Finfanfun.fi
Originaalit => Sanan säilä => Aiheen aloitti: Secu - 10.12.2019 22:01:13
-
Nimi: Naali joka kasvatti simpukan ja kalastajan / Yhteyden maa joka synnytti esimeren
Kirjoittaja: Secu
Fandom: originaali
Hahmot: naali, simpukka, ihminen, esimeri
Genre: kansansatu, draama, fantasia
Ikäraja: S
Vastuuvapaus: Teksti hahmoineen ja maailmoineen on minun.
A/N: Tämä tarina on esiosa Hiiri joka kalasti tähtiä / Saukko joka varasti helmen (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=47158.0) -tarinalleni (S). Tällä pienellä tarinalla toivotan hyvää joulua Waulishille ja muille tätä tarinaa lukemaan sattuville! ^^
Lukuiloa!
Kun talvenhenki Neirin oli vielä varhainen ja muodoton vailla ilvesmäistä itseyttä, eräs syksyinen kettunuorukainen Senka eksyi pohjoiseen, koska Neirin ei ollut saattamassa sitä iäisyyteen levon sijoille talveksi, kevääksi ja kesäksi. Kun kettu vaelsi lumiturkissaan ikikylmän mailla, lumi ei sulanutkaan. Kuuran syleilemät puut kutistuivat harmaanvalkeiksi jäkäliksi. Pohjoisen jäinen syleily pakotti ketunkin kyyryyn, kietoutumaan karvapeitteeseensä, ja hiljalleen sen koko toden pieneni. Niin syntyi naali, joka hallitsi pohjoisen talvea kauan, kunnes ilves otti sen paikan itseytensä löydettyään. Edelleen muistetaan Tenumin vuotuisissa juhlissa härmärevon alkutaivalta.
Naaliperheisiin syntyi tavallisesti vain kaksi poikasta, mutta sitten kävikin niin, että yhteen syntyi kolme, kaksi valkeaa ja yksi sävyinen. Naalinpennussa oli vielä jäämiä harmaasta ja tummasta, ruskehtavaa karvaa, jotka olivat peräisin muinaisketulta, esipohjoiselta, talvensuojelijalta. Naalin turkissa oli kermanruskeita aaltoilevia kuvioita, pohjaväri oli harmahtava, vain karvankärjet ja viikset olivat valkoiset. Silmätkin olivat kirkkaan hailakanruskeat, suupielissä virtauksellista hymyä. Pentu koki täysiketun jättämän jäljen painautuneena olemiseensa liian tiukasti, toisista se oli haalistunut lähes täysin, ne olivat valkoisia vakavia.
Eräänä päivänä ketunkaltainen naali löysi merenrannasta simpukan, jossa oli lumenvärinen pohja ja kermanruskeita aaltoilevia kuvioita. Naalinpoikanen luuli löytäneensä vastasyntyneen pennun, joka vain puhui eri murretta tai juuri maailmaan tulleiden äänellä, hymisi värisevästi, ja samaistui tähän. Naali kaivoi rannanpenkkaan lumeen ja jäiseen hiekkaan kuopan simpukalle, piilotti pedoilta ja valkeilta vakavilta sukulaisiltaan.
Joka päivä naali kulki edestakaisin rannalla keräten hiekanjyviä ja kasveja. Se ravitsi simpukkaa niillä, kaatoi kärjessä olevasta onkalosta sisään, sillä se tuntui rauhoittavan kärsimätöntä kuohuntaa ja valittavaa värinää. Naali ei tiennyt, että ne valuivat toisesta kärjestä maahan ja maan pinnan alle, jossa ne hiljalleen kasvoivat ensimereksi, meritilkkujen valtavaksi keskiöksi. Verkalleen meren säikeet sidostuivat ja seostuivat yhdeksi vahvaksi muodoksi ja irrottivat mantereen kahdeksi. Ylijäämistä ainesosista kiertyi rihmainen sisin vasta-alkaneen meren pohjaan, jossa se hohti himmeästi kuten helmimäiset tähdet tumman taivaan laella.
Kun ensimmäinen ihminen saapui tätä uutta merta myöten, naali oli jo varttunut aikuiseksi, simpukka oppinut meren tulkitsijaksi. Ihmislapsella oli mukanaan haarainen oksa, jossa lepäsi vaatimaton simpukka, myös kermanruskeasti täplittynyt. Naali päätti kasvattaa ihmisestä kalastajan, simpukan luomalle merelle seuralaisen, sillä lapsi oli ollut merelle mieleen, eihän tämä muuten olisi sisimmästä syntynyt, rihmoista riuskaksi rakentunut.
Aikansa kasvatettuaan naali pysähtyi merenrantaan, kävi kyyryyn kuten esipohjoinen kerran, ja niin naali hajosi sävytetyksi vaahdoksi rantaan liukuvan meren pinnalle.
Myöhemmin tätä maata kutsuttiin Tenumiksi, yhteyden maaksi, jossa vielä tänäkin päivänä voi nähdä naalin tassunpainaumien päättyvän vedenrajaan, jossa vaahto huuhtelee hellästi kasvattajaansa tervehtimään tullutta ihmisen jalanjälkeä ja merta tulkitsevia simpukoita.
-
Oo, mitä minä juuri luinkaan! Tämä oli ihana, valloittava tarina, jota luin alusta asti leveä hymy huulillani. Rakastin kaikkia noita kauniita sanoja ja kielikuvia, joita tässä oli käytetty - esimeri, kuuran syleilemä ja virtauksellinen hymy nyt muutamia mainitakseni.
Ääh, en nyt osaa sanoa tämän enempää, mutta tykkäsin, tykkäsin kovasti!
-
Naela, kiitos kommentistasi! ^^
Mukava kuulla, että teksti hymyilytti, sai hyvälle mielelle ja pidit koukeroisesta kielestäni noin paljon.
Tykkääminen on varsin tarpeeksi, kiitos siitä! :)
-
No huh, mikä helmi täältä löytyikään! Aivan uskomattoman kaunis pikku tarina. Kieli on sujuvaa ja runollista, ja siinä voi kuulla kaikuja Kalevalasta. Silti toteutus on aivan uudenlainen ja raikas.
Sanattomaksi vetää, kerta kaikkiaan. Ja aivan pakko on mennä lukemaan nuo muutkin kirjoittamasi tekstit.
Kiitos tästä! <3
zilah
-
zilah, voi että! Kiitos ihanasta kommentistasi! :)
Kalevala, mikä kunnianosoitus! :-* Kommenttisi sai minut sanattomaksi. Ihana kuulla, että pidit tarinasta ja kielestä ja koit löytäneesi jotain uudenlaista ^^ Mieltäni lämmittää, että teksti innosti sinua lukemaan muitakin tekstejäni, oi <3
Kiitoksia, että luit ja kommentoit ^^
-
Voivoi miten ihana! Tämän tunnisti jo otsikosta kuuluvan samaan sakkiin tuon toisen satusi kanssa. Tätä oli nautinto lukea, ja rakastin sitä että tämä oli täynnä erikoisia ja ihastuttavia sanavalintoja sekä samalla kirjaimella peräkkäin alkavia sanoja (sille on toki joku hienokin nimi, jonka olen iloisesti unohtanut ;D). Kiitos paljon tästä ihanasta sadusta!
-
Voi että miten hyvälle mielelle tulin tästä sadusta! :-* Tämä on aivan yhtä valloittava kuin seuraajansakin, sellainen lempeä ja luonnonläheinen. Tätä lukiessa tuntee itsekin kuuluvansa erottamattomana osana luontoon ja sen kiertokulkuun, ajan virtaan.
Tykästyin oitis naalin syntytarinaan. Saduissahan aika usein annetaan selityksiä sille, miksi jokin eläin on kehittynyt sellaiseksi kuin on esimerkiksi juuri ulkonäöltään, ja tämä tarina heijastuu mielessäni ihanasti niihin. Tämä on samalla tavalla kekseliäs ja oivaltava. Ihastuin ajatukseen siitä, kuinka syksyn kettu pohjoisessa vaeltaessaan hiljalleen kutistuu, koska kylmä saa sen kääriytymään turkkiinsa tiukemmin. Oikein näen mielessäni, kuinka muutos tapahtuu tuossa pohjoisen jäisessä syleilyssä. Härmärepo on aivan ihana nimi, jotain niin vanhan kansan suuhun sopivaa. ♥
Erilainen naalinpentu on sympaattinen. Tulee mieleen, että erilaisuutensa vuoksi se ehkä osaa nähdä asioita, joilta muut saattavat ummistaa silmänsä, ja arvostaa kaikkea ja kaikkia ympärillään ja elämässään. Sydämeni sulaa sille, kuinka naali samaistuu simpukkaan ja vaalii sitä, pitää siitä huolta ja ravitsee sitä. Tulee sellainen tunne, että esimeri syntyy huolenpidosta, rakkaudesta ja arvostuksesta, ja se on ihanaa. Meri on jotenkin niin kokonaisvaltainen ja merkityksellinen ympäristö ja asia, että on ihanaa ajatella sen tässä syntyneen ikään kuin lempeästä välittämisestä.
Sydäntäni lämmittää sekin, että meri saa kalastajasta itselleen seuralaisen ja naali jättää ikuisen jäljen rantaan. Tulee tunne jonkin suuren ja hienon alusta, ja tämä tarina sopiikin mainiosti esiosaksi seuraajalleen.
Pidän tekstin runollisesta kielestä ja kauniista, ajatuksia ja tunteita herättävistä kuvauksista. Suosikkejani ovat suupielissä virtauksellista hymyä ja valkoisia vakavia, jotka rinnastuvat hauskasti toisiinsa ja kuvaavat naalisisarusten eroavaisuuksia.
Lämpimät kiitokset ihanasta joululahjayllätyksestä, pidän tästä kovasti! :-* -Walle
-
Nyyhti, ihana kuulla, että pidit tästäkin sadusta ja se oli tunnistettavissa kuuluvaksi samaan sakkiin muiden kanssa :) Mieltäni lämmittää, että pidit kielestä ja sanavalinnoista ja allitteraatioista (ne samalla kirjaimella alkavat sanat) :) Kiitos kommentistasi! :-*
Waulish, voi miten pitkä kommentti! Oi, miten hienosti sanottu tuo kuuluminen osaksi luontoon ja sen kiertokulkuun, ajan virtaan! Enpä ollut ajatellut sitä tietoisesti kirjoittaessa, mutta hienoa, jos sellainen tunnelma tuosta välittyy :) Tuota naalin syntytarinaa oli todella hauska pohdiskella ja suunnitella - se syntyi varsin yllättävästi bussipysäkillä talvella bussia odotellessa ja lumisia puita tuijotellessa. Ihanaa, että pidit härmärevosta, se tuntui yhdistävän hyvin sen, millainen naali on ulkonäöltään ja miten se on syntynyt. Olen todella iloinen, että pidit naalia sympaattisena - osasit nähdä sen paljon moniulotteisemmin kuin minä kirjoittaessani, mikä on tietysti palkitsevaa ja iloisesti yllättävää, että lukija löytää sellaisia kerroksia ja ominaisuuksia tarinasta joita ei itse tietoisesti sinne ole laittanut mutta jotka kyllä erottuvat kun vain itsekin miettii :D Voi ei, lempeästä välittämisestä, huolenpidosta ja arvostuksesta syntynyt meri, kuinka kaunis ajatus! En ollut tuotakaan suoraan ajatellut kirjoittaessa, mutta ihanaa, jos meren synty aiheutti tuollaisia mielikuvia! Tunne jonkin suuren ja hienon alusta on juuri oikea ilmaus tämän tarinan lopulle, kiitos paljon sanoistasi! Olen mielissäni, että pidit jälleen tekstin kielestä ja kuvauksista ja lempisanaparsiakin löytyi, kiitos valtavasti kommentistasi! :-*