Finfanfun.fi

Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Melodie - 01.12.2018 21:52:16

Otsikko: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 25/24)
Kirjoitti: Melodie - 01.12.2018 21:52:16
Nimi: Operaatio Joulumielen paluu
Kirjoittaja: Melodie
Ikäraja: K-11
Fandom: Harry Potter
Paritus: Harry/Draco

Itsenäinen jatko-osa viimevuotiselle kalenterilleni Operaatio Joulumieli (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=45969.0)! (K-11) Harryn ja Dracon elämässä puhaltavat uudet tuulet ja joulumielirintamalla on uusia haasteita.

Erityisesti haluaisin omistaa tämän Artelle, Pullanmurun ykkösfanille (toivottavasti onnistun tekemään hänelle oikeutta!) sekä Fairy talelle, joka piti Operaatio Joulumieltä suositeltavana vielä vuodenkin jälkeen!

Hyvää joulunodotusta kaikille!

--

Operaatio Joulumielen paluu


Luukku 1


Joulukuun ensimmäisenä päivänä Draco katseli ympärilleen uudessa talossa. Ulkoa tuleva valo oli ankeanharmaata, ja huoneet näyttivät pienemmiltä ja kuluneemmilta kuin kaupantekoaikaan. Naarmut lattiassa tuntuivat suorastaan loistavan, eikä edellinen asukas ollut ilmeisesti vaivautunut pesemään ikkunoita. Ainakin Draco toivoi, että osa harmaudesta oli lähtöisin likakalvosta lasin pinnalla. Eivätkä huoneita täyttävät pahvilaatikot todellakaan olleet mitään viehkeitä sisustuselementtejä.

Hän suuntasi pienelle kuistille katselemaan pihaa, joka oli tällä erää liki mutavelliä. Harry harppoi juuri kohti ovea kantaen mukanaan keskikokoista joulukuusta. Ainakin yksi hyvä asia tässäkin tönössä!

Ja olihan Harrykin aika mukava.

Harryn silmälaseissa oli vesipisaroita.
”Torilla satoi”, hän selitti, melko tarpeettomasti. Draco katseli kuusta.
”Se on ihana!”
Harry kantoi kuusen keskelle olohuonetta, johon se asettui somasti. Juuri mihinkään ei tosin enää ollut mahdollista kulkea kuusen ja laatikoiden välistä. Draco ei ymmärtänyt, miten Harry oli saanut hänet huijattua muuttamaan juuri ennen joulua. Tämä oli vedonnut siihen, miten kätevää olisi kun ei tarvitsisi koristella kahdessa paikassa, mutta näin jälkikäteen ajatellen… koristeluhan oli joulussa miltei parasta! Miksi ihmeessä siitä oli haluttu tinkiä? Normaalisti tähän aikaan olisi jo ollut kimallusta kaikkialla.
”Hei”, Harry sanoi ja kosketti Dracon hartiaa. ”Tästä tulee tosi hienoa! Ensimmäinen yhteinen koti.”
”Niin”, Draco sanoi vaisusti ja käpertyi Harryn kainaloon. Olisihan tässä aikaa jouluntekoon. Draco katseli kun Harry meni laittamaan takkaan tulen ja Pullanmuru lenteli leikkisästi huhuillen ympyrää huoneiden välillä. Ehkä talo tosiaan alkaisi vielä tuntua kodilta.
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 1/24)
Kirjoitti: Vendela - 01.12.2018 22:13:12
Tämä on tämmöinen seurantakommentti. En ole tutustunut (vielä) Operaatio Joulumieleen, mutta tämän ensimmäisen luukun perusteella haluan ehdottomasti tehdä lähempää tuttavuutta sen kanssa :) Niinpä sanon tässä vaiheessa, että hyvältä vaikuttaa ja palaan asiaan kun julkaiset lisää :)

Vendela
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 1/24)
Kirjoitti: Fairy tale - 02.12.2018 11:00:01
Aivan mahtavaa että olet innostunut kirjoittamaan Operaatio Joulumielelle jatko-osaa.
Draco ja Pullanmuru joulumielen nostattajina ovat ihan parasta. Ja ihanaa, että Harry
sai puhuttua Dracon ympäri että yhteiseen kotiin muutetaan juuri joulun aikaan. Voi
Dracoa, eiköhän se koti siitä jouluiseksi muutu. Harryn tuoma joulukuusi tuokoon tunnelmaa.

Ja kyllä, lukaisin aivan äskettäin Operaatio joulumielen läpi hymyssä suin.
Ihanaa, että jaksat kirjoittaa. Kiitos.  :)
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 1/24)
Kirjoitti: Arte - 02.12.2018 13:36:58
PULLANMURUUUUUUUUUUUU!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Rakkaani on palannut 💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚

Eli joo jee aivan mahtavaa, että Operaatio Joulumieli tekee paluun tänä vuonna! Ihanaa nähdä, miten tämä joulu nyt onnistuu anti-jouluisen Harryn kanssa.

Kuusi jo joulukuun ensimmäisenä. :D Ei vain voi ymmärtää. Mutta no, velhoilla on se etu että kaikki neulaset voi vaan kaikkoonnuttaa!
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 1/24)
Kirjoitti: Ilomiete - 02.12.2018 15:19:03
Minäpä luin yhteen pötköön äsken operaatio joulumielen ja kuolin söpöyteen!!
Jään ehdottomasti tätä seuraamaan ja olen muiden tavoin aivan ihastunut jouludracoon ja pullanmuruun!
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 1/24)
Kirjoitti: Melodie - 02.12.2018 22:31:30
Huh onpas teitä monta! <3

Vendela: Kiitos! Mukavaa että olet päässyt joulumielen makuun. ^_^
Fairy tale: Ihana kuulla! Kiitos kommentistasi, ja hyvä että Operaatio Joulumielestäkin on yhä iloa!
Arte: Kiitos! Ja KYLLÄ! Hän on taas täällä! Velhot voinevat loitsia kuusen jotenkin näpsästi kestämään pidempään.
Ilomiete: Mainiota! ^_^ Hyvä että pidit siitä! Kiitos kommentistasi!

--

Luukku 2


Joulukuun toinen valkeni sateisena. Mutta valkeni sentään! Harry oli pessyt ikkunatkin. He joivat teetä olohuoneessa ja katselivat sitten asuntoaan arvioiden.
”Meillä ei ole esillä vielä yhtäkään joulukoristetta”, Draco sanoi surkeana. Hän oli pakannut kaikki jouluaiheiset tavarat siististi suureen laatikkoon, johon oli kirjoittanut ”joulupuuhia”, mutta ei hänellä ollut aavistustakaan, missä se nyt oli. Apujoukot olivat ilmeisesti jakaneet laatikot huoneittain, mutta eihän joulu ollut varsinaisesti mikään huone – se oli kaikki huoneet! Laatikko saattaisi olla missä tahansa.
”Se asia on helppo korjata”, Harry lohdutti. ”Tulejo joululaatikko!”
Joululaatikko ryskäsi esiin olohuoneen reunamilla olevasta laatikkokasasta, ja kiisi kohti Harrya kuin tornado.
”Siipirdium lentiusa!” Harry huudahti, ja muut laatikot alkoivat leijua juuri ennen kuin olisivat räsähtäneet maahan. ”Joulupuuhia” puolestaan osui Harrya keskivartaloon ja tömäytti hänet istumaan onnekkaasti juuri hänen takanaan sijainneelle sohvalle.
”Huh”, Harry sanoi.
”Sinun pitäisi vähän harjoitella loitsintaasi”, Draco mutisi.
”Höpsis”, Harry sanoi ja leijutti ilmassa edelleen odotelleet laatikot siististi maahan. ”Käy kimppuun!”
Draco sukelsi omituista haluttomuutta tuntien tutkimaan laatikon sisältöä. Siellä olivat toden totta kaikki hänen rakkaat koristeensa! Niiden näkeminen sai pienen ilon hyrisemään hänen sisällään, mutta sitten hän vilkaisi ympärilleen.
”Eihän näille ole täällä mitään paikkaa. Sitä paitsi minä haluan esille sen piparkakkuporon jonka sinä hankit viime jouluna!”
”Eiköhän se järjesty”, Harry sanoi ja kohotti taikasauvaansa, mutta Draco esti häntä kiireesti. Ei todella voinut aavistaakaan, millaista tuhoa poron paikallesaaminen aiheuttaisi, kun jo selkeän laatikonkin kanssa oli ollut vaaranpaikka. Oli kuitenkin mukavaa että esimerkiksi seinät olivat ehjät, ja Draco halusi pitääkin tilanteen sellaisena.
”Ei! Etsitään se perinteisin keinoin.”
Harry näytti epäilevältä.
”Meidän on kuitenkin purettava laatikot”, Draco huomautti.
”No, käydään työhön sitten!”
Niin he sitten puursivat. Ei todellakaan kovin joulumieltä kohottavaa!
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 2/24)
Kirjoitti: Lunalotta - 02.12.2018 22:47:09
Haha, kyllä ne sieltä vielä löytyy! Pitäähän sitä joulun eteen vähän jästi(p)mäisesti puurtaa ;) Jään innolla seurailemaan tätä, Operaatio joulumieli oli kyllä ihana ja näitä joulukalentereita on taas ihana lueskella jouluaattoa odotellessa ja joulumieltä nostattaessa! (yleensähän mulla on joulumieli jo lokakuussa, mutta tää joulu on hyvin erilainen joulu äitini menehtymisen vuoksi, joten on totuttelemista.)
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 2/24)
Kirjoitti: Elfmaiden - 03.12.2018 00:00:17
Minäkin ilmoittaudun lukijaksi! Ahmaisin juuri iltasatuna koko viime vuoden joulukalenterin, nyt täytyy tyytyä etenemään tämän kanssa hitaammin. Oi voih, muuton jälkeen asettautuminen on työlästä,  ja ymmärrän Dracon murheen. Toisaalta kyllä äimistelin myös kuusen tuomista jo nyt, tai ylipäätään koristeluja - meillä niiden aika on 24.12 :D Mutta kukin kotitalous voi tehdä tavallaan :)
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 2/24)
Kirjoitti: Ilomiete - 03.12.2018 07:45:39
Laitoin eilen joulukoristeet ja luin nyt aamulla kakkosluukun ja naureskelin sattumalle että ficissäkin niitä kaipailtiin :D Voivoi yritetäänkö tänä vuonna saada Dracoa joulumielelle? ::)
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 2/24)
Kirjoitti: Fairy tale - 03.12.2018 09:54:55
Tuollainen sade voi kyllä laittaa mielen matalaksi varsinkin kun missään ei ole vielä jouluvaloja eikä koristeita.
Harry sitten jaksoi pestä ikkunat! Siitä se lähtee. Toivottavasti Pullanmuru nyt lepäilee että jaksaa kohta urakoida.
Ja mukavaa että joululaatikko löytyi. Jospas se siitä, huone kerrallaan.
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 2/24)
Kirjoitti: Vendela - 03.12.2018 10:44:13
Tykkään tämän ficin Dracosta aiva todella, todella paljon <3 Hänen positiivinen asenteensa ja joulumielisyytensä on jotain mikä vain saa niin hyvälle tuulelle :) Muutenkin kiva, että se on juuri Draco joka intoilee joulun kanssa, vaikka on Harrykin näköjään jotain oppinut viime vuodesta ;)

Minunkin pitänee kaivaa joulukoristelaatikko esiin ja ryhtyä virittäytymään tunnelmaan. Valoja olen jo toki laittanut marraskuussa jo torjumaan pimeyttä. Kivaa kun saan fiilistellä tämän joulukalenterin mukana :)

Vendela
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 2/24)
Kirjoitti: Melodie - 03.12.2018 21:35:32
Lunalotta: Kiitos! Pieni puurtaminen joulun eteen tekee varmaan hyvää! Olen pahoillani äidistäsi. Toivottavasti joulumieli kuitenkin nostaa päätään!
Elfmaiden: Kiitos! Tämä kasvattaa jännitystä hiljalleen. :D Draco on vähän innokas!
Ilomiete: Kiitos! No niin ihan Dracon kanssa samiksia olette! Dracon joulumieli vaikuttaa saaneen pienen kolauksen. :(
Fairy tale: Kiitos! On kyllä ankeaa, ehkä heidän pitää tehdä jotain säätaikoja.
Vendela: Kiitos! Aww hyvä että Draco on mieleen! Eiköhän Harrykin ole kehityskelpoinen. :D Nyt onkin hyvä aika koristella niin ehtii hyvin ennen joulua.

--

Luukku 3

Kolmantena joulukuuta Harry ja Draco sisustivat kotiaan. Se alkoikin nopeasti näyttää aika somalta! He tekivät lattiaan muutaman näppärän loitsun, ja naarmut himmenivät huomattavasti. Sohva sijoitettiin olohuoneen toiselle pitkälle seinälle, takkaa vastapäätä, ja lyhyen seinän täyttivät kirjahyllyt. Molemmilla oli aika paljon kirjoja, joten osa laitettiin työhuoneeseen. Ja makuuhuoneeseen ja keittiöön. Ja muutama myös vessaan. Keittiössä he sulloivat molempien astiat sulassa sovussa kaappeihin – eriparinen astiasto oli kummankin mielestä pirtsakka. Keskellä olohuonetta kenottava joulukuusi oli Dracon mielestä mitä erinomaisin koristus ja katseenvangitsija. Hänen puolestaan puu olisi voinut olla siinä vaikka ympäri vuoden! Mutta Harry oli ollut vähän nihkeänä jo siitäkin, että se oli jo tuotu sisään, joten kenties se pitäisi jossain vaiheessa seuraavaa vuotta nostaa ulos. Ja liittyihän siihen kyllä useita kivoja joulutapoja jotka ehkä jäisivät vähälle jos se olisi ympärivuodenkuusi.

Pullanmuru lenteli koko päivän pohtivaisena ympäri taloa, ja vaati välillä Harrya tai Dracoa siirtämään ortensa uuteen paikkaan. Lopulta illansuussa pöllö päätyi siihen, että orsi oli hyvä olohuoneen ikkunan ääressä – paikassa, johon sitä oli soviteltu jo useampaan otteeseen. Harry puolestaan oli heittäytynyt yllättävän romanttiseksi makuuhuoneessa. Hän oli valinnut ikkunoihin roosanväriset laskosverhot ja vuoteeseen viininpunaisen satiinipäiväpeiton. Draco oli aika helpottunut, hän oli hiukan pelännyt että Harry toisi vanhan rohkelikonpunaisen päiväpeittonsa mukanaan heidän uuteen vuoteeseensa. Se olisi ollut jo vähän liikaa, mutta viininpunainen oli kuitenkin aivan eri asia!

Viimeiseksi illalla Harry ripusti vielä leijonakolkuttimen tonttulakkeineen ulko-oveen. Draco oletti sen tarkoittavan, että he olisivat nyt koska tahansa valmiita vastaanottamaan (jouluisia) vieraita. Voi sentään! Koristelut, herkut, kortit, lahjat… olisi niin paljon puuhaa! Joulukuu tuntui varsin lyhyeltä ajalta kaiken tuon tekemiseen.
”Kuule Harry”, Draco aloitti kun Harry oli jo puoliunessa.
”Mmmh?”
”Kai sinä autat minua kaikissa jouluvalmisteluissa? Pelkään että niiden kanssa tulee kauhea hoppu!”
”...tietysti...” Harry sanoi, ja alkoi kuorsata. Draco valvoi vielä tovin suunnittelemassa ja kuuntelemassa Pullanmurun siipien kahistusta.
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 3/24)
Kirjoitti: Ilomiete - 04.12.2018 10:59:35
hah kirjoja ympäri taloa  ;D olis kiva nähä millaisessa talossa asuvat.

voivoi onkohan dracolla joulustressi?  ???
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 3/24)
Kirjoitti: Melodie - 04.12.2018 23:49:43
Ilomiete: Kiitos! Saattaa Dracolla olla. :( Kauheaa kun on alle kuukausi valmistautumisaikaa. ;D

--

Luukku 4


Joulukuun neljäs ei ollut ennättänyt edes valjeta kun Draco jo heräsi. Hän ei kuitenkaan saanut enää unta, joten hän laahusti keittiöön. Matkalla hän herätti Pullanmurunkin, joka nukkui pää siiven alla. Pöllö vaikutti hyvin äkeältä. Kahvipannu oli kuullut Dracon levottoman kääntyilyn vuoteessa ja keittänyt kahvin jo valmiiksi. Draco tarjoili Pullanmurulle herkkuenergianappeja, ja puolen tunnin päästä molemmat olivat valmiina tohisemaan. Draco nosti ”joulupuuhia”-laatikon kuusen vierelle, ja sitten he ryhtyivät hommiin.

Oli aika hauskaa keksiä koristeille paikkoja. Vanhassa kodissa he olivat monien koristeiden suhteen urautuneet ja laittaneet ne vuodesta toiseen samoille paikoille, mutta nyt niin ei voinut tehdä. He sovittelivat eri värisiä nauhoja eri seinille ja asettelivat useimmille tyhjille pinnoille tonttuja, poroja, lumiukkoja ja muita jouluotuksia.

Kun Harry puoliltapäivin heräsi, koko talo oli jo koristeltu ja Draco ja Pullanmuru olivat käpertyneet sohvalle. Draco särpi kaakaota ja Pullanmuru vettä.
”Huomenta muru”, Draco sanoi sädehtien. Hänestä huomasi selvästi että hän odotti kehuja.
”Huomenta”, Harry vastasi, silmäillen ympärilleen silmät lautasen kokoisina. ”Onpas täällä… pirteää.”
”Eikös olekin! Olemme uurastaneet koko aamun.” Dracon sanoja tehostaakseen Pullanmuru kellahti kumoon ja huhahti painokkaasti.
”Huomaan sen! Mukavaa että teillä on ollut hauskaa.”
Dracolle jäi kaihertava tunne ettei Harry ollut koristuksista aivan niin innoisaan, mutta toisaalta oli huomioitava hänen joulumielensä valitettava rajoittuneisuus.

Harry palasi pimentämäänsä makuuhuoneeseen mutta illansuussa oli ilmeisesti onnistunut keräilemään itsensä, sillä ovikolkuttimen kumahdellessa hän kiisi avaamaan. Hetken kuluttua hän tuli olohuoneeseen mukanaan suuri ruoankuljetuspaketti. Draco oli lajittelemassa lahjapapereitaan mutta nosti kiinnostuneena katseensa puuhistaan.
”Tilasin meille ruokaa”, Harry selitti. ”Ajattelin, että voisimme nauttia romanttisen illallisen täällä, sillä tämä on taatusti paras paikka missä voimme olla.”
”Ihana idea!” Draco taikoi lahjapaperit kiireesti piiloon ja he suuntasivat keittiöön kattamaan pöytää ja sytyttelemään kynttilöitä. Ruokakin oli herkullista, vaikkei mitään jouluruokaa ollutkaan.
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 4/24)
Kirjoitti: Fairy tale - 05.12.2018 19:40:22
Olipa Harry uninen kun puolenpäivän aikaan vasta nousi. Ja koristeltuun kotiin.
Onneksi Draco tykkää koristelusta ja hänellä oli seuranaan Pullanmuru.
Vaikka Harry ei ehkä näytä suoraan mainitsevan koristeita mitään, niin on hän ainakin
ihana tilatessaan sapuskaa kotiin asti. 💚❤️
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 4/24)
Kirjoitti: Ilomiete - 05.12.2018 20:57:05
Kylläpäs Harry on romanttisella päällä  :)
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 4/24)
Kirjoitti: Melodie - 05.12.2018 22:22:14
Fairy tale: Kiitos! Niin se muutto uuvuttaa. :/ Onneksi Pullanmurusta on aina apua!
Ilomiete: Kiitos! Joskus pitää olla. ^_^

--

Luukku 5


Viidentenä joulukuuta Draco oli ärtynyt ja huokaili syvään kunnes Harry lopulta huomasi kysyä, mikä oli hätänä.
”No kun tuntuu että täällä ei ole oikeanlaista”, Draco puhahti.  ”Tuokin köynnös on aina ollut ulko-oven päällä!” hän osoittaa takanvieressä roikkuvaa vihreää köynnöstä.
”Jaa”, Harry aloitti. ”Sehän olisi helppo korjata.”
”Mutta ei se ole sama asia kun sehän on ihan eri ovi!”
Harry kietoi kätensä lempeästi Dracon ympärille. ”Tänne kyllä syntyy ihan samalla tavalla omia paikkoja, vuosien mittaan. Tämä on ensimmäinen joulumme täällä ja se nyt vain on vähän tällaista harjoittelua.”
Draco myönteli nyreänä, ja Harry katsoi parhaaksi ehdottaa, että he siirtyisivät keittiöön leipomaan joulutorttuja.

Kolme tuntia ja puoli syötyä pellillistä myöhemmin Draco oli paljon säyseämpi ja käpertyi Harryn kainaloon murehtimaan.
”Mitä jos tästä joulusta ei tule mitään?”
”Höpsis, totta kai tulee! Huomenna menemme joulumarkkinoille.”
Draco katsoi Harrya hämmästyneenä. ”Menemmekö?”
”Kyllä. Mehän asumme ihan vieressäkin”, Harry muistutti. Vähän häntä pelotti että markkinat olisivat rasittava kokemus, mutta Draco vaikutti todella tarvitsevan niitä nyt.
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 5/24)
Kirjoitti: Ilomiete - 06.12.2018 09:55:06
voivoi kiukku-Dracoa! :( markkinat toivottavasti piristää, jään niitä oottamaan (ficin sekä oikeita joulumarkkinoita) :P
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 5/24)
Kirjoitti: Melodie - 06.12.2018 23:05:01
Ilomiete: Kiitos! Toivottavasti pääset pian markkinoille.

--

Luukku 6


Joulukuun kuudentena Draco alkoi heti herättyään innolla odottaa markkinoita. Hän keitti kahvin ja puuron ja seurusteli Pullanmurun kanssa odotellessaan, että Harry heräisi. Lopulta Pullanmuru päätti lähteä jakamaan vähän postia ja Draco meni töykkimään Harryn hereille.
”Kulta… Kulta! Ne markkinat!”
”Mmhmitä kello on?”
”Kymmenen!”
”Vai niin.” Harry kömpi istualleen ja tihrusteli ympärilleen hiukset pörrössä. Ulkona näytti satelevan muutamia lumihiutaleita, oivallinen päivä markkinoille.

Puolta tuntia myöhemmin he olivat jo matkalla. Harry oli kietonut kaulaansa paksun liinan ja Draco pakannut mukaan glögiä ja torttuja siltä varalta että he menisivät piknikille (”joulukuussa?” Harry oli ihmetellyt, mutta Draco oli vain nyökkäillyt). Markkinoille johtava tie oli reunustettu erilaisin pomppivin valopalloin, ja markkina-alueella oli jo kuhina. Tänä vuonna paikalle oli tuotu myös muutama poro, ja ne kököttivät ylväinä joulukuusen vierellä. Draco säntäili kojulta toiselle ostamassa pannumyssyjä, tikkumellejä ja tonttu-ukkoja, ja Harry seurasi hänen perässään ja kantoi piknik-koria.

Muutaman tunnin kiertelyn jälkeen Draco oli lopulta valmis. Hän oli ostanut vielä pieniä suolaisia piiraita sekä paahdettuja kastanjoita, ja johdatti Harryn markkina-alueen reunamille. Siellä hän kattoi ruoat piknikkihuovalle ja loitsi heidän ympärilleen lämpimän kuplan. Harry, jolta oli jäänyt aamiainen vähiin, kävi innokkaasti kiinni tarjoomuksiin, ja oli Dracolle itselleenkin ehtinyt tulla nälkä. Muutama lammas töykki kuplan reunoja kiinnostuneena. Draco heitteli niille heinää ja sitten kutitteli Harryn nenää heinänkorrella.

Piknikki joulukuussa oli menestys.
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 5/24)
Kirjoitti: Winga - 06.12.2018 23:21:03
Ah jes vihdoin ehdin lukea tätä. Innostuin heti kun näin että olit aloittanut tällekin vuodelle joulumielijoulukalenterin. Tai siis Pullanmurujoulukalenterin!

On kyllä vaikeeta tuo joulun järkkäily kun on just muuttanut! Kauheesti tavaraa, Dracoraukka. Mutta onneksi Harry vaikuttaa kuitenkin auttelevan mielellään, vaikka vähän hölmö onkin. Kuka nyt rupeaa huutamaan tulejo laatikko...

Pullanmuru <3
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 5/24)
Kirjoitti: Elfmaiden - 06.12.2018 23:31:32
Taikuus on kätevää :D Piknikin suhteen olin Harryn tapaan skeptinen, mutta kappas :) Näitä on hauskaa lukea, kiitos!
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 5/24)
Kirjoitti: Vendela - 06.12.2018 23:47:09
Edelleen täällä! Anteeksi kun on mennyt monta päivää ohi, nyt kuitenkin taas tässä :)

Tässä on vaan niin paljon kaikkea ihanaa etten kestä <3 Voihan joulumarkkinat :D ja Harry joka nukkuu niin kuin minä ;) Sillä mikäpä on täydellisempää kuin nukkua puolille päivin! Mutta ihanaa kun joulun odottelu etenee!

Vendela
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 5/24)
Kirjoitti: Melodie - 07.12.2018 23:40:12
Wingu: Kiitos! Mukavaa että sinulla on aikaa! Kyllähän uusi joulu tarvitsee uudet pullanmuruilut!
Elfmaiden: Kiitos! Onhan taikuudesta eittämättä iloa!
Vendela: Kiitos! Ihanaa että olet yhä mukana. <3 Kyllä hyvän joulumielen kehittelyyn tarvitaan riittävät yöunet. ;D

--

Luukku 7


Seitsemäntenä joulukuuta aamupalapöydässä Draco oli pohdiskelevalla tuulella.
”Pitäisiköhän meidän järjestää joulujuhla? Sehän on oikeastaan jo perinne!”
”Perinne”, Harry tuhahti. ”Kun on kerran juhlittu kun sinä yritit hurmata minua?”
”Hurmata sinua muka”, Draco puhahti. ”Minä vain kannoin huolta sinun joulumielestäsi!”
”Sinähän suutelit minua!”
”Sinä seisoit mistelin alla!”
”No pidetään sitten ne juhlat”, Harry myöntyi. ”Pyydetään Ron ja Hermione taas apuun.”
”Ja pitää varmaan viedä osa kutsuista postitoimistoon ettei Pullanmuru joudu ylityöllistetyksi.”
”Kurr”, Pullanmuru kujersi hyväksyvästi.

Silloin ikkunaan koputettiin. Jääkerroksen läpi näkyi vain jonkun nokka.
”Thor!” Harry huudahti ja säntäsi avaamaan ikkunaa. Suuri vaalea pöllö lennähti sisään. Se oli Harryn pöllö, Thor, joka oli ollut Romaniassa yhdistetyllä työreissulla ja sapattivapaalla. Harry ja pöllö kiehnäsivät jonkin aikaa otsiaan toisiaan vasten, ja Pullanmuru katseli toista pöllöä paheksuvana. Sen orsi oli vieläpä laitettu aivan Pullanmurun orren viereen! Pullanmuru oli tottunut olemaan asumuksen ainoa pöllö, ja olisi mieluusti pitänytkin tilanteen sellaisena. Nyt tunkeilijapöllö oli täällä juomassa hänen vettään ja varastelemassa herkkuja! Tähän mennessä Thor ei tosin ollut kiinnittänyt Pullanmuruun mitään huomiota. Töykeäkin vielä!

”Älä huoli muruseni”, Draco sanoi ja rapsutti Pullanmurun päätä. ”Teistä tulee varmasti hyvät toverit.”
Jotenkin Pullanmuru epäili.

Illan Draco käytti juhlakutsujen suunnitteluun, ja säännöllisin välein esitteli tasapuolisesti Harrylle, Pullanmurulle ja Thorille luomuksiaan.
”Mikä näistä olisi paras?” hän pohdiskeli vielä illalla ennen nukkumaanmenoa.
”Hurr”, Pullanmuru sanoi ja lehahti mielenosoituksellisesti kirjahyllyn päälle.
”Kr”, Thor sanoi ja keskittyi katselemaan ulos ikkunasta.
”Ömm”, Harry sanoi ja katseli viittä lievästi erilaista korttia pohdiskellen. ”Ehkä tuo punaisen ja kullan kirjava pöllökortti.”
”Hienoa! Teen niitä sitten huomenna kaikille!” Draco säteili.
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 5/24)
Kirjoitti: Elfmaiden - 08.12.2018 00:08:06
Voihan pöllöt! Hauska kuulla että Harryllä on uusi lemmikki/apuri, ja hauska kuulla sen olleen sapattivapaalla! Onko se osin ministeriön leivissä? Ymmärrettävää,  että Pullanmuru ei haluaisi jakaa heti kotiaan toisen kanssa... Mitähän lajia pöllöt muuten ovat?

Harryn korttivalinta kuulosti aika Rohkelikkomaiselta väreiltään! Toivottavasti se ei aiheuta säröä joulutunnelmaan ;)
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 5/24)
Kirjoitti: Fairy tale - 08.12.2018 13:48:53
Hui, monta luukkua ehtinyt tulla vaan nytpä kommentoin.

Lainaus
”Höpsis, totta kai tulee! Huomenna menemme joulumarkkinoille.”
Draco katsoi Harrya hämmästyneenä. ”Menemmekö?”

Voi Dracoa. Joulunvalmistelu stressi vaivaa niin kovasti, että meinaa unohtaa koko markkinat. Tietysti sinne kuuluu mennä. Onneksi Harry oli ajantasalla ja huolehti sinne menosta.

Ja mukava markkinapäivä heille tulikin. Dracokin oli saanut joulumieltään takaisin ja järjesti ihanan piknikin.

Vaan nytpä jännittää Pullanmurun puolesta. Thor kuulostaa isolta ja jöröltä pöllöltä, joka voi hyvinkin jättää Pullanmurun varjoonsa. Pidä pintasi Pullanmuru! Toivottavasti pöllöjen välillä kaikki menee hyvin.
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 5/24)
Kirjoitti: Vendela - 08.12.2018 15:01:44
Tämä on kyllä semmoinen hyvänmielen joulukalenteri että oksat pois <3

Kivaa kun toit uuden hahmon tarinaan. Jään mielenkiinnolla odottamaan kuinka Pullanmurun ja Thorin käy! Ihana Draco askartelemassa ja Harry valitsemassa sopivaa korttia. Juhlat kuulostavat hyvältä ja virittävät kivasti jouluiseen fiilikseen :)

Vendela

Psst. Päivitätkö tuonne ekaan viestiin luukkujen määrän, nyt siellä on vielä 5/24

Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 5/24)
Kirjoitti: Ilomiete - 08.12.2018 16:52:18
Aww söpö joulupiknikki ja uusi pöllökamu! ;) ::)
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 5/24)
Kirjoitti: Melodie - 08.12.2018 18:36:19
Elfmaiden: Kiitos! Olen aika varma että Pullanmuru on varpuspöllö, mutta Thorista en osaa vielä sanoa. Hän on vielä monin tavoin uusi tuttavuus! Onneksi Draco hengailee nykyään niin monien rohkelikkojen kanssa että kortti on varmasto monille mieleen. ;D
Fairy tale: Kiitos! Niin ne päivät viilettävät! Toivotaan että joulumieli vielä valtaa pöllötkin.
Vendela: Kiitos! Ihana kuulla! Juhliminen on toivottavasti mukavaa. Ja hupsis, korjaan numeroinnin!
Ilomiete: Kiitos! Hih, Pullanmuru ei varmaan kutsuisi häntä kamuksi. :D

--

Luukku 8


Kahdeksantena joulukuuta Harry lähetti Thorin viemään kirjeet Ronille ja Hermionelle. Draco oli sanellut hänelle korukielisen viestin, jossa kyseisiä taikataitoisia henkilöitä kutsuttiin keskustelemaan heidän kanssaan joulujuhlasta mieluusti vielä tänään. Thor toi mukanaan molemmilta myöntävät vastaukset.

Siispä Draco hermoili puoli päivää, että olihan koti nyt varmasti somassa kunnossa, ja valmisti puoltatusinaa sorttia leivonnaisia. Harry katseli tätä hösstystä hermostuneena; hänelle ei koskaan ollut tullut mieleenkään, että Hermionen ja Ronin vierailua varten pitäisi jotenkin valmistautua.
”Täällä on jo aivan riittävän siistiä, usko jo”, hän maanitteli. Draco näytti epävarmalta.
”Haluan että täällä näyttää siltä että olemme kotiutuneet!”
”Täällä taatusti näyttää siltä”, Harry sanoi silmäillen joka puolella pursuilevia koristuksia. Draco uskoi kumppaninsa sanaa ja siirtyi askartelemaan kutsukortteja. (”Vaikka mitä jos he eivät pidä näistä?” hän epäröi vielä, mutta Harry vakuutti että ne kelpaisivat hyvin.) Pullanmuru ei halunnut olla orrella Thorin seurassa, joten se hyppeli pöydällä ja teki pieniä varpaanjälkiä kortteihin.
”Sopivat hyvin teemaan”, Draco tuumasi.

Kuuden korvilla Ron ja Hermione saapuivat, yhtä matkaa. Draco hössötti heiltä viitat naulakkoon ja johdatti sitten olohuoneeseen, jonne hän oli loihtinut jouluisen kattauksen. Hermione ja Ron istuutuivat sohvalle hivenen vaivautuneina, mutta Harryn halaukset kevensivät tunnelmaa. Draco esitteli korttejaan ja muut kehuivat niitä kilvan komeiksi. Hienoja ne olivatkin, Draco oli nähnyt paljon vaivaa pöllökuvitusten eteen. Ne lentelivät hauskasti ympäriinsä korttien kansissa.
”Mikä päivä teille sopisi?” Draco kyseli, ja lopulta he päätyivät viidenteentoista. Tällä kertaa juhlat päätettiin järjestää Harryn ja Dracon luona, ehkäpä ne olisivat samalla kuin pienet tupaantuliaiset.
”Tällä kertaa tuskin tarvitaan erillistä koristelua”, Hermione sanoi hienovaraisesti, ja he sopivat, että Harry ja Draco tekisivät osan tarjoomuksista keskenään ja Ron ja Hermione toisivat osan mukanaan. Pullanmuru lenteli nelikon ympärillä kärttyisästi säksättäen, kunnes Hermione kysyi, mikä sitä vaivasi.
”Se on vähän pahoillaan kun kukaan ei kysynyt, haluaisiko se Thorin kämppiseksi”, Draco selitti. Thor jökötti edelleen ikkunan ääressä kiinnittämättä mitään huomiota niin ihmisiin kuin Pullanmuruunkaan.
”Heillä on kieltämättä melko erilaiset luonteet”, Ron naureskeli. Draco tarjoili molemmille pöllöille pöllönameja ja maanitteli ne istumaan vierekkäin.  Pöllöt eivät suostuneet katsomaan toisiinsa.
”Kyllä se siitä vielä”, Draco sanoi toiveikkaana ja otti piparin.
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 8/24)
Kirjoitti: Melodie - 09.12.2018 18:25:27
Luukku 9


Yhdeksäntenä joulukuuta Draco heräsi omituiseen säksätykseen ja kriikutukseen. Hän säntäsi ihmeissään olohuoneeseen, ja löysi Pullanmurun hyppimästä Thorin nokalle ja Thorin leyhyttämästä siipiään vimmaisesti.
”Pullanmuru! Thor! Nyt lopetatte!” hän huudahti.
Pöllöt istuutuivat orsilleen ja mulkoilivat toisiaan. Draco huokaisi, sulki silmänsä ja laski kymmeneen.
”Mikäs kina teille nyt tuli?” hän kysyi. Kumpikaan ei vastannut. Oli hankala selvittää puhumattomien olentojen välisiä kiistoja!

Kun Harry heräsi, Draco puhisi hänelle siitä kuinka höyhenet vain pöllysivät jo aamutuimaan. Pullanmuru keikutti nokkaansa moiselle liioittelulle. Harry huokaisi.
”Ehkä voisimme lähteä koko porukka ulkoilemaan”, hän ehdotti. ”Mennään vaikka geokätköilemään.”
”Geo… mitä?”
Harry selitti geokätköilyn olevan jästeiltä peräisin oleva harraste, jossa etsitään maastosta asioita. Luonnollisesti eläimien, kuten pöllöjen, käyttäminen apuna mahdollisti melkoisesti haastavampia kätköjä kuin mihin jästit kykenivät. Dracosta idea oli hauska, joten he pakkasivat pienet eväät ja maanittelivat pöllöt matkaan.

He ilmiintyivät metsään jossa Harryn mukaan oli paljon kätköjä, lukivat kätköpaikkoihin johtavia arvoituksia ja tunnustelivat suuntia taikasauvoillaan. Pöllöt kohosivat ilmaan tähystelemään ja kaivoivat rasioita puunkoloista. Harry ja Draco pelleilivät keksimällä jouluisia värssyjä kirjoitettavaksi rasioista löytämiinsä pieniin vihkosiin. (”Tortun tuoksu, piparin tuntu – joululla on lumihuntu!”) Eväät he söivät mitä somimmalla metsäaukiolla.

Illalla kaikki olivat väsähtäneitä, ja Pullanmuru ja Thorkin asettuivat enempiä pullikoimatta orsilleen. Koko porukalle totisesti maittoi uni!
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 9/24)
Kirjoitti: Ilomiete - 09.12.2018 19:22:19
Hihii mie hössötän kans siisteydestä kun tulee vieraita ::) ;D

Liikkuvakuvaiset joulukortit! Mie haluisin askarrella sellasia :D Ja voi pöllöjen nahistelua, onneksi kuitenkin väsytystaktiikka sai kaikki sopuun ja rauhaan. Ainakin hetkeksi!

Lainaus
”Tortun tuoksu, piparin tuntu – joululla on lumihuntu!”
tää oli aivan ihana loru :D
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 9/24)
Kirjoitti: Vendela - 09.12.2018 20:28:29
Voihan pöllöt sentään! Toivottavasti joulu saisi nämä kaverit pitämään toisistaan edes hiukan.

Hauska ajatus tuo velhojen geokätköily. Itse en ole koskaan tuota kokeillut, mutta monesti olen kuullut ja tekisi kyllä mieli testata :) Onneksi puuha sai pöllöt väsyneiksi ja uni varmasti maittaa koko porukalle.

Roikun siis edelleen mukana!

Vendela
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 9/24)
Kirjoitti: Fairy tale - 10.12.2018 10:20:42
Kyllä koti kuuluu olla tip top kun joku on tulossa käymään. Ymmärrän Dracoa.
Harry sitten keksikin mielenkiintoista ulkotekemistä koko porukalle. Mukavaa että pöllöistä on apua kätköjä etsittäessä. Voin kuvitella kuinka pöllöt ovat aamulla nahistelleet ja illalla ovat sikeässä unessa.
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 9/24)
Kirjoitti: Melodie - 10.12.2018 22:45:29
Ilomiete: Kiitos! Olette siis samiksia. :D
Vendela: Kiitos! Joulumieltä odotellessa. Itsekään en ole kyllä geokätköillyt, kerran olin seurana ja ärsytti kun en kätköä löytänyt. :D
Fairy tale: Kiitos! Jo toinen Draconmielinen! Voi pikku pöllösiä.

--

Luukku 10

Kymmenentenä joulukuuta oli taas harmaata ja Draco heräsi ankealla mielellä. Kun edes pirtsakan olohuoneen näkeminen ei ilahduttanut häntä, hän suorastaan huolestui oman joulumielensä tasosta. Kiireesti hän haki punaisimman tonttulakkinsa ja lämmitti glögiä jota käpertyi juomaan huovan alle sohvannurkkaan. Huopakin oli mitä heleimmän punainen. Draco muisti miten oli kouluaikoina ollut salaa vähän kateellinen rohkelikoille, koska nämä saivat aina pukeutua niin jouluisiin sävyihin. Nyt aikuisiällä itsekin saattoi onneksi iloitella kaikenlaisilla väreillä, vaikka olikin yhä tuntunut vähän oudolta lähettää vanhoille luihuistovereille kutsukortit rohkelikon väreissä.

Kun Harry heräsi, Draco oli laatinut jatkosuunnitelman.
”Joulumieleni tuntuu heikolta”, hän sanoi dramaattisesti. ”Meidän on mentävä tänään hevosajelulle.”
”Niinkö?” Harry sanoi ja hieroi unisia silmiään. ”Selvä juttu. Saanko juoda kahvia ensin?”
Draco armollisesti suostui, ja hyppeli sitten ympäri asuntoa kuin häneen olisi loitsittu tarantallegro. Harrylla ei mennyt kahvikupposensa kanssa kauaa.

Markkinoilla Draco suuntasi vaivihkaa käymään muutamalla kojulla. Hän löysi (jälleen) yhden tonttukoristeen joka lumosi hänet, ja osti ensimmäisen joululahjankin: suoliljahunajaa äidille. Sitten Harry sai hänet kiskottua hevosen luo. Sen kaula oli lämmin ja hengitys huurusi. He kiipustivat kärryyn ja istuivat nauttimaan kyydistä ja maisemista. Jalat olivat painuneet vastatusten ja Draco tunsi Harryn lämmön vaatteidenkin läpi.  Hän muisteli edellistä ajelua vuosi sitten. Silloin hän  vasta oli alkanut hiljalleen ymmärtää, miten Harryn seura miellytti häntä. Hullua oli että he olivat nyt tässä! Draco nappasi Harrya kädestä ja puristi, ja tämä kääntyi hymyilemään hänelle. Ihanaa olla yhdessä!
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 10/24)
Kirjoitti: Fairy tale - 11.12.2018 08:10:50
Lainaus
”Joulumieleni tuntuu heikolta”, hän sanoi dramaattisesti. ”Meidän on mentävä tänään hevosajelulle.”
”Niinkö?”

Voi Dracoa.
Ja Harry on niin ihana että suostuu kaikkeen. Täytyyhän sitä joulumieltä kohottaa.
Hauskaa että Dracolla on monta tonttulakkia, joista valita.
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 10/24)
Kirjoitti: Ilomiete - 11.12.2018 09:48:42
Lainaus
Jalat olivat painuneet vastatusten ja Draco tunsi Harryn lämmön vaatteidenkin läpi.  Hän muisteli edellistä ajelua vuosi sitten. Silloin hän  vasta oli alkanut hiljalleen ymmärtää, miten Harryn seura miellytti häntä. Hullua oli että he olivat nyt tässä! Draco nappasi Harrya kädestä ja puristi, ja tämä kääntyi hymyilemään hänelle. Ihanaa olla yhdessä!

Aww :-* mitenhän pöllöt pärjäs keskenään  ;D
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 10/24)
Kirjoitti: Melodie - 11.12.2018 15:32:58
Fairy tale: Kiitos! Harrysta on tosiaan tullut varsin mukautuvainen, mutta onhan tämä tärkeä asia.
Ilomiete: Kiitos! Ainakaan ei ollut tullut sulkasato. ;D

--

Luukku 11


Yhdentenätoista joulukuuta Draco alkoi suunnitella joulukortteja. Kenelle kaikille niitä lähetettäisiin? (Mieluiten tietysti kaikille, mutta kenties olisi silti viisasta rajata jotenkin, varsinkin kun aika oli käymässä vähiin.) Millaisia niistä tulisi? Hän kaiveli esiin kaikki kortintekotarpeensa ja ne peittivät koko keittönpöydän. Hän asetteli ne huolellisesti lajeittain, että kaikki olisi helposti nähtävissä ja käytettävissä. Olisi tärkeää, että jokainen kortti tuntuisi sopivan vastaanottajalleen.

Joululauluja lauleskellen Draco ryhtyi työstämään kortteja. Hän aloitti tekemällä vanhemmilleen tunnelmallista joulumetsää kuvaavan kortin, ja jatkoi Lunan korttiin jossa liihotteli kummallisia hörselölintuja. Lunan kortin tekeminen sai hänet ajattelemaan joulunpunaista auraansa, ja se sai hyvälle mielelle.

Harry puolestaan oli valmistanut lounaaksi pienen paistin ja uuniperunoita. He söivät olohuoneessa, koska keittiössä oli niin täyttä. Harry katseli jotakin jästiasiaa jästikapineestaan, ja Draco luki kirjaa. Thor oli lähtenyt metsästämään, joten Pullanmuru oli hyväntuulinen. Aterian jälkeen Draco palaili korttien ääreen.
”Mutta Harry”, hän ihmetteli. ”Etkö sinä aio lainkaan askarrella?”
”Minäkö”, Harry kummasteli. ”Kaipa me lähetämme yhteiset kortit?”
”No tietysti”, Draco myönsi. ”Mutta kyllä minä haluaisin että niissä näkyisi myös sinun kättesi jälki. Tuntuisi muuten jotenkin kummalliselta.”
”Ai”, Harry sanoi hämmästyneenä. ”Kaipa minäkin sitten askartelen.”
Siispä hän siirtyi Dracon seuraksi pöydän ääreen. Molemmat askartelivat omia korttejaan ja välillä konsultoivat toisiaan koristeluista. Illalla niitä oli valmiina melkoinen pinkka, ja Pullanmuru ja Thor oli jo lähetetty toimittamaan ensimmäisiä kortteja. Onneksi vuoden kiireisin aika oli käsillä, pöllöt pysyisivät paremmassa sovussa kun niillä riittäisi puuhaa!
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 11/24)
Kirjoitti: Ilomiete - 11.12.2018 18:49:32
Näistä tulee kyllä niin hyvälle mielelle ja joulutuulelle  :)

Lainaus
Thor oli lähtenyt metsästämään, joten Pullanmuru oli hyväntuulinen.
;D ;D näiden pöllöjen sivutarina on ihana.
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 11/24)
Kirjoitti: Fairy tale - 12.12.2018 08:00:06
Mikähän jästikapine Harrylla on? On mikä on, taitaa surffailla netissä.

Oih, joulukorttien aika. Hehee, Draco sai Harrynkin kortteja askartelemaan.
Nythän he voivat tehdä tuplamäärän kortteja, kun on kaksi tekijää ja kaksi
pöllöä niitä viemässä eteenpäin.
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 11/24)
Kirjoitti: Vendela - 12.12.2018 14:16:00
Ihanaa, että Dracon joulumieli löytyi takaisin hevosajelun myötä. Eikä tuo Harrykaan aivan osaton siinä ollut. Pidän aivan tosi paljon tällaisesta fluffysta <3

Voihan joulukortit! Tajusin, että tänään on tosiaan viimeinen päivä postittaa ne edullisemmalla hinnalla ja minä en ole aloittanutkaan. Taitaa jäädä tänä vuonna kortit laittamatta. Mutta ihanaa, että Draco tarttui askarteluun innokkaasti ja sai Harrynkin mukaan touhuun. Tosin minäkin pohdin, että mitähän jästivehjettä Harry tutkaili?

Dracon joulunpunainen aura <3

Kiitos,
Vendela
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 11/24)
Kirjoitti: Melodie - 13.12.2018 00:03:46
Fairy tale: Kiitos! Kuka näistä jästikapineista tietää. ;)
Vendela: Kiitos! Onneksi Draco on lähettänyt kortteja sinunkin puolestasi. ;D

--

Luukku 12

Joulukuun kahdentenatoista päivänä Draco havahtui kauheaan seikkaan: heidän pihallaan ei ollut lainkaan joulutunnelmaa! No, leijonakolkuttimen tonttulakkia lukuunottamatta, mutta se ei edes näkynyt kovin kauas. Ja juhlatkin olivat tulossa!

Draco säntäsi kiiruusti pihalle ja silmäili tilannetta. Ikkunoihin ripustetut jouluvalot näkyivät kyllä pihalle, mutta vain hieman, ja pihalla oli edelleen melko mutaista. Kun tilanne oli kartoitettu hän ryhtyi hommiin: taikoi ja kuopsutti, kohensi olemassaolevien puiden ulkomuotoa sekä istutti muutaman uuden. Muutamalla täsmätaialla hän kuivatti maanpintaa sen verran ettei se enää maiskahtelevasti upottanut. Hän loihti pieniä erivärisiä valopalloja palloilemaan ympäri puutarhaa (kyllä sitä saattoi jo puutarhaksi kutsua! Vaikka luonnollisesti vasta kesällä hän saisi sen hiottua huippuunsa). Lopuksi hän asetteli talon taakse kauralyhteen linnuille ja pähkinäkupillisen oraville. Haiskuja varten hän jätti muutaman kolikon.

Harry katseli ikkunasta ihaillen hänen kättensä jälkeä.
”Upeaa työtä, kultaseni”, hän sanoi ja suuteli Dracoa pitkään. Draco tunsi lämmön palaavan varpaisiinsa. Loppuillan he viettivät visusti sylikkäin. Harry oli lähettänyt jälleen pöllöt toimittamaan kortteja, joten näiden torailujakaan ei tarvinnut setviä. Palatessaan otusparat olivat aivan univalmiita. Dracon sen sijaan piti vielä suorittaa henkistä valmistautumista juhlavalmisteluihin, mutta hänkin vetäytyi vuoteeseen kun Harry pyysi häntä kanssaan nukkumaan.
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 12/24)
Kirjoitti: Melodie - 13.12.2018 19:20:41
Luukku 13


Kolmantenatoista joulukuuta oli aika toden teolla alkaa juhliin valmistautuminen. Kaikki nurkat piti huolella puunata, vaikka tosiasiassa ne eivät olleet juuri ehtineet likaantua sitten muuton, saati sitten Hermionen ja Ronin vierailua edeltäneen siivoamisen jälkeen. Yhtä kaikki Draco loihti pieniä riepuja hankaamaan tarmokkaasti lattialistoja ja kiillotti tulisijaa. Tiskipöydällä hääräsivät pesusienet ja pölyhuiska tomutti kirjahyllyjä. Kyllä kaiken pitäisi olla tiptop! Harry huolehti lattian kiillottamisesta.

Kun joka paikka kiilsi, Draco alkoi mietiskellä joulukoristeiden paikkoja, sillä ne eivät ehkä olleet täydelliset. Joitakin huonekaluja piti myös siirtää, jotta tila olisi paremmin sopiva juhlakäyttöön. Draco loihti ison kasan pieniä pehmeitä tuoleja olohuoneen reunoille ja niiden vierille leijumaan pikkuruisia tarjottimia. Lisäksi hän lisäsi jouluvaloja aikaansaadakseen tunnelmavalaistuksen.

Illalla, kun Draco yritti rentoutua pitkän päivän jälkeen, pöllöt kinastelivat jonkun sisälle tuomasta hiirestä. Draco heitti sen pihalle, sillä ei todellakaan halunnut moista kotiinsa, saati vastapestyile lattioilleen!
”Pahuksen otukset”, hän mutisi säksättäville pöllöille. ”Miten teidät saisi joulumielelle?”
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 13/24)
Kirjoitti: Vendela - 13.12.2018 21:07:37
Oih, nyt Dracon täytyy saada Pullanmuru ja Thor joulufiilikseen <3

Ihania osia taas molemmat. Kyllähän pihankin täytyy olla joulukunnossa, joten hienoa kun Draco jaksoi ahertaa. Ja onneksi Harry lämmitti urakan jälkeen. Ihana Draco kun jaksoi puunata kotia juhlaa varten!

Kiitos taas,
Vendela
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 13/24)
Kirjoitti: Fairy tale - 14.12.2018 09:13:41
Lainaus
Draco havahtui kauheaan seikkaan: heidän pihallaan ei ollut lainkaan joulutunnelmaa!

Jouluinen Draco on jotain todella ihanaa! Tietysti pitää muistaa myös lintuja, oravia ja haiskuja.
Ja sitten tuo siivous ja puunaaminen. Dracolle ei minkäänlainen siivous sopisikaan, mutta hän kun hoitaa asian taikaa käyttämällä, niin joo.
Kohti joulukekkereitä...

Jos Draco voittikin Harryn joulumielelle viime vuonna niin todentotta noissa kinastelevissa pöllöissä riittää työsarkaa.
Mikähän saa pöllöt joulumielelle?
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 13/24)
Kirjoitti: Melodie - 14.12.2018 17:52:15
Vendela: Kiitos! Siinä riittääkin työtä, kun pöllöjä ei voi edes kiristää taikakykyjen heikkenemisellä. ;D
Fairy tale: Kiitos! Joulussa riittää kyllä tekemistä, ja sitten pöllöt vielä päälle... ei ihme jos välillä väsyttää!

--

Luukku 14


Neljännentoista joulukuuta aamupäivän Draco käytti juhlien ruokalistan suunnittelemiseen. Hänellä oli hyvää aikaa venkslata ideoitaan edestakaisin, ja kun Harry heräsi, suunnitelma oli valmis. Draco kiskoi tämän heti keittiöön apuvoimiksi. Harry huokaisi alistuneena. Onneksi joulu oli vain kerran vuodessa!

He valmistivat muutaman suolaisen piirakan (yhden sienistä ja toisen hirvestä, sillä Dracosta poron tarjoileminen olisi ollut liian makaaberia), jouluhalon, joulutorttuja, runsaasti erimallisia piparkakkuja sekä seljankukkaglögiä. Draco muisti äkisti etteivät he olleet Hermionen ja Ronin kanssa lainkaan koordinoineet tarjoomuksiaan. Tuntui kuitenkin liian myöhäiseltä ryhtyä sellaiseen, joten hän tyytyi toivomaan ettei heillä lopulta olisi tarjolla pelkkiä jouluhalkoja.

Kun ruoat oli valmistettu, Harry vaati Dracoa rentoutumaan.
”Mutta juhlathan ovat huomenna!” tämä protestoi.
”Niin, ja kaikki on valmiina.”
”En ole valinnut vielä tonttulakkia...”
”Ehdit aamulla! Nyt on syytä levätä, ettet ole aivan nuutunut huomenna. Ajattele joulumieltäsi!”
Huokaisten Draco suostui, ja tiedusteli minkäsorttista lepäämistä Harrylla oli mielessä. Tämä esitteli hänelle huoneennurkassa kököttävän oudon jästikapistuksen, ja selitti että he katselisivat elokuvan.

Elokuva oli kummallinen kokemus.

”Miksi ne eivät kiinnittäneet meihin mitään huomiota?” Draco ihmetteli jälleen.
”Ne eivät nähneet meitä”, Harry selitti kärsivällisesti. ”Tarina on aina samanlainen.”
Draco puisteli epäuskoisena päätään. Jästejä oli mahdoton ymmärtää! Lopuniltaa he pelasivat piirrä ja arvaa -peliä pöllöjen kanssa. Ensin Harry ja Thor muodostivat yhden joukkueen ja Draco ja Pullanmuru toisen, sitten he vaihtoivat niin, että pöllöt olivat yksi joukkue ja ihmiset toinen. Yllättävää kyllä pöllöt vaikuttivat ymmärtävän toistensa kuvituksia varsin hyvin!
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 14/24)
Kirjoitti: Melodie - 15.12.2018 23:38:05
Luukku 15


Viidentenätoista joulukuuta oli jälleen juhlan aika! Draco oli aamusta asti aivan hermostunut ja purki energiaansa sovittelemalla erilaisia asuja. Hän ei ollut muistanutkaan omistavansa niin paljon erilaisia jouluisia kaapuja. Lopulta hän kuitenkin päätyi klassiseen punaiseen kaapuun ja punavalkoraidalliseen tonttulakkiin kulkusella.

Harry heräsi vasta kun Draco oli jo pukeutunut ja ravasi hermostuneena pitkin taloa.
”Rauhoitu nyt, nehän ovat vain meidän ystäviämme”, Harry sanoi ja istutti Dracon sohvalle suklaakonvehtirasian kanssa.
”Mutta mitä jos täällä ei ole tarpeeksi jouluista”, Draco parahti. Harry taputti häntä olkapäälle.
”Voin miltei luvata, että jos tämä kelpaa sinulle niin kelle tahansa muulle tämä on erinomainen.”
Draco silmäisi Harrya helpottuneena. ”Jos uskot niin!” Sitten hän kävi suklaiden kimppuun.

Harry puki päälleen pullonvihreän kaavun ja, Dracon hienoisesta painostuksesta, tonttulakin jossa oli kuvituksena satavaa lunta. Ruoat aseteltiin keittiönpöydälle tunnelmallisten kynttilöiden ja keramiikkaeläinten kanssa. Draco katseli vielä ympärilleen talossa, jossa kaikki oli kunnossa. Paitsi…
”Voi ei”, hän sanoi murheellisena. ”Unohdimme mistelin!”
Harry näytti juonikkaalta. ”Emmepäs unohtaneet!” Hän kiskaisi hyllystä esiin mistelin ja riiputti sitä heidän päittensä päällä. Sitten hän vetäisi Dracon intohimoiseen suudelmaan.

Draco ehti hädintuskin laittaa hiuksensa ja tonttulakkinsa ojennukseen kun ensimmäiset vieraat olivat jo ovella. He olivat Ron ja Hermione, ja Dracon helpotukseksi heillä oli mukanaa aivan erilaisia ruokia. Ensinnäkin paistettua kalkkunaa, ja sitten kuulemma perinneruokia eri maista: oli kanatamaleita, grillattua ankeriasta sekä puuroa ja sekahedelmäkiisseliä. Viimeisin oli ulkomuodoltaan hivenen erikoista, joten Draco sijoitti sen keittiön hämärimpään nurkkaan.

Juhlat sujuivat jälleen mainiosti! Kaikilla vaikutti olevan mukavaa, luihuiset ja rohkelikot onnistuivat keskustelemaan toistensa kanssa mallikkaasti ja uusi koti sai myös monia kehuja. Luna oli tehnyt heille lahjaksi kimaltelevan verkon, jonka tarkoitus oli vangita rikkokireja jotteivät ne pääsisi kiusaamaan heitä.
”Tulen tyhjentämään verkon säännöllisesti”, Luna lupasi vakavana.

Loppuillasta muutamat yltyivät tanssimaan. Draco tietysti näytti keksimiään tanssiaskeleita lempijoululauluihinsa ja Weasleyt tanssivat letkajenkkaa. Hermione ja Pansy suutelivat mistelin alla. Pöllöt lentelivät ihmisten päiden yläpuolella, kinastelematta lainkaan. Lopulta, kun miltei kaikki olivat lähteneet, Blaise jäi yöksi sohvalle ja Charlie vierashuoneeseen. Oli hassua kuunnella moniäänistä hengitystä nukkumaankäydessä.

Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 15/24)
Kirjoitti: Fairy tale - 16.12.2018 13:20:35
Draco on punaisessa ja Harry vihreässä, niinhän se vain menee.
Hauskaa että osa vieraista jäi yöksikin.

Kiva että Harry oli huolehtinut mistelistä.
Pöllötkin näyttävät päässeet väleihin yhdessä pelaillen ja lennellen. Ehkä se siitä.
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 15/24)
Kirjoitti: Melodie - 16.12.2018 19:17:39
Fairy tale: Kiitos! He vastustavat perinteisiä rooleja. ;D Toivottavasti pöllöt vielä sopeutuvat!

--

Luukku 16


Joulukuun kuudentenatoista Draco nukkui kerrankin pitkään! Taisi olla niin, että joulujuhlan suunnittelu ja valmistelu olivat väsyttäneet häntä enemmän kuin hän oli huomannutkaan. Hetken heräämisen jälkeen hänellä oli hyvä olla, kun hän ajatteli että se oli nyt takanapäin, mutta sitten hän muisti kaikki hankkimatta olevat lahjat ja tekemättömät joulusuunnitelmat, ja synkistyi taas hieman.

Keittiöstä leijui kahvintuoksu. Blaise ja Charlie olivat näemmä keittäneet kahvia ja kaivaneet yli juhlista ylijääneet leivonnaiset, ja nyt pelasivat räjähtävää näpäystä.
”Huomenta, siellä on kahvia”, Blaise totesi itsestäänselvyyden. Draco kaatoi itselleen kupillisen ja istahti katselemaan peliä. Hän havaitsi, että keittiön joulukoristeet vaikuttivat vaihdelleen paikkoja, ja epäili sen olevan jonkinlainen jekku. Olipa mukavaa kun oli ystäviä jekuttamassa!

Harry laahusti makuuhuoneesta hiukset pystyssä ja lysähti pöydän ääreen. Draco nousi kaatamaan hänellekin kupillisen kahvia, ja sillä välin Harry alkoi mutustella joulutorttua. Draco kutitteli hänen sääriään varpaillaan (no, ensin Draco kutitteli Blaisen sääriä mutta tämä älähti aiheesta nopeasti).
Charlie kyseli heidän joulusuunnitelmiaan. ”Olette tietysti tervetulleita Kotikoloon”, hän sanoi. ”Äiti lähetti minulle pöllön että unohti kutsua teidät!”
Harry ja Draco vilkaisivat toisiinsa.
”Kiitos kutsusta...” Draco aloitti.
”...me mietimme vielä”, Harry jatkoi.

Viimein iltapäivän käännyttyä illaksi vieraat lopulta lähtivät. Harry ja Draco valahtivat sohvalle varpaat toistensa syleissä, ja Harry laittoi jälleen pyörimään jonkin elokuvan. Draco seurasi sitä suuren jännityksen vallassa, sillä siinä joulupukki oli pulassa.
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 16/24)
Kirjoitti: Vendela - 17.12.2018 21:17:35
Olipa taas monta ihanaa luukkua luettavana <3

Voihan Draco joka ei ymmärrä jästielokuvia. Mutta hienoa, että Harrylla oli heille mukavaa tekemistä keksittynä ja voihan pöllöt jotka ymmärsivät toistensa piirrustuksia!

Juhlat kuulostivat mukavilta ja onneksi Harry oli muistanut mistelin! Hermione ja Pansy pussaamassa kuulostaa hyvältä :) Ja Luna on ihana verkkonsa kanssa.

Kukahan siellä on Dracoa jekuttanut ja siirrellyt koristeita? Ihanaa miten Draco on niin jouluihminen kun olla ja voi! Kuinkahan tuossa elokuvassa lopulta kävi? Pelastuiko joulupukki? On siinä ollut Dracolle jännitettävää :)

Kiitos taas!

Vendela
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 16/24)
Kirjoitti: Elfmaiden - 18.12.2018 00:00:33
Aww, tämä on niin hyvän mielen tuovaa luettavaa!  Hyvä että juhlat menivät rattoisasti. Jee letkajenkkaa! Dracon suhtautuminen elokuviin on kyllä hykerryttävää. Jäin miettimään miten se peli ja kommunikaatio pöllöjen suunnalta ihmisille oikein toteutui...?
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 16/24)
Kirjoitti: Melodie - 18.12.2018 00:15:52
Vendela: Kiitos! Ajatella miten tiuhaan näitä tulee. ;D Hyvä että juhlat olivat kivat! Ja kyllä joulupukki varmaan pelastui! Olisi Draco muuten murheellinen.
Elfmaiden: Kiitos! Harry ja Draco ovat varmaankin oppineet tuntemaan pöllöjensä signaaleja ja niistä nokkelasti päättelivät!

--

Luukku 17


Joulukuun seitsemännentoista aamuna Draco siivoili talosta juhlien jälkiä. Vaikka kovasti sotkua ei ollutkaan syntynyt, järjesteltävää kyllä riitti. Ylimääräiset huonekalutkin tarvitsi lähettää tiehensä. Onneksi herkkuja oli vielä jäljellä.

Herättyään Harry, yllättävää kyllä, ehdotti että he voisivat lähteä joululahjaostoksille uudehkoon velhokauppakeskukseen. Se oli Dracosta mainio idea, sillä joululahjastressi kaihersi hänen takaraivossaan lakkaamatta.

Kauppakeskus oli suuri ja monivärinen ja hyvin valaistu. Ensin Harry ja Draco kuljeskelivat yhdessä katsellen ympärillään häärääviä joulukoristeita, mutta myöhemmin he hajaantuivat jotta saattaisivat ostaa toisilleen salaa lahjat. Draco osti Harrylle sieppikuvoiset kalsarit ja partavettä, sekä kirjan velhomaailman ja jästimaailman historioiden yhteenlinkittymisistä. Ystävilleen hän osti kummallisia ja lievästi väkivaltaisenoloisia värikkäitä pikkukasveja, ja isälleen taikasauvapidikkeen. Äidille hän valikoi pitkään kirjaa, ja päätyi lopulta Velhomaailman värikkääseen 1920-lukuun. Pullanmuru ja Thor saisivat uutuuspöllönameja.

Kun he jälleen kohtasivat, molemmilla oli monta nyssykkää mukanaan.
”Mennään syömään”, Harry ilmoitti, ja he marssivat ravintolaan. Tavallisesti Harry pyrki sulautumaan joukkoon, mutta nyt hän selvästi halusi että hänet huomataan. Melko täydestä ravintolasta löytyikin vikkelästi pöytä kuuluisalle Harry Potterille. Ruokakin oli erinomaista, ja oli ihanaa istua iltaa rauhassa.

Kun he palasivat kotiin, pöllöt olivat selvästi nujakoineet. Lattialla lojui höyheniä ja Pullanmuru aristi toista jalkaansa. He eivät keksineet mitään keinoa saada pöllöjä heti sopuun, joten Harry päätti lähettää Thorin viemään Hermionen lahjan (he paketoivat sen ensin lahjapaperiin jota koristivat kimaltelevat kirjapinot) ja yökylään. Thor kahisteli höyheniään hyvin äkeänä ennen lähtöään. Draco silitteli Pullanmurua, joka oli käpertynyt hänen syliinsä murheellisena.
”Voi sentään”, hän sanoi huolissaan. ”Mitä me oikein teemme!”
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 17/24)
Kirjoitti: Ilomiete - 18.12.2018 08:22:46
Uu lahjaostoksia! Miulla on jo lahjat valmiina ja paketissa  ;D

Pullanmuru - ressu, pöllöjen pitäis ottaa vähän rauhallisemmin!
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 17/24)
Kirjoitti: Fairy tale - 18.12.2018 08:33:25
Oi velhojen kauppakeskus. Minäkin haluan sinne ostoksille. Nuo mainitsemasi kirjatkin vaikuttavat mielenkiintoisilta.

Mutta voi noita pöllöjä. Kun hiukan jo oli ilmassa sellaista pientä lämpenemistä, niin nyt on sitten pöllynyt oikein kunnolla.
Mun mielikuvissani Thor on iso järkäle, joka voi hyvinkin saada pikkuruisen ja söpön pullanmurun putoamaan orreltaan pelkällä huuhkaisulla.
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 17/24)
Kirjoitti: Melodie - 18.12.2018 23:47:26
Ilomiete: Kiitos! Oletpa ollut reipas, Dracoakin tehokkaampi!
Fairy tale: Kiitos! Siellä kyllä olisi hauska pistäytyä. Thor on vähän jähmeä kaveri, häntä Pullanmurun höpötys voi harmittaa. :D

--

Luukku 18


Kahdeksantenatoista joulukuuta kello kävi jo yli puolenpäivän eikä Thor vieläkään ollut palannut kotiin. Draco mietiskeli huolissaan, miten he saisivat helpoiten tietää oliko se edes päässyt Hermionen luo, ja oliko se vielä siellä. Harry kaivoi esiin yhden jästivekottimistaan ja otti sillä yhteyden Hermioneen.
”On se siellä”, Harry sanoi. ”Hermione lupasi houkutella sitä palaamaan.”

Iltapäivällä Thor ilmestyi paikalle ilmeisen vastentahtoisesti ja käyttäytyen kuin Harryn ja Dracon kaipauksella ei olisi ollut mitään tekemistä sen saapumisen kanssa. Sitten he ryhtyivät selvitystyöhön. Pullanmuru kuviolensi ja Thor huhuili ja säksätti, ja vähitellen Harrylle ja Dracolle muodostui kuva illan tapahtumista. Ilmeisesti pöllöt olivat kinastelleet viimeisestä esillä olleesta pöllönamista ja törmänneet toisiinsa.

Harry ja Draco totesivat, että oli tainnut olla ajattelematonta jättää pöllöjen orret vieretysten kun nämä eivät selvästikään viihtyneet yhdessä. Ensin he harkitsivat, että siirtäisivät ne nyt eri huoneisiin, mutta tuntui että sitten pöllöt eristäytyisivät täysin. Niinpä he hommasivat niille sisäpesäpuut. Thorin pesä laitettiin vierashuoneeseen ja Pullanmurun työhuoneeseen. Olohuoneessa he siirsivät orret kauemmaksi toisistaan jotta pöllöt saisivat enemmän omaa tilaa. Lopuksi he sopivat, että koko yrittäisivät kaikki keksiä yhteistä tekemistä koko konkkaronkalle. Sitten ihmiset söivät suklaata ja pöllöt pöllönameja.

Pöllöjen välien murehtimiseen meni aika lailla koko päivä. Nukkumaanmenoaikaan nämä kuitenkin olivat jo aivan sopuisia, joten ainakin olo tuntui toiveikkaalta.
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 18/24)
Kirjoitti: Vendela - 19.12.2018 13:51:36
Velhokauppakeskus kuulostaa minustakin varsin mielenkiintoiselta kuten Fairy tale tuossa totesikin :)

Mutta voihan pöllöt! Onneksi Harry ja Draco jaksoivat selvittää näiden kiistaa ja löysivät siihen myös ratkaisun. Mutta toivoisin kovasti, että pöllöt sittenkin löytäisivät joulumielensä ennen aattoa. Olisi niin paljon mukavampaa juhlia joulua sovussa. Onneksi tässä on päiviä aikaa, joten ehkä jotain tapahtuu :)

Vendela
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 18/24)
Kirjoitti: Melodie - 19.12.2018 16:58:50
Vendela: Kiitos! Siellä on kyllä varmasti jännittävää, ajatella jos vaikkapa taikaeläinkaupasta pääsee joku karkuun... Toivotaan nyt kovasti että joulumieli löytyy!

--

Luukku 19


Yhdeksäntenätoista joulukuuta oli viimein aikaa paketoida lahjat. Draco oli ehdottanut että se olisi sellaista kivaa yhteistä tekemistä kaikille, ja Harry ja Thor olivat olleet epäluuloisia mutta suostuneet silti. Pullanmuru näytti Thorille parhaita tapoja pitää lahjanarua nokassa, ja pöllöt yhteistuumin käärivät kaikki kasvit nauhoihin ja väistelivät niiden haukkovia pikku kitoja. Harry ja Draco puolestaan asettelivat muita lahjoja lahjapapereille. Papereiden kuvituksissa seikkaili tänä vuonna tonttuja, puurokattiloita ja poroja. Harry oli hankkinut (jo lähetetyn Hermionen lahjan lisäksi) lahjat Lunalle, Ronille sekä muille Weasleyille. Draco kohotteli kulmiaan rouva Weasleylle paketoitavalle sydämenmalliselle soppakauhalle, ja Harry punastui. Kun lahjat olivat kääreissä, pöllöt lentelivät hurjasti niiden ympärillä, kunnes narumäärä tyydytti niitä.

Pöllöt lähtivät yhdessä saalistamaan muutaman hiiren, ja Harry ja Draco valmistivat moussakaa. Sitten he ateroivat kaikki yhdessä ja katselivat tyytyväisenä lahjakasaa.
”Mitenköhän näiden toimitus”, Harry sanoi epäröiden. He eivät olleet vieläkään keskustelleet joulunviettosuunnitelmista.
”No Lunan lahjan ainakin voimme lähettää jo”, Draco sanoi. ”Hänhän viettää joulun siellä poikaystävänsä luona.”
”Niin. Haluaako jompikumpi teistä viedä sen?” Harry kysyi pöllöiltä. Nämä vilkuilivat toisiaan epäröiden, ja lopulta Thor suostui (paketti oli melko painava, mutta kukaan ei raaskinut epäillä Pullanmurun voimia).
Draco epäröi. ”Minusta me voisimme mennä aattona Weasleyille. Oltaisiin sitten joulupäivänä kaks- yhdessä täällä kaikki.” Pullanmuru huhahti samanaikaisesti loukattuna unohduksesta ja tyytyväisenä muistamisesta miltei ajoissa.
”Jos se sinulle sopii”, Harry nyökkäsi. ”Minusta olisi tosiaan mukavaa olla Weasleyilla. Mutta koskas me sitten käymme sinun vanhempiesi luona?”
”No… joko aatonaattona tai toisena joulupäivänä, jospa lähetän Pullanmurun kysymään, kumpi päivä heille sopisi paremmin.” Draco sitoi Pullanmurun jalkaan kirjeen sekä pienen soman kynttilän joulutervehdykseksi. Pöllö kahisutti siipiään ja lensi tiehensä.
”Vihdoin kaksin”, Harry virnisti. He päättivät keskittyä hetken vain toisiinsa.
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 19/24)
Kirjoitti: Melodie - 20.12.2018 17:06:26
Luukku 20


Kahdentenakymmentenä joulukuuta tunnelma oli taas lakastunut. Pöllöt mököttivät omissa huoneissaan, Harry oli uppoutunut jästikapineeseensa ja Dracokin tunsi olonsa apeaksi. Missä joulumieli! Hän tempaisi kiireesti takkinsa naulasta.
”Nyt me lähdemme kävelylle!”
Harry nosti laiskasti katseensa. ”Minne? Miksi?”
”Öööh”, Draco mietti nopeasti. ”Mennään hautausmaalle, siellä on tunnelmallista tähän aikaa vuodesta. Viedään samalla kynttilöitä sinun vanhempiesi haudalle.”
Siitä Harry ei kehdannut kieltäytyä. Niinpä hän vääntäytyi pystyyn ja kääriytyi ulkovaatteisiin.
”Te myös”, Draco karjaisi talon sisäosiin. ”Siivet viuhumaan niin kuin olisi jo!” Sitten hän paahtoi pihalle. Pöllöt ja Harry vetkuttelivat ja hetken kuluttua saapuivat laiskasti pihalle, jossa Draco komenteli valopalloja.

He lähtivät taapertamaan kohti hautausmaata. Draco laittoi kätensä Harryn käsikynkkään ja viritteli kasvoilleen hymyä.
”Eikö tämä ole kuitenkin ihan mukavaa?”
”Onhan tämä”, Harry myönsi. Raikas ilma tuntui virkistävän. Oli kevyt pakkassää, ja lunta sateli muutamia hiutaleita. Pöllötkin olivat intoutuneet kisailemaan, ne lentelivät toistensa perässä vaikuttamatta vihamielisiltä. Hautausmaalta loistavat valot näkyivät kauas. Näky oli komea.

Silloin jostakin liihahti esiin jokin suuri lintu, ja se suuntasi kynnet ojossa kohti Pullanmurua.
”Pullanmuru! Eih!” Draco huudahti ja alkoi kopeloida taikasauvaansa esiin. Oli kuitenkin selvää, että hä oli myöhässä – otuksella oli jo miltei ote Pullanmurusta.

Mutta sitten Thor kiihdytti ja asettui vieraan linnun ja Pullanmurun väliin säksättämään vihaisena ja aukoen nokkaansa uhkaavasti. Lintu pysähtyi ilmassa miltei huvittavan näköisesti, ja pyörsi sitten tiehensä. Thor ajoi sitä vielä hetken takaa, ja Pullanmuru lenteli Thorin ympärillä iloisesti huhuillen. Harry ja Draco seurasivat tätä jännitysnäytelmää suut auki, kunnes pöllöt palasivat ja istahtivat heidän olkapäilleen.
”Voi Pullanmuru”, Draco sanoi ja rutisti pöllöä varovasti. ”Huolestuin niin!” Sitten hän käänsi katseensa Thoriin ja rapsutti tätä varovaisesti. ”Mitä suurimmat kiitokseni sinulle! Ilman sinua mitä tahansa olisi voinut sattua Pullanmurulle.”
Thor käänsi katseensa imarreltuna. He jatkoivat matkaa aiempaa iloisempina, ja Dracosta tuntui että jonkinlainen läpimurto oli saavutettu. Pöllöt vaikuttivat keskustelevan toistensa kanssa! Ne lepattelivat läheisessä puussa Harryn ja Dracon laskiessa kynttilät ja hiljentyessä. Kynttilät jäivät rätisemään kotoisasti heidän suunnatessaan takaisin kotiin. 
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 20/24)
Kirjoitti: Ilomiete - 20.12.2018 20:43:30
Jee pöllöläpimurto! Ritarillinen Thor  ::)
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 20/24)
Kirjoitti: Fairy tale - 21.12.2018 07:28:29
Tämäpä oli jännittävä osa.

Lainaus
”Te myös”, Draco karjaisi talon sisäosiin. ”Siivet viuhumaan niin kuin olisi jo!”
Hauskaa että kaikki lähtivät yhdessä. Lentolenkki ja ulkoilu tekevät aina hyvää.

Hui. usein tarvitaan jokin vastoinkäyminen, että tilanne muuttuu. Pöllöillä alkaa synkkaamaan.
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 20/24)
Kirjoitti: Melodie - 21.12.2018 16:33:26
Ilomiete: Kiitos! Jee, Thor kohtelias olento!
Fairy tale: Kiitos! Onneksi ulkoilu päättyi hyvin, ja vastoinkäymiset yhdistivät.

--

Luukku 21


Joulukuun kahdentenakymmenentenäensimmäisenä päivänä lunta tuprutti aamusta saakka. Draco katseli haltioissaan ikkunasta – tulossa selvästikin oli aivan oikea valkoinen joulu! Pöllöt istuskelivat vieretysten orsillaan ja kujersivat toisilleen. Niillä vaikutti olevan paljon sanottavaa nyt kun vihamielisyyksistä oli selvitty. Molemmat olivat lisäksi vaatineet päihinsä tonttulakin, mikä oli ilahduttanut Dracoa suuresti. Harry ja Draco puolestaan makoilivat valtaosan päivää sohvalla lueskelemassa kirjoja.

Iltaa kohden pyry laantui, ja Harry alkoi katsella mietteliäästi ulos.
”Mitä jos mentäisiin luistelemaan?” hän ehdotti.
Draco ilahtui, niin luistelusta kuin Harryn aktiivisuudestakin. ”Mennään vaan!”
He kaivoivat luistimensa esiin ja lähtivät. Pöllöt olivat tällä kertaa innokkaita lähtemään mukaan, ja ne kuviolentelivät yhdessä jään yllä sen aikaa kun Harry ja Draco luistelivat. Draco pyörähteli piruetteja ja Harry halusi harjoitella nostoja. Dracolla oli koko ajan taikasauva valmiudessa siltä varalta, että Harry pudottaisi hänet.

Iltapalaksi he söivät puuroa ja mustikkakeittoa ja katselivat kynttilänliekkien lepatusta.
”Ihanaa kun on joulu”, Draco huokaisi. Nyt kun kaikki alkoi olla valmiina asettui joulumielikin häneen ihan toisella tavalla, ilman joulustressiä tai muuta murhetta. Thor ja Pullanmurukin vaikuttivat aikovan nukkua vieri vieressä. Ihanaa yhteistä joulunaikaa!
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 21/24)
Kirjoitti: Fairy tale - 21.12.2018 19:31:38
Nyt voi oikein jo aistia, että joulumieli alkaa asettua jokaiseen.

Lainaus
Molemmat olivat lisäksi vaatineet päihinsä tonttulakin, mikä oli ilahduttanut Dracoa suuresti.
Dracolla kun niitä tonttulakkeja riittää. Ovat lakit ainakin käytössä.


Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 21/24)
Kirjoitti: Ilomiete - 22.12.2018 09:02:43
pöllöillä tonttulakit  ;D mutta kivaa tekemistä taas keksivät.
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 21/24)
Kirjoitti: Melodie - 22.12.2018 14:11:02
Fairy tale: Kiitos! Pitäähän joka lakkia ulkoiluttaa. ;D
Ilomiete: Kiitos! Kyllähän pöllökin lakin tarvitsee. :D

--

Luukku 22


Joulukuun kahdentenakymmenentenätoisena Draco alkoi jo valmistautua joulupäivän viettoon. Suuren osan ruoista voisi tehdä jo valmiiksi ja säilöä muutamalla näppärällä taialla odottamaan, siten itse joulupäivästä tulisi rauhallisempi ja voisi keskittyä tunnelmointiin ja yhdessäoloon. Harry pilkkoi juureksia ja Draco huolehti kokonaisuuksista. Laatikot valmistuivat kädenkäänteessä. Draco ei enää ottanut tonttulakkia lainkaan pois, ja Harryn mielestä hän näytti huvittavalta nukkuessaan se päässä, mutta hän vain tuhahteli moiselle mielipiteelle. Pullanmuru ja Thor riehuivat ympäri taloa, kunnes muutama joulukoriste miltei hajosi ja Draco lähetti pöllöt pihalle leikkimään.
”Sinulla on jauhoa nenässä”, Harry sanoi ja havainnollistaakseen asiaa tökkäsi Dracoa nenään. Hetken he keskittyivät vain suutelemiseen.

Iltapäivällä he kävelivät postitoimistolle vastaanhangoittelevien kasvien kanssa.
”Hei, onko teillä vapaita pöllöjä?” Draco kyseli. Vaikka kasvien suut oli lumottu suojaavien kuplien sisälle, tuntui liialliselta että Pullanmuru ja Thor joutuisivat toimittamaan ne kaikki.
”Etpä ole ensimmäinen kyselijä”, postivirkailija sanoi happamasti. Hänellä ei tainnut olla liiemmin joulumieltä! Hän onnistui kuitenkin hankkimaan heille kolme pöllöä, joille Draco syötti runsaasti nameja korvaukseksi vaarallisesta tehtävästä.

Illalla oli jälleen aikaa katsoa sellainen jouluelokuva. Jotta joulumieli olisi ylimmillään, Draco lauloi samaan aikaan joululauluja. Kuusi oli pysynyt edelleen komeana ja ihanana, ja kesken elokuvankin Dracon katse harhaili usein kuusen luo. Joulu oli tulossa, kaikkien hankaluuksien jälkeenkin, ja se oli tavattoman hienoa.
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 22/24)
Kirjoitti: Melodie - 23.12.2018 22:40:02
Luukku 23


Joulukuun kahdentenakymmenentenäkolmantena Harry ja Draco menivät vierailulle Malfoyn kartanoon. Thor ja Pullanmuru jäivät kotiin, ilmeisesti ne kaipasivat kahdenkeskeistä aikaa. Draco oli tilannut postipöllöpalvelusta hienot joulukaavut, ja oli niiden ensimmäinen ulkoilutus! Dracon kaavun rinnuksissa oli kuva kimaltavanenäisestä porosta, ja Harrylla puolestaan tonttulakkipäinen pingviini.

Kartano oli melko kolho, ottaen huomioon että oli kuitenkin joulunaika. Vaikka pelkästään olohuone ja ruokasali olivat yhdessä niin suuret että varmaan koko Harryn ja Dracon talo olisi mahtunut niihin, joulukoristeita oli kuitenkin koko talossa vähemmän kuin heillä oli yhdessä huoneessa. Miten kummallista!

Ruokasaliin oli kuitenkin asetettu punaiset kynttilät tunnelmaa luomaan, samoin muutama Dracon aiempina vuosina antama joulukoriste (Harry epäili, että aterian jälkeen ne siivottaisiin pois). He söivät keskustellen kohteliaasti joulusäästä ja uuteen kotiin asettumisesta, ja Narcissa lupasi antaa heille mukaan vähän liinavaatteita.

Aterian jälkeen he siirtyivät olohuoneeseen takan ääreen avaamaan lahjoja. Narcissa oli erittäin otettu kirjasta ja hunajasta, hän lisäsi jälkimmäistä heti teehensä. Lucius puolestaan ihaili asiaankuuluvalla tavalla taikasauvapidikettään ja asettelin sauvansa heti siihen. Se näytti oikein hyvältä. Harry ja Draco saivat lahjaksi taikaliemisarjan.
”Ajattelin että voisitte aloittaa liemiharrastuksen”, Lucius myhäili. ”Sinähän pidit siitä koulussa, Draco!”
”Niin, ehkä se olisi hauskaa!”
Toisesta paketista paljastui herttainen joulunpunainen villalankamatto.
”Näyttää ihanalta olohuoneessa”, Draco intoili. Glögitahratkaan eivät erottuisi siitä!

Illalla he lähtivät jo melko varhain kotiinsa, jotta ehtisivät lepäillä ennen aattorientoja. Pöllöt olivat erittäin seurankipeitä, ja niiden rapsuttamisessa ja jututtamisessa meni aika tovi.
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 23/24)
Kirjoitti: Melodie - 24.12.2018 11:23:28
Mahtavaa joulua kaikille lukijoille!! <33 Ja erityiset kiitokset kaikille teille ihanille kommentoijille. <3

(Toivottavasti tämä luukku on nyt kokonainen kaikista teknisistä ongelmista huolimatta. :D)

--

Luukku 24


Jouluaatto valkeni viehättävänä ja vähän pakastavana. Draco heräsi hyräillen joululauluja, ja sovitteli jälleen pitkään erilaisia tonttulakkeja. Lopulta hän valitsi punaisen jossa oli vihreitä mistelikuvituksia. Harry päätyi aivan tavalliseen punaiseen kulkuslakkiin. Lisäksi he pukeutuivat jälleen jouluisiin kaapuihinsa. Pöllöt tyytyivät pelkkiin lakkeihin. Puolenpäivän aikaan he ilmiintyivät Kotikoloon, jossa oli jo täysi tohina päällä. Lapset juoksentelivat pihalla leikkimässä lumessa, ja välillä he pinkaisivat talon poikki sulkematta ainoatakaan ovea perässään. Ron nosti kumollaan olevaa kuusta pystyyn ja Molly komenteli keittiövälineitä. Takanreunalla oli valmiina pitkä rivi joulusukkia, ja joulumieli oli kaikkialla vahvana.
”Ihana nähdä”, Hermione sanoi ja halasi molempia. Myös Molly pistäytyi rutistamassa ennen kuin säntäsi komentamaan yhtä lapsista pois kakkutaikinan kimpusta.

Lopulta koko hälisevä joukko asettui valtavan pitkäksi venytetyn pöydän ääreen. He nostivat maljat ja toivottelivat toisilleen hyvää joulua. Ruoka oli erinomaista ja sitä oli paljon; kukaan ei jäänyt nälkäiseksi ja tähteitäkin luonnollisesti jäi, jopa vieraille mukaan annettavaksi. Jälkiruoan loppupuolella kaikki alkoivat vaellella talossa leivonnaisia käsissään. Draco heittäytyi keskustelemaan Charlien kanssa lohikäärmeistä – ainoa aihe josta hän tiesi tämän varmuudella olevan kiinnostunut. Lapset odottivat jo lahjoja liki hysteerisinä, ja Ginny järjesti heille aarteenetsinnän pihapiirissä (pöllöt osallistuivat myös, vankalla geokätköilykokemuksellaan). Sillä välin aikuiset hiukan terästivät glögejään.
”Tässä on teidän paketit”, Molly supatti ja antoi heille suuren kassin. He jättäisivät pakettien avaamisen joulupäivälle, mutta osasivat kyllä aavistella mitä niistä löytyisi. Hekin vaivihkaa jättivät omat pakettinsa varastoon, josta arvatenkin joulupukki yöllä siirtäisi ne sukkiin.

Koko ilta kului napostellen, ja lopulta Dracosta alkoi tuntua että hänen pitäisi kieriä kotiin. Ilmiintyminen kuitenkin onnistui, ja koko porukka oli aivan sippinä. Pöllöt nuokkuivat toisiinsa nojaillen jo ennen lähtöä, ja kotona ne sai kantaa orsilleen. Harry ja Dracokin ryömivät suorinta tietä vuoteisiinsa. Kun heti menisi nukkumaan tulisi joulupäiväkin nopeammin!


Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 24/24)
Kirjoitti: Fairy tale - 24.12.2018 16:26:25
Ihanat joulukaavut kaksikolla kartanon vierailulla.
Mutta kovastipa heillä on vierailuita näin jouluna. Malfoyn kartanolla ja Kotikolossa.
Onneksi pöllöt saivat kaipaamansa kahdenkeskistä aikaa. Jaksoivatpa sitten seuraavana päivänä osallistua aarteenetsintään.

Kiitos kovasti kalenterista. Tämä on ollut tiiviisti mukana omassa joulunodotuksessani.
Minun täytyy nyt myöntää yksi hassu juttu, josta sain sinulta idean. Kun vein takapihalle linnuille ja oraville ruokaa, en voinut olla viemättä sinne myös muutaman kolikon haiskuja varten. Se oli aivan ihana yksityiskohta, joka sai hymyn huulilleni.  :)
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 24/24)
Kirjoitti: Ilomiete - 24.12.2018 20:08:06
Hyvää joulua!  ;D

Olipa ihana tämä kalenteri, piti minut joulutunnelmassa :) Eikä miulla mitään fyysistä kalenteria ollut niin tämä ja finin kalenteri toimi hyvänä korvikkeena.

Toivottavasti ensivuonna tulisi tähän jatkokalenteri tai siulta jotain muuta kalenteria, pistän ainakin nämä operaatio joulumielet korvan taa  ;)
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 24/24)
Kirjoitti: Elfmaiden - 24.12.2018 23:50:04
Olipa mukavaa ja mutkatonta joulunviettoa Kotikolossa! Ihanat nuo pöllöt, niistä taisi tulla kaverit :)

Kiitos paljon tästä hauskasta ja lämminhenkisestä joulukalenterista, tätä on ollut ihanaa ja piristävää lukea! Rentoa joulua kaikille!
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 24/24)
Kirjoitti: Melodie - 25.12.2018 23:12:37
Fairy tale: Kiitos! Voi miten hauska, että olet muistanut haiskuja. <3 Ihanaa että olet pysynyt mukana koko kalenterin.
Ilomiete: Kiitos! Hyvä että on ollut iloa. ^_^ Pitääpä miettiä ensi vuotta... sitten ensi vuonna! ;D
Elfmaiden: Kiitos! Pöllöt tosiaan ovat päässeet sopuun. Ja mukava kuulla!



Joulupäivän bonus


Joulupäivän Harry, Draco, Thor ja Pullanmuru viettivät rauhassa kotona. Aamiaiseksi he söivät riisipuuroa, ja sitten valmistelivat jouluateriaa. Harry viimeisteli heidän aiemmin valmistamansa ruoat ja Draco paistoi kalkkunan, teki salaattia sekä leipoi joululeivän ja -kakun. Pullanmuru ja Thor kattoivat pöydän. Ennen ateriaa he kuuntelivat radiosta jouluohjelmaa ja kävivät pihalla leikkimässä lumella. Pöllöt lentelivät innosta huhuillen ja Harry ja Dracokin nappasivat luudat esiin ja lensivät niiden kanssa.

Ateria oli herkullinen. Myös pöllöille oli katettu pöytään omat lautaset, vaikka niiden murkinat eivät näyttäneet lainkaan yhtä houkuttelevilta. Ruoan jälkeen Harry ja Draco olivat aivan täynnä ja jaksoivat tovin vain makoilla sohvalla ihailemassa kuusta. Kun he  olivat vähän virkistyneet, leikkivät he sen ympärillä piirileikkejä.

Niiden jälkeen oli aika avata lahjat. Pöllöt olivat aivan villeinä, joten niiden paketit aukaistiin ensimmäisinä. He saivat somat koristeet orsiinsa sekä herkkuja, joita alkoivat heti innolla hotkia. Sitten oli viimein velhojen vuoro. Rouva Weasleyn paketeista löytyi molemmille omat villapaidat. Molemmat olivat punaisia, Harryn paitaan oli kudottu sieppi, Dracolle puolestaan kimmeltävä joulukuusi.
”Ihana”, Draco henkäisi. He vaihtoivat heti paidat ylleen, mutta päättivät lähettää kiitoskirjeen vasta seuraavana päivänä, jotta pöllötkin saisivat joulurauhan. Harry piti kovasti Dracon antamista kirjasta ja kalsareista, ja oli puolestaan hankkinut Dracolle upean hohtavan talviaiheisen lumisadepallon ja julisteen lohikäärmeestä. He suutelivat toisiaan pitkällisesti kiitokseksi, ja loppuillan viettivät pelaten lautapelejä.
Otsikko: Vs: Harry Potter: Operaatio Joulumielen paluu, H/D, K-11 (joulukalenteri: 25/24)
Kirjoitti: Vendela - 25.12.2018 23:29:05
Oih ja voih miten täydellisen ihana päätös tälle joulukalenterille!

Oma jouluni on ollut yllättävän kiireinen, joten vasta nyt pääsin lukemaan nämä aikaisemmin lukematta jääneet luukut ja mitä kaikkea ehtikään tapahtua näiden viimeisten päivien aikana ennen joulua! Onneksi Thor oli rohkea ja pelasti Pullanmurun ison pahan linnun hyökkäykseltä <3 Juuri tuollaista kaivattiin, että näistä kahdesta tuli kaverit keskenään!

Ihana joulu Harrylla ja Dracolla. Oli mukavaa lukea niin kartanossa käynnistä (mahtavaa kun Draco on koittanut jakaa joulumieltä sinnekin vuosien aikana :D), joululahjoista kuin sitten ihan rauhallisesta rentoutumisesta :) Kirjoitat tosi hauskasti ja naurahtelin moneen otteeseen (lähinnä Dracolle).

Kiitos tästä joulukalenterista, on ollut ilo kulkea tämän mukana kohden joulua ja nauttia vielä viimeiset luukut näin varsinaisen joulun jälkeen. Ihanaa loppuvuotta Sinulle Melodie!

Vendela