Finfanfun.fi
Originaalit => Sanan säilä => Aiheen aloitti: Felia - 02.02.2018 15:25:07
-
Nimi: Pettymysten virta
Kirjoittaja: Felia
Ikäraja: S
Genre: Draama, angst, tajunnanvirta-teksti
Varoitukset: Itsetuhoisuus (jos joku mahdollisesti tulkitsee tässä olevan jotain siihen viittaavaa)
Yhteenveto: Kaiken tapahtuneen jälkeen sitä oli alkanut miettiä, tulisiko koskaan pääsemään irti siitä pettymysten virrasta.
Osat/sanamäärä: Raapale // 250 sanaa
A/N: Inspiraatio iski, kun käppäilin aamupäivällä kotiin paremman puoliskon luota. :D En yleensä kirjoita mitään tällaista, mutta vaihtelu oli yllättävän virkistävää ja pitäähän sitä välillä haastaa itseään. Mielestäni tää on aika onnistunut, vaikka käytinkin eri aikamuotoa kuin yleensä. Aiemmin olen siis kirjoittanut tekstini preesensissä, joten jos tässä on jotain häröjä, niin ne johtuu puhtaasti siitä, ettei imperfekti ole enää niin hallussa. :D
Pettymysten virta
Se tapahtui taas. Pettymyksen tunne valtasi sisimmän, ja koko keho tuntui painuvan kokoon sen voimasta. Vaikka jokin pienen pieni ääni oli jossain mielen perukoilla aiemmin hokenut, että älä odota liikoja, niin silti se aina kirpaisi. Ensin sitä suunnitteli, sitten odotti, ja lopulta toivoi, että tämä kerta olisi erilainen – että tällä kertaa sitä ei pettyisi – mutta aina se kaikki osottautui kaukaiseksi haaveeksi. Yhdessä pienessä hetkessä matto vedettiin jalkojen alta ja sydäntä viillettiin tylsällä tikarilla – se oli ainoa tunne, mikä tuntui enää tutulta.
Syvä huokaisu, tyhjä katse kohdistettuna huoneen vastakkaiseen seinään, kyynelten polttelu kyynelkanavissa.
Miksi? Miksi sitä ei ikinä oppinut? Miksi ne aiemmat kerrat eivät olleet saaneet hälytyskelloja soimaan? Miksi sitä aina uskoi parempaan – siihen, että ehkä tämä vielä muuttuisi? Miksi sitä jaksoi kerrasta toiseen pettyä? Miksi sitä kulutti energiaansa suunnitteluun ja kaiken valmisteluun, vaikka sisimmässään tiesi, että se vain päättyisi taas pettymykseen?
Itsensä kiduttaminen luottamalla seuraavan kerran mä hyvitän tän sulle kaltaisiin tyhjiin lupauksiin ei ollut järkevää, saati roikkuminen siinä uskossa, että ei tilanne voisi ikuisuutta jatkua samalla kaavalla. Siitä oli jo kolme vuotta eikä mikään ollut muuttunut. Tai ehkä niitä tyhjiä lupauksia oli nykyään enemmän.
Milloin sitä oppisi, ettei tilanne ollut enää hyväksi? Milloin sitä osaisi tehdä valinnan oikean ja väärän välillä? Milloin sitä lopettaisi itsensä satuttamisen?
Toinen syvä huokaisu. Kyyneleet polttelivat nyt poskilla, poistivat taas yhden toivon rippeen ja hautasivat sen tuhansien muiden joukkoon. Se ei helpottanut oloa. Kipu korvensi sisintä ja keho tuntui voimattomalta.
Kaiken tapahtuneen jälkeen sitä oli alkanut miettiä, tulisiko koskaan pääsemään irti siitä pettymysten virrasta.
// 10.2.2018 Korjailtu typoja.
-
Kommenttikampanjasta tervehdys!
Nappasin tän pääasiassa siksi, että tämä on tajunnanvirtaa. Jotenkin tajunnanvirta on minulle todella mielekäs tekstin laji/muoto/whatshisface, koska siinä pääsee lähimmäksi toisen ihmisen ajatuksenjuoksun jättämiä polkuja. Ja kun minua kovasti kiehtoo, miten muut katselevat tätä maailmaa.
Pettymys on tunteena yleensä kovin kokonaisvaltainen ja todella samaistuttava - jokainen on varmasti pettynyt jossain vaiheessa elämäänsä. Tässä pätkässä pettymys kohdistuu selkeästi toisen henkilön tekemisiin tai tekemättä jättämisiin, joka on pettymyksen aiheena myöskin kovin universaali. Liian usein sitä pistää toivonsa johonkin toiseen ja tulee petetyksi (sillä jokainen pettymys on liikaa), ja mitä lähempänä kyseinen henkilö on, sitä enemmän se sattuu.
Tykkään kovasti pätkistä, joihin voi jotenkin peilata omaa kokemusmaailmaa ja tämä on sellainen. On ihmisiä, joiden vuoksi pistää itsensä ja toivonsa likoon kerta ja vuosi toisensa jälkeen. Tämä ei ehkä herättänyt niin voimakasta tunnereaktiota kuin olisi voinut, mutta ajatuksia sitäkin enemmän, ja voisin jaaritella kaikenlaista aiheeseen kuulumatonta varmaan maailman tappiin asti, mutta ehkä tähän on hyvä katkaista tämä oman tajunnan virta. :D
Aikamuotohäröistä haluan sanoa, että niitä ei pomppinut silmille, ja tosiaan tykkään tästä tekstistä, vaikken tiedä ilmaisinko sitä kovin hyvin! Kiitos tästä, kirjoita ihmeessä lisää tällaista itsellesi epätyypillistä tekstiä, tätä oli miellyttävä lukea. :)
<3
-
Saappaaton: Hyvä, ettei aikamuotohäröjä ollut eksynyt joukkoon. :) Pettymyksen tunteilta voi harvoin välttyä, ja niinhän se on että mitä läheisemmästä henkilöstä kyse, sitä ikävämmältä se myös tuntuu. Hyvä, jos tämä on herättänyt ajatuksia - se tämän tekstin perimmäinen tarkoitus olikin. Mullakin heräsi vaikka mitä ajatuksia sillä aikaa, kun kirjoitin tätä, mutta kaikki niistä eivät suinkaan näin lyhyeen pätkään mahtuneet. :D Tajunnanvirtatekstiä en tosiaan aiemmin ollut kirjoittanut, mutta tämän raapustelu oli hauskaa, joten saatanpa hyvinkin palata tämän tyyliseen kirjoittamiseen vielä. Suuret kiitokset kommentistasi! :D
-
Kommenttikampanjasta hei!
Tajunnanvirta-tekstit on kerrassaan ihania! <3 Tämä herätti kyllä paljon erilaisia ajatuksia ja tunteita. Tykkään teemasta todella paljon, koska pettymys on sellainen tunne, jonka jokainen tulee ainakin kerran elämässään kokemaan. Siltä ei van voi välttyä.
Tämä on tosi lähellä omaa ajatus- ja tunnemaailmaa, minkä vuoksi tästä erityisesti pidinkin. <3
Aikamuotojen kanssa olet mielestäni onnistunut erittäin hyvin.
-
supernova: Oi, kiitos ihanasta kommentistasi. ♥ Hienoa kuulla, että tämä on herättänyt paljon ajatuksia ja tunteita, ja että olen onnistunut aikamuotojen kanssa hyvin. Tällaiset tekstit ovat varmasti erittäin samaistuttavia, mutta toki jokainen samaistuu eri tasolla. Mahtavaa, että olet pitänyt tästä juurikin sen takia, että tämä on ollut lähellä sun omaa ajatus- ja tunnemaailmaa. :D Kiitos. ♥