Finfanfun.fi

Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Fairy tale - 19.07.2019 18:04:55

Otsikko: Pilvipoutaa S (Teddy/James jr.) ficlet
Kirjoitti: Fairy tale - 19.07.2019 18:04:55
Nimi: Pilvipoutaa
Paritus: Teddy/James jr.
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylilaji: Romance, fluffy
Yhteenveto: Teddy ja James keksivät kaikenlaista pientä romanttista
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä en tee rahaa leikitellessäni hänen keksimiensä iki-ihanien hahmojen kustannuksella.
Kirjoittajalta: Osallistuu haasteeseen Kesäbingo (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=48115.0)-teksti genrellä romance. Tämä on oma itsenäinen fikkinsä tai sen voi lukea jatkoksi fikille 107 tuntia kesään (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=48368.0) S


~Pilvipoutaa~

Siihen oli mennyt kokonaiset viisi päivää, että James oli saanut Teddyn paljastamaan salaisuutensa. Kokonaiset viisi päivää, tai pikemminkin yötä jolloin he olivat jutelleet asiasta tai oikeastaan sen ympäriltä ja Jamesin vatsa oli ollut aivan sykkyrällä. Hän oli miettinyt, hän oli toivonut ja hän oli pelännyt. Hän oli jännittänyt paljon enemmän kuin ikinä ennen yhtäkään huispausmatsia. Ja sitten Teddy olikin yhtäkkiä luottanut häneen ja kertonut että oli ihastunut häneen, Jamesiin! Heidän kesänsä oli muuttunut yhdessä hetkessä aivan toisenlaiseksi. Siitä tuli paljon rennompi ja ehkä vähän vaaleanpunaisempi. Ainakin Teddyn hiukset olivat nyt aika usein vaaleanpunaiset tai pinkit.

”Teddy, minä haluaisin tehdä yhdessä jotain pientä romanttista”, James sanoi köllötellessään ruohikolla ruohonkorsi suussaan Teddy vierellään.
”Mitä sinä oikein tarkoitat pienellä romanttisella?” Teddy uteli.
”No vaikka ison jäätelöannoksen syömistä samasta annoskiposta tai että saisin syöttää sinulle mansikoita tai luutalento samalla luudalla istuen...” James luetteli ja Teddy yritti pidättää naurahdustaan.
”Onko tuo kaikki sinusta romanttista?” Teddy uteli kierähtäessään vatsalleen vielä lähemmäs Jamesia ja hänen kasvonsa olivat nyt aivan vastapäätä Jamesin omia.
”Joo, on se. Eikö sitten sinun mielestäsi?” James ihmetteli.

”On on. Ei sitä kaikkien kanssa halua tehdä sellaisia asioita. Me voisimme vaikka aloittaa sillä jäätelön syömisellä samasta kiposta”, Teddy vastasi.”
He päättivät mennä Viistokujalle Qaino Vahvaqon jäätelöbaarille ja tilasivat suuren kahdelle henkilölle tarkoitetun annoksen joka tarjoiltiin jalallisessa maljassa ja jonka mukana tuli kaksi pitkävartista lusikkaa. Teddy ei voinut olla vähän punastumatta hänen aloittaessa lusikoimaan annosta. He näyttivät aivan taatusi mailien päähän rakastuneelta parilta yhden yhteisen jäätelöannoksensa kanssa Jamesin hymyillessä hänelle söpöintä hymyään. Teddy keskittyi Jamesiin ja sulki muun maailman ulkopuolelleen. Hehän olivat rakastunut pari. Tietysti he näyttivät siltä.

”Nyt on sinun vuorosi päättää mitä romanttista teemme seuraavaksi”, James sanoi.
”Ei ainakaan mitään syömistä, olen aivan täynnä”, Teddy totesi. ”Ehdotankin että ilmiinnymme lähemmäs jokivartta ja etsimme sieltä mukavan istumapaikan, jossa voisimme vaikka pussailla”, Teddy kuiskasi Jamesin korvaan.
”Sinäpä nyt vasta heittäydyitkin romanttiseksi”, James sanoi lomittaen samalla sormensa Teddyn sormiin. He eivät olleet vielä kävelleet käsi kädessä ja pieni jokivarrelle johtava hiekkatie oli sopivan rauhallinen siihen tarkoitukseen, että James halusi kokeilla miltä se tuntuisi.
”Tämä lasketaan kyllä sinun toiseksi ehdotukseksi”, Teddy totesi tuntiessaan Jamesin käden omassaan. Kosketus tuntui mukavalta Teddyn vatsanpohjassa saakka. Oli ihanaa olla jonkun oma.

He istahtivat sormet edelleen lomitettuina kiinni toisiinsa. Heidän paikkansa oli joen varren koskikohta, jossa vesi kuohui ja jonka alajuoksulla uiskenteli sorsaperhe. Teddy irrottautui kohta Jamesin kädestä ja nosti sormensa tämän huulille tunteakseen niiden pehmeyden. Jamesin suupieli tuntui jäätelön jäljiltä hieman tahmealta. Teddy suuteli Jamesia, mutta Jamesilta tuntuikin kestävän hetki ennenkuin hän tajusi miten siihen voisi vastata. Ei ollut helppoa suudella yhtäaikaa kun ei tiennyt osuivatko toisen huulet koko suulle, vai ylähuulille vai pelkästään alahuulille.

Jamesia alkoi hymyilyttää ja kohta suutelemisesta ei enää tullutkaan mitään.
”Mitä sinä naurat?” Teddy kysyi.
”Sitä että suuteleminen on vaikeaa”, James vastasi.
”Enkö osaa tehdä sitä oikein?” Teddy ihmetteli.
”Eikun minä en osaa vastata siihen oikein ja sitten minua alkaa naurattaa”, James selitti.
He suutelivat vielä muutaman kerran uudelleen ja yrittävät tehdä sen hymyilemättä, sillä samaan aikaan hymyileminen teki siitä hieman vaikeaa.

”Minulla on vielä ehdotus”, Teddy sanoi. He olivat istuneet aikansa joen varrella kuunnellen pienen kosken pauhua ja saaneet muutaman suukon onnistumaan oikein hyvin.
”Mutta ei vieläkään syömistä, eihän?”
”Ei. Ajattelin että voisimme nousta auringonnousun kukkulalle ja mennä sinne katselemaan pilviä”. Teddy sanoi.
”Vaikka kohta alkaa olla melkein auringonlasku”, James sanoi.
”Näkyy sieltä auringonlaskukin, mutta on siihen vielä aikaa. Nyt on hyvä päivä katsella pilviä.
Niin kaksikko ilmiintyi aurinnousun kukkulan juurelle ja kiipesivät sitten pientä kiemuraista polkua pitkin sen huipulle asti ja kävivät niitylle makaamaan.

”Katso tuota”, Teddy osoitti suurta mukeaa pilveä. ”Tuo näyttää aivan elefantilta.”
”Ja tuo näyttää aivan siltä meidän jättikokoiselta jäätelöannokselta”, James näytti toista pilveä.
”Olisi mukavaa tulla tänne joku aamu katsomaan kun aurinko nousee. Se olisi romanttista”, Teddy sanoi.
”Tykkäisitkö tulla luudalla lentäen?” James kysyi.
”Kyllä se käy. Saisit rastin oman romanttisen toiveesi kohdalle.”
”Pelaatko sinä jotain bingoa vai?” James ihmetteli.
”No eikö tämä ole vähän kuin romanssibingo. Ehdotamme vuorotellen mitä romanttista voisimme tehdä ja sitten keksimme seuraavan asian. Yksi viiden suora on kohta valmis.
”Olet hassu”, James naurahti. ”Romanssibingo.”

”Tuo pilvi on ihan selvä vasara”, Teddy osoitti.
”Vasara iskee tuon suklaasammakon muusiksi, katso nyt”, James selosti. ”Nyt vasara muuttuu huispausluudaksi.”
He seurasivat pilviä ja niiden muodonmuutoksia. Kun yksi pilvi alkoi muistuttaa telttaa, Teddy sai uuden idean.
”Katso James. Tuo pilvi ennustaa meille, että nukumme ensi yönä teltassa takapihalla.”
”Ja sitten voimme halailla ja kertoa tarinoita”, James sanoi toiveikas ilme kasvoillaan.
”Kuule, mitä me tässä ihmettelemme ja toivomme. Mennään laittamaan teltta pystyyn ja ollaan sitten aivan vierekkäin, jotta voin kuiskia korvaasi kaikenlaista mitä me vielä tulemme tekemään”, Teddy vaikutti yhtäkkiä kovin innokkaalta.

He valitsivat puutarhan perältä rauhallisen sopukan telttaa varten ja kantoivat sinne pehmikkeeksi patjat, peitot ja tyynyt. Teltassa oli mukavan viileää ja hämärää. Kaksikko pujahti sinne iltapalan jälkeen. Jos joku olisi jäänyt kuuntelemaan heitä teltan ulkopuolelle, olisi kuulunut vain pientä supattelua, muminaa ja naurahduksia, mutta se ei olisi jäänyt epäselväksi että nuo kaksi nauttivat toistensa seurasta ja pitivät toisistaan.
Otsikko: Vs: Pilvipoutaa S (Teddy/James jr.) ficlet
Kirjoitti: Vendela - 19.07.2019 21:23:13
Iiiih miten ihana jatko tuolle 107 tuntia kesään tarinalle! Molemmilla teksteillä on muuten tosi kivat nimet :)

Aivan ihania romanttisia juttuja, näitä olisi itsekin kiva tehdä kesällä. Pilvien katselu on muuten sellaita mitä en ole itse tehnyt aikoihin joten kiitos vinkistä, teen tämän heti seuraavan kerran kun pääsen mökille ja sattuu olemaan sopiva keli maata laiturinnokassa katselemassa taivaalle :D

Tykkään näistä hahmoista tosi paljon, vaikka toki Harry ja Draco ovatkin edelleen ykköspoikiani, niin kyllä näissä nuorukaisissa on jotain kivaa ja kesäistä! Mukavaa että kirjoitit heistä :) Ja ihanaa kun näillä tyypeillä menee hyvin

Kiitos tästä,
Vendela
Otsikko: Vs: Pilvipoutaa S (Teddy/James jr.) ficlet
Kirjoitti: Crys - 29.07.2019 17:50:30
Voi aaws :D Ihanaa romanttista fiilistelyä. James on oikea romantiikko, haluaa viedä Teddyn syömään jäätelöä samasta kiposta, mutta tuo luutalento samalla luudalla kuulostaa vaaralliselta :D Siitähän varmaan sais kommellusta kyllikseen :D  Tuo oli hauska kohta, että suutelu on vaikeaa kun naurattaa :D Niin ja pilvipouta on ihana sana ja nätti otsikko :)

-Crys
Otsikko: Vs: Pilvipoutaa S (Teddy/James jr.) ficlet
Kirjoitti: Sokerisiipi - 04.08.2019 18:47:05
Kommenttikampanjasta heips!

Tämäpä oli kesäisen suloinen ficlet, jossa keksittiin yhtä sun toista romanttista tekemistä. Tästä kävi hellyttävästi ilmi, kuinka nuoria ja kokemattomia kumpikin ovat. Esimerkiksi juurikin se, että suutelemista täytyy opetella, oli kiva, realistinen yksityiskohta. Opetteluahan se alkuun juurikin on ;D ja nuo jutut, että pitää keksimällä keksiä romanttisia juttuja, oli myös tosi awws omanlaisessa kiusallisessa kankeudessaan. Koko suhde, vai onko tämä vielä edes suhde, kenties vasta treffailua? No, koko juttu on vielä niin tuoreella pohjalla, että toisen kanssa romanttista oleiluakin pitää vähän opetella ja kokeilla, että oppii, mistä itse eniten pitää ja mikä tuntuu kaikkein luontevimmalta. Ihanaa, että he saavat kumpikin kaikessa rauhassa kokeilla ja tutustua ja toinen ottaa ideat lämpimästi ja innokkaasti vastaan, oi että <3 Kiitän! :)
Otsikko: Vs: Pilvipoutaa S (Teddy/James jr.) ficlet
Kirjoitti: Fairy tale - 13.08.2019 17:11:39
Kiitos kommenteista Vendela, Crysted ja Sokerisiipi. Näistä kahdesta en ole vielä paljoa kirjoittanut, mutta heistä tulee mieleen aina jotenkin sellainen epävarma suhteen alku, ollako vai eikö olla -ihmettely ja sen jälkeinen sellainen kevyt söpöys kun yhteisymmärrys on löytynyt. Pitänee perehtyä hahmoihin syvemminkin ja luodata myös syviä vesiä jossain vaiheessa.

Mukavaa loppukesää.  :)
Otsikko: Vs: Pilvipoutaa S (Teddy/James jr.) ficlet
Kirjoitti: Meldis - 28.05.2023 16:11:53
Lähdin oikein tutkimusmatkalle Hunajaherttuan syvyyksiin ja löysin tämän. Kannattaa kaivelu välillä, koska miten ihana tämä olikaan. En tuota edellistä ficciä lukenut, mutta ehkä pistän vielä talteen. Tosin tämä toimi yksinäänkin todella hyvin. Miten herttaisia pojat olivatkaan! Tykkäsin, miten tässä oli sopuisasti lomittain söpö romantiikka ja jo toisiinsa tottunut pari. Jotenkin se, että James ehdotti, että tehdään jotain romanttista ja he alkoivat listata, mitä se olisikaan, sai tuntumaan, että ei tarvitse aina olla yllätyksiä ja isoja, ihmeellisiä romanttisia eleitä, vaan niistä voidaan jutella ja niitä voi ihan vain yhdessä suunnitella. Minusta se kuulosti jo heti, että nämä kaksi sopivat toisilleen tosi hyvin. Jamesin ehdotuksenhan olisi voinut ottaa myös vitsillä, mutta Teddy ei tehnyt niin vaan he sitten toteuttivat ideoitaan.

Lainaus
Teddy ei voinut olla vähän punastumatta hänen aloittaessa lusikoimaan annosta.

En kestä, tämä jätskin syöminen oli siirappisinta ikinä! Yhteisen annoksen syöminen on kyllä tosi romanttista ja samalla sopivan arkista, mitä rakastan aina, kun nuo kaksi yhdistyy saumattomasti. ^^ Tämä vastavuoroisuus oli myös ihanaa, kun kumpikin sai ehdottaa tekemistä ja kumpikin oli mukana, mitä ikinä ehdotettiinkaan. Mielikuva Teddystä ja Jamesista kävelemässä käsi kädessä oli älyttömän suloista. ^^

Lainaus
”Sitä että suuteleminen on vaikeaa”, James vastasi.
”Enkö osaa tehdä sitä oikein?” Teddy ihmetteli.

Tämä keskustelu oli hirveän hauskaa, he kuulostivat teineiltä, jotka harjoittelivat pussailua. <3 Pussailulle nauraminen oli jotenkin vapauttavaa, että kun molemmat olivat vähän epävarmoja, miten tätä ajettiin, niin se sai tunnelman rennommaksi. Ei sen pussailun tarvitse olla niin vakavaa ja minusta oli hienoa, että he saattoivat nauraa pussailun ja keskustelun jälkeen. ^^ Pilvien tuijottelu oli ihanaa sekin ja tykkäsin tästä Jamesin romanssibingosta. Siitä tosiaan tuli taas tunne, että he tuntevat toisensa ja voidaan rauhassa suunnitella romantiikkaa suhteeseen, koska sitä elämä välillä vaatii. Ei se aina voi tai tarvitse olla spontaania. :)

Kiitos tästä tosi paljon, tuli ihastuttavan kesäinen fiilis tästä, vaikka ulkona tuulee ja sataa vihmoen, mutta tällä pääsi miellyttävästi jo tuleviin kesäpäiviin. Kiitos. ^^
Otsikko: Vs: Pilvipoutaa S (Teddy/James jr.) ficlet
Kirjoitti: Fairy tale - 02.06.2023 12:21:12
Kiitos Meldis kivasta kommentista, sait minut hyvälle mielelle. Ja piti käydä itsekin vähän kurkkimassa mitä olen oikein kirjoittanut, sillä tämä on pari josta en ole paljoa kirjoittanut. Nyt sitä toivoo että tulisi pilvipoutainen kesä ja mielellään hiukan lämpöisempi mitä nyt on. Eilenkin oli niin kylmä tuuli että teki mieli laittaa pipo päähän vaikka vain piipahdin lähikaupassa.  :)