-
REAKTIOYHTÄLÖITÄ
K-11
Dipolimomentti (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=45878.0)-raapalesarjasta (K-11) tuttujen Juuson ja Samulin tarina jatkuu! :) Tuhannet kiitokset kaikille, jotka ovat lukeneet ja kommentoineet kyseistä sarjaa ja kannustaneet minua kirjoittamaan lisää. Ootte ihan huippuja, ja haliruttaisin teitä kaikkia niin kovin lujasti, jos vain voisin. :-*
Erikseen haluan kiittää vielä Beelsebuttia, joka ystävällisesti keksi minulle seitsemän inspiraatiosanaa, joiden pohjalta lähdin sitten kirjoittamaan tätä seuraajaa. Alun perin aattelin kirjoittaa juuri seitsemän raapaleen sarjan Dipolimomentin tyyliin, mutta täytyy tunnustaa, etten ole vielä varma siitä, millaisiin mittoihin tämä sarja lopulta asettuu (onneksi ihana Bbuttis vähän niin kuin lupasi keksiä lisääkin inspissanoja, jos tarve vaatii ;D). Spurttisarja tämä ei ole, eli uutta luettavaa ei todennäköisesti ilmesty joka päivä, mutta toivottavasti kuitenkin suht säännöllisesti.
Tervetuloa mukaan matkalle! Sen verran sanon vielä, että tämä sarja jatkaa periaatteessa suoraan siitä mihin Dipolimomentti jää, joten jos on vaikeuksia hypätä kelkkaan mukaan uutena, kannattaa käydä vilkaisemassa Dipolimomentin loppu. :)
// Reaktioyhtälöitä sijoittui vuoden 2018 Finipikareissa jaetulle 1. sijalle Vuoden raapale/ficlet-kategoriassa, Juuso puolestaan jaetulle 1. sijalle Vuoden OC-hahmo -kategoriassa ja Juuso/Samuli jaetulle 2. sijalle Vuoden originaaliparitus -kategoriassa. Kiitos kovasti kaikille äänestäneille! :-*
// Vuoden 2019 Finipikareissa Reaktioyhtälöitä sijoittui jaetulle 3. sijalle Vuoden originaalitarina -kategoriassa, Juuso 1. sijalle Vuoden OC-hahmo -kategoriassa ja Juuso/Samuli 1. sijalle Vuoden originaaliparitus -kategoriassa. Lämpimät kiitokset jälleen kaikille äänestäneille! :-* Sanat eivät riitä kertomaan, miten hienolta tällainen muistaminen tuntuu.
// Tarinassa vilahteleva teekkari- ja yliopistosanasto on herättänyt kysymyksiä, joten päätin koota alle pienen sanaston, joka toivottavasti helpottaa lukemista, jos vastaan tulee tuntemattomia termejä. :)
Spoiler: teekkarisanasto • näytä diplomityö = diplomi-insinöörin, arkkitehdin tai maisema-arkkitehdin tekemä lopputyö, joka vastaa muiden ylempien korkeakoulututkintojen pro gradu -tutkielmaa
fuksipassi = passi, johon teekkarifuksit keräävät fuksipisteitä osallistumalla erilaisiin tapahtumiin ja suorittamalla erinäisiä tehtäviä, jotta he saavat teekkarilakkinsa vapuksi
iso = teknillisten yliopistojen opiskelijatuutoreista käytetty nimitys
kilta = teknillisten yliopistoaineiden ainejärjestö (esim. Kemistikilta, Koneinsinöörikilta…), joka ajaa opiskelijoiden asioita ja järjestää tapahtumia
kiltahuone, kiltis = opiskelijoiden taukotila, jossa muun muassa rentoudutaan ja pidetään kokouksia
korona = biljardin kaltainen peli, jota pelataan puisella pelilaudalla, ja jossa pyritään purkittamaan kepeillä pelinappuloita
kyykkä = perinteinen Karjalasta peräisin oleva ulkoilmapeli, jossa pyritään poistamaan puisia lieriöitä eli kyykkiä peliruudusta kyykkämailoja eli karttuja heittämällä; suosittu opiskelija-aktiviteetti joillain paikkakunnilla
laskarit = ryhmässä pidettävät laskuharjoitukset
lukkari = sitsien laulunjohtaja, joka alustaa laulut, huolehtii sitsien etenemisestä ja viihdyttää juhlaväkeä
läsy = lehtinen, johon on koottu sitsien ohjelmaan suunniteltujen laulujen sanat
opiskelijahaalarit = kolmannen asteen opiskelijoiden tunnusmerkki erilaisissa opiskelijariennoissa; haalareiden värit vaihtelevat opiskeluaineittain, ja niihin kerätään tapahtumista haalarimerkkejä ja muita muistoja
pHuksi = ensimmäisen vuoden opiskelija, fuksi, joka kemiaan sopivasti on väännetty muotoon pHuksi
poikkitieteelliset bileet, poikkarit = juhlat, joissa useampien eri alojen opiskelijat yhdistyvät
silliaamiainen, sillis = tyypillinen teekkari- ja opiskelijaperinne, joka sijoittuu yleesä vuosijuhlien tai vapun yhteyteen tai muuten vain sitsien jälkeiseen aamuun, ja jossa juodaan kuohuviiniä, syödään kaikenlaista herkullista (usein suolaista) ja mahdollisesti saunotaan ja kylvetään paljussa; ikään kuin juhlien jatkojuhla
sitsit = akateeminen pöytäjuhla, joissa syödään, juodaan, lauletaan juomalauluja ja mahdollisesti seurataan muutakin ohjelmaa
teekkari = opiskelija teknillisessä yliopistossa
teekkarilakki = valkomusta tupsulakki, jota teknillisten yliopistojen opiskelijat käyttävät yleensä kesäaikaan eli vapusta syksyn lakinlaskijaisiin
vuosijuhlat, vujut = yliopiston ainejärjestön vuosittaiset juhlat, joita pidetään ylioppilaskunnan arvokkaimpana juhlana
1.
Sydänpolo
300 sanaa • inspissana oranssi
Yhdet treffit ja yksi suudelma, sen verran tarvittiin sekoittamaan Juuso Hirvosen pää. Tai kenties hänen päänsä sekosikin siitä tiedosta, että suudelmia olisi saattanut olla enemmän, mikäli yksi Samulin fuksikavereista ei olisi yhtäkkiä äkännyt heitä ja tuppautunut heidän seuraansa. Kahvittelu ja kuulumistenvaihto kolmistaan oli kieltämättä ollut hauskaa, mutta Juuso ei voinut lakata kuvittelemasta, että kahdestaan se olisi saattanut olla vielä hauskempaa.
Kotiin päästyään Juuson oli pakko lähteä uudestaan ulos ja juoksulenkille, sillä aloillaan oleminen osoittautui suoranaiseksi mahdottomuudeksi. Vaativa levottomuus värisi kaikkialla hänen kehossaan, ja jos hän pysähtyi hetkeksikin, hän huomasi elävänsä uudelleen ja uudelleen Samulin kanssa jakamaansa suudelmaa. Hän epäili, ettei se varsinaisesti tehnyt hyvää hänen sydänpololleen.
Pieni lenkki oli takuulla turvallisempi vaihtoehto, Juuso ajatteli pinkoessaan lihaksensa huomaamatta maitohapoille.
x
Seuraavana päivänä Juuso näki Samulin kampuksen opiskelijaravintolassa. Juuso istui imeskelemässä spagettia pitkän pöydän päätyvaiheilla ja kuunteli puolikorvalla vieressä norkoilevien materiaalitekniikan opiskelijoiden vaikerrusta mahdottomasta tentistä. Kun hän bongasi Samulin kassajonossa, hänelle tuli kiire pyyhkiä suupielet kastikkeesta siltä varalta, että tämä huomaisi vapaan paikan Juusoa vastapäätä ja istuisi seuraksi.
Samuli kuitenkin käveli ohi tummanoranssissa kauluspaidassaan ja hymynhäive suupielessään ja istuutui saman pöydän toiseen päätyyn. Juuso pohti kuumeisesti, ajatteliko Samuli hänen olevan osa materiaaliteekkariseuruetta. Ehkä Samuli ei halunnut tuppautua seuraan niin kuin se fuksikaveri edellispäivänä.
Juuson oli vaikea keskittyä syömiseen. Spagetti ei suostunut kääriytymään kauniille kerälle haarukan ympärille, ja kastike roiskui kaikkialle. Yhtäkkiä ruoka näytti lähinnä syömäkelvottomalta sotkulta, ei lainkaan houkuttelevalta, ja vaikka Juuso oli nälkäinen aamuluennon jäljiltä, hänen ei oikeastaan tehnyt mieli syödä. Se oli omituista, sillä yleensä hän oli valmis syömään kaiken eteensä sattuvan, sellaisenkin mistä ei pitänyt.
Kun Samuli hivuttautui Juuson ohi toisen kerran mennessään palauttamaan tarjotintaan, Juuso oli tuntevinaan sormien kevyen hipaisun niskassaan, ja hän oli vähällä vetää maidot väärään kurkkuun. Kun hän kääntyi katsomaan, hän näki vain Samulin suoran selän ja tasaiset askeleet.
Sydän muljahti, ja vaativa levottomuus hiipi jälleen jäseniin.
-
Tänään Hervannassa järjestöjutskissa reippailleena onkin kiva sukeltaa (edelleen) teekkarimaailmaan! Materiaaliteekkarit olivat hauska yksityiskohta tässä, toivottavasti (ja varmasti?) enemmänkin eri opiskelualojen väkeä tullaan näkemään. Mutta wou, ei saa Juuso pikkuista noin kiusata :(( no, ehkä Samuli uskaltaa jossain vähän rauhallisemmassa tilanteessa sitten tehdä (ja sanoa!) muutakin kuin vain niskanhiplailuja. :>
Innolla jään odottamaan jatkoa! <3
-
Ihanaa! <3
Tämä on ust sellaista suloista, mihin viimeksi jäätiin. Juuso on niin söpösti levoton ja Samuli niin cool etten ehkä kestä (ja höh, tietysti kestän, koska haluan seurata tämä loppuun!). Hienoa että jatkoit tätä, vaikka sinulla ei olekaan tapana (?) samoita hahmoista juuri kirjoittaa.
Kiituksia, paljo kiituksia <3
-
Oijoijoi! Kyllä nyt on eräs nimeltämainitsematon piraatti erittäin iloinen, että kirjoitat lisää näistä pojista <3 Vähän on ehtinyt tulla jo ikäväkin Juusoa ja ah niin koleeta Samulia. Kauheasti fiilaan Juusoa, sillä minunkaan sydänpoloni tuskin kestää - ja minä sentään elän tätä ihastuksen aikaa vain tällai sivustakatsojana! Ja fiilaan myös senkin suhteen, että omakohtaisiin kokemuksiini kurkistaen allekirjoitan, että joskus sitä ei vain pysty syömään, kun on liian kiire olla ihastunut.
Ihanaa että jatkat Juuson ja Samulin tarinaa \o/ Jään ehdottomasti seurailemaan!
-
Minäkin liityn muiden hehkuttajien joukkoon! Dipolimomentti oli ihan mahtava rapsusarja, vaikka en (muistaakseni) ole laiskuuksissani saanut sinnekään mitään kommenttia aikaan... Höh, olenpas ollut vetelys.
Musta on tosi hienoa, että jatkat näiden poikien tarinaa, kun selvästi niin moni heistä innostui. Tykkään sun teksteissä aina siitä, miten siellä on kovin tarkkoja yksityiskohtia - Aurinkopölyä sisälsi melkoisen lääkärisanaston, näin esimerkiksi -, ja nyt saadaan hypätä takaisin teekkarimaailmaan! Tää aloitusrapsu oli musta hyvä alkupala, nälkähän tunnetusti kasvaa syödessä. ;) On kiva, että tässä on päästy askel eteenpäin.
Pieni lenkki oli takuulla turvallisempi vaihtoehto, Juuso ajatteli pinkoessaan lihaksensa huomaamatta maitohapoille.
Juokse vaan, Juuso, kyllä se sut kiinni saa kuitenkin. ;D
Tästä on hyvä jatkaa! <3
-
Oi jes, lisää Juuso/Samulia! Mahtavaa! :D
Voi Juusoa, kun se on ihan myyty. ;D Juuso ei ole ainoa, jonka sydänpoloinen ei meinaa kestää tällaista. Hihi, repesin pikkuisen tuossa "hän oli vähällä vetää maidot väärään kurkkuun". ;D Voi toista, kun pienikin hipaisu tuntuu jo niin isolta. Ja oih, niskakosketukset -/ hipaisut - ne on jotain ihan parasta. ♥ Oon ihan heikkona tollasiin pieniin kosketuksiin. :D
Voi että, tää oli taas jotain niin suloista. :3 Oon jo aivan rakastunu näihin poikiin, ja eritoten sun kirjoitustyyliin. ♥ Tämä oli oikein ihana aloitus tälle sarjalle - ihan huippua, että päätit jatkaa näiden kahden tarinaa! Jatkoa jään innolla odottelemaan. :D
Tuhannet kiitokset ♥
-
Miten monta ihanaa kommenttia! Sydäntäni lämmittää tosi paljon tieto siitä, että Juuson ja Samulin tarina kiinnostaa yhä. Kannustaa kirjoittamaan, kun tietää, että tällä jatkosarjallakin on lukijoita!
Ronen, kivaa että tykkäsit materiaaliteekkareista! Täytyy välillä yrittää ympätä mukaan muidenkin alojen opiskelijoita, mutta teekkaripainotteista on varmaan kyllä jatkossakin. ;D Iiks, minäkin toivon että Samuli siirtyy joskus vähän suorempiinkin kiinnostuksenosoituksiin! Kiitos hirmusti kommentista! :-*
Isfet, ihana kuulla että Dipolimomentin tunnelma on säilynyt. Vähän pelotti, etten pääsisi näihin kuvioihin enää sisään, kun tuossa kuitenkin oli jonkin verran taukoa välissä. Joo, mulla ei tosiaan ole tapana kirjoittaa samoista hahmoista useita tekstejä (olen tainnut originaalipuolella tehdä niin tasan kerran ennen tätä ;D), joten tämä on mulle hyvin poikkeuksellista, enkä varmaan olisikaan palannut näiden herrojen tarinaan, ellei niin moni ihana ihminen olisi toivonut jatkoa ja kannustanut kirjoittamaan lisää. Kaikki kunnia lukijoille siis. ♥️ Kiitoksia paljon kommentista! :-*
Kosmorosmo, iiks, olen niin iloinen siitä että eräs nimeltä mainitsematon piraatti on iloinen! ;D Oi voi, toivottavasti sydänpolosi nyt kuitenkin kestää kaikesta fiilailusta ja samaistumisesta huolimatta. Saas nähdä, kuinka Juusolle käy. Suuret kiitokset! :-*
Tomsessed, iiks, sinäkin! ♥️ Ihanaa että pidit Dipolimomentista ja löysit tännekin. Oli melkein pakko jatkaa poikien tarinaa, kun niin moni tosiaan heistä vaikutti innostuvan ja itteänikin alkoi kiinnostaa, että mitenkäs tästä etiäpäin. Apua, olen tosi otettu kaikista kehuistasi ja kauniista sanoistasi, enkä tiiä, miten päin oikein olisin nyt! Kiitos paljon. :-* Ai niin, ja etpäs ole mikään vetelys, höpspöps!
Felia, voi Juusoa tosiaankin, raukkaparka on ihan menettänyt sydämensä! ;D Saas nähdä, miten sen sydänpolo kestää Samulin oikkuja. Hih, minäkin olen pienten kosketusten ja hipaisujen ystävä! Niilläkin voi välittää suuria tunteita. Tuhannet kiitokset itsellesi! :-* Olen tosi häkeltynyt mutta tietysti myös tosi hyvilläni siitä, että Juuson ja Samulin tarina jaksaa kiinnostaa.
2.
Interventio
300 sanaa • inspissana kaiku
Perjantaina oli kauniinkuulas syyssää. Juuso oli juuri lähtenyt kampukselta kohti bussipysäkkiä. Hän rahjusti alikulkutunnelissa, kun polkupyörä jarrutti hänen takanaan niin vauhdikkaasti, että hän saattoi tuntea hiekanjyvien sinkoavan pohkeilleen. Sitten hän tunsi olkapäällään käden, joka riuhtaisi hänet ympäri, ja hän kohtasi Mikon kasvot.
”Interventio”, Mikko ilmoitti taputtaen Juuson olkapäätä. Ääni kaikui alikulkutunnelin avaruudessa.
Juuso tuijotti ystäväänsä yrittäen ymmärtää, mitä tämä oli sanonut ja miksi tämä näytti niin vakavalta. Hänestä tuntui, etteivät hänen aivonsa suostuneet venymään sellaiseen suoritukseen. Ne olivat juuri ylittäneet itsensä osallistumalla tehdassuunnittelun työpajaan, joka oli pidetty poikkeuksellisesti perjantaina. Hän olisi takuulla jättänyt sen väliin niin kuin kunnon teekkari, ellei se olisi ollut professori Karhun sanojen mukaan pakollinen mittavan sanktion uhalla. Karhun tuntien mittava sanktio olisi todennäköisesti ollut vähintään nelisivuinen essee lähdeviitteineen niinkin inspiroivasta aiheesta kuin laboratoriotyötilojen turvallisuusmääräykset, ja Juusolla olisi viikonloppuna parempaakin tekemistä.
”Oluelle, nyt”, Mikko täsmensi, rypisti kulmiaan ja oli kokeilevinaan Juuson otsaa, vaikka tuskin tunsi mitään sormikkaidensa läpi. ”Miten sulla sytyttää tavallistakin hitaammin?”
x
Opiskelijapubissa Mikko meni suoraan asiaan: ”Sä et ole ollut oma itsesi tällä viikolla.”
Juuso tuhahti ja piirsi huurteisen olutlasinsa kylkeen banaanin. ”Me ollaan hädin tuskin nähty tällä viikolla.”
”Älä yritä. Ollaanhan me nähty ruokalassa ja tehdassuunnittelussa. Kerran vessassakin. Mä olen tuntenut sut lukiosta saakka ja näen kyllä, milloin sulla ei ole kaikki kunnossa.”
Juuso valui penkissään niin, että saattoi nojata käsivartensa ja leukansa pöydälle. Hän tuijotti Mikkoa kulmiensa alta ja tokaisi: ”Mulla on sydänsuruja.”
Mikko kohotti kulmiaan. ”Miten sulla voi olla sydänsuruja, kun ei ole tapahtunut mitään surullista? Se pussasi sua. Heteromiehen logiikalla se tarkoittaa, että se tykkää susta.” Mikko tarttui kaksin käsin Juuson käsivarsiin ja ravisti lempeästi. ”Juuso hei, eikö olisi vihdoin sun vuoro pyytää sitä ulos? Mä voisin lyödä vaikka vetoa, että se on salaa ihan yhtä head over heels kuin säkin.”
Juuso pudisti nauraen päätään. Mikon optimismi oli aina yhtä konstailematonta.
-
Huh, sepäs oli pätkä. :D
Voi tuota Juusoa, kun se on ihan ulalla... Onneks Mikko tuli ja pelasti sen päivän. :D Mikko tuntuu aivan mahtavalta ystävältä! Ystävien tehtävähän on auttaa toisiaan rakkausrintamalla ja tässä Mikon neuvo oli kyllä erittäin hyvä. Olen melko varma, että Samuli odottelee jo treffipyyntöä, joten Juuson olisi aika toimia. ;) Mutta tokihan sitä ujostuttaa, joten annettakoon sen toimettomuus anteeksi. :D
Ja täytyy kyllä sanoa, että Juuson tilalla olisin kyllä jättänyt väliin tehdassuunnittelun työpajan ja valinnut sen esseen kirjoittamisen. :D
Suuret kiitokset tästä ihanasta pätkästä ♥️
-
Voihan UST! Jopas! Juuson levottomuuden ymmärtää, jalan täpinän näkee ruudun tällekin puolelle ja voi, että ihan maitohapoille piti itsensä juosta x) jospa sitten tuli rauhallisia (samulisia, kiäh!) unia <3
Ja jösses tuota ruokalakohtausta. Mä jäin nyt miettimään Samulin motiiveja, eikö se vain sitten uskaltanut tuppautua seuraan vai oliko oikeasti tarkoitus olla vielä vähän kauempana eikä mennä täydellä höngällä sisään (kuten esim. itse oisin tehnyt, ahem). No, oli syy mikä oli, ainakin se kiinnitti Juuson huomion xD ja sormet niskassa, naww <3
Ai että mä kuvittelen nää tapahtumat nyt aivan täysin Ouluun. Jännä miten geneerisesti pystyt nää kuitenki kirjoittamaan, tai ehkä kaikki yliopisto(kaupungi)t on samanlaisia ;D ja voisin melkein lyödä vetoa, että kaiku-sanaa miettiessäni mietin Asematunnelin örinöitä eli juuri samaa paikkaa, jossa Juuso ja Mikko omassa mielessäni tuossa juuri noin kohtasivat ;D
Voi Juusoa, että sydänsuruja! Mutta kuinkas nyt sydänsuruja, kun niskahiplailujakin jo sateli ;D nyt vain selkää suoremmaksi ja treffikutsuja väsäämään! Vai kielenkö Samuli siltä on vienyt ;D
Valloittavia nämä kaikki, lisää! \o/
// Niin ja (tumman)oranssi kauluspaita! Aw <3 mulla ei ollut mielessä tiettyä vaatekappaletta, enemmänkin tietynlainen fiilis, mut täytyy kyllä sanoa, että UST soveltuu oranssiin erittäin hyvin monestakin syystä xD joista ainakin puolet on voltronia joten en ala tässä selitteleen ;D
-
Felia, Juuso on tosiaankin ihan ulalla! Onneksi sillä on Mikko, joka vähän potkii sitä pepulle. ;D Kivaa jos pidät Mikosta, se on kyllä oikea tosiystävä kun auttaa Juusoa rakkausrintaman taistoissa! Mikkoa saadaankin nähdä lisää jo tässä seuraavassa pätkässä. Hihi, voi muuten olla että minäkin olisin Juuson tilalla jättänyt työpajan väliin! Yleensä kaikki läsnäoloa vaativa karkottaa minut. Kiitos hirveästi kommentista, ihanaa että jaksat seurailla tätä sarjaa! :-* Kannustaa kovasti kirjoittamaan.
Bbutteli, voihan UST tosiaankin! Kipunoita ilmassa, mutta mitään ei oikein tapahdu. ;D Samulin motiivit on osin mysteeri mullekin niin kuin sen ajatukset ylipäätään, mutta jospa niistä paljastuisi jotain vielä tulevaisuudessa. Tapahtumapaikka sen sijaan ei taida paljastua tulevaisuudessakaan, koska pidän tämän tarinan tarkoituksella vähän sellaisena, että tapahtumat voi kuvitella periaatteessa minne tahansa. Mulla oli alun perin mielessä yksi tietty yliopisto, mutta totesin, etten halua liikaa kytköksiä reaalimaailmaan, plus en tunne kyseistä opinahjoa tarpeeksi hyvin. Hauskaa että kuvittelet tapahtumat Ouluun ja että meidän ajatukset on liipanneet toisiaan kaiku-inspissanan kohdalla! Ties vaikka meillä olisi telepaattinen yhteys! ;D Kiitos hirmuisesti, kylläpä ilahduin kommentistasi! :-*
3.
Toivoton tapaus
300 sanaa • inspissana torstai
Kun Juuso meni viikonloppuna käymään vanhemmillaan, hän sai hetkeksi ajatuksensa muualle. Vanhemmilla oli nimittäin hoidossa Juuson nelivuotias siskontyttö Iines, joka oli jaloistaan vikkelä kuin tuhatjalkainen ja päästään nokkela kuin mikäkin lapsinero. Iineksen uusin villitys oli lääkärileikit, ja potilaan rooli lankesi tietysti Juuso-enolle, kun isovanhemmilla oli kiire laittaa ruokaa. Iines oli saanut elokuussa syntymäpäivälahjaksi lääkärilaukun kaikkine tykötarpeineen: oli stetoskooppi, korvalamppu ja verenpainemittari, lääkepurkkeja ja sidetarpeita unohtamatta.
Juuso oli juuri eläytynyt osaansa kärsivänä potilaana – Iines oli todennut hänellä jonkinlaisen kammottavan korvapaiseen –, kun hänen lattialla lojuva puhelimensa kilahti saapuneen WhatsApp-viestin merkiksi. Hän olisi jättänyt sen huomiotta ja keskittynyt leikkiin, ellei olisi sattumalta huomannut näytöllä Mikon nimeä ja tämän viestin alkua, jossa mainittiin Samuli.
Hän pyydysti puhelimen hyppysiinsä niin varomatta, että Iineksen pitelemä korvalamppu sohaisi vähän syvemmälle kuin sen oli tarkoitus. Juuso irvisti korvaansa pidellen ja näytti Iinekselle kieltä – tapa, josta Juuson isosisko ja Iineksen äiti Kaisa ei pitänyt. Iines näytti kieltä takaisin.
”Ei lääkärissä saa käyttää kännykkää”, Iines ilmoitti.
Juuso kohotti kulmiaan. ”Saako lääkäri sitten näyttää kieltä potilaalle?”
”Saa. Lääkäri saa tehdä mitä huvittaa.”
Juuso tyrskähti naurusta ja pörrötti Iineksen tukkaa.
Samuli, sinä ja tennis, mitäs tuumaat? Mä ajattelin nimittäin yhteisen hyvän vuoksi estyä tulemasta ensi torstain tennisvuorolle… ;) Plus mulla on pHuksisitsipalaveri, joka saattaa venähtää siihen päälle.
Heti perään kilahti toinen viesti.
P.S. Herra Sinitöyhtönärhi on joskus voittanut jossain tenniskilpailussakin. Kannattaa stalkata sen Naamakirjaa.
Juuso nojautui takanaan olevaa sohvanrunkoa vasten, sulki silmänsä ja huokaisi. Oliko hän todella niin toivoton tapaus, että hänen parhaan ystävänsä piti hoitaa treffijärjestelytkin hänen puolestaan? Mikä hänen sosiaalisessa kehityksessään oli mennyt pieleen?
”Nyt se korvapaise taisi puhjeta”, Iines totesi mietteliäänä, ja kun Juuso avasi silmänsä, hän näki tytön lähestyvän häntä jälleen sen pahuksen korvalamppunsa kanssa.
”Itse olet yksi korvapaise”, Juuso sanoi ja huitaisi lamppua naurahtaen.
Hitaasti mutta varmasti Juuson ajatukset harhautuivat jälleen Samuliin, ja seuraavaksi Iines totesikin hänellä lahopäätaudin.
-
Teletappiaa \o/
Kieh. Lahopääsairaus! Varmaan itsellenikin sellainen tulisi, jos tulisi treffiapukomennus ihkutukseni kohdetta kohtaan! Kyllä Mikko hoitaa \o/
Mitä, eikö Juuso muka oo vielä stalkannut Samulin facea? Mitämitä? Onko se oikeasti ihan lahopää? xD Onneksi torstai on toivoa täynnä!
Kiitos tästä taasen <3
-
Haha, tää oli hauska! ;D
Voi tuota Juusoa... Ei ole edes stalkannut Samulin Facebookia. Miten se on mahdollista?! :o Eikös sitä aina eka käydä Facessa stalkkaamassa ja sitten toimita? Noh, onneks Juusolla on Mikko, joka taitaa hoitaa paljon juttuja sen puolesta. :D
Ja sitten tuo Juuson ja Iineksen leikkihetki. Aww, kun oli söpöä. :3 Ja täytyy kyllä kompata Iinestä tuon lahopääsairauden suhteen. ;D Mutta jospa se Juuso tästä pikkuhiljaa rohkaistuisi ja ottaisi seuraavan askeleen Samulin suuntaan. ;)
Suuret kiitokset tästä palasesta! ♥
-
Bbutteli, veikkaan että minäkin saattaisin tällaisessa tilanteessa kärsiä lahopääsairaudesta. ;D Ei ole ihme eikä mikään, kun pitää olla tekemisissä tuollaisten mikkojen ja samuleiden kanssa. Olen kyllä vähän samoilla linjoilla sen suhteen, että Juuso taitaa olla ihan oikea lahopää, kun sille ei ole juolahtanut mieleen stalkata Samulia Facebookista. ;D Se taitaa olla vähän omanlaisensa tyyppi, hehe. Mutta torstai on toivoa täynnä tosiaankin, sitä ootellessa! Kiitos paljon kommentista! :-*
Felia, hyvä jos oli viihdyttävää luettavaa, minullakin oli ihan hauskaa tuota edellistä pätkää kirjoitellessani! Pikkulapset ja lääkärileikit on huvittavia. Hihi, Juusolla on selvästi omanlaisensa toimintamallit ja -järjestykset! ;D Mikko tosiaan taitaa hoitaa aika paljon sen puolesta tai ainakin tuuppia sitä, ettei se ihan jumitu haikailemaan. Mutta eiköhän Juuso pikkuhiljaa rohkaistu ja ota sen seuraavan askeleen! Suuret kiitokset itsellesi! :-*
4.
Ollako vai eikö olla
300 sanaa • inspissana roihu
Hetken Juusosta tuntui kuin hän olisi tekemässä jotain rikollista tai vähintäänkin kiellettyä. Hän empi, ja hiiren osoitin häälyi Samuli Harmaisen nimen päällä täynnä mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia. Rinnassa tykyttävä uteliaisuus voitti, ja Juuso klikkasi Samulin Facebook-profiilin esiin.
Kansikuva oli Juusolle ennestään tuttu, olihan hän etsinyt kaikki tulevat fuksinsa Facebookista jo ennen orientaatioviikon alkua. Se oli kaunis luontokuva syvänsinisestä taivaasta, jolla liihotti suuri, valkea lintu. Juusosta se muistutti Harry Potterista tuttua Hedwig-tunturipöllöä, mutta hänen lajituntemuksensa oli niin kehnolla tolalla, ettei hän olisi pannut siitä päätään pantiksi. Profiilikuva sen sijaan näytti jonkun räpsäisemältä tilannekuvalta: Samuli istui jonkinlaisen leirinuotion äärellä, oli kumartunut noukkimaan maasta jotain ja katsoi samalla nauraen jonnekin kameran tarjoaman näkymän ulkopuolelle. Juuso klikkasi kuvan suuremmaksi ja nojautui lähemmäs. Nuotiotulen roihu sai Samulin koleanvaaleat hiukset hehkumaan lämmönsävyissä, ja välitön hymy valaisi hänen kasvojaan entisestään. Juuso oli pannut merkille, että Samuli harvoin hymyili hampaat näkyen. Se oli harmi, sillä ainakin profiilikuvan perusteella Juuso tunsi jäävänsä paljosta paitsi.
Juuso nojautui taaksepäin tuolissaan ja puuskahti – hänhän tuijotti Samulia kuin mitäkin näyttelyesinettä. Mikko tuskin oli tarkoittanut kehotuksessaan aivan sellaista stalkkaamista.
Juuso palasi tutkimaan profiilin etusivua ja sai huomata, että Samulista irtosi sen avulla hyvin vähän tietoa. Tiedoissa ei ollut opiskelupaikkaa, ei asuinpaikkakuntaa, ei yhtään mitään. Samuli ei ollut julkaissut ainoatakaan kuvaa profiilikuvansa lisäksi, ja kaikki julkaisut hänen aikajanallaan olivat jonkun muun käsialaa: fuksikavereiden, lintuyhdistyksen, jonkin tenniscupin. Yhdessä kuvassa Samuli toden totta seisoi palkintopallilla kultamitaleineen. Kuva oli viitisen vuotta vanha, ja Samulin kasvoilla oli teini-ikäisen poikamaisuutta ja vartalossa epäsuhtaista hintelyyttä.
Juuso tunsi kaivautuneensa jo liiankin syvälle, vaikkei profiili varsinainen tietokaivos ollutkaan. Hän tuijotti Viesti-painiketta ja ajatteli, että tutustuisi Samuliin mieluummin oikeassa elämässä kuin bittiavaruudessa. Ehkä hänen olisi vihdoin aika olla taas Juuso ja lakata murehtimasta turhia.
Niinpä hän avasi keskustelulaatikon, kirjoitti yksinkertaisen kasuaalin viestin eikä jäänyt hiomaan ilmaisuaan. Tuttu vaativa levottomuus hiipi jäseniin vasta jälkeenpäin.
-
Hyvä Juuso!! Siitä se lähtee! Hienosti uskallettu.
Kauhea ajatus kyllä tuli tuossa kun Samuli ei mitään sanonut että jos se ei ollut enää kiinnostunut mutta eihän tässä nyt niin voisi käydä niin että eiköhän pian ole kuuman tennisottelun aika! Iik miten jännittäviä aikoja tässä eletäänkään.
-
No niin, hyvä Juuso! Vihdoinkin se alkoi toimia! ;D
Haha, tuo Samulin Facebookin stalkkaus... ;D Vaikka tietoa ei ollutkaan paljoa, niin ilmeisesti yksi kuva riitti jo kertomaan jonkin verran, kuten mainitun hymy-jutun. Lisäksi tuolta pomppasi esiin tuo, että Juuso tutustuisi Samuliin mieluummin ihan kasvotusten. Nykypäivänä kun kaikki tuppaa tapahtumaan somessa tai muuten netin ihmeellisessä maailmassa, niin tuo oli kyllä positiivinen yksityiskohta. :D Ei sillä, kyllähän se on varmasti helpompi aloittaa jutustelu tietokoneen / puhelimen välityksellä, mutta jotenkin on kiva, jos joku tekeekin poikkeuksen ja menee face-to-face -tyylin mukaan. Rispektit siis Juusolle ajatuksesta!
Itse olisin varmasti samalla periaatteella laittanut viestiä kuin Juusokin. Ensin ei turhaan mietitä ilmaisua, mutta jälkikäteen se alkaakin kauhistuttaa. :D Tämä oli taasen mielenkiintoinen pätkä, kiitokset siis tästä. ♥ Jatkoa jään innolla odottamaan. ;D
-
Melodie, iiks, ihanaa että sinäkin seurailet tätä sarjaa! ♥️ Kyllä, hurraahuuto Juusolle, vihdoin se höppänä sai jotain aikaiseksi. ;D Jännittävät ajat on kyllä käsillä, mutta minäkin uskon vakaasti, ettei tässä voi käydä niin, etteikö Samuli olisi ees pikkiriikkisen kiinnostunut. Pakkohan sen on olla, kun Juuso on tuollainen höpsö höppänä. x) Kiitos ihanasta kommentista! :-*
Felia, niinpä, vihdoinkin toimintaa! Minäkin pidän siitä ajatuksesta, että tutustuu mieluummin livenä kuin netin välityksellä. Tai eihän nettitutustumisessa mitään vikaa ole, itellänikin on paljon enemmän kavereita netissä kuin netin ulkopuolisessa elämässä ja he ovat ihan yhtä rakkaita, mutta ainakin johtopäätösten vetäminen on ehkä parempi jättää tosielämään kuin pelkän Facebook-profiilin varaan. Iiks, nyt et joutunutkaan kauaa oottelemaan! Olipa tuottelias päivä, kun sain peräti kaksi raapaletta kirjoitettua. Tekstiä tulee tähän malliin varmaan siksi, että haluan niin kovasti sinne tennisotteluun. ;D Suuret kiitokset! :-*
5.
Hidastettu pikakelaus
300 sanaa • inspissana vino
Samuli vastasi myöntävästi, ja seuraava viikko kului toisaalta hidastettuna ja toisaalta pikakelauksella. Sää viileni kertahujauksella, ja yhtäkkiä alkoi todella tuntua syksyltä. Tehdassuunnittelu työllisti Juusoa, ja hän kirosi moneen otteeseen sivuainevalintaansa. Mikon teoria oli, että professori Karhulla oli jotain kemistejä vastaan, sillä tällä oli tapana keksiä mukavia pieniä lisätehtäviä juuri kemiantekniikan opiskelijoille. Huhu kiersi, että Karhun ex-vaimo oli ollut oikea kemiantekniikan uraohjus ja että ero oli tietysti ollut riitaisa.
Juusolla ei ollut luentoja torstaina, joten hän yritti nukkua myöhään, mutta hänen ilmiömäiset unenlahjansa pettivät hänet. Niinpä hän oli jalkeilla jo kukonlaulun aikaan. Aika samanaikaisesti mateli ja kiisi kohti iltapäiväyhtä ja tennishallia. Illalla hän pääsisi nauttimaan legendaarisista pHuksisitseistä, mutta se tuntui vielä kaukaiselta ja epätodelliselta. Hän ei osannut jännittää edes sitä, istuisiko lähekkäin saati samassa pöydässä Samulin kanssa. Mikko, joka oli ollut mukana sitsijärjestelyissä, oli paljastanut, että Samulikin oli ilmoittautunut sitseille, mutta kun istumajärjestys oli tullut puheeksi, Mikko oli vain myhäillyt.
Tuntia ennen h-hetkeä Juuso seisoi eteisen peilin edessä ja mietti, millaisena Samuli hänet näki. Juuso ei ollut oikeastaan koskaan kiinnittänyt erityistä huomiota ulkonäköönsä; hän vain oli. Hän oli aina pitänyt itseään melko mitäänsanomattoman näköisenä; sellaisena, että hän tuskin edes tunnistaisi itseään, ellei tuijottaisi omia kasvojaan harva se päivä hampaita pestessään ja partaa ajaessaan. Hänen hiuksensa olivat supisuomalaisen maantienharmaat ja kasvonpiirteensä kaiketi tavanomaiset. Hänelle oli sanottu useamminkin kuin kerran, että hän oli hauskannäköinen, mutta hän ei tiennyt, mitä se oli tarkoittavinaan. Ehkä se johtui siitä, että hän oli hymyileväistä ja nauravaista sorttia. Isot, hieman vinot etuhampaat eivät varsinaisesti olleet hänen ylpeydenaiheensa, mutta ei hän jaksanut niistä välittääkään. Kunhan niillä pystyi syömään, kaikki oli paremmin kuin hyvin.
Juuso käänsi selkänsä peilikuvalleen ja heitti treenikassiinsa tavalliset pelivaatteensa ajatellen, että jos hän ei kelpaisi Samulille sellaisenaan, olkoon sitten niin.
Sitten hän istui eteisen lattialla treenikassi jalkojensa välissä ja odotti, että olisi aika hypätä polkupyörän selkään.
-
No, johan on, jatkoa melkein heti edellisen perään. Mahtavaa! :D
Oi jes, tuota odottamisen kuumottavaa iloa. :D Voin niin kuvitella Juuson tarkastelemassa itseään peilistä ja miettämässä, miltä mahtaa toisen silmiin näyttää. Mutta jos multa kysytään, niin tuskin sen hirveästi siitä tarvitsee huolehtia. ;) Kuten Juuso itsekin tuolla miettii, niin jos ei kelpaa Samulille sellaisena kuin on, niin saapi sitten luvan olla koko homma. Niinhän se joka tapauksessa menee, että kaikkia ei voi miellyttää - ei, vaikka väkisin yrittäisikin. Mutta eiköhän se Juuso kelpaa Samulille juuri omana itsenään. ;)
Ja vielä noista sitseistä. Haha, oon satavarma, että Mikko on sumplinut tai jollain tapaa varmistanut istumajärjestyksen niin, että Samuli ja Juuso päätyvät lähelle toisiaan. :D
Pakko vielä tuosta osan nimestä mainita sen verran, että se on tosi osuva kuvattuun tilanteeseen nähden. Kun odottaa jotakin kivaa tapahtuvaksi, niin se odotusaika tuntuu tavallaan kuluvan sellaisella hidastetulla pikakelauksella eli tavallaan aika menee liian hitaasti, mutta samalla taas liian nopeasti. ;D
Kiitokset tästä, ja jatkoa kehiin vaan! :D
-
Felia, nyt on pienoinen putki päällä, toivotaan ettei vauhti hyydy kokonaan! Odottaminen on todellakin yhtä tuskaa, ei käy kateeksi Juusoa. Olen kyllä samaa mieltä siitä, ettei Juuson tarvitsisi stressata. Jos Juuso ei kelpaa sellaisena kuin on, niin Samulinpa on menetys. Ja melkoinen menetys onkin! x) Hihi, saapa nähdä, onko Mikolla ollut näppinsä pelissä istumajärjestyksen kanssa... Sitsejä joutuu vähän vielä oottelemaan, mutta jospa tässä välissä tapahtuisi jänniä juttuja niidenkin eestä. Kiitos kovasti, oot ihana kun jaksat lukea ja kommentoida! :-*
6.
Kirkasta ja helppoa
300 sanaa • inspissana rauhaton
Samulin otteista huomasi, että hän oli joskus pelannut ja kilpaillutkin. Hän ei tehnyt jalkavirheitä tai vääriä syöttöjä edes sellaisessa kahdenkeskisessä höntsämatsissa, ja hänen lyönneissään oli tietynlaista vaivattomuutta, aivan kuin ne ohjautuisivat syvältä selkäytimestä. Samulilla oli omaleimainen pelityyli kaksikätisine kämmenlyönteineen ja säästeliäine vartalonliikkeineen, ja Juuso huomasi nauttivansa vastustajansa tarjoamasta haasteesta.
Samuli oli paitsi kova vastustaja, myös vastustamaton näky puolireiteen ulottuvissa shortseissaan ja vartalonmyötäisessä pitkähihaisessaan. Pelatessaan Juuso ei oikeastaan ehtinyt ajatella muuta kuin palloon osumista, mutta kun Samuli vuoron päätteeksi nojautui hallin seinää vasten hikeä otsaltaan pyyhkien, Juuso ei voinut olla katsomatta. Samulin rintakehä kohoili hengästyksestä, kainaloissa näkyi pienet hikilaikut, posket punoittivat. Samuli otti huikan vesipullostaan silmät ummistettuina, ja Juuson teki mieli pysähtyä hengittämään.
Juuso alitti verkon ja asteli lähemmäs. Koko päivän suonissa virrannut adrenaliini sai melkein koko kehon sykkimään sydämen tahdissa. Hän veti henkeä, mutta mikään määrä happea ei selkiyttänyt hänen ajatuksiaan. Samalla kaikki oli kuitenkin häkellyttävän kirkasta ja helppoa, ja hän astui vieläkin lähemmäs. Yhtäkkiä hän tiesi, mitä tehdä; yhtäkkiä kaikessa oli järkeä. Pikainen vilkaisu ympärille riitti vahvistamaan toimintasuunnitelman: hallissa ei edelleenkään ollut muita.
Hän pudotti juomapullonsa, nojasi kämmenensä karheaan seinään Samulin molemmin puolin ja painautui niin lähelle, että saattoi tuntea Samulin rintakehän liikkeen. Samulin huulet raottuivat, katse harhaili jonnekin alaspäin, paino siirtyi rauhattomana jalalta toiselle. Juuso vei Samulin suupieleen kevyen suudelman, niin kevyen että se oli hädin tuskin hipaisu. Kului iäisyydeltä tuntuvat pari sekuntia, vartalo värisi odotusta, Samulin hengitys hiveli leukapieltä. Sitten Juuso tunsi käden lanteellaan ja huulet omillaan.
Suudelma oli lyhyt, kokeileva, mutta se oli vähällä sumentaa kaiken järjen. Juuso oli antautua siihen paikkaan, kunnes hän muisti toimintasuunnitelmansa. Hän vetäytyi nopeasti kauemmas ja katsoi Samulia suoraan silmiin, hailakoihin silmiin joissa kiilsi jotain kuumeista, ja silkalla tahdonvoimalla hän irrottautui, hengitti syvään, noukki juomapullonsa ja jatkoi kohti pukuhuoneita.
Muutaman askeleen otettuaan hän katsahti olkansa yli ja virnisti.
Osasi hänkin kiusata.
Tekisi mieli puolustautua, etten vastaa tänään siitä, mitä kirjoitan, koska olen kipeä. Voi apua.
-
Oi joi joi, ihanaa! ;D
Joo, mulla on näköjään nyt hyvä kommenttiputki, niin jaksaa kommentoidakin, mutta toki näin mahtava teksti kommentteja ansaitseekin. :D
Jee, päästiin sinne tenniksen pelaamiseen. Alkuhan oli ihan sellaista tarkkailumeininkiä, mutta sitten alkoi pikkuhiljaa tunnelma lämmetä. ;) Ja voi että meni kuumaksi! Tällä kertaa ei Juuso aikaillut vaan meni ja toimi. Mahtavaa! Ilmeisesti sillä onkin jonkinlainen toimintasuunnitelma Samulin suhteen, ja siihen ehkä liittyy jotain pientä kiusoittelua / härnäämistä. Mielenkiinnolla odotan, mitä suunnitelma kaiken kaikkiaan pitää sisällään - jos kaikki nyt edes sattuu selviämään. Mutta niin, tykkäsin osasta kovasti. Oli oikein makoisaa luettavaa astetta lämpimämmän tunnelman kanssa. ;)
Kiitän ja kumarran ♥️
-
Nyt tulee seitsemän raapaletta ja Dipolimomentin mitta täyteen, mutta sarja jatkuu edelleen! :) Minulla ei ole vieläkään mitään tarkkoja suunnitelmia, joten edetään pala kerrallaan ja katellaan, kuinka käy.
Felia, kyllä vain, kerrankin taisi Juuso ottaa härkää sarvista ja mennä eikä meinata. Ihan virkistävää! Pahoin kyllä pelkään, että Juuson toimintasuunnitelma oli hyvin hetkellistä laatua ja kattoi vain tuon yhden kohtaamisen. Mutta ehkäpä se joskus tulevaisuudessakin vielä keksii jotain Samulin pään menoksi! Iiks, ihanaa jos tunnelma oli kuuma ja luettava mieluista. Olen ihan onnessani tällaisista kehuista. Kiitoksia! :-*
7.
Tasapeli
300 sanaa • inspissana kolo
Suihkutilojen syrjäisimmässä nurkassa Juuso nojasi otsansa kylmään kaakeliin ja puhalsi keuhkonsa tyhjiksi. Adrenaliini värisytti yhä, ja Juuso sääti veden viileämmälle kai uskotellakseen itselleen, että tärinä johtui kylmästä. Kieltämättä hän halusi myös pitää aisoissa fyysiset reaktiot, joita Samulin kanssa jaetun hetken ajatteleminen sai aikaan. Hänestä tuntui, että Samulinkin keho oli reagoinut, ja se tieto hankaloitti hänen viilentymisyrityksiään ja hengitysharjoituksiaan huomattavasti.
Ovi ei käynyt, ja Juuso sai peseytyä rauhassa. Kun hän palasi pukuhuoneeseen pyyhe lanteillaan ja näki Samulin istumassa penkillä täysissä pukeissa puhelimeensa syventyneenä, huolen ja pettymyksen häivähdys käväisi jossakin hänen rintakehässään, mutta osa hänestä oli myös helpottunut. Saattoi olla, että parissa suudelmassa oli jo tarpeeksi sulateltavaa yhdelle päivälle.
Samuli oli vaihtanut ylleen yhtä sporttiset mutta paremmin ulkoiluun soveltuvat vaatteet. Juuson huomattuaan hän nousi ja heitti repun olalleen. Juuso ei ollut varma, kuvitteliko hän vain vai pyyhkäisikö Samulin katse näennäisen huolimattomasti hänen paljaan ylävartalonsa yli. Samuli hymyili tuttua toispuoleista hymyään, napautti sormillaan reppunsa olkahihnaa ja nyökkäsi ovelle päin.
”Mä hölkkään kotiin loppulämmittelynä”, Samuli sanoi. ”Säästän suihkuttelut sinne.”
Juuso nyökkäsi, katseli Samulia ja virnisti sitten. ”En mä olisi sun päälle hyökännyt, älä huoli.”
Samulin hymy värähti, aivan kuin se olisi ensin voimistunut ja sitten taas hiipunut. ”En mä sillä.”
Juuso alkoi etsiä deodoranttia treenikassistaan ja kysäisi olkansa yli: ”Onko sulla pitkä kotimatka?”
”Pari kilsaa.”
”Millainen kämppä?”
”Pieni kolo kahden hengen solussa. Mä jonotan yksiötä, mutta kyllähän tää menettelee. Ainakin mulla on hupaisa kämppis. Se opiskelee fysioterapeutiksi ja käyttää mua koekaniinina mielenkiintoisissa jumppaliikkeissä.”
Juuso nauroi ja mietti samalla kuumeisesti, pitäisikö hänen luopua pyyhkeestään Samulin nähden. Yhtäkkiä hän vaistosi Samulin läsnäolon aivan takanaan ja tunsi hengityksen niskassaan, ja hän jähmettyi.
”Oli hyvä peli”, Samuli kuiskasi ja hipaisi huulillaan Juuson korvantaustaa.
Niine hyvineen Samuli lähti. Juuso lysähti penkille, haroi hiuksiaan ja tasasi hengitystään.
Samuli oli tainnut sittenkin pitää huolen siitä, että heidän pelinsä oli päättynyt tasan.
-
Uuuhh, nannaa!
Heh, hymyilen taas tosi lujaa. Ihana sinä, ihanat pojat ja ihana sarja. Mahtavaa että tämä jatkuu vielä x aikaa.
Kiitos, seuraillen <3
-
Ai että, oli taas niin makeaa luettavaa. ;D
USTia USTia, se on ihan parhautta - vaikkakin tässä se on ollut vielä aika hienovaraista. Kuumaa tosin siitä huolimatta. ;) Tuo loppu oli kyllä erittäin herkullinen taas. Hengitys niskassa ja huulet hipomassa korvantaustaa - ah, miten ihanaa. ♥️
Samuli oli tainnut sittenkin pitää huolen siitä, että heidän pelinsä oli päättynyt tasan.
Tämä viimonen lause - oi nam nam. ;D Kyllä nää pojat kiusoittelee toisiaan ahkerasti kaikkien pienten kosketusten avulla, ja sitä on ollut kyllä ihan mahtavaa seurata näissä pätkissä. En yhtään ihmettele, jos - tai pikemminkin kun - Juusolla alkaa olla liian kuumat paikat jo. :D Mutta niin, on nää pojat vaan niin ihania. ♥️ Tykkäsin hirmusen paljon tästä(kin) pätkästä. ♥️ Ehdottomasti janoan lisää tekstiä luettavaksi!
Suuret kiitokset taasen ♥️
-
Pitäisi vissiin avata silmiään tällä osastolla useammminkin, kun oli tällainen nanna mennyt ohi silmien. Jei, lisää teekkaripoitsuja, ai että! Edelleen he ovat suloisia ja höppänöitä ja on mukavaa lukea tällaista hyvänmielen ihastelua. ^^ Mikko on edelleen lempparini, jätkä osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja on ihanan kannustava kaveriaan ja hänen seurusteluaan kohtaan. Tennistreffit ja niiltä pois jääminen ties minkä tekosyyn varjolla on hienoa toimintaa ja on kiva, että kaksikko pääsi vihdoin jonnekin ihan kahdestaankin, kun on selvästi niin paljon kemiaa muutenkin välillä.
Jään mielelläni tänne seurailemaan, mitä tulevaisuus tuo tulleessan näille kahdelle. Kiitos tästä ihanan sarjan jatkamisesta! ^^
-
Taas mennään, tällä kertaa uusien inspissanojen voimalla! Iki-ihana henkilökohtainen sana-automaattini Beelsebutt keksi seitsemän uutta sanaa pääni menoksi. :-*
Isfet, oi, olen niin iloinen siitä että tämä sarja on saanut hymyn huulillesi! Tää on mullekin sellaista hyvän mielen kirjoitettavaa, joten mahtavaa, että lukijoillekin välittyy hyvää mieltä. :) Ihanaa että seurailet! Kiitos paljon! :-*
Felia, UST on minustakin jotain parasta! Aika hienovaraisissa merkeissä ollaan joo toistaiseksi liikuttu, mutta hyvä, jos luettava on ollut kuumaa siitä huolimatta. Juuso-reppanalla ainakin taitaa olla jo aika kuumat paikat, kun Samuli se vain kiusaa kiusaamasta päästyään. Onneksi Juuso on vähän pystynyt antamaan takaisinkin. Suuret kiitokset sinulle! :-*
Grenade, iiks, ihanaa että löysit tämän jatkosarjankin pariin ja että luettava osoittautui mieluisaksi! Kivaa että tykkäät Mikosta edelleen. Se todennäköisesti heiluu mukana jatkossakin, mikä on kyllä ihan hyvä, koska eihän tuo Juuso taida saada oikein mitään aikaiseksi ilman ystävänsä tuuppaisuja. Kiitoksia kovasti kommentista, se innosti ja inspiroi jatkamaan taas etiäpäin! :-*
8.
Mieluummin kuin hyvin
300 sanaa • inspissana hengitys
Fuksit ja vanhemmat opiskelijat sulautuivat lähes saumattomasti yhteen pHuksisitseillä. Sitsikomitea oli huolehtinut siitä, että pakkaa oli sekoitettu ja mahdollisuudet tutustua eri vuosikertoihin olivat otolliset. Vain fuksikapteenit erottuivat muista teekkarilakkeineen, Juuso heidän joukossaan. Kesälakin käyttöaika oli päättynyt lakinlaskijaisissa syyskuun lopussa, mutta kapteenit hakivat yleensä lakinkäyttöoikeuden tärkeisiin tapahtumiin.
Juuso ei ilmoittautuessaan ollut nimennyt avecia saati pöytäseuratoiveita, mutta jotenkin mystisesti hänet oli istutettu lähelle Samulia. Samuli istui pöydän toisella puolella Juusosta viistoon oikealla ja näytti käsittämättömän komealta tummanharmaassa puvussaan ja syvänturkoosissa rusetissaan. Juuso yritti parhaansa mukaan keskittyä pöytäavecinsa eli varsin suulaan Annika-fuksin lennokkaisiin kertomuksiin siitä, kuinka uusi hoitohevonen oli heittänyt tämän selästään kolmesti yhden viikonlopun aikana, mutta kuin magnetismin ohjailemana hänen katseensa harhaili silloin tällöin vastakkaiseen suuntaan. Hänestä tuntui, että joka ikinen kerta Samuli vastasi katseeseen tyynen rauhallisesti, hymynaavistus suupielessään. Juuso kuvitteli Samulin käden lanteellaan ja hengityksen niskassaan ja sai kylmiä väreitä, vaikka sisäilma oli ihmispaljoudesta tunkkaisenlämmintä.
Mikko oli tarjoilemassa. Tarjoillessaan Samulille alkuruokaa – jotain pastasalaattia – hän kysyi kuin ohimennen: ”No, Sinitöyhtönärhi, miten tenniksessä kävi? Sä taisit rökittää meidän Juuson oikein kunnolla, kun se ei ole vieläkään sanonut mulle halaistua sanaa.”
Samuli oli hetken hiljaa ja hymyili, ja hänen katseensa pysyi Juusossa, kun hän vastasi: ”Kyllä mä luulen, että se meni aika tasan.”
Kun lukkarit pääsivät vauhtiin, juttutaukoja alkoi olla vähemmän ja juomista ja laulamista enemmän. Juuso ei ollut mikään kultakurkku, mutta hän mylvi silti antaumuksella ja näytti fukseille esimerkkiä; teekkarithan tunnettiin siitä, että he lauloivat mieluummin kuin hyvin. Äänenvoimakkuus ja osallistumisprosentti kasvoivat tuttuun tapaan illan mittaan, ja tarpeeksi monen huikan jälkeen jopa laululäsyn älyttömin laulu – Kotimaani onpi suuri, jonka jokainen säe laulettiin eri melodialla – sujui kuin vettä vain.
Mitä enemmän Juuso joi ja lauloi, sitä helpompaa hänen oli irrottaa katseensa Samulista, mutta sitä enemmän hän halusi katsoa. Tauolla hän nojasi vessakopin seinään, näpersi solmiotaan ja rintamuksensa kunniamerkkejä ja mietti, mitä hänelle oli tapahtunut.
-
Ilmoittaudun lukijaksi!
Pahoittelen, että kommentointi on jäänyt, mutta yritän nyt paikkailla sitä :) Luin jo jokunen aika Dipolimomnetin, mutta enpä saanut aikaiseksi sanoa mitään. Mutta sanon nyt, etten tykkäsin tosi paljon! Hahmot ovat hyviä ja tarina etenee kivan kiireettömästi. Tuo Juuso on jotenkin todella hellyttävä tyyppi, ja Samuli puolestaan sellainen johon en ole aivan vielä päässyt sisälle, mutta mitään pahaa sanottavaa hänestä ei ole. Hän on ollut vain hieman etäisempi. Mikko puolestaan on ihana amorin enkeli joka yrittää saada nämä kaksi yhteen.
Tämä on edennyt ihan kiusoittelevasti ja koko ajan on sellainen olo, että haluan lukea heti lisää! Palan halusta kuulla mitä tapahtuu ja päätyvätkö nämä ihan kunnolla yhteen vai kuinka tässä käy :)
Kiitos tästä,
Vendela
-
Heti ensiksi, pahoittelut, että tässä kommentoinnissa on kestänyt. Nyt kuitenkin sanon muutaman sanasen tästä. :D
Haa, mie tiesin, että Mikko järkkäisi Juuson istumaan Samulin lähelle! Totta kai niin piti tapahtua. ;) Mikko on kerrassaan aivan huippu! Mitäpä Juuso tekisi ilman noin mahtavaa kaveria. ;D Ja sit Juuso... Voi, kun se ei vaan pysty pitämään katsettaan erossa Samulista. Toisaalta, itse olisin (tai olenkin ollut) ihan samanlainen - yritän olla katsomatta, mutta kuitenkin se katse aina välillä harhailee. :D
Pakko vielä hehkuttaa mainintaa hevosesta! Kyseinen eläin on lähellä sydäntäni ja jokainen maininta siitä on iso plussa. :D Lisäksi on kompattava Vendelaa tuossa, että tämä on edennyt kiusoittelevasti ja että koko ajan haluaa lukea lisää. Hitaasti, mutta varmasti on edetty - minne asti kaksikko sitten lopulta päätyy, selviää toivottavasti myöhemmin. :D
Sanavarastoni ei nyt oikein taas toimi, mutta jatkan edelleen samalla "kaavalla" eli tykkäsin hirmusesti. Tuhannet kiitokset! ♥️
-
Vendela, uusi lukija, oi ihanaa! Olen onnellisen häkeltynyt siitä, että Juuson ja Samulin tarina jaksaa kiinnostaa. Eikä haittaa mitään, että kommentointi on jäänyt, mutta kivaa että nyt kuitenkin innostuit kommentoimaan. :) Se merkitsee minulle paljon. Mukava kuulla, että olet pitänyt hahmoista! Samuli on minullekin vielä aika etäinen tyyppi, mutta voin luvata, että siitä paljastuu vielä paljon lisää tarinan edetessä. Ainakin tarkoitus olisi! Iiks, on helpottavaa kuulla että etenemisen kiireettömyys on ollut positiivinen juttu. Olen tapellut sen kanssa aika paljon, kun tuntuu, että tarina junnaa vähän paikallaan. Raapaleformaatti onkin osoittautunut yllättävän haastavaksi tällaisessa jatkotarinassa. Suuret kiitokset ihanasta kommentista, kylläpä se ilahdutti! :-*
Felia, höpspöps, ei haittaa kommentoinnin viipyminen! Eihän sinulla mitään velvollisuutta ole näitä pätkiä kommentoida, ja olet muutenkin kommentoinut niin ahkerasti että kommenteistasi riittää mulle kyllä potkua pidemmäksikin ajaksi. :) Hihi, totta kai Mikko meni sorkkimaan istumajärjestystä mieleisekseen, on se sellainen vekkuli. ;D Oi että, hauskaa että satunnainen hevosmaininta ilahdutti! Itelläni ei juuri ole kokemusta hevosista, paitsi sen verran että ne pitää ihan tosi hassuja ääniä. Olin joskus tallilla kaverin mukana, ja ne kaikki korahtelut ja hirnahtelut oli tosi huvittavia. ;D Tuhannet kiitokset sinullekin! :-*
9.
Laastareita ja perällisiä kohteliaisuuksia
300 sanaa • inspissana haava
Kampuksella raikasi musiikki yömyöhään sitsikansan viettäessä jatkoja. Samuli ryhmäytyi virallisen osuuden päätyttyä fuksikavereidensa kanssa, ja Juuso lyöttäytyi porukkaan, sillä hän halusi kysellä kuulumisia fukseiltaan. Alkoholi kirvoitti kielenkantoja, ja Juuso nauroi vatsansa kipeäksi kertomukselle siitä, kuinka Annika kavereineen oli eksynyt ensimmäisellä varsinaisella opiskeluviikolla. He olivat päätyneet jollekin teknillisen fysiikan luennolle ja luulleet ensimmäisen puolituntisen ajan, että kyseessä oli johdatus orgaaniseen kemiaan.
”Kyllä mä vähän ihmettelin, kun se proffankääkkä ei edes esitellyt itseään ja alkoi vain jauhaa jostain kvanttilaskennasta”, Annika selitti nauraen.
Samuli oli hiljainen, kuunteli muiden juttuja ja hymyili silloin tällöin. Juuso vältteli kiinnittämästä häneen erityistä huomiota, vaikka vatsanpohjassa värisi niin kuin aina Samulin ollessa lähietäisyydellä. Hän onnistui kohtalaisesti, kunnes hän iltakymmenen tienoilla meni auttamaan Mikkoa keräämään jonkun pudottaman kaljapullon sirpaleita ja sai haavan oikeaan peukaloonsa.
”Mulla on takin taskussa laastareita”, Samuli sanoi Juuson palattua porukkaan sormenpäätään imeskellen.
”Laastareita? Kuuluuko ne sun arkivarustukseen?”
”Ne kuuluu mun juhlavarustukseen. Sitseillä voi kai sattua ja tapahtua.”
Samulin vino hymy aiheutti Juusossa epämääräisiä tuntemuksia, ja hän keskittyi suosiolla sormeensa vastatessaan: ”Olet kyllä prikulleen oikeassa.”
Pienen verbaalisen väännön jälkeen Juuso suostui vastaanottamaan laastarin. Hän kävi vessassa huuhtomassa haavansa – se vuosi yllättävän runsaasti pintanaarmuksi – ja etsi sitten naulakkorivien välistä Samulin, joka yritti löytää mustien takkien merestä omaansa.
Lopulta Samuli löysi laastaripakettinsa. Hänen pitkät, hoikat sormensa kiepauttivat laastarin näppärästi paikoilleen, mutta Juuso ei voinut olla huomaamatta niiden hienoista tärinää. Kosketus sai värinän Juuson vatsanpohjassa voimistumaan. He tuijottivat toisiaan. Samulin silmissä väikkyi hassua kuumeista kiiltoa, samanlaista kuin aiemmin päivällä tennishallissa. Hengityksessä häivähti oluen kitkeryys. Juuson pää tuntui humalaisen kohinaiselta.
Samuli vilkaisi Juuson olan yli kuin varmistaakseen, että he olivat kahden.
”Näytät hyvältä”, Samuli sanoi hiljaa, hymyili ja hipaisi Juuson kämmenselkää.
Juuso nielaisi. ”Kuuluuko perättömät kohteliaisuudetkin sun juhlavarustukseen?”
Samulin hymy voimistui. ”Vain perälliset.”
Samuli hipaisi toistamiseen Juuson kättä ennen kuin lähti ja jätti Juuson puhaltelemaan yhtä pökertyneenä kuin tennishallin pukuhuoneessa.
-
Hahaa, olipas hauskaa ja jänskää luettavaa! ;)
Eka luin tuon osa nimen, että "...perillisiä kohteliaisuuksia" ja tajusin, et eihän se nyt niin voi olla. Kyllä "...perällisiä kohteliaisuuksia" kuulostaa paljon paremmalta ja hauskemmalta. ;D
Voi pojat, miten kipinöitä lentelee ja sähköä on ilmassa! ;) Tässä olis kyllä ollu niin hyvät mahikset käyttää tilaisuus hyödyksi, kun pojat olivat kaksistaan. Pikku pusu olisi siis ollut oivallinen lisäys tähän, mutta kävi tuo "näytät hyvältä" -kehukin vallan mainiosti. ;D
Voi Juusoa, kun meni satuttamaan itsensä. Mutta toisaalta taas, sehän johti sitten herkulliseen kahden keskiseen tilanteeseen Samulin kanssa, niin ehkä se ei niin paha seikka ollutkaan. Itse ainakin vastaavanlaisessa tilanteessa olisin varmasti unohtanut koko haavan. ;D Mutta ai että, oli taas ihanaa luettavaa. Tykkäilen ihan hirmusesti ja fiilistelen täällä ruudun toisella puolen tuota kaksikon välistä kipinöintiä. :D
Ja sit tähän loppuun on vähän poikettava aiheesta...
Oi että, hauskaa että satunnainen hevosmaininta ilahdutti! Itelläni ei juuri ole kokemusta hevosista, paitsi sen verran että ne pitää ihan tosi hassuja ääniä. Olin joskus tallilla kaverin mukana, ja ne kaikki korahtelut ja hirnahtelut oli tosi huvittavia. ;D
Multa tosiaan löytyy kokemusta hevosista useammalta vuodelta. :D Niiden äänet on kyllä ihan parhaita, ja joskus todellakin hassuja. ;D
Suuret kiitokset taasen ihanasta osasta! ♥️
-
Awww, nämä sitsit tarjoilee niin pääparille kuin lukijoillekin jänniä hetkiä. Samuli pitämässä huolta tuutoristaan, ah tää on niin söpöä. Nauroin alussa olevaa selostusta siitä, kuinka oli vahingossa menty väärälle luennolle, näen sellaisen niin tapahtuvan oikeassakin elämässä. Varsinkin, jos proffa on joku vanhanaikainen, joka ei pidä powerpoint-esityksiä ja vaan paasaa edessä. :D
Itse ainakin jännäilen, mihin suuntaan poikien suhde on kallistumassa. Molemmat ovat selvästi kiinnostuneita, mutta arastavat vielä ja ovat ujoja, mutta hiljaa, hiljaa edetään ja päästäänkin johonkin. Ainakin Samuli tietää, miten kiusoitella Juusoa, haha. Toivottavasti kuullaan Samulin elämästä yms pian lisää! ^^
-
Hehee, nähdäänkö seuraavaksi jatkot? ;D Ei vaan, ihanaa ja suloista luettavaa tälläkin kertaa! Arvoituksellinen Samuli perällisine kohteliaisuuksineen vaikuttaa yhä vain lupaavammalta - laastareita on toki aina hyvä olla, vaikka tunnetusti suukko parantaa vielä nopeammin. Ehkä ensikerralla sitten.
Kiitos <3
-
Felia, ei mikään ihme, että luit väärin, kun "perällinen" on sen verran hassu sana. :D Kipinöitä lentelee tosiaankin, ihanaa että se on välittynyt myös ruudun sille puolen ja saanut fiilistelemään! Lähellä oli kyllä pusu, mutta tällä kertaa saatiin tyytyä käsihiplailuihin. Ties mitä tuon Samulin päässä oikein liikkuu. ;D Minäkin poikkean vielä aiheesta sen verran, että yllätyin tosi paljon hevosten monipuolisesta äänimaailmasta, kun aiemmin olin kuullut lähinnä sellaisia klassisia hirnahteluita ja tuhahteluita. Jänniä eläimiä! Kiitos paljon kommentista! :-*
Grenade, iiks, ihanaa että sitsit on tarjonneet jänniä hetkiä! Sitsien jälkimainingeissa roikutaan vielä hetken aikaa, mutta eiköhän kohta edetä taas kohti uusia seikkailuja. Eteneminen on hidasta mutta varmaa siinä mielessä, että kyllä tästä johonkin olisi joskus tarkoitus päästä! ;D Hahmot vain vievät ja minä vikisen, heh. Samulista ja sen elämästä alkaa kyllä pian paljastua mielenkiintoisia asioita, sen uskallan luvata. Kiitoksia kovasti! :-*
Isfet, ihana kuulla että luettava on ollut mieluista ja että Samuli vaikuttaa yhä lupaavalta arvoituksellisuudestaan huolimatta! Enpä tullut muuten aatelleeksi, että suukollahan olisi tosiaan varmasti ollut vielä parantavampi vaikutus kuin laastarilla, eikä tainnut höpsö Samulikaan tulla aatelleeksi. x) Jospa ensi kerralla sitten tosiaan. Kiitos paljon! :-*
10.
Raudanharmaata valoa
300 sanaa • inspissana rauta
Seuraavana aamuna Juuso heräsi kiltahuoneen sohvalta. Päivänvalo tunkeutui ikkunasta kasvoille ja oli kuvottavan kirkasta, vaikka lokakuinen taivas olikin pilvinen ja raudanharmaa. Juuson niskat olivat pahemman kerran jumissa, ja hänen jäsenensä olivat kylmästä kankeat, joten häneltä kesti tovi jos toinenkin hilautua istuma-asentoon. Pienellä, kovahkolla sohvalla nukkuminen jalat sykkyrällä, ilman tyynyä ja pelkkä puvuntakki peittona vaikutti aina juhlien päätteeksi hyvältä idealta, mutta aamulla se tuntui vähintäänkin kyseenalaiselta.
Istumaan päästyään Juuso nojautui selkänojaa vasten ja tunnusteli olotilaansa. Pää tuntui aralta, janotti ja suussa maistui kissanpissa, mutta muuten olo oli yllättävän siedettävä, kun otti huomioon, miten kauan hän oli viihtynyt jatkoilla. Samuli oli lähtenyt pian naulakkoepisodin jälkeen, mutta Juuso oli myöhästynyt viimeisestä bussista ja päättänyt majoittua kiltikselle aamuliikennettä odottamaan. Se ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, ja vilkaisu ympärille osoitti, ettei Juuso ollut ainoa: nurkan säkkituolissa röhnötti puhelintaan selaillen jonkin toisen tutorryhmän fuksi, jonka nimeä Juuso ei muistanut. Nuorukainen näytti rankasti juhlineelta sotkuisine hiuspehkoineen, tummine silmänalusineen ja löysättyine solmioineen, mutta kun hän huomasi Juuson katseen, hän hymyili.
”Kaikki kunnossa?” Juuso kysyi ja joutui heti perään selvittelemään kuivaa kurkkuaan.
”Riippuu siitä, onko se kunnossa olemista, että on vieläkin kännissä…”
”Tavarat tallessa?”
”Kaikki tallessa.”
”No sittenhän asiat on aika hyvin.” Juuso vilkaisi rannekelloaan ja hymyili sitten taas juttukaverilleen. ”Sillis alkaa kahden tunnin päästä, ja sieltä saa maailman parasta krapularuokaa, joten sinuna menisin.”
Fuksi näytti peukkua. ”Sitähän tässä odotellaan.”
Juuso keräili omaisuutensa sohvannurkasta, metsästi päällystakkinsa ja lähti kohti bussipysäkkiä. Hän halusi käydä suihkussa ja ennen kaikkea hammaspesulla ennen silliaamiaista, ja hänen pitäisi ruokkia lemmikkimarsunsa.
Bussissa Juuso tutki puhelintaan ja yllättyi, sillä hän oli unohtanut käyneensä Samulin kanssa WhatsApp-keskustelun aamukolmen hujakoilla.
Niin säkin.
Täsmentäisitkö hieman?
Näytät hyvältä. Ja tääkin on perällinen kohteliaisuus.
Arvostan perällisyyttä, mutta juuri nyt mä näytän lähinnä unenpöpperöiseltä variksenpelättimeltä.
Eli varmasti hyvältä.
No sehän on subjektiivista.
Juusoa hymyilytti, ja yhtäkkiä raudanharmaa aamu näytti vielä paljon valoisammalta.
Toivottavasti alkoholinkäyttö ei karkota lukijoita kauemmas! Se tuppaa itseäni välillä ahdistamaan, mutta yritän pitää sen tässä tarinassa suht maltillisena ja hyväntuulisena. Kokonaan en halua sitä eliminoida, kun on teekkareista kyse. :D
-
Haha, krapula-aamu... ;D
Heti ensiksi voinkin sanoa, että tuo alkoholinkäytöstä kirjoittaminen ei ole mua karkottanut tai edes karkottamassa. Opiskelijaelämä nyt sattuu monien tapauksessa olemaan kosteaa bileineen ja päivineen. :D
Hih, pystyin kyllä niin kuvittelee ton Juuson heräämisen, lihasjumit ja kaikki. On varmana ollu aikamoinen herätys. :D Tosin, kyllä Juusolla tais pikkuisen parempi olo olla, kun sillä fuksilla, joka myöskin oli päätynyt samaan yösijaan. :D
Ja voi että, ihan WhatsApp-keskustelunkin ovat Samulin kanssa käyneet. Perälliset kohteliaisuudet vaan jatkuivat, mahtavaa! :D Tuo viimosen lauseen voin melkeinpä allekirjoittaa. Kyllä se vaan niin on, että oli sitten miten kökkö fiilis tahansa, yksi pieni juttu sen henkilön tekemänä, josta tykkää, saa kaiken hetkessä tuntumaan paremmalta. ♥️
Voi että, multa tuntuu sanat loppuvan kesken. Hitaasti on edetty, mutta se on kiva lukea, miten kaikki oikeasti kehittyy, ja toki se tuo myös sitä realistisuutta. Ei sitä ehkä tuollaisessa tilanteessa täydellä höyryllä mene eteenpäin vaan on luonnostaankin hieman varovaisempi. On ollu tosi kiva seurata tätä, ja innolla kyllä odottelen jatkoa. Nää pojat on niin söppänöitä. ♥️
Tykkäsin taasen kovasti, tuhannet kiitokset! ♥️
-
Harvemmin eksyn originaalislashin puoleen, mutta kannattaisi kyllä useammin. Saat lyhyen tägikomman, mutta kiitos tästä! Tämä on jotenkin rempseä ja pidän opiskelijaelämän kuvailusta - myös siitä kosteammastakin. :D Jään seurailee.
-
Felia, helpottavaa tietää ettei alkoholinkäyttö karkota kauemmas! Siltä ei tosiaan oikein voi välttyä opiskelijapiireissä. Krapulakaan ei varmaan ole mikään mieluisin mahdollinen lukuaihe, mutta onneksi Juusolla sentään tosiaan taisi herätessään olla verrattain hyvä olo. ;D Kyllä vain, perälliset kohteliaisuudet jatkuivat, ja saattavatpa jatkua tässä seuraavassakin pätkässä! Kiitos hirmusti, olen niin iloinen siitä että tykkäät tästä tarinasta ja näistä pojista. :-*
Odo, oho, mahtavaa että tarina sai kiinnostumaan vaikket yleensä originaalislashia luekaan! Olen otettu. :) Kiva kuulla, että opiskelijaelämän kuvaus juhlimisineen päivineen miellyttää ja että jäät seurailemaan. Kiitos paljon, kylläpä ilahduin kommentistasi! :-*
11.
Sammakko ja lokakuinen aamupakkanen
300 sanaa • inspissana kelju
Samuli oli jo silliaamiaisella Juuson saapuessa. Juuso löysi hänet buffetpöydän äärestä kasaamasta kertakäyttölautaselle lihapullia, suolakurkkuja ja muita perinteisiä sillisherkkuja. Samuli näytti raikkaalta kuin lokakuinen aamupakkanen, aivan kuin hän ei olisi kumonnut lasillistakaan edellisiltana. Hänellä oli yllään tummat farkut, tuttu tummanoranssi kauluspaita ja harmaa villatakki avoinna, ja hänen solakka vartalonsa pääsi todella oikeuksiinsa niissä vetimissä.
Juuso puolestaan oli kiskonut ylleen eläinaiheisen potkupuvun niin kuin hänellä ja monella muulla ahkeralla silliskävijällä oli tapana. Samuli skannasi katseellaan Juuson pirteänvihreän sammakkopuvun aina korvallisesta hupusta räpylätossuihin, ja hänen hymyään säesti huvittunut silmänpilke.
”Sä olet hyvissä ajoin liikenteessä”, Juuso totesi tyynesti ja kurotti buffetpöydästä vesimelonipalasen. Hänellä oli hyvä olo, ei enää yhtään kelju juhlimisesta huolimatta.
”Jo toinen lautanen menossa. Mä tulin vain tankkaamaan pikaisesti. Skumppakännit ei oikein houkuttele.”
Pieni pettymys liikahti Juusossa, mutta sen varjossa häälyi helpotus. Hänen ei ainakaan tarvitsisi myöhemmin saunoessaan ja paljussa lilluessaan stressata sitä, sattuisiko Samuli samaan aikaan samaan paikkaan. Yleensä Juusolla ei ollut ongelmia teekkarisekasaunoissa, sillä naisvartalot eivät häntä hetkauttaneet ja miehistä vain Mikko tiesi hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan – sitä paitsi miesten kesken vallitsi sanaton sopimus, ettei vartaloita vertailtu. Hän ei kuitenkaan tiennyt, miten hän olisi pärjännyt lauteilla Samulin kanssa. Juusolla ei ollut tapana suoda ajatustakaan parille liikakilolleen tai miehuudelleen, joka ei ollut varsinainen kokoihme, mutta Samulilla ja Samulin ajatuksilla oli merkitystä. Juuso ei voinut kiistää sitä, ja se hermostutti häntä.
Juuso lastasi lautaselleen pekonia, munakokkelia, prinssinakkeja ja muuta suolaista – sillit hän sivuutti suosiolla – ja omisti toisen lautasen makealle: viinirypäleille, kookospalloille, lusikkaleiville… Parikin ihmistä viittoili Juusolle hänen lähtiessään kohti ruokapöytiä, mutta hän suunnisti Samulia vastapäätä. Oli vielä rauhallista, eikä musiikkikaan pauhannut.
Samuli söi nopeasti mutta siististi. Juuso katseli hänen näppärien sormiensa liikkeitä ja unohti syödä. Hymynaavistus Samulin suupielessä paljasti, että Samulikin oli huomannut Juuson hajamielisyyden, ja seuraavaksi Juuso tunsi Samulin säären koskettavan omaansa pöydän alla.
”Tiedätkö mitä, sä näytät ihan hyvältä sammakkoasussakin.”
-
Akjsoalfdfovmv, mie en enää kestä! Voi pojat, kun ovat niin söpösiä! ;D
Ah, Juuso heti ihailemassa Samulia vaatteineen päivineen - kyllä sitä huomaa, mikä istuu toiselle ja mikä ehkä ei istu niin hyvin. ;) Ja haha, Juuson oma sammakkopuku - ihan parhautta. ;D Ja sitten päästiinkin pikkuisen noihin ulkonäköpaineisiin. Se on kyllä totta, että tietynlaisessa seurassa sitä alkaakin yhtä äkkiä paremmin tiedostamaan ne omat ei-niin-kivat-puolet ulkonäöstään ja sitä alkaa väkisinkin miettiä, mitä se toinen oikeasti ajattelee. Mutta harvoin sitä pienet epäkohdat haittaa siinä vaiheessa, kun oikeasti tykkää toisesta. :D Ja niinhän tuolla lopussa Samuli toteaakin, että Juuso kelpaa sammakkopuvussakin. ;)
Sitten tuolta pomppasi esiin opiskelijasekasaunat. Onko sellasiakin olemassa? Jos on, niin en ainakaan muista, että olisin niistä kuullut, mutta joka tapauksessa ne kuulostavat... hmm, aika pelottavalta. :D Itse ei varmasti tulisi sellaiseen mentyä. Mutta jokainen tyylillään.
Ilmeisesti Samuli ei taida olla kovin railakasta bilettäjä-tyyppiä, jos nyt tässä oikein tulkitsin tuon "Skumppakännit ei oikein houkuttele" -lausahduksen. Eihän siinä mitään, hyvähän se on, että on niitäkin, jotka ei liiemmin railakkaasta biletyksestä välitä. Plussaa siis siitä, jos/kun Samuli ei ole mikään bilehirmu. :D
Aww, oon ihan onnesta soikeena täällä eikä tässä edes tapahtunu paljon mitään. Mutta niin, tykkäsin tosi tosi paljon. :D
Kiitän ja kummarran ♥️
-
Felia, apua, ihanaa etten ole ainoa joka on fiiliksissä! ;D Olen jotenkin ihan imeytynyt tähän tarinaan, ja nautin tämän kirjoittamisesta juuri nyt tosi paljon. Toivottavasti maistuu jatkossakin. Joo, ulkonäköpaineet on varmaan aika yleinen ongelma, ja olen tosi kiinnostunut niistä joten niitä tulee omissa teksteissäkin herkästi käsiteltyä. Olen kyllä samaa mieltä, että eipä niillä pikku epäkohdilla oo mitään väliä siinä vaiheessa, kun oikeasti tykkää toisesta. Sitä paitsi kovin usein sitä näkee ittensä huonommassa valossa kuin muut ja takertuu omiin virheisiinsä, vaikkeivät ne välttämättä virheitä muiden silmissä olisikaan! Toivottavasti Juuso ei nyt kuitenkaan mitään kauheita komplekseja itelleen kehitä. Sekasaunoista taas: joo, teekkarit harrastaa niitä! Ainakin kumppanini yliopistossa, jossa muutenkin on vähän hurjaa meininkiä välillä, hehheh. Olin kerran hänen kiltansa vujuilla, ja niiden jälkeisellä silliksellä joku koikkelehti alasti pitkin pitäjiä. Kumppanini totesi sitten siinä vaiheessa, että okei, aika lähteä, näitä viuhahduksia tulee meinaan lisää illan mittaan. x) Oltiin siis selvin päin liikenteessä. Munkaan ei kyllä varmasti tulisi sekasaunaan mentyä, eikä oikeastaan mihinkään saunaan vieraiden ihmisten kesken paitsi uimahallissa. ;D Mutta kukin tyylillään tosiaan, ja kivahan se on jos kaikki ei ole niin estoisia kuin meikä. Iiks, kiitos kovasti kommentista, se valaisi iltaani kovasti! :-*
12.
Rajatonta rakkautta
300 sanaa • inspissana usko
Juuso makasi selällään siskonsa perheen olohuoneen lattialla, tuijotti kattoon ja hyppyytti kissapehmolelua käsissään. Vierestä lattialta kuului väriliitujen kopsahduksia ja hankausta paperia vasten, kun Iines piirsi nelivuotiaan tarmolla. Juuson lauantai-ilta oli kulunut rattoisasti lapsenvahtina, kun Kaisa ja Petri olivat lähteneet viettämään parisuhdeiltaa teatteriin ja ravintolaan. Juuso oli mielissään hänelle uskotusta tehtävästä, sillä hän piti siskontytöstään ja vietti mielellään aikaa tämän kanssa. Oli se monin verroin parempaa kuin kotona marsujen kanssa kököttäminen. Menojalkakaan ei vipattanut kaiken sitsaamisen ja sillistämisen jälkeen.
Iines hyräili värittäessään. Juuso kääntyi kyljelleen nähdäkseen, oliko piirustus edistynyt. Olihan se: hän erotti kaksi hahmoa, joista molemmilla oli mekot – toisella keltainen ja toisella vaaleanpunainen – ja jotka pitivät toisiaan kädestä. Päiden yläpuolella oli punaisuuttaan hehkuva sydän, vähän vinksahtanut sellainen mutta epäilemättä kuitenkin sydän.
”Mitä se esittää?”
Iines katsoi häntä kulmat kurtussa näyttäen huvittavan pikkuvanhalta. ”Tyttöjä. Ne on rakastuneita.” Hän alkoi värittää maata vihreäksi ja jatkoi sitten: ”Tänään puistossa oli kaksi tätiä tällä lailla. Äiti sanoi että se on normaalia.”
Juuso kellahti takaisin selälleen. Häntä hymyilytti. Joskus hän toivoi voivansa palata takaisin lapsuuteen, siihen kun kaikki oli ollut mutkatonta, rakkauskin rajatonta ja usko kaiken hyvyyteen vankkaa.
Mitä tapahtuisi, jos hän joskus veisi vanhemmilleen näytille poikaystävän? Miten he suhtautuisivat? Juuso ei ollut oikeastaan koskaan kokenut tarvetta tulla kaapista. Se kai heijasteli hänen luonteenlaatuaan: hän vain oli ja eli ja toimi tilanteen mukaan. Vielä hän ei ollut kohdannut tilannetta, jossa poikaystävän esitteleminen olisi ollut ajankohtaista. Lukiossa hän oli ollut aika lämpimissä väleissä yhden pojan kanssa, mutta ystävyys oli hiipunut, kun Juuso ja Marko olivat lähteneet armeijaan aivan eri puolille Suomea. Heidän juttunsa oli kai muutenkin ollut pitkälti kokeilunhalua, itsensä etsimistä, kahden nuoren miehen hapuilua. Juuso ei silti katunut siitä hetkeäkään, sillä se oli auttanut häntä itsensä löytämisessä ja hyväksymisessä.
Juuso havahtui Iineksen pukatessa häntä kylkeen ja kivahtaessa: ”Kuunteletko sä ollenkaan! Sulla on taas se lahopäätauti!”
-
Voihan lahopäätauti ;D Tänne oli tullut aivan ihania osia, kiva oli päästä lukemaan kerralla näin monta pätkää.
Ekana pakko sanoa, että ihana Iines <3 Rakastuneita tyttöjä, se on todellakin niin normaalia *puspus*
Kiva oli lukea sitseistä ja silliksestä. Tykkään tuosta opiskeluhomman kuvaamisesta, ja sitä saa olla kyllä lisääkin vaikka näillä onkin nyt tämöinen fuksi-tuutori-suhde, mutta kyllä siellä koululla voi puuhailla kaikenlaista vaikka kirjastossa ;)
Edelleen mukavaa, että tahti on rauhallinen (vaikka olenkin välillä hieman malttamaton luonne) ja hitaasti hyvä tulee. Tämä raapale on varmasti haastava tapa viedä tarinaa eteenpäin. Itselläni ei ole kokemusta, mutta hyvältä tämä näyttää! Jatka vain samaan malliin ja toivottavasti innostus pysyy yllä että saadaan tänne uusia osia luettavaksi :)
Kiitos,
Vendela
-
Voi minua, kuinka olen voinut missata nämä Dipolimomentin jatko-osat? Mutta onneksi löysin ne nyt. Tuo Iines on aika mukava pikkuipana letkautuksineen. Kuulostaa tyypilliseltä 4-vuotiaalta touhuineen ja juttuineen.
Alussa Juuso tuntuu olevan vähän jumissa ja polkevan paikallaan eikä ole selvää miten asioita voisi viedä eteenpäin. Onneksi ne etenevät pienen pukkauksen avustamana eteenpäin. Parempi edetä hitaasti ja kuulostelemalla, kuten tässä on käynyt, kuin syöksyä suinpäin tekemään mitään ihan hölmöä. Eikä tässä loppujen lopuksi ole kovin paljoa aikaa opintojen alusta kulunut, kun nyt eletään kirpeää lokakuuta?
Mukavaa kun jatkoit näistä kahdesta kirjoittelua.
-
Sammakkopuku ja lahopäätauti! ♥ Taas hauskoja lukuja, tätä on kiva seurata. Suurempia sanottavia mulla ei tällä kertaa ole, mutta pidin kyllä ja tämä etenee kivaa tahtia poikien välillä. Sillijutut on mulle ihan vieraita ja kummastelin sitä jonkun verran. Haluatko valasta tätä, kun itselleni ei oikein auennut, onko tämä joku yleinen juttu vai jonkun tietyn paikan juttu vai mikä? :D Ihan vieras termi, ei mitään aavistusta. Sitseistäkin oli tosiaan aiemmin hauska lukea, vaikka meidän koululla onkin järjestetty vain yhdet. Mut meininki kyllä välittyi, kun sitä käsiteltiin ja oli tutuntuntuista. :)
-
Siis en kestä miten söpöä on että Juusolla on marsuja!
Samuli on vieläkin niin cool! Hauskaa, että fuksi on tuommoinen etäinen ja järkevä, ja tuutori ihan hämillään. ;D Voi että! Hyvä että pääsivät vähän viestittelemäänkin, ja toivottavasti suhdehommelit tästä etenisivät ettei tarttisi yksin kärvistellä!
Alkoholijutut minuakin usein ahdistavat, mutta ei huolta, tässä on pysytty niin kevyellä kuvailuntasolla (ilman mitään graafisia humala- ja krapulakuvauksia) että se on ihan hyvä! Kyllähän alkoholinkäyttö usein kuuluu elämään niin että eipä sitä ole tarvekaan rajata pois. Pääpaino kuitenkin on tunnejutuilla!
-
Aww, Juuso ja Iines. ♥️ Kerrassaan söpö parivaljakko. :3
Vähänkö suloista tuo Iineksen piirtely - ja se vieläpä kuvasi tyttörakkautta, ihanaa. ♥️ Hienoa, että Iineksen vanhemmat - tai tässä tapauksessa äiti - ovat opettaneet (kai toi nyt on oikea termi?), että on täysin normaalia, kun kaksi samaa sukupuolta olevaa henkilöä ovat rakastuneita. Pienestä pitäen kun oppii asioiden oikean laidan, niin on hyvä. :D
Juuson mietteet tuntuivat kyllä hyvin tutuilta, eritoten tämä kohta:
Juuso ei ollut oikeastaan koskaan kokenut tarvetta tulla kaapista. Se kai heijasteli hänen luonteenlaatuaan: hän vain oli ja eli ja toimi tilanteen mukaan.
Itsekään en koskaan ole varsinaisesti kaapista tullut vaan sitä on tosiaan enemmän mennyt tilanteen mukaan. Jos on ollut sopiva hetki mainita siitä, että on kiinnostunut samaa sukupuolta olevista, niin se on tullut heitettyä keskustelun lomassa. Mitään sen suurempaa "kaapista ulostulo" -ilmoitusta en ole tehnyt. :D
Sitten täytyy ottaa kantaa tuohon, että Juuso toivoisi taas voivansa palata takaisin lapsuuteen. Varmasti aika monet silloin tällöin ovat samaa toivoneet, sillä lapsena oleminen oli niin huoletonta ja silloin usko kaikkiin asioihin oli ihan eri tasoa kuin nyt vanhempana. Kukapa ei haluaisi nauttia huolettomuudesta ja pienten juttujen ilosta. :D Ja aww, "lahopäätauti" teki paluun - ihan huippua. ;D En kyllä yhtään ihmettele, että Juuso tykkää viettää aikaa Iineksen kanssa - tyttö vaikuttaa olevan todella ihana, pirteä pikku pakkaus. :D
Tuhannet kiitokset tästä suloisesta pätkästä ♥️
-
Voi tätä lukijoiden ja kommenttien paljoutta, olen niin onnellisen häkeltynyt! Toivottavasti jaksatte seurata jatkossakin, vaikka eteneminen on ollut aika verkkaista. :) Samulista alkaa tämän seuraavan osan myötä paljastua jänniä juttuja, enkä malta oottaa että pääsen availemaan niitä lisää!
Vendela, rakastuneet tytöt on todellakin niin normaalia. ♥️ Ihanaa että olet tykännyt Iineksestä, opiskelumaailman kuvauksesta ja rauhallisesta tahdista. Raapalesarja on ainakin minulle aika haastava formaatti, kun se pakottaa pitämään kohtaukset lyhyinä ja simppeleinä. Mulla on aiempaa jatkiskokemusta lähinnä seitsemän raapaleen spurttisarjoista, ja niiden kanssa on jotenkin helpompi pitää paketti kasassa, kun on vain ne seitsemän osaa ja sillä sipuli. Tämän projektin kanssa pelkään, että kaikki levähtää käsiin... Toisaalta hyvää tässä on tavalliseen jatkikseen verrattuna se, ettei kärsi niin herkästi sellaisesta tyhjän paperin kauhusta, kun voi edetä rauhassa pala kerrallaan. Kiitos paljon kommentista! :-*
Fairy tale, iiks, ihanaa että löysit tämän jatko-osankin pariin! Olen aina yhtä hämilläni siitä, että Juuson ja Samulin tarina tuntuu kiinnostavan ihmisiä, mutta totta kai olen hirmu hyvilläni siitä myös. :) Voi että, ihan mahtavaa jos Iines vaikuttaa tyypilliseltä nelivuotiaalta! Olen tosi epävarma lapsista kirjoittaessani, koska henkilökohtainen kokemus suorastaan loistaa poissaolollaan, heh. Kiva kuulla myös, ettei hidas eteneminen ole saanut kiinnostusta lopahtamaan. Ajallisesti tässä ei tosiaan ole kulunut kauaa, mutta raapaleformaatti ja pätkittäin eteneminen saattaa luoda sellaisen vaikutelman. Kiitos, kiitos kovasti! :-*
Odo, olen iloinen siitä että olet viihtynyt tämän tarinan parissa! :) Sillis eli silliaamiainen on tyypillinen teekkariperinne, mutta muuallakin kyllä sillistellään. Tavallisesti silliksiä järjestetään vuosijuhlien ja vapun yhteydessä, mutta voi niitä olla muutenkin. Silliksellä syödään (ei pelkästään sillejä vaan paljon kaikenlaista herkullista) ja juodaan skumppaa ja usein myös saunotaan ja lillutaan paljussa. Nautitaan hyvästä seurasta ja musiikista. Sillis on siis vähän sellainen juhlien jatkojuhla. Toivottavasti tämä selvensi vähän! Ja hyvä kun kysyit! Ei voi tietenkään olettaa, että kaikki tuntisivat näitä teekkarierikoisuuksia. Ehkä pitäisikin väsätä jonkinlainen selityssanasto johonkin kohtaan. Suuret kiitokset kommentista! :-*
Melodie, hahaa, ihanaa että tartuit noihin marsuihin! Minustakin on söpöä, että Juusolla on marsuja. ;D Tässä on kyllä kieltämättä tuutorin ja fuksin suhde hassusti vinksallaan, kun tuutori ei tajua mistään mitään ja fuksi taas on ihan cool. Toivotaan tosiaan, että hommat tästä pikkuhiljaa etenisivät. Huh, on helpottavaa kuulla että alkoholinkäytön kuvailu on pysynyt sopivan kevyenä ja pääpaino on ollut tunnejutuilla. Juuri siihen olen pyrkinytkin. Suuret kiitokset sinulle! :-*
Felia, eikä, ihanaa että sinäkin pidät Iineksestä! Olen hyvilläni, koska lapsista kirjoittaminen on mulle yleensä aika haastavaa, kun ei juuri ole omaa kokemusta heistä. Minustakin on hienoa, että Iineksen äiti on opettanut (ihan hyvä sana minusta! ;D), että samaa sukupuolta olevienkin välinen rakkaus on ihan ok. Kivaa, että tekstistä on löytynyt myös samaistuttavaa! Minäkään en ole koskaan varsinaisesti tullut kaapista. Kuulun seksuaalivähemmistöön, jonka olemassaoloa ei usein ees tiedosteta eikä aina tunnusteta, ja se tekee siitä puhumisen aika kinkkiseksi. Toisaalta minullakin on tämän asian kanssa samanlainen elämänfilosofia kuin Juusolla: elellään vain etiäpäin, ja jos joskus tulee vastaan tilanne, jossa pitää kertoa, niin sitten kerrotaan. ;D Lämpimät kiitokset kommentista! :-*
13.
Välipysäkki
300 sanaa • inspissana heivata
Juuso vapautui lapsenvahtipestistään iltayhdeksältä. Taivas oli pimennyt ja ilma kylmennyt, ja hengitys höyrysi katulamppujen kajossa. Juuso oli unohtanut lapasensa kotiin, joten hän tunki kädet takkinsa taskuihin. Kiireiset askeleet vaihtuivat kevyeen hölkkään, sillä hän halusi ehtiä bussiin, jolla pääsi vaivattomasti kotiovelle saakka.
Jonkin pubin edustalla Juuso kuitenkin kohtasi näyn, joka sai hänet hidastamaan ja lopulta seisahtumaan. Selkä seinää vasten nojasi ilmiselvä Samuli, ja joku mies seisoi hänen edessään, hyvin lähellä. Juuson sydän hakkasi hänen yrittäessään saada kiinni siitä, mikä asetelmassa oikein oli pielessä, ja lopulta hän tajusi: Samulilla oli yllään lenkkeilyvaatteet, mutta toisella miehellä ei ollut edes takkia. Siitä saattoi päätellä, että tämä oli pubin asiakas, ehkä tupakkatauolla niin kuin muutama muukin näytti olevan. Jotain muutakin kuitenkin oli pielessä: Samuli oli kääntänyt päänsä sivulle ja kohdistanut katseensa maahan kuin vältelläkseen seuralaistaan.
Kun mies nojasi kätensä seinään Samulin viereen ja hivuttautui vieläkin lähemmäs, Juuso heivasi suunnitelmansa ehtiä bussiin. Hän ylitti tien päin punaisia ja kutsui Samulia nimeltä.
Mies vetäytyi kauemmas ja katsahti taakseen. Samuli näytti edelleen nurkkaan ajetulta eikä liikahtanutkaan, vaikka katseesta päätellen huomasikin Juuson. Juuso harppoi lähemmäs välittämättä epävarmuudestaan, joka pyysi häntä kääntymään takaisin, ja kohdisti sanansa Samulille: ”Oisko sulla hetki aikaa?”
Muukalainen naurahti. ”Sori vaan, mutta ei sillä taida nyt olla.”
Juuso siirtyi lähemmäs Samulia ja jonkin alkukantaisen vaiston ohjaamana vei kätensä tämän alaselälle. ”Ai. Musta tuntuu, että sillä on.”
Mies tuijotti heitä, ja Juuson epävarmuus voimistui. Mies oli Juusoa roimasti rotevampi, eikä pubin edustalla tupakoivia ihmisiä näyttänyt kiinnostavan pätkän vertaa.
Miehen kasvoille levisi huvittunut hymy. ”Vai sillä tavalla. Sä et taidakaan tuntea tätä meidän Samulia…”
Hetken tuijotettuaan mies pudisti päätään ja palasi naureskellen pubiin. Juuso uskalsi taas hengittää, mutta kun hän kääntyi Samulin puoleen, tämä otti muutaman askeleen kauemmas. Heidän katseensa kohtasivat vain hetkeksi, ja sitten Samuli pyrähti juoksuun.
Juuso jäi tuijottamaan Samulin perään mitään ymmärtämättä, sydän yhä hakaten.
-
No nytpä tämä saikin aivan uuden ja erittäin mielnkiintoisen käänteen. Ohhoh sentään.
Ryhdyin heti spekuloimaan kaikenlaista pienessä päässäni, että kuka se vieras mies oli ja mitä tuossa oikeastaan tapahtui. Samulilla taitaa tosiaan olla jonkinlainen salaisuus ja toivon, että Juuso selvittää sen ASAP ;) Tuli vähän sellainen olo, että näinkö tämä Samuli onkaan sellainen puhnoinen lintubongari-poika kun tässä on vähän annettu ymmärtää. No, tämä tulee toivottavasti selviämään pian.
Joten en voi muuta kuin toivoa tähän pikaista jatkoa ja kirjoitusintoa sinulle! Minusta on kiva, ettet ole lyönyt lukkoon tämän tarinan lopullista raapalemäärää vaan tämä saa elää vähän niin kuin omaa elämäänsä :)
Kiitos tästä ja mukavaa viikonloppua,
Vendela
-
Oho, nythän pommin lykkäsit. :o
Tähän asti Samulista on kyllä tullut todella puhtoinen kuva, mutta taitaakin olla, että kuvioissa on vähän muutakin kuin vaan lintujen bongailua... Kuten Vendelallakin, niin myös mulla alkoi heti tulla kaikenlaisia spekulaatioita mieleen. Ensinnäkin, kuka se mies oli, joka oli olevinaan keskusteli Samulin kanssa? Sen repliikistä päätellen se tuntee Samulin jollain tapaa - tai ainakin tietää siitä jotain, mikä ei vielä tänne ruudun toisella puolella oleville ole selvinnyt. Hmm, mielenkiintoista ja ehkä hieman pelottavaakin. ;) Mutta innolla kuitenkin odotan, mitä luurankoja Samulin kaapista löytyykään. :D
Juuso toimi kyllä sankarillisesti, vaikka sitäkin reaktioista päätellen hieman kauhistutti puuttua tilanteeseen. Se varmasti luuli, että kyse on jostain ahdistelusta (mistä tavallaan kyllä olikin), ja ajatteli, että Samulille käy huonosti, jos se ei keskeytä tilannetta. Veikkaan, että tuollaisissa tilanteissa sitä ehkä vaistomaisesti toimii - joko tilanteeseen puuttumalla tai pakenemalla paikalta.
Mutta voi että, minkä teit! Nyt alkaa tosiaan tarina mennä mielenkiintoiseksi. :D Palan kyllä halusta tietää, mistä tuossa tilanteessa oli kyse ja eritoten sen, miten Juuson ja Samulin välien käy. Jatkoa siis kehiin vaan! :D
Tähän loppuun vielä kiitän, kumarran ja poistun takavasemmalle odottelemaan sitä jatkoa. :D
-
Sait mut tekemään jotain historiallista. En ole ikinä ennen jättänyt kommenttia kännykästä käsin... mutta johan pommin pudotit. Ei juma nyt vetää jännäks. Onko meidän söpö Samulimme sotkeutunut johonkin hämärään? Heitin itselleni jo parikin arvausta ilmaan ja jään mielenkiinnolla seurailemaan mitä tulee tapahtumaan.
Lyhyet rapsut on toisaalta kivoja. Niihin on tiivistetty sellainen yksi oleellinen hetki tai pari. Eikä jokaisessa tarvi tapahtua paljoa. Toisinaan tapahtuu hahmon päässä ja ajatuksissa.
Kiitoksia että pidät hetken jännitystä ilmassa.
-
Jopas nyt jopas nyt! Mitähän kuvioita Samulilla on! Ilmankos on aina niin viileä ja etäinen... Onneksi Juuso oli rohkea!
-
Vendela, hyvä jos uusi käänne herätti mielenkiinnon! Sitä vähän toivoinkin, kun tässä tarinassa ollaan muuten edetty aika tutunlaisia polkuja. Spekulaatioihisi en tässä vaiheessa luonnollisestikaan sano juuta enkä jaata, mutta eiköhän tuosta mysteerimiehestä ja kohtaamisesta ala pian selvitä lisää. Katsotaan, mitä Juuso saa Samulista kaivettua vai saako mitään. ;D Kiitos kovasti ihanista sanoistasi ja kannustuksesta, ja hyvää loppuviikonloppua sinne! :-*
Felia, joskus on virkistävää vähän pommitella ja sekoittaa pakkaa. ;D Oi, ihanaa että sinullakin heräsi ajatuksia ja spekulaatioita edellisraapaleen tapahtumista! Olin vähän epävarma tuosta raapaleesta ja siitä, miten uusi käänne otettaisiin vastaan, joten on helpottavaa kuulla, että ainakin mielenkiinto on säilynyt. Saas nähdä, millaisia luurankoja Samulin kaapissa piileskelee! Kiitos paljon kommentista! :-*
Fairy tale, apua, olen otettu siitä että sain sinut tekemään jotain poikkeuksellista ja kommentoimaan puhelimella! Kiva kuulla, että uusin käänne toimi ja sai jännityksen tiivistymään. Nähtäväksi jää, onko Samuli sekaantunut johonkin vai mitä tässä on taustalla. Yritän nyt pitää kirjoitusrutiinia yllä, ettei tulisi kovin pitkiä taukoja tässä projektissa. Paljon kiitoksia! :-*
Melodie, haha, niinpä, minäkään en voi olla aattelematta että ilmankos Samuli on aina niin etäinen! ;D Ties mitä salaisuuksia sillä. Minuakin ilahdutti Juuson rohkeus. Vaikka se vähän huithapeli onkin, se taitaa kuitenkin tosipaikan tullen saada asioita aikaiseksi, ja se on varmaan tärkeintä. Kiitoksia kovasti! :-*
14.
Kaikki ok
300 sanaa • inspissana usva
Kotona Juuso keitti ison kupillisen kahvia ja kiskoi isotoimikunnan hupparin päälleen lämmikkeeksi. Häntä tärisytti, mutta hän ei lopulta tiennyt, johtuiko se kylmästä vai jostakin muusta. Hän kaivautui sohvannurkkaan ja käynnisti television vain saadakseen jonkinlaista taustahälyä, ja sitten hän tarttui puhelimeensa.
Kaikki ok?
Hän mietti pitkään, kirjoittaisiko jotain muuta vai jättäisikö viestittelyn sikseen, mutta lopulta hän antoi mennä. Vatsanpohjassa vellova epämääräinen huoli tuskin hellittäisi muuten.
Vastausta ei kuulunut. Juuso ehti tyhjentää kahvikuppinsa, käydä vessassa, selata kanavat läpi varmaan kymmenen kertaa ja elää pubin edustalla tapahtuneen kohtaamisen vähintään yhtä monta kertaa uudestaan. Puhelin poltteli vieressä, mutta Juuso antoi sen olla, koska hänen huolensa todella oli epämääräistä. Saattoihan olla, että Samulilla oli hyvä syy jättää vastaamatta. Ehkä Samuli oli ennättänyt jo nukkumaan. Ehkä koko jupakka ei edes kuulunut Juusolle; eihän hän Samulin henkivartija ollut vaan pelkkä iso, jonka tehtävänä oli ensisijaisesti puuttua opiskelupiireissä tapahtuvaan ahdisteluun eikä satunnaisiin pubineduskohtaamisiin.
Siltikään Juuso ei saanut mielestään Samulin katsetta, sitä katsetta jonka hän oli kohdannut ennen kuin Samuli oli kääntänyt hänelle selkänsä ja jatkanut lenkkiään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Juuso ei tiennyt, mikä siinä katseessa oli ollut pielessä, mutta sen hän tiesi, ettei se ollut ollut Samulille tyypillinen itsevarma, vakaa katse. Siinä oli ollut jotain hätäistä, jotain hallitsematonta.
Lopulta puhelin piippasi:
Kaikki ok.
Juuso tuijotti sanoja ja odotti, mutta viesti ei saanut jatkoa, eikä hänen epävarmuutensa lieventynyt yhtään. Hän ajatteli Samulin kanssa vaihtamiaan kosketuksia, suudelmia ja vihjailuja ja sitten pubin vierasta miestä, joka saattoi olla Samulille kaikkea muuta kuin vieras.
Onko jotain, mitä mun pitäisi tietää?
Älä huolehdi.
Viesti ei vastannut kysymykseen, ja Juuso viskasi puhelimensa sohvan toiseen päätyyn, hieroi kasvojaan ja puhalsi keuhkonsa tyhjiksi. Kaiken järjen mukaan hänen olisi pitänyt jättää Samuli rauhaan, mutta hänellä oli liian häiritsevä aavistus, ettei kaikki ollut kohdallaan.
Myöhäisillan kauhuelokuvan usvainen takaa-ajokohtaus tuntui yhtäkkiä epätavallisen pelottavalta, ja Juuso vaihtoi Simpsoneihin.
-
Voi Juusoa, kun se on niin huolissaan Samulista. ♥
Kyllä sitä itsekin varmasti tuollaisessa tilanteessa huolissaan olisi, kun jo paljon vähemmästäkin voi olla huolissaan. Varsinaisestihan tilanne ei Juusolle kuulu, mutta kun se kuitenkin sattui paikalla siihen kesken kaiken niin eipä sitä oikein noin vaan voi sivuuttaa. Tai ehkä voi, mutta ei Juuson tapauksessa. :)
Hmm, Samuli ei kyllä hirveesti viestein kommentoinu tapahtunutta. "Kaikki ok" on loppujen lopuksi aika epämääräinen vastaus, ja sitten vielä tuo "Älä murehdi". Samuli ei taida haluta - ainakaan vielä - kertoa Juusolle, mistä tilanteessa oli kyse. Ja tästä sitten päästäänkin siihen, miksi se ei halua kertoa siitä? Ehkä se pelkää Juuson reaktiota tai jotain? Pelko on toisaalta ihan ymmärrettävää. Isot asiat saattaa helposti muuttaa kaiken, ja ehkä Samuli haluaa välttyä suurilta muutoksilta. Tai ehkäpä kertominen voisi laittaa Juuson vaaravyöhykkeelle? Hmm, mielenkiintoista ja paljon kysymyksiä herättävää tekstiä on kyllä nyt ollu nää pari viimeisintä rapsua. :D Tämä käänne oli todellakin positiivinen asia!
En nyt valitettavasti saa tämän enempää irti, mutta tykkäsin taas hirmusen paljon. ♥ Suuri kiitos taitavalle raapustelijalle! :D
-
Edellinen inspissananippu on taas käytetty (kiitos Beelsebutt :-*), ja seuraavat seitsemän inspissanaa on otettu avaamalla kirja satunnaisesta kohdasta ja tökkäämällä sormi jonkin sanan kohdalle. ;D Olen tällä hetkellä vaihdossa ulkomailla, ja ainoa kirja, joka mulla on täällä mukana, on Stephen Kingin Kosketus, joten sen varassa ollaan nyt!
Felia, minäkään en ihmettele sitä, ettei Juuso voi noin vain sivuuttaa näkemäänsä. Kyllä tuollainen kohtaaminen varmaan jäisi omaakin mieltä kaihertamaan, jos ei yhtään tietäisi, mistä oikein on kyse. Samuli vaikuttaa tosiaan aika vastahakoiselta availemaan asiaa. Spekulaatioitasi on oikein mielenkiintoista lukea! Etköhän pian saa jonkinlaisia vastauksiakin. Kiitoksia paljon! :-*
15.
Lahopäätautiepidemia
300 sanaa • inspissana merkki
Maanantaina Juuso näki Samulin jälleen ruokalassa, mutta tämä ei istunut Juuson ja Mikon pöytään vaan suunnisti kauemmas ikkunan ääreen, vaikka olisi ilman muuta ollut tervetullut isojensa seuraksi. Toisaalta Samuli ei vaikuttanut edes huomaavan heitä. Hän vaikutti poissaolevalta, ja istuuduttuaan hän vain katseli ulos syyssateen viiruttamasta ikkunasta keittoaan hämmennellen.
Samuli ei ollut ainoa poissaoleva. Mikko oli epätavallisen hiljainen ja vakavakin. Hän kyllä hymyili Juuson kertoillessa lapsenvahtikeikastaan ja Iineksen tohelluksista, mutta heti kun Juuso vaikeni, hymy Mikon huulilta hävisi. Ruokakaan Mikolle ei näyttänyt maistuvan, vaikka yleensä Mikon ruokahalu oli vielä kyltymättömämpi kuin Juuson. Juuso huokaisi ja tökkäsi Mikon pöydällä lepäävää kättä veitsensä tylpällä päällä. Hänestä tuntui, että ilmassa oli merkkejä varsinaisesta lahopäätautiepidemiasta, ja se teki hänen olonsa levottomaksi.
”Mitä sulla on mielen päällä?” Juuso kysyi, kun hänen tökkäyksensä havahdutti Mikon taas tarttumaan ruokailuvälineisiin. ”Oletko sä vieläkin krapulassa? Vai onko sullakin sydänsuruja? Sä näytit viihtyvän aika hyvin sen Annikan seurassa silliksellä…”
Mikko tuhahti ja kopautti vuorostaan Juusoa otsaan oman veitsensä tylpällä päällä. ”Mä en kaipaa romantiikkaa, mä nautin mieluummin villeydestä ja vapaudesta.”
”Kunhan kiusasin. Mutta ihan tosi, mikä on?”
”Ei mikään. Älä sä huolehdi.”
”Miksi kaikki sanoo mulle noin?”
”Ai, kuka muu muka?”
Juuso kohautti olkiaan ja keskittyi leikkaamaan mantelikalapalaansa pienempiin osiin. Hän ei ollut kertonut Mikolle uusimmasta käänteestä Samulin kanssa. Samuli ei selvästikään halunnut edes Juuson tietävän, joten Juuso katsoi parhaaksi vaieta kokonaan.
”Sä olet niin viaton ja mitään mistään ymmärtämätön”, Mikko jatkoi, hörppäsi maitoa ja nyökkäsi Juusolle. ”Siksi sun ei pidä huolehtia muiden asioista.”
”Jaa. Ilmankos mä en saa miestä, kun en ymmärrä mitään iskemisenkään päälle.”
Mikko hymyili ja vähän naurahtikin, ja Juusolle tuli heti parempi mieli. Hän vilkaisi Samulia, joka tuijotti yhä ulos kuin patsas, ja ajatteli, että ehkä hänen olisi syytä keskittyä välillä johonkin muuhunkin kuin Samuliin ja tämän salaisuuksiin.
Niinpä hän kysyi: ”Kuule, miten olis pitkästä aikaa saunailta?”
-
Voihan lahopäätauti. :D
Mikko ei ole äänessä / kiusoittelemassa Juusoa?! :o Jopas on, mitäs sille on sattunu? Hmm, täähän menee mielenkiintoiseksi, kun kaikki tuntuu olevan poissaolevia ja vain sanovat Juusolle, ettei tarvii huolehtia. Tuo Samulin käytös oli ihan ymmärrettävää, jos se edelleen ei halua avata tarkemmin tapahtunutta. Helpommin sitä varmasti on olla kertomatta asiasta, kun välttelee toista henkilöä. Ei kyllä ehkä fiksuin ratkaisu, mutta kun syistä ei tarkemmin tiedä, niin ei oikein voi sanoa mitään. Ehkä Samuli lopulta kuitenkin suostuu avautumaan Juusolle. :)
Juuso + Mikko + saunailta kuulostaa hyvältä yhdistelmältä. Ja eihän sitä tiedä, siinä saunoessa saattaa mukavasti paljastua salaisuus jos toinenkin. ;) Juusokin saa sitten samalla muuta ajateltavaa, kun ei tuo Samulin tilanne toistaiseksi näytä sille selviävän.
Tää oli oikein mukava kouluarki-pätkä, tykkäsin hirmusesti. :D Tätä on ollut ilo lukea, ja jatkoakin odottelen innolla. Saa nähdä, milloin salaisuudet alkavat selvitä. ;)
Tuhannet kiitokset! ♥
-
Osia tulee sitä vauhtia, ettei väliin meinaa kerkeä juuta sanomaan. :D En kyllä valita tästä tahdista, mukavaa aina napostella muutama osanen kerralla. Tuolla jossain aikaisemmin kyselit, että haittaako ilojuoman nauttiminen näissä, niin itseä ei ainakaan haittaa. Sehän on yleensä aika olennainen osa teekkarikulttuuria. :D
Huhhuu, kylläpä Samuli nyt kerralla muutti pelin henkeä. Ensin ajattelin, että jeejee, kivan viaton Samuli, mutta tämän jälkeen mulla on mitä pelottavimpia skenaarioita mielessä. Ehkä ikäraja karsii niistä joitain pois, haha. Tietysti, kun poikien välit ei periaatteessa ole vielä ihan niin läheiset, niin nostaa rimaa aika korkealle sanoa mitään tai pyytää apua, joten sinänsä ymmärrän Samuliakin. Vaikka tietysti samalla sitten harmittaa Juusonkin puolesta, kun raukka on niin hukassa. Hetken jo tässä miettii, että liittyykö Mikko tähän juttuun mukaan vai onko hänellä vain omat meininkinsä menossa ja on niistä allapäin. Ehkäpä asiat selviää saunaillassa...? ^^
Edelleen supermielenkiintoinen raapalesarja, ja vaikken ihan joka raapaleeseen kerkeäkään kommentoida, niin olen meiningissä mukana vahvasti edelleen! ^^ Kiitokset tästä ja jään mielenkiinnolla venailemaan, mitä seuraavat osaset tuo tullessaan!
-
Felia, niinpä, jotain on kyllä oltava pielessä jos Mikko ei ole alati äänessä ja Juuson kimpussa! ;D Haha. Lahopäätautia on tosiaan liikkeellä yhdellä jos toisellakin, ja syitäkin toivon mukaan paljastuu tässä lähitulevaisuudessa. Ihanaa että tykkäsit tuosta pätkästä, vaikka se kovin arkinen ja tapahtumaköyhä olikin! Lämmittää mieltä. Aina välillä sitä nimittäin miettii, tuleeko kirjoiteltua turhia täyteraapaleita vai saako niistä sittenkin jotain irti. Kiitoksia paljon kommentista, on aina ihanaa kuulla mietteitäsi! :-*
Grenade, äää, tiiän että tahti on nyt ollut aikamoinen! ;D Ei mikään ihme, ettei ehdi kommentoida. Tämä tarina innostaa minua tällä hetkellä kovasti, ja haluan pitää tahtia yllä, koska jotenkin tuntuu, että flow häviää herkästi, jos pidän pidempää taukoa. Mutta kiva kuulla, ettei tahti sinänsä häiritse! Eikä tosiaan tartte stressata kommentoimisesta; minusta on ihanaa kuulla sananen aina silloin tällöinkin, ja se piristää ihan yhtä paljon. ♥ Apua, pelottavia skenaarioita! ;D Saas nähdä, mitä aattelet tämän seuraavan raapaleen jälkeen... Kiitoksia kovasti, olet ihana kun jaksat olla meiningissä mukana! :-*
16.
Suunnannäyttäjä
300 sanaa • inspissana kaikki
Kun Juuso saapui kotipihaan, mattotelineellä istuva mies nousi seisomaan, ja Juuso oli seota askelissaan tunnistaessaan tämän. Jäntevästä ruumiinrakenteesta ja lähes huolitellun rennosta asennosta taskuun työnnettyine käsineen ei voinut erehtyä. Kun mies harppoi lähemmäs, Juuso tunnisti hänet huonosta kasvomuististaan huolimatta myös kasvoista: syvät, tummat silmät, vieno hymy ja siististi trimmattu kokoparta, joka hankaloitti iän arvioimista. Juuso seisahtui, ja hänen sormensa puristuivat olkalaukun hihnan ympärille.
”Juuso Hirvonen, vihdoin ja viimein”, mies sanoi ja ojensi kätensä, johon Juuso tarttui hetken epäröityään. ”Mulla alkoikin jo perse kohmettua. Mä olen Jori. Hauska tavata näin ihan kahden kesken.”
Juuso tuijotti ja tunsi, kuinka hänen kulmansa rypistyivät, vaikka hän yritti estää niitä. ”Miten sä löysit tänne?”
Jorin nauru kumisi. ”No siihen ei paljon vaadittu. Mä tein pienen visiitin teidän killan sivuille ja kuva-albumeihin, ja siellähän sä paistattelit, fuksiryhmäkuvissa Samulin kanssa. Nimetkin löytyi näppärästi kuvateksteistä. Aika kätevä systeemi teillä. Loput hoituikin sitten Fonectan ja Google Mapsin avustuksella, jos kiinnostaa.”
”Mitä sä haluat?”
”Jutella. Mieluiten Samulista, mutta voidaan me säästäkin rupatella.” Jori nauroi ja taputti Juusoa olkapäälle sellaisella voimalla, että Juuson polvet notkahtivat. ”Mä tulin vain kertomaan, että Samuli tuskin tekee mitään sun kaltaisella pehmonallella, josta loistaa universaali kiltteys kilometrien päähän. Turhaan tuhlaat aikaasi. Se tarvitsee suunnannäyttäjää. Sä teet palveluksen kaikille, jos pysyt erossa siitä.”
”Jännä juttu.” Juuson suu tuntui kuivalta. ”Samuli itse ei nimittäin ole pyytänyt mua pysymään erossa, ja sattuneesta syystä mä luotan ennemmin siihen kuin tuntemattomaan partaveikkoon, joka ilmestyy mun kotipihaan isottelemaan.”
Jorin hymy vain voimistui. ”Onko se pyytänyt sulta ylipäätään mitään? Onko se kertonut sulle mitään? Niinpä. Eiköhän siitä voi päätellä, ettet sä kuulu sen elämään. Pehmonalle. Sun kaltaisia saa Cittarin leluosastolta.”
Jori pörrötti Juuson tukkaa. Juuso astui kauemmas, mutta turhaan, sillä Jori heilauttikin saman tien kättään ja lähti astelemaan poispäin. Muutaman metrin päässä hän huikkasi kääntymättä: ”Sinuna kysyisin siltä, nukkuuko se nykyään jo paremmin.”
-
Ai kamala, mulla on vieläkin vähän maha rusetilla kun Juuso on nyt niin pihalla eli yhtä pihalla kuin lukijakin. Jos siis Juuso on pehmonalle ja Samuli ei välitä tai kaipaa sen tyylistä niin mitä ihmettä Samuli piilottelee. Joria ja siihen liittyviä juttuja ilmeisesti ainakin?
Harmittaa kyllä Samulin puolesta. Se varmaan kokee sotkeneensa asioita, kun ei rohkene mennä saman pöydän äärelle syömäänkään. Ihmissuhteet eivät ole helppoja.
-
Hmm, Jori tuli sitten kuvioihin...
Ilmeisesti tämä Jori oli nyt se, joka ns. ahdisteli Samulia siellä pubin vierustalla(?). Pikkuisen pelottavaa oli kyllä, kun se vaan oli ilmestynyt Juuson kotipihaan. Ei ihme, että Juusoa pikkuisen epäilytti... Mutta sitten päästäänkin tuohon, mitä Jori sanoi.
Se oli todella mielenkiintoista. Musta yhä tuntuu, että Jori tuntee Samulin aika paljon paremmin kuin Juuso - tosin viime aikaisten tapahtumien perusteella näyttää siltä, että Juusolla onkin aivan vääränlainen kuva Samulista. Mutta miten Jori ja Samuli sitten tuntee toisensa, onkin toinen juttu. Hmm... Kerrassaan mielenkiintoista. :D Kyllä aikaa vaikuttaa sitä, että Samulilla ei todellakaan ole kovin puhtaat jauhot pussissa. ;) Ja sitten tuo Jorin viimeinen kommentti oli kanssa aika pelottava. Miksi Samuli ei nukkuisi hyvin? Minkälaisia ongelmia tällä oikein on ollut / on kenties yhä? Koska Jori on tietoinen asiasta, niin tämän on pakko olla ollut osallisena jollain tasolla tapahtumiin...
Voi apua, tämä vain menee entistä mielenkiitoisemmaksi ja kimurantimmaksi. Samuli todellakin taitaa olla aikamoinen pakkaus eikä ehkä niin kovin hyvässä merkityksessä - tosin hyvyys riippuu kai sen salaisuudesta. Mutta ahkkshwkcl, haluan tietää lisää ja pian! ;D
Suuret kiitokset! :D
-
Taas monta osaa, enkä ole ehtinyt kommentoimaan näitä. Minulla on paha tapa lukea finiä puhelimella, jolloin kommentointi jää helposti. Mutta yritän nyt paikkailla vähän.
Kiva tosiaan, että tähän tuli näin nopealla aikataululla lisää osia. Vaikka edelleenkin olen ihan kysymysmerkkinä, että mitä, mitä Samuli? Jotakin siellä nyt on enkä oikein malttaisi odottaa asian selviämistä.
Nuo Samulin vastaukset noihin Juuson viesteihin olivat niin ärsyttäviä, että kiristelin hampaitani ;D Ja siis se ei ole toki sinun vikasi, vaan hienoa että jaksat viedä tarinaa näin maltillista tahtia eteenpäin. Se on kunnioitettavaa. Lukija tietenkin haluaisi kaiken nyt heti ;)
Ja sitten vielä Mikkokin. Mikä näitä kavereita vaivaa? Olen täällä nyt aivan tulisilla hiilillä kun haluan vain tietää! Kuka Samuli todella on ja mikä hänen historiansa on? Mikä Mikolla on, sydänsuruja vai jotain muuta? Ja kuka tämä Jori on? Argh!
Tuo oli muuten hyytävä lopetus, nukkuuko se yhtään paremmin, tuli aivan Uhrilampaat ja Hannibal mieleen, brrr.
Joten, jatkoa?
Vendela
-
Fairy tale, Juuso on tosiaankin ihan pihalla! Toivotaan, että sille pian alkaisi selvitä asioita. Tarina etenee vähän hitaammin kuin alun perin aattelin, koska Samuli se vain pitäytyy salamyhkäisyydessään... Kiitoksia paljon kommentista! :-*
Felia, kyllä vain, Jori on juurikin se pubityyppi. Mietin edellistä raapaletta kirjoittaessani, olisiko sitä jotenkin pitänyt selventää tekstissä, mutta rajattu raapalesanamäärä sai jättämään selityksen pois. Hyvä jos kuitenkin selvisi rivien välistä! Iiks, spekulaatioitasi on jälleen mielenkiintoista lukea. Samulilla on salaisuuksia kerrakseen, mutta kyllä tämä vyyhti tästä pikkuhiljaa alkaa purkautua. Kiitos kovasti! :-*
Vendela, ei huolta vaikkei joka välissä ehtisikään kommentoida! Satunnaisetkin kommentit ilahduttavat aina kovasti. ♥ Oi että, ihanaa että olet malttamaton! ;D Tai no ei tietenkään siinä mielessä, että tulisilla hiilillä kärvistely olisi erityisen mukavaa, mutta siinä mielessä kyllä, että tarina käänteineen on onnistunut herättämään mielenkiinnon. Olen otettu siitä. Toivottavasti tämä hitaahko eteneminen ei turhauta liikaa. Kiitos paljon! :-*
17.
Sana sanaa vastaan
300 sanaa • inspissana onnettomuus
Juuso istui jälleen sohvannurkassa ison kahvikupillisen kanssa, tahattomasti täristen ja ajatukset harhaillen. Jorin sanat kiersivät kehää hiljaisessa yksiössä, joka kalpeni lokakuisen iltapäivän kajossa. Pehmonalle, suunnannäyttäjä, nukkuuko se nykyään jo paremmin. Juusosta tuntui, että sillä kertaa hän ei antaisi itsensä tyytyä pelkkiin viesteihin ja vastaamattomiin kysymyksiin, ja niinpä hän etsi Samulin nimen puhelimensa yhteystietoluettelosta, vaikka epävarmuus kiemurteli vatsassa.
Samuli ei vastannut, mutta ei Juuso muuta odottanutkaan. Hän jätti vastaajaan viestin yrittäen kuulostaa edes vähän vähemmän vakavalta kuin läheiselle sattuneesta onnettomuudesta ilmoittava poliisi: ”Olis vähän akuutimpaa asiaa, siksi soittelin. Soita takas kun pystyt. Mun – meidän pitää jutella.”
Sitten hän keitti lisää kahvia, odotti ja säikkyi seinänaapurin kylpyhuoneesta ja marsujen häkistä kantautuvia ääniä.
Tunnin kuluttua puhelin soi. Samuli kuulosti varautuneelta ja hieman hengästyneeltä.
”Hyvä kun soitit”, Juuso aloitti, muttei osannutkaan jatkaa.
”Joo…?” Samuli sanoi hämmennystä äänessään.
Juuso huokaisi. ”Mä tiedän, ettei sun henkilökohtaiset asiat kuulu mulle, okei? Mutta sä varmaan ymmärrät, miksi mä haluaisin tietää, jos sun elämässä on joku, jonka – jonka reviirille mä astun.” Hän sulki silmänsä ja ajatteli, miten typerältä hänen täytyi kuulostaa.
”Siis… Mitä?”
”Jori. Kuka se on?” Juuso kuuli hämmennyksen hiljaisuudessa, joka seurasi kysymystä, ja hän jatkoi: ”Se odotti tuossa pihalla, kun mä tulin kotiin. Kehotti varsin selväsanaisesti pysymään erossa susta. Joten… Onko jotain, mitä mun olisi hyvä tietää?”
Samuli oli pitkään hiljaa. Marsut juoksivat äänistä päätellen kilpaa häkissään.
”Sillä ihmisellä ei ole osaa eikä arpaa mun elämässä, ja mä – mä toivon, että sä uskot ennemmin mua kuin sitä.”
Juuso huokaisi ja haroi hiuksiaan. ”Mä en suoraan sanottuna tiedä, ketä mun pitäisi uskoa, kun sä et kerro mulle mitään. Mä tajuan, että sun elämä on sun elämä, mutta tää Jori vaikuttaa nyt tunkeutuvan munkin elämään.”
Hiljaisuus oli niin hiljaista, että Juuso kuuli sykkeensä. Hän odotti, ja huomaamattaan hän repi hampaillaan peukalonpielensä verille.
”Mun pitää mennä”, Samuli sanoi.
Puhelu katkesi.
-
Hidas eteneminen ei haittaa ollenkaan, se tässä onkin niin hienoa kun paljastat vain pieniä palasia kerrallaan! Joten jatka ihmeessä samalla tavalla äläkä välitä minun ”valituksista” 8)
Mutta argh mihin jätit tämän! Ensin oli ihan huippua että Juuso tarttui härkää sarvista ja halusi selvittää tilannetta ja erityisesti tuota Joria suoraan Samulin kanssa. Juuri näin pitääkin toimia. Mutta sitten tuo Samulin reaktio ja puhelun lopetus ”mun täytyy mennä” sai minut taas kiristelemään hampaitani.
Vaikka toisaalta ymmärränkin että omia salaisuuksia on varmaan vähän vaikea lähteä avaamaan puhelimessa niin toivoisin että Samuli kertoisi edes jotain itsestään. Vaikka aika hidasta tuo lähentyminen on ollut näiden välillä niin uskoisin molempien olevan kuitenkin kartalla siitä mitä toinen tahtoo ja nyt Juuso sanoi sen ensimmäisen kerran myös ääneen, vaikka vähän epäsuorasti.
Kiitos tästä, jään odottamaan jatkoa :)
Vendela
-
Mua on jäänyt vaivaamaan kuinka tuo Jori sanoi "meidän Samuli" tuolla pari pätkää sitten. Silloin jäin miettimään onko tyyppi sukulainen tai kuuluuko Samuli johonkin harrastuspiiriin tai jopa pilvenpolttoporukkaan tms. Nämä ovat nyt tällaisia heittoja, mutta ilmeisessti Juuso parka on kelannut myös kaikkea mahdollista ja mahdotonta on ihan syystäkin vähän raiteiltaan. Mitä syytä jonkun Jorin on tuppautua hänen yksityiselämäänsä.
Samulilla vaikuttaa kanssa olevan nyt joku solmu josta on tullut umpisolmu. Kovasti odotan tuon solmun aukeamista ja sitä että tilanne pääsisi jollain lailla ratkeamaan ilman pahoja "repeämiä." Tätä on mielenkiintoista seurata.
-
Voi Samuli, minkä teki taas...
Tämäpäs on aikamoinen soppa nyt. Juusokin pääsi haluamattaan mukaan ja yrittää sitä nyt parhaansa mukaan selvittää, niin kuin pitääkin, mutta Samuli ei edelleenkään ole yhteistyöhaluinen. Luulisi Samulinkin ymmärtävän, että jos toinen ei halua mukaan, niin voisi sentään avata tilannetta vähän paremmin, jotta Juusolle ei käy huonosti tms. Juuso teki kyllä ihan oikein, kun vaati selitystä tilanteeseen, mutta tuo Samulin "Sillä ihmisellä ei ole osaa eikä arpaa mun elämässä, ja mä – mä toivon, että sä uskot ennemmin mua kuin sitä" -repliikki kuulosti kyllä jotenkin... en tiedä, epäilyttävältä? Kyllä Jorilla ilmiselvästi on jonkunlainen osa Samulin elämässä ollut, mutta mikä on tilanne nyt?
En kyllä yhtään ihmettele, että Juuso ei tiedä, ketä uskoa. Ristiriitaista ja epäilyttävää viestiä tulee sekä Jorin että Samulin suunnalta, niin koitapa siinä nyt arpoa, kumpi puhuu totta ja kumpi ei. Tilanne on oikeasti jo aika hankala. Juuso yrittää saada vastauksia kysymyksiinsä, ja Samuli taas tuntuu haluavan pakoilla koko asiaa. Musta alkaa oikeasti tuntua siltä, että Samulissa on jotain hämärää ja siksi se ei halua Juuson tietävän tarkempia yksityiskohtia.
Kieltämättä mua vähän säälittää Juuso, kun se ei haluaisi sekaantua koko asiaan, mutta sen on vähän pakko - varsinkin, kun Jori löysi sen ja kävi vähän varoittelemassa. Itse varmasti olisin lievästi kauhuissani tuollaisessa tilanteessa. Toki se on ymmärrettävää, että Juuso on huolissaan Samulista - siis jotenkin olen ymmärtänyt, että se on tavallaan myös huolissaan - mutta tilanne ei silti ole helppo Juusolle. Se on vähän niin kuin kahden tulen välissä, ja tuntuu, että yksikin väärä ratkaisu voi olla huono juttu.
Oho, menipäs tämä spekulointi hieman synkäksi, mutta nää pienet vihjeet saa kyllä pohtimaan kaikkea mahdollista. On tosi mielenkiintoista nähdä, mihin tilanne kehittyy - selviääkö solmut vai ei. :D Tykkäilen hirmusesti ja jatkoa halajan. :D
Kiitos ♥
-
Ette uskokaan, miten paljon teidän kommenteista oli taas kerran iloa! Tuo edellinen raapale oli jostain syystä tosi hankala kirjoitettava, varmaan hankalin tähänastisista, ja olin siitä aika epävarma, mutta teidän kommentit valoivat minuun taas uskoa.
Vendela, cliffhangereita, hahaa. ;D Raapaleet tulee helposti jätettyä ärsyttäviin kohtiin, kun pitää kikkailla pienten sanamäärien kanssa. Onneksi tämä tarina on nyt kuitenkin jatkunut ihan kohtalaiseen tahtiin ainakin meikän mittapuulla, niin ei tarvitse kovin kauaa kärvistellä jatkoa ootellessa. Hyvä huomio muuten tuo, että Juuso taisi edellisessä pätkässä tosiaan ensimmäistä kertaa tuoda kiinnostuksensa esiin ihan sanallisesti, vaikkakin vähän ehkä rivien välissä. Toivottavasti se saa Samulin vähän ajattelemaan. Kiitoksia kovasti! :-*
Fairy tale, iiks, hauskaa että olet kiinnittänyt huomiota "meidän Samuliin"! Katsotaan, ehkäpä tuostakin heitosta vielä selviää jotain. Juuso on tosiaankin raiteiltaan, ja olen hyvin samaa mieltä myös Samulin umpisolmusta, huhhui. Jospa se siitä vielä aukenisi. Kiitos kovasti! :-*
Felia, huiui, oletpa saanut pitkästi asiaa yhdestä raapaleesta! Mielenkiinnolla täällä lueskelen ajatuksiasi. Pienoinen soppa tässä on tosiaankin tainnut kiehahtaa. Minua vähän turhauttaa Juuson puolesta, kun se haluaisi vastauksia ja vieläpä ihan oikeutetusti, mutta Samulilta tuntuu nyt puuttuvan yhteistyöhalu kokonaan. Yhdyn siis voivottelemaan, että voi Samuli, minkä teit. ;D Minäkin muuten veikkaan, että Juuso on myös ihan vain huolissaan Samulista, mikä ehkä mutkistaa kuviota entisestään. Kiitoksia hirmusti! :-*
18.
Ylös, ulos ja lenkille
300 sanaa • inspissana ylös
Ylös, ulos ja lenkille oli Juuson lääke sydänsuruihin, joten hän otaksui sen tepsivän myös uhkailevia joreja ja salaperäisiä samuleita vastaan. Kunnon maailmanparannussaunailta oli toinen hyväksi havaittu rohto, mutta koska Juuso ja Mikko olivat sopineet sellaisen vasta viikonlopuksi, Juuson oli turvauduttava muihin menetelmiin. Niinpä hän lähti iltarasteille tuulettelemaan itseään ja ajatuksiaan.
Juuso tiedosti juoksevansa kovempaa kuin olisi kannattanut, mutta hän ei voinut sille mitään. Ehkä hänen kehonsa kuvitteli pystyvänsä pinkomaan pakoon epävarmuutta ja pelkoa, joita hänen sydämensä tuntui pumppaavan verenkiertoon jokaisella lyönnillään.
Niin – ja toivotonta ihastusta.
Juuso tajusi sen pysähtyessään hetkeksi polunvarteen tutkimaan karttaa. Oli kuin fyysinen rasitus olisi yhtäkkiä pyyhkäissyt ylimääräiset ajatukset mielestä ja kirkastanut kaiken. Juuso tukeutui viereiseen mäntyyn ja kuunteli syksyisen havumetsän hiljaisuutta, jota hänen oma puuskutuksensa rikkoi.
Hän oli ihastunut. Ei etäältä eikä suloisen viattomasti niin kuin hänelle monta kertaa aiemmin oli käynyt, vaan nopeasti ja vaativasti. Koko siihenastisen syyslukukauden Samuli oli ollut yksi Juuson elämän keskiöistä, melkein yhtä keskeinen kuin elämän perustarpeet.
Juuso nojasi selkänsä mäntyyn, painoi takaraivonsa vasten rosoista kaarnaa ja sulki silmänsä. Yhtäkkinen ymmärrys olisi saattanut jopa tuntua hyvältä, jos sen varjossa ei olisi väijynyt pahaenteinen aavistus siitä, että heidän juttunsa saattaisi olla ohi pikemmin kuin se oli alkanutkaan. Vain muutaman päivän aikana varovainen toiveikkuus oli taittunut ahdistavaan epätietoisuuteen. Oli Jori, joka käski pysymään erossa Samulista; Samuli, joka ei puhua pukahtanut; Juuso, jonka ihmissuhdetaidot eivät varsinaisesti olleet Dr. Philin luokkaa. Pallo oli Samulilla ja erä päättymässä, mutta mitä jos Samuli ei heittäisikään?
Lopulta Juuso havahtui jonkun kanssasuunnistajan askelten tömähdyksiin ja sai liikettä niveliinsä. Maalissa hän yllättyi ajastaan, joka oli oikeastaan ihan mukiinmenevä. Pinkominen oli kai kompensoinut hänen tuumaustaukoaan.
x
Kotona Juuso sai huomata, ettei hän kuitenkaan ollut onnistunut pakenemaan ajatuksiaan. Kun hän retkotti sängyssä unta odotellen, Samulin kasvot palasivat kerta toisensa jälkeen hänen mieleensä. Niiden katse oli vuoroin huvittunut ja itsevarma, vuoroin hätäinen ja hallitsematon.
-
Olipa mukavan rauhallinen osa kaikkien tapahtumien jälkeen. Hieno lääke Juusolla sydänsuruihin, parempi kuin ryyppääminen tai joku muu typeryys :)
Ihanaa kun tunteet heräilivät ja konkretisoituvat. Tykkään.
Pahoittelut lyhyestä kommentista, mutta puhelin. Kiitos kuitenkin tästä, kiva kun tähän on ilmestynyt näin mukavalla tahdilla uutta luettavaa!
Kirjoitusintoa toivotellen,
Vendela
-
Vendela, kivaa että osan rauhallisuus miellytti! Välillä tekee hyvää pysähtyä ja käsitellä vähän hahmon mielenmaisemia. Juusolla on minustakin tosi hieno lääke sydänsuruihin, peukut hälle! :) Tähän väliin tulikin nyt pientä kirjoitustaukoa, kun opinnot on pitäneet sen verran kiireisenä (ja väsyneenä, hah!) viime aikoina, mutta jospa se tahti tästä taas kiristyisi. Kiitos tuhannesti! :-*
19.
Pisteet kotiin
300 sanaa • inspissana lukio
Myöhemmin viikolla Juuso oli mukana järjestämässä fuksien kyykkäturnajaisia. Kilta oli saanut lainaan läheisen lukion pihakentän, jonka sorapohja oli otollinen karttujen viskelemiseen. Ehtona oli, että kyykkääjät pysyttelisivät vesilinjalla. Juusoa alkoholittomuus ei haitannut, vaikka teekkarikyykkään usein kuului kiinteästi vettä vahvempien nauttiminen. Hänen puolestaan alkoholittomia opiskelijatapahtumia olisi saanut olla enemmänkin, sillä ne houkuttelivat puoleensa myös niitä, joita ryyppääminen ja rellestäminen ei kiinnostanut.
Kun ensimmäiset kyykät oli saatu kumottua, Juuso lähti kampukselle täyttämään vesipulloaan. Hän oli hölkännyt pitkän lenkin ennen turnausta, ja häntä janotti niin, että hän näki melkein kangastuksia.
Kun hän lähti takaisin kohti lukiopihaa, hän kohtasi heti ulko-ovista ulos päästyään Samulin ja yllättyi niin, että oli pudottaa vesipullonsa. Samuli seisahtui rappusten juurelle ja näytti liian hyvältä iltapäiväauringon valossa. Juuson mielessä käväisi ohimennen, että Samuli oli niitä ihmisiä, joiden epäkohtia kirkaskaan valo ei paljastanut, koska niitä ei yksinkertaisesti ollut. Hänen vatsassaan muljahti.
”Moi”, Samuli tervehti, siristeli silmiään rappusten yläpäähän seisahtunutta Juusoa tiiraillessaan ja nosti kätensä häikäisysuojaksi. ”Mä tulin vähän myöhässä, ja Mikko sanoi, että sulta saisi fuksipassiin leiman. Se ei tiennyt, mihin sä häivyit, joten se lähetti mut katsomaan.”
Juuso vilkaisi rannekelloaan ja totesi kadottaneensa ajantajunsa. Hän oli jäänyt suustaan kiinni erään diplomityötä tahkoavan kaverinsa kanssa ja viettänyt vedenhakureissullaan ilmeisesti puoli tuntia.
”Tota, joo”, Juuso sanoi, laskeutui askelmat maan tasalle, tasapainotti vesipullon reisiensä väliin ja kaivoi leimasimen haalareidensa reisitaskusta. ”Anna tänne vaan.”
Samuli laski käden päälaeltaan ja ojensi fuksipassinsa. ”Mä myös päällystin sen. Siitäkin saa kuulemma pisteen. Jokunen tässä puuttuu vielä, että saa lakin vapuksi…”
Juuso taiteili merkinnät kummallisen tietoisena kömpelyydestään, ja kun hän ojensi passin takaisin, Samulin sormet koskettivat hänen omiaan sekunnin verran liian pitkään. Samuli katsoi häntä ilmeettömänä, vakavana, ja Samulin viileänharmaat silmät olivat tehdä Juuson hulluksi.
”Ison kanssa flirttailusta ei valitettavasti saa pisteitä”, Juuso totesi ja nappasi vesipullon reisiensä välistä.
Sydän pamppaillen hän harppoi kohti kyykkäpaikkaa ja jätti Samulin taakseen.
Taustatietoja: kyykkä on perinteinen Karjalasta peräisin oleva ulkoilmapeli, jossa pyritään poistamaan puisia lieriöitä eli kyykkiä peliruudusta kyykkämailoja eli karttuja heittämällä. Kyykkä on suosittu opiskelija-aktiviteetti joillain paikkakunnilla, ja se näyttää osapuilleen tältä (https://i.imgur.com/PlbOj9Q.jpg). Fuksipassi sen sijaan on passi, johon teekkarifuksit keräävät fuksipisteitä osallistumalla erilaisiin tapahtumiin ja suorittamalla erinäisiä tehtäviä. Jos fuksi saa ajoissa kasaan pakolliset pisteet ja riittävästi ylimääräisiä, hän saa teekkarilakkinsa vapuksi, mutta jos ei, lakin saaminen venähtää jonnekin äitienpäivän tienoille. Eri yliopistojen käytännöissä toki saattaa olla eroja, mutta periaate on kuitenkin osapuilleen tällainen. :)
-
Jo kahdeskymmenes raapale, iiks! *pomppii kädet kohti kattoa* ;D Olen yhä innoissani tästä tarinasta, ja tämän työstäminen on tarjonnut ihanan pakoreitin kaikista elämän hankaluuksista tämän kevään aikana. Muistelen tulevaisuudessa varmaan lämmöllä tätä kevättä, kun olin vaihto-opiskelijana Tanskassa ja kirjoittelin höpsöä teekkariromantiikkaa päivät pääksytysten, haha.
20.
Vaikeita valintoja
300 sanaa • inspissana kaunis
Juuso yritti päättää, söisikö mieluummin makaroni- vai maksalaatikkoa. Kaupassa ei juuri ollut houkuttelevia valmisruokatarjouksia, joten hän oli vaivatta pystynyt rajaamaan vaihtoehdot kahteen suosikkiinsa, mutta niiden välillä päättäminen ei ollutkaan aivan yksinkertaista, varsinkaan kun vieressä hyppelehti joku yli-innokas taapero, joka yritti saada isänsä ostamaan kananugetteja.
Puhelin helähti taskussa tekstiviestin merkiksi, ja Juuso päätti pitää tuumaustauon ja tarkastaa, kuka häntä kaipaili. Oli poikkeuksellista saada ihan tavallinen tekstiviesti, sillä lähes kaikki viestintä oli siirtynyt jo aikoja sitten Facebookiin ja WhatsAppiin. Juuson lähipiiristä ainoastaan isä piti yhä kiinni perinteisistä tekstiviesteistä. Joskus Juusosta tuntui, että isä olisi oikein mielellään lähetellyt sähkösanomia tai jopa pullopostia, jos muu maailma vain olisi ollut vastaanottavainen.
Juuson saama viesti oli multimediaviesti ja sisälsi kuvan, joka sai Juuson painamaan puhelimen nopeasti rintaansa vasten, jottei kukaan muu näkisi näyttöä. Hänen sydämensä oli yhtäkkiä hypähtänyt kurkkuun, ja hän vilkaisi ympärilleen, mutta muut asiakkaat olivat keskittyneitä kuka mihinkin: ostoskärryjen työntämiseen, tuoteselosteiden tihrustamiseen, ylähyllyjen tuotteiden kurottelemiseen.
Juuso nappasi sekä makaroni- että maksalaatikon ja kiiruhti kassalle.
Pyörätelineiden luona hän nojautui betoniseinään, henkäisi ulos ja avasi kuvan uudelleen. Kuvan keskiössä oli nuori mies, alaston ja hyvin hoikka. Hän seisoi valoisassa huoneessa viistossa niin, että hänestä näkyi vain selkäpuoli, vasen kylki, oikea käsi jonka hän oli nostanut niskaansa – ja toinen puoli kasvoista. Kasvot suuntautuivat lattiaa kohti silmät ummistettuina, kevyt hymy huulilla, ja ne olivat Samulin kasvot.
Juuso henkäisi, piti katseensa visusti poissa nuorukaisen vartalosta ja yritti keksiä tämän kasvoista edes yhden eroavaisuuden. Kulmakarvan levollinen kaari, vino hymy, vaaleat hiukset jotka vetivät lyhyydestään huolimatta säkkärään kiharaan – Juusosta tuntui, että hän katseli ilmiselvää Samulia, ehkä pari vuotta nuorempaa mutta kuitenkin ilmiselvää. Kuva oli kaunis, jopa taiteellinen, mutta pelottavan häiritsevä.
Ennen kuin Juuso ehti tehdä mitään, samasta tuntemattomasta numerosta helähti toinen viesti.
No, jokos sä olet päässyt ihailemaan tätä näkymää ihan oikeassa elämässä? Niin arvelinkin…
Juuso nojasi seinään osaamatta tehdä mitään.
-
Uh, muutama osa ehtinyt tulla. Luin muuten edellisen myöhään eilen illalla enkä osannut odottaa näin kutkuttavaa jatkoa heti tälle päivälle. Mukavaa kun inspiroidut kirjoittamaan, sillä sulla on myös innokkaita lukijoita ja tämän seuraajia. :-)
Minä voisin siirtyä Juuson isän kanssa tuonne pullopostien lähetysrinkiin, se olisi hyvin leppoisaa. Oli muuten hauska yksityiskohta tässä pätkässä tuo pullopostin maininta.
Mutta hui, kukas lähettelee nimettömiä viestejä noin rohkealla kuvalla höystettynä?
Kummitteekohan Samulin taustalla joku mustasukkainen ex? Ja millähän tasolla Jorin näpit ovat tässä pelissä, siitähän alkoi tulla jo vähän vainoajan varjo Juuson elämään.
-
Oho, muistelin, että olisin jo kommentoinut tuota 18. raapaletta, mutta en sitten ilmeisesti ollutkaan. Sitten vielä näköjään ehti ilmestyä pari uuttakin rapsua. :D Noh, nyt korjataan tuo puumerkin puuttuminen.
Rapsu 18.
Kyllähän se Samuli on Juuson ajatuksiin ihan kunnolla jäänyt, ei siitä vaan pääse yli eikä ympäri. :D Mutta onhan se vähän kinkkinen tilanne, jos ei meinaa saada ajatuksiaan pois toisesta. Helposti sitä alkaa touhuamaan kaikenlaista, että edes hetken ajatukset on muualla, mutta heti kun rauhoittuu paikalleen, ajatukset karkaa taas siihen toiseen. Kun sitä oikeasti tykkää, niin eipä se unohtaminen niin helppoa olekaan.
Rapsu 19.
No huhhuh, tässähän taas lenteli kipinät, kun Juuso ja Samuli kohtasi toisensa. Voin niin kuvitella tuon Juuson kömpelyyden, kun se sitä leimaa Samulin fuksipassiin laittoi... :D Tilanne on jo ollu aikamoinen jonkun aikaa kaksikon välillä, joten ei ihme, että on pikkuisen hankalaa kohdata toinen. Tunteiden myllerrykseen on Juusolla varmasti totuttelemista.
Tuolla oli lisäksi maininta tapahtuman alkoholittomuudesta, ja siitä saat ison plussan! Alkoholittomat tapahtumat saa varmasti enemmän osallistujia myös niistä, jotka eivät välitä alkoholin kanssa rellestämisestä. :D Onhan se hyvä ottaa kaikki huomioon eikä vain ne, jotka tykkää juhlia railakkaammin. :D
Rapsu 20.
Voi ei, tämä ei luvannut hyvää - tai oikeastaan kuva ja sen jälkeen tullut viesti ei lupaa hyvää. Mulle tuli sellainen kutina, että Jori oli taas asialla... Kuka muukaan se voisi olla? Jori, kun on ollut jo esillä, ja sanonut uhkauksensa, joten voisi kuvitella, että se ei ihan helpolla jätä asiaa sikseen. Kieltämättä tässä alkaa jo pikkuisen pelottaa, mistä on oikein kyse. Se Jori vaikuttaa jotenkin niin hämärältä tyypiltä... Mutta siis, tässä ei kyllä Jorista puhuttu, että ehkä en sen enempää analysoi tätä. Toivottavasti pian selviää, kuka kuvan ja viestin lähetti.
Nää oli taas erittäin kivoja palasia, ja pahoitteluni, että kommentoinnissa kesti. Jatkossa yritän taas pysyä mukana vauhdissa. :D
Suuren suuret kiitokset ja syvä kumarrus! :D
-
Jätän taas puumerkkini, että luettu on, vaikka kommentointi on ollut taas unohduksissa.
Tuo Pisteet kotiin osa oli jotenkin taas ihanan rauhallinen ja leppoisa. Vähän pientä flirttailua, mutta ei mitenkään vakavaa. Mietin, että miten nämä pojat/nuorukaiset/miehet pystyvät olemaan näin tyyniä toistensa seurassa. Etenkin ihailen tuota Juuson itsehillintää, vai onko hän vielä niin epävarma tuosta heidän jutustaan?
Mutta sitten tämä jälkimmäinen osa pudottikin taas varsinaisen pommin. Eiköhän tuo viesti tullut siltä Jorilta. Mutta motiivi? Mikä on motiivi lähettää tuollainen kuva Juusolle? Tämähän vain herättää entistä enemmän Juuson mielenkiinnon (tai ainakin minun mielenkiintoni heräsi!) ja luulisin että Juuso haluaa nyt selvittää että mitä kaikkea Samuli oikein salailee. Ja etenkin tuo viesti oli erittäin mystinen. Mitä tässä on nyt oikein meneillään? Tahdon tietää!
Lisäksi jäi vaivaamaan se, että selvästi kuva on otettu joko tarkoituksella, mutta ainakin Samuli on ollut tilanteessa omasta tahdostaan. Sellaisen kuvan siitä ainakin saa. Ja mitä ihmettä Juuson nyt pitäisi tehdä ja mitä hän aikoo tehdä. Kerro nyt pian! ;D
Kaikesta huolimatta, kiitos näistä,
Vendela
-
Uuh, tämä käy jännäksi!
Samulilla on salattu menneisyys, mistä tämä ei selvästikään ole kovin ylpeä, mutta uskon että aihe on myös aika kipeä. Ja koska Samppa on niin cool, se vain haluaa pitää kulissit pystyssä, mutta Juuso on niin kiltti ja pihalla ja aarrgh. Ihanaa draamaa.
Selvästi näkyy jäljestä, että pidät tämän kirjoittamisesta, pidä nyt vain hyvä vire päällä ;> Minä odotan täällä <3
Kiitos.
-
Aijaijai, koko hommahan muuttaa koko ajan muotoaan! Mitä Jori oikein puuhailee taustalla, ja miksi hän kokee asiakseen tunkea toisten reviirille? Alkaa melkein pelottaa Juuson puolesta, toivottavasti hän ei vahingossa ole sotkeutunut mihinkään kovin vakavaan.
Jee, kyykkää! Kyllähän tästä ihan teekkarivibat tulee, ja kyykkä on jees, vaikken itse niiden muutaman pelikerran jälkeen ole voinut mestariksi itseäni tituleerata. :D Mukavaa, että vaikka tässä on näitä vakavampia aiheita, niin opiskelijakulttuuri on kuitenkin vahvasti myös läsnä. Tuo luonnollisuutta tarinaan. ^^
Oi että, toivottavasti Mikon ja Juuson saunailta toisi jonkinlaista rauhaa Juuson elämään. Ja toivottavasti Samuli ja hän ehtisivät ihan kunnolla keskustella. Mahtaneekohan Samuli edes tietää, että Jori (tai kuka sitten olikaan, mutta vahva veikkaus Jorissa) levittelee hänen kuviaan? Urgh, mikä tyyppi.
Edelleen suurella mielenkiinnolla venailen, mitä tulevaisuus (tai sinä) keksii poikien päänmenoksi! Kiitos näistä raapaleista. ^^
-
Pahoittelut pienestä tauosta! Sain kumppanini tänne Tanskaan vieraaksi, ja viime päivät ovatkin kuluneet käytännössä kaiken muun kuin kirjoittamisen parissa. Nyt sain onneksi rykäistyä seuraavan raapaleen tässä tenttiin valmistautumista vältellessäni. Tämä on taas tällainen rauhallinen väliosa, mutta toivottavasti paikallaan junnaaminen ei turhauta liikaa. Raapaleittain eteneminen on välillä yhtä tuskaa! ;D
Fairy tale, innokkaat lukijat ja seuraajat kyllä inspiroivat enemmän kuin mikään muu! ♥ Haha, pullopostien lähetysrinki, se voisi kyllä tarjota hauskan hengähdystauon kaiken nykypäivän teknologian keskellä. Kyllä se taitaa olla Jori, joka tuon kuvan lähetti, ja se alkaa tosiaankin saada jo vähän vainoajan piirteitä. Katsotaan, mihin tässä vielä päädytään... Kiitos paljon! :-*
Felia, ei huolta vaikka jäisikin osia väliin, tiedän kuitenkin että seurailet ja se tieto merkitsee jo todella paljon! :) Tilanne on kieltämättä kinkkinen, kun Juuso ei saa Samulia mielestään ja puhelimeen vain kilahtelee mystisiä alastonkuvia. En haluaisi olla Juuson saappaissa juuri nyt! Iiks, kivaa että alkoholittomuus sai erityismaininnan! Minustakin on mukavaa, että kaikki huomioidaan ja että hauskaa osataan pitää myös ilman promilleja. Kiitos paljon! :-*
Vendela, Juuso on kyllä varsinainen tyyneyden perikuva! Veikkaan, että sen sisällä myllertää aika tavalla, mutta se vain jotenkin onnistuu kätkemään näkyvimmät ulkoiset ilmentymät, ehkä koska Samulikin on niin cool. Veikkaan myös, että Jorin viesti herättelee Juuson mielenkiintoa entisestään. Ainakin toivon, että herättelee, koska ehkä se saa Juuson vihdoin toimimaan! Vastauksia joutuu oottelemaan vielä hetken, mutta yritän päästä niihin käsiksi mahdollisimman nopeasti. Kiitos kovasti! :-*
Isfet, minäkin uskon, että Samulin salaisuuteen liittyy myös jotain aika kipeää, mikä saa sen entistä enemmän kiertelemään sitä ja välttämään sen paljastumista. Ja Juuson kiltteys ja hämmennys taitavat tehdä siitä Samulille vain helpompaa. Eikä, rakastan sitä että kutsuit Samulia Sampaksi! ♥ Ja myös sitä, että jaksat seurailla tätä tarinaa. Lämpimät kiitokset! :-*
Grenade, muodonmuutoksia kerrakseen! Minuakin melkein jo hirvittää Juuson puolesta, kun sitä tuolla tavalla pommitetaan. Jorin motiiveista toivottavasti selviää jotain vielä myöhemmin, ja uskallan myös luvata, että pian päästään seurailemaan Juuson ja Mikon saunailtaa. Ihanaa jos olen onnistunut kuljettelemaan opiskelijakulttuuria mukana tarinassa ja että se on tuntunut luontevalta ja toiminut tasapainottavana tekijänä. Ei ole onneksi kaikki niin vakavaa, kun välillä vähän kyykätään. Suuret kiitokset sinulle, ihanaa että mielenkiintoa on yhä! :-*
21.
Koukku kitusissa
300 sanaa • inspissana kuollut
Kotona Juuso ryhtyi salapoliisiksi ja sai selville, että 041-alkuinen puhelinnumero viittasi DNA:n prepaid-liittymään. Toisaalta hän ei edes tarvinnut salapoliisintaitoja sen päättelemiseen, että salaperäinen viestittelijä oli todennäköisesti Jori. Juusolle oli käynyt jo harvinaisen selväksi, että Jori tiesi – tai ainakin oli tietävinään – Samulista jotain, mistä Juusolla ei ollut aavistustakaan, ja vähintäänkin yhtä selväksi oli käynyt myös se, että Jori halusi karkottaa Juuson Samulin elämästä. Juuso mietti pitkään, jättäisikö Jorin viestit suosiolla omaan arvoonsa vai vastaisiko jotain, mutta lopulta uteliaisuus ja vastaansanomisen halu voittivat.
Sinuna lopettaisin tuon lapsellisen ahdistelun.
Ai, pehmonallea ahdistaa. Aiotko sä käydä vastahyökkäykseen? Opitko sä taistelutaitoja Toy Storysta?
Jos sun tavoite on loukata mun miehisyyttä, metsään menee.
Ehkä sun miehisyyttä loukkaakin se, ettet sä saa Samulia.
Juuso tuijotti vastausta, ja vaikkei hän olisi halunnut myöntää sitä, jossakin hänen sisuksissaan kuohahti. Sitten hän kuitenkin tajusi, ettei niin epärakentavaa keskustelua ollut mitään järkeä jatkaa. Jorista ei irronnut mitään muuta kuin asiattomuuksia ja turhauttavan salamyhkäisiä vihjailuja, jotka eivät johtaneet mihinkään. Juuso keskitti mieluummin energiansa sen pohtimiseen, miten hän toimisi Samulin suhteen. Samuli ei edelleenkään ollut pyytänyt Juusoa perääntymään, mutta toisaalta Juusosta tuntui, että hän jättäisi alastonkuvayllätykset jatkossa mieluummin saamatta.
Juuso avasi television ja päätyi tuijottamaan norjalaista kalastusdokumenttia, jossa kalastaja parhaillaan roikotti käsissään kuollutta kalaa ja esitteli sen kitusiin juuttunutta koukkua. Juuso ei voinut olla ajattelematta, oliko hänkin pohjimmiltaan pahaa-aavistamaton kala koukku kitusissa. Vedätettiinkö häntä? Oliko hän sinisilmäinen?
Hän ei tiennyt, mutta yhdestä asiasta hän alkoi pikkuhiljaa varmistua: hänen pitäisi kysyä Samulilta suoraan, selvällä suomen kielellä ja kiertelemättä, ja mieluiten kasvotusten eikä puhelimitse. Halusipa Samuli tai ei, Juuso oli sotkettu hänen henkilökohtaiseen elämäänsä, ja Juusosta tuntui, että hänellä oli oikeus saada vastaukseksi jotain muutakin kuin älä huolehdi ja korvaan lyöty luuri.
Juuso päästi marsut jaloittelemaan ja keskittyi kalastusdokumenttiin. Jorin kanssa käyty sananvaihto ja Samulin kuva häälyivät kuitenkin alati tietoisuuden takamailla ja kurkkivat olan yli.
-
No niin, tiesin, että se viestittelijä oli Jori. :D
Mutta Jorista viis, Juuson on aika keskittyä siihen, miten saa tietoa irti Samulista. Kuten tässäkin pätkässä tuli ilmi, niin Juuso on vedetty mukaan matkaan ja kyllä sillä on oikeus tietää tarkemmin, mistä on kyse. En yhtään ihmettele, jos Juusosta tuntuu siltä, että sitä vedätettäisiin tms. Tilanne on kaikkea muuta kuin selkeä ja on hankala tietää, ketä uskoa. Mutta ehkä se Samuli lopulta suostuu avautumaan Juusolle... :)
Innolla odottelen, mitä jatko tuo tullessaan! :D Suuren suuret kiitokset tästä. ♥
-
Kyllä tässä alkaa itsekin miettimään noita Jorin motiiveita.
On helppo samaistua vähän levottomaan Juusoon, joka yrittää keskittyä telkkariohjelmaan, mutta sieltäkin tuleva ohjelma kietoutuu omaan tilanteeseen ja korvien välissä tapahtuvaan myllerrykseen.
Ja Samuli ei taida ihan tietää, kuinka syvälle Juuso onkaan tässä vaiheessa vedetty mukaan.
-
Hienoa, jos Juuso laittaa (lempeästi) Samulin selkä seinää vasten ja vaatii hieman vastauksia kuten Feliakin tuossa sanoi. Ja onhan tässä sekin, että mitä ihmettä Samuli itse tykkää siitä, että Jori levittelee hänen kuviaan ym Juusolle. Itse en olisi kovin tyytyväinen tuollaiseen toimintaan. Toki vielä ei ole kerrottu mikä Jorin ja Samulin suhde toisiinsa oikeastaan on. Ehkä Jori kiristää Samulia? Ja kuten Fairy tale sanoi, niin Jorin motiivi kiinnostaa kyllä kovasti.
Tykkäsin viittauksesta Toy Stroyyn :D
Jatkoa jään odottelemaan,
Vendela
-
Seuraavat seitsemän inspissanaa on poimittu tutulla kirja auki ja sormi satunnaiseen kohtaan -taktiikalla Victor Hugon Kurjat-teoksesta, koska kyseinen tiiliskivi lojui juuri sopivasti kumppanini yöpöydällä. Se on tosin lojunut siinä jo useamman vuoden. Saas nähdä, saako tuo sitä koskaan kahlattua loppuun. :D
Felia, olen samaa mieltä siitä, että Juuson olisi nyt hyvä keskittyä tietojen kaivamiseen Samulista. Se höppänä on vain niin saamaton! No, jospa se saisi vielä kerättyä itsensä ja kohdattua Samulin. Toivon myös, että Samulikin rohkenisi joskus vielä avautua Juusolle, koska eihän tästä tällaisesta tule mitään. Suuret kiitokset sinulle! :-*
Fairy tale, kivaa että Juusoon on pystynyt samaistumaan ja että tunnelmat ovat välittyneet. Minullekin käy joskus niin, että jokin asia pyörii mielessä tauotta ja kytkeytyy kaikkeen ympärillä tapahtuvaan, vaikka kuinka yrittäisi keskittyä muihin juttuihin. Ei ole kivaa se. Kiitoksia kovasti! :-*
Vendela, lempeä selkä seinää vasten laitto olisi nyt kyllä tervetullut ratkaisu Juusolta! Vielä tässä raapaleessa ei siihen päästä, mutta toivottavasti lähitulevaisuudessa kuitenkin. En olisi minäkään varmaan kovin tyytyväinen Jorin toimintaan, jos olisin Samulin saappaissa nyt, huhhui. Mutta Samulin ja Jorin suhteesta pitäisi kyllä piakkoin selvitä lisää! Äää, tuntuu että hoen tuota koko ajan, toivottavasti joskus oikeasti pääsenkin sinne saakka... :D Kiitoksia kovasti! :-*
22.
Savustettuja huolia
300 sanaa • inspissana hiukan
Kiuas sihisi ja päästeli aimo annoksen höyryä. Juuso pudotti pään polviinsa kuuman aallon hyökyessä yli ja korventaessa hartioita. Mikon sauna oli varsinainen pätsi, ja Mikko oli kovien löylyjen ystävä. Joskus he mittelivät löylynsietokykyjään, ja yleensä Mikko voitti. Sinä lauantai-iltana tarkoitus oli kuitenkin vain ottaa rennosti, saunoa kaikessa rauhassa ja ottaa hiukan kuppia, ja niinpä Juuso älähtikin, kun Mikko heitti uuden kauhallisen melkein heti edellisen perään.
”Yritätkö sä savustaa mut ulos?” Juuso puuskahti.
”Mä yritän savustaa susta tietoja, hölmö. Miten Samulin kanssa menee?”
Juuso nojasi selkänsä varoen seinään, totutteli kuumaan puuhun ja tuijotti vastapäisestä seinästä tihkunutta pihkanoroa. Hän ei tiennyt, mitä vastata. Hän ei osannut kertoa Jorista, sillä eihän hän itsekään tiennyt juuri mitään.
”En mä tiedä”, hän vastasi ja hörppäsi oluttaan. ”Voi olla, ettei tästä tuukaan mitään.”
Mikko huokaisi ja hautasi kasvot kämmeneensä. ”Miksei kenelläkään voi mennä hyvin?”
Juuso kurtisti kulmiaan. Ei ollut Mikon tapaista voivotella maailman menoa. Mikko oli muutenkin ollut omituinen, jotenkin tavallista vaisumpi. Juuson mieleen palasi maanantainen ruokailu, ja hän päätti kysäistä uudestaan siltä varalta, että sauna ja olut kirvoittaisivat Mikon kielenkannan: ”No, mikä mättää? Dippatyöahdistusta?”
”Sitäpä sitä. Sun täytyy kuule ryhtyä mun labra-assariksi. Polyaniliini- ja polyuretaanikomposiiteista ei pahemmin ole seuraa.”
Juuso naurahti. Mikko oli jo aloittanut diplomityönsä siinä, missä Juuso ei ollut suonut omalleen juuri ajatustakaan.
”Ja sitten on tietysti Heidi”, Mikko huokaisi ja otti pitkän huikan. ”Se keskeytti amiksen taas. Porukat ei saa siihen enää mitään kontaktia. Viime viikonloppuna se karkasi kotoa ja ilmestyi mun kynnykselle kinuamaan rahaa. Äiti kertoi, että se heilastelee jonkun kolmekymppisen äijän kanssa…”
Heidi oli Mikon seitsemäntoistavuotias pikkusisko. Juuso ei ihmetellyt Mikon huolta yhtään, ja yhtäkkiä hän tunsi piston sydänalassaan. Juuso oli niin keskittynyt Samuliin ja omiin sydänsuruihinsa, ettei hän pysynyt edes perillä parhaan ystävänsä kuulumisista.
Juuso viskasi vuorostaan vettä kiukaalle. Hän päätti unohtaa Samulin ja omistaa illan Mikolle ja ystävyydelle.
-
Vaikka haluaisinkin saada nopeasti tietoja Samulista ja Jorista, niin silti tämä pätkä tuli hyvään saumaan. Juusolla on muutakin elämää kuin Samuli, joten hyvä että hän välillä keskittyy ystävän murheisiin. Toki heti tietenkin mielikuvitukseni lähti laukalle, että onko Heidillä jotain yhteyttä Joriin. Hmmm.... Voihan tuo 30-äijä olla ihan sattumaakin...?
Toivottavasti Heidin asiat ratkeavat hyvin. Ja toivottavasti Juuso saa viimeinkin otettua itseään niskasta kiinni ja juttelee Samulille ;) Jään odottelemaan jatkoa, eikä kiirettä tapahtumien etenemisen kanssa. Nautinto on lukea hidasta kehittymistä :)
Kiitos tästä,
Vendela
Ps. Jos inspissanoja kaipaat niin voin muutaman keksiä, ilmoittele vain.
-
Tämäpäs oli kiva kaveri-pätkä. :D
Kyllähän se oli aikakin, että Mikko ja Juuso voivat ottaa rennosti ja viettää laatuaikaa keskenään. Saunakeskustelu ei ehkä iloisinta ollut, mutta selkeästi molemmilla pojilla on ollut omia huolia, joten ehkä ne oli hyvä tuoda esiin. Ikävä juttu tosiaan tuo Mikon pikkusiskon tilanne. Kyllä minäkin olisin huolissani, jos mun pikkuveli liikkuisi epämääräisessä porukassa, ei puhuisi vanhemmille ja ilmestyisi sitten jossain vaiheessa rahaa kinuamaan. Ei siis ihme, että Mikko on huolissaan. Toivottavasti Heidi ei ole sotkeutunut mihinkään pahaan...
Vendela tuossa mainitsikin mielikuvituksensa miettineen Heidin yhteyttä Joriin. En nyt muista tuliko jossain vaiheessa Jorin ikä ilmi, mutta voisi olla hyvinkin mahdollista, että Heidillä on jokin yhteys Joriin. Sitä kautta nää kaikki tapahtumat olisi linkittyneinä toisiinsa... Hmm, mut tää tosiaan on aika hatusta heitettyä spekulaatiota. Ehkä jatkossa selviää, kuka on yhteydessä ja kehen. :D
Kun on omia ongelmia ja niihin keskittyy, ei välttämättä osaa ajatellakaan, että muillakaan ei ehkä mene niin hyvin. Mutta ehkäpä pojat tuon saunahetken myötä saivat juteltua ja ovat paremmin perillä toistensa kuulumisista. :D
Suuret kiitokset taasen!
-
Minulla on tämän sarjan kanssa sellainen kaikkimullehetitännenyt -olotila, mutta näillä mennään. Tietysti olisin halunnut saada lisää tietoa tapauksesta Samuli, mutta totta on, että Juusolla on muutakin elämää. Senkin on välillä hyvä päästä näytille, varsinkin kun Mikko on niin kiva kaveri.
Sauna on ihana paikka, pitäisi kirjoittaa enemmän siitä. Varsinkin kun se tosiaan kirvoittaa kielenkantoja. Hyvä että Mikko sai vähän vapautettua huoliaan Juusolle, siitä se helpottaa. Vaikka onkin aina kamalaa, kun rakkailla menee huonosti. Varsinkin jos se on selkeästi niiden omaakin syytä.
Kiitos <3
-
Vendela, Juusolle tekee kyllä varmaan hyvää keskittyä välillä johonkin muuhunkin kuin Samulin vatvomiseen. Ihastuneena ja sydänsuruisena se ei vain taida olla ihan helppoa. En luonnollisesti ota kantaa mielikuvituslaukkaan, mutta Heidistä mahdollisesti kuullaan vielä jatkossa! Ja nyt kuullaankin sitten muista jutuista, iiks. Kiitos hirmuisesti kommentista! :-* Ai niin, ja kiitos myös inspissanatarjouksesta, kovin ystävällistä! Saatan hyvinkin yksäröidä sitten, kun tämä nykyinen inspissananippu alkaa lähestyä loppuaan. :)
Felia, kivaa että kaveriteema miellytti! Yritän vähän, ettei ihan kaikki pyörisi tuon ihastustuskailun ympärillä, ja Mikosta on aina kivaa kirjoittaa. Heidin asiat vaikuttavat kieltämättä olevan aika huolestuttavalla tolalla, mutta toivottavasti ne siitä vielä selviävät. Paljon kiitoksia! :-*
Isfet, täällä minä kirjoittajan ilkimys vain panttaan mielenkiintoisia tietoja, hähää! ;D No ei, en minä tahallani hirveästi pitkitä, ja tähän seuraavaan raapaleeseen onkin jo kylvetty yksi mahdollisesti mielenkiintoinen tiedonmurunen. Toivottavasti niitä tipahtelee pian lisääkin. Sauna on kyllä ihana paikka, I second that! ♥ Oikein sielu lepäsi kun siitä kirjoitti. Kiitoksia sinulle, olen niin iloinen kun olet matkassa mukana. :-*
23.
Rohkeudesta
300 sanaa • inspissana koju
Saunailta sai Juuson tajuamaan, ettei hänen olisi mitään mieltä roikkua Samulissa, jos Jori jatkaisi hyökkäyksiään ja Samuli Jorista puhumisen välttelyä, ja niinpä Juuso juoksi Samulin kiinni kampuksen pihalla, kun hän seuraavan kerran näki tämän. Oli aurinkoinen mutta tuulinen tiistai-iltapäivä. Tuuli pahoinpiteli pihalle pystytettyä Nenäpäivä-säätiön kojua, ja Juuso ihmetteli ohimennen, mikseivät nenäpäiväläiset siirtyneet sisätiloihin kampanjoimaan. Kenties se johtui auringosta; olihan auringonpaiste harvinaista herkkua lokakuussa.
”Kuule”, Juuso aloitti ja pysähtyi hetkeksi hengittämään ja keräämään rohkeutta. ”Mä en haluaisi näyttää sulle tätä, mutta musta tuntuu, että mun on pakko. Onko tää kuva susta?”
Juuso ojensi puhelimensa kohti Samulia, ja hänestä tuntui keljulta, vaikka hän tiesi, ettei voisi varmistua nuorukaisen henkilöllisyydestä näyttämättä kuvaa Samulille. Samuli tuijotti kuvaa mitään sanomatta, ilmeettömänä, ja kun Juuso veti puhelimensa takaisin, Samulin silmät jäivät tuijottamaan tyhjyyteen.
”Mä poistan tän nyt”, Juuso jatkoi, poisti viestin ja oli tavallaan helpottunut päästessään siitä eroon, ”mutta mun täytyy tietää, miksi Jori lähettelee mulle tällaisia kuvia. Mun täytyy tietää, kuka se on. Sä tajuat kyllä.”
Samuli ei hievahtanutkaan, ei edes kohottanut katsettaan Juusoon. Tuulenpuuska pörhäytti Samulin hiuksia ja taivutti hänen takinkaulustaan.
Juuso nielaisi vaivalloisesti ja jatkoi: ”Ja jos sä et ole valmis puhumaan, mä en näe muuta vaihtoehtoa kuin – kuin pysytellä erossa susta ja tästä kaikesta.”
Samuli havahtui vihdoin, vilkaisi Juusoa ja käytti kättään niskassa. Sitten hänen katseensa kuitenkin palautui takaisin jonnekin Juuson vatsan seutuville, ja Juuso alkoi laskea sekunteja. Viidentoista sekunnin kuluttua hän katsoi parhaaksi taputtaa Samulia olalle, kääntyä ja lähteä kävelemään kohti bussipysäkkiä.
Hän oli jo melkein pysäkillä, kun hän kuuli juoksuaskelia takaansa ja tunsi käden hartiallaan.
Samulin katse haahuili jossain Juuson jalkojen takana hänen sanoessaan: ”Se oli mun tennisvalmentaja. Se oli mun tennisvalmentaja, ja mä olin pelkkä eksynyt teinipoika, okei? Mä en ole missään tekemisissä sen kanssa enää.” Samuli vaihtoi painoa jalalta toiselle ja vilkaisi ympärilleen. ”Voitaisiinko me jutella jossain – muualla?”
Nyt se tapahtuu, nyt se tapahtuu! ;D On varmaan hulluuden merkki olla täpinöissä oman höperön tarinansa etenemisestä, mutta kun!
-
Jes, jes, jes! No nyt tämä etenee :))
Ei ole yhtään hölmöä olla täpinöissään omasta tarinastaan, sillä niin minäkin olen lukijana! Ja se on aina hyvä merkki, sillä silloin ollaan oikealla polulla, tarina kiinnostaa ja menee eteenpäin :)
Mutta siis, nytkö se sitten tapahtuu? Pianko me saadaan tietää lisää Jorista? Mutta tietääkö Samuli niistä sen motiiveista... hmm... No, se varmaan selviää. En muuten pistäisi yhtään pahakseni, jos tuo the keskustelu jakautuisi useampaan rapsuun, mutta toki teet niin kuin hyvältä tuntuu.
Tuo oli muuten toki hyvin ja oikein kirjoitettu ratkaisu Juusolta. Jos itse olisin ollut tuossa asemassa, en varmaan olisi pystynyt olemaan noin rauhallinen, mutta voi Juuso <3 Se, että se näytti kuvan oli hyvä, se että se poisti sen oli parempaa ja sitten tuo viiteentoista laskeminen, olalle taputus ja lähtö. Voi luoja kun olin täällä ihan hermona, että miten tässä käy. Onneksi Samuli taitaa olla kuitenkin sen verran kiinnostunut, että on valmis kertomaan Juusolle. Mitähän sieltä nyt sitten tulee? Jännittää!
Huh, miten sait näin lyhyessä pätkässä aikaan niin valtavan tunnereaktion lukijassa. Pisteet siitä :) Nyt jään (malttamattomana) odottamaan jatkoa. Mihin nämä menevät juttelemaan ja mistä ne sitten lopulta puhuvat.
Vendela
-
Koska oon kierrellyt ja kaarrellut tätä topaa jo pitkään ja vähän tietyllä tavalla ahdistunut siitä, kuinka pitkälle on edetty ja kuinka kauan mulla menee lukemiseen&kommentointiin, niin päätin nyt että luen/kommaan niin monta kun ehdin ja jatkan sitten myöhemmin kun on taas aikaa ;D
4.
Hahaa! Juusoa ahdistaa tutkailla toisen FB-profiilia ja sivua noin yleensäkin. Voin totaalisesti samaistua tähän, koska joskus on tullut käytyä selailemassa sivua ja sitten myöhemmin on tullut sellainen fiilis, kuin olisi tonkinut toisen kirjoituspöydän laatikon läpi tai jopa lukenut päiväkirjaa! Vaikka tokihan faboon ei laiteta mitään mitä ei halua kansalle näyttää, mutta silti. Hienoa, että Juuso uskaltautui viestitteleemaan \o/
5.
Juuso käänsi selkänsä peilikuvalleen ja heitti treenikassiinsa tavalliset pelivaatteensa ajatellen, että jos hän ei kelpaisi Samulille sellaisenaan, olkoon sitten niin.
Atta boy <3 ihanan terve asenne Juusolla, tykkään muutenkin kovasti tästä hahmosta <3
6.
ILKEÄ JUUSO! Mutta voi jösses miten tiivis tunnelma tuossa matsin jälkilöylyissä! Ihan itsekin piti pysähtyä hengittämään (tai muistuttamaan, ettei kandee ehkä pidättää hengitystä noin kauan...). Intensiivistä!
7.
Aw, söpöä Juusolta huolehtia, että Samuli on tietoinen siitä että lupa kysytään ensin ja sitten vasta, köh, niin. Mutta kävihän se tavallaan ilmi tuossa edellisessäkin, kuinka Juuso pysähtyi varmistamaan, että suudelma oli Samulille okei, ennen kuin hyppäsi syvään päätyyn. Näin kuvainnollisesti ;) Ja huh Samulia ja tuollaista selkääntulemista, heh, ja korvantakapusuttelua <3 aikamoista kuumottelua pojilla! Me likey ;D ;D ;D
Okei, eka sivu taklattu, mä luulen että jätän tän nyt tähän ja lähden valmistautumaan töihinlähtöön ;D jatka jatka sarjaa, oon aivan varma, että siellä on jo mahtavia uusia raapiksia odottelemassa, mutta että niille lisäkappaleille on varmasti myös tilaa <3
-
Jee, nyt se tapahtuu. :D Vihdoinkin asiat alkaa selvitä!
Vai on se Jori ollut Samulin tennisvalmentaja... Hmm, tuo tieto herättikin vaikka minkälaisia ajatuksia. Saa nähdä, osuuko niistä yksikään kuitenkaan oikeaan. ;) Mutta mahtavaa, että saamme pian tietää lisää Samuli-Jori -kuviosta ja Juusokin saa sitten rauhan - ainakin toivottavasti. Oon kyllä tosi innoissani enkä malta oottaa jatkoa. ;D
Onneksi Juuso otti nyt vihdoinkin ohjat omiin käsiinsä. Niinhän se on mentävä, jos muut eivät aloitetta asioiden eteenpäin viemiseksi tee. Ja tuokin oli hyvä pointti, että jos Samuli ei suostu puhumaan, niin Juuso jättäytyy koko hommasta. Ilmeisesti tuon myötä Samuli sitten teki ratkaisun, että parempi alkaa puhua, jos kerran haluaa vielä olla tekemisissä Juuson kanssa. Hyvä niin siis. :D
En osaa sanoa nyt enempää, mutta into piukeana odottelen jatkoa! :D
Kiitän ja kumarran ;D
-
Vaikka sauna olikin kuuma pätsi, niin oli jollain lailla seesteistä lukea Juuson ja Mikon välistä keskustelua. Lukijaakin muistutetaan että on myös muuta elämää, eikä kaikki pyöri Samulin ympärillä. Tai Jorin? Jos toisille tulikin pahoja aavistuksia Jorista myös Heidin kohdalla, niin minulle se ei tullut mieleen.
Nyt tuli vastauksiakin. Vai tennisvalmentaja, joka siis käyttii sitä sanaparia "meidän Samuli" jota olen jäänyt nakertamaan täällä itsekseni.
Jännityksellä jään odottamaan tuota poikien keskustelua, mitä siitä sitten avautuukaan. Olen avoinna kaikenlaisille mahdollisille jatkoille, koska tämä on nyt sellainen vyyhti, joka voi edetä ihan miten tahansa...
Kiitos. :)
-
Wäää, taas on vierähtänyt reilu viikko edellisestä! Olen huomannut, että mitä pidempiä pausseja pidän, sitä vaikeammalta tarinaan palaaminen tuntuu, mutta nyt tuli väkisinkin tällainen tauko, kun Suomeen palaamiseen on liittynyt yhtä sun toista härdellinpoikasta ja arkirytmi on vielä varsin hukassa. Mutta eiköhän tää tästä taas! Ihanaa kun jaksatte lukea ja kommentoida, se motivoi ja innostaa huisisti. ♥
Vendela, hyvä jos en vaikuta ihan höpsähtäneeltä täpinöidessäni tätä tarinaa! :D Välillä nimittäin tuntuu höpsähtäneeltä, kun pyörittelen tätä niin paljon päässäni ja elän tässä tavallaan niin vahvasti mukana. Tuo "nyt se tapahtuu" -hihkuntani viittasi enemmänkin tuon edellisraapaleen tennisvalmentajapaljastukseen ja sen myötä pikkuhiljaa paljastuviin muihin asioihin, eikä tarkoitus ole läväyttää kaikkea kerralla pöydälle. Eipä nämä hahmot siihen taipuisikaan, kun Samuli on niin estoinen kaikkine salaisuuksineen eikä Juuso oikein osaa vaatia vastauksia. ;D Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa, ja varmasti useampaan raapaleeseen ripoteltuna! Pirun vaikea tämä raapaleformaatti, mietin jo pitäisikö pätkäistä tämä sarja tähän ja aloittaa ihan kunnon jatkis, mutta toisaalta tämä tarjoaa myös kivasti haastetta, mikä motivoi puskemaan etiäpäin. Kiitos paljon kommentista! :-*
Bbutteli, voi sinä ihana ihminen! ♥ Elä ihmeessä ota stressiä lukemisesta ja kommentoimisesta, kyllä tämä tarina täällä sinua oottelee! Ymmärrän kyllä hyvin ahdistuksesi, koska itekin poden sitä usein jatkiksia seuratessani. Ihanaa kuitenkin, että kävit lukemassa ekan sivun ja jakamassa ajatuksiasi! Eihän sitä tosiaankaan tartte kerralla kaikkea rykäistä, ja onhan näitä raapaleitakin tähän jo kertynytkin aikamoinen keko. Voi että, sanasi merkitsevät mulle niin paljon, ja olen ihan onnessani niistä! Erityisesti minua ilahduttaa se, että tykkäät Juusosta ja sen asenteesta. Sillä on tosiaankin ihastuttavan terve ja jotenkin mutkaton suhtautuminen moneen asiaan! On oikein virkistävää kirjoittaa tuollaisen tyypin näkökulmasta, kun ite en ihan kyllä yllä samanlaiseen järkevyyteen. Jees, mää tässä yritän jatkella, ja tervetuloa mukaan sitten taas kun on aikaa ja sellainen fiilis. Kiitos hirmusti! :-*
Felia, hihii, kivaa että tennisvalmentajapaljastus on herättänyt ajatuksia. Mullakin on kovasti mielessä kaikenlaista, mutta ottaa varmaan aikansa ennen kuin saan sen kaiken ympättyä näihin raapaleisiin, tai ees osan siitä. Hiljakseen edetään, mutta toivottavasti kuitenkin edetään eikä vallan poljeta paikallaan. Minäkin iloitsen siitä, että Juuso otti vihdoin ohjat omiin käsiinsä, ja etenkin siitä, että se toi esiin perääntymisen siinä tapauksessa, ettei Samuli rupea puhumaan, koska se varmaan tosiaankin oli tärkeä tekijä siinä, että Samulista irtosi sentään jotain pientä. Ei Juuso kuitenkaan varmaan loputtomiin halua roikkua Samulissa ja saada Jorilta hämyjä alastonkuvia. Kiitos paljon! :-*
Fairy tale, ihanaa että saunaosaa oli seesteistä lukea! Pyrinkin sitä kirjoittaessani vähän sellaiseen fiilikseen, että onhan sitä elämässä muutakin kuin epätoivoinen ihastus ja omituinen vainoajahyypiö. Veikkaan, että etenkin Juusolle se on tärkeä tajuamus, koska sen elämä on niin vahvasti pyörinyt Samulin ympärillä. Jees, hieman tuli jo vastauksia, ja toivotaan että pian tulee lisääkin! Aikamoinen vyyhti tästä tosiaan on kehkeytynyt, eikä itellenikään oo vielä päivänselvää, miten se lopulta aukeaa. En osannut tarinaa aloittaessani ollenkaan ennustaa, millaisia mutkia matkan varrelle vielä tuleekaan, mutta ehkä siksi tämän kirjoittaminen onkin niin kiinnostavaa. Kiitos paljon! :-*
24.
Kahvia, kvartsia ja kysymys
300 sanaa • inspissana kivi
He päätyivät luovimaan kampuksen lähitienoilla ja lopulta istahtamaan penkille tienvarteen. Juuson takeaway-kahvi maistui kitkerältä, eikä näkymä autotielle ollut kovin kummoinen, mutta auringonvalo sentään piristi raidoittamalla ja laikuttamalla maisemaa puiden välistä siivilöityessään.
Samuli laski teensä jalkojensa juureen jäähtymään, nosti maasta pikkuruisen kiven ja puhalsi pölyä sen päältä. ”Kvartsia”, hän sanoi.
Juuso katseli epätasaista, läpikuultavanvalkoista kiveä ja oli aikeissa kysyä jotain, mutta sitten Samuli sulki kiven nyrkkiinsä, nojautui selkänojaa vasten ja huokaisi niin, ettei sitä voinut kuulla – sen saattoi vain arvata katsomalla.
”Kuten mä sanoin, mä en ole enää tekemisissä sen kanssa”, Samuli aloitti ja tuijotti jonnekin tien toiselle puolelle. ”En ole ollut aikoihin. Oli silkkaa sattumaa, että me törmättiin silloin siinä baarin ulkopuolella. Mä olin iltalenkillä, ja se ilmestyi jostain. Niin kuin säkin silloin.” Samuli naurahti ja pudisti hieman päätään, mutta vakavoitui sitten ja pudotti katseen polviinsa. ”Se – se valmensi mua silloin, kun mä vielä pelasin. Mulla oli vähän – no, vaikeaa – silloin.”
Juuso ei ollut tunteiden tulkitsemisen taituri, mutta jopa hän tajusi, että Samulin oli vaikea puhua ja ylipäätään olla siinä. Samulin olkapäät olivat vajonneet eteenpäin, vaikka yleensä Samuli oli ylpeän suoraryhtinen, ja katse pysyi polvissa ja ääni hiljaisena.
”Meidän välit katkesi lopullisesti, kun mä lähdin armeijaan. Sitten mä muutin tänne opiskelemaan, eikä mulla ollut aavistustakaan siitä, että sekin asuu nykyään täällä.” Samuli vilkaisi Juusoa, mutta käänsi saman tien katseensa pois. ”Ja mitä tulee sun häiriköimiseen… No, mä – mä en ymmärrä enkä tietenkään hyväksy sitä. Ne on sen omia edesottamuksia, mutta mä… Mä voin yrittää puhua sille.”
Juuso ajatteli Samulia selkä pubin ulkoseinää vasten painettuna, ja jostain syystä häntä kylmäsi. ”Häiriköikö se suakin?”
Samuli naurahti ja alkoi pyöritellä poimimaansa kiveä sormissaan. ”Sä et tunne sitä.”
”En”, Juuso sanoi hiljaa, ”en tosiaankaan. Mutta tunnenko mä loppujen lopuksi suakaan?”
Autot kaasuttelivat heidän ohitseen, Juuson kahvi oli edelleen kitkerää, ja kysymys jäi leijumaan ilmaan.
-
Woah, olipa hienoa saada asioihin vähän selvennystä! Vaikka se olikin Samulille rankka asia, niin Juuson kannalta parempi, että hän tietää edes jotain. Sääliksi käy molempia, kun Jori vaikuttaa melko lailla menneisyyteensä liikaa jumahtaneelta ja muutenkin ihmisskeidalta. Toivottavasti kaikkien huolet, jopa Mikon kun jätkä vaikuttaa niin mukavan rennolta, ihana sivuhahmo, hellittäisivät vähäsen ja Juuso ja Samulikin pääsisivät takaisin sille samalle aaltopituudelle.
Juuso, Juuso, Juuso. Ei kai kukaan voi toista kokonaan tuntea. Anna Samulille aikaa, toinen on sydän karrella kertomassa asioita, joita ei välttämättä ole kovinkaan monelle kertonut. Ole tukena, äläkä tuollainen muuli. :D Hieno raapale!
Kylläpä tämä rapsusarja pitää meikäläisen otteessaan, kutkuttavaa meininkiä! Tällaista opiskelijameininkiä on hauska seurata sivusta, kun oma on niin puuduttavan tylsää, haha. Jatkoa odotellessa! ^^
-
Nyt jäi kyllä ilmaan leijumaan tuo tuntemisasia. Eihän Juuso tiedä Samulista paljon mitään, saati sen menneisyydestä, Jorista ja nykyisestä häiriköinnistä.
Jospas pojat saisivat Jorin nalkkiin tai jotain? Taitaa olla vaarallinen mies.
Huomaan, että omat mielipiteet jostain Jorista kerää negatiivia ajatuksia. Sitten jäin miettimään, että pakko siinä on olla jotain hyvääkin, koska se on voittanu nuorten ihmisten luottamuksen puolelleen ja ehkä myös jollain lailla tukenut (aluksi) vaikka sitten kaikki tuki olisikin kääntynyt päälaelleen, hyväksikäyttöön ja muuhun epämääräiseltä haiskahtavaan. Mutta oletan että perästä kuuluu.
-
No niin, johan sitä päästiin keskustelua avaamaan. :D
Kummallekaan ei tuntunut keskustelutilanne olevan helppo eikä ihme. Samulilla on ties minkälaisia epämiellyttäviä kokemuksia taustalla ja Juusoa varmasti turhauttaa koko soppa. Ei ole helppoa näillä pojilla, ei. Jori tosiaan tuntuu olevan aika epäilyttävä tyyppi ja millähän tavalla Samulilla oli vaikeaa silloin joskus...? Ja sitten tuolta tuli vielä tuo Samulin "Sä et tunne sitä" -kommentti. Joo, eihän se Juuso tunnekaan Joria, mutta tässä väkisinkin vähän näytti siltä, että kohta se olis oppinu tuntee sen edes jollain tasolla.
Eihän Juuso Samuliakaan tunne, mutta eipä Samuli siihen tutustumiseen kovin kummoisia tilaisuuksia ole tarjonnut ainakaan viime aikoina. Toki vaikeista ajoista on hankala puhua ihmiselle, jota ei tunne, että sinällää Samulin vetäytyminen on ollut ihan ymmärrettävää. Ja vielä jos siellä menneisyydessä on tapahtunut jotain, minkä Samuli haluaa niin kovasti unohtaa, niin se vielä kai lisää sitä vastahakoisuutta asioiden avaamiseen. Mutta toivottavasti pojat selvittävät tämän Jori-jupakan ja voivat sen jälkeen jatkaa tutustumista toisiinsa ilman mitään suurempia häiriötekijöitä. :)
Tykkäsin taas hirmusen paljon ja jatkoa odottelen innolla! :D
Kiitos ♥
-
Uuh, mielenkiintoista, todella mielenkiintoista. Nämä asiat eivät sitten olekaan aivan niin yksinkertaisia kuin ensin näytti, joten hienoa jos tätä saadaan nyt nautiskella monessa rapsussa. Toki heti heräsi myös huoli, että miten tässä nyt oikeastaan käy? Juuso on ollut ihanan ymmärtäväinen ja pitkäpinnainen, mutta nyt tulikin mielenkiintoinen heitto. Juuso joutuu nyt miettimään itsensä kanssa, että haluaako hän jotain enemmän Samulista vai ei. Tai sitten Samulin on vakuutettava Juuso siitä, että hänet kannattaa tuntea. Ah, kuinka ihanan kutkuttavaa :D
Tämä raaple muotona on kyllä varmasti haastava (itse en ole koskaan kokeillut kirjoittaa), mutta sanoisin, että jatka tällä tavalla. En toki tiedä miten pitkäksi olet tämän ajatellut tai mitä kaikkea haluat kertoa tässä tarinassa, mutta sanoisin, että jos lopetat tämän tähän, niin voi olla vaikeaa (?) siirtää tarina pidempään tekstiin. Lähinnä tarkoitan tällä sitä, että silloin tämä rapsusarja saattaisi jäädä hieman vajaaksi juonen ja loppuratkaisun kannalta. Joko pitäisi löytää tosi hyvä loppukoukku tähän, niin että tämä toimisi tekstinä yksinään tai sitten jatkaa tällä samalla linjalla niin pitkään, että tähän mennessä esinnousseet langat saadaan solmittua. Tämä niin kuin näin lukijan näkökulmasta ajateltuna.
Mutta teetpä niin tai näin, niin kovasti tsemppiä kirjoittamiseen :) Meitä on monta, jotka haluamme tietää miten tässä oikein käy!
Vendela
-
Grenade, minunkin käy ehkä vähän sääliksi näitä tyyppejä, hankalassa rakosessa ovat kumpainenkin! Etenkään Samulia ei käy kateeksi, kun se on niin vaikeiden asioiden äärellä, mutta eipä kyllä Juusoakaan, kun se on tempaistu mukaan tahtomattaan eikä se tiedä oikein mistään mitään. En haluaisi olla kumpikaan juuri nyt! ;D Tai toisaalta voisin olla kumpi tahansa, koska ihastuspuoli on kiva, heh, mutta olisi niitä miinuksiakin kyllä muutama. Apua, muuli-Juuso! ♥ Oli se ehkä vähän muuli tuossa edellisessä, mutta jospa se vähän inhimillistyisi tässä. ;D Oi voi, ihanaa että sarja on pitänyt otteessaan ja että opiskelijameininki on viihdyttänyt! Minunkin opiskelijaelämä on hyvin tylsää. Laaharitkin on pölyttyneet kaapissa varmaan viimoset kaksi vuotta. Kiitoksia paljon ihanista sanoistasi! :-*
Fairy tale, kivaa jos tuntemisasia jäi leijumaan ilmaan lukijoillekin! Se on minustakin ihan mielenkiintoinen aspekti tässä kuviossa. Iiks, olen niin innoissani noista Jori-pohdinnoistasi, ja toivonkin, että tarina etenisi vauhdilla, jotta pääsisin availemaan Joria lisää. Pitää vain sitkeästi jaksaa kirjoittaa, vaikka välillä vähän takkuaakin. Kiitos kovasti! :-*
Felia, jep, ei taida olla helppoa kummallakaan juuri nyt. Iiks, ihanaa että tarina on herätellyt ajatuksia ja pohdintoja! Niitä on aina jännää lukea. Olen kyllä niin samaa mieltä siitä, ettei Samuli tosiaankaan pahemmin ole niitä tutustumismahdollisuuksia tarjonnut, ei ainakaan millään hopeatarjottimella. Toivottavasti tilanne vielä muuttuu ja pojat pääsisivät tutustumaan paremmin puolin ja toisin. Kiitoksia paljon! :-*
Vendela, juu, ihan yksinkertaisesta tai ainakaan yksiselitteisestä kuviosta ei ole kyse, ja asioiden avaamiseen menee varmasti muutamakin rapsu. En ole vielä varma tämän sarjan lopullisesta pituudesta, koska olen toistaiseksi vain hahmotellut vähän ääriviivoja ja avainkohtauksia pääni sisällä, mutta mulla on kyllä aika hyvä käsitys siitä, mitkä asiat haluan käsitellä juuri tässä sarjassa ja mitä haluan jättää mahdollisesti sitten myöhemmäksi. Pyrkimys on tehdä tästä suht kokonaiselta tuntuva paketti, ja siksi olen toistaiseksi pitäytynyt raapaleformaatissa, vaikka tiukkaa on välillä tehnyt. Minustakin tuntuu, että sarja saattaisi jäädä häiritsevän vajaaksi, jos yhtäkkiä loikattaisiin pidempilukuiseen jatkikseen, puhumattakaan siitä miten hankalaa näitä kuvioita olisi siirtää sellaiseen varsinkin tällaiselle kirjoittajalle, joka ei ole tottunut pitämään pidempiä kokonaisuuksia kasassa ja joka suorastaan pelkää niihin tarttumista. Mennään siis tällä nyt toistaiseksi, ja eiköhän tästä valmista saada vielä jossain kohtaa. :) Kiitos kovasti tuesta ja kannustuksesta! :-* Ja kiitos muutenkin ihanasta kommentista!
25.
Vaikeita asioita ja aikoja
300 sanaa • inspissana väikkyä
Juotuaan he jatkoivat läheiselle pururadalle. Hiljaisuudesta oli ollut helppo lipua muihin puheenaiheisiin ja taas takaisin hiljaisuuteen, ja Juuson päässä harhaili ajatuksia, joista hän ei saanut kiinni. Niiden joukossa oli kysymättömiä kysymyksiä, mutta niistä oli vaikea erotella sellaisia, joita olisi kannattanut saati kehdannut kysyä.
Lopulta hän sai eroteltua yhden, sen joka oli vaivannut häntä pitkään, ehkä kaikista pisimpään: ”Kuule, mikset sä ole kertonut mulle näistä asioista aiemmin? Mä olen kuitenkin kysynyt aika suoraan.”
Samulin kävelyvauhti hidastui hetkellisesti, vaikka he luovivat jo valmiiksi varsin verkkaisesti. Katse käväisi metsässä, sitten taivaassa, kaikkialla muualla paitsi Juusossa.
”Ne on asioita, jotka mä olen jättänyt taakse, ja mä haluan myös pitää ne siellä.”
Hiljaisuus palasi. Vain tuuli ujelsi ja vaatteet kahisivat; askeleet vaimenivat pehmeällä, neulaspeitteisellä radalla.
Samuli karaisi kurkkuaan. ”Usko tai älä, mä haluaisin tutustua suhun paremmin, mutta jotkin asiat… Jotkin asiat on sellaisia, että niistä on vaikea puhua.” Samuli naurahti ja potkaisi suuren kuusenkävyn jonnekin radanvarteen. ”Niistä on vaikea puhua edes itselleen. Tiedät varmaan.”
Juuso ajatteli sitä, miten häntä oli kiusattu yläasteella. Hän ajatteli sitä kertaa, kun hänen päänsä oli työnnetty vessanpönttöön ja hän oli puoliksi toivonut hukkuvansa. Sitten hän ajatteli sitä monessa mukana olevaa isovastaavaa ja kaikkien kaveria, joka hän yliopistossa oli, ja yhtäkkiä hänestä tuntui, että hän todella tiesi.
”Mä ymmärrän, jos sä haluat viheltää pelin poikki”, Samuli sanoi.
Nekin sanat jäivät leijumaan ilmaan. Vastatuuli yltyi koleaksi puuskaksi, ja Juuso värähti. Hän ajatteli edelleen elämänsä ikävintä vessareissua ja sitten Samulia, joka haparoi sanoissaan ja oli niin kaukana siitä itsetietoisesta nuorukaisesta, joka tämä yleensä oli.
Juuso taputti Samulia olalle. ”Mitä jos sä tulisit käymään mun luona huomenna, jos kerran haluat tutustua paremmin? Äiti kärräsi mulle hirveän satsin mustikoita pakkaseen, ja mä voisin pyöräyttää niistä piirakan. On muuten parasta mustikkapiirakkaa ikinä, ihan vain tiedoksi.”
Juuso vilkaisi Samulia, ja tämän huulilla väikkyi hillitty mutta välitön hymy.
-
Ihanaa, että molemmilla on tahtoa yrittää, se on hyvä. Ja mustikkapiirakka, nam!
Kun ajattelen uuden suhteen aloittamista, tai ylipäänsä toiseen tutustumista niin luottamus on kyllä tosi tärkeä juttu. Toivottavasti Samuli avautuu ja kertoo menneisyydestään, vaikka se ei varmasti helppoa olekaan mutta kannattaa varmasti, mikäli hän mielii saada Juuson :) Ja toki Juuson täytyy antaa jotain vastineeksi. Näen kuitenkin, että molemmat haluavat yrittää ja jään odottamaan kuinka mustikkapiirakan syönti sujuu.
Kiva jos pitäydyt tässä vaiheessa tässä raaple-muodossa. Miusta tämä toimii hyvin ja saat kuitenkin vietyä tarinaa mukavasti eteenpäin. Tsemppiä :) Vaikka tämä vaatiikin hieman enemmän, niin luulen että on kuitenkin hyvä tässä vaiheessa. Kirjoitusintoa!
Kiitos tästä,
Vendela
-
Huh, olipas tässä rauhallinen tunnelma. :)
Jutustelu ei luonnollisestikaan aina suju ja, kun siirrytään vaikeimpiin aiheisiin, niin ei ihme, jos on vaikeaa löytää sanoja. Ja kuten Samulikin sanoi, niin ne haluaa usein jättää taakseen eikä vatvoa niitä enää. Onneks Juuso kuitenkin kohotti tunnelmaa sillä, kun mainitsi yhteisen ajan vieton ja mustikkapiirakan. Nam, mustikkapiirakkaa. :P
Innolla odotan, mitä mustikkapiirakan ääressä tulee tapahtumaan. ;) Toivottavasti pojat saisi käytyä asioita läpi sen verran, että molemmille jäisi parempi mieli. Kaksikko tosiaan tarvitsee yhteisen ajan viettoa rennoissa merkeissä ja tietenkin ihan vain kahdestaan. :D
Tää oli ehkä kököin kommentti ikinä, mutta tykkäilen edelleen ja jatkoa odottelen suurella innokkuudella. :D
Kiitän ja kumarran ♥
-
Tämän osan myötä toivottelen kaikille hyvää vappua näin hieman etukäteen! :) Pääsen viettämään elämäni ensimmäistä teekkariwappua, ties vaikka riennoista tarttuisi matkaan lisäinspiraatiota...
Vendela, jep, molemmilla onneksi tuntuu olevan tahtoa yrittää! Sillä pääsee varmasti jo pitkälle, jos sitä vain on tarpeeksi. Luottamus on kyllä minustakin tosi tärkeä asia, ja sen puutetta on vaikea kompensoida millään, jos tavoitteena on läheisempi ihmissuhde. Todella toivon, että Juuso ja Samuli vielä onnistuvat rakentamaan sille perustukset. Kiitoksia paljon! :-*
Felia, ei tosiaankaan ihme eikä mikään, jos puhuminen vähän takkuaa, kun puheenaiheena on vaikeita asioita. Olen samaa mieltä, pojat tartteisivat nyt todella sitä yhteistä aikaa ja mieluiten ihan kahden kesken ilman häiriötekijöitä! Jospa se puhuminenkin siitä pikkuhiljaa sitten helpottuisi, kun oppisi tuntemaan toisen paremmin. Höpspöps, eihän tuo oo kökköä kommenttia nähnytkään! Kiitos kovasti! :-*
26.
Salaisia reseptejä
300 sanaa • inspissana vaatimus
Maailman parhaan mustikkapiirakan takana oli Juuson isoäidin huippusalainen resepti, joka tosin oli lakannut olemasta huippusalainen kolmisen vuotta sitten, kun Juuso oli muuttanut omilleen ja saanut mummoltaan tupaantuliaislahjaksi piirakkavuoan ja kauniille kortille taiteillun piirakkaohjeen. Mummolta ei tietenkään ollut jäänyt huomaamatta, että hänen pojanpoikansa oli erityisen mieltynyt hänen bravuuriherkkuunsa, ja kaipa hän isoäidin vaistojen ohjailemana oli myös halunnut kannustaa Juusoa itsenäiseen elämään kokkaamisineen päivineen.
Juuso olikin kouliintunut ahkeraksi ruoanlaittajaksi, mutta leipominen oli hänelle harvinaisempaa ajanvietettä. Aina tuumasta toimeen ryhdyttyään hän mietti, miksei leiponut useammin. Jauhojen sekoittamisessa ja taikinan nyppimisessä oli jotain rauhoittavan järkeenkäypää niin kuin kemiallisissa reaktioissakin, ja lopputulos oli yleensä kaiken vaivan väärti.
Juuson ajatukset askartelivat Samulissa hänen mittaillessaan ja sekoitellessaan aineksia. Hänestä tuntui, että Samulikin oli yhtä salaista reseptiä: tarkoin varjeltu ja vaikeasti löydettävissä. Samulilla oli salaisuuksia, ja Juusolla oli ristiriitoja mieli ja sydän täynnä. Juuso ei halunnut käydä päälle, hän ei halunnut hoputtaa saati sitten pakottaa, eikä hän uskonut haluavansa edes tietää Samulin syvimpiä salaisuuksia. Mitäpä ne hänelle kuuluivat, jos Samuli oli jo jättänyt ne taakseen? Silti Juuso palasi yhtenään miettimään, miksi Samuli oli lopettanut tennisharrastuksensa, vaikka oli kaikesta päätellen ollut lahjakas, ja miksi Samulin Facebook-aikajanalla oli vain yksi tennikseen liittyvä julkaisu. Se häiritsi häntä samalla tavalla kuin sormenjälki silmälasien linssissä, mutta hän ei tiennyt syytä.
Kun Juuso oli lykännyt piirakan uuniin, Mikolta kilahti WhatsApp-viesti.
Juusto! Ensi viikon lauantaina halloween-kinkerit mun luona. Mä aion kutsua koko pHuksipallerokatraan, myös herra Sinitöyhtönärhen.
Juuso pyöritti silmiään. Hänestä tuntui, että Mikko vaali omia ei-niin-salaisia reseptejään hänen ja Samulin yhteen saattamiseksi.
Pukeutuminen periaatteessa vapaaehtoista, mutta sulle pakollista, jotta mä en ole ainoa idiootilta näyttävä. Onko aivan kohtuuton vaatimus, jos mä lupaan tarjota sulle parit G&T:t? ;)
Mä olen teekkari, mitäpä mä en parista G&T:stä tekisi.
Juusoa hymyilytti, kun hän alkoi tiskata likaamiaan astioita. Mikko vaikutti taas omalta itseltään, ja halloweeninvietto porukalla olisi luultavasti hauskaa.
Kyllä, Mikko kutsui Juusoa Juustoksi, ei ollut kirjoitusvirhe. ;D
-
Puh. kommentti. Luen ja nautin :)
Tässä oli kivaa tuo resepti-juttu. Hieno vertauskuva, tykkäsin. Ihanan rento osa mutta tarina menee kuitenkin eteenpäin. Jään odottelemaan mitä Samuli tykkää piirakasta :)
Vendela
-
Ai että, olipas tämä makoisan rento pätkä. :D
Nam, mustikkapiirakka. :P Mulla se kuuluukin vakioleivonnaisiin, ja sitä tulee tehtyä aika usein. Tälläkin hetkellä on palanen jääkaapissa odottamassa. :D Mut joo, tykkäsin tosta reseptivertauskuvasta. Samuli tosiaan on aikamoinen salainen resepti, jonka selvitystyö on tosin jo alkanut. On sitä Juusolla kyllä selvittelemistä ollut, ja vasta nyt on päästy pikkuisen eteenpäin. Vielä on kuitenkin paljon kysymyksiä, joihin Juusokin luultavasti haluaa vastauksen.
Ah, ihana Mikko. ♥ Se kyllä jaksaa yrittää saada Samulin ja Juuson yhteen, mutta sitä ne hyvät kaverit kai aina tekee. Yrittää sotkeutua kaikkeen. ;D Mielenkiinnolla jään odottelemaan, mitä halloween pippalot tuovat tullessaan. :D
Suuren suuri kiitos taas tästä! Pidin kovasti. ♥
-
Ihanaa että Juuso ja Samuli saivat hieman puhutuksi - ja jatkoa odottelen mustikkapiirakan merkeissä. Ja mukavaa että Mikkoakin nähtiin, vaikkakin vain viestimuodossa.
Kiitos tästä :3
-
Kääk, pahoittelut tauosta! :-\ On ollut kaikenlaista keväthässäkkää tässä, ja kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. En ole kuitenkaan unohtanut tätä tarinaa, vaan tämä pyörii mielessäni alati. Aina nukkumaan mennessäni mietin Juusoa ja Samulia ja sitä, miten nämä solmut selviävät. Ihan hassua, koska en muista koskaan aiemmin olleeni näin imeytynyt mihinkään tarinaan! Toivottavasti tekään ette ole menettäneet mielenkiintoanne, vaikka välillä on tullut vähän taukoja. :)
Vendela, ihanaa että nautit lukemastasi ja että tykkäsit reseptivertauksesta! Mietin kirjoittaessani, olisiko se liian kömpelö, joten hyvä kuulla että toimi. Ihan vielä ei selviä, miten piirakka Samulille maistuu, mutta sitten seuraavassa osassa kyllä. Kiitoksia kovasti! :-*
Felia, mustikkapiirakka on kyllä hyvää! En leivo kovin usein, mutta äitini tekee tosi hyvää mustikkapiirakkaa, nam. Kivaa että sinäkin tykkäsit reseptivertauksesta. Salaisen reseptin selvitystyö on tosiaan jo alkanut, mutta vielä on paljon avonaisia kysymyksiä. Kiitos paljon! :-*
Isfet, minustakin oli ihanaa että Juuso ja Samuli saivat vihdoin vähän puhuttua, vaikkakin lyhyesti ja takkuillen. Jostain on aloitettava, ja eiköhän se siitä pikkuhiljaa aja sujua. Hihi, Mikko harrastaa noita pieniä cameo-esiintymisiään. ;D Kiitos paljon! :-*
27.
Jäänmurtajat
300 sanaa • inspissana varhain
Ovikello soi pilkuntarkasti neljältä. Mustikkapiirakka oli ehtinyt jäähtyä sopivasti, ja Juuso puolestaan oli ehtinyt tiskata ja kerätä suurimman osan pitkin poikin asuntoa lojuvista vaatekappaleista pyykkikoriin. Juuso ei varsinaisesti ollut sottainen, mutta hänellä oli paha tapa jättää tavaroita siihen, missä ne sattuivat olemaan juuri sillä hetkellä, kun hän lakkasi tarvitsemasta niitä.
Kun Samuli seisoi Juuson pienessä eteisessä, Juusosta tuntui samalta kuin syyskuisella lintutornikierroksella: Samuli oli kuin kummitus päivänvalossa, oudossa paikassa ja ajassa. Juusolla ei usein käynyt vieraita, ja hänen harvat vieraansa olivat yleensä hieman tutumpia. Yhtäkkiä hän tunsi olonsa epävarmaksi. Kädet tuntuivat typeriltä roikkuessaan kyljillä, ja hän mietti, kuuluisiko hänen halata.
Juuson pelasti nurkan takaa kuuluva marsun uikahdus, ja kun Samuli oli riisunut ulkovaatteensa, tapahtui luontainen siirtymä häkin luokse.
”Ai sulla on tällaisia”, Samuli naurahti.
”Kvantti ja Fotoni. Kvantti on tuo ruskea. Vanha herra jo, liki kahdeksan. Sen veli kuoli kun mä olin armeijassa, ja silloin siitä tuli kunnon sylimarsu. Mä otin armeijan jälkeen sille sitten kaveriksi Fotonin, ettei se olisi niin yksinäinen. Nykyään ne jopa sietää toisiaan…”
Vanhaherra Kvantti mutusti heinänkortta eikä ollut millänsäkään vieraasta. Se olikin yleensä aktiivisimmillaan vain varhain aamulla; iltapäivisin se lähinnä torkkui ja söi. Fotoni puolestaan kuikuili kaula pitkänä Samulin suuntaan.
”Mielenkiintoiset nimet. Mikähän Kvantin veli oli?”
”Gamma. Mä harkitsin niiden nimeämistä Bioksi ja Kompostiksi, mutta mun isosiskon mielestä se olisi ollut julmaa.”
Samuli naurahti, ja Juusosta tuntui taas vähän luottavaisemmalta: jää oli rikottu, eikä Samulin nuhaisenkarhea ääni kuulostanut enää niin omituiselta hänen yksinäisessä yksiössään. Sen sijaan Juusolle alkoi aiheutua ylimääräisiä sydämentykytyksiä Samulin ulkonäöstä. Kapeat tummansiniset farkut ja ohuehko harmaa villapaita korostivat Samulin vartalon solakkuutta ja hänen liikkeidensä hillittyä sulavuutta.
Juuso hengitti syvään ja suuntasi keittiösyvennykseen. ”Kahvia, teetä?”
Kun hän avasi jääkaapin ottaakseen vaniljakastikkeen mustikkapiirakalle, marsut alkoivat kiljua ruoan toivossa, ja Juusoa hymyilytti – Kvantti ja Fotoni onneksi tarjoilisivat puheenaiheita vierailun mittaan, mikäli niiden omistaja jäätyisi uudelleen.
-
Kivaa kun tähän tuli jatkoa, kiitos :)
Suloiset jäänmurtajat Juusolla <3 Ne kyllä varmasti pelastavat, samoin kuin mustikkapiirakka. Edelleen siis joudun odottamaan Samulin reaktiooita siihen, mutta saan varmaan pian tietää miltä piirakka maistuu.
Toivottavasti Samulin vierailu sujuu hyvin ja juttua löytyy. Ja tietenkin toivon myös, että se tutustuminen etenee siinä sivussa. Ehkä niitä isoja asioita ei puhuta vielä, mutta pienetkin tiedonmurut ovat tervetulleita :)
Jatkoa jään siis odottelemaan.
Vendela
-
Jes, jatkoa! :D
Aww, Kvantti ja Fotoni. ♥ Se on kyllä niin totta, että lemmikit toimivat hyvänä keskustelun avaajana, ja sitä varmasti helpommin rentoutuu, kun on sellainen helppo aihe käsiteltävänä aluksi. Toivon mukaan Juuso ja Samuli kuitenkin jutustelevat vähän muustakin kuin Juuson marsuista - asioita kun on kuitenkin selvitettävänä. :D Mutta tällainen pehmeä lasku oli varmasti ihan hyvä. Kun marsut kerran jo mursivat hieman jäätä, niin sulattaako mustikkapiirakka sen sitten lopullisesti...? ;) Se varmaan jää nähtäväksi, mutta toivotaan parasta. :D
Niin, noista marsujen nimistä pitikin mainita. Ne on tosi ihanat - mukavan hauskat ja samalla kiva viittaus myös Juuson opiskelualaan. :D
Jatkoa tosiaan olin jo odottanut, mutta hyväähän kannattaa aina odottaa. Ja on tässä itselläkin ollut kiireitä, niin ymmärrettäväähän se on, että ei kiireiden takia välttämättä ole aikaa kirjoittaa. Mutta joo, tämä oli oikein makoisa palanen luettavaksi näin pienen tauon jälkeen. Kyllä se tästä pikkuhiljaa lähtee kaksikon asiat selkiytymään - tai ainakin kovasti toivon niin. On tämä välillä ollut aikamoista vuoristorataa, mutta Juuso on kyllä yllättävän hyvin saanut pidettyä itsensä kasassa kaiken suhteen. Samulista taas on hankala sanoa, miten sillä on mennyt, mutta ehkäpä se piakkoin selviää.
Jatkoa jään odotteleen innolla. :D
Kiitän ja kumarran ♥
-
Oli mukava lukea jatkoa söpöillä marsuilla höystettynä. (Mulla oli aikanaan marsu, joten kuulen kyllä mielessäni millaista ääntä ne pitävät innostuessaan). Nyt mustikkapiirakkaa ja sitten kohti juhlaa, johon myös herra Sinitöyhtönärhi on kutsuttu. Tuo edellisen luvun maininta oli mukava, koska sinitöyhtönärheä ei ole vähään aikaan mainittu, mutta siellä se vilahti.
-
Vendela, kyllä vain, jäänmurtajamarsut ja mustikkapiirakka ovat oivia hiljaisten hetkien pelastajia! Nyt saatkin sitten kuulla, mitä Samuli tykkää mustikkapiirakasta. Tutustuminenkin tässä varmaan vähän etenee, juurikin pienten tiedonmurusten myötä. Kiitos paljon kommentista! :-*
Felia, marsut on kyllä mainio pehmeä lasku! Eiköhän tästä taas jossain kohtaa siirrytä niihin vakavampiinkin aiheisiin, mutta joskus tekee ihan hyvää vain rennosti rupatella ja tutustua siinä sivussa. Hii, ihanaa että tykkäsit marsujen nimistä! :D Tykkään leikitellä lemmikkien nimillä, kun minulla on ajoittain kamala lemmikkikuume. Ihanaa kun oot jaksanut ootella jatkoa, ja kiitos ja kumarrus itsellesi! :-*
Fairy tale, minullekin marsut on ennestään tuttuja, sillä meillä oli veljen kanssa kaksi marsua kun oltiin ala-asteella. Niiden nimet oli Unski ja Pate. :D Marsut on suloisia otuksia moninaisine ääntelyineen! Jees, nyt mustikkapiirakkaa ja sitten kohti halloweeninviettoa. Kiitoksia kovasti! :-*
28.
Kyselytunti
300 sanaa • inspissana pullo
Vaikka Juuso oli yrittänyt järjestellä kodistaan suunnilleen esittelykelpoisen, hän huomasi kaikenlaisia epäkohtia Samulin ollessa läsnä: verhot repsottivat, nurkassa temmelsi villakoiralauma, pöydänreunaa miehitti leivänmuruarmeija… Olipa hän unohtanut ketsuppipullonkin pöydänkulmalle, ja häntä huvitti se, ettei hän muka ollut sitäkään huomannut aiemmin. Sellainen hän kai vain oli, ihan niin kuin isänsäkin. Äiti kutsui heitä huithapeleiksi.
Samulia epäkohdat eivät näyttäneet häiritsevän. Hän silmäili rauhallisena ympärilleen keittiönpöydän ääressä istuessaan, ei avoimen uteliaana mutta kuitenkin selvästi tarkkaavaisena. Kun Juuso toi teekupit pöytään – Earl Greytä, koska hänellä ei kahvinjuojana juuri ollut muunlaista vierasvaraa –, Samuli hymyili, ja hymy hipaisi Juuson vatsanpohjaa.
”Sun isosisko?” Samuli kysäisi nyökäten kohti Juuson jääkaapin oveen magneetilla kiinnitettyä valokuvaa, jossa Kaisa nosti nauraen ilmaan Iines-vauvaa käsiensä varassa.
”Joo, Kaisa. Se on jo kolmenkymmenen, ja sen tyttö Iines täytti elokuussa neljä.”
”Teissä on samaa näköä. Samanlainen hymy.”
Juuso naurahti; hän oli kuullut väitteen ennenkin. ”Siksi mä en vahingossakaan anna tukan kasvaa pitkäksi, ettei meitä sekoiteta. Onko sulla sisaruksia?”
Samuli pudisti päätään, mursi lusikalla palan piirakkaviipaleestaan ja vei sen suuhunsa. Nielaistuaan hän jatkoi: ”Onko tuolla taululla tarinaa?”
Juusokin vilkaisi seinällä riippuvaa vaatimattomasti kehystettyä öljyvärimaalausta, jossa ilotteli abstrakti joukko toisiinsa mahdollisimman huonosti sopivia värejä ja muotoja. ”Mä voitin sen joskus joissain arpajaisissa”, hän naurahti. ”Se on niin ihastuttavan kamala, että oli pakko laittaa esille. Kuten olet varmaan huomannut, mä en ole mitään sisustajatyyppiä.”
”Eihän kodin tarvitsekaan näyttää miltään sisustuslehtikopiolta. Oletko sä asunut tässä kauan?”
”Kaksi vuotta.” Juuso nojautui taaksepäin tuolissaan, pudisti päätään ja naurahti uudestaan. ”Olo on kuin eduskunnan kyselytunnilla…”
Samulin poskeen piirtyi hymykuoppa, silmät nauroivat hetken hiljaa mutta vakavoituivat sitten. ”En mä huijannut, kun sanoin, että haluaisin tutustua suhun paremmin. Mutta ehkä mä voin luovuttaa kyselyvuoron välillä sulle.”
”Kiitos. Mä nimittäin palan halusta kuulla, miltä se piirakka maistuu.”
Hymykuoppa painui syvemmäksi, katse käväisi vaniljakastikkeella kuorrutetussa piirakkapalassa. ”Suunnilleen maailman parhaalta.”
Jokin Samulin katseessa sai Juuson punastumaan.
-
Jatkoa, jee! Kiitos :)
Oih kun voin niin kuvitella mielessäni tuon Samulin katseen <3 Ah sentään! Tämä etenee kyllä ihanan kiusoittelevasti ja kaipailen jo kovasti tähän edes pieniä pusuja ;) Mutta sinun teksti ja tahti. Nautin kuitenkin tämän lukemisesta ja tässä tarjoiltiin juuri kivoja yksityiskohtia. Ehkä näitä tee-hetkiä tulee useampia?
Olit muuten käyttänyt inspissanan tässä tosi kivasti. Helposti tuosta olisi saanut kaikenlaista aikaan, mutta kekseliäästi olit toiminut. Siitä pointsit.
Jälleen kerran: kiitos ja jatkoa odotan!
Vendela
-
Näen sieluni silmillä keltaisen Earl Grey haudutettavan irtoteen paketin edessäni. Sitä purun tuoksua voisin haistella keuhkoihini minuuttitolkulla kuin mikäkin imppaaja. Samuli taitaa myös tykätä juuri erityisesti Earl Greystä, näin päättelen. Voin nähdä hänen hymynsä. Nuo keittiön pienten epäsiisteyden kuvaukset kolahtavat kyllä arkisen kovaa. Kun huushollissa on tuollainen vähän huithapeli miespuolinen henkilö, niin sitä se on, murusia, repsottavia verhoja ja pölyä nurkissa.
Oih, kiinnostuksen myöntäminen rivien välissä on sinetöity. Tästä se lähtee, eikös vain? Kyselytunnista ja avoimista hymyistä.
Voi tuota punastelevaa Juusoa. Söpöä.
-
Jees, jatkoa! :D
No niin, nyt sitä vihdoin ja viimein päästiin mustikkapiirakkaa maistamaan! Sitä olikin jo odotettu. ;D Tykkäsin tosi paljon, miten tästä huokui sellainen rauhallinen, mutta silti sellainen pieni, jännitteinen tunnelma. Kuten tuolla Vendela omassa kommentissaan mainitsikin, niin pieniä pusuja kaipaillaan myös täällä, mutta ei toki ole mitään kiirettä. Hiljaa hyvä tulee, ja nyt onkin ehkä parempi, että pojat tutustuu hiukan paremmin ennen kuin ottavat askeleen eteenpäin. :D
Voi Juuso, kun se huomasi kaikki epäkohdat... Mutta niin sitä varmasti tuollaisessa tilanteessa helposti on erityisen tietoinen kaikesta, mitä ympärillä on. Harvemmin sitä vieraat kuitenkaan alkaa mitään kommentoimaan, jos joku pikkujuttu on vähän vinksin vonksin. :D Ja tässä nyt oli ihan selkeetä, että Samuli on kiinnostunut Juusosta itsestään, ei niinkään sen kämpän epäkohdista. :D
Aww, Juuso punastelemassa. ♥ Taisi Samuli olla ehkä pikkusen kiusoitteleva katseineen päivineen. ;) Ja hyvinhän tuo mustikkapiirakkakin tuntui maistuvan Samulille. :D Tästä se pikkuhiljaa lähtee, ja toivon mukaan pojat pääsevät yhdessä pitkälle. ;D
Tykkäsin taas aivan valtavasti pätkästä. Tuhannet kiitokset ♥
-
Uskokaa tai älkää, minulla on vihdoinkin tarjota teille jatkoa! Yhden kämäisen raapaleen verran vain, mutta olen päättänyt alkaa taas panostaa tähän sarjaan vaikka sitten väkisin ja kirjoittaa ainakin yhden raapaleen viikossa. Se ei ole mahdoton tehtävä, enkä voi laistaa siitä millään tekosyillä. Minulla on ollut viime aikoina vaikeaa kirjoittamisen ja etenkin Reaktioyhtälöiden kanssa, mutta yritän saada itseni tajuamaan, etten voi päästä yli vaikeuksista välttelemällä niitä. Huonoina hetkinä minusta tuntuu, etten osaa kirjoittaa enää yhtään eikä minusta kerta kaikkiaan ole jatkamaan tätä tarinaa tavalla, joka tekisi sille tai teille lukijoille oikeutta, mutta haluan heittää ne huonot hetket roskakoriin. Tämä tarina on minulle tärkeä, ja kaikesta päätellen tällä on myös lukijoita, joten nyt saa loppua tämä itsesäälissä rypeminen! Olen todella pahoillani siitä, että olette joutuneet odottamaan jatkoa näin kauan. :-[ Voin kuitenkin luvata, että niin kauan kuin minussa henki ja kyky kirjoittaa pihisee, aion saattaa tämän sarjan loppuun. Jatkossa tosiaan pitäisi ilmestyä ainakin yksi osa per viikko, ja jos ei ilmesty, minua saa nakella mädillä tomaateilla tai vihaisilla yksäreillä tai vaikka molemmilla! ;) Kiitos teille kaikille kannustuksesta ja mukana matkustamisesta, olette korvaamattomia!
Olen saanut tämän hävyttömän pitkän tauon aikana sentään kirjoitettua jotain muuta näistä hahmoista: Uusi elämä ja vanha sydän (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=46983.0) (S) kertoo Samulin ensimmäisestä päivästä yliopistolla, ja Tosiystävyyttä (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=47106.0) (K-15) on itsenäisten tekstien kokoelma, joka keskittyy Juuson ja Mikon ystävyyssuhteeseen vuosien varrella. Olen koonnut listaukseeni myös oman osion (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=37594.0#post_Varauksiajapurkauksia) Juuson ja Samulin tarinalle, jotta siihen ilmestyvistä teksteistä on helpompi pysyä kärryillä. Sarja kantaa nimeä Varauksia ja purkauksia. :)
Tämän rapsusarjan seuraavat seitsemän inspissanaa on tarjonnut ihana Vendela, kiitos kovasti! :-*
Vendela, minäkin kaipailen jo pusuja! ;D Niitä on saatu odottaa ihan tuskastuttavan pitkään, ja näköjään saadan vieläkin, kun nämä tyypit eivät nyt oikein osaa käydä suoraan asiaan. Voin luvata, että jossain vaiheessa päästään kyllä taas fyysisiinkin kiinnostuksenosoituksiin, mutta sitä en osaa sanoa, milloin se tapahtuu. Kivaa että nautit lukemisesta, ja suuret pahoittelut siitä, että jouduit odottamaan jatkoa näin pitkään! :-[ Toivottavasti löydät tänne vielä ja nautit jatkossakin. Kiitos kovasti kommentista! :-*
Fairy tale, Earl Grey on ihanaa! Joskus mietin, onko se yliarvostettua tai tylsän tavallista, mutta sitten maistoin sitä kunnolla ja totesin, että ihan syystä se on niin suosittua. Nam. Ihanaa, että keittiösotkujen kuvaukset kolahtivat! Sellaista se tosiaan taitaa olla huithapeleiden teekkareiden asumuksissa. Jees, eiköhän tämä tästä lähde taas, tauon aikana varastoidun energian voimin! Kiitos kovasti kommentista! :-*
Felia, toivon todella, että hiljaa hyvä tulee. Aikansa tämä tarina on ottanut, ja niin ovat myös Juuso ja Samuli, mokomatkin hidastelijat! ;D Pikkuhiljaa tutustuminen kuitenkin etenee, ja varmasti niihin pusuihinkin päästään vielä jossain kohtaa. Tämän seuraavan raapaleen Juuso tuskin pistäisi pahakseen, vaikka päästäisiin heti. Samuli tosiaankin tuntuu taitavan kuisoittelun jalon taidon, eikä Juuso voi muuta kuin punastella. Oih, samaistun tuohon että vieraiden läsnäollessa sitä herkästi huomaa kaikenlaiset asunnon epäkohdat! Vuokranantajani kävi tänään kääntymässä kämpässäni, ja koetin etukäteen puunata pahimmat liat ja loat pois, mutta jäihän tänne vaikka sun mitä sottaista kuitenkin. :D Kiitoksia paljon kommentista! :-*
29.
Ei mistään mitään mutta jostain jotain
300 sanaa • inspissana tuijottaa
Samulin lähdettyä Juuso heittäytyi selälleen lattialle ja jäi tuijottamaan kattolamppua ja sen valkoiselle rappaukselle langettamaa vaaleanharmaata varjoa. Hän ajatteli Samulia, joka oli hetki sitten kumartunut pukemaan kenkiään hänen eteisessään. Tämä oli näyttänyt niinkin pienessä tilassa ja niinkin kömpelössä asennossa solakalta ja sulavalta, hallitulta ja hillityltä, jokainen lihas pitkässä vartalossaan täydellisen synkronoituneena. Sitten Juuso ajatteli itseään tönöttämässä kädet puuskassa, vaihtamassa painoa jalalta toiselle – miettimässä jo toista kertaa saman päivän aikana, pitäisikö hänen halata.
Jo toista kertaa saman päivän aikana halaus oli jäänyt haaveeksi. Samuli oli hymyillyt ja lähtenyt, jättänyt jälkeensä tyhjän teemukin ja kouristuksen Juuson sydänalaan.
Juuso nosti jalkansa kohti kattoa ja katseli Batman-sukkiaan, jotka hän oli joskus saanut Kaisalta joululahjaksi. Hänestä tuntui, että vaikka he olivat ottaneet askeleita eteenpäin, he olivat yhä lähtöruudussa. Jorin tultua kuvioihin heidän kanssakäymisensä oli muuttunut varovaisemmaksi. Samuli ei enää harrastanut vihjailevia hipaisujaan. Juusosta oli karissut melkein kaikki aloitekyky. Juusolla oli samanlainen olo kuin hänellä oli ollut kerran lukiossa, kun hän oli suuressa viisaudessaan päättänyt jättää lukematta filosofian metafysiikan tenttiin ja saanut eteensä tuntemattomia termejä vilisevän koepaperin. Hän ei ollut ymmärtänyt mistään mitään, eikä hän viisi vuotta myöhemmin siinä opiskelijayksiönsä lattialla lojuessaan ymmärtänyt vieläkään mistään mitään. Enää hänellä ei ollut edes höperöä filosofianopettajaa, joka olisi katsonut hänen koevastauksiaan läpi sormien. Hänen piti itse keksiä, miten hän etenisi Samulin suhteen.
Juuso ummisti silmänsä. Hän näki Samulin solakat sormet teemukin ympärillä. Hän näki auringonheijastuksen Samulin harmaissa silmissä. Hän näki silmäluomet ja ripset, kun Samulin katse painui alas salaperäisen hymyn saattelemana. Hän kuuli särkyneen naurahduksen.
Juuson silmät räpsähtivät auki hänen tajutessaan, että hänen farkkujensa etumuksessa alkoi olla ahdasta. Hän tiedosti kouristavan, vaativan tunteen ja peitti kasvot käsillään, koska yhtäkkiä häntä melkein hävetti. Samuli oli hänen fuksinsa, ei märkä päiväunensa.
Tunne ei kuitenkaan suostunut hälvenemään. Juuso ajatteli lannistuneena, että hän ymmärsi sittenkin jostain jotain – tai ainakin hänen kehonsa kuvitteli ymmärtävänsä.
-
Jatkoa! Ihanaa! Kiitos :-*
Nämä oli päällimmäiset fiilikset kun huomasin että tähän on tullut uusi osa. Ja todellakin roikun täällä mukana lukemassa :)
Minulle tuli semmoinen jännä fiilis tätä lukiessa. En tiedä johtuiko se jotenkin noista alkusanoistasi vai siitä että tiedän sinulla olleen vaikeaa tämän tarinan kanssa, mutta tämä osa oli todella onnistunut. Tässä välittyi se, mikä sisälläsi on varmasti ollut tämän sarjan suhteen eli kun on tullut paljastuksia mutta ei oikein tiedä mitä seuraavaksi. Tämä osa tuntui nimittäin ikään kuin uudelta alulta tai semmoiselta ”jatketaan puhtaalta pöydältä”. Ja siitä johtui juurikin se ”jännä fiilis”. Äh, en tiedä yhtään saatko kiinni tästä ajatuksestani etenkin kun yritän naputtaa tätä kommenttia puhelimella. Mutta pointtini siis on että tämä osa oli onnistunut ja siitä välittyi kiintymyksesi itse tarinaan kun sen hahmoihin. Ihanaa kun lupailet uutta osaa joka viikko, se kuulostaa realistiselta mutta älä kuitenkaan purista väkisin. Vaikka en kyllä usko että se näkyisi tekstissä sillä olet niin hyvä kirjottamaan!
Pitäisiköhän minun muka sanoa jotain järkevää tästä osasta? Juuso oli ihana tuolla lopussa kun moitti itseään, höpsö on sillä tuohan on aivan luonnollista. Ehkäpä sitä kiusoittelua saadaan taas lisää :)
Kiitos tästä, jään odottamaan jatkoa!
Vendela
-
Päätin tulla nyt heti huutelemaan itsestäni, jos vaikka saisin sillä tavoin annettua vähän tsemppejä. Voi Walle, me ollaan kyllä tyytyväisiä kunhan vain kirjoitat, etkä luovuta suotta <3
Ei tosiaan tarvitse ottaa mitään paineita, minä olen tykännyt näistä viimeisimmistäkin osista (samoin kuin noista muista teksteistä, en muista vain olenko kommentoinut tuota jälkimmäistä). Kuten sanottua, tosi kiva että pojat vähän tutustuvat, vaikka Juuso ei tiedäkään mitä tehdä! Teen juonti kyllä auttaa aina, vaikka toinen osapuoli joisikin jostain käsittämättömästä syystä kahvia ;>
Hän ei ollut ymmärtänyt mistään mitään, eikä hän viisi vuotta myöhemmin siinä opiskelijayksiönsä lattialla lojuessaan ymmärtänyt vieläkään mistään mitään.
Ja tosiaan Juusolle lohdutukseksi, en usko että kukaan todellla ymmärtää. Kaikki ovat yhtä epätietoisia siitä miten edetä, joten parasta on vain räpiköidäja toivoa :3
Kiitos <3
-
Vendela, ihanaa ja kiitos olivat minunkin päällimmäiset fiilikseni, kun näin kommenttisi. :) Ihanaa että olet edelleen matkassa mukana, vaikka olen ollut tällainen etana tämän tarinan kanssa! Yritän tosiaan nyt petrata ja oikeasti yrittää. Voihan tietysti olla, että jossain vaiheessa tulee taas seinä vastaan, mutta sitten yritetään puskea läpi tai kiertää tai kiivetä eikä peräännytä. Oi että, onpa ihanaa lukea mietteitäsi tuosta edellisestä raapaleesta! Tässä on ollut pitkä tauko, ja jännitin vähän, toimiiko jatko yhtään vai olenko menettänyt otteeni. Minullekin tuo osa tuntui ikään kuin uudelta alulta, sellaiselta asioiden selkiyttämiseltä ja missä mennään -tunnustelulta. Hauskaa, että se on välittynyt sinullekin. Kiitoksia hirmuisesti! :-*
Isfet, sinäkin vielä mukana, ihanaa! Kommenttisi todellakin tsemppaa, on helpottavaa tietää että jatkoa odotetaan ja luetaan. Olen iloinen siitä, että olet tykkäillyt näistä tuoreemmistakin tekeleistä, vaikka olen varmaan vähän joka paikassa kuuluttanut, etten osaa enää mitään ja että kaikki kirjoittamani on kakkaa. Joku ainakin tykkää, ja sillä on merkitystä! Minustakin on mukavaa, että pojat pikkuhiljaa alkavat tutustua toisiinsa paremmin. Teen juonti todellakin auttaa, se on sellainen ihmejuoma jonka äärellä kaikki on vähän vähemmän vaivaannuttavaa! Ehkä Samuli saa Juusonkin vielä opetettua teenjuojaksi. ;) Voi että, tuo toteamuksesi siitä, ettei kukaan varmaan todellisuudessa ymmärrä, osuu minusta jotenkin niin naulan kantaan. Se on tavallaan lohdullinenkin ajatus. Sitä voi peilata kirjoittamiseenkin: en minä oikeasti tiiä, mihin tässä mennään ja miksi, mutta räpiköin silti etiäpäin, koska veri vetää kirjoittamaan ja tarina haluaa tulla kerrotuksi ja ehkä siitä voi lopulta syntyä jotain kelvollista. Kiitos kovasti! :-*
30.
Elämä on hyvää
300 sanaa • inspissana tuomi
Juuso makasi tennishallin lattialla kieritellen tennispalloa vatsallaan. Hän katseli korkealle kattoon. Hänellä oli tuijotuskilpailu epäsäännöllisesti välkkyvän kattolampun kanssa. He mittelivät, kumpi pystyi olemaan kauemmin räpyttelemättä – Juuso silmiään ja lamppu valoaan. Tennisvuoron alkamista ja Mikon saapumista odotellessa ei ollut kehittävämpääkään tekemistä.
Lopulta Juuso kuuli sisäkenkien kumipohjien vinkaisun ja lähestyvät askeleet ja näki Mikon kasvot, jotka kurkistivat yläpuolelta peittäen Juuson kilpakumppanin näkyvistä.
Mikko tuuppasi Juuson kylkeä kengänkärjellään. ”Hei haaveilija. Mä melkein näen herra Sinitöyhtönärhen sun silmissä.”
Juuso mutristi huuliaan, muttei väittänyt vastaan. Olihan Mikko ainakin puoliksi oikeassa.
”Ai, mitenkähän se on niihin päätynyt?” hän vastasi. ”Vielä eilen se istui mun keittiössä syömässä mustikkapiirakkaa.”
Mikon silmät laajenivat. Hän suli hymyyn ja potkaisi Juusoa vähän kovempaa. ”Ja sä kerrot mulle vasta nyt?” Hän laskeutui risti-istuntaan Juuson viereen, laski mailansa syliinsä, sieppasi pallon Juuson vatsalta ja hyppyytti sitä käsissään. ”Kerro kaikki!”
Juusoa hymyilytti; Mikon into tarttui. ”Ei siinä ole paljon kertomista. Juteltiin vain. Tutustuttiin.”
”Siitähän se lähtee, hei.” Mikon huulilla karehti haaveksiva hymy, kun hän kellahti Juuson viereen selälleen. ”Ah, rakkautta on olemassa, elämä on hyvää. Keväällä te jo istutte sylitysten kirjaston pihalla tuomen alla ja syötätte toisillenne kirsikkatomaatteja ja sä autat sitä labraraporteissa. Sano mun sanoneen.”
Juuso tyrskähti ja pudisteli päätään Mikon mielikuvitukselle. ”Kumpikohan meistä onkaan se haaveilija… Mistäs nyt tuulee? Sä olet paljon pirteämpi kuin viimeksi.”
Mikko kohautti olkiaan. ”Mä olen todennut, etten voi elää elämää kenenkään puolesta. En Heidinkään.” Hetkeksi Mikon kasvot synkkenivät, silmät tummenivat, mutta sitten hän oli taas oma itsensä ja hymyili kohti kattoa. ”Mä voin tukea sitä ja yrittää puhua sille järkeä, olla sille niin hyvä isoveli kuin pystyn, mutta en mä voi tehdä päätöksiä sen puolesta.”
”Kuulostaa fiksulta. Sä olet varmaan myös todennut, ettet sä voi ikuisesti leikkiä Amoria mulle ja Samulille?”
”Se on poikkeustapaus!”
Nauru raikui tennishallissa, ja Juusostakin alkoi tuntua, että elämä oli todella ihan hyvää.
-
Mukana ollaan \o/
Luin itseasiassa tuon edellisen osan vasta ihan muutama tunti sitten kännykästä, kun oli sellainen hetki ilman mitään tekemistä. Olen joitakin kertoja käynyt kurkkaamassa josko olisit tätä jatkanut ja nyt oli mukava päivä, kun huomasin kotiin tultuani, että olet ehtinyt jo toisenkin pätkän laittamaan tänne luettavaksi.
Tämä on sun tarina ja jatkat ihan sillä tavalla, mitä sormet kirjoittavat. Tiedän että juoni voi edetä itsellekin yllättävällä tavalla. Sormet vain kirjoittavat ja lopputulos voi olla yllätys. Mutta tämä:
Mikon huulilla karehti haaveksiva hymy, kun hän kellahti Juuson viereen selälleen. ”Ah, rakkautta on olemassa, elämä on hyvää. Keväällä te jo istutte sylitysten kirjaston pihalla tammen alla ja syötätte toisillenne kirsikkatomaatteja ja sä autat sitä labraraporteissa. Sano mun sanoneen.”
Tuohon suuntaan oletan ja toivon että ollaan menossa.
Oikein mukavaa syksyä sulle. :)
-
Olen yrittänyt kouluttaa itseäni siihen, että kommentoihin heti kun olen lukenut, mutta koulutus on edelleen kesken. Pahoittelut siis, että tämä kommentti tulee miljoona päivää myöhässä! Toivon kuitenkin, että pysyt tarinassa kiinni ja saamme taas pian uutta jatkoa :)
Olipa ihana ja elämänmyönteinen rapsu. Mikko on kyllä loistotyyppi Juuson elmässä, vaikka joskus haluaisinkin kuulla lisää Heidistä. Tämä on kuitenkin Juuson ja Samulin tarina, mutta onneksi voi kirjoittaa spin offeja tai sitä ystävyys-juttua :) Tuo Sinitöyhtönärhi on kyllä ihana nimitys. Ja tennishalli varsin mainio paikka puida tulevaa parisuhdetta, sillä sehän tässä on selvästi tulossa. Hyvä on tietenkin tutustua ensin rauhassa ja oppia tuntemaan toinen sekä luottamaan. Samulilla on sen verran niitä luurankoja kaapissa ettei tämä ole kyllä ihan heti taputeltu tarina. Siksi odotankin jatkoa ja toivottelen tsemppiä kirjoittamiseen!
Vendela
-
Tämän viikon tuotos tuleekin nyt viime tingassa, mutta hyvityksenä saatte kaksi raapaletta!
Fairy tale, ihanaa että olet mukana matkassa! Tuo on kyllä ihan totta, että tarina voi yllättää kirjoittajansakin. Yritän pitää kiinni siitä periaatteesta, että tarina rakentuu hiljalleen sitä mukaa, kun sitä kirjoittaa, ja kiveenhakatut suunnitelmat rajoittavat sitä suotta. Jonkin verran ehkä täytyy suunnitella, jotta saa langanpäät jossain kohtaa solmittua, mutta muuten hahmot eläkööt omaa elämäänsä! Minäkin tosin toivon, että Mikon maalailemaan suuntaan ollaan menossa. Kiitoksia kovasti! :-*
Vendela, ei nyt sentään miljoonaa päivää myöhässä! ;D Ei minua haittaa, vaikkei joka välissä ehtisikään kommentoida. Tiedän kuitenkin, että seurailet tätä tarinaa, ja jo se merkitsee minulle paljon. Yritän kyllä pitää kiinni tästä uudesta julkaisutahdista, etten taas valahda varsinaiseksi vetelykseksi tämän tarinan kanssa! Mikko on kyllä loistotyyppi. Heidistäkin kuullaan vielä lisää, ei huolta. Ja Samulin luurangot muistuttelevat taas olemassaolostaan näissä seuraavissa pätkissä! Hypätään taas vähän erilaisiin tunnelmiin. Kiitos kovasti! :-*
31.
Ikävä yllätys
300 sanaa • inspissana stereo
Tanssihallin kaiuttimista kumisi Fort Minorin In Stereo. Se soisi heidän esityksensä taustalla sitten joskus joulukuussa, kun sen aika koittaisi. Ne olivat vasta syyskauden ensimmäiset harjoitukset, mutta opettajalla oli tapana tutustuttaa ryhmäläisensä tulevaan taustamusiikkiin hyvissä ajoin. Muutoin ensimmäinen tunti oli koostunut lähinnä lihaskunto- ja koordinaatioharjoituksista ja yksinkertaisista liikesarjoista hip hop -medleyn tahdissa. Juusosta oli tuntunut hassulta astella peilisaliin ensimmäistä kertaa kesäloman jälkeen, haistaa vanhan rakennuksen tuttu tuoksu ja kuulla portaiden tutut narahdukset. Tanssi oli kuitenkin alkanut sujua nopeasti, vaikka kesätauko olikin venähtänyt poikkeuksellisen pitkäksi opettajan sairausloman takia. Vuosien varrella hankittu lihasmuisti ei hetkessä hävinnyt.
Juuso oli harrastanut street-tanssia ala-asteelta asti. Hän oli meinannut lopettaa niin monesti, ettei hän pysynyt laskuissa, mutta sinäkin syksynä hän oli lopulta ilmoittautunut saman tanssiopiston edistyneiden aikuisten street-ryhmään. Yläasteella tanssiharrastus oli ollut erityisen ongelmallinen, sillä Juuson kiusaajat olivat saaneet siitä vihiä ja pilkanneet häntä järkkymättömän pojat ei tanssi -periaatteensa mukaisesti, mutta Juuson vanhemmat olivat kannustaneet häntä pitämään kiinni siitä, mistä hän nautti. Jossain vaiheessa hän olikin taas alkanut nauttia siitä. Arkielämässään hän oli kömpelö ja epämusikaalinenkin, mutta tanssilattialla rytmi vei mennessään.
Kun esityskappale oli esikuunneltu ja loppuverryttelyt tehty, he lähtivät luovimaan kohti kellarikerroksessa sijaitsevia pukuhuoneita. Juuso avasi treenien aikana saapuneen tekstiviestin puolivälissä pukuhuoneille johtavia portaita ja seisahtui niille sijoilleen, toinen jalka ilmassa valmiina astumaan seuraavalle askelmalle. Hän horjahti, tukeutui kaiteeseen ja painoi puhelimen vatsaansa vasten.
Taas kuva. Taas alaston nuorukainen. Nelinkontin sängyllä, takaapäin kuvattuna, selkä notkollaan – Juuso ei ollut varma, sillä kuvan alareuna päättyi jonnekin nuorukaisen lanteille. Hänelle ei silti jäänyt epäselväksi, mitä kuvassa tapahtui. Yhtäkkiä vatsassa kiemursi ja päässä heitti.
Juuso tunsi käden olkapäällään ja havahtui. Muiden selät olivat jo loitonneet, ja heidän opettajansa, Karri, oli seisahtunut hänen viereensä ja tuijotti häntä kulmat kurtussa.
”Hei? Kaikki okei? Sä näytät vähän kalpealta.”
Juuso puhalsi keuhkonsa tyhjiksi ja hieraisi hiestä kosteaa otsaansa. ”Joo, kaikki okei. Verensokeri varmaan vaan alakantissa…”
32.
Se ja sama
300 sanaa • inspissana sipuli
Treenien jälkeen Juusolla oli yleensä raukea olo, mutta sillä kertaa adrenaliini hyökyi suonissa. Kun hän pääsi ulos pimenneeseen lokakuiseen iltaan, hänellä oli mielessään vain yksi asia. Hän kiersi tanssiopiston nurkan taakse pois ohikulkijoiden katseiden alta, nojautui seinään ja tuijotti sivupihan metsikön mustuutta, joka jäi katulamppujen katveeseen.
Puhelimen hälytysääni ehti kuulua vain kahdesti, kunnes muutos taustakohinassa paljasti Jorin vastanneen. Juuso meni suoraan asiaan: ”Mä en halua sulta enää ainoatakaan kuvaa. En ainoatakaan.” Hän piti pienen tauon ja veti väristen henkeä. ”Mulle on oikeastaan se ja sama, mitä sä yrität mulle Samulista kertoa. Mulle on se ja sama, mitä se on joskus tehnyt tai jättänyt tekemättä. Mä haluan tutustua siihen sellaisena kuin se on nyt, ja mä haluan, että se saa ihan itse päättää, mitä se itsestään kertoo ja mitä ei.”
Hän puhui niin painokkaasti ja nopeasti, että häntä alkoi pyörryttää. Hän nojasi takaraivonsa seinään ja sulki silmänsä. Linjan toisessa päässä oli hetken hiljaista, kunnes Jori hörähti nauruun.
”Vai ei kuva kelvannut. Olisi varmaan pitänyt arvata, ettei rajumpi materiaali saa sua syttymään.” Naurunhörähdys sekoittui nikotukseen, ja Juuso rypisti kulmiaan – Jori kuulosti humalaiselta. ”Jäät paljosta paitsi, pehmonalle. Sä et kelpaa edes nukkumaan Samulin kainaloon.”
”Antaa sen päättää siitä ihan itse”, Juuso sanoi ja melkein säikähti omaa ääntään; se oli kylmä ja kova.
”Voi, sen se kyllä tekee. Mä halusin vain tehdä sulle palveluksen, säästää sun aikaa. Jokin kiva pehmopupu viereiseltä leluhyllyltä voisi olla enemmän sun tyyppiä.”
Juuson sisuksissa kuohahti hänen kuunnellessaan Jorin holtitonta hekotusta, ja sanat tulivat kuin itsestään, suoraan sydämestä ja selkäytimestä: ”Mä en halua kuulla susta enää.”
Hän katkaisi puhelun, hengitti syvään ja katsoi yötaivaalle, joka näytti pilvettömänäkin vain mustalta kaupungin valosaasteessa. Vielä hetken jäsenissä kipristeli jännitys ja uskallus, mutta sitten hän alkoi ihmetellä, mitä hän oikein olikaan tullut tehneeksi.
Puhelun jälkeen kaupassakäynti ja kauppalista sipuleineen ja jauhelihoineen tuntui omituisen arkiselta.
31. raapaleessa mainitun biisin voi halutessaan kuunnella vaikkapa täältä (https://www.youtube.com/watch?v=FjjBHY7sZo4). :)
-
Ensimmäinen ajatus oli jotakuinkin: uu jee, kaksi raapaletta! ;D
Hyvä Juuso! Ensin sain olla ylpeä siitä, että tämä oli jatkanut tanssimista kiusaamisesta ja muista haasteista huolimatta. On tärkeää tehdä sitä, mistä tykkää. Onneksi Juusolla oli vanhemmatkin tukena. Ja sitten vielä sanoi suorat sanat Jorille.
Mä haluan tutustua siihen sellaisena kuin se on nyt, ja mä haluan, että se saa ihan itse päättää, mitä se itsestään kertoo ja mitä ei.
Tämä on oikeasti tosi ihailtava lähestymistapa. Peukutan! Eivät ihmiset pysy muuttumattomina, eikä minua voi määritellä viiden vuoden päästä sen perusteella millainen olen nyt.
Huoh. Nyt, pojat, nuoret miehet mitkä ikinä - puhukaa vähän. En tarkoita että Juuson pitäisi painostaa, mutta juttelu voisi tehdä hyvää. Tai jokin yhdessä tekeminen, vaikka tennis.
Kiitos <3
-
Olipas nämä, huh sentään. Mahtavaa kun saatiin kaksi rapsua, sillä todellakin olisi ollut kurjaa jos olisit jättänyt tämän tuollaisen cliffhangeriin :)
Pakko sanoa, etten jostain syystä ole saanut Juusosta sellaista kuvaa että hän harrastaisi tanssia. Mutta kyllä se sopii, ensin vain ajattelin että kyseessä olisi ollut joku teekkareiden oma juttu ja Samulikin olisi ollut siellä. Mutta joo, Juuso ja tanssi on jees nyt kun olen prosessoinut asian pienessä päässäni.
Mutta että tuollainen kuva Samulista. Tosi surullista, monellakin eri tavalla. Tyhmää että Jorin pitää lähettää noita kuvia, mikä lie hänen motiivinsa. Ja tässä on todettavava, että kirjoitit Jorin hahmosta tosi hyvin, itse en varmasti osaisi edes kirjoittaa noin inhottavasti. Joten pisteet siitä! Juuso on kyllä uskomaton tyyppi kun pystyi suhtautumaan tuolla tavalla tuohon kuvaan, ja kaatoi just oikean ihmisen niskaan vuodatuksensa. Olisi ollut kurjaa jos hän olisi ryhtynyt Samulia siitä sättimään. Toki mietin, että aikooko Juuso kertoa viestistä vai ei. Itse jos olisin Samulin asemassa, niin ehkä haluaisin kuulla jos minusta moisia kuvia levitettäisi. Toki kun mietin, niin tuskin minusta edes sellaisia ottetaisi ;D Muta olisi kyllä ihan super-noloa, jos tuollainen kuva olisi olemassa ja joku tuore ihastukseni saisi sen käsiinsä. Kuolisin häpeästä! Joten voi Samulia, ei ole helppoa hänellä.
Jäi siis hyvin mielenkiintoisiin tunnelmiin tämä ja nyt odotankin että kuinka viet hommaa eteenpäin. Roikun siis mukana, kuten tiedät :)
Vendela
-
Isfet, minäkin olen ylpeä Juusosta! Vaikka se on välillä ehkä vähän sosiaalisesti kömpelö ja avuton, siinä piilee kuitenkin voimaa, jonka olemassaoloa se ei ehkä itsekään tiedosta. On todellakin tärkeää tehdä sitä, mistä tykkää, muiden mielipiteistä välittämättä, ja se voi vaatia suurta uskallusta. Samaten Jorille vastaan sanominen varmastikin vaati uskallusta. Toivotaan, että Juuso pysyy lujana jatkossakin! Ja toivotaan myös, että nämä nuorukaiset saisivat vähän taas puheyhteyttä auki. Minullakin on sellainen fiilis, että puhuminen voisi auttaa. ;D Iiks, kiitos hirmuisesti ihanasta kommentista! :-*
Vendela, tiedätkö, minäkään en aluksi saanut Juusosta sellaista kuvaa että se tanssisi! :D Juuson hahmo on rakentunut hiljakseen tässä matkan varrella, ja minulle on valjennut sen historiasta mielenkiintoisia tapahtumia, joita toivon pystyväni jossain kohtaa jakamaan lukijoidenkin kanssa. Minustakin Juuso suhtautui viestiin asiallisesti ja hienosti, vaikka Jori saikin kuulla kunniansa aika suorasanaisesti. Jatkossa varmasti selviää, mikä on kuvan kohtalo ja kertooko Juuso siitä Samulille. Kiitos paljon ihanasta kommentista! :-*
33.
Haurasta ja haparoivaa
300 sanaa • inspissana yskä
Kaupassa käytyään Juuso polki kotiin, söi pari tomaattia pahimpaan nälkäänsä, pilkkoi marsuille kurkkua ja lähti uudestaan ulos. Hänellä oli taas sellainen olo, ettei hän pystynyt olemaan paikallaan, ei ainakaan neljän seinän sisällä.
Lämpötila häälyi hieman nollan alapuolella. Juuso henkäisi kipakkaa yöilmaa keuhkoihinsa suun kautta, ja yskänpuuska ravisti häntä. Hän kiersi aution parkkipaikan pari kertaa ennen kuin istahti mattotelineelle, sille samalle jolla Jori oli istunut vain pari viikkoa sitten. Teräs tuntui kylmältä housujenkin läpi.
Juuso ei tiennyt, mikä häneen oli mennyt. Hän menetti malttinsa hyvin harvoin, ja sitäkin harvemmin hän suuttui kenellekään. Mikko tapasi sanoa, että Juusolla oli lehmän hermot. Silti jokin Jorin tuoreimmassa kuvaviestissä oli sysännyt Juusossa jotain hallitsematonta, jotain vaistonvaraista.
Juuso kävi makaamaan mattotelineelle ja tuijotti yötaivaan mustuuteen. Telineen puolat pakottivat selkää.
Ehkä hänen reaktionsa oli juontanut juurensa siitä, että hän ja Samuli olivat vihdoin saaneet puhuttua edes vähän. Samuli oli ilmaissut halunsa tutustua paremmin, ja Juuso oli kutsunut hänet luokseen. He olivat ehkä yhä lähtöruudussa, mutta jokin oli muuttanut muotoaan, järjestäytynyt toisin, selkiytynyt: he molemmat halusivat tutustua ja seurata, mihin heidän välisensä vetovoima johtaisi.
Ja sitten oli Jori, joka käsittämättömine kuvineen vaaransi sen kaiken, ja koska se kaikki oli vielä niin haurasta ja haparoivaa, se todella oli vaarassa. Juusosta tuntui, että Jori oli ottanut sydämenasiakseen tärvellä järjestelmällisesti kaikki ne mahdollisuudet, joita Juusolla ja Samulilla oli.
Juuso ajatteli saamaansa kuvaa, jonka hän oli oitis poistanut puhelimestaan. Hän kiersi sormensa mattotelineen terästangon ympärille ja värähti kylmästä. Hän ei tiennyt, mitä Jori yritti hänelle kertoa, mutta hän oli melko varma siitä, ettei kukaan – ei Samulikaan – ansainnut arkaluontoisten alastonkuvien levittelyä ympäriinsä. Oli lopulta aivan sama, mitä Samuli oli menneisyydessään tehnyt tai jättänyt tekemättä.
Juuso huokaisi ja kampesi itsensä ylös. Hänestä tuntui, että parasta, mitä hän saattoi tehdä, oli jättää Jori huomiotta ja vaalia niitä hauraita, haparoivia ensiaskeleita, joita hän ja Samuli ottivat.
-
Hyi että tuo Jori saa mun niskavillat pystyyn. Olet kyllä luonut limaisen hahmon ja onnistunut siinä.
Mutta vastapainoksi täytyy sanoa että Juuso on reilu, enemmänkin kuin reilu. Hän näyttää työstäneen
jonkun verran tuota Samulin menneisyyttä, kun pystyy antamaan toiselle mahdollisuuden aloittaa
tyhjältä pöydältä.
Ja nuo marsut pitkästä aikaa tui tui. :)
-
Ihana rapsu <3 Voi kun haluaisin halata Juusoa, hän on niin mahtava tyyppi!
Aivan ihanaa pohdintaa olit kehittänyt tähän. Oli mukavaa kuulla mitä Juuso kaikesta ajatteli ja hyvältähän tuo näyttää. Edelleen sanon, että Juusolla on tosi ihana asenne tähän kuvaviesti-hommaan ja samalla myös Joriin. Hän saa, ja hänen pitääkin olla vihainen, se on luonnollista. Mutta muutoin tuollainen lehmänhermo-asenne on ihailtavaa ja kadehdittavaa. Ja kun taustalla on vielä pelko siitä, että JOri menee rikkomaan tuon vielä niin alussa olevan mahdollisen suhten.
Toivon, että pian saadaan lisää Juuson ja Samulin kahdenkeskisiä hetkiä tai edes pieniä vihjauksia jossain ruokalassa tai kahvilla tai jossain. Palan halusta kuulla lisää näistä hahmoista, ihan mitä tahansa, sillä samalla kun nämä tutustuvat toisiinsa niin lukijakin päääsee tutustumaan heihin :) Joten tällainen pieni toive olisi tällä lukijalla.
Kiitos tästä, pidin kovasti ja jään kaipaamaan lisää!
Vendela
-
Nyt menee rikki kymmenen tuhatta sanaa tätä rapsusarjaa! Ei tunnu yhtään, että olisin kirjoittanut niin paljon, kun olen edennyt tällä tavalla pätkittäin. Tuntuu kuitenkin hyvältä, etten ole luovuttanut tämän tarinan kanssa, vaikka vaikeaa onkin välillä ollut. Vielä joskus tämä toivottavasti valmistuu!
Fairy tale, mukavaa että koet minun onnistuneen Jorin hahmossa! Jori ei ole mikään helppo hahmo kirjoittaa tällaisena ilkkuvana ja vähättelevänä, mutta vielä haastavampi siitä tulee varmaan sitten, kun siitä selviää enemmän asioita ja uusia, ehkä vähemmän kusipäisiä puolia. Pitää jotenkin osata selittääkin sen kusipäisyys. ;D Juuso on tosiaan työstänyt Samulin menneisyyttä mielessään ja päässyt siihen tulokseen, että haluaa antaa Samulille mahdollisuuden. Oikein reilua toimintaa minunkin mielestäni. Kiitos paljon! :-*
Vendela, voi että, ihanaa että Juuso herättää yhä myönteisiä fiiliksiä! Minäkin tykkään siitä ja arvostan sen asennetta ja suhtautumista Jorin tekosiin. Suuttumus on luonnollista, mutta on hyvä, jos pystyy kuitenkin nousemaan sen yläpuolelle ja toimimaan järkevästi. Toiveesi taitaakin täyttyä jo tässä seuraavassa raapaleessa, koska tässä on taas pientä kanssakäymistä Juuson ja Samulin välillä. Sitä on kyllä luvassa enemmänkin, kunhan tarinassa viikko vaihtuu, ei huolta! Kiitoksia kovasti sinulle! :-*
34.
Kummallisia kestokramppeja
300 sanaa • inspissana kaasu
Sunnuntaina Juuso kutsuttiin yllätyslapsenvahdiksi. Petri oli nyrjäyttänyt nilkkansa pihatöissä, ja Kaisan piti lähteä viemään häntä päivystykseen, mutta he eivät halunneet ottaa nuhaista lasta mukaan. Juuson vanhemmat taas olivat kylpylälomalla, naapurin lapsirakas rouvakin oli poissa kotoa, ja kaikki oli hieman mullin mallin, kun Kaisa soitti Juusolle. Juuso keskeytti isosiskonsa litanian naurahtaen ja vakuutti tulevansa Iineksen seuraksi pikimmiten.
Niinpä Juuso pötkötti Tammeloiden kotisohvalla sunnuntai-illan hämärtyessä ja tapitti Mulania vain murto-osaksi yhtä kiinnostuneena kuin Iines, joka kyyhötti lattialla vilttiin kietoutuneena. Juusosta oli hauskaa ajatella, että nykypäivän lapsetkin katsoivat vielä samoja Disney-klassikoita, joita hän oli pienenä pyörittänyt VHS-kasetit puhki. Mulan oli Iineksen suosikki. Heidän valitessaan elokuvaa Iines oli ilmoittanut, että menisi isona armeijaan pojaksi tekeytyneenä. Juuso oli yrittänyt selittää, että Suomessa naiset olivat saaneet mennä armeijaan jo parikymmentä vuotta, mutta Iines ei ollut ottanut tietoa kuuleviin korviinsa.
Juuson keskittyminen herpaantui pian kokonaan, sillä siitä ei ollut kauaa, kun hän oli viimeksi katsonut saman elokuvan Iineksen kanssa. Hän alkoi nyplätä puhelintaan ja askarrella samojen ajatusten parissa, jotka hänelle olivat pitäneet seuraa koko viikonlopun. Hänen teki mieli tekstata Samulille, jotain pientä ja viatonta. Hänessä väreili kummallista kaipuuta lähelle Samulia. Siivu siitä oli levotonta huolta, jotain Jorin sytyttämää.
Juuso antoi periksi mieliteolleen.
Mitäs sun viikonloppuun?
Kaasulaskuja ja ensimmäiseen tenttiin valmistautumista vain.
Siispä vanhat kunnon Avogadro, Boyle ja Gay-Lussac sunnuntaiseurana. Huonomminkin voisi olla, odotas vain ensi lukuvuotta. ;) Milloin tentti?
Huomenna.
Juuso piti tuumaustauon ja hyppyytti puhelinta vatsallaan. Jokin kummallinen kestokramppi oli vallannut hänen poskilihaksensa, eikä hän voinut lakata hymyilemästä.
Tulethan sä tentinjälkeisnollaukselle Corona Cupiin? Sinne voi tulla, vaikkei pelaisikaan.
Juuso odotti pari minuuttia sydän pamppaillen ja lisäsi sitten:
Olisi kivaa nähdä sua.
Kului aika, joka tuntui vielä pidemmältä kuin pari minuuttia, vaikka todellisuudessa se oli paljon lyhyempi. Sitten Samuli vastasi:
Kuin myös. Kaipa sitä sitten on tultava!
Juuson hymy leveni entisestään, vaikkei hän olisi uskonut sen olevan mahdollista.
-
Päätin osallistua Spurttiraapale V (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=46563.0) -haasteen viidennelle kierrokselle, ja tarkoitukseni olisi toteuttaa kierros Reaktioyhtälöiden parissa puuhastellen. Joka päivä tällä viikolla pitäisi tänne siis ilmestyä uutta luettavaa (tämä nyt julkaisemani on maanantain rapsu), ja hyödynnän tämänviikkoisissa raapaleissa kierroksen inspissanoja. Palailen Vendelan sanoihin taas ensi viikolla! :)
35.
Joku erityinen
300 sanaa • spurttisana veli
Kaisa ja Petri palasivat puoli yhdeksän aikoihin. Petri oli saanut nilkkatuen, kyynärsauvat, viikon sairauslomaa ja ilmeisen turhautuneen mielen. Hän könkkäsi sauvoinensa sohvalle, ähelsi kipeän nilkkansa jalkarahin päälle ja alkoi katsoa uutisia. Iinestä isän nilkkatuki ja sauvat kiinnostivat niin paljon, ettei hän olisi millään malttanut mennä nukkumaan, mutta lopulta Kaisa sai houkuteltua tytön iltapuuhille.
Juuso jäi katsomaan uutiset ja vaihtamaan kuulumisia Petrin kanssa, ja kun Kaisa oli saanut Iineksen sänkyyn, Juuso lupautui jäämään vielä iltateelle. Juuso ei ollut teeihmisiä, mutta Kaisan itse tekemä piparminttuyrttitee hänelle maistui tilanteessa kuin tilanteessa.
Kaisa vei Petrille kupillisen olohuoneeseen, istahti sitten keittiönpöydän ääreen Juusoa vastapäätä ja pörrötti tämän hiuksia. ”Mitä pikkuveitikka?” hän kysyi.
Juuso naurahti. Pikkuveitikka oli Kaisan vastine pikkuveljelle.
”Mitäs tässä”, hän sanoi katsellen vihertävänkellertävän teensä syövereihin. ”Tavallista opiskelijaelämää. Tanssiharkatkin alkoi taas.” Hän kohotti katseensa Kaisaan ja kohautti olkiaan.
Kaisa hämmenteli teetään lusikalla ja näytti mietteliäältä. ”Sä olet vaikuttanut poissaolevalta viime aikoina. Iines jutteli tuossa, että sä näpräsit tänään koko ajan puhelinta, eikä se kuulosta ihan sun tapaiselta.” Hän piti tauon ja naurahti. ”Se voisi melkein vihjaista, että sä olet tavannut jonkun erityisen.”
Juuso muisti Samulin kanssa käymänsä viestinvaihdon, ja yhtäkkiä häntä alkoi hymyilyttää, vaikka hän koetti pitää ilmeensä peruslukemilla. Hän ei ollut hyvä esittämään muuta kuin oli; ei ollut mikään ihme, että Kaisa näki hänen lävitseen.
”Eli sä olet tavannut jonkun erityisen”, Kaisa jatkoi hymyillen ja nojautui lähemmäs kyynärpäidensä varassa. ”Yliopistolla vai? Mikä tämän erityisen nimi on?”
Juuso pudisti päätään nauraen ja piiloutui hetkeksi teemukinsa taakse. Lämmin juoma rentoutti, mutta se ei antanut vastauksia. Osa hänestä halusi kertoa Samulista. Osa taas pelkäsi Kaisan reaktiota, vaikka toinen osa olikin sitä mieltä, että se oli hölmöä: yksi Kaisan parhaista kavereistakin kuului seksuaalivähemmistöön.
”Mä lupaan kertoa ensimmäisten joukossa sulle, jos tästä tulee jotain vakavampaa”, Juuso sanoi lopulta.
Kaisa hymyili ja taputti Juusoa olalle. ”Totta kai. Mä ymmärrän.”
-
Hipsin paikalle hyvin nolona häntä koipien välissä. Tiedän, siis oikeasti tiedän ettei kaikkea tarvitse aina kommentoida heti, mutta tästä sarjasta on tullut itselleni monella tapaa tosi tärkeä ja haluaisin olla kannustamassa heti. Nyt kuitenkin muut hommat ovat vieneet aikaa, ja vaikka luin tuon rapsun nro 34 jo heti sen ilmestyttyä, en sitten jättänyt kommenttia. Tämä on nyt kamalaa selittelyä ja kaikkea, mutta tässä minä nyt olen ja sanon jotain :)
Rapsu 34.
Ihanaa, kun Juuso on lapsenvahtina! Ja Mulan on kyllä yksi parhaita Disneytä :) Hieno leffavalinta. Ja tuo viestittely Juuson ja Samulin välillä, just tuollaista kaipasin. Ihanaa kipristelyä vatsanpohjassa ja pientä flirttiä. Tämä rapsu aiheutti minullekin varsin mukavia kramppeja :) Etenkin kun Juuso laittoi tuon Olisi kivaa nähdä sua. *silmät sydäminä*
Rapsu 35.
Juusolla on kyllä ihana isosisko. Mutta minua hieman yllätti, ettei sisko tiedä Juuson suuntautuneisuudesta. Toisaalta sen ymmärtää, sillä jos on tottunut salailemaan jotain itsessään niin lähesille voi olla yllättävän vaikea kertoa totuutta. Vaikka hieman tuosta aisinkin, että ehkä Kaisa tietää jo jotain enemmän mitä paljastaa Juusolle :) Joten toivottavasti Juuso rohkaistuu ja kertoo siskolle, ja ehkä Juuso tuo jossain vaiheessa Samulin näytille?
Kivaa, että spurttailet tämän parissa, siellä onkin kivat inspissanat tälläkin kerralla. Roikun kyllä lukemassa ja yritän saada kommentitkin ajallaan tänne. Hieman taidan aavistella mitä seuraavaksi tapahtuu, liittyisiköhän tuohon aikaisempaan viestittelyyn ja pyyntöön tulla nollaamaan tentin jälkeen ;) Tai sitten kiusaat ja pitkität ja tähän tuleekin koko viikko jotain aivan muuta :D No, jää nähtäväksi!
Kiitos tästä! Kivaa spurttailua :)
Vendela
-
On aina mukava löytö, kun huomaa tämän jatkuneen.
Nuo arkiset sattumusten kuvailut saavat tämän tarinan elämään. Terveyskeskuskäynti ja lapsenvahtina Iinekselle.
Ja tykkään tuosta, miten isosisko voikaan nähdä pikkuveljensä läpi.
Tämä:
”Se voisi melkein vihjaista, että sä olet tavannut jonkun erityisen.”
Ja sitten Juuso vaikenee kuin muuri, ei nimiä, ei enempää paljastuksi, ei vielä, myöhemmin.
Jään odottelemaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Kun tämä on sellainen sarja, että ei voi koskaan tietää, pelkästään arvailla. :)
-
Vendela, voi sinua ihanaista! Ihan suotta nolona hipsit, rohkeasti vain pää pystyssä silloin kun on aikaa ja kommentoimisfiilis! ♥ Ymmärrän kyllä, että harmittaa, jos jää osia välistä, mutta minä kyllä arvostan kovasti jo sitä, että tiedän sinun siellä lukevan. :) Minulle merkitsee tosi paljon se, että tämä sarja on sinullekin tärkeä. On aina yhtä häkellyttävää tajuta, että tätä tarinaa todella luetaan ja uusia osia odotetaan! Hihi, ihanaa jos Juuson ja Samulin pieni flirtti vastasi odotuksia ja tyydytti söpöilynnälän ainakin hetkeksi. Seuraavassa raapaleessa saatkin lisää samanlaisia tunnelmia, ja taitaapa tuo tapahtumaveikkauksesikin osua oikeaan. ;) Juuson suuntautuneisuuteen ja Kaisaan palataan vielä myöhemmin sarjassa! Juuson tämänhetkisestä lähipiiristä tosiaan vain Mikko tietää, ja kenties suurin syy siihen on se, ettei Juuso ole kokenut tarvetta kertoa, kun ei ole ollut ketään erityistä elämässä. Samulin myötä tilanne saattaa muuttua, toivotaan ainakin. Kiitos paljon kommentista! :-*
Fairy tale, ihanaa että jatko yllätti taas positiivisesti! Minäkin olen aina positiivisesti yllättynyt, kun onnistun jatkamaan, koska välillä kirjoittaminen takkuaa ja on rasittavaa. Voi että, ihanaa että arkiset sattumukset ovat kiinnittäneet huomiosi ja toimineet! Yritän aina välillä muistutella itseäni siitä, että Juuson elämässä on muutakin kuin ihastus Samuliin. Välillä tekee hyvää kurkata, mitä muille hahmoille kuuluu, vaikka Juuso näkökulmahahmona pyöriikin koko ajan kuvioissa mukana. Oi, olen otettu siitä että koet sarjan yllätykselliseksi siinä mielessä, ettei voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tämän lukeminen kävisi ehkä tylsäksi, jos kaikki olisi ennalta-arvattavaa, joten hienoa, jos olen onnistunut tähän vähän jotain jännitysmomenttia tuomaan. Kiitoksia paljon kommentista! :-*
36.
Ihanankamalaa
300 sanaa • spurttisana palella
Maanantaina Samuli ilmestyi kiltahuoneelle juuri parahiksi todistamaan Juuson karvaan lohkopelitappion edellisvuotista Corona Cup -voittajaa vastaan. Aki pussitti viimeisen pelinappulansa varmasti ja siististi, ammattilaisen elkein, ja Juuso yhtyi taputuksiin mutta riiputti päätään aivan kuin tulos ei olisi ollut odotettavissa.
”Typerä molo ei vieläkään tee yhteistyötä”, Juuso naurahti, laski mailansa koronalaudan reunalle ja levitteli käsiään.
Kun hän nosti katseensa pelilaudasta, hän huomasi väkijoukon laidalle ulkovaatteissaan seisomaan jääneen Samulin, ja yhtäkkiä hän oli epävarma siitä, mahtoiko Samuli tietää, että molo tarkoitti lyöntinappulaa. Samulin suupieli nytkähti, ja Juuso aprikoi, olisiko hänen kuulunut purskahtaa nauruun vai kenties piiloutua koronalaudan alle.
”Vai olisiko vika sittenki pellaajassa?” Aki virnisti, kiersi laudan ja taputti Juusoa harteille. ”Elä ny, Juustokumina, oliha sulla se yks suonenvetokaus ku melekeen voitit koko cupin.”
”Joo, mä muistelen sitä lämmöllä joka ilta nukkumaan mennessäni”, Juuso naurahti ja puristi vielä Akin kättä. ”Hyvä peli. Onnea voitosta.”
Sitten Juuso kävi nappaamassa kaljapullonsa yhdellä kiltiksen sohvista istuvalta Mikolta, suuntasi kohti Samulia ja seisahtui tämän eteen. Ulkona ilmeisestikin satoi: Samulin silmälaseja täplitti muutama pikkuruinen vesipisara, ja lisää pisaroita helmeili hänen tummansinisessä villapipossaan ja villakangastakkinsa harteilla. Juusoa paleli jo pelkkä ajatus jäisestä lokakuutihkusta, mutta Samulin hymy oli lämmin.
”Moi”, Samuli tervehti ja lisäsi sitten: ”Juustokumina.”
”Moi”, Juuso sanoi ja tunsi olonsa yhtäkkiä hiukan utuiseksi, vaikka hän oli juonut vasta yhden kaljan. ”Sä tulit.”
”Mä tulin.”
Juuso hengitti syvään. Kaikki järkevät puheenaiheet tuntuivat kaikonneen hänen mielestään. Hymy lämmitti Samulin koleanharmaita silmiä, ja Samulin katse käänsi Juuson sisuskalut ympäri tavalla, joka oli samanaikaisesti kamala ja ihana, ihanankamala.
Juuso ei ymmärtänyt, mitä hänelle oli tapahtumassa.
”Miten tentti meni?” hän pakottautui sanomaan, kun hiljaisuus uhkasi venyä hämmentävän pitkäksi.
”Hyvin, luulisin. Se tuntui aika helpolta. Perusasioihin keskittyvältä.”
”No hyvä, siitä se teekkarin ura urkenee.” Juuso keinahteli hetken kannoillaan, vilkaisi sitten taakseen ja onnekseen huomasi, että Mikko oli juuri aloittelemassa peliä. ”Hei, mennäänkö kannustamaan Mikko lohkovoittoon?”
-
Ihana aamupala, kiitos!
Ai kamala kun kiemurtelin täällä pelosta ja lievästä myötähäpestä. Sillä tuo tilanne missä Juuso ja Samuli vain seisovat oli jotenkin niin ihanankamala ja juuri sellainen mitä itse pelkään. Ei ole mitään pahempaa kun olla ihan superihastunut johonkin tyyppiin ja sitten ei yhtäkkiä osaakaan olla ja sanoa mitään. Olit kuvannut tuon kohtauksen tosi taitavasti :) Onneksi peli kuitenkin pelasti. Ja jäin vielä miettiämään, että tässä kohtauksessaa lisää jännitystä toi varmasti se, etteivät nämä ehkä halua muiden tajuavan sitä että heillä on jotain menossa.
Mutta olipa kiva aamupala tässä teekupponen seurana. Toivon lisää Juuson ja Samulin välistä kommunikointia eikä suukkokaan olisi pahasta ;)
Vendela
-
Hauska taustatieto: tein taustatutkimusta koronasta, päädyin kumppanini killan nettisivuille ja huomasin, että se on aikoinaan voittanut kiltansa cupin. Kysyin siltä, miten se sen teki, ja se vastasi ykskantaan että voittamalla finaalissa tietysti. x) Siitä höppänästä ei kyllä saa ikinä mitään irti, hih.
Vendela, mukavaa että aamupala maistui lievästä myötähäpeästä huolimatta! Kieltämättä olisi aika kuumotteleva tilanne tuollainen, että vain seisoisi ihastuksensa edessä eikä saisi sanaa suustaan eikä oikein tietäisi, miten päin olla. Varmaan Juuson jäätymiseen vaikutti tuossa tosiaan sekin, ettei se halunnut paljastaa tuntemuksiaan ulkopuolisille. Onneksi korona kuitenkin pelasti! Hihi, toiveesi on kuultu. ;) Kiitos paljon! :-*
37.
Hetken liian hentoa
300 sanaa • spurttisana kevät
Mikko voitti ottelunsa. Juuso ja Samuli jäivät seuraamaan seuraavankin mittelön, ja Juuso selitteli Samulille koronan sääntöjä sitä mukaa, kun niitä sovellettiin pelitilanteissa. He istuivat täyteen ahdetulla sohvalla vieretysten, ja läheisyys tuntui Juusosta hyvältä, varsinkin kun hän ei päässyt keskittymään siihen liiaksi peliä seuratessaan. Ajatukset juoksivat verrattain selvinä, ja sydänkin pysyi aisoissa.
Liian pian Samuli kuitenkin totesi lähtevänsä. Juuson oli jäätävä vielä odottamaan yhtä omaa otteluaan, mutta hän lähti saattamaan Samulin ulko-oville. Käytävät olivat autioita; kampus nukkui jo lukuun ottamatta satunnaisia teekkariryppäitä omissa sopukoissaan, kiltahuoneilla ja kirjastossa. Ulkona oli pimeää ja märkää.
He seisahtuivat ulko-ovien eteen, ja Samuli rikkoi hiljaisuuden: ”Sun ei varmaan kannata tulla ulos ilman ulkovaatteita.”
”Ei varmaan.”
Juuso raapi niskaansa yrittäen keksiä, miten ihmiset yleensä hyvästelivät epämääräiset säätönsä. Samuli hymyili vinosti ja astui yhtäkkiä lähemmäs, katse jossain alhaalla, ja Juuso säpsähti, kun Samulin vasemman käden sormet koskettivat hänen farkkujensa oikeaa etutaskua.
”Sulla on vieläkin jauhoa farkuissa”, Samuli melkein kuiskasi, ääni karheana ja huvittuneena, ja astui vielä askeleenpuolikkaan niin että oli kiinni Juusossa.
Juuson huulilta pääsi naurahdus. Perunajauhoa käytettiin koronassa liukastamaan pelinappuloita, ja miespuolisen koronapelaajan tunnisti yleensä siitä, että jauhoa kulkeutui käsissä taskujen paikkeille.
Hetki pysähtyi. Oli Samulin hengitys Juuson poskella, väreilevät silmäripset, kosketus joka oli niin kokonaisvaltaista mutta niin hentoa, liian hentoa.
Juuso ei tiennyt, kumpi heistä lopulta sysäsi ajan liikkeelle, mutta he suutelivat. Samulin käsi siirtyi Juuson lantiolle, veti lähemmäs, ja toinen käsi harhaili niskassa. Juuso huomasi tarttuvansa Samulia takista jostain lapaluun tienoilta. Huulet hakivat toisiaan, vaativasti, eikä se ollut mikään pikainen jäähyväissuukko. Juuson koko keho eli sitä, ja kun he lopulta erkanivat, häntä hengästytti. Samulikin hengitti raskaasti, huulet aavistuksen turvonneina, silmät yhä puoliksi kiinni.
Samuli tokeni ensin. Poskeen ilmestyi taas hymykuoppa, kun Samuli painoi vielä kevyen suudelman Juuson suupieleen.
”Otetaan joskus uusiksi”, Samuli sanoi, kääntyi ja katosi pimeyteen.
Juuso ei ollut suudellut sillä tavalla sitten abikeväänsä.
-
Awwwwwawawawww, KIITOS Walle <3
Pelastit juuri päiväni :-* Sillä tämä oli juuri niin täydellinen suukko kun olla ja voi. Ihanaa ettei tämä ollut mikään pikainen jäähyväispusu vaan ihan oikea suudelma mitä ei voi ymmärtää väärin. Oi, tällä jaksan taas hyvin tovin, ja kyllä nämä pojatkin olivat sen jo ansainneet :D Luulenpa, että suukko kutkuttelee hyvän aikaa Juuson sisällä *silmät sydäminä*
Nyt täytyy sanoa, että onnistuit saamaan minut aika sanattomaksi, enkä tiedä osaanko sanoa tästä rapsusta mitään muuta. Mutta tuo perunajauho oli kiva yksityiskohta samoin kun Samulin hymykuoppa. Taidan lähteä keittelemään teetä ja leijumaan pari tuumaa maanpinnan yläpuolella :)
Kiitos tästä ihanuudesta!
Vendela
-
Olen samaa mieltä Vendelan kanssa; ihanaa oli, etenkin teekupposen kera! Nyt kuin olisi vielä rivi suklaata...
Vaikka olihan tämä herkullista ja makeaa itsessäänkin. Ihanaa että nyt ollaan taas leppoisemmissa tunnelmissa.
Samulin suupieli nytkähti, ja Juuso aprikoi, olisiko hänen kuulunut purskahtaa nauruun vai kenties piiloutua koronalaudan alle.
Tosiaankin ihanankamalaa! Aiheuttaa hillitöntä virnistelyä. ;D
Tästä tulee nyt joku lainaustaivas kommentin sijaan, mutta pakko tuoda esille, että onhan tässä myös jännitettäkin, positiivista vain!
Juuso raapi niskaansa yrittäen keksiä, miten ihmiset yleensä hyvästelivät epämääräiset säätönsä. Samuli hymyili vinosti ja astui yhtäkkiä lähemmäs, katse jossain alhaalla, ja Juuso säpsähti, kun Samulin vasemman käden sormet koskettivat hänen farkkujensa oikeaa etutaskua.
”Sulla on vieläkin jauhoa farkuissa”, Samuli melkein kuiskasi, ääni karheana ja huvittuneena, ja astui vielä askeleenpuolikkaan niin että oli kiinni Juusossa.
Heh heh, Juuson aivoitukset hymyilyttävät kyllä yhä. Jännä miten uskottavasti sama hahmo voi olla yhtä aikaa rohkea ja epävarma ja ujo ja hauska ja reilu ja...!
Kiitos <3
-
Vendela, apua, ihanaa että suukko kelpasi ja että päiväsi pelastui! Olin ihan innoissani, kun pääsin vihdoin ja viimein eläytymään ihan kunnon suutelukohtaukseen. ;D Vähän nämä raapalesanamäärät toki rajoittavat kuvailua, mutta ihanaa, jos tunnelma välittyi siitä huolimatta. Minäkin luulen, että suudelma jää kutkuttelemaan Juuson sisälle, ja tämä seuraava raapale ehkä antaakin siitä osviittaa. Kiitos itsellesi! :-*
Isfet, hihi, ihanaa että luettava oli makeaa ilman suklaatakin! Leppoisa tunnelma ei valitettavasti taida jatkua kovin kauaa, mutta jospa siihen taas pian päästäisiin takaisin. Tämä on vähän tällaista vuoristorataa! Voi että, ilahdun aina siitä jos Juuson aivoitukset hymyilyttävät. Se on omanlaisensa persoona, ja siinä vaikuttaisi tosiaan olevan monenlaisia puolia. Kiva jos ne kaikki eivät ole ihan ristiriidassa keskenään! Kiitoksia! :-*
38.
Rikkinäisiä videonauhoja
300 sanaa • spurttisana nostalgia
Kun Juuso palasi kiltahuoneelle, Mikko katsoi häntä uteliaana.
”Sä näytät… järkkyneeltä”, Mikko sanoi ja pukkasi Juusoa kylkeen.
”Ai”, Juuso hengähti. Hän sukaisi tukkaansa ja suoristi paidanhelmaansa. Hän oli yrittänyt kasailla itsensä Samulin lähdettyä, mutta hänellä oli yhä epämiellyttävän paljas olo, ikään kuin tapahtunut olisi paistanut hänestä päivänselvänä kaikille ulkopuolisillekin. Hänellä oli kuuma, ja hänen oli vaikea pysyä aloillaan. Suudelma pyöri hänen mielessään uudestaan ja uudestaan kuin rikkinäinen videonauha. Juuso saattoi yhä melkein tuntea Samulin vartalon painon omaansa vasten.
”Mun tekisi mieli udella sulta lisätietoja, mutta ehkä säästetään se toiseen aikaan ja paikkaan”, Mikko sanoi, naurahti ja madalsi sitten ääntään. ”Olethan sä kunnossa?”
”Joo.”
x
Seuraavana yönä Juuso säpsähti hereille kuristava kauhuntunne kurkussaan. Hän rimpuili irti peitostaan, ponnahti istumaan ja haukkoi henkeään. Oli pilkkopimeää. Vain yöpöydän digitaalikellon numerot – 03:14 – loistivat kalvakanvihreää valoa.
Juuso oli elänyt suudelman taas uudestaan unessaan, mutta erilaisena. Hän ja Samuli olivat olleet jossain baarissa, ehkä siinä samassa jonka edustalla Juuso oli nähnyt Jorin ensimmäistä kertaa. Radiossa oli soinut The Doors tai The Who tai jokin muu nostalgiaa henkivä yhtye. He olivat suudelleet yhtäkkiä välittämättä muusta maailmasta. Oli ollut vain he kaksi, kunnes yhtäkkiä Jori oli ilmestynyt jostain ja repinyt Samulin irti.
Jori oli kysynyt Samulilta: ”Ihan oikeasti? Tuollainen pehmonalle?”
Jori oli nauraa hekottanut, ja hetken kuluttua Samuli oli yhtynyt nauruun, ja häpeä oli höykyttänyt Juusoa samalla tavalla kuin hänen kiusaajansa yläasteella, veret seisauttavana.
Juuso nojasi pään polviinsa ja keskittyi hengittämiseen. Oli ikävää nähdä sellainen uni, mutta vielä ikävämpää oli luisua pois tolaltaan sellaisen takia. Sehän oli ollut uni, ei todellisuuden peilikuva. Juuso ei ollut enää heiveröinen teinipoika; hän oli aikuinen mies. Hän pystyisi kyllä pitämään puoliaan Joria vastaan horjumatta.
Eikä Samuli olisi suudellut häntä, jos Samuli olisi pitänyt häntä pelkkänä typeränä pehmonallena.
Eihän?
Juuso joi vesilasillisen ja palasi takaisin sänkyyn, mutta uni jäi pyörimään hänen mieleensä rikkinäisenä videonauhana.
-
Oi ei, ei saa vajota synkkyyteen Juuso, ei nyt! Hus pois tuollaiset unet ja keskityt vain fiilistelemään kaikkea hyvää. Eikä se Samuli ajattele mitään pehmonalleja, usko pois!
Mikko oli kyllä ihana kun näki heti että jotain on tapahtunut :) Mahtava ystävä, kun vielä ymmärsi antaa tilaa Juusolle. Mutta tuo painajainen oli kyllä kurja, vaikka toisaalta sekin hyvin realistinen ja kertoo aika paljon Juusosta. Hänellä ei ole ollut helppo menneisyys ja ikävää, että tämmöisiä takaumia tulee. Mutta toivon hartaasti, että Samuli saa Juuson ajatukset valoisampaan suuntaan. Luulen myös, että nämä kumpikin tarvitsevat toinen toisiltaan myös hieman itsetunnonkohotusta :)
Kiitos tästä ja tsemppiä loppuviikon spurttailuun!
Vendela
-
No mutta hö. Ei ole kivaa nähdä ihanasta suudelmasta painajaisia. Mieluummin vaikka painajaisia koronapelistä, mutta ei Samuliin liittyvistä asioista. Joo, ihminen ei valitse untensa näkemisiä. Tuo on muuten niin totta, että ensin herää ja katsoo kelloa, sitten sitä vilkaisee välillä ja kauhistuu kuinka paljon aikaa on kaan kulunut.
Toivottavasti Juuso saa vielä nukuttua ja voi nähdä levollisempia unia.
Jori unissa ei taatusti ole kivaa, varsinkin kun se yrittää saada Samulin Juusoa vastaan.
-
Vendela, olen samaa mieltä, hus pois ikävät painajaiset ja fokus siihen, mikä on hyvin! Minäkään en usko Samulin suovan ajatustakaan millekään pehmonalleille. :) Yön pimeinä tunteina on kyllä helppo epäröidä, ja varmaan tosiaan tuolla Juuson menneisyydelläkin on näppinsä pelissä. Eiköhän tämä tästä taas kuitenkin! Ja oi, ihana ajatus että molemmat tarvitsevat toisiltaan vähän itsetuntoboostia. Veikkaan, että olet oikeassa! Kiitoksia paljon kommentista ja tsempeistä! :-* Viimeisin spurttisarjani taisi kosahtaa juuri neljännen raapaleen jälkeen, mutta nyt pääsin ainakin sen rajapyykin yli.
Fairy tale, ei ole kivaa tosiaankaan nähdä tuollaisia painajaisia. Koronapelipainajaiset voisivat tosiaan olla vähän miellyttävämpiä kokemuksia, mutta niinhän se on, ettei uniaan oikein voi valikoida. Toivotaan, että Juuso saa vielä levolliset yöunensa takaisin! Jorin takia ei niitä kannata menettää. Kiitos kovasti! :-*
39.
Jaettu huoli
300 sanaa • spurttisana syrjässä
Keskiviikkona vesisade muuttui rännäksi. Juuso tunsi itsensä lumimieheksi työntyessään sisään kampuskirjastoon. Hän aikoi lainata tenttikirjan, mutta hetkeksi hän pysähtyi eteismatolle valumaan vesisohjoa ja pohtimaan, kehtaisiko niin märkänä ja kuraisena edes mennä peremmälle. Kirjasto oli aina niin siisti ja harmoninen järjestelmällisine kirjarivistöineen ja työrauhoineen, ja sitten joku varomaton teekkari marssi kuraamaan lattiat ja mölyämään.
”Hei Juuso!” kuului huikkaus lainauspisteeltä.
Juuso huomasi Annikan Samulin fuksiryhmästä. Tämä pakkasi kirjapinoa laukkuun. Toimituksen suoritettuaan Annika kampesi laukun olalleen ja asteli Juuson luo hymyillen.
”Onko sulla kiire?” Annika kysyi, vilkaisi ympärilleen ja madalsi sitten ääntään. ”Voitaisiinko jutella hetki?”
”Öh, totta kai. Siis voidaan.”
Jokin Annikan varautuneessa katseessa sai Juuson johdattamaan hänet ulos katokseen. Siellä he olisivat riittävän syrjässä kirjastovirkailijasta ja muista kuulevista korvista, mutta kuitenkin sateensuojassa.
Annika korjasi laukkunsa asentoa ja katsahti jalkoihinsa huultaan purren. Sitten hän nosti katseensa Juusoon ja aloitti: ”Kuule… Sä vaikutat tulevan hyvin juttuun Samulin kanssa.”
Juuso ei osannut sanoa mitään. Hänen vatsanpohjaansa hiipi epämääräinen tunne. Oliko Annika huomannut jotain?
”Mä vain sitä, että… No, mä olen huolissani siitä.” Annika heilautti pitkän poninhäntänsä selän puolelle ja katsoi Juusoa suoraan silmiin. ”Mä näin sen eilen tossa pihalla jonkun vanhemman miehen kanssa, ja se… No, näytti siltä kuin se mies olisi jotenkin – ahdistellut sitä.” Annika puuskahti ja kohautti olkiaan. ”No, ei se pelkästään näyttänyt siltä. Se mies oli käytännössä Samulin kurkussa kiinni. Mä yritin mennä väliin, mutta sitten se tyyppi yhtäkkiä häipyi, ja Samuli karkasi jonnekin ennen kuin mä ehdin saada sanaa suustani.”
Juusoa kylmäsi. ”Miltä se tyyppi näytti?” hän kysyi, vaikka epäilikin tietävänsä vastauksen.
”Tummapiirteinen. Parrakas. Roteva. Mä en usko, että se oli opiskelija.” Annika epäröi hetken. ”Mä ajattelin, että sun on hyvä tietää, kun sä kuitenkin olet meidän iso. Jos sä voisit vaikka jutella Samulille. Se on vähän syrjäänvetäytyvä luonne.”
”Joo. Hyvä kun kerroit.”
Annika hymyili, heilautti kättään ja hyppelehti porrasaskelmat alas.
-
Voi ei! Ei nyt taas, vastahan sitä päästiin mukavampiin aiheisiin!
No joo, vaikka olenkin pahoillani Juuson ja etenkin Samulin puolesta, niin kyllähän sitä mielellään draamaakin lukee. Ja uskon että jonkin verran tuskastelua on jälleen luvassa, tuskin Samuli kovin avoimeksi heittääntyy.
Ja näin sivuhuomautuksena samaistuin kyllä Juuson pohdintaan siitä, voiko kuraisena jälkeen märkänä edes mennä kirjastoon. Siellä on aina siistiä, kuivaa ja lämmintä. Plus että hävettää kun mun märät kengät vinkuu joka askeleella :o Noh, vähän kun ravistelee itseään niin kyllä se siitä!
Tuntuu siltä että Samuli tarvitsisi taas tukea, jota ei halua ottaa vastaan :/ Toivottavasti Juuso kuitenkin saa puhuttua hänen kanssaan! Jori saisi lakata satuttamasta Juusoa ja meidän Samppa parkaa! >:(
Kiitos, jatkoa odottelen ja voimia spurttiin! <3
-
Puh.kommentti.
Nyt Juuso ja Samuli käytte yhdessä taistelemaan sitä Joria vastaan! Puhutte ja päätätte että nyt saa riittää, eikös niin!
Minä jaan myös Isfetin ja Juuson fiilikset kirjastosta, eihän sinne voi mennä märkänä :D
Kiitos tästä, pidin vaikka mentiinkin taas yksi askel taakse. Mutta sitten voikin mennä vaikka kolme eteen, niinhän :)
Vendela
-
Isfet, tämä on tällaista vuoristorataa! ;D Välillä itsekin hengähdän helpotuksesta, että jes, kaikki hyvin ja rauha maassa, mutta sitten taustalla väijyvät jorit ja muut vaikeudet marssivat taas estradille. Hyvä jos draamakin on kuitenkin mieluista luettavaa! Tuskastelua uskon minäkin olevan luvassa, Samulilla on sen verran suuria vaikeuksia ollut avautua. Minustakin tuntuu, että Samuli kaipaisi taas kipeästi tukea, vaikkei se itse sitä ehkä tiedostakaan. Toivotaan, että puheyhteys taas löytyy! Kiitos kovasti kommentista ja tsemppauksesta! :-* Toivon todella, että saan tämän spurtin rutistettua loppuun.
Vendela, olen samaa mieltä siitä, että Juuso ja Samuli voisivat nyt yhdistää voimansa ja käydä taisteluun Joria vastaan! Molemmat taitavat kuitenkin olla turhautuneita Joriin ja sen jatkuvaan läsnäoloon ja oikkuihin. Taas taidettiin tosiaan astua askel taaksepäin, mutta toivottavasti pian mennään taas etiäpäin. Suuret kiitokset! :-*
40.
Helpompi hengittää
300 sanaa • spurttisana innostua
Seuraavana päivänä Juuso avautui Mikolle tennisvuoron jälkeen. He istuivat pukuhuoneen penkillä vieretysten kuin joskus vanhoina hyvinä aikoina lukion liikuntatunnilla, pyyhkivät hikeä kasvoiltaan ja siemailivat vesipulloistaan.
Juuso oli miettinyt päänsä puhki, mitä hän kertoisi Mikolle ja milloin. Samulin salaisuuksien pitäminen ei ollut ollut mikään ongelma aikaisemmin, mutta Annikan kertomus oli mutkistanut tilannetta ja saanut Juuson siihen tulokseen, että hänen täytyisi kertoa jotain. Mikkokin oli Samulin iso, ja jos Jorin kaltainen vainoaja päätti soluttautua kampukselle, Mikon oli hyvä tietää.
Niinpä Juuso kertoi, että Samulin menneisyydessä oli joku, joka ei suostunut jättämään tätä rauhaan, ja että se joku oli uhkaillut Juusoakin. Alastonkuvat ja arkaluontoiset yksityiskohdat Juuso jätti mainitsematta. Ne eivät kuuluneet ulkopuolisille, eivät edes parhaille ystäville.
Mikko kuunteli hiljaa, ja kun Juuso lopulta vaikeni, Mikko puuskahti ja pudisti päätään epäuskoisena. ”Huh”, hän sanoi. ”Nyt mä ymmärrän, miksi te kaksi etenette niin hitaasti jos ollenkaan.” Hän naurahti. ”Mä täällä sivustaseuraajana innostun jokaisesta pikku etenemismahdollisuudesta tajuamatta, ettei asiat välttämättä olekaan niin yksinkertaisia…”
”Et sä voinut tietää. Sori kun en kertonut aiemmin. Mä…” Juuso vaikeni, hieroi niskaansa ja huokaisi. ”No, mä en halunnut laverrella Samulin yksityisasioita, mutta jos Jori nyt aikoo tunkeutua sen opiskelijaelämäänkin, niin… No, musta tuntuu että sun on hyvä tietää.”
”On”, Mikko vahvisti. ”Mä pidän tän omana tietonani. Tosin jos mä joskus kohtaan tämän Jorin, mä en voi luvata, että pystyisin olemaan toivottamatta sitä sydämellisesti sinne missä pippuri kasvaa.”
Molemmat naurahtivat. Juuso tiesi, että Mikko oli kärsimättömämpi ja kipakampi luonne kuin hän. Mikko sanoi, mitä ajatteli – hyvässä ja pahassa –, ja oli aina valmis puolustamaan arvojaan ja rakkaitaan. Mikon käytöksestä ei tosin yleensä tarvinnut kantaa huolta; Mikolla oli hyvä sydän ja järkeä päässä.
”Sulla vaikuttaa olleen vaiherikas syksy”, Mikko jatkoi. ”Mä olen pelkkänä korvana, jos joskus tarvitsee päästellä höyryjä.”
Juusoa hymyilytti. ”Mä tiedän.”
Juuso hymyili vielä kotimatkallakin. Hänestä tuntui, että yhtäkkiä oli helpompi hengittää.
-
Toivottovasti nyt seuraa hyvää ketjureaktiota tuosta Juuson avautumisesta Mikolle. Siis niin että Samuli voisi avautua vähän Juusolle ja sitten he voisivat hengittää kevyemmin yhdessä. Ja oi kyllä, Jori sinne missä pippuri kasvaa. Pippuria kasvaa esim. Jordaniassa, jossa olen tainnut nähdä elämäni ensimmäisen pippuripuun. Juusolla on paljon näitä tukijoita ja hyvä niin.
-
Fairy tale, positiivinen ketjureaktio olisi kyllä hyvä juttu tässä vaiheessa! Katsotaan, kuinka käy. Onneksi Juusolla tosiaan on elämässään tukijoita ja muutenkin läheisiä ihmisiä. Oih, Jordania kuulostaisi oikein oivalta matkakohteelta Jorille. Ainakin se olisi sopivan kaukana Juusosta ja Samulista! ;D Kiitos paljon ihanasta kommentista! :-*
41.
Oliivinturmelua ja odottelua
300 sanaa • spurttisana laventeli
Lokakuun viimeinen viikonloppu koitti kuulaana ja sateettomana. Juuso meni lauantaina Mikon luo jo paria tuntia ennen halloween-kekkereiden alkua auttamaan valmisteluissa. Mikko oli suunnitellut karmivan menun, johon kuului muun muassa verenpunaista boolia kelluvilla koristesilmämunilla höystettynä ja pakastekarjalanpiirakoita, joiden päälle muotoiltiin hämähäkkejä mustista oliiveista. Juuso yritti auttaa oliivien siivuttamisessa, mutta Mikko turhautui hänen hitauteensa ja epätasaisiin viipaleisiinsa ja nimitti hänet koristeluvastaavaksi.
Niinpä Juuso haahuili ympäri asuntoa yrittäen tavoittaa sisäisen taiteilijansa. Mikko oli hankkinut pilailupuodista paperilepakoita ja -luurankoja, ja niitä oli helppo lätkiä sinitarralla sinne tänne. Olohuoneen kattolamppuun Juuso viritti suuren hämähäkinseitin, jonka kuminen asukki roikkui sen verran alhaalla, että joku saisi varmaan jossain vaiheessa iltaa sätkyn noustessaan sohvalta ja osuessaan sen lerppajalkoihin.
Koristellessaan Juuso ajatteli Samulia. Hän oli kuluneina päivinä miettinyt, milloin ja miten hänen kannattaisi jutella tälle. Juuso tiesi, että hänen pitäisi jutella – hän halusi –, mutta hän ei tahtonut tunkeilla. Hän halusi vain tarjota Samulille mahdollisuuden puhua, ja hänestä oli alkanut tuntua, että se onnistuisi parhaiten kasvotusten. Viestit olivat etäisiä ja puhelut vaivaannuttavia.
Lisäksi Juuso oli päätynyt siihen tulokseen, ettei hänen kannattanut tehdä aloitetta ennen halloween-illanviettoa. Se olisi voinut säikäyttää Samulin ja saada tämän pysyttelemään loitolla juhlista, eikä Juuso tietenkään toivonut sitä.
Juuso huokaisi ja länttäsi suurimman ja häijyimmän lepakon kylpyhuoneen oveen. Hän ei oikeastaan tiennyt, mitä kaikkea hän toivoi ja mitä ei. Samulin vartalo vasten hänen omaansa oli painunut lihasmuistiin, ja sen ajatteleminen hengästytti ja värisytti häntä.
”Huhuu, oliivinturmelija”, Mikko sanoi yhtäkkiä Juuson takana. ”Viitsitkö sytyttää tän kynttilän jonnekin fiksuun paikkaan?”
Juuso otti vastaan vielä pakkauksessaan olevan kynttilän ja tulitikkuaskin ja tutki niitä otsa rypyssä. ”Tuoksukynttilä? Laventelia? Ei tulisi ensimmäisenä mieleen halloweenista.”
”Ei ehkä, mutta mä unohdin ostaa tuikkuja, ja kaipa tuo hienostelukynttiläkin pitää joskus polttaa. Mä sain sen jouluna äidiltä. Tuskin kukaan muutenkaan haistaa mitään enää parin boolimukillisen jälkeen…”
Juuso nauroi ja viritteli kynttilän televisiotasolle.
Sitten hän jatkoi odottamista.
Spurtti valmistui, jes! Kiitos tästä viikosta kaikille lukijoille ja kommentoijille, tsemppasitte minua ihanasti! :-* Tekipä hyvää kirjoittaa säännöllisesti. Alkuviikko oli vaikea, mutta sitten tekstiä alkoi tulla melkein kuin itsestään. Se tukee aiempia havaintojani siitä, että pitkät tauot hankaloittavat tarinan pariin palaamista ja siihen sisään pääsemistä. Aion nyt toistaiseksi jatkaa aikaisempaa raapale viikossa -tahtiani, ettei nyt ainakaan kovin pahasti pääse tarina ummehtumaan. :)
Ai niin, hämähäkkikarjalanpiirakoiden ohjeen voi kurkata täältä (https://www.arla.fi/reseptit/hamahakkikarjalanpiirakat/)!
-
Oi, kekkereiden valmistelua. Hauskaa kun laitoit tuon karjalanpiirakkakuvan katsottavaksi. Inhoan oliiveja ja hämähäkkejä, joten en varmaan uskaltaisi koskea noihin syötäviin pitkällä tikullakaan. Mutta onneksi saankin olla kärpäsenä katossa seuraamassa näitä juhlia, eikä tarvitse syödä mitään.
Mielelläni lukisin myös sitä mitä Samulille kuuluu ja mitä mietteitä sen päässä pyörii. Onko sillä yhtään samanlaisia ajatuksia Juusosta ja yrittääkö myös Samuli edetä varovasti (vaikka ehkä haluaisikin jo edetä nopeammin?) Mukavaa kun olet jaksanut tätä kirjoittaa ja kiva kuulla että kankeuden jälkeen alkoi sujumaan paremmin.
-
Puh.kommentti. (Taas)
Kivat kaksi osaa, minusta oli hyvä että Juuso avautui Mikolle Jorista ja muista ongelmista. Ja fiksua oli sekin että hän piti tässä vaiheessa arkaluonteiset tiedot itsellään. Kiva myös kun Mikolta löytyi ymmärrystä tilanteeseen ja toki hyvä, että hänkin sai selityksen miltä tämä suhde etenee niin tahmeasti. Myös juhlacalmistelut oli mukavaa luettavaa, toivon että pian saadaan taas vähän Juuso/Samuliakin ;) Kutkuttavaa jos tulisi vaikka uusi suukko tai jotain. Hitaiden tanssiminen jossain piilossa olisi myös aika kivaa.
Kiitos tästä, roikun edelleen mukana :)
Vendela
-
Yhdestä spurttikiekasta päästiin, joten ei muuta kuin seuraavaa kehiin! :P Juuri sopivasti tipuin tänään (tai siis maanantaina) juonittelupelistä, joten aikaa spurttailulle on taas, ja tämä tarina edistyi niin hyvin edellisellä kierroksella, että päätin spurtata taas tämän parissa. Seuraavat seitsemän raapaletta osallistuvat siis Spurttiraapale V (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=46563.0) -haasteen kuudennelle kiekalle, ja hyödynnän niissä tuttuun tapaan haasteen inspissanoja. Edellisviikolla en uutta materiaalia tänne saanutkaan, kun toiseen kaupunkiin muutto ja juonari söivät lähes kaiken ajan, joten ehkä tämä spurttiviikko nyt sitten kompensoi! :)
Fairy tale, heh, veikkaan että hämähäkkikarjalanpiirakat saattaisivat jäädä aika monelta muultakin syömättä! ;D Oliivit ja hämähäkit ja varmaan myös oliivihämähäkit kun tuppaavat jakamaan mielipiteitä. Onneksi lukijan roolissa ei tosiaan tarvitse koskea tarjoiluihin, vaan voi rauhassa seurailla kärpäsenä katossa! Samulin tunnelmista saadaan kyllä pian hieman lisätietoa. Kiitoksia kovasti! :-*
Vendela, minustakin on hyvä juttu, että Juuso lopultakin avautui Mikolle, mutta kuitenkin vähän valikoiden. Kaikkea ei kannata vuodattaa, mutta on silti hyvä, että Mikko tietää edes jotain ja osaa tarvittaessa tukea. Juuso/Samulia saadaan kyllä pian lisää, hiukan jo tässä seuraavassa osassa. Kiitos kovasti! :-*
42.
Läpinäkyvä kummitus
300 sanaa • spurttisana paljas
Suurin osa fukseista saapui Mikon luo yhtenä ryppäänä vietettyään ensin etkoja Annikan luona. Osa heistä oli pukeutunut tavallisiin vaatteisiin, mutta osa oli tarttunut Mikon pukeutumistoiveeseen. Annikalla oli pirunsarvipanta ja pitkät, räikeänpunaiset tekokynnet, Miisa oli noita suippohattuineen ja taikasauvoineen, ja Daniel oli sonnustautunut luurankopaitaan. Samuli oli pukeutunut tyylilleen uskollisena eleettömän siististi mustiin farkkuihin ja petroolinsiniseen kauluspaitaan. Vasta toisella silmäyksellä Juuso huomasi Samulin kaulassa tummanharmaan huivin, jossa vilisi pieniä pääkalloja, ja häntä hymyilytti.
”Kiva huivi”, Juuso kehaisi juomansa viinilasillisen rohkaisemana, kun Samuli asteli peränpitäjänä peremmälle asuntoon ja jäi katselemaan ympärilleen.
Samuli näytti hämmentyvän hetkeksi Juusoa katsoessaan, mutta vain hetkeksi. Sitten hänen silmiinsä syttyi huvittunut pilke ja hän sanoi: ”Kiva lakana.”
Juuso naurahti ja leyhytti lakanansa helmaa. Hän ja Mikko olivat uhranneet kaksi valkoista lakanaa, leikelleet niihin silmäaukot ja pukeutuneet kummituksiksi. Mikko oli kietonut kaulansa ympärille vielä metallikettingin pelotteeksi, mutta Juuso oli päättänyt luottaa pelottelukykyihinsä omasta takaa. Juusosta tosin tuntui, ettei hän ollut kovinkaan vakuuttava kummitus. Jos hän olisi ollut rohkeampi tai vaihtoehtoisesti juonut enemmän viiniä pohjiksi, hän olisi voinut yrittää tehdä lähtemättömän vaikutuksen loikkaamalla Samulin eteen kulman takaa.
Kun fuksivieraat olivat tutustuneet pöydän antimiin, saaneet veriboolia mukeihinsa ja löytäneet istumapaikan kuka mistäkin – Mikko oli raahannut saunajakkarankin olohuoneeseen –, Juuso alkoi olla kiitollinen asuvalinnastaan. Vaikka lakana hiosti ja oli muutenkin hankala, se kätki hänen kasvonsa armeliaasti. Juuso jakoi yhden hengen nojatuolin Samulin kanssa, koska Mikko oli isännän oikeudella vedonnut tilanpuutteeseen ja päättänyt istuttaa heidät siihen, ja vaikka Samuli istui käsinojalla ja oli keskittynyt booliinsa, Juuson sydän tempoili ja poskia kuumotti.
Juuso pani merkille, että sohvapöydän toisella puolen saunajakkaralla istuva Daniel katseli heitä hymyillen. Daniel oli se Samulin fuksikaveri, joka heidän lyhytelokuvatreffiensä ja ensisuudelmansa jälkeen oli osunut paikalle ja lyöttäytynyt heidän seuraansa kahville.
Yhtäkkiä Juusosta tuntui paljaalta. Hänen teki mieli kääntää lakana ympäri niin, että silmäaukot olisivat takaraivon puolella. Ehkä sitten hän olisi vähemmän läpinäkyvä.
-
Jee, kiva kun spurttailet taas tämän parissa :) Toivottelen jo tässä kärkeen kovasti tsemppiä ja kirjoitusintoa!
Ihan asian vierestä, mutta muuttaminen on minusta sekä kivaa että kamalaa. Kivaa siksi kun tulee käytyä kaikki omaisuus läpi, ja kamalaa juuri samasta syystä. Toivottavasti sinun muuttosi sujui hyvin!
Ja sitten sananen tästä. Juuson naamiaisasu vaikutti kivalta ja helpolta, ainakin sen taakse voi hyvin piiloutua. Ja kiva oli, ettei Juuso turhaan säikytellyt Samulia. Mikko oli kyllä ihanan kiero kun istutti nämä kaksi yhteen, tilanpuuteetta, niinpä niin ::) Mutta voi Juuso, et sinä ole läpinäkyvä! Samulia jännittää varmasti ihan yhtä paljon. Tuollaiset tilanteet ovat yhtäaikaa herkullisia mutta vaivaannuttavia. Mutta ehkäpä nämä kaksi livahtavat jossain vaiheessa jonnekin kahden ;) No, jää nähtäväksi mihin tarinaa viet.
Vendela
-
Julkaisu vähän laahaa jäljessä, mutta tässä nyt seuraavaksi tiistain rapsu! :)
Vendela, muuttamisessa on kyllä hyvät ja huonot puolensa! Se teettää työtä ja on raskasta, mutta tuleepahan tosiaan käytyä tavaroita läpi ja karsittua niitä. Järkytyin taas siitä, miten paljon turhaa roinaa minulla oikeasti onkaan! Nyt se jotenkin vielä korostuu, kun muutettiin yhteen kumppanin kanssa ja pitäisi molempien rojut saada tänne sopimaan. ;D Ihan hyvin itse muutto sujui kuitenkin. Kiitoksia paljon tsempeistä, ne tulevat tarpeeseen! Hihi, tiedätkö mitä, kommenttisi hitaiden tanssimisesta piilossa saattoi hieman inspiroida minua... ;) Kiitos kovasti! :-*
43.
Rullaverhon takana
300 sanaa • spurttisana turhautua
Iltayhdeksään mennessä he olivat ehtineet kertoilla kauhutarinoita, katsella YouTubesta halloween-piloja ja pelata Aliasta. Musiikki soi ja nauru raikui, eikä kukaan ollut vielä tehnyt elettäkään lähteäkseen kotiin. Mikko hehkui tyytyväisenä isäntänä ja sekoitteli uuden satsin boolia.
Juuso oli rentoutunut juotuaan lisää ja keskityttyään seurusteluun. Danielin katse oli saattanut käväistä Juusossa ja Samulissa vielä pari kertaa, mutta Juuso oli lohduttautunut sillä, että ainakin Daniel oli hymyillyt. Kai se oli parempi merkki kuin inhoava nenännyrpistys. Sitä paitsi ei kai Daniel oikeasti voinut tietää. Kuka tahansa saattoi aavistella mitä tahansa, mutta aavistukset olivat vain aavistuksia.
Kuumuus ja tukaluus puolestaan vaivasivat Juusoa edelleen, ja niinpä hän meni parvekkeelle tuulettumaan. Hän kiskoi lakanan yltään, leyhytteli T-paitaansa ja nojasi kyynärvartensa viileään betonikaiteeseen. Kerrostalolähiön sisäpiha oli autio; katulamput valaisivat lumetonta maata. Juuso sulki silmänsä ja antoi raikkaan yöilman hyväillä kasvojaan.
Juuso ehti nautiskella hyvän aikaa ennen kuin musiikki hetkellisesti voimistui oven avautuessa hänen takanaan. Hän kuuli tutun äänen: ”Joko sä turhauduit kummitteluun?”
Juuso kääntyi, nojasi takamuksensa kaiteeseen ja hymyili Samulille, joka katseli parveketuolille mytättyä lakanaa. ”Joo”, hän sanoi. ”Ei musta taida olla kokoiltaiseksi kummitukseksi.”
Samuli nojautui Juuson viereen ja risti käsivartensa rinnalleen. Hetken he vain seisoivat siinä katsellen parvekkeenoven ikkunan rullaverhon läpi häämöttävää valoa. Ovenraosta kuului, kuinka musiikki lipui rauhallisemmaksi. Juuso sai hölmön idean, jonka nautittu booli sai tuntumaan vähemmän hölmöltä, ja hän hipaisi Samulin reittä.
”Saanko luvan?” hän kysyi, naamioi epävarmuutensa naurahduksella ja kiersi Samulin eteen.
Samuli tuijotti häntä, kohotti kulmiaan ja naurahti, mutta astui kuitenkin lähemmäs.
Juuson kädet haparoivat tiensä Samulin lanteille. Samuli sulki silmänsä ja nielaisi, ja kesti hetken ennen kuin Juuso tunsi käden yläselällään. Käsi tärisi, eikä Juuso tiennyt, johtuiko se kylmästä vai jostain muusta. Sen hän tiesi, ettei hänen omaa vartaloaan pitkin kulkeva väristys ollut pelkän kolean ulkoilman aikaansaannoksia.
He keinahtelivat vastakkain. Kumpikin vilkuili ovea, mutta ovenrako pysyi ennallaan, eikä ikkunan rullaverho liikahtanutkaan.
-
Tässäpä oli kärpäselle katossa juhlahumua luettavaksi. Tai kuka tietää vaikka olisin Danielina paikalla ja tiedän kaiken. Samulin pääkallohuivi vaikuttaa sellaisesta, jollaisen minäkin voisin haluta. Pieni kevyt rekvisiitta toimii paremmin kuin jokin lakana ja yrittää sitten kummitella koko illan.
Tuo pieni varastettu hetki tuolla parvekkeella on niin söpöä.
Toisaalta jäin miettimään tuota Danielia, siitä olisi kiva kuulla enemmänkin. Ainakin jos se on nähnyt jotain tai jos se vaikka tulee näkemään.
-
Fairy tale, kivaa jos oli viihdyttävää seurattavaa kattokärpäsenä! ;) Danielista ja sen mahdollisista tiedoista kuullaan lisää vielä myöhemmin. Kiitos paljon ihanasta kommentista! :-*
44.
Kylmiä väreitä
300 sanaa • spurttisana marraskuu
”Missä Juuso? Juuso, huhuu!”
Mikon huhuilu kantautui sisältä ja sai Juuson ja Samulin erkanemaan toisistaan, vaikka ovi pysyi edelleen visusti paikoillaan.
”Partsilla, tulen kohta!” Juuso huusi takaisin.
”Mihin sä jemmasit tulitikut?”
”Kato keittiöstä mikron päältä!”
Vastausta ei kuulunut, mistä Juuso päätteli, että Mikko oli löytänyt tikkunsa. Juuso palautti katseensa Samuliin, joka oli ristinyt taas käsivartensa rinnalleen ja katseli pihamaalle hymynhäive huulillaan. Tuulenviri hipaisi Samulin hiuksia ja sai Juuson paljaat käsivarret kananlihalle. Pian olisi marraskuu, ja siltä se todella tuntui.
”Täytyy varmaan mennä”, Juuso totesi.
Samuli käänsi katseensa Juusoon. ”Niin varmaan täytyy.”
Samulin hengitys höyrysi ilmaan. Hymy Samulin kasvoilla värähti, ja Juuso huomasi, että Samuli hytisi, hillitysti mutta kuitenkin selvästi kylmissään. Samuli oli hätkähdyttävä näky sellaisenakin, pimeällä parvekkeella kalpeana ja vilunväreissään. Juuso vilkaisi ovelle.
”Vielä yksi juttu”, hän sanoi, sulki hetkeksi silmänsä kuin ammentaakseen rohkeutta sisimmästään ja kohotti sitten kätensä Samulin niskaan.
Hetkeksi he jähmettyivät siihen toisiaan tuijottaen, hengityshöyryt toisiinsa kietoutuen. Samuli laski kätensä puuskasta. Juuso nojautui lähemmäs, nojasi otsansa Samulin otsaa vasten ja vei sitten huulensa tämän huulille. Samulin huulet olivat kylmät, mutta kosketus oli lämmin, ja kun he jälleen erkanivat, Juusosta tuntui kirjaimellisesti siltä, että hän päästeli höyryjä sisältään uloshenkäyksensä myötä.
Juuso jätti kätensä Samulin niskaan. Hän hiveli ihoa, siirsi huivia syrjään – ja silloin jokin kiinnitti hänen huomionsa. Se oli epäsäännöllinen, reunoiltaan hailakka mustelma kaulansyrjässä. Samuli kavahti taaksepäin niin nopeasti, että horjahti, ja kiskaisi huivin takaisin kaulansa suojaksi. Samulin silmät kiilsivät suurina ja säikähtäneinä.
Juuso melkein kuuli hämmennyksensä hiljaisuudessa. Hän yritti ymmärtää, miksi Samulin kaulassa oli jokin fritsulta näyttävä, ja hänen mielessään käväisi levoton, alkujärkytyksen keskellä melkein huvittunut ajatus: se ei ainakaan ollut hänen taidonnäytteensä.
”Mun pitää varmaan mennä”, Samuli sanoi hädin tuskin kuuluvasti ja harppoi ovelle yhä huivistaan pidellen.
Juuso jäi seisomaan parvekkeelle mitään mistään ymmärtämättä. Kylmiä väreitä kiiri hänen selkäänsä pitkin, eikä hän uskonut niiden johtuvan kylmyydestä.
-
Voi ei ja kääääk!
Tässä sarjassa mennään todentotta vuoristorataa. Ensin on mukavaa ja pehmeää ja seuravassa sekunnissa kasvoille läjähtää märkä rätti tai jopa sangollinen jääkylmää vettä. Tuo parvekekohtaus jatkui jotenkin niin lupaavana. Heti luettuani tuon takaiskun pääni sanoi, että Samulia kiristetään. Sitten jäin miettimään mutta entä jos ei sittenkään? Jos Samuli vain onkin tuollainen (mutta en halua että se on).
-
Uuh, mitenkäs minulta meinasi lipsahtaa nämä ohi. Mutta ihanaa, että vinkkini inspiroi :D Ja mahtavaa kun toteutit sen :-* Oli oikein onnistunut kohtaus ja juuri sellainen kun olin salaa haaveillutkin. Parveke paikkana oli loistava ja myös todella luonteva, sillä tokihan bileissä kuuma tulee kun monta ihmistä on sulloutunut pieneen tilaan. Ihanaa, että Samuli heittäytyi mukaan Juuson ehdotukseen.
Mutta voi kun Samulia paleli! Toivottavasti suukko lämmitti edes pikkuisen ;) Mutta sitten tulikin Fairy talen sanoin märkä rätti päin näköä. Siis mitä?!? Mitä hittoa sillä Samulilla on kaulassaan? Fritsu? Ei voi olla, ei saa olla, eihän ole? Samoin kun Fairy tuossa pohtii, niin minäkin mietin, että onko Samuli sitten tuollainen. Ja samaan ajatukseen lisään ettei se ole, sillä jotain muuta tässä on nyt takana. Oma vilkki veikkaukseni on Jori ja se mitä Annika näki taannoin.
Joten nyt en voi sanoa muuta kuin että spurttailehan vauhdilla lisää, sillä tahdon tietää!
Kiitos näistä,
Vendela
-
Fairy tale, vuoristorataa tämä sarja tosiaan on! Ei kauaa ehdi tuudittautua hyviin hetkiin, kun taas jo tulee mutkia matkaan. En kaavaillut tästä alun perin näin draamaisaa, mutta tarina vie ja minä vikisen... Eikä tätä varmaan kukaan olisi jaksanut lukea, jos tässä ei mitään jännää tapahtuisi. ;D Saat toivottavasti pian vastauksia pohdintoihisi! Kiitoksia kommentista! :-*
Vendela, iiks, ihanaa että hitaiden tanssiminen parvekkeella miellytti! Toisinaan kommenteista saa kivasti inspiraatiota. Veikkaan, että suukko kyllä lämmitti Samuliakin. ;) Katsotaan, katsotaan, pian toivottavasti selviää lisää tästä uusimmasta käänteestä! Kiitos kommentista! :-*
45.
Tyhjää ja tuntematonta
300 sanaa • spurttisana ylimielinen
Samuli oli jo ehtinyt hyvästellä muut ja pukea kengät jalkaansa, kun Juuso eteni ajatustyössään siihen pisteeseen, että tajusi lähteä perään. Danielin ja ehkä muutaman muunkin silmät seurasivat Juusoa eteiseen, mutta se oli murheista pienin.
”Hei”, Juuso sanoi hiljaa ja kosketti Samulin käsivartta, joka oli juuri työntynyt takin hihaan. ”Ei sun tarvitse lähteä.”
Samulin katse häälyi ovessa hänen napittaessaan villakangastakkiaan. Se näytti lasittuneelta, poissaolevalta, aivan kuin elämä olisi sammunut harmaista silmistä tai ainakin muuttanut muualle.
”Samuli”, Juuso sanoi kovempaa, muttei kuitenkaan niin kovaa, että kukaan olohuoneessa olisi kuullut puhetta musiikin yli. ”Voidaanko me jutella?”
Samulin katse käväisi Juusossa niin pikaisesti, ettei Juuso ehtinyt luoda katsekontaktia. ”Mun pitää mennä”, Samuli mutisi, avasi oven ja sulki sen perässään.
Juuso kiskoi kengät jalkaansa ja tunki nauhat niiden sisään solmimatta niitä, ja takkinsa hän nappasi henkarista käsivarrelleen. Hän kiiruhti Samulin perään ja sai tämän kiinni rappukäytävässä juuri ennen ulko-ovia. Juuso laski kätensä Samulin olkapäälle, mutta Samuli harppoi ulos taakseen katsomatta.
”Hei!” Juuso huusi, juoksi Samulin uudestaan kiinni ja tarrasi tätä hartioista. ”Odota.”
Samuli ei kääntynyt, seisoi vain ja tuijotti tuntemattomaan. Juuso jäi seisomaan takavasemmalle ja tasasi hengitystään. Hän ajatteli Joria, tämän ylimielisiä sanoja ja hieman liian sydämellistä naurua.
”Tää ei ehkä kuulu mulle”, Juuso piti tauon, puristi toisella kädellään yhä Samulin olkapäätä ja tiesi kuulostavansa typerältä, ”mutta mun on pakko kysyä. Sun isona ja – sun ystävänä.” Pidempi tauko, syviä hengityksiä. ”Onko – onko Jori tehnyt sulle jotain – vasten sun tahtoa?”
Sanat hiipuivat hiljaisuuteen. Hetken kuluttua ne tuntuivat Juusosta epätodellisilta, ihan niin kuin raikas ulkoilma tunkkaisen, meluisan asunnon jälkeen. Jokin Samulin katseessa näytti muuttuvan, pyrkivän esiin ja samalla piiloutuvan. Samuli käänsi katseensa pois. Juuso näki aataminomenan nytkähtävän Samulin nielaistessa.
Juuso ei tiennyt, mitä oli tekemässä, mutta hän astui Samulin vierelle ja sanoi: ”Ei ongelmat katoa pakenemalla. Jutellaan hetki, jooko? Ei meidän tarvitse puhua Jorista. Puhutaan vaan jostain.”
-
Nyt kyllä teki pahaa Samulin puolesta. Tästä oikein pomppaa se möykky, mikä häiritsee ja lyttää Samulia.
Onneks Juuso oli nyt rohkealla ja periksiantamattomalla päällä, eikä Samulikaan juossut pois. Ehkäpä
he saavat keskusteltua - siitä jostain.
-
Jee mikä osa :D Ihanaa kun Juuso ei luovuttanut vaan lähti Samulin perään. Tykkäsin siitä ihan tosi plajon, sillä olisi ollut kurjaa jos Samuli olisi päässyt taas karkaamaan. Ja ehkä Samuli tämän myötä myös näkee, että Juuso välittää ihan oikeasti.
Mutta kyllä ärsyttää tuo hemmetin Jori kun koko ajan tunkee näiden kahden väliin. Mutta niinhän sen pitääkin olla, että on jännitystä ja draamaa tarinassa. Joten hyvin olet onnistunut tällä yhdellä inhottavalla hahmolla pitämään mielenkiinnon yllä :) Ja sitten vielä kun on hyvässä suhteessa niitä suukkoja ja semmoista, niin kokonaisuus toimii hienosti!
Ihana aamupala oli tämä, kiitos!
Vendela
-
Fairy tale, hienoa jos Samulia vaivaava möykky pomppasi edellisestä raapaleesta esille! Yritinkin sitä tuoda esille. Ei ole helppoa Samulilla nyt, ei. Minäkin olen tyytyväinen siitä, että Juuso oli rohkea eikä antanut periksi. Samuli on vähän turhankin hyvä juoksemaan karkuun. Kiitos paljon! :-*
Vendela, minäkin olen tosi hyvilläni siitä, ettei Juuso luovuttanut eikä tällä kertaa päästänyt Samulia karkaamaan. Jos minulta kysytään, se on tehnyt sitä jo ihan tarpeeksi. ;D Jori on kyllä yksi riesa, joka koko ajan tunkee väliin, vaikkei olisi paikallakaan. Hyvä kuitenkin, jos kokonaisuus on tuntunut suht tasapainoiselta tai toimivalta romantiikkaosuuksien ansiosta. Kiitoksia kovasti! :-*
46.
Verkkokeinuun yötaivaan alle
300 sanaa • spurttisana kysyä
Samuli antoi Juuson johdattaa itsensä läheiseen leikkipuistoon. Se oli pimeä ja autio eli juuri sopiva paikka öiselle juttutuokiolle. Juuso heittäytyi selälleen verkkokeinuun, ja Samuli seurasi hetken epäröityään.
Taivas avautui kirkkaana. Silmät alkoivat pimeyteen totuttuaan nähdä yhä enemmän tähtiä, pikkuruisia ja himmeitäkin. Oli hiljaista. Valtatien humina kantautui kauempaa, mutta se oli kilometrien ja asutuksen vaimentamaa. Juusolla oli yhä hiukan epätodellinen olo. Humala pyöristi kaikki reunat.
Samuli naurahti. Juuso katsahti häntä, mutta Samuli pudisti päätään.
”Kyllä sä voit sanoa, jos sä naurat mun halloween-asulle, en mä loukkaannu”, Juuso sanoi hymyillen.
Samuli pudisti päätään uudestaan. ”Mietin vaan, miten helppoa olisi, jos… voitaisiin vaan jäädä tähän. Verkkokeinuun yötaivaan alle.”
Juuso ei tiennyt, mitä vastata. Samulin sanat eivät kuulostaneet lempeältä haaveilulta, vaan pikemminkin kipeältä realismilta.
”Onko se lähettänyt sulle lisää kuvia?” Samuli kysyi.
Juuso häkeltyi suorasta kysymyksestä. Hän oli yrittänyt unohtaa alastonkuvat, koska ne eivät kuuluneet hänelle; hänen ei olisi koskaan kuulunut nähdä niitä. Ne olivat jotain yksityistä, jotain mennyttä ja jotain ilmeisen kipeää.
Juuso ei ehtinyt reagoida, kun Samuli jo ponkaisi ylös. Samuli otti muutaman askeleen ja potkaisi sitten hiekkaa niin, että sitä lensi kaaressa. Sitten hän jatkoi kiireisin askelin, kunnes tavoitti parinkymmenen metrin päässä kiipeilytelineen tolpan. Samuli potkaisi sitäkin, mutta ponnettomammin, ja nojasi sitten käsivartensa tolppaan päänsä tasalle ja päänsä siihen. Lähin katulamppu tarjosi sen verran valoa, että Juuso saattoi nähdä Samulin ylävartalon vavahtelevan melkein väkivaltaisesti, kuin pidätellystä itkusta.
Juuso hätääntyi, mutta vaistojensa ohjaamana hän nousi ja meni lähemmäs. Häin jäi muutaman metrin päähän toivoen omistavansa manuaalin, jossa kerrottaisiin, miten sellaisissa tilanteissa piti toimia.
”Hei”, hän sanoi hiljaa.
”Anna olla. Jätä mut rauhaan.” Samuli haukkoi henkeään. Jokin vavisutti häntä taas. Sitten hän kääntyi, potkaisi hiekkaa Juusoa kohti ja huusi kasvot itkun vääristäminä ja ääni riekaleina: ”Sä kuulit kyllä! Häivy siitä!”
”Samuli –”
”Häivy – siitä!”
Kun Juuso katsoi taakseen kävelytieltä, Samuli oli vajonnut polvilleen hiekkaan.
-
Tää oli oikein kohti kolahtava osa. Samulista näkee että samaan aikaan se haluaa olla Juuson kanssa ja sen seurassa, mutta samalla se paha mikä edelleen tapahtuu ja sitä kiusaa, häiritsee nyt ihan sata lasissa. Voi Samuli pieni anna nyt Juuson kuunnella ja auttaa. Voi nyyhkis. :'(
Kiitos kun jaksat kirjoitella. Tätä on kyllä tosi jännä seurata ja nyt laitat näitä osia tänne näin tiheään.
-
Minä olen muutaman päivän ajan lukenut tätä läpi, ja tykkään tästä. Ajattelin nyt ryhdistäytyä ja ilmoittautua salalukijaksi! Tarina ja hahmot ovat tosi kivoja. :3
-
Eieieieiei!! Ei näin! Nyt Juuso takaisin sinne lohduttamaan Samulia. Älä nyt hyvä mies usko kun se sanoo noin. Äääh! Just kun kaikki näytti niin hyvältä siellä leikkipuistossa niin sitten tämä meneekin näin. Voi Walle minkä menit tekemään ;D Aiheutit taas hienot sydämentykytykset tälle lukijalle, kiitos tästä!
Vendela
(Puh.kommentti)
-
Fairy tale, hienoa jos edellinen osa kolahti ja Samulin sisäinen ristiriita välittyi! Minustakin tuntuu, että se todella haluaisi olla Juuson kanssa ja ehkä jakaa huolensakin, mutta menneisyyden ja nykyisyydenkin möröt estävät sitä. Minäkin niin toivoisin, että Samuli antaisi Juuson auttaa. Kiitos itsellesi, kun jaksat lukea ja kommentoida! :-*
Aelina, iiks, salalukija, ihanaa! ♥ Ihana kuulla, että olet tykästynyt tarinaan ja hahmoihin. Kiitoksia paljon, ja tervetuloa mukaan matkaan! :-*
Vendela, voi apua mitä sydämentykytyksiä olenkaan aiheuttanut! Äää, anteeksi. Välillä mietin, miksi minun pitää kirjoittaa nämä hahmot kipuilemaan ja vaiheilemaan tällä tavalla, miksei kaikki voisi vaan olla helppoa ja onnellista. ;D No, kyllä tästä kuopasta taas noustaan, sen voin luvata. Kiitos kovasti! :-*
47.
Lohtulammas
300 sanaa • spurttisana musta
Kun Juuso saapui takaisin Mikon luo, Mikko viittoili hänet makuuhuoneeseensa ja kiskoi makuuhuonetta ja olohuonetta erottelevan liukuoven kiinni. Juuso heittäytyi vatsalleen Mikon sängylle, hamusi Mikon valtavan, mustan lammaspehmolelun ja upotti kasvonsa siihen. Sänky painui hieman Mikon istuutuessa.
”Mitä tapahtui?” Mikko kysyi.
Juuso ynisi jotain lammasta vasten. Hän sai suuhunsa ärsyttävän keinokuitukarvan, mutta se ei saanut häntä luopumaan lohtulampaastaan.
”Pitäisikö mun tajuta tuosta jotain?” Mikko tivasi ja tökkäsi Juusoa kylkiluiden väliin niin, että Juuso kavahti kauemmas.
Juuso kääntyi selälleen. Hänestä tuntui, että hän tunsi niin paljon, ettei hän osannut edes eritellä tuntemuksiaan. Hän oli hämmentynyt, hän oli hädissään. Tuntui kuin Samuli olisi potkinut hiekkaa hänen päälleen uudestaan ja uudestaan. Juuso tunsi itsensä pieneksi, merkityksettömäksi ja ennen kaikkea typeräksi. Mitä hän oli ajatellut? Kuka hän oli luullut olevansa?
”Juuso hei”, Mikko sanoi kulmat kurtussa. ”Riitelittekö te?”
Juuso hautasi kasvot käsiinsä. ”Sen kun tietäisin. Me mentiin leikkipuistoon juttelemaan, ja sitten…” Hän laski kätensä ja pudisti päätään. ”Sitten se yhtäkkiä… halusi mut pois.”
”Halusi sut pois?”
”Niin se sanoi.” Juuso puuskahti ja epäröi hetken. ”Musta tuntuu, että Jori… Jori tekee sille jotain. Rikkoo sen… koskemattomuutta. Ja paljon muutakin. Eikä se anna mun auttaa.”
”Jos Jori on käynyt siihen käsiksi, se on poliisiasia”, Mikko sanoi näyttäen niin vakavalta, että Juusoa kylmäsi. ”Tiedäthän sä sen?”
”Tiedän, mutta tietääkö Samuli?” Juuso huokaisi, ja hänenkin alkoi tehdä mieli potkia jotain. ”Musta tuntuu, että se jostain käsittämättömästä syystä suojelee Joria, vaikka Jori kohtelee sitä suunnilleen niin epäkunnioittavasti kuin vain ihmistä voi kohdella.”
”Ehkä niillä on yhteistä historiaa. Jotain muutakin kuin tällaista yksipuolista menneessä roikkumista. Sun pitää saada Samuli puhumaan.”
Olohuoneesta kuului juopunut mylväisy: ”Miksu, miten tää kaukosäädin toimii!”
Mikko puristi Juuson olkapäätä ennen kuin poistui. Juuso jäi halaamaan lohtulammastaan; hänestä tuntui, että hänen juhlansa oli juhlittu. Hän ajatteli Samulia polvillaan hiekassa – Samulia, jota ei lohduttanut ehkä kukaan. Rintaa puristi.
-
48.
Myrskypilviä
300 sanaa • spurttisana turvassa
Sunnuntai-iltapäivällä Juuso sai Samulilta WhatsApp-viestin, jossa tämä kysyi, voisiko tulla käymään. Juuso vastasi myöntävästi, koska hän ei keksinyt syitä vastata kieltävästikään. Krapulasta ei ollut jälkeäkään, sillä Juuso oli kotiutunut juhlista hyvissä ajoin, ja kämppäkin oli kutakuinkin inhimillisessä kunnossa. Juuso oli ajatellut Samulia ja edellisiltaista yhteenottoa koko päivän päätymättä oikeastaan mihinkään lopputulokseen, ja hänestä tuntui, että Samulin vierailu selkiyttäisi asioita.
Ovikello soi kuudelta. Samuli astui eteiseen ja sulki ulko-oven, mutta hän ei tehnyt elettäkään riisuakseen ulkovaatteitaan. Lämpötilaerosta huurtuneet silmälasinsa hän otti käteensä.
”Kyllä sä voit peremmällekin tulla”, Juuso sanoi. ”Ellei mun olematon teevalikoima pidä sua loitolla…” Hän hymyili kokeilevasti, mutta hänen hymynsä kuihtui hänen huomatessaan, ettei Samuli vastannut siihen.
”Mä haluan pyytää anteeksi”, Samuli sanoi. Hän piti pienen tauon, pyöritteli lasejaan käsissään ja katseli niitä. ”Mä kohtelin sua asiattomasti eilen. Mä olisin voinut ilmaista asiani vähän… tahdikkaammin.”
”Ei se mitään. Mun puolesta voidaan unohtaa se ja jatkaa taas puhtaalta pöydältä.”
Samuli nosti katseensa Juusoon, ja hänen kasvoillaan käväisi synkkyyttä, jonka ei Juuson järjen mukaan pitänyt olla siellä. Epämääräisen hätääntynyt tunne kasvoi Juuson sisällä kuin taivaalle kerääntyvä myrskypilvimassa. Miksi Samuli ei riisunut ulkovaatteitaan?
”Siitä mä oikeastaan tulinkin puhumaan”, Samuli sanoi. Hän katsahti eteisen seinään, sitten jalkoihinsa, sitten pikaisesti Juusoon ja taas jalkoihinsa. Hän henkäisi ja jatkoi: ”Mä… Mä en pysty tähän.” Samuli levitti käsiään ja näytti eksyneeltä.
Juuso tuijotti ja yritti ymmärtää. ”Mihin?”
”Tähän. Meihin.”
Samulin sanat tuntuivat vapaapudotukselta Juuson vatsassa. Veri hyökyi hänen poskilleen. Hän melkein kuuli, kuinka myrskypilvistä purkautui ukkonen, jolta kukaan ei olisi turvassa.
”Sä et pysty, vai Jori ei anna sun pystyä?” Juuso pakottautui sanomaan, vaikka suuta kuivasi.
Samuli vain pudisti päätään. Hänen silmänsä kiilsivät, ja hän käytti kättään niskassaan ja katsahti taas jalkoihinsa.
”Anna mun auttaa sua”, Juuso sanoi, ja häntä melkein nauratti tunnekuohun keskellä – hän oli kuin hukkuva viimeisine oljenkorsineen.
Samuli sulki silmänsä, kääntyi ja lähti.
Taas on spurtti spurtattu, jee! Pahoittelen sitä, millaiseen kohtaan tämä nyt jäi. :( Spurtin jälkeen minun tulee yleensä hengähdettyä hetki ja pidettyä taukoa, mutta yritän kuitenkin suht pian saada tänne seuraavan osan, koska ei ole kivaa jättää tarinaa näin. Melkein itku silmässä kirjoitin tätä raapaletta. Hurjaa, miten fiktiivisiin hahmoihin voikin kiintyä tällä tavalla!
-
Kommentointi ei pysynyt aivan tämän spurtin perässä :D Mutta ihanaa kun sait spurtattua tämän, onnea! Sydämentykytykset on kuule hyvä juttu, sillä tykkään siitä että saan eläytyä tarinaan ja sen hahmoihin.
Lohtulammas oli varsin suloinen lohduttaja Juusolle, mutta tosiaan, kuka lohduttaa Samulia? Ei kukaan ja se on kyllä aika sydäntäsärkevää. Minusta on ihanaa, että Juusolla on tässä Mikko, vaikka tämä ei ehdikään olla illan isäntänä Juuson tukena. Mutta se ajatus, että on joku johon tukeutua ja kertoa asioita, tuntuu hyvältä. Ja samalla korostuu tuo Samulin yksinäisyys. Olisi ihan tosi mielenkiintoista lukea hieman Samulin ajatusmaailmasta, että kuinka hän näitä asioita käsittelee ja kokee. Ja onko hänellä oikeasti ketään kenen kanssa puhua. En usko, että on, sillä tuo seuraava rapsu antoi siitä vähän osviittaa.
Sillä jos Samulilla olisi joku ystävä, niin ei hän kai muuten olisi tehnyt tämmöistä päätöstä Juuson suhteen. Voi että kun minuun taas sattui kun luin tämän. Tietnekin hienoa ja suoraselkäistä Samulilta pyytää anteeksi, sillä olihan se käytös siellä leikkipuistossa sellaista ettei niin saa tehdä. Mutta sitten tuo, että Samuli ei jaksa enää yrittää Juuson kanssa. Sillä siten minä tilanteen näin, että Samulilla on voimat loppu eikä hän keksi enää muuta kuin sen että hän torju Juuson ja kuvittelee, että pärjää yksin. Mikä on tietenkin ihan tyhmä ajatus, sillä eihän se niin mene.
Aika pahaan paikkaan jätit tämän, se on kyllä sanottava. Ymmärrän hyvin että spurtin jälkeen täytyy vetää henkeä, mutta toivon koko sydämestäni että palaat tämän pariin pian. Sillä minä tahdon tietää, että mitä nyt tapahtuu :)
Kovasti tsemppiä kirjoittamiseen, janoan jatkoa!
Vendela
-
Uusi vuosi ja uudet kujeet, tai no vähän vanhatkin! ;D Olen tosi pahoillani siitä, että jätin tämän sarjan niin ikävään kohtaan viimeksi. :-\ Tarkoitus oli jatkaa pikaisesti, mutta sitten tuli marraskuu ja epätoivoinen nanoyritys, joka latisti kirjoitusintoni hetkeksi ihan kokonaan, ja joulukuun vietin pääosin reissussa ulkomailla ja vähän kotimaassakin, enkä ehtinyt kirjoittaa niin paljon kuin olisin halunnut. Nyt jatketaan sitten uudella tarmolla! Tavoitteeni on saada Reaktioyhtälöitä valmiiksi tämän vuoden aikana, ja yritän jatkaa loppusyksystä tuttuun tapaan ainakin kerran viikossa. Tämän rapsun inspissana on peräisin Vendelan tarjoamista inspissanoista, joita en ihan ehtinyt käyttää loppuun ennen syksyn spurttailuja, ja myös tämän jälkeen seuraavat seitsemän inspissanaa ovat Vendelan käsialaa. :)
Reaktioyhtälöitä täyttää muuten tämän kuun lopussa vuoden. Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille hienosta kuluneesta vuodesta tämän tarinan parissa! :-* Tämä on ensimmäinen pidempi jatkikseni, ja tämä on minulle tosi tärkeä projekti, vaikka vaikeaakin tämän kanssa on välillä ollut. Minulle merkitsee tosi paljon se, että tarinalla on ollut seuraajia ja myötäeläjiä. Olette korvaamattomia inspiroijia!
Vendela, minustakin on ihanaa, että Juusolla on Mikko! On edes joku tukemassa ja kuuntelemassa vaikeina hetkinä ja muutenkin. Samuli sen sijaan tosiaan taitaa olla aika paljon yksinäisempi. :-\ Haluaisin kovasti avata enemmän Samulin puolta asioista, mutta tämä rapsusarja ei taida olla sille sopiva paikka ja aika. Yritän kyllä kirjoittaa Samulin näkökulmasta lisää joskus tulevaisuudessa. Minulla on suunnitteilla myös Samulin menneisyyteen keskittyvä tarina, jossa avataan aikaa ennen Reaktioyhtälöitä. Kiitos paljon ihanasta kommentista, ja anteeksi kun jouduit odottamaan jatkoa näin pitkään! :-*
49.
Hetken kauempana
300 sanaa • inspissana punnertaa
Juuso ei ehtinyt jäädä riutumaan sydänsuruihinsa pitkäksi aikaa, sillä hän oli lupautunut sijaistamaan Karri-tanssinopettajaa sunnuntai-illan nuorten aloittelijoiden street-tunnilla. Juuso oli yksi tanssiopiston pitkäaikaisimmista harrastajista, ja hän heitti siellä keikkaa silloin tällöin, jos joku opettajista oli estynyt. Hän piti siitä, sillä se oli yleensä rentoa ja sosiaalista puuhaa vailla paineita todellisesta osaamisesta. Osasihan Juuso paljonkin kaikenlaista, mutta hän ei osannut opettaa, ja siksi oli huojentavaa, ettei häneltä vaadittu mitään erityistä.
Juuso oli ollut aikeissa vetää kehittelemäänsä minikoreografiaa, jonka nuoret olisivat voineet esittää Karrille seuraavalla tunnillaan. Alkulämmittelyn aikana hän tuli kuitenkin siihen tulokseen, ettei pystyisi keskittymään. Niinpä hän siirtyi lennosta lihaskuntoon ja yksittäisten tanssiliikkeiden harjoitteluun. Lihaskunnon merkitystä tanssissa ei voinut korostaa liikaa, ja siksi Karrikin olisi luultavasti ihan tyytyväinen lihaskuntotuntiin.
Muiden mukana punnertaessaan Juuso oli hyvillään siitä, ettei hänen tarvinnut ajatella. Tunteminenkin muutti muotoaan, kun mieli sai keskittyä fyysiseen rasitukseen. Huoli Samulista ja heidän suhteensa saamasta käänteestä häälyi hetken jossain kauempana, kevyempänä.
Päivän aiemmat tapahtumat rysähtivät kuitenkin takaisin, kun Juuso tunnin jälkeen hyppelehti tanssiopiston portaat alas ja näki pimenneessä illassa tuntemattoman pariskunnan. Kaksikko käveli tanssiopiston ohi toisiaan leikillään tuuppien, ja heidän naurunsa raikuivat hiljaisella kadulla. Juuso ei mahtanut sille mitään: hetken ajan hän näki itsensä ja Samulin pitämässä hauskaa ja unohtamassa kaikki maailman murheet. Sitten hän tajusi, ettei niin ehkä koskaan olisi.
Hän jäi katsomaan kaksikon loittonevia selkiä ja yhteen liitettyjä käsiä, ja hän havahtui vasta, kun yksi tanssitunnilla olleista nuorista tönäisi häntä ohi työntyessään.
Juuso ravisti päätään yrittäen karistaa huolen ja pettymyksen harteiltaan ja palan kurkustaan. Yhtäkkiä hän tunsi itsensä yksinäiseksi, irralliseksi muusta maailmasta. Yhtäkkiä ei ollut enää tanssijoita, ei tuntematonta pariskuntaa, ei yliopistoystäviä. Ei ollut enää Samulia.
Oliko Samulikin yksinäinen? Oliko hänen elämässään muita kuin Jori? Missä hän oli, ja mitä hän teki?
Juuso ravisti päätään toistamiseen karistaakseen sieltä kysymykset, joihin hän ei välttämättä saisi vastauksia.
Hän hyppäsi pyöränsä selkään.
-
Oi miten ihanaa, että tähän tarinaan tuli jatkoa :-* On ollut ikävä näitä tyyppejä! Kiva, että lupailet tähän tuollaista kerran viikossa osaa, sillä on todella kiva kuulla miten tarina etenee. Ihan ymmärrettävää että tämän osan kanssa venähti, ei hätää, täällä olen edelleen :)
Tuo Juuson tanssiharrastus on kyllä kiva. Siitä varmaan kuullaan vielä enemmänkin kun on saanut näin paljon huomiota. Ehkäpä Samuli innostuisi siitä *toiveajattelua* ja voisi sitä kautta löytää jonkunlaisen rauhan. Mutta niin tai näin, pidin tästä osasta. Tuon edellisen osan (ja pienen tauon) jälkeen oli kiva saada tämmöinen pehmeä lasku tarinan pariin :)
Kovasti odotan, että minkälainen juonenkäänne tässä on tulossa, siis kuinka nämä pojat löytävät jälleen sen puheyhteyden. Sitä odotellessa sanon, että kiitos ja oikein kivaa alkanutta vuotta!
Vendela
-
Vendela, ihanaa että olet yhä matkassa mukana! :) Minullakin on ollut ikävä näitä tyyppejä, etenkin nyt kun heillä on asiat vähän huonommin. Odotan kovasti sitä, että pääsen vähän iloisempien aikojen kimppuun. Pitää vain jaksaa kirjoittaa, vaikka välillä vähän takkuaisikin. Kiitos kovasti ihanasta kommentista, ja ihanaa alkanutta vuotta sinullekin! :-*
50.
Paljon menetettävää
300 sanaa • inspissana punainen
Maanantaina kiltahuoneella pelattiin taas koronaa. Juuso hävisi ottelunsa, eikä Samulia näkynyt. Juuso ja Mikko menivät päivän päätteeksi oluelle opiskelijapubiin välittämättä siitä, että oli maanantai ja olisi ehkä pitänyt opiskellakin.
Juuso oli päivittänyt Mikon ajan tasalle siitä, että Samuli oli tavallaan päättänyt heidän juttunsa, ja siitä hyvästä Mikko tarjosi Juusolle oluen. Penkkiin lysähtäessään ja olutlasiaan tuijottaessaan Juuso ajatteli sitä alkusyksyn iltapäivää, jona he olivat istuneet siinä samassa pubissa, niillä samoilla punaisilla penkeillä. Mikko oli rohkaissut Juusoa tekemään aloitteen Samulin suhteen. Silloin se olikin ehkä ollut hyvä idea, mutta enää aloitteista tuskin olisi mitään apua.
”Aiotko sä vielä yrittää Samulin kanssa?” Mikko kysyi ja kurtisti kulmiaan myötätuntoisena.
Juuso kohautti olkiaan. ”Eiköhän tää ollut tässä. Mä olisin typerys, jos mulle ei menisi niin selväsanainen viesti perille.”
Mikko mutristi huuliaan. ”Samuli ei tiedä, mitä menettää.”
”Ai, mitähän se mahtaa menettää?”
”Liudan hölmöjä juttuja, jotka on oikeastaan hauskoja, koska ne on niin hölmöjä. Neljännen vuoden teekkarin vankan asiantuntemuksen, joka siivittäisi sen läpi hankalimmistakin tenteistä ja jopa virkamiesruotsista. Puhumattakaan tietysti ulkoisesta komeudesta, joka lamaannuttaa –”
”Älä viitsi”, Juuso keskeytti, mutta häntä alkoi väkisinkin hymyilyttää.
”Juuri tuon mä halusinkin nähdä”, Mikko sanoi, vastasi hymyyn ja iski silmää. Sitten hän vakavoitui ja tarkkaili Juusoa olutlasinsa takaa melkein huolestuneelta näyttäen. ”Mulla on jotenkin outo fiilis Samulista. Ihan kuin sillä ei olisi kaikki kunnossa. Tosin enhän mä sitä tunne, eikä sen asiat varsinaisesti mulle kuulukaan, varsinkaan jos se haluaa pysytellä omissa oloissaan…” Mikko kohautti olkiaan. ”Ehkä keskitytään siis suhun ja siihen, että sä varmasti löydät vielä jonkun. Malja sille?” Hän palautti hymyn kasvoilleen ja kohotti lasiaan.
Juuso naurahti, ja he kilistivät.
Juusonkin mieltä jäi kuitenkin kaihertamaan häiritsevä tunne siitä, ettei Samulilla ollut kaikki hyvin. Hän saattoi nauttia oluesta ja rupatella mukavia Mikon kanssa, mutta huoli ei hävinnyt mihinkään. Se oli kuin varjo, joka seurasi kaikkialle ja muistutti olemassaolostaan kaiken aikaa.
-
Jee, jatkoa tulikin nopeammin kuin viikon päästä :D Ja kyllä olen edelleen mukana, ei näiden poikien tarinaa voi jättää seuraamatta sillä tahdon tietää kuinka tässä käy!
Mutta voi ei, onko Juuso nyt ihan oikeasti sitä mieltä ettei aio enää yrittää! En usko tätä, sillä jotain tapahtuu ihan varmasti ja nämä päätyvät yhteen. On ihan pakko tapahtua. Tosin vähän pelkään että kuinka rankan kautta tässä mennään, kunhan vain Samuliin ei sattuisi pahasti. Jännittää, että mitä kaikkea se Jori kehittelee kulisseissa. Vai tulisiko Samuli ihan itse Juuson luo? No, nämä jää nähtäväksi. Pahoittelen tätä spekuloimistani :D
Mikko on kyllä mahtava kaveri ja piristäjä! Vaikka toki toivoisin, ettei Mikko kovin ahkerasti keskittyisi löytämään ketään toista Juusolle. Ehkä Mikko voisi ennemmin jeesta Samulin kanssa?
Hurjaa, tässä on jo viisikymmentä osaa! Toki se on aivan ihana juttu, ja toivottavasti niitä tulee vielä monta lisää!
Kiitos tästä,
Vendela
-
Pahoittelut, viikon rapsu tulee vähän myöhässä! :-\ Osui kaikenlaista tekemistä tähän iltaan, joten en ennättänytkään ennen vuorokauden vaihtumista. Tosin eikös vuorokausi ja viikko vaihdu vasta silloin, kun menee nukkumaan...? ;D
Vendela, spekulaatioitasi on niin ihanaa lukea! Kiemurtelen tuolilla täällä ihan innoissani, kun tekisi mieli yhtyä niihin ja paljastaa kaikenlaista, mutta sen sijaan yritän nyt saada tätä tarinaa kirjoitettua etiäpäin, vaikka sitten vain vähän kerrallaan. :) Viisikymmentä osaa on minustakin ihan hurja määrä, varsinkin kun yleensä kirjoittelen yksiosaisia ja paljon lyhyempiä tarinoita! Juuson ja Samulin tarina on vähän venähtänyt siitä, mitä alun perin ajattelin sen olevan. Osia tulee kyllä lisääkin, vielä ei loppusuora häämötä! Kiitos jälleen ihanasta kommentista, olen niin innoissani kun elät mukana tarinassa! :-*
51.
Sama maailma
300 sanaa • inspissana kurja
Juuso oli hienoisessa humalassa, kun hän illalla saapui kotiin. Hän tunsi etäistä syyllisyyttä siitä, että oli aloittanut uuden viikon sillä tavalla, mutta toisaalta maailman parantaminen Mikon kanssa oli tehnyt hyvää. Juuso ei tiennyt, oliko hänen maailmansa muuttunut oleellisesti paremmaksi, mutta ainakin hänellä oli ollut aidosti hauskaa. Se oli kai tärkeintä. Jossain vaiheessa iltaa heidän seuraansa oli liittynyt pari muutakin koronapelaajaa, ja hetken Juuso oli huomaamattaan keskittynyt kaikkeen muuhun kuin Samuliin.
Kotiin päästyään Juuso ryntäsi ensi töikseen vessaan. Vasta sitten hän palasi tutkimaan kynnysmatolla huomaamaansa paperilappusta – paitsi ettei se ollutkaan paperilappunen. Se oli valkoista kartonkia, tarkemman tarkastelun tuloksena jonkinlainen auki revitty ja litistetty kartonkipakkaus. Keskelle sitä oli raapustettu terävällä, harvalla käsialalla lyijykynäviesti: Samuli sitten tuli järkiinsä ja heivasi sut niin kuin tarpeettoman pehmolelun kirpputorille. Kurja juttu, ettet sä päässytkään tutustumaan siihen. Siinä piilee monia saloja, kuten näet…
Kuten näet? Juuso rypisti kulmiaan sanoille, ja kun hän käänsi pakkauksen ympäri, hänen kulmansa kurtistuivat vielä lähemmäs toisiaan. Se oli sinivalkoinen lääkepakkaus, jossa luki Lyrica 150 mg. Nimi ei kertonut Juusolle mitään, mutta pikainen puhelingooglaus kertoi: kyseessä oli rauhoittava lääke, jota käytettiin epilepsiaan, hermokipuihin ja ahdistukseen.
Juuso seisoi keskellä eteistä ulkotakki yhä yllään ja yritti yhdistellä langanpäitä toisiinsa. Oli selvää, että viestin oli kirjoittanut Jori, mutta mitä Jori yritti sillä kertoa? Kuten näet? Samuli ja Lyrica? Mitä tekemistä niillä oli keskenään?
Juuso lysähti keittiönpöydän ääreen. Koti, tuttu valaistus ja omituinen yllätysviesti saivat pään tuntumaan selvemmältä kuin se todellisuudessa oli, mutta humalainen harkintakyky sysäsi Juuson ajatuksista tekoihin, ja niinpä hän etsi Jorin prepaid-numeron puhelimestaan ja soitti.
Valitsemanne numero ei ole käytössä, kuului persoonaton miesääni, ja Juuso laski puhelimen korvaltaan.
Hämmentyneenä Juuso tuijotti vuoroin puhelintaan, vuoroin lääkepakkausta. Hän tunsi, kuinka huoli hiljalleen hiipi takaisin hänen jäseniinsä. Samuliton ilta opiskelijapubissa oli pelkkä muisto, eikä maailma tuntunut sen avulla muuttuneen yhtään miksikään. Juuso oli yhtä hukassa kuin ennenkin.
-
Oho! Nyttenpä tuli yllättävä juonenkäänne, hui kuinka jännää! Arvasin, että kyllä se Jori tulee vielä pakkaa sekoittamaan jollain tavalla, mutta että tämmöinen viesti! Nyt olenkin ihan ihmeissäni, että mikä sillä Samulilla on. Sairastaako se epilepsiaa, vai käyttääkö se lääkkeitä ahdistukseen vai onko se joku sekakäyttäjä? Uskon, että asia kyllä selviää kunhan sen aika on, minä olen vain malttamaton ja tahtoisin tietää kaiken heti :D
Mutta jotenkin luulen, ettei Juuso voi jättää asiaa nyt tähän. Tai toivoin, ettei jätä. Sillä kyllä Samuli ihan oikeasti taitaa tarvita ystävää ja olkapäätä. Jäänkin odottamaan että mitä seuraavaksi tapahtuu :)
Heh, kiva että spekulaatiot kelpaavat! Joskus sitä vain miettii ettei ahdista niillä liikaa kirjoittajaa eikä sotke valmiita suunnitelmia. Mutta jatkan samalla linjalla ;) Enkä siis odota niihin mitään vastauksia, tiedän että saan ne kunhan tarina etenee.
Kiitos ja kivaa alkanutta viikkoa,
Vendela
-
Hei, uusi lukija ilmoittautuu! Luin ihan ensin sen 7-osaisen rapsusarjan, kuten alkusanoissa kehoitit, ja se oli mun makuun hieman liian "helppo", jos se nyt on ollenkaan oikea sana sitä kuvaamaan :) Päätin kuitenkin lukea vielä tätä jatkoa, ja tämä on ollut huomattavasti enemmän mun makuun. Pidän draamailusta, ja tässä sitä on ollut mukavissa määrin. Tosin luen käytännössä lähes vain k15 ja k18 tekstejä, joten aina odotan että jatkuisipa pussailut vähän tiiviimmiksi, mutta ehkäpä sitä saan ihan rauhassa odotella tämän ikärajan alla ;D
Mun on ollut jotenkin vaikea saada kiinni Juusosta, että millainen tyyppi se oikeasti on. Välillä on sellainen kuva että hän on urheilullinen, välillä taas kömpelö, välillä sosiaalinen supliikki, ja välillä sosiaalisesti osaamaton, välillä nörtähtävä, välillä taas ei, välillä koen hänet hyvännäköisenä, välillä ihan "tylsän" tavallisena... Onkohan kyse siitä miten Juuso itse näkee itsensä ja miten muut hänet näkevät? Onkohan koulukiusaustausta tehnyt kuitenkin jotain itsetunnolle, minkä vuoksi välillä pilkahtaa asioita joista Juuso tuntee pientä alemmuutta, vaikkei oikeasti olisikaan tarve.
Samual taas... en näe enkä usko että hän olisi oikeasti ollenkaan huono ihminen. Hän on vaan nyt jäänyt jotenkin Jorin ansaan eikä löydä tietä ulos. Olisi kiinnostavaa päästä myös hänen pään sisään, mutta se ei ehkä ole tarkoituksenmukaista ja paljastaisi liikaa. Joka tapauksessa, mä pidän Samualista jotenkin kovasti. Mitä tuohon Lyricaan tulee... hmm, villi veikkaus, että hän ottaa sitä johonkin oireeseen mikä on Jorin toimista ainakin välillisesti aiheutuvaa. Ahdistusta, stressihäiriötä, unettomuutta... Toki olisiko niihin sitten jotain parempia täsmälääkkeitä kumminkin. No, aika varmasti näyttää :) Itse olen lähinnä tottunut että sitä käytetään neurokipuihin tai vastaaviin, mutta onhan sillä tosiaan muitakin käyttötarkoituksia.
Hitsi, mä yleensä haluan lukea vaan valmiita tekstejä, mutta taaspa löysin itseni keskeneräisen kimpusta ;D Onneksi julkaiset suht taajaan, mä kun putoan niin helposti kelkasta kun tulee luettua paljon... Mun mielestä pojat on edennyt kovin hitaasti, kuitenkin ne on kuukausi tolkulla sutinoineet ja vasta jokusen kerran pussanneet ohimennen. Se varmaankin johtuu kyllä Samualin sulkeutuneisuudesta. Kuitenkin toivoisin heille roihunaa ja suuria tunteita, koska niitä selkeesti molemmilla on.
Mielenkiinnolla odotan jatkoa, ja luotan että pojat selvittää välinsä. Kiva juoni ollut kyllä tähän mennessä. :-* :)
-
Vendela, jep, sieltähän se Jori taas saapui pakkaa sekoittamaan! Ei se meinaa pysyä poissa millään. :D Toivottavasti Juusokaan ei pysyttele kovin kauaa poissa Samulin elämästä. Minustakin tuntuu, että Samuli todella tarvitsisi nyt ystävää ja olkapäätä. Vastauksia avoimiin kysymyksiin saadaan kyllä tulevaisuudessa! Vitkuttelevan tyylini tuntien siinä voi hetki mennä, mutta pyrin kyllä solmimaan langanpäitä yhteen sitä mukaa kun pystyn. :) Kiitos kovasti! :-*
Ripple, oi, uusi lukija, ihanaa! Tervetuloa Juuson ja Samulin matkaan! :) Mukavaa että tartuit kuitenkin tähän raapalesarjaan, vaikkei Dipolimomentti ihan mieleesi ollutkaan. Dipolimomentin oli tosiaan tarkoitus olla ihan lyhyt stand alone -tutustumistarina eikä osa suurempaa verseä, joten sen helppous voi osittain selittyä silläkin, mutta innostuin sitten kuitenkin kirjoittamaan näistä hahmoista lisääkin, kun tykästyin heihin ja lukijoilta tuli jatkotoiveita. Täältä (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=37594.0#post_Varauksiajapurkauksia) löytyy muuten koko sarja, jos haluat tutustua. Korkeiden ikärajojen materiaalia en hirveästi kirjoita, mutta kuka tietää, ehkäpä tämän parin kanssa pääsen joskus sinnekin saakka! ;) Onpa hauskaa lukea mietteitäsi hahmoista (se on muuten Samuli eikä Samual ;D). Juusossa on monia puolia! Se on minulle rakas hahmo kaikessa moniulotteisuudessaan ja ristiriitaisuudessaankin. Veikkaan, että koulukiusaamistausta on tosiaan jättänyt jälkensä Juusoon, vaikka siitä aikaa jo onkin. Tässä rapsusarjassa se ei ehkä niinkään ilmene, mutta pyrin kyllä jossain vaiheessa avaamaan enemmän Juuson taustoja. Samulista paljastuu paljon lisää vielä tämän sarjan aikana. Kiitoksia kovasti sinulle! :-*
52.
Maan nielemät
300 sanaa • inspissana lähde
Koko viikon Juuso arpoi kahden vaiheilla: pitäisikö hänen jättää Jorin kryptinen viesti sikseen, vai pitäisikö hänen ottaa yhteyttä Samuliin ja uhmata Samulin halua pysytellä omissa oloissaan. Juuso puolittain toivoi törmäävänsä Samuliin sattumalta jossain päin kampusta, mutta se tuntui olevan turha toivo. Oli kuin maa olisi niellyt Samulin. Juuso luovi niiden luentosalien ulkopuolella, joissa hän tiesi Samulilla olevan opetusta, mutta tuloksetta. Torstaina lounaalla Annika kertoi Juusolle otsa huolestuneessa rypyssä, ettei Samulia ollut näkynyt koko viikkoon.
Juuso päätti hiljaa mielessään, että hän rikkoisi radiohiljaisuuden, jos Samuli ei ilmestyisi torstai-illan poikkitieteellisiin haalaribileisiin, joihin Juuso ja Mikko olivat houkutelleet fuksejaan pitkään ja hartaasti. Ehkä hän voisi myös pyytää Mikolta valistunutta mielipidettä joko bileissä tai tennisvuorolla ennen niitä.
Juuson toimintasuunnitelman Mikko-osuus kuitenkin kosahti jo hyvissä ajoin ennen tennisvuoroa, sillä Mikko soitti Juusolle ja selitti, ettei pääsisi tulemaan, ei tennisvuorolle eikä todennäköisesti bileisiinkään.
”Mä lupasin äidille, että lähden sen kanssa etsimään Heidiä. Äiti uskoo, että mä herätän enemmän luottamusta Heidin kavereiden keskuudessa kuin se…” Mikko naurahti, mutta naurahdus kuulosti väkinäiseltä, ja ahdistus kuulsi siitä läpi.
Juuso tuijotti bussin ikkunasta vilisevää harmaata maisemaa ja tunsi, kuinka pahaenteinen ahdistus tarttui häneenkin. ”Onko Heidi kateissa?” hän kysyi, vaikka Mikon sanat ja äänensävy olivat puhuneet jo puolestaan.
”Kuulemma. Se kävi kotona kääntymässä viimeksi viikonloppuna, eikä porukat oo sen jälkeen saaneet siihen yhteyttä. Onhan se ennenkin karkaillut, mutta…” Mikko huokaisi ja piti pienen tauon. ”No, nyt sen touhu on lähtenyt ihan lapasesta.”
Juuso ynähti myöntävästi, mutta mitään hän ei osannut sanoa. Yhtäkkiä häntä ei yhtään harmittanutkaan se, ettei hän pääsisi tiedustelemaan Mikon mielipidettä Samulista. Mikolla oli selvästi muutakin mielessään, suurempia murheita kuin Juuson rakkauselämä.
”Mutta hei, älä sä huolehdi”, Mikko jatkoi reippaammalla äänensävyllä. ”Lähdet poikkareille ja irtaudut arjesta! Mä pidän sut ajan tasalla.”
”Joo. Toivottavasti Heidi löytyy.”
Puhelun päätyttyä Juuso jäi tuijottamaan ikkunasta ja ajattelemaan, että maa oli nielaissut kaksikin ihmistä.
-
Uusi osa, kivaa :D
Heti tuli semmoinen olo, että onkohan Heidillä ja Samulilla jotain tekemistä keskenään? Tai siis heidän katoamisillaan. Myös Jorin osuus tapahtumiin kutkuttaa kovasti.
Mietin, että aika pitkään Juuso odottelee Samulia ilmaantuvaksi luennoille. Toisaalta sen kyllä ymmärtää, kun heillähän ei ole mitään ja Samuli on käskenyt Juusoa pysymään poissa. Mutta ehkä olen itse niin malttamaton luonne, etten tiedä olisinko pystynyt odottamaan noin pitkään jos toista ei näy. Nyt onkin mielenkiintoista, että lähteekö Juuso sinne bileisiin vai mitä hän tekee.
Kiitos tästä :)
Vendela
-
Ihan ekaksi, miten ihmeessä oon toistuvasti kirjoittanut tohon edelliseen kommenttiini Samual ;D Eihän se ole edes mikään nimi enkä mä todellakaan oo edes lukenut sun teksteistä mitään Samualia :D :D Voi että, ihan kumma!!
No mutta. Onpa mystistä, missä on Samuli ja liittyykö Heidi tähän mitenkään kun siitäkin nyt niin puhutaan. Tosin en kyllä keksi miksi he toisiinsa liittyisivät. Toivottavasti Juuso pian ottaa Samuliin yhteyttä ???
-
En ole näitä nuoria miehiä unohtanut. Näin Juusosta ja Samulista untakin viime yönä, joten se taisi olla muistutus palata kirjoituksiesi äärelle. :)
Kyllä nyt viimeisimmät juonenkäänteet viittaavat siihen, että näiden tarina jatkuu vielä hyvän tovin ja olen siitä vain innoissani.
Jori on sitten kieroperse, mutta jos katoamisiin liittyy jotain Jorin hämärähommia niin mies on varomattomasti jättänyt itsestään huonoja johtolankoja.
Luin nyt viimeisimmät raapaleet Lohtulampaasta alkaen. Lohtulampaan olin jo lukenutkin. Tykkään niiiiin paljon tuollaisista lohtupehmoista ja yksityiskohdista, jotka elävöittävät tarinaa ja Juuson epätoivoa solmuisessa tilanteessa. Samulille nostan hattua että hän meni vielä pyytämään käytöstään anteeksi, vaikka hän samalla tekikin selväksi että heistä ei tulisi mitään. Lukijana tietysti toivon että sotkut selviävät ja Samuli voi nähdä asian kohta toisella tavalla. Mutta kuinka pitkä aika siihen mahtaa mennä.
-
Hei vain.
Mie olen tyyliin tämän alusta asti miettinyt, että joskus otan asioikseni lukea tämän, mutta se on aina vain jäänyt. Tänään sitten olin oikeasti reipas ja tartuin näihin Juuso/Samuleihin. Lukemisesta on jo monta tuntia ja oon välillä käynyt teatterissa kenraaliesityksessä, mutta yritän saada tässä post-esitys adrenaliineissani jotain sanottua. :---D pahoittelen jo etukäteen.
Juuso on tosi symppis päähenkilö ja sen nopea ihastuminen oli sööttiä. Alusta jäi sellainen kiva kutkutus, tykkäsin erityisesti siitä lintubongailusta. Juuso on tosi inhimillinen hahmo, josta on helppo pitää. Sellaiset arkiset yksityiskohdat saa minut hykertelemään aina ja sulla on paljon tässä ollut sellaisia pieniä juttuja, joiden mainitseminen ei sikäli ole tärkeää, mutta kuitenkin elävöittää kivasti kokonaisuutta.
Samulista jäi sen ekan sarjan puolesta sellainen maanläheinen ja rauhallinen olo, että ei kyllä jäänyt mietityttämään se, miten Juuso niin helposti ihastui siihen. Mutta mitä pidämmälle tämä on tullut, sitä enemmän Samuli tuntuu menevän solmuun ja siitä vain nousee lisää ja lisää kysymyksiä. Se on tosi kiinnostava tyyppi, ei sillä. Jori taas on aivan persiistä, oot kyllä hyvin osannut kirjoittaa siitä sellaisen tyypin, että kaikki siinä vain suututtaa ja joka kerta kun se tulee uudestaan esiin, tulee sellainen olo, että ei nyt taas. :--D mie ite rakastan kirjoittaa angstia ja draamaa, mutta sen lukeminen on aina ihan hirveää kidutusta. haluaisin vain, että kaikkien muiden hahmoilla menisi hyvin. :') Mikko on ihana, toivottavasti sen siskon kanssa asiat selviää, että ees jollain menisi oikeasti hyvin!
Suurin syy siihen, miksi en ole osannut näihin tarttua aikaisemmin, on se, että en puhu yliopistoa. On hienoa, että tämä pyörii tosi vahvasti yliopistohommien ympärillä, se luo ihan erilaista fiilistä tähän, kuin että olisi sellaista yleismaailmallista, mutta pakko myöntää, että tämä todella spesifi sanasto menee välillä aivan yli hilseen. :--D en mm. tiedä, mitkä on sitsit (jotkut juhlat? mutta mitkä) tai mikä on teekkari. Yleissivistys(?) yliopistohommien suhteen on minimaalinen. Välillä se hankaloitti lukemista, kun en vain tiedä mistä puhutaan.
Tykkään tästä kyllä, Juuso on niin sympaattinen tyyppi ja kyllähän siitä kehtaa lukia enempikin. c: kiitos näistä, jään seurailemaan, mihin suuntaan tämä tästä lähtee kääntymään!
- Auro
-
Kommenttikampanjan kommentti osa 2 täältä tulloo:
Luin siis jo kaauan sitten ensin sen 7-osaisen alkulämmittelyn tälle, siinä oli kaikkea ihanaa myös, rauhallinen tunnelma. sen muistan.
Pidän yliopisto- ja teekkariympäristöstä. Yliopistolla olen itsekin, mutta teekkarihommat ovat mulle vieraita. Aika helposti sitä pystyy päättelemään kuitenkin mistä esim pHukseissa on kyse :--) Jotenkin Juuson teekkarius on jopa liikuttavaa! Musta on hauskaa, että se on sillä tavalla vähän nörtähtävä ja taitaa olla ihan hyvä opiskelija, kunhan samulimietteiltään ja olusiltaan ehtii.
Mikko on lempeä hahmo, ja se tekee Juusolle hyvää. Vähän tossa oliko se tokaedellinen osa vai kuinka, mä ihmettelin että kun Mikko siinä miettii että "onkohan Samulilla kaikki hyvin", vaikka Juuso oli jo sille kertonut, että epäilee jonkun pahoinpitelevän Samulia ja nyt se on kadoksissakin, eiköhän sillä ole jokin huonosti :D
Samulista pidän, vaikka siihen liittyy vielä paljon salaisuuksia. Viimeisimmät juonikäänteet lääkkeistä yms. lisäävät mielenkiintoa! Se tuntuu olevan aikamoisen rikkinäinen ja tarvitsee ehdottomasti apua, mars juuso esiin!
Raapaletahti toimii tässä ja tapahtumia sopii mielestäni juuri passelisti aina jokaiseen julkaisuun. Lisäksi! nostan hattua että olet jaksanut nimikoida jokaisen osan!! huhhuh otsikointi on mulle niin vaikeeta, etten koskaan lähtis moiseen. wau!
Kiitän ja yritän jatkossa pysytellä perässä (olin ilmeisesti viimeksi jäänyt jo noin 35~40 paikkeilla kyydistä)
kaaos
-
Anteeksi kun olen taas pitänyt hiljaiseloa tämän sarjan kanssa! :-[ Aloitin uudessa työssä helmikuun alussa, ja lähes kaikki vapaa-aikani on kulunut tavalla tai toisella sen stressaamiseen niin, etten ole oikein saanut aikaiseksi edistää Reaktioyhtälöitä. En uskalla jatkossakaan lupailla sitä yksi osa viikossa -tahtia, jota olen aiemmin yrittänyt, mutta nyt saatte ainakin hyvitykseksi useamman raapaleen, nimittäin viisi kappaletta! Ja ehkä pienen cliffhangerin... ;)
Koska teekkari- ja yliopistosanasto on herättänyt kummastelua, päätin koota lukemisen helpottamiseksi pienen teekkarisanaston tämän sarjan aloitusviestiin, tänne (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=46303.0#post_teekkarisanasto)! Toivottavasti siitä on apua. Vinkatkaa, jos sieltä uupuu jokin termi, niin lisäilen! :)
Ja vielä: jos jollakulla on yhtä huono muisti kuin minulla, niin Daniel on se fuksi, joka halloween-bileissä tarkkaili Juusoa ja Samulia. Kävin sisäistä kamppailua sen kanssa, pitäisikö minun vaihtaa Danielin nimi, koska olen viime aikoina lukenut paljon Auron Purkukiekko (6-0) (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=47723.0) -tarinaa (K-15, ihanaa luettavaa, suosittelen lämpimästi ♥), jossa seikkailevat Juuse ja Daniel, ja minua alkoi kamalasti häiritä se, että minulla on tässä Juuso ja Daniel! :D Päätin kuitenkin pitää Daniel-nimen, koska hahmo on hyvin pienessä roolissa ja esiintyy pääasiassa vain muutamassa seuraavassa raapaleessa. Toivottavasti se ei häiritse ketään! Ei ollut tahallinen nimimatkinta. :-\
Vendela, Juuso on kyllä aika kärsivällinen Samulin suhteen! Minustakin se on toisaalta ymmärrettävää, koska Samulihan teki selväksi, ettei heillä mitään ole. Juuso taitaa lisäksi olla vähän sellainen luonne, ettei se halua häiriköidä eikä tuppautua kenenkään seuraan. Nyt selviääkin sitten, miten Juuso Samulin kanssa etenee. Jorinkin osuus alkaa toivottavasti hiljalleen valjeta. Kiitos kovasti! :-*
Ripple, heh, se oli hauska se Samual! ;D Joskus sitä vain huomaamattaan kirjoittelee, mitä sattuu, heh. Mysteeri selvinnee ainakin joiltakin osin tulevien osien myötä! Kiitos paljon! :-*
Fairy tale, voi että, ihanaa ettet ole unohtanut näitä nuorukaisia! Ja apua, näit heistä unta? ;D Minäkin uneksin välillä kaikista ja kaikesta mahdollisesta, heh. Kyllä juu, Juuson ja Samulin tarina jatkuu vielä hyvän tovin, sittenkin kun tämä raapalesarja päättyy, tai niin olisi ainakin tarkoitus. Nämä hahmot ovat jotenkin vieneet minut mennessään. Kiitos paljon! :-*
Auro, voi mikä ihana kommenttiyllätys, siitä oli ja on minulle hirmuisesti ioa! ♥ Olen tosi iloinen siitä, että pidät Juusoa sympaattisena ja inhimillisenä päähenkilönä. On aina ihana kuulla, että hahmoihin pystyy samaistumaan. Mukavaa, että Samulikin on herättänyt kiinnostuksen! Se on mennyt kyllä ihan mutkalle tässä tarinan edetessä, eikä Jori varmastikaan ole siihen ihan syytön. Olen huono kirjoittamaan tällaista ihmissuhdedraamaa, kun minäkin haluaisin vain, että kaikilla menisi hyvin. Kukaan tosin tuskin jaksaisi lukea tätä tarinaa, jos tässä ei ikinä tapahtuisi mitään jännää, heh. No, ainakin tämä tarjoaa hyvää harjoitusta minulle, kun tulee poistuttua mukavuusalueelta! :) Jos et vielä alkuhöpinöistä huomannut, niin lisäsin tänne (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=46303.0#post_teekkarisanasto) pienen teekkarisanaston lukemista helpottamaan. Olen miettinyt sen tekemistä pitkään, koska tässä tarinassa vilisevä sanasto on varmasti monelle tuntematonta, ja nyt kommenttisi inspiroi minua tekemään sen, joten kiitos siitä! Ja kiitos muutenkin aivan ihanasta palautteesta! :-*
kaaos, oi että, olipa iloinen yllätys, että nappasit tämän sarjan kommentoitavaksi! ♥ Ihanaa, että yliopisto- ja teekkariympäristö vetää puoleensa. Opiskelijaelämästä on hauskaa kirjoittaa, varsinkin kun omani oli aika väritöntä ja tylsää, kun en juuri missään riennoissa käynyt enkä melkein kehenkään tutustunut. ;D Pääsen Juuson mukana sitten elelemään vähän vaiherikkaampaa elämänvaihetta. Ihana kuulla, että tykästyit myös hahmoihin! Minusta tuo Mikon mietiskely oli tavallaan luontevaa, koska Mikkohan ei tiedä puoliakaan siitä, mitä Juuso tietää, eikä Samuli tuossa vaiheessa ollut vielä tehnyt katoamistemppua. Näen sen itse myös ehkä sellaisena varovaisena kyseenalaistamisena Juuson suuntaan, että kannattaakohan sen Samulin suhteen sittenkään vielä luovuttaa. Mutta sen kyllä allekirjoitan minäkin, että Samulilla varmasti on jokin huonosti, sen verran viitteitä siihen suuntaan jo on, ja Mikko on vähän höpsö jos ei sitä näe. :D Iiks, kiitos kovasti ihanasta palautteesta! :-*
53.
Malja rakkaudelle
300 sanaa • inspissana johtopäätös
Poikkitieteelliset haalaribileet koittivat. Melkein kaikki Juuson ja Mikon fuksit saapuivat opiskelijaystävälliseen yökerhoon, jossa bileet järjestettiin. Juuso oli hyvillään siitä, että niin moni oli rohkaistunut mukaan, vaikkei fukseilla vielä haalareita ollutkaan. Haalarittomia juhlijoita näkyi olevan paljon myös kemiantekniikan ulkopuolella. Kaikkialla vilisi tuntemattomia kasvoja.
Juuson hyvää tuulta kuitenkin varjosti se, ettei Samulista näkynyt jälkeäkään. Aikansa Juuso kierteli ympäri hämyistä, meluista sokkelikkoa, jonka käytäviin ja kerroksiin olisi helposti eksynyt selvinkin päin. Sitten hän luovutti, tilasi salmarishotin ja hanaoluen ja vetäytyi yksinäiseen nurkkaan näpyttelemään viestiä Samulille. Jokunen istumapaikka oli onneksi vielä vapaana.
Juuso avasi WhatsApp-keskustelun Samulin kanssa ja jäi tuijottamaan Samulin nimeä. Kysyisikö hän kasuaalisti kuulumisia, vai vinkkaisiko hän, että bileet olivat hyvässä vauhdissa, mutta kaipasivat Samulia?
Yhtäkkiä fuksiryhmän Daniel pelmahti jostain ja istuutui Juuson viereen. Hän iski oluensa lisäksi pöytään kaksi mustaa shottia, työnsi niistä toisen Juuson eteen ja kohotti toisen huulilleen.
”Tää ei ole yritys lahjoa sua ylimääräisten fuksipassileimojen toivossa”, Daniel ilmoitti, ”vaan yritys piristää sua. Sä näytät maasi myyneeltä. Ryppyjä rakkaudessa?”
Danielin katse pyyhkäisi Juuson puhelimen näyttöä. Yhtäkkiä Juuso tajusi, että Samulin nimi kajasti siltä yhä. Hän pimensi näytön eikä osannut tehdä muuta kuin rykäistä ja kiskaista shotin kitusiinsa. Daniel teki samoin eikä näyttänyt olevan millänsäkään. Shotti oli fisua, ja Juuso irvisti, sillä samantapainen salmari poltteli yhä hänen kurkussaan.
”Kiitos”, hän mutisi viritellen kasvoilleen hymyntapaisen.
”Jos sä pohdit seuraavaa siirtoa, mä olen aika varma, että Samuli ilahtuisi millaisesta viestistä tahansa”, Daniel sanoi jutustelevaan sävyyn, hörppäsi oluttaan ja käänsi katseensa ihmispaljouteen.
Juusokin tuijotti edessä vellovaa väkeä. Hän yritti ymmärtää. Hänen sydämensä hakkasi. ”Miten sä –?”
Daniel kohautti olkiaan. ”Tarkka tutka ja valistunut veikkaus. Ei se teistä kummastakaan yksinään hyppää silmille, mutta yhdessä…” Daniel vilkaisi Juusoa hymyillen ja kiirehti jatkamaan: ”Älä huoli, en mä tuomitse. Mä seurustelen itsekin miehen kanssa.” Sitten hän kohotti olutlasiaan. ”Malja rakkaudelle?”
Pökertynyt Juuso ei osannut muuta kuin seurata perässä.
54.
Olutta ja vertaistukea
300 sanaa • inspissana mustaherukkatee
Ennen kuin Juuso ennätti sisäistää Danielin puheita, Daniel vaihtoi aihetta ja alkoi rupatella tulevasta pHuksiristeilystä ja muusta opiskeluelämään liittyvästä. Juuso ynähteli ja nyökkäili kuin osoittaakseen kuuntelevansa, mutta hänen ajatuksensa askartelivat aiemmassa keskustelussa. Juuson oli vallannut tuskallisen tuttu hämmennys: hän ei tajunnut mistään mitään.
Lopulta Daniel vaikeni ja jäi katselemaan Juusoa kevyt hymy kasvoillaan. ”Sä taidat olla kaapissa?” hän sanoi kuulostaen siltä kuin olisi jutellut säästä, ja Juuso oli vähällä vetää olutta henkeen.
”Tuota, siis, mä…” Juuso sopersi tietämättä itsekään, mitä hän suustaan päästeli. Lopulta hämmennys kulminoitui yksinkertaiseen, mutta paljonpuhuvaan kysymykseen: ”Siis mitä?”
Daniel naurahti. ”Vai onko mun tutka sittenkin kalibroinnin tarpeessa?”
Hämmennys antoi sijaa luottavaiselle rohkeudelle, kun Juuso alkoi ajatella, ettei Danielin havainnon kiistämisessä olisi järkeä. Juuso oli ehkä kaapissa, mutta ei hänen suuntautumisensa mikään valtionsalaisuus ollut. Sitä paitsi Daniel ei vaikuttanut hyökkäävältä eikä tuomitsevalta, pikemminkin hyväntahtoiselta.
”Jos sä luulet, että meillä on jotain, niin”, Juuso aloitti, muttei tiennytkään, miten lopettaa. Hän naurahti ja joi lisää toivoen, että humalan kohina voimistuisi ja peittäisi kaiken. ”No, se on monimutkaista.” Hän vilkaisi Danielia kulmiensa alta ja huljutteli olutta lasissaan. Tuntui oudolta puhua sellaisia jonkun kanssa, mutta samalla Juuson uteliaisuus heräili. ”Miten – miten pitkään sä olet seurustellut miehen kanssa?”
”Kaksi vuotta. Tavattiin lukiossa. Antti opiskelee fuksivuottaan matematiikan laitoksella.”
Orastava humala löi hynttyyt yhteen uteliaisuuden kanssa, ja Juuso kysyi: ”Ja – ihmiset tietää?”
Daniel hymyili jonnekin syliinsä. ”No, en mä sitä ympäriinsä kuuluttele, mutta jos se tulee jossain esiin, se tulee.” Hän vakavoitui ja kohotti katseensa Juusoon. ”Nykypäivän Suomi on suvaitsevainen. Kieroonkatsojia on aina, mutta siinäpähän tuijottavat omaa nenäänsä, jos eivät parempaa keksi. Suurinta osaa porukasta ei kiinnosta se, kenen kanssa sä intiimit hetkesi jaat.”
Juuso huomasi arvostavansa Danielin rentoa avoimuutta. Hän rohkaistui kysymään: ”Kuinka te tutustuitte?”
Daniel nauroi. ”Se läikytti termosmukistaan mustaherukkateetä mun päälle, kun me satuttiin viettämään hypäriä kirjastossa samaan aikaan. Niinkin romanttista…”
55.
Humalassa ja huoleton
300 sanaa • inspissana liekki
Noin kolmea ja puolta olutlasillista myöhemmin Juuso löysi itsensä tanssimasta Danielin ja muutaman muun fuksinsa kanssa, ja se oli oikeastaan ihan hauskaa, vaikkei Juuso mikään baaritanssija ollutkaan. Hän oli aika nopeasti – kenties alkoholin avustuksella – tottunut siihen ajatukseen, että Daniel tiesi, eikä se tuntunut maailmanlopulta. He eivät olleet puhuneet Samulista enempää, eivätkä Juusostakaan, mutta Daniel oli kertonut vaiheistaan Antin kanssa. Se oli sytyttänyt Juusossa pikkuruisen liekin: ehkä hänkin vielä joskus. Mitä pelättävää hänellä loppujen lopuksi oli? Hän oli aina ajatellut, ettei hänellä olisi mitään tarvetta tulla kaapista ennen kuin hänellä olisi joku, jonka esitellä lähipiirille, mutta toisaalta hän tajusi, että sen jonkun löytäminen oli hyvin vaikeaa, jos kukaan ei tiennyt.
Juuso sysäsi sen kaiken kuitenkin syrjään ja keskittyi hauskanpitoon fuksiensa kanssa. Enää ei ollut muuta kuin välkkyviä valoja, joka puolella pauhaavaa musiikkia, kymmeniin eri tahteihin notkuvia vartaloita ja vapautuneita hymyjä tuttujen ja tuntemattomien kasvoilla. Annika läikytti mansikkamargaritaansa Juuson haalareille, eikä se olisi haitannut Juusoa ilman Annikan vuolaita anteeksipyyntöjäkään. Juuso oli humalassa ja huoleton.
Viesti Samulille oli jäänyt lähettämättä, kun Daniel oli lyöttäytynyt Juuson seuraan. Jossain vaiheessa kellon näyttäessä jo reippaasti yli puoltayötä ja Juuson tyhjennettyä rakkonsa noin sadannen kerran, hän kuitenkin keksi, mitä halusi kirjoittaa. Hän nojautui seinään lähellä narikkaa, kirjoitti kaksi sanaa ja lähetti ne saman tien:
On ikävä.
Se tuntui kaikessa todenperäisyydessään niin ilmiselvältä, että Juuso ihmetteli, miksei ollut aiemmin saanut viestiä aikaiseksi. Jossain humalaisen mielensä sumussa hän tiedosti, että se oli alkoholi, joka puhui, mutta hän tiedosti sen myös puhuvan totta. Juuso ehkä katuisi viestiä aamulla, mutta siinä hetkessä se tuntui vapauttavalta uloshenkäykseltä. Hän sulki silmänsä ja näki Samulin, hymykuopan tämän poskessa, valonkajon tämän silmissä, eikä hän yhtäkkiä halunnut mitään muuta kuin nähdä sen kaiken todellisuudessa.
Hetki särkyi, kun järjestyksenvalvoja tuuppasi Juusoa olkapäähän ja vihjaisi, että ehkä tämän olisi aika lähteä kotiin.
Juuso palasi tanssilattialle.
Samuli ei vastannut.
56.
Hintansa kaikella
300 sanaa • inspissana matkustaa
Aamulla Juuso havahtui ääniin, jotka tunkeutuivat tajuntaan vaativina ja voimakkaina. Ne kuulostivat arkisilta ja tutuilta, mutta samaan aikaan etäisiltä ja vierailta, aivan kuin toisesta todellisuudesta kantautuvilta. Juuso raotti silmiään. Päivänvalo sai ne vetistämään, mutta vähitellen katse tarkentui tutunnäköiseen myttyyn lattialla: hänen opiskelijahaalarinsa lojuivat siinä. Niiden alla olevan hiekanruskean matonkin Juuso tunnisti omakseen. Hän hoksasi retkottavansa omalla sohvallaan vatsallaan, käsivarret käsinojan ympäri kiertyneinä ja jalat puoliksi ulkona töröttäen. Seuraavaksi hän rekisteröi erinäiset kolotukset ja kankeudet ympäri vartaloaan, ja hän huomasi tärisevänsä kylmästä.
Juuso järjesteli jäseniään istuma-asentoon ja ihmetteli, miksei ollut mennyt sänkyynsä nukkumaan. Hän muisti kyllä etäisesti kotimatkansa ja kotiintulonsa, mutta hänellä ei ollut minkäänlaista muistikuvaa siitä, mikä mahti maailmassa oli saanut hänet valitsemaan leposijakseen pienen ja kovan sohvan. Kaipa hän oli sammunut siihen. Hän ei ollut vetänyt edes vilttiä peitokseen, sillä se riippui tutulla paikallaan sohvan selkänojalla.
Paikkaan ja aikaan orientoiduttuaan Juuso tajusi, mikä hänet oli havahduttanut: marsujen mekastus. Marsutkin olivat ilmeisesti heränneet uuteen päivään, sillä ne pulisivat keskenään hyväntuulisella kurlutuksellaan ja peuhasivat ympäri asumustaan niin, että purut pöllysivät. Juuso huomasi, että niille pitäisi pian antaa lisää heinää. Hän ei ollut aamuyöllä kotiin kömpiessään varmaan muistanut edes tarkistaa tilannetta. Onneksi hän oli ennakoivasti siivonnut häkin jo edellispäivänä. Yleensä hän siivosi sen perjantaisin, mutta sinä perjantaina hänellä tuskin olisi energiaa siihen. Päätä jomotti, ja Juusolla oli muutenkin vetämätön olo. Hänellä oli ollut rikollisen hauskaa, mutta kaikella oli tietysti hintansa, etenkin rikollisuuksilla.
Juuso paikansi puhelimensa sohvapöydältä. Fuksiryhmän WhatsApp-keskustelu oli täyttynyt villeistä kertomuksista bilettäjien kotimatkoista. Mikolta oli saapunut pari viestiä, joissa hän kyseli Juuson krapulan asteesta ja kertoi, ettei Heidiä ollut löytynyt, mutta että tähän oli sentään saatu puhelimella yhteys. Juuso huokaisi helpotuksesta; Heidi tuskin oli hengenhädässä.
Lopulta Juuso huomasi Samulille lähettämänsä viestin. Hän tunnusteli tunteitaan, mutta ei häntä kaduttanut. Sen sijaan hän tunsi pienen piston huomatessaan Samulin nähneen viestin mutta jättäneen vastaamatta.
57.
Pidä hyvänäsi
300 sanaa • inspissana puhua
Suurimman osan päivästä Juuso loikoili sohvalla, tuijotteli hölmöjä televisio-ohjelmia ja viestitteli Mikon kanssa. Mikko kertoi, että hänen äitinsä oli yrittänyt tehdä katoamisilmoituksen Heidistä, mutta poliisia ei ollut kiinnostanut enää sen jälkeen, kun oli käynyt ilmi, että Heidiin oli saatu yhteys puhelimitse. Kuulemma mikään ei estänyt ihmistä katoamasta vapaaehtoisesti, eikä edes Heidin alaikäisyys soittanut poliisin hälytyskelloja, kun kyse oli alle viikon mittaisesta karkuretkestä. Mikko vaikutti turhautuneelta, ja Juusosta tuntui pahalta, ettei hän osannut auttaa.
Iltapäivällä päänsäryn hellitettyä Juuso alkoi opiskella. Hän ei potenut morkkista, jota olisi pitänyt hyvitellä, mutta hän koki lusmuilleensa tarpeeksi sillä viikolla; olihan hän juonut itsensä humalaan jo kahdesti.
Illalla olo oli sen verran siedettävä, että Juuso harkitsi tanssiharjoituksiin lähtemistä, vaikka hän oli varautunut jättämään ne väliin. Kesken lähtövalmistelujen puhelin kuitenkin soi, ja Juuso melkein pudotti sen lattialle huomatessaan näytöllä Samulin nimen. Siitä huolimatta hänen ei tarvinnut edes harkita vastaamista; hän mieluummin puhuisi Samulin kanssa kuin olisi ajoissa treeneissä.
”Moi muru”, kuului linjalta, mutta ääni oli kaikkea muuta kuin Samulin – se oli Jorin, ja Juusosta tuntui kuin saavillinen jäävettä olisi juuri valahtanut hänen niskoihinsa. ”Toivottavasti sulla ei ole perjantai-illan ohjelmistossa mitään pehmonallejen pyjamabileitä, koska meidän Samuli saattaa ikävöidä sua…” Jorin nauru hersyi holtittomana, ja hänen puheensa sammalsi selvästi humalaisena.
Juuso vajosi kyykkyyn eteisen lattialle. ”Onko Samuli kunnossa?” hän kysyi ääni väristen. ”Miksi sulla on sen puhelin?”
”Sanotaanko, että Samuli saattaa olla vähän huonossa hapessa tällä haavaa…” Jori nauroi, ja taustalta kuului mätkähdys, kuin potkaisun ääni, ja etäistä vaikerrusta.
Juuson sydän hakkasi. Hän nousi, viskasi treenikassinsa etäämmäs ja alkoi kiskoa kenkiä jalkaansa. ”Mitä sä olet tehnyt sille? Missä se on? Mä tulen sinne.”
”Sä saatat tietää pururadanvarren kuntoradan tässä sun lähellä. Rauhaisaa perjantai-illan lenkkeilymaastoa, kunnes yhtäkkiä…” Jori piti kammottavan hiljaisen tauon ja jatkoi: ”Sä haluat ehkä pitää kiirettä, pehmonalle. Ja tiedätkö mitä… Pidä hyvänäsi.”
Sitten kuului vain sarja tuuttauksia.
Raapaleesta 57 alkaen seuraavat seitsemän inspissanaa on otettu Ulla-Lena Lundbergin Jää-kirjasta, joka sattui olemaan käden ulottuvilla. :)
-
Ihanan monta osaa. \o/ Hemmottelet lukijaa pitkän tauon jälkeen monella osalla ja samalla tinttaat pahasti kuonoon, sillä tämä loppui kamalan jännään kohtaan. Mutta sitä helpompi lukijan on samaistua Juusoon, jolla on juhliessa ja tanssiessa ihan kivaakin. Ja Juusokin saa lopussa kylmän kyydin.
...mutta hänellä ei ollut minkäänlaista muistikuvaa siitä, mikä mahti maailmassa oli saanut hänet valitsemaan leposijakseen pienen ja kovan sohvan.
Voi Juuso. Vilttiäkään ei huomannut vetästä päälle.
Ja sitten nuo marsut, jotka kaipaavat jo nekin vähän huomiota.
Edelleen jäi pimentoon se, onko Heidin ja Samulin jutussa jokin yhteinen linkki. Heidi on nyt tavoitettu ja helkkarin Jori on näemmä pahanteossa.
Ei tässä nyt auta vikinät ja vinkunat vaikka tässä nyt kävikin näin että sie viet ja mie vikisen. Mutta kyllä minä jaksan odottaa.
Sinulle toivon että stressaaminen laantuu ja uusi työpaikka alkaa tuntua sellaiselta, ettei stressille jää tilaa.
-
Argh! Olin ajatellut, että aloitan kommentin kiittelemällä että tähän tuli jatkoa ja vielä näin monta osaa, mutta tuo pirun cliffhanger!! Mitä tässä nyt voi sanoa muuta kun: jatkoa! (Vaikka just on saanut nauttia näin monta ihanaa osaa :D)
Jospa nyt kuitenkin yritän sanoa muutakin kuin mankua tähän pikaista jatkoa :) Ensinnäkin Malja rakkaudelle oli niin rapsun nimenä kuin sisällöllisestikin hieno, pidin. Tykästyin kovasti Danielin tutkaan ja sen mukana tuomaan Juuson pohdintaan omasta kaapissa olostaan. Kivaa kun bileet kestivät monen rapsun verran ja siinä ehdittiin kaikenlaista. Juuson viesti Samulille oli mukavan simppeli mutta kertoi kuitenkin kaiken. Vähän arvelinkin ettei siihen tule vastausta ainakaan yön aikana, mutta että tuolla olikin sitten tuollainen juonikuvio, hurjaa!
Onneksi Juusolla ei ollut mitään aivan älyttömän pahaa koomakrapulaa! Ja marsut, voi ihanat :) Pidä hyvänäsi oli tuon aloitusrapsun kanssa samassa linjassa, hieno nimi ja sisältö. Ei, en tykkää siitä että Samuli makaa tällä hetkellä jossain pöpelikössä todennäköisesti hakattuna, mutta se, että jotain tapahtuu! Siitä pisteet. Sillä oli jo aika, että Samuli palaa tähän tarinaan tavalla tai toisella. Nyt äkkiä Juuso sinne, en malta odottaa että kuulen mitä on tapahtunut!
Kovasti tsemppiä uuteen työpaikkaan, toivottavasti arki ja rutiinit helpottavat pian stressiä! Ja on sanomattakin selvää, että odotan jatkoa tähän :)
Puss och kram,
Vendela
-
Kiitos teille tsemppaamisesta ja myötäelämisestä, se merkitsee minulle tosi paljon! ♥
Fairy tale, heh, minua alkoi naurattaa tuo "sie viet ja mie vikisen", koska minusta välillä tuntuu, että nämä hahmot puolestaan vievät minua ja minä vain vikisen perässä! ;D Voi että, ihanaa että uudet osat kelpasivat ja tarjosivat jänniä hetkiä. Heidistä saadaan tietää pian lisää, ja Jorista myös. Tässä alkavat olla käsillä ne hetket, jotka vihdoin aukaisevat osan solmuista. Kiitos kovasti ihanasta kommentista! :-*
Vendela, mietinkin, missähän määrin tuo cliffhanger mahtaa aiheuttaa hampaidenkiristelyä, vaikka tosiaan pitkästä aikaa tuli jatkoa useamman raapaleen voimin... ;D Toisaalta hyvä vain, jos se sai janoamaan jatkoa, koska ehkä se kertoo myös siitä, että tarina on onnistunut pysymään ees jossain määrin kiinnostavana. Minustakin oli jo aikakin, että Samuli palaa kuvioihin, vaikka sitten tällä tavalla pakon edessä. Suuret kiitokset ihanasta kommentista! :-*
58.
Sysimustaa
300 sanaa • inspissana kuolema
Maa oli marraskuisen sysimusta. Pakkanen tarttui poskiin ja sormenpäihin. Valaistu pururata oli autio, kuin kuolemanhiljainen.
Mutkan takaa paljastui kuntoradalle johtava polku. Sen suussa retkotti ihmishahmo puoli-istuvassa asennossa, vasempaan käsivarteensa nojaten. Juuso oli kompastua auenneisiin kengännauhoihinsa, mutta pääsi lopulta perille ja polvistui hahmon eteen. Heidän katseensa kohtasivat, ja Juuso hätkähti. Nuorukaisen kasvot olivat ruhjeiset ja tuoreen veren peitossa, mutta hailakanharmaista silmistä ei voinut olla tunnistamatta Samulia. Ne olivat jonkin sumentamat, ehkä kivun tai järkytyksen, mutta ne olivat Juusolle tutut, lukemattomia kertoja uneksitut.
Juuso vilkaisi ympärilleen, mutta Jorista ei näkynyt jälkeäkään. Samulin silmälasit lojuivat vähän matkan päässä vääntyneinä, toinen linssi pirstaleina. ”Samuli?” hän sanoi ja tarttui Samulin oikeaan olkavarteen, mutta se sai Samulin sävähtämään kauemmas ja irvistämään. Juuso huomasi, että Samuli kannatteli oikeaa käsivarttaan sylissään epäluonnollisen jäykässä asennossa. ”Samuli?” hän toisti hätääntyneenä. ”Mitä tapahtui?”
Samuli pudisti päätään. Juuso huomasi hänen vapisevan kauttaaltaan. Samulilla oli yllään lenkkivaatteet – juuri sopivat reippaalle lenkille, mutta liian kevyet tienposkessa makoiluun. Pipoakaan ei Samulilla ollut. Takinkaulus oli veressä, ja lisää valui ruhjotusta nenästä. Juuson kädet tärisivät hänen hapuillessaan nenäliinapakettia povitaskustaan. Hän ei osannut tehdä muutakaan, vaikka hän tiedosti, että hänen olisi pitänyt tehdä enemmän.
”Mun puhelin”, Samuli sanoi yhtäkkiä, ääni verenvuodon ja turvotuksen tukahduttamana. ”Se vei sen. Se otti sen. Ja mun avaimet – se – se heitti ne –”, Samuli vilkaisi metsään takavasemmalleen, ja hänen äänensä särkyi. Hän painoi päänsä, nieleskeli ja ryki, ja Juuson rintaa pusersi.
”Meidän pitää saada sut pois täältä”, Juuso sanoi.
Hän tarjosi käsivarttaan. Samuli tukeutui siihen terveellä kädellään, ja jotenkin, ähkäisyjen ja parahdusten ja kirosanojen saattelemana, hän onnistui nousemaan jaloilleen. Siinä hän huojui, vapisevana ja verisenä, ja puristi nenäänsä Juuson nenäliinalla. Maahan tipahteli veripisaroita. Nekin näyttivät sysimustilta heidän varjojensa katveessa. Juusokin vapisi.
Juuso noukki Samulin silmälasit ja kiersi käsivartensa tämän harteille epätoivoisena lämmitysyrityksenä. ”Mennään”, hän sanoi.
”Mun avaimet –”
”Etsitään ne myöhemmin. Sä jäädyt tänne. Tule.”
59.
Luihin ja ytimiin
300 sanaa • inspissana aika
Juuson sydän hakkasi ja suonissa kohisi, mutta hän yritti pysyä järkevänä. Hänen ajatuksensa askartelivat kuumeisesti sen parissa, miten hän voisi auttaa Samulia. Ensimmäinen prioriteetti oli saada holtittomasti vapiseva Samuli lämpimään. Juuso olisi todennäköisesti vienyt Samulin luokseen lämmittelemään, ellei näköpiiriin olisi juuri heidän pururadalta poistuttuaan ilmestynyt bussi, jolla pääsi aivan sairaalan lähelle. He eivät ennättäneet pysäkille ajoissa, mutta kuski huomasi Juuson hyppelehtimisen ja kädenheilutukset ja otti heidät kyytiin. Juuso oli kiitollinen siitä, että hänellä oli bussikortti taskussaan ja sillä riittävästi arvoa Samulinkin matkan maksamiseen.
Bussi oli puolillaan, enimmäkseen nuoria ihmisiä laittautuneina, ehkä matkalla perjantai-illan rientoihin. Matkustajien katseet kääntyivät ja kulmakarvat kohosivat, kun Juuso ja Samuli työntyivät eteenpäin käytävällä. Kuului supinaa ja jupinaa. Juuso ei välittänyt. Hän luotsasi heidät bussin takaosaan, Samulin ikkunapaikalle ja itsensä tämän viereen.
Samuli tuijotti ikkunaan mitäänsanomattomin silmin eikä sanallakaan kyseenalaistanut sitä, mihin he olivat matkalla. Hän vaikutti lipuneen jonnekin kauas. Hän vapisi yhä, ja bussin kellertävänlämpimässä valaistuksessa oli helppo erottaa hänen huultensa sinisyys. Juuso riisui takkinsa ja pujotti sen Samulin harteille kipeää kättä varoen. Hän ei sitä adrenaliiniryöpyssään tarvinnut, mutta Samulia pakkanen – ehkä jokin muukin – näytti purreen luihin ja ytimiin saakka.
Samulin katse käväisi Juusossa ja tipahti sitten alas. Hänen suupielensä nytkähti pieneen hymyyn, joka jostain syystä pikemminkin sattui Juusoon kuin tarjosi helpotusta.
”Ei musta tarvitse huolehtia”, Samuli sanoi. Hänen äänensä vaimeni nenäliinatukkoon, jota hän yhä piteli nenällään. ”Mä olen ihan okei. Varmaan vaan sijoiltaanmeno.” Hän kohotti oikeaa käsivarttaan aavistuksen, mutta hänen kasvonsa vääntyivät saman tien kivuliaaseen irveeseen. Hän palautti katseensa ikkunaan, pudisti päätään ja henkäisi. ”Ei mitään, mistä ei olisi ennenkin selvitty…”
Sanat vaimenivat muminaksi, ja niitä seurasi uusi päänpudistus, vartalon jännittyminen ja vapinan hetkellinen hellittäminen, aivan kuin Samuli olisi tietoisesti pyrkinyt pitämään itsensä kasassa. Juuso oli avuton, hyödytön. Kysymykset kiersivät kehää mielessä, mutta Juuso ymmärsi, ettei niiden aika ollut vielä.
Oli aika saada Samuli turvaan.
-
No nyt saan aloittaa, että kiitos kun tähän tuli jatkoa ja ihanaa kun osia oli kaksi! Ihanaa tietää että Samuli on nyt turvassa ja menossa sairaalaan, Juuso on ♥
Cliffhangerit on kyllä parhaita ja tykkään niistä tosi paljon, joten ei haittaa jos niitä tulee vielä myöhemminkin. Mutta ihan mahtavaa oli, kun nyt sai kahden osan verran huokaista että ensinnäkin Juuso löysi Samulin ja toiseksi, on viemässä sitä hoitoon. Mietin jo, että soittaisiko Juuso ambulanssin mutta toisaalta nuo vammat eivät olleet aivan niin vakavia ja hengenvaarallisia.
Jori on kyllä yksi persereikä, voi v*ttu kun olen vihainen sille! Ottaa Samulin puhelin ja heittää avaimet pois. Törkeää! Melkein toivoisin että Samulilla olis joku paikannusohjelma puhelimessa niin Jori (tai edes puhelin!) löytyisi sitä kautta. Mutta ei auta kun jäädä taas kärvistelemään ja odottamaan jatkoa :D
Toivon sormet ristissä, että Samuli avautuu Juusolle, nyt olis jo korkea aika kun menee näin vakavaksi tämä homma! Jorille lähestymiskieltoa kehiin ja ihan sama mitä kamalaa tuolta Samulin menneisyydestä löytyy niin Juuso seisoo kyllä tukena, eikö niin.
Kiitos tästä, pidin :)
Vendela
-
Mahtavaa että näinkin pian jo tarjoat kaksi osaa lisää luettavaksi. Nyt tuli fiilis että päästään ihan pikkasen eteenpäin. Samuli on arvatenkin jatkossakin lukossa kuin pandoran lipas, hänen on varmaan todella vaikea myöntää totuus kaikesta siitä mitä on tapahtunut.
Tuo oli kyllä aidontuntuinen reaktio Samulilta jäädä miettimään niitä pöpelikköön paiskottuja avaimia. Niitä ei ehkä ole ihan helppoa löytää edes päivänvalossa. Mutta toivottavasti löytyvät. Bussimatka murjottuna ei varmaankaa ole mikään helppo kokemus.
Juuso ehkä kokee olevansa hyödytön, mutta ei se ihan niin mene. Ainakin hän antaa Samulille viestin että on käytettävissä. Ja missähän Samuli yönsä viettää? Avaimia ei kannata etsiä ennen päivän valkenemista.
Mukavaa kun jaksat kirjoitella. Kiitos :D
-
Ensiksi; minua ei yhtään haittaa, että tässä on Daniel (ja Juuso). Sinun Daniel on kuitenkin melkoisen erilainen kuin minun :--D no harm done ♥
Ja Danielista erinomaisella aasinsillalla itse asiaan, hitsi Daniel! Se vaikuttaa tosi rennolta, siistiltä ja mukavalta tyypiltä ja voi hitsi miten ihana avoin se on! Juuson hämmennys siitä, miten joku voi muka tietää on tosi inhimillistä ja Danielin olankohautuksellinen vastaus jotenkin tosi rohkaiseva ja kannustava. Niiden koko keskustelu oli sellainen, että ainakin itelle jäi vaan hyvä mieli siitä, ja taisi Juusollekin, se kuitenkin sai kuin saikin laitettua Samulille viestiä.
Mikon Heidi-hässäkkä vähän ihmetyttää ja mietityttää, että mikä siinä nyt on se homma oikeasti ja kun se vähän väliä kuitenkin nousee ilmoille, niin varmaan sulla on jotain ajateltuna sen päämenoksi.
En tiiä onko ihan false hope ajatella, että jospa se Jori nyt oikesti pitäisi sanansa ja se nyt jättäisi Samulin rauhaan. Se on niin inha tyyppi ja varsinkin, kun sen motiivista ei ole mitään tietoa, se vaan lisää sen epämielyttävyyttä. Ja ääh, vaikka nyt on silleen asiat okei, Juuso tietää missä Samuli menee ja näin, niin onhan tämä nyt ihan kauheeta. Juuson hätä ja paniikki on käsinkosketeltavia, mutta hitsin hyvin sillä pysyy pakka sen verran kasassa, että se kuitenkin saa ajateltua senkin verran, että saa Samulin pois sieltä metsästä ja ihan bussiin asti. Huhhei, aikamoista meininkiä nyt, toivottavasti tämä tästä lähtisi nyt johonkin kivempaan suuntaan Samulinkin kannalta, ettei nyt ainakaan tarvitsisi vielä lyödä (kirjaimellisesti) lyötyä.
Hyvin sie kyllä saat koukutettua tähän, tässä alkaa olla niin paljon koukkuja, joihin jäädä kiinni ja joista haluan vain tietää lisää. Heidi, mitä ihmettä Samulin ja Jorin välillä tapahtui, antaako se Jori nyt oikeasti olla, miten Juuso selviää tästä ja aaa! Kiitos näistä, innolla odottelen mitä tuleman pitää!
- Auro
-
Vendela, cliffhangereita on välillä vaikeakin välttää tällaisessa kohtauksittaisessa raapalemuodossa, joten hienoa, jos ne eivät kuitenkaan haittaa! :) Joskus on tosiaan kuitenkin kivaa hengähtää hetki ja tietää, että kaikki on ihan okei tai ainakin menossa parempaan suuntaan. Ainakin Samuli pääsee turvaan ja hoitoon, vaikka varastettu puhelin ja kadonneet avaimet jäävätkin vaivaamaan, Jorista puhumattakaan. Kiitos kovasti sinulle! :-*
Fairy tale, kivaa että eteenpäin pääsemisen fiilis välittyi, koska minustakin tuntuu, että tämä tarina on vihdoin ottanut edetäkseen! Olin pitkään vähän jumissa tämän kanssa, mutta nyt onneksi taas luonnistuu kirjoittaminen. Järkevää pohdintaa sinulla avaimista ja yösijasta, niistä selviääkin lisää näiden seuraavien osien myötä. Kiitos paljon! :-*
Auro, voi että, ihanaa jos sinua ei haittaa tämä Daniel! ♥ Mietin itsekin, että aika erilaiset Danielit meillä onneksi on, mutta joskus sitä vain iskee sellainen epävarmuus, että vaikuttaakohan tämä matkimiselta. Hyvä jos et pahastunut, ja kivaa että tykästyit Danieliin! Minäkin veikkaan, että Juusolle jäi tuosta kohtaamisesta ihan hyvä mieli, ja ehkä se oppii vähän rentoutumaan jatkossa. Iiks, ihana kuulla että kutkuttavia koukkuja piisaa! Vastauksiakin varmasti saadaan lähitulevaisuudessa. Kiitos hirmuisesti! :-*
60.
Ansaitsematonta
300 sanaa • inspissana takaisin
Päivystyksen toimiston nainen vilkuili Juusoa epäluuloisena keskustellessaan Samulin kanssa tämän vammoista ja hoidontarpeesta. Juuson mielessä käväisi, että ehkäpä nainen luuli Juuson pahoinpidelleen Samulin ja tulleen sitten katumapäälle. Perjantai-iltaisin päivystyksessä näki varmasti kaikenlaista.
Juuso pani merkille, ettei Samuli sanallakaan viitannut pahoinpitelyyn. Sen sijaan Samuli kertoi joutuneensa tappeluun. Juusoa kylmäsi. Suojeliko Samuli Joria?
Potilaita oli laidasta laitaan: parkuva pikkulapsi vanhempineen, viimeisillään raskaana oleva nainen, kinasteleva vanhuspari. Toimiston nainen varoitti, että vastaanotoille oli jonoa, mutta Juuso ja Samuli istuivat silti odottamaan; ei ollut parempaakaan vaihtoehtoa.
Sairaalan kliinisenkirkkaassa valaistuksessa Samuli näytti vieläkin kurjemmalta. Valo paljasti kaiken senkin, mikä oli jäänyt pimentoon pururadan varjoissa, kuten juoksutrikoiden mutaan hiertyneet polvet ja hiuksiin takertuneet neulaset. Samuli kävi peseytymässä vessassa, ja kun hän palasi takaisin, kasvojen veri oli poissa, mutta tilalla oli turvonnut nenä ja ruhjeista ihoa. Samuli kulki varovaisin askelin, hartiat lysyssä, lyötynä ja lannistuneena. Hän seisahtui tuolinsa eteen, vaihtoi painoa jalalta toiselle ja vilkuili Juusoa.
”Sun ei tarvitse jäädä”, Samuli sanoi.
”Mä jään”, Juuso sanoi katseeseen vastaten.
Samuli sulki silmänsä hetkeksi, nyökkäsi hieman, hengitti ulos ja istuutui.
”Onko sun käsi pahasti kipeä?” Juuso kysyi.
Samuli tuijotti vastapäiseen seinään ja pudisti päätään. ”Ei. Menettelee.”
Enempää he eivät puhuneet. Juuso ei osannut kysyä, ja Samuli lipui taas jonnekin kauas, tutkimattomaan tuijotukseen.
Krapulapäivä tuntui Juusosta kaukaiselta muistolta. Adrenaliini kohisi yhä kehossa, ja oli outoa vain istua ja odottaa ja ajatella, että jossain Jori nautti vapaudestaan, vaikka oli juuri hakannut entisen tennisoppilaansa ojanposkeen. Juuso oli aivan varma siitä, ettei Samuli ansainnut sellaista kohtelua. Ei kukaan ansainnut sellaista kohtelua. Miten Jori oli ylipäätään päässyt Samuliin käsiksi? Oliko hän väijynyt jossain, yllättänyt Samulin kesken lenkin? Mistä Jori edes tiesi, missä Samuli milloinkin lenkkeili? Vai oliko Samuli mennyt tapaamaan Joria vapaaehtoisesti?
Juuso ei kysynyt mitään ääneen, mutta yksi kysymys jäi nakertamaan hänen sydämensä nurkkaa: oliko Samulin elämässä ketään, joka välitti ja huolehti pyyteettömästi?
61.
Toista maata
300 sanaa • inspissana hauta
Juuson puhelin värisi heidän odotettuaan hetken aikaa. Juuso avasi WhatsAppin ja kohtasi kuvan, jonka Samuli näkyi lähettäneen, vaikka todellisuudessa lähettäjän täytyi olla Samulin puhelimen varastanut Jori. Juuso tunnisti itsensä sammakkoasussaan pHuksisitsien silliksen buffetpöydän ääressä keskittyneenä ruoan valikoimiseen. Hetkeksi hän hämmentyi. Hän ei muistanut Samulin kuvanneen häntä silloin tai muulloinkaan.
Täältähän löytyy aarteita…
Juuso vilkaisi Samulia, joka oli tietysti nähnyt kuvan siinä missä Juusokin. Yhtäkkiä Samulin posket näyttivät punoittavan jostain muustakin kuin ruhjeista, ja hänen suunsa raottui kuin valmiina puolustukseen.
”Anteeksi – mun olisi pitänyt kysyä lupa –”
”Ei se mitään”, Juuso keskeytti ja tarkoitti sanomaansa. ”Se on ihan okei. Mutta musta tuntuu, että meidän kannattaa etsiä sun operaattorin päivystysnumero ja lukita sun liittymä, varmuuden vuoksi. Eihän sulla ollut puhelimen mukana mitään muuta tärkeää?”
”Yliopiston kirjastokortti, mutta tuskin se sillä mitään tekee…”
Juuso haki numeron netistä, ja Samuli soitti. Juuso huokaisi helpotuksesta. Jori oli saanut aikaan aivan tarpeeksi pahaa kuvienlähettelyllään. Oli parempi jättää ottamatta se riski, että Samulin yksityisasiat leviäisivät saman tien jonnekin, minne ne eivät kuuluneet. Varmasti Jori onnistuisi onkimaan puhelimesta kaiken kiinnostavan itselleen talteen, jos hän kerran oli onnistunut purkamaan puhelimen lukituksenkin, mutta se ei ollut murheista ajankohtaisin.
Samuli vaikutti yhä vaivaantuneelta. Hän vilkaisi Juusoa syrjäkarein ja sanoi: ”Se kuva oli pelkkä hölmö päähänpisto. Sä näytit niin – no – hauskalta. Siinä sammakkopuvussa.” Samulin suupieli kohosi hymyyn, mutta sitten hän vakavoitui. ”Mun jos kenen pitäisi tietää, ettei ihmisiä kannata kuvailla ilman lupaa. Jori…” Hän vaikeni, ja hänen ilmeensä synkkeni entisestään.
”Jori on ihan toista maata”, Juuso sanoi. ”On eri asia lähetellä kahdenkeskisiä kuvia ulkopuoliselle kuin ikuistaa omaksi iloksi sammakkopuvussa koikkelehtiva iso.”
Samuli naurahti, ja hetkeksi Juusonkin mieliala koheni. Samalla Juusosta kuitenkin tuntui epämääräisen pahalta se, miten Samuli joutui selittelemään tekemisiään Jorin takia. Jori vaikutti pyrkivän paljastamaan Samulista kaiken – ei pelkästään viattomia silliskuvia, vaan taakse jätettyä ja haudattuakin. Se tuskin oli Samulille helppoa.
62.
Ystävä yökylään
300 sanaa • inspissana herrasväki
Samuli pääsi sairaanhoitajan vastaanotolle vain puolen tunnin odottelun jälkeen. Sieltä hän sai kylmäpussin nenänsä päälle turvotusta laskemaan. Lääkärin vastaanotolle oli tunnin odotteluaika, ja sieltä Samuli lähetettiin röntgeniin olkapään kuvaukseen ja sieltä taas takaisin lääkärille. Sijoiltaan mennyt olkanivel reponoitiin paikoilleen – Juuso ei halunnut edes kuvitella, miten se tapahtui, tai miten paljon se sattui –, ja Samuli passitettiin vielä kerran röntgeniin ja sitten vielä kerran lääkärille. Juuso istui koko sen ajan päivystyksen aulassa odottamassa ja lukemassa lehtipisteestä löytyneitä Kiljusen herrasväki -lastenkirjoja.
Kello oli puoli yksitoista, kun he lopulta astelivat sairaalan ovista ulos. Samulin nenässä oli todettu hyväasentoinen murtuma, jolle ei luultavasti tarvitsisi tehdä mitään, mutta oikeaa kättään Samuli joutuisi pitämään kantositeessä kolme viikkoa.
He seisahtuivat muutaman metrin päähän sisäänkäynnistä ja hengittelivät kirpeää yöilmaa. Pakkanen oli kiristynyt, ja taivas avautui yläpuolella syvänsinisessä kirkkaudessaan.
”Voitaisiin mennä samalla bussilla, jolla tultiinkin”, Juuso sanoi. ”Se lähtee kahdeksan minuutin päästä.”
”Okei”, Samuli hengähti. ”Mun pitäisi tosiaankin löytää ne avaimet.” Hän naurahti ja siirteli pikkukiveä kengänkärjellään. ”Noel on käymässä vanhemmillaan, sekään ei pysty päästämään mua pälkähästä.”
Juuso rypisti otsaansa ja oli aikeissa kysyä, kunnes hän tajusi, että Noelin täytyi olla Samulin kämppäkaveri, se fysioterapiaopiskelija. Samassa hän tajusi, ettei ollut kunnolla ajatellut sitä, mitä tapahtuisi sairaalareissun jälkeen. Hänellä oli ollut tunteja aikaa ajatella, mutta jotenkin hän oli ollut niin hädissään, ettei hänen selviytymissuunnitelmansa ollut ulottunut hetkeä pidemmälle.
”Mitä jos tulisit mun luo yöksi?” Juuso ehdotti; se tuntui loogiselta. ”Etsittäisiin ne avaimet huomenna päivänvalossa. Mulla on varapatja, käyttämätön hammasharja ja ehkä jotain syötävääkin.”
”Ei sun tarvitse kaiken tän jälkeen vielä majoittaa mua.”
”Entä jos mä en majoita vaan pyydän ystävän yökylään?”
Samuli pudisti päätään.
”Samuli”, Juuso sanoi painokkaammin. ”Avainten löytäminen pilkkopimeästä metsästä on aikamoinen temppu, ja jos se ei onnistu, sä joudut maksamaan varmaan satasen virka-ajan ulkopuolisesta ovenavauspalvelusta, missä ei ole mitään järkeä.”
Samuli sulki silmänsä ja puhalsi keuhkonsa tyhjiksi. ”Okei.”
-
Jee, huippua kun asiat etenevät ja solmut lähtevät vähitellen avautumaan :D Ihanaa oli myös, että tätä sai nauttia kolmen osan verran, kiitos!
Jori on edelleen yksi maanvaiva kun laittaa vielä kuvia. Onneksi Juuso osasi suhtautua kuvaan oikein, ja toivottavasti ymmärtää että Samuli on vaan tosi ihastunut ja siksi ottanut tuon salakuvan :) Hyvä kuitenkin, että liittymä on nyt lukittu.
Harmillista että Samuli puolustelee edelleen Joria. Tämä herättää kyllä väkisinkin kysymyksiä ja toivon että Samuli avautuisi vähitellen Juusolle (ja samalla minä saisin tyydytettyä uteliaisuuteni ;D). Mikä Jorin ja Samulin suhde oikeastaan on tai on ollut? Ja miksi Samuli ei osaa päästää irti.
Ihanaa oli tuossa lopussa tuo Juuson yöpaikkatarjous! Vaikka sairaalassa tosiaan meni aikaa, niin Juuso ei osannut miettiä pidemälle että mitä sitten tapahtuu kun Samuli päästetään kotiin. Onneksi Juusolla kuitenkin leikkasi, ja ehkä yön pimeydessä Samulin on helppo avautua ja kertoa itsestään edes jotain.
Kiitos näistä rapsuista, piristivät iltaani!
Vendela
-
Oikein paljon kiitos taas jatkosta. :)
Vendelan tapaan minä olen jäänyt miettimään tuota Jorin roolia. Kuka ihme se on miekkosiaan? Heitin itselleni ilmaan yhden hurjan teoriankin mutta antaa sen olla.
Hyvä että Juuso jäi tuonne sairaalalle, koska mihinkäs Samuli muuten olisi yötä myöten mennyt ja joutunut? Miten se olisi voinut ilman puhelinta soittaa ketään avaamaan ovea. Sehän olisi hortoillut aamuun asti jossain epämääräisissä paikoissa. Näin on paljon parempi. Pää tyynyyn Samuli ja unta palloon. (Jos marsujen rapinalta saa nukuttua).
-
Hei pitkästä aikaa! :-* Vihdoin ja viimein jatkoa! Tavoitteeni on edelleen saatella tämä rapsusarja loppuun tämän vuoden aikana, jotta pääsen käsittelemään uutta ajanjaksoa Juuson ja Samulin suhteessa, mutta tämä on kyllä ollut odotettua paljon hitaampi prosessi. Pahoittelut siitä. :-\ Ja kiitos, jos jaksatte vielä kulkea matkassa mukana. Se merkitsee minulle niin paljon, ettei sitä voi sanoin kuvailla.
Jos joltakulta on muuten jäänyt huomaamatta, Juuson ja Samulin tarinaan on tässä välissä ilmestynyt yksi uusi shotti, Olla joku (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=48392.0) (S). Se sijoittuu Reaktioyhtälöiden jälkeiseen aikaan ja on Sampan näkökulmasta, muttei oikeastaan spoilaa Yhtälöitä. :)
Rapsun 63 inspissana on vielä Ulla-Lena Lundbergin Jää-kirjasta, ja sitä seuraavat seitsemän on otettu Stephen Kingin Unettomasta yöstä.
Vendela, Samuli on kyllä kryptinen kaveri, kun se yhä vieläkin jaksaa puolustella Joria ja omalla tavallaan myös roikkua siinä kiinni, vaikka Jori tässä onkin se aktiivisempi osapuoli. Kiinni pitämistähän se on sekin, ettei suostu tai pysty myöntämään, miten paljon pahaa toinen on tehnyt ja ihan syyttä suotta. Ehkä Samulistakin kuitenkin saadaan jotain irti nyt yön pimeydessä ja turvallisessa ympäristössä! Kiitos paljon! :-*
Fairy tale, iiks, Jori-teorioita! Siinä hahmossa piilee monia mahdollisuuksia! Nyt aletaan jo olla tämän rapsusarjan ehtoopuolella, joten toivon mukaan Jorista selviää pian lisää. Ellei sitten taas käy niin, että tarina venyy ja vanuu jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan. ;D Sitä tämä yritelmä on nimittäin tässä matkan varrella tehnyt! Kiitoksia kovasti! :-*
63.
Hätävaramajoituskelpoista
300 sanaa • inspissana ääni
Samuli näytti jotenkin tavallista pienemmältä seistessään Juuson asunnon eteisensuussa. Hän oli kiertänyt vasemman käsivartensa kantositeessä lepäävän oikean käsivartensa alapuolelle, ja hänen hartiansa olivat lysyssä. Silmät pälyilivät varautuneina Juusoa, joka hyöri ympäri asuntoa sytyttämässä valoja ja korjaamassa eilisöisen kotiutumisensa jättämiä jälkiä. Juuso kasasi keittiönpöydälle jääneet astiat tiskialtaaseen ja myttäsi lattialla lojuvat opiskelijahaalarinsa vaatekaapin perukoille, ja sitten hän päätyi siihen lopputulokseen, että kämppä olisi kutakuinkin vieraskelpoinen. Ainakin se olisi hätävaramajoituskelpoinen.
Juuso seisahtui keskelle olohuonetta, katsoi Samulia ja viritti kasvoilleen hymyntapaisen. Hän levitti hiukan käsiään ja sanoi: ”Ole kuin kotonasi. Tuota…” Hän vaikeni, hieroi niskaansa ja mietti, miten asian esittäisi. ”Haluatko sä jotain – vaihtovaatteita?”
Samuli vilkaisi vaatetustaan, yskäisi ja sanoi: ”Voisihan se olla ihan hyvä yleisen viihtyvyyden kannalta. Mä olen varmaan aika hikinen ja likainen.” Hänen äänensä oli yhä painuksissa nenävamman jäljiltä. Hän hymähti ja taputti kipeän kätensä kyynärpäätä toisen kätensä sormilla. ”Jos sulla on jotain, no, helposti puettavaa.”
Juuso alkoi kaivella vaatekaapistaan jotain pieneksi jäänyttä. Samuli oli niin hoikka, että hukkuisi Juuson paitoihin, vaikka he suunnilleen samanpituisia olivatkin.
Pikaisen etsinnän tuloksena Juuso löysi tanssikoulunsa hupparin jostain lukioajoilta. Se oli jäänyt hänelle pieneksi, mutta Samulille se todennäköisesti sopisi ihan hyvin. Se oli kaiken lisäksi vetoketjullinen ja helposti puettava. Sen kavereiksi Juuso valikoi tavalliset college-housut ja hetken harkittuaan sukkaparin.
Hän kääntyi antaakseen vaatepinon Samulille, mutta tämä olikin kääntänyt selkänsä hänelle. Juuso hätkähti huomatessaan, että Samuli oli keskittynyt tutkimaan jotain keittiönpöydällä olevaa – Jorin kryptistä lääkepakkausta, Juuso tajusi. Äkillinen kylmyys hulahti Juusoon. Miksei hän ollut huomannut heittää viestiä roskiin pikasiivousta tehdessään?
Juuso ei keksinyt muuta hätäratkaisua kuin astella Samulin luo keittiönpöydän ääreen, ottaa viesti kylmänviileästi tämän kädestä ja sysätä vaatepino pöydälle sen tilalle. Hän repi viestin allaskaapin roskakoriin häiritsevän tietoisena siitä, että Samulin hämmentynyt katse seurasi häntä, ja sitten hän sanoi: ”Älä välitä tästä, jooko. En mäkään. Haluatko sä käydä suihkussa? Mä – mä etsin sulle pyyhkeen.”
64.
Yksityistä
300 sanaa • inspissana hyvin
Sillä välin, kun Samuli taiteili suihkussa kipeän kätensä kanssa, Juuso availi keittiön kaappeja ja yritti keksiä jotain iltapalatarjottavaa. Lopulta hän löysi pakastekarjalanpiirakoita, jotka saattoi lämmittää uunissa ja päällystää juustolla ja kasviksilla. Jääkaapissa oli puolikas kurkku, vajaa ruukullinen lehtisalaattia ja muutama kirsikkatomaatti, jotka Juuso pilkkoi isoon kulhoon vaatimattomaksi päällysvalikoimaksi. Se ei aivan vastannut sitä, mitä Juuso olisi halunnut pystyä tarjoamaan, mutta ehkä sillä kuitenkin pari väsynyttä teekkaria ruokittaisiin.
Juuso otti piirakat uunista juuri, kun kylpyhuoneen ovi avautui. Hän laski pellin hellalle, kiskaisi patakintaan kädestään ja katsahti Samulia, joka oli jäänyt seisomaan kylpyhuoneen oviaukkoon vähän eksyneen näköisenä. Juuso pani merkille, että lainavaatteet istuivat Samulille ihan hyvin, vaikka housut vähän roikkuivatkin. Samuli näytti oudon vieraalta, vaikka vaatteet olivatkin Juusolle tutut, ja kantoside, kosteat hiukset, kasvojen ruhjeet ja tuttujen silmälasien puuttuminen vain korostivat vaikutelmaa. Juuson mielessä kävi, ettei hän ollut koskaan nähnyt Samulia niin yksityisessä tilanteessa, juuri suihkusta tulleena, hakattuna ja loukkaantuneena. Juuson sydänalaa kirpaisi. Hän olisi mieluummin kokenut sen tilanteen hieman toisenlaisena.
Samuli kohotti tervettä käsivarttaan, jolla roikkui Juuson antama iloisenkeltainen pyyhe, ja sanoi: ”Mihin mä…?”
”Heitä vaikka siihen kylppärin oven päälle.”
Samuli teki työtä käskettyä, eikä hänellä pituutensa ansiosta näyttänyt olevan vaikeuksia yksikätisenäkään. Omat vaatteensa hän laski viikattuna pinona eteiseen kenkiensä viereen. Sitten hän asteli keittiöön. Juuso viittasi hänet istumaan, laski hänen eteensä teemukillisen ja nosteli piirakat lautaselle.
He söivät hiljaisuudessa. Juuso pohti pohtimasta päästyäänkin, mitä hän voisi sanoa; mitä hänen kannattaisi sanoa. Hän ei halunnut nuuskia Samulin yksityisasioita, mutta hän halusi antaa tälle mahdollisuuden puhua.
Yllättäen Samuli kuitenkin rikkoi hiljaisuuden: ”Se lappu…” Hän vilkaisi kohti allaskaappeja ja näytti vaikealta. ”Mä olen pahoillani siitä. Siitä, että sut on sotkettu tähän. Se – se ei ole sitä, miltä se ehkä näyttää.” Samuli nielaisi, katsahti Juusoa kulmiensa alta ja tuijotti sitten teemukinsa syövereihin.
”Älä välitä siitä”, Juuso toisti. ”Ei sun tarvitse selitellä mulle sun yksityisasioita.”
65.
Kysymättömiä kysymyksiä
300 sanaa • inspissana ympärillä
Juuso kävi hakemassa varapatjan, -peiton ja -tyynyn häkkivarastosta ja petasi Samulille pedin sohvan selkänojan taakse, parin metrin päähän omasta sänkysyvennyksestään. Kun he kävivät makuulle ja Juuso sammutti valot, hänestä tuntui kuin hän yhtäkkiä olisi ollut ala-asteella ja hänellä olisi ollut joku yökylässä. Se ei kuitenkaan tuntunut lempeän nostalgiselta, vaan pikemminkin etäisen aavemaiselta. Tilanteessa oli jotain hyvin erilaista kuin vapaaehtoisessa yökyläilyssä.
Lakanat kahisivat heidän ympärillään, kun he hakivat mukavia asentoja. Marsujen häkistä kantautui vielä hetken varovaista liikehdintää, mutta sekin lakkasi, kun marsut huomasivat ihmisten menneen nukkumaan. Sitten oli vain hiljaista. Juusolla ei ollut edes raksuttavaa seinäkelloa. Vaikka hän olisi pinnistellyt, hän ei olisi kuullut toisen ihmisen hengittävän huoneessa.
Juuson oli ollut helppo keskittyä muihin asioihin iltapalaa ja vieraspetiä touhutessaan, mutta siinä hiljaa maatessaan hän ei saanut kysymättömiä kysymyksiä mielestään. Kaiken tapahtuneen jälkeen hän oli niin huolissaan Samulista, että se lähes teki kipeää, eikä hän tuntenut tehneensä läheskään tarpeeksi järjestäessään tälle yösijan.
”Harrastatko sä tanssia?” kuului yhtäkkiä hiljainen kysymys.
Juuso häkeltyi, kunnes hän muisti, minkä hupparin hän oli lainannut Samulille. ”Joo, usko tai älä”, hän sanoi ja soi katolle vaisun hymyn. ”Ala-asteelta asti. Streetiä. Sain kuulla siitä joskus aika paljon, mutta jotenkin mä olen aina päätynyt takaisin tunneille.”
Samuli oli hetken hiljaa, mutta vastasi sitten: ”Olisi kiva joskus nähdä, kun sä tanssit.”
Juuso naurahti. ”No, meidän tanssiopiston jouluesitykseen on vapaa pääsy. Tervetuloa katsomaan, kun mä sekoan askelissani.”
Samulikin naurahti, ja hetken Juusosta tuntui hyvältä, huolettomalta. Sitten kuitenkin palasi hiljaisuus ja sen myötä liuta kysymättömiä kysymyksiä. Juuso kääntyi kyljelleen Samuliin päin, vaikkei hän pimeydessä nähnytkään muuta kuin yövieraansa ääriviivat, ja hän uskaltautui kysymään: ”Kuule… Haluatko sä puhua siitä, mitä – mitä siellä pururadalla tapahtui?”
Hiljaisuus venyi niin pitkäksi, että Juuso ehti jo pelätä, ettei Samuli vastaisi ollenkaan. Lopulta tämä kuitenkin sanoi: ”Sä varmaan tiedät jo vastauksen.”
Ja niinhän Juuso tiesi, eivätkä he enää puhuneet.
66.
Kovemmin kuin koskaan
300 sanaa • inspissana kerta
Juuso heräsi vessahätään aamuneljältä. Hetken hän harkitsi, pystyisikö sillä kertaa pidättelemään aamuun, mutta lopulta hän antoi periksi. Istumaan kammetessaan hän hätkähti Samulia, jonka ääriviivat istuivat eivätkä suinkaan maanneet. Pimeyteen tottuneilla silmillään Juuso erotti, että Samuli kyhjötti vuoteellaan jalat polvista koukussa, terve käsi polvien ympäri kiertyneenä, selkä sohvantaustaa vasten tuettuna.
Samulikin hätkähti, kun Juuso nousi seisomaan, mutta hän ei kuitenkaan sanonut mitään, ja siinä hän kyhjötti vielä silloinkin, kun Juuso palasi takaisin.
Juuso seisahtui Samulin patjan viereen epäröiden ja kysyi unesta painuneella äänellä: ”Etkö sä saa unta?”
Samuli vilkaisi ylös Juusoon ja ravisti päätään. Silloin Juuso huomasi, että Samuli vapisi kevyesti, vaikka tällä oli peitto säärien päällä. Se ei ollut ihme, sillä ulkona oli pakkasta ja Juuson parvekkeen ovesta veti, minkä huomasi erityisesti siinä lattianrajassa. Juuson vieraspeittokin oli vanha, ohut liru.
”Saanko –?” Juuso kysyi heilauttaen kättään epämääräisesti, ja Samuli liikahti kuin tehdäkseen Juusolle tilaa.
Juuso istuutui kohteliaan välimatkan päähän ja veti sohvan selkänojalta viltin Samulin harteille. Samuli vilkaisi Juusoa, ja hymynkare käväisi hänen suupielessään.
”Sori, täällä tulee öisin tosi kylmä”, Juuso sanoi. ”Mä en aina muista sitä tuon untuvapeittoni alla. Tarkenetko sä? Multa löytyy lisääkin vaatetta.”
”Mä olen ihan okei.”
He tuijottivat Juuson sänkyä, sen myllättyjä lakanoita. Muuta nähtävää siinä suunnassa ei oikein ollut. Samuli raotti peittoa Juusolle, ja Juuso sujautti jalkansa sen alle. Se oli outo hetki. Oli outoa istua saman peiton alla sellaisen ihmisen kanssa, joka oli vain muutamia päiviä aikaisemmin ilmoittanut, ettei mistään tulisi mitään.
”Se yllätti mut kesken lenkin”, Samuli sanoi yhtäkkiä. Hänen äänensä oli karhea, ja hän käänsi kasvonsa pois. ”Se on stalkannut mun lenkkireitit. Se on sillä tavalla… No, käsittämätön.” Samuli puuskahti ja iski terveen kätensä nyrkin patjaan. ”Joskus musta tuntuu, etten mä…” Hän pudisti päätään ja hautasi sen polviinsa.
Juuso kiersi kätensä Samulin harteille ja toivoi kovemmin kuin koskaan, että Jori jättäisi Samulin rauhaan.
-
Voi miten ihanaa, että olet jatkanut tätä sarjaa! Näitä tyyppejä onkin ollut jo ikävä :) Kivaa oli myös, että uusia rapsuja oli näin monta ja homma liikahti taas pienen pykälän eteenpäin vaikka vielä ei mitään isoja paljastuksia ollutkaan. H/c on kuitenkin aina ihanaa luettavaa, joten kiitos näistä.
Paljon on taas avoimia kysymyksiä, joten mielenkiintoista nähdä tuleeko niihin vastauksia. Sanoit tuolla, että tämä sarja alkaisi olla jo ehtoopuolella, niin on pakko kysyä kuinka paljon arvelet tähän tulevan vielä rapsuja? Olen kuitenkin ymmärtänyt että sinulla on suunnitelmia näiden hahmojen suhteen, joten on kivaa tietää että luettavaa on tiedossa tulevaisuudessakin :D
Majoittuminen ja iltaruntiinit olivat kivaa luettavaa, tuo lääkepakkaus pääsi yllättämään, mutta positiivisella tavalla. Olin itse jo ehtinyt unohtaa sen. Samulin unettomuus on ymmärrettävää ja onneksi Juusolle tuli vessahätä. Olen myös helpottunut, että Samuli sanoi edes tuon verran, vaikka olisin mielelläni kuullut enemmänkin hänen ajatuksistaan. Jori on varsinaisen pipipää, mutta silti herkullinen hahmo, josta janoan kuulla lisää.
Joten, kuten varmasti arvaat, jatkoa odotan suurella mielenkiinnolla! Ihanaa, että lupailit tämän (mahdollisesti) valmistuvan tämän vuoden puolella, se tietää minulle paljon uutta luettavaa :D
Kiitos kun päivitit, jään odottamaan seuraavaa päiviystä!
Vendela
-
Voi ihanaa saada jatkoa luettavaksi. Olen hiukan ehtinyt pitkin kesää kaipalemaan tarinan etenemistä. :)
Nyt jäi sellainen olo, että Samulin suurin tarve piilotella asioitaa ja juosta niiden kanssa karkuun olisi nyt juostu. Jospa nyt alkaisi ratketa sitä jotain, joka palauttaisi Samulin perusturvallisuuden sille tasolle, jossa se kuuluukin olla.
Tuo tanssikoulun huppari on mukava yksityiskohta, joka toimi myös keskustelunavaukselle. Se ettei Samuli ole ennen tiennyt että Juuso on tanssinut ja tanssii edelleen, kertoo siitä että heillä on vielä paljon juteltavaa, joka toivonmukaan jatkuu eikä tyssää johonkin.
Juuso nukahti mutta nukkuiko Samuli lainkaan? On tylsää herätä aamuneljältä, mutta nyt sillä oli tarkoituksensa, että keskustelu sai jatkua viimein hieman siihen suuntaan, joka voisi avata noita Samulin ikäviä solmuja.
Mukavaa alkanutta syksyä.
-
Heipä hei! Sain nyt luettua tästäkin kaikki tähän mennessä ilmestyneet osat. Olen iloinen, että tutustuin näihin Juuso/Samuli -tarinoihisi, sillä olen todella tykännyt kirjoitustyylistäsi, teekkarielämän kuvauksesta ja hahmoista, joista on näiden yli 60 osan aikana jo tullut aika rakkaita :) <3
Enpä olisi arvannut Dipolimomentin jälkeen, millaisia kiemuroita tässä jatko-osassa oli luvassa! On saanut kiemurrella vuoroin ihastuksesta (aah, kaikki ne pienet hetket Juuson ja Samulin välillä, eritoten ne muutamat pusut!) ja vuoroin jännityksestä ja myöskin inhosta Jorin toimintaa kohtaan. Käänteitä on riittänyt ja aina kun on näyttänyt vähän paremmalta, tulee joku uusi ongelma. Tämä taktiikka pitää lukijan kyllä hyvin otteessaan :D
On kivaa miten henkilöistä on saatu tietää lisää, vaikka paljon on vielä pimennossakin. Juuson tanssiharrastus ja marsut ovat jotenkin todella sympaattisia. Mikko on hauska toimiessaan amorina ja hänen ja Juuson ystävyys on mukavaa luettavaa saunailtoineen yms. Heidistä en ole vielä päässyt selvyyteen, liittyykö hänen ongelmansa syvemminkin johonkin, vai ovatko ne vain keino laittaa Mikko hetkeksi tarinassa taka-alalle setvimään siskonsa asioita. Harmittaa Samulin ongelmat (ja Jori!!!) ja toivon yhtä paljon kuin Juuso, että ne selviäisivät!
Myös muut sivuhenkilöt Mikon lisäksi toimivat todella kivasti, mm. Juuson siskon perhe, Iines ja Daniel. Onpa kivaa, jos Daniel sai vähän rohkaistua Juusoa kaapin ulkopuolelle ja ehkäpä hänestä voisi olla jatkossakin juttukumppaniksi noissa asioissa, vaikka Mikko on tietysti mahtava myös. Annikasta tulee mieleen oma opiskelukaverini, joka on hänen kaimansa ja myös heppatyttö :)
Monesta osasta olen löytänyt hauskoja, ihania ja kaikin puolin toimivia lauseita ja sellaisia ihania lempparikohtia, mutta niitä on vaikea tässä puhelimella kaivaa esiin, ehkä sitten kun joskus luen tämän vielä uudestaan (tiedän, että niin käy!). Kiitos sinulle tästä tarinasta tähän asti <3
-
voi että😍 saisko jatkoa?
-
Eipä aikaakaan, kun pääsin tämän äärelle. Oikeastaan eniten kesti tottua raapalemaisuuteen, koska ajattelin lukujen (jos niitä voi niin kutsua) lyhyyden vievän huomion pois tarinasta ja hahmoista itsessään. Että jää ärsyttämään, miten vähän pääsee tarinassa aina eteenpäin kerrallaan. No mutta totuin, enkä enää edes ajatellut, miksi raapalemaisuus olisi häirinnyt. ^^
Taisin sanoa kommentoidessani Dipolimomenttia, että teekkarislash on uusi lempigenreni ja se pitää edelleen paikkansa. Tavallaan hahmot ovat vielä kasvuiässä kuten oltaisiin lukiossa, mutta mukana on paljon itsenäisyyttä kuvaavaa juttua, omillaan asumista, vähän vanhempien läsnäoloa, mutta ei liikaa. On siskontyttökin! Tykkäsin tosi paljon, miten lähes aikuisen oloisia hahmot olivat, mutta sitten Juuson pikkuhiljaa ihastuessa tuntui välillä, että luen lukioikäisistä. ;D Mutta sitten äkkiä kaveri on tolaltaan, kun sisko on ollut kadoksissa pitkään. Oikean elämän juttuja, joita ei teineiltä piiloteltaisi. Myös Juuson pohdinta tulisiko hänen tulla kaapista vanhemmilleen oli ihanan keskenkasvuista, vaikka toisaalta kyllähän jotkut saattavat tulla kaapista vasta nelikymppisinä jos silloinkaan. Muutenkin tykkäsin, miten olit käsitellyt Juuson seksuaalisuutta. Että hän on sinut asian kanssa vai onko kuitenkaan, kun ei ole saanut sanotuksi vanhemmilleen. Toisaalta on piristävää, että et ole tehnyt kaapista tulemista isoksi spektaakkeliksi tai homoutta ainoaksi hahmoa määrittäväksi tekijäksi. Ehkä hän todella ei ajattele asiaa niin vakavasti, mutta toisaalta se on hyvä kulissi väittää myös itselleen, että ei vain ole tullut kertoneeksi vanhemmilleen, kun oikeasti se tuntuu kammottavalta ajatukselta. :) Varsinkin, kun Juuso kuitenkin vähän säikähti Danielin kommentteja Halloween-bileissä. Ehkä se ei olekaan niin yksinkertaista, että ei ole vain tullut kertoneeksi vanhemmilleen. Tuo huolehtiminen ympäristöstään oli ehkä se, mikä sai Juuson tuntumaan jo aikuiseksi kasvavalta. Etenkin, koska hän ymmärsi hyvin tutorina olemisen tärkeyden, kun piti sitä yhtenä syynä, että meni alkuun Jorin ja Samulin väliin. Tuo ajatus kuulosti ihastuttavan kypsältä hetkeltä, mutta sitten oli kivaa, että Juusolla tuli välillä taantumisen hetkiäkin, kuten kun alkoi väitellä Jorin kanssa tekstiviesteillä.
Tosi kivoja aitoja kuvoita olit luonut tuonne väleihin kuten esim Mikon siskon kohdalla. Tosi hauskoja ja autenttisia olivat kaikki teekkarimenot ja minusta juoni imaisi hyvin mukaansa juuri siksi, että kaikki tuntui tosi aidolta. Tuntui oikeasti, että olin Hervannan TTYn ympäristössä (joskaan en ole varma, oletko sijoittanut Juusoa minnekään tiettyyn yliopistoon, mutta Hervata on itselle tutuin, joten siellä näin Juuson ja kumppanit) ja siellä on noita pururatojakin ja runsaasti opiskelijarakennuksia ynnä muuta, joten oli hauska ajatella Juuso ja Samuli sinne. ^^ Slice of life tyyppiset kuvaukset ovat iso rakkaudenkohteeni ja mielestäni näissä raapaleissa oli sitä paljon. Siinä samalla Juuso haikailee Samulia, mutta sitten on kampuksen ruokalaa, oluen juontia, koronaa (öhö öhö) ja kirjastossa käymistä. Se varmaan voitti minut raapaletyylin puolellekin tässä, koska se antoi mahdollisuuden pieniin kohtauksiin Juuson elämässä, jossa on punainen lanka eli Samuli, mutta sitten jokaisessa raapaleessa on tavallaan oma juttu ja yleensä tosi arkinen juttu. :)
Mitä myös huolehdin alkuun, että ovatko kaikki hahmot tässä sitten sellaisia stereotyyppisiä teekkareita, on vain viinaa ja vappu ja paskanjauhantaa ja opiskelu on vain piskuinen kärpäsenkakka jossain taustalla. Onneksi eivät olleet. :) Mainitsitkin jossain, että olet yrittänyt pitää alkoholin käytön maltillisena ja ehdottomasti olin tyytyväinen tähän! Kivaa, että mukana oli myös alkoholittomia rientoja. Aika vähäsen näkyi mukana itse opiskelua tosin. Opiskeluriennot oli tosi kivoja lisäyksiä, mutta olisin ehkä toivonut lukevani vähän samaistuttavista tuskailuista opiskelutehtävien kanssa, vaikka ovatkin aika erilaisia varmaan, kun itse on mennyt humanistiselle alalle. Juuso välillä rämpimässä saadakseen tarvittavat pinnat olisi ihanan tutun tuntuista. :)
Tosi kiva, että olit tehnyt Juusosta kavereistaan välittävän ihmisen, jonka pitää myös ihastuneena välillä muistaa, että hän ei ole maailman napa ja elämässä on muutakin. Rakastin ihan hirveästi tätä kohtaa bileiden jälkeen.
”Kaikki kunnossa?” Juuso kysyi ja joutui heti perään selvittelemään kuivaa kurkkuaan.
”Riippuu siitä, onko se kunnossa olemista, että on vieläkin kännissä…”
”Tavarat tallessa?”
”Kaikki tallessa.”
Kauhean söpöä ja kypsää oli Juusolta tarkistaa onko kaikki henkilöllä hyvin, vaikka tyyppi oli ihan tuntematon! Kuulosti tosi asialliselta tutorilta. Juuson asenne elämään oli kivan kuuloista, voi kun osaisi olla noin letkeä itsekin. Jotenkin kuulosti myös tosi teekkarimaiselta ja sopivalta myös tutoriksi ja huolehtimaan uusista opiskelijoista. :) Välillä tuntui, että Juuso ja Samuli ovat ihan toistensa vastakohdat, kun Samuli tuntui jäykemmältä ja hauska, miten Samuli sai Juuson jännittymään ja Juuso Samulin rentoutumaan. ^^ Olihan Samuli myös aika jännittynyt ja vaikka hirveästi muissa piireissä Samulia päässyt näkemään, minusta oli söpöä, miten hän oli tyynempi muiden opiskelukaveriensa kanssa, mutta kummasti hermostui Juuson läsnäollessa. Ihh, Halloween bileiden parvekekohtaus oli mustelmaan saakka täydellistä. ^^ Juusolla on muuten lehmän hermot, kun jaksaa Samulin salaperäisyyttä, voin sanoa, että itseä alkaisi tuskastuttaa. Mutta ihanaa, että hän jaksaa, ehkä se on tuo hänen letkeä elämänasenteensa. Jaksaa olla läsnä ja odottaa, varsinkin, koska kohde on ihastus. :) Ja siis onhan Samulilla syy olla kertomatta heti kaikkea. :3
Rakastan tätä slow burnia, mutta tahdon nähdä Juuson ja Samulin enemmän toistensa kanssa! ^^ Parasta oli nimenomaan, kun he pääsivät kahden kesken ja jakoivat muutamia sanoja. Ihan supersöpöä oli heidän arkuus ja sitten hetkittäin tulee rohkeuden hetki, kun uskaltaa sanoa jotain tai suudella. Huomaa, miten helpompaa on sanoa asioita puhelimen näytöllä. ;D Mutta ihanaa, miten aina aluksi kumpikin on jännittynyt, mutta pikku hiljaa se karisee pois ja olisin halunnut ehdottomasti lukea enemmän mustikkapiirakkatreffeistä! Jos niitä saa treffeiksi kutsua. :D Juuson kommentti oli älyttömän söpö.
”Ai, mitenkähän se on niihin päätynyt?” hän vastasi. ”Vielä eilen se istui mun keittiössä syömässä mustikkapiirakkaa.”
<3 En kestä!!
Olit tosi hyvin luovinut Juuson epävarmuuden, että kuuluuko hänen puuttua Samulin elämään vai ei. Koska Samuli on myös sallittu pitämään menneisyytensä menneisyydessä ja ymmärrän tosi hyvin, että hän ehkä haluaisi vain aloittaa alusta. Mutta sitten jos se menneisyys tulee ahdistelemaan myös Juusoa, asia ei olekaan ihan yksinkertainen. Minä olisin suoraan soittanut poliisit, kun Jori ensimmäisen kerran tupsahti Juuson luokse. ;D En osaa arvata, mihin tuo soppa lähtee tästä kehkeytymään vielä, mutta onneksi ainakin kuulosti siltä, että Jori olisi poissa kuvioista. >< Josko Samulikin uskaltaisi yrittää vielä Juuson kanssa..! Rakastan, kun hahmot hakataan tohjoksi, jos niin saa sanoa, mutta kun sitten tulee herkullista hurt/comfrottia. ;D Viimeisimmät raapaleet olivat aivan ihania!
Samuli oli hetken hiljaa, mutta vastasi sitten: ”Olisi kiva joskus nähdä, kun sä tanssit.”
Juuso naurahti. ”No, meidän tanssiopiston jouluesitykseen on vapaa pääsy. Tervetuloa katsomaan, kun mä sekoan askelissani.”
Niin ja tähän lainaukseen liittyen, en koskaan tiennyt tarvitsevani harrastuksestani Finissä representaatiota ennen kuin luin, että Juuso tanssii streetiä. ^^ Tai kun yleensä kaikki tanssileffat on niin elämän ja kuoleman kysymyksiä ja tanssikisoja, joten tämä versio oli ilahduttavan harrastusmainen. <3 Ihana yksityiskohta oli, että Juuso veti yksinkertaiset lihaskuntoharjoitukset, kun oli opettamassa, koska itse olen sitä pyytänyt usein opettajaltani, koska on niin olennainen osa streetiä. ^^ Kiitos, että laitoit Juuson tanssimaan ja vielä nimenomaan streetiä! <3
Tämä on nyt vähän tämmöinen rönsyilevä kommentti, kun hirveästi raapaleita tullut ja yritin saada selvennetyksi, miten paljon pidän tästä. Toivottavasti saat jatkettua tätä vielä, vaikka huomasin, että Juusosta ja Samulista taisi olla muitakin tekstejä sinulla. Pitää ehkä käydä ne ensinälkään lukemassa. Mutta on ollut ilo lukea näitä ja kiitos, että tutustutit minut teekkarislashiin. ^^