Finfanfun.fi

Harry Potter -ficit => Godrickin notko => Aiheen aloitti: Crys - 02.07.2019 11:25:00

Otsikko: Toivomuskarkkikuppi | S | Lily + Severus | slice-of-life ficlet
Kirjoitti: Crys - 02.07.2019 11:25:00
Nimi: Toivomuskarkkikuppi
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: S
Henkilöt: Severus, Lily
Genre: Slice of life
Yhteenveto: Lily palaa takaisin matkalta ja näkee Severuksen pitkästä aikaa
Disclaimer: En omista muuta kuin mielikuvitukseni
Haasteet: Inspiraatiorohtoja, 12 hahmoa, ficlet300, ff100
Spoiler: Inspiraatiorohtoja • näytä
Skenaario: henkilö näkee hänelle tärkeän ihmisen pitkästä aikaa
Tunne: ilo, innostuneisuus
Sanat: koti, teekuppi, hengähtää, onni


Severus ei muistanut milloin hän oli viimekesi ollut niin iloinen kouluvuoden alusta kuin sinä syyskuun ensimmäisenä. Täpötäysi King’s Crossin asema oli aina ennen tuntunut hänestä ahdistavalta, mutta nyt Severus otti ihmispaljouden vastaan hyvillä mielin, sillä kesä oli käynyt varsin yksinäiseksi, kun Lily oli ollut matkoilla perheensä kanssa.

Severus tunki itsensä muutaman rupattelevan kakkosluokkalaisen läpi junaan ja etsi itselleen tyhjän vaunuosaston kolmannesta vaunusta, siitä vaunusta, jossa he aina Lilyn kanssa istuivat. Hän toivoi, että Lily ei unohtaisi hänen olemassaoloaan ja menisi rohkelikkoystäviensä luo istumaan. He eivät kuitenkaan olleet nähneet moneen kuukauteen eivätkä olleet edes vaihtaneet kirjeitä. Ehkä sille oli syynsäkin. Ehkä Lily oli saanut uusia espanjalaisia ystäviä tai vain päättänyt, että Severus oli tyhmä ja ärsyttävä.

Hänen pelkonsa osoittautuivat turhiksi, sillä punatukkainen tyttö avasi vaunuosaston liukuoven. ”Sev!” Lily huudahti ja istahti innoissaan ystävänsä viereen. Lilyn pisamaisilla kasvoilla oli merkkejä palamisesta, vaikka aurinkorasvan saattoi yhä haistaa tytön iholta. ”Ihana nähdä taas, minulla oli sinua niin ikävä”, tyttö sanoi ja kietoi kömpelösti kätensä Severuksen kaulan ympärille.

Severus hengitti sisään tytön aurinkorasvaista tuoksua ja hänestä tuntui kuin hän hän ei olisi hengähtänyt koko kesänä. Lily irrottautui Severuksen kaulasta ja hapuili laukkunsa vetoketjua. ”Minulla on sinulle tuliainen”, hän kertoi ja kaivoi laukustaan jotain.

Se näytti hieman teepannulta, paitsi että siinä ei ollut nokkaa. Tai sitten se oli kannellinen kuppi.

”Onko tämä… teekuppi?” Severus ihmetteli ja nosti hatun pois kupin päältä. Kupin sisällä ei ollut mitään.

”Me kävimme Madridissa velhoyhteisössä, se oli hieno paikka, vähän niin kuin Viistokuja, mutta kivijalkaliikkeiden sijasta tavaroita myytiin markkinamaisissa pöydissä”, tyttö selitti ja painoi Severuksen kädessä olevan kannen takaisin kulhon päälle. ”Tämä on toivomuskarkkikulho, sinne ilmestyy mitä tahansa karkkeja toivoo. Taikuus kestää kyllä vain vuoden, kunnes se pitää ladata uudestaan, enkä usko, että niitä myydään täällä”, Lily selitti. ”Toivo jotain.”

”Suklaasammakoita”, Severus sanoi ääneen ja avasi sitten kulhon, josta hypähti ulos yksi sammakko. Lily nappasi sen kiinni ja puraisi sitä. Severus henkäisi ihastuksissaan ja nappasi kulhossa liikkuvan toisen suklaasammakon. ”Kiitos, tämä on hieno.”’

”Ole hyvä”, Lily sanoi tyytyväisenä. ”Voi minulla on sinulle niin paljon kerrottavaa, näin lomalla kaikenlaista ihanaa…” Lily selitti ja aloitti sitten kertomuksensa Madridista.

Severus hymyili tytön innolle, eikä hän millään pystynyt olemaan tälle vihainen, vaikka loman aikana hän olikin tuntenut mustasukkaisuutta ja katkeruutta siitä, että Lily oli jättänyt hänet yksin koko kesäksi. Hänet täytti ihana onnen tunne kuunnellessaan tytön tarinaa, joka oli niin taitavasti ja yksityiskohtaisesti kerrottu, että Severus saattoi melkein tuntea olleensa itsekin mukana. Aina välillä Lily toivoi toivomuskarkkikupista Espanjalaisia herkkuja tarinaa elävöittämään. Enää Severus ei toivonut, ettei Lily olisi mennyt matkalle tai että hän olisi saanut tulla mukaan, sillä muuten heillä ei olisi tätä ihanaa hetkeä yhdessä.

Ja nyt he olivat menossa kotiin. Yhdessä.
Otsikko: Vs: Toivomuskarkkikuppi | S | Lily + Severus | slice-of-life ficlet
Kirjoitti: Fiorella - 02.07.2019 23:12:17
Olipas tämä suloinen pikku ficcinen! :) Erityisen ihanaa oli, että vaikka Severus odotti pessimistisesti pahinta tapahtuvaksi, tästä muodostuikin varmasti yksi hänen ihanimpia muistojaan. :)

Lainaus
Ehkä Lily oli saanut uusia espanjalaisia ystäviä tai vain päättänyt, että Severus oli tyhmä ja ärsyttävä.
Severuksen pelot eivät onneksi käyneet toteen. Päinvastoin vaikutti siltä, että Lilylläkin oli ollut ikävä ystäväänsä. :)

Toivomuskarkkikulho kuulostaa huipulta lahjalta vähävaraisen perheen lapselle! Ihana keksintö, joka varmasti oli mieleinen lahja.

Tykkään kovasti Sev/Lily -ficeistä, varsinkin lapsuusaikaisista. Tämä oli ihana illan piristys.
Otsikko: Vs: Toivomuskarkkikuppi | S | Lily + Severus | slice-of-life ficlet
Kirjoitti: Crys - 06.07.2019 18:05:18
Fiorella: On helppo hypätä pessimistiseen ajatteluun, kun toista ei ole nähnyt pitkään aikaan ja sen sai kyllä Severuskin kokea. Kiva että pidät toivomuskarkkikulhosta, sellanen kyllä ois kätevä ihan itellekin :D Kiitos kommentistasi, mukavaa että piristi :)
Otsikko: Vs: Toivomuskarkkikuppi | S | Lily + Severus | slice-of-life ficlet
Kirjoitti: taikatatti - 13.07.2019 18:57:59
Valitsin tämän ficletin kommenttikampanjasta, enkä kyllä turhaan!

Tämä oli mukava ja virkistävä välipalalukeminen. En oikeastaan koskaan ole lukenut ficcejä, joissa Severus olisi ollut lapsi tai nuori, eivätkä esimerkiksi Kelmi-ficitkään ole juurikaan maistuneet. Ehkä olen vain niin paatunut seksihirmu, etten kykene :-X ;D

Ihastumista tässä ficissä oli kuitenkin havaittavissa, ja Lilyn tuliaisidea oli todella kiva, kuten Fiorellakin jo kirjoitti. Velho-Madridista ja toivomuskarkkikupista olisi hauska kuulla enemmänkin. Siksi oli jotenkin jopa kurjaa, että ficci oli näin lyhyt, vaikka kiva makupala olikin, kuten sanottu. 

Voisit siis vaikka jatkaa ideaa, että Severus ja Lily karkaavat teineinä kahdestaan Madridiin ja käyvät sitten velhomarkkinoilla!

Terveisin
TAIKATATTI
Otsikko: Vs: Toivomuskarkkikuppi | S | Lily + Severus | slice-of-life ficlet
Kirjoitti: Crys - 19.07.2019 17:28:53
taikatatti: Madridin taikakulttuurista voisi olisi epäilemättä kirjoittaa vaikka mitä ihmeellistä, mutten tunne espanjalaista kulttuuria niin hyvin että uskaltaisin suoralta kädeltä lähteä siitä erityisemmin kirjoittamaan, siksi myös ficin lyhyys. Tuo idea jatko-osasta on kyllä mielenkiintoinen, pitääpä laittaa korvan taa ;) Kiitos kommentistasi :)
Otsikko: Vs: Toivomuskarkkikuppi | S | Lily + Severus | slice-of-life ficlet
Kirjoitti: Vendela - 30.07.2019 21:33:28
Aikaisemmat kommentoijat ovat jo sanoneet samaa, mitä itsellänikin oli mielessä tästä tarinasta :D Tahdoin kuitenkin jättää puumerkin, että luin ja tykkäsin. Minusta on ihanaa kun tuo 12 hahmoa -haaste on innostanut kirjoittamaan eri hahmoista ja on kiva lukea mitä muut ovat keksineet kirjoittaa.

Tässä oli kiva tunnelma ja ihastuin tuon Lilyn tuliaiseen. Voi kun minullakin olisi tuollainen toivomuskarkkikuppi ;D Tai ehkä sittenkin on parempi ettei ole niin pysyy herkuttelu jotenkin aisoissa ;) Ideana kuitenkin aivan mahtava ja se sitoi tarinaa vielä tiivimmin velhomaailmaan.

Kiitos tästä pätkästä, tykkäsin :)

Vendela
Otsikko: Vs: Toivomuskarkkikuppi | S | Lily + Severus | slice-of-life ficlet
Kirjoitti: Hazyel - 31.07.2019 23:57:09
Ah, en ole yhtään myöhässä 12 hahmoa haasteessa, mutta eihän se kai haittaa? :D Tulin lukemaan tän koska tällä oli hauska otsikko! Ja tämä oli juuri sellainen söpö slice of life kuin odotinkin! Tämä alkoi vähän haikeasti, sillä kun Severus toivoo ettei Lily ole unohtanut häntä, mutta onneksi pian Lily sitten tulikin samaan vaunuosastoon ja tervehti Severusta kuin vanhaa ystävää, varmasti Lilykin oli kaivannut Severusta matkansa aikana.

Toivomuskarkkikuppi oli siisti idea! Minäkin haluan tuollaisen, eikä yhtään haittaa jos sitä joutuu lataamaan vuoden välein, voin kyllä sen takia matkustaa jos saan aina juuri niitä karkkeja mitä haluan silloin kuin haluan :D Jäin kyllä pohtimaan, kenen kanssa Lily on mahtanut Espanjassa olla - vai pääsevätköhän jästiperheetkin käymään tuollaisissa taikayhteisöissä jos vain perheeseen kuuluu edes yksi velho tai noita? Tai ehkä muualla maailmassa ei olla ihan niin tarkkoja jästien ja taikaväen erillään pitämisestä kuin mitä Englannissa ollaan. Eikä tuo nyt tekstissä mitenkään häirinnyt, nousi vain mieleen lukiessani :D

Tykkäsin myös tekstin lopusta, kun Severus ei enää toivokaan, ettei Lily olisi lähtenyt ollenkaan ja kun Severus on ihan haltioissaan siitä, että saa kuunnella Lilyn kertomusta. Ja tuo viimeinen lause, se on tavallaan niin surullinen mutta myös toivoa herättävä ja suloinen. Kun Severus ei tunne oloaan kotoisaksi muualla kuin Tylypahkassa - vaikka aiemmin ei ehkä ole tuntenut sielläkään, mutta siellä hän saa olla Lilyn kanssa.

Kiitos, tämä oli ihana iltapalateksti, tykkäsin <3
Otsikko: Vs: Toivomuskarkkikuppi | S | Lily + Severus | slice-of-life ficlet
Kirjoitti: Crys - 14.08.2019 09:22:26
Vendela: Kelpais mullekin toivomuskarkkikuppi, vaikka herkuttelu kyllä varmasti karkais käsistä :D Mukavaa että pidät tekstin ideasta ja toteutuksesta, kiitos kommentistasi :)
Lauchuo: Siinähän saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla, jos joutuu lataamaan vuoden välein kun pääsee myös ulkomaille ;) Ajattelin, että Lily oli ottanut selvää jo Lontoossa Madridin velhokylästä ja sitä kautta sitten tiesi miten sinne päästään ja otti perheensä mukaan, mutta tästä voi tietysti kehitellä eri teorioita, kun sitä tekstissä ei suoraan mainittu. Kiva että tykkäsit, kiitos kommentistasi  :)
Otsikko: Vs: Toivomuskarkkikuppi | S | Lily + Severus | slice-of-life ficlet
Kirjoitti: Nyyhti - 09.09.2019 14:46:59
Minä tahdoooooon tuollaisen karkkikupiiiiiiiiin!

Tämä oli hirmu suloinen! Välittyi nimenomaan sellainen herttainen ja mutkaton ystävyys, ja tästä tuli hirmu elävästi mieleen se vuorovaikutus, jota kirjoissa näiden hahmojen välillä kuvailtiin ennen kuin asiat menivät liian monimutkaisiksi. Tapahtumatilanne toi myös hyvin esiin näiden kahden erot: Severus oli huolestunut siitä, tulisko Lily hänen luokseen, ja ikävöi kauheasti Lilyä ja hänellä oli ilmeisesti ollut aika ikävä kesä, kun taas Lily oli aivan ilmeisesti nauttinut kovasti omasta kesästään ja odotti paljon "viattomammin" pääsyä juttelemaan ystävänsä kanssa. Lisäksi tuo toivomuskarkkikuppi oli jotenkin niin herttainen lahja nimenomaan Severukselle, joka ei taatusti juurikaan karkkeja pääse ostelemaan. Voin niin kuvitella, kun joskus kymmenen vuoden päästä Severus katselee kuppia hyllyssä ja muistelee, kuinka ihana se oli, ja toivoo että voisi saada sen toimimaan taas...
Otsikko: Vs: Toivomuskarkkikuppi | S | Lily + Severus | slice-of-life ficlet
Kirjoitti: Crys - 19.09.2019 11:36:53
nominal: minäkiiiiinnn :D Tai ehkä en, tulis syötyä ihan liikaa karkkia :D Jee kiva että tykkäät, tuo mutkaton ystävyys kuvaa kaksikkoa hyvin. Severuksen ja Lilyn kesäkokemukset oli tosiaan erilaiset, mutta ainakin heitä yhdisti se että halusivat molemmat päästä näkemään toisen, vaikka tosiaan hieman eri kannalta katsoivat asiaa. Heh, Severuksen pitää mennä Madridiin lataamaan kuppi sitten kymmenen vuoden päästä :D Kiitos kommentistasi :)