Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: Maissinaksu - 01.12.2021 15:37:40
-
Ficin nimi: Kirsikankukkakartano
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: SK8 the Infinity
Ikäraja: k-11
Paritus: Joe/Cherry
Genre: Draama, elämänviipale, vähän herttaisuutta
Summary: Kaorun isoisä, Sakurayashiki-perheen patriarkka, täyttää pyöreitä, ja Kaoru Kojiroineen aveceineen on saanut kutsun paikalle. Kojiroa tuleva muutaman päivän reissu Tokioon jännittää enemmän tai vähemmän, sillä kyse on sentään Kaorun sukulaisista, joista useimpia hän ei ole aikaisemmin tavannut. Saati että hän olisi astunut jalallaankaan Sakurayashikin valtavan sukutalon tontille.
A/N: Tämä idea pyöri mielessäni jo puoli vuotta sitten, mutta näköjään vasta joulukalenteri oli tarpeeksi pätevä syy alkaa kirjoitella sitä kasaan. :D Linnelle isoiso kiitos potkimisesta ja Larjukselle myös terveisiä. <3<3
JOULUKALENTERI 2021
I (#post_eka)
II (#post_toka)
III (#post_kol)
IV (#post_nel)
V (#post_vii)
VI (#post_kuu)
VII (#post_sei)
VIII (#post_kas)
IX (#post_ysi)
X (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=51757.msg996737#msg996737)
XI (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=51757.msg996790#msg996790)
XII (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=51757.msg996928#msg996928)
XIII (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=51757.msg996987#msg996987)
XIV (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=51757.msg997086#msg997086)
XV (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=51757.msg997250#msg997250)
XVI (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=51757.msg997321#msg997321)
XVII (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=51757.msg997393#msg997393)
XVIII (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=51757.msg997554#msg997554)
XIX (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=51757.msg997655#msg997655)
XX (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=51757.msg997757#msg997757)
XXI (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=51757.msg997901#msg997901)
XXII (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=51757.msg997973#msg997973)
XXIII (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=51757.msg998015#msg998015)
XXIV (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=51757.msg998171#msg998171)
I
Kojiro sulki viimeisenkin vetoketjun matkalaukustaan ja nosti sen odottamaan makuuhuoneen oven viereen. Käsimatkatavarana kulkevaa olkalaukkua tarkistaessaan hänestä alkoi tuntua, että takaisin kääntyminen oli siitä eteenpäin myöhäistä. Tarkemmin tuumien myöhäistä oli vasta silloin, kun lentokoneen pyörät osuivat Naritan lentokentän asvalttiin, eikä silloinkaan mikään estänyt häntä jäämästä istumaan lentokoneen penkkiin.
Niin, hänhän voisi väittää turvavyön olevan rikki, eikä sitten olisikaan luonnollisesti muuta mahdollisuutta kuin lentää takaisin Okinawalle selvittämään asiaa. Hupsis ja voi voi.
Kaoru olisi toisaalta saanut sellaisen hepulin, että taisi olla parasta toimia alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan, Kojiro tuumi huultaan pureskellen. Hän tiesi Kaorun odottaneen matkaa kovasti, vaikkei tämä siitä ollutkaan numeroa tehnyt. Ei sillä etteikö Kojiro olisi pitänyt matkustamisesta Kaorun kanssa, mutta tunnelma oli sillä kerralla niin erilainen verrattuna heidän aiempiin lomareissuihinsa.
Avec. Hän oli menossa Kaorun aveciksi tärkeään perhejuhlaan, eikä mikään ajatus ollut kuulostanut yhtä kuumottavalta aikapäiviin.
Kojiro ei ollut milloinkaan ollut innosta soikeana tapaamassa seurustelukumppaneidensa sukulaisia, ja sama näytti pätevän Kaoruunkin, vaikka tämä painikin eri sarjassa kuin hänen aiemmat mielitiettynsä. Kyse ei ollut yleisestä nihkeydestä, olihan hän Kaorun vanhemmat tavannut monesti vuosien varrella, ja vaikka keskustelut olivat yhä vähän pintakohteliaita, hän oli aistinut sanojen taustalla lämpöä.
Joten kyllä, Masaharu-san ja Shizuka-san menettelivät, mutta nyt oli kyse Sakurayashikin suvun muista naamoista, jotka lähes kaikki olivat hänelle ventovieraita. Kojiro piti itseään supliikkina kaverina, mutta jos vastaanotto saisi aikaan ohimohikoilua tai pakkasenpuremia, järkikin sanoi, että sellaisesta tilanteesta teki mieli livistää.
Järki toisaalta sanoi myös, että etukäteisten skenaarioiden luominen oli turhaa ja sai vain mielen mustaksi. Ja jos hän jotain mustaa kaipasi sillä hetkellä, se oli kupillinen kahvia.
Kojiro huokaisi, käänsi päättäväisesti selkänsä matkalaukulle ja lampsi keittiön puolelle. Ehkä kupillinen kuumaa auttaisi tasaamaan ajatuksia.
-
ja Larjukselle myös terveisiä. <3<3
Terve (https://www.youtube.com/watch?v=f4KvBSlgRvA) :D
Ihan mahtia oot vihdoin saanut aloitettua tämän kirjoittelun, oothan sä tästä ideastasi jo hyvän tovin ehtinyt selittää. Niin lupaava aihe, tuskin maltan odottaa et millaisia sukulaisia olet Kaorulle tähän kehitellyt (ja miten Kojirou heidän kanssaan pärjää). Sukudraamat on aina ihan parhaita (ja sit ku vielä tärkeet juhlat kyseessä nii...) :D (Tästä kans tuli mieleen, että mun on jo parisen vuotta pitänyt kirjoittaa Otayuri-ficiä siitä, että Yuri tapaa Otabekin perhettä)
Niin, hänhän voisi väittää turvavyön olevan rikki, eikä sitten olisikaan luonnollisesti muuta mahdollisuutta kuin lentää takaisin Okinawalle selvittämään asiaa. Hupsis ja voi voi.
Niin kun Tokiossa sitä ei tietenkään voisi selvittää ;D Voi pientä ku jännittää (vaikka eihän Kojirou mikään pieni ole...) Onnesk hän tosiaan on karismaattinen ja sosiaalinen tyyppi, niin varmasti pääsee siinä suhteessa helpommalla kuin moni muu vastaavassa tilanteessa.
Järki toisaalta sanoi myös, että etukäteisten skenaarioiden luominen oli turhaa ja sai vain mielen mustaksi.
Niinpä! Tämä on lukijoiden heiniä XD Mun mielikuvitus nimittäin käy jo aivan villinä. Ties millaseen myrskyn silmään Kojirou on joutumassa. Vaikka samaan aikaan haluun aatella, että ihan kelpo ihmisiä ne Kaorun sukulaisetkin on, ja varmaan ainakin osaa vastaavasti jännittää Kojiroun tapaaminen.
Innolla jään oottelemaan tulevia osia, mut sen sä varmaan tiesitkin jo ;D ♥
-
Larjus: Terve ja heipä hei! :D Ihanaa että löysit tiesi tämän pariin ja kiitoksia kommentista. <3 Saa tosiaan nähdä millainen reissu on tulossa, jos Kojiro vain pääsee lentokoneesta eteenpäin...
***
II
Ei tarvinnut olla kummoinen velho tajutakseen, että Kojiroa nakersi jokin hilpeän ulkokuoren alla. Tämä oli normaalistikin vallan taipuvainen vitsailuun, mutta hermostuneena huumoridefenssi kytki itsensä niin ylikierroksille, että keneltä tahansa sivulliselta oli lähteä järki. Kaoru tiesi tasan tarkkaan, mistä kenkä puristi, mutta hänestä tuntui hölmöltä ottaa asia puheeksi – sehän oli tavallaan hän, joka oli syypää Kojiron epämukavuuteen.
Samalla tilanne oli naurettava: Kojiro oli aikuinen ihminen, jolla oli kanttia tehdä aikuisen ihmisen valintoja. Ei hän tätä väkisin mukaan ollut raahaamassa, helkkari soikoon.
"Jep jep! Ajanko minä?" Kojiron pettävän huoleton ääni kysäisi. Kaoru laski autonsa takaluukun kiinni ja katsahti avaimia, joita tämä sormissaan pyöritteli.
"Voin minäkin", hän sanoi ja astui lähemmäs. Kojiro hymähti ja ojensi avaimet, mutta sen sijaan, että Kaoru olisi vain ottanut ne vastaan, hän tarttui tämän kädestä.
"Mitäs nyt?"
"No niin, sanon tämän vain kertaalleen ja lyhyesti: mukanaolosi merkitsisi minulle valtavasti, mutta sinulla on oikeus jäädä kotiin ilman, että syntyy mitään jälkikaunoja."
Kojiro prosessoi hetken hänen sanojaan, naurahti sitten ja tarttui tiukemmin hänen kädestään.
"Totta kai minä oikeuteni tiedän", tämä virkkoi. "On silti asioita, joihin on suhtauduttava velvollisuudentunto ja vastuu tiukasti mielessä, ja minusta tuntuu, että kumpparin ukin synttärijuhlat sukukokouksineen on sellainen asia."
"Harvoin sinä mitään puhtaasta velvollisuudesta teet."
"No joo, siinä minä en ole yhtä hyvä kuin sinä”, Kojiro tokaisi. "Joka tapauksessa... En kiistä etteikö minua kuumottaisi, mutta minulla on ollut kuukausia aikaa sanoa, jos jokin mättäisi oikeasti. Näin ollen olisin aikamoinen paskapää, jos jänistäisin nyt, vai?"
"...eittämättä."
"Sitä paitsi matkustaminen kanssasi on aika nastaa. Tai siis, tiedäthän, jos ei ole muuta seuraa saatavilla. Ei pahalla toki."
Kaoru hymähti. "En minäkään pane pahaksi matkaviihdykettä, vaikka se tarjoiltaisiinkin tuollaisen gorillan muodossa."
Kojiro hymyili ja päästi hänen kädestään jättäen autonavaimet hänelle.
"En sitä paitsi ole vuosiin käynyt Tokiossa."
"En minäkään."
-
Terve ja heipä hei! :D
Mä olen Niksi-Ismo ja tänään mä näytän teille kuinka paikallistetaan homoja...
Totta kai mä löydän itteni sun SK8-ficien pariin (varsinkin kun vielä erikseen linkkasit tän mulle XD). En jättäis tätä lukematta mistään hinnasta! On niin kiva päästä näkemään, mitä kaikkee näihin oot keksinyt. Vielä on rauhallinen tahti mut kyllä tässä edetään selkeesti. Mutta susta kun on kyse niin mulla on luotto korkeella, ettei jäädä paikoilleen jumittamaan (vaikka Kojirou varmaan haluaisikin).
"No niin, sanon tämän vain kertaalleen ja lyhyesti: mukanaolosi merkitsisi minulle valtavasti, mutta sinulla on oikeus jäädä kotiin ilman, että syntyy mitään jälkikaunoja."
En tiiä onko syy siinä, et Kaoru on sanojensa kanssa usein niin kovin jäyhä ja karu (sillon ku sillä ei oo se kohtelias ja siveä sensei-roolinsa päällä), vai että mä oon tämmönen lällyilijä, mut tää pätkä oli musta jotenki ihan mielettömän söpö 🥺 Sanojen ulkoasu on kovin asiallinen, mutta ne on silti ladattu täyteen tunteita. Kun Kaoru sanoo noinkin suoraan, että Kojiroun läsnäolo merkkaa paljon, niin sehän painii samassa luokassa kuin jos se sanois sille "Aishiteru" ja kaikkee muuta vahvaa ja vaikuttavaa.
"Sitä paitsi matkustaminen kanssasi on aika nastaa. Tai siis, tiedäthän, jos ei ole muuta seuraa saatavilla. Ei pahalla toki."
Niin, muuten vain ovat matkustelleet yhdessä Eurooppaa ja Jenkkilää myöten :D Mitään muuta seuraahan ei tietenkään ole ollut saatavilla.
Tästä se yhteinen matka sitten alkaa (taas). Hyvä että saivat vähän sanoitettua tuota jännitystä ja tilannetta muutenkin, niin on Kojirounkin varmasti helpompi matkustaa. Ellei sitten koneessa iske kuitenkin jonkinmoinen paniikki :D
-
Larjus: Tuli vähän huono omatunto liittyen tuohon rauhallisesti etenemiseen, koska sitä tämä alkupään luukkutarjonta taitaa olla. xD Edellisessä onneksi päästiin jo talosta ulos ja nyt jo askeleen edemmäs! Pyrin tasapainottamaan kerrontaa sopivasti ilman turhia viiveitä, mutta samalla totean, että ei se määränpää vaan se matka, eh? 😂 Kiitos jälleen! ❤️
***
III
Lentokentälle ajoi hyvällä säällä vähän alle tunnin, mutta sillä kerralla Kaorusta tuntui kuin matkaa olisi tehty jo puoli päivää. Hän keskittyi pääasiassa havainnoimaan muuta liikennettä mallikelpoisen kuskin tavoin, mutta tuli aina välillä vilkaisseeksi Kojiroa sivusilmällään. Tämä oli ajelun aluksi pyöritellyt peukaloitaan ja zoomaillut naamansa joka kulmaa apukuskin aurinkosuojan peilistä. Poseerausoperaation jälkeen tämä oli avannut keskustelua aprikoimalla, millaisia tuliaisia heidän olisi hyvä haeskella lentokentän riistohintaisista putiikeista.
“Keille kaikille niitä tulisi ylipäätään ostaa?”
“En usko, että niitä odottaisivat muut kuin isovanhempani, tuskin hekään.”
“Aivan takuulla odottavat, älä ole naiivi.”
“Ei sellainen välttämätöntä tietenkään ole”, Kaoru ärähti. “Mutta joo, ehkä siitä saisi jälkikäteen kuulla kautta rantain. He ovat aika perinteisiä, vaikka nauttivatkin nykymukavuuksista.”
“Sitähän minäkin! Melkoinen emämoka se olisi, jos ei veisi muuta kuin merkkipäivälahjan ojii-samalle...”
"Hrmh..." Kaoru murahti osallistuen keskusteluun edes auttavasti. Hän ei ollut välittänyt kyseenalaistaa puheenaihetta aavistettuaan, ettei Kojiron henkinen hötkyily ollut lakatakseen ennen kuin he pääsisivät Tokioon, jos silloinkaan. Kontrasti normaaliin oli hämmentävä. Hän oli heistä se, joka pyöritteli ja murehti asioita yli oman tarpeen, ei Kojiro. Heidän keskinäinen roolijakonsa oli kääntynyt vinksalleen.
"Toisaalta moni leivonnainen menee typerän nopeasti vanhaksi..." Kojiro totesi ja oli aikeissa aloittaa radiokanavien selaamisen kolmanteen kertaan, mutta Kaoru läpsäisi kätensä radion eteen.
"Kuulehan, sinulla on tässä vielä parikymmentä minuuttia rakentavaa aikaa", hän virkkoi kireästi. "Pistäisit silmät kiinni ja nauttisit kyydistä!"
"Äh, mutta –"
"Ja radio pysyy kiinni!"
Kojiro nurisi ja väänsi hänelle naamaansa, mutta teki työtä käskettyä. Ei kulunut kuin muutama minuutti, ja Kaorun korviin alkoi kantautua moottorin hurinan yli kevyt kuorsaus. Kojiro oli tavallisestikin nopea nukahtamaan, mutta sellainen vauhti kävi jo mestaruudesta. Ehkä tämä oli valvonut yöllä tavallista myöhempään ja miettinyt tulevaa matkaa pääkoppansa puhki.
Höntti gorilla.
Kaoru laski vapaan kätensä Kojiron polvelle samaan tapaan kuin tämä aina teki ollessaan kuskina. Tämä ei reagoinut kosketukseen sen kummemmin, mutta ehkä se tarjosi alitajuista turvaa.
-
Älä Mai suotta tunne yhtään huonoa omaatuntoa, sulla on oikein hyvä tahti ollut ja on varmasti jatkossakin! Turha sitä mihinkään on hötkyillä, ja sä kun tiiät et mä tykkään tosi paljon semmosistakin ficeistä, missä ei oikeestaan ees tapahdu mitään, niin tää on just hyvä mulle! Kirjoitat kuitenkin asiaa ♥
Kontrasti normaaliin oli hämmentävä. Hän oli heistä se, joka pyöritteli ja murehti asioita yli oman tarpeen, ei Kojiro. Heidän keskinäinen roolijakonsa oli kääntynyt vinksalleen.
Sepä :D Itse kyl nautin suuresti joka kerta kun näin käy. Hermoileva Kojirou on herttainen, ja on aina niin hyvää contentia kun Kaoru joutuu häntä vähän tyynnyttelemään. Pitäs kirjoittaa itekin semmosta enemmän.
Kaoru laski vapaan kätensä Kojiron polvelle samaan tapaan kuin tämä aina teki ollessaan kuskina. Tämä ei reagoinut kosketukseen sen kummemmin, mutta ehkä se tarjosi alitajuista turvaa.
No voi wäää, lisää tämmöstä hienovaraista lällyilyä. Varsinkin koko kontekstin huomioon ottaessa se tuntuu ihan mielettömän hellältä teolta ♥ Toivottavasti pienet torkut tyynnyttävät Kojirouta.
-
Larjus: Onneksi joo tiedän, että olet hitaampijuonisten tunnelmointitekstienkin ystävä. :D Ja pienet hellyydenosoitukset ovat niin ihastuttavia, etenkään jos niistä ei tehdä numeroa. <3 Tuntui hyvältä idealta julkaista tämä jo keskiyön jälkeen nyt kun vielä olin sopivasti hereillä.
***
IV
"Arvoisat matkustajat, aloitamme pian laskeutumisen. Olkaa ystävällisiä ja kiinnittäkää turvavyönne ja nostakaa istuimenne selkänoja pystyasentoon..."
Kojiro säpsähti hereille eloisan naisäänen kuuluttaessa toimintaohjeita. Hän ei ollut aikonut uinahtaa niin lyhyellä lennolla, mutta näköjään heikosti nukuttu yö oli yhä kummitellut hänen takaraivossaan.
"Kaoru?" hän korahti ja ravisti hartiaansa hellästi hoksattuaan Kaorun nojaavan sitä vasten.
"Hm?" Tämä havahtui torkuiltaan, suoristi silmälasejaan ja vilkaisi ulos ikkunasta. "Ai, olemme Tokiossa."
"Tuntuu kuin olisin kadottanut vähintään tunnin elämästäni..." Kojiro mutisi ja ruksautti niskaansa niin reteästi, että Kaoru värähti päästä varpaisiin. "Ja tuolla on yö."
"Kello on kymmenen illalla."
"Ja kun pääsemme Sakura-tiluksille, on vielä yömpi", Kojiro jatkoi. "Ei kai isovanhemmillasi ole tapana järjestää mitään keskiyön vastaanottokomiteaa vieraille?"
"Voi saakeli sinun kanssasi..."
Tokion ilma tuntui viileältä verrattuna Okinawan meripuhuriin, mutta onneksi he olivat varautuneet asiaan. Kaoru oli nikotellen suostunut viikkaamaan haorinsa käsimatkatavaroihin ja käytti hyvän tovin varmistaakseen, että se asettui kimonon päälle mahdollisimman rypyttömänä. Kojiro itse nykäisi päälleen juuri ja juuri kassiinsa mahtuneen farkkutakin, jonka kaulus toi mieleen lampaanvillan. Kaoru oli nimennyt takin 'karjapaimenrotsiksi', ja sillä nimellä Kojirokin sitä kutsui. Aluksi hän oli epäillyt, olisiko hänen ollut syytä ottaa päällystakikseen jokin vähän hienostuneempi yksilö, mutta ei sekään huonolta näyttänyt. Kaorun seulankin se oli läpäissyt, kun hän oli kysäissyt tämän mielipidettä.
Matka itse kohteeseen vaati muutaman etapin taksin, junan ja toisen taksin kyydissä, ja kun he viimein pysähtyivät, Kojiro huokaisi osin väsymyksestä ja osin silkasta helpotuksesta. Olihan hän arvannut, että reissaamiseen kului aikaa varsinkin pääkaupunkiseudulla, mutta melkoista vaivaa sitä joutui näkemään päästäkseen isovanhempia tapaamaan.
Hän se oli onnekas, kun hänen vielä elossa olevat vaarinsa ja mumminsa asuivat samalla saarella.
"No niin", Kaoru virkkoi luoden silmäyksen ensin valtavaa tonttia ympäröivään muuriin portteineen ja sen jälkeen häneen. "Perillä ollaan."
-
Joulukuu kerkesi vaihtumaan ennen kuin ehdin kissaa sanoa, mutta onneksi tähän pääsee hyppäämään mukaan näin pari päivää myöhässäkin. Nastaa, että olet jaksanut väsätä joulukalenteria, viime vuotinen Haymitch/Ellie oli todella kiva, joten tämäkin varmasti tuo päiviin piristystä! Hauskaa, että nyt on roolit vaihtumassa, kun Kojiro joutuukin kaikkien eteen syynättäväksi ja kokee siitä hermostuneisuutta. Musta on ollut tähän mennessä luontevaa tarinan edistymistä, tässähän on vielä 20 luukkua jäljellä, joten kyllä ehtii matkan varrelle vielä setää ja tätiä ties millaista. :D
Sitä ei taidettu kertoa, mutta aloin miettiä, että onko Kaoru ja Kojiro nähneet Kaorun vanhemmat myös pariskuntana. Kavereina varmasti, jos kerran lapsuudenkavereitakin ovat, mutta mitäköhän ovat vanhemmat miettineet siitä, että he ovat nyt jo vakavammassa parisuhteessa. Vähän pelottaa, että millaisia sukulaisia sieltä on tulossa, jos kerran Kaorun mukaan ovat perinteisempiä. Että onkohan Kojiro ollut ihan oikeassa, kun on jännittänyt tapaamista, vai meneeköhän kaikki kuitenkin lopulta paremmin kuin hän on toivonut. Jaiks, mutta uskon, että se selviää tässä parin viikon sisään. :D
että kumpparin ukin synttärijuhlat sukukokouksineen on sellainen asia
Miten kutsua toista kumisaappaaksi ilman, että toinen huomaa: oppitunti by Kojiro. :D Ehkä tämä oli typo, mutta sopi myös näinkin lauseeseen.
Näiden kahden sanailu on tähän mennessä ollut oikein toimivaa ja jäänkin nyt siis vain seurailemaan, miten tämä sukulaistutustuminen edistyy. Kiitos tähänastisesta! ^^
-
Niinhän mä olenkin, ja varsin hyvää etenemistähän tässä on! Eipä sinne sukulaisten tykö tarvitse kiirehtiä heti ekassa osassa, ihan hyvin ehtii muutaman jälkeenkin. Alkujännäilytkin on kivoja, koska voi miten nautinkaan tosta hermoilevasta Kojirousta ♥
"Ja kun pääsemme Sakura-tiluksille, on vielä yömpi", Kojiro jatkoi. "Ei kai isovanhemmillasi ole tapana järjestää mitään keskiyön vastaanottokomiteaa vieraille?"
"Voi saakeli sinun kanssasi..."
Yömpi :D Ja ihana toi Kaorun reaktio. Ei taida oikee tietää et miten tosissaan Kojirou höpisee.
Kaoru oli nikotellen suostunut viikkaamaan haorinsa käsimatkatavaroihin ja käytti hyvän tovin varmistaakseen, että se asettui kimonon päälle mahdollisimman rypyttömänä. Kojiro itse nykäisi päälleen juuri ja juuri kassiinsa mahtuneen farkkutakin, jonka kaulus toi mieleen lampaanvillan. Kaoru oli nimennyt takin 'karjapaimenrotsiksi', ja sillä nimellä Kojirokin sitä kutsui.
Oijoi, on varmaa ollut Kaorulle hankala paikka mahduttaa haori käsimatkatavaroihin :D Mutta ilmaston edessä on taivuttava. Tästä pätkästä huomaa myös kivasti sen, miten erilaiset tyylit kummallakin on! Musta onki jotenkin aina ollu hauskaa kun toinen kulkee jossai havaijipaidassa ja toisella on kimono siististi yllään, mutta silti he näyttävät aina niin hyvin yhteen sopivilta! ;D
"No niin", Kaoru virkkoi luoden silmäyksen ensin valtavaa tonttia ympäröivään muuriin portteineen ja sen jälkeen häneen. "Perillä ollaan."
Noni, noni, nyt ollaan jo jännän äärellä 🙏 Et kyl varmaa seuraavassa osassa sitten... (Ellei Kojirouhon iske viimehetken paniikki ;D)
-
Grenade: Kiitos ja tervetuloa kalenterin pariin! 😎 Joulukuu kyllä pomppasi esiin kumman nopeasti, etenkin kun elän henkisesti yhä jossain marraskuun puolivälissä... Vastauksena pohdintaan tuumin, että Kaorun vanhemmat ovat kyllä tietoisia siitä, että Kaoru ja Kojiro ovat vakavasti yhdessä, ja ehkä isovanhemmatkin ovat kuulleet jotain etukäteen. Tuskin Kaoru olisi ottanutkaan Kojiroa mukaan avecikseen, jos heidän välillään ei olisi mitään syvällisempää. 😁 Kumppari taas on hauskan höntti termi, joka on tarkoituksella päässyt mukaan tekstiin! Samaa nimitystä olen käsitellyt otsikkoa myöten yhdessä Voltron-ficissäni ja totta puhuen tykkään siitä myös tosielämässä. xD
Larjus: Hermoileva Kojiro on niin reppana. 😂 Ja hahmojen erilaiset tyylit ovat kyllä kiehtova juttu! Kaorullekin varmaan iskee hetkensä kun tekee mieli vetää ylleen risaiset farkut ja nahkatakki ja sitten Kojiro on ihan että mitäs tapahtuu. 😄 Havaijipaidat ehkä jäivät tällä reissulla kotiin, mutta onneksi Kojirolla on mukana varmasti tutun kotoisa vihreä T-paitansa! Ja joo tuo "yömpi" oli pakko laittaa mukaan tuossa muodossa, vaikka se saikin osakseen huomautuksen oikoluvun taholta. xD
***
V
Ensivaikutelman perusteella paikka näytti juuri sellaiselta kuin Kojiro oli kuvitellutkin. Sakurayashikin tontti käsitti päätalon, ainakin neljä sivurakennusta – kaikki yksikerroksisia – sekä joitain pienempiä rakennuksia ja paikkoja, joita hän ei pimeässä saanut havainnoitua. Paikka oli kuin mikäkin keisarin varapalatsi.
“Sieltä hän saapuukin”, Kaoru sanoi, kun etäältä alkoi kajastaa lyhdyn pehmeä valo.
“Kuka niin?” Kojiron kysymys tuli esiin omituisena vingahduksena.
Ensimmäisenä uutena tuttavuutena Kojirolle esittäytyi seitsemänkymppinen, kimonoon ja esiliinaan pukeutunut tarmokas naisihminen. Tämä kertoi nimekseen Emiko ja palvelleensa Sakurayashikin perheessä taloudenhoitajana jo miltei viisikymmentä vuotta. Kojiro esittäytyi mahdollisimman reippaasti takaisin, vaikka väsymys painoikin hänen sanojaan ja eleitään. Kaoru lausui asiaankuuluvat tervehdykset hänkin, mutta muodollisuuden seastakin erotti tuttavallisen suhtautumisen.
Emiko-sanin johdolla he kulkivat päätalon sivuovelle, josta he saattoivat kulkea ilman turhaa meteliä. Arvatenkin isäntäväki oli jo unten mailla.
"Kas niin, kas niin", Emiko-san puheli liu'uttaessaan yhden vierashuoneen oven auki. "Sinä saat majoittua tänne, Kaoru-san."
"Hm?" Kojiro ynähti ennen kuin ehti estää itseään. Miten niin vain Kaoru? Tarkemmin katsoen huoneessa olikin vain yksi futon levitettynä.
"Kiitos, Emiko-san", Kaoru virkkoi väliin ennen kuin Kojiron hämmennys muuttui yhtään näkyvämmäksi. "Saatathan Kojironkin mahdollisimman pian huoneeseensa? Väsymys alkaa jo painaa..."
"Toden totta! Teillä onkin pitkä matka takana!" nainen hihkaisi ja viittasi Kojiron mukaansa. Hän seurasi tätä hämyisiä käytäviä pitkin ja pohti väsyneillä aivoillaan, päätyisikö hän nukkumaan pihavajaan, mutta sen sijaan he saapuivat päätalon välittömässä läheisyydessä olevaan sivurakennukseen. Sen yhdestä vähäeleisesti sisustetusta mutta kotoisasta vierashuoneesta löytyi häntä varten sijattu futon. Ei hassumpaa.
Ennen poistumistaan Emiko-san osoitti vielä kylpyhuoneen sijainnin ja mainitsi kello seitsemästä kymmeneen tarjoiltavasta aamiaisesta. Esitettyään viimeiset tekopirteähköt kiitokset ja tervehdykset Kojiro sulki liukuoven ja hengitti niin syvään kuin kykeni.
Jaha, hänen teki mieli mutista ääneen. Siinä talossa taidettiin harjoittaa vieraiden välistä hierarkiaa ihan olan takaa, mikä olisi kai pitänyt arvata.
Toisaalta oma rauha oli kullanarvoista kaiken sen reissaamisen jälkeen. Kojiro riisui päällysvaatteensa ja pötkähti selälleen paksulle futonille, joka oli niin suuri, että hän saattoi levitellä raajojaan joka suuntaan. Siihen olisi mahtunut helposti kaksikin ihmistä.
Hiivatti.
-
"Yömpi" on just hyvä termi, vaikkei kieliopillisesti oikea olekaan ;D Mutta varsinkin dialogissa se toimii.
No niin, nyt ollaan viimein talossa sisällä! Ihan ymmärrettävää, ettei vielä päästy tapaamaan Kaorun sukua, vaikka just sitähän tässä odotellaankin. Mut tietty siellä on kotiapulainen vastassa, en voiskaan ajatella mitään muuta kuin että Sakurayashikeilla sellainen on. Ja jos henkilökuntaa on kokonaisen armeijan verran niin en yllättyis siitäkään. Hulppeat on kyllä tilukset tämän kuvauksen perusteella, mut mitäpä muutakaan. Ei ihme että Kojirouta jännittää.
Ennen poistumistaan Emiko-san osoitti vielä kylpyhuoneen sijainnin ja mainitsi kello seitsemästä kymmeneen tarjoiltavasta aamiaisesta.
Palveluhan pelaa kuin jossain hotellissa :D
Ja mut ei siis voiiiih, Kojirou-parka kun ajettiin yksinään kokonaan eri rakennukseenkin! Hän olis varmaan kaikista eniten arvostanut sitä, että olis saanut pitää Kaorun rinnallaan vieraassa talossa :< Vaikka se oma rauhakin hyvää tekee. Ei selvästikään ollut varautunut siihen, että joutuukin viettämään yön yksin. Toivottavasti saa kuitenkin viettää Kaorun kanssa edes muutaman rauhallisen hetken ihan kahdestaan. Tuntuu nimittäin vähän siltä, että tämän sukulaisten edessä pysytään aika virallisina ja erittäin siveinä, vaikka ainakin Kaorun vanhemmat tietävätkin, että suhde on vakava. Mut kukapa sitä kovin helläks sukunsa edessä ryhtyiskään (varsinkin kun on kyse Kaorusta ja tämän suvusta).
Oon haistavinani draamaa edessäpäin, mutta toivottavasti mitään huonolla tavalla järisyttävää ei tapahdu. Sakurayashikien on parasta tykätä Kojirousta saatana soikoon... :D
-
Perille ollaan päästy, tästähän se seikkailu vasta alkaakin! Kiitos, kun avasit tuota näiden kahden suhteeta tietämistäkin. Hetken mietin, että mahtaiskohan Kaorulla olla pokkaa olla vaan sillee "tadaa, katsokaa kaikki te 50 sukulaistani, tässä on sulhoni" ja sitte vaan kadota sakelasillisen ääreen. :D Mutta ihanaa, että vanhemmat tietävät ja kaikesta päätellen ovat ihan ok asian suhteen, kun Kojiroa ei heti suoriltaan heitetty kadulle. :D
Oh no, Kojiro vietiin ihan toiseen paikkaan. Onkohan tässä taustalla vain se, että kaikki vieraat viedään vierashuoneeseen vai onko taustalla jotain muuta, hmm... Sentään saa aamupalaa! Mitäköhän Kojiro the kokki mahtaa siitä meinata. :D
Kiitos taas tästä! ^^
-
Larjus: Kieltämättä ei Kojiro varmaan osannut ihan tällaiseen varautua, mutta onneksi tämä osaa suhtuatua asiaan osapuilleen tyynesti. Kaoru olisi vastaavaassa tilanteessa ollut kunnon raasu ja taatusti kokenut yksinäisyyttä. 😭 Sitä saapi nähdä millaisia sukulaisia tästä kirsikkapuusta löytyy...
Grenade: Ai että olisi herkullinen tuollainen julistus sanasta sanaan, ja että sen jälkeen vain sitten palattaisiin tyynesti ruokien ja juomien perään. 😂 Olin tainnut selittää asiaa jossain myöhemmässä luvussa, mutta totean lyhyesti ajatelleeni siten, että lähin verisuku alenevassa polvessa (vihittyine) puolisoineen majoittuisi päätaloon, ja sitten kun huoneita ei ole tarpeeksi, majoittuu väkeä myös vierastaloon. 😁
Kiitokset ihanista kommenteistanne! ❤️❤️
***
VI
Kojiro oli juuri avannut rullaksi asetellun pyyhkeen pikaista yösuihkua varten, kun hän kuuli käytävältä askelia. Ne nimenomaiset askeleet hän olisi tunnistanut missä vain, ja häntä hymyilytti.
"Ja mitäs sinä täällä teet?" hän kysäisi viattomasti.
"Ajattelin nukkua yöni”, yöyukataansa pukeutunut, suihkuntuoksuinen Kaoru tokaisi huoneeseen pujahdettuaan ja kävi pitkäkseen futonille yhtä mutkattomasti kuin olisi tullut heidän asuntonsa makuuhuoneeseen.
Kojiro pyöräytti silmiään. "Eihän sitä nyt susiparina sovi samalla futonilla nukkua. Emiko-sankin sen tietää."
"Siinäpä tietää... Häneltä ei nyt kysytä."
Kojiro hymähti, kumartui painamaan laiskan suukon Kaorun korvalle ja nappasi pyyhkeen mukaansa. “Älä nukahda ennen kuin olen tullut takaisin, rontti.”
“En lupaa mitään”, Kaoru mutisi futonin muhkeaan reunaan.
Tehokkaan viisiminuuttisen päätteeksi Kojiro lätsytteli pyyhe lantiollaan ja hytisten takaisin vierashuoneeseen. Kaoru kohottautui haukotellen kyynärpäänsä varaan kuullessaan hänen tulonsa.
“Mihinkähän tämän sopisi jättää...” Kojiro pohti pyyhettään heilutellen ja hetken perästä kurkisti korkeaan puukaappiin. “Täällähän on teline! Mikset sanonut mitään? Havainnointikykysi on surkea...”
"En väittäisi niinkään."
Kojiro virnisti. “Kröhöm, silmäni ovat täällä, eivätkä siinä alempana.”
“Siitä puheen ollen...” Kaoru aloitti mietteliääseen sävyyn, joka sai Kojiron tahattomastikin innostumaan.
Ja turhaan, kuten kävi nopeasti ilmi.
“...sinun kannattaa pukea päälle edes puolisäädyllisesti”, Kaoru totesi, kun Kojiro oli oikaisemassa futonille tuttuun tapaansa ilman rihmankiertämää. “Mikään ei takaa sitä, etteikö joku pistäisi päätään aamulla liukuoven raosta.”
“No mitä pirua?” Kojiro köhähti. “Eikö täällä saa ihminen nukkua rauhassa nakuna?”
“Tämä on kuule kuin keisarillinen hovi, jossa kuka tahansa saattaa tulla vastaan missä tahansa”, Kaoru sanoi vain puoliksi leikillään.
“Joku muukin kuin se tarmopesämummeli?” Kojiro sopersi. “Montako taloudenhoitajaa, hovimestaria ja muuta täällä on?”
“Viimeisimmän tietoni mukaan Emiko-sanin, kokin ja kiinteistönhoitaja-puutarhurin lisäksi kaksi piikaa.”
“Puhumattakaan tällä tontilla jo asuvista sukulaisistasi..."
“Ei Haruki-niisan tai Yomi-san tänne noin vain ilmaantuisi”, Kaoru tuhahti. “Mutta heidän vekaransa...”
“Äääärh...”
“Valitan.” Kaoru taputti häntä myötätuntoisesti paljaalle pakaralle, kun hän kumartui nuristen matkalaukkunsa puoleen.
-
Tää pala saikin suupieleni venymään ihan korviin asti :D Olin jo niin varautunut että oltais jo aamussa, mutta toisaalta kun on susta kyse niin olishan se pitänyt arvata, että vielä ei päästä niin pitkälle! Kuinkakohan monta osaa oot tosta ekasta yöstäkin rustannut ;D
Oli kyllä ihana yllätys, että Kaoru päätti tulla nukkumaan yönsä Kojiroun viereen 🥺 Kai se oli huomannut, ettei Kojirou ollut varautunut viettämään yötä erillään, ja sitä kun muutenkin jännitti jo valmiiksi niin paljon... Hyvä kun Kaoru on valmis vastustamaan järjestelyitä, mut hänhän kyllä on sisimmältään kunnon kapinallinen, et ei se ihme ole.
"En väittäisi niinkään."
Kojiro virnisti. “Kröhöm, silmäni ovat täällä, eivätkä siinä alempana.”
“Siitä puheen ollen...” Kaoru aloitti mietteliääseen sävyyn, joka sai Kojiron tahattomastikin innostumaan.
Innostumaan ehdin minäkin :D Voi voi, Kojirou-parka kun ei ollutkaan kahdenkeskistä kivaa luvassa. Mut jos nyt jossain välissä edes... Eipä sillä et kaikkein järkevintä oiskaan ryhtyä hommailemaan heti ekana yönä, vaikka se olis kyllä varmasti ollut hyvä tapa saada Kojirou rentoutumaan. Mutta sentään sai Kaorun yöksi vierelleen! Sekin merkkaa jo paljon ♥
Kaoru taputti häntä myötätuntoisesti paljaalle pakaralle, kun hän kumartui nuristen matkalaukkunsa puoleen.
😂😂
Oon kyl ihan rakastunut sun tulkintaan näistä kahdesta ja heidän suhteestaan. Tää on ihan täydellistä settiä ♥
-
Larjus: Hehe, tahti vapaa mutta pakollinen. 😄 Tuntuu että joihinkin kohtiin on helppo keskittyä enemmän, kun taas toiset solahtavat ohi kepeämmällä narratiivilla. Muutaman päivän reissu on juuri sopiva mahduttaa joulukalenterin mittoihin.
Ja totta kai Kaoru vähän kapinoi menemään hyvän maun rajoissa. 😎 Onhan se Kojirollekin mukavaa saada seuraa uudessa paikassa ja vierastaloon päätyneenä. Ihanaa lisäksi, että tulkinnastani tykätään, kiitus jälleen! ❤️
***
VII
Aamuauringon kajo yhdistettynä puutarhaan kokoontuneiden pikkulintujen sirkutukseen toimi tehokkaana herätyskellona Kojirolle. Hän ei aluksi ollut varma olinpaikastaan, mutta ainakin rauhallinen hengitys hänen korvansa juuressa tuntui ja kuulosti tutulta.
“Ai niin, ollaan täällä”, Koijro mutisi haukotuksensa perään ja kääntyi kyljen kautta vatsalleen mahdollisimman hitaasti, jottei olisi liikuttanut selällään lepäävää Kaorun käsivartta. Kojiro poimi puhelimensa nähdäkseen kellonajan. Se näytti viittä vaille seitsemän aamulla joka olikin hänelle tyypillinen heräämisaika. Tavallisesti hän kulautti aamulla lasin vettä ja painui juoksulenkille, mutta juuri nyt sellaiselle ei tainnut olla saumaa. Ties missä siellä edes olisi ollut sopivaa juoksennella. Hänen täytyisi kysyä Kaorulta, jahka tämä heräilisi.
Ajankulukseen Kojiro veti olkalaukkunsa sivutaskusta esiin A4-kokoisen paperin. Kaoru oli koostanut hänen pyynnöstään pienimuotoisen sukupuun, josta saattoi nopeasti päästä kärryille siitä, kuka oli kukakin. Hän oli silmäillyt sitä vähän väliä, ja viime hetken tarkastelu tarjosi hänelle pelivaraa tulevan päivän juhlallisuuksia varten.
Kojiron silmät kulkivat pehmeillä ja terävillä merkeillä kirjoitettujen nimien lomassa. Kaoru oli kirjoittanut hiraganoilla sellaiset henkilöt, jotka olivat tavallisesti mukavia ja helposti lähestyttäviä, kun taas katakananimien kohdalla tilanne oli päinvastainen. Kaorun isovanhemmat Harunobu ja Mafuyu sekä vanhemmat Masaharu ja Shizuka oli kirjoitettu hiraganoilla oletetun mukaisesti, kun taas pari Kaorun tätiä, toinen sukuun nainut ja toinen syntyperäinen Sakurayashiki, Mamiko ja Kikue, olivat saaneet osakseen katakanakohtelut. Syystä tai ei, se jäisi nähtäväksi. Kaorulta löytyi näköjään myös Kagura-niminen täti samannimisen vanhemman sisaren lisäksi. Suvussa kulkevat nimet olivat mielenkiintoinen asia.
Kojiron huomio kiinnittyi seuraavaan polveen, joka käsitti Kaorun sisaruksineen ja serkkuineen. Kaorun useita vuosia vanhemmat sisarukset, Haruki ja Kagura, oli kirjoitettu hiraganoilla, mutta Kojiro pani merkille, että Harukin nuorempi poika Hisato oli kirjoitettu katakanoilla. Mitä lie oli veljenpoika mennyt tekemään, kun setä kantoi kaunaa. Kaorun tuntien jotain todella naurettavaa.
Samassa Kojiro tukahdutti spontaanin naurunpuuskan. Kaoru oli näköjään kirjoittanut omankin nimensä katakanoilla, kaiketi häntä muistuttaakseen.
“Aivastitko vai nauroitko?” Kaoru mumisi puoliunessa hänen vieressään.
“Äh, herätinkö sinut...?”
“Hmm...”
Kojiro päätti jatkaa paperin tutkimista paremmalla hetkellä ja kietoi Kaorun käsivartensa alle suojaan kylmältä maailmalta.
“Nuku vain vielä.”
Kaorua ei tarvinnut kehottaa kahdesti, ja Kojiro itsekin ummisti silmänsä. Vastaavanlaiset kiireettömät aamut pötköttelytilaisuuksineen olivat turhan harvinaista herkkua.
-
Onhan se Kojirollekin mukavaa saada seuraa uudessa paikassa ja vierastaloon päätyneenä.
Tietenkin on 🥺🥺♥
Tavallisesti hän kulautti aamulla lasin vettä ja painui juoksulenkille, mutta juuri nyt sellaiselle ei tainnut olla saumaa. Ties missä siellä edes olisi ollut sopivaa juoksennella.
Nään jo mielessäni, miten Kojirou lähtee juoksulenkille, eksyy ja lopulta jolkottelee itsensä päärakennukseen Kaorun perheen tykö XD
Vaikka mä odotankin jo hartaasti, millaisen perheen olet Kaorulle väsännyt, oli ihan kiva Kojiroun kanssa perehtyä hetkeksi niiihin kuvioihin kirjoitetun kaavion/sukupuun kautta. Ihanaa, kun Kaoru on sellaisen tehnyt. Ja nimet eri tavalla kirjoitettuna sen mukaan, miten mukavia kukin on... :D Niin Kaorua moinen. Mielenkiintoista päästä näkemään, mikä on Kojiroun lopullinen tuomio. Salee se tulee olemaan tosi hyvää pataa jonkun Kaorun inhokkitädin kanssa tai jotain ;D Onkohan kriteerit valikoitu Kaorun vai Kojiroun näkemysten mukaisesti. Se, että Kaorun itsensäkin nimi on katakanoilla kun voi meinata kumpaa lähestymistapaa tahansa!
Sun kanssa on toki tullut jutusteltua siitä, millainen perhe Kaorulle mahdollisesti on, mutta kiva bongata tästä samoja ajatuksia kuin mitä itsellänikin on :D Kaoru sopii niin hyvin perheensä kuopukseksi, niin että sisarukset on huomattavasti vanhempia. (Oon perustellut/järkeillyt sen aina niin, että silloin Kaorulla ei ole ollut niitä ainoan/vanhimman lapsen ja nimenomaan esikoispojan paineita, mutta hänellä ei kuitenkaan ole kunnollista kokemusta sisarussuhteista, joissa leikitään - ja riidellään - yhdessä ja joudutaan jakamaan asiat) Ja tietty oot ujuttanut sen Kaguran mukaan, peräti kahteen kertaan ;D (ja muistaakseni joskus kaavailit jotain sellastakin, että Kaorulla ja Kojiroulla vois olla tytär nimeltä Kagura...)
Mitä lie oli veljenpoika mennyt tekemään, kun setä kantoi kaunaa. Kaorun tuntien jotain todella naurettavaa.
Eittämättä :D Ehkäpä se on ollut liian kiinnostunut sedästään ja niin sosiaalinen, ettei Kaoru kestä! ;D Jossain lehtijutussahan sarjan tekijät sanoi Kaorusta, ettei se inhoa lapsia, mutta se ei yhtään tiedä, miten niiden kanssa kuuluis toimia, niin varmasti jos veljenpoika roikkuu perässä niin paniikkihan siinä iskee! Mielenkiintoista kans päästä näkemään, minkä ikäisiä Kaorun veljen lapset ovatkaan, periaatteessa kun mikä tahansa on mahdollista... (Se oliski ihan parasta jos muksu olis vasta joku taapero ja Kaoru on silti tuominnut sen vaikeasti lähestyttäväksi XD tai ehkä nimenomaan siitä syystä.)
Kaorua ei tarvinnut kehottaa kahdesti, ja Kojiro itsekin ummisti silmänsä. Vastaavanlaiset kiireettömät aamut pötköttelytilaisuuksineen olivat turhan harvinaista herkkua.
Naawwwss ♥ Kunhan eivät vain nuku aamupalan yli! :D
-
Hehee, piti itsekin vilkaista ikärajaa siinä kohtaa, kun Kaoru luikahti Kojiron huoneeseen. :D Mutta onneksi tuli, varmasti kivempi näin Kojirollekin, ettei heti ensimmäisenä yönä tarvitse olla yksinään ja miettiä, et mites tästä nyt eteenpäin. Ja Kaoru oli oikein sukupuunkin väsännyt! Ilahduttavaa omistautumista, se varmasti helpottaa asiaa. Mitäköhän oli mahtanut sedän silmäterä puuhailla, kun oli sellaisen kohtelun saanut, varmaan arvostellut Carlaa jollain tavalla. :D
Kiitokset taas näistä, ja jään seurailemaan, mitä kaikkea oot mahtanut vielä Kojiron päänmenoksi keksiä! ^^
-
Larjus: Se olisikin ollut aikamoista, jos Kojiro olisi vain hölkännyt väärään paikkaan ja saanut saman tien esittäytyä Kaorun kotiväelle. :D Kaorun sukulaisten miettiminen oli kyllä mukavaa, ja mistäs sitä tosiaan tietää, vaikka Kaoru olisi yhdestä asiasta toista ja Kojiro toista mieltä. Ajattelin, että Kaorun nimi katakanoilla merkitsi hulvatonta itseironiaa, sillä toki Kaorukin tiedostaa toisinaan olevansa kunnon maanvaiva (varmaan se on tehty hänelle selväksikin ajan mittaan). xD Ja ehkäpä Kaoru on joutunut kokemaan muutamia tuskallisia hetkiä veljenpoikien parissa, mikä selittää hänen asennettaan edes jotenkin. :D
Grenade: Mukavampi se on tuttuun seuraan hakeutua jännittävissä paikoissa. :D Ja joo oli Kaorulta ystävällistä nähdä vaivaa sukupuun kanssa! Mitä sitä nyt vähän tulee omia mielipiteitään syötettyä mukaan, mutta onneksi Kojiro osaa kyseenalaistaa juttuja halutessaan...
***
VIII
Kun Kaoru taisteli tiensä unten mailta takaisin todellisuuteen, kännykän kello näytti vartin yli yhdeksää, eikä Kojiro enää lepäillyt hänen vieressään. Ties vaikka he olisivat käyneet aiemmin aamulla jonkinlaisen lyhyen sananvaihdon, sellaisesta hänellä ei ollut mitään muistikuvaa. Sen sijaan Kojiro oli lähettänyt hänelle tekstiviestin, jossa tämä kertoi lähteneensä ulos kuntoilemaan. Ulos taas oli sanalla sanoen laaja käsite siinä paikassa. Yhtä hyvin Kojiro olisi voinut olla Kuussa ja hän Maassa.
Jollain ilveellä Kaorun onnistui hiiviskellä kenenkään huomaamatta takaisin päätalon vierashuoneeseen, jossa hän kiireen vilkkaa vaihtoi ylleen kasuaalin päiväkimonon ja kampasi hiuksensa viimeisen päälle. Napitettuaan tabi-sukkansa hän astui käytävälle aikeenaan käväistä puutarhassa haukkaamassa raitista ilmaa ennen aamiaista, kunnes hänet pysäytti tuttu ääni.
"Kacchan, olitkin jo täällä!" rempseä naisenääni virkkoi.
"Ai, huomenta –" Kaoru ehti mutista ennen kuin hänet vedettiin tiukkaan halaukseen, "– Kagura-neesan."
"Pitkästä aikaa!" hänen sisarensa hymyili ja osoitti matkalaukkuaan, joka oli yhtä vaaleanpunainen kuin tämän hiuskuontalo. "Pääsin juuri perille ja olin aikeissa majoittua tähän viereiseen huoneeseen. Olisin tullut jo eilen, mutta jouduin jäämään iltavuoroon, ja toisaalta juhlat alkavat vasta iltapäivällä, joten aikaa oli hyvin!"
"Aivan… Tulit siis yksin?"
"Mmm", Kagura hymähti.
Rivien välistä Kaoru päätteli, että sisaren viimeisin prinssi oli osoittautunut sammakoksi ja jouti sitä nykyä unholaan.
"Entä itse?" Kagura kysyi. "Ja oletko viikonlopun yli?"
"En, lento lähtee huomenna illalla. Ja tuota..."
Kaoru ei saanut asiaansa jatkettua, kun kauempaa kuului ainakin kahden henkilön askelia ja iloista pikkupojan kikatusta.
"Jaksaa, jaksaa! Ohops, ota jaloilla kiinni –"
"Minä olen seuraava!"
Nurkan takaa ilmestyi erikoinen kolmikko: Kojiro urheiluvaatteissaan ja Kaorun veljenpojista nuorempi, kuusivuotias Hisato, roikkumassa kaksin käsin tämän hauiksesta jalkansa Kojiron kylkien ympärillä, ja tämän isoveli, 10-vuotias Hatsuharu, nauramassa ja pomppimassa odottaessaan omaa vuoroaan. Kaoru huomasi jääneensä toljottamaan näkyä edessään ällistyneen huvittuneena. Näköjään Kojiro oli löytänyt hengenheimolaisia alta aikayksikön.
"Ai, oho", Kojiro havahtui nähdessään sisarukset käytävällä ja nyökkäsi kohteliaasti Kaguralle näyttäen juuri niin pätevältä kuin aikuinen nuorimies saattoi kahden tenavan pyöriessä kirjaimellisesti jaloissa. "Huomenta vain!"
"Sehän on Kojiro Nanjo!" Kagura totesi yllättyneenä kuulostamatta kuitenkaan erityisen yllättyneeltä.
"Mi... minähän se!"
"Kuten olin sanomassa", Kaoru jatkoi sisarensa samaan aikaan hämmästyneen ja samalla ärsyttävän tietäväisen katseen alle päätyneenä, "tulin tänne itse asiassa hänen kanssaan."
-
No niin, viimein aamu ja sukuloinnin aika! 🙏 Hyvä että Kaoru pääsi takaisin omaan huoneeseensa ilman että kukaan tuli vastaan. Ei varmaan olis ollut hauska selittää, missä sitä tulikaan yö vietettyä (vaikka vastaus ei loppujen lopuksi olekaan sen ihmeempää kuin että oman kumppanin kanssa).
Nurkan takaa ilmestyi erikoinen kolmikko: Kojiro urheiluvaatteissaan ja Kaorun veljenpojista nuorempi, kuusivuotias Hisato, roikkumassa kaksin käsin tämän hauiksesta jalkansa Kojiron kylkien ympärillä, ja tämän isoveli, 10-vuotias Hatsuharu, nauramassa ja pomppimassa odottaessaan omaa vuoroaan.
Noni, se Kaorun nuorempi veljenpoika tosiaan on joku pikkuskidi! ;D Ei mikään ihmekään siis, että se on saanut katakanakohtelun. Veljensä lienee rauhallisempi tapaus tai on ainakin nyt sen verran kypsempi, että Kaoru sitä paremmin sietää. Mut Kojirou tietty niin hyvää pataa molempien kanssa :3 Ei onneksi (toivottavasti) törmännyt sen pelottavampiin suvun jäseniin :D
"Kuten olin sanomassa", Kaoru jatkoi sisarensa samaan aikaan hämmästyneen ja samalla ärsyttävän tietäväisen katseen alle päätyneenä, "tulin tänne itse asiassa hänen kanssaan."
Tästä tuli väkisinkin vähän sellainen fiilis, että sisko ei vielä tiedäkään Kaorun ja Kojiroun nykyistä suhdestatusta. Tietääköhän kovin moni muukaan... (sähän taisit mainita et aattelit vanhempien ainakin tietävän.) Mielenkiintoista nähdä suhtautumiset, mutta näköjään Kaoru luottaa ainakin sen verran niihin, että uskalsi tuoda Kojiroun hiillostettavaksi.
Mul kävi kans tos lopussa pieni hetkellinen aivopieru, kun kelasin jonkun sekunnin, et mistäköhän Kagura Kojiroun tietää :D Mut joo... eiköhän se oo nähnyt Kojiroun pärstän vaikka miten monta kertaa vuosien aikana, et ei voi unohtaakaan vaikkei oiskaa hetkeen tavattu. Syytän hitaasta sytytyksestäni työpäivän väsyttämiä aivoja.
-
Larjus: Kiitoksia jälleen! <3 Oli tosiaan joo Kaorullekin varmasti helpottavaa päästä ns. turvassa takaisin, heh. 😀 Ja joo tottahan toki veljenpojat on sellaisia pieniä gremlineitä, jotka on toisten mielestä niin sööttejä ja toisten mielestä ihan jäätäviä kauhukakaroita. 😂 Ainakin ihastuivat Kojiroon heti, ja Kojirosta oikein välittyy se miten hyvä se on muksujen kanssa. Kagurasta taas veikkaisin että kyllä se varmaan tiesi Kaorun swingaavan vähän miesten suuntaan ja kuullut sitäkin, että tällä olisi jokin vakavampi juttu meneillään henkilön X kanssa. 🤓
***
IX
Siitä oli vuosikausia, kun Kojiro oli nähnyt Kagura Sakurayashikin edellisen kerran, mutta toki hän tämän muisti. Sama näytti pätevän toisin päin, vaikkakin vasta nyt he puhuivat toisilleen ensi kertaa kunnolla. Joskus kymmenisen vuotta sitten Kaorun ollessa lähdössä hänen kanssaan skeittaamaan, hän oli kumartanut lyhyesti tämän vanhemmille ja vierailulla olleelle sisarelle, ja sillä hyvä.
“Bachan!” Kojirossa kiinni roikkunut pikku Hisato kipaisi tätinsä ja setänsä luo. “Niisan!”
Mikä ihmeen niisan?
Kagura tervehti veljenpoikiaan sydämellisesti, Kaoru hillitymmin, mutta yhtä lailla tunnelma oli kotoisa.
“Menittekö te riiviöt häiritsemään Kojiro-sanin urheilua?” Kagura kiusoitteli poikia, jotka kiistivät kaiken heti.
“Nuo nassikat tarjosivat mainiota seuraa!” Kojiro virkkoi. “Olin tekemässä aamun ratoksi puutarhassa vähän lihaskuntoa ja yhtäkkiä huomasin, etten ollutkaan yksin.”
“Aamuvirkkuja tenavia.” Kagura naurahti ja ajoi veljenpojat lempeästi tiehensä, minkä jälkeen tämä katsahti vuorotellen häntä ja Kaorua. Kojiro oli varautunut vastaamaan pariin valittuun kysymykseen, mutta niiden sijaan puheenaihe vaihtui. Kagura-neesan näytti osaavan ynnätä yhden yhteen ilman alleviivauksien tarvetta. Ehkä Kaoru oli ehtinyt vihjata tälle jotain, mistäs hän sen tiesi.
“Olitteko ehkä seuraavaksi suuntaamassa aamiaiselle?”
“Pesulle ensin”, Kojiro virkkoi. “Sen jälkeen pystyn taas ajattelemaan.”
“Meidän sietää aamiaisen jälkeen käydä tervehtimässä äitiä ja isää, nyt kun hekin ovat saapuneet paikalle”, Kaoru sanoi, ja vaikka tämä oli täysin oikeassa, pieni osa Kojirosta olisi halunnut tyrmätä ehdotuksen.
Kagura nyökkäsi. “He sanoivat menevänsä pelaamaan riichiä salonkiin ukin ja mummin kanssa.”
“Mmm, hyvä.”
Eikä ole hyvä.
“Ja minä autan teitä sitten myöhemmin juhlakimonoiden kanssa. Palataan asiaan”, Kagura virkkoi, nyökäytti päätään keskustelun päätteeksi ja rullasi viimein matkalaukkunsa vierashuoneeseen.
“Mikä ihmeen Kaoru-niisan?” Kojiro uteli heti kun he olivat jääneet kahden.
“En tiedä, mistä puhut.”
“Hisato-kun sanoi sinua niisaniksi, vaikka oikeastihan sinä olet...”
“Shh, et sano sitä –”
“...Kaoru-jisan!” hän lausui niin ärsyttävästi kuin vain suinkin kykeni. “Etkö halua kohdata totuutta, senkin simpanssi?”
“Se kuulostaa niin... vanhalta!” Kaoru ärähti ja yritti kalauttaa häntä kyynärpäällään kylkeen, mutta hänen onnistui väistää.
“Setä sinä silti olet, etkä muuksi muutu!”
“Turpa umpeen.”
-
Mikä ihmeen niisan?
Mulla oli tismalleen sama reaktio 😂 Mut joo, kuulostaa kyllä niin Kaorulta, ettei se halua olla ojisan edes sisarustensa lapsille, ei vielä moneen moneen vuoteen ainakaan (ehkä sit joskus viiskymppisenä). En ihmettele lainkaan, että siitä tulee vanha olo - muaki on joskus kutsuttu tädiksi ja ai saatana ku en voi sietää sitä! (Mut jos mun sisarukset saa joskus lapsii niin heille oon iästä huolimatta mielelläni täti.) Kaorun täytyy kyl olla ilonen ettei oo sentään jiisaniksi kutsuttu ;D Mut sillä tittelillä onneksi on jo omistajansa.
Ja joo tottahan toki veljenpojat on sellaisia pieniä gremlineitä, jotka on toisten mielestä niin sööttejä ja toisten mielestä ihan jäätäviä kauhukakaroita.
Kaoru tietenkin kuuluu tohon jälkimmäiseen porukkaan ;D
“...Kaoru-jisan!” hän lausui niin ärsyttävästi kuin vain suinkin kykeni. “Etkö halua kohdata totuutta, senkin simpanssi?”
Kojirou tietenkin ärsyttämässä parhaansa mukaan ;D Ja vai että simpanssi, hah. Aikamoinen apinapariskunta nekin kaks, gorilla ja simpanssi. (Nyt mul tuli vaa mielee Pasilasta ku Repomies selitti jossai jaksossa jotai "Apina ja gorilla, teoriatorilla, kyselivät lämmintä, huusivat poliisia auttamaan!" 😂😂)
Kagura-neesan näytti osaavan ynnätä yhden yhteen ilman alleviivauksien tarvetta.
Ehkä se jossain välissä kuitenkin haluaa kuulla asioista Kaorulta vähän tarkemmin. Mä ainakin mielelläni lukisin semmoset keskustelut.
Ja oi että, muidenkin sukulaisten tapaamiset lähestyy... Vanhempien tapaamisen luulis nyt menevän ihan hyvin, ku kyllähän ne nyt Kojiroun muistaa vaikka ei toviin ollakaan nähty, ja jos he kerta tietävät Kaorun ja Kojiroun suhteestakin, niin ei tartte senkään paljastamista jännittää. Mut sitten on tietty se heistä vanhempi sukupolvi... No, olivat saaneet hiraganakohtelun Kaorulta, että eiköhän se ihan hyvin mene! (Tai sitten jompikumpi jostain syystä vihaa Kojirouta ensisilmäyksestä lähtien... :D)
-
Aww, vähänkö kiva, että Kojiro löysi heti seuraa itselleen, vaikka seura olikin häntä reilusti nuorempaa. En yhtään ihmettele, että lapset oli heti ihastuksissaan häneen, osaahan hän olla oikein hurmaava. ^^ Toivottavasti Kaorun vanhemmat ja muutkin sukulaiset on samalla aaltopituudella hänen kanssaan. :D Nähtävästi tahdikkuus myös kulkee suvussa, kun sisko ei heti alkajaisiksi alkanut tentata Kaorua, että mitäs tämä nyt on ja mites nyt näin on käynyt. Ehkä se osa on jätetty jollekin muulle sukulaiselle tai johonkin muuhun aikaan. :D Kiitos taas tähänastisesta! ^^
-
Larjus: Sedittely ja tädittely on kyllä molemmat vähän meh, ja jotenkin sedittelystä tulee joskus sellainen "läähpuuh setämies" -fiilis tahtomattakin mieleen. xD Kaoru saa nyt ainakin pari vuosikymmentä vielä olla niisan, niin kaikilla on hyvä mieli. Simpanssi-nimitys oli Linneltä tullut idea ja nauratti myös nuo Repomiehen horinat, kun muistan itsekin tuon kohtauksen. 😂❤️ Kiitosta, saapa nähdä millaiseksi ilmapiiri käy tässä lähilukujen aikana.
Grenade: Se on niin ihana trope kun joku hahmo on hyvä lasten kanssa. 😁 Varmaan se on helppoakin pikkutenavien löytää Kojirosta itselleen hieno supersankari. Kiitoksia kommentista! ❤️
***
X
“Mitä luulet voittavasi sillä, että lymyilet selkäni takana, etenkin kun olet pidempi ja leveämpi kuin minä?”
“Anna minun lymyillä”, Kojiro murahti, vaikka olikin tietoinen, että moinen tulikaste olisi ollut edessä ennemmin tai myöhemmin. Toki sitä esittäytyi tärkeille ihmisille epämuodollisemmassa ja rennommassa ympäristössä kuin jos olisi päässyt saman tien kumartelemaan juhlapuku hartioita kiristäen. Oli se silti niitä tilanteita, jotka vaativat siistit kauluspaidan ja housut.
Puutarhapaviljongin ovi oli jätetty raolleen ja sen sisältä kuului puheensorinaa. Ennen kuin Kaoru astui lähemmäs, tämä soi hänelle viimeisen silmäyksen, joka sekä rohkaisi häntä olemaan oma itsensä että käyttäytymään nätisti. Vastaukseksi Kojiro pukkasi rystysillään Kaorua selkään kehottaen tätä menemään edeltä.
“Kas, Kaoru!” kastanjanväriseen kimonoon pukeutunut vanha rouva hihkaisi lapsenlapsensa nähdessään. Kaoru tervehti lämpimästi takaisin ja kertoi haluavansa esitellä erään hänelle tärkeän henkilön. Isoäidin, kuten myös tummassa arkikimonossaan riichipöydän ääressä istuvan isoisän kasvoille nousi kohtelias hymyntapainen. Kojiro kumarsi molemmille syvään ja lausui etiketin mukaiset fraasit. Hän tervehti yhtä lailla Kaorun vanhempia ja tunsi kuinka pahin jännitys alkoi karista tiehensä. Ensivaikutelman saattoi tehdä vain kerran, ja siinä hän oli suoriutunut omasta mielestään hyvin.
Kojiro oli tavallaan olettanut Kaorun isovanhempien olevan rentoja ja joustavia kuin puupölkky, mutta varsinkin isoäiti, Mafuyu-san, oli nopeasti lämpiävää sorttia, mikä oli jo puolet voitosta. Harunobu-san sen sijaan tuntui mielellään tarkkailevan häntä silmälasiensa takaa samaan tapaan kuin Kaorun isä Masaharu-san – Kaorukin teki vastaavaa etenkin ollessaan häneen tyytymätön, joten ehkä se oli sukuvika –, mutta kun hän oli kertonut itsestään lisää, oli käynyt selväksi, että heiltä löytyi isoisän kanssa yhteisiä kiinnostuksen kohteita ainakin baseballin ja hyvän ruoan saralla.
Kojiro ei voinut sanoa, että Kaorun isovanhempien ja vanhempien kanssa käyty sananvaihto olisi ollut luontevin mahdollinen, mutta se tarjosi hänelle tarttumapintaa sillä osa-alueella, joka häntä liikutti eniten: miten vanhempi polvi suhtautui hänen ja Kaorun suhteeseen. Kun Kaoru oli kertonut heidän vetäneen yhtä köyttä vakavammassa mielessä suunnilleen puolitoista vuotta, isovanhempien olemuksissa tai ilmeissä ei ollut vilahtanut mitään poikkipuolista. Joko se oli vilpittömyyttä tai tarkoin harjoiteltua teatteria, siitä suvusta oli vaikea sanoa. Niin kauan kuin hänelle ei suoraan sanottaisi mitään, taisi olla parempi jättää johtopäätökset muodostamatta.
Yhdestä asiasta hän kuitenkin oli varma: jos Sakurayashikeilla olisi aikeenaan loukata Kaorua jotenkin, hän ei niine hyvineen kokisi tarvetta olla heidän kanssaan enää tekemisissä.
-
Kojirou Kaorun selän takana piilossa :D SÖPÖÄ! Mulle tuli väkisinkin mieleen miten Free!ssä Makotolla oli aina tapana mennä Harun taakse turvaan, vaikka hänkin oli huomattavasti pidempi ja muutenkin isompi ;D Ne on aina ollu mun lempihetkiä siinä sarjassa. Kyllähän sitä täytyy hakea itselle tutusta ja tärkeästä henkilöstä turvaa, kun on aikamoinen kiirastuli edessä.
Kojiro oli tavallaan olettanut Kaorun isovanhempien olevan rentoja ja joustavia kuin puupölkky,
XD Koko suku on yksiä kirsikkapuita vain, ihan niin kuin nimikin kertoo.
Harunobu-san sen sijaan tuntui mielellään tarkkailevan häntä silmälasiensa takaa samaan tapaan kuin Kaorun isä Masaharu-san – Kaorukin teki vastaavaa etenkin ollessaan häneen tyytymätön, joten ehkä se oli sukuvika –,
Selvästi kulkee suvussa :D Niin Kojiroun ajatuksille sopivaa, että moista elettä pidetään sukuvikana. On varmaan Nanjoun suvussa ennenkuulumatonta, että ketään katsellaan siihen tyyliin.
Kun Kaoru oli kertonut heidän vetäneen yhtä köyttä vakavammassa mielessä suunnilleen puolitoista vuotta, isovanhempien olemuksissa tai ilmeissä ei ollut vilahtanut mitään poikkipuolista. Joko se oli vilpittömyyttä tai tarkoin harjoiteltua teatteria, siitä suvusta oli vaikea sanoa.
No niin, hyvä kun ei vanhempi sukupolvi todennut asian mitään ihmeellistä. Toki siinä on varmasti mukana sitä japanilaisille tyypillistä kohteliaisuutta, että ei tuoda omia mielipiteitä ilmi tai muutenkaan synnytetä tyhjästä draamaa, mutta toivon Kaorun vanhempien ja isovanhempien aidosti hyväksyvän Kaorun ja Kojiroun suhteen (ja myös pitävän sitä oikeana, vakavana parisuhteena, vaikka se ei yhteiskunnan heteronormatiiviseen parisuhdekuvaan istukaan).
Mun takaraivoon iskeytyi nyt jostain ajatus, että vaikka tämä porukka suvusta Kaorun parisuhteeseen suhtautui vähintäänkin neutraalin hyväksyvästi, niin joku muu ei 😱 Sut tietäen ei voi olla yhtään varma, mitä on luvassa! Toivottavasti ei kuitenkaan mitään kamalaa draamaa.
-
Wiih, vanhemmat ja isovanhemmat on tavattu! Ehkä Kojirokin voi hengähtää taas, ihan hiukaksi aikaa. :D Ihanaa, että molemmat sukupolvet tuntuivat olevan heidän puolellaan suhdeasiassa. Ja Kaorun isoisän kanssa löytyi vielä yhteinen sävelkin. ^^ Ehkä Kojiro voi ihastuttaa heitä vielä enemmän kokkaamalla appivanhemmilla ja isovanhemmille jotain.
Kaorukin teki vastaavaa etenkin ollessaan häneen tyytymätön, joten ehkä se oli sukuvika
Harvinaisen tuttu ele siis Kojirolle :D
Kiitän taas tähänastisesta, on kivaa tulla tänne ja huomata, että uusi luukku on ilmestynyt! ^^
-
Larjus: Tiedä häntä oliko se Kojiro ihan piilossa-piilossa Kaorun selän takana, mutta vähintään hanakasti halusi tämän menevän edeltä. 😂 Mutta joo, ihan vaikuttaa jääneen positiivinen maku suuhun tämän vanhemman polven kanssa! Toivottavasti sama meno ottaa jatkuakseen... Kiitosta taas! ❤️
Grenade: Jep, yksi askel takana ja muutama edessä! Kenties Kojiro voisi joo lisätä lahjaansa lahjakortin omaan ravintolaansa vähän kuin kiitoksena, että vanhempi polvi oli niin ystävällistä. 😁 Kiitoksia myös! ❤️
***
XI
"Minulla on edelleen sellainen olo kuin olisin ollut työhaastattelussa", Kojiro tokaisi, kun he olivat siirtyneet paviljongilta pienelle kävelylle havainnoidakseen Sakurayashikin tiluksia päivänvalossa. "Olisi kai ollut hyvä napata CV mukaan tai faksata se heille etukäteen."
"Hmm", Kaoru hymähti vastaukseksi, muttei jatkanut keskustelua sen kummemmin. Tämä oli käynyt epätyypillisenkin hiljaiseksi.
"Juhuu?" Kojiro pukkasi Kaorua hellästi käsivarteen. "Kuuleeko ulkoavaruus? Houston?"
"Noh, anna minun kerrankin velloa kuluvassa hetkessä."
Kojiro katsahti Kaorua tarkemmin, ja näytti siltä kuin tämän olemus olisi seestynyt huomattavasti verrattuna viikkokausia kummitelleeseen kireyteen.
Sitten hänellä välähti. Ei se ollut Kaorullekaan ollut normaali perhetapaaminen, vaikka tämä vanhempansa ja isovanhempansa paremmin tunsikin. Kojiro oli päässyt todistamaan samankaltaista jälkikäteistä hiljaisuutta jokusen kerran, erityisesti jonkin todella tärkeän tapahtuman kohdalla. Aamupäivä oli ollut Kaorullekin tärkeä.
"Tuota... sinulla on mukavaa kotiväkeä", hän sanoi hieman tunnustellen. "Ainakin minulle jäi sellainen kuva."
Kaoru nyökäytti päätään. "Hyvä että jäi."
“Vaikka he sitten edustaisivatkin hiljaa mielessään perinteisiä arvoja.”
"Perinteiset arvot ovat loppujen lopuksi laaja käsite, etenkin tässä maassa, jossa muinainen ja moderni pyrkivät löytämään tasapainon toistensa kanssa."
"Jonkun perinteinen on aina jonkun toisen uusi", Kojiro naurahti. Ottaapa siitä sitten selvää, missä olisi yksilön sopinut tasapainoilla.
"Etenkin jos normien historia on verrattain nuori", Kaoru lisäsi ja pysähtyi katselemaan kirsikkapuita, jotka eivät siihen aikaan vuodesta pistäneet parastaan. "Keisarikin on ollut tavallinen ihminen vasta päälle 70 vuotta, ja maailmansotien jälkeen yhteiskunnalliset asiat kokivat mullistuksia."
"Mihin pyrit?"
Kaoru iskosti kultaiset silmänsä häneen.
"Mietin vain, että jos tilanne sitä vaatisi, mekin voisimme vedota tämän meidän... tämän –"
"Riiailun? Heilastelun?"
Kaoru kohotti kulmiaan. "Olin aikeissa sanoa 'keskinäisen kiintymyksen', mutta miten vain."
"Ikuisen rakkauden?"
"Imelää."
"Jep, juu, jatka."
"Joka tapauksessa... Mekin voisimme vedota todella perinteisiin toimintatapoihin ja kulttuurinormeihin, eikä siinä olisi kenelläkään saumaa kääntää asiaa nurin", Kaoru totesi ja vastasi hänen virneeseensä.
"Melkoinen pointti. Sinulla se aina leikkaa", Kojiro virkkoi ja tarttui Kaorua leuasta suudellakseen tätä kuihtuneiden kirsikkapuiden alla.
-
No niin, ensimmäisestä esittelykierroksesta selviydytty! 🙏
Ei se ollut Kaorullekaan ollut normaali perhetapaaminen, vaikka tämä vanhempansa ja isovanhempansa paremmin tunsikin.
No sepäää. Kaoru kun on muutenkin sellainen pahemman luokan stressaaja. Mutta mulla onkin ollut koko ajan sellainen olo, että se on pyrkinyt esittämään mahdollisimman tyyntä Kojiroun takia, että tällä olisi edes vähän turvallisempi olo oman jännityksensä kanssa 🥺
"Joka tapauksessa... Mekin voisimme vedota todella perinteisiin toimintatapoihin ja kulttuurinormeihin, eikä siinä olisi kenelläkään saumaa kääntää asiaa nurin", Kaoru totesi ja vastasi hänen virneeseensä.
Kaoru on aina askeleen edellä 8) Mainiota järkeilyä.
Noista Kaorun puheista tulee kyllä väkisinkin sellainen fiilis, että se jo tietää suvussa (tai ylipäätään siellä talossa) olevan joitain, jotka eivät tule suhtautumaan hänen ja Kojiroun parisuhteeseen yhtä tyynesti kuin vanhemmat ja isovanhemmat 😬 Tai vähintäänkin epäilee niin. Joten se jo petaa tilannetta valmiiksi Kojiroulle (ja itselleen), miten "puolustautua" niillä samoilla aseilla kuin mitä heitä vastaan varmaan iskettäisiin (eli että perinteet kunniaan). Mutta katotaan. Ne sun reaktiot Whatsappissa antaa mulle sitä tunnetta, että oon oikeilla jäljillä, mutta voihan se olla että kusetat mua ihan huolella ;D
Kaoru kohotti kulmiaan. "Olin aikeissa sanoa 'keskinäisen kiintymyksen', mutta miten vain."
Eiks voi vaa sanoa parisuhteen? ;D Kaoru ja sen sanavalinnat! (Riiailu ja heilastelukin pisti kyllä naurattamaan :D)
-
Larjus: Yksi etappi takana, jei! Ehkä Kaoru koki tarpeelliseksi käydä läpi ajatuksiaan ääneen ja samalla ikään kuin tarjota molemmille puolustautumiskeinoja, mikäli sellaisia tarvittaisiin. Ehkä se on Kaorun ennakoinnin tarvettakin? Jotenkin myös tuntuu, että sana parisuhde olisi Kaorulle jotenkin todella vaikea sanoa ääneen, joten sen kanssa pitää sitten käyttää kaiken maailman kiertoilmauksia. :D Kiitosta jälleen! <3
***
XII
"Kas noin", Kagura virkkoi sidottuaan Kojiron mustan hakaman ja nykäisi pyörillä kulkevaa peiliä lähemmäs.
"Sehän näyttää pätevältä", Kojiro totesi laivastonsinisen kimononsa kaulusta asetellen. "Kiitos hakaman lainaamisesta. Arvostan sitä suuresti."
"Tämän talouden kaapeista löytyy yhtä ja toista", Kagura naurahti.
"Jäämme kiitoksen velkaa", sanoi Kaoru sitoessaan lainaamansa valkean ja ohuiden mustien pystyraitojen kirjavan hakaman. "Kojiro, entä sinun getasi?"
"Äh, tietysti... Ne täytyy hakea."
"Tabia sitten toisen eteen", Kaoru hymähti, ja Kojiro poistui huoneesta kättään heilautettuaan. Kaoru jäi asettelemaan haoriaan, eikä heti huomannut, että Kagura katsoi häntä sen näköisenä kuin olisi halunnut aloittaa keskustelun.
"Tuota... Puhutko hänelle aina noin?"
"Hm?"
"Tuollaiseen... penseään sävyyn ja käskyttäen", Kagura muotoili sanojaan.
Kaoru päästi hiljaisen hengähdyksen. "Oikeastaan se kuuluu asiaan, puolin ja toisin."
"Hmm. Hän kuitenkin osasi esiintyä edukseen ukille ja mummille?"
Kaoru tunsi, miten hänen otsasuonensa nytkähti.
"Olethan sinäkin nähnyt, miten saamarin hurmaava hän osaa olla. En minä minkään imbesillin kanssa aikaani tuhlaisi."
Kagurankin ilme kävi ärtyneeksi. "Saanko puhua suoraan?"
"No?"
"Minusta sinä olet kiittämätön kakara."
Kaoru kohotti kulmiaan. "Se on yksi mielipide."
"Juuri tuota asennettasi minä tarkoitan. Jos minun heilani puhuisi minulle noin, hän olisi nopeasti entinen", Kagura totesi ykskantaan. "Ajattelisit vähän."
"Kuten jo totesin, se kuuluu asiaan –"
"Entä hänen mielestään?"
"Ei minun tarvitse häntä holhota", Kaoru alkoi kimpaantua. "Voin sanoa, että päälle kahdenkymmenen vuoden kokemuksella osaan lukea häntä melko hyvin –"
Kagura jäyti huultaan. "Sinuna ajattelisin sukuammekin."
"No tulihan se sieltä."
"Sillä on väliä, millaisen kuvan annat itsestäsi hänen seurassaan. Äläkä esitä ettei olisi!" Kagura sähähti.
"Totta kai sillä on, en minä typerys ole!" Kaoru äyskähti takaisin. "Aamupäivä ei olisi voinut mennä yhtään paremmin, ja jos olisikin, kyse ei olisi ollut hänen käytöksestään, vaan täysin toisesta asiasta."
"Sitä suuremmalla syyllä", Kagura sanoi viileästi. "Ehkä... matala profiili olisi paras tänään."
Kaoru hengähti syvään uskomatta korviaan.
"Saanko minäkin puhua suoraan? Väittäisin, oneesan, sinun olevan aivan helvetin kateellinen siitä, etteivät kunnolliset, heterot sulhasehdokkaasi ole koskaan saaneet yhtä lämmintä vastaanottoa kuin minun Kojiro Nanjoni. Varmasti tekee kipeää."
Kagura näytti siltä kuin olisi halunnut antaa hänelle ympäri korvia, mutta samassa liukuovi avautui uudelleen ja Kojiro saapui jalkineineen takaisin.
"Öh, en kai keskeyttänyt mitään?" tämä kysäisi vilkuillen häntä ja Kaguraa vuoron perään.
"Et ollenkaan!" Kagura virkkoi kättään heilutellen, vaikka Kaoru saattoi aavistaa, ettei Kojirolta ollut jäänyt näkemättä kyyneleet isosiskon silmissä.
-
Mitä tämä sisarusdraama on :D Vähän kyllä hämmentävästi Kagura aloitti ton keskustelun/riidan, koska ainakaan mun mielestä "Tabia sitten toisen eteen" ei ole mitenkään tylysti sanottu, varsinkin kun tohon on kirjoitettu että Kaoru hymähti. Taitaa sisko olla vähän herkkänahkainen 😅 Ja mitä kaikkee muuta ehdittiin jo ruotia Whatsappissa. Mut selvää on, ettei se pahaa kuitenkaan tarkoita, vaikka puuttuukin mun mielestä suoraan sanottuna typerään asiaan :___DD Jos Kaoru olis ees kutsunut Kojirouta idioottigorillaksi niin voisin ymmärtää paremmin.
Pakko muute myöntää, että tossa kun Kagura alkoi puhua siitä, että Kaoru hänestä kiittämätön kakara ym. niin mulle tuli mieleen ajatus et loool se haluu Kojiroun itselleen 😂😂 Ja parasta vielä kun Kaoru sitä myöhemmin kateelliseksi kutsui. Osui kyl varmasti herkkään paikkaan. Mut must tuntuu et niin vähän Kaorullakin, kun se selkeesti jännää suuresti sitä, miten hänen perheensä Kojirouhon ja heidän parisuhdestatukseensa suhtautuu. Nopee kiivastuminen on kyllä selkee sukuvika.
"Sinuna ajattelisin sukuammekin."
"No tulihan se sieltä."
Tietenkin kaikki liittyy suvun edessä keikistelyyn :D
Kojirou kyllä pölähti paikalle erinomaiseen aikaan, koska Kaoru olis muuten varmaan voinu hyvinkin saada ympäri korvia siskoltaan. Olettaen tietysti, et sisko yltää höhö :D :D :D Mut voi että, Kagura alkoi ihan itkeä... uuuff, toivottavasti pyytävät toisiltaan anteeksi sanojaan? Jonkinmoinen sovinto olisi nimittäin paikallaan.
-
Larjus: Draamaa, indeed, eikä sisko ole ihan niin hyvin perillä tämän kauhukaksikon dynamiikasta, että osaisi tulkita sitä toisin. :D Kagura on varmaan niitä naisia, jotka puhuttelisi sulhastaankin vielä klassiseen tyyliin -saniksi. Kuten jo puheltiinkin, eipä hän pahaa tarkoita, vaikka muotoilikin pointtinsa ja sanansa vähän sinne päin. Siihen kun vielä yhdistetään kapinallinen-pikkuveli-asenne ja helposti provosoituvat luonteenlaadut, soppa on äkkiä valmis. Ehkä "ajatella sukua" on toisaalta kaksimerkityksinen: hyvähän se on ajatella sukulaisten tunteita ja suvun mainetta, mutta myös pitää mielessä, millaista settiä sieltä suunnasta saattaa pahimmillaan tulla. D: Ehkä sitä päästään vielä myöhemmin puhumaan toisen kerran. Kiitoksia ja mukavaa synttäripäivää lisäksi! :-*
***
XIII
Kojiro kirosi toisinaan ajoituskykyään, joka tuntui toimivan yhtä hyvin kuin B-luokan draamakomediasarjojen sivuhahmoilla. Sillä kertaa hän oli selkeästi tupsahtanut keskelle sisarusriitaa, vaikkakin molemmat Sakurayashikit olivat näyttäneet rauhallisilta vain hetkeä myöhemmin. Eivät he silti häntä hämänneet.
Nyrkkisääntönä Kojiro kannatti hankalista asioista avoimesti puhumista, mutta aina sellainen ei luonnistunut häneltäkään. Hän olisi tahtonut kysyä sanaharkasta Kaorulta, muttei keksinyt, missä välissä olisi niin tehnyt. Hän olisi voinut sanoa jotain heidän valmistautuessaan, Kaorun harjatessa hiuksiaan ja asettaessa piilolinssejään vallitsevassa hiljaisuudessa. Puhumisen sijaan Kojiro oli sukinut hiuksiaan taaksepäin otsaltaan ja miettinyt, ettei kyseinen look näyttänyt hassummalta. Hänen olisi tehnyt mieli kehaista Kaorunkin olemusta, mutta jotenkin sellainen olisi tuntunut sillä hetkellä päälleliimatulta.
Juhlallisuuksien alettua Kojiro siemaili kuohuviiniään – erinomaista italialaista – ja totesi itselleen, ettei Kaorun kanssa jutusteluun ollut tainnut olla luvassa kahdenkeskeistä hetkeä moneen tuntiin. Aina välillä heidän katseensa kohtasivat, mutta kontakti rikkoutui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Kojiro yritti ajatella kuin aikuinen ja tiedostaa, että puhumiselle tulisi kyllä parempi aika. Epäsuotuisat ajankohdat hän ymmärsi, mutta hän ei ollut milloinkaan osannut kunnolla sulattaa Kaorun tapaa padota asioita sisäänsä, etenkin jos niillä oli jotain tekemistä hänen kanssaan. Sellainen sai hänet tuntemaan olonsa voimattomaksi.
Harunobu Sakurayashikin 80-vuotisjuhlien alkajaisiksi pidetyt puheet tuntuivat jatkuvan jatkumistaan, mutta ylväästi paikallaan nököttäminen tarjosi Kojirolle tilaisuuden silmäillä juhlaseuruetta. Paikalla oli sukua kolmessa polvessa, päivänsankarin kunnioitettavan työuran aikaisia kontakteja, lähistön hienostotaloissa asuvia naapureita ja koko elämän mittaisia ystäviä. Mustien ja tummien miesten kimonojen ja pukujen vastapainoksi naisväen kimonot ja leningit suorastaan säkenöivät väreineen ja kuvioineen. Kojiro tiesi, ettei erottunut joukosta olemuksensa perusteella, eikä isäntäparia lukuun ottamatta kukaan tuntenut jokaista vierasta, joten mikäs siinä. Hän sai hetken olla vain yksi ihminen isossa joukossa.
Siltikin hän huomasi suoristavansa ryhtiään tuon tuosta antaakseen itsestään hyvän kuvan. Kaorukin hänen vieressään esiintyi juuri niin arvokkaasti kuin oli suotavaa, eikä Kojiro voinut lakata hämmästelemästä, miten vaivatta tämä näytti sellaiseen kykenevän. Harjoitus todella teki mestarin.
Ja voi pojat, miten Kojiron olisi tehnyt mieli tyynnyttää tämän kireää mielialaa, jonka kenties vain hän saattoi aistia. Jos heille vain tarjoutuisi hyvä hetki, ja jos Kaoru vain suostuisi raottamaan hänelle tuntojaan sellaisessa tilaisuudessa. Hänhän oli siellä Kaorua varten.
Kenenkään huomaamatta Kojiro hivutti nilkkansa ulkosyrjän koskettamaan Kaorun nilkkaa. Ele oli skeittikilpailuista tuttu ja tarkoitettu tueksi ja kannustukseksi, eikä sitä kukaan ulkopuolinen koskaan huomannut. Kaoru ei reagoinut kosketukseen sen kummemmin, mutta tämän hiljainen rykäisy osoitti sen tulleen huomatuksi.
Se riitti Kojirolle toistaiseksi.
-
Ehkä "ajatella sukua" on toisaalta kaksimerkityksinen: hyvähän se on ajatella sukulaisten tunteita ja suvun mainetta, mutta myös pitää mielessä, millaista settiä sieltä suunnasta saattaa pahimmillaan tulla.
Sitähän me puhuttiinkin, että Kagurakin haluaa että suku saa Kaorun ja Kojiroun suhteesta niin täydellisen ja hyvän kuvan kuin siitä voi saada (mikä toivon mukaan helpottaa asian hyväksymisessä, kun kaikille se ei arvatenkaan ole ihan arkipäiväinen juttu). Semmoset "ekstrapanostukset" ihan vain siksi kun suhteessa naista ole.
Hän olisi tahtonut kysyä sanaharkasta Kaorulta, muttei keksinyt, missä välissä olisi niin tehnyt.
Ei varmastikaan Kojiroulle helppoa, kun haluais ottaa asian puheeksi, mutta sopivaa tilannetta ei oikein löydy. Ja vaikka siinä valmistautuessa olis jotain voinut puhuakin, siitä olis varmasti syntynyt oma kuvionsa, mikä taas olis ollut haitaksi varsinkin henkisen sukujuhliin valmistautumisen kanssa.
mutta hän ei ollut milloinkaan osannut kunnolla sulattaa Kaorun tapaa padota asioita sisäänsä,
Eiks se oo se perinteinen japanilainen tapa :D kuin myös suomalainen.
Kenenkään huomaamatta Kojiro hivutti nilkkansa ulkosyrjän koskettamaan Kaorun nilkkaa. Ele oli skeittikilpailuista tuttu ja tarkoitettu tueksi ja kannustukseksi, eikä sitä kukaan ulkopuolinen koskaan huomannut. Kaoru ei reagoinut kosketukseen sen kummemmin, mutta tämän hiljainen rykäisy osoitti sen tulleen huomatuksi.
Awww :3 salaisia hellyyden ja tuen osoituksia. Semmoset kyllä niin sopii tälle kaksikolle!
Hänhän oli siellä Kaorua varten.
♥♥♥
Jännittää kyllä tulevat osat! Niissä varmaankin pääsee Kojirou vähän enemmän valokeilaan, kun tässä sai hetkeksi hukkua juhlien vierasmassaan. Saapi nähdä, onko Kaorun aikaisemmille perinnejärkeilyille tarvetta :D Ja vitsit mä kyl haluun tän kaksikon olevan niin viimeisen päälle edustava ja esimerkillinen pariskunta, että Kaguran ei tartte yhtään huolehtia!
-
Larjus: Varmaan sitä joo sopisi joidenkin mielestä esiintyä vielä astetta täydellisemmin ihan vain siksi, ettei mennä heteronormien mukaisesti. ::) Kojirokin tietty osaa kätkeä tunteensa japanilaisen yhteiskunnan mukaan, mutta varmaan vuodet ulkomailla ovat kasvattaneet vähän avoimempaan suuntaan. Kaoru taas on yhtä avonainen kuin... kananmuna (paremman vertauksen puutteessa) :D No joo, ehkä he lähtökohtaisesti ainakin esiintyvät edukseen, mutta ilta voi tuoda mukanaan haasteitakin... Tai mistäs minä sen tietäisin. xD Kiitosta jälleen! <3
***
XIV
Tavan kissanristiäiskekkereissä oli helppo piiloutua naamion taakse ja katsoa itseään kuin etäältä esittäytymässä tuntemattomille, vaihtamassa käyntikortteja ja nauttimassa antimista.
Suvun kesken järjestetyt juhlat olivat aina tuntuneet sosiaaliselta nuorallakävelyltä. Kaoru oli kasvanut sovinnaisuuteen ja etikettiin pienestä asti, mutta vanhempiensa kauhuksi hän oli vastapainoksi osoittanut runsaasti kapinahenkeä. Ehkä hänellä olikin ollut turhan helpot oltavat perheensä iltatähtikuopuksena, vailla suurimpia velvollisuuksia. Hänen tehtävänsä oli ollut vaalia sukunsa hyvää mainetta, vaikkei se ei olisikaan istunut hänen henkilökohtaisiin toiveisiinsa ja pyrkimyksiinsä. Hän oli aina ollut kameleontti, yhdistänyt sovinnaisuutta ja epäsovinnaisuutta, pyrkinyt miellyttämään kaikkia eikä samalla ketään. Hänen olemuksensa uravalintaa myöten oli sekoitus perinteistä ja tavatonta, jotain sellaista mitä tulkittiin samaan aikaan hyväksyvästi nyökkäillen ja päätä hämmentyneenä käännellen.
Nyt kun Kojiro oli astunut kuvioihin eri tavalla kuin aiemmin, yhtälö oli heilahtanut jälleen, ja vaikka Kaoru itse oli tyytyväinen, hän asettui jälleen sukunsa ja perheensä silmissä suurennuslasin alle. Eräät katseet arvioivat, tekivät johtopäätöksiä ja etsivät kritisoitavaa. Sellaisia oli turha yrittää miellyttää, eikä sellaista kukaan jaksanut.
Mutta.
Kaoru säilytti katseensa puheita kuuntelevassa isoisässään, ettei hänen olisi tarvinnut nähdä juhlakansan joukossa niitä kasvoja, joiden näkeminen mustasi tunnelmaa joka ainoan kerran. Jotkin rajat saattoi maalata paksulla pensselillä ja mustetta säästelemättä. Hän näki hiragana- ja katakananimiä, Kojiro puolestaan ihmisiä, jotka odottivat nimiä kasvojensa rinnalle. Hän oli toki syöttänyt tälle ennakko-olettamuksia, mikä kai laskettiin halpamaiseksi johdatteluksi.
Kaoru katsahti sisarensa suuntaan, joka pyyhki silmäkulmaansa isoäidin lausuessa puolisolleen kauniita sanojaan. Kaoru itse ei ollut puhetta juuri kuunnellut, mutta se, miten kuulijat siihen reagoivat, kertoi isoäidin sanojen osuneen maaliinsa. Kojiroa vilkaistessaan Kaorun sydän jätti lyönnin välistä. Tämän kasvoilla – sietämättömän komeilla kasvoilla – oli niin lämmin hymy, että sillä oli kyky sulattaa hänenkin mieleensä hiipinyt kuura. Jos tämä vain olisi katsonut häntä kunnolla. Sellaista ei voinut olettaa, olihan hän pitkin iltapäivää vältellyt tämän pyrkimyksiä ottaa kontaktia. Kuoreen vetäytyminen oli ollut jälleen helppo ratkaisu.
Puheen päätyttyä Kaoru yhtyi taputuksiin ja hengähti hiljaa. Ehkä heille liikenisi jostain kahdenkeskeinen hetki, jona hän voisi pyytää anteeksi sitä, että oli jälleen päästänyt suojamuurinsa kohoamaan turhan korkeiksi jopa Kojirolle.
-
Kaoru on joo kunnon kananmuna (egg head :D), mut hyvä että kuori vähän säröilee välillä.
Tääpä oli kiva osa, vaikka sisällöllisesti ei oikein mitään tapahtunutkaan. Mutta oli musta oikein mukava, että vähän avattiin sitä, mitä siellä Kaorun munankuoren (:D) alla oikein myllertää. Ja mä kun rakastan aina kaikkee hahmojen ruotimista niin onhan se kiva lukea semmosia pohdintoja, ja sit ku Kaorunkin taustat canonissa on varsin hämyiset (tai oikeestaan niitä ei vain ole 😅) niin musta on mielenkiintoista tietää mitä kukin niistä aina ajattelee. Itsellä on toki niitä omia headcanoneja ja pohdintoja, mut mikäs sen rikkaampaa kuin lukea muidenkin ajatuksia samoista asioista.
Hän oli aina ollut kameleontti, yhdistänyt sovinnaisuutta ja epäsovinnaisuutta, pyrkinyt miellyttämään kaikkia eikä samalla ketään.
Tää on kyllä hyvä tiivistelmä Kaorusta. Se tosiaan on just semmonen joka kyllä osaa esittää just sitä mitä vastapuoli haluaa, ja tekee niin jos kokee siitä jotain etuja itselleen niittävän. Se jätkä osaa kyllä olla kapinallisuuden ruumiillistuma :D
Kojiroa vilkaistessaan Kaorun sydän jätti lyönnin välistä. Tämän kasvoilla – sietämättömän komeilla kasvoilla – oli niin lämmin hymy, että sillä oli kyky sulattaa hänenkin mieleensä hiipinyt kuura.
🥺🥺
Sähän tiiät miten lälly pehmoilija mä oon mut yyyyy, ihan parasta se et katsoo itselleen rakasta henkilöä ja ihan jää sydämeltä lyönti välistä ja sisin sulaa 😭 Niin sulan minäkin koska voi ääää, miten voikaan olla niin ihanaa. Kaoru kun ei hellyyttä niin paljoa jakele ainakaan julkisesti, ja taitaa se kahden keskenkin vähän kainostella asian suhteen, mut sit ku miettii mitä se tuntee sisäisesti nii 🥺🥺 oon pehmee.
Ehkä heille liikenisi jostain kahdenkeskeinen hetki, jona hän voisi pyytää anteeksi sitä, että oli jälleen päästänyt suojamuurinsa kohoamaan turhan korkeiksi jopa Kojirolle.
Ja anteeksipyyntöäkin suunnittelee, Kojiroullekin. Hyvä hyvä. En tiiä kokeeko Kojirou, että Kaoru on hänelle anteeksipyynnön velkaa, mutta varmasti arvostaa elettä. (Toivottavasti pahoittelee pahaa suutaan myös siskolleen.)
Jatkoa odotellen. Yli puolessa välissä ollaan jo! Iiik.
-
Multa on jäänyt näköjään pari päivää välistä, mutta täällä ollaan taas ja olipa kivaa bingettää tässä pari päivää samalla. Siskon kanssa käyty keskustelu oli hienosti kirjoitettu, hienosti johdateltiin pienestä huomautuksesta kohti kytevää sukuriitaa, jonka onneksi Kojiro ehti estämään. Mitä olisikaan mahtanut tapahtua, jos ei hän olisi paikalle pelmahtanut.
Juhlallisuuksien alettua Kojiro siemaili kuohuviiniään – erinomaista italialaista
Tää oli musta niin kiva yksityiskohta! Totta kai Kojiro huomaa, jos joku on italialaista. :D Ehkä hän voisi tilata itsekin samaa ravintolalleen.
Kivasti myös saatiin ensin juhlista Kojiron näkökulmaa ja sitten Kaorun näkökulmaa, molemmilla eri tulokulma aiheeseen ja siihen, mitä voisi tehdä toisin tai paremmin. Toivottavasti jätkät pääsee juhlien jälkeen myös keskustelemaan, molemmilla selvästi on kova kaipuu sitä kohtaan. Vaikka ensin pitääkin kuunnella kaikenlaisia juhlallisuuksia ja kohdata lisää sukulaisia.
Kiitos taas tähänastisesta! ^^
-
Larjus: Hahmojen ruotimiset ja character study -pätkät ovat kyllä niin mukavia. <3 Kaorulla on ollut mielenkiintoinen taito toteuttaa sekä ympäristön että omia odotuksia. Heikompana kananmunahetkenä (xD) voi lisäksi luottaa siihen, että Kojiro on tarjoamassa tukeaan, kun sitä vain pyydetään.
Grenade: Jotenkin ollut itsellekin hämmentävää, kun tämän pariin on pitänyt palata joka päivä jo kahden viikon ajan. :D Samalla niin pitkä mutta toisaalta lyhyt projekti, kun miettii että luukkuja on jäljellä enää tietyn verran ja mitä kaikkea sisältöä on vielä ajatellut etc... Eiköhän se tästä. :D
Kiitoksia kommenteista! <33
***
XV
Toisinaan tunnit kuluivat kuin siivillä. Hänen ja Kaorun ei ollut varsinaisesti tarkoitus ottaa toisistaan etäisyyttä puheiden kuuntelemisen jälkeen ja suupalan kokoisten herkkujen nautiskelun ohella, mutta kun Kaoru oli jäänyt jälleen suustaan kiinni sillä kertaa naapuruston pariskunnan kanssa, Kojiro oli naurahtaen katsonut parhaakseen vetäytyä puutarhan puolelle.
Onnekseen hän oli löytänyt tuota pikaa juttuseuraa sarjakuvineen sivummalle vetäytyneistä Hisatosta ja Hatsuharusta, eikä hänen ollut tarvinnut jututtaa lapsia kauaakaan, kun pojilta oli alkanut irrota juttua monesta eri aiheesta samanaikaisesti: koulusta, lemmikeistä ja lempivideopeleistä. Kojiro ei ollut pitkään aikaan keskustellut yhtä pitkään ja hartaasti Super Mariosta tai Pokémonista.
“Yleensä minä pelaan Bowserilla”, Kojiro totesi, kun he puhuivat siinä kohtaa Mario Kartin kiemuroista.
“Minä olen aina Luigi!” ilmoitti Hisato.
“Ja minä Yoshi”, kertoi Hatsuharu.
“Ne ovatkin molemmat hauskoja”, Kojiro naurahti. “Setänne Kaoru – Kaoru-niisan – tapaa aina pelata Yoshilla, ja jos minä joskus haluan, siitä saadaan yleensä tappelu aikaiseksi.”
“Ai tappelu?” Hisato ihmetteli.
“No ei sellaista oikeaa tappelua. Mutta leikisti.”
“Aha.”
“Tappeleeko Kaoru-niisan usein?” kysyi Hatsuharu.
“Ei minun tietääkseni”, Kojiro totesi jättäen luonnollisesti mainitsematta kaiken, mikä liittyi skeittikilpailuihin.
“Hän on yleensä aika vihainen”, Hatsuharu jatkoi.
“On vai?” Kojiro kohotti kulmiaan.
“Vähän... Ainakin isän mielestä”, Hatsuharu lisäsi. “Muttei hän meille ole.”
“Ei niin, Kaoru-niisan on kiva!” Hisato säesti. “Ja vihainen.”
Kojiro päästi hersyvän naurahduksen. Totuuden näköjään kuuli parhaiten veljenpoikien suusta.
“Siinä taidatte olla oikeassa”, hän hymähti ja kohtasi Hatsuharun velmun hymyn.
“Kojiro-niisan, sinä tykkäät hänestä, vai mitä?” poika töräytti niin yllättäen rauhalliseen olemukseensa nähden, että Kojiro ihan ällistyi.
“Tottahan toki! Kukapa ei?” hän naurahti silmiään pyöräyttäen kuin kysymys olisi ollut tuiki hölmö.
“Oletko häneen rakastunut?” Hisato hihitti painottaen kyseistä sanaa. Kojiro hymähti mietteliäästi ja oli aikeissa kertoa vastauksensa, kun paikalle saapui neljäs henkilö. Ehkä tämä oli jopa kuullut hänelle esitetyn kysymyksen.
-
Samalla niin pitkä mutta toisaalta lyhyt projekti, kun miettii että luukkuja on jäljellä enää tietyn verran ja mitä kaikkea sisältöä on vielä ajatellut etc...
Niitä spin-offeja peliin sit :D
Tää oli kyllä muksa osa, mielenkiintoinen varsinkin ton cliffhangerin kanssa, koska aaaaa haluan tietää miten tää jatkuu. Niinku jo ehdin todeta, sielt on voinu ilmestyy ihan kuka tahansa, yhtä hyvin Kaoru itse kuin joku katakanakohtelun ansainnut sukulainen (joka on valmis kritisoimaan Kaorun ja Kojiroun suhdetta :<).
Kojirou lasten seurassa on ihan mielettömän suloinen mielikuva, se niin huokuu semmosta isovelihenkeä (ja isähenkeäkin). Kiva että sillä natsaa Kaorun veljenpoikien kanssa ;D Niin söpöö kuvitella se juttelemassa muksujen jaa peleistä ja lukemassa sarjiksia ;___; ♥ (ja jonain päivänä mä vielä kirjoitan siihen ABO-sarjaani sen puuhailee muksujensa kaa kaikkee söpöö.)
“Hän on yleensä aika vihainen”, Hatsuharu jatkoi.
“On vai?” Kojiro kohotti kulmiaan.
“Vähän... Ainakin isän mielestä”, Hatsuharu lisäsi. “Muttei hän meille ole.”
Tässä kohdassa tuli tuumittua Kaorun arkiolemusta, ja on kyllä totta, että se sen täysin aito, kaunistelematon minä on vähän semmonen nuiva eikä päällepäin mitenkään aurinkoinen. Eihän se varsinaisesti vihainen ole, mutta ei kyllä peittele tyytymättömyyttään yhtään. Taitas veli toivoa saavansa vähän enemmän semmosta "bisnes-Kaoru-kohtelua" kuin sitä millainen Kaoru kaikkein rennoimmillaan ja aidoimmillaan on. Ja sit tietty päälle se "ärsyttävä, hemmoteltu ja nenäkäs pikkuveli" -ajatus on silläkin varmasti vähän taustalla kummittelemassa, ainakin osin tiedostamattomana. Veljenpoikiensa edessä Kaoru varmaan tsemppaa ainakin vähän, vaikka Hisato häntä myös vihaiseksi nimitti (edelleenkin kiinnostaa, että miksi tarkalleen toinen muksuista sai katakanakohtelun ja toinen ei :D erehtyny kutsumaan ossaniksi tai jotain XD).
“Oletko häneen rakastunut?” Hisato hihitti painottaen kyseistä sanaa.
Oi että mun niin tarttee tietää miten toi loppukohtaus jatkuu, ja vastaako Kojirou tähän kysymykseen niin kuin aikoi (ja mitä tarkalleen ajatteli vastata)! Miks nään jo mielessäni et sielt tulee joku tyhmä tantta joka alkaa motkottaa Kojiroulle, että se ei saa panna lasten päähän "vääränlaisia ajatuksia" jos/kun Kojirou kertoo, mitä Kaorua kohtaan oikeasti tunteekaan. 🙈🙈 Ääääää.
-
Yhy, onpas Kojiro niin luonteva lasten kanssa, aww! Kivaa, että löytyi lastenkin kanssa yhteinen puheenaihe, niin saivat skiditkin luontevasti tottua setänsä partneriin. Ja ehkä vähän myös vihaiseen setäänsä sitä kautta. :D Huu, ei saa tällaisiin paikkoihin jättää, kuka mahtaa nyt olla neljäs paikalle saapunut! Kaoru vai sisko vai veli vai mitäs mitäs, hmm. Ja aikooko Kojiro vastata kysymykseen, ovatko he jo tunnustaneet toisilleen asian. Kiitos tästä! ^^
-
Larjus & Grenade: Kiitoksia jälleen kovasti! ❤️ Olen juuri junassa ja muistin, että ai niin tämän päivän luukku on vielä docsissa. xD Lasten kanssa pärjäävä Kojiro on kyllä niin valloittava, eivätkä pojat varmaan sedästäänkään ajattele niin kamalia, vaikka vihaisena ehkä vähän pitävätkin. Sellaisena hupaisan vihaisena? 😀 Isoveli Harukilla varmasti on vähän erilaista kokemusta pikkuveljensä oikuista, ja jotenkin Haruki on pääni sisällä muutenkin vähän sovinnainen ja huumorintajuton, joten ihmekään jos käytännön kapinallisuus on auttanut muodostamaan mielipidettä. Sitäpä ei tiedä, saadaanko Kojirolle esitettyyn kysymykseen vastausta ja missä kohtaa, jos niikseen. 😎
***
XVI
Kaoru ei ollut pitkään aikaan jutellut veljensä vaimon, Yomi-sanin, kanssa, mutta hän oli aina pitänyt tästä ja aistinut tunteen olevan molemminpuolinen. Käly oli osunut hänen reitilleen seuraavaksi, kun hän oli ensin käynyt pitkiä sananvaihtoja muun muassa Kagura-tätinsä ja isovanhempien naapureiden kanssa, jotka tiesivät hänet kalligrafiapiirienkin ansiosta. Hän oli äkisti kuluttanut muutaman tunnin vain puhumalla, mikä oli huimaa, ottaen huomioon, ettei hän ollut varta vasten esiintymässä tai pitämässä luentoa.
“Ja jos näet poikia, voisitko kertoa, että pian on aika vetäytyä kylpyyn ja iltapalalle?” Yomi-san pyysi jutustelun päätteeksi. Kaoru lupasi tehdä niin ja kulautti jälleen yhden kuohuviinilasillisen loppuun. Oli klisee ryypiskellä turhan paljon hermostuttavissa tilanteissa, toki hän sen tiesi, eikä hänellä ollutkaan aikeena kiskoa itseään konttauskuntoon. Olosuhteet vaativat yksilöltä toisinaan paljon.
Puutarhan raikkaus auttoi hengittämään vapaammin, ja ennen pitkää hänen korviinsa kantautui tuttuakin tutumpi ääni höystettynä lasten kikatuksella. Kuten hän oli arvellutkin, Kojiro oli saanut aikaan hyviä keskusteluja hänen veljenpoikiensa kanssa.
“Kas, Kaoru!” Kojiro virnisti käännyttyään katsomaan häntä.
“Mitäs te täällä?” hän kysäisi.
“Täällä puhuttiin sinusta, Kaoru-niisan!” Hisato kieli hymyssä suin.
“Sepä mukavaa. Tulin kertomaan, että äitinne kaipailee teitä kotiin ja iltapesulle.”
“Äh, nyt jo”, mutisi Hatsuharu kuin tällä olisi ollut hyväkin biletys kesken.
“Olisitte iloisia”, Kaoru tuhahti hyväntahtoisesti. “Aikuisten juhlat ovat mälsiä, vaikka niissä tarjoiltaisiinkin illallista.”
Pojat toivottivat heille hyvät yöt ja hyppelivät kirjoineen päätaloon. Kojiro jäi katsomaan vekaroiden menoa ja kääntyi sitten kohti häntä.
“Kaikki hyvin?”
“Mm-hm... Liikaa sosiaalistumista ja kuohuvaa.”
“Käy juomassa vettä”, tämä kehotti niin sietämättömän huolehtivasti.
“Kai se täytyy –” Kaoru mutisi hikkauksensa perään. “Pysy siinä missä oletkin...”
Olisihan sen voinut arvata, ettei pujahtaminen keittiöön käynyt niin nopeasti kuin olisi toivonut. Ensin hänen oli väisteltävä ihmisiä, torjuttava kohteliaasti uusia juttukontakteja kiireeseen vedoten, ja kun hän lopulta oli saanut hörpittyä lasillisen jäävettä ja ottanut toisen mukaan, hänen täytyi kulkea takaisin saman miinakentän läpi.
Miten oli mahdollista, että koko maailmalla oli hänelle asiaa samanaikaisesti?
“Sori kun kesti, gorilla”, hän mutisi päästyään viimein takaisin Kojiron luo, ja tajusi vasta sitten tämän jutelleen mukavia jonkun kanssa.
Jonkun, jonka nimeä hän ei ollut kirjoittanut hiraganalla.
-
Isoveli Harukilla varmasti on vähän erilaista kokemusta pikkuveljensä oikuista, ja jotenkin Haruki on pääni sisällä muutenkin vähän sovinnainen ja huumorintajuton, joten ihmekään jos käytännön kapinallisuus on auttanut muodostamaan mielipidettä.
Sillä on ne esikoispojan (ja isoveljen) paineet :D Helppohan siinä on ajatella (hemmotellusta ja helpolla päässeestä) olemukseltaan kovin erilaisesta pikkuveljestä vähän paheksuen.
Ja niin vain se oli Kaoru, joka pihalle pamahti. Kuulikohan hän sen, mitä Hisato Kojiroulta kysyi... Jos kuuli, niin ei ainakaan kommentoinut asiaa mitenkään. Olis kyllä ollut aikas söpöä, jos Kojirou olis Kaorun kuullen kertonut pojille rakastavansa tätä 🥺🥺 Ylipäätään ois niin ihana joku kohtaus, jossa ainakin jompikumpi julistaisi ääneen rakkauttaan muiden hahmojen kuullen. Sillee et joo, minä rakastan tätä tyyppiä tässä näin ja kaikki, joille se on ongelma, voivat painua vittuun.
“Äh, nyt jo”, mutisi Hatsuharu kuin tällä olisi ollut hyväkin biletys kesken.
Awww :3 Mut onhan se ihanaa kun voi aikuisten kanssa jutella itselleen tärkeistä asioista niin, että aikuinen jakaa sitä samaa intoa. Mäki oon töissä todistanut monta kertaa, miten innoissaan lapset on, kun mä juttelen niiden kanssa My Little Ponysta ja Pokemonista ja vaikka mistä ja myös tiedän niistä hahmoista ja jaksojen tapahtumista jne. (ja sit jos en tiiä niin mielelläni kuuntelen. En esim. ikinä unohda yhtä 2,5-vuotiasta joka innoissaan selitti mulle Ryhmä Haun hahmoista 🥺).
Oli klisee ryypiskellä turhan paljon hermostuttavissa tilanteissa, toki hän sen tiesi, eikä hänellä ollutkaan aikeena kiskoa itseään konttauskuntoon.
Mielikuvat Kaorusta konttaamassa sukujuhlissa pitkin lattioita hieno kimono ja hakama yllään 😂😂 Kojirou siellä taustalla valittamassa että aina sua saa hävetä (mut samalla kuvaamassa todistusaineistoa jotta voi piinata Kaorua myöhemmin).
“Sori kun kesti, gorilla”, hän mutisi päästyään viimein takaisin Kojiron luo, ja tajusi vasta sitten tämän jutelleen mukavia jonkun kanssa.
Jonkun, jonka nimeä hän ei ollut kirjoittanut hiraganalla.
Musta tuntuu että mä vaa odotan ja toivon konflikteja koska uuuuuu, haistan draamaa! ;D Kukahan niistä sukupuun ilmestyksistä on kyseessä... Mielenkiintoista kans nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuu, tuleeko jonkinmoista konfliktia, kyseenalaistetaanko Kaorun ja Kojiroun suhde, saako joku turpiin, roastaako Kaoru kaikki epämiellyttävät sukulaiset salakavalasti elävältä. Kaorulla kyllä tuntuu olevan se bisnes/Sakurayashiki-sensei-roolinsa vähän päällä, vaikka sukulaisista ensisijaisesti on kyse, niin ehkei se ainakaan ole suurta draamaa aloittamassa. Ellei se oo sittenkin juonut vähän liikaa kuohuviiniä... ;D
Jännäksi menee.
-
Larjus: Sitä ei tiedä, mitä Kaoru tarkoilla korvillaan kuuli. 😂 Lasten kanssa jutustelu yhteisistä mielenkiinnon kohteista on kyllä hauskaa, olin itsekin iloinen kun juttelin ekaluokkalaisten kanssa vähän Pokémonista. Mitä tulee Kaorun sukuun, en usko, että kukaan on aikeissa haastaa kahinaa avoimen räyhäävästi, kun ollaan sen verran hienoa väkeä, mutta sivaltaa voi pienielkeisemminkin... Saapa nähdä.
***
XVII
Helvetti.
Että Kojiro olikin löytänyt keskustelukumppanikseen juuri Kikue-tädin. Katakanoista katakanoimman Kikue Sakurayashikin.
Kaoru pakotti tunteensa asettumaan, sillä kokemuksesta hän tiesi sen olevan tehokkain vastaisku. Sellaiset henkilöt, joissa narsistiset piirteet korostuivat, eivät nauttineet siitä, ettei näiden sanomisista loukkaannuttu ja siten annettu heille tilaisuutta päästä niskan päälle.
"No mutta Kaoru!" täti nauraa hörähti tupakan karhentamalla äänellään. "Valitsitpa huonon hetken keskeyttää."
"Ei suinkaan! En ollut sanomassa mitään tärkeää", Kojiro naurahti ja näytti tajunneen hänen reaktiostaan, ettei tämä täti tainnut olla se mukavin mahdollinen. Siitäkin huolimatta Kojiron olemus ei olisi voinut olla hurmaavampi, ja Kaorua samaan aikaan huvitti ja etoi, miten avoimen ihailevasti hänen tätinsä tätä silmäili. Tädin hymy oli juuri sellainen, jonka vanhat eukot nykäisivät naamalleen ajatellessaan likaisia itseään paljon nuoremmista miehistä.
Osa Kaorusta olisi halunnut tuupata tädin kauemmas niin, että ainoastaan obisolmu olisi pehmentänyt selälleen kellahtamista. Sen sijaan hän tyytyi rakentavampaan ja vähän röyhkeäänkin ratkaisuun.
"Oikeastaan, obasan, meillä oli tässä keskustelu meneillään, ennen kuin minua tarvittiin toisaalla", Kaoru naurahti sydämellisesti. "Taidan ikävä kyllä joutua ryöstämään Kojiron."
"Vai Kojiro-san?" Kikue-täti toisti. "Oletko kauankin tuntenut meidän Kaorumme?"
Kaorua huvitti tapa, jolla täti puhutteli vain Kojiroa kuin hän ei olisi ollut läsnä, mutta koki kuitenkin tarvetta niputtaa hänet "meihin", joka tarkoitti Sakurayashikin sukua.
"Olenhan minä tuon Kaoruni tuntenut jo lastentarhasta", Kojiro lohkaisi ja katsoi häntä hymyillen.
Kaoru tuijotti takaisin. Vähältä piti, ettei hän riuhtaissut Kojiroa itseään vasten ja suudellut tämän huulia puhki siinä paikassa. Kojiro todella oli hänen tukenaan, hän tuntui viimein käsittävän, eivätkä he olleet kenellekään nöyristeleviä selityksiä velkaa. Kojiron Kaoru hän olikin, jos joku.
"Äkkiä se päälle 20 vuotta meneekin", Kaoru totesi. "Aika rientää, kun on hauskaa."
Puhuessaan hän liu'utti kättään Kojiron kimonon hihalla ja nautti, miten Kikue-tädin kulmien väliin laskeutui ryppy. Enää tämän katse ei ollut yhtä ihaileva.
"Okaasan, täällähän sinä oletkin", kuului uusi ääni takavasemmalta. Kaoru kääntyi kohti Ryosuke-serkkuaan, joka ilmestyi paikalle pilaamaan maisemaa entuudestaan.
"Hoi, Ryo-chan!" Kikue-täti tervehti poikaansa tavalla, joka varmasti ärsytti tätä yhtä paljon kuin heitä muita. "Kai olet tavannut jo Kaorun... minkä niin?"
-
Tädin hymy oli juuri sellainen, jonka vanhat eukot nykäisivät naamalleen ajatellessaan likaisia itseään paljon nuoremmista miehistä
Hyi sentään mikä täti 😂 onneksi Kaoru tajuaa pistää tälle kuun kurkkuun nopeasti ja tehokkaasti. Ja Kojirokin tuntuu olevan tilanteen tasalla! Hyvä juttu.
Irl:n puolella onkin jo ollut puhetta seuraavaksi kuvioihin tulevasta serkusta, mutta tästä pienestä cliffhangerista en tiennyt mitään 😳 herkullista draamaa, odotan jo huomisen luukkua!
Tämä piristi raskasta ostosreissua, kiitus ❤️
-
Joo Kaorun suvussa tietenkin ollaan hillittyjä draamoissakin, ellei sitten oo kuppia otettu vähän liikaa ;D Ja draamaa se hienovarainen/pienielkeinenkin draama on.
Katakanoista katakanoimman Kikue Sakurayashikin.
Uuuuh, tietää et ainakin jonkinlaista draamaa on tulossa. Ja kyllä sen tässäkin osassa jo haistaa :D
Siitäkin huolimatta Kojiron olemus ei olisi voinut olla hurmaavampi, ja Kaorua samaan aikaan huvitti ja etoi, miten avoimen ihailevasti hänen tätinsä tätä silmäili. Tädin hymy oli juuri sellainen, jonka vanhat eukot nykäisivät naamalleen ajatellessaan likaisia itseään paljon nuoremmista miehistä.
Siinä oli varmaa täti jo kaavailemassa Kojirousta itselleen pedinlämmittäjää 😂😂 Mä taisin kerran sanoo et haluisin ficin, jossa joku Kojirouta huomattavasti vanhempi naikkonen iskee sen, mut tässä en todellakaan :D Mut enpä usko et tulis Kojiroulle mieleenkään hommailla yhdenkään Kaorun sukulaisen kanssa.
Vähältä piti, ettei hän riuhtaissut Kojiroa itseään vasten ja suudellut tämän huulia puhki siinä paikassa. Kojiro todella oli hänen tukenaan, hän tuntui viimein käsittävän, eivätkä he olleet kenellekään nöyristeleviä selityksiä velkaa. Kojiron Kaoru hän olikin, jos joku.
Awwww :3 Olis vaa suudellut, haluisin tietää millaseksi tädin ilme siinä vaiheessa muuttuis ;D Ihana kyl ylipäätään lukea Kaorulla olevan tällaisia ajatuksia.
Puhuessaan hän liu'utti kättään Kojiron kimonon hihalla ja nautti, miten Kikue-tädin kulmien väliin laskeutui ryppy. Enää tämän katse ei ollut yhtä ihaileva.
Haha ;D Tää on just semmonen vähäeleinen sivallus.
"Kai olet tavannut jo Kaorun... minkä niin?"
Ei tällasiin kohtiin saa jättää XD Tai tietenkin tämä on just se kohta, johon osa lopetetaan, mutta aaaaaaa. Mä niin haluun tietää, mitä Kaoru (tai Kojirou) vastaa! En suostu siihen, että tohon tulee jotain keskeytyksiä tai mitään. Koska mä haluan tämän jo sanomani asian: Ylipäätään ois niin ihana joku kohtaus, jossa ainakin jompikumpi julistaisi ääneen rakkauttaan muiden hahmojen kuullen. Sillee et joo, minä rakastan tätä tyyppiä tässä näin ja kaikki, joille se on ongelma, voivat painua vittuun.
Mut noh, eiköhän se huomenna selviä. Ellet sä oo kiero ja tee jotain hyppäyksiä tai keskeytyksiä tai jotain! ;D
-
Linne: Mikäs sen parempaa kuin laittaa jollekulle kuu kurkkuun. xD❤️ Serkusta oli joo jotain puhetta ja nyt sitten pääsi hänkin käväisemään tekstissä...
Larjus: Draamaa se on joo pienieleinenkin draama, etenkin kun ollaan niin hienoa väkeä. 😅 Kaorukin varmasti aistii tilanteen eri tavalla kuin Kojiro kokemuksen ansiosta ja etenkin pieni humala saattaa vielä tuoda vähän lisäpotkua tunteisiin. Ja joo nauratti myös tuo Kojiro ja vanhempien naisten iskuyritykset... Huh huh. 😂
Kiitos kommenteista! ❤️❤️ Valehtelematta voin väittää, että tämän luukun kanssa askartelu oli ihan jäätävä työmaa, enkä oikein osaa sanoa mitään ihmeellistä siitä. Siinä se nyt kuitenkin on. 😂
***
XVIII
"Iltaa", Kaorun Ryosuke-serkku, arviolta heitä hieman vanhempi, tervehti Kojiroa niukan asiallisesti. Ylipäätään tämä näytti siltä, että hymyily ja vähäinenkin iloisuus olivat tälle vieraita käsitteitä. Kojiro tervehti takaisin ja hänen suupieliinsä hiipi väkisinkin pieni hymy, kun häneltä kysyttiin, mitä kautta hän tunsi kartanon isäntäväen. Kysymys itsessään oli kohtelias, mutta sen taustalla kyti statuksien kalastelu, jollaisen hän tunnisti hyvin.
"Kutsuttuna minä tulin", hän tokaisi ja katsahti vieressään seisovaa Kaorua. "Hänen seuralaisenaan."
Siinä missä Kikue-täti näytti paheksuvalta, Ryosuke kohotti kulmiaan.
"Läheisiä ystäviäkö te olette?" tämä rykäisi, ja Kaoru naurahti hieman sammaltaen.
"Siitä en tiedä, mutta avopuolisoita ainakin."
"Oletettavasti siis kyllä", Kojiro virkkoi.
"Vai niin." Vastauksen sävy oli enemmän tai vähemmän hyinen.
"Missä Asami-san on?" Kaoru kysäisi sitten.
"Hän ei päässyt paikalle työkiireidensä vuoksi", Ryosuke murahti, ja Kojiro näki, miten tämä vaistomaisesti hipelöi toisen kätensä nimetöntä, jossa oli kai aiemmin pitänyt sormusta.
"Ai... Hän oli hyvää juttuseuraa", Kaoru totesi. Ryosuke tuijotti serkkuaan ja käänsi sitten haukansilmänsä Kojiroon.
"Pitikin kysymäni, millä alalla sinä mahdat olla?"
"Jaa minä? Pyöritän omaa ravintolaani. Italialaista", Kojiro kertoi hilpeästi.
"Hmm... Yhtä siis?"
"Eihän minua ole kuin yksi ihminen, heh?"
"Niinpä niin."
"Voit tehdä saman tien palveluksen ja säästää hänet snobiasenteeltasi", Kaoru virkkoi serkulleen, joka oikoi länsimaisen juhlapukunsa kaulusta tärkeillen.
"En ymmärrä, miksi olet taas haastamassa riitaa", Ryosuke hymähti. "Annat itsestäsi tavallistakin huonomman kuvan."
"Tätä Kaorua ei olekaan kasvatettu niin hyvin kuin olisi ollut toivottavaa", Kikue-täti totesi Kojirolle päätään pudistaen. "Sitä ei voi laittaa suvun kontolle."
"Ei onneksi", Kaoru hikkasi. "Minusta olisi voinut tulla samanlainen kuin eräistä."
Kikue-tädin silmät kaventuivat. "Vanhemmillasi on toden totta syytä hävetä."
"Yhä vain? Jännä juttu."
"Kaoru hei", Kojiro livautti suupielestään. Tilanne alkoi kuulostaa hetki hetkeltä tulenaremmalta, eikä hän pitänyt siitä.
"Sinuna en pilaisi isoisän ja isoäidin juhlia... enempää", Ryosuke murahti serkulleen, mutta tapa, jolla tämä katsahti heitä, antoi Kojirolle syyn ymmärtää, ettei sanoja ollut osoitettu vain Kaorulle.
"Vietetään vain jokainen mukava loppuilta", hän puristi hymynsä läpi ja nykäisi Kaorua sivummalle. Hän ainakin oli nähnyt tarpeeksi.
"Äh, päästä irti, typerä korsto –" Kaoru ärähti.
"Nyt se lätty kiinni", Kojiro ärähti takaisin, jolloin tämä tyytyi seuraamaan häntä.
"Melkoista", Kikue-tädin korskea tuhahdus kuului hänen takaansa. "Ovat selvästi luotuja toisilleen."
-
Oli kyl hyvä ku ilmoitit postannees uusimman osan just silloin ku mä aioin kysyä sulta, että miten kirjoittelu sujuu, joko sait valmiiks ;D Puol sekkaa siitä ku sai kännykän näytön ja Whatsappin auki.
Ja joo nauratti myös tuo Kojiro ja vanhempien naisten iskuyritykset... Huh huh. 😂
Ihan parasta ;D Sia la Lucessa käy varmasti säännöllisesti useampi vähän vanhempi rouvashenkilö nauttimassa paitsi erinomaisesta ruoasta myös mainiosta silmänruoasta ;) Valmiina maksamaan itsensä kipeiksi nähdäkseen ne leveet harteet ja aurinkoisen hymyn... (okei nyt alan lipuu ohi aiheen ja tulee se oma thirstaus tilalle 😅😅)
Ylipäätään tämä näytti siltä, että hymyily ja vähäinenkin iloisuus olivat tälle vieraita käsitteitä.
No se tapaaminenhan alkaa lupaavan kuuloisesti. Ei kyllä jää epäilyn varaan, miksi tämä puoli sukua on saanut katakanakohtelun. Ainoo kysymys lieneekin, miksi pikkuinen Hisato on saanut saman kohtelun 😅
"Vai niin." Vastauksen sävy oli enemmän tai vähemmän hyinen.
Uuuufff. Tää oli se kohta jossa aloin purra sitä sormeani, niin kuin jo ehdin sulle kertoa ;D Niin selvää, että Kaorun ja Kojiroun suhde on tädin ja serkkupojan silmissä väärin/ongelma, mutta eihän sitä tietty ääneen sanota, ei tässä tilanteessa. Jälkikäteen varmasti päivittelevät suureen ääneen toisilleen, että on se Masaharun ja Shizukan nuorin poika niin häpeäksi koko suvulle :D Ihan mahtavaa kyllä että Kaoru ja Kojirou ilmoittivat suhdestatuksensa niin mutkattomasti ja vähäeleisesti, niin sen pitää ollakin. Turha salailla tai kierrellä, mutta ei turhaan tehdä siitä mitään numeroa, että wooo kattokaas, me ollaankin molemmat miehiä mutta silti parisuhteessa :D
"Hän ei päässyt paikalle työkiireidensä vuoksi", Ryosuke murahti, ja Kojiro näki, miten tämä vaistomaisesti hipelöi toisen kätensä nimetöntä, jossa oli kai aiemmin pitänyt sormusta.
Tässä kohdassa alkoi mun teorisointivaistoni innostumaan, kun aloin miettiä, miksi Ryosuke sormeaan hipelöi ja miksi sillä ei sormusta ole. Ehkä se oli jokin vaistomainen ele siihen, että hänen mielestään avoliitot on no-no, vaan pitää olla virallistettu liitto ja siitä sormus merkkinä (ja hakee "turvaa" omasta avioliitostaan siinä moisen susiparin edessä XD). Siitä, miksi hänellä ei itsellään sormusta ole, mulle tuli väkisin mieleen ajatus, että onko sillä tarkoituksena pitää koko ajan mahdollisuus syrjähyppyyn, kun ei vaimokaan ole paikalla, mutta ehkä mä yliajattelen 😂 Muistan lukeneeni, että Japanissa ei ole mitenkään harvinaista, ettei mies käytä vihkisormusta (vaikka vaimo käyttäisi), eikä sitä muutenkaan ole tietenkään pakko käyttää, mutta aaaa, minkä mä yliajatteleville aivoilleni mahdan.
"En ymmärrä, miksi olet taas haastamassa riitaa", Ryosuke hymähti. "Annat itsestäsi tavallistakin huonomman kuvan."
Lol :D Että mä inhoon tämmösii ihmisiä, jotka ovat ihan selkeesti provosoimassa ja haastamassa riitaa, ja jos joku siihen pienestikään reagoi, niin heti ollaan syyttelemässä riidankylvämisestä. Kaoru vois seuraavaks sutia muutamat katakanat serkkunsa naamaan. Nyrkillään. Ja tätiä kans.
Oliskohan seuraavaksi sitten luvassa pienimuotoista keskustelua Kaorun ja Kojiroun välillä... Tommosen kaksikon tapaamisen jälkeen he ainakin mun mielestä kaipaisivat pientä kahdenkeskistä hetkeä jolloin voivat hengittää ja purkaa yhteistä turhautumistaan. Kun oletettavasti katakana-akka poikineen on päivittelemässä Kaorua ja Kojirouta toisilleen, niin on vain oikeutettua, että he ne tekee saman ;D
Salee sä kuitenkin nyt ihan vain mun kiusaks viskaat tähän sen kolmen vuoden aikahypyn... :D
-
Larjus: Melkoinen säkä kävi joo sen ilmoittamisen kohdalla. 😄 Heti kun pääsi siitä eilisen luukusta eteenpäin, homma tuntui etenevän paljon vaivattomammin.
Kohtaaminen parin ärsyttävän sukulaisen kanssa ei tainnut olla mikään miellyttävin, mutta ainakaan ei syntynyt mitään järkyttävää käsirysyä. 😄 Tiedä häntä onko Kaoru herättänyt pahennusta sukulaisissaan jo monesti vuosien varrella – oletettavasti on – ja missä määrin vanhemmat vielä jaksavat kuunnella napinaa kuopuksensa edesottamuksista. Kun tarpeeksi valitetaan kaikesta, se menettää merkityksensä. 😎
Ja ohimennen tuosta Ryosuken olemattomasta sormuksesta, olin ajatellut sen niin että sillä ja Asamilla ei ole oikein pyyhkinyt hyvin ja sitä myötä sormuksetkin ovat joutuneet romukoppaan. Sinun tulkintasi oli kyllä mainio sekin ja ihan tuiki pätevä. ❤️
***
XIX
Kojiro tapasi harrastaa kädenvääntöä Kaorun kanssa harva se tunti, mutta yhtä kunnolla he eivät olleet riidelleet pitkään aikaan. Kojiro ei ollut tähdännyt siihen nytkään, mutta kun hänen asialliset huomautuksensa ja pointtinsa oli ammuttu alas tarpeeksi monta kertaa, hänenkin kuppinsa kallistui ja sisältö läikkyi yli.
Kojiro oli kuitenkin hyvillään siitä, että he olivat onnistuneet pitämään sanaharkkansa suhteellisen hiljaisena. Sitä ei tiennyt, millainen äänieristys talon huoneissa oli.
"Oliko vielä muuta?" Kaoru äyskähti. "Sen lisäksi, että käyttäydyin mielestäsi päin helvettiä ja olin harvinaisen rasittava?"
"Yksi asia on pakko sanoa", Kojiro murahti, vaikka tiesikin sanojen varmasti sattuvan. "Olet mitä mieltä hyvänsä näistä parista sukulaisestasi, olit äsken samalla tasolla heidän kanssaan."
"Älä vittu suolla tuollaista paskaa", Kaoru köhähti kommentin tullessa selvästi yllätyksenä. "Sinä et tiedä, millaisia ihmisiä sen perheen tyypit ovat, joten älä tumppaa minua samaan joukkoon!"
"Puhun ainoastaan sen perusteella, mitä tänään näin!" Kojiro huomautti ja oli aikeissa laskea kätensä Kaorun hartialle, mutta tämä vetäytyi inhoten kauemmas.
"En kestä naamaasi nyt yhtään", tämä kivahti ja osoitti painokkaasti huoneen ovea. "Kalpi helvettiin siitä!"
"Mielihyvin!" Kojiro tuhahti takaisin. "Ajattelinkin seuraavaksi käydä kiittämässä juhlallisuuksien järjestäjiä ja suunnata sitten kylpyosastolle."
"Vittuako minä tuolla tiedolla teen?"
"No joko vittu teet tai sitten et", Kojiro tokaisi kuivasti ja sulki oven takanaan.
No niin, hänen oli syytä tapetoida kasvoilleen kestohymy vielä vähäksi aikaa, jotta voisi myöhemmin todeta itselleen hoitaneensa roolinsa mahdollisimman hyvin.
Puolisentoista tuntia myöhemmin Kojiro oli vetäytynyt vierashuoneen rauhaan, riisunut juhlavaatteensa huolellisesti ja suunnannut pyyhkeineen ja pesuvälineineen kylpyosastolle. Vierastalossa yöpyi hänen käsittääkseen muutama muukin, mutta koskapa he olivat iältään häntä paljon vanhempia ja raihnaisempia, hän sai siihen aikaan illasta kylpeä itsekseen. Hän istuskeli puujakkaralla ja hiuksiaan pestessään mietti, jaksaisiko Kaoru vihoitella hänelle sillä kertaa aamuun asti. Sitä sattui silloin tällöin.
Kojiro naurahti kuvitellessaan, miten Kaoru menisi kantelemaan hänestä vanhemmilleen ja isovanhemmilleen ja nämä saisivat oikeutuksen heittää hänet leppäkeihäänä taksiin ja kaupunkiin. Sen jälkeen hän tuskin olisi enää tervetullut Sakurayashikin tiluksille.
Kaorun draamanhakuisuus ei tietenkään enää vetänyt vertoja yläkouluaikoihin, mutta mistäs sitä tiesi.
Kojiro kaatoi ämpärillisen vettä päälleen ja laittoi sen täyttymään uudelleen, kun hän kuuli takaansa raskaita askelia.
"Kojiro Nanjo", hän kuuli nimensä.
-
Woooh, kylläpäs alkaa tunteet kuohua! Ihmekös tuo, jos on ensin stressannut suvun tapaamista vaikka kuinka ja sitten paikalle vielä tulee niitä, joita Kaoru ei oikein jaksaisi. Vaikka ei kaikki olisikaan niin kivoja, niin ehkä Kojirolla kuitenkin on totta sanoissaan, kun mainitsee, että Kaoru alentuu ihan samalle tasolle sukulaistensa kanssa. Varmasti molemmat taas tajuavat, että tahallaan ei tule tiuskittua, vaan päivän paineet vain on helpompi purkaa toiselle, mieluummin kuin sukulaiselle. Enää vähän aikaa ja pääsette pois sieltä! :D
Kuka nyt mahtaa tulla samaan aikaan pesulle? Mun eka ajatus oli Kaorun isä tai isoisä, mutta mahtaisikohan isä kutsua Kojiroa koko nimellä, hmmmm. Ei saa jättää tällaisiin paikkoihin! :D
Kiitos taas tähänastisesta! ^^
-
Ja ohimennen tuosta Ryosuken olemattomasta sormuksesta, olin ajatellut sen niin että sillä ja Asamilla ei ole oikein pyyhkinyt hyvin ja sitä myötä sormuksetkin ovat joutuneet romukoppaan. Sinun tulkintasi oli kyllä mainio sekin ja ihan tuiki pätevä. ❤️
Mä olin jo askeleen edemmällä 😂
Ja tietysti tämän ficin räväköimmät draamat on (ainakin toistaiseksi) Kaorun ja Kojiroun välillä, voih 😅 Mut se on kyllä ihan ymmärrettävää. Molemmat ovat joutuneet omilta osiltaan tsemppaamaan tuona päivänä, ja sitten toistensa tutussa ja turvallisessa seurassa uskaltaa antaa saumojen vähän rutista ja napsahdella rikkikin, ettei ihan räjähdä juhlavieraiden edessä. Ja toki alkoholi ainakin Kaorun osalta on vaikuttamassa asiaan. Raskas päivä/ilta molemmilla. Ymmärrän kumpaakin tossa tilanteessa varsin hyvin, mut jos multa kysytään, ei Kaoru mitenkään kovin pahasti ole sanonut verrattuna siihen, miten kökkötäti poikineen hänelle puhui. Kyllä muakin tollainen olis loukannut.
"Sinä et tiedä, millaisia ihmisiä sen perheen tyypit ovat, joten älä tumppaa minua samaan joukkoon!"
Kerro Kaoru! Haluan tietää! Mulle nimittäin heräs sellainen tunne, että Kaoru on saanut kuulla tuolta suunnalta sukua paskaa jo vuosikausia, täti on varmaan kritisoinut häntä suunnilleen koko hänen elämänsä ajan :<
Hän istuskeli puujakkaralla ja hiuksiaan pestessään mietti, jaksaisiko Kaoru vihoitella hänelle sillä kertaa aamuun asti. Sitä sattui silloin tällöin.
Vaikken tykkääkään riitelyistä ficeissäkään, en pelkää tämän kaksikon suhteen. Vaikka nyt olikin kyseessä oikea riita eikä sellainen pohjimmiltaan leikiksi tarkoitettu molemminpuolinen tökkiminen. Varmasti saavat sovittua erimielisyytensä kunhan ovat saaneet vähän hengitettyä. Ja vaikka Kaoru vihoittelisikin aamuun asti. Joutuukon Kojirou nukkumaan seuraavan yön yksin?
"Kojiro Nanjo", hän kuuli nimensä.
Huuuh, kukahan sieltä tulee. Voisin veikata että joku muu kuin Kaoru, kun tuskin tämä kutsuisi Kojirouta koko nimellä, mut mistä sen tietää 😅 Epäilen kuitenkin eniten jotain muuta juhlijaa, ja minäkin mietin Grenun tavoin Kaorun isoisää. Sehän kun ehti jo löytää hyvän sävelen Kojiroun kanssa. Sitä en tosin tiedä, miten se tonne vierastalon pesutiloihin olis päätynyt :D Ehkäpä se onkin joku muu - tai sitten vaari on varta vasten tullut etsimään Kojiroun kuultuaan tämän ja Kaorun riidan. (Tai joku muu samasta syystä.)
-
Kiitoksia jälleen, Grenade ja Larjus! ❤️❤️ Vierailu eteni joo vähän arempiin tunnelmiin, ja vaikka saatiinkin sukulaisia vähän näpäytettyä, ei kohtaamisesta oikein jäänyt hyvää makua suuhun. Varmaan se sosiaalinen hierarkiakin vaikuttaa, että kuka kehtaa sanoa ja mitä. 🤔 Lopulta saatiin sitten vähän riitaakin aikaiseksi, höh.
Jotenkin minusta tuntuu ihan Goosebumps-kirjailijalta näiden ratkiriemukkaiden cliffhangerieni kanssa. 😄 Ensi vuoden kalenteriksi voisikin harkita jotain tribuuttia ko. kirjasarjalle ja kirjoittaa itse jokin puolilössö kauhukertomus...
***
XX
Kojiro sammutti hanan ämpärin täytyttyä ja katsahti olkansa yli tulijaa.
"Kaoru Sakurayashiki."
Näemmä tämä oli sittenkin tehnyt jotain sillä tiedolla, että hän oli aikeissa suunnata kylpyyn.
Kaoru tassutteli lähemmäs ja polvistui kaakelille hänen viereensä. Kojiro aisti aiemman kiukun laantuneen ja muuttuneen enemmänkin väsymykseksi, mikä todentui, kun Kaoru laski päänsä nojaamaan vasten hänen koukistunutta polveaan.
"Ehkä minä todella olisin voinut esiintyä loppuillasta hienovaraisemmin", Kaoru mutisi. "Minä vain... minua vitutti ihan liikaa."
"Ymmärrettävää." Kojiro silitti Kaorun niskaa ja painoi poskensa tämän päälaelle. "Pärjäsit silti aika hyvin."
"Ei ollut tarkoitus sinullekaan alkaa räyhätä... Sinähän se minun tukenani olet ollut alusta asti."
"Ilman muuta", Kojiro hymähti Kaorun hiuksiin. "Ei olisi tullut mieleenkään jättää sinua yksin niiden verenimijöiden kanssa."
Kaoru tyrskähti. "Että sinun pitikin alkaa jutella juuri Kikue-baban kanssa..."
"Jos olisinkin tiennyt hänen henkilöllisyytensä etukäteen", Kojiro naurahti. "Ja se pahuksen snobi-Ryosuke."
"Hän on yksi surullisimpia tuntemiani ihmiskohtaloita, vaikka kulissit ovatkin pystyssä – mitä nyt vähän jo huojahtelevat."
"Surku juttu", Kojiro totesi. "No, onneksi sinulla on mahtaviakin sukulaisia."
Kaoru kohotti katseensa. "Pojat vai?"
"Juuri he! Ihan loistavia penskoja", Kojiro virkkoi. "Ja siitä puheen ollen, mitä sinulla on Hisato-kunia vastaan?"
"Miten niin?"
"Älä yritä. Hänen nimensä oli kirjoitettu katakanalla", Kojiro huomautti päätään kallistaen. "Veikö hän ehkä lempisiveltimesi kun oli kaksivuotias?"
Kaoru veti henkeä loukkaantuneen näköisenä.
"Ensinnäkin hän oli kolmevuotias", tämä puuskahti sitten. "Toisekseen hän ei vain vienyt sitä, vaan myös nyhti sen niin rumaksi, ettei sillä saanut enää minkäänlaista pätevää jälkeä!"
"No voi hiivatti", Kojiro hörähti.
"Ja vielä kirsikaksi kakun päälle hän julisti kalligrafian olevan lällyä ja tyhmää", Kaoru murahti muistellessaan epämiellyttäviä tapahtumia. "Joko tajuat?"
"Tajuan ainakin sen, että sinä olet kantanut kaunaa kolmevuotiaalle vekaralle muutaman vuoden."
"Hmh", Kaoru ehti ärähtää, ennen kuin Kojiro veti tämän hellään suudelmaan. Sen aikana hän kurkotti käteensä täyden vesiämpärin ja kaatoi sen sisällön reippaasti Kaorun päälle. Tämä päästi yllättyneen huudahduksen, joka tukahtui hänen suutaan vasten.
"Ketään kotona?" Kojiro huhuili leikkisästi ja auttoi Kaorua haromaan märkien hiusten mattoa kasvoiltaan.
"Senkin nilviäinen..." Kaoru virnisti ja painautui tiiviimmin häntä vasten kuiskatakseen jotain hänen korvaansa. Samalla jokin kiinteä kosketti hänen sisäreittään. "Jos sait tarpeeksesi pelleilystä, voisimme ennen kylpyä häipyä vierashuoneenkin puolelle..."
"Mmmh..." Kojiroa hieman huimasi, kun veri tuntui pakenevan hänen päästään ja kylpyhuoneen höyryt avasivat hänen aistejaan. "Verraton idea."
-
Kaoruhan se oli kuin olikin 😅 Kummallisine nimikäytäntöineen :D Mut jee, hyvä että vihoittelut laantui hänenkin osaltaan ja tunnelma on taas parempi. Hyvä myös että sanoivat näin riidan jälkeen niitä mukavia ja tärkeitäkin juttuja ääneen, sen että Kojirou on ollut Kaorun tukena (ja Kojirou vähän mollaa tyhmää tätiä ja serkkua :D). Ja Kaorukin kypsästi reflektoi omaa käytöstään.
"Tajuan ainakin sen, että sinä olet kantanut kaunaa kolmevuotiaalle vekaralle muutaman vuoden."
Just ku ehdin kutsua Kaorua kypsäksi... 😂😂 Voi Kaoru, Kaoru, Kaoru! Hyvin Kojirou arvas kyllä. Huomaa, että nää kaks tuntee toisensa. Ja me saatiin viimein tietää, miksi Kaoru kirjoitti Hisaton nimen katakanoilla! Tietenkin se syy oli just joku näin mitätön. Ja siis joo, ei oo kiva että lapset tuhoaa tavaroita, Kaorun kalligrafiasiveltimet on varmaan aika kalliitakin, mutta kuitenkin! Hisatolle ei tosin kannata mennä kertomaan, että Kaoru kantaa kaunaa edelleen tuosta kohtauksesta, poikahan saattais käyttää sitä tietoa hyödykseen ja alkaa kiristää setäänsä (= tuohoaa lisää siveltimiä jos tämä ei anna/tee sitä mitä hän haluaa).
"Mmmh..." Kojiroa hieman huimasi, kun veri tuntui pakenevan hänen päästään ja kylpyhuoneen höyryt avasivat hänen aistejaan.
Sille verelle tais tulla kiire yhteen toiseen paikkaan 😂 Näillä ikärajoilla tuskin päästään mitään kummoisempia lukemaan (vaik mielelläni lukisin), mutta mun mieltä lämmittää kyllä ihan jo ajatuskin, että nää kaks pystyvät viettämään hellän ja intiimin hetken tollaisen juhlan ja draamailun jälkeen :3 Sitä ne molemmat selvästi kaipaa ♥
Jotenkin minusta tuntuu ihan Goosebumps-kirjailijalta näiden ratkiriemukkaiden cliffhangerieni kanssa. 😄
Mulle tulee ennemminkin mieleen Salkkarit :P
-
Larjus: Melkoiset salkkarivibat tästä kyllä saa, pelkkä siniseksi muuttuva ruutu ja tunnarin ensitahdit puuttuvat! 😄 Tuo etunimisukunimipuhuttelu oli harkittu juttu sekin ihan vain hämäyksen nimissä. Hoho, olen kunnon mastermind. 😂 Kieltämättä kyllä pännisi, jos joku kolmevuotias menisi omaisuttani tuhoamaan, mutta tiedä sitten tulisiko siitä kannettua kaunaa monta vuotta. Ainakin se muistettaisiin varmaan jollain tasolla? Kiitos jälleen! ❤️
***
XXI
"Onko sinulla nenäliinoja?"
"Hm?"
"Ne-nä-liinoja?"
Kojiro mutisi jotain ja osoitti olkalaukkuaan, jonka sivutaskusta Kaoru löysi etsimänsä. Pyyhittyään sotkut vatsaltaan ja reisiltään hän teki saman Kojirolle, mistä tämä kiitti häntä kauniisti.
"Olet varsinainen aarre", Kojiro hymähti ja kouraisi hänen reittään, kun Kaoru päätti oikaista tämän päälle makoilemaan.
"Kiva kuulla", Kaoru virkkoi takaisin ja kohotti päätään nähdäkseen Kojiron kasvot. "Kuulehan, tuota... Minulla olisi vähän kysyttävää."
"Kysy pois."
"Satuin kuulemaan, kun Hisato kysyi sinulta tänään erästä asiaa, ja... jäin miettimään, mitä olit aikeissa vastata."
"Ai, se..." Kojiro sanoi. "Se oli aika hankala kysymys siihen kohtaan."
"Missä määrin hankala?"
"En tiedä, miten minun olisi pitänyt muotoilla sanani", Kojiro tarkensi. "Siitä ei ole epäilystäkään, ettenkö rakastaisi sinua, mutta jäin miettimään, mitä ne muksut vanhempineen olisivat tuumanneet, ja... Ehkä minä jänistin."
Kaoru laski päänsä Kojiron rintakehälle. "Jos yhtään tunnen Haruki-niisania, hän on opettanut lapsilleen kaiken heteronormatiivisuudesta. Yomi-sanista en sitten tiedä... Näitä asioita voi oikeastaan vain arvailla, ennen kuin asia tulee puheeksi."
"Ensi visiitilläkö?" Kojiro hymähti.
"Hmmh... Ehkä", Kaoru vastasi ja kopautti päätään merkitsevästi Kojiroa vasten. "Mutta että sinäkin noin kevyesti suollat kannanottojasi, vieläpä päin naamaani..."
"Niinhän minä tapaan tehdä", Kojiro naurahti Kaorun hiuksia silitellen. "Olet minulle niin rakas, ettei sinua voi olla rakastamatta. Ja jonain päivänä kailotan sen koko maailmalle."
"Olepa nyt..." Kaoru nurisi kuin Kojiro olisi puhunut alatyylisiä rumuuksia tai manannut epäonnea.
"Voin olla hiljaa, jos olosi on epämukava."
"Epämukava ainakin siltä osin, että tarvitsen kylvyn", Kaoru totesi vaihtaen puheenaihetta ja kohottautui hajareisin Kojiron syliin. "Ja sinä myös."
"Näytä sitten tietä", Kojiro virkkoi ja hamuili pyyhkeensä hyppysiinsä.
"Onkohan täällä ketään hereillä..." Kaoru mutisi avattuaan vierashuoneen oven. Seuraavassa hetkessä nurkan takaa kuului askelia, ja kylpyhuoneen suunnalta astui joku samalle käytävälle.
"Oho", Ryosuke köhähti heidät nähdessään.
Kaoru irvisti mielessään. He olivat Kojiron kanssa onneksi sonnustautuneet pyyhkeisiin, mutta hän ei olisi millään välittänyt kohdata serkkuaan ollessaan rakastajansa kanssa hiippailemassa pesulle makuuhuonetouhuilta lemuten.
Toisaalta mitäs meni serkkupoika osumaan juuri siihen.
"Terve", hän ja Kojiro nyökkäsivät tyynesti talsiessaan häkeltyneen Ryosuken ohi käsi kädessä ja nurkan taakse päästyään puhkesivat äänettömään räkänaurukohtaukseen. Koko tilanne oli absurdiudessaan ratkiriemukas.
Kun he olivat pujahtaneet pukuhuoneeseen, Kaoru sulki oven perässään ja rykäisi kurkkuaan.
"Krhm, Kojiro, tiedätkö... Minäkin rakastan sinua."
Kojiro kallisti päätään herttaisesti ja veti hänet syliinsä. "Tulepa tänne, höntti."
-
Ei tää nyt tämän osan loppuun kunnolla sovi, mut olipa pakko kaivaa esiin (https://www.youtube.com/watch?v=Ced1Si_Q7qI) ;D
Arvelinkin, että tässä osassa hypätään lemmenleikkien loppumaininkeihin (tai mistä mä tiiän, mitä ne innostuu kylvyssä vielä tekemään XD), mutta voi ääää, oli kiva lukee niistäkin. Pillow talk maittaa aina sekin, siinä missä itse aktitkin ♥
"Satuin kuulemaan, kun Hisato kysyi sinulta tänään erästä asiaa, ja... jäin miettimään, mitä olit aikeissa vastata."
Varsinki kun on tämmöset kysymykset huulilla 👀👀 Kaoru siis kuuli kuin kuulikin sen keskustelunpätkän, huhuu!
"Jos yhtään tunnen Haruki-niisania, hän on opettanut lapsilleen kaiken heteronormatiivisuudesta. Yomi-sanista en sitten tiedä... Näitä asioita voi oikeastaan vain arvailla, ennen kuin asia tulee puheeksi."
Ei oo näköjään Haruki sitten ollut tietoinen pikkuveljensä suuntautumisesta. Ku kyllä luulis, että muussa tapauksessa se olis ottanut asian edes jotenkin huomioon. Tuli kuitenkin vähän semmonen fiilis kaiken edeltävän (niin ficin kuin sun sanomisten) pohjalta, että vanhemmat ja siskokin jotain ties, niin onko isoveli sitten pidetty koko ajan pimennossa 😂 No, toivottavasti asia tulee vaikka sitten ensivisiitillä puheeksi, koska eiköhän se oo ainakin lähtökohtaisesti hyvä ettei tarvitse salailla ja Kojiroukin voidaan nähdä osana sukua eikä "vain ystävänä". Kyllä mä haluun uskoa, että Haruki ymmärtäis eikä tuomitsisi Kaorua mitenkään.
"Niinhän minä tapaan tehdä", Kojiro naurahti Kaorun hiuksia silitellen. "Olet minulle niin rakas, ettei sinua voi olla rakastamatta. Ja jonain päivänä kailotan sen koko maailmalle."
Voi äääää 🥺🥺♥♥♥ Niin häpeilemättömän lällyä! Rakastan.
Ja voiii helvetti toi loppu :D Ku Ryosuke pamahti taas kuvioihin mä vaa totesin täällä itsekseni ääneen et "ei vittu", koska mitäpä sitä muutakaan sanomaan! Hyvä vaa että oli mokoma nyt niin hämillään, ettei saanut mitään sanottua, koska uutta kiistaahan tossa enää kaivattiinkin. Äänettömät naurut on kyllä paljon parempi vaihtoehto. (Nyt sit mietin että meneeköhän Ryosuke selittämään mammalleen, miten sopimattomia Kaoru ja Kojirou ovat kun käsi kädessä talsivat ihmisten ilmoilla pelkät pyyhkeet yllään XD Ja nyt tuli mieleen vain "Mennään yhdessä kylpyyn.")
"Krhm, Kojiro, tiedätkö... Minäkin rakastan sinua."
Kojiro kallisti päätään herttaisesti ja veti hänet syliinsä. "Tulepa tänne, höntti."
Awww, ihanaa että lällyily jatkuu heillä vielä ♥
Enää muutama osa jäljellä. Mitähän oot vielä keksinyt... Haluun kyl jo tässäkin välissä kiittää tästä, ihan huippu joulukalenteri, kyllä tätä seuratessa on kulunut joulukuu ihan siivillä! Oikeesti, miten ollaankin jo näin pitkällä...
-
Larjus: Kiitos ihanasta palautteesta ja kommenteista! <3 On ollut mukavaa seurata ajatuksia tässä projektin mittaan, ja kyllä tämä itsellekin on ollut mieleenpainuva teksti, ehkä juuri siksi kun tätä on kirjoittanut tuhansia sanoja ja päivittänyt joka päivä. :D Vähän saatiin mukavaa lällyilyä tuonne edelliseen luukkuun, ja sitäkin oli oikein kiva raapustella.
Ku Ryosuke pamahti taas kuvioihin mä vaa totesin täällä itsekseni ääneen et "ei vittu", koska mitäpä sitä muutakaan sanomaan!
Tönttönttööön. xD Onneksi jäi Ryosuke-kun vain hiljaa ihmettelemään ja tuomitsemaan tällä kertaa.
Ja mitä tulee Haruki-niisaniin, minusta tuntuu, että hän on ajatusmaailmaltaan aika konservatiivinen ja heteronormatiivinen, ja vaikka pikkuveljen kohdalla voitaisiinkin tehdä poikkeusta tai vähintään myönnytystä, ehkä hän on lastensa kohdalla ollut sitä mieltä, että niin kauan kuin nämä eivät aiheesta osaa kysyä, ei tarvitse erikseen mitään opettaakaan. Vähän ankea lähestymistapa, mutta tällainen oli itsellä mielen päällä. :D[/size]
***
XXII
“Kaoru-kun?”
“Hmm-höh?” Kaoru mokelsi herätessään koputtavaan ääneen, joka syntyi kun rystyset osuivat liukuoven puuhun. “Mitä nyt...?”
“Kello näyttää puoli yhdeksää aamulla”, Emiko-sanin pirteä ääni ilmoitti käytävältä. “Sinähän toivoit herätystä, jotta ehtisit yhdeksäksi aamiaiselle?”
“Ah, aivan”, Kaoru vastasi rykien ääntään edustavammaksi ja yritti saada silmänsä pysymään auki. Hän ei ollut muistanut koko herätyspyyntöä etenkään juhlien päästyä kunnolla vauhtiin, mutta oli hän ehkä sittenkin sanonut jotain Emiko-sanille sitä ennen.
“Käväisenkö herättämässä myös Nanjo-sanin?”
“Ei, öhm... Ei tarvitse, kiitos vain! Hoidan asian itse!” Kaoru kiirehti sanomaan ja ponkaisi istualleen kammettuaan Kojiron lihaksikkaan käsivarren päältään. “Hän, tuota... hän on jo hereillä ja ehti lähteä ulos!”
“Mitä sinä mylvit siinä –” Kojiro nurisi puoliunisena, mutta Kaoru vaiensi mokoman gorillan vetämällä futonin tämän pään yli, ettei mitään kantautuisi Emiko-sanin korviin.
“Oi, asia selvä! Mukavaa aamupäivän jatkoa!” Emiko-san huikkasi, ja Kaoru toivotti samaa yhtä aurinkoisella äänellä. Kun taloudenhoitajan askeleet vaimenivat, hän oikaisi takaisin selälleen ja hautasi kasvonsa käsivartensa alle.
“Piru että voi väsyttää...”
“Oli siinä melkoinen herätyskello”, Kojiron ääni kuului vaimeana futonin alta ja hitaasti tämä kömpi taas esiin. “Vaaditaanko täällä jotain julkista esiintymistä aamutuimaan?”
“Aamutuimasta en tiedä, mutta kello yhdeksältä mielellään.”
“Sinä ainakin olet aamutuima. Kahvia ja teetä naamariin heti paikalla”, Kojiro kiusoitteli ja töni Kaorua kylkeen niin kutittavasti, että hän sähähti ääneen.
Kaoru oli edelleen puoliunessa, kun he saapuivat päätalon ruokasaliin, mutta kun hän näki isovanhempansa, äitinsä ja Kagura-neesanin, hänen oli helppo esittää virkeämpää kuin mitä todella oli. Etenkin kuin Sakurayashikin ankeampaa haaraa ei näkynyt mailla halmeilla.
Niin pienellä kokoonpanolla syöminen teki tilanteesta intiimin, mutta tunnelma oli hyväntuulinen. Kagura-neesan toivotti huomenet siinä missä muutkin ja ohi kävellessään puristi häntä lempeästi hartiasta, mikä osoitti edellisen päivän kahinan unohdetuksi. Kaoru oli helpottunut, mutta samalla hän tiesi, että hänen oli syytä vaihtaa sisarensa kanssa myöhemmin muutama sana. Seuratessaan misokeittonsa lomasta Kojiron luontevaa keskustelua hänen vanhempien sukulaistensa kanssa Kaorusta tuntui hetki hetkeltä luottavaisemmalta, enemmän kuin pitkään aikaan.
Se oli kaiken kaikkiaan mainio aamu.
-
Aww, kivaa että saatiin pieni ärtymyksenpoikanen käytyä läpi ja taas rakkaus kukoistaa. ^^ Ja vielä serkulle luu kurkkuun ja aamupalakin onnistui, joten uskon, että Kojiro saa vielä uudestaankin vaivautua paikalle suvun ihmeteltäväksi. :D
Whii, mihin tämä aika oikein menee? Enää kaksi luukkua! Jään siis odottelemaan, mitä oot kehitellyt vielä vikojen päivien ratoksi. Kiitoksia taas tähänastisesta! ^^
-
Ja mitä tulee Haruki-niisaniin, minusta tuntuu, että hän on ajatusmaailmaltaan aika konservatiivinen ja heteronormatiivinen, ja vaikka pikkuveljen kohdalla voitaisiinkin tehdä poikkeusta tai vähintään myönnytystä, ehkä hän on lastensa kohdalla ollut sitä mieltä, että niin kauan kuin nämä eivät aiheesta osaa kysyä, ei tarvitse erikseen mitään opettaakaan. Vähän ankea lähestymistapa, mutta tällainen oli itsellä mielen päällä. :D
Varmaan salaa toivoo, ettei tartte ottaa asiaa koskaan puheeksi 😅 Mutta oman veljen kautta asiaa luulis olevan helpompi lähestyä. Toivottavasti tulevaisuudessa ei ole ongelmia, kun asia varmasti joskus nousee tapetille. Ei ainakaan olis reilua, että Kaoru joutuu valehtelemaan parisuhteestaan veljenpojilleen tai ylipäätään kenellekään vain siksi, että ollaan vähän vanhollisia ja heteronormatiivisia.
“Ei, öhm... Ei tarvitse, kiitos vain! Hoidan asian itse!” Kaoru kiirehti sanomaan ja ponkaisi istualleen kammettuaan Kojiron lihaksikkaan käsivarren päältään. “Hän, tuota... hän on jo hereillä ja ehti lähteä ulos!”
Ainakin eka puolisko oli ihan totta 😂 Voin kyl kuvitella Kaorun mieleen ehtivän hätäännyksenpoikasen, kun pelkää, että paljastuu, missä Kojirou onkaan yönsä viettänyt. Ja en tiiä miks, mut toi Kojiroun käsivarsi Kaorun päällä oli niin ihana.
Kiinnitin muuten huomiota, että tällä kertaa nukkuivat sitten Kaorun huoneessa, mut tulin siihen tulokseen, että sehän on varsin järkevää. Niin on tullut nukuttua molemmissa huoneissa, ettei sitten siivoamisen aikana tule Emikolle tai kenellekään muulle ihmetyksiä siitä, että miksi yksi peti on käytännössä koskematon :D Ja tietty on pitänyt nukkua molemmat yöt yhdessä, naawwws ♥
Kaoru vaiensi mokoman gorillan vetämällä futonin tämän pään yli,
😂😂 Mä niin tykkään kun Kojirouta kutsutaan dialogin ulkopuolellakin gorillaksi. Muutenkin hauskat mielikuvat Kaorusta vaientamassa Kojirouta, etteivät vain jää kiinni. (Ihan kuin ne olis jotain suhdettaan salailevia teinejä ;D)
“Vaaditaanko täällä jotain julkista esiintymistä aamutuimaan?”
“Aamutuimasta en tiedä, mutta kello yhdeksältä mielellään.”
“Sinä ainakin olet aamutuima. Kahvia ja teetä naamariin heti paikalla”,
Tää oli ihana keskustelu ;D Että toi "sinä ainakin olet aamutuima" oli musta niin nokkela toteamus! Ihanakin :D Kaoru varmasti on aamutuima, se ei oo aamuihmisiä sitten niin lainkaan...
Ihanaa myös, että aamupala meni noinkin mukavissa tunnelmissa. Ja Kojirou on selvästi otettu hyvin vastaan ♥ Siinä on Kaorullakin mahdollisuus hengähtää vähän. Hyvä myös että siskokin on selkeesti paremmalla tuulella ja antanut aiemman kränän anteeksi. Toivottavasti Kaoru kuitenkin hänelle vielä jotain sanoo, että asiat tulee varmasti käsiteltyä (kunhan siitä ei synny uutta kahinaa).
Whii, mihin tämä aika oikein menee? Enää kaksi luukkua!
No niinpä, ihan käsittämätöntä! Eihän tässä oo enää kuin lopetukset jäljellä!
-
Grenade ja Larjus: Kiitos jälleen mietteistänne! ❤️❤️ Alkaa tosiaan kalenteri käydä vähiin ja palaset asettua uomiinsa. Melkoinen viikonloppureissu se on ollut näille herroillekin... Vähän pitää vääntää, mutta sitten mahdutaan onneksi samaan aikaan kylpyyn ja futonin alle sulassa sovussa. Ehkä Kaoru on ominut Kojiron käsivarrenkin yöksi? 😄
***
XXIII
Kojiro oli huomannut laskevansa tunteja ja niiden jälkeen minuutteja heidän lähtöönsä. Hän ei tehnyt sitä siksi, että olisi odottanut pääsevänsä pois Sakurayashikin tiluksilta, mutta laskeminen auttoi häntä pitämään kirjaa siitä, kauanko hänen oli syytä esiintyä hienostuneimmalla mahdollisella tavalla. Kaorun vanhemmat ja etenkin isovanhemmat ansaitsivat pokkurointinsa.
“Kiitokset vielä vieraanvaraisuudestanne. Oli kunnia päästä osallistumaan juhlaanne ja yöpymään kodissanne”, Kojiro kiitteli kumarrellen, kun he olivat Kaorun kanssa saaneet matkatavaransa taksiin ja hiljalleen suuntaamassa kohti Tokion kaupunkialuetta. Haruki-sanin perheelle ja Kagura-sanille he olivat sanoneet hyvästit aikaisemmin, ja nyt vuorossa olivat enää Kaorun vanhemmat ja isovanhemmat.
“Olen iloinen, että tarjoamamme majapaikka menetteli”, Harunobu-san vastasi asiaankuuluvan nöyrästi hänkin. “Toivottavasti nautitte kiertelystä Tokiossa ennen koneenne lähtöä.”
“Me näemmekin sitten Okinawalla”, Kaorun äiti Shizuka virkkoi, ja Kojiro nyökkäsi hymyillen. Isovanhempien jälkeen Kaorun vanhemmat taisivat olla nykyisin helppo nakki.
“Palataan siltä osin, kun pääsette ensin kotiutumaan”, Kaoru hymähti ja hellällä tönäisyllä kehotti häntä lopettamaan enimmän matelun. Kojiro suoristi ryhtiään ja katseli, miten lempeästi Kaorun äiti sipaisi nuorimman poikansa hartiaa. Sakurayashikin klaani oli ehkä historiallisesti hieno, täynnä vanhaa rahaa ja arvokkuutta, mutta ei sitä ihan tunteettomaksi sopinut solvata.
“Vaihtaisimme vielä lyhyesti kanssasi muutaman sanan, Kaoru”, isoäiti sanoi hymyillen. Kojiro katsoi parhaaksi siirtyä taksiin, ja viimeiset tervehdykset sanottuaan hän luikahti takapenkille henkeään pidättäen. Se oli siinä, hän oli tehnyt parhaansa. Ollakseen kuulematta Kaorun ja tämän perheen lyhyttä sananvaihtoa hän pyysi taksikuskia kääntämään radiota kovemmalle.
“No?” hänen oli kuitenkin päästävä heti utelemaan, kun Kaoru istui hänen viereensä.
“Mitä no?”
“Mitäköhän. Puhuitteko minusta jotain?”
Kaoru kohotti kulmiaan. “Mikä saa sinut luulemaan, että kaikki puheenaiheet pyörisivät sinun ympärilläsi?”
“Huh, hyvä sitten”, Kojiro hengähti ja nojasi päätään penkkiin, kun taksi aloitti matkansa kohti kaupunkialuetta.
“Kyllä me sinustakin puhuimme.”
“Eih”, Kojiro voihkaisi. “Kerro heti paikalla.”
Kaoru hymähti ja katsahti häntä leikkisän arvioivasti. “Sanoivat sinua kaikin puolin kunnolliseksi nuoreksimieheksi.”
“Ihan totta?” Kojiro virnisti.
“Etenkin, kun kerroin, että lupasit tarjota heille kaikille pizzat ravintolassasi, kun he tulisivat Okinawalle.”
“Ai minä lupasin?” Kojiro tyrskähti. “Kiva kun minullekin kerroit!”
Kaoru virnisti hänen ilmeelleen. “Meneekö paikallasi niin huonosti, että se kaatuu neljään ilmaiseen pizzaan?”
“Hoh, älä ole typerä... Voin pistää vieläkin paremmaksi ja tarjota heille ilmaiset carbonaratkin!”
-
Ehkä Kaoru on ominut Kojiron käsivarrenkin yöksi? 😄
Se on Kaorun unilelu :D
Ja niin vain ollaan jo ihan loppumainingeissa. Nopeesti on tämäkin vain humpsahtanut eteenpäin ja ohi, ei oo kyllä itse tarvinnut laskea tunteja, saati minuutteja. Sen sijaan sitä vain ihmettelee, että miten tässäkin on muka mennyt yli 20 päivää jo.
Kojiro suoristi ryhtiään ja katseli, miten lempeästi Kaorun äiti sipaisi nuorimman poikansa hartiaa. Sakurayashikin klaani oli ehkä historiallisesti hieno, täynnä vanhaa rahaa ja arvokkuutta, mutta ei sitä ihan tunteettomaksi sopinut solvata.
Hienovaraisuutta perhe täynnä :D Toi Kaorun äidin ele tuntu jotenki tosi söötiltä :3 Semmoselta hyväksyvältä.
Ja voiii mä olisin niin halunnut suoraan kuulla (= lukea), mitä Kaoru isovanhempiensa kanssa juttelivat. Mutta ainakin vaikuttaisivat antavansa tukensa ja "siunauksensa" Kaorun ja Kojiroun suhteelle :3 Se on hyvä.
“Etenkin, kun kerroin, että lupasit tarjota heille kaikille pizzat ravintolassasi, kun he tulisivat Okinawalle.”
“Ai minä lupasin?” Kojiro tyrskähti. “Kiva kun minullekin kerroit!”
Tällainen sananvaihto on kyllä niin näitä kahta ;D Ja Kaoruhan todellakin on sitä tyyppiä, joka menee lupailemaan tollaisia varsin vapaalla kädellä. Tulee väkisinkin mieleen se kohtaus, jossa se lampsii Reki ja muut kannoillaan Sia la Luceen aukioloaikojen ulkopuolella ja suunnilleen kehottaa kaikkia tilaamaan mitä haluavat ;D
Kai sä sit kirjoitat joskus ficin, jossa ne tulee käymään Okinawalla ja Kojirou tarjoaa niille pöperöt ravintolassaan ;D Lukisin! (No mähän kyl luen muutenkin melkein mitä vain sä ikinä keksit kirjoittaakaan...)
-
Larjus: Jep, edelleen hankala käsittää vuoden olevan jo loppusuoralla. Nopeasti tämänkin kanssa hurahti 24 päivää! Vielä tämän luukun viimeiset tuumailut ja hiphei. 😄 Sellainen spin off-jatko voisi kyllä olla aika hauska! Pääsevät isovanhemmatkin nauttimaan Okinawan maisemista... Kiitokset! ❤️
***
XXIV
"Huh, jestas", Kojiro murahti kannettuaan matkalaukut heidän asuntonsa olohuoneeseen. "Sinun oli tosiaan pakko ostaa laukullisen verran tavaraa ja vielä itse laukkukin?"
"Siellä on sinunkin ostoksiasi", Kaoru huomautti kopeasti. "Lisäksi kun minä kerran vaivaudun Tokioon asti, aion tietenkin käydä läpi muutamia tiettyjä putiikkeja. Kukaan ei sen sijaan käskenyt sinua rahtaamaan kaikkea kolmea laukkua kerralla sisälle."
"Samalla vaivalla ne tulivat", Kojiro virkkoi. "Vaikka se olikin vaivalloista, perhana..."
"Ajattelisit aivoillasi etkä lihaksillasi", Kaoru hymähti ja kopautti Kojiron pyykkilautavatsaa suljetulla viuhkallaan ohi kulkiessaan.
"Pyh, sinä se niin pidät lihaksistani", Kojiro heitti ja riisui vielä paitansakin pois samaan lauseeseen.
"Pötypuhetta", Kaoru hymähti tyynesti, vaikkei kommentin ollut tarkoituskaan kuulostaa vakuuttavalta – sitä se ei nimittäin ollut missään olosuhteissa.
"Hmm, ehkä minun täytyykin sitten vähän liehakoida sinua myöhemmin", Kojiro tuumi ja kouraisi hellästi hänen pakaraansa. "Joka tapauksessa minä menen ensimmäisenä suihkuun ja itse asiassa juuri nyt."
"Mistäs tuo tuli?"
"Ajattelin pestä matkan tomut niskastani", Kojiro virkkoi keikistellen venyttelevästi hänen edessään. "Kylpy tosin maittaisi pelkkää suihkua enemmän..."
"Oletko ehkä seuraa vailla?"
"Hyvin mahdollista."
Varttitunti myöhemmin Kaoru ujuttautui istumaan Kojiron eteen heidän juuri ja juuri tarpeeksi isoon kylpyammeeseensa. Kojiro kietoi käsivartensa tuttuun tapaansa hänen vyötärönsä ympäri.
"Kiva olla taas kotona... Vaikka ei matkustelukaan hassumpaa ole."
"Eipä niin." Kaoru silitteli ajatuksissaan Kojiron kättä ja uppoutui tämän lämpimään ja turvalliseen syleilyyn samalla, kun hänen mieleensä palasi keskusteluja, joita hän oli sukulaistensa kanssa vaihtanut hänen ja Kojiron keskinäisestä kiintymyksestä.
Myönnän, olen minä vähän kateellinen sinulle. Tuollaista yksilöä ei osu vastaan ihan joka päivä, Kagura-neesan oli hymähtänyt sinä iltapäivänä.
Nuori rakkaus on niin herttaista, oli Mafuyu-baasan virkkonut.
Voisit sinäkin ottaa enemmän vaikutteita hänen hyvästä käytöksestään, oli hänen äitinsä puolestaan lohkaissut ja saanut hänet naurahtamaan anteeksipyytävästi. Sen sijaan isoisänsä sanoja muistellessaan Kaorun mieliala muuttui melkeinpä liikuttuneeksi. Harunobu-jiisan oli jälleen kerran osannut löytää hyvät sanat, ja niiden kuuleminen oli tuntunut sanoinkuvaamattoman hyvältä.
Pitäkäähän toisistanne huolta jatkossakin.
"Kiitos vielä, että tulit mukaan", Kaoru sanoi ja kietoi sormensa Kojiron sormien lomaan.
"Totta kai", Kojiro mutisi hänen korvanlehdelleen. "Kiitos kun otit minut mukaan."
-
Nonni, nyt se on viimein tullut päätökseen! On kyllä ollut niin mukava seurata tätä joulukuun alusta asti, aika mennyt kuin siivillä. Vähän haikeeta kyllä nyt, mutta sellaista se aina on. Kyllä tästä selvitään :D Ja mä uskon ja luotan siihen, että jatkossakin ilahdutat meitä ihanilla ficeilläsi ♥ SK8:llä ja kaikella muullakin.
"Ajattelisit aivoillasi etkä lihaksillasi", Kaoru hymähti ja kopautti Kojiron pyykkilautavatsaa suljetulla viuhkallaan ohi kulkiessaan.
"Pyh, sinä se niin pidät lihaksistani", Kojiro heitti ja riisui vielä paitansakin pois samaan lauseeseen.
Nää kaks tiivistettynä: Kaoru "valittamassa" Kojiroun lihaksista ja huitelemassa viuhkallaan, ja Kojirou riisuutumassa melkein heti kuin vain ehtii XD
"Hmm, ehkä minun täytyykin sitten vähän liehakoida sinua myöhemmin", Kojiro tuumi ja kouraisi hellästi hänen pakaraansa.
Awwww, söpöä :D Hyvä ku just hetki sitten sanoin sulle Whatsappissa, että tykkään siitä, että Kojirou vähä kahmii Kaorun pehvaa, ja sitten se tekee tässä just niin ;D ♥ Ja voi että miten suloinen toi kommentti, että hänen täytyy sitten vähän liehakoida Kaorua myöhemmin. Sen taidon Kojirou kyllä hallitsee!
Ja voiii noi Kaorun ajatukset ja muistelut siitä, mitä hän oli vielä ehtinyt puhua sukulaistensa kanssa. Ihana miten kannustavia ja hyväksyviä sanoja hän oli heiltä saanut. Myönnän et mua kyl kiinnostais ihan hirveesti kans tietää, mitähän Haruki-niisanin sanat Kaorulle mahtais olla. Toivottavasti yhtä lailla positiivisia!
Myönnän, olen minä vähän kateellinen sinulle. Tuollaista yksilöä ei osu vastaan ihan joka päivä, Kagura-neesan oli hymähtänyt sinä iltapäivänä.
Kojirou on kyllä erinomainen pakkaus. Päältä kaunis ja sisältäkin niin peevelin mainio ♥ Oon aina sanonut, että se on niin hyvää husband-materiaalia. Vähemmästäkin ois kateellinen :D
"Kiitos vielä, että tulit mukaan", Kaoru sanoi ja kietoi sormensa Kojiron sormien lomaan.
"Totta kai", Kojiro mutisi hänen korvanlehdelleen. "Kiitos kun otit minut mukaan."
Babies 🥺🥺 Tommosta hienovaraista lällyilyä, rakastan ♥ Ja on kyllä näistä sanoista niin selvä, miten paljon he toisiaan rakastavat ja arvostavat. Ja ovat kiitollisia toistensa tuesta ja läheisyydestä. Voi ääää, eihän mun sydän tämmöstä kestä 😭😭♥
Kannatan ehdottomasti spin-offien ja kaiken muunkin kirjoittamista! Toivottavasti on sanomattakin selvää, et lukisin! :3 Iso kiitos vielä tästäkin kalenterista, tää on ollut iso ilo joulukuuhun ♥
// Ai niin, unohtu vielä!
joita hän oli sukulaistensa kanssa vaihtanut hänen ja Kojiron keskinäisestä kiintymyksestä.
Kaoru ja sen keskinäiset kiintymykset ;D Voi toista.
-
Onneksi joulu loppuu vasta nuuttina, niin en minäkään virallisesti ole ihan kauhean myöhässä tätä lukemassa. :D Mutta huimaa, että sait tämän valmiiksi ja hattua pitää nostaa, että ehdit joka päivä postailemaan!
Hienoa, että ympyrä sulkeutui ja kaksikko pääsi palaamaan takaisin kotiinsa. Varmasti matka on ollut rankka, vaikka sukulaisten tapaaminen voi olla myös hauskaa välillä. Hyvä, että lopulta hekin pääsivät lähtemään hyvillä fiiliksillä. Ja isovanhemmilla vasta hyvät fiilikset ovat, kun pääsevät ilmaisesta pitsasta nauttimaan. :D
Olipa tällä söpö lopetus, tykkäilin kovasti, että he molemmat pääsivät pesemään matkan pölyt yhdessä ja Kaoru muistelemassa käymiään keskusteluja. ^^ Kiitos kovasti tästä koko joulukalenterista, on ehdottomasti ollut ihanaa seurailla näiden kahden matkantekoa ja sattumuksia! ^^
-
Larjus: No niin, sain viimein aikaan pölähtää takaisin rikospaikalle. xD Jotenkin olin vain autuaana jättänyt tämän rauhaan saatuani tämän valmiiksi, ja vaikka olin lukenutkin kaikki ihanat kommentit, vastaaminen oli tyystin unohtunut. Ullatus. Aika kyllä meni kuin siivillä tuossa joulukuussa! o.o Etenkin sen huomasi siinä, kun joka päivä piti olla tekstiä päivitettäväksi... Ja tosiaan vaikka tämä on erään tekstin päätös, lisää on luvassa. Matchablossomkin keskinäisine kiintymyksineen on niin vetovoimainen ship, että sille löytyy kirjoitussalkusta oma taskunsa. :D Ihanaa, että jaksoit joka lukuun kommentoida joulukuun mittaan ja jaksat heittää ajatuksia yhdestä jos toisestakin ficistäni! <3
Grenade: Höpsis mitään myöhässä, joulu kestää niin kauan kuin sen tunnelma säilyy sydämessä! :D Minäkin olen tyylikkäästi helmikuun puolivälissä palaamassa asiaan. Mutta joo, matka saatiin kunnialla päätökseen ja ehkä siitä tarttui mukaan enemmän hyvää kuin huonoa. ^^ Ahkerasta postaustahdista huolimatta tätä oli mukava kirjoittaa, ja pieni paine varmaan teki hyvääkin, kun oli pakko säilyttää rytmi. Ficletin ei tarvitse olla mikään pitkä, mutta silti siihen saa suupalan verran sopivasti asiaa.
Kiitoksia monista kommenteistanne, arvostan todella. <33 Ja laitan korvan taakse tuon isovanhempien vastavierailupätkän!
- Mai