Finfanfun.fi
Originaalit => Sanan säilä => Aiheen aloitti: Hyun - 05.09.2018 14:10:25
-
Ficin nimi: Lumikki
Kirjoittaja: Hyun
Beta: -
Ikäraja: S
Genre: Angst
Varoitukset: -
Yhteenveto: ”Hän ei halunnut kotiin”
A/N: osallistuu haasteisiin Angst10, sekä Ficlet300 sanalistan sanalla ’Yö’. Tää oikeestaan pohjautuu omaan elämään, itse olen tässä Lyydian roolissa ja ystäväni Lumikin (muutin kyllä oikeita tapahtumia aika jyrkästi mutta siihen pohjautuu)
Lumikki pyöräili pitkin pimeää katua kohti rantaa. Hänellä oli usein tapana mennä öisin kallioiselle rannalle ihan vain istuskelemaan. Pieni tuulenvire heilutti hänen mustia hiuksiaan minne sattuu ja hän joutui vähän väliä pyyhkäisemään hieman olkapäiden yli ulottuvia hiuksiaan pois kasvoiltaan. Vaikka olikin yö eikä kaduilla ollut melkein ketään, hän oli silti tehnyt meikkinsä huolellisesti. Ei hän ikinä poistunut kotoaan ilman meikkiä, vaikka olisi vain menossa nopeasti kauppaan. Hän huohotti kevyesti punaiseksi vedettyjen huuliensa välistä.
“Vielä vähän matkaa”, hän kuiskasi itselleen polkiessaan eteenpäin. Noin viiden minuutin päästä hän olisi perillä, ja antaisi pyöränsä kaatua tienvarteen noustessaan pois kyydistä. Jalat alkoivat jo väsyä, mutta Lumikki jatkoi pyöräilyä.
Pian hän oli jo istumassa kalliolla, jota vasten rauhalliset laineet iskivät. Öinen taivas oli kaunista katseltavaa kaikkien tähtien loistaessa pimeyden keskellä. Lumikki nojasi kasvojaan käsiinsä, ja antoi kyynelten vieriä poskilleen, niin että pian hänen ripsivärinsä oli aivan suttaantunut. Hän kaivoi kännykän taskustaan ja katsoi äidiltä tulleita vastaamattomia puheluita. Seitsemän.
Lumikki ei soittanut takaisin eikä avannutkaan äidiltä tulleita viestejä. Ei hän uskaltanut. Sen sijaan hän etsi ystävänsä Lyydian numeron ja hetken mietittyään laittoi ensin viestiä, ei hän halunnut Lyydialle aiheuttaa vaikeuksia, tietäen etteivät ystävän vanhemmat hyväksyneet kännykän käyttöä yöllä.
”Ootko hereillä? Pystytkö puhumaan?” hän oli kirjoittanut nopean viestin. Lyydia todennäköisesti arvaisi että jokun oli vialla, vaikka kyllä he muutenkin puhuivat, yölläkin.
”Juu. Onks kaikki okei?” tuli pian vastaus. Lumikki kysyi nopeasti vielä pystyisikö Lyydia puhumaan puhelimessa, mutta kieltävän vastauksen jälkeen alkoi kertomaan päivän tapahtumia viestitse. Kyynelet valuivat pitkin hänen kasvojaan. Lumikki ei halunnut kotiin. Hän halusi jäädä tähän, puhumaan Lyydian kanssa, katselemaan yötaivasta ja kuuntelemaan laineiden iskeytymistä kallioon rauhallisesti.
Tai ylipäänsä jonnekin pois äitinsä luota.
-
Nimi houkutteli avaamaan tämän, ja mietin, onko tässä just mitään yhteyttä Lumikki-satuun, ja olihan tässä viitteitä! Seitsemän lukematonta viestiä äidiltä, vaikea äitisuhde, punatut huulet ja mustat hiukset nyt ainakin. Tykkäsin kovasti näistä saturinnastuksista. Tosi surullista, ettei Lumikki voi oleskella kotona edes yöaikaan ilman ahdistavaa äitiään. Onneksi tytöllä on kuitenkin Lyydia tukenaan lohduttamassa ja kuuntelemassa. Tuli muutenkin vähän sellainen fiilis, että kummankin tytön vanhemmat ovat jollain lailla vanhoillisia tai tavallista ankarampia, kuten esim. tuo, ettei Lyydian vanhemmat suvaitse kännykän käyttämistä yöllä. What's that about? :D Ihanaa kuitenkin, että Lumikilla on nuo kalliot turvapaikkanaan. Tietysti kodin pitäisi tulla ensimmäisenä, mutta parempi tuokin kuin ei mitään. Kiitos tästä öisestä hetkestä!