Finfanfun.fi

Originaalit => Sanan säilä => Aiheen aloitti: Sokerisiipi - 15.09.2019 17:17:59

Otsikko: Kytketty | S | scifi | one-shot
Kirjoitti: Sokerisiipi - 15.09.2019 17:17:59
Nimi: Kytketty
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: scifi
Haasteet: Scifi-haaste ja Sana/kuva/lause10 #2 (ole minulle ihminen)

A/N: Ei mikään omaperäisin idea, mutta ei tämä ole sellaiseksi tarkoitettukaan. Kerro toki, mitä ajatuksia tämä herättää! :>



KYTKETTY

Tämä lämmin, kesäinen hetki oli minun turvapaikkani. Se oli yksi eläväisimmistä muistoistani. Siksi minulla oli tapana palata siihen, jotta en unohtaisi itseäni, todellisuutta ja aikaa ennen Kytkeytymistä. Se piti minut kiinni elämässä silloinkin, kun tuntui, ettei minulla ollut enää mitään, minkä vuoksi elää.

Makasin viltillä silmät kiinni ja nautin auringon lämpimästä hivelystä ihollani. Hengitin syvään vastaleikatun ruohon kosteaa, vehreää tuoksua ja nautin maan todellisesta läsnäolosta allani. Paljaille säärilleni alkoi putoilla viileitä pisaroita, ensin vain muutamia. En viitsinyt nousta. Minun oli niin mukava olla tässä. Kun sade yltyi, muutin mieleni. Nousin tokkuraisena ja keräsin tavarani. Valtavalla voimalla satava kuuro kasteli minut sekunneissa litimäräksi, mutta minua ei haitannut. Märkä luonto tuoksui niin voimakkaasti elämältä, että minua hymyilytti. Paljaat varpaani läiskyivät lammikoissa. Ihmiset juoksivat suojaan, mutta minä nostin kasvoni taivasta kohti ja antauduin kesäsateen syleiltäväksi. Olin onnellinen.



Niskaani poltti ja koski. Liittimen haava oli taas tulehtunut. Se oli ollut odotettavissa. Olin ollut liian kauan Kytkettynä. Minulla oli muitakin tyypillisiä oireita: päänsärkyä, aistiharhoja ja vainoharhaisuutta. Nyin johtoa. Yritin saada sen kohdalleen, mutta johdon liikuttelu sai näkökentässäni aikaan ärhäköitä kipusalamoita. Lopetin. Yritin keskittyä työpalaveriin, mutta minusta tuntui kuin olisin katsonut näkymättömissä langoissa roikkuvia ruumiita. Työkaverini ilmehtivät ja liikkuivat konemaisesti. Kaksi tehokasta, energistä kasvoa ja säännöllisesti välähtäviä sieluttomia hymyjä. Kun kello tuli viisi, he välkehtivät yhtä aikaa näkyvistä, ja minä mietin, oliko avatareiden takana enää todellisia ihmisiä ollenkaan. En miettinyt sitä ensimmäistä kertaa.

Minä jäin aloilleni. Minulla oli kauhea, pahaenteinen tunne. Päätin, että nyt oli aika irrottaa johto ja viettää muutama päivä todellisessa maailmassa. Nousin, vaikka niskani kipu roihahti. Otin johdosta varman, asiantuntevan otteen. Käänsin, naksautin ja vedin. Työhuoneen olisi pitänyt kadota, mutta niin ei tapahtunut. Pysyin tiukasti Kytkettynä. Miksen saanut johtoa irti? Kiskoin johtoa kaikin voimin. Vääntelehdin ja karjuin turhautumisesta ja tuskasta, mutta oli kuin johto olisi loisen tavoin muuttunut osaksi kehoani. Ei. Ei. Se ei voinut olla mahdollista. Se oli hulluutta.

Kävelin. Kävelin. Yritin tavoitella huoneeni seiniä, mutta mikään ei tullut vastaan. Käveleminenkään ei tuntunut todelliselta, se oli kuin muisto varsinaisesta toiminnasta. Näin omat liikkeeni. Pystyin hallitsemaani itseäni täydellisesti, mutta en tuntenut mitään. Ihan kuin kaikki olisi tapahtunut päässäni. Minä en hengittänyt. Sydämeni ei lyönyt. Aivan kuin minä en olisi ollut enää fyysisesti olemassa, mutta eihän se – ei se voinut mitenkään olla mahdollista. Yritin kaikin voimin ymmärtää sitä, mitä minulle oikein oli tapahtunut ja hillitä kasvavaa paniikkiani. Työhuone musteni. Se muuttui välkkyväksi painajaiseksi. Seinät särisivät ja koko huone räpsyi kuin rikkinäisessä televisiossa.

Yritin muistaa, milloin viimeksi olin Irrottautunut. Siitä ei ollut kauaa – ei voinut olla. Muistot olivat kuin unia, yhtä muodottomia ja hataria. En saanut mistään kiinni. Oli hankala ajatella, kun kaikki välkkyi ja rätisi. Aivan kuin koko virtuaalimaailma olisi kaatumassa, ja minä sen mukana. Minut valtasi syvä, alkukantainen kuolemanpelko. Nyin johtoa, mutta sitä ei enää ollut. Se oli ollut pelkkä aistiharha, ainoa jäänne todellisuudesta, ja siitä minä tiesin lopullisella varmuudella, mitä keholleni oli tapahtunut. Se oli kuollut. Ei ollut mitään, minne palata. Minusta oli tullut pelkkiä nollia ja ykkösiä, ja tämä aistiton maailma oli nyt yhtä kuin minä.


Otsikko: Vs: Kytketty | S | scifi | one-shot
Kirjoitti: kaaos - 17.09.2019 17:08:05
Hyyi, aika jännittävä! Varsinainen matrix-ahdistus. Mielenkiintoinen, sukupuoleton kertojahahmo. Heh :D sellaisia ajatuksia herätti.

Hipelöin niskaani tekstiä lukiessa ja jotenkin niljakas fiilis tästä jäi. Ja paljon kysymyksiä! Hajosiko koko mesta vai pelkästään kertojan paikka.

Kiinnostavaa, kuinka "rationaalisena" kertoja pysyi aivan loppuun asti ja kuinka se vain lakonisesti tuntui hyväksyvän tilanteen paniikin jälkeen.

Kiits!
Otsikko: Vs: Kytketty | S | scifi | one-shot
Kirjoitti: Sokerisiipi - 23.09.2019 23:37:15
kaaos: Mahtava kuulla, että tää piti otteessaan ja herätti ajatuksia! En yleensä tosiaan kirjoita tämän tyylisiä tekstejä, niin kerronnan kuin genrenkin kannalta, joten sinällään tuli astuttua oman mukavuusalueen ulkopuolelle tän kanssa. Niljakas fiilis on hyvä, sellaiseen epämukavuuteen pyrinkin. Kertoja on monessakin mielessä too far gone ja se välittyy myös hänen ajatuksissaan. Kiitos, että luit ja kommentoit!!
Otsikko: Vs: Kytketty | S | scifi | one-shot
Kirjoitti: tellie - 11.10.2019 21:29:02
En oikein aluksi lämmennyt tälle tekstille, koska ihmisten uploadaaminen tosiaan on sci-fissä aika peruskauraa. Siis kauniistihan tämä on kirjoitettu ja pysyy kasassa hyvin, ei mitään valittamista sen suhteen, mutta en tosiaan oikein saanut otetta.

Mutta kun lueskeli ja pohti (koska kommentin haluan jättää, prklö!) niin sieltä se kysymys sitten löytyi. Tässä maailmassa ihmiset selvästi viettävät aika paljon aikaa kytkemällä itsensä verkkoon ja sitten poistuvat sieltä, mutta onko verkossa oleva henkilö projektio vai jonkinlainen itsenäinen kopio, jonka mukana ihminen ratsastaa? Koska kytketyksi* voi jäädä kuollessaan, sen täytyy tarkoittaa sitä, että kopiolla on ainakin jonkinlaista omaa minuutta olemassa - jos kysymys olisi pelkästä yksiselitteisestä projektiosta, sen pitäisi sammua ihmisen kuollessa, koska jos oletetaan minuuden olevan koodattuna ihmisen aivoihin, aivojen sammuessa ei ole enää mitä projisoida.

Mutta mitä tapahtuu kytketylle minälle, jos itsensä kytkenyt ihminen vaan nykäisee piuhan irti? Tuhoutuuko digitaalinen minuus? Tai mitä jos ei, tai ei ainakaan heti?

Olisiko itse asiassa vahvoin perustein syytä olettaa, että kertoja on itse asiassa digitaalinen minuus, joka on jäänyt jonnekin välimuistiin/whatever limboon, kun biologinen minuus on vaan nykäissyt piuhan irti ja itse asiassa desinfioi liitäntää ja päättää tilata pizzaa?

* minä olisin taipuvainen kirjoittamaan suurimman osan sci-fi-sanoista pienellä kirjaimella, koska arkipäiväistyessään asiat menettävät erisnimiluonnettaan (kännykkä, nessu, internet/netti). Toki nämä on näitä mieli pidee asioita xD
Otsikko: Vs: Kytketty | S | scifi | one-shot
Kirjoitti: Lyra - 29.01.2020 21:07:39
Heissan! minun piti kommentoida tätä jo aikaisemmin, mutta tulin nyt viimein kommenttiarpajaisten innostamana viimein paikalle! Scifi on aivan ihanaa, mutta tulee harvemmin luettua sitä. Yleensä olen aina kuluttanut kys. genreä enemmän television puolelta. Minua ei ollenkaan haittaa, että idea on ehkä vähän kulutettu, koska tällaiset on aivan mahtavia! Tykkään muutenkin sellaisesta asetelmasta, ettei ole ihan varmaa onko henkilö kuollut tai ei tai onko hän koomassa ja elää toista elämää (tästä lemppari on buffyssa ollut jakso, jossa buffy on mielisairaalassa ja hänelle sanotaan että hän kuvittelee koko vampyyrintappaja osan itsestään, hui) eksyin aiheesta, mutta siis tällaiset ovat aivan lemppareista, kun  herää niin paljon kysymyksiä ja sitten vielä se scifi-elementti siihen päälle! olen myyty.

Tykkäsin niin kovasti miten elävästi tuota viltillä makaamista ja ruohoa ja sadetta on kuvailtu. Siitä tulee niin vahva fiilis, että kontrasti on iso ja loistava, kun ruvetaan puhumaan sitten liitännän tulehtumisesta. (täytyy tässä vaiheessa sanoa, että mua häiritsee pikkuisen, että kaikki termit on isolla, se on sellanen ihan pikkuasia, mutta tulipahan mieleen)
Lainaus
Minulla oli muitakin tyypillisiä oireita: päänsärkyä, aistiharhoja ja vainoharhaisuutta. Nyin johtoa. Yritin saada sen kohdalleen, mutta johdon liikuttelu sai näkökentässäni aikaan ärhäköitä kipusalamoita. Lopetin
Tykkäsin tästä jotenkin kovasti, pitkien ja lyhyiden lauseiden tasapainottelu ja sitten tuo että salakavalasti kerrotaan lisää kytkennöistä, mutta sitä ei kuitenkaan tuputeta. Pidin tuosta työpalaverin kuvaamisesta ja siitä, miten se jotenkin selkeytti että kaikki tapahtuu nykyään virtuaalisesti. Mahtaisi kyllä olla kamalaa, jotenkin itse vierastan että ei oikeasti voi tehdä enää mitään ja se saakin miettimään, että miksi tähän on päädytty. Onko maailma mennyt niin huonoksi ja tuhoutunut, ettei sellaiselle oikealle elämälle ole tilaa? vai sattuivatko vain ihmiset kehittymään tähän suuntaan? ja onko osa ihmisistä päättänyt boikotoida tätä ratkaisua.

Lainaus
Hipelöin niskaani tekstiä lukiessa ja jotenkin niljakas fiilis tästä jäi
komppaan kaaosta tässä. Loppu oli jotenkin karu. Se, että kertoja on tavallaan kuollut oikeassa maailmassa, mutta elää kuitenkin edelleen virtuaalisesti, on jotenkin kamala ajatus. Se ettei ikinä enää oikeasti voi tuntea ruohoa ja sadetta. Tässä vaiheessa ajattelin tuota alun kahta kappaletta aivan eritavalla, aluksi ajattelin, että sen jälkeen kertoja suoraan tajuaa kytkentänsä olevan tulehtunut, mutta ehkä tuo alku oikeasti tapahtuukin sen jälkeen, kun kertoja on jo tajunnut kuolleensa ja yrittää muistaa millaista oli olla elossa. Voi että kun tämä oli vaikuttava. Kiitos kovasti tästä lukukokemuksesta!