteen, kun ymmärsin, että Barty kuuli ja sai selville Reguluksen hahmossa kaiken, mitä hänestä tiedettiin, mikä vain auttoi häntä. Kauhea tilanne myös Regulukselle, joka oli kaksi päivää vankina, ja onneksi hän ei mennyt sentään ihan huonoon kuntoon tässä. :( Onneksi Kelmien kartta sentään auttoi loppuratkaisussa, koska jonkin aikaa alkoi jo hermostuttaa, miten tästä ylipäätään selvitään. Monijuomaliemi oli hyvä ja uskottava käänne tässä, koska sen varjollahan Barty piilotteli koko 4. kirjan ajan Tylypahkassa väärällä henkilöllisyydellä. Kun hän oli ollut kotiarestissa ja isänsä valvonnassa vuosikaudet, minusta oli hyvin uskottavaa, että hän oli opetellut sen valmistamisen jo nuorena. ;)
Jäin muuten miettimään tässä sitä, että ajatteliko Barty Regulusta pelkkänä ystävänä ja mahdollisena kuolonsyöjäkaverina, vai oliko hänellä vielä syvempiä tunteita Regulusta kohtaan, jotka sitten osaltaan veivät mielipuolisuuden tuolle puolelle? Jonkinlainen pakkomielle Regulus oli hänelle joka tapauksessa, kuten tuossa todettiinkin. :( Sillä kyllähän Barty tuntui olevan jo näinkin nuorena kuin tässä ihan sekaisin, eikä sekään oikeastaan yllättänyt, kun ajattelee, mitä hänestä tuli.
Jos tästä jotain hyvää koitui, niin kuitenkin se, että tämän jälkeen Lilyn ja Reguluksen tunteet olivat entistä vahvempia. Tämä oli minusta aivan ihana kohta:
Yritin kumartua kuiskaamaan jotain Reguluksen korvaan niin, että vain hän olisi kuullut. Halusin sanoa, että antaisi Bartyn tehdä niin, sillä jotenkin ja jonain päivänä me löytäisimme uudelleen toistemme luo, sillä ei tällainen rakkaus voinut kadota kokonaan, ei edes voimallisimmalla muistiloitsulla. Ei voinut, sillä minä rakastaisin Regulusta aina.
Minua jotenkin huvitti se, että kaiken tämän jälkeen Lily, Regulus ja kumppanit menivät sittenkin vielä Kuhnusarvion juhliin! ;D Loppu olikin sitten ihan suloinen, ja vaikka tässä pysyttiin hyvin ikärajan tuntumassa, eihän noista Tarvehuoneen tapahtumista jäänyt mitään epäselvyyttä. :) Ihan loppu oli minun suosikkini, ja se veti hienosti yhteen tämän pitkän tarinasi:
Ajattelin, että vaikka kaikki ei ollut kokonaan hyvin nyt eikä ehkä olisi koskaan, ainakin kulkisimme kohti uusia vastoinkäymisiä yhdessä. Maailma ympärillä oli sekaisin, mutta Reguluksen kanssa tässä kaikessa tuntui silti olevan järkeä.
Epilogi päätti tämän tarinan oikein hyvin, ja sitä lukiessa tuli sellainen tunne, että näin tämän pitikin mennä. Tykkäsin kovasti tuosta yksityiskohdasta, että Severus oli myös etääntynyt kuolonsyöjistä kauemmaksi, ja että hän saavutti jonkinlaisen rauhan ja tasapainon Kelmien kanssa. :) Aivan loistavaa, että Alphard oli nyt Reguluksen huoltaja. Huvitti myös tuo, että Kuhnusarvio olikin sitten paremmin perillä asioista kuin mitä saattoi odottaa.
Lilyn ja Reguluksen syvät tunteet toisiaan kohtaan olivat tietenkin ihan parasta sekä epilogissa että koko tarinassa. Oli mukavaa lukea, kun tuohon ajatusten lukemiseenkin palattiin vielä, ja siihenkin löytyi syy, ja hyvin kaunis sellainen. :) Tässä se tuli niin hyvin esiin:
Ei hän tarkoituksella ollut jakanut kanssani juuri kaikkein kipeimpiä tunteitaan, yksinäisyyttä, ahdistuneisuutta kodin ankarista säännöistä sekä isoveljen kaipuuta. Mutta ehkä välillämme oli alun alkaen ollut jokin erityinen yhteys, joka oli valinnut hänen puolestaan, ja näyttänyt minulle juuri sen puolen hänestä, joka vetoaisi minuun eniten.
Tämä epilogin loppu oli palkitsevaa luettavaa. Kun on ollut kaikenlaisia vaikeuksia ja runsaasti erilaisia tapahtumia pitkin matkaa, tulee hyvä mieli, kun vaikeista ajoista ja lähestyvästä velhosodasta huolimatta päästään näin tasapainoiseen ja lämminhenkiseen tilanteeseen. :)
Kiitos paljon tästä tarinasta! Tulee olemaan mielenkiintoista lukea sitä jatko-osaa sitten, kun sinne asti päästään. Oletkin luvannut siihen lisää Orionista, Walburgasta ja Severuksesta pääparin lisäksi, ja minua mietityttää, mitä sinulla on mielessä näiden osalta. Eikä nykyistä korkeampi ikärajakaan haittaa yhtään. :D Jatkoa odotellessa!
-
Kiitokset onnitteluista Pahatar, sekä myös ihanasta kommentistasi! Kieltämättä aika hieno tunne, kun saa valmiiksi jonkun näinkin pitkän projektin. 8) Itselläkin oli jossain kohtaa sellainen tunne, ettei tätä voi lopettaa, kun päiväkirjaahan voisi periaatteessa jatkaa miten kauan tahansa, niin kuin sanoit. Mutta se korkeampi ikäraja houkutteli kuitenkin lopettamaan tarinan sopivaan kohtaan ja aloittamaan jatko-osan, jossa on sitten mahdollista käsitellä tiettyjä teemoja hiukan suoraviivaisemmin kuin tässä oli. Vaikka niin kuin totesit, eipä tässäkään tainnut hirveän epäselväksi jäädä, mitä Lily ja Regulus toisinaan innostuivat tekemään kaksin jäädessään. ;D
Olin tosi onnellinen, että tarinan lopetus pääsi sekä hiukan yllättämään, että myös vastasi suurin piirtein kaikkiin avoimeksi jääneisiin kysymyksiin. Bartyn roolia olin kaavaillut tosi pitkään, ja ihan tarkoituksella ja ilkeyttäni olin jättänyt hänet niin taustalle, ettei häntä välttämättä tullut ajatelleeksi mahdollisena hyökkääjänä. Ajattelin kuitenkin, että hän olisi voinut olla Reguluksen ystävä koulussa, ja canonissakin hän oli varsinainen sekopää, joka kehitteli ovelia juonia toisten pään menoksi juuri monijuomalientä käyttäen. Kyllä minä taisin vähän niin sen ajatella, että hän oli Regulukseen rakastunut, mutta näki hän tietysti tämän myös ystävänä, jonka piti hänen rinnallaan liittyä kuolonsyöjiin. Kun niin ei sitten käynytkään, hän päätti itse korjata tilanteen.
Olin myös kauan kaavaillut tuota ratkaisua, että Kelmit ja Severus yhdessä pelastavat Lilyn ja Reguluksen Bartyn kynsistä, koska se tuntui hyvältä tavalta saada heidät viimein hautaamaan sotakirveensä keskenään. Severusta tarvitaan jatko-osassa, ja silloin olisi kiva, ettei enää tarvitsisi selvitellä hänen välejään Jamesiin ja Siriukseen niin kamalan paljon. Ja että Lily ja hän voisivat taas olla parhaita kaveruksia niin kuin vanhoina hyvinä aikoina. Mutta sen enempää en spoilaa tulevaa. :)
Jatko-osa löytyy Tähtitornista otsikolla Niin pian kuin voin (K-18) (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=52281.0). Toivotan kaikki kiinnostuneet lämpimästi tervetulleiksi sitä seuraamaan, joskin käyttäjätunnuksen tekoa se edellyttää. :)
Aikuisempien teemojensa lisäksi tarina on myös pohjavireeltään jossain määrin synkempi kuin tämä, koska velhosota, mutta ei siinä kuitenkaan ole tarkoitus kaikkea toivoa heittää. Minulla kun on aina tapana päätyä kirjoittamaan rakkaudesta. :)