Finfanfun.fi

Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Rinnakkaistodellisuus => Aiheen aloitti: Odo - 20.01.2018 14:16:07

Otsikko: Aku Ankka: Joulukranssi, S, Roope & Kultu
Kirjoitti: Odo - 20.01.2018 14:16:07
Nimi: Joulukranssi
Fandom: Aku Ankka
Genre: draama
Hahmo(t): Roope & Kultu
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: Ainoastaan tarina on omani, enkä saa tästä taloudellista hyötyä.
A/N: Joulukalenteriin 2017 kirjoitettu ficlet. Ensimmäistä kertaa kirjoitan näistä hahmoista, joista niin kovasti pidän. Toinen Aku Ankka-ficcini, jota oli ihan hauska kirjoittaa.




Joulukranssi

Kultu ei ollut osannut odottaa, että Roope saapuisi saluunaan, mutta siinä kullankaivaja seisoi turkisvaatteissaan ja lumisena päästettyään sisään vihurin, joka sai jalat kalisemaan. Kultu oli ajatellut, että Roope söisi kuivaa leivän känttyä, kulauttaisi kurkkuunsa pannullisen kahvia, jonka joutui leikkaamaan saksilla mukiin koostumuksesta johtuen, eikä liittyisi muiden seuraan päivästä huolimatta.

Saluunassa oli juhlan tunnelmaa, sillä vietettiin jouluaattoa. Tanssivat asiakkaat tai saluunan koristeet eivät saaneet osakseen Roopen huomiota, kun tämä käveli salin läpi suoraan Kultun luokse. Jotenkin Kultun mieleen nousivat muistot, kun oli ollut tuon jääräpään kanssa kuukausia erämaassa.

He eivät vaihtaneet sanoja, Roope vain tyrkkäsi Kultun käteen muhkuraisen paketin ja harppoi pois, kenties takaisin vaeltamaan lumimyrskyyn tai mistä ikinä oli tullutkaan. Kultu ei ollut kerennyt edes tokaista mitään pisteliästä, kun nuhjuiseen kolttuun pukeutunut kullankaivaja oli mennyt jo menojaan päästäen toisen tuulenpuuskan sisään.

Kultu katseli muhkuraista pakettia ja avasi sen varovasti tuntien uteliaisuutta ja pientä epäilystä. Paketista paljastui pieni joulukranssi, joka oli sidottu tuoreista kuusenoksista, jota koristivat kävyt ja ohut  joulunauha. Kultu ei mahtanut mitään sille, että silmät tuntuivat hetken verran kostuvan, kun hän ajatteli kitupiikin punoneen omin käsin hänelle lahjan, ties minkä oikun tähden.

Ehkä joulumieli oli jotenkin tarttunut tuohon itsepäiseen erämaan kulkijaankin, eikä Kultu voinut kieltää sen koskettaneet nyt häntäkin.
Otsikko: Vs: Aku Ankka: Joulukranssi, S, Roope & Kultu
Kirjoitti: Maissinaksu - 21.01.2018 18:31:38
Voi että, ihanaa, että kirjoitit tästä kaksikosta! <3 Joulutunnelmaa on hyvä haalia vielä kuuakusi perästäkin päin, sillä talvihan on vasta alussa ja ennen kaikkea kranssit sopivat niin kyseiseen juhlapyhään kuin muutenkin maisemaa piristämään. ^^

Ajankohdasta pidin jotenkin erityisesti: White Agony Creekin louhimisurakka on saatu päätökseen, mutta tekemisissä ollaan yhä kaikesta siitä väännöstä huolimatta. Ja että Roopen karskin kuoren alla löytyy sydäntä muistaa Kultua joulun kunniaksi ja vieläpä siten, että marssitaan sisään saluunaan kesken kaiken kymmenien silmäparien nähden, hii. ^^ Ylipäätään lahjan idea on herttainen ja myös niin Roopea; aineellisesti katsoen lahjaa ei voi väittää järin hintavaksi, koska miksikäs sitä pennosiaan mihinkään tuhlamaan, mutta lahjan eteen nähty vaiva tekee ajatuksesta entistä arvokkaamman. Etenkään, kun Roope nyt ei ole tunnettu anteliaisuudestaan ja ylipäätään ystävällisyyskin on toisinaan harvinaista. Kyllähän se Roope Kultusta välittää ihan mahdottomasti. <3

Lainaus
kulauttaisi kurkkuunsa pannullisen kahvia, jonka joutui leikkaamaan saksilla mukiin koostumuksesta johtuen
Se pahuksen tuju kahvi. xD

Kiitoksia tästä! :-*

- Ayu
Otsikko: Vs: Aku Ankka: Joulukranssi, S, Roope & Kultu
Kirjoitti: Odo - 05.01.2019 03:28:07
Se pahuksen tuju kahvi, nimenomaan!! Ihanaa kuulla ja palata uudelleen kommenttiisi, Ayu! Ihailen suuresti ficcejäsi, joten ihan punastuttaa, kun olet tykännyt tästä. Kiitoksia siis hurjasti kommentista! Kyllähän Roope Kultusta välittää, vaikka onkin vähän yrmy useimmiten. :D Nämä kaksi ovat kyllä oikea elämän suola.
Otsikko: Vs: Aku Ankka: Joulukranssi, S, Roope & Kultu
Kirjoitti: Larjus - 20.04.2021 17:21:30
Kiva palata hetkeksi pieniin joulutunnelmiin näin huhtikuussa ;D Ja Roopesta ja Kultusta lukee aina mielellään. Tää oli tosi herttainen pätkä, kyl huomaa sen, miten paljon hahmot merkkaavat toisilleen :3 Roopen antama lahjakin oli niin ihana ja roopemainen - eihän sitä voi moisiin hömpötyksiin tuhlata rahaa juuri nimeksikään. Aikaa sen sijaan kylläkin ♥ Ei ihmekään, että Kultun silmätkin vähän kostuvat.

Pienoisen liikutuksen lisäksi tämä pisti hymyilemään, kun näin niin hyvin mielessäni, miten Roope marssii saluunaan, nakkaa pakettinsa Kultulle ja lähtee pois mitään sanomatta :D Eipä raukka olis kyllä varmaan tiennytkään, mitä edes sanoa siinä tilanteessa.
Otsikko: Vs: Aku Ankka: Joulukranssi, S, Roope & Kultu
Kirjoitti: Odo - 02.09.2021 17:44:54
Larjus, Roope ja Kultu on <33 Ihanaa, että nakkasit kommentilla ja roopemainen henki ylsi sinne asti! Kiitoksia paljon kommentistasi!!