Finfanfun.fi

Originaalit => Sanan säilä => Aiheen aloitti: Sokerisiipi - 15.06.2021 15:32:04

Otsikko: Kivun kaikuja | S | epävarma romantiikka | Ilmari/Petja
Kirjoitti: Sokerisiipi - 15.06.2021 15:32:04
Ikäraja: S
Tyylilaji: epävarma romantiikka
Paritus: Ilmari/Petja
Haaste: Originaalikiipeily (105. yksinäisyys)



Kaikki palaute on tui! ♥︎



Kivun kaikuja

Ilmari nukkuu selkä häntä kohti. Sillä on lapaluidensa välissä sirolinjaisia kamelioita, kissankelloja ja omenankukkia. Petja pyyhkäisee terälehtiä sormenpäillään ja huokaa hiljaa, levottomana.

Hän niin pelkää pilaavansa tämänkin. Petjan suhdehistoria on täynnä repeämiä ja katkenneita välejä. Petja on kuin pommi, joka luetaan virheellisesti suutariksi, kunnes hän sitten räjähtääkin varoittamatta ja vie mukanaan raajat, silmät ja sydämen – kaiken elintärkeän. Petjan hengitys vavahtaa. Hän ei tahdo tehdä niin Ilmarille.

Vaikka ei tämä mikään suhde ole tai ei se ainakaan tunnu sellaiselta. Se on – Petja sulkee silmät ja antaa ihonsa muistaa kaikki Ilmarin kosketukset. Pelkkä poltteen kaikukin sävähdyttää. Sydän kiivastuu luullen, että taas sitä koetellaan. Petja antaa halun väristä pitkin kehoaan. Se on kuin energiaa, sulaa elinvoimaa, kuumaa ja juovuttavaa. Seksi ei ole koskaan tuntunut näin hyvältä ja koukuttavalta.

Hän melkein herättää Ilmarin kuiskimalla sen korvaan, miten hän haluaa, mutta viime hetkellä Petja päättää toisin ja nousee. Himo sotkee ajatukset ja rohmuaa kaiken, jos sille antaa tilaisuuden. Hän siirtyy avaamaan ranskalaisen parvekkeensa oven ja nojautuu ulos selvittämään päätään. Ehkei ole vielä liian myöhäistä, että Ilmari haluaisi, ei vain häntä, vaan hänet. Petja kaipaa sitä niin kiihkeästi, että hänen silmänsä kostuvat.

”Petja?” uninen ääni kutsuu. Säikähdys nipistää selkää ja solmii tunteet kipeiksi solmuiksi. ”Onks jokin hätänä?”

”Ei. Mä vaan – piti tuulettaa”, Petja sopertaa ja pyyhkii silmiään.

”Okei?” Ilmarin ääni on epäuskoinen. Se nousee, tulee viereen ja näkee takuulla kyyneleetkin. ”Kertoisit mulle, jooko?”

Petja ei pysty, ei nyt. Hän on liian vereslihalla. Hän vain painautuu Ilmarin syliin, hengittää tämän lämpöä ja toivoo, ettei tällä kertaa satuttaisi.


Otsikko: Vs: Kivun kaikuja | S | epävarma romantiikka | Ilmari/Petja
Kirjoitti: Vendela - 28.06.2021 13:01:21
Kommenttikampanjasta hei!

Minä täällä taas, jatkan näiden Neptunuksen kommikseen linkkaamien tekstiesi kommentointia :D Ja tässä mentiinkin sitten fiiliksissä ihan toiseen laitaan mitä nuo juuri äsken kommentoimani tekstit edustivat. Toisaalta tämä on aika kivaa lukea ja kommentoida saman kirjoittajan tekstejä useampi putkeen, etenkin kun en ole sun tekstejä taas ihan äsken lukenutkaan :) Ensinnäkin näkee, kuinka erilaisia juttuja kirjoittelet ja toiseksi pääsee fiilistelemään tämmöisten tekstien pariin joita ei olisi ehkä muutoin tullut ihan heti lukeneeksi.

Mutta kuten sanoin, olipa tämä kipeä hetki. Tässä oli jotenkin tosi paljon kaikkea, enkä oikein tiedä osaanko purkaa kaikkia omia fiiliksiä sanoiksi. Tuo, että himo ja halu sekoittuvat johonkin suurempaan on kyllä todella hämmentävää ja sekoittaa kyllä väkisin ajatukset. Etenkin jos suhdetausta on tuollainen mitä Petjalla, ettei oikein itsekään tiedä että miltä asioiden pitäisi tuntua ja mikä on "oikein". Vaikka tuskin mitään oikeaa tai väärää edes on!

Loppuun jäi sellainen toiveikkuus ja mahdollisuus, että ehkä asiat kuitenkin järjestyvät. Puhuminen on ehkä vaikenta silloin kun on kyse tunteista ja siitä, että niitä pitäisi selittää toiselle ihmiselle. Tästä pienestä tekstistä jäi olo, että hahmot eivät ole vielä puhuneet siitä mitä ovat tai mitä tulevat olemaan. Jotenkin kuitenkin aistin (tai halusin lukea rivienvälistä) että molemmilla olisi toiveissa olla yhdessä jotain enemmän. Toivottavasti heillä löytyy siis rohkeutta puhua ja löytää yhteinen sävel!

Tämä oli koskettava ja ajatuksia herättävä teksti, kiitos!

Vendela