Finfanfun.fi
Originaalit => Pergamentinpala => Aiheen aloitti: Kommando - 09.06.2008 17:20:56
-
// Alaotsikko: 01.08.08 osa 10/10
Title: Aleksi & Joonas
Author: Kommando
Genre: Slash, romance
Rating: K-11
Pairing: Aleksi/Joonas (taustalla lähinnä hetparituksia)
Disclaimer: Minun, minun, minun. Tarina, hahmot, juoni, kaikki minun. Katsoa saa muttei koskea!
Summary: Teinipoikia, v*ttuilua ja ryyppyreissun seuraukset.
A/N: Teinislash on niin kivaa.
Idea Aleksista & Joonaksesta syntyi joskus kauan sitten, olisiko ollut alkuvuodesta 2007. Varsinaisesti aloin kirjoittaa tarinaa kesällä 2007 ja vuosihan siinä meni. Julkaisen osia täällä viikon, parin välein.
Hitaan etenemisen vankkana tukijana ilmoitan, että ensimmäinen luku ei suoranaisesti hyökkää tapahtumien keskipisteeseen. Siinä kaikki sanottavani. Enjoy.
Luku 1 : Taidetta ja tappelua
Koko käytävä väisti, kun Aleksi saapui. Se ei tosin johtunut auktoriteetista tai vastaavasta, vaan ainoastaan siitä, että ruumiiden välttämiseksi väistäminen oli viisainta. Aleksi ryntäsi yläkerran portaat vauhdilla alas ja syöksähti parin seiskaluokkalaisen välistä - aikaa ei juuri ollut kuin suunnan miettimiseen, kun kannoilla ryysäsi hurjistunut Gerbiili.
Kyseessä ei ollut painajainen geenimanipuloitujen jyrsijöiden maailmanvalloituksesta, vaan silkka normaali perjantainen selkään otatus. Ulkopuolisista ei kukaan tiennyt tämänkertaista syytä sille, mutta eipä kukaan oikeastaan välittänytkään tietää, sillä näky ei epäarkisuudellaan hätkähdyttänyt.
Puoli askelta jäljessä pinkova Gerbiili harrasti vapaa-ajallaan yhtä lailla sählyä kuin Aleksikin, mutta Aleksi oli heistä se, joka jaksoi juosta koulun käytävät läpi useampaan kertaan karistaakseen takaa-ajajan kannoiltaan. Sitä paitsi vaikka Aleksi olisikin saatu kiinni, hän oli Gerbiiliä pienempi ja aavistuksen verran vikkelämpi myös tapellessaan.
Kuten tavallista, luokkatovereiden kerääntyessä vähitellen biologianluokan eteen Gerbiili oli Aleksin kimpussa jossakin puoli käytävää kauempana. Kun kaverit arvelivat Aleksin saaneen tarpeeksi selkäänsä - leikkisällä mielellä tietenkin - Timo kävi retuuttamassa Gerbiilin pois. Aleksi oli hikinen ja hengästynyt, mutta yhä silmät taistelunhalua palaen ja ruumis täynnä virtaa. Sellainen hän olikin aina.
"Sori jos sä et nyt saanu lisäyksiä mustelmakokoelmiis, kun mä en tällä kertaa tapellu kunnolla - mut pitäähän sullekin antaa säälipisteitä!" Aleksin raisu huuto kattoi käytävän pituuden. Hänen kasvoillaan loisti haastava ilme, kapinallisuus, silmitön itsevarmuus.
"Kuulinkos jonkun kaipaavan lisäyksiä kokoelmiin? Olitkos se sä, Aleksi?" Aleksin takaa kuului järkähtämättömän rauhallinen miesääni. "Sullahan taitaakin olla aika nippu kotiin vietyjä lappuja - mut ei kai keräilyesineitä voi liikaa olla?"
Aleksi käännähti ja katsoi pahanteosta yllätetyn pikkulapsen lailla biologianopettajaa, jonka vitsailut tiedettiin. Kaikki sellainen oli nimittäin hänen kohdallaan olematonta.
"Tiiätsä hei, mulla ei just nyt oo tilaa uusille, mut katotaan joskus toiste uudelleen", Aleksi sanoi ja livahti jonnekin luokkaan valuvan massan sekaan.
Tätä se oli aina. Aleksi oli ihminen, joka ei tiennyt, mitä tarkoitti sana 'jarrut'.
Jarruttomuudesta tuli yleensä ongelmia, sillä kun painattaa täyttä vauhtia mutkan yli pöheikköön, takaisin tielle palaaminen saattaa olla astetta hankalampaa. Sen vuoksi Aleksi oli enemmän kuin usein myöhässä tunneilta. Biologiantunnin alun aikaan hän oli jopa ollut paikalla, kiitos tappelemisen, mutta seuraavaksi koittavalle luokanvalvojan tunnille hän ilmaantui vasta, kun Pirinen oli kertaalleen sulkenut oven.
Aleksi oli juuri rojahtamassa tuolilleen lojumaan, kun Pirinen ilmoitti terävällä äänellään: "Nyt vaihetaan istumajärjestys, kuten aiemmin jo suunniteltiin. Ottakaa tavarat ja nouskaa ylös, kunnes arvon paikat."
"Pirre hei, mulla ois pari ehotusta -" Gerbiili aloitti.
"Ei, Jani, ei käy."
"Mutta ethän sä -"
"Et pääse taakse etkä todellakaan Aleksin viereen. Nyt kun otit puheeks niin pistetäänpä sut siihen ovenpuoleiseen reunaan eturiviin."
Pirinen jatkoi arpomista kuin ei olisi kuullutkaan Gerbiilin vastalauseita. Aleksia tympi vaihtaa paikat, sillä edellisessä järjestyksessä hän oli sentään ollut pulpetin päässä Gerbiilistä. Koskaan ei tiennyt, kenen kylkeen joutui istumaan, varsinkin kun kemianluokassa oli paripulpetitkin. Hän kuunteli, kuinka oppilaita jaettiin paikoilleen ja odotti joutuvansa eturiviin tai edes toiseen, mutta niin ei käynyt.
"Ja sitten takariviin sinne Saaran taakse Aleksi", Pirre ilmoitti. "Sitä ei kyllä voi varmaks tietää, onko fiksua pistää Aleksi taakse, mutta olkoon nyt."
Aleksi heitti reppunsa tyytyväisenä istumapaikkansa viereen ja istui rennosti alas. Hän ei välittänyt ajatella tulevaa vieressä istujaansa muuten kuin toivomalla, ettei se olisi ainakaan Teija, luokan tukevatekoinen pikku vitsi. Eikä niin käynytkään.
"Aleksin viereen Joonas", jatkoi Pirinen näyttäen hetken tyytyväiseltä. "Tämän pitäiskin olla ihan hyvä juttu, Joonas varmaan saa pidettyä ton Aleksin kurissa, eikö vaan?"
Joonas virnisti ja nyökkäsi, minkä johdosta Aleksi hymähti 'ei tule onnistumaan' -sävyllä. Hän katsahti Joonakseen, kun tämä istuutui hänen viereensä. Poika oli Aleksille jokin hyvänpäiväntutun tapainen, tulihan hän sentään kaikkien kanssa toimeen ja jakoi pätemättömiä tappeluhaasteita tasapuolisesti jokaiselle kaveripiirissään.
Joonas oli aina jollain tavalla messissä, sen hän oli ajan myötä huomannut. Toisen ei tarvinnut tehdä mitään erikoista tai juosta pitkin koulua Aleksin tavoin, mutta hän oli silti jotenkin aina mukana kuvioissa. Joka tapauksessa Aleksi oli niin paljon Gerbiilin ja muiden sellaisten vauhdikkaampien tapauksien mukana, että muut kaverit jäivät sen varjoon. Vaikka Aleksi oli tyytyväinen siihen, ettei hänen viereensä määrätty epämiellyttävämpää toveria, hän olisi tuntenut olonsa tutummaksi vaikkapa Timon vieressä.
Ei sillä, ettei Joonakseen olisi hyvä luoda kontaktia. Poika oli sitä paitsi hyvissä asemissa - ei sen näköistä tyyppiä voinut kukaan ohittaa vilkaisematta pidempään, sen Aleksikin tiesi, vaikkei hän joidenkin mielestä mitään havainnointikykyä omistanutkaan. Joonas oli lyhyesti sanottuna koulun hyvännäköisin poika. Nuo sanat eivät olleet mitään Aleksin pään itse kehittelemiä, vaan valtaosalta koululaisista lainattuja. Joonaksella oli hiukset niin coolin sekaisesti, etteivät ne voineet olla muuten kuin tahallaan siten, ja pähkinänruskeat silmät. Joonaksella oli vartalo, josta tyttö kuin tyttö kehitteli jo jonkin asteen fantasioita. Ja Joonaksella oli kasvot, joilla väikkyvästä hymystä pyörtyi rivin verran tyttöjä seitsemänneltä.
Joskus kasiluokan loppupuolella, kun Joonas oli vasta muuttanut paikkakunnalle, Aleksi oli tavallaan inhonnut poikaa siksi, että tämä oli sellainen. Mutta kun Joonaksen luonteessa ei ollut mitään vihattavaa, sellainen oli unohtunut. Ihailtavimpia piirteitä Joonaksessa olikin se, ettei hän ollut tippaakaan ylimielinen, vaikka olisi saanut maailman itselleen yhdellä hymyllä.
Pirinen huomautti asiasta tosissaan, ennen kuin Aleksi kaivoi kemiankirjan esiin.
*
Tuntia myöhemmin Aleksi keikkui ruotsinluokassa tuolinsa takajaloilla, kun Joonas puolestaan piirteli lyijykynällä vihkonsa kanteen. Aleksi seurasi Joonaksen kynän laiskoja liikkeitä vain puolella mielenkiinnolla.
"Kohta sä oot niskoillas siinä", Joonas totesi äkisti Aleksille.
Aleksi kolautti kaikki neljä tuolinjalkaa lattiaan. "Joillakin on kato taitoo", hän virnisti. "Ja mä osaan piirtääkin. Kato."
Aleksi kurottui Joonaksen pulpetin puoleen ja nappasi tämän vihon. Sitten hän piirsi keskelle kantta hyvin selväpiirteisen kirkkoveneen.
"Mahtavaa, Aleksi, tosi luovaa", Joonas kommentoi ja tempaisi vihon Aleksin otteesta.
"Tarkistetaas läksyt", ruotsinopettaja, parikymppinen tumma nainen avonaisessa paidassa sanoi kuuluvasti pöytänsä takaa. Hän kiersi katsomassa vihot läpi, ja kun hän oli jo melko lähellä, Joonas avasi vihkonsa.
"Voi vittu", hän sanoi tukahdutetusti. Aleksi kurkisti uteliaasti lähemmäs. Sitten hän purskahtikin jo nauruun - vasta taiteiltu kirkkovene oli imeytynyt kannen läpi vihon ensimmäiselle sivulle.
"Tää on uus vihko ja noi läksyt on ekalla sivulla, kiitti hitosti", Joonas sihahti, ja samassa ruotsinopettaja olikin hänen selkänsä takana.
"Ei tainnut läksyjen teko kiinnostaa vai?" nainen kysyi huvittuneena.
"Se oli toi Aleksi", Joonas mumisi hyvin epäselvästi.
"Niinpä niin... Eipä toi kovin yllättävää oo teidänikäsiltä pojilta. Elämä tuppaa koostumaan - hmm - kirkkoveneistä? Kyllä sunkin aikas vielä koittaa", opettaja jatkoi ja taputti Joonaksen olkapäätä kuin pahoittelevasti. Vieressä Aleksi oli tukehtua hillitessään nauruaan.
"Ole hyvä vaan", Aleksi kumartui kuiskaamaan heti, kun oli saanut koottua itsensä. "Ja - niin Joonas, kyllä sä ehkä neljänkympin tienoilla voit saada säälistä."
"Sähän sen tiedät", Joonas sanoi häijysti hymyillen. "Sultako mä oon saamassa?"
"Jätän väliin", Aleksi vetäytyi kiireesti kauemmas.
Joonas virnisti. "En mä luusereilta haluiskaan", hän naljaisi.
"Hei, mun mielestä on mun hommaa laukoa vastalauseita, jotka yrittää olla hauskoja", vastasi Aleksi, pyöritellen lyijykynäänsä keskisormi sattumoisin päällimmäisenä.
*
Siitä alkaen Aleksi rupesi kiinnittämään jostain syystä enemmän huomiota Joonakseen. Aiemmin hän ei ollut kiinnittänyt poikaan melkeinpä mitään huomiota, mutta nyt, kun hän sai vastailla tämän rentoon, mutta kunnioitettavan nasevaan vittuiluun, hän haki syytä vinoilla takaisin. Ennen pitkää se meni ehkä turhankin pitkälle.
"Kerjäätsä tosiaan verta nenästäs?" Joonas kysyi matalalla äänellä, vaimea hymy silmien katsetta korostamassa.
"Mä en oo otattamassa turpaani, vaan palauttamassa sut järjestykseen", Aleksi sanoi itsevarmana. "Sulla alkaa olla turhan suuri suu."
"Vieruskaverilta opittua, eikö se muka oo tuttua?" Joonas virnisti häijysti, ja äkkiä Aleksi sai väistää Joonaksen hyökkäystä. Kun Joonaksen leikkisä lyönti meni ohi, Aleksi käännähti ja tunki vastaan nyrkki Joonaksen vatsan seuduilla, mutta tämä sai pysäytettyä liikkeen.
Vähän matkan päässä Timo saapui juuri paikalle. "No oho, Aleksi tappelee vaihteeks muidenkin kanssa kun Gerbiilin", hän totesi yllättynyttä leikkien seuratessaan, kun pojista kumpikin yritti saada toista alistumaan.
Kului ehkä kymmenen sekuntia, ja Joonaksella oli käsivarsi Aleksin kurkun ympärillä, ja toiset kymmenen, kun Aleksi oli irti ja väisti niin, että parivaljakon tappelualue alkoi vähitellen siirtyä. Aleksin nujuamiset olivat niin tuttu näky, ettei kukaan seurannut heitä edes katseellaan kulman taakse. Aleksi oli taitoihinsa tottuneena aina luottanut siihen, että hieman Gerbiiliä pienikokoisempana ja aggressiivisempana hän oli pärjännyt, mutta Joonas oli kaikessa järjestelmällisessä tehokkuudessaan pahempi vastus. Poika torjui hänet helposti, ja äkisti Aleksi tunsi olevansa selätetty. Joonas istui hänen päällään ja piti lujasti kiinni hänen paidankauluksestaan, vaikka hänellä olikin jo voitonriemuinen ilme kasvoillaan.
"Palauttamassa järjestykseen?" Joonas virnisti. "Suuri suu? Kuka se häviskään just kuusnolla?"
"Pää kiinni", Aleksi murahti ärtyneesti. Kun hän yritti kohottaa käsiään jatkaakseen tappelua, Joonas painoi ne tiukalla otteella maahan. Aleksi tuijotti Joonaksen silmiin murhaavasti, ja tämä katsoi takaisin lähinnä huvittuneena.
Joonas kohotti kulmaansa, ja äkisti Aleksin pää tyhjeni. Lauseet, joita hän oli ollut juuri sanomassa, katosivat eikä hän enää tiennyt kuinka replikoida. Ainut asia, jonka hän enää osasi, oli katsoa Joonasta, eikä se tuntunut vielä mitenkään oudolta. Mutta kun hän tajusi mitä oli tekemässä - tai pikemminkin mitä hän ei tehnyt - silloin se vasta typerältä tuntuikin, vaikka Joonas tuijottikin tahallaan takaisin yhtä tiiviisti.
Aleksi käänsi päänsä ja vänkäsi itsensä väkisin ylös, ja Joonas nousikin melkein sovinnollisesti.
Aleksi katsoi lattiaan, nykäisi paitansa suoraan. Tuntui, kuin tapahtunut olisi mennyt häneltä vähän ohi - mitä tuo äskeinen nyt oikein oli ollut? Hän nosti katseensa Joonakseen ja loi itsepäisen, ylpeän katseen tähän.
"Kivat tappelutreenit, tappelen kunnolla joskus toiste."
Joonas paljasti hymykuoppansa hymähdystä säestämään, ja Aleksi pakeni arvokkaasti alempaan kerrokseen.
Mitä hittoa tuo nyt oikein oli?
*
Aleksi oli hiljaa. Hän istui aloillaan. Hän tuijotti vihkoaan. Jo se, että poika ei ollut aukonut päätään kahteen minuuttiin, oli sinäänsä ihme. Mutta Aleksi ei edes keikkunut tuolilla. Se, että hän olisi keskittynyt koulutehtäviin, olisi ollut jo liioittelua, mutta Aleksi oli hiljaa.
Aleksilla oli omituinen olo. Varmaan kofeiininpuute. Tai joku teini-iän hormonikasautuma ja sitä kautta armoton vitutuskausi. Ei, ei se voinut olla sitä, sillä itse asiassa hän oli osittain hyvällä tuulella. Eli tämä tunne oli täysin uusi tuttavuus. No, onneksi oli perjantai. Gerbiili oli puhunut jotain illanvietosta -
"Mikä taiteilijaa vaivaa?"
Aleksi säpsähti ja nosti katseensa Joonakseen, joka istui metrin päässä Aleksista rennon näköisenä, kuten aina.
"Vitut mua mikään vaivaa", Aleksi murahti ja leikitteli hakaneulalla, joka hänellä oli kiinni penaalissaan.
"No on silleen aika pelottavaa, et jätkä istuu puhumatta", Joonas virnisti. Samassa näytti siltä kuin ymmärrys olisi valaissut pojan kasvot. "Aa, aivan, sä vedit herneet kun mä voitin sut!"
"Vitut vetäny!"
"Älä nyt, ei tarvii hermostua, kyllä sulla ihan hyvin pysy rooli päällä. Sun uskottavuus saatto säilyä vielä - no, ainakin pikkulikkojen silmissä. Ehkä."
"Uskottavuus on housuissas."
"No se on kyllä pakko myöntää."
Gerbiili ilmestyi Aleksin ja Joonaksen pulpettien väliin.
"Porukat lähtee tänään jonnekin, ne tulee vasta huomeniltana kotiin", Gerbiili sanoi matalalla äänellä, jottei olisi herättänyt opettajan huomiota.
"Eli bileet pystyyn?" Aleksi virnisti.
"Jep. Mut mä en sit tarjoo koko talolle."
"Voinks mäkin?" Joonas kysyi äkisti. "Siis tulla messiin."
Gerbiili vilkaisi poikaa yllättyneenä. Joonas ei ollut koskaan ollut hänen bileissään. "No tuu vaan, jos haluut."
Aleksi hymähti, tietämättä oikeastaan miksi.
"Älä hei Aleksi pelkää, en mä ehkä siellä nöyryytä sua", Joonas lupasi.
"Aleksi nöyryyttää ite itteensä", Gerbiili sanoi ja katosi liukkaasti omalle paikalleen.
Aleksi näytti keskaria ja oli saada jälki-istuntoa. Se oli jo vähän lähempänä tavanomaisuutta.
-
Oikeestaan ihan mukava alku, tollanen jollain tapaa söpö. Mutta tosiaan teinislashia, johon oon jo melkeen jopa kyllästynyt, ellei se sitten oo ihan kunnolla kirjotettu. Toisin sanoen tykkään sun tyylistä kirjottaa, siinä on jotenkin tosi humoristinen ote, mut silti se pysyy niinkun asiallisena? Muutenkin jo jonkun aikaa vahdannu jotain suomenkielestä tekstiä omilla hahmoilla tai no suomea muutenkin. Tuntui hassulta tosin lukea liian monen englanninkielisen ficin jälkeen.
Oikeestaanhan musta tuntuu, että tässä on kovin ennalta-arvattava juoni, mut toisaalta luotan jopa siihen, että saat ahdettua jotain ovelia juonenkäänteitä tähän mukaan. Ensimmäiseksi osaksi oli hyvä, koska se ei silleen paljastanu liikaa, mutta mielenkiinto pysy kuitenkin yllä ja on ehdottomasti sellanen fiilis, että olis kiva lukea lisää. Ja jos tämä olis ollut kokonaan kaikki 10[?] osaa, niin yhdeltä istumaltahan tämä olis luettu. Mutta tästä taitaa tulla mun kesäficci : )
-
Kiva alku. Huonoja puolia tästei vielä osaa eritellä. Jälkeenpäin ajatellen kuten toi Briette sano niin teinislashia, kliseetä, mutta ei sitä lukiessa huomannut. Koita tehdä erottuva tästä niin kyllä se siit 8D
Kiitos.
-
Mielenkiintosta.... Sanoisin, että oishan se jatko ihan kivaa.... ;D
-
Juu'u. Kyllä tää mulle kelpaa. Paremman mielipiteen osaan muodostaa sitten, kun tulee jatkoa, joten sitä odotellessa...
-Chenoa-
P.S. Hahmot on kiinnostavia omalla tavallaan...
-
Taisin hmm.. kiljaista jotain epämääräistä kun tulin Säilään ja imupaperiin ja ekana topiccina oli sun kirjottamaa teinihomoilua... Hahmot vaikuttaa mielenkiintosilta, ja ainakin Aleksista ainakin sain jo aika hyvän kuvan tän ekan luvun perusteella... Ihan söpö alku, jatkoa jään odottamaan...
"Uskottavuus on housuissas."
"No se on kyllä pakko myöntää."
Pakko quottaa toi... Noiden vittuilut on aika hauskaa luettavaa...
-
Nyt tarinassa aletaan jo edetä, jippii. Kiitos Radoketulle, kun tsekkasi kiltisti läpi, kun minä en jaksanut koota aivojani enää.
Ja kiitos kommenteista, olette ihania.<3
Briettelle erityisen lämmin halaus kiitokseksi ihanasta kommentista. Mahtavaa, että tykkäät tyylistäni. Sinulle ja Awylle yhteisenä vastauksena: en uskalla sanoa mitään tuohon juonenkäännejuttuun.. En ehkä pidä tätä minään juonellisuuden helmenä, mutta toivotaan parasta ^^
Warning: teinikännäystä ja rivoja puheita! BEWARE! : D
Luku 2 : Keskiyön toisella puolen
Joonas ei ollut aivan varma siitä, miksi hän oli pyytänyt päästä mukaan Gerbiilin bileisiin. Hän ei ollut koskaan ollut hirveän läheinen Aleksin ja Gerbiilin kanssa eikä hänellä ollut suurempia haluja kiskoa alkoholia, mutta mitä hän muka olisi menettänyt? Bileet olivat yksi tavallinen tapa hengata kaveriporukassa. Eipä kai elämä kokemuksista huonontunut. Vaikka sitten kännikokemuksista.
Kun Joonas saapui Gerbiilin kotipihaan puoli kymmenen maissa, bileet olivat jo täydessä vauhdissa. Jo sisällä talossa näytti olevan paljon ihmisiä, mutta takapihan grillikatoksellakin oli porukkaa. Takapihalla leijaili tupakansavua. Etuovi oli auki ja Joonas suuntasi sinne jättäen kenkänsä muiden sekaan. Gerbiilin siskon stereoita käytettiin julmasti hyväksi, sillä musiikki soi lujempaa kuin mikä olisi ollut tavalliselle mankalle mahdollista.
"Ai katos, säkin tulit tosiaan, kiva", Gerbiili moikkasi häntä. Joonakselle ei jäänyt juuri aikaa vastata, kun bileiden pitäjä jo katosikin jonnekin ihmisten sekaan. Hän jatkoi päämäärätöntä vaeltamistaan, tervehti paria tyttöä ohimennen ja etsiytyi kohti keittiötä. Ovella hänet vastaanotti Aleksi.
"Moro Jonttu!" poika hihkaisi rempseään tyyliin ja heitti käsivartensa Joonaksen hartioiden ympäri saattaessaan tätä sisälle keittiöön.
"No moi", Joonas virnisti. "Joko sä oot ollut täällä kauan?"
"Pari tuntia", sanoi Aleksi ympäripyöreästi. "Laita juomises jääkaappiin ja muista kattoo mihin. Siellä on vähän tungosta."
"Kuinka paljon sä oot jo vetäny?" Joonas kysyi huvittuneena alkaessaan raivata tilaa täpötäysiltä hyllyiltä.
Aleksi kohautti olkiaan. "Kaukana lärveistä. Mutta se asia korjaantunee."
Tarvittiin vain hyvää seuraa, musiikkia ja avattu siideripullo, ja Joonaskin oli jo hyvin mukana menossa. Bileet olivat selkeästi mittavammat kuin tavalliset kaveriporukan siideri-illat, sillä Joonas ei tuntenut kuin vähän päälle puolet ihmisistä. Suurin osa oli kyllä heidän koulustaan, mutta loput olivatkin varmaan tutun tutun tuttuja.
Joonas keräsi katseita. Tutut tytöt saattoivat vilkaista häntä vähän tarkemmin, kiitos melko tiukan hihattoman paidan, mutta etenkin tuntemattomat katsoivat häntä pitkään. Hän ei kuitenkaan kiinnittänyt katsojiin sen kummemmin huomiota, vaan keskittyi ennemmin juttelemaan olohuoneporukan mukana. Kuitenkin, kun hänen vieressään istuva mustatukka nojautui kevyesti häntä vasten, tyttöä oli pakko huomioida vähän enemmän.
"Mikä sun nimes on?" tyttö kysyi tuijottaen Joonasta intensiivisesti silmiin.
"Joonas. Mikä sun?"
"Marika. Mistä sä tunnet Janin?"
Joonaksella kesti hetken aikaa tajuta, että Marika tarkoitti Gerbiiliä. "Se on mun luokkakaveri."
"Mulle se on oikeestaan vaan puolituttu. Sen serkku on mun kaveri."
Joonas nyökkäsi ja koetti liittyä taas muiden keskusteluun. Asiaa hankaloitti se, että hänen piti parhaansa mukaan yrittää olla välittämättä Marikan kädestä, joka lepäsi hänen reidellään vähän turhan tuttavallisesti.
"Tarjootko tupakan?" Marika veti hänen huomionsa puoleensa taas hetken kuluttua.
"Sori, mä en polta", Joonas sanoi pahoittelevaan sävyyn. "Mut voin mä lähtee mukaan pihalle, jos sä meet."
Marika ei näyttänyt kovin innostuneelta käyttämään omia sätkävarastojaan, muttei ollut heittänyt hukkaan tilaisuutta jatkaa ilmiselvää flirttiään. Joonaksella ei varsinaisesti ollut suurempia haluja norkoilla takapihalla tupakansavussa, mutta eipä hänellä ollut kummempaakaan tekemistä. Grillikatoksen nurkalla pari rinnakkaisluokan poikaa sauhutteli antaumuksella, mutta muut ehkä kymmenen ihmisen seurueesta lähinnä istuivat. Jaana istui Markuksen sylissä, eihän heitä koskaan nähnyt toisistaan erossa. Oli muutama puolituttu tyttö, joiden nimet Joonas hädin tuskin muisti, sekä hänen luokkalaisistaan Timo, Jutta, Krisu ja Aleksi. Viimeksi mainittu istui kahden tytön välissä kädet näiden olkapäillä, Jutan ja kasiluokan Karitan, ja ilmeisesti pojalla oli show päällä.
"Älä nyt Jutta, kyllä mä tiedän kuinka paljon sä rakastat mua", Aleksi sanoi juuri liioitellun ymmärtäväisellä äänellä. "Mulla kyllä riittää lämpöä mistä jakaa."
"Ja varmasti vähän jotain muutakin", lyhyehkö, mutta teräväkielinen Jutta nälväisi.
"No jos sä haluut..."
"Hoidat varmaan molemmat kerralla?" Joonas heitti kommenttinsa keskusteluun.
"No tietty!" Aleksi huudahti takaisin. "Helposti menee. Lähteeks Marika messiin? Ei kun, ai tosiaan, sullahan on nyt Joonas kierrossa. Mihin sä Antun jätit?"
Marika antoi keskisormen vastata puolestaan.
Ilmeisesti Marikassa oli vaaransa, Joonas huomioi kulmiaan kohottaen. Pienellä tutustumisella hän olisi voinut kaivaa tytöstä esiin joitain kiinnostavia puolia, mutta jos hän halusi säästää itsensä äärimmäisen mustasukkaiselta - ja aggressiiviselta - Antulta, sellainen kannatti nyt jättää väliin. Joonas pohti hetken aikaa, tunsiko pettymystä vai ei. Oikeastaanhan Marika ei ollut aiheuttanut hänessä mitään erityistä reaktiota.
No mutta, kun pysyttiin totuudessa, milloin Joonas sitten oli tuntenut jotain erityistä jonkun tytön kohdalla? Mukavaa jännitystä tuli joskus, ja toisinaan seurustelun edetessä kiintymys kasvoi paljonkin. Mutta hän ei ollut koskaan kokenut sitä kuuluisaa suurta rakastumista, joka valtaa joka solun. Toisinaan Joonas epäili odottavansa Siitä Oikeasta liikoja. Ehkä rakkaus alkoikin todellisuudessa aina sillä pienellä mukavalla jännityksellä.
Joonas meni kuin sattumalta istumaan Krisun ja Timon väliin. Marikan ilme kiristyi. Tyttö vilkaisi tavallistakin puheliaampaa Aleksia happamasti ja tumppasi savukkeen, ennen kuin tyytyi istuutumaan Karitan toiselle puolelle.
*
Jossain vaiheessa Joonas siirtyi sisälle parin muun mukana, mutta ei saanut aivan kiinni menosta. Talossa tytöt keskittyivät istumaan viehkeästi ja pojat lähinnä tsekkailivat, kenellä olemus sitten oli viehkein - eli toisin sanottuna, kenen kaula-aukosta oli parhaat näkyvyydet. Joonas tunsi olevansa jollain tapaa sellaisen yläpuolella, kuin hän olisi muita paljon vanhempi. Hänestä reilu tutustuminen oli aina fiksumpaa kuin seksistiset vihjailut. Joskus Joonaksesta tuntui, että häntä oli helppo pitää tylsänä moisen ajattelutavan vuoksi.
Jonkin aikaa Joonas jutteli niitä näitä muutaman mukavanoloisen tytön kanssa, mutta kyseisiä neitoja vähänkin pidempään vilkaisseet pojat alkoivat luoda häneen pidemmän päälle verenhimoisia katseita. Häntä alkoi hyvin pian kyllästyttää koko meininki.
Ulos oli laskeutunut syvä pimeys. Gerbiili yritti parhaillaan kyhätä grillipaikkaan tulta yhdessä Timon kanssa. Toistaiseksi hiiltyneet puut vain savusivat, kun Timo tökki niitä makkaratikulla. Joonas istuutui sinne, missä nyt sattui olemaan vapaata - ulkona oli nyt vähän enemmän porukkaa - ja katseli huvittuneena poikien yrityksiä saada liekkejä aikaan.
Ajan kuluessa porukka väheni ja lisääntyi vuorotellen, Joonas alkoi viihtyä paremmin ja grillikin syttyi. Ulkona suurin osa porukasta oli hänen tuttujaan ja meininki oli rentoa. Tupakalla olijat vaihtuivat kaiken aikaa, joten Joonas näki joka tapauksessa paljon eri ihmisiä olematta tapahtumien keskipisteessä.
Tunnit sytyttivät tähdet taivaalle. Joonas istui grillikatoksen kulmassa, nojautui kaiteeseen ja katseli ylös. Kasvava puolikuu. Joku vilkaisi juuri kännykkänsä ruutua ja ilmoitti ohimennen, että keskiyö oli hujahtanut ohi ajat sitten. Aika kulki äänettömästi kuin hiipien, mutta vauhti oli juoksua. Katoksessa soi nauru. Joonas kuunteli muiden puheita, heitteli kommenttejaan joihinkin väleihin ja tunsi olonsa kaiken aikaa hyväksi.
Kellon ollessa ehkä neljä katos alkoi olla tyhjempi, sillä osa jengistä oli jo jättänyt bileet, ja jäljelle jääneistä ulkona viihtyivät vain muutamat. Siltikin juttujen taso oli pysynyt lennokkaan huumoripitoisena. Lennokkuus säilyi Aleksinkin vaappuessa paikalle. Epävakaasti askeltavasta pojasta huomasi, että Joonaksen juomien pullojen määrä ei ollut mitään Aleksin saldoon verrattuna. Joonas veikkasi, ettei Aleksi muistaisi keskiyön tästä puolesta huomispäivänä mitään.
Aleksi pudottautui istumaan Jutan ja Timon väliin. Tosin kun tilaa ei sillä kohdalla juuri ollut, hän päätyi olemaan puoliksi Jutan sylissä.
"Pois siitä, läski!" Jutta kiljui yrittäen sysiä Aleksia pois, vaikka poika ei taatusti ollut tarpeeksi painava tullakseen tosissaan nimitetyksi siihen tapaan.
"Älä valita, tykkäät kumminkin", Aleksi virnisti.
Silti hän siirtyi, muttei suinkaan Jutan käskystä, vaan koska Gerbiili kutsui hänet luokseen. Bileiden pitäjäkin oli selvästi ottanut ilon irti omista juhlistaan, sen näki. Eikä vähiten silmistä, jotka olivat alkaneet punertaa samalla tavalla kuin niin monena muunakin perjantaiyönä. Hän meni heti mukaan leikkiin, kun hänen kutakuinkin paras kaverinsa tunki istumaan sivuttain hänen syliinsä, vaikkei ollut varmastikaan tarkoittanut kutsua Aleksia aivan siihen.
"Oih, Aleksi, sähän käyt kuumana", Gerbiili huudahti tahallisen tyttömäisellä, joskin alkoholin epäselventämällä äänellä.
Ruskeahiuksinen poika kiersi kätensä Gerbiilin kaulan ympärille. "Aina sun kanssas, beibi."
Jutta, joka ei ollut juonut kovin paljon ja joka rakasti taltiointeja, kaivoi kameran esiin. "No niin, homoilkaas nyt kunnolla sitten, kun kerran alotitte!"
Aleksi vastasi nuolemalla Gerbiilin poskea mahdollisimman esiintyvästi. Muutama tyyppi sanoi jotain, mikä muistutti vokaaliyhdistelmää "iyy", mutta suurin osa porukasta lähinnä nauroi. Kyllähän sen nyt tiesi, että kännissä noilta pojilta saattoi odottaa mikä tahansa.
"Mä sitten tykkään, kun sä valutat kuolaas mun poskeen", Gerbiili sammalsi virnistäen.
"Arvaa mitä se seuraavaks valuttaa sun poskeen", Jutta oli kuiskaavinaan, vaikkakin kovin äänekkäästi.
Joonas seurasi tapahtumia yhtä lailla virnistellen kuin muutkin. Lopulta Gerbiili sysäsi Aleksin sylistään elefantin painoon vedoten. Kun Aleksi ei istunut kenenkään sylissä, tapahtumien jännittävyyden taso laski keskusteluasteelle.
Mielenkiintoisuus palasi kyllä myöhemmin, mutta se ei ollut enää niin julkista. Porukan kokoonpanon vaihdeltua Joonas oli jäänyt vähän erilleen muista, ja hetken päästä Aleksi hoippuroi hänen luokseen.
"Mitäsh Jonttu?"
"Mitäshh tässä", Joonas vastasi liioitellusti.
Aleksi istuutui hänen viereensä, ei millekään small talk -tasoiselle etäisyydelle, vaan ihan kiinni. Joonas aavisteli jotain samankaltaista showta kuin mikä Aleksilla äsken oli ollut Gerbiilin kanssa. Mutta kukaan ei kiinnittänyt heihin huomiota, sillä ilmeisesti katoksessa oli käynnissä jokin herkullisen kiivas väittely.
Aleksi tuijotti Joonasta tiiviisti silmiin, vaikka hänen silmilleen näyttikin olevan vähän hankalanpuoleista tarkentaa katsetta, ja Joonaksen oli pakko katsoa takaisin kysyvästi.
"Sä olet Joonas hyvä jätkä", Aleksi sanoi päättäväiseen sävyyn, vaikka epäselvyys heikensikin tehoa.
"Sehän kiva", Joonas hymähti huvittuneesti.
"Siis niin kun..." Aleksi etsi vähän aikaa sanoja kaljan tyhjentämästä päästään. "Tosi tosi hyvä jätkä."
Joonasta olisi naurattanut, ellei Aleksi olisi katsonut häntä yhä niin tiiviisti.
"Ja?"
"Anna mä kerron sulle yhen jutun", Aleksi kuiskasi ja painautui kiinni siten, että hänen huulensa lähes koskivat Joonaksen korvaa. "Mä oon vähän humalassa nyt, mutta..."
"No ai vähän", vastasi Joonas saman tien.
"Sssh, pidä pääs kiinni nyt siinä", Aleksi läppäsi häntä käsivarteen. "Siis... se mikä mun piti sanoo, oli, että jos mä en olis ihan näin humalassha, mä varmaan koittaisin iskee sut."
Joonas nauroi. "No on se sääli, että sä oot noin kännissä!"
Äkisti hoikka vartalo nousi, asettautui hajareisin Joonaksen syliin ja painautui häntä vasten. Aleksin pieni vino hymy näytti sen verran oudolta, että Joonaksen nauru tyrehtyi.
"Sä oot pirun seksikäs", Aleksi kuiskasi sammaltaen.
"Aleksi hei", Joonas hymyili, vaikka olikin alkanut muuttua jo vähän varautuneemmaksi. Hän tiesi, että Aleksi oli juonut aivan liikaa tajutakseen, mitä teki. Sen saattoi huomata muun muassa siitä, kuinka pojan kädet tunkeutuivat jonnekin Joonaksen paidanhelman alle.
"Rauhotus nyt", Joonas sanoi jo vähän tiukempaan sävyyn. "Ehkä sun pitäis jo pikkuhiljaa hiljentää vauhtia."
"Ei mun tarvii mitään hiljentää", Aleksi väitti vastaan.
"Mene nyt joka tapauksessa pois mun päältä." Joonas yritti töytäistä sylissään istuvaa poikaa, mutta tämä tarrasi kiinni hänen käsivarsistaan ja piti ne aloillaan. Katse oli yhä tulkitsemattoman läpitunkeva. Joonasta alkoi tosissaan hermostuttamaan. "Aleksi, mene nyt. Ihan tosi."
"Mä teen mitä tahon", kuului ehdoton vastaus.
Joonas ei ehtinyt edes aloittaa vastustavaa lausetta, kun hänet estettiin puhumasta. Kului useampia sekunteja, ennen kuin Joonas tajusi Aleksin suun painautuneen hänen huuliaan vasten - tajusi Aleksin suutelevan häntä.
Ote oli hyvin omistava, mutta silti jotenkin hapuileva. Aleksi haki Joonaksen vastausta, kieli kosketti alahuulta, Joonas hengähti kuin säikähtyneesti. Puoli hullua sekuntia hän oli jo vähällä vastata.
Sitten järki tyrmäsi yllättyneisyyden ja Joonas sai koottua itsensä työntämään Aleksin irti itsestään. Aleksin katse haki kiintopistettä, voi luoja, miten poika oli sekaisin. Joonas töni hänet sylistään ja hän oli vähällä kaatua, mutta otti sitten tukea grillikatoksen hirsistä.
Äkisti Joonas tajusi muiden tarkkailleen tilannetta virneet kasvoillaan.
"Uuh, Aleksihan on kuumana suhun, Joonas!" joku huudahti nauraen.
"Poikaparka tais saada just pakit", lisäsi joku toinen surkuttelevalla äänellä.
"Hitto, olisitte nyt vähän pidempään nuollu, niin mä oisin saanut kuvattua", Jutta harmitteli.
"Me mitään nuoltu, Aleksi vaan kävi päälle", Joonas korjasi posket punaisina, mutta virnisti yhtä kaikki. Hän ei ollut sitä tyyppiä, jota hävettäisi olla huomion kohteena sillä tavalla.
Joonas seurasi sivusilmällä, kuinka Aleksi horjahteli pois grillikatoksesta, talon suuntaan. Varmaankin sammumaan Gerbiilin olohuoneen sohvalle. Toivottavasti ei oksentaisi siihen.
*
"Katos, Aleksi, pysyt pystyssä!" Joonas oli yllättyvinään, kun Aleksi raahautui maanantaiaamuna kavereidensa seuraan. Joonas vietti aamuvälituntia poikkeuksellisesti niin kutsutun 'Aleksin porukan' kanssa, sillä heillä olisi ensimmäiseksi samaa valinnaista ainetta.
"Sulla luulis olevan vieläkin krapula perjantailta", Timo lisäsi virnistäen.
"Joo, tehän olitte ihan absolutisteja varmasti", Aleksi nyökytti päätään.
"Me ei oltu ihan niin turvat", Timo totesi. "Paitsi Gerbiili."
"Me sentään tajuttiin, mitä tehtiin", sanoi Joonas vähän hiljaisemmin.
Aleksi katsoi häntä hieman tarkemmin. "Mitä sä meinaat?"
Pojat katsahtivat toisiinsa. Gerbiili kohautti olkapäitään virnistäen. "No ei mitään erityistä, me oltiin kännissä. Jutalla on video, jossa sä nuolet mun poskea."
Aleksi naurahti. "Jes. Sääli etten mä juurikaan muista."
Joonas ei katsonut tarpeelliseksi sanoa mitään.
-
Aww, tämä on todella suloinen. Lupaava alku. Kirjoitusvirheitä en bongannut.
Jatkahan. 8D
-
Ihana ficci.... En osaa muuta sanoo... :D Ja olennaisesti jatko odotellaan ;D
-
Mielenkiintoinen täytyy sanoa.
Onneksi olkoon sillä onnistuit juuri koukuttamaan minut, joka en yleensä slashista (varsinkaan teinislashista) piittaa. ^^
Jatkoa odottelen kutina persiissä.
-
Jesh! Jatkoa oli tullut! Toi luku oli mahtava. Ei kirjoitusvirheitä tai mitään muutakaan vikaa. Ja sun kirjoitustyylikin alkaa heti saamaan koukkuun.
Jatkoa vaan sitten.
-Chenoa-
-
Jokin kirjoitus tyylissäsi on niiin ihanaa. Se koukutti minua heti alusta asti ja odottelen jatkoa todella innoissani. Pidin varsinkin kaikista keskusteluista, ne olivat hauskoja.
Joonaksesta tuli välittömästi lempihahmoni, mutta on Aleksikin kiva. Harmi vaan, ettei Joonas vastannut siihen suudelmaan.
Ihanaa, että tästä tulee peräti kymmenen osaa! Luen varmasti kaikki.
-
Pidin kovasti. Joonas ja Aleksi on molemmat hahmoina tosi mielenkiintoisia, ja nää tapahtumat voi kuvitella paremmin kuin hyvin oikeaan elämään. Ja pidän paljon sun kirjoitustyylistä. :3 Lisää odotan. ^^
-
Hei aww, jatkoa!
Huomkellonaikajärkevämpääeiirtoo.
-
OI :) Jatkoa nopeasti vaan!
-
Kiitokset kommentoijille, olette kivoja! n___n
Luku 3 : Pidempi darra
Miksi hitossa tytöt katsoivat tuolla tavalla? Aleksin luokkalaiset ehkä eivät, mutta vuotta nuoremmilla oli nähtävästi hauskaa. He tirskuivat kuin hänellä olisi ollut paita väärin päin ja sukat käsissä, vaikka sellainen ei olisi mitenkään voinut olla mahdollista. (Aleksi oli kyllä oppinut pukemaan vaatteet ylleen pienenä yhtä lailla kuin muutkin. Oikeastaan hän oli aika turhamainen ja piti ehdottomasti kiinni siitä, että näytti hyvältä.) Oliko hän pitänyt kännipäissään jotain orgioita, vai?
Eihän se Gerbiili-juttu voinut olla ainoa syy. Tottahan nyt kasiluokkalaisetkin olivat kännihomoilua ennen nähneet? Aleksia raivostutti - hän ei muistanut, mutta muut kyllä hänenkin puolestaan.
Sen täytyi olla jokin moka. Hänellä oli hämärä aavistus siitä, että hän oli suudellut jotakuta. Kuka ihme se saattoi olla? Hitto, jos kyseessä oli joku varattu tyttö, hän olisi vaarassa saada turpaansa.
Eihän se ollut edennyt pidemmälle? Aleksi tiesi sen kylmän tosiasian, että kännissä seisoo vain järki - jos hän oli nolannut itsensä sillä tavoin... Mikäli kyseessä oli todella kahdeksasluokkalainen, niin virnuilusta päätellen tyttö oli puhunut siitä kaikille kavereilleen. Ja nyt Aleksi ei voinut mitään muuta kuin toivoa, ettei asia ollut niin. Voi helvetti!
Toisaalta tarkemmin ajateltuna kukaan muu ei juuri kiinnittänyt erityistä huomiota Aleksiin. Saattoihan se olla, ettei hän ei tosiasiassa ollut tehnyt mitään. Kasit vain olivat aivottomia kanoja. Niin sen täytyi olla. Sen oli pakko olla niin!
*
Ei kulunut kauaakaan aikaa, kun Aleksi huomasi toisenlaisiakin reaktioita. Portaissa seisoskeli ysi deen poikia, niitä koviksia, joiden kuuli uhkaavan hakata kaikki. Aleksi vain loikki ohi, mutta pojat tuijottivat häntä jokseenkin kylmään sävyyn. Yleensä Aleksi ei juuri isottelijoista piitannut, mutta nyt hänelle tuli kovin pakottava tarve päästä kauemmas. Hän luikki kerroksen verran portaita ylös päin.
Hitto vie, tämähän alkoi olla pelottavaa.
Kaverit puhuivat samoja juttuja ja heittivät samaa läppää kun aina. Samaan aikaan Aleksi taisteli koko tunnin ajan päänsä kanssa. Hän ei olisi uskonut, että bileistä voisi seurata tällainen fiilis. Henkinen darra, fyysistä reilusti pitkäkestoisempi. Raivostuttavinta oli, ettei hän tiennyt, kuuluiko hänen tosissaan pelätä vai ei. Deeläisistä päätellen kyllä, mutta mikä ihme ne tytöt sitten sai niin hilpeiksi?
"Mua alkaa pikkuhiljaa tosissaan vituttamaan, kun kasin tytöt saa likkataudin aina kun näkee mut", Aleksi lopulta puuskahti, kun heidän porukkansa tunkeutui ulos biologianluokasta.
Kaverit vain naurahtivat. "Sä oot ihan luonnostas niin tajuttoman koominen", Timo selitti. Aleksi uhkasi nyrkillä.
Siihen aihe sitten jäikin. Heidät häädettiin ulkovälitunnille ja jutut liukuivat ohi täysin epäloogisessa järjestyksessä. Kellon soidessa Aleksi tunsi olonsa unohduksen myötä jo vähän paremmaksi.
Vuorossa oli kaksi tuntia valinnaisia. Aleksilla, Gerbiilillä ja Timolla kyseessä oli liikunta, mutta moni muu lähti kulkemaan sisälle. Esimerkiksi Mikaelilla ja Markuksella oli ATK:ta. Aleksi jäi kavereidensa kanssa odottamaan liikunnanopettajaa pihalle. Hän seurasi hajamielisesti katseellaan Joonasta ja rokkari-Lauria, jotka suuntasivat kohti musiikinluokkaa toisen ulko-oven kautta. Sitten hän äkisti tajusi, mitä voisi tehdä.
Joonas ei valehtelisi. Muut pojat saattoivat vähätellä tai liioitella tai vaikka kumpaakin yhtä aikaa, mikään ei ollut heille mahdotonta. Mutta Joonas kertoisi mitä oli tapahtunut.
Mutta kun liikuntatunti loppui, Aleksi ei vaivautunut käymään enää koululla. Kenttä oli vähän matkan päässä koulusta ja sieltä oli hänen kotiinsa vain puolisen kilometriä matkaa oikotietä pitkin. Hänen olonsa oli nyt vähän parempi, kun hän sentään tiesi mitä voisi tehdä. Silti hän kotiin pyöräillessään pohti, olisiko hänen pitänyt etsiä Joonas käsiinsä heti koulun jälkeen. Ties mitä kostajia metsäpolullakin saattoi hänen eteensä loikata.
Okei, nyt hän alkoi olla paranoidinen.
*
Joku taisi käsikirjoittaa Aleksin elämää.
"Jonkun pitäis viedä nyt näitä vanhoja tekstikirjoja pois ja tuoda uusia. Sinne vois mennä pari tyyppiä, noita kirjoja on aika paljon. Voisko joku?" englanninopettaja kysyi tiistain neljännellä tunnilla. "Joonas?"
Joonas nousi puoliksi vastahakoisesti paikaltaan, ja opettajan katse nauliutui Aleksiin.
"Aleksi varmaan voi mennä auttamaan?"
Aleksi oli jo vähällä kieltäytyä silkkaa laiskuuttaan, mutta sitten hän muisti, mitä hänellä oli tehtävää. Hän otti kirjat pöydästä ja lähti Joonaksen perään oikeastaan aika vauhdilla. Mutta kun Joonas vilkaisi taakseen nähdäkseen, kenet oli saanut seurakseen, Aleksi hidasti huomattavasti. Sen jälkeen Joonas ei katsonut enää taakseen. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan. Aleksi ei tiennyt, mistä se johtui, eikä pitänyt siitä. Sanat 'Aleksi' ja 'hiljaisuus' eivät kuuluneet yleensä muutenkaan samaan lauseeseen, ja tämä nimenomainen äänettömyys oli jotenkin erityisen pakottavaa.
He seisahtuivat tyhjään varastoon kirjat käsissään.
"Mihin nää kuuluu?"
Aleksi hätkähti - Joonaksen ääni kuulosti kovalta keskellä outoa hiljaisuutta.
"Heitetään vaan johonkin", hän mumisi ja laski kirjapinon sattumanvaraisesti jollekin hyllylle.
Hitto, miten saattoikaan olla hankalaa saada suutaan auki. Aleksi arveli maalailleensa kauhukuvia itselleen niin paljon, että kysymisestä oli tullut korkea kynnys.
"Joonas hei", Aleksi sai lopulta sanottua. Hänen äänensä kuulosti typerältä.
Joonas katsoi Aleksiin sen näköisenä kuin tahtoisi vain puoliksi kuulla jatkoa.
"Mua jäi vaivaa se perjantai. Sä oot vaikuttanut jotenkin... vaivautuneelta... aina kun siitä on ollu puhetta", Aleksi sanoi jo selkeämmin, vaikkakin silti epäröiden. Etenkin, kun jokin Joonaksen ruumiinkielessä viesti haluttomuutta puhua asiasta.
Aleksi oli kuitenkin päättänyt saada tietää. Hän veti henkeä, ennen kuin kysyi: "Mitä mä tarkalleen ottaen tein sillon?"
Joonas ei aluksi katsonut Aleksiin. Hän nosti kirjoja ylimmältä hyllyltä, laski ne maahan, tuijotti vähän aikaa jäljelle jääneitä kirjoja. Olennaista oli, että muutamassa yksinäisessä opuksessa ei varsinaisesti ollut mitään nähtävää. Aleksi odotti. Rystyset valkoisina.
Joonas näytti etsivän sanoja, kiertoteitä, kunnes huokaisi.
"No sä ehottelit", Joonas sanoi suoraan.
Aleksi katsoi Joonasta ilmeellä, joka kieli ymmärtämättömyydestä.
"Mulle", Joonas katsoi tarpeelliseksi lisätä. "Sä tungit ihan kiinni. Ja - no joo, ehottelit epäsuorasti. Sä sanoit mua seksikkääks." Joonas virnisti vinosti. "Sä suutelit mua. Ei mitään pientä pussausta, sä suutelit mua."
Sillä hetkellä Aleksi tiesi, miltä tuntui kissasta, jonka niskaan kaadettiin sangollinen vettä.
"Voi helvetti", hän puuskahti, haroen hiuksiaan avuttomana. Joonas tuijotti käsiään, vaikka näyttikin tyyneltä.
"Sori", Aleksi takelteli. "Mä -"
"Olit kännissä", Joonas keskeytti. "Ei se mitään."
Aleksi ei tiennyt mitä sanoa, vaikka hän todellakin olisi tahtonut selittää jutun unohduksiin. "Niin kai. Mä siis - oikeesti -?"
Joonas vain hymähti. "Sä vaikutit olevan hyvinkin tosissas."
"Helvetti", Aleksi sanoi taas. "Mä - jos joku mun kaveri rupeis - tai siis - hitto!"
Joonas katsoi häntä. Nyt se katse häiritsi Aleksia enemmän kuin se, jos Joonas olisi vain tuijottanut käsiään.
Aleksi huoahti tuskastuneena. "Että mä nyt sulle rupeen..."
"Ei se mitään", Joonas toisti. Toinen ei tuntunut olevan millänsäkään, kun taas Aleksi itse harkitsi jopa ryyppyreissujen jättämistä, mikä oli jo paljon sanottua.
"Unohetaan koko juttu", sanoi Joonas. "Se ei haittaa, se on ihan ookoo."
Samassa Aleksi tajusi, mitä Joonas hänestä luuli. "Vittu, en mä mikään homo oo!"
Joonas hymähti ja katsoi Aleksia päätään puistellen. "Aleksi hei, homot ei oo mitään syöpäläisiä."
"Joo mut kun mä en oo", Aleksi intti.
"En mä oo niin sanonutkaan. En mäkään, ei sen puoleen. Mut musta niissä ei oo mitään pahaakaan." Yhdenkään sanan kohdalla Joonaksen katse ei irronnut Aleksin silmistä. Lopulta Aleksin oli pakko kääntyä itse katsomaan muualle.
"Ala nyt saarnata siinä sitten", hän murahti nostaessaan uusia kirjoja hyllyltä.
"Mä mitään saarnaa", sanoi Joonas.
"Muuten vaan."
Niiden sanojen jälkeen he verhoutuivat jälleen täydelliseen hiljaisuuteen.
*
'Ajatus kahesta koulutunnista ton kamalan arvotuksen paljastumisen jälkeen oli liikaa, vai?'
Aleksi tuijotti kännykkänsä ruutua, tekstiviestiä, joka siihen oli saapunut puoli minuuttia sitten. Lähettäjänä oli pelkkä numero, mutta Aleksi tiesi silti.
'Kai sitä nyt kunnialliset ihmiset saa lintsata välillä. Mistä sä oot saanu mun numeron?'
Muutaman tyhjän minuutin ajan Aleksi tuijotti seinäkellonsa sekuntiviisaria. Se otti eripituisia askelia eri numeroiden kohdalla - hädin tuskin liikkui ylimmällä numerolla, mutta harppoi kuutosessa. Sitten puhelin piippasi taas.
'Gerbiililtä. Ja pah, sä pakenit.'
Aleksi unohti tyystin sen, että hän oli suunnitellut menevänsä hakemaan kokista jääkaapista. Hän näppäili vastauksen kiivaan nopeasti. 'Ja mitähän mä sun mielestä pakenin?'
'Pelottavia foobikoita', vastaus kuului. 'Ja yli-innokkaita faghageja.'
'Mitä vitun faghageja?'
'Homojen kavereita.'
'Haista paska. Mä en oo homo.'
Suunnitelmissa oli jo Joonaksen murha, ennen kuin tämä vastasi.
'Sulla oli kyllä sen verran intoa siinä, että ties mihin oltais päädytty jos olisin vastannu... : D'
Tuohon viestiin saakka Aleksia oli lähinnä ärsyttänyt Joonaksen tahalliset vittuilut, mutta jokin sai hänet nyt jähmettymään. Ajatus hänestä Joonaksen kimpussa - välähtävä mielikuva pois revittävistä vaatteista, suudeltavasta kaulasta -
Aleksi suorastaan säikähti ajatuksiaan. Hän palautti itsensä jysäyttäen maan pinnalle ja turvautui vastatessaan vaistomaisesti uhitteluun, leuhkintaan. 'Haluutko sä turpaas? Mä saan kuule keneltä tahansa suudeltua jalat alta jos vaan haluan.'
Väliaika ennen Joonaksen vastausta tuntui ihan liian pitkältä. Kun se sitten lopulta saapui, Aleksi ei äkisti tiennyt lainkaan kuinka suhtautua.
'Niinpä kai... Mä olin itekin kännissä, mutta sen mä kyllä muistan, että sä suutelit oikeesti aika vitun hyvin.'
-
Awww. Lisää, heti! Et sä voi kiduttaa meitä noin pitkillä tauoilla. ;__;
-
Toistan itseäni:
Hei aww, jatkoa!
-
Jihuu! Jatkoa! Tää oli taas kerran hyvä. Ja loppu oli paras.
Aleksi & Joonas, niinpä niin.
Haluun vaan jatkoa nopeesti!!!^^
-Chenoa-
-
Hih tuolle viimeisellä tekstarille n___n jatkoa jatkoa!
-
Oi mitä kivaa Säilästä taas löytyikään !
Melkein jo jätin tämän lukematta kun luulin jo lukeneeni tämän. Tuntuu että Aleksi on tosi käytetty nimi juuri nyt, se varmaan hämäsi. No mutta, luin kuitenkin ja onneksi luinkin. Tämä on tosi jotenkin... ilahduttavaa luettavaa. Sellainen kepeä ja kupliva, ei liian raskas, muttei kuitenkaan liian pinnallinen. Ihana lukea kunnollista teinislashia vaihteeksi. Siis juuri tuo ettei se oli liian raskasta ja syvällistä ja suuria tunteita, tai pinnallista missä kaikki käy liian helposti ja nopeasti. Ja luojan kiitos, tästä saa otteen !
Hahmoista tykkään tosi paljon. Ihanaa, ne virnistelevät. ^^ Näissä on sellaista särmää ja kipinää koko ajan. Poikien vittuiluita on hauska lukea. En tiedä, joku voisi sanoa etteivät pojat osaa vakavoitua, mutta minua se ei häiritse. Joonaksesta ehkä pidän eniten. On mukavaa että tämä on fiksu. Sellainen pieni pilke silmäkulmassa, mutta osaa rauhoittua ja olla ja ajatella. Vaikka Aleksistakin pidän, mutta kaksi Aleksia tässä olisi katastrofi. :'D
Gerbiili hämäsi alussa, kun ei oikein tiennyt että ystävä vai vihollinen, mutta selvisihän se. Lempinimeä olisi ehkä voinut perustella jotenkin, nyt kun se tuli tuollalailla tyhjästä niin itse en meinannut osata suhtautua siihen.
Jossain kohtaa kiinnitin huomiota että kerrot aika paljon hahmojen nimiä, vaikkei näillä olekaan mitään tekemistä. En oikein osaa ajatella onko se hyvä vai huono juttu. Jos itse sen koet tärkeäksi ja oikeaksi niin mikäs minä olen siihen sanomaan, mutta jäin tosissani miettimään sitä. Aleksi, Joonas, Gerbiili ja Timo, muita minun ei mielestäni tarvitse muistaa. Ellei tässä ole jokin koukku että hahmot palaavat tarkeässä osassa. Timokin on vähän... Kasvoton sivuhahmo joka nyt tulee mainituksi.
Tämä kommentin kirjoittaminen venyy ja venyy koko ajan kun alan liikaa funtsimaan. Mutta ajattelin nyt vielä ilahduttaa(?) kirjoittajaa kiittämällä "Näkymättömistä asioista". Tai siis kun yleensä mieleen tarttuu vain juoni, juonen käänteet, hahmot ja kirjoitus virheet. Jos virheitä ei ole niin fyysiseen kirjoitukseen ei ehkä kiinnitä huomiota, mutta se painuu alitajuntaan ja jättää "täyden" olon.
Tällä epäselvällä alustuksella tarkoitan siis kiittää fyysistä kirjoitusta. Olit ihan yllättävän paljon kuvaillut asioita ja paikkoja. Et sentään liikaa, mutta yllättävän paljon.
Olit myös saanut hyvin toteutettua ajatukset. Itse olen vähän heikompi siinä, ja teksti menee raskaaksi kun ajan jonkun ajatuksia kuvaamaan, mutta tässä se oli samalla tasolla kuin teksti eikä häirinnyt mitenkään että mentiin pään sisällä ja ulkona. (Puheissani ei varmaan ole enää mitään järkeä?)
Minun mielestäni.
Mutta siis todella mukavaa luettavaa. Yritin miettiä miten kuvaisin tätä, tuli mieleeni "Kypsää teinislashia", tiedä sitten onko, mutta ainakin pidän tästä oikein oikein kovasti.. ^^
Minäkin jään innosta täristen odottamaan jatkoa.
Kiitos
-
Jaajaa..taidanpa nyt olla koukutettu..pahasti 8DD
Tää on niin sweet <3
Mä en muistanutkaan, miten kivoja teinislashit voi olla..kaikkine kliseineen 8) <3
hmh..ajatus ei oikeen kulje. . .
Oli mukava lukea nää ensimmäiset 3 osaa putkeen...
sä kirjoitat hyvin.. (;
Tällaiset stoorit on aina jotenkin suloisimmillaan mun mielestä tässä kohtaa..kun kaikki on niin vaiheessa ja epävarmaa 8))
Okej..nyt menee jo mun kommentti vähän sekavaksi..syytetään kellonaikaa 8DD
Ja vielä sen verran, että jostain syystä mun mielikuvat näistä jäpiköistä on, että Allu ois sellanen hanoi glämmäri ja Jonttu puolestaan emopoika.. ;D
Jau..siirryn kulman taakse vaanimaan jatkoa! 8)
-
Aww, aww ja vielä muutamantuhatta kertaa aww.
Smarou vei jalat suustani tuolla kommenttinsa ensimmäisellä kappaleella. :3 Tämä on juuri sellainen ihana luettava, ei liian raskas muttei missään nimessä mitenkään pinnallinenkaan. Sellainen, jonka lukeminen on sujuvaa eikä teetä missään vaiheessa minkäänlaisia ymmärrysvaikeuksien poikasiakaan (ei edes vaikka lukijana on tällainen sherloc). Kauhistus olisi tullut jos olisit laittanut kaksikon syljenvaihtoon selvinpäin jo toisessa luvussa - tämä otus kannattaa hidasta etemistä, ainakin niin kauan kun se ei mene pitkittämiseen. Kolmosluvun lopussa Aleksi säikähtää mielikuviaan Joonaksesta siihen tyyliin, ettei olisi nyt laisinkaan sopinut kuvaan jos tuosta vaan pystyisi saman sukupuolen edustajaa suutelemaan, oli kyseessä sitten koulun komein poika tai ei. 8D
Jos ja kun pitää nimetä jokin häiritsemään jäänyt asia ei miun tarvitse kauaa näitä harmaita, harvoin käyttöön joutuvia aivosolujani vaivata. Hahmoja ei nääs ole juurikaan kuvailtu, ja itse ainakin odotan hiukan informaatiota Aleksin ja Joonaksen kotioloista, perheestä, harrastuksista, muista vapaa-ajan aktiviteeteistä ja ulkonäöstä. Etenkin tuo viimeinen on minulle ehkä turhankin paljon merkitsevä seikka - se, etten tiedä, mihin teinistereotypiaan nämä tyypit voisi luokitella häiritsee. Hiukset, vaatteet, ylimääräiset härpäkkeet... eiväthän ne missään nimessä ole lähimaillakaan tarinan tärkeintä antia, mutta pitäisin kyllä lukemastani enemmän jos niihin jossain välissä edes viitattaisiin. (Kit paljastui pissikseksi. |''D)
Ei kai siinä muuta sitten - eikun, paitsi että, ajatus siitä, että Aleksia ja Joonaa on jossain vielä (vain, snif) seitsemän lukua lisää saa harkitsemaan kirjoittajan kotiin vessan ikkunan kautta tunkeutumista. Että odotas vain, kun yö koittaa ja pimeys laskeutuu... Ei vaan ei siun tosissaan tarvitsisi paria viikkoa lukujen välillä odotella. Saat nämä Aleksiin ja Joonaan addiktoituneet tärisemään vieroitusoireiden kourissa, sadisti. ;33
-
Aww . Oli vaa pakko : D Vaiks yleensä nykyää käytän tota sanaa ihan liikaa ._.' Mutjoo enivei, iki-ihanaa ja niin kulutettua teinipoikarakkautta ei voita mikään! Mä sitten tykkään näistä hyvin kirjoitetuista teinipojista. : D Joonas ja Aleksi on molemmat tosi mielenkiintoisia persoonia ja noiden kahen vittuiluja on hauska lukee, hajosin moneen otteeseen ihan ääneen. : DD Mut ei tommosee kohtaa saa jättäää x_o ! Mä ihan innoissani odotin jo et olis ollu se neljäs osa muttei ollukkaa. : <<
Alappas pistää sitä kehiin jo! Jookosta älä venytä sitä lisäämistä viikolla! o.o
// onks tää oikeestaa koko aika vaa k-13 : ( ?
-
ÄÄäh!! Luin tämän juuri kun törmäsin :o
Tää on mahtava!! Tahtoo lisää!!! Vaatii ja pakottaa!
Lisää!! Jäi niin kuohkeeseen kohtaan ;)
-
Suuret kiitokset taas teille, you
gays guys make my day! *rutistus*
Smarou: Ensiksi kiitos ja kumarrus überpitkästä kommentista. Ihanaa kuulla, että tästä löytyi noin paljonkin mitä analysoida. Awws. Minulle merkitsee tosi paljon, että teksti on lukijalle miellyttävää ja aidonoloista.
Gosh, en olekaan tullut ajatelleeksi tuota Gerbiili-nimityksen selittämistä. Se vain on sellainen lempinimi, joka on itselleni jotenkin niin luonnollinen, etten ole huomannut selittää sitä. Ei sillä mitään tarinaa ole, omien mielikuvieni mukaan se vain on jonkun väläytys. :"D
Ja totta, kerron aika paljon hahmojen nimiä. Se liittyy siihen, että kuten sanoin, aitous merkitsee minulle paljon. Mielestäni nimillä saa luotua helposti kuvan laajasta kaveripiiristä, ja se on ollut tavoitteeni. Osalla hahmoista on usein luvassa suurempaakin (sivu)roolia.
Kyllä, ilahdutit. <3
Look at Me: Tykkään siitä, että lukijoilla on omat mielikuvansa poikien ulkoisesta olemuksesta. Itse en kuitenkaan mielelläni luokittelisi Aleksia tai Joonasta mihinkään ulkonäkökategoriaan. Tyylitajua molemmilla on sen verran, että melkein voisi fruittareiksi sanoa, mutta _vain_ melkein. : D
Kit: Ah, joku toinenkin kannattaa hidasta etenemistä ^^ Kuten sanoin Look at Me'lle, annan mielelläni lukijalle aika paljon vapautta hahmojen ulkonäön kuvittelemiseen. Muunlaista tietoa tulee jatkon mukana - esimerkiksi heti tässä luvussa vieraillaan Aleksin kotona.
Ja mitä tulee teinistereotypioihin, en luokittelisi näitä poikia mihinkään lokeroon. LaM:lle jo mainitsinkin pienestä kallistumisesta fruittarityylin suuntaan.
Kommenttisi viimeisen kappaleen lukeminen oli muuten viikkoni huippukohta. : DD
Köh köh, jos olet tosi malttamaton, oikaise Valtakunnan (http://kommando.urli.net) kautta. Siellä A&J:tä on jo yhdeksän lukua. ; )
Sira: Tapahtumien puolesta K-13:ssa pysytään. Esim. tämän luvun aikana Joonaksella on kyllä jo aika villejä ajatuksia... ; )
Jos korkeammalla ikärajalla kirjoittamani teinislash kiinnostaa, tsekkaa kotisivuiltani Anatomian oppitunnit. : )
Tosiaan, kiitos murut, keep on reading <3
Luku 4 : Sadepäivä ja sen seuraamukset
Ensimmäiset vesipisarat olivat löytäneet liukumäen Joonaksen käsivarrelta, kun hän oli ollut ohittamassa ruokakauppaa. Tietenkin hän oli ajoittanut ulosmenon siihen ajankohtaan, kun taivas päätti tipauttaa itsensä sateena maahan.
Viiden minuutin kuluttua vettä tuli solkenaan, eikä Joonas olisi voinut enää märemmäksi muuttua. Kotiin oli liian pitkä matka - hän väisteli asfaltilla tanssivia lätäköitä kahden kilometrin päässä kotoa - mutta jostain oli sateensuoja hankittava. Kuka asuisi täällä lähellä, puolen kilometrin säteellä koulun kentästä?
Aleksi näytti lievästi sanottuna hämmästyneeltä, kun hän ulko-ovensa avatessaan löysi kynnykseltään läpimärän luokkatoverinsa.
"Mitä hittoo sä teet ulkona tässä säässä?" Aleksi ihmetteli väistäessään, jotta Joonas pääsi tulemaan eteiseen.
"Ei toi ilma tollanen ollu, kun mä lähin", Joonas jupisi ja seisahtui. Aleksi näytti vasta silloin tajuavan, että toinen ei tuntenut hänen kotiaan eikä välttämättä tahtonut jäädä eteiseen kuivattelemaan.
"Joo, tota, mennään mun huoneeseen", hän artikuloi ja lähti johdattamaan Joonasta läpi olohuoneen, jossa auki olevan television edessä sohvalla nökötti seitsenvuotias tyttö. Sen enempää Joonas ei ehtinyt pistää merkille, ennen kuin Aleksi hänen edessään oli ehtinyt punertavan puunvärisen oven eteen. Ovessa, jota poika tönäisi kevyesti, roikkui pieni puinen kyltti, jossa luki kömpelösti veistetyin kirjaimin "Aleksi".
Ihoon liimautuvat märät vaatteet saivat kylmät väreet kulkemaan pitkin Joonaksen selkää, mutta hän yritti olla välittämättä niistä astuessaan varovasti sisään huoneeseen, joka oli kotoisan sekainen. Paremmankin järjestyksen nähnyt kirjahylly sisälsi kaikkea muuta paitsi kirjoja, kun taas Aleksin koulukirjat lojuivat lattialla. Sinisistä verhoista ei oikein osannut sanoa olivatko ne auki vai kiinni. Parisängyllä lojui hyvinsyönyt musta labradorinnoutaja.
"Kuka toi pikkulikka oli?" Joonas uteli katsellessaan seinille teipattuja julisteita.
"Itikka", Aleksi hymähti yrittäessään töniä koiraa pois sängyltään. "Pikkusisko siis. Jessika."
"Mullakin on sisko, Anna", Joonas sanoi.
"Eiks se oo se seiskaluokkalainen? Riki, läski, häivy siitä!"
"Joo."
Koira pudottautui sängyltä ja otti uuden paikan pöydän alta. Joonas kyykistyi rapsuttamaan sitä.
"Kohtalotoveri", hymyili Aleksi vaisusti. "Tosin mulla siskoja on niin sanotusti neljä."
Joonas katsoi sängyllä istuvaan Aleksiin kulmiaan kohottaen, kysymättä kuitenkaan mitään, ja tämä jatkoi: "Isän uudella vaimolla on kolme tytärtä. Järjetön tuuri! Ihan kun Itikassa ei olis tarpeeks."
Joonas virnisti ja nousi seisomaan koiran viereltä.
"Hitto, kun paleltaa", hän irvisti käsivarttaan hieroskellen. "Et sä vois lainata kuivaa paitaa?"
"Joo, totta kai", Aleksi sanoi ja suuntasi vaatekaapilleen. Sitä kaivellessaan poika huomautti: "Mä oon kyllä hitusen sua pienempi mutta ei kai sen pitäis paljon haitata."
"On se rassaavaa, kun on liikaa lihasta", Joonas leukaili ja veti läpimärän T-paitansa yltään.
Silmäkulmastaan Joonas oli näkevinään, että Aleksi vilkaisi häntä ja kääntyi sitten nopeasti katsomaan muualle. Joonas oli laittoi paitansa kuivumaan tuolin selkänojalle.
"Siinä", Aleksi sanoi ja ojensi Joonakselle mustan T-paidan.
Katseet kohtasivat nopeasti, aivan ohimennen. Joonaksen mielessä välähti eräs perjantai viikkoja sitten, sekavat sanat, lähelle painautuminen... Hän veti huomaamattaan henkeä suun kautta, raskaammin.
Siitä päätellen, miten nopeasti Aleksi kääntyi pois, toisen pojan ajatukset olivat myös kulkeneet samoja suuntia.
Vaikka Joonasta ujostutti jollain kummallisella tavalla, oli pikkuseikkojen huomiointi Aleksin käyttäytymisessä joka tapauksessa sen verran kiehtovaa, että Joonasta melkein harmitti pukea päälle.
Ulkona lyhyt, ärhäkkä sadekuuro osoitti loppumisen merkkejä.
*
Joonasta todella kadutti, että hän oli mennyt sanomaan Aleksille, että tämä oli suudellut hyvin. Aleksi oli vastannut huumorilla, mutta Joonasta asia jäi vaivaamaan. Mistä vetoa, että nyt Aleksi kuvitteli Joonaksen pyrkivän jonkinlaiseen uusintaerään! Se ei ollut hänen päämääränsä, ei todellakaan, mutta siltä se oli kuulostanut. Voi ei.
Mutta olikohan Aleksikaan sitten täysin varma siitä, mitä oli meneillään?
Joonas vaihtoi märät farkut kuiviin huoneeseensa saavuttuaan, mutta jätti Aleksin paidan päälleen. Hän rojahti sängylle kyljelleen ja siveli hajamielisesti sormillaan oksanreikää lautaseinässä.
Mitä ihmettä oli meneillään?
Aleksi oli vaikuttanut jollain tavalla hermostuneelta Joonaksen ollessa siinä vain metrin päässä ilman paitaa, kahdestaan hänen kanssaan. Sen täytyi johtua häpeästä, joka juontui bileiden tapahtumista, Joonas mietti. Niin - kun asiaa ajateltiin toiselta kantilta, sadepäivähän oli ollut loistava testi. Jos Aleksi olisi tarkoittanut sitä, mitä oli kännissä Joonakselle sanonut, hän olisi varmasti reagoinut jotenkin toisin kuin vain pienellä hämmennyksellä.
Joonakselle iski äkisti jotenkin kovin syyllinen olo, kun hän sillä tavalla hautoi ajatuksia Aleksin perimmäisistä aikeista. Mikä hänet oikeutti sellaiseen? Kuulosti itsekeskeiseltä väittää, että Aleksi olisi muka tosissaan ollut kiinnostunut... enemmästä. Voi jessus, miksi ihmeessä hän pui tätä? Mitäänhän ei ollut tapahtunut!
Joonas kierähti selälleen ja alkoi tuijottaa tyhjin silmin styroksilaattakattoa.
Mutta mitä jos? Mitä jos Joonas olisi lukkiuttanut heidän katseensa yhteen ja ottanut yhden kokeilevan askeleen eteen... mitä jos Aleksi ei olisi kestänyt hetkeäkään, vaan suorastaan hyökännyt suutelemaan häntä? Mitä jos he olisivat katsoneet Joonaksellakin olevan muutaman vaatekappaleen verran liikaa yllä. Mitä jos he olisivat kadottaneet kaikki vaatteensa, takertuneet toisiinsa, hukkuneet Aleksin leveään vuoteeseen. Minkähän väriset lakanat sängyssä oli tumman päiväpeitteen alla? Mitä jos Aleksi olisi selättänyt Joonaksen, kiemurrellut hänen päällään, näykkinyt. Näykkinyt niin kauan, kunnes hiljaisista hengähdyksistä olisi tullut suoranaisia voihkauksia, jotka olisivat taatusti kuuluneet oven ulkopuolelle asti. Mitä jos Aleksi olisi hivuttautunut tappavan hitaasti yhä alemmas -
Joonas havahtui ajatuksistaan, kun kaikki veri alkoi uhkaavasti hiipiä alakertaan; räväytti silmänsä auki muistamatta milloin oli sulkenut ne.
Voi helvetti.
*
Anna tuli kotiin lähempänä puoltayötä. Joonas oli jo nukahtanut, mutta heräsi, kun vaalea tyttö kurkisti hänen ovestaan.
"Mitä nyt?" Joonas önisi puoliunessa.
"Sori, ei ollu tarkotus herättää", Anna kuiskasi. "Mä olisin vaan halunnu jutella."
"No tuu tänne sieltä sitten", Joonas mumisi silmät lähes kiinni.
Anna oli hänen siskonsa, kolmetoistavuotias, ehkä turhankin energinen mutta joka tapauksessa hyväsydäminen. Ja hyvin rakas. Joonas ja Anna tulivat harvinaisen hyvin toimeen keskenään, eikä varmaankaan ollut asiaa, joista he eivät olisi pystyneet puhumaan toisilleen. Joonas sai kuunnella Annan poikajuttuja tämän tästä, ja jos Joonaksella olisi ollut samalla tavalla seurustelusuhteita, Anna olisi taatusti saanut tietää niistä.
"Missä sä olit?" Joonas haukotteli, kun Anna istuutui hänen sänkynsä jalkopäähän. Hän ei jaksanut nousta istumaan.
"Kylillä. Rannassa oikeestaan", sanoi Anna pirteästi. "Jonikin oli siellä."
Joonas virnisti väsymyksen läpi. "No mitäs Joni."
Anna yritti olla kuin ei olisikaan, vaikka hänestä näki, että hän oli kuin kermaa latkinut kissa. "No... se ei näköjään todellakaan enää piittaa siitä Meristä. Se ei nyt kiinnittäny siihen mitään huomiota, vaan pyöri vaan mun kanssa."
"No joko te alatte olla seukkauspisteessä?" Joonas kysyi osittain huvittuneena. Anna oli piirittänyt Jonia ties miten kauan, läpi kolmiodraamojen.
"En mä tiedä vielä", Anna huitaisi kättään, "mutta Joni oli kyllä tosi ihana mulle. Eikä Merikään vaikuta enää yrittävän sitä, sillä oli nimittäin jo uus vokoteltava."
"Mitä, joko sillä on uus kierrossa?" Joonas kohotti kulmiaan. Meri oli sellainen tyttö, joka kiersi kaikki pojat läpi. Aseinaan puuteri ja poskipuna.
"Njoo, en mä tarkalleen tiedä, mutta se Aleksi oli sen seurassa vähän väliä."
Joonas ei heti tajunnut kuulemaansa. Sitten hän kuitenkin räpäytti silmiään ja katsoi tarkemmin Annaa.
"Aleksi? Siis tarkotatsä sitä joka on mun luokalla?"
Anna nyökkäsi. "Mä en tosiaan tiedä mitä niillä on menossa. Ne heitti läppää keskenään koko ajan. Ja loppuillasta Aleksi kuskas Merin kai skootterilla kotiin."
Joonas ei sanonut mitään, ja Anna jatkoi puheitaan rannan pariskunnista. Joonas kuunteli kyllä, mutta hänen ajatuksensa vaeltelivat toisaalla. Meri, pahimmanlaatuinen lutka, oli totta kai iskenyt kyntensä Aleksiin, joka tykkäsi tyttöjen huomiosta. Lutka lutka lutka.
Miksi hän välitti?
"Joonas? Kuunteletsä?" Anna keskeytti kiivaat ajatukset.
Joonas ravisti päätään selvittääkseen sitä hieman ja nousi istumaan. "Ei tässä mitään, väsyttää vaan."
"Mutta mitä mieltä sä siitä oot?"
"Mistä?"
"Etkö sä kuuntele mua yhtään?"
"Neiti tuli herättämään mut keskellä yötä, on tässä skarpimpinakin oltu", Joonas totesi. "Mitä sä siis sanoit?"
"Musta tuntuu, että niillä sun luokan Laurilla ja Jutalla on jotain", Anna sanoi innostuneen jännittyneesti.
Joonas yllättyi. "Miten niin?"
"Lauri kyttää Juttaa kaiken aikaa. Ja kaveeraa. Tiedätsä niistä jotain?"
Joonasta alkoi hymyilyttää. Tiesihän hän. Hän oli saanut kuulla useankin tytön ihastuksista, sillä häneen saattoivat likatkin luottaa, ja Jutta oli ollut ihastunut Lauriin ties miten kauan. Varmaan seitsemänneltä saakka. Lauri oli kaikkien tyttöjen suosiossa, sillä rocktyyli loi puoleensavetävää pahan pojan charmia ja kitarankäsittelytaidot sitäkin upeammat. Ja nyt Lauri oli siis viimein huomannut Jutan.
"No sen verran, etten ihmettelis, jos niillä oliskin juttua", Joonas sanoi ympäripyöreästi.
Hetken he olivat kumpikin hiljaa. Sitten Anna nousi sängyltä.
"Kai se olis munkin parempi lähteä nukkumaan."
"Hyvää yötä", Joonas kuiskasi.
"Öitä", Anna haukotteli.
Haukotus ei tarttunut. Olisi voinut luulla, että Joonas olisi nukahtanut saman tien, mutta väsymys oli kaikonnut täysin. Hiljaisuus tuntui Annan innostuneen kuiskinnan jälkeen kolkolta. Joonas kieltäytyi ajattelemasta mitään, yritti pakottaa itsensä vaikka ennemmin näkemään kuvioita katossa kuin päästämään oudon kiihtymyksensä valloilleen.
Eihän se kauaa toiminut.
Jokin nakersi, se oli myönnettävä, sillä se oli yksinkertaisesti totuus. Yö oli vienyt järjellisyyden pois, ja Joonaksen ajatukset olivat kuin puuroa; sekaisia eivätkä välttämättä aivan parhaimman makuisia. Hän ei halunnut muistella aiemmin päivällä läpikäymiään pohdintoja. Hän ei halunnut muistella sitä oloa, kun käsittämättömät mielikuvat saivat hänet hengittämään kiihtyneesti. Hän ei ollut fantasioinut Aleksista! Ei ollut. He olivat heteroja kumpikin. Ei sillä, että häntä olisi kenenkään suuntautuminen häirinnyt, omansakaan...
Kyseenalaistahan oli, milloin viimeksi Joonaksen henki oli salpautunut ajatellessa kahdenkeskisiä hetkiä naisten kanssa.
No, fyysinen halu ja emotionaalinen kiintymyshän ovat tyystin eri asioita?
-
Aloin melkein kiljumaan kun näin että oli tullut neljäs luku. Piti vetää syvään henkeä ennenkun aloin lukemaan ja luin tosi hitaasti ettei se loppuis niin nopeesti. :D Tää on aivan tajuttoman hyvä. Mä en keksi edes sanoja kuvaamaan tätä. Sä kirjoitat niin upeasti. Lisää odottelen. ^^
-
Taas yksi loistava luku! Hehee, meillä on kaks labradoria... No juu siis heti ensimmäisestä lauseesta asti tiesin, että tästä tulis taas mahtava luku.
"Ensimmäiset vesipisarat olivat löytäneet liukumäen Joonaksen käsivarrelta, kun hän oli ollut ohittamassa ruokakauppaa."
^- toi oli jo niin hienosti kirjotettu, että sitä tiesi jo odottaa tältä luvulta suuria. Harmi vaan, että oli niin lyhyt. Tai, eihän tää mitenkään lyhyt ollut, mutta mä oisin voinu jaktaa lukemista vielä kolme tuntia^^
Sä kuvailet tosi hienosti ja löydät mahtavia kielikuvia asioille. Sun hahmot on mieleenpainuvia ja kiinnostavia. Ja sit sä vielä kirjotat niin kiehtovasti, että jää odottamaan seuraavaa lukua omituisen innoissaan. Sä kiedot tän tarinan kaikkien ympärille kuin hämähäkinverkon ja sitten siitä ei enää pääse irti. Ihan mahtavaa. Bravo!
Olikohan tässäkään taas mitään järkeä...? Joo no, odottelen jatkoa
-Chenoa-
-
Jeee ! Jatkoa ♥♥ Tosin et luin tän ekan kerran viime yön joskus puol kolmen aikaan, mutten sillo oikee jaksanu kommentoida mitään ku olin vähän tööt sillon. :'DD (Vähemmästäki ku on heränny silleen 9 aamulla) Nojoo joka tapauksessa tykkäsin tästä osasta, vaikka oli ehkä vähän lyhyt. Tykkään itte lukee pitempii osii : ))
Oioi tuo Joonas on söpö ♥♥ Melkee mustis ; )))
-
Ah, ihanaa, jatkoa oli viimeinkin tullut! :D
(Vaikka täytyy sanoa että kirjoitat varsin tiiviseen tahtiin mutta odottavan aika on pitkä..)
Joops, enpäs löytänyt kirjoitusvirheitä ja teksti oli sujuvaa. Mukavan kepeää, tuollaista helppolukuista ja sangen humoristista fluffyn tynkää on ilo lukea näin ei-niin-kauniina kesäpäivänä. ;D
-
Oi jees!! Jatkoa!!
Ihanaa kun tätä tulee näin usein!!
Todella mukavaa luettavaa tämä tosiaan on! Suorastaan ihastuttava lukunaatinto 8)
Tahtoo aina vain kyltymättömästi lisää! ;)
-
Hmm, vähän väliluku, mutta joo, ihana oli :> <3
Luin pienellä, hmm, kirjoitetun tekstin ja taidan siirtyä tonne Valtakuntaan lukemaan tätä ;D -> Olenliiankoukussa!
-
Mainiota kirjotusta! Tätä oli kiva lukee, kun tää menee omalla painollaan eteen päin, mihinkään et jää junnaamaan, muttet myöskään kirjota liian hätäsesti. ;)
Naureskelin tolle Lutkalutkalutka jutulle. Ja muutenkin täs oli paljon kivoja kohtia, on sitä vittuilua sitten ite joskus harjoteltu? ;D
Kiitos tästä ja sitten sitä seuraavaa osaa odotellessa.
Lallu
-
Meri, pahimmanlaatuinen lutka, oli totta kai iskenyt kyntensä Aleksiin, joka tykkäsi tyttöjen huomiosta. Lutka lutka lutka.
Miksi hän välitti?
Ihastuin tuohon kohtaan. ;D No, jos sanaleikeistä ja muista kielellisistä nerokkuuksista puhutaan kalpenee tuo lainaus monelle kohdalle, mutta se sai silti hymyn huulille. Syytä en osaa selittää, se on vaan jotenkin niin... niin niin (sanoinhan etten osaa!).
Tuo paidanriisumiskohtaus oli muutenkin kyllä aww ja nostan hattua sille ettet vieläkään edennyt silmäyksiä ja väristyksiä pidemmälle. Ne nääs ovat melkein yhtä awweja kuin se itse asia.
...opettakaa joku synonyymi äännähdykselle 'aww'!
Lopetus oli muuten erinomaisuus.
-
Voi jestas. Äpälläläläläläl awwwwww nams oiiiiii<3 Ahihihiii, sekoan.^^ En mä osaa sanoa tästä mitään jäkevää, tää oli... taivaallisen ihana? ♥___♥ Oon alottanu tän lukemisen jo monta kertaa aikasemmin, lukenu pari riviä ja sitten en oo enempää jaksanu, ja mulle on jääny jotenki sellanen mielikuva, että tää oli mun mielestä huono, enkä tykänny täst ollenkaan. En sit tiiä mistä tollanenki mielikuva on tullu, koska kun olin lukenut eka osan olin heti ihan myyty ja oli pakko vaan lukea lisää, lisää, lisää... Harmi, että kaikki hyvä aina loppuu aikanaan ja osia oli ihan liian vähän.8'<
Jeh, tää on vissii jo seitsemäs keskeneräinen mitä oon alottanu sen jälkeen, ku tein itseni kans sopimuksen, että keskeneräisiä novelleita/tarinoita en aloita, kun odottaminen on mulle niin tuskaa ja hypin täällä kyyläilemässä näitä tarinoita joka hiton viides minuutti, mutta tässä se taas nähtiin... Itsehillinnän puutetta?
Mutta toisaalta, olen ehdottomasti tyytyväinen siihen, että tämäkin tuli luettua läpi, koska tämä kertakaikkiaan on niiiin ihana, että en sanoilla kuvata saata.;) Sulla on todella kiva tapa kirjoittaa, teksti on sujuvaa ja sitä on niiin mukava lukea, että! Jossain vaiheessa muuten kiljuin niin, että sisko melkein tipahti tuolilta, ja hyökkäsin halimaan tietokonetta.:'3 On se vaan niiiin ihana. Ja tykkään tästä etenemisvauhdista, että ei heti ensimmäisessä osassa olla tunnustamassa rakkautta ja siitä alkaakin sitten poikien yhteinen onni ja niin edespäin. Loistavaa!
Mutta tästä nyt tuli taas tämmönen järjetön ylistyskommentti, josta ei kirjoittajalle ole juurikaan hyötyä. Silti, haluan kovasti kiittää sinua siitä, että olet tällaisenkin laittanut luettavaksi tänne joten kiiiiitooos.<3^^ *virtuaalihali*
Voi hitsinpimpulat, sait mut muuten käyttämään ilmaisua 'aww'. Katu-uskottavuuteni on katoamaisillaan.
//MITÄMITÄ o________________o Luin vasta nyt kommentoituani nuo vastaukset kommentteihin tuossa osan alussa. Yhdeksän osaa? ♥_____♥ Joo tää pomppiiki saman tien lukemaan, moro.:'33
-
tää on ku lukis jotain oikeeta kirjaa!! :D toivottavasti jatkoa tulee pian! pidin ihan hirveän paljon!!!
ja kirotus virheitäkään ei ollut joten tätä oli ilo lukea.. sust vois tulla ihan oikee kirjailija isona... ellet ole jo ^^
pidin aivan hirveän paljon!
jatkoa tässä sitten kait jäädään odottelemaan.. :D
-
No johan menee vaikeeks ;D Vaikka se on just hyvä, että on vähän vaikeeta 8DD
..Vähän ärsyttävä toi Jontun pikkusisko 8DD
Hmh..tota sade-juttua ois ehkä voinut vielä vähän kuljetella pidemmällekin..mutta ihan hyvä tää oli näinkin..pääasia, että Jontunkin päässä alkaa vähän raksuttaa ;D
Ehkäpä siis saamme jo seuraavassa osassa havaita jotain pientä tapahtuvan between A&J..(;
Eli siis kiva oli jälleen, toivomuksena vähän actionia seuraavaan osaan ;D
*Look at Me siirtyy venailemaan jatkoa*
-
Voi että, minä en ihan tosi osaa vastata teille mitään :')) Olette ihania. *virtuaalihaleja ja -pussailua*
LaLuna, myönnettävä on, että olen itsekin tarvittaessa aika teräväkielinen : DD
Kit, miten olisi 'purr'? ^^ Tarvittaessa myös yhdistelmä 'awwpurr'.
Amnesiac, äww, suuri kiitos moisesta ylistyksestä ^^' Ja kun vielä Valtakuntaankin kävit heittämässä kommentin. :3
A-aa, Look at Me, malta odottaa vain. Eikös se action ole vielä kivempaa viivyttelyn jälkeen? ; )
Ja muillekin tosiaan kiitokset kommenteista. Vastalahjana vitosluku, bon appetit ;>
Luku 5 : Repaleita
Joonaksen paita oli unohtunut Aleksin tuolin selkänojalle.
Aleksi ei ollut edes tiennyt, että Joonas oli perillä hänen kotinsa sijainnista. Yhtäkkiä ovikello oli soinut ja hän oli löytänyt ulko-oven takaa värjöttelemästä uitetulta koiralta näyttävän pojan. Hän oli kompastunut jalkoihinsa omassa päässään, sillä jotenkin kesti kauan tajuta edes sellaisia yksinkertaisia asioita kuin se seikka, että Joonas tahtoi sisään.
Aleksista oli tuntunut jotenkin oudolta johdattaa Joonas huoneeseensa. Siellä ei koskaan käynyt juuri kukaan edes hänen ystävistään, sillä muut asuivat paremmilla etäisyyksillä koulusta, jotta heidän koteihinsa saattoi karata käymään kahvilla ruokatunnin aikana. Hänen huoneensa oli ollut tavanomaisen sotkuinen eikä se sinäänsä häirinnyt häntä, mutta jotenkin tuntui, että se paljasti hänestä kaiken. Huone siis. Hänestä tuntui, että seinät kuiskailivat Joonakselle julki kaikki ajatukset, joita Aleksi oli luokkatoveristaan hautonut.
Ei sillä, että Aleksi olisi ajatellut Joonasta paljoa. Ei tietenkään. Hän oli vain pohtinut lähinnä sitä, oliko Joonas jo unohtanut perjantain ja ilmiselvät epäilyksensä Aleksin mieltymyksistä. Hän oli siis miettinyt maineensa pelastamista, siinä kaikki.
Siihen saakka.
Joonas oli käyttäytynyt normaalisti, luonnollisesti, silloinkin, kun riisui paitansa ja Aleksi sai pelätä, että Joonas olisi nähnyt hänen reaktionsa. Ei mitään suurta tietysti - ei stondista, itsehillinnän menetystä ja raiskausvaaraa, ei lähellekään. Hän oli vain punehtunut ja ollut vähällä pudottaa käsissään olevat vaatteet nähdessään Joonaksen. Liikaa lihasta? Ehei, vain juuri sopivasti.
Joonaksen katsoessa häntä hän oli hetken ajan nähnyt vain huulet, jotka näyttivät niin uskomattoman hyviltä sillä tavalla raollaan.
Heti sen perään hänet olikin kiskaistu maanpinnalle niin rajusti, että se kyllä tuntui. Joonas oli taatusti muistanut perjantain, sen näki hänestä. Reagointitapaa Aleksi ei ollut osannut tulkita, mutta kyllä Joonas muisti.
Aleksi ei käsittänyt, kuinka Joonas saattoikin vaikuttaa häneen sillä tavalla kuin hän vaikutti. Aleksin yleensä hänen oman napansa ympärillä pyörivä maailmankuva järkkyi ja egoistinen äänekkyys hiipui. Joonas sai Aleksin mumisemaan. Miksi ihmeessä se oli niin?
Sadepäivän iltana Aleksi sai lopulta tarpeekseen epämääräisistä tunneanalyyseistä. Hän lähti kylälle mukanaan muutama hassu seteli ja määräpaikkanaan ranta, nuorison yleinen perjantainviettopaikka. Hän oli päättänyt saada ajatukset hukkumaan päästään, korvaantumaan jollain paljon mielenkiintoisemmalla.
*
Sunnuntaiaamuna ajatukset olivat kyllä ainakin eräällä tapaa selkeämpiä. Ainakin Aleksilla oli yksi selkeä ajatus päällimmäisenä - tai ei oikeastaan ajatus, vaan olotila. Sietämätön päänsärky ja eilisen illan rippeet pyrkimässä yläkautta ulos elimistöstä.
Hetkeä myöhemmin Aleksi lähetti vessasta alas myös viimeisetkin ajatuksensa mistään, mihin liittyi hänen parisänkynsä ja Joonas ilman paitaa.
Aleksi koetti kelata eilisen tapahtumia raahautuessaan ikkunan ääreen tarkistamaan, oliko hänen skootterinsa kotipihassa. Siellähän se oli, ehkä vähän ohi täsmällisen tavallisen paikan, mutta yhtenä kappaleena kuitenkin. Kuka sen oli ajanut pihaan? Ajaja saisi ostaa uuden, jos skootterissa olisi vähääkään lommoja tai muuta vähemmän mukavaa.
Merin hän muisti hyvin. Yleissuosittu tyttö, jolla oli paljon meikkiä ja aina avokauluksinen paita, oli tahtonut kaveerata hänen kanssaan. Mikäs siinä. Sehän oli vain oiva tapa unohtaa vanhat vaivaavat ajatukset, ja miksi vastustella, jos nainen kiinnitti häneen erityistä huomiota? Niinpä hän oli heittänyt läppää ja vastannut Merin flirttailuun eikä todellakaan ollut estänyt, kun tyttö tahtoi välttämättä kiehnätä hänen kyljessään. Loppuillasta Meri oli kimittänyt tahtovansa Aleksin kyydillä kotiin. Aleksi oli totellut pyyntöjä liioitellun laiskasti. Merin luona ei kuulemma ollut ketään kotona...
Vielä muutama juoma Merin tarjoamina tämän kotona, ja filmi katkesi repaleisesti.
Aleksi raahusti peilille hieman vastahakoisesti. Eilisvaatteet yhä päällä, tukka sekaisempi kuin aikoihin ja silmät väsyneet - mutta ei fritsuja kaulassa. Hän oli tosiaan siis vain heittänyt Merin kotiin ja viipynyt tämän luona hetken vain juodakseen. Tiedä sitten, mitä oli tapahtunut, jotta se oli jäänyt siihen.
*
Maanantaina Aleksi tiesi heti aamusta, että hänellä oli huono päivä. Hänen tavallisesti niin venyvä huumorintajunsa ei kestänyt yhtään mitään, vaan hän lähinnä äyski kavereilleen ja vannoi joka välissä lintsaavansa loppupäivän. Kuitenkin hän pyöri vielä maanantain toiseksiviimeisellä välitunnillakin samoilla käytävillä samojen ihmisten seassa.
Kaverit puhuivat perjantain tapahtumista. Aleksi oli itse hiljaa, mutta pian Timo alkoi udella hänen tekemisiään.
"Sä veit Merin kotiin", Timo sanoi tuijottaen Aleksia tiiviisti. "Hässitsä sen kanssa?"
"Entä jos hässinkin?" Aleksi töksäytti väistäen itse kysymyksen.
"Vau, Aleksi - Merihän on siis mielettömän vaikee kaataa", joku muu liittyi äkisti keskusteluun.
Aleksi vilkaisi olkansa yli ja virnisti parille luokkatoverilleen. "Sanoo Jusa, jolla on ollut romanttista kanssakäymistä viimeks kotileikeissä?"
"Sillonkin äidin roolissa", Gerbiili lisäsi.
"Kuule Aleksi, sinuna en rupeis aukomaan naisrooleista", Aleksia päätä pidempi Jusa sanoi huvittuneena. "Se en meinaan ollut mä, joka oli vasta vähän aikaa sitten rupeemassa Joonaksen tyttöystäväks."
Se osui. Aleksin itsevarmuus värähti. Hän ei kuitenkaan ollut ainut, jonka ilme kiristyi. Vasta, kun saapuneen poikajoukon seasta kuului yksi kyllästynyt repliikki ("pitäkää jätkät ne päänne nyt kiinni jo"), Aleksi huomasi Joonaksen läsnäolon.
"Älä Aleksi välitä", Eemi sanoi pahoittelevasti Jusan vierestä. "Joonas on vaan vähän kireenä, kun me ollaan yritetty arvuutella, mikä asu sillä on yllä sun fantasioissa."
Aleksi hymyili Eemille lämpimästi ja näytti samalla keskaria.
"Ei Aleksi mua tarvii, sillähän on kylän jätkien vakiopano käytössä", Joonas huomautti.
"Meri ei oo mikään huora", Aleksi äyskähti heti.
"No en mä sitä kovin siveellisekskään sanois..."
"Sä sanot ton millä kokemuksella?" Aleksi kohotti kulmiaan. "Niin kuin monta muijaa sä ootkaan saanu alles? Vai tykkäätsä olla ite alla?"
"Senhän sä haluaisit tietää", Joonaksen vastaus tuli saman tien.
Muu porukka nauroi, mutta Aleksi tuijotti Joonasta silkka kylmyys silmissään. Joonas ei yleensä juuri vittuillut, sen Aleksi tiesi hyvin. Nyt pojan katse oli kuitenkin jotenkin niin pistävä, että Aleksissa nousi heti taistelunhalu. Hän ei todellakaan ollut sillä tuulella, että olisi sietänyt kuunnella tuon lajin heittoja. Saati, että hän häviäisi.
"Haastatsä riitaa vai?" Aleksi tiedusteli tasaisella äänellä.
"Tulkitse ihan miten vaan haluat, kunhan se ei tarkota välitöntä sekstailua koulun käytävällä", Joonas sanoi. "Mä aattelin pysytellä kohtalaisen kiltin kundin maineessa."
"Kiltin kundin", Aleksi tuhahti. "En mä sit taidakaan alkaa tapella, tollanen hiirihän menettäis henkensä hipaisusta."
"Aleksi, sä erehdyt, mä oon se jyrsijä", Gerbiili huuteli. Aleksi ei kuullut eikä nähnyt muuta kuin Joonaksen haastavan ilmeen, joka oli hyvin nopeasti saamassa häntä vihastumaan.
Kunpa vain Aleksi olisi lähtenyt kotiin jo ajat sitten. Kunpa hän ei olisi tullut ollenkaan kouluun. Kunpa hän ei olisi ollut niin hemmetin pahalla päällä. Kunpa hän ei olisi tönäissyt ensin.
Sen tönäisyn jälkeisestä hetkestä Aleksille ei jäänyt muistiin kuin lyhyitä välähdyksiä. Kaikki tapahtui niin nopeasti, yhtäkkiä Joonas vain huitaisi, Aleksi löi takaisin ja he olivat toistensa kimpussa niin aggressiivisina, että kaikki ympärillä olijat todella säikähtivät. Kului aivan liian monta sekuntia ja osumaa, ennen kuin kukaan ymmärsi edes ajatella väliinmenoa. Aleksi iskeytyi seinään Joonaksen iskun voimasta eikä ehtinyt valmistautua, kun Joonas oli taas siinä. Hän tajusi olevansa vaarassa jäädä alakynteen ja se sai hänet raivoihinsa. Hän yritti saada lyötyä tai potkaistua taas, mutta Joonaksen käsi otti häntä kurkusta ja painoi kiinni seinään. Aleksin nenästä valui verta kädelle, joka piti kiinni tarpeeksi kevyesti ollakseen tukehduttamatta, muttei mitenkään hellästikään.
Vasta silloin luokkakaverit tajusivat lähteä väliin. Jusa ja Lauri kiskoivat Joonaksen irti Aleksista ja tämä näytti havahtuvan vasta nyt tajuamaan tapelleensa. Aleksi yritti saman tien hyökätä Joonasta päin, mutta Gerbiili ja Timo repivät hänet lievää väkivaltaa hyödyntäen kauemmas. Aleksi yritti sihistä vihaansa ilmi sanallisesti, mutta veri valui leukaan ja tunkeutui suuhunkin. Hän saattoi vain katsoa Joonasta silmät leiskuen. Katseessa, joka hänelle vastasi, oli silkkaa jäistä halveksuntaa.
Aleksi riistäytyi irti kavereidensa otteesta, nappasi reppunsa lattialta ja paineli ulos koulusta.
*
Kotiin ehdittyään Aleksi potkaisi kengät jonnekin päin pientä eteistä ja marssi suoraan huoneeseensa. Siellä hän heitti repun summanmutikassa jonnekin, paukautti oven kiinni ja lysähti sängylleen. Hänessä vallitsi raivo, joka aiheutui kaikesta tapahtuneesta - siitä, kuinka hän ei ollut ehtinyt valmistautua, siitä, että Joonas oli ollut niskan päällä, siitä, ettei Aleksi ollut päässyt hakkaamaan kunnolla - mutta toisaalta päällimmäisenä oli turhautuminen. Ei sen olisi tarvinnut päättyä käsirysyyn. Ei hänen olisi ollut pakko purkaa huonoa tuultaan keneenkään muuhun, etenkään Joonakseen.
Aleksin mieltä poltti kivulias ajatus siitä, miten kaikki oli alkanut mennä päin honkia hänen ja Joonaksen kaveruudessa. Aiemmin oli ollut satunnaisia leikkitappeluita ja vittuilua, siinä kaikki. Nyt he olivat hankkiutuneet ongelmiin toistensa vuoksi. Ja kaikki vain sen yhden helvetin perjantain takia!
Juuri nyt, kun hämärä Aleksin huoneessa oli liian valoisaa, äänet liian hiljaisia ja huudot päässä liian piiskaavia, hän ei kironnut mitään muuta enempää. Kaikki olisi ollut hyvin, ellei hän olisi juonut liikaa ja päätynyt lähentelemään kaveriaan.
Helvetti, miten ihminen voi olla typerä!
Aleksi oli vihainen - vihainen itselleen ja kymmenen kertaa vihaisempi Joonakselle. Silti jossain päin hänen päätään eli yksinäinen tunne, jonka mielestä koko tunneskaala ei käsittänyt pelkkää raivoa. Samaan aikaan hän ikävöi jotakin niin mielettömästi, että jokainen raivon aste tuotti hänelle suurta kipua.
*
Missä vaiheessa Aleksi oli kiehunnaltaan nukahtanut, sitä hän ei muistanut. Hän vain valui hitaanpuoleisesti takaisin tietoisuuteen ja huomasi huoneen valaistuksen olevan jo hieman hämärtynyt. Raottaessaan silmiään hän näki ensimmäisenä T-paidan, joka yhä odotti hakijaansa tuolin selkänojalla.
Hetken aikaa Aleksin oli mietittävä, mistä johtui äkisti ilmestynyt paha olo. Sitten hän taas muisti kaiken päivällä tapahtuneen ja tunsi olonsa äärettömän typeräksi. Torkkuminen oli rauhoittanut hänet, mutta jättänyt tilalle jonkin toisenlaisen ikävän tuntemuksen. Syyllisyyden ehkä. Ja lisäksi tietysti sen, että pitkin naamaa kuivunut veri ei ollut mukavinta, mitä hän oli kokenut, ja että hänen silmäkulmansa tuntui olevan turvoksissa. Hän tuijotti paitaa hetken ja sulki sitten taas silmänsä. Ehkä hän voisi valella vaatekappaleen bensalla ja pistää pienen nuotion pystyyn takapihalla.
Aleksi kaivoi kännykän taskustaan ja vilkaisi näyttöä. Kello näytti yli viittä, hän oli nukkunut varmaankin useita tunteja. Ensi yöstä ei kyllä tulisi nukkumisen kannalta mitään.
Juuri, kun Aleksi antoi kännykän kolahtaa lattialle, se piippasi. Kirouksia mutisten Aleksi koetti jaksaa nousta istumaan, muttei kyennyt, joten pudottautui itsekin sängyltä. Viesti Timolta. 'Kai sä oot ok?'
Aleksi tunsi taas ärtymystä ja jätti vastaamatta. Timo ei kuitenkaan jättänyt häntä noin vaan rauhaan.
'Hei oikeesti? Ja oliks siinä jotain muutakin kun että sä olit koko päivän kun perseelle ammuttu karhu?'
Lopulta Aleksi naputteli laiskasti: 'Joonaksen kaltanen idiootti pitää joskus pistää järjestykseen. Ja totta vitussa mä olen kunnossa. Yks hintti ei mua saa hakattua.'
Vastaus tuli pienellä viiveellä, niin, että Aleksi ehti jo rauhoittua taas. Mutta vain hetkeksi.
'Kuka puhuu hinteistä...'
Aleksi heitti puhelimen seinään.
"Voi nyt saatana! Ja noi on olevinaan mun kavereita!" hän ärjyi ääneen.
"Aleksi, mitä ihmettä sä mesoat? Et viitsis kiroilla, varsinkaan kun Jessika on kotona, se ottaa susta mallia... Jestas!"
Aleksin äiti Annukka oli ilmestynyt ovensuuhun ja kiinnittänyt huomionsa Aleksin kasvoihin. "Mitä ihmettä sulle on tapahtunut?"
"Kävelin päin ovea", Aleksi sanoi kuivasti.
"Niinpä niin", hänen äitinsä vastasi vähemmän huumorintajuiseen sävyyn. "Ja mitä sä siellä lattialla teet? Oletko sä rampauttanutkin itsesi?"
"Jep, se oli tosi äkänen ovi", Aleksi nyökkäsi totisena.
"Aleksi!"
"Niin?"
"Sä olet toivoton. Anna mä katon sitä."
"Ei sitä tarvii kattoo", Aleksi äksyili eikä tehnyt elettäkään noustakseen lattialta.
"Sä et varmaan ole halvaantunut, niin että mene nyt edes pesemään naamas!"
"Karatea hallitseva ovi tekee pahaa jälkeä", sanoi Aleksi murheellisesti. Annukka huokaisi kyllästyneesti ja häipyi.
Vartin päästä Aleksi vaivautui nousemaan pestäkseen veren pois. Hän katseli kasvojaan kylpyhuoneen peilistä. Pestyinäkin ne näyttivät aika hurjilta, silmäkulma sen teki; se oli turvoksissa ja muuttunut tumman sinipunaiseksi. Aleksi pohti hetken, millähän mallilla Joonaksen kasvot olivat. Omatuntonsa kanssa kamppailtuaan hän päätyi herkuttelemaan ajatuksella siitä, että Joonaksella olisi enemmän kolhuja. Ne hän ansaitsi - etenkin, kun Aleksin suosikkipaita oli tahriintunut vereen.
-
Heeh, jos viime luvun piti olla silkkaa kidutusta (siis sen suhteen että fyysistä kanssakäymistä ei niinkään romanttisessa mielessä ole) niin mitäs tämä sitten on? Mutta, onneksi jännittyneisyyttä on jännä lukea.. ;)
-
Grrrr . n___n
Aleksi on ♥ ! Todella mielenkiintoinen ajatusmaailma . : D Mä en vaan tajua miksi kaikki pojat aina hautoo niitä tunteitaan ja sit ottaa sen koulun huoran :< oi miksi ? miksi pojat on tuollaisia ? Yhyy. Noeivaine, : DDD
Joonaskin on ihana ♥ Aww söpöä ku molemmilla on tunteita eikä kumpikaan perjaatteessa myönnä niitä : ))) Tää on tämmönen niin awwpurr ♥ ! Awwittelen taas koko loppupäivän kaikkea : D Tästä tulee aina niin hyvä mieli ku lukee uutta osaa!
Kiitän ja kumarran ♥♥
-
Aww, tämä on ihan uskomattoman ihana. Tykkään tuosta hitaasta etenemisestä tosi paljon, se tekee (muiden asioiden ohella) tarinasta uskottavan. Hahmot ovat myös aidon oloisia, ja niiden vittuilua on kiva lukea ^^ Kirjoitusvirheitäkään ei löydy. Ainoa asia joka minua tässä häiritsee on se, että Joonas tuo armottomasti mieleen veljeni. Luonne, asema koulussa (kaikki kuolaa sen perään - niin tytöt kuin pojatkin :'D), kaikki. Se puhuukin ihan samalla tavalla o.O" Voitte vain kuvitella miten häiritsevää tuo on! :D Kuitenkin, kaikin puolin täydellistä teinislahsia.
-
Ou jee! Kunnon faittinki ;) ;D
Tää oli hieno juoni-lisä! Tykkäsin todella paljon tästä käänteestä ;D
Jeejee! Jatkoa taas venttaan.. Ja harkitsen sitä valtakuntaa kun tää on liian jännä! :o ;)
-
Oi, loistavaa!!! TOsta kehittyy vielä jotein mielenkiintosta!! Jatkoa siis!!!
-
Miksi miksi miksi mä en oo muistanu seurata, että onko tähän tullut jatkoa!!
Ja nyt kun pitkästä aikaa huomasin katsoa niin tajusin että tää on jo puolessavälissä!!
Muttaaa....
No voi awww!!<33<3
Ääääh, en osaa sanoa mitään... Noi kännisekoilut on aika ikusia teinislashissa mutta, se toimii aina!! Se on kivaa, miten tässä kerrotaan molempien poikien näkökulmasta.... Se tuo siihen jotenkin......No ainakin sitä, että en osaa sanoa kummasta pidän enemmän....
Muuten, se vielä pitää sanoa että mulla on kauhea pakkomielle noihin nimiin Aleksi ja Joonas.... Jotenkin kaikkeen mitä mä kirjotan päätyy aina ton nimiset henkilöt... Hyvä yhteensattuma...
Jatkoa?? Tahdon tietää miten pojille käy.....
-
Kiiiitos kommenteista murut! n___n Jatkakaahan kommentointia, niin minä jatkan lukujen julkaisemista. ; )
Luku 6 : Palasia todellisuudesta
Tiistaina Aleksi ei ollut koulussa. Joonaskin oli ollut vähällä jäädä kotiin, osittain siksi, että pienessä koulussa kulkisi varmasti mitä mielikuvituksellisimpia juoruja tappelusta, ja osittain siksi, että hänen naamansa oli kyllä kokenut parempiakin päiviä. Aleksi oli iskenyt häneltä huulen auki ja poskipäähän hänelle oli kohonnut mukavankokoinen mustelma. Sitä paitsi jos opettajat olivat puuttumassa asiaan, Joonas saisi ensin syytöksiä niskaansa.
Joka tapauksessa Joonas raahautui urhoollisesti kouluun, viisi minuuttia ennen kellonsoittoa, kuten aina. Siihen viiteen minuuttiin mahtui yllättävän monta säälivää kauhistelukommenttia tyttöjen taholta ja leikkisää turpaanottovitsailua pojilta, ja ne jatkuivat pitkin päivää. Opettajat ottivat hänet puhutteluun, mutta Joonas säästyi välittömältä jälki-istunnolta Aleksin läsnäolon puuttumisen vuoksi. Jokin rangaistus heille kuitenkin oli tulossa väkivallasta koulussa, siitä Joonas oli varma. Päivän päätteeksi hän oli totaalisen kyllästynyt olemaan ihmisten seassa.
Oikeastaan hän olisi kaivannut rauhaa. Hänen olisi tarvinnut antaa juorujen laantua ja oman mielentilansa rauhoittua, mutta hän ei uskaltanut jättäytyä yksinäisyyteen. Hän pelkäsi ajatuksia, joita ei vielä ollut päästänyt valloilleen eikä totisesti aikonutkaan. Hän ei tahtonut setviä sekalaisuutta päässään. Aleksi ei ollut ihminen, joka ansaitsi tulla enää edes ajatelluksi.
Nuo ajatukset tuntuivat vahvoina vielä sinä iltana, mutta seuraava päivä haihdutti niitä heti. Joonas näki Aleksista vilauksen aamuvälitunnilla ja hänen jo hieman kohonnut mielentilansa laski monta astetta. Hän pystyi olemaan tunneilla kiinnittämättä huomiota Aleksiin ja onnistui pyörimään välituntisinkin eri porukoissa. Hän jutteli kavereidensa kanssa täysin normaalisti ja Aleksi huiteli Gerbiilin kanssa pitkin käytäviä - niin kauan kaikki oli normaalisti, aivan kuin pitikin.
Mutta sitten heidän polkunsa osuivat yksiin. He kohtasivat äidinkielen luokan edessä, ja Joonas aisti ilmapiirin jännittyvän välittömästi. Ympärillä olijat jäivät tarkkailemaan heitä varuillaan.
"Nätti maski sulla poskessa", Aleksi totesi viileästi. Hänen tavallinen raisuutensa, joka aiemmin oli ollut taas valloillaan, oli pyyhkiytynyt kasvoilta tyystin.
"Mulla ei sentään oo silmä ummessa", Joonas heitti takaisin.
Aleksi nyökkäsi totisesti. "Joo, olisit kieltämättä tosi jees, jos vaan tikkaisit ton huulen ja ompeluttaisit samalla suus lopullisesti kiinni."
"Et sä siitä oikeesti nauttis, kun et sais tungettuu kieltäs mun kurkkuun", Joonas vastasi päällisin puolin täysin rauhallisena.
"On se hyvä kun sä pysyt ajankohtaisuuksissa", Aleksi hymyili siten, että se oli ennemminkin irvistys. "Vaikka kyllähän mä ymmärrän et tykkäät muistella elämäni parasta suutelijaa, oli se sitten kundi tai kimma."
"Puhetta kyllä piisaa, vaan kaikki muu paitsi Venäjän kokonen ego tuntuu olevan hakusessa -" Joonas ehti juuri korottaa ääntään, kun äidinkielenopettaja ilmaantuikin paikalle. Nainen avasi oven ja Joonas myönsi pitkin hampain itselleen, että oli järkevintä lopettaa sanailu siihen ja valua oppilasvirran mukana luokkaan.
Kaiken olisi pitänyt olla ihan hyvin. Joonas seurasi kirein ilmein, kuinka Aleksi pudottautui istumaan tyhjään pulpettiin aivan luokan oikealle laidalle, kauas oikeasta paikastaan Joonaksen vieressä. Epämääräisesti Joonas tajusi, että hänen olisi kuulunut olla tyytyväinen, mutta hänen kurkkuaan alkoikin äkisti pakottaa toisenlainen olo. Hänellä oli vihamies. Kaverit olivat hänelle mitä tärkeimpiä asioita - ajanviete, elämänehto ja voimavara - ja hän oli menettänyt niistä yhden.
*
Siinä se oli. Piilotetut ajatukset tulvivat yli, pato murtui. Joonas sinnitteli sen tunnin, mutta vetosi keksittyyn päänsärkyyn ja häipyi ennen viimeisen tunnin alkua. Enää hän ei jaksanut tapella ajatuksiaan vastaan, vaan antoi niiden ryöpytä esiin rynnätessään kotona yläkerran portaat ylös ja rojahtaessaan sängylleen.
Kuinka hän oli saattanut alentua tappelemaan? Kyllä hän tykkäsi leikillään nujuta, mutta tähän asti hän oli välttänyt koskaan lyömästä ketään tosissaan. Ja nyt kun hän oli syyllistynyt väkivaltaan, kyseessä oli vieläpä ollut Aleksi. Olihan se pakko myöntää - Aleksissa oli jotain erityistä, jotain muutakin kuin kavereiden heidän välilleen keksimä dramaattinen romanssi. Hän oli nähnyt sen aiemmin, erottanut sähköä. No, Aleksihan oli energiaa täynnä, mutta tämä sähkö oli erilaista. Ainakin nyt, kun kaikki oli ehkä sopivasti sekavaa, Joonas muisti silmänräpäyksen verran liian pitkät katseet siltä hetkeltä, kun he olivat seisseet keskellä Aleksin huonetta kahden.
Joonas nosti toisen käsivartensa kasvojensa ylle, piilottamaan silmät. Ei se sähkö ollut ollut silkkaa oletettua kokeilua Aleksin taholta. Joonas oli kuvitellut heidät, pitänyt siitä ajatuksesta. Hän oli alkanut elätellä erilaisia ajatuksia - näin jälkeenpäin miettien utoopisia, mahdottomia, vääränlaisia. Mutta nyt Joonas näki mielessään Aleksin vihaa liekehtivät silmät taistelun keskellä. Mieletön halveksunta, se musersi.
Siinä hän makasi pitkään selällään sängyllä, mieli sekavana ja turhautuneisuus päällimmäisenä tunnetilana. Hän kuuli Annan rymistelevän yläkerran portaat ylös, mutta sisko ei kuulunutkaan kääntyvän suoraan omaan huoneeseensa. Samassa tämä olikin jo hänen ovellaan.
"Joonas, kerro mulle, mitä jätkien päässä liikkuu!" Anna parahti sellaisella tunteella, että ei ollut epäilystäkään, etteikö hän olisi ollut täynnä tuota ajatusta.
"Samat sanat", Joonas huokaisi käsivartensa alta. Muutaman sekunnin hiljaisuudesta hän vasta tajusi sanomansa.
"Eikun siis!" hän älähti, kohotti kättään ja katsahti Annaan. Tyttö kohotti kulmiaan huvittuneena, muttei sanonut mitään, joten Joonas vain kysyi: "Mikä nyt on vikana?"
Anna marssi rojahtamaan Joonaksen jalkopäähän. "Joni on ihan outo! Vielä pari päivää sitten se oli selkeesti mun perään, ja nyt se ei kiinnitä muhun mitään huomiota, ja kun mä sanoin sille..."
Joonas kuunteli kärsivällisesti Annan paasausta ja kommentoi hyvän kuulijan tavoin, kunnes tyttö hiljeni ja jäi tuijottamaan ajatuksissaan Joonaksen mattoa. Sinistä ja vihreää, harmahtavina raitoina.
"Sun vuoro kertoa", Anna sanoi äkisti.
"Häh", Joonas älähti yllättyneenä. "Ei, et sä tajuais."
"Kokeile. Kyllä mäkin osaan kuunnella, et sä oo ainut."
"Mut Anna..." Joonas kääntyi kyljelleen kasvot seinää päin. "Tää ei oo mikään tavallinen tilanne. Se ei oo niin helppo selittää."
"Kuka se on?" Anna kysyi hiljaa.
Joonas oli hetken aikaa vaiti.
"Just se on se asia, mitä ei oo helppo selittää."
"No okei, unohdetaan se - mitä se sitten on tehnyt?"
Vasta nyt Joonas huomasi ensi kertaa, miten paljon helpompaa kuunteleminen oli hänelle kuin omista asioista puhuminen. Hän ei kerta kaikkiaan osannut kertoa, mutta päätti silti yrittää.
"No se on vihjaillu mulle... Tosin se oli kännissä, mut silti. Ja muutenkin mä luulin et sillä oli kiinnostusta mua kohtaan..."
Joonas hiljeni hetkeksi. Hän huomasi asioita vasta antaessaan niiden tulla suustaan. Kaikki tuo kuulosti kummalliselta ja erilaiselta ääneen sanottuna.
"Millä tavalla se sitten huomioi sua?" Anna kysyi.
"Sillon kännissä se kävi suoraan suuteleen, mut selvin päinkin vaan vaikuttaa sellaselta, tavallaan kiinnostuneelta. Ei päällisin puolin, se piilottaa fiiliksensä tai jotain, en mä osaa selittää." Joonaksesta tuntui typerältä, kun hän ei osannut nimetä syytä oletuksilleen. Ainakaan sellaista, mitä olisi voinut ääneen sanoa.
"Ja ongelma on?"
Joonas päätti antaa Annan jäädä siihen luuloon, että kyse oli sanallisesta kiistasta, kun hän vastasi: "Pari päivää sitten me tapeltiin. Oikein kunnolla."
"Miks?"
"En mä tiedä. Se vaan pääty siihen, me oltiin kumpikin jotenkin vihasella päällä... Sen jälkeen se ei ollu koulussa ja tänään se oli kylmä mua kohtaan. Muuten me molemmat oltiin kai ihan normaaleja, mut heti kun satuttiin samaan seuraan..."
"Ymmärrän", sanoi Anna ja kuulosti siltä, että todella ymmärsi. "Se voi olla, että sitä vaivaa teidän tappelu yhtä lailla. Ehkä sekin haluis saada kaikki selväks - kuule, teidän pitää puhua. Se tyyppi voi hyvinkin haluta teistä tulevan vielä jotain, ja sillon teidän molempien pitää tehdä jotain sen eteen. Se ei jätä tätä tähän, jos se on kunnon kumppani. Muussa tapauksessa se ei ole sun arvonen, sä löydät kyllä parempiakin. Sitä paitsi tytöt haluaa aina puhua."
Joonas näytti vaivaantuneelta.
Anna siristi silmiään katsoessaan puhekumppaniaan tarkasti. Sitten hän kysyi hitaasti: "Joonas, onko se tyttö?"
Joonas oli hiljaa vain sekunnin murto-osan verran, mutta kuitenkin niin pitkään, että kun hän vastasi "on se", se olisi voinut kuulostaa vakuuttavammaltakin.
*
Joonaksen sydän tuntui hakkaavan lujempaa kuin koskaan, kun hän vapisevin käsin nosti kännykän käteensä.
'Aleksi hei, anteeks.' Niin hän kirjoitti ensin. Sitten hän pyyhki sen pois vain kirjoittaakseen sen saman tien uudestaan.
'En olis halunnu et joudutaan tämmöseen jamaan', viesti jatkui. 'Sä oot hyvä jätkä ja haluisin pitää sut mun kaverina.'
Hetken aikaa Joonas tuijotti kirjoittamaansa tekstiä. Hän epäröi, kämmenet hikosivat ja kurkkua tuntui kuristavan jokin, kun hän ylitti yhden tekstiviestin pituuden lisäämällä: 'Vaikka onhan mun pakko myöntää, että jossain vaiheessa kuvittelin jotain muutakin.'
Joonas etsi Aleksin nimen luettelosta, ennen kuin ehti epäröimään liiaksi. Kun näytössä välähti teksti viesti toimitettu: Aleksi, Joonas huokaisi osin helpotuksesta, osin hermostuksesta. Helpotuksesta, koska hän se oli nyt tehty. Sekavasta hermostuksesta, koska hän ei enää tiennyt, mitä oikein oli pyytänyt anteeksi.
Koko illan Joonas odotti vastausta, odotti lähes epätoivoisena.
Mutta sitä ei tullut.
*
Luokanvalvoja Pirinen pyydysti Joonaksen käytävältä keskiviikon ruokailun aikana. "Joonas, missä sä olit eilen viimeisellä tunnilla?"
"Päänsärky iski", Joonas mumisi.
"Ja varmasti kävit terveydenhoitajalla?" Pirre kysyi kuivasti. Joonas kiemurteli vaivautuneena, mutta opettaja jätti aiheen onneksi rauhaan.
"Sulla ja Aleksilla on jälki-istunto tänään. Jäätte matikanluokkaan tunnin jälkeen, Esa valvoo", Pirre ilmoitti ja loi Joonakseen sitten paljonpuhuvan tyytymättömän katseen. "Anna olla viimenen kerta, kun alat käyttää nyrkkejä koulun alueella. Aleksin tempaukset ei ole enää mitenkään uusia juttuja, mutta enpä olis susta uskonut."
Joonas nyökkäsi surkeana. Uskomatonta se oli hänestä itsestäänkin.
Loppupäivän Joonas oli alamaissa. Koulutunneilla hän onnistui välttämään Aleksin kohtaamisen, mutta koulun jälkeen häntä odottaisi tilanne, jota ei voisi paeta. Heidät oli oikein järjestetty kahdenkeskisyyteen, vaikka tietysti Korva, matikanopettaja, olisi läsnä.
No, siinä Joonas kyllä erehtyi. Joskus toiste hän olisi jaksanut virnuilla Esa Arvolalle, Korvalle, kun tämä heitti hiljaisille pojille tehtäväpaperit eteen ja sanoi lähtevänsä käymään pikaisella tauolla. Korva - nimi johtui alkukirjainyhdistelmästä EAr - oli tunnetusti kofeiinifriikki ja hänen lukuisat kahvitaukonsa aiheuttivat aina hilpeyttä oppilaiden keskuudessa. Nyt Joonas ei kuitenkaan olisi tahtonut jäädä yksin Aleksin kanssa.
Ensimmäiset viisi minuuttia kulkivat hiljaisuudessa ja tuntuivat tappavan pitkiltä. Joonas tiesi, että Korvalla kestäisi ikuisuus palata viettämästä herkkää hetkeä kahvinkeittimen parissa. Hän vilkaisi vaivihkaa Aleksia. Tämä ei ollut nostanut katsettaan hetkeksikään tehtäväpaperista, jolla oli kuitenkin vasta muutamia epäselviä harakanvarpaita. Aleksinkaan keskittyminen ei ollut huipussaan.
Joonaksen mieltä kaiversi hänen lähettämänsä tekstiviesti. Miksi, miksi hän oli lähettänyt sen? Nyt Aleksi tiesi, että Joonas oli ihastunut - tai siis, olisi voinut olla.
"Tulis jo se Korva, mä haluun pois täältä", Aleksin ääni leikkasi hiljaisuutta jotenkin tavattoman voimakkaana. Joonas havahtui ajatuksistaan ja vilkaisi kelloa. Korva päästi yleensä jälki-istunnossa istujat puolen maissa kotiin, mutta nyt hän oli jossain kaukana, vaikka iso viisari ohitti jo vitosta.
"Turhaan valitat, sunhan syytäs se on että me täällä ollaan", Joonas töksäytti.
"Sori nyt vaan, mutta se olit kyllä sinä joka löit ensin", vastasi Aleksi saman tien.
"Sä provosoit."
"Eipä sulle paljon tarvinnu sanoo, kun olit jo kimpussa."
"Niin just, sussahan ei oo koskaan mitään vikaa!"
"Sanoo tyyppi, joka on täynnä itseään ja tyttökaverilegioonaansa, että ei nää muuta kun oman napansa", Aleksi sanoi jo vihaisemmin ja nousi seisomaan.
"Mäkö muka ajattelen vaan itseäni?" Joonas huusi nyt kunnolla, ponkaisten itsekin ylös. "Sähän se oot olevinas paraskin marttyyri, kärsivä sankari, ilkeän huligaanin hakkaama neiti. Ja silti sun itsekkyys on päätähuimaava. Mä sentään pyysin anteeks!"
"Ja vitut sä mitään oot pyytäny", Aleksi sylkäisi.
Joonaksen alkava raivonpurkaus katkesi kuin seinään. He tuijottivat hetken toisiaan, Aleksilla myrkyllinen ilme kasvoilla, mutta Joonas oli vain ja ainoastaan yllättynyt.
"Etkö sä oo saanut mun viestiä?" Joonas kuiskasi ontosti.
Aleksi kurtisti kulmiaan, mutta sanoi kylmästi: "En, luojan kiitos, mä en olis halunnut kuulla susta yhtään enempää kuin on pakko. Kannatti heittää puhelin seinään."
Joonas ei vastannut, hän vain tuijotti Aleksia. Tämän suojamuuri säröili hieman, kun Joonaksen viha oli kaikonnut. Tekstiviesti ei ollut mennyt perille.
"Mä pyysin anteeks", Joonas sanoi hiljaa, astuen yhden haparoivan askeleen taaksepäin kohti selkänsä takana nököttäviä kaappeja. "Mä en halunnut että tässä kävis näin."
Nyt hämmennyksen saattoi nähdä Aleksissa selkeänä, mutta hän koetti piilottaa sen tiuskaisemalla: "No siihen mä en ole ollut ainoa vaikuttaja. Ite sä mokasit yhtä lailla."
Yhtäkkiä Joonas taas huusi. "Korjataan tilanne sitten, helvetti vie! Mitä sä oikein haluat?"
Paria sekuntia myöhemmin Joonaksen selkä iskeytyi harmaisiin kaapinoviin Aleksin tönäisyn voimasta. Hän ei heti tajunnut, mitä tapahtui, hän vain ymmärsi tulleensa paiskatuksi päin seinää. Hän valmistautui tappelemaan taas, kokosi lihasvoimansa, mutta sitten hänet pysäytettiin täysin.
Aleksin ruumis iskeytyi häntä vasten ja äkisti kaikki olikin kääntynyt ylösalaisin. Joonaksen huulille painui kiivas, raivokas, vihasta voimansa saava suudelma.
-
AWW! Ihanaa. Tykkään tästä hirmuisesti. Virheitä ei löydy ja teksi on sujuvaa ja pidät lukijan mielenkiinnon koko ajan yllä. :- )
Jatka pian.
-
Oi, tämä on tosi suloinen! Aito ja söpö! Jatkoa pian :p
-
Oijjoijjoiii!! Jee!! Hyvä Joonas!! Hyvä Aleksi!! <33<3 Jatkoa??
-
Joonas tiesi, että Korvalla kestäisi ikuisuus palata viettämästä herkkää hetkeä kahvinkeittimen parissa.
Pakko quotata tämä yksi lause, ihan vaan esimerkkinä.
Tykkään hirveästi kirjoitustyylistäsi. Juuri em. kaltaiset lauseet ovat hirmu kivoja ja täydentävät tekstiä juuri sopivasti! Ihanan sarkastisia huomioita.
Mukava lukea tekstiä, joka on kirjoitettu suomeksi ja suomenkielisillä nimillä. Repliikit ym. tuntuu heti sujuvammilta. Muutenkin kielenkäyttösi ja sanavalintasi ovat ihailtavia. Paljon oivaltavia lausahduksia hahmojen suusta! : D Hahmot on jotenkin tosi eläviä, tavoitat hyvin tunnelman ja ikäluokan. Tapahtumat eivät jätä kylmäksi ja juonenkulku on uskottavaa. Poikien pohdinnat ym. ovat hyvän pituisia, ei liian pikaisia, eivätkä toisaalta sellaisia edestakaisin jankkaavia ja pitkäveteisiä.
Itselle tulee ihan nostalgisesti omat yläasteajat mieleen. Luokalla kun sattui olemaan kaksi poikaa, jotka on melkeen justiin nämä Joonas ja Aleksi, hyvinkin monessa suhteessa. :--D
Luin tätä täällä tähän saakka, mutta taidanpa siirtyä tuonne kotisivujesi puolelle jatkamaan. ;D
-
Tää on vaan niin hyvä!! :o ;D
Valtakunnassa lukenut tätä niin paljon kun nyt on julkaistu, mutta pakko lukea vielä täälläkin kuin ilmestyy!
Ja oon samaa mieltä JaneDoe:n kanssa! Kielenkäyttö+sanavalinnat ovat upeita!
Toivottavasti jatkoa saapuu myös tänne ja valtakuntaan... ;)
-
Mielenkiintoista. Etenkin tuo loppu. Aluks olin sillain, että pillahdanko mutta sitten.. jotenkin tuo suudelma.
Namskutti. <3
Mainitsen nämä:
"Et sä siitä oikeesti nauttis, kun et sais tungettuu kieltäs mun kurkkuun", Joonas vastasi päällisin puolin täysin rauhallisena.
Reilua peliä. :DDDD
"Sori nyt vaan, mutta se olit kyllä sinä joka löit ensin", vastasi Aleksi saman tien.
;D
Joonaksen huulille painui kiivas, raivokas, vihasta voimansa saava suudelma.
Tää kruunas kaiken. <3
Pidin tästä jatkosta muutenkin.. raapustele lissee meile!
Cinnamon kiittää ja kumartaa
-
Nyt oli pakko jo rekisteröityä. Harvemmin törmää sellaisiin jatkotarinoihin joista jaksaa käydä tarkistamassa milloin uudet osat tulee. Tämä on kyllä jotenkin vaan niin realistinen ja addiktoiva.
Nostan hattua sinulle<3 ja tietenkin toivon pikaista päivitystä :D
-
whaat mitämitämitä mikä hitto tää on et löysin tän vasta nyt :o ihana! Tosi aito ja jees nyt päästiin asiaan ! Jatkoa vaan niin oon onnellinen.
-
Kirjoitat kovin realistisesti, tai ainakin voin kuvitella Aleksin ja Joonaksen jossakin tuolla maailmalla vinoilemassa toisilleen. He ovat oikeita henkilöitä minulle. Ja Joonaksen pikkusisko Anna on kiva tyyppi. Tosin periaatteessa tuntuu kummalta, että he puhuvat keskenään noin avoimesti 'rakkauselämästään', sillä olen tottunut vähän tuota mikä se sana taas on.. Tai siis olen tottunut siihen että 'henkinen elämä' pysyy yksityisenä.
Minä pidän siitä, että Aleksi ja Joonas tappelivat eikä kaikki suju kuin ruusuilla tanssien. Ja olet onnistunut saamaan kaikesta nujuamisesta ja tappelusta hyvin luontevaa. Ei mitään väistö-isku-potku-soopaa.
Joonaksen huulille painui kiivas, raivokas, vihasta voimansa saava suudelma.
Tämä tosiaan käänsi koko jutun ylösalaisin.
-
Oii. Kannatti pistäytyä Säilässä ja imupaperissa. Tiedätkö, ensimmäinen luvussa niitten painiminen muistutti mua kahesta meidän luokkalaisesta pojasta. Ne olis niiin hyvä pari, ja ne painii koko ajan. Niin, ja toisen pojan nimi on Joonas ;D Joo, mutta itse ficciin. Tuntuu siltä, että näin voisi ihan oikeastikin tapahtua. Ja kirjoitat tosi ihanasti. Tykkään huumorintajustasi, joka pilkistää kirjoituksesta ihanasti. Ja nää pojat on ihania. Mmm... ehkä mun pitäis lopettaa tää kommentti hyvän sään aikana :) Pidän siis tästä. Paaljoon. Jatko olisi kiva. :D
-
ALEKSI! ALEKSI! ALEKSI! ALEKSI! ALEKSI! GO ALEKSI GO!
uhh ahh, tää rupee käymää jännäks n___n ihanaa! aww, tätä mä oon odottanu jo kauan : DD Jatkoa pian!
-
Kommandoseni, oletpas pistänyt Aleksin ja Joonaksenkin tänne. Tämä on yksi lempificcejäni sivuillasi, ja nyt vielä paremmin muistan miksi. n____n Luin nimittäin kaikki osat uudestaan, ja ne ovat suorastaan täydellisiä. Ja odottelenkin nyt sekä tähän, että sinne sivuillesi jatkoa. Kaipaan nimittäin kuulla miten näille kahdelle käy.
(Juu, olen se sama Fredu)
Siinä songficissä muuten kestää, kun viimeinkin pääsin omalle koneelle kirjustelemaan, niin idea oli kadonnut päästäni. D8 Mutta mie luppaan, että se tulloo kyllä valmistumaan.
-
Kiitos taas kaikille!
Erityisesti kiitos Janedoelle ja Siralmasille tyylini analysoinnista, sellaisia on kiva kuulla ^^
Ja Narsku, A&J siis sai sinut rekisteröitymään? Wau! : D
Niin, ja Siralmasille vielä. Voin perustella Annan ja Joonaksen läheisyyden aitouden yhdellä selkeällä esimerkillä. Minulla on serkku, jonka kanssa olemme olleet pienestä pitäen läheisiä - vaikka meillä on kahden vuoden ikäero ja edustamme eri sukupuolia. Puhun hänelle kaikesta ja hän puhuu minulle kaikesta. Kaikesta. Hän on minulle kuin oma veli. Annan ja Joonaksen välit ovat aika lailla samanlaiset. : )
Ja niin siis kiitos ihanasta kommentista! Mahtavaa, että pojat tuntuvat aidoilta.
Haa, Fredusenihan se siinä : ) Täytyy sanoa, että olen tykännyt Valtakuntaan jättämistä kommenteistasi. Piristävät aina kummasti. ^^ Kiitokset!
Niin ja, ei sillä songficillä kiire ole, kunhan joskus rustaat : >
Ja sitten seiska, joka tuotoksen pakollinen söpöilyluku.
Luku 7 : Homon tapoja ja väärän koon paita
Aleksi ehti tehdä useita erinäisiä huomioita Joonaksesta, tämän tuoksusta, liikkeistä ja mausta, ennen kuin todella tajusi suutelevansa tätä.
He erkaantuivat yhtä aggressiivisella riuhtauksella kuin olivat painautuneet yhteenkin. Aleksi tuijotti Joonasta järkyttyneenä, aivan kuin tämä olisi paiskannut hänet päin seinää eikä toisin päin. Raivosuudelma poltti huulia ja hengitys takkuili sekaisena, mutta Joonas vain katsoi häntä silmiin, hymyili yllättyneesti ja näytti jumalaiselta.
Aleksi ei yksinkertaisesti voinut muuta kuin suudella uudestaan. Nyt hän vain teki sen paljon pehmeämmin, ja samalla tiiviimmin, tutkaillen. Hänen silmänsä sulkeutuivat itsestään hänen varmistuessaan siitä, että Joonaksen huulten täytyi olla samettia.
Hän tunsi niskansa ympäri kiertyvät käsivarret ja alahuultaan hipaisevan kielen. Sillä hetkellä hän olisi kyennyt ihan mihin tahansa. Sormet sivelivät hiusrajaa, toiset seurasivat selkärankaa paidankankaan läpi. Aleksin kädet valuivat Joonaksen lanteille, hän painautui lähemmäs ja hengähti Joonaksen suuhun.
"Mä haluun naida sua", Aleksi kuiskasi voipuneesti sen kummemmin ajattelematta.
Joonas virnisti. "Kiva idea, mutta jos ei nyt kuitenkaan."
Aleksi kelasi hetken aikaa, mitä olikaan sanonut. Sitten hän naurahti posket vähän punehtuneina palautuessaan taas maanpinnalle. Hän löysäsi otettaan ja Joonaskin antoi kättensä pudota pois Aleksin ympäriltä. He olivat kummatkin hieman ulalla siitä, mitä juuri oli tapahtunut. Mutta Aleksi tiesi oleellisimman, nimittäin sen, että mitä se olikaan ollut, se oli tuntunut aivan helvetin hyvältä.
*
Heti ensimmäisenä kotiin päästyään Aleksi vippasi äidiltään rahaa ja kävi ostamassa uuden kännykän. Joonaksen viesti ei enää tulisi perille, sillä sen lähettämisestä oli jo mennyt vuorokausi, mutta Aleksi ei halunnut riskeerata enää.
Muutoin hän pysyttelikin lähinnä kotona. Normaalista koti-illasta se keskiviikko poikkesi siten, että hän ei pelannut tietokoneella eikä kiusannut Jessikaa ihan niin paljon ja ilmoittautui reippauden puuskassaan jopa ulkoiluttamaan Rikin sen sijaan, että olisi vain päästänyt sen ulos hetkeksi.
"Mikä ihme sua vaivaa?" Aleksin äiti ihmetteli, kun Aleksi etsi Rikin hihnaa eteisen laatikoista, joissa oli kaikkea mahdollista sekaisin.
"Kuinka niin?" Aleksi oli yllättyvinään.
"Eilen sulle ei saanut puhuttua yhtään mitään, ja nyt sä oot oikee päivänsäde."
"Ajat muuttuu", Aleksi sanoi ylitsevuotavan pirteästi. "Elämä hymyilee. Hejdå!"
Vasta ulkona Aleksi tajusi käyttäneensä juuri vapaaehtoisesti ruotsin kieltä.
"Ei hitto, musta on tulossa homo", hän kertoi koiralle. Tämä ei näyttänyt suoranaisen kiinnostuneelta asiasta, vaan vastasi merkkaamalla ensimmäisen vastaan tulleen lyhtypylvään.
Okei, asiat eivät olleet täydellisesti, vaikka siltä tuntuikin. Esimerkiksi jälki-istunto. He olivat unohtaneet täydellisesti, että heidän olisi kuulunut istua kiltisti luokassa ja odotella Korvan paluuta. He olivat napanneet reppunsa ja lähteneet ulos, jutellen sekä vapautuneesti että vähän ujostellen yhtä aikaa. Todennäköisesti se merkitsisi lisää jälki-istuntoa, ellei Korva sitten ollut pehmentänyt aivojaan kahvin voimin.
Aleksi leikitteli ajatuksella, millainen opettajan ilme olisi ollut, jos tämä olisi ilmaantunut takaisin luokkaan kesken hänen ja Joonaksen suudelmien. Se olisi ollut niin makeaa nähtävää, että sen vuoksi olisi melkein kannattanut uhrautua.
Sitä kautta hän alkoi toden teolla miettiä tilannetta. Hän oli suudellut pojan kanssa. Itse asiassa hän saattoi olla ihastunut poikaan. Se tuntui vaikealta palalta niellä. Joonas itsessään oli ookoo asia, mutta kun hän mietti asiaa tuolta kannalta, se olikin äkisti omituinen. Poika. Poikaystävä. Kundikaveri. Aleksin kundikaveri. Hinttimäisen kuuloista. Oliko hän nyt sitten hintti? Äh, ei Joonas ollut vielä hänen kundikaverinsa. Hetkinen, mikä se 'vielä' oli? Pari hassua suudelmaa ja hän oli viemässä Joonasta vihille, vai?
Aleksi nauroi maailmalle päin naamaa. Hitot huolista, hän oli hyvällä tuulella.
*
Torstaiaamuna Aleksilla oli tyystin eri tunnelmat. Hän panikoi. Hän halusi juosta karkuun, piiloutua peiton alle ja ilmoittaa itsensä kuolleeksi, niin että häntä ei osattaisi kaivata koululla. Mutta hänen äitinsä oli kotona, joten hän ei voinut lintsata. Eikä hän toisaalta olisi tahtonutkaan.
Kuinka hänen kuuluisi käyttäytyä Joonaksen seurassa koulussa? Ja miten Joonas suhtautuisi häneen? Kaiken tapahtuneen ilmituonti vaikkapa julkisella suutelukohtauksella oli sinäänsä houkuttelevan vaarallisen makuinen ajatus, mutta pelottava yhtä kaikki. Hän ei ollut lainkaan perillä mielentilastaan.
Hän kuitenkin selviytyi koululle asti. Hän oli aamuvälitunnin ajan vaitonainen ja hermostuneen oloinen, kaveritkin huomasivat sen. Mutta sitten alkoi ensimmäinen tunti, englanti. Joonas istuutui hänen viereensä rauhallisesti, kohtasi katseen ja hymyili pienesti. Siinä kaikki. Aleksi oli lyyhistyä pulpettiinsa helpotuksesta. Joonas ei käyttäytynyt mitenkään poikkeavasti.
Aleksin omituinen, ristiriitainen mielentila jatkui pitkin päivää. Pirinen ilmoitti heille kemiantunnilla uuden jälki-istuntoajankohdan, moittien heitä hyvin tuimana. Tavallisesti Joonas olisi varmasti loihtinut kasvoilleen katuvaisen koiranpentuilmeen ja Aleksi taas olisi leikkinyt muuten vain enkeliä, mutta nyt hänellä ei pitänyt pokka. Hän yritti peittää virnuilunsa, ja kun Pirinen käänsi selkänsä, hän lopulta vilkaisi Joonasta. Tämä katsoi häntä pilke silmäkulmassaan.
"Mä tuun teille tänään", Joonas kuiskasi niin hiljaa, että vain he kaksi kuulivat.
Aleksi kohotti kulmiaan. "Ai jaa?"
"Joo."
"Mitä sä meillä?"
Joonas katsoi pahasti.
Aleksin kasvoille nousi sekä virnistys että lievä puna. "Ai. No okei."
"Onko teillä jotain salaisuuksia?" uteli Timo parin pulpetin päästä aivan normaalilla puheäänellä.
"Aleksi, petäksä mua?" Gerbiili parkaisi käännähtäessään eturivissä tuijottamaan Aleksia ja Joonasta.
"En tietenkään", Aleksi kiirehti vakuuttamaan. "Sä oot mun thö ultimeit truu laav."
Joonas näytti ihan siltä, että teki kaikkensa, jottei olisi kommentoinut piruillen. Aleksi oli hyvin kiitollinen, ettei hän tehnyt sitä.
*
Rivitaloasunnon ulko-ovi ei ollut lukossa, Aleksin äidillä oli vapaapäivä. Keittiön läpi olohuoneeseen kulkiessaan Aleksi tuskin tervehti äitiään - hän ei jostain syystä halunnut esitellä Joonasta sen tarkemmin - vaan kulki vain suoraan huoneensa ovelle.
Tulijat tultiin tarkistamaan, kun he olivat hädin tuskin ehtineet Aleksin huoneeseen. Ensin Riki työnsi kuononsa raolleen jääneestä ovesta, seuraavana Jessika.
"Häivy", Aleksi töksäytti oitis pudottautuessaan sängylle istumaan.
"Niin just, Riki, häivy", Jessika töksäytti samaan sävyyn koiralle. Se ei piitannut vähääkään, vaan hyppäsi Aleksin viereen.
Aleksi kurtisti kulmiaan. "Mä puhuin sulle, älypää."
"Kuule Aleksi, Riki on liian tyhmä ollakseen kutsuttu älypääks..."
"Kulkeeko terävä kieli teillä kenties suvussa?" Joonas kysyi perin kiinnostuneesti.
"Onko sun nimi Joonas?" Jessika suuntasi kaiken mielenkiintonsa Joonakseen.
Joonas kohotti kulmiaan huvittuneena. "On joo, ja sä olet Jessika, tutummin Itikka. Onko Aleksi puhunut musta paljonkin?"
"Toi uteli vaan sun paidasta", Aleksi murahti vähän vaivautuneena. Häntä ärsytti, kun Jessika tunki hänen huoneensa lupia kyselemättä, etenkin, kun tyttö puhui Joonakselle.
"Ai niin, se paita", Joonas muisti. "Missä se on nyt?"
"Äiti pesi sen", Jessika ilmoitti iloisesti ja kääntyi sännätäkseen ovesta. "Mä haen..."
Joonas virnisti Aleksille istuutuessaan hänen viereensä, Rikin toiselle puolelle. "Söpö sisko sulla."
"Toi ole söpöä nähnytkään", Aleksi tuhahti. "Rasittava kakara."
"Älä nyt, se vain osoittaa sulle huomiota."
Samassa söpö sisko, rasittava kakara kipittikin taas huoneeseen. Joonaksen silmät laajenivat, ja hän parkaisi: "Mitä mun paidalle on tapahtunu?"
Jessika kantoi käsissään T-paitaa, joka olisi ollut sopivan kokoinen ehkä chihuahualle.
Aleksi repesi nauramaan. "Se tais vissiin kutistua pesussa?"
"Nähtävästi", Joonas totesi järkyttyneenä vastaanottaessaan vaatekappaleen Jessikalta.
"Oliko se sun suosikkipaita?" tiedusteli Jessika osaaottavan näköisenä. "Se on hieno paita."
"Ei sentään", Joonas vastasi naurahtaen, kun tajusi itsekin, että tilanne oli lähinnä huvittava. "Sä voit kuule vaikka pitää sen jos haluut. Mä en tee mitään XXXXS-kokoisella paidalla."
"Ja voitkin nyt viedä pois ittes samalla", Aleksi lisäsi. "Äläkä ikinä tuu takas."
"Et sä voi mua komennella!" kivahti Jessika.
Aleksi nappasi sängyltä tyynyn ja heitti sillä siskoaan. "Tää on mun huone, nyt häivyt!"
Jessika väisti tyynyn ja livahti ulos kolauttaen oven tarpeettoman lujaa kiinni. Olohuoneesta alkoi saman tien kuulua Annukan napinaa ovien paiskomisesta.
"Oikee unelmaperhe", Aleksi huokaisi kyllästyneesti. Joonas vain hymyili.
He tuhlasivat tunnit jutellen, nauraen, ehkä toisiaan opetellen. Sitten, kun puheenaiheet lopulta alkoivat käydä vähiin, he kumpikin vain istuivat pitkän aikaa hiljaa. He silittelivät Rikiä ja kuuntelivat oven takaa kuuluvia ääniä - vuoroin television, vuoroin Jessikan, joka sattui ikävä kyllä olemaan laulavaisella päällä. Koira nautti huomionosoituksista, kun taas Aleksilla oli hieman epäselvä olo. Sekavat ajatukset olivat hiipineet hänen päähänsä, kun hän oli unohtunut katsomaan Joonasta hetkeksikin liian pitkään.
Riki kyllästyi lopulta, vääntäytyi ylös sängyltä ja lysähti lattialle torkkuakseen. Joonas ojentautui risti-istunnasta selälleen sängylle, taittaen käsivartensa päänsä alle. Vasta nyt Aleksi huomasi Joonaksen paidan tekstin: Too hot to be your boyfriend. Kyllä, todellakin. Aleksi ei ollut uskaltaa kohdata tummien silmien katsetta.
Seurustelemmeko me? Onko se normaalia? Onko mikään tällainen ylipäätään? Aleksi vilkaisi Joonasta syrjäsilmällä. Tämä ei ollut irrottanut katsettaan hänestä.
Vai onko tämä vain huvia, pelleilyä kavereiden kesken?
Ajatukset kiersivät kehää Aleksin päässä kuten niin monena hetkenä aiemminkin, mutta Joonas näytti tyyneyden perikuvalta. Hän lojui sängyllä pitkän aikaa täydellisen rentona, hymy kasvoilla, kaula paljastettuna. Hieman liian seksikkäänä.
"Sä näytät hyvältä", Joonas sanoi äkisti, yllättäen Aleksin täysin.
"Ääh", Aleksin ensireaktio oli.
Joonas virnisti huvittuneesti. "Ääh?"
"Enhän", Aleksi tarkensi. Hän olisi tahtonut vastata "samoin", osoittaa ajatuksensa, kertoa, kuinka upea tämä itse oli. Mutta hän ei vain uskaltanut.
Joonas katkaisi hänen ajatuksensa nousemalla istumaan, nojautumalla lähelle. Huulet hipaisivat ohimennen leukaperiä, ennen kuin Joonas nousi kunnolla ja tunkeutui muitta mutkitta hajareisin Aleksin syliin. "Kyllä sä vaan näytät."
Aleksi jännittyi, kun huulet painautuivat hänen suulleen. Mihin Joonas oikeastaan tähtäsi? No, hän halusi koskettaa Aleksia, suudella, se oli ihan kivaa - mutta he olivat sängyllä. Kuinka pitkälle Joonas halusi? Aleksi joutui pieneen paniikkiin eikä muistanut vastata tunnustelevaan suudelmaan.
Joonas vetäytyi saman tien kauemmas, katsoen Aleksia kysyvästi.
"Ootsä -" Aleksi nielaisi, "- ootsä varma tästä?"
Tuon kysymyksen muodostaminen olisi voinut olla onnittelun arvoinen suoritus. Sillä sai tavallaan tiedusteltua Joonaksen aikomuksia kuitenkaan nolaamatta itseään paljastamalla, että mahdollisesti luuli liikoja.
Joonas hymähti. "Pitääkö meillä aina olla aggressio tai humalatila päällä, jotta me voidaan suudella?"
"No ei, mä vaan... kun." Aleksi ei tiennyt naurahtaako vai epäröidäkö.
"Älä pelkää, Aleksi", Joonas sanoi niin isälliseen tai veljelliseen sävyyn, että Aleksia lähinnä nolotti. "Mä en ole pakottamassa sua mihinkään. Mutta nyt - älä puhu vaan toimi, baby."
Aleksi kommentoi asiaa painamalla huulensa Joonasta vasten kaikkea muuta kuin veljellisesti.
"Mitähän sun siskos tai äitis miettis, jos ne nyt ilmestyis tänne", Joonas virnisti malttaessaan irrottautua.
"Siinähän ihmettelis", Aleksi nauroi. "Ja no, Rikihän juoruaa niille joka tapauksessa."
"Ai tosiaan. Mä joudun pian ongelmiin sun vuokses."
"Itehän sä mun luokse halusit..."
"Mä tulin oikeasti vaan hakemaan paitani", Joonas väitti.
"Mitä sitten olis pitänyt kuvitella?" virnisti Aleksi.
"No jaa", Joonas oli pohtivinaan. "Sun likaisesta mielikuvituksesta ei koskaan voi tietää..."
Aleksi virnisti ovelasti. "Pitääkö meidän keksiä jotain muuta tekemistä nyt, kun sun paidanhakus epäonnistui?"
"No niin just", Joonas nauroi. "Hitto sä oot homo jätkä!"
Aleksi tönäisi Joonasta leikkisästi, niin että tämä valuttautui pois hänen sylistään. Itse asiassa juuri ajoissa, sillä ovi tönäistiin auki ja Jessika ilmaantui huoneeseen.
"Riki on halunnu ulos täältä ties miten kauan!" tyttö paasasi antaumuksella. "Mitä te oikein puuhaatte, kun ette kuule miten se raapii ovea?"
Aleksi ei voinut estää itseään purskahtamasta nauruun.
-
Ihana jatko! Tosi tosi tosi hyvä! Ei en osaa kommmentoida rakentavaa. Tykkään kun näkökulma vaihtuu joka osassa :)
-
Argh, tiedätkö, mua inhottaa ku en osaa enää kommentoida tähän, ja sitten aina kun uusi kappale ilmestyy, niin ärsyttää etten kommentoinut edellistä. Nyt päätin korjata erheeni.
Kaikki mitä aiemmin sanoin, pitää paikkansa. Tämä on oikein mukava aluettavaa, ei liian kevyttä aikä liian raskasta, juuri sopivaa.
Itselläni on hassu tapa, lukiessa jonkun ilmeistä, teen itse saman ilmeen, ja tämä on täynnä ihanaa virnistelyä, menee vielä suunpielet kramppiin. Jostai syystä virnistely on niin ihana termi, itsekin haluaisin kirjoittaessa kirjoittaa vaan virne virne virnistää ja virnisti, joutuu oikein pakolla kirjottaa jonkin muun sana muodon. Ja muuten, tästä jää aina hyvä mieli ja tämä on myös hauskaa luettavaa. Monessa kohtaa pääsi pieni naurahdus suusta.
"Aleksi, petäksä mua?" Gerbiili parkaisi käännähtäessään eturivissä tuijottamaan Aleksia ja Joonasta.
Loistava esimerkki :D
Oli niitä muutama muukin, josta sanoin itselleni että quotaan, mutten enää muista/löydä niitä.
"Ei hitto, musta on tulossa homo", hän kertoi koiralle. Tämä ei näyttänyt suoranaisen kiinnostuneelta asiasta, vaan vastasi merkkaamalla ensimmäisen vastaan tulleen lyhtypylvään.
Aivan tuo. Yleensä tuon kaltaiset lausahdukset tuntuvat väkihauskoilta tekstissä, mutta tässä se kulosti hyvin luonnolliselta. Kun ehkä itsekin puhun itsekseni vastaavasti. Tai tuossa tapauksessa puhuisin. Ja koira oli... koira.
Pidin tuosta kävely kohdasta muutenkin kovasti. Mielestäni oli ihana miten Aleksi ei jotenkin pitänyt Joonasta poikana, vain Joonaksena. Kun itse olen miettinyt tuota, että jos olisi hetero mies, joka kerran ihastuisi mieheen, niin eikö hän silti voisi pitää itseään heterona, se mies olisi vain yksi poikkeus.
Ja tuo seuraava päivä. Herran jestas, samaistun ehkä liikaa Aleksiin, onko se tervettä? Aioin taas sanoa että itsekin tuntisin noin. Kävisin ylikierroksilla enkä tietäisi miten suhtautua, samaan aikaan haluaisin ja en haluaisi nähdä. Pelkäisin että toinen suhtautuisi oudosti, ja sitten ehkä pettyisin jos ei suhtautuisi erilailla.
Omg, frendit alkaa ja nyt lähden.
Mutta äärettömän ihana luku taas. Oli muuten tosi ilkeää kertoa mistä löytäisi enemmän lukuja :< Nyt käyn kovatsi kamppailua itseni kanssa lähdenkö lukemaan niitä vai en. Kun ehdottomasti haluaisin, olen niin lujaa jo koukussa. Mutta sitten inhottaisi kun täälä on niin vähän ja silti lukisin täältäkin tätä.
Ihanaa kiitos ja ihkutusta ihkutusta
jes kiitos kiitos
(Alkaa menemään jo yli, katson samalla frendejä, johtunee niistä -.-)
Jees
-
Ei mitään uutta sanottavaa ;D
Tää on vaan niin hyvä! Ja aito! ;)
Koukussa ja tahtoo lisää :P
-
PAKAHDUN. Tiedätkö sen tunteen, kun hymyilyttää ja kurkussa kuplii koko ajan nauru, mutta ei saa naurettua, vaan hymyilee leveästi? Juuri se tunne minulla nyt on, onneksi kukaan ei ole kotona, näytän varmaan idioottimaiselta.
Loistava kirjoitus. Tätä luki mielellään, ei käynyt tylsäksi, etkä viivytellyt, vaan juoni kulki juuri sopivaa tahtia. Aleksi ja Joonas ovat älysuloisia, eikä missään ollut ylenpalttista angstia, joka latistaa tunnelman. Tappelusta ja riidasta huolimatta tämä on hirmu hyväntuulinen ja piristävä, johtuen kai kirjoitustyylistäsi, joka on jotenkin... ääh, ei sitä voi edes kuvailla. Rakastan humoristisia sanamuotojasi ja hahmoja, joiden luonteet on ollut helppo ymmärtää, vaikket olekkaan tarjoillut niitä suoraan lautasella.
"Aleksi, petäksä mua?" Gerbiili parkaisi käännähtäessään eturivissä tuijottamaan Aleksia ja Joonasta.
Juuri tämän takia tykkään kirjoituksestasi älyttömästi, et selvästikään yritä mitään liikaa ja huumori menee jotenkin luonnollisesti. (Ei mitään pikku-Kallen puujalkavitsejä, vaikka jos totta puhutaan, nauraisin varmaan niillekin...)
Teinislasheja löytyy finistä "muutama", mutta tämä ansaitsee kyllä paikkansa yhtenä parhaista. Ei mitään yliangstisia emopoikia, muttei silti liian taviksiakaan. Tekstiin pääsee myös jotenkin lähelle, johtuen osittain kai siitä, että esittelet sivuhahmojakin jollain pienellä humoristisellä yksityiskohdalla tms, etkä jätä heitä aivan kasvottomiksi.
Huhhuh. Pian jatkoa tai yyh teen itsemurhan nyyh!!!!11!1
-
ÄÄÄ. Kommandoiseni, sait miut taas nolaamaan itseni täydellisesti. Räkätin täällä niin himona, että äiti tuli katselemaan mitä puuhaan. Onnistuinpa tietysti sulkemaan koneen ja se piti avata uudestaan. -.-'
Ainakaan arvon äiti ei nähnyt mitä mukavuuksia mie täällä luen. n___n'
Tämä luku on varmaan ensimmäisen ja toisen jälkeen se jolle nauroin oikein kunnolla. Kiva muuten kuulla, että piristän välillä teikäläistä. (Osaan myös olla rasittava, mutten jaksa) Ja nuo Gerbiilin heitot on jtn parasta. 8'D Toi petätsä mua-hommeli... Nauroin aivan ääneen. Välillä hävetti Aleksin puolelta, kun tuo Joonaksen flirttailu on niin ilmiselvää että. Enkä muuten myönnä istuvani tässä cheerleader-asussa ja huiskat kädessä valmiina huutamaan "Go Aleksi! Go Joonas! Nyt Kunnon Toimintaa!" Enää vain chiipparikaverit puuttuu. Jos cheerleaderia harrastaisin, olisi takuulla chiippaamassa aina kun sanot kirjoittavasi.
Niin, ja nyt keksin sen songficin aiheenkin. Tulee kertomaan kahdesta omasta hahmosta, mutta varmaan aloittelen vasta huomenna. Tänään kun pidetään synttärijuhlat sukulaisille (Muahaha, toivottavasti niitä sipsuja jää.) Ja menen Simolla käymässä illalla ja ja.... Ja roikun nytkin äidin koneella ja äiti on isin kannettavalla. n__n'
-
Virnuilen ihan hulluna tolle uudelle luvulle täällä. ;D Innostun aina niin, kun tulee jatkoa.
-
Ah, melkein meni liian imeläksi mutta onneksi tuli Jessika hätiin.. xD
Ei vaan, oikein leppoisa ja mukava luku söpöilyllä höystettynä. ;D
-
Ääws.. .Taas oli ihanan ihana jatko.
Virheitä enkä muutakaan päläpälääpää..löytänyt. (sori että pääni pehmentyi Tammerfesteillä ;D)
Joo..siis.. pidin paljon.. täs alko oleen jo jotain äksöniä.. kuut.
Haluan mainita nämä:
"Mä haluun naida sua", Aleksi kuiskasi voipuneesti sen kummemmin ajattelematta.
Siitä sitten vaan;)
.. muthei..eiks ollu jälki-istunto. ;)
Pervå jätkä.. ;D
"Ei hitto, musta on tulossa homo", hän kertoi koiralle.
Hieno huomio! *wirn*
:D
"Mitä te oikein puuhaatte, kun ette kuule miten se raapii ovea?"
Jaa'a..sitä ei siskojen välttmättä tarvitse tietää..
_____
Juuh.. jatkoa olis über ihana lukea... <3
~ Cinnamon
-
Olen tylsä enkä jaksa kommentoida vaikka luin sen koko homman putkeen. Kysyn vaan että tuleeko tähän vielä jatkoa ja toivoon että kyllä.
-
Kiitos puput, olette kaikki hurrrjan kivoja. <3
Smarou, minua puolestaan inhottaa se, etten osaa vastata kommentteihin juuri mitään. Tekee mieli vain kikattaa ja rutistaa kommentoijaa ja pomppia. :')) Ja hah, kivaa, että joku muukin tykkää virnistää-verbistä. Se on ihana. *virn* ^^
Eihän siinä mitään, että Aleksiin samaistuu helposti. Kivaa vain. Voi kuule, jos omia fiilinkejäni tätä kirjoittaessa olisi saanut videokuvattua : DD Tunteellista menoa varmasti!
pikkuinen, kiitos tämän kommenttisatsin ihanimmasta palautteesta. :')) Tiedän tunteen, harrastan samaa usein, etenkin lukiessani hyvää tekstiä - joten kiitos, otan tuon suurena kunniana. <3 Yksi parhaista teinislasheista? ÄÄÄW, minä en osaa sanoa enää mitään! Kiitos! Tack! Thanks! Danke! Ääää!
Cheerleader-Fredu : DD Hyvä sinä! Olisipa jännää istua koneen ääressä kirjoittamassa, kun samalla huoneen nurkassa väijyisi cheerjoukkue. 8"DD Kiitos!
Chibi, totta kai tulee jatkoa. Novelli on jo kokonaan kirjoitettu, luvut tulevat vähän jäljessä finiin. : )
Tämän luvun puolessavälissä oli pahin blokki, mikä minulla on koko novellin kanssa ollut. Ei mitään henkilökohtaista tätä novellia vastaan - päinvastoin, minähän rakastan sekä Aleksia että Joonasta - vaan myrskyinen teinislash yleisesti vain tökkäsi. Mutta sitten, kun innostuin taas, loppu sujuikin kuin tanssi. Ja on mielestäni kohtalaisen onnistunut luku tunnekuohuineen kaikkineen :)
Luku 8 : Inspiraatiosta irtaantumiseen
"Ootsä voittanu lotossa tai jotain?" Anna kysyi hyväntahtoisen uteliaasti, kun Joonas oli soittanut kitaraa huoneessaan jonkin aikaa hiippailtuaan sitä ennen pirteänä pitkin taloa.
Joonas kohotti katseensa hymyillen, lakkaamatta kuitenkaan soittamasta. "Miten niin?"
"Sä hymyilet kuin oisit aineissa", Anna naurahti. "Ja sä soitat jatkuvasti jotain uusia tuotoksia, koska mä en oo saanut kuulla noita vielä. Sulla on joku inspiroija."
Joonas vain hymyili vinosti, antaen viimeisen soinnun jäädä ilmaan roikkumaan. "Kai sen niinkin voi sanoa."
"Sä oot ihastunut!"
"Ehen."
Rakastunut vai ihastunut? Tämä koko pään ja kehon vallannut olo alkoi vaikuttaa vakavalta. Se tuntui juuri siltä kuin Joonas oli odottanut kunnon ihastumisen, ellei jopa rakastumisen tuntuvan. Aleksi sai hänet hymyilemään ilman näennäistä syytä, kävelemään hyväntuulisen lennokkaasti, heittämään koulukirjat pois hyvän olon tieltä ja saamaan musiikillisia tai lyyrisiä visioita. Hän vietti toden totta kotona aikaa joko kitaransa tai ruutuvihon ja lyijykynän kanssa.
Se, että Joonas soitti kitaraa, ei ollut kenellekään uusi juttu. Etenkään valinnaismusiikin ryhmälle. Kovin moni ei vain tiennyt, että Joonas myös teki omia biisejä - tai no, kuten hän itse sanoi, "joitakin epämääräisiä räpellyksiä silloin tällöin".
Nyt hänestä tuntui, että hän sai kerrankin aikaan jotain kunnollista.
Aleksin ajatteleminen ja läsnäolo aiheuttivat hassun ristiriidan. Aleksi oli hänelle yhä se vanha tuttu luokkakaveri, joka härnäsi kaikkia, säntäili pitkin käytäviä ja heitti egoistista läppää. Ja toisaalta uusien biisien lyriikat eivät olleet vähääkään arkisia, päin vastoin, ne olivat metaforisia kuvauksia hallitsemattomasta tunteesta. Hän alkoi vähitellen miettiä, oliko saman tunteen poissaolo johtunut aiemmissa yrityksissä siitä, että kaikki olivat olleet tyttöjä.
Oikeastaan koko juttu oli siinä määrin utoopinen, että Joonasta lähinnä nauratti olla niin tunnelmiinsa uppoutunut.
Aleksi ei kohdellut Joonasta koulussa sen kummemmin kuin muitakaan - tämä ei osannut päättää, oliko se hyvä vai huono asia - mutta taustalla oli kaiken aikaa yhteinen salaisuus. Kun he kävivät perjantaina ruokatunnilla kylällä Timon kanssa, Aleksi puhui ja pelleili täysin normaalisti, töni toisia erityisten vetisten ojien kohdalla ja oli muutenkin aivan aleksimainen. Mutta kun hän hetken aikaa käveli jopa suoraan, hän sovitti askeleensa Joonaksen askeliin ja vilkaisi syrjäsilmällä. Joonas katsoi takaisin ja oli täysin vaistonvaraisesti vähällä tarttua Aleksin käteen. Timon selän takana Aleksi hymyili Joonakselle tietynlaista hymyä.
*
Vai oliko se sittenkin vain kiusaava virne?
Muutama hassu päivä, ja Joonaksen olotila oli täysin päinvastainen. Hän oli epätietoisuuden ja jossain määrin myös vitutuksen valtaama.
Se nyt oli oikeastaan itsestäänselvyys, ettei Aleksi viihtynyt kovin kauaa aloillaan, että tämän oli pakko pitää show'ta aina välillä. Joonas tiesi sen olevan osa Aleksin luonnetta ja yritti ottaa sen ihan merkityksettömänä pikkuseikkana. Mutta Joonaksessa oli tarpeen tullen ikävä pieni piirre, joka hankaloitti tilannetta; mustasukkaisuus.
Aleksi säntäili välitunneilla tavalliseen tapaan, mutta nyt hänellä tuntui olevan huomionkohde. Tintti, rinnakkaisluokan pitkähkö tyttö, jolla oli lyhyet toffeenruskeat hiukset. Aleksi tuntui keskittävän tekonsa siten, että sai härnättyä Tinttiä leikkimielisesti. Se häiritsi Joonasta hyvin paljon. Hän sätti itseään jatkuvasti; jos hän ei olisi niin naiivin tarkka siitä, millä tavalla Aleksi puhui kenellekin, millä tavalla tämä hymyili... Hän olisi voinut olla nytkin yhä sillä kaiken kestävällä hyvällä tuulella.
Mutta kun sille on aihetta! Joonas intti sille puolelle itsestään, joka yritti vastustaa negatiivisia tunnetiloja.
Aleksi ei tajuu aiheuttavansa mustasukkaisuutta, oli toisen puolen puolustus. Mikä viittaa siihen, että toi neiti oikeasti kiinnostaa sitä?
No, ainakin sen torstain viimeisen tunnin pääte.
"Onks sulla suunnitelmia huomiselle?" Joonas kysyi lyöttäytyessään Aleksin seuraan käytävällä, ennen kuin tämä ehti lähteä.
"Ai niin kun mitä?" Aleksi mumisi keskittyen enemmänkin repussaan oleviin tavaroihin, joille tuntui ilmestyneen oma tahto.
"No illanviettoo. Meeksä jonnekin?"
"Aa, joo, en", Aleksi tajusi viimein. "Tai siis mä en oo menossa juomaan tai mitään, ainakaan tähän tietoon. Mun täytyy viedä Tintti leffaan."
Joonas kurtisti kulmiaan. "Miten niin täytyy?"
"Tuli luvattua", Aleksi huitaisi kädellään epämääräisesti, katsomatta Joonakseen, ja kiskoi mopokypärän päähänsä. "Moi."
Siinä Joonas sitten oli jäänyt katsomaan, kun Aleksi ajoi pihasta ja jätti hänet täyteen kysymyksiä, mutta vailla toivoakaan vastauksista.
*
Nostaessaan ostoskasseja autoon Joonas sattui katsahtamaan marketin ovelle. Aleksi ja Tintti tulivat juuri ulos. Joonas löi peräkontin luukun lujaa kiinni.
"Vähempikin voima riittäis", hänen isänsä totesi moittivasti.
"Mmh", Joonas hymähti oikeastaan juuri kuuntelematta. Hänen katseensa viipyi katokseen jääneessä parissa. He näyttivät jääneen juttelemaan. Tintti hymyili ja nauroi.
Juuri, kun auto lipui kaupan ovien editse pois parkkipaikalta, Tintti kietoi kätensä Aleksin kaulaan ja halasi lujasti. Aleksi ei vastustellut millään lailla. Joonas riisti katseensa irti kaksikosta ja nojautui vasten selkänojaa, pois näkyviltä. Vaikka eipä Aleksi olisi häntä varmasti huomannut muutenkaan. Vastedes hän tuijotti etupenkin selkää.
"Mikä sut noin synkäks veti?" Anna havahtui kysymään, kun huomasi Joonaksen hymyttömyyden. Joonas murahti vastaukseksi jotain epämääräistä.
"Sama vähemmällä tunteella ja enemmillä sanoilla, kiitos", Anna pyysi virnistäen.
"Mitä se sulle kuuluu", Joonas äyskähti tylymmin kuin oli tarkoittanut.
Anna ei vastannut mitään, mutta loukkaantui selvästi. Kumpikaan ei puhunut loppumatkan aikana sanaakaan.
*
Jälkeenpäin Joonas oli yhtä aikaa pettynyt ja vihainen. Aleksi oli käyttäytynyt suorastaan sikamaisesti. Ensin poika antoi ymmärtää, että heillä oli jotain - vei kotiinsa, suuteli, kysyi, oliko Joonas varma tästä. Totta hitossa hän oli varma, mutta Aleksi itse ilmeisesti ei.
Oli oikeutettua, että Joonas tunsi tulleensa huijatuksi. Aleksi oli saanut hänet tiuskimaan pikkusiskolleenkin, vaikka he kaksi olivat tavallisesti läheisiä. Kuinka se oli mahdollista? Aleksi oli vienyt Tintin leffaan kaikesta päätellen hyvinkin lämpimissä väleissä - hädin tuskin viikko sen jälkeen, kun oli viettänyt huoneessaan kahdenkeskisiä hetkiä Joonaksen kanssa.
Aleksi oli saattanut Joonaksen eteiseen, ja pois perheenjäsentensä näkökentästä päästyään suudellut niin, että Joonas oli yllättynyt. Hän oli nähnyt jonkin aivan uuden puolen Aleksissa; jokin siinä kosketuksessa oli viestinyt aivan erilaisesta lämmöstä kuin aiemmin. Kun siihen päälle vielä lisättiin tuttu, mutta ehkä hieman tavallista pehmeämpi virne, Joonakselta oli ollut mennä jalat alta. Nyt sen ajatteleminen sai Joonaksen tuntemaan epämääräistä kipua jossain rintalastan alla.
Lopulta Joonas, joka halusi aina selvittää asiat ennemmin kuin rypeä itsesäälissä, otti kännykkänsä käteensä ja etsi sen nimiluettelosta Aleksin.
Kaksi tuuttausta. Kolme, Joonas alkoi hermostua. Neljä. Viides katkesi napsahdukseen ja Aleksin ääneen: "Mo."
"Moi. Musta tuntuu että meillä ois vähän puhuttavaa", Joonas sanoi saman tien tyyneksi pakotetulla äänellä.
Aleksi oli pari sekuntia hiljaa. "Ai. No. En mä nyt ainakaan oikein kerkee puhuu."
"Kasvotusten mä meinasinkin", sanoi Joonas. "Nähtäiskö jossain?"
"Ny heti vai?"
"Niin."
"En mä pysty. Kristan bussi lähtee vasta kuuden maissa."
Sekä Joonaksen ilme että ääni kiristyivät hitusen. "Kristan?"
"Kaveri."
"Aha. No niinpä tietysti."
"Mut nähään sen jälkeen", Aleksi jatkoi, selvästi tajuamatta Joonaksen ärtymystä. "Tuu puistoon kuudelta."
"Ookoo", Joonas sanoi.
"Selkis, morjens", Aleksi kuittasi ja katkaisi puhelun, ennen kuin Joonas ehti sanoa enää mitään.
Vaikka Joonas olisi voinut olla tyytyväinen siitä, että hänellä oli tiedossa mahdollisuus puhua asiat selviksi, hän kuitenkin huokaisi laskiessaan puhelimen kädestään. Eikö Aleksille ollut riittänyt Tintin kanssa kaupungilla vietetty perjantai?
*
Joonas ei tehnyt pariin tuntiin muuta kuin odotti, että kello lähestyisi kuutta. Aika kului kärsimättömän pojan mielestä aivan liian hitaasti. Kävellessään lopulta puistonportista hän oli useita minuutteja aikaisessa, etenkin ottaen huomioon Aleksin ainaisen myöhästelyn.
Varhaissyksyn piiskaama luonto ei ollut mikään kaunein ympäristö, puhumattakaan kovia kokeneesta pienestä suihkulähteestä puiston keskellä, mutta Joonas ei piitannut. Asia oli olosuhteita rutkasti tärkeämpi. Hän kulki suihkulähteen vierellä nököttävän penkin luokse ja istuutui.
Joonas ehti tuijottaa polun hiekkaa viisi minuuttia, ennen kuin tuttu hahmo ilmestyi hänen näkökenttäänsä.
"Moi", Aleksi sanoi hengästyneen kuuloisesti. Joonas ei käsittänyt, kuinka Aleksi oli ilmeisestä kiirehtimisestä huolimatta onnistunut myöhästymään.
"No moi", Joonas sanoi hieman synkempään sävyyn. Aleksi ei huomannut. Tyypillistä. Poika vain istuutui hänen viereensä penkille ja alkoi puhua jostain joutavanpäiväisestä.
"Niin oliks sulla jotain erityistä?" Aleksi kysyi puhuttuaan aikansa ja saatuaan vastakommenteiksi pelkkiä lyhyitä sanoja tai äännähdyksiä.
"Mmjoo", sanoi Joonas, tajuten äkisti epävarmuutensa.
"Niin mistä?" Aleksi tiedusteli tapittaen häntä odottavaisena. Joonas päätti hylätä hitaan lähestymisen taktiikan.
"Meistä."
Aleksin ilme muuttui jotenkin varautuneeksi. Joonas ymmärsi kyllä, miksi. Aleksi ei ollut sellainen tyyppi, jonka kanssa keskusteltiin ihmissuhteista. Mutta nyt oli pakko.
"Siis susta ja musta?" Aleksi tarkensi varovasti.
"Ohhoh, tajusit jopa", Joonas totesi sarkastisesti. "Kyllä. Susta ja musta. Mä haluaisin tähän vähän selvyyttä."
Aleksi käänsi katseensa pois Joonaksesta eikä vastannut. Kumpikin oli hetken hiljaa.
Kunnes Joonas ei enää kestänyt.
"Mitä hittoo sä oikein pyörittelet noita?" hän puuskahti.
Aleksi kääntyi taas katsomaan häntä, nyt ihmettelevä ilme kasvoillaan. "Täh? Pyörittelen mitä?"
"Esimerkiks Tinttiä", Joonas sanoi kitkerästi. "Mä näin teidät perjantaina."
"Mitä sä tolla tarkotat?" Aleksi kurtisti kulmiaan.
"Kohtalaisen läheisiltä teidän välit vaikutti", sanoi Joonas turhan vihaisesti. "Ja kuka vittu on Krista?"
Aleksi huokaisi turhautuneena. "Sä oot nähnyt väärin. Ja Krista on yks kaveri naapuripaikkakunnalta, se oli käymässä täällä ja se missas bussin -"
"Just", Joonas murahti.
Aleksi hymähti. "Mikä hitto sua vaivaa? Onks sulla se aika kuusta?"
Joonasta alkoi ärsyttää yhä enemmän. "Mikäkö mua vaivaa? Mikä sua vaivaa! Sä et näköjään osaa tehdä minkäänlaisia päätöksiä."
"Ja mitähän toi oli olevinaan?" Aleksi heitti vastakysymyksen jo selvästi ärtyneemmin.
Joonas ei vastannut, tuijotti vain kiukkuisena poispäin.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Aleksi lopultakin sanoi epäuskoisena, lähes nauraen: "Älä sano, että sä oot mustasukkanen."
Joonas oli hiljaa.
"Ootko sä?" Aleksi kysyi.
Joonas oli yhä hiljaa.
"Älä Joonas viitti, toi on typerää."
Joonaksen ilme kiristyi, mutta hän ei vieläkään avannut suutaan.
"Sulla ei oo mitään aihetta olla mustasukkanen", sanoi Aleksi.
Silloin Joonas loi Aleksiin tulenpalavan raivokkaan katseen ja tiuskaisi: "Musta mulla on kyllä helvetin paljon aihetta!"
"Voisitsä mitenkään tarkentaa tota?" Aleksi tiedusteli yrittäen pysytellä rauhallisena, vaikka Joonas oli selvästi vihainen.
"Ihan niin kun sä et tietäis", ärisi Joonas. "Ihan kun et tietäis mistä oli kyse kun oltiin kahdestaan sun huoneessa. Sä maltoit olla sen jälkeen viikon sijoillas ja sit otit kehiin tyttöjä. Hmm, mikähän tässä mahtais olla ongelma?"
Aleksi näytti kuin puulla päähän lyödyltä. Kaikki, mitä hän sai todettua, oli: "Sä oot oikeesti mustasukkanen."
Joonas pomppasi ylös penkiltä ja ärähti: "Oot oikeessa, ei oo mitään tarvetta. Hyvää loppuelämää."
"Joonas, toi on typerää", Aleksi sanoi uudestaan, nousten seisomaan ja tarttuen Joonaksen käsivarteen. "Istu nyt niin puhutaan kun sä kerran halusit -"
"Painu helvettiin!" Joonas huusi, ennen kuin ehti edes ajatella, mitä sanoisi.
He tuijottivat toisiaan useiden sekuntien ajan, Joonas vihaa leiskuen ja Aleksi jäätävän kovin silmin. Sitten Aleksi päästi irti.
Sekunnin murto-osan ajan Joonas halusi perua sanansa, pyytää anteeksi, kertoa Aleksille, että oli mustasukkainen koska halusi tämän omanaan.
Sitten hän käännähti ja käveli pois.
*
Anna nojasi ovenkarmiin surullisesti hymyillen. "Turhaan pyydät anteeks, en mä sulle vihanen oo. Ihmettelen vaan mikset voi kertoo mikä sua vaivaa, kun yleensä kerrot kaiken."
Sängyllään istuva Joonas vältteli Annan katsetta. "Kyseessä ei oo nyt sellanen asia mistä voisin puhua."
"Kipeä suhdesotku?" Anna ehdotti. "Näytit vaan synkistyvän aika paljon kun näit ne kaks tyyppiä siellä kaupan eessä. Ja nyt sä vasta maas myynyt ootkin."
Nyt Joonas katsoi suoraan Annan vilpittömiin, odottavaisiin kasvoihin, ja ohikiitävän hetken ajan hänen teki mieli kertoa. Vaikka hän yritti tukahduttaa ajatukset Aleksissa, ne kuitenkin pyörivät hänen päässään ja saivat kaiken mustumaan. Ja sitä paitsi - mikä ihme sai hänet uskomaan, ettei Anna olisi ymmärtäväinen?
Viime kädessä hän päätti kuitenkin pysyä asiasta vaiti. "Ei, tää on vähän eri juttu."
"Okei. No en mä voi sua pakottaa puhumaan", Anna totesi diplomaattisesti.
Yhtäkkiä Joonas tajusi, kuinka paljon hän arvostikaan siskoaan, ja hymyili vaisusti. "Kiitti, Anna. Sä oot mahtava."
"Niin mäkin sua", virnisti Anna.
Joonas oli jo ehtinyt siirtää ajatuksensa käsissään olevaan sinikantiseen vihkoon, mutta jähmettyi, kun Annan ääni tavoitti hänet vielä kerran.
"Miten sen... tyypin kanssa menee?"
Joonas ei kääntynyt edes katsomaan Annaa. Hän vain istui hiljaa paikallaan ja tuijotti ruutupaperia sumein silmin. Hän ei halunnut muistaa mitään.
"Ei mee mitenkään", hän sanoi lopulta hiljaisella, mutta ehdottomalla äänellä.
Anna ei vastannut, mutta hän huokaisi vaisusti.
-
Hmm, tuleekohan tähän onnellista loppua? Näin ounastelisin, mutta nyt en olekaan siitä enää niin varma.. ;D
No, enää kaksi lukua odotettavana! ::)
(+perinteiset kirjoitusvirheitä ei löytynyt jne.. xD)
-
Yhyy, liian angstiii : DD mä jo odotin et toi ihana ällösöpistely ! : D mut eihhhhhh . tuleehan tähän onnellinen loppu ? :'o
kiitän ja kumarran tästä ihanasta luvusta <3
-
Voi ei, tää on ihan tuskaa kun innostuu niin paljon uudesta luvusta ja sit se loppuu kuitenkin ihan pian ja jää taas odottamaan uutta. :(
Mut siis loistavaa, kiitos ;D jatkoa vaan taas!
-
AAAAA!!!! Slahsiaaaaa. Kiva jatko muuten :D
-
EEEEEEIII! Senkin! ;____; Nyt saan valvoa yöni murehtien Aleksin ja Joonaksen suhteen tulevaisuutta. (Anteeksi, olen ylidramaattinen tälleen illal... - eh, yöllä.) Yhdessä vaiheessa olin jo ihan varma, että nyt Joonas harppaa yhden askeleen eteen päin ja he lennähtävät toistensa käsivarsille --> sovintoseksiä, muttet sitten tarttunutkaan siihen helpoimpaan vaihtoehtoon.
Jatko oli aika lyhyt aikaisempiin verrattuna, tai sitten minusta tuntui vain, kun luin muut osat yhteen pötköön. Ja kaikesta tästä valituksesta huolimatta tykkäsin siitä - asiat menivät ehkä vähän kiireesti, mutta kirjoitustyylisi on silti jotenkin niin mukaansa tempaava ja sujuvaa, etten voi olla tykkäämättä tästä. Lisäksi ihan hyvä, että välillä tällaista vähän synkempääkin (liian synkäksi viilsviils-angstiksi ei mennyt, pisteet siitä!), kun on alku ollut lähinnä sellaista hymyilyttävää. Olisin tosin kuvitellut, että Aleksi olisi ollut se mustasukkainen osapuoli, mieltäisin hänet ehkä enemmän sellaisena, mutta sopi se näinkin.
Okei, pakko myöntää, en oikein keksi mitään ylistyksiä, joita en olisi jo edellisessä kommentissani sanonut, mutta rakastan kirjoitustyyliäsi edelleen jne. En malta odottaa seuraavan osan valmistumista.
PS: Minulla on kidutuskammio kellarissani, varokin tekemästä tähän onnetonta loppua! D:< (Jotenkin tuntuu etten ole kovin vakavasti otettava, kun nimimerkkini on pikkuinen...)
-
Mitä tää oli olevinaan? Eiiii ilkeetä. Tää oli surullinen :D Tai surullinen ei ole ehkä oikea sana. No tällänen, ei-toivottu. Yhyy Aleksi ja Joonas takaisin yhteen jos ne nyt eros edes :D ? Kai tähän jatkoa on luvassa? Ja ei, en huomannut kirjoitusvirheitä.
-
Uuuh, törmäsin tähän namuficciin vasta äskettäin ja oli pakko lukea kaikki osat kerralla läpi. Aivan ihanaa tekstiä, pakko sanoa.
Dialogit ovat aivan ihania ja tarina on oikean elämän makuinen. Voin jo niin kuvitella yläasteen ja nämä kaksi vekkulia siellä. Aleksi ja Joonas ovat myös hyvin elävän oloisia, he eivät ole täydellisiä, mutta juuri siksi me heitä rakastammekin. ;) Osaat parilla sanalla, lauseella kertoa tilanteesta tai henkilöstä kaiken olennaisen ja se riittää, ei mitään turhaa selittelyä.
Kuten jo aiemmin mainitsin dialogit ovat ihania. Ne eivät ole kirjakieltä, mutta ei ihan täyttä puhekieltäkään vaan niitä on oikeasti mietitty sen kannalta, mikä kuulostaa uskottavalta yläastelaisen suusta.
Pidän myös erityisesti Joonaksen pikkusiskosta Annasta. Vaikutta välkyltä tytöltä ja varmasti suhtautuisi hyvin, jos Joonas kertoisi omista ongelmistaan. Huomaatko, puhun hahmostasi aivan kuin hän olisi oikea ihminen. :D
Uutta lukua toivon pikaisesti
-
Sniffailen teille. Senkin söpöt. Kiitos.
Jollette malta odottaa tietääksenne, saako poikien tarina onnellisen lopun, vinkkaan yhä Valtakuntaan (http://kommando.urli.net) päin. Ette varmasti uskalla kurkata Aleksi & Joonas -otsikon alle. Ette varmasti uskalla. Muahaha!
pikkuisen kidutuskammio kuulosti varsin kiinnostavalta, mutta sanon silti sokerijuurikkaalle, että minulla ei ole mitään aikomusta jättää valmiiksi kirjoitettua novellia julkaisematta loppuun saakka.
Vielä kerran kiitos kommenteista <3
Hmm, mistä puhuin edellisessä A/N:ssä? Oliko se jotain pahasta blokista? Hahah, se ei ollut pahaa nähnytkään. Poikien huonoista väleistä on mielettömän vaikea kirjoittaa ja loppujen lopuksi koko novelli lipsahti turhan etäälle. Kun taas sain sen sitten kiskottua takaisin... Noo, innostuksissani kirjoitin ainakin neljä viidesosaa luvusta yhden illan aikana : D
Luku 9 : Totuus jos toinenkin
Joidenkin hullujen hetkien ajan Aleksi oli saattanut jopa ajatella, että se olisi toiminut. Että kaksi poikaa voisi todella olla yhdessä. Että hän halusi hänen ja Joonaksen olevan. Että kaikki olisi johtanut enempäänkin... Ja sitten kaikki tuntuikin kaikonneen, unohtaneen.
Aluksi tilanne oli saanut Aleksin lähinnä hämmentymään. Hän ei vielä kotiin kävellessään oikein ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut. Mistä ihmeestä Joonas kuvitteli voivansa olla mustasukkainen? Tintti ja Krista olivat molemmat vain kavereita Aleksille.
Okei, Tintti olisi kyllä kieltämättä tahtonut enemmän. Tytön tapoihin ei kuulunut varsinainen flirttailu, mutta hän oli tehnyt kiinnostuksensa toisella tapaa selväksi sinä perjantaina, kun he kävivät kaupungilla ja leffassa. Kiinnostus kuulsi hänen sanoistaan. Ja hän tykkäsi olla vähän turhan lähellä. Mutta kaupan edessä Aleksi oli sanonut Tintille, ettei halunnut syventää heidän ystävyyttään. Luojan kiitos Tintti oli ottanut tiedon ihan rennosti - mikään ei ollut niin ahdistavaa kuin sydämensä menettäneiden tyttöjen lohduttelu. Sen vuoksi Aleksi pitikin Tintistä; hän ei ollut sellainen perustyttö, joka itki joka asiasta ja odotti herrasmiehen tarjoavan olkapäätään. Tintti oli oikeastaan kuitannut kaiken huumorilla. Pyytänyt vain, että saisi halata ennen kotiinlähtöä. Mikseipä Aleksi olisi siihen suostunut; pelkkä kaverien välinen halaus, niin oli tyttökin sanonut.
Joonaksen oli täytynyt nähdä se ja saada täysin väärä kuva tapahtuneesta. Muuta vaihtoehtoa ei ollut.
Ja Krista sitten. Hän oli ihan oikeasti Aleksin tuntema kaupunkilaistyttö, joka oli ollut vierailemassa paikkakunnalla ja myöhästynyt bussista. Aleksi oli sattunut olemaan lähellä ja pyytänyt luoksensa, jottei tytön olisi tarvinnut odotella ulkona viileässä ilmassa. Tässä asiassa ei ollut mitään epäselvyyttä, sillä Krista oli varattu. Eikä ihme; Aleksikin olisi varsin hyvin kelpuuttanut sellaisen tyttöystävän. He olivat kuitenkin vain katsoneet tv:tä, jutelleet niitä näitä ja heittäneet läppää kuin ketkä tahansa kaverukset.
Joidenkin mielestä mustasukkaisuus oli ehkä söpöä, mutta Aleksia se ärsytti. Hän ei ollut muutenkaan sitä kaikkein sitoutuvinta tyyppiä, saati, että hänellä ei olisi kumppaninsa mielestä saanut olla minkäänlaisia sosiaalisia kanssakäymisiä ulkopuolisten kanssa. Ainut vähääkään mieltäylentävä asia koko tapahtuneessa oli, että sanoistaan päätellen Joonas tosiaankin olisi tahtonut heistä paljon.
Nyt sekin vain satutti.
Aleksi ei suostunut myöntämään, että kyseessä olisi ollut vain hänen mokansa. Hän ei ollut tehnyt mitään väärää. Tytöt pitivät hänen energisyydestään - so what? Hän ei ollut itse osoittanut kiinnostusta ketään kohtaan. Luuliko Joonas tosiaan, että Aleksi oli jo unohtanut?
Kuinka vain, Aleksi totesi ajatustensa päätteeksi tullessaan viimein kotiin. Hän ei enää piitannut.
*
Kun lauantaiaamupäivä kului täynnä toimettomuutta, Aleksi turhautui. Hän lojui olohuoneen sohvalla, tuijotti televisiosta huonoja sarjoja ja tiuski pikkusiskolleen, jos tämä tuli häiritsemään. Ei sillä, että ruudussa olisi liikkunut mitään menetettävää. Jessika vain sattui olemaan jollain tapaa tavallistakin ärsyttävämpi.
"Onko sun pakko rähjätä Jessikalle koko ajan?" Aleksin äiti puuskahti lopulta.
"Onko sen pakko olla tollanen koko ajan?" vastasi Aleksi.
Annukka huokaisi. "Mitä se on sulle tehny?"
"Syntyny", Aleksi tokaisi. Hänen äitinsä marssi TV:n luokse ja napsautti sen sammuksiin. Hänelläkään ei kaikesta päätellen ollut kovin hyvä päivä.
"Mene huoneesees ja pysy siellä", Annukka komensi tiukasti, joskin hänessä saattoi erottaa jonkinasteista uupumusta.
Aleksi ei juuri myötätuntoa jakanut. "En vitussa mene."
"Aleksi, nyt riittää!"
"No niin riittää, saatana!" Aleksi huusi. "Täällä ei pysy järjissään!"
Annukka ei tehnyt enää elettäkään. Hän vain katsoi hymyttömänä, kun Aleksi tömisteli eteiseen, kiskoi kengät jalkaansa, nappasi takkinsa ja paineli ulos.
Aleksi ei lainkaan tiennyt, minne oli menossa, muttei yksinkertaisesti jaksanut olla kotonakaan enää. Hän mietti eri vaihtoehtoja, mutta mikään ei tuntunut nappaavan; hän ei voinut mennä satunnaiseen kahvilaankaan istumaan, sillä hän ei ollut tietenkään tajunnut ottaa lompakkoa mukaansa.
Lähempänä keskustaa Aleksin viereen pysähtyi tuttu auto kuin tilauksesta. Kuskinpuoleinen ikkuna rullautui alas ja Aleksin isä Mika tervehti ratin takaa. Hänen vieressään istui hänen uuden vaimonsa vanhin tytär Virpi, joka virnisti Aleksille: "Mitäs huligaani? Minne matka?"
"En mä oikein tiedä", Aleksi totesi.
"Me meinattiinkin just tulla kysymään, josko sä lähtisit meille", Mika sanoi. "Hyppää kyytiin, jos sulla ei oo mitään tärkeempää. Vaikka vaan illaks."
Aleksia ei tarvinnut kahdesti käskeä. Hän ei ollut käynyt isänsä luona aikoihin. Työkiireet osuivat sotkemaan tilannetta lähes aina juuri silloin, kun vierailu olisi käynyt Aleksille. Ei Aleksi siitä pahemmin piitannut, vaikka hän ja hänen isänsä olivatkin kohtalaisen läheisiä. Kolme siskonpuolikasta saivat Aleksin hiiltymään ihan yhtä nopeasti kuin yksi täyssiskokin. No joo, 17-vuotias Virpi oli toisinaan ihan jees, mutta Kaisu oli Aleksia vuotta nuorempi ja luuli siten tietävänsä kaiken tämän elämästä. Elina taas oli vain pari vuotta vanhempi kuin Jessika.
Matkalla Virpi ja Mika kyselivät Aleksilta kaikesta maan ja taivaan välillä. Aleksi ei ollut kauhean puheliaalla päällä, joten hän vastaili ympäripyöreästi eikä mennyt vastauksissaan kovin syvälle asiaan.
Myöhemmin illalla Aleksi sai syyn miettiä ties kuinka monetta kertaa elämässään, oliko jokaisessa naissukupuolen edustajassa psykologin vikaa.
"Kerros nyt, mikä sua jurppii", Virpi patisti heti, kun he jäivät kahden.
Aleksi oli tutkimassa Virpin levyhyllyä, mutta pysähtyi lauseen vaikutuksesta. "Miten niin jurppii?"
"Kamoon, Aleksi", Virpi hymähti. "Yleensä sua ei saa pysymään hiljaa ja nyt sulta täytyy suorastaan nyhtää repliikkejä."
"Tarviiks aina olla niin hyvällä tuulella", Aleksi mutisi ja käänsi selkänsä tutkiakseen toista hyllyä.
Virpi ei osoittanut vähäisintäkään merkkiä luovuttamisesta. "Tossa iässä on kieltämättä paljon syitä angstailla, mut etsä silti kertois jotain tiettyä syytä?"
"Tossa iässä", Aleksi toisti. "Sä olit kaks vuotta sitten tässä iässä."
"Ja sillon mä olin yhtä äänekäs kun säkin, usko pois", virnisti Virpi. "Mut sai vaisuks vaan ihmissuhdeongelmat. Niin että joko kerrot?"
"Vitut mulla mitään ihmissuhdeongelmia on", Aleksi töksäytti.
Virpi pudisteli päätään. "Hyvä yritys. Lukuun ottamatta sitä, että se oli täysin epäuskottava."
"Mitä mun asiat sulle kuuluu?"
"Oothän sä aiemminkin jutellut mulle", Virpi totesi. "Tai no, pikemminkin lesonnut tyttöystävilläs, mutta kuitenkin. Ootsä saanut takkiin naisasioissa?"
"En", Aleksi murahti.
"Entäs miesasioissa?"
Aleksi käännähti vihaisesti. "Mitähän sä tolla tarkotat?"
Virpi hymyili seesteisesti. "Voihan sulla olla poikaystäviä siinä missä tyttöystäviäkin."
"Ei muuten voi."
"Aleksi rakas, näetkö sä maailman kenties hieman mustavalkoisena?"
"Mulla ei ole poikaystävää", Aleksi ärisi. "Eikä tyttöystävääkään."
"Senhän mä nimenomaan arvelin vituttavan sua", Virpi totesi.
Aleksia ärsytti, kun Virpi oli oikeassa. "Hanki omat tyttöystäväs."
"Mulla on tyttöystävä."
Aleksi oli ollut kääntymässä taas pois, mutta jähmettyi kesken liikkeen. Hän katsoi Virpiä kuin ei olisi koskaan aiemmin tavannut tätä.
"Ei voi järkyttää noin paljon", Virpi hymähti huvittuneena.
"Ei se - ei se silleen - järkytäkään", änkytti Aleksi. "Mut siis - ootsä -?"
"Lesbo? Joo", Virpi vastasi huolettomasti. "Silläkös mun teinisuhteet ei koskaan oikein pelannu. Mulla on nyt ekaa kertaa tyttöystävä ja kaikki toimii paljon paremmin."
Aleksi ei ollut saada sanaa suustaan. Lopulta hän kuitenkin ynähti: "Tietääks Jaana?"
Virpi nyökkäsi. "Mä kerroin siitä aika pian sen jälkeen, kun aloin seukata Miljan kanssa. Se on käynytkin meillä."
"Eiks Jaana ihmettele?"
"Tietty se yllättyi, mut ei se sille mikään ongelma ole. Eikä Mikallekaan ilmeisesti."
"Täh?" Aleksi äimistyi. "Miten niin?"
"Miten niin se ei ole ongelma, vai?"
"No ei, vaan miten niin ei Mikallekaan."
Virpi nauroi. "Musta tuntuu, että kun Milja kävi meillä, Mika tajus kyllä, ettei se oo pelkkä kaveri."
"Miten se reagoi?" Aleksi kysyi, tajuamatta lainkaan, kuinka kiihkeästi hän tiukkasikaan vastauksia Virpiltä. Hän oli täysin unohtanut ärtymyksensä ja sen, että Virpi oli juuri sanonut häntä epäsuorasti homoksi.
"Ei se mitenkään erityisesti", Virpi kohautti olkiaan. "Isäs on ihan rento tyyppi."
Tämän jälkeen Aleksi oli pitkään hiljaa. Hänen ajatuksensa vaeltelivat jossain kaukana. Okei, hänen siskopuolensa ei ollutkaan hetero. Aleksi ei ollut koskaan ajatellut asiaa, sen puoleen kuin kenenkään muunkaan kohdalla. Ei häntä kiinnostanut... Paitsi tämä tapaus.
Aleksin isä ei siis ollut tuumannut oikeastaan mitään siihen, että Virpillä oli tyttöystävä. Se ei vaivannut häntä mitenkään. Pitikö sama paikkansa myös miestenvälisten suhteiden kohdalla? Entä jos hän olisi tuonut Joonaksen isänsä luokse ja esitellyt hänet poikaystävänään -?
Hyllystä lattialle lipsahtava levy katkaisi Aleksin ajatukset juuri ajoissa.
"Tartteeko aina riehua", Virpi hymähti hyväntuulisesti.
Aleksi nosti levyn. "Mmph."
"Vai yllätyitsä tosiaan noin pahasti?"
"En", Aleksi mumisi hajamielisesti.
"Ootsä homo?"
"Mmh... Siis mitä?"
"Mä kysyin, ootko sä homo."
Aleksi tuijotti hymyilevää Virpiä hetken, ennen kuin tajusi huudahtaa: "No en!"
"Okei, entäs bi?"
"Mitä helvettiä sä tollasia kyselet?" Aleksi valitti. "Ja mistä sä oot saanut päähäs, etten mä olis hetero?"
"Elekieli kertoo aika paljon..."
"Mä en oo mikään hiton -"
"Varo sanojas", Virpi keskeytti. "Täällä on vähemmistön edustaja läsnä."
Aleksi päätti olla kommentoimatta mitään, joten hän vain kohotti kädessään olevia levyjä. "Mä lainaan nää. Moro vaan."
Mika yllättyi, kun Aleksi pyysi häneltä bussirahaa. "Eihän kello oo vielä seitsemääkään. Sä olisit voinut jäädä yöks."
"Ei kun mä lupasin tavata kavereita tänään", Aleksi sanoi.
"Tyttökaveri vai?" Mika virnisti kujeilevasti.
Aleksi ei ollut uskoa korviaan. Toinen samanlainen vinoilija saman vartin sisällä.
"Joo ei", hän sanoi yrittäen pysyä tyynenä. "Annatsä sitä rahaa vai kävelenkö mä?"
*
Takaisin kotiseuduilleen päästyään Aleksi ei edes harkinnut suoraan kotiin menemistä. Hän päätti saman tien toteuttaa valheensa, että näkisi kavereita illalla. Hän suunnisti koululleen, missä hän tiesi heidän pelaavan pihalla matalan aidan rajaamalla kentällä korista.
"Pääseeks messiin?" Aleksi huikkasi kentän laidalta, vaikkei pyynnölle oikeastaan ollut edes tarvetta.
"Kato Aleksi, moi", Gerbiili tervehti pirteästi. Hän oli hengästyksestään päätellen ehtinyt pelata jo hyvän aikaa. "Kentälle vaan."
Aleksi hyppäsi rennosti aidan yli, otti Mikaelin syötön vastaan ja pisti vaihteen päälle. Ehkä minuuttia myöhemmin hän oli murtanut puolustuksen ja saanut ensimmäisen korinsa.
"Ohoh, Aleksihan on iskussa", Timo totesi yllättyneenä. "Sustahan on melkein jo haastetta."
"Katotaas, kuka tässä haastaa ja kenet", Aleksi murisi hymyssä suin.
Yleensä Aleksi ei ollut kummoinen koripallonpelaaja, vaikka olikin yleisesti ottaen liikunnallinen. Timo oli tunnetusti porukan korihai, eikä ihme, kun tiesi, millaisella intohimolla hän paneutui liikuntaharrastuksiinsa. Nyt Aleksi oli kuitenkin hyvässä vedossa. Hän tajusi sen johtuvan tukahdutetusta aggressiosta, kun hänen hermojaan oli koeteltu koko päivän ajan. Hän pääsi purkamaan ärtymystään nopeisiin, vihaisiin, voimakkaisiin liikkeisiin. Pian Gerbiilin puoli, joka oli hetki sitten ollut häviöllä, johti Timon joukkuetta muutamalla korilla.
"Okei, pieni tauko, vältetään nestehukka", Gerbiili huusi lopulta.
"Ettehän te ikinä kaikkia nesteitä menetä, kun kusi säilyy päässä joka tapauksessa", Timo heitti.
"Puhu omasta puolestas", Aleksi murahti yrittäen tasata hengitystään. "Jätkä tulee muuten häviään tänään."
Timo nauroi kuin hyvän vitsin kuulleena. "Ei ei Aleksi, kato kun pelejä ei voiteta raivolla, vaan taidolla."
"Kuka tässä raivolla pelaa?" Aleksi oli ihmettelevinään.
"Kukahan", Gerbiili virnisti ja ojensi juomapulloaan Aleksille. "Mitä sulle on hei tapahtunut?"
Aleksi otti pullon vastaan, joi siitä ja totesi: "Ei mitään."
"Eipä."
"Kerro nyt vaan."
"Mun siskopuoli pitää mua homona."
Se tuli Aleksin suusta, ennen kuin hän ehti ajatella. Tästä johtuen hän pudotti pullon kädestään ja kirosi voimallisesti. Mikähän häntä oikein vaivasi? Hän pudotteli esineitä ja puhui mitä sattui. Muut repesivät onneksi vain nauramaan.
"Hei Aleksi, sähän olet homo", Gerbiili sanoi teeskennellyn hellällä äänellä. "Mun oma mussukka."
"Vedä käteen", Aleksi tokaisi, muttei voinut olla virnistämättä.
*
Asteen verran kohonnut mieliala laski saman tien, kun Aleksi tuli kotiin. Annukka halusi keskustella Aleksin käyttäytymisestä, mikä tiesi varmaa nalkuttamista. Aleksi väisti vaatimuksen ja livahti huoneeseensa, mutta sekään ei riittänyt pelastamaan häntä nousevalta ärtymykseltä; Jessika oli hänen huoneessaan Rikin kanssa.
"Mee pois", Aleksi töksäytti heti ovella.
"Älä nyt, kun mä opetan Rikiä", Jessika huitaisi kädellään.
"Luuletsä, että toi möhkäle oppii mitään?" Aleksi kysyi kyllästyneellä äänellä.
"Joo joo, se osaa kohta ottaa pallon kiinni, kato nyt."
Jessika heitti pallon kohti Rikiä. Se meni suoraa päätä koiran kuonon ohi. Riki vilkaisi palloa ponnettomasti ja kääntyi sitten katsomaan Aleksia kuin armoa anoen.
"Menkää nyt ulos mun huoneesta", Aleksi ärähti, töykkäisi Rikiä jalallaan ja usutti sen ulos. Jessikan oli pakko seurata.
"Vie lelus mukanas", Aleksi huusi perään. Sitten hän katsoi lattialle jäänyttä pehmonallea tarkemmin. Vasta nyt hän huomasi, että Jessikan koulutusavustajana olleella nallella oli päällään Joonaksen kutistunut paita.
Nyt Aleksin hyväntuulisuus oli lopullisesti kadoksissa. Hän ei halunnut muistaa. Oli ihan tarpeeksi, että hänen seksuaalisuuskäsitystään oli sorkittu päivällä kuin se olisi ollut osa jotakin tieteellistä tutkimusta.
*
Perjantai-illan koittaessa viikkoa myöhemmin Aleksi ei epäröinyt hetkeäkään, oliko menossa rinnakkaisluokan Siirin luokse bileisiin. Hän tarvitsi nimenomaan sitä - mutkatonta hauskanpitoa ja siinä sivussa pään tyhjennyksen.
Hän tajusi tulevan illan huonot puolet vasta saapuessaan paikalle Gerbiilin kanssa. Siiri otti heidät kyllä iloisesti vastaan, vaikka he eivät olleet olleet tekemisissä keskenään juuri koskaan. Aleksi ei ollut viitsinyt nyhjöttää toimettomana kotonakaan, joten hän oli kohtalaisen aikaisessa. Paikalla oli vasta muutama tyyppi: vain Siirin ystävät Netta ja Pauliina, Netan ulkopaikkakuntalainen poikaystävä... sekä Joonas.
Aleksi tajusi, ettei ollut nähnyt Joonasta muualla kuin koulussa sitten heidän riitansa. Hänen katseensa viipyi tahattomasti Joonaksessa hieman pidempään kuin muissa. Tämä ei huomannut sitä, sillä hän oli keskittyneempi juttelemaan Pauliinalle, joka lojui sohvalla pää pojan sylissä. Jokin muljahti Aleksin vatsassa.
Aleksi yritti karkottaa tuntemuksen. Okei, Joonaksella oli jo likkakaveri. Mikäs siinä. Ei se Aleksia kiinnostanut. Joonas oli virallisesti menneisyyttä - jos hän oli koskaan mitään ollutkaan.
Aleksi kääntäisi elämässään uuden lehden, kuten sanonta kuului. Ja niin kävisi tänä iltana... pienen humaltumisen kautta.
-
ÄÄÄÖÖÖÖÖÖÖÖÄÄÄÄ MINKÄ TEIT : <<<< karmee loppu : ( tuleeks tästä epilogii tai jtn vastaavaa?
//: nii ja sitten vähän kommenttia tekstistä. :D Ku en jaksanu vähän aika sitten ruveta stooraamaan ku frendi oli tossa vieressä. Mutta tykkään edelleen ihan sikana sun kirjotustyylistä. Ahh se on niin nam . Mut aika surullista et tää on jo melki loppu, ja meen tästä seuraavaks lukee ton 10 osan tuolt siun sivuilta! C:
-
Wohoo..O.o Täähän menee jännäks...;)
Toivottavasti Aleksi ottaa nyt vähän reilummin ja pistää tuulemaan ;DD
Vähän lyhyeksi jäi tämä kommentti, mutta jatkoa odotan mielenkiinnolla..^^
-
He haa, ympäri käydään yhteen tullaan..
Joops, tämäpä taitaa loppua siihen mistä alkoi. No, "odotan" joka tapauksessa bileitä koska osaat kuvailla ne kivasti. ;D
-
äääääää. *lievästi sanottuna hyvin järkyttynyt* Onnellinen loppu tai mä lähetän kuolonsyöjät sun perään. Ja sitten Meriadocin ja Peregrinin. Eli kannattaa laittaa onnellinen loppu. No joo, tuskin mä niitä kahtqa viimeksi mainittua saan liikkeelle mutta ainakin mulle tulee tippa linssiin.
Ikuinen slashfriikki
-
EIII!!!! aleksi ja joonas yhteeen!!!! ;D pakko pakko pakko!
ei vainen... (mie oon kait missannu yhen luvun... )
tää on vähän niinku lievästi sanottuna ihana tarina juttu tai mikä nyt onkaan :D mä vaan yksin kertaisesti pidän tästä enkä kyllä osaa sanoa tai keksiä mitään moitteita... :D yksinkertaistusti sanottuna:
MAHTAVA!!!
-
Kiitän jälleen kerran kommenteista (joita on muuten ajan mittaan sadellut oikein kivasti sekä Finin että Valtakunnan puolella!).
MUTTA!
Joops, tämäpä taitaa loppua siihen mistä alkoi.
Tähän on pakko sanoa: niinhän te luulette. ; )
Varsinainen A/N: ...se mikä mun piti sanoo, oli, että jos mä en olis ihan näin humalassha, mä varmaan koittaisin iskee sut -
Ei kun siis, krhmm.
Se on ohi. Pisin kirjoittamani teksti tähän saakka. Ja kyseessä ovat vielä melko lailla rakkaimmat hahmoni - olen kiintynyt Aleksiin ja Joonakseen syvästi ja toivon, että tunne on välittynyt lukijallekin. Tekee kipeää luopua näistä pojista, mutta pakkohan se on. Ei ehkä ikuisiksi ajoiksi - never say never! - mutta ainakin tämän projektin osalta.
Tahdon kiittää erinäisiä henkilöitä ja omistaa samalla Aleksin & Joonaksen viimeisen luvun heille. Ensinnäkin tietenkin rakas Radokettu (Finissäkin tällä nickillä). Hän ei ollut A&J:ssä varsinaisena betana, mutta henkisenä tukena sitäkin enemmän. Toiseksi, Nancy_candy, sielunkumppanini. Hänen vilpitön innostuksensa tätä novellia kohtaan kantoi minut monen rämeikön yli. Kolmanneksi Jassuluria, jonka ei tarvitse tehdä muuta kuin olla olemassa. Hän on ehkä etäällä, mutta taatusti mukana menossa.
Ja lopuksi vielä lukijat. Teille kuuluu suurin kiitokseni. Teidän vuoksenne tällaisenkin novellihirviön kanssa taisteleminen kannatti. Hip hurraa teinislashin nimeen! Nupit kaakkoon! Älkää tehkö typeryyksiä alkoholin parissa, tupakka tappaa, muistakaa suojaus! Keep on rocking, babies!
Luku 10 : Elämän määritelmä
Jokin liikahti pois paikoiltaan Joonaksen sisällä, kun Aleksi saapui. Hänellä ei ollut ollut aavistustakaan siitä, että Aleksikin oli tulossa bileisiin. Joonas itse oli sen sijaan osa Siirin läheisintä ystäväpiiriä, joten hänelle oli myönnetty suorastaan VIP-kutsu.
Aleksin katse kiersi huoneen pysähtymättä mihinkään. Paikoiltaan muljahtanut osa Joonaksessa jysähti nyt jonnekin vatsanpohjalle vain kiivetäkseen saman tien ylös kurkkuun. Hän oli näkymätön Aleksin silmissä.
Joonas kohdisti huomionsa Pauliinaan, ystäväänsä, joka oli ottanut rennon asennon sohvalla, osittain hänen sylissään. Tyttö jatkoi juttuaan, joka oli jäänyt kesken Aleksin saapuessa. Joonas tekeytyi tyyneksi ja hyväntuuliseksi. Ei, mikään ei ollut vialla.
Siiri ilmestyi sohvan viereen ja tarjosi iloisesti: "Saako olla mehua?"
"Lieneeköhän ihan mehua vaan", Joonas virnisti takaisin.
"Maista niin tiedät", totesi Siiri, ojensi lasin Joonakselle ja katosi, ennen kuin tämä ehti sanoa enää mitään. Joonas maistoi lasista. Sitruunaa ja jotain muuta kitkerää. Ei mitään mehukestitavaraa.
Jonkin aikaa Joonas hörppi lasistaan, mutta huomasi varsin pian, ettei se uponnut häneen. Ihmiset Joonaksen ympärillä tarjosivat hänelle ilmaisia osuuksia pulloistaan ja ihmettelivät, miksei poika ottanut juuri mitään. He itse olivat jo iloisesti nousuhumalassa, ja sen huomasi äänenvoimakkuuden radikaalista kohoamisesta. Porukkaa oli ilmaantunut Joonaksen oikeastaan huomaamatta. Osa oli ollut jo valmiiksi pienessä sievässä.
Joonasta ei kerta kaikkiaan huvittanut juoda. Hän tiesi, että humaltuminen tässä mielentilassa ei olisi mitenkään järkevää. Hän yritti olla seuraamatta Aleksin toimia, mutta hänen katseensa takertui väkisinkin, kun poika vilahteli milloin missäkin. Aleksilla ei tuntunut olevan mitään ongelmia alkoholin nauttimisen suhteen. Päinvastoin.
"Ohoh, Marika on näköjään palannu taas yhteen Antun kanssa", Pauliina totesi Joonakselle. "Melkein yllätyin."
Joonaskin käänsi katseensa ovelle, missä Marika vastaanotti liioitellun lämpimiä tervetuliaishalauksia ja kiilautui sitten takaisin pitkän tumman kundin kylkeen.
"Kuka toi Anttu on?" Joonas kysyi.
"Se on mun käsittääkseni Gerbiilin serkku", selitti Pauliina. "Ne on ollu Marikan kanssa vähän silleen on-off-suhteessa pitkin kesää. Marikasta nyt ei kukaan ota selvää, se pyörittelee jätkiä."
Joonas nyökkäsi hitaasti. Kuvio alkoi valjeta. Joonaksen tavatessaan Marika oli sanonut, että Gerbiilin serkku oli hänen kaverinsa. Ilmeisesti se oli siis ollut off-vaihe.
Gerbiilin bileet palasivat vahvasti Joonaksen mieleen. Silloin Marika oli koettanut iskeä häntä. Loppujen lopuksi taisi olla onni, ettei hän ollut lopulta osoittanut sen kummempaa kiinnostusta tyttöä kohtaan. Ja että jokin oli vienyt hänen ajatuksensa muualle -
Joonas kieltäytyi ajattelemasta pidemmälle.
*
"Se, joka heittää kaikki vaatteet ekana pois, saa loput mun kaljoista!"
Puolitutun lukiolaiskundin ilmoitusta seurasi nauru, mutta kyllä siihen muutenkin reagoitiin.
"Pois tieltä!" Aleksin tuttu raisu ääni kajahti jostain kaukaa, ennen kuin poika ryntäsi kaljantarjoajan eteen. Hän oli ehtinyt kadottaa matkalla paitansa, samoin kuin hänen perässään paikalle syöksynyt Ilkkakin. Ympäröivät ihmiset nauroivat ja kannustivat poikia, jotka vähensivät vaatteitaan vauhdilla. Joonaskaan ei voinut estää itseään hymyilemästä. Ilkka oli selkeästi kallistellut mehulasia reippaasti.
"Kaljat mulle, Santtu!" Ilkka huusi vislausten yli. Santtu nauroi ja ojensi lähes koskemattoman sixpackin Ilkalle.
"Proviikat mulle hei", Aleksi purnasi. Hän oli hävinnyt vain juuri ja juuri - pojalla oli yllään enää vain matalalla roikkuvat bokserit.
"Vedä homo käteen", nauroi Ilkka ottaen tukea pöydästä, jottei kaatunut.
"Eipäs homotella siellä, ellei aihetta ole", Santtu komensi sivusta.
"On aihetta", virnisti Ilkka. "Aleksi, beibi, tuu tänne. Homoillaan."
Ihmiset kannattivat ehdotusta kovaäänisesti, ja Aleksi painautui nauraa räkättäen Ilkkaa vasten. Tämä kiersi kätensä liioitellun kiihkeästi pojan vyötärön ympärille ja kuljetti niitä sitten pitkin paljasta ihoa. Aleksi elehti kuin prinsessa kosijansa sylissä.
"Toimintaa!" joku huusi.
"Pornoa!" huusi joku toinen.
"Pornoa!" Ilkka huusi takaisin ja suuteli Aleksia niin, että se ei voinut jäädä keneltäkään huomaamatta. Oikeastaan se ei ollut edes suudelma, vaan muistutti ennemminkin erittäin tarkkaa suututkimusta. Ilkka sai työnsi kielensä syvälle Aleksin suuhun ja Aleksi painautui vastaan. Kielet liikehtivät toisiaan vasten lähes väkivaltaisesti. Ympärilläolijat nauroivat.
Joonas istui hiljaa sohvannurkassa ja katseli, kun Ilkka ja Aleksi pitivät show'ta keskenään. Huumoriahan se oli, että pojat lääppivät toisiaan noin innolla, mutta Joonas tiesi toisin. Hän tiesi, miltä humaltunut Aleksi näytti silmästä silmään. Nytkin Aleksi oli varmasti juonut jotain, mutta ei läheskään niin paljon, että olisi ollut kunnon kännissä.
Antun tuhahtelu erottui muun melun yli selkeänä. Hän ja Marika seisoivat parin metrin päässä Joonaksesta ja katselivat hekin välikohtausta.
"Mitkä vitun fägäribileet nää on", Anttu puuskahti halveksien. Marika tirskahti ja katsoi Anttua palvovasti. Joonas sulki heidät tajuntansa ulkopuolelle.
Ilkka irrottautui Aleksista ja lähti vaeltamaan uusine juomineen jonnekin. Sillä hetkellä Aleksi katsahti Joonakseen kuin ohimennen. Katse jatkui pari pitkää sekuntia, ennen kuin Joonas kääntyi pois.
*
Joonas yritti pysyä meiningeissä. Hän todella yritti. Siitä ei vain ollut apua; Aleksi vaivasi hänen mieltään jatkuvasti, vaikka hän yritti sysätä ajatuksiaan syrjään. Poika oli tunkeutunut hänen aivoihinsa kuin mielisairaus, joka syövytti Joonaksen ajatuksia.
Mitkä vitun fägäribileet nää on?
Sä olet Joonas hyvä jätkä… Siis tosi tosi hyvä jätkä.
Kuule, teidän pitää puhua. Se tyyppi voi hyvinkin haluta teistä tulevan vielä jotain.
Sä suutelit mua… Ei mitään pientä pussausta, sä suutelit mua.
Lopulta Joonas lähti vaeltamaan ja löysi etsimänsä keittiöstä.
"Siiri hei", Joonas huikkasi ovelta kiinnittääkseen tytön huomion. Siiri oli parhaillaan neuvomassa joillekin tyypeille popcornkoneen käyttöä, mutta onnistui kuitenkin irrottautumaan joukosta pian.
Ihmettelen vaan mikset voi kertoo mikä sua vaivaa, kun yleensä kerrot kaiken.
"No mitä Jonttu? Onks kaikki okei?" Siiri tiedusteli varsin hilpeään sävyyn.
"Mä oon lähdössä", Joonas sanoi lyhyesti. "Aattelin vaan sanoo sullekin heipat."
"Mitä! Nytkö jo!" parkaisi Siiri. "Kellohan ei oo vielä puoltayötä."
Ootsä varma tästä?
"Mun on vaan mentävä", vastasi Joonas ympäripyöreästi.
Siiri ojentautui halaamaan Joonasta. "Harmi, mutta jos kerran on pakko."
Saatuaan halaukseen pikaisen vastauksen Siiri palasi komentamaan popcornkokkeja, jotka eivät tulleet toimeen liesituulettimen kanssa. Joonas huoahti pienesti. Oli todellakin parasta, että hän lähtisi; tuollaisessa mielentilassa kukaan ei osaisi kaivata häntä. Eikä hän sitä paitsi halunnut ottaa sitä riskiä, että hänen alakulonsa tarttuisi johonkuhun muuhun ja pilaisi tunnelmaa.
Älä sano, että sä oot mustasukkanen.
Joonas kiersi lähimmät tutut ja onnistui livahtamaan eteiseen. Ikävä kyllä siellä oli eräs hyvin tuttu henkilö.
"Aleksi", Joonas ynähti yllättyneenä. Sitten hän tajusi kuulostavansa liian pehmeältä ja tokaisi lisäyksen: "Oot näköjään löytäny vaatteita päälles."
"Ikävää, eikö vaan", Aleksi vastasi kuivasti.
"Ihan hiton", tuhahti Joonas. Sitten hän tajusi, että Aleksi oli kiskomassa kenkiä jalkoihinsa. "Täh, ootsä lähdössä?"
Aleksi suoristautui saatuaan kengät jalkoihinsa. "Joo, entä sitten?"
"Ei mitään", Joonas töksäytti heti. "Ihmettelin vaan, et jättääks bilehile muka leikin kesken."
"Kurjaa jättää sut kaipaamaan mua", Aleksi sanoi hunajainen hymy huulillaan, mutta kylmä sävy sanoissaan. Joonas kiskaisi katseensa irti vihaisista silmistä ja kiskoi takin päälleen.
Samalla ovenavauksella kulkemiselta he eivät voineet välttyä. Itse asiassa, Joonas tajusi, heidän oli kuljettava yhtä matkaa ainakin puolen kilometrin verran, ennen kuin tiet erkanisivat. Olisi jotenkin typerän tuntuista jättäytyä jälkeen tai hiihtää edellä.
Ulkona oli pimeää. Taivas oli peittynyt mustiin pilviin, jotka paiskoivat vesisadetta riutuneeseen maahan. Joonas huomasi heti lämpötilan muutoksen; hänen saapuessaan bileisiin sää oli ollut lähinnä hiostava. Se oli enteillyt ukkosta.
Pitkään jatkuneen hiljaisuuden jälkeen Aleksi kysyi väkinäisesti: "Mikäs sut ajaa bileistä pois?"
"Ei vaan huvittanu juoda", Joonas sanoi yhtä pakotetun rauhallisesti.
"Ai niin, eihän meidän pikku enkeli osaa edes kännätä", tuhahti Aleksi.
"Mä sanoin, ettei huvittanu", Joonas toisti ärhäkästi. "Toisilla ei oo tapana kiskoo päätä täyteen aina kun mahdollista."
"Tervetuloa nykymaailmaan", Aleksi toivotti. "Tää on teinikännien, teknologian ja kaapista astumisen aikakautta."
"Sen viimesimmän erityisesti", hymyili Joonas kitkerästi. "Joko sä oot tyhjentäny oman kaappis?"
"Mulla ei kuule oo mitään kaapissa säilytettävää."
Joonas tuhahti pilkallisesti. "Entäs Ile? Eiks siihen nuolemiseen kätkeytynytkään mitään?"
"Sitä näkee, mitä haluaa nähdä", totesi Aleksi. "Vituttiko seurata sivusta?"
"Mua vituttaa jo sun olemassaolos", Joonas sivalsi.
"Niin vissiin."
"Miks mua pitäis vituttaa kattoo, kun sä homoilet kännissä? Tai siis, korjaan, muka kännissä."
Aleksi hymyili. "Kukahan se mut opetti homoilemaan?"
"Ja ihan vasten sun tahtoa", Joonas nyökytti päätään sarkastisesti. "Sä olit kyllä aika hanakasti mukana."
"Mukana missä? Jossain vitun kokeilussa?" Aleksi sylkäisi. "Usko unelmiis."
Sanat iskivät lujempaa kuin Joonas olisi tahtonut myöntää. Jokin muukin tuntui mustenevan kuin sähköstä väreilevä taivas. Sadekin yltyi raivokkaammaksi ja jostain kauempaa kaikui uhkaavia jyrähdyksiä. Joonas väisti asfaltille muodostunutta pientä järveä. Kunpa hän ei olisi onnistunut ajoittamaan lähtöään juuri sille hetkelle.
Kokeilussa.
Niin Aleksi oli sanonut.
Jossain vitun kokeilussa.
Joonas katui sanojaan jo lausuessaan ne. "Sä et tuntunut olevan tota mieltä sillon, kun meillä oli jotain."
Äkkinäisesti Aleksi tarttui Joonaksen olkapäästä ja tempaisi hänet kasvokkain itsensä kanssa.
"Helvetti Joonas, miks kaiken pitää olla niin vaikeeta? Me ei koskaan sovittu, ettei me voitais jatkaa normaalisti. Me ei saatana edes koskaan sanottu et oltais mitään enempää ku kavereita!"
Joonas tönäisi Aleksin kauemmas itsestään. Aggressiivisuus nousi puolustukseksi. "Luuletko sä, että mä -"
"Mä tiedän helvetin hyvin mistä tässä on kyse", Aleksi ärisi tiukasti yhteen puristettujen hampaidensa välistä. Raivo näkyi sateen läpi palavana hänen silmissään.
Äkisti Aleksi tuntui kadottaneen kontrollin totaalisesti, eivätkä sanat tulleet hänen suustaan enää normaalilla äänenvoimakkuudella.
"Joo, mäkin kuvittelin vielä jossain vaiheessa, et kaikki vois ollaki mahollista. Sulla ja mulla", hän huusi. "Mut sit kaikki meni vituiks. Ja se meni ohi."
Joonas jähmettyi. Hän tuijotti toista poikaa kuin olisi nähnyt tämän aivan uusin silmin. "Aleksi…"
"Se meni ohi, tajuutsä!" Aleksi toisti. "Kaikki meni. Joten mä vaan aattelin elää kuten ennen, niinku mitään ei olis koskaan tapahtunu."
"Aleksi", Toinen yritys oli entistäkin ponnettomampi. Tilanteen koko kauheus valkeni hänelle entistä suurempana.
Hänellä oli ollut tilaisuus.
"Se ei tee musta rikollista, jos jatkan mun elämää!" Aleksi jatkoi vihan voimin, entistä lujempaa. Joonas yritti kaikkensa kootakseen sanoja, joilla hän saisi Aleksin rauhoitettua, mutta se oli turhaa. "Mua ei kiinnosta, että sua kyrsii mun käytös. Etsä tajua, että mitään ei oo? Se kaikki oli pelkkää vitun typerää kokeilua. Me ei olla mitään, Joonas!"
Joonas hätkähti nyt rajusti. Sanat satuttivat, ja lujaa. Aivan liian lujaa. Olivatko kaikki tunteet olleet vain hänen kuvitelmaansa? Eikö mitään ollut oikeasti tapahtunut? Ei se voinut olla totta. Ei vain voinut! He olivat elämä hänelle.
Aleksi oli elämä hänelle.
"Ja vaikka oltais", Aleksi näytti lähes tärisevän, "me ei sovittu sääntöjä. Mä en jaksanu enää arvailla. Aattelin et kaikki olis ennallaan. Mä jatkoin sit niin… Ja musta niin olis parempi jatkaakin."
Oli turhaa yrittää löytää rauhoittavia sanoja enää. Jokainen ajatus Joonaksen mielestä oli kadonnut, hän ei osannut vastata Aleksille lainkaan. Hän vain haukkoi tyrmistyneenä henkeä. Ukkonen oli heissä ja heidän yllään. Kauempana salama sivalsi taivasta.
"Aleksi -"
"Mä vähän luulen, että sulla ei oo enää mitään asiaa mun elämään", Aleksi kähisi niin pakotetun rauhallisesti, että se kuulosti psykoottiselta. Salamanjälkeinen jyrinä peitti Joonaksen yritykset puhua, yrittää vielä kerran rauhoittaa toinen. Aleksi tuijotti Joonasta tiukasti silmiin muutaman sekunnin, vetäen henkeä ennen viimeisiä sanoja. "Unohet -"
"Mä rakastan sua!" Joonas huusi päin Aleksin kasvoja.
Kumpikin vain tuijotti toisiaan lähes hengästyneenä, Joonas yhtä typertyneenä sanoista kuin Aleksikin. Vaikka Joonaksen ajatukset oli kohdistettu päätökseen lähteä, heti, ja hänen lihaksensa olivat valmiina kääntymään pois, hän ei vain kyennyt liikkumaan. Ukkonen seurasi salamaansa uudestaan, repi hiljaisuutta. Kului sekunteja, neljä, viisi, kuusi.
"Mä vittu rakastan sua", Joonas toisti kuiskaten.
Tavallaan hän tajusi sen itsekin vasta nyt.
Yhtä lailla oli Aleksi vaiennut. Hänen silmistään heijastui tunteiden sekamelska - hiipuva viha, järkyttyneisyys ja jokin muu.
Alistuminen.
Kaipaus.
"Sä olet kyllä yks hitonmoinen idiootti", Aleksi huokaisi niin, että Joonas kuuli sen vain vaivoin sateen yli. "Ja just sen takia mä en vaan pääse susta irti."
Joonas ehti vain nähdä Aleksin astuvan eteen, ennen kuin tunsi pojan tarrautuvan häneen kiinni. Joonas oli hädin tuskin edes tajunnut, että Aleksi oli painautunut hänen syliinsä, kun hän huomasi itsensä jo vastaavan saman tien kiertämällä kätensä Aleksin kaulan ympärille ja painamalla päänsä tämän märkään niskaan. Aleksi halasi toista kuin henkensä hädässä, ja samoin teki Joonas - hän piti kiinni tiukasti aikomatta irrottaa otettaan koskaan enää. Aleksin kädet hapuilivat yhä tiukempaa otetta Joonaksesta ja tämä tunsi lähes pakahtuvansa tajutessaan, miten lähellä laitaa kaikki oli käynyt. Ja silti hän oli vielä saanut tuon pojan syliinsä, pojan, jota hän rakasti. Rakasti niin helvetisti.
"Nyt sun kuuluis kaikkien taiteen sääntöjen mukaan vastata, et niin mäkin sua", Joonas kuiskasi ääni rahisten, sortumisrajalla. Vesi valui hänen hiuksistaan ja kasvoiltaan Aleksin niskaan, joukossaan muutama kummallisen lämmin yksilö. Hän tunsi toisen pojan sormet läpimärällä paidanselkämyksellään eikä tiennyt, johtuiko väristys koleasta sateesta vai jostakin muusta.
"Mä säästän sen lauseen täsmälleen oikeisiin tilanteisiin", Aleksin ääni kuului sateen läpi tuttuna ja rakkaana.
Joonas nykäisi itsensä sen verran irti Aleksista, että saattoi virnistää moittivasti ja painaa otsansa tämän otsaa vasten. Hän tekeytyi loukkaantuneeksi kysyessään: "Eikö tää muka oo hyvä hetki? Mä tein siis pahan virheen."
"Mä rakastan sua", Aleksi sanoi ja suuteli Joonasta kuin ei olisi koskaan tehnyt niin.
Sade kohisi heidän ympärillään, lankesi heidän niskaansa ja liimasi vaatteet kiinni ihoon, mutta he eivät edes huomanneet. Pisaraverhon takana he olivat kuin yhtenä olentona kiinni toisissaan, suutelivat kuin eivät muuta voisi. Millään muulla ei ollut enää merkitystä. Oli kyse elämästä, Aleksi oli Joonaksen ja Joonas Aleksin.
Ja Joonakselle elämä maistui sitruunamehulta ja sateelta, Aleksilta.
-
Kävin lukasemassa ton lopun jo sieltä sun omilta sivuilta. On se kyllä vieläkin niin söpö näin toisen kerran luettuna. ;D
Meinas päästä parit kirosanat noiden parien edellisten lukujen kanssa, kun ne meinas ihan angstiks kääntyä, mutta onneks tässä oli onnellinen loppu, ne vaan on ihan parhaita! ;)
Hahmot oli kivasti erilaisia ja nyt ei meinaa tulla kokonaisii lauseita ton ihanan lopun takia. Joo, nyt mä meen takavasemmalle kumarrellen.
Kiitos tästä!
Lallu
-
No niin, olen tymä tunnetusti, enkä osannut kommentoida kotisivuillesi, mutta siellä tämän loppuun luin. Enkä halunnut tulla spoilaamaan tänne tai mitään, ja tunnetusti en kesksinyt sanaa yksäri, joten olen nyt tässä.
Pidin kokonaisuudessaa kirjotelmasta, vaikka se oli tosiaan teini. Parhaita kohtia varmaan oli se vesisade episodi, jolloin Joonas eksyi Aleksin luo. Siinä oli eniten tunnelmaa. Jotenkin se, että sattumalta Aleksi asui lähinpänä ja että ei ollut vaikka sateenvarjoa tai mitään. Vau. Klisee ehkä? Mutta se täki tästä tälläsen ja tämä oli hyvä ihan kokonaisuudessaan.
Muuten, ihan yleisesti koko hommasta, joo homma voi olla hivenen halventava nimitys, mutta älä ota sitä sillä tavalla. Hahmot olivat makuuni liian pinnallisia, mutta ainakin Aleksista mulle välittyi enemmän sen persoonasta. Joonas jäi enemmän taka-alalle, mutta voi johtua siitä, että menin heti alkuun ihastumaan Aleksiin enemmän ja siitä tuli se lemppari tähän. Kuitenkin, ylisöpöihin kirjotuksiin on vaikeampi[?] saada samanlaista otetta, kun vähän vakavempaan tekstiin. Ei sillä että kokemusta kamalasti itseltäni löytyisi.
Toivottavasti saamme jatkossa lukea kirjoituksia lisää, niissä on sitä jotain, ja toivottavasti opit koulussa paljon, onnittelut sisälle pääsystä muuten. Luin myös sen kirjotuksen, jolla ilmeisesti hait? Se Anneli jokatapauksessa.
=))
-
No niin, saatiinhan me sitä kunnon slashia. Chibi kiittää ihanasta ficistä, jota oli nautinnollista lukea.
-
Huomasin alussa olleen kommenttini ja päätin tulla laittamaan vielä kokonaisuudestakin jotain. Kokonaisuus on erittäin onnistunut mielestäni, tässä ei ole mitään irrallisuuksia tai sellaisia, mitä yleensä tarinassa näkee, mikä tekee tarinan sekavaksi.
Tää oli täyttä teinislashia, mitä pelkäsinkin XDDD mutta kyllä se ihan hyvältä maistui, varsinkin kun loppu oli tommonen ihana angstifluffy ;88 sitruunainen ja sateinen olo jäi päälle. Aleksista en lopussa pitänyt niin paljon henkilönä, se taitaa olla tuon riidan syytä ja sen, että sen mielestä niitten ei pitäis seurustella. Se oli loppujenlopuks nii pienestä kiinni, ettei ne ois jäänyt ikuisesti eroon. Se teki myös tarinasta hyvän. JoonasxAleksi <3
Kiitos. Luen tän varmaan uudelleenkin moneen kertaan.
-
voi eiii kiitos tästä ihanasta lukukokemuksesta :) Ihana oli. Juoni oli vain niin ah ihana! En keksi parempaakaan tämä vain oli... ihana.
-
Muistinkos vieraskirjassasi silloin mainita, miten pillitin tässä luvussa? HERRANEN AIKA. Luin toisen kerran ja olin jälleen tippa linssissä. Joku osaa saada miut aina sotkemaan silmälasit ja tuhlaamaan nenäliinoja, vaikka olenkin päättänyt vankasti olla pillittämättä. Tämä osa on täydellinen.<3
Jos en tuota muistanut sanoa, niin nytpä sitten sanoin. 8'D Miuta muuten häikkää se, että vaikka miulla on jonkin sortin idea siihen songficciin, en saa sitä kirjoitettua ennenkö olen hoitanut alta pois yhden toisen novellin siihen liittyen. Nytkin kirjoittelen jtn epätoivoista rakkautta käsittelevää tekstiä vaikka aivot työstää songficciä. Olen mä sitten kummajainen.
Ja sä osaat, todella!
-
Enks mä ookkaa kommentoinu tähä. :o Luin tästä melkein kerralla kaikki osat läpi, tää oli aivan ihana. Jotenki Aleksista jäi mulle semmonen 'tutumpi' kuva, vaikka ei Joonaskaan jääny mitenkään hämäräksi. Kirjotusvirheitä mä en kai nähny, en mä muista. :D Ihan sujuvaa ja helppolukusta tekstiä, ainoo asia mikä harmittaa - tää loppu. Vika osa oli aivan mahtava, jotenki muhun iskee tämmöset "sateessa suudellaan"-jutut.
-
Ah, raivokkaat rakkaudentunnustukset keskellä ukkosmyrskyä, voiko tälläisille teinislashtarinoille löytyä osuvampia lopppuja!? :D
Ei mutta, kyllä tämä ficci lukemisen arvoinen on. Ja enemmänkin. ;)
-
AWWWW!!! Tää on niin ihana! O__o oli ihana, ihan mitä vaan!
miks näin ihania novelleja on niin vähän.. tai ei ole mutta kuitenkin. Ihana!
Mä rakastuin tähän pahasti! äää!
Tulen juu lukemaan tän varmaan vielä monta kertaa! nyt luettu ysiin asti kahteen kertaan ja tää viimeinen vaan kerran..
Sulla on upea kirjoitus tyyli, kirjoita tällaisia pliis lisää! <3__<3
Pakko vaan kiittää tästä lukunautinnosta!
Kiitos! Todella.
-
Aloin itkeen taas, oon koko illan itkeny kun on joutunu hyvästeleen ihania ihmisiä ja muuta, ja tää nosti tunteet pintaan.
Ihana tarina, en pysty muuta sanoon, oon liian haikeena omista jutuista. Kiitos tästä!
-
Uah, tykkäsin tästä. Kovasti. Henkilöiden tunteet kuvailtu ihanasti, ja kaikki. En voi sanoo muuta kun et tykkäsin, fiksumpaa kommenttia en nyt saa aikaseks. :<
-
Ih, jotenki tosi ihan älyttömän hirveen upee ja mahtava tarina:'))))))
Hahmoissa oli tosi paljon luonnetta ja ne oli selkeesti omii persooniaan, mä jään kaipaamaan noit poikii: DD
Teksti meni tosi hyvin eteenpäin, ja mä nauroin ja itkin ihan aidosti monissa kohdissa. :'>
Mä pystyin tosi helposti eläytyy tähän, aw oikeesti :33
Ei pysty enää sanoo mitää, muutaku et rispektii ja kiitos ; )
-
Miten joku voi olla näin hyvä kirjottaan?! Tää on ihan mahtava! Rakastuin Joonakseen ;D Tuo loppu oli aivan paras ^.^ :-* sinulle hyvästä tarinasta ^^
-
tykkäsin tosi paljon,
luin yhdeltä istumalta koko jutun.
love it.
välillä meni sekasin, et kumpi noista oli se "enemmän" homo,
mut selvis melkeen heti aina et Aleksi oli se ketä muka niiden tyttöjen kans pelas.. ;)
tämmösiä lisää. :p
-
Onhan se jo aikakin palata pelikentille ja vastata kommentteihin... Olen kyllä suuresti vaikuttunut, kuinka paljon huomiota tämä novelli on saanut osakseen. Kiitos siitä, hei oikeasti, merkitsee minulle tosi paljon : )
Sitten yksittäisiin vastauksiin.
LaLuna: Jep, kyllä ne onnelliset loput ovat parhaita : )) Kiitos.
Briette: Noh, ehkä QuickTopic ei ensinäkemältä olekaan se yksinkertaisin kommentointisivu, mikäli nyt tätä ongelmaa tarkoitit. : D Siellä on se sellainen Post a new message -namiska. ; )
Mutta siis. Suuret kiitokset! Ihana kuulla tuollaista analysoinnintapaista. :> Ja kiitos myös onnittelusta, Annelie on sen tekstin nimi, josta puhuit.
Voi Fredu, sii vaan olet niin ihana. :")))
Awy: Iiiihanaa, että maistui. ^^ Joonas ja Aleksi ovat tosiaan niin erilaisia persoonia, että ymmärrän, että jommasta kummasta tulee "enemmän suosikki". Aleksi on ehkä vähän menevämpi, joten hän saattaa olla hieman ärsyttäväkin joidenkin mielestä. :p Kiitos kommentista.
mers. :Kuten Awyllekin sanoin; pojat ovat kovin erilaisia, joten varmasti jompi kumpi miellyttää ja toinen sitten ei. : D Kiitoss.
Aww, Dionysos, kiitos : DDD
Voi sinua mawannie, taisit olla herkässä tilassa :") Kiitos kommentista. Purr.
damned: Jep, Aleksia ja Joonasta jää itse kukin kaipaamaan (köh *minä*). :"> Kiitos kommentistasi.
Proudfoot: Jos jompaakumpaa pojista pitäisi "enemmän homoksi" sanoa, se olisi kuitenkin ehkä se Joonas. Vaikken heitä kirjoittaessani sillä lailla ajatellutkaan. Kiittoo.
Muillekin kiitoksia ja haleja *puff*
-
Mua ottaa nyt päähän sen verran, että pelkään tästä tulevan liiankin kriittinen kommentti näinkin onnistuneeseen kirjoitukseen.
Mä sain noista tyypeistä sen ekan osan perusteella aivan erilaisen kuvan, kun mitä ne nyt sitten oli. Ei Aleksi tuntunut sen kummemmin muille kuittailevalta vitsiniekalta, eikä tässä tullut sellasia leikkisiä tappeluita kun se eka Aleksin ja Gerbiilin välillä. Joonaksen ulkonäkö sanottiin niin ihmeellisenä kans vaan ekassa osassa, kun siitä sai sellasen enkelipoika-vaikutelman, mut se ei sit ollut sen kummallisempi. Luonteita ja muutenkaan syvällisiä hahmoja ei ollut kuin näillä kahdella pojalla, jotka oli pääosassa. Ehkä ne sit osas hoitaa hommansa niin hyvin, en tiedä, mutta ei niitä ristiriitoja muidenkaan ihmisten kanssa sitten tullut.
Ehkä mä oon nyt tällä hetkellä vaan niin katkera omasta tilanteestani, että ottaa päähän lukea näitä ainaisia rakkaustarinoita. Älä missään nimessä ota tätä kommenttia pahalla, se on aikaharvinaista nykyään, että mä kommentoin. Kirjoitat hyvin, mä oon vaan väärällä mielentilalla =)
Kiitos.
-
Kommando, koskas musta on ihana tullut? Ô____o Viimeksi kun tarkistettiin olin joidenkuiden mielestä hullu erakko. Noh, mielipiteensä kullakin. Koskas rämpyttelet Mistakea Mikseriin?
-
Well, erh?
Vakioilen taasen, moi.
Ajattelin ensin, että tää ois todella kliseinen hömppähomostelu (ei hittö, mikä sana. :'D), muttei se sitten ollutkaan. Onneksi.
Naureskelin joillekin jutuille kyllä, osaat kirjoittaa myös humoristiseen sävyyn. Esmes Pirrelle hajosin, koska rakasta ystävääni Piritaa kutsutaan tuolla nimellä. Niin, ja Tintille! :'D Erästä ah-aina-niin-ihanaa *köherittäinärsyttävääköh* koulumme opettajaa sanotaan aina Tintiksi.
Ja ja ja... Muutenkin tykkään siun kirjotustyylistä. Sellanen ihanan arkinen kerrontatapa on miun mieleen indeed.
Hmh, aina kun nään siun signaturen, miun tekee mieli kuunnella ihanaista lempibändiäni. The Arkin tahdissa sitten lueskelinkin tätä. Oli muuten oikein sopivaa musaa.
Voi ja ah, pojat olivat varsinaisia sulostuksia. Varsinkin Joonakseen tykästyin. ^^
Vähän oisin kyllä kaivannut ulkonäön kuvailua lisää (niin kuin aina, huoh).
Tossa viimesessä luvussa pelkäsin kovin, että pojille käy vielä huonosti. 8< Ei sentään kuitenkaan. Se Joonaksen kommenti yllätti täysin, ja sitten jäi sellanen kestohymy naamalle. Kiitos siitä.
No muttah, tykkäsin, tykkäsin oikein paljon. ♥
~April kiittää
-
Montakohan kertaa olen harkinnut tämän lukemista, mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi. Kymmenen lukua tuntuu aika pelotavalta määrältä :D No nyt sitten vihdoin luin tämän, kun oli aikaa (=ei ole elämää).
Tykkäsin tästä tosi paljon! Tämä ei todellakaan ollut yhtä kliseinen kuin odotin ja tämän idea ei ollut yhtään kulutettu. Tekstikin oli tosi sujuvaa, varsinkin tykkäsin dialogin sujuvuudesta. Tyylisi on selkeä, mutta ei kuitenkaan liian vakava.
Tykkäsin hahmoistasi, ne olivat jotenkin tosi aidon tuntuisia. Joonas oli aivan ihana ^^ Ja Aleksi myöskin. Tykkäsin myös siitä miten vaihtelit näkökulmaa pokien välillä. Se toi monipuolisuutta tarinaan. Minulle ei jäänyt kuitenkaan hirveän selkeää kuvaa Aleksin ulkonäöstä, en muista missä sitä olisi kuvailtu yhtä tarkasti kuin Joonaksen.
Juoni oli ihana. Ensin ystävyys ja sitten jotain muuta ja siihen väliin vielä draamaa (poikien tappelu oli dramaattinen!). Ja sitten vielä se "the ultimate love scene" tuonne loppuun. Rakastin sitä loppukohtausta niin paljon. Aivan upea. Sade ja se Joonaksen tunnustus. En edes kuollut...
Oli jotenkin piristävää lukea tätä. Tuli ihan omat yläasteajat mieleen :'D (vaikka siitä onkin jo muutama vuosi, kun tuon ikäinen olin... valitteva tosiasia, jota en haluaisi myöntää) Ei sillä, että olisin itse tuollainen ollut yläasteella, mutta tulee jotkut tietyt tyypit vanhasta koulusta mieleen :D
Okei, en nyt oikein osaa antaa mitään rakentavaa, mutta ehkä tajusit kuitenkin, että tykkäsit tästä :D
Kiitos ihasta tarinasta :-*
-
Kiiiitos teille.
Amca, oei, en tokikaan ota pahalla. Rakentava palaute on aina kivaa. Ymmärrän mitä tarkoitat, ehkä olen itse pitänyt Aleksin ja Joonaksen luonteenpiirteitä itselleni liian itsestäänselvyyksinä, joten en ole myöhemmin tuonut niitä enää tarpeeksi ilmi. Ja ylipäätään luottanut liikaa siihen, että lukijat tavallaan tietävät, vaikken kerro ^^" Ah, typerä minä. Parannettavan varaa on siis. :> Kiitos kommentista.
Fredu, jokaisen lähettämäsi kommentin myötä tietysti : D <3 Ja ah, olen ihan unohtanut Mistaken äänityksen. D8 Saas nähdä, saanko sitä koskaan aikaiseksi, tässä nyt näitä projekteja riittää.
April, nam, kiitos pitkästä kommentista. <3 Kivaisaa, että tykkäilet (yhä) teksteistäni. *w*
Cora: Ah, hyvä, että jaksoit kuitenkin lukea ^___^ ! Ihana kuulla, että pidät tyylistäni.
Jep, Aleksin ulkoinen kuvaus taisi jäädä vähemmälle kuin Joonaksen. :c
Hurrrrr, en osaa sanoa muuta. Kiitos. ♥
-
"Hip hurraa teinislashin nimeen! Nupit kaakkoon! Älkää tehkö typeryyksiä alkoholin parissa, tupakka tappaa, muistakaa suojaus! Keep on rocking, babies!"
Ihana. :D
Ja ficciin -> IHANA !
Aleksia ei kauheesti kuvailtu, mut meibi hyvä?, tai et sai itte miettii sen minkä näköseks halus.
Joonas ainaki lihaksinee oli mun mieles sellane... sellane... YAR!Nam!grr...<33 (kyl te varmaa tiijätte;))
Pojat oli tossa alussa tollassii sulosii ku molemmat koitti kieltää tunteensa jnejnejne
Tossa lopussa (ja ainaku ne oli riidoissa) huusin mielessäni MAKE LOVE NOT WAR !!
Olin hetken iha varma et tää ei pääty hyvin (eli noi ei ois päätyny yhtee). Luojan kiitos toisin kävi<3
Kaikki läpän heitotki oli hyvii ja uskottavii. Naureskelin koko aja esim mitä ne heitti tossa poikaporukassa :-D
Mutta siis ihaaan mielettömän hyvä ficci ja tyksin sun kirjoitus tyylistä! Onko tähän jatkoa? ;D Ois kiva tietää miten niillä sit jatku koulussa jnejne 8-) hehee.
-
WÄÄÄÄÄÄÄÄÄ! *w*
Mä sain vaihteeksi jonkun kohtauksen!!
Hiwaääää! Ihana ihana ihana. (:
Mä en saa itestäni mitään rakentavaa irti.
Luin tätä semmoset about 2 pvä, ja koukutuin ja paskapaskapaska ku _vaan_ kymmenen lukua. Pojista ois ollu niiiin hauska lukea lisää. ;>>
Hiww. Jään nyt yksikseni fanittelemaan tätä vielä. :>
Kiit♥s,
Suklaamurunen
-
oih tää on niin ihana! Harmi ettei tää jatku enään nyyh :'(
-
Aivan ihana tarina! Todella sympaattinen ja helposti samastuttava, siis uskottava. Ja suloinen :-*
Kielellinen ilmaisusi on myös upeaa luettavaa, upea värikästä ja eläväistä. Kiitos!
-
Wautsi wau!!
En oo aikasemmin lukenu, ja äsken lukasin läpi koko stoori ykkösestä kymppiin.
Otsikon nähdessäni ensimmäinen ajatukseni oli että "voi huoooooh, taas yksi nollastoori muiden joukossa, ei oo edes persoonallisempaa otsikkoa keksinyt!", kunnes muistin että oma vauvani, Arttu & Jesse (kannattaa lukea ;), on otsikoitu samaan malliin, joten olisin ollut TODELLA tekopyhä jos en olisi perunut ensimmäisiä ajatuksiani.
Ja onneksi en ollut!
Tarinasi oli täynnä kliseitä. Joo, ensin ne sattumalta ja puolivahingossa tutustuu, ja joo, sitten on bileet, ja joo, siellä bileissä ne tekee temput ja joo, temppujen jälkeen molemmilla on konseptit sekasin ja joo, sitten ne raivoissaan käy toistensa kimppuun suudellen ja joo, sitten ne ensin lämpiää ja joo, sitten ne tappelee ja joo, lopuksi ne impulsiivisesti ja kaikkensa antaneena kuitenkin rakastaa toisiaan.
Ja ne kliseethän on kaikkein parhaat! Ilman yhtäkään noista kliseistä ei olisi hykerryttävän kaunista ja suloista rakkaustarinaa, ja tässä tulee vasta varsinaiset kehut :
Joka ikisen näistä kliseistä olet tuunannut omaan tarinaasi persoonallisiksi. Tutustuminen tapahtui mutkattomasti ja rauhallisesti, bileissä temput olivat läppää ja ihan oikeasti vahinko, vain toisella niistä oli oikeasti konseptit sekasin, ne oli oikeasti vihaisia toisilleen eivätkä vain rakkaudesta riutuneita, ensilämpökään ei ollut selvää pässinlihaa vaan utuista ja kuoppaista "toistensa opettelua"..
Näetkö? En tiiä ootko tehny sen vahingossa vaiko tarkoituksella, mutta se on ihailtavaa ja hienoa, että vaikka olet luottanut kuolemattomiin teinislahskliseisiin ja niiden iki-ihanuuteen ja hurmaavuuteen kaikessa epäuskottavuudessaan, niin silti tarinasi on yksilö, persoonallinen, ja siitä tunnistaa sut, Aleksin ja Joonaksen.
Kirjotat kauhean kauniisti, selkein lausein ja kirjoitusvirheet välttäen, kuitenkin pitäen tekstin luontevana, henkilöille ja itselles (ilmeisestikin, luullakseni) ominaisena, rentona. Jäin kyllä kaipailemaan lisää kuvailua, enemmän yksityiskohtia ja tunteeseen paneutumista. Ehkä teen sitä liikaa itse, jotta pystyisin sivuuttamaan sen puuttumisen.. En oikein tiedä miten sua neuvoisin, koska tuntuu tosi typerältä että sanoisin "tee niin kuin minä", koska silloin tarinasi eivät olisi enää sun, mutta hei, jostainhan pitää nillittää, muuten kirjoittajilla nousee hattuun. Siitäkin huolimatta, että nillityksen aihetta löytyi pienen tuumailun jälkeen, on sun A&J:s (tuntuupa kummalta sanoa jonkun muun novellista A&J..) tuonu mun sairaslomaiseen päivään takakontillisen hekotuksia, pöhköjä hymyjä, ajatuskarkailuja omiin fantasiamaailmoihin, sekä tietenkin niitä aww- ajatuksia.
Oot taitava, ja tästä lähdenkin katsastelemaan lisää Kommandon tuotantoa. Kiitos tästä lukukokemuksesta!
Keep going forward, honey!!
<3:llä Skaber
-
Mulla ei ole kauheasti aikaa kirjoittaa, vaikka ylistettävää olisi enemmän kuin laki sallii. Tämä oli ihana.
Luin tämän pari yötä sitten - kyllä, yöllä - yhteen pötköön kun ei kertakaikkiaan pystynyt lopettamaan kesken. Tää oli vaan niin ihana ja koukuttava ja ah.
Aleksi ja Joonas molemmat ihania hahmoja<3
Ja sun kirjoitustyylikin on aivan ihanaa, erittäin selkeää ja mukaansatempaavaa.
Kiitos tästä ihanasta lukukokemuksesta,
Yatou
-
Oon aika kamala, luin tän ekan kerran ehkä viime vuonna enkä silti kommentoinut.
Tietkö, tää on mun lempiteksti Finissä. Oon lukenu tän vähintään kymmenen kertaa. Slash on söpöä ja sitä on kiva lukea mut vielä mikäänö muu slashfikki ei oo saanu muhun samanlaista "aww" -oloa kuin tämä :D
Haluun kiittää että oot kirjoittanut tän! Tykkään Aleksista ja Joonaksesta, osaan kuvitella heidät hyvin ja tuo loppu on vaan täydellinen. Kirjoitat sujuvasti ja noi kaikki läpät, vittuilut ym. on parhautta.
♥:lla raitis, kiitos tästä
-
Okei... Tää oli niin ihana että vedin moneen kertaan ranteet auki 8<
Ainoo huono puoli oli se että se loppu... Voisin esim lukee tätä elämäni loppuun semmoset vaivaset 2985702893475092384570923847509238475023894 lukua kyllästymättä :3
-
Mua hämmentää tuolla lopussa oleva "elämä maistui sitruunamehulta". Miksi juuri sitruunamehulta ! onkohan tässä mainittu jotai sitruunamehusta aiemmin? Hmmmmm o_o kuiteki tuli sitruunan tuoksu nenään.
-
Ihan liian nopeasti se oli jo ohi. Muuten vikoja ei juurikaan löytynyt, paitsi yksi. Huonot uutiset pitää aina kertoa ensin, joten ennen kuin siirryn pelkkään ihkutukseen, motkotan tämän stoorin nimestä. Rehellisesti sanottuna nimittäin tällaiset nimet ovat maailman persoonattomimpia, kuten Skaber vähän jo mainitsikin, tosin perui puheensa. Mä en samaan asiaan syyllisty, joten voin puhtaalla omalla tunnolla asiasta valittaa. :D Ei mutta oikeasti olen sitä mieltä, että paremmankin nimen keksii, vaikka olisi kuinka huono keksimään niitä. Olisin suosinut mieluummin tälle nimeksi vaikka sitruunamehua, koska siitä puhuttiin lopussa. Melkein mikä tahansa on parempi vaihtoehto kuin päähenkilöiden nimet konjuktio välissään.
Unohda se, että mä onnistuin valittamaan tuosta nimestä kokonaisen kappaleen, sillä muuten tässä ei ollut mitään vikaa. Olihan joukossa runsaasti kliseitä, mutta mikäs siinä. Kyllä kliseitä on kiva lukea ja slashiin ne sopivat kuin nakutettu. Eikä tämä edes ollut mikään maailman kliseisin ficci, ja niiden käyttöön nyt syyllistyvät kaikki.
Kerronta oli todella sujuvaa ja juoni liikkui ihanan kevyesti eteenpäin. Mulla on itselläni se ongelma, että jään aina jauhamaan ihan turhista asioista, jolloin koko tarina menee vain yhdeksi pikkutarkaksi pilkuviilaukseksi. Hyvä, että edes joku osaa välttää tämän. Virheistä en edes puhu, koska niitä ei ollut. Ja hahmot, ah. Keskeisiä hahmoja oli aika vähän, mikä sopi hyvin näin "lyhyeen" tarinaan. Etenkin Joonas oli aivan liian suloinen. <3 Koko tarina oli ihan yhtä pimpampon tuitui awwwww. Kiitos.
-
Luin tän melkein eilen kokonaan, mutta sitten tuli keskeytys ja pääsin vasta tänään lukemaan loppuun. Ja sitten asiaan. :)
Tää oli aivan ihana. Ja todella loistavasti kirjoitettu. Juoni oli todella mielenkiintoinen (mun piti eilen lukea vain yksi luku, mutta jotenkin luin kuusi ennen keskeytystä) ja hahmot upeita.
Olet todella hyvä kirjoittamaan. Kuvailet kivalla tavalla. Ja, ja, ja... Olen ihan sanaton.
Jotenkin harmitti, kun tämä loppui. Olisi pitänyt lukea hitaammin (siis, että pari lukua päivässä), niin olisi kestänyt pidempään. Joo-o, tykkäsin tästä ja todella paljon! :)
Tämä koko tarina oli niin awws! ^^
-tirsu
-
Ihanasti kirjoitettu. Ihan tippa tuli linsiin kuin pojat päätyi sittenkin yhteen. Ihanaa kuvailua. Mä oon ihan sanaton. Luihu kiittää ja kumartaa ja ehkä vielä joskus saan tähän järkevämpääkin kommenttia, mutta nyt tämä hyyppä menee nukkuun kello on aivan liian paljon, mut ei vaan voinut lopettaa lukemista :)
~L~
-
Kiitos murut, hämmennyin oltuani pitkään poissa ja huomatessani että A&J on yhä näinkin suosittu teksti. :-o
Olette ihania.
Näin jälkiviisaana täytyy sanoa, että olen tismalleen samaa mieltä Skaberin kanssa tuosta nimivalinnasta. : D Minulla on paha tapa kiintyä ns. projektinimiin, joita käytän ennen tekstin valmistumista. Tätäkin kutsuin alusta asti vain nimellä Aleksi & Joonas, lyhyemmin Aajii, ja eipä miulle tietenkään tullut mieleenkään vaihtaa sitä. Snoukin ehdotus "Sitruunamehua" kuulostaisi ihan hyvältä minun korviini, harmittaa etten itse tullut ajatelleeksi sitä. Ehken ollut suunnitellut sitruunamehun liittyvän juoneen, ennen kuin teksti oli jo ihan lopussa. :--) Tuntuisi vähän turhalta vaihtaa nimeä enää.
Skaber, kommenttisi oli ylipäätään aivan ihana, suurimmat kiitokseni! Tunnen itseni pahaksi ihmiseksi, kun kommentoin itse toisten tekstejä hyvin harvoin. Rispektiä siis siitä, että viitsit. Olen hyvin imarreltu kaikesta mitä sanoit, purr <3.
Näetkö? En tiiä ootko tehny sen vahingossa vaiko tarkoituksella, mutta se on ihailtavaa ja hienoa, että vaikka olet luottanut kuolemattomiin teinislahskliseisiin ja niiden iki-ihanuuteen ja hurmaavuuteen kaikessa epäuskottavuudessaan, niin silti tarinasi on yksilö, persoonallinen, ja siitä tunnistaa sut, Aleksin ja Joonaksen.
Ihanaa että näin on, koska siihen olen pyrkinytkin. Halusin pitää tarinan elämänmakuisena, tavallaan realistisena ja tavallaan silti kliseisenä, koska no - elämä itsessään on minusta klisee. : D
Ja sitten kysymykseesi, Howboring:
Mua hämmentää tuolla lopussa oleva "elämä maistui sitruunamehulta". Miksi juuri sitruunamehulta ! onkohan tässä mainittu jotai sitruunamehusta aiemmin? Hmmmmm o_o kuiteki tuli sitruunan tuoksu nenään.
->
Siiri ilmestyi sohvan viereen ja tarjosi iloisesti: "Saako olla mehua?"
"Lieneeköhän ihan mehua vaan", Joonas virnisti takaisin.
"Maista niin tiedät", totesi Siiri, ojensi lasin Joonakselle ja katosi, ennen kuin tämä ehti sanoa enää mitään. Joonas maistoi lasista. Sitruunaa ja jotain muuta kitkerää. Ei mitään mehukestitavaraa.
Siksi. (;
Toivon todella, että osaisin sanoa enemmän.
Kiitos. ♥
-
Ihana, IHANA loppu! Awwws :)
Oli kiva lukee välillä originaalina slashia :D Mää en tiedä miks oon tällei jääny koukuun slashiin ja homoiluun, ptäisköhän huolestua? ;o
Mut joo... Tykkäsin kun teit Aleksista tollasen rennon ja rentun ja sellasen.. no, en mää tiiä! ;D
Tää oli ihan älyttömän hyvä, mutta oisit voinu ehkä kuvailla Aleksia ulkonäöllisesti enemmän(btw, kuvittelin hänet ruskeahiuksiseksi, miksiköhän..? :o).
Niiin ja ois ollu mielenkiintosta tietää mistä tulee lempinimi Gerbiili :D
Mut kiitos paljon tästä viikonlopun piristyksestä, tämä insipiroi minua kirjoittamaan taas! :-*
~Missy~
-
tää on ihana tarina ja suuri syy siihen että ylipäänsä rekisteröidyin tähän paikkaan! niin todentuntuinen ja tosi hyvin kirjoitettu ja ihana! suuret kiitokset sinulle tästä lukukokemuksesta ja monesta muusta myös, sillä ilman Aleksia ja Joonasta en olisi varmaan palannut tänne lueskelemaan mitään muutakaan.
-
Luin tarinan eilen, koska minulla oli todella tylsää ja mietin, onnistuisinko löytämään finfanfunista jotain hyvää söpöä slahisa.
Olin todella positiivisesti yllättynyt kirjoitustyylistäsi. Tekstitsä näkee, että olet oikeasti miettinyt kunnolla mitä kirjoitat ja miten haluat asiat kertoa. Tai sitten olet vain luonnostaan lahjakas ja saat aikaan tuollaisen vaikutelman huomaamatta. Olet selvästi hakenut tekstiin huumoria, ja onnistunutkin siinä melkein aina kun tekstistä näkee että sen on tarkoitus olla hauska. Et ole sortunut teksteissä kaikkeen kliseisimpiin sanontoihin ja teksti oli melko sujuvaa.
Hahmoja oli ehkä hieman liikaa. Näin lyhyessä tarinassa suositeltavaa olisi pitää hahmomäärä melko simppelinä, sillä lukija ei millään ehdi muistaa kaikkien nimiä.
Juoni oli melko kliseinen, mutta toisaalta olit kirjoittanut bilekohtauksista todella hauskoja. Niissä oli jonkinlaista oikeiden bileiden tuntua. Monesti teksteissä ei ole edes tätä saman sukupuolen kännipussailua ollenkaan, sillä jostain syystä aina koko muu maailma halutaan kirjoittaa niin homovastaiseksi, ettei kännipussailua saman sukupuolen kanssa edes sallita. Oli piristävää lukea jotain muuta. Perhepiiristäkin löytyi yksi seksuaalivähemmistön edustaja. Peukku siitä!
Täällä aiemmin puhuttiinkin siitä, kuinka olet luonut niin jo monta kertaa kirjoitetusta juonesta jotain uutta. Olen samaa mieltä. Aleksi oli selvä persoona. Joonas taas hieman hiljaisempi. Kuitenkin, vaikka tarina oli hyvällä tavalla raikas, loppu jäi kaivertamaan todella paljon mieltäni. Itse ainakin olen todella nihkeä sanomaan kenellekään, että rakastan häntä. Yleensä rakkaudentunnustamiseen tarvitaan pitkähkö suhde ja monen kuukauden tunteminen. Tarinassa mielestäni Aleksi ja Joonas eivät missään vaiheessa seurustelleen kunnolla. Heillä oli jotain tunteita, joita he osoittivat pussailemalla, mutta varmaan 1/4 tarinasta oli bileitä 1/4 pohdintaa bileiden seurauksista, 1/4 alamäkeä poikien suhteista ja vain 1/4 itse suhdetta. Olisin tykännyt lopusta ja samalla koko tarinasta paljon enemmän, jos suurten rakkaudentunnustuksen sijaa pojat olisivat vaikka vain voineet myöntää olleensa väärässä tai voineet pyytää anteeksi tai selitellä enemmän käytöstään. Ihan mitä muuta vain kuin rakkaudentunnustuksia.
Kirjoitsutyylisi on todella lupaava. Sillä saa vielä aikaan hienoja tarinoita.
-
BWÄÄÄÄÄ!!! AIVAN IHANA! :-*<3
siis apua, mitä tähän oikeesti ees voi sanoa, tää veti ihan sanattomaksi! <3
siis tää oli ihan TÄYDELLINEN! kuvailua tietty ois voinu olla enemmän, mutta toisaalta tää oli just hyvä ku jäi noiden ulkonäköki ihan mielikuvituksen varaan! :o
poikien suhde kehittyi tosi hyvin, ei tullut liian äkkiä ja oli tosi ihanaa kaikki siis byähbääbäbjjkslkei! <3333
en osaa muuta ku ihkuttaa sori!
-
Viimeistään tämän luettuani olen ehdottoman tyytyväinen etten mennyt nukkumaan tunti sitten, uneni eivät varmasti koskaan voisi olla yhtä viihdyttäviä kuin sun tekstisi. Ja jos voisivatkin, olisin takuulla vaivuttanut itseni johonkin pysyvään koomatilaan jo ajat sitten, hehs.
Enkä muuten anna itselleni ikinä anteeksi sitä että tutustun teinislashin ylisöpöyteen vasta näin myöhään.
Mutta siis, taisin oikeasti rakastua, tähän tarinaan ja poikiisi ja juoneen ja erityisesti sun kirjoitustyyliisi, joka on suoraan sanottuna vallan upea. Vau. Kirjoitan itse kaiken mahdollisimman epäselvästi ja tekotaiteellisesti (mikä on vähän ärsyttävää kun en oikein osaa tehdä asian hyväksi mitään), ja siksi ihailen oikeastaan eniten juuri sitä, kun joku osaa kirjoittaa sun tapaasi tarpeeksi koruttomasti ja oivaltavasti.
Mua ei häirinnyt sivuhahmojen aavistuksenomainen yksiulotteisuus, Aleksissa ja Joonaksessa oli ihan tarpeeksi persoonallisuutta korvaamaan sen seikan. Itse asiassa teksti olisi saattanut tuntua vähän täyteen ahdetulta jos jokainen henkilö olisi ollut täydellisen mielenkiintoiseksi ja moniulotteiseksi hiottu. Tarina toimii paremmin kun se selkeästi painottuu vain pääpariin. Tai jotain.
Ja tuota, hmm. Mun piti ihan oikeasti sanoa jotain älykästä ja ikimuistoista (onhan tämä nyt kuitenkin eka teinislash jota kommentoin ja niin edelleen) mutta ajatukset taisivat mennä solmuun, anteeksi. Harkitsen vakavasti yön viettämistä muiden tekstiesi parissa, teit niin hyvän vaikutuksen ettei mua oikeastaan väsytä enää yhtään. Kiitos siitä ja supersuloisesta tarinasta. ♥
-
Mä luin tän kaiken läpi nyt hiihtarilla. Mä en vaa pystyny välillä lopettaa. Kirjotat toodella taitavasti ja hahmoista kerroit juuri tarpeeksi, niin että jäi omillekin arvailuille jotain varaa. Juoni oli uskottava välillä tosin ennalta arvattava, mutta yks parhaimmista slasheista, mitä olen lukenut netistä. :)
-
AIVAN IHANA!! :) ♥♥
Mä en pystyny lopettaan tän lukemista, ja sen takia mun siskopuoli vähän hermostu muhun. Minkä mä voin sille, että tää on niiiiiiiin ihana ja söpö ja hauska ja Aleksi on niiiin hot, etten voi siirtää kuvia kamerasta koneelle..? :) Ja ehkä se johtu myös osittain siitä, etten kertonu sille mitä teen. :)
Anyway, tää oli siis oikeesti aivan loistava!! Joonas vaikutti aluks ei niin räikeeltä, kun Aleksi, mutta siitäkin selvästi löyty sellanen ihana räväkkä puoli! :) Aivan ihanaa! ♥ Ja vaikka mä pidin todella todella paljon Joonaksesta, niiin mä jostain syystä tykkäsin silti Aleksista vieläkin enemmän! :) ♥
Tykkäsin myös tosi paljon siitä, miten tää ficci eteni. Tarkotan siis sitä, että tää meni koko ajan sellasella ihanan tasasella tahdilla eteenpäin ja kaikki kohdat oli selkeitä. Okei, olihan Aleksilla ja Joonaksella toki vähän riitaa ja kinaa ja tappelua siinä välissä, mutta silti tää koko juoni meni samalla eteenpäin. Eli siis, tässä ei jääty ärsyttävästi todella pitkäks aikaa vatvomaan jotain niiden pientä riitaa. :)
Jaaa.. sitten oli vielä jotain.. hmm.. tää oli ehdottomasti hauska. Mä naureskelin typerästi ja istuin monta tuntia epämukavassa asennossa lukien tätä, mut huomasin sen vasta siinä vaiheessa kun olin saanut tän luettua ja mun piti lähteä liikkeelle. Heh, se ei tuntunut kauheen kivalle, mutta ihan sama. Tää oli niiiiiin suloinen, että olisin voinu vaikka kestää tällä tuolilla pidempäänkin. :)
NeitiMusta. :)
-
No huh huh! Onneks löysin tän ja luinki sunnunnuntain iloks! Tykkäsin ja paljon.. Kivasti päättyki ja eipä niitä kirjotusvirheitäkään paljoa ollut. :´)
Kiiitoos! ♥
-
Meinasin jo vaipua epätoivoon, vaikutti aidosti siltä, etteivät pojat enää päätyisi yhteen. Joonas liian itsepäisenä mustasukkaisuuden jälkeen ja Aleksi liian sekaisin itsensä ja kaapista tulon kanssa. Teki välillä mieli ottaa ja ravistaa molempia, hitto mitä elämän tuhlausta, jos eivät olisi tajunneet lähteä samaan aikaan bileistä! Aleksista sai varsin elämänmakuisen kuvan ja Joonas oli se hillitty, mutta lienee ihailtu. Ehkä he alunperinkin olivat sen verran eri maailmoista, että siksi välirikon aikana "vanhaan" elämään palaaminen oli yllättävän helppoa. Mutta molemmilla oli silti kaipuu, eikä pakottaminenkaan tunteita lopeta.
Kuulepas. Olisiko näistä "Viisi vuotta jälkeenpäin" -tarina mitään?*vihjaa*
-
Oi minkä helmen mä taas löysin !! Tää oli aivan mahtava. Oli kyllä oikeesti niiiin hyvä. Sun kuvailu oli kyllä niin taidokasta että jokainen onnentunne ja tuskan hetki tuntui omassakin vatsassa. Ihanaa kun löysin tämän, kiitos :-*
-
Oon aivan sanaton :o Tää oli jotain niin upeeta ja kaunista et ihan itkettää ♥ Yksi sana: täydellinen ♥♥